Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Lassin jupinat (Tomoottajat)  (Read 64298 times)

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Lassin jupinat (Tomoottajat)
« on: 12.10.12 - klo:01:59 »
Aletaas nyt tämäkin kun pitkään on pitänyt.

Tälle kaudelle lähdettiin tärkeimpinä tavoitteina kehittää rysty edes kohtuulliselle tasolle ja nostaa rating vähintään 940, että ensi vuonna voisi olla edes jotain saumaa isompiinkin kisoihin.

No nuohan nyt kusivat heti alkakaudesta, kun pukkasi työreissun koko kesäksi maan ääriin, missä ei frisbeegolfia juurikaan tunneta. Ilman kisoja ei paljoa ratingia nostella, eikä otollisia reenipaikkojakaan ollut ihan hollilla, joten rystyheiton hiominenkin jäi. Kruunuksi ehdin muutaman ratingkierroksen heittämään keväällä, niistä saaliina lähinnä keskinkertaisia ja heikkoja ratingeja. Pientä toivonkipinää vielä elättelen tuosta 940 ratingista (nyt 909), koska kaksi hieman yli tonnin kiessiä kauden viimeisestä kisasta eli kpään avoimista kotiradalla nostaisi raten tuonne nurkille, koska kierroksia tältä vuodelta on niin vähän. Toki tuo vaatii kaksi kierrosta omien taitojen ylärajoilla ja viime aikojen perustuuppaamisestä täytyisi ehkä 5-7 heittoa per kierros puristaa pois.

Heittopuolesta sen verran, että fore on vielä se parempi puoli, kun sitä on tullut enemmän heitettyä ja muutenkin ajatuksella hiottua. Pituutta siltä puolen irtoaa noin 120m normidraivilla, huippuonnistumisella ehkä 10-15m enemmän. Rystyä on nyt syksyn mittaan koitettu viilata ja siltäkin puolen aletaan pikkuhiljaa lähestyä foren pituuksia, hieman ollaan vielä perässä. Hajontaa siinä sitten on joka suuntaan vähän turhan paljon ja toistettava kontrolloitu rystydraivi vaatii vielä toistoja kun tekniikkaa on muutettu. Upsilla viime kaudella 100m heittäminen oli helppoa kuin perunan kuorinta, mutta tällä kaudella on ollut pakko rajoittaa kovien upsien heittämistä huonon olkapään takia jättäen maksimin tuonne 80-90m välille ja sinnekin vain jos mikään muu heitto ei ole vaihtoehto.

Syksyn mittaan on varmaan vielä frisbeetarinaa (lue kiroomista) tarjolla, talvella keskitytään varmasti enemmän voimaharjoitteluun ja muutenkin kunnon kohottamiseen. Kiekkoa mäntätään verkkoon/pressuun jos sille löytyy sopiva paikka, vielä ei ole tiedossa mitään missä pääsisi säännöllisesti sitä treenaamaan näillä nurkilla. Puttia varmaan tulee hinkattua, koska rutiini siihen on pelin kannalta kaikki. Viime talvena tuli putteja ehkä prosentti siitä mitä edellisenä ja sen myötä puttivarmuus on ollut aika paljon perässä edelliskautta.

Otetaan vielä kooste syksyn kilpailuista. Tosiaan kesä-heinä-elokuu meni kilpailemisen osalta sivu suun, mutta vampulan pro-tourille oli päästävä heti, vaikkei heittoja juurikaan ollut alla. Sieltä syksyn toistaiseksi ainoa reitattu kierros, nihkeä 923. Tokalla kiessillä olkapää alkoi vaivaamaan niin rajusti, että jätin leikin kesken, kun jokainen draivi oli edellistä lyhyempi. Häntyri käytiin avajaiskisassa myös katsastamassa, sielläkin heittäminen nihkeää ja tiheät pyltsit rankoivat. Kauhajoellakin käytiin yks seppokisa heittämässä alavireisesti ja pari luottokiekkoa jokeen. Parigolffista sentään otettiin Garffin kanssa siellä voittikset, kun häntyrin ja vampulan parikisoissa onnistuttiin molemmissa juuri pelaamaan itsemme ulos rahoilta. Ei muuten kukaan ostais 60€ lahjakorttia kauhajoen elmo-sportiin? Tarjouksia otetaan vastaan. Parigolf-SM muodostuikin sitten loppukauden päätavoitteeksi ja siellä piti Garffin kanssa parantaa viime vuoden 10. sijaa. Noh, kärki oli leveä ja poikulit ei ihan parhaimmillaan, sijoitus 12.

Lauantaina tarttis käydä kuokkimas siikasten mestaruuskisoissa, vaikkei ne titteliä annakaan pitäjän ulkopuolelle, mutta mennään silti poikain kans näyttään vähän heittämisen mallia. Ens viikolla sitte törkee kokovartalosuonari päälle ja tonnin kiessit otetaan pois kuljeksimasta ja ratingi raketin lailla nousuun...
« Last Edit: 12.10.12 - klo:02:03 by Lassi »

Offline jyrmy

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 408
  • Noili3
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jyri Salminen
  • Seura: 7k
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #1 on: 12.10.12 - klo:07:44 »
Oli 5tr sillai helppo saada tonni. Täytyy heittää -12 että saa tonnin :):)

Offline Tapanote

  • Ylläpitäjä
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Posts: 4 143
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tapani Aulu
  • Seura: Tomoottajat, Kankaanpää / 7k, Turku
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #2 on: 12.10.12 - klo:08:35 »
Oli 5tr sillai helppo saada tonni. Täytyy heittää -12 että saa tonnin :):)

Aika surkeeta, jos heittää -12 vaan.

Ei vaan, mun veikkaus on että viikon päästä vaaditaan -6 tonniin.

Offline GARFFi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 944
    • View Profile
  • Oikea nimi: Mikko Karvinen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #3 on: 12.10.12 - klo:09:43 »
Tonni on tonni.

Ottakaa poijat kossua.

Hyvä Lassi












KA

Offline Hans Wäkevä

  • Tomoottajat
  • Konkari
  • *
  • Posts: 645
    • View Profile
  • Oikea nimi: Mikko Laihonen
  • Seura: 7k
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #4 on: 12.10.12 - klo:12:36 »
Hyvä Lossi!

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #5 on: 21.10.12 - klo:01:41 »
Jaahas, se alkais sitte oleen kauden kisat lusittuna. Siikasissa tuli käytyä, mutta se mallin näyttäminen jäi vähemmälle, kolmossija ei juuri lämmitä. Kpään avoimiin lähdettiin kovin toivein, vaikka peli on viime ajat ollut melko keskinkertaista tuuppaamista. Ja sitähän se oli taaskin ja haaveet tonnin kiesseistä murenivat alkuunsa kun todellisuus löi kasvoille. Toki pelasin selvästi yli oman ratingin, mutta se nyt ei näin huonoilla pointseilla ole mikään saavutus, varsinkaan kotiradalla. Oikeasti hyvät heitot olivat todella vähissä, toki ihan pohjallekaan ei tullut laskeuduttua ja useamman väylän bogiputket vältettyä. Molemmille kierroksille toki onnistuin yhden tuplan tekemään.

Seuraavaksi oli tarkoitus vielä käydä sukuloimisreissun yhteydessä ainakin Kippasuo, ehkä myös Mukkula katsastamassa, mutta tänään oli kotiintullessa takki niin tyhjä, että nähtäväksi jää otanko bägiä lainkaan mukaan. Sitten joskus kun taas motivaatio löytyy, niin täytyy treenata ensinnä luotto ja varmuus puttiin takaisin. Sitten keväämmällä vielä draivi uusiksi niin voisi edes haaveilla pärjäävänsä. Nyt taitaa jäädä frisbeehommat pikkuhiljaa taka-alalle. Kai tuosta puttitreenistä voisi ottaa talveksi jonkun parin kolmenkymmenen tuhannen toiston mission...

Offline Tapanote

  • Ylläpitäjä
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Posts: 4 143
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tapani Aulu
  • Seura: Tomoottajat, Kankaanpää / 7k, Turku
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #6 on: 21.10.12 - klo:20:11 »
Seuraavaksi oli tarkoitus vielä käydä sukuloimisreissun yhteydessä ainakin Kippasuo, ehkä myös Mukkula katsastamassa, mutta tänään oli kotiintullessa takki niin tyhjä, että nähtäväksi jää otanko bägiä lainkaan mukaan.

Otitko?

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #7 on: 21.10.12 - klo:21:21 »
Seuraavaksi oli tarkoitus vielä käydä sukuloimisreissun yhteydessä ainakin Kippasuo, ehkä myös Mukkula katsastamassa, mutta tänään oli kotiintullessa takki niin tyhjä, että nähtäväksi jää otanko bägiä lainkaan mukaan.

Otitko?
On se takakontis mut saa nähä jaksaako käydä...

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #8 on: 22.10.12 - klo:18:41 »
Jaaha, kävin sitte sen kippasuon kokemas kun suunnalla ollaan. Aika tasapaksua puurtamista oli, viimeisellä viidellä väylällä taistelin neljällä pirkulla itseni niukasti miinuksille. Hieman jäi kana vielä kynittäväksi radan kanssa, kyllähän tuonne täytyy uudestaan lähteä ens vuonna, mukava rata mielestäni. Nyt talviunille tai niin ainakin uskottelen itselleni...

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #9 on: 24.10.12 - klo:00:31 »
Kuinka jumis on äijä kun ei pysty edes venytteleen? Tajusin just, että vaikka kankee oonki aina ollu ni en ikinä näin pahas jumis. Ihmekkään ettei rispiihommiskaan oo ihan tasasta suorittamista. Täytynee varmaan alkaa panostaan tohon lihashuoltoon oikeesti vähän enemmän...

Offline monster

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 506
    • View Profile
  • Oikea nimi: Ville Piippo
  • Seura: Team Hippo
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #10 on: 24.10.12 - klo:12:23 »
Moro. pidät maksimi kuukauden tauon ja venyttelet ja alat vaan treenaan draivia kuin eläin(varsinkin kuningasheittoa eli upsia:)) Suomen kesä on lyhyt ja treeniä talvellakin päälle vaan ja kesällä sit kiva katella kun avaukset putoilee mukille. voi sit hymyssä suin puttailla läheltä ohi kun draivit sujuu, joka kuiteskin lajin suola:)

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #11 on: 24.10.12 - klo:12:43 »
Moro. pidät maksimi kuukauden tauon ja venyttelet ja alat vaan treenaan draivia kuin eläin(varsinkin kuningasheittoa eli upsia:)) Suomen kesä on lyhyt ja treeniä talvellakin päälle vaan ja kesällä sit kiva katella kun avaukset putoilee mukille. voi sit hymyssä suin puttailla läheltä ohi kun draivit sujuu, joka kuiteskin lajin suola:)
Juu kyllä frisbeehommiin iskee kohta tauko ja aletaan reenaan kaikkee muuta. Upsista en oikein tiä kuinka olkapää kestää, viime vuonna lensi helposti toiselle sataa mutta tänä vuonna ei oikein oo uskaltanu lujia heittää. Mutta kyllä tarkotus olis silti saada toi puttiki sellaseen kuosiin, ettei laittaisi oikein mistään ohi :D

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #12 on: 30.10.12 - klo:18:20 »
Jaaha, kaivoinpa oikein korin esille ja aloin hinkkaan. Puntillekki tarttis päästä, mutta vielä pari päivää kuntoutan tota takareittä ennen ku alan.

Offline jam-o

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 255
  • Ready to get Fierce!
    • View Profile
    • Tomoottajat
  • Oikea nimi: Jarmo Aulu
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #13 on: 30.10.12 - klo:19:25 »
Jaaha, kaivoinpa oikein korin esille ja aloin hinkkaan..
On rutosti hinkkaamista.

Offline Lassi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 531
  • HÖYYYYY
    • View Profile
  • Oikea nimi: Lassi Salminen
  • Seura: Tomoottajat
Vs: Lassin jupinat (Tomoottajat)
« Reply #14 on: 30.10.12 - klo:23:51 »
On toi puttitreeni vaan puuduttavaa ja tylsää ku alkaa tekeen pelkästään paljon toistoja. Täytyy varmaan alkaa heti kättelys laskeen paljo uppoo ja tekeen suht lyhkästä sarjaa kerrallaan, että säilyy mielenkiinto. Ton 50000 aion tehdä silti, takarajaks vois laittaa ens kauden ekan pdga-kisan.