Show Posts
This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.
16
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 24.05.17 - klo:10:49 »
Viikko NDGE:n jälkeen olikin vuorossa Stamina, eli taas oli herätys ennen kukonlaulua, oikeasti. Dösähän starttasi tuttuun tapaan Talista jo klo. 04:00, ja pimeäntuloon asti skulataan – eli pelailua olisi tiedossa ja paljon; ensiksi neljä 15-väyläistä popup-rataa ympäri Helsinkiä (+ pieni mutka Vantaan puolella) ja sitten vielä finaaliksi tietenkin Tali. Graafisten hommien lisäksi pääsin tänä vuonna myös ratasuunnittelun konkareiden mukaan suunnittelemaan yhtä Stamina-rataa, ja pakko myöntää – se oli todella hyvä rata;)
Aamun ensimmäinen rata (joka oli tuo mitä olin sunnittelemassa) pelattiin hienossa kelissä auringonnoususta nauttien, kierroskin meni ihan jees paitsi signatureväylä veemäisine vesiesteineen vähän kolautti – lostdisc ja iso numero korttiin – mutta silti roikuttiin aivan kärjen tuntumassa. Toisella radalla mörri, meri ja pukukoppi (jossa yksi kori sijaitsi;) rankaisi ja tulostaululla sukellettiin rumasti. Kolmannella radalla oltiin jätemäen rinteillä välillä niin korkealla, että happivajaustakin oli havaittavissa, mutta jumittuneiden Mach Liten ketjujen lisäksi todella kova puuskittainen tuuli se vasta tulosta hapettikin.
Neljäs rata oli mukavaa old school puistoneppailua, mutta siitä oli nautinto kaukana koska takatalvi iski oikein kunnolla – maa valkoisena lunta ja taivaantäydeltä satoi poikittain lisää. Muutaman väylän jälkeen oli kaikki vermeet ja varsinkin hanskat läpimärät (niitä ei saanut enää käteen). Sitten homma meni aivan hirveäksi jonottamiseksi koska kelin takia kaikki hinkkas vähän ekstraa, kiekkojakin piti lumen alta etsiä ja kaivella. Omat kädet alkoivat näyttämään smurffin käpäliltä (vai mitkä niillä on) ja tatsia niissä oli yhtä paljon kun Bull Mentulan lähäreissä. Jonkun aikaa mietin denffausta... tai siitä kun se mieleen juolahti niin en oikeastaan hetkeäkään – koska varsinkin heittokäden terveys kiinnosteli mutta myös lämmin bussi, kuivat vaihtovaatteet ja kylmä olut houkutteli – joten denffasin.
Oli muuten frisbeegolfurani ensimmäinen DNF, vaikka se tulikin järkevästi ajateltuna oikeaan paikkaan – niin kyllä se vähän hävetti. Mutta eipä siinä, matkustin muiden mukana Taliin ja kuivien vaatteiden, maukkaan pale alen ja hyvän seuran voimalla nautin turistina tunnelmasta loppuun asti. Iso hatunnosto kaikille jotka täydessä talvikelissä veti vielä Talin läpi (niitä ei ihan hirveästi ollut)! Olipahan ainakin nimensä veroinen kisa, Stamina – The Extreme Disc Golf Tour. Ja onnea Vinkin Rikulle joka henkseleitä paukutellen ja Zücaa raahaten porhalsi voittoon, Rikun jalanjäljet on betonissa ja laatta kunniapaikalla muiden jatkeena Talin huipulla – eikä niitä sieltä pois oteta!
Ihan heti ei huvittaisi samanlaista kokea, mutta eipä tunnu mikään "virallinen" kisa raskaalta kun kauden alla pelaa Staminan (vajaakin kelpaa) – toki heti ensi vuonna uudestaan!
Aamun ensimmäinen rata (joka oli tuo mitä olin sunnittelemassa) pelattiin hienossa kelissä auringonnoususta nauttien, kierroskin meni ihan jees paitsi signatureväylä veemäisine vesiesteineen vähän kolautti – lostdisc ja iso numero korttiin – mutta silti roikuttiin aivan kärjen tuntumassa. Toisella radalla mörri, meri ja pukukoppi (jossa yksi kori sijaitsi;) rankaisi ja tulostaululla sukellettiin rumasti. Kolmannella radalla oltiin jätemäen rinteillä välillä niin korkealla, että happivajaustakin oli havaittavissa, mutta jumittuneiden Mach Liten ketjujen lisäksi todella kova puuskittainen tuuli se vasta tulosta hapettikin.
Neljäs rata oli mukavaa old school puistoneppailua, mutta siitä oli nautinto kaukana koska takatalvi iski oikein kunnolla – maa valkoisena lunta ja taivaantäydeltä satoi poikittain lisää. Muutaman väylän jälkeen oli kaikki vermeet ja varsinkin hanskat läpimärät (niitä ei saanut enää käteen). Sitten homma meni aivan hirveäksi jonottamiseksi koska kelin takia kaikki hinkkas vähän ekstraa, kiekkojakin piti lumen alta etsiä ja kaivella. Omat kädet alkoivat näyttämään smurffin käpäliltä (vai mitkä niillä on) ja tatsia niissä oli yhtä paljon kun Bull Mentulan lähäreissä. Jonkun aikaa mietin denffausta... tai siitä kun se mieleen juolahti niin en oikeastaan hetkeäkään – koska varsinkin heittokäden terveys kiinnosteli mutta myös lämmin bussi, kuivat vaihtovaatteet ja kylmä olut houkutteli – joten denffasin.
Oli muuten frisbeegolfurani ensimmäinen DNF, vaikka se tulikin järkevästi ajateltuna oikeaan paikkaan – niin kyllä se vähän hävetti. Mutta eipä siinä, matkustin muiden mukana Taliin ja kuivien vaatteiden, maukkaan pale alen ja hyvän seuran voimalla nautin turistina tunnelmasta loppuun asti. Iso hatunnosto kaikille jotka täydessä talvikelissä veti vielä Talin läpi (niitä ei ihan hirveästi ollut)! Olipahan ainakin nimensä veroinen kisa, Stamina – The Extreme Disc Golf Tour. Ja onnea Vinkin Rikulle joka henkseleitä paukutellen ja Zücaa raahaten porhalsi voittoon, Rikun jalanjäljet on betonissa ja laatta kunniapaikalla muiden jatkeena Talin huipulla – eikä niitä sieltä pois oteta!
Ihan heti ei huvittaisi samanlaista kokea, mutta eipä tunnu mikään "virallinen" kisa raskaalta kun kauden alla pelaa Staminan (vajaakin kelpaa) – toki heti ensi vuonna uudestaan!
17
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 22.05.17 - klo:12:14 »
No niin, ruvetaanpa kronologisesti niputtamaan kiireistä fribakevättä! Koska olen ollut täällä laiska, niin joudun kelaamaan kuukauden verran taaksepäin – Nurmijärvi Disc Golf Experience 2017 -kisaan asti. Väykkä ja kumppanit olivat tuttuun tapaan kattaneet Nurmijärven golfkeskukselle koreat puitteet pelata frisbeegolfia, ja minulla oli jälleen kunnia päästä kokemaan tuo frisbeegolfelämys (iso kiitos)! Vaikka huhtikuun loppua elettiin, niin sattui säiden puolesta todella hyvä tuuri ja pelaaminen hyvässä säässä on mukavampaa (eikä se pieni raekuuro paljoa menoa haitannut).
Rata oli nimensä veroinen Järkäle, joka otti omansa jos ei heittopituus ole mallia Big-D, kunto kohdallaan ja kieli keskellä suuta – onneksi nurmi on millissä ja rollerilla sai lisämetrejä silloin kun tarvitsi, oma heittäminen tuntui lähinnä hyvältä ja pelaaminen hyvässä seurassa ja hienoissa puitteissa oli nautittavaa. Ainut joka puristi oli kenkä, ihan kirjaimellisesti – sillä yli kaksikymmentä kilometriä tallustelua tuliterät kengät jalassa (jotka kaupassa tuntuivat mainioilta mutta toista olikin todellisuus) alkoivat jo alkumetreillä puristamaan ja hinkkaamaan – se vähän jarrutti menoa.
Totuttuun tapaani myöhästyin pelaajakokouksesta, missasin tiedon yhdestä OB:sta (johon toki ensimmäisellä kierroksella heitin) – alkulämmittelyt jäi myös kokonaan väliin kun jäin suustani kiinni (alkaa olemaan tämäkin tavaramerkki:P), tiille kerkesin nippa nappa ja ensimmäinen heitto ninjaoksan kautta lampeen – se oli sen vakaan luotto T-linnun viimeinen lento. Tuplabogilla on aina vähän raskasta aloittaa, mutta ihan ok kierros siitä vielä tuli. Tuttujen hyvien tyyppien kanssa heittäminen hienoissa puitteissa oli tämän kisan pääasia!
Molemmat kierrokset henkisesti miinukselle (koska Järkäle-leiskassa on pari natsikolmosta jotka oikeasti olisi par-nelosia) mutta todellisuudessa molemmat rundit ratapariin laskettuna +1 ja loppusijoitus 20/71. Onneki ei tarvinut spennata taikapisteitä ja hyvillä mielin sai lähteä jälkipeleihin klubitalon saunaan. NDGE on oikein mainio kenraaliharjoitus kautta ja isoja kisoja ajatellen – toivottavasti pääsee taas ensi vuonna nauttimaan Nurmijärvelle
Rata oli nimensä veroinen Järkäle, joka otti omansa jos ei heittopituus ole mallia Big-D, kunto kohdallaan ja kieli keskellä suuta – onneksi nurmi on millissä ja rollerilla sai lisämetrejä silloin kun tarvitsi, oma heittäminen tuntui lähinnä hyvältä ja pelaaminen hyvässä seurassa ja hienoissa puitteissa oli nautittavaa. Ainut joka puristi oli kenkä, ihan kirjaimellisesti – sillä yli kaksikymmentä kilometriä tallustelua tuliterät kengät jalassa (jotka kaupassa tuntuivat mainioilta mutta toista olikin todellisuus) alkoivat jo alkumetreillä puristamaan ja hinkkaamaan – se vähän jarrutti menoa.
Totuttuun tapaani myöhästyin pelaajakokouksesta, missasin tiedon yhdestä OB:sta (johon toki ensimmäisellä kierroksella heitin) – alkulämmittelyt jäi myös kokonaan väliin kun jäin suustani kiinni (alkaa olemaan tämäkin tavaramerkki:P), tiille kerkesin nippa nappa ja ensimmäinen heitto ninjaoksan kautta lampeen – se oli sen vakaan luotto T-linnun viimeinen lento. Tuplabogilla on aina vähän raskasta aloittaa, mutta ihan ok kierros siitä vielä tuli. Tuttujen hyvien tyyppien kanssa heittäminen hienoissa puitteissa oli tämän kisan pääasia!
Molemmat kierrokset henkisesti miinukselle (koska Järkäle-leiskassa on pari natsikolmosta jotka oikeasti olisi par-nelosia) mutta todellisuudessa molemmat rundit ratapariin laskettuna +1 ja loppusijoitus 20/71. Onneki ei tarvinut spennata taikapisteitä ja hyvillä mielin sai lähteä jälkipeleihin klubitalon saunaan. NDGE on oikein mainio kenraaliharjoitus kautta ja isoja kisoja ajatellen – toivottavasti pääsee taas ensi vuonna nauttimaan Nurmijärvelle
18
Treenipäiväkirjat / Vs: Rakkaudesta lajiin
« on: 22.05.17 - klo:11:20 »
Hienosti pelattu Ari! Varaukseton hatunnosto!
19
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 26.04.17 - klo:12:29 »
Oho, 100.000 lukukertaa täynnä, vaikka hiljaista on ollut ja kakkossivulla majailtu jo pidempään... Iso kiitos teille kaikille lukijoille ja klikkailijoille, on kunnia olla foorumin seitsemänneksi luetuin treenipäiväkirja!
Mutta mitäs mitäs, kausihan on jo pitkällä (ei tosin uskois kun katsoo ikkunasta ulos), tosiaan kahdet PDGA-kisat on jo läpsytelty; pari viikkoa takaperin Piazza Open Skogbyn metsäradalla ja viikko sitten Startti Pro Hyvinkään metsähelv... Nummenmäessä. Molempiin kisoihin sattui ihan jees (ainakin kuiva) pelikeli, radat oli tuttuja, pelikirja iskostettu otsalohkoon jne. – peli ei vaan meinannut kulkea. Molemmissa kisoissa oli odotukset korkealla ja fiilis etukäteen hyvä, valmistautumisessa ei ollut vikaa ja heittokin oli jiirissä – mutta pieni epäonnen varjo tuntui seuraavan kuin hai laivaa. Tai ei se sentään koko ajan kintereillä ollut, ja välillä onnistuin olemaan varjoa nopeampi kuin Lucky Luke konsanaan, vielä todella tarkkakin – että onneksi siellä oli silti enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia.
Kaikki lajia pelanneet tietää, että kuinka paljon se pienikin vääränlainen ja epäonninen hipsu, osuma, skippi, rolli, liukastuminen, lipsu jne. voi vaikuttaa tulokseen (ja etenkin pelifiilikseen), varsinkin tiukoilla metsäradoilla nuo nousee vielä isompaan rooliin. Jälkeenpäin on helppo laskea että ilman sitä kimmoketta väärään suuntaan olisi säästänyt yhden heiton ja ilman sitä rollia kuusen alle toisen ja jos ja jos... niin tulos olisi paljon parempi. Mutta harvemmin muistetaan ne hyvät osumat ja se hyvä tuuri, jolla säästettiin heitto jos toinenkin.
Vaikka totesinkin että valmistautumisessa ei ollut mitään vikaa, niin pakko myöntää että siviilielämän hektisyys ja murheet (joilla en teitä viitsi vaivata) esti parhaan mahdollisen valmistautumisen ja keskittymisen edellä mainituissa kisoissa... Mutta ketään muuta kun itseäni en voi silti syyttää, ihan itse heitin kaikki heittoni ja taas otettiin opiksi kantapään kautta. Toki harmittaa ja paljon, että en onnistunut lähellekään niin hyvin kun olin suunnitellut (kuvitellut). Itseluottamuksen lisäksi ratingitkin otti vähän osumaa, mutta onneksi ei mitään kautta pilaavaa typerää täystyrmäystä – vaan pieniä kolhuja ja mustelmia jotka paranee nopeasti;)
Piazza Open, Skogby
Sijoitus: 17/35
Ratingit: 918, 922 (ka.920)
Startti Pro, Nummenmäki
Sijoitus: 27/81
Ratingit: 930, 956 (ka.943)
Hei, kausihan on vasta alussa
Mutta mitäs mitäs, kausihan on jo pitkällä (ei tosin uskois kun katsoo ikkunasta ulos), tosiaan kahdet PDGA-kisat on jo läpsytelty; pari viikkoa takaperin Piazza Open Skogbyn metsäradalla ja viikko sitten Startti Pro Hyvinkään metsähelv... Nummenmäessä. Molempiin kisoihin sattui ihan jees (ainakin kuiva) pelikeli, radat oli tuttuja, pelikirja iskostettu otsalohkoon jne. – peli ei vaan meinannut kulkea. Molemmissa kisoissa oli odotukset korkealla ja fiilis etukäteen hyvä, valmistautumisessa ei ollut vikaa ja heittokin oli jiirissä – mutta pieni epäonnen varjo tuntui seuraavan kuin hai laivaa. Tai ei se sentään koko ajan kintereillä ollut, ja välillä onnistuin olemaan varjoa nopeampi kuin Lucky Luke konsanaan, vielä todella tarkkakin – että onneksi siellä oli silti enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia.
Kaikki lajia pelanneet tietää, että kuinka paljon se pienikin vääränlainen ja epäonninen hipsu, osuma, skippi, rolli, liukastuminen, lipsu jne. voi vaikuttaa tulokseen (ja etenkin pelifiilikseen), varsinkin tiukoilla metsäradoilla nuo nousee vielä isompaan rooliin. Jälkeenpäin on helppo laskea että ilman sitä kimmoketta väärään suuntaan olisi säästänyt yhden heiton ja ilman sitä rollia kuusen alle toisen ja jos ja jos... niin tulos olisi paljon parempi. Mutta harvemmin muistetaan ne hyvät osumat ja se hyvä tuuri, jolla säästettiin heitto jos toinenkin.
Vaikka totesinkin että valmistautumisessa ei ollut mitään vikaa, niin pakko myöntää että siviilielämän hektisyys ja murheet (joilla en teitä viitsi vaivata) esti parhaan mahdollisen valmistautumisen ja keskittymisen edellä mainituissa kisoissa... Mutta ketään muuta kun itseäni en voi silti syyttää, ihan itse heitin kaikki heittoni ja taas otettiin opiksi kantapään kautta. Toki harmittaa ja paljon, että en onnistunut lähellekään niin hyvin kun olin suunnitellut (kuvitellut). Itseluottamuksen lisäksi ratingitkin otti vähän osumaa, mutta onneksi ei mitään kautta pilaavaa typerää täystyrmäystä – vaan pieniä kolhuja ja mustelmia jotka paranee nopeasti;)
Piazza Open, Skogby
Sijoitus: 17/35
Ratingit: 918, 922 (ka.920)
Startti Pro, Nummenmäki
Sijoitus: 27/81
Ratingit: 930, 956 (ka.943)
Hei, kausihan on vasta alussa
20
Välinekeskustelu / Vs: Innova
« on: 05.04.17 - klo:08:52 »Jos pitäisi suositella jotain midaria naispuoliselle heittäjälle niin mikä tai useammankin vaihtoehdon voi heittää?
Cobra, Kite, Mako, Stingray, Wolf... melkein mikä tahansa mikä tassuun tuntuu hyvältä, paitsi ehkä Gator, Roc ja Shark. Tämä toki riippuu aika paljon naispuolisen heittäjän tasosta ja mitä sillä midarilla haluaa tehdä – heittää varmaa hysseä, koko matkan suoraa, ylikääntävää vai täysiä antsassa niin että vielä jaksaa feidata?
21
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 03.04.17 - klo:10:21 »
Noin, talvikausi on virallisesti taputeltu, koska eilen pelattiin perinteinen offseasonin päätöskisa; eli Meilahden Viikkorahakisa Championship 2016-17. Luvassa oli 2 x 21 väylää haastavaa spessuleiskaa, potissa mukavasti fyffeä ja muutama kärkipään kova nimi loisti poissaolollaan... Mutta lukemattomia kertoja Meikun kunkuksi kruunattu Ville Piippo oli toki mukana – ja sen kerran kun onnistuu Villen päihittämään – niin rapakon takaa tulee Eestin puttikeisari Kristjan Solodov, pelaa hienosti ja voittaa (onnea Sololle!). Hyvät kisat oli, jossitella vois mutta ei sillä sijoitus parane... sain kivat massit kakkossijasta ja lisäksi nappasin raha-ctp:n voiton, niin viikonlopusta jopa tienasi;)
Ei muuta kun kohti uutta kautta ja uusia haasteita! Edellisistä rating-kisoista alkaa olemaan se puoli vuotta (hyi kun Suomen talvi on pitkä)... mutta ensi lauantaina ne taas alkaa, jes! Ensimmäisenä vuorossa on Piazza Open Skogbyssä, viime vuonna kyseinen kisa pelattiin oikein nätissä kelissä ja järjestelyt oli toimivat – radasta tykkään ja tavoitteet on korkealla! Siellä on kyllä muutama kova nimimies mukana ja monta muutakin hyvää pelimiestä, että kieli pitää olla keskellä suuta ja rotsin vetskari tiukasti kiinni. Radalle tehtiin kavereiden kanssa pikavisiitti pari viikkoa sitten, kaikki kisaväylät ei ollut pelattavissa mutta ei se mitään – pelikirja on selkeä – ja jos sitä toteutan niin hyvä tulee, sitten vaan katsotaan mihin se riittää!
Kisakalenteri on kesäkuuhun asti about täysi:
Piazza Open, Skogby 8.4.
Startti Pro, Hyvinkää 17.4.
Nurmijärvi Disc Golf Experience 22.4.
Stamina, Helsinki 29.4.
Powergrip Pro Tour, Jyväskylä 6.-7.5.
Konopiště Open 12.-14.5.
Tali Open, Helsinki 19.-21.5.
Hidenvesi Open, Vihti 3-4.6.
Mukkula Open, Lahti 10.-11.6.
Tervetuloa kausi 2017!
Ei muuta kun kohti uutta kautta ja uusia haasteita! Edellisistä rating-kisoista alkaa olemaan se puoli vuotta (hyi kun Suomen talvi on pitkä)... mutta ensi lauantaina ne taas alkaa, jes! Ensimmäisenä vuorossa on Piazza Open Skogbyssä, viime vuonna kyseinen kisa pelattiin oikein nätissä kelissä ja järjestelyt oli toimivat – radasta tykkään ja tavoitteet on korkealla! Siellä on kyllä muutama kova nimimies mukana ja monta muutakin hyvää pelimiestä, että kieli pitää olla keskellä suuta ja rotsin vetskari tiukasti kiinni. Radalle tehtiin kavereiden kanssa pikavisiitti pari viikkoa sitten, kaikki kisaväylät ei ollut pelattavissa mutta ei se mitään – pelikirja on selkeä – ja jos sitä toteutan niin hyvä tulee, sitten vaan katsotaan mihin se riittää!
Kisakalenteri on kesäkuuhun asti about täysi:
Piazza Open, Skogby 8.4.
Startti Pro, Hyvinkää 17.4.
Nurmijärvi Disc Golf Experience 22.4.
Stamina, Helsinki 29.4.
Powergrip Pro Tour, Jyväskylä 6.-7.5.
Konopiště Open 12.-14.5.
Tali Open, Helsinki 19.-21.5.
Hidenvesi Open, Vihti 3-4.6.
Mukkula Open, Lahti 10.-11.6.
Tervetuloa kausi 2017!
22
Treenipäiväkirjat / Vs: Saturin Miikan mutinat
« on: 30.03.17 - klo:22:38 »Veikkola Sunrise on nimensä mukaan aamunkoiton ihastelua aamukasteen tuoksussa ja pelataan 16-17.05 tiistai-keskiviikko alkaen auringon nousun aikaan 05:00 pelaajakokouksella ja startti 05:15.
No nyt on ReTeeNallen toivomuksiin vastattu!!!
Hienoa! Voipi hyvinkin olla että itse lähden tuonne kisailemaan, kuulostaa oikein mukavalta ja rauhalliselta – ja kun yleensä aamulla olen tikissä (kop kop, pitää koputtaa puuta ettei tämä magia hälvene;)... Mutta ajankohta näyttää huonolta, tiistain vastaisena yönä on paluu Konopiště Openista ja jo keskiviikkona pitää alkaa valmistautumaan Tali Openiin
23
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 14.03.17 - klo:23:40 »
Itse olen muutamassa isommassa kisassa missä on fyysinen caddie book ollut tarjolla; Scandinavian Open, European Open, Konopiste Open jne... kirjoittanut treenikiessillä muutamien väylien kohdalle esim. "Älä ole urpo! Älä avaa Dessulla vaikka kaikki muut avais!", "Heitä Roci keskelle väylää, neppaa alle ja ota par!", tai "Idiootti, tähän ei tarvi edes yrittää pirkkoa! Par on sulle ihan helvetin hyvä! Eikä bogista saa suuttua!".
Toki nuo on yritetty painaa ihan vaan mieleenkin, mutta kun sen paperilta itselleen lukee niin onhan se nyt vakuuttavampaa. Mutta koska tässä ihmisiä ollaan, niin sinne Gripin sivutaskun uumenin se pelikirja on aina jossain vaiheessa unohtunut – eikä siitä yleensä ole mitään hyvää seurannut.
Tutut radat on ehkä pahin, koska niille on enemmän odotuksia ja monia väyliä pitää itsestäänselvyyksinä – helppoina läpihuutojuttuina – ja jos niillä mokaa niin luultavasti alkaa mokellus. Silloin se pelikirja ja varsinkin caddie, joka olisi ajan hermolla olisi kultaakin kalliimpi.
Monesti tulee pelattua jokin rata sokkona todella hyvin, koska silloin menee sillä ensimmäisellä fiilispohjaisella vaihtoehdolla – ja siinähän sitten tekee vähän vahingossakin pelikirjaa. Mutta usein sillä seuraavalla kierroksella kun rata on jo "tuttu", niin tulee yliyritettyä – ja yleensä se kostautuu. Varsinkin jos lainaa kaverin pelikirjasta jotain tai yrittää parantaa omaa maksimisuoritusta.
En tosiaan paria kertaa enempää ole paperille pelikirjaa kirjoitellut, mutta mieleeni kylläkin. Kisakierroksen aikana en niinkään sitä käy läpi, vaan koitan jo hyvissä ajoin ennen kisaa iskostaa sen kaaliini – että ne suoritukset tulis sitten ns. rennosti ja itsevarmasti selkärangasta.
Itse en kyllä ilman jonkun sortin pelikirjaa ole ikinä vähänkään tärkeämpään kisaan lähtenyt, oli sitten tuttu tai tuntemattomampi rata kyseessä – sehän olis yhtä arvailua ja tuuripeliä, vähän sama kun alkaa kokkaamaan ilman reseptiä tai lähteä suunnistamaan ilman karttaa (vaikka muuten tykkäänkin ottaa riskejä, soveltaa ja seikkailla)
Toki nuo on yritetty painaa ihan vaan mieleenkin, mutta kun sen paperilta itselleen lukee niin onhan se nyt vakuuttavampaa. Mutta koska tässä ihmisiä ollaan, niin sinne Gripin sivutaskun uumenin se pelikirja on aina jossain vaiheessa unohtunut – eikä siitä yleensä ole mitään hyvää seurannut.
Tutut radat on ehkä pahin, koska niille on enemmän odotuksia ja monia väyliä pitää itsestäänselvyyksinä – helppoina läpihuutojuttuina – ja jos niillä mokaa niin luultavasti alkaa mokellus. Silloin se pelikirja ja varsinkin caddie, joka olisi ajan hermolla olisi kultaakin kalliimpi.
Monesti tulee pelattua jokin rata sokkona todella hyvin, koska silloin menee sillä ensimmäisellä fiilispohjaisella vaihtoehdolla – ja siinähän sitten tekee vähän vahingossakin pelikirjaa. Mutta usein sillä seuraavalla kierroksella kun rata on jo "tuttu", niin tulee yliyritettyä – ja yleensä se kostautuu. Varsinkin jos lainaa kaverin pelikirjasta jotain tai yrittää parantaa omaa maksimisuoritusta.
En tosiaan paria kertaa enempää ole paperille pelikirjaa kirjoitellut, mutta mieleeni kylläkin. Kisakierroksen aikana en niinkään sitä käy läpi, vaan koitan jo hyvissä ajoin ennen kisaa iskostaa sen kaaliini – että ne suoritukset tulis sitten ns. rennosti ja itsevarmasti selkärangasta.
Itse en kyllä ilman jonkun sortin pelikirjaa ole ikinä vähänkään tärkeämpään kisaan lähtenyt, oli sitten tuttu tai tuntemattomampi rata kyseessä – sehän olis yhtä arvailua ja tuuripeliä, vähän sama kun alkaa kokkaamaan ilman reseptiä tai lähteä suunnistamaan ilman karttaa (vaikka muuten tykkäänkin ottaa riskejä, soveltaa ja seikkailla)
24
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 09.03.17 - klo:23:40 »
Kiitos! Katsotaan mihin uudet haasteet tiimiläisenä vie ja minkälaiset paineet sitä itselleen asettaa... mutta en usko että monikaan asia muuttuu (no toivottavasti ainakin ratinki paremmaksi;), enemmänkin se luo ehkä mahdollisuuksia
Ja sitten taas fribakinaa...
Fribakina – Väylä 3.
Jos haluat vain pelata frisbeegolfia, joko yksin tai kavereiden kanssa ja nauttia hyvästä säästä, eikä tuloksella ole sen suurempaa merkitystä – niin nauti ihmeessä! Ihaile sitä kiekon lentoa, kuuntele luonnonääniä ja juttele pelikavereiden kanssa heittojen välissä ja siirtymillä niitä näitä. Älä ole moksiskaan jos heittosi ei kehity eikä tuloksesi parane, sillä eihän niillä näytä olevan sinulle mitään merkitystä – kaikki muu on tärkeämpää.
Jos puolestaan haluat tehdä kaikkea tuota yllämainittua mutta silti kehittää pelaamistasi ja ehkä myös tulostasi – niin tee juuri noin niin kuin tuossa yllä! Mutta suunnittele edes seuraava heittosi sen kaiken nauttimisen, säästä ja kiekoista puhumisen välissä – ja juuri ennen heittoa unohda kaikki muu ja keskity siihen heittoon pieni hetki. Unohda se kaverin tarina suorempaan, pidemmälle ja toistettavammin lentävästä uutuusdraiverista, unohda ne manaukset kyseessä olevan väylän petollisesta ninjaoksasta joka aina yllättävästi kolkkaa hyvänkin heiton… Ja sitten, heitä kiekolla minkä tunnet, heitto minkä osaat ja luota siihen että onnistut. Onnistut tai et, niin heiton jälkeen mieti muutama sekunti miksi onnistuit tai et – ja opi.
Jos kumpikaan aiemmin mainituista vaihtoehdoista ei ole sinun juttusi, mutta haluat kehittyä enemmän pelaajana ja tehdä vielä parempaa tulosta – niin tee pelikirja! Kuulostaa totiselta ja tylsältä mutta ei poissulje nauttimista, vaan itse asiassa antaa enemmän aikaa nauttia – muustakin kuin pelaamisesta. Pelikirjan voi tehdä juuri niin kuin itselle sopii ja tyylejä on varmasti yhtä monia kuin pelaajiakin – joku suunnittelee pelikirjan päässään jo kauan ennen kisaa, toinen kaavailee sen vasta radalle mentäessä ja joku rustaa sen jopa paperille…
Jos et ikinä ole tehnyt pelikirjaa, niin helpoin tapa on aloittaa tutusta radasta, mietit vain minkälaisilla heitoilla milläkin väylällä teet todennäköisimmin minkäkin tuloksen (mielellään toki hyvän) ja painat ne muistiin. Eli pelikirjaa ei siis tehdä niin että siihen laitetaan ne epäonnistuneet heitot ensimmäiseksi vaihtoehdoksi – toki ne pitää olla mukana mietinnässä ja niihin pitää varautua mutta ne ei saa olla sen isommin mielessä (eikä myöskään ne sankariheitot pois mörristä, saati putit kuulu pelikirjaan, niille on ihan oma lukunsa treenaamiseen liittyvässä jaksossa;).
Tärkeintä onkin tehdä oma pelikirja, tietysti voi luntata kaverilta jos tuntuu että siellä on jotain parempaa tietoa jota voisi hyödyntää. Mutta jos pelikaverisi on virtuoosimainen sooloilija ja itse olet konservatiivinen näppäilijä, niin älä lähde isoin odotuksin kokeilemaan sooloilua. Saati improvisoimaan. Jos edes jotenkin tunnet omat taitosi ja kiekkosi, niin kirjoita niiden mukaan omat nuotit – ja soita itsevarman klassisesti niiden mukaan! Aina ei tietenkään osu oikeaan säveleen jokainen heitto, mutta älä missään nimessä heitä nuottivihkoa kiekon perässä jorpakkoon, vaan käännä sivua ja ota tutusta rytmistä kiinni! Kuulostaa helpolta jos on frisbeegolfin Mozart, mutta eipä taida kukaan olla… eli kaikilla menee joskus epätahtiin (no niin, se niistä musiikkianalogioista;)...
Mutta juuri tuon takia se pelikirja tehdäänkin, että jos (ja kun) eksyy, niin se toimii ikään kuin navigaattorina joka auttaa löytämään takaisin oikealle reitille. Tämä pelikirjan tekeminen ei ole vain maailman huippupelaajien juttuja, vaan nimenomaan viikkokisatuupparin ja alasarjoissa lötää tunkkaavan heittäjän, tai miksi ei jopa pelkästään kavereiden kanssa pullakahveista pelaavan sunnuntaivippailijan hommaa – mutta vain sillä ehdolla, että haluat lajista, seurasta, säästä jne. nauttimisen lisäksi tehdä parempaa tulosta ja kehittyä paremmaksi frisbeegolfin pelaajaksi!
Ja sitten taas fribakinaa...
Fribakina – Väylä 3.
Jos haluat vain pelata frisbeegolfia, joko yksin tai kavereiden kanssa ja nauttia hyvästä säästä, eikä tuloksella ole sen suurempaa merkitystä – niin nauti ihmeessä! Ihaile sitä kiekon lentoa, kuuntele luonnonääniä ja juttele pelikavereiden kanssa heittojen välissä ja siirtymillä niitä näitä. Älä ole moksiskaan jos heittosi ei kehity eikä tuloksesi parane, sillä eihän niillä näytä olevan sinulle mitään merkitystä – kaikki muu on tärkeämpää.
Jos puolestaan haluat tehdä kaikkea tuota yllämainittua mutta silti kehittää pelaamistasi ja ehkä myös tulostasi – niin tee juuri noin niin kuin tuossa yllä! Mutta suunnittele edes seuraava heittosi sen kaiken nauttimisen, säästä ja kiekoista puhumisen välissä – ja juuri ennen heittoa unohda kaikki muu ja keskity siihen heittoon pieni hetki. Unohda se kaverin tarina suorempaan, pidemmälle ja toistettavammin lentävästä uutuusdraiverista, unohda ne manaukset kyseessä olevan väylän petollisesta ninjaoksasta joka aina yllättävästi kolkkaa hyvänkin heiton… Ja sitten, heitä kiekolla minkä tunnet, heitto minkä osaat ja luota siihen että onnistut. Onnistut tai et, niin heiton jälkeen mieti muutama sekunti miksi onnistuit tai et – ja opi.
Jos kumpikaan aiemmin mainituista vaihtoehdoista ei ole sinun juttusi, mutta haluat kehittyä enemmän pelaajana ja tehdä vielä parempaa tulosta – niin tee pelikirja! Kuulostaa totiselta ja tylsältä mutta ei poissulje nauttimista, vaan itse asiassa antaa enemmän aikaa nauttia – muustakin kuin pelaamisesta. Pelikirjan voi tehdä juuri niin kuin itselle sopii ja tyylejä on varmasti yhtä monia kuin pelaajiakin – joku suunnittelee pelikirjan päässään jo kauan ennen kisaa, toinen kaavailee sen vasta radalle mentäessä ja joku rustaa sen jopa paperille…
Jos et ikinä ole tehnyt pelikirjaa, niin helpoin tapa on aloittaa tutusta radasta, mietit vain minkälaisilla heitoilla milläkin väylällä teet todennäköisimmin minkäkin tuloksen (mielellään toki hyvän) ja painat ne muistiin. Eli pelikirjaa ei siis tehdä niin että siihen laitetaan ne epäonnistuneet heitot ensimmäiseksi vaihtoehdoksi – toki ne pitää olla mukana mietinnässä ja niihin pitää varautua mutta ne ei saa olla sen isommin mielessä (eikä myöskään ne sankariheitot pois mörristä, saati putit kuulu pelikirjaan, niille on ihan oma lukunsa treenaamiseen liittyvässä jaksossa;).
Tärkeintä onkin tehdä oma pelikirja, tietysti voi luntata kaverilta jos tuntuu että siellä on jotain parempaa tietoa jota voisi hyödyntää. Mutta jos pelikaverisi on virtuoosimainen sooloilija ja itse olet konservatiivinen näppäilijä, niin älä lähde isoin odotuksin kokeilemaan sooloilua. Saati improvisoimaan. Jos edes jotenkin tunnet omat taitosi ja kiekkosi, niin kirjoita niiden mukaan omat nuotit – ja soita itsevarman klassisesti niiden mukaan! Aina ei tietenkään osu oikeaan säveleen jokainen heitto, mutta älä missään nimessä heitä nuottivihkoa kiekon perässä jorpakkoon, vaan käännä sivua ja ota tutusta rytmistä kiinni! Kuulostaa helpolta jos on frisbeegolfin Mozart, mutta eipä taida kukaan olla… eli kaikilla menee joskus epätahtiin (no niin, se niistä musiikkianalogioista;)...
Mutta juuri tuon takia se pelikirja tehdäänkin, että jos (ja kun) eksyy, niin se toimii ikään kuin navigaattorina joka auttaa löytämään takaisin oikealle reitille. Tämä pelikirjan tekeminen ei ole vain maailman huippupelaajien juttuja, vaan nimenomaan viikkokisatuupparin ja alasarjoissa lötää tunkkaavan heittäjän, tai miksi ei jopa pelkästään kavereiden kanssa pullakahveista pelaavan sunnuntaivippailijan hommaa – mutta vain sillä ehdolla, että haluat lajista, seurasta, säästä jne. nauttimisen lisäksi tehdä parempaa tulosta ja kehittyä paremmaksi frisbeegolfin pelaajaksi!
25
Välinekeskustelu / Vs: Bägissä
« on: 08.03.17 - klo:11:23 »Jaa, pitäiskö pitkästä aikaa raottaa vähän bägiä... aika tylsähkö perussetti mulla on eikä mitään ihmeempiä muutoksia oo tullut pitkään aikaan.
Putterit:
2 x DX Classic Aviar (pelkät putit, hakatummalla kauempaa)
2 x P2 (vakaa ja ei niin vakaa, putteridraivit ja lähärit, myös forenepit)
Midarit:
3 x Roc/Roc3 (ylivakaa, suora ja ylikääntyvä)
1 x Gator (pikku-fire, lähinnä sillon ku tarvii varmaa feidiä)
Fairway:
2 x Teebird (vakaa ja alivakaa)
Distance:
2 x PD (ylivakaa ja suoraksi hakattu)
3 x Destroyer (ylivakaa, suora ja alivakaa)
1 x Firebird (flexit ja hyssepommit)
Tommosella setillä yleensä liikenteessä radalla kun radalla, mutta jos on tutumpi rata joka vaati jotain tiettyä pelisettiä niin sitten se kasataan radan mukaan (ja vierailevina tähtinä bägissä saattaa piipahdella kaiken maailman Aviarin johdannaisia, Rhyno, Whippet (vaan Meikussa;), Roadrunner, Quasar ja EXP1. Myös keli tulee huomioitua, eli kylmemmällä pitävämpää ja pehmeämpää muovia ja mitä enemmän kampetta päällä niin alivakaampaa kiekkoa jne.
Muoveista vielä; sekä putti- että heittoputterit dx:ää, joskus prota, midarit lähinnä dx:ää ja jokunen champion ja pro, draiverit staria ja muutama pro- ja champion-muovinen. Harvoin kahtena peräikkäisenä päivänä täysin sama kokoonpano bägissä, jotta kaikki yksilöt saa sopivasti ulkoilmaa ja peliaikaa eikä rupea kiukuttelemaan;)
Haha, eipä oo parissa vuodessa paljoakaan muutoksia tapahtunut... Mutta PD:t jäi 2015 kevään aikana kokonaan arsenaalista pois (kaikki on myytykin;) ja tilalle tuli vanhat tutut Beastit. Nykyään on Dessuja ehkä pari enemmän – ei niitä nyt välttämättä niin montaa tarvis, mutta kun bägi on venynyt ja mukaan mahtuu niin mikä jottei. Eli sitä samaa tylsää perussettiä. Tulevan kauden kisabägissä on jopa monta samaa yksilöä kuin parin vuoden takaisessa – toki joku on aina välillä naftaliinissa pidempään ja joku toinen taas käytössä jne. Mutta koko ajan pyrin kierrättämään aika paljon kiekkoyksilöitä, jotta niistä ei vieraannu;)
Putterit:
2 x DX Classic Aviar (pelkät putit, hakatummalla kauempaa)
1 x S-line P2 (ylivakaa, putteridraivit ja lähärit, myös forenepit)
1 x D-line P2 tai DX Aviar (vakaa/alivakaa, putteridraivit ja lähärit)
Midarit:
3 x Roc/Roc3 (ylivakaa, suora ja ylikääntyvä)
1 x Gator (pikku-fire, lähinnä sillon ku tarvii varmaa feidiä)
Fairway:
2 x Teebird (vakaa ja alivakaa)
1 x Firebird (flexit ja hyssepommit)
Distance:
2 x Beast (vakaa ja alivakaa)
5 x Destroyer (ylivakaa, suora ja alivakaa)
Viimeisen kahden vuoden aikana en oo "sillä silmällä" edes etsinyt mitään uutta mallia, ei ole tarvetta eikä kyllä tilaakaan. Ja kun kaikista malleista löytyy laaja skaala erilaisia yksilöitä, esim. Wolf-Roci, Whippet-Tiippari, PD-Fire, Wraith-Beasti, Monster-Dessu, Mamba-Dessu jne... Niin vähemmän on enemmän
26
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 06.03.17 - klo:22:58 »
Ai niin, tämmöstäkin uutista olisi tarjolla:
https://www.instagram.com/p/BRTmbNZjDx0/
Eli Powergip-tiimin vahvuudessa edustellaan tällä kaudella
https://www.instagram.com/p/BRTmbNZjDx0/
Eli Powergip-tiimin vahvuudessa edustellaan tällä kaudella
27
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 06.03.17 - klo:22:47 »
Night @ Pirkkahalli 2017
Kaikkea spesiaalia pitää aina päästä kokemaan, ja varsinkin jos jotain järjestetään ensimmäisen kerran, kuten esim. vuosi sitten Ideaparkin tunnelikisa. Mutta nyt oli tarjolla Tampereen Frisbeeseuran pääkokki Mr.Putajan ja ahkerien apulaisten kokkaamaa erittäin eksklusiivista yöherkkua, eli Night @ Pirkkahalli -kisaa. Joka pelattiin siis viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, pelit alkoivat 23.30 ja loppuivat juuri ennen kukonlaulua siinä 06.45. Pirkkahallin suuren hallikompleksin neljään eri osaan oli väsätty 14-väyläinen frisbeegolfrata, aika paljon oli tiukoin outein varustettua putterineppiä, mutta kyllä siellä oli muutama ihan heittämistäkin vaativa (70-130 metrinen) "kunnon" frisbeegolfväylä.
Kokemus oli hieno, peliseura ja puitteet kunnossa ja sääkin salli! Toivottavasti tästä tulee vuotuinen tapahtuma, potentiaalia olisi kasvaa vaikka isoiksi fribamessuiksi ja kehitellä kaikkea muutakin lajiin liittyvää tuohon ympärille?!?
Mutta niin, oma pelikin kulki todella mallikkaasti, kolme bogey- ja outti-free kierrosta ja hyvä määrä pirkkoja, 42 väylää pelattiin ja niistä pirkotin 33! Sillä suorituksella napsahti voitto tilille!
Tulokset: https://skoorin.com/?u=scorecard&ID=384320
Ps. Mun mielestä Pirkkahallin vois nimetä Pirkkohalliksi
Kaikkea spesiaalia pitää aina päästä kokemaan, ja varsinkin jos jotain järjestetään ensimmäisen kerran, kuten esim. vuosi sitten Ideaparkin tunnelikisa. Mutta nyt oli tarjolla Tampereen Frisbeeseuran pääkokki Mr.Putajan ja ahkerien apulaisten kokkaamaa erittäin eksklusiivista yöherkkua, eli Night @ Pirkkahalli -kisaa. Joka pelattiin siis viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, pelit alkoivat 23.30 ja loppuivat juuri ennen kukonlaulua siinä 06.45. Pirkkahallin suuren hallikompleksin neljään eri osaan oli väsätty 14-väyläinen frisbeegolfrata, aika paljon oli tiukoin outein varustettua putterineppiä, mutta kyllä siellä oli muutama ihan heittämistäkin vaativa (70-130 metrinen) "kunnon" frisbeegolfväylä.
Kokemus oli hieno, peliseura ja puitteet kunnossa ja sääkin salli! Toivottavasti tästä tulee vuotuinen tapahtuma, potentiaalia olisi kasvaa vaikka isoiksi fribamessuiksi ja kehitellä kaikkea muutakin lajiin liittyvää tuohon ympärille?!?
Mutta niin, oma pelikin kulki todella mallikkaasti, kolme bogey- ja outti-free kierrosta ja hyvä määrä pirkkoja, 42 väylää pelattiin ja niistä pirkotin 33! Sillä suorituksella napsahti voitto tilille!
Tulokset: https://skoorin.com/?u=scorecard&ID=384320
Ps. Mun mielestä Pirkkahallin vois nimetä Pirkkohalliksi
28
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 23.02.17 - klo:23:00 »
Fribakina – väylä 2.
Epävarmuus, ahdistus ja pelko – henkisen pelin bogey, alarauta ja ob. Jokainen pelaaja kokee epävarmuutta, on monista asioista ahdistunut ja pelkää jotakin. Kyllä, aivan jokainen pelaaja, riippumatta tasosta ja pelikokemuksesta. Ja jos joku muuta väittää niin valehtelee. Kaikki nuo tunnetilat voi päällisin puolin piilottaa (ehkä), silti sisäisesti nuo henkisen pelin myrkyt syövyttävät jokaista frisbeegolfaria – toisia enemmän ja toisia vähemmän – muttta aivan varmasti jokaista (jotenkin joskus jossain tilanteessa).
Ihan inhimillisiä tunnetiloja, mutta vaikutuksiltaan niin negatiivisia että ne voi saada kesähelteen jäädyttämään kuin paukkupakkasen kovalla tuulella varustettuna. Ja mikä pahinta, nuo kolme henkisen pelin pääpahista ei oikein ymmärrä puhetta, eli mitä enemmän hoet itsellesi että ”älä epäröi tätä heittovalintaa”, väität pelikaverillesi että ”ei tuo triplamando ahdista” tai uskottelet muille että ”ei yhtään pelota heittää vesiväylällä luottokiekkoa” – niin sitä enemmän ruokit noita mörköjä. Annat niille polttoainetta tehdä juuri sen minkä ne parhaiten osaa, eli mädättää sinun henkisen pelin – joka on frisbeegolfin tärkein osa-alue.
Monilta pelaajilta kysyttäessä (eikä aina tarvi edes kysyä kun sitä ollaan jo selittelemässä) että mikä on kierroksen tavoite, tai ihan yleisesti mikä on tavoite lajin parissa, niin suurin osa vastaa; ”pitää hauskaa ja nauttia lajista”… Mutta sitten ne samat pelaajat on jo ennen ensimmäistä heittoa ilmoittamassa kuinka eivät osu väylään, sanovat heittävänsä avauksen varmasti ob:lle ja kuuluttavat puttaavansa ohi – lisäksi vielä manaavat yleisesti pelaavansa huonosti ja pyytävät etukäteen anteeksi että luultavasti pilaavat muidenkin pelin – jos tuo on hauskaa ja lajista nauttimista, niin minä olen ymmärtänyt jotain ihan väärin.
Sitten on pelaajia jotka uhoavat voittavansa ja ovat aina haastamassa (yleensä uhoavat itseään paljon heikommille), mehustelevat avaavansa joka väylällä muita pidemmälle, retostelevat onnistuvansa mitä utopistisimmissa heitoissa ja kaiken lisäksi väittävät laittavansa kaikki putit sisään – tuo pelaaja luultavasti häviää – eikä pelkästään niille jotka uhosi voittavansa mennen tullen, vaan häviää räkäisesti pahimmalle vastustajalleen, itselleen. Ja jos ei kierroksen jälkeen perävalot näy alta sekunnin, niin kaikki saavat varmasti kuulla mitä erikoisempia selityksiä että miksi nyt ei onnistunut.
Kaksi ääritapausta pelaajasta joka on epävarma, ahdistunut ja pelkää, eikä osaa käsitellä niitä tunnetiloja millään muulla tavalla kuin naamioimalla ne esim. ilolla tai uholla – eivätkä kanssapelaajat tarvitse nimeksikään kokemusta pokerin pelaamisesta että tunnistaa bluffaajan. Tämän tyylisillä pelaajilla on yleensä halu olla paljon parempia kuin oikeasti ovat tai vähintään tahtovat vaan onnistua sen verran, että voisivat rehellisesti nauttia siitä pelaamisesta tai lunastaa ne uhoukset – mutta eivät edes itse usko omaan tekemiseensä eivätkä halua tehdä asian eteen mitään – he eivät osaa tehdä juuri mitään muuta kuin odottaa onnistuvansa.
Kuten alussa jo paljastettiin (toivottavasti ei ollut ylläri monelle), niin ihan jokainen pelaaja kokee epävarmuutta, ahdistusta, pelkoa ja mitä lie ei-kivoja tunnetiloja. Kyllä, aivan jokainen. Myös huiput kuten McBeth, Wysocki, Lizotte, Piironen, Koivu ja kumppanit… Vaikka noista herroista kukaan ei ole aiemmin mainitun tyylisiä tunteiden piilottajia, manaajia tai uhoajia, vaan rautaisia ammattilaisia. Niin silti jokainen heistäkin piilottaa tai saa tiukassa paikassa vähintään pidettyä epävarmuutensa ja pelkonsa kurissa – toki kukaan ei siinä aina voi onnistua (kaikilla läikkyy joskus). Eikä noilta tunteilta voi kokonaan välttyä (tai ehkä lobotomia vois jeesata;), mutta noita tulosta syövyttäviä tunteita voi pitää aisoissa kanavoimalla energiat sinne minne haluaa – eli jos haluat onnistua ja pärjätä, niin keskity siihen onnistumiseen – jos taas haluat lähinnä nauttia, niin keskity nauttimiseen.
Ihan noin yksinkertaistahan tämä ei ole, jos olisi niin tätäkään kirjoitusta ei olisi tarvinut näpytellä… Mutta kyllä se aika yksinkertaista silti on. Jos sanot heittäväsi jonkkaan ja puttaavasi ohi, niin luultavasti niin tulee tapahtumaan – jos sanot heittäväsi väylälle ja puttaavasi sisään, niin luultavasti niin tulee tapahtumaan.
Epävarmuus, ahdistus ja pelko – henkisen pelin bogey, alarauta ja ob. Jokainen pelaaja kokee epävarmuutta, on monista asioista ahdistunut ja pelkää jotakin. Kyllä, aivan jokainen pelaaja, riippumatta tasosta ja pelikokemuksesta. Ja jos joku muuta väittää niin valehtelee. Kaikki nuo tunnetilat voi päällisin puolin piilottaa (ehkä), silti sisäisesti nuo henkisen pelin myrkyt syövyttävät jokaista frisbeegolfaria – toisia enemmän ja toisia vähemmän – muttta aivan varmasti jokaista (jotenkin joskus jossain tilanteessa).
Ihan inhimillisiä tunnetiloja, mutta vaikutuksiltaan niin negatiivisia että ne voi saada kesähelteen jäädyttämään kuin paukkupakkasen kovalla tuulella varustettuna. Ja mikä pahinta, nuo kolme henkisen pelin pääpahista ei oikein ymmärrä puhetta, eli mitä enemmän hoet itsellesi että ”älä epäröi tätä heittovalintaa”, väität pelikaverillesi että ”ei tuo triplamando ahdista” tai uskottelet muille että ”ei yhtään pelota heittää vesiväylällä luottokiekkoa” – niin sitä enemmän ruokit noita mörköjä. Annat niille polttoainetta tehdä juuri sen minkä ne parhaiten osaa, eli mädättää sinun henkisen pelin – joka on frisbeegolfin tärkein osa-alue.
Monilta pelaajilta kysyttäessä (eikä aina tarvi edes kysyä kun sitä ollaan jo selittelemässä) että mikä on kierroksen tavoite, tai ihan yleisesti mikä on tavoite lajin parissa, niin suurin osa vastaa; ”pitää hauskaa ja nauttia lajista”… Mutta sitten ne samat pelaajat on jo ennen ensimmäistä heittoa ilmoittamassa kuinka eivät osu väylään, sanovat heittävänsä avauksen varmasti ob:lle ja kuuluttavat puttaavansa ohi – lisäksi vielä manaavat yleisesti pelaavansa huonosti ja pyytävät etukäteen anteeksi että luultavasti pilaavat muidenkin pelin – jos tuo on hauskaa ja lajista nauttimista, niin minä olen ymmärtänyt jotain ihan väärin.
Sitten on pelaajia jotka uhoavat voittavansa ja ovat aina haastamassa (yleensä uhoavat itseään paljon heikommille), mehustelevat avaavansa joka väylällä muita pidemmälle, retostelevat onnistuvansa mitä utopistisimmissa heitoissa ja kaiken lisäksi väittävät laittavansa kaikki putit sisään – tuo pelaaja luultavasti häviää – eikä pelkästään niille jotka uhosi voittavansa mennen tullen, vaan häviää räkäisesti pahimmalle vastustajalleen, itselleen. Ja jos ei kierroksen jälkeen perävalot näy alta sekunnin, niin kaikki saavat varmasti kuulla mitä erikoisempia selityksiä että miksi nyt ei onnistunut.
Kaksi ääritapausta pelaajasta joka on epävarma, ahdistunut ja pelkää, eikä osaa käsitellä niitä tunnetiloja millään muulla tavalla kuin naamioimalla ne esim. ilolla tai uholla – eivätkä kanssapelaajat tarvitse nimeksikään kokemusta pokerin pelaamisesta että tunnistaa bluffaajan. Tämän tyylisillä pelaajilla on yleensä halu olla paljon parempia kuin oikeasti ovat tai vähintään tahtovat vaan onnistua sen verran, että voisivat rehellisesti nauttia siitä pelaamisesta tai lunastaa ne uhoukset – mutta eivät edes itse usko omaan tekemiseensä eivätkä halua tehdä asian eteen mitään – he eivät osaa tehdä juuri mitään muuta kuin odottaa onnistuvansa.
Kuten alussa jo paljastettiin (toivottavasti ei ollut ylläri monelle), niin ihan jokainen pelaaja kokee epävarmuutta, ahdistusta, pelkoa ja mitä lie ei-kivoja tunnetiloja. Kyllä, aivan jokainen. Myös huiput kuten McBeth, Wysocki, Lizotte, Piironen, Koivu ja kumppanit… Vaikka noista herroista kukaan ei ole aiemmin mainitun tyylisiä tunteiden piilottajia, manaajia tai uhoajia, vaan rautaisia ammattilaisia. Niin silti jokainen heistäkin piilottaa tai saa tiukassa paikassa vähintään pidettyä epävarmuutensa ja pelkonsa kurissa – toki kukaan ei siinä aina voi onnistua (kaikilla läikkyy joskus). Eikä noilta tunteilta voi kokonaan välttyä (tai ehkä lobotomia vois jeesata;), mutta noita tulosta syövyttäviä tunteita voi pitää aisoissa kanavoimalla energiat sinne minne haluaa – eli jos haluat onnistua ja pärjätä, niin keskity siihen onnistumiseen – jos taas haluat lähinnä nauttia, niin keskity nauttimiseen.
Ihan noin yksinkertaistahan tämä ei ole, jos olisi niin tätäkään kirjoitusta ei olisi tarvinut näpytellä… Mutta kyllä se aika yksinkertaista silti on. Jos sanot heittäväsi jonkkaan ja puttaavasi ohi, niin luultavasti niin tulee tapahtumaan – jos sanot heittäväsi väylälle ja puttaavasi sisään, niin luultavasti niin tulee tapahtumaan.
29
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 20.02.17 - klo:23:04 »
Vielä vähän omista tavoitteista, peliin suhtautumisesta jne…
Mä oon itse asiassa aina (vähän kaikessa) asettanut tavoitteita ja haasteita itselleni, pieniä ja suuria, lähelle ja kauas – semmosia pikku porkkanoita, joita napsiessa maisema vaihtuu mukavammin. Matkallahan tässä koko ajan ollaan joten reissuevästä on hyvä pakata mukaan, sillä ikinä ei tiedä mihin tylsään tuppukylään sitä jää pariksi päiväksi jumiin, eikä mikään mesta ole auki… No joo, se kielikuvista.
Eli eli, esim. frisbeegolfissa olen asettanut itselleni lähitulevaisuuteen pieniä (saavutettavia) tavoitteita aina, sitten myös niitä pitkän matkan (saavuttamattomampia) tavoitteita. Mutta se itse tavoitteen asettaminen ei ole se juttu, vaan se kysymys ”että miten se tavoite saavutetaan?”. Ja sitten alkaakin mielenkiintoinen prosessi, joka sisältää tutkimista, kokeilemista, epäonnistumista ja ahaa-elämyksiä!
Ja kun tavoite on saavutettu niin pieni juhla on ansaittu, eikä näistä osaa ulospäin edes kertoa saati olla näkyvästi tohkeissaan (niin kuin aiemman postauksen alussa kerroin) – mutta oman pään sisällä pidän pienet bileet ja toki jotenkin itseni palkitsen. Liikaa ei silti kannata jäädä juhlimaan sillä krapulassa se seuraava tavoite karkaa helposti liian kauas… Hitto, taas mä sorruin metaforiin.
Niin kuin olen ennenkin todennut, niin olen todella mukavuudenhaluinen enkä mielellään tee mitään mistä en pidä – vaikka aina ei siltä näytä tai tunnu, niin yritän edetä positiivisuuden kautta ja nauttia. Suhtautua epäonnistumisiinkin positiivisesti ja oppia niistä. Mutta ei ole helppoa, välillä ne negatiiviset ajatukset hiipii yllättämään... ja niistä eroon pääseminen on vähän kun tarkka toistettava sataviiskymppinen antsapommi, helpommin sanottu kun tehty.
Ei ikinä liian itsevarmasti mutta ei myöskään liian nöyrästi... ja mitä näitä vanhoja hyviä oppeja nyt onkaan – mutta tuo on yksi semmoinen mikä toimii moneen asiaan
Mä oon itse asiassa aina (vähän kaikessa) asettanut tavoitteita ja haasteita itselleni, pieniä ja suuria, lähelle ja kauas – semmosia pikku porkkanoita, joita napsiessa maisema vaihtuu mukavammin. Matkallahan tässä koko ajan ollaan joten reissuevästä on hyvä pakata mukaan, sillä ikinä ei tiedä mihin tylsään tuppukylään sitä jää pariksi päiväksi jumiin, eikä mikään mesta ole auki… No joo, se kielikuvista.
Eli eli, esim. frisbeegolfissa olen asettanut itselleni lähitulevaisuuteen pieniä (saavutettavia) tavoitteita aina, sitten myös niitä pitkän matkan (saavuttamattomampia) tavoitteita. Mutta se itse tavoitteen asettaminen ei ole se juttu, vaan se kysymys ”että miten se tavoite saavutetaan?”. Ja sitten alkaakin mielenkiintoinen prosessi, joka sisältää tutkimista, kokeilemista, epäonnistumista ja ahaa-elämyksiä!
Ja kun tavoite on saavutettu niin pieni juhla on ansaittu, eikä näistä osaa ulospäin edes kertoa saati olla näkyvästi tohkeissaan (niin kuin aiemman postauksen alussa kerroin) – mutta oman pään sisällä pidän pienet bileet ja toki jotenkin itseni palkitsen. Liikaa ei silti kannata jäädä juhlimaan sillä krapulassa se seuraava tavoite karkaa helposti liian kauas… Hitto, taas mä sorruin metaforiin.
Niin kuin olen ennenkin todennut, niin olen todella mukavuudenhaluinen enkä mielellään tee mitään mistä en pidä – vaikka aina ei siltä näytä tai tunnu, niin yritän edetä positiivisuuden kautta ja nauttia. Suhtautua epäonnistumisiinkin positiivisesti ja oppia niistä. Mutta ei ole helppoa, välillä ne negatiiviset ajatukset hiipii yllättämään... ja niistä eroon pääseminen on vähän kun tarkka toistettava sataviiskymppinen antsapommi, helpommin sanottu kun tehty.
Ei ikinä liian itsevarmasti mutta ei myöskään liian nöyrästi... ja mitä näitä vanhoja hyviä oppeja nyt onkaan – mutta tuo on yksi semmoinen mikä toimii moneen asiaan
30
Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB
« on: 20.02.17 - klo:16:45 »Yksi jutska, mikä itseä kovin kiinnostaa, oletko tehnyt tietoisia päätöksiä kehityksen suhteen. Tai ihan raakoja päätöksiä tai tavoitteita paperille, vaikka seuraavaksi kaudeksi tms. Tai mikä ruokkii sitä konetta, joka vie miehen harjoittelemaan talvella perusheittoja tahi puttia lumen ja jään peittämään Kivikkoon. Onko fribaajalle liian röyhkeää ja suoraa esittää kysymys tavoitteista, vai kuuluuko se enemmänkin lajin alkuperäismaan mentaliteettiin, jossa kaikki ilmoittavat tulevansa parhaiksi.
Hyviä kysymyksiä Tuomas! Pisti vähän ajattelemaan, katsotaan osaanko vastata…
Kyllä olen tehnyt tietoisia päätöksiä, moniakin... mutta olen huomannut että niistä puhuminen on aika vaikeaa, joskus jopa pienessä porukassa (saati missään foorumeilla) – koska ne kuulostaa monen mielestä joko vääriltä, turhilta, radikaaleilta tai suorastaan idioottimaisilta – joten naurua, vähättelyä, neuvoja, täystyrmäyksiä ja epäilyksiä tulee yleensä välittömästi. Ja kun pohjimmiltaan ihmismieli on mikä on, niin muiden epäilyt herättää itsessäkin helposti epäilyksiä.
Ja jos epäilen enkä luota omaan tekemiseeni, työkaluihini, pidä kiinni päätöksistäni ja noudata omaa pelikirjaani – niin en kyllä löisi onnistumiseni puolesta senttiäkään vetoa. Olen tehnyt kokeiluja ja ottanut riskejä, tehnyt uhrauksia ja jopa laiminlyönyt tärkeitä asioita päätyessäni päätöksiini, joista pyrin pitämään kiinni – mutta silti en ikinä sano "ei ikinä" – aina pitää jättää vähän pelivaraa myös kyseenalaistamiselle. Ja tyytyminenhän on kehityksen pahin vastus.
Yksi suurin tietoinen päätös minkä olen tehnyt on ollut se, että kisoissa en tee mitään mitä en osaa, jokaiseen heittoon keskityn enkä hätäile (tämä se vasta onkin prosessi;). Kisoihin en lähde arpomaan tai kokeilemaan uusia juttuja. Toki joka kierroksella tulee vastaan tilanteita ja paikkoja joissa on otettava riskejä, jopa aivan uusia tilanteita joissa pitää tehdä jotain uutta… Nuo tilanteet ovat niitä, jotka muokkaavat kierroksen käsikirjoitusta, yleensä tarjoten yllättävän käänteen joka vaikuttaa koko loppukierrokseen – joko positiivisesti tai negatiivisesti – joka riippuu aika pitkälle siitä että miten selvitti sen uuden tilanteen.
Joten yksi suurimmista tietoisista päätöksistä oli ruveta treenaamaan, treenaamaan paljon – myös semmoisia heittoja joita vähemmän tarvitsee, mutta tarvitsee ihan varmasti joskus. Ja myös todella tärkeää on tiedostaa omat kyvyt, rajat, rajoitteet jne. Eli niiden mukaan olen tehnyt tavoitteita, päätöksia ja rakentanut itselle toimivaa omaa pelityyliä – pudottanut arsenaalista heitot joita en osaa/hallitse ja kiekkomallit joita en tarvitse…
Tiedostan hyvin että mulla ei yksinkertaisesti ole resursseja kirkkaimmalle huipulle, niin tavoitteetkin pyrin asettamaan sen mukaan. Koska olen pohjimmiltani nautinnonhaluinen taivaanrannanmaalari ja fiilistelijä, niin mulla ei ole ikinä ollut mikään suuri voitonnälkä – ja sen takia myös aika realistiset tavoitteet.
No en ainakaan ihan simppelisti osannut vastata, mutta toivottavasti tosta jotain saa irti