Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Rakkaudesta lajiin  (Read 806514 times)

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #285 on: 07.06.15 - klo:20:40 »
Wanha ei taida osata vain käyttää, joten nyt kun olen ihan tietokoneen ääressä niin koitetaan tuollaista kopiointikommentointia omaan pelikirjaan. Tällä kertaa kuitenkin ihan siihen alkuperäiseen eikä siihen negisversioon :)

1. Forella. Tätä olen veivannut eniten. Drone menee kivasti, mutta ei ole oikein onnistunut viime aikoina. Kokeilin eilen vähän Firebirdiä. Toisaalta tuulen suunnasta riippuen Buzzz toimii ihan mainiosti.
Kakkosta. Eipä ole kuitenkaan helppo kakkonen. 2,3,3 lienee lähimpänä.

Tätä kyllä perjantaina vähän testailin vaikka kotikentällä oltiinkin. 2,3,2 oli lopputulos. Toisen kierroksen seitsemän metrin alarautaputti oli varsin tyypillistä meikäläisen puttaamista tänä viikonloppuna. Periaatteessa siis erinomaisia avauksia. Hyvä. Fore Drone oli siis pelikirjassa ihan oikein.

2. Avausta tuulen suunnan mukaan joko Crankilla tai DD:llä. Ei ole ihan sama mihin avaa vaikka lääniä on reippaasti avaukselle. Alas ei saisi vasemmalle heittää kun kuusiaidat ei mahdollista oikein forea enää. 3,4,4

Kolmannen kierroksen hurja tuuli teki vähän temppuja. Ensimmäisen kierroksen avaus oli huono, mutta heitin siitä sitten erinomaisen kolmeen metriin DD:llä. Vähän tuurilla. Toisella kierroksella kympin putilla kolmonen ja kolmannen kierroksen 135m avaus pisti hakemaan tuuliavulla Dronella hysseä. En ihan osannut kun heitin vähän hiljaa ja koivuosumalla jäi kymppiin salavien taakse. 3,3,4 oli vähän yläkanttiin pelikirjan mukaan. Eli hyvä.


3. Crankilla tai fiiliksestä riippuen DD:tä. Jos kori näkyy avauksen jälkeen niin mainiota. Putteri on kuulemma hyvä tähän mutta kun en osaa heittää. Dronella hysseä. Periaatteessa tiedän suurinpiirtein mitä yritän. Vähän tarvitsee tuuria saadakseen kiekon kuolemaan tuohon rinteeseen. 3,4,4 on ihan hyvä. Isompaa kalaa avauksesta riippuen, mutta nyt mennään itseluottamusta uhkuen puiden välistä.

Crank ei tuntunut ihan mahtavalta, joten avaukset vedettiin DD:llä. Avaukset olivat järjestään hyviä. Kakkosheitossakin tiedän mitä yritän, mutta ei ole ihan helppo se. 4,4,3 eli kyllä pelikirja tietää.
Tänään hieno kakkosheitto julmaan tuuleen meni juuri niinkuin yritin ja neljän metrin putti oli helppo toteuttaa.
Hyvä.

4. Lyhyt mutta hankala. Drone on ajamassa itseään tähänkin, aiemmin foreneppi Buzzzilla. Dronella saa heittää lujempaa joten se voisi olla tarkempi tähän alamäkiränniin. 2,3,3

Dronella mentiin. Yksi hyvä fore ja pari vähän lepsua. Tänään pelastin kakkosen hyvällä kympin alamäkiputilla. 2,2,2 oli pelikirjan mukaan yläkanttiin. Mainiota.

5. Erinomainen avaus mahdollistaa nelosen. Käsi ei vain oikein riitä jos ei olla kahden heiton jälkeen ylhäällä. Crankilla on avausta menty. Maksimiheitto oikeastaan tarvitaan ensimmäiseen. Rinteeseen ei kannata heittää jos ei pääse ylös asti joten huonompi heitto korjataan nepillä rinteen alareunaan. Crankilla mäkeä ylös, ja 50m lähestyminen on vaikeampi tässä kuin monessa muussa paikassa. Kuusiaidan taakse ei saisi joutua eikä liikaa korin yläpuolelle. 5,5,5 on aika todennäköinen.

Ensimmäisellä kierroksella päästiin painamaan tyyneen keliin. Heitin juuri sellaisen avauksen kuin pitääkin, paitsi että heitin sellaiseen kuin pitää heittää tuulisella. Eli sitten feidattiinkin vasuriin. Ei ihan nappisuorituksia. Pääsin kuitenkin kaksi kertaa yrittämään kolmatta heittoa putille. Tänään tuuli yllätti heittäjän ja vippasi heiton 20m korin yläpuolelle vaikka piti kupille laittaa :) Eilen mokelsin samantyyppisesti lähestymisen ja sohlasin vielä putinkin kanssa. 5,6,5
Huonomminkin olisi voinut mennä, mutta ei ihan nappiin varsinkin kun pappasarjan kärkikortissa painoivat muut nelosia liukuhihnalta tähän.

6. DD-fore. Tuuleen usein sivusta vastaan ja silloin pitäisi uskaltaa kiertää kauempaa vasemmalta. Mutta kun ei meinaa uskaltaa. Pikku flippaus vasemmalle ja kiekko voi olla kaukana alhaalla. Yleensä tarvitsen hyvän putin kakkoseen. 2,3,3

Kaksi hyvää avausta ja kolmannen kierroksen tuulikelillä vähän liikaa forehysseä. 2,2,3 oli kuitenkin vähän yläkanttiin. Hyvä.

7. Kentän helpoin par 4. Starfire tai DD tuulesta riippuen ja Buzzzilla tai Dronella loput. 3,4,4. Puut ovat senverran isoja että ollaan helposti kympin putilla. Ei ne vaan aina mene, mutta yksi kolmonen pitää ottaa.

Kolme hyvää avausta. Starfirellä korkeaa hysseä ja tuuli vie. Vei. Ensimmäisellä kierroksella tähän meinasi tulla paha mieli kun tuhrin vitosen putin. 4,4,3  Tuulikelin kolmonen maistui makialta. Ennustettu oli siis tämäkin tulos.

8. Hysselinja. En osaa liidättää putteria. Pitäisi kerätä kakkosia, mutta ei se niin helppo ole. 2,2,3 kuitenkin.

Hahaa. Muistin ennen kisan alkua miten tämä piti heittää. Hyssellä mentiin ja yritys oli kovaa. 3,2,3  Viimeisen kierroksen reipashenkinen tuuli yllätti ja menikin aika kauas. Nelosiahan tähän ei saanut ottaa, joten siinä mielessä kivasti. Eka rundin ainoa bogey oli tuo kolmonen.

9. Vaikea väylä jonka olen viime aikoina pelannut erinomaisesti. Maksimisuoritus on Crankilla hyvä avaus ja DD metriin. Nostokolmonen. Ei taida tapahtua, mutta yritetään. 4,4,5 on jo aika hyvä. Tähän voi pilata kierroksen kopistelemalla avauksen puihin ja sitten korjaamalla tilanteen sankariheitoilla. Maltilla.

Tässä olikin tapahtumia. Eka rundilla surkea avaus. Early release ja kiekko vasemmalle, sieltä erinomainen Buzzz bäkkäri väyläll ja DD:llä vitoseen. Hienosti pelastettu nelonen. Toisella kierroksella ei todellakaan heitetty vasemmalle, Crankiin pikku annukka ja sehän paineli suoraan pitkäksi metsään. Sieltä mainio Buzzz-fore väylälle. 80m suora heitto. Ota Buzzz. Joo. Paska heitto. Paineli oikealle metsään. Vitonen. Hohhoijaa.
Kolmannella kierroksella DD tuntui paremmalta käteen ja leipaisin sillä jotakuinkin täydellisen avauksen. Kakkosheitto lähti hyvin, mutta vähän korkeaksi. Kuitenkin kahdella heitolla seitsemään metriin tuolla väylällä on erinomainen suoritus. Ryhmäkaverit vielä kehuivat että metrissä ollaan, joten jo laskin että pirkko on kovaa valuuttaa tähän.
Putti vähän vasemmalle, ketjuista ulos ja tuulen avustuksella rollasi melkein lampeen. 1,5m korin alapuolella ja 9m koriin. Ihan jees putti, mutta alarautaan ja vitonen. Kolmosvitonen tuntui pahalta tuossa kohtaa kun tuntui että ihan kisan kannalta olisi tullut tarpeeseen se kolmonen. 4,5,5 on ihan ok. Ei katastrofia.

10. Ei jakoja kakkoseen, joten backhand Buzzzilla ja sitten fore Buzzzilla. 3,3,3 pitäisi olla.

Ei oikein tullut hyviä avauksia tähän millään. Painittu 3,4,3 tuntuu ihan hyvältä. Ei oikein mitään hajua mikä tässä nyt mätti, mutta ei vain osunut.

11. Vaikea, haastava ja hankala. Avaus pitäisi saada päälle eikä ole paikkaa mihin osaisin seiftata. Joten Crankilla mäki ylös ja sitten katsotaan. Usein kakkosheitto on neppi hieman eteenpäin väylälle, mutta jos kakkosen saa heitettyä metsästä ulos ollaan plussan puolella. Neloseen on mahdollisuus, mutta vaatii meikäläiseltä kaksi erinomaista ja yhden hyvän heiton. 5,6,5

Yllättävän hyviä avauksia. Ei ihan nappiin, mutta ei estänyt pelaamista. Kaksi ekaa rundia helposti vitosia. Tänään tuuli reilusti ja se vaikutti kaikkeen. Heitin pisimmän avauksen ikinä tähän, mutta Crank ei yhtään palauttanut vastatuuleen joten se löytyi metsän puolelta. Ei pystynyt heittämään kunnolla, joten päädyin Buzzz-foreen. Erinomainen fore 25m eteenpäin. 110 korille. Kauhea tuuli löi naamaan ja uutta S-line DD:tä käteen. Luin kuitenkin tuulen väärin ja kiekko löytyi 30m korin yläpuolelta. Edelleen tuulee kunnolla. Päädyin matalaan hyssedroneen, jolle arvioin lentoradan. Heitto osui suunnitellusti maahan kuusi metriä ennen koria, skippasi ihan vähän jolloin kulma muuttui ja tuuli nappasi kiekkoon. Jaahans. Tuuli vippasi kiekon oikealle ja onnekseni se jäi 13m päähän korista. Melkein vastatuuli, neljä metriä ylämäkeä. Voi perse. Päädyin Droneen ja käänsin kiekon katolleen kun ajattelin ettei ainakaan lähde liitelemään. Enpä minä mistään mitään tiedä. Tuuli nappasi kiekon ja vei kuuteen metriin. En vieläkään keksi mitä tekisin toisin. No, kuuden metrin putti melkein myötikseen. Kiekko paineli ketjuista läpi ja seiska oli valmis. Nyt nitkahti. Olin kuitenkin ollut parissa siihen asti ja oletin juuri hävinneeni pronssitaistelun. Ai saakeli että harmitti.
5,5,7 oli saldona. Muutama tunti kiessin jälkeen voi jo antaa itselle vähän anteeksi.

12. Niin helppo. Eipäs olekaan. Korin viereen on vaikea heittää ja tuuli tekee tepposia itsen yläpuolella olevaan koriin. Realistina 3,3,3. Järki päähän putatessa, helppo tehdä nelonenkin.

Erinomaisen helppo. Jepjep. Saldona kolme kolmosta 3,3,3, mutta kylläpä tänään tuuli. Huhhuh.

13. Tämä väylä saa palautetta. On liian lyhyt ja helppo. Puiden kasvaessaa vaikeutuu varmasti, mutta kun ei tämä mikään kakkosautomaatti ole. Tuuli sotkee sekä avausta että puttia. 2,3,3

Ei kai tästä mitään. 2,3,3 Tänään tosin tuulikiessillä heitin kaukaa hakevan hyssen Dronella. Tuuli vei kiekon melkein 14 tiille ja sieltä painin juuri ja juuri kolmosen.

14. Crankilla tai DD:llä tuulen suunnasta riippuen. Hieman aitauksen yläpuolelta niin käsi riittää toisella heitolla korille. Toinen heitto pitää käytännössä heittää aitauksen yläpuolelta eikä riitä huono heitto siihenkään jos tahtoo kolmosen. Tässä olisi vähän pidemmästä kädestä hyötyä. 3,4,4

Tämä väylä olisi pitänyt pystyä. 4,5,4 oli vähän alakanttiin. Toisen kierroksen kakkosheitolla lähdin yrittämään vähän liikaa ja matala heitto paineli outtiin. Muuten perussuorittamista.

15. Tähänkin pitäisi kakkonen saada, mutta kun sinne kupille ei mennä ihan vain tuuppaamalla. Starfire lammen päältä ui oikeaan suuntaan. Ehkä yksi kakkonen, mutta ei nelosia. 2,3,3

Tässä 3,3,3 oikeastaan harmittaa kun kaksi kertaa olin 8m putilla. Tuulikelin kiessillä painelin lepikkoon ja sieltä kolmonen oli jo ihan kiva.

16. Avaus on tärkeä. Aukosta ulos. Sivusuuntaan ylös heittäminen on käsittämättömän hankalaa kun pitäisi saada kuitenkin kiekko putille, 4,4,4 lienee realismia jos aukosta ulos ekalla.

Joka kerta aukosta ulos. Jes. Aika hyviäkin vielä. 4,4,5
11 ja 16 korit olivat tuulikelillä pahiten esillä ja vaikeita. Tänään nelosta putatessa hurjassa tuulessa tuli ensimmäinen vitosen puttimoka. Vastatuuleen nokka alas ja alarautaan. Melkein sain siihen alarautaan sen puolitoistametrisenkin kun en tajunnut että syöksyy se lyhytkin putti. Turha vitonen. Kolmonen ei muistaakseni ollut ihan lähelläkään.

17. Tästä on tullut ongelmaväylä. Ei millään osu aukkoon ja sitten välillä liikaa hysseä ja liikaa antsaa. Kolme kolmosta on hyvä mulle. Hysselinja on riskilinja vaikka sieltä olen pari kakkosta laittanutkin. Oikealle metsään ei kannata mennä. 3,4,3

Positiivinen ylläri. Kaksi kertaa puttaamassa kakkosta. Kerran vasemmalta pelastettu kolmonen. DD:llä täysillä alamäkeen ja sitten ehkä vähän toivotaan että se siellä korilla kolisee johonkin. 3,3,3

18. Ihme väylä. Jostain syystä en löydä enää korille. 3,3,3 lienee realismia vaikka tahtoisin tahtoa tästä kakkosiakin. Backhand loiva hysse tai ässällä puiden yli.

Ensimmäisellä kierroksella tarjosin hysseä kun oli niin tyyntä. 12m ja alarautaan. Toisella kierroksella hyssetin 8m, mutta ei mennyt sekään. Tuulikiessillä tuli niin kovaa tuulta vasemmalta oikealle, että vaihdoin foreen. Hyvä fore olikin. Harmi että tuuli vei vain kiekon eikä vastatuuleen 12m putilla ollut oikein yritystäkään. 3,3,3 on ihan ok vaikka tarjolla oli melkein kakkostakin.

19. Foreväylä. Tuulesta riippuu kiekko. Kymppiin pääsee heittämällä 80 metrin foren suoraan. Kaikki feidi on plussaa. Kyllä mä yhden kakkosen teen. 2,3,3

Jostain syystä kahdella kierroksella lähti foreen pikku antsa ja tuuli työnsi kiekon vasemmalle koivun alle. Toisella kierroksella oli vain huono heitto. Kuitenkin 3,3,3 on ihan kiva.

196 heittoa. Meni ihan kivasti. Toisella kierroksella loppui vähän patterit. Jos haluaa oikein jossitella niin jos ei olisi loppunut ne patterit niin olisin paininut ihan voitosta. Nyt jäi neljä heittoa kärkeen ja kaksi kakkoseen. Niin taisi vain jäädä kaikenlaista muillakin, mutta kukas sitä nyt toisten pelejä jossittelee :)

Hyvä maku jäi. Melkein tonni eka kiessiltä, toinen 950 ja 988 tuulikierrokselta on ihan hyviä rundeja. Tuuli sotki kyllä tuota viimeistä kierrosta ja Pasi Koivun vetämä -6 on jotain ihan käsittämätöntä. Seppo ja Koutosen Ville olivat kaksi muuta jotka pääsivät tuulessa alle parin, joten tuulihan siellä. Rating ka 978 on meikäläiselle mainio kolmen kierroksen kisasta.

Kolmas sija. Pakko olla tyytyväinen varsin tasapainoiseen suorittamiseen. Puttaaminen oli oikeastaan ainoa, mikä harmitti. Yleisesti ottaen puttaaminen jännitti aika paljon ja oli heikkoa. Muutama hyväkin toki mahtui mukaan, joten ihan meikäläisen perusputtamista :)
« Last Edit: 07.06.15 - klo:20:49 by Ari »

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #286 on: 08.06.15 - klo:15:34 »
Viikonlopun heittämisen vastapainoksi tämä päivä menee liiton hallituksen ja aluevastaavien palaveripäivässä. Tiukkaa asiaa tulevaisuutta ja nykyhetkeäkin suunnitellen.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #287 on: 08.06.15 - klo:22:42 »
Hallituksen kokous kesti suunnitellun kahdeksan tuntia. Aivot suhisivat täysillä ja illallakin huomasin veivaavani päivän juttuja.

Päivällä innostuin ja ilmoittauduin ja maksoin osallistumisen Estonian Openiin. Kyllähän sitä pelaamaan pitää päästä :)

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #288 on: 11.06.15 - klo:17:37 »
Eilen testattiin vähän taas fysiikkaa. Sosiaalialalla lapiohommia ja nurmikonleikkuuta koko päivä. Sitten yhtäkkiä kohtauksenomaisesti Veikkolan viikkokisoihin.

Autossa ajaessa jo mietin, että onkohan tässä tolkun hiventä.
Putti kulki yllättävän hyvin paitsi silloin kun ei kulkenut. Hyviä tahallisia putteja joista seurasi, että uskalsi putata kovempaa. Ohi.

Kentän ainoalle par neloselle todella pitkästä aikaa kolmonen jäi parhaiten mieleen. Taisin tehdä kolme kutosta, jotka eivät olleet mitään herkkupaloja.
Täytyy myöntää, että tykkäsin Veikkolasta enemmän ennen näitä uusia outtivetoja ja saariväylää. Omasta mielestä kaikkinainen ylimääräinen kikkailu on ylimääräistä kikkailua. :)

Kaikkien ratanikkareiden ja suunnittelijoiden kannattaa muistaa, että jokaisella pelaajalla on oikeus mielipiteeseen radasta. Samalla pelaajan kannattaa muistaa, että radan suunnitelijalla ei välttämättä ole ollut mahdollisuutta ottaa kaikkea sitä huomioon minkä pelaaja itse huomaa.
Itse olen kaikin keinoin yrittänyt välttää arvioimasta liikaa kenttiä sen mukaan miten kenttä sopii omaan peliin. Tosiasia kuitenkin lienee, että jos kenttä sopii itselle ja peli kulkee niin onhan siitä kentästä helppo tykätä.
Tosin tykkään väylistä, jotka ovat itselleni vaikeita pelata.

« Last Edit: 11.06.15 - klo:19:36 by Ari »

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #289 on: 15.06.15 - klo:22:48 »
Puolenpäivän aikaan alkoi Nokian EO-Qualifieriin ilmoittautuminen. Muutama minuutti meni puhelimen kanssa ennenkuin suostui näyttämään ilmoittautumismahdollisuuden.
Ehdin kuitenkin mukaan ja tunnelma nousi heti. Beast on kuitenkin jotain sellaista missä pitää olla koko ajan hereillä jos haluaa tulosta tehdä. Eli juuri sellaista kuin frisbeegolfin pitäisi haastavimmillaan olla. Stay awake and make no mistakes.

Beastilla olen sekä onnistunut, että epäonnistunut. EO:ssa päässyt cutista läpi ja ollut pääsemättä unohtamatta tietenkään voitettua Suomen mestaruutta jo muutama vuosi sitten. Muistoja on eri layouteista, mutta yleisesti ottaen EO on nextillä levelillä kisahommissa. Sellainen kuin isojen kisojen pitääkin olla. Homma toimii ja on ammattimaisesti hoidettua. Respect.

Tänään hyödynsin työmahdollisuuden ja kävin tutustumassa uuteen rataan. Riihimäen Riutta. Ensimmäiset kuusi väylää taisi olla sellaista perusmetsärataa. Sitten alettiin leikkiä korkeuseroilla. Seiskaväylän tiillä heräsi toivo, että se pelataan sinne kauempana näkyvään koriin. Ei pelattu. Olisi ollut mahtava siivutusväylä. Nyt oli kaksi foreväylää alamäkeen.
Kasin jälkeen mentiin metsään. No huhhuh. Ehkä Suomen vaikeimmat metsäväylät, kaksi kappaletta. Luulin heittäneeni hyvän avauksen ysille, mutta se kapea ränni mihin piti osua oli oikeasti se ränni mihin piti osua. Löysin "hyvän" avaukseni väylän vasemmalta puolelta noin 15m korin alapuolelta tiheästä metsästä. Uuh. Väkisin painittu nelonen. Vähintään haastava väylä jossa on aika paljon tuurillakin tekemistä.
Kymppi oli aika vänkä. Tuli mieleen 80m pitkä silta jolle pitää saada kiekko jäämään tai se on jossain kaaaauuukana. Kupille tietenkin haettiin. 15m ennen koria näytti siltä, kuin puu olisi ottanut kiekon kiinni ja ampunut sen vasemmalle. Eikä tietenkään osunut mihinkään, paitsi maahan noin 20m korin alapuolella. Sieltä taas risujen välistä painittu nelonen. Käsittämättömän vaikea väylä. Huhhuh.
Sitten vähän normaalimpaa menoa, lyhyen väylän jälkeen makea alamäkiväylä johon tiesin heti miten heitetään. Avaus vitoseen ja kakkonen. Alamäkiväylät on kyllä hienoja.
Sitten hiihtohissin uraa ylämäkeen. Uuh. Melkein hyvä olikin aika huono ja puttasin takaviistoon avauksen jälkeen päästäkseni metsästä pois.
Sitten mentiinkin vähän perinteisempää metsäväylää kunnes päästiin viimeiselle väylälle.
Erinomaisen makea loivan alamäen supersiisti alamäkiväylä. Juuri tällaisen takia ihmiset käyvät fribaamassa. Ehdin neljä avausta liidätellä ennenkuin alkoi tulla takaa väkeä. Ou jee. 140m loivaan alamäkeen, olisi tietenkin saanut olla pitempikin mutta olipa hieno.

Kaikenkaikkiaan ihan mainio kokemus vaikka pakko myöntää, että ykkösen tuplamandoa pidän vähän turhakkeena mutta sehän on vain mun mielipide :)

Offline gunners

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 438
    • View Profile
  • Oikea nimi: jari väyrynen
  • Seura: KKpBats
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #290 on: 16.06.15 - klo:17:43 »
Alleviivaan kaiken Arin kommenteista radasta,  ykkösen mandoa myöten. Oltiin kaverin kanssa myös haaveilemassa siitä rinteen pidemmästä versiosta.
Mutta on kyllä mainio rata!

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #291 on: 16.06.15 - klo:21:22 »
Työpäivän jälkeiset viikkokisat on aina hieno jatke. Valtava itseluottamus päällä puttitreeniä puttikorilla ja reipashenkinen tuuli vain vahvisti vakaata uskoa siitä että tänään mennään. Nummelanharjulla on heitetty ainakin 1500 kierrosta, joten rata on tuttu vaikka kunnan harvennushakkuut kenttää harvensivatkin.

Samaan ryhmään jäätävässä iskussa oleva Ilari Tuoma, joka heitteli holareita ja eagleja Talissa toissapäivänä, oli kolmas ProTourilla Kaatiksella ja heittää Suomen näteintä forea. Päätavoitteeksi Ilarin lyöminen ja Ilarin bagtag 004.

Aloitettiin väylältä 17. Reipas tuuli painoi haastetta elämään mutta kierroshan meni varsin mainiosti.
Jos oltaisiin aloitettu ykköseltä niin rundi meni näin.
233334232323332323=49

Hyvä kierros varsinkin noin vähillä nelosilla. Kakkosia tietenkin olisi pitänyt, mutta kun ei.

Ilarin kanssa tasan 49 joka vaati pari kertaa venymistä. Tasatuloksen jälkeen sovittiin jatkettavan väylältä 17. Pinkki Firebird mainiosti hyssessä kolmeen metriin. Ilarin avaus liian pystyyn ja 20m vajaaksi puihin. Ilari yritti, mutta eihän se nyt ihan kaikki mene. Helppo kolmen metrin putti ja 004!

Erinomaista suorittamista. Olin koko ajan varsin hyvin tietoinen missä mennään ja pystyin pelaamaan hyvää peliä paineen alla. Hyvä.

Vähän on surullista pelata tuolla harjun alaosassa raiskatulla alueella. Ei ole häävin näköistä. Onnistuin toki 12 heittämään puuhun vaikka niitä on vähemmän kuin ennen. Yksi puukasa oli jo viety pois, joten eiköhän ne puut sieltä lähde.


Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #292 on: 18.06.15 - klo:09:00 »
Sosiaalialan koulutuksella tehtiin eilen taas kokeilevaa rakentamista. Mökin puuvarasto pitää uusia, että saa saunassa veivata frisbeejuttuja.
Pääsin eilen jo treenaamaan puttia haloilla. Koivun ja lepän lento-ominaisuudet ovat samaa luokkaa, joten hommaan pääsee helposti kiinni. Jos mun putti olisi tuosta kiinni niin halko näyttäisi olevan mun paras putteri. Pitänee kysyä PDGA:lta saisiko luvan käyttää.

Saunassa huomasin valmistautuvani Nokian EO-Qualifieriin veivaamalla Beastia.
Beastia on tullut pelattua viimeksi kaksi vuotta sitten EO:ssa eikä kovin paljon muistikuvia löydy. Pelaaminen näyttää olleen omalla tasolla, mutta ei tuollainen 960 keskiarvolla pelaaminen riitä mihinkään. 97. oli sijoitus eikä asiaa ollut sunnuntaille. Sen muistan, että harmitti.

Pelasin varmaankin ensimmäisellä kierroksella Paige Piercen kanssa samassa ryhmässä. Hävisin kilpailun voittaneelle naiselle kolme heittoa.
Viimeisellä väylällä muistan tiiltä heittäneeni mainion griplockin oikealla olevalle tielle. Olinkin sitten siellä ylhäällä puiden välissä miettimässä seuraavia ratkaisuja Paigen ja Jeremy Kolingin kanssa. Mielenkiintoinen kokemus kun ammattilaiset neuvoivat setää heittolinjoissa. Oma muistikuva on asiasta, ettei siitä mitään mahtavaa seurannut ja taisin rysäyttää sen kierroksen sitten siihen.
Mahtava kokemus kuitenkin.


Eli pelihommat muodostuu wanhojen muistelusta ja uusista toiveista ihan niinkuin oikeakin elämä :)
« Last Edit: 18.06.15 - klo:10:38 by Ari »

Offline tuomasv

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 880
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tuomas Virtanen
  • Seura: FGSMH & TT
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #293 on: 18.06.15 - klo:09:47 »
Eli pelihommat muodostuu wanhojen muistelusta ja uusista toiveista ihan niinkuin oikeakin elämä :)

Kyllä :) Mukavaa luettavaa tämä blogi.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #294 on: 19.06.15 - klo:11:53 »
Ajattelin viettää frisbeevapaan Juhannuksen. Varmistin asian kutsumalla frisbeegolfaamattomia kavereita kylään. Viimeksi tosin kun tein näin niin kaverit veti hillitöntä puttikisaa tuntitolkulla.

Mainiota Juhannusta kuitenkin juuri sinulle.


Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #295 on: 20.06.15 - klo:21:11 »
Toinen blogi intoutti taas miettimään. Laajavuoressa näköjään kokeillaan kaikenlaista. Nopeuskisa on hauska idea.

Nummelassa kokeiltiin nopeuskisaa 2008 viikkokisojen jo päätyttyä. Säännöissä oli jotain sellaista, että jokainen minuutti alle puolen tunnin vähentää tulosta yhdellä. Muuten taidettiin laskea aika + heitot. Myöhemmin taidettiin olla sitä mieltä, että ihan vain aika + heitot olisi ollut ihan hyvä.

Etukäteen muistan veivatun tätä. Setämiesten kesken oltiin sitä mieltä, että kun yhdellä kiekolla pelataan niin juokseminen on turhaa hommaa eikä hyödytä mitään.
FLX Buzzz kädessä seisoin lähtöpaikalla tarkoituksena lähteä reippaaseen kävelyyn ja keskittyä heittämiseen. Minuutin välein lähdettiin ja sovittiin, että jos pitää ohittaa niin takaa huudetaan forea ja edessäolija väistää ja sitten vain toivotaan ettei kukaan saa osumaa.

Kolme edellistä hävisi maisemaan täysillä juosten. Epäuskoisena seisoin ykkösen tiillä ja totesin, että taisi mennä pelikirja uusiksi. Juosten siis matkaan.
22 minuuttia ja 50 heittoa. Rata oli hieman erilainen tuolloin, mutta tulos oli kova meikäläläiselle vaikka kävellenkin. 22 minuuttia tarkoittaa vähän yli minuuttia per väylä, eli juosten mentiin ihan koko matka. Ei vain riittänyt voittoon kun Arttu meni niin kovaa, että pyöristelyjen takia Arttu voitti.

Hauska kisa, jonka jälkeen puhuttiin että tästä tehdään perinne. Ei tehty.
En tiedä miksei vaikka tuota kisaa muistellaan ajoittain samalla lailla kuin jotain myrskykisoja tai muita erityisolosuhteita.
Suosittelen kokeilemaan kaikenlaista, leikkimieli pelastaa jos homma ei muuten toimi.

Kokeiltiin me narukisaakin. Golfissa pelataan kaikenlaisia erikoiskisoja joista voi pienellä säädöllä saada hyviä kisoja frisbeen nakkelijoillekin.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #296 on: 22.06.15 - klo:09:44 »
Pari asiaa toimi eilen hyvin. Keli oli kohdillaan ja Facebookin Frisbeegolfseuraa Vihti näyttäisi olevan hiljainen mutta toimii. 1,5 tuntia ennen kierroksen alkua laitettu seuranhakuilmoitus johti siihen, että meitä oli 8 ihmistä ykkösen tiillä 12.30. Mainiota.

Lämmintä, leppoisa tuuli ja kierros frisbeegolfia. Erinomaista.

Peli kulki aika perusraiteilla, 65 on kaksi päälle parin ja varmaankin jotain 970 pintaan tuolla kelillä. Eli omaa ratingia paremmin vaikka sinne jäi aika monta hyvää suoritusta tekemättä.
Puttiin on tullut turhaakin varmuutta, nyt putataan rohkeasti kauempaakin ja ainakin eilen se maksoi enemmän kuin antoi. Pitkät ei oikein menneet, mutta kertaalleen kostautui kolmen putin showna. Silti on makea fiilis putata kun uskaltaa yrittää. Ehkä kuitenkin mieluummin näin päin.

BagTag-touhuissa kerättiin lopuksi tuloskortit ja BagTagit klubitalon pöydälle ja paremmuusjärjestyksessä kerättiin omamme pois. Tällä kertaa oma perussuoritus riitti pitämään nelosen bägissä, mutta on tuo jännää puuhaa.
Jatkuvasti oli tieto missä mennään ja kuinka paljon oli kukakin ketä jäljessä tai edellä. Ilman BagTagejä tämä tuskin olisi ollut niin merkitsevä tieto.

Kelistä olisi voinut nauttia pitempäänkin, mutta eihän se nyt niin ykinkertaista ole. Maailma odottaa, joten Kaatikselta muutama kuva Instagramiin ja mökille.

Kaikki on jotakuinkin kohdallaan.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #297 on: 22.06.15 - klo:23:30 »
Pakkohan se oli taikoa aikaa pelaamiselle. Kaatis on niin hyvässä kunnossa, että sinne tietenkin.

Tänään tehtiin vain kolmenlaisia tuloksia, birdieitä, pareja ja bogeja.

Birdiet väylille 4,7,9,11,12,15,16 ja 18
Parit 1,3,5,6,8,13 ja 19
Bogit 2,10,14 ja 17

Keli oli toki tuloskeli, tyyni ja kaunis.
Hyvää peliä kaikinpuolin. -4 on oma ennätys ja ehkä eniten harmitti 16 väylän kolmen putin bogey kympistä.

BagTag 004 säilyi :)

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #298 on: 23.06.15 - klo:21:42 »
Muutama hyvin mennyt kierros tuo mainiosti itseluottamusta pelaamiseen. Tämäkin peli näyttäisi osaavan pistää miehen realiteetteihin.

Pieni vesisade ei paljon paina kun on varustautunut. Kolmosväylältä aloitetut viikkokisat lähtivät juuri niin käyntiin kuin menivät loppuun asti. Melkein hyvä avaus, kakkosheitto metsästä sormirollerilla metriin ja kolmonen. Samaan tahtiin mentiin pitkän aikaa. Melkein hyviä suorituksia, mutta ei onnistumisia.
Kutoselle tehdyn vitosen jälkeen olin tyytyväinen kun pääsin pitkiltä väyliltä tekemään kakkosia. 7-9 jälkeen hämmentynyt olo, ei kakkosia. Ei varsinaisesti ihan huonojakaan, mutta kympin putit ei oikein mene...kympin avaus lähti matalana ja osui puuhun, siihen sain kuitenkin seivattua kolmosen. Radan parissa seitsemän väylän jälkeen ei ole ihan tavoitetulos.
No, uutta matoa koukkuun. 11-13 ei kakkosia ja itse asiassa aikamoisia pelastuksia sai tehdä pitääkseen itsensä radan parissa.
Nyt alkoi olla jo aika hämillään. Ei kakkosia ja kierros on yli puolenmatkan. 14 seiskan putti ei maistunut, joten radan parissa ollaan edelleen.
16 hyvä avaus meinasi kaatua vähän huonoon kakkosheittoon. Erinomainen putti korkeaan koriin noin 15 metristä sai aikaiseksi miinukselle siirtymisen. Yksi kakkonen oli jo väylältä 15, joten ei huolta :)
17 hyvä avaus ja neljän metrin putti. Ehdin jo laskea, että loput kakkosia niin ei tämä nyt niin hirveä ole. Kakkonen siihen. 18 avaus oli hyvä, mutta tuuli painoi kiekon alas ja reilu kymppi oli ihan liikaa. 55 ei ole katastrofi, mutta kolme kakkosta... Aika hurjaa.

Erinomaista. Pitää keskittyä jos haluaa osata. Itseluottamus on iloinen asia, mutta se menee helposti huolettomuuden puolelle.

Bägiin nousi tänään Titanium FLX Buzzz, tuntuu hyvältä ja lentää hienosti. Ei ole mikään supervakaa, mutta tuntuu hyvältä kädessä. Tykkään.

Eilen testailin Cryztal FLX Sparkle Crankia joka on Crankiksi hurjan vakaa. Erinomainen kädessä, joten eiköhän meistä tule kaverit kun päästään vielä vähän testailemaan.
Harmillisestihan näitä ei taida taas hetken päästä saada mistään. Molemmissa uusissa kiekoissa on Ledgestone 2015 printti.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 551
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #299 on: 24.06.15 - klo:17:30 »
Rating-kommentointi on lähes yhtä kiinnostava aihe kuin Par-keskustelu :)

Rating päivittyi ja oma rating napsahti neljä pykälää ylämäkeen. Vuoden takaisia hyviäkin kierroksia siirtyi historiaan, joten nyt on sekalaisempaa tulosta pöydällä kuin ikinä.
Keskihajonta lienee niin iso, että pitää todella heikosti pelata ettei kierrostulosta lasketa mukaan ratingiin. Ilmeisesti myös yli sata pojoa omaa ratingia heikompi kierrosrating jäisi laskematta. Ajattelin olla kokeilematta tuota vaihtoehtoa vaikka 65 pinnaa omaa ratingia huonompi synkkyys tuolta löytyykin.

Jone pohti ääneen, että kun siirryttiin alivakaampiin pitemmälle liiteleviin lättyihin niin alkoi rauhallinen alamäki ratingissä. Pitääpä seurata tilannetta, mutta voihan se olla että aiemmin tuli pelattua ennustettavampaa peliä ja haarukka oli sitten tuloksissa pienempi.
Toisaalta Crankilla saavutettu kymmenisen hallittua lisämetriä on monesti tarpeen. Tilastomatematiikkaahan tuo vaatisi...

Rating ei ole täydellinen mittari tason mittaamiseen, mutta mielestäni se toimii aika kivasti. Oma rating on kuitenkin pitemmän ajan keskiarvo eikä tarkoita ettenkö pystyisi tuurin osuessa pelaamaan hyviäkin kierroksia. Hyvät kiessit vain jäävät odotusarvoksi niin helposti että omaan ratingiin pelaaminen ei tunnu hyvältä. Eikä tarvitsekaan, sehän on keskiarvo.
Mainio tapa seurata suurinpiirtein omaa tasoa suhteessa muihin.
Ei se golfin tasoituskaan mikään täydellinen järjestelmä ole, mutta parempaa eivät ole saaneet 600 vuodessa kehitettyä. Meilläkin on hetki aikaa vielä :)