Frisbeegolf-forum.fi

Frisbeegolf-keskustelu => Treenipäiväkirjat => Topic started by: Pedro on 10.07.13 - klo:16:25

Title: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 10.07.13 - klo:16:25
Hop.

Alanpa kirjaamaan harrastuspäiväkirjamaisena, katsotaan millaiseksi tämä kehkeytyy. Olisi ehkä hyvä avata jonkinlaisella taustoituksella.

Harrastuksen aloitin 25.7.2012 lomareissulla kotiseudulla. Paikallisen halpahallin hyllystössä oli yllättävän hyvä valikoima Innovan kiekkoja, joita piti mennä ihmettelemään, kun kylällä kuuleman mukaan on hienoa hiihtokeskusrata. Ja kaveri Helsingin päässä oli jo aiemmin houkutellut mukaan, mutta en ollut ehtinyt vielä tarttua täkyyn. Kuitenkin, siinä minä olin kaupan käytävällä niitä lättyjä ja niiden numeroita ihmetellessä useamman minuutin, ennen kuin tajusin soittaa tälle harrastavalle kaverille, että mitäköhän tästä olisi järkevää ottaa mukaan.

Kaupasta kävelin ulos DX Sidewinderin ja DX Cobran kanssa. Enolta haettiin vielä putteria ja draiveria lainaan. Taisi olla Discmanian P1:stä ja PD:tä tai DD:tä. Lainadraiverit kulkivat kuitenkin oikeastaan kantopainona (jälkikäteen ilmeisen hyvä ratkaisu) tulevan reissun. Ennen kierrosta piti heitellä muutamia harjoitusheittoja, tietenkin, takapihalla. Nopeasti kävi ilmi, että naapuri saa uudet ikkunalasit talonpäätyyn ja katolle täytyy kiivetä vähän turhan tiheään, jos ei parempaa treenipaikkaa löydy.

Näinpä siis vanhan urheilukentän kautta itseluottamusta hakemaan. Puolen tunnin jälkeen tiesin, että backhand eli rystyraivi on aloittelijalle mahdoton taitoheitto, paitsi jos heittosuunnalla ei ole väliä. Ihme kyllä, forella pääsi joitain kymmeniä metrejä aika lailla haluamaansa suuntaan. Joten äkkiä radalle!

Kierrettiin siinä paremman puoliskon kanssa pari-kolme tuntia täysinä aloittelijoina Taivalvaaran rataa ja viimeistään jossain kolmannen väylän kohdilla sen jo arvasi, että tämä harrastus ei jää tähän, vaikka tulosten osalta heittely olikin kovin "positiivista". Muutama sellainen kämmenavaus kuitenkin tuli, joista tällä hetkellä olisin kovin ylpeä. Laitan tähän alle linkin Facebookin kuva-albumiini kyseisestä radasta (kuvattu viime syyskuussa). Pitäisi olla täysin julkinen albumi.

https://www.facebook.com/alavuotunki/media_set?set=a.10151127116379811.453525.624594810&type=3 (https://www.facebook.com/alavuotunki/media_set?set=a.10151127116379811.453525.624594810&type=3)

Sen jälkeen on tullut hankittua kiekkoja jonkin verran, kierrettyä ratoja ja treenailtua heittoa enimmäkseen Viikin kuplahallin hiekkakentällä silloin tällöin.

Helsingissä tulee kierreltyä pääsääntöisesti Siltamäkeä ja Kivikkoa. Meilahti on koettu marras-joulukuun taitteessa ja Munkkaan olen fillaroinut kerran kiekkojen kanssa, mutta heittoakaan en heittänyt. Kahden viikon päästä koittaa kesäloma, jolloin harrastuksen "vuosipäivän" kunniaksi olisi tarkoitus kokea Tali. Huh!

Muista radoista useimmin on kierretty varmaankin Mänttä-Vilppulan DGP ja toki Taivalvaara lomien aikaan. Siellähän on viime syksyn ja kuluvan vuoden kevään aikana valmistunut 18-väyläisen välittömään läheisyyteen myös 9-väyläinen, joka oli hieno kokemus heittää vuodenvaihteessa koskemattomassa koillismaalaisessa hangessa.

Kertakokemukset on taskussa myös Keuruun Fontanasta, Karkkilasta, Kaatikselta, Nummelanharjusta, Loviisasta, Kuhmoisista ja Vierumäeltä. Näistä Nummelanharju, Kaatis ja Karkkila kierrettiin kertarykäisyllä marraskuun alussa muutaman kaverin kanssa, mutta Karkkila jäi kesken, kun yö tuli yllättäen heti illan perään ja järveltä nousi valtaisa usva. Olisiko ollut väylä 15, jota availtiin pimeyteen niin, että yksi meistä oli korilla kännykän ledi-taskulamppu päällä majakkana. Sitten piti lopettaa, kun ei nähnyt enää 20 metrin lähestymisessä kiekkoa.

Jos jotain tuloksia löisin tähän näkösälle tämänastisista kierroksistani itselleni muistiin ja muille nähtäväksi, niin valikoin seuraavat:

- Kivikko +8
- Nummelanharju +6
- Siltamäki -4

Kaatikselta on myös "feikki-holari" väylältä 3B (onko tämä sama kuin nykyinen väylä 4?) eli avausten jälkeen vielä treeniavaus Ontario Rocilla aivan tikkusuorana keskelle ketjuja.

Treeniosiota sen verran, että tämän kesän runsas Siltamäen kierto ilman varsinaisia draivitreenejä aiheutti sen, että draivi hävisi ihan täysin pari viikkoa sitten. Ei mitään luottoa draiviin, suuntaa ja korkeutta pystyi vain arvailemaan ennen heittoa. Välillä DX-Valkyrie "kippaili" kädestä yli (oli kylläkin tekniikan eikä kiekon vika) ja välillä lähti kädestä hirmuhyssenä, vaikka ihan flättiä oli tarkoitus laittaa kevyesti menemään.

Niinpä pakkasin sunnuntaiaamuna mukaan D-FD:n, Gold Line Riverin (tuore hankinta), DX Valkyrien, Champion Leopardin, Champion Archonin ja tietenkin nykyisen luottokiekkoni F2 DX Sharkin. Siinä aikani räpellettyäni Viikin hiekkakentällä aloin tajuamaan, että veto ei tule läheltäkään kroppaa, grippi on aivan liian kevyt ja saattoa ei aina juurikaan ole. Kyllä se sen puolisen tuntia niitä itku-repimis-draiveja vaati, ennen kuin edes jollain tavalla alkoi loksahtamaan kohdalleen. Puolentoista tunnin jälkeen olin aika poikki, mutta viimeiset puolisen tuntia oli hyvä fiilis. Kaikki draiverit alkoi lentämään aikalailla toivotulla tavalla siihen 85-90 metriin, Valkyrie ja Archon pari kertaa "satasen päälle" tai tuntumaan ainakin, muistaakseni Jackal myös.

Sen kropan läheltä vetämisen ja tarpeeksi tiukan gripin merkityksen ymmärsi valaisevalla tavalla siinä vaiheessa, kun heitto alkoikin kulkea. Kuinka erilaiselta draivaaminen voikaan tuntua?

Treenissä keskityin jälleen siis rystydraiviin. Kämmentä ei ole juuri tullut ensimmäisten kierrosten jälkeen treenailtua, mutta usein lähestymisissä kuitenkin heiteltyä. Illan treenissä heitin kaikkia kiekkoja muutaman kerran ja Valkyrie osoitti potentiaalia pidempäänkin kämmenlämäriin. River myös lähti nätisti useimmiten, Jackal välillä. Archonista tullee myös hyvä kämmenheittoihin, kunhan tekniikka kehittyy.

Sokeriksi pohjalle ennen kotiin lähtöä tuli vetäistyä Sharkilla muutama 80-85 metrinen suora tai aavistuksen ylikääntävä ja palauttava draivi ilman mainittavaa feidiä. Kävin myös maanantai-iltana putteripainotteisella kokoonpanolla. Lapa/kylki/olka/ojentaja-alue oli melko herkkänä sunnuntaista, koska käytiin tuolloin vielä Loviisan rata kiertämässä illalla (hieno rata, btw). Niinpä lämmittelyllä harjoitus käyntiin ja kun tuntui vähän paremmalta, niin putterit riviin. Bägistä löytyy viime vuoden luottolätty Polecat sekä kolme Aviaria: champion, DX San Marino ja RW-Pro Japan Open. Eka Polecat nätisti ja kevysti 50-60 metriin. Toisena heitetty Japanouppeni sitten yllätti totaalisesti liidelleen lähes viivasuoraan 80 metriin. Täh? Muillakin Aviareilla päästiin lopulta tähän 75-80 metriin ja Sharkilla pari kertaa taas 85 metriin, mutta maanantaina loppu virta aika pian. Draivereista mukana oli Jackal, River, Leopard ja Valkyrie, jotka kukin keskimäärin toimi ihan kivasti, mutta heittely piti lopettaa tunnin kohdalla, kun ei enää pysynyt paketti kasassa toistettavasti. Parempi jättää parin tsemppaamalla onnistuneen draivin jälkeen hyvä maku suuhun ja painua venyttelemään ja lepäämään. Muutama kämmenheitto toimi taas treenimäärään nähden yllättävän hyvin. Satunnaisia antsoja ja hyssejä tuli kokeiltua siellä täällä jäähdytellessä - ihan ok ellei jopa lupaavaa, mutta varsinkin hallittu anhyzer on kyllä mulle edelleen kovin haastava. Idea alkaa hahmottumaan, kai.

Tästä ekasta tuli näemmä huomattavasti tarkoitettua pidempi postaus, vaikka alunperin ajatuksena oli pitää tämä loki aika minimaalisena "kirjauspostina", johon merkkailen ylimalkaisesti heitetyt treenit ja ehkä myös varsinaiset kierrokset. Katotaan nyt millaiseksi tämä sitten muotoutuu.

Ainiin, (viikko)kisailu on puolitotisena tavoitteena aloittaa tällä kaudella :)

EDIT1: tarkistuksen jälkeen Kivikon tulos parani yhdellä heitolla.
EDIT2: treeneistä vähän enemmän
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 11.07.13 - klo:23:40
Tänään tuli kierrettyä pitkästä aikaa Kivikko. Aurinko paistoi ja tuulta ei nimeksikään hieman klo 19 jälkeen. Vasta kuudennen väylän tienoilla alkoi kevyt vire tuntua ja mäen päällä tuulikin kohtuullisesti.

Viitisen minuuttia helpohkoa puttailua ja itselle hyvällä prosentilla muutama hieman pidempi sisään. Sitten näytti olevan sopiva väli lähteä kiertämään, joten ykkösen tiille. Eka avaus D-Jackalilla jäi sen verran tassuun, että forea piti huutaa perään. Melkein rullasi oikealta OB:lta tien paremmalle puolelle takaisin, mutta vain melkein. Putterilla korin alle ja nostobogi.

Kakkosella Ch Archonia bägistä ja tavoitteena vain hyvin väylällä rystyllä. Maukas, ehkä oma paras avaus ko. väylälle, tosin hieman pitäisi uskaltaa hakea enemmän mittaa. Nyt siitä vajaasta kolmestakympistä korin alle ja nosto. Ihan hyvä fiilis.

Kolmosella taas tavoitteena pysyä väylällä, eikä tarvetta repiä. Kevyen oksaosuman kautta aikainen feidi Riverillä vasempaan reunaan, mutta turvallisesti sisällä. Taas helppo korin alle ja par. No, ihan mukavasti lähti.

Nelonen. DX Valkyrie. Ei jäädä puihin, eihän. Kevyesti vaan ja liitelee puttiyritykseen, eiks je? No viimesiin oksiin jäätiin ja väylän puolivälissä ollaan. Vaikesta asennosta Sharkki alle viiteen metriin ja puaria tuas. Lähestyminen lämmittää mieltä.

Muutamankin kerran ollut tässä vaiheessa jo reilusti boonusta kortissa, mutta tänään vain yksi pykälä ja heittäminen tuntuu mukavalta ja rennolta. Näinpä siis onkin fiksua poistua mukavuusalueelta ja lähteä vitosella testaamaan forea Valkyriellä. Ei saa liian varmaa olla, vaikka ei tämän hetkisellä draivivarmuudella varmasti olekaan. Mutta mitäs, Valkyrie irtoaa todella vaivattomalla forella unelmaisesti ja menee just minne pitää! Tai siltä se aluksi näytti, korille jäi kuitenkin vielä noin 15 metriä matkaa. Tällä väylällä en lähde hakemaan mitään sankarisäkitystä, kun korin alle saaminenkin on jyrkästä mäestä johtuen tarpeeksi haastavaa. RW-Pro Aviar tottelee ajatusta hyvin ja helppo par taas. No nyt. Avauksen jälkeen takaa kuulunut "oho" hymyilyttää vielä kutoselle lompisessakin :)

Kutosella odotellaan tipuaskelmummot pois vaara-alueelta, ettei päästä lehteen. Siinä on aikaa pähkäillä kiekkovalintaa ja edellisestä rohkaistuneena haetaan Valkyriellä mandon ohi kämmentä. Hitusen jää vaisuksi ja kiekko jää mandon taakse, tai siis eteen tiiltä katsoen... sama kun ois rankun ottanut ja jatkanut dropparilta (kuten Wilpuri teki), kun pakko heittää mandon vierestä vain väylälle alle 10 metrinen. Lähestyminenkin tulee pupellettua sen verran kauas, että putti jää noin 50/50 tsänsseille ja nyt ei mene. Toinen bogi.

Seiskaväylä hirvittää, kun näkee ylämäen nokkoset. No, lopulta näytti ehkä pahemmalta kuin oli, mutta "varma" midaridraivi Sharkilla hajoaa tekniikaltaan ja sukeltaa kauas oikealle. Onneksi takana tuleva ryhmä näkee kiekon ja vinkkaa mistä hakea, muuten ois saattanut vierähtää useampi tovi pöpelikössä. Lyhyt annukka kalliolle aika hyvään paikkaan ja ois tsänssit pelata hyvällä ylämäkilähestymisellä vielä par. Pikkuisen jää matalaksi ja kauas korista, kun kevytkään Jackal-veto ei pääse feidaamaan. Ketjuista ohi ja nostellaan bogi.

Kasilla tuulee jo selvästi. Pudotusta toistakymmentä metriä ja tilaa mennä ihan mistä vaan, ihan miten vaan. Tuuli kuitenkin hermostuttaa. Nyt kaivetaan kakkosrunin C-FD, joka on mulle vakaa väylädraiveri. Sitä nyt draivataan kevyesti alas ja oikean kautta, feidi vie kupille. No, kyllä se 10 metriä menee ehkä alaviistoon, mutta nousee, nousee ja isolla feidillä kolmeenkymppiin korista hiekkatien reunaan. Äh. Superlöysä hysseyritys putterilla menee ehkä sen 15 metriä eteenpäin ja pitkä putti näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta ei sittenkään. Neljäs bogi, kolmas putkeen. Silti on edelleen hyvä fiilis.

Ysi taas Archonilla ja tilaa on. Ei ihan kanna koritasanteelle, vaan jää jyrkänteen reunaan. Kori ei näy, joten turha puttailla muuta kuin toivomusputtia. Tippuukin alle kahteen metriin korista ja bogiputki poikki. Kympillä eka kertaa (höh) Ch Leopardi käteen ja reippaasti yli puolen välin pipeä. Iisihkö ja smuutti lähestyminen Sharkilla neljään-viiteen metriin ja huoleton putti sisään.

Ykstoistasella päätän jäädä suoraan spottaamaan Wilpurin heiton, on meinaan sen verran nokkosta ja muuta repuskaa. W laittaa vähän pitkäksi hyssensä, itse C-FD:llä vähän aiottua jyrkemmällä hyssellä puiden yli (oli tarkoitus kiertää puut) ja korin taakse. Puttipaikoilla kuitenkin, mutta haaraputti on mulle satunnainen tuttava ja tehoa uupuu, joten keräillään Aviaria korin alta nosto-parille.

No sitte 12... Kallion päällä saa venailla ja venailla. Näkymät on hyvä, tuuli ei mikään pahin, mutta silti kuumottava. Hiljalleen edellisen ryhmän viimeisetkin kiekot löytyvät ja noin 10 min pähkäily saa meikäläisen siihen lopputulokseen, että nyt on viksuinta koittaa taas forea ja tällä kertaa Archonilla. No mikäs siinä, ku ite kerran käsken. Hyvän tuntoinen heitto, kun kiekko irtoaa räpylästä. Vähän liikaa vasemmalle, no se tulee kyllä pian takasi. Tuulee.. ei se heti olekaan tulossa takaisin. Väylän, tai oikeammin tällä hetkellä "väylän" vasenta reunaa pitkin raidataan. Ja siitä mäntyjen ohi ja vihdoin ujoa feidiä johonkin kallion ja nokkosväylän rajamaille. Löytyy aika kivuttomasti ja korille ehkä 25-30 metriä. Tuosta putteri kahteen metriin ja par. Voittajaolo. Helposti se tässä vaiheessa tulee.

Sitten yksi suosikkiväylistäni, 13. Koko nurmialueen halkovan puron oikea puoli on OB. Korisaarekkeeseen pääsee minunkin draivilla, kun uskaltaa vain heittää. Ei tuule. Mutta sitten kun on aika astua tiille, niin alkaakin puhaltamaan vastaista. Wilpuri käännättää Viikkarinsa yli ja päätyy OB:lle. Minä joudun odottelemaan jostain taas tupsahtaneita muoreja. Wilpuri hakee kiekkonsa ja spottaa varalta mun heiton, kun kerran siellä päin on. Archonilla vaan reippaasti, ei ujostella. Mitä hittoa, vähän liian sutjakas veto. Oikeelle kääntää. Ei varmaan palauta. Ehkä sittenkin tekniikka hajosi? Vai oliko vastainen tuuli. Enivei, identtinen heitto Wilpurin avaukseen nähden, joten W tuo lötät, meitsi kantaa bägit. Jatketaan dropparilta. Lopulta pupelletaan molemmat tästä tuplabogit, älytöntä :D

Metsäväylät himmailee kierroksen kivasti. 14 avataan molemmat midariforeannukalla ja päädytään noin 7-8 metriin toinen vasemmalle korista, toinen oikealle. Molemmat upottaa ja birkut korttiin.

15. Koitetaanpa putterilla nättiä hysseä. Tätä en hallitse juurikaan, mutta nyt opetellaan. Heitto, tai release on miellyttävän puhdas, mutta linja huono. Paukkuu koivun kylkeen ja risukkoon. Taas kuitenkin lähestyminen pelastaa noin viiteen metriin, ja näitä en tänään missaa. En ainoatakaan.

16. Haetaan uudestaan putterilla pientä ja sievää hysseä. Ihan ok linja, puhdas release, hieman korkealle. Näinpä korkealla retajava männynoksa viskaa kiekon taas vasemmalle näreikköön. No, hyvä lähestyminen puiden välistä sen parikymmentä metriä korin alle, mutta päättää rollata taas siihen vitoseen. Huoletta kuitenkin sisään.

17. väylä ja sen kirottu pieni aukko, josta pitäisi avata. Hmm... haetaanpa ihan sen kummemmin treenaamattomia juttuja, ja otetaan taas putteriavaus, mutta kämmenellä. Ja sehän toimii! Tosin, kopsahtaa sen hiton pihlajan reunimmaiseen rimpulaan, vaikka olin jo ihan ainakin melkein varma, että kohta ollaan korilla. Kimpoaa takaviistoon niin, että korin ja kiekon välissä on sekä pihlajarypäs, että kuusi ihan edessä. Jalat niin haaraan kuin menee, ja kappas, tuossa on ihan hyvä aukko kuusen oksien välissä, mistä voisi haaraputtilähestyä korille. Menee just siitä välistä, vähä liikaa oikealta ehkä. Sitte se tökkääkin taas johonkin pihlajan näkymättömään (kuusen oksien piilottamaan) minirunkoon. ääähh... Nöyrästi helppo korille, vaikka meinasikin rullata kumpareelta alas. Vajaasta vitosesta taas bogi.

Viimeinen väylä. 72 m hyssellä "kallioparkkiin". Valitaan taas putteri, kun sillä nyt on availtu. Tällähän vois heittää korkeammankin suoraan koivunnäreiden ja kallioniemekkeen yli. No eiku hysseä nyt kehiin. Wilpuri avaa ihan hyvännäköisen, joka lopulta kuitenkin jäi kalliolle. Mun vuoro, nyt vaan rauhallisesti keskittyminen ja draivi. Tie alkaa ropisemaan takana, fillari tulossa! Avaan äkkiä, ennen kuin se on "danger zonella"! Just joo, kalliolle, lyhyenä linja ja kulma pielessä. Hättäily kannattaa aina. No, lähestyminen kalliolta korille räpsähtää koivunoksaan ja jää noin 8-9 metriin, mikä mulle on jo mukavuusalueen ulkopuolella. Puolen minuutin henkinen kamppailu, koitanko mukiin erittäin uhkaavasta rollivaarasta huolimatta vai laitanko alle. Järki sanoo "laita alle", mutta fiilis sanoo "lötä mukiin!". Lötä mukiin. Voitokas olo tämänkin parin jälkeen.

Henkinen kamppailu ennen viimeistä puttia johtui siitä, että tätä ennen oma paras tulos Kivikosta on +8. Nyt tuossa tilanteessa 17 väylän jälkeen kortti näytti +6:tta ja par-3 väylän kolmas heitto oli kyseessä. Näin siis kaksi pykälää enkasta pois. Vielä ois varaa ruuvata tälläkin osaamisella. Pahimmat hölmöilyt pois, niin nollatulos voisi häämöttää. Mitenköhän kisassa menisi?


Kylläpä tää taas venähti. Jos joku jaksoi lukea, niin kiitoksia mielenkiinnosta. Tämä kirjailu on ihan hauskaa, kun tulee käytyä kierros ajatuksen kanssa läpi :)

EDIT 1: Fudissukat Kivikossa on tosiaan ihan huippuratkaisu! Kiitokset sille, joka viikkokisahehkutuksessa ne mainitsi :) Ei tarvinu välittää nokkosista.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 13.07.13 - klo:18:37
Aamulla mentiin Miguelin (epäpyhä, toim. huom.) kanssa klo 10:03 Kivikkoon ja tarkoituksena heittää pari kiessiä nätissä säässä.

Sää toimi ja aluksi heittokin. Ei mitään huikeata, mutta ihan hyvää tekemistä. Ensimmäinen kierros meni mukavasti 10 väylää, +4 taisi olla siinä vaiheessa kortissa. Sitten jäätävää räpeltämistä väylällä 11. Avaus mettähän ja huono lähestyminen, useampi putti ja vitonen eli tupla. Väylä 12 ja liian varovainen avaus forella ajautui aidan juureen. Hyväntuntoinen lähäri midariforella liiteli kuitenki korin päältä pitkäksi. Kolmannella siis piiitkä putti ketjuja kilistellen ohi. Siitä varsinainen puttiralli, josta vasta NELJÄS upposi eli väylätuloksen 7. Loppukierros junnaavaa kohtuullista avausta ja onnistunutta lähäriä -> pelkkää par-tulosta ja lopulta +10 kierroksen päätteeksi.

Toinen kierros oli kauhea. Ekat kolme väylää, kaikki avaukset OB:lle. Ekalta pääsin kahlaamaan Leopardia ojasta, mutta onneksi sain takaisin. Tässä ei oikein mikään toiminut. Mieleen jäi hyvähköt avaukset väyliltä 4, 10, 11 ja viimeisenä onnistuneena varsinkin 12. 13 OB:lle, kaikilta metsävayliltä plussaa.. HUH huh. Toisella kierroksella kuitenkin pari kymppimetristä sisään, niistä ihan ok fiilis, mutta tuloksena +15.

I really don't feel like viikkokisailu after that...

Eka kierros meni siis mukavasti kahta väylää lukuunottamatta, toinen oli aika taistelua. Ehkä pieni väsy ehti iskeä ekalla kierroksella, en oikein muutakaan keksi. Ainakin aurinko porotti sen verran, että komea t-paitarusketus "rannekellon" kanssa on nähtävissä :D Kivikko Fundraiseria varten täytyy totutella tohon tuplakierrokseen hieman.

Mutta nyt kylmää vehnäolutta, se parantaa auringonpolttamat ja kiekonkirvelemät.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 15.07.13 - klo:22:59
Sunnuntai-iltana tuli kierrettyä Kivikko vielä kertaalleen. Tasapaksuhkoa, muutamia ihan hyviä avauksia, ei hirveesti isompia mokia, pari missattua puttia niistä, mistä yleensä menee. Ei oikein mitään jäänyt sen kummemmin mieleen, paitsi Miguelin kans birkutettiin molemmat väylä 17, mikä on jo ennenkuulumatonta. Enemmän hyvää kuin huonoa. Hyvät avaukset kakkoselle, vitoselle, kympille ja 17:lle (putterifore 6-7 metriin vasemmalta pitkäksi). +9 lopputulos, kun peräti kolme tuplaa tuli otettua.

Tänään taas kävin Viikin hiekkakentällä draivailemassa, mutta aika lyhyttä ja varovaista sai painaa, kun toisessa päässä kenttää oli joku meditaatioitsepuolustelemassa aluksi. Hänen lähtönsä jälkeen ehdin paukuttaa kiekkosetin kerran kentällä pitkittäin, kun kiekkoja noukkiessa jostain pölähti noin 15 teiniä koheltamaan toiseen päätyyn. No, onneksi kattaus oli sopiva poikkikentän heittelyyn, kun mukana oli 3 x Aviar, S-MD2, Shark ja lisäksi vielä Ch Leopard, Dx Valkyrie ja Gold line River. Enimmäkseen siis rentoa draivia puttereilla ja midareilla sekä aluksi varsinkin draiveriosastolla forea. Valkky ja River kyllä toimii sillä osastolla. Kaikennäköstä tuli huomattua taas, ranne meinaa olla jäykkänä -> väpätys ja kippaus. Liian löysä/rento grippi, lätyt on reippaasti vasurissa.

Lisäksi huomasin, että välillä kun koittaa antaa vähän enemmän voimaa eikä kuitenkaan muista keskittyä täysin heittoon, tulee se kaikki rykiminen vedon alkuun jo. Veto voi mennä vähän mistä sattuu ja suoratkin heitot jää lyhyeksi. Sitten perään voi vetäistä putterilla askelvauhdilla hyvällä keskittymisellä metrikaupalla pidemmälle ja tarkemmin.

Keskityin loppupuoliskon tuohon sopivan jämäkkään grippiin ja yritin pitää vedon alussa rannetta rentona, sekä muistaa tuoda vedon kropan läheltä, niin alkoi taas homma toimimaan. Lopuksi paiskoin kovemmalla voimalla kohti nurkan vastarinnettä ja tykkäsin Riverin käyttäytymisestä. Harmi, että jäi vähän "vajaaksi" draivitreeni, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Isolla kentällä ja varsinkin pienellä vauhdilla tai paikaltaan heittäessä saatto alkaa tulla sopivan isosti jo automaattisesti. Jotenkin tuntuu, että radalla unohtuu. Tosin hyvien kovempien draivien jälkeen sitä huomaa saatonkin toimineen. Tässä kohdin seuraus onkin syy ja vice versa. Right?

-Pedro-
Title: Vs: Pedron lokikirja
Post by: Flick Maniac on 16.07.13 - klo:13:23
Aamulla mentiin Miguelin (epäpyhä, toim. huom.) kanssa klo 10:03 Kivikkoon ja tarkoituksena heittää pari kiessiä nätissä säässä.

Keh.  ;D
Title: Vs: Pedron lokikirja
Post by: Pedro on 16.07.13 - klo:23:44
Aamulla mentiin Miguelin (epäpyhä, toim. huom.) kanssa klo 10:03 Kivikkoon ja tarkoituksena heittää pari kiessiä nätissä säässä.

Keh.  ;D

Katsoin aiheelliseksi tarkentaa :D
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 17.07.13 - klo:00:25
Tänään tuli täydennystä raineriosastolle parin Valkyrien (dx ja star) ja yhden Gold Line Riverin muodossa, joten pitihän sitä illalla haalautua kentälle taas. Ja mukaan vanha Nokia, joka nykyään toimittaa enimmäkseen digikameran virkaa.

Ikinä koskaan en ole draiviani videolta nähny (pl. aloitusviikolta yksi fore), joten päätin surrata videokuvaa lämmittelyn jälkeen. Luulin tosissani draivaavani sellaisella vedolla nykyään, että ei lähe kropan takaa, on aika suora ja tulee läheltä kroppaa lopussa. Aavistuksen hyssekulmalla jne. No... tähän alle lisään kohta linkin ekasta setistä, siis ennen kuin olin nähnyt tekniikkaani ikinä ite. Myös yksi yksinäinen putteridraivi linkkinä sekä viimeinen setti kaikenmaailman venkoilun jälkeen. Setti ja järjestys on molemmissa videoissa samat:

1) Champion Aviar 175 g
2) DX Shark 180 g
3) DX Valkyrie 168 g
4) DX Valkyrie 175 g
5) Star Valkyrie 170 g
6) Gold Line River 175 g
7) Gold Line River 173 g

Eka setti:

http://www.youtube.com/watch?v=uxBhPRDNEkI

Toisen setin kuvaus stoppasi puheluun just putteridraivin jälkeen, tässäpä siis yhden heiton näyte:

http://www.youtube.com/watch?v=DDwVA2rflrs

Ja sitten kun tulin tietoiseksi tästä ihmeellisestä "alasvingistä" ja kropan takaa vedosta, koitin muuttaa tekniikkaa ja heittelin mitä sattuu heittoja. Osa meni myös sen piikkiin, että tulin liiankin tietoiseksi kamerasta. Ajattelin laittaa eetteriin vielä viimeisen heitetyn ja kuvatun setin, kun heitin vain. Pari lipsautusta siinäkin, kun unohtui väsyneenä pitää kiekosta kiinni.. :) Viimeinen draivi kuitenkin varsin mukavasti pienellä ässällä tömähti kuplahallin seinään juuri ja juuri jättäen kohtuullisen hyvän fiiliksen, vaikka sekava treeni olikin.

http://www.youtube.com/watch?v=eCZDN2MUe5w

Ekassa setissä Aviar ja Shark menee kaiketi jonnekin 70-80 metrin väliin, en ole kulmasta kulmaan mitannut pituuksia. Suoraan pituussuunnassa maalin tolpalta tolpalle oli GPS:ni valehtelaman muistaakseni noin 90 metriä. Se tuli lämmittelyissä heitettyä minulle uuden 173 g Riverin ensiheitolla ilman vauhtia luotisuoraan.

Kovin mielelläni otan kommentteja vastaan tekniikasta, huomioita, vinkkejä ja (rakentavaa) palautetta.

Omat huomiot:
- tuo vedon taka-asennosta lähtevä "ylhäältä alas - alhaalta ylös"-svingi pitää opetella pois (saatossa huomaa varsinkin, samoin kämmen kääntyy taivasta kohti)
- vedon linja pois kropan takaa
- rauhoittaa vedon alkua ja keskittyä terävään "piiskaan"
- takakenosta pois, painoa vähän eteenpäin, ehkä hieman matalampi asento. Tuolla voisi korjautua kaksi ensimmäistä kohtaa.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: mambo on 17.07.13 - klo:09:20
Oikeita huomioita olet tehnyt. Hidasta vauhtia, keskity hyvään ryhtiin, tasapainoon ja vedon suoruuteen. Hae mielummin takavedon suunta tiipädin vasemmasta takanurkasta, tällöin kyynärvarsi ja käsi pysyy mukavasti irti kehosta eikä turhaan kietoudu kropan ympärille. Keskity myös viemään kyynärpää mahdollisimman eteen ennen rykäisyä.

http://www.youtube.com/watch?v=LffYBb1vQjQ
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 17.07.13 - klo:10:00
Oikeita huomioita olet tehnyt. Hidasta vauhtia, keskity hyvään ryhtiin, tasapainoon ja vedon suoruuteen. Hae mielummin takavedon suunta tiipädin vasemmasta takanurkasta, tällöin kyynärvarsi ja käsi pysyy mukavasti irti kehosta eikä turhaan kietoudu kropan ympärille. Keskity myös viemään kyynärpää mahdollisimman eteen ennen rykäisyä.

http://www.youtube.com/watch?v=LffYBb1vQjQ

Kiitoksia neuvoista, näitä lähden hakemaan seuraavassa treenissä. On jotenkin hauskaa, että luulin hakevani takavedon juuri hieman liioitellusti vasemmalta ja irti kropasta, mutta mitä vielä :)
Okei, muutamissa draiveissa huomaa, että aluksi taakse kurotus suuntautuu mukamas hyvin ja haluamaani suuntaan (ehkä silti liikaa kohtisuoraan taakse), mutta siinä vaiheessa kun tukijalka alkaa tulla maahan, tapahtuu jotain, jossa siirrän kroppani ikäänkuin heittolinjan "eteen" tai päälle. Siitä virhe lähtee kertautumaan heittoon. Tässä varmaan juuri tuo ryhtiin ja tasapainoon keskittyminenkin jo auttaa. Videon drilliä täytyy ehdottomasti kokeilla.

Jalkojen työskentelyyn en heittäessä kiinnitä juurikaan huomiota. En tiedä, onko siinä isompaa virhettä, mutta olen huomannut koko heiton menevän "ohi" painonsiirtoon ja tukijalkaan keskittyessä. Ehkä keskityn siihen sitten, kun veto on siinä kunnossa, että voi lähteä tavoittelemaan niitä maksimipituuksia. Tosin silloin täytyy vaihtaa treenikenttääkin.

EDIT: Miltähän mun draivi on näyttänyt viime syksynä tai alkukesästä, kun luulin löytäneeni "vartalonläheltävedon" tuossa puolisentoista viikkoa sitten. Ehkä ihan hyvä, ettei ole videomateriaalia ;D
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 22.07.13 - klo:00:12
Perjantaina tuulisessa Kivikossa +14. Neljä väylää pilasi tuloksen, muuten meni mukavasti.

Tänään aamulla Savelanpuistossa draivitreeniä (koko ajan ilman vauhtia, ja useimmiten ilman täyttä reach backia) kokoonpanolla 2xAviar, Shark, S-MD2, Star Leopard, GL River ja hakattu Pro Dessu. Draivit sujui pääsääntöisesti mainiosti. Aluksi hieman tarkoituksettomasti lähti varsinkin putterit  hyssenä, mutta kyllä sekin siitä. Parempi puolisko oli mukana ulkoilemassa ja pyysinkin häntä kuvaamaan kaksi settiä. Silloin meni heitto aivan sekaisin. Kuvauksen jälkeen taas hyvää tekemistä. Heitoilla mittaa oli ok heitoilla: putterit 55-70 m, midarit 65-75 m ja draiverit 70-85 m.

Iltapäivällä penkkiurheiluna ja mentaalitreeninä EO ratkaisuhetket.

Illaksi myöhäiskierrokselle Kivikkoon taas. Ennen ysiä tuuli välillä vielä reippaastikin, mutta puhtaaseen vastatuuleen/puuskiin ei tarvinu avata kuin vitonen ja kasi. Muuten ihan ok. Alle käyn läpi väylittäin lyhyesti kierroksen omalta osalta.

1) S-MD2 paikaltaan hyssenä. Vähän jännitti riittääkö mitta. Turhaan sitä jännitin, mutta sivutuuli otti sen verran pohjaan, että skippasi griiniltä kahdella skipillä tielle, OB:lle. Dropparilta putteri lähti hitusen liian ylös ja taas skippinä OB:lle. Dropparilta seuraavaksi Sharkki korin kautta vähän pitkäksi ja alarautaputin jälkeen seiska. Heti +4.

2) Hyvä avaus Star Valkyriellä, hyvä "puttilähäri" Sharkilla ja par.

3) Hieno rento avaus paikaltaan Riverillä kolmeen metriin korista ja helppo birkku.

4) Kevyeen vastaiseen Riverillä hitusen ylikääntävä avaus, oikasi vielä lopuksi, mutta feidata ei ehtinyt. Korin alle 20 metrin putterifore ja par.

5) Pitkästä aikaa bäkkäriavaus vitoselle, puuskittainen vastatuuli. Riveri käänsi selvästi yli. Kutosen koriin olisi ollut paremmat saumat. Yritin alamäkeen pientä hysseä korille, mutta nousi liikaa ja voimaa liikaa, joten päädyin tii-kori-linjalle noin 20 m korista. Siitä nöyrästi alle ja bogey.

6) Suora putteridraivi ilman vauhtia sweet spottiin käännökseen. Putterilähäri noin 4 metriin korin taakse. Varma birkku? Putti ketjuihin, aika ylös ja hieman vasemmalle. Pthyi ulos. Nosto-par.

7) Dessulla oikein mukavalta tuntunut draivi kohti herkkuspottia. Otti sittenkin männyn oksaan. Varmaan hyvällä jatkopaikalla kuitenkin... ei sittenkään. Kenotti männyn edessä runkoa vasten. Ei toivoakaan draivata rystyä rikkomatta kättään puunkylkeen. Epäonnistunut fore ylös, mutta melkein tielle. Hyvä lähestyminen noin 5 metriin. Tuuliputti, en muista oliko myötäinen vai vastainen, liian varovainen. Korin yläreunaan, mutta ei pomppaa sisään vaan ylös ja tipahtaa korin alle. Bogia siis.

8) Tarkotus laittaa Sharkkia rohkeasti alaviistoon kevyessä hyssessä. Huono release, väpätys, kippaa ja rollaa oikealle, mäen ja "pöydän" kulmaan. Ok lähestyminen Aviarilla, mutta vähän kauas. 10 metrin alamäkiputti on kilahtaa sisään, mutta ei aivan. Toinen bogi.

9) Dessua säpäkästi toiveena koritasanne. MELKEIN. Jään jyrkänteen kulmaan noin 10-15 m korista niin, että näen kuitenkin korin yläosan. Aviar matkaan korin alle ja heleppo par.

10) Riverillä rennosti ja mahdollisimman pitkälle. No, selvästi yli puolenvälin, mutta kippaa oikealle eikä tuu takas edes hyllylle. Bägi korin ja lien väliselle linjalle pipen hyllylle merkiksi. Midarihysse kolmeen metriin puolisokkona ja helppo par.

11) MD2 paikaltaan hyssenä (eka kertaa avaan tän jollain muulla ku draiverilla). Paras oma avaus ikinä tälle väylälle ja birkkuputilla kolmessa-neljässä metrissä. En erehdy.

12) Birkun jäljiltä mulla honorit jännäväylällä. Mutta kallion päällä dessu kädessä on yllättävän rauhallinen olo. Ei enää juuri tuule. Älä ajattele, mihin se voi mennä, keskity vain draiviin. Rohkeasti. Lähtee hyvin, kääntää minimaalisen hetken minimaalisesti yli, oikaisee, liitää ja feidaa kevyesti 25 metrin päähän korista. Lähestyminen putterilla osuu ketjuihin, mutta ei jää. Parin saa vielä ihan putata. Olen nyt mitannut tämän väylän kahteen otteeseen Disc Golf Drivellä ja tulokset tiin etureunasta kopin keskitolppaan olleet 117,5 m ja nyt 114,7 metriä.

13) Dessulla hieman ujon oloinen avaus. Pientä virhettä, kun kääntää yli. Ei kääntänyt vedon voimasta. Feidaa melkein griinille, mutta kuuluu pläts. Kellui onneksi katollaan ojassa alle 2 m OB:n puolella. Dropparilta ihan kelpo midarihysse ja reilusta vitosesta putti sisään, "pelastin" bogin.

14) Siinä ihan ensimmäisen puun, ison puun, oikealla puolella on matalalla pieni aukko, josta periaatteessa voisi avata niin, että putterilla kevyt suora heitto pienellä feidillä vie korin alle. Jos menee ihan polvilleen ja kattoo. Ja mun oli ihan oikeasti vain tarkoitus kattoa, että oisko siinä kiekonmentävä väli, jos JOSKUS läpällä koittas heittää polvelta. Siinä polvillaan Aviar kädessä sitten jokin piru olkapäällä kuiskii, että "anna mennä, anna mennä". Heittelin tosiaan aamulla paikaltaan avauksia lähes pelkällä kädellä, pienellä painonsiirrolla, joten miksei se tästä polveltakin menisi, siis kahdelta polvelta. Sen tästä viisastuneena sanon, että se painonsiirto polvillaan kovalla tii-pädillä ei oo ihan simppeli... Aviar siihen parin metrin päähän puun vasempaan kylkeen ja 90 astetta sivuun tielle. Kolme muuta kaveria sai hyvät naurut ja minä bogia korttiin, vaikka olisi ollut todella hyvät saumat omaan ennätykseen. Ei näin... ei, v****, näin.

15) Hyvähkö vauhditon putterihysse, jäi kuitenkin johonkin risuun. Pitkä puttiyritis jää torsoksi ja helppo par.

16) Mainiontuntuinen vauhditon putterihysse, jää siltikin johonkin oksaan. Pitkähkö alamäkiputti menee vähän ohi ja minikuusten väliin. Ongelmallisesta puttiasennosta kuitenkin sisään ja par.

17) Aavistuksen ylitaittava putteridraivi ottaa puuosuman "aukonreunalla" ja pakottaa jatkamaan oikealle kääntävällä lähärillä. Liian korkeana ja Aviar liitää yli kympinringin takaoikealta yli. Ponneton yritys jättää helpon boginputin.

18) MD2 käteen. Matkaa korille 72 metriä. Tukeva asento tiimaton etureunaan ja mukava hysse tilaukseen. Onnistuu! Viiden metrin birkkuputti ylämäkeen. Tasapaino meinaa pettää juuri putatessa, lötä tarttuu vähän sormiin ja menee oikealta ohi koskematta ketjuihin. Taputellaan kuitenkin helppoa par ja auringon jo laskettua ynnätään tulokseksi +8, joka sivuaa vanhaa Kivikon ennätystäni. Ei hassumpi kierros ykkösväylän +4:n jäljiltä!

Paljon oli varmuutta draiveihin tullut ja varsinkin midaridraivit ja putteriheitot kautta linjan toimi mukavasti. Vauhditon draivaus toi molemmat birkut ja oikeastaan vitosen ja kasin tuuleen kipanneita avauksia lukuunottamatta yksikään avaus ei mennyt pipariksi. Ai niin, no se 14:n polvipelleilu. Hyvä fiilis! Ja alkaneen loman kunniaksi ehkä aamulla taas Kivikkoon, jos jaksaa. Jes!

Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 23.07.13 - klo:17:10
Tänään pari-kolme tuntia draivitreeniä Savelanpuistossa. Melkoinen tuuli oli, joten valitsin puistosta paikan niin, että pääsi heittämään myötätuuleen tai välillä sivumyötäiseen. Tuli draivattua vähän kaikenlaisella, ensin putterit ja midarit aika monta settiä, sitten midarit ja väylädraiverit + Star Valkyrie, sitten vielä kaikilla draivereilla eli Dessukin mukaan. Otin mukaan muutaman lätyn, joita ei ole viime kierroksilla ollut edes bägissä ja niitä aina sinne tänne väliin myös.

Tämänhetkisestä käyttöarsenaalista mukana oli Aviarit (Champion ja RW Pro), S-MD2 ja DX Shark, GL River, Champion Leopard, Star Valkyrie ja Pro Dessu. "Extroina" oli mukana 2*DX Valkyrie (168g & 175g), C-FD (2nd run) ja Blissu Wraith (148g).

Aluksi ei oikein meinannut lähteä. Taas tahatonta hysseä. Aika nopeasti heittämiseen pääsi kuitenkin kiinni, varsinkin kun tuli kiskottua vauhditta useita sarjoja. Kun tatsi löytyi, myös ihan kivaa siivua tuli midareilla. Lähtipä Star Valkyrie kertaalleen paikaltaan noin 110 metriin, kun käänsi sopivasti yli ja otti hyvät nosteet.

Myös pienellä vauhdilla draivaaminen meni tänään ihan kivasti. Dessu ja Star Valkky liiteli useamman kerran päälle sataseen. Tuntuu, että vedossa on kuitenkin edelleen välillä ongelmaa, samoin tasapainossa. Varsinkin, kun ei erikseen muista keskittyä näihin. Paras setti kokonaisuutena taisi tulla parin askeleen hitaalla vauhdilla. Pituudet alla tästä kuuden kiekon sarjasta Disc Golf Drivella mitattuna (käyttökiekot ilman puttereita):

86 m (MD2)
90 m (Shark)
98 m (Leopard)
104 m (Dessu)
110 m (Valkyrie)
91 m (River)

Loppua kohti alkoi tekniikka hajoilemaan, mutta sielläkin jossain välissä putterit pääsi takaisin mukaan ja Champion Aviar hätyytteli ysikymppiä, ehkä hieman päälle 85 m parhaalla siivulla. Lopussa varsinkin midarit ja putterit oli luotettavimpia väsyneissä draiveissa, kun draiverit alkoivat lipsumaan käsistä. Dessu tosin siivutti oikeastaan koko ajan samaa linjaa ihan hyvin.

Tänään taitaa radat jäädä kiertämättä. Loppuviikon ohjelmassa on kuitenkin Talin ensipuraisu ja Kivikko Fundraiser, joka tosin on vielä hitusen epävarma.
Toivottavasti sinne nyt pääsee.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Chukie on 24.07.13 - klo:09:11
Saako Savelanpuistossa treenata rauhassa? Olen pohtinut, että missä stadissa pystyisi tekemään toistotreenejä... Sun juttujen perusteella Savelanpuisto vaikuttaa lupaavalta.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: ymme on 24.07.13 - klo:10:21
Saako Savelanpuistossa treenata rauhassa? Olen pohtinut, että missä stadissa pystyisi tekemään toistotreenejä... Sun juttujen perusteella Savelanpuisto vaikuttaa lupaavalta.

savelanpuisto on ihan jees, aurinkoisella säällä yleensä varsin paljon auringonottajia ja muita randomliikkujia. ei välttämättä draivitreeniin joka päivä, mutta korien ympäristöt otat yleensä olleet hyvin käytettävissä esim. lähestymistreeniä varten
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Chukie on 24.07.13 - klo:11:25
Saako Savelanpuistossa treenata rauhassa? Olen pohtinut, että missä stadissa pystyisi tekemään toistotreenejä... Sun juttujen perusteella Savelanpuisto vaikuttaa lupaavalta.

savelanpuisto on ihan jees, aurinkoisella säällä yleensä varsin paljon auringonottajia ja muita randomliikkujia. ei välttämättä draivitreeniin joka päivä, mutta korien ympäristöt otat yleensä olleet hyvin käytettävissä esim. lähestymistreeniä varten
Tämä riittääkin. Eli sateella vaan sinne kylvämään kiekkoja. :)

Siellä on tullut käytyä vain kerran höntsäilemässä kavereiden kanssa ja vaikutti ihan sopivalta paikalta treeniin. Vähän kehittelee omia "väyliä" niin pystyy harjoittelemaan eri heittojen linjoja. Kivikko on lähempänä, mutta se on sen verran suosittu, ettei siellä oikein pysty/viitsi omimaan väylää tai koria itselleen.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 24.07.13 - klo:12:07
Juu, ihan hyvä paikka treenata ainakin aamuaikaan ja/tai vähän huonommalla säällä. Eilen puolenpäivän jälkeen tuuli sen verran kovaa, että auringonottajia näkyi vain kourallinen ja nekin puiston reunoilla tuulensuojassa. Lauantaina kävin sen verran aikaisin, ettei ollut muita kuin nappulafutaajia toisella "kentällä" ja tosiaan korien välissä oli ihan hyvin tilaa.

Tänään tuli koettua sitten Tali.

On se vaan hieno rata! Eikä varsinaisesti ylivoimaisen vaikea. Nojoo, tuloskortissa oli kierroksen jälkeen enemmän plussaa ku lämpömittarissa tällä hetkellä (+18 atm), mutta silti. Draivit oli jostain syystä hieman epävarmoja tänään. Mutta avauksia sai heittää niin puttereilla, midareilla kuin useammalla draiverillakin. Näistä ehkä putteriavaukset oli luotettavimpia. Useampia aika tyhmiäkin yrityksiä tuli testattua varsinkin lähäreissä, siis semmoisia "en tätä 84 % varmuudella hallitse, mut oon nähny youtubessa ku porukka heittää näin" hieman ehkä kärjistettynä ja niistä ropisi aika paljon plussaa. Jos heittäisi enemmän omien taitojen mukaan, lähtisi puolet plussista pois. Huippupäivänä voisi selvitä muutamalla.

Suurin onnistumisen fiilis tuli väylällä 16. Avaus tosin oli täysin epäonnistunut antsayritys, joka rollasi kauas vasuriin ja matkaa korille jäi jotain 40-50 metriä. Shark forella vähän vaikeasta haara-asennosta puiden takaa meni suoraan kohti koria, ja suoraan ketjuihin hyvinkin keskelle koria. Sylkäisi kuitenkin kopan reunan päälle ja JUURI ja juuri putosikin ulkopuolelle. Jäi siis birkku odottamaan perj.. ensi kertaa. 17 väylän pupelsin tuplaksi, kun en laittanut kakkosheittoa korin alle vaan yritin putata kaukaa sisään... viimenen väylä kolmen outin kautta yheksällä heitolla (avaus kämmenellä feidasi oikealle outtiin, kolmosheitolla erittäin heikko s-heittoyritys vasurille kauas outtiin ja kutosheitolla piti vain nepata saareen, mutta lipsautin oksiin). Noin kolmannes plussista siis viimesellä kahdella väylällä.

Tali vakuutti. Illalla Kivikko.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 25.07.13 - klo:11:37
Kivikko illalla - melkoista kuraa. Oli niin paljon jengiä, että meni 45 min ekaan neljään väylään. Siinä ei sinänsä mitään pahaa ole, mutta enpä ole ennen joutunut odottelemaan moisia toveja väylien välillä. Siinä sitten katosi tatsi avauksiin täysin ja joutui oikeasti pinnistelemään, että sai pidettyä mielen positiivisena. Okei, oli mukana ihan hyviäkin väyliä ja enimmäkseen melko hyviä lähäreitä. Tästä johtuen kai viimeiset viisi väylää, eli metsärinki ja viimeinen, meni kaks alle ja piristi hieman raskasta iltaa.

Harmittamaan jäi kaksitoistasen avaus. Vaikka mielessäni yritin käydä läpi sitä, että se pitää heittää rohkeasti, niin jokin alitajuinen "käsijarru" oli päällä mistä tietenkin aiheutui löysä draivi ja Dessun piiiitkä feidi kauas vasemmalle mäkeen. Sinne se myös jäi pitkän etsiskelyn jälkeenkin ja koko väylä jäi pelaamatta lopulta (mikä korpeaa myös).

Oikeastaan kaikki draiveriavaukset jäi vaisuiksi. Putterit ja midarit toimi taas ehkäpä parhaiten. En tiedä jäikö Talista jotenkin huono draivaus päälle, vaikka siellä oikeastaan monetkin avaukset tuntuivat hyvältä, vaikka eivät ehkä niin hyviä lopulta olleet. Eli heitto tuntui terävältä, mutta osoite saattoi olla silti vähän heikompi. Kivikossa taas olisi monesti tilaa reilusti, mutta tehot - tai ennemmin terävyys - uupui. Hyvät avaukset Kivikossa tuli väylille 2 (Star Valkyrie), 11 (S-MD2 paikaltaan), 15, 16, 17 (Champion Aviar) ja 18 (S-MD2 paikaltaan).

Pitänee lähteä paukuttamaan pelkillä draivereilla treeniä illalla. Riverit, Valkyrie ja joku vakaammaksi pannuksi mukaan. Vaihtoehtoina taitaa olla S-PD (aika kulumaton) tai Champion Archon (on melko vakaa mun nykyisellä draivilla ja champion-muovilla). Noista Archon muistuttaa lennoltaan hieman hävinnyttä hakattua Dessua. S-PD oli alkukesästä melko jyrä, mutta en oo nyt pitkään aikaan testannut sitä.

Mielelläni kuulisin näkemyksiä ja kokemuksia näistä kiekoista, jos vain löytyy jotain sanottavaa.

Ensi viikolla taidan hakea/tilata pari dessua jos ei noista kumpikaan tunnu istuvan hanskaan yhtä hyvin.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 25.07.13 - klo:23:13
Huh. Iltapäivällä putterilla hupidraivia Siilitien, vai onko se sittenkin Herttoniemen urheilupuiston hiekkakentällä ennen kesätreenejä. Nekin tosin muuttui kahden tunnin tennissessioksi, kun oikeastaan ketään ei tullut varsinaisiin juoksutreeneihin...  :D Eka kosketus tennikseen noin 15 vuoteen, mut aika kivaa oli!

Siitä kotiin tankkaamaan ja hyvän ilman innoittamana pari bissee kaupasta, pienen kylmäkassin asennus vanhan Westsidebägin sisään, niin monta kiekkoa messiin ku mahtuu ja Savelanpuistoon iltatreenille. Mukaan pääsi perusmidarit Shark ja MD2 sekä Star Valkyrie, GL River, D-line Jackal ja S-PD.

Olisi ollut ilmeisesti lepopäivän paikka, sen verran huonoa ja väsynyttä tekemistä oli. Ok, muutamia hyviä siivuja, mutta OAT:sta tai jostain muusta fibasta johtuen alkoi tulla melko isolla prosentilla kippauksia varsinkin loppua kohti. Tai sit jäi madontappajiksi. Valkyrie ja midarit oli ihan hyvin pelissä mukana. S-PD on mulle edelleen melko jyrä, mutta ei niin paha kuin kesän alussa. Pitää tuota käydä heittelee jossain hiekalla tai asvaltilla, jos siitä meinaa saada luotettavan muuhunkin kuin 70-80 metrin hysseväyliin. Tai sitte myydä pois. Pitää vielä kokeilla kovaan vastatuuleen.

Reilu 1,5 h meni, vaikka olisi ollut parempi keskittyä kylmään olueen ja seurailla vaikka niitä koiranulkoiluttajia, jotka olivat lähes ainoita muita ihmisiä puistossa. Eli Savelanpuisto periaatteessa sopii hyvin treenipaikaksi arki-iltaisinkin ysin jälkeen :)

Ok, aamulla Tali. Jännä nähdä miten siellä menee kun on pieni yliannostus draivailua tältä viikolta ja näinollen heitto vähän "hukassa".
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 27.07.13 - klo:17:31
Ekat kisa takana! Olin se tyyppi, jolla oli pinkit.. kröhöm, aniliininväriset urheilucaprit.

Kivikko Fundraiser käytiin hienossa säässä, tosin tuuli voimistui toiselle kierrokselle sen verran, että jännitysfaktori kasvoi monessakin paikassa. Heitto kulki enimmäkseen kuitenkin mukavasti ja kisajännityskin taisi olla suurimmillaan aamukahvin aikaan.

Kiitokset Juhanuhalle hyvin järkätystä kisasta ja erityisesti ekan kierroksen ryhmäkavereille (Ville, Nina, Mika) hyvästä fiiliksestä, ettei tarvinut turhia jännittää ensimmäisessä kisassa. Tästä kai tää lähtee!

Pitää selostaa muistiin vielä molemmat kierrokset myöhemmin, vaan nyt on kiire tienpäälle kohti Mänttää. Ainiin, +9 ja +9, mikä on mulle ihan hyvää suorittamista aiemmat tulokset ja muut tekijät huomioiden!

-Pedro-

Pikaedit: Kiitokset toki myös toisen kierroksen tyypeille, hyvä boogie!
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: woowoo on 27.07.13 - klo:18:53
Janne => Ville :)

Kivat oli kyl kekkerit vaikka huikeeta tulosta ei tullutkaan.

- V
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 27.07.13 - klo:21:32
Oho sori, Ville tietenki  ;D Mistä lie auringonpistoksesta nimi muuttunu kotiin päästyä. Kyllä tää päivä innostaa kisailemaan uudemmankin kerran. Ja viikkokisailemaan. Tulostavoite täyttyi (alle +20 yhteensä), mutta jossiteltavaa jäi, kuten aina.

Päällimmäisenä positiivinen fiilis!
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 30.07.13 - klo:22:14
Lukukertoja tonni tullu täyteen, lukeneet suap omakustanteiset pullakahvit :)

Katotaan onko muistissa lauantaina Kivikko Fundraiserit, kun on reissusta palauduttu Helsinkiin ja Siltiksen wanha leiskakin ehditty vielä kerran heittää +1:een!

Ai niin, Siltamäessä oli tänään muutostyöt käynnissä. Lähtiessä oli ykkösen tiilaatta jo nostettu pois ja uuden perustukset työn alla. Siinä se sitte läsötti kierrokselta palatessa treenikorin vieressä. Ihan fiksu väylä tällä uudella muutoksella. Hieman ehkä helpompi, mutta ei sinne korille avaus näillä taidoilla vielä mikään itsestäänselvyys ole. Muita muutoksia ei ilmeisesti tänään vielä. 17-väylänkin pääsin birkuttamaan kakskytmetrisellä putilla, joka on mulle todella harvinaista herkkua!

Sittenpä muistelen elämäni ihan ensimmäisiä kisoja. Vähän jännää toi se, etten päässyt kertaakaan mihinkään viikkokisoihin ennen Fundraiseria, mutta olihan tuo huikea avaus kisailuihin! Kaunis sää ja mukavia ihmisiä, siinä on kerrakseen syytä olla ennen aamukasia lauantaina Kivikossa. Voitin myös yhen erittäin epävirallisen eventin. Olin kisailijoista ensimmäinen, joka maksoi osallistumismaksun paikanpäällä! Palkinto-Buzzin voi laittaa tulemaan ;D

Lähtö oli vitosväylältä. Kevyellä DX Valkyriellä fore siihen 60-70 metriin. Seifti korin alle ja par. Ensipuraisusta selvitty.

Väylä 6: Putteridraivi lähti vähän vasuriin. Hain ihan kevyttä annukkaa mutta menikin suoraan melkein dropparille, just sen verran pitkälle, että ei tarttenu puskan takaa heittää. Forella taas Valkyrietä matkaan, mutta jäi vähän löysäksi ja matalaksi. Helppo jatko kuitenkin putille ja toinen par.

Väylä 7: Star Valkyriellä bäkkäri, lähes kallioita nuollen, mutta kuitenkin tarpeeksi korkeana. Meni tasanteelle, mutta olisi saanut jaksaa metrin-pari pidemmälle, niin olisi voinut heittää lähärin hyvästä tasapainosta. En muista millä jatkoin, mutta oikealla taisi jäädä. Todella hyvä lähestyminen korin alle Sharkilla tai Aviarilla, mutta onnistuin sössimään alle kolmen metrin putin alarautaan -> bogey. Keskittyminen unohtui jo kolmannella pelatulla väylällä... :)

Väylä 8: Leopardilla ihan mukiinmenevästi (ei ikävä kyllä kirjaimellisesti). Hiukan jäi vajaaksi. Putteri korin alle ja helppo par.

Väylä 9: Star Valkyriellä hyville jatkopaikoille, lähäri korin alle ja par. Hyvin menee ja heittäminen on nautinnollista.

Väylä 10: Avaus ränniin, ehkä vähän yli puolenvälin. Lähestyminen korille, todennäköisesti Sharkilla. Sisään. Par.

Väylä 11: unohdan "pelikirjani" ja paiskaan MD2:n vauhdista liikkeelle. Tää pitäisi laittaa paikaltaan -> hallitummat hysset. No, ropisee puihin ja tippuu metsikköön. Onneksi kuitenkin aukean kallion päälle ja korillekin menee jonkinäköinen väylä. Ch Aviar suoraan, menee hyvin, menee hyvin, jopa korilaitteeseen? Ei sittenkään, ottaa viimeisen puun runkoon tai oksantyveen hieman ja sylkäisee vasemmalle. Pystyy kuitenkin maksimileveästä haara-asennosta yrittämään puttia, joka jää just alarautaan. Bogey.

Väylä 12: Star Valkyriellä bäkkäri, menee vähän ensin oikealle, tulee sitten takas vasemmalle ja ländää kauniisti keskelle väylää. Korille silti päälle 20 metriä. Putteri siihen alle ja par on henkilökohtainen voitto tälle väylälle.

Väylä 13: Champion Archon ja yritän laittaa vähän voimaa taakse. Menee liikaa oikeelle. Luotan kuitenkin feidin riittävän... mutta näyttää sittenkin sukeltavan korin tasalla ojaan eikä griinille. En kuitenkaan marssi dropparille heittämään varaheittoa (en totta puhuen edes muistanut tämmöistä vaihtoehtoa, vaikka olen siitä jossain välissä lukenut), vaan marssin ettimään lötää. Ei näy ojassa, voihan hitto. Missähän se voi olla... jäikö se lyhyemmäksi. Eiku hä, mikäs punanen tossa griinillä lötköttää, koko kiekko vähintään 20 cm IN! Erittäin positiivinen yllätys. Puttipaikkakin oli semmonen, mistä 80/20 laitan sisään, mutta koko kisapäivää vaivasi vähän varovainen ja vajaa putti. Eli ei sisään. Mutta oletettu OB-avaus muuttui par-tulokseksi, joten en jää harmittelemaan.

Väylä 14: Annukka-nunnukka-miniässä-fore Ch Leopardilla onnistuu kohtalaisesti. Putti kolisee ketjuihin, pantaan tai korin alareunaan mutta ei mee sisään. Helppo par kuitenkin.

Väylä 15: Avaus jää pusikkoon. Vaikea jatko putteriforella onnistuu melko hyvin, mutta on kuitenkin kaukana vielä korista. Ok, noin 10 metriä maksimissaan, mutta puiden takana. Ei mee sisään par-putti, joten tulee bogi.

Väylä 16: Taas jää ensimmäisiin puihin, vaikka mun putteriavauksille tää on yleensä ollut hyvä väylä. Lähärikin jää johonkin puihin. Pienellä annukkakulmalla seifti neppi korin alle onkin jotain aivan muuta kuin annukkakulmaa ja jään vielä oman mukaavusalueen ulkopuolelle puttaamaan. Menee kuitenkin hyvin sisään ja bogi paperiin. Kaks plussaa jo metsästä...

Väylä 17: Ch Aviar bäkkärillä paikaltaan lähtee liialla voimalla, mutta halutulla ylikäännöllä. Liitelee kuitenkin pitkäksi ja feidaa sen hiton korintakaisen pusikon taakse. Luulin olevani birkkupaikoilla. Saan jostain oksien välistä kuitenkin pelastettua korin alle taas maksimihaara-asennosta (ehkä tehokkain neppausasentoko?) ja par.

Väylä 18: Jos en ihan väärin muista, niin MD2:lla jäin kallion etureunalle, siitä onnistunut neppi korin alle ja par. Tässä vaiheessi siis tuloksena +4 ja neljä väylää jäljellä. Luulin olevani enemmän plussalla, kun en ynnäillyt tuloksia päässäni enkä pyrkinyt niitä laskemaan.

Väylä 1: Ei tuullut paljon, mutta koska alkukierros meni tyynessä, niin jostain syystä pientäkin tuulta alkoi jännittämään. Champion Archonilla avaus jää ihan jäätävän varovaiseksi ja matalaksi. Jaksaa kuitenkin aikalailla suoraan koria kohti ja veteen... Dropparilta ihan ok lähäri puttipaikoille, mutta ei noi viis-kuusmetriset oikein uppoa. Näinpä siis rinkulavitonen. Tässä vaiheessa kansio on siirtynyt mun vastuulle ja teen sen virheen, että lasken oman tuloksen. +6. Mun ennätys on +6. Tässähän on saumat vielä hyvään tulokseen! Nyt ei passaa möhliä, mutta kakkonenhan on mennyt viimeaikoina hyvin.

Väylä 2: Avaus lipeää vasuriin, ei kuitenkaan lähellekään oobeeta. Matkaa korille varmaan päälle 50 metriä. Ei pysty hakee kovin korkeeta hysseä. No mutta Leopardilla matala hysse, tietenkin. Lähtee suoraan kohti koria, ja suoraan ylös, tietenkin. Feidaa tielle siinä kolmenkymmenen metrin päässä, tietenkin. OB:lle siis. Nelosheitto Sharkilla stoppaa puuhun. Vitossheitto menee sitten putterilla korin alle ja otan, mitä otettavissa on. Tripla.

Väylä 3: Epävarmuus kalvaa hieman takaraivossa. Otetaan keltainenkultainen River. Puiden välistä kun menee, eikä karkaa taivaalle, on kaikki hyvin. Ja näin on tapahtuva. Muu ryhmä tsemppaa ja fiilis on taas hyvä. Tai ei se huono ollut kahden mokatun väylän jälkeenkään, mutta rentous meinasi unohtua. Neppi korin alle ja helppo par :)

Väylä 4: Uskallan avata Star Valkyriellä kunnolla. Ensimmäisen kisakierroksen viimeinen avaus. Ja menee nätisti, riittävän pitkälle. Helppo nepata korin alle ja nostaa kierroksen päättymisen kunniaksi par. +9 kertyy lopulta tuloskorttiin, mikä on minulle ihan hyvä tulos. Kun ottaa vielä huomioon, että olin ensimmäistä kertaa kisoissa, eikä koko tapahtumassa ollut kuin yksi tuttu kaveri. Enimmillään jännitys taisi näin jälkeenpäin muistellen olla joskus aamukahvin aikaan.

Pelasin suurimman osan kierroksesta hyvää peliä ja uskon, että peliseuralla oli tähän vaikutusta. Kiitos siitä siis! Huomenna rustaan toisen kierroksen, koska my people need me now.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 02.08.13 - klo:21:02
Ostin tänään 171 g ESP FLX Buzzin. Uskoisin tämän olevan tärkeä taitekohta harrastuksessani.

Ai niin, heitin Siltamäen uuden leiskan tuloksella -1, kun lampiväylä oli par-4 ja 17 par-3 sekä 18 par-2. Möhlin kaks tyhmää bogia ja missasin kaks iisihköä birkkua.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 04.08.13 - klo:15:35
Kävin tossa aamupäivästä Kivikossa. Yksin heittely on kyllä jotenki pirun hankalaa...  pelkkää bogia väylät 1-8, sitte en jaksanu enää jonotella ku meni muutama isompi porukka edessä. Tähän asti pääsin siis heittämään "tyhjää rataa". Löin tulokset kiinni ja lompsin väylälle 13, heittelin siitä loppuun paria ja birkkua, useampia avauksia joka väylälle eikä yhtään bogia. Pelasin heittämäni extra-avaukset myös loppuun.

Eilen Siltamäessä jaksoin kymmenen väylää, sitten edessä häämötti ruuhkat. Ei oikeen mitään hyvää, paitsi ysiväylällä (koivuväylä) meinas napsahtaa Buzzilla holari!
Ysiväylältä joku avasi suoraan kohti kymppiväylällä avausvuoroaan odottavaa porukkaa. Meni varmaan parin metrin päästä, mutta ei mitään varoitushuutoja. Jonkinnäköinen keskustelu siinä ryhmien välillä ilmeisesti käytiin, toivottavasti etikettitietoutta eteenpäin. Illalla voisi kiertää kierroksen tai pari Siltamäkeä.

Jännä miten toi draivaaminen aina välillä katoaa. Pitäis käydä useammin kentällä. Olen muuttanut hieman otetta, kiekon paikkaa kämmenessä. Tuloksena draivaan välillä tahattomassa hyssekulmassa, mutta kun lähtee, niin kevyelläkin vedolla Valkyrie nielee sen 100 metriä. Pitäisi löytää se varmuus, ehkä lihasmuistin kautta? Buzz oli ekalla kiepillä ihan jäätävän hyvä, mutta nyt silläkin tulee niitä pienen hyssen avauksia välillä ja koko se mahtava suoruus menee vähän hukkaan.

Loma loppuu, salibandykausi alkaa ja kesäliigaakin on sekä säbäkentillä, että fudiksessa. Tulee pakostakin ihan tervetullutta taukoa heittelyyn. Toivottavasti siitä on myös hyötyä.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 11.08.13 - klo:18:31
Siltamäki on tullut kierrettyä muutaman kerran tuloksin -3, -4 ja -3. En vieläkään osaa sanoa, mitä mieltä olen muutoksista. 16 on ainakin makee.

Kivikko tuli keskiviikkona heitettyä +8:iin, joka sivuaa omaa toiseksi parasta tulosta. Sinänsä jännä, että heitto ei tuntunut kulkevan yhtään ja silti vain +8.

Tänään Söderkulla ja päälle ex-temporena Keinukallio, kun suunniteltu Södiksen toinen kierros päätettiin jättää väliin ykköstiin väenpaljouden vuoksi. Ihan kivojakin väyliä, mutta ehkä vähän turhan neppisrata. Tosin hyvä midari- ja putteridraivien treenaukseen. Enimmäkseen positiivinen fiilis jäi. Ikävä kyllä myös tuloskorttiin: +4 on noin kuus heittoa liikaa. Putti oli kamalaa kasiväylälle asti ja se näkyi kortissa.

Keinukallio oli todella makea! Etuysiltä par, kun lähes pelkkää par-tulosta sai merkkailla. Kakkoselle tosin bogi, mutta ysille melkolailla nostobirkku. Takaysille sitten +4, yks tupla väylällä 14, kun olin kolmannen heitonkin jälkeen vielä mandon takana  ;D
Mieleen jäi erityisesti 13:n nappiavaus ja 16:n birkku myöskin hyvän avauksen jälkeen. Radasta jäi tunne, että kyllä sen alle parinkin pystyisi jo heittämään, mutta helposti sieltä vielä enemmänkin ottaa plussaa. Ilmeisesti arvaamaton sää oli syynä siihen, että saatiin kiertää jonottamatta. Takana tulleet avasi pari kertaa "kannoille" väylillä 9 ja 15, mutta johtui luultavasti siitä, että molemmilla kerroilla oltiin väylällä näkymättömissä eli väylä on näyttänyt tyhjältä ryhmän saapuessa tiille. Eikä noista päässytkään mitään vaaratilanteita syntymään. Nyt pitää mennä johonkin vertailemaan, että onko tuo +4 ihan hyvä tulos vaiko heikohko.

Kommentoinpa minäkin tuota 1, 2 & 18 -comboa. Siinä ei täysijärkiset ihmiset saa vaaratilanteita syntymään ainakaan väylien kesken. Hyvää duunia on Keinarilla tehty ja tuonne vie varmasti tieni tästedes useammin. Väyläopasteet ja uudempien (?) metsäväylien polkeutumisen jälkeen pelekkää helemee :)
Pitääpä kattoa, ehtiikö perkaamaan tämän kierroksen ennen Tsekin reissua muistiin tänne.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 13.08.13 - klo:23:05
Jaha, Siltamäen kiekko-onnettemuudesta tehty jatkojuttu. Otsikko aika pelotteleva ja "faktalaatikossa" aika epätarkkaa faktaa. Jutun tekstiosuus liitteenä ja kuvasta todettakoon, että seiskaväylän viereisellä tiellä tapahtunut. Muutoksen jälkeen ei niin helposti ehkä mene viereiselle tielle, mutta varmaan monet aloittelijat avaavat edelleen draiverilla jolloin vahingossa "liian hyvin" lähtenyt avaus kantaa entisen kasi-tiin kohdalta tielle. Tämä tie on vieläpä seiskatiilta katsoen piilossa.

Onks Espoossa rata?

(https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/1167284_10151638615619811_1867076649_o.jpg)

EDIT: Kyseessä siis "huomisen" (14. elokuuta 2013) Koillis-Helsingin Lähitieto, joka tullut tänään muun ilmaisjakelun seassa. Juttu löytyy sivulta kuusi.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: MarkoJ on 13.08.13 - klo:23:47
Tää on taas niin tätä. Mites esim. aloittelevat pyöräilijät? Kuinka paljon vahinkoa saa aikaiseksi pyöräilijä, joka ei hallitse täysin pyöräänsä? Pitäiskö niiden ensin pyöräillä vaikka pari vuotta jossain missä ei ole muita ihmisiä liikkeellä. Tai vaikka rullaluistelijat? Mites pitäisikö jalkapallo kieltää kaikilta yleisiltä kentiltä, missä saattaa joku ohikulkija saada pallon päähänsä. Henkihän siinä saattaa mennä jos pallo päähän osuu. Lentäähän se kuitenkin parhaimmillaan jopa 70km/h.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että turvallisuus on ERITTÄIN tärkeä asia myös frisbeegolf radoilla ja niiden läheisyydessä. Jokainen onnettomuus ja jopa läheltäpiti tilanne pitää käydä läpi ja miettiä onko mahdollista parantaa turvallisuutta, jotta vastaavaa tilannetta ei tulisi, MUTTA frisbeegolf niin kuin moni muukin hieno harrastus kuuluu olla siellä missä ihmisetkin ovat. Kaupunkien ja kylien puistot ja muut ulkoilu alueet ovat loistavia paikkoja harrastaa tätä lajia. Riski on aina olemassa, niin frisbeegolffissa, kuin pyöräilyssä tai vaikka vain lenkkeilyssä että joku saattaa vahingoittua virheestä jonka harrastaja tekee.

Joskus on todella rasittava lukea näitä toimittajien juttuja urheilu lajeista joista toimittaja/haastateltava ei ymmärrä ollenkaan. Puhutaan sitten jääkiekon tappeluista tai frisbeegolffin vaarallisuudesta tai vaikka nyrkkeilyn päävammoista jutun voi aina tehdä niin, että koko laji kuullostaa niin kuin sillä yritettäisiin vain vahingoittaa koko yhteiskuntaa.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 26.08.13 - klo:09:34
Lomalla tuli koettua uusi Iso-Syötteen DGP. 18 väylää, joissa oli pitkää ja lyhyttä suoraa, monenmoista kaarretta, tiukkaa alamäkipilliä ja lopussa isojen käsien pullisteluväylää. Monipuolinen rata, paranee varmasti käytön myötä. Lisäksi toki Taivalvaaran molemmat. Heitto ei kulkenut.

Eilen Kivikko +7:aan todella heikolla putilla. Oli saumoja ennätykseen. Testissä Atlas ja 175 g DX Wraith. Hienoja kiekkoja. Wraithin myötä kakkosväylän birkuttaminen saattaa olla tälle syksylle mahdollisuuksien rajoissa. Atlasta sai heittää minun heitolla tosi kovaa huoletta, mutta vaatii vielä opettelua. Ei mulla muuta nyt.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 30.07.14 - klo:11:10
Joku raja taisi viime kesän lopulla tulla vastaan, kun talvi/kevät/alkukesä meni hyvin vähäisellä heittelyllä. Heinäkuun loma sitten innoitti taas hieman tiuhemmin heittämään ja kotiseudun Taivalkosken ratojen (+Ruka) kiertäminen toi jonkinnäköistä kehitystä ja ehkäpä rohkeuttakin draivaamiseen. Yksittäinen suurin muutos lienee siinä, ettei enää tule hamuttua taaksevedossa kättä suoraksi ääritaakse. En siis vie kättä suoraksi taakse päin, vaan jätän hieman koukkuun tohon "rennosti". Uskoisin vaikuttaneen niin, että harvemmin käännän kiekon taaksevedossa enää kropan taa. Myös heiton tasapaino ja ajoitus parantuneet tätä myötä -> hieman pidempää siivua ja tarkkuus on parantunut. Kaikenkaikkiaan draivi tuntuu järkevämmältä, rennommalta ja tasapainoisemmalta.

Siltamäki on tänä kesänä ollut melkoinen murheekryyni. Varsinkin loman jälkeen, kun heittäminen tuntui kivalta ja hyvältä, niin siltiksen seuraavat tulokset taisivat olla +9 ja +7 :D Kivikkoa tullut heitettyä tasaisesti tuota parempaan oikeastaan koko alkukesä... Toukokuussa Kivikkokin meni +4:ään (muistaakseni siinä parani ennätys pari siivua) ja loman jälkeen aika keskivertokierroksillakin +4...+6. Perjantaina rusketuskierroksella tuli sitten heitettyä uudellekin leiskalle Siltamäkeen -2. Jäi hitusen kismittämään jälkeenpäin lampiväylän tuplabogi kamalalla lähäri- ja puttipupelluksella.

Lauantaiaamuna viimeisiä lomapäiviä viettäessä olin ennen aamuysiä lähdössä Kivikon tuplakierrokselle. Kierros sujui ihan mukavasti par-par-par-par jne. Seiskaväylällä tulikin sitten vastaan uhkaava tilanne:

Seiskaväylän avauksen jälkeen lähdin kipuamaan kohti nurmihyllyä, kun kalliokossa olikin vastassa noin 1m*0,5m joka suuntaan laajentuva kytöalue. Savua nousi jo reippaastikin. Eihän siinä auttanut, kun tyhjentää  molemmat isot juomapullot pian siihen, ettei tule suunnittelematonta ja hallitsematonta puustonharvennusta koko väylälle. Heitin tämän jälkeen väylän nopsasti loppuun ja palasin tarkastamaan palonalun. Savua nousi yhä hieman toisesta reunasta. Koska juomapullot oli jo tyhjennetty ja yksikin kierros siinä paahteessa ilman vettä on jo tuskaa, hylkäsin suunnitelman tuplakierroksesta ja kävin täyttämässä pullot "raikkaalla" vihertävällä purovedellä ja jatkoin sammutushommia. Tämän jälkeen koko läntti näyttikin sammuneen ja pääsin jatkamaan kierrosta. Heittovireeseen nämä VPK-hommat ei onneksi vaikuttaneet ainakaan negatiivisesti. Koko kierros bogey-free ja loppupuolelle vielä parit birkut. Vihdoinkin Kivikko miinukselle. Siitäkin huolimatta, että häikäiseviä avauksia ei juurikaan ollut ja pari meni ihan vihkoon (mm. kymppiväylän avaus vasurin aidan viereen alle puoleenväliin väylää...).

Ao. linkistä pari kuvaa kierrokselta: https://twitter.com/Pettweri/status/492941177399046144/photo/1 (https://twitter.com/Pettweri/status/492941177399046144/photo/1)
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: JanneRäsänen on 30.07.14 - klo:13:27
Hienoa toimintaa! En ole ennen kuullut tulipalosta radalla, onneksi meni kytemällä ainoastaan. Suositan joka radalla 24h palovahteja kesäkuumalla. Jos kotona hallitus motkottaa, voit sanoa tekeväsi kansalaisvelvollisuttasi palovahtina :-D
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 31.07.14 - klo:08:55
Juu, eihän siinä paljon vaihtoehtoja ollut. Pähkäilen edelleen, onko siihen joku oikeasti tumpannut röökinsä vai oisko ihan auringonpaiste kuumentanu. Tommonen pölyävä ylikuiva metsämaa (tai mitä multaa se siinä oikeastaan enää onkaan)... Jännästi näytti kytevän sen pinnan alta.

Kello oli tuossa vaiheessa varmaan jotain 9:15 enkä edessä muista nähneeni kiertäneen yhtään heittäjää. Takana tuli hetken päässä yksi heittäjä, joka uhrasi juomavesiään myös paikalle.

Tuli tuosta "palovahti"ehdotuksesta mieleen, että tästähän saa aasinsillan kautta lisäsyitä hankkia reppubägi. Sinnehän saa huomattavasti enemmän sammutusnestettä mukaan :)

Olen useamman kerran haaveillut mielessäni, että tuo seiskaväylähän olisi aivan huikea, jos (esim. kisaväyläksi) olisi modattu niin, että harvennetaan vielä muutama puu ja puska vasemmalta ja avaus ois nykyiseltä tiiltä 50 m taaempana, sen nurmikukkulan laella. HUH! Normikäytössä ois tietty melkoinen hazardiväylä. Mut silti...
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: JanneRäsänen on 31.07.14 - klo:08:58
Turve palaa pinnan alla, kuten hiilikin. Intiassa ja jenkeissä putoilee vuosittain isoja maan palasia, kun pinnan alta on kytö syönyt maata pois. Intiassa on kuulemma tuhat ihmistä kuollut kerralla. Paloalueet ovat kooltaan valtavia.
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 31.07.14 - klo:11:55
Tämä kehitys on puhtaasti tekniikasta kiinni. Lyhensin reach backia merkittävästi niin, että käsivarsi ei suoristu taakse vedossa, vaan jää vähän koukkuun. Pituus ei näytä kärsineen lainkaan, ehkä jopa päin vastoin.

Eikö hermeettisen pitkä reach back ollutkaan salaisuus ylivertaisiin metreihin? ;-)

Pajullahan taitaa olla aika lyhyt reach back myös. Jossain Alkkiomäen postauksessa oli pysäytyskuva kohdasta, jossa käsi oli taaimmillaan ja se ei ollut kovin takana.

Lainaus täältä: http://www.frisbeegolf-forum.fi/index.php/topic,3246.30.html (http://www.frisbeegolf-forum.fi/index.php/topic,3246.30.html)

Tämä nimenomainen asia olisi kuulunut eiliseen postaukseeni, mutta en sitä löytänyt (Alkkiomäen postausta). Tämä paransi isolla pykälällä mun draivia. Varmuutta, tekniikkaa(?), pituutta. Päätäkin. Ainoa väylä, millä se ei vielä ole toiminut, on Kivikon kolmonen. Lienee jossain määrin semmonen "apina-selässä-väylä" mulle, mistä Jaani kirjoittelee Gripblogissaan. En muista milloin olisin viimeksi avannut sen edes lähes korille. Lähes aina joko ojan puihin, ensimmäisiin väylän puihin tai ihmeellisenä hyssenä ihan vasuriin. Usein OB:lle. Noh, ensi kerralla  8)
Title: Vs: Pedron lokikirja - aloittelijan kirjauksia
Post by: JanneRäsänen on 01.08.14 - klo:11:50
Alkkiomäen postaus viittaa frisbeegolf videoita Youbessa ketjuun, missä Juha Alkkiomäen editoimia ja hänen, minun sekä vierailevien tähtien kuvaamia videoita kanavalta lcgm8 löytyy vaikka millä mitoin. Kanavalla on paljon videoita, joita ei ole tuossa ketjussa. Osassa videoita on suurnopeuskameran hidastuskuvaa, mikä auttaa tekniikan yksityiskohtien havaitsemisessa. Mfranssila kanavalla on myös nippu hidastusvideoita osin myös kahden heittäjän rinnakkain heittoa. Ja Avery kahdesta kulmasta suurnopeuskameroin. Lcgm8 kanavalla kannattaa katsoa myös Seven drives with Avery Jenkins.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 04.07.17 - klo:22:49
Edellisestä merkinnästä on sen verran aikaa, että voisi olla paikallaan kirjailla jotain hajahuomioita:

- 2014 kesän jälkeen heittäminen on tapahtunut "innostusryppäissä", eli välillä piiiitkiä pätkiä heittämättä ja sitten muutaman viikon stinttejä, että useampi kerta viikkoon radalle, jos mahdollista.

- Luulin, että oon ollu Kivikko Fundraiserissa 2014 tai 15... :D Se olikin jo neljä vuotta sitten. Näemmä myös viikkokisa-ajatuksia on ollut 2013.

- Olin heti perään 1.7.2017 kisoissa tuon heinäkuun 2013 jälkeen. Kivikossa taas. Kivat kisat, kiitokset Viikkareille. Näitä pitäisi harrastaa enemmän. Vuoden 2013 kisojen tulokset omalta kohdalta olivat +9 ja +9 (normileiska x 2) ja nyt +8 ja +7 modifioidulla leiskalla (Väylät 1 & 19 uusia, väylät 3, 14, 15, 16 pidennettyinä). Kivikon PB edelleen -2, tämä kesältä 2014.

- S-PD löytyy yhä bägistä. Opin joskus myöhemmin, että onpa hieno kiekko. Sen jälkeen on tullut myös P-PD ja C-PD, joista S-PD ja P-PD yhä bägissä. No, on se C-PD:kin, mutta se on sivutaskussa varakiekkona.

- Kävin tänään eka kertaa ikinä viikkokisoissa. Vain neljä vuotta meni jahkailuun. Ja tänäänkin ex-tempore-lähdöllä Keinarin viikkokisoihin, kun setä on käymässä Keravalla ja oli veljeni kanssa sinne menossa. No mikä ettei. Ja oli muuten todella kivaa hommaa! Meillä oli kolmen Alavuotungin ja yhden Mikkosen ryhmä. Jarille vielä suuret kiitokset paikallistuntemuksesta ja mukavasta heittoseurasta! Itse suorittamisesta päällimmäisenä jäi mieleen kakkosväylän pelaaminen viidellä heitolla (par 5). Aika monet omat birkutkin kalpenee tuolle :D

- Edellisestä tulikin mieleeni, että Jeremy Koling Star Thunderbird saattaa olla paras kiekko-ostokseni tähän mennessä. Heitin melkein koko "peltoalueen" sillä. Huikea kiekko.

- Mitäs vielä... Keinari oli hitusen muuttunut viime kesästä(kin), mutta on yksi suosikeistani edelleen.

- Myykää mulle joku (AJ) Star Dessu, joka ei oo ylivakaa Star Dessu -asteikolla. Vaihdossa mintti McBeast DGWT 2017 PDx.

- Vois olla ihan kiva harrastaa enemmänkin ja kokeilla jopa kisailua, mutta mutta... tarvisi vähän enemmän vapaa-aikaa tähän. No, jos edes viikkokisailut lähtis itelläki tästä rullaamaan. Katotaan.

- Mä tarttisin vakaan midarin. Mulla on vain Buzzzeja, joita en oikein uskalla heittää vastatuuleen.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Ari on 05.07.17 - klo:11:18
Buzzz OS on oiva vastatuulimidari. Ei normituulissa kippaa yli ja Buzzzilla heittävälle tuntuu Buzzzilta käteen.
Tykkään itse kovasti ja on todella luotettava eri tilanteisiin.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: gunners on 05.07.17 - klo:11:30
Olen samaa mieltä Ossi Buzzzista. Omani myin juuri eilen, koska olen siirtynyt vastatuulessa Crystal Zoneen. Mutta Ossi on oiva peli sekin.
Muutenkin käytän erimuovisia Buzzzeja tosi paljon eritilanteissa, ja eilen bägiini muutti myös nätti Crystal Buzzz.
Pienessä antsassa kun sen ilmojen halki lähettää, niin suoraanhan se lentää. Lopussa se kääntyy hallitusti, mutta hienovaraisesti vasemmalle.
Niin kuin kaveri eilen tokaisi Sibbessä " on tää Buzzz vaan helkkarin hyvä kiekko".
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 05.07.17 - klo:12:50
Tuo Buzzz OS voisi kyllä toimia. Täytynee varata aikaa joku päivä ja kurvailla Pointin kiekkolaareille hypistelemään. Sieltähän niitä Dessujakin vois katella samalla.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 05.07.17 - klo:14:57
Edittiä sen verran, että Vikings Open 2017 kierrostulokset olikin +7 ja +6. Ja että jälkimmäiseen kierrokseen mahtui neljä puttimissiä ALLE kolmesta metristä. Kaksi niistä kokonaan ohi korista.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: TaneT on 05.07.17 - klo:15:04
Menikö vasemmalta ohi? Lyhyissä puteissa kiekko "lerpahtaa" helposti kädestä hellästi irti, vaikka putti pitäisi tehdä samalla tavalla kuin pidempikin. Kunnon painonsiirto takaa eteen ja saatto kohti koria. Tähän voi auttaa ajatus puttaamisesta korin läpi.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 06.07.17 - klo:07:44
Tota tota... ensimmäinen kokonaan ohi mennyt meni vasemmalta, jälkimmäinen oikealta. Vaihdoin putteria välissä, kun menee päivän fiiliksen mukaan Pa3:lla tai San Marino Aviarilla. Tai meni. Keinarin viikkiksissä otin vanhan tutun P-P1:n käyttöön ja puttaaminen olikin heti paljon varmempaa.

Nuo puttiongelmat lauantaina oli puhtaasti henkisiä. Vika oli siinä, että keskittyminen oli todella vajavaista ja valmiiksi melko huono tatsi puttaamiseen tuona päivänä. Käsijarru päällä puttaaminen on aina kamalaa, pitäis pakottaa ittensä puttaamaan (lähes) joka tilanteessa reippaasti. EDIT: eli joo, käytännössä oli kyse just tuosta mitä sanoitkin: "... vaikka putti pitäisi tehdä samalla tavalla kuin pidempikin."
Title: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 08.07.17 - klo:12:58
Mäntässä viikonloppu ja täys bägi mukana. Piti käydä vähän reenailemassa heti aamusta ysiväyläisellä.

Mukaan on päässyt kaapista vähän jo kärsinyt Pro Wraith, P-DD2 ja sivutaskusta kiekko-osastolle nostettu Ch Beast. Näistä Wraith on ihan järkyttävän alivakaa, mutta mun heikolle kämmenheitolle vaikuttaisi toimivan. Ainakin paikaltaan. Pitäis päästä avoimelle kentälle kokeilemaan, olisiko siitä pitkiin ylikääntäviin hysseflippeihin. Tai sit nostan takaisin komeron hyllylle. DD2 alkaisi olla heitettävissä. Sekin ihan pienen hyssen tarvii, mutta täytyy kokeilla lisää. Ennätyspituuspotentiaalia on. Champion Beast on tosi kiva ainakin uutena. Ei käytä paljoo yli ja menee pitkälle. Aika samantyyppinen tosin kuin myös uudehko CD2.

Ai niin, ja 9+/10 Factory second DX Shark löytyi myös. Aika pitkänoloinen midari. Nykyisin jo hyvin loppuunkoluttu kaksoiskappaleensa oli eka midari, jota sain heitettyä puhtaahkosti ja mukavan suoraan.

Noin itse kierroksista ei paljoakaan ole kerrottavaa. Ehkä ääneen voisi mietiskellä, että missähän kohtaa tämä eka kierros lähti hajoamaan: (ks. kuva. En tiedä, mihin se tulee kun kännykällä postaa)

No joo, ehkä sen voisin itselleni lähinnä muistutukseksi mainita, että avasin ysiväylän CD2-forella nostobirkulle, jotta tuonne about 90 metriin pääsee repimättä. Jos kohtuullisesti onnistuu fore.

(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170708/fb8cc48b53ea5ca121b0ee2946e4ffbd.jpg)

Lähetetty minun E5823 laitteesta Tapatalkilla

Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 25.07.17 - klo:22:32
Bägin sisällön pohdintaa ja toista kertaa Söderkullassa.

TDx:ää tuli hommattua ja dessujakin on pari kappaletta. C-MD4 tarttui Budgetista ja hieman näistä johtuen olisi poltetta
1) päivittää
2) yksinkertaistaa
3) pysyvöittää tuota reppua.

Fairway-osasto ehkä alkaa olla ihan ok. TDx:llä voi "heittää vaikka mitä", ainakin tyynessä. Tuulessa tai muuten vakaamman tarpeeseen löytyy C-CD2 ja Big Jerm Star Thunderbird, joka vaikuttaa yhä vahvemmin lempikiekolta.

Distanssipuolella nyt vaihtelee fiiliksen mukaan S-DD, S-DDx ja kaksi keskenään melko erilaista Pauli-Dessua. Oikeastaan pelkkään kämmenheittoon löysin komerosta vanhan alivakaan Pro Wraithin, joka menee flippi-nepillä todella helposti yllättävän pitkälle. Todennäköisesti ei kestä vähääkään tuulta, mutta jää käyttöön.

Ongelmia syntyy sitten sen verran, että lisäksi bägissä on Star ja Champion Beastit sekä S- ja P-PD:t, jotka menee osittain keskenään ja osittain CD2:n & Thunderin kanssa päällekkäin. P-PD voisi pitää paikkansa, kun se on melkolailla feiditön ja pystyy heittämään ylikääntävää, eikä silti oo vielä flipperi. Voi toki olla, ettei kauaa kestä enää. S-PD nyt on kai semmoinen, kuin about 7-8/10-kuntoinen Jesse Spede pitääkin olla. Uusi Ch Beast on melkein sama kiekko kuin C-CD2 eikä nämä kumpikaan ole kovin kaukana S-PD:stä. Ja kaikki tuntuu hyvältä kouraan. Distansseista S-DD ja S-DDx on ehkä toimivimmat, mutta Dessut ehkä tuntuu käteen vähän paremmalta kuin DDx. DD on hyvä. Toisaalta taas Dessut ja DDx on olleet niin vähän käytössä, ettei niistä osaa vielä sanoa. Kaupassa hiplasin tänään C-CD3:sta, joka oli melko pop-top, mutta toisaalta tuntui loistavalta kädessä. Oli ihan 49-51 päätös jättää se vielä hyllyyn, kun olin MD3:sia ettimässä.

Midariosastolla MD4 oli nappihankinta ja Ti Buzzz tipahti heti pois ja muutkin kaksi Buzzzia väistynee, kunhan löydän sopivat kaksi MD3:sta. Eaglen MD3 Colour Glow versiona on hyvin todennäköisesti yksi sille osastolle tulijoista. Siihen ehkä vielä yksi hieman kevyempi C-MD3 tai P-MD3, ja se olisi siinä. Heittoputteriosastolla ei tartte muutoksia kai, siellä on Basic ja Ultrium Jokerit, yks spessu Aviar ja 300 Pa3, joista jälkimmäiset on olleet aika vähällä käytöllä viime ajat. Puttiin on sitten P-P1 ja San Marino Dx Aviar sekä mukana roikkuva D-P1x.

Houkutteleva voisi olla jotain tyyliin:

Puttiin:
P-P1/P2 (2-3 kpl)

Heittoputterit ja midariosasto:
X-P2 (Basic Jokeri)
S-P2 (Ultrium Jokeri)
P-MD3 tai 170g C-MD3
Colour Glow C-MD3
C-MD4

Väylät:
Swirly S-TDx
C-CD2
Star Thunder
(FLX Predator, jos on myrskyä tai ongelmia eikä Thunderin vakaus riitä)

Pituus:
CD3
S-DD
S-DDx (tai vähemmän vakaa Star Dessu)
Star Dessu (kovaan tuuleen ja/tai isot hysset/skipit)

Tuonne voisi periaatteessa mennä P-PD vielä. Tai sitten C-CD2 pois ja molemmat nykyiset PD:t pysyis mukana. En toisaalta tiedä, toisiko CD3 jotain S-DD:n oheen lisää. Vai voisiko se olla pidempi ja syrjäyttää esim. Dessut, jos näyttää ettei niihin vielä teku riitäkään. DDx:n liidossa on jotain semmosta, että se jäänee.

Discmania houkuttaa. Voisihan se toki mennä näinkin:

P-P1 (x2)
D-P2
S-P2

Colour Glow MD3
C-MD3
C-MD4

S-TDx
P-PD
S-PD
S-FD3

S-DD x2 (kulunut ja uudehko)
S-DDx
MF C-DDx

En tiiä, tuossa ois enemmän päivitettävää. Ja Beastit on kivoja.

Ai niin, se Söderkulla eilen. Kaksi kierrosta, kahdella tai kolmella väylällä tuli yhteensä bogia, birkkuja ihan mukavasti ja eka kierroksella kakkosväylällä Basic Jokeri tiiltä keskelle ketjuja. Ja jäi. Eka kierroksella tuli myös kutonen heitettyä ysiväylälle, mutta lopulta kuitenkin kierrokset lukemiin -1 ja -4, vaikka pari birkkua jäi vielä putkeenkin.
Alkupään väylät on ihan kivoja, mutta jälkimmäisestä kierroksenpuolikkaasta en niin välitä.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 05.08.17 - klo:15:42
Heittelyt on jääneet hyvin vähiin viime aikoina. Se harmittaa. Viime viikonloppuna kuitenkin pitkästä aikaa Kivikko miinukselle ja sunnuntaina plussajuhlaa Sibben ensipuraisulla. Ihan hauska rata, mutta metsäväylät ei ihan olleet mieleeni. Luultavasti johtuu enemmän päivän heittotuntumasta...

Nyt on tosiaan repussa pituusosastolla kilpailua. S-DD, Star Wraith, S-DDx, alivakaahko Pauli-Dessu, uutena mukavan tuntuinen Echo-Dessu ja (ex-jyrä) vakaampi Pauli-Dessu. Voi olla, että 1-2 noista tarvitsee tiputtaa, mutta kannetaan nyt mukana kun mahtuu. Kontrolliosastolla pärjää hyvin, kun on TDx, Koling-Thunder ja Star & Champion Beastit sekä P-PD. Noistakin ehkä toinen Beast saattaa jäädä reserviin.

Nyt on alkanut hiipimään viime tai toissa kesältä aiemmin tuttu ajatus, että olisi mukava kokeilla Prodiscuksen kiekkoja. Draivereita siis. Premium Laseria tahi Respectiä, ehkä Slaidia/Razeria. Jos jollain täällä pk-seudulla on näitä ylimääräisenä, voisin vaihtaa esim. G-FD:hen tai Prodigyn D3:een. Tai rahaan. Eihän nuo kyllä paljoa uutenakaan maksa.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 06.08.17 - klo:18:02
Myrsky-Tali tuli kierrettyä tänään. Ei uskaltanut odottaa yhtään mitään tulosten valossa, mutta menikin omaan tasoon - tai ainakin aiempiin Talin kierroksiini - nähden oikein hyvin. Oikeastaan ainoat selkeät epäonnistumiset tuli mielestäni vaikeimmille väylille eli puukujille #6 ja #8. Pitääpä kirjailla koko kierros läpi, niin voi myöhemmin palata tarvittaessa. Nytkään en muista, onko aiempi "ennätys" Talista jotain +18-19 vai +22-23. Saattaahan ne löytyä tietty tästä päiväkirjasta. Pitää tsekata kohta.

#1: Hyvä avaus MD3:lla ekaan mutkaan. Huono jatko forella 30-40 metriä eteenpäin. OK antsa DX Sharkilla ja puttineppi korin alle. Skippasikin yllättäen melkeen 10 metriin, kun luulin olevani nostolla. Ketjuista ohi ja +1.

#2: Buzzzilla muutaman metrin birkkuputille. Harmi että meni triplamandon yli. Dropparilta neppi alle ja +2.

#3:  Viimeisimpään puurykelmään TDx:llä liian korkealla antsayrityksellä. Neppi ja muutaman metrin putti sisään. +2.

#4: (B)Jokerilla pientä gripparia ja oikean kautta hieman eteenpäin, mutta puihin stoppi jossain 30 metrin tietämillä. MD4 forella vähän no-can-do-linjaa 15 metrin päähän korista. Alle ja +3.

#5: Kova tuuli tieltä päin. MD4:lla ihan ok draivi pariinkymppiin. Jokerilla putti alle, tai muutama metri pitkäksi ja helppo par. +3.

#6: P-PD aika alkupään puihin. Ehkä ihan hyvä, ois kääntänyt muuten liikaa yli. Yritän MD3:lla antsaa, mutta todella huono heitto menee rolleriksi ja noin 25 m eteenpäin. MD4:llä fore, jota luulin jo hyväksi, mutta meni pitkäksi korista. Paksun kuusen juuresta hyvä haaraputti sisään. Päätin huvikseni putata (B)Jokerilla, kun tuuli pyöri jonkin verran. +4.

#7: S-DDx:llä kovaa. Sukeltaa hieman oikean reunan oksistoon, mutta tulee onneksi väylän puolelle takaisin. (U)Jokerilla fore ihan korin alle, mutta taas pitkä skippi. (B)Jokerilla hyvä putti sisään ja +4. Tässä vaiheessa päätin ottaa Basic Jokerin ihan "oikeasti" puttikäyttöön.

#8: Yritin Buzzzilla pitkää ja suoraa, mutta heitinkin hyssen puskaan siihen 15-20 metrin päähän. (U)Jokerilla mini-pystyhysse väylälle ja samalla jatko, joka päätyy oikealle, melkein tielle. Tämäkin lähäri jäi reippaasti käpälään. Yritys paristakympistä ylämäkeen meneekin korin yli, mutta jää vain ehkä vitosen paluuputti, joka uppoaa helposti. Kierroksen ainoa tupla ja +6.

#9: (B)Jokerilla aika suora kevyt avaus. Näyttää, ettei ehdi feidata, mutta olikin ottanut pienen liitoskipin ja painanut vähän pitkäksi korin taakse rinteeseen. Vaikeasta asennosta ylämäkiputti ehkä 7-8 metristä ketjujen kautta korin viereen ja nosto-par. +6.

#10: Uudella Star Wraithilla pientä bäkkäriässäyritystä, mutta nappaa oikean reunan oksiin ja jää reunametsänpuolelle inhottavasti. Kun ei tee mieli heittää metrin aukosta täysiä, yritän TDx:llä pitkähköä antsaa. Ei oikein satu linjaan ja vasemman reunan puun läpi, kuitenkin avoimelle. Yritän Star Thunderilla matalaa -> skipillä korille, mutta lähtee liian korkeana ja menee korista reippaasti vasemmalle ja jää myös vajaaksi. Pitkä puttiyritys liitelee vähän yli. Paluuputti kuitenkin taisi olla helpohko, ei muistikuvaa. +7.

#11: Vasta hankittua Echo Dessua bäkkärillä kovaa oikean kautta. Lähteekin yllättävän terävästi ja pitkään suoraan eikä ehdi feidiä tulla, kun oikean reunan koivu imaisee Dessun itsensä läpi. Eipä tuo varmaan muutenkaan ois väylälle feidaillut. Dropparilta muutamaan metriin ja putti taas keskelle ketjuja. +8.

#12: Kun Echo Dessu lähti edellisellä vähän jopa vahingossa niin "hyvin", niin jatketaan sillä. Normirysty ja mää saan heittää about täysiä. Hyvin linjaan isosta aukosta ja feidi ehtii potkaista just sopivasti. Ehkä kuuden-seitsemän metrin putti tuo mulle Talissa aika harvinaisen birkun. +7.

#13: Melko epäinhimillinen tuuli. Onneksi ei oo suoraan vastainen, vaan enemmän vasemmalta oikealle. Päätän hakea vakaammalla "vulcantop" Pauli-Dessulla rystyhysselinjaa. Lähtee ihan hyvin, mutta ei kuitenkaan riitä pituus. Ehkä Echo-Dessukin ois kestänyt saman heiton ollen vähän pidempi. Dessu löytyy OB-saaresta reilun 5 metriä vajaana OB-rajasta. Jokerilla hyvä lähäri kovaan tuleen ja melko jänskä vastatuuliputti viidestä metristä just korin reunan yli mukiin. +8.

#14: Echo Dessulla hyvä rystyässä vastatuuleen. Kiertää oikean reunan puskat ja jättää helpohkon lähärin myötätuuleen. Jokerilla forea, mutta jääkin selvästi vajaaksi. About kympin putti kuitenkin menee taas keskelle. +8.

#15: S-DD:llä (taas) todella heikko fore. Yritän suoraa feidillä väylää pitkin, heitän lyhyen pommihyssen oikeaan reunaan. Ihan hyvät saumat nepata lähäri aidan yli korille, mutta viime hetkellä kesken heiton muutan puttinepin kevyeksi rystyliidätykseksi ja heitänkin korista selvästi vasemmalle. Taas kuitenkin putti pelastaa, nyt yli kympistä. Huhhuh. +8.

#16: (B)Jokerilla pientä antsaa on tarkoitus, mutta huono ja väpättävä heitto painuu liikaa oikealle. Sieltä neppi korin jalkaan ja nosto-par. +8.

#17: TDx:llä yritin vähän pidempää antsaa, mutta tuli enemmänkin cut-roller. Keskellä väylää sentään ollaan ja oli aika helppo työ forettaa Star Thunder OB-rajan eteen. (U)Jokerilla lähäri jää hitusen varoivaiseksi ja matalaksi, mutta vajaan kympin putille kuitenkin. Nyt jää puttikin matalaksi ja korin jalkaa hipaisten muutaman metrin paluuputille. Siitä "helppo bogi". +9.

#18: Ajattelin ensin, että heittäisin MD3:lla tai Buzzilla suorahkoa heittoa väylän oikeaa reunaa. Sitten jostain syystä heitinkin Star Thunderilla, että jos tuosta matalahkoa heittäis ihan oikeaa OB-linjaa ja siitä feidit korille. Lähtikin taas liian korkeana ja vähän väylän vasenta puolta, joten OB:llehan se meni. Ja pitkälle. Melkein 11-väylälle. Meni sentään väylällä yli puolen välin, joten helppo nepata korin alle ja ottaa melkein nostobogi. +10.

Tuo +10 on kyllä mulle aiempiin Talin kokeiluihin verrattuna niin paljon parempi tulos, että ehkä se Talin mörkö on nyt selätetty. Tai ainakin tietää, että ei se aina oo sitä +kakskytjotain. Varsinkin, kun tuuli oli melkoinen. Ei se lopulta kovinkaan monella väylällä päässyt kauheasti vaikuttamaan. Mutta jäi semmoinen fiilis, että ois tosi kiva heittää Talia useamminkin kuin pari kertaa kesässä.

Ja Basic Jokeri toimi todella hyvin putatessa. Pääsi yllättämään suuresti.

Kotoa lähtiessä totesin, että tulee varmaan käytyä samalla reissulla Frisbeepointissa. Paitsi jos fiilis on kierroksen jälkeen se, että en osta yhtään kiekkoa enää vaan myyn entisetkin repun kanssa satasella (koska Tali ja helletulokset yleensä saa epäilemään harrastuksen mielekkyyttä). Onneksi ei tartte laittaa kamppeita myyntiin ja viitsi mennä käymään Pointissakin. Olin jo melkolailla etukäteen päättänyt, että haen Premium Laserin/Respectin/Titanin ja päädyin lopulta Laseriin. Hypistelin muutkin draiverit läpi ja Slaidi ainakin tuntui aika kivalta. Razeri myös. Toivottavasti tuo Laseri ei oo kauhee flipperi. No, selviää myöhemmin. Muutama kiekko nyt taitaa tipahtaa bägistä, kun ei tullut taaskaan käyttöä kierroksella.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 12.08.17 - klo:12:07
Kaveri joutuikin passaamaan aamukierroksen, eikä yksin viittinyt lähteä Taliin tai Keinaria heittämään, joten:

Kivikon aamukierros. Vähän treenailua ohessa, mutta aina eka avaukselta jatko ja "normipeli" väylän loppuun asti. Tulos oli +3 ja kierros tuntui menevän todella huonosti. Missatut helpohkot birkkupaikat väyliltä 6, 11, 13, 14. Bogit 2, 7(tupla), 9, 12(OB) ja birkut 15 & 18. En tiedä mikä oli. Tämän päivän heitolla Star Beast oli pisin lätty enimmäkseen. Muutama onnistunut siivu Echo Dessulla ja S-DDx:llä oli hitusen pidempiä. Uutena lättynä mukana oli Prodiscus Premium Laseri ja se oli itse asiassa kiva kiekko.

Muutama foreavausyritys oli karmeaa kuraa, sitten hoksin, että muutama viikko takaperin ne hyvät foret lähti alivakaalla Pro Wraithilla ja nyt oon yrittänyt heittää forea uudella täysipainoisella Star Wraithilla, että go figure miksei mene kevyesti heittämällä se 80-90 metriä vaan tuleekin 50 metrin hysse... :D

Laseri tosin tuntui ihan hyvältä forella ja taas tuo Thunderi sitten vähän eri linjaan myös. Ehkä jätän taas noi 12-nopeuden kiekot heittämättä hetkeksi, korkeintaan vastatuulidraivereina wraithia tai dessua. No DDx on kyllä hyvä mataliin semi-pitkiin suoriin draiveihin  ???

Joka tapauksessa tuo +3 tuntui huonolta tulokselta ja samalla se on tälle kesällä mun parhaimmistoa Kivikossa, oisko jopa toiseksi paras tulos. Vedän tästä johtopäätöksen, että joko en pystynyt heittämään "omalla kohtuullisen hyvällä tasolla" tänään tai sitten luulen olevani parempi kuin olenkaan.  ;D

EDIT: Nyt kun tässä miettii tämänhetkistä olotilaa ja aamun suorittamista, niin ei ihmetytä enää niin paljon. Flunssaa pukkaa päälle ja kroppa on todella jumissa eilisestä palloilutreenistä. Ei ihmekään, jos ei meinannut saada potkua terävimpiin suorituksiin.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 13.08.17 - klo:20:05
"Ei tässä nyt niin flunssainen olo ole -> Kivikkoon" ja sieltä +5 yhdellä birkulla. Hyvät avaukset väylillä 12, 14, 15, 17 (suoraan korin alle) ja varauksella väylillä
- 4, vahingossa inasen antsaa DDx:lle ja meni reiluun kymppiin mut liikaa oikealle
- 5, piiitkähkö antsa S-DD:llä lähes onnistui, pikkusen korista pitkäksi mutta liikaa vasemman kautta ja jäi joku 25 m lähestymistä, jonka tumpeloin puttityylillä vain kymppiin. Mutta tän antsan itse antsa oli aika nappi, harvinaista.
- 6, Colour Glow MD3:lla toinen hyvä antsa, eiku hetkonen, meniki pitkäksi  :o
- 10, ihan ok pituus, mutta tavoitteena ollut paipin pohja vaihtuikin paipin sisärinteeseen ku Thunder ehti feidaamaan
- 12, vasemmalta tulevaan takamyötäiseen tuuleen piti hetken miettiä, että miten ja millä: P-PD melko kovaa pikku hyssessä -> vähän kääntää yli ja vähän feidaa ja johonkin seiskan putille. Erittäin jees! Sit putti metrin yli koko vehkeestä ja saman mittainen paluuputti -> kovaa ja keskelle koria -> silti sylki korin reunalle ja ulos...
- 18, Thunderilla hyvin, sopivan korkea ja puskee hienosti vastatuuleen läpi ja feidit vienee mukille -> yhtäkkiä kammo nosteet ja feidi viekin kallion juureen puskiin

Semmonen Kivikko ja kierros tänään. Oli kuitenki kaveri mukana ja oli ihan kivaa. Tosin ykköselle laitoin treeniavauksen varsinaisen avauksen jälkeen. "Katotaanpa, miten tämä Star Wraith kestää tuulta ku ei oo vielä päässy oikein testaamaan". No kyllähän se käänsi ensin melko paljon yli, mutta jaksoi palauttaa. Just sen verran, että korin hujakoille läsähti ojaan. Onneksi aika rantaan, että saattais jopa löytyä.

Heti ekalla kepakon kauhaisulla löytyikin rannasta kiekko. Se vaan ei ollu mun Wraith. Mutta positiivista on se, että joku saa nyt Dessunsa takaisin  ;D
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 01.07.18 - klo:19:25
Avataan tämä kausi myös tämän osalta.

Tälle kesälle on nyt ehditty heittää järjestyksessä Siltamäki, Kivikko pari kertaa ja sen jälkeen Sibbeä ja Söderkullaa reilummin ja Keinarin Tyyni-leiska kertaalleen. Pari kierrosta Karstulan nättiä metsärataa hyttysten syöttinä, jälkimmäinen rundi puoliksi juosten ja hölkäten takki päällä ja pitkät kollarit jalassa +22 asteessa  ;D

Sibbestä on alkanut muodostumaan ehkä semmoinen suosikkirata. Sinne +2 kertaalleen ja kaikki muut kierrokset +6...+8. Tänään oli yksi kesän kohokohtia, kun tuli taas puoliperinteisesti kierrettyä loman aloitukseksi Tali, puoli kymmenen lähdöllä. Ei se tuulisuuteen näemmä vaikuttanut tänään. Tali on kyllä kaunis rata heittää. Vähän ihmetyttää, että tulee käytyä siellä 2-3 kertaa kesässä, vaikka sinne ajelee 15-20 minsaa. Ehkä sitä jotenki ajattelee, että siellä on aina paljo porukkaa eikä siksi kannata mennä. Ellei ehdi aamulähtöön. Toivottavasti tällä lomalla ehtisi viikkokisoihin sinne. En nyt jaksa kaivella, koska ekan kerran tässä lokissa suunnittelin viikkiksiin menoa, mutta edelleen se on samalla asteella. Yks Trilogy Challenge on tullut kisailtua tänä vuonna ja huomenna olisi Tampereella Sexton Shootout. Pääsee kisaamaan uuden radan. Vähän mietityttää, kun tänään vetivät parikisaa best shottina ja noin 17:15 ilmestyi viimeiset tulokset Metrixiin ja aikataulun mukaan noin 12:30 ois pitänyt olla lähtö siinä kisassa... no, jätän repusta omat kiekot pois, niin mahtuu evästä ja makuupussi  :D

Talin kesän avaus tuotti tänään tuloksen yksitoista yli (+11). Jotenkin se tuntui hyvältä, vaikka tuloskortti näyttää pahalta. Ehkä siksi, kun alku meni kirjaimellisesti metsään. Ja etukäteen vähän hirvitti loppupään tuulet. Sitä voi suhteuttaa myös siihen, että oma paras taitaa olla siellä viime kesäinen +10. Ja tuntuu, että johonkin +3...+5 hujakoille se pitäisi ehkä mennä. Noin niin ku perstuntumalta. Liitän tuloskortin oheen, jos muistan.

Sekin on jännä, että kovasti houkuttaisi tuo lisenssi ja amatöörikisailu. En sitten tiedä, onko siinä järkeä tällä harrastusmäärällä, mutta silti se houkuttaa. Jos kisailisi ihan omaksi ilokseen, välittämättä siitä, miten pärjää sijoituksissa. Tai miksipä sitä edes muiden iloksi kisailisi, mutta uskoisin siitä saavan nautintoa riippumatta siitä, onko heti luokkansa kärkikahinoissa. Tai koskaan.

Toivottavasti tulee kirjailtua ennen ensi kesää lisää.
Title: Vs: Pedron lokikirja - harrastelijan kirjauksia
Post by: Pedro on 01.07.18 - klo:19:27
Niin, se kortti.