Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: mr. wabbit, I presume  (Read 8421 times)

Offline wabbit

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 8
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Hiilinen
mr. wabbit, I presume
« on: 06.06.13 - klo:10:27 »
Oikein hyvää dallaspullantuoksuista hellepäivää kaikille tasapuolisesti!

Ajattelin nyt tuoda omia ajatuksiani myös tänne teidän luottavaksi treenauspäiväkirjan muodossa. Aluksi pari sanaa itsestäni - hyvien puolella! Sitten vähän pidemmin:

Olen ihastuttanut ja vihastuttanut Internetin syövereissä tuolta 90-luvun puolivälistä. Pelimaailmoissa pyörineenä ja siellä suhteellisen tunnetuksi tulleena olen päättänyt laittaa hiiren naulaan (no, en oikeasti) ja ottaa frisbeen käteen. Ensimmäistä kertaa kävin heittelemässä jo kaksi vuotta sitten, mutta silloin kaikki oli vielä täyttä hakemista. Viime vuonna sai jo jotain tulosta, mutta tämä vuosi on sitten ollut se The Vuosi kehittymisen ja käyntien suhteen. Muutaman muun nörtin kanssa ollaan kierretty ratoja tukkimassa lähinnä PK-Seudulla. Välillä kierrän rataa vaimoni ja myös frisbeetä heittävän 10-vuotiaan kundin kanssa. Samalla se vaahtosammuttimen kokoinen kolmevee heittelee kiekkoja pois kassista pitkin peltoja.

Fribaaminen todellakin on minulle harrastus, mutta olen ajatellut johonkin amatöörikilpailuun lähteä mukaan ylikorostuneen kilpailuviettini johdosta. Tavoitteena on joko maailmanvalloitus tai ainakin Ruotsin täydellinen nöyryyttäminen. Pitää katsoa, koska Siltamäkeen tulisi kisat, koska se kenttä tuntuu sopivan parhaiten omaan tasoon. Toki sielläkin heitän vielä noin +8-+12, mutta se ei menoa haittaa. Pääsääntöisesti olen pitämässä hauskaa kavereiden tai perheen kanssa hyvässä säässä mukavissa puistoissa tai metsiköissä.

Seuraavaan päiväkirjaotteeseen voikin sitten kirjoitella jotain oikeata asiaakin.

PS. olen kehittämässä vihasuhdetta puihin sekä sorsalampiin.


Offline GARFFi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 944
    • View Profile
  • Oikea nimi: Mikko Karvinen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #1 on: 06.06.13 - klo:13:47 »
Jumalauta, dallaspulla, kylä muute maistuis.

Offline wabbit

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 8
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Hiilinen
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #2 on: 08.06.13 - klo:10:19 »
Jonnekin tänne se lensi

Eilin oli mielenkiintoinen heittelyilta - night of the flying saucers. Olin koko päivän ja illan Helsingin Medialukiolla nörttien kanssa selostamassa ja kuvaamassa Counter-Strike: Global Offensive -turnausta. Viimeisen matsin päätyttyä 22:30 lähettiin selostusporukalla Siltamäkeen ja otettiin matkalla mukaan vielä tanssipelaamisesta tuttu Joonas, joka siis kuuluu täysin eri sarjaan painoluokissa. Mukaan tuli myös frisbeegolfneitsyt Otto.

Siltamäessä kello 22:45 ei juuri muita ihmisiä ollut, mikä toki oli plussaa. Aurinko möllötteli juuri horisontin yläpuolella luoden viimeisiä punaisia säteitään meille maapallon pinnan kuluttajille. Sepelkyyhkyjen kutsuvat huudot yhdistettynä moniäänisesti laulavaan satakieleen loi oman viehkeän sävyn omalle reissullemme.

Heittely lähti omalta osalta suhteellisen nihkeästi liikkeelle, kun heitin ykkösellä ja kakkosella bogeyt. Kolmosella alkoikin sitten jo ensimmäisen frisbeen etsiminen. Väylä, missä ei juuri puskaa ole oli niellä kirkkaanoranssin frisbeen. Onneksi nykyaikaiset kännykät pitävät sisällään käteviä apseja, joten niiden avulla saimme luotua pieniä tekoaurinkoja etsimään frisbeetämme.

Väylällä 13 saimme hämmästellä aloittelijan tuuria. Meidän ensikertalaisemme avaa noin 70 metrisen suoraan kohti koria ja sen jälkeen puttaa puuttuvat +20 metriä suoraan sisään. Kädet pystyyn, elämän ensimmäisellä kierrokselle pirkko haltuun ja kuulemma kiekkoja ostamaan. Hienoa Otto!

Koko kierroksemme huipentui väylälle 16, jossa Joonas, minä ja Ville olimme kaikki tasoissa. Joonas aloitti ja pisti huikean avauksen alle 10 metrin päähän korista. Oma heittoni kaartoi vähän vajaaksi n. 15 metriin ja Villellä lähti käsistä irti. Kokeilin puttia 15 metristä, joka otti sen ihanan kimmokkeen alaraudasta, pomppasi korin toisella puolella alarautaan ja siitä putosi alas. Joonas onnistui omassa putissaan, pirkotti ja homma oli about selvä.
Viimeisellä väylällä Joonas pelasi perusvahvan suorituksen ottamatta riskejä. Lopussa kättelyt, GG.

Kannattaa joskus kokeilla heittelyä iltasella, kun kaste rupeaa nousemaan maasta ja nurmikko tuoksuu vielä hyvälle. Yksi toinen porukka kiersi edellämme nautiskellen samanlaisesta ilmasta.

Kiitos ja kumarrus. Siirrän ahterini kohti Helsingin medialukiota ja Solid Gaming 2 -LANien kakkospäivää ->

Offline tumi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 885
  • McPathetic
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tuomo Tanskanen
  • Seura: KFG Karkkila / NFS Nummela
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #3 on: 08.06.13 - klo:18:11 »
Tervetuloa! Sana tuntuu olevan hallussa, lupailee hyviä lukuhetkiä jatkossa!

Offline jtrogen

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 919
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jarno Trogen
  • Seura: FGCK
mr. wabbit, I presume
« Reply #4 on: 08.06.13 - klo:19:58 »
Tervetuloa! Sana tuntuu olevan hallussa, lupailee hyviä lukuhetkiä jatkossa!

Allekirjoitan! Kohta täytyy varmaan avata omakin påivyri ;)

Offline wabbit

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 8
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Hiilinen
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #5 on: 10.06.13 - klo:22:57 »
Nöyränä Talin edessä

Koska Siltamäkeä oli kulutettu tarpeeksi öisin ja päivisin, niin tänään suuntasimme heittoporukan kanssa opettelemaan nöyryyttä Talissa. Tali on ollut minulle ikioma Santiago de Compostella - pitkä vaellus. Emme suinkaan olleet ainoita, jotka olivat päättäneet tulla kello kahdeksan pintaan hyttysten syötäväksi. Edellämme lähti matkaan vielä konkariosasto Finland -paidat vilkkuen, niin mikäs siinä heidän heittoja oli katsellessa.

Avasin rundin ihan hyvin, mutta pituuttahan vielä heitoistani paljon puuttuu. Sain pidettyä kuitenkin kiekot pääsääntöisesti väylällä. Muutenkin metsäosuus meni ihan passelisti, ilman mitään suurempia kämmejä. Ville onnistui turhautumaan jo kolmannella, kun kiekko otti kivoja rollereita.

Kakkososuudelle lähdimme Joonaksen kanssa tasoissa. Hän päätti kuitenkin leikkiä tikkaa kahdeksannelle väylällä ottaen jopa +5 omalle kohdalleen. Jatkoin vielä tässä kohtaa tasaisen varmaa bogeylinjaa. Se pieni hyvä olo alkoi hiipiä puseroon, se tunne kun napit aukeavat ja koko maailma hymyilee muutamien auringonsäteiden voimalla. Tässä kohtaa olisi pitänyt löytää se sisäinen punainen nappi ja painaa se pohjaa. Valitettavasti en sitä onnistunut löytämään. Kuvittelin jo hetkellisesti, ettei tänään Tali minua nöyryytä.

Onnistuneen parin jälkeen väylällä 13. päätin avata suoraan Turkuun kiekkoni. Eikä nyt puhuta muutamasta metristä vaan ihan kunnolla Åboon se meni. Hetken aikaa sitä etsittyäni ei väylä enää avautunut mitenkään, tuloksena +3. Halusin vielä varmistaa, että twitter hashtag #eivituta saa varmasti ihan tarpeeksi matskua, niin päätin nöyryyttää itseäni heittämällä vielä seuraavalle väylälle +3. #eivituta.

Väylällä 15. sain kasattua itseni ja väylällä 16. otin sitten johtoaseman takaisin parin turvin. 17. väylällä onnistuin avaamaan ihan omien taitojeni maksimeilla. Kiekko tuli noin 15 metrin päähän ja Joonas pisti oman kiekkonsa pöpelikköön. Tämä maistui. Pirkkoputti valitettavasti kilahti ylärautaan, mutta Joonaksen par lähti rollaamaan mäkeä alas. Lopulta tuplat hänelle, minulle par. Kädet pystyyn jo tässä kohtaa ja #kättelyt.

Viimeinen väylä statistiikkaa ja matka kohti kotia oli valmis alkamaan. Huomenna olisi tarkoitus mennä Kivikkoon. Voisiko joku muuten lainata kahluusaappaita ja roskapihtejä?

Offline wabbit

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 8
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Hiilinen
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #6 on: 15.06.13 - klo:23:52 »
Kuka helvetti on ton puron tohon kaivanut

Käytiin pari päivää sitten kaverini Joonaksen kanssa heittelemässä entisen pääministerimme mainitsemassa ihanassa puutarhakaupungissa, joka tunnetaan myös nimellä Nurmijärvi. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsimme sateisesta säästä huolimatta Tali-Ihantalan Maaniittu-Ihantolan. Ensimmäiset pari väylää jo antoivat ymmärtää, että tuskien taival olisi edessä, kun nurmikko oli jätetty mukavasti yli puolimetriseksi. Reissu parani kuitenkin vasta, kun päästiin urheilukentän alueelle.

Ensiksi, kuka keksi kaivaa tommosen puron keskelle muuten hyvää frisbeegolfrataa vai päättikö joku oikeasti rakentaa sen radan niin, että siinä pitää heittää ristiin rastiin puron yli. C'moon (tunnettua ravintoloitsijaa lainaten), se vesieste puineen osoittautui kyllä tuskaiseksi (katso kuvat).



Tällä radalla Joonas vei ja meitsi vikisi, oikeasti. Päätimme kuitenkin, että Maanitulle ei hetkeen mennä. Maanitulta päätimme suunnata Ratamäen liikuntapuistoon. Helppo rata, mutta Maaniittuun verrattuna oli todella mukava. Väylät olivat selkeitä (kunhan sen ykkösen löysi) ja heittokin lähti kulkemaan. Vedimme Joonaksen kanssa rintarinnan aina viimeiseen puttiin asti. Joonas killautti ylärautaan, meitsi keskelle. Voitto yhdellä (taisi olla +4) lopputulos.

Tänään alkoi saunoittelun jälkeen rata huutelemaan. Mikko ja Petteri olivat heittelemässä Tuusulassa, joten nopeasti kärryt kohti Tuusulaa ja pojat ottivatkin toisen kierroksen meitsin kanssa. Nyt oli hyvä päivä. Vaikka ensimmäiseen heitin bogeyn (lämmittely on nössöille) alkoi heitto kulkemaan kakkosväylältä. Kolmoselle vielä bogey, mutta lopulta +2 tuloksella päivä haltuun. Tuli monta kivaa onnistumista ja missasin vain yhden putin, jolla olisi pirkko tullut. Kiva huomata, että parin päivän tauko teki hyvää, kun sai nollata. Beastilla tuli tänään hauska maaosuma:



Maanantaina olisi tarkoitus tulla tsekkaamaan Esko Seppäsen Talissa järjestämä kilpailu, mihin lupasin tulla ottamaan myös pari fotoa. Voi olla ihan hauska juttu. Nyt päätä kohti tyynyä ja kuorsaamaan tasaisesti.

Over and out!

Offline wabbit

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 8
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Hiilinen
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #7 on: 19.06.13 - klo:19:23 »
Esko Sepääsen Frisbeegolfturnaus

Oli hieman erilainen päivä eilen Frisbeegolffin suhteen, kun sovin Urheilulehdestä tutun Esko Seppäsen kanssa, että tulen kuvaamaan / tekemään pienen videon miehen järjestämästä turnauksesta. Esko halusi turnauksella testata kuinka monta kaveria tulee vapaaehtoisesti järjestettyyn turnaukseen, jossa euroakaan ei liiku suunasta toiseen, juhannusviikolla parin somepostauksen voimin. Huutoon vastasi kovatasoinen kööri, josta kertoo myös turnauksen voittotulos -9.

Turnauksesta otetut kuvat löytyvät osoitteesta:

http://www.flickr.com/photos/81653078@N03/sets/72157634197408859/

Video löytyy:





Palautetta otetaan mieluusti vastaan. Uusia video/kuvakikkailuja on mahdollisesti tulossa lähitulevaisuudessa.

Offline wabbit

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 8
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Hiilinen
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #8 on: 22.07.13 - klo:11:23 »
Out of Bounds Tour 2013:

*VAROITUS* Sisältää lähes alastonmateriaalia Mukkulan lammelta, mistä kalastellaan kiekkoa. Lisäksi muutenkin huomattavan paljon kuvia.

Lähdimme kavereiden kanssa lauantaina aamusta itsekehittämälle Out of Bounds 2013 -kiertueelle. Matkalle oli suunniteltu Suomen varmasti pahin OB-rata: Mukkula. Tämän lisäksi vierailimme Ylöjärvellä, Ellivuorella (jossa yövyimme), kävimme katsomassa Nokian Openia. Tämän lisäksi matkaan mahtui vielä Kaarina sekä Turun Lauste.

Matkahan alkoi hyvin lauantaina terveellisen aamupalan merkeissä.


Matka Lahteen sujui hyvin ja Mukkula löytyi todella helposti. Aloitimme ammattimaisesti heittelemään lämmittelyheittoja vähääkään tietämättä siitä tuskasta, mikä meitä odottaisi sillan toisella puolella. Radan ensimmäinen heitto antoi jo hyvää esimakua tulevasta korpivaelluksesta.



Eivätkä heitot tästä yhtään parantuneet, kun seuraavat heitot olivat tätä tasoa:





Todellinen nöyryytys odotti kuitenkin Mukkulan väylällä 17, missä Tuomaksen Joutsen päätti lähteä kylmään sukellukseen kohti mutalammikon pohjaa. 10 euron kiekko oli muistoarvoltaan suurempi, joten Tuomas päätti lähteä pienelle uintiretkelle. Uintiretki oli siitä onnistunut, että Tuomas löysi muiden hukkaamia kiekkoja, jotka tekstarin jälkeen pudotimme Mukkulan löytölaatikkoon. Joutsenta ei kuitenkaan löytynyt. Tiesittekö muuten, että tuossa lammessa uimalla ei tule ainakaan puhtaammaksi. Tässä videotodiste aiheesta:



Lahdesta suuntasimme kohti Ylöjärveä, jossa ei onneksi niin montaa OB-aluetta löydy. Haluaisin kuitenkin kysyä, että kuka on keksinyt laittaa korin keskelle pientä puuryteikköä ilman mitään muuta reittiä kuin heittää siitä yli. Haluaisin vain tietää, että mitä kamaa ko. suunnittelijaa vetää, jotta voin hankkia samoja troppeja. Ylöjärvellä päästiin leikkimään myös apinamiestä metsässä:



Rankan kiipeilyn jälkeen oli kiva suunnata kohti majoituspaikkaa Ellivuorella, jossa sijaitsee myös helppo 12-väyläinen. Tällä radalla on erikoisuutena pieni lohilammikko, jonka yli kiekkoja heitellään. Onneksi päätimme nyt käyttää kelluvia kiekkoja, jotka oikeasti osottautuivat kelluviksi. Mitä säännöt sanovat muuten veneestä heittelemisestä?





Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme perinteisen kananmunat pekonilla aamiaisen ja siitä ryntämisen innoissamme katsomaan Nokian European Openia. Taso oli kova ja oli todella hauskaa katsoa, kun ammattilaiset heittävät kiekkoja. Ehkä joskus pystyy heittämään edes vähän sinnepäin. Noin kovaan tasoon ei kyllä koskaan itse tule pääsemään.

Nokialta riensimme Kaarinaan, joka oli ihan kiva metsäinen rata. Heitto kulki ja nyt sai jopa naatiskeltua muutamille kivoilla onnistumisella. Kaarinan jälkeen vuorossa oli Lauste, joka oli edelleen kisakunnossa. Se osottautuikin meille todelliseksi haasteeksi.

Pääsimme Lausteen läpi kunnialla kello 22 aikaan, josta suuntasimme tyytyväisinä kotiin nukkumaan. Ensi vuonna virallinen Out of Bounds tour 2014 laajenee viikon mittaiseksi, jolloin köröttelemme asuntoautolla Suomen ratoja läpi.

Tourin virallisena tilastotyökaluna toimi mainio skoorin.com. Jos joku haluaa katsoa meidän epäonniset tulokset, niin ne löytyvät kaikkine osakilpailuineen osoitteesta: http://www.skoorin.com/?u=scorecard&ID=1615

Hieno reissu ja suosittelen muillekin!

Offline dppedro

  • Täysjäsen
  • ***
  • Posts: 166
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Alander
  • Seura: FGCK
Vs: mr. wabbit, I presume
« Reply #9 on: 22.07.13 - klo:13:11 »
Kivaa luettavaa. Julkujärven metsägriinistä on keskusteltu enemmänkin: http://www.frisbeegolf-forum.fi/index.php/topic,250.msg32287.html#msg32287. Itse en siitä pitänyt, varsinkaan kun en tajunnut asiaa vasta kun metsän rajalla.