Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Tempan tempaukset.  (Read 4983 times)

Offline Temppa

  • Täysjäsen
  • ***
  • Posts: 160
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Korhonen
  • Seura: OFS
Tempan tempaukset.
« on: 22.08.14 - klo:11:18 »
Heipähei!

Nyt kun on koko viikon vettä satanut sekä loukkaantumiset painaa päälle, niin mikäs oli sen parempi kuin ruveta kirjottamaan tänne tätä blogia.

Olen siis Teemu'Temppa'Korhonen Oulusta ja täytän kohta 22 vuotta.
Ensiksi voisin kertoa tietty ensikosketuksesta tähän koukuttavaan lajiin. Ensikosketus oli vuonna 2012 suorittaessani asepalvelusta Kajaanissa. Prikaatin alueella on lyhkänen rata, muistaakseni 9-väyläinen. Liikuntakoulutuksessa sitten kerran kierrettiin rata eikä laji innostanu sitten yhtään. Vettä satoi kaatamalla, kiekoista saatika koko lajista ei ollut mitään tietoa silloin.
Nyt kun myöhemmim ajatellut, niin onhan nuita niin outoja koreja näkyny aika silloin tällöin hotellien yms. läheisyydessä.

Vuosi 2013 ja saatiin kotikylälleni Haapajärvelle 6-väyläinen neppailurata puistoon. Lyhyin väylä taitaa olla sen 40m ja pisin 75m. Samaisen vuoden heinäkuussa päätin kokeilla lajia uudestaan ja kävin paikallisesta halpamyymälästä ostamassa kahelkybäl chingin setin. Niillä sitten heiteltiin joka päivä ja samantien piti käydä hakemassa samaisesta kaupasta "hyvä oikea draiveri". Korin pohjalle päätyi westsiden miekka bt-muovilla... Eihän se mihinkään lentänyt, muutakuin vasuriin ja rajusti. Noh parin viikon jälkeen Kärkkäiseltä, jossa onkin huomattavasti laajempi valikoima mukaan tarttui tämän foorumin avulla valitut kiekot. S-p1, star mako sekä s-fd.
Kotia päästyäni ja kiekkoja kokeillessani tuli ensimmäisen kerran fiilis että nämä kiekothan lentävätkin oikeasti jonnekkin. Eikä mennyt kauan kun kiekkoja rupesi tulemaan lisää ja lisää, ensimmäinen holarikin napsahti star valkyriellä 75m väylälle parin kuukauden harrastuksen jälkeen.

Tuli syksy ja muutto Ouluun. Ja laji kiinnosti aina vain enemmän! Toppilaa tuli kierrettyä ehkä pari kertaa viikossa Virpiniemeä unohtamatta.
Yllättäen talvella rupesi tekniikka löytymään ja valkyriekin lensi jo pitkälle.

Ollaan jo 2014 keväässä ja kiekkoa tulee käytyä nakkelemassa melkeinpä päivittäin Toppilassa. Dessut löytävät bägiin ja tulosta alkaa tulemaan ;) No ei ehkä aivan näin mutta dessusta on tullut lempi draiverini ylivoimaisesti.
Toppilassa ennätykseksi par ja siihen se on jäänytkin vaikka monet kerrat ollut mahollisuudet pakkaselle. Ihan tyytyväinen saa olla tuohon,kun lajia harrasti ensimmäistä kokonaista kesää.

Kesällä kiekko lensi mont kertaa päivässä ja radoilta alkoi saamaan kavereita niin ei tarvinut enään yksin kierrellä. Viikkokisoihin en vain ole vielä uskaltautunut.. Kai sitä toivois jotai kaveria följyyn.
Saimme kotikylälle Haapajärvelle täysimittaisen dgpn kesäkuussa ja avajaiskisat pidettiinkin heti heinäkuussa.
Ensimmäiset "kisat" tulossa ja minä tietty jännitin.
Osallistujia oli n. 20 ja suurinosa kilpailijoista olikkn tuttuja.
Kierros meni omalta osalta hyvin, yksi avaus ketjuista ulos, toisella väylällä avaus jäikin ykkösel kippoon ja tulokseksi -5. Tällä irtos 2. sija ja voitto meni Lestijärven pojalle. Olin aivan tyytyväinen kierrokseen, yhden heiton jäin emmätyksestäni.
Ainiin, sopivasti ennen kisoja pamautin oikean jalan etureiden kesken draivin.. Tämä olikin ns. ensimmäinen vamma. Viikon verran siinä lepuuttelin eikä jalka ole sen jälkeen vihlonut.
Tässä taas huomaa kuinka tärkeitä lämmittelyt ja venyttelyt ovat.

Nyt loppukesästä tuli käytyä etelässä ja taas yksi uusi rata kiertämässä. Kivikon kiersin eräänä vilpoisena aamuna. Pidin radasta kovasti, oli aakeeta laakeeta väylää missä sai pommittaa sekä muutama tiukempi väylä. Tulos nollille ja tyytväinen sai olla :)

Nyt tulevalla viikolla tarkotus olisi käydä Ylläksellä sekä Äkäslompolossa nakkaamassa kierrokset jos ja kun tuo oikea käsi paranee :)

Tässäpä ois tällee päiväkirja-muodossa, että mitä on tullut tehtyä. Enempi olisi voinut kirjottaa heikkouksista sekä vahvuuksista sekä kaikesta muusta reenistä. Koitin kumminkin lyhyesti tämän vuoden tiivistää tähän ja jatkossa kirjoittaa "tarkemmin". Tännehä nämä on hyvä itelle laittaa ylös :)

Instagrammista löytää nimellä teemu_korhonen , sinne tullut ja tulee paljon aiheeseen liittyviä kuvia. Kiitos ja anteeksi, meikäläisen teksti ei ehkä ole sitä helpointa lukea saatika ymmärtää  ;D

T. Teemu

Nyt mieleen tulisi vaikka ja mitä kirjotettavaa mutta säästetään seuraaviin kirjoituksiin!  :D
« Last Edit: 22.08.14 - klo:11:20 by Temppa »

Offline Temppa

  • Täysjäsen
  • ***
  • Posts: 160
    • View Profile
  • Oikea nimi: Teemu Korhonen
  • Seura: OFS
Vs: Tempan tempaukset
« Reply #1 on: 25.08.14 - klo:10:44 »
Noniin tervehdys taas!
Eilen kiersin itselleni kaksi uutta rataa, Ylläs sekä Äkäslompolo.
Ensimmäisenä vuorossa oli rata Ylläksellä joka siis sijaisee Ylläs-Tunturin rinteessä. En ole ennen noin pohjoisessa käynytkään joten maisemat olivat jotain uutta minulle.

Rataa sai ehtiä vähän aikaa kunnes "ensimmäinen" tii löytyi hotellin kupeesta. Kerettiin pelata koko väylä avopuolison kanssa kunnes huomattiim kyseessä olevan väylä numero 6. Joten eikun etsimään sitä oikeaa ykköstä!
Ensimmäiset väylät olivat helpompia, lievään ylämäkeen, rinteen mukaisesti sekä alamäkeem heittelemistä.
Kolmelt ensimmäiseltä pariin ja nelosella (123m par4) pääsi koittamaan eaglea mutta kolmosta korttiin.

Seiska väylällä alko sitten kunolla kiipeäminen rinnettä ylöspäin. Paaria ja birkkuja napsu tasaseen tahtiin. Maisemat olivat kyllä henkeä salpaavat korkeimmilla koreilla.

Ollaan jo väylällä 14, 212m par5 alamäkeen liidettelyä, metsää molemmilla puolin. Päätin koittaa kalevan miekalla mutta sehä kippas liikaa ja liiteli oikealle kauas metsään. Birkko kumminki mutta eagleen ois aiva mahollisuudet.

Rata oli kyllä erilainen ja tykkäsin kovasti. Tiit ovat hiekkaa/soraa siitä pieni miinus. Kaksi kiekkoa hukkaan. Tulokseksi kuitenkin -5. (3,3,4,3,3,3,2,3,3,3,3,3,2,4,4,3,4,4).Nyt oli aika suunnata Äkäslompolon radalle josta minulla olikin kovat odotukset.

Saavuttiin radalle. Ensimmäiset 5 väylää olivat vähän harvemmassa havumetsässä ja kierros menikin ihan hyvin tähän asti. Sitten alkoi aivan erilainen maasto, tiheää metsää ja heitot alko kolisemaan puihin kun ei oikein linjoja löytyny.. Todella haastava rata! Varmasti kun useamman kerran nakkais niin alkaisi tulosta tulemaan, nyt oltiin plussan puolella ja paljon..
Siinä ois Kolarin reissu lyhyesti.

Oulussa kämpillä postissa odottaa swirly star dessu ja varmaan pitää uusi miekka/sotakirves käydä hakemassa.. Oulussa sitten tarkotus käydä Toppilassa sm leiska kiertämässä ja toki mennä seuraamaan sm-kisoja paikanpäälle. Seuraan liittyminenki ois pikkuhiljaa ajankohtaista tässä.

Kotikylälläni Haapajärvellä kuulemma kiekko lentää ahkerasti, monta uutta harrastajaa olen kavereista saanu ja se piriistää mieltä :)

Tsekkaa instagrammista kuvia reissulta nimimerkin teemu_korhonen takaa!

T. Teemu

« Last Edit: 25.08.14 - klo:10:51 by Temppa »