Morjens taas Jaani! Tässä hieman sekalaisia hajatelmiani (pahoittelut että kirjoitan näin pitkästi).
Luin tuon sinun kirjoituksesi noihin Karjaan kisoihin liittyen (en viitsi turhaan linkata siis enää tähän, etten turhaan kuluta "palstatilaa") ja pystyn hyvin samaistumaan moniin noista ajatuksista joita tuohon avasti. En siis nyt luonnollisestikaan täysin fribailun osalta, koska laji on vielä sen verran uusi meikäläiselle, mutta pingiksen puolelta helpostikin, koska sitä tuli hakattua yhtä kauan kuin sinä olet fribannut ja viimeiset vuodet vieläpä kohtuu kovalla tasolla.
Pinkiponkissa siirryttiin myös muutama vuosi takaperin ratingin käyttöön ja sillä oli ainakin sangen negatiiviset seuraukset meikäläisen sijoittumiselle suomessa. Tipuin Suomessa sijoilta 15-20 sijan 30 huonommalle puolelle heti ensimmäisenä vuonna ratingin käyttöönoton jälkeen. Osittain tämä johtui juurikin suorituspaineiden kasvamisesta kun aina piti onnistua ja osittain sitten myös siitä, että olen aina ollut kaikessa urheilussa lähes täysin "on-off" -pelaaja. Siinä missä ennen riitti kun onnistui niissä muutamassa kauden tärkeimmässä kilpailussa (mistä siis oli aina eniten rankingpisteitä jaossa), niin ratingin käyttöönoton jälkeen tuli käytännössä onnistua aina mikäli teki edes mieli saada jonkunlainen sijoitus tärkeisiin kisoihin (missä siis sijoitus oli kaikki kaikessa). Tämähän sekoitti pakkaa jo mm. siinäkin mielessä että ne jotka oikeasti reenasivat ja panostivat vain tärkeisiin kisoihin, kärsivät niihin verrattuna jotka lähinnä vain kisasivat.
Ts. rating (niin lajissa kuin lajissa) minusta osoittaa varsin tarkasti pelaajan keskimääräisen tason, mutta kun tärkeät kisat lähestyvät, niin sen tärkeys vähenee mitä suuremmissa määrin. Tämä siis eritoten kun mennään kärjen ulkopuolelle. Frisbeegolfissa on onneksi juuri para-aikaa suuri buumi menossa, joten ratingin käyttö ei ole vaikuttanut ainakaan toistaiseksi vakavasti kilpailuaktiivisuuteen, mutta mm. pingiksen puolelle sen käyttöön otto lähes tuhosi koko lajin Suomessa, kun pelaajien kilpailuaktiivisuus tippui jonnekin alle puoleen aiemmasta.
Nyt kuitenkin siis asiaan tuon pienen alustuksen jälkeen:
Ensinnäkin, pystyn enemmän kuin hyvin samaistumaan sinuun ja ymmärtämään ajatuksen juoksuasi kun kirjoitat että tuntuu siltä että ihmisiä arvostellaan ja ennen kaikkea arvotetaan helposti hyvin pitkälle sen mukaan mitä rating näyttää. Itse kuitenkin pyrin ajattelemaan ennenkin niin että välitän vain (osittain) siitä mitä semmoiset ihmiset ajattelevat meikäläisestä (pelaajana ja ihmisenä), joita itse arvostan ja jotka myös tuntevat oikeasti meikäläisen. Onko sillä loppupeleissä niin väliä mitä "massat" eli ts. aloittelevat ja vähemmän asioista perillä olevat pelaajat ajattelevat itse kustakin? Yleensähän tärkeintä on ensi sijaisesti mitä itse ajattelee itsestään. Tietty homma menee kumman paljon kiharaisemmaksi silloin kun vetää valmennus- tms. toimintaa ja pitäisi saada mainostettua itseään ja omaa toimintaa ihmisille ja useimmiten juurikin aloittelijoille.
Olin itse tosiaan tuolloin lauantaina Karjaalla sinun kanssa samassa ryhmässä. Kuulin tuon kun kaveri sanoi että "hienoa päästä näkemään isoja leiskoja" tms. ja kun kuulin sinun vaisun vastauksesi tuohon ja näin ilmeesi, niin tajusin heti harvinaisen hyvin minkä tyyppisiä ajatuksia sisälläsi mahdollisesti liikkuukaan ja millainen fiilis sinulla todennäköisesti etukäteen oli (en siis nyt tällä kuitenkaan missään nimessä väitä että luulisin tuntevani sinut tai ajatuksesi erityisen hyvin). Itse olen kokenut saman tyyppisiä ajatuksia usein ennen kisoja (suoriutumispaineita omasta sekä muiden suunnalta) ja noiden paineiden käsittely on harvinaisen vaikeata. Homma menee helposti yliyrittämiseksi kun yrittää tehdä jotakin minkä tietää hyvin osaavansa, mutta pieni ajatus/pelko takaraivossa sanoo sinulle, että tulet epäonnistumaan. Tällöin kropa menee joko aivan liian kireäksi tai sitten vastavuoroisesti ihan spagetiksi.
Olen aina funtsinut sitä mistä se epäonnistumisen ajatus oikein kumpuaakaan? Todennäköisesti se tulee useista aiemmista vastaavan kaltaisista kokemuksista ja epäonnistumisista. Se epäonnistumisten putki pitäisi jotenkin pystyä katkaisemaan. Aivan samalla tavalla kuin kisojen ensimmäiset pari puttia ovat (ainakin siis meikäläiselle) elintärkeitä loppukisojen menestyksen kannalta, saatta aiempien vastaavien kisojen kokemukset heijastua myöhemmin yleisessä itseluottamuksessa ja fiiliksessä. Aina painotetaan sitä että pitäisi pystyä nollaamaan tilanne, mutta ainakin omalla kohdallani olen huomannut sen lähes mahdottomaksi. Se onnistuu kyllä fribailussa toisinaan kierrosten välillä kun saa oikeastikin levätä, syödä hyvin ja kohottaa itseluottamusta tauolla kovalla puttitreenillä, mutta kesken kiessin se tuntuu käytännössä lähes mahdottomalta. Ts. pitäisi yrittää onnistua heti kierroksen alussa. Tai paremminkin voisi sanoa että tulisi välttää ainakin todellisia epäonnistumisia. Paradoksihan tässä on se, että tämmöinen ajatteluhan vain helposti lisää paineita jo entuudestaan.
Kun näin sinun puttaavan nuo muutamat ensimmäiset putit alarautaan, niin tiesin silloin jo itsekin että tulet mitä suurimmalla todennäköisyydellä puttaamaan lopun päivää (tai ainakin kierrosta) huonosti ja vieläpä mitä todennäköisemmin alarautaan. Näin jälkeen päin sanoen voin kertoa, että juurikin tuo ajatus minun päässäni romutti lopulta myös meikäläisenkin putin samalla kierroksella. En sitten tiedä johtuiko se ennemminkin siitä että pidän sinusta oikeastikin pelaajana/ihmisenä (siis niiden vähäisten kokemusten perusteella mitä minulle sinusta on) ja minulla tuli sisäisesti hieman paha mieli sinun puolestasi (varsinkin kun tiedän miltä sinusta itsestäsi varmastikin tuolloin tuntui) vai oliko kyse sitten siitä että ajattelin alitajuisesti että "jossei Jaanikaan saa säkkiin, niin kuinka sinä sitten voisit?". Ja en siis nyt millään muotoa ole tässä syyttämässä sinua omasta heikosta pelistäni, kerron vain omista ajatuksistani.
Saanko muuten kysäistä: silloin kun sinulla menee putti jumiin, niin mitä ajattelet/tunnet tuolloin sisälläsi? Tunnetko ennemmin kovaa v*tutusta vai oletko ennemminkin jo "turta" tuollaisille tilanteille, noista useista aiemmista epäonnistumisista johtuen joita tuossa viestissäsi kuvailit. Tässä Karjaan tapauksessa olit siis ymmärtääkseni menettänyt kokonaan jo kiinnostukseen koko hommaan ja tätä myötähän katoaa tunnetusti myös yritys. Itse yritän aina nähdä asian niin että v*tutuksen voi vielä pelastaa ja valjastaa positiiviseksi energiaksi, mutta jos on mennyt jo kokonaan turraksi epäonnistumisille, niin tällöin ei ainakaan itselläni ole enää toivoa. Problemaattiseksihan tämä homma menee siinä että silloin kun yrittää valjastaa tuota ärsytystä paremmaksi yritykseksi, niin tällöin ainakin meikäläisellä homma menee herkästi kunnon itsepuheluksi tyyliin esim. "Pistä se prkl:een putti nyt sisään!" Toisinaan tämä itse asiassa ihan oikeastikin toimii, mutta huono puoli tässä puolestaan on se ettei tuo itsepuhelu yleensä tapahdu meikäläisen pään sisällä vaan se tulee mumistua ihan oikeastikin suusta ulos. Tässä puolestaan piilee se ongelma, että tuollainen mumina ja manaus häiritsee yleensä osaa pelaajista. Sainkin Karjaalla toisen kierroksen jälkeen (mikä siis tämäkin oli lähes yhtä huono kuin ensimmäinen kiekka) noottia kanssa pelaajalta, että liikaa kuulemma jupinaa meikäläisen suunnalta. Ja tämä oli siis täysin oikeassa tässä, itseänikin aina hävettää tuollaisen käytöksen jälkeen. Kysyin kaverilta ettei miksei heti huomauttanut asiasta, niin ei kuulemma niin kiinnostanut kun muutenkin oltiin jo melkein jumbopoolissa. Noh, karma kuitenkin iski meikäläiseen 10 minuuttia myöhemmin kun menin etsimään paljain jaloin kiekkoa kaislikosta ja sain 7 tikin arvoisen avohaavan jalkaani (saas nähdä milloin pystyy taas tällä pelaamaan).
Se miten tämä meikäläisen vuodatus puolestaan minusta liittyy sinuun, niin mikäli siis olet jo muutaman väylän jälkeen "luovuttanut" tuon putin kanssa mielessäsi ilman kunnon sisäistä kamppailua, niin en kyllä näe itse mitenkään, että voisit saada loppuja putteja säkkiin. Ihannoin lauantaina sitä kuinka rauhallisesti otit läpi koko kierroksen, siitä huolimatta että sinulla tuli todella paljon katastrofiputteja. Monella muullakin pelaajalla kuin meikäläisellä olisi palanut tuossa tilanteessa täysin käämit. Kuulin jälkeen päin yhdeltä toiselta pelurilta, että olit kuulemma ollut varsin kovakin kuumakalle nuorempana ja että olit ilmeisesti rauhoittunut paljonkin noista ajoista (tämä sama siis pätee myös itseeni, sillä erotuksella että en ole onnistunut rauhoittumaan vielä niin paljoa kuin sinä). Tuohan on siis aivan mahtava asia, mutta oletko varma ettet ole rauhoittunut hieman liikaakin? Tarkoitan tällä sitä että kenties semmoinen pieni "itsepiiskaaminen" ihan kunnolla noissa tilanteissa saattaisi toisinaan olla paikallaan. Kunhan vain siis homma ei mene överiksi, niin kuin meikäläisellä toisinaan menee. Ts. siis ottaisit hieman fyysisesti itseäsi niskasta kiinni, ja tätä kautta pyrkisit estämään sen putin menon ihan spagetiksi.
Sitten taas mikäli kyse on siitä että olet "luovuttanut" jo tuon putin (= tässä tapauksessa kisoissa pärjäämisen) kohdalla käytännössä ennen kuin edes saavut kisapaikalle, niin sitten ei tosiaankaan kannata kisata ollenkaan. Niin kauan kuin se tapahtuu jonkinasteisen pakon sanelemana, niin kaivat vain omaa hautaasi ja tuskinpa sinun olosi/turhautumisesis ainakaan paremmaksi menee. On eri asia huomata puolessa välissä kierrosta että "kylläpä nyt kulkee peli huonosti kun tulee jatkuvasti helppoja virheitä" tai että "onpas putti jumissa kun ei vieläkään uppoa" kuin että sanoo itselleen parin ekan väylän jälkeen "nämä kisat taisivat sitten olla tässä..."
Vastaavasti minua kiinnostaa myös se, että siinä vaiheessa kun tajuat että putti on nyt "sekaisin/hajalla", niin muutatko mitään puttiin liittyvässä tekniikassa/taktiikassa? Itselläni nimittäin kävi todella usein viime kesänä se että jännityksen myötä putti rupesi menettämään puhtinsa sekä kierteensä ja osui käytännössä lähes aina järjestelmällisesti alarautaan (ja kauempaa jopa kokonaan korin ali). Nyt olen kuitenkin saanut tuon ongelman hyvin pitkälti korjattua seuraavilla toimenpiteillä: a) hieman löysempi ote kiekkoon, b) puttaan selkeästikin kovempaa ja c) tähtään korin tolpan yläreunaan, enkä keskelle kuten normaalisti. Pahimpina puttijumipäivinä saatan jopa tähdätä kokonaan yläpantaan. Se mitä tässä tapaksessa yleensä käy, on se että sen sijaan että putti menee 90% alarautaan ja 10% säkkiin, niin putti menee 30% ylärautaan ja 70% säkkiin, mikä on jo esim. 5 metrin päästä huomattavasti parempi prossa. Ja ainahan sitä kuulee pelaajien sanovan "mielummin ylärauta kuin alarauta, tuolloin on kuitenkin vielä mahis saada kiekko säkkiin".
Ja jos en ihan väärin muista, niin olit viime vuosina hieman vaihdellut tuota ensisijaista puttiasentoja haaran ja suoran välillä. Minun mielestäni (tästä ei tosin ole mitään omakohtaista kokemusta, joten suhtaudu hyvin varauksella, kuten kaikkeen muuhunkin sanomaani tietty tulisi suhtautua) sinun tulisi nyt a.s.a.p. selvittää settä kumpi noista tyylestä lopulta tuntuu sinulle luontevammalta, ja ennen kaikkea kumpaa pystyt suorittamaan edes jollain tasolla silloin kun menet kipsiin, ja rupeat treenaamaan pääsääntöisesti tätä. Itse siis puttaan molemmilla tyyleillä, mutta aina mielummin ensisijaisesti suoraan. Voisin kuvitella että mikäli sinulla takaraivossasi liikkuu alitajuisesti kaksi eri vaihtoehtoa (esim. "se jota olet reenannnut viime ajat" ja "se jota olet vetänyt ensimmäiset X vuotta ja joka aina löytyy vielä jostain syvältä takaraivosta"), niin se voisi aiheuttaa paljon henkisiä ongelmia putin kanssa silloin kun se ei kulje. Jotenkin minusta on tosi hienoa voida ajatella että "puttaan suoralla aina kun voin ja haaralta silloin kun en voi putata suoralla". Tällöin sinulle ei jää alitajuisesti mitään valintaa tehtäväksesi, vaan tällöin kiekon paikka on tehnyt valinnan jo sinun puolestasi. Tai ainakin näin minä järkeilen tuon.
Niin ja vielä niiden paineiden asettamisesta itselleen. Minäkin sorruin tuohon virheeseen muutamaan otteeseen pingiksessä kun palasin parilta piiiitkältä loukkaantumisesta johtuvalta tauolta. Sitä aina jotenkin kuvittelee sisäisesti pystyvänsä ihmetekoihin kisoissa, kun reeneissä kuitenkin kulkee entiseen malliin. Ts. vaikka tiedostaakin pystyvänsä todella koviin temppuihin (reeneissä pystyin itse parhaimmillani voittamaan käytännössä joka kaverin Suomessa), niin kisat on kuitenkin aina oma juttunsa. Ja vaikka fribailussa ei kilpakumppanit pystykään suoraan vaikuttamaan omaan peliin, niin kisojen ja pelaajien epäsuora vaikutus on kuitenkin aina merkittävä, niin lajissa kuin lajissa. Ts. kenties sinun kannattaisi kokeilla toisinaan lähteä kisoihin sillä asenteella/ajatuksella, että esim. "pistetääns tavoitteeksi heittää par (tai kenties jopa pari yli / kierros) ja pyritään olemaan lopputuloksissa pakan paremmalla puoliskolla". Tulee huomata että "realistinen tulostavoite" on eri asia kuin "kovat tulospaineet". Se on sitten eri asia pystytkö motivoimaan itseäsi tällaisilla tavoitteilla. Se voi olla vaikeata, mutta kenties tuotteliasta. Mielummin antaa itselleen mahdollisuuden positiivisiin yllätyksiin, kuin selkeisiin pettymyksiin kerta toisensa jälkeen.
Itselleni on ainakin kokemuksen mukana syntynyt semmoinen mututuntuma että niillä pelaajilla, joilla on henkisiä vaikeuksia suoriutua kisoissa (oliskohan lonkalta heitettynä about 60-70% urheilijoista?), niin kovien ennakkotavoitteiden asettaminen keskimäärin varmastikin heikentää selvästi lopullista suoritusta. Vastaavasti jos kuuluu aivan huippu-urheilijoiden joukkoon (tekninen osaaminen/lahjakkuus, treeni, elämäntavat ja ennen kaikkea pääkoppa kunnossa), niin tällöin kovat tavoitteet puolestaan saattavat jopa parantaa suoritusta. Tämä tosin vaatii joko täysin sokeaa itseluottamusta (harvinaisempaa) tai sitten todellista, aitoa ja realistista uskoa omiin kykyihinsä (yleisempää), mikä yleensä siis tosiaan perustuu reeneissä ja aiemmissa kisoissa tapahtuneisiin toistuviin onnistumisiin niin yksittäisissä pienissä kuin suuremmissakin asioissa.
Kirjoitit myös että edellisenä päivänä sinulla kulki reeni erinomaisesti ja tämä osaltaankin asettaa sinulle suoriutumispaineita kisoihin. Itse olen pinkiponkin kohdalla kokenut tämän täsmälleen saman ilmiön jokunen vuosi ennen kuin jouduin lopettamaan. Tämä ilmiö meni pahimmillaan joskus jopa siihen että vielä kisa-aamunakin lämmitellessä hiihti ihan maagisesti, mutta sitten kun ensimmäinen peli - tai ensimmäinen kunnon peli - alkoi, niin kaikki se osaaminen ja fiilis meni kuin ikkunasta ulos ja jäijin omien asettamieni ennakkoi-odotusten ja paineiden murskaamaksi. "Miksi se lyönti/syöttö ei nyt enää pelissä mennytkään säkkiin, vaikka aamulla reenatessa se meni vielä helposti 10 kertaa 10:stä sisään?!?" Itselläni tähän auttoi mm. se että tein ihantietoisen valinnan olla reenaamatta pingistä kisoja edeltäneenä perjantaina, ja kävin sen sijaan lenkillä, puntilla tms. mikä myös takasi illalla väsymyksen ja unen saannin. Saatoin myös käydä heittelemässä hallilla jotakin ns. "läppä-eriä" esim. pelkällä puurungolla pelaamista, nostelua tms. N. 16 vuoden yhteiskokemus kilpaurheilusta sanoo minulle että edellisen päivän suorituksella/reenillä ei ole käytännössä mitään korrelaatiota seuraavan päivän suoritukseen. Korkeintaan vain hyvä suoritus lataa turhia ylimääräisiä paineita seuraavalle päivälle. Kokeilepa joskus vetää esim. kisoja edeltävänä päivänä joku "funny-treeni" esim. erikoisheittoja yms. mitä ei normaalisti kauheasti tule kisoissa käytettyä. Kyllä se putti kuitenkin sieltä selkänahasta lopulta lähtee, ei reenistä.
En tiedä oliko näistä jorinoista sinulle mitään apua, mutta harvemminpa siitä haittaakaan on, että saa hieman (uusia?) näkökulmia mietittäväksi.
Niin ja ainakin itse uskoisin että valtaosa suomalaisista fribaajista (tai siis ainakin niistä, jotka ovat edes sen verran aktiivisia että käyvät toisinaan täällä foorumilla) arvostavat teikäläisen kohtuu korkelle Suomalaisessa frisbee-skenessä. Ainakin meikäläinen arvostaa...
