Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Rakkaudesta lajiin  (Read 802060 times)

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Rakkaudesta lajiin
« Reply #60 on: 10.12.14 - klo:00:22 »
Illalla lueskelin vielä näitä blogeja.
Väykän blogista tuli mieleen, että ehkä pitäisikin kysyä itseltä :"mitä olisit valmis tekemään tullaksesi paremmaksi pelaajaksi?"


Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #61 on: 10.12.14 - klo:00:29 »
Illalla lueskelin vielä näitä blogeja.
Väykän blogista tuli mieleen, että ehkä pitäisikin kysyä itseltä :"mitä olisit valmis tekemään tullaksesi paremmaksi pelaajaksi?"

Jos et löydä vastausta, niin minäpä annan yhden mahdollisen vastauksen: Käy vaikka treenamassa joku päivä, noin niinkuin aluksi.

Katsotaan sitten jatkoa.

Olen nimittäin käsittänyt, että et "treenaa" kovinkaan paljon. Eli tee toistoja ja analyysia ja sen sellaista. Ei siinä mitään, jos Suomen mestaruus tulee tolla tyylillä!

Mutta oletko valmis siihen?

Offline JanneRäsänen

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 630
    • View Profile
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #62 on: 10.12.14 - klo:05:29 »
Entä Euroopan mestaruus? Tai maailman. Missä vaiheessa pitää treenata? Treenaa ne avoimen maailmanmestaritkin :-)

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #63 on: 10.12.14 - klo:21:49 »
Entä jos vastaus ei olekaan se, että olen valmis treenaamaan? Entä jos pelaaminen on kivaa ilman treenaamistakin?
Siitä seuraa kysymys armosta. Kuinka paljon huonoja heittoja olen valmis hyväksymään itseltäni siksi, että en ole treenannut?
Riittääkö se, että yrittää parhaansa?

Valtava määrä kysymyksiä. Entä jos asettaisin tavoitteeksi Mastersin Euroopan mestaruuden 2016? Onko se realiteeteissa vaikka treenaisin? Pelkällä treenaamisella ei pärjää jos ei ole sen lisäksi lahjakas.

Uuh. Tulipa paljon kysymyksiä. Pitääpä miettiä mihin kaikkeen olen valmis vastaamaan :)

Onko mahdollista pelata frisbeegolfia ilman suuria tavoitteita? Taitaa olla niin, että suurin osa ihmisistä pelaa ilman suuria kilpailullisia tavoitteita. Itsetutkiskelun paikka.
 

Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #64 on: 11.12.14 - klo:09:27 »
Entä jos vastaus ei olekaan se, että olen valmis treenaamaan? Entä jos pelaaminen on kivaa ilman treenaamistakin?
Siitä seuraa kysymys armosta. Kuinka paljon huonoja heittoja olen valmis hyväksymään itseltäni siksi, että en ole treenannut?
Riittääkö se, että yrittää parhaansa?

Valtava määrä kysymyksiä. Entä jos asettaisin tavoitteeksi Mastersin Euroopan mestaruuden 2016? Onko se realiteeteissa vaikka treenaisin? Pelkällä treenaamisella ei pärjää jos ei ole sen lisäksi lahjakas.

Uuh. Tulipa paljon kysymyksiä. Pitääpä miettiä mihin kaikkeen olen valmis vastaamaan :)

Onko mahdollista pelata frisbeegolfia ilman suuria tavoitteita? Taitaa olla niin, että suurin osa ihmisistä pelaa ilman suuria kilpailullisia tavoitteita. Itsetutkiskelun paikka.

Mä ajattelin pelata ilman suuria tavoitteita tästä lähtien. Ajattelin myös treenata vain siksi että se on kivaa. Kehittyy sitä vähemmälläkin irvistämisellä. Mikäli se siis kiinnostaa, kehittyminen.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #65 on: 11.12.14 - klo:09:39 »
Jaanin ja Jannen kommentit saivat miettimään ja se on ollut osaksi tarkoitus tässä kirjoitushommassakin.

Aiemminkin tuli jo mainittua, että senverran pelisilmää löytyy että melkeinpä lajin kuin lajin opin nopeasti sellaiselle tasolle, että lajia on kiva pelailla.
Seinäjoelta kun on kotoisin niin pesäpallon pelaamista ei varsinaisesti saanut valita lajikseen. Pesiskoulun kautta taisin pelata pesistä 6 vuotta. Pyörin siinä ykkös- ja kakkosjoukkueen rajamailla. Ykkösjoukkueesta aika moni pääsi sitten ihan miesten SM-sarjaan pelaamaan, joten siinä jossain hilkulla oltiin. Seinäjoella kun oltiin niin aika nuorena jo alkoi olla pelaaminen vakavaa, varsinkin siinä ykkösjoukkueessa. Joukkuehenki oli välillä heiveröistä kun syyllinen piti löytää tappioon.
12-vuotiaana kaveri pyysi futisjengiin ja menin tietenkin kun kiinnosti. Taisin pelata yhden talven molempia lajeja, pyöräilin melkein kymmenen kilometrin päähän kuplahalliin oikeastaan päivittäin harjoituksiin, jotka välillä olivat melkein peräkkäin. Into oli kova, joten ei se tuntunut mitenkään erityiseltä. Jos halusi harrastaa niin silloin veivattiin fillarilla, oli pakkasta tahi ei. Seinäjoen korkeudella ei ollut mitenkään ihmeellistä, että ajetaan talvella polkupyörällä. Pienen pojan mielestä sitä paitsi oli just siistiä suditella jäällä :)

Jalkapallojoukkueen yhteishenki oli aivan eri luokkaa kuin pesäpallossa. Lahjakkuus ei riittänyt sielläkään mihinkään, mutta intoa piisasi. Harjoituksissa olin aina ja peleissä pelailin lähinnä jämäminuutteja, mutta kivaa oli. Pesäpallo jäi sitten aika nopeasti kun olisi pitänyt panostaa siihen, mutta en halunnut kun siellä oli tyhmää :)

Yleislahjakkuutta on siis hieman, mutta ei niin että olisi löytynyt sellainen laji jossa oikeasti olisin hyvä. Frisbeegolf on ensimmäinen yksilölaji, jossa olen kilpaillut ja se viehättää jo siksi että on mahdollista kilpailla lähinnä itseään vastaan. Jos voitan itseni niin yleensä kilpailussakin on hyvillä sijoituksilla.

Saattaa olla, että jos treenaisi säännöllisesti ja tavoitteellisesti niin olisin parempi pelaaja. Uskon oikeastaan siihen, että se motivaatio löytyy itsestä vain jos se löytyy sieltä luontevasti.
Jos olisin aloittanut frisbeegolfin 14-vuotiaana olisin todennäköisesti käyttänyt muutaman vuoden aika tehokkaasti kentällä.
Nyt kun olen aloittanut lajin 34-vuotiaana ja jouduin käymään töissä, hoitamaan yhden vaimon ja kolme lasta parilla koiralla niin ajankäytölle on ollut jo sieltä luontevia rajoituksia. Olen ollut kuitenkin etuoikeutettu, saanut mahdollisuuden harrastaa lajia, päässyt makeille kisareissuille ja voittanutkin jotain.
Nyt kun kotona oikeastaan asuu enää yksi lapsi, vaimo ja ne pari koiraa niin vapaa-aika lisääntyy. Eihän sitä tiedä, jos vaikka huomaa treenaavansa säännöllisesti.

Olen siis laiska, mukavuudenhaluinen ja ehkä sitten vähään tyytyväinen. Pelaaminen on kivaa ja se riittää. Vai riittääkö?
Entä jos rating alkaa laskea? Taas miettimistä.

Offline gunners

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 438
    • View Profile
  • Oikea nimi: jari väyrynen
  • Seura: KKpBats
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #66 on: 11.12.14 - klo:10:13 »
Nykyään frisbeegolfissa on määrää ja laatua, myös Masters luokassa. Joten siinä pärjätäkseen pitää treenata tai olla lahjakas. Noista sun teksteistä voisi päätellä että sun tapauksessa on kysymys enemmän lahjakkuudesta.
Mä olen kanssa ollut aika monessa lajissa mukana, niin joukkue kuin yksilölajeissakin. Jotkut ovat väittäneet että lahjojakin johonkin olisi ollut.
Mulla on ollut kuitenkin ollut aina tarve tehdä kaikkea, enkä ole koskaan keskittynyt mihinkään kunnolla. Enkä näin ollen ole myöskään mitään oppinut kunnolla. Mutta kivaa on ollut!
Toinen syy treenaamattomuuteen on se että jostain syystä miettinyt sen niin että miksi harjoittelisin hirveästi kun se ei kuitenkaan takaa että pärjäisin sen paremmin. Ja onko se harrastaminen sitten enää hauskaa?
Sinäkin olet saavuttanut jo paljon, mutta nyt varmaan mietit mitä olet valmis uhraamaan että mahdollisesti voitat vielä enemmän...onko halua, aikaa, kanttia kokeilla?
Mulle frisbeegolf on laji mihin mulla ei ole minkäänlaista lahjakkuutta...oikeesti!
Ja se tekee siitä tavallaan kiehtovamman, kun jokaisen kierroksen jälkeen saa ihmetellä että vattahell!
Uskoisin että teet niin tai näin olet kuitenkin Masters luokan kärkinimiä ja pääasia on kai että nautit lajista.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #67 on: 11.12.14 - klo:11:05 »
Golfia on tullut pelattua tässä sivussa ja se on saanut myös ajattelemaan juurikin tätä asiaa. Onko se sitten enää kivaa jos ollakseen tarpeeksi hyvä on pakko treenata.
Aloitin golfin puolivahingossa 2008. Äitienpäivänä alkaneella golfkurssilla opittiin vähän lyömään ja sitten enimmäkseen sääntöjä ja etikettiä. Tätä sääntö- ja etikettikoulutusta pitää jotenkin saada mukaan frisbeegolfiinkin jo turvallisuussyistä.

Kahdessa kuukaudessa sain laskettua tasoituksen lukemaan 22, sitten joutui mailakauppaan jossa fitattiin itselle sopivammat mailat. Sillä putosi tasoitus lukemaan 14. Siihen jäi jumiin. Päätin haluta lisää. Tunteja siis ottamaan. Pro kysyi harjoittelusta, totesin että en harjoittele kun pelaan vain. Pro totesi, että selvä homma.
Ensimmäisen tunnin jälkeen sanoi, että singelitasoitukseen pääsee treenaamalla helposti (alle kymmenen). Se alkoi kiinnostaa.
Viiden tunnin session päätyttyä oli laitettu uusiksi jotakuinkin kaikki lyömiseen liittyvä. Tasoitus tipahti lukemaan 12,2.
Siitä alaspäin se ei sitten ole mennytkään ja nykyään ollaan muistaakseni lukemassa 14,8.

No se omasta kehityskäyrästä. Golfin tasoitusjärjestelmä toimii yksinkertaistettuna niin, että jos tasoitukseni on 14 niin normaali kierroksella pelatakseni tasoitukseeni pitäisi minun pelata 4 paria ja 14 bogeyta. Kuulostaa frisbeegolfarista helpolta, mutta...
Aloin miettimään, että jos tasoitus on 1 niin silloinhan pitäisi pelata oikeastaan aina miinukselle jotta voisi olla edes periaatteessa tyytyväinen. Tästä päästään suuren kysymyksen ääreen.

Sitten kun on tarpeeksi hyvä niin voiko olla mihinkään enää tyytyväinen?

Telkkarissa näkee välillä golfissa kun kaverit 150m päästä lyövät greenille pallon kahteen metriin ja yleisö taputtaa. Pelaaja kuitenkin olisi halunnut pallon siihen metriin, koska kahden metrin putti on paljon haastavampi kuin yhden metrin putti.
Odotusarvo omasta suorittamisesta nousee.
Voiko se olla enää kivaa jos joka kerta on pettymys  kun ei tule pirkkoa?
Itse en ole missään lajissa ollut niin hyvä, että olisi päässyt tätä miettimään :)


Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #68 on: 11.12.14 - klo:11:33 »
Voiko se olla enää kivaa jos joka kerta on pettymys  kun ei tule pirkkoa?

Sepä se. Sepä se. Tämä on asia, josta oon vain päästävä eroon. Täydellisyyden tavoittelu on pilannut monet parisuhteet, harrastukset, urheilu-urat, ilta-ateriat, lomamatkat ja elämät.

Ajattele tilannetta, että heität radan jokaisen väylän yhden kierroksen aikana birdiellä. Onhan se ihan saatanan makeeta, mutta ei se harrastaminen siihen lopu. Ei, vaikka olet saavuttanut "täydellisyyden", ja unohdetaan ne holarit nyt vielä. Sitten menet taas pelaamaan ja nautit hyvästä seurasta, kisatunnelmasta ja ylipäänsä siitä, että harrastat rakastamaasi lajia, kuten blogisi olet nimennyt. Rakkaus lajiin on paljon pysyvämpi syy tehdä jotain kuin rakkaus menestymiseen. Laji kyllä pysyy, mutta menestys on katoavaista.

Eräs kapellimestari oli nuorena sanonut, että sitten hän voisi olla saavuttanut jotain suurta kun pääsisi vielä joskus johtamaan Berliinin filharmonikoita. No, kun alle 30-vuotiaana tällainenkin pääsi tapahtumaan, niin eipä se enää siinä vaiheessa tuntunutkaan niin uskomattomalta. "Tähänkö siis tähtäsin, eipä se nyt kummoista ollutkaan". Ja silti ura jatkuu, rakkaudesta musiikkiin, ei rakkaudesta maineeseen.

Jokin tavoite on monelle se juttu, motivaatio, joka saa kaivamaan kiekot kaapista sateellakin. En voi muiden puolesta sanoa, mutta oma tavoitteeni on alkaa taas nauttia lajista lajin itsensä vuoksi. Ei siksi, että olisin "se kova pelaaja", jonka heittoja aloittelijat haluavat nähdä viikkokisoissa.

Mä olen aina pitänyt sua, Ari, ihanteellisena pelaajana. Totta kai olisit parempi, jos sulla olisi enemmän kunnianhimoa ja olisit treenannut junnusta asti. Sä et heitä erityisen pitkälle tai puttaa erityisen hyvin, mutta silti sä olet mun silmissä kova pelaaja. Sä osaat nimenomaan pelata, kisata, koska sun asenne on hyvä. Mä olen teknisesti sun edelläsi ja heitän taatusti paremmin, mutta en koskaan ole pelannut yhtä hyvin kuin sä, vaikka tulos onkin ollut joskus parempi.

Ja se on paljon tärkeämpää. Siinä näkee, että leppoisalla asenteella ja hyvällä meiningillä pääsee paljon pitemmälle kuin kovalla lähtönopeudella. Lisäksi taidat nauttia pelaamisesta paljon enemmän kuin minä, meni hyvin taikka huonosti.

Ja se on paljon tärkeämpää.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #69 on: 11.12.14 - klo:12:14 »
Kiitoksia.

Tuo onkin mielenkiintoinen dilemma tuo täydellisyyden tavoittelu.
Oikeasti on kuitenkin niin, että täytyy olla joko käsittämättömän motivoitunut tai pöljä jaksaakseen treenata riittävästi missä tahansa lajissa pysyäkseen kärjen vauhdissa tai jopa edellä. Tällaisia ihmisiä on ja ainakin itse jaksan kunnioittaa kovasti sitä uhrautumista ja uhraamista jonka joutuu tällaiseen tekemään.

Rakastaminen on suomalaisen miehen suuhun aina haastava sana, joten sanotaan nyt vaikka että pidän kovasti tästä lajista ja mahdollisuudesta testata itseäni. Lähinnä itseäni vastaan.
Ennenkaikkea tämän pitää olla kivaa. Vaikka treenaisikin. En osaa sanoa miten kauan se on kivaa jos sitä tekee työkseen, mutta varmaankin samalla lailla kuin kaikki muukin työ. Aina ei ole kiva lähteä duuniin vaikka yleisesti duunistaan tykkäisikin.

Viime viikonloppuna kävi puttaamisen kanssa köpelösti ja päätinkin, että ennen kisakierroksia on syytä kotona vähän muistella sitä puttihommaa. Jos se vaikka pysyisi paremmin päällä. Ei se paljon vaivaa maksa ja paremmalla itseluottamuksella saa paremmin kiekot häkkiin.

Olet Jaani oikeassa tuosta kisatunnelmasta. Se on maagista. Tottakai voi katsoa ratingeista, että nyt pitäisi sitten pärjätä ja saada siitä paineita mutta jotain tosi makeeta siinä on vaikka ei taidot riittäisikään. Se paras suoritus pitää saada itsestä esiin juuri silloin ja siitä saa tosi makean fiiliksen kun siinä onnistuu.
Jos ei sitten onnistu vaan kaatuu niihin paineisiin tai sitten muuten vain ei kulje joutuu tietenkin käsittelemään asian ihan itsensä kanssa. Muuttuuko maailma epäonnistumisista? Todennäköisesti ei.
Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä on aina vaihtoehtona, mutta kun ei ole tarvinnut laittaa taloa pantiksi niin mitä sitten?

Jos näyttää siltä, että mikään ei haittaa niin se on vain huijausta. Jos ne epäonnistumiset eivät tuntuisi miltään niin ei tykkäisi lajista niin paljon. Tunteita pitää olla, jos ei ole niin pitää vaihtaa lajia.
Urheilussahan on enimmäkseen kuitenkin kyse siitä miltä se tuntuu. Ei sillä holarilla ole mitään väliä jos se ei tunnu miltään.
Jos Euroopan mestaruus ei tunnu miltään niin ei sitä saavutakaan. Hyvien tunteiden perässähän tässä juostaan, jos ei ole huonoja tunteita niin hyvätkin menettää makunsa. Molempia siis tarvitaan ja niistä pitää osata nauttia :)

Mä olen ajatellut ottaa uudeksi motokseni tuon: "jos osaisin pelata paremmin niin olisin parempi pelaaja"

Kyllä mä sitten kotona ihmettelen ja analysoin päivän kierroksia viimeistään nukkumaan  mennessä. Välillä vituttaa oikein huolella, mutta enimmäkseen jos on ollut tyhmä. Hullu saa olla mutta ei tyhmä.

Pelaamisesta nauttimisesta ja sen määrän vertailemisesta on tietenkin vaikea tehdä vertailua, mutta kyllä mä nautin pelaamisesta.
Nauttimisen mahdollistaa se, että tiedän yrittäväni joka kerta heittää niin hyvin kuin osaan. Ei vain aina kykene.
Minkäs sille sitten mahtaa. No, voisihan sitä treenata, mutta jos ei huvita :)

Jälleen kerran voidaan palata siihen, että pelataan omilla vahvuuksilla. Henkiset omat vahvuudet ovat samoja kuin fyysisetkin. Know your limits.

Offline Flick Maniac

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 4 848
  • Discmania
    • View Profile
    • Frisbeegolf Club Keinukallio
  • Oikea nimi: Mikko Setälä
  • Seura: FGCK
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #70 on: 11.12.14 - klo:14:16 »
No nyyyyyt on ehkä diipein ketju in da house. Päässä surisee vastauksia ja kysymyksiä moneenkin kohtaan tuossa mutta nyt ei ehdi kirjoittaa. Miksi kirjoitin tähän mitään, en tiedä, jotta muistaisin myöhemmin. Eeee... Jatkakaa!  :)
Discmania Media Partner 2017-2019
Team Discmania, Discmania Ambassador

Link | P2 | Tactic | Origin | MD3 | MD4 | Anvil | Essence | FD | FD3 | Fortress | CD2 | DD3 | Rampage | Spirit
http://www.instagram.com/Crushing_Plastic
http://www.youtube.com/user/glaabaglooba

Offline gunners

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 438
    • View Profile
  • Oikea nimi: jari väyrynen
  • Seura: KKpBats
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #71 on: 11.12.14 - klo:19:21 »
No niin, tulihan se sieltä! Sinuakin siis joskus v...ttaa!
Kunnianhimo on yksi tärkeä tekijä vähän joka hommassa, sitä joko on tai ei. Ja toinen kysymys on miten sitä kunnianhimoa tai sen puutetta käsittelee.
Sulla ja Jaanilla on siinä mielessä sama tilanne että olette molemmat saavuttaneet frisbeegolfissa aika paljon vähällä vaivalla.
Sulla ei tod.näk ole kauheasti kunnianhimoa, ja tulet sen kanssa toimeen kun et vaadi itseltäsi sen enempää mihin pystyt. Tai et ainakaan ota paineita siitä mitä muut odottavat sinulta, tai miten pärjäät.
Jaanilla tilanne on päinvastoin, hän on ollut ja on edelleen pirun hyvä heittäjä. Mutta ottaa paineita suorituksistaan, koska ne pitäisi olla aina vaan parempia. Ja ilmeisesti on myös halu näyttää muille että täältä pesee. Siihen kun lisää koventuneen kilpailun niin ole nyt siinä sitten.
Molemmilla tuntuisi kuitenkin olevan homma hanskassa, ja olette sinut harrastuksenne osalta.
Toivottavasti Jaani osaa jatkossa relata, ja kisailla tosissaan mutta rennoin rantein. Ja Ari jatkaa omalla tavallaan frisbeegolfin rakastamista.

Toivottavasti osuisi kohdalleen että molemmat pääsisitte NDGE 2015 kisaan.
Siellä ei tarvi ottaa paineita ratingeista sun muista, vaan nauttia golfkentän kauneudesta, rennosta meiningistä ja pitkistä liidätyksistä.

Offline Flick Maniac

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 4 848
  • Discmania
    • View Profile
    • Frisbeegolf Club Keinukallio
  • Oikea nimi: Mikko Setälä
  • Seura: FGCK
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #72 on: 11.12.14 - klo:19:24 »
Juuh, elikkäs. Mä väitän että useimmat keskivertoihmisistä jos ei ole rasitteena jotain klesaa kropanosaa tai sitten erityisen huonoa motoriikkaa tms. pystyvät useimmissa harrastelajeissa kehittämään itsensä kohtalaisessa ajassa tasolle jossa sen harrastaminen on hauskaa (ja voi pojat jos on hauskaa heti alusta asti vaikkei osaakaan mitään!). Ja nimenomaan tämä kehitys tapahtuu vaan tekemällä sitä, kerta-kaks viikossakin. Sitten tulee se kompastuskohta josta eteneminen vaatii a) eksponentiaalisesti enemmän panostusta treeniin ja b) suunnitelmallisempia treenejä, eikä vaan että tekee sitä normipeliä/suoritusta kokonaisuutena.

Mulla on tästä kokemuksia ainakin fribasta ja boulderoinnista. Oon nyt sisäboulderia vääntänyt ehkä 3 talvea (kesällä ulkolajit vie enemmän) ja nopeesti huomannut että siellä se 6a on vaikeustaso johon pääsee kun vaan vääntää menemään ja vähän samalla oppii niksejä. Joku 6b saattaa mennä hikiseen mut 6c:hen ei ole saumoja ja sit mä en käsitä ollenkaan millä hemmetin imukupeilla niitä negatiivisen seinän mikroskooppisten otteiden seiskoja ja kaseja mennään. Sama kun en tajua miten heitetään 160m tai upotetaan 27 puttia peräjälkeen kympistä.

Mitä tulee noihin suunnitelmallisempiin treeneihin, niin tosiaan osa-alueittain treenaaminen ja treenikerran painottaminen johonkin eikä vaan kaikenlaiseen peruspelailuun on yks juttu. Ja nimenomaan avaimena on  omien heikkouksien tunteminen ja niiden vahvistaminen. Mutta sit kun harrastetaan sen takia että on kivaa, se menee just toisinpäin, eli tulee tehtyä niitä omia vahvuuksia (koska niillä homma toimii ja on hauskaa) vaikka nimenomaan pitäisi treenata niitä heikkouksia koska niiden kehittäminen vie hommaa paljon enemmän eteenpäin. Eli sen sijaan että kun mä heitän oikeelle menevät aina forella, mun pitäis treenata rystyantsaa. Mut kun se on huono ja ne antsat menee byltsiin ja vituttaa niin ei sitä tuu heitettyä oikeelle rystyantsalla koska pitää olla kivaa. Eli tässä tapauksessa ainakin on niin että se kokonaiskehittymisen halu ei ole mulla niin palava että saisin sillä nieltyä sen karvaan antsatreenin lääkkeen. Sama boulderissa, tiiän et oon släbillä (positiivinen seinä) huono ja sen treenaaminen kehittäis kokonaispakettia enemmän, mut on siistimpi vetää kahvareittejä katollaan niinku spaidermän.

Fribassa mulle on kyllä siisteintä sosiaalinen puoli. On se vähän onttoo jos heität metsässä täydellisen heiton eikä ketään ole näkemässä (miksi siitä pitää tullakin kirjottamaan treeniblogiin odysseia), vaikka en mä yleensä ole se upeiden heittojen esittäjä. Täydellistä heittoo on vaan niin siisti kattoo vaikka se ei olis oma. Se on se kaikki läpänheitto ja lajiin liittyvä lässytys ja pelireissut porukalla johonkin hevonkuuseen. Kilpailut on vähän sitä samaa mut sit vielä sillä mausteella et kierros merkkaakin jotain. Lähinnä omaa ratingia vastaan, kun "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu / onko niin ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty" ks. al. Kun pitää olla kivaa, eikä treeniä. Ja se riittää mulle. Vai riittääkö...?



Voiko se olla enää kivaa jos joka kerta on pettymys  kun ei tule pirkkoa?

Sepä se. Sepä se. Tämä on asia, josta oon vain päästävä eroon. Täydellisyyden tavoittelu on pilannut monet parisuhteet, harrastukset, urheilu-urat, ilta-ateriat, lomamatkat ja elämät.

Tästä vois teettää olohuoneeseen taulun.
Discmania Media Partner 2017-2019
Team Discmania, Discmania Ambassador

Link | P2 | Tactic | Origin | MD3 | MD4 | Anvil | Essence | FD | FD3 | Fortress | CD2 | DD3 | Rampage | Spirit
http://www.instagram.com/Crushing_Plastic
http://www.youtube.com/user/glaabaglooba

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #73 on: 12.12.14 - klo:10:25 »
Jottei tule liian diippiä shittiä niin muistellaan välillä.

Liiton foorumi näyttää asettuneen juuri sopivasti uudistumisensa jälkeen siten, että meikäläisen lupaava ura on alkanut noihin aikoihin. Eli pääsee lukemaan ja tarkistamaan omia muistojaan.
Yksi kilpailu joka nousee usein haastavien olosuhteiden kohdatessa mieleen on Kansallisen Sarjan Yyterin osakilpailu.
https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=20&t=392
Linkistä voi havaita, että tuolloin kisattiin Kansallista Sarjaa aika usein kahtena peräkkäisenä päivänä lähekkäin.
Voin paljastaa, että Ulvilassa vierailusta en muista juuri mitään mutta Yyterin reissulta tuntuu olevan vieläkin hiekkaa hampaiden välissä.

19.5.2007
Nämä ovat siis omia muistikuviani, jotka saattavat olla jonkun toisen mielessä erilaisia.
Pelasin amatööriluokassa muiden juuri aloittaneiden kesken. Nummelassa buumi oli lähtenyt kovaa käyntiin Nevantaustan Janin ahkeran kenttärakentamisen ansiosta ja meitä oli aika monta tuollakin paikalla.

Olisin väittänyt, että pelattiin kaksi kierrosta, mutta foorumin mukaan kolme + finaali.

Ensin tuuli niin kovaa, että kun hiekkarannalla pelattiin niin hiekkaa tuli tuulensuunnasta niin paljon ettei voinut pitää oikein silmiä eikä suuta auki. Tuulen voimakkuudesta en osaa sanoa  muutakuin, että tuuli ihan helvetin kovaa. Tällaisissa olosuhteissa edellisenä syksynä aloittanut aloittelija ei ollut koskaan ollut ja jännää oli.
Kahden metrin päästä piti yrittää oikeastaan vielä lähestyä varsinkin vastatuuleen koska tuuli nappasi kiekon korista ja heitti sen pois jos sattui vähänkin pohja nappaamaan tuuleen.
Nyt jo vähän alkaa naurattaa, mutta siihen aikaan ei kovin paljoa :)

Muistan lainanneeni Poimikselle ihan uuden StarMaxin bägistäni. En muista oliko ensimmäinen heitto, mutta se flippasi, kääntyi kyljelleen, tippui maahan ja rollasi tuulen mukana muutaman kymmenen metriä ja pomppasi paikalliseen lampeen. Sinne meni.

Toisella tai mahdollisesti sitten kolmannella kierroksella olosuhteet helpottuivat siten, että ei lentänyt enää hiekkaa koska alkoi sataa vettä. Vettä tuli siinä samassa tuulessa oikein huolella. Ei ollut kyllä mitään käsitystä miten kiekot käyttäytyvät, mutta sehän oli sama kaikille joten pelattiin vain :)

Yksi muistikuva on sellainen, että pääsin amatöörien finaaliin. Sade alkoi loppua, mutta TD tuli kysymään että haluatteko te amatöörit ihan varmasti pelata finaalit. Tarjosi vaihtoehdoksi nykyisen tilanteen säilyttämistä. Kyllä me haluttiin pelata kun ei enää ollut niin kauhea kelikään. Juosten kävin mökillä vaihtamassa vaatteita ja pääsin kuivissa vaatteissa pelaamaan finaaleja.
Tulokset on valitettavasti olleet Mustavariksen nettisivuilla ja joku ne on jo deletoinut. En voittanut, sen muistan.

Tätä sitten aina välillä muistellaan kun jossain on vähän huono keli.

Tuota hiekan lentämistä on vähän vaikea voittaa vaikka Kaatiksella jossain kisassa mitattiin puuskissa 33m/s ja kisan aikana kaatui useita puita radalla.

Offline gunners

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 438
    • View Profile
  • Oikea nimi: jari väyrynen
  • Seura: KKpBats
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #74 on: 12.12.14 - klo:11:38 »
Kuullostaa melkein epäinhimilliselta, mutta muutamissa Yyterin kisassa olleen voin kuvitella että siellä on joskus aika armottomat tuuliolosuhteet. Joskus väylä oli rannan myötäinen OB:lla rajattu kapea ja helkutin pitkä ränni. Mri oikealla ja ob raja vasemmalla, ja Ruottista päin tuuli aivan helkutisti. Se oli kiva heittää kauas veden päälle, ja kattella mihin tuuli kiekon kuljetti.

Mutta noihin aikaisempiin kommentteihin sopinee aika hyvin uusimman Urheilu lehden hiihtäjä Martti Jylhästä kertova juttu, tai siitä poimittu lause.
" Martti Jylhä asetti pari vuotta sitten itselleen kysymyksen, haluaako hän olla hiihtäjä vai huippuhiihtäjä. Jälkimmäinen vastaus edellytti toimenpiteitä."