Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Perse edellä puuhun  (Read 21035 times)

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Perse edellä puuhun
« on: 14.11.16 - klo:21:00 »
Noniin, saatiinpahan tämäkin aloitettua viimeinkin.

Ensimmäinen vuosi lajin harrastamista takana ja sääliksi käy jo nyt emäntää kun joka päivä pitäisi päästä heittelemään kiekkoa. Hankalaa tasapainottelua kahden kalliin harrastuksen välillä, vaimo vai frisbeegolf. (Köyhälle kaikki on kallista)

Oma ensikosketus lajiin taisi olla vuonna 2010 tai 2011 kun futisjoukkueen saunaillassa otettiin kisaa kuka saa heitettyä kiekkoa pisimmälle. Ja eihän siitä silloin tullut juuri mitään, noin 50 metrin siivua parhaillaan pyyhe päällä. Ja kun muutama heitti kiekon toiseen päähän kenttää, niin ei itselle jäänyt juurikaan kuin paha mieli. Mutta sen enempää ei lajia tullutkaan ajateltua ennen viime kesää, kun porukoilta lainattiin muutama kiekko ja lähdettiin vaimon kanssa Peurunkaan kokeilemaan lajia. Ja muutama kierros taisi tulla viime vuonna heitettyä.

Alkukesästä palasi taas ajatus jos lähtisi kokeilemaan kuinka se kiekko tänä vuonna lentäisi. Ja aika huonostihan se lensi. Mukana oli vain muutama liian nopea draiveri, eikä käsitystäkään oikeasta tekniikasta. Mutta hauskaa oli ja se riitti. Kierroksiakin alkoi kertyä mukavasti ja päätettiinkin liittyä paikalliseen seuraan PuskaPuttaajiin ihan vain peurungan ratamaksuja ajatellen. Ja sitten alkoikin kiekkojen haaliminen.

Alkuun ostettiin aivan liian nopeita draivereita itselle, vaimolle sentään tajusi hieman hitaampaa ostaa. Mutta sen tarkemmin lajiin tutustumatta, kiinnosti se nopein kiekko kaikkein eniten. Pikkuhiljaa kiekot ja kokemus lisääntyi ja alkoikin ajattelemaan että jokohan se olisi loppukesästä aika ostaa putteri kassiin painoksi. Tekniikka videoitakin alkoi katselemaan netistä ja vertailemaan niitä omiin suorituksiin.

No vaimolta loppui kesän jälkeen innostus, mutta onneksi muutaman kaverin oli saanut koukutettua lajiin kanssa, joten yksin ei tarvinnut kierrellä ratoja. Oma pelikirja oli kyllä vielä tässä vaiheessa aika vaiheessa, sanotaan nyt näin. Tiille astellessa katseli isointa väliä ja mietti minkä kiekon koittaisi heittää täysillä suoraan mukiin. Ja hyvin, hyvin usein tuo ajatus ei toteunutkaan, vaan oltiinkin yhtäkkiä aivan päinvastaisessa suunnassa. Mutta vieläkin oli kivaa kierrellä kavereiden kanssa, joten ei sillä niin väliä ollut paljonko paperille olisi merkattu.

Syksyllä alkoi heittoseura vähentyä, ja itsekseen ratoja kierrellessä alkoikin keskittyä enemmän sellaiseen rauhalliseen, ehkä jopa hiukan teknisempään suorittamiseen. Aina niin pitkään kuin sipuli sen kesti. Huonona puolen on kyllä nyt saanut huomata sipulin heikkouden. Kun ei kestä niin ei kestä. Ja sitten hajoaa pakka totaalisesti. Ja sitten unohtuu se rauhallisuuskin ja aletaan riuhtoa.

Ensimmäisiin viikkokisoihinkin uskaltauduin syyskuussa Peurunkaan. Ja tulos oli omasta mielestä ainakin omaa tasoa parempi, mikä kyllä yllätti +8. Ja nyt onkin tullut jo 12 erilaista kilpailua kierrettyä, suurinosa viikkokisoja peurungassa, mutta mukana on myös holaripottia, laukaa openia ja kymppikisa. Tulokset on kyllä heitellyt päästä päähän, mutta näyttäisi tuo taso nyt olevan noin +20 luokkaa, ainakin peurungassa.

Mutta se mukava fiilis mikä on kisoissa ja reenatessa, sekä ne pienet ilon hetket onnistuessa heitoissa saavat jaksamaan vaikka korttiin tulisikin tuplaa tai triplaa.

Talvikaudella olisi tarkoitus saada ainakin puttia paremmaksi ja keväämmällä alkaisi sitten katsoa muuta tekniikkaa kasaan. Myös Pdga jäsenyys olisi tarkoitus hommata ja ehkä alkaa kierrellä vähän muuallakin ratoja ja kisoja. Mitenkä tämä perhe-elämä antaa nyt sitten myöten.

Mutta sen näkee aikanaan ja päivitellään tänne sitten aina säännöllisen epäsäännöllisesti asioita elävästä elämästä.

Offline Rockatansky

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 419
    • View Profile
  • Oikea nimi: Henry Liukkonen
  • Seura: LDG
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #1 on: 15.11.16 - klo:09:27 »
Jahas, kaksi Liukkosta aloitti melkein samanaikaisesti uudet treenipäiväkirjat :)

Ainoan vinkin mitä voin antaa tohon vaiheeseen on se että kannattaa treenata ihan perus putteriheittoa ja aluksi vaikka paikaltaan. Sitten kun putteri lentää teknisesti hyvin ja tarkasti minne haluat niin hiljalleen ottaa mukaan nopeampia kiekkoja :)

Putin treenaamista kannattaa harkita myös ;)

Mitä aikaisemmin kilpailuihin sen parempi. Siellä näkee parempia pelaajia ja saat vinkkejä myös oman heiton parantamiseen.

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #2 on: 15.11.16 - klo:19:32 »
No näinhän tässä on näköjään käynyt  :D

Kiitoksia vinkeistä.  :)
Tämä vuosi olisi tarkoitus vetää loppuun suurinpiirtein sen enempää vielä harjoittelematta, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus juurikin kova putteri/midari reenit aloittaa ja koittaa saada niillä se perustekniikka ainakin rystyn osalta kuntoon. Katsotaa nyt miten se lähtee sujumaan, että jos samalla forea alkaisi reenaamaan. Samalla tietenkin kova puttimylly pyörimään ja varmuutta siihenkin. Tällä hetkellä kerkeää vain viikkokisoihin heittelemään kerta viikkoon, joten koitetaan nauttia tästä suomen talvesta ja seurasta loppuvuosi.

Tällä hetkellä on huomannut suurimmaksi ongelmaksi puteissa sen oman luoton siihen heittoon. Jos yhtään on epävarma olo putteria kassista kaivaessa niin ei se kyllä ole silloin mennytkään. Ja kun se ei kerran mene niin ei siihen sitä luottoa tahdo saada enää loppukiessillekkään. Ja taas palataan siihen sipuliin..

Itsellä tuo tekniikkahan ei tietenkään ole maailmanhuippua, mutta huomattavaa parannusta on havaittavissa alkukesästä. Putteria saa heitettyä jo 40-50 metriä mutta tarkkuus puuttuu. Midarit lentää varmaan sen 50-70? metriä, muttei niistäkään heitoista voi sanoa että kaikki lähtisivät aina samaan suuntaan.  :D Draiverit lentää jo 110 pintaan, muttei tarkasti, joten joka osa-alueella olisi tarkoitus tuo tarkkuus saada ensi kesäksi mukaan.
Ja ehkä itselle isoimmaksi reenaukseksi otetaan se sipuli. Itse olen erittäin huono häviäjä. En ala riehumaan tai muuta mutta en vain kestä häviämistä.  ;D Joten jos on heittämässä itseäni paljon paremman pelaajan kanssa, niin kovin herkästi aloitan sen vertailun keskenään unohtaen kokonaan tasoeron ja rupean vain miettimään mikä tässä omassa tekemisessä on vikana, sen suuremmin keskittymättä omaan tekemiseen. Joten pitäisi saada vaan se oma tekeminen siihen tärkeimmäksi asiaksi, muita miettimättä. Ehkä sen joskus oppii.  :D

Mutta tällaiselta pohjalta lähdetään ja katsotaan miten asiat alkaa pyörimään. Jos sitä vaikka vähän kehittyisikin. Lajinahan tämä on kyllä itselle täydellinen, kun saa nauttia luonnosta ja liikunnasta.

Offline Rockatansky

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 419
    • View Profile
  • Oikea nimi: Henry Liukkonen
  • Seura: LDG
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #3 on: 17.11.16 - klo:11:22 »
No näinhän tässä on näköjään käynyt  :D

Kiitoksia vinkeistä.  :)
Tämä vuosi olisi tarkoitus vetää loppuun suurinpiirtein sen enempää vielä harjoittelematta, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus juurikin kova putteri/midari reenit aloittaa ja koittaa saada niillä se perustekniikka ainakin rystyn osalta kuntoon. Katsotaa nyt miten se lähtee sujumaan, että jos samalla forea alkaisi reenaamaan. Samalla tietenkin kova puttimylly pyörimään ja varmuutta siihenkin. Tällä hetkellä kerkeää vain viikkokisoihin heittelemään kerta viikkoon, joten koitetaan nauttia tästä suomen talvesta ja seurasta loppuvuosi.

Tällä hetkellä on huomannut suurimmaksi ongelmaksi puteissa sen oman luoton siihen heittoon. Jos yhtään on epävarma olo putteria kassista kaivaessa niin ei se kyllä ole silloin mennytkään. Ja kun se ei kerran mene niin ei siihen sitä luottoa tahdo saada enää loppukiessillekkään. Ja taas palataan siihen sipuliin..

Itsellä tuo tekniikkahan ei tietenkään ole maailmanhuippua, mutta huomattavaa parannusta on havaittavissa alkukesästä. Putteria saa heitettyä jo 40-50 metriä mutta tarkkuus puuttuu. Midarit lentää varmaan sen 50-70? metriä, muttei niistäkään heitoista voi sanoa että kaikki lähtisivät aina samaan suuntaan.  :D Draiverit lentää jo 110 pintaan, muttei tarkasti, joten joka osa-alueella olisi tarkoitus tuo tarkkuus saada ensi kesäksi mukaan.
Ja ehkä itselle isoimmaksi reenaukseksi otetaan se sipuli. Itse olen erittäin huono häviäjä. En ala riehumaan tai muuta mutta en vain kestä häviämistä.  ;D Joten jos on heittämässä itseäni paljon paremman pelaajan kanssa, niin kovin herkästi aloitan sen vertailun keskenään unohtaen kokonaan tasoeron ja rupean vain miettimään mikä tässä omassa tekemisessä on vikana, sen suuremmin keskittymättä omaan tekemiseen. Joten pitäisi saada vaan se oma tekeminen siihen tärkeimmäksi asiaksi, muita miettimättä. Ehkä sen joskus oppii.  :D

Mutta tällaiselta pohjalta lähdetään ja katsotaan miten asiat alkaa pyörimään. Jos sitä vaikka vähän kehittyisikin. Lajinahan tämä on kyllä itselle täydellinen, kun saa nauttia luonnosta ja liikunnasta.

Fore oli alussa ainakin itselleni se helpommin omaksuttava tyyli ja olinkin pitkään aika fore-painotteinen. Nyt kun on panostettu rystyheittoihin niin kämmen jäänyt pimentoon. Tuloksena ainakin edellisessä kisoissa todella heikkoja fore heittoja! Nyt täytyy taas panostaa siihenkin ettei tuntuma katoa.

Toi pienikin epäilyksen häivä ennen suoritusta on kyllä paha tässä lajissa. Epäonnistuu sitten lähes aina jos ei satu säkällä onnistuu :D

Tuohon sipuliongelmaan vaikea keksiä ratkaisua. Omalla kohdalla tietysti auttaa että on pelannut 27 vuotta futisjengeissä mitkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat aina olleet altavastaajia. Lue: paljon tappioita. Muutenkin laji alemmilla sarjatasoilla on välillä sellaista kivireen vetämistä että sietokyky väkisinkin kasvaa. Fribassa on mennyt ajatuksella että kaikki (kisatkin) on treeniä jolloin huonot suoritukset ja kierrokset ovat sitä parasta oppimateriaalia ja hyvä on myös huonon suorituksen jälkeen analysoida mikä meni vikaan, nollata tilanne ja jatkaa seuraavaan väylään. Ei se tosin ole aina niin helppoa :D


Offline TaneT

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 830
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #4 on: 17.11.16 - klo:11:29 »
Seurantaan, myös lisenssi hankinnassa ensimmäistä kertaa ensi kaudelle. Jännä tuo midari/draiveri heittojen pituussuhde sinulla. Et ainakaan heitä nokka pystyssä kun draiveri lentää noin hyvin suhteessa midariin. Mitkä kiekot kyseessä? Heitätkö liian ylivakaita midareita kenties vai etkö vaan heitä midareita? :)
Judge Kruunu Slammer | Claymore Verdict Justice | Thief Culverin Felon Ahti | Trespass Enforcer

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #5 on: 17.11.16 - klo:12:01 »
Fore oli alussa ainakin itselleni se helpommin omaksuttava tyyli ja olinkin pitkään aika fore-painotteinen. Nyt kun on panostettu rystyheittoihin niin kämmen jäänyt pimentoon. Tuloksena ainakin edellisessä kisoissa todella heikkoja fore heittoja! Nyt täytyy taas panostaa siihenkin ettei tuntuma katoa.

Toi pienikin epäilyksen häivä ennen suoritusta on kyllä paha tässä lajissa. Epäonnistuu sitten lähes aina jos ei satu säkällä onnistuu :D

Tuohon sipuliongelmaan vaikea keksiä ratkaisua. Omalla kohdalla tietysti auttaa että on pelannut 27 vuotta futisjengeissä mitkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat aina olleet altavastaajia. Lue: paljon tappioita. Muutenkin laji alemmilla sarjatasoilla on välillä sellaista kivireen vetämistä että sietokyky väkisinkin kasvaa. Fribassa on mennyt ajatuksella että kaikki (kisatkin) on treeniä jolloin huonot suoritukset ja kierrokset ovat sitä parasta oppimateriaalia ja hyvä on myös huonon suorituksen jälkeen analysoida mikä meni vikaan, nollata tilanne ja jatkaa seuraavaan väylään. Ei se tosin ole aina niin helppoa :D


Forea tuli itsekkin alkukesästä heiteltyä melkein enemmän mutta tuli vaan olo että rystyä on parannettava ja fore heitot jäi sitten melkein kokonaan. Ja nyt sen huomaa kyllä ettei niitä ainakaan pituudella ole pilattu. Mutta jos sitäkin saisi hieman parannettua niin olisihan se plussaa.

Itsekkin jalkapalloa noin 14 vuotta pelanneena, vielä maalivahtina on saanut pettymyksiä kokea aikalailla. Mutta itsellä se on lähinnä kasvattanut nälkää olla parempi, mutta jos niin ei ole käynyt on mennyt hermot.  ;D Sipuliin palataan luultavasti vielä useasti, mutta koitetaan saada se oma ajatus pysymään vain omassa työskentelyssä ja sitä kautta saada rauhallisuus pysymään koko kierroksen ajan heitoissa.
Seurantaan, myös lisenssi hankinnassa ensimmäistä kertaa ensi kaudelle. Jännä tuo midari/draiveri heittojen pituussuhde sinulla. Et ainakaan heitä nokka pystyssä kun draiveri lentää noin hyvin suhteessa midariin. Mitkä kiekot kyseessä? Heitätkö liian ylivakaita midareita kenties vai etkö vaan heitä midareita? :)
Draivereita on 400 muovin D2 ja F2 Prodigyltä
Oikeastaan ainoa midari mitä heittää on 400 M3 ja sitä tulee kyllä heitettyä todella vähän.  ;D Midareihin olisikin tarkoitus "tutustua" hiukan tarkemmin ensi vuonna ja parantaa niillä heittelyä.

Offline Lypsyjakkara

  • Täysjäsen
  • ***
  • Posts: 233
    • View Profile
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #6 on: 17.11.16 - klo:12:17 »
Jotain on pahasti pielessä jos saat D2 lentämään 110 metriä ja putterin vain 40-50 metriä :D Tuo putterimitta on sellainen mitä monet hyppyputtaa ja ihan aloittelijatkin heittää. 110 metrin draiviin saa jo monesti tehdä töitä paljon enemmän.
D1 D2 D3 X1 | H1 H2 | F1 F2 F3 | M1 M2 M4 | Pa1 Pa3

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #7 on: 17.11.16 - klo:12:31 »
Jotain on pahasti pielessä jos saat D2 lentämään 110 metriä ja putterin vain 40-50 metriä :D Tuo putterimitta on sellainen mitä monet hyppyputtaa ja ihan aloittelijatkin heittää. 110 metrin draiviin saa jo monesti tehdä töitä paljon enemmän.

Joo nuo mitat putterilla ja midarilla on vaan arvioita, mitattu niitä ei oo ikinä tarkemmin.  :D Laitoin mitat ihan alakanttiin ettei hirveetä lapinlisää olisi.  ;D Eikä kyllä tullut edes mietittyä väylien mittoja mitä putterilla heittelee..

Nytpä näyttäisi että aikaa harjottelulla alkaa löytymään kun lomautuslapun sai töissä käteen.  ;D Jos ihan muutaman tunnin päivässä alkais varamaan aikaa harrastukselle.  ;D
« Last Edit: 17.11.16 - klo:12:32 by Laukaansheikki »

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #8 on: 20.11.16 - klo:19:56 »
Noniin viikkokisat käyty taas Peurungassa ja eihän se taas ihan suunnitelmien mukaan mennyt  :D Mutta koitetaan nyt käydä vähän kierrosta läpi.

Väylä 20:
Aloitetaan ilman lämmittelyä. Pa3 hysselinjalla, mutta kääntää liikaa vasemmalle ja jää kauas. Toinen heitto menee korista vasemmalta ohi ja tippuu rinteen alas. Koriin montun pohjalta.  Bogey +1

Väylä 21:
Pelataan saareen. Pa3 lähtee hyvin, mutta alkaa feidaamaan liian aikaisin ja osuu puuhun saaren vasemmassa reunassa ja lentää takaisinpäin outtiin. Dropparilta Pa3 korin viereen ja nosto. Bogey +2

Väylä 1:
D2 pienessä hyssessä kohti koivuja, joihin osuukin ja tipahtaa noin 30 metriin. Pitkä putti ohi ja nosto. Par +2

Väylä 2:
Pa3 flättinä kohti koria ja holarilinjalla melkein mennäänkin mutta ei. 10 metrin putti ohi. Par +2

Väylä 3:
Pelataan lyhyenä. D2 tarkoituksena laittaa hyssessä, mutta hysse jää ja kiekko liitää kauas oikelle outtiin. Outin rajalta jatko korille ja noin 4 metrin putti sisään. Bogey +3

Väylä 4:
D2 flättinä kohti koria noin 8-10 metrin päähän. Eka putti ohi ja nosto. Par +3

Väylä 5:
D2 karkaa hiukan oikella väylästä, joten Pa3 lähestyminen hiukan ohi korista vasemmalta. Löysä par putti  ja bogey nosto. +4

Väylä 6:
Air D1 oikealla kaartuvaan väylään. (Kiekko jonka saa kippaa kunnolla oikealle. Aina) Osuu kuitenkin puihin ja jää noin 10 metrin päähän heittopaikasta. M3 kohti koria antsalla ja jää noin 8 metrin putti joka ohi ja nosto. Bogey +5

Väylä 7:
Pa3 lentää 30 metriä ja pysähtyy puuhun. Jatko oikealle rinteeseen ja par putti ohi. Bogey +6

Väylä 8:
1. heitto 8 metrin päähän outtiin. 2. heitto mandon väärältä puolelta. 3. heitto dropilta puskaan. 4. heitto korin alle ja nosto. Paskaa +10

Väylä 9:
Avaus lipeää ja jää alas rinteestä. Puskien takaa kuitenkin 4 metriin ja par. +10

Väylä 10:
Alamäkiväylä mikä yleensä sujuu. Pa3 vasemmalle outtiin. Noin 15 metrin putti ohi ja nosto. Bogey +11

Väylä 11:
M1 5 metrin päässä olevaan mäntyyn. Uudestaan hyssessä 30 metriin korista. Ohi ja nosto. Bogey +12

Väylä 12:
Air D1 antsaa, jää kuitenkin vajaaksi. 20 putti ohi ja nosto. Par +12

Väylä 13:
Meni jotenkin pariin. En muista miten. +12

Väylä 14:
Putterifore... Ei toimi. Tuplabogey +14

Väylä 15:
Lumiukko. En ees ala avaamaan tätä sen enempää kuin että meni tunteisiin. +18

Väylä 16:
D2 flättinä noin 5-6 metriin josta päivän ainoa pirkko. +17

Väylä 17:
Kiekko jää käteen kuin ei haluaisi lähteä ollenkaan. Jää jäähallin pihalla olevan lumikasan päälle josta putti ohi ja nosto. Par +17

Väylä 18:
Pa3 antsassa kohti koria. Jää kuitenkin lyhyeksi, eikä pirkkokaan maistu. Par +17

Väylä 19:
Vika väylä ja sen huomaa.. Pa3 lentää noin 15 metrin päähän, osuu puuhun ja lentää 5 metriä taaksepäin oikella pusikkoon. Mando vielä kierrettävänä, joten parhaimmaksi katsoin nepata pienen heiton nyppylän päälle. Uudestaan Pa3 ja lähestyminen noin 3 metriin josta putti sisään. Bogey +18

Ei mennyt niinkuin elokuvissa, mutta nyt sai nautittua pelistä kuitenkin hyvin eikä sitä hermostumista tullut omaan peliin, vaikka paljon jäi taas parannettavaa. Huomenna jos kävisi kierroksen heittämässä Peurungassa ihan vain puttereilla midareilla.

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #9 on: 20.11.16 - klo:20:00 »
Sen verran on kyllä vielä lisättävä, että vaikka se olisi hyvä jo paikkojen ehjänä pitämistä varten lämmitellä niin kyllä se oli taas tuntuma koko kiekkoon kateissa puolikierrosta, kun ei edes muutamaa lämmittelyheittoa käynyt heittämässä. Muttakun siellä sato vettä...  ;D

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #10 on: 12.12.16 - klo:03:44 »
Palataanpa asiaan taas pienen tauon jälkeen.

Lomautettuna olemisessa on ainakin yksi hyvä puoli, nimittäin se että kerkeää päivälläkin heittelemään. Ja silloin tällöin onkin käyty peurungassa kierrosta heittämässä ja hiukan puttirallia koulun vieressä olevalla radalla.
Mitään suurta edistystä ei ole havaittavissa mutta putit alkaa uppoamaan jo hiukan kauempaakin. Ainakin silloin tällöin.
Ja olihan tuossa itsenäisyyspäivänä hyvän mielen kisatkin peurungassa. Ja ihan kohtalaisen hyvä mieli jäikin.
Eilen olikin sitten taas viikkokisat ja sieltä tulikin tasoituksellisen voitto. Alku meinasi olla melko hirveä kun 2 väylän jälkeen oli jo +4 kortissa, mutta nyt saatiin peli rauhoitettua ja maltillisella pelityylillä saatiin pidettyä tulos "kurissa". Ensi kauden jäsenmaksukin pitäisi maksaa ja ehkä jo pdga lisenssi, odotetaan sen aikaa että tilillä on katetta  ;D Eipä tässä muuta nyt tule mieleen pyöräkoneen hytissä, mutta palataan taas kun on jotain kerrottavaa.

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #11 on: 07.01.17 - klo:20:06 »
Jos sitä taas koittaisi tarinoida hiukan menneistä ja tulevista. Vuosi vaihtui ja kesää odotellessa. Puska puttaajien jäsenmaksu suoritettu tällekkin vuodelle, mutta pdga-lisenssi sai jäädä haaveeksi ainakin tällähetkellä. Vaikka joku muu lasku olisikin tehnyt mieli jättää maksamatta jotta olisi lisenssin saanut, mutta tulipahan päätettyä että otetaan tämä kausi vielä harjoituksen kannalta ja seuraillaan jos tulisi joitain mielenkiintoisia "ei lisenssi" kisoja joissa kävisi.

Eipä ole paljoa joulun jälkeen tullut heiteltyä kun ensin iski hirveä flunssa & kuume, ja vaikka olinkin kiltisti sisätiloissa  ja frisbeegolffikin jäi kiekkojen hypistelyksi ja youtube videoiksi niin sain vielä keuhkokuumeen kaupanpäälisiksi. No tulipahan taukoa.

Nyt kuitenkin olo on jo sen verta paranemaan päin että huomiselle olisi harkinnassa viikkokisat taas peurungassa. Katsotaan nyt tuleeko lähdettyä kun ei tuosta radan kunnosta ole paljoa tietoa ja nastakenkiä en omista. Kohtalaisen paljon tekee kyllä jo mieli palata radalle.  ;D

Niin ja toihan se joulupukkikin 4 uutta kiekkoa testattavaksi 350g Pa1, 400g M2, 750 H2 ja 400g D3. Ja ehkä kuitenkin parhaimpana fribalahjana tuli harjoituskori, joten puttirallit alkaa pihassa pyörimään ainakun on ylimääräistä aikaa kotona.

Tavoitteita kaudelle 2017:
Peurunkaan oma rataennätys uusiksi ja otetaan tavoitteeksi +-0. (tällähetkellä +8)
Uusilla radoilla käyminen ainakin Keski-suomen alueella.
Holari ois kiva.
Kenttätreenejä enemmän ja nyt pihassa putteja enemmän kuin tarpeeksi.
Ja ei muutakun naatitaan lajista ja pidetään hauskaa.

Kaikille hyviä heittoja tälle vuodelle!  ;D :D

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #12 on: 09.01.17 - klo:07:21 »
Viikkokisat tuli käytyä heittämässä ja omalla tasolla mentiin erittäin jäisistä olosuhteista huolimatta.

Aloitettiin väylältä 16:
H2 ensimmäistä kertaa käteen ja jäiselle tiille kokeilemaan. Kiekko irtoaa liian aikaisin kädestä kaartaen nopeasti vasemmalle rinteeseen. Ei mennyt kuitenkaan kauas joten A2 kohtuu helppo lähäri noin 6 metriin ja putti sisään. Par

Väylä 17:
H2 uudestaan käteen ja paremmalla ajatuksella avaus. Lähteekin hyvin mutta osuu kuitenkin puuhun ja tipahtaa puoleenväliin väylää. Lähäri A2:lla kuitenkin 5 metriin ja putti sisään. Par

Väylä 18:
Samassa ryhmässä ennen minua heittävä laittaa holarin tälle väylälle ja itsekin tekee mieli kokeilla. Heitto on kuitenkin liian heppoinen ja ei jaksa korille vaan feidaa alemmas vasemmalle. Helppo lähäri Pa3 ja nosto. Par

Väylä 19:
Avaus Pa3:lla jää puuhun osuttuaan vain nyppylän päälle mutta lähärillä pelastetaan par

Väylä 20:
M2 käteen ja valitsen hysselinjan. Ja heitän antsalinjaan..  ;D Tippuu kuitenkin alas talon viereen josta helppo pelastaa par.

Väylä 21:
Pa1 osuu puuhun ja kimpoaa oikealle kuusen viereen kuitenkin niin että kori näkyy suoraan. Lähäri 5 metriin ja par

6 väylää heitetty ja vielä par tuloksessa. Hyvin menee mutta kuinka kauan.

Väylä 1:
M2 hiukan grip lockia ja heitto karkaa outtiin oikealle. Erittäin ujo putti yritys ja nosto bogey. +1

Väylä 2:
Pa1 lähtee hyvin ja meneekin noin 6 metriä pitkäksi. Putti on kuitenkin ujo ja jää alarautaan. Par +1

Väylä 3:
H2 pienessä antsassa menee hyvin ja jää noin 10-12 metrin päähän. Putti kuitenkin jatkaa ujoilua ja ei jaksa korille asti. Par +1

Väylä 4:
Väylällä käytössä vain taka outti. D3 ekaa kertaa testiin ja ei täydellä teholla heittoa kun ei tiedä kuinka alivakaa pannu on kyseessä. Ennen heittoja vitsailtu takaouttiin heitto ei olekaan kaukana kun kiekko pysähtyy parin metrin päähä outista. Korille kuitenkin 20 metriä ja putti yritys jää yritykseksi. Par +1

Väylä 5:
F2 jää käteen ja liikaa oikealle. Huono lähäri A2:lla ja Eka putti ohi. Bogey +2

Väylä 6:
M4 hyvällä linjalla birdey putille. 4-5 metrin ylämäkiputtiin ei kuitenkaan löydy taaskaan tehoa ja jää ujoksi liruksi. Par +2

Väylä 7:
M2 kolahtaa puuhun jo ennen puoliväliä. Ujo lähäri ja 10 putti ohi. Bogey +3

Väylä 8:
Takatuulta hiukan ja D3 käteen. Hyvä linja mutta liian matala ja kimpoaa oikelle huonoon paikkaan. Yritän upsia D3:lla mutta ei onnistu ja kiekko jää 15 metrin korkeuteen oksalle. Olihan se sille kiekolle jo 3 heitto.  ;D Lähäri jää kauas ja ujo putti vaivaa vieläkin. korttiin kutonen. +6

Väylä 9:
Kiekon jääminen puuhun vituttaa ja heitto epäonnistuu. Jää alas vasemmalle kuusen taakse niin että forelähäri jää ainoaksi vaihtoehdoksi. A2 käteen ja lähtee ihan hyvin kuitenkin hiukan vajaaksi ja taas on niin ujo putti että ei enää jaksa uskoa. Bogey +7

Väylä 10:
Pa3 avaus kolahtaa puuhun mutta jää kuitenkin hyvin, lähäri on kuitenkin huono ja pitkä putti matalaan koriin ei osu. Bogey +8

Väylä 11:
Pelataan pitkänä par4. Avaus H2:lla ja liukkaan teepaikan avustuksella saatto kuin tero pitkämäki ja päivän ekat pannut. Heitto on kuitenkin kohtalainen ja jää melkein keskelle väylää. Jatko A2:lla jää vajaaksi josta Pa1 korin viereen ja nosto. Par +8

Väylä 12:
M4 kääntää hienosti yli mutta kerkeä feidata ja jää 15 metriä vajaaksi. liukkaasta paikasta putti alle ja nosto Par +8

Väylä 13:
M3 rennosti ja jää noin puoleen väliin väylää. Tähän väliin 2 huonoa lähäriä ja bogey putti. +9

Väylä 14:
M4 karkaa väylällä vasemmalle puiden sekaan jääden kuitenkin ihan kohtuu hyvälle jatkopaikalle. A1 lähäri jää vajaaksi mutta 5 metrin putti sisään. Par +9

Väylä 15: Par 4
viimeinen väylä. Avaus M3:lla karkaa vähän oikealle mutta muutama rako löytyy mistä jatkaa. M4 lähtee erittäin hyvin juuri oikeasta välistä mutta valotolppa hoitaa homman ja kiekko löytyy väylän vasemmalta puolelta mörristä. Upsi kokeilu jonka joku puu hoitaa takaisin mörriin. Lähäri 5 metrin päähän ja bogey sisään. +10

Kierros meni aikalailla omalla tasolla, mutta pirkot jäi tänään haaveeksi. Erittäin tyytyväinen olin putteihin tänään vaikka osa olikin ujoa ujompia. Täytyy tulokseenkin olla tyytyväinen kun ei kuitenkaan 2 viikkoon heittänyt muuta kuin pihassa noin 100 puttia. Kinkunsulatus kisat kun oli samalla niin tuli tietenkin ratingeja hiukan katsottua ja itselle olisi tuolla kierroksella saanut noin 850 ratingit.

Nyt jatketaan pihassa puttirallia ja koitetaan saada sitä vielä hiottua. Peurungassa oli kyllä niin liukasta jokapuolella, että nyt on ehkä laitettava kierrokset siellä tauolle ja katsottava kun pidot paranee niin mennään taas kokeilemaan. Kesää odotellessa.

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #13 on: 15.01.17 - klo:09:39 »
Sunnuntai päivä, vähän pakkasta ja melko tyyni keli. Haiskahtaa viikkokisoilta. Auto lämpiämään, kiekot kylmään ja odottelemaan että pääsee lähtemään. Tykkään elää reunalla ja pitkän pohdinnan jälkeen jätän kiekot naruttamatta ja toivon että mitään ei huku.  :P Tietenkin jos heittäisi kaikki milliin niin ei tarvis murehtia.  ;D

Viikolla ei kerennyt paljoa heittelemään, mitä nyt vähän alkuviikosta tuulista puttia harjoiteltu. No sen verran kävin peurungassa, että kävin katsomassa oisiko kovat tuulet tiputtanut D3:sen maahan ja sieltähän se löytyikin onneksi.

Tämän päivän suunnitelmana kisoissa on yksinkertaisesti onnistuminen.  ;D Yritetään pitää peli simppelinä ja se hyvä fiilis minkä on löytänyt edellisiin viikkareihin koitetaan löytää taas. Sipulia ei olekaan tarvinnut suuremmin kuoria hetkeen. Puttipeliin itseluottamus on itselle melkein paras lääke ja osumia on tullut ainakin kotipihassa kiitettävästi. Jos tänään saataisiin vaikka muuta pirkkokin merkattua korttin. Kaikki väylät mitä saa alle pariin on plussaa. Tai siis miinusta.

Katsotaan kisojen jälkeen mitä raporttia saadaan aikaiseksi.

Offline Laukaansheikki

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 19
    • View Profile
  • Oikea nimi: Joni Liukkonen
  • Seura: PP
Vs: Perse edellä puuhun
« Reply #14 on: 15.01.17 - klo:19:24 »
No niinpä niin. Viikkokisat saatu suoritettua ja ei se nyt ihan mennyt kuin ajatuksissa oli. Lopputulemana +15 ja heittokäden peukalossa juuri paranemaan alkanut rakkula  aukesi ja aiheutti suurta ongelmaa heittoihin. Mietin kyllä ennen kisoja pitäisikö jättää väliin kun ei se kunnolla ollut parantunut, mutta ei se kipeäkään ollut joten valinta oli selvä.  ;D
Tällä kertaa saatiin jo 2 pirkkoa korttiin, mutta se ei muilla väylillä kyntämistä pelastanut. Nyt meni näin, ensi kerralla toivottavasti paremmin. Jatkamme putti reenejä pihassa ja katsotaan jos kävisi kierrosta heittämässä kanssa.

Vielä tähän loppuun on kiitettävä erästä puskaputtaajaa lahjoituksesta. Sain häneltä käytetyt icebugit, joihin itsellä ei olisi ollut varaa ainakaan kaupasta ostaa. Paremmasta pidosta oli jo tänään hyötyä. Iso kiitos.  :)