Kylmä kiekko veteen – Jaskan peliblogi

[JaskaT]

Yli viikko on vierähtänyt kisoista ja kiekot ovat saaneet levätä koskemattomina. Helpottaa, kun säät ovat olleet niin huonoja, ettei tuolla kauheasti tekisi edes mieli käydä heittämässä. Saa nähdä, miten pitkäksi tauko lopulta venähtää, mutta nyt ei ainakaan tunnu vielä pahalta. Onneksi hallivuoroilla voi käydä ottamassa tuntumaa sitten kun alkaa riittävästi ahdistaa. Olen koittanut myös keksiä jotain helposti toteutettavaa puttitreeniä talveksi mutta vähissä ovat ideat. Stadiumissa piipahtaessani silmään pisti muovinen, hassun näköinen harjoituskori hintaan parikymppiä. Sen etuna olisi varmasti helppo siirreltävyys mutta en jäänyt tönimään sitä, ja epäilyttääkin, että pysyyköhän se yhtään paikallaan. Tuskinpa, joten säästyi nekin rahat.

Rahoista puheen ollen, en sortunut tarjouskampanjoihin nyt menneen alennusmyyntiviikonlopun aikana, vaikka liike jos toinenkin mainosti muovia neljänneksen normaalia edullisemmin. Tuleehan noita tarjouksia onneksi, vaikka muun muassa Trilogyn mysteerilaatikot olivat hyvinkin edullisia. Tosin luettuani muutamien laatikoiden sisällöstä ei niissä näyttänyt olevan itselle juurikaan kiinnostavia kiekkoja, ja jo nyt on hyllyssä kasa vain treenikentälle mukana kulkevia kiekkoja, joten ehkä parempi sijoittaa rahat johonkin, missä niistä saa paremman hyödyn. Tällä hetkellä en näe varsinaisesti tarvetta uusille kiekoille. Teen myöhemmin analyysiä kauden aikana kierroksilla käyttämistäni kiekoista ja näppituntumalta sanoisin, että voin helpohkosti tiputtaa muutaman vain hyvin harvoin käyttämäni kiekon kokonaan pois laukusta. Silti vaikka olen kallistumassa Trilogyyn enemmän ja enemmän, en ala väkisin siirtää hyvin toimivia nykyisiä kiekkoja syrjään ennen kuin ne eivät enää toimi odotetun kaltaisesti.

Kausiyhteenvedon tekeminen on hyvin alkutekijöissään, enkä vielä oikein tiedä muuta kuin sen, että siitä tulee moniosainen. Loogista olisi ajoittaa kisailupuolen niputus jonnekin viimeisen rating-päivityksen jälkeiseen aikaan, mutta sitä ennen pyrin jäsentämään ajatuksia kaudesta muilta osin. Viimeinenkin yhteenvedon osuus on tarkoitus saada valmiiksi vielä kuluvan vuoden puolella, jotta uusi vuosi voidaan aloittaa näppärästi tavoitteiden asettamisella.

[JaskaT]

2017 kausiyhteenveto, osa 1: kehittyminen pelaajana

Yrittäessäni verrata nykyistä osaamistasoani vuodentakaiseen, huomaan, ettei ole helppoa nostaa esille yhtä teknistä osa-aluetta, jolla olisin edistynyt merkittävästi. Pienin askelin tapahtuvaa kehitystä on hankala havaita, ja paremmin sen varmasti näkisi koko kauden ajalta joku ulkopuolinen. Tiedän viimeaikaisia pelituloksia aiempiin verratessa oppineeni paljon, mutta maksimisuoritustaso ei ole parantunut radikaalisti, vaan koen ennemminkin suoritusvarmuuden lisääntyneen, ailahtelujen vähentyneen ja ehkä tärkeimpänä asiana pohjatason nousseen. Teknisen kehityksen ohella uskon oppineeni lajista myös yleisellä tasolla paljon, minkä voisi lyhyesti tiivistää peliälyn kehittymiseksi. Siinä olikin vuosi sitten huimasti petrattavaa, kun pelaamiseni silloin oli luokkaa ”heitä niin pitkälle kuin pystyt ja jatka siitä”. Kun on oppinut räikeimmät omat rajoitteensa ja alkanut pelata enemmän niiden mukaisesti, ovat tulokset olleet positiivisia. Koskaanhan tässä ei tietysti valmiiksi tulla.

Kauden harjoitukset alkoivat seuran hallitreenivuoroilla, joilla lajin konkarien ja huippujen opastuksella sain oppia puttiin, lähestymisiin, kämmen- sekä erikoisheittoihin (rystyavauskurssi jäi valitettavasti minulta väliin). En voi tarpeeksi korostaa sitä opin määrää, minkä uskon saaneeni noilta kerroilta mukaani. Niitä oppeja vein myöhemmin mukaan kenttätreeneihin ja alkukeväästä ainakin lähäripeli alkoi sujua huomattavasti aiempaa paremmin. Kiekot alkoivat löytää kympin rinkiin yhä useammin ja näin tuloksentekovastuu siirtyi enemmän puttaamiselle. Tuon tason saavutettuani en enää erityisesti keskittynyt lähestymisheittoihin, vaikka joka treenikerralla niitä tuli harjoiteltua vähän. Loppukesän ja syksyn aikana lähäreissä alkoi tuntua pientä ruostumista, mutta kauden viimeisen kisan lyhyempien heittojen taso oli sen verran hyvä, että syytä isompaan huoleen ei nyt enää ole. Alta 60-metriset heitot ovat useammin ringissä kuin sen ulkopuolella ja tuota etäisyyttä sekä onnistumisprosenttia lähdetään ensi kaudella kasvattamaan. Varmuutta pitää hakea lisää etenkin rystyannukoihin ja kämmenlähestymisiin.

Kämmenheitot yleisesti sujuivat kauden aikana hyvin vaihtelevasti. Alkuvuonna sain heitettyä helpohkosti 70-80-metrisiä avauksia kämmenellä haluamaani linjaan, mutta useammin kuin kerran sen jälkeen tekniikka katosi täysin ja kämmenheitoista ei tullut enää mitään. Muutaman kerran kentällä heitin valtavia kaaria korkealle päätyaitaan asti, mutta toisinaan kisoissa vähänkin kovemmat heittoyritykset päätyivät väpättäen ja ylikääntäen suoraan vasemmalle. Etenkin päivän ensimmäiset kämmenheitot ovat olleet ongelmallisia ja kisoissa nämä ovat yleensä maksaneet ikävällä tavalla. Jossain määrin vika on varmasti pään sisällä ja asiasta on tullut minulle jo pieni mörkö. Kämmenheittojen suoritusvarmuutta täytyykin parantaa ensi kaudella sille tasolle, että vaikka heittäisin kisakierroksella vain yhden kämmenen, se onnistuu eikä romuta kyseisen väylän tulosta. Normaalitasolla pystyn nyt luottamaan kämmeneen noin 80 metrin matkalla ja myös eri irrotuskulmat alkavat luonnistua paremmin. Tarkkuutta pitää silti saada lisää eikä toki lisämetreistäkään olisi haittaa; maksimit ovat nyt noin 100 metrin kohdalla.

Lisämetrejä ei kauden aikana tullut paljoa myöskään rystyavauksiin, vaikka käytin varsin ison osan rajallisesta vapaa-ajastani tekniikan hiomiseen. Koko kesän maksimipituudet pyörivät samoilla metriluvuilla eikä sadan metrin ylitys missään vaiheessa ollut varma juttu. Kentällä maltti ei riittänyt edetä hitaasti, vaan yliyrittäminen söi metrejä heitoista, ja muutamaan otteeseen lievästi masennuin koko touhuun. Sain kesällä kertaalleen lähiopastusta ja tuolloin muutama onnistunut heitto palautti taas uskoa touhuun: ehkä se tästä! Suoritusvarmuutta alkoi loppukesää kohden tulla enemmän ja lopulta ilmojen kylmettyä lähemmäs nollaa aloin saada selkeämpiä oivalluksia ja kehittymisen tunnetta, vaikka kiekot eivät edelleenkään liitäneet toivomaani 120 metriä. Loppuvuoden hallitreeneillä kuitenkin huomasin, että päätyverkkoon asti jaksaa alkuvuoteen verrattuna yhä useampi kiekko. Perussuoritustaso on parantunut siis myös rystyheitoissa, mutta en silti ole lähelläkään toivomaani tasoa: Oittaan nelosväylällä pitäisi päästä hyppyputilla yrittämään eaglea! Työtä riittää.

Ehkäpä tärkein osa-alue pelissä sai häpeällisen vähän huomiota kauden aikana, kun puttitreenit jäivät lähes olemattomiin. Discmania Lite Basketia en kantanut lähikentälle mukanani kertaakaan ja putin treenaaminen olikin ennen ja jälkeen treenikierrosten tapahtuvaa lämmittelyä tai jäähdyttelyä 15-30 minuutin pätkissä. Harjoitusten vähyydestä huolimatta uskon tason nousseen kauden aikana, vaikka alkukaudestakin tuli muutama kierros pelattua melko huikeilla puttausprosenteilla ringin sisältä. Jossain vaiheessa putti ei meinannut kulkea yhtään – muun muassa Syysmyrsky oli tältä osin katastrofaalinen – mutta sittemmin osumatarkkuus jälleen parani ja ei senkään osalta jäänyt pahasti hampaankoloon. Jotain uutta on silti viriteltävä ensi vuodelle, jotta noita vartin puttauskertauksia saisi otettua useamman kerran viikossa. Positiivista on kuitenkin se, että olen uskoakseni löytänyt itselleni parhaiten sopivan puttaustyylin ja jatkossa voin keskittyä itseluottamuksen kasvattamiseen eikä ole tarve murehtia sitä, millä tavalla kiekkoa pitäisi koria kohti tuupata. Etenkin pidemmissä puteissa on silti rutkasti parannettavaa: yli kympistä ei oikein mikään tahdo mennä sisään.

Paljon on siis opittu, mutta näin vasta reilu kaksi vuotta lajia harrastaneena on ilmiselvää, että opittavaa riittää tuleville vuosille rutkasti ja täytyykin säilyttää maltti, etten sorru uudestaan samaan harhaluuloon, että kehitys olisi nopeaa (vaikka toisille se sitä varmasti onkin). Suuret raamit seuraavan vuoden kehittymistavoitteille ovat selvillä, mutta vielä pitää löytää oikeat konstit ja kenties neuvojat sparraamaan niihin pääsemisessä. Olen jo saanut blogin kautta arvokkaita vinkkejä harjoitteluun ja kisaamiseen liittyen, joten on paikallaan kiittää kaikkia kommentoijia sekä viestejä lähettäneitä – vinkkinne ovat tervetulleita ja arvostan kirjoituksiin käyttämäänne aikaa! Jokainen neuvo on askel eteenpäin.

[JaskaT]

2017 kausiyhteenveto, osa 2: treenikierrokset ja radat

Kauden 2017 aikana sain kirjoille kahdeksan uutta ratakokemusta, ja mikä parasta, oikeastaan yhtään huonoa uutta rataa ei tullut vastaan vaan kaikki pelatuista olivat joko erinomaisia tai vähintään hyviä. Kirjoitin minulle uusista radoista kokemuksiani aiemmin, mutta vielä listattuna uudet radat olivat Järva, Skogby, Västerby, Karjaa, Karkkila, Pernaja, Laakspohja sekä Kirkkonummen Vols. Näistä Laakspohja ja Vols ovat minulle sijainniltaan sen verran läheisiä, että niissä tullee käytyä jatkossa useita kertoja kaudessa. Karkkila sekä Länsi-Uudenmaan radat vaativat jo enemmän etukäteissuunnittelua ja varsinkin Skogby, Västerby ja Karjaa ovat sellaisia, että niistä pelaa logistisista syistä mieluummin päivässä useamman. Pernaja on Loviisan radan yhteyteen linkittyvä, mahdollisesti kerran vuodessa tapahtuva käynti ja Järva nyt on tietysti aivan oma lukunsa.

Uusista ratabongauksista kolmen kärkeen nousivat lähes itsestään selvän ja tämän listauksen ulkopuolelle jätettävän Järvan lisäksi Karkkila, Laakspohja ja Västerby. Karkkilasta en aluksi pitänyt luultavasti oman surkean pelaamiseni vuoksi, mutta jälkeenpäin olen huomannut kaivanneeni radalle takaisin nauttimaan todella vaihtelevista, monipuolisesti haastavista väylistä ja hienoista puitteista. Laakspohjassa tykästyin kovasti sielläkin vaihteleviin väyliin mutta myös sen minulle hyvin palkitsevaan vaikeustasoon. Monesti pelaan itselleni aivan liian vaikeilla radoilla, mutta Laakspohjassa birdieitä on saatavilla useita ja lähellä nollaa oleva tulos antaa aina varsin hyvän mielen. Västerby jäi Länsi-Uudenmaan testatuista radoista parhaana mieleen, vaikka se oli niistä myös selvästi vaikein. Omat taidot ja heittopituudet eivät riitä vielä millään, mutta tarjolla on upeaa maisemaa ja mahtavia väyliä läpi radan.

Uusien ratabongausten vastapainoksi minulta jäi tällä kaudella nippu aiemmin tutuksi tulleita ratoja pelaamatta. Lähimpänä näistä olisi ollut Siltamäki, joka ei tosin pelikokemukseltaan enää viime vuonnakaan kovin innostava ollut. Tämän lisäksi sekä Sipoon että Hyvinkään reissut jäivät tekemättä, enkä pelaamaan ehtinyt myöskään sukulaisvierailuiden yhteydessä Lahden alueella. Söderkullan ja Nikkilän pelaamatta jääminen ei sekään juuri harmita: molemmat ovat ”ihan kiva”-tasoisia metsäratoja, mutta alueella lienee nyt jo parempiakin kokonaisuuksia. Hyvinkäälle sen sijaan olisi ollut kiva ehtiä, mutta Sahanmäen ja Nummenmäen haasteet saavat nyt odottaa ensi kauteen. Eniten harmittaa silti Mukkulan ja Kippasuon poisjäänti tämän vuoden treenikierrosten joukosta. Varsinkin jälkimmäisestä radasta pidän todella paljon, joten toivottavasti taas ensi vuonna ehdin myös Heinolaan kiekkojen kanssa.

Kauden aikana ylivoimaisesti eniten treenikierroksia tuli pelattua Veikkolassa ja Talissa. Puolarmaarissa kävin varsinkin alkukeväästä neppailemassa ja hakemassa tuntumaa lähipeliin, mutta ratamuutoksen ja pelaajamäärän valtavan kasvun jälkeen käynnit jäivät vähemmälle, vaikka Puolarmaari onkin lähiratani. Myös Oittaalla tuli käytyä suhteellisen paljon, mutta kokonaistreenikierrosten määrästä huomaa kyllä, että käytin paljon aikaa kenttätreeniin ratakierrosten kustannuksella.

Kenttätreenin tehokkuutta on kuitenkin hankala mitata kentällä, joten tuttujen ratojen kiertäminen tulosvertailumielessä on minulle tärkeää, vaikka treenikierroksilla keskittyminen ei aina ihan maksimiin pääsekään. Paransin silti harjoituskierroksilla rataennätyksiä vuodentakaisesta lähes kaikilla pelaamillani radoilla. Myös tuloskeskiarvot tippuivat roimasti edelliskauteen nähden. Ensi vuonna on mielenkiintoista lähteä pelaamaan etenkin noita aiemmin mainitsemiani, tänä vuonna väliin jääneitä ratoja, koska niissä odotusarvo tulostason tippumisesta on varsin suuri.

Kovin montaa itselleni uutta rataa en usko ensi vuonna pelaavani, mutta joitain kyllä. Ainakin Tuusulan Ford DGP on käytävä pelaamassa, ja mikäli Espoon ja Vantaan kaupungit saavat Leppävaaran ja Variston radat valmiiksi niin ovathan nekin varmasti tutustumisen arvoisia. Myös joku viikonloppu olisi hauskaa pyhittää pienen reissun muodossa vain muovin ulkoilutukselle, mutta se, mihin tuollainen matka kohdistuisi, on vielä täysin suunnittelematta. Kotimaassakin riittää varmasti hienoja kaupunkeja vierailtavaksi tämänkin saralla vaikka kuinka.

[Rockatansky]

Heinolaan jos ehdit ensi vuonna pistäytymään niin nyt voi aamulla lämmitellä alta pois uuden AM Kippasuon kivat neppiväylät ja ruokiksen jälkeen päästä siivuttaa hiukan enemmän kättä vaativille normiväylille 

[JaskaT]

Vai olette sinne sellaisen rakentaneet, mahtava juttu! Siispä entistä enemmän syytä pyrkiä paikalle.

[JaskaT]

2017 kausiyhteenveto, osa 3: muutokset pelivälineissä

Repun sisältö ei muuttunut merkittävästi kauden edetessä. Olen hiljalleen liikkumassa kohti pelkästään Trilogyn muoveja sisältävää reppua, mutta mitään järkevää syytä en keksi kiirehtiä vaihdoksen kanssa, joten en niin tee. Kiekkoja vaihdan tai uusin sitä mukaa kun tarve tulee, ja nykyisillä kiekoilla pelaan siis niin pitkään kuin ne toimivat totutusti tai kunnes kadotan ne.

Kiekkojen kuluminen on minusta todella hidasta, eikä minun heittomäärilläni tule kovin usein eteen tilannetta, että kiekkoa tarvitsisi kokonaan siirtää pois käytöstä. Todennäköisempää onkin joutua kiekkokaupoille siksi, että kiekot häviävät. Tänä vuonna kadotin neljä kiekkoa, joita en saanut takaisin: kaksi putteria Västerbyn lampeen ja kaksi pituusdriveria Kaatiksen takarinteeseen. Ionille ja Soft Purelle oli korvaajat jo valmiina, ja myös Tuonelan Lautturista oli varakappale kotona odottamassa. Rocky-maalauksella varustettua Opto Air Haloa sen sijaan en korvannut lainkaan vaan jatkoin harjoitteluja pienemmän nopeuden kiekoilla.

Loppukaudesta Haltin Pro Bagista löytyi yhteensä 19 kiekkoa. Puttausta varten mukana kulkee edelleen kaksi keltaista Basic Jokeria. Pidän kiekon matalasta profiilista ja muovi on loistavaa: siitä saa märälläkin erinomaisen pidon ja sen kovuus on oikein sopiva. Heittoputtereista tärkein on Opto Pure, jota heitän usein tiiltäkin. G-Star Rhyno hoitaa vakaamman putterin virkaa ja löydetty, entiselle omistajalle tarpeeton erittäin kulunut P-Line P2 puolestaan toimii reilusti ylikääntävissä heitoissa. Selvästi eniten heitän Plasma Ionin korvannutta Purea, joka toimii niin lähäreissä kuin avauksissakin monilla eri irrotuskulmilla. Soft Puren korvasi P2, jota heitän harvoin.

Midariosasto koostuu neljästä kiekosta. Elite Z Buzzz on vanhin midarini ja on sen verran kulunut, että se kääntää reippaalla suoralla vedolla yli eikä tule takaisin. Silti sillä saa hyviä kontrolloituja heittoja aikaiseksi. Titanium Buzzz on vain aavistuksen vakaampi lennoltaan mutta feidiä on enemmän jäljellä. Suorin midarini on Proton Alias, joka kestää kovempaa vetoa kuin kumpikaan Buzzz kääntämättä yli, mutta feidi on hyvin loiva. Vakain ja eniten käyttämäni midari on Lucid Verdict, jota saa heittää kovaakin ja joka toimii hyvin myös kämmeneltä. Midariosasto ei kokenut muutoksia kauden aikana.

Väylädriverit ovat putterien lisäksi tärkeimpiä kiekkojani. Kannan mukanani Gold ja Opto Riveriä, joita heitän enää harvoin. Näiden sijaan tartun yhä useammin Gold ja Opto Saintiin, jotka ovat luotettavampia kuin Riverit mutta myös niiden kanssa on ollut totuttelemista. Selvästi vakaampina kiekkoina mukana kulkevat Neutron Crave sekä Neutron Volt, joista ensimmäinen oli pitkään taka-alalla mutta jota aloin heittää loppukaudesta enemmän ja enemmän. Volt ei koskaan ollut sellainen kuin aluksi kuvittelin, mutta se toimii vakaana väylädriverina erinomaisesti ja heitän sitä paljon sekä rystyltä että kämmeneltä. Jyrä- ja kikkakiekkona mukana repussa on Champion Dyed Firebird. Loppukaudesta lisäsin joukkoon vielä Opto Culverinin, joka vaikuttaa hieman liitävämmältä versiolta Voltista. Lisäksi uutena tuli mukaan siis Opto Saint nopeasti alivakaaksi kuluneen Gold Saintin paikalle.

Pituusdrivereiden käyttö jäi järkevästi vähemmälle, mutta varsinkin kämmenavauksiin käytin paljon VIP Tuonelan Lautturia tai hieman isommalla feidillä varustettua Champion Wraithia. Lautturia käytin myös rystyavauksiin. Blizzard Vulcan ei usein repusta pois tule, mutta nopeasti kääntävät upsit tai sille päälle harvoin sattuessani myös maksimirystyavaukset lähtevät sillä. Opto Air Halo siis katosi ja Opto Riot jäi pois laukusta, kun en sille oikein käyttöä löytänyt.

Uusia kiekkoja en ensi kaudelle ole vielä suunnitellut hankkivani, mutta Anchor ainakin tulee kokeiltua ja Culverinin testaukset jatkuvat. On helpompi listata kiekkoja, jotka mahdollisesti tulevat jäämään nykyisestä valikoimasta pois. Riverit lienevät liipaisimella ensimmäisenä. Myös Alias ja P2 ovat jääneet erittäin vähälle käytölle, joten niidenkin mukana raahaaminen on hieman järjenvastaista. Saintit kulkevat vielä toistaiseksi mukana, mutta jatkuvasti on pieni sellainen tunne, että nämä pitäisi korvata jollain hieman vakaammalla kiekkomallilla. Pituusdriveriosasto menee luultavasti jossain vaiheessa täysin uusiksi, mutta ensin täytyy opetella luotettavasti heittämään niiden edellyttämiä pituuksia.

[JaskaT]

2017 kausiyhteenveto, osa 4: kisat ja rating-kehitys

Vuosi 2017 oli ensimmäinen vuoteni kisalisenssin kanssa ja odotukset kauden alla eivät olleet kummoiset. Olin harrastanut lajia vasta reilun vuoden ennen kisalisenssin ostoa, en ollut treenaillut lajia talven hallivuoroja lukuun ottamatta sen kummemmin ja kierrostulokset olivat jääneet melko vaatimattomalle tasolle. Tavoitteena oli pelata kauden aikana kolme virallista kisaa ja lähinnä kerryttää kokemusta pienen paineen alla pelaamisesta, mutta myös päästä seuraamaan läheltä kokeneempien pelaajien peliä ja ammentaa oppia myös sitä kautta. Koska rating-tasosta ei ollut mitään käsitystä, ainoa pyrkimys oli pysytellä kahdeksalla alkavassa luvussa.

Ensimmäinen kisani oli vappuaattona minulle tutulla Kivikon radalla. Sää oli surkea: yöllä oli satanut lunta ja maa oli aamulla ohuen lumikerroksen peitossa. Melkoisen jännityksen kourissa menneen yön jälkeen kolme ensimmäistä väylää pelasin kelvollisesti par-tulokseen mutta sen jälkeen pieniä ongelmia pelissä alkoi tulla esiin siellä täällä ja ensimmäinen kisakierrokseni päättyi lievään pettymyksen tunteeseen, vaikka tulostaso olikin samaa luokkaa kuin millä olin aiempia kierroksia Kivikossa pelannut. Vaikka kuvittelin olevani hyvä oppimaan virheistä, pelasin toisella kierroksella vielä yhden heiton verran huonomman tuloksen. Ensimmäinen kisa oli kuitenkin takana ja vaikka suoritus oli pettymys, uskoin yhden mörön olevan nyt selätetty ja seuraaviin kisoihin olisi toivottavasti helpompi lähteä. Rating-pisteet kierroksilta olivat 825 ja 814.

Seuraava paineen alainen kierros oli edessä kesäkuun alussa Oittaalla, kun aikatauluun mahtui yksi Kevätliigan osakilpailu. Kierrokseen mahtui muutama hölmö töpeksintä, pari onnenkantamoista ja useampi hyvä heitto, jotka siivittivät kierroksen omaan ennätystulokseeni -1 ja huikeisiin rating-pisteisiin 889. Koin ensimmäistä kertaa lähes voittamisen tunteen lajin parissa ja oman pelin kehitys tuntui tässä vaiheessa menevän hurjaa vauhtia eteenpäin. Etenkin puttiin oli alkanut löytyä suoritusvarmuutta, mikä oli edelleen heikosta tasosta huolimatta jo huikeaa parannusta aiempaan.

Kesäkuukausien aikana löysin itselleni sopivia kisoja kuitenkin vain yhden, ja mietitytti, saanko edes tavoittelemaani kolmea virallista kisaa täyteen – Kevätliigan osakilpailua en mieltänyt kisaksi. Heinäkuun loppupuolella edessä oli kahtena arkiaamuna pelattu Veikkolan Aamukaste. Oli hieman eri kokemus lähteä pelaamaan tällaista kierros-per-päivä-kisaa, ja arvelin, ettei ainakaan jaksamisen kanssa tulisi ongelmaa. Tavoitteet olin oppien vastaisesti asettanut sinne omien ennätyskierrosten tuntumaan ja vaikka en kisan aikana siitä painetta tuntenutkaan, tein valtavan määrän virheitä, jotka jäivät sitten alitajuntaan härnäämään loppukisan ajaksi eikä henkinen palautuminen toiminut ollenkaan. Putti oli taas kateissa eikä muissakaan heitoissa kehumista ollut: onnistumiset jäivät vähiin. Ekan päivän jälkeen oli vielä tunne, että toiselle kierrokselle parannetaan, mutta kun toisen aamun avausheitto osui melkein ensimmäiseen puuhun ja kaksi ensimmäistä väylää pelasin bogiin, niin mieli synkkeni saman tien. Kierros meni huonommin kuin ensimmäinen ja olin kisan jälkeen todella käärmeissäni koko touhuun. Rating ykköskierrokselta oli kuitenkin ihan kohtuullinen 860, toisen kierroksen pisteet olivat 831.

Kesän kääntyessä kohti loppua alkoi sopivia kisoja putkahdella Kisakoneeseen. Nimesin nopeasti Helsinki Openin itselleni kauden pääkisaksi ja syyskuun toisena viikonloppuna pääsin pelaamaan ensimmäisen kisakierrokseni seurani kotiradalla Talissa. Minulle normaalistikin vaikea rata muuttui surkean sään vuoksi vielä pari pykälää haastavammaksi, mutta onnistuin huikean puttipelin turvin pelaamaan lopulta kelvollisen kierroksen. Ensimmäinen sadekisakierros oli erittäin opettavainen kokemus. Toisella kierroksella sateettomassa Kivikossa pelasin koko kierroksen ajan perusvarmaa peliä erinomaisella putilla varustettuna ja lopputulokseen kirjattiin oma kierrosennätys – joskin yhden väylän vajaalla radalla – ja jälleen kisakierros alle par-tuloksen. Kokonaisuutena kisa oli selvästi paras siihen saakka pelaamistani ja rating-pisteet olivat sen mukaiset: Talista 877 ja Kivikosta ensimmäinen ”ysisarjalainen”, 922.

Seuraavat kisat häämöttivät jo muutaman viikon päässä, kun lähdin rohkeasti mukaan hankalalle Kaatikselle Syysmyrskyyn. Kisapäivän sää oli vähintään kelvollinen mutta oma peli oli surkeaa, etenkin putti, joka oli kaukana Helsinki Openin tasosta. Ensimmäiseltä kierrokselta jäi paljon hampaankoloon, mutta sain pelattua toisen kierroksen suht onnistuneesti, vaikka isoja virheitä mahtui mukaan sinnekin. Taso ailahtelee vielä paljon, mikä toisaalta on ymmärrettävää. Ekalta kierrokselta rating-pisteitä tippui 824, mikä teki siitä toiseksi huonoimman pelaamani kierroksen. Toisen kierroksen pisteet olivat kuitenkin mukavat 870.

Huonoa puttia ei ollut liiemmälti aikaa parannella, sillä seuraavat kisat olivat kalenterissa kahden viikon päässä Syysmyrskystä. Kohteena oli jälleen Veikkola, nyt hieman muutetulla ratakartalla pelattava Veikkola Autumn Open. Ajattelin etukäteen, että olisin jo hieman tottunut kisailuun, mutta niin vain kisapäivää edeltävä yö meni jännittäessä ja myös kisan alku oli haparoiva ja hermoileva. Kai luulin jo voivani nostaa kisatavoitteita, ja näiltä osin henkinen valmistautuminen epäonnistui. Ensimmäisellä kierroksella pelasin muuten tasavarmasti, mutta mokasin yhden uusista väylistä rajusti heittäen kaksi kertaa rajojen ulkopuolelle, ja se sai oikeasti ihan hyvän kierrostuloksen tuntumaan surkealta. Toisella kierroksella pelasin jälleen tasaisesti, mutta tasaisen huonosti eikä putti toiminut enää sitä vähääkään. Lopetusväylän tuplabogi jäi sapettamaan ja taas harmitti. Ratingit olivat kuitenkin kelvolliset molemmilta kierroksilta: ensimmäiseltä peräti 894 ja toiselta 857.

Onneksi Kisakoneeseen tupsahti vielä yksi itselle mielekkään näköinen kisa. LO-VE pelattiin marraskuun loppupuolella ja ilmoittautuessani totesin sen olevan itselleni kauden päätöskisa, josta halusin jättää ensimmäisestä kisailuvuodesta hyvän mielen talveksi. Laakspohjassa peli meni kelvollisesti osan heitoista ollessa täysin luokattomia ja osan käsittämättömän hienoja. Putti toimi pääsääntöisesti hyvin. Veikkolan kierroksen aloitin jaetulta kuudennelta sijalta vesisateen iskiessä päälle. Kierros alkoi toiveiden mukaisesti, kun sain hoitaa par-tulokset korttiin kolmelta ekalta väylältä nostamalla. Isoja virheitä ei oikeastaan tullut kierroksen aikana tehtyä ja kun muutamassa heitossa onnikin oli myötä, niin tulos pysyi hyvissä lukemissa. Lopun jo häämöttäessä sain jostain iskettyä pienen kirivaihteen päälle ja nakutin eaglen sekä birdien peräkkäisillä väylillä. Pää kesti vielä viimeiset kolme väylää, jotka pelasin par-tulokseen ja oma ennätyskierros myös Veikkolassa oli niiden jälkeen tosiasia. Suoritus oli niin hyvä, että nousin toiselle sijalle ja pääsin pokkaamaan ensimmäisen palkintoni lajin parista. Jäi kyllä mahtavan hyvä mieli! Laakspohjan kierroksesta rating-pisteitä herui 877 ja Veikkolasta poskettomat 963 – tasan 100 pistettä yli oman senhetkisen ratingin.

Sain siis lopulta pelattua tuplasti nuo tavoittelemani kolme virallista kisaa ja rating nousi odottamattoman korkealle ensimmäisen vuoden päätteeksi. Huonoin kierrosrating oli 814 pistettä ja paras siis 963.




Kierrosrating-kuvaaja sahaa ylös ja alas, mutta kehitysviiva vie kuitenkin loivasti ylöspäin, mikä on tärkeintä. Ysisarjalaisia sain kerättyä kaksi, kun alle 850 pistettä tuli neljältä kierrokselta. Ensi kauteen lähtökohta voisi olla se, että vaihdetaan näiden lukemat päittäin!




Virallinen rating nousi myös pienin askelin kierrosmäärän kasvaessa, eikä vielä yhtään laskevaa päivitystä ole tarvinnut kokea. Senkin aika toki koittaa.

Toivon voivani ensi kaudella nostaa virallista ratingia vähintään seuraavalle kymmenykselle, ehkä vielä sitäkin ylemmäs kohti 900-pisteen MA2-luokkaa, mutta tämä ensimmäinen vuosi jo ylitti odotukseni, minkä vuoksi niin suuria paineita tasonnostoon ei toiselle kisavuodelle ole.

Kisaaminen kokonaisuutena oli antoisaa ja pääosin hauskaa. Kisoissa tuli pelattua monien erinomaisten pelaajien kanssa, mistä olen varmasti myös pystynyt ammentamaan oppeja omaan tekemiseen. Toivottavasti pysyn ehjänä ja saan ensi kaudella osallistuttua suurin piirtein yhtä moneen kisaan kuin tänä vuonna ja saatan ehkä rohjeta jo vähän kauemmaskin kisaamaan – nythän pelasin kaikki kisat ennestään tutuilla radoilla. Voi myös olla, että pelaan jonkun kisan itselleni tarpeettoman kovassa luokassa, jotta pääsen näkemään, mitä seuraavalle tasolle pääseminen vaatii. Kaikki tämä on kuitenkin vasta pohdiskelua.

Nyt on aika päättää kausiyhteenvetojen sarja ja toivottaa kaikille oikein rauhallista ja mukavaa joulua!

[mykey]

Td mainonnan aika.. "end of 2017" on Veikkolassa reilun viikon päästä ja pelaamalla 59+59 heittoa kello 11:00 alkavilla kierroksilla tulee kauden loppurating tammikuun päivityksessä napsahtamaan sinulla yli tuon haluamasi 900 pistettä..
Voihan sitä toki katsella sitten keväällä vasta 😉,ainahan sitä on riski ettei menemään kuin elokuvissa,mutta sehän tästä tekee niin poskettoman mukavaa.

[JaskaT]

Heh, hyväksytään mainos, ja yhdessä vaiheessa lyhyesti jo mietin kisaa, mutta nyt on niin pitkä tauko alla, että jo ensimmäisellä kierroksella menisi varmasti tuo 59+59 heittoa, joten parempi jättää väliin

[Rockatansky]

2017 kausiyhteenveto, osa 1: kehittyminen pelaajana

Kämmenheitot yleisesti sujuivat kauden aikana hyvin vaihtelevasti. Alkuvuonna sain heitettyä helpohkosti 70-80-metrisiä avauksia kämmenellä haluamaani linjaan, mutta useammin kuin kerran sen jälkeen tekniikka katosi täysin ja kämmenheitoista ei tullut enää mitään. Muutaman kerran kentällä heitin valtavia kaaria korkealle päätyaitaan asti, mutta toisinaan kisoissa vähänkin kovemmat heittoyritykset päätyivät väpättäen ja ylikääntäen suoraan vasemmalle.

Tuohon foren tekniikkavirheeseen että heitto kippaa voimakkaasti vasemmalle on hyvä nyrkkisääntö. Pidä huoli että heiton jälkeen sormesi osoittaa kohti taivasta. Silloin se heitto lähtee varmasti hyssessä eikä noita vahinkoantsoja tule enään. Kun tämä on selkärangassa niin tarttee enään hienosäätöä siitä kuinka flättinä uskaltaa heittää täpöt ettei heittoon tule yhtään antsaa. Kiekkovalinta tietysti korostuu myös.

Tätä äijän peliblogia on ollut kiva lukea, havaitsen paljon yhtäläisyyksiä omaan peliini koska meillä on melkein yhtä vähän kisakausia (itse aloitin 2016) ja esim itsekkin otin Laakspohjan radalta ekan ns. palkintolahjakortin ja näyttää rating olevan meillä myös ihan millissä tällä hetkellä

Toi Jokeri puttiputterina särähtää vähän korvaan, ei sillä ettei se olisi itselläkin ollut joskus putterina hetken aikaa mutta väittäisin ainakin oman kokemuksen mukaan ettei se ehkä kaikkein paras siihen tarkoitukseen ole melko vakaan jopa midarimaisen olemuksen takia. Jos haluat ottaa testiin multa liikenisi vaikka PA3:sia mitkä on myös vakaita ja vähän jokeri tyylisiä mutta väittäisin että toimisivat paremmin putteihin.

[JaskaT]

Kiitos!
Vaikka paljon tulee kirjoitettua omien ajatusten purkamisen vuoksi, niin on kiva kuulla, että muutkin lukevat mielellään.

Kämmenen osalta perustaso on noussut koko kauden ajan mutta epäonnistuneita heittoja tulee edelleen liikaa. Pyrin kyllä pitämään kämmenen aina ylöspäin heiton aikana ja sen jälkeen, mutta kai tuohon keskittymistä on vielä parannettava. Luulen, että ongelma on paljon korvien välissä, mutta olet oikeassa siinä, että kannattanee laittaa mieluummin liikaa hyssekulmaa kuin liian vähän.

Putterin valinnassa uskon itse ensisijaisesti siihen, että se mikä tuntuu kädessä hyvältä, toimii parhaiten. Toki olen samaa mieltä, että Jokeri on himpun liian vakaa ja suunnitelmissa onkin jossain vaiheessa investoida uuteen putteripinoon, jolloin vaihtanen samalla kiekon Pureen.
Kiitos siis kiekkotarjouksesta mutta pitäydyn nyt tällä "kohti Trilogya" -linjalla, kunnes jossain vaiheessa sitten saan ehkä jonkun toisen päähänpiston. 

[JaskaT]

Vuosi on vaihtumassa uuteen ja haluan tuoda jotain uutta myös pelaamiseeni. Siksipä lanseeraan vuodelle 2018 Frisbeegolf-forum -haasteprojektin!

Foorumilaiset voivat haastaa minut kerran kuukaudessa treenikierrokselle johonkin pääkaupunkiseudun tai sen ympäristön radalle pelaamaan. Porkkanaksi asetan seuraavaa: jokaisesta toteutuneesta haastekierroksesta lahjoitan 10 euroa ja jokaisesta häviämästäni kierroksesta toiset 10 euroa hyväntekeväisyyteen. Lahjoitukset teen puolivuosittain ja haastaja saa päättää kohteen kolmesta vaihtoehdosta: WWF, Plan tai Hope.

Jos vuoden aikana toteutuu kaikki 12 haastetta, niin lahjoituspotti on siis 120 euroa, ja jos häviän kaikki haasteet, niin potti nousee 240 euroon.

Muutamia sääntöjä:
-   yksi toteutunut haastekierros per kuukausi
-   yksi toteutunut haastekierros per haastaja per vuosi
-   maksuton rata pk-seudulla tai sen lähiympäristössä
-   haastaja antaa luvan mainita nimimerkkinsä kirjoituksissani ja valmistautuu lukemaan ankaran kritisoivaa tekstiä kierrosraportissa
-   jos hyväksytty haaste peruuntuu minusta johtuvista syistä eikä korvaava kierros onnistu, haaste on hävitty ja lahjoitussumma on 20 euroa
-   lahjoitukset teen kesä-/heinäkuussa ja joulu-/tammikuussa ja ilmoitan niistä kuvakaappauksineen
-   valitsen haasteet täysin mielivaltaisesti eikä päätöksistä voi valittaa, lisäksi pidätän itselläni kaikki oikeudet sääntömuutoksiin

Haasteita voi lähettää yksityisviestein haastekuukautta edeltävän kuun viimeisellä viikolla. Koitan muistaa ilmoittaa aina, kun haastaminen seuraavalle kuulle alkaa ja loppuu. Haasteessa kannattaa jo suoraan ehdottaa rataa ja alustavaa ajankohtaa (esimerkiksi tietty viikonloppu). Myös erikoissääntöjä voi ehdottaa: esimerkiksi kierros pelkillä puttereilla, tai kaikki avaukset kämmenellä. En mielelläni pelaa ruuhkaisimpiin aikoihin ruuhkaisimmilla radoilla, ja talvikuukausina pelaan mieluusti vähälumisilla radoilla valoisaan aikaan ilman ledejä.

Haasteita tammikuulle voi alkaa yksityisviesteillä lähettää. Toivottavasti niitä tulee edes yksi niin tämä hieno suunnitelmani ei jää täysin suutariksi!

Mahtavaa uutta vuotta 2018!

[JaskaT]

Näin alkaa frisbeegolfkausi 2018: pitkäksi venyneen tauon jälkeen olen puttaillut pihalla kymmenisen minuuttia löydettyäni korille sellaisen paikan, että siihen onnistuu lyhyiden puttien treenailu. Tein myös kauden ensimmäisen kisailmoittautumisen. Tyyni tulee olemaan minulle laatuaan ensimmäinen ja kokoluokastaan johtuen todennäköisesti kauden pääkisa. Ilmoittauduin MA2-luokkaan ja en ole luokalle nimetyistä radoista (Sibbe, Söderkullan Kartano, Nevas) pelannut yhdelläkään. Sibbessä päässee käymään jo etukäteen ja kisaviikolla koitan ehtiä käymään tutustumassa lopullisiin ratoihin mutta voi olla, että jollekin radoista lähdetään sokkona. Tuleepahan sekin hauskuus koettua – ja monesti ensimmäiset kierrokset menevät tuloksellisesti paremmin kuin pari seuraavaa. Kai sitä lukee opasteet tarkemmin ja pelaa varmempaa peliä, riskejä välttäen.

Tyynessä saan ruksittua kolme kohtaa tavoitelistalta pois: itse Tyyni-kokemus, golf-kentällä pelaaminen sekä osin tuo aiemmin mainittu pykälää kovemmassa luokassa pelaaminen. Yritin jo viime kaudella päästä osallistumaan golf-kentällä käytyyn kisaan, mutta aikataulut eivät lopulta sopineet. Omat vahvuuteni eivät ole pitkissä heitoissa mutta vaikka pelaan suurimmaksi osaksi enemmän tarkkuutta kuin pituutta vaativilla metsäradoilla, on tätä toistakin puolta pyrittävä kehittämään. Sibbe ja Söderkulla vaikuttavat enemmän sellaisilta radoilta, joilla olen pelannut enemmän. Se ei tietenkään tee niistä yhtään helpompia. Olenhan Talissakin käynyt monia kertoja mutta silti se on joka kerta yhtä haastava.

Tämän vuoden puolella en ole vielä kunnolla päässyt harjoittelemaan valon vähyydestä ja muista kiireistä johtuen. Puttitreenien määrä tulee kuitenkin varmuudella tänä vuonna lisääntymään viime vuodesta, mutta vastaavasti kenttätreenien määrä saattaa vähentyä. Jatkuvaa aikataulujen säätämistä ja sovitteluahan tämä on, ja kun ratojakin haluaisi kiertää vähintään yhtä paljon kuin viime vuonna niin on vain luotava paras mahdollinen suunnitelma, jolla frisbeegolfiin käytettävissä olevan ajan hyöty/huvi-suhteen saa maksimoitua. Pelkkä treenaaminen kun on tehokasta, mutta into saattaa loppua nopeasti. Ratojen kiertäminen taas on yleensä mukavaa, mutta harjoituksen kannalta ei niin hyödyllistä.

Puttiharjoitusten tehostamista varten uuden putteripinon hankinta alkaa olla pian ajankohtaista. Siirtynen Pureen myös puttauksessa, mutta muovilaatu on vielä päättämättä ja pitääkin käydä hypistelemässä eri vaihtoehtoja kaupassa. Jokerit kulkevat sen jälkeen mukana kenttätreeneihin heittoputtereiksi.

Seuran hallivuorot ovat pyörineet taukoni aikana ja ensi viikolla aion itsekin änkeä mukaan pitkästä aikaa. Ensimmäinen kerta tämän vuoden puolella mennee ihan tuntuman palauttelun merkeissä. Veikkaan hallilla olevan ahdasta, joten paineita kovin tehokkaaseen harjoitukseen ei parane luoda. Siitä se sitten taas lähtee!

[JaskaT]

Poikkesin viime viikonloppuna Volsin radalle hakemaan tuntumaa heittämiseen ja kiekkoihin. Toivoin radan olevan lähes tyhjä ja niinhän se olikin, vaikka aivan autiolle radalle en päässyt pelaamaan. Jokaisella väylällä oli kuitenkin aikaa heittää monta avausta ja sain kierroksen aikana varsin hyvän määrän heittoja alle.

Etenkin alku oli kamalaa puuhastelua ja vaikka olosuhteet eivät olleet helpoimmat, näki heitoista silti selvästi, että tauko on ollut pitkä. Liian korkea, liikaa oikealle, liian matala, liikaa riuhtaistu, ja tätä linjaa jatkettiin melko tasaisesti koko kierros. Ensimmäinen oikeasti hyvä heitto tuli nelosväylällä, kun avaus lähti sopivalla voimalla suorana ja Culverin taittoi mutkan hienosti koria kohti noin 15 metrin putille. Putti oli muiden heittojen tavoin epävarmaa ja rumaa, eikä yksikään putti tainnut upota yli kuudesta metristä.

Kierroksen paras suoritus oli kymppiväylän birdie. Avaus Lautturilla lähti suorana ja liiti kallion päälle asti, feidaten kahden metrin päähän korista - kelpaisi parempanakin päivänä. Kierroksen toinen ja viimeinen birdie tuli väylällä #14, kun Buzzz lähti hieman korkeana mutta tipahti sopivasti viiteen metriin. Yksittäisiä hyviä heittoja tuli joitain muita, mutta koomisen huonosta pelistä kertoo paljon se, että noiden kahden birdien lisäksi saalistin par-tuloksen vain neljältä väylältä. Tuloksenteko ei nyt onneksi ollut päätarkoitus.

Kämmenheitot toimivat yllättävän hyvin silloin, kun muisti keskittyä suoritukseen. Heitin kuitenkin olosuhteisiin ja pelituntumaan nähden aivan liikaa nopeita kiekkoja. Ensi kierrokselle taidan suosiolla ottaa vain putterit ja midarit mukaan, jolloin ei tule houkutusta vääriin pelivälineisiin. Nyt toki näyttää siltä, että seuraavaa ulkopelikertaa joutuu odottelemaan, kun tänne eteläänkin tuli viimein lunta.

Hallivuorojen ajankohta oli vaihtunut ja tällä viikolla ei ollutkaan vuoroa, ja näyttää siltä, että ensi viikon harjoituskerta jää niin ikään minulta väliin. Mielikuvaharjoitteilla siis jatketaan, ja ensi vuonna sitten otan sen tauon vasta kun lunta on maassa! Oppia ikä kaikki.

[JaskaT]

Koska pidin oman pelitaukoni jo aiemmin, päätin olla vähät välittämättä lumentulosta ja niinpä lähdin viikonloppuna etsimään sopivaa ulkotreenipaikkaa talvikeleille. Lämmitettyjä tekonurmikenttiä löytyi netin avulla muutamia, mutta ympäriinsä suhattuani ne olivat joko käytössä tai pinta-alaltaan naurettavan pieniä. Lopulta ennen etsintöjen lopettamista piipahdin vielä yhdessä paikassa ja löysinkin sitten lämmittämättömän mutta jollain tapaa putsatun kentän, jolla ei ollut ristin sielua. Siispä kiekot mukaan ja kentälle!




Koska ympärillä on liikennettä melko paljon, tuntui aluksi ajatus lumisella kentällä itsekseen kiekkojen perässä kentän päästä päätyyn lompsimisesta vähän kiusalliselta, mutta eipä sitä muutaman heiton jälkeen oikein enää ympäristöä tule ajateltua ja lyhyt treeni tuntuikin varsin hyvältä. Tähtäilin molempiin päihin heittäessäni pieniin futismaaleihin ja osumatarkkuus yllätti: noin kuusikymmenmetriset heitot puttereilla ja midareilla tuppasivat osumaan maalipuiden väliin, vaikka monesti pituutta jäikin hieman uupumaan. Silti, jos tällaisella tuntumalla 15 sarjan kiekosta kymmenen on kuvitteellisessa kympin ringissä, niin ei voi olla kuin tyytyväinen.

Heittotekniikassa keskeinen havainto oli taas sen muistaminen, että päätä ei saa kääntää kiekon perään liian aikaisin, vaan on luotettava siihen, että kropan ollessa oikeassa asennossa ja heittoliikkeen ollessa puhdas lentää kiekko kyllä haluttuun suuntaan. Huomasin kuitenkin askelluksen olevan kömpelömmän tuntuista kuin aiemmin ja tähän täytyy nyt keskittyä. Askeleiden harjoitteleminen onnistuu onneksi kotonakin, mutta välillä on päästävä myös heittämään, jotta voi todeta harjoitelleensa oikein.

Voimantuottaminen oli – ehkä luonnottoman oloisten askeleiden vuoksi – haastavaa ja siksi heittopituudet olivat jonkin verran normaalia lyhyemmät. Kuitenkin lennossa oli nähtävissä selvä ero puttereiden, midarien ja väylädriverien välillä, joten sekin ajatus kirkastui, että pituus on parempi säätää kiekkovalinnalla kuin heiton voimakkuuden korjaamisella. Alueella käynyt ajoittainen tuuli aiheutti myös pientä hämmennystä ja näköjään sitä pystyy nopeasti unohtamaan peliin liittyvää teoriaa. Onneksi asioiden mieleen palauttaminen sujuu helpommin kuin kokonaan uuden opettelu.

Seuraava tehtävä on käydä katsastamassa lähin lämmitetty kenttä vielä pimeän aikaan sillä ajatuksella, että ehkä iltaisin tilaa on enemmän – olettaen tietysti, että kenttä on valaistu. Harjoittelen mieluusti tyhjällä tai lähes tyhjällä kentällä enkä oikein tohdi mennä futiskentästä valtaamaan kolmasosaa kiekkoineni, jos siellä joku haluaa palloa potkia. Puttailun olen jälleen laiminlyönyt, nyt tekosyynä on lumi ja nähtävästi keksin jatkuvasti uusia syitä lykätä säännöllisen puttailun aloitusta tuonnemmaksi; milloin on kiire, milloin pimeää, milloin märkää tai lunta tai kylmää. Ajattelen koko ajan, että ehtii sitä sitten vielä maaliskuussakin aloittaa ja saada silti hyvät treenit alle ennen kisakauden alkua, ja kaikki onkin ok siihen saakka, kunnes töpeksin kierroksella alle viiden metrin putteja ja päässäni alkaa kummitella kysymys siitä, miksen aloittanut treeniä aiemmin?

Näitä itselleni asettamien paineiden käsittelyä varten olen pyrkinyt talvisin kehittämään mentaalipuolta lukemalla jonkun aihetta käsittelevän kirjan. Vuosi sitten luin mainion opuksen Buddha pelaa golfia ja nyt varattuna on Frisbeegolf – harrasta, pelaa, kilpaile. Myös paljon kehuttu Voittamisen anatomia tullee luettua, jahka sellaisen jostain käsiini saan. Muistakin lukuvinkeistä kuulisin mielelläni.