Frisbeegolf-forum.fi

Kirjoittaja Aihe: Rakkaudesta lajiin  (Luettu 276502 kertaa)

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1470 : 04.04.18 - klo:10:06 »
Lajimme kasvu on Suomessa rauhoittunut. Muutama hurjan kasvun vuosi on takana ja nyt mennään jo vähän maltillisempaa kasvua. Aiemmat liiton pj:t voinee arvostaa korkealle. Kasvun aikana on onnistuttu kiireessä tekemään pääosin oikeita päätöksiä. Varsinkin herra Kotamäen aikana kasvettiin ihan lukuina eikä vain prosentteina.

On selvää että lajimme tuleva kasvu vaatii jatkossa muutakin osaamista kuin lajin harrastamisesta tullutta. Tähän asti hallitukseen ei konkretiatasolla ole ollut juurikaan tunkua eikä kukaan ole vielä tullut kertomaan että tietää hyvän puheenjohtajaehdokkaan jolla päästään nextille levelille.
Hallitustyöskentely on kuitenkin edelleen meillä niinkuin monessa muussakin pienessä lajissa työskentelyä oman rakkaan lajin parhaaksi. Jälkikäteenhän se sitten nähdään, mutta huonoja päätöksiä kukaan tuskin tekee tahallaan. Silti tehdään paljon päätöksiä kokonaisuutta tuijottaen jolloin yksittäisen ihmisen huomioiminen on vaikeaa.
Palautetta tulee ajoittain runsaasti ja suomalainen on tottunut antamaan palautteen sitten kun siihen on aihetta. Radiohiljaisuus on hieno merkki asioiden sujumisesta oikeaan suuntaan.
Välillä meteli on pilkottava osiin. Useimmiten sieltä kasan alta löytyykin vain muutama kovaääninen huutaja jotka ajavat omaa asiaansa tai ainakin sitä minkä kokevat menneen päätöksessä pieleen. Oikea termi lienee muutosvastarinta.

SuomiSport on aiheuttanut joillekin seuroille hankalia tilanteita. Yhdistysasioita ei ole koettu tärkeäksi hoitaa ja nyt niiden hoitaminen kerralla kuntoon on työlästä. Vaihtoehtoja ei ole kovin montaa.
Jos seuran johto päätyy tilanteeseen jossa asioiden hoitamiseen ei löydy tekijöitä, lienee parempi ratkaisu laittaa seura lihoiksi. Rahaa seuroilla ei useinkaan juurikaan ole, mutta jäsenistö haluaa varmasti tietää missä mennään, pelihalut kasvaa ja moni odottaa oman seuran johdon ottavan tilanteen haltuun.
Maksuturvan kanssa on tehtävä sopimus kun teknisesti seura perustaa itselleen kaupan. Hallituksen jäsenet joutuvat itse vakuuttamaan etteivät aio harrastaa rahanpesua tai muuta laitonta toimintaa. Harva meistä aikoo, joten sinänsä parin rastin laittaminen sopimukseen ja pankkitunnuksilla tunnistautuminen ei pitäisi olla ylivoimaista. Ymmärrän tilanteen olevan monelle uusi eikä välttämättä tunnu siltä että tätä haki harrastukseltaan, mutta tämän se nyt vaatii.

Käytännössähän tällä saavutetaan samalla se, että turha eestaas rahaliikenne henkilön, seuran ja liiton välillä vähenee kun saadaan homma toimimaan. Rahaliikenteeseen liittyvät toiminnot vähenevät seuran tilillä, joten sillä puolella kuluja on vähemmän.

GDPR tulee olemaan hetken aikaa vuoden sana. Tähän pyritään pureutumaan niin että saadaan seuroillekin ohjetta. Jos on ihan uusi lyhenne niin asia liittyy EU:n tietoturvadirektiiviin. Käytännössä tarkoittaa että ihmisiltä ei saa kerätä tietoja joita ei ole pakollista kerätä ja ne pitää säilöä turvallisesti.
Asiasta tulee varmasti vielä monta mielenkiintoista tilannetta, mutta SuomiSport varnistaa seuran jäsenrekisterin osalta asian olevan kunnossa.
Jos yhdistys sitten kerää ihmisistä rekisteriä johonkin muuhun tarpeeseen niin on syytä olla tarkkana.
Asiaa on pyöritelty uutisissakin ja aiheuttaa varmasti vielä monia tilanteita.

Eilen palailin pohjoisesta ja keksin hyvän syyn pitää tauon kun PG oli auki. Sain kahviakin.
Hiplailin kiekkoja ja jutustelin frisbeegolfista. Virkistävää.
Jäi sieltä muutama hankintakin varaston hyllylle laitettavaksi. Ei mitään uutta vaan samoja vanhoja varakiekoiksi. Epäilisin, että varsinaista tarvetta ei ollut :)

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1471 : 06.04.18 - klo:08:38 »
https://www.pga.com/events/masters/masters-2018-where-sergio-garcias-13-stands-masters-history?cid=pgacomsocial_fb_sf186342528&sf186342528=1

Tuossa linkissä on sisällä koko paketti sille miksi meidän tavallisten pelailijoiden ei pidä ahdistua mistään mitä oman kierroksen aikana tapahtuu.

Shit just happens.
« Viimeksi muokattu: 06.04.18 - klo:08:40 kirjoittanut Ari »

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1472 : 09.04.18 - klo:20:30 »
Maailmankaikkeus on täynnä kaikenlaista.

Väykän kaikkien eniten odottama kisa on ensi viikonloppuna. Kalenteria kun en katsele koko aikaa niin oletin että sitten vasta seuraavana. Treenikausi on siis aloitettava.

Kaksi kierrosta Lohjalla, siellä ystävällisesti tiipaikat auki joten aika rauhallisesti saatiin vedellä. Tulostaso ei päätä hivele. -3 ja kaamea +1.

Jäi sitten kirjanpitoon kuitenkin jotain.

Foret olivat aika kamalia. Varsinkin Buzzz forella oli ihan järkyttävää. Siis aivan kaameaa. Alaspäin ja väärään suuntaan. Tästä pitää olla huolissaan.

Puttaaminen ei ole aiheuttanut ikinä hurraahuutoja. Tosin ehdittiin jo todeta, että jos haluaa pelata itseään paremman kierroksen niin putin pitää kulkea. Se on toisaalta aika masentavaa. Ei millään huvittaisi treenata.
No. Tässä tuli hyvä syy kaivaa se purettu puttikori esiin jotta saadaan edes vähän hinkattua.

Bäkkärillä oli suunnat kohdallaan, mutta kyllä sitä taas kuviteltiin että käsi vie kuin piiska. Ei vie.
Alivakaampaa lättyä vaan esille, jotta ne edes vähän kippaa yli. No, hyssen heittäminen on toisaalta helpompaa.

Onneksi en saanut kohtausta ja lähtenyt Skogbyn TD:lle soittelemaan viime hetkellä. Kaatis onneksi sulaa humisten, joten meikäläinen saapuu uuden ruohonleikkurin kanssa samaa matkaa.


Seurailin keskustelua ja provosoiduin ottamaan siihen osaa. Tietenkin facebookissa.
Mietiskelin puolustusrefleksiäni ja totesin että itseään sitä ymmärtää aina hirveän hyvin.

1. Asiakas. Viiden euron päiväpelioikeusmaksu oikeuttaa asiakkaan vaatimaan jotain. Tästä on puhuttu ennenkin. Onko viiden euron maksu harrastuksesta (siksi että harrastuspaikka voi olla olemassa) sopiva muodostaakseen asiakassuhteen jossa palveluntarjoaja (tässä tapauksessa urheiluseura) on velvollinen hoitamaan kentän kunnossapidon aina. Ymmärrän näkökulman helposti jos viiden euron maksu on riittävän iso omasta mielestä.

2. Palveluntarjoaja. Palveluntarjoaja (tässä tapauksessa urheiluseura) ei olekaan mikään tiedostava olio vaan koostuu yksilöistä jotka ovat osallistuneet eri tavoin harrastuspaikan luomiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen.
Ne joilla on pidempi suhde harrastuspaikkaan ovat todennäköisesti uhranneet elämästään ja harrastamiseen kuluvasta ajasta kohtuullisen siivun rakentaakseen paikan jossa kaikki voivat käydä. Tällöin helposti muodostuu harrastuspaikkaan erilainen suhde kuin jos se on jo ollut olemassa kun tuli seuran (palveluntarjoajan) jäseneksi.
Yksittäinen henkilö joka sitten on uhrannut aikaansa ja saanut aikaan tilan jossa harrastuspaikka on pelikunnossa voi kokea yksittäisen arvostelun harrastuspaikkaa koskien varsin henkilökohtaisesti. Tällainen yksittäinen puoliksi huumorilla heitetty kommentti voi saada aikaan isoja tunteita joiden hallitseminen voi olla haastavaa.
Tällaisessa tilanteessa on itsestään selvää, että palveluntarjoajan edustaja joka on saamassa aktiivisen primitiivireaktion koettuaan henkilökohtaisen loukkauksen on haastavassa tilanteessa. Asiakas on paikalla ja näyttäisi antavan palautteen joka sattuu sieluun saakka. Ei ole helppoa.

Tällaista mietiskelin tänään.

Kaikki isot muutokset lähtevät kuitenkin intohimosta. Vain ne jotka ovat valmiita hyppäämään uuteen ja tekemään täysillä voivat saada aikaan jotain ihan uutta. Itse olen saanut olla mukana luomassa Kaatista. Olen haravoinut, kaatanut puita ja ollut siellä kaikenlaista touhaamassa saadakseni olla mukana tekemässä jotain sellaista mitä Suomessa ei  ole tehty.
Nyt kun kenttä on ollut jo olemassa ja on osittain ns. ylläpitovaiheessa olen saanut olla (ehkä vähän joutunutkin) mukana täyttämässä EU-papereita saadaksemme tukea ruohonleikkurin hankintaan. Nyt kun se ruohonleikkuri on tulossa (tilattu ennen joulua) ja saadaan hommat etenemään siltä osin niin siirrytään pelilaudalla taaksepäin.
Tulevaisuudessa tarvitsemme jälleen uuden ruohonleikkurin. Nyt tiedämme että se on mahdollista, joten lähdetään työstämään asiaa niin että jossain vaiheessa voidaan taas olla tekemässä isoja hankintoja.
Jokainen joka on ollut lähellä katsomassa tätä Kaatiksen prosessia on nähnyt missä se intohimo sykkii kovimmin. Herra Nevantausta on ollut Nummelanharjun, Ojakkalan ja nyt Kaatiksen alkuvoima ja sen sivusta seuraaminen ja tukena toimiminen on aika hiton siistiä. Toivon että sinunkin paikkakunnallasi on joku jolla on mahdollisuus uhrata elämästään noin paljon harrastuksen kehittämiseen. Meilläpäin asuu aika monta sellaista jotka touhailisivat jotain muuta nykyään jos Jania ei olisi.

Kiitos siis kaikille jotka ovat kokeneet Kaatiksen pelioikeusmaksun jo silloin alusta lähtien maksamisen arvoiseksi.
Välillä istuttiin kahvilla ja kerättiin motivaatiota jatkamiseksi kun osa pelaajista varsin avoimesti jätti maksut maksamatta, keksi mitä oudompia tekosyitä maksamattomuudelleen (ruosteiset ketjut yms).
Onneksi päästiin näkemään kuinka suurin osa pelaamaan tulleista ei pitänyt pelimaksua liian suurena ja lähti kotiin hymyssä suin päästyään pelaamaan lyhyellä nurmikolla ilman jonottamista. Sillä on merkitystä.

En uskalla edes lukea mitä tuli avauduttua, mutta katsotaan vaikka huomenna pitääkö tämä poistaa.


Poissa mykey

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 457
    • Profiili
  • Oikea nimi: miikka saturi
  • Seura: Team Hippo Ry / Melkein onnistujat
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1473 : 10.04.18 - klo:07:53 »
Ihan vinkkinä niin kisoja kun Kaatiksella järjestätte niin pelioikeus maksu kannattaa kerätä myös kisaan osallistuvilta kilpailijoilta. Se on nykypäivää parhaimmillaan.

Poissa Chukie

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 233
    • Profiili
  • Oikea nimi: Jukka Teräs
  • Seura: TT
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1474 : 10.04.18 - klo:15:34 »
Saan vielä joltain turpaani tästä hyvästä, mutta en odottaisi edes aivan Kaatiksen veroista palvelua 5€ päivämaksua vastaan.

Lisää maksullisia ratoja. Lisää ruuhkattomia ratoja. Siitä lystistä maksaa ilomielin. Lisäksi Kaatiksella on aina (ainakin silloin kun olen vieraillut siellä) ollut hyvä tunnelma, koska harrastajat ovat siellä "tosi tarkoituksella". Jengi käyttäytyy fiksummin. Sekin on varsin mukavaa.

Kiitos.

Poissa DJSigma

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 115
    • Profiili
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1475 : 10.04.18 - klo:20:49 »
En ole Kaatiksella käynyt, mutta en epäile etteikö rahoilleen vastinetta saisi. Sibbessä ehdin käydä maksulla juuri ennen kuin maksu poistettiin. Silloin mietin, että vaikka se rata oli keskeneräinen, niin oliko vitonen muka liikaa, kun on valmiitakin ratoja, ilmaiseksi?

Päädyin tulokseen "ei ole", meillä on vaan asiat aika hyvin kun minullakin on sadan kilsan säteellä ilmaisia ratoja kuten Mukkula, Kippasuo, Orimattila, Padasjoki, Lemmenlaakso, Keinukallio, Kivikko, Tali, Ristikivi, Riutta, Käyrälampi, Harjunmäki...

Ei tämä laji sillä parane ja nouse "oikeammaksi urheiluksi", että kaikesta alettaisiin veloittamaan. Mutta onhan tilanne aivan luxus, että näin spesiaalisuorituspaikat vaativassa lajissa on mahdollista näin laajalti harrastaa ilmaiseksi juuri silloin kun siltä tuntuu.
« Viimeksi muokattu: 11.04.18 - klo:11:23 kirjoittanut DJSigma »

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1476 : 11.04.18 - klo:10:09 »
Hyvä kommentti tähän loppuun. Kiitos.

Itse en näe tarpeellisena alkaa muokkaamaan ratoja maksulliseksi vain siksi että siitä saisi joku rahaa. Se ei taida olla ihan yksinkertaistakaan kuntien omistamilla maa-alueilla. Itse olen ollut nuori kultaisella 80-luvulla jolloin "kaikilla" oli rahaa. Rakennettiin kaikenlaista ja kunnat tukivat kaikkea ihan rahalla. Oma jalkapalloharrastus maksoi 5 markkaa kausi ja sisälsi varusteita, pelimatkat ja lisenssin. Eli ei siis mitään.
Tuosta ajasta on moni asia muuttunut. Maailmasta vain loppui ylimääräinen raha 90-luvun laman myötä. Kunnissa jouduttiin nipistämään kaikesta eikä liikuntapuolella ole yhtään ylimääräistä rahaa oikeastaan millään paikkakunnalla. Kaikki päätökset ovat priorisointia.

Frisbeegolf on iskenyt hyvään saumaan. Kuntien velvoite on ylläpitää ja tuottaa liikuntapalveluita, joten halpa laji jonka suorituspaikat eivät vaadi mitään erityistä ja aluekin sopii lähimetsään on täydellinen yhtälö. Kunta saa edullisesti vähällä tuella pyörivän liikuntapaikan ja ihmiset pääsevät heittämään lättyä.

Tämä rahattomuus tarkoittaa vain käytännössä myös sitä, että jos halutaan tehdä jotain isompaa niin se vaatii sitten jo enemmän hommia. Tampereella panostetaan isolla kädellä ja rahaakin palaa kaupungin kassasta tämän vuoden SM-kisanäyttämölle. Hienoa. Taas yksi kehitysaskel.
Tampereen kenttään sijoitettu raha ylläpitoineen tulee suoraan kaupungin kassasta joten kentästä on tulossa ilmainen. Hienoa. Toivottavasti se kestää pyhiinvaelluksen ja paikalliset heittäjät.
Kaatiksen kanssa meillä on käynyt monta tuuria. Silloin kun sitä alettiin rakentamaan saatiin kunnaltakin pesämuna jolla saatiin ruohonleikkuri, kontti, klubirakennus (ammattikoulun rakentama) ja loppurahalla muuta tarviketta. Kävimme kunnalla haravoimassa ja talkoilemassa saaden palkaksi ruohonsiemeniä. Niitäkin meni aika paljon.
Käytännössä olemme sitoutuneet seurana siihen, että emme pyytele kunnalta rahaa kentän ylläpitoon eikä kunnan henkilökunta käy siellä leikkaamassa nurmikkoa. Tällä järjestelyllä olemme samalla saaneet oikeuden rahoittaa menot pitämällä kenttää maksullisena. Tämäkään ei ole ihan yksinkertaista ja on vaatinut kunnankin puolelta hyvää tahtoa. Aika paljon on käyty palavereja kunnan, Ely-keskuksen ja muidenkin instanssien kanssa jotta meillä on kenttä jolla pelata.
Kaatis on siis maksullinen siksi että jos se ei olisi maksullinen niin sitä ei olisi.

Edelleen jaksan olla kiitollinen juuri sinulle siitä että olet sen 5€ nähnyt tarpeelliseksi maksaa. Jokainen 5€ tulee tarpeeseen.

Tiedän, että näitä kirjoituksia voi lukea dramaattisena nillittämisenä. Se ei ole tarkoitus.
Avaan mielelläni vaikka kahvikupposen äärellä kaikkea sitä mitä Kaatis on tarkoittanut organisaatiopuolella jos vastaava toiminta kiinnostaa. Väitän että Vihdin kunta on monella tapaa joustanut ja mahdollistanut Kaatiksen olemassaolon vaikkei varsinaista rahallista tukea aloittamisen jälkeen ole saatukaan. Eikä ole pyydettykään.

Frisbeegolf on edelleen enimmäkseen maksullinen laji. Niin pitääkin olla. Ei rahastaminen ole itsetarkoitus, sillä mahdollistetaan jotain sellaista mitä ei muuten olisi.

Sibbe on hieman eri juttu kuin Kaatis. Sibbeä pyörittää yritys, Kaatista urheiluseura.

Meillä on Suomessa saatu joitakin paikkoja frisbeegolfin käyttöön joissa on monen himoitsemaa nurmikkoa. Valitettavasti moni näistä paikoista vaatisi hieman eri määrittelyn kunnan hoitoluokituksessa. Monella näistä paikoista on ns. niittyluokitus joka tarkoittaa että kunnan miehet huolehtivat alueesta ehkä muutaman kerran vuodessa. Monilla näistä kentistä se tarkoittaa, että osan kesästä kentällä rehottaa varsin pitkä heinä. Tämä on asia johon on vaikea vaikuttaa, mutta se on mahdollista. Ensimmäinen asia on saada näistä paikoista virallisia liikuntapaikkoja ja sen jälkeen voidaan alkaa vaikuttamaan huollon tarpeeseen. Ongelma yleensä on se, että kunnat toimivat kaikessa mitoitusten mukaan ja suurin osa toiminnoista on mitoitettu nykyhenkilökunnalle varsin tiukaksi. Eli lisätyö tarkoittaa mahdollisesti lisähenkilökuntaa ja se on sitten kallista.
Nykyään kun vielä varsinkin kaupungeissa on vielä sellainen tilanne, että kaupungin liikuntapaikalle ei saa edes mennä ajelemaan millään leikkureilla jos ei ole kaupungin työntekijä....
Toivotaan, että nämä nurmetetut alueet saavat arvoisensa hoitoluokituksen frisbeegolfin tarpeisiin. Valitettavasti nämä asiat pitää käytännössä hoitaa poliittisen vaikuttamisen kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavissa kunnallisvaaleissa on hyvä miettiä onko siellä sellaisia ehdokkaita jotka ymmärtäisivät frisbeegolfista jotain. Ehkä jopa pelaisivat. Käytännössä kuitenkin jos ei meillä ole ketään puhumassa meidän puolesta niin ei siellä kukaan meitä muista. Vaalikampanjaa kannattaa alkaa jo tehdä. Aika monella paikkakunnalla riittää jos seuran jäsenet äänestävät yhtä ehdokasta :)

Selkeää on kuitenkin että ihmiset ovat nykyään valmiimpia maksamaan palveluista kuin aiemmin. Luonnollista on, että maksullisella kentällä täytyy olla jotain sellaista jota ei maksuttomalla ole. Jos 10 km päässä on maksuton kenttä joka tarjoaa samantyyppisen kentän kuin maksullinen viiden kilometrin päässä niin ihmettelen jos maksullisella kentällä riittää pelaajia. Toisaalta tietenkin siellä saa todennäköisesti pelata rauhassa kun muut ovat pelaamassa siellä ilmaisella kentällä :)


Poissa JanneRäsänen

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 508
    • Profiili
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1477 : 11.04.18 - klo:15:08 »
Kiireet pitäneet poissa täältä ja olisiko tähdet kääntyneet otolliseen asentoon odottaessa jatkoa keskusteluun? Kun: https://www.pdga.com/new-marketing-manager-sicard-ready-find-out-what-core-wants

Sori linkittämättömyydestä, foorumi tai kännykän browseri nikottelee.

Markkinoija oli yksi mahdollinen ammatti, mitä ajattelin hyvänä pohjakokemuksena ja tietopankkina sponsorihakuun.

Onneksi johtaja voi delegoida, en ollut sälyttämässä sponsorien hakua lajijohtajan harteille. Kuten aiemmin kirjoitin, olisi hyvä kysellä, tunteeko joku asiasta tietäviä ja heiltä olisi hyvä kysyä. Nyt löytyy askeleen pari rivijäsentä edellä oleva työntekijä omasta organisaatiosta.

Arvelin PDGAin johtajan tietävän asioista pro puolella aiemman työhistorian kautta. Palkatuksi tuli vielä sopivamman työhistorian omaava mimmi. Hyvä!

Poissa Flick Maniac

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 4 768
  • Discmania
    • Profiili
    • Frisbeegolf Club Keinukallio
  • Oikea nimi: Mikko Setälä
  • Seura: FGCK
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1478 : 11.04.18 - klo:20:31 »
Tullut tämä varmaan joskus aiemminkin mainittua mutta nuo kuntapäättäjät vs. kentän ylläpito puheen ollen, niin...

Alkuaikoina radan kanssa puuhatessa aukesi vähän silmät kun kaupungin henkilö kysyi niitoista puhuessa että "kuinkas lyhyttä sen ruohon tarvii olla että siinä on hyvä kävellä" ja kun pari hetkeä löi tyhjää ymmärsin että niin, ulkopuolelta ei välttämättä näe tätä samallailla, ja että jos saataisi näkemykset kohtaamaan edes perustavalla tavalla niin oltaisi varmaan jo paljon pidemmällä. Sitten selitin että "niin, eikun se että polvenkorkuiseen hukkuu kiekot jo aika kerkeästi, ei se askellusmukavuus silleen mitään"

Sama pätee varmaan pitkälti myös puuston olemassaoloon tai olemattomuuteen. Että se kyllä se on vähän eri heittää taiten juuri oikeasta kohtaa kuin ihan mistä vaan sen jälkeen kun metsä on lanattu tasaiseksi informaation liikahtamatta radalla toimivan seuran suuntaan.
Discmania Media Partner 2017&2018
P1X | P3X | MD3 | MD4 | JSTC | FD | FD2 | FB | CD2 | CD3 | PD
Päiväkirja
http://www.instagram.com/Flick_Maniac
http://www.youtube.com/user/glaabaglooba

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1479 : 11.04.18 - klo:22:31 »
Niin. Oma paikka liikuntakartalla pitää ansaita.
Meidän kenttä kun ei ole määritelty säännöissä tarkasti suorakulmioksi tai muulla tavalla niin monella on käsitys ettei se nyt niin tarkkaa voi olla minkälaisia ne väylät ovat.
Meidän pitäisi laittaa kenttä juhlakuntoon ja kutsua liikuntalautakunta tutustumaan lajiin ja kertoa toiveista ja kehitystarpeista. Pieni heitto-opastus ja muutama väylä peliä ei olisi pahitteeksi.
Saa käyttää.

Toistan itseäni mutta meidän pitää päästä ulos frisbeekuplasta. Kaikki eivät pelaa, kaikkien mielestä frisbeegolf ei ole upein juttu mitä voi tehdä housut jalassa ja on edelleen ihmisiä joilla ei ole mitään hajua lajistamme. Ei vaikka me täällä omiamme jupisemme ja autuaana nautimme frisbeegolfin lähteestä yhteistä vettä :)
Pitää nähdä miten muut näkevät lajimme ja pyrkiä muuttamaan sitä näkemystä.

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1480 : 15.04.18 - klo:16:10 »
Eilen oli perinteinen NDGE-päivä. Siellä menee ihan koko päivä. Ja se on hienoa se.

Kilpailun aikana käytiin keskusteluja vaikka mistä. Lähinnä frisbeegolfista.
Mietiskelin kotona sekunti ennen unen tuloa vähän tätä kisaa. Tämä ei ole tavallinen kilpailu.
Itselle NDGE ei varsinaisesti ole kilpailu ollenkaan vaan ennenkaikkea tapahtuma jossa näkee ihmisiä joita ei välttämättä näe enää muuten.
Toisaalta Väykkä on juuri sopivasti (itselleen naureskellen) jättäytynyt järjestämään kilpailua "niinkuin ennen".
Tähän kisaan kuuluu Väykän jutut, paperinippu kädessä vedetyt pelaajakokoukset ja loppusaunan spekuloinnit.
Kiitos jälleen tästä Väykkä ja organisaatio.
Tämä on kuitenkin se kilpailu joka on saanut sellaisen statuksen, että sinne saapuu kaukaa pelaajia ja pelaajia jotka eivät välttämättä enää kilpaile. Haluavat kuitenkin nostalgiapiikin ja mahdollisuuden tavata vanhoja tuttuja.
Erinomainen merkki siitä, että Facebook ei korvaakaan kaikkea inhimillistä kanssakäymistä.

Omalta osalta kilpailu alkoi väylältä 8.
Nyt kun olin sitten jo ottanut laserin mukaan mittaillakseni etäisyyksiä eri paikkoihin, meni pelikirja leppoisasti remonttiin. Draiveri käteen ja kupille. Niinpä.
Omassa ryhmässä oli Heinänen, Piironen ja Piippo. Ville heittää itseä pidemmälle reilusti ja nuorisoketju varmaan 50m pitemmälle... Ajatuksena oli vain pelata sitä kuuluisaa omaa peliä. Onnistuin siinä varsin kohtuullisesti.
Ensimmäinen avaus oli superlöysä loiva hysse suoraan outtiin. Hyvä alku.
Siinä sitten enimmäkseen heiteltiin kaikenlaisia heittoja, välillä ihan hyviäkin. Sitten sain väylille 20 ja 1 birdiet jotka maistuivat aika makoisilta. Ehdin jo hieman ajatella, että ehkä tästä vielä.
Ei sitten kuitenkaan. Aika onnetonta räpeltämistä ja korttiin 80 heittoa, +6. Sijoitus taisi olla 11.

Matkassa oltiin turvakengät jalassa. Melkein väittäisin, että olivat varsin liukkaat märällä nurmikolla joka oli alta jäässä. Voi olla että olisi ollut muillakin kengillä, nyt kuitenkin pysyi jalat kuivana ja siitä itselle plussa.

Toiselle kierrokselle lähdettiin sitten ihan tutunnäköisten miekkosten kanssa. Peli lähti pirkolla käyntiin. Hyvä. Väylälle 20 siis kaksi nelosta on meikäläiselle oiva suoritus.
Kostoksi sitten ykkön avaus oikealla olevan koivun kautta vasemmalle lepikkoon. Vitonen on ihan hyvä tuon avauksen jälkeen. Jäisestä alamäestä heittäminen tuossa kohtaa oli hieman liikaa.
Peli kulki ihan kivasti. Tuli sellainen sopiva perusheittämisen tuokio, mutta väylällä 14 olin kokonaissaldona +1.
Edelleen olen sitä mieltä että siihen asti meni ihan kivasti.
Sitten ihan vain sen enempää spekuloimatta taisi loppua patterit.

Itsensä kiusaamiseksi käydään pikaisesti läpi mitä tapahtui

15. Noin 80 m väylä alamäkeen lammen yli. Hysteria lähtee vähän varovasti vasemman kautta forella. Tulee ylivakaana laitteena noin seitsemään metriin. Väliin vähän jää koivu. Keskityn väistämään koivua joten korkeussäätö menee pieleen ja korin katon kautta puoliksi kuusen alle ehkä reiluun vitoseen. Kuusen alle peruuttaminen ei oikein onnistu, joten huonosta asennosta huono putti ja kakkosnelonen korttiin. Näin. +2

16. Pitkä väylä jonka oikea puoli on kokonaan outtia. Edessä odottaa lampi ja bunkkereita jotka tien lisäksi ovat kaikki ikäänkuin heitettävissä. Eli varsin helppo mokata. Koitin lähestyä asiaa ns. nätisti. Buzzzilla rauhallinen heitto ei ollut kovin hyvä. Fore lähti siitä vähän näppiin jääden ja paineli kohti lampea, osui koivuun ja näytti että kävi tuuri. Saattoi käydäkin, mutta kiekko oli lammessa. Hiphei. Buzzz forella oli aika kiva mutta vitosen lyhyt. Juuri sellainen että piti vähän putata. Heitin niin hiljaa että osui se ilmeisesti alarautaan mutta pahasti vajotessaan.
Kutonen korttiin tekeekin tähän sitten jo +4 ja se hyvähkö kierros alkaa näyttää taipuvan jonnekin....

17. Lyhyt väylä jonka pelaaminen on itselle kovin hankalaa. Ehkä reilu 80m oikealla mando. Ei mitenkään liian hankala. Buzzz jää pahasti käteen ja gripparilla mandomissi. Ei dropparia joten tiiltä jatketaan. Deja vu, Buzzz käteen ja jää pahasti käteen ja gripparilla mandomissi. Huh. Tämä kisa oli sitten tässä.
Otetaanpa vielä yksi Buzzz ja se on sitten varmasti niin löysä ettei millään mene mando väärin. Kiekko on alhaalla rinteessä josta lähäri jää kutoseen. Ei jaksa keskittyä eikä osu laitteeseen. Putti sisään ja hieman jo naurattaa vaikka enimmäkseen ollaan jälleen kerran hämillään. "Mitä täällä oikein tapahtuu..." kasi korttiin ja +9. Boom.

18. Melkein ok avaus jää vähän lyhyeksi, mutta enpä riuhtonut eikä jäänyt näppiin. Toinenkin on varovainen, mutta väylällä. Jatketaan sitten forella. 105 m alamäkeen on matkaa vielä. Fore lähtee melkein hyvin paitsi että menee korin lähellä olevaan pusikkoon niin että ei kykene kuin polvelta puttaamaan. Par tästä, mutta juna meni jo :)

19. Viimeinen väylä. Alamäkeen, vasemmalla on ob koko matkan ja lopuksi koivujen taakse oikealla.
DDx käteen kun tuntuu että ei oikein nouse kiekot enää plaaniin. Onkin sitten niin löysä ettei nouse tämäkään vaikka menee alamäkeen. Painelee hyssessä outtiin. Jatkoheitto onkin sitten parempi ja kisan toiseksi viimeinen fore on jo melkein täydellinen. Kahteen metriin niin saa putinkin sisään.

Pakko myöntää että +9 viimeiselle viidelle väylälle on asia jota sietää miettiä. Pitkä päivä eikä se kävelemisestä ole kiinni. Ei vain jaksanut enää keskittyä ja toki lihaksetkin olivat jo väsyneitä. Ei siinä sitten sen kummempaa kuin totaalinen romahdus. Tätä on hyvä kerrata täältä sitten joskus.

Loppusaunassa puhuttiinkin sitten jo melkein politiikkaa ja oli erittäin mielenkiintoista. Kiitos keskusteluista.
Tälle kisalle on oma paikkansa maailmankartalla.
Ensi vuoden kisaan ilmoittaudutaan postikortilla. Hauska idea. Väykällä on iso luotto Postiin joka tuntuu hukkaavan melkein kaiken mitä sillä yritetään lähettää :)

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1481 : 16.04.18 - klo:07:19 »
Unohdinkin mainita että toisella kierroksella väylällä kahdeksan avaus oli surkea. Otin Zucan ja lähdin tiipaikan pikku alamäkeen.
Molemmat jalat ilmaan ja perseelleen alas, liukumäkeä viitisen metriä kurassa. Ikävintä oikeastaan oli että löin heittokäden kämmenen Zucaan oikein kunnolla ja kurasta kömpiessäni olin ihan varma että siihen tuli vertavuotava vekki. Ei tullut, mutta alkoi kerätä nestettä ja vuosi siellä näköjään vertakin.
En usko että vaikutti siinä kohtaa heittämiseen, mutta nyt on kipeä niinkuin lihaksetkin sieltä täältä missä tärähti.

Missä se videokamera on silloin kun sitä tarvitaan?

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1482 : 16.04.18 - klo:13:09 »
Nyt kun kausi on lupaavasti aloitettu niin seuraavaksi odotellaan sitten jo seuran reikäpelimestaruudesta pelaamista.
Reikäpelihän on erinomainen pelimuoto, jossa joka väylä on oma kokonaisuutensa. Erinomaisen mielenkiintoista ja erittäin jännittävää.
NFS:ssä pelattiin tätä alkuvuosina onnistuneesti, sitten yhtenä vuonna jäi homma kesken kun pelit siirtyivät ja siirtyivät. Välillä on vain kovin hankalaa saada sovittua yhteistä peliaikaa.
Sitten oli muutaman vuoden tauko ja viime vuonna taas yritettiin. Nyt sovittiin, että yritetään taas.

Suosittelen, jos ei ole omassa seurassa kokeiltu.

Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1483 : 18.04.18 - klo:20:25 »
Avataan hieman tätä organisaatiopuolen touhua. Frisbeegolf taitaa alkaa olla varsin tunnettua. Liiton pj saa mielenkiintoisia puheluita vaikka osa menee varmasti toimarillekin. Tällä viikolla ollaan touhailtu yhden frisbeegolfkentän tekemistä, konsultoitu golfkenttää saman asian tiimoilta, annettu kommentteja, yksi haastattelu, väännetty kasaan erilaisia organisatorisia asioita liiton tulevaisuudelle, SuomiSportia tietenkin, GDPR:ää ja vielä joitain sellaisia juttuja joista nimienkin paljastaminen avaisi liikaa tätä pakettia :)

Tänään on vasta keskiviikko, mutta huomaa kesän saapuvan ja ihmisillä on kova hinku heittämään. Niin itselläkin.


Poissa Ari

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 942
    • Profiili
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Vastaus #1484 : 27.04.18 - klo:10:40 »
Tänään olisi kevätkokouspäivä. Viime vuoden asiat laitetaan kirjoihin ja kansiin jotta päästään eteenpäin.

Nummelan frisbeeseura liittyi ensimmäisten joukossa liiton yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti Syrjinnästä vapaa alue-kampanjaan.
Tiistain viikkokisoissa kiinnitettiin kyltti Nummelanharjun toimistolle ja pidettiin pelaajakokouksessa pieni puhe.
Tästä seurasikin mielenkiintoista keskustelua viikkokisojen jälkeen. Keskustelu kesti sen aikaa, että ehti pikku hiki kuivua ja tulla melkein kylmä kun aurinkokin alkoi laskea.

Keskustelu alkoikin mainiosti juuri yhdenvertaisuudesta ja muiden hyväksymisestä. Miehet muistelivat millaista oli tulla ensimmäistä kertaa viikkokisoihin. Tällä porukalla oli siitä hyvät muistot, joku oli ottanut kontaktia ja oli tuntenut itsensä tervetulleeksi. Hienoa.
Mietittiin sitten asiaa siinä yhdessä ja todettiin asian olevan tärkeä. Eka kerta on aina jännä, joten sen jännyyden helpottamiseksi voidaan onneksi tehdä jotain.

Aika moni täällä kävijöistä käy viikkokisoissa. Jos miettii tilannetta oman viikkokisan osalta, niin Nummelanharjun "toimistolla" on jonkinlainen looginen jono usein ilmoittautumisvaiheessa. Siihen jonoon voi uusi ihminen osata mennä ihan itsekin, mutta entä jos joku osaisi vähän katella näitä levottomasti hiihtäviä kavereita ja käydä kysymässä: "Oletko tulossa viikkokisoihin?"
Saattaisi helpottua kummasti eka kerta.
Tämä tällainen huomioonottaminen kuuluu tietenkin juuri niille jotka ovat siellä olleet "aina" ja homma on hyvin tiedossa.

Toinen asia. Frisbeegolf on sosiaalinen laji johon kuka tahansa voi tulla mukaan ja kaikki on kavereita. Niin.
Katsokaapa ensi kerralla kun menette sinne viikkokisoihin tai muuhun tapahtumaan. Oikeastaan kaikki meistä hakeutuvat jo tuntemiensa ihmisten keskuuteen puhumaan uusista kiekoista, säästä ja frisbeen heittämisestä. Tämä ei ole väärin vaan luonnollista.
Viiden hengen rinki usein kuitenkin käytännössä sulkee muut ulkopuolelle eikä siihen tietenkään ole helppo tulla.
Silti me siinä ringissä olevat olemma aktiivisesti sitä mieltä, että kyllä tähän rinkiin voi tulla kun tulee vaan. Ei meitä haittaa.
No ei haittaa, mutta sitä ringin ulkopuolella olevaa joka ei oikeastaan tiedä mihin on tullut eikä mitä seuraavaksi pitää tehdä, saattaa haitata.
Emme ehkä olekaan ihan niin avoimia uusille pelaajille ja ihmisille kuin mitä itsestä tuntuu.
Tässä kohtaa totean kuitenkin ettei siinä ole varsinaisesti mitään väärää että haluaa jutella kavereiden kanssa. Jos vain itsestä tuntuu siltä, että haluaisi olla mukana helpottamassa uusien ihmisten tuloa viikkokisoihin niin asiaan voi kiinnittää huomiota.
Entä jos laittaisi facebookiin viestin jossa sopisi treffit ensikertalaisille jonkun kanssa jolla on propellihattu oppaan merkiksi? Voisinko uhrata omasta vapaa-ajastani (viikkokisojen yhteydessä) senverran että joku muu voisi päästä mukaan samaan touhuun?

Talkoohommatkin pitäisi aloittaa tältä vuodelta. Toki Kaatiksella ehdittiin jo vaihdella koreja jotka ovat nyt meikäläisen pihassa tilataideteoksena vaimon riemuksi. Nummelanharjulla talkoillaan lauantaina ja järjestäjän isoin huolihan tässä kohtaa on se, että joudutaan siellä pienellä porukalla touhailemaan. Ei luo motivaatiota se. Tähän pitäisi keksiä jotain. Omasta mielestä se ei kuitenkaan ole korvauksen maksaminen, mutta saatanhan olla väärässä. Jotenkin toivoisi ihmisten ihan vain omaksi riemukseen tekevänsä hommia. Katsotaanpa sitä.

Kisahommia. Spring Masters tulee. Olen valmis siltä osin, että sekä ilmoittauduin että maksoin. Protourille Tammisaareen myös. Avoimen SM-kisoihinkin ilmoittauduin ja jännityksellä odotetaan mahtuuko ratinkin perusteella matkaan vai nouseeko taso liian korkealle.
Kotipihalla puttaillessa miksailin hieman puttia spinnimpään suuntaan. Tuntuu hyvältä massaputtaamisessa, mutta viikkokisoissa Nummelanharjulla pistelin sitten puttia ohi oikein huolella. Järkyttävää. Meinasinkin jo aiemmin mainita täällä virittäneeni puttikoneen äärimmilleen ja nyt sitten voi vain odotella milloin se räjähtää. Räjähti heti. Hitto.
Keskiviikkona sitten facebookin paritiedustelun perusteella lähdin sekapariluokkaan ihan uuden ja oudon (en tuntenut) ihmisen kanssa. Mielenkiintoinen ja oiva kokemus. Avauspeli oli pääosin mainiota, lähäritkin ihan jees mutta sitten muutama putti meni aika pahasti reisille. Oli siellä pari hyvääkin. Suosittelen tällaista parinhakukokemusta jo ihan uusien ihmisten tapaamisella. Erinomaista.

Liiton valtionapuselvitys viime vuoden osalta lähti tänään, etuajassa :)
Ollaan tässä jotain tehtykin. :)