Frisbeegolf-forum.fi

Frisbeegolf-keskustelu => Treenipäiväkirjat => Topic started by: gunners on 26.11.14 - klo:11:43

Title: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.11.14 - klo:11:43
Jaanin huikea avautuminen. Arin paljastukset TD;n näkökulmasta ja Essin nais/ aloittelija blogin seuraaminen herätti vastustamattoman halun kertoa keskitasoa huomattavasti kokeneemman mutta huonomman pelaajan kehityskulun syksystä 2014 syksyyn 2016. Unelmana olla Nummelan Syysmyrsky 2016 grandmaster sarjan kärjessä. Pidetäänkö kisaa silloin, mahdunko mukaan, harrastanko lajia silloin enää, olenko hengissä? mutta tähtäin on kuitenkin voittaa se kisa.

Kerron ensin lähtökohdat tähän mahdollisesti 2 vuotta kestävään jatkokertomukseen. Kuulun nyky pelaajistossa varmaankin jonkislaiseen puolikonkari osastoon. Olenhan saanut pelaajana kokea mm. Seppo Nieminen Classicit Suomenlinnassa, Tampereen Midsummer discgolf festivaalit , Wasa Openin poreallas kisat, Nurmijärvi discgolf experiencet ja ensimmäiset Staminat. Olen pelannut myös Suomen ensimmäisissä lajin EM- kisoissa, ja tutustunut myös tausta työhön liiton hallituksessa. Olen myös niitten onnellisten joukossa joille Posti toi kotiin asti mahtavan RATAMESTARI lehden! OI NIITÄ AIKOJA!

Kaikki edellämainitut tapahtuivat frisbee "urani"aktiivisinpana ajanjaksona 1998- 2006. Sen jälkeen on ajan käyttöni lajiin vähentynyt vuosi vuodelta. Harjoittelu loppui kokonaan, ja kilpailutkin jäivät vähiin ja niissä vähissä tulokset ovat olleet lähinnä surku hupaisia. Mutta menneeen kesän aikana innostukseni heittelyä kohtaan on herännyt uudestaan. Ja nyt syksyllä olen kokenut jopa alkuaikojeni kiekko kiimaa, (ehkä vähän tuhma...en tiedä!)

Loppukesän ja syksyn aikana olen heittellyt kiekkoa enemmän kuin moneen vuoteen. Olen säätänyt bägin sisältöä moneen kertaan, opetellut uuden tekniikan vauhdin ottoon, luonnut jonkinlaista pelikirjaa tuleviin kisoihin jne.

Tässä ketjussa pääsette halutessanne seuraamaan pystyykö tämän hetken todennäköisesti Suomen huonoin Grandmaster pelaaja lunastamaan kahdessa vuodessa itsellen tehdyn lupauksen/ tavoitteen nousta ykköspooliin omassa ikäluokassaan Suomen mittapuussa. Pehmeet touhuu!

Kirjoittelen tänne silloin kun siltä tuntuu ja aikaa riittää. Tulen avautumaan harjoittelustani ja kilpailuistani. Tarinani rönsyilevät varmasti myös "vanhoista ajoista nykypäivään frisbeegolfin värikkäässä maailmassa. Tulette lukemaan rehellistä mutta huonosti artikuloitua teksitiä missä varmasti vilisee myös ihmisten nimiä. Toivottavasti en ketään loukkaa, sillä se ei ole tarkoitukseni.

Minulla on tässä ns. oma lehmä ojassa....kuvittelen että jos näin julkisesti asetun naurun alaiseksi niin se motivoisi minut aktiivisempaan harjoitteluun ja parempiin kisa suorituksiin. Ja toivottavasti saan hyviä vinkkejä matkan varrella päästääkseni tavoitteeseni ;) Eli saa opastaa ja esittää kysymyksiä! Ja ennenkaikkea saa lukea muttei oo pakko!

Projektin jo alettua olen kisaillut jo kaksi kertaa niistä myöhemmin lisää.

-väykkä-
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Tapanote on 26.11.14 - klo:12:13
Tsemppiä projektiin! Olen Jaanilta ja muilta pidempään kuvioissa olleilta silloin tällöin kuunnellut muisteloita ja niissä nimesi mainitaan aika ajoin.

Onkohan monta muuta "veteraania", jotka olisivat tehneet paluun tai jotka itse haluaisit saada taas remmiin?

Luuletko että kisat tai skene muuten on muuttunut radikaalisti vajaassa kymmenessä vuodesa, vai oletko kuitenkin sen verran läheltä seurannut että mitään kulttuurishokkia ei tule =D

ps. pikku vinkkinä, jaa tekstit kappaleisiin, eli lyö tyhjää tilaa väliin, muuten on tosi raskasta lukea vähänkään pidempää tekstiä. Löin tuohon aloitukseesi malliksi muutaman tyhjän rivin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.11.14 - klo:13:43
Kiitos kannustuksesta  :) ja vinkinstä!

Alku tekstistäni sait ehkä kuvan että olen come backki pappa! Olen kuitenkin ollut kuvioissa mukana jollain tavalla kaikki nämä vuodet. En siis ole kokonaan vieraantunut lajista. Tosin heittojeni perusteella näin voisi kuitenkin kuvitella.

En tähän hätään osaa sanoa nimiä. No todellinen laji legenda Juha "Hämis" Nieminen oli vuoden pari poissa kuvioista, mutta onneksi Hämis on taas kuvioissa mukana! Olisihan aika legendaarista jos Holle Holopainen ilmaantuisi takaisin radoille väykän tappo kiekkoineen.

Onko scene muuttunut sitten milleniumin? Mun mielestä aika paljonkin. Vielä kymmenen vuotta sitten SM kilpailuja myöten kaikki tunsivat toisensa. Samat naamat kiersivät kisoja ympäri Suomea. Kisa radoissa ja järjestelyissä oli paljon taso eroja, mutta niissä oli erittäin lämmin ja rento fiilis. Nykyään laji on muuttunut kilpailujen osalta huomattavasti "ammattilaisemmiksi"
Kiekot ja muut välineet ovat kehittyneet ja niitä on helpompi saada kuin ennen.
Tietysti pelaajia on miljoona kertaa enemmän, enkä nykyään tunne kisoissa juuri ketään.

Ehkä palaan aiheeseen myöhemmin paremmalla ajalla!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 26.11.14 - klo:14:24
Hei, kiva kuulla, että mun tekstit osaltaan inspiroi sinuakin kirjoittamaan. Seurantaan menee tämäkin blogi, samalle listalle noiden sun kahden muun listaaman kanssa. (Plus Tapanin, jos se kirjoittaa taas kiekoista, eikä maratonsalirimpuiluista)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 26.11.14 - klo:14:34
Kiitos kreditoinnista, Väykkä.

Ja kun nyt mainitsi, mielestäni 2005 EM-kisat ovat edelleen parhaat kisat, joissa olen pelannut. Tunnelma oli helvetin hyvä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.11.14 - klo:15:20
Ne oli hienot kisat kaikenkaikkiaan. Paitsi kova ukkonen keskeytti meidän Nokian kierroksen, juuri kun olin aloittanut mahti nousun.

Sain hommattua seuramme edustajille kisapaidat sponsoroituna. EM-kisa statuksella sain itselleni sponsorit mitkä maksoivat osallistumis maksuni, ruoka ja hotelli kulut. Sain viikoksi auton bensoineen :D Oli hauskaa kun lähdin hotellilta radalle kisapaita päällä missä oli Suomen lippu ja teksti Finland,  niin aulassa istunut pikkutyttö sanoi äidilleen " katso äiti, maajoukkue urheilija" vähäks mä leijuin!

Sain muuten silloin yhden Itävaltalais pariskunnan ostamaan Edu Kettusen levyn.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mantee on 26.11.14 - klo:16:55
Harvoin tänne foorumille kirjoittelen, mutta senkin edestä kyllä luen.

Kesän alussa muutin Nurmijärvelle (Herunen) ja aloin miettimään ympäriltä seuraa, jossa musta olisi eniten hyötyä. Hyötyä musta on enemmän tekijämiehenä kuin pelaajana, mutta en ole osannut valita ympärillä olevista seuroista mieleistäni. Hyvinkää, Vihti, Karkkila, Riihimäki, Mäntsälä, Hyrylä yms. Kaikki lähes saman ajomatkan päässä ja hyviä ratoja.

Rupesin miettimään että kai Nurmijärvelläkin on oma seuransa, mutta se ilmeisesti tuli tiensä päähän. Kun selvittää ja lukee vanhoja kirjoituksia, tekstistä löytyy yhdistelmällä "Nurmijärvi+frisbeegolf" aina maininta Väykästä.

Maaniitty-Ihantolassa ja Nurmijärvigolfissa pelatessani olen aina katsellut ympärilleni, jos törmäisi siihen kuuluisaan Väykkään ja saisi mahdollisuuden selvittää että tarvitaanko Nurmijärven frisbeegolfskenessä auttavia käsiä, koska intoa kyllä löytyy.

Nyt sä kirjoittelet tänne niin mulla on vihdoin mahdollisuus kysyä noita asioita :).
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.11.14 - klo:18:32
Terve vaan!
Kuuluisaa väykkää ei olekaan...ainakaan Nurmijärvellä! Mutta olet oikeassa ettei Nurmijärvellä ole tällä hetkellä toimivaa seuraa. aikoinani olin perustamassa sellaista, ja DGC Bats oli aika toimiva ja menestyvä pikkuseura.
Mutta koska en viime vuosina ole ehtinyt erinnäisistä syistä hoitaa puh.joht hommia kunnolla on seura ajautunut hunningolle. En ala tässä enempää sitä asiaa ruotimaan, mutta mielelläni keskustelisin siitä. Tällä hetkellä kilpailevat pelaajamme edustavat kuka mitäkin seuraa, minä kunniakasta Nummelan frisbeeseuraa.
Kiitos mielenkiinnosta!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 26.11.14 - klo:18:47
Elikkä tosissaan...  ;) Mikä onni että uusia laatublogeja sikiää näin sopivasti talven alla.  8) "Vanhojen partojen" muistelot (jos kohta myös ajankohtaiset edesottamukset) ovat kiinnostavaa luettavaa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.11.14 - klo:19:42
Moustache open 2014

Kaksi vuotis missioni ensimmäinen kisa kisailtiin Nummelanharjun kunniakkaalla radalla. Etukäteen rataakin haastavammaksi tehtäväksi osoittautui räkäjarrujen kasvattaminen. Tai ei kasvattaminen vaikeaa ollut, mutta niitten kanssa eläminen tuntui vähintääkin oudolta! Koska alkuu vieroksuin kovasti uusia karvojani, päätin kasvattaa myös parran. "isi, sä näytät ihan spurgulta" oli nuorimmaiseni mielipide uudesta lookistani. Vanhempi tyttäreni piti uutta naamaani ihan karseena! Kaikesta kannustuksesta huolimatta ajoin partani päivää ennen viiksi kisaa.

Olin harjoitellut putteja ja draiveja aika paljon ennen kisaa, ja kaiken lisäksi menin edellisenä päivänä harjulle treenaamaan radan useallakin kiekolla. Yrytin selvittää millä kiekolla kunkin väylän heitän. Siellä oli muitakin mm. Keuruulta asti mukavaa ja iloista porukkaa tutustamassa lauantain päänäyttämöön. Oma fiilis senkuin kasvoi!

Lauantai aamuna valmistauduin kisaan hyvällä aamiaisella , venyttelyllä (uskomatonta), ja ajamalla ajoissa kisapaikalle. ¤5 minuuttia ehdin ennen pelaajakokousta lämmitellä pimeällä, sumuisella radalla. Ketjujen kilinöistä päätellen en ollut yksin. Fiilis oli mitä parhain, vaikka automatkalla tullut viesti Hämiksen pois jäännistä harmittikin. Tunsin kuitenkin olevani enemmän kuin valmis kohtaamaan Villen, Matin ja kumppanit.

Kisan TD oli viettänyt edellisen illan Ismo Leikolan keikalla, ja sen huomasi pelaajakokouksen juonnosta. Arin sanelu luukku suolsi hyvää läppää siihen malliin että rento, hyvä fiilis valtasi varmasti kaikkien kilpailijoiden mielen. Hyvän mielen, kova kisa hyvän asian puolesta!

Poolini aloitti väylältä 9. Jackall käteen, rento mutta tarkka heitto korin juureen, ja pirkkoa korttiin. Niin luki uuden uutukaisen pelikirjani ensimmäisellä sivulla. Todellisuus olikin sitten jotain ihan muuta: Jackall käteen, hampaat irveessä väkinäinen kiskaisu oikealle pöpelikköön. Loistavaa! tätäkö varten tein kaikki viimeisen päälle viimeistelyt. Venyin kuitenkin bogiin, ja päätin aloittaa kisan uudestaan. Väylät 10 - 13 heitin vaivattomasti pariin. Väylä 14 on ollut minulle aina ONGELMA! Taas kerran päätin heittää suoran heiton mutkaan. Matolla sain kuitenkin päähäni pistää hieman annukkaa, päästäkseni muka lähemmäksi koria. No kiekkohan kääntyikin heti MANDO puun jälkeen oikealle metsään. Ja siinä vaiheessa loppui pelikirjan lukeminen. Kuvittelin että kun otan Hirven kouraan niin enköhän ton metsän läpi heitolla parilla selviä. Ei muutakuin Hirvi käteen, aivot narikkaan ja silmät kiinni! Ja olisivat saaneet pysyäkin kiinni, sillä siinä heitettiin sitten muutama muukin heitto ennenkuin odottamiseen kyllästyneet pelikaverini pääsivät seuraavalle väylälle.

Väylältä 15 vaivaton bogi. Kuudellatoista avaus kuusi metriä ylöspäin hiekkaseinään. Siitä sitten juoksuhiekalta kakkosheitto oikealle pöpelikköön, mutta jo kolmannella olin siinä aukossa. Seuraava heitto oikealle puitten sekaan, sieltä loistava lähestyminen korin ohi alas parkkipaikan tuntumaan jne. Ja koska 17 ja 18 oli samanmoista rämpimistä, alkoi lounaan odottelu. Loppukierros olikin sitten pakkopullaa...enkä tiedä naurattiko se edes poolikavereitani.

Hyvän lounaan ja Alenin Matin kanssa käydyn henkevän keskustelun jälkeen toiselle, ehkä kaikki anteeksi antavalle kierrokselle. Aluksi heitinkin kuin nuori Jumala, ja tunnelma kohosi ...kunnes kohtasin vitos väylän. En kiusaa teitä jälkipelillä tämän enempää, mutta tällä kertaa ainakin aidosti nauratin pooli kavereitani. Oman nauruni aitoudesta en mene takuuseen!
Loppu olikin sitten mitä oli. Voitin kuitenkin yhden sarjalaiseni, mukavan garndmasterin Haminasta ( vaikka ManU fani onkin). Tosin voittoni perustui siihen että hän oli ensimmäisellä kierroksella lyönnyt heittokätensä männyn runkoon niin kovaa, että joutui pelasi rystyset verissä ja turvoksissa loppukisan.

Kisa oli erittäin hieno. Mutta valehtelisin jos väittäisin etten ollut hyvin pettynyt suoritukseeni....jälleen kerran!

Mutta jo seuraavana päivänä päätin että ei muutakuin treeniä, ja ryhdikkäästi kohti uusia pettymyksiä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.11.14 - klo:19:44
Kiitos Mikko!
Mutta jos luit edellisen tarinan niin vanha parta on jo skalppeerattu ;D
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 26.11.14 - klo:20:09
Väykällä on sopivasti sana ollut aina hallussa. Tätä projektia on mukava seurata. Jos ei muuta syytä ole pitää jo perinteistä Syysmyrskyä elossa niin nyt saatiin syy :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.11.14 - klo:20:18
Lisää tuohon Tapanin kysymykseen että jos minulla olisi kykyjä niin parantaisin kaikki Tammisaaren frisbeegolfin isän Dennis Barmannin ja rajamäkeläisen Hannu "katastrofikierros" Rajalan vaivat että he pystyisivät tekemään paluun lajin pariin. Olisi kerrassaan messevää jos iki Batsit Korkalan Pekka ja Pappa Aaltonen olisivat vielä mukana. Ratamestarin päätoimittajaa A-P Korkeamäkeäkin olisi kiva nähdä. Toiveena olisi tietysti että legendat Lindbergin veljekset, Sami Loukko, Tommi Vesala, Harri Jolula, Jussi Meresmaa, Lilli Lindewall, Eppu Parkkinen, Mikko Laakso ja Timo Pursio olisivat vielä aktiivisina kilpakentillä. En ole pitkään aikaan nähnyt myöskään muitaTampereen huippujätkiä!
JNE,JNE paljon on porukkaa lopettanut, mutta vielä meitä vanhoja ja vieläkin vanhempia jääriä on mukana.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ville on 27.11.14 - klo:08:52
Väykällä on sopivasti sana ollut aina hallussa. Tätä projektia on mukava seurata. Jos ei muuta syytä ole pitää jo perinteistä Syysmyrskyä elossa niin nyt saatiin syy :)


Ja Väykkä lienee varmistanut villin kortin itselleen siihen kisaan ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.11.14 - klo:09:56
Hiton Ville!  hokasit mun juonen ;) aika epätoivoiseksi mennyt tää mun kisapaikan varmistaminen. Mutta voinko nyt luottaa siihen villiinkorttiin ja lukita tän ketjun?

Aasinsiltana tätä voidaan käyttää yhdeksi vastaukseksi Tapanille. Eli kymmenen vuotta sitten pystyi ilmoittautumaan kisaa kuin kisaan paikanpäällä. Ei ollut pelkoa etteikö mukaan mahtunut. Nykyään pitää olla nettiyhteys, nopea ja hyvät ratingit että pääsee kisaamaan, vaikka kisoja on paljon enemmän kuin ennen.
Ja koska mulla ei ole kuin se netti, niin joudun turvautumaan viekkauteen ja vääryyteen :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.11.14 - klo:11:50
VIIKKORAHA KISA MEIKUSSA

Jotta pääsisin reaaliaikaan tarinoissani niin palataan viimeviikkoon. Toivuttuani Moustache pettymyksestäni alkoi taas löytyä heittely intoa. Treenasin lähinnä lähipeliä, johon rajamäen liikuntapuisto luo oivat puitteet. Toki siellä on erinomaiset mahdollisuudet varsinkin tähän vuoden aikaan harjoitella pituusheittojakin. Kävin viikolla myöskin kaverini kanssa ensimmäistä kertaa Riihimäen Riutan radalla. Alkuun muutamat normikivat mäntyjen välissä pujottelut, sitten kaksi houkuttelevaa alamäki lennätystä. Sen jälkeen onkin pari väykän tappo ylämäki reikää, pelottavan upeita. Ennen hulppeaa alamäkeä, yksi kiva oikealle kääntyvä. Jyrkästä alamäestä kun selviää, niin varmistetaan väykän kuolema niskalaukauksella uuvuttavalla ylämäki reiällä. Jos kuitenkin on hengissä pysytty, niin ikään kuin palkinnoksi 2-5 oikein mukavaa ja helpohkoa metsäväylää. Kierros päättyikin sitten pitkää, loivaan helpotuksen tuovaan alamäki väylää. Erittäin hauska rata, haluan sinne uudestaan!

Lauantai iltana heräsi halu lähteä Meikkuun haastamaan Ville....tai edes Hartsa ja Sepi! Aamulla auton nokka kohti maalikylää ja sen legendaarista Meilahden frisbeegolf rataa. No Hartsaa ja Seppoa ei sitten näkynytkään, joten vertailu kohteeksi valitsin paikalla olleet Pohjalaisen ja Savolaisen! Mahtavia tyyppejä ja loistavia heittäjiä kaikki tyynni. Ensimmäiseen pooliini kuului kuitenkin minulle tuntemattomia heittäjiä, mutta ei se mitään mukavia kavereita tuntui olevan.

Aloiettiin väylältä 12. Epätasainen kallio höystettynä lumella ja jäällä eivät luoneet parhaita mahdollisia puitteita avausheittoon. Loivaa annukkaa hain, mutta jyrkäksihän se kääntyi. Onnistuin kuitenkin rimpuilemaan par tuloksen, joten pelikirjan ohjeita noudatettu. Kakkos väylän MANDON kaverit ohittivat helposti fore heitolla. No tottahan minäkin koitan...mandon väärältä puolelta ja uusi heitto tiiltä rystyllä pikäksi tuplabogi korttiin. Äkkiä se normiväykkä löytyi! Väylä 14: liukas kallio, nastattomat kengät tuo loistava yhdistelmä. Jalkojen asettelu johonkin, missä ehkä ei olisi niiiin liukasta, kova riuhtaisu ja kiekko matkaan. Mutta ennenkuin kiekko irtosi kädestäni, olin hieman liukastunut ja kiekko osui vatsaan (mahaan) vatsaan (mahaan) ja lensi väpättäen alas kentälle. Sillä hetkellä tajusin (taas kerran) ettei tämä ole mun juttu. Mutta kun piikkikengillä varustettu (Niko?) ystävällisesti haki vanhuksen kiekon alhaalta, niin päätin mennä tiille uudestaan bonus pisteen kera ja merkauttaa tripla bogi. Loputkin 29 väylää meni pitkälti perseelleen, mutta en silti jäänyt viimeiseksi, koska muutama pelaaja denffasi.

Tänään olen jo kokeillut kaikenlaisia putti tekniikoita, mutta taidan pysyä omillani, eli läheltä, kovaa ja ohi!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.11.14 - klo:12:28
Palaan vielä takaisin Riutan rataan.

Se ylämäkiväylä olisikohan 10 toi mulle mieleen Taru sormusten herrasta ja Hobbiti leffat. Sormukselle (korille) johtaa kivinen kapea polku. Ja molemmin puolin polkua vaanii syvä rotko örkkeineen lohikäärmeineen (kyineen). Silloin kun olin siellä heittämässä oli hämärä iltapäivä mikä sopivasti loi synkän efektin heittelyyn. Kaiken kruunasi oma hobbittimainen habitukseni, lyhyt ryppyinen ja pullukka.
Sinne haluaisin joskus kisaamaan sillä uskon että mulla kaikki edellytykset tehdä uusi rataennätys heittojen määrässä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Tapanote on 27.11.14 - klo:12:34
Sillä väylällä vois joskus toivoa että olisi eräs sormus taskussa, että voi pistää sormeen ja kadota näkyvistä. Siis esim kun heittää kuudettakin vielä siellä alarinteessä jossain siimeksessä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.11.14 - klo:15:52
Juurikin noin  ;D yhdellä ohi heitolla voi helposti pilata koko kierroksen. Siinä joutuu reidet ja pää koville kun rotkon pohjalta kiekkoaan hakee!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 27.11.14 - klo:16:04
Sitä siistimpi säkittää rotko takana haaraputti. Vahinkoja kun sattuu sillon tällön... :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.11.14 - klo:11:52
Tämän aamun hallissa suoritettuun puttiharjoitukseen otettiin mukaan jo huipputeknologia.
Koriin sidottiin luotilanka, minkä kaveri veti suoraksi n. 7 metriin mun olkapään yläpuolelle. Siinä sitten tähtäsin heitot lankaa pitkin, ja osa kiekoista lensi luoti suoraan lankaa nuollen koriin.
Kokeilu oli hauska, mutta ei todellakaan tule olemaan mikään metodi mun harjoittelussa. Sitä paitsi putti harjoittelu on ainakin mulle turhan tylsää että jaksaisin sitä ihan kauheasti tehdä.

Vaikka teknisesti olen erittäin huono puttaaja, niin ainakin minun tapauksessa homma on päästä kiinni. Joskus sitä vaan puttaa kisassa rennosti ja tuntuu että kaikki uppoo, ja sit yksi epäonnistuminen luo epävarman olon vieden terän ja uskon koko hommasta.

Harrastan myös keilausta jonkin verran sillai kai rennosti. Ja kisoissa voi mennä oikeinkin hyvin.... kaatoja ja onnistuneita paikkoja perä perään. Mutta sitten kun se eka epäonnistunut paikko yritys tulee, niin alitajuntaan hiipii mahdollisuus toisiinkin mokiin, ja kierre on valmis. Jos mun paidan alle hiipi epäonnistumisen tunne niin helpotkin paikot, ja putit menee mihin sattuu.

Edellä mainitut faktat eivät tietenkään ole kovin hyvää mainosta Ilen ja mun puttikoululle, mutta konkurssin partaallahan tässä jo muutenkin ollaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.11.14 - klo:19:11
Siirrytään tuolta Arin ketjusta tänne liittyen Maaniittu-Ihantola radan muutoksiin.
Eli nyt syksyllä olen vaihtanut kolmosen tiin eteenpäin, ja siirtänyt vastaavasti koriakin eteenpäin. Siihen tulee vielä viimeistää keväällä MANDO! Näillä toimen piteillä pyrin vähentämään ihmisiltä kiekkojen hukkaamisia sinne pitkää heinikkoon. No nyt joku voisi kysyä, että miksei kunta leikkaa sitä? Vastaus: yksityisen peltoa, kunnan koneilla ei asiaa sinne.

Nelosen tiitä siirretty eteenpäin, kori ennallaan.

Radan pisin väylä on muuttunut kokonaan. Eli ei ylitä enää kahta väylää, yhtä kävelytietä, ja syvää ojaa! Sinänsä haastava väylä, mutta hankaloitti pelaamista, ja liikkumista muilla väylillä.
11. pelataan nykyään vitos tiin läheisyydestä kummun päälle, varsin helppo par 3, mutta sen parin mnettäminen syö miestä.

Ensi keväänä muuttuu myös väylä 13, taas yksi risteytys häviää. Siitä on tulossa n. 80 metrinen oikea kätisen annukka väylä höystettynä MANDOlla ja laajalla OB pelotteella.

Että tämmöstä tällä kertaa,
kurisioottina mainittakoon että pelasin tänään Rajamäen neppailuradalla 2 *10 väylän kisan Hartsaa ja Seveä vastaan, ja nyt on pakko tajuta että aikamoinen heittolukko on allekirjoittaneella. Tuntuu siltä ettei ole enää mitään hajua miten pitäisi heittää, eikä heitoissa ole minkäänlaista kontrollia havaittavissa. Hävisin sevelle niukasti ja Hartsalle tolkuttomasti.

Mutta periksi en anna!
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 28.11.14 - klo:19:19
No sitten on toivoa. Siitä onkin aikaa kun tuolla Maaniitussa on tullut käytyä.
Pitänee joskus keksiä tekosyy poiketa.


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.11.14 - klo:10:41
Tuohon Arin mieltymykseen Buzzzeihin viitaten. Kun nyt aloitin "uudelleen" lajin niin hommasin pari Buzzzia bägiini, olen niitä tähän asti vierastanut. Ja sitten yksi päivä jostain muistin syövereistä jysähti....mullahan on jossain niitä lisää. Kissojen ja koirien kanssa suoritettujen etsintöjen jälkeen käsissäni oli 9kpl melkein heittämättömiä samanlaisia Buzzzeja. Äkkiä niitä kokeilemaan! Kiekkojen identisyydestä johtuen kuvittelin että nakkaan kaikki lekat 50 metrin päähän sievään pinoon.
Pinosta ei tullut sievä, eikä edes pinoa. Leveys suuntaan hajontaa oli n.20 metriä ja syvyyssuuntaan n.15m.
Olosuhteissa avoin maasto, pilvipoutainen ja tyyni sää. On siinä ihmettelemistä!
Heitin saman satsin 5 kertaa samalla tuloksella

Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 29.11.14 - klo:11:06
Vanhat miehet on senverran löysiä, että nuo FLX-muoviset on juuri sopivia meille.


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.11.14 - klo:11:18
Koska pidän nyt muutaman päivän heittotaukoa, saadakseni olkapään ja selän edes jonkinlaiseen kuosiin ensi sunnuntaiksi palaan historiaan.

Aikaisemmin kehuskelin osallistumisillani muutamissa legendaarisissa kisoissa.
Miksi toin esim. mainitut kisat esille, ne kerron lukijoille sitä mukaan kun ehdin.

Seppo Nieminen Classic Suomenlinna
Aloitan tästä minulle niin tärkeästä ja rakkaasta kisasta. Minua oli kokeneet pelaajat varoitelleet Suokin ainaisesta kovasta tuulesta, vesisateista, haastavista väylistä jne. Ja legenda Sami Loukko jopa suorasanaisesti vihjaisi urani alkutaipaleella ettei minun kannattaisi sinne lähteä. Sami oli kyllä varmasti oikeassa, koska ei varmasti ollut koskaan tavannut huonompaa heittäjää Munkkiniemen viikkokisoissa kuin minä. Mutta ei myöskään jääräpäisempää. Olin ollut perustamassa ensimmäistä Nurmijärveläistä frisbeegolf seuraa, ja DGC Bats olikin vireä ja touhukas seura. Ja meitä olikin Suokissa aina tusinan verran kilpailijoita, ja tietysti maalaiset meni kauppatorille ja takaisin tilataksilla. Aurinko, kirkuvat lokit, meren tuoksu ja toisiaan tervehtivät fribaajat ympäri Suomea täyttivät kauppatorin. Suokin lautta irrottautui laiturista, viimeinen vilkaisu Tuomiokirkon suuntaan, ja vilkutukset lautalta taas kerran myöhästyneelle kisan TD:lle ( Seppo itse).
Ehdin pelata Suokissa 3 tai 4 kertaa, ja yhtä sunnuntaita lukuunottamatta sää oli kuin morsian. Se sunnuntai olikin sitten täydellinen vastakohta hehkeälle morsmaikulle!

Mikä teki kisasta minulle ikimuistoisen edellämainittujen lisäksi. Ratahan oli varsin links tyyppinen, kalliolle kukkulalle! Oli vesistön ylityksiä, oli kukkulalta kukkulalle liidätyksiä ( toki minulla laakson pohjan kautta kukkulalle) ylä ja alamäki väyliä, lyhyttä ja pitkää! Kaikkea mitä kaipaan hyvältä radalta.
Erikoinen piirre oli sekin että palkinto massit jaettiin dollareina, jopa minäkin niitä sain parikertaa. Votinkin kerran Masters sarjan...rikastuin!
Kisa kierrokset venyivät suunnattoman pitkiksi, koska saarella oli totta vieköön muutakin porukkaa. Jonot venyivät joskus kaoottisiksi, mutta minulle viikonloppu oli varattu kokonaan Suomenlinnaa varten ja jos jollain radalla urani varrella on ollut ihan mukavaa jonottaa niin tuolla se sitä oli.
Seppo itse oli elementissään ylistämällä jokaiselle turistille frisbeegolfin ihanuutta, aikaahan siinä meni mutta hyvää peeärrää lajille.

Kaikilla yksityiskohdilla en teitä piinaa, mutta summasummarumina voin todeta että niitä kisoja en koskaan unohda! Rata, fiilis ja miljöö unohtumatonta classicia!

Kiitos Seppo, Sami, Juha, Veli, Måsa ja mahdolliset muutkin jotka noi kisat mahdollistivat!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 30.11.14 - klo:11:46
Sikäli mikäli väri filmi oli keksitty tuolloin  ;D, olisikohan jollain kuvatodisteita väylistä ym. muusta mukavasta? Suokin suurena ystävänä olisi kiva katsella niitä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.11.14 - klo:12:00
Eipä mullakaan ole kuin muutama haalistunut paperi kuva jossain. Ei siihen aikaan kauheesti räpsitty kuvia. Mutta toivottavasti joku olisi kuvannut ja huomaa viestisi. Mennään ens kesänä tai milloin vaan niin voin näyttää väylät
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 30.11.14 - klo:18:24
http://youtu.be/vkMbpN1WbG8

Tossa ois jotain.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.11.14 - klo:20:10
Loistavaa Jaani, kiitos! tosin en vielä saanut videoo näkymään. Mutta eiköhän se siitä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 30.11.14 - klo:21:04
Loistavaa Jaani, kiitos! tosin en vielä saanut videoo näkymään. Mutta eiköhän se siitä!

Siinä on jännästi kuvattu tiiltä avaukset ja sitten leikattu mukamas korille, toiseen kuvakulmaan. Todellisuudessa siinä on väylän 16 tii ja 15 kori. Kuvissa ainakin Hämis, Jussi Lindberg, Veli Berglund, Christian Sandström, Markus Lindewald, Timo Pursio, Sami Loukko ja Jussi Meresmaa. Lopussa myös Holle Holopainen ja Seppo Nieminen. Mahdollisesti Jukka Aaltonenkin. Sekä spotteri, joka väistää turistilaumaa kohti lentävää kiekkoa.

Lähinnä siis väylää 15, joka olikin hieno liidätys.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.12.14 - klo:11:40
Tehdäänpäs väliloikka tuolta Arin ansiokkaasta ketjusta.
On todella suuri ilo ja kunnia tulla noteeratuksi Janne Räsäsen puolelta. Olen aina A: ihaillut B: ihmetellyt Jannen kykyä diagnisoida pelaajien tekniikkaa ja terveyttä. Ihan oikeasti en ymmärrä, kuinka hän jaksaa kirjoittaakin niin pitkiä analyyseja. Ja ajattelen sitä pelkästään positiivisesti!

Olet(tte) varmasti oikeassa siinä vahvuuksilla pelaamisesta. Mutta kuten jo olen kertonutkin, niin niitä ei allekirjoittaneella yksinkertaisesti ole. Rehellisesti sanottuna jos pidän vertauskuvana grandmaster luokkaa. niin olen draivin pituuden suhteen varmaankin siinä keskitason luokkaa. Draivin kontrollin osalta varmasti luokkani huonoin.
Lähestymisissä lienen alempaa keskitasoa, ja putissa kuulun niihin häntäpään suorittajiin.
Heitän rystyltä, koska fore heittoni ei ole edes auttava,ja olkapää ei kestä juuri minkäänlaista upsia. Joten olen hyvin yksipuolinen heittäjä. Hyzerissä olen mielestäni aika hyvä ( no niin löytyihän se vahvuus! mutta pelkällä hyssellä ei pitkälle potki), annukka on alkanut sujumaan kohtuullisesti.
En kuitenkaan pidä edellämainittuja niiiin tärkeinä heikkouksina, koska aina silloin tällöin joku väylä menee ihan loistavasti, eli kyllä jossain piilossa jotain on.
Sen sijaan mun pelaaminen on suoraan sanottuna perseestä! Kokonaisuudessaan yhdellä kierroksella tulee niin paljon sellaisia epäonnistumisia, ettei niihin pysty kukaan., puhumattakaan koko kisassa. Mutta laitan sen jonkin verran vähäisen kilpailemisen piikkiin. Esim. jatkuvat ns. sankariheitot pilaavat aina kierrokseni, en jostain syystä pysty hillitsemään itseäni kun sen sankariteon paikka tulee vaikka kuinka pelikirjassa lukee että tänään väyrysen akan poika pelaa fiksusti. Ja yksi juttu on tietysti se kontrolli...jos on joku puuportti niin ikinä en siitä selviä. Tuohon asiaan Janne jo jossain ketjussa puuttuikin, ja sekin teksti oli ASIAA! kiitos!

En tiedä miten olet tietoinen krempoistani? Takareidet, varsinkin futiksessa hajonnut oikea reisi huutaa hoosiannaa jo 200 metrin kävelyn jälkeen. Alaselässähän mulla on ongelmia alimman lannenikaman vioittumisen takia, sekin rukoilee armoa aina kun lähden kiekkoa viskomaan. Olkapään kipu repii hermoja! Ja olenhan kropaltakin Jaanin ja Essin ihannoima matalajalkainen pullukka( Lallyn malli) onnettomalla liikkuvuudella varustettuna. Rakas vaimoni joutuu koko aika olemaan valmiustilassa että joutuu sitomaan nauhat mun kenkiin, kun en enää itse niihin ylety.

Ja koska olen ollut itsekin joskus alle 100 kiloinen niin tiedostan toki ettei olemukseni ja fysiikkani tällä hetkellä ole sitä parasta A-luokkaa edes frisbeegolfiin. Mutta kuitenkin en usko että sen takia heitän huonosti.

Kiitos Janne kannustuksesta, ja myötätunnosta! Jatka vaan kirjoittelua koska uskon että olet monia auttanut resepteilläsi.
Ja minä en ihan heti luovuta, joten uskon vielä huomiseen ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.12.14 - klo:19:21
MIDSUMMER DISCGOLF FESTIVAL  Epilä Tampere

Jussi Meresmaan taustajoukkoineen järjestämä keskikesän festivaali on minulle jäänyt mieleen aikansa ensimmäisenä viimosen päälle järjestettynä kisana.ensimmäinen kisa on ollut luullakseni 1998, mutta itse olin ekan kerran mukana 1999 tai 2000.
Jussilla oli jo siihen aikaan nuorena miehenä selkeä käsitys viedä frisbeegolf kisat uudelle tasolle.
Järjestäjät olivat saaneet sponsorit liikkeelle, ja sitä kautta uskoisin että palkinto rahatkin olivat luokkaa kovemmat kuin muissa kisoissa. Se ei nyt kuitenkaan ollut se tärkein pointti, mutta varmasti veti silloiset huiput mukaan kisaan.  Kisoissa oli kaikenlaista telttaa ja Red Bull tyttöä, oli loistoautoja näytillä jne luomassa ison tapahtuman tuntua.
Mielestäni kuitenkin parasta oli huikean hieno Epilän rata lyhyeksi leikattuine ruohoineen, ja haastavine väylineen. Siellä kilpaillessa tunsi harrastavansa jotain hienoa.
Minä yövyin aina radan läheisyydessä Hotelli Haapalinnassa, edullisessa hikisessä majoitustilassa. Siellä sitten pelaajat saunoivat iltasella, ennenkuin hävisivät kuka minnekin Tampereen yöelämään.
Kaikki lajissa mukana olevat tietävät missä sfääreissä nykyään mennään Jussin kisoissa, mutta Midsummerista kaikki lähti (luulisin niin), ja nostalgista olisi jos Epilä toimisi vielä joskus uudestaan Midsummer kisan päänäyttämönä.

Kiitos Jussi, Kaitsu, Hece, Nosturi,  Finlandi ja kumppanit ikimuistoisista kisoista!
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 01.12.14 - klo:20:06
Otapa uusi analyysi ihan rauhassa. Siellähän oli jo paljon positiivista.
Ei tässä monikaan pysty sanomaan, että jokin oma alue olisi oikeasti hyvä tai edes vahvuus jos pelataan kovien poikain kanssa.
Itsensä kanssahan tässä pelataan ja siihen vertailuun sopii mainiosti tuo rating. Eihän se täydellinen järjestelmä ole, mutta parempaakaan en keksi tähän hätään.

Katsotaan miten tuo peli sujuu golfkentällä ensi viikonloppuna... Molempien nimet näyttäisi olevan listalla. :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.12.14 - klo:20:07
Wasa Open (poreallas kisat)

Mun ensimmäiset suuret kisat olivat Vaasassa SM osakilpailuissa, kisat oli nimetty Wasa Openiksi. Kyseistä kisaa oli pelattu jo 1990 luvun alkupuolelta asti, että ihan uudesta formaatista ei ollut kyse.1999 tai 2000 oli siis minun aloitus kausi SM- sarjassa. Silloin kisa pelattiin kahdella radalla Arboretum puistossa ja Hietasaaressa. Väylät olivat pääsääntöisesti varsin lyhyitä, mutta ainakin minun tasoiselle pelaajalle tarpeeksi, jopa liiankin haastavia. Pelasin silloin avoimissa, ja olin muistaakseni toiseksi viimeinen jättäen taakseni niukasti toisen aloittelevan janttarin eli Kaajakarin Rikun Oulusta. Mutta jo vuosia sitten Riku on mennyt edelle valovuosien päähän.
Seuraavina vuosina olimmekin jo sitten seuran kanssa liikkeellä, ja majoituimme aina samaan hotelliin minkä nimeä en muista. Mutta sieltä varattiin aina yksityis käyttöön Bats sauna, uima- allas ja iso pore- allas. Siitä lisänimi kisalle.
Kisat pidettiinkin sitten siellä vanhassa kaupungissa, linnanraunioilla, ja kahdessa puistossa. Jukka Vieri, A-P Korkeamäki, Veli Berglund, Anne Valsi ja kump. olivat rakentaneet joka kerta aivan loistavan radan. Oi niitä lammen ylityksiä...kaikki kiekot eivät selvinneet yli asti!
Vaasan pojilla ja tytöllä oli mahtavan rento, mutta tasokas tapa järjestää kisat. Ja niitä aina kaiholla esim. Jukka "Pappa" Aaltosen kanssa muistellaan.

Kiitos! Jukka, A-P, Veli, Anne jne niistä hienoista muistoista.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.14 - klo:11:30
Juu otetaan rauhallisesti, ja tehdään sunnuntain kisan jälkeen uudet analyyssit :) tosin sunnuntai iltana näytin kotona piipahtaneelle vanhemmalle tyttärelleni kuinka isi nykyään kuntouttaa selkäänsä sillä seurauksella että nyt ei edes kävely suju normisti. Uskon kuitenkin että sunnuntaina kiekko lentää taas komiasti!

NURMIJÄRVI DISCGOLF EXPERIENCE

2000 luvun alussa Nurmijärven golfkeskuksessa pelattiin useampikin otsikon mukaan nimetty kisa. Radalla pelattiin myös SM osakilpailu tai kaksi, en jostain syystä saa muista oliko noissa joku muu nimi. Ja viimeiseksi ennen menneen kesän kutsukilpailua jäi Monsteri kisa, ylipitkillä väylillä heitetty käsien puudutus kekkerit.
Monsteria lukuunottamatta käytän kisoista yleisesti nimitystä NDGE. Olen siinä luulossa että kisat olivat ensimmäiset Suomessa mitkä pelattiin golfkentällä (nykyäänhän se on jo melkein jokapäiväistä). Ja he jotka eivät päässeet tutustumaan Rajamäen liikuntapuistossa pidetyissä Karvalakki kisoissa tekonurmi heittoalustoihin, niin golfkentälle kuskattuihin pääsivät. Luulisin että näissä tapahtumissa ne olivat ensimmäistä kertaa käytössä.
Nykyäänhän niitä on joka puolella.
Nurmigolfissa taidettiin rikkoa myös ensimmäisen kerran 100 kilpailijan raja, tai ainakin tehtiin uuden osallistuja ennätykset siihen maailman aikaan.

Noin yleisesti ottaen kisoista jäi hyvät muistot vaikka TD oli sekaisin kuin seinäkello, väylät olivat liian pitkiä ja palkinnot paskoja! Mutta toisaalta rata oli kuitenkin keskimääräisesti hienompi ja ainakin poikkeava muista. Klubilta sai maittavaa ruokaa ja saunat olivat kuumina. Voisin jopa väittää että sen ajan luxusta oli tarjolla. Nykyäänhän viikkokisatkin ovat hienompia, kun SM-kisat 2000 luvun alkupuolella.

Kisat pidettiin aina joko myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä, joten luonto ei koskaan ollut parhaimmillaan. Ja ainakin kerran ison lammen tulviminen aiheutti lieviä ongelmia. Uskon kuitenkin että NDGE jäi kuitenkin jollain asteella Suomen frisbeegolfin historiaan.

Kiitos teille jotka olitte kisoissa mukana!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.14 - klo:11:36
Ja edelliseen lisätäkseni kukapa paikalla olijoista unohtaisi esim. Teemu Hartoulasin tai Mikko Laakson holareita. Puhumattakaan Jesse Heinosen yyber epäinhimillisen upeeta, mahtavaa lammen ylitys lähäriä....oli pitkä ja tarkka.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.14 - klo:11:55
Vielä kiitos Jaanille Suomenlinna videosta.
Siinä pätkä lajin lähihistoriasta. Uskomatonta että se on vain reilun 10 vuoden takaa, ja näyttää niin vanhalta. Junnut ovat oikeasti pikkupoikia, ja me muut tuuhea hiuksisia ja hoikkia miehiä.
Ja videostakin näkyy...SININEN ON TAIVAS, KIEKKOJA HEIJASTAEN!

Käykää  hyvät ihmiset katsomassa mitä fribaaminen oli ennen älypuhelimia ja kisakoneita!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.14 - klo:20:09
Tämän päivän puhelin palaverin tuloksena näyttäisi siltä että Nurmijärvi discgolf Experience is back!
NDGE 2015
25.4. 2015
Kilpailusta tiedotetaan Suomen frisbeegolfliiton foorumilla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 02.12.14 - klo:20:32
Tämän päivän puhelin palaverin tuloksena näyttäisi siltä että Nurmijärvi discgolf Experience is back!
NDGE 2015
25.4. 2015
Kilpailusta tiedotetaan Suomen frisbeegolfliiton foorumilla.

Minä olen mukana!

Tuli tuosta Seppo-videosta ja sen spotterikauhusta mieleeni, että nykyään tulee aika harvoin spotattua kisoissa tai edes kierroksella.

Aikanaan kisoissa oli todella yleistä, että ryhmän viimeisenä heittovuorossa ollut meni spottamaan, koska eihän kisoissa ollut spottereita. Hullua! Spottaaminen oli vastuullinen homma.

a) Piti tietenkin katsoa, mihin kiekot putoavat.

b) Koska useat radat olivat jossain puistossa tai muuten ruuhkaisilla alueilla, piti ennen kaikkea katsoa, ettei mutkan takaa tuli tyyppejä tai ettei pyöräteillä liiku ihmisiä.

c) Ja niin tyhmältä kuin se kuulostaa, niin monessa kisassa ja etenkin hupirundeilla oli aivan tavanomaista mennä spottamaan, eli tarvittaessa heittäytymään kiekon eteen, ettei se osu auringonottajiin tai picnic-seuruesiiin. Tätä oli Suomenlinnan Seppo-kisoissa paljonkin luvassa, eikä jossain Munkkiniemen viikkokisoissa sadepäiviä lukuunottamatta selvinnyt ilman spottaus hommia, eli blokkaus hommia varmaan kierrostakaan.

Silloin kukaan ei tiennyt lajista eikä varmasti olisi makoiluhetkeään lopettanut leluja heittelevien hörhöjen vuoksi, joten ei muuta kuin ukkelia eteen seisomaan ja toivomaan parasta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.14 - klo:20:44
Sittenhän meitä on kaksi  :)
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 03.12.14 - klo:08:27
Olen mukana jos vain olen maassa. Hienoa ja legendaarista.


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.12.14 - klo:10:19
Huh! Kisa alkaa täyttymään vaikka ilmoittuminen ole vielä alkanutkaan
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 03.12.14 - klo:11:27
Hienoa! Toissa sunnuntaina Meikun viikkokisoissa näistä vähän Väykältä tivailinkin... Mukana!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.12.14 - klo:11:34
Palataan tässä nyt vielä tuohon kevään kisaan noin niinkuin menttaali puolelta.
Tuossa aiemmin syksyllä juttelin Nurmigolf toimari Esan kanssa fribagolfin kehittämisen kannalta täälläpäin maailmaa. Pientä kisahommaakin viriteltiin, lahinnä ensi kesäksi suunniteltiin jonkinlaista kuukausikisa sydeemiä. Samalla kuitenkin alettiin kehittelemään ensi syksyksi isompaa kisaa, siitä sitten lisää joskus myöhemmin (ehkä keväällä). No myöhemmin alettiinkin jo intoilemaan jonkinlaisesta kevät kisasta, ennen golfkauden alkua.
No eilen sitten tosiaan soitin Esalle että mikä päivä, mikä kuukausi. Pähkäiltiin jonnin aikaa ja päädyttiin ilmoitettuun päivämäärään.

Ennen joulua varmaan menen esittämään jonkinlaista kisakonseptia. Ja siitä projekti lähtee käyntiin.

Silloin pikkusällinä kun asuin stadissa, niin oli kauhian suosittua neppis skabat. Ja vaikka se kisaaminen olikin makeeta, niin vielä makeempaa oli autojen modaaminen, ja itse radan suunnittelu ja rakentaminen.
Ja sama se on experiencessäkin, vaikka radan rakentaminen sinne vie aikaa, ja siinä valutetaan hikeä, verta ja kyyneleitä niin on se jotenkin niin palkitsevaa. Ja sen radan suunnitteluhan alkoi jo maanantaina kun kiertelin alueella tutkien maastoa sillä silmällä.

Huikeita väyliä tiedossa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.12.14 - klo:11:45
Juu nyt muistankin juttu tuokiotamme.
Ja koska olet Frisbeegolf - golf yhteistyötä omalta osaltasi jo edistänyt, niin TERVETULOA! Experienceen, olet listalla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.12.14 - klo:14:07
Olin tänään Hynösen Hartsan puttikoulussa joten sunnuntaina räjähtää!tosin vielä en pysty muuten heittämään mutta sunnuntaihin on vielä aikaa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.12.14 - klo:10:41
Ndge 2015 kisaan jo tukku ilmoittautuneita vaikka kukaan...korostan kukaan ei vielä edes tiedä radasta (no visio on mun korvien välissä), osallistumismaksuista ja muista fasilitiiteista.

Tuli tuossa mieleen lukiessani noita muita ketjuja, että monet julkituovat mielipiteensä eri kiekoista. Minun ei pitänyt sitä harrastaa vaikka hyvin mielelläni yritän onkia vinkkejä muilta.
Ikäänkuin vahingossa taisin jossakin kisaraportissa nimeltä mainita kaksi kiekkoa.
Näin jälkikäteen voin todeta että niillä mainitut epäonnistuneet heitot eivät todellakaan johtuneet kyseisistä erittäin hyvistä kiekoista.

Koska en kykene vielä täyspainoisiin heittoihin, niin tein eilen pienimuotoista siistimistä Maaniittu-Ihantola radalla, ja tänään pieniä valmistelu askareita kevään kisaa varten...etten ihan turhaan ole olemassa ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.12.14 - klo:11:41
STAMINA

Talin Tallaajien järjestämä...olikohan EPPU Parkkisen kehittämä, ( en tiedä...ehkä vähän väärä luulo) Stamina oli uudenlainen tapa käyttää päivä elämästä.
Onnekkaana pääsin osallistumaan pariin ekaan bussilla ympäri stadia, muovia nakellen sightseeingiin! Sen jälkeenhän en ole edes tajunnut ilmoittautua ajoissa.

Kaverin kukon laulun aikaan ( tosin niille on sen verran meiltä matkaa, etten siihen huutoon herännyt) ylös, ja autolla Talin huipulle. Sieltä sitten enemmän tai vähemmän silmistään unihiekkaa kaivaneet kiekkopösilöt kuskattiin onnikalla pitkin kaunista pääkaupunkiamme.
Enää en edes muista missä pelattiin, muuta kuin että Kaivarilta aloitettiin ja huipulle lopetettiin ( mutta mun osalta ei ainakaan huipulla). Jänikset kuskasivat chingejä pitkin puistoja, ja toinen toistaan hienompia ratoja päästiin heittämään.
Jotenkin jäi parhaiten mieleeni kaivari, ja Aino Ackten puistossa, Tullisaaressa pelattu rata. Jälkimmäisestä muistuu kirkkaimmin väylä missä kori sijaitsi tuhat metriä syvän tumma vetisen lammen rannalla. Sen lammen pohjassa on varmasti hienoja tummuneita aarteita.
Kisassa oli aina mukavaa jengiä, mutta yksi on juurtunut mustaksi varjoksi ylleni. Siellä tutustuin Itävaltalais-Suomalaiseen Mastodonttiin Antero Erhiöön.
Kilpailussa alkanut suunsoitto/ naljailu jatkui useamman vuoden eteenkin päin useissa tapahtumissa, ja se muodostuikin itse heittelyä tärkeämmäksi asiaksi. Se taisi huipentua Talin huipulla julkisesti haastettuun kaksintaisteluun. Koleasta ja sateisesta syyssäästä huolimatta paikalle ilmestyi jopa uteliasta yleisöä, ehkä siinä toivossa että ainakin toisen saneluluukku loksahtaa kiinni ikiajoiksi.
Lopputulosta en muista, mutta kivaa oli. Jättiläisen kanssa olen varmaankin parhaat naurut saannut tämän lajin parissa. Terveiset vaan Antero Valtavalle!

Maailman kovin naljailu pooli olisikin A.Erhiö, J.Väyrynen, S.Nieminen ja H.Holopainen, eikä varmasti olisi kierroksella tylsää!

Vähän karkasi sivuraiteille, mutta kaikki tyynni Stamina on eräänlainen uranuurtaja rennomman kisailun saralla.

Kiitos järjestävälle taholle..pitäkää Stamina pystyssä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.12.14 - klo:18:10
Tänään alkaa massiivinen valmistautuminen Ruukki golf kisaan!
Siihen kuuluu tämän illan ampumahiihdon seuraaminen syvältä sohvan pohjalta.
Huomenna stadissa kaupoissa roikkuminen, vaimo vie minä vikisen. Ja menttaali valmentaja Arin esimerkkiä hyödyntäen illalla rentoutta hakien stand up komiikan avulla ( Sami Hedberg). Lauantaina tyttäreni tanssiesityksestä nauttien Gloriassa, ja ilta meneekin sitten itsenäisyys kynttilää tuijottaessa.
Valmistautumiseen ei kuulu yhtään heittoa, johtuen selkäkivuista, ajan puutteesta ja siitä että kun lainasin toista autoani tyttärelleni niin siellä meni takakontissa kaikki kiekkoni. Enkä saa niitä kun vasta lauantai iltana.

Kisaan en osaa lähteä pelkästään nauttimaan, koska en omista heitoista kovin usein nauti. Eli pieni tavoite pitää olla, ja tällä kertaa se on että en jää viimeiseksi. Ja viime aikaisiin suorituksiini peilaten se on kovaakin kovempi tavoite :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 04.12.14 - klo:18:14
Tietenkin on hyvä tavoitella toiseksi viimeistä sijaa. Vastustajia tosin kun ei saa valita niin saattaisi olla mentaalisesti helpompaa yrittää voittaa itsensä jollakin mittarilla.
Itse yritän pelata viikonloppuna neljä kierrosta heittäen mahdollisimman vähän tyhmiä heittoja. Tämä riittää usein siihen ettei jää viimeiseksi tai edes toiseksi viimeiseksi. Huonoja heittoja tulee aina ja niitä yritän vältellä pitämällä kädet kuivana ja lämpinänä samalla keskittyen jokaiseen heittoon kuin se olisi ainoa.

Eli mitäs jos vain voitat sunnuntaina itsesi :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.12.14 - klo:18:20
no se on helppo nakki!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 04.12.14 - klo:18:47
Kannattaa ehkä suhtautua meikäläisen mietiskelyihin niiden ansaitsemalla arvolla. Tämän kummempaa pelaajaa ei ole tullut vaikka on välillä pohdiskellut kovastikin tätä mentaalipuolen puolta.
Katu-uskottavuuttahan saa suorittamalla. Jos Meresmaan Jussi sanoo, että heitä kupille niin uskoohan sitä kuka vaan :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.12.14 - klo:07:57
Ruukki golfin parkkipaikka klo.7.45
Vettä tihuttaa ja on pilkkopimeää. Autoja valuu tasaiseen tahtiin samaan pimeyteen!
Kohta se alkaa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.12.14 - klo:12:07
Eka kierros takana. Hieno sää, upea rata!
Omalta osalta voin sanoa että jumbo sijasta taistellaan, mutta kivaa on.
Katsotaan mikä fiilis toisen kierroksen jälkeen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.12.14 - klo:09:05
"se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen" joten aloitetaan alusta!
Sunnuntai aamuna heti kuuden jälkeen hyppäsin koteloon. Deep purplen CD formaatti Made in Japan live äänentoistolaitteen nieluun, ja tuulilasi kohti Ruukki golfia. Säkki pimeällä Hanko tiellä sitä tunsi olevansa ihan yksin tässä maailmassa, vaikka sarvipäisillä olioilla höystetyt kolmiot tien vieressä muistutti muistakin elollisista.
Matka meni mukavasti, mutta oli kuitenkin sen verran pitkä että Purplen kitaran ja urkujen vuoropuhelu ehti vaihtua Fishin tarinoihin. Olin golfkentän parkkipaikalla ensimmäisenä, mutta pian alkoi kuulumaan tasaiseen tahtiin iloinen rapina kumien sinfonia. Asfaltoitu paikoitusalue oli aivan jäässä, ja heti kuulinkin Hartsalta, Jonsulta, Jukalta ja kumppaneilta kauhutarinoita pikkutien hengenvaarallisesta liukkaudesta, ja tien vieressä väijyvistä bambeista! Ihan kiva, mä painoin ilman huolen häivää kitkoilla silmät kiinni.

Asiaan! Valon häätäessä mustan majan majoille alkoi paikan kauneus hahmottua verkkokalvolle. Kyllä kannatti nähdä tämäkin päivä! Innostuksen hyöky oli niin suuri, että aloin määrätietoisen lämmittelyn ilman kiekkoja saadakseni jalkani, selkäni ja käteni sen verran notkeiksi että pystyisin nauttimaan Ruukkigolfin frisbee päivästä.
Tällä kertaa kävi tuuri, pääsin aloittamaan ykkös väylältä itse TD:n, Kurvisen Hannun ja Lehtisen Raulin kanssa. Tasooni nähden siis kovia heittäjiä ja muutenkin mukavaa peliseuraa. Aloitin kisan ihan mukavasti, toki hieman hajuttomasti ja mauttomasti. Ellen ihan väärin muista niin 7 ensimmäiseen ruutuun merkattiin kolmonen. Siinä jyrkässä ylämäki reiässä sitten napsahti ekan kerran, olin puttaamassa n. kasista kolmosta korttiin menttaliteetilla. Yläpantaan kopsahti siitä alas pystyyn, ja pyörien mulle kieltä näyttäen alas koritasanteelta. Seuraavakaan ei onnistunut joten vitosta korttiin.
Siirryimme väylälle 9. VAU! Jyrkähkö, pitkähkö alamäki ja kori vielä kutkuttavasti tasanteella jyrkän rinteen vaaniessa tasanteen oikealla puolella ja väylän visuaalisuuden kruunasi taustalla jäinen järvi. Olin haltioissani luonnon kauneudesta että heitin kuin pullopersesika vasemmalle metsään, ja heräsin! Tämähän ei olekaan mitään maisema bongailua, vaan armotonta kisailua. Sieltä puiden kainalosta sitten sinne rotkoon, mutta ei niin pahaan paikkaan kun pelkäsin, ja pääsinkin sieltä sitten yhdellä heitolla mukille ja neppari tulokseksi. Seuraavat 6 väylää menikin taas kolmosilla ( ehkä, en muista). Kunnes saavuttiin väylälle 16 (lyhyt versio) ja taas pooli haukkoi henkeä! Voiko ihanampaa väylää olla....voi, toinen kierros sen näytti.
Tällä kertaa avaukseni oli miltein täydellinen, puttasin n. kympistä kakkosta, epäonnistuen mutta kolmonen kuitenkin. Seuraava olikin pikkunäppärä .Kori oli nätissä paikassa metsän kainalokuopassa sinne jostain syystä tehdyllä tasanteella. Avakseni onnistui liki täydellisesti, ja kierroksen ensimmäinen pirkkoni oli siinä. Yksi väylä enää. Mando, tiukka puuportti juuri sellainen ihanne väylä minun makuuni. Onnistuinkin heittämään mandon oikealta puolelta, ja kiekko osui vasta toiseen puuhun mistä se kimposi takaisin päin.
Toinen heitto vahvalla forella muutama metri eteen päin koivun kylkeen, löytyihän se tosi väykkä sieltä! Kolmas heitto surkea hyzer vastakkaiseen metsään, josta yllättäen pääsin kuitenkin korille, ja vitos putti sisään.
Kivalle kierrokselle tuttu päätös!
Mutta eikun syömään...ja jatkankin tarinaa kotvan kuluttua!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.12.14 - klo:10:10
Ensimmäinen rundi siis takana. Täydellisellä radalla, ja varsinkin tähän vuoden aikaan optimaalisissa olosuhteissa heitin tuloksen 58. Sehän ei ole mikään hyvä tulos, mutta tulos kuitenkin. Vaikka minua piinaakin valtava heittokammo, niin nautin pelaamisesta kuitenkin, ja puttipeliini oli tosi tyytyväinen.

Toinen kierros alkoi osaltani väylältä 13. Heikko avaus, surkea lähestyminen johti heti neppariin, HYI! Kävi jo mielessä että tästäkö se taaaaas alkaa. Seuraava kuitenkin helppo 3, ja se kiva lyhyt ylämäki tehtävä pirkkoon.
Ja sitten se hieno väylä 16. Nyt sitä oli pidennetty roimasti, ja samalla muutettu yhdeksi upeimmista koskaan pelaamistani väylistä. Nelosesta haaveilin, ja pooli kaveritkin oli sitä mieltä että neloseen voisi jokainen olla tyytyväinen mutta siihenkin pitää tehdä töitä. No minun työni vaikeutui heti avauksen jälkeen, minkä kajautin siihen mutkassa seisoneeseen yksinäiseen koivuun kiekkoni. Lätty putosi lättynä puun viereen eli siitä sitten eteenpäin. Onnistuin hyvin seuraavalla, mutta lähäri epäonnistui karkeasti joten vitonen siitä sitten tuli. Vähän harmitti kun töppäsin sen avarin, kun kerrankin olisi ollut mahdollisuuksia minullakin liidättää. Mutta tuleva Australia openin voittaja Kulmalan poika otti kuitenkin kolmosen, ja se olikin hienoa katsottavaa!

Loppu kierros menikin sitten aika tasapaksusti, aika aktiivisesti otin niitä kolmosia. Poikkeamina ykköseltä pirkkoa pukkas, ja ainakin seiskalta ja kasilta nepparit.
Kierroksen ja oikeastaan päivän kruunasi näin " Ihmeellinen luonto" ihmisenä järven rannalla matalalla kaarrellut valkopyrstöinen merikotka, minkä kiljumista oltiin jo aiemmin Vierin Jukan kanssa kuunnelleet. Poolissani pelannut paikallinen luonto opas Hannu Kurvinen kertoikin että merikotkat ovat paikallisia kottaraisia,asukkaisiin kuuluvat myös niin ilvekset kuin sudetkin.
Menneenä kesänä ajoin tuhansia kilometrejä kun olin kuvaamassa merikotkia Jäämeren rannalla, ja nyt niitä pyörii tässä lähiseudulla ilkkumassa mun ponnettomia draiveja.

Summa summarum!
Ari väitti väykän voittaneen itsensä...58 ja 57  eli voitin toisella ekan. Heitin siis tasaisesti enkä yhtään vitosta huonompaa.
Avaukset olivat erittäin jäykkiä, väkinäisiä ja ennalta arvaamattomia. Radan profiili antoi kuitenkin paljon anteeksi, Nummelanharjulla vastaavat avaukset olisivat johtaneet katastrofiin.
Lähestymiset olivat luokkaa fifty- sixsty, onnistumisprosentit tuota jälkimmäistä luokkaa.
Puttiin olin tosi tyytyväinen. Olen ajatellut sen niin että jos onnistun pääsääntöisesti puteissani tuohon kuuteen metriin asti niin silloin olen tyytyväinen. Ja Ruukissa onnistuin kyllä aika lähelle sataprosenttisesti siinä. Toki täysin pläkä sää auttoi paljon, mutta kuitenkin.
Rata oli ihan huippua, toki siitä olisi helposti saanut haastavammankin, mutta Rami ja Toni olivat fiksusti suunnitelleet radan aikataulua silmällä pitäen. Tuolla lay outilla peli eteni ripeästi valoisaan aikaan. Pojathan ovat neroja!
Hienosta työstään he ansaitsevat VILLIT KORTIT kevään Nurmijärvi discgolf experience kisaan.
Olin havaitsevani kisassa sellaista vanhan ajan hyvää fiilistä, vai johtuiko se vaan siitä että itse nautin pelaamisesta niin paljon.
Ja olihan se aikasta hienoa että itse Karvalakki Kuningas Jukka Vieri oli paikan päällä kisailemassa. Vielä kun toinen Karvalakki aatelinen Juha Nieminen olisi ollut mukana niin paketti olisi ollut täydellinen.

KIITOS!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 08.12.14 - klo:10:52
Se on aina hieno nähdä kun setä kulkee hymy huulilla. Pelaaminen on selkeästi kivaa, joten onko millään muulla mitään väliä?
Karvikseenkin oli ilmestynyt avoimen luokan Suomen mestareita, USDGC:ssä pärjänneitä joten eiköhän me muut oltu enemmän nauttimassa heittelystä ja ulkoilusta.
Kelit oli eilen kohdillaan, joten mikäs sen hienompaa.

Onnistumisiakin näköjään tuli, joten siitähän on hyvä jatkaa :)

Kevättä odotellessa.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.12.14 - klo:11:47
Juu näin se on!
Jotenkin musta tuntuu, että olen antanut näissä jaaritteluissani sen kuvan että olen jotenkin aina naama naulapussina pelaava tosikko jörö.
Ja sen myötä jokainen saattaa uskoa että joku päivä toteutan haaveeni tehdä Pelle Miljoonaa lainatakseni " Pyhän gagnesin rannassa istuskelen,  mietin elämääni ja sitä kuka lienen, jospa jättäisin kaiken ja lähtisin vaeltavien saddhujen matkaan" Se on kyllä yksi mission, mutta vielä en sitä toteuta, perhe vie voiton haahuiluista!

Sen mielikuvan voin tässä tyrmätä. 15 vuoden aikana olen pelannut kolme kierrosta ns. kyr.. otsassa, ja vain kerran keskeyttänyt. Sekin kaduttaa ja hävettää, Jonekin teki parhaansa etten keskeyttäisi vaikka varmasti ymmärsi yskän.
Siis tykkään pelata ( en muuten sitä tekisi) ja suurimmaksi osaksi nautin siitä. Ainut homma mikä on alkanut vähän jurppimaan, että tuntuu etten kehity millään tavalla. Toivottavasti eilinen väläytti ainakin henkisesti pientä valon häivää tunnelin päässä.

Ruukista sen verran vielä että hyvin pojat olivat suunnitelleet radan myös golfmaiseksi. Suomessa on toinen toistaan hienompia metsäratoja, mutta silloin kun päästään golfkentälle niin on hyvä että sitten pelataan vähän avoimempaa lay outtia. Monestihan korkeuserot, vesistöt ja punkkerit tekevät sen haasteen golfkentillä. Ja sitä se tulee olemaan myös NDGE 15 kisassa, tukkoisia metsäväyliä on turha odottaa.

Arvoa pitää antaa myös eilisen kisan järjestäjille siitä työn määrästä mitä he tekivät. Kun me muut jo ajeltiin kotiin mieli musiikin tahtiin, niin kundit roudas koreja pitkin Tiivi Taavi kumpuja. Siinä mielessä kiinteällä radalla kisojen järjestely on aika paljon iisimpää touhua. Ei sillä etteikö niissäkin tekemistä ole!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gummi on 08.12.14 - klo:12:07
Ja sitten se hieno väylä 16. Nyt sitä oli pidennetty roimasti, ja samalla muutettu yhdeksi upeimmista koskaan pelaamistani väylistä. Nelosesta haaveilin, ja pooli kaveritkin oli sitä mieltä että neloseen voisi jokainen olla tyytyväinen mutta siihenkin pitää tehdä töitä. No minun työni vaikeutui heti avauksen jälkeen, minkä kajautin siihen mutkassa seisoneeseen yksinäiseen koivuun kiekkoni. Lätty putosi lättynä puun viereen eli siitä sitten eteenpäin. Onnistuin hyvin seuraavalla, mutta lähäri epäonnistui karkeasti joten vitonen siitä sitten tuli. Vähän harmitti kun töppäsin sen avarin, kun kerrankin olisi ollut mahdollisuuksia minullakin liidättää. Mutta tuleva Australia openin voittaja Kulmalan poika otti kuitenkin kolmosen, ja se olikin hienoa katsottavaa!

No johan potkas. Nyt tais rima nousta vähän turhan korkealle mutta olihan se hienoa kun kerrankin kaksi ns täydellistä heittoa peräkkäin ja vielä putti sisään. Kiitoksia seurasta - harmi etten eilen vielä osannut yhdistää naamaa näihin kirjoituksiin mutta mahtavaa kirjoittelua sulla. Ja oli kyllä niin hienosti kerrottu tuosta Ruukkigolffista ettei siihen juuri lisättävää ole. Todella mahtava kisa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.12.14 - klo:14:23
Rönsyily jatkukoon!
Tuosta Arin edellisestä set hymyilee kommentista ja Ruukkiin saapuneista Suomen mestareista tuli muistoja mieleen lähihistoriasta, missä tehtiin tärkeähkö päänavaus johonkin., jos näin uskallan väittää.

Muistaakseni vuonna 2001 kevät talvena, en nyt muista oliko tammi, helmi vai maaliskuu. Pakkasta riitti ja oli LUNTA! järjestimme karvalakki kisat rajamäen liikuntapuistossa.
Siihen maailman aikaan ei ollut kisakoneita eikä muitakaan netti ilmoittelu juttuja. Ratamestarista luettiin missä ja milloin oli kisoja ja sinne mentiin..jos mentiin. Paikan päällä ilmoittauduttiin, joten kisa järjestäjille osallistujien määrä oli aina arvoitus.

Meidän kisatoimisto oli liikuntapuiston kenttävaksien koppi, siellä sitten kisan TD (minä) ja kirjuri Pekka Korkala odotettiin jännittyneinä että kuka mahtaa olla IN.
Ja kun oven takaa tasaiseen tahtiin alkoi ilmestyä sen ajan kovia nimiä, kuten Lindbergin veljekset, J. Nieminen, S.Loukko, Jolula, Vesala, Meresmaa, Pursio, Lindewald jne. jne alkoi jo viimehetkillä kisaan saapunut silloinen liiton puheenjohtaja Seppo Nieminen nikottelemaan että TOTTA VIEKÖÖN! miten sä olet saanut tänne houkuteltua kaikki Suomen parhaat heittäjät. Miksi he tulivat, jäi ikuiseksi arvoitukseksi.

Mutta mitä muuta merkittävää niissä kisoissa oli. Olin kierrellyt sinä talvena jonnin verran karviskisoja, ja kiinnittänyt huomiota liukkaisiin heittopaikkoihin.
Hyvin niitä oli lapioitu ja joissain paikoissa hiekotettukin, meikussa muistaakseni vähän suolattukin mutta kaikki tyynni ei ihanteellisia heittoalustoja.
Kun sitten tilanne tuli omalle kohdalle mietin mitem ihmeessä parantaisin tilannetta. Jalkapallon parissa touhuumisen kautta sain sitten idean, tekonurmi! Mutta mistä sellaista saisi? En kai voi mennä leikkaamaan futiskentän nurmea? Kyselin sitten yhdeltä tyypiltä hintoja, no huh! ei kiitos.
Mutta se jäi niin askarruttamaan mieltäni, että soitin yhteen isoon firmaan mikä silloin teki futiskenttiä, ja kysyin että olisiko heillä yhtään jämäpaloja antaa vaikka noin sponssi mielessä.
Heillä olikin jämä kasa, josta sain hakea niitä jos niitä mitään iloa olisi. Ei muutakun pakulla annettuun osoitteeseen ja jäisiä kasoja penkomaan. Sieltä sain tarvitsemani määrän maton palaa, ja kyllä karvis kisaajat olivat ihmeissään.
Seuraavaksi matot olivat käytössä Experiencessä. Myöhemmin samoja mattoja käytettiin kesäkisoissa mm. Tampereen Finnish openissa ja Porin Yyterin kisoissa.
Ja nythän tekonurmea käytetään valtaosassa Suomen radoista.
Eli tuollakin tapaa Karvakkisarja on ollut hyödyllinen osa frisbeegolf maailmaamme!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 08.12.14 - klo:18:27
Tuosta tempusta voi kyllä vähän röyhistellä rintaa. Netissä voi kurkkia minkälaisilta alustoilta amerikan ihmeet pelaa isojakin kisoja ja meillä on nykyään koulun ympärillä olevalla ysiväyläisellä neppailuradallakin lentokentän kokoiset tekonurmimatot.

Upea tarina. Tämä kannattaa meidän lukijoiden muistaa. Toki vuosiluvun voi muuttaa jonnekin 1400-luvulle, mutta kuitenkin :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.12.14 - klo:19:33
Unohdetaan röyhistelyt ja mennään asiaan.

Kirjoitit omassa ketjussasi ruokailu ongelman kanssa. Mä olen vähän turhankin perso tolle ruuan syömiselle. Olenhan aina välillä sanonutkin että harrastan frisbeegolfia kisojen lounas taukojen takia. Olen kyllä jo pitkään tiedostanut että kun tauolla syön kuin hevonen, niin sitten toisella kierroksella alkaa väsyttää tai oikeastaan nukuttaa ja se pienikin keskittyminen herpaantuu. Saati sitten että maha täynnä liikkuminenkin on entistäkin tukkoisempaa.
Eiliseen kisaan otin omat eväät mukaan, koska en tiennyt golf ravintolan tarjoilun kattavuutta. Eväät olivat sopivat, nälkä lähti mutta ei turvottaneet. Ja olinkin toisen kierroksen vähintään yhtä pirteä kuin ekankin!
Mutta kyllä tulevaisuudessakin sitä lämmintä ateriaa kaipaan, ja aion syödäkin jos se on mahdollista.

Lupasin avautua heikoista lenkeistäni.

1. Koska olen harrastanut ja kilpaillut useissa urheilulajeissa niin olen tottunut fyysisiin häikköihin. Loukkaantumisia kun tulee aina välillä, olen kuitenkin säästynyt pahoilta loukkaantumisilta eikä minulta ole kirurgisilla toimenpiteillä korjattu kuin peukalo, jalka, molemmat polvet ja olkapää.
Mutta nyt on pakko myöntää niinkuin Räsäsen Jannekin tiesi, että pelikuntoni ei ole paras mahdollinen. Selkä ja takareidet ovat niin tukossa ettei mitään rajaa. Ja nyt olen myöntynyt siihen että se vaikuttaa heittämiseen aika paljon. Heitto on sellaista väkinäistä repimistä, ja jotenkin tuntuu että jäykkyys voisi vaikuttaa jopa siihen että kiekot lähtevät miten sattuu.
Ja tietysti jalkojen tukkoisuus tuntuu kävellessäkin, ja kun takareisiä särkee niin osa energia menee kivun kanssa taiteiluun.
Mutta se ei silti selitä sitä miksen pärjää ikäisteni kanssa kilpaillessa, koska en todellakaan ole ainoa vastaavien ongelmien kanssa painiva.

2. Siitä päästäänkin toiseen suureen ongelmaan. Mä en todellakaan tiedä millä kiekolla milloinkin heittäisin, olen joskus ihan epätoivon partaalla sen asian kanssa. Kuulostaa varmaan tyhmältä (mitä se toki onkin), mutta ikävä tosi asia. Ja mitä tuulisempi sää sitä vaikammaksi menee. Mulla on muutama luottokiekko, mutta hölmöä onkin että jos sillä luottokiekolla epäonnistun kerran, niin jo seuraavaa väylää heitän jollain toisella kiekolla.
Mä olenkin miettinyt että tekisin radikaalin valinta tilaisuuden kiekoilleni, ja ottaisin kisamatkoilleni vain muutaman kiekon, ja muut jäävät kotiin ruikuttamaan.

3. Loput olen jo käsitellyt edellisissä jutuissani, joten ei niistä sen enempää.

Koska tän ikäisenä ja tässä elämän tilanteessa mun ei enää tarvi saada itseäni rantakuntoon kesäksi, niin voin yrittää saada itseni jonkinlaiseen heittokuntoon!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 09.12.14 - klo:10:56
Tuosta tekonurmen käyttämisestä heittoalustana on kyllä pakko nostaa hattua ja korkealle, salute! Ja samaan syssyyn Väykän tekonurmen käytön keksimisen vois nostaa yhdeksi frisbeegolfin tärkeimmäksi mullistukseksi, heti Ed Headrickin maalikorin ja Dave Dunipacen kehittelemän nykyaikaisen golfkiekon jälkeen!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 09.12.14 - klo:11:06
Todella kiva lukea sun tarinoita Väykkä. Foorumi on pimenevissä illoissa hiljentynyt kovin, joten muistojen kertaamiseen voisi useampikin blogia kirjoittava sortua. Vinkvink! Mun muistelut viime toukokuulle ei ketään lämmitä.

Kempesteriä kompaten, kiitti tekonurmesta, varsin hieno kertomus!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 09.12.14 - klo:11:21

 Mun muistelut viime toukokuulle ei ketään lämmitä.


Jengi muuten vain ihan hiessä odottelee, että mitähän se Aittatar on taas kirjoittanut...

Josta tulikin mieleeni, että huhujen mukaan olet pelannut männnnnnnä viikoilla. Silti blogia ei kuulu. vink vink.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.12.14 - klo:11:34
Tattista vaan! Tosin en ole keksinyt tota tekonurmea ;)
On kiva että vähän vanhemmatkin jutut kelpaavat. Nykyään kun lajin harrastaja määrät ovat kasvaneet älyttömästi, ja pikkuhiljaa konkarit alkaa väistyä niin on ehkä aiheellista kertoa ajoista ennen reppubägejä ja kisakoneita.
Tietysti olisi hienoa jos ne oikeat legendat kertoisivat alkuaikojen tapahtumista.
Jos vaikka se suunnitteilla oleva lehti joskus toteutuu niin ehkä siinä.
Ja Essille tiedoksi että vähintään yhtä mielenkiintoista on lukea tuoreita tarinoita kuten sinun hienoa blogia.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: moog on 09.12.14 - klo:11:39
1. Koska olen harrastanut ja kilpaillut useissa urheilulajeissa niin olen tottunut fyysisiin häikköihin.

Tuo on muuten ikävä asia, jos oppii liiaksi pitämään niitä asiaankuuluvina. Itse kun nuorempana pelasin jenkkifudista, niin niinä aikoina iskostui mieleen valmentajan ohje: "Jos se ei satu, et tee sitä oikein". Älytöntä. Ja hölmö kun olin, sisäistin tuon vielä niin että sitä alkoi pitämään ihan normaalina että johonkin paikkaan aina sattuu. Sitä oppi askeltamaankin ihan uudella tavalla kun normaalista kävelystä ei kipujen vuoksi tullut enää mitään. Onneksi sentään ei mitään pahempaa ja jonkinlainen urheilu on vielä nyt masters-ikäisenäkin mahdollista. Ehkä joku hieronta tai fysio kyllä nykyäänkin auttaisi, jos vaan ymmärtäisi joskus kokeilla.

Pirun hyvä blogi, muuten. Ja kiitos tuosta tekonurmesta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 09.12.14 - klo:12:09
Tattista vaan! Tosin en ole keksinyt tota tekonurmea ;)

Niin, jos nyt oikein oon ymmärtänyt niin olet ensimmäisenä keksinyt käyttää tekonurmea heittoalustana frisbeegolfissa, ja se on arvostettavaa! Eihän se Headrick keksinyt ketjua tai metallia, mutta keksi käyttää niitä frisbeegolfkorin materiaaleina, eikä Dunipace keksinyt frisbeetä... 8)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.12.14 - klo:14:44
Ja olenhan kaverini kanssa keksinyt frisbeegolfinkin!
Mutta se onkin oma tarinansa!

Kävin juuri golfkeskuksessa suunnittelu matkalla  :)pahus että tuli taas annettua pirulle pikkusormi!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.12.14 - klo:19:32
vähän noihin edellisiin viesteihin viitaten. Nykyään on siis todella paljon pelaajia, nuoria ja vanhoja. Todella lahjakkaita pelureita, tuntuu että heittävät radan kuin radan paljon alle par tuloksen. Ja friba kieli sujuu mallikkaasti..itse en nimittäin ymmärrä juuri mitään niistä puheista vaikka jo muutama vuosi takana.

Mutta syy miksi kerron välillä näitä muisteloita on siinä että nykypelaajat saisivat tietää millainen laji oli ennen nykypäiviä. Ja toivottavasti joistakin jutuista selviää miten nykytilanteeseen ollaan tultu.
Joskus saatatte törmätä jo pitkään lajia harrastaneita joita ette tunne, ja he ovat saattaneet olla tärkeitä tekijöitä lajin edistämisessä, enkä todellakaan tarkoita itseäni.
Nykyään laji menee isoin harppauksin eteenpäin varsinkin välineitten ja ratojen suhteen sekä tietenkin kisojen osalta. Ja kun loppukesästä kiersin yhden aloittelevan kaverini kanssa näitä etelän ratoja niin en voi kun nostaa hattua sille työlle mitä monet ihmiset ovat lajin eteen tehnyt.
Olen ollut mukana niin monessa lajissa, myös taustahenkilönä että tiedän mistä puhun kun uskallan väittää että harvassa lajissa on enää tälläistä talkoo henkeä kuin frisbeegolfissa.
Tiedän myös että yleisesti ihmetellään että miten voi olla mahdollista että radat mitkä kaupunki tai kunta on rakentanut ja ylläpitää voivat olla maksuttomia. Saa nähdä kuinka kauan ne pysyvät ilmaisina....todennäköisesti vielä vuosia kuitenkin.
Olen myös ihmetellyt miten jotkut kehtaa haukkua esim. ratoja julkisesti. Se on selvää että kaikki radat eivät miellytä kaikkia, mutta voisihan tuon pitää omana tietonaan. Nimittäin jotkut ihmiset ovat tehneet paljon töitä sen "paskan" radan eteen. Ja yleensä ne haukkujat eivät tiedä kuinka tekijöitten visioita rajoittaa esim. pinta-ala, puitten kaato luvat jne.
Minä en ainakaan ole pelannut vielä yhdelläkään huonolla radalla, vaikka jotkut ovatkin mieluisempia kun toiset. Ja onneksi on paljon erillaisia ratoja.

Meni vähän sekavaksi kun en yhtään etukäteen mieti mitä alan yksisormi tekniikalla naputtamaan.
Mutta heittäkää ihmiset hyvin, nauttikaa hienosta urheilulajista, ja arvostakaa ihmisiä jotka tekevät vapaaehtoista työtä lajin eteen. Unohtamatta heitäkin jotka leipänsä siitä saavat, ilman heitä meillä olisi paljon vähemmän niitä niin ihania tavaroita.
Nyt on pakko lopettaa ja siirtyä katsomaan Zlatan dokkaria!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: JanneRäsänen on 09.12.14 - klo:21:04
Turiin tulee äkkiä, jos epäsopivalla välineellä heittää. Vaikka taitoa pitäisikin kehittää, välineurheilun sijaan, on välineilläkin eroa. Ihannetilanteessa joka luokkaan löytyy kiekko, joka kestää kaikki olosuhteet ja on niin monipuolinen, että sillä saa aikaan useimmat tai kaikki linjat. Siten riittäisi vain, putteri, midari, FW ja draiveri. Noin harvan kiekon oppii treenirundeilla. Missä muuten testit pitäisi tehdä, jotta saavut välineistön puolesta täydessä tikissä kisaan. Kolhittuna heittäminen antaa kyllä ihan tarpeeksi etua vastustajille. Olet ilmeisesti niin jumissa, että venyttelylle tosissaan on tarvetta. Kunnolla vaikutusta syvävenytyksessä liikeratojen kasvattamiseksi olisi hyvä tehdä 30 sekunnin venytystä per paikka. Jos takareisiin sattuu kävely, luulisi heittämisen olevan tasapainotonta ja pelottaa revähdysriskit. Varsinkin nyt kylmillä säillä ja pahemmaksi menee lämmöt.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.12.14 - klo:23:18
Kiitos kommentista!
Juu olen tietoinen siitä mitä pitäisi tehdä, kun vain saisi aikaiseksi. Mullahan on siinä mielessä loistava tilanne että ystäviini kuuluu hierojia, fyssareita ja personal treinareita joten kyllä kaikki on musta itsestäni kiinni.
Tänään olen kyllä venytellyt oikein kunnolla, ja juuri noita pitkiä rauhallisia venytyksiä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.12.14 - klo:11:48
Mitä ihmettä toi setä turisee? Keksinyt muka frisbeegolfin! Sit se heräs ja huomas että toinen käsi oli potassa!

Jotta teidän ei tarvitse sitä enää pähkäillä niin kerron lyhyt version frisbeegolf urani alusta.
Kaverini kanssa silloin tällöin herätettiin pahennusta rannoilla ja puistoissa kopittelemalla ns. shellin kiekolla!
No yksi ilta oltiin yhdessä pikkupuistossa kopittelemassa ja kyllästyttyämme pelkkään kopitteluun keksittiin heittää kilpailumielessä pituutta. Minähän tietysti hävisin moisen turhan kisailun, ja siitä suivautuneena ehdotin tarkkuusheittoa valittuun kohteeseen. Sehän tuntuikin tosi hauskalta, vaikka varmaan sain pataan siinäkin leikissä. Kohta alettiinkin keksimään väyliä, ja laskemaan heittojen määrät.
Siitä innostuimme niin että aina kun oli aikaa, niin mentiin jonnekin puistoon golffaamaan kiekolla. Oltiin keksitty uusi laji....frisbeegolf!

Saman kaverin kanssa vietettiin perheinemme Juhannusta Kisakeskuksessa.
Potkimme futista opiston kentällä. Maradonailut loppui kun alettiin ihmetellä kentän lähistöllä olleita puu/ ketju patsaita. Reippaina miehinä mentiin respaan kysymään että vatta hell?
Respan tyttö innoissaan selittämään, että ne on frisbeegolfin maalikoreja.
Jumalauta!joku olikin keksinyt lajin ennen meitä! Saatiin kiekot lainaksi respasta ja eikun rataa kiertämään, korithan eivät olleet varsinaisia koreja, vaan lähinnä puupylväitä joihin osumalla oli väylä selätetty.
Rata oli kuitenkin mainio, ja se vei meidät mennessään. Vaimot ovatkin siitä asti olleet katkeria, että pitihän sekin Juhannus jollain tavalla pilata.

Jussin jälkeen alettiin selvittää että onko ratoja muuallakin. Kaveri oli silloin töissä Helsingissä ja kuullut joltain duuni kamultaan että hän oli nähnyt Sibeliuspuistossa ja jossain Munkassa sellaisia häkkyröitä.
Yhtenä illta ajeltiin sitten niissä maisemissa ja Sibbe puistosta muutama kori löydettiinkin ja oltiin ihan täpinöissämme. Mutta kuten sanotaan niin "kun mikään ei riitä" etsimme myös Munkan radan. Kyseltiin ohjeita mm. vastaan tulleelta Jukka Virtaselta, mutta hän ei tiennyt asiasta mitään.
Kun rata sitten löydettiin, niin oli ilo ylimmillään!
Tosin ekaksi pelattiin rata väärinpäin, mutta ei se menoa haitannut.
Voisinkin sanoa että Munkkiniemen rata oli se tärkein paikka mulle ensimmäisen vuoden kun lajia olen pelannut.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 10.12.14 - klo:11:59
Voisinkin sanoa että Munkkiniemen rata oli se tärkein paikka mulle ensimmäisen vuoden kun lajia olen pelannut.

Tästä tulikin mieleeni, että kun joskus alkuvuosinani pelasimme ehkä päivän seitsemättä kierrosta Munkkiniemessä Mikon ja Palomäen Heikin kanssa, tuli väylällä 5. (nyk. 4., siinä pystyi testaamaan onko distancea tullut lisää, 113 metrinen antsa oli silloin se) joku vanhus muistelemaan menneitä.

"Ennen nuoriso osasi hiihtää ja minun nuoruudessani pojat painivat ja urheilivat kunnolla. Nykyään kaikki vain heittää frisbeetä päivät pitkät".

"Juu, niin tekevät."

Vuosi oli ehkä 2003. Harrastajia oli tuohon aikaan Suomessa ehkäpä 30.000 vähemmän ja puisto oli muista heittäjistä tyhjä myös sinä päivänä.

 
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.12.14 - klo:11:30
Siitäkin huolimatta että kirjoitettuani edellisen viestini tähän ketjuun, mietin että miksi mä näitä toitotan. Miten voin kuvitella että joku olisi kiinnostunut siitä miten minä olen lajin pariin eksynyt. Enhän ole naamakirjassa, twitterissä tai missään muussakaan somessa tilittämässä menojani. Mutta koska tätäkin joku lukee niin menköön.
Ehkä lopetan viimeistään silloin kun huomaan ettei kukaan enää seuraa tätä blogia, silloin ainakin on selvää ettei ketään papan jorinat kiinnosta.

Meillä varmaan jokaisella on joku syy miksi on lajin aloittanut, ja todennäköisesti ihmisiä jotka ovat auttaneet tai houkutelleet alkuaikoina.

Minun startissa on tietysti lapsuuden kaverini Jouko ollut tärkeä tekijä, koska hänen kanssaan laji "keksittiin". Hänen jälkeen astui kuvaan Rajamäkeläisistä Seve, joka liittyi Joukon ja mun seuraksi Munkan viikkokisojen vakio kävijöiksi. Erittäin tärkeitä ovat olleet tietysti myös perustetun DGC Bats seuran jäsenet, siellä rajamäen futiskentällä oltiin kaikki rivissä kun Tumba opetti meille frisbeen heittoa!

Rajamäen ulkopuolelta Linbergin Jussia, Jannea ja Ismoa saan kiittää että pääsin näkemään kuinka kiekkoa oikeasti heitetään, kuinka rata suunnitellaan, ja kaiken lisäksi he houkuttelivat minut Munkan viikkokisoihin, mikä tekikin minut hulluksi.
Munkassa tutustuin sitten useanpaankin maalikyläläiseen, joista taitaa jo suurin osa lopettanut frisbeegolfin. Heistä lähimmiksi friba kavereiksi tuli Loukon Sami ja Niemisen Juha. Heiltä myös ostin miltein kaikki alkuaikojen kiekkoni.
Siihen aikaan Munkan kisoissa kävi aika vakiintunut porukka, edellä mainittujen lisäksi ainakin HD, Holle, Hanska, Lappalaisen Hannu, Matti, Jaani, Miko, Olikohan Huldenin veljekset? taisi olla, Lilli ja Eppukin taisi tulla jossain vaiheessa mukaan jne, jne   Jaani nuorempana muistaa paremmin.

Muistan kun kerran joku heitteli ykkösellä ( kori oli silloin lammen rannassa) pinon kiekkoja hyvin lähelle koria. Siinä heittoja ällistellessäni Sami tai joku muu tuli kertomaan että toi on Pursion Timo. Se on voittanut monta Suomen mestaruutta peräkkäin. Siihen suureen mestariin tutustuin sitten myöhemmin.

Olisi muuten messevää jos joskus Munkassa pidettäisiin vaikka yhdet NOSTALGIA viikkokisat! Osallistumis oikeudet heillä jotka ovat viikkokisoissa siellä pelanneet.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 11.12.14 - klo:11:41
Kyllä, juuri tuo poppoo tulee mullakin ekana mieleen.

Lisäksi oli meitä junnuja muitakin silloin tällöin, mutta heitä ei ole näkynyt enää.

Ja eihän näitä blogeja kirjoiteta siksi, että joku lukee niitä. Tai no, miksei vähän siksikin, mutta itse ainakin tilitän sellaisia asioita, mitkä kiinnostavat itseäni ja on vain sattumaa, jos jotain toista kiinnostaa lukea. Olisi aika tylsää kirjoittaa vastoin omia kiinnostuksiaan vain siksi, että tulisi paljon klikkauksia.

Kaikesta huolimatta, kyllähän noista lukukerroista näkee, että kiinnostusta on.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.12.14 - klo:11:51
Juu tottakai kiinnostaa! mutta mietinkin että MIKSI?
Mutta ei siitä sen enempää, koska se on ihan turhaa.

Tietysti voisin sanoa että kaikki silloin 1900 luvun lopun ja 2000 luvun alussa munkan viikkokisoissa kävijät on ollut mulle tärkeä yhteisö. Jo sen takia että hyväksyitte meidät maalaiset kisaan mukaan, vaikka oltiin kyllä aika surkuhupaisia heittäjiä.
Me puhuttiin koko automatka mennen tullen kisasta, ja auta armias jos joku meistä kolmesta ei pelannutkaan toista kierrosta n. paska poolissa niin siinä sitä oli leveilemistä. Kaiken kaikkiaan silloin oli ihan sika kivaa.
Tosin vaimo ei ollut ihan varauksettoman ihastunut että Futiksen , Kaukiksen, keilailun, lentiksen, kaukalofutiksen, petankin jne. jne lisäksi innostuin frisbeegolfistakin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 11.12.14 - klo:13:31
Vaikka oman harrastuksen aloittaminen on vain 8 vuoden takaa ehdin kuitenkin mukaan siihen kohtaan kun kilpailuja oli vähän ja niissä pyöri se sama porukka. Aika nopeasti oli jo pelannut kaikkien kanssa samassa ryhmässä tai muuten tullut tutuksi.
Siinä on ihan selvästi oma viehätyksensä kun kuuluu vähemmistöön, joka pelaa jotain sellaista peliä josta ei juuri kukaan ole kuullutkaan. Kuitenkin ennen omaa aloittamistani tilanne on ollut vielä enemmän kuvatun kaltainen.

Omia kokemuksiakin taidan jossain vaiheessa muistella tänne. Yyterin kisa taisi olla 2007 ja siinä on kyllä yksi ihan hauska kokemus jota ei ole ylittänyt vielä mikään olosuhde. Mutta siitä lisää sitten kun tuntuu siltä, että kehtaa taas jotain itsestään jakaa tänne :)

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.12.14 - klo:14:56
Kehtaa vaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 11.12.14 - klo:19:30
Tosin vaimo ei ollut ihan varauksettoman ihastunut että Futiksen , Kaukiksen, keilailun, lentiksen, kaukalofutiksen, petankin jne. jne lisäksi innostuin frisbeegolfistakin.

Hah!  :D Mulla on onneks ollu aikalailla yks kerrallaan (ei samat sentään) mut sit hulluna sitä yhtä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.12.14 - klo:19:36
Ari taisi aloittaa oman bloggaamisensa TD:n näkökulmasta. Kerron tässä tämän hetken TD väykän tilanteesta.
Olen siis TD mahdollisessa NDGE 2015 kisassa ensi huhtikuussa. Siihen on hitosti aikaa, mutta minä touhuun nyt jo täpinöissäni jotain pientä vaikka en ole golfin kanssa sopinut vasta kun ajankohdan ja pelialueen.
Tällä hetkellä elän siis sen varassa että kaikki menee niinkuin toivoisin.
Tänään kävin suunnittelemassa radan lay outin ja mittaamassa väylien pituudet.
Uskon kyllä että radasta tulee haastavampi kun rajamäen liikuntapuiston kiinteä.
Olen jo lupaillut joillekin villejä kortteja ennenkuin ilmoittautumista on edes avattu. Ja jaan niitä vielä lisääkin, mutta paljon jää paikkoja vapaaseen myyntiinkin.
Sitten kun kaikki on radan rakentamista vaille valmista alkaa se pitkä piinaava odotus että miten sään jumalat suosii kisaa. Ja se onkin se ikävin asia, kun siihen ei mitenkään pysty itse vaikuttamaan. Ja yhtä kova duuni pitää tehdä oli kisailijoita 5 tai 100

Tässä blogissa kerron silloin tällöin hommen etenemisestä, mutta liiton sivuilla tarkemmat tiedot.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 12.12.14 - klo:10:00
Menee tietysti vähän maku hyvästä muistelemisesta jos joku kaivaa tilastot pöytään.
Nurmijärvi Monster Race ja liiton foorumilta kaivettu informaatio löytyy tästä :)

https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=21&t=350 (https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=21&t=350)


Näyttäisi olevan monista muista kisoista poiketen ollut ennakkoilmoittautuminenkin liiton foorumilla :)

Väylä 1: Par 6 464m
Väylä 2: Par 5 401m
Väylä 3: Par 5 357m
Väylä 4: Par 4 194m
Väylä 5: Par 5 367m
Väylä 6: Par 5 316m
Väylä 7: Par 3 120m
Väylä 8: Par 5 337m
Väylä 9: Par 6 n.400m
Par: 44.

Siitä mallia :)

Kilpailun voitti näköjään Hynösen Joonas ja meikäläinen hävisi vain 39 heittoa voittajalle :)

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 12.12.14 - klo:10:07
Wau minkä mittaisia väyliä! Eihän mulla käsi riitä, mut jopa ois kiva tuollaisia liidättää täysillä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 12.12.14 - klo:10:34
Väylä 1: Par 6 464m
Väylä 2: Par 5 401m
Väylä 3: Par 5 357m
Väylä 4: Par 4 194m
Väylä 5: Par 5 367m
Väylä 6: Par 5 316m
Väylä 7: Par 3 120m
Väylä 8: Par 5 337m
Väylä 9: Par 6 n.400m
Par: 44.

Näin!


Juu nyt muistankin juttu tuokiotamme. Ja koska olet Frisbeegolf - golf yhteistyötä omalta osaltasi jo edistänyt, niin TERVETULOA! Experienceen, olet listalla.

Tälle iso peukku! NDGE:tä innolla odotaessa! Ja pakko mainita tähän väliin että tuossa mun frisbeegolf-golf yhteistyökuviossa esikuvana on juurikin Nurmijärvi, ja säädöt on Pohjanmaalla... kaikki vielä auki mutta valoisalta näyttää.


Ja yhtä kova duuni pitää tehdä oli kisailijoita 5 tai 100

Niin, se on ihan sama kuinka paljon niitä pelaajia tulee niin siinä on yhtä iso homma suunnitella väylät, merkata tiit, ob:t, fiksata korit jne. Ite oon vaan muutamat pikkukisat järkännyt ja teedeillyt, mutta kyllä se mieltä lämmittää kun ennusteissa on ollut surkea keli ja kisailijoita odotettiin ehkä kymmenkunta, ja positiiviseksi yllätykseksi niitä tulikin 30. Toisaalta parissa kisassa on odotukset ollut pelaajamäärässä korkealla ja aamulla onkin yllättänyt niin ryöttänen keli että sokeripojat ja kotihiiret on jäänyt koloihinsa, mutta pelit on silti pelattu, vaikka sitten vaan yhden poolin voimalla ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.12.14 - klo:11:51
Jumankekka! Kiitos paljon Ari!
Olen kyllä niintumpelo näissä tietsikka jutuissa etten osaisi tollaisia linkkejä laittaa. Mutta hyvä näin että Ari oli avulias.
Nimittäin siitä on minulle hyötyä monessakin suhteen. Sitten huomasin että olin melkein luvannut olla järjestämättä enää kisoja . Lupaukset pitäisi kyllä pitää.
Ja kiinnostuneet / tarkkaavaiset voivat tuloksia lukiessaan huomata että siinäkin kisassa oli mukana vanhoja sheriffejä ja nousevia tähtiä.
Mukana on ollut paljon pelaajia joita en muistanut ollenkaan. En esim. muistanut että NFS on ollut noin vahvasti mukana. Ilmankos olen itsekin nykyään NFS:n jäsen :)

Korostan nyt kuitenkin että kyseessä oli MONSTERI kisa, NDGE 2015 formaatti on ihan eri. Heitetään lyhyempiä väyliä, mutta useampia. On alle 100 metrisiä, mutta taitaa olla myös yli 200 metrisiä ja muutama kolmosella alkavakin. Ja koska maasto on kumpuileva niin kyllä siellä pääsee oikeasti vetämään urku auki ( Essille tiedoksi) kivoja alamäki väyliä. Tosin ei mitään Nummelan harjun 10 veroista.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 12.12.14 - klo:12:29
Heitetään lyhyempiä väyliä, mutta useampia. On alle 100 metrisiä, mutta taitaa olla myös yli 200 metrisiä ja muutama kolmosella alkavakin.

Odotan, että vanha väylä 18 "Jesse Heinonen" pelataan lammen yli.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.12.14 - klo:14:13
Jos kaikki menee mun toiveiden mukaan niin J.H väylä pelataan.
En ole vielä ihan varma pelataanko se entisellä formilla, vai uusitulla 40m pidemmällä versiolla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 12.12.14 - klo:15:19
Ja koska maasto on kumpuileva niin kyllä siellä pääsee oikeasti vetämään urku auki ( Essille tiedoksi) kivoja alamäki väyliä. Tosin ei mitään Nummelan harjun 10 veroista.

No minähän en tarvii montaa sataa metriä et joudun jo pistää kaiken peliin! Hienoja on silti nuo 200-300m missä pääsee katsomaan, kun isot pojat pistää pitkää siivua.

Ps. Alamäkiin mun pitää varmaan täs opetella heittää, Jaani voi todistaa, että jo Kivikon 8 tuottaa suuria ongelmia.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.12.14 - klo:15:47
Se on muuten hieno väylä(kivikon 8), ja vaikka jyrkästä profiilista johtuen pituus riittääkin niin mulla on ainakin ongelma heittää korille, kun toi etäisyyden hahmottaminen on aikasta vaikeaa.
Jos NDGE toteutuu toiveitteni mukaisesti, niin minä odotan eniten miten isokätiset avaavat väylän numero 1.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.12.14 - klo:12:44
Hauskaa lukea muiden blogeja. Tyypit kertoo milloin milläkin radalla käynyt pelaamassa, ja alle Par tuloksia pukkaa miltein aina.
Miten sen teette?
Mä en ole pelannut alle kun Rajamäen neppailu radan. Peräti 2 alle, vau!
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 13.12.14 - klo:14:20
Voit ottaa kehittymisessä seuraavan askeleen. Unohda parit.


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.12.14 - klo:11:23
Haa! 15 vuotta olen pelannut ilman minkäänlaista kiinnostusta par lukemiin, ja nyt kun kiinnostaa niin kehoitetaan kehittymään.
Olin tossa syyskuun loppupuolella yhtenä päivänä Kivikossa heittämässä tavoitteena par kierros.
Heitin kolme kierrosta putkeen. Eka meni 6 yli, ja kaksi seuraavaa molemmat 3  yli. Se oli älyttömän hauskaa, ja siinä pelasin nimenomaan itseäni vastaan.
Mulle ei tule yleensä kuin 1-3 pirkkoa per rundi, mutta bogeja tupla ja tripla sellaisiakin vähän liikaa.
Kyllä mä ajattelin kuitenkin kehittää tulevaisuudessa peliäni juurikin tuolla par metsästyksellä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 14.12.14 - klo:13:07
Mä ajattelen tuon oikeastaan niin, että ei pareilla ole mitään väliä.
Jos on 70m väylä, jolle mun pitää tehdä kakkonen niin en ole tyytyväinen muuhun kuin kakkoseen.
Jos on 200m par 3, johon pitää parin tehdäkseen heittää kaksi hyvää heittoa niin olen tyytyväinen kolmoseen. Nelosestakaan ei tarvitse ahdistua, mutta vitonen on jo aivan liikaa.

Joka tapauksessa kierroksen päätyttyä on aivan sama pelasinko pariin, alle vai päälle. Itseä vastaan pelatessa ei pareja tarvitse :)
Kyllä sä tiedät joka väylän jälkeen pelasitko sen väylän hyvin. :)

Toki saa pelata pareja vastaan, mutta tämä par-keskustelu singahtaa taas kehiin jos sitä avataan liikaa. Todetaan vaikka, että jo pelkästään Suomessa on aikamoinen hajonta par-lukujen asettamisessa, joten ei niihin liikaa kannata tuijotella.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.12.14 - klo:14:02
Ymmärrän! ja joskus olen lukenut ja kuunnellut sujuvasti noita PAR keskusteluja.
Ja itseäni ei ole kiinnostanut asia juuri olenkaan, olen aina ajatellut että jos heitän kierroksen jollain radalla esim. tulokseen 72 niin se on siinä vaikka radan PAR olisi mitä vaan.
Ja varmaankaan ei ole minkäänlaista standardia siitä että millainen väylä on minkäkin PARIN arvoinen....en tiedä!
Mulla onkin miettimistä miten NDGE 15 väylät PARittaisin (ehkä vähän tuhma...en tiedä!). Vai unohdetaanko PARit kokonaan?
Itse ajattelin sen niin että jos treenikierroksilla pyrkisin aina pelata väylät kulloisiinkin PAR lukemiin, oppisin pelaamaan fiksummin.
Mähän olen pelannut aina siihen malliin että jos esim väylä on PAR 3, ja avauksella olen esim. 13 metrissä ( mikä on siis mulle ns. NO HOPE etäisyys), ja korin takana on rotko..mitä teen?
Yritän tietysti BIRDIÄ, tottakai! 9 kertaa kymmenestä puttaan reilusti ohi ja kauaksi rotkoon. Silloin se haaveiltu kakkonen jää saamatta, ja samalla myös järkevä PAR tulos. Ja tuo esimerkki on minun peli todellisuutta.

Tuolla PARin tavottamisella treenikierroksilla yritän oppia pelaamaan järkevämmin. Aivothan mulla on aina narikassa, joten jonkinlaisen automaation kun oppisi, niin tuloksetkin ehkä paranevat.

Ja kyllä mulla on oikeasti ihan kivaa, ja nautin kisaamisesta. Mutta kilpailuhenkisenä olisi kiva joskus vähän pärjätäkin.
PARilla tai ei!
 
Ja kun luin vielä edellisen tekstin uudestaan, niin tajusin etteihän niillä PAR lukemilla ole mitään virkaa. Joka tapauksessa toi Arin ajatus että heittää paremmin on SE juttu. Esimerkki tapauksessahan oli PAR mikä tahansa, tai sitä ei olisi ollenkaan, niin olisiko mun pakko yrittää koriin kakkosella. Treenissä kyllä, kisassa välttämättä ei!
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 14.12.14 - klo:15:04
13m puttia putatessa pitää ottaa taskulaskin käteen ja suorittaa todennäköisyyslaskentaa. Koululaisille hyvä vinkki, opiskelkaa matematiikkanne.

Jos yksi kymmenestä menee sisään, minne menee ne loput? Jos saat aina kahdella niin onhan se järkevää yrittää sitä puttia sisään. Jos takana on alamäki joka tarkoittaa että lähes joka kerta tulee kolme puttia ohiputatessa niin eihän siinä ole tolkun hiventä yrittää. Paitsi tietenkin jos kisan voitto on siitä kiinni.

Eli todennäköisyyslaskin mukaan. Sitä vain pitää osata käyttää aika nopeasti, jotta tulee oikea tulos :)

Kyllä riskillä voi pelata, mutta se on sitten se pelityyli. Jos pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen niin riskillä ei vain kannata aina pelata.


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.12.14 - klo:15:14
olen kyllä huomannut että trikoo on riskillä ruma!
Riskillä ja tyhmästi pelaaminen on ollut aina johtotähtenäni!
Mutta muutos tuloo 2016 loppuun mennessä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.12.14 - klo:11:56
Koska alun perin kait tämä osio oli tarkoitettu treenipäiväkirjan pitoon, niin ilmoitettakoon että väyrysen akanpoika on Ruukkigolf kisan jälkeen yllättänyt lähiomaiset, itsensä kun ymmällään olevat kaverinsa suhteellisen aktiivisella venyttelyllä!
Ja ilokseni täytyy myöntää että hyvin nopeasti olo parempi ja liikkuminen tuntuu mukavammalta. Rento fiilis! joo, pitkä matka vielä edessä että saisi itse kengän nauhat kiinni, mutta kuitenkin.
Kyllä sitä alkaa jo odottaa kesää ja Peurungan Masteri kisaa!
Onhan Masteri yksi maailman hienoimmista urheilu tapahtumista!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 15.12.14 - klo:12:53
Eiköhän nämä monellakin muistuta enemmän päiväkirjaa ja sinunkin tapauksessa ihan hyvä jos muistelet vanhoja. Ei niitä kukaan muukaan esiin kaiva.
Itsekin ajattelin alkaa tunkemaan vanhoja muistikuvia tekstiksi. Tiedä vaikka joskus tarvitsisi itsekin lukea omia muistoja :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.12.14 - klo:19:27
DGC BATS

Aina välillä olen jutuissani maininnut nimen DGC Bats. Vähän pitempään mukana olleet tietävät seuran, mutta suurin osa tuoreimmat heittäjät eivät ole varmasti kuulleetkaan. Tässä lyhyt esittely.

Vuosituhannen vaihteessa joukko innokkaita frisbeegolfin löytäneitä rajamäkeläisiä päättivät perustaa frisbeegolf seuran Nurmijärvelle. Alkuun virittelin yhteistoimintaa Helsinkiläisen jääkiekkoseura Midnight Batsin kanssa.
Seurasta oltiin tekemässä jää- ja liitokiekkoseura Midnight Bats. Mutta me maalaiset vieroksuimme kuitenkin sen verran neonvaloja että päätimme jättäytyä yhteishankkeesta. Mutta osa nimestä jäi meillekin eli Bats. Vääräleuat jaksoivat monta vuotta naljailla siitä että nimi olisi tullut seuran puheenjohtajan puttien mukaan.
Seura oli jäsenmäärältään hyvin pieni, mutta varsin menestyksekäs ja toimelias. Meillä oli heti alusta asti yhteistreenit, ja viikkokisat pyörähtivät käyntiin rajamäen silloisella radalla.
Mitä seuran jäsenet ovat sitten saavuttaneet? En niitä kyllä muista, ainakaan kaikkia eikä ole kait tarpeellistakaan alkaa kaikkea luettelemaankaan.
SM- mitaleita eri sarjoissa ovat ainakin voittaneet Terttu Rosenqvist, Jouko Rosenqvist, Jere Rosenqvist, Ville Alestalo, Jouni Aaltonen, Jukka Pyhältö, Joonas Kuitunen, Joonas Hynönen, Harri Hynönen, väykkä ja ehkä Tomi Luostarinen en ole varma. Kuitunen voitti myös nuorten Euroopan mestaruuden. Bats voitti myös joukkugolfin SM kultaa Tammisaaressa.
Jouni Aaltonen taisi olla viimeinen avoimen sarjan voittaja Suomenlinnassa.
Yksilölajien SM kisoistakin on tullut vino pino mitalleja, mutta en sen enempää muista. Laurilan Anne on voittanut pari kertaa Mastereissa 50v. naisten kultaa. Yhteensä noita SM mitaleja on tosi monta, täytyisi varmaan joskus laittaa ylös kaikki.

Myös järjestely puolella seura oli aktiivisena aikoinaan. Järjestettiin 2 tai 3 kertaa SM osakilpailu. Joukkugolfin SM -kisat. Parigolfin SM-kisat. Yksilölajien SM-kisat ( muistaakseni yhdessä HFK:n kanssa) epäviralliset putin SM-kisat liikuntasalissa. Pituusheiton viralliset ennätys jahti kisat, jossa ainakin Vilma Väyrynen teki uuden 9v. tyttöjen euroopan ennätyksen. Pidettiin myös muutamat vuodet varmaankin ensimmäisinä Suomessa seuraottelu EIF fiä vastaan. Järjestimme tietenkin myös karvalakkisarjan ja kansallisen sarjan kisoja ja tietysti Nurmijärvi discgolf Experiencen.

Meillä oli hienoja yhteisiä kisamatkoja ympäri Suomea, mistä jäi paljon hyviä muistoja.

Tälläistä pientä on myös pieni seura saanut aikaiseksi. Nyt Bats on ainakin toistaiseksi jäänyt pimeään luolaansa, ja jäsenet ovat siirtyneet ties minne.
Lähinnä kahteen suureen hyvin toivaan suurseuraan Nummelaan ja Hyvinkäälle. Ja vaikka olen iloinen ja ylpeä että NFS hyväksyi minut seuraan, niin sydämessäni elää aina pieni DGC Bats!
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 15.12.14 - klo:20:45
NFS:n tiukka jäsenseula läpäistään aktiivisella suorittamisella ja jäsenmaksun maksamisella.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 15.12.14 - klo:23:20
Jouni Aaltonen voitti SN Classicin Tammisaaressa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.12.14 - klo:07:24
Kiitos oikaisusta!
Noissa viimeisessä Classiceissa missä minä olen ollut (meikku ja siltamäki) Seppo avauspuheessa aina luki kiertopokaalin kyljestä edellisiä voittajia. Siitä jäi se Jouni mieleen, ja aina yhdistän Classicin Suokkiin.
Tuo tarkoittanee sitä että väyrynen on ainut Suokin voittanut Bats
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.12.14 - klo:11:07
Minkähän takia viestistäni jää aina loppuosa pois kun naputan sen kännykällä?

Noi tapahtumat 1900 luvun loppupuolelta ja 2000 luvun alkupuolelta tuntuvat kovin kaukaisilta, hyvinkin historiallisilta. Kuitenkaan niistä ei loppujen lopuksi ole paljonkaan aikaa.
Itse toimin puheenjohtajana Nurmijärven vanhimmassa urheiluseurassa KKp:ssä.
Ja kun 3 vuotta sitten juhlittiin arvovaltaisten vieraiden läsnäollessa 100 vuotis juhlia niin silloin juhlapuheessani saattoi oikeasti aistia historian havina. Kun kerroin seuran tapahtumista ennen sotia ja Suomen itsenäisyyttä.

Vinkkinä sanoisin että nykyisten frisbeegolf seurojen kannattaisi pitää jonkinlaista kirjanpitoa toiminnastaan, joskus niille voi olla käyttöä muodossa tai toisessa.

Ja nyt nykyaikaan, melkein liveen, olen jo treenannut puttia tänään kyllästymiseen asti ( ja minähän kyllästyn aika nopeasti). Luotto puttiin on kyllä kasvanut viimeaikoina, toki vain johonkin 6-7 metriin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 16.12.14 - klo:12:59
Taitaa jäädä suurimmalla osalla meistä normipelaajista yli kuuden metrin puttien varmuus omastakin mielestä liian alhaiseksi. Aina kun sitä rinkiä josta uskaltaa putata saa isommaksi niin voi taputella itseään selkään.
Jos uskaltaa putata kunnolla ja tietää osuvansa koriin 90% niin se nostaa onnistumistodennäköisyyttä jo reilusti.

Ei siitä putin harjoittelemisesta mitään haittaa ole. Päinvastoin. Lisää treeniä vaan niin paljon kuin pää kestaä :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 16.12.14 - klo:13:29
epäviralliset putin SM-kisat liikuntasalissa.

Kiinnostaisi kuulla tarkemmin minkälainen formaatti, vaikkei viralliset ollutkaan. Pituusheittoskabojen lisäksi olis muuten hienoo jos joku järkkäis viralliset puttikisatkin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.12.14 - klo:14:25
Näin varhaisdementikkona en kyllä muista yhtään vaikka taisin kisan ideoida.
Sisällä putattiin erimatkoilta, ja jotenkin hämärästi muistaisin että oli myös ylöspäin putti...kori olisi ollut salin näyttämöllä?
Ja yksi putti piste taisi olla myös ulkona.
Ja tuloksiakaan en muista!
No ei tainut olla mitään apua, mutta voihan noita kehitellä millaisiksi haluaa.

Pitäisikö järkätä?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 16.12.14 - klo:15:07
Kuitunen voitti, Tamminen kakkonen, Fyhr kolmas ja minä neljäs.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.12.14 - klo:15:13
On sulla hyvä muisti...vai löysitkö tulokset jostain?
En edes muistanut että Ilkka oli mukana!
Tuloksista päätellen säkin olet ollut aikamoinen puttikone.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 16.12.14 - klo:16:37
Mulla on erinomainen muisti ja osittain varmasti siksi, koska olin mitalipeleissä mukana, niin muistaa vähän paremmin.

On myös totta, että en ole aina ollut näin huono puttaamaan. Jossain vaiheessa paineet tuli niskaan niin vahvoina, että koko homma hajosi ja nyt sitten rämmitään rapapooleissa ja missaillaan neljämetrisiä. Sellasta se on.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.12.14 - klo:11:11
Rapapooleissakin on kiva pelata (nimimerkillä KOKEMUSTA ON!), ja sieltä ei ole muuta suuntaa kun ylöspäin! Mutta ei kannata ottaa paineita moisesta.

Minä olen ottanut pienen askeleen eteenpäin parantaakseni peliä. Koska aion parantaa olkapääni ja selkäni ennenkun alan seuraavan kerran tosissaan draivaamaan, niin olen heittokiimaa lievittänyt puttaamalla päivittäin.
Olen myös treenaillut määrätietoisesti haaraputtia, koska miltein joka kierroksella joutuu kerran pari siihen tilanteeseen että haaraputti on ainoa ratkaisu. Tähän asti olen siihen tilanteeseen joutuessani ajautunut NO HOPE! menttaliteetin murjomaksi, ja senhän tietää että mikä on lopputulos.
Mutta nyt haaraputti sujuu ihan kohtuullisesti, ja en usko että siitä enää muodostuu mitään peikkoa kisa tilanteessakaan. Päinvastoin sitä oikein odottaa että joutuisi haaraputti luonteiseen ratkaisuun.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: öre on 17.12.14 - klo:11:18
Täytyy kyl Väykkä sanoo, et nää sun kirjotukses tääl foorumil on tähän (syksyn/talven)synkkyyteen aivan loistavaa miäelen virkistyst!  On siis aivan mahtavii lukee nää vanhat kisamuistelot ja tää sun mahdoton itsekritiikkis. Oltiin muistaaksen samas heittuees sm-12 kisois Nokial. Mut sää voit lohduttaa itteäs sil, et ku ollaa samois kisois, nii se viimine paikka ei oo sul enää varattu. Se o varattu ain täl Raumam bojal.:)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 17.12.14 - klo:11:20
Mulla on myös MISSION HAARAPUTTI 2015. Hengessä siis mukana!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.12.14 - klo:11:26
Tattista vaan!
Ja oikein Rauman kiälel, mahtavaa!
Jos ollaan oltu samas poolis SM- kisoissa niin se tarkoittaa sitä, että ollaan oikein SM tason urheilijoita....ei hullumpaa!
Tää nykymeininki on vaan sellaista että esim. meikäläisen rättinkeillä ei enää pääse tollasiin kisoihin vaikka mieli tekisikin. Ellei sitten se haave että joskus vielä olisi Avoimen luokan ja muiden luokkien SM- kisat erikseen (niinkuin muissakin urheilulajeissa) silloin voisi ikäluokkiinkin mahtua paljon enemmän kisailijoita...ainakin muutaman vuoden!

Eikun hyviä heittoja sinne Raumal...vai nyplätäänkö siel vaan pitsiä?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.12.14 - klo:11:28
Hyvä Essi, tsemppiä treeniin, kyllä se siitä lähtee! Tai niin kun lyhykäisesti Kummelit sen sanoisi KYLLÄ LÄHTEE!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.12.14 - klo:11:41
Palaan vielä tohon itsekritiikkiin. Sehän on vaan faktaa mitä kirjoitan, ainakin omista heitoista. Itseluottamustahan kyllä löytyy, sillä kisaan lähtiessäni kehoitan aina vaimoa ja lapsia jo valmiiksi miettimään mitä herkkuja ostettaisiin leivän päälle, kun pappa roudaa säkillisen palkinto rahoja tullessaan.
No nykyään heiltä on alkanut usko horjua siihen samalla tavalla kuin joulupukin olemassa oloon!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: öre on 17.12.14 - klo:15:58
Joo gyl tää meininki tääl Raumal tuntu välil semselt pitsi nyplämiselt. Ainaki mnuu kohral. Toi ku snää Väykkä puhelis tost kenkänaohoje solmmisest, et niingon tarvittis pyyttä vaimo niit sitoma, ni mnuul o gans välil semne eine verra samankaltane olo, mut vaa eri syyst. Taik gyl mnuul vähä sama vikka o ku snuul; eine verra toi vat nahka piukotta. Mut pahemp o toi kont, taik tarkemmi sanottun lonk. Nivel o sanonu sopimukses irt. Et em mä oikke pukiltakka osannu muut toevo, ku purana. Ja eine verra viäl lissä purana.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.12.14 - klo:17:25
En tierä kehtaanko myöntää, että jouruin lukemaan viestisi kolome kerttaa ennenkuin ymmärsin koko jutun.
Mut kyl mä kehtaan, eli luin kolome kerttaa viestisi, ennen kun sen sisällön kykenin kokonaan sisäistämään. Olen lukenut vain pitkän Belgian, niin siltäkin pohjalta on tietysti paha vaatia liikoja!

Kiitos kuitenkin huikeasta viestistä, se oli kuin piste iiin päälle  muutenkin tähän astiseen hyvään päivään. Toivottavasti se siivittää meikäläisen hyvään tulokseen illan keilakisassa.

Sun kannattaisi alkaa pitää blogia tolla oudolla kiälel kirjoitettuna, niin saisit varmasti Nobelin humoori pystin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.12.14 - klo:18:01
Mä arvasin että joku luettuaan edellisen viestini alkoi miettimään että kui sillä väykällä on nyt ollu muka niin hyvä päivä?

Treenasin aika paljon puttia..normi ja haara staililla. Ja itseluottamus kasvaa koko ajan. Iltapäivällä vielä ennen hämärän laskeutumista, otettiin kaverin kanssa rajamäen kiinteällä koko perheen neppis radalla 2 *10 väylän kisa.

Olkapää kesti hyvin, mutta lapaluut hitsautuivat heti parin heiton jälkeen yhteen. Kisamme oli tiukka neljän väylän jälkeen olin jo 3 jäljessä, mutta sitten alkoi lyyti kirjoittamaan, elikkä lintu laulamaan taikka siis väykkä heittämään.
Avaukset taktiikalla sinne sun tänne, mutta lähärit ja putit kuin unelmaa, mutta maailma on totta! Ja voitto kotiin neljällä heitolla!
Se oli ensimmäinen suurvoitto pitkiin aikoihin, ja kun eilen illalla Kenostakin tuli 8 ekuu, niin voin vaan todeta että hyvin menee.

Itsekritiikkiin törmäsin tässä alkuillasta, kun vanhempi tyttäreni soitti kuulumisistaan, ja kysyi että mitä meinaan illalla touhuta? Minä siihen että papalla on keilakisat! Hän siihen että onnea kisaan, ja pappa siihen että enhän mää onnella heitä vaan taidolla! jolloin viereisellä sohvalla loikoillut vaimo pyrskähti nauruun ja varsin äänekkäästi jollei peräti ivallisesti päästi suustaan vielä PYH! äänen.

Taidan illalla kokeilla haaraheittoa, josko pääsisi nauttimaan haarakaadosta!
Ehkä vähän tuhma...en tiedä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: saleee on 17.12.14 - klo:21:21
Jos toimin teedeenä Syysmyrskyssä 2016, niin 1 villi kortti sarjaan MPG on sitten jo jaettu :-)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 17.12.14 - klo:21:45
Näist tulee lukijaki hyvälle tuulelle.  :) Mites se Rajamäen rata muuten nykyisin, onko ratakartta jossain, joku se uimahalli on laajentunut ja syönyt väyliä, vai onko muutoksia jatkossakin luvassa?

Kerkesin kertaalleen pelaamaan sen 18-väyläisen version ja kaikkine kotikutoisuuksineen oli kyllä hyvällä tavalla erikoisuuksien puolesta mieleenjäävä rata (vaikka jos kohta parilla huonollakin, mut ei jaksa muistella niitä). Ainoo rata missä oon varastofriban lisäksi heittänyt ylä-OB:n (eli siis sillan kattoon)  ;D
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: jtrogen on 17.12.14 - klo:22:20
Kävin rajamäessä viimevkolla ja taisin 9-väylää sieltä löytää.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.12.14 - klo:11:38
Kiitokset mielenkiinnosta!
Rajamäen rata on nykyään sellainen perhe-koululais-neppailurata. Väylien keskipituus varmaankin Suomen lyhkäisempiä ellei peräti lyhyin. En muista ulkoa, mutta lienee tossa 45- 50m huitteilla. Puistossa on myös kiva epävirallinen väylä ,sieltä kummun shakkilaudan päältä sillan kupeeseen. Sekä yksi ylimääräinen kori. Ensi kesänä pystytän vielä yhden putti treeni paikan irralleen radasta.
Uimahallin laajennustyöt ovat parhaillaan vauhdissa, ja se tosiaan söi ison osan radasta. Se on ihan kiva treenipaikka puttereilla ja midareilla, mutta kaukaa sinne (tänne) ei kannata ajaa. Ellei sitten käy esim. Hyvinkään reissun ohella naputtamassa muutaman holarin ja pirkon. Ihan vaikka itsetunnon kohottamiseksi. Radan ennätys tällä hetkellä taitaa olla 10 alle, tekijänä Riku Pyhältö.

Tänään olen treenannut haaraputtia, ja se kulkeekin nyt niinkin hyvin etten enää tiedä millai kai ,sillai kai puttaisin? Pysty vaikko kyykkypaska asennosta, siinä vasta kysymys!
Ostin tuossa toissa päivänä uuden kiekonkin, oikein yleisestikin hyväksi kehutun. Siinä sitten kun avoimessa tilassa sitä testailin, niin en ollutkaan tyytyväinen kiekon lentorataan. Luin kuitenkin täältä foorumilta että kyseinen malli senkun paranee kun saa vähän kipeää.
Ahaa! Kiekko räpylään ja sillan kupeeseen missä on 50 metrin matkalla ainakin saman verran mäntyjä. Asensin kroppani heittoasentoon n. 10 metrin päähän ensimmäisistä männyistä ( ne männyt ovat varsin tiheään ja sikinsokin). Uutuus kiekkoni oikeaan käteen, katse ja heittosuunta männikköön. Kohta saa kiekko siipeensä päätin, ja nerokkaana ihmisenä kohdistin heiton ohi ensimmäisten puiden, koska ajattelin sen niin notta kun se osuu keskellä olematonta väylää puun kylkeen kimpoaa se siitä toiseenkin kylkeen jne. Pienimuotoista flipperi ilmiötä siis tiedossa, ja sen myötä kolhuja joka puolelle muuttaen kiekon lentoradan itselleni suotuisaksi kertalaakilla.
Rajulla äänivallin rikkoneella kiskaisulla päästin kiekon matkaan, moneenkohan osuu? Epätyypillisesti kiekko lensikin ensimmäisten puitten välistä, sitten seuraavien, ja seuraavien, ja seuraavien.....jumaliste se ei osunut yhteenkään puuhun! EI YHTEENKÄÄN! Sellaista Koivupajumeresmaapenttalapursiolänsiötä ei ole vielä syntynytkään joka olisi pystynyt samaan....ei ikinä!
Ja tämä tarina on tosi! Jos mulla olisi ääni kun Rautavaaralla se kuullostaisi vielä uskottavaltakin. Mutta näin se meni.

Ruukkigolfissa oli piiitkä kaunis alamäki väylä, varmaan 50m leveä 200 metrin matkalla yksi koivu, ja sekin ihan väylän oikeassa reunassa. Mä valmistauduin heittämään elämäni pisimmän ja kauneimman siivun. Ja olisin heittänytkin mutta kun se halvatun muovilätty pysähtyi siihen ainokaiseen puuhun. Pooli kaveritkin yrittivät lohduttaa, että pitkälle olisi mennyt ilman tuota nappiosumaa.
Ja sitten kun oikein yritän osua männikköön minkä läpi hyttynenkään ei lennä ilman siipirikkoa, niin jo lentää kiekko edes hipaisematta mihinkään.

Mutta noi esimerkitkin kuvastaa tämän lajin hienoutta, ja sen takia sitä pitää rakastaa!
Yksi hieno Vihtiläinen runoilijakin on joskus lausunut kuolemattomasti haikumaisen lyhyesti RAKKAUDESTA LAJIIN!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.12.14 - klo:11:43
PS. Toivottavasti Sauli on TD 2016 Syysmyrskyssä ;)
PS2. Eikä se mun männikkö hyökkäys rikkonut äänivallia. Muttei kyllä kiekkoakaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.12.14 - klo:13:04
Oikaisu!
En tiedä mistä johtuu,mutta ainakaan mun kännyssä ihmeheittäjän nimi ei näy kokonaan, kyseessä siis

Koivupajumeresmaapenttalapursiolänsiö
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.12.14 - klo:13:07
Koivupajumeresmaa-
penttalapursiolänsiö

Joko mahtui? Onneksi ei ollut mistään brassi heittäjästä kyse!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Sir Beef on 18.12.14 - klo:13:19
^ kyl ne on koko ajan täällä 'isolla' ruudulla näkyny  ;) - keep up the good work  8)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: öre on 18.12.14 - klo:14:50
Kuis se sun haarakaatos kävi, mist eilen kirjotit? :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.12.14 - klo:15:03
Siitähän meinas tulla haarakaaos! Sellaista se on vanhalla sedällä.
Mutta lopussa pappa seisoi, keilat ei!!!
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 18.12.14 - klo:21:30
Mitä meikäläisen nimi tekee tuossa nimihirviössä? :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 18.12.14 - klo:22:55
Ja runoilijakin vielä. Aikamoista ilkkumista sanon minä :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.12.14 - klo:08:02
Niin suomalaista, niin suomalaista!
Emmää mikkää oo! Emmää mittää ossaa!

Yhtenä iltana nuorena miehenä kun kävin hotelli Kämpin ravintolassa kääntymässä, niin hokasin yhdessä pöydässä Eino Leinon. Minä tietysti miestä kunnioittaen kävin häntä tervehtimässä, " iltaa runoilija". Eino nosti katseensa tuopistaan mutisten " tarvi tulla siihen ilkkumaan, mää mikkään runoilija ole"painaen katseensa takaisin alaviistoon "kunhan vähän runoja rustaan ittelleni" kuului vielä hiljaista mutinaa.
Päätin poistua paikalta, mutta juuri silloin paikalle saapui sikarin tuoksuinen savupilvi. Ja se sen takaa hahmottui säveltäjänero Jean Sibelius. " Hyvää iltaa säveltäjä mestari" tervehdin häntä. Janne istui alas murahtaen " mitä se kloppi siinä ilkkuu," minä mikään säveltäjä ole, kunhan vähän nuottiviivaston päälle nuotteja rustaan"
Vähän on kireä ilmapiiri! aprikoin, vaan ei se minua estänyt ilosesti tervehtiä paikalle saapunutta Akseli Gallen-Kallelaa " Hyvää iltaa taiteilija, oletko maalannut lähiaikoina mitään uutta mestariteosta?" Akseli mulkaisi minuun päin istuutuessaan " vai että mestariteoksia, taidatte ilkkua minun töherryksiäni" " mene matkoihisi nöösi".
Kyllä on suomalaiset taiteilijat jöröjö ihmisiä ajattelin kun käänsin selkäni seurueelle. edessäni seisoi kuitenkin jo uusi tulokas Aleksis Kivi "Hyvää iltaa, suuri kirjailija" uskalsin kuitenkin sanoa. " Vai suuri! jos mökki pahasessa Palojoen mailla joista kuista veljeksistä vähän kirjoittelen, niin ei minusta vielä suurta kirjailijaa tee" "häivy ilkkumasta senkin nummisuutari!" hän huusi!
"well, well. Whatta hell!" pöydän ääreen horjahteli Hulkon Antti, vanha tuttu Pelkosenniemeltä." Moro Andy, mitä kitaravelho?" kysyin ilahtuneena.
Pitkään Ameriikoissa asunneeseen Anttiin oli jo tarttunut pientä jenkki menttaalia. " Yeah! hei vähän hyvin menee, mahtava rundi takana. Kohta lähetään Hanoin kanssa valloittaa Hanoi ja sen jälkeen Japani, ja sen jälkeen koko muu maailma. telluksen jälkeen vallataan kuu! Jumalauta mä oon kova, snaijaaksä? Gunnarit ja Rollarit ei oo mitään verrattuna meihin , you know?" Kohta Antti huomasi muun hiljaisen pöytäseurueen, ja lupasikin kovaan ääneen luvata koko seurueelle ekan kierroksen koska hänellä nyt sattui olemaan takataskussa kolkytdonaa!
Tietysti juoma maistui kaikille, mutta silti piti kaikkien suurten Suomalais taiteilijoiden yhteen ääneen torua Hulkon poikaa " että älä sää poika tuu tänne leuhkimaan, et sää mittään ole!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: öre on 19.12.14 - klo:08:49
Just näi se menee. Valitettavast.
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 19.12.14 - klo:09:51
Nöyränä pitää pysyä vaikka onkin ihan helvetin hyvä :)

Kyllä suomalaisen pitää aina vähän huono olla ulospäin. Aika harva on kisakiessin jälkeen tyytyväinen alle 1050 reitattuun kierrokseen.
Olen itse yrittänyt olla tyytyväinen sellaiseen omaan ratingiin päätyvään kiessiin, mutta jos joku sattuu tunnin sisään kierroksen päättymisestä kysymään niin kyllä enimmäkseen on mielessä ne epäonnistumiset. "Jos olisin laittanut ne viiden metrin putit sisään ja olisi ollut vähän tuuria niin..."
Vaikea on itselle keskinkertaisesta kierroksesta löytää ne onnistumiset. Sitten kun ne kaivaa väkisin esiin ja yrittää repiä jotain riemua niin heti tulee ne viiden metrin alarautaputit esiin ja pilaa kaiken.

Kyllä meitä suomalaisia on aikain saatossa vaan niin kyykyssä pidetty, että onnistuminen on aina tuuria eikä siitä nyt ainakaan itse saa ilakoida.



Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 19.12.14 - klo:10:18
Ja ne vasta vituttaaki ne tyypit keillä on aina tuuria ja onnistuu aina! *evil*
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ville on 19.12.14 - klo:10:39
Tyytyväisyys on kehittymisen este.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.12.14 - klo:10:56
Aamun puttitreeni sessio on takana, ja olen entistä tyytyväisempi tuloksiin. Mutta en siis ihan tyytyväinen, ettei vaan tulisi esteitä matkalle kohti Syysmyrsky 2016 voittoa!
Eilen otettiin parin kaverin kanssa kisa 2*10 väylää Rajamäessä. Paukautin ekalla kiekalla -3, ja tokalla uuden ennätykseni -4 VAU!
Nousu kohti kansainvälistä huippua on alkanut.
Olisin mielelläni kisaillut Tonttu Openissa, mutta valmennettavieni futsal pelit on pahasti samaan aikaan Tapiolassa. Pitäkää hauskaa jotka kisassa mukana olette!

Tänään vielä yksi puttitreeni, ja mahdollisesti rundi tai kaksi rajamäen kiinteää. Ja illalla vielä hurjat venyttelyt niin eiköhän se siitä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: öre on 19.12.14 - klo:11:23
Tost ajattelutavast joku jossai kisaraportissas mainitsi, olisko ollu joku euruuppa openin kisa, miten jenkkien ja suamalaisten suhtautumine epäonnistumisii eroo niinku yä ja päivä. Kiässien välisel tauol jenkit heittää kuulemma läppää iha jostai muuist asioist ku kisakiarroksest. Voiva vauk puhel jostai"haara"jutuistaki. Suami poika kiroo ain kiarrostas, et kui mää tollai mokasin sen ja sen väylän. Kyl meil tosiaan varmaa painaa toi kova menneisyys, mikä meist on tehny vähä tällasii jukuripäit ja huanon itsetunnon omaavii ihmissi.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 19.12.14 - klo:11:54
Pakko ottaa kantaa myös, kyllä se näin vaan on että lajiin, alaan tai mihin vaan liittyen me Suomalaiset ollaan maailman parhaita nostamaan ne negatiiviset asiat esiin ensimmäisenä. Melkein 30 vuotta joukkuelajeja harrastaneena mulla on ollut vain yksi valmentaja joka veti positiivisuuden kautta (se oli jenkki). Mutta muut koutsit on ollut suomalaisia, ja vaikka tauolla olis johdettu 100-0 niin ensisijainen ja painavin palaute oli negatiivista!

Kysykääpä seuraavan kerran kaverilta joka on just palannut lomareissulta että miten meni? Ehkä nopeasti tulee hiljainen vastaus: ihan jees ja lämmintä oli jne. mutta sitten alkaa negatiivisten puolien vuodatus; helvetti mikä keli täällä härmässä on, perkele maanantaina töihin, laskut pitää maksaa ja nakkisoppaa syötävä taas saatana!

Oon pitkään yrittänyt harrastaa positiivisen ajattelun kautta, eli pyrkiä iloitsemaan pienistäkin onnistumisista... joka ei ole helppoa, mutta paljon helpompaa kun täydellisyyden tavoittelu! Ja sen oon huomannut että jos jää märehtimään epäonnistumisia niin se vaan ruokkii epäonnistumisia, kyllä niistä epäonnistumisistakin löytää ne positiiviset puolet ja kun niihin ja niiden vahvistamiseen keskittyy niin  homma on paljon mukavampaa;)

Ja ennen ku joku kerkee näsäviisastelemaan niin ei, viiden metrin alarautaputista ei pidäkään löytää mitään positiivista :P
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Sir Beef on 19.12.14 - klo:12:09
Ja ennen ku joku kerkee näsäviisastelemaan niin ei, viiden metrin alarautaputista ei pidäkään löytää mitään positiivista :P

Enpäs ees näsäile, mutta onhan siinä se positiivista, että ei ollu ku voimantuotto pielessä, osu koriin kuitenkin ettei ihan ohi mennyt kokonaan ( ja siitä rolleriks alamäkeen 15 metrin päähän, ja bägi lentää kaislikkoon, savu nousee korvista jne ... )  :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.12.14 - klo:13:27
Kiitos paljon hyvistä kannanotoista!
Noi on tietysti aikasta kakspiippuisia juttuja kaikkinensa. Kukin taablaa tyylillään.
Mä olen ollut kanssa niin monta vuotta futiksessa mukana että on tullut tavattua kaikenlaisia toimijoita sen lajin tiimoilta, ja voin kertoa että joskus on ihmettelemistä notta mistä noita tuloo!

Se on kyllä totta että kierrosten välissä pääasiassa vatvotaan niitä epäonnistuneita ja huonon tuurin heittoja....usein oikein märehtien niitten pauloissa. Minä myös! Joskus ollaan kuitenkin milloin kukakin on ollut juttukaverina, alettu ihmettelemään että miksei puhuta enemmänkin niistä onnistumisista. Kai se märehtiminen kuuluu kansan perinteeseen, ja on osaksi selittelyä sille miksi en ole keulilla.

Koska minulla on tällä hetkellä niin kova draivi ( enkä tarkoita tällä draivia ) fribaamiseen, niin voisinkin tehdä uuden vuoden lupauksen etten vuonna 2015 manaile, ainakaan ääneen, epäonnistumisia kertaakaan. Se ei tarkoita sitä etteikö epäonnistumisia voisi omassa päässä harmitella, mutta niistä töpistä voisi ottaa oppia ja yrittää välttää samaa virhettä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Sir Beef on 19.12.14 - klo:14:19
Niin, ja congrats - viimeisellä viestillänne arvoisa fooruminkäyttäjä 'gunners' ylennettiin 'Täysjäseneksi' viestimäärän kolahtaessa tasan sataan  8)

t: vielä juniori  ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.12.14 - klo:14:44
Ai kiitos! enpä ole tiennytkään tollaisesta systeemistä. No olihan se kiva olla vähän aikaa taas junnu :)

Tulin juuri rajamäen pikkuradalta. Sade on loppunut, tyyni ilma +3 lämmintä, hieno heitto keli. Kiersin radan kahteen kertaan. Ensimmäinen meni
-4 eli ennätystä sivuten. Toisella kiekalla sitten uusi ennätys 5 alle parin. ja vaikka niitä paareja ei pitänytkään miettiä, niin se on kuitenkin mulle hyvänä mittarina kilpaillessa itseäni vastaan. Ja voi että kun olin tyytyväinen putti peliini!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ville on 21.12.14 - klo:08:22
etten vuonna 2015 manaile, ainakaan ääneen, epäonnistumisia kertaakaan. Se ei tarkoita sitä etteikö epäonnistumisia voisi omassa päässä harmitella, mutta niistä töpistä voisi ottaa oppia ja yrittää välttää samaa virhettä.

Mä lähden tähän mukaan.
Menneellä kaudella jo hieman harjoittelin, mutta ei sitä yhdessä kaudessa opi.

Tähän vielä lisää se, että huonoa heittoa analysoidaan hetki ja ennen seuraavaa heittoa se jo unohdetaan. Eli jatketaan ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Tapanote on 21.12.14 - klo:13:47
Kyllähän jälkipelit on hauskoja ja kisareissujen piristyksiä. Ei niitä kannata kauheasti rajoittaa, mutta ei kaikesta kannata tulla paha mieli.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 21.12.14 - klo:15:26
Must tuntuu joskus että ne jälkipelien länkyttämiset niin autossa kotimatkalla kuin kirjallisesti treenipäivyrissä on joskus hauskempaa kuin itse pelaaminen ;) Keskittyis vaan kiessillä vähän enemmän niin vois lätistä enemmän onnistumisista sit jälkeenpäinkin...
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.12.14 - klo:16:28
jälkipelit kuuluvat lajiin kuin lajiin, ja yksilölajeista frisbeegolf on yksi hedelmällisistimmistä lajeista tuohon hommaan. Kisassa kun kisassa sattuu niin paljon kaikenlaista hauskaa ja vähemmän hauskaa puitavaa.
En varmaankaan pysty totaalisesti lopettamaan epäonnistumisissa rypemistä, mutta koitan tietoisesti jälkipeleissä muistella niitä onnistumisia, ja saada niistä lisää positiivista energiaa tuleville kierroksille.
En kylläkään ihan kauheasti ennekään ole manaillut, mutta enemmän kuitenkin ne hölmöilyt on olleet keskusteluissa pinnalla :)
Onhan noilla radoilla kyllä paljon heitäkin jotka jo kierroksella näköetäisyydelle päästyään manailee, kun taas meni metrin putit alarautaan, ja avaukset kolisseet puiden runkoihin.
Annetaan kuitenkin kaikkien reagoida omalla tavallaan pelaamiseensa, ollaanhan me kaikki omanlaisiamme persoonia! ;)

Tänään olen vajaan tunnin verran ehtinyt kotipihalla puttailla vaihtelevissa tuuli olosuhteissa. Ja onhan ulkona puttaaminen ihan eri kun hallissa lämpimässä. Nyt olenkin yhtäkkiä vaihtamassa pystystä haaraan! tosin kesään mennessä se voi vielä monta kertaa muuttua, eikä sitä tiedä vaikka kesä lämpimällä puttaisin päälläni seisten.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.12.14 - klo:09:03
WASA OPEN 2000    Vaasankin veri vapisee!

Palataan hetkeksi muisteloihin! Aiemmin olenkin hieman kertoillut Wasa Open kilpailuista, jotka ovat kuuluneet kisakalenteriin jo 1990 luvan alusta.
Minulle Wasa Open 2000 on sillä tavalla merkittävä kilpailu, että se oli elämäni ensimmäinen frisbeegolf SM-osakilpailu.
Osakilpailu....mikä se sellainen oli? Niihin aikoihin pelattiin 6 osakilpailua, mistä jaettiin pisteitä sijoitusten mukaan. Luokkia oli vain 3, avoin, naiset ja juniorit 18v. Neljä parasta pistemäärää laskettiin mukaan kokonaispisteisiin, junnuilla kuitenkin vain 3. Osakilpailun voittaja sai 200 pistettä ja loput huikean monimutkaisen kaavan mukaan laskien.
Sen vuoden osakilpailut järjestettiin Vaasassa, Heinolassa, Munkkiniemessä, Tampereella ( kuului myös Eurotouriin), Kauhajoella ja Suomenlinnassa ( Eurotour).
Mutta Vaasasta aloitettiin. Kannelmäen kiekkokarjut Jussi ja Janne Linberg hakivat minut oikein kotiovelta autollaan ja matka Pohjanmaalle alkoi.
Odotukseni olivat korkealla, minkälaiset ovat meiningit oikein SM- kisoissa? Saankohan helposti ne 200 pistettä?
Matkahan on kuten hyvin kaikki tietävät pitkä ja kivinen, mutta ei mäkinen kun kerta lakeuksilla liikutaan. Jussi ajoi suoraan majapaikalle, eikä mihin tahansa 5 tähden lukaaliin, vaan Veli Berglundin ilmaiseksi järkkäämään jonkun ilmaisjakelu lehtien varastohalliin. Majoitukseen kuului lattiatasolla sijaitseva unipatja, ja vaihtoehtoisesti kerrosnukkuminen kuormalavalla valitsemallaan hyllytasolla.
Paperipöly oli sen verran kova että joillekin nukkuminen oli mahdotonta ja aamulla heidän silmien väri muistutti lähinnä särjen vastaavaa. Perjantai illasta muistoihini jäivät kyläily käynti kotonaan kovassa kuumeessa maanneen A-P Korkeamäen luona. Kyllä oli rajamäen poika aika hiljainen kun katseli A-P: een huonetta, seinät ja hyllyt (taisi olla kattokin) täynnä kiekkoja, fribajulisteita jne. Onko tuollaista olemassakaan? ihmettelin.
Majapaikassa tutustuin myös suupalttiin junnuun, joka korkealta hyllynlavalta höpötti katkeamattomasti anhyzereistä ja hyzereistä. Eli he joiden unta ei pöly häirinnyt, pysyivät hereillä junnun jatkuvan papatuksen takia. Poika oli kuitenkin hauska, ja tavattoman innostunut heittämisestä että ainoastaan positiivisesti juttua muistelen. Poika oli muuten Juho Parviainen, jos joku nyt sattuu tuntemaan ;)
Kisan ensimmaäinen päivä pelattiin Arboretum puistossa, lyhykäisiä teknisiä väyliä. Olin täysin shokissa kun aamulla saavuimme palaajakokous paikkaan.
Siinä parkkipaikalla kokoonnuttiin, järjestäjät olivat kyhänneet ison tulostaulun mistä löytyivät kaikkien nimet, olisiko meitä ollut reilut 40 pelaajaa. Tällaistako on tämän lajin SM-kisat?
Yllätyksen ja voisi sanoa jopa pienen pettymyksen jälkeen kuitenkin kisa vei mennessään. Siinä kiekkoa nakellessa unohtui kaikki glorian puute! ja sen kesän aikana oppi huomaamaan kuinka hienoa oli kuulua frisbeegolf sceneen.
Sunnuntai heitettiin Hietasaaressa, jälleen pieni tila 2*10 reikää, lyhkäisiä mutta intresantteja. Meri pelotteluakin oli, mutta valitettavasti se oli vielä jäässä. Kahtasataa pistettä en saanut, päinvastoin olin muistaakseni toiseksi viimeinen, voitin kuitenkin Riku Kaajakarin! Sen jälkeen kehityskäyrät ovat kuitenkin menneet vahvasti eri suuntiin.
Hietasaaressa tutustuin myös puttilegenda Ilkka Tammiseen, joka myi minulle ison määrän Ken Climo Gazelleja, joista tulikin minun luottokiekkoja etten sanoisi jopa tavaramerkkejä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.12.14 - klo:09:56
Vuoden 2001 SM- sarja käynnistyi jälleen Wasa Openilla 28- 29.4
Uutuutena kauteen otettiin mukaan Masters sarja! Jess! täytänhän keväällä 40v. ja pääsen ikäisteni kanssa kilpailemaan.
Wasa Openiin olin intoa puhkuen lähdössä, mutta en sitten mennytkään. MIKSI?
Syy oli säännöissä, joista ei tietenkään silloinen liiton hallitus tinkinyt.
Tuo tinkimätön hallitus koostui seuraavista henkilöistä Seppo Nieminen, A-P Korkeamäki, Jukka Vieri, Sami Loukko, Jussi Meresmaa ja Jari Väyrynen :)
Sääntöjen mukaan sinä päivänä kun kisa on, pitää olla täyttänyt luokkansa vaativa ikä.
Kisa pidettiin siis 28- 29.4 ja minä täytin 40v. sunnuntaina 29. päivä. Lauantaina olin siis vasta 39v. eli avoimen sarjan pelaaja.
 Ja koska sarjaa ei voinut vaihtaa kesken kauden niin minulle jäi 2 vaihtoehtoa. Pelata Vaasassa ja koko loppukauden avoimissa, tai jättää Vaasa väliin ja pelata loppukausi Mastereissa.

Ensimmäisestä Wasa Openista jäi kuitenkin myös yksi laulun rallatuskin mieleen.
Kaikkihan tietävät Juicen biisin Vaasankin veri vapisee!?
Sehän menee yhden säkeistön osalta muistaakseni näin.

vuoksi isänmaan eestä ristin tään,
täytyy miehen heilutella pistintään.
Mies on valmis vaikka kitumaan ja kuolemaan,
vaan jos pitää käydä pimppiä nuolemaan niin
Vaa-san-kin veri vapisee!
Vaa-san-kin veri vapisee!
Vaa-san-kin veri vapisee!
Vaa-san-kin!

minä en tietenkään frisbeehuumassa sanoja muistanut ja ne kääntyivätkin jotenkin tällaisiksi

vuoksi isänmaan eestä korin tään,
täytyy miehen heitellä kiekkojaan.
Mies on valmis vaikka spottaamaan ja denfaamaan,
vaan jos pitää käydä kiekkoa nuolemaan niin
väy-kän-kin veri vapisee!
väy-kän-kin veri vapisee!
väy-kän-kin veri vapisee
väy-kän-kin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.12.14 - klo:09:47
RATAMESTARI  tuo entinen frisbeegolfarin raamattu!

Minä en tiedä kuinka kauaksi ulottuu Ratamestari lehden historia, koska minulla on lehdet vuodesta 1999 eteenpäin vuoteen 2003 ja se taisikin olla lehden viimeinen vuosikerta.
Lehti tuli postilaatikkoon kannettuna kirjekuoreen pakattuna 8- 10 kertaa vuodessa. Lehti oli kokoa A5 ja sisälsi tiukkaa tekstiä vajaan 30 sivun verran.

Tärkeimpinä aiheina olivat tietysti tulospalvelu ja ennakkotiedot tulevista kisoista. Varsinkin SM-osakilpailuiden ennakot olivat varsin perusteelliset, oli ratakarttaa, väylä esittelyt,  +kaikki muut perustiedot. Paperiversio kisakoneesta.
Oma lukunsa olivat sitten kisaraportit, oli niin mukavaa sohvalla maaten lukea mitä milloinkin oli kisoissa tapahtunut.
Välillä oli myös pelaaja haastatteluja, ja ne olivat myös taivaallisia. Onneksi sen tapaisia saa nyt lukea tämän forumin sivuilta viikon vieras blogista!
Lehdessä ei unohdettu myöskään pienempiä sarjoja kuten kansallista ja karvalakki sarjaa, vaan niistäkin oli paljon juttuja.
Tässä lyhyt katkelma Rovaniemen karvalakki kisasta vuodelta 1999
- Pierre oli järjestänyt meille hienon paussipaikan Lappland Safaris firman omistamasta Kotisaaresta. Siellä oli tynnyri-rakovalkea ja porontaljoja lämmittelyä varten....todellista lapin eksotiikkaa. Pierre oli myös ahkeroinut ajelemalla moottorikelkalla kantavat siirtymäurat heittopaikoilta toisille ja aloituapaikalta korille. Hän oli huolissaan että joku etelän mies saattaisi juuttua tai peräti hukkua virallisesti 1m 20 cm syvään lumihankeen.
Kirjoittajana lienee ollut A-P Korkeamäki tai Jukka Vieri ja kisan voitti frisbee legenda Antti Luuri.
Tietysti lehdestä löytyi kisakalenteri, kilpailusarjojen säännöt, ja joskus jopa kiekko esittelyjä.
Muutama mainoskin oli kulujen peittämiseksi mm. CARROLS Nälkä. Mikä ihana tekosyy.

Ratamestarin julkaisijana toimivat päätoimittaja Ari-Pekka KOrkeamäki ja Suomen Frisbeeliitto. Kirjoittajina Ari-Pekan lisäksi kirjava joukko avustajia.

Lehti ja sen tekijät kuuluvat Suomen frisbeegolfin historiaan tärkeänä osana!

Kiitos heille!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.12.14 - klo:09:49
Ja omasta puolestani kaikille lukijoille erittäin mukavaa JOULUA!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.12.14 - klo:11:30
Nyt on Joulut aikalailla taputeltu on aika siirtää katseet uuteen vuoteen.
Eilisellä mietiskelin jo MITÄ, MISSÄ ja MILLOIN vuonna 2015!

Tämän hetken ykkösprioriteettinä minulla on puttitreenit (kun puhutaan lajista nimeltä frisbeegolf). Treenaan miltein päivittäin sisätiloissa, jonkin verran myös ulkona ettei totuus unohtuisi. Olen jonkin verran lukenut muiden puttitreeni menetelmiä ja tekniikkaa, mutta en anna niiden vaikuttaa omaan tekemiseeni. Yritän harjoitella itselleni sopivan tyylin, ja tehdä toistoja niin paljon että se alkaa sujua. Olen oppinut hyväksymään viimeaikoina että kaikki putit eivät uppoa, mutta treenillä uskon niitten onnistuneiden määrän kasvavan kohtuu lukemiin. Ja kaikista tekniikka hienouksista huolimatta uskon vakaasti siihen että loppupelissä PÄÄ on hyvin ratkaisevassa roolissa puttipelissä. Sitä menttaalipuolta yritän myös vahvistaa nyt ja tulevaisuudessa.

Kroppani nykykunnossa en lähde koviin pakkasiin rykimään, mutta mahdollisesti voisin löytää itseni joku ilta liikuntasalin lämmössä kiskomassa kiekkoa pressuun.

Ja kunhan kevät koittaa, niin sitten alkaisi heittotreenit. Olen siinä mielessä onnellisessa tilanteessa että kotiseudultani löytyy erinomaiset treeniolosuhteet. Rajamäen pikkurata on ihan kelvollinen paikka treenata. Siistiä maastoa, ja vähän jengiä. Iltamyöhään tai päivisin kun ei ole futareita, niin kentillä on tilaa draivata, tilaa on sen verran paljon että ikinä en pysty heittämään kentän ulkopuolelle. Jos haluan kiertää vaativampaa rataa, niin hiljainen Maaniittu- Ihantola on siihen loistava rata. Kaikkein hiljaisin tässä nurkilla on tietenkin KIljavan rata, ja kesälämpimänä oiva paikka pulahtaa vaikka uimaan sääksin kirkas vetiseen järveen kesken treenin.
15-30 min ajomatkan sisältä löytyväkin sitten esim. Nummelan ja Hyvinkään mainiot radat, samoin suuret ja kauniit Tali, Kivikko ja Siltasaari. Mutta jos ajelemaan lähden treenipaikkaa ajatellen niin useimmin löytänen itseni akselilta Karkkila-Riihimäki-Keinukallio. Loistavia, monipuolisia ratoja. Tuusulan uudellekin pyrähtää 20 minuutissa, joten valinnan varaan on.
Sitten kun pappa haluaa nautiskella niin hän lähtee Nurmigolfiin 3-4 kiekkaa, ja siihen päälle lounas +sauna.
Tietysti mulla on kotipihallakin kori, samoin tontin takana olevassa pikkupuistossa on pari koria. Se onkin varsinainen harjoituskeskukseni.

Mielenkiintoinen asia on myös miten toi mun Disccarrier ensi kesäksi täyttyy.
Tällä hetkellä bägi sisältää 25 kiekkoa, eikä juurikaa samaa laatua.
Tekisi mieli testata kaikenlaisia, mutta kaikkia senttejä en voi kiekkoihinkaan työntää. Joten lukemalla tämän forumin kirjoituksia toivon löytäväni hyviä vinkkejä laukun täyttämiseksi.
Keväällä kun alkaa heittotreenit, niin yritän kerrankin tutustua kiekkojeni sielunelämään erilaisissa tuuliolosuhteissa. Uskon että jonkinlaisen yhteyden niihin löydän, ja ne jotka eivät kanssani tule toimeen saavat uuden kodin jostain muualta kun minun bägistä.   AAMEN!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Mahwell on 29.12.14 - klo:17:33
Tänään vasta bongasin tämän blogi-pläjäyksen (hetken ollut foorumilta poissa) ja pitihän sitä käyttää muutama tunti työaikaakin, että sai luettua alusta asti, kun on niin mielenkiintoista tekstiä. Nyt on yksi mielenkiintoinen päivyri lisää luettavaksi Essin ja Jaanin kirjoittelun lisäksi.

Kiitos tästä
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.12.14 - klo:07:38
Jaa! Kiitos mielenkiinnosta! Olen kovin tyytyväinen jos olen jollain tavalla ollut osallisena jonkun työpäivän ajankuluna.
Onhan nää vähän tällaisia jaarituksia, mutta onhan kuitenkin yhden ihmisen näkökulmia meitä kaikkia kiehtovaan lajiin. Tuskin maltan odottaa kun pääsen 2016 Syysmyrskyn jälkeen elvistelemään tavoitteen täyttymisestä, tai seliseli miksi taas kävi näin.
Ja mikä parasta, jos silloin selitän tässä ketjussa mitä tahansa olen vielä elossa, ja taas pari vuotta lähempanä eläkkeelle pääsyä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.01.15 - klo:18:13
Ja matka jatkuu! Nythän ollaan jo vuodessa 2015, eli ensi vuonna on tavoitteen lunastuksen aika. Aika kuluu ja nuoruus katoaa,ja kiire alkaa jo tulla saadakseni homman sujumaan.
Mää muistan silloin 90 luvun loppupuolella, kun oltiin muutaman kaverin kanssa paiskottu rantakiekkoja puihin, seiniin ja muihin maalitauluihin koko kesä ja hauskaa oli. Syksyllä sitten räjäytin pankin, ja sain koko Rajamäen haukkomaan henkeä kun löysin suuren kaupungin suuresta tavaratalosta oikean frisbeegolfkiekon. Siinä luki Discraft ja COMET. Ylpeänä esittelin kiekkoa rajamäen liikuntapuistossa kavereilleni, sitä käänneltiin ja hiplattiin ja kuolattiin.
Jääkiekkokaukalo oli silloin pystyssä, ja sen päätyportti auki. Portilta heitin näytösheiton ja Herra mun vereni! se lensi vähän yli punaviivan. Siis kolmisenkymmentä metriä, ällistys oli kaikilla suuri ja heti alkoikin spekulaatiot että voiko tuleva maailmanmestari enää osallistua meidän kisoihin. Ja ei ainakaan sillä oikealla golfkiekolla, saisin liian suuren edun muihin nähden.

Nyt kun olen lajia harrastanut  n.16 vuotta, ja kiekkokaariin on tullut vähän lisää pituutta niin olen uuden tilanteen edessä. COMET on edelleen tallessa mutta nyt olen päättänyt opetella heittämään. Mä olen yhden kerran koittanut aikaisemminkin oppia, olisiko ollut palttiarallaa vuosi 2001 tai 2 kun Munkkiniemen radalla Markus "Lilli" Lindewall opetti mulle alkeita. Lilli oli ja halutessaan olisi edelleenkin aivan huippuvalmentaja frisbeegolfiin. Hän neuvoi minua kärsivällisesti ja tarkasti mitä pitäisi tehdä jotta saisin kiekon lentämään haluttuun kohteeseen, ja myös vähän pitemmälle.
Varmasti siitä muutaman tunnin sessiostakin jotain opin mutta sitten eivät oikein aikataulut sopineet, ja koulutus täysveriseksi ammattilaiseksi loppui aavistuksen verran liian aikaisin.
Nyt olen lukenut noita tekniikkavinkkejä, katsellut videoita saadakseni jotain rotia lähipeliin. Hämmästykseni on ollut suuri, kun tuntuu siltä että pelaajat katsovat korin suuntaan lähäreissä. Kävin pikaisesti tossa vesisateessa muutaman kiekon nakkaamassa yrittäen pitää mahdollisimman paljon katseen kohteessa. Eihän siitä tullut yhtään mitään, se tuntui täysin luonnottomalta. Setä on nakannut kiekkoa 16 vuotta silmät kiinni katse taaksepäin, joten näin alkuun ainakin mahdoton tehtävä. Kuitenkin kova halu kehittymiseen on, ja usko siihen että kun mennään tästä 16 vuotta etiäpäin niin homma on hanskassa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jouni on 02.01.15 - klo:19:22
Tuo kohteeseen katsominen heiton aikana on kyllä pirun vaikeaa kun on oppinut kääntämään päätä aina oli heiton pituus mitä tahansa. Niska on nykyään aina jumissa kierroksen jälkeen kun koittaa jäkittää päätä ettei kääntyisi vaistomaisesti liikaa. :D Mutta kyllä se kannattaa, ihan erilailla on nyt saanut tarkkuutta ja varsinkin voimansäätelyä noihin lähäreihin. Ennen joku 35 metrinen heitto oli ihan mahdoton itselleni, kun aina meni pitkäksi tai griplockasi jorpakkoon, eikä puttaustyylillä sitten lentänyt noin pitkälle. Piti opetella kesällä noita varten putterikämmenheitto mutta nyt on toiveita saada hyvänä päivänä rystyltäkin lähäri korin juureen (yleensä toki ei).
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.01.15 - klo:19:55
Mulla on ongelmana juuri toi etäisyyden säätö ja tietysti ahtaissa väleissä pelaaminen. Tuntuu että kaikki puuportit ovat täysin mahdottomia lävistää.
Kyllä kai siinä menosuuntaan katsomisessa joku taika on, mutta vaikeeta tulee olemaan sen opettelu.
Menikö sulla kauan että heitto alkoi tolla teekniikalla sujumaan?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jouni on 02.01.15 - klo:23:22
Mitäs mä sanoisin, viime kesänä rupesin kiinnittämään asiaan enemmän huomiota, mutta en kovin aktiivisesti ole tuota treenannut, enemmän vaan koitan pitää tuon aina mielessä heittäessä. Selkärangassa ei tuo ei siis vielä ole, vaan usein tuppaa vanhalla tavalla lähtemään varsinkin pidemmissä paikaltaan heitoissa (heitän lähes aina paikaltaan tai yhden askeleen vauhdinotolla) joissa olen myös huomannut että jos käännän katsetta/päätä liikaa taakse niin heitosta häviää se vähäinenkin rytmi ja sitä kautta pituus ja/tai tarkkuus (heitossa alkukiihdytys loppukiihdytyksen sijaan). Nyt talvikaudella olen heitellyt lähinnä Novalla kaikki heitot ja väillä toimii hyvin, välillä vähän huonommin. Nova on sen verran herkkä kiekko kaikenlaisille teknikkavirheille ja varsinkin liialliselle repimiselle, että tuon kanssa on tuntuu tuon pään kääntämisen ym. opettelu tosi mielekkäältä, heti tuntee ja näkee kun heitto lähtee "oikein". Ensimmäiset pari viikkoa jäi koko ajan näppeihin lähäreissä, mutta juurikin tuon katseen pitäminen kohteessa (tai silmäkulmasta kohdetta päin vilkuilu) auttoi tosi paljon.

Muunmuassa McBethkatsoo kohdettaan koko ajan poislukien maksimiheitot, ja hyvin näyttää pituutta ja tarkkuutta löytyvän. DGCR:lla oli ketju tähän liittyen, tässä linkki suoraan Paulin vastaukseen: http://www.dgcoursereview.com/forums/showpost.php?p=2130985&postcount=42
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.01.15 - klo:10:48
Kiitos vastauksesta!
Kävin äsken tossa viereisellä kentällä vähän kokeilemassa, ja aivan ufo
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.01.15 - klo:11:48
Jaahans, edellinen viesti taas katkennut omituisesti, ja loppuosa kadonnut bitti avaruuteen. No ei se nyt mitään tärkeetä kumminkaan ollut.
Yritetään nyt palata eiliseen!
Tämä viesti sisältää tuote sijoittelua.

Sunnuntain aamuhämärä, ja moottoritie on kuuma ( ehkä hieman liiottelun makua, en tiedä) On se aina yhtä hienoa maalaiselle saapua Suomen pääkaupunkiin neonvalojen loisteeseen! Tullinpuomin Shellin kohdalta oikealle, ja taas oikealle! Kohta häämöttää etuvasemmalla Meilahden kalliot ja sen kätköissä lymyilevä Suomen ensimmäinen frisbeegolfrata.
Ville viikkoraha kisa tiedossa, pari astetta pakkasta ja hiukseni ikävästi sekoittava tuuli. Fiilis todella korkealla, ja yllättävänkin rento olo vaikka tiedän kokeilevani useampaakin fore avausta, sekä puttaavani haarakyykky asennosta. 2 kierrosta nakataan tällä kertaa 18 väyläistä rataa. En kiusaa teitä väyläkohtaisilla epikriiseillä ( paitsi että väylä 14 on muodostunut itselleni aikamoiseksi peikoksi, tälläkin kertaa käytin peräti 14 heittoa kyseisen väylän selättämiseksi).
Mennään suoraan Pelle Miljoonan esittämään kysymykseen, mitä tänään kisasta opit poika pellavapäinen?

Tuloksellisestihan molemmat kierrokseni olivat surkuhuoaisen heikkoja. Kumpikin rundi sisälsi vakio määrän HORROR! ( anteeksi vierasperäinen sana, päivän vierailuni Stokessa vuonna 2011, jätti suuren määrän murresanoja saneluluukkuuni) heittoja. Yllättäen tälläkertaa tavallisesta poiketen kierroksiin ei mahtunut oikeastaan yhtään jumalallista heittoa, mikä olisi korvannut edes vähän epäonnistumisia.
Kaikesta huolimatta minulle jäi kisasta hyvä mieli. Kokeilin ICEBUG kenkiä, ja ne antoivatkin todella hyvä pidon jäisillä kallioilla, ja olivat muutenkin mukavat ja lämpimät jaloissa. Kiekkoja kannoin ensimmäistä kertaa upouudessa Innovan Disc carrier kassissa, ja olinkin bägiin erittäin tyytyväinen!
Kokeilin myös uusia, ja liiteristä kaivettuja uus/vanhoja kiekkojani löytääkseni tuleviin kisoihin helmiä. Discmanian the MANIAC osoittautui tuulisessa säässä oivalliseksi putteriksi, jolla tein myös useita lähestymisiä. Tulee varmasti olemaan vakio lätty bägissäni. Star TL ja Champion TEEBIRD alkoivat myös tuntumaan ihan hyviltä, vaikken ihan sujut niitten kanssa vielä olekaan, mutta pikkulinnut ovat kyllä visertäneet siihen malliin että kiekot vaan paranevat vanhetessaan/ kuluessaan. Discmania S-line JACKAL tulee varmasti näyttelemään suurta osaa tulevissa koitoksissa...suurkiitos Essille joka sen palautti metsän kätköistä! Olen kyllä sitä mieltä että ihmiset jotka kadottavat kierroksella kiekkonsa tai esim. hanskansa niin voisivat alkaa harrastamaan vaikka petankkia.
Draivi kiekko eliittiin bägissäni on nousemassa Discraftin CRANK. Saa nähdä vaikka olisi kesällä ykkös vaihtoehtoni teematolla. Westsiden KANNEL on ja pysyy tärkeänä työkaluna lähipelissäni, ja saa yhdeksi kaveriksi vuoden 2005 Discraftin BUZZIN. En ole sillä juurikaan heittänyt, mutta eilen otin kiekon loppumetreillä käyttöön, ja teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen.
Summa summarum! Kasettini pysyi hyvin, etten sanoisi jopa erittäin hyvin kasassa huonoimmillakin hetkillä. Olin niin cool niitten horror heittojenkin jölkeen että hätisimmät varmaan luulivat papan kokeneen jonkinlaisen hengellisen herätyksen. Poolikaverit olivat reiluja, ja kannustava ilmapiiri oli koko ajan läsnä. Salaa seurasin kilpakumppanien suorituksia, ja hattua nostan heille. Rauhallisia ja tarkkoja siivuja koko ajan, ja puttipelikin ihailtavalla tasolla. Itselläkin sujui ihan hyvin, varsinkin kun huomasin siirtyä MANIAC putteihin, vaikken nyt mihinkään sankari putteihin kyennytkään. Fore avaukset olivat ihan ok, vaikka naurettavan lyhyitä ovatkin.
Oli erittäin mukava tavata Forumilta tuttuja, etenkin blogiaateliset vanha kunnon Jaani, ja uusi kunnon tuttavuus Essi. Oli mukava vaihtaa muutama sana heidän kanssaan.
Lopuksi toteaisin että Petteri Kantokari tulee, oletko valmis...grandmasteri!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 05.01.15 - klo:13:12
Samaa mieltä, lajia vaihtamaan vaan. Tuollaista pelleilyä kukaan kestä katsella.

Oli mukava tavata, petankkia ensi kesänä sit. Kaikki hanskat päivän päätteeksi tallella. Toiset toivovat bogitonta kierrosta, mä tavoittelen sellaista, jonka päätteeksi omaisuus kasassa
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 05.01.15 - klo:14:27
Muistelen Väykän olleen vielä Ruukissa vähän ihmeissään tuon Crankin kanssa. Hienoa jos on alkanut toimimaan. Buzzzhan toimii varmasti kun vain malttaa siihen tutustua.
Setämiehelle voisi toimia FLX-muovinen versio. Löysä kiekko löystyneille miehille, niin Tikkis taisi minullekin tuota suositella.


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.01.15 - klo:19:36
Terveiset Essille!
Hyvä että kinthaat ovat tallessa. Ja pysy sinä vaan fribassa, petankki on loppujen lopuksi aika tylsä peli. Mulle se kyllä sopii paremmin, koska siinä lajissa en ole koskaan heittänyt avausta pahasti metsään.

Ja Arille!
Ei se Crank ole vielä täysin sopeutunut heitto tyyliini, mutta kiekko sopii hyvin käteeni, ja Meikun nelosella tein parhaimman avauksen kun millään muulla kiekolla ikinä. FLX varmaan sopii löystyneille setä-miehille, mutta tälläiselle jäykälle papparaiselle omistamani muovimalli on ihan sopiva. Sitä paitsi mulla on niitä 9 kpl täsmälleen samanlaisia, luulisi olevan hyvä treenata niillä.

Palataan vielä eiliseen, tai oikeastaan tänään iltapäivään. Yhtäkkiä sain lekasta päähäni! Tai tunne oli ainakin sen kaltainen kun tajusin että jäin eilen taas viimeiseksi, ja vielä reilusti. Ja valehtisin jos väittäisin että kilpailin vain itseäni vastaan. Eihän sille mitään voi jos muut ovat parempia, jonkun on oltava viimeinenkin mutta ettei mulla ole mitään jakoa kehenkään verrattaessa. Mietin syy ja seuraus dilemmaa aika pitkään, kunnes hyväksyin tilanteen. Kun asia kirkastui päässäni, niin se alkoi jo naurattaa. Sain siitä vaan lisäbuustia tulevaan, varsinkin kun kerroin yhdelle kaverille että jumboksi taas jäin ja hän siihen että kannattaisiko jo oikeasti lopettaa sillä onhan maailmassa muitakin lajeja.
Tuli sellainen fiilis että vaikka nyt olen varmasti Suomen huonoin kilpailu lisenssin omaava pelaaja, niin enpähän alemmas kai enää pysty valumaan. Kovaa treenia vaan, niin onpahan sitten kahta hienompaa nousta takaisin podiumille.

Mikä on sitten pielessä? pohdin jälleen kerran. Mun heitto asennossa täytyy olla jotain pahasti vialla, tai sitten kiekko irtoaa kädestä jotenkin väärään aikaan. Muuta en keksi siihen että Suomen radoilta ei löydy yhtään niin leveätä väylää että minunkin avaus sillä pysyisi. Rajamäen fudiskenttää lukuunottamatta, mutta se ei olekaan muu kuin minun  henk.koht, väylä.
Itseluottamus on kuitenkin suunnaton, täältä vielä tullaan.

Sellainen negatiivinen juttu kyllä eilisestä tuli mieleen että jossain vaiheessa tuli kyllä sellainen olo että varmasti poolikavereita vi...harmitti kun mun kanssa pelaaminen kestää niin kauan kun kiekkojani saa etsiä pitkin maita ja mantuja.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.01.15 - klo:11:21
Hämärän hyssyssä tänä aamuna kuljin pitkin golfkeskusta. Suunnittelin muutamaa väylää, ja nautiskelin maisemista. Palaveerasin klubilla Nurmigolfin toimitusjohtajan  kanssa esitellen suunnitelmani NDGE 2015 kisa järjestelyistä.
Palaveri sujui hyvässä hengessä niin kuin aina. Sain vapaat kädet toteuttaa visioni jo aikaisemmin sovittujen raamien sisällä.
Ensimmäinen tiedote kisasta tulee mahdollisesti tänä iltana, ja viimeistään sunnuntai iltaan mennessä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaani on 07.01.15 - klo:12:28
Nice!
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 07.01.15 - klo:13:40
Jännityksellä jäämme odottamaan. Hienoa.


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.01.15 - klo:15:36
Ei kannata jännittää! Mitään uutta tai mullistavaa ei ole tiedossa. Koska orastava dementiani nostaa päätään vähän väliä, niin yritin löytää arkistoistani(tosi sekaisista)jotain 10 vuotta sitten pelatusta NDGE kisasta Ikäänkuin ohjenuoraksi.
Tulos jäi laihaksi, mutta löysin lisää vanhoja Ratamestareita ja nipun BATS NEWS lehtiä vuodelta 2001. Siis en todellakaan muistanut että me ollaan silloin tehty jopa omaa lehteä, hauskaa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.01.15 - klo:18:31
Nyt löytyy tämän forumin kisa ketjusta ja liiton foorumin muut kilpailut osiosta ensitiedote.
Rata on minun unelmani näillä raameilla, toivottavasti joillekin muillekin maistuu!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.01.15 - klo:11:36
Harmi kun ei ole aikaa keskittyä tähän kaksisormi luomiseen. Mutta koska nyt on pitkästä aikaa alkanut minulle TD hommelit, niin olisi hauska raapustaa muutama lause aiheesta mitä tekee TD NDGE 2015 kisan eteen.
Toivoisin sen myötä saavani mahdollisia vinkkejä miten toimia.
Tällä hetkellä otan siis vastaan ilmoittautumisia VILLIN KORTIN saajilta, ja samalla joudun harmikseni käännyttämään ovelta innokkaimmat sisään pyrkijät jotka ovat valitettavasti jääneet ilman korttia.
Mutta heidänkin vuoro on tulossa, 26.1

Suurkiitokset kuitenkin kaikille, jotka ovat mielenkiintonsa kisaa kohti osoittaneet tavalla tai toisella.

TD raporttia pukkaa joskus myöhemmin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.01.15 - klo:07:22
Kunhan aamun pimeys valoksi muuttuu, lähden jälleen tutkimusmatkalle Nurmijärven golfkeskukseen. Nyt on tarkoitus lyödä lukkoon väylät 12 ja 21 ja mitata ne....sen jälkeen on se tärkein ja hauskin osuus tehty.
Puttitreeniäkin mahtuu päivään, joten mukana ollaan.
Eilinen futisseuran kokous meni mukavasti vastaanottamalla VILLI KORTTI lunastuksia, ja niihin vastaamalla (tosin piilossa selkäkyyryssä, pää polvien välissä, Sibeliusta hiljaa viheltäen)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.01.15 - klo:11:32
Nyt sitten lyhykäisesti NDGE 2015 TD:n näkövinkkelistä.
Tänään kävin sitten paikanpäällä mittapyörää ulkoiluttamassa, ja viimeiset hieman keskeneräiset väylät mieleisikseni ruuvaamassa. Kaksi niistä lyheni jonkin verran ja yksi taas piteni 52 metriä alkuperäisestä.
Mitkä asiat on sitten hanskassa?
Tietyn alueen käyttöoikeus on sovittu tietylle päivämäärälle.
Rata on suunniteltu.
Väylien lukumäärään sain vapaat kädet ( käteni päätyivät lukuun 22)
Villit kortit jaettu, ja niiden lunastaminen on alkanut. Hitaasti mutta varmasti niitä sähköposti luukkuuni sujahtaa. Tosi paljon on vielä jäljellä!

Mitä on edessä?
Varsinaiset ilmoittautumiset 26.1 alkaen, samalla ilmoitan maksuosoitteen ja viimeisen maksupäivän.
Myöhemmin keväällä keskustelut klubin ravintoloitsijan kanssa mahdollisesta lounas buffeesta, onnistunee joka tapauksessa.
Pikkuhiljaa täytyy keksiä miten, mistä ja millaiset scoret?
Kartta? Ei riitä minulla eväät sellaisen tekoon, puhumattakaan julkaisuun.
Pitäisi alkaa rakentaa jonkinlaisia opaste kylttejä maastoon jne.

Ja onhan sitten vielä huhtikuun loppupuolella korien, ja mutaisten raskaitten teemattojen roudaamista rajamäeltä. Ja niitten levittäminen ympäri maastoa.
Kuuluuhan hommaan myös kaikenlaista pikkusälää, poolien jakoja, aikataulujen viilaamista, vapaaehtoisapulaisten kokoamista. Mahdollisia OB ja MANDO systeemeitten kyhäämistä. Jos saan luvan ja koneen kunnalta niin menee maalaushommiksi.

Kaikkein eniten TD kuitenkin spennaa säätä, nimittäin jos se on kurja, niin fiilistä ei pelasta edes klubirakennus, lämminruoka, kohtuu näppärä rata eikä edes sauna.

Ja kaiken huipentaa tietysti, kun kisan jälkeen fyysisesti ja varsinkin henkisesti väsähtänyt TD alkaa kerätä koreja ja entistä kuraisempia mattoja kyytiin, ja kuskaa ne takaisin rajamäkeen!

Mutta jos ei mitää tee, niin ei mitään saakkaan.


Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Sir Beef on 09.01.15 - klo:12:09
..vapaaehtoisapulaisten kokoamista...

Tuota listaa lukiessa aloittaisin ehkä ensin tuosta - vois olla apu tarpeen näemmä  :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.01.15 - klo:13:48
Mä olen huono pyytämään apua, mutta ehkä nakitan vaimon scoreja laskemaan.
Ns. Raa'an käsityön pystyn yksinkin tekemään, saan varmasti kaluston lainaksi eli no problem!
Mutta kaikki mihin tarvitaan tietokonetta, no hope!

Edellisellä viestilläni ei ollut tarkoitus nostaa omaa häntää, tai aliarvioida/ yliarvioida TD,n hommia. Lähinnä kertoa ihmisille miten kisa etenee, ja toivottavasti avaa niiden silmät
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.01.15 - klo:13:50
Ja taas viesti katkesi...en kirjoita enää mitään tällä ns.älykapulalla
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jani on 09.01.15 - klo:15:12
Minä tunnen yhden nörttipojan, joka heittelee kiekkoakin. On joskus jopa voittanut minut, mutta tuurilla. Kysyn häneltä, josko piirtelisi kartan ja tuloskortit. Minä voin sitten syöttää monistuskoneen jämäkällä paperilla ja painaa nappulaa.

Arilla taitaa olla pari siirtojalustakoria, ja Kaatikselta löytynee myös jokunen, joten jos tarvitaan, niin niitä varmaankin saa lainaksi.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.01.15 - klo:15:31
Kiitos Jani!
Koreista selviän ominpäin, mutta noihin muihin voidaan palata tarvittaessa myöhemmin
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.01.15 - klo:10:49
Tuossa aikaisemmin yritin sanoa, että toivottavasti pelaajat jotka kiertävät maita ja mantuja kisailemassa ymmärtävät ettei kannata marista ainakaan ihan joka asiasta , järjestäjät tekevät kuitenkin ison duunin.
Ja TD tarvitsee aina apuvoimia, minullakin on niitä aina ollut ja varsinkin Pekka Korkalan ja perhe Rosenqvistin työmäärät ovat olleet suuria. Ja Terttu jos joku tietää järjestelyjen raadollisenkin puolen.....no se siitä!
Kiitos kaikille entisille ja nykyisille kisajärjestäjille! Olette tehneet Suomesta maailman parhaan frisbeegolf kisa maan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Bygl on 11.01.15 - klo:18:35
Täytyy sanoa että onpahan mahtava blogi!
Näillä foorumeilla lähestulkoon kaiken järkevän lukeneena täytyy sanoa et tää blogi on herättäny kipinän ihan täysin uuteen asiaan… Kisojen järjestämiseen. Tai ehkä nyt ei sytyttänyt sitä kipinää mutta vahvistanut.

Näin ummikkona täytyy vaan ensin saada kokemusta itse kisaamisesta :D ja alottaa jostain viikkokisoista, mutta tavoitteena ois joskus järjestää jotku isommatkin kisat.  Oon miettinyt kuinka siistiä ois järjestää/ pelata kisat joskus Messilässä joko golfkentällä tai toki niitä laskettelurinteitäkin olisi mukava hyödyntää :D. Tätä blogia kun on lukenut niin tullu sellanen fiilis et ehkä se ois oikeesti jopa mahollista jossain vaiheessa…

Ps. Pahoittelut erittäin sekavasta ja 10-vuotiaan tasolla olevasta kirjallisesta ilmaisustani :D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.01.15 - klo:11:20
Aika mahtavaa jos olet vasta noinkin aloittelija, sen kuvan sain kirjoituksestasi ja nyt jo suunnittelet isoja kisoja. Mutta sama se on ollut varmaan monella muullakin.
Nykyään kisoja on älyttömän paljon, ja järjestelyn taso todella korkea. Mutta uskon että varsinkin erityyppisille kisoille kysyntä kasvaa. Eli lisenssi vapaille, taikka jossain erityisessä paikassa pidettäville kisoille. Uskon myös että jo lähitulevaisuudessa on kova kysyntä jo muutamaan sarjaan rajoittuvile kisoille.
Junnusarjat, naistenkisat, ikäluokat tai pelkkä avoin...kilpailijoita alkaa olla niin paljon että kisaan kun kisaan tulee kohtuu paljon osallistujia.
NDGE on pikkukisa ja hyvin amatöörimöisesti järkätty, mutta rata houkuttelee kivasti pelaajia.
Jos alat oikeasti suunnitella jotain mainitsemiasi kisoja, niin niissä pitää aina huomioida kysymysmerkit???? Mistä korit, miten alueen hoito, että rata on pelattavassa kunnossa jne. golfkentillä kunnossa pito ongelmaa ei ole, mutta kesäiset laskettelupaikat voivat olla aika heinäsiä.
Mutta ei muutakun toteuttamaan visioita, ne voivat olla mitä vaan. Minulle se on NDGE, parempaan en tavoittele....eikä riitä eväätkään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.01.15 - klo:11:33
Henkinen maailmani tämän lajin harrastuksessa on outo!
Aina ennen kisaa, mietin rataprofiilia...jos rataa edes tunnen. Käyn väyliä mielessäni, ja mielikuvituksessani kaikki sujuu kuin rasvattu. Jos rata on ennalta tuttu, niin pelaan itselleni hankalatkin väylät etukäteen mielikuvissa. Ja voi kun tulee helpottunut olo, eihän se Tammisaaren nelonen ole ollenkaan hankala!

Viime lauantaina kävelin ihan sattumalta Meikun radan ohi, tai oikeastaan läpi niitä polkuja. Ja ilman kiekkoja. Oli ihan pakko käydä kuuden väylän teellä seisomassa, ja mietiskelemässä että mikä voi olla niin helv....vaikeaa sen kiekon kanssa.
Esim. se ylimääräinen väylä 17 mikä oli silloin käytössä kun olin viimeksi siellä Villen kisoissa. Siinä tyhjin käsin väylä näytti aivan uskomattoman helpolta! Ehkä siinä oli enemmän aikaa ja malttia tutkia kohdetta, kisassa on olevinaan niin kiire heittää, ja sitten ajattelen liikaa sitä koria ja siihen heittoa. Pitäisi varmaan kiinnittää enemmän huomiota itse väylään, ja miten sinne kiekkonsa sijoittaa.
Tuskin maltan odottaa että pääsen taas jonnekin kisaamaan, mutta siihen taitaa taas tovi kulua.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.01.15 - klo:19:39
Palataan takaisin tuohon kisojen järjestämiseen.
Minun mielestäni kisojen järjestäjän- järjestäjien kannattaa pyrkiä tekemään omanlaisensa tapahtuman. Nimittäin vanhaa sananlaskua lainatakseni - kun toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät-
Muutama esimerkki kun olen itse ollut mukana kisa touhuissa:
Taisi olla ensimmäinen NDGE golfkentällä kun sain "kuningas" ajatuksen kerätä raha- ja pokaali palkintojen ohella myös tavarapalkintoja. Keräsin niitä aika paljon hyödyntäen niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Kerääminen on toisin sanoen myös kerjäämistä. Mutta se oli kuitenkin tavallaan hauskaa, ja halusin vilpittömästi että mahdollisimman monelle jäisi kisasta jotain käteen. Tavara palkinnot olivat mallia lippalakista kalastusvälineihin ja kaikkea siltä väliltä. Ei mitään suurta, mutta mielestäni kaikin puolin asiallisia hyödykkeitä. Osa jengistä tykkäsi että palkintoja oli runsaasti, osalle varmasti yhdentekevää, ja kuten myöhemmin kuulin niin osa piti täysin typeränä että palkintojen jako venyi kaikenlaisen sälän takia. Silloin nuo kommentit tuntuivat aika ikäviltä koska olin tehnyt aika ison duunin niiden takia, ja monet yritykset antoivat tavaraa hyvässä tarkoituksessa.
Nykyään jo naurattaa koko juttu, mutta enää en jaksa moiseen ryhtyä. Jos joku palkintoja tarjoaa, niin tietysti ne avosylin vastaanotetaan.
Sitten rataan. Jonkun NDGEkisan yhteydessä jaoinkaavakkeita, missä pyysin kommentteja radasta. Ajattelin että pystyn tietoja hyödyntämään mahdollisella seuraavalla kerralla. Pelaajat vastasivatkin hyvällä prosentilla, kritiikki oli pääsääntöisesti positiivista, mutta mukaan mahtui myös malliin - mitä helvetin järkeä tälläisissä pitkissä väylissä on?- Ymmärrän kyllä kommentin, mutta sen takia olen aina etukäteen painottanut että NDGE pelataan keskimääräistä pisimmillä väylillä, ja pituudetkin oli etukäteen ilmoitettu. Nykyaikanahan NDGE ei enää ole mikään pitkä rata, mutta ennenvanhaan kyllä. Eli toiset tykkää pitkistä toiset lyhyimmistä...joillekin se on koosta kiinni!
Hauskana juttuna pidän yhtä radan rakennus projektia. Olin siis suunnitellut ja rakentanut erään radan, ja parin vuoden kuluttua laajensin ja sitä myötä päivitin kyseisen radan. No joku tyyppi netissä haukkui uuden version maanrakoon ja käski jättää rata suunnittelun ammattilaisten haltuun. Samalla kyllä kehui edellistä versiota hyväksi. Eipä tainnut tietää että sama surkimus oli suunnitellut molemmat radat.
Tällä sekavalla tarinoinnilla haluan julistaa ajatusta, että jokainen tehköön omanlaisensa kisan niin hyvin kun pystyy.
ja varmasti uusille, omaperäisillekin formaateille on tilaa. STAMINA loistavana esimerkkinä ( vaikkei se ole enää mikään uusi) tai tuleva Veikkolan Maraton kisa.

NDGE 2015 on hyvin simppeli kisa ilman glamouria. Mielestäni kuitenkin rata korvaa paljon. Se on mielenkiintoinen ja mielestäni hyvä rata mikä pitää sisällään 7 kansallisen ellei peräti kansainvälisen tason väylää.
Rata ei missään nimessä ole täydellinen (onko niitä?), eikä sen ole tarkoituskaan kilpailla mistään vuoden rata tittelistä. Mutta sen vahvuus on siisteys ja vaihtelua metsäratoihin. Siinä on monta aika pitkää väylää, ja avoimuudesta huolimatta niissä on omat haastavuutensa maaston monimuotoisuuden ja useiden OB alueiden takia.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 13.01.15 - klo:08:35
Jos itsellä on hyvä idea niin kannattaa sitä testata. Jos kukaan ei tule kisaan niin se oli huono idea eikä sitä varmaankaan kannata jatkaa.

Meillä on tästäkin hyvä esimerkki.
Silloin kun ensimmäinen Syysmyrsky järjestettiin oli kilpailuja varsin vähän, niitä ei juurikaan järjestetty syksyllä ja osallistumismaksu oli maksimissaan kympin.

Villen kanssa päätettiin testata onko sosiaalista tilausta Syysmyrskylle. Järjestetään kisa syksyllä, pyydetään 20€ osallistumismaksua 60% payoutilla ja katsotaan montako tulee.
Kaikenlaisia arvailuja oli sekä ajankohdasta, että kilpailumaksun suuruudesta.

Ensimmäisestä kisasta lähtien Syysmyrsky on ollut nopeasti täynnä eikä osallistujat ole mussuttaneet ajankohdasta eikä kustannusrakenteesta. Samalla voidaan huomata, että nykyään useimmissa erilliskisoissa osallistumismaksu on 20€.
Tuosta summasta jää jo järjestäjällekin jotakin, joten seuran mahdollisuudet järjestää toimintaa tai parantaa kenttää paranevat.

Liiton alaisia kilpailuja järjestävät seurat, joiden rahat käytännössä menevät kenttiin ja muuhun toiminnan kehittämiseen. Suomeksi siis meidän kaikkien harrastajien eduksi.
Suosittelen siis osallistumaan kilpailuihin, ostamaan kisatuotteita ja tukemaan seuroja kaikin keinoin. Tuki sataa myös omaan laariin.
NFS esimerkiksi on budjetoinut uusien korien hankintaan Nummelanharjulle seuran rahoilla. Nämä rahat ovat tulleet seuran varainhankinnasta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 13.01.15 - klo:08:52
Maailma muuttuu frisbeegolfissakin kovaa vauhtia.

Olisi mielenkiintoista kuulla enemmänkin muinaisista asioista ja jutuista.
Suomessa on kuitenkin julkaistu frisbeegolf-lehteä ja touhattu kaikenlaista ennenkin.
Itsekin olen päässyt kokemaan yhteishenkeä, joka tulee pienen lajin harrastajille. Ehdin pelata aikana, jolloin vielä oikeastaan kaikki tunsivat kaikki. Tämä on ollut aiemmin vielä konkreettisempaa, ihan oikeasti kaikki ovat tunteneet kaikki harrastajat. Tällainen luo hienon yhteenkuuluvuuden tunteen sellaistenkin ihmisten kesken jotka eivät välttämättä muuten olisi missään tekemisissä.
Nykyäänhän isoimmissa seuroissa on enemmän jäseniä kuin frisbeegolfin harrastajia ehkä 15 vuotta sitten :)

Uusille harrastajille tällaisen tiedon jakaminen voisi olla kiinnostavaa. Lisää historian oppitunteja siis kiitos :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.01.15 - klo:11:38
Toi Arin teksi oli niin sitä itteään. Kyllä vielä 10 vuotta sitten kisan kun kisan radalle saavuttuaan meni tovi kun käteltiin ja vaihdettiin kuulumiset osimoilleen kaikkien kilpailijoiden kanssa. Ja silloin oli hyvin yhteisöllinen henki koko jengillä, oltiin tekemässä meidän juttua.
Nykyään ainakaan minä en tunne juuri ketään, eikä toisaalta kukaan minua. Ja esim. viime kesänä niissä muutamissa kisoissa missä kävin niin tuntui että aina pelasin ihan uusien hahmojen kanssa. Pooli kaverit ovat kuitenkin aina osoittautuneet ns.hyviksi tyypeiksi, ja se on ollut mukavaa. Pelaajia on vaan nykyään niin paljon.
Silloin kun minä aloin lajia harrastamaan, niin hetihän mä olin sitä mieltä että näin hienon lajin pitää saada lisää näkyvyyttä,ja harrastajia. Mutta oli sen aikaisissa pelaajissa useita jotka kammoksuivat ajatusta lajin kasvamisesta kaikkien tietoisuuteen.Ja ymmärrän hyvin heidänkin kantansa.

Sorry että toistan taas tätä samaa mantraa kun kirjoitan taas NDGE kisasta.
Tiedän että etukäteen jakamani suuri määrä villejä kortteja aiheuttaa parran pärinää. Mutta siihen on pari hyvää syytä ( ainakin minulle). Ensiksikin haluan nähdä kisassa mahdollisiman paljon mun vanhoja tuttuja, ns. vanhan koulukunnan pelaajia. Ja koska nyky pelaajamäärillä kaikki kilpailut täyttyvät yleensä nopeasti, niin tällä tavalla haluan ojentaa käteni tietyille henkilöille jotta he eivät jäisi nykynopeitten jalkoihin. Heitä jää edelleenkin koska kaikki eivät seuraa aktiivisesti foorumia jne.
Toiseksi: Heistä moni on myös auttanut minua matkan varrella jollain tavalla, ja osa on uusia tuttavuuksia jotka tekevät muuten hienoa työtä lajin eteen.
Kolmanneksi: Haluan kisaan pelaajia jotka tietävät ja osaavat käyttäytyä radalla, ja sen ympäristössä. Vaikka NDGE on rento tapahtuma, niin silti ympärillä on myös golfin pelaajia jotka maksavat pelaamisestaan huomattavasti enemmän, ja toivon että me frisbeegolf pelaajat annamme heille ja radan henkilökunnalle kuvan meidän lajin hienoudesta, ja että frisbeegolffaajatkin osaavat käyttäytyä.
On varmaankin kaikille selviö, että jos annamme huonon kuvan toiminnastamme niin kisat siellä loppuvat, ja niissä piireissä sana kiertää nopeasti, ja se tulee vaikuttamaan myös muihin golf - frisbeegolf yhteyksiin.
Tähän asti meillä on ollut hyvä maine ainakin Nurmijärven golfkeskusessa, kiitos pelaajien toiminnasta. Ja juurikin sen takia saamme siellä taas pelata, ja minäkin uskallan ottaa tietoisen riskin olla järjestämässä tapahtumaa.

Tietysti on ihmisiä jotka ovat ilman villiä korttia jääneet, jotka ovat olleensa oikeutettuja siihen...ja aina välillä mullekin tulee mieleen että ai pahus hänetkin unohdin. Mutta näillä mennään tällä kertaa.
Esim. Oulun kaverit ovat ilman korttia pelkästään sen takia, etten usko heidän sieltä asti tulevan yhden päivän kisan takia. Eikä se TD:n mulkvisti ole antanut minullekaan villiä korttia.

Syysmyrsky on hieno ja rento tapahtuma ilman mitään erikoiskommervenkkejä, ja toivon että NFS jatkaa perinnettä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.01.15 - klo:12:02
Ja nyt kun juuri uhosin, niin tutkin tuota villi kortti listaani sillä silmällä ja huomasin:

Jos haluat kisaan mukaan niin Petri Behm Tervetuloa!
Laita sähköpostia tulemaan jos kiinnostaa
arsenal@pp.inet.fi
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Bogey-Beemi on 13.01.15 - klo:12:27
Toki tulen mukaan. Ilo ja kunnia.

Paljon hyviä muistoja vuodelta 2006. 
http://www.pdga.com/tour/event/5984
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 13.01.15 - klo:12:37
Petri Behm toisella kierroksella rating 990 :)

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.01.15 - klo:09:15
Enemmän kuin mun heittäminen minua huolestuttaa muistini. Se on todella huonossa jamassa!
Jos joku olisi kysynyt että mitä kisoja olen ollut järjestämässä, niin en ikinä olisi muistanut Nurmijärvi frisbeegolf show nimettyä kisaa. Ja että se oli vielä PDGA kisa.
Mutta nyt kun Petri hienosti jostain tulokset kaivoi, niin muisti alkaa palautua pätkittäin.
 Kisa on ollut vissiin SM-osakilpailu, ja tuolloin kait sen on ollut pakko olla PDGA:n alainen...tai jotain. Taidettiin pitää kisa yhdessä HFK:N kanssa ja ainakin Jaani, Miko, Sami ja Limpurit ovat olleet aktiivisina mukana.
Jollen väärin muista niin silloin taisi olla runsas luminen, ja pitkälle venynyt talvi koska muistikuvani mukaan meillä oli vielä loppumetreillä lumitalkoot saadaksemme edes teet auki. No toki lumet sulivat, muutamia varjopaikkoja lukuunottamatta viime metreillä, ja kisat saatiin pidettyä kelpo olosuhteissa.
Joku hämärän peitossa oleva tarina liittyi myös siihen että Jokke oli mun tilalla TD:n hommissa. Jotenkin muistaisin niin että halusin TD:ksi jonkun fiksumman kaverin, tai kuvittelinko ettei mun tartte stressaa niin paljon säästä kun vaan rakennan ja suunnittelen rataa. Vai saiko PDGA status sukat pyörimään jaloissa? Pitkän Belgian lukeneena ajattelin että parempi Joukon kaltaisen raskaan sarjan Kalifornian murteen taitajan hoitaa puhumiset.
No en enää muista mikä oli homman nimi, mutta kiitos Joukon ja muiden talkoolaisten kisa saatiin pidettyä, ja tuloslistaa silmäillessä sen aikaiset starat olivat paikalla. Ja kun junnu listaa lukee niin nykysankareitakin on ollut aloittelemassa uraansa.

Te jotka olette kiinnostuneet kevään NDGA kisasta kannattaa aina välillä käydä myös liiton sivuilla. Siellä saattaa olla tietoja mitä täältä ei löydy, syystä etten osaa siirtää/liimata tai jotain sieltä tänne tai täältä sinne ja aina en jaksa molempiin kirjoitella samoja asioita.
Sieltä löytyy ns. viralliset tiedotteet esim. kohta laitan sinne pienen tiedotteen Villeistä Korteista, koska VILLI KORTTI anomuksia tulee minulle päivittäin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.01.15 - klo:09:44
Te jotka kirjoittelette täällä niin luetteko te koskaan oikoluetteko koskaan viestinne ennenkuin lähetätte ne?
Minä en koskaan jaksa sitä tehdä, ja kun joskus myöhemmin jostain syystä tekstini luen niin löytyypi kauhiasti virheitä.

Edellisessä viestissäni mainitsin kisan NDGA, joten korjataan:

NDGE Nurmijärvi discgolf experience
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.01.15 - klo:14:15
Tänään puttasin sisällä 100 kertaa mitalla mitattuna 5 metristä. Systeeminä että puttasin 10 kiekon sarjoissa. Kiekot olivat penkillä puttiviivan vieressä josta otin ne yksi kerrallaan, että jokaisen heiton väliin tulisi pakosti edes pieni tauko. Olen huomannut että sarjatulella tulee parempia tuloksia, mutta onko se oikea tapa treenata?
Sadasta putista 90 meni sisään ei hyvä, muttei kauhean huono. 4 sarjaa meni niin että kaikki kymmenen upposi. Otinkin heti tavoitteeksi nyt talven aikana onnistua kerran 100 prosenttisesti. Huomasin kyllä että aika puuduttavaa se kuitenkin oli...tavallaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 17.01.15 - klo:14:53
Itsellä juuri tuo toistojen tekeminen muodostuu nopeasti niin tylsäksi ettei jaksa keskittyä.
Motivaatio siis ei vain riitä keskittyneeseen harjoitteluun, siksi olenkin vähentänyt määriä ja keskittynyt laatuun silloin kun jaksan harjoitella.
Sen aikaa puttailen kun jaksan keskittyä. Sama muussakin harjoittelussa.
Ei siitä tule kuin paha mieli kun homma menee räiskimiseksi.

Siksi mulla on sekä kotona, että mökillä puttikori parkkipaikan lähettyvillä.
Vaimoa odotellessa jaksaa pienen puttitreenin ottaa useammin :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.01.15 - klo:16:47
Minullakin on kanssa toi keskittymisongelma olemassa. Mutta siitä intoutuneena kävin uudestaan testaamassa saman jutun ja mitenkäs kävikään.
Taas 90/100 ja aikalailla samalla sarja jaolla. Yhden sarjan alkaessa olin ihan muissa maailmoissa taikkasten atmosfääreissä ja kilautin kaksi ekaa ohi. Heräsin siinä sitten ja loput 8 menikin sisään. Viimeiseen sarjaan ei saanut tulla yhtään hutia, muuten jäisin alle 90 tulokseen. Keskityinkin joka puttiin huomattavasti edellisiä paremmin, ja sehän tuotti tulosta kaikki 10 sisään.
Pari ongelmaa olen huomannut tossa itseään vastaan puttikisassa. Toinen on juuri tuo keskittymisen herpaantumisessa, vaikka putteja onkin vain se 100. Jospa tuollainen harjoitusmuoto auttaisi keskittymisen paranemiseen?
Toinen ihan käytännön ongelma on se että kun 10 kiekkoa puttaa, niin kiekot tuppaavat kekoontumaan siihen etupuolelle osan jäädessä pystyyn.
Siitä johtuen tulee aika ajoin kimmoke huteja mitä ei tyhjään koriin putatessa tule. Olen kuitenkin laskenut ne hudeiksi, vaikka kuinka selkeästi pomppaisi kiekkokasasta ulos.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.01.15 - klo:16:12
Tänään meinasin jättää väliin kiekkoon koskemisen, mutta sitten kuitenkin päätin jatkaa puttikokeilua lämpimässä tallissa. Lisämotivaatiota hain asettamalla puttiviivan metrin eilistä kauemmaksi, eli etäisyys nyt 6 m.
Lopputulos putosi jonkin verran eli 84. Puttaaminen ei sinänsä tuntunut yhtään sen kummemmalta kun viidestä metristä, mutta yhdessä sarjassa multa karkasi ajatus ihan muualle ja heitin 4 putkeen ohi. Yllättävän väsyttävää hommaa noi 100 puttia on.
Päätin pitää lyhyen tauon n. 3min. minä aikana vastaanotin miellyttävän viestin kun hallitseva Suomen mestari Jalle ilmoittautui NDGE kisaan mukaan. Sen johdosta innostuin siirtämään puttiviivaa taas metrin kauemmaksi korista. Seitsemästä metristä puttaaminen osoittautukin melkoisen haastavaksi. Siltä etäisyydeltä puttini muuttuu jo huomattavasti epätarkemmaksi, ja mun tyylillä voiman käyttö lisääntyy merkittävästi.
Jouduin lukuisten ohiputtien jälkeen keräämään itseni monta kertaa, etten luovuttaisi kesken. Hikipisarat kohosivat otsalle kun sinkosin kiekkoja osoitteeseen MIHIN SATTUU! Vaivoin sain 70 puttia sisään. Kuuteen metriin saakka osuma tarkkuus pysyy ihan hyvänä, epäonnistuneet putit karkaavat lähinnä ketjuista ulos. Mutta seitsemästä metristä tulee jo useita puhtaasti ohimenneitä putteja.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.01.15 - klo:09:39
Nyt on ollut pari päivää hiljaista. En ole jaksanut edes puttailla, se alkoi kyllästyttää. Ja motivaatiokin laski kun NDGE TD ei antanut mulle villiä korttia, ja nyt grandmasters kiintiö on täysi! Taidan roudata nojatuolin väylä ykkösen korin taakse 25.4 katsella koko päivän kauniita siivuja.
Tänä iltana on onneksi keilakisa, että putti treenistähän se käy.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.01.15 - klo:08:48
Vaikka jotkut ovat nätisti pyytäneet vanhoja tarinoita lajin parista kerron nyt kuitenkin tuoreista tapahtumista. Mutta mitä tässä muutama päivä sitten tapahtui on niin pitkä ja ihmeellinen juttu jotta tämä tosi tarinani ilmestyy jatkokertomuksen muodossa. Eli turinoin kun ehdin/ jaksan.

MITÄ KAIKKEA VOIKAAN TAPAHTUA NDGE 2015 KISA JÄRJESTELYJEN YMPÄRILLÄ!

Kävin tuossa muutama päivä sitten jälleen kerran kiertelemässä Nurmijärven golfkeskuksessa tarkastellen aluetta "sillä silmällä". Josko sieltä löytyisi vielä jotain uusia ideoita kisa väylien suhteen. Aikani talsittuani päätin käydä moikkaamassa Esaa klubilla.
Klubi rakennuksen ulko- ovelle päästyäni syöksyi silmälasipäinen, kookasta taskulamppua heiluttava vartijan pukuun sonnustautunut mies pysäyttämään kulkuani.
" Hetkinen! mihinkäs sitä ollaan menossa?"
" Tapaamaan Esaa"
" Jaahans, ja minkähän takia?"
" Olen järjestämässä frisbeegolf kisaa ja se...."
" Ai sinäkö olet järjestämässä NDGE 2015 tapahtumaa?"
" Kyl..."
" Minä olen Ari Stevari. Turvallisuus alan merkittävä henkilö. Tulin tarkastamaan josko tähän merkittävään kilpailuun on tarvetta puuttua. Nimittäin turvallisuus alan merkittävänä ammattilaisena velvollisuutenani on kartoittaa kaikki riskitekijät!"
" Mitkä ihmeen riskitekijät" kysyin huolestuneena
" Esimerkiksi greenit, punkkerit ja lammet. Haluan myös omalta osaltani hälventää yleistä turvattomuuden tunnetta" hän rehvakkaasti ilmoitti
" turvattomuuden tunnetta, mitä sillä tarkoitat?"
"Pyydän että pidätte jatkuvasti bägit auki ja kiekot näkyvillä. Ja pelaajilta tulen kohta tarkastamaan onko kaikki pelioikeudet kunnossa!" hän julisti entistä rehvakkaampana.
" Mutta kisaanhan on vielä kolme kuukautta aikaa, ei täällä ketään kilpailijoita vielä ole" ilmoitin vartijalle
" kolme kuukautta!" vartija polo hämmentyi täysin, ja pyörtyä kupsahti, vajoten totaaliseen shokkitilaan.
Soitin samantein ambulanssin, ja astui ovesta sisään klubin aulaan.

JATKUU
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 22.01.15 - klo:14:11
Jännitys on jo liikaa, jatkoa kiitos!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Jaskala on 22.01.15 - klo:15:46
Oli kyllä niin törkee Cliffhangeri, että tuli kauheat fläsärit lapsuusaikojen Batmaneista. Kuinka tarinan sankari oikein selviää pinteestä?  :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.01.15 - klo:09:00
Matka jatkuu......

Päästyäni sisätiloihin palautui mieleeni kaikki ensiapukurssin opit ,tajuten ettenhän voinut jättää vartija poloa yksin shokkitilaan vaipuneena. Mutta kun käännyin takaisin tulosuuntaan huomasin helpotuksekseni että yli innokas ammattilainen siellä jo tohotti mennä lamppuineen päivineen kohti klubia lähestyvää ambulanssia. Tehköön valkotakkiset hänelle mitä tahtoo, ajattelin.
Tyytyväisenä tilanteen saamaan käänteeseen lähdin jatkamaan matkaa kohti toimarin huonetta. Tai niin ainakin luulin. Nimittäin nyt minuun oli iskeä shokki, kun oravan näköinen mies...tai miehen näköinen orava käveli nyrkki pystyssä hauistaa taputtaen minua vastaan.
"Terveisii frisbeegolfliiton kokouksesta. Pehmeet touhuu!" huusi ora..mies kuka lie?
" Kiitos, kiitos!" vastasin " Oletko sinä joku hallituksen uusi jäsen?"
" En, olen Salme Pasi Porista tua. Liitto- orava ja Kemiran pääluottamusmies, puoliksi orava ja puoliksi mies. Kävin tarkistamassa onko frisbeegolfliiton hallituksen palkka ja työaika asiat ajan tasalla. Mä kato tunnen Porilaisiin heittäjiä."
"ai, keitä sä tunnet" kysyin innostuneena
" No tunnen Markon, Annan ja Jounin!"
" Mäkin tunnen heidät, tosi hyvii tyyppejä." kerroin ilahtuneena yhteisistä tutuista.
" No ne on kaikki omanlaisii persoonii, mutta sain heiltä kuulla että hallituksessa tehdään palkatonta työtä. Ja työajatkin ovat mitä sattuu, vapaa ajallaan kuulemma ahertaa.
Eikä heil ole edes kunnon kahvitaukojakaan. Yhdellä siel on kuulemma osapäiväinen työ, mutta tuntui hänelläkin olevan minimi palkka"
" Miten meinaat laittaa hallituksen palkka ja työaika asiat kuntoon!" kysyin uteliaana
" Mitenkäs minä, tua! Lähdettiin siinä heti hallituksen poikain kanssa saunomaan. Veihän Kekkonenkin aikoinaan herrat saunaan,kun piti pistää asiat kohdalleen" opetti Pasi minua
ja jatkoi" Saija ei lähtenyt mukaan. Taisi olla vähän mustis Pimiän Vapulle kun meinasin soittaa hänetkin saunaan, on muuten viimetteen päälle soiva peli! No pojat sit tarjosiva aika paljon janojuomaa löylyn heiton lomassa. Saunan lämpö sai heidät avautumaan että tekevät liiton hommia ikäänkuin talkoohengen riivaamina. Rakkaudesta lajiin kuten heidän entinen kolleegansa oli tavannut sanoa.
Mä aloin olla siinä vaiheessa aikamoisessa pöhnässä, ja liikutuin poikain jutuista niin paljon että lupasin lähteä talkoisiin mukaan" hän kertoi jo selvästi liikuttuneena.
" Kiva kuulla, millä tavalla meinaat sitten auttaa hallitusta ja lajia?" kysyni kiinnostuneena
" No kato tua, kun mä oon tällai puoliks ihminen ja puoliks orava niin lupasin hakee puihin jääneitä kiekkoja ja palauttaa ne omistajilleen" hän sanoi ylpeyttä äänessään.
" Mahtavaa, hieno homma !"hihkuin " Kyllä oravatkin on ihmisii" jatkoin.
" Sillai kai! Lähdenkin saman tien talkoisiin" huusi Salme Pasi ja ryntäsi ulos kohti korkeita kuusia.
Ja minä lähdin lampsimaan etiäpäin.


jatkuu....
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 24.01.15 - klo:11:56
Pääseekö TD kohteeseen?.......

Ehdin ottaa pari askelta kun ravintolan puolelta kuului kimakka hihkaisu!" Hei, sinä siellä!"
Siellä joku värikkäästi pukeutunut teinityttö vaati huomiotani. Pysähdyin ja pian tyttö lehahtikin eteeni.
" Moi, ooksä joku antisvägä?" kysyi hän haastavasti
" Eeen, ihan tavallinen väykkä vaan" vastasin
" Ai, mä olen MC Jusu. Mitä sä täällä teet" hän kysyi
" Suunnittelen yhtä pientä frisbeegolf kisaa" vastasin lyhykäisesti.
" Ai sä oot se antsasvägä. Mutsi sano et joku järkkää tänne jonkun fribakisan, olikse joku NDGE?"
" Joo mä olen sitä vähän puuhastelemassa" vastasin jo hieman väsyneesti.
" Onks NDGE sama kun NFGS tai NMR? Mutsi sano et tääl on ollu sellasiikin skaboja, häh?
" Ei ole, mutta vähän sinnepäin" vastasin kyllästyneenä teinin kyselytuntiin.
" Hei voinks mä osallistua siihen skabaan?
" Voit toki, mutta kisa on vasta kolmen kuukauden kuluttua, ja ilmoittautumiset alkaa maanantaina. Jos tulet kisaamaan niin muista leikata noi rakennekynnet lyhyemmiksi"
" No mutsi pakotti mun hankkii tälläset, näillä on vähän vaikeeta näppäillä kännykkää."
Jotta vihdoinkin pääsisin eteenpäin, kehotin Mc Jusua näppäily ongelmista huolimatta mennä takaisin ravintolan puolelle päivittämään facebookiaan! Muutenhan hänen kaverit ihmettelee että mihin Jusu on hävinnyt.
" Niin muuten ihmettelee. Mä meen heti, moikka!"
Päästyäni teinistä eroon, käännyin jälleen menosuuntaan.

Miten TD:n kävi? Siitä lisää NDGE 2015 kalenterin seuraavassa jaksossa
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 25.01.15 - klo:10:48
Jatkuu!

En ehtinyt kuitenkaan ottaa askeltakaan kun ulko-ovelta kuului "YEAH"
Pitkäpartainen- ja hiuksinen hevarin näköinen mies lähestyi minua.
" Tää on ihme paikka. Mä jäin tuolla pihalla remeleistä kiinni johonkin ihme koriin, tai mihin lie häkkyrään."
"Pääsit kuitenkin irti! joo terve vaan, mä oon väykkä"
"Yeah! mä oon karjalan Kandalfi ja mun piti tavata Viikatteen Kalle täällä"
"Täällä? Ei ole ihan Kallen oloinen treffipaikka" ihmettelin
" Häh! Onks mun Hummerin navigaattori ohjannut mut väärään paikkaan, eiks tää ookkaan tuonela?"
" No ei ihan, nyt ollaan Nurmijärven golfkeskuksessa" paikansin Kandalfin
" No sit oon ihan väärässä paikassa! ihmettelinkin että miten täällä on niin siistiä ja kaunista....ääänd! Mut mitä sä täällä teet?"
"Ajattelin järjestää pitkästä aikaa NDGE kisan täällä"paljastin aikeeni.
Kandalfi rapsutti partaansa ja tokaisi " se oli virhe" "miten niin?" ihmettelin.
" Sä saat siitä sterssin, kun mietit että osallistuuko ketään, millainen sää sattuu silloin olemaan, onko rata tarpeeksi hyvä pelattavaksi jne!"
" sä tarkoitit varmaan stressiä?" kysyin
" No justhan mä niin sanoin ....sterssiä" toisti karjalan karvanaama ja jatkoi,
"hei yksi vähemmistö ryhmä on lähellä mun sydäntä, nimittäin naiset" avautui hän. Ja jatkoi
" Onko siinä kisassa naisia?"
" Kyllä mä ainakin toivon niin" vastasin toiveikkaana "Miten niin?" esitin vastakysymyksen
"No kun ne on siit hyvii kun ne on niin pörrösii ja pehmeitä. Niitä on kiva kattoo kun ne heittelee sitä kiekkoo...ääänd!"
" Olet tervetullut katsomaan heitä tänne huhtikuun lopulla. Mutta nyt mulla on vähän kiire ja täytyy jatkaa eteenpäin. Moro vaan, oli kiva tavata"
" Kuin myös, ja tulen varmasti. Saanko ottaa Viikatteen Kallen mukaan?" Hän vielä kysyi
"Tottakai" annoin luvan

Mutta joko ensi luvussa TD tapaa toimitusjohtajan?


Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.01.15 - klo:11:45
jatkuuuuuu!

Käännyin kohti toimitusjohtajan huonetta, caddien huoneesta liihotti valtavalla hiuspehkolla, ja vahvalla meikillä habistustaan korostanut nainen...uusi caddiemaster kenties?
" Upeaa! Kylla! Täällähän on toveri Jariwitsh!" hän huudahti.
En ehtinyt edes huutaa FORE! kun hän oli jo edessäni ottaen korvistani kiinni ja samalla muiskautti sellaisen suudelman että meinasi happi loppua.
Hetken meni ennenkuin toivuin noinkin tuttavallisesta tervehdyksestä, ja sain kysyttyä naiselta.
" Kuka te olette ja mistä tiesitte nimeni?"
" No minä olen Tatjana Rönkkö, tällainen kaksipassinen tavallinen harmaavarpunen. Kirsi näki sinut tuosta ikkunasta ja sanoi että väykkä on tullut. Minä kysyin että mikä väykkä, ja Kirsi vastasi että sinä olet jonkun frisbeekisan TD"
"Okei" vastasin huulipunalla värjätyllä naamallani.
"
" Mjita se TD tarkoittaa?..en tiedä" Svetlana uteli
" TD on miukana kisan järjestelyissä, ja on tavallaan sen johtaja" yritin selittää, vaikken oikein itsekään tiedä.
" Johtaja, UPEAA! Kylla! Minä voin alkaa  sinun sihteeriksi. Mutta meillä ei saa olla sitten mitään salattavaa." hän iski silmää ja lisäsi "Ehkä vähän tuhma...en tiedä?"
" Minulla on jo sihteeri, mutta kiitos vaan"
" No ei se mjitään. Tuleeko tänne paljon kilpailijoita? Onko heillä kaikilla jäsenkirja?" Uteli harmaavarpunen
" Kyllä tänne voi melkein sata kisaajaa tulla. Kyllä varmaan suurimmalla osalla on, mutta NDGE kisaan se ei ole pakollista" vastasin
" erikoista! Onko sinulla toveri Jariwitsh jäsenkirjaa?"
" On minulla ainakin 4"
" Neljä!! mikä jäsen numero niissä on? " hän heittäytyi uteliaaksi. Jäsennumerot ovat kai tärkeitä itärajan toisella puolella.
" DGC BATSissä jäsennumeroni on 1. SFL numeroni on 69..."
" 69! ehkä vähän tuhma...en tiedä?" hän innostui
Uuden suudelma pelossa jatkoin nopeasti.
" PDGA numeroani en muista tähän hätään, ja NFS numeroa en tiedäkään."
Svetlana oli miettivän näköinen hetken aikaan kunnes kysyi.
" Aika paljon kirjainkoodeja, ihan kuin KGB tai CIA. Onko sinulla jotain salattavaa?"
" No ei kyllä ole" vastasin ja jatkoin" minulla on tapaaminen, ja olisi vähän kiire. Joten hei vaan ja hyvät jatkot. Niin ja tervetuloa keväällä katsomaan kisaa!" ilmoitin kohteliaasti.
" Kiitos, kiitos! tulen varmasti. Tuleeko kaikki kjyrvat mukaan? hän kysyi
" Kirvat. Miten niin?" olin hämmästynyt
"Kjyrvat, kjyrvat!" kuului vielä huuto ennenkuin ovi paukahti hänen perässään, ja kaikkialla oli autuaan hiljaista.


Loppuuko tämä painajainen koskaan?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.01.15 - klo:11:27
Painajainen jatkuu........

Olin vielä pää pyörällä edellisestä kohtaamisesta kun lähdin päättäväisesti etenemään kohti päämäärää. Mutta jo kolmannella askeleella kompastuin johonkin isoon ja pehmeään. Suunnattoman lihava, viiksekäs hyvin pukeutunut mies makasi keskellä lattiaa. Katsoin saneluluukku auki lattialla makaavaa lihavuorta. Hetki meni ennenkuin sain sanottua jotain.
" Kuka te olette ja miksi te makaatte keskellä lattiaa?"
" IDIOOTTI! Minä olen Loordi Lally, ja tässä on Lallylla hyvä olla" hän vastasi ja heitti vastapalloon "Kuka se sinä olet, ja millä asialla liikut?"
" väykäksi minua kutsutaan ja olen menossa tapaamaan toimitusjohtajaa." esittelin itseni ja läsnäolon tarkoituksen.
" Esa ei ole paikalla...tai ei voi tietää" hän sanoi silmiään villisti vinkaten.
" Mitä asiaa sinulla hänelle on?"
" Olisin mennyt keskustelemaan tulevasta frisbeegolf kisasta, ja sen fasiliteeteistä"
Lally silmäili minua ovela ilme kasvoillaan.
" Keskustele minun kanssani. Mitä sinulla on minulle tarjota? Onko siellä syötävää?"
" No ajattelin jos siellä saisi jotain aamupalaa ostaakseen, lounasta seisovasta pöydästä ja kisan päälle vielä makoisat löylyt alakerran saunassa." vastasin
" Ruokaa, juomaa, saunaa! Siinä kisassa Lallylla on hyvä olla....kunhan se on muilta pois!"
Ja tuskin mies sai sanottua lausettaan loppuun, kun jo nukahti lattialle tyytyväinen virne naamataulussaan.

Jatkuuko kompastelu? se selviää seuraavassa jaksossa
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.02.15 - klo:11:43
Jatkuu!

Jätin miehen nukkumaan, ja hyppäsin hänen ylitseen. Lallyn puheista huolimatta lähdin ripein askelin kohti TJ:n huoneen ovea, ja olis siinä uskossa ettei mikään voisi enää menoani häiritä. Mutta turha luulo. Alakerran saunatiloista portaita pitkin aulaan nousi varsinainen amatsooni.
" Ei voi olla, tämä tästä vielä puuttui" huokaisin. Samantien tämä voimanainen tuli luokseni ja nosti minut kevyesti yli Lallyn takaisin lähtökuoppiin.
" No hei väykkä, mitäs ryöväri. Mitä rosvo tietää?" kysyi tuo peloittava pumpattu olento
" Mitäs tässä! Tunnemmeko toisemme?" vastasin ihmetellen samalla mistä hän tiesi kutsumanimeni.
" Elikkä tosissaan, olin tuolla alakerran tallissa nostelemassa golfkärryjä uusille hyllyille. Ne vievät sillä tavalla vähemmän tilaa.
" Okei, niin tietysti" vastasin niinkuin se olisi ollut päivän selvä asia.
" Johanna oli antamassa mulle ohjeita. Ja kun homma oli tehty niin hän pyysi minua tulla tänne moikkaamaan väykkää"
" Hei rosvo sä oot vähän lihava" jatkoi amatsooni ja nipisti minua jenkkakahvoista.
" Elikkä tosissaan minä olen Kristiina Vähähiilari, mutta kaikki tuntevat minut Kissinä. Olen ammatiltani pöösönäl treinö!"
Ja ennenkuin ehdin mitään sanoa, niin pumpattu suupaltti jatkoi.
" Hei ryökäle mähän voisin alkaa sun pöösönäl treinöriksi. Saisin sut kuntoon ennen kevään kilpailua!"
" Mitähän kilpailua mahdat tarkoittaa?" kysyin
" Senkin rosvo! Sitä DNA tai JVG vai mikä JKV kisa se nyt olikaan? Johanna kertoi että meinaat kilpailla siellä, mutta ettet tulisi siellä menestymään. Ja ei kai tollainen huonokuntoinen pallero mitään voi voittaa!" selitti hän jatkaen
" Mutta minun fribadieetillä laihdut ja vahvistut" sanoi hän itseluottamusta uhkuen.
" Millainenhan se dieetti mahtaa olla?" ihmettelin
" No siihen kuuluu nakit, makkarat, kinkut, pekonit, burgerit, kananmunat, makeiset, jäätelöt ja cokikset!" hän luetteli
" Mutta tuota dieettihän minulla on ollut käytössä koko ikäni" vastasin
Amatsooni katsoi minua pitkään miettiväisen näköisenä, ja tokaisi
" Sinä olet pitänyt samaa dieettiä liian kauan! Ilmankos olet ihan TÖÖT!"
" Kissi tulisitko vielä vähän auttamaan" kuului Johannan avunpyyntö alakerrasta enemmän kuin hyvään aikaan.
" Tulen, tulen! nyt mun täytyy mennä. Onnea kisaan ja pidä ittes miehenä" hän huikkasi. Ja ennenkuin katosi alakertaan huusi vielä.
" Muista ryökäle Kissin ohje....DRAIVAA, DRAIVAA, PUTTAA PUTTAA! ELÄMÄ ON LAINAA, KOHTA OOT VAINAA!"

Jatkuu joskus!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.02.15 - klo:11:42
Viime viikko olikin meikäläiselle aikamoista frisbee huumaa. Ensinnäkin silloin sunnuntain -maanantain välisenä yönä alkoivat NDGE ilmoittautumiset. Kyllä olin aamulla ihmeissäni kun avasin kännykän sähköpostin, olihan aika tulva ilmoittautumisia. Siinä menikin tovi ennenkuin kaikki oli kirjattu ylös, ja oikeaan järjestykseen. Ei puhettakaan että olisi pystynyt vastaamaan kaikille, että kiitos ilmoittautumisesta. Ilmoja tuli sitten pitkin viikkoa lisää, ja niitä sitten lisäilin resuisille papereilleni.
Samalla viikolla Nurmijärven kunnan puistopuolen työnjohtaja otti yhteyttä että Maanitussa on metsurit hommissa ja mun pitäisi mennä ohjeistamaan heitä että mitä puita ei saa kaataa. Frisbeegolf rataa ajatellen. Sinne sitten singahdin, ja opastin noin päällisin puolin että missä mennään. Alueesta on kuulemma tarkoitus tehdä puistomaisempi, tarkoittaa käytännössä niitten ryteikköjen siistimistä. Paljon on puita lähtenyt, kesä näyttää sitten miten se vaikuttaa radan pelattavuuteen.

Kunnan kulttuurijohtaja ja joku matkailu ihminen kutsuivat palaveriin. Päivitin heille kunnan rata tilanteen ja annoin heille luvan käyttää kuviani uuden matkailuesitteen tekemiseen. Pari kuvaa tulee lajista joten taas pientä mainosta frisbeegolfiin. Erikoista oli että se uusi matkailuhemmo oli ottanut ensin yhteyttä liittoon eli Villeen, ja sitten Ville oli pyytänyt hänen ottamaan yhteyttä minuun. Kysyivät vielä mitä korvausta haluan kuvista, ja pyysinkin heiltä jotain palkintoa NDGE kisaa varten. Jotain sieltä tulee, ja varmaankin laitan sen CTP kisaan. NDGE tulee näkymään myös matkailu esitteen tapahtumissa.

Itse koolle kutsuin palaverin, mihin osallistuivat pari päällikköä kunnasta. Palaverin aiheena oli yllätys yllätys uuden frisbeegolf radan rakentaminen.
Yhteisymmärryksemme oli suuri kun asian esitin, ja näin alustavasti lupailtiin rataa varten aika iso maatilkku. Suurin osa on avointa hieman kumpuilevaa maastoa, ja reunoilla vähän metsää. Mikä on minun osuuteni? Todennäköisesti ensi keväänä tai kesänä menen mittamiehen kanssa alueelle. Minä ilmoitan teen ja korin paikan, mittamies mittaa ja laittaa pisteet koneelle. Kun homma on valmis pisteet laitetaan kartalle, ja sitten kunnan puutarhurin kanssa suunnitellaan istutukset väylien mukaan. Mutta ei tästä tämän enempää koska kaikki on vasta valmistelu vaiheessa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Mahwell on 04.02.15 - klo:11:57
Nyt kuulostaa upealta. Siellähän näytetään oikein panostavan uuteen rataan. Hitto, kun meilläkin kunta tarjoaisi apuja edes nykyisiin ratoihin, mutta enemmänkin uhkakuvia, että uusi asuinalue rakennetaan osittain radan päälle.

Hienoja projekteja sulla tulossa  :D

Itse tässä odottelen NDGE:n MPO-jonotuslistan nytkähtävän pykälällä eteenpäin.....  ::)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 04.02.15 - klo:13:28
Hienoa, naapurikuntalaisena (josko autottomana sellaisena) mielenkiinnolla seuraan aina tällaisia uutisia.

Liekö jo pian aika nimetä "Nurmijärvi-ilmiö" uudelleen, tai siis mitä se tarkoittaa... fribaratoja  8)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 04.02.15 - klo:15:12
Hattu päästä!

(http://i.giphy.com/13Ks4c4uEwFkek.gif)

Ja peukut päälle, hienoa toimintaa Väykkä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.02.15 - klo:16:43
Kiitos innostuksesta!

Mulla on paha taipumus mennä puhumaan taikka kirjoittamaan turhan aikaisin. Eli monta mutkaa on vielä matkassa ennenkuin uusi rata on edes alkuvaiheessa saatika että olisi valmis. Ainut joka saa olla innostunut asiasta olen minä, sillä lailla ei tule kuin yksi pettynyt ihminen jos huonosti käy. Tämä hanke on ollut vireillä puheiden tasolla jo viime syksystä, ja silloin jo aluetta kiertelin rata mielessä. Olen kyllä sanonut ratahankkeen osapuolille että en lähde sitä tekemään ellei sitä tehdä tosissaan, eli kaikinpuolin treeni ja kisa kelpoinen siitä pitää tehdä. Samoin radan ylläpitoon pitää panostaa niin että siellä kehtaa pelata. Jos hanke toteutuu, niin se on varmaankin minun viimeinen projekti tällä saralla. Ja totisesti toivon että se onnistuu.
Ns. Nurmijärvi ilmiölle olisi nytkin jopa kysyntää, ja jos uusi rata hanke onnistuu niin vielä suurempi on mahdollisuus siihen. Kuka sen saa aikaiseksi on sitten eri juttu.

Ensiviikolla ratkeaa hyvin olennainen asia NDGE:n osalta, ja se ratkaisee hyvin pitkälle nytkähtääkö jonot, ja mihin suuntaan. Minua jännittää varmasti kaikkein eniten, koska minun päänihän on vadilla ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.02.15 - klo:10:04
Vihdoinkin sain eilen illalla aikaiseksi lähteä hiihtämään. Hiihdän pertsaa, ja kiljavannummen ns.Käpylänlenkki (8 km.) tuntui sopivalta saunalenkiltä.
Hiihtelin siinä sitten hiljakseen menemään, ja alku kankeuden jälkeen kun lämpö pakkautui kroppaani alkoi hiihtäminen loistavalla ladulla lumisessa kauniissa ja hiljaisessa maisemassa olla nautinnoillista. Kun aloin lähestyä RaKen majaa niin 3 asteen pakkasen ja tyynen ilman sävyttämän upean hiihtokelin kruunasi pikkuhiljaa alkava lumisade. Ladun keinovalon loisteessa hiljakseen tippuvat laskuvarjoa muistuttavat lumihiutaleet tekivät maisemasta maagisen. Mahtava fiilis!
Toissa vuonna kun hiihdin melkein päivittäin ( siitä tuli melkein pakkomielle), alkoi useat lenkit olla jo aikamoista pakkopullaa. Lenkit olivat hyödyllisiä, ja tietyllä tavalla aina kuitenkin kivoja, mutta eilisen kaltaiset fiilarit olivat harvassa.
Sama se on frisbeegolfissa, joskus kierrokset ovat vaan kivoja tai se on vaan heittelyä. Mutta onneksi välillä törmää väyliin mitkä tuntuvat erikoisen hienoilta. Sellaiset väylät missä astuessaan tee matolle ja huokaisee ainakin mielessään että vau! ovat mulle iso juttu. En ole koskaan pelannut yhdelläkään huonolla radalla, ja vaikka kaikilla radoilla on tosi hienoja väyliä niin kaikilla ei ole kuitenkaan sitä VAU! väylää. Ne ovat tietenkin makuasioita, minulle esim. Ruukkigolfin kisassa oli 2 VAU! väylää, kumpikin pitkiä, upeita alamäki väyliä. Numeroita en muista toinen oli se missä pelattiin sinne järvelle päin, kori oli siinä hyllyllä, ja toinen se oikealle kääntynyt mikä pelattiin toisella kierroksella pidennettynä.
Hangossa on se merenlahden ylitys, sieltä ylhäältä kalliolta. Se tykyttää aina kivasti tosta sydämen kohdasta. Tammisaaren vastaava kalliolta alas pellolle, ja sitten se viimeinen peltoväylä ( mielestäni yksi maailman perhaista väylistä). Suokissa oli useitakin VAU! väyliä, samoin Nokian BEAST on täynnä niitä. Yhteistä minun fiilistely väylille on yleensä alamäki ja vesiesteet, ja se että otan itse niistä karmeita tuloksia.
Voitte arvata että NDGE 15 rata pitää sisällään useita minun näköisiä väyliä. Ne eivät ole varmastikaan mitään huippu teknisiä väyliä tai minkään mittapuun mukaisia kisaväyliä. Mutta toivottavasti edes jollekin pelaajalle sieltä löytyy sellaine elämysväylä....kuten Määrikselle 10 vuotta sitten.
Siinä osui hänen mukaansa kaikki kohdalleen, hyvä fiilis, kivan näköinen väylä ja korin takaa nouseva aurinko!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 05.02.15 - klo:10:40
Yhteistä minun fiilistely väylille on yleensä alamäki ja vesiesteet...

Sama täällä! Noilla elementeillä ei voi mennä väylä mönkään ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.02.15 - klo:18:19
Joko kaikki loppuu!

Kissin viimeinen ohje takaraivossani soiden hyppäsin edelleen sikeästi nukkuvan Loordi Lallyn yli, ja pääsin kun pääsinkin Esan pakeille. Romahdin tuolille Esaa vastapäätä, tokaisten.
" Ihan hullua sakkia täällä nykyään"
" Miten niin? Eihän täällä ole minun lisäkseni kuin Kirsi ja Johanna. Eivätkä he mitään hulluja ole." ihmetteli Esa
" No ei tietenkään. Hehän ovat ihania, mutta ne muut tyypit" jankutin ja jatkoin.
" Lattialla kuorsaa lihava mies. Ala- ja yläkerran väliä ramppaa vähäpukeinen bodari nainen. Vähän tuhma Venäläis- Suomalainen harmaavarpunen pyrkii iholle. Oravan näköinen mies penää pidempiä kahvitaukoja, ja sössöttävä teini pimu ärsyttää kirjain koodeilla. Hevimaakarin oloinen varajeesus väittää että NDGE15 on virhe ja ovella oli vastassa joku puolihullu vartija!" tilitin.
" Nyt taidat olla väykkä vähän väsynyt, ei kait pukkaa sterssiä? virkkoi Esa huolestuneen näköisenä.
" Ai mitä pukkaa?" kysyin.
" Sterssiä, sterssiä!"
" Ei voi olla totta, nyt saa jo riittää" nousin tuolista ja lähdin nopeasti ovelle.
" hei rosvo! se on virhe jos nyt lähdet. Minä golf alan merkittävänä ammattilaisena väittäisin että olet ehkä vähän tuhma..en tiedä! jos et tule heti takaisin!" huusi toimari perääni. Käänsin vielä ovella pääni ja huusin vastauksen.
" En enää kestä tätä juttua!"
Toimistosta kuului vaan " Sillai kai" kun hyppäsin kolmella loikalla yli Loordin, väistin Svetlanan törröttävät huulet ja ohitin etuoven ulkopuolella päivystävän turva alan merkittävän ammattilaisen. Jatkoin ripeää kävelyä kohti parkkipaikkaa kun huomasin kuusen oksien heilahtavan, ja " sillai kai" huuto kaikui puiden latvuksista.
Kun olin ohittamassa tulevan kilpailun ykkösväylän teetä, päätin mennä ihailemaan maisemia heittopaikasta käsin.
Kummasti alkoi siinä kroppaa nykimään, ja niimpä otin muutamat varjoavaukset. Ristiaskeleet, kädenojennus taakse, tiukka veto ja ainakin mielikuvitelmissa kiekko väylää pitkin kauniisti alas asti.
Mielikuvat haihtuivat saman tien kun takaani kuului isoon ääneen tervehdys. Käännyin ympäri ja hämmästykseni oli suurempi kuin Antero Erhiö! Paljasjalkainen kesäisiin vaatteisiin pukeutunut kummajainen ojensi ripeästi kättä.
" Tässä tassu, elikkäs käpälä. Rontgoteus Hittavainen"
" väykkä vaan" vastasin
" Mie tuossa ihmettelin että mitä sie touhuat?" luolamiehen näköinen olento tokaisi.
" Kuiva harjoittelin vaan ohimennen frisbeegolfkiekon heittoa" vastasin
" Heittoa?"
" Heittoapa heittoa" heitin
" Oo iäneti! Justiinhan mie sanoin että heittoa. Ei hyvältä näyttänyt!"
" No minulla on vähän kroppa jumissa. Mutta kyllä vauhdinotto ristiaskeleineen sujui ihan hyvin" kehuin.
"Oo iäneti, mie kerron. Olen kalavaleinen jäsenkorjaa-ja. Mie pystyn näillä silmillä ja näillä käsillä kahtomaan ja tunnustelemaan mikä sinua vaivaa" hän leuhki.
" kiitos vaan, mutta enköhän minä pärjää ilman kalavaleisen jäsenkorjaa-jan apuakin"
" Sinä tiiät. Muttet tiiä! Sanon nyt siulle. Kun otat vauhtia, niin älä ota ristiaskeleita" hän neuvoi
" Miksen?" kysyin
" Kun niitä ei tarvita. siun pittää vaihtaa ne väliloikkaan"
" väliloikkaan?"
" oo iäneti! juurihan mie sanoin että väliloikkaan. Mie näytän" ja sen sanottuaan hän lähti laukkaamaan ympäri heittopaikkaa. Väliloikilla höystetty laukka näytti huvittavalta, mutta en uskaltanut sitä ääneen sanoa.
" Ehkä tuo väliloikka on pätevä sadetanssissa taikka noitien karkotuksessa. Mutta ei se oikein toimi frisbeegolfissa" annoin politiikon kommentin.
" Sie ite tiiät! Mie jätän siut sitten rauhaan jos apu ei kerta kelpaa. mie lähden jurtalle. Siellä on naiskomitean kokkous ja mie olen kuitenkin piällikkö joten paikalla oloni on välttämätön."
Ja ilman sen kummempia hyvästejä Hittavainen väliloikkasi pitkin golfkeskuksen nummia kadoten kohta näkyvistä.
Aurinko alkoi jo laskeutumaan maillensa, ja minä mietin päätä pudistellen että onko tässä mitään järkeä?
Muta ku näin edessäni golfkeskuksen kauniit maisemat ja valkoisen klubirakennuksen, niin hymy levisi puleiden poskieni väliin.
KYLLÄ ON!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.03.15 - klo:11:36
ICE BOWL 2015  TALI

Pitkästä aikaa kisailemaan. Mennyt kuukausi oli minulle yhtä murhetta ja surua. Siis paljon pahempaa kun epäonnistuneet draivit tai putit, joten eipä tullut kosketuksi kiekkoihinkaan.
Talin hyväntekeväisyys kisa toimikin mulle myös erittäin hyvänä terapiana. Kiekon nakkelu maisemoidulla kaatopaikalla erittäin mukavassa seurassa (kiitos pooli-kamuille) hauskasti modatulla radalla ( kiitos Toni) sai hetkeksi unohtamaan maalliset murheet.

erittäin hyvissä sää olosuhteissa pelattiin, ja nurtsikin osittain viheriöi. Näin maalaisen näkökulmasta olosuhteet olivat varsin kesäiset verrattuna muutaman kymmenen kilometrin päässä oleviin . Muutamissa kohdissa kuitenkin icebugit pääsivät oikeuksiinsa, joten ottamalla Tonin vinkistä vaarin ei ollut mitään ongelmia liukkauden suhteen.
Kaksi kierrosta heitettiin osin tutuilla väylillä, mutta TD:n aivoitusten takia päästiin kokeilemaan ihan ennenkokemattomia vähän lyhyempiä ja paljon pitempiäkin väyliä. Ja sen lisäksi että ne olivat kerrassaan mainioita, ne toivat myös erittäin tervetullutta vaihtelua normisettiin.
Omasta suorituksestani huomasin jälleen kerran sen että kuinka tasaisen varma olen heittäjänä. Oli rata, olosuhteet, harjoittelun määrä, mieliala tai vaatetus mikä tahansa niin yhtä naurettavan huono olen. Tai oikeastaan se ei ole se pointti, vaan se miten  samankaltaisten virheiden summa on itselläni aina vakio. Kaikkihan joskus epäonnistuu, nyt kun olen seurannut porukoiden keskustelua jonkun jenkkikisan tiimoilta niin annoin itseni ymmärtää että jopa huippupelaajatkin joskus epäonnistuvat. Mutta en usko että maailmassa kukaan tekee niin paljon sen kaltaisia töppiä kun minä. Mutta koska jääräpääksi minua on aina kutsuttu, niin sen luonteenpiirteen takia en periksi anna. Toni ja Ville täältä vielä tullaan!
Hauskana juttuna kerrottakoon kuinka olen jo maineeni vanki. Kun tulin aamuvarahin Taliin niin TD ilmoitti että nyt väykkä kun kaikki pelaavat samassa sarjassa niin sulla on mahdollisuus ettet jää viimeiseksi. Ja juuri kun oli riemastumaisillani tästä mahdollisuudesta, niin TD mutustelikin " ai niin naisten sarjan ainoa osallistuja on Essi, taidat sittenkin jäädä viimeiseksi"
Oli kiva tavata Essikin Talissa, enkä tiedä miten pärjäsin hänelle. Mutta sen tiedän etten jäänyt silti vikaksi.
Kisa oli minulle kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan mahtava kokemus, ja se antoi intoa jatkaa kohti tavoitettani. Eilen maksoin NFS:n jäsenmaksun ja A-lisenssin siinä toivossa että pääsen jollain tavalla johonkin kisaan mukaan kesän aikana.
Oli muuten taas frisbeegolfin mahtavuutta kun pelasin radan kaksi uutta helkutin pitkää väylää parhaimmillani samalla tuloksella kun radan lyhyimmän ( 45m) väylän.
Kiitos kisasta, ja aivan tolkuttoman hyvästä keitosta!
Toivottavasti Tallaajat järjestävät kisan ensi talvellakin, ja toivottavasti tulisi enemmän kisaajia mukaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 02.03.15 - klo:12:45
Itsekin olin yllättynyt väen vähyydestä. TD:n kanssa tosin todettiin, että näyttäisi olevan kiinnostusta talvella ratingeihin kuitenkin.
Hyväntekeminen kun on näin helppoa niin kyllä itse mielelläni osallistun.

Villen kanssa seurattiin Väykän peliä aina kun se oli mahdollista, molemmilla kerroilla puttasit ihan hyvän putin sisään.

Se on niin suhteellista tuo oma huonous. :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.03.15 - klo:13:07
Satuitte näkemään siis kaksi onnistunutta 4 metrin puttia.
Olen muuten Ari jättänyt sulle soittopyynnön kiireellisen asian johdosta eilen....mutta kun ei mitään kuulu niin alan epäillä että kenellekähän olen sen jättänyt.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Aittatar on 02.03.15 - klo:13:30
Kyllä se minä jälleen kerran hävisin ihan kaikille muille.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.03.15 - klo:11:19
Et kai!? En ole nähnyt missään tuloksia, mutta eivät ne ole kovin tärkeitäkään. Pääasia että oli hauskaa.
Minkä ihmeen takia tämä elämä on mennyt näin ahtaaksi. Vaimo innostui että lähdetään kesällä Pyynikin kesäteatteriin kavereiden kanssa, siellä menee jotain hauskaa. Kalenterista piti katsoa että mahtuuko mihinkään väliin. No kaksi vielä vapaata lauantaita löytyi josta toinen oli loppuunmyyty, mutta toinen viikonloppu täyttyi sitten kulttuuri elämyksellä, jippii!
Masteri kisan aikana on myös yksi tärkeä futisturnaus....tietysti päällekkäin, on aikamoisen vaikea päätös kumpaan menen.
puolentoista viikon kuluttua pääsen kuitenkin Taliin kisaamaan, mahtavaa! Ja Toni onkin tehnyt siitä kunnon formaatin, väylien määrä sama kuin NDGE15 kisassa.
Ensi viikolla olisi tarkoitus vähän reenatakin, jotta kiekot lentäisivät edes sinnepäin. Ja puttiakin voisi hieman säätää. Ensiviikon sääennusteiden osuessa kohdilleen, niin Talissa ei taida olla sitäkään vähää lunta kun viime lauantain kisassa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.03.15 - klo:11:37
Heitin eilen kymmenkunta aloitusheittoa elikkästen draivia. Olin Nurmijärven golfkeskuksessa esittelemässä mahdollisen ratakartan tekijälle kisarataa. Kävelimme radan väylä väylältä läpi. Samalla löin lukkoon väylie profiilin, joita muutan vain ääritapauksessa. Repussa oli mukana 2 kiekkoa ( Miekka ja Jackall ), ja tarkoituksenani oli draivata parilla kolmella väylällä että saisin kuvan PAR merkinnän oikeudellisuudesta.
Ekana heitin väylällä 10 kaksi avausta alamäkeen. Molemmat lekat liisivät oikealla puolella olevaa kuusikkoa hipoen nätisti ihan alas asti, mutta meikäläisen heittopituuksilla par tulos kolmonen jää kyllä ottamatta. Nimittäin sitä tasaista matkaa on kuitenkin jonninverran korille. Väylältä otetaan kuitenkin kakkosiakin joten se par 3 lienee kuitenkin ihan OK!
Seuraavan kerran heitin avaukset väylällä 13. Molemmat olivat umpisurkeita, ensimmäinen päätyi jopa ob punkkeriin, minkä en olisi luullut olevan mahdollista. Ja matkaa korille jäi vielä paljon, joten tulin siihen tulokseen että par lukeman 3 saavuttamiseksi pitäisi mulla kaiken menevän nappiin. Nelonen olisi sitten jo liian helppo.
Seuraavat avaukset lähti sitten väylältä 14, ja siihen tulokseen päädyttiin että väylälle tulee leveähkö koivuportti mando. Heitin kohtuu hyvin portin läpi ja vielä paremmin annukalla portin ohi.
Väylällä 15 päätin teen paikan. Loivaa annukkaa oikea kätiselle tiedossa, heitin yhden avauksen...liian jyrkkä kulma ja metsään! Ei kukaan voi niin heittää, ja tilaakin on ihan tolkuttomasti. Mutta kuten Määris sanoi että helposta ulkokuoresta huolimatta se ei ole kuitenkaan niiiiin helppo.
Seuraavaksi heitin yhdellä kiekolla avauksen väylällä 19. Annukka tyyppinen lyhyt lammen ylitys väylä. Ja koska lampi oli jäässä, niin ranteenikin jäätyi. Surkea heitto ja kiekko kaartui vasemmalle kauaksi lammesta, ja tulevasta korista.
Esittelin kaverille viimeiseksi ykkösväylän, minun lempiväyläni mitä kukaan ei ole koskaan heittänyt. Mutta minäpä päätin avata siitä teeltä alas mäkeen. Teeltä katsottuna oikealla puolella reilun 20 metrin päässä on kaksi koivua vierekkäin. Niistä vasemmalle on se väylä, noin 30 leveä. Ajattelin liidättää kiekon mahdollisimman pitkälle nähdäkseni että onko minulla mahdollisuuksia saavuttaa par lukema 4. Keskittynyt facelookki ja kiekko matkaan. Kops ja niihin koivuihin. Oikeesti niihin koivuihin ei osu vaikka yrittäisi. No heitän sitten ton toisen kiekon...vahingosta viisastuneena. Terävä veto, ja terävä kopsahdus....koivuun!
Se treeni loppuikin sitten siihen, kiekot talteen lumihangesta ja iloisesti vihellellen kotia kohti. Hannu sanoikin oivaltavasti että nythän minulla on 6 viikkoa aikaa takoa päähäni että koivuun osuu, koivuun osuu!

HUOMIO!
Golfkeskukseen ei saa missään nimessä eikä tapauksessa mennä heittelemään ennen kisaa. Ellen anna toisenlaista tietoa.

Siellä on tällä hetkellä vielä ihmeen paljon lunta, ja isolampi tulvii hulluna.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.03.15 - klo:12:07
Aurinko paistaa edelleen, niinkuin eilen Talissa Tallaajien talvisarjan kisassa. Toni oli taas tehnyt mielenkiintoiset kisarata versiot. Miltein tyynessä säässä oli fantastista pelata.
Itseäni kiinnosti pelaamisen lisäksi koko kokonaisuus, koko kokko kokoon! koko kokkoko? koko kokko!
Kilpailussa pelattiin sama väylä määrä kuin tulevassa NDGE15 kisassa. Aikataulu suurin piirtein sama. 5 hengen poolit. Mukana pitkiäkin väyliä. Rata pitkä, mutta lyhyempi kuitenkin kun golfkentällä. Puuosumia huomattavasti enemmän kun NDGE15 radalla. Talissa Kuivempaa. Tasasempaa. Haastavampaa. Ja parempaa säätä ei ole!
Talissa pysyttiin loistavasti aikataulussa, saas nähdä miten käy huhtikuun lopussa.

Oma suoritukseni uskokaa tai älkää ilahdutti! (itseäni) Aloitin väylältä 6. Poolissani oli 4 avoimen sarjan kovaa heittäjää, joten statistin roolia oli tiedossa. Kisan ensimmäinen heittoni painui kuitenkin samoin tein koriin, joten näytin pojille heti pappa potentiaalia. Toni oli laittanut minut heti poolin viimeiseksi heittäjäksi, mutta honorit tuli heti ekalla väyllä. Tosin tilanne muuttui heti seuraavan väylän jälkeen alkuperäiseen järjestykseen.
En turhaan ala nyt ruotimaan kokonaisuutta. Ja ei ole aikaakaan siihen. Tulostaulukkoa kun katsoo niin voisi tehdä hieman väärän analyysin taidoistani. Parilla kolmella väylällä päivän aikana näytin ihan pro tasoista osaamista, mutta eihän tuo vielä pitkälle riitä. Nyt alkaa kuitenkin hahmottumaan tuo bägin sisältö, mikä on jo iso askel eteenpäin. Kesän aikana jos ehtisi sen verran paiskoa että saisi jonkinlaista varmuutta ja tasaisuutta heittoihin, niin uskon että tämä pappa jättää jumbo sijat lopullisesti taakseen.

Holarista sain oikein palkinnon, kiitos siitä. Mutta kyllähän tällaisen keski-iän kynnyksellä seisovan korvaan vähän särähti TD:n loihtima lausahdus "vanha herra väykkä heitti holarin"
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.03.15 - klo:10:40
Olin lauantaina golfkeskuksessa opettamassa golfaajille frisbeegolfia. Aurinkoisessa, mutta viileän tuulisessa säässä vietettiin erittäin mukava päivä. Heiteltiin ja välillä syötiin laavulla makkaraa ja taas heiteltiin. Osa porukasta eivät olleet kovinkaan innostuneita lajista, osa kuunteli, kyseli ja heitteli aikansa. Mutta sitten oli golfareita jotka intoa täynnä heitti pitkin golfväyliä, ja halusivat oppia koko ajan lisää. Yleisesti ottaen sain kuvan etteivät golfarit ainakaan lytänneet lajiamme, mutta vaikeena sitä pidettiin. Ja kiekkojen moninainen kirjo yllätti heidät totaalisesti. Kaiken kaikkiaan päivä oli minullekin erittäin antoista, ja sen kruunasi yksinäinen harjoittelu ohjauksen päätteeksi tyhjällä, hiljaisella kentällä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.03.15 - klo:10:57
Tuli tuossa pieni häiriö tekijä väliin. no joka tapauksessa piti vielä leuhkia (kun siihen kerrankin on aihetta) että kun näytin mallia miten annukkaa heitetään niin FD Jackall lensi niin pitkän kaaren että golffareiden huokailuun ja taputuksiin meinasin itsekin yhtyä. En siihen kuitenkaan ryhtynyt koska tietysti esitin pettynyttä, koska heitto ei muka oikein onnistunut ;)
Nyt tuntuu kuitenkin friba tulevaisuutta ajatellen koska olen löytänyt muutaman minulle sopivan kiekon, mihin voin luottaa tee matolla seistessäni. Mainitsemani FD S-line Jackall on loistava lätty minulle, jotenkin tulee tunne kuin heittäisin vanhaa kunnon punaista KC miljoona maailmanmestaruutta Gazellella. Toinen ehdoton on Blizzard Katana, voi mahoton kuinka kivaa on päästää se vapaasti liitämään yläilmoihin.
Innova Whale pitää kyllä hommata, vaikka en ole sitä koskaan nähnytkää (muuta kuin kuvissa). Mutta valas bongarina se ikäänkuin kuuluu mun bägiin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 23.03.15 - klo:11:08
Metsästätkö valkoista valasta?  ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.03.15 - klo:11:38
Nimen omaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.03.15 - klo:10:27
Eilen otin toivottavasti ison askeleen eteenpäin MISSIONI tavoittelussa. Kävin nimittäin Runebergin kadulla Aki Hovivuoren käsittelyssä saadakseni alaselän ja takareidet parempaan kuntoon. Aki väänsi ja käänsi, tutki ja hutki ja a`vot tunnin kuluttua kroppani tuntui miltein uudelta. Jäsenten manipuloinnilla Aki sai jalkaani ja selkääni paljon lisää liikkuvuutta. En tietenkään ole yhden kerran jälkeen 2 kymppisen kunnossa, mutta nyt liikkuminen tuntuu paljon paremmalta. Tietysti Akin ohjeiden mukaan pitää liikkuvuutta ylläpitää aktiivisesti, mutta usko on kova että pystyn vihdoinkin kiertämään radan ilman puutumista. Sen myötä uskon ja toivon pystyväni myöskin tasapainoisempaan pelaamiseen.
Aki on kovan luokan ammattilainen alallaan, ja hän sai vuosi sitten jalkapalloa pelaavan tyttäreni kuntoon pitkään kestäneestä loukkaantumisesta. Ja Akia ennen sitä olivat kokeilleet lääkärit ja fyssarit olympiajoukkueen lääkäristä asti.
Voin vilpittömästi suositella Akia kaikille joilla on fyysisiä ongelmia kropassa, kirurgi hän ei ole. Eikä taikurikaan vaikka joskus siltä tuntuu.
Hänen vastaanotto sijaitsee siis Helsingissä Runebergin kadulla, Hoiva Shantin tiloissa neljännessä kerroksessa.
NDGE15 kisassa jaetaan jonain palkintoina 4kpl 60 euron arvoisia lahjakortteja Akin vastaanotolle! Hänen asiakkaisiin kuuluu ihmisiä kaikilta aloilta, ja varsinkin lätkäpelaajat ja futarit ovat löytäneet tiensä Shantiin.
En ole taas viikkoon koskenutkaan kiekkoihin, mutta tänään olisi tarkoitus vähän paiskoa tossa lähipuistossa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.03.15 - klo:10:44
Kirjoitin juuri aivan helkutin pitkän tarinan eilisestä Meikun viikkokisasta. Kun olin sen vihdoin saanut kirjoitettua, niin aika oli kulunut umpeen tai jotain ja se raamattu oli häipynyt bittiavaruuteen. Luovuus hävisi saman tien, joten lyhyesti. Eilen oli pirun kivaa, heitin omaa tasoani huomattavasti paremmin, miinus 1 ja plus 1 eli yht.par tuloksen. Sepi heitti poolissani upean holarin. Kävin kevät kokouksessa. Kankaalle heijastetut lukemat pikkuisen eri luokkaa, kun silloin kun minä olen kuulunut liiton hallitukseen. Onnittelut Arille!
Lunta sataa! Koko maailma on valkoinen!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 30.03.15 - klo:17:08
Onnesta en tiedä, mutta nyt on ainakin tekemistä. :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.03.15 - klo:10:11
On siinä onneakin mukana, et sä muuten olisi pyrkinyt hommiin. Luulen kuitenkin että sulla olisi muutenkin ihan setä-miehen tarpeeksi ohjelmaa. Oli muuten hienoa että Kirilin jättämälle paikalle oli useampikin hakija. Frisbeegolfin kehittämistyöhön on siis tulijoita enemmän kun mahtuu, yleensähän se on yhdistys toiminnassa päinvastoin.

Tässä aamulla vilkuilin tuota Kisakonetta, ja varsinkin Hyvinkäällä pidettävää Startti 2015 kisaa. Sehän on samana viikonloppuna NDGE15 kanssa sunnuntaina. Kisahan on huomattavasti suositumpi kun NDGE yli 220 ilmoittautuneella, kun Nurmijärven kisaan olisi ollut n.200 tulijaa. Mutta kahteen yhden päivän kisaan siis pitkälti yli 400 ilmoittautunutta.
Kävin läpi Startin pelaajalistaa, ja hämmästyksekseni totesin että kauttaaltaan yllättävänkin erilainen nimilista. Toki samoja pelaajiakin oli, mutta olisi luullut että nimenomaan NDGE kisaan tulijat olisivat osallistuneet myös Starttiin. Senkin havainnon tein mielikseni että pelaajia jotkat ovat jonossa NDGE:hen pääsevät kuitenkin Hyvinkäälle pelaamaan, ja näköjään on myös päin vastoin.
Hyvinkäällä pelattava kahden lohkon systeemi kyllä kiinnostaa, ja jollei tuleva NDGE kisa jää viimeiseksi niin seuraavan kerran voisi käyttää kahden lohkon menetelmää. Varsinkin jos tämän vuoden formaatti kusee!
Miksi sitten peräkkäisinä päivinä lähekkäin pelattavista kisoista toinen vetää enemmän porukkaa? Jos tämä olisi bisnestä niin sitä alkaisi varmasti miettimään tarkemminkin.
Radathan ovat hyvin erilaisia, ja he jotka ovat mukana kummassakin saavat nauttia ensin pitkistä heitoista, ja seuraavana päivänä tarkoista heitoista.
Mutta suomalaiset ovat metsän kansaa, niinpä sunnuntai vetää enemmän.
Vaikuttiko lauantain suurempi osallistumismaksu asiaan?
Ilmoittautumis tapa vaikutti ehkä...kisakone vastaan meili.
Ja miten ilmoittautumis käytökseen vaikutti Hyvinkäältä saatavat ratingit. Minullehan sanottiin silloin kun kisaa suunnittelin että NDGE pitäisi olla rating kisa jos meinaat saada kilpailijoita.

Nuo olivat vain mieleen juolahtaneita ajatuksia. Kumpikin järjestäjä taho on varmasti tyytyväinen tilanteeseen, kisat täysiä ja jonoakin sen verran että mahdollisten peruutuksien tilalle saa uutta verta.
Toivotaan että kisa viikonloppu olisi sään puolesta oivallinen, ja molemmat kisat sujuisivat suunnitelmien mukaan leppoisissa tunnelmissa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 31.03.15 - klo:10:26
Kyllä toi rating-kiima on nähdäkseni viime vuosina noussut entisestään, eikä siinä mitään (itseäkin kiinnostaa). Jos kisat olisi muuten aikalailla 1:1 niin valitsisin ehkä rating kisan. Tässä tapauksessa kuitenkin NDGE on niin eri sapluunalla että ei voi verrata. Mua kiinnostaa NDGE:ssä ensiksi rata ja toiseksi nimekäs pelaajafieldi (on hienoa olla edes joskus samalla nimilistalla itsekin, vaikka sitten jumbosijalla)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.03.15 - klo:11:10
Noista ratingit ovat olleet tulen palava puheen aihe niin kauan kun ne ovat olleet käytössä. Nykyäänhän niistä on tullut monelle myös tavallaan riippakivikin, koska ilman hyvää ratingiä on vaikeaa ellei peräti mahdotonta päästä mukaan isoihin kisoihin. Joku pääsee esim. SM-kisaan 935 ratingilla, ja toinen ei 925 ratingilla mutta onko heidän tasoero oikeasti niin iso? En ala kuitenkaan siitä aiheesta sen enempää, koska se on nyt todettu parhaaksi tavaksi erottaa jyvät akanoista ja niillä mennään.
Mielestäni ratigittomiakin kisoja tarvitaan, ja NDGE:n osalta uskoisin että kisa olisi täyttynyt rating kisanakin, mutta osallistuja lista olisi hieman toisenlainen.
Samoin jos ilmoittautumiset olisi olleet kisakoneen kautta niin nimet olisivat ihan eri kuin nyt.
Mutta on hienoa että samalle viikonlopulle löytyy kisa eri kohde ryhmälle.
Tällä viikolla pitäisi mennä kisaradalle tekemään lopulliset OB ja muut hässäkkä päätökset, että saisin nekin kirjattua ylös mutta toi eilen satanut lumimäärä vähän hidastaa tahtia.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 31.03.15 - klo:12:14
Mikko tossa jo aika tyhjentävästi ja lyhyesti vastasikin...

No hätä Väykkä, nää on kaksi ihan eri kisaa jotka ei kilpaile keskenään tai syö toisiaan! Toinen on erittäin spesiaali "kutsukisa" + perinteinen sähköpostilla ilmoittautuminen ja toinen taas tavallinen ratinginmetsästyskisa joita Kisakone on pullollaan (ei saa ymmärtää väärin, en mitenkään vähättele Hyvinkään kisaa). Mutta onhan NDGE jo pelkästään puitteiden ja esijärjestelyiden, nimilistan ja muun pöhinän puolesta tasoa HUIPPU, joka ei varmasti kalpene edes parhaille A-tiereille pätkääkään! Jos ei joku sulle ehdota että ens vuonna NDGE:stä pitäis tehdä vaikka majori, niin ihmettelen (olis nimittäin Suomessa tilausta jokavuotiselle majorille, ja NDGE saattais siinä olla ykköskandidaatti)! Olis aika hurjaa, ja varmasti Väykkä tarvis hiukan enemmän auttavia käsiä;)

Vaikka nykyään mennään vahvasti sinne mistä ratingit tulee (ja mitä paremmat 'helpommin' niin sitä sankemmin joukoin), silti spesiaalikisoille joista ratinkia ei ole tarjolla mutta sitäkin enemmän elämyksiä, ainutkertaisuutta ja sitä kuuluisaa fribaspirittiä on varmasti jatkossakin tilausta! Tämmösistä kisoista hyvinä esimerkkeinä esim. Stamina, Tour de Oulu, Linnoitus Open, Ice Bowlit, AceRacet jne. ja tietenkin NDGE!


NDGE:n osalta uskoisin että kisa olisi täyttynyt rating kisanakin, mutta osallistuja lista olisi hieman toisenlainen.
Samoin jos ilmoittautumiset olisi olleet kisakoneen kautta niin nimet olisivat ihan eri kuin nyt.

Se on just näin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.03.15 - klo:13:06
Juu en millään lailla ajatellutkaan että kyseiset kisat kilpailisivat keskenään...vain siinä tapauksessa että olisivat samana päivänä. Eivätkä kyllä syökään toisiaan, päinvastoin mielestäni kisat jopa tukevat toisiaan.
Mulle on jo ehdotettu tota major juttuakin, mutta unohdetaan se nyt alkuunsa. Noi jutut ovat Jussia, Talia, Oulua ja Turkua varten.
Mä vakuutan että olen mielissäni, että NDGE15 on saanut hyvän, ja kieltämättä aika mielenkiintoisenkin vastaanoton. Mutta toistan samaa mantraa edelleen: fasiliteetit ovat hyvät, suorastaan mainiot ( paska keli voi kuitenkin kaiken muuttaa). Rata on aina, niinkuin kaikkialla mallia jotkut tykkää, jotkut ei. Oudolta vaan tuntuu että jotkut ihmiset jotka eivät ole koskaan edes paikalla käyneet kehuvat rataa. Voin kertoa että yhdessä NDGE kisassa jaoin palaute lomakkeita kehittääkseni kisaa seuraavaan kertaan, niin ainakin yksi vastasi radan olleen surkea. Että ei ehkä kannata odottaa ja hypettää liikaa. Ja tuokin kisa pelattiin siihen aikaan kun ratoja oli ehkä parikymmentä Suomessa, ja golfkentällä ainutlaatuinen.
On kuitenkin mahtavaa kun on päässyt kisan järjestäjänä jo tässä vaiheessa nauttimaan fribaspiritistä, mitä te hyvät ihmiset olette luoneet tämänkin kisan tiimoilta. Kaikenlaista apua on tarjottu monestakin suunnasta...KIITOS! Kisatoimistoon olen nyt saanut 4 henkilöä jotka vastaavat tulospalvelusta, vaimo osti oikein uuden läppärinkin että saadaan laskettua scoreja, toinen läppäri lainataan jostain.
Todellisuus nähdään kuitenkin vasta lauantai iltana 25.4 ja varmaan sitten sen jälkeenkin. Eli upposiko laiva vai pysyikö pinnalla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.04.15 - klo:10:06
Mietin tuossa juuri kun eilen tulin futistreeneistä, että miksei mulla ole frisbeegolf treenejä? Joskus silloin aikanaan kun DGC Bats syntyi ja Rajamäki kohtasi friba buumin, meillä oli tiettyinä iltoina fribaharkat. Nyt voisin ottaa itselleni jonkun ajankohdan milloin lähtisin harkkoihin heittämään kiekkoa. Kun siitä tulisi tapa niin tulisi harjoiteltuakin. Mutta, mutta,kun futisharkat vie 5-6 iltaa viikossa ja kaikkea muutakin ohjelmaa on, niin en taida ehtiä enkä ainakaan jaksaa enää. Joten yksittäisiksi silloin tällöin toiminnaksi se taitaa jäädä. Tosin kun kesän myötä illat pitenee, niin silloin voisi ottaa vaikka ysin jälkeen itselleni treenivuoron. Nämä nyt ovat niitä pohdintoja mihin itse kukin varmasti elämänsä aikana ajautuu. Miten käyttää vapaa- aikansa.
Tietysti tällaisen turhanpäiväisen naputtelun sijaan voisin olla heittämässä kiekkoa. Kirjoittamisella musta ei tule Syysmyrsky 2016 voittajaa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 08.04.15 - klo:23:07
Väykkä mainittu Hyvät ja Huonot uutiset ohjelmassa. :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.04.15 - klo:20:48
Laitetaan nyt vaikka tähän osioon, koska hieman otsikkoa liippaa. Kävin tänään Nummelassa kääntymässä Arilla, hain scorekansioita lainaksi..KIITOS NFS ja Ari!
Samalla menin kiertämään yllättävän tyhjän Harjun radan. Puolivälissä alkoi ottaa pattiin, että miksen mennyt Kaatikselle, se rata olisi palvellut paremmin NDGE15 kisaa varten.
Toisaalta jos kauskatseisesti asiaan ajattelee, niin olihan se hyvä kerran harjoitella Syysmyrsky 2016 varten. Muutaman maailman hienoimman heiton tein, muuten täyttä kuraa joten ei siitä enempää.
Kaksi väylää siellä kuitenkin jollain tavalla elävästi muistuttaa tulevan NDGEn kahta väylää. Harjun 8 on hyvin saman tyyppinen kun golfin CTP väylä 21, ja pituinenkin. Ja Harjun 10 on kuin ilmetty golfin ykkönen. Harjun väylä näyttää paljon pitemmältä, vaikka mitatut lukemat ovat toistepäin. Se on myös jyrkempi ja korkeampi, mutta hyvin samankaltaiset. Ja molemmat par nelosia. Yksi asia erottaa ne toisistaan, alusta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 23.04.15 - klo:09:15
Ja niin muuttui jälleen sääennustus. Tämänhetkisen tiedon mukaan pitäisi päästä kuivassa kelissä pelaamaan.

Sääkuvioihin ei tosin juurikaan pääse vaikuttamaan, joten keskityhän Väykkä vaikuttamaan vain niihin asioihin joihin voi vaikuttaa :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.04.15 - klo:15:28
Viisaan miehen viisaasta puhetta.
Niin se vaimokin aamulla sanoi että et sää säälle mitään voi, ja jos joku jättää tulematta sen sään takia, niin et mitään sillekään voi.
On tää silti jännää! Tällä hetkellä ilmatieteenlaitos ennustaa koko päiväksi poutaa, ja foreca iltapäivällä mahdollista vähäistä sadetta.
Arvonta kori tuli juuri postista, ja neljään mennessä pitäisi tulla laminoidut väylä opasteet. Illalla ennen futisharkkoja ehdin vielä naittaa väyläkyltit puurimaan. Ja huomenna sitten aamu seitsemältä pystyttämään rataa, YES!
Yksi paikka yhä vapaana, soitto tai tekstiviesti minulle niin olet mukana!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.05.15 - klo:23:09
Nyt voisi lyhyesti arsenal pelin tauolla ( Arsenal johtaa 0-3), vähän kitistä! NDGE15 tuli ja meni, porukat tuntuivat pääsääntöisesti tykänneen radasta. Kyllähän minäkin pidin, mutta olin sen jo niin monta kertaa suunnitellessa, mittaessa, ja rakentaessa dallannut läpi ettei se oikein pelatessa tuntunut miltään. Yritin kuitenkin parhaani, ja kaikenlisäksi jopa uskoin että voisin aika hyvin pärjätäkin. Mutta en sitten kuitenkaan. Pelasin ihan kuin aina, suurimmaksi osaksi ihan ok pelaamista, mutta sitten muutamalla väylällä hirveitä missejä mitä kautta sitten enemmän heittoja väylällä kun muut poolikaverit yhteensä. Jotkut heitoista ovat aivan surkuhupaisia, niin huonoja etten niitä tajua itsekään. Sää ja pelikaverit tekivät kuitenkin pelaamisen muuten kivaksi ettei keskeyttämäänkään tarvinnut ryhtyä. Tosin illalla henk.koht. sauna palaverissa olin vahvasti sitä mieltä, että olen osuuteni tehnyt tässä lajissa.
Olin vakavissani sillä mielellä että sunnuntaina radan purun jälkeen laitan foorumeihin kiitos viestin kaikille tutuille fribaajille lopettamis päätöksen myötä. Mutta mitenkäs sitten kävikään.......
Jahas matsi jatkuu!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 04.05.15 - klo:23:57
Go Gunners!

(http://media.giphy.com/media/ChYySU9q3SyNq/giphy.gif)

Sekä Valioliigan että foorumin Gunners 8)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.05.15 - klo:11:34
Kiitos Niko!
NDGE15 radan purku vesisateessa huuhtoi kaikki lopettamis päätökseni golfkentän nurmelle. Sen verran persiilleen meni järkkäilytkin, että pakko kait sitä on vielä kerran yritettävä. Vielä huonommin menivät heittelyt, joten onneksi Keinukallion Spring Masters odotti heti seuraavana sunnuntaina. Ratahan on mainio metsärata, ja järjestelyt oikein hyvät ja kun sääkin suosi pelaajia niin erittäin hyvällä mielellä lähdin kisaamaan. Pooli kaveritkin osuivat kohdalleen joten kaikki edellytykset hyvään tulokseen oli olemassa. Aloitin ihan kohtuullisesti, ja niin pysyin mukavasti Juhan, Sepon ja Riikan völjyssä...vähän matkaa! Sitten se ensimmäinen todellinen romahdus koitti. Väylän numeroa en muista, mutta kuitenkin se missä avausheitto suoritetaan hiihtosillalta kallion päälle. Muut heittivät kivasti juuri kallion päälle kiekot näkyvillä, ja minä muka isokäsi heitin hieman pidemmälle, niin ettei kiekon sijaintia näkynyt teelle. Kalliolle kun kiivettiin. niin a`vot kiekkoni lepäsi neliön kokoisen kiviröykkiön keskellä. Siitä sitten huonosta asennosta, kivien muljuessa jalkojen alla, huono heitto sinne pajujen taakse. Sitten yritin kumikiekolla forettaa kalliolle, mutta kiekko ei näköjään sovellu moiseen tekniikkaan vaan lerppuna sinne kallion alapuolelle. Neljännellä heitin huonosti kallion päälle, ja kiekko lähti pyörimään vasemmalle alas. Tuuria oli kuitenkin mukana, kun se pysähtyi niiden tikapuitten yläpäähän. Yritin siitä puttia sisään, mutta kuten arvata saattoi niin alaraudan kautta takaisin alas kalliolta. Kuudes heitto 3m korin taakse, ja siitä putti keskelle koria. Kiekko kuitenkin pomppasi rungosta ulos, ja niin jouduin vielä kerran puttaamaan, ja 8 korttiin. Muut ottivat nelosia ja vitosen joten karkumatkalle lähtivät. Heitin sitten kuitenkin ennen viimeistä rastia sen verran hyvin, että pääsin jälleen muiden tuntumaan. Mutta minulle aivan ylivoimaisen vaikea väylä n:o 4 pudotti mut taas kauaksi muista. Avaus mandon väärälle puolelle, ja siitä eteenpäin puu, puulta 7 korttiin ja hymyn totaali hyytyminen.
Lounas tauolla tein huonekalu kauppoja, ja kävin Juhan kanssa syömässä Keravalla. Masu täynnä kohti uusia pettymyksiä ja niitähän tuli oikein roppakaupalla. En niillä viitsi ketään kiusata, joten se siitä!
Mutta vieläkään en anna periksi. Seuraavaksi harjoittelen heittoja Veikkolan Marathon kisassa, siinä kisassa joutuu pitkä pinnani kyllä varmasti tiukimmalle kuin koskaan. Heittojakin kertyy varmasti liki miljoona!
Kesäkuun alussa osallistun upean Kaatiksen johonkin kisaan. Sitä kyllä odotan, kolme kierrosta todella hienolla radalla nostaa fiilarit kattoon. Sen kisan jälkeen suoritan syvällisen itsetutkinnan, ja sitten nähdään alanko keskittyä Emmerdaleen vai petankkiin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 05.05.15 - klo:11:46
Emmerdale  :-* muuttaisin kyllä siitä kylästä ja äkkiä, sen verran kriisiherkkä alue tuntuu olevan
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: jussi-dgh on 05.05.15 - klo:12:04
On siinä onneakin mukana, et sä muuten olisi pyrkinyt hommiin. Luulen kuitenkin että sulla olisi muutenkin ihan setä-miehen tarpeeksi ohjelmaa. Oli muuten hienoa että Kirilin jättämälle paikalle oli useampikin hakija. Frisbeegolfin kehittämistyöhön on siis tulijoita enemmän kun mahtuu, yleensähän se on yhdistys toiminnassa päinvastoin.

Tässä aamulla vilkuilin tuota Kisakonetta, ja varsinkin Hyvinkäällä pidettävää Startti 2015 kisaa. Sehän on samana viikonloppuna NDGE15 kanssa sunnuntaina. Kisahan on huomattavasti suositumpi kun NDGE yli 220 ilmoittautuneella, kun Nurmijärven kisaan olisi ollut n.200 tulijaa. Mutta kahteen yhden päivän kisaan siis pitkälti yli 400 ilmoittautunutta.
Kävin läpi Startin pelaajalistaa, ja hämmästyksekseni totesin että kauttaaltaan yllättävänkin erilainen nimilista. Toki samoja pelaajiakin oli, mutta olisi luullut että nimenomaan NDGE kisaan tulijat olisivat osallistuneet myös Starttiin. Senkin havainnon tein mielikseni että pelaajia jotkat ovat jonossa NDGE:hen pääsevät kuitenkin Hyvinkäälle pelaamaan, ja näköjään on myös päin vastoin.
Hyvinkäällä pelattava kahden lohkon systeemi kyllä kiinnostaa, ja jollei tuleva NDGE kisa jää viimeiseksi niin seuraavan kerran voisi käyttää kahden lohkon menetelmää. Varsinkin jos tämän vuoden formaatti kusee!
Miksi sitten peräkkäisinä päivinä lähekkäin pelattavista kisoista toinen vetää enemmän porukkaa? Jos tämä olisi bisnestä niin sitä alkaisi varmasti miettimään tarkemminkin.
Radathan ovat hyvin erilaisia, ja he jotka ovat mukana kummassakin saavat nauttia ensin pitkistä heitoista, ja seuraavana päivänä tarkoista heitoista.
Mutta suomalaiset ovat metsän kansaa, niinpä sunnuntai vetää enemmän.
Vaikuttiko lauantain suurempi osallistumismaksu asiaan?
Ilmoittautumis tapa vaikutti ehkä...kisakone vastaan meili.
Ja miten ilmoittautumis käytökseen vaikutti Hyvinkäältä saatavat ratingit. Minullehan sanottiin silloin kun kisaa suunnittelin että NDGE pitäisi olla rating kisa jos meinaat saada kilpailijoita.

Nuo olivat vain mieleen juolahtaneita ajatuksia. Kumpikin järjestäjä taho on varmasti tyytyväinen tilanteeseen, kisat täysiä ja jonoakin sen verran että mahdollisten peruutuksien tilalle saa uutta verta.
Toivotaan että kisa viikonloppu olisi sään puolesta oivallinen, ja molemmat kisat sujuisivat suunnitelmien mukaan leppoisissa tunnelmissa.

Hienoa tarinointia Väykkä ja tuohon lainaukseen, Startti2015 oli ensin haettu lauantaille kunnes tajusimme että NDGE järjestetään silloin, joten päivämäärän korjaus koska emme halunneet lähteä kilpailemaan kilpailijoista ja ajattelimme myös niitä jotka haluavat osallistua molempiin kisoihin.
Kävin lauantaina katselemassa Nurmijärvellä tapahtumaa ja kyllä oli kilpailijoilla iloisia naamoja, sää oli mitä mainioin.
Rata oli pitkä mutta kenenkään en kuullut siitä valittavan koska väylät olivat niin upeita.
Totesin sunnuntaina Hyvinkäällä että onneksi eilen paistoi Nurmijärvellä ja tänään sataa eikä toisinpäin, olisi ollut harmillista sellaisen panostuksen jälkeen mitä olit kisan eteen tehnyt jos sade olisi tullut latistamaan tunnelmaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.05.15 - klo:16:33
Jos noin ajattelit, niin hienoa spirittiä sulta!Kiitos! Tosin kyllä minäkin mietin kun sunnuntaina NDGE15 rataa purkasin, että voi kökkö että tällainen ilma sitten Hyvinkään kisaan. Ja kun tietää että siellä ei ihan vieressä ole lämmittely/ kuivattelu paikkaa. Silloin aamulla golffareita kuitenkin tuli tasaiseen tahtiin, ja mietin että jos hekin pelaavat niin miksei fribaajatkin. Kaksi keski-ikäistä rouvaa tuli kohdalleni golfbägeineen, ja vettä satoi aika herkästi niin kysyin että meinaatteko tosiaan pelata tässä säässä. Juu tietenkin kun ollaan Hyvinkäältä asti tultu, ja onhan meillä vaatteet ja sateenvarjot kelin mukaan.
Kaikesta huolimatta olet kyllä oikeassa että sade päivä olisi latistanut NDGE tapahtumankin tyystin. Toi sää onkin se suurin kysymysmerkki aina kisojen järjestämisessä.
Seurojen ehkä  kannattaisi miettiä keskenään esim. mitä luokkia mihinkin kisaan otetaan.
Jos et ole huomannut, niin tarkoituksenani on järjestää entistä ehompi NDGE tapahtuma ensi keväänä 23.4. En pitäisi huonona ajatuksena että Startti olisi sitten 24.4. Mahdollisesti kaukaa Nurmijärvelle tulevat voisivat kisata Hyvinkäällä seuraavana päivänä.
Paljon olisi asiaa, mutta täytyy lähteä futista valmentamaan Puistolaan,
Ja Mikolle vaan että hurjat on menot Emmerdalessa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 05.05.15 - klo:16:38
Kyllä nykyihminen pystyy olemaan vesisateessa pari kierrosta. Onhan se kuivana mukavampaa, mutta kivaa se on sateessakin.
Staminassakaan ei tainnut tulla yhtään denffausta sateen takia vaikka painettiin riisipellossa nakkelemassa lättyjä. Aivan mahtavaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.05.15 - klo:08:14
Ensivuoden Syysmyrsky lähestyy, mutta miten lähestyy menestystä hän? Toivuttuani Keinukallion mukavasta, mutta jälleen penkin alle menneistä kisoista olen harjoitellut tiiviisti. HARJOITELLUT!!! miltein päivittäin.
Ajatuksena perehtyä tosissaan erittäin pätevän bägini loistavaan sisältöön. Tarkoituksena on karsia kiekkoja, ja oppia tuntemaan jäljelle jääneiden sielun maisemaa. Olisi kerrassaan liikuttavaa, jos kerrankin kisa tilanteessa tietäisin millä kiekolla milloinkin kannattaa heittää.
Olen treenannut myös lähäreitä, ja paiskonut kiekkoja metsässä kapeiden porttien läpi jotta pääsisin eroon ahtaan paikan kammosta.
5-6 päivän treenin jälkeen olin valmis ilmoittamaan kotiväelle juhlallisesti, että tämän perheen herra ja hidalgo on valmis maaailman mestariksi. Kun muu perhe vain jatkoi toimiaan noteeraamatta julistusta, niin lausuin manifistini uudestaan lisäten voluumia ulosantiin. Jopa heräsivät, vaimo siihen että "älä", nuorimmainen "niin varmaan" ja kuopus "toi on kuultu aikaisemminkin" ja sitten he jatkoivat kuka mitäkin turhanpäiväistä ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Eilen sitten oli ensimmäinen näytön paikka, ja mahdollisuus todistaa harjoittelun kannattavuus. Kahden kaverin kanssa ensimmäistä kertaa heittämään Jokelan ysiväyläiselle.
Kaikki radalla käyneet tietävät että kyseessä on helppo neppailu rata kivassa pienessä puistossa. Puistorata, siis tykkään. Kisaan sain vastaani konkarin, joka on pidemmän tauon jälkeen tekemässä väkevää paluuta lajin pariin, ja entinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja jolle laji on uusi. Lainasin hänelle yhden kiekon, CRANKIN, siinähän heität!
Rata on pullollaan n.60 metrisiä avoimia väyliä, mutta sisältäen myös yhden NO HOPE tyyppisen metsäväylän ja oikein mukavan alamäki liidätyksen. Olisi muuten mahtava kisaväylä, jos se pelattaisiin siihen seuraavan väylän koriin, ja vasemmalla menevä kävelytie oli OB rajana. Heitin muuten kyseisellä väylällä kiekkoni ladon, ja seinän vieressä kasvavan kuusen rungon väliin niin kovaa että kiekko oli tiukassa solmussa melkein katon  rajassa. Eikä ollut mikään Vibraxin kengänpohja lätty.
Heitin ensimmäisellä kierroksella yhden pirkon ja 5 bogia, ja tulokseni neljä päälle riitti pronssille. Ari aloittelija voitti kisan tuloksella -1. Ensimmäistä kertaa podiumille moneen vuoteen, kyllä treenaaminen kannattaa. On se vaan kummallista että pystyn 50-60 metrisillä esteettömillä väylillä tekemään bogin bogin perään.
Muutenkin menee hyvin, kun julistin tämän surkuhupaisan missioni, niin ratingini oli tosi huono vaan nyt se on kisa kisalta huonontunut entisestään.
Toivossa on kuitenkin hyvä elää, ja tunnenkin munaskuissani että nousukiito on alkamassa (vaikkei sitä tässä iässä enää uskoisi) ihan näillä näppäimillä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 13.05.15 - klo:09:57
Jokos siellä oli alamäkiväylän kori pystyssä? Ja oliko siellä nurtsia vai riisiviljelmää?

Kävisin itse katsomassa, mutten ehdi mitään koska vauva.

Pari metsäväylää lisää sinne yläpuolelle ja kakkonen liian lyhyenä pois olis mun suunnitelma niin radasta tulis heti parempi.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.05.15 - klo:21:22
Juu oli kori pystyssä, mutta ympäristö aikasta märkä. Sen seuraavan väylän tee muistutti enemmän uima-allasta kun heittoalustaa, avattiinkin siitä hiekkatieltä.
Sen metsäväylän korin ympäristö oli kanssa kovin kurainen, mutta senkin pystyi kyllä pelaamaan ihan hyvin...paitsi pelasin sen ihan huonosti.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 14.05.15 - klo:12:47
Joo sen vitosen oon heittäny hiekalta jo pari vuotta, se liian pieni keskeltä uponnut tiilaatikko ei houkuttele väylällä jossa putteria joutuu heittämään jo aikasen kovaa korille päästäkseen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.05.15 - klo:21:54
Viime perjantaina kaverini Hannun kanssa lähdettiin puolilta päivin extempore fribailemaan Kisakeskukseen parigolf kisaan. Oli aika nostalgista ajella paikkaan missä on nuorena sällinä käynyt yleisurheilun piirivalmennettavien leireillä. Ja myöhemmin niin fudisleireillä kun säbä turnauksissa. Siellä olen aloittanut myös frisbeegolf harrastukseni. Paljon mikään ei ollut sitten viime käynnin 1900 luvun loppupuolen ajoista muuttunut, paitsi että oikeita frisbeekoreja oli joka paikassa.
Tuttu hahmo, Toivosen Toni otti ilmoittautumiset vastaan. Ja vaikka alustavasti vähän juteltiin siihen malliin että jos Toni löytää parin niin pelattaisiin vastakkain. Loppujen lopuksi suunnitelmat muuttuivat kun hän varmaan tajusi että minä, ja vasta vuoden pelannut kaverini olisi tappavan hidas kilpapari, joten Toni lykkäsikin  pelikavereiksemme vastaavanlaiset karbaasit kokeneen ja kokemattoman. Ja kyllähän se kierros kestikin...paljon heittoja, vielä enemmän surkeita heittoja, kiekkojen etsimistä ja hukkaamisia. Meillä oli kivaa, mutta nälkä siinä hommassa tuli.

En tiedä millä mandaatilla paikka on nimetty Suomen frisbeegolf keskukseksi, ei sillä väliä, mutta onko sille katetta?
Keskeneräistä työtä ei pitäisi arvostella, mutta teen sen kuitenkin. Eikä pitäisi ylipäänsä arvostella, mutta teen sen kuitenkin.
Ensiksikin ensivaikutelma kun opiston parkkipaikalle kurvaa, näkee ykkösväylän korin. Jumaliste se on oikella golfgreenillä, se vaan näyttää niin siistiltä. Ja kun ajaa eteenpäin alkaa hyräilemään laulua "minne käännänkin pään, siellä koreja nään" ja fiilis nousee.
Nyt yhden kierroksen siellä pelattuani, voin todeta että radalla on paljon minua miellyttäviä elementtejä. On hienoja väyliä, mutta myös todella hienoja väyliä. On maisema väyliä, on ala- ja ylämäki väyliä. On se ihana pikkuinen, missä puro vieressä niin ihanasti solisee sulo sointujaan ja missä kori nyppylän takana on kiekkoja nielevä ruskeanhohtoinen järvi. Sinne upposi avari, sinne upposi lähäri, mutta siitä huolimatta se on oikein mukava väylä. Radalla on myös ei niin miellyttäviä metsärännejä, missä pienellä puukimmokkeella pääset kauaksi reitiltä etsimään näreiköstä kiekkoasi, joskus sen löytäenkin.
Ja yleensä se peliväline lojuu jonkun kiven, katajan tai muun kivan luontokappaleen takana ettei normaaliin heittoon pääse millään. Tukijalka jossain montussa, tai kiven kolossa yms.
Kaiken kaikkiaan rata on haastava ja oikein hyvä. Osittain jopa fantastinen! Ja Rami koko ajan sitä vielä parantaa, ja ei saa unohtaa niitä paljon kehuttuja jalkapallo kentän kokoisia tee alustoja. Yksinkertaisesti parasta mitä Suomesta löytyy.
Mutta muista Rami että jätät ainakin yhden vanhan ns. korin pystyyn, vaikka sen ykkösväylällä olevan. Hommaat tiedot koska ne on pystytetty, ja laitat vaikka kyltin siihen kertomaan siitä. KIITOS!
Voisinko pitää siellä harjoitusleirin? Kyllä ehdottomasti, jos joskus olisi aikaa ja varaa niin olisin siellä pari päivää ja treenaisin heittämistä tosissani. Voin vilpittömästi suositella paikkaa niin seuroille, kuin yksityisillekin.
Ja perjantain parigolf päättyi Kisakeskuksen maittavaan päivälliseen, oli todella hyvä safka. Harmi kun ei ehditty jäämään saunaan...ehkä sitten joskus, jos ei tässä niin seuraavassa elämässä sitten.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 19.05.15 - klo:10:17
Paikka jäi kyllä säväyttävänä mieleen viime syksynä. Oli vaan vielä enemmän keskeneräinen silloin, joten lopullista arvioita ei voi antaa. Veikkaan silti että parin vuoden sisään on paras rata Suomessa, omasta mielestä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.05.15 - klo:11:29
Paras ja paras? Mulle tuli loppua kohti joku outo väsymys tila, mikä on sitten jatkunut tähän päivään asti koko ajan pahentuvana. Kierroksen loppu puolella ei enää osannut nauttia pelaamisesta, eikä oikein radastakaan. Päivällisen jälkeen kotimatkalla puitiin kierrosta, ja kumpikin piti radasta ja varsinkin sen kohokohdista mutta kokonaisuus ei siinä vaiheessa tuntunut niin täydelliseltä mitä odotti. Nyt myöhemmin kotona kun mietti asiaa uudestaan niin olihan se hieno rata, ja sopivan haastava...no mullehan jopa Jokelan rata on vaikea.
Tuolla alun paras ja paras hokemalla tarkoitan sitä etten minä ainakaan kykene, enkä haluaisikaan pistää ratoja paremmuus järjestykseen. Toki omia suosikki ratoja löytyy, eikä Kisakeskuksen rata kalpene niitten rinnalla. Ja on se vaan erinomaista että kun heitin radan ykkösväylän teeltä päivän aikana 8 kiekkoa, niin ainoastaan yksi jäi väylälle!!!!! ja tilaahan löytyy.
Viikonloppuna kävin myös muualla heittämässä, ja ihme tapahtui! Olen aina väittänyt ettei huonoja ratoja olekaan, ja niin väitän nytkin. Mutta nyt löytyi ensimmäinen rata minkä päätin unohtaa omalta osaltani kokonaan.
OUCH! Kirjoitin tähän pitkähkön kriittisen kuvaelman kyseisestä radasta, mutta pienen harkinnan jälkeen päätin pyyhkiä sen pois.
Jokainen rata on laulun arvoinen, vaikka tuosta radasta en laulaa osaa.
Ja Mikko 2 vuotta on pitkä aika nykyisellä ratakasvu vauhdilla, ei sitä tiedä minkälaisia helmiä on vielä tulossa ;) Mutta se on varmaa että Kisakeskuksen rata paranee hetki hetkeltä, ja on varmasti kokemisen arvoinen jo nyt ja tulevaisuudessa. Siitä Rami ja opisto pitää huolen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 24.05.15 - klo:07:56
Taisitte käydä myös Veikkolassa pyörähtämässä? Miltäs näytti meidän alle 20 hengen seuran pienellä porukalla puuhasteltu rata?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 25.05.15 - klo:09:00
Juu käytiin! Kiitos kysymästä!
Miksi Veikkolaan? Ensi sunnuntaina pelattava Marathon kyseisellä radalla on alkanut minua mietityttämään sen mielekkyyden osalta. Ei ole mikään suuri salaisuus etten ole suuri metsäratojen fani. Tai sanotaan ainakin niin että puistoradat ovat minulle enemmän mieleen. Toki on oikein hyviäkin metsäratojakin, joista Hanko on suurin suosikkini. Ja sitten ns. puolikkaita joissa on vähän molempia kuten rakastamani Tammisaaren rata, ja tietysti Mahtavat Kaatis, Tali ja Kivikko ( kolme viimeksi mainittua enemmän puistohenkisiä).
Olen Marathoniin ilmoittautunut ja maksanutkin, mutta silti aloin vahvasti epäilemään osallistumistani. Minua on varoitettu kisasta, ei niinkään radan osalta vaan jaksamisestani. Varsinkin henkisen hyvinvoinnin osalta. En ole kovinkaan keskittymis kykyinen, ja en varsinkaan jaksa kovin pitkään tehdä putkeen samaa juttua.
Päätin lähteä kuitenkin katsastamaan Veikkolan rata tehdäkseni kierros kokemukseni perusteella päätöksen osallistumisestani. Sain oppaakseni Hannun, joka sillä radalla on useammankin kierroksen pelannut. Itse olen siellä heitellyt viimeksi 5-6 vuotta sitten.
Hienossa säässä kierros pelattiin, ja oli jälkipyykin aika. Ensinnäkin tulokseni +13 on kaiken mittapuun mukaan huono, mutta toisaalta heitin mielestäni oikein hyvin joten kun odotusarvo oli +15-+20 niin siihen nähden olin tyytyväinen. Tuohan tarkoittaa, että Marathon kisa formaatilla yhteistulokseni on n.500 heittoa. Väsymyksen tuoman sinnetänne hälläväliä tyyppinen heittely, alaselän totaali puutumisen jne. syiden takia olisi syytä jättää kisa paremmille, ja tuoreemmille heittäjille.
Mutta juuri noi edellämainitut syyt, ja se että pääsisin kunnolla treenaamaan koko päiväksi heittämistä tasaa vaakakupin. Jaksanko heittää 7 rundia? Heitänkö sittenkin alle 500? Olenko hullu? Tilanne tasan.
Rata ratkaisee!
Mitkä oli kokemukseni? Rata on kierrokseltaan kohtuu lyhyt, siirtymät korilta seuraavalle teelle lyhyet. Hyvin reititetty, metsäradaksi ihan helppo kulkuinen. Rata on mielenkiintoinen tarpeeksi haastava olematta kuitenkaan mikään monsteri. Korkeuserot takaavat mielikuvitukselliset ja erittäin hauskat väylät....voisin sanoa että jopa hienot väylät. Siellä on pari pientä lampeakin, joista en tiennyt ennenkuin molskahti :D Visuaalisestikin rata tarjoaa mielihyvää. Oli mielyttävää pelata radalla, missä jokainen väylä tuntui mukavalta. Muutama tarjosi minulle sitä mitä eniten aina odotan, eli sellaista pientä kutkutusta takaraivossa, että mitenkähän tästä selviän.
Toki rata sisältää niitä tyypillisiä metsärata lisiä, mistä en pidä eli pienestä puu hipaisusta kiekko voi mennä ihan mihin sattuu ja että pienet kannot, tai kivet häiritsee niin heittämistä kun kulkemistakin. Mutta rata on kuitenkin profiililtaan niin mainio että siellä on suuri ilo pelata, joten jos terveenä ja hengissä pysytään niin pakkohan sitä on mennä Marathonia kokeilemaan.
Lupaan kisan jälkeen jossain vaiheessa pientä kommenttia kirjoittaa. Jaksoinko ja oliko rata kuitenkaan niin miellyttävä kun sitä koko päivän tahkoo.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Tapanote on 25.05.15 - klo:09:10
Ei ole mikään suuri salaisuus etten ole suuri metsäratojen fani. Tai sanotaan ainakin niin että puistoradat ovat minulle enemmän mieleen.

Tästä tulikin mieleen, että onko Suomessa Porin Kirjurin lisäksi yhtään -kokonaan- puistorataa? Siis kun puhutaan vähintään 18-väyläisistä radoista.
Title: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: villek on 25.05.15 - klo:12:03
Siltamäki


Sent from my iPad using Tapatalk
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.05.15 - klo:11:21
Toi Tapanin kysymys oli hyvä! Miten määritellään puistorata? Siltamäkeä pidän puhtaana puistoratana, samoin kun Kauhajokea ja Maaniittu- Ihantolaa ( Kun puhutaan 18 väyläisistä). Onko kunnan tai kaupungin virallisesti puistoalueeksi luokiteltu alue, missä on myös metsää sisältäen täysimittaisen frisbeegolfradan, puistorata? Minulle esim. Tali, Kivikko ja Kaatis ovat puistoratoja, vaikka sisältävätkin joitakuita metsäväyliäkin. Samoin Nokia.
Itseasiassa muutama tiukka metsäränni ns. puistoradoilla on ihan hyvä lisä. Harvoin on niin suurta puistoa käytettävissä, että puhtaaksi puistoradaksi voisi kutsua...Kirjureita ei ole montaa.
Suomessa on paljon hienoja, hyviä ja mielenkiintoisia metsäratoja. Ja kaikki loputkin ovat vähintään asiallisia, ja kaikenlisäksi makuasioita.
Itse käyttäisin vertausta futisrintamalta. Ensiksi tulee nurmikenttä, sitten tekonurmi ja lopuksi hiekkakenttä. Mutta onko esim. hyvä tekonurmi tai hiekkakenttä parempi pelialusta kun huono kuoppainen nurmikenttä?
Ja kaikki mitä tänne sepustan, niin ovat vain ja ainoastaan yhden papan mielipide. Ja mantraani toistaen en ole koskaan huonolla radalla pelannut, vaikka olen nyt löytänyt ensimmäisen radan mitä tulen välttämään loppuikäni. Ja se ei tarkoita sitä etteikö rata olisi hyvin hoidettu, suosittu, haastava ja teknisesti hyvin toteutettu mutta minua se ei vaan innosta millään lailla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.05.15 - klo:11:12
Tänään alkaa minun henk.koht. fribakauden tärkein reilu viikko. Sisältäen tämän iltaisen rajamäen viikkokisan lisäksi sunnuntain Veikkolan Marathonin, ensiviikon Rajamäen viikkokisan ja huipentumana Kaatiksen iso kisa. Tuleva viikko näyttää pitkälle suuntaa loppukaudelleni, ja ehkäpä koko friba harrastukselleni. Viikkokisoissa tavoitteena on päästä jos selvästi alle par tulokseen -4 - -6 tähtäimessä.
Marathon kisan otan vain ja ainoastaan treenin kannalta, jokainen ohitettu puu on laulun arvoinen! Tuloksellisesti tavoitteena jos kaikki 7 kierrosta heitän niin alle 500 heittoa.
Mutta siellä ihanalla Kaatiksen radalla pitäisi jo jotain tapahtua. Sijoitus ei ole niin maailman tärkein asia, koska viimeiseksi joka tapauksessa jään mutta että heitoissa olisi edes suurin piirtein jotain tatsia, ja etten häviäsi kärjelle 30 heittoa enempää.
Nyt kun jouduin perumaan Masteri kisan, niin Kaatiksen kisa tulee olemaan varmaankin se suurin ja kaunein mihin mukaan pääsen. Ellen sitten veny maailman suurimpaan ihmeeseen ja lunasta Kaatikselta Mukkulan SM-kisa paikkaa. Lomankin olen ottanut SM-kisaa ajatellen, mutta taitaa olla liian kivinen tie sinne. Yritetään kuitenkin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.05.15 - klo:11:20
Neliosaisen frisbeegolf viikkoni ensimmäinen osio meni puoliksi persiilleen. Eilisissä viikkokisoissa pystyin enisimmäisen kierroksen pelaamaan jollain tapaa keskittyen, ja jopa ajatellen mitä milloinkin teen. Tulos -3, ei missään nimessä ole hyvä tulos, mutta minulle riittävän hyvä, olin siis -6 vauhdissa kokonaistuloksissa.
Toinen kierros alkoi sitten takellellen, ja pelaaminen meni enemmänkin jutustelun kun keskittyneen pelaamisen merkeissä. Onnistuin tekemään nepparit kahdella lyhyimmällä ja helpoimmalla väylällä, reilut 40 metrisillä. Upeeta!, mahtavaa!!! Toinen kierros +2 joten yht. -1 tulos....oikeasti naurettavan huonosti.
Mutta sitten kysymykseen oliko kaikesta huolimatta kivaa? OLI, OLI ja OLI!!! Vanhoja, ja vähän uusimpiakin kamuja radalla ja kaikilla hyvä mieli.  Tällä kertaa oli 17 pelaajaa mukana, joten neljän pelaajan nousu sitten viimekertaiseen, saa nähdä meneekö 20 rikki tänä suvena. Rajamäeltähän melkein kaikki ovat kotoisin, vaan tuli kuitenkin Loviisasta asti yksi Juha heittämään, ja kärjen tuntumaan hetsiltään. Pyhällön Rikuhan näit' kekkereitä hallitsee, vaan josko joskus joku muukin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.06.15 - klo:12:03
Veikkolan Marathon takana, tai ainakin reilu puolikas.
Kolmen hengen poolissa kiersin 5 kierrosta, mutta sitten oli järkevää jättää alaselästä pieni osa Kaatiksen kisaakin varten. Häpeän sitä että en loppuun asti pelannut, mutta toisaalta ehkä parempi näin. Samalla poollila tosiaan 5 kierrosta Miikkan ja Villen kanssa, mukavia kavereita ja tasaväkistä etenemistä mitä nyt viidennellä kierroksella Miikka alkoi keulimaan. Par parin perään.
Marathon oli kiva juttu, ja paremmalla selällä pystyisin helposti pelaamaan tuon 7 rundia. Rata on tarpeeksi lyhyt, mutta myös erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen ja juuri sen takia sitä jaksoi kiertää myös menttaali tasollakin. Vähänhän se oli kun olisi mennyt parin kaverin kanssa viskelemään kiekkoa päiväksi jonnekin. Kolmen kierroksen jälkeen oli lyhyen lyhyt tauko, milloin ehti syömään parit järjestäjän tarjoamat siinä tilanteessa herkulliselta maistuneet makkarat ja jälkkäriksi vielä apinan herkkua.
Aika tarkalleen pari tuntia meni kierrokseen, ja heittoja kertyi omiksi tarpeiksi.
Itselleni 5 kierrosta oli oikein hyvää treeniä, vaikka en onnistunut tekemään ainuttakaan Pirkkoa. Ja todellisuudessa ne eivät olleet lähelläkään. Veikkolan radalla ei ole yhtään väylää millä mulla olisi edes teoreettisiä mahdollisuuksia birdie tulokseen. Tai ehkä se kalliolta alas kalliolle, mutta joka rundilla heitin oobeelle, joten se siitä.
Suuri kiitos järjestäjille! Oli rennon mukava tapahtuma...ensi vuonna uudestaan?!

Seuraavaksi tähtäimessä torstai Rajamäen viikkokisat modatulla radalla, ja sitten viikonloppuna isokisa Kaatiksella. Radalla missä en myöskään kykene yhteenkään Pirkkoon, mutta muuten odotettavissa aivan huippu tapahtuma. Ja minulle todennäköisesti kauden ainut sellainen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 01.06.15 - klo:18:28
Kaatiksen nelonen on par kolme ihan vain sua varten :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.06.15 - klo:08:52
siis minua varten tehty väylä KIITOS! Olen melkein kuin Nobel voittaja. Jos se on se jyrkkä alamäkiväylä niin silloin voisi olla mahdollista että jollakin kierroksella pystyn edes yhteen PAR tulokseen. Veikkaankin tässä että saan kyseiseltä väylältä korttiini merkinnät kerran 3 ja kaksi kertaa 4.
Odotan kisaa kyllä enemmän kun mitään koska,
A: Rata on jumalaisen kaunis
B: Rata on mulle jumalaisen vaikea
C: Rata on kaikilta osin mahtava
D: Näkee paljon tuttuja
E: Kilpaileminen on aina upeeta (vaikkei pärjääkään)
F: Luulen taas onnistuvani  ;D
G:Suuren tavoitteen saavuttaminen, eli ykkösväylällä onnistuminen. Saanko vihdoinkin kolmosen korttiin edes yhdellä kierroksella? Se on maailman vaikein väylä!

Lähden nyt Tampereelle, siellä sorsat eivät upo Tammerkoskeen!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.06.15 - klo:22:38
tänään kovassa tuulessa kivan haastavalla radalla pelattiin viikkokisat rajamäellä. Kaikki väylät oli päivällä kisaa varten ajettu, joten nurmi tuoksui ja OB viivaa oli maalattu kilometri tolkulla.
Päätin pelata ikäänkuin varman päälle, välttäen pahimpia riskejä. Tällä kertaa onnistuin siinä erinomaisesti, keskittyminen säilyi loppuun asti yhtä lähäriä lukuunottamatta. Jaoin voiton Tommi Kinnusen kanssa jättämällä taakseni esim. keskeyttäneen Rikun ( tosin siinä vaiheessa olin varmaan 6-7 heittoa edellä) ja Hartsan eli tyytyväinen pitää olla.
Huomenna Kaatikselle treenaamaan ja viikonloppu sitten kisaillaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 05.06.15 - klo:09:47
Minkäsmoinen ratakartta Rajamäellä nykyään käytössä? Ajeltu nurtsi ja OB-viivat kuulostaa ihan kilpatason meiningiltä :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 06.06.15 - klo:21:02
Väykkä.
Kaatiksella +6 tarkoittaa 84 pistettä oman ratingin yläpuolella!

Hienoa!

Ihmeen rauhallisena pystyit asiasta puhumaan :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.06.15 - klo:22:22
Kun katsoo taas tämän päivän tuloksia, niin ymmärrät miksi suhtaudun ilman intohimoa yksittäiseen kierrokseen.
Lyhyt katsaus kauden itselleni suurimpaan, kauneimpaan ja merkittävämpään kisaan.
1 kierros: Normaali väykkää! Kierrokseen mahtui muutamia oikein hyviä suorituksia ( en kyllä muista tähän hätään muuta kuin väylän 11 avaus), ja todella paljon luokattomia suorituksia. Eli kierros meni osaltani kovista ennakko odotuksistani huolimatta hyvin tyypillisesti. Jotain hyvääkin oli, pooli kaverit olivat loistavia, kiitos heille!

2. kierros: Lounas tauon käytin evästelyyn ja avoimen luokan seuraamiseen ja kuvaamiseen. Siitä tuli hyvä fiilis toiselle kierrokselle, ja sen päätinkin pelata sydän ja järki mukana. Pelasin kierroksen omien kykyjeni ylärajoilla. Keskityin jokaiseen heittooni, puttiini ja kaikkeen. Minun poolissani oli mulle entisestään täysin tuntemattomia pappoja, ja yleensä umpimielisestä luonteestani johtuen en tunne oloani kotoisaksi sellaisessa tilanteessa. Mutta papat Turuust, Riksusta ja Ähtäristä olivat erinomaisen mukavaa heittoseuraa, joten rennon letkeässä tunnelmissa hienoa rataa kierrettiin. Kierrokseni meni osaltani kaikin puolin mallikkaasti vaikken taaskaan yhtään Pirkkoa matkalla kohdannut.

3. kierros: Aurinko paistaa ja TUULEE!! Fiilis oli odottavan korkealla, ja into piukalla. Mutta oikeastaan jo ensimmäinen heittoni todisti ettei tuuli, kiekko ja väykkä viihdy yhdessä. Kierros sisälsi niin paljon uskomattomia suorituksia, joita nuo mainiot poolikaverini Sepi, Timo ja Markku eivät nauramatta voineet seurata. Valitettavasti itseltäni meni homma vähän leikin puolelle, mikä huipentui viimeisen reiän 8 lukemiin. En osannut millään tavalla vastata tuulen kuiskailuun, joten totaalinen katastrofi kierroshan siitä tuli. Pahimpana asiana pidin kuitenkin että menin hölmöyksissäni heittämään itselleni arvokkaan Vaasa Open kiekon siihen 15 väylän takimmaisen paskalammen etureunaan. Jani lainasi ystävällisesti haraa, mutta en löytänyt kuin 2 vierasta kiekkoa mitkä palautin kisatoimiston laatikkoon.

Mutta kaikesta huolimatta oli mahtava viikonloppu upealla radalla, hienossa seurassa! Kiitos NFS!!!

Uskomaton jopa liikutusta aiheuttanut yhteisöllisyys friba piireissä tuli myös koettua. Janne Lindberg meilasi mulle että joku myy jossain netin huutokauppa jutskassa mun vanhaa Gazellea, ja sitten itse kisassa tuntui siltä että joka toinen oli huolissaan ja jopa vihaisina kiekon kohtalosta. Myyjä on kuitenkin ottanut minuun tänään yhteyttä, joten kaikki on sen osalta OK!
Kiitos kaikille jotka olette olleet hengessä mukana!!!

Frisbeegolf on upea laji ja ilmiö, ja ihmiset sen piirissä mahtavia!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.06.15 - klo:11:21
Mikolle myöhäinen vastaus. Ei ole ratakarttaa eikä muutakaan Rajamäen radasta. Jokela on ymmärtääkseni sulle tuttu rata, ajattele niin että sen puiston nurtsit on ollu 3 päivää leikkaamatta. Sitten pidät siellä vaikka viikkokisat, vähän modaat kiinteätä siirtämällä paria koria ja vaihtamalla joitain tee paikkoja,  maalaamalla valkoiseksi tiukkaa outtia, ja muutaman saariväylän. Sitten leikkaat pelialueet lyhyemmäksi ja jätät sen kolme päivää sitten leikatun raffiksi.
Näin tein Rajamäellä, ja siten sain  kiinteän radan muuttumaan helposti pikku haastavaksi ja nätiksi viikkis radaksi. Se on jäännyt sellaiseksi nyt viikoksi, paitsi että normaaliin tyyliin kaikki nurtsi on leikattu saman pituiseksi. Huominen viikkokisa pelataan vielä samalla lay outilla, mutta seuraavasta en taas tiedä mitä keksitään.
Eli Rajamäen kiinteä ei yleensä pysy samanlaisena kovin pitkään, joten senkään takia karttaa ei piirretä.
Rajamäelle ei mun mielestä kannata mistään 10km kauempaa tulla kun ainoastaan viikkokisoihin. Ympäristössä on niin paljon haastavia ja hienoja 18 väyläisiä, ettei jaksa vaivaa tulla tänne. Saa toki tulla! Mutta turha odottaa mitään elämystä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 10.06.15 - klo:11:54
Roger that. Jokela Gold layouttihan mulla on piirretty jo (eli vähän safaria hehtopitkillä väylillä), joten kelaleikkurin kanssa joku yö parturoimaan... ja joka väylälle helvetin tiukat outit  ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 10.06.15 - klo:12:19
Roger that. Jokela Gold layouttihan mulla on piirretty jo (eli vähän safaria hehtopitkillä väylillä), joten kelaleikkurin kanssa joku yö parturoimaan... ja joka väylälle helvetin tiukat outit  ;)

Millon kisat, onko ilmo auki jo?!?!? ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 10.06.15 - klo:13:19
Ens kesänä. Ellen sitä ennen järjestä Water Hazard Openia jossa joka väylällä on vesieste. Jokelassa piisaa noita lampia.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.06.15 - klo:15:19
yes!
olen mukana, ellei sitten ole liian kovat ratinki rajat.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.06.15 - klo:14:40
kävin eilen kaverini Hannun kanssa  yö pelaamassa Riihimäen Riutan radalla. Aloitimme pelaamisen klo.22 aikoihin tuulen tyynnyttyä. Radalla oli vielä jonkin verran porukkaa, mutta hyvin mahtui sekaan. Aloitin tuttuun tyyliin mandon väärältä puolelta pelaamisen, ja dropparin kautta 5 korttiin, kakkoselta hiton huono avaus ja nelonen korttiin. Kaksi väylää ja +3, hyvin lähti käyntiin. Lopputulos oli kuitenkin "vain" 6 plussan puolelle. Ja olin hyvin tyytyväinen kun pelasin ne synkän metsän kaksi hobitti polkua pariin. Ne olivat yöllä entistä uhkaavamman näköiset.
Riutan rata on kyllä minun ehdottomia suosikki ratojani, vaikka metsä rata onkin. Siihen voi vaikuttaa myös se että olen pelannut radan vasta kaksi kertaa, enkä ole kertaakaan heittänyt kiekkoani rotkoon niillä rotkoväylillä. Taas tekisi mieli sinne mennä, mutta illalla on futismatsi, eikä papalla riitä enää sen jälkeen potkua heittämiseen.

Mahtava rata!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 30.07.15 - klo:13:48
Sait sitten näemmä sen villin kortin :) Onnittelut!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.07.15 - klo:15:26
Juu kiitos! Villi kortti oli suuri mutta iloinen yllätys! On todella suuri ilo ja kunnia pelata lajin SM-kisoissa huippupelaajien kanssa. Moni varmaan funtsaa että mitä v...tua toi tuolla tekee, mutta lupaan tehdä parhaani ja nauttia kisasta täysin siemauksin. Palaa paremmalla ajalla aiheeseen ja aiheettomuuksiin ensiviikolla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 31.07.15 - klo:18:29
Seurajohto odottaa menestystä. :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.08.15 - klo:20:31
Niinhän sen kuuluu aina tehdä, mutta tässä tapauksessa seurajohdolta odotetaan menestystä!
Mutta tosiaan, SM-kisaan pääsin villikortin turvin, kiitos heille jotka sen minulle myönsivät. SM-kisat ovat vuodesta toiseen kauden kansallinen huippu tapahtuma, ja pitäisi olla jokaisen sinne mielivän pelaajan kauden ykköstavoite. Uskon että jokainen luokka on ennalta tasainen ja voittajia sekä mitalisteja on todella vaikea veikata...ainakin oikein. Ratahan on mainio, ja useat väylät tarjoavat mahdollisuuden tietoiseen riskin ottoon kunkin kykyjen mukaan. Varmasti hienot kekkerit tulossa, ja ainakin itse olen iloinen siitä että saan itse olla osallisena niissä kemuissa. Viikko sitten kävin ensimmäistä kertaa Mukkulassa pelaamassa +19 tuloksella. Sillä tuloksella ei juhlita, mutta yritän toki sitä itse kisassa parantaa.
Tällä kertaa en aseta itselleni mitään sijoituksellista tavoitetta, mutta teen kaikkeni että jokaisella kierroksella pelaan ratingiani paremman tuloksen.
Rajamäellä herätettiin viikkokisat henkiin tänä kesänä, ja aika pitkälti olen itse kapellimestarina häärinyt. Toki apuja on tullut tarpeeksi, ja veto vastuu siirtyykin torstain kisan jälkeen jollekulle toiselle, kun itse olen muissa maisemissa kuukauden päivät mm. Mukkulassa. Rajamäellä on ollut leppoisat pikkukylän kisat vanhojen ja uusien tuttujen kesken joita on silloin tällöin värittäneet kaukaa ulkopaikka kunnilta saapuneet vieraat. Hauskaa on ollut!
SM-kisojen jälkeen seuraava lajiin liittyvä kohokohta on sitten Tammisaaren pro kisa syyskuussa mihin yllättäen ehdin ilmoittautua. Ja mihin mulla oli aikataulullisesti mahdollista mennä. Hauskaa siinä oli että olin juuri paria päivää aikaisemmin jutellut yhdelle kaverille että tänä kesänä en  taida päästä rakastamalleni radalle kisaamaan, kun ei näkynyt missään mitään kisa ilmoja. Vaan tulihan se sieltä! Tammisaari niin ratana kun kisapaikkakuntana on yksi suurimmista ellei suurin suosikkini kautta aikain. Sieltä on niin paljon hyviä muistoja vaikken ole siellä ikinä pärjännytkään. Tuskin maltan odottaa, että pääsen taas tykittämään ykkösväylän avauksen oikean puoliseen outtiin, vaikka väylä on kilometrin levyinen. Ja mahtavaa on heittää sieltä kallion päältä siihen pieneen saareen, osumatta siihen ikinä!
SM-kisaan palatakseni: pienimuotoinen viimeistely harjoitus on päällä. Bägin sisältö alkaa vakiintua, ja jonkinmoinen tuntuma kiekkoihin alkaa löytymään. Ainoastaan koko ajan paheneva dementiani huolestuttaa, unohdin kaksi erittäin tärkeää kiekkoa parin päivän sisään jonnekin. En siis hävittänyt, vaan yksinkertaisesti unohdin ne kun heittelin useita lekoja putkeen pitkin maisemaa. Nimestä ja puh.numerosta huolimatta kukaan ei ole niistä minulle infonnut tai sitten kukaan ei ole niihin törmännyt. Sininen kuplamuovi DD2 unohtui ehkä Riihimäen keskustan pikkuradalle, ja vaalean punainen Blizzard Katana unohtui tod.näk Rajamäen kentälle tai golfkentälle Rock the golf tapahtumassa. Molemmat kiekot erittäin tärkeässä roolissa peleissäni.

Nyt kaikki SM- kisaan osallistujat kova treeni päälle, ja tehdään järjestävä seura onnelliseksi kovalla tulostasolla. Se on palkinto heidän kovasta duunista kisan järkkäämisestä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 03.08.15 - klo:21:36
Tiesithän, että Tammisaaren prokisa on samana viikonloppuna kuin Syysmyrsky...
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.08.15 - klo:07:46
TÄH!
Olenko mä ihan vatipää? Kisakoneesta ymmärsin että Tammisaari on 12.9 ja Syysmyrsky 26.9 :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 04.08.15 - klo:10:23
Mä varmaankin olen sitten se vatipää kun olen ollut koko ajan sitä mieltä (tarkastamatta), että Syysmyrsky on puolessa kuussa. Saakeli. Pahoittelut sotkemisesta.

Etkä muuten ole ainoa jolle olen tämän sotkenut.

Niin sitä ihminen leimaa itsensä julkisesti vähintään hölmöksi, jos ei jopa tyhmäksi ?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.08.15 - klo:11:52
Ei tu ole vatipäisyyttä, ei hölmöyttä eikä edes tyhmyyttä. Se on vaan sitä kun setämies touhuu niin paljon niin menee äkkiä kisat ja päivämäärät sekaisin. Minäkin menen aina välillä sekaisin varsinkin futiksen osalta, kun pyörittää kahta jengiä, pelien ajankohtien kanssa.
Mutta minä olisin ollut vatipää jos en olisi ymmärtänyt oikein kisakoneessa mainittuja päivämääriä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.08.15 - klo:09:09
APUVA!!!
Googlettakaa hyvät ihmiset Nurmijärven uutiset, ja käykää äänestämässä uuden frisbeegolfradan rakentamista Klaukkalan Lintumetsään.
Kiitos!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.08.15 - klo:09:17
ja vielä linkki äänestykseen www.nurmijarvenuutiset.fi
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.08.15 - klo:08:13
Ihan näillä näppäimillä starttaa SM-kisat vauhtiin! Golf- lähtö systeemi mahdollistaa sen että esim. minä makaan täällä kotona 100km päässä kisapaikasta kun jo monet kiertää jo kisarataa. Ja sitten kun puolet on jo kierroksen pelannut, lähden vasta ajelemaan kisapaikalle. Ja toisena päivänä sitten toisin päin.
Eilen kävin Marko, Poimiksen ja Annan kanssa rundin heittämässä useamman draivin per väylä. Keskiarvoksi tuli että noin joka neljäs kiekko jäi sisään...eli OB kutsui vahvasti. Esim. väylällä 2 sain viidestä avauksesta yhden sisään. Kolmosella heitin 6 avausta, joista yksi jäi puitten väliin sopivalla puuosumalla. Sinänsä hieno, ja simppeli väylä 14 osoittautui hankalaksi, vasta kuudes avausheitto jäi sisään. Sisälle jääneestä jatkoin kaksi seuraavaa outtiin, ja sitten luovutin..eihän sitä loputtomiin jaksa!
Mitään pelikirjaa en lähde esittämään, kun sitä ei yksinkertaisesti ole. no ehkä ykkösväylälle on suunnitelma, Kraitilla tai Shakaalilla ojan toiselle puolen ja kolmonen korttiin, se on ainoa väylä josta voin par tuloksen saada. Tulos odotus per kierros on +23 - +27, mutta täytyy nauttia kisatunnelmasta, ja yrittää selvitä henkisesti vaativasta radasta, ja fyysisesti kuumasta säästä.
Tsemiä, onnea ja taitoa kilpailijoille! Ja jo tässä vaiheessa iso kiitos kilpailun järjestäjille!
Juha Nieminen, täältä tullaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Sir Beef on 14.08.15 - klo:08:27
... ainoa väylä josta voin par tuloksen saada. Tulos odotus per kierros on +23 - +27..

No tavotehan täytty komeesti avauskierroksella sitten: 5 paria ja +19 kierros  8)
Tsemiä jatkoon, mä tuun liputtamaan sunnuntaina - pääsee kisoihin itsekin edes jossain muodossa  :P
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.08.15 - klo:18:32
Kiitos!
Päivä tuli vietettyä Mukkulan SM-kisaradalla aurinkoisessa säässä, kuluuhan se 1 lomapäivä näinkin. Fiilikset eivät ihan katossa kierroksen jälkeen ollut, vaikka peliseura oli mukava. Ja muutenkin siellä oli hyvä meininki....makaronilaatikkokin maistui!
Olin päivän huonoin kaikki kilpailijat lukaanmukien, ja vielä ylivoimaisesti huonoin. Nyt on kyllä hyvin tarkkaan mietittävä jatko tämän hienon lajin parissa. On kuitenkin niin isosta asiasta kysymys että pelkällä väyrysen yön yli nukkumisella päätöstä ei tehdä, vaan pian viettämäni parin viikon korkean paikan leirin aikana mietin syntyjä syviä, ja mihin tulokseen päädyn niin siitä joskus syyskuussa lisää. Rennosti ja huumorilla pitäisi suhtautua jatkuviin outti ja puunrunko osumiin, mutta nyt alkaa jo minultakin huumorin taju mennä. Tänään jopa yksi katsoja anteeksi pyydellen nauroi pelaamistani, annoin anteeksi ja luvan nauraa ihan vapaasti...vaikka itseäni alkoi jo melkein itkettää :'(
Huomen aamuna lähden kuitenkin puoli seiskan aikaan ajelemaan täältä kotoa, ja pelaamaan mahdollisesti elämäni viimeistä kierrosta. Ja alle 80 on tavoitteena, eli hullua repimistä tiedossa ja outteja ehkä enemmän kuin koskaan ;)
Koska kisani jälkeen lähden kohti uusia seikkailuja eli pelaamaan fudismatsin, ja senkin jälkeen tahti on kova niin haluan jo tässä vaiheessa kiittää SM- kisa organisaatiota hienosta kisasta. Oli suuri ilo ja kunnia (kaikesta huolimatta) pelata kisassa huippu fribaajien kanssa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Sir Beef on 14.08.15 - klo:19:55
Rennosti ja huumorilla pitäisi suhtautua jatkuviin outti ja puunrunko osumiin, mutta nyt alkaa jo minultakin huumorin taju mennä.

Vaikkei nyt ole 'meriittejä' kommentoida kun ei tätä lajia ole ku vuosi takana ( noobi mpm-sarjalainen ilman lisenssiä ) - niin kyllä tuo fiilis on tuttu.. Mukkulan kaikki viikkokisat ed. lauantaita lukuunottamatta on tullut tahkottua läpi, ja tuntuu että tulostaso tahkoo paikallaan tai korkeintaan huononee.. silti pakko mennä taas ens viikolla uudestaan..

Jonkinlainen haave elää että pikku 'notkahdus' kävis kehityksessä eteenpäin, että raaskisi vaikka joku vuosi lisenssin hommata ja jopa jotain rating-kisoja (?) käydä heittämässä.. olis kyllä siistiä heittää SM:ssä vaikka oon viimenen viikkokisoissakin vielä tasotuksenkin jälkeen  :P

Mutta niinkuin todettu, en tunne historiaasi niin hyvin että osais arvioida mihin itse olisit tyytyväinen, mutta tuo quotattu fiilis on tuttu kuitennii.. mut hattua nostan kaikesta huolimatta - spirittilaji, scoreista viis  ;)

Rennosti lauantaihin  :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kanzo on 14.08.15 - klo:21:40
Tsemppiä Väykkä! Oot mun sankari kävi miten kävi!  :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 15.08.15 - klo:07:57
Väykkä
hymyä kasvoille ja olkapäät rennoiksi.
Meitä on sijoituksissa 1300 rating pelaajaa joilla ei ollut asiaa SM kisoihin ja noin 100000 harrastajaa jotka haaveilevat joskus pelaavansa k.o kisoissa. Joten aina ei suju, mutta viimeisenäkin olit parempi kuin tuhannet muut, jotka odottaa jonkinlaista videota tapahtumasta :) . Tsemppiä ja nautintoa tulevaan päivään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 15.08.15 - klo:12:53
Heiheihei nyt tuollaset puheet pois. Mulls on fiilis et se on Mukkulan rata vaan kun rankaisee noin paljon. Itsellä vihaisin fiilis koskaan fribaradalta tullessa on se tähän asti ainoa kiessi Mukkulaa. Et sä oikeesti ole noin huono mitä annat itsesi ymmärtää.

Rock the Golfissa tajusin et voitin sut vaan heitolla, ja sit vilkasin tuloksias vaikka Spring Masterissa niin en mä paljon parempiin kiesseihin esim. pysty. Eli joko oot parempi mitä väität tai sit mä oon paskempi mitä luulen :D

t. nimim. Mikko 32v ainainen perusturaaja
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.08.15 - klo:21:33
Kiitos kannustusista kaikille!
Sir Beef; mulla ei ole historiaa! Mutta sen aikaa kun olen lajia harrastanut, niin pelini on ollut hyvin vaihtelevaa. Olen pelannut aina välillä jopa hyvin, mutta pääsääntöisesti ihan paskasti. En niinkään vertaa itseäni muihin, koska tiedän etten pysty panostamaan niin paljoa lajiin kun suurin osa kilpakavereistani. Mutta perjantain jälkeen tuntui aika tyhjältä, kun heittämäni muovi esineet eivät vaan pysyneet kisaradan suunnittelijan suunnittelemilla reiteillä millään. Lauantai aamuna heitin odotuksistani huolimatta jälleen masentavasti, mutta nautin kisakierroksesta täysillä. Oli mahtavaa peliseuraa, valitettavasti Arin käsi ei leikkiä loppuun asti kestänyt, mutta uskon oppivani jotain uutta. Ja aion JÄLLEEN kerran palata parempana kuin koskaan kilpa areenoille...........joskus!
Petteri, huumoria tarvitaan tiukassakin paikassa!Kiitos hauskasta lohkaisustasi ;D
Mykey, Hymyä löytyi heti aamusta! Tiedät olevasi satatuhatta kertaa minua parempi, ja uskon että itsekin olet jo ensikesän SM- kisoissa mukana. Kyllä lauantai oli nautintoa, ja frisbeegolf on fantastinen juttu! Peli intoa sullekin!
Mikko, En olekaan niin huono kun annan ymmärtää...vaan vielä huonompi. Kaikesta huolimatta uskon parempaan huomiseen. Mukkulan kisarata oli todella hieno, ja haastava ja minulle ihan liian vaikea. En pysty pelaamaan ns. seiftiä omien kykyjen mukaiseen peliin, vaan aina menee yliyrittämiseksi, ja Mukkulan kaltainen keppi viidakko on tällaista taulapäätä kohtaan armoton. Ja sitten kun palttiarallaa kaikki avaukset ovat autissa, niin heittojani alkaa leimaa huolimaton, ajattelematon kunhan jonnekin vaan kiskaisen menttaliteetti.
Oli kuitenkin upeaa seurata kilpakumppaneitteni varmaa pelaamista vaikeimmallakin väylillä, niistäkin pystyi nauttimaan. Ja oli oikeasti helkutin hauskaa kun ryhmän muut pelurit repesivät anteeksi pyydellen nauruun, kun heitin mihin sattui.
Hienot kisat, ja jonkun pitää olla se huonoinkin, muuten ei olisi niitä parempia. Nyt jään tauolle, vaihdan vihreät väylät harmaisiin huipuiltaan valkoisiin vuoriin. Paluun radoille teen vielä joskus, jos hengissä pysytään.
Hyvää loppukesää ja kovia kisoja kaikille! pitäkää frisbeegolflippua korkealla!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 17.08.15 - klo:11:16
Lippua voi pitää korkealla muutenkin kuin menestymällä.
Onnistut mainiosti pitämään tunnelman hyvänä erinomaisella suhtautumisellasi epäonnistumisiin ja onnistumisiinkin. Erinomaista ja esimerkillistä.

Jos ei muuten pelihommiin pääse niin odotan näkeväni herran seuran mestaruuskisoissa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: saleee on 24.08.15 - klo:22:43
Syysmyrsky 2015 - ilmoittautuminen aukeaa tulevana keskiviikkona. Tervetuloa kisaamaan. Syysmyrsky on tosiaan jo  perinteikäs kisa ja tämä treenikirjoittelu varsin mainiota luettavaa. Syysmyrsky 2016 oletettavasti on jo vuoden päästä, johon tosiaan toivon sinun osallistuvan. Mukkulaan verrattuna outtejakin on aika maltillinen määrä. Ja puita ei nykyään enää kovinkaan montaa ole. Eli tervetuloa.

Sauli
Syysmyrskyn TD
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.09.15 - klo:11:40
Maanpinnalle palautuminen on tapahtunut, ja normaali arki koittanut. Sen lisäksi että Arin kirjoituksia on ollut mahtava seurata tässä vuoden mittaan muutenkin niin varsinkin tuo sauna analysointi on loistava juttu. Suomalaisen ihmisen kuuluu hakea saunan lauteilta selitys kaikkeen, koska sieltä se löytyy. Itsekin mielelläni löylytän itseni ja ajatukseni suomalaisessa pyhätössä, mutta tällä kertaa minä ja frisbeegolf dilemmalle haettiin selitystä alpeilta.Jos kuitenkin rehellisiä ollaan, niin siellä reilun kolmen kilsan korkeudessa murmeleiden kanssa painiessa unohtui koko laji. Lähdin siis omalta osaltani pelillisesti hanurille menneiden SM-kisojen jälkeen Itävaltaa kiertämään, ja pääsääntöisesti luontoilemaan ja lumeilemaan. Suomen talvet kun ovat niin vähälumisia nykyään.. Korkean paikan leirillä ei frisbeegolf kyllä tullut mieleen kuin oikeastaan yhden kerran, kun Bad Icshelissä mielessäni rakensin yhden upean radan yhteen puistoon vuoren rinteellä.
En ollut tekemisissä ollenkaan sähköpostin kanssa koko aikana ( minkä purku viikonloppuna olikin sitten kamala shouvvi), enkä myöskään internetin, joten esim. Syysmyrsky 2015 ilmoittautuminen meni kokonaan ohi. Mutta 2016 olikin se päätavoite, mistä edelleen pidän kiinni.
Ajattelin tehdä tämän friba kauden jälkeen jonkinlaisen julkisen tilinteon menneestä, ja ajatuksia tulevaisuudesta eli ei siitä sen enempää vielä. Nyt on kuitenkin upeasta SM-kisa kokemuksesta pää tyhjätty, enkä kiekkoihin ole kisojen jälkeen koskenutkaan. En siis käynyt edes Zell Am Seen radallakaan, vaikka kylässä kolme vuorokautta vietinkin, ja hotellilta oli väykän kusema hisseille millä olisi radalle päässyt. Mutta Kaprunin ja Grossglocknerin seudut veivät kaiken ajan.
Torstaina Rajamäen viikkiksiin, ja lauantaina Tammisaaren upealle radalle nautiskelemaan kisaamisesta hyvässä seurassa. Arin kaltaisiin seikkaperäisiin pelikirjoihin mulla ei resurssit riitä, mutta kovan tavoitteen olen taas itselleni asettanut..........Ykkösväylällä en heitä (ainakaan kummallakin kierroksella) sinne oikealla olevalle oobeelle! Yleensä avaukseni on aina siellä, mutta nyt teen kaikkeni välttääkseni sen. Ja Aria taas komppaan hieman siinä mielessä että se väylä 14 on todella hieno, ja mahtava ja kaikkea siltä väliltä. Olen onnistunut siinä joskus erinomaisesti ja monesti epäonnistunut todella raskaasti, mutta on se vaan niin jumalainen!
Täytyykin selvittää että milloin ne seuran mestaruuskisat ovat, ja jos ne  mun sydänkohtausta enteilevään aikatauluun sopii niin tottakai olen mukana kun peräpukama.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 07.09.15 - klo:12:16
Seuranmestaruuskisat on 3.10 ja Syysmyrskyyn voi anoa villiä korttia. Uskoisin sulla olevan ihan hyvät mahdollisuudet villiin korttiin :)


Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.09.15 - klo:15:57
Kiitos tiedosta! Olen jo jonkin aikaa miettinyt tota villikortti juttua (noin niinkuin yleisesti) omalta kohdaltani. Se on jotenkin helkutin noloa etten ole moneen vuoteen päässyt juuri mihinkään kisaan ilman sitä, jopa NDGE15 kisaan jouduin anomaan (itseltäni)villikorttia. Lauantain Tammisaaren kisa ei jostain ihmeen syystä taida olla vieläkään täysi, joten sinne pääsin ilman koiramaista anovaa katsetta (paitsi kotona jouduin sen tietysti tekemään).
Mulla on nyt elämä taas niin tiukkaan aikataulutettu, etten todennäköisesti joudu/pääse anomaan Syysmyrskyyn mahdollisuutta. Ja se 3.10 on futisturnauspäivä, tosin joukkueemme ei tiedä sellaisesta, mutta joudun heidän halukkuuttaan osallistua siihen heiltä kysymään. Esitän sen kyllä niin ettei kai me siihenkin osallistuta ::)ja sitä kautta mulle voisi avautua mahdollisuus mestaruus taistoon. EHKÄ!
Tänään fudismatsi, huomenna treenit/keilakisa, torstaina viikkokisat, perjantaina kummityttö kiipeily/seikkailupuistoon, lauantaina Tammisaaren kisat, sunnuntaina futismatsi, maanantain treenit, tiistaina matsi, keskiviikkona treenit, torstaina viikkokisat, perjantaina ehkä vapaa ilta EHKÄ!, lauantaina futisturnauksen tuomari vastaava klo.8.30-20, sunnuntaina futisturnauksen tuomari vastaava klo.8.30- 18 ja klo. 19 futismatsi ja samankaltainen rumba jatkuu ja jatkuu ja jatkuu loputtomiin. Välissä juoksen jelppimässä keskellä metsää yksin asuvaa pyörätuoli invalidi isääni, kotonakin olisi kuulemma kaikenlaista ja kaiken lisäksi töissäkin pitää käydä. Joskus olisi kiva nähdä tyttäriä ja vaimoakin, ja kuulemma kavereita ja sukulaisiakin pitäisi tavata....kuuluu kuulemma normaalin ihmisen tapoihin.
Edellä mainittu rumba on varmasti monelle tuttua touhua, ja joillakin se on vielä pahempikin...niinkuin minullakin usein. Eikä moinen tilitys oikeastaan ketään kiinnosta, eikä edes muille kuulu, mutta koska olen moisen tien valinnut niin sen takia en kauheasti ehdi frisbeetä heittämään vaikka kuinka mieli tekisi. Ja uskonkin että se on yksi suuri syy lahjattomuuden lisäksi etten vaan osaa! Mutta on se vaan niin pirun kivaa, ja toivottavasti pääsen lauantaina Tammisaareen nauttimaan muovin ja itseni ulkoiluttamisesta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.09.15 - klo:11:49
Koitetaan nyt kuitenkin idolini Arin tapaa luoda pelikirja lauantaille! Anteeksi pieni apinointi!

1. Par 5 268m.
Hieno ja haastava väylä. Avaus täysillä jollakin Blizzardilla riippuen tuulen suunnasta ja voimasta. Mieluummin vasemmalle jotta pääsen heittämään kakkosta hyzerillä sinne jonnekin monttuun hallin viereen. Montusta Buzzilla mahdollisimman keskelle aukkoa, ja siitä sitten kahdella heitolla korin tuntumaan ja kutosta korttiin. Mutta koska kaikki ei mene Strömsö malliin, niin realistiset lukemat mulle kahdelta kierrokselta ovat 7 ja 8

2. Hauska väylä, jossa avauksen pistän putterilla johonkin, ja toivon ettei mene mandon väärälle puolelle tai pitkäksi metsään. Siitä sitten kahden metsäkäynnin jälkeen neljäs heitto putille ja vitonen korttiin. Sata varmasti epäonnistun avauksessa ainakin toisella kerralla joten 5 ja 6 ovat lukemat.

3. Suorahko heitto kapeaa ränniä silmät kiinni menttaliteetillä, ja heti kun kiekko on irronnut kädestä, niin kädet ristiin ja toivotaan parasta. Ekalla kierroksella heitto onnistuu hyvin, ja pääsen hyvään lähestymispaikkaan. Siitä korin alle ja kolmonen. Toisella kierroksella edellisestä onnistumisesta intoutuneena lähden hakemaan kakkosta, jolloin avaus Buzzilla on armoton repäisy lähimpään puuhun. ja sen myötä kimmokkeen lopputulos määrää myös lopulliset lukemat. Odotukseni väylälle 3 ja 5

4. Yksi kaikkien aikojen mahtiväylistä...vihattu ja pidetty! En todellakaan osaa sitä pelata, mutta avaus jollakin jonnekin ( epätoivoinen yritys kallion päälle). Jos se onnistuu, mihin uskon jommalla kummalla kierroksella pystyväni, niin siitä sitten kengänpohjalekalla hamaan loppuun asti. Uskon vakaasti että vitonen on mahdollista, mutta vain kerran toinen yritys tuottaa lukemat 7 tai 8

5. Oikein mainio silmät kiinni ja kiekko lentoon väylä. Suoraa yritän ja lopputulos herran hallussa. Ja koska olen huonopalkkainen duunari, jolta nykyinen hallitus vie loputkin vähät niin en voi luottaa herrankaan apuun. Ja kun olen kaikenlisäksi pakanakin, niin en voi luottaa edes Herran apuun, joten niistä syistä tulokseni ovat kaikkea 3 - 6 välillä.

6. Jännä väylä! Yritän loivalla annukalla kalliolle, joskus olen onnistunut hyvinkin. Siitä sitten mahdollisimman pitkälle että jäisi saumat neloseen. Uskon siihen neppariin kerran. Toisella kertaa avaukseni jää siihen porttiin, mistä sitten ramboilen itselleni kutosen tai seiskan.

7. Hieno väylä! Tykkään väylistä missä vesi on läsnä, tosin putouksia lukuunottamatta en ylhäältä putoavasta vedestä. Olen joskus saanut tältä väylältä jopa kakkosen, mutta se on vaan yleensä pelkkää unelmaa, mutta maailma on totta! Luotan taitooni (tuuriin) kuitenkin sen verran, että saan väylältä lukemat 3 ja 4

8. Ja senkun paranee! Avaus jännäkakka housussa suoraan aukosta rinteeseen, sitten sitä kiekkoa etsitään 2min. 59 sekuntia kunnes se löytyy mustikanvarpujen seasta. Helpotuksesta huokaisten venyn parhaimpaani ja olen kahden seuraavan heiton jälkeen puttaamassa, neppari. Toisella kierroksella jännäkakka on muuttunut köntsäksi, ja ranne on jo sen verran jäätynyt että hukutan jälleen muovista omaisuuttani, joten dropparin kautta kutonen.

9. Lyhyt Buzzilla suoritettava heitä miten heität, puihin se kuitenkin osuu tyyppinen suoritun. Puuosuman suunasta riippuu lopputulos pitkälti. Uskon kuitenkin vahvasti kolmoseen ja neloseen.

Nyt loppuu aika kesken joten 9 viimeistä väylää jää huomiseksi tai ei ollenkaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 10.09.15 - klo:20:57
Hauska oli lukaista,koska tuli samankaltaista heiteltyä am2 tourilla viime viikonloppuna :) . Itsellä oli jäätävä puttilukko päällä ja pelasin kierrokset 69,74 ja 78. Että siitä sitten nauttimaan hyvistä keleistä, meillä satoi välillä kaatamalla ja märissä tossuissa tuli pelattua.
Väylälle 17 otin yleisön iloksi re-teen, kun avaus viimeisellä kierroksella lipesi kädestä vasemmalle alas ensimmäisen puun juurakkoon. Tutuiksi tuli myös väylän1 tiheä pusikko ennen kapeaa väliä, 6väylän oikean laidan pusikot,8 väylälllä kiekot myös löytyi juuri sieltä rinteestä ennen 3min merkkiä. 10 väylällä sai heittää useamman kerran ja vain alivakaat löytyi pelialueen sisältä oikeasta reunasta. Väylä16 olin kolmesti oikealla kosteikossa heittämässä upsilla jatkoheittoa t:)akaisin tielle .
tsemppiä ja hyviä heittoja. itse hain intoa riemuitsemalla kun pelasi varman bogin, oli mukavampaa pelata :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.09.15 - klo:11:35
Väylä 10.
Huikea! Yksi alamäkiväylien kuninkaista. Tiedän tarkalleen mitä mun täytyisi tehdä. Ensin alaspäin rento draivi, kakkonen lähelle ob rajaa aavistuksen vasemmalle puolelle. Sitten hyzeri lähestyminen 3 metriin ja putti koppaan, nelonen. Todellisuudessa vähintää toisella kierroksella heitän lähimpään puuhun, ja avaan tiiltä uudestaan. Lähestyminen ei todellakaan mene kolmeen metriin vähintään 7 metriin, ja siltä etäisyydeltä ei putti ikinä uppoa. Hyvin realistiset lukemat 6 ja 7.

Väylä 11.
Jos saan olla törkeä, niin radan ainut vähän tylsä väylä. Varsinkin mun tasoiselle heittäjälle. Avaus niin kovaa kun pystyy ylämäkeen jollakin Blizzardilla, siitä sitten lähestyminen laatikon viereen ja kolmonen. Toisella kierroksella lähäri jää vähän lyhyeksi, joten neppari.

Väylä 12.
Ihan kiva väylä....jos osaisi annukkaa tai forea heittää. Tulokseni 3 tai 4 (5) riippuu siitä kuinka kauaksi vasuriin korista avaukseni kääntyy. Voi liitää jopa OB:lle asti

Väylä 13
Ihana ärräpää väylä! Avauksen heitän hieman lyhyeksi, jonka jälkeen ihmettelen miksen voinut kajauttaa vähän pidemmäksi. Sitten pahasta kulmasta alkaa metsä seikkailu päättyen koriin neljännellä tai viidennellä heitolla. En ole varmaan koskaan saanut kolmosta..ENKÄ SAA!

Väylä 14.
Yksi maailman hiennoimmista! Aina haaveilen nelosesta, mikä ei ikinä toteudu. Mutta avaus tarpeeksi matalana, muttei liikaa. Eikä saisi osua oksiin. Jos kaikki on sujunut hyvin, niin kakkonen sitten sen metsäniemen ja OB pellon välistä hyzerinä väylälle (ei muuten onnistu ikinä) ja siitä sitten vielä pitkä hyzeri lähestyminen korille ( ei onnistu ikinä) ja lopputuloksena on aina kaikkea kutosen ja kasin väliltä. Mutta kaikista epäonnistumisista huolimatta, jo pelkästään tämän väylän takia kannattaa Tammisaareen mennä.

Väylät 15 ja 16

En voi edes ajatella mitään pelikirjaa, koska ajaudun molemmilla väylillä avauksen jälkeen epätoivoiseen eloonjäämiskamppailuun synkkään metsään. Aikani punkkien kanssa rimpuiltuani pääsen takaisin auringonvaloon putti etäisyydelle. Kummastakin tulokseni vaihtelevat lukemissa 6 - 10

Väylä 17.

Suoraan tiukasti alaspäin putterilla itseluottamusta uhkuen. Ja 3-5 väliin tulos. Kaikilla kierroksilla OB!

Väylä 18.

Blizzard Katanalla täyttä laukkaa OB:n yli, jos onnistun niin siitä riemastuneen kakkosheitto OB:lle....näin se menee, aina. Että eiköhän se normi 5 sieltä molemmilla kierroksilla tule.

En jaksa laskea mahdollista tulostani arvioni perusteella, mutta en kykene lähellekään Miikkan tuloksia. Näyttäisi kuitenkin että keli on kohdallaan, joten nautin tapahtumasta täysin siemauksin, ja viimeksi kun kisakoneesta kisasivuja katsoin niin olen päässyt todella mukavaan ryhmään ensimmäisellä kierroksella. Kaiken lisäksi siinä on heti pappojen jumbofinaali alkamassa ( sorry Sami! ).






Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.09.15 - klo:15:12
jaa, no olikin sitten mun osalta ryhmä, ja aloitus väyläkin muuttunut kokonaan. Olisi kai pitänyt olla hiljaa vaan ;)ei muuten mutta nyt olen kolmen pro pelaajan kanssa, ja se ei ole kivaa.......heille! Meikäläisen perse edellä puuhun tyyppinen pelaaminen varmasti nyppii hyviä pelaajia. Näillä kuitenkin mennään!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 11.09.15 - klo:16:32
Lippu korkealla vaan riemuiten kun saa bogia korttiin niin huomaa että ympärillä pro veljet pääsee hyvään hurmokseen ,miettii heittojaan rauhassa ja saa aikaan mahtavia silmiä hiveleviä heittoja.
Kyllä mulla ainakin pooli kavereilta suu menee hymyyn, kun kajautan että "sillä viisiin täällä on taas 3min ryhmätyötä tarjolla" kun pitää mun heittoja etsiä puskista.
Parempi paskat heitot ja hyvä fiilis, kun murista kierros sitä miten joskus tämäkin onnistui :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.09.15 - klo:08:47
Se päivä oli iloinen vaan nyt se on jo eil..kaukana! Säätämiseksi meni jälleen, kun perheen kahdelle autolle löytyi tähdellisempää tekemistä kun kuljettaa pappaa kolhimaan Tammisaaren puita. Onneksi löytyi lainakärry hanurin alle, sillä Nummelaan ja siitä eteenpäin Arin ystävällisesti tarjoamalla kyydillä Raaseporiin. Juttuseurana myös Jani. Karjaan apsilla ei heitetty apsia kuin ehkä verbaalisesti, vaikka siellä oli fribaajien kokoontumisajot. Pelaajakokous auringon noustessa, ja sitten baanalle. Jälkikäteen ajatellen pyöräily Helsingin baanalla olisi ollut minun osaltani se järkevämpi vaihtoehto.
Aloitin väylältä 6. Avaus ensimmäisiin puihin (tyypillistä). Siitä sitten putterilla nätisti väylälle...ei vaiskaan ajattelin kuitenkin heittää draiverilla täysii annukalla pitkälle. Ja senhän heitinkin sitten suoraan vastapäiseen kallion seinään, mistä kiekko kimposi vasemmalle metsään! Onneksi sieltä oli reilusti tilaa nepata kiekko väylälle....mutta suoraan edessähän oli puolenmetrin levyinen puuportti, siitä kun kiskaisen läpi niin olen jo paljon lähempänä koria. No kiskaisin, mutta en läpi ja taas oltiin edetty kolmisen metriä. Siitä kallion reunalta pöpeliköstä oli vähän huono heittää, mutta vieläkään ei luonto antanut periksi nepata väylälle vaan täysillä eteenpäin. Nyt kiekko löytyi vasemmalta kallion päältä, joten viidettä pääsin kajauttamaan ylhäältä alaspäin...paitsi että jostain syystä hietin löysästi ylöspäin, seuraavan kallion päälle. Sieltä oli kuitenkin jo hulppeat näkymät korille ja kuudennen sain kun sainkin heitettyä putti etäisyydelle, ja kun puttikin on rautaa, niin 7 korttiin.
Siinä vaiheessa kävi kyllä mielessä, että pitäisikö heti denffata, ja alkaa kerätä vaimon mieliksi puolukoita, sen verran punaisina metsä näkyi olevan. Mutta kun en ole kohta 55 vuoteen tehnyt mitään kenellekään mieliksi, niin jatkoin silti kisaamista. Kierros jatkui siitä eteenpäin osaltani ihan hyvin, muutamalla väylällä aivopieru, muttei nyt varsinaisia katastrofeja. No tietysti esim. väylän 18 kutonen oli surkee esitys. Tulos 73, enkä ollut luokassani edes viimeisenä!
Lounastauko oli piiitkä! Syötiin hyvin paikallisessa ravintolassa, ja vielä ehtivät Jani, Ari ja Jari käydä rannalla syömässä jäätelöä ja parantamassa maailman hätää.
Toisenkin kierroksen aloitin väylältä 6. Avaus lähimpiin puihin, kimmoke vasuriin sinne jonnekin ja sen jälkeen sitä ainaista taapertamista. Aurinko, mahtavat ryhmä kaverit ja pippurinen häränfile vatsalaukussa lämmittivät kuitenkin mieltä niin paljon että oli mieltä pelata loppuun asti. Lopputulos oli taas kerran katastrofi, ja tuttu jumbotila tuloslistalla.
Omassa saunapalaverissani ihailin mielikuvissani kilpakumppaneitteni suorituksia, ja mietin mitä niistä voisin oppia. Ja paljon tuli ajatuksia, millä tavalla kehittää omaa peliä. Vaikka olenkin paljon huonompi miltä näytän, niin uskon vahvasti että mulla olisi olemassa eväät parenpaankin suorittamiseen. Luulen tietäväni millä tavalla saisin helpohkosti nykästyä 5-10 pojoa / kierros pois tuloksesta, mutta riittääkö aika ja motivaatio siihen........en tiedä!
Joka tapauksessa rata, sää, kisa ja ihmiset oli jälleen mainio paketti, kiitos kaikille jotka siihen olitte vaikuttamassa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 15.09.15 - klo:09:20
En ole päässyt ihan vierestä seuraamaan peliä, mutta omien tarinoiden ja näiden viestien perusteella pelastus on lähellä.
Valmentajaksi ryhtyminen on turhaa hommaa vanhalle äijälle joka tietenkin tekee mitä haluaa, mutta mitäs jos seuraavassa kisassa pelaatkin vaikka toisen kierroksen järkevästi.
Otat sen hatun pois päästä siellä metsässä ja menet sitä kautta joka todennäköisemmin tuo vähemmän heittoja tuloskorttiin. Kuten tuo kutosväylä jota naurettiin jo ruokapaikassakin. Itsekin varmaan tiedät, että jos edellinen heitto on ollut heikko niin on kohtuullisen epätodennäköistä onnistua seuraavalla osumaan 10cm kiekkoa isompaan aukkoon.

Seuraavaksi kerrot, että et osaa pelata sillä lailla, mutta suakin vanhemmat ihmiset ovat kirjoittaneet ylioppilaaksi joten kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja. Jos otat tuolta Tammisaaresta vaikka neljä heittoa molemmilta kierroksilta pois (jotka tulivat vain ihan yltiöpäisyyttään) niin Kisakoneesta on helppo katsoa olisitko enää ollut viimeinen?

Tässä tällaista aamutykitystä :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.09.15 - klo:10:19
Olet Ari juurikin asian ytimessä. Mainitsemasi seikka on yksi suuri tekijä heikkoihin tuloksiin, ja periaatteessa helppo korjata (jos luonto antaa periksi). Ja takuu varmasti pelkästään tuon "ongelman" poistaminen parantaa tulosta. Uskon oikeasti että järjen käyttö, vaikka sydän sanoo toisin, napsasee 3-8 pistettä jokaiselta pelaamaltani kierrokselta. Keskittyminen jokaiseen heittoon vähentäisi sen 2-4 pinnaa/ rundi. Ja kun vielä treenaisi Annukan ja Foren edes auttaviksi niin taas putoisi 3-6 pinnaa/ kierros.
Ja tolla kaaviolla rating pinnat kasvaisivat tuonne 880 tienoille, ja sijoitukseni kilpailuissa puolenvälin tienoihin...tai  ehkei kuitenkaan riitä niin pitkälle.
Mutta nuokin edellämainitut vaatii tekoja, näin näppäimillä asiat tuntuvat niin pieniltä ja helposti korjattavilta.
Kiitos mielipiteestä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 15.09.15 - klo:11:33
Tuosta elämän aikatauluttamisesta tuli vaan mieleen muuan kaverini kellä on aina kalenteri buukattuna kuukausiksi eteenpäin, siksi hänen kanssaan ei tule tehtyä enää mitään koskaan koska en jaksa alkaa pyytää audienssia puolen vuoden päähän, mikä vääjäämättä johtaa ennenpitkää siihen että voiko kaveriksi kohta enää varsinaisesti kutsua. Ei jää aikaa tehdä ex tempore mitään jos kaikki on jo päätetty etukäteen.

Itsehän en ehdi juuri mitään koska lapsi päätti puolestani jo kaiken, mutta yritän muutakin elämää jonnekin rakoon tilkitä, etenkin jahka tuosta taaperoksi kasvaa. Nyt on kuitenkin vielä aika panostaa perheeseen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 15.09.15 - klo:12:32
Olet Ari juurikin asian ytimessä. Mainitsemasi seikka on yksi suuri tekijä heikkoihin tuloksiin, ja periaatteessa helppo korjata (jos luonto antaa periksi). Ja takuu varmasti pelkästään tuon "ongelman" poistaminen parantaa tulosta. Uskon oikeasti että järjen käyttö, vaikka sydän sanoo toisin, napsasee 3-8 pistettä jokaiselta pelaamaltani kierrokselta. Keskittyminen jokaiseen heittoon vähentäisi sen 2-4 pinnaa/ rundi. Ja kun vielä treenaisi Annukan ja Foren edes auttaviksi niin taas putoisi 3-6 pinnaa/ kierros.
Ja tolla kaaviolla rating pinnat kasvaisivat tuonne 880 tienoille, ja sijoitukseni kilpailuissa puolenvälin tienoihin...tai  ehkei kuitenkaan riitä niin pitkälle.
Mutta nuokin edellämainitut vaatii tekoja, näin näppäimillä asiat tuntuvat niin pieniltä ja helposti korjattavilta.
Kiitos mielipiteestä!


Eihän elämä ole niin helppoa kuin jossakin lukee. :)
Pointti viestissäni olikin, että jos kokeilisit vaikka yhden kierroksen.

Itse en välttämättä ole paras henkilö tätä selittämään kun kovin helposti tulkitsen ettei ole mitään tapaa seiftata joten sittenhän voidaan hyökätä. Oikeasti varmastikin olisi itselläkin hyvä olla vaikka caddie mukana kyseenalaistamassa pelilinjoja. Pitääkin koittaa sopia joskus vaikka viikkokisojen yhteydessä että annetaan suora palaute tyhmistä ratkaisuista.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.09.15 - klo:11:22
Hyvä Mikko! Asiat tärkeysjärjestykseen.
Itse istuin kalenterin ääreen, ja tutkin sitä vuoden loppuun asti. Tein muutaman radikaalin ratkaisun, josta yksi liittyy frisbeegolfiin. Pelaan tämän vuoden aikana vielä kaksi kisaa mahdollisen kahden Rajamäen viikkokisan lisäksi. Kisat ovat Rajamäen mestaruuskisat ja Hyvinkään Ruskamasters. Muut kisat aiheuttavat niin paljon säätämistä, että en jaksa sitä tehdä. Loppuvuoden olen OUT! näistä kekkereistä (oikeudet muutoksiin pidätetään) ja seuraava kisani lienee Millenium, Meikun viikkorahakisa tai NDGE 16 tapahtuma.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.10.15 - klo:15:25
Rajamäen kuningaskunta sai tänään kunniavieraan Heinolan ruhtinaskunnasta kun itse Lord Jere "Billy Idol" Pohjankoski saapui haastamaan kuninkaallisten hovinarrin Jari "väykkä" Väyrysen frisbeegolf kisaan. Loordi Lalli...eikun Billy oli viimeksi käynyt kuniinkaallisella radalla 2000 luvun alussa joten historian havinaa oli havaittavissa.
Kisa pelattiin viikkokisa layoutilla, ja ystävällisen rennolla otteella. Sen verran enemmän Billy haikaili vanhoja hyviä aikoja tippa linssissä, ettei heittäminen sujunut niinkuin vanhaan hyvään aikaan, vaan vanha narri vei selkeän voiton yhdellä heitolla.
Kiitos Billy yllätys vierailusta, oli mahtavaa pelata ja muistella menneitä. Ja samalla sain kauden suurimman (ja ainoan) päänahan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.10.15 - klo:11:36
4 kierrosta. 36 väylää. 27 erilaista väylää. 27 erilaista pelaajaa. Puttikisa. CTP kisa. 18 palkittua. Hyvä sää. Mainio fiilis. Eilisen Rajamäen viikkokisojen päätöskisan speksit.
Joonas vei golf kisan ja puttikisan. Aki CTP kisan. Golfin puolelta voittajina palkittiin myös Naisten ykkönen Terhi, junnujen ykkönen Jesse ja 40 täyttäneiden ykkönen väykkä.
Arvonnoissa voittoja meni sinne sun tänne!
Oikein hauska päivä frisbeegolf parissa. Ja kansa vaati jatkoa ensivuodeksi.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 05.10.15 - klo:12:19
Voittoputki on siis jo olemassa. Saattaa olla että olet siinä putkessa, mutta valtakunnan säästösyistä tunnelin toisessa oleva valo on sammutettu.
Tervemenoa putkeen. Harmillista, että juuri kun sait voitonreunasta kiinni niin lähistöllä olevat kilpailut eivät sovi aikatauluihin. Erinomaisen harmillista.

Jäämme siis odottamaan kevättä ja NDGE superspektaakkelia.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.10.15 - klo:11:28
Putkessa siis ollaan, vaikka tuntuu että mikään ei mene putkeen. Ja vaikka en olekaan mikään putkimies niin eläkeputkeen olisin jo valmis. Toisaalta olen kyllä jo aika pitkällä putkessa minkä päästä ei todellakaan valo pilkistä.
Itse asiassa lauantaina olen menossa Hyvinkäälle Ruska Mastersiin, moikkaamaan tuttuja ja ulkoiluttamaan Buzzzeja, mutta muuten näyttää toivottomalta syksyn fribailu.
Kevääseen on piiiitkä matka, NDGE:tä saa odottaa, mutta superspektaakkelia on turha odottaa ainakaan sen kisan osalta :)Vanhalla mutta lyhyemmällä kaavalla mennään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.10.15 - klo:11:25
Nyt kun minun frisbeekauteni on päättynyt ainakin kilpailujen osalta, niin lienee aika supistettuun jälkipeliin.
Tämä vuosi lähti siis käyntiin pienellä julkisella uhoamisella, millä kuvittelin motivoivani itseäni harjoittelemaan ja kilpailemaan aktiivisesti. Samalla uskoin tulosteni parantuvan ja sijoitukseni kilpailussa nousevan kohti huippua!
Heittelin toki enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä, tosin esim. stadin pappa kingit Savolainen ja Pohjalainen heittää varmasti viikossa enemmän kuin minä koko kesänä mutta kuitenkin. Elämän tilanteeni ei kuitenkaan suo minulle montaakaan kisaa vuodessa, mutta niissäkin kävin enemmän kun vuosiin, eli niiltä osin Mission syysmyrsky 2016 eteni ihan suunnitelmien mukaan. Mikään muu ei sitten sujunutkaan Strömsön malliin, vaikka aikoja sitten tuli Strömsössä harjoiteltua aika paljonkin.
Kilpailu kilpailun jälkeen huomasin olevani taulostaulukossa jumbo paikalla, huipentumana SM-kisojen hävettävä floppi suoritus. Myös huonot rating pisteet oli oikeasti tarkoitus parantaa huomattavasti, mutta toisin kävi. Kisa kisalta huonommat pisteet, enää en edes tiedä missä mennään. Kaiken kaikkiaan kilpailullisesti pohjanoteeraus, mutta silti pääsääntöisesti nautin pelaamisesta....ja kauhia usko parempaan oli koko ajan säilynyt!
Muutama positiivinenkin juttu tuli koettua. Olin jollakin tavalla herättämässä henkiin 10 vuotta haudassa maannutta NDGE kisaa, mikä pelattiin huhtikuussa Nurmijärvellä. Vaikka aika pahasti sokkailin kisan omalta osaltani järjestelyn ja tietysti kilpailemisenkin osalta, niin jollain kierolla tavalla nautin kuitenkin pitkästä aikaa TD:n hommista. Ja juurikin sen takia päätin jatkaa NDGE tarinaa ainakin vielä ensi vuonna.
Toinen ja vielä tärkeämpi juttu oli kun herätettiin Rajamäen viikkokisat uudelleen henkiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Kisa tapahtumista tulikin leppoisat, ja kotikutoiset (niinkuin silloin ennen vanhaan) rennon fiiliksen illan viettäjäiset. Ja kaiken lisäksi kisapäivissä oli yhteisesti sovittua joustovaraa...lähinnä mun futismenojen mukaan. Mutta siltä osin erittäin mukava kesä.
VALO! Viimeisen viikkokisan, ja sitä seuranneen Rajamäen päättäjäiskisan yhteydessä näin VALON!!! Jostain sain jonkinmoisen ymmärryksen pelaamiseeni, ja sitä myötä pelini onkin hieman mennyt parempaan suuntaan, viimeisten viikkojen aikana.
Ensimmäinen näyttö olivat edellämainitut kisat, ja viimeiseksi jäänyt isompi kisa eli Hyvinkään Ruskamasters. Siellä olin ensimmäisen kierrokseen jälkeen peräti jaetulla toisella sijalla, ja sen myötä pääsylippu ykkösryhmään grandmastereissa toiselle kierrokselle. Oli upeaa pelata ikäluokkani kovien tekijöiden kanssa samassa ryhmässä.
Pelaaminen kärkiporukoissa hajoitti kuitenkin hieman peliäni, ja niinpä aina välillä unohdin ns. valon tuoman pelikirjani heittojeni mennessä tyypilliseksi roiskimiseksi. Tulokseni hieman heikkeni, ja kovassa seurassahan se tarkoittaa armottomasti putoamista kärjen tuntumasta, mutta 5. sija oli kuitenkin kauden kohokohtani. Sen jälkeen olen pelaillut itsekseni tai kavereiden kanssa joitakin kierroksia neljällä eri radalla, ja kaikissa olen tehnyt oman henk.koht ennätykseni. Jospa se sittenkin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 26.10.15 - klo:11:36
Kun valon löytää niin onhan siinä tekemistä ette häikäisty.
Bägissä lienee nyt sopivia kiekkoja ja mieli kohdallaan. Ei se paljoa vaadi.

Nythän ei tarvitse enää kuin jatkaa oikealla polulla. Toivottavasti valo on siellä vielä keväälläkin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.10.15 - klo:11:49
Koska omaan jo epävirrallisen maailman huonoimman frisbeegolffarin tittelin, niin voin kertoa että olen myös maaailman hitain kirjoittaja. siitä syystä jatkan edellistä tarinointia nyt uudelleen, kun katkaisin edellisen bittiavaruuteen sinkoutumisen pelosta.
Tähän vielä mietinnät mihin kiinnittän huomioni pelini parantamiseksi edelleen. Ari on ainakin jo aikaisemmin ansiokaasti käsitellyt näitä asioita, mutta lyhyesti minäkin koska kyse on mun ongelmista.

1. Miten säilyttää energiataso mahdollisimman korkealla koko kierroksen ajan? Saatikka sitten koko kisan ajan! Olen aina sanonut että käyn kisoissa lounastauon takia. Ja sehän tarkoittaa sitä että hulluna ruokaa niin että napa raikaa. Sillä keinoin energiat kääntyvät Nukkumatin puoleen. Eli toiselle rundille maha täynnä, ja näköelimet lurpallaan. Ei tulosta!

2. Miten säilyttää fokus pelaamiseen koko kisan ajan? Tai edes yhden kierroksen ajan, tai edes parin heiton ajan? Se on mulle suurtakin suurempi ongelma. Olen aina hyvinkin täpinöissäni kun pääsen johonkin kisaan mukaan, mutta tuntuu siltä että viimeistään ensimmäisen kierroksen jälkeen maha on täynnä niin ruokaa kuin hyvänolon tunnettakin. Ja loppu meneekin vähän kuin kisan loppumista odotellen, ajatukset alkavat siirtyä jo seuraaviin haasteisiin ( mitkä eivät liity frisbeegolfiin). Se on vähän kun mun ulkomaan reissut. Pari päivää kun olen matkaillut, alan jo miettimään kotiin lähtöä ja uutta matkakohdetta.

3. Edellämainittujen seikkojen parantamisen myötä uskon saavani heittelyni tasapainoisemmaksi. Nythän ne kiekot lentävät käsistäni kirjaimellisesti laidasta laitaan, ja esim. Lahden SM-kisoissa tulos oli karmaiseva.

4. Kiekkojeni kirjolle tein pariviikkoa sitten tylyn harvennuksen. Nyt yritän parilla mallilla saavuttaa jonkinmoisen tuntuman kiekkoihini, ja sitä kautta parantaa peliäni. Tähän mennessähän kilpailutilanteessa suoritan jatkuvaa lotto arvontaa, että mikähän kiekko nyt saa tilaisuuden liihottaa.

Olen nyt kuitenkin ehkä oikealla tiellä, joten hymyssä suin itseluottamusta uhkuen kohri ensivuoden päätavoitettani!!!!

Tämän piti olla tältä osalta tässä ainakin tämän vuoden osalta, mutta saattaa olla että innostun kirjoittamaan vielä pitkän jatkokertomuksen frisbeegolf radoista ja väylistä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.10.15 - klo:11:57
juu uskon että heittelen tällä hetkellä juuri minulle sopivilla lekoilla. Tosin onko huonoja olemassakaan, tai sopimattomia. Ja mieli on hyvä ja VALOISA!
Mutta kuten yhdelle kaverilleni sanoin niin pelottaa että jos musta tuleekin se maailman paras, niin sitten muut alkavat halveksimaan ja karttamaan minua kun vien mielenkiinnon koko lajista ylivoimaisuuteni takia.
Että siinä mielessä on ihan hyvä olla tämä pahnan pohjammainen, niin ainakin säälistä useat moikkailee radoilla :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.10.15 - klo:18:21
Minun suosikki ratani rakennettuna nykyisistä Suomen radoista missä olen itse pelannut.

JOHDANTO:
Vaikka mielikuvituksissani olen suunnitellut jos minkälaisia frisbeegolfratoja, niin tässä tulee ihanne ratani nykyisistä radoista rakennettuna. Teen sen vielä niin että ykkösväylän valitsen ratojen ykkösväylistä jne.
A. rataan pääseen suosikkini, ja B.rataan kovin haastaja. Kolmas vaihtoehto tulee ns. tilapäisistä kisaradoista jos niistä löytyy haastaja kiinteille väylille.

MINÄ:
Pituutta heitän 100m molemmin puolin, ja sektori leveyssuuntaan n.60m . Tukkoiset metsärännit, ja mandoportit mahdottomia läpäistä avauksella. Eli innokas mutta huono heittäjä. Pidän silti haastavista väylistä, ja kieltämättä väylän "ulkonäkö" vaikuttaa paljon.

SEPPO NIEMINEN CLASSIC SUOMENLINNA:
Se kisa ja rata on aina ollut mulle se THE KISA! joten jätän Suokin radan upeine väylineen omaan historialliseen kastiinsa, enkä pilko sitä tässä osiin.

AIKA:
Hyvin rajoitettu, ja niin esittelen unelma väyläni osissa silloin tällöin
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.10.15 - klo:18:40
VÄYLÄ 1.

Kun aloin miettimään ratoja missä olen pelannut, niin huomasin että miltein kaikissa väylä 1 on todellinen käyntikortti radalle. Suosikkiväylän valinta on ehkä kaikkein vaikein juuri ykkösistä. Useat ykköset ovat varsin lyhkäisiä, mutta niissä piilee aina joku juju. Mandoportit, OB:t, ahtaat pillit, tai Vihdin par kakkoset. Kauhean helppoja ykkösiä ei montaakaan ole pelaamillani radoilla ollut.
Mulla oli pitkään kuitenkin selkeät suosikit, mutta juuri kun aloin tätä kirjoittamaan niin tuli yksi kova haastaja mukaan. Tässä kuitenkin suosikkini ykkösväyläksi.

A: Tali 216 m. Par5   Minulle jotenkin mystisen hankala väylä, josta kaikista pelikirjoista huolimatta saan tulokseksi 7 -12. Jo teelle saapuessa alkaa jänskättää!
B: Tammisaari B1 Par 5   Vasta 5-6 heiton jälkeen näen korin, mutta on se vaan haastavan hieno väylä. Vaikka aina pelaan sen tosi huonosti, niin kyllä se säväyttää!

Väliaikaisista kisaradoista löytyy kuitenkin haastaja molemmille: NDGE15/16 230m par 4, teeltä katsottuna edellämainittuja näyttävämpi. Ja vaikka on niitä helpompi, niin on se vaan nätti!

Annetaan nyt kuitenkin kunniamaininta Suomen frisbeegolfkeskuksen ykköselle 197m Par 4, sehän on kun golfkentällä pelaisi. Kaunis ja sopivan haastava!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 29.10.15 - klo:10:38
Mielenkiintoista. Tällasen ketjun ajatusta pyöritellytkin mielessä että "Koosta unelmaratasi olemassaolevista väylistä" :)

Uuden radan eka ja vika väylä on tärkeitä kokonaisfiiliksen kannalta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.10.15 - klo:11:22
VÄYLÄ 2

Kakkosväylä olikin sitten helpponakki.

A: Kaatis takatee 198m PAR 3   Janin juuri leikkaaman nurmen tuoksu huumaa, ja päätä alkaa huimaa kun astuu tämän väylän teelle. Väylä on vaan niin hienon näköinen ettei paremmasta väliä. Par luokitus on minulle aivan liian kova, mutta jos nelosen siitä joskus onnistun tekemään niin olen onnistunut täydellisesti. Yksi Suomen hienoimmista väylistä.

B: Hangon Lillmärssan takahauki B2 152m PAR4   Avaus kalliolle, kakkonen eteenpäin ja näkyy kori ja MERI! Hankala väylä missä tulokseni vaihtelee miten sattuu! Ainoa huono puoli on että kiekko voi päätyä hyvänkin heiton jälkeen ikävään jatkoheitto paikkaan. Mutta se meri!

Väliaikaisista löytyy haastaja Hangon kakkoselle, eli NDGE16 pidennetty versio golfkentän kiinteästä ja NDGE15 väylästä. Pituutta n. 155-165m. ja PAR 4. Mando,ob greeni ja punkkerit kumpuilevalla väylällä luovat haasteet. Näyttää aika kivalta teeltä katsottuna.

UNOHDIN! Joten kunnia maininta Keinukallion kakkosväylälle 227m PAR4  Jäätävä! Kevään kisassa löysin tien päältä sähköjohdot :D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.10.15 - klo:12:12
VÄYLÄ 3

Tämä olikin vaikea sen takia etten oikein löytänyt montaakaan vaihtoehtoa, en edes syvää vaikutusta tehnyttä. Mutta näistä sitten voittajat.

A: Kaatis, Vihti  takatii   155m PAR4  Ensin jyrkkään ylämäkeen kapeasta portista (vaikeaa!) ja sitten jos avaus onnistui hyzeri ja edessä jyrkkä alamäki. Jännä!

B: Kauhajoki 89m PAR3  Hoidetussa puistossa suora heitto joen rannalle, ei auta lipsahtaa pitkäksi. Pikku nätti!

Haastaja tilapäiskisaradalta NDGE16 161m PAR3  Tuttu väylä siellä pelanneille, notkoväylä sisältäen lammen ylityksen. Kaunis ja tuulille altis, haastaa lähinnä Kauhajoen kolmosen. 
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.10.15 - klo:15:59
VÄYLÄ 4

Helposti löysin kaksi vanhaa suosikkiväylääni

A: Tammisaari Västerby B-bana  119m PAR4    Huikea väylä, sillä silloin harvoin kun pääsen kallion päälle avauksella on helkutinmoinen voittaja fiilis. Loistava!!!

B: Helsinki Meilahti  79m PAR3   Maailman pisin alle kasikymppinen. Hyzeri ylöspäin huonolta tiiltä, ja yleensä paha jatkopaikka. Olen heittänyt kyseisellä väylällä mitä ihmeellisimpiä avauksia. Siksi niin kiva!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Sir Beef on 30.10.15 - klo:21:36
Tätä on kyl hauska seurata vaikken juurikaan tähänastisista millään ole pelannut ( 3 kierrosta Meikkua ainoastaan lähes vuosi sitten, enkä ees muista niitä väyliä ja FGR:ään ladattu karttakin on ihan hanurista.. )

Innolla odotan ( no en ) löytääkö yhtään oman kotiradan Mukkulan väylistä lopulliselle listalle ( sm-kisakommenttejen perusteella ei ole suuret odotukset  ::) ) - enkä kyllä mitään väylää itsekään ihan widusti rakasta.. mut mitäs asun täällä  :P

Toisaalta antaa hyvää analyysiä vanhalta mestarilta mahdollisista tulevista vierailukohteista  :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.10.15 - klo:17:59
Kiitos Sir!
Mukkulassa on montakin hienoa väylää, mutta ylttääkö mikään mun listalle sen aika näyttää.

Nyt ollaan kuitenkin edetty vitosväylälle. Kauheasti ei löytynyt ehdokkaita, vaikka selkeä suosikki oli heti tiedossa.

VÄYLÄ 5

A: Lauste Turku  207m PAR 4  En ole kyseistä väylää pelannut kuin 3 kertaa, mutta onhan se visuaalisesti näyttävä, ja ainakin minulle ihanan haastava. Pitkä ob:n rajaama väylä, mikä kapenee sulavasti loppua kohti. Tyylikäs!

B: Kaatis Vihti  180m PAR4  Hurja jyrkkä ylämäki kurviväylä, onkohan ainoa Suomessa missä voi osua kiekolla lehmään? Väylä on myös harvinaisen raskas fyysisesti, minkä takia se ei ole ihan kaikkien suosiossa. Kiva kuitenkin että tällaisiakin löytyy!

Ei oikein löydy haastajia!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.10.15 - klo:18:26
Nyt menikin hieman vaikeammaksi, mutta Mukkulan kauniista ja minulle sopivan haastavasta kutosesta huolimatta valinnat menivät muualle.

VÄYLÄ 6

A: Nummelanharju 165m PAR 4   Varsinainen kärmes! On todella hauskaa arpoa, miten ja millä kiekolla etenen...ja mihin suuntaan. Vaikea mun kädelle.

B: Tali Helsinki  101m  PAR 3  Vähän edellisen tapainen, mutta suorempi linja. Avaaminen on aina yhtä jännää loivalla annukalla, ja joskus ihan kivoja onnistumisiakin.

Tilapäisradoilta löytyy haastaja kummallekin. NDGE16  207m  PAR 3  Tilaa edellisiä huomattavasti enemmän, mutta jyrkkä alamäki avaus säväyttää aina. Ja korin edustalla oleva pieni lampi keventää kivasti jonkun bägiä jokaisella kierroksella.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.11.15 - klo:11:32
Seiska väylän kanssa tulikin ongelmia, koska jostain syystä useallekin radalle osuu oikein mainio väylä juuri kyseisen numeron kohdalle. Pitkään pyörittelin mielikuvia päässäni ennenkuin pudotin Lausteen, Kaatiksen, Tammisaaren, Talin, Kivikon ja Karkkilan seiskat pois unelma radastani.

VÄYLÄ 7

A: Lillmärs Hanko B7 75m  PAR 3   Huikea merenlahden ylitys korkealta kalliolta. Ja korikin vielä ympäröity OB:lla. Matkahan ei ole pitkä, mutta jännittävä!

B: Suomen frisbeegolf keskus Pohja 212m PAR 4     Ylhäältä männiköstä tiukka avaus laaksoon, ja siitä sitten loivasti ylös vasuriin puitten sekaan kodan tuntumaan. Kaunis väylä sopivalla vaikeusasteella, mutta minunkin tasoinen heittäjä voi onnistua parin metsästyksessä. Hieno!

Kiinteiltä radoilta löytyi siis useitakin maailman luokan seiskoja, ja se pisti miettimään niitä muutamaa kisarataa..löytyykö vastusta?
Löytyy toki haastaja, mutta en ole ihan varma voittaako se mitään edellä mainittua. No ainakin tasapeliin yltää eli,
NDGE16  315m  PAR 5  Sama kuin NDGE15 väylä 12  Ei ole nykyään ensimmäisten NDGE kisojen veroinen, mutta on se kuitenkin komia ja haastava edelleen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.11.15 - klo:11:46
Kasillekin sattui useita todella maittavia väyliä, mutta aika vetisiksi suosikkini menivät.

VÄYLÄ 8

A: Västerby Tammisaari ( Raasepori) 109m  PAR 3  Järven (Lammen) ylitys aunnukalla, hyssellä oman mieltymyksen mukaan. Vastapäisen rannan leveä portti kapenee ainakin minun silmissä huomattavasti kun asetun kiekko kädessä tiille. Ei se niin vaikeeta voi olla! Mutta on. Jos saan ylityksen onnistumaan, niin jatkopaikka on Herran hallussa. Ja sen mukana myös lopputulos. Mielestäni hyvin kaunis ja kutkuttava väylä.

B: Siltamäki Helsinki 77m PAR 3  Niin ihana väylä onnistua annukka heitossa. Ja kamala sen epäonnistuessa. Oikealla puolella oleva kura/romu pohja lampi on ihan kiva.

Arviotani sekoitti täydellisesti Hangon Lillmärsin X-väylät. Luulin että se pitkä meren lahtea sivuava väylä olisi 8, mutta ei kai se sitten olekaan. Unohdetaan se nyt kaikesta arvioinnista, vaikka muuten olisi mennyt tuon Siltamäen ohi.

Erikois kunniamaininta Keinukallion kasille, se on niin hauskan pimeässä notkossa, vaikka olisi maailman valoisin päivä.

Spessuradoista löytyy kyllä vedetön voittaja molemmille, ei niinkään ulkonäön kun haastavuuden takia.
The Beast Nokia 263m  PAR 5  Se on erittäin haastava väylä, mikä pistää miettimään jokaista heittoa. Autotie ja siinä kulkevat autot särkevät harmonian, mutta kuitenkin Suomen hienoin 8.....minun pelaamistani.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 03.11.15 - klo:13:04
Erikois kunniamaininta Keinukallion kasille, se on niin hauskan pimeässä notkossa, vaikka olisi maailman valoisin päivä.

Ohnoes, väylänähän tuo ei ole juuri kehuja kerännyt joten seuraavan Keinukallion iteraation yhteydessä tuo on yksi pudotettavista väylistä. Säästyy kävelyäkin. Paikka kyllä hauska. Siinä kallioseinässähän on myös boulderointipaikka.

Itsekään en ole fani, vaikka tuolla olen heittänyt holarinkin. (piti päästä se tässä kertomaan!)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: moog on 03.11.15 - klo:14:37
Erikois kunniamaininta Keinukallion kasille, se on niin hauskan pimeässä notkossa, vaikka olisi maailman valoisin päivä.

Ohnoes, väylänähän tuo ei ole juuri kehuja kerännyt joten seuraavan Keinukallion iteraation yhteydessä tuo on yksi pudotettavista väylistä. Säästyy kävelyäkin. Paikka kyllä hauska. Siinä kallioseinässähän on myös boulderointipaikka.

Tavallaan kyllä harmi jos "peikkometsä" jää pois. Itse kun en oikein hyvin edes osaa forea heittää, ei tuo koskaan ole siinä mielessä ollut suosikkini, mutta väylässä on muuten sitä jotain. Jotenkin "otherworldly" fiilis siellä laakson pohjalla. Jos joskus fribakierroksella kohtaan menninkäisiä tai haltijoita, olisin vähiten yllättynyt kohtaamisesta Keinarin kasilla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Zuum on 03.11.15 - klo:14:54
Sehän heitetään putterilla rystyllä suoraan :) Väylällä on kyllä uniikki tunnelma.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.11.15 - klo:11:35
Ensimmäinen väylä mikä herätti keskustelua, kiva! Kun mietin noita 8 väyliä, niin minäkin luonnehdin Keinukallion väylää peikkometsäksi. Enhän minäkään osaa heittää sen enempää annukkaa, kun suoraankaan niin silti tykkään tosi paljon kyseisestä väylästä. Ja nimenomaan sen tunnelmasta. Harmi juttu jos se poistuu friba kartalta.
Toisaalta unohdin yhden todella hienon kasin kokonaan, eli Frisbeegolf keskuksen kasin.
Mutta jatketaan eteenpäin, ja päästään vähintään yhtä peikkomaisiin maisemiin eli,

VÄYLÄ 9

A:  Riutta  Riihimäki  112m  PAR 4  Illan hämärtyessä, vaikka keskikesällä ennen puoltayötä, kun tätä väylää pelaa niin silmissäni alkavat Hobbitit ja Örkit vilistää. Vaikka väylä sisältää kaikki frisbeegolf väylässä inhoamani elementit: Kivet, kannot, puut, väylän kapeus, ja epäonnistuneesta heitosta seuraava täydellinen katastrofi niin on se vaan huikean kamalan synkän vaarallisen hieno väylä. Mahtava!

B: Kaatis  Vihti takatii 211m  PAR 4  En ole ikinä onnistunut tällä pitkällä kapealla ja vaikealla väylällä. En ikinä! Mutta joka kerta kun tiille astun, niin toivo elää. Ja uskon että jos joskus onnistun siinä parin tai edes vitosen tekemään niin maistuu varmasti hyvältä. Onnistumisista kun saa yllättävän paljon energiaa. Ja onhan väylällä se mukava pieni vesilätäkkö siinä puolessa välissä vaanimassa. Hyvä väylä!

Ja nyt kun tälle tielle ajauduin, niin kerrottakoon että Keinukallion 75 metrinen par 3 jyrkkä v-mäinen alamäki väylä kyllä kaikesta huolimatta säväyttää. Ja olen aina tykännyt sinänsä hyvin perusväylän oloisesta Karkkilan ysistä, joku siinä kiehtoo!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.11.15 - klo:11:58
Unelma radallani ollaan päästy jo kymppi väylään, ja huimia tarjokkaita olisi yllin kyllin. Jostain syystä pitkiä alamäki väyliä, ja muunlaisiakin hienouksia on tarjolla useitakin.
Lausteen 167m par 4 on jännä, ensin jyrkkä kapea väylä alas, ja sitten jyrkästi oikealle loivaan ylämäkeen metsän keskellä. Keinukallion kymppi 128m par 4 taas ylös kalliolle, ja jälleen väylä minkä olen ryssinyt oikein huolella joka kerta mutta parempaa huomista odotellen. Tammisaaren hulppea alamäki väylä ( 216m par 4 ) saarella höystettynä on aina yhtä hauska pelata. Mutta suurimmiksi suosikiksini nousivat kuitenkin:

VÄYLÄ 10

A: Riutta Riihimäki 80m PAR 3   Toinen Riutan huippukohdista, Hobbitti polku ylös aarteen luokse, ja harha askeleella lohikäärmeen kitaan, ai että kun mahtava!

B: Nummelanharju Vihti  188m PAR 4  Ylhäältä taivaasta hiekkamontun pohjalle. Se on vaan niin huisin kivaa yrittää  ratkaista ongelma, miten saisin kiekon lentämään alas aukealle. Eikä aina sinne vasemmalle rinteeseen.

Väliaikais speciaali kisaradoilta löytyy kaksi kovaa haastajaa.
The Beast Nokia 234m  PAR 4  Onhan se mahtava, ensin futiskentän ylitys, sitten toisen aidatun mokoman sivustaan kaltevalle penkereelle. Ja OB: ta joka puolella. Nurmea ja puistoa. On se niin upea, että halkeen.

NDGE 16  Nurmijärvi  180m Par 3  Golfväylä väärin päin, ja nyt entistä siistimpänä/ kauniinpana. Loivasti oikealle kääntyvä matala notkon ylitys. Tykkään kovasti!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 05.11.15 - klo:13:17
Eiih. Riutan rasittavimmat 2 väylää jo listalla. Mielipideasioita tietysti, mut sun mielipide on väärin!  ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.11.15 - klo:11:53
Olet varmaankin eksynyt väylältä sinne rotkoon. Siinä kyllä hymy hyytyy, ja pohkeet huutaa hoosiannaa! Ja oikeassa olet että mielipiteet on jokaisen omia..ja mun voi olla ihan väärät ;D

VÄYLÄ 11

 A: Kaatis, Vihti takatii  231m  Par 5   Vaikea avaus kapeaa metsäväylää ylämäkeen. Ylhäältä aukeaa huikeat maisemat Teletappi maahan, minne kiekko seuraavaksi pitäisi sijoittaa. Ja vielä jää lähestymistä haastavalle kori tasanteelle. Tällä väylällä on sattunut ja tapahtunut niin paljon että pienen romaanin voisin kirjoittaa. Kertakaikkisen huikea väylä.

B: Tali Helsinki 149m PAR 4  Aina niin ihanan hankala...ainakin minulle! Loivaa ylämäkeä tarjolla avausheittoon, ja sitten mäntysaarekkeen ohi korille. Ja outti kutsuu herkästi.

The Beastin  120m  PAR 3 väylä kapea, vesilätäköllä höystetty puistoväylä haastaa kuitenkin molemmat vahvasti.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.11.15 - klo:11:22
Jatketaan pitkästä aikaa eteenpäin.

VÄYLÄ 12

A: Kivikko  Helsinki  96m PAR 3  Ylhäältä kalliolta alas nurmiväylää, molemmin puolin OB. Olen aina jotenkin tykännyt tästä, vaikka kauhulla odotan avausheiton lopputulosta.
En ole ikinä pelannut väylää hyvin...en ehkä koskaan edes pariin. Viimeksi kun radalla pelasin niin "seiftasin" nätisti puoleen väliin keskelle väylää, mutta lähestyminen liiti jo vasurin outtiin. On se kuitenkin nätti väylä.

B: Tali  Helsinki  108m PAR 3  Varmasti monelle yllättävä valinta, mutta minä tykkään. Koska korikummulle käteni ei riitä, jää mulle aina haastava lähäri minkä voin heittää mennentullen oobeelle! Avaus jää usein siihen aukkoon. Tai sitten se menee jommalle kummalle puolelle oobeelle. Olen aina mielikuvannut siihen punkkeriin veden ja suihkulähteen. Olisi aika hieno yksityiskohta ja tunnelman luoja.

Ihan kauhian hienoja väyliä tämän numeron alle en löytänyt, ja tällä kertaa väliaikaisista kilparadoista löytyy voittaja molemmille kiinteille.

The Beast Nokia 175m  PAR 4  Kaunis ja haastava puistoväylä
NDGE16  206m  PAR 4  Suuren notko ylitys. Ei niin vaikea, mutta näyttäviä liitoja nähdään....paitsi heittäjä jolta näköyhteys kiekkoon katkeaa, kun kiekko häipyy horisonttiin notkon pohjalle.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.11.15 - klo:11:42
Aika köyhä on seuraava väylä ainakin pelaamieni kiinteiden osalta. Ei mitään tajunnan räjäyttävää, mutta pikkukivoja kylläkin.

VÄYLÄ 13

A: Riutta Riihimäki  126m  PAR4  Kieltämättä helkutin ärsyttävä väylä. Koko matka ylämäkeen kapeahkoa ränniä, ja jos kiekko lipsahtaa oikealle puolelle väylältä, niin soronoo ja hellät tunteet. Mutta vaikka olen surkea heittäjä, niin väylän luoma pelkotila rulettaa.

B: Kivikko  Helsinki  89m PAR3  Puistoväylä, missä ob oja kiemurtelee kärmeksen lailla koko väylän matkan. Jostain syystä tykkään kovasti, koska jopa minun heittopituuksilla kakkonen olisi mahdollinen, mutta kolmosta ja nelosta pukkaa. Ja joskus olen SM-parigolfissa töpännyt kyseisellä väylällä niin että edelleenkin hävettää.

Kunnia maininta myös Karkkilan kyseiselle väylälle.

Haetaan sitten lohtua väliaikais ratkaisuista.

THE BEAST NOKIA  182m  PAR4  Erittäin haastava, monimuotoinen puistoväylä. Suomen ylivoimainen väylä numero 13  ( ainakin minun pelaamisistani!)

NDGE16 NURMIJÄRVI  100m  PAR3  Loiva alamäki liidätys korille. Helppo muuten, mutta tiin ja korin välissä kiekkojen hukuttamislampi luo tunnelmaa ja jäykistää ranteen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.11.15 - klo:11:31
Vau!  Mikä on että ratasuunnittelijat ovat kehittäneet juuri tämän väylänumeron alle niin monelle radalle erinomaisia, ja varsin pitkiä haasteita. Tätä joutui pitkään miettimään ja kokemuksia vertaamaan. Haastavuuden lisäksi väylän visuaalisuus nousi arvoonsa vertailussa.
Tali, Karkkila, Kaatis, Keinukallio, SFGK, Lauste ja Nummelanharju: niissä kaikissa on hienot väylät n:o 14 mutta kun 2 piti valita niin ne ovat seuraavat,

VÄYLÄ 14

A: Västerby  Tammisaari ( Raasepori) 262 PAR 4   Mielestäni ehdottomasti Suomen hienoin väylä tähän kohtaan, ja yksi hienoimmista ylipäätään. Loivaan alamäkeen ison tammen (vai mikä se ikinä onkaan) kainalon alta. Jos avaus on onnistunut, niin sitten koivusaarekkeen ja OB viljapellon välistä lähestymisetäisyydelle, ja PAR! Sitä odotellessa!

B:  Raasepori/ Karjaa  212m  PAR 4  Samalla suunnalla ollaan. Upea puistoväylä, haastavalla korialueella. Hieno!!

Ja vaikka The Beastin ja varsinkin NDGE:n haastava OB hirviö makeita ovatkin niin tällä kertaa kiinteät vievät voiton helposti.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.11.15 - klo:11:19
Taas yksi kiireinen viikonloppu takana, ja nyt arkipäivinä yritetään päästä tässä rataprojektissa maaliin asti.
Ollaan nummero viidestoista yö! Ja vaikuttaa siltä että meno vaan paranee, nimittäin roppakaupalla hyviä ehdokkaita.
Erinomaisia väyliä tähän paikkaan löytyy mm. Keinukalliosta,Tammisaaresta,Lausteelta,Talista ja Kauhajoelta, vaan suosikeiksi nousivat kuitenkin,

VÄYLÄ 15

A: Kaatis  Vihti  125m  PAR 3   Tiiltä katsottuna hurjan näköinen alamäki väylä, missä pelotteena kaksi pientä "paska"lampea ( söi mun arvokkaan Wasa Open kiekon ). Väylähän ei ole kauhian vaikea, jos hakee fiksusti par tulosta, mutta pirkkoon löytyy erilaisia vaihtoehtoja. Ja aika usein tuuli tekee tepposen ja käy tam-tam!

B: Kippasuo  Heinola  195m  PAR4  Alku rykäisy alaspäin oikealle kääntyvään mutkaan, ja sitten vasuriin kääntyvä mutka kapeaa metsäränniä myötäillen korille. Monenmoisiin lipsahduksiin on mahdollisuus, siinä tämän väylän mahtavuus.


Ja vaikka kiinteiltä radoilta löytyykin huikeita viistoistasia, niin mielestäni The Beastin 201m  PAR 4  Lammella höystetty alamäki väylä on kuitenkin se kaikkein kaunein
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.11.15 - klo:11:43
Siirrytään seuraavalle tiille, ja taas on hienoja väyliä!
Vaikka tarjolla on Karkkilan ja Nummelanharjun kaltaisia helmiä, niin edelle menevät minun hierarkiassa kuiten kaksikko,

VÄYLÄ 16

A: Raasepori Karjaa 158m  PAR 4  Todella hieno puistoväylä loivaan alamäkeen järven rannalle. Upea!

B: SFGK  Pohja  142m  PAR 3  Ja taas alamäkeen huikean kaunis puistomainen väylä. Tällä väylällä voisi päästä pätemään, mutta ei minun taidoilla. Mutta on todella hieno!

Väliaikaisista ratkaisuista löytyy kyllä kovat haastajat,

The Beast  222m  PAR 4  Suorastaan hurmaava saariväylä. kyllä sillä on monelta itku päässyt. Mainiointa siinä on se että voi itse päättää minkälaisen tietoisen riskin ottaa, eli miltä etäisyydeltä lähtee saarta pommittamaan. Huikean jännä!

NDGE15/ 16  315m  PAR 4   Pidennetty golfväylä kaikilla mausteilla ( tosin ilman vettä ). Vaikkei väylä olekaan niitä maailman haastavimpia, niin on se minun mielestäni aikasta hieno!  Lupa liidättää!

Ja vielä erikoispalkinto: Minulle henkilökohtaisesti v...mäisin väylä mitä olen koskaan pelannut (se ei tarkoita huonoa) eli Tammisaaren Västerbyn 16. Näen painajaisia moisesta virityksestä ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.11.15 - klo:08:05
Ja matka jatkuu kohti vääjäämätöntä loppua.
Olen aina pitänyt Nummelanharjun väylästä 17, hyzer-ukko kun olen. Karkkilan piiiitkä on myös kiva, ja Mukkulan vastaava haastava, ja lampi aiheuttaa pelkoa. Mutta suosikkiväyläni ovat kuitenkin lyhyen sympaattiset, ja kuitenkin kivan haastavat,

VÄYLÄ 17

A: Kippasuo  Heinola  99m  PAR 3  Hyppyrimäki väylä heitetään syvän notkon yli ylös korille. On puita, ja outtia! Hieno pikkuväylä missä sattuu ja tapahtuu.

B: Kaatis  Vihti  Takatii  122m  PAR 3   Huikea alamäkiväylä kapeaan ränniin. Kiekon karatessa liikaa oikealle = katastrofi! Onnistumista odotellessa. Huikea väylä!

Ja pakkohan se on ottaa haastajiksi,

The Beast  140m  PAR 3  Hienon hieno loiva alamäkiväylä puistossa. Kaartuu lopussa vasemmalle, haastava korinpaikka.

NDGE15/16 202m  PAR 4  Ensin jyrkkään alamäkeen laaksoon, ja sitten vielä pitkä lähestyminen puiden suojaamalle korille. Kiva!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.11.15 - klo:08:38
Päätän tämä "unelma" radan rakentamisen yleisimpään päätös väylään eli kahdeksaantoista.
Oikein maittavia päätöksiä ovat mm. Nummelanharju, Mukkula, Keinukallio, Lauste, Tammisaaren Västerby vaan ykkössuosikkini löytyvät kuitenkin muualta,

VÄYLÄ 18

A:  Tali  Helsinki  193m  PAR 4   Ei varmaan tullut yllätyksenä! Väylä mikä ainakin kilpailu tilanteessa on murskannut monen unelman. Se vielä höystettynä saaressa päivystävällä Antero Valtava lippumiehellä, niin voiko parempaa olla? Ainakin minulle jokainen heitto kutkuttaa mukavasti alavatsan seudulla, ja sitä minä arvostan. Yksi Suomen legendaarisimmista väylistä.

B:  Riutta Riihimäki  148m  PAR 3  Yllätys monelle? On kuitenki hieno lopetusväylä Riutan hienolle radalle. Loivaan alamäkeen liidätystä, tykkään!

Hienot lopetusväylät löytyvät myös väliaikaiskisa radoilta

The Beast  211m  PAR 4  Teeveestä tuttu kaunis, ja haastava ob:n rajaava nerokas loppu huipennus. Sitä on kiva katsoa sohvalta, tai paikan päältä. Mutta parasta pelata!

NDGE16  350m  PAR 5  Uskaltaisin väittää jopa että yksi Suomen hienoimmista 18 väylistä. Saa repiä, ja joutuu miettimään heittolinjoja, koska vesi vaanii koko matkan ajan.
Ei ole mikään täydellinen vesiväylä, mutta hieno kuitenkin.

Loppu huipennukseksi vielä erikoismaininta  Siltamäki 18  35m  PAR 2   Aika hassu ;D :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.11.15 - klo:09:09
Unelma ratani  SUMMASUMMARUM!

Kuten jo aluksi kirjoitin niin Pyhän lehmäni Suomenlinnan jätin kokonaan pois tästä. Samoin Oulun Hiiroisen ja Meri Toppilan radat, koska en ole pelannut siellä kun kerran (valitettavasti). Jälkimmäinenhän on varmasti yksi Suomen hienoimmista kokonaisuuksista, eikä siellä turhaan pelata EM- kisoja. Mutta uskon että väyliin on tullut muutoksia niistä ajoista kun olen siellä SM- kisoissa heitellyt, niinpä jätin sen kokonaan pois.
Olikohan se viime vuonna kun Pohjassa pelattiin jollain golfradalla Karvalakkia? Se oli kuitenkin hieno rata, sisältäen muutaman todellisen herkkupalan. Mutta kun en muista numeroita enkä muitakaan speksejä, niin jääköön väylät siellä pelanneiden muistoihin.
Kohta sielläpäin pelataan Nordcenterin golfkentällä, ja kentän kotisivuja kun tarkastelee niin voi odottaa jopa kaikkien aikojen hienointa kisarataa.
Myös Vihdissä pelattiin aikoinaan golfkentällä, ja radat olivat makeita, mutten muista väylistä mitään tarkempaa.
Useat pelaamani radat jäivät ilman minkäänlaista mainintaa, mutta se ei tarkoita etteivätkö radat sinänsä olisi hyviä, suorastaan erinomaisia. Niistä mainittakoon esim. Valko (Loviisa), Veikkola, Meikku, Maaniittu-Ihantola, Vihioja, Hyvinkää ( se vanhempi), Ämmänsaari, Levi jne.
Huomioimatta jäivät dementian takia myös Kirjurinluoton kiinteä ja Yyterin historialliset kisaradat vuosilta Pelle Hermanni, ja Vanhan Vaasan legendaariset kisaversiot.

Haluan antaa kunniamaininnan Rajamäen kiinteälle ysille  126m  PAR 3, ja vain sen takia että kyseinen väylä tulee olemaan tärkeässä roolissa minun mahdollisessa nousussa kohti kansallista kärkeä tulevaisuudessa. Siis henkilökohtaisesti hyvin tärkeä väylä.

Kiitos teille jotka jaksoitte näitä pikasepustuksia lukea. Toivottavasti joku löytäisi näidenkin tekstien kautta käymisen arvoisen radan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 18.11.15 - klo:09:24
Tuo Riutan viimeinen on kyllä hieno. Se vain saisi olla pitempi niin pääsisi isokädetkin heittämään oikeasti liidätystä. Meikäläinenkin sai kuitenkin sen pitkäksi heitettyä. Kuitenkin juuri sellainen väylä johon tulee pysähdyttyä tiille jos vain mahdollista.


Eilen vastailin omassa blogissa kysymyksiin ja huomasin, että aika hankala oli kaivaa takaraivosta kaikki pelattuja ratoja saati väyliä.
Maailmaltakin olisi varmasti voinut jotain löytää, mutta menee jo sellaiseksi muistelemiseksi ettei mitään rajaa dementikolla :)

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 18.11.15 - klo:09:30
Mikäs Levin radassa säväytti? Mulla on ollut (harha?)kuvitelma että se on tyyliin putterineppailua jossain rinnehotellin takana, eikä korkeuseroja oikeasti kunnolla hyödynnetty kuten vaikkapa Ylläksellä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.11.15 - klo:09:33
HYTTYSET!
En pystynyt heittämään koko rataa, kun alkoi vi....harmittamaan.  Juu ei ole mikään huippu, eli ei juurikaan korkeuseroja.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.11.15 - klo:18:19
Kun Riutta näytti pers...hanurinsa!

Aamulla kun sain edellisen stoorin kirjoitettua, niin tuli ahaa elämys lähteä heittämään fribaa. Aikataulu oli tiukka, pari pelaaja siirtoa pitäisi touhuta samoin yksi kotityö ja sitten kiireen vilkkaan sovittuun tapaamiseen. Päätin kuitenkin hölmönä lähteä ajelemaan kohti Riihimäkeä, koska laskin nopeasti että kotityöt voi aina unohtaa, pelaajasiirrot hoidan puhelimitse, ja radan kierrän yksin nopeasti niin ehdin juuri ja juuri sovittuun tapaamiseen sovittuun aikaan.
Matkalla sitten luuri käden ja korvan välissä huomaamatta nopeusmittarin osoittamaa tieliikennelain nopeus rajoituksen ylitystä kärähdin molemmista, yes! Loppumatka Riutalle olikin kiukkusen papan rauhallista menoa, kalliiksihan tämäkin harjoituskierros tuli.
Parkkipaikalla pari käden pyöräystä lämmittelyksi ( ja tekee kipeetä kun olen heitellyt olkapään tohjoksi), ja sitten mando portin läpi korille. Ei vaiskaan ei se koskaan mene.
Kahdelta ekalta väylältä neppari ja plus 2, silleen olen aina Riutan aloittanut. Ensimmäiseen alamäki väylään asti sitten par tuloksilla eli edelleen 2 plussaa. Molemmat hienot alamäki väylät Buzzzilla 6-7 metriin, ja molemmilla kerroilla putti ohi, mutta kolmoseen yllettiin.
Seuraavaksi kehumani Hobbitti väylät. Ensimmäisen avasin sinne ylös mutkaan, mutta kiekko osui puun runkoon ja kimposi voimalla alas oikealle rinteeseen. sieltä painimalla korille, ja 6 korttiin, +4 yhteensä. Toinen hieno Hobbitti väylä onnistui putterilla tyylikkäästi par lukemilla, samoin seuraava. Hurja alamäki väylä alkoi pitkällä yli korin menneellä avauksella, liukastelulla alas. Putti ohi, ja alamäkeen 10m korista eikä seuraavakaan putti tuottanut tulosta, nelonen ja + 5.
Ajatukset edelleen pahasti lajin kalleudessa lähdin siihen pitkään ylämäki väylään. Raivoisa, ja sen myötä täysin epäonnistunut avaus johti varsinaiseen kamppailuun mikä taas tarkoitti yhtä plussaa lisää.
Seuraavaksi helpohkolle metsäosuudelle, mutta vain 16 toi pirkon, + 5. 17 avaus ja vasemmalta lähestyy sauvakävelijä. Ehdin kyllä kun toimin nopeasti, ja kaikkihan tietää mihin se johtaa...metsään! Tältäkin väylältä plussa lisää. Ja kun mielenkiinto oli jo lopahtanut, niin hienolta kasitoistaltakin yksi plussa lisää. Lopputuloksena +7 ja aikamoinen harmitus koko reissusta.
Mitä tästä opimme? Älä lähde radalle, jos on kiire. Lämmittele ainakin vähän aikaa ennen kierrokselle lähtöä. Keskity heittämiseen harjoitukierrosillakin, jos meinaat jotain niistä hyötyä. Älä kaahaa, älä puhu puhelimeen.
Mutta Riutan rata on edelleenkin hieno!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.11.15 - klo:16:42
Tänään jatkui heittelyt Helsingissä. Aamulla ajoin Taliin ajatuksena heittää max. 10 yli par tuloksen 18 väylälle. Viime keväänä taisin Talissa viimeksi pelata, enkä muistanutkaan kuinka vaikeita par 3 väyliä rata sisälsi. En enää ihmetellyt vaikka tulokseni siellä ovat olleet luokkaa 15-20 yli. 18 väylän jälkeen olin 8 yli, mutta huomasin että täällähän on yksi par 3 väylä lisää. Heitin senkin hieman puolihuolimattomasti, ja nepparihan siitä tuli joten + 9 yhteensä. Se oli mulle ihan hyvä tulos mutta hampaankoloon jäi paljon.
Kierroksen jälkeen ajoin ravintola Salveen syömään kuuluisaa torstain hernekeittoa ja lättyjä ( valtavasti salaattia, 3 lautasellista hernarii, leipää, ja 3 isoa lättyä mansikkahillolla höystettynä), eli sopiva annos friba kierrosten väliin.
Lounaan jälkeen Meikkuun tarkoituksena heittää 16 väylää par lukemiin, mutta eihän se niin mennyt. Mielessäni ihmettelin ennen kierrosta että miten yleensä voin näin helpon radan heittää 10-15 yli, mutta en enää. Pikku virheitä tuli tehtyä, ja myös kallio kiekko alustana näytti epäkäytännöllisyytensä. Muutama suorastaa loistava avaus ja lähäri korin juureen, ja siitä liukasta kalliota pitkin miljoona kilometrin päähän. Lopputulos + 4, harmitti!
Ennen illan futis treenejä ehtisin heittää vielä kierroksen, ja päätin mennä uudestaan valloittamaan Talia. Muutaman väylän jälkeen kyllä huomasin ettei kroppa ollut mielen kanssa samalla aaltopituudella. Takareidet alkoivat hapottaa, ja heittokäden olkapää huusi Hoosiannaa.....ja nyt kotona särkee niin vimmatusti.
Toinen Tali kierros meni ihan hanuri osastolle, +14 ja äkkiä kotiin. Paitsi että kävin moikkaamassa Pointissa Käpää, joka varoittikin minua olkapään hajoittamisesta.
Jospa nämä heittelyt olisivat tässä, samoin nämä avautumiset.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.15 - klo:12:31
Live tilanne Kippasuon mainiolta tasalta. Pelasin aamulla kierroksen 21 väylää. Erittäin hyvä alku mureni lopussa pahasti, tuloksena 9 päälle. Sisälsi mm. 5 ob:tä
Nyt lähden toiselle kierrokselle tavoitteena parantaa, onhan maha täynnä Ketun ja Kanan lounas pastaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.15 - klo:13:12
Live Kippasuo:
Seitsemän väylää pelattu. 1 ja 2 helposti pariin. Kolmoselta aamuiseen tapaan helppo bogey. Kauhuväylä nelosen pelasin aamulla vaivattomasti pariin, eli nepparilla. Mutta tällä kertaa palattiin väykkä golfiin, 9 korttiin ja plus 6 yhteensä.
Vitosella kiekko kääntyi jo pahasti yli, mutta puukimmoke osui tällä kertaa nappiin, korin runkoon. Kutonen ja seiska pariin, eli tässä vaiheessa 5 yli. Taistelenko vielä ennätykseni?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.15 - klo:13:55
Live Kippasuo!
Sitten edellisen kirjoitustauon pelini hajosi lopullisesti. Nimittäin väylät 8-14 pelasin 7 yli parin, eli olen nyt saldossa plus 12...viimeiset väylät yritän pelata rennosti pariin. Aamukierroksella tosin obeet alkoivat paukkumaan juuri näillä jäljellä olevilla väylillä. Loppuväylät siis autteja vältellen ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.12.15 - klo:14:41
Aika vähissä oli välttelyt. Heti ensimmäisellä avauksella auttiin ja sitä kautta tupla bogey. Väylä 16 sentään pariin, mutta hyppyrimäki avaus ulos ja neppari. Seuraava väylä ja avaus ulos ja neppari. Väylän 19 avaus auttiin ja vitonen korttiin. 20 muuten vaan nepparilla ja samoin 21 joten viimeiset 7 väylää 8 yli.
Olkapää nyt entistä sökömpi mutta tulihan ulkoiltua hienolla radalla.
Nyt Vierumäelle saunaan, hierontaan ja saunaan. Sen jälkeen ruokaa ja huilia. Illalla vielä lenkille ja tietysti saunaan.
Täältä tähän!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.12.15 - klo:15:42
Palataan eiliseen Heinolan Kippasuon valloittamatta jättämiseen. Heille jotka eivät ole kyseisellä radalla pelanneet, niin voin kyllä lämpimästi suositella. Ratahan on hyvin pitkälti metsärata, ja vaikka en ole mikään metsärata fani niin Kippasuo on kyllä loistava sellainen.
Rata on monipuolinen ja haastava, on tasaista, on ylä ja alamäkeä, on ahdasta, on avointa! Lisäksi rata pidetään hyvässä kunnossa. Kumiset tiimatot ovat märällä liukkaan oloiset, mutta onneksi mulla oli icebugit jalassa niin ei ollut mitään ongelmia. Matothan ovat pieniä, muttei ollut minulle liian pieniä. Parkkipaikalla olevien lukuisista tekonurmimatto rullista päätellen parannusta tuohonkin on tulossa. Ja onkohan missään niin paljon koreja ympäri mannikköä kuin Kippasuolla? Ja parkkipaikalla on tilaa!
Oli siellä kiva pelata, mutta kyllä ottaa silti pattiin, kun en pääse sunnuntaina Pohjaan pelaamaan. Kuvista päätellen tiedossa helposti Suomen hienoin rata! Vaikka ei ratoja pitäisi verrata toisiinsa, onhan ne kaikki omanlaisiaan persoonia ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.12.15 - klo:09:55
Joo tiedän että vähän niinkun lupasin olla kirjoittamatta enää, mutta vähän nyt kuitenkin.
Arin teksteistä innostuin etsimään omaa pohjalle valunutta rating lukemaani. Pdga:n sivuiltahan se löytyi, mielenkiintoista! Ja sieltähän löytyi myös rating historiani, vielä mielenkiintoisenpaa.
2007 vuodeltahan löytyy ainakin minun osaltani ekat lukemat ( onkohan se silloin ollut ekaa kertaa kun on ollut pakko maksaa pdga:han kisaamisen takia?). Minähän vanhana jääränä vastustin aina sitä ;)
Joka tapauksessa sinä vuonna ratingini oli hieman yli 900 (923 parhaimmillaan). Seuraavana vuotena se oli vielä 904 parhaimmillaan. vuodet 2009 ja 2010 ovat jääneet näköjään väliin ainakin PDGA kisojen osalta. 2011 vuoden aloitin jo alle 900 tuloksella (892), ja siitä pudotus on ollut tasaisen tappava. Vuosi vuodelta alemmas ja alemmas! Nyt ollaan jo 840 lukemissa, huonoimmillaan olin jo lukemissa 832.
Pelasin tänä vuonna ruhtinaalliset 6 rating kisaa (se on aika hyvin minun tapauksessa). Huonoimman kierroksen rating pisteiden valossa heitin Tammisaaressa, 772! Parhaimman taas Kaatiksella 937. Samassa kisassa heitin myös 808 pistettä antaneen kierroksen.
Itseasiassa eihän tuo rating pisteytys mikään huono juttu ole sinänsä. Mutta toisaalta heikko rating nakertaa mahdollisuuksia kilpailemiseen.
Omia rating tuloksia kun vertailen niin ne kertoo hyvin epätasaisuudestani. Joku kierros voi joskus onnistuakin aika hyvin, mutta seuraava on jo katastrofi.
On mielenkiintoista kuinka elävän olennon ja elottoman muovikappaleen yhteys voi katketa niin totaalisesti  saman päivän, tai kierroksen aikana. Ja onhan se pakko myöntää ettei se ole sen elottoman vika. Ja tuohon johtopäätökseen päätyminen ei vaatinut edes saunaa!
Mulla on erittäin vahva luotto siihen että pystyisin teknisessä mielessä heittämään radan kuin radan yli 860 rating pisteen arvoisesti, mutta ei näköjään henkisesti. Minun on äärettömän vaikea päästä yli poskelleen menneestä heitosta. Jos vaikka avaus karkaa jonnekin skutsiin, niin en taivu millään seiftaamaan sieltä takaisin väylälle, vaan sitä on pakko yrittää painaa siitä metsän läpi suorinta reittiä korille. Huonolla tuloksella!
Mutta edellä mainittua olen jauhannut ennenkin, että se siitä. Tee hyvä mies asialle jotain, ajattelette te! Pidetään mielessä :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 09.12.15 - klo:13:10
Mutta toisaalta heikko rating nakertaa mahdollisuuksia kilpailemiseen.

Ei kai heikko rating niin paljoo vaikuta tavan tallaajiin (ei Talin), sillä aika harvassa kisassa on vähimmäisratingvaatimus, ellei nyt sit puhuta pro tourin ja vastaavista korkean tason kisoista. Sillonkin ne taitaa olla jotain 950-940.

Tällaselle peruspertille kun mä on ihan sama onko rating 850 vai 900 paitsi että liian korkea rating haittaa siinä mielessä ettei sit pääse alempiin sarjoihin pelaamaan jos haluaisi. Mulle silläkään ei oo mitään merkitystä, pelaan muutenkin mielelläni "ylisarjoissa" eli itseäni kovempien seurassa. Ei oo sit ainakaan vaaraa menestyä  ::) vaan voi vaan kruisailla ja koittaa oppia paremmiltaan.

*edit. sarjat eli luokat
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.12.15 - klo:13:50
Kyllä heikko ratinki alkaa vaikuttaa esim. omassa luokassani. Varsinkin isoimmissa kekkereissä, kun papparaisia ei niin montaa per kisa oteta mukaan. Ja rating järjestys määrää tahdin.
Mutta omapahan on syy että tilanne on tällainen ;)ensi kesänä sitten parempia heittoja ja ratinkit tappiin. Toisaalta niitä nyt on turha miettiä tän enempää, koitetaan vaan nauttia heittelyistä vaikka viikkokisoissa.

Onko kellään tietoa mistä löytyy Lappalaisen Hannun tekemä maailman paras frisbeegolf video? Se missä lumihanki kutsuu fribaajaa! Vuodelta niks ja naks...olisiko 1999-2002 väliseltä ajalta
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 09.12.15 - klo:14:49
Aaaaa totta enhän mä tota ikäluokka hommaa ajatellutkaan. Tosin saahan sitä pelata nuorempienkin seassa, tietty sit ei oo ne samat tutut poolissa  ;) Mut kisaamaan pääsee.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ville on 09.12.15 - klo:14:55
Kyllä heikko ratinki alkaa vaikuttaa esim. omassa luokassani. Varsinkin isoimmissa kekkereissä, kun papparaisia ei niin montaa per kisa oteta mukaan. Ja rating järjestys määrää tahdin.

SM-kisoissa vaikuttaa rating, ja ihan kaikissa luokissa. Missä muussa kisassa vaikuttaa rating sisäänpääsyyn? Juu, ET:n kisoissa vaikuttaa ilmoittautumisajankohtaan, ei suoraan sisäänpääsyyn.

Nimim. epätietoinen  ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.12.15 - klo:15:16
Mahtavaa! Epätietoisuuteni sai" epätietoisen" puheenjohtajan antamaan vastinetta ;)
Myönnän erheeni jos näin kerta on, ja varmaankin on. ET kisoihin ei tod.näk. enää mahdu siinä vaiheessa kisaan mukaan kun alkaa alhaisimmilla ratinkeilla olevien ilmoittautuminen?
Mutta siis en vastusta systeemiä millään lailla, ja kyllä varmasti kisoja löytyy joka lähtöön. Mutta salaisuushan ei ole se että ns. kentällä on ollut jo puhetta siihen suuntaan että lähivuosina varmaan olisi tarvetta ikäluokkien omiin SM-kisoihin. Onhan ainakin futiksessa, lätkässä, yleisurheilussa, salibandyssa jne. veteraanikisat erikseen....niinkuin junnuillakin. Mastereitahan alkaa olla tosi paljon, ja koko ajan lisääntyy väki myös vanhemmissa ikä luokissa, niin naisissa kuin miehissäkin. Ja edellämainittu skenaariohan on positiivinen asia.
Ja taitaa olla niin että ratinkia pahempi ongelma kisoihin pääsemiseksi on itse ilmoittautuminen. Eli pitää olla niin mahdottoman nopea että ehtii painaa nappia ajoissa.

Tarkennettakoon vielä etten pahoittaisi kenenkään mieltä, niin minä olen päässyt melkein aina haluamaani kisaan. Hienojen kisojen missaaminen omalta osaltani johtuu lajin ulkopuolisista asioista.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 09.12.15 - klo:17:38
rating metsästys varmasti kulminoituu helpoiten radan sopivuuteen omaan pelaamiseen.
Kannattaa vänkkä ensi kaudelle miettiä mukavia ratoja, jotka soveltuvat omaan pelaamiseen niin ratingi varmaan sinun kohdalla nopeasti ampaisee ylös päin. Näin ensimmäisen kilpailukauden reilu 30kisakierroksen jälkeen oma kompastuskivi oli selkeästi pelikirjan kokemattomuus joka johti 2-4 väylän katastrofi pelaamiseen yliyrittämällä väylällä josta olisi pitänyt tyytyä par tai bogeyn.
Omalla kohdalla rikoin varmaan ennätyksen SFL kisakierrosten yksittäisen väylän ainoan huonoimman tuloksen tekemisessä. Eli onnistuin ainoana tekemään väylälle niin huonon lopputuloksen ettei kukaan muu koheltanut samaa.
Mutta hauskaa ollut on, voinkin tässä jo ilmoittautua caddie hommiin sinulle 2016 pro kisaan, koska rating puolella minä en sinne ainakaan ole tulossa :) .
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 09.12.15 - klo:18:43
Kaatis näyttäisi sopivan hyvin Väykälle kun painaa 100 pistettä yli oman ratingin :)

Ei tuo rating tosiaan näissä normikisoissa taida kovin paljoa vaivata ennenkuin kisajärjestäjät niin haluavat.
Suomessa oli tänä vuonna noin 160 frisbeegolfkisaa liiton kisoina, joista alle 10 merkitsi ilmoittautumisessa rating mitään. Eli onhan siellä niitä kisoja.

Ratingin nostaminen kikkailemalla ei ole kovin yksinkertaista. Helpointa se taitaisi olla kun järjestäisi itse omalla kotiradalla kisat joihin ei ottaisi paikallisia ollenkaan ja rajoittaisi vielä sen niin että kukaan muu ei voisi tutustua itselle tuttuun rataan ollenkaan. Tällöin oma osaaminen korostuisi muiden kustannuksella. Miten se tehdään?
No tietenkin vastaus on silmien edessä. NDGC2016. Ainoastaan Väykkä tietää väylät ja muiden mahdollisuus pelata on olematon. Aivan mahtava etulyöntiasema. Sitten ei tarvitse enää kuin anoa kisa liiton kisaksi ja pelata omalla tasollaan tai paremmin. Kyllä pitäisi ratinkia nousta.

Koskapa Väykkä tiedetään kunnian mieheksi, NDGC jäänee sivulliskisaksi eikä Väykkä saa hyötyä.
Mutta näinhän sen voisi tehdä :)

Voisit kyllä Väykkä kaivaa sieltä jostain historian hämäristä PDGA:n sivun ja jonkun kisan josta jotain vielä hämärästi muistat ja avata sen paketin kuin joulukalenterin meille.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.12.15 - klo:10:47
Terve vaan Miikka ja Ari!
Sen verran ihan lähihistoriastakin että minähän en seurannut millään tavalla vielä muutama vuosi sitten rating pisteitä. Ei kiinnostanut! Ja olin aina PDGA hömpötystä vastaan, en ymmärtänyt miksi meidän pitää olla jonkun jenkki jutun alaisena. Nyt olen iän myötä seestynyt ja ymmärrän että joku juttuhan siinä on.
Silloin kun itse en noteerannut ratinkeja, niin kuuntelin kyllä sujuvasti eräiden tuttujen pelaajien keskusteluja aiheesta. Myötäillen ja joskus kritisoiden. Ja niissä keskusteluissa oli semmoista ilmapiiriä havaittavissa, että tarkoituksella hakeuduttiin mieluisille radoille kisailemaan. Oli kuulemma kisoja ja ratoja mistä sai helpommin hyvät ratingit. Ja vältettiin kisoja missä helpommin oma rating putoaisi. Ja ainakin joitakin vuosia sitten jotkut pelaajat keskeyttivät kisat, jos näytti siltä että rating alkaa putoamaan tuloksen myötä. Nykyään se ei taida olla enää niin helppoa?
Itse en valitse kisaa tai rataa sillä perusteella. Hienoa vaan jos silloin tällöin kisaamaan pääsee.
NDGE16 pelataan sivutuotoksena, ja rata pysyy hyvin pitkälle samana kun viimeksi. 7 väylää poistuu, muutamaan pientä fiksausta ja yksi uusi väylä. Siinä se!
En ihan ymmärtänyt mitä Ari ajatteli tuossa viestinsä viimeisessä lauseessa, mutta emmää mittään muista!
Eilen kyllä mietiskelin lajin kehitystä minunkin pelaamisen aikana. Hirmuisesti on tapahtunut. Ratoja syntyy valtavaan tahtiin, ja hienoja sellaisia. Kiekkoja on myynnissä miljoonia, ja jotkut tienaakin lajilla miljoonia. Pelaajiakin on miljoonia, ja heille on tarjolla kilpailuja joka viikonloppu. Nokialla on oikein sisähalli lajia varten, ja muutama viikko sitten sain tietää yhden uuden hienon projektin suunnittelusta tänne etelään. Toteutuessaan todella hieno juttu!

Vielä tuohon Arin Kaatis kommenttiin. Viime viikon Vierumäen leirillä erehdyin hahmottelemaan ratatilannetta Suomessa, ja tulin siihen tulokseen että Kaatis olisi se suurin ja kaunein tällä hetkellä. Radan haastavuus, pelattavuus, visuaalisuus, kunto, hoitotaso, parkkipaikka, turvallisuus, poissa muitten ihmisten tieltä ( no pieni kaatopaikka toiminta pienenä särönä täydellisessä harmoniassa) jne .
Mutta kuten jo totesin niin samassa kisassa pelasin myös yhden heikoimmista kierroksistani. Se oli se kovan tuulen kierros, ja silloinhan menin täysin solmuun siellä uuden puolen huipulla. Mielenkiinto lopahti, ja heittelin mistään välittämättä miten sattui...ja se sattui!
Vuoden huonoimman rating kierroksen pelasin Tammisaaressa vaikka rata on minun yksi suurimmista suosikeistani. Ja Mukkulan SM-kisoissahan pelasin todella surkeasti. Ne OB hässäkät oli mulle ihan liikaa, kun keskittyminen loppui niin alkoi jokainen heitto päätyä OB:n puolelle. Sinänsähän rata on hieno, ei siinä mitään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.12.15 - klo:12:09
Pitkästä aikaa luin tätä forumia laajemminkin, ja varsinkin tuota Viikon vieras palstaa. Mielenkiintoisia tarinoita ja ajatuksia vanhoilta tutuilta ja vähän uudemmiltakin.
Kävin lukemassa myös FGR sivuston blogeja joista varsinkin Ernon kirjoitus "frisbeegolf kaipaa laadukkaampia kokemuksia" herätti ajatuksia.
Frisbeegolf ratoja on rakennettu ympäri Suomen maata valtavia määriä minun lyhyen frisbeegolf "urani" aikana. Mutta onko mikään muuttunut niiden osalta sitten 90 luvun. Koska en itse ole pelannut kuin murto osan Suomen radoista olen jäävi arvioimaan kokonaisuutta, mutta jonkinlaisesta keskiarvosta ehkä kuitenkin.
Nykyäänhän radat sisältää jos jonkinlaista tilpehööriä: on väyläopasteita, roskiksia, penkkejä, löytökiekkojen palautuslaatikoita, opastauluja, kieltotauluja, varoitustauluja, mandoportteja (joista Talin kakkonen legendaarisin), kulkuohjeita, ob-paaluja, Kippasuon radalla oli pieniä paaluja pisimmillä väylillä mihin oli merkattu jäljellä oleva matka korille! jne. Kaikki edellä mainitut rekvisiitathan helpottavat pelaamista. Ja onhan se jotenkin ylevää että radat ovat sen näköisiä, että ovat hoidettuja liikuntapaikkoja.
Ratojen ylläpitäjät ansaitsevat ison hatun noston, ja toimivat samalla loistavina esimerkkeinä muulle urheilevalle Suomelle. Vastaavanlaista talkoo henkeä ei juuri missään enää näe!
Rajamäki oli aikoinaan ensimmäinen paikka missä avausheitot suoritettiin tekonurmelta. Nykyään tekonurmi on heittoalusta melkein radalla kuin radalla. Nykyisin alustat ovat entistä suurempia ja tasaisempia. Varsinkin metsä- ja kallioradoille on rakennettu tekonurmella päällystettyjä lavitsoja...todella hienoja rakennelmia. Niiltä radoilta löytyy myös hienoja rappusia, siltoja, pitkospuita ja muita rakennelmia. Jaksan aina niitä ihmetellä kun vastaan tulee. Väylien keskipituudet ovat kasvaneet kovaa vauhtia, mutta eiköhän aleta olla aika maksimeissa, alkaa varmaan tila loppua?
Mutta miten on muitten fasiliteettien kanssa? Muutamilla radoilla on puuceet, ja ykköstiin lähettyvillä jonkimmoinen katos. Kaatiksella ja Talissa oikein "klubi". Joillakin radoilla on hyvät parkkipaikat. Mutta ei oikein muuta!

Nyt tullaankin siihen Ernon esittämään väitteeseen, kaipaako frisbeegolf lisää laatua?
NDGE1 vuonna 1999 oli ymmärtääkseni ensimmäinen golfkentällä pelattu frisbeegolf kisa Suomessa. Sen jälkeen Nurmijärvi golfissa on pelattu useitakin kisoja, ja onhan siellä nykyään kiinteäkin rata. 2000 luvulla on muillakin golfkentillä pelattu kisoja mm. Hillsidessa, Hangossa, Rovaniemellä ja Raaseporissa. Mitä ne ovat antaneet kilpailijoille?
Visuaalisesti hienoissa paikoissa, viimeisen päälle hienosti hoidetuilla väylillä pelaamisen. Lounaan saman katon alla kaikille pelaajille kisapaikalla ( ei tarvi kaikkien lähteä pakoputket punaisina etsimään ruokapaikkaa.) Sisävessat, pukuhuoneet, saunomis mahdollisuuden. Ehkä pientä ylellisyyttä normi pelaamisen väliin. Itse ainakin olen nauttinut täysin siemauksin niistä mahdollisuuksista. Ja olen todella tyytyväinen että minulla on tässä lähellä mahdollisuus harrastaa rakastamaani lajia myös golfkentällä. Tyyni kesä ilta Nurmijärven golfkentällä kutosen tiillä, Kuikka ( en tarkoita Sepiä) huutaa Lapoon järvellä. Nieleekö notkossa lepäävä lampi kiekkoni? Ja heittojen jälkeen voisi mennä klubille saunaan ja syödä vaikkapa hyvän hampparin.
Mutta pitäisikö kaikkien ratojen olla golfkentillä, tai olla golfkentän tasoisia? Mielestäni EI!
Tunnen pelaajia jotka eivät pidä koko ajatuksesta, mutta on paljon pelaajia jotka haluaisivat pelata enemmänkin vastaavanlaisissa olosuhteissa. Suomessahan on jo paljon ratoja mitkä ovat vähän molempien risteytyksiä. Kyllähän esim. kun seisot aurinkoisena kesäpäivänä Kaatiksen kakkosen tiillä ja katsot edessäsi avautuvaa maisemaa, ja tunnet Janin juuri ajaman nurmen tuoksun klyyvarissasi niin et ole kaukana golfkentän miljööstä ( enkä tarkoita tällä lähellä sijaitsevaa Vihti golfia).
Minusta on hienoa että ratojen kirjo on valtava, mutta että niissä on perusasiat kunnossa. Minusta on hienoa pelata sillä Suomen ensimmäiselläkin, vaikka se on laajennuksistaan huolimatta jäänyt "vanhojen hyvien aikojen "tasolle. Meilahden rata voisikin jäädä ns. museoradaksi muistutukseksi kaikille että vaikka kaikki ei olekaan niin viimeisen päälle, niin silti voi olla kivaa. Vaikka onhan Meikussa muut fasiliteetit kohdallaan kahvioineen, sisävessoineen, kiekko myyntipisteineen.
Sitä paitsi olen antanut itselleni ymmärtää että lähivuosina Suomessa on uusi kaikki fasiliteetit sisältävä frisbeegolf rata.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.12.15 - klo:12:49
Ja nyt syönnin jälkeen vielä pientä tarkennusta. Olen Ernon kanssa ern-omaisen samaa mieltä että nyt alkaisi olla jo kysyntää entistäkin laadukkaimmille radoille myös frisbeegolfissa. Ja uskon että alkaa olla jo porukkaa jotka ovat valmiita maksamaan laadusta, ja varsinkin jos se laatu antaa mahdollisuuden heittelyyn ja harjoitteluun niin ettei tarvi pelätä saavansa kiekkoa takaraivoon jne.
Nämähän on kuitenkin kaikkinensa maku asioita. 2000 luvun alkupuolella oli pelaajia, jotka pelkäsivät lajin kasvua. Ja nyt heistä suurin osa on lopettanut pelaamisen, ja tilalle on tullut 100 000 uutta. On pelaajia jotka pitävät lyhyemmistä teknisistä väylistä, ja on pelaajia joiden mielestä on hienoa että väylillä joutuu heittämään ainakin 2 täyttä rykäisyä. On pelaajia jotka inhoaa vesielementtejä, ja jotkut (esim.minä) jotka rakastavat niitä. Jotkut pitävät metsäradoista toiset puisto sellaisista.
Nyky Suomessa löytyy jo jokaiselle omansa. 80-90 luvulla, ja vielä 2000 luvun alkuvuosina kaikki oli toisin. Silloin mm. Midsummer frisbeegolf festival ja NDGE olivat aika poikkeuksellisia tapauksia.
Koska tulee täysimittaisia täysin katettuja ratoja?
Vaikka en Nordcenterin kisaan päässytkään, niin kuvista päätellen kisa pelattiin hienoimmassa paikassa kuin ikinä. Mutta kova sää kyseisenä päivänä poiki todella paljon keskeyttämisiä, ei siinä auttanut hulppeat fasiliteetit.
Kevään NDGE15 pelattiin hyvässä säässä, ja se vaikutti kyllä yleisilmeeseen positiivisesti. Kivahan siinä oli terassilla syödä. Seuraavana aamuna kun purkasin rataa kaatosateessa, niin mietin että mikähän meininki olisi ollut jos moinen sää olisi ollut kisapäivänä. Radalla oli kuitenkin useita golfareita, ja haastattelinkin kahta naispelaajaa, että miksi ihmeessä tällaisessa vesisateessa golfaamaan? No kun golf on kivaa, ja täähän on vaan pukeutumis kysymys, he nauroivat! Toki lisää tivattuani myönsivät että poutasäällä olisi vielä kivempaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.12.15 - klo:11:34
Voinhan vaikka tänne ruikuttaa :) >:( lauantaina olisi ollut hienossa kesä säässä Tonttu open ja sunnuntaina meikun viikkokisat. No minähän sain torstai iltana jonkun helkutin sairauskohtauksen, ja jouduin yöksi hyvinkään sairaalaan tutkimuksiin ja tarkkailuun. Ja viikonlopuksi huilimaan. Ei siis kisaamaan! No Tapanina olisi Veikkolassa makkaraa ja heittelyä, mutta se on perinteinen vieraillaan joka puolella päivä muttei varmasti fribaradalla. Mutta sittenhän muistin lähestyvän Milleniumin, YES!Mutta ehei! mullahan on aamupäivä futiksen Talvisarjan (hallissa) pelejä 3 kpl ja iltapäivällä Askolassa piirin futsal pelejä 2 kpl ( kaikki siis valkkuna) En siis heittele!
Pakko kuitenkin mainostaa muille kyseisiä kisoja. Veikkolassa on hyvä rata, ja uskoakseni hyvä meininki. Milleniumissa olen ollut hyvin usein, ja täytyy sanoa että siinä kisassa on sitä jotain . Janne ja Samu vetää kisan perinteisen kaavan mukaan ja fiilis on jotenkin aidon mukava..ihan helkutin parhautta. Meikun kallioilla on pelattu joskus metrin lumihangessa, 20 asteen pakkasessa, ja joskus jäällä plus asteissa. Vaan aina on ollut kivaa!!! Suosittelen lämpimästi kaikille! Jos on liukkaat olo suhteet niin Icebugit tai vastaavat jalkaan. Vauhtia ei juurikan pysty eikä tarvi ottaa, joten pienillä liukuesteillä pärjää.
Ja menkää ajoissa mestoille!
Hyvää Joulua kaikille!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.12.15 - klo:15:32
Törkeetä apinointia, mutta jälleen Arin innoittamana oma dementia painotteinen kisa katsaus 2015.

MILLENIUM:  Luulisin olleeni, en tiedä. Ja jos oli niin olin varmasti hännän huippuna, ja oli varmasti kivaa.

TALIN joku kevät kisa: Ryhmämme aloitti väylältä 5, ja aloitin kisan holarilla! Väylä 19! Se saari väylä siinä keskellä rataa toimi CTP kisana. Heitin aikasta hyvin ja menin johtoon. Ryhmä kaverit onnittelivat varmasta voitosta, ja palkinnoksi saisin kuulemma Gripin reppubägin. Oho! ajattelin mielessäni, olinhan ajatellut ostaa uuden bägin, mutta tiesin ettei mulla olisi ikinä varaa ostaa reppubägiä. Alkoi oikein jänskättää, että kestääkö johtoni loppuun asti. Ja kestihän se, mutta palkinnoksi sainkin jonkun kiekon. Ryhmäni pelaajilla oli ollut kai sitten väärä tieto palkinnosta :) Niiden kahden hyvän suorituksen väliin ei sitten mitään hyvää mahtunutkaan. Olin tulostaulukossa varmaankin viimeinen.

NDGE15: Kisan järjestelyt söivät kai niin paljon henkistä ja fyysistä energiaa, että vaikka kuvittelin pärjääväni "kotiradallani" niin en pärjännyt. Taas oli siellä tulostaulun loppu päässä. Mutta oli kiva tavata vanhoja kamuja, ja nauttia auringosta. Olin niin ylpeä ihmisistä jotka auttoivat minua, samoin onnellinen Nurmijärvi golfin henkilökunnan ja golfareiden suhtautumisesta kisaan.

SPRING MASTERS KEINUKALLIO: Tosi makee kisa, hienolla radalla. Niemisen Juhan kanssa paiskottiin pari kierrosta, ja huonosti pelasin. Olin muistaakseni taas viimeinen.

KAATIS PRO TOUR: Upealla radalla kisa mihin valmistauduin yllättävän hyvin. Yksi kierros kohtuullisesti, yksi ihan hyvin ja tuuli musersi selkärankani yhdellä kierroksella. Ja taas viimeinen!

SM-kisat LAHTI: Sain villinkortin. Olin niin happy! Treenasin kisaa varten, kävin jopa paikan päällä treenaamassa. Upea kisa, upea rata, huikea meininki! Ja loppuun asti pelanneiden joukossa jäin viimeiseksi! Hävetti, hävetti ja nolotti! OB kepit nujersi minut henkisesti täysin.

TAMMISAARI: Olisikohan ollut joku juhlakisa? YES! pääsin Tammisaareen tänäkin vuonna kisaamaan. aivan MAHTAVAA!!! Kivaa oli ja viimeiseksi jäin.

RUSKA OPEN HYVINKÄÄ: Tähän kisaan lähdin uusin opein, kiekoin ja aattein. Kisa meni osaltani tasaisesti, ja varsin hyvin, sijoittuen lista puolivälin yläpuolelle. Pelasin toisen kierroksen jopa grandmastereiden ykkösryhmässä, vautsi! Olin tyytyväinen suoritukseeni.

Edellä mainitut kisat menivät kai tuossa järjestyksessä, mutta jossain välissä osallistuin myös Veikkolan marathon kisaan. Oli todella hyvä meininki, mutta selkäni salli minun heittää seitsemän kierroksen sijaan vain 5. Jäin siis viimeiseksi, ja olisin jäänyt vaikka olisin pelannut kaikki kierrokset. Kiva tapahtuma, siihen hyvin istuvalla monipuolisella radalla. Hyvä maku jäi muustakin kuin makkarasta :D

Monta hienoa kisaa jäi kokematta, mutta huonoista suorituksistani huolimatta olen tyytyväinen että ehdin noinkin monta upeaa kisaa pelata. Toivottavasti ensi vuonna kykenisin pelaamaan edes NDGE16 kisan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.12.15 - klo:15:51
Ei tietystikään NDGE16 kisaa vaan SYYSMYRSKY 16 kisan. Päätavoite!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 22.12.15 - klo:16:50
31.05 oli Veikkola Marathon tänä vuonna ja olit muuten toiseksi viimeinen :).
29.05.2016 olisi taas tarjolla 7-kierrosta Veikkolan metsää,joten talvi kuntoilu päälle, jotta jaksat nauttia koko reissusta :) ensi vuonna.
Tulos haitari oli 7 kierroksella muistaakseni 398-607 heittoa, että kyllä siihen väliin sopii naatiskelijaa ja par luokassa olisit pärjännyt melko hyvin :) ja se Vänkän syysmyrsky2016 caddy paikka on edelleen varattuna minulle...
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.12.15 - klo:07:35
Hieno juttu toi Marathon kisan jatkumo. Täytyypi heti laittaa kalenteriin ja toivoa parasta!
Kiitosta vaan humoristisesta caddy tarjouksesta.Aikoinaan Tampere/ Nokia EM-kisoihin valmistauduin pelaamalla fudista, ja tietysti juuri silloin hajoitin vasemman jalkani. Niin jouduin sitten bägini lisäksi raahaamaan toista jalkaani kivuliaasti perässäni. Toiminta oli sen verran onnettoman näköistä, että Hollantilainen Arthur Havercamp (tai jotain sinne päin) tarjoutui kantamaan omansa lisäksi myös minun bägiä. Kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta toteamalla että kyllä jokaisen pitää pystyä bäginsä itse kantamaan.
Paska jalkani takia en pystynyt ottamaan vauhtia heittäessäni, mutta toisaalta se toi jonkinlaista hillittyä tarkkuutta. Enkä jäänyt silloin viimeiseksi :)
Mutta olihan hieno tapahtuma sekin!
Olikohan se samaa kesää kun olin Yyterissä SM- osakilpailussa kyseinen jalka tohjona. Muistan kun yksi väylä pelattiin korkealle ylös pehmeällä hiekalla. Olin avannut palttiarallaa puoliväliin rinnettä, toisella heitolla petti jalka tuskallisesti ja kiekko jäi "käteen" irroten verraten myöhään. Se lensi oikealle alas ja pitkälle. Ryhmäläiseni kuitenkin malttoivat odottaa, kun raahauduin kiekkoni perään ja menihän siinä muutama hetki ja heitto ennen kuin olin taas takaisin ryhmän luona. Mutta ei siihen aikaan nyrpistelty, ei painettu kovin hanakasti sekkarin nuppia.
Harmitti tietysti kanssa pelaajieni puolesta, koska taapersin kierrokset aika hitaasti. Eikä Yyterin hiekka mitenkään nopeuttanut etenemistäni.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.12.15 - klo:10:45
Nyt kun tuota lunta ei ihan kauhiasti ole ainakaan täällä päin, niin kävin mietiskelemässä tulevaa NDGE16 rataa. Mulla on nyt isohko ongelma yhden mahdollisesti uuden väylän kanssa. En osaa oikein päättää mitä tehdä. Väylä menisi hieman oikealta ohi seuraavan väylän tiin. Alkuun se ei aiheuta sen enempää ruuhkaa, kuin vaara tilanteitakaan. Mutta aiheuttaako sellainen ratkaisu ruuhkaa kilpailun edetessä...paha sanoa!
Ottaisiko tietoisen riskin, vai typistäisikö, ja samalla heikentäisinkö väylää, vai unohtaisinko koko jutun?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 23.12.15 - klo:19:12
Johan siellä päässä yhdistyi joitakin piuhoja kun alkoi tulla 1400-luvulta muistikuvia. Kaivele nyt vain niitä sieltä.
Eipä taideta vielä nykyäänkään kovin helposti kelloa kaivella käteen, enemmän vain puhutaan siitä. Se tosin saattaa johtua siitä kun se lukee siellä säännöissä.
Osa porukasta ainakin kilpailun ulkopuolella uskaltaa olla sitä mieltä, että jos säännöissä jotain lukee niin edes periaatteessa olisi aika hienoa jos sillä olisi jotain merkitystä :)

Lisää rahaa peliin niin alkaa säännötkin hahmottua.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 23.12.15 - klo:22:05
täytyy varmaan suunnitella ns 30s munakello heittueen matkaan joka sitten piippaisi viimeiset 5s voimakkaasti ennen ajan ylitys tööttlä. Onkos muuten säännöissä mainintaa kuinka kauan sitä heittoa sitten odotellaan 30s jälkeen ennen kuin johtaa muuhun sääntötulkintaan?
Ajattelin joskus ottaa semmoisen munakellon matkaan :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.12.15 - klo:11:27
Sillä lyhyellä yyteri muistelolla ei ollut tarkoitus ottaa kantaa kellottamisen puolesta tai vastustamisesta, ja ei nykyäänkään juurikaan kelloteta. Olen henkilökohtaisesti kyllä sääntöjen mukaan pelaamisen puolella, mutta toivottavasti tuohon kellottamiseen ei koskaan tarvitse mennä....eikä varmaan mennäkään ;)
Eilen tapahtui ihme! Ehdin vielä kisaamaan ennen harrastukseni kohokohta vuotta.
Pikkupakkanen, auringon paiste, tyyni ilma ja seitin ohut lumikerros loivat puitteet viikkoraha kisalle. Mun heittokäden olkapää on sökö, ja koko käsi yhtä puuta. Myös niska ja selkä on samaa levyä ( niin kuin yksi urheiluhieroja kroppaani luonnehti). Mutta heittämään piti päästä, kun kerta siihen kerrankin löytyi aikaa.
Eka rundi +6 ja toinen -1. Omalle tasolleni hyvä tulos, muitten tasolle huonoakin huonompi.
Väylät 4, 6 ja 14 ovat hyvin saman tyyppiset, kaksi ensin mainittua pystyn nykyään pelaamaan varsin vaivattomasti pariin. Kutosen avauksista oikeat pelaajat olisivat pelanneet birdien. Väylä 14 taas on mulle ihan mysteeri, se menee aina ihan persielleen. En vaan millään osu sinne kilometrin levyseen aukkoon, vaan kiekko lentää milloin minnekin.
Väylällä 15 tein historiaa, molemmilla kierroksilla avaus puuportin läpi....hämmästyttävää! Ja väylän 7 mando portin läpäisin toisella rundilla, ja sain vielä birdien.
Meikun radalla kyllä huomaa jos missä että foren hallitsemisesta olisi hyötyä. Mutta en osaa, enkä tällä hetkellä edes pysty forea heittämään. En edes auttavasti.
Kivaa oli ja minun tapauksessani tuntuu että kiva saa aina palkkansa. Illalla selkä, niska ja olkapää säryt olivat niin kovat että hyvä ettei itku tullut. Ja tuska on kova tällä hetkelläkin, mutta eiköhän se Juhannukseen mennessä helpota.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.01.16 - klo:10:06
 Armon vuosi 2016 on jo pitkällä!
Menin lupautumaan ainakin tulevaksi kaudeksi niin pelaaja kuin valmentaja hommiin futiksessa, eli pallo edellä taas mennään.
Yritän kuitenkin olla jotenkin myös fribailuissa mukana sen mukaan kun aika ja terveys sen sallii.
Tähän vuoden alkuun olen kovasti mukana synnyttämässä "virallista" frisbeegolf seuraa Nurmijärvelle.
Toisena tehtävänä rakennan NDGE16 tapahtumaa huhtikuulle.
Yritän myös aloittaa harjoittelun heti kun kroppa antaa siihen luvan, tuleva viikko selvittää pitkälle missä mennään. Sen verran on hoitoja ja tutkimuksia luvassa.
Kilpaillakin aion, jos se on mahdollista. Ja jos kaikki sujuu Strömsön malliin niin syksyllä sitten huipentumana Nummelan Syysmyrsky! Onko kisaa? Olenko terve! Ehdinkö ajoissa ilmoittautumaan? jne.
Lisää yhteistyötä Nurmijärvi golfin kanssa on myös tiedossa. Ja jatkan yhtä rata projektia kesän koittaessa.
Eli futiksen ja oikean elämän lisäksi yritän väsätä jotain pientä muovi kiekkojenkin saralla.
Ja äkkiähän nämä vuodet vierivät, joten kohta nähdään miten kävi. Vai sattuiko leukaan?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 04.01.16 - klo:11:39
Mielenkiinnolla seuraan seuraprojektia ja liittynen jäseneksi jos/kun voi. Keväällä voisi olla aikaa pelaillakin sielläpäin mahdollisesti. Isyysloman jämät ja kesälomat huhti-kesä kotosalla nääs.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.01.16 - klo:09:30
Tervetuloa! :)
Rajamäellähän pyörikin viime kesänä viikkokisat kivasti. Pelaajia ei ollut ruuhkaksi asti, 15-30 pelaajaa per kisa, oikein mukava meininki. Syksyllä porukat alkoivat sitten kysellä legendaarisen DGC Batsin perään, ja osittain sillä tiellä nyt ollaan. Eilen palaveerasin toisen puuhamiehen kanssa seuran virallistamisesta (rekisteröitymisestä), Ja tammikuun loppupuolella on tarkoitus anoa liitolta pääsyä jäseneksi. Ja heti kun se saadaan niin aletaan keräämään jäsenmaksuja liittyjiltä, ja helmikuun aikana olisi tarkoitus saada halukkaiden lisenssipelaajien maksut hoidettua.
Huhtikuussa aloitetaan taas viikkokisat, ja niitä on tarkoitus pyörittää lokakuuhun asti.
Eilen illalla olin myös istumassa 3 tuntia futista käsittelevässä kokouksessa, ja kuinka ollakaan lupauduin uuteen valmennustoimikuntaan. Ja ettei jäisi turhaa luppoaikaa niin läsnäoloni olosuhde toimikunnassakin on kuulemma välttämätöntä ;D joten siis siihenkin. Lisää kokouksia, ja muita kissanristiäisiä!
Mutta joo! Friba asioissa pysyäkseni, jotain yritetään touhuta ja keväällä alkaa taas kiekot lentämään. Ja koska fyysisesti en oikein pysty heittämään nyt niin kivahan noita kiekkoja on tutkia, ja miettiä millä taas mitenkin tulevaisuudessa heittäisi.
Toiveikkaasti kohti uusia pettymyksiä ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.01.16 - klo:09:59
Pari päivää sitten keskustelin arvoisan MR. WESTSIDEN kanssa mm. Millenium 2016 kisasta. Alkoi hymyilyttämään kun Janne puhui 5 ja 6 hengen pooleista, ja vaikka nykyisin puhutaan kait mieluummin ryhmistä niin kyllä meillä "vanhan liiton miehillä" puhekielessä on pysynyt ne POOLIT!
Tuosta ei tarvitse alkaa vääntämään mitään, koska onko tuolla nyt isoa merkitystä. Joten älkää nuoret ihmetelkö kun papparaiset puhuu pooleista...ennen vanhaa ryhmät oli pooleja :D

MPG ikäisiä myös David Bowien kuolema koskee tavalla tai toisella. Suosittelisin kuitenkin kaiken ikäisten katsovan vaikka YOUTUBESTA Bowien Lazarus video. Hieno biisi ja jotenkin niin karmaisevan ajankohtainen.

Ja tänään on ainakin etelä Suomessa mahdollisuus harrastaa extreme frisbeegolfia ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.01.16 - klo:10:41
Keskustelin eilen kolmen legendaarisen frisbeegolffaajan kanssa, ja yhteinen päivittelyn aihe oli lajin nykymeno. Samalla muisteltiin menneitä, ja voin sanoa että siinä sai kiekot kyytiä ja entisajan kisat muuttuivat legendoiksi.
Ennen unen tuloa mietin vielä mm. nykyistä kiekkojen kirjoa. Valmistajia ja malleja on karmea määrä. Muovilaadut toinen toistaan parempia ( kai ne on?). Vaan voiko oikeasti olla että kaikkia niitä tarvitaan...vai onko kaikki vaan businesta? Kivahan se on että on mistä valita, ja lisää tulee!
Minusta oli hieno kuulla kun yksi näistä legendoista sanoi " ooksä väykkä nähnyt kun nää uudet nuoret heittää? Ne heitot on ihan jumalaisen hienoja!" tai jotenkin sinnepäin, mutta hän kuitenkin arvostaa nykyheittäjiä todella paljon...ja voin sanoa että puhuja itsekin oli (on) teknisesti aivan huippu.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 15.01.16 - klo:17:49
Olisihan se aika hassua jos laji kasvaa vuosittain reilusti, mutta Innova ja Discraft olisivat Millenniumin kanssa ainoat kiekkovalmistajat (tosin ne Millenniumin kiekothan taidetaan vääntää siellä Innovan tehtaalla).

Kasvu kun jatkuu tätä vauhtia (maailmalla mennään hitaammin kuin Suomessa) niin taitaa nämä oikeatkin urheilumerkit haluta näillekin markkinoille. Nehän on jo kaikilla muillakin markkinoilla, joten miksi ei.
Markkinoille pääsee helpoiten varmaankin ostamalla jonkun merkin ns. alta pois isolla rahalla.

Ennen oli jotkut asiat paremmin, mutta näillä harrastajamäärillä ei enää ilmoittauduta aamulla ja pelata maksimissaan 40 pelaajan kisoja :)
Ruutupaperihommat taitaa olla jo oikeasti historiaa...

Nostalgia on kuitenkin iloinen asia ja mitä kauempaa asioita muistelee niin sitä kauniimmallehan ne siellä vaikuttaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.01.16 - klo:20:23
Juurikin noiden mainitsemasi merkit taisivat hyvin pitkälle olla ne ainoat 15 vuotta sitten. Millenium oli silloin mielestäni suositumpi kuin nykyään...en tiedä! Omega soft oli kova sana. En minä vastusta vaikka olisi miljoona valmistajaa ja 20 miljuunaa mallia, ja hauskahan se on seurata mitä merkkiä kukakin käyttää.
Kovasti jossain vaiheessa huhuiltiin metsissä että Nike ostaisi Innovan, mutta voivat olla tietysti hevon humppaa ja höpöhöpö juttuja.
Parempi nyky tilanne kun että 90% pelaajista käyttäisi NIKEÄ ja ADIDASTA ja loput PUMAA.

Juurikin noin juttelin tänään yhden pelaajan kanssa joka on pelannut pidempään kuin minä ja Ari yhteensä. Olimme samaa mieltä että jotkut asiat olivat paremmin kuin ennen, ja nykyään on paljon asioita mitkä on parempia kuin ennen.

Ja NOSTALGIAA ( Valmennan futiksessa RaKe Nostalgia joukkuetta ;)) aina tarvitaan. 15 vuoden kuluttua nykytähdet ajattelevat että kyllä ennen kaikki oli paremmin. Tai sitten ei!

Niinhän se oli että aamulla kömmittiin kisapaikalle, ilmoittauduttiin kisaan ja alettiin heitteleen. Mutta nyt on toisenlaiset ajat, ja vanhojen perään on turha haikailla, mutta toki muisteleminen lienee sallittua.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.01.16 - klo:20:30
Yksi päivä kun pelasin lätkää paikallisen nuorison kanssa, niin kyllä heillä riitti ihmettelemistä Koho puumailastani
Komposiittia sen pitää olla!!
Silti kaiholla muistelen Titan ja Finnstar mailojan mitkä ovat jo aikoja sitten hävinneet. Tai Järvisen puusuksia.

Tämmöiseksi elämä menee kun sitä on vähemmän edessä kuin takana :-[
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Mikavain on 15.01.16 - klo:22:11
Mitä!!? Onko Titan kuopattu? Itellä kyllä joskus silloin Titan oli SE merkki. No kehitys kehittyy jne.
Aikoinaan lumilautailu oli melko lailla samassa tilanteessa ja nykyään taitaa aika iso siivu olla juuri Adidas, Nike yms. osastoa. Tulee kyllä valittua edelleen jokin alkuperäisistä merkeistä ja toivon mukaan myös fribassa säilyy tulevaisuudessakin ne "oikeat" merkit, eivätkä jättiläiset ala sentään koko skeneä hallitsemaan. No tuskinpa sentään ainakaan ihan lähivuosina. Nähtäväksi jää...
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 17.01.16 - klo:07:36
Lumilautailussa Burton on tainnut ostaa kaikki pahimmat uhkaajat markkinoilta ja varmaan meidänkin lajissa nähdään vielä tällaisia yrityskauppoja sekä lajin sisältä että ulkoakin.

Toki se tarkoittaa, että laji kasvaa merkittäväksi kauppatuotteeksi.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Mikavain on 17.01.16 - klo:12:07
On varmaan Burtonkin ostanut kilpailijoita, mutta suurin muutos markkinoihin tullut juuri lautailun ulkopuolisista toimijoista esim. Salomon, Völkl, K2 ja vaate/kenkäpuolella Nike, Adidas jne. Näitä aikoinaan kovin boikotoitiin ja naureskeltiin, että kuka nyt muka jotain suksimerkkiä alkaa lautailussa käyttämään. Ei taida nykynuoret edes osata ajatella, että olisi jotenkin outoa ostaa Salomonin tai K2:n lauta.

Ainakin Salomon ostanut pienempiä pois ja lopulta sitten Amer Sports osti Salomonin, Atomicin ja muita ja kasvattaa osuuttaan markkinoilla.

Burtonin kovimpia haastajia alkuun etenkin oli Sims, (joka edelleen tekee lautoja omalla nimellään) Ride ja muita pienempiä edelleen toimivia firmoja, joilla ei joko ollut halua tai potentiaalia lähteä megabisnekseen. Burtonin volyymia vastaan on ollut melko vaikea taistella jo alkuajoista lähtien, mutta saa nähdä miten nämä Amer Sportsin kaltaiset monialaiset jätit laittavat sillekin kampoihin.

Tästä aiheesta ois näköjään mulla riittänyt juttua pidempäänkin, kun loppua ei meinannut tullu millään ja koko ajan harhautui sivuraiteille ;) en tiedä saako tästä mitään tolkkua, mutta nyt saa OT riittää.

Sen verran jäänyt edelleen tuota lajin omien merkkien tukemisen ideologiaa, että en näe kovinkaan todennäköisenä vaihtoehtona omasta kourasta löytyvää Nike tai vastaavan merkistä kiekkoa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ReTeeNalle on 17.01.16 - klo:18:33
Haudastaan noussut Torspo voisi ostaa jonkun kiekkovalmistajan 8) Kyllä siinä olisi ihan eri meininki kun olisi kädessä Torspo 10000 eikä mikään Innovan rämpylä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kempster on 18.01.16 - klo:23:57
Mun piti tosta lumilautaulusta vielä jotain jauhaa, mutta Mika ja Ari on kyllä jo tarpeeksi tyhjentävästi tossa asiaa avannut...

En usko että esim. Nike tai muut isot sporttibrändi jätit rupeaa kiekkoja, bägejä tai mitään pelkästään frisbeegolfiin tarkoitettua valmistamaan, ellei sitten tosiaan ostamalla jonkun merkin kokonaan (se vaatis jo frisbeegolfin todella isoa globaalia kasvua). Mutta siinä tilanteessa ollaan että Nike, Addu, Puma, Red Bull ja kumppanit on kohta joko sponssaamassa isosti kisoja, tapahtumia ja huippupelaajia – tai sitten ei. Luulen että tämä kausi uusine World Toureineen tulee olemaan vedenjakaja tuossa hommassa?!?!?

Millennium kuulemma perustettiin vähän testimielessä, tarkoituksena oli olla ikään kuin Innovan luxusbrändi (vähän kuin Toyotalla Lexus) – ja Millenniumhan oli ensimmäinen joka toi kiekkomarkkinoille premium-muovin... Joka osoittautui ihan hyväksi testiksi, vaikka kyllähän Millennium on aika jalkoihin jäänyt (ellei muutamaa suosittua muottia ja pientä uskollista fanikuntaa lasketa).

Ps. Kiekkoja, merkkejä ja malleja on aivan liikaa!

Pps. Suomimailat; Koho, Titan, Torspo, Montreal ja Karjala* takaisin!

* Eiku Karjala olikin itänaapurin lätkämaila merkki, jotka valmistettiin Kohon vanhoilla koneilla jossain Sortavalassa. Ja perun sanani, niitä ei tarvita... ne oli ihan surkeita keppejä.

;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: moog on 19.01.16 - klo:08:33
Haudastaan noussut Torspo voisi ostaa jonkun kiekkovalmistajan 8) Kyllä siinä olisi ihan eri meininki kun olisi kädessä Torspo 10000 eikä mikään Innovan rämpylä.

Mulla löytyy varastossa vielä yks Torspo 555 maila 80-luvulta. Se on ikuinen. Yritin jossain vaiheessa ihan tarkoituksella saada sitä pelitilanteessa poikki laittamalla painoa ihan huolella laukaukseen, mutta ei. Se vaan taipuu ja taipuu...  ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.01.16 - klo:10:11
Frisbeekiekot ja jääkiekkomailat plus myös lumilaudat puhuttavat. Hauskoja kommentteja, kiitos!
Mutta palataan frisbeegolfiin. Vaikka mun ikäiset sedät muistelevat mielellään niitä" vanhoja hyviä aikoja", niin kurkistetaanpa hieman lähihistorian kautta tulevaisuuteen.
Jos palataan ajassa taaksepäin tuonne vuosituhannen taitteeseen. Siihen aikaanhan pelaajia oli satakunta, ehkä kaikkinensa muutama sata, seuroja kymmenkunta samoin ratoja. Seuroissa oli 1990 luvun lopulla jäseniä ehkä 5-30.
Seppo Nieminen Classic ( varsinkin Suomenlinna), Wasa Open ja 1998 ensimmäisen kerran pelattu Tampereen Midsummer Discgolf Festival olivat ne suurimmat ja kauneimmat ja vetivät n.40- 60 pelaajaa. MSDGF kisoissahan Jussi Meresmaa kumppaneineen nostivat kisa järjestelyt omaan kastiinsa. Kiekkojen myynti tapahtui autojen takakonteista Seppo Niemisen tai hänen jälleenmyyjien toimesta.
Siirryttyessä 2000 luvulle alkoi varsin kiivas nousu. Ratoja ja seuroja alkoi tulla pikkuhiljaa lisää, Talin Tallaajien ja EiF:n ollessa ne suurimmat. Harrastaja määrät kasvoivat kiivaasti, ja se tarkoitti myös että 2000 luvun alkupuolella pelattujen SM-sarjan, Kansallisen sarjan ja Karvalakki sarjan osallistujamäärät kasvoivat.
Kolme aikaisemmin mainittua isoa kisaa sai seurakseen Nurmijärvellä ensimmäisen kerran 1999 pelatun NDGE kisan, joka taisi olla ensimmäinen yli 100 pelaajaa kerännyt mittelö 2002 tai 2003. 2001 MSDGF teki 2001 silloisen ennätyksen 76 pelaajaa. Mainittakoon että sen kisan MPO luokan voitti Jussi Meresmaa, Juniorit 18v. Jere Pohjankoski, Juniorit 15 NDGE15 voittaja Joonas Kuitunen ja Seniorit Marko Timonen, tuttuja nimiä edelleen!
Vuosituhannen alkupuolella Rajamäellä pelattu Joukkue golfin SM-kisat tekivät silloisen ennätyksen 11 tai oliko jopa enemmän joukkueita. Ennätyksen lisäksi mieleen jäivät iltaohjelmassa soittanut ainutlaatuinen frisbeegolf bändi POMMIHYSERI. Eihän kukaan voi unohtaa mm. kappaleita Kökkelikölä, Börje neuvoo, Sympathy Golfer tai Pommihyseri. Huikea levy!!!
Midsummer vaihtui myöhemmin Finnish openiksi, SN Classic joutui siirtymään saarelta mantereelle eri paikkakunnille, Wasa Open on jatkanut vuodesta toiseen samoin kun Milleniumin aikana alkanut jatkuvasti suosiotaan kasvattanut Jannen ja Samun organisoima Millenium kisa Tammikuun alussa. NDGE oli pitkään tauolla, palaten viime vuonna, ja sen taru päättynee tähän kevääseen.
Nykyajan kaikki tietävät. On ratoja, on pelaajia, on kisoja, on kauppiaita, on seuroja! Ollaanko lakipisteessä, vai mitä tapahtuu 2030 mennessä?
Jos nyt on 500 rataa, niin uskon että 15 vuoden kuluttua niitä on 700-800. En siis usko niiden tuplaantuvan. Seuroja tulee lisää, ja laji valtaa koko Suomen. Pelaajia tulee lisää, ja vanhoja lopettaa.
Jussin globaaliset kisat valtaavat maailman, ja SM-kisat televisioidaan YLEn toimesta koska A: Laji on niin suosittu, B: YLE menettää televiointi oikeudet perinteisiin suuriin tapahtumiin.
Kisoja aletaan pitämään enemmän golfkentillä, jossain vaiheessa SM-kisatkin. Osakilpailut on jo aikoinaan pidetty. Jossain vaiheessa joku golfkenttä siirtyy kokonaan tai ainakin puoliksi frisbeen haltuun.
SM-kilpailut pidetään erikseen MPO:n ja muiden luokkien osalta. Laji ammattilaistuu entisestään, ja markkinoille pyrkii lisää yrityksiä. Ja pikkuhiljaa alkaa myös jonkinlainen pudotuspeli!
Wasa open ja Millenium jää, ja SNC sekä NDGE jäävät historiaan.

Aika tiivistetysti tulevaisuus, ehkä paremmalla ajalla voisi hahmotella lisää!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.01.16 - klo:10:18
Ja unohdin tietysti mainita Rajamäen joukkuegolfin kolmannen kohua herättäneen jutun. Legendaarisen Fosforin Kivennäisten toisessa joukkueessa pelasi silloin jo suuressa hypessä olleen Apulanta yhtyeen solisti Toni Virtanen, kisassa nimellä Kauko-setä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 20.01.16 - klo:10:50
Onhan se nyt ihme kun ollaan kuoppaamassa tapahtumaa jota ei vielä ole ollutkaan. Jos nyt ensin pidetään NDGE2016 ja sitten vasta aletaan ihmetellä mitä seuraavaksi :)

Muinaishistoria on kuitenkin aika lähellä. Jostain syystä samat nimet siellä pyörii edelleen. Sami Loukko oli Nummelanharjulla pelaamassa syksyllä eikä paikallisella aktiivijuniorilla ollut mitään hajua miehestä. Kun kerroin, että Suomen mestaruuksia on tällä kaverilla useampia avoimesta luokasta niin Samin tekemisiä seurattiin heti eri tavalla. Toki Sami oli välillä hetken pois kisahommista, mutta ei siitä niin kauaa ole. Toki Sami niinkuin moni muukin esihistoriallisella ajalla jo pelannut ovat pelailemassa vähintään mastereissa, eli on siitä esihistoriallisesta ajasta nyt kuitenkin yli 10 vuotta :)

Kannattaa Väykkä niitä kokemuksia laitella tänne niin ovat sitten tallessa ainakin sen aikaa kuin tämä ATK on voimissaan. Tai tämä foorumi. Jos nuorisoa ei kiinnosta mitä ennen on tehty niin kyllä meitä melkein vanhoja kiinnostaa. Jos vaikka opittaisiin siitä jotain.

Golfkentän siirtyminen fribaajien käyttöön kuulostaisi jo ihan kivalta ajatukselta. Varsinkin jos kustannukset saataisiin siinä kohtaa sitten paremmin hoidettua kuin golfarit. Ne golfarithan luopuu siitä kentästä vain jos eivät sitä kykene hoitamaan...
Tässä kohtaa tullaan siihen ajatusleikkiin, että frisbeegolfareidenkin on hyvä alkaa miettiä enemmän sitä että tämäkin laji saattaa olla maksullinen jatkossa ns. kunnollisilla kentillä ihan vain käytännön syistä. Nousukautta ei näy eikä kunnilla ole jatkossakaan rahaa kaikenmaailman hömpötyksiin. Huhujen mukaan Lohjalle on suunniteltu kaupungin puolesta maksullista rataa. Lohjan kaupunki tosin on jo ulkoistanut liikuntatoimen, joten jännä nähdä mitä se tarkoittaakäytännössä. Itse toki olen valmis maksamaan hyvin hoidetusta hyvästä rahasta kohtuullisen korvauksen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.01.16 - klo:11:02
Tulevaisuuden kuvitelmista unohdit tietysti myös tuon maksullisen radan missä on klubirakennus kahviloineen, vessoineen ja myymälöineen. Sellainen on tulossa ihan lähiaikoina vuosi pari jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Ja hei! minä en ole siinä hankkeessa mukana millään tavalla, mutta pikkulinnut visertää!
Muinaishistoria on oikeasti pelottavan lähellä, ja silti pelaamistani ensimmäisistä Munkan viikkokisoista tuntuu olevan ikuisuus. Ja millä vauhdilla lajin kehitys etenee...pelottavaa!
Vaikka olen taloudellisesti köyhä kun kirkonrotta, niin silti pienen yhtäläisyyden löydän itsestäni ja Roope Ankasta. Roopella on edelleen se ensimmäinen kolikkonsa tallessa, ja minulla se ensimmäinen frisbeegolf kiekkoni :) Ja vien sen hautaan saakka!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Tamohorski on 20.01.16 - klo:15:22
Hianoja nää wanhojen jorinat...
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 20.01.16 - klo:18:19
On!

Wanhoista parroista sen verran että kun olin ekaa kertaa Lausteella ratakartta väärinpäin kädessä, sain onnekseni paikallisoppaakseni eräänkin Mikko Kaakisen. Jäi mieleen kun bägissä oli tyyliin eri kulutusasteisia Glow Aviareja ja Glow Roceja ja vain vähän muuta. Oli kai joku draiverikin, mutta harvoin ne bägistä ulos tulivat.

Nyttemminhän huutokauppa FB ryhmässä näkee kaikenlaista historian havinaa kun nämä legendat pienentävät varastojaan (meinasin kirjoittaa tyhjentävät mutta eiköhän sinne kaikenlaista jää...:) )
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Mikavain on 20.01.16 - klo:20:18
Älä vaan Väykkä sinäkään kirjoittamista lopeta, täällä on lukuisia tuoreita ja vähemmän tuoreita heittäjiä, jotka kuulevat mielellään konkareiden kertomuksia.  :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.01.16 - klo:09:21
Kiitos!
Kyllähän mun täytyy jotain tänne raapustaa, taikka naputtaa tämän Syysmyrsky episodi ajan.
Omalla kohdallanihan on se ongelma että en osaa kirjoittaa a: oikein  b: järkevästi c: harkitusti.
En oikein osaa kirjoitella esim. pelatuista kierroksistani koska en muista kun ehkä parin väylän tapahtumat. En osaa ns.friba kieltä. On hauskaa kuunnella täälläkin päin kun pikkupojat heittää ja suureen ääneen kailottavat hyzeriflipeistä, ja annukkaskibeistä jne. Ihan sama vaikka olisin Kiinassa, en ymmärrä mitään ihmisten puheesta.
Vanhoja tarinoita kun kirjoittaa, niin pelkään että alkaa tulla toistoa...toistoa...toistoa. Alkaa mennä aikamoiseksi toi-storyksi!
Eli sirpaleita sieltä sun täältä kuitenkin tiedossa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 21.01.16 - klo:13:38
Jos me ei Väykkä osata sanastoa niin ei me varmaankaan osata heittää niitä heittojakaan. Eli huoletta vain oman sanakirjan mukaan. Tuolla jossain toisessa keskustelussa väännetään näiden outojen sanojen merkityksistä, joka näyttäisi siltä että aika moni käsittää asiat eri lailla. Vähän niinkuin suomennettaisiin väärin.
Jarkko Martikainen sanoisi tähän mielestäni hyvin. "Kieli on yhteinen, mutta ymmärrys ei"
Jarkko on aika hyvä sanomaan :)

Jos luet näitä blogeja tai edes kirjoituksia niin ammattikirjoittajat eivät juurikaan paikalla hurjastele. Samoja sanoja, lauseita, kiekkoja ja puttejakin toistetaan säännöllisin väliajoin eikä se vauhtia hidasta.
Osa kirjoittajista tosin kirjoittaa blogiaan sellaisella tyylillä ja tavalla etten meinaa siitä oikein mitään tajuta, joten olen jättänyt sitten sellaiset vähemmälle lukemiselle.
Kyllä sä sitten huomaat kun kukaan ei enää pyydä esihistoriallista katsausta jostain Rajamäen viikkokisasta tai Suomenlinnan hurjista kilpailuista joista ei juuri muistijälkiä ole jaettu kuin tuopposen ääressä. Itsekään en ole Suomenlinnaan päässyt pelitarkoituksessa, joten siellä on osa sellaista frisbeehistoriaa joka pitäisi saada jollakin tavalla esiin että jää muistiin.

Eli olet tärkeässä roolissa. Ennen muinoin kerättiin tarinoita ja runoja paperille jotta saatiin Kalevalat sun muut systeemit kirjoitettua. Nämä tarinat kerätään niiltä joilta ne voi kerätä. :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.01.16 - klo:19:22
Kyllä minä luokittelen kaltaisesi jo ammattikirjoittajaksi vaikket siitä palkkaa saakaan.
Minut kutsuttiin juuri eilen "toimikuntaan" mikä alkaisi rakentamaan jonkinlaista lajihistoriikkia. Ja voin todeta että olen siinä kokoonpanossa aika junnu :) Mutta ei siitä sen enempää, keskeneräisestä projektista ei kannata sen kummemmin jorista. Tarkoitus on kuitenkin kerätä faktaa (muutakin kuin nippeli tietoa) koko Suomen frisbeegolf historiasta.
Ja niinkuin totesit, niin on syytä jo pikkuhiljaa kerätä talteen niitä "tarinoita".
Tuskin maltan odottaa millainen tarina Syysmyrsky 2016 kisasta tulee ;) Siitä on tulossa historian pahin floppi ja naurunaihe. Tai sitten varsinainen sankaritarina!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 22.01.16 - klo:09:44
Jos nyt ei vielä flopata. Onnistumiset on vielä tekemättä.
Voidaan ottaa pari sellaista ohjaustyyppistä kierrosta harjulla ennen kisaa, jotta voidaan maksimoida tulos :)

Kaivetaan Väykästä ns. kaikki irti kisassa jota on useampikin odottanut kohdalle sattuessa jo toista vuotta :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.01.16 - klo:10:33
Ei flopata ei. Ja olet oikeassa onnistumisetkin vielä puuttuu! Pelkään ehkä muunlaista kun tuloksellista floppia.
Kiitos valmennus tarjouksesta, katsotaan sitten syssymmällä :)

Kaivan kyllä ensi kesänä itsestäni Maximit esille se on varma. Ja hartain toiveeni onkin että Syysmyrskyyn ehtisi ilmoittautua iso määrä meitä varttuneempia pelaajia. Että tulisi kunnon kisa!

Ja kesän alkumetreillähän on jo tiukka tason mittaus Masteri kisassa.

Kyllä tässä odotellaan jo pikkupojan innolla tulevaa kesä sesonkia!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.01.16 - klo:08:40
NDGE16 tapahtuman rakentaminen ja uuden seuran perustaminen ovat olleet näiden viimeisten päivien teemat frisbeegolfin osalta. NDGE16 ja Kankaanpään kisan päällekkäisyydet ovat luonneet mielenkiintoisia keskusteluja. Hurjimpien skenaarioden mukaan kyseinen viikonloppu tulee jopa näyttämään frisbeegolfkisojen suunnan Suomessa. Itse kilpailujahan ei voi, eikä tarvitse verrata toisiinsa niin erilaisista tapahtumista on kyse. Hienoja kisoja kumpikin, ja laji on kuitenkin sama :)

DGC Bats on/ oli vanha, ja uskallan jopa rohkeasti väittää legendaarinen frisbeegolfseura. Pieni mutta pippurinen! Seura hieman kuitenkin harhaantui pimentoon kun olisi pitänyt rekisteröityä, ja siihen ei tarpeeksi intoa, eikä tekijämiehiä löytynyt. Kilpapelaajat siirtyivät kuka mihinkin seuraan, pääasiassa Nummelaan ja Hyvinkäälle.
Viime vuonna heräteltiin kuitenkin henkiin parin vuoden tauon jälkeen Rajamäen viikkokisat, ja se herätti kylään jälleen pienoisen fribabuumin. Syksyllä ihmiset alkoivat penäämään Batsien herättämistä, taikka sitten kokonaan uuden seuran perustamista.
Kartoituttuamme tilanteen päädyimme kompromissi ratkaisuun: yhdistetään Nurmijärven ensimmäinen urheiluseura ja ensimmäinen frisbeegolfseura. Ja näillä eväillä eilen on perustettu seura nimeltään KKp/ Bats. Tuolla nimellä siis seuran jäsenet kilpailevat, ja se tarkoittaa sitä että Bats on KKp:n frisbeegolf jaosto.

Batseissä on tällä hetkellä virallisesti 2 jäsentä, mutta huhu puheiden mukaan paluumuuttajia eli pamuja olisi tulossa, sekä tietysti seurattomia. Tällä viikolla haemme liiton jäsenyyttä, ja jos sen saamme niin alkaa heti jäsen- ja lisenssimaksujen keruu.
Seuran jäsenmaksu on 7 euroa aikuisilta ja alle 15v. 3e . Seura maksaa pelaajan Suomen frisbeegolfliiton jäsenmaksun, mutta kilpailulisenssin jokainen maksaa itse seuran kautta.
Pidämme myös nyt talven aikana jaoston kokouksen mihin kaikki jäsenet ja asiasta kiinnostuneet voivat osallistua. Kokouksessa teemme toiminta suunnitelman tulevalle kaudelle jne. Päivämäärän ilmoitan myöhemmin, mutta jos joku haluaa lisäinfoa tässä vaiheessa niin kysyä voi vaikka meilin välityksellä arsenal@pp.inet.fi
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Tapanote on 26.01.16 - klo:09:00
NDGE16 tapahtuman rakentaminen ja uuden seuran perustaminen ovat olleet näiden viimeisten päivien teemat frisbeegolfin osalta. NDGE16 ja Kankaanpään kisan päällekkäisyydet ovat luonneet mielenkiintoisia keskusteluja. Hurjimpien skenaarioden mukaan kyseinen viikonloppu tulee jopa näyttämään frisbeegolfkisojen suunnan Suomessa. Itse kilpailujahan ei voi, eikä tarvitse verrata toisiinsa niin erilaisista tapahtumista on kyse. Hienoja kisoja kumpikin, ja laji on kuitenkin sama :)

Mitäs keskusteluja on herännyt? Näin saman veneen toisessa päässä olevana kuulosti hauskalta.

Meillähän on hyvinkin erilainen kohderyhmäkin, kun NDGE on enemmän kokeneiden huippupelaajien ja konkareiden "kokoontumisajot" ja nauttimispäivä ja vähemmän varsinainen kilpailu.

Prodiscus After Easter Open on sitten rakennettu joka vuosi enemmän sillä ajatuksella että se ei-ihan-kärkiporukka saa maistella ison kisan fiilistä ja haastaa kovimpia mikäli heitä jo kauttaan aloittamassa on. Lisäksi tässä kisassa on aina kokeiltu erilaisia ja erikoisiakin formaatteja.

Mun arvio ainakin on että kärkipelaajat valmistautuvat vielä rajuimpaan kisakauteen ja valitsevat NDGEn tähän nurtsikauden lämmittelyyn. Kun taas terävimmän kärjen takana paikkaa kyttäävät hakevat jo tosissaan menestystä kilpailuista ja valitsevat Kankaanpään. (Varmasti myös toisinkinpäin ja voin tietysti olla täysin väärässäkin).

Se on ainakin varmaa etteivät kaikki mahdu edes näihin kahteen kisaan, vaan paikallisiin kisoihin ja mahdollisesti vielä tuleviin muihin kisoihin riittää kyllä pelaajia. Liiton rekisterikin näyttää että yli 1500 pelaajaa on jo maksanut jäsenmaksunsa tälle kaudelle eli fribakansa on jo herännyt alkavaan kauteen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.01.16 - klo:09:45
En nyt tässä ala, ja ainakaan tässä vaiheessa muutaman ihmisen mietteitä julki tuomaan. Mutta ehkä keskenämme voimme keskustella aiheesta sitten myöhemmin, ja jos aihetta löytyy niin voimme vaikka tälle foorumille jonkinlaisen yhteenvedonkin tehdä. Keskusteluahan syntyy milloin mistäkin, ja sehän on hyvä. Varsinkin tässä tilanteessa keskustelu on ollut positiivista, ja kumpaakaan kisaa ei ole dumattu, vaan päinvastoin.
Hyvässä hengessä toimitaan, ja varmasti kummallekin kisalle osallistujia riittää. Ja niinkuin totesitkin kisat ovat formaatiltaan, ja radoiltaan hyvin erilaisia.

Senhän kaikki ovat jo huomanneet, tienneet taikka aavistaneet että tänä vuonna NDGE kisan ilmoittautuminen menee erilailla kun viime vuonna. Viimeksihän laitoin villikortti listan liiton foorumille, nyt osa pelaajista kutsutaan kisaan henkilökohtaisesti. Minullahan ei ole kaikkien pelaajien yhteystietoja, ja kun en ole missään somessakaan mukana, niin senkin takia kutsuvaihe on vielä käynnissä. Kisakoneen helppoa malliakaan kisalla ei tietysti ole, mutta meidän tapauksessa se ei olisikaan mikään hyvä juttu.
Sinäkin kuuluit kutsulistaani, mutta viime kisan jälkeen hävitin suurimman osan meiliosoitteista niin et ehtinyt kutsua saamaan. Ja nythän se olisi turhaakin ;)
Onneksi näen kisakoneesta teidän kisan ilmoittautuneet, koska en aio missään nimessä kutsua taikka houkutella pelaajia siltä listalta.
Nyt kuitenkin näkyisi olevan yksi pelaaja joka on ilmoittautunut molempiin kisoihin, joten näissä tapauksissa toivoisin että pelaajat kantaisivat vastuun myös peruutuksista.

Vielä tuohon arvioosi palaten: olet siinä hyvinkin asian ytimessä! Oletko oikeassa tai väärässä...se on fifty-fifty! Minä taas ajattelen asian toiselta kantilta, mutta sekin 50 -50 osuma tarkkuudella.

On kuitenkin jotenkin uskomattoman hienoa, että Tammikuussa on jo kova kiima päästä pelaamaan joka kisaan. Ja näitä valintoja joutuu tekemään vielä monta kertaa :)

Toivon tässä julkisesti että sää ja ihmiset suosivat kaikkia kisoja!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.01.16 - klo:07:56
Huh-hah-hei! Mulla olisi mahdollisuus harrastaa frisbeegolfia molempina viikonlopun päivinä. Moisesta yllellisyydestä en kovin usein saa nauttia.
Kun tilauksesta Meikussa pelataan tupla viikonloppu, YES!
Toki eilen lauantai aamuna Meilahden radalla sain kuulla että Talissakin olisi ollut kisat. Alkuun se vaivasi mieltäni, kerrankin olisin voinut osallistua kahteen eri kisaan samalla viikonlopulla, kahdella eri radalla. Muutaman väylän jälkeen hyvässä seurassa Petterin ja Magnuksen kanssa heitellessä unohtui harmitus, ja aloin nauttimaan jäisestä, tuulisesta Meikusta.
Petteri avasi kierroksen aikana meille Meilahden historiaa aina pronssikaudesta lähtien kokeneen matkaoppaan tavoin. Mitä kaikkea graffitien ja kaljatölkkien tahrimien kallioiden menneisyys sisältääkään, historia on mielenkiintoista. Sen sijaan oma suoritukseni ensimmäisen, eikä sen enempää toisenkaan kierroksen osalta jää millään muotoa historiaan. Siellä ei varmasti tule koskaan näkymään kylttiä missä lukee, että täällä väykkä heitti 30.1 2016 tuloksen +16.
Toisella kierroksella puttasin neljällä...viidellä väylällä peräkkäin 4-5 metristä vasemmalta ketjujen kautta ohi. Eikä niissä missään ollut mukana mitään jännäkakka efektiäkään.
Ajattelin että joku käden asento virhe siinä piti olla. Seuraavalla väylällä korjasin neljän metrin putissa käden asentoa, ja johan upposi. Ja sen jälkeen kaikki vastaavanlaiset tilanteet päättyivät onnellisesti...happy ending!

Nyt sitten aamupala huiviin, ja kotelon keula maalikylää kohti, ja uusi yritys. Villen voittamalla, voitan kisan ja taas luodaan uutta historiaa Meilahden kallioilla!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Kanzo on 31.01.16 - klo:18:26
Nyt sitten aamupala huiviin, ja kotelon keula maalikylää kohti, ja uusi yritys. Villen voittamalla, voitan kisan ja taas luodaan uutta historiaa Meilahden kallioilla!

Vaikka et nyt ihan Villeä tänään voittanutkaan, niin aika hyvä päivä muuten, vai mitä?  ;)

Väykkä rulettaa!  8)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.01.16 - klo:18:50
Hyvä päivä kyllä!
Kiva sää pelata, ja paljon tuttuja naamoja. Ja oli tosi kiva pelata.
Petterillekin hävisin niin kuin eilenkin, ja melkein kaikille muillekin. Kotiin päin ajaessani, mietin että kuinka korkean vuoren yli mun on kiivettävä päästääkseni keulille Syysmysky 16 kisassa. Enhän hävinnyt Pohjalaisellekaan kun reilut 20 heittoa ;D

Mutta kuitenkin paransin eilisestä 12 heittoa, vaikka en ihan loppuun asti ennätys tahdissani pysynyt. Tämä päivä kuitenkin osoitti jälleen kerran sen tosi asian että kisoista löytyy pelaajia jotka eivät mielestäni ole minua niiiiin hirmuisen paljon parempia tuota kiekkoa heittämään.  Mutta kaikki ovat kyllä minua paaaaljon parempia pelaamaan.
Tänäänkin oli useita tilanteita että kilpakumppani oli n.30-40m korista avauksella, jossain kallion kolossa mannyn alla. Ja mun avaus aakeella laakeella 10 metrissä. Mutta niin vaan kaveri tekee saman, tai jopa paremman tuloksen kyseiseltä väylältä kun minä.

Hauskana kuriositeettina mainittakoon se mando portti väylä. Heitin kolme neljästä yrityksestä mandon väärältä puolelta, ja sitä kautta nelonen korttiin. Mutta tänään ensimmäisellä kiekalla onnistuin linkoamaan läpyskän portin läpi........ja lopputuloksena 5!!!
Tuo on lajin suola!! Aivan mahtavaa!!

Tarinaa riittäisi enemmänkin, mutta futistreenit odottaa!!

Kiitos kaikille! Tää päivä oli iloinen, vaan huomenna se on jo eilinen!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Mikavain on 01.02.16 - klo:01:25
Onnittelut holarista  ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.02.16 - klo:08:39
Tattista vaan!
Luvalla sanoen se oli aika kaunis. Putterini liiti hitaasti mutta varmasti kohti päämääräänsä, ja laskeutui koriin kuin merikotka pesäänsä.
Se oli sillä lailla kiva, kun siitä näki jo pitkän aikaa että nyt on mahdollisuus hole-in oneen! Ja samassa kisassa Santtu Mannerkin heitti holarin toisella väylällä. Onnittelut vielä kerran!

Mutta mikä on holarin syvin olemus..en tiedä. Kyseisellä väylällä joudun kovan tehtävän eteen, antsa heitto! En oikeasti koskaan tiedä miten sen heittäisin. Mihin kohtaan, missä kulmassa, millä voimalla jne. Tällä kertaa näköjään kaikki osui nappiin, mutta seuraavalla kerralla olin taas yhtä ihmeissäni, miten heittäisin?
Toisella kierroksellakin onnistuin kohtuullisesti. Heitto jäi 9-10 metriä vajaaksi, mutta kyllähän siitä pitäisi osua kun kerta tiiltäkin osui. Ei osunut! Ei lähellekään!

Kuinka moni oikeasti kisassa lähtee hakemaan holaria? En minä ainakaan, muutamaa hassuttelua lukuunottamatta en koskaan tiille astuessani ajattele että heitänpä holarin.
Tosin yhdessä kisassa olen, niin kuin kaikki muutkin kisassa olleet sen tekivät. Eli ACE RACE kisa Talissa joskus muinoin. Kyseisen kisan formaattihan juurikin ajaa ihmiset armottomaan holari jahtiin. Siinä ainoassa Ace Race kisassa missä olen ollut, olin myös ainoa joka heitti holarin. Palkinnoksi tuli Bägi, pyyhe, läjä kiekkoja, markkeri jne.

Voin kyllä ainakin omalta kohdaltani todeta että hole-in-one on täysin tuuriin perustuva suoritus. Ja toisaalta se on vaan yksi suoritus muiden joukossa.

Muistan taannoin kun olin Rajamäen silloisella rataversiolla treenaamassa. Tii oli sillalla pyörätiellä, ja siitä sitten n.70m alas korille. Joku kylän ukoista lähestyi fillarilla heittopaikkaa, joten jäin odottamaan pyörämarssin ohitusta. Ukko pahahan pysähtyi viereeni, ja kysäisi että mikäs tarkoitus tässä urheilussa on. Minä siihen että pitäisi tämä kiekko( näyttäen punaista gazellea ukolle) heittää tuolla alhaalla olevaan koriin. Mahtaako tuo lentääkään nuin kauas? ukko kysyi. Näytähän mallia, usutti hän.
No minäpä kajautin Gazellen lentoon. Ja sen lento päätyi koriin! Ukko tokaisi vaan että no eipä tuo mikkään vaikea laji olekaan, ja jatkoi matkaa.
Ukko oli oikeassa! Olisi tehnyt mieli huutaa perään että kivaa tää on silti, mutta tuskin hän sitä olisi uskonut.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 01.02.16 - klo:11:04
Ai tommonenkin väylä on ollut. Kerran tai kaksi taisin pelata jonkun layoutin missä heitettiin sillan alla ja alitse, ja sinne sillan penkerelle/penkereeltä. Oli erikoisia väyliä nämä. :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ReTeeNalle on 01.02.16 - klo:18:26
Muistan taannoin kun olin Rajamäen silloisella rataversiolla treenaamassa. Tii oli sillalla pyörätiellä, ja siitä sitten n.70m alas korille. Joku kylän ukoista lähestyi fillarilla heittopaikkaa, joten jäin odottamaan pyörämarssin ohitusta. Ukko pahahan pysähtyi viereeni, ja kysäisi että mikäs tarkoitus tässä urheilussa on. Minä siihen että pitäisi tämä kiekko( näyttäen punaista gazellea ukolle) heittää tuolla alhaalla olevaan koriin. Mahtaako tuo lentääkään nuin kauas? ukko kysyi. Näytähän mallia, usutti hän.
No minäpä kajautin Gazellen lentoon. Ja sen lento päätyi koriin! Ukko tokaisi vaan että no eipä tuo mikkään vaikea laji olekaan, ja jatkoi matkaa.
Ukko oli oikeassa! Olisi tehnyt mieli huutaa perään että kivaa tää on silti, mutta tuskin hän sitä olisi uskonut.

Helppo lajihan tämä, kyllä! :) Tärkeintähän se on tietenkin aina, että itse tietää ja tuntee mitä on tehnyt ja saanut aikaan. Vaan onhan se hauskaa ja itsetuntoa kohottavaa kun on arvostava yleisö hurraamassa omalle onnistumiselle. Itselle tuli mieleen kun kävin Kuopion Rauhalahdessa kokeilemassa hotellille ilmestynyttä pikkurataa. 40-50-metrinen väylä ja sinnehän se putteri livahti suoraan kuppiin. Pari pumppausta ilmaan ja sitten vilkaisu ympärille. Vähän matkan päässä on joku kesäteatteri ja yleisö seuraa tietenkin sitä, ei ketään muuta missään. Pahkeinen :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ReTeeNalle on 01.02.16 - klo:18:56
Unohtui edellisestä viestistä ja en kehtaa niin pitkää editointia tehdä niin tulkoonpa uusi viesti. Tuo holarin syvin olemus on hyvä kysymys. Onhan se ihan hirmuista tuuria, että kiekko päätyy kaikkien muiden vaihtoehtojen sijaan suoraan kapineeseen ja jää vielä sisäänkin. Jotkut holariheitot ovat ihan puhtaasti epäonnistuneita, onnekkaita heittoja, jotka olisivat päätyneet ties minne pöpelikköön ellei kori olisi sattunut eteen.

Kirjoitit, että et koskaan ajattele tiillä, että heitätpä holarin. Minusta joillakin väylillä voi ihan huoletta lähteä oikein tarkoituksella jahtaamaan holaria. Jos on sopivasti lyhyt väylä, että vaikka ei osuisi kippoon niin siitä ei seuraa ongelmia. Tai sitten niin pitkä väylä, että joka tapauksessa tarkoituksena on saada kiekko lähelle koria. Kovasti nuo pääkoppaopukset sitä painottaa, että kroppa suorittaa sen mitä aivot ajattelee niin miksipä ei vakuuttaisi itseään sopivassa paikassa siitä, että nyt menee ykkösellä? "Epäonnistuminen" pitää toki käsitellä sitten järkevästi :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.02.16 - klo:08:59
Pitkästä aikaa täällä!
Juu se oli eräänlainen rataversio varmaankin 2005-2007 aikoihin. Rataahan on muokattu tiuhempaan tahtiin, kun mitä minä olen vaihtanut sukkia.

Aikaisemminhan kirjoitin että muutamaa hassuttelua lukuunottamatta en mieti holarin mahdollisuutta. Mutta jos kohdalle osuu n. 40-60 metrinen pommihyseri väylä, niin kyllä mä silloin lähden tietoisesti hakemaan holaria.

Eilen illalla koitti vihdoin se hetki, Nurmijärveläinen frisbeegolf sai virallisen leiman kun urheilun yleis-seuran Korven Korvenpoikien (perustettu 1912) frisbeegolfjaosto hyväksyttiin liiton jäseneksi. Pitkään edustin "legendaarista" DGC Bats seuraa, sitten pari vuotta hienoa NFS seuraa ja tästä päivästä lähin KKp Bats on nimeni perässä.

KKP BATS
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.02.16 - klo:11:04
Kohta 55 taulussa ja olo on kuin pikkupojalla!
Eilen ilmoittauduin jo ensimmäiseen kovaan kisaan, Veikkolan Kevät riehaan.
Viime päivät ovat friban osalta menneet seuran perustamisen ja NDGEn merkeissä, joten pikku puuhaa piisaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.02.16 - klo:11:37
Kisakonetta katsoessani huomasin että Hyvinkäällä järjestetään Huhtikuussa hurja Pro kilpailu. Rahapalkinnot ovat jo aika korkealla tasolla, luulisi kisan täyttyvän puolessa sekunnissa.
Aloin pyörittämään mielessäni kilpailujen tulevaisuutta Suomessa, mihin ollaan menossa? Puoli ammattilaisuuden kautta ammattilaisuuteen. Tällä vauhdilla kun kisat ja palkinto summat kasvavat, niin jos joka viikonloppu on parhaille tarjolla 300 - 1000 euroa fyrkkaa, niin kyllä se tarjoaa parhaille kohtuullisen elannon. Ei niillä vielä Eirasta kämppää osta, mutta tukevan siivun sinistä lenkkiä leivän päälle kuitenkin.
Jos olisin esim. työttömänä niin kyllä voisin alkaa panostaa treenaamiseen ja pelaamiseen. Toki siis minähän olen jo myöhässä, mutta 30v. nuorempana ;)
Alkaako kisat jakautumaan entistä enemmän huippujen ja muiden välillä? Alkaako kisa järjestäjät kilpailemaan pelaajista rahan voimalla? Alkaako kisat houkutella pelaajia entistä enemmän ulkomailta? Valtaako Suomi lajin herruuden Jenkeiltä?

Tuollaisia ajatuksia juolahti mieleeni, samoin kun se että onko järkevää ilmoittaa esim. kisakoneessa palkintorahojen määrät? Siitä oli viime kesänä puhetta joidenkin herrojen kanssa. Verottaja ei varmaan vielä ole kiinnostunut tilanteesta, mutta jossain vaiheessa voi ollakin.
Kovan luokan amatööri pelaajat saattaa joutua kiusaukseen ottaa vastaan kivaa viikkorahaa, ja sen kautta muuttaa statustaan.

Samaan aikaan on varmasti lisääntymässä erillaiset spessukisat mihin voivat osallistua kaikenkarvaiset pelaajat, ja ehkä niissä vanhat ja uudet tutut saattavat vielä pelata yhdessä.

Kirjoitus ei ollut Hyvinkään tai minkään muunkaan kisan mollaamista. Hienoa että seurat jaksavat järjestää erilaisia kisoja, ja taidan itsekin mennä Hyvinkäälle katsomaan suurten kamppailua.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 09.02.16 - klo:11:43
Lajin kasvaessa on luonnollista, että tarve erilaisille kilpailuille tulee tarvetta.
On helppo katsoa muista lajeista miten homma etenee. Ammattimaisesti lajiin suhtautuvat pelaavat ammattimaisesti ja harrastajat harrastavat kilpailemista jos haluavat.

Verottaja on antanut ohjeen palkintojen verotuksesta ja liiton hallituksessa viimeistellään liiton ohjetta frisbeegolfareille. Seuroilla ja pelaajille tulee oma ohje jotka toki liittyvät toisiinsa. Yleisellä tasolla asiaa käsiteltiin jo Liitopäivillä.
Käytännössä asia on niin yksinkertainen, että palkinnot ovat veronalaista tuloa.

Ohje on hieman viivästynyt kun aihepiiri laajeni hieman eikä haluta antaa vajanaisia ohjeita.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.02.16 - klo:12:31
juurikin näin....näin se homma etenee! :)

On todella hyvä että liitolta tulee ohjeistus väärin käsitysten välttämiseksi, ja muutenkin!

Ja vaikka vanhat purskahtavat itkuun, ja nuoret kuolevat nauruun niin toistan mantran minkä muistaakseni viime keväälläkin jossain julkaisin.

Kisalla kun kisalla on sponsoreita, tukijoita, yhteistyö kumppaneita miten kukakin sen ilmoittaa. Käyttäkää edellä mainittujen palveluksia hyödyksi jos vaan tarvetta on. Eikä varmasti ole haittaa vaikka asioidessanne niistä jollain, mainitsisitte että saitte firmasta tietoa sen ja sen kilpailun kautta.

Esim. Käytte tutkailemassa uutta (tai käytettyä) Fordia Hyvinkään Vaunulasta, niin voitte siinä ohi mennen mainita että Hyvinkää frisbeegolfkisasta sain idean lähteä katsomaan teidän tarjontaa. Tai jotenkin muuten.

Aika huonosti ilmaisin asian kun on kiire lähteä Nurmijärven golfkeskukseen hoitamaan kisa asioita.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.02.16 - klo:11:41
Suomen frisbeegolfin, ja varsinkin DGC Bats seuran 1999- 2015 historiaa vilahtaa silmieni ohi kun vihdoin ja viimein ryhdyin siivoomaan ja järjestämään friba papereitani. Osa jää talteen, osa häviää taivaan tuuliin.
Löytyi esim. iso kaunis joulukortti minkä jaoimme kaikille 2002 seuraa tukeneille yrityksille. Siinä jouluisten kuvien ja jouluisen tervehdyksen lisäksi oli teksti:
Parhaat saavutuksemme 2002,

SM-sarja 15v. juniorit
1. Joonas Kuitunen
2. Joonas Hynönen
3. Jukka Pyhältö

SM-sarja seniorit
2. Jari Väyrynen
3. Harri Hynönen

SM-parigolf
1. Janne ja Jussi Lindberg

Eurotour north Masters
2. Jari Väyrynen
3. Hannu Rajala

Miksi tämän toin esille? En pelkästään sen takia että listasta näkee että pieni seuramme pärjäsi aikoinaan aika hyvin. Vaan kiinnitin huomioni siihen että kaikki nimet listalla näkyvät myös NDGE16 kisan ilmoittautuneiden listalla.

Aika nostalgiset fiilikset!    siis ainakin minulla! :D

Monesta muustakin paperista tietysti samat fiilikset. Papereiden seasta löytyi mm. Suomenlinnan lautan aikataulut...minkähän takia? ::)

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.02.16 - klo:11:33
Koska minulla on ollut kova siivous buumi päällä, niin siitä sain aihetta taas historian havinaan.

Ratamestari lehden 1/04 kannessa on kuva missä korin vieressä seisovat herrat Länsiö, Fyhr, Kuitunen ja Tamminen, ja kuvan alla teksti.
Kauden 2004 ensimmäiset SM-mitalistit

Kyseessä oli Rajamäellä pidetyt puttauksen SM-kisat. Putti suorituksia ihailtiin 22 pelaajan voimalla niin sisä- kuin ulkotiloissa.

Ja kiinnostaa tai ei, tässä tulokset:

1. Joonas Kuitunen
2. Ilkka Tamminen
3. Miko Fyhr
4. Jaani Länsiö
5. Tomi Luostarinen
6. Heikki Palomäki
7. Janne Hakanen
8. Jussi Lindberg
9. Hannu Rajala
10. Timo Väätänen
11. Harri Hynönen
12. Tommi Vesala
13. Joonas Hynönen
14. Sami Loukko
15. Juha Nieminen
16. Jouko Rosenqvist
17. Janne Lindberg
18. Ari-Pekka Korkeamäki
19. Terttu Alestalo
20. Miska Kujansuu
21. Ville Alestalo
22. väykkä....kukas muu!

Lehdessä oli muitakin mielenkiintoisia juttuja , kuten Jussi Lindbergin tilastot vuosien 1998 -2003 SM- sarjan kilpailuista. SM- sarjaa pelattiin siis vuodesta 1998 lähtien.
Tässä muutama tilastotieto:

Pelaajien määrä keskimäärin osakilpailua kohti vuosittain:
1998 28  1999  32  2000 55  2001 64  2002 60  ja 2003 70

Eniten osakilpailuja:
Kaikkiin 35 osakilpailuun on osallistunut ainoastaan Tommi Vesala

Suurin voittomarginaali Avoimessa sarjassa:
Timo Pursio 22 heittoa  02 Kiinteistömaailma Frisbeegolf open Rajamäki

Suurin voittomarginaali seniori sarjassa:
Ilkka Tamminen 36 heittoa 03 Helsinki Frisbeegolf open Helsinki

Suurin voittomarginaali Juniori-sarjoissa:
Joonas Kuitunen 20 heittoa 02 Kiinteistömaailma Frisbeegolf open Rajamäki

Paras tulos finaalissa:
21 Timo Pursio 02 Skåpa Å Åpen Kauhajoki

Paras tulos 18 reiän kierroksella:
40 Timo Pursio  00 the 16th annual international Seppo Nieminen finnish flying discgolf classic Suomenlinna Helsinki

Suurin tulos kilpailussa:
Minna Poti 350 heittoa 98 Kauhajoki Open aka Gorilla Kauhajoki

Lehdessä oli myös mielenkiintoinen artikkeli, missä Janne Penttilä esitteli Meilahden silloisen väylän numero 8, The gate of Meilahti.

Mutta nyt täytyy siirtyä nykyaikaan. Kiitos kärsivällisyydestä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.03.16 - klo:08:46
Palataan takaisin lähihistoriaan.
Yllättäen sain sunnuntaina mahdollisuuden osallistua Meikun viikkokisoihin, toki se vaati inhoittavaa itsekkyyttä mutta kuitenkin.
Kirjaimellisesti häikäisevässä auringon paisteessa 2*17 väylää Meilahden kallioilla frisbeegolfia. Kaikkea muutakin olisi voinut tehdä, mutta ei hullumpi vaihtoehto tämäkään.
Ekan rundin sain kunnian pelata Meikun Kuningattaren Susannan, ja Kuninkaan Villen kanssa. On hauskaa seurata, kun Ville astelee tiille, ja nakkaa sen kummemmin miettimättä kiekon menemään. Kiekkohan on sitten 0-10 metriä korista, ja paikasta riippumatta putti sisään. Voisi kuvitella sen käyvän jo tylsäksi ;)
TD Susanna heittää kun Ville, mutta ei vielä niin tehokkaan rutinoidusti. Kaikesta kuitenkin näki, että viimeistään ensi kesänä Susanna voittaa esim. minut n. 10-15 heitolla per kisa.
Heitin omaan tasoon nähden keskimääräistä paremmin, ja kokonaisuuteen olin hyvin tyytyväinen vaikka 4 bogey suoritusta on kyllä liian paljon. Sää oli kuitenkin täydellinen samoin kun seura. Olipa suurenmoista!

Toisella rundilla Villen tilalle tuli Riku, Susannan jatkaessa yhteistä matkaamme. Riku pelasi selkeästi parhaiten meistä. Susannalla alkoi jo lauantain kisa painaa jaloissa, ja mulla eka kierros selässä. Jotenkin en taaskaan jaksanut keskittyä pelaamiseen enää toisella kierroksella, ja tulos oli sen mukainen. Alan todenteolla huolestua yleiskunnostani. Tee sille jotain....enkä tee, makoilen sohvalla!  Tosin torstaina menen uimahallin kuntosalille nuoren personal trainer naisen oppiin, jospa se siitä sitten alkaisi kuntoilu uudestaan ;D

Maanantaina upea sää jatkui ja alkuperäinen Kaatis suunnitelman heitin romukoppaan, kun tuli muuttuvia tekijöitä esim. auton katsastus. Ja kun vielä lupasin hakea nuorimmaisen Helsingistä käymään maalla, niin matkani suuntautuikin piäkaupunnii. Taliin piti mennä, mutta aikataulut muuttuivat taas kun likan koulupäivä lyhenikin kahdella tunnilla. Suuntasin Salven lounaan jälkeen Kaivopuistoon, missä heittelin jonkin aikaa, mutta upea sää oli houkutellut muutaman muunkin ihmisen puistoon. Sen johdosta heittäminen meni vähän odotteluksi, joten päätin nauttia keväisestä säästä muulla tavoin. Takakontista valokuvaus tarvikkeet, ja Uunisaareen kuvaamaan jään kahleista vapautuvaa merta.
Päivä oli iloinen, mutta kuten yleensä ainakin minulle käy niin pitkä itkuhan siitä seuraa. Kotiin kun päästiin, niin synkät pilvet leijuivat päälleni murskatakseen unelmani.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 01.03.16 - klo:09:28
Jätkä kävi mun huudeilla. Hau hau sanoo reviiriään vahtiva koira.  :D Täällä ei oo yhtään niin paljoo lunta kun kehä 3 ulkopuolella, eli kohta alkaa armoton putteridraivailu.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.03.16 - klo:09:37
Sorry! ;D
Siinä Ursulan kohdalla on se kivimuuri (Ranskan, Englannin tai jonkun lähetystön), ja sen vierustan rinne on lähes lumeton. Siinä oli kiva nakata Buzzzeja ja puttereita puitten välissä.
Siinä oli yksi väyläkin ainakin alkuaikojen Staminassa.

Pituutta heittelin sillä isolla aukeella, mutta sen verran oli pulkkailijoita ja koiran kusettajia että meni vähän vaikeaksi.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.03.16 - klo:11:35
Nyt ei ole vähän aikaa heitelty, mutta eilen oli uuden seuramme ensimmäinen kokous missä suunniteltiin, ja lyötiin lukkoon monia asioita hyvässä hengessä.
Pieni seurahan (tai jaosto) me ollaan, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä jäsenmaksun maksaneita on 36, ja sillä saamme jo pyöritettyä kaikkea kivaa ja samalla levitettyä frisbeegolfin ilosanomaa.
Kokouksessakin tokaisin että taasko mä sotkeuduin tähän, mutta hyvältä tuntuu.

Toivottavasti kahden historiallisen seuran fuusio mahtuu mukaan Suomen frisbeegolf sceneen.

Olkapää huutaa hoosiannaa, mutta siitä huolimatta kohta alkaa armoton treeni kohti tulevaa kisakautta.
Veikkolan Kevät riehasta se alkaa päättyen kauden kohokohtaan Syysmyrsky 2016 kisaan.

Tavoitteet kaudelle ovat selkeät: ratingin nosto 850 paremmalle puolelle, NDGE16 kisan onnistunut läpivienti, ja Syysmyrskyn voitto. Myös KKpBatsin viikkokisojen yhteispisteissä 10 sakkiin yltäminen kuuluu tuloksellisiin tavoitteisiin.

Päätavoite on kuitenkin fribasta nauttiminen, ja seuramme toiminnan pyörittäminen muiden mukana.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.03.16 - klo:11:46
13. 4 rajamäen ensimmäinen viikkokisa, mahtavaa! Itse olin seuran jäsenten kanssa sitä päättämässä, ja heti alkoi tuntua ettei malta odottaa sitä päivää. Ja päivää päätättäessä tuntui siltä että se on vapaa ilta ilman muuta ohjelmaa.
Seuraavana päivänä kokouksesta alkoivat pahat aavistukset kalvamaan mieltä, ja tulihan se sieltä. Mullahan on kauden futissarjan avauspeli samana iltana, ja vielä vieras peli.
Pisteenä iin päälle, ajaessani eilen keilahallin ohi tajusin että mullahan on samana keskiviikko iltana joukkuekeilailun viimeinen runkosarjan kisa. Joukkueemme osalta kisa olisi ollut jo edellisellä viikolla, mutta se siirrettiin eteenpäin, koska mun pitää olla valmennettavieni näytösottelussa silloin.
Kyseessä on vielä ratkaiseva kisa pääsystä semifinaaleihin, notta eläköön ja halleluja. Saman iltana itselleni tärkeitä tapahtumia kolmin kappalein!!!

Pakko on kohta lopettaa kaikki muu paitsi frisbeegolf, koska se ei ole turhaa!
Tai ehkä olkapääni lopettaa kiekon heiton!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 10.03.16 - klo:13:23
Kännykän kalenteri, aina mukana. Aina muistutukset vielä päälle kaikista. Pelastanut aika monesti.  :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.03.16 - klo:11:39
Kyllä mä olen aina välillä yrittänyt laittaa niitä menoja kännykän kalenteriikin, mutta ei siitäkään mitään ole tullut. Ja päällekkäisyyksiä tulee kuitenkin, valinta kysymyksiä siis tiedossa.
Maailman hienoin frisbeegolf tapahtuma Masteri ja valmentamani futisjengin kesän paras tapahtumakin menevät sopivasti päällekkäin, tietysti!

Kevät etenee kuitenkin hitaasti, mutta varmasti. Yhtä varmasti kun että juuri kun luullaan lumien lähteneen lopullisesti, tule 10 - 15 senttiä lunta lisää maaliskuun loppupuolella.

Tuossa alkuviikosta kun menin nimeämään erään meidän seuran pelaajan Suomen eniten frisbeegolfia harjoittelevaksi, niin saman tien seuramme uusi jäsen kumosi sen väittäen treenavansa vielä enemmän.
Olisi hauska tietää kuinka paljon porukat treenaa/ heittelee esim. viikoittain.
Nyt kun minulla on buumi päällä, niin heittelen n. 2 kertaa viikossa 1/2 - 1h kerralla. Se ei ole kauheasti, mutta tarkoitus olisi nostaa määrää jonkin verran kevään edetessä.

Tuo yksi tyyppi ainakin näkyy olevan joka päivä heittämässä, ja uskoisin että hän viihtyy 2-5h radalla päivittäin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.03.16 - klo:11:19
Kivat kuvat Ilta-sanomien autoiluosiossa uuden Honda Jazzin esittelyssä.
Mistähän kuva on otettu? Kuka vastaa nopeimmin?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ReTeeNalle on 12.03.16 - klo:12:38
Kivat kuvat Ilta-sanomien autoiluosiossa uuden Honda Jazzin esittelyssä.
Mistähän kuva on otettu? Kuka vastaa nopeimmin?

Jos ei veikkaa, ei voi voittaa. Riihimäki.

e: Tais olla 2016-vuoden malli, nyt tais tulla kuokkaan :D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.03.16 - klo:18:40
Siis itse en tiedä vastausta, eikä näköjään moni muukaan :)
Tänä aamuna upeassa auringon paisteessa heittelyä pellolla hankikannolla. Siellä on no 25 metriä leveä lato, heitin kaksi kiekkoa n.60 metrin päästä lato korina...en osunut siihenkään. Toinen jäi vajaaksi, ja toisen heitin päädystä ohi. Huomenna menen heittämään 30 metristä, ja korina kunnan pääkirjasto.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.03.16 - klo:11:48
Kisavalmistelua ja seuratoimintaa! Olo on kun pikkupojalla, ihan kun aloittaisi lajin uudestaan.
Kun yrittää touhuta muutakin kun heitellä, niin tulee esille se vanha jo antiikin Kreikasta tuttu sanonta "Kun toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät".
Ja molemmissa kun luulee tekevänsä hyvää, niin äkkiä huomaa ettei se aina niin olekaan. Ja sitten sitä vielä itse odottaa niin paljon kaikesta, että takaiskut tuntuvat turhankin kovilta. Toisaalta tässä samassa liemessä olen ollut niin sata vuotta, ettei niitten käsitteleminen ole enää niin tuskallista.

Tästä päivästä alkaen alan treenaamaan, tai ainakin heittelemään jos en ihan päivittäin niin 3-4 krt. viikossa. Ensimmäinen tulos noteeraus reilun viikon kuluttua Veikkolan kevätriehassa. Pelikirjoja en sen kummempia osaa tehdä, enkä ainakaan teitä niillä rienata. Molemmilla kierroksilla yritän kuitenkin saada nykyratinkiani kovemman tuloksen.
En tiedä minkälaisia tuloksia pitäisi Veikkolassa heittää, mutta välttämällä huuhaa hölmöilyt turhilla riskeillä uskoisin pärjääväni itselleni.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 17.03.16 - klo:21:23
TD villi veikkaus veikkolan ratingistä on heittoarvo 9-10 pistettä ja 900 rating raja 59-60 heittoa eli ekalta 66 ja tokalta 64 niin 850 menee puhki ja pääset tavoitteeseen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.03.16 - klo:07:19
Kiitos tiedosta Miikka!
Tieto lisää tuskaa sanotaan, mutta tässä tapauksessa jännitystä. Mikäli sikäli olen ymmärtänyt oikein niin kisaradan par on 60, ja kun sitä peilaa meikäläisen tuloshistoriaa 18 väyläisillä radoilla niin ei hyvältä näytä. Veikkolan ratahan on mitä mainioin, ja kun aloin muistella minkälaisia väyliä siellä onkaan, niin aina vain vaikeammaksi menee.
Mulla on jotenkin sellainen muistikuva että esim. pirkkoihin mulla ei ole mahdollisuutta kun yhdellä väylällä ja silläkin se on ihan sattuman kauppaa. Kahden ensimmäisen väylän jälkeen olen normisti +3 tilanteessa, koska kakkosväylän tiukka alku on mulle ihan liikaa 5-6 on aina tuloksena.
Odotan kuitenkin kisaa suurella innolla, ja haastan itseni tiukasti. Lekkeriksi ei saa laittaa, muuten ratingit putoavat samantien entistä alemmaksi ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.03.16 - klo:11:11
Eilinen huipputreenipäivä kutistui yhdeksi kierrokseksi Rajamäen 10 väyläisellä. Kierrokselle otin mukaan vain putterin ja nurkista löytyneen kisapaketti kiekko Surgen.
Kiekko ei ollutkaan yhtään niin surgee nimestään huolimatta, ja taitaa käydä niin että jää kisabägi kalustoon.
Päräytin radan -1 lukemin, ja onhan se aika huono tulos. Itse asiassa ei taida kukaan kyetä moiseen, noi rikut, topit, mikat, tommit nakuttelee sitä koko ajan 6-8 alle lukemin.
Mutta pari oikein näyttävää siivua onnistuin siivuttamaan. Sus siunakkoon sano sivullinen kun siivutuksiani siunaili!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.03.16 - klo:08:14
Kävin eilen heittämässä Veikkolan radan loistavassa säässä. Rata oli hyvässä kunnossa, muutama sentti kantavaa lunta, kiekot löytyivät helposti. Jonkin verran jäätä, mutta Icebugeilla pärjäsi mainiosti.
Rata oli mainio. Heitin kivasti +12 tuloksen, ja se sisälsi 2 birdie väylää. Toinen oli se saari väylä, saari johon osun kerran kahdestakymmenestä yrityksestä. Suurin osa radan par 3 väylistä ovat minulle täysin tekemättömiä, jos ajatellaan ihanne tulokseen pääsyä.
Ratinkia ajatellen minun kannattaisi jättää Kevät rieha väliin vedoten vaikka korvakarvojen liikakasvusta seuranneesta laajasta tulehdustilasta aivoissani.
Mutta enhän sitten kuitenkaan mieti mitään ratinkia, vaan sitä että pääsen pitkästä aikaa kisaamaan mainiolle radalle mainiossa seurassa.

Sunnuntaina pelasin Meikun viikkokisoissa, eka setti +2 ja toinen -2 eli aikalailla par tulokseen. Se meni siis minun suoritustasoon nähden ihan kivasti, mutta kyllä se mun puttipeli on käsittämättömän huonoa. Nikoa peesatakseni, on sillä iso merkitys.
Muuten pelaaminen oli kuitenkin mitä mainiointa ajanvietettä aurinkoisilla Meilahden kallioilla. Ja erityis kiitos mahtavalle peliseuralle: Susanna, Mika, Sepi, Petteri, Toni
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.03.16 - klo:06:53
Tyyni, lämmin ilma ja hyvä seura takasi eilen mainion peli nautinnon Veikkolan Kevätriehan avauskierroksella.
Näinä päivinä kun erinäisistä syistä toi stressi taso on niin korkealla että meinaa pää hajota niin eilinen kisakierros oli rentouttava kokemus.
Pitkästä aikaa lähden tämän päivän kierrokselle oikein ykköspoolissa. Make ja Sepi ovat odotetusti karanneet muilta, mutta muuten on todella tasaista.
Meistä suurmestareista 4 heitti eilen saman tuloksen ja taakse jääneetkin ovat ihan tuntumassa.
Olen nyt siis jaetulla kolmannella sijalla, mutta pienellä herpaantumisella voin pudota sille omalle paikalle eli viimeiseksi.
Eilisen kierroksen pysyin loppuun asti kivasti kasassa. Tähtihetkiä ei juurikaan ollut, muttei mitään ihan kamalaakaan.
Puttipelinihän on hirveää, todennäköisesti Suomen surkeinta. Ja myös typerä huolimattomuus leimaa pelaamistani.
Tänään on jännä päivä. Jos pystyn edes jotakuinkin samaan kuin eilen, niin uskon että eteenpäin ollaan menossa. Mutta jos se tuttu romahdus tulee niin mikään ei ole muuttunut.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 27.03.16 - klo:23:41
Aika lailla samaan pystyit vaikka vähän tulikin tuulta mukaan 😊 ,  kiitoksia Veikkolan nautintoon osallistumisesta..
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.03.16 - klo:08:29
Kiitos että kisat järjestit, ja upeasti pelasit!!!

Juu itselläni tulostaso pysyi myös samana kun ekalla kierroksella, vaikka sen toisella tavalla teinkin. Saumat parempaankin oli olemassa, mutta kolmen viimeisen väylän hölmöilyt kostautuivat.

Väylä 16:  Vahva ajatus pelata koivusaarekkeen oikealta puolelta sai pahan kolauksen jo avausheitolla, kun kajautin sen ennen mutkaa vasemman puoleiseen koivikkoon.
                 Siellä oli kuitenkin sen verran tilaa, että päätin lähteä yrittämään pommihyzerillä väkisinkin sinne oikealle puolelle. Heitto lähti hyvin, ja vaikutti siltä että onnistuin suunnitemassani täydellisesti. Mutta kiekko olikin sittenkin väylän oikeassa reunassa n.metrin verran koivikossa. Sieltä sitten rauhallisen järkevästi annukalla sen viimeisen kapeikon alkuun, niin ainakin järkeilin. Mutta viime hetkellä päätinkin luottaa tuuriin, ja paiskoa apinan raivolla suoraan "jospa se tuosta koivujen välistä sittenkin raivaisi tien pitemmälle" tyyppisen heiton. Ei raivannut! Bogiin sitten oli tyytyminen.

Väylä 17: Haen kolmosen iiseillä mutta tarkoilla heitoilla. Niinhän sitä luulis. Avauksessa iski mandokramppi, lusikallinen housuun ja löysä annukka vasemmalle kallion päälle.
                Selvisin sieltä kuitenkin kohtuu kivasti takaisin väylälle, mutta taas oli bogiin tyytyminen.

Väylä 18: Pitkä kapea suora, ei siis minulle mikään ihanteellinen väylä. Avaus onnistui kuitenkin ihan mainiosti, pariinkymppiin korista sinne vasempaan viidakkoon. Sieltä oli kuitenkin selkeä väylä korille, joten eväät par tulokseen oli olemassa. Korin ympäristöhän oli laajalta alueelta jäässä, joten piti tarkkaan miettiä mihin putterinsa sijoittaa. Päätin sijoittaa viisi metriä korin etupuolelle, mistä se sitten kivasti liukuu pyllymäkeä korille...varsinaista curlingia!
Ajatus, ja tavallaan toteutuskin oli mainio. Vaan sieltä metsästä käsin en huomannut, että siinä edustalla olikin syvä lätäkkö. Ja siihen vetiseen ansaan kapsahdin, jippii!
Putti etäisyyttä n.5 metriä, jalka nilkkaa myöten veteen ja kolmosen hakuun. Mutta jälleen kerran se mun suurin ero muihin heittäjiin tuli esiin, putti kokonaan ohi laitteen ja siitä liuku entistä kauemmaksi. Pakkohan se sieltäkin oli koittaa, ja jälleen ohi. Kolmas putti kuitenkin toden sanoi, mutta momentum oli jo mennyt ja tuplabogia korttiin.

Kolmelta viimeiseltä väylältä 5 plussaa lisää, jäi vähän harmittamaan....mutta vain vähän!

Kokonaisuuteen olin kovin tyytyväinen. Onnistuin monta kertaa, mm. kakkosväylältä kolmonen ( on minulta huippu suoritus) jne. Eteenpäin olen menossa, uskon siihen vahvasti. Toki valtava ero on vielä muihin ikäluokkani pelaajiin, mutta uskon sen kaventuvan tämän vuoden aikana.

Huonoa on vielä se surkuhupaisa puttipeli. Karmaiseva mandokramppi. Ja ajoittainen keskittymisen herpaantuminen, mikä johtaa huolimattomiin toivotaan, toivotaan heittoihin sekä olosuhteiden huomioimisen unohtamiseen.

Ja olihan mahtavaa pelata koko kilpailu oman sarjan pelaajien kanssa. Rento fiilis tiukan kilpailun ohella. Rentoudesta kertoo, kun Petteri tuli väylälle 17 kysymään tilannetta, niin kukaan ei tiennyt mistään mitään vaikka kärkipooli olikin kysymyksessä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 29.03.16 - klo:09:22
Mandokramppi on hyvä sana. Mandon missaaminen kun ei ole vaihtoehto niin se saa kummasti sekä miehen, että ranteet kääntymään outoihin asentoihin. Sitten ei voi kuin ihmetellä että mitäs täällä nyt taas oikein tapahtui.
Mandon ja erilaisten muiden pelaamista rajoittavien tekijöiden poissulkeminen on omanlaisensa harrastus, jossa onnistumalla yleensä onnistuu suorituksessakin. Välillä siinä on vain kovin paljon tekemistä, että näkee siinä väylällä muutakin kuin mandon, ob:n ja vettä.

Suurella yleisöllä on vakaa usko Väykkään. Kiekkoarsenaali on kuitenkin luottamusta herättävä, joten ei sieltä enää tarvitse kuin löytää se oma tekeminen. McBeast on varmaan ainoa kaveri jolle ei koskaan satu kolmen putin väyliä, mutta meille muille kuolevaisille noita vain tulee vaikka kuinka yrittäisi.

Kohti seuraavaa väylää, kierrosta ja kilpailua.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.03.16 - klo:10:19
Kiitos!
Päivämaksu 5 euroa on sujautettu rahakondomissa postilaatikon luukusta, ja seuraava väylä on Kaatiksen ykkönen. Ja seuraava kierros on lähes lumettomalla jylhän kauniilla ja aurinkoisella Kaatiksella.
Tarkoitus on pelata kahteen kertaan rata etutiiltä. Takatii olisi kiehtovampi, mutta jos tuuri käy ja pääsee toukokuussa kisaamaan, niin täytyy pelata lyhyempää versiota.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: lliuhto on 29.03.16 - klo:11:01
Väylä 17: Haen kolmosen iiseillä mutta tarkoilla heitoilla. Niinhän sitä luulis. Avauksessa iski mandokramppi, lusikallinen housuun ja löysä annukka vasemmalle kallion päälle.

Itsellä mandokramppi realisoitui lauantaina kevyeksi griplockiksi, ja tuli toilailtua mandomissi (eli re-tee) + puuosuma + puuosuma -kombinaatiolla väylätulokseksi 7. Maistui happamalta, vaikka kierros oli jo valmiiksi pilalla.

Quote
Kokonaisuuteen olin kovin tyytyväinen. Onnistuin monta kertaa, mm. kakkosväylältä kolmonen ( on minulta huippu suoritus) jne. Eteenpäin olen menossa, uskon siihen vahvasti.

Itselläni hyvin mennyt sunnuntai (jota taisin sinullekin jo kioskilla pikaisesti hehkuttaa) pelasti paljon fiiliksen puolesta paljon. Pari tuplaa mahtui tuolle sunnuntainkin kierrokselle, mutta ne kaikkein pahimmat tötöilyt jäivät väliin. Ja kakkosväylältä makoisa birdie, kerrankin onnistui. Reseptinä kakkosväylälle minulla on siis julmetun alivakaaksi kulunut dx shark, jonka pyrin laittamaan oikeaan ränniin hirveässä hyssessä. Toimi!

Ihmisluonne on muuten kummallinen. Varmaan pelin kannalta periaatteessa ihan hyvä ettei jää märehtimään huonoja suorituksia liian pitkäksi aikaa, mutta jos nyt edes sen yhden väylän ajan muistaisi montako heittoa on tullut tehtyä. Onneksi pelikaverit olivat hereillä kun seiskaväylällä luulin pelanneeni bogin - tupla oli valitettavasti oikea tulos. Harmittaa moinen hölmöily, vaikka ihan vahinko se olikin, pitäisi olla tarkempana.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.03.16 - klo:11:02
Hei mahtavaa! Ketä kiinnostaa...ehkä mpg luokkalaisia!
Livenä Kaatiksen ekaa kierrosta viiden väylän välein.

2 4 4 3 5

Eli yksi päälle tilanne päällä  :)

Ykkösellä paras avaus ikinä
Kakkosen hieno avaus vesittyi surkeaa lähestymiseen
Kolmonen suunnitelmien mukaan
Nelonen hieno uusi polku!
Vitonen par pelastui yhdellä elämäni parhaista puheista

Täällä huipulla tuulee vähän, mutta sika lämmintä
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.03.16 - klo:11:31
Synkkä jakso:

3 4 3 6 6

Alku meni ysille asti hyvin, paitsi etteihän siihen kasin laatikkoon voi osua.
Ysin avaus oli suorastaan hieno, ja siitä ylpistyneenä sen jälkeen kaikki pieleen.
Tämä jakso +6 eli yhteensä jo seitsemän yli.
Mutta ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 29.03.16 - klo:11:32
McBeast on varmaan ainoa kaveri jolle ei koskaan satu kolmen putin väyliä, mutta meille muille kuolevaisille noita vain tulee vaikka kuinka yrittäisi.

Tuosta: https://youtu.be/tfk1om6224o?t=597

Toki eka putti oli niin kaukaa mistä itse hyvillä mielin lähestyisin alle, mutta kuitenkin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 29.03.16 - klo:11:39
Go Vänkkä ja 15 suoraan sisään..
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.03.16 - klo:12:02
7 3 2 3 3

Ysin ja kympin flow säilyi yhdentoista avaukseen ja kakkoseen. 7 korttiin.
Kummun päällä sitten tuttu fööni, mutta ei puita.
Ja neljä seuraavaa menikin hyvin, jopa yksi pirkko (14) mahtui mukaan.
+8 ja silleen.
Loput infot kierroksen päätteeksi!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.03.16 - klo:12:32
Surkea loppu!

5 4 3 4

Väylä 16 en hallinnut tuulta enkä etäisyyksiä...bogi
17 avaus vasemmalle kalliolle, umpi surkea lähestyminen ja bogi
18 varman päälle par
19 ilahduin! Etutiiltähän tää näyttää helpolta...nyt pelaan helposti pariin.
En pelannut....nepparia korttiin.
Yhteensä +11 karseaa.

Nyt lyhyt evästauko ja uusi kierros.
Tuuli on yltynyt jo kovaksi, mutta alle + 10 PITÄÄ SAADA!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 29.03.16 - klo:13:06
Synkkä jakso:

3 4 3 6 6

Alku meni ysille asti hyvin, paitsi etteihän siihen kasin laatikkoon voi osua.
Ysin avaus oli suorastaan hieno, ja siitä ylpistyneenä sen jälkeen kaikki pieleen.
Tämä jakso +6 eli yhteensä jo seitsemän yli.
Mutta ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä!

Kasin laatikkoon osuu helpoiten jättämällä sen suunnitellun suoran heiton pois valikoimasta ja tuuppaamalla hyssen sieltä oikean kautta. Ei tarvitse heittää kovaakaan, mutta eipähän myöskään liitele kilometriin.

Pitääpä sopia sellainen pelikirjakierros sulle tuonne Kaatikselle. Parannetaan vähän pelikirjaa, jätetään turhat muhjuilut pois ja keskitytään tekemään tulosta. Sittenhän ei tarvitse enää kuin tylsästi pelata pelikirjan mukaan :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.03.16 - klo:14:22
Tokalla kierroksella pistinkin kivaa...liian korkeaa hysseä peliin. Sivutuuli ja kiekko kilometriin.
En kyennyt en, alle kymppiin toisellakaan.
Viimeiselle väylälle +9 tilanteesta. Enkä vieläkään kyennyt par tulokseen, neppari jälleen tuloksena.
Vaikka tulokset olivat lähinnä surkuhupaisia, niin pystyin taas tasaisiin kierrosaikoihin. Vaikka koventunut tuuli ja lievä väsyminen alkoi haitata.
Nyt on heitot tältä päivältä heitetty.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.04.16 - klo:07:58
Eilen vietin aamupäivän Helsingin kahdella tutulla radalla. Ajoin alkajaisiksi Taliin, missä ikäväkseni huomasin että väylät 1-6 olivat pelikiellossa. Varmaan syystäkin, ja itseasiassa koko radalle olisi hyväksi pieni lepotila. Rata oli osittain aika kurainen, mutta muuten tuttuun tyyliin mainio.
Pelasin siinä sitten väylät 7-19 tulokseen +6. Kierros sisälti peräti 4 OB:ta, mutta pirkkojakin tuli kuitenkin 2. Väylän kahdeksan tiillä ihmettelin että miten siitä ikuna voisi saada par tuloksen (3). Avaukseni oli kuitenkin jostain syystä liki täydellinen. Kiekko lensi suoraan kapeaa ränniä pitkin, ja putosi alas sitten niitten oikealla olevien viimeisten puitten kohdalla ennen koria aukeeta, ja keskelle väylää. Jostain syystä se kuitenkin nousi pystyyn maahan osuessaan, ja lähti pyörimaan alaspäin kun hidastetussa filmissä. Aikanaan se sitten pysähtyikin, keskelle tietä (ob). En siis taaskaan paria tehnyt, vaan tuplabogin. Seuraavaa onnistunutta avausta kyseiselle väylälle joutunen odottamaan n.20 vuotta.
Kierroksen jälkeen päätin mennä heittämään kierroksen legendaariseen Meikkuun. Talissa ei vielä ollut minun ja parin hevosen lisäksi ketään muita, mutta Meikun kallioilla oli jo ryhmiä heittelemässä.
Nyt pääsen kerrankin kehua retostelemaan. Heitin elämäni ensimmäisen bogista vapautetun kierroksen, -3 tulokseen ylsin heittämällä 3 pirkkoa ja 13 par rykäisyä. Muutamilla väylillä häikäisevät putit täysin tyynessä ilmassa pelastivat bogeylta.
Saa nähdä joutaako tänään minnekään heittämään, kun on niin törkeen paljon mm. kirjallisia futishommia ja illalla vielä jengin keilaus/saunailta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.04.16 - klo:08:09
Perjantaina menin Hyvinkäälle heittämään, ajatuksena pelata molemmat radat. Aloitin Nummenmäestä. Hiljaista oli melkein loppuun asti, kunnes vastaan tulivat herrat Toivonen, Manner, Piippo. Viimeisellä väylällä sain heidät kiinni, ja kun pojat ehdottivat toista kiekkaa heidän kanssaan niin muutin suunnitelmiani toisen radan suhteen. Seuraan liittyi myös Susanna.
Muiden ohjelmien takia lupasin heittää kuitenkin vaan n. etuysin. Ja oikeastaan se riittikin ihan hyvin viidakkogolfiin, väsyin totaalisesti (henkisesti) risukossa pelaamiseen. Ja sisäkorvissa tinnitti KOP-KOP-KOP...KOP-KOP-KOP!!!
Minun taidoilla Nummenmäen pitkät väylät tuntuivat todeeeella pitkiltä.

Eilen sitten Meilahden päätöskisassa. TEEDEET Kempaksen avustamana olivat tehneet mukavia lisäväyliä, ja huisia muutoksia kiinteisiin. 2*19 väylää tyynessä, mutta alussa tihkusateisessa säässä.
Älyttömän hauskaa, ja varsinkin kisa Turon kanssa oli jännittävä. Toki sen otatuksen vein kokemuksen turvin. En loistanut kertaakaan, mutta sellaista tasaista puurtamista se oli. Radan par lukemiin 58 en päässyt, mutta 60 ja 62 tuloksiin olin hyvin tyytyväinen. Putti toimi hienosti ( Turo voi todistaa), ja draivihan on tajuton ;)
Tänään on kauhiasti pikkuhommaa. Lähimmäisten avustamista, golfkeskuksessa käyntiä ja futistreeniä. Mutta heittämäänkin tekisi mieli!
Joten ei mulla ole aikaa täällä naputella!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.04.16 - klo:09:58
Maanantai iltana mietin missä vietän tiistai päivän. Vaihtoehdoiksi muodostui Hanko/Tammisaari ja Tuusula. Ja frisbeen heitto tietenkin mielessä.
Aamulla päätin sitten pilvisen sään takia päätyä lähipeliin, eli Tuusulan Ristikiven ja Pulkkamäen radat kohteena........ja siinä välissä lisämausteena Road Starin Poliisi annos!

Ristimäen radan olin viime kesänä osittain pelannut, mutta nyt pelataan kokonaan. Huomasin parin väylän jälkeen, että aamulla olin unohtanut syväjäädytyksestä sulattamani entisen väykän vaatteitteni sisään. Sehän tarkoitti sitä, että heitot olivat harkitsemattomia sinnepäin rykäisyjä. Siinä joutui siiliä raapimaan useaan otteeseen, kun ihmetteli kiekon lentoratoja. Kierroksen tulos oli +6, ja se tuntui kovin huonolta.

Se tuntui niin huonolta, että pakkohan se oli laittaa entinen minä takaisin jäätymään ja aloittaa uusi kierros nykyminänä. Ei muuta kun tukka pois silmiltä, ja uudestaan baanalle. Entinen minä ei ollut kuitenkaan vielä ehtinyt kokonaan jäätyä, koska kierros alkoi yhtä heikosti kun edellinenkin, eli kahden väylän jälkeen +3. Aloitin molemmat rundit väylältä 2. Nykyaikaisilla pakastin menetelmillä jäätyminen tapahtui kuitenkin nopeasti, ja uusi väykkä pääsi kokonaan valtaan. Siinä sitten alkoikin par tulosten tulva, kunnes kun rata kääntyi takaisin kohti ykkösväylää alkoi nykypappaakin väsyttää.
Kotona syöty aamiainen ei kantanutkaan kahta kierrosta, ja niin energiataso hiipui hälyttävästi. Ja kun loppuu energiat, loppuu ns. flow tila jne. Loppu olikin vaan heittelyä ilman päämäärää, ja se johti ensimmäistä kierrosta huonompaan tulokseen...+7

Olin kovin pettynyt suorituksiini, mutta poliisiaterian ajatteleminen lämmitti mieltä.
Ristikivi oli erittäin positiivinen yllätys. Monipuolinen ja hauska rata, missä riittää ihan tarpeeksi haastetta ainakin meikäläiselle. Ja se uusi mandosumppu väylällä 11?, on mahtava rakennelma. Nautinnollinen rata, minne menen varmasti monta kertaa uudestaan.

Vajaa 20 vuotta sitten Markus "Lilli" Lindewald opetti mulle heittämisen alkeet, ja silloin ihmettelin kuinka innostunut hän oli kiekkojen lennosta ja lentoradoista. Mutta eilen sain kokea itsekin kiekon lennon ihanuuden. Se suora väylä mikä menee siinä tien vieressä oli tapahtuneen keskipisteenä. Heitin avauksen n.20 metriä eteenpäin, oikealle pajukkoon. Kiekko kimposi kuitenkin väylän reunalle. Korille oli matkaa n. 60 metriä, oranssi buzzz käteen, tanakka heittoasento (tanakka on mulle helppoa). Kiekko ilmaan, ja tuntui että koko maailma hiljeni. Maailmassa ei ollut enää mitään muuta kuin Pyhä Kolminaisuus minä, kiekko ja kori. Oranssi muovin pala lensi nuolisuoraa kohti koria, sen lento tuntui kestävän ikuisuuden. Nautin tilanteesta henkeä pidätellen, pupillit soikeena....sehän menee suoraan koriin!
Ei mennyt...kaihiset silmäni arvioivat lentoradan väärin, Buzzz jatkoi matkaa ehkä kymmenen sentin päästä ketjuista eteenpäin. Onneksi se osui korin takana n.10 metrissä puuhun, muuten se jatkaisi matkaansa varmaan vieläkin. Hienon heiton johdosta ajauduin eteeriseen flow tilaan, ja siinä tilassa kympin putti ei voinut epäonnistua.
Se oli sellainen heitto, että mietin heittämisen lopettamista ikiajoiksi mutta päätin jatkaa seuraavat 20 vuotta uuden superheiton metsästystä.

Grillin kautta ensimmäistä kertaa Pulkkamäen radalle. Rata oli yllättävän kiva, vaikka alku olikin aika preeriaa. Sinnekin pitää päästä uudestaan, koska poliisiateriasta huolimatta en saanut itselleni enää oikeanlaista fiilistä. Ja koska puhelinkin soi jatkuvasti, niin en enää jaksanut keskittyä viskelyyn. +2 ja silleen, eipä siinä muuta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 06.04.16 - klo:12:51
Itseni toistamisen uhallakin laulan taas saman vanhan mantran. Se miksi frisbeegolfia jaksaa pelata kierroksesta toiseen vaikka välillä menisi kuinka päin &#&#%&€& on se että se seuraava heitto voi olla juuri niin upea. Ps. eikä sen tarvi olla edes oma heitto.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.04.16 - klo:10:25
Mää mittää oo treenannu muutamaan päivään!
Minua on viimepäivinä pyytänyt useampikin hahmo mukaansa pelaamaan milloin minnekin. Olen todella hämmästynyt, mulla on kavereita vaikka NDGE16 ilmoittautuminen on päättynyt ja olen vähemmän mukavaa peliseuraa. Valitettavasti työ on estänyt minua kaikelta huvilta, mutta iso kiitos kaikille peliseuraa tarjonneille.
Niin kuin kolleeka sanoi perjantai että tää duuni pilaa kaiken kivan.

Luin äsken tuo
ta Hyvinkään tämän päivän kisan osallistuja luetteloa. En kritisoi, eikä kuulu mulle, ja sääntöjen mukaan mennään! Vaan huvittaa kun katsoo pelaajalistaa esim. noviisi amatööreistä.
En ole tutustunut luokkajakoon millään tavalla, mutta vaikka itse jäisin moisessa kisassa varmasti viimeiseksi, niin en kuitenkaan miellä itseäni millään noviisiksi...onkohan mulla turhan suuret luulot itsestäni ::)

Kevät räjähtää käyntiin tänään, hyvää fribakevättä ja kesää kaikille!

Rajamäen viikkokisat alkavat keskiviikkona 13.4. Paikalle saapuu myös Pointteri, tervetuloa ostoksille ja kisaamaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 16.04.16 - klo:23:10
Siinä kiireen lomassa TD hommissa istui hiljainen herra auringon mukavasti lämmittäessä loistavasti menneen Piazza Open avaus kierroksen jälkeen. Ruokaa oli näköjään syöty ja kakkua nautittu.
Hetki poristiin ja 920 alustavat ratingit oli tiedossa ja kuulemma mahdoton toinen kierros oli edessä.
Näytti herra vaipuvan odottamaan sitä toista kierrosta , joka pistää kotimatkan tuntumaan pitkältä. -4 Skogby ensi kierros 52 heittoa.
En tiedä upposiko Putti samaan malliin mutta toinen kierros kulutti käsivartta vain yhden heiton enemmän ja 53 -3 on melko upea suoritus. . Ei tullut tuttua romahdusta... ehkä se siitä nyt ☺ hyvin pelasit.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.04.16 - klo:08:44
Lauantai aamu. Herätys klo. 4.30, Piazza Open ei ollut siihen syy eikä seuraus. Olin luvannut viedä pari ihmistä lentokentälle kuudeksi, ja se tarkoitti pienen mutkan kautta hakua.
Helsinki-Vantaalta ajoin sitten hiljaista Kehä kolmosta Hankoa (Skogbytä) kohti, ja sain pitkästä aikaa kokea uljaan näyn kun Suomen suurin nisäkäs ylitti tien sen kummempaa varovaisuutta noudattamatta n. 20 metriä koslani keulan edestä. Pyörähdin vielä ennen kasia Tammisaaren keskustan kautta, ja totesin siellä ihmiset osaavat elää. Ei ollut Marketit auki, ei Ärrä kioskit eikä mitkään. Ei näkynyt ihmisiäkään missään, rannikkokaupunkilaiset ottavat rauhallisesti aamut.
Skogbyyn idylliseen pikku kylään löysin helposti Miikkan ohjeiden, ja tienvarsi kylttien opastuksella. Matkan varrella näin koreja metsässä, ja siellä oli paljon ihmisiä heittämässä kiekkoa. Ilmankos kaupungilla ei näkynyt ketään, nehän ovat täällä!
Ajoin kuitenkin suoraan varmistamaan osallistumiseni kisatoimistoon, ja koska pelaajakokouskin oli siellä niin jätin itselleni uuteen rataan tutustumisen itse kisakierroksille. Kisan alkua odotellessa, aika kului vastatessa ihmisten NDGE16 kuulumisista.
Pelaajakokous alkoi ajallaan, ja sen jälkeen autoilla radan tuntumaan, ja etsimään aloitusväylää n:o 5. Väylän löydettyäni tein heti johtopäätöksen, ettei maksa vaivaa sitä koe heittää vaikka aikaa olisikin ollut ruhtinaallisesti. Väylä oli kun mikä tahansa golfkentän alamäkiväylä, paitsi että oikealla kimalteli aamuauringon loisteessa meri ja väylällä kasvoin puita...jumalattomasti puita!!! Pelikirjan kyseiselle väylälle loin nopeasti, silmät kiinni ja kiekolle rundua. Kisa alkoi bogilla.
Pooli kaverini olivat minulle entuudestaan tuntemattomia, mutta mukavan oloisia nuoria kolleja. Koska luontainen ujouteni ja rajalliset sosiaaliset taitoni hiljensivät minut, pystyin keskittymään hyvin itse pelaamiseen. Pelini sujui tasaisen hyvänä alun haparoinnin jälkeen. Varsin surkeat avaukset sain paikattua, hyvillä lähäreillä ja varsinkin maailmanluokan puteilla. Jos joku olisi ne videoinnut ja se olisi mennyt jonnekin juutuuppiin ihmisten näkyville niin joku olisi voinut hätäpäissään tehdä väärän johtopäätöksen "toi pappa osaa ainakin putata!". Ei se oikeesti osaa.
Heitin kierroksen -4, mikä oli hyvä suoritus kun ottaa kyvyt huomioon, mutta ei ehkä kuitenkaan niin hyvä verrattuna sen aiheuttamaan kohuun. Jopa liiton puheenjohtaja onnitteli viestin välityksellä, olin otettu. Susannalle lounaalla juttelinkin, että kuinka tunnetusti surkea pelaaja olen, kun tälläinen reilusti alle keskitason tulos aiheuttaa moisen onnittelu ryöpyn. Olin kuitenkin oikein tyytyväinen heittelyyni, ja kiitän kaikkia jotka suoritukseni noteerasi :) Spirittiä huipussaan!

Toiselle kierrokselle pääsin pelaamassani poikasten luokassa (MPM) peräti ykköspooliin! Myös toinen pappa Arsenal fani Ari pelasi siinä, totesinkin hänelle että pitäisikö siirtyä MPM luokkaan, koska MPG luokassa pelaan aina toisen kierroksen pas...poolissa.
Viiden hengen pooleissa heitettiin leppoisassa hengessä. Aloitin kierroksen huonosti. Pienet pilkkimiset, ja lämmittelyn jättäminen auringon hoteisiin lounastauolla olivat turruttaneet kropan hyvänolon raukeaan olotilaan.
Jostain kertoo kuitenkin jotain se tosi asia, että sain kuitenkin alun hölmöilyn jälkeen peliotteesta kiinni, loppukierroksen sujuessa taas ihan kelvollisesti. Tulos tietenkin heikkeni ensimmäisestä, mutta vain heitolla joten tyytyväisyyteen oli aihetta. Tulostaulukossa toki tasaisessa kisassa romahdin kovasti alaspäin, mutta mitä sitten.

Skogbyn Piazza Open pähkinänkuoressa papparaisen silmin:

- Rata oli yhdellä sanalla kuvattuna KIVA!  Ei ollut vaikea, mutta koko ajan sai olla varuillaan. Monta tiukkaa annukkaväylää, foreheittäjän unelmaa, joku sanoi. Itse kun en pysty, enkä osaa niin sain hyvän harjoitus session annukkaheittoihin. Jotkut onnistuivat, useimmat olivat katastrofaalisen huonoja.

-Järjestelyt olivat loistavat! Taidan kilauttaa kaverille (Miikkalle), ja pyytää häntä NDGE16 tirehtööriksi. Kuuluvalla äänellä, ja selkeällä artikoloinnulla kevyellä huumorilla höystettynä hypnoottiset pelaajakokoukset. Susanna luo omalla iloisella tavallaan kisaan kotoisen tunnelman, kiitokset ja pipon nostot molemmille.

- Ruokailu oli mahtia, kaik yhes koos! Lounas oli maittava, jälkiruokineen! Suuri kiitos Piazzan henkilökunnalle.

- Ihan huikea tapahtuma! Oli suuri ilo ja kunnia olla mukana tälläisessa tapahtumassa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.04.16 - klo:10:19
Muutamat tulevat kisat ovatkin sitten reittinki vapaat, eli keskiviikkona Rajamäen viikkokisa pisteitä jahtaamaan. Ja lauantaina sitten kaveritapaaminen Nurmijärven golfkeskuksessa. Tulos urheilua kun en voi unohtaa, niin tavoiteenani on sijoittua NDGE16 kisassa MPG luokassa 15 parhaan joukkoon.
Toukokuussahan on sitten Kaatiksen Spring Masters, ja tavoitteena jatkaa pelaamista oman rating tuloksen yläpuolella.
Kesäkuussa vielä Masteri, ja sen jälkeen taitaa tulla piiitkä tauko ennen Syysmyrskyä!
Tai no tietysti mahdollisimman paljon Rajamäen viikkokisoja.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.04.16 - klo:11:33
Viime lauantaina osallistuin NDGE16 tapahtumaan. Nurmijärven golfkeskuksessa pelattiin tällä kertaa 2*18 väylää hyvinkin vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Ensimmäisen pooliarvonnan suhteen minulla oli tuuria. Sain pitkälle lenkille kavereiksini Tammisaaren Arsenalin Ari Österlundin, Kurikan aina ryhdikkään putti-ihme Ilkka Tammisen, kilpaladuille palaneen totaalisen katastrofin Hannu "Lyly" Rajalan, ja Oulu -Espoon pikkupojan Juho Halti Parviaisen. Olipahan hienoa seuraa...kiitos kisan TD:lle arvonnasta. Päästiin vielä samalle tiille 5 nuoren veitikan kanssa, jotka aloittivat siis ennen meitä samaiselta ykkösväylältä, he olivat Limpurin Jussi, Loukon Samuel, Vesalan Tomppa, Pursion Tinde ja joku Meresmaan Jussi. Pojilla tuntui olevan hauskaa, vaikka avaukset olivat pojilla kovin onnettoman ponnettomia!

No en sen enempää astu muiden reviirille, joten keskitytään omaan suoritukseen. Ensinnäkin nautin pelaamisesta kovasti, vaikkei ihan huippu heittoja nähtykään. Samoin Skogbyssä loistaneelle putille oli käynyt kuin sille kuuluisalle pierulle saharassa. Mutta kyllä tällainen hehtaaripyssy nauttii kun ihan kaikki heitot eivät kolise puun rungoissa.
Loppu väylillä alkoi kuitenkin harmaita pilviä kasaantumaan muuallekin kun taivaalle. Huomasin että aikataulu on kusemassa pahasti, harmitti vietävästi pelaajien ja kisatoimiston väen puolesta. Päätinkin antaa kovasanaista palautetta kisan TD:lle asiasta, törkeetä!
Olin kuitenkin tulosten mukaan peräti kolmantena, ja ykköspoolissa! Paitsi etten ollut, nimittäin siinä helvetin hötäkässä kierroksen jälkeen olin tehnyt laskuvirheen ja niin kahden rankku pisteen ansiosta putosin kuudenneksi.

Senhän sitten arvasi että toinen kierros alkoi myöhässä...paljon myöhässä! mutta olin asennoitunut, että kun tää kisa pilaa kuitenkin koko päiväni, niin keskityn olennaiseen.
Kun sitten vihdoin ja viimein se onneton TD sai jaettua uudet scoret, päästiin matkaan. Aloitettiin siltä kakkoskierroksen yllätysväylältä eli neloselta, ei veteen muttei oikein muuallekaan, kolmonen korttiin. Seuraavalle tiille siirtymisen aikana alkoi kuitenkin happamat ilmeet loistamaan mielikuvissani, ja alkoi käydä sääliksi kisan järjestäjiä. Kaikkensa tekivät, mutta silti keikka kusi!
Siinä alkoi ote herpaantua, sitä mukaan kuinka kauaksi ajatukseni karkasi ihan johonkin muualle kun pelaamiseen. OB:t paukkui joka heitolla! Sää parantui kuitenkin koko ajan, ja mitä mainioin ryhmä ympärillä karkoitti ikävän ja sen myötä sain jälleen otteen pelistä. Se ote kantoi kivasti toiseksi viimeiselle väylälle asti, kunnes päätettiin minun kannustamana tarkistaa tilanne. Kolme äijää pisteen sisällä taistelemassa sijasta 6. Olimme väylällä 2. Niinhän siinä kävi, valtavalla riuhtaisulla mandon väärälle puolelle, ja eikun dropparille. Ja kun virheen paikkauskaan ei onnistunut, niin takkiin tuli. Viimeinen eli väylä 3 oli enää muodollisuus. Petri nousi yksin kuudennelle sijalle, ja minä jaoin Timon kanssa sijan 7 kristillisesti....ehkä minun tapauksessani turhan juhlallisesti sanottu, enhän kuulu edes kirkkoon.
Petri Isola, Timo Hurula, Mika Rintala ja Ilari Niemipelto....oli kunnia pelata moisten herrojen kanssa auringon laskeutuessa Lapoonjärveen, KIITOS!

Seuraavaksi sitten tämän illan kohokohta Rajamäen viikkikset, ja seuraava rating kisa Kaatiksen Spring Mastersissa. Takana tältä keväältä 4 rating kierrosta, kaikki yli oman lukeman, joten tyytyväinen pitää olla.
Kaatis on kuitenkin ihan oma maailmansa, joten takapakkia on tiedossa.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 27.04.16 - klo:12:54
Vinkki Kaatiksen takatee pelaamiseen. Monella väylällä kannattaa avata 30m lyhyempi kuin mitä voisi päästä jos onnetar ja kyvyt osuisi kohdalleen.. toisella sitten hanat auki. Usein tuo toinen ei oikein onnistu pusikosta.. 😊 ainakin itselle tarkoittaa midaria avaukseen ja sitten driveria mukille jos jäi vajaaksi 😊. Tsemppiä
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 27.04.16 - klo:12:57
Spring Mastersissa me wanhukset pelataan etutiiltä, joten pelikirja sen mukaan. Takatiiltä korille on usein pitempi matka ja kiekon sijoittelulla voi olla isokin merkitys.

Puskasta ainakin on vaikea tosiaan jatkaa :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 27.04.16 - klo:15:38
Se onkin mielenkiintoista kuinka erillainen kaatis on etu ja taka heitto paikoilta. etu tuntuu hyvälle ja taka sille että jotain olennaista puuttuu omasta tekemisestä. Koskas rajamäellä on luvassa erikois versio viikkokisoissa? Viime vuonna risk/reward versio oli aika mahtava.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 27.04.16 - klo:16:03
Kaatikselle kun suunniteltiin etutiit niin tarkoitus oli muokata kentästä sellainen ettei se ole ainoastaan lyhempi vaan mahdollisuuksien mukaan myös erilainen. Mielestäni siinä on onnistuttu varsin mainiosti.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.04.16 - klo:16:26
Kaatis on mielestäni hyvä esimerkki hyvin suunnitellusta radasta...ja plussana vielä juuri tuo etu/ takatiin sopiva erilaisuus. Haastavia molemmat, ja varsinkin millä bofoorilla milloinkin tuulee. En löydä mitään huonoa radasta, ellei sitten lasketa niitten par kakkosten mahdottomuuksia minulle.
Jossain Ari kirjoittikin PAR tulosten tarpeellisuudesta/ tarpeettomuuksista, ja esim. NDGE kisan voisi aina pelata ilman par lukemia...ja niinkuin Piippokin sanoi perjantain harkkakieroksella että olivat liian kovia. Varmasti olivatkin, mutta eikö se ole ihan sama saiko esim. Teemu -5 tai -25, kunhan voitti!
Se on varmaan tärkeä rating kisoissa, mutta muissa niillä ei ole mitää merkitystä.

Rajamäen viikkokisat pelataan aina erilaisella lay outilla, mutta viime kesän yökisan kaltaista OB hässäkkää ei ehkä vähään aikaan...lupasin sen paikallisille ;)
Tänään on junnut tehneet kivan neppiradan, mukavilla höysteillä. Odotan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 27.04.16 - klo:19:55
Eipä rating kisoissakaan ratkaise kuin kokonaistulos.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 27.04.16 - klo:21:03
Jees, pareja ei käytetä kuin siihen että rankaistaan myöhästymisestä. Ei vaikuta ratinkeihin eikä muuhunkaan.
Eli aivan joutotavaraa :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.04.16 - klo:11:37
Ymmärsinkö nyt ihan oikein ettei par lukemilla ole mitään vaikutusta ratinkiin? Miksi ihmiset aina kyselevät että mitä pitäisi heittää että saisi sen ja sen ratinkin?
Vai höynäytetäänkö mua nyt olan takaa :)?
Itse harkitsen vakavasti par lukemien poistoa, jos koskaan ikinä mitään ei liiton kisaa järjestän.

Tässä on tullut mielenkiintoisia kommentteja kysymyksiini liittyen NDGE16 tapahtumaan, ja alkaa entistä enemmän vaikuttaa siltä että alkaa muodostua selkeästi NDGE ystävät ryhmä, ja muut!

Eilen Rajamäen viikkokisoissa pelattiin junnujen Piitun ja Tatun suunnittelemalla radalla (vähän iskäkin auttoi). Rata oli oikein mukava neppirata, muttei ollenkaan niin helppo kuin olisi luullut. Tykkäsin kovasti!
Oman pelini romahdutti kokonaan väylän 2 mando portti, alle sadan metrin väylällä kaksi kutosta. MANDOGRAMPPI!!!!!!iski jälleen.
Kisan vierailevat tähdet Joni Suomi ja Riku Johansson veivät kaksi kärkisijaa. Lindbergin Janne myöhästyi, ja joutui tyytymään treenaamiseen Konopiste mielessään.

Kiitos Ari Kaatis vinkeistä, ensiviikolla olisi tarkoitus ehtiä sinne reenaamaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: moog on 28.04.16 - klo:12:07
Jees, pareja ei käytetä kuin siihen että rankaistaan myöhästymisestä. Ei vaikuta ratinkeihin eikä muuhunkaan.
Eli aivan joutotavaraa :)

Vaikka tulosten kannalta pareilla ei merkitystä olekaan (paitsi myöhästymisrankut), niin keskustelun kannalta ne ovat oivia.

Ratoja on monenlaisia ja satunnaisen sivustaseuraajan on kenties vaikea hahmottaa suoritusten erinomaisuutta jos puhutaan vaan että pelasin sillä radalla 49 tai tolla radalla 62. Tai että kisassa tonnin ratinkiin tarvinnee sellaisen 58 heittoa, tai toisella radalla 63.

Par-lukemat tavallaan kiinnittävät sen koordinaatiston, jota vasten tuloksia tulkita. 63 heittoa ei rataa tuntemattomalle välttämättä kerro mitään, mutta -7 antaa ainakin perusoletuksen että ihan hyvä kierros.

Ja toki, toisilla radoilla on tiukemmat parit kuin toisilla. Talin pelaaminen pariin on harrastelijalle kelpo suoritus, kun taas Siltämäen pelaaminen pariin ei välttämättä niinkään. Mutta näistä eroista huolimatta koen nuo parit ihan mielekkäiksi antamaan jonkinlaista kiinnekohtaa tulkinnalle, minkä tasoisista tuloksista puhutaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.05.16 - klo:08:28
Oikein hyviä kommentteja PAR keskusteluun, näkemyksiä joita en itse ole nähnytkään.
Vielä mulle on hämärän peitossa, että onko par lukemiin olemassa joku standardi? Joku sääntö mikä määrittelee väylän ihanne tuloksen?
Silloin tällöin kun käyn lukaisemassa jonkun jenkkikisan tulokset, missä parhaat heittävät kierrokset -10 tai paremmin niin olen miettinyt , että onko
A: Rata helppo
B: Par lukemat liian heppoisia
C: Pelaajat vaan niin hyviä

No joo, se siitä!

Muutaman henkilön kanssa ollut myös puhetta, että onko golfradan väylät liian leveitä/ avonaisia frisbeegolfiin?
Peilaan tietysti ajatuksia NDGE:n kisarataan. Kyllähän golfkentille saa varmasti tiukkojakin väyliä, mutta mutta!!

Nykyinen NDGE ratahan pohjautuu liki täysin niihin alkuperäisiin väyliin. Olen muutaman pelaajan kanssa keskustellut aiheesta, sekä myös väylien pituuksista.
Foorumien, meilien, puheluiden ja teettämäni tekstiviesti kyselyn perusteella en ole rataa muuttamassa. Enemmistö tuntuu olevan sitä mieltä, että pituudet, ja avoin tila on se Experiencen idea!
Tuskin kukaan kuitenkaan haluaisi että fribaradat olisivat menossa yleisestikin siihen suuntaan....ja ei varmasti olekaan.

Toisaalta on ihan kiva tarkastella NDGE väylien leveyttä kriittisesti.
Oman pelaamisen ohella olen nähnyt aika paljon eritasoisia heittäjiä kyseisellä radalla. NDGE16 radan väylistä esimerkiksi 1, 2, 10, 12, 15 nähtiin erittäin paljon avauksia mitkä eivät pysyneet väylillä, vaikka tilaa olisi ollut. Väylillä 16 ja 17 tilaa oli vielä enemmän, mutta ainakaan edellä pelanneesta poolista ei väylällä pysynyt kuin 1 tai 2 heittoa. Siis yhteensä kymmenestä avauksesta! Taitoa ja kokemusta poolissa oli jonkin verran ( Jussi, Jussi, Tommi, Tinde ja Sami), joten ei ne väylät kuitenkaan ihan tarpeeksi avonaisia ole sielläkään ;)
No nyt joku ajattelee, ettei siellä pelata tosissaan, tai että kun revitään hulluna metrejä, niin sektori kasvaa.
Ja onhan niitä avoimia väyliä hienoilla frisbeegolfradoillakin. Kaatis, Lauste, Meri-Toppila, Mukkula, kaikki arvostettuja ratoja, ja kaikissa niissä pelataan isoja kisoja. Eikä unohdeta Nokian super rataa. Toki ne kaikki sisältävät myös tiukkoja metsärännejä, ja Mukkula haastavan tikkuviidakon.

Vihdoinkin tuli lämpimät ilmat! Mulla onkin huomenna ja keskiviikkona golfkeskuksessa frisbeegolf lajiopastusta Nurmijärven koululaisille, joten hyvä sää lämmittää mieltä. Treenaamaankin pitää mennä....jokohan sitä tarkenisi heitellä T-paidassa?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.05.16 - klo:08:33
Löysin muuten Runosen kiekon golfista, ja unohdin sen sitten sinne. Soitin perään, ja lupasivat pitää tallessa. Haen sen huomenna!
Hyviä heittoja Konopisteessa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 02.05.16 - klo:12:58
http://www.pdga.com/documents/par-guidelines

On. IMO Par x,5 väylillä liian pyöristäminen pienempään suuntaan on parempi kuin isompaan, edellyttäen että birkku on silti mahdollinen ilman että lähärin tarvii mennä sisään. (edeltävä klausuuli sulkee siis par 2 väylät mahdottomuutena pois.)

Noista väylistä ykkönen on musta vaikein, koska kun heitetään niinkin kaukaa ja ylhäältä, ehtii kiekko tehdä kaikenlaista siinä matkan varrella ja suora feidaamaton heitto väylään on jo saavutus. Ei nyt mikään tonnimiesten taikatemppu muttei todellakaan itsestäänselvyys. 17 oli myös ihmeen vaikea, en tiedä miksi??
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ReTeeNalle on 02.05.16 - klo:13:05
Löysin muuten Runosen kiekon golfista, ja unohdin sen sitten sinne. Soitin perään, ja lupasivat pitää tallessa. Haen sen huomenna!
Hyviä heittoja Konopisteessa!

Kiitos! Ja... kiitos! :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.05.16 - klo:19:07
Mitä vanhemmaksi elää, niin tuntuu että ikäviä asioita tapahtuu enemmän kun hyviä. Olin päättänyt että tänä aamuna menen Kaatikselle treenaamaan, ja vaikka eilen illalla tuli taas huonoja uutisia lähiympäristöstä niin heittämään lähdin. Matkalla kyllä mietin että onko tässä mitään ideaa ajaa kilometri tolkulla kiekon heittoon, mutta se jääräpäisyys!
Huonot uutiset eivät olleet kuitenkaan mitään maailman ikäviä, ja automatkalla pystyin auttamaan molempia ihmisiä puhelimen välityksellä kivasti.
Maailma alkoi kuitenkin hymyillä kunsaavuin mestoille. Jani oli edellisenä iltana leikannut nurtsit, ja voi että oli kaunista. Aurinko paistoi, liki tyyntä muutama ihminen...hiljaisuus!
Kyllä oli taas ilo treenata!
Kiitos Jani, Kiitos NFS!!!

Tarkoituksenani oli hakea heittolinjoja Spring Masteria varten joillekin ns. no hope väylille.
Ne kolme par 2 väylää, on ja pysyy mulle par kolmosina. Treeni kuitenkin loi uskoa, että voisin ainakin yhden kakkosen kuudesta saada kisassa. Väylän 3 lähestyminen on mulle täysi mysteerio, enkä löytänyt vieläkään siihen ratkaisua.
Minulle radan vaikein väylä on ehdottomasti 9....par 4 väylä, mistä en missään tapauksessa pysty saamaan kutosta parempaa. Tulokseni on lähempänä 8-9, kun 6-7. Ja etutiiltä!
Toinen ylivoimainen väylä on ollut aina 19, mutta nyt löysin idean, minkä avulla uskon yltäväni ainakin kerran par lukemiin.
Kymppi tuo harvoin par lukemia, 11 ei koskaan.
Vaikea, mutta ylihieno rata. Rata minkä takia kannattaa harrastaa tätä lajia.

3 tunnin treenin jälkeen suoraan Nurmijärven golfkeskukseen, minne bussi lastillinen koululaisia tuli tutustumaan kolmeen golfiin (maila, frisbee ja futis) Kolme viikkoa heitä opastetaan lajien salaisuuksiin, ja minun harteillani on innostaa heitä frisbeegolfiin. Ja ainakin tänään ryhmäni oli kovin innostunutta. Oli kiva 2 tuntinen, ja huomenna lisää.

Nyt sitten pienen kotona vietetyn huilihetken jälkeen vihreän veran shakkia pelaamaan, eli matsi Hypsiä vastaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.05.16 - klo:17:43
Tänään aamulla aikaisin Kaatikselle treenaamaan. Olin varma että olisin yksin mutta en, Petri ja Timo ( uusi MPG hahmo ) olivat tulleet vielä minuakin aikaisemmin huippukuntoiselle friba pyhätölle.
Vähän aikaa pieksettiin suuta, ja sitten äijät kysyivät intoani lähteä kierrokselle. Treenaamaan piti tulla, mutta jos noin kovat äijät huolivat mukaan, niin tottamaar!
Behmee oli tietysti suvereeni, mutta mun ja elämänsä ensimmäiseen kisaan ( Spring Masters ) tähtäävän Timon välille kehkeytyi kova taistelu hopeasta. Tai meinasi kehkeytyä, ellei Timo olisi ollut niin paljon parempi. Hän heitti kierroksen +8 ja minä +12,ero siis merkittävä.
Timo heitti valmentajansa Petrin ohjaamana erittäin tyylikkään varmasti, ja pitkälle. Mulla meni muuten ok! mutta puttipeli oli jäätävän huonoa tällä(kin) kertaa. Vaikka varsinainen treeni jäi tekemättä, niin oli kuitenkin erittäin kivaa pelata hyvässä seurassa, opettavaistakin.
Nyt en enää taida ennen sunnuntaita Kaatikselle ehtiä, mutta täytyy vielä hieman heitellä Rajamäessä. Pelaamistani mietin kuitenkin sen verran, että jos ei kauheasti tuule sunnuntaina, niin 3-4 heittoa olisi mahdollisuus parantaa tämän päiväisestä. Vaikka 4 kakkostakin heitin.
Timo taas osoitti että MPG luokkaan tulee taas uusi todella kova karbaasi lisää. Uskon hänellä olevan sunnuntaina mahdollisuudet 6-8 sakkiin helposti. Vuoden parin päästä mies kolkuttaa ihan kärkisijoja.
Tervetuloa pappailemaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.05.16 - klo:10:03
Rajamäen viikkokisat eilen. Pyhällön Riku oli suunnitellut kivan mutta pirullisen haastavan radan Rajamäen liikuntapuistoon. Tunnelma kyseisissä kisoissa on kun "ennen vanhaan", reilu 30 pelaajaa paikalla, ja leppoisa meininki.
Lyhyet väylät tasoittavat kummasti peliä, joten tiukkaa ja tasaista vääntöä kokonaisuudessaan. Minulle Rajiksen viikkokisat alkaa olla yhtä odotetut, kun joskus 90-luvun lopun Munkan viikkokisat. Niistä kisoista puhuttiin viikko ennen, ja viikko jälkeen kisan. Ja niihin oli pakko päästä, tai viikko oli pilalla.
Nyt jo ottaa pattiin, kun ensiviikon kisat jäävät väliin keilakilpailun välierien takia.  Ja kisat ovat vielä ekaa kertaa tänä vuonna Maaniittu-Ihantolan radalla.
Oma tekeminen eilen oli tasaisen varmaa, paria totaali lipsahdusta lukuunottamatta. Jonkinlainen tasaisuus on nyt tämän kevään aikana löytynyt, mikä kovasti ilahduttaa itseäni. Toki puttipeli on edelleen heikkoa, varsinkin jos yhtään tuulee.
Uuteen seuraamme on liittynyt kohta 50 jäsentä, ja mukana on muutama lahjakas junnu. Josko Nurmijärveläiset olisivat kohta takaisin huipulla?
Tänään menen taas golfkeskukseen ohjaamaan junnuja lajin saloihin. On kiva seurata heidän intoa heittämiseen, ja vastailla miljooniin kysymyksiin. Joillekin olen väykkä, joillekin välkky ja toisille opettaja :)
Tiistaina kun sain uuden ryhmän ohjattavaksi, niin ensimmäinen kysymys oli " Onko sulla Dragonia?"
Sunnuntaina odotettu Spring Masters!!! miten sujuu heittäminen vesisateessa?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 12.05.16 - klo:10:31
Törmäsin itsekin viime viikolla Kaatiksella Dragonin maagiseen voimaan.
Lyöttäydyin johonkin ensi kertaa paikalla olevaan ryhmään. Kun kerroin väylällä yhdeksän, että siellä on lampi oikealla niin kaverit alkoivat kaivaa heti Dragoneita bägistä.
Harmi vain, että jos heittää yli 60m niin tuo maaginen kelluva kiekko ei oikein sovellu normaaliin frisbeegolfin pelaamiseen.

Itse luulin että kuplamuoviset kellukkeet olisivat jo tuhonneet Dragonin tulevaisuuden.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.05.16 - klo:11:39
En itse ole kai nähnytkään kyseistä kiekkoa, mutta jostain siitä olin kuullut, ja varsinkin sen uinti ominaisuudesta.
Kävin äsken tunnin verran puttailemassa/ lähestelemässä. Tulin siihen tulokseen että päästän kiekon irti liian aikaisin, silloin kun putti menee korin vasemmalle puolelle. Ja se johtunee siitä, kun ei luota siihen puttiin!
Korjauksella se meni oikealta ohi että humahti! Mutta silloin kun luotti tekemiseensä, ja antoi mennä rennosti, niin jo osui ja upposi.
Hauskaa hommaa!
Se Kaatiksen ysi väylän pikkuinen lamperoinen on sitten kiva psyykkaaja. Kakkosheiton heitän aina sinne ylös vasemmalle metsään, kun alitajuntaisesti koitan välttää suolampea.
Se on kyllä nyt hieno, kun se on ruopattu! Ja on pitkospuita, ja ne askel-lautat...mikä mainio keksintö!!!
Radalla on myös niitä kilkuttimia tai mitä lie Tuonelan kelloja. Ne ovat hienosti tehtyjä, ja varmasti tarpeellisia...10 pistettä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.05.16 - klo:10:11
Eilen taas pari tuntia innokkaiden koululaisten kanssa golfkeskuksessa treenaamassa frisbeegolfia. Aika kiva ympäristö saada ensikosketus lajiin.

NDGE16 jätti paljon muovia golfkeskuksen maisemiin, varsinkin niihin vetisiin. Niitä minä ja kentänhoitajat ovat löytäneet silloin tällöin. Olen ottanut ne talteen, ja lähettänyt omistajille viestin.
Tiistaina palautui Marien ja Ilkan kiekot, molemmat ovat niistä tietoisia ja saavat kesäkuussa omaisuutensa takaisin.

Sama meno jatkuu, jahka kiekkoja löytyy lisää.

Kaatiksen alamäkilampiväylän uhrikiekko on nyt valittu. Viime vuoden pro-kisassa valitsin väärän kiekon, koska epäonnistuin ja niin kuralammikko sai arvokkaan aterian.
Tai siis kiekko oli sinänsä oiva valinta, mutta turhan arvokas hukutettavaksi.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 13.05.16 - klo:10:38
Perhe Andberg hukkasi riittävästi kiekkoja väylälle 18. Minä 2kpl star dessua ja 1kpl gstar dessu ja Jenna muistaakseni mamban ja jonkun toisen. Kaikki olivat näkyvillä mutta ei viitsinyt kastella sukkia.... :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.05.16 - klo:10:53
Tällä kertaa jäi veneilyt tekemättä, kisaa seuranneiden karmeiden säiden takia. Se iso lampi tulvi oikein olan takaa, ja kova tuuli sateen kera varmaan hukutti viimeisetkin kelluvat kiekot. Ne muutamat mitä saatiin pelastettua rannan lähettyviltä, on jo palautettu taikka ilmoitettu omistajilleen.
Lähetän kyllä viestiä jos jotain vielä löytyy.
Syksyllähän illan pimetessä voitaisiin pitää lammella hukkuneiden kiekkojen muistotilaisuus. Lähetetään palavilla kynttilöillä varustettu lautta lampeen kellumaan, ;) ja pidetään kunnon peijaiset klubilla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.05.16 - klo:18:37
Henk.koht. toiveena sunnuntain Spring Masters kisaan olisi sään osalta: Puolipilvistä poutaa +18 astetta, tyyntä!

Nykyennusteen mukaan ei kuitenkaan sellaista ole odotettavissa...päinvastoin!

Oletetaan että ennusteen pahin skenaario toteutuu, eli vettä tulee koko päivän runsain mitoin. Mitäs sitten tehdään? Miten suu pannaan?
Lähtökohtaisesti mulla on vedenpitävät takki, housut ja kengät. Mutta kuinka kauan ja kuinka määrättömästi ne vettä pitävät?
Joka tapauksessa vaatetus on ongelmista pienin. Mun bägihän kastuu läpimäräksi, se on selvä. Eli kaikki vedestä pilalle menevät pois matkasta.
Pahin ongelma on ainakin minulle, kädet! Kastuessaan kunnolla ne kylmettyy, ja sitten alkaa sormien niveliä särkemään, ja ote märästä kiekosta huononee entisestään.
Märkä nurmi, varsinkin niillä jyrkillä osuuksilla aiheuttanee mielenkiintoisia tilanteita...jännää! Kuka liukastuu ja missä, ja minne kiekot skippaavat?

Olen pelannut hyvin harvoin vesisateessa, joten iso iso arvoitus on miten tulee käymään.

Itse kuitenkin yritän ajatella niin että on ihmiset joutunut kohtaamaan pahempiakin tilanteita, kun vesisade. Joten seikkailu mielellä eteenpäin!

Meinasi unohtua jälleen se yksi tärkeä pointti, eli pääasia. Kuinka pää kestää sadetta, kylmää ja useitakin olosuhteista johtuvia epäonnistumisia.
Olen kuitenkin hyvin rauhallisella mielellä, oli keli mikä tahansa ja parhaani teen. Maltti on valttia!

Toivottavasti porukat kuitenkin saapuvat paikalle pelaamaan, eihän meitä ole sokerista tehty (vaikka sitä itse ihan liikaa käytän).
Ja onhan vielä mahdollisuus ettei sää ihan niin huono loppujen lopuksi olekaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 13.05.16 - klo:20:52
Sääennuste on paras mahdollinen silloin kun luvataan sadetta.

Jos sataa niin siihen voi varautua.
Jos ei sadakaan niin ihan mahtavaa.

Sääennuste on muutaman päivän aikana parantunut jatkuvasti. Nyt sitten vain toivotaan että se iso huomisen päivän sadealue ajaa ohi vähän nopeammin ja pelataan ilman sadetta.

Itse kaivan esiin vedenpitävät hanskat, jotka luonnollisesti ovat mallia talvi. Kisasta selviytynmisen isoin edellytys on se, että kädet pysyy kuivina. Bägiin laitan useita pyyhkeitä mahdollistamaan kiekkojen pysymisen kuivana heittotilanteessa. Ei märillä kiekoilla pelaaminen ole vain toimiva ratkaisu.

Keskityn koko kisan pelaamisen ohella siihen että kädet on kuivina, se tarkoittaa että heittokädellä ei juuri nostella bägiä jos ei ole hanskaa kädessä ja hanskatkin pidetään mieluiten koko ajan sateenvarjon alla.

Kun vesi pääsee imeytymään ihoon niin se on sitten oikeastaan siinä. Suosittelen panostamaan tähän reilusti. Pitämällä omat kädet kuivana ei häviä kellekään, mutta kastelemalla ne kädet heikentää mahdollisuuksiaan suorittaa oma peliä huomattavasti.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.05.16 - klo:21:13
Toi on kyllä totta, että nyt osaa varautua veteen. Ja jos sade romppeet roudaa turhaan paikalle, niin hyvä!

Juu kyllä mullakin on mukana vedenpitävät talvihanskat, ja pyyhkeitä muovikassissa kymmenkunta tsipaletta. Kai se sateenvarjokin mukaan pitää ottaa, vaikka en oikein semmoisen kanssa ole tottunut liikkumaan.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 14.05.16 - klo:22:22
IKEAn 2,5l pakastepussi jossa sulkija pitää kiekot kuivina ja vara pyyhkeet myös. Talven jäljiltä käden lämmitin mallia kertakäyttö oikeaan housu taskuun jotta heittokäsi pysyy kuivana ja lämpimänä.. Ja toivotaan että sade alue menee itään kuten näyttää niin saatte kunnon kelit.. Mulla ei ikä riitä noihin karkeloihin, mutta ensi vuonna sitten :) . Hyviä peliä Vänkälle. .  Väylä kerrallaan rauhallisesti koriin ja muista nauttia.. Se on aina tärkeää :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 14.05.16 - klo:23:36
Katselin tuossa ennustetta, enkä ole ennen nähnyt tuollaista sadealuetta joka menee ensin itään ja Venäjän rajalla saa kielteisen turvapaikkapäätöksen ja palaa samaa tietä takaisin. Outoa.

En ihan tavoitattanut tuota pussihommaa Miikan tekstissä. Koskaan ei ole bägissä kiekot kastuneet eikä pyyhkeetkään. Kaikki se kastuminen tapahtuu joko maassa tai ilmassa :)

Itse en ole ahdistunut vesisateesta. Sitä tulee mitä tulee :)
Jos tulee oikein paljon niin siitä voi kertoa sitten kymmenen vuoden päästä jossain kisassa missä on olevinaan huonot olosuhteet.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.05.16 - klo:21:47
No eipä tarvinnut kauheasti sadevarusteita tänään käyttää upealla Kaatiksen radalla. Jani oli taas leikannut nurtsit milliin!

Oli mukava tavata uusia tuttavuuksia mpg luokassa. Kovia ukkoja tulee ympäri Suomen maata. Omassa pelissä ei mitään kauhean maagisia tekoja nähty, mutta kauhuheitotkin ovat koko ajan vähentyneet.
1 ja 8 väylän pelaamiseeni olin kovin pettynyt, ei lähellekään kakkosta. Samoin väylät 11 ja 15 pelasin luokattomasti.
Oli mulla yksi huikeakin suoritus kun väylän 14 avauksen nakkasin siihen 100m. kepin yläpuolelle. Kakkosheiton meinasin rykäistä korille, mutta kiekko päätyikin lähelle väylän 15 etummaista lampea. Että sillälailla.

Tavoitteena oli pelata kierrokset lukemiin 71 ja sijoittua 8 joukkoon. Heitin kierrokset lukemiin 68 ja 69, loppusijoituksena jaettu 6 sija.
Tyytyväinen? Kyllä!

Kiitos kisan järjestäjille, ja paikalla olleille! Oli hieno päivä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.05.16 - klo:07:58
Saunasen Raimo piipahti  eilen täällä Rajamäellä hakemassa NDGE16 kisassa hävittämiään kiekkoja, oli matkalla Tammisaareen. Samalla käytiin hieman läpi Tammisaaren kisarataa, ja voi mikä peri-Suomalainen kateus iski. Raimo ja kump. kisaavat Tammisaaressa auringon paisteessa. Ja minä lenuan koko päivän fudis turnauksessa, toki auringon paisteessa.
Näinkö tässä käy, etten tänä kesänä pääse kisaamaan yhteen suosikki radoistani?

No kateus roskikseen, ja kaikki Tammisaaressa pelaavat, NAUTTIKAA!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.05.16 - klo:11:37
Pistetään tänne jotain pientä.
Ensin itsekeskeisesti omia kuulumisia lajin parista.
Myöhään viime syksynähän avasin uuden lehden harrastukseni parissa...aloitin tavallaan uudestaan frisbeegolfin tyhjältä pöydältä.
Tähän kauteen lähdin 840 ratingillä. Ja useat vuodet olen pärjännyt MPG luokan kisoissa, niinkin hyvin että olen sijoittunut suurinpiirtein kaikissa kisoissa viimeisen kolmen joukkoon. Hyvin usein viimeiseksi.
Tälle kaudelle uudistin ja varsinkin selkeytin Innova bägini sisällön. Käytän vain paria mallia, useilla muovilaaduilla, toiveena päästä sinuiksi muovieni kanssa.
Olen alkanut käymään aktiivisesti viikkokisoissa, ja pyrkinyt treenaamaankin pari kertaa viikossa....ajatuksen kanssa.

Onko se sitten näkynyt missään. Itsenihän kanssa lähinnä kilpailen, ja olen huomannut että pelaamiseni on rauhoittunut huomattavasti. Luotto kiekkoihin ja omaan tekemiseen on palannut 10 vuoden tauon jälkeen.
Mitä se on tuonut mukaan tulosurheilussa?
Kolme rating kisaa nyt takana kevään aikana. Veikkolan Kevätriehassa olin viides, heitin kierrokset lukemiin 66 ja 66 ratingeilla 869 ja 869
Piazza Openissa pelasin MPM luokassa ollen 9. Kierrostulokset 52 ja 53  ratinkit 917 ja 904
Spring Masterissa olin 6. tuloksilla 68 ja 69. Ratinkit 879 ja 870

NDGE16 kisassa olin 7. kierrostuloksilla 86 ja 87  (ei liiton kisa, ei ratinkeja)

Johtopäätös: sijoitukset nousseet, hyvin tasaiset kierrokset ja kaikki 6 rating kierrosta selvästi yli sen aloituksen 840

Tulokseni ja sijoituksenihan ovat tietysti muita naurattavat, mutta mulle edellä mainitut lukemat ovat merkki jonkin asteiseista kehityksestä. Ja myös motivaation noususta!

Mitä muuta? 30.7 vietetään Nurmijärven golfkeskuksessa ROCK THE GOLF iltamaa! Golfin pelaajat kisaavat lajissaan, ja frisbeegolfarit pelaavat kilpamielessä 2*9 väylää.
Roolini on hoitaa fribakisa, ja minulle voikin ennakkoilmoittautua, jos pelaa, syö, juo, ja relaa jutustelun ja rokkimusiikin tahdissa kiinnostaa. Kisaan otetaan mukaan 45 frisbeegolfaajaa, ja muutamat paikat on jo täytetty.

Globaalisesti ajatellen, ole taas mietiskellyt, ja joidenkin kanssa keskustellutkin Amerikan mahdista lajin osalta. Suomi on varmaankin jo kaikessa muussa edellä jenkkejä paitsi huippujen osalta kilpailuissa. Ja sekin ero otetaan kohta kiinni! Jussi, Erno ja kumppanit vievät jenkkilään osaamistaan, eihän ne muuten pärjäisi.
Vai olenko ihan kuutamolla?

Enempää ei mietteitä ehdi naputtaa, eli näillä mennään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 23.05.16 - klo:12:47
Dääm, sellanen pvm ettei mitään mahkuja ehtiä mukaan. Viime vuoden mini-NDGEn korvaaja kisasta jäi tosi hyvät fiilikset. Menkää ihmiset mukaan tonne, etenkin jälkipeleihin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 24.05.16 - klo:11:36
Hauska termi tuo mini-NDGE, mutta joo...osuu ihan kohdalleen! Harmi että et pääse mukaan ja matkaan.
Lopullinen formaatti kokonaisuudessaan ei ole vielä valmis, mutta eilen sain alustavan ohjelman.
Laitan sen tähän, notta saatte jotain kuvaa missä mennään:
Klo 15 alkaa kisa yhteislähdöllä 18 väylää (2*9 kiinteää) saa nähdä teenkö mitään jippoja? Ykkönen ehkä NDGE formaatilla?
Klo 18 saunominen klubilla
klo 19 Illallinen ja palkintojen jako
klo. 20 aloittaa stadilainen Nelitahtikone niminen monipuolinen bändi live soitannon ( rento yhdessä olo jatkuu!!)
klo. 23 Game is over!

Tilaisuus on rento hyvän fiiliksen tapahtuma! Rata huippu kunnossa, ja laajennettu klubi kokonaisuudessaan käytössämme!

Jos kiinnostaa niin mulle ilmoittautumiset ( vain 45 ensimmäistä mukaan)

kisasta kuitenkin oman otsikon alle, kun tiedän tarkemmin.

Kolmeen päivään en ole edes koskenut kiekkoihin, mutta huomenna taas Rajiksen viikkokisat ;D

Maaniittu-Ihantolan radan kävelin tänään läpi, merkaten ruutupaperiin kaikki fiksaus kohteet.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.05.16 - klo:16:03
Rajamäen viikkokisat eilen:
Riku oli suunnitellut mielenkiintoisen radan, lyhyitä mutta osin aika pirullisia väyliä. Kaikilla väylillä periaatteessa mahdollisuus kakkosiin, mutta mutta! Kolmosta ja missään tapauksessa nelosta suurempaa ei olisi pitänyt tehdä, mutta minä poika onnistuin tekemään kaksi vitostakin, ja koska päälle tuli vielä muutama nepparikin, niin 6 pirkkoakaan ei pystynyt niitä kompensoimaan. Plussan puolelle jäin kahden heiton marginaalilla, ja sillä juuri ja juuri pisteille, yhdeksäs sija. Kymmenen parasta saa pisteitä kauden yhteispiste kisaan.
Putti kulki osin mallikkaasti, vaan ei kuitenkaan tarpeeksi. Mutta sitä on turha murehtia! Nestori Joukon kanssa Kaatiksen kisan yhteydessä juteltiin, että ellei puttia osaa, niin lähestymiset paremmiksi. Pistetään lähäri koriin tai runkoon kiinni niin ei tarvi murehtia huonoa putti peliä.
Radalla oli yksi mando, ja yksi tiukka puuportti ja gramppiahan se tarjosi. Niiltä väyliltä ne vitoset! Mokomissa olisi paljon treenattavaa.

Kisan voitti Tatu Suoranta...kova tykki joka ei ole innostunut vielä lisenssin ostoon, eivätkä myöskään kakkonen ja kolmonen Topi ja Riku. Kovia poikia nakkaamaan kiekkoa, mutta viikkokisa meininki tuntuu tällä hetkellä riittävän.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.05.16 - klo:19:12
Piipahdin tänään Talissa, ja kyllä kyllä!! Jotenkin Tali Openissa on niin mahtavan rento fiilis, vaikka kyseessä on kovan luokan pro-kilpailu.
Oli hienoa tavata vanhoja tuttuja, ja vielä ehdin heidän kanssaan muutaman sanasenkin vaihtaa. Voi kun olisi ehtinyt olla pitempäänkin, ja voi kun olisi itse päässyt pelaamaan.
Hyviä heittoja kaikille!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ReTeeNalle on 27.05.16 - klo:19:16
Piipahdin tänään Talissa, ja kyllä kyllä!! Jotenkin Tali Openissa on niin mahtavan rento fiilis, vaikka kyseessä on kovan luokan pro-kilpailu.
Oli hienoa tavata vanhoja tuttuja, ja vielä ehdin heidän kanssaan muutaman sanasenkin vaihtaa. Voi kun olisi ehtinyt olla pitempäänkin, ja voi kun olisi itse päässyt pelaamaan.
Hyviä heittoja kaikille!

No voi pahkeinen. Minähän olisin voinut saada kiekon sulta silloin jos olis tiennyt? :/
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.05.16 - klo:07:36
Kävin siellä ex-tempore, ja klassisesti kiekkosi oli toisen autoni boxissa. Eli ei mukana :-[
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.05.16 - klo:08:31
En valitettavasti ehtinyt Taliin seuraamaan enää perjantain pikavisiitin jälkeen kisaa. Sunnuntai iltapäivällä olin jo kovasti menossa, mutta vaimo romahdutti sen haaveen. "sulla on tänään jotkut avoimet ovet golfkeskuksessa!" kertoo hän."Miten niin?" kysyin. " Niin täällä kalenterissa lukee" Ja niin alkoi muisti palautumaan pätkittäin, niin kuin sillä toisella törkyturvalla vuosia sitten.
Golfkeskuksessa sain ensimmäiseksi oppilaaksi nuoren kaverin, joka heti reippaasti kertoi innostuneensa kovasti frisbeegolfista ja golfista. On molemmissa jo onnistunut holarin teossa! Läppärillään!!! Kysyin että kuinkas livenä homma sujuu? "no en ole koskaan kokeilllut!" Junnu oli kuitenkin kovin innokas, ja hyvinhän homma alkoi pelittää. Ei toki vielä ensimmäiseen live holariin yltänyt.

Perjantaina seurasin siis Tali Openissa muutaman poolin pelaamista parilla ekalla väylällä. Talin mestarillinen ykkösväylä on kyllä jännä pelata, ja myös seurata. Ja olihan esim. Arin ja herra ReeTeeNallen avaukset jäätävän hyviä. Kaikkihan tietävät että kyseisellä väylällä pitää kaikkien heittojen onnistua, jos meinaa edes pariin yltää. Kakkosväylän kuuluisa Mao portin läpäisy on hauskaa seurattavaa. Ja jos se on minulle jotakuinkin mission impossible, niin ei se ole helppo kelleen. Varsinkin kun kisajännitys lisää kivasti mandokrampin mahdollisuutta.
Itseasiassa Talin rata on oikein kutkuttavan mainio kisarata, taidan lähteä sen kohta pelaamaan.

Oli hienoa lukea, että Eveliina oli voittanut Ameriikan staran. Siinä mallia äijille Nokian kisaa ajatellen!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 31.05.16 - klo:08:05
Pelasin eilen oman Tali openin, kivasti oli rata vielä kuosissa kylttejä myöten. Harmi vaan että rata on niin suosittu, klo.10 aamulla joutui jo jonottamaan. Toki kun ihmiset huomasivat että pelaan yksin niin päästivät ystävällisesti ohi. Yhden kiekonkin löysin, ja omistaja tulikin sen noutamaan kun viestin hänelle lähetin.

Yksi häiriö tekijä tuli, kun puhelin soi yhteen aikaan tiuhaan tahtiin, apua kaivattiin. Loppuväylät tulikin pelattua hätäisesti, että ehdin vielä apuni antamaan. Onneksi avunannon kohde sijaitsi Helsingin ydinkeskustassa.

Rataa kiertäessäni tuli taas mieleen iänikuinen par keskustelu :D Toki ihan huumorilla, koska radan ja väylän par on se mikä on, ja sillä siisti! Nummelanharjun ja Kaatiksen par kakkosethan puhuttavat aina, samoin tämän kevään NDGE kisan parit olivat kuulemma liian tiukat...ei pääse niin helposti pakkaselle!
Yhtälailla Talissa on muutama minun tasoiselle pelaajalle todella kova par 3 väylä. Esim. kiinteä 8, ei mitään jakoa! Tai itse asiassa, jos pariin pääsee niin hienoa. Mutta mahdollisuudet johonkin ihan muuhun ovat paljon suuremmat. Toisaalta mulle kiinteä 10 on myös mahdottoman vaikea pelata pariin, mutta jos se olisi par 4, niin ei siinäkään kait mitään järkeä olisi.
Väylät 14 ja 15 taitavat olla myös par kolmosia? Eilen pelasin ne molemmat pariin, yleensä ei niin käy!
Talin par lukemat siis mulle tiukat, mutta varmasti oikeat. Tarkkana saa olla, ettei tulokset karkaa mahdottomiksi.

Mao porttia odotin innolla! Päätin heittää läpi laakista, ja tällä kertaa ilman kisapainetta määrätietoisesti onnistuin hienosti. Kakkosheitto sitten siinä onnistumisen huumassa epäonnistui karkeasti, mutta nelosen sain kuitenkin pelattua, eli tyytyväisyyteen oli aihetta.
Tänään Rajamäen viikkokisat, poikkeuksellisesti tiistaina. Ja kisan päätyttyä tuhatta ja sataa Tuusulaan futismatsiin. Onneksi alkaa vasta klo. 21, niin ehdin kentälle ennen alkuvihellystä! Fribakisa käy hyvästä lämmittelystä, ja koska muutenkin on kuuma päivä, niin siihen aikaan on ihanteellinen lämpötila potkia palloa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.06.16 - klo:11:29
Hannu oli suunnitellut eilisiin viikkokisoihin mainion radan. Enimmäkseen lyhyitä, mutta kinkkisiä tehtäviä. Kuuma oli, mutta oli se vaan niin hauskaa!

Oma pelaaminen paranee pikkuhiljaa, mutta onhan noita heikkoja lenkkejä aika paljon. Hannu oli tehnyt hienon mando portti väylän, ja siihenhän tietysti heti kapsahdin. Armoton MANDO KRAMPPI, ja eikun dropparille. Toisella rundilla, itseluottamusta uhkuen laakista läpi...tuntui hyvältä!

Lisäksi peliäni heikentää yksipuolisuuteni, vain rystyltä ja vain hyzeriä. Toki olen antsaa treenannut, enkä ole siinä enää ihan kädetön.
Forea ja upsia olkapää ei vieläkään kestä. En kyllä niitä muutenkaan handlaa.

Päivä päivältä lähestyy suuri ja mahtava MASTERI!
Tavoitteena pääsy jopa 5 joukkoon :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 01.06.16 - klo:16:16
Huhu kertoo että hankintoja on tehty tulevaa kisakautta silmällä pitäen. Z FLX Crankeja ei saa enää mistään kun ne on kaikki Väykällä :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 01.06.16 - klo:22:47
No ehkä hieman liioittelun makua tuossa huhussa :-[ Mistähän noita tulee. Ai niin noita tulee Kyöpelinvuorelta!
Totta on kuitenkin että hyvin zetafleksikrankki voittoinen on draiveri osastoni, yhdellä surkeella Surgella höystettynä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 01.06.16 - klo:23:25
Eilen oli vielä Lohjan Kodin Tavaratalossa ZFLX Cränkkejä 4kpl jäljellä....hopihopi!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 02.06.16 - klo:00:11
Oletkos Väykkä muuten kokeillut Surge SS:ää?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.06.16 - klo:07:31
Lohja on kaukana, mutta Arihan asuu siinä vieressä. Mulle kelpaavat vain oranssit, ja tiukan paikan tullen punaiset. Ja tässä vaiheessa elämän kiertoa, luulen että nykyiset riittää, ja niistä riittää perijöillekin heitettävää.

En ole koittanut SS Surgea. Yritän pysyä lähivuodet (viimeiset pelivuoteni) samoissa leivissä, etten menisi taas sekaisin kiekkojen ihmeellisessä maailmassa.
Mantis olisi kuulemma mulle loistava kiekko, mutta en ole koskaan kokeillut sitäkään. Silloin joskus sata vuotta sitten heittelin pääsääntöisesti Gazellea, ja kiekon oppi tuntemaan perusteellisesti. Nyt olisi sama projekti Crankin kanssa, ja kunhan toi vanhin Crankkini vielä vähän kuluu, niin voinen pudottaa Surgen pois kassista.

Kiitos molemmille vinkeistä! Seuraavaksi jäsen kauppaan ostamaan uusi, tai vähän käytetty selkä. Olkapäänkin voisi vaihtaa. Ikuiselle nuoruudellekin olisi kysyntää, mutta oho! sehän meni jo.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 02.06.16 - klo:18:33
Muistahan Vänkkä että jos sunnuntai aamuna heräät 05 aikaan ihmettelemään miksi silmät tuijottaa makuuhuoneen kattoa niin driba mörkö se siellä herättelee hyppäämään autoon ja ajamaan Veikkolaan..
06:30 on pelaaja kokous Veikkolan väylien 3/17 takana vanhalla parkkipaikalla ja seitsemän kierroksen unelma starttaa paikalla olijoiden kesken
Veikkola Marathon2016 eli 126 väylää odottaa siellä ottajaa.. 10e setelillä pääsee mukaan ja 11 aikoihin saa makkaraa samalla rahalla koneeseen ja vettä löytyy lisätankkaukseen.. Tervetuloa vaan.. Uutta olkapäätä ei ole tarjolla, mutta henkinen nuoruus saattaa matkalla löytyä 😊
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 02.06.16 - klo:18:57
Kiitos kaunis muistutuksesta, ja kannustuksesta!
Nyt on vaan niin pas..juttu, että jos sunnuntai aamuna viideltä herään, niin duuni mörköhän se sieltä yrittää herätellä työelämän pariin (vaikka olisi mukavampi mennä Veikkolassa pariin). Duunipäivä alkaa toki vasta klo.9, eli en suostu heräämään niin aikaisin.
Olisin kyllä muuten Marathon kisaan osallistunut, koska Veikkola Marathon on paljon hauskempi kuin esim. Helsinki City Marathon.
Harmittaa että jää mahtava kisa väliin mutta pitäkää hauskaa, te jotka kisaan ehditte.
Toivottavasti ensivuonnakin on Marathon, niin jospa sinne sitten pääsisi mukaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.06.16 - klo:11:24
Keskiviikko iltana olin kutsuttuna golfkentällä yhdessä kokouksessa, taikka oikeastaan palaverissa. Siellä käytiin opettajien, oppilaiden ja vanhempien palaute kaavakkeet läpi.
Frisbeegolf sai todella hienon palautteen, ja henkilökohtaisella tasolla palaute oli myös ylentävää :D
Se kertoo lajimme hyvyydestä jotain, ja vaikka olenkin surkea roolimalli koululaisille (sen myös heille kerroin) niin silti onnistuin heille lajin ilosanomaa jakamaan.
Palaverin jälkeen pelasin kierroksen huonolla tuloksella, vaikka kierroksen hyvin aloitinkin. Olin jo aikalailla väsynyt, ja se näkyi kyllä heittojen tasossa, ja varsinkin tasottomuudessa.
Seuraavaksi keskiviikkona Rajamäen yökisa, ja kohta Masteri. Heinäkuussa Jäämeri reissun jälkeen onkin sitten vuorossa hyvin mielenkiintoinen Hiidenvesi Open, mahtava formaatti kisalla. Odotan kisaa kovasti, mutta onneksi siihen on vielä aikaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.06.16 - klo:14:38
Eilen suunnittelin keskiviikon myöhäisillan viikkokisa radan. Yön yli nukuttuani tajusin että yksi väylä oli kyllä turhan pirullinen, ja haastava. Koska moinen pitkä, kapea OB hirviö veisi tuhottomasti peliaikaa niin päätin korvata sen huomattavasti lyhyemmällä ja yleisö ystävällisemmällä väylällä.
Kierrokset nopeutuvat huomattavasti, jopa ratkaisevasti.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.06.16 - klo:11:23
Eilen treenasin puolisen tuntia Riku Pyhällön kanssa lähestymisheittoja, ajatuksena että kun lähestyy tarpeeksi hyvin niin ei tatte treenata puttia. Se onkin paljon hauskempaa kun putin treenaaminen.
Eilen oli aika kova tuuli, ja jouduin jälleen toteamaan tuulen vaikuttavan heittoihini valtavasti. Eikä kyse ole kiekosta, vaan siitä etten osaa huomioda tuulen vaikutusta kiekon lentorataan tarpeeksi hyvin. Onpa mielenkiintoista!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.06.16 - klo:10:51
Eilen alkuillasta piti seuramme ensimmäisen lajiin tutustumis-session Rajamäen liikuntapuistossa. Mikään valtava suksee siitä ei tullut, mutta kuitenkin 14 aloittelijaa kävivät minun, Mikan, Rikun ja Hannun opastuksella tutustumassa lajin ihanuuteen. Mikan ja Rikun pitkät heitot saivatkin noviisit huokailemaan ihastuksesta, ja innostivat heidätkin siivutuksia kokeilemaan. Joillekin esim. fore istui paremmin kun hysse. Toisille taas päinvastoin.
Puolentoista tunnin fribailun jälkeen siirryin viereiselle isommalle väylälle kirmaamaan (löntystelemään) nahkakuulan perässä, kun pelasimme kiihkeän paikallisottelun NJS:ää vastaan. NJS on tuttu seura fribakansalle Piipon tuulitakista :D
Pelin jälkeen (ja kyllä sen tuoksinassakin) oli kyllä kovasti hakattu olo. Kotona sain jälleen kuulla saarnan (lempeän sellaisen) mun lajivalinnoista, kun en meinannut päästä eteisestä olohuoneen tutulle sohvalle. Koko kroppaa jomotti oikein huolella, ja varsinkin todella huonossa kunnossa olevat takareiteni huusivat tuskaa!
Sain pelissä myös mojovan tällin nilkkaan, ja se ei varsinaisesti liikettäni piristänyt.
Enemmän olen huolissani kuitenkin selkäni ja olkapääni hyvin voinnista, nimittäin yllättäen jopa mainiolla ohjaustehostimella varustetun autoni ratin pyörittäminenkin teki kovasti kipeää.
Olen viime aikoina heitellyt aika paljon, ja näköjään pikkuhiljaa alkaa taas kroppa oireilla. Harmittaa!!!
Tänään täytyy kuitenkin parsia itsensä kasaan keinolla millä hyvänsä, ainakin sen verran että pystyy pelaamaan Rajamäen "yökisan". Aurinkoista iltaa on tiedossa, mutta myös navakkaa tuulta, joten mielenkiintoinen kisa tiedossa.
Ensiviikolla oli tarkoitus valmistautua huolella Masteri kisaan, mutta nykyinen fysiikka, ja futiksen EM-kisat kyllä rajoittavat toimintaani. Illan kisan jälkeen aioin kyllä pitää to-pe-la-su välisenä aikana totaalisen heitto tauon.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.06.16 - klo:09:19
Eilinen yö-kisa ei ollutkaan kunnon yö-kisa, kun se päättyi jo klo.23.
28 pelaajaa uhmasi navakkaa tuulta, ja Nukkumattia vastaan.
Tuulen voima hiipui illan aikana mukavasti, ja meillä kaikilla oli niin mukavaa....paitsi yhdellä!
Panoksena oli voittajalle 100 pistettä viikkokisa yhteispistekisaan, ja villikortti mahdolliseen NDGE17 tapahtumaan.

Itseltäni kisa meni ns. penkin alle. Loukkaantumisiin tai muihin kun huonoihin heittoihin vetoaminen on tylsää, mutta käytän veetto oikeuttani kuitenkin.
Takareidethän mulla on todella huonossa kunnossa, tukossa kun vanhan piian viemäri. Ja vielä pahempana heittokäden olkapää on tosi pahana.
Oikean jalan takareiteen tuli edellisen illan fudismatsissa normaalia pahempi vihlaisu, ja se vaikeutti vauhdinottoa melkoisesti. Pelkkä kävelykin on rollaattoria apunaan käyttävän papparaisen tasoa.
Heitto menee aikalailla sekaisin kun vauhtia ottaessa aristelee jalkaa, ja heittäessä olkapäätänsä. Olkapää vamma vaikutti kuitenkin kaikkein pahiten putatessa. Jotenkin sitä alitajuntaisesti odotti sitä vihlovaa kipua, ja varmaankin vaistomaisesti yritti sitä välttää. Niin se putti jäi aina jotenkin käteen, ja meni mihin sattui.
Heitin ensimmäisen kierroksen (9 väylää) tulokseen 10 yli parin, ja sijotuin listalle paikalle numero 23. Laaksosen Mika johti siinä vaiheessa 1 alle tuloksella.

Toisella kierroksella pelasin jo huomattavasti paremmin. Löysin kai sopivat liikkeet, ja ehkä ne kipualueet turtuivat yötä kohden. Tai sitten vaan en enää välittänyt kivusta.
Pelasin kierroksen par lukemiin, ja nousin aika paljon tuloslistalla. En muista kuinka paljon, enkä edes muista kuka voitti.

Nyt pidän heittotaukoa ainakin tiistaihin asti, mutta keskiviikkona on tarkoitus kokeilla kropan kuntoa Maaniittu-Ihantolassa viikkokisojen muodossa.
Hieman huolestuttaa pelikunto Masteria ajatellen.
PS. minä en ollut se pelaaja jolla ei eilen ollut mukavaa ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.06.16 - klo:11:34
Tuska: Viides päivä menossa ilman heiton heittoa. Se on ollut yhtä tuskaa, mutta tuskaa on myös olkapää kipu. Ohjauspyörän kääntäminen, vaihdekepin heiluttaminen, käden nostaminen sattuu....ja kovaa!
Takareidet jumittaa, ja kipukohtaa vihloo!
Selkää jomottaa! mutta sitä se tekee aina.

Riittämättömyys: Kauheasti pitäisi kaikkea tehdä, mutta ei aika, eikä mieli/ kroppa kestä. Just tuli viesti frisbeegolf opastuksesta, annettiin tälle viikolle useampi ajankohta mistä valita. Jippii! Siis mun täytyy opastaa tällä kropalla, tällä menttaliteetillä.
Mutta pahempaa on kun ei voi auttaa lähimmäisiä, ja ystäviä niin paljon kun ehkä olisi tarvetta. Monella ihmisellä on niin ikävää!
Ne jotka väittävät että elämä alkaa vasta kun täyttää 50, niin .......olkoon!

No tulipas valitusvirsi :(
Kohta menen fyssarille tutkittavaksi, ja hierottavaksi....ja eiköhän olkapää peitetä taas kinesioteipillä :D

Masteriin mennään, ja kiekkoa heitetään naama irvessä!

Jos joku vielä avautuisi mitä tarkoittaa vakaa kiekko? Ennen puhuttiin yli-ja alivakaista, nykyään tuntuu että kaikki mulle törkeen "ylivakaat" kiekot ovatkin vain vakaita.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 13.06.16 - klo:12:11
Enhän minä näistä mitään ymmärrä, mutta itselle vakaa kiekko tarkoittaa sellaista kiekkoa joka lentää suoraan ja sitten feidaa oikeakätisellä bäkkärillä vasemmalle.
Ylivakaat onkin sitten vakavia tapauksia, ne on omasta mielestä sellaisia joiden heittäminen suoraankin on haastavaa kun tahtovat mennä väkisin sinne vasemmalle oikeastaan heti.

Tuolla lailla itse noita itselle määrittelisin, sittenhän on tietenkin aivan eri asia jollain isompikätisellä ne mun vakaat on kivan alivakaita :D

Eli suomeksihan se tarkoittaa juuri sitä, että jos sä heität vaikka 80m+ niin sulla on valittavana kiekkokaupassa enemmän vakaita ja ylivakaita kiekkoja kuin Piirosen Leolla vaikka ne on niitä samoja :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.06.16 - klo:11:23
Niin että se on vielä henk.koht. kykyjen mukaan määriteltävissä. Itse pitäisin vakaina kiekkoina esim. esp Buzzzia, Whalea, Joutsenta, soft Omegaa jne. Crankit ovat jo mulle ylivakaita, mutta hallitsen ne nykyään jollain tavalla. Buzzzeista OS on mulle törkeen ylivakaa.
Manala on taas alivakaa, kuten vanha kulunut Surge.

Eilen kuului muutama naksahdus selkärangasta, kun olin käsittelyssä. Heti tuli rennompi fiilis :D Autolla ajaminenkin helpottui, mutta vielä vihlaisee ikävästi, kun yritin putata tänään.
Torstaina uudestaan jäsenkorjausta, hierontaa ja lämpöhoitoa olkapäähän. Kaupanpäälle sitten kinesioteipit viikonlopuksi, ja sitten olen valmis Pohjan valloittamiseen, tai vajoamaan pohjamutiin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 14.06.16 - klo:19:07
SFKG rata on siitä mukava että kahdella tai kolmella maltillisella heitolla pääsee tarpeeksi lähelle ettei par puttia tarvitse tehdä. Muistaa vaan että siihen tarvitaan ne maltilliset heitot.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.06.16 - klo:11:51
kiitos Miikka!
Osui tunti sitten viestisi maltista nappiin!
Kokeilin olkapään kuntoa neljällä kevyellä 40-50 metrisellä heitolla (maltillisesti). Kaverini joka näki heitot kysyi, että miltä tuntui?
" No ihan ok! maltilla kun light siivut nakkasin, niin ei pahasti tehnyt kipeetä"
" Onks ne kisat tulevana viikonloppuna?"
"On, siellä pitäisi pystyä heittämään 3 kierrosta"
" Sun pitäis aloittaa kisa maltillisesti, ja jos kierroksen tai kaksi kestää, niin sitten loppukiri kolmannella"
" Joo, maltti on valttia sanoi Maltti ja Valtti"
" Huono vaan että siitä on maltti kaukana kun ekalle tiille menet. Täähän on kisa ja sit sun kilpailuvietti herää, ja alkaa armoton repiminen. Kyllä mä sut tunnen!"
"Ei pidä paikkaansa, se oli ex-väykkää se. Nyt on ihan uusi jätkä vanhoissa kuosissa. Maltillisesti ja kauniisti pelaa hän"
"Näkis vaan, ja kuulis kolinaa"

En tiedä kuinka paljon Kisiksen rataa on muokattu, mutta kun olen siellä viimeksi käynyt, niin on siellä kuitenkin useampi väylä missä ei itkut eikä maltit auta. Esim.se sieltä jostain mökkikylän päästä lähtevä piitkä metsäväylä, on mulle ainakin täysin silmät kiinni ja lennoks tyyppinen tapaus. Mutta on sieltä hienot maisemat.

Se on kuitenkin varmaa että meidän mökissä pidetään saunapalavereita pitkään ja hartaasti, ja useita. Se on kummallinen toi saunan henki. Olen aina ihmetellyt miksi saunan lämmössä kielenkannat aukeaa helpommin kun muualla. Uskon että voisin istua bussissa (no siis en voisi), mutta jos jostain syystä matkustaisin linja-autolla Hangosta Petsamoon niin en välttämättä sanoisi kun kaksi sanaa matkan aikana. Tervehtisin ja kiittäisin kuskia (moro....kiitti).
Mutta varmaan jokaisessa saunassa olen höpötellyt ventovieraiden ihmisten kanssa vaikka mitä. Tosin itse en kyllä tarinointia aloita.
Kerrankin istuin hotellin saunassa yksin, kunnes sinne tuli joku venäläinen bisnes henkinen äijä. Vähän aikaa se malttoi olla hiljaa, kunnes alkoi opettamaan minua, että miten löylyä pitää heittää....minua SUOMALAISTA miestä SUOMALAISESSA SAUNASSA!!!!!

Mihin tämä fribamaailma on menossa? Tältäkin foorumilta saa lukea pelikirjaa tulevaksi viikonlopuksi ympäri Suomea. On Pohjaa, Vaasaa, Kivikkoa ja vaikka mitä.
Pelaajat hajaantuvat ympäri isänmaatamme!
Onnea, ja hienoja heittoja kaikille, missä ikinä heitättekin!

Ennen vanhaan kaikki pelaajat pelasivat ympäri Suomea, mutta aina samassa paikassa kerrallaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 15.06.16 - klo:16:37
Tuo mainitsemasi pitkä väylä mökiltä on juuri meidän neppailu kyvyillä maltillisesti putterilla sillä sun valaalla keskelle väylää 45m ,sitten alivakaa vibram annukassa alamaen alkuun ja toinen valas putteri liidätys oikealta puolelta liukuun ja skipillä nostolle. Par4 kolme hyvää maltillista heittoa ja nosto.
Mutta repiessä sitä limppua sieltä aloituksesta kutsuu mörri vasemmalla tai oikealla ja pääsee sille tuplabogey putille ja vastatuuleen painaa vielä korin ympärillä lumiukon korttiin. Koita siinä nyt sitten korjata asia neljällä Pirkolla .. Eipä onnistu multa ☺ .
Maltilla vaan nyppylän yli vähän ja oikealta puolelta korille koska loppu fade pomppaa ylämäkeen. SFKG on rata missä kannattaa tosiaan katsoa paljonko muut mogeltaa ☺ . Tsemppiä ja muista ruokita Buranalla 6h välein alkaen torstai iltana niin tulehdus laantuu olkapäästä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.06.16 - klo:06:27
Kiitos vinkistä....tosin en enää käytä mainitsemiasi kiekkoja, mutta kuitenkin.
Ja kiitos Burana muistutuksesta, en olisi sitä kyllä muistanut. Samoin OFF ja kyypakkaus täytyy ottaa mukaan.
Tsemiä ittellesi! Eikä sitten mitään tuplabogeja viikonloppuna!
Eilen menin kuitenkin viikkokisoihin, ja todellakin pelasin maltilla. Aika hyvin kroppa selvisi, mutta tulokset olivat laihat.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.06.16 - klo:22:30
Juhlaillallinen syöty, ja mökillä katsotaan futismatsia. Kaikkeni olin panostanut tähän kisaan, mutta ei siitä mitään tullut. Yhdeksäntenä huomenna radalle, eli ei musta vieläkään tullut Masterin mestaria. Myrskyä ja vettä luvattiin....ei tullut! Ekalla kierroksella vähän tihutti, toinen meni kuivilla. Ja missä se tuuli oli, myrskystä puhumattakaan.
Heitin kuitenkin taas sellaisen heiton, että sain porukat nauramaan. Ja kovaa!
Hauskaa on muutenkin! Hieno tapahtuma jälleen kerran.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 19.06.16 - klo:00:04
Ei se mene Ronaldollakaan aina.

Tuloksia on ehkä jossain, mutta missä?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.06.16 - klo:08:10
Nukahdin kesken matsin! Tuloksia ei näy missään. Illallisella TD kertoi luokkien johtotuloksen, ja jostain syystä katsoi parhaaksi ilmoittaa että väykkä on yhdeksäntenä. Mpg luokkaa johtaa yllättäen Marko Timonen  :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.06.16 - klo:07:47
Masteri 2016
Kolme kierrosta vaativaa Kisakeskuksen rataa, ja perjantailta pohjalla parigolf. Parigolfin pelasin Markon kanssa, ja helpolla pääsin. Korin tuntumaan jatkettiin aina Markon heitosta, mutta sitten kun päästiin tarpeeksi lähelle koria niin pääsin minäkin pätemään. Par lukemiin taidettiin (Marko) pelata. Osuutemme muuten päättyi puoli kahdentoista aikaa, joten ei ihme että lukuisat paikalliset peurat olivat hieman närkästyneitä, ja ihme tuhinaa ne pitivät meille uhitellessaan.
Lauantain sivuutan, kun siitä olin jo aiemmin lyhyesti kertonut. Päivä päättyi osaltani hieman ennen puoltayötä, karmeaan etureisi kramppiin. Siinä meikäläisen elämä pysähtyi kymmeneksi minuutiksi totaalisesti....törkeän kivun höysteessä.
Sunnuntaillekin oli ennustettu mukavasti raikasta tuulta, ja virkistävää vesisadetta. Koska lauantain kauhusää skenaariot eivät toteutuneet, odotettiin sunnuntailta pahempaa. Katinkontit! vettä ei tullut kun mökin suihkusta, ja tuuli oli hyvinkin vienoa.
Kolmannen rundin pelasin hieman paremmin kun edellisen päivän rundit, sisältäen tasaista puurtamista. Valopilkkuina väylän 8 pirkko, ja väylien 7 ja 12 typerät sekoilut tuloksiin 6 ja 7
MPG luokan kärki nelikko oli taattua laatua Marko, Ilkka, Riku ja Ilari. Jälkimmäinen harmitteli hävityn pronssi sudarin jälkeen, että ilman sitä mökkiimme olisi tullut kolme pokaalia. Minä ja Miri sijoituimme sitten vähän huonommin. Henkilökohtaisesti en ollut tyytyväinen sijoitukseeni, kahdeksas sija ei ollut se mitä hain. Mutta toiset olivat vaan parempia ja sillä selvä.
Viikonloppu oli kuitenkin huikean mukava, siitä iso kiitos Tonille (ihan mahtava TD), Ramille (isäntä), Kisikselle ja koko pelaaja kaartille. Ja vielä erikseen Kullaanhonka mökin asukeille!
Törkeästi jouduin jättämään kakkukahvit väliin, koska oli pakko rientää Keravalle pelaamaan futista. Matkalla Karjaan kohdalla taivas alkoi itkemään, Masteri 2016 oli ohi!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.06.16 - klo:10:18
Tartutaan kiinni tarkemmin edellä mainittuihin väyliin, ja miten niihin tuloksiin päästiin.
Väylä 8: Suora avaus keskelle nurmikenttää, täydellistä! Kakkosheitoksi valitsin pienen harkinnan jälkeen suoran heiton tarkoituksena päästä riippuoksien alta korille. Jos kiekko pysähtyy oksiin, niin pariin pitäisi kuitenkin helposti päästä. Valinta oli oikea, koska kiekko lensi tyylikkäästi oksien alta n. viiteen metriin, mistä putti sisään ja birdie oli valmis. Loistava onnistuminen!

Väylä 7: Sieltä ylhäältä kalliolta en osunut perjantain treeniheitoilla, en parigolfissa, en 1 en 2 kierroksella siitä nielun läpi hoidetulle nurtsille. Mutta tällä kertaa osuin, täydellistä! Kakkosheitto oli vielä parempi. Kiekko lensi juuri tarpeeksi pitkälle, ja oikeaan paikkaan lähäriä varten. Niin avoin maasto kun sillä väylällä  sen notkon yli löytyy, upeeta! Olisikohan siitä sitten se 40 metriä korille? Buzzzilla yritin suoraa vetoa, vähän kai ranne jäkitti, että heitto jäi hieman löysäksi, ja kiekko lensi n.7 metriä pitkäksi aavistuksen vasuriin. Putti paikka oli kuitenkin avoin. Itseluottamusta uhkuen lähdin puttaamaan nelosta, vaikka korin takana olikin tyhjää ilmaa jyrkän pudotuksen takia. Juuri ennen kiekon lähtöä kädestä, mieleen juolahti epäilys, mitä jos se sittenkin menee ohi. Ja niin siinä sitten kävi...neppari vaihtui kutoseksi.

Väylä 12: Suora heitto kavennukseen, siihen sähkötolpan viereen. Täydellistä! Kakkosheitto 50m Buzzzilla tien vasemmalle reunalle nurmi kaistaleelle, hienoa! Ja sitten piti heittää helppo hyzeri tien päältä korille, ja helppo neppari (par). Mutta tehtävä oli liian helppo. Huolimattomasti hain liian kaukaa, eli tien toiselta puolelta. Buzzzi osui puun oksiin, ja Butozi outtiin. Jatkoin peliä muutaman metrin  lähempää koria. Tällä kertaa onnistuin, mutta kierroksen ensimmäinen, ja taisi olla ainut paska putti osui siihen paikkaan (typerä outti jyskytti varmaan takaraivossa), ja niin "varma" par vaihtui tripla bogieksi. Kyllä harmitti!!!!!!

Kaikesta huolimatta kohti uusia kisoja, ja uusia mahdollisuuksia!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: sulo on 20.06.16 - klo:12:15
Pitääpä itsekkin vähän ravottaa pelikirjaa kutos väylältä vika kierrokselta. Pelikirjassa lukee "täydellinen fore-väylä firepirkolle". Toteutus: fire lähes täydellisellä linjalla kohti korinpaikan vasenta rinnettä, kops, jostain kasvoi soma koivun sukuinen puu ja häiritsi firen lepattavaa lentoa määränpäähän, no neppi reilusta 25m:stä  korin oikeelle puolelle rinteen reunaan. Hmmm, helppo kolmonen, oho, ketjuista ulos ja pikku rolli kanooteille. Mikäs tässä mähän oon hyvä puttaan (jep kaikki alle 2m menee 99%), se ihana alaraudan ääni kajahtaa ilmoille ja putteri haluaa käydä uimassa. Edelleen, koska olen hyvä puttaan, niin tommonen 13m ylämäki putti kuulostaa helpolle, hups, ketjujen soma kilahdus ja rolli 15m:iin. Siinä vaiheessa katsahdin poolikavereita, kaima nukkui penkillään, muut vilkuili kellojaan ja potkivat käpyjä aikansa kuluksi, joskos jatkettas, no muita helpottava neppi alle ja soma lumiukko tehtynä "helpolle 76m:lle foreväylälle". Vähän nauratti :) 
Ps. väykkä saat käyttää tätä pelikirjani lisälehteä tarvittaessa.
Kisakeskuksen rata oli minusta, monipuolinen ja hyvä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.06.16 - klo:19:06
Frisbeegolf on joskus niin raadollista niinkuin "Sulon" tarina sen todistaa. Siinä oikeastaan tavallaan piilee myös lajin viehätys. Voit nappaa ensin kolmosen 150-200 metriseltä väylältä, ja heti perään 50-70 metriseltä vaikka kasin. Se Kisiksen kutosväylä on olevinaan niin helppo ja varma kolmonen, jopa kakkonen...mutta kaikenlaisia saavutuksia siinäkin on nähty. Olen minäkin siitä kummun alareunalta putannut järveen. Mutta en tällä kertaa Masteri kisassa, pelasin kyseisen väylän lukemiin 4, 2 ja 3. siis keskiarvolla par.

Fysikaalisten hoitojen ja kinesio teipin avulla kykenin kisan pelaamaan varsin kivuttomasti. Kiitos Nina! Alussa heittoja varoi turhankin paljon, mutta sitten kun alkoi luottamaan kivuttomaan draiviin, niin siitä alkoi sektorin leventäminen.

Masteri kisa on niin hieno tapahtuma, että olisi suotavaa tulevien Masteri kisaviikonloppujen rauhoitettavan muiden kilpailujen osalta. Tai ei muuten, mutta ettei muita seniori luokkien kisoja pidettäisi samaan aikaan.
Toisaalta kisoja on paljon, ja jokainen tietysti valitsee mihin menee.
Seuraava kisapaikkakin on huhujen mukaan hieno!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.06.16 - klo:11:40
En ole koskaan oikein noteerannut kotiradan etua, mutta oikeastaan Masterissa ymmärsin senkin. Niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin, niin huomasin Kisiksenkin radalla että mitä enemmän siellä pelasi, niin sitä enemmän alkoi löytyä järkeviä vaihtoehtoja pelata rata. Käytäntö ei kyllä sitä puoltanut.
Mutta kyllä mä nyt uskon että kaverit jotka tahkoaa päivästä toiseen tiettyä rataa, tietää jo munaskuissaan millä ja miten.

Asiasta toiseen: Koko aika lisääntyy puheet toiveista että seniori ikäisille pidettäisiin omat SM-kisat. Pelaajia alkaa meissä vanhuksissakin olemaan niin paljon että nykyiset kiintiöt alkavat tuntua naurettavilta.
Masterissa oli esim. MPG luokan pelaajia 16 ja samaan aikaan Vaasan pro kisassakin jonkin verran. Molemmista kuitenkin puuttui todella paljon pelaajia, myös Suomen kärkipelaajia.
Masterit vievät myös paikkoja kovilta MPO ja FPO pelaajilta, puhumattakaan kovilta junnuilta.
Tietysti se vaatisi kisan järjestäjiä (ketä kiinnostaa?). Mutta ei sen tarvitsisi olla järjestely vaatimuksiltaan nykyisten SM-kisan tasoa. Kevennetty versio riittää varmasti ikäihmisille ihan hyvin.
Uskon että liiton hallitus tätäkin asiaa harkitsee, ja heidän pääteltävissä on tarviiko ikäluokkia jakaa eri kisoihin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.06.16 - klo:11:07
Juhannus huuma tältä vuodelta alkaa olla takana päin, hyvä niin! Päivät alkaa lyhenemään, ja mennään kohti pimeää syksyä ja koleaa talvea.
Kotipihalla puttaamista silloin tällöin ja keskiviikkona toimin TD:n ja ratasuunnittelijan/ rakentajan virassa Rajamäen viikkokisoissa. Ja tietysti pelaan itsekin.
Sen jälkeen en edes koske kiekkoihin 1.5 viikkoon, tauko tulee hyvään paikkaan ainakin olkapäätä ajatellen.
SM-kisat jäävät tällä kertaa väliin, sillä jokavuotinen Jäämeren kutsu soi niin voimakkaasti ettei pysty vastustamaan.
Lausteen SM-kisoista on tulossa huikea tapahtuma, järjestelyt ovat kohdallaan. Ja Suomen parhaimmisto on koolla!

Oma paluu kilpa-areenoille tapahtuu heinäkuun puolenvälin tienoilla Hiidenvesi openissa. Kolme tiukkaa kierrosta luvassa vaikeilla radoilla. Rating on noussut nyt lukemiin 863, ja sitä parempiin kierrostuloksiin on liki mahdoton Vihdissä päästä. Varsinkin takatiit Kaatikselta -no hope- tyyppisesti.

Kuun lopulla Rock the golf nautiskelu, ja sen jälkeen ?
Onko Syysmyrsky sitten se ainoa?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.06.16 - klo:07:19
Vain MPG sarjalaiset voivat tämän ymmärtää.
Mustavalkoinen TV ja Englannin liiga. Siitä juontaa vahva Arsenal ja Englanti fanitukseni, kohta 50 vuotta! Ja muutamaa Gunners hetkeä lukuunottamatta se fanitus on ollut tuskaisaa. Edellämainittujen pelaaminen on yhtä heikkoa kun allekirjoittaneen frisbeegolfaaminen, mutta aina sitä uskoo että joskus se vielä onnistuu. Pyhä Bermudan kolmio väykkä- Arsenal- Englanti!
Uni ei meinannut viime yönä tulla...ei sitten millään. Adrenaliini kuohui elimistössä niin kuin magma Islannin tulivuorten sisällä.
Taipumuksenani on hakea asiasta kuin asiasta jotain hyvääkin. Ja tällä kertaa se on, että jos ja kun Englannin piti jälleen pudota niin hyvä että putosi Islannille.
HU---------HU--------HU-------HU------HU-----HU----HU---HU--HU-HU-HU-HU-HU-HU!!!!!!!!!!!!!!

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 28.06.16 - klo:07:41
Jokaisella on kivirekensä vedettävänään. Itse kirosin POR-AUT pelin aikana että kuinka idiootti pitää olla että kannattaa Suomea lätkässä ja Portugalia futiksessa kun molemmat on niin helvetin puskemista eikä sitä maalia tule millään irveellä. No, tasureilla jatkoon.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 30.06.16 - klo:09:03
Eilen kisailtiin Rajamäen viikkokisat SM-varjokisa tunnelmissa. Väylät oli ajettu milliin ja raffit kahteen senttiin. Valkoista ob viivaa oli toista kilometriä, ja erikois-säännöillä pelattu saariväylä lisäsi entisestään jännitystä. Mini Lauste!
Radan haastavuudesta kertoi jotain se että voittaja Pyhältön Riku oli ainoa miinuksille pelannut.
Toiseksi ja kolmanneksi tulleet Mika Laaksonen ja Janne Lindberg karahtivat selkeesti plussan puolelle.
Mutta nyt on täydessä vauhdissa vuoden päätapahtuma Turussa, joten onnea ja hienoja heittoja SM- kilpailijoille.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.07.16 - klo:08:27
Ensiviikolla pitäisi olla jo takaisin kotona, ja vaikka Norjan luonnon jättäminen tuntuu aina pahalta niin ajatukset karkaa aina välillä Hiidenvesi Openiin.
Ja on se mukavaa että on vielä tässä elämässä jotain mitä odottaa  :)
Täytyypi joku päivä ennen kisaa käydä heittämässä radat läpi, että voi jonkinlaista"pelikirjaa" miettiä. Varsinkin Kaatiksen takatee kierros tulee olemaan vaikea. Helposti alle 800 reitattu kierros tulossa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 05.07.16 - klo:09:44
Kaatiksen takatiin pelikirja on Väykälle helppo. Liikoja yrittämättä väylää pitkin pelaa Väykkä kelpo tuloksen. Niillä omilla vahvuuksilla ja Crankeilla
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 05.07.16 - klo:10:31
Ilmoita kun olet menossa niin voisin liittyä seuraan jos aikataulut täsmää!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.07.16 - klo:19:14
Näillä näkymin tuun himaan ensi maanantaina. Ohjelmaa tuntuu pukkaavan ensiviikoksikin, vaikka piti ottaa iisisti.
Uskoisin torstain olevan se treenipäivä. Onko se aamulla tai illalla on vielä arvoitus.
Ilmoittelen toki kun tiedän missä menen. Kiitos treeniseura tarjouksesta 😊
Arin kommenttiin palaan paremmalla ajalla!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.07.16 - klo:15:14
Paluu arkeen on tapahtunut, ja tänään olisi tarkoitus kaivaa bägi esiin komerosta 2 viikon tauon jälkeen.
Ari on oikeilla jäljillä siinä mielessä että Hiidenvesi openissa on tarkoituksena pelata siinä mielessä "vähän iisimmin", repimistä välttäen.
Crankeilla pelaan paljon, mutta myös ainakin Buzzz ja Surge kuuluvat käytettävään kalustoon. Tiukan paikan tullen joudun turvautumaan ehkä Blizzard Boss lättyyn, mainio lennokki. Sen sijaan en tiedä mitä mahtoi "setämies" tarkoittaa omilla vahvuuksilla?

Pohjoisella vyöhykkeellä saatoin jo netistä nähdä avauspoolit. Itselleni napsahti oikein mukavat pelikaverit, joten sen puoleen ainakin odotettavissa rento rundi.
Erittäin haastavaa pelata Riinan kanssa samassa ryhmässä, sillä hän on juuri sopivasti minua parempi pelaaja joten jos en 5 heittoa enempää kierroksella hänelle häviä, niin hyvin on mennyt.
Väylältä 12 taidetaan aloittaa, joten ainakaan mandokramppia ei ole heti tiedossa ;) Puihin jos osuu (varsinkin eläviin), niin sitten on jotain pielessä. Etitiiltä kun avataan, niin Crankilla oikealle tyhjän päälle, ja sitten kädet ristiin että kiekko palaa joskus takaisin näkyviin. Mahdollisuus kakkoseen minulla on 20% luokkaa, neloseen tai huonompaan 30% mahdollisuus ja loput 50% jää sitten par tuloksen pelaamiseen.
Takatiiltä pelatessa Pirkon 20 % siirtyy nepparin tai huonomman puolelle, joten fifty-fifty tilanne.

En voi kun hattua nostaa ihmisille, jotka jaksavat, ehtivät ja muistavat kirjoittaa tänne pelikirjansa, ja kisan jälkeen kertoa väylä väylältä miten kisa on mennyt. Niitä on sekä viihdyttävää, että opettavaistakin lukea.
Itseltäni ei vaan moiseen potku riitä, vaikka joskus voisi olla jopa itsellekin hyötyä niitä raapustaa.

Hiidenvesi Openista voisin itseltäni odottaa seuraavanlaisia tuloksia:
Kaatis etutiit: +10- +12
Nummelanharju +8-+10
Kaatis takatiit  +12 - +15

Edellä mainittuihin tuloksiin kykenen, jos ei kovin tuule ja pelaan kykyjeni ylärajoissa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.07.16 - klo:15:50
Itse asiassa, kun nyt tarkistin Kaatiksen kartan, niin huomasin että par lukemat ovat samat etu- ja takaversiossa. Sen myötä huomasin ettei asettamani tavoite takatiiltä ole kovin realistinen, näin +15 - +20 on lähempänä totuutta. Eli Miri Miettisen taktiikalla (mitä hän käytti Masterissa) par +1 per väylä on tavoite.
Äkkiseltään ajatellen esim. väylillä 2, 5, 9, 11, 14, 17 ja 18 mulla ei ole mitään mahdollisuuksia par lukemiin, ja varsinkin väyliltä 5, 9 ja 11 on odotettavissa todella rumia lukuja. Sen sijaan par 2 väylät eivät sen vaikeammiksi kuin helpommiksikaan juuri muutu kauempaakaan heitettynä. Enemmän bogeja, kuin pareja niin lyhyiltä, kuin pidemmiltäkin versioilta.

Jännää tiedossa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 12.07.16 - klo:17:26
Pelaa harju pakkaselle niin kaatikselle saa ottaa sitten plussaa☺
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.07.16 - klo:21:46
Hirmuisesti pakkaselle täytyykin pelata. Juuri päättyneellä Kaatis takatii kierroksella ei kunnian kukko laulanut. +22 ja silleen, paljon paremmin en pysty rataa heittämään. Pelasin Tompan ja perhe Kotamäen kanssa, ja esim. Ville nakkasi lukemat +4, vaikka aloitti kierroksen vaatimattomasti.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 12.07.16 - klo:22:32
Kiitos peliseurasta, mukavaa oli.  :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.07.16 - klo:10:56
Kuin myös! Ikävää ettei selkäsi sallinut pelaamista ihan loppuun asti.

Yöllä saunaistunnossa aloin miettiä mahdollisuutta pelata takatiiltä alle +20 tulokseen, ja miten se tehdään.

Vertailu eiliseen, ja mahdollisuudet tulos parannukset menevät yltiöpäiseksi heittäytyen näin.
1. eilen 3.  kisassa samalla tavalla yritän loivalla antsalla, se onnistuu tai sitten ei. Mutta 3 kuitenkin tod.näk. tulos   +1
2. eilen 5. Kisassa tällä kertaa väylän ainoan puun ohitus, ja sitä kautta mahdollisuus neppariin. +2
3. eilen 4. Tuskin onnistun kahta kertaa peräkkäin par lukemiin, joten 5   +3
4. eilen 4.  Kisassa avaus vähän paremmin, ja sitä kautta kolmonen toiveissa, edelleen +3
5. eilen 8. Kurvaan kahdella heitolla, mutta tällä kertaa kolmatta en heitä oikealle metsään. Sillä säästän heiton, eli 7 korttiin. +5
6. eilen 4. Nyt vaan suoraan eteenpäin niinpaljon kun kädestä irtoaa, kakkonen nostolle ja par. +5
7. eilen 5. Avauksessa aina ongelmia tällä väylällä, tällä kertaa ei auttiin. Mutta vitosta parempaa ei uskalla silti toivoa. +6
8. eilen 2. Eilen tsägä putti aitauksen ulkopuolelta. Liian vaikea väylä paarittaa, joten 3. +7
9. eilen 5. ihan unelmaa! Onnistuminen kasvattaa itseluottamusta. Mutta ihen noin hyvin tuskin onnistun, mutta kutonenkin olisi kova juttu. +9
10. eilen 5. Yritän toimia Villen ohjeiden mukaan, ja nipistää yhden pois. Kolmoseen ei mitään mahiksia. +10
11. eilen 8. en tiedä mistä tinkiä edes yksi heitto vähemmäksi? Luotetaan tuuriin! eli seiska. + 12
12. eilen 4. Nyt teen väkisin kolmosen. Edelleen +12
13. eilen 3.  kolmosesta lähdetään kisassakin. +13
14. eilen 5. vaikeaa parantaa, eli samassa pysytään. +14
15. eilen 3.  Pystynkö toistamiseen samaan? Pystyn +14
16. eilen5.  Jyrkkä ylämäki. Ei jaksa, ei pysty. Vitonen on hyvä mulle. +15
17. eilen 4. Yritän kisassa Villen ohjeiden mukaan pelata pariin, mutta en usko onnistuvani. Joten 4 korttiin. +16
18. eilen 4. Nelonen edelleen suuri mahdollisuus, vaan tällä kertaa revin kolmosen. +16
19. eilen 4. Kyllä toi nelonen taitaa olla mulle se paras mahdollinen, eli pyritään edes siihen. +17

Näin pystyisin puristamaan 5 heittoa eilisestä, ja olisin enemmän kuin tyytyväinen suoritukseeni. Tuohon ei sisälly kyllä yhtään mokeltamista, joten voi olla että haaveeksi jää.

Kaatis on kyllä loistavasti sunniteltu rata, sillä etu- ja takatii ovat niin kovin erilaisia, vaikkei välimatkaa ole niillä paljoakaan.
Kisassa pelataan tietysti myös etutiiltä. Sen verran avauspaikka helpottuu, että 5- 7 heittoa pitäisi pystyä parantamaan verrattuna takatiihin.
Nummelanharju kierretään myös, mutta siihen en pelikirjaa luo koska ne puut!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.07.16 - klo:22:28
Tänään pelailtiin Rajamäen viikkokisat loistavassa kesäillan sääolosuhteissa. Mika oli tehnyt mukavan, juonikkaan radan. 20 väylää heitettiin, lyhyeksi leikatulla nurmella. Mahtavaa!
Kolmen hengen pooleissa edettiin, ja heitin kahden nuoren herran Antonin ja Leevin kanssa. Mukavia kavereita molemmat, vasta vähän aikaa lajia harrastaneet, mutta silti jo kovia pelaajia. Viikkokisat ovat muodostuneet ja niin mukavaksi tapahtumaksi, että pattiin ottaa kun joskus aina on jotain muka tärkeämpää menoa, että jää kisa väliin.
Ensiviikolla kisat pelataan Maaniittu-Ihantola radalla....tervetuloa heittämään!

Omalta osalta illan kisa meni varsin sujuvasti. Par tulokseen kykenin, ja varsinkin ensimmäinen kierros oli varsin solidia tekemistä. Hieman ylpistyneenä tein toisella kierroksella muutamia ylimielisiä heittoja, ja ne kostautuivat heti tuloksissa. Ja varsinkin flexi Crankin hukkaaminen lampeen sattui!
Hiukan jäi arveluttamaan puttipeli. Se toimi kyllä ihan OK tyyppisesti, mutta jotenkin ne 4-5 metriset olivat aika väkinäisen tuntuista tekemistä. Rentous ja itseluottamus puuttuivat. Mutta avaukset olivat ihan kelvollisia...pääsääntöisesti. Ja lähestymiset vähintäänkin tyydyttäviä.
Nyt en ehdi ennen viikonlopun kisaa heittämään yhtään heittoa. Se on huono asia, koska hieman keskeneräiseltä homma tuntuu. Toisaalta selkä on siinä kunnossa että huili voi tehdä kutaa, alaselkää vihloo siihen malliin että tippa meinaa simmuun tulla kun esim. nousee istumalta ylös.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.07.16 - klo:06:23
Herätyskello soi! Ei mikään kännykän viserrys, vaan oikea vanhanaikainen helvetillinen pirinä.
Miksi näin aikaisin? Hiidenvesi openin tuloskorttien haku alkaa vasta kasilta. No kunhan pääsen punkasta ylös ja aamutoimet on suoritettu, aamiainen syöty, kamat etsitty ja Kaatikselle ajettu niin eihän siinä sitten enää kauaa lämmitellä.
Nykyään olen katsonut tarpeelliseksi jonkinlaisen lämmittely vaiheen ennen kisaa. Kroppa ei meinaa toimia vähääkään jos ihan kylmiltään lähtee kisa suorituksiin, ja heitot ovat sitten sen näköisiä.
Eilen satoi kyllä niin paljon vettä että voipi olla märkää ainakin aamusta. Mutta komiaa keliä on muuten luvattu, joten ei muuta kun nauttimaan. Toki tuulta 5-6 m. sekunnissa, se aiheuttaa lievää levottomuutta.
No ei siinä sitten kun heittämään. Illalla sitten näkyy onko tullut onnistumisia😊
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.07.16 - klo:18:43
Hiljaiseksi vetää!
16 ensimmäistä väylää tänään oli ihan kivaa tekemistä, ja silloin tietenkin oli myös kiva pelata. Sen jälkeen pelatut 21 väylää olivat sitten kärsimys näytelmää, Kaatiksen viimeiset väylät 9, 10 ja 11 olivat odotetun vaikeat mulle. Mutta että Harju oli kokonaisuudessaan ylivoimainen taidoilleni, ja varsinkin psyykkeelleni. Sitä puiden kopinaa kuulen varmasti unissanikin.
En nauttinut pelaamisesta oikeastaan ollenkaan Harjulla (ei radan syy, eikä varsinkaan peliseuran), mutta kun ei niin ei!
Mutta aina sitä näkee ja kokee jotain uutta, vaikka aika pitkään on tahkottu tämänkin lajin parissa. Nimittäin Tero Koivu, käsittämättömän upeaa seurattavaa hänen heittämisensä. Tuntuu ettei äijä tee mitään heiton eteen, ja silti kiekko lentää suoraan ja piiiitkälle!
Tulee olemaan kova luu MPG luokassa lähivuosina!
Huomiseksi pitäisi löytää jostain positiivista asennetta....oho, se löytyi jo! Takatiit, ja silleen. Toivottavasti tuuli hieman hellittää, muuten tulee rumaa jälkeä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ville on 17.07.16 - klo:07:22
Kaatiksen CTP-kisan voitto  8)

Onnittelut!

- on se kova
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.07.16 - klo:07:58
Juu kiitos!
Siitäkin opin jotain. Ei kannata ctp kisassa heittää runkoon, koska siitä kiekko kimpoaa 30 senttiä ulos. Siihen väliin voi hyvinkin joku heittää.
Tänään pääsee Villen oppiin!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: takarivi on 17.07.16 - klo:20:07
Tuntuu ettei äijä tee mitään heiton eteen, ja silti kiekko lentää suoraan ja piiiitkälle!
Tulee olemaan kova luu MPG luokassa lähivuosina!
Kiitos arviosta, mutta pari onnistunutta heittoa ei tee vielä pääkystä. :) Todella piiitkä matka on siihen että saisi edes puolikkaan kierroksen menemään jotenkin. Heittovarmuus kun puuttuu niin sen mukana puuttuu niin paljon. Mutta eteenpäin yritetään ettei nuoremmat jyrää meitä ihan kokonaan. Hyviä heittoja sinullekin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.07.16 - klo:08:42
Sunnuntain keskusteluista päätellen en ollu ainoa joka oli kiinnittänyt huomiota heittotekniikkaasi. Ja jos tuntuu ettei kaikki ole vielä kohdallaan, niin pohja on kuitenkin hyvä.
Mulla taas joka on lähtenyt kiipeämään perse edellä puuhun, on näköjään todella vaikeaa edetä mihinkään. Mutta periksi en anna,ennen kun vasta maanalaisessa yksiössäni.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.07.16 - klo:09:21
Hiidenvesi Open 1

Tämä tuleva teksti sisältää nimiä (jätän sukunimet mainitsematta, tiedätte keistä puhun), selityksiä, ajatuksia.
Jälleen kerran kisa jota odotin kovasti, ja mikä meni hyvin huonosti omalta osalta. Kotelossa millä kotiin ajoin sunnuntain kierroksen jälkeen, on normaali mekaaninen vaihteisto. Siinä on 5 vaihdetta...vau! Ne vaihteet ovat ihan hyvät, vaihtaminen on kevyttä...tai pitäisi olla. Mutta esim. neloselta vitoseen vaihtaminen tekee todella kipeää, pelotti tehdä tuo pieni, vaivaton liike..Tuota taustaa vasten ajatellen, en ihmettele vaikka pari puttia karkasi mihin sattui. Ihan kun olkapää olisi ikäänkuin jäätynyt.
Kovassa heitossa siitä ei ole juurikaan haittaa, tai ei sitä ainakaan huomaa heitto vaiheessa. Olkapään vihoittelu ei kuitenkaan ole missään tapauksessa syypää huonoon kisaani. Koko kisan aikana epäonnistuin neljässä lyhyessä putissa, missä voin vedota olkapään heikkoon kuntoon. Joten se siitä!
Selkävaivojen kanssa en ole yksin, tuntui että joka toisella on ongelmia alaselkänsä kanssa. Ainakin ikäluokissa.
Lauantaina aloitin Kaatiksen etutiit mielestäni ihan kelvollisesti, olin tyytyväinen peliini. Oli kivaa! Päätimme kierroksemme väylille 9, 10 ja 11 mitkä ovat olleet aina minulle kammotuksia. Ja niin ne olivat tällä kertaakin, muistaakseni 7, 4, 7 ja enemmän plussia kun edellisistä 16 pelatusta väylistä yhteensä.
Lähdin kuitenkin hyvillä mielin Harjulle pelaamaan, koska Ville lukuunottamatta MPG luokassa erot olivat pienet. Vaikka Harju on tyypillinen metsä/hiekkamontturata (oikein hyvä sellainen), niin luotin siihen että tällä kertaa hallitsen vähän ahtaammatkin väylät.
Aloitimme väylältä 17. Avaus tiukka hysse, kyllähän minä sellaisen osaan. Ja onnistuinkin siinä jos en mallikkaasti, niin riittävän hyvin että par tuloksella kierros käyntiin. Pitkä puttikin osui alarautaan, eli eiköhän tehdä tästä hyvä kierros.
Väylän 18 avaus vaatisi loivaa antsaa, se oli vähän hakusessa Kaatiksella, vaan eiköhän se nyt onnistu. Jotain siinä sitten tapahtui, muttei mitään hyvää. Ei alkeelistakaan antsa kulmaa löytynyt vaan kiekko lensi suoraa linjaa metsään. Tosin eihän siinä puustossa kovin pitkälle edetä ilman kopsua. KOPS! ja kiekko vasuriin vielä pahempaan paikkaan. Yritin kuitenkin olla takaiskusta piittaamatta, ja taistelin vitosen, en tykkää! Siinä ykköselle kävellessä alkoi Jaakobin paini pikku-ukon kanssa. "luovuta jo, ei sinusta mihinkään ole"  "en perskules luovuta, se oli vain yksi epäonnistunut väylä". Ykkösväylä, tuo maailman lyhyin kummajainen. Se ei ole ollut mulle mikään henkinen peikko koskaan, rennosti vaan putterilla aidan yli korille. Edellisen väylän epäonnistuminen kramppasi näköjään kuitenkin sen verran korvien väliä, että kovin väkinäiseksi heitto jäi. Ei mennyt aidan yli ollenkaan, vaan aidan ohi vasemmalta. Sieltä puitten takaa yritin epätoivoisesti vielä parin pelastaa. En pelastanut.
Otsanahka rypistyi entisestään, olisi saanut kateelliseksi mateen. Ville oli opettanut, kuinka helposti tällä väylällä pelataan kolmonen. Minä nikottelin vastaan koska kakkostahan tästä lähdetään hakemaan loivalla hyssellä. Tällä kertaa ei niin loivalla, seurauksella että vasurilla puuosuman kautta sinne rinteen reunalle. En muista enää miten jatko meni, mutta itseluottamuksen rippeet oli jo tässä vaiheessa syöty. Peli ilosta ei ollut jäljellä enää häivääkään. Ja pakko myöntää, että loppu kierros oli melkoista pakkopullaa.
Aika paljon pitää tapahtua jos meinaan Syysmyrskyssä yltää parempaan tulokseen.

-tauko-
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.07.16 - klo:10:23
Lauantai päivän alkuhuuma päättyi sitten pettymykseen, ja alakuloon. No se alakulo päättyi nopeasti. Ville oli odotetusti karannut muilta, ja kaksi seuraavaakin sijaa alkoi hahmottua, muuten oli tasaista. Kotiin ajaessa aloin jo intoilla sunnuntain takatii kisasta. Vaimokin tuli kohta kotiin, oli ollut stadissa siivoamassa tyttäremme asuntoa ja auttamassa pakkaamisessa tulevaa muuttoa varten. Minä makasin reporankana sohvalla, kun hän tuli kotiin. Kysäisi miten kisani oli mennyt, ja alkoi saman tien virittämään grilliä, kun oli ajatellut että kunnon grilliruoka maistuisi miehelle kisa rupeaman jälkeen. Ja varmaan haluat saunaankin. Minä mietin seuraavan päivän kisaa kun vaimo grillaa, selittää päivän touhujaan, pistää pelivaatteeni pesuun, kattaa terassille mainiot ruokailu olosuhteet. Miten joku voi olla noin ihana, miten jollakin voi olla noin paljon tarmoa. Melkein pillahdan itkuun...mutta siihen ei tosi mies taivu!
Sunnuntaina klo. 12 ykköspoolissa matkaan. Oikein nimi ja seura mainitaan, ja avaus ykköseltä on suorastaan naurettava. 25m korista vasemmalle metsään. Pelastin kolmoseksi, eikä kukaan muukaan parempaan pystynyt. Kakkoselta avaus vasemmalle kiekonsyöjä puuhun, sieltä puun alta kontiltaan vasuriin kiekonsyöjä puuhun.Sieltä hieno antsa korin yli takametsään. Sieltä yllätyksekseni korille, ja vitosta korttiin. Kierros meni kahdeksan ensimmäisen väylän osalta ihan mukavasti, ja oli kivaa. Mutta kun väyrysen akanpoika astuu Kaatiksen ysiväylän tiille, niin mielen valtaa epätoivo. Taas on tiedossa karmivat 9, 10 ja 11 väylät. En ala niitä tässä sen enempää ruotimaan, turpaan tuli niin että tukka tutisi (minun tapauksessa hieman liiottelun makua). Mutta yhtä helvettiä se aina on. Henkisesti en sitten noista toipunutkaan, loppu kierroksen mentyä taas loppua odotellen.

Mitä sitten? Mitä Hiidenvesi Open minulle antoi?
Jälleen kerran huonosti pelatun hienon kisan. Jälleen kerran opetuksen pienuudestani. Jälleen kerran näytteen lajin soveltamattomuudesta minulle.

Pelasin mainioiden ihmisten kanssa. Sain viisaita neuvoja Villeltä, liitolla on mahtava puheenjohtaja. Näin ohimennen naisten ykköspoolin peliä, voi kuinka hienosti he heittivätkään.
Kierroksen päätyttyä ehdin nähdä mastereiden sudari ratkaisun voitosta. Minulle frisbeegolf on kaiken hauskuuden lisäksi ehdottomasti kilpalaji. Ehdottomasti!
Se mitä tapahtui Mastereiden suderissa kelpaisi mielestäni mihinkä tahansa urheiluruutuun, urheilun vuoden huippuhetkiin, mihin vaan!
Marko ja Jone nappasivat ykköseltä vaivattomasti kakkoset. Mutta kakkosväylä räjäytti potin.
Jone epäonnistui avauksessaan (jos näin saan sanoa). Kiekko lensi matalana sen yksinäisen puun vasemmalta puolelta 15-20 metriä eteenpäin ihan niitten kiekonsyöjäpuiden viereen. Marko taas tykitti uskomattoman kauniin, ja pitkän siivun sinne mistä alkaa se alamäki korille. Hieman vasuriin kuitenkin, ettei ihan suoraa yhteyttä korille ollut. Pitkä, kaunis, upea avaus!
Harvalukuisessa yleisössä yleinen mielipide oli se että eiköhän se ollut siinä. Vaan kaksi miestä oli eri mieltä. Fribakenttien herrasmies Kimmo oli sitä mieltä ettei koskaan voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Fribakenttien Pyhimys Jone oli sitä mieltä, että peli on vielä kesken. Ja sieltä se pallopuitten ritari kajautti kakkosheiton kohti aavaa kaatista, ja sinne notkoon se kiekko katosi. Mihin se menikään? Kori viereen! Käsittämättömän uskomaton heitto!!!
Markon lähärin söi se pallopuu. Marko joutui venyttämään pitkät raajat äärimmilleen löytääkseen kohtuullisen puttiasennon. Kohtuullinen osoittautui kuitenkin kohtuuttomaksi, koska putteri kopsahti alarautaan. Jone kävi nostamassa kiekon koriin ja vei näin Hiidenvesi Openin Master sarjan nimiinsä.
Ja vaikka näiden kahden herran kaksintaistelu pehmeillä arvoilla oli hienoa nähtävään, niin yhtä hienoa oli katsoa kuinka reilusti kaverit toisiaan kisan jälkeen onnittelivat. Tuntui että Marko oli vilpittömästi sitä mieltä että Jone ansaitsi voittonsa. Se oli yhtä vilpitöntä kun Arsenal miehen onnittelut Southampton miehelle. Ja voin vakuuttaa että tällä kertaa, kun fribasta on kyse se oli vilpitön.

Kiitos NFS upeasta kisasta!
Kiitos TD:t hienosta työstä!
Kiitos Tomppa!
Kiitos Leksa  lahjakortin tuhlaus vinkeistä!
Kiitos Villelle hyvistä vinkeistä, toivottavasti osaan niitä tulevaisuudessa hyödyntää!
Kiitos pelikavereille hyvästä seurasta!
Onnittelut onnistujille, ja onnistumisia epäonnistujille tulevissa koitoksissa!

ISO KIITOS JANILLE HUIPPUKUNTOISESTA RADASTA!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 18.07.16 - klo:10:50
Mukavaa luettavaa, kiitos siitä!!  8)
Toivottavasti ensi vuonna saadaan yhtä ellei mahtavampi kilpailu aikaiseksi! :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.07.16 - klo:08:38
Ei tarvitse tehdä yhtään mahtavampaa!
Kaikki oli kunnossa. Kolme erilaista rataa on kiva systeemi, sellaista mahdollisuutta kun ei kovin usein kisoissa ole. Ja kun radat ovat parasta A-luokkaa niin mikäs siinä on pelatessa.
Harmi vaan että samaan aikaan oli muitakin isoja kisoja, porukka hajosi ympäri maailmaa.
Toisaalta sen ansiosta kaikki halukkaat mahtuivat haluamiinsa kisoihin.
Ja vaikka navakka tuuli sotkee omaa pelaamistani pahasti, niin kyllä se jotenkin kuuluu Kaatikselle.
Oikein mainiot kisat, ja varmasti ansaitsee paikkansa kisakalenterissa tulevaisuudessakin.
Hiidenvesi Openilla on kaikki edellytykset kasvaa suureksi ja tärkeäksi kisaksi Euroopan frisbeegolf kartalla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 19.07.16 - klo:11:20
Kävin tuossa aamu meetingillä Nurmijärvi golfissa. Kaikenlaista rupateltiin, ja suunniteltiin. Klubi rakennuskin on nyt kokonaan valmis, hyvältä näytti. Mahdolliseen ensi kevään NDGE kisaan fasiliteetit olisivat kuosissa.
Mutta tällä kertaa keskusteltiin enemmän muista asioista, toki fribaamiseen liittyen. Niistä lisää jos/ kun aihetta löytyy.
Täytyy kai ostaa automaattilaatikolla varustettu kulkupeli, on toi vaihteiden kanssa pelaaminen nykyään niin kivuliasta. Mutta kyllä keskiviikkona kuitenkin Maaniittuun viikkokisoihin pitää mennä. Vai pitäisikö minunkin siirtyä Pokemon juttuihin niinkuin kaikki muutkin. No jos en nyt kuitenkaan!
Ajatus! Jos järjestäisin ensi keväänä NDGE kisan sijaa NPGE ( Nurmijärvi Pokemon Go Experience) kisan....voisi olla enemmän kiinnostusta! ;) :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.07.16 - klo:11:37
Viikkokisat eilen. Kun kiekon nosto bägistä sattuu, kun askeleen ottaminen sattuu niin ei liene kovin terveellistä mennä harrastamaan frisbeegolfia. Menin kuitenkin. Pakon sanelemana heitot olivat varovaisia, joskus onnistuen, joskus taas sitten ei. Niitä jälkimmäisiä tuli enemmän.
Pooli arvonnoissa, minkä puolueettomasti tein, osuivat samaan heittueeseen kaikki 5 mukana olleet papparaiset.
Aloitimme yllättäen väylältä 1, joka menikin sitten aikalailla persielleen koko konkkaronkalta. Heittämäni tuplabogie oli kovaa valuuttaa. 15 väylää mentiin minun pitäessä pappaköörin kärkipaikkaa, parilla heitolla ennen Joukoa.
Väylälle 16 olin aikaisemmin päivällä tikuttanut vasurille koko matkan ob-linjan, ja sillä varmistaisin itselleni vahvan etulyönti aseman. En vahvistanut!
Lankesin omaan ansaani komiasti. Avasin tyylikkäästi pitkällä antsalla, pari metriä tiiltä outin kautta korille. Niin sen piti mennä pelikirjani mukaan. Ei mennyt!
Ei tullut missään vaiheessa takaisin pelialueelle! Heitin uuden heiton sitten pari metriä lähempää koria, ja yritin samaa temppua uudestaan. Onnistuin! Kiekko ei käynyt taaskaan pelialueella. Kolmannen kerran lähdin heittämään sitten suoraa heittoa väylän yli. Tällä kertaa pääsinkin jo aika pikälle, mutta kiekko feidasi lopulta kuitenkin ulos. Seuraava heitto olikin sitten millissä, nosto 8. Jari teki nepparin, Jokke, Jukka ja Hannu kolmoset. Että sillä tavalla ratkaistiin tällä kertaa pappojen herruus, Joukohan sen tyylikkäästi vei. Nimittäin väyliltä 17 ja 18 ei mitään ihmeellistä kerrottavaa ollut (no ehkä Hannun 7 väylältä 17)
Nyt on selkä siinä kunnossa, ettei tee edes mieli yrittää, kun ei tee mieli edes kävellä.
Ensiviikon viikkokisa pelataan Rajamäen liikuntapuistossa alkaen klo. 19.30 väykkä special edition radalla. Haasteita tulee olemaan yllimäkyllin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 21.07.16 - klo:13:27
Täytyy varmaan ensi keskiviikoksi ottaa suunta Rajamäelle.  Sen verran kuumottavia nämä Väykän speciaalit voi olla ☺
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.07.16 - klo:15:55
Tule vaan, tervetuloa! Taidan laittaa vieläkin kuumottavimmiksi mitä ajattelin ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 21.07.16 - klo:17:45
Saattaa olla että tullaan mekin jos selkä kestää ::)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.07.16 - klo:18:32
Vautsi! Pidetään selkävammaisten olympialaiset.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.07.16 - klo:11:20
Tänään mennä konkkasin mittapyörän kanssa suunnittelemassa ensi keskiviikon viikkokisa rataa.
On oobeetä, on saarta, on lyhyttä ja vähän pidempää. Ja on yksi rikoo on riskillä ruma väylä. Se voi osoittautua haastavaksi pelata, ja haastavaksi toteuttaa.
Ja lisäksi ajattelin tarjota halukkaille osallistua pientä maksua vastaa Special edition lähestymisskabaan, voittaja vie kaiken mentaliteetilla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 25.07.16 - klo:11:16
Jos nyt joku sattui kiinnostua keskiviikon Rajamäen viikkokisasta, niin voin todeta että olet varmasti pelannut joskus paremmalla, ja huonommalla radallakin. Mutta et koskaan tällä radalla, älä välitä ei kukaan muukaan ;)
Ratakartta on julkaistu esim. seuran kotisivuilla. Laita googleen kkp 1912, niin sieltä löytyy sivut. Ja kun klikkaat otsikko frisbeegolf niin löydät KKpBats tietoa.
Myös facessa on kkpbats kilpailut sivustolla tietoa, mutta en tiedä onko keskiviikon kisakartta vielä ilmestynyt sinne.
Lääkitys on alkanut nyt purra, ja nykyään pystyn jo kävelemään kohtuullisen hyvin joten keskiviikkona lienen taas yksi suurimmista voittajasuosikeista ;D ;D

Kamala into olisi taas nakkailla kiekkoa, mutta kyllä täytyy keskiviikkoon asti malttaa!
Ja sitten lauantaina nautitaan golfkeskuksessa heittämisestä. ROCK THE GOLF!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.07.16 - klo:09:52
Eilen eksyin puolivahingossa you tuben ihmeelliseen maailmaan. Löysin sieltä mm. SM-kisoista pätkiä. Olihan se mukava katsella tuttuja naamoja Lausteen vaativalla radalla.
Tuli siitä mieleen, että onko kukaan tehnyt frisbeegolfista mitään hyvällä musalla höystettyä "potpuria"?
Tarkoitan vastaavaa mitä esim. fudiksesta ja lätkästä löytyy, tai esim. nyt tulevien Olympia kisojen kisabiisin muodossa.
Video missä olisi fribakisojen kaikki puolet: onnistumisia, töppäyksiä, pelaajien ja katsojien reaktioita, riemua ja kyyneleitä.
Laittakaa vinkkejä hyvistä pätkistä jos niitä on. Kokonaisia kisoja, en edes finaaleja jaksa katsoa.
Itse olen tosi huono etsimään mitään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.07.16 - klo:11:04
Taisi tuo edellinen olla ihan turhaa, koska löysinkin toisaalta keskustelun video vinkeistä. Toki jos kysymiäni potpureita löytyy, niin otan vinkkejä vastaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.07.16 - klo:18:40
Kärpäset tunkevat korviin, silmiin ja sieraimiin. Tietävät että niitä kautta pääsee isoon tyhjään luolaan pesimään. Hyttyset pyrkivät iholle, käsittämättä kohtaloaan. Paarmat valmistautuvat hyönteisten Olympialaisiin käyttämällä minun verta veritankkaukseen. Kyllä voi yksi nurmikon leikkuu aiheuttaa kaikenlaista harmia.
Leikkuria työntäessäni mieleen juolahti ajatus Kaatiksen kunnosta. Jotkut ovat ihmetelleet kuinka sitä niin usein leikataan (toki hyväntahtoisesti ja tyytyväisinä). Uskoisin että Jani haluaa kentän olevan aina mallikelpoisessa kunnossa. Ja toiseksi hän tietää, että jos nurtsin päästää pitkäksi, niin sitten kun sen leikkaa, tulee törkeesti leikkuujätettä. Märkä leikkuujäte on kiinni kiekoissa, ja vaatteissa. Uskon kaikkien olevan enemmän kuin tyytyväisiä tilanteeseen. Janilta se vaatii käsittämättömän paljon duunia, eikä se duuni jää hänen osaltaan pelkästään sen nurtsin parturoimiseen.
Toivon ja uskon kaikkien arvostavan äijän duunia radan eteen.
Olen kuullut paljonkin moitetta nurmi pitoisten ratojen hoidosta, ja varsinkin sen hoitamattomuudesta. Jos joskus jollain radalla harmittaa, ettei nurmi ole tarpeeksi lyhyttä, niin kannattaa ottaa selvää miksi näin on.
Useinhan ne ovat kaupunkien, taikka kuntien hoidossa (liikunta, puisto, tekninen tai rakennusosaston). Leikkaamattomuus ei ole yleensä henkilökunnan vika. Julkisella sektorilla kaikki toimi määrärahojen puitteissa, niin nurmikon hoidonkin suhteen.
Usein käytetään hoitosuunnitelmaa, ja sen kautta viheralueet hoidetaan ns. tärkeysjärjestyksessä. Ja se määrää taas leikkuu tiheyden. Tällä hetkellä nurmikot kasvavat sairasta vauhtia, ja esim. Rajamäen liikuntapuiston futiskentän nurmet leikataan päivittäin.
Jos esim. minulla olisi valta päättää kuinka usein Maaniittu-Ihantolan väylät leikattaisiin, niin se tapahtuisi joka viikko. ja pahimpana kasvukautena kuten tällä hetkellä 2 kertaa viikossa.
Totuus on kuitenkin toinen, n.joka kolmas viikko.
En tiedä kuinka usein esim. Kivikko, Siltamäki jne ajetaan. Todennäköisesti ainakin viikoittain koska kyseessä on kuitenkin puistoalueet.

Vähän ehkä turhan päivästä jaaritusta, mutta toivottavasti tämänkin myötä joku oivaltaa miksei kaikki mene aina niin kun Strömsössä!

Olen nimittäin usein joutunut paikkakuntalaisillekin selittämään miksei esim. Maaniitun kolmos väylän oikean puolista rosollia koskaan leikata. Miksi kunta on niin saamaton. No se johtuu vaan siitä, että pelto on yksityisen omaisuutta, ja jos omistaja ei sitä leikkaa, niin voi,voi. Sen kuultuaan ihmiset kyllä ovat tajunneet miksi näin on.

Onneksi on Kaatiksen kaltaisia ratoja, missä pääsee nauttimaan pelaamisesta upeissa olosuhteissa.
Ei voi kylliksi kiittää Jania ja NFS:n muita puuhaihmisiä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: TaneT on 26.07.16 - klo:19:20
Kivikossa tilanne on paljon huonompi kuin maaniitussa, kiekkoja häviää keskelle väylää kesäisin. Siltamäessä on sitten jo lähemmäs Kaatista, ajetaan usein.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 26.07.16 - klo:21:23
Ainakin isoimmilla kaupungeilla on määritetty jokaikinen puistonpalanen johonkin kunnossapitoluokkaan. Jokainen Oulussa päin liikkunut on varmaan tietoinen Meri-Toppilan niittyhommista, jossa määritetään ettei sitä edes saa leikata koska siellä on jotain hienoja perhosia tai muuta sellaista.
Frisbeegolf on edelleen uusi laji ja vaikka me ollaan sitä mieltä, että hienointa mitä maailmasta löytyy, on kunnissa edelleen paljon ihmisiä jotka eivät ole lajista edes kuulleet ikinä. Samaan aikaan kuntien puisto-osastojen työntekijämäärät on laskettu nykyisten puistojen mukaan eikä lisää väkeä ole ihan helpolla tulossa.

Olemme siis tilanteessa, jossa lähtökohtaisesti puistoalueen kasvattaminen tarkoittaa että sitä aluetta hoitaa joku muu kuin kunta. Se taas ei nykysysteemissä ole ihan joka kunnalle ihan yksinkertaista kun vastuu painaa. Mitä jos sattuu jotain ja se on kuitenkin kunnan aluetta... Kuntien ruohonleikkureita ei saa ajaa kuin kunnan työntekijät ja joillakin paikkakunnilla on jo portaiden ja tiipaikkojenkin tekeminen pitänyt jättää kunnan miehille koska ne ovat kunnan vastuulla. Valitettavasti tämä usein tarkoittaa aikataulujen venymistä, koska henkilökuntaa on vähän ja niillä on muutenkin jo tekemistä. Tästä Väykkä voisi valistaa meitä varmasti enemmänkin.

Eli uusien lajien keksiminen on hienoa, mutta kuntien perusrakenne ei sellaista välttämättä kykene tukemaan vaikka maalla oltaisiinkin eikä lääni loppuisi heti kesken. Helsingissä on sitten vielä ihan omat ongelmansa.

Hienoa jos saataisiin tähän vähän ymmärrystä :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 27.07.16 - klo:11:36
Ari puhuu vähän, mutta asiaa!
Otan jälleen esimerkin Maaniittu-Ihantolan radasta, ja vähän Rajamäenkin.
Alueella millä Maanitun rata sijaitsee on sillälailla metka tilanne että: Osa radan alueesta kuuluu liikuntapuolen hallintaan, osa puistopuolen, osa (väylän 18 kummun oikea puoli) yksityiselle huolto firmalle (koska se on koulun aluetta), osa yksityiselle maanomistajalle.
Suurimmaksi osaksi radan nurmea leikkaa yksityinen konekuski ostopalveluna. Tämä konekuski ei tietenkään elä pelkästään sillä, joten tekee ympäri kuntaa, ja ulkopuolellakin urakoita. Ja sehän tarkoittaa sitä, ettei se radan leikkuu ole välttämättä kauhean säännöllistä. Ja kaiken lisäksi nuo koneet tuppaavat välillä hajoamaan, ja niitten korjaamiseen saattaa mennä useitakin päiviä. Riippuen siitä mitä milloinkin on hajonnut.

Rajamäen liikuntapuiston pikkuradan hoito kuuluu taas kentänhoitajille, ja sen takia ruoho pysyy kohtuu lyhyenä koko kesän (ja talvella vieläkin lyhyempänä).

Näillä puistoradoilla suurin ongelma on varmaankin se, ettei kaupungit/ kunnat välttämättä tajua että kyseessä on liikunta-alue mikä kaipaa jatkuvaa hoitoa.
Ne on vaan haittoja koreineen, ja teepaikkoineen. Häiritsevät leikkaamista!
Ja sitten niinkuin Ari totesikin, niin ne ovat luokiteltu hoitotason mukaan. Siltamäki on ehkä enemmän liikuntapuisto kun Kivikko, ja se näkyy hoito tiheydessä.

Itse olen täällä toitottanut isoille kihoille, että frisbeegolf on liikunta muoto, ja radat ovat liikuntapaikkoja. Mutta ei niitä silti rinnasteta esim. fudiskenttiin.
Kaiken kaikkiaan tilanne lienee kuitenkin aikasta hyvä Suomessa tämänkin lajin suhteen, vaikka parantamisen varaakin on!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 27.07.16 - klo:11:45
Yksi pointti mikä itselle valkeni vielä seuran hallituksessa ollessa oli kun puhuttiin niitoista, niin kaupungin ihminen totesi jotain että "kuinkas matalaa sen heinän pitää olla että se on mukavaa kävellä" tms jolloin lamppu valkeni omassa päässä että siellä on ihan eri ajatusmaailma tietysti jos eivät ole itse ikinä pelanneet. Ilmoitin sitten kohteliaimmin että eipä se ole siitä kiinni ollenkaan, vaan että pitkään heinään hukkuu kiekot, muuten ei tarvitse olla golf-, edes futiskentän tasoista nurmea. Eli jos vaan mahdollista niin pyytäkää ne viskaalit ilmaiseen lajikokeiluun, lahjoittakaa pari kiekkoa, ja jos ei hurahda lajiin (optimitilanne) niin ainakin saa käsityksen miltä homma sieltä harrastajan vinkkelistä näyttää.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 28.07.16 - klo:15:48
Näin se varmasti menee useasti. Hyvä pointti!
Nyt kun selkä alkaa taas näyttää vihreää valoa heittämiselle, niin ajatukset pyörivät taas lajin parissa (vähän liikaakin).
Eilen ja tänään ne kyllä realisoituivatkin viikokisan, ja Maaniitun radan tikuttamisen merkeissä.
Mulla kun on kova tarve rakentaa kaiken maailman OB hirviöitä, ja saari kammotuksia värittämään viikkokisoja, niin joka kerta se kuitenkin kapsahtaa omaan nilkkaan.
Eilenkin saariin osuminen oli vaikeaa, ja muutenkin OB:T paukkuivat :D Lähestymiskisan voitto kuitenkin lohdutti Nyytiä vähän ;D
Se kisattiin klo.23 jälkeen, jo suht hämärissä merkeissä.
Ensiviikon viikkokisat hoidan vielä minä...alkavan loman kunniaksi! Ratakin alkoi jo tänään eilistä purkaessani hahmottua. Ja ainakin Rajamäen viikkokisa historian pisin väylä on tulossa, aikalailla tasan 300 metrinen pläjäys...lopussa vielä kumpusaari ;)
Taidan tehdä todellisen killeri thrilleri radan!
Huomenna Nurmigolfiin palaveeraamaan, ja lauantaina ROCK the GOLF! Tänään ilmoittautui Andy McCoy tai Michael Monroe, kaveri ei vielä tiennyt kumpi hän on :o
Vielä ehtii ilmoittautua! Kaksi aveciakin on ilmoittautunut, eli 20 euroa kehiin niin pääsee mukaan ilta pippaloihin. Ja 29 euroa, niin pääsee mukaan kisaankin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 28.07.16 - klo:22:35
Yksi pointti mikä itselle valkeni vielä seuran hallituksessa ollessa oli kun puhuttiin niitoista, niin kaupungin ihminen totesi jotain että "kuinkas matalaa sen heinän pitää olla että se on mukavaa kävellä" tms jolloin lamppu valkeni omassa päässä että siellä on ihan eri ajatusmaailma tietysti jos eivät ole itse ikinä pelanneet. Ilmoitin sitten kohteliaimmin että eipä se ole siitä kiinni ollenkaan, vaan että pitkään heinään hukkuu kiekot, muuten ei tarvitse olla golf-, edes futiskentän tasoista nurmea. Eli jos vaan mahdollista niin pyytäkää ne viskaalit ilmaiseen lajikokeiluun, lahjoittakaa pari kiekkoa, ja jos ei hurahda lajiin (optimitilanne) niin ainakin saa käsityksen miltä homma sieltä harrastajan vinkkelistä näyttää.

Tämä on erinomainen huomio.
Ajatellaanpa hypoteettinen tilanne.
Frisbeegolfseura X on kartoittanut aivan mahtavan paikan frisbeegolfradalle ja pitäisi saada viesti menemään eteenpäin. Puheenjohtaja ottaa yhteyttä kuntaan ja homma etenee liikuntalautakuntaan josta useimmissa kunnissa liikkumiseen liittyvät asiat menevät eteenpäin.
Liikuntalautakunnassa ei vain satu istumaan ketään kuka tietää  frisbeegolfista, sen potentiaalista ja muusta positiivisesta vaikutuksesta. Paikallinen hiihtoseuran mies epäilee hankkeen hyvyyttä omista syistään. Paikallnen hiihtoseura hiihtelee ja lenkkeilee samalla alueella.
Hyvätkin ideat voivat kaatua ihan vain siihen kun päättävissä elimissä ei ole ketään ajamassa meidän asiaa saati puolustamassa kun aletaan hyökkäämään.
Päätöksiä kunnassa ei tehdä pelkästään sen perusteella mikä on hyvä idea vaan se pitää myydä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Juuri siksi mekin tarvitsemme omia ehdokkaita kunnanvaltuustoon ajamaan meidänkin asiaa muiden tärkeiden asioiden ohella. Ei sinne pelkästään frisbeegolfista voi mennä puhumaan, mutta palopuhe oikeassa paikassa on tärkeämpää kuin moni muu asia kun tehdään päätöksiä.

Muutkin lajit ovat ihan samassa tilanteessa. Politiikka on yksinkertaista. :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 29.07.16 - klo:11:23
Minuakin ovat puolueet ehdokkaaksi kysyneet. Hauskinta oli että samana vuonna kyselivät sekä Kokoomus, Vasemmistoliitto ja Vihreät, kaikki aika kaukana toisistaan.
Myöhemmin Vasemmisto, Vihreät ja Demaritkin ovat kyselleet, ja jopa Keskustakin valtuutettu kerran heitti olisiko intoa lähteä ehdokkaaksi.
Jos kunnanvaltuustoon valittaisiin vain ihmisiä ilman puoluetta, niin voisin jopa yrittää, mutta kun näin ei tietenkään ole niin en edes harkitse.
Yritän vaikuttaa lajin kehitykseen paikallisesti muilla konstein.
Mutta siis muuten oikein hyvä pointti politiikasta ja sen kautta vaikuttamisesta kiinnostuneille.

Aika erikoista toi Mukkulan kisan noteeraaminen minun osalta. Vasta viime päivinä tajusin että huikeeta kisaa olisi ollut tarjolla. Jos olisin sen ajoissa huomannut niin olisin ilman muuta ilmoittautunut.
Mutta lohdutusta antaa Nurmijärven golfissa Rock the golf, kiva kisa missä kaikki paikalla olevat haastavat Rikun, joka on siis hallitseva mestari.

Tänään käyn suunnittelemassa väylämuutokset, ja mahdollisen 10 väylän. Samalla pieni palaveri huomisesta, ja uskon että sivuutetaan muutamaa muutakin mielenkiintoista jutskaa ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.08.16 - klo:09:49
Rokki kolffi takana. Pelasin kisan samalla tavalla kuin, Hiidenvesi Openia lukuunottamatta tänä kesänä. Tasaista suorittamista ilman kunnon venymistä. Sijotuin puolivälin yläpuolelle sillä pelillä, mutta kärkisijat jäävät aina haaveeksi.
Tänään on taas mahdollisuus loistaa, kun Rajamäen viikkokisat koittaa.
Olen suunnitellut radan mallia Lomille lomps! Tänään pelataan mm. Rajamäen viikkokisojen historian pisin väylä 300 metriä, ja yksi lyhyimmistä 46 metrinen jyrkkä alamäki väylä.
On mandoa, on saarta, on lampi! eli jälleen kaivan verta nenästäni!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 03.08.16 - klo:11:08
Ja lisätään tuohon että kkp 1912 sivuilta löytyy hannun tekemä hieno ratakartta illan kisaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 04.08.16 - klo:11:38
Vaikka Miikkan blogissa kehuin hänen asennettaan tulevaa syksyä, ja talvea ajatellen niin kyllä täytyy todeta että eilis illan sää viikkokisoissa oli jotain täydellistä.

Tyyni, aurinkoinen lämmin ilta. Sininen taivas, ja vihreä leikattu nurmi luovat kyllä semmoosen harmonian että jopa eräskin väykkä saavutti ylenpalttisen nirvanan, minkä johdosta tuloskin oli mitä melkein mainioin. Tyynessä säässä, tyynellä mielellä heitti hän. Lopputuloksissa edelle ylsivät vain Riku Pyhältö, Joonas Komppa ja Joonas Kuitunen. Taakse jäi useita hyvän tason heittäjiä  :).

Ihan mihinkään täydelliseen peliin en yltänyt. Inhottavimmat tilanteet tuli kun oli kaksi vaihtoehtoa, toinen niin sanottu 100% varma lähestyminen 20- 30 metriin korista. Ja se sitten pelattu mahdollisuus, että jos se tosta aukosta menisi läpi, niin voisin olla kympissä tai lähempänäkin. Koskaan se kiekko ei siihen aukkoon osu, ja tälläkin kertaa siitä vielä napsahti OB. Yritän oppia: heitä aina sitä kautta mikä tuntuu varmemmalta, ja helpommalta.

Rata osoittautui haastavaksi, koska peräti 3 denffasi kesken kaiken, kun OB:T paukkui liikaa. Tai no yhden heistä piti lähteä futismatsiin.
Onko semmoinen rata haastava vai paska? Siihen löytyy varmasti monenlaista mielipidettä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.08.16 - klo:07:39
Maltti on valttia! Eilen tuli juteltua eräänkin pelaajan kanssa lajin tiimoilta, ja kahden kanssa jutusteltiin maltin tärkeydestä pelaamisessa.
Minun pelihän on ollut kautta historian sellaista korille päin, ja kädet ristiin tyyppistä heittelyä. Toivotaan, toivotaan!!
Pahemmaksi se on muuttunut mitä syvemmissä metsissä ollaan, järki loppuu ja tuurilla mennään. Ei ole kovin pitkälle menty.
Tämän vuoden teemani on ollut vähäisen järjen käyttö pelaamisessa (ei muuten). Se on ajoittain toiminut, ja lisännyt onnistumisia sekä parantanut tuloksia. Mutta on sitä ajattelemattomuutta joka kierroksellekin riittänyt, ja varsinkin Hiidenvesi Openissa tuntui että järki katosi joskus pitkäksikin aikaa kokonaan.
Tai voisiko sanoa että pitkällä kierroksella ei vaan jaksa keskittyä olennaiseen koko ajan. Ajatus karkaa jo muualle, ote herpaantuu. Ja varsinkin tiukemmilla väylillä se kostautuu välittömästi.
Kiekko valikoiman supistaminen on helpottanut tekemistä kun aivokapasiteettia ei tarvi tuhlata "millä kiekolla heittäisin" arpomiseen. Sillä keinoin on säästynyt henkisiä voimavaroja itse suorittamiseen.
Mutta voiko Maltti ja Valtti pelaaminen mennä överiksi? häviääkö rentous? Häviääkö hauskuus?

Loman aikana olisi tarkoitus kierrellä vähän minulle uusia ratoja, ja pelata niillä par tuloksia vastaan....maltilla!
Hämeenlinna - Tampere välillä on paljon mulle tuntemattomia ratoja.
Mäntsälä - Orimattila ehkä?
Voipi olla että Mikkeli - Imatra - Lappeenranta on yksi vaihtoehto.

En tiedä onhan näitä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.08.16 - klo:11:42
Skeittaus pääsi sitten Olympia lajiksi! Näen joka päivä tietystä syystä sekä skeittaajia että frisbeegolfaajia, molemmilla on harrastajansa. Jopa intohimoisia harrastajia, niin että voisi sitä voisi kutsua jo elämäntapa harrastamiseksi.
Fribaajien osalta olen tutustunut myös lajin kilpailulliseen puoleen, skeittaamisessa en. Tiedän ja arvaan että molemmissa lajeissa kilpailullinen puoli on varmasti aika kovaa ja ainakin osittain puoliammattimaista.
Molemmissa lajeissa on myös se harraste puoli, mikä perustuu ehkä enemmän hengailuun, yhteisöllisyyteen ja hauskan pitoon. Ja oman kokemukseni mukaan sieltä puolelta löytyy myös näitä "ei millään ole mitään väliä" populaa, mikä näkyy esim. skeittiparkkien ja frisbeegolf ratojen ympäristössä.
Jotenkin lajit kohtaavat toisensa jollain tavalla, mutta ovat silti ihan erilaisia.
Tämän hätisesti kirjoitetun ajattelemattoman johdannon kautta päästään itse jo ennenkin esitettyyn kysymykseen,
Koska frisbeegolf on Olympia laji? Onko frisbeegolf niin paljon pienempi ja näkymättömämpi laji kun skeittaus?
Uskon että ennen kuin Suomi pääsee aikuisten arvikisoihin jalkapallossa! Olenko itse enää näkemässä sitä hienoutta? Tuskin.
Mutta ehtiikö aika ohi Eveliinan, Hennan, Jennin, Annan, Soilen, Leksan, Sepon, Pasin, Jannen, Juhon jne.jne? Onko niissä mahdollisissa kisoissa Suomea edustamassa pelaajat jotka eivät ole vielä syntyneetkään?

Ymmärrän kyllä että frisbeegolf on vielä hyvin pieni laji maailman mittakaavassa. Uskon kuitenkin vahvasti sen ajan koittavan kun Suomalainen nais- ja mies pelaaja nousee palkintopallille kuuntelemaan Maamme laulua kyynelten valuessa pitkin poskipäitä!

Kyynisesti ajatellen tämän hetken maailman menoon peilaten voi pelätä kuitenkin koko maailman menoon!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: ville on 05.08.16 - klo:12:59
Aika lailla tasan vuosi sitten kansainvälinen olympiakomitea hyväksyi WFDF:n lajiliitokseen.
Joten ainakin ultimatea päästään varmaankin seuraamaan olympialaisissa jo lähitulevaisuudessa.

Vastahan se golf pääsi viralliseen ohjelmaan tänä vuonna (oli myös 1900 ja 1904)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.08.16 - klo:15:06
Onko tuosta vastauksesta aistittavissa, että me puskemme horsmaa siinä vaiheessa kun lajimme loistaa Olympia kisoissa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: takarivi on 05.08.16 - klo:17:03
Onko tuosta vastauksesta aistittavissa, että me puskemme horsmaa siinä vaiheessa kun lajimme loistaa Olympia kisoissa.
Ei kannata pidätellä hengitystä odotellessa. Toinen lajini, bridge, on ollut jo vuosia hyväksyttyjen lajien joukossa, mutta käytännössä kuitenkaan ei. http://www.worldbridge.org/ioc.aspx

"So far, Bridge has reached the same level as Golf, Rugby, Squash, Karate etc. which, though recognized as sports, are not yet admitted into the Olympic Games."

Suurimpia ongelmia on se, että olympialaiset ovat jo nyt liian suuri tapahtuma. Kaikkea ei vain pysty ottamaan mukaan, vaikkei lajissa itsessään olisi mitään vikaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 05.08.16 - klo:22:01
Mahdollisuudet paranisivat jos päätettäisiin yrittää talviolympialaisiin :)

Toinen vaihtoehto olisi nollata olympialaiset ja valita lajit uudelleen. Tokikaan tässä vaiheessa ei frisbeegolf taida olla kovinkaan hyvä ehdokas jos lajia pelataan oikeasti muutamassa Euroopan maassa ja jenkeissä, muuten on sitten hieman hiljaisempaa.
Ehkä saadaan jossain vaiheessa lajin maailmanmestaruuskisat Eurooppaan ja sinne oikeasti eri maiden edustajia jollakin logiikalla...siihen asti taidetaan olla kohtuullisen marginaalilaji vaikka varmasti tulevaisuudessa kiinnostava laji.

Jäämme odottamaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.08.16 - klo:08:25
Ari ehti ennen minua. Todellakin lajin mm-kisat pitää saada myös Eurooppaan (Suomeen).
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.08.16 - klo:08:49
Nyt on 5 päivää takana ilman kiekon hipaisuakaan!
Syksyä alkaa pukkaamaan, mutta tarkoitus olisi nakella eri radoilla jonkun verran ennen kahden vuoden päätavoitetta. Syysmyrsky 2016 lähestyy! Tai toivottavasti lähestyy...ei ole vielä ainakaan kisakoneessa mainintaa.
Kankaapään pro-tour kisakin kiinnostaa. En ole koskaan siellä pelannut, joten olisihan senkin aika koittaa. Toki kisathan on tarkoitettu vain isoille pojuille, etteä en tiedä pääsenkö mukaan.
Meinaan siis heittää lähiviikkoina ratoja ainakin lähipiireissä useammankin, jos muilta menoilta vaan ehdin.
Bägiin pieni vihko mukaan mihin laitan oikein tulokset ylös, tavoitteena rata kun rata pelata "kilpailu mielellä" paarin tuntumaan.
Kiertueen aloitan tänään tod.näk. Talista.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 09.08.16 - klo:13:07
Paljastetaan että Syysmyrskyn hakemus on mennyt liitolle, joten kyllä se myrsky sieltä tulee.

Tänäänhän on mahdollisuus Syysmyrskyn autenttiseen harjoitukseen Nummelanharjun viikkokisoissa. Pelikirja kuntoon ja kohti Syysmyrskyä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.08.16 - klo:16:41
Mahtavaa!
Kiitos vinkistä! Olen juuri pelaamassa Talin myrskyssä, ja kyllä jopa minulla tukka on putkellaan.
Olisi ollut kiva tulla sinne viikkokisoihin, mutta pitäisi mennä pelaamaan futista. Ja tällä(kin) kertaa menen futiksen ehdoilla.
Treenit olisin voinut jättää väliin, peliä en.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.08.16 - klo:12:12
Eilen iltapäivällä Talissa erittäin kovassa tuulessa hakemaan hyvää tulosta itselleni kovin vaikealta radalta.
Väylä 1. Parin lämmittely putin jälkeen päätin lähteä pelaamaan pitkää ykkösväylää Buzzzilla. Avaus "kylmällä kädellä" oikealle päin pers...puita. Onnekas kimmoke takaisin väylän reunaan. Pikku hiljaa ihan ok näteillä heitoilla korille. Mutta lyhyen avauksen siivittämä jäin tulokseen 6, eli heti ensimmäinen plussa.

2. Rohkeasti vaan tripla mandon kimppuun. Vähän karkaa kiekko oikealle, kaartuen lopulta kohti aukkoa. Osuu kuitenkin mandoporttiin, pudoten mandoportin viereen.
    Siitä piti olla helppo lähestyminen epäonnistui täysin, mutta 10 metrin putti sisään, ja kolmonen. Par.

3. Helppo kolmonen ilman mitään hienoa, tai huonoa. Par.

4. Aina sellainen silmät kiinni ja koria kohti. Eikä mennyt tälläkään kertaa. Pitkin metsiä nelosta korttiin. +1

5. Kelvoton avaus karmeeseen tuuleen. Puiden takaa huono kakkonen. Kolmonen korille ja nepparia korttiin. +1

6. Kohtuullisen kivan avauksen jälkeen surkea lähestyminen, taas neppari. +1

7. Järkyttävä sivuvastainen tuuli...apua mitä teen? Kajautin Nukea menemään matalana...liian matalana, jäi puoliväliin mutta keskelle väylää. Siitä oikein hyvä lähäri, jättäen kuitenkin 8 metrin putin. Tuuli meinasi viedä kiekon kädestä, mutta putti onnistui. Par

8. Toinen silmät kiinni kiskaisu. Mene suoraan, mene suoraan!! Meni se ehkä 40m, kääntyen sitten vasuriin puiden taakse rinteeseen. Loppu olikin sitten sitä tyypillistä rämpimistä, sillä tuloksella että laitettiin vitosta korttiin. +2

9. Elämäni surkein avaus myrskytuulessa. Varmaan jo 15 metriä tiistä olin oikealla pusikoissa. Sieltä neppi palautus väylälle, kolmonen korin alle nepparin varmistamiseksi. +1

Puolivälissä mennään, ja plussan puolella ollaan 7 heiton verran. Ja nyt aletaan vasta pelaamaan niintä väyliä, missä myrkytuuli pääsee kunnolla vaikuttamaan lentoratoihin.

10. Jahans! väylä oli muuttunut kympin ja entisen 11 risteytykseksi. Mainio avaus vanhan kympin puoliväliin. Siitä oli tarkoitus heittää suoraan puiden välistä kohti koria. Kiekko irtosi kuitenkin omia aikojaan, kääntyen vasuriin sinne vanhan 11 kapeikon alkuun. Sieltä loivaa annukkaa, ja kauniisti lensikin. Meneekö koriin? Ei mennyt yläpantaan osui, josta kiekko kimposi noin kasiin. Kovaan vasta tuuleen putti...osui ja upposi! Oletan väylän olevan par 4. Ja sillä olettamuksella laitoin korttiin Par lukeman 4.

11. Oikealta tuulee kovaa, silti heitin vähän hysse kulmassa. Kiekko tietysti reilusti vasuriin, muttei sentään outtiin. Puhelin soi, kaverilla niin paljon asiaa, että heitin lähärin luuri korvalla kauaksi korista. Kova tuuli, ja korin takana oleva punkkeri "pakotti" varmisteluun. Kiekko korin alle, ja nosto neppari +1

12. Päätin puhelun. Päätin avata hienosti hyssellä korin tuntumaan. Tuuli päätti toisin, flexi Crankki teki ihmeellisiä temppuja ilmassa, kun tuuli päätti riepotella mehut pois leikkikalustani. Crankki päätyi ennakko suunnitelmista poiketen oikean puoliseen lepikkoon, enkä päässyt sieltä riittävän laadukkaasti ulos, joten neppariin oli jälleen tyydyttävä. +1

13. Vastatuuleen alamäkeen! Nuke ilmaan kohti OB puistoa, mutta sieltä se vaan keplotteli itsensä ulos vasuriin. Pitkä lähestyminen tiedossa. Buzzziin kuitenkin luotin, ja mitä ihmettä? ihan suoraan korin juureen. Par.

14. Tämä on mulle aina ollut hankala väylä. Ja nyt vielä epäinhimillinen tuuli. Kajautin kuitenkin Surgen matala lentoon, ja hyvin se lensikin. Yli puoleen väliin, ja vielä keskelle väylää onnistui laskeutuminen. Buzzzilla suora lähestyminen kovalla spinnillä. Niin kovalla että meni vielä kympin pitkäksi. Sieltä kuitenkin ihmeellinen putti sisään. Par

15. Ylämäkeen liian jyrkkä antsa kulma. Sieltä metsästä puolisokkona OS Buzzzilla korin yli pitkäksi. Mutta mikä minuun on mennyt, sieltäkin n. kympistä putti sisään. Par

16. Suora heitto onnistui hurjaan vastatuuleen yli puoliväliin. Sitten OS Buzzz kuitenkin karkasi vasuriin. Ja on se kumma vaikka siellä niitä pita on, niin yhteenkään ei stopannut. Sieltä oli kuitenkin suora avoin väylä korille n.30m. Ennen koria siinä ylhäällä oli yksinäinen puu, mutta eihän se siihen voi osua...eihän? Tässä tapauksessa kuitenkin osui. Kiekko putosi puun taakse, jättäen n. 8 metrin putin. Korin takana tyhjää pudotusta, kova tuuli...ei mitään mahdollisuuksia normaalisti. Eilen ei vaan ollut normipäivä, putti sisään ja Par

17. THE SAARI! Vasurista tuulee, ja mutta kovaa! Surgea kehiin, puoleen väliin väylää ja keskelle sitä. Kakkosheitto jää n. 15 metriin rajalta hieman vasuriin. Sopii tämmöiselle perus hysse tuuppaajalle oikein hyvin. En siinä paljoa nikotellut, nakkasin Nuken saareen n.7-8 metrin päähän korista. Ja vaikka pää meinäsi irtoa tuulen voimasta, niin ihmetellyt mitään vaan kajautin putterin koriin...neppari!!! Par

18. Edellä oleva ryhmä heitteli useammankin avauksen outtiin. Itse olin niin egoismin kyllästämä etten voinut edes kuvitella heittäväni rajojen väärälle puolelle. Itse varmasti Buzzzia käteen. kympin vajaaksi jäi, mutta eihän se mun putilla merkannut yhtään mitään. Vaikka kaikki maailman tuulet osuivatkin sille aukeelle, niin ei haitannut. Putti sisään, ja Par.

Lopputulokseksi jäi +9.

Tuloshan on toki huono, mutta siihen tuuleen ja minun tekemänä se oli erittäin hyvä. Olin tyytyväinen itseeni....tai ainakin pelaamiseeni!
Puttipelin tärkeys tuli jälleen konkreettisesti esille. Jos olisi ollut ns. normipäiväni tulos olisi ollut jotain ihan muuta, mutta eilen puttaamiseni oli jotain maagista.
En edes oikeasti ymmärtänyt mitä tapahtui!?

Tänä aamuna kävin pelaamassa Ristikivessä, miten siellä meni siitä ehkä tänään myöhemmin.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.08.16 - klo:13:00
Pienenä lisäyksenä:

Nyt kun ihmettelette, että miksi papparainen kehrää tyytyväisyyttään +9 lukemilla niin voin kertoa Tali vs. papparainen asetelmasta hieman.

Talin radalla ei ole montaakaan väylää, minkä pystyisin heittämään alle par tuloksen. Äkkiseltään ajatellen ehkä väyliltä 5, 9, ja 18 voin hyvällä tuurilla onnistua saamaan miinus merkkisen tuloksen.
Sen sijaan löytyy useita väyliä, miltä en käytännössä koskaan saa edes par tulosta. Joten edelliseen peilaten jopa +9 on mulle kova tulos.

Talin rata oli hyvässä kunnossa, ja tutun haastava. Mutta onhan se vähän levoton paikka pelata. Pelaajia on paljon, ja kiekkoja satelee takaa vaikka et ole vielä pelannut väylää loppuun.
Aika villiä menoa näin maalaispojulle. Mutta vielä tekisi mieli mennä uudestaan koittamaan, mutta aikaisin aamulla.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 10.08.16 - klo:13:41
Ja ennen kuin illan viikkokisa alkaa painaa päälle niin lyhyttä tarinaa aamun Ristikiven kierrokselta.
En tosiaan viitsi pitkästyttää mahdollisia lukijoita väyläkohtaisilla selostuksilla, mutta pääpiirteittäin aamulenkki meni näin:

Ajoin Tuusulaan shortsit ja t-paita ylläni. Jo matkalla, viimeistään silloin kun alkoi tihuttaa ja auton lämpömittari näytti 14,5 lämpöastetta kävi mielessä ettei pukeutumiseni mennyt ihan nappiin.
Perille päästyäni tihku loppui, ja aurinko alkoi lämmittämään sen verran että ihan hyvin tarkeni. Tuulikin oli ihan kohtuullisilla bofooreilla, joten mukavaa kierrosta enteiltiin.
Kolme ensimmäistä väylää menikin helposti nollille, ja kun sitten tuli pirkot väylille 4 ja 5 kuvittelin pelaavani kierrosen pakkasen puolelle.
Frisbeegolf on kuitenkin siitä kiva laji että jo seuraava väylä pudottaa helposti ihmispolon takaisin maanpinnalle. Väyliltä 6 ja 7 bogit, 8 pariin ja ysiltä jälleen bogi. Taas oltiin kivasti päästy plussan puolelle.
Väylät 10 - 14 pelasin pariin, mutta väylä 15 tyrkytti ikävän bogin heikon avauksen myötä.
Loput kolme väylää heitin taas pariin, joten 2 heittoa jäätiin plussan puolelle. Ei hyvä! jossei nyt ihan kauheakaan, kun ottaa kyvyt huomioon.

Mitä jäi mieleen. Ristikivi on todella mukava hiekkainen metsärata. Mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta huolimattomuus kostautuu ikävällä tavalla.
Pirkkoja en saanut kuin ne kaksi, mikä on huono. Mutta pelasin kierroksen ilman tupla bogeja, mikä on taas minulle perin harvinaista herkkua.
Puttipeli ei ollut Talin kaltaista magiaa, mutta ihan hyvin kulki edelleen. Helppoahan se on paineettomassa tilassa pussittaa.

Luultavasti löydän itseni uudestaan lähiaikoina kyseiseltä radalta, koska se on rata missä jopa minulla voisi olla edellytyksiä pelata alle par tulos.
Siitä voi tulla pakkomielle! ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.08.16 - klo:08:43
Eilen se sitten tapahtui! Palasin normaaliin puttipeliin.
Topi ja Henkka olivat rakentaneet oivan 10 väyläisen "neppi"radan. Kakkosta haettiin joka väylältä, jotkut onnistuivat siinä useammin kun toiset.
Pelasin itse kyllä varsin tasaisen kohtuullisesti, ja alussa maaginen putti toimi edelleen. Yhdellä väylällä tapahtui sitten jotain. Olin puttaamassa viidestä metristä varmaa pirkkoa, mutta juuri kun kiekko oli irroittumassa kädestäni surkastuneet aivoni lähettivät signaalin sormille, se menee ohi!
Ja niin siinä kävi! Vasemmalta ohi hipaisemattakaan ketjuja tyyppinen putti oli tullut takaisin.
Sen jälkeen epävarmuus iski korvien väliin, mikä välittyi sieltä muihin ruumiin osiin ja se oli siinä!
Putti kramppi huipentui viimeisellä väylällä. 7 metrin pirkko putti vasemmalta ohi, kiekko pystyssä nurtsille minkä seurauksena se vielä rollasi outtiin. Tyypillinen kakkosnelonenhan se siitä tuli ;D

Mutta ei se mitään, meno jatkuu tänään Keinukallion radalla ja takaisin tullessa jos intoa riittää niin kokeillaan par tuloksen alitusta Ristikiven radalta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.08.16 - klo:08:48
Eilen oli huono päivä! Niin laadullisesti kuin tuloksellisestikin.
Heräsin hieman liian aikaisin, ja ainakin nousin ylös liian aikaisin. Väsy tuntui silmissä, ja kropassa kun suuntasin koteloni kohti Tuusulan kautta Keravalle.
Matkalla päätin kuitenkin tehdä Ristiretken Ristikivelle ennen Keinukalliolle siirtymistä.
Ei ristin sielua näkyvissä, kun ristin käteni ennen Ristikiven kierrosta. Nyt sitten hyvän sään aikaan hyvää tulosta.
Tällä kertaa päätin lähteä ykkösväylää valloittamaan ilman yhtään harjoitusheittoa. Ykkönen on kuitenkin niin helppo! Avausheitto oli sitten karmean huono, vähän matkaa eteenpäin, puuosuma ja kimmoke vasuriin. Sieltä kuitenkin oivallinen lähestyminen korin juureen ja par. Kakkosväylän avaus lähti ihan lapasesta, mutta jollain hyvällä tuurilla kuitenkin aika pitkälle, päätyen inhottavasti parin pikku kuusen taakse. Sieltä olkapäätä uhmaten kohtuu hyvä foretus, jättäen kuitenkin kympin putin. Maagisuus oli vain muisto menneisyydestä. Vasemmalta ohi, ja lyhyt paluuputti koriin. Neppari ja par.
Väsytti...ei oikein löydy tatsia! Menee pakkopullaksi, mutta jospa se sieltä. Vaikeaksi kuitenkin meni helppoja virheitä ns. helpoilta väyliltä. Pari bogia muttei pirkkoja.
10 väylällä alkoi romahdus, fyysinen sellainen. Energiat alkoivat hiipumaan. Kädet vapisivat, väsytti entistä enemmän. Mielessä pyöri kaikenlaisia ajatuksia. Soittaisinko vaimolle, että alkaa etsiä minua Ristikiven radalta jossei ala iltaan mennessä ukkoa kotona näkymään.
En raaskinnut kuitenkaan pelästyttää, koska kyllähän alle 60v. mies vielä jaksaa. Päätin pelata loppuun asti vaikka kroppa oli toita mieltä. Antoiko se varoitus signaalin liian vauhdikkaasta elämän tavasta, vai oliko muuten vaan energia varastot tyhjät.
Loppu kierros oli kuitenkin aika raskas. Hukkasin kynän, eksyin yhden väylän jälkeen metsään hetkeksi....kävelin ihan väärään suuntaan hyvistä opasteista huolimatta.
Kierroksen päätyttyä olivat lukemat +10, eli huonoakin huonommin pelattu.

Järki sanoi että takaisin kotiin syömään, ja lepäämään. Mutta Keinukallio pitäisi heittää, ja kahta ihan erisuunnilla asuvaa ihmistä pitäisi mennä jeesaamaan. Ja vasta illalla kotiin ehtiäkseni vetämään futisharkkoja.
Ajoin Hyrylän K-Markettiin hakemaan hedelmää, suklaata ja juomaa. Välipalailtuani kohti Keravaa. Keskustasta löysin lounaspaikan, murua rinnan alle ja eikun Keinukalliolle.
Nyt oli tärinät loppu, mutta vieläkään ei oikein meno maittanut. Rata oli uusiutunut sitten viime käyntini, joten uudet pelto ob-tikku hirviöt jouduin kohtaamaan heti alkajaisiksi.
Ykköseltä kaksi ob:ta ja kasi korttiin, +4. Hieno alku! Kakkoselta kutonen, +2. 6 päälle kahden väylän jälkeen. Upeeta, mahtavaa!! Kolmosen onnistuin pelaamaan pariin, ja vasta väylällä käveltyäni huomasin vasemmalla puolella hevosia. Jos sinne olisin kiekkoni heittänyt, niin siellä se olisi vieläkin.
Hienoja väyliä kaikki tyynni nuo uudet "puisto"väylät.
Pitkän ja raskaan radan kiersin loppuun asti, olonkin kohennettua loppua kohti. Tulos oli taas riipaisevan huono +12. Tosin puolet plussista keräsin jo kahdelta ensimmäiseltä väylältä. Voi kun Kesko hyväksyisi bonus varastoon myös friba plussat.

Jos näitä eilen heittämiäni ratoja vertailisi keskenään, niin sanoisin että Ristikivi on erittäin hyvä harrastelija rata, ja Keinukallio täysiverinen kilparata.
Annan kyllä täydet pisteet molempien ratojen suunnittelijoille, ja ylläpitäjille. Myös se paljon puhuttu Par lukemat, ovat mielestäni molemmilla kohdallaan.
Keinukalliossakin par lukemaan/  väylä vaatii minun kaltaiseltani hehtaaritykiltä hyviä onnistumisia. Mutta kuitenkin niihin on mahdollisuus.
Huikea rata, aikamoinen Helmi mielestäni raskaudestaan huolimatta. Ja sinne varmasti vielä syksyn aikana eksyn....tai ainakin menen heittämään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.08.16 - klo:08:50
Nyt on pari päivää niin tiukka aikataulu, ettei ehdi yhtään heittämään, mutta sunnuntai aamuna saatan ehtiä jossain käydä. Ellei sää salli sitten terassin öljyämistä.
Ensi tiistaina sitten Maaniittu.Ihantolassa parigolfia...kaikki mukaan ja matkaan!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.08.16 - klo:14:00
Perjantaina selkä ja takareisi korjaamolla reilun tunnin verran. Kotiläksyksi muutama päivä lepoa, ja uusi korjaamo aika.
Hyvältä tuntui hoidon jälkeen askeltaa, joten kai sitä kuitenkin kevyesti voi liikkua.
Kolmisenkymmentä kilometriä tuli sitten pyöräiltyä..ja vieläkin tuntui hyvältä.
Eilen oli sitten lisää kevyttä menoa. Alkulämpäksi puolituntia norsupalloa märällä nurmella kovassa vesisateessa.
Matsin jälkeen 6km kickbike lenkki kovalla vauhdilla. Sitten 7 rastin n.4 km suunnistuskisa. Välissä keittoa huiviin ja sitten uimahallissa 45 minuutin jooga. Lopuksi vielä 200m. Uintikisa, hulluna saunomista ja yö myöhään grilliherkuttelua.
Takareisi ei enää tunnu hyvältä.
Tänään piti kuitenkin lähteä kiertämään Ristikivi.
Ei kulkenut heitto tänäänkään, vaikka muuten oli mainio olo. Kaksi pirkkoa, 2 bogia mutta myös 2 tuplaa. Eli plussalle neljän heiton verran.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 15.08.16 - klo:15:21
Tänään vuorossa mm. terassin petsaus. Aamuisen terassin pesun jälkeenhän sen pitää kuivua ennen öljyämistä. Joten sillä aikaa kun kyllästetyt kuivuu, niin voisinkin lähteä heittämään kiekkoa.
Yllätyksekseni päädyin ensimmäistä kertaa pelaamaan OB tikutetun Maaniitun radan. Jo pelkästään jo sen takia, että näen missä kunnossa rata on ajatellen huomista parigolfkisaa. Hyvässä oli. Yksi OB tikku oli heitetty ojaan 20 metrin päähän oikeasta paikasta, joten ilkivaltaa kaikki tyynni. Uskoisin että joku ohi kävellyt junnu on sen heittänyt, koska luotan siihen että vaikka kuinka ottaisi päähän OB:lle lipsahtanut heitto, niin harrastaja kunnioittaa sen verta ratoja, ettei niitä vahingoita.
Heitin viisi bogia, joista 4 niin sanottua ympyrä bogeja.
Väylä 5: en tietenkään saanut mando portista läpi, vaan puun kautta OB ojaan. Olin todella tyytyväinen, että se on nykyään OB, ja että pääsin jatkamaan dropparilta pois kuraiselta ojan pientareelta. Dropparilta mainio lähestyminen puskaportin välistä korille, 4

Väylä 6: Nyt lähdin kiskomaan sillä seurauksella, että kiekko suoraan ojaan ison kuusen etupuolelle. OB oli taas hyvä juttu, ei tarvinnut jatkaa kuusen alta ojasta. Pikkuinen annukka lähäri kori kummulle, ja taas 4.

Väylä 9: Nyt vasurissa oleva OB oja pelotti niin paljon että heitin suoraan lepikkoon. Sieltä kuitenkin mahtavan oloinen antsa korille.....kiekko pystyssä, pitkä rolli ojan reunalle OB. Olin kuitenkin korin kohdalla, putti ineen ja nepparia korttiin.

Väylä 10: OB tikut tekevät väylän henkisesti jännäksi. Antsa liian jyrkässä OB pelko kulmassa, ja puuosuman kautta outtiin. Jatko korille, ja ympyrä neppari jälleen.

Väylä 17: Väylä ehkä turhankin leveä, mutta muuten pelasin sen erinomaisen huonosti. Maaginen 17 metrinen putti pelasti sen kuitenkin neppariksi.

Vastapainoksi pelasin 3 pirkkoa, joten +2 lopputulokseksi.

Väylän 15 avauksella kori osuma, muttei jäänyt sisään.

Huomenna kaikki ovat tervetulleita tutustumaan rataan parigolfin muodossa, ja auttamaan Joonas Kuitusta Amerikan matkalle.
Lähdöt klo.15-18
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.08.16 - klo:11:11
Nyt hän mä sen hokasin! Syksy ja sen myötä Syysmyrsky16 lähestyy.
Ja nyt olen Nummelanharjun väylän 3 tiillä. Kaksi ensimmäistä rastia kakkosilla, nyt jännittää.
Tämähän on hyvä kenraali illan parigolfia ajatellen  :D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.08.16 - klo:11:41
Näin kun kirjoittaa niin saan pakollisen levähdys tauon. Kauhuväyliltä 3,5 ja 6 jokaiselta bogi. Neloselta par. Eli plus kahdessa jatketaan matkaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 16.08.16 - klo:11:45
Vitoselle ja kutoselle vitonen ei ole kauhea suoritus. Jos jonnekin tuon bogeyn saa tehdä niin sinne :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.08.16 - klo:13:52
Niinhän se on, ja niistä en oikein millään nepparia pysty pelaamaan, eli 5 on mulle sama kuin par.
Loppua kohti tuli sitten enemmänkin niitä bogeja, ja niin lopputulokseksi huikeat +7 taululle.
Tuollaisilla tuloksilla Syysmyrskyssä ei MPG sarjassa kymmenen joukkoon mahduta, eikä yleisöä hurmata!
Hyviä ideoita kuitenkin harkkakierrokselta sain, joten uskoa parempaan riittää.
Jos vaan ehdin, niin ennen myrskyä aion mennä Nummelanharjulle treenaamaan oikein tosissa päiväksi. Kokeilemaan vaihtoehtoja, ja hakemaan suuntia. Uskon kyllä omaavani kykyjä jopa alle + 5 pelaamiseen/ kierros, jos järki pysyy mukana. Ja ehkä pyydän Malttia ja Valttia caddykseni kisaan.Seuraavaksi Maaniittu-Ihantolaan parigolf kisaa ylläpitämään. Muutoksenkin kisaan taas viime hetkellä keksin. Pelataan vuoro väylin Bestiä ja Toughia!!!!
Huomenna Kaatikselle koko viikon viikkokisaan.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.08.16 - klo:09:09
Eilinen iltapäivä, ja ilta menikin sitten Maaniittu-Ihantolan radan tuntumassa ajoittaisessa kovassa sateessa, tihkussa ja poudassa. Vaihteleva ja varmaankin useiden mielestä liian huono sää ulkoilemiseen jätti radan miltei tyhjäksi 7 paria tuli paikalle, joista yksi pelasi kaksi kierrosta.
Tough sääntö joka toisella väylällä kuumotti pelaajia, ja lisäsi pelin vaativuutta selvästi. Toki se myös hidasti peliä yllättävänkin paljon.
KKp:n kotisivuille ilmestyvät tulokset varmaan tämän päivän aikana, mutta sen muistan että Pyhältö/ Runsten kisan niukasti vei ennen paria Laaksonen/ Laaksonen.
Nummelan parit Andberg/ Andberg ja Tynninen/ Ågren sekä Kuitunen/ Hakala olivat aika samoilla havinoilla, järjestystä en muista. Olkkonen/ Olkkonen ja Laine/ Väyrynen sijoittuivat sitten vähän niinkuin häntä päähän.
Hieman petyin osallistujien vähyyteen, varsinkin parigolfia usein kesän aikana vaatineet paikkakuntalaiset loistivat poissaolollaan. Se sää!
Ja sitten näköjään siellä ison ojan ympäristössä riittää OB-tikku vandaaleja. Niitä oli revitty useitakin maasta, ja heitetty ojaan, tai mäkeen. Ikäviä ihmisiä!
Tänään kuitenkin Kaatikselle viikon viikkokisaan, se on itselleni hyvä tapa treenata sekä toimia lämppänä illan futismatsiin Keravalla  ;).
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 17.08.16 - klo:10:12
Nyt kun on tullut seurattua päivittäin Olympialaisia, niin tuli mieleen että onhan tämä Mission Syysmyrsky ollut mulle varsinainen Olympiadi.
Kahden vuoden pelaaminen, ja treenaaminen on tähdännyt syyskuun lopulla pelattavaan kisaan.
"olympia" rata oli ainakin eilen  hyvässä kunnossa, jos ei oteta huomioon varsin roskaista ympäristöä. Mutta näinhän se yleensä on suurissa "olympia" kaupungeissa, jätteet ovat ongelma. Harmitti ettei tullut jätesäkkiä mukaan, ensi kerralla otan.
Kävin pyörähtämässä ennen harjoituskierrosta myös kisakylässä, sielläkin näytti kaikki olevan kunnossa vastaanottamaan "olympia" vieraat.

Heittää täytyy vielä paljon, ja tulevalle kisaradallekin täytyy vielä hakeutua viimeistellääkseni kuntoni huippuunsa. Olympia urheilijan tavoin kuntohuippu pitää löytyä 25.9.
Valmistautumiseen kuuluu olennaisesti myös etelänleiri, mutta siellä haetaan ainoastaan rentoutta, ja lämmitellään kroppaa kisakuntoon.
Samalla kun malttamattomasti "olympialaisia" odotan, niin niitä pelkään. En mahdollista epäonnistumista, ja naurunalaiseksi joutumista. Vaan sitä että silloin ollaan jo oikeasti aikalailla syksyssä, kesän olessa kaukana takana.
Onneksi Syysmyrkyyn on vielä aikaa, sillä kaikesta huolimatta, vielä on kesää jäljellä!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 17.08.16 - klo:12:55
Nummelanharjun roskaongelma on mielenkiintoinen. Aika moni meistä aktiiveista käy lähinnä Kaatiksella pelaamassa eikä roskien kuskailu kuulu kenellekään. Olen nyt yrittänyt saada kuntaan sellaisen yhteyden jolla saataisiin tähän asiaan jonkinlainen systeemi. Ei sieltä ketään siivoamaan mitään tule, mutta jos saataisiin edes jokin loota mihin ne roskat voisi viedä.
Parkkipaikkana käytettyä levähdyspaikkaa vaivaa vuosittain sama ongelma. Joku jättää sinne ensin jotain roskia ja sen jälkeen kaikilla muillakin on oikeus siihen roskansa työntää. Nyt siellä on oja täynnä roskaa ja jonkun mikroaaltouunikin on tiensä löytänyt ojan penkalle. Levähdyspaikka kuuluu hoitoalueena tien omistajalle joka on Ely-keskus. Taitaa vain heitäkin vaivata akuutti henkilökuntapula.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.08.16 - klo:09:50
Eilen mukava iltapäivä Kaatiksella viikkokisailemassa. Pelattiin vaihtelevassa säässä upea kuntoisella radalla 5 hengen poolissa. Sain seurakseni KKp Batsin Laaksoset, TD- Tompan ja itse kenttämestari Janin.
Rentoa mukavaa heittämistä kaikki tyynni! Itse onnistuin kykyihini nähden ihan mukavasti. Onnistumisista jäi mieleen väylä 2. Avauksella olin kauimpana korista, mutta kakkosheiton jälkeen olin lähimpänä koria, n.3 metriä.
Parasta oli kuitenkin että kauhuväylät 8, 9, 10 ja 11 selvisin yhteensä +2 lukemilla.....toki pelasimme etutiiltä. Mutta silti! Aria lainatakseni "tykkäsin"
Lopputulokseksi sain sopivasti SFL jäsennumeroni 69 ;D

Nyt muiden kiireiden takia taitaa tulla neljän päivän heitto breikki..prkl!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 18.08.16 - klo:14:15
Hetkinen, onko minullakin siis SFL jäsennumero?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 18.08.16 - klo:18:17
On.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 18.08.16 - klo:20:59
I am a man, not a number.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.08.16 - klo:22:58
Minä olen Herra 69 ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 18.08.16 - klo:23:32
Lucky number!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.08.16 - klo:08:56
Eilen piti mennä erään stadilaisen laji legendan kanssa pelaamaan Maaniittu - Ristikivi - Keinukallio akselilla.
Mun piti kuitenkin aamulla käydä Kannelmäessä pakoputki korjaamo Tiittasen veljeksillä näyttämässä Astran häkäpönttöä. Rajamäessä paistoi aurinko, latasin cd soittimeen Pelle Miljoonaa, ja ajoin miljoonaa motaria pitkin kohti pääkaupunki seutua.
Kantsussa satoi kuitenkin vettä oikein tosissaan, ja päädyimmekin puhelimitse että siirretään fribakierrosta tuonnemmaksi. Paha vaan että kaverin ja minun kesälomat alkavat olla taputeltu. Eilinen oli kaverin viimeinen lomapäivä, ja mullakin enää 3 viikkoa.
Kannelmäestä lähdin kuitenkin keskustaan, ja vallitsevien olosuhteiden kunniaksi vaihdoin mölytoosaan Miljoonasateen kokoelma cd-formaatin.
Keskustassa kävelin European Open sateenvarjon alla sateen pieksemää kehää, kunnes yhtäkkiä sade loppui. Joku väänsi hanan off asentoon.
Nyt pitää päästä jonnekin heittämään....tuttu ja turvallinen Tali on vähän matkan päässä. Sinne!
Matkalla soitin setämies Penttalalle yhden kiekko mallin tiimoilta. Ystävällisesti neuvoi hän, vaikka elikin kiireistä EM-kisa aikaa Oulussa. Pointtiin, missä aina iloinen Nina myi mulle himoitsemani muovin palan, ja sitten Talin kierrokselle.
Kisahan piti saada aikaan vaikka itseään vastaan. Pohjilla edellinen +9 rundi, nyt siis sen kimppuun. Ja mitä ihmettä? En pystynyt voittamaan edes itseäni :o vaan tasapeliin oli tyytyminen 9-9 plussilla höystettyinä.
Paljon oli hyvää, ja tarpeeksi sitä tuttua koheltamista.
Väylä 1. Olin kahdella heitolla sen viimeisen mutkan kohdalla, väylän vasemmalla reunalla. Mullahan hyvät mahdollisuudet vitoseen (ellei jopa neppariin). Kolmas heitto huolimattomasti männikön läpi outtiin. Loppu aikamoista räpellystä, ja lumiukko korttiin. Pilvistä pudottiin maanpinnalle nopeasti.

Väylä 2. Avaus mandoportista sisään, ja kakkonen. Pirkko tolta väylältä....minulle!!

Väylä 4. Tällä kertaa tuloksena 5. Kyseinen väylä on mulle aina pelkkää arpapeliä.

Väylä 8. Tämäkin kuuluu mun niin sanottuihin silmät kiinni- heitto-kädet ristiin-kop kop- silmät auki - outti, vai missä se on? väyliin. Tällä kertaa selvisin nepparilla :D

Väylä 17. Avaus puoliväliin keskelle väylää, kakkonen metrin päähän rajasta. Kolmas heitto uskomattoman kömpelö oikealle pusikkoon. Uusinta korille ja kutonen.

Tali alkoi kutkuttamaan oikein tosissaan, koska väyliä 4 ja 8 lukuunottamatta alan löytämään heittolinjoja. Toivottavasti ehdin vielä tällä viikolla sinne rikkomaan ennätykseni.

Eilisen kiekko hankinnan jälkeen uskon bägini sisällön olevan täydellinen minulle. Ja kun varakiekkojakin löytyy, niin mikään ei estä nousuani kohti kansainvälistä huippua ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 24.08.16 - klo:08:27
EM-kilpailut ovat alkaneet!!! Onnea ja menestystä kaikille Suomalaisille!!
Maanantaina olisi ollut kova into pelata Tali toiseenkiin kertaan, mutta silloin alkoi painamaan päälle yleisurheilu kisojen toimitsija hommat, ja niiden jälkeen hari apilla vetämään futisharkat.
Eilen oli kovasti kiireinen päivä, mutta Nurmijärvellä hoidettujen asioiden jälkeen Helsinkiin siirtymisen välissä pikaisesti kierros Keinukalliossa. Viime viikolla pelattua +12 tulosta lähdin parantamaan.
Kolme upeaa niittyväylää pelasin kaikki viidellä heitolla /väylä, eli +3. Viimeksi olin vastaavassa tilanteessa heittänyt +6, eli parannusta tiedossa, ehkä.
Vaikka kierros oli kuumasta säästä ja kovasta vauhdista johtuen hikinen, niin tyytyväinen täytyi olla. Kahdeksan bogia ja neljä pirkkoa, loput pariin eli +4 yhteensä.
Tulos oli oikein hyvä minulle, muille naurettavan huono.
Kierrokseen mahtui useita maailman luokan suorituksia, mutta myös karmeita mokelluksia joihin minulla tuntuu olevan yksin oikeus. Huonot ja hyvät tuurit menivät varmaan aika tasan, eli ei mitään valittamista.
Metsässä seuraani lyöttäytyi 5v. tyttö, joka oli kadottanut isänsä. Hän ilmoitti reippaasti seuraavansa minua, niin ehkä sitten löytää isänsä. Matkalla tyttö kehui olevansa hyvä frisbeenheittäjä, niin kuin isänsä ja hänen kaksi kaveriaankin.
Isä löytyikin sitten parkkipaikalta. Onneksi kaikki päättyi hyvin. Olipa harvinaisen reipas ipana.
Sää olisi ollut mitä mainioin toisellekin rundille, mutta pääkaupunkiin oli mentävä. Illalla kun ehdin kotiin, söin ja vaihdoin futis kamppeet niskaan.
Huikkasin vaimolle lähteväni fudis treeneihin, niin siihen hän,
" sinä se olet kova poika menemään"
" niin mutta joka kerta olen takaisinkin tullut, eli olen kova poika tulemaankin" vastasin
olohuoneesta kuului hersyvä nauru, "toivottavasti tulet tälläkin kertaa!" kuulin vielä läksiäiseksi.
Ja tulinhan minä.
Tämä päivä menee kokonaisuudessaan velvollisuuksien hoitamisessa, mutta onneksi illalla on EM-kisojen varjot, eli Rajamäen viikkokisat!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 24.08.16 - klo:17:16
Iltapäivän kootut selitykset:

Päivän tärkeimmät askareet sain suoritettua puoli kahteen mennessä. Kotona syödessä pälkähti ajatus. Jospa menisin suit-sait sukkelaan heittämään kierroksen Sahanmäessä.
No sitä ei tarvinnut kauaa miettiä. Koteloon mars, Juicea eetteriin ja menox.
Parkkikselta jo katsoin ykkösen tiin olevan tyhjillään, joten äkkiä bägi kontista ja kierrokselle. No sen muutaman sekunnin aikana siihen ehti pari jannua heittämään.
Heittivät varuiksi useamman kiekon pitkin poikin pöpelikköä. Lähtivät kiekoille, mutta tulivatkin takaisin tiille. Sillä aikaa oli tullut lisää porukkaa jonoon, kiva!
Päästivät kuitenkin yksinäisen papparaisen matkaan. Äkkiä karmea kiskaisu ekaan puuhun, kimmokkeella oikealle metsikköön. Lähestyminen mäntyjen seasta vähintään yhtä huono...lopuksi vitonen korttiin.
Kierros olikin yhtä haipakkaa, ei siinä paljon mietitty! Kiekkoa vaan eteenpäin ettei takana tulijoiden tarvitsisi kauaa odottaa. Koko rundi oli sitä sun tätä, ja tuloskin sen mukainen +6. Ei ollut missään vaiheessa kivaa.
Olin kuitenkin päättänyt että kierrän toisenkin rundin, jos ei ole ruuhkaa. Ykkösen tii tyhjänä joten sinne. Parkkikselle kurvasi auto, ja hetihän siihen muodostui jono.
Aloitin nyt kuitenkin parilla, ja itse asiassa olin kuuden ensimmäisen väylän jälkeen parissa (baarissa) parissa (baarissa).
Seiskalta alkoi sitten puhelin rumba, ja se sekoitti pelini tyystin. Luuri korvassa heittäminen ei minulta kovin hyvin onnistu. Väyliltä 7-11 otin yhteensä 7 plussaa, jippii!
Istuin sitten hetkeksi alas ja päästin takana tulleen kaverin ohitseni.
Kun sain puhelut loppumaan oli fokus taas frisbeegolfissa. Viimeiset 8 väylää pelasin -3 lukemin, ja niin loppu lukemat siedettävän heikot +4

Mitä tästä opimme? Älä aja, äläkä heitä frisbeetä luuri korvassa!

Nyt onkin aika siirtyä Rajamäen liikuntapuistoon viikkokisa viskelyihin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 25.08.16 - klo:08:50
Ensin kaksi kertaa yhdeksäntoista Hyvinkäällä, ja sitten pienen huilin jälkeen 2*10 viikkokisoissa.
Riku oli rakentanut "kekseliään" radan, oikein hyvän. Mandot, outit, ja erittäin ikävät mörrit pakottivat jatkuvaan valppauteen.
Ensimmäisen kierroksen alusta asti vaikutti siltä että papalta oli jo puhti pois. Olkapää oli yhtä samaa puuta...tosin ei Loiria lainatakseni "niin hyvää puuta" , ja ehkä en ollut enää henkisestikään ihan valmis kisaan.
Ensimmäinen kierros meni +6 lukemilla. Poolimme oli tasainen, kahdella +5 ja kahdella +6. Tasaista vääntöä.
Toinen kierros pelattiin samoilla pooleilla, samoilla silmillä suoraan ensimmäisen jatkoksi.
Toiselle kierrokselle sain sopivan moodin päälle. Varman päälle pelaamista kaikkia ikäviä juttuja vältellen. Toinen kymppi meni sitten jo 2 alle parin, eli 8 heittoa parannusta ensimmäiseen kierrokseen. Tyytyväinen oli hän!

Tänään on kaikkee kotityötä, läheisten avustamista ja illalla futismatsi Karjaan BK-46 jengiä vastaan. Mutta koitan siinä välissä ehtiä piipahtamaan Talissa kierroksen verran  ;)
Jännät paikat Oulussa! Suomi vie muut vikisee!!!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.08.16 - klo:09:08
Kyllähän sitä eilen väkisinkin järjestin ajan Talin kierrokselle.
Aikaa ja rataa vastaan pelaaminen on huono yhtälö. Eikä siitä ole oikeasti mitään hyötyä. Sää oli kyllä mahtava, ja rata hyvässä kunnossa. Mutta kun kolmen väylän välein kurkkaa kelloa huolestuneena, niin pelaamisesta muuttuu hosumiseksi. Hälläväliä mentaliteetti valtaa alaa.
Lopputulos vähemmän mairitteleva +11, neljällä ooobeeella höystettynä.
Kierrokseen mahtui heti kahdella ensimmäisellä väylällä frisbeegolfia parhaimmillaan.
Ykkösväylän heitin midarilla, ja putterilla rauhallisesti sijoittaen pariin. Siis 5 korttiin, sitä ei meikäläisen kohdalla ole tapahtunut kai koskaan.
Väylä 2: Avaus mandon väärältä puolelta. Ja sitten se katastrofi. Dropparilta lienee reilu 20 metriä korille, mutta käytin kuitenkin 4 heittoa ennen kuin kiekko oli korissa.
Neljä heittoa!!! Juuri kun oli käyttänyt 5 heittoa reiluun 190 metriin. Kamalan hauskaa!!

Nyt on bägi heitetty nurkkaan, koska lähden aurinko ja lämpö terapiaan. Kroppaa ja mieltä hoitamaan....rauhoittumaan!

Kotiin paluun jälkeen alkaa sitten treenit syksyn kolmeen kovaan kisaan: Grip Tour Kankaanpää, SYYSMYRSKY, ja seuran mestaruus kisat.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.09.16 - klo:08:20
Voi, voi! Nyt on terapia matka takana päin. Onneksi sentään loma jatkuu 8)
Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Aurinkoa riitti aamusta iltaan, ja lämpöäkin yli 30 päivittäin. Kohde oli erittäin hyvä rauhoittumiseen, ja kun sen tuplasin vielä rauhallisemmassa elementissä, eli veden alla niin paluu arkeen tuntuu kalsalta.
Snorklaaminen kirkkaissa vesissä värikkäiden, ja mitä erikoisempien otusten seassa sai kyllä unohtamaan kaiken muun.

Arki on kuitenkin tässä ja nyt, se tarkoittaa sitä että paluu maallisiin harrastuksiin fribaan ja futikseen alkaa saman tien. Keilailu kisatkin alkavat viikon sisään.

Tänään alkaa viimeinen ponnistus kauden frisbeegolfin paketoimiseen. Kankaanpäähän ilmoittauduin, ja maksoin. Ja onneksi ehdin mukaan Syysmyrskyynkin, en nimittäin heti ilmoittautumisen alkuvaiheessa ollut tieto yhteyksien äärellä.
Näköjään kausi on ollut pitkä, eikä kisat täyty enää samaan malliin kun alkukesästä.

Tänään aloitan heittämisen kiertämällä jonkun radan, ja taas par tulos mielessä. Tästä se lähtee!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.09.16 - klo:08:36
ITSELUOTTAMUS!!!
Se on todella tärkeässä asemassa frisbeegolfissakin, jos meinaa kisoissa menestyä. Eilen kun katsoin digiboxin tallennuksista EM-kisoja, niin kyllähän se Leksan peli näytti helpolta.
En tiedä onko Leksa niin paljon parempi pelaaja kun muut tällä hetkellä, mutta menestyminen ruokkii. Sama kuin McBeth voitti jatkuvasti, ja nyt sitten Wycoski. Onko McBethin taso laskenut, tai waisakin taso noussut yhtäkkiä?
Leksalla ainakin itseluottamus on kohdillaan, putitkin upposi aikasta vaivattomasti.

Eilen pelasin kaksi kierrosta Nummelanharjulla. Päätin lähteä reilun viikon totaali tauon jälkeen suoraan kierrokselle ilman ainuttakaan lämmittely heittoa. Päädyin moiseen menettelyyn sen takia, koska Kankaanpäässä joutunen samaan tilanteeseen. Tosin en ole koskaan ollut siellä, joten rata on itselleni tuntematon.
Ykköseltä avaus korin katolle...nosto pirkko! Kakkosen avaus kasiin, siitä viikon eka putti sisään, pirkko. Kolmoselta kolmonen, harvinaista herkkua. Helppoa kun heinänteko ;)
Vitoselta kylläkin bogi, mutta kutoselta PIRKKO! minulle!! Seiskalta pirkko....alkoi pelottamaan, mähän pelaan hyvin!
Väylä 11 typerä neppari, se väylä on alkanut kummittelemaan päässäni.
Yksi alle tilanteessa aloitin pelaamaan kammokujaani, eli väylät 14 - 18. Se on samanlainen kauhuputki kun Kaatiksen 8-11.
Väylän 14 räpiköin pariin tuurilla, mutta sitten loppu olikin varsinainen farssi.
Itseluottamus karahti karille seuraavalla väylällä, ja rentous hävisi kuin pieru saharaan. Lopputulos +6. Varsinkin väylät 16 ja 18 ovat mulle kauheeta myrkkyä. 16 on aina ollut sitä, mutta 18 on noussut tämän suven aikana kammoväylien eliittiin.
Olen kuitenkin yhdestä asiasta ylpeä! Muistin ottaa 200 litran jätesäkin mukaan. Tyhjensin niitä avoroskiksia, ja yhden kannellisen. Keräsin roskia matkan varrelta. Mutta jo ysin jälkeen säkki oli niin täysi, etten jaksanut roudata sitä enää mukanani vaan jätin sen ylös kokoontumispaikalle. DAM!

Toiselle kierrokselle yritin lähteä rennolla meiningillä, mutta edellisen kierroksen loppu oli juurtunut takaraivoon eikä peli sujunut sen paremmin.
Heitin toisenkin rundin +6 tulokseen.
Ennen reissua heitin Harjun + 7 tulokseen, joten tällä haavaa olen hyvissä olosuhteissa Harjun osalta +6 - +7 kunnossa. Syysmyrskyssä on tietysti muutama ylläripylläri, mutta nyky tuloksillani en kympin joukkoon pääse. Mutta onhan tässä vielä aikaa hioa timanttia!
Ylpeä olen kuitenkin itsestäni koska muistin ottaa sen haisevan jätesäkin mukaan. Säkillinen haisevaa jätettä matkusti Volvon takakontissa Nurmijärvelle :D

Tänäänkin pitäisi jonnekin lähteä rundi tai pari heittämään, ja illalla futismatsi. Ja aurinko paistaa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 06.09.16 - klo:09:35
Kiitos siivouksesta. Tässä on mielenkiintoinen dilemma.
Kaatiksella ei tiiauspaikoilla ole roskiksia eikä kentällä muutenkaan ole lähellekään niin paljon roskia kuin Nummelanharjulla.
Nummelanharjun tiiauspaikoilla joillakin ihan roskikset ja muutamalla jotain kurkkupurkkeja jotka ehkä parhaiten toimisivat tuhkakuppeina tupakoitsijoille. Jostain syystä roskiksien olemassaolo lisää roskien määrää sekä roskiksissa että irtona kentällä.
Sinänsä kohtuullinen palvelu toimittaa roskiksia johtaa seuraavaan ongelmaan, eli ne roskat pitäisi vielä saada poiskin sieltä kentältä.
Olenkin tästä ollut yhteydessä kuntaan, saamatta vielä vastausta asiaan. Ilmeisesti liikuntapuolen on vaikea sopia jonkun toisen kanssa siitä kenelle roskien hoitaminen kuuluu varsinkin kun kentän hoito suoritetaan urheiluseuran puolesta.

Jotenkin välillä tuntuu vain niin uskomattomalta, että pitää harrastuksen ohessa miettiä tällaisiakin asioita :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 06.09.16 - klo:09:39
Jos väylä 11 ahdistaa niin unohda kakkonen ja heitä avausheitto hyssellä sinne rinteeseen. Putterilla korin alle ja kolmonen korttiin. Ei siinä monellekaan häviä. Vaikka on lyhyt väylä niin ei se ihan nostokakkonen ole kuitenkaan.

Väylä 16 on mainio väylä. Sitä pelataan todella monella eri tavalla. Aika moni pitemmällekin heittävä heittää vain hyssen siihen ensimmäiselle tasanteelle ja siitä lähtee hakemaan sitten kupille. Jos siihenkin pelaa vain nelosta niin ei pitäisi olla kovin vaikeaa.
Hysse tasanteelle, siitä ei montaa kymmentä metriä tarvitse kakkosheitolla päästä eteenpäin kun on taas hyvillä mestoilla seuraavalle. :)

18 on erinomainen esimerkki hyvästä lyhyestä väylästä. Suurin osa hakee kakkosta, mutta nelonen tulee todella helposti.
Vaatii erinomaisen avauksen kakkoseen, mutta kolmosen seiftaaminenkaan ei ole ihan yksinkertaista. Tykkään, vaikka on tainnut olla itselle tänä vuonna varsin vaikea pelata.

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 06.09.16 - klo:14:36
Väylä 11  Vaikka eilen tein toisella kierroksella jopa nelosen sille, niin yleensä kolmosen siitä napsin. Lähden kuitenkin siitä, että kakkonen pitisi saada. Näkökulmasi väylän pelaamiseksi helpottaa kyllä tekemistäni ;)

Väylä 16 Olen samaa mieltä väylän erinomaisuudesta, ehdottomasti. Hyllylle minäkin pelaan, mutta jos en siihen aukkoon osu niin ei hyvä heilu!

Väylä 18  Mainio väylä myöskin, mutta tänä kesänä siitä on muodostunut itselleni MÖRKÖ. Pahempi kun Muumilaakson vastaava. Vitosen teen siitä helpommin kun nepparin.  Par on mulle unelmaa, mutta bogi on totta! on bogi on totta on ooon! Tuplakin usein, jopa tripla!!!

Väylä 15 Ei mitään keinoa kakkoseen...en tiedä...en osaa!

Tänään mietin minne mennä pelaamaan. 30 - 45 minuutin ajomatkan päässä monen monta hienoa rataa. Hämeenlinna ja Mäntsälä olivat mielessäin, koska en ole
niissä käynyt. Tutunpaan kuitenkin päädyin, eli ekaa kertaa tänä kesänä Karkkilaan.
Paikalle ehdittyäni tuli takaisku. Ensimmäiset väylät täynnä koululaisia, apua. Huuto ja voimasanat olivat vahvasti esillä.
Ajoin sitten korin 18 lähelle, sen rakennuksen taakse. Pian tuli Mersu peräkärryineen taakseni. Vanhempi herrasmies avasi ikkunan, ja sanoi saaneensa luvan (nimeä en muista) hakea laattoja läheisestä kasasta. Ottaa siitä sitten ihan rauhassa vaan, kannustin häntä. Hän kiitti ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Kaikkea sitä!

Ajoin kuitenkin takaisin ykköselle. Meluavat koululaiset olivat jo häipyneet häiritsemään metsän eläimiä, joten päätin aloittaa pelaamisen.
Jos frisbeegolf kuuluisi Keskon plussakortti järjestelmään, niin mun ei tarvitsisi kuin pelata päivät pitkät. Niillä plussilla eläisi kummasti.

Ensimmäisen kierroksen pelasin tulokseen +12.
Päätin pelata kuitenkin toisenkin rundin eväiden jälkeen. Mutta kun 18 väylältä kävelin autolle, alkoi kuulua takaa niitä tuttuja v....tu! sanoja. Taas ryhmä koululaisia tulossa fillareilla tuhatta ja sataa.
Ei eväiden vaan radan kimppuun. Kahden ensimmäisen väylän jälkeen +4, kannustava alku. Pelasin kuitenkin loppuun asti, ja loppujen lopuksi jäin yhteensä 10 heittoa plussan puolelle.

Rata on ehkä puolet vaikeampi kuin Harju, joten siihen nähden tulos vastaa nykyistä tasoani oikein hyvin.

Ja loppuun vielä kysymys: Voisiko joku suositella jotain majoitus paikkaa, ajatellen Kankaanpään kisaa. En ole sielläpäin koskaan ollut, joten ei hajuakaan mistään. Onko rata kaukana itse kaupungista ( onko se kaupunki?). Joltain joskus kuulin, että rata olisi kaukana kaikesta, eli eväät mukaan lounastauolle?
Kiitos jo etukäteen! :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 07.09.16 - klo:06:31
Mietin tuota mainitsemaasi karkkila puolet vaikeampi kuin harju, oli pakko hypätä tilastojen pariin ja sama ennätys löytyi itseltä molemmilla radoilla, mutta keskiarvoisesti karkkila on olut vaikeampaa tulos pelaamista. Karkkilassa ollaan siellä ääri rajoilla monella väylällä oman onnistuneen avauksen ja maximaalisen yrittämisen kanssa, joutuen liian usein sinne tänne.
Harju onkin enemmän korvien väli rata, vain muutama väylä missä Pirkkoa ei kannata omilla taidoilla yrittää ja pakko pirkkojen tekemättä jättäminen alkaa kalvaa valtavasti tehden kierroksesta helposti henkisesti raskasta. Sillloin kun ahdistaa alkaa napsumaan niihin harjun ainokaisiin puihin.
Pelikirjan tekeminen harjulle onkin itselle vähän semmoista avataan rennosti ja otetaan hyvät avaukset vastaan ja huonommilla nostellaan paria, yleensä itse kömmähdän kakkosväylän epäonnistuneen avauksen jälkeen yliyrittämään väylät 3-6 joista saakin palkinnoksi saman tien plussaa korttiin. Niitä plussia koitetaan sitten väkisin vääntää pirkoiksi väylillä 7-13 ja tulos kuitenkin jää noilla liian usein pariin tai pari alle. Melkein aina väylä18 kostaa samalla lailla bogeyn korttiin ja ykköseltä saa vielä ahdistuksessa yhden plussan lisää kun jää miettimään sitä 18 mogellusta. Tuohon väylään 15 kannattaa vain putata antsa putti alamäkeen maa pompulla portin kohdalle, itse käytän rhynoa ja toimii.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 07.09.16 - klo:13:57
Tuollain se minunkin Harjun kierros usein menee, ja kiitos vinkistä väylälle 15. Yhteen aikaan onnistuin siinä heittämällä avauksen upsilla, mutta nyt sekään ei onnistu >:(

Ehkä hieman liioittelin Karkkilan radan vaikeutta. Mutta heti ensimmäiset 3 väylää ovat mulle ihan murhaa. Ykkösen takatiille kun astuu, niin Mandokramppi kangistaa ranteen samantien. Tohtorikin väitti että mulla on mandoallergia..uskokoon ken tahtoo!

Kankaanpään majoituskin ratkesi tänään. Kiitos Hessun!!!!

Tänään kävin heittämässä pari kierrosta golfkeskuksen kiinteää. Olipa kiva heitellä rauhassa, ei ollut takana eikä edessä ketään. Yli lentäneet joutsen - ja kurkiaurat vain mekastivat, julistaen talven saapumisen ihanuutta.

Molemmat kierrokset heitin lukemiin +3, kääk!  Molemmilla kerroilla esim. kakkosen mandomissi. Eikä ollut mikään kaunokainen!

Söin klubilla lounaan, ja siinä samassa pöydässä teejiin kanssa neuvoteltiin tulevasta keväästä.
Mielenkiintoisia asioita, joista lisää myöhemmin syksyllä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 08.09.16 - klo:08:00
Siirryin eilen reppubägi aikakauteen. Illan viikkokisoihin ajoin oikein fillarilla, ja sen myötä laitoin selkään pienen repun. Reppu täynnä rusinoita, laulaa Alatalon Mikko, mutta minun versiossa se oli täynnä kiekkoja. Otin mukaan 5 kiekkoa, ja markkerin.
Tuo määrä riittää täysin pelaamiseen, mutta henkisesti se vaikutti löysäilyltä. Etten ota muka tosissani illan kisaa.
Olen koko kesän aloittanut viikkokisat bogilla, oli väylä ollut lyhyt tai pitkä. Helppo tai vaikea. Tällä kertaa aloitin tripla bogilla. Aikaisemmissa kisoissa olen ensimmäisen tai toisen väylän jälkeen ryhdistäytynyt, nyt en tehnyt sitä missään vaiheessa.
Olin tehnyt comebackin viime vuoteen. Pelaaminen oli puolivillaista höpöttelyä. Sosiaalisena tapahtumana ajoi asiansa. Pelaamista ajatellen ajan hukkaa.
Ehkä on hyväkin että tänään en ehdi kiekkoa heittämään. Päivän tauko voi tehdä gutaa.
Kankaanpäätä ja Syysmyrskyä ajatellen hieman huolestuttaa nykyinen pelaamisen taso. En ehkä vieläkään ole henkisesti toipunut snorklauksen loppumisesta.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.09.16 - klo:08:45
Palaan tuohon roskis asiaan.
Jos kunta tai seura ei pysty järjestämään siivousta, ja roskiksien tyhjäystä niin voi olla parempi laittamatta mitään roskiksia radalle. Nummelanharjulla on paljon roskiksia, mutta ne "kurkkupurkit" eivät ole parhaita mahdollisia siihen tehtävään. Kannettomina niihin pääsee kaiken maailman linnut ja nisäkkäät käsiksi, levittäen roskia ympäristöön. Toisaalta ne keräävät tehokkaasti vesisateet säilöön, jolloin ne täyttyvät, ja haisevat entistä nopeammin ja pahemmin. Ja paikalliset ikäherrasmiehet kertoivat minulle tyhjäävänsä välillä niitä, ja moittivat samalla koululaisia jotka potkivat roskiksia pitkin maastoa.
Minulta ollaan pyydetty roskiksia esim.Maaniitun radalle. Ensikesäksi pitää jotain kehittää, mutta rata on ilman niitäkin pysynyt kohtalaisen siistinä. Pelaajia on toki vähemmän kun esim. Nummelanharjulla, mutta uskon että pelaajat kuskaavat roskat takaisin jonnekin, kun kerta radalla ei roskapönttöjä ole. Valehtelisin jos väittäisin, ettei Maanitussa ole yhtään roskia. On jonkin verran. Pääasiassa sitä samaa mitä muillakin radoilla, eli kaljatölkkejä, ja röökiaskeja. Mistähän sekin kertoo ;)
Yksi systeemi voisi olla, että radan loppupäässä olisi kunnan puolelta iso roskis minkä se myös tyhjentäisi säännöllisesti. Pelaajat voisivat roskansa kierrokselta roudata mukanaan, kun tietävät ettei niitä tarvi kotiin asti kantaa. Ja jos mahdollista, niin myös puolivälissä rataa. Tätä menetelmää aion Nurmijärvellä ehdottaa Maaniitun osalta.



Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.09.16 - klo:15:42
Tänään heittelin kierroksen Talissa...ei siitä mitään tullut! Nyt on kyllä aika pahasti heitto hukassa.
Täytyy pitää hieman taukoa, ja loppuviikosta keskittyä treeniin unohtaen ratojen kiertelyt.
Kyllä mä itselleni kuoppaa olen kaivamassa, kun Kankaanpäähän ilmoittauduin. Isot pojat ovat kertoneet radan olevan hienon, mutta ratingit kyllä putoo. Just kun ole ylittänyt taas 850 pojoa, niin Viidentienristeys ja Nummelanharju pudottaa sen takuu varmasti taas alle 850 pisteen :(

Kotiin lähtiessäni Talista kävin moikkaamassa Jallea ja Käpää. Frisbeepointista lähtiessäni annoin tietä katua kävellen ylittävälle Pelle Miljoona Rockers bändille...olivat varmaankin studiolla äänittämässä uutta matskua!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 11.09.16 - klo:12:21
Löysin tänään juutuupista videon, missä Simo ja Timo pelaavat Viidentienristeyksen radan ensimmäistä kertaa.
Hills Street Blues tyylisen musiikin soidessa taustalla seurattiin kahden pelaajan taivalta vähälumisella mäntykankaalla. Pojat tuntuivat olevan samantasoisia heittäjiä minun kanssa. Heittivät toki pitemmälle, ja heittovalikoima näkyy olevan monipuolisempi. Mutta männyn rungot kolisivat kuitenkin tiuhaan tahtiin. Timon lopputulos taisi olla+25 ja Simon +35, eli enteilisi mulle noin +30 tulosta/ kierros.
Kolme kierrosta +90 tulossa, todennäköisesti enemmänkin, eli hyvä ja realistis-obtimistinen tavoite minulle on alle +100 viikonlopun kisasta.
Ne videot joita olen radasta nähnyt ei hyvää lupaa. Turhautuminen alkanee n. 2-3 väylän jälkeen :D >:(

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 11.09.16 - klo:15:42
Etsippäs siitä kotikentältä kolo semmoinen jossa on 2m väli ja ota 15 askelta kolosta ja heitä aukealle vaan suoraan. Ei pillit haittaa kun totut tähtäämään vaan sen 15 ensimmäistä metriä suoraan matalana eteenpäin.
Metsä pillissä pelaaminenhan on semmoista että eteenpäin pitää päästä ja kiekon tulisi olla heitettävissä myös pysähtymis paikalta, eli putteria vaan rohkeasti suoraan niin ei tarvitse turhautua mörreihin. Meillä joiden rating on lähempänä 800 kuin 1000 pistettä koko radan pelaaminen onnistuneilla avauksilla maximeille on vähän utopiaa ja bogeja tulee ja tuplia ja ties mitä kun sankarina tähtäilee horisonttiin. Realistit joilla järki pysyy matkassa ja hyvän olon tunne vähän plussan puolella onnistuvat ja taivaanrannan tulkit antavat sitten omasta rating kukkarostaan onnistujille ja niille jotka osasivat järjellä pelata. Omasta pelistä ainakin huokuu heti taivaanrannan tavoittelu kun menee liian hyvin ja johtaa bogey junaan josta ei tahdo millään päästä pois. Onneksi ollut järki vähän matkassa ja isot lumiukot yms tosi sähläykset alkaneet jäädä historiaan, jätä sinäkin ja pidä järki matkassa, nauti kun onnistut siinä mitä yritit vaikka se olisi ollut putterilla sata varma bogey korttiin väylällä jossa olisi voinut pelata parin tai mogeltanut tripla bogeyn.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.09.16 - klo:08:37
Kiitos viestistä, ja vinkeistä!

Alkukesästä treenasinkin hieman puuporttien väliin heittämistä. Kauaksikaan ei tarvi mennä. Takapihalta on hyvä heittää 2 ja puolimetrisen koivuportin läpi pieneen puistoon. Siellä on pieni hiekkakenttä, sinne olen yrittänyt osua puuportin toimiessa mandona.
Mulle on kirkkain silmin väitetty, että tuollaiset tarkat heitot heitetään katse kohteessa. Tässä tapauksessa puuportin aukossa. Luulin jo että siinä se kikka on. Niin se varmaan onkin, mutta en kyllä pysty niin heittämään. Katse taaksepäin kiekossa, ja käännös vaiheessa kiekko lähtee yleensä liian aikaisin, tai myöhään kädestä. Ja silloin se ei varmasti osu siihen aukkoon.
Viidentienristeyshän ei näköjään sisällä juurikaan mandoja, puhumattakaan porteista. Mutta rata vaikuttaisi olevan pelkkää puuränniä, ja siitä en millään selviä ehjin nahoin. Ja sitten kun peli menee puiden seassa rypemiseksi, niin astuu kuvaan luovutus mentaliteetti. Kirjaimellisesti en luovuta, mutta pelaamiseen alkaa vaikuttaa hällä-väli mentaliteetti ja se näkyy sitten tuloksissa.

Myönnän että monien asioiden summana harmittaa etten huomannut ajoissa Hangon kisaa, koska sinne olisin tällä kertaa mieluummin mennyt. Tämän hetken persaukisuuteni takia Kankaanpää on turhan kallis reissu. Eikä kahden päivän kisa oikein ole paras mahdollinen formaatti tämän hetken elämän tilanteeseeni.
Hangon rata ei ole minulle pelkkä rata, se on ELÄMYS! No tuleepahan nyt nähtyä, ja koettua Kankaanpään rata. Sitäkin on kyllä kehuttu, joten selkä suorana baanalle.

Palataan vielä tuohon plussa herkkyyteeni, ja viisaasti pelaamiseen.
Perjantain Talin ykkönen. Avaus Buzzzilla rauhallisesti keskelle väylää n.70-75 m. Siitä tähtäin siihen mutkaan, ja Buzzz putoaa juuri siihen, ja keskelle väylää. Mutkasta lienee se 50-60 metriä korille. Pari tarkkaa lyhyttä heittoa putterilla, ja päätteeksi nostoputti. PAR!
Niin sen olisi voinut heittää. Päätin kuitenkin rykiä sen midarilla suoraan korille. Heittohan karkasi saman tien suoraan kakkosen väylälle, eli ob. Tein saman kun pari viikkoa sitten olin Talissa heittämässä.
Yhtäkkiä olinkin heittänyt neljä heittoa (3+sakko). Viides lähti sieltä puiden välistä. Vasemmalta kiertäen väylälle olisi ollut tilaa. Mutta suoraan korillekin oli kapean kapea väylä puitten välistä. Tottakai se oli parempi vaihtoehto! Kun kiekko kimmahti kolmannen puun rungosta oikealle auttiin, kyseenalaistin ratkaisuni mielekkyyden.
Pääsin kuitenkin taas vähän matkaa eteenpäin, yippee toverini, bäng-bäng olin vainaa.
Seitsemäs heitto onnistui kuitenkin väljemmiltä vesiltä sen verran hyvin että olin jo 5 metrin putti etäisyydellä. Putti yllättäen onnistui, joten kahden hienon heiton jälkeen tuloksena lumiukko keskellä kauneinta suvea. Sehän tarkoitti +3 lukemia jo avausvaiheessa. Talin radalla en pysty ottamaan sitä millään kiinni, eli fiilikset seuraaville 17 väylille eivät olleet parhaat mahdolliset >:(
Tällä viikolla en ehkä kierrä yhtään rataa, mutta muutamia kevyitä leiskautuksia pyrin suorittamaan. Rentoutta, ja kisamieltä yritän kehittää tulevaa viikonloppua varten.
Ja taustalla kummittelee jo SYYSMYRSKY!!! Nyt on ollut niin lämmin, ja kaunis syyskuun alku että se enteilee kyllä kisaan nimensä veroista säätä :o
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 12.09.16 - klo:09:59
Kankaanpää on ihan tavallinen metsärata. Ovat vain venyttäneet niitä väyliä vähän. Setämiehen pitää vain ottaa järki käteen ja pelata rauhassa.
Todennäköisimmin väylällä pysyy heittämällä niitä vähemmän feidaavia kiekkoja. Toinen vaihtoehto on toki ottaa aina se nopein draiveri ja vetää täysillä väylää eteenpäin.
Etukäteen ahdistuminen ei ole ihmiselle hyvästä :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 12.09.16 - klo:11:41
Sama kun kisajännäputtia voi treenata vain puttaamalla jännässä kisassa, niin samallailla mandoportteihin osumista voi treenata vain mandoportteihin heittämällä. Ja pillit pilleinä. Tarkoitan siis että portti ja pilli ovat eri asia. Voihan sitä treenata niin että heittää 15m päästä yhteen puuväliin ja jos kiekko putoaa välin jälkeen vaikka 70m päähän keskelle niin voinee todeta että "olisi ollut pilliin hyvä heitto". Mutta sitten kun tulee kisassa pilliväylä missä niitä puita on yhtä tiheässä sen ekan välin jälkeenkin, on tilanne asteen verran jännempi. TL;DR siis että pilleihin heittämisen oppii heittämällä pillejä. Tietenkin, jos se ei ole mahdollista, on parempi tähdätä edes yhteen väliin kuin täysin avoimella.

Obvious Buddha kuittaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.09.16 - klo:11:41
Tavallinen metsärata, venytetyillä väylillä! KÄÄK!
Periatteessa tiedän, miten pitäisi toimia. Mutta kun toteutus on sitten ihan toinen juttu ;)
En minä oikeasti ahdistu tuommoisesta. Kankaanpäässä näkee monia tuttuja, ja pääsee nauttimaan muitten hallituista heitoista.
Ahdistus syntyy monista muista asioista. Kuten siitä, että kävin tuossa takakentällä äsken draivaamassa tunnin verran. Tunnista meni 45 minuuttia uuden kiekon etsimiseen, enkä silti löytänyt. No johan sillä ehdin 4 heittoa suorittamaan. Hiekkakenttä on n.35-40 m leveä, mutta en siihen osunut 30 metrin päästä. Kiekko putosi reuna nurtsille (nilkkaan asti ulottuvaan, ei siis mikään Kaatiksen sametti), enkä vaan löytänyt. Olkoon siellä, ehkä sen ei ollut tarkoitus kuulua tulevan Euroopan mestarin bägiin.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 12.09.16 - klo:11:59
Harjoitella pitäisi noita pillejä, ja popsia samalla Noitapillejä. Suomen kieli on mahtava!
Tosiasia lienee että mulla on jokin totaalinen tekniikka virhe heittäessä, koska suoraan heitän ehkä 30 metriä. Se riittää kyllä mando portteihin, ja lyhyille väylille pituuden puolesta. Mutta pahinta on se kramppi mikä iskee ranteeseen, ja varsinkin korvien väliin kun kapea metsäväylä on käsillä.
Se on vänkä tunne, enkä osaa mitenkään sitä kuvailla. En tiedä vaikka olisin ainut ihminen maailmassa, joka saa kokovartalo krampin pilliväylillä. Siitähän täytyy ottaa kaikki ilo irti ;D
Mielenkiintoinen kisa tiedossa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.09.16 - klo:10:05
Nummelan Schwarzenegger on aina välillä omassa kisaennakossaan vertaillut omaa ratingiaan kilpailijoidensa vastaaviin. Ja peilannut sitä mahdolliseen sijoittumiseensa kilpailuissa. Iso-Arska on myös näyttänyt pystyvänsä voittamaan paremman ratingin omaavia pelaajia.
Tänä aamuna intouduin itsekin moiseen seuraavin tuloksin.
Kankaanpään kisaan on tällä hetkellä ilmoittautunut 12 MPG luokan pelaajaa. Ratinkien perusteella sijoitukseni kisassa tulee olemaan 10.
Syysmyskyyn on ilmoittautunut 15 MPG luokan pelaajaa. Ja nykyisten Taikapisteiden valossa sijoitukseni tulee olemaan 12.
Mutta onneksi jokainen kisa on oma juttunsa, eikä olemassa olevat Taikapisteet välttämättä takaa pelaajalle ratingin osoittamaa sijoitusta itse kisassa.
Iso-Arskasta poiketen, en ole moneen vuoteen voittanut yhtään paremman ratingin omaavaa pelaajaa. Sen sijaan olen kyllä hävinnyt useammallekin huonomman ratingin kaverille. Esim. Syysmyrkyyn ilmoittautuneella Timolla on minua heikompi (2 pistettä) rating, mutta aina olen hänelle hävinnyt kun ollaan kohdattu! Eli kaikki on mahdollista ;D
Äsken kävin etsimässä eilen hukkaamaani kiekkoa reilu puolituntia tuloksetta, vaikka eräs naapureista liittyi seuraani etsintä hommiin. Kiekkoa ei löytynyt vieläkään, joten tuhlasin jäljellä olevasta elämästäni turhuuteen yli puolituntia. Eikä tässä elämän vaiheessa siihen olisi varaa.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 13.09.16 - klo:17:12
Tuota näkökulma on minkä itse haluaa katsoa.. Esimerkiksi kevään Skogby Piazza Openissa pelasit MPM luokassa voittaen 12kpl paremman rating omaavaa pelaajaa ja kun katsotaan kaikki luokat niin heitit vähemmän heittoja kuin 31kpl paremmalla ratingillä kilpailussa mukana ollutta.
Rating valossa kannattaa tarkistella kilpailua kokonaisuutena,eikä vain ylintä pappa sarjaa jossa osanottajia on kovin vähän ja valtaosa sulle tuttuja päänahkoja jotka tietää miten sun sipuli laitetaan kuoriutumaan.
Eli rohkeasti vaan vähän muihinkin kisoihin osallistumaan ja eri luokkiin.
Mun mielestä moni pitkään harrastanut menettää parhaillaan paljon kokemuksia kun pitää kiinni PRO statuksesta muutaman historia euron tähden ja jättää täten
Osallistumasta uuden ajan amatööri kisoihin, siellä on paljon uutta verta, mukavaa porukkaa ja hyvä meininki. Kyllä niiden joille raha palkinnot ei ole tärkeitä kannattaisi miettiä ensi kaudeksi PRO statuksen muuttamista amatööriksi, ihan vaan avartaakseen kisa mahdollisuuksia ja sitä myöten nautinto valikoimaa. Pääseehän sitä silti PRO kisoihin mukaan, mutta amatööri luokkiin ei.
Sen tiedän että kysyntää amatööripuolen 40 ja 50v luokille on olemassa ja pelattiinhan sitä jo 60v sarjakin amatööreissä ensi kertaa tänä vuonna.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 13.09.16 - klo:17:52
Skogbyn kisan olin jo unohtanut ;D Oli muuten todella mukava kisa, ja mainio rata! Silloin muuten onnistuin ihmeen hyvin, mulla kävi koko ajan älytön munkki heitoissa. Mutta hyvin meni joka tapauksessa.
En aio muuttaa statustani amatööriksi. Tiedän etten ole tasoltani mikään PRO, ja uskon todellakin että amatööri kisoissa on hyvä meininki, ja hyviä tyyppejä. Se ei ole siitäkään kiinni. Se status sinällään ei ole minulle tärkeä juttu, ei edes juttu. Mutta kun kerta olen kuitenkin jo 90-luvulla lajin aloittanut, niin en sen takia luokittele itseäni amatööriksi.
Amatööreissä pelaa pelaajia, jotka ovat jo kauan pelanneet ja ovat todella hyviä. En oikein ymmärrä miksi he pelaavat amatööri sarjoissa, mutta kun säännöt sen sallivat, ja he itse sen mielekkääksi kokevat niin mikä ettei.
Itse miellän amatöörin aloittelevaksi pelaajaksi, tai vasta vuoden pari lajia harrastaneen.
PS. ymmärrän sen raha palkinto pointin kyllä ;)

Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 13.09.16 - klo:20:45
Kaikkeahan sitä tulee ja keksitään kun laji kasvaa turpoamistaan kohti mainiota pullataikinaa. Onhan sitä jo nähty PRO kisoja ilman raha palkinto payout hommaa, joten kyllähän kaikkea mahtuu ☺.
Pelaajien tasohan tietyissä karnevaaleissa on huikea kuten PRO tourilla ja niin pitääkin olla. Palkintorahat kasvavat ja se on osalle varmasti tärkeä juttu, ainakin niille joiden päänahkoja metsästetään ja jotka toisaalta saavat osaamisellaan paljon aikaan ja tulosta ihan rahana sen mukaan.
Rating rajat karkaavat melko korkealle ajaen lähinnä saman porukan ns isojen kisojen pelaaja fieldiin ja sekin on hyvä homma. Paljon hyviä asioita ja paljon tarvitaan joka hommiin porukkaa että hyviä asioita tapahtuu ☺.
Syysmyrsky on hyvä esimerkki miten samalle viikonlopulle saadaan erilaista väkeä saman asian äärelle perättäisinä päivinä.
Tulipa tuossa päivällä niin hieno fiilis että huomenna järkätään parikisat Veikkolaan ,joten tervetuloa vaan 17 jälkeen metsäkävelylle. 17:30 lähdetään rundille ketä nyt paikalle tupsahtaa..
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 14.09.16 - klo:11:19
Kiitos kutsusta! Pitäisi vaan olla pelaamassa futista Hesassa samaan aikaan. Joten nahkakuula vie voiton tällä(kin) kertaa :)

Positiivisuus on perseestä!
Moisen sloganin olen joskus jossain nähnyt. Täällä kuitenkin positiivisuus valtaa alaa.
Nyt kun olen sulattanut henkisesti Kankaanpäälle menon, niin olen alkanut innostumaan kisasta. Mitään pelikirjaa on turha edes miettiä, koska ainoat tiedot radasta olen onkinut ratakartasta, youtubesta ja joidenkin pelaajien puheista. Vaikka väitetään että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin en usko että videot radalta kertovat koko totuutta. Todellisuus on yleensä aina tarua karumpaa.
Olen kuitenkin tehnyt itselleni armollisen, mutta samalla tiukan peli suunnitelman. Pelaan par+1 menetelmällä, eli lisään pariin aina yhden ja sitä kautta teen siitä oman par luokituksen. Sillä tavalla kierros tulos olisi +18, eli yht +54, se olisi huomattavasti alle aikaisemmin ilmoittamani odotusarvoisen tuloksen.
Tiedän että ilman tuplia, ja triploja en kierroksesta selviä ja pirkkoja en sieltä kykene napsimaan. Mutta jos 1-3 par väylää onnistuisi, niin sillä kuittaisi yhden triplan.

Eilen treenasin muutaman heiton kaverin kanssa forella, ja myöhemmin sain jopa neuvoja moiseen suoritukseen. Ilman suuria kipuja onnistui tuollaisia 30-40 metrisiä rykimään, ja se loi uskoa tulevaisuuteen. Kankaanpäässä ja myöhemmin Syysmyrskyssäkin siitä voi olla yksittäistapauksissa hyötyä.

Pari päivää taaksepäin, ja olin aika pää kallellaan kisa viikonlopusta, mutta nyt alkaa olla into piukalla ;D

Tänään fudista, huomenna stand uppia ja perjantaina viimeiset treenit kiekoilla. Ja se on siinä!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.09.16 - klo:08:46
Nyt on kolmena päivänä harjoiteltu jonkin verran forea. Kolmen valmentajan neuvoilla, kiitos Henkka, Mika ja Riku! Alkuviikosta kiekko lensi 30-40 metriä, nyt 60m parhaimmillaan jopa 70m. Kauden viimeisiin kisoihin se ei paljoa vaikuta, koska heittoni on kuitenkin erittäin epävakaalla tasolla. Onnistuessaan ok! epäonnistuessaan katastrofi, ja edellä mainittujen suoritusten määrä on vakio 50/50%.  Mutta ensikauteen mennessä uskon oppivani auttavan foren, ja se voi napsia kierroksesta 1-3 pojoa pois.
Huomenna sitten Grip Tour Kankaanpäässä...odotan! Heti alkuun kauan odottamani formaatti, kaikki luokat pelaavat omissaan. Eli heti alusta asti kilpailua oman sarjan pelaajia vastaan. Se tuntuu heti enemmän kilpailulta, ja toisekseen on erittäin hyvä ettei kaltaiseni mokeltaja ole häiritsemässä muiden luokkien pelaajien pelaamista.
Huomenna olen heti kovassa poolissa, missä oma rating lukemani kalpenee muiden rinnalla kun kalpeanaaman naama Apassien piirityksessä aikoinaan.
Kasi väylältä lähdetään liikkeelle. Par 3, mistä yritän selvitä nepparilla.
Eilen illalla hain rentoutta stand up koomikkojen esityksen kautta. Ja kuinkas ollakkaan kuuluihan se frisbeegolf jo Matti Patrosen repertuaariin.
Onnea ja ilmavia heittoja kaikille viikonloppuna kisaaville ympäri Suomea! Ja Miikka, älä heitä lempikiekkoasi mereen!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 16.09.16 - klo:10:32
Lempikiekot poistin bägistä ja laitoin piiloon alkuvuodesta..
Nyt mennään kaupasta saatavalla ja sillä hyvä, ei tule tunne siteitä enempää ☺ ,tsemppiä foretteluun, se tunne kun muuta ei voi ☺
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 16.09.16 - klo:10:45
Kiitos! Mitä vähemmän joudun fore tilanteeseen, sen parempi ;D
Eilen kun kaverin kanssa forea reilu puolituntia treenattiin, niin tuli uusia vaivoja. Alaselkä, tai oikeastaan oikea kylki alkoi oireilemaan, onneksi ei pahasti.
Hauskinta oli että kun mulla on oikean jalan ukkovarpaassa nivelrikko (en pysty pitämään esim. kumisaappaita jalassa), niin illalla sitä jomotti helkutisti. Kai se jotenkin joutui koville mun valtavissa foreheitoissa ;)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 17.09.16 - klo:23:48
Kelpo suoritus ilman tuplabogeja kolme heittoa kakkos tilaan ja viisi kärkeen 30 pistettä yli oman ratingin alustavat.. Nyt jäi parempia taakse roppakaupalla melkein 20kpl ja se on pro-tourilla paljon se 😀.
Laskit henkilökohtaiset parit yhden yli suunnitelma vaiheessa joten se oli kymmenen Pirkon kiessi.. Järkeä taisi olla mukana ja sillä näyttää tulosta tulevan 😀
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 18.09.16 - klo:11:36
Mie romahin!
Kiitos ja näkemiin!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 18.09.16 - klo:12:12
Höpö höpö.. Pari tuplaa tuli korttiin eli muutama väylä löysit puut joihin muut ei koskeneet.  Kierros vielä syksyn taikaa 😀, romahduksessa tulee lumiukkoja ja paha mieli.. Lumiukkoja ei tullut, joten. Suklaata naamariin että tulee hyvä maku suuhun ja menoksi nauttimaan syksyn keleistä.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 18.09.16 - klo:12:23
Alustavien rating mukaan kaksi kierrosta pelasit keskiarvolla 854 eli kaksi pistettä oman päälle.. Toisella kierroksella kaksi väylää tupla par oli se mikä vei loistolta pohjan.. Ei paha ,näitä sattuu. 73 heittoa vikalle niin omalla tasolla olet.. Jossittelu on toki suomalaista kansan urheilua parhaimmillaan,joten uutta matoa koukkuun , aina voi tulla vonkale.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.09.16 - klo:11:54
Valo tunnelin päässä sammui - Kankaanpää 17.-18.9.2016

Pelasin hienossa säässä kolme kierrosta Viidentienristeyksen kuuluisalla radalla mahtavassa seurassa. Tuloksellisesti pelasin hyvinkin rating arvojeni mukaisesti, ja huomattavasti tulos odotusta paremmin. Ei siis pitäisi olla valittamista.

Kisan järjestelyt toimivat mutkattoman hyvin. Ei siis mitään valittamisen aihetta.

Kämppä kaverit, ja itse kämppäkin parasta A-luokkaa. Ei siis mitään syytä valittaa.

Ruokailut olivat kaikin puolin onnistuneita. Ei voi edes kärpäsestä keitossa valittaa, kun en syönnyt keittoa. Enkä kuullut edes kärpäsen surinaa korvissani.

Pelattiin Käpän, Hessun ja Sepin kanssa lauantain kierroksen jälkeen pari kierrosta keskustan puistoradalla. Pojat pelasivat hienosti, minä en. Mutta rata oli kiva, ja kaikilla oli niin mukavaa! Ei minkäänlaista valituksen häivääkään.

Tapasin paljon tuttuja kavereita vuosien varrelta. Suurenmoista! Voisinko moisesta valittaa?

Mistä sitten voisin valittaa, kitistä ja nurista? Valo mikä alkoi jo himmeästi tuikkia tunnelin päässä, sammui kun saunalyhty isoisän aikaan pimentäen sielun ja sydämen ainakin hetkeksi.

1. kierros: Rata millä en ollut koskaan pelannut. Kylmiltään kisaan, ja peli kulki jollei nyt kuin unelma, mutta kuitenkin. Nautin suunnattomasti, ja luotto tekemiseen oli hyvä.

2. Kierros: ykköskortissa huippu äijien seurassa. Kymmenkunta väylää pysyin samassa tahdissa huippujen kanssa, ja sitten totaalinen sammuminen. Heitot karkasivat mihin sattui, ja se sattui. Ja kun tarpeeksi sattui, niin heitot huononivat entisestään sammuttaen peli-ilon kokonaan.

3. Kierros: Lähdin kierrokselle hyvällä mielellä, ja ravintolan buffan jälkeen täydellä vatsalla. Pelikaverit vaihtuivat, seuran ollessa kuitenkin edelleen todella mahtavaa. Oli erittäin kiva pelata, mutta suurin tulos into oli haihtunut toisen kierroksen hölmöilyyn.

Kisa osoitti taas sen että olen valtavan paljon jäljessä ikäryhmäni muista pelaajista, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kesällä vielä uskottelin itselleni, etten joudu heittojen pituudessa ihan hirveästi häpeämään muita. Totuus on kuitenkin karu, ero on huima. En kuitenkaan häpeä lyhyyttäni ;D
Heittojen monipuolisuudessa on vielä suurempi ero, johtuen siitä ettei mulla ole kuin yksi tapa heittää.
Lähipeli putteineen...ei niistä voi puhua samana päivänäkään.
On ne mahtavia ukkoja pelaamaan, kunnioitan! Ja mahtavia peliseuralaisia! Viiskymppisissä on mahtava meininki meneillään!

Kiitos kaikille!

Ai mistä piti valittaa?
Eksyin kotimatkalla heti alkuunsa, ja ajelin siinä sitten pitkin satakuntalaista maalaismaisemaa. Hiekkatietä ainakin 20 km. Tuomari Nurmio kuitenkin pelasti, joten en oikeastaan valita mistään.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 20.09.16 - klo:12:01
Ei se pituus, vaan miten sitä käyttää!  ;) ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 20.09.16 - klo:14:31
Höpö, höpö! Nuo puheet on vaan meidän lyhkästen kateellista panettelua. Luepa tuo Sannan blogi tarkkaan, niin alat ymmärtämään ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: sanze on 20.09.16 - klo:14:45
Höpö, höpö! Nuo puheet on vaan meidän lyhkästen kateellista panettelua. Luepa tuo Sannan blogi tarkkaan, niin alat ymmärtämään ;D

Heh :D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.09.16 - klo:07:18
Huipentuma lähestyy kovaa vauhtia!
Oli pakko palata "blogin" avaus sivulle, lukeakseni mitä olen luvannut. Syysmyrskyssä ykköspooliin! HEH-HEH!! Vaikka mukana on kovia ukkoja, niin eihän tavoitetta voi madaltaa näin viimehetkillä. Joten pysytään näissä.
Nyt näyttää siltä etten ehdi kisapaikalla käydä ennen varsinaista kisaa, joten vanhoilla eväillä mennään. Muutenkaan en ehkä heitä tämän illan viikkokisaa lukuunottamatta ollenkaan ennen kisaa. Se voi olla jopa hyvä juttu!

SYYSMYRSKY 2016!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: saleee on 21.09.16 - klo:10:07
Tervetuloa siis Harjulle. Rata on siivottu ja viilattu kuntoon ja saariväylän droppari siellä odottelee heittäjiä :-) Ei vaan helppohan tuo on. Itse testasin saariväylän rystybuzzilla ja forecrankilla ja molemmat metriin. Tai no oli toi buzzi kolmessa metrissä. Roci ois ollut varmaan nostolla  ::) Tsemppiä kisaan. Tämä blogi on kuitenkin ollut suuri innoittaja tälle Syysmyrskyn joutsenlaululle.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 21.09.16 - klo:12:02
Voidaan myös sanoa että Syysmyrsky on toiminut innoittajana allekirjoittaneen joutsenlaululle.
Toivottavasti kumpikaan ei ole kuitenkaan vielä viimeistä lauluaan koilottanut.
Saariväylä on mulle tarpeeksi vaikea ilman saartakin, mutta saaren kanssa ihanan kutkuttava. Droppari kutsuu*2 > :D
Olen iloinen että Syysmyrsky järjestetään tälläkin kertaa, onhan kisa jo traditio.
Toivottavasti kisa vielä täyttyy, koska on sen arvoinen. Suomi on pullollaan maailman parhaita kisoja. Ja näistä nykyisistä Syysmyrsky ja Tali Open ovat syvällä sisälläni.
Syysmyrsky joku on muuten viimeinen, ja todennäköisesti viimeiseksi jäävä kisa minkä olen voittanut.
Kiitos Syysmyrskyn järjestämisestä, ja on suuri kunnia olla yksi kisan kilpailijoista.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 21.09.16 - klo:20:11
Tuskinpa Syysmyrskyä hautaan saatetaan ennenkuin on saatu kerrankin sinne kunnon myrsky :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 22.09.16 - klo:18:28
Loistavaa!
Nyt se löytyi. Nimittäin rata minkä minäkin pystyin pelaamaan alle parin.
Vierumäen 7 väyläinen -2.
Muutan tänne  ;D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Flick Maniac on 23.09.16 - klo:08:44
:D Onks siellä vielä se joku 80 metrinen par 4?
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.09.16 - klo:10:27
Ei ole. Semmoisia 40-60 metrisiä väylättömiä väyliä, par kolmosia.
Pidettiin tänään täällä samalla Ilen ja Väykän puttikoulun syyskokous :D
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 23.09.16 - klo:18:09
Rupeaa tämä blogi pääsemään kliimaksiin tavoitteen ollessa lähellä 😀, mielenkiinnolla odotamme loppurutistusta ja viimeisiä nauloja loppuselonteossa, miten mission kävi..
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 23.09.16 - klo:18:51
loppu on lähellä!
ja viimeisiä nauloja ollaan arkuun lyömässä :'(
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 23.09.16 - klo:21:29
Blogin nimen vaihtaminen ei ole vaikeaa :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 24.09.16 - klo:13:14
Aamusta aikasin pihahommiin. Takkapuut kahdeksi talveksi pinottu liiteriin. Nurmikko leikattu ja pihakalusteet suojattu. Tulkoon talvi!
Museokortti taskussa renessanssin tutkimista varten. Pöytä varattu Perhosta Syysmyrsky pihviä varten, ja leffaliput myöhäisnäytäntöön ostettu rentoutumista varten.
Syysmyrskyyn valmistautuminen menee moisella kaavalla.
Huomenna iloisena ja rentona kahden vuoden finaaliin.
Tavoitteena pystyä pelaamaan kierros tulokseen +8-+12.
Se ei riitä 10 joukkoon, mutta tiedän sitten pelanneeni tämän hetken kuntoni mukaan .
Odotan huomista päivää kuin kuuta nousevaa!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Mikavain on 24.09.16 - klo:16:34
Blogin nimen vaihtaminen ei ole vaikeaa :)

Juu, älä vaan Väykkä kirjoittamista lopeta, vaikka otsikon "parasta ennen" päiväys umpeutuu...
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 24.09.16 - klo:19:07
Parasta Ennen olisikin hyvä nimi :)
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Fattom on 24.09.16 - klo:22:24
Parasta Ennen HVO 2017
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.09.16 - klo:12:54
Syysmyrsky 2016 projekti on nyt saunottu.
Syystä että kirjoittaminen ei kuulu vaihvoihin osa-alueisiini, niin julkaisen Miikkan kaipaaman loppuselostuksen useammassa osassa.
Pelkään että siitä tulee pitkähkö, ja sen  bittiavaruuteen häviäminen olisi kamalaa. Ei muuten, mutta kirjoittaminen on hidasta eikä tarinan suoltaminenkaan samaan aikaa ole helppoa. Tästä se lähtee!

ALUSTUS:Syksyllä 2014 aloitin blogini kirjoittamisen tavoitteena motivoida itseni taas lajin pariin harjoittelun ja kilpailemisen myötä. Ja siinä samalla taisin uhota voittavani Syysmyrsky 2016 kilpailun MPG luokassa.
Epäilin silloin joutuvani julkisesti naurunalaiseksi kirjoitteluni ja tuloksenieni myötä. Niin varmasti kävikin, mutta myös positiivista palautetta ja myötä elämistä on ollut havaittavissa.
Kaksi vuotta on mennyt todella nopeasti. Sen aikana on tapahtunut paljon niin iloa kuin suruakin. Olen menettänyt läheisiäni tuonpuoleiseen. Lapset ovat lentäneet pesästään jne. Asioita mitä ei voinut aavistaa kun blogiani aloin kirjoittaa.
Paljon on tapahtunut harrastuksenikin parissa. Olen heittänyt ja kilpaillut kahden vuoden aikana varmasti enemmän kuin edellisen 8 vuoden aikana yhteensä.
Heitto huumassa herätin henkiin jo kuopatun NDGE tapahtuman. Olin perustamassa liiton alaista seuraa Nurmijärvelle.
Olen tämän projektin aikana tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin, ja täytyykin todeta että vaikka harrastajien määrä on kasvanut hurjaa vauhtia niin tietynlainen spiritti on säilynyt.
Tulokseni ja sijoitukseni ovat parantuneet EBS.(ennen blogin syntymää) ajoista. Näillä spekseillä ajatellen blogin kirjoittamista on ollut minulle hyötyäkin.
En kuitenkaan ole nostanut alkuunkaan niin paljon tasoani kun uskoin, ja se päätavoite jäi hyvin, hyvin kauaksi!
-jatkuu
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.09.16 - klo:13:42
SYYSMYRSKY 2016

Aamulla menin ajoissa Harjulle lämmittelemään ja hakemaan kisavirettä. Olo oli rento ja itseluottamusta huokuva. Tiesin etten missään nimessä pysty kisaa voittamaan enkä edes podiumille yltää, mutta olin valmis pelaamaan hyvää tulosta ja kisaamaan sijoista 5-12.
Pelaajakokouksessa liiton puheenjohtaja yllätti minut perusteellisesti lahjoittaen seuran puolesta minulle hienon PG lippiksen. Häkellyin moisesta kunniasta totaalisesti, enkä saanut sanaa suustani. Ja se harmittaa näin jälkikäteen todella rankasti.
Aloitin kisan Ninan, Villen ja Nallen kanssa väylältä 4. Väkinäinen oli avaus, mutta pariin ylsin. Hyvä alku! Vaikea vitosväylä seuraavaksi. Kutosta pelannut Iso-Arska joutui jo minua rauhoittelemaan nähtyään surkean avaukseni, ja vielä kehnomman kakkosheiton. Kolmas heitto oli kuitenkin mallia PRO, ja sillä pelastin itselleni vitosen, eli bogin. Pariakin tarjottiin, mutta kympin putti kopsahti yläpeltiin.
Kutoselta huikea avaus, ja vaikka loppu olikin kohellusta niin par kuitenkin tuloksena. Seiskalla en tietenkään osunut saareen, joten ympyrä nelonen (bogi). Epäonnistuneella heitolla pääsi kuitenkin bägi arvontaan. Epäonnistuin siinäkin, eli vanhalla hyvällä Innovalla jatketaan.
Väylältä 8 pirkko pitkällä putilla, ja ysiltä rimpuilu par. Kympin avaus vasempaan rinteeseen, enkä ehjin nahoin maaliin selvinnyt, bogi! Väylältä 11 läheltä piti tyyppinen par, pirkkoa siis oli tyrkyllä (ja se on tässä iässä harvinaista), mutta väylältä 12 se pirkko sitten ui liiveihin.
Tähän asti siis oikein hyvää tekemistä, mutta siihen se sitten loppuikin. Väylä 13 ja tupla bogi. Loppu olikin sitten yhtä koomailua.
Lopputulos +8 on toki mun normaali tulos Harjulta.

Maittava lounas Arin ja Villen seurassa Seiskalla, ja pienet NDGE rata jutustelut veivät pienen harmituksen mennessään. Lounaan jälkeen jäi hyvää aikaa lämmittelyyn. Tiesin aloittavani toisen kierrokseni väylältä 15. Se lyhyt pirulainen on ollut mulle aina bogi automaatti, joten sinne tutustumaan väylän sielun elämään.
Omega käteen, ja Omega koriin! Eihän se nyt niin vaikeeta ollutkaan. Tosin par lukemiin ei tuollakaan tavalla päästä >:(
Toisen kierroksen pelasin Tammisaaren Nallen (karhun) Nallen (karhun) , Arin ja Jounin kanssa. Mahtavia tyyppejä ja huikeita heittäjiä kaikki tyynni, ja Nallen putit huh-huh!!
Pelasin toisenkin kierroksen vaihtelevalla menestyksellä +9 lukemiin, ja niin oli 2014 asetettu tavoite valahtanut sijaan 8.
Minulla ei ole Suomalaisen urheilijan tapaan ollut kahden vuoden aikana nuhaa ei kuumetta, ei päänsärkyä eikä edes tippuria. Joten en voi niihinkään vedota epäonnistuttuani.
Totuus on paljon karumpi. Kilpailijani on vaan yksinkertaisesti minua paljon parempia, ja sillä selvä!
Syysmyrskyssä otin tupla bogeja mm. väyliltä 2, 8, 13, 17 ja18. Ja bogin joka kerta par 2 väyliltä. Näin ei voi pärjätä.
Hyvänä voisin pitää etten saanut kahden kierroksen aikana väyliltä 4, 5 ja 6 yhteensä kuin yhden plussan.

SYYSMYRSKY 2016 OLI UPEA KOKEMUS! ISO KIITOS SAULILLE JA MUILLE JÄRJESTÄJILLE. VAPAAEHTOISET TEKIVÄT ARVOKASTA TYÖTÄ, RATA OLI SIISTI JA MAKKARA MAISTUI.
KIITOS NFS!

Ville Kotamäki:  Liiton nykyinen puheenjohtaja väistyy tehtävästään, ja jättää valtavan kokoiset saappaansa tulevalle puheenjohtajalle.
Ville on tehnyt jo usean vuoden ajan meidän ja lajin eteen arvokasta työtä. Hän on liiton puheenjohtajana vienyt lajia eteenpäin suurella sydämellä, ja samaan aikaan pelannut Suomen ja Euroopan huipulla nostamalla silläkin tavalla Suomen mainetta frisbeegolf maailmassa.

Omasta puolestani iso kiitos hienolle miehelle!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.09.16 - klo:14:06
UUSI TAVOITE: SM 2021 EM 2022  ja MM 2022

Koska 2 vuotta osoittautui liian lyhyeksi ajaksi valmistaumiseen huippukisaan, niin pistetään nyt vähän pitemmän ajan tavoite.
Vuonna 2021 täytän 60 vuotta. Sitä olisi kiva juhlistaa frisbeegolfin EM- kisoissa( Kilpailijana). Ja uskon voittaessani silloin sen avaavan portit myös lajin MM-kisoihin vuonna 2022. Näistä kisoista Suomi tulee saamaan vähintään kaksoisvoiton, koska Kuikan Sepi on luvannut hopeaa kummastakin kisasta.

Mitä pitäisi tehdä?   - napsaista 8-12 kiloa ylipainoisesta kropastani
                                - hankkia lisää voimaa ja nopeutta. Tässä iässä rapistuminen on muunkin kun pärstäkertoimen osalta vauhdikasta.
                                - alaselän ja takareisien kuntouttaminen. Tosin mulle on kerrottu, ettei se enää ole mahdollista.
                                - kunnon kohennus, että jaksaisi paremmin pelata raskaat kisat.
                                - ja ennen kaikkia opetella heittämään.

Mahdollisuudet?       - Ystävä ja tuttava piiriini kuuluu hierojia, fyssareita, personal trainereita, joogia, osteopaatteja, ravinto terapeutteja, terveydenhoitajia, eri laji urheilijoita, valmentajia jne. jne Joten apu on lähellä.
                                 - Rajamäen hieno uimahalli kuntosaleineen, ja muinepalveluineen käytössäni.
                                 - Lähitienoolla useita hyviä ratoja pelattavaksi. Myös takapihani, ja "yksityisratani"
                                 - nämä kaikki ilmaiseksi, tai pienellä rahalla.
                                 - jalkapallon pelaaminen ja valmentaminen vääjäämättä loppusuoralla. Tulee lisää aikaa fribailuun.
                                 - bägin sisältö nyt niukka, tuttu ja turvallinen. Ja varastosta löytyy täydennystä vaikka koko projektin ajaksi. Onko kiekot parhaat mahdolliset en tiedä. Tietysti jos joku kiekkofirma tai kauppa ottaa mut tiimiinsä, niin silloin voi bägin sisältö muuttua. ( ei pelkoa)

UHKAKUVAT?             - Pieni, pulska huonokuntoinen keski-iän ylittänyt pappa. Riskiryhmässä! Riittääkö terveyttä?
                                 - Viidessä vuodessa voi tapahtua ihan mitä vaan, tai vielä pahempaa.
                                 - Riittääkö pitkäjänteisyyttä lyhyt jänteisellä papalla?
                                 - Opinko koskaan heittämään/ kilpailemaan?
                                 - Harrastajien määrän jatkuva kasvu lisää myös kilpailua.
                                 - Minä itse!

-jatkuu
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.09.16 - klo:14:18
Edellä mainittuihin tavoitteisiin voi päästä myös oikoteitä hyödyntäen.

Eli mahdollisesti turvaudun lääketieteeseen.
Terveyskeskuksessa minulla on pari tuttua labratyttöä, jotka varmasti auttavat minua mielellään.
Pyydän heitä saapumaan muutamaan kisaan ensivuoden aikana ottamaan verinäytteet MPG luokanpelaajilta epäillyn veridopingin paljastamiseksi.
Tosiasiassa he sekoittavat verinäytteet laboratoriossa keskenään isoksi annokseksi, ja suorittavat minulle verenvaihdon.
Verenvaihdon johdosta saan suoniini oivan coctailin. Suonissani virtaisi Kotamäen draivi, Tammisen putti, Rantalan fore, Juuselan rohkeus, Pohjalaisen fysiikka, Kuikan lähärit, Savolaisen lupsakkuus, Kaajakarin upsi, Niskasen hyzerit ja Timosen rollerit ja antsat. Ören verta suoneni hylkii, siinä on liikaa Liverpoolin punaisia soluja.

Uudet veret, ja veren seisauttavat tulokset!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 26.09.16 - klo:14:49
Uskokoon ken haluaa, mutta olen tosimielellä liikkeellä. Syysmyrsky 2016 oli yhden etapin päätepiste. Tästä päivästä eteenpäin alkaa uusi etappi.
Välietappeina toimivat viimeinen/set NDGE tapahtuma/at, Syysmyrskyt, Hiidenvesi Openit, Masterit jne. Jossain vaiheessa ennen EM-kisoja olisi kiva päästä Tali Openiin tai SM-kisoihinkin.
Tästä päivästä alkaen alkoi myös rahan säästäminen kisamatkaa varten (tämäkin on tosi tarina). Köyhänä ihmisenä aion maksaa osan matkasta pulloilla ja tölkeillä keräämillä rahoilla.
Ja elkää peljätkö hyvät ystävät! Tätä viisi vuotista taivalta ei dokumentoida missään blogissa tai muussakaan somessa. Te jotka kannustatte minua tiellä EM-kisoihin 2021 niin hymyilkää kun näette naamani EM-kisa joukkueen ryhmäkuvassa liiton sivuilla. Te jotka nauratte tavoitteelleni, niin naurakaa kovaa jos naamani loistaa poissa olollaan, sillä siinä tapauksessa olen joko kuollut, tai jossain matkoilla säästämilläni rahoilla ;)

Suuremmoinen kiitos kaikille lukijoille, kisojen järjestäjille, tukijoille, pelaajille, ystäville ja perheelle!!

Syysmyrsky 2016 projekti ja blogini päättyy yhteislauluun Juice Leskisen Norjalaisen villapaidan tahtiin ( sanoittanut J.K.V)

Mies tuli harjulta näyttäen karjulta, Arsenal paitoineen.
Draivin niin hennon, ja lennon niin rennon loi heittotaitoineen.

Könysin puskissa, kovissa tuskissa, kai moni naurahti.
Jotenkin kireellä, oudolla vireellä, sielussain narahti.

Huikkasin huomiset, heitimme puttimme, koreihin ahtaisiin.
Hukuimme mörreihin, mandoihin, autteihin, huonoihin heittoihin.
Aamussa kuulaassa, seurassa suulaassa, harjoitin viihdyntää.
Näimme tuttuja, kerroimme juttuja joissa on heitot ja sää.

HEA, HEA, HEA, HEA!
Me hoilattiin hiljaa ja puttimme ketjuissa soi,
sen kertasi kaiku, ja bägin sisältä lehahti se aamuinen flow.

Puhuimme putista, housut alkoi tutista, niinkuin aina ennenkin.
Kaikki se kyllä on päämme sisällä, niin kuin ohi heitotkin.
Autteja kaihdoimme, kiekkoja vaihdoimme, draiveja kiskottiin.
Kaukainen korimme, hyytävän keltainen, mutkalle viskottiin.

Elämme, kuolemme, radoilla heitämme, kiekkoja taivaihin,
huutoihin vastaamme, kiekkoja lastaamme bägiin ja autoihin.

HEA, HEA, HEA, HEA!
me hoilattiin hiljaa, ja puttimme ketjuissa soi.
sen kertasi kaiku, ja bägin sisältä lehahti se aamuinen flow.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: mykey on 26.09.16 - klo:16:01
Nyt kun lyriikka kappaleelle "fribaajan elämää" on valmis niin sävellystä odotellessa paljasta nyt edes missä karkeloissa tän pääseen karaoke vehkeillä hoilaamaan ☺ , tavoite MM kisoista kuulostaa hyvälle, voisi ottaa kopin ja pyrkiä samaan koneeseen.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 05.10.16 - klo:09:38
Pakko oli palata, kun Tapani liiton foorumilla paljasti, että EM-kisat pelataan vain parillisina vuosina.
Joten tavoite otsikko on muutettu. 2021 päätavoitteena 60 vuotisten SM kulta. Ja 2022 EM- ja MM-kisat.
Edelliset kaksi viikkoa on ollut melkoista rata touhua, ja jatkunee koko syksyn. Toivottavasti minulla on jossain vaiheessa kertoa hyviä uutisia.
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: gunners on 09.11.16 - klo:12:04
EI VOI OLLA TOTTA! NYT SE PRKL NOSTI VIELÄ TÄMÄN NARUN YLÖS!

Tämä kirjoitukseni liippaa kuitenkin osittain viimeisiä kirjoituksiani, ja muutaman päivän harkinnan jälkeen päätin jälleen kerran avautua. Toivottavasti jo viimeisen kerran.

ILON KAUTTA! ILON KAUTTA! ILON KAUTTA!
Miikka hokee tuolla tavalla miltein jokaisessa kirjoituksessaan nykyään. Tuo ILON KAUTTA! on ollut valmentamani naisten jalkapallojoukkueen slogani joukkueen perustamisesta asti. Olen kyllä täysillä hokeman takana, kiitos Miikka!
Kyllähän tätä synkistelyä on maailma täynnänsä. Lunta sataa! Trumpista tuli presidentti jne, jne!
Tulen kyllä itsekin tässä kirjoituksessani synkistelemään. Vaikka haluaisin Miikkan tavoin ilo sanomaa julistaa, niin en sitä itse kykene tekemään. Perusolemukseni ja ajatuksen kulkuni on yleensä kuin synkkä ja myrskyinen yö.

Olen radoilla tapahtuu palstalla mennyt innoissani kertomaan kaikenlaista, ja nyt minusta riippumattomista syistä HAAVEET KAATUU! (biisi mitä olen inhonnut ensikuulemasta asti :D) Näihin palaan kyseisellä palstalla myöhemmin. Mutta päätin etten enää kirjoittele millekään palstalle muusta kun valmiista maailmasta.

Mutta iloitsenko mistään???
Aloitettiin viime sunnuntaina Rajamäen Villatumppu sarja, 4 asteen kuivassa pakkaskelissä oli älyttömän kiva ulkoilla mukavien ihmisten kanssa kiekkoja nakellen. Jouduin niin omien kuin muidenkin ihmisten elämää säätämään aikalailla kyseisenä päivänä, että sain kaikki saunaremontit, futistreenit, Arsun pelit ja Villatumput järjesteltyä samalle päivälle. Kaikki meni kuitenkin nappiin, joten heittely tuntui entistäkin mukavammalta.
Iloitsen erityisen paljon siitä, että muutama vanha tuttu, usean vuoden fribailusta taukoa pitänyt kaveri on nyt innolla mukana. Se on todella nastaa...ja niitähän talvikisailussa tarvitaan.

Maanantai oli kuitenkin synkkä päivä. Tulevaisuuden tavoitteeni kirjoituksessa mainitsin pelkotilat ihmiselon katoavaisuudesta, ja jälleen se iski silmille rajulla tavalla kun muutaman vuoden vanhempi tuttuni menehtyi viikonloppuna. Ja hän oli kunnoltaan, ja elämän tavoiltaan paljon minua ehompi.
Itse olen osallistumassa Kaatiksen hyväntekeväisyyskisaan Moustache Openiin. Ja vaikka kisa onkin muodostumassa todelliseksi talvikisaksi (näillä näkymin), niin entistä iloisempana ja motivoituneena siihen osallistun.
Syövän eriasteet ovat vieneet vuosien varrella minulta niin monta läheistä ihmistä että pienikin ele ja apu minkä voin tehdä syöpähoitojen kehittämiseksi on suuri ilo.
Olen nähnyt niin monen ihmisen taistelun kyseistä sairausta vastaan (tällä hetkelläkin), että pelaan Kaatiksella 19.11 oli sää mikä tahansa. Se on kuitenkin paljon helpompi ja kivuttomampi taistelu kun elämästään taistelevien.
Osallistukaa ihmiset Moustache kisoihin jos ehditte, tai tehkää edes pieni lahjoitus Movemberille. Kiitos seuroille ja henkilöille sekä yhteistyö kumppaneille jotka kisat mahdollistavat.

Muutama viikko sitten olin kutsuvieraiden joukossa Nurmijärven golfklubin kauden päätösjuhlissa. Hyvää ruokaa, musiikkia ja teeveestä tuttua stand uppia. Siellä jaettiin klubin golfmestareille pystejä, ja kolmelle klubin ansioituneelle pitkäaikaiselle golfarille ansiomerkit.
Täydellisenä shokkina myös J.V kutsuttiin lavalle vastaanottamaan ansiomerkkiä. Oli häkellyttävää kun siististi pukeutuneet golfpelaajat ablodeerasivat seisaaltaan, ja jopa muutama hyvä väykkä huutokin kiiri ilmoille. Oli aika häkeltynyt fiilis!
Siinä olikin sitten puoleen yöhön asti mielenkiintoisia keskusteluja niin tuttujenkin, kuin täysin tuntemattomienkin kanssa frisbeegolfin ihanuudesta.
Jälki käteen ajatellen pidän huomion osoitusta isona kumarruksena frisbeegolfia kohtaan. Siitä eilen klubin toimarin kanssa keskusteltuni mainitsinkin, ja sain samalla kuulla että olen ensimmäinen ei golfin harrastaja joka moisen kunnian sai ainakin Nurmijärvi golfissa.
Olemme siis edelleen jatkaneet keskustelua frisbeegolf ja golf tiimoilta, mutta niistä enemmän myöhemmin. Sitten kun on jotain faktaa kerrottavaa.
Viime aikaisten keskustelujen perusteella, olen kuitenkin hyvin todennäköisesti järjestämässä ensi keväänä viimeistä kertaa NDGE kisaa.

Hyvää talvea, ja ILOA kaikille!
Title: Vs: MISSION SYYSMYRSKY 2016
Post by: Ari on 09.11.16 - klo:17:47
Kyllä ne osaa muuallakin tekijämiehiä arvostaa.

Ei nyt kannata ilakoida liikaa noista viimeisistä kerroista. Tokihan tällä hetkellä suussa oleva tupakkakin on monelle viimeinen, ennen seuraavaa. Joten olet vain normaalisti synkkä ja myrskyinen ja yllätät itsesikin jälleen kerran.
Toisaaltahan se on hyvä jos jääkin viimeiseksi koska niinhän oli ilmoitettukin :)

Vaihdat nyt vain reippaasti nimen tuolle blogille ja jatkat sitä.

"Kohti ikämiesluokkia ja niiden yli"
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.01.17 - klo:11:39
Luin viimeisen Syysmyrsky viestini, ja koska toi Arin laittama uusi otsikko oli niin kiehtova ajattelin yrittää vielä silloin tällöin kirjoitella tänne jotain yhtä säälittävää kuin ennenkin.
Suomi täyttää 100v.
Edustamani seura KKp 105v.
ja sen frisbeegolf jaosto 1v.
ja itse täytyä NDGE17 tapahtuman jälkee 56v.

Kirjoitin aikaisemmin tavoitteistani, ja jotain sen eteen ollaan tekemässä. Mulla on personal trainer, mulla on vippiranneke uimahallin palveluihin, mulla on ruokavalio,
mulla on uusi reppubägi täynnä kiekkoja, mulla on intoa treenata heittämistä. Mutta mikään ei riitä :'(

Lisenssi on hommattu, joten olen siltä osin valmis kisaamaan.
1.1.2017 aloitin kisakauteni Rajamäen Villatumppu kisassa (huonosti), ja sunnuntaina olisi tarkoitus osallistua legendaariseen Milleniumiin. Kisahan on aina yksi kauden kovimmista ja kauneimmista, ja varmasti yksi Suomen Nostalgisimmista.
Kilpailu on myöskin törkeän suosittu, joten sen suurempaa mainostusta kisa ei tarvitse.
Olen saanut villikortin myös NDGE17 kisaan, joten toivotaan että edes näihin kahteen kykenen. Toki toivomuslistalle kuuluvat myös Veikkolan Marathon, Masteri 2017, Hiidenvesi Open ja sokerina pohjalla Syysmyrsky17.

Miksi pidän Arin luomaa otsikkoa kiehtovana. Siksi että en täysin ymmärrä sen sisältöä, mutta en ymmärrä kaikkien elokuvien juonta, enkä kaikkien taidemaalareitten tuotoksiakaan.

Luulin jo pelaavani ikäluokissa, olenhan jo MPG. Ja kun kaikkien ikäluokkien yli olen päässyt niin jatkanko kirjoittamista montusta. Ja en kuitenkaan usko kaikkien ikäluokkien ylittämistä, vaikka halua olisikin.

Pelikirjoja en edelleenkään laadi, koska en siihen kykene. Eikä kisojen jälkeisiä väyläkohtaisia menestystarinoita kannata odottaa, koska en niitä muista. Muutamaa mandon skippaamista lukuunottamatta.
Mutta jollakin tavalla kisojani kommentoin melko varmasti.

Millenium tavoite:
Mahtua kisaan mukaan
Heittää molemmat kierrokset alle +10 tulokseen. Lopputulos +16 - +18 olisi jo meikäläiseltä hyvin.
Mahtua 100 parhaan pelaajan joukkoon tuloksissa.
Saamaan edes yksi pirkko.

I,m back! Minä olen selkä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Mikavain on 04.01.17 - klo:23:25
Minä olen peukku  :P
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 05.01.17 - klo:07:59
Kyllä näitä horinoita jaksaa lukea. :)

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 05.01.17 - klo:09:11
Eiköhän lähdetä siitä että lajin kasvaessa ja nyt kun masterit saavat omat mm kisat niin saadaan 2022 nuo mastereiden karkelot suomeen.
Jää matkakassa parempaan käyttöön 😉.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.01.17 - klo:11:30
Olisihan se hienoa! Mutta kun sais edes Mastereille omat SM-kisat, niin sekin olisi hyvä.
Pulloja ja tölkkejä kun keräilee radoilta ja kaduilta kun vastaan tulee, niin hitaasti siinä kassa paisuu. Tähän mennessä on reilu 100 euroa kertynyt. Ei sillä täältä paljoa Hyvinkäätä pidemmälle pötki.

Kaveri tuossa kyseli että minkä takia Millenium on niin suosittu kisa. Syyksi arvelen mm.

Perinteinen kauden avaus monelle.
Kovin moni ei ehkä vielä ole kilpailulisenssiä tälle kaudelle ehtinyt hankkia. Meikussa sitä ei kaivata.
Pelaajia lähiympäristössä paljon.
Meikku yleensä vähä lumisempi, kun kehä kolmosen pohjoispuoli. Tällä kertaa ei kuitenkaan niin ole.
Karvalakki sarjan osakilpailu.
Kivan lyhyet väylät kylmässä pelaamiseen. Minua lukuunottamatta pelaajien ei tarvi heittää täysii päästääkseen korille.
Meikun talvi viikkokisoissakin käy jatkuvasti 30-40 pelaajaa, monelle tuttu rata ja aika.
Se nyt vaan on niin mainio kisa!

Kisahan on varmaankin viimeinen ns. old school kisa Suomessa. Paikan päällä ilmoittaudutaan Jannea ja Samua kätellen. Palkinnot riippuu pelaajien määrästä.
Hauskaa on myöskin se että pelaajien paljonkin moittimat ns. Seppo korit eivät ole täällä este pelaamiselle. Ja muistakaa että onhan rata Suomen ensimmäinen, ja korit sen mukaiset. Sopivat jotenkin loistavasti Meikun rataan. Millään muulla radalla ei varmasti suopein silmin, ja ilman kitinää hyväksyttäisi Meikun kaltaisia tii paikkoja. Meikussa nekin kuuluvat asiaan, ja kun väylät ovat lyhyitä (kuitenkin erittäin monipuolisia, ja hauskoja) niin moiset tiit saavat paljon anteeksi.
Lämpimän mehun saanti hyppyrimäki kalliolla on mahtavan hienoa. Kiitos jo etukäteen jakajille.

Iso kiitos Jannelle ja Samulle kun viittsitte pitää yllä vanhaa perinnettä vuodesta toiseen. Kisa on pysynyt alusta asti suunnilleen samanlaisena, ainoastaan pelaajien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Äärirajoilla mennään.

Millenium, talven helmi!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.01.17 - klo:08:36
2017 Millenium on takana.
Kisasta on muodostunut aikamoinen instituutio Suomen frisbeegolf taivaalle, 93 pelaajaa keskellä talvea ilman kisakoneita ja forum ilmoitteluja.
Sää oli mitä ihanin, vaikka aurinko näyttäytyi ujosti vain muutamaan otteeseen. Varsin tyyntä, pienen pieni pakkanen eikä taivaalta pudonnut edes lehmiä. Olosuhteet siis parasta A-luokkaa.
Ensimmäisen kierroksen pelasin 5 hengen poolissa, hyvässä hengessä. Pelasin lopputulokseen +2, mikä on itselleni kova saavutus, mutta itse kisassa se oli yksi pohjanoteerauksista. Pelaaminen poolissa, missä ainoastaan Magnus oli vanha tuttu oli kuitenkin oikein mukavaa. Koska seura oli sitä, kiitos heille. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka hienosti esim. Magnus pelasi. Ja hänen pelinsä kruunasi vielä upea holari väylältä 11.
Toisen rundin pelasin Mastereiden rupupoolissa, ja meitä rupuja oli peräti 6. Yllättävän vaivattoman helposti sekin sujui, sutjakkaasti jopa. Kaikki väläytteli vuorollaan hyvillä suorituksilla, eikä oikein kauheita mokauksia nähty ollenkaan :o
Pelasin kierroksen tulokseen -4, ja se onkin oma Meikku ennätykseni, jippii!!. Jälkikäteen vähän jäi harmittamaan, kun olis toiseksi viimeisellä väylällä ( 13 ) puttaamassa neljästä metristä tuloksessa -5. Miinus kuusi alkoi jäytää korvien välissä, ja niin puttasinkin ylärautaan. Kierroksen päätti väylä 14, olin siihen asti pelannut bogey freen, mutta yliyrittäminen kostautui. Avaus vasurin mörriin, ja neppari korttiin, tuloksen pudotessa - neloseen.
Kierrokselta jäi positiivisena mieleen jälleen hiton mukavat heittokaverit, vaikken Amia lukuunottamatta ketään tuntenutkaan. Ja triplamandon selättäminen, ja avaus vielä pariin metriin.
Tuloksenihan on rataan nähden todella kehno, mutta itselleni se antoi taas lisää uskoa tulevaisuuteen.
Kisan jälkeen vielä LUX - Helsinkiä ihmettelemään, ja pakko myöntää. Jalat alkoivat kasin jälkeen, kun kävelin autolle Jaskan grillin kupeeseen olla ihan hyytelöä. Ei pappa jaksa enää mitään. Meikussa olin lapioimassa aamulla vähän ennen seiskaa. Kolme kierrosta Meikkua, ja kierros Luxusta hyytelöitti papan kintut :D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.01.17 - klo:19:55
Palataan vielä eiliseen Milleniumiin. Ja tällä kertaa varsinaisen kilpailun ulkopuolisiin tunnelmiin.
Heti aamusta tuli hyvin vahva tunne siitä, että yhdessä hetkessä tajusin miksen pärjää kisoissa, eikä heittoni ole oikein mistään kotoisin. Näin nimittäin kuinka Jenna heitti lämmittely heittoja. Herranjestas! Kiekko lähti kädestänsä kun tykinsuusta, ja siinä oli sitä spinniä mistä minun kiekkoni eivät voi edes uneksia. Ja ne kiekot lensivät suoraan (pidemmälle kun minun draivit). Ja Jenna vaan lämmitteli puttereilla....mahtavaa!
Susanna taas paukutti pyyhettä, on kuulemma rysty niin hakusessa. Jos minä yrittäisin moista niin käsi irtoisi. Hyvä naiset näytitte papalle mallia, ja samalla palautitte sen maan pinnalle. Ei tartte haaveilla mistään menestyksestä.
Meikussakin näin taas uusia (minulle) ikäluokkani pelaajia, ja huomasin että ohi ovat menneet. On kiva tavata kaveri, joka kertoo pelanneensa puolivuotta, ja tekee sen paljon paremmin kuin minä. On oikein mieltä ylentävää vastata että kohta 20 vuotta on tullut heiteltyä, kun kaveri kysyy minulta omasta peli kokemuksestani  ;D
Oli myös erittäin mukava tavata vanhoja tuttuja (jopa Miikka oli paikalla vaikkei pelannutkaan), ja hyviä keskustelu tuokioita saatiin aikaan. Aamuhämärässä keskusteltiin Ellinooran ja Teemun kanssa friba tänään ja eilen aiheesta. Kyllä oli kiva kuunnella kun fiksut nuoret puhuu fiksuja.
Fiinalin jo päätyttyä muodostettiin Susannan, Ninan, Jallen, Nikon ja Matun kanssa pieni paneelikeskustelu mielenkiintoisista aiheista. Sitä olisi voinut jatkaa vaikka aamuun asti, mutta ei sentään.
Ilokseni myös Milleniumin kaltainen old school tapahtuma NDGE17 tuntui kiinnostavan, ja kyselyihin sain vastata useampaankin otteeseen. Se kyllä on omiaan lisäämään motivaatiota kisan järjestämiseen.
Tapani kutsua joitakin pelaajia on näin Facebook aikakaudella aikalailla vanhanaikainen, ja pelkäänkin etteivät kaikki kutsupelaajat ole kutsua koskaan saaneet, tai ovat sen jättäneet sen huomioitta.
Eilen Villinkortin sai Riku Vink ihan face to face. Joku kysyi minulta että joko kisaan pääsee mukaan vähän huonommatkin heittäjät?
Kenenkään taitotaso ei ole este kisaan pääsyyn, sillä sittenhän en itsekään pääsisi mukaan.
Kisaan kutsutut ovat minun vanhoja tuttuja, tai jostain syystä mielestäni ansioitunut pelaaja. Mutta suurin osa kutsutuista on NDGE tapahtuman ystäviä, pelaajia jotka oikeasti kisaan haluavat tulla.
Nyt on vielä heillä jotka uskovat kuuluvansa edellä mainittuihin pelaajiin, eivätkä ole kutsua jostain syystä saaneet, varmistaa kisapaikka ottamalla yhteyttä minuun. Varsinaisten ilmoittautumisten alettua kaikki ovat samalla viivalla.
Kaiken kaikkiaan eilinen oli huippupäivä. Toivottavasti niitä tulee lisää.
Tämän päivän huippu uutinen oli Piazza Openin varmistuminen kisakalenterissa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.01.17 - klo:10:45
Mietin pitkään, että lähdenkö tähän. Mutta itse olen saanut muiden vastaavista paljon iloa ja hyötyä, niin yritän minäkin.

Eli avaan Haltin reppubägini kaikille lukijoille. En osaa kirjoittaa hienoilla sanoilla, kun en tiedä mitä hyzzeflipit ja annukkafeidit tarkoittaa. Kerron vaan miksi kyseiset muovit selässäni matkustaa pitkin armasta kotimaata ja ehkä joskus vielä oikein ulkomaillakin.
Ilmiannan kiekkoni yksi kerrallaan sitä mukaan kun aikani ja motivaationi riittää. Kuvia en osaa tänne laittaa, joten sille tielle en lähde.
Enkä väitä että kiekkoni ovat maailman parhaita, mutta juuri tällä hetkellä ne ovat minulle käteen sopivia. Joten esiteltyjen kiekkojen varassa pelini menneellä ja tulevalla kaudella perustuu.

Aloitetaan kiekolla mikä näkyy bägistäni parhaiten:

Prodiscus Sparta 170g valkoinen

Sparta on nykyisin ykkös putterini. Käytän sitä myös lähestymisiin ainakin 30 metriin asti. Se on jo aika kulunut, ja kivasti kupruilla. Myötätuulessa, ja tyynessä säässä luotan siihen täydellisesti. Rimmi sopii mun käteen mainiosti, ja kiekon nihkeä pinta takaa loistavan pidon kelillä kun kelillä. Muovi laatua en nimeltä muista, mutta se halvin kuitenkin. Kiekko lentää suoraan jopa mun heittämänä, paitsi vastatuuleen.
Kyseiseen Spartaan liittyy myös kaksi tarinaa,
alunperin ostin sen Frisbeepointista NDGE15 kisaan nimmareita silmällä pitäen. Kiekossa on paljon valkoista pintaa mihin mun oli tarkoitus kerätä pelaajien nimmareita tapahtuman ohella...ikäänkuin muistoksi. Tosipaikan tullen en sitten kehdannutkaan nimmareita pyytää, kun ajattelin että porukathan alkaa naurammaan jos vanha äijä alkaa nimmareita jaagaamaan. Se oli sitten sen kesän tyhjän panttina kotona, kunnes keksin käyttää sitä oikein pelitouhuissa. Onneksi!

Pitkään luulin kiekkoa Jokeriksi, kunnes viime syksynä Kankaanpäässä Kaitsu paljasti karun totuuden. Pelasinkin Spartalla! Mutta ei se mitään, ei nimi kiekkoa pahenna.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 10.01.17 - klo:11:36
Jes! Odotan joitakin jokereita ilmestyvän pakastasi :) Ei ainakaan samanlaisia kuin "kaikilla".
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.01.17 - klo:12:40
Pahoin pelkään että joudut pettymään! Ne muutamat mitä vielä omistan pysyvät tiukasti valolta suojattuna, kuivassa tilassa ;)
Meikussa jollekin harmittelinkin, että menin antamaan ja myymään eurolla parilla jo vuosia sitten varmaan satakunta 1990-2007 vuosimallin kiekkoja. No turha niitä on hautaan viedä, mutta olisihan siinä ollut muutamia mukavia muistokiekkoja jättää talteenkin.

Bägissä kulkee mukana myös vara Sparta,varmuuden varalta kuten vanha kansa sen sanoo. Unohdin  mainita sen bägin avauksessa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.01.17 - klo:18:00
Jatketaan mun menestyksen takaajissa.
Putteri linjalla pysytään, ja vaikka Mikko jokeria kaipasikin, niin tuskin kuitenkaan tätä.

Jokeri 171g keltainen. Muovi taitaa olla sama kuin Spartassanikin eli Basic, jos olen oikein ymmärtänyt. Kaitsu lähetti mulle viime kesänä kaksi viimeistä tätä "kultaista" erää. Pikkulinnut visersivät, että omistamani kupruilevat lekat ovat hyviä. Ja totta vieköön, niin ne ovatkin.
Käytän Jokeria Spartan sijaan silloin kun tuuli kääntyy vastaiseksi. Niin puteissa kun lähäreissäkin. Jokerin lentorata on hyvin ennustettava, ja toisaalta myös helposti hallittavissa.
Käytän sitä myös niissä tilanteissa missä lyhyet lähärit pitää heittää vasemmalle, koska se on jyrämpi kuin Sparta.
Kiekosta saan hyvän, ja pitävän otteen. Erittäin mainio heittoväline, ja olen antanut itseni ymmärtää sen olevan myöskin erittäin suosittu pelaajien keskuudessa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 10.01.17 - klo:18:09
Kyllä jonkun pitäisi katsoa ja kuvata videolle heittoja ei, jottei mimmien heitot näytä niin ufoilta. Yleensä kokemukseni mukaan kyse on kolmesta jutusta, ehkä yhdistelmänä kun.  Joko on liian jäykkänä lihakset (alaluokka liian jäykkä liikkuvuuden rajoitteista johtuen),  ajattelee liikaa heiton aikana, mikä äkkiä johtaa ekaan pulmaan ja tekniikassa on parantamisen varaa. Kaikkiin noihin antaisi osoittaa video. Voi heittää yksityisesti, jos ei julkisesti halua ruodittavaksi.

Kuinka pitkälle kätesi liikkuu ilman heittämisesi aiheuttamaa kuormitusta?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.01.17 - klo:18:41
Liian jäykkä liikkuvuuden rajoitteista johtuen. Juurikin näin, täällä maalla ihmiset käyttävätkin jäykkä sanan sijaan sanaa väykkä. Mulla on nyt oma personal trainer, jonka ohjeilla (riippuen minun aktiivisuudesta) pitäisi liikkuvuuteni parantua ensi kesään mennessä.
En kyllä ajattele mitään heiton aikana, mutta tekniikka on varmasti huonointa ö-luokkaa.
Ei mimmien heitot ufoilta näytä, pelkästään todella hienoilta!
Kysymystäsi en oikein hiffaa, mutta onhan mulla kuulemma muutamankin fyssarin, ja urheiluhierojan mukaan kroppa kuin yhtä puuta.
Video omasta heittämisestä kuulostaa karmivalta, ja semmoista ei voisi näyttää kuin jossain Pilan päiten tyyppisissä formaateissa.

Kiitos kommenteista!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 11.01.17 - klo:03:46
Vajaalla liikkuvuudella heittäminen on kuin käsijarru päällä auton ajo. Jos mimmien heitto on näyttävää itseesi verrattuna, eikö se ole hyvä motivaatio mä kanssa venyttelyyn? Kolikon toinen puoli on se tekniikan kehittäminen ja se on hankalaa kaikille liikeratatavoitteisiinsa. Väkisin kompromisseihin joutuu ja venyvyyden lisääntyessä tilanne parantuu sekä kompromissien vähentyminen muuttujien. Siksi tekniikka on muuttuva liikkuvuuden kasvaessa ja takaan vaikeuksien esiintymisen, jos ihanne tekniikkaa haluaa, kun kaikki tapahtuu nopeammin ja  moni asia eri liikkeellä joka vaiheessa liikkuvuuden kasvaessa. No päin no vain. Kipulääkettä kipujen poistossa?

Jumeja aiheuttaa lihasten venymättömyyden lisäksi jumittavat jänteet, joista osa ainakin ei täysin hellitä lihasten venyttelyä, vaikka liikkuvista lihaksista ei haittaa olekaan.  Kalvot voivat jumittaa myös ja jääpallon pallolla lihasten, ei jänteiden hierominen auttaa kiekon forettamisen ohella. Vinkkejä vastaanotetaan arpien kudoksiin uppoamisesta välttämisestä, Mulla on niin pahat, että vain foret ja kova punttitreeni kivuista huolimatta auttoi. On niin vaarallista, että lekureilta pitäisi saada oikea diagnoosi, mikä on vaikeaa lekureille ja sitten hyvälle fysioterapeutille. Nivelen ongelmista en tiedä ulospääsykeinoa kuin lekurilla käynti ehkä. No okei polvet kuluneena tykkää huonoa suorana ja jyrkästi taitettua olosta sekä liikkumattomuudesta.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 11.01.17 - klo:08:16
Ehkä ne mimmien hienot heitot ajaisivat minut ennemminkin katsomon puolelle ihailemaan heidän heittojaan. Ja aiheesta puheen ollen naisten arvostusta pitäisi lisätä tavalla b- toisella. He pelaavat todella hyvin, ja heillä on hyvä henki päällä kisoissa. Tuntuu että naiset jollain tapaa nauttii pelaamisesta enemmän kuin äijät. Se että naiset hymyilevät, juttelevat ja nauravat kisan aikana ei kuitenkaan tarkoita sitä etteivätkö he ottaisi lajia tosissaan. Eivät vaan ehkä niin ryppyotsaisesti kun miehet.
Olet kyllä Janne ihan oikeilla jäljillä esim. mun tapauksessa. Venyttely on ollut aina vastenmielistä, eikä mikään saa minua sitä tarpeeksi (jos ollenkaan) tekemään. Vaikka sen merkityksen tiedän tasan tarkkaan.
Ihan kilpailullisesti ajatellen mun menestyksettömyyteni ei kuitenkaan ole kiinni fysiologisista seikoista, koska MPG luokan pelaajista suurimmalla osalla on samoja ongelmia kuin minullakin. Joillakin vähemmän, joillakin enemmän. Niin kuin eräskin papparainen kommentoi yhdessä kisassa, että jos meidän ikäisellä ei ole kipuja, niin sit se on jo kuollut! ;)
Kaikista huolimatta on paskamaista kun viimeistään toisella rundilla alaselkä jumittaa siihen malliin ettei meinaa saada kiekkoa noukittua maasta. Heitä siinä sitten rennon tehokkaasti.
Mutta nyt täytyy todeta kuten entinen Rajamäen lukion rehtori "aika kuluu, ja nuoruus katoaa". Täytyy kiirehtiä salille, ja vaikka tekee kipeää niin hellurei, hellurei!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 11.01.17 - klo:11:30
Jatketaan välillä kiekko ARSENALilla, koska tiedän ihmisten malttamattomana odottavan saada lukea mitkä ovat menestykseni avaimet.

Vibram Obex sininen173g

Edelleen jatketaan putteri linjalla. Tähän kiekkoon kun napsastaan puuvarsi niiteillä kiinni, niin saadaan oiva kärpäslätkä. Kiekkohan on superlötkö, ja sillä on muutama tärkeä erikoistehtävä pelissäni.
Jos vastatuuli ylittää Jokerinkin sietokyvyn, niin silloin lentää Obex apuun.
Jyrkät ja lyhyet hysset kääntyvät uljaasti kyseisellä kiekolla. Jos Samuli Edelman harrastaisi lajia, niin hän varmaan laulaisi tälle kiekolle "voin luottaa sinuun!"
Special tehtävä minkä se suorittaa paremmin kuin mikään muu, Finnairin lentäjääkin paremmin eli laskeutumisen kalliolle. Pläts ja se on siinä!
Rajamäellä kun kiekko saavutti ensi-iltansa, herätti se melkoista hilpeyttä. Kengänpohjaksi haukuttiin! Luokitellaanko se jo kiekonheitto kiusaamiseksi?
Ja vaikka kiekon erityisominaisuuksia olenkin kehunut, niin ei se ole täälläpäin saanut minkäänlaista suosiota. Taidan olla ainoa,jonka bägistä moinen vempele löytyy.
Keinukalliossa tiukassa paikassa jouduin pakko forettamaan. Tyhmänä otin Obexin käteen, ja nakkasin menemään. Sehän meni ihan rullalle, ja kirjaimellisesti päin honkia!
Eli ei sovellu forettamiseen. Toisaalta mikään kiekko ei suostu lentämään mun foreilla :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: HS on 11.01.17 - klo:14:42
Vibram Obex sininen173g

Rajamäellä kun kiekko saavutti ensi-iltansa, herätti se melkoista hilpeyttä. Kengänpohjaksi haukuttiin! Luokitellaanko se jo kiekonheitto kiusaamiseksi?
Ja vaikka kiekon erityisominaisuuksia olenkin kehunut, niin ei se ole täälläpäin saanut minkäänlaista suosiota. Taidan olla ainoa,jonka bägistä moinen vempele löytyy.

Näitä bägin sisältöjä ja blogia muutenkin  on hauska lueskella. NDGE:tä odotellessa. :)

Täältä löytyy toinen kengänpohjien käyttäjä. Obexeja 3 eri kuluneisuuksilla bägissä, muita kengänpohjia lisäksi lähemmäs 15. Ei kuitenkaan tuota pehmyintä kumiseosta, mitä tuo Obexisi ilmeisesti on, mutta pykälää jäykempää joka sekin skippaa ja liukuu selvästi vähemmän kuin muut kiekot. LötköObexiakin olen kokeillut, mutta se tuppasi jäämään käteen kiinni ja lähtemään koko ajan 45 astetta väärään suuntaan. Harvoin muita kengänpohjien heittäjiä tulee vastaan, mutta siinä on hyvätkin puolensa esim. kun hukkaa kotiradalleen kiekon, josta tussit haalistuneet näkymättömiin niin silti porukka löytäessään tietää samantien kenen kiekko on kyseessä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 11.01.17 - klo:18:10
Nonni! heti ilmoittautui kengänpohjamies, hauskaa! Savolaisen Hessu mulle ensimmäisenä yhden vibramin näytti. Alkuun vähän ihmettelin, ja nauroinkin, mutta kun Hessun kiekkoa koe heitin, niin hymy hyytyi. On mulla yksi moinen draiverikin, mutta se ei kuulu tällä hetkellä bägiini. Vaikka mainio kiekko onkin. Kiva että edes joku odottaa NDGE17 kisaakin, maailmassa mikä on täynnä oikeitakin kisoja. Kiitos!

Jatketaan kiekko esittelyä, tällä kertaa viimeistä viedään putteri osastolta.

Millenium Soft Omega musta 175g  vuoden 2000 SM-sarjan kisakiekko

Tämä kulunut, jo iän patinoima kiekko ei ole bägini eikä varastoni vanhin kiekko. Mutta se on pisinpään yhteenmenoon pysynyt kiekko bägissäni. Se on siis kohta 17 vuotta ollut erilaisissa bägeissäni, ja kulunut myös käytön mukaan. Kiekon rooli on supistunut vuosien varrella ykkösputterista, nykypäivän antsa lähestymiskiekoksi.
Kiekko oli uutenakin todella soft, mutta iän myötä se on isäntänsä tavoin muuttunut entistä vetelämmäksi.
Omega oli aikoinaan ainut putteri mitä saatoin käyttää, mutta pikkuhiljaa se on joutunut väistymään muiden tieltä. Mutta mallina se on lyönyt otsaani vahvan leiman.
Mielestäni yksi parhaista kiekoista mitä koskaan on tehty!
Tyynellä säällä kun sen heittää karmeassa hyssekulmassa, se kääntyy kymmenen metrin päässä suoraksi, ja lentää flättinä luotisuoraan kunnes matka loppuu kun seinään.

Siinä minun putti kalusto kokonaisuudessaan. Jokaisesta kiekosta löytyy tietenkin varakappaleita varastosta. Niin paljon että niistä riittää varmasti pelivälineet minun loppuiäksi.
Jälkeläiset saavat kyllä putata Omegalla monttuun, ja jättää se sinne papan seuraksi kun aika minusta jättää.
Tai ei se taida onnistua, vaikka Omega on isäntänsä kaltaista ongelmajätettä, sillä ihmisten hautaamisilla on eri säännöt kun muovin :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 11.01.17 - klo:20:21
Veltostunut kuin isäntänsä, omegalla monttuun.... Ähähähäh ihan kultaa nämä :D en tiiä mitkä lääkkeet sulla on nyt kun runosuoni noin pulputtaa mutta pidä toi ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.01.17 - klo:08:59
Lääkkeet on nyt vaihdettu, joten jatketaan!

Kun tuuli puhuu enää kuiskaten, tai on ilman pysäyttävän tyyni suoritan tyynesti Halti potilaalle kirurgisen toimenpiteen, ja kaivan sen mahalaukusta,

Discraft Buzzz Amexpo Tour 2013 pannun. 175 grammasessa ei ole mitään muovilaatu merkintää. Onko olemassa pelkkä Buzzz versio, tai onko se mallia Z?

Kyseistä pannua käytän silloin, kun väylä vaatii pillisuoraa n.40-60 metristä lentorataa. Samoin käytän sitä vähän pidempiin antsoihin, koska se pitää kulmansa takuu varmasti liitäen kauniisti lennonjohtajan antamaan kohteeseen.
Kiekossa on kaunis talvinen maalaismaisema kuvitus. Sen takia se sopii mainiosti talvi pelaamiseen, mutta kesä kuumalla se tuo elävästi mieleen tulevan talven viilentäen olemuksellaan isäntänsä olemusta.

Hyvä kiekko, oikein hyvä!

Tässä vaiheessa, kun vielä muistan niin heitän oikealla kädellä ja vain rystyltä. Forettamaan ryhdyn vasta sitten kun se ainoa mahdollisuus edetä jostakin jonnekin. Ihmiset jotka ovat nähneet foreheittoni, niin ymmärtävät kyllä miksi vältän sitä enemmän kuin ruttoa.
Ja koska olkapääni ei suostu myöskään upsi heittoihin, niin kiekkojeni lento-ominaisuuksien paljastaminen jää kovin suppeaksi.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.01.17 - klo:18:07
Jatketaan hyvin alkanutta midari osastoa.
Ainahan käy niin ,että tyynen jälkeen pannaan tuulemaan. Ja kun metrit sekunnissa kasvavat kaivan esiin

 Discraft Z Buzzz oranssi 175g

Kyseinen frisbeegolfkiekko ei ole ensimmäinen Buzzzini, mutta se on ensimmäinen minkä olen ostanut, ja ensimmäinen millä olen heittänyt. Pidin sitä pitkään maailman kauneimpana kiekkona, nyt en ehkä enää mutta nätti se on kun sika pienenä.
Kiekko kestää paremmin tuulta kun ensin esittelemäni, ja lentää pidemmälle. Mutta pientä antsa kulmaa se vaatii mun heitolla.
Z-muovi on kyllä aika liukas, että esim. sateella en sillä heitä.
Kyseinen kappale kauneinta muovia ihastutti, ellei peräti rakastuttanut minut Buzzzeihin. Itse asiassa tämä yksilö mullisti koko kisa bägini, koska sen ympärille aloin kokoamaan nykyistä kalustoani.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.01.17 - klo:20:49
Pistetään nyt vielä yksi midrange tänään framille.

Discraft FLX Buzzz oranssi 173g

Flexi muovi on sitten ihanaa! Siitä saa mainion otteen, ja pitää kivasti säällä kun säällä. Ja syystä b toisesta tykkään flexin kaltaisesta vähän lötkömmästä/ pehmeämmästä muovilaadusta. Tykkään myös Innovan gstar muovista. Kiekko ei kuitenkaan ole ykkös buzzzini vaikka niin luulisi.
Se voi toki nousta joskus siihen asemaan, koska sehän lentää kuin enkeli. Ja tuntuu kestävän hyvin puiden hanakasti antamat pusutkin.
Bägini perus kalustoon se toki kuuluu, ja mitä kosteampi keli, sen varmemmin sen Haltin sisuksista kaivan esille.
Discraftin kiekoissa on hyvänä lisänä rimmin sisäpuolelle kohokirjaimin työstetyt tekstit. Ne nimittäin parantaa otetta kiekkoon kummasti. Olen kuullut etteivät kuitenkaan kaikki siitä tykkää, mutta minä poika peukatan.
Jos hysseä kaivataan, niin silloin käytän mieluummin flexiä kun zetaa.
Huomenna jos ehdin kaivan vielä yhden kiekon esiin, ja sitten tuleekin kuntoilu vkl Vierumäellä ja siksi aikaa nämä tyhjänpäiväiset horinat jää tauolle!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.01.17 - klo:11:37
Pienen tauon jälkeen Haltin uumeniin!

Discraft  ESP Buzzz 175g oranssi
Discraft ESP Buzzz   175g sininen  S.N. Classic Haikon kartano 2007 kisakiekko

Nyt ollaan bägin, ja pelin ytimessä. Fudiksessa puhuttaisiin pelinrakentajasta, pelin aivoista!

Jos pelattaisiin yhden kiekon kisaa, niin Haikko Buzzz olisi minulle se ehdoton peliväline. Ei kahta sanaa. Se toimii junan vessan lailla, ja heiton lopputulos on täysin kiinni heittäjän kädestä. Tällä kiekolla onnistun parhaiten tilanteessa kun tilanteessa, ja voin vain kuvitella kuinka hyvä kiekko se olisikaan osaavan kädessä.
Alkuun mulla oli vaikeuksia heittää antsoja Haikolla, mutta kun tarpeeksi jauhoin kulmia, niin avot, no problem!
Tai ei se nyt ihan noinkaan mene, muutenhan mä oikeasti pärjäisin kisoissa.

Tällä hetkellä en parempaa kiekkoa maailmassa tiedä!
Uudempi malli oranssina on myös erinomainen, mutta toimii lähinnä Haikon stunttina silloin kun en hukkaamis pelossani jollain väylillä en uskalla Haikkoa heittää.

Kovaan vastatuuleen heitän kuitenkin toisenlaisilla kiekoilla. Niihin palataan tänään, tai viimeistään huomenna tarkemmin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.01.17 - klo:11:23
Discraft Z Buzzz OS 174g punainen

Kun mun takatukka alkaa reagoimaan tuuleen, niin bägistä kaivetaan esiin herra Ossi Buzzz. Tämä lättynen on minulle jo kovastikin ylivakaa, eli heitolla kun heitolla Ossi laskeutuu vasemmalle sanoo lennonjohto mitä tahansa. Että siinä mielessä tiettyihin heittoihin takuu varma tuote. En ihan valtaisissa myrskyissä ole kiekkoa vielä heittänyt, että täysin aukotonta tietoa minulla ei ole Ossin vastatuuli lentokyvyistä, mutta hiusten hulmauttavalla vastatuulella ainakin toimii.
Zeta muovi kestää hyvin kulutusta, mutta on vähän liukas. Eli ei mun suosikki muovilaatua kuitenkaan.

Ossi matkaa ympäri maita ja mantuja reppuselässäni erikoistehtäviä varten, mitkä hän suorittaa nöyrästi ja pyyteettömästi. Oiva kamu siis!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.01.17 - klo:11:28
Tähän väliin pieni vinkki!
Vaikka itse en ole naamakirja ihmisiä, niin te jotka olette niin käykää välillä vilkaisemassa Mikan ylläpitämää KKp Bats kilpailut/ facebook sivustoa. Sieltä löytyy aina jotain pientä, mutta ajankohtaista tietoa pienen, mutta sievän fribaseuran toiminnasta.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.01.17 - klo:16:34
Napsautetaan tähän vielä,

Discraft Z FLX Zone pinkki 175g

Jos rehellisiä ollaan, niin en oikein tiedä mitä eroa on flexillä, ja zetaflexillä. Mutta isäntänsä kaltainen löysä, ja lepsu se on.
Arin kirjoituksien ja jutustelujen innoittamana Zonen bägiini viime syksynä hommasin. Kiekko on sinänsä mielenkiintoinen, ettei se lennä ainakaan mun heittämänä senkään vertaa kuin muut kiekot.
Se toimii mulla samassa virassa, kun edesmennyt NDGE15 kisassa lampeen hukuttautunut Kanteleeni :'( Siis mä en sitä sinne heittänyt, se ihan itse sinne lensi koska ei enää kestänyt mun pelaamista. Surullista! Paremmissa käsissä se olisi varmasti lennellyt tyytyväisenä paljon pitempään.
Zonella heittelen lyhyitä hyssejä, en oikeastaan muita. Kiekko on erinomaisen tuntuinen, ja laatuinen, mutta ei ainakaan vielä ole saanut mitään isompaa roolia pelissäni. Mutta se on vielä niin nuori, että sillä on hyvin aikaa sopeutua bägiin ja kisojen viimeisiin sijoihin ja sitä kautta nousta vaikka kuinka suureksi tekijäksi!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 17.01.17 - klo:17:54
Loistava kiekko.
Itsekin hankin viime vuodelle sen bägiin Arin innoittama. Itse käytän sitä fore-lähestymisiin 30-60m matkoilla ja kyllä nuo pikku hysset toimii myös tällä vekottimella oikein hyvin. Olen myös laittanut merkille, että kiekko ei paljon skippaile alas tullessaan, joten iso plussa myös tässä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.01.17 - klo:18:07
Tosta fore vinkistä otan kopin, kiitos! Keväällä olisi tarkoitus oppia forettamaan edes 30 metriin saakka....jos vaan saan ton olkapään siihen kuntoon, että pystyn ylipäätään forea heittämään.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.01.17 - klo:21:10
Paljastetaan näin urheilugaalan kunniaksi Haltini viimeinen midari, ja se onkin ei enempää eikä vähempää kuin,

Discraft Comet 175g valkoinen komeetalla kuvitettuna

Tämän kiekon rooli bägissäni on enempi henkinen kuin fyysinen. Tämä Comet on nimittäin ensimmäinen frisbeegolfkiekkoni. Ostin sen 1998 Helsingin Aleksi 13:sta, sen urheiluosastolta hintaan 139 markkaa!!!. Siellä oli hyvin vaatimaton kiekkovalikoima, ja muistaisin että ostin sen puhtaasti ulkonäön mukaan.
Eihän se näytä miltään nykykiekkoihin verrattuna, mutta kyllä Comet komee on!
Hymy karehtii naamallani, kun muistelen Cometin tuomaa ylivaltaa Rajamäessä. Ei frisbeegolfkiekkoa oltu ennen meidän kylässä nähty. Ja kun heitin sitä n.30 metriä nousin hetkessä vähintään puoli-Jumalan asemaan kyläpahasessamme. Mykistävää on se että kiekko on edelleen tallella, enkä juuri sen pitemmälle kiekkoa vieläkään heitä.

Mihin sitä vielä tarvin? En oikeasti enää mihinkään. Mutta jos maasto on sellainen ettei pelkoa häviämisestä ole niin lyhyttä antsaa voin sillä heittää. Tarkoitus on myös putata aina kisan viimeinen putti Cometilla! Se on sen kunnian ansainnut!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Kempster on 17.01.17 - klo:22:37
Mahtava tarina ja hieno kunnianosoitus kiekolle!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.01.17 - klo:07:05
Kiitos!
Aina välillä olen pitänyt Cometin visusti tallessa ettei se häviäsi, mutta heittämistä varten se on aikoinaan ostettu joten......
Cometin pohjassa näkyy vielä haaleesti alkuperäiset tekstini väykän liito, ja lankapuhelin numeroni.
Täytyy nyt vielä harkita, että ottaisinko vielä yhden vanhoista Gazelleistakin bägiin mukaan ::)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 18.01.17 - klo:08:17
139 markkaa??? :D Nyt kun ei ihan joka hinnan kohdalla tule kerrottua enää kuudella ja päiviteltyä että kylläpä on euroaikana kallista mummonmarkkoihin verrattuna niin
äkkiseltään näyttää aika isolta tuo lukema!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.01.17 - klo:13:13
Eipä noita kiekkoja ollut myynnissäkään niin kuin nykyään. Taisi Seppo olla ainut kauppias ja maahantuoja. Eikä Aleksi 13 ollut se edullisin pulju kiekkoa ostaa.
En kyllä muista mitä kiekot maksoi takakontista ostettaessa, halvemmalla kuitenkin.
Eikä tästä ole kauankaan kun Stokkalla, Intersportissa ja vastaavissa kiekot maksoivat 20-25 ekee, eli sen 120 - 150 markkaa!
Onneksi niitä nykyään saa jo edullisemminkin. Ja valikoimat ovat ihan eri luokkaa kun ennen vanhaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 19.01.17 - klo:04:19
Inflaatio on iskenyt neljänneksen euroon vaihdon jälkeen, joten 7,5 on kerroin. Comet on kiva ja niin on osa valtavan erilaisista fuseista. Fuse on lyhyempi ja suorimmat kääntävät vähemmän kuin nykyiset cometit. Olen lainannut first run Cometit, joka ei käännä sadan metrin heitolla. Tekisivätpäivää uusia yhtä hyviä, ostaisin varastoon. Onneksi emac truth on melko pitkä ja vain vähän kovilla vedoilla feidaava ja fuse, Roc, Buzzz jne. suorempiin toimii apuna. Ihan samaa ei aja, mutta kelpaa useimmiten.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.01.17 - klo:18:42
Vierumäellä meni taas muutamia päiviä, mutta nyt palaan asteittain bägin kimppuun.

Siirrytään nyt sitten draiveri osastolle. Koira ihmisten foorumissa siirryttäisiin tässä vaiheessa varmaan dreeveri osastolle.

Esittelen hyökkäyskalustoni ikään kuin alivakaammasta ärjympään moldiin.

Discraft Surge 173g SNC kisakiekko vuodelta 2009  muovilaadusta ei tietoa, veikkaan Z

Tätä maastoon helposti naamioituvaa missä Seppo luuraa kiekkoa, käytän avauksissa kun on tyyni, tai myötäinen. Surge lentää kauniisti, ja pitkään suoraan vain hienoisesti vasemmalle niiaten matkan päättyessä.
Myös pitkiin antsoihin se on varma valinta, pitää hyvin valitun lentoreitin liitäen nätisti kohteeseen.
Siis oiva kiekko....ainakin minulle!
Vastatuulen koittaessa Surge pysyy visusti Haltin pötsissä, ei uskalla edes vilkuilla ulos!

Kiekon huono puoli on sen moniväri kuva, koska siinä on paljon vihreää ja ruskeaa. Sen hukkaa helposti avoimempaankin maastoon.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.01.17 - klo:13:08
Ennen kun mennään bägissä eteenpäin, niin unohdin mainita Surgen osalta että se on heittämistäni kiekoista kaikkein lähimpänä legendaarista nine time Innova Gazellea. Sen takia Surge tuntuu niin ihanan hyvältä!

Discraft Undertaker Z 175g oranssi

Tämän kiekon hankin Frisbeepointista vasta kesän loppu havinoissa. Ihastuin kiekon kuvaan, siinähän on ilmetty minä Arsenalin tappion jälkeen ;D
Kiekon piti olla Surgen korvaaja, koska mulla ei ole kuin 2 SNC 2007 mallia. Olin jo jättämässä se varastoon, mutta ihan täysin Underi ei ainakaan vielä pystynyt syrjäyttämään Surgea. Surkee heittää surgeeta!
Nyt ne kuitenkin on bägissä sopuisasti vierekkäin. Jos on pieni vastatuuli, niin sitten kaivan Underin esiin, koska se kestää sitä paremmin kuin vanha Surgeni.
Ja antsa heitoissa luotan surkeeseen enemmän.
Muutenhan kiekot ovat varsin samanlaisia, joten pitkällä aikavälillä Under tulee viemään Surgen paikan.
Harmi vaan ettei sitä taida saada fleksi muovilla. Ehkä tulevaisuudessa!?
Haltissani majailee 2 kpl oranssia minun näköistä kiukkupussia, ja varastossa odottaa vielä yksi uusi omaa esiintymisvuoroaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.01.17 - klo:16:07
Huomenna pitkästä aikaa pienimuotoista kisailun poikasta, kun pelataan Rajamäen villatumppukisaa. En ole sitten Milleniumin heitellyt, joten odotan kovasti huomisia viskelyitä.
2*10 väylää paiskitaan, ja podiumille on tähtäin ;)
Pääsääntöisesti olen villatumppua pelannut Buzzz- Sparta, eli kahden kiekon taktiikalla. Mutta nyt täytyy pikku hiljaa alkaa taas totuttelemaan koko arsenaalin roudaamiseen kierroksella.
Nyt näyttäisi siltä, että kauden seuraava iso koitos olisi Piazza Open, jos kisaan mahtuu mukaan. Viime vuoden kisasta tykkäsin kovasti, erittäin kovasti! Rata oli mainio! Vaihtelevat väylät, ja kivat maisemat loivat erinomaisen kokonaisuuden. Tykkäsin myös kisan paikasta, pikkuinen rannikkokylä, jossain huitsassa! Kaiken lisäksi ruokailujärjestelyt olivat mainiot.
Omaan jalkaani tällä viestillä sahaan, mutta otan riskin suositellen kisaa koko kansalle. Kevät kauden kohokohta!
Tietysti kaikki menee päällekkäin, ja peräkkäin! Minulle se tarkoittaa taas aikamoista vääntöä että Piazzalle pääsen ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.01.17 - klo:15:15
Kiva oli sää pelata Villatumppu kisaa. Talin parigolf ja muut menot oli syöneet pelaajia, mutta kiva pikkukisa saatiin aikaiseksi.
Paikallisten naamojen sekaan saapui Miikka "soturi" Saturi. Hän oli kai lukenut uhoamiseni podium paikasta, ja päätti tulla tuhoamaan haaveeni.
Köyhässä kylässä ei ole kuin kahdelle pelaajalle tilaa podiumilla, koska se on niin pieni.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen Miikka vaikutti menevän kiistattomaan voittoon, mutta toisen rundin bogeyjuna venyi kohtuuttoman pitkäksi. Junailun takia ekan rundin miinusmerkkinen tulos, painui plussalle tokalla kiekalla. Soturi jäi lopulta neljä pojoo plussan puolelle.
Minä taas paukutin ekan rundin kahdella bogeylla kahteen plussaan. Toisen rundin väänsin tylsän tasaisesti pariin, kaikki väylät kolmosella!
Sehän taas tarkoitti sitä että kukistin Espoon suuren soturin kahdella heitolla, kotirata edusta oli jotain hyötyä!
Voittoon asti se ei tietenkään riittänyt kun Topi paineli kisan par tulokseen. Mutta kyllä on ihme ettei noin helpolla radalla meinaa miinus merkkisiä tuloksia tulla.
Mukavaa oli taas pelailla, ja samalla kateellisena ihailin Soturi Saturin avausheittojen sähäkkyyttä, nopeutta ja voimaa.
Onko hän minua teknisesti niin paljon parempi, vai vaikuttaako 16 vuoden ikäero noin paljon?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 22.01.17 - klo:15:35
Hieno oli sää ja +4 rata parin lopputulos näyttää tulevan radalta kuin radalta.
DD kiekkojen sisäänajo jatkui ja ihan mukavia heittojakin tuli. Gavel putterina näköjään ei vastatuulesta tykkää ja nousi yllättävän helposti korkeaksi.
Ihan matemaattisen kaavan mukaan 20 väylää meni.. 4 Pirkkoa ja kaksi tuplaa höystettynä bogey junalla mihin sai upotettua sen 2-4..
Mukava rata tuo rajamäki ja ihan kelpo uimahalli siinä vieressä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.01.17 - klo:12:11
Kaverin kanssa pelatun sulkismatsin jälkeen keskustelimme urheilun vaikeudesta. Hän aloitti kanssani yhtäaikaa fribaamisen, mutta lopetti sen parin vuoden ahkeran heittelyn jälkeen. Kaveri alkoi pelata golfia, ja lätkää (harraste- ja nykyään ikissarjoissa).
Juttelin sille että ottaa pattiin, kun meikäläinen ei kehity millään tavalla frisbeegolfissa. Hän totesi siihen, että ei kaikki opi kaikkia lajeja. Ehkä frisbeegolf ei vaan jostain syystä luonnistu.
Hänkin ihmetteli miksi alkoi pelata aikoinaan lätkää, kun ei sitä osannut..eikä osaa vieläkään. Mutta kivaa se silti on!
Sama se sitten on mullakin. Ei tästä mitään tule, mutta on se heittely vaan niin helkutin hauskaa hommaa ettei voi periksikään antaa. Täytyy vaan nauttia pelaamisesta, ja lajin hienosta hengestä, unohtaen turhat tulos tavoittelut. En pysty! (pystyn!) en pysty! (pystyn!)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.01.17 - klo:08:25
Aikamoista säätöä on nyt tää mun touhu, niinkuin aina. Paljon piti tehdä ja saada aikaiseksi NDGE17 kisaa varten tälläviikolla, mutta nyt teki sähköposti tenän.
Ei suostu lähettämään mitään, esim pelaajalistaa Mikalle. Eikä näköjään vastaanotakkaan mitään, jippii!!!
Tiukille menee taas!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.01.17 - klo:11:25
Taas toimii. Oli postilaatikko täysi ;D Poistin muutama 100 viestiä, niin jo alkoi pelittämään. Nyt on NDGE17 pelaajalistat lähetetty eteenpäin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.01.17 - klo:19:37
Tässä on ollut tätä kaikkee! Mutta jatketaan eteenpäin Haltin sisuksissa.

Discraft Zflx Crank 174g oranssi ( Matkassa myös punaisena samanlainen yksilö, ja varastossa lisää)

Tuulen yltyessä kaivan esille Crankin. Fleximuovisena se on niin lötkö ja sopivan nihkeä hyvän pidon varmistamiseksi. Ja rimmi on leveydeltään juuri minun räpylääni istuva. Käytän Krankkua toki tyynessäkin ilman tilassa, varsinkin jos kiekon pitää lopussa kääntyä vasemmalle pienesti.
Joudun kyllä olla tarkkana Krankun heittokulman kanssa, koska liian flättinä heitettynä se karkaa mun heitolla liikaakin vasuriin.
Crank ei kestä ainakaan flexinä kovin kovaa vastatuulta, joten tarkkana täytyy olla milloin tarvii ottaa jyrempiä kiekkoja kehiin.
Ari kertoi mulle, että Crank vaan paranee vanhetessaan eli kuluessaan. Mutta vaikka minun Crankit ovat kokeneet normaali Crankkeja enemmän puu, ja kivi osumia, niin eivät lento-ominaisuudet ole mihinkään muuttuneet.
Kaiken kaikkiaan olen onnellinen Crankien omistaja ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.01.17 - klo:18:30
Tänään pääsi taas NDGE yllättämään, ja aikamoinen härdelli päivähän tämä on ollut ;D Olen erittäin otettu, ja kiitollinen että vielä löytyy pelaajia, jotka ovat kiinnostuneita NDGE:n kaltaisesta old school räpellyksestä. Ja aina sen varsin innostunut vastaanotto pääsee yllättämään. Mutta vielä on palikat oikeassa järjestyksessä, kiitos ihmisten tarkkaavaisuuden ja aktiivisuuden sekä Mikan, Hannun ja Markon hienon avustamisen. Ilman heitä olisin liemessä.

Mutta jatketaan nyt bägiä eteenpäin.

Discraft ZFLX Nuke punainen

Pienoinen vastis on muuttunut jo kovemmaksi. Krankku ei sitä enää läpäise. Mikä neuvoksi? No Nukehan on avain ratkaisuun.
Flexi muovin ihanuudesta ei enää tarvitse ylistys sanoja kirjoittaa, joten kerrotaan vaan että Nuke on mulle jo varsin ylivakaa. Sen takia en sitä kovin usein heitä paitsi juuri vastatuuleen, ja silloin kun kiekon pitää lentää suoraa sen 70-80 metriä ja kääntyä sitten vasemmalle.
Se voisi olla hyvä foreihinkin, en tiedä. Mutta täytyy kokeilla sitten kun pystyy forea harjoittelemaan.

Nuke on hyvä lätty, muttei varmaankaan korvaamaton. Eikä esitä mitään suurta roolia pelikirjassani!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.01.17 - klo:19:44
Nostetaan framille vielä viimeinenkin kilpa-ase:

Discraft ESP Predator 174g punainen

Tämän kiekon hommasin vasta ihan kauden lopussa, joten en ole sitä heittänyt nimeksikään.
Predatorin tehtävänä on toimia täsmä aseena, kun oikein kunnon puhuri iskee päin kuontaloa.
Kiekko on hentoisille heitoilleni turhan jyrä, mutta uskon sen toimivan esim. Kaatiksen Jumalaisen Teletappi kummun päällä sen ikuisessa tuulessa!
Mun muutenkin heikko ratinki on entisestään heikentynyt juurikin Kaatiksen kauniilla, mutta ah! niin oikukkaalla kakkos kummulla.
Nyt mulla on kuitenkin tykki niihin olosuhteisiin...tuskin maltan odottaa kisoja niissä maisemissa.
Minä vannon Predatorin nimeen! Tai muutaman hölmöilyn jälkeen vannon upottavani sen Kaatiksen tai NDGE kisaradan lampeen.
ESP muovi on kyllä aika paljon jäykempää kuin Flexi, muttei kuitenkaan mikään kivi. Ja rimmissä on kiva sahalaita kohopainatus, se auttaa saamaan kiekosta varsin pitävän otteen.
Sitten kun ehdin niin kirjoitan vielä pienen lopputilityksen Haltin sisällöstä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 28.01.17 - klo:16:28
Lyhyt yhteenveto pelivälineistäni:
Haltin reppubägihän oli lahja vaimoltani, joka oli sitä mieltä että selkäni ei enää kestä vanhaa olkabägi malliani. Innovan kassi toimi kuitenkin mielestäni loistavasti, ja kesti hyvin! Jatkaa kakkosbäginäni edelleen, esim. jos treeneissä tarvii kantaa vain esim.midareita.
Halti on tuntunut todella hyvältä selässä, ja kamaa mahtuu pidemmällekin vaellukselle ;D Onhan se vähän hassun näköinen, mutta niin on kantajansakin.
 Discraft painoitteinen kiekko ARSENALini ei paljoa intohimoja herättänyt. Innova, Discmania ja Trilogy tuntuu enempi ihmisiä kiinnostavan. Ja ehkä ihmiset myös huomasivat ettei multa kannata paljoa kysellä, kun en mittään mistään tajua :D

Uskon että on aika pitkälti sama millä kiekoilla heittää,ja jokaisella on omat syynsä kiekkojen valintaan. Ollaan paljon keskusteltu esim. siitä miksi DD tuntuu nyt olevan kovin IN (muoti-ilmiökö?). Innova ja Discmania kuitenkin pitää pintansa ykkösinä.
Jos en olisi alkanut keräämään Discraft painoitteista bägiä, niin olisin varmaankin "sekakäyttäjä" ;) niin kuin ennenkin. Mutta myönnän että jos nykyisten tilalle alkaisin jotain tiettyä merkkiä kerätä, niin kyllä se varmaan koostuisi Discmanian lätyistä. Ne ovat erittäin hyviä!
Toki Spartalle en tiedä muuta korvaajaa kuin Omega, ja Buzzz on korvaamaton!

Haltissani on tilaa vielä yhdelle! Ja kevään aikana päätän uskallanko otaa mukaan erään minulle rakkaan Innovalaisen...sen yhdeksän kertaisen!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.01.17 - klo:08:06
Eilen Villatumppuiltiin kosteassa, hieman tuulisessa säässä. Kostea viileys tunkeutui luihin, ja ytimiin. Luihin ja ytimiin kävi myös osittainen jääkausi, mikä teki varsinkin nastattomilla kengillä taapertaneitten pelaajien kävelyn näyttämään siltä kuin olisi köntsät björn borgeissa.
Teet olivat ihan pelikunnossa, mutta muutamalla väylällä korin ympärillä jäätikkö muutti lähipelin arpapeliksi.
Aloitin poolini kanssa väylältä 9. Avaukseni jäi jo alkumetreillä puuhun, ja kakkosheiton heitin lampeen (OB). Tuplabogeyllä aloitin! Kahdella seuraavalla väylällä ylitin itseni avauksilla, ja niiden suosioisilla avustuksilla kaksi pirkkoa putkeen. Parissa oltiin, mutta loppu ei mennyt putkeen ja kierroksen päätyttyä olin 4 päälle lukemissa.
Toinen kierros meni yhden paremmin, ja total +7 riitti yllättäen podiumille. Toinen kerta peräkkäin toinen, ja toisen kerran peräkkäin nuori lupaus Topi Runsten vei voiton. Kilpailun parasta antia oli kuitenkin vanhan konnan Hannu Rajalan mainio ja samalla lupauksia antava pelaaminen. Lyly sijoittui viidenneksi, ja sitä kautta hänen päätavoite väykän päänahan skalppeeraaminen viimeistään kesällä sai uutta pontta.
Lyly saattaa jo NDGE17 kisassa tehdä jättipaukun.
Taas joutuu viikon vartoomaan seuraavaa koitosta!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 31.01.17 - klo:08:20
Eilen Pointissa, ja mukaan lähti esp flx Buzzzeja 3 kappaletta entisten tueksi. Nyt ne riittää mulle, jos ei loppuiäksi niin ainakin loppupeleiksi.
Nyt aamulla olen setvinyt NDGE17 pelaajalistoja. Naisia vielä mahtuisi kisaan, mutta muut luokat ovat täynnä, ja muutama pelaaja on jonossakin/ luokka.
Tänään piirretään karttoja uusiksi, ja huomenna pitäisi scoret olla valmiit. Eli pikkuhiljaa eteenpäin.
Monessa urheilulajissa, ja seurassa podetaan talkoohengen puuttumista. Mutta NDGE:n osalta ei niin voi sanoa. Minä vaan maata möllötän, kun ympärillä talkoolaiset touhuu sitä sun tätä. Uskomattoman hienoa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.02.17 - klo:09:25
Heittämiset ovat jääneet nykyään kokonaan sunnuntain Villatumppu kisojen varaan.
Fyysistä kuntoa olen yrittänyt 3-4 krt. viikossa parantaa kuntosalilla, pt:n ohjelman mukaan. Yllättävän innostunut olen siihen touhuun. Jos lihaskunnon treenaaminen yhtään auttaa selkä-jalka ja olkapää ongelmiin, niin olen todella tyytyväinen. Se voi auttaa jopa parempiin tuloksiin radoillakin.
Tässä vaiheessa elämää tuli taas muuttuvia tekijöitä, mitkä edelleenkin vähentää frisbeegolfin treenaamiseen ja kilpailemiseen jäävää aikaa, vaikka luulin että käy ihan päinvastoin.
Paljon odottamani, ja hehkuttamani Piazza Openkin jää väliin futisleirin takia.
Nyt sitten NDGE17, Hiidenvesi Open ja Syysmyrsky17 ovat ne pääkilpailut tulevana kesänä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.02.17 - klo:10:59
Vuoden kolmas kisa ilmoittautuminen tehty! Hyvinkään Startti Master pääsiäisenä toimii hyvänä kenraali harjoituksena NDGE17 kisaan.
Hyvinkään kisassa on erittäin hyvä kattaus MPG pelaajia, ja varmasti lisää tulee ennen kuin ilmoittautumisaika päättyy.
Tuosta kisasta tulikin mieleen, että yksi kesän kohokohdista on tietysti Finnish Masteri kisa Isossa Kirjassa. Kuulemma upea rata, ja paikka! Ja kun kisa on muutenkin parasta AAA- luokkaa, niin sinnehän täytyy tietysti mennä.
Huomenna Villatumppuillaan, ja muutamaa väylää jälleen muokkaan. Eikä kyseiset väylät ainakaan helpotu, päinvastoin.
Eilen pelattiin Esan kanssa reikäpeli viidestä pisteestä. Esa nappasi heti kaksi ekaa väylää. Sen jälkeen pikkuhiljaa nousin ensin tasoihin, ja sitten ohi. 4-2 johtoaseman jälkeen en pystynyt enää mihinkään. Esa heitti hienosti, ja nousi ansaittuun 5-4 voittoon...varmasti otetaan uusinta joskus.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.02.17 - klo:15:04
Tuli taas mieleen mun vanha jankutus erillisistä ikäluokkien SM-kisoista. Tähän asti siihen ei ole kait ollut tarpeeksi syytä, mutta jos katsoo vaikka tulevan kevään muutaman kisan osallistuja määriä niin ehkä voisi jo tosissaan alkaa harkita moista vaihtoehtoa.
Piazza Openin, Peurungan Summerin avaiset ja NDGE17 keräävät huikean määrän eri ikäluokkien pelaajia, jonoon asti. Ja kun vielä nimetkin osittain vaihtuvat niissä niin puhutaan jo oikeasti isoista pelaajamääristä. Varsinkin MPM ja MPG vetää porukkaa, mutta kyllä MPS ja vanhemmatkin saa jo kivasti pelaajia liikkeelle. Naisilla pelaajamäärien kasvu on myös huimaa!

En usko että ikäluokille tarvitsisi olla niin vimosen päälle prameet SM-kisat kun nykyiset ovat. Eli kisan järjestelyt eivät vaatisi niin kovaa työtä, etteikö moni seura pystyisi kisat toteuttamaan.

Kisat voisivat olla samaan aikaan kun avointen luokkien kisat, tai jos olisivat eri aikaan, niin silloinhan ikäluokista jotkut voisivat pelata myös avointen luokkien SM-kisoissa. Jos vaan ratingit sen mahdollistavat.

Erilliset kisat mahdollistaisivat useamman pelaajan osallistumisen kauden koho kohtaan. Myös avointen luokissa.

Pitäisin sitä myös hyvänä näyttönä Suomen frisbeegolfliitolta esim. Valolle, koska kaikenlainen KKI liikunta on niin kovasti pinnalla nykyään.
Kattojärjestöt näkisivät että frisbeegolf lajina liikuttaa kaikenikäisiä ihmisiä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.02.17 - klo:10:31
Sunnuntaina Villatumppuiltiin, ja saimme vieraan suoraan Nummelasta (melkein suoraan hymyjen maan kuumuudesta).
Minulla kävi hyvä tuuri, kun arvonnassa osuin samaan pooliin Tompan kanssa. Tomppa aloitti hieman kangerrellen. Uusi rata, ja 40 lämpöasteen vaihtuminen pikkupakkaseen eivät luoneet parhaita mahdollisia puitteita tuloskiessin tekoon. Minä taas aloitin vahvasti par lukemiin nojautuen. Puolivälissä aloin hieman pehmetä, ja kun Tompan putit alkoivat upota paikasta, kuin paikasta niin luulin kaukaisen vieraan karkaavan.
Olinkin kovin hämmästynyt kun ensimmäisen kierroksen jälkeen molemmat olivat kuitenkin tasapäisesti +4 lukemissa.
Toista kierrosta pelattiin tasaisissa merkeissä aina puoliväliin asti, mutta sitten Väykkä alkoi pelata "väykkää"! Ja perinteisestihän se lupaa hyvää. Eikä tälläkään kertaa!
Tomppa pelasi toisen 3 yli, ja mie romahin seitsemän heittoa plussalle. Tompan totaali 7 yli riitti neljänteen sijaan, ja minun +11 sijalle 7.
 Mika heitti +2, ja Riku +3 ja niillä lukemilla herroille raha osingot!
Pelottavinta, mutta samalla kiehtovinta oli jatkoa ajatellen väykän kovimpien kilpakumppaneiden hyvät tulokset Esa jäi enää heiton päähän. Ja NDGE17 tapahtumassa väykän päänahasta haaveileva Lyly hävisi enää 8 heittoa.
Armoton taistelu tullaan käymään tulevana kesänä näiden kolmen pelaajan välillä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 07.02.17 - klo:11:29
Hahaha...

Kiitos peliseurasta! Mukavaa oli, vaikkakin allekirjoittaneella oli aivan helv...tin kylmä., mutta ei se menoa haitannut. Täytyypä tulla uudelleen katsomaan, kun te setämiehet kisailette "verenmaku" suussa. ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.02.17 - klo:16:21
voithan siinä samalla heittääkin. Verilammikot on OB! ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.02.17 - klo:19:33
Olen, ja muutama muukin on ihmetellyt kisajärjestäjien intoa pistää viikonlopun kisaan jumalattomasti eri luokkia (sarjoja). Ehkä sillä pyritään saamaan kisa täyteen, ja sitä kautta enemmän rahaa seuran kassoihin.
Mutta yleensä se tarkoittaa luokka kiintiöiden jäämistä pieniksi, ja helkutin pitkiä jonoja.
Eikö olisi mielekkäämpää, että olisi 1-5 luokkaa/ kisa. Silläkin tavalla kisoihin tulisi paljon pelaajia, eikä välttämättä niin pitkiä jonoja.
Seurojen yhteistyötäkin voisi parantaa. Naapuriseurat voisivat yhdessä järjestää kisat useammalla radalla, useammalle luokalle.
No en osaa nyt tuoda ajatustani esiin kirjoittamalla, mutta ehkä joku ymmärsi jollain tasolla mitä ajan takaa.
HÖH! ei irronnut...väsyttää! ??? :-[
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 08.02.17 - klo:20:27
Tuli ihan ihmeteltyä tuota kommenttia kisaluokkien määrästä, koska tuntui omissa käydyissä 30 SFL kilpailussa kaudella 2016 että luokkia ei niin kovin paljon ollut tarjolla..
Tulipa tsekattua ja 255kilpailusta taisi olla 94kpl joissa luokkia suomessa oli tarjolla enemmän kuin 5kpl.. Noista valtaosa oli am-tour keskisuomen kilpailuja tai yleensä järjestetty keski suomessa.. Pois lukien WGE kisat joissa naisten kaikki luokat oli edustettuina. Pro-tourilla taisi myös olla 6 luokkaa ja kivijärvi+peuranka kunnostautui luokka määrässä kiitettävästi.
Mutta alle 40% oli siis kilpailuja joissa luokkia oli enemmän kuin 5kpl.
Sopiva kilpailija määrä varmaan tässä on mittarina riippuen kilpailun koosta.
90 pelaajan kilpailussa mielestäni 5 luokkaa on ihan sopiva, moni haluaa myös kisailla omassa luokassa ja uskonkin että ikäluokkien tarjonta ja pelkät masters kisat tulevat lisääntymään lähivuosina ja vastapainona tietyillä alueilla kuten jyväskylän juniori huumassa junnu luokkien kilpailuja tullaan varmasti näkemään lisää.
Kesäloma ajat ja arkipäivä kisat tulevat olemaan tulevan kesän trendi uudella maalla, koska viikonloppujen vähyys ajaa jo arki illoille ja päiville.
Arkipäiville on muutenkin järkevämpää pienempiä kisoja järjestää, koska pelaaja määrät riittävät jo loma aikaan helposti.
Viikonloppujen kohdalla aletaan jo vaatimaan melkoista spektaakkelia ja mopot lähtevätkin siellä täällä käsistä monissa seuroissa.. Hyvä niin. Ompahan kisoja.
Itseäni ihmetyttää tiettyjen alueiden kilpailu määrien vähyys, kuten sektorilla Varsinais Suomi oli melko vähäinen kilpailu määrä.
No onhan näitä, saas nähdä miten Bats räpsäyttää tälle kaudelle 😀, onhan teillä tuplasti isompi seura kuin meillä Veikkolassa 😃.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.02.17 - klo:21:54
Tuskin nyt puolta isompi...ja kuinka moni teidän seurasta niitä kisoja on järjestämässä? Miikka Saturi, Saturin Miikka, Mykey, Saturi, Miikka, onhan noita ;D
No leikki sikseen, onhan teillä muitakin jotka varmasti auttavat.

KkpBats on päättänyt ettei järjestä yhtään kisaa, ennen kuin meillä on rata missä niitä voi järjestää.

Se on hyvä että löytyy tilastonikkareita, ja uskon kyllä laskujasi, mutta joka tapauksessa on kisoja missä on ehkä turhankin paljon luokkia.
Ja kyllähän NDGE kisaankin on toivottu muitakin luokkia, kuin nykyiset...mutta nykyisissä pysytään tod.näk. hamaan loppuun asti.

Olet kyllä siinäkin oikeassa, että varsinkin kesäloma aikoina löytyisi kysyntää arkipäivisinkin. Niin kuin sun järjestämillesikin viime kesänä (ellen nyt ihan väärin muista)

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 08.02.17 - klo:23:37
Villatumppu kisaan täytyy kyllä tulla haastamaan se länsi uudenmaan mies suur seurasta ☺ , jos vaikka päästäisi podiumille..
Mahtava kausi taas menossa, itselläkin jo kauden2017 kolmas PDGA kisa lauantaina Meilahdessa.. Onhan sitä jo vuosi pitkällä.
Tsemppiä NDGE järjestelyissä ja jos maistuu kisaaminen niin Maaliskuun lopussa sitä olisi Veikkolassa vähän ympyrää pyörittävänä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.02.17 - klo:08:52
Tule vaan, mutta tulevana sunnuntaina suurmies ei ehkä ole paikalla. Ja minäkin olen Imatralla. Toisaalta silloin olisi podiumilla tilaa ;D

On sulla hirmu tahti päällä...taas! Minäkin pelaisin mielelläni vaikka kaikissa Suomen kisoissa...mutta ajan rajallisuuden vuoksi taitaa aika vähiin jäädä tänäkin vuonna  :'(

NDGE17 järjestelyt ovat kivassa vaiheessa, ja sitä on kiva tehdä kun on huikeita avustajia ympärillä. Eilenkin kysyin yhdeltä kaverilta, että olisiko aikaa, intoa tulla kisatoimistoon hommiin. Tottakai tuun, oli vastaus!

Onko Marathon silloin? Oli kuitenkin mikä tahansa, niin en tietenkään pääse koska lupauduin lähtemään maaliskuun lopussa yhden kaverin kanssa jonnekin etelä Epsanjaan, 25 päivä on lähtö, ja joskus huhtikuun alkupuolella takaisin.

Aikamoisia spektaakkeleita porukat nykyään järkkäävät. Onhan se tietysti hienoa, vaikka vähemmälläkin pärjäisi. Eikä ne sunkaan kisat ole mitään normaali häppeningit. Esim. Piazzahan on ihan huippua!
Eilen kun Markon kanssa juteltiin NDGE ja Finnish Masteri kisoista, niin tokaisinkin hänelle että aion pitää Nurmijärven kisan aina ns. matalan profiilin kisana.
Tänä vuonna olisi ollut tarjolla vähän isonpaakin juttua, mutta kieltäydyin kunniasta!
Haluan että kisa on omistajansa näköinen...vähän nukkavieru, mutta toivottavasti ystävällinen ::)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.02.17 - klo:12:06
Löysin tänään kätköistäni
Discraft Wildcat  the 20th Seppo Nieminen Classic  A Jubilee Year kisakiekon vuodelta nakki ja muussi. Painaa vain 165 gr Elite x muovia

Menee tänään kokeiluun. Olisiko siitä bägin täytteeksi laiskan miehen annukka kiekoksi?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.02.17 - klo:08:13
Eilen päivällä jalkapallokenttä, aurinkoinen tyyni sää, ja Suomen värit, puhtaan valkoinen hanki ja taivaan sininen Telluksen katto loivat olosuhteet Wildcatin testaukselle.
Olosuhteet olivat siis täydelliset testille, mutta testaaja ei ;)

Villikissa ei yllättäen ollutkaan niin alivakaa minulle kun kuvittelin. Heitin sitä ensin ihan flättinä. Kiekko lensi kivasti suoraan tehden lopussa lyhyen loppufeidin vasemmalle.
Antsakulmassa kiekko lensi niin kuin halusin, nätisti liiti hän. Palaten siitäkin lopussa hieman, mutta hallitusti vasuriin.
Vastatuuleen heittämistä en päässyt kokeilemaan, kun sitä ei ollut. Mutta sellaisessa tilanteessa uskon että kääntyy yli helposti.

Wildcat jäi ainakin toistaiseksi bägiini, ja sillä on mainiot edellytykset jäädä sinne antsakiekoksi.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.02.17 - klo:14:54
Tuohon hieman aiemmin Miikkan kirjoitukseen pieni kannanotto. Ottakaa se huumorilla, ei ole tarkoitus alkaa väitellä, vastustaa tai mitään muutakaan noista luokkien määristä kisoissa.
Ja minä en tiedä mikä on hyvä, mikä huono. Pääasia että on tarjontaa, koska on kysyntääkin.
Katsoin äsken kisakonetta, sillä silmällä josko jotain kivoja kisoja olisi tiedossa (ja näköjään olisi!) Huvikseni laskin sieltä 19 ensiksi mainittua kisaa. Niistä 15 on yli 4 luokkaa/ kisa. Ja neljässä 4 tai alle. Kolmessa taisi olla vain 2 luokkaa.
Eli ainakin alkuvuoden osalta vaikuttaisi siltä että luokkien määrät ovat/ kisa nousussa.

Kisakalenteriin oli totta vie ilmestynyt makeita kisoja lisää...mihin en ehdi osallistua >:(
Nyt täytyy kuitenkin lähteä muutama tynkä siivu vetäsee ennen kuin alkaa Kaisan MM-kisa urakka.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 10.02.17 - klo:16:36
Ja yhdessä taisi olla muidenkin edestä... vissiin 14 luokkaa. :o
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.02.17 - klo:15:06
Säät on olleet mitä parhaimmat viikon verran. Eikä heiton heittoa takana! Onneksi sunnuntaina on Villatumppu karkelot, pääsee taas ottamaan mittaa kavereista. Viime sunnuntaina oli taas muutama pelaaja lisää kaivautunut talvipesästään. Kisa oli ollut tiukkaa vääntöä, mutta keulilla olivat tutut nimet Topi ja Tes...eiku Mika!
Itse olin mökillä Saimaan rannalla, lähin kori oli 50 metrin päässä, mutta ei ollut kiekon kiekkoa mukana. Siinä Vuoksen rannan radalla kävin hetken aikaa pällistelemässä, muutaman pelaajan radalla näin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.02.17 - klo:09:06
Vaikka laji ja kilpaileminen herättää ainakin minulle pohtimisen aiheita, niin myös nämä foorumin tekstit aiheuttaa samaa. Ja on paljon tekstejä mitkä oikeastaan herättää aivonystyrät pohdiskelemaan omaa tilannetta ( ja joskus vähän jonkun muunkin  ::))
Viimeisimmät herättäjät olen löytänyt Kempsterin blogista, ja siellä olevista vastauksista, lukekaa ihmeessä!

Mullehan kisat ovat nykyään elämää suurempia asioita (pääsen niihin niin harvoin). Minulla virtaa suonissa todella vahva kilpailuvietti, mutta ei tarpeeksi vahva voittamisen vietti. Olen aina tykännyt kilpailla lajissa kun lajissa, mutta en ole koskaan ollut valmis tekemään mitään ylimääräistä saavuttaakseni menestystä.
Olen haltioissani lukenut viime vuosina esim. Arin ja Miikkan kisaan valmistautumisia. Tarkat pelikirjat on luotu, ja niiden toteutumisista on ollut ilo lukea kohta kisan jälkeen.
Itse kun yritän tehdä idoleitteni esimerkkiä noudattaen pelikirjaa, niin se on karahtanut viimeistään toisen väylän ensimmäiseen puuhun.
Ei siitä mitään tule! Voi Luoja ota minut jo pois täältä!
Olen edellisenä päivänä ennen kisaa, niin täpinöissäni, adrenaliinia kroppa täynnä etten meinaa nukutuksi saada.
Taas ollaan tekemässä kovaa tulosta, ja menestymään sen ohella! Mutta kun kisapaikalle pääsee, ja alkaa höpöttämään vanhojen tuttujen kanssa niin kaikki keskittyminen lopahtaa siihen paikkaan. Kaikki on olevinaan vaan niin kivaa, että kilpailun fokus unohtuu kokonaan.
Kaikki menee omalla painollaan, ja pian sitä huomaa puhuvansa jollekin samalla kun yrittää heittää jotain maagista lähäriä ;D

Tulevalla kaudella koitan enemmän keskittyä pelaamiseen, ja jättää seurustelun lounastauolle.
Yritän unohtaa kuuhun kurkottamisen, koska näillä lahjoilla en koskaan kuuhun pääse. Mutta Kempsterin sanaan luottaen pystyn vielä tässäkin vaiheessa elämän kaarta kehittymään, ja sitä kautta tulokset toivottavasti paranevat.
PT:ni antoi minulle hyvän vinkin. Ja jos nauratte, kun näette minut joskus ennen kisaa keppijumppaavan, niin siinä naurun seassa voitte ajatella että nyt on papparainen astunut jonkun rajan yli...tai tullut hulluksi.
Seppo (Paju) lämmittelee samalla tavalla pyyhkeen kanssa, enkä usko sen olevan yhtään huono asia.
Olen huomannut, ettei kisaradan kiertäminen ainakaan kisa aamuna anna minulle mitään hyötyä.
Kroppa auki keppi tai pyyhe jumpalla, ja muutamalla venytysliikkeellä. Joitakin lämmittely draiveja, putin kohdistus ja se on siinä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gummi on 17.02.17 - klo:09:55
...
Viimeisimmät herättäjät olen löytänyt Kempsterin blogista, ja siellä olevista vastauksista, lukekaa ihmeessä!
...
Olen haltioissani lukenut viime vuosina esim. Arin ja Miikkan kisaan valmistautumisia. Tarkat pelikirjat on luotu, ja niiden toteutumisista on ollut ilo lukea kohta kisan jälkeen.
...
PT:ni antoi minulle hyvän vinkin. Ja jos nauratte, kun näette minut joskus ennen kisaa keppijumppaavan, niin siinä naurun seassa voitte ajatella että nyt on papparainen astunut jonkun rajan yli...tai tullut hulluksi.
Seppo (Paju) lämmittelee samalla tavalla pyyhkeen kanssa, enkä usko sen olevan yhtään huono asia.
Olen huomannut, ettei kisaradan kiertäminen ainakaan kisa aamuna anna minulle mitään hyötyä.
Kroppa auki keppi tai pyyhe jumpalla, ja muutamalla venytysliikkeellä. Joitakin lämmittely draiveja, putin kohdistus ja se on siinä!

Mulla on ihan sama juttu että etenkin noi Kepsterin tekstit ovat viime aikoina ns kolahtaneet ja laittaneet ajattelemaan omaa peliä, tavoitteita yms vähän uudestaan. Suosittelen kanssa lämpimästi kaikille!

Mitä tulee tuohon pelikirjaan & kisaan valmistautumiseen niin tein itse viime vuonna päätöksen että valmistaudun Aussie Openiin paljon paremmin kuin yhteenkään kisaan aiemmin. Loin pelikirjan, päätin että kolme ekaa kierrosta pelaan pelikirjan mukaan, treenasin ennen reissua heittoja joita olin päättänyt heittää (etenkin niitä mitkä tiesin vähän vaikeammiksi itselleni) jne. Vikalle kierrokselle olin päättänyt että sitten katsotaan tilanteen mukaan miten pitää pelata - ja rehellisesti se oli ehkä pieni virhe koska vikalla kierroksellahan sitten tipun kärkipaikalta toiseksi, tosin hienon taistelun jälkeen. Mutta pointtina tässä on se että oikeasti pelaaminen kisassa oli helppoa; ei tarvinnut miettiä että yritetäänkö avauksella jotain sankarilinjaa vai sieftaillaanko - katsoi vaan muistiinpanoista mitä pelikirjaan oli kirjoitettu ja sitten vaan toteuttamaan sitä. Voin suositella samaa väykälle ja kaikille muilla kilpailijoille lämpimästi.
Ja tuosta kropan availusta sen verran että itsekin sen verran taas jännitin kisaamista että heräsin AO kisapäivinä ennen auringon nousua ja käytin sen hyväkseni tekemällä pienet joogat jolla kummasti saa kropan auki. Kisapaikalla sitten tosiaan joitakin draiveja (ehkä 10-15, niistäkin osa ihan vaan puttereilla&midareilla) ja vähän putin kohdistusta ja kropan lämmittelyä. Nää on tietysti täysin henkilökohtaisia juttuja et mikä toimii kenelläkin mut ainakin nämä tuntui toimivan ihan hyvin meikäläisen kohdalla joten en ihmettelisi jos keppijumppa toimii sulla.

PS. Kaikille jotka ovat katsoneet Aussien videoita niin voin sanoa että se rata ei ollut ihan niin helppo kuin miltä tuo kärkikortti saa sen näyttämään. :D Amatöörien pelikirjat oli vähän erilaisia kuin mitä nuo proot tuolla heitteli...
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.02.17 - klo:10:36
Pelasit kyllä hienosti Aussie Openissa!
Mutta teitkö virheen, vai tuntuiko se vaan siltä? Kisahan oli tiukka loppuun asti. Toki enhän tiedä kun numeroista, varsinaisia väyläkohtaisia hyviä, ja huonoja heittoja en ole nähnyt.
Se pelikirjan luominen on varmasti hyvä juttu, en epäile sitä yhtään. En itse vaan jaksa miettiä niin pitkälle, vaikka olisi tuttu ratakin.

Sen sijaan tartuin taas kiinni Kempsterin ajatukseen heittopituuden rajallisuudesta. Olen kyllä jo viime syksystä asti aika pitkälle pystynyt myöntämään itselleni, että olen ainakin nykytekniikallani pituusheitto rajani saavuttanut.
On paljon helpompi pelata, kun ei tarvi repiä hullun lailla siinä toivossa että kiekko muka lentäisi pitkälle...ei se lennä! Nyt on tullut tärkeemmäksi mihin se lentää!
Paluun kilpakentille tekevä Hynösen Hartsa on aina tiennyt, ja hyväksynyt rajansa. Kun se kiekko ei lennä yli 120m, niin ei se lennä. Hartsa on sitten treenannut ihan älyttömästi lähipeliään, ja siinä hän onkin lähes täydellinen. Lähestymiset ja putit ovat tarkkuudeltaan rinnastettavissa Sveitsiläisiin kelloihin. Vaikka itse olen ollut avauksella 5-10 metriä lähempänä koria kun Hartsa, niin pataan on tullut aina, ja joka kerta!

Viime syksynä jo panostin lähipeliin aikaisia vuosia huomattavasti enemmän, ja tänä vuonna sitäkin enemmän.
Katsotaan mihin se johtaa!

Vielä on kuitenkin paljon petraamista menttaali puolellakin. Nimittäin esim. jos töppään väylän, niin seuraavalla teellä jo olen valmis paikkaamaan edellisen hölmöilyn. Siinä unohtuu nopeasti rajansa tiedostava pelaaminen, ja alkaa karmea repiminen. Huonoin tuloksin!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gummi on 17.02.17 - klo:13:28
Pelasit kyllä hienosti Aussie Openissa!
Mutta teitkö virheen, vai tuntuiko se vaan siltä? Kisahan oli tiukka loppuun asti. Toki enhän tiedä kun numeroista, varsinaisia väyläkohtaisia hyviä, ja huonoja heittoja en ole nähnyt.

Nyt mä valtaan kokonaan sun blogin omilla kertomuksilla mut vastataan nyt. :D

Kyllä mä tein ihan selvän virheen väylällä #15 - päätin lähteä vähän hyökkäämään vaikka tilanne oli vielä siinä kohtaa täysin auki. Olin edellisellä väylällä päästänyt kaverin heitolla ohi koska tuuli pääsi yllättämään avauksessa (OB) ja missasin vielä niukasti putin 10,5m kohdalta bunkkerin reunalta. Päätin lähteä hyökkään tilannetta heti seuraavalla tasoihin vaikka jälkeenpäin ajateltuna fiksumpaa olisi ollut seiftailla vaan paaria ja odottaa kaverin virhettä parilla seuraavalla väylällä. Lopputuloksena OB bogey tuolle viidelletoista ja kahden heiton ero ennen kolmea vikaa. Toki parhaani yritin lopussa - eikä tuuriakaan ollut yhtään mukana niin heitto siihen jäi vielä ja sehän riittää...
Kerrottakoon nyt vielä esim väylä #17 jossa tarjottiin kyllä paikkaa tasoittaa peli; kärki avasi OB:lle, itse heitin kyllä hyvän heiton mutta siihen hiton ojan töyrääseen se jäi kuten Eaglelläkin vikalla kierroksella - harmittavat 15cm outissa. Tämän jälkeen vielä laitoin _melkein_ elämäni putin sisään - tai näin ainakin luulin kun sieltä mantereen päästä kova putti feidas hienosti ketjuihin - tuuletin jo kun näin ketjujen kilisevän ja käänsin selkäni samalla kun kiekko kuulemma jotenkin kiipes sieltä korin takaa ulos. Lopputuloksena molemmille bogey. Vikalla väylällä ei sit enää ollutkaan mitään tehtävissä kun holariin ei edes unelmaheitolla riitä käsi - no pirkkoon oli kuitenkin hyvä lopettaa kisa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 17.02.17 - klo:16:27
Kyllä se vaan kumma homma on tuo pelikirja ja sen toteuttaminen, siinä kannattaa ehkä tällä meidän sosiaali upseerin ja taivaanrannan tavoittelijan tasolla tarkan kiekon sijasta välillä laittaa myös vaan kommentteja "varmasti väylään" tai muuta samankaltaista , kuten " älä missään nimessä heitä forea."
Pelikirjan vilkuilu eniten vaikuttaa juuri siihen että saa poikki ne epäonnistumisen jälkeiset hetket ja toisaalta estää taivaanrannan jatkuvan tavoittelun sillpin kun homma menee hyvin, omalta kohdalta voi todeta että pelikirjaa noudattaneet kilpailu kierrokset on ne rating luvuiltaan parhaimmat, että työtä pitää tehdä ajatuksen tasolla tai sitten helposti noutaja tulee bogey junan ja tuplien mukana ja sitten mennään taas eri suuntaan..
Tutuilla radoilla pelikirjan suunnittelu onkin vielä tärkeämpää koska tilasto onnistumisia on takaraivossa valtava määrä, mutta usein ei samalta kierrokselta ☺.
Kannattaa kokeilla rajamäen kummulle kotona paperille mitä teet ja minne haluat.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.02.17 - klo:09:33
Tomi:
Saat ihan rauhassa vallata "blogini", tuleepahan järkitekstiä ihmisille luettavaksi. Jälkipelihän on kovaa frisbeegolfissa, niin kuin muissakin lajeissa, tosin missään en ole kuullut niin paljon sitä kuin nimenomaan fribailussa.
Jälkikäteen ajatellen varmaankin teit virheen, ja näin kaukaa viisaana varsinkin väylän 17 OB heitto tuntuu harmittavalta mokalta. Niitä vaan tulee!
Toivottavasti niistä kuitenkin myös oppii jotain.
Ihan hauskaa elää katsojan/ kuulijan roolissa helteisen Aussie Openin ratkaisevat hetket. Kiitos siitä!!

Miikka:
Täytyy kai yrittää ensi kesänä tehdä pelikirja johonkin kisaan , tai edes kierrokselle. Voisin joskus vaikka harjoitella moista kun menen huvikseen pelaamaan jonnekin.
Kierroksen aikana tulee vaan niin paljon muuttuvia tekijöitä, että pelikirjan noudattaminen voi muodostua kohtuullisen haastavaksi.

Jos tarkoitat Rajamäen talvileiskan kakkosväylää, mikä pelataan siitä kummulta rinteeseen, niin siihen mulla on aina sama metodi.
Avaus loivalla antsalla matalana rinteeseen. Ja siitä putti sisään! Yksi kymmenestä onnistuu, ja loput pyörii takaisin alas ;D
Se avaus ei vaan usein osu kohdalleen, joten joutuu tyytymään B-suunnitelmaan. Eli varovainen flätti mahdollisimman lähelle koria, korin yläpuolelle. Ja tietysti puuosumia vältellen, koska muuten ollaan taas alhaalla.

Kiitos molemmille osallistumisesta keskusteluun, ilman näitä "blogini" on tooodella tylsää luettavaa!

Taitaa alkaa aurinko paistamaan, on aika lähteä levittämään jäänpoisto ainetta talvileiskan tee paikoilta, että huomenna olisi mukava huikeita avauksia suorittaa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.02.17 - klo:10:12
Tänään viikon kohokohta Villatumppu skaba!
Vaikuttaisi vahvasti siltä, että talven haastavin kisa sää olisi tulossa tälle ehtoolle. Aamun räntäsade on muuttunut vienoksi tihkusateeksi, ja ennusteiden mukaan vähäistä sadetta olisi tarjolla n.klo.13 asti.
Mutta kuten Esa eilen totesi että tuli mitä tuli niin tänään on taas tiukkaa, ja tasaista vääntöä tiedossa.
Miinukselle kun radan pelaa, niin on lähellä voittoa. Yleensä korkeintaan yksi pelaaja yltää pakkasen puolelle, vaikka radan pitäisi olla helppoakin helpompi.
Viime kertaisiin ratoihin tulee yksi muutos, kun kaksi hankalaa väylää yhdistetään pitkäksi ja alkumatkaltaan tukkoiseksi n.180 metriseksi hirviöksi!

Koska saan kait kirjoitella "blogiini" kaikenlaista höpinää, niin laitan tänne silloin tällöin lyhyitä vinkkejä esim. musiikin, elokuvien ja matkustelun/ matkakohteiden saralta.
Eilen kävin vaimon ja siskonsa seuraksi katsomassa La-La-Land leffan. Etukäteen odotin viihdyttävää leffamusikaalia hyvällä musalla höystettynä.
Täytyy kuitenkin ihan vaan nätisti sanottuna todeta, että elokuva oli minulle 2h 8 min. painajainen. Varmasti moni kuvasta tykkää, mutta minulle se oli todella piinaava kokomus. Normaalistihan nukahdan kesken hyvänkin elokuvan, mutta nyt en kyennyt edes siihen.
Vaimolle kuiskasin n.puolivälissä elokuvaa, että lähtisin pois jos kehtaisin. En kehdannut! Onneton, ja ponneton juoni...paikoin sekavakin. Ajoittain hyvin hidastempoinen. Tanssikohtaukset lauluineen hoh-hoijaa! Eikä edes muutama hyvä jazzin mälläyskään pelastanut elokuvaa.

Aivan toista maata oli viime tiistaina katsomani Toivon tuolla puolen. Aki Kaurismäen ohjaama mustalla huumorilla ryyditetty maahanmuutto aiheinen taidepläjäys. Kaurismäen elokuviahan joko rakastetaan tai vihataan, itse kuulun niihin ensiksi mainittuihin. Ei se täydellinen ollut, hieman kaksijakoinen, mutta kyllä nauratti!!

Musiikkia ei ole tullut kauheasti viime aikoina ostettua, mutta suosittelen kuitenkin lämpimästi Edu Kettusen uusinta levyä Autioilla rannoilla. Hienoja sanoituksia, hyvää soitantaa. Helmi!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.02.17 - klo:17:19
Miikka ja Upsi Aki kävivät Villatumppuilemassa Rajamäessä, kiitos heille!
Mukavaa touhua oli taas kisaileminen rennon ilmapiirin vallitessa. Mika otti jälleen omansa, kun voitto ei tällä kertaa Topille kelvannut. Mika oli tuloksella väykän SFL numero (69) ylivoimainen. Mutta sekin tulos tarkoitti että radan ihannetulos jäi kauaksi 9 heiton päähän. Minä itse heitin huonosti, mutta muut heittivät vieläkin huonommin, joten podium paikka heltisi 14 yli tuloksella. Parin  heiton päähän jäivät Miikka ja Topi, ja Upsi-Aki kolmen. Loputkin osallistujat olivat siinä sopivasti tuntumassa, eli tiukkaa/ tasaista oli niin kun arvata saattoi.
Ensi sunnuntaina matka jatkuu! Jatkuuko Mikan lento, vai nouseeko Topi jälleen korkeimmalle korokkeelle.
Olkkosen Jari vei arvonta kiekon!! Minkä lahjoitti frisbeegolf spirit ideologian ilmentymä Esa Riiheläinen, iso käsi Essille!! Tai eihän se tarvii, sillä on jo isot kädet omasta takaa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.02.17 - klo:15:44
Sunnuntain Villatumppu kisan jälkeen jäätiin pienemmällä porukalla haastelemaan radoista.
Ensimmäisenä kehuttiin Keinukallion rata päästä melkein varpaisiin, ainoastaan kuolleiden puitten väylä herätti negatiivisia tunteita. Sen sijaan "uudet" peltoväylät kehuttiin ylimpään kastiin. Ja kokonaisuutta yhteen ääneen harmoonisesti kehuttiin.
Ristikivi otettiin seuraavaksi aiheeksi. Yksi kehui vielä Keinukalliotakin paremmaksi, muut eivät ihan sitä mieltä olleet, vaikka kaikki radasta muuten kovasti tykkää.
Karkkilan mainio rata käsiteltiin lyhyesti, ja ytimekkäästi seuraavaksi. Rata saikin yksimielistä ylistystä raatimme osalta.
Riutta todettiin mainioksi, ja tietysti Kaatis huippuradaksi. Harjullakin käytiin, mutta rata sai hieman ristiriitaisen vastaanoton. Tosin moitetta ei tullut kuin yhdeltä raatilaiselta, ja sekin koski lähinnä pehmeää hiekka-alustaa muutamilla väylillä.
Minulle käymätöntä Kiipulaa pojjaat kehuivat estottomasti, joten sovittiin samantien ensi kesälle exkursio matkaa sinnepäin.
Sitten karattiin hieman pitemmälle. Pohjan frisbeegolfkeskuksen rataa ylistivät kaikki siellä käyneet, eikä Tammisaari jäänyt pekkaa pahemmaksi.
Myös tulevan kevään ratakierroksemme muut kohteet Karjaa, ja hyvät arvosanat varsinkin Hanko saivat. Ainoastaan Hangon radan lievä sekaisuus herätti keskustelua enemmän, etenkin ne x- väylät!
Skogby oli monille tuntematon kohde, eli sai vain minun kehut.
Veikkolan radasta tykkäävät kaikki.
Keskustelun päätteeksi oli helppo todeta yhteen ääneen että lähiseudullamme on paljon erinomaisia ratoja
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.02.17 - klo:18:50
Varsinainen lajiharjoittelu on ollut aika vähissä tänäkin talvena Villatumppu kisailuja lukuun ottamatta. Sen sijaa salilla on tullut käytyä PT:n ohjeita noudattamassa. Olen lisännyt siellä juoksumatolla tömistelyä, ja pakko kehua että koko ajan tuntuu paremmalta ja kevyemmältä juokseminen.
Yläkropan, ja jalkojen liikkuvuutta olen treenaamalla yrittänyt, ja jonkin verran onnistunutkin parantamaan. Tunnin puolentoista treenin jälkeen uimahallin sauna, uiminen (varsinkin +8 asteisessa kylmäaltaassa), ja terapia-altaan vesihieronta tekevät eetvarttia. Sitä tuntee olevansa elossa, kun on vähän kuntoillut.
Painoakin on viitisen kiloa hävinnyt, mutta se ei kyllä näy missään...ehkä jonkun verran elo tuntuu kepoisammalta.
Tavoitehan oli parantaa fyysisiä edellytyksiä pelata futista frisbeegolfia. Mielenkiinnolla odotan, että parantaako se samalla yhtään tuloksia.
Maaliskuun alusta on tarkoitus siirtyä ulos juoksemaan, ja kuun lopussa lähden vielä etelä Epsanjaan viimeistelemään kuntoa. Maaliskuussa olisi tarkoitus siirtyä fribaradoille aktiivisemmin, samoin kuin futiskentillekin.
Matka kohti 60 vuotiaiden SM- EM- ja MM-kisoja on alkanut ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.02.17 - klo:20:58
Alkukausi kisojen osalta alkaa ainakin toiveissa hahmottumaan .
Pääsiäisenä Hyvinkään kisa kivalla Sahanmäen radalla. Mukana peräti 36 MPG luokan pelaajaa, onkohan koskaan ollut niin paljon yhdessä kisassa?
Tällä kaudella yritän olla laittamatta mitään sijoitus tavoitetta. Sen sijaan yritän pelata jokaisen kisan valmistautumalla niihin hyvin, ja pelaamalla järkevästi omien kykyjen rajoissa.
Sahanmäki on silleen paha rata, että odotusarvot kelpo tulokseen on aina korkealla. Rata on periaatteessa helpohko, mutta jos alkaa peli takellella, niin se on henkisesti aika raskasta. Joka tapauksessa nautinnollinen rata, ja huippu kisa. Sopii oikein hyvin lämmittely kisaksi seuraavaan kisaan eli NDGE17 tapahtumaan.
NDGE:n Järkäle on huomattavasti helpompi kuin Sahanmäki, mutta radan fyysisyys luo toisenlaiset haasteet. Itselleni on tärkeintä kisan onnistuminen järjestelyiden osalta, minulle kisa on vaan ja ainoastaan nautiskelua...toivottavasti!
Toukokuu taitaa mennä kisoitta, mutta kesäkuussa rävähtää!
Ensin Hiidenvesi Open ja siellä varsinkin Kaatiksen kohtaaminen jälleen kerran. Voin jo nyt tuntea juuri leikatun nurmen tuoksun, ja hiuksiani hulmuttavan tuulen. Ihanaa nähdä kuinka kiekot lentävät jälleen ihan jonnekin muualle kuin sinne mihin niitten on tarkoitus lentää. Upeat radat, upea kisa!!
Sitten ennen Juhannusta vielä Masteri, tuo mastereiden must! Mutta kisasta myöhemmin, sitten kun Marko laittaa infoa näkyviin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 27.02.17 - klo:08:27
Eilen jälleen opettavainen Villatumppu kisa.
Söin aamulla ennen kisaa vähemmän kuin koskaan elinaikanani. Piltti purkissakin olisi ollut enemmän energian lähdettä kun niissä mitä söin.
Yhdentoista jälkeen lähdin kolaamaan heittopaikat, ja jo silloin kävi mielessä jonkinlaisten eväiden tarpeellisuudesta. Mutta en enää kauppaan olisi ehtinyt, ja ajattelin heitto innossani pärjääväni helposti.
20 senttiä uutta pehmeää lunta oli aika raskasta tarpoa, ja kun kiekkojen etsimiseenkin kului aikaa, niin kisa venyi normaalia pidemmäksi.
Pelasin ensimmäisen kierroksen hyvin, tasaisen varmasti ilman sen kummenpia kommelluksia. Viimeisillä väylillä alkoi jo kyllä nälättämään, mutta vesi oli ainoa ravinto mitä oli saatavilla.Toinen kierros alkoi vielä par tunnelmissa, nälän alkaessa jäytää entistä enemmän elimistössä. Alkoi ryydyttämään, energiat vähenivät heitto heitolta. Ei se muuten paljoakaan haitannut, mutta kun ajatukset pyörivät vinhasti kotikeittiön ruokapöydässä alkoi keskittyminen hävitä. Vitos väylällä hävitin itselleni arvokkaan kiekon surkean heiton päätteeksi, ja se söi miestä kun Iivoa MM-laduilla!
Loppu olikin pelkkää eloonjäämistaistelua mikä kuitenkin päättyi päivän ainoaan onnistuneeseen yli 5 metrin puttiin.
Toisen kierroksen katastrofaalinen pelaaminen pudotti sijoitusta huimasti, Mikan viedessä jälleen voiton.
Kisaa varten huolellinen valmistautuminen vaati myös muonitus huoltoa. Viikkokisoissakin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.03.17 - klo:10:00
Eilen pelattiin kolmen kovan voimin reikäpeli viidestä pisteestä poikki formaatilla. Jokainen pelaaja vuorollaan päätti mistä heitetään mihinkin koriin, näin kehiteltiin nopeasti uusia hämmästyttäviä väyliä Rajamäen liikuntapuistoon.
Tompalle vaan tiedoksi, ja a-vink, a-vinkiksi että voitin kisan, osoittaen olevani erittäin kova reikäpelin taitaja.

Huomenna Villatumppu kisa, ja tiedossa yksi uusi, ennen kokematon, ja pelaamaton väylä. Väylä, missä melkein koko maailma on outtia!

Nyt olen myös onnellinen zetaflexi Undertrakerin omistaja, ja huomenna pääsen sen koeponnistamaan. Tuleeko minusta sen myötä voittamaton?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 05.03.17 - klo:01:36
Jassoo villatumput, voihan sitä löytää tiensä vaikka rajamäkeen ihmettelemään mitäs se ukkeli on tällä kertaa keksinyt..🤓
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.03.17 - klo:06:34
Tervetuloa!

Pitäisi olla aurinkoinen pikkupakkasta liki tyyntä ilmavirtausta sisältävä sää. Teet on hiekotettu, yksi uutuus väylä ja radan pisin on tänään vieläkin pidempi.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.03.17 - klo:11:25
Eilen huippu sää, ja 14 mukavaa pelaajaa ja minä valloitettiin Rajamäen Villatumppuleiskaa kahden kierroksen verran.
Tällä kertaa olin syönyt hyvin ennen kisaa, ja vielä evästäkin oli matkassa joten sen puoleen ei  mitään syitä, eikä tekosyitä heikkoihin heittoihin löydy.
Jotenkin vaan ei suju, ei lähde kiekko sinne minne sen haluaisin lähtevän. Jotenkin tuskaista oli koko ajan, Tuska festivaaleissakin on varmasti rennompaa.
Hämmästyin kuitenkin että tulostaulukossa löytyi nimeni sijalta 4, joten tuskaa on kokenut moni muukin.
Saariväylä möyhensi joidenkin pelin kokonaan. Kyseinen skeittiparkki saariväylä oli kuitenkin helpoin, mitä ikinä on millään radalla ollut. Mutta aina sellainen jonkun sipulin hajoittaa, olin aika varma että se koituu myös allekirjoittaneen kohtaloksi. Tällä kertaa kuitenkin sen kunnialla selvitin, ensimmäisellä rundilla kakkonen, ja toisella kolmonen.
No eipä tässä muuta kun kohti uusia pettymyksiä ;D

Tuskaa on päivät, tuskaa on yöt!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.03.17 - klo:19:25
Taas jutteli erään ihmisen kanssa omasta omituisesta ajattelu maailmasta. Sunnuntaina pelattiin auringon paisteessa, ja olihan se mukavaa.
Mutta kesällä mulle ainakin tulee hyvin ristiriitaisia ajatuksia aurinkoisessa, lämpimässä säässä pelaamisesta. Ei sillä etteikö se olisi erittäinkin mukavaa, ja nautinnollista, mutta! Viikonloppuja, ja varsinkin aurinkoisia on niin vähän Suomen suvessa, että mulle ainakin tulee aina mieleen muitakin vaihtoehtoja ajan käyttöön. Ihan samat ajatukset mulla on myös futista pelatessa, miksi tuhlata nättiä kesä iltaa pelaamiseen. Fudista tykkään pelata ihan vesisateessakin, frisbeegolfiin se ei sovi niin hyvin. Happea on ilmassa, mutta liian kosteassa muodossa kiekon heittoon. Toki ei se estä pelaamista, nautintoa kyllä hieman syö. Toisaalta tyyni sade keli sopii mulle paremmin kuin kuiva mutta tuulinen sää.
Eli itselleni mieluisin sää pelata frisbeegolfia on pilvipoutainen, lämmin ja tyyni!

Olen joskus ennenkin kertonut kahdesta varttuneemmasta herrasmiehestä, jotka tulivat Rajamäelle heittämään kovassa vesisateessa. Menin heitä haastattelemaan, ja ihmettelemään intoa heittää kiekkoa vesisateessa. "ei vesisateessa muutakaan viitsi tehdä! Aurinkoisella säällä on muutakin tekemistä", vastasivat herrat.

Saankohan nyt kaikkien fribaajien vihat niskaani ::)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.03.17 - klo:08:33
Viikko alkaa kääntyä lopuilleen, joten on ollut taas aika laittaa ensi sunnuntain Talvitumppu rataa kuntoon. Palataan takaisin 2*10 formaattiin. Viime sunnuntain rata jää voimaan saariväylineen. Uutuutena jännittävä n.50 metrin pilliväylä!
Tervetuloa haastamaan Nurmijärven starat! Ja vaikka minutkin siinä samalla ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 09.03.17 - klo:10:25
Jaahas...  :-\
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.03.17 - klo:07:48
Ja taas vaihtuu suunnitelmat...eikä kukaan pysy perässä. Anteeksi!

Virtaa, ja ajatuksenvirtaa virtaa päässä (joidenkin mielestä enemminkin virtsaa ;)).
Sunnuntain auringon paisteessa pelataan Villatumppua 2*10 väylää niin kuin lupasinkin. Rataan tulee kuitenkin muutoksia sen verran että pelataan rataa, missä väylät eivät mene ristiin missään vaiheessa.

Lyhyesti:

1. Edellisten kisojen ykkönen pidennettynä versiona.
2. Uusi väylä
3. Edellisten kertojen vitonen
4. normaali mäntykuja
5. normaali metsäväylä sillan toisella puolella
6. Skeittiparkki saariväylä.
7. Uusi lyhyt helppo.
8. uusi pilli.
9. Piiiiitkä!
10. Monta kertaa pelattu kymppi, antsaksi muutettu.

TERVETULOA kokemaan jotain kamalaa, ja nauttimaan aurinkoisesta ulkoilusta!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.03.17 - klo:10:39
Tamppasin tänään sunnuntai kisaväylät. Jos lumet eivät ehdi sulaa ennen sunnuntaita, niin la-su välisenä yönä tampatut kulkuväylät jämähtävät juuri sopivasti käveltävään kuntoon.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.03.17 - klo:17:32
Voi siskot ja veljet! Se oli kevättä tänään!
Villatumppuiltiin, ja temppuiltiin hieman uudistetulla radalla auringon helliessä pelaajia kirkkaalta taivaalta. Oli ehkä liiankin kaunis sää pelaamiseen.
Andbergin Tomppa kunnioitti läsnäolollaan kisaa, oli hieno juttu. Kiitos!
Mutta jos ei kulkenut minulla, niin ei oikein Tompallakaan. Hyzeri kulma oli aika vahva, vaikka antsalle olisi ollut kysyntää. Onneksi Tomppa teki viimeiselle väylälle parin, eli 3 heittoa. Minä taas villatumpuloin oikein tosissani, heittäen vasta kuudennella sisään. Se nosti Tompan kahdella heitolla mun ohitse.
Kumpikin jäätiin kauaksi kärjestä, kun tuttu voimakaksikko paikalliset Batman, ja Robin (Batman ja Rydman) Mika ja Topi veivät jälleen kaksi ensimmäistä sijaa.
Kisan jälkeen allekirjoittanut alkoi purkaa rataa, ja Esa alkoi opastamaan seuran jäseniä kiekko maalauksen saloihin.
Kävin tutkailemassa pelaajien askartelua, ja innostunutta meininkiä oli havaittavissa. Hienoja kiekkoja taas kohta ilmassa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 12.03.17 - klo:19:25
Kiitos, kivaa oli. Täytyy alkaa harjottelemaan että kehtaa naamaa näyttää siellä vielä uudelleen :o
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.03.17 - klo:11:59
Voe että jos osaisi ajatukset sanoiksi pukea!
Toissa iltana (koko illlan) istuin koneen äärellä kalenterin ja kännykän parissa, järjestellen kahden futisjoukkueen kauden pelejä. Se projekti ei ole vielä valmis. Eilen illalla kunnan valtuustosalissa urheiluparlamentissa, mietittiin keinoja seurojen välisen yhteistoiminnan kehittämiseksi. Samoin kunnan ja seurojen vastaavaa. Frisbeegolfkin mainittiin muutaman kerran.
Olen mukana aika monessa liemessä, ja joskus tuntuu että sen oravanpyörän voisi jo katkaista ja hypätä vapauteen. Tehdä mitä huvittaa, silloin kun huvittaa!
Miten tämä liittyy frisbeegolfiin, tai mihinkään. Ehkä sillä tavalla, että tällä hetkellä hurjasti lajin eteen tekevillekin samanlainen tilanne voi tulla vastaan. Ja joillekin se on tullut jo vastaan.
Itse en tee frisbeegolfin eteen oikein mitään vaikka halua olisikin, koska muut tekemiset vievät niin paljon aikaa.
Tänään olen kuitenkin keskustellut yhden kaverin kanssa paljonkin fribailuista, ja siihen liittyvistä kommervenkeistä.
Keskustelimme esimerkiksi pelaajapaketeista, kisamaksuista, kisojen järjestämisistä ja Seppo Niemisestä.
Tässä hieman itkuvirttä omalta kohdaltani.
Minun on annettu ymmärtää, että olen ensimmäinen golfkentällä frisbeegolfkisan järjestänyt ihminen Suomessa. Olin vasta vähän aikaa ollut lajissa mukana, mutta nopeasti aloin miettimään , miksei golfkentillekin voisi rakentaa rataa? Tuumasta toimeen, ja olin kauhean innoissani kun edelleenkin kunnioittamani Sami Loukko, Juha Nieminen, ja Lindbergin veljekset (silloiset huippupelaajat) olivat heti mukana innoissaan auttamassa ratojen suunnittelussa. NDGE minkä nimen 100 vuotta ja miljoonia lajin eteen uhrannut Jukka Vieri kehitti on minulle hyvin henkilökohtainen ja rakas kisa. Se on kisa millä ei ole tehty rahaa sen enempää minulle, kun seurallekaan. Ja se on yksi syy miksi kisa on edelleen väykän "järjestämä" eikä esim. KKpBatsin, vaikka seuran ihmisiä on useitakin mukana auttamassa vapaaehtoisesti (eipä ole tarvinnut apua kysellä ).
2000 luvun alkuaikoina suunnittelin golfratakisa sarjaakin, mutta ei mulla aika olisi riittänyt siihen millään. Lapset olivat juuri syntyneet, valmensin ja pelasin futista. Pelasin lentopalloa ja kaukalopalloa liittojen sarjoissa sekä yleisurheilin kilpaa jne.
Siksi olen erittäin tyytyväinen, että nykyään kisoja pelataan useitakin ympäri Suomea erilaisille golfkentillä. Esim. keskellä kesää hienoilla golfkentillä Wikmanin sarjaa, ihan huikeeta! Unohtamatta Janin ja Arin Hillsidegolfissa pidettävää, jo perinteistä kisaa, mahtava kisa!
Seppo Nieminen on järjestänyt ikuisuuden Classic kisojaan, mikä on kuitenkin osallistuja määrältään ollut hieman hiipumaan päin. Niistä kisoista on tietenkin meille old school pelaajille jäänyt mieleen lähtemättömästi Suomenlinnan kisat.
Siitä päästään kivasti pelaajapaketteihin, koska ne ovat aina välillä herättäneet keskustelua. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään sitä vastaan, että osallistumismaksua vastaan saan kiekon, lyijykynän tai bägin. Enkä mieti maksaessani kisan osallistumismaksua, mitä maksan mahdollisesta pelaajapaketista. Minulle on jäänyt kisoista muistoksi hienoja kiekkoja, ja joitakin käytän pelaamiseenkin. Mutta itse en jaa esim. NDGE kisassa pelaajapakettia, vaikka sellaistakin on pyydetty. Toki siinä tapauksessa jos saan joltakin firmalta ilmaiseksi tavaraa, niin siinä tapauksessa kyllä. NDGE:n osalta oli puhetta esim. lounaan laittamista mukaan esim. kisapaketiksi. NDGE:n osalta kisa maksaisi sitten 50-55 euroa. Sehän olisi ravintoloitsijan kannalta hyvä juttu, saisi varmasti osallistujien mukaan rahat. Ja se olisi helpompi pelaajienkin kannalta, ei tarvitsisi maksella paikan päällä erikseen ruokailua. Mutta minun kieroutunut ajatusmaailmani ei sitä sulata. Uskallan väittää, että Nurmijärven golfkeskuksen ravintolassa on erittäin hyvä ruoka. Mutta buffet on kuitenkin rajallinen, siellä ei voi olla toiselle pastaa, ja toiselle sushia tai kolmannelle stroganofia. Näen asian niin etten voi "pakko" myydä tiettyä ruokaa kaikille, ja jotkuthan tykkää syödä omia eväitään.
Jotkut valittavat etteivät tee mitään "kisakiekoilla", joten niidenkin jakaminen on tavallaan heille "pakko" myyntiä. Minäkin tulen sitä harrastamaan NDGE17 tapahtumassa, mutta siitä ei tarvi kuin muutaman pelaajan kärsiä.
Aika sekavaa tekstiä, ja pakko jatkaa joskus myöhemmin kun taustalta kuuluu huuto, sulla on enää 4 minuuttia aikaa.......
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.03.17 - klo:15:28
Jatketaan hetken matkaa (tästä voi tulla pitkä, ja rönsyilevä mutta taatusti pätkittäin etenevä tarina).
Palataan takaisin SN Classiciin. Juteltiin niistä pelipakettiin kuuluvista kiekoista. Niissähän oli aina kuva joko kisapaikasta, Seposta, tai jostain Sepolle tärkeästä asiasta. Niitä monet protestoivat pakko myyntinä, mutta useat varmasti pitivätkin kiekoista.
Moni vaan ei varmaankaan ajatellut että Classicit olivat, ja ovat nykyäänkin hänelle tärkeä, ja rakas kilpailu. Ja senkin takia hän teetti niitä kisakiekkoja, koska niistähän jää muisto kisoista. Ja varmasti Seppo ajatteli, että ihmiset niitä haluavat.
Mulle NDGE on samalla lailla "se" juttu, ja olen pari pipoa palkinnoksi tai muistoksi antanut. Mutta onko saajat niitä arvostaneet, onkin ihan eri juttu. NDGE17 kisassakin niitä joillekin jaan, hiljaa toivoen että niistä on jotain iloa saajalle. Ja jollei mene käyttöön, niin ainakin muistoksi.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.03.17 - klo:15:58
Kyynisen yksin puhelun väliin vähän iloisempaa nykyhetkeä.
Tänään on touhuttu myös ihan fyysisestikin fribailun merkeissä, ja tuloksen näkevät ensi sunnuntaina he jotka Rajamäen Villatumppuun osallistuu.
Huomenna Tampereelle messuilemaan, lauantaina  fudisturnauksen ja tyttären synttäreiden jälkeen saan vieraan kaukaa, kun Mr. Frisbeegolf Marko Timonen tulee kyläilemään.
Sunnuntai aamuna mennään Markon kanssa tutkailemaan NDGE17 kisan päänäyttämöä. Sen jälkeen Villatumput, kisan jälkeen pyörähdys kotosalla ja sitten Liiton kokouksen kautta KingKongiin, eli taitaa kirjoittelut siirtyä ensiviikkoon.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ReTeeNalle on 16.03.17 - klo:16:59
Lämpimät onnittelut 100 000 lukukerran rajapyykin ohittamisesta!  8)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.03.17 - klo:21:49
Kiitosta vaan 😊 aika ihme että ihmiset lukevat tämmöisiä jorinoita. Lukekaa vaikka Mika Waltaria!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.03.17 - klo:06:46
Eilen Pirkkahalli Tampere.
Discatcher kori, ja sen molemmin puolin vastakkain merkattuna kymmenen puttipaikkaa. Metrin välein, metristä kymmeneen metriin.
Kaksi pelaajaa, aloitettiin metristä vuorotellen putaten. Ja kun kiekko kolahti sisään pääsi seuraavalle tasolle.
Yleisö odotti henkeä pidätellen mitä tuleman pitää, kun korin toiselle puolelle asettui todistetusti Suomen huonoin MPG luokan pelaaja. Vastakkaiselle puolelle asettui hallitseva avoimen luokan Suomen- ja Euroopanmestari.
Kumpi ehti ensimmäisenä kymppimetriin?, kumpi pisti sieltä sisään ensimmäisenä? eli kumpi voitti?
En ehdi kertoa, kun nyt pitää kiireen vilkkaan lähteä futisturnaukseen!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.03.17 - klo:10:08
Lauantai iltana istuttiin iltaa yhteen asti yöllä, ja rupateltiin ylläri-ylläri frisbeegolfista. Aikalailla samanlaisia ajatuksia minulla ja lajin grand old manilla on. Mutta tietysti Markon kokemus, ja näkemys lajista, ja sen kehittämisestä on kuitenkin omaa luokkaansa. Jälleen kerran kuitenkin todettiin, että vanhojen jäärien klubiin kuulutaan molemmat.
Aamupalan jälkeen singahdettiin Nurmijärven golfkeskukseen. Marko otti kuvia, joista osa ilmestyy vaiheittain NDGE17 kisan Facebook sivuille. Pienenä takaiskuna koettiin yllättävä lumisade, mikä piinasi koko aamun.
Kisaradan toista uutta väylää modattiin hieman. Väylästä tulee 15-20 metriä lyhyempi, mutta kori sijoitetaan haastavampaan paikkaan. Siihen mitä syksyllä jo funtsin, mutten uskaltanut laittaa. Onneksi vanhempi kehäkettu on rohkeampi ;D
Väylä 18 uudet OB alueet ovat Markon mielestä hyvä lisä muuten kauniille väylälle. Valitettavasti ne eivät enää ehdi karttoihin.
Golfkeskus kierroksen jälkeen käytiin meillä syömässä, minkä jälkeen Marko otti suunnaksi Porin, ja minä Villatumpun.
Tällä kertaa 17 pelaajaa oli kokoontunut Rajamäen liikuntapuistoon. Paikalla olijoiden saneluluukut lompsahtivat ammolleen, kun kerroin täydellisestä ratamuutoksesta.
Kukaan ei ollut rataa aikaisemmin pelannut joten ratainfo kesti normaalia pitempään. Varsinkin kun en meinannut itsekään muistaa miten väylät meni.
Tyynessä ja poutaisessa säässä pelattiin 2*10 väylää. Tiukkaa, mutta tasaista vääntöä, minkä jälleen kerran Rajamäen taivaalla tuikkiva uusi nuori tähti Topi vei. Akin kakkossija oli lievä yllätys, vaikka hyvä pelaaja onkin kyseessä. Suurin yllätys oli kuitenkin allekirjoittaneen kolmas sija, taakse jäi nippu kovan luokan siivuttajia. Pelottavaa oli havaita Hannu Rajalan jatkuva nousu kohti parrasvaloja. Se on sinänsä erittäin hienoa ja tervetullutta, mutta toisaalta Lylyn tavoite voittaa meikäläinen NDGE17 kisassa alkaa olla hyvin lähellä realismia. Ja se jos mikä pelottaa :-\
Kisan jälkeen kotiin vaihtamaan ykköset päälle, ja viemään likkaa Kamppiin. Siitä jatkoin matkaa Märskyn uimahalliin, ja liiton kokoukseen. Paljon oli kokouksessa asioita, ja ei voinut kun ihailla kuinka tehokkaasti Ari, Ville ja Mikko homman klaarasi. Ja kokouksen jälkeen tietysti fribahöpinää.
Sieltä pienen mutkan kautta Flamingoon kaverin kanssa katsomaan uusin King Kong versio. Vauhdikas ja äänekäs seikkailuelokuva, mutta sekään ei riittänyt pitämään meikäläistä hereillä. Pilkkiminen oli aika voimakasta....ei pappa enää jaksa rulettaa!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.03.17 - klo:09:18
Vaikka pari puhelua ja onnittelu viestiä on tullut, niin vasta nyt uskon todeksi (ehkä).
Ihmeiden aika ei ole näköjään ohi, sillä minut on valittu TEAM DISCRAFT FINLAND 2017 pelaajaksi
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.03.17 - klo:09:45
Edellisen ei pitänyt olla vain mikään ilmoitusasia...mutta tuli kesken kirjoituksen häiriötekijä!

En olisi uskonut, enkä oikeastaan vieläkään usko sitä, että mikään kiekkofirma ottaisi minut "talliinsa". Mutta nyt näyttäisi siltä, ja olen kovasti kiitollinen tästä kunniasta.

Tiimiin kuuluminen motivoi minua entistä enemmän, nyt pelataan itseni, ja seurani lisäksi jollekin muullekin.
Discraft on jäänyt Suomessa viimevuosina aika pienelle huomiolle. Jos Buzzzia ei lasketa mukaan. Discraftilla on paljon muitakin erittäin hyviä kiekkoja, joten huippuunsa viritetyn kisabägin täyttäminen Discraftin tuotteilla ole mikään ongelma.
Minullahan on ollut kautta aikojen paljon Discraftin kiekkoja, muiden ohessa. Viime aikoina bägi on täyttynyt pääsääntöisesti niillä, ja toivottavasti pian kokonaan.
Vaikka olen määrätietoisesti supistanut kiekkomalli valikoimaani, niin tämän diilin myötä pystyn hienosäätämään kisabägin sisällön kohdilleen.

Kohta pääsen treenaamaan uudella kalustolla, kiitos Discraftin, ja valinnan tehneille!
Ja lupaan tehdä parhaani niin kisoissa kuin treenatessanikin ettei minua tarvitsisi hävetä ;)

Ja voidaan sanoa, että jollain tavalla ympyrä kai sulkeutuu. Vai onko kysymys jonkinlaisesta johdatuksesta?
Olihan elämäni ensimmäinen frisbeegolfkiekko  Discraftin Comet!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 22.03.17 - klo:10:46
WUHUUU! Morjes!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 22.03.17 - klo:10:51
Mahtavaa kuultavaa ja mielenkiinnolla odotan sen valkoisen spartan tilalle tulevaa täsmä asetta 😀... Taitaa nippu challengereita olla hionnassa..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.03.17 - klo:16:50
Kiitos!

Minäkin odotan mielenkiinnolla Spartan vaihdosta....niin olin siihen tottunut, ja oppinut luottamaan.
Challenger ja Roach tulevat olemaan lähipelin täsmäaseet tulevaisuudessa, mutta kumpaakaa en ole koskaan koittanut. Mutta heti kun käsiini ne saan, alkaa armoton treeni. Enköhän pärjää hyvin niilläkin. Eräs kokenut huippupelaajakin eilen niitä kiekkoja kehui, vaikka edustaa ihan toista tallia.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.04.17 - klo:11:38
Eilen palattu aamuyöstä etelänleiriltä. Painoa tuli 1.6kg lisää, vaikka pitkiä juoksu-ja kävelylenkkejä tuli tehtyä. Autolla tuli kierrettyä miljuuna kilometriä, joten istumistakin tuli harrastettua, samoin rannoilla makaamistakin.
Villatumppukisaan piti kuitenkin väsyneenä osallistua. Viides sija 16 pelaajan joukossa erittäin huonolla puttipelillä höystettynä oli kuitenkin kelpo tulos.
Kauheesti olisi tekemistä, ja velvotteita joten paluu maan pinnalle oli karu.
Huomasin juuri, että NDGE lähestyy kovaa kyytiä, ja paljon on vielä tekemistä. Eilen illalla sain kuitenkin lisää palkintoja kisaan kun BURGER KING suostui yhteistyöhön NDGE17 kisan kanssa.
Hyvinkään kisa lähestyy vauhdilla, ja pian täytyy maksaa Keinukallion Spring Master ja maan mainio Hiidenvesi Open. Masteriinkin pitäisi pian ilmoittautua!
Fudismatsit alkaa jo ensiviikolla, ja mulla onkin 3 peliä ennen NDGE17 kisaa. Toivottavasti paikat pysyy kunnossa ::)
Toukokuun alussa olisi tarkoitus osallistua parin kaverin kanssa etelä Suomen harjoitusleirille. Pelataan Karjaa, Tammisaari, Hankoa alueella kaikki radat läpi. Tammisaaressa on meidän tukikohta.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.04.17 - klo:15:58
Tämä päivä on mennyt kokonaisuudessaan frisbeegolfin parissa. Teemattoja leikattu, putsattu, kuivatettu jne. Rataa suunniteltu, teepaikkoja merkattu, kiekkoa heitetty. Ja jauhettu tuntitolkulla lajiin liittyviä asioita. Kerätty NDGE kisamaksuja, lisenssimaksuja ja välillä selitetty millä tavalla ihminen saa ostettua itselleen jalkapallo lisenssin, eli pelipassin.
Ilta menee samoissa merkeissä, mutta myös salille ja uimaan pitää ehtiä.

Ja helvetinmoinen stressi päällä!!!!!!!

Kunhan vaan pääsisi itsekin pelaamaan. Sunnuntaina kun muu Suomi pelaa Karjaalla, me pieniosaiset pelataan viimeinen Villatumppukisa. Onneksi pääsee kahdeksi päiväksi Eerikkilään vetämään futisleiriä, niin ei ehdi ajatella mitään!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.04.17 - klo:21:21
Kyllähän sitä ehti Eerikkilässä futistreenien välissä vähän treenatakin urheiluopiston yksi ( 1 ) ;D väyläisellä radalla vähän Buzzzeillakin. Ja eilinen ilta meni NDGE17 tapahtuman asioita hoidellessa.
Huomenna lämpimässä säässä viimeiset Villatumput mini NDGE radalla. Hauskaa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.04.17 - klo:09:14
Viimeiset Villatumput pelattu maan mainiossa säässä. Muutaman kerran joutui jo luopumaan villatumpuista, ja jopa pipostakin. Itselläni kävi pooli arvonnassa valtavan hyvä tuuri, että sain kaverikseni mm. Arin ja Janin. Oli komiaa seurata kuinka oikeat pelaajat kiekkoa nakkaa menemään.
Oma pelini oli kovasti hakusessa. Välillä ihan hyviä heittoja, mutta aivan liian paljon kamalaa tekemistä. Varsinkin avoin, pitkä kutos väylä oli vaikea. Avaukset, ja kakkosheitot olivat mitä pahinta kuraa! NDGE kisaa ajatellen huono asia.
Karmea into kuitenkin päällä, ja kesän koitoksia odotan kuin kuuta nousevaa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 11.04.17 - klo:08:41
On tämä jännää tämmöiselle tumpelolle, nimittäin pienen kisan järjestäminen. Tuntuu ettei aika riitä (kyllä se riittää), ja henki lähtee mutta muuten menee hyvin.
Tajusin tuossa, että sunnuntaina olisi sitten meikäläisen kauden ensimmäinen pdga kisa. Mastereiden Startti Hyvinkäällä. Sahanmäki on maan mainio rata, ja siellä on aina kiva pelata, tosin edellisestä kerrasta on jo vierähtänyt tovi ( joskus kesällä 2016).
Sää ennusteiden mukaan koleaa, ja lumisadetta tiedossa joten haastetta riittää muussakin kuin radassa. Mutta keli on mikä on, ja se saattaa vielä moneen kertaan muuttua ennen kuin ollaan heittämässä.
Grand-pappoja onkin varmaan Suomen ennätys määrä mukana, että siinäkin mielessä odotettavissa huikea kisa. Mitään pelikirjaa en ehdi väsätä, enkä edes koko kisaa sen kummemmin mietiskellä. Kunhan menen ja nautin!!! Oman ratingin tahtiin jos kaksi kierrosta pystyn pelaamaan, niin olisin tyytyväinen. En tiedä mihin tulokseen silloin pitäisi päästä, mutta arvelisin noin plus 6, plus 8 riittää siihen. Tarkkana saa siis olla!
Ja tänään kauden ensimmäinen futiksen sarjapeli ;D
Title: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: öre on 14.04.17 - klo:20:21
On se vaa hianoo lukee tätä Väykän blogii. NDGE tulee kovaa vauhtii vastaan. Sulla. Ittel toivottavast ens vuan. Riippuu mite operaatio onnistuu. Ja miten pääsee pelost yli, et pysyyk se nivel siäl kupissas. Tsemppii kauteen ja pidä ittes kunnos. Ja voimii tykkimiästen loppukauteen. "You'll never walk alone.' Kahden viikon pääst pitäis ol uus "vetonivel."
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 14.04.17 - klo:21:32
Ettei vain olisi "You will never walk again" :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 14.04.17 - klo:22:47
Arit, Arit!!
Lähestyy, lähestyy, lähestyy-tyy-tyy-tyy-tyy-ti-ti-tyy!
Vaimo ihmetteli että olen ollut paljon rauhallisempi kuin esim. viime vuonna tässä vaiheessa järjestelyjä. Hän ei vaan tajua, että sisälmyksissä kuohuu. Se ikuinen sää ennusteiden vahtaaminen syö miestä, kun metsuri evästä.
Mutta muuten on mahtavan odottava fiilis!!!
Todellakin toivon että operaatio sujuu hyvin, ja muista Ari että olet varmasti hyvissä käsissä. Jos, ja kun operaatio onnistuu, niin pelko pois. Sillä siitä tulee parempi kuin koskaan, ja se kestää vaikka Järkäleen! Lähetä vaikka viestiä, miten homma sujui. Tsemiä!

Itse olen fyysisesti paremmassa kunnossa kun vuosiin, vaikka heittokäden olkapää alkaa vetää viimeisiään.
Sunnuntaina vuoden ensimmäinen PDGA kisa, mutta en ole sitä sen kummemmin ajatellut koska henkisesti ja fyysisesti olen 98% NDGE17 fiiliksissä. Ne kaksi prosenttia menee maanantain, ja tiistain futismatseihin.

9 vuotiaana vuonna 1970 aloin kannattaa intohimoisesti Arsenalia, ja se rakkaus ei kuole koskaan. Mutta tällä hetkellä meillä on pieni välirikko, enkä ole katsonut sitten tammikuun tuplatappion jälkeen Cityä ja Toffeeta vastaa. En vaan enää jaksa katsoa sitä törkeetä alisuorittamista.

You"never walk alone!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.04.17 - klo:10:43
-heh-
Mitä en ole katsonut? No Gunnersien pelejä!
Mutta huomenna koen aika henkilökohtaisesti kuinka Gunners pelaa Hyvinkään metsissä ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YL
Post by: Ari on 15.04.17 - klo:19:38
Eikös tuo ole Liverpoolin juttu tuo You'll never walk alone?

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.04.17 - klo:21:06
On toki!
Ja vaikka eri leiriin kuulunkin, niin pakko myöntää että kuullostaa todella hienolta, kun Redsien fanit hoilaa biisiään ennen peliä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.04.17 - klo:07:06
Tällä hetkellä täällä Rajamäen Isokalliossa on pakkasta 6 astetta. Aurinko nousee kurkien peittämän pellon ylle.
Tiedän olevani fyysisesti paremmassa kunnossa kun vuosiin. Tiedän olevani henkisesti paremmassa kunnossa pelaamaan kun vuosiin. Mutta tämän päivän kisa näyttää olenko sittenkään vielä valmis ::)

Eilen saunapalaverissa suljin silmäni maatessani lauteilla, kuuman kostean minä tunsin löylyni. Ja aloin tekemään pelikirjaa!
Muistelin millainen on aloitusväyläni Sahanmäen radalla. Jos se on se pilliväylä niin 3-4 on tulokseni. Mutta kun en muista sitten kuutosväylän profiilia, päätin tehdä pelikirjan vasta paikan päällä, väylä kerrallaan.

Alkava viikko näyttää mukavalta:
Tänään kisaillaan
Huomenna Stadiin päivällä katsomaa J.Cousteau leffaa, ja illalla futismatsi.
Tiistaina NDGE17 palaveri, ja futismatsi
Keskiviikkona Keilakisa, ja futistreenit
Torstaina salia, ja Stadissa käynti (liittyy NDGE17 tapahtumaan)
Perjantaina NDGE17 radan rakentaminen, ja illan viettoa tavalla tai toisella kisapaikalla.
Lauantaina NDGE17
Sunnuntaina NDGE17 radan purku ( sen takia jää Kaatiksen mainio Spring Masters väliin :'(), illalla futistreenien veto.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.04.17 - klo:19:46
Tämän päivän kisasta ei ole muuta kerrottavaa kuin vanha Perulainen sananlasku"kauas on pitkä matka". Tai voihan sen vanhan Rajamäkeläisenkin sananlaskun kertoa. "Kauas on pitkä matka, mutta väykällä se on vielä pitempi".

Toisaalta kisajärjestelyt toimivat loistavasti, samoin väyklaattori!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 24.04.17 - klo:22:15
Yksi heitto.. Eli sata metriä kuten tapana sanoa on.
Sen verran parempi oli Mr Väyrynen ,Nurmijärven elävä legenda ja NDGE kilpailun hanhiemo.
Upea tapahtuma ja mahtava porukka kävi kokemassa Suomalaisen kevään kaikki ihmeet lämmittävän auringon paisteen hivellessä väsyneen kulkijan poskia ja kulman takaa saapuneen kylmän herneen kokoisten rakeiden iskun vasten poskipäitä.
Hymyä löytyi silti joka suunnasta mihin katseen laittoi, pyytteetöntä kiitollisuutta ja hiljaista onnen kuiskinaa, elämää ja fribaa parhaimmillaan.
Sellaista kokemusta tämä pieni suuri Nurmijärven ukko aikaan saa, iso pipon nosto ja suurkiitos että sain olla mukana. Ensi kerralla koitan panna hanttiin kovemmin..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 25.04.17 - klo:08:46
Satametriä on pitkä matka. Se on vähän kuin lähettäisiin juoksemaan 100 metrin matkaa kilpaa. Sä olisit vielä lähtötelineissä, kun mä olisin jo maalissa ;D
Ensivuonna sama rata, katsotaan sitten uudestaan. Mutta onhan tässä näitä tilaisuuksia, kuten Veikkolan Sunrise!

Välillä vähän tännekin kisailu raporttia:

Olin hämmästyksekseni saanut kutsun NDGE17 tapahtumaan!
Lauantai aamuna könysin ihanan keväiseen, leijailevien lumihiutaleitten verhoamaan Nurmijärven golfkeskukseen. Loin pikakatsauksen radan profiiliin, ja ihmettelin ääneen kuinka paljon ihmiset ovat liiotelleet väylien pituuksia. Ja tietysti väylät olivat törkeän leveitä, joten loistavat heitto ominaisuuteni, joista tarkkuudella on merkittävä osuus eivät pääsisi oikeuksiinsa. Todella monipuolisena heittäjänä pystyisin kuitenkin hyödyntämään heittopituuttani, joten enköhän nyt tämän pikkukisankin voita.

Mutta koska tapahtumasta ei tehty elokuvaa, niin kisani ei edennytkään kuin elokuvissa. Tai no ehkä jonkinlaisen absurdin huumorikuvan siitä olisi saanut.
Jotkut kohtaukset olisivat olleet jopa tragikoomisia.
Neljääkymmentä väylää on turha käydä läpi ensinnäkin sen takia, että en niiden juonia muista. Ja toiseksi en halua nukuttaa ihmisiä niillä muisteloilla.
En pelannut yhtään väylää hyvin, tai ehkä 14 oli iloinen yllätys. Siitä selvisin ilman pahoja kyykkäyksiä.
Ikuisesti verkkokalvooni, ja mielen sopukoihin painuivat kuitenkin väylä 2. Kyseisellä väylällä selvitin Mandon helposti, no ekalla kiekalla hieman onnekkaasti. Mutta molemmilla kierroksilla kakkosheiton kajautin greenille, taisin toisella kierroksella ottaa peräti seiskan kyseiseltä väylältä....uskomatonta!
Ja entäs sitten väylä 19! Molemmilla kierroksilla avaus vasemmalle oobeelle, ja toinen vielä ikäänkuin seiftaten >:( Olen heittänyt sen väylän avauksen aina oobeelle, aina 2015, 2016 ja nyt 2017...molemmilla kierroksilla! En käsitä :o

Rata oli pitkä, en oikein ymmärrä mitä se TD oikein ajaa tolla takaa. Ehkä se on joku vanha maratoonari?
Sinänsä kokemus oli hyvä, koska takareiteni ja alaselkäni muun kropan ohessa ei kipeytyneet mitenkään kisan aikana. Siitä riemastuneena meninkin auttamaan TD ukkoa sunnuntai aamuna radan purkamisessa.

Sain lauantaina myös laatikollisen Discraft kiekkoja, vaatteita ja muita tykötarpeita. Kiekkoja oli mahtavaa kokeilla sunnuntai aamuna NDGE väylän 13 teeltä vastakkaiseen suuntaan.. Laavun toimiessa tukikohtana.
Olipa hyviä lättyjä! Bägini sisältö on nyt täydellinen.
Seuraava kisa itselläni on Frisbeepointin/ Talin vappukarkelot, eli parigolfkisa. Kiva päästä pitkästä aikaa pelaamaan Talin upealle radalle. ODOTAN!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 25.04.17 - klo:12:00
Tähän vielä hätänen lisäys. Heitin 13 outtia, enkä yhtään kiekkoa lampeen ::)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.04.17 - klo:08:46
Aikamoinen säheltäminen jatkuu osaltani. Ilmoittauduin Talin vappupippaloihin perigolfin muodossa. Vaimo siihen, että tulipahan taas yksinäinen Vappu, mutta mene jos kerta pakko on. Vaimon marttyyrilogiikkaa vaan, tulenhan jo puolilta päivin takaisin, kun startti on klo.9.20
Eilisellä sitten tsuumailin Liiton kisakonetta, ja mitä ihmettä!? Keinukallion spring masters on sunnuntaina, eli Vappu aattona....nyt ymmärsin vaimon purnausta yksinäisestä Vapusta. En ole kyllä ilmoittautuessani tajunnut tätä ollenkaan, jippii! Siinä selitys ettei kisa ole täysi. Alkuunkaan!
Täytyy myöntää, että huono omatunto valtaa alaa! Täytän lauantaina vuosia, sen päivän olen kyllä varannut perheelle. Laiha lohtu varmaan :-[

Poolijakokin oli näkyvillä. Aloitan väylältä 1. Todella hieno, ja minulle äärimmäisen vaikea. Viime syksyn kisassa aloitin myös kisan kyseiseltä väylältä, ja se oli pelkkää murhaa. Tuhosin kisani kertaheitolla hei itäkeskukseen. Avaus ob, toinen heitto ob, tais olla kolmaskin ob, ja loppuun puttiralli vailla vertaa. Ja sitten kun ykkösestä selviää, niin tulee maailman vaikea kakkonen. Ja sekin on kartan mukaan pidennetty, eläköön! Kolmosestahan ei selviä millään ilman 1-2 outtia, joten tod.näk. metsään lähtiessäni huono omatunto kolkuttaa päässä entistä rajummin.
Ja se nelosväyläkin on ollut mulle aina hyvin angstinen kokemus.
Mutta kaikesta huolimatta Keinukallion rata on mahtava kokonaisuus. Minun taidoilleni kuitenkin liikaa, joten jo Hyvinkäällä sukeltanut ratinkini sukeltaa sunnuntaina todella syvälle!
Ellen sitten intoudu DISCRAFT kiekoillani uuteen nousuun!
Ensimmäinen kisani kokonaan uudella puttikalustolla, jännää!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 26.04.17 - klo:09:10
16 heittoa siihen ykköselle kisoissa aloitusväylältä ottaneena mikään ei tunnu enää miltään ja ei ahdista yhtään lähteä heittämään sitä enää kun tietää että tulos on varmasti silti vähemmän kuin tuolloin.  ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 26.04.17 - klo:10:45
Päivän vinkki keinukallion kisaan.
Vie bägi metsäväylälle odottamaan ja ota aloitusväylälle vain luotto buzz jolla heität varmaa ja putteri ja pelaa bogina ekat kolme väylää niin pää pysyy kunnossa , mieli vireänä ja neloselta sitten rähinä päälle..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 27.04.17 - klo:16:55
Toi on kyllä hyvä vinkki! Tosin viime syksyn kisassa lähdin tolla ajatuksella liikkeelle, juurikin samaiselta ykkösväylältä. Buzzilla heti suoraan ekasta kurvista ulos, sitten oikaisu pitkäksi outtiin jne, jne.
Ajatus on aina kristallia kun Zone, mutta toteutus ihan jotain muuta.
Nelonen on mulle kanssa aika surkea paikka aloittaa hyökkäys, koska sekin päättyy sillä väylällä aina hyvinkin nolosti. Mutta bogit jokaiselta neljältä ekalta, niin loppuväylistä voi ottaa sitten niitä vähän enemmän.
On muuten vaikea rata, ja taidan jättää sen aavepuiden väylän kokonaan väliin ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 28.04.17 - klo:09:01
Eilen yritin treenata puttia uudella kalustolla, mutta pianhan se muuttui midareiden ja draivereitten kanssa peuhaamiseksi. Discraftin talliin pääseminen antoi uutta kivaa jännää, kun pääsee testaamaan uusia lättyjä.Mainioita kiekkoja bägistäni nyt löytyykin, ja varallekin on tarpeeksi. Sunnuntaina pääsee testaamaan niitä "tositoimessa" kun Keinukalliolle Vappua viettämään vesisateessa. Täytyy vaan pitää pää kylmänä mahdollisista vastoin käymisistä huolimatta.
Talliin kuuluminen luo samalla kivan lisävärinän pelaamiseen, kun tuntuu että tässä pelataan muunkin kun omasta puolesta. Toivottavasti hyvä fiilis näkyisi myös tuloksissa, uusi tilannehan voi nimittäin kääntyä myös minua vastaankin.
Mukavinta Keinukallion kisassa on kuitenkin Sepin kohtaaminen, hän lupasi voittaa minut siellä, koska yllättäen sai pataan NDGE17 kisassa.

Parin tunnin kuluttua sitten lounas tapaamiseen jonkun dirikan kanssa, mahdollisen uuden rataprojektin tiimoilta. Mielenkiintoista!

Tänään täytyisi aloittaa myös Rajamäen "uuden" ysiväyläisen suunnittelu.
Eli pientä lajin parissa puuhastelua tänään tiedossa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.04.17 - klo:21:06
Aamusta on tulossa jännittävä! Kesärenkailla lumihankeen ajelemaan kohti Keinukalliota. Siellä odottaa Karvalakki sarjan kaltainen rata, ainakin ulkoisesti.
Mutta sää kun sää, niin kyllä mää lähden heittää!
Reilu kuukausi sitten iltapäivälehtien lööpit kirkuivat ennätys lämpimän kevään tuloa! Millainenhan se normaali, tai kylmä kevät onkaan, jos tämä on se lämmin ;)
Hyvää Vappua kaikille, teette mitä teette!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.04.17 - klo:14:08
Maa valkoisena, mutta asfaltti mustana! Turvallista kesärenkailla kurvailla Rajamäestä Keinukallioon.
Sepin kanssa treenattiin ykkösen avausta. Avain menestykseen löytyi, ja niin rennolla fiiliksellä pelaajakokouksen kautta pelaamaan.
Sepi Kuikka poistui takavasemmalle vitosväylälle, ja minä takaisin ykköselle.
Helppoa piti olla, mutta kun kisan avausheiton vuoro tuli, niin kummasti ranne jäykistyi ja väylä näyttikin pelottavan kapealta.
Avaus jäi kuitenkin juuri ja juuri peliin. Kakkosheitolla muka rennosti väylälle, todellisuudessa heitto jäykkä kun sulhasen ....hääyönä. Jäi kuitenkin nippanappa peliin. Kolmosen heitin varmuuden vuoksi sille yläsuoralle. Sieltä hyzeri korin ohi, liitäen kohti auttia. Jälleen kuitenkin tuuria, kiekko jäi hankeen 10 senttiä ennen ob-rajaa. Putti ohi ja nostolla 6.
Pidennetyn kakkosen selvitin kahdeksalla heitolla, ja kiitos sen viidellä.
Nelosen avaus kallion päälle. Kakkos heitto poskettoman huono 10 m.eteenpäin. Kolmas karmean väkinäinen vasuriin pajukkoon. Sieltä onnistunut fore korikalliolle, ja viiden metrin putti yllättäen koriin. Vitonen.
Plussaa oli jo tässä vaiheessa enemmän kun vuoden K-kaupan ostoksissani, joten loppukierroksen pystyin pelata jo rennon huonosti.
Siltä tämä on niin jännää ja hauskaa touhua, että pelataan toinenkin kierros.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 01.05.17 - klo:07:30
Jotain yhteistä mun pelissä NDGE17 ja Keinukalliossa.
Toiselle kierrokselle ykköspoolissa. Alkuun rentoa, itsevarmaa peliä. Sitten yksi puuhipsu, kiekko huitsin Nevadaan liki tekemättömään mörriin. Isot lukemat, ja sen jälkeen epätoivoiset paikkaus yritykset joita en viitsi edes muistella. Molemmissa kisoissa putosin sijalle 6, heiton päähän sijasta 5.
Muita huomioita:
MONIPUOLISUUS:  oli huikeaa, ja haikeaa seurata poolikavereitten peliä. On rystyä, kämmentä, upsia ja rollereita! Minun monipuolisuuteni perustuu siihen että osaan heittää rystyä hyvin, huonosti ja hyvin huonosti!  Ja sillä ei pitkälle pötkitä!

EPÄTASAISET HEITTOPAIKAT: Jos heitän ojasta, juuren päältä, kaltevalta pinnalta, montusta, puun vierestä, oksa silmässä jne. tulos on aina traaginen. AINA!!!

KESKITTYMINEN: Hienoa seurata miten poolikaverit paneutuvat heittosuorituksiin. Minä paneudun vain heittosuoritustani seuraavaan ongelmaan.

PUTTI:  Viiteen metriin asti, olen aikalailla tasavertainen muiden kanssa. Siitä etäämmäksi korista eroa syntyy dramaattisesti. Eikä ainakaan minun eduksi.

Mutta koko ajan pyritään eteenpäin. Täältä tullaan elämä!

Ja kohta lähdetään Taliin Frisbeepointin Vappu hippaloihin parigolf kisaan!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.05.17 - klo:07:11
Mä en voita edes tuurilla! Sen todisti elilinen Frisbeepointin arpajaiset. Paljon toinen toistaan hienompia palkintoja, mutta ei osunut kohdalle ei ;D

Olipahan tähän asti kauden mukavin frisbeegolf tapahtuma. Frisbeepointin Vappu hippaloissa pelattiin maailman kauniissa kevätsäässä parigolfia. Syötiin Rikun grillaamaa makkaraa, ja tutkittiin jännityksellä mahdollisia arpavoittoja. AI ETTÄ OLI MAHTAVAA!!!
ISO KIITOS KÄPÄ, NIINA, JALLE, RIKU, HANNU!! Ja tietysti kaikille läsnä olleille.
Rento mainio mahtava fiilis!

Heitettiin Seven kanssa pikkunätti kierros, ei hääppöisesti, mutta nautittiin koko matkan. Toinenkin kierros olisi maistunut!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.05.17 - klo:07:28
Eilen ja huomenna fribakoulua koululaisille. Puitteet ovat ensikertalaisille mainiot, aurinko paistaa ja golfkeskuksen väylät kunnossa. Pääseehän siinä itsekin vähän heittelemään...treeniä sekin. Kolme viikkoa kestää tämä touhu.
Tänään olisi viikkokisat, mutta futismatsi vie minulta heittämisen mahdollisuuden.
Perjantaina Esan ja Ilpon kanssa Etelä- Suomen kiertueelle. Tukikohtana mökki Tammisaaressa, ja sieltä sitten singahdetaan pelaamaan lähiradoille. Hanko, Skogby, Tammisaari, Karjaa ainakin. Mahdollisesti Kisis ja menomatkalla ehkä Lohja. Paljon tulee heittoja, mutta mikä sen mukavampaa.
Nyt onkin tärkeää saada mahdollisimman paljon heittoja erilaisilla väylillä, että pääsee tutuksi uusien lättyjen kanssa. Nyt on kuitenkin Buzzzien lisäksi ainakin kaksi varmaa tapausta. Crystal Zone on armottoman luotettava kiekko, niitä löytyy bägistä 2 kpl, kiitos Arin ja Esan. Uusi tuttavuus itselleni on sitten FLICK, ajaa saman asian kun Zone mutta lentää pitemmälle. Ihmetellä täytyy jos kyseisiä kiekkoja ei löydy ihmisten bägeistä.
Draiveri osasto on vielä vähän hakusessa, koska kaikki ovat hyviä. Joskus Surge, joskus Nuke ja esim. nyt viikonloppuna vanha kunnon Crank osoittautui varmimmaksi. Tuntuu olevan vähän päivästä kiinni, mikä tuntuu parhaimmalta.
Soft Challenger toimii mainiosti ykkösputterina, mutta Roachille en ole vielä kauheasti luottoa antanut.
Tulevan viikonlopun jälkeen olen varmasti paljon viisaampi!

Tulevista kisoista Veikkolan Sunrise huolestuttaa hieman. Aamu-unisuus on alkanut valtaamaan alaa, joten neljältä lähtö, ja viideltä pitäisi tehdä tulosta formaatti kuulostaa alaspäin valuvaa ratingia ajatellen masentavalta. Eikä huippu hyvä Veikkolan rata ole mulle mikään helpponakki muutenkaan.

Hiidenvesi Openissa pitäisi sitten pystyä pelaamaan jo omalla huipulla, mutta huipulla tuulee...ainakin Kaatiksen huipulla! Ja Harjullahan konttaan aina. Pelkään pahoin että edellä mainittujen kisojen jälkeen ratinkini on lähempänä 800 kuin 850. Eli Miikka on painelemassa mun ohi ihan näillä näppäimillä.

Kesäkuun puolivälissä pelataankin sitten Finnish Masteri Iso Kirjan radalla, Suomen hienoimmaksikin kehutulla. Itse en ole siellä koskaan käynyt, joten mielenkiinnolla odotan huikeaa Masteri tapahtumaa. Toivonkin että mahdollisimman moni tulee kokemaan tapahtuman huumaa paikan päälle.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.05.17 - klo:09:15
Eilinen koululaisten (12-13 v.) frisbeegolf koulutus herätti lievän ihmetyksen, ja aiheutti saunapalaverin. Harjoittelimme alkuun perusheittoja, ja käytiin pari perus sääntöä läpi. Sitten laitoin 14 poikaa pelaamaan NDGE17 kisan kakkosväylän, mando sääntöineen.
Häslinki oli tietysti kova, niin kuin intokin. Tuuli oli kova, oikealta puhalsi niin kuin usein sillä väylällä. Heillä oli käytössään Atom merkkiset kiekot, eli ei ihan huiput. Paras poika heitti sen tulokseen 4, ja heikoimmat kasiin. Suurin osa 5-6!
Itse heitin kyseisen väylän NDGE17 kisassa tuloksilla 5 ja 7! Mikä on pielessä? Ja kummallakin kierroksella Mando ohitettu oikein! Pikkaisen pistää ajattelemaan ???
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 03.05.17 - klo:10:08
Uskon että sulla on päälimmäisenä sama henkinen vamma kuin minulla, jos väylällä ei pääse korille normaalintilanteessa niin ihmisen ojan on mahdotonta käskeä heittämään upea 60m heitto keskelle väylää paikkaan josta esteettömästi pääsee sijoittamaan lähestymisen nostolle, kun takamus ei anna periksi niin yritetään väkisin sinne horisonttiin vaikka edes täydellinen heitto ei sinne kantaisi.
Niitä kun sitten viljelee aikansa niin haulikko sektorilla ja puukopsuilla ei olla paikalla josta saisi kiekkoa laitettua korille, vaan ollaan jossain ihan muualla mistä saa sitten viskeltyä oksat anuksessa turhautumiseen saakka ja positiivista tulosta syntyy.. Sitten kun herää taas todellisuuteen ja pelaa loput järkevästi ei turhille heitoille enää mahda mitään.
Veikkola on itselle tuollainen paikka pahimmasta päästä. Birdeyn tekeminen saa aikaan valtavan onnistumisen ilon ja sen yrittäminen joka väylällä kovin paljon plussaa korttiin. Kilpapelaaminen on kumminkin tuloksen tekemistä ja se pitäisi ymmärtää, vaikeaa vain on putteri+putteri ja nostolla saada kiksejä par tuloksesta mutta kun tulosta ei sohimalla vaan tule.. On se jännää 🤓
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.05.17 - klo:10:49
Olet asian ytimessä!
Ja tämä pään ja kiekon hakkaaminen puuhun tuntuu jatkuvan kisasta toiseen.
Silti sitä aina odottaa seuraavasta kerrasta toisenlaista  ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 04.05.17 - klo:16:36
Tässä kuussa pitäisi vetää yläasteikäisille liikunnantunnilla frisbeegolfia taas vaihteeksi. Ongelmana on koulun sijainti keskellä Helsinkiä ja ainoa paikka, missä voi vetää tunnin on jalkapallokenttä. Olen aiempina vuosina kysynyt, onko hallituksella jotain infopakettia printtimuodossa, jota käyttää ja jakaa lajia vielä tuntemattomille sekä lajista tietäville eteen päin omin nokin menemiseen?

Minkälaisia asioita käsittelit ja mitä teitte tunnilla? Oikean väylän pelaaminen on paljon mielekkäämpää kuin pääosin aakealla laakealla kentällä, jossa on hyvin vähän esteitä ja nekin niin lähellä leikkikentiä ja kävelyteitä, ettei oikein uskalla ainakaan pitkiä heittoja vaativia sijoituksia korille laittaa lähelle aitoja. Luonnollisesti ainoat esteet haasteen tuottajina kentällä ovat aitojen lähellä uhkaamassa ohikulkijoita.

Aiemmin olen vetänyt puttikisaa ja kentän päästä keskelle kenttää turvavälin huomioiden kisaa ja muita kuin frisbeegolfkikkailuja kiekoilla. Millä pitää mielenkiinto kaksoistunnin verran noiden lisäksi alun turvallisuus- ja tietopaketin sekä heiton perusteiden opettamisen lisäksi? Uusia ideoita kaivataan aina. Jalkapallomaaleihin maalin teko eri etäisyyksiltä voi kiinnostaa porukkaa myös, sitä en ole vielä kokeillut koululuokkien kanssa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.05.17 - klo:08:28
Mulla on aina yksi 14-16 nuoren ryhmä 2 krt viikossa, 2 tuntia kerralla. Eli 4 tuntia per ryhmä per viikko. Käyn tiistaisin läpi perusheitot, ja hieman sääntöjä. Sitten harjoitellaan heittämistä niin maan perusteellisesti, ja lopuksi pelaamme yhden väylän alusta loppuun.
Torstain olen varannut kolmihenkisten ryhmien joukkuekisaan. Koska kilpailemista junnut rakastavat.
Sulle suosittelen myös, että järjestät pieniä kisoja: putti, ctp, kentän päästä päähän väylä jne.
Ison ryhmän hallitseminen on työlästä, ja riippuen millaisista nuorista on kyse niin ajoittain aika haastavaakin. Mutta aina myöskin palkitsevaa!!!

Tänään alkaa sitten pienimuotoinen KKp/Batsin Etelä-Suomen kiertue. väykkä ja Esa lähtee 11 maissa liikkeelle, ja pelaavat ensin Lohjan Laakspohjan radan. Lohjalta matka jatkuu kohti Raaseporia. Koska Ilpo liittyy seurueeseen vasta alkuillasta, niin todennäköisesti v ja E pelaavat vielä Karjaan radan ennen Tammisaaressa sijaitsevalle mökille menoa.
Illan rata on vielä mietintämyssyn sisällä.
Huomen aamuna lähdemme tukipisteestä kohti Hankoniemeä, ja kalastamme mahtavan Taka Hauen. Kierrokselle liittyy mukaan vielä neljäs jäsen Aki. Ja kova kisa on valmis. Kierroksen jälkeen syömään jonnekin Hangon ruokapaikoista. Takaisin päin tullessa kisataan Skogbyn radalla, ja sen jälkeen vielä legendaarinen Vesterby Tammisaaressa. Hieno sää tulossa, ja todelliset HELMI radat käydään läpi.
Sunnuntaina näillä näppäimillä Kisakeskuksen rata, joten helmeily jatkuu!
Jokaisella radalla pelataan jostain palkinnosta, eli betsin tynkää tiedossa ;)
Upea fribaviikonloppu tiedossa, vaikkei mulle kyllä missään tapauksessa olisi moiseen aikaa.
Yritän kännykällä vääntää tänne lyhyttä raporttia tilanteen, ja ajan sallimissa puitteissa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: takarivi on 05.05.17 - klo:12:21
Upea fribaviikonloppu tiedossa, vaikkei mulle kyllä missään tapauksessa olisi moiseen aikaa.

Tuo on niin tuttua ja totta. Sitten miettii kuitenkin että mihin sitä aikaa säästää, jos ei tee juuri nyt sitä mitä haluaa? Ei tässä enää nuoremmiksi muututa. Elämä on valintoja ja haluaisi valita kaikki!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.05.17 - klo:16:15
Ja noita tilanteita on melkein päivittäin.

Nyt näyttää klyyvarit kohti Tammisaarta, koska Lohjan Laakspohja on pelattu mahtavassa kesäsäässä.Ensimmäistä kertaa kyseisellä radalla, ja olipa iloinen yllätys. Monipuolinen välillä jänniä väyliä sisältävä todella mukava rata. Jokaisella tiillä roskis pitää radan siistinä.
Ilponin ehti mukaan jo ekaan kisaan, eli kolmisteen ratkaistiin Lohjan mestaruus.
Esalla meni tämä kisa vielä hakuammunnaksi, eli pronssia tällä kertaa palkintokaappiin tuloksella 77.
Voitosta käytiin kova ja tiukka taisto. Väykkä aloitti väkevästi kahdella pirkolla, ja oli puolivälissä karkaamassa vääjäämättömästi voittoon. Ilpo pelasi kuitenkin rauhallisesti ja kompuroimatta, ja kun väykkä aloitti pelaamaan väykkää niin peli meni todella tiukoille.
Väykälle kuitenkin ensimmäisen osakilpailun voitto 🏆 tuloksella 65, ja Ilpo toisena tuloksella 67.
Nyt syömään!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.05.17 - klo:23:01
Alkuillasta koettiin mieluisa yllätys kun Miikkan vihjeestä käytiin pelaamassa Lappohjan rata. Erittäin mukava Meikku tyyppinen rata, pidimme kovasti. Ja nautimme pelaamisesta täysillä.
Ai että oli frisbeegolf kivaa! Ihan parasta ajan vietettä.
Mutta olihan meillä tietysti myös ankara betsi kilpailukin. Kisa meni aikalailla Lohjan kisan malliin Ilpo ja väykkä taisteli tasaväkisesti loppuun asti. Esa ei päässyt vieläkään täyteen vauhtiin...ehkä sitten huomenna!.
Väykkä vei tämänkin erän kahden heiton erolla Ilpoon.
Huomenna Aki liittyy mukaan, ja parhaimpana heittäjänä sotkee betsi kisan kertaheitolla.
Ei kun saunaan jälkipeleihin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.05.17 - klo:06:36
Yön yli nukuttu väyrysmaiseen tyyliin. Äijät kuorsaavat kilpaa mökissä, kun minä olen jo merenrannalla kameran kanssa.
On tää vaan niin kaunista!
Hankoon lähdetään kunhan ehditään, puoli kymmeneltä kuitenkin viimeistään.
Sen verran suunnitelmat muuttuivat kun Hangon ratakarttaa illalla tutkimme, että Taka-Hauki muuttui tietysti Etu- Haueksi. Tänne asti kun tullaan niin tietysti nautitaan koko rahan edestä.
Odotettavissa huikea frisbeegolf päivä. Hyvässä seurassa, upeassa säässä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.05.17 - klo:07:40
Laitetaan nyt tähän vielä eilisen Lappohjan tulokset:
väykkä 58 Ilpo 60 Esa 70

Tähän astisista peleistä johtopäätöksenä mainittakoon että väykkä on pelannut yli-ja Esa alle kykyjensä. Ilpo taas lähellä omaa tasoaan.

Paistaa aurinko aina, varsinkin lauantaina!
Kohta maistaa saa parasta, Hangon keksin palasta. Nauttia radasta, sitä melkein parasta!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.05.17 - klo:10:34
Nyt alkaa!
Pelataan tietysti Lohi , eli 24 väylää takatiiltä
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.05.17 - klo:15:20
Hangossa syömässä.
Kauan kesti lohen väsyttäminen. Nyt näyttää vahvasti siltä ettei ehditä enää pelaamaan kuin Tammisaaren B-rata.
Aki tuli, näki ja voitti! Väykkä tosin sinnitteli sudariin asti, mutta molemmat avasivat surkeesti väykän kiekon kimmotessa puusta kuitenkin pahempaan mörriin. Akin loistava lähestyminen katkaisi väykän selkärangan, ja se oli sitten siinä. Aki ja väykkä 91. Ilpo 94 ja Esa 97
Nyt syödään!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.05.17 - klo:07:30
Eihän sitä millään ehtinyt kolmea rataa eilen pelata. Hangossa ja Tammisaaressa kuitenkin pelattiin molemmissa 24 väylää, joten kyllä koko päivän sai nauttia fribasta.
Tammisaaren kisassa tuli suurimmat erot, vaikka reiluun puoliväliin asti kisa oli hyvin tasainen. Sillä pitkällä alamäki saariväylällä Aki hieman mokelsi, siinä kasvoi erot suureksi.
Väykkä nappasi yllättäen kolmannen osakilpailu voiton tuloksella 91. Ilpo toinen 95, sitten Aki 99 ja Esan lopun hauskuuttaminen väänsi tuloksen sadan paremmalle puolelle 104.
Kovasti vertailtiin Hangon ja Tammisaaren ratoja, molempia suitsutettiin, mutta Tammisaari nousi äänestyksessä 3-1 äänin ykköseksi.
Tänään vielä ennen kotiinlähtöä Kisakeskuksen messevä rata. Ja kiertueen päätöskisa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.05.17 - klo:19:12
Jäi vähän juttu kesken, eli laitetaanpas reissu pakettiin.
Korjataan vielä tuota Västerbyn tuloksia, koska edelliset pistin ulkomuistista. väykkä siis voitti 91 tuloksella. Ilpo toisena tuloksella 98. Aki heitti tasan 100 kertaa kiekkoja, ja muutaman kerran vettä. Esa rimpuili tulokseksi 104.
Olen luullut jo monta vuotta ettei radalla ole enää niitä kaukaisia kallio väyliä. Olin niitä jo aikaisemmin kaiholla muistellut, kunnes aloimme kutosväylän jälkeen ihmetellä, että miksi sen voimalinja notkon toisella puolella näkyy kori. Tarkistus kartalta ja jumankekka siellähän väylät ovat edelleen käytössä. Ihanaa! yhdessä tuumin intoa täynnä päätimme pelata nekin väylät, lisäten kokonaismäärän 24:ään.
Lämmin, kaunis ilta! Huppurata, ja mahtava ryhmä koossa. Kierros minkä ei olisi halunnut koskaan loppuvan.
Kiitos Tammisaari, ja EIF radasta!!!
Yhdeksän jälkeen kierros oli ohi, ja sen jälkeen kaupan kautta mökille. Tosin kauppareissu jäi aiottua lyhyemmäksi, koska eihän Raaseporissa kaupat ole auki niin myöhään kun täälläpäin. Tammisaarelaiset ovat tajunneet, että ihmisten pitää levätä, eikä shoppailla yötä myöten.
Onneksi meillä oli mökki täynnä ruokaa, joten hätä ei ollut tämän näköinen. Auto lossin kyytiin, ja kiemuraista tietä tielle pomppivia valkohäntiä väistellen mökille saunomaan ja grillaamaan. Jälkipelejä unohtamatta! Hangon ja Tammisaaren radat saivat pelkästään suitsutusta osakseen.
Sunnuntai aamuna ajoimme Pohjan Kisakeskukseen, missä odotti liikuntakeskuksen huikea rata. Oli mahtavaa aloittaa kauniilta ykkösväylältä, kun sadettimet loivat aurinkoiseen säähän sadekeli efektin. Radan kiertäminen vei aikansa, mutta rento ja kuitenkin samaan aikaan tiukka kisa lumosivat KKp/Bats seuran äijät totaalisesti.
Monipuoliset, haastavan pitkät väylät riepottelivat jokaista vuoron perään, ja sen ansiosta viimeisen osakilpailun ratkaisu jäi toisen sijan osalta viimeisen väylän varaan.
väykällä oli kolmen pisteen etu, ja kun papan avaus oli mallikas sinne ensimmäisen mutkan taakse keskelle väylää, niin voittaja oli oikeastaan saanut sinettinsä. Mutta pisteen sisällä muut taistelivat hopeasta ankarasti. Esa ol vahvoilla siinä pelissä aina lähestymisheittoon saakka, mutta ne koivut, ne koivut. Esalle jäi kivasti n. kympin putti, se sisään ja hopea olisi siinä. Esa ei uskaltanut kauaa miettiä, olisi kuulemma alkanut liikaa jännittää. Näillä spekseillä kiekko nopeasti ilmojen halki kohti koria, ja siellä lepäs. Mistä näitä putteja tulee?, olisi moni kysynyt!
väykälle neljäs voitto viidestä tuloksella 73. Esa 76, Ilpo 77 ja Aki 78. Kertakaikkisen tiukka ja hieno kilpailu!!!!!

Jos ajatellaan frisbeegolfin ja sosiaalisen kanssa käymisen kautta viikonloppua, niin reissu oli kaikkien mielestä täyden 10 arvoinen. Plussiakin annetaan jos se sallitaan.
Kaikki radat olivat erittäin mieluisia pelata, frisbeegolf spirit parasta AAA-luokkaa, sää ihana, mökki loistava!

Henkilökohtaisella tasolla olin erittäin tyytyväinen pelaamiseeni. Edelleenkin tulee aivan käsittämättömiä virheitä. Edelleenkin olen maailman huonoin puttaaja. Edelleenkin tämä laji ei ole tehty minua varten. Edelleenkin nautin joka hetkestä, niin kuin se olisi viimeiseni. Ja kohta se onkin, voi Luoja!

Kiitos Lohja, Lappohja, Pohja, Tammisaari ja Hanko!!!!!
Kiitos Esa, Aki ja Ilpo mahtavasta seurasta!
Siinä taisi mennä vuoden 2017 paras viikonloppu!

Seuraavaxi Kukonlaulu kisa Veikkolassa Saturin Ihmemaassa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.05.17 - klo:16:45
Nurmijärven kunnan kotisivuilla on äänestys missä voi äänestää esim. uuden frisbeegolf radan puolesta Herusiin.
Jos haluatte tukea äänestämällä hanketta, niin vierailkaa
www.nurmijarvi.fi

etusivulta löytyy ikkuna:
Valitse suosikkisi ympäristön kohentamiskohteista.

Kiitos!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.05.17 - klo:16:57
En olisi ikuna uskonut, mutta pariviikkoa on aikainen herääminen ollut yhtä tuskaa. En meinaa millään herätä ( nyt ymmärrän yhtä aikaisen aamukiessin vihaajaa entistä paremmin).
Ensiviikon Sunrise kisa tulee sisältämään katastrofin ainekset, kauhulla odotan. Mutta sinne mennään ja heitetään ratingit ihan uuteen uskoon (alle 700)! :D
Kiva olla ensin iltavuorossa, ja sitten aamulla silmät ristissä ajelemaan Hankotielle. Sekään ei ole niin paha, kun itse varsinainen heittäminen. Hauskaa tiedossa! Luulen että Miikkan kanssa naurua riittää, jos oon hereillä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ReTeeNalle on 13.05.17 - klo:05:41
Jepjep, ei tämä ole mukavaa. Vielä vähemmän mukavaa on se, että liian vähillä unilla sama fiilis kestää koko päivän läpeensä  :-\
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 14.05.17 - klo:10:36
Itse odotan mielenkiinnolla miten käy!
Tänäkin aamuna koira tuli sänkyyn naputtamaan tassulla takaraivoon, ja se otti aivoon koska väsy oli kamala. Komensin piskin nukkumaan jalkopäähän, ehkä sillä ei ollut kusihätä vielä kova, koska totteli. Seuraavan kerran edellisiä vaativammat koputukset herätti mut vähän vaille seiskan. Kymmentä yli lähdettiin ulos lenkille. Tunti ja 10 minuuttia se kesti, ja metsässä samoilun aikana heräsin ihan hyvin...ainakin henkisesti. Fyysinen minä oli vielä aika turtunut.
Tiistai iltana mulla on duunin ohessa myös futismatsi, mikä päättyy puoli kympin aikaa. Sehän tarkoittaa myöhäistä saunomista, ja Nukkumatin saapumista!
Aamulla pitää neljän jälkeen lähteä Veikkolaan, mutta luotan tiedossa olevan kisan adrenaliinin nousun herättävän ainakin pään. Mutta miten torso reagoi aamuiseen riuhtomiseen?
Jotenkin pitäisi saada kroppa herätettyä! Jos jaksaisi herätä vielä 10 minuuttia aiemmin, ja käydä pienellä lenkillä tossa puoli neljän aikaan, vaikka piskin kanssa. Ja päälle vielä keppijumppaa, niin eiköhän sillä pärjätä.
Todellisuus on kuitenkin varmaan ihan erilainen. Liian myöhäinen herätys, vaikea ylösnousu. Selittäminen nelijalkaiselle, että nyt ei pappa ehdi kusettaa..eikä se ole sillä kertaa edes kusetusta ;)
Huonoilla eväillä hiljaisena poikana, aivot turtuneena, kroppa lepotilassa....millään mitään väliä asenteella pelaamaan. HÖH!!

Arvostan Miikkan intoa järjestää jos minkälaisia kisoja, ja vaikka ne kaikki ei täytä fieldiä niin fiilis on kuitenkin aina kiva. Ja uskon sen olevan myös Sunrise kisassakin. Itseasiassa pienet kisat ovat ehkä kuitenkin ne parhaimmat.

Sunrise kisassa en mieti ratingin romahtamista, koska se on vääjäämätön. Vaan tiukkaa kisaa Esaa, Miikkaa ja Akia vastaan :D Kotiradan ja aamun takia Miikka on selkeä suosikki, mutta muiden mainitsemieni kavereiden kanssa jatketaan siitä mihin Raasepori - Hanko kiertueella jäätiin!

Torstai aamua kannata edes ajatella ;D

"DISCRAFTILLA aamun sumuun"motto mielessä odotan jo keskiviikko aamua.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.05.17 - klo:09:08
Onneksi Miikka oli eilen ystävällinen, ja soitti muistuttaen Auringon nousu kisan alkavan jo tiistaina ;D
Ilman sitä olisin mennyt vasta keskiviikkona, ja silloin peli olisi ollut jo lopullisesti ohi. Ja aikainen nousu olisi ottanut entistä enemmän ohimoon.
Huomisestahan tuleekin sitten extra hieno päivä.
Aamulla ensin Veikkolaan. Sieltä pyörähdys kotona, koiraliinin ulkoiluttamista ja syöttämistä (ehkä ehdin itsekin syödä?). Sitten kotelon keula takaisin Hankotielle, ja kohti Nummelanharjua. Siellä klo.11.30 reikäpeli kisassa vastaan asettuu Konopisteessäkin erinomaisesti pelannut Hirsimäki Janne on siinä kunnossa, että voi hyvinkin pistää hanttiin vähän matkaa.
Sieltä takaisin kotiin, jos ehtii käymään. Kolmeksi golfkentälle pariksi tunniksi ohjaamaan lajia koululaisille.
Alkuillasta voisi pystyttää aitausta koiralle, ja myöhemmin illalla vielä futismatsiin juoksemaan pallon perässä.
Ja sitten keskiviikko aamuna taas Veikkolaan!!!!
Ja mää kun lupailin vaimolle, ja kavereille että NDGE tapahtuman jälkeen mun elämä rauhoittuu! ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ReTeeNalle on 16.05.17 - klo:13:37
Huhhuh, setä jaksaa heilua :) Muistahan raportoida fiilis huomisen aamukierroksen jälkeen sitten? Minua aidosti kiinnostaa tuollainen ihmiskoe, jonka tietäisin itse reputtavani jo ennen kuin se alkaa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.05.17 - klo:14:26
Niinhän siinä kävi! Luulin heränneeni klo.3.30, mutta oikea aika olikin 3.45. Neljältä piti olla Rajamäen Shellillä, ja niin olinkin. Aamupalaa en ehtinyt syödä, enkä todellakaan lenkkeillä tai keppi jumpata. Bägiin heitin pari leipää, ja banaania...pari pulloa vettä...aaa että!
Päässä humisi, ja silmiä kirveli kun huopatossun hiljaisuuteen verrattavissa olevalla Hankotiellä kaahasin kohti hämärää tulevaisuutta. Hieman kotelo huojui laidasta laitaan, kun toisella kädellä yritin takapenkillä olevasta bägistä kaivaa esille aamiaisen tynkää!
Kurkoitin kuitenkin onneen, ja näin elimistöni sai tarvittavaa polttoainetta kestääkseen tulevat muutamat tulevat tunnit.
Kaikki ilmoittautuneet "hullut" tai niinkuin eräs sanoi "idiootit" olivat saapuneet paikalle, ja metsä raikuikin ylikorostuneita HUOMENTA! toivotuksia. Hyvää huomenta tervehdystä ei sentää kailotettu.
Satumainen arpaonni soi minulle suuren kunnian pelata satumaisen satu-setä Saturin, ja kilpailijana vielä varsin noviisin, mutta frisbeegolf spirit ilmentymä Riiheläisen kanssa samassa poolissa. Kolme Musketti satu..soturia siis!
Kroppa lämpeni yllättävän nopeasti heittokuntoon muutamalla venyttävällä liikkeellä ja heitolla ennen pelaajakokousta. Sää oli kuin morsian, viileä mutta kuitenkin lupauksia antava. Tasaisen hyviä, ja heikkoja suorituksia esitettiin vuoron perään. Saariväylällä jopa kaikki heitti hyvin, pirkot kaikille (mulle käsittämättömän hyvällä tuurilla, ja Crystal Zonen tinkimättömyydellä!), ja Esalle CTP kisan voitto!!!
Erittäin miellyttävän varhaisperuna kierroksen jälkeen, ajoimme Esan kanssa Nummelaan mukavaan kahvilaan kunnon aamiaiselle. Kaurapuurot, ja myslit kietaistiin hyvällä ruokahalulla munnariin.
Siitä sitten Esa ampaisi duuniin, ja meikäläinen cittarin kautta Harjulle puttailemaan ja odottamaan Jannea. Olimme aikaisteneet reikäpeli kisaamme, ja niin jo klo.9.45 alkoi suuri taistelu jatkopaikasta. Tai ei ihan suureksi sitä voi kutsua, mutta hauskaksi opetukseksi minulle, ja Jannelle verryttelyksi Tali Openia varten.
Pentuna pelattiin jotain ihme Hirsipuu peliä. Siinä muistaakseni, jollain kirjaimilla, tai sanoilla kerättiin toiselle hirsipuun osia, tai kropan jäseniä. Samanlaista pelattiin nytkin Hirsimäen kanssa. Jokaisen väylän jälkeen kasattiin kaulani ympärille hirsipuuta, ja 11 väylän jälkeen olin kiikussa :'(
9-1 Hirsi vei voiton. Ykkösellä pelattiin tasan, molemmille kakkonen. Kasilla mulle kakkonen, ja Jannelle kolmonen. Pelattiin kuitenkin rata loppuun, ja Hirsi painelikin mukavasti tuloksen -12.
Oli se vaan kertakaikkisen hienoa pelata huippukaveria vastaan, vaikka hieman turpaan otinkin.

Kotiin kun pääsin, niin koira pakotti puolentoista tunnin lenkille. Nyt se meni nukkumaan, mutta minä lähden syönnin jälkeen golfkeskukseen innostamaan koululaisia lajin pariin. Ehkä sitten puolikuuden jälkeen pienet levot, ja pian seiskan jälkeen futista pelaamaan.

Ja kyllä mä Mikael huomenna raportoin fiiliksistä. Tänään en ehdi eilisillan tapaan Töölöön Jaskan grillille protskutankkaukseen, joten omilla eväillä mennään :)

Tästä aamusta kuitenkin selvisin ihan hyvin, vaikka nyt tuntuukin että hieman olisi uni tuloillaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 16.05.17 - klo:15:31
Sitten kun heräilet niin jaettu kakkos sija MM1 heiton päässä johdosta ja kärkiryhmä alustavilla 906 rating lukemalla napsahti Sunrise ensimmäiseltä kierrokselta.
Tuossa kun vilkaisin niin vuoden 2016 huhtikuulta Piazza Open maaginen avaus kierros oli parempi sinulla, joten aina ei tarvitse onnistua kaikessa,  riittää kun pystyy olosuhteissa suoriutumaan muita paremmin.. Nm muutama puuosuma ja putti olisi voinut päätyä toisin.. Takaa tullaan 🤓
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.05.17 - klo:10:35
Ja takana pysyit ;)

Tämä aamu oli lähtökohtaisesti hankalampi heräämisen kannalta. Eilinen myöhäisillan futismatsi ei mennyt tavoitteiden mukaan. Toki TuPS voitettiin 3-2 ja onnistuin voittomaalin laukomaan, mutta ei kroppa ja varsinkaan jalat toimineet ihan täpöllä. Energiat olivat valuneet kolmelle fribaradalle päivän aikana, eikä vanhan kroppa meinaa enää jaksaa...."Saatanan kone älä hyydy" lauleskelin mielessäni,  juuri ja juuri pelin loppuun asti kesti. Saunan lauteilla en enää jaksanut edes ajatella tämän aamun kisaa, saati mitään pelikirjaa lueskella!

Yllättävän hyvin kuitenkin kroppa toimi, sitä se puoli neljältä aamulla suoritettu keppijumppa tiesi. Takareidet olivat alkuun hieman juntturassa, mutta väylä väylältä tilanne korjaantui.
Pelasin mielestäni aika tasaisen "varmasti", ainoastaan saariväylän avausheitto, ja väylän 18 kyntäminen jäi kaivelemaan. Muuten olin oikein tyytyväinen pelaamiseeni, vaikken mitään häikäisevää esittänytkään.

Pelasin tänäänkin eiliseen tapaan plus 2, ja se täysin yllättäen riitti voittoon pelaamassani luokassa. En kyllä muista missä pelasin ???
Voitosta kiitokset:

Miikka Saturille joka kisan järjesti! Enhän olisi sitä muuten voittanut.
Vaimolle joka piti huolen että aamulla heräsin, ja nousin punkasta ylös. Olin nimittäin vain painanut herätyskellon napin alas, ja vajonnut saman tien nirvanaan.
DISCRAFTILLE loistavista kiekoista. Niillä on ilo pelata!
Mukaville pelikavereille, jotka syystä B toisesta heittivät minua huonommin. Se ei varmasti enää toistu!

Kaiken kaikkiaan hyvä kisa. Ihmiset olivat väsyneitä/ unisia mutta iloisia. Ja vaikka tänään ei aurinko paistanut, niin kyllä päivään heräävää luontoa on aina hienoa kuunnella, haistella ja katsoa!

Mikaelille tiedoksi ettei "ihmiskoe" ollut mikään karsea kokemus, ei ollenkaan. Mutta täytyy myöntää, että nyt on kyllä aika uninen olo. Duuniin pitäisi puolenpäivän jälkeen hiihtää, ja siellä 22- 22.30 asti viipyä. Rankka ilta tiedossa, koska päässä humisee jo aika vahvasti.
Mun elimistö on tottunut hyvinkin täsmälliseen toimintaan, ja osa siitä ei ole valmis yhteistyöhön aamulla ennen neljää. Eli pöntölle on ihan turha mennä Hesaria lukemaan. Useilla on vaikeuksia syödä aikaisin, mutta mulle se ei tuota mitään ongelmaa. Aina maistuu, joten se ei harmaannuta hiuspehkoani millään tavalla.

Hyvä kokemus (eikä tuloksellinen menestymiseni siihen vaikuta), joten ensi kerrallakin olen mukana.

Kiitos Miikka!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.05.17 - klo:18:15
Katselin päivällä Veikkolasta saatua pystiä tarkemmin. Siinähän joku heittää frisbeetä...forella! Aaa että sopii minulle kun lätsä Lätsä-Pekan päähän.
Luin kyltin tekstiä, ja tajusin voittaneeni neljännen kerran elämässäni frisbeegolf kilpailun. JIPPII!!!

Olen siis voittanut seuraavat kekkerit:

Nurmijärven kunnanmestaruuden
Suomenlinnan Seppo Nieminen Classicin
Syysmyrskyn
ja nyt Sunrise kisan
ja kaikki eri luokissa!

muuten on ollut kovin hiljaista voitto rintamalla, seuraava voitto on tulossa tod.näk. vuonna 2022 EM- kisoissa. Toivottavasti kisat eivät ole Lohjaa kauempana, koska olen onnistunut keräämään pulloja ja tölkkejä vasta hieman alle 150 euron edestä. Sillä ei pitkälle pötkitä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ReTeeNalle on 17.05.17 - klo:21:58
Näkisin, että vaikka ulkokuori on pehmeän ystävällinen niin sisuksissa toimii koneisto, joka murskaa graniittia ja kuulalaakereita  8)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.05.17 - klo:17:58
Mikaelin blogia on kiintoisaa lukea suorapuheisuuden ja joskus kärkkäidenkin mielipiteitten takia. Yleensä Mikael viljelee tarinoissaan myös hervotonta huumoria, mä oikeasti putoilen joskus sanailun nerokkuuden äärellä!
Ja toi edellinen Mikaelin vastaus tähän blogiin kuuluu niihin. Tuohonkin ihmiskuvaelmaan on kätketty niin paljon ironiaa, että olen jopa ylpeä siitä.
Kiitos!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.05.17 - klo:18:32
Kävin aamulla nuuskimassa Keisarillista ilmapiiriä. Ja niin kuin aina ennenkin, ilmapiiri oli rennon iloinen. Frisbeegolf meininkiä parhaimmillaan.
Löytökiekot toimitin perille NYKiin, kiitos TT!

Seurasin jonkin aikaa naisten kisaa. Ja ihan sovinnolla unohdetaan heteromiehen suhtautuminen naisiin, ja keskitymme lajiin.
Jos mulle annettaisiin vaihtoehto seurata naisten pelaamista versus mpo:n maailman kärjen peliä, niin valitsen FPO:n
On hienoa seurata kuinka kauniisti he kiekkoa heittävät, osa tytöistä joita tänään Talissa näin eivät olleet syntyneetkään kun esim.minä jo harrastin lajia (pelottavaa). Ja kuinka he oikeasti osaavat iloita omista ja kilpailijoittensa onnistumisista. Eikä 20 metristä epäonnistunut putti saa heitä potkimaan bägiään.
Heille tulee myös virheitä, mikä maustaa peliä lisää. Nokian starojen kohtaamisessa mpo luokassa se on sitä yksitoikkoista avaus korille, putti sisään peliä.
Yhtälailla esim naisten lentopalloa ja tennistä on kivempaa katsoa kun miesten vastaavaa pelkkää syöttörumbaa. Juha Jokisen selostamasta pallorallista ei puhettakaan.
On hienoa että naisia ja tyttöjä on nykyisin paljon lajissa mukana. Ja he ovat esimerkillisiä pelaajia meille äijän köriläille.
Valitettavasti aikatauluni ei mahdollista live seurantaa Talissa tänä viikonloppuna tätä enempää. Toivotankin kaikille pelionnea näin Forumin välityksellä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 20.05.17 - klo:22:58
Usein naiset eivät yritä sankariheittoja, joista yleensä 1 % onnistuu, joten pelaavat tasaisemmin ja järkevämmin kuin monet miehistä. Järkeä saa käyttää ja sukupuolten kilpailussa radan ja olosuhteiden lukemisessa sekä itsensä tuntemisessa useimmiten vaaka kääntyy naisten puolelle. Tosin paha minun on sanoa, kun vaaka on käyttäjätunnukseni toisella urheilufoorumilla  8)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.05.17 - klo:21:02
Olipa hieno kisa Tali Open sekä FPO:n että MPO:n osalta, harmitti etten päässyt kisaa seuraamaan eilen tai tänään. Aina välillä vaan RESULTSeja tutkailin. Molempien luokkien kärki oli kovin tasainen, jännityksellä odotin väylätulosten napsuessa eetteriin.

Itselläni törkeä treeni, ja peli-into päällä. Eilen tein kuitenkin 14 tunnin työpäivän, ja tänään on nyt menossa viidestoista tunti, enää jäljellä 1,5 tuntia, sitten on päivä pulkassa. Onneksi tähän vuoden aikaan valoa piisaa, joten pystyy fribaakin heittämään puoleen yöhön asti melkein.

No mitä mä tässä lässytän, ei muuta kun nakkaamaan kiekkoja taivaalle ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.05.17 - klo:08:04
Tänään odotettavissa pientä frisbeegolfaajan unelmaa. Aurinkoinen ilta, ja ihanan vihreä Kaatis! NFS reikäpelin ensimmäinen alemman lohkon pudotuskierros menossa.
Pelaan Ågrenin Jesseä vastaan Kaatiksen etutiit. Veikkolan hyvän kisan jälkeen on papan ego kohdillaan, ja voinkin luvata, ettei peliä vihelletä poikki 11 ensimmäisen reiän jälkeen.
Tietenkin Jesse on ylivoimainen ja ainoa voittaja suosikki, mutta uskon pystyväni vähintään 15 väylän taisteluun.
Viideksi yritän ehtiä pelipaikalle, ja 17.30 alkaa mainio kisa.
Vaikka kilpailuna sen otankin, niin tärkeimpänä asioina pidän kuitenkin rentoa peliä hienolla radalla hyvässä seurassa. Hyvää treeni mahdollisuutta Hiidenvesi Openia ajatellen, ja ylipäätään treeniä!!

Eilen illalla onnistuin viimeinkin Markon opastuksella ilmoittautumaan MASTERI kisaan. Keuruun rata on kuulemma huikean hieno, ja Masterin ilmapiirihän on aina loistava!

Ja välissä vielä Hiidenvesi Open, tuo maan mainio kisa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.05.17 - klo:07:45
Aikalailla vihkoon meni Kaatiksen rypistys Jesseä vastaan....tai ei siis ollut mitään rypistystä. Jesse oli suvereeni!
Piti lähteä ajoissa, piti lämmitellä kunnolla....piti ja piti!!
Lähdin turhan myöhään tiettyjen asioiden takia. Koko matkan puhuin puhelimessa selvittäen fudisjengin asioita, lähinnä illan treeneistä! Sinne mun on pakko ehtiä.
Jesse olikin jo paikalla, ja siitä alettiin kylmiltään pelata. Jessekin tullut suoraan duunista. Jesse avasi ykkösen liikaa oikealle, sinne korin taakse. Kuvittelin avaavani pistetilin heti ekalla väylällä, katin kontit! Avaus ensimmäiseen pusikkoon vasemmalla. Lähestyminen jäi n. 8 metriä lyhyeksi. Jesse korin alle, ja meikäläisen yllättäen putti sisään. Kolmonen molemmille 0-0! Kakkosen avaus Jesseltä korille, ja se oli siinä. Sillä hetkellä tajusin, että uhoamiset sikseen ja kunhan pelailen loppuun.
Aikalailla fifty-fifty meni mun edellisen kirjoituksen ennusteet. Ei mennyt peli poikki 11 väylän aikana, mutten kestänyt 15 väylääkään. Kisa oli Jesselle 8-0 13:sta väylän jälkeen. Oltiin pelattu liki tyhjällä radalla todella nopeasti, joten ehdinkin pelata Jessen kanssa kierroksen loppuun asti.
Ja vähän aikaa rupateltiin vielä Jennan ja Tompan kanssa, ennen kuin piti treeneihin kiirehtiä. Myöhästyin niistäkin 10 minuuttia! ;D

Valitettavasti pelaamiseni oli sielutonta, joten se ei käynyt edes hyvästä treenistä Hiidenvesi Openia silmällä pitäen. Päinvastoin se jätti kauhean määrän kysymysmerkkejä ilmaan.
Väylä 1. Ei aseita pirkkoon. Kolmonenkin tiukassa.
Väylä 2. Avaus ei onnistu millään, vaikeeta on.
Väylä 3. Jos avaus onnistuu, niin lähestyminen ei.
Väylä 4. Kolmosesta lähdetään.
Väylä 5. Tuskien taival. 5-8 tuloksena
Väylä 6. Antsa epäonnistuu aina, kolmoseen kuitenkin eväät.
Väylä 7. Kaikki voi mennä pieleen. 4-7 odotettavissa.
Väylä 8. Par 2....ei ikinä! Kolmonenkin hyvä minulle.
Väylä 9. Hieno väylä!!!!! Karmea lopputulos! Ei mitään keinoa pelata hyvin tätä luomusta!
Väylä 10. Jos avaus onnistuu suunnitelmien mukaan kolmonen on mahdollista. 4-5 kuitenkin tod.näk.tulos
Väylä 11. Hoosiannaa Daavidin poika!!!! Mitä tahansa voi tapahtua, mutta jotain karmeaa kuitenkin.
Väylä 12. Huh-Hah hei! Helppo nelonen! Tuulella 5-6
Väylä 13. Par 2, ja jos oikein natsaa, niin siihen mahkut!
Väylä 14. Heitä suoraan, niin pitkälle kuin pystyt. Sitten taas niin pitkälle kuin pystyt. OB:ta vältellen 4-5
Väylä 15. Muista ottaa ei väliä vaikka hukkuu kiekko mukaan. Muuten jännittää liikaa! Tulos 3-6
Väylä 16. Revitään, revitään ainakin neljän heiton verran.
Väylä 17. Tää on sitten hauska. Olisi kaunista seurata jos kiekko lentäisi sinne nieluun, ja korille. Mutta ei sitten ikinä, ja yleensä lähestymis paikkakin tuhoon tuomittu 4-5 korttiin.
Väylä 18. Avaus vasemmalle OB alueelle puutteellisen antsan takia, ja sitten rimpuillen 4 tai 5 korttiin. Välttämällä outtin jopa par lukemiin mahkut.
Väylä 19. Pelikirjassa lukee: Cometilla korille! Mutta kun kisan aikana ei voi uusia avausta ilman rankkuja, niin arpapeliksi menee. Kolmonen olisi iloinen yllätys!

Siinä realistinen pelikirja Hiidenvesi Openiin Kaatiksen etutii kierrokselle!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.05.17 - klo:08:57
Eilen takapihalla puttitreeniä puolisen tuntia. Puttailin viidellä kiekolla etäisyyksiltä 5 ja 7 metriä. Ja kyllä oli vaikeaa osua! Viisi osumaa putkeen oli melkein mahdoton suoritus, ja melkein joka kerta kummaltakin etäisyydeltä yksi putti meni kokonaan, ja reilusti ohi korin. Tulee sellainen ihme nykäys, ja sitten kiekko lentää korin oikealta puolelta reilusti ohi.
Yritin miettiä mistä moinen johtuu, mutten ratkaisua löytänyt. Tänään täytyy kuitenkin jatkaa kadonneen putin metsästystä. Vastahan se on on ollut liki 20 vuotta kadoksissa. Ja tavallaan 56 vuotta! :o

Tulevana vikonloppuna tiedossa ratingin tuhoamiskarnevaalit Hiidenvesi Openin muodossa. Jos kuuluisin niihin ratinkin suojelija pelaajiin, niin en missään nimessä menisi kisaamaan Kaatikselle taikka Harjulle.
Etu-Kaatikselta pystyn parhaimmillani pelaamaan lähelle nykyisiä taikapisteitäni. Siltäkään rataversiolta en kykene Pirkkoja naaraamaan, joten bogien määrä ratkaisee. Näin realistisesti ajatellen vähintään bogi tulee väyliltä 1, 2, 3, 5, 8, 9, 11, 13, 15, 16, ...siis vähintään. Kun siihen lisätään 1-2 heittoa lisää väyliltä 9 ja 11 niin tulos on +12 - +14.

Harjulla oli viimevuonna vastaavassa kisassa vielä vaikeampaa. Pirkoista on edelleenkään aika turha haaveilla. Bogi varmoja väyliä ovat 3, 5, 6, 7 (jos siinä on saari), 9, 13, 14, 15, 16 ja 18. Joten siinäkin on jo valmiiksi +10

Taka-Kaatis: Melkolailla voi puolitoista kertaistaa Etu-Kaatiksen tuloksen, joten kunnia-kukon kiekumista on turha odottaa.
Jokaiselta radalta on odotettavissa alle 800 taikapistettä, mikä taas merkitsee sitä, että Miikka Soturi karkaa siinä kisassa tavoittamattomiin.

Mutta minkä ihmeen takia Hiidenvesi Openiin osallistun..HÄH!...

Radat ovat kuitenkin niin huippua!, formaatti niin huippua!, TD osaamista suoraan huipulta!

Sitäpaitsi olen jääräpää, ja sitkeä kuin perkele! En anna periksi vaan uskon aina päivään nousevaan! Olenhan yhden kierroksen Kaatiksella hyvin pelannut, eli toivossa on hyvä elää!

Tietysti tuli kolmet kutsut lakkiaisiin lauantaille, niihin lupasin mennä sitten illalla kisan jälkeen.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 29.05.17 - klo:11:45
TD:n osaaminen suoraan huipulta.... ;) Kiitoksia näistä sanoista!!

Nummelanharjun väylällä 7 ei ole saarta. Harju pelataan aivan normaalina leiskana samoin kaatis. Eli, en missään nimessä halua kiusata pelaajia enempään muuttaamalla ratoja tai tehdä lisä-outteja ympäriinsä.

Katsotaan uusiiko väykkä viime vuoden CTP-voiton?? Saa nähdä millä väylällä se pidetään tänä vuonna....

Tervetuloa ja tsemppiä kisaan!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 29.05.17 - klo:16:15
Pisteet elää tekemisen mukaan.. Nyt on mun vuoro nauttia 5 pisteen rotkosta rätingissä ja vajaan kuukauden päästä herra painelee taas ohi sinne 860 tuntumaan.
Sulla on kisoja sen verran vähän että keskiarvo elää tekemisen mukaan melko lailla.
Mulla tässä pari kuukautta on kun siirtyy pisteen sinne tänne.. Toki jos paikat myöten antaa ja parhaimpaansa pystyy veikkolan marathon kisassa, niin saattaa se notkahtaa ylös päin enemmänkin kuin muutaman pisteen.
Taikasana on silti onnistuminen pelaamaan parhaimpaansa, siis tulokseen eikä aikaan saamaan muutamaa elämystä tuottavaa sivallusta muovin kiilteiseen auringon laskuun.

Mutta täällä juhlitaan vielä rotkon paremmalla puolelle.. Ainakin seuraavat kolme viikkoa.. Sitten on sun vuoro, joten varmasti vaan ja jos ei vitosen takaa mene niin laita edellinen heitto lähemmäs, helpottaa kummasti.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.05.17 - klo:18:42
Lähestymistä pitää treenata, ettei tarvitse puttipelin varaa tuloksia jättää ;D Jotenkin vaan tulee hyvä mieli, kun aurinkoisia Soturin tekstejä lukee. Ja kieltämättä pientä rentoa kisavirettäkin päällä kun vertaillaan meidän Taikapisteitä...hauskaa!
Samanlaista on mun ja Lylyn kilpailu keskenämme. Äsken kävin katsomassa herran treenaamista, ja taas uhottiin samalla kun puitiin menneitä, ja arvailtiin tulevia. Vaikka itse olenkin tällä hetkellä Intoa täynnä, niin sydäntäni lämmittää vielä enemmän kun huomaan kavereitten hyvän tuulisen intoilun lajin parissa. Vielä kun saisi edes osan väylistä pelattua parissa.
Suomen maa on täynnä hienoja, miellyttäviä, kauniita, mahtavia kisoja! Ja tänään ehdin ilmoittautua yhteen niistä. Wauhtipyörä Openia olen aina vilkuillut sillä silmällä, ja jos nyt luoja suo niin pääsen vihdoinkin pelaamaan paljon kehuja saaneille Mikkelin radoille.
MPG sarja pullistelee Suomen parhaita pelaajia, ja sitten vielä minäkin pääsen heidän kanssaan pelaamaan. Toivottavasti olen silloin jo siinä kunnossa, että pystyisin edes vähän pistämään hanttiin heille. Kun pääsis Ville EX- puheenjohtajan kanssa samaan pooliin, niin olisi se aika täydellistä.

Hiidenvesi on taas muutaman tunnin lähempänä ;D Tomppa hei! Oletkohan nähnyt jotain Hiidenvesi painajaista kun väitit mun voittaneen siellä CTP kisan. Enhän millään väylällä voi kiekkoa lennättää niin lähelle koria, että sillä voitto tulisi!
Silloin Tomppa kun sä olit pikkupoika niin siinä telkkarin Hugo peliohjelmassa huudettiin välillä "Herää pahvi !"
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 29.05.17 - klo:21:45

Hiidenvesi on taas muutaman tunnin lähempänä ;D Tomppa hei! Oletkohan nähnyt jotain Hiidenvesi painajaista kun väitit mun voittaneen siellä CTP kisan. Enhän millään väylällä voi kiekkoa lennättää niin lähelle koria, että sillä voitto tulisi!
Silloin Tomppa kun sä olit pikkupoika niin siinä telkkarin Hugo peliohjelmassa huudettiin välillä "Herää pahvi !"

Tänä vuonna puollustavan CTP-mestarin pitää heittää lähemmäksi kuin tuo viime vuotinen 30cm... 8). Nyt on sentään eri väylillä CTP:t
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.05.17 - klo:09:22
Eli jos TD on edelleen sitä mieltä, että olen voittanut edellisen CTP kisan, niin olin sitten väärässä. Mutta siinä olin oikeassa, etten päässyt lähellekkään koria.
Todennäköisesti väylä 1 tai 8 on nyt (tai ei  kasi kyllä ole). Yksi vaihtoehto on 12...tai ei sittenkään, eli ykkönen, eli siinä tapauksessa on varmaa että CTP kunkun nimi vaihtuu!

Eilen kevyttä pelaamista Lylyn ja Esan kanssa, hauskaa oli! Eikä heitto kulje! Mutta viimeisellä väylällä nähtiin kuitenkin Esan häkellyttävän kaunis antsa avaus, mikä kilahti korin alarautaan. Sykähdytti!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 30.05.17 - klo:10:15
Viime vuonna voitit väylän 13 etutii CTP:n tuloksella 30cm.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.06.17 - klo:07:52
Nyt kun ollaan erimielisyydet Hiidenvesi TeeDeen kanssa viime vuoden CTP-kisan voittajasta selvitetty, niin voin alkaa henkisesti valmistautumaan uuteen voittoon.
Tällä viikolla piti ehtiä joku aamu Kaatikselle treenaamaan, mutta en!
Eilen Rajamäen fudiskentällä 24 draivia, riitti vakuuttamaan ettei vieläkään mitään suuntaa niissä ole. Tai tietysti jonkinlainen, muttei yleensä se haluttu.
Tänä iltana vielä hieman heittelyä, ja sitten olenkin valmis viikonlopun haasteisiin.
Sää ennusteen mukaan kisakeli on mitä mainioin, joten sen puolesta kaikki hyvin. Lauantaina tuulee tietysti, mutta pääsenpähän haastamaan sen uusilla tuulen kestävillä kiekoilla.
Hauska nähdä kuinka paljon ratinki putoaa tulevan viikonlopun kolmen alle 800 kierroksen jälkeen. Karkaako Miikka lopullisesti?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 02.06.17 - klo:08:25
Ennustetaan hieman väykän taikapisteitä.... ;D

1.kierros kaatis etutii   863
2.kierros harju             838
3.kierros kaatis takatii  856

TD:llä kova luotto, että vähintään näillä mennään!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.06.17 - klo:10:20
No jo on :D
Ja montakohan plussaa noi lukemat sietää?
Ja kiitos luottamuksesta 👍
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 02.06.17 - klo:11:34
Annan kyllä vähän erillaisen veikkauksen tuosta harjun kisasta, koska veikkolan väykkä paineli tasaisella varmalla suorituksella niin paljon helpompi harjun rata kyllä taittuu 56 heitolla ja yllätys 921 kierros napsahtaa plakkariin...
Tsemppiä kisoihin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.06.17 - klo:18:31
Tämähän menee jännäksi! Vedonlyöntiä pystyyn vaan ;D
Hitsin hitsi kun mulla on niin huono muisti! Mutta näin äkisti kun vertailee Veikkolan ja Harjun ratoja meikäläisittäin, ja par lukemia silmällä pitäen niin lähtökohtaisesti tää menee näin:

Väylät 1: Veikkolassa pelaan varmemmin pariin
Väylät 2: Menee aikalailla samalla prosentilla pariin, ja ne prosentit ovat heikot. Ehkä pikkuriikkisen kallistuisin Harjun puolelle.
Väylät 3: Veikkola vie 100 - 0, en pysty koskaan par tulokseen Harjun kolmoselta.
Väylät 4: Molemmilta yleensä Bogey..aikalailla fifty-fifty!
Väylät 5: Tähän pätee samanmoinen Veikkola ylivoima. Harjun vitonen mulle täysin ylivoimainen.
Väylät 6: Molemmat todella hankalia...tasapeli. Ei par tuloksia!
Väylät 7: Harjulta helpommin par
Väylät 8: Veikkolan kasi mulle helpompi.
Väylät 9: Harvemmin kummastakaan par lukemia, mutta Veikkolasta useimmin.
Väylät 10: Kamala verrata näitä. En oikein onnistu par lukemiin kummaltakaan, mutta ehkä Harju kuitenkin helpompi.
Väylät 11: Nyt Harju vie par varmuudessa 100 - 0
Väylät 12: Ei epäselvää. Jos par pitää jommasta kummasta hakea, niin Harjulta tältä väylältä.
Väylät 13: Harju taas helpompi par mittakaavassa.
Väylät 14: Kummatkin mulle sikavaikeita. Molemmat olen aina loppuun asti pelannut, mutta par on kyllä hankala tavoite. Veikkola kuitenkin se helpompi.
Väylät 15: Veikkola ilman mitään epäselvää. Harjun lyhyt alamäki, mutta par 2...ei onnistu!    IKINÄ!!!!!
Väylät 16: Hankalia molemmat! Oikein hienoja ja haastavia. Jos leikitään par leikkiä niin Harjulta kuitenkin helpommin.
Väylät 17: Molemmissa olen töpännyt raskaasti monta kertaa. Hysse vastaan Antsa, kyllähän kaikki tietää kumpi mun tapauksessa voittaa. Harju
Väylät 18: Harjulta en koskaan par lukemaa tältä väylältä saa, Veikkolasta joka kolmannen kerran, joten Veikkolalle par piste1

Olipa hauskaa ja jännää laskea yhteispisteet. Jos olen oikein laskenut, niin tasapeli.
Tällä laskuopilla voisin Sunriseen verraten pelata Harjun huomenna 880 - 910 ratinkiin, mutta toisaalta laskukaavion mukainen + 10 ei sitä tue.
Paperilla, taikka näytöllä kaikki näyttää helpolta joten antaa huomisen näyttää mihin ylletään ;)

Tänään heittelin armottomaan vastatuuleen muutamia kiekkojani. Crystal Zone ja Flick eivät olleet moksiskaan puhureista. Zonen lentorata kyllä suoristui kun flättinä heitin, mutta Flickit karkasivat vasuriin vaikka puhuri vei hiukset päästäni.

Illalla pitäisi vähän vielä heitellä, sitten yösaunaan ja aamulla virkeänä baanalle.

Kaatis OHOI!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.06.17 - klo:18:35
Ja meno matkalla kaikki varmaankin kuuntelee minun lailla Genevieve Marie Anne Gallin levyä Paris, France vuodelta 2002
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ReTeeNalle on 03.06.17 - klo:18:07
Hyvä veli,

Meillä on ilmeisesti samanmoiset taipumukset samota vähemmän kuljettuja reittejä ja tutustua suomalaiseen puustoon. Mulla on sun kiekko Kaatiksen viitosväylältä. Piti palauttaa Kaatiksen kopille, mutta unohtui bägiin. Jos jalka ei putoa yön aikana niin käyn teurastamassa taikanumeroa vielä yhden kierroksen verran jolloin voin pujottaa leiviskän löytökiekkolaatikkoon vai pidänkö sen paikassa nimeltään Jemma?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.06.17 - klo:22:20
Mahtavaa veliseni!

Heitin sen kiekon väylällä 6 kadoksiin ;D, mutta hienoa että löysit...KIITOS!

Jos viitsit, ja muistat niin jätä vaikka TD:lle ( Tompalle) saan sen varmasti häneltä.

Kyllä minullakin on aikomus huomenna tulla lisä teurastusta harrastamaan, mutta mulla lähtö vasta 12.20. Joten olet varmaankin jo kierroksesi pelannut.

Tsemiä aamuun, ja peliin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 03.06.17 - klo:22:24
Hirsi myös jätti kaunokaisen väykälle.

Tässä vielä toteutuneet taijat...

Kaatis etutii 794
Harju 842
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.06.17 - klo:11:43
Lauantai aamu klo.4.30 alan unen seasta aistimaan koputuksen takaraivossani. Ei! se ei ollut Hiidenvesi, vaan nelijalkainen, pikinokkainen karvakasa mikä asuu taloudessamme. Sen mielestä juuri tähän aikaan oli mitä mainioin hetki aloittaa uusi päivä. Klo,4.45 lähdin sen kanssa vaeltamaan tunniksi pitkin lähimetsiä. Hetki siinä meni ennen kuin unihiekat olivat viileän tuulen myötävaikutuksesta poistuneet silmistäni, mutta sitten olikin pirteä olo. Ja silloin tajuntaani iski aamulla alkava Hiidenvesi Open.
Kotona aamupala, kamat kasaan ja kohti Kaatista ( mitä sitä kotonakaan enää, kun muut kuorsaavat autuaan onnellisina). Klo. 7.15 olin treenaamassa vihreillä kummuilla, eikä siinä kauaa nokka tuhissut kun ensimmäinen kiekko jo hävisi. Aurinko paistoi, tuuli puhisi ja linnut lauloivat titi-tyy!
Oli hyvä fiilis!

Ensimmäinen väylä ( 18 ). Avausheitto surkeahko, mutta kiekko rollasi sopivasti 15m. päähän korista. Rauhallinen heitto korin alle, ja kolmonen korttiin. Sopiva startti. Mutta jo seuraavalta väylältä alkoi painajaismainen neljän väylän putki. En jaksa sitä muistella, mutta Hiidenvesi Open 2017 oli taputeltu mun osalta tuloksellisesti samantien. Loppu oli pelkkää taistelua itkua, pettymystä, luovuttamista, hälläväliä asennetta ja koko maailmaa vastaan. Onneksi olin loistavassa poolissa mukana. Ville rohkaisi ja kannusti, neuvoi ja avusti yli pahempien karikkojen. Riitan upeita heittoja oli hienoa katsoa, samoin Mikan. Loppuun asti pelasin, mutta tuloshan jäi surkeaksi. Eikä näin kilpailuhenkinen ihminen meinannut siitä enää henkisesti toipua.
Välillä käytiin syömässä grillin erikoinen, vaikka mielestäni se ei varsinaisesti ollut mikään erikoinen. Hyvää se oli kuitenkin, ja nälkä lähti! Ajoi siis asiansa.
 Sitten Harjulle, radalle mikä on sukeltanut niin syvälle korvieni väliin että antauduin heti avausheitosta lähtien. En pysty! Radassa ei ole mitään vikaa, mutta kun ei niin ei. Näennäisen helppo rata on minulle täysin ylivoimainen haaste. Viime vuotiseen tapaan Harju romahdutti minut lopullisesti.

Kisan jälkeen lakkiaisiin. Juhlien mukavan rento fiilis, ja hyvät pöperöt veivät pahan mielen.

Sunnuntai aamuna koiralenkillä luin kännykästä Ilta-sanomia. Taas terrori isku Lontoossa! Sitä ajatellessani tulin siihen johtopäätökseen, että pieleen mennyt frisbeegolf kisa ei oikeastaan ole mikään iso juttu.

Taka Kaatis ei sekään mennyt häävisti, mutta verrattuna muihin MPG luokan tuloksiin, niin ei se mikään katastrofikaan ollut. Pooli kaverit Rampe ja Jari, joka kaiken kukkuraiseksi pelasi kuin minä lauantaina olivat mitä parasta peli seuraa, kiitos heille.

Palaan vielä joskus kisan fiiliksiin uudemman kerran kun on aikaa, mutta iso kiitos Tompalle ja muille Staffeille hienosti järkätystä kisasta.
Ensivuonna uusi yritys!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.06.17 - klo:11:25
Aloitan tyhjästä olosta.
Odotin Hiidenvesi Openia jo pari viikkoa vesikielellä, kiekot vahattuina (no ei nyt sentään). Vaikka odotusarvot menestyksestä, taikka hyvistä ratinkeista eivät olleet häävit, niin silti aina toivon päivää parempaa.
Mutta kun Etu-Kaatiksen alkuväylät romuttivat haaveni samantien, valtasi sellainen mielen tyhjyys, että oksat pois! En osannut Villen kannustuksesta ja psyykkauksesta huolimatta käsitellä haaveiden kaatumisesta. Olisin voinut laulaa Haaveet kaatuu!, mutta A: En osaa laulaa B: inhoan sitä biisiä , joten jätin väliin ;D
Harjun surkean avauksen jälkeen kävelin kun zombi, ja pelaaminen oli ahdistavan hengetöntä....halutonta! Ikävää seuraa olin myös, vaikka en meuhkaa, tai häiritse muuten muiden peliä....anteeksi!
Sunnuntaina Taka- Kaatiksen pelaaminen oli jo rentoa, ja hyvän tuulista (jos mun tapauksessa voi näin edes sanoa). Vaikka tulos ei ollut sen kummempi, niin nautin pelaamisesta alusta loppuun.

Nyt odotan jo innokkaasti seuraavaa kisaani, eli Masteria. Hienoakin hienompi rata kuulemma tiedossa.

Nauttimaan lähden, ja toivottavasti siitä eteenkin päin koska olen tullut mullistavaan johtopäätökseen..............
siitä kirjoitan taas kun joskus on aikaa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.06.17 - klo:11:36
Eihän mullistava johtopäätökseni ole kenellekkään muulle yllätys, kun minulle itselleni.
Hiidenveden aikana nimittäin lopultakin suostuin tajuamaan, etten todellakaan pysty kilpailemaan podium paikoista koskaan.
Mun heittotaitoni muihin verrattuna on niiiiin olematon.

Putti: Tässä väylän, ja kierroksen,ja kisan päättävässä heitossa olen yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti MPG luokan huonoin koko Suomessa. Kun seuraa muiden kilpakumppaneiden putteja, niin omani alkaa hävettää. En tiedä pitäisiköhän asialle tehdä jotain?

Lähärit: Vaikka niissäkin olen heikko, ja karmeita ylilyöntejä tapahtuukin niin en näe niissä välttämättä mitään järkyttävää eroa muihin. Uskoisin olevani semmoinen keskitason lähestyjä kuitenkin. Niitä pitäisi malttaa vielä treenata enemmän.

Draivit: Luulin edes kohtuudella pärjääväni....vielä mitä! Kiva heittää kaiken maailman Kotamäkien, Timosten, Pohjalaisten, Savolaisten, Sandholmien kanssa samassa poolissa, kun avaukseni jäävät 20-30m. muista. Tätä heittoahan on kiva treenata, mutta ihan turhaan kun se ei enää parane.

Monipuolisuus: Sitä ei ole! Olen täysi hyzer heiton varassa. Ja sillä ei pärjää millään.

Tähän asti olen liitänyt pilvilinnassa, ja kuvitellut kaikenlaista.
Viikonloppuna putosin maahan nokka edellä. Auts! se teki kipiää, mutta tavallaan helpotti elämää. Toivottavasti nyt pystyn enemmän vaan nauttimaan pelaamisesta, hyvästä seurasta ja ulkoilusta.
Sitten kun nautinto jää, voin poistua takavasemmalle harrastamaan vaikka pitsin nypläystä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 08.06.17 - klo:13:02
Rupeat nyt vaan nenäkarvat vilkkuen nokkapystyssä kiertämään sitä rajamäen rataa pelkästään forella heittäen.. Et siis pelaa mitään muuta etkä ajattele mitään muuta niin johan alkaa fore sujumaan ja monipuolisuus lisääntymään.
Samanlaisia pikkupapparaisia vetelee maailmalla putterilla suoraan sen 100m joten tekniikasta se on kiinni ja uskalluksesta lähteä mukavuus ympyrän ulkopuolelle. Se että siellä ympyrän ulkopuolella voi joutua harhailemaan kauankin ilman apuja, niin kyllä Sulla sen luokan tuttuja löytyy puhelimesta että apuja varmasti on tarjolla ,mutta sitä pitää osata pyytää vaikka Aria opettamaan kaatikselle eikä ihastelemaan maisemia.

Tsemppiä ympyrän ulkopuolelle.. Täällä on välillä jäätävän hankalaa, mutta tulevaisuus , se voi olla juuri niin aurinkoinen kuin itse haluaa.

Nyky nuoriso kun vetää kenttä treeniä 10h viikossa putti treeneistä puhumattakaan niin eihän meillä taivaanrannan taiteilijoilla joiden pelaaminen oerustuun toivoon onnistumisesta ole paljoa mahdollisuuksia.. Raise the par daily bases..tai jotain sellaista se hirsikin heittää somessa ☺
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: takarivi on 08.06.17 - klo:15:08
Ei huoli hän siitä, jos jossakin
ei yhtynyt tahto ja voima,
kun tahto vaan oli oikea
ja aattehen aateloima
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.06.17 - klo:11:31
Kiitos Miikka kommentista!
Olenkin ajatellut kiertää paikallista rataa forella aina silloin tällöin. Tiettyyn rajaan asti heitto voi kehittyä, mutta toisaalta kun tekniikkaa en osaa niin heikoksi se silti jää.
Ja apua en osaa, enkä kehtaa pyytää ;)
Ville mulle viime syksynä Kankaanpäässä näytti mallia, ja otetta kiekosta (kuviakin otettiin). Mutta liian vaikeaa mulle.

Kiitos takarivistä tulleesta runosta! Hieno on, vaikka en ole ihan varma mitä se tarkoitti :o

Tällä viikolla kaikki tarmo on mennyt kolmen radan suunnitteluun ja rakentamiseen, joten heittäminen on jäänyt miltein kokonaan pois.
Ensiviikolla taas heitetään viimeistään Masterissa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: TaneT on 09.06.17 - klo:21:27
Mikä on Nurmijärvi Golfin laajennuksen tilanne? Joko kohta pääsee maan parhaalle 18-väyläiselle?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.06.17 - klo:11:31
Laajennuksen osalta olen tänään ollut keskusteluyhteydessä golfkeskukseen. Tällä hetkellä voin vain kertoa että no comments ;)
Kerron heti kun siitä on jotain aikataulullisia faktoja olemassa.

Maan parhaasta 18-väyläisestä en tiedä yhtään mitään. Mulle on olemassa vain parhaita ja vielä parhaimpia ratoja, enkä ole niitä kaikkia vielä pelannutkaan.

Yhtälailla kun on hienoa keskustella frisbeegolfista vanhojen starojen kanssa esim. Jussi, Tinde, Hämis, Sami, Jukka, Limpurit, niin sama se on futiksen puolellakin.
Eilisen päivän vietin Tampereella Suomen Palloliiton kutsumana, ja siellä minulla oli suuri kunnia keskustella pitkät tovit mm. Atik Ismailin, Jari Litmasen ja Miika Juntusen kanssa. Miikan kanssa saunakeskustelussa tuntui että futisaiheet nousivat välillä kuumimmiksi kun itse löylyt!
Oikein mukavan päivän kruunasi Suomi - Ukraina futismatsi, vaikka itseasiassa se jäi muuta ohjelmaa vaisummaksi.

Tällä viikolla oma frisbeegolfaaminen jää todennäköisesti viikonloppuun. Mutta olen kuitenkin tänä aamuna pystyttänyt 6 uutta koria tulevalle Rajamäen liikuntapuiston kiinteälle 9 väyläiselle.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.06.17 - klo:07:47
" Vaimo tahtoisin jäädä,
             mutta moottoritie on kuuma.
                         Sillä olen matkalla Iso-Kirjaan
                               kas mestari heittäjä oon!
                                      mestari heittäjä oon! "


Lyhykäisiä raportteja mahdollisesti tulossa MASTERI kisasta Keuruun Iso-Kirjan radalta.
Title: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: öre on 16.06.17 - klo:13:16
Tsemppii mastersiin!! "I'm playing again!" "You'll never walk a......."
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.06.17 - klo:23:20
Kiitos Ari!
Parigolf pelattu. Saunottu, uitu ja syöty! Hieno fiilis!

Säädettiin vähän pareja, ja vaihdoinkin Markon Ilkkaan. Puttikoulu jälleen yhdessä  ;D
Pelattiin Pekkaa ja Hämistä vastaan tiukka kisa, lopulta pisteet me 63, he 66.
Itse pelasin kuin pulloperse sika, mutta Ile paikkasi.

Ja pakko kehua rataa....aivan sairaan makee!
Kyllä on Masterin arvoinen rata!
Huomenna se alkaa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.06.17 - klo:06:21
Tyhjä olo taas tiedossa!
Myöhään yöhön jutusteltiin niinkin yllättävästä aiheesta kun frisbeegolf.
Nukahdin välittömästi kun punkkaan pääsin, mutta heräsin vähän yli viisi. Ja sen jälkeen ei enää unta vaikka kuinka yritän.
Armoton väsymys tappaa pelaamisen riemun. Ekan kierroksen varmaan pysyn hereillä, mutta lounaan jälkeen tulee noutaja.

Mutta tämä rata:
Visuaalisesti huikea! Mikään ei varmasti ole koskaan täydellinen, mutta nyt ollaan lähellä.
Lyhyeksi leikattu nurmi, kuikka huutaa järvellä, jylhää männikköä, vihreä lehtistä koivikkoa, tumma vetisiä jokia (ojia), laaksoa ja kukkulaa. Tykkään!!!
Ob paaluja kaikkialla, mutta loistavasti sijoitettuna...järkevästi suoraan sanottuna.
Kiekko voi päätyä veteen monen monituista kertaa. Jännää!
Aurinko porottaa heti aamusta. Miltein tyyni sää, ja lämmin.

Ihana rata! Loistava sää! Huikea seura!

Jos pysyn hereillä niin yritän nauttia kisasta joka solulla koska kaikesta huolimatta Masterissa jokainen on Mestari!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 17.06.17 - klo:07:14
Tsemppiä nautintomatkalle ja liidokkaita puita väistäviä onnistumisia..
Muistahan lounaan jälkeen ottaa pikku päikkärit.. Ihan silmäys vaan ja sitten kahden minuutin merkillä taktinen juoksen korille ja takaisin että lähtee unihiutaleet kropasta.. Hyviä heittoja.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.06.17 - klo:18:00
Kiitos Miikka!
Lounaan jälkeen uitiin Markon kanssa ponttoonilaiturille, ja mietittiin siellä Masterin tulevaisuudesta.
Päikkäreitä en uskalla ottaa, koska sitten en enää herää tähän päivään.

Itse kilpailussa sulin jälleen kerran, mutta oli se vaan hienoa pelata upealla, upealla, upealla radalla.
Vaikka ensimmäisen kierroksen toisen heiton jälkeen meinasin lähteä saunaan ja kotiin.
Mutta tänne jäin, ja nyt lähdetään saunaan!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.06.17 - klo:18:17
No nyt vihdoinkin Masteri ajatuksia yhden papparaisen näkövinkkelistä.
Perjantai iltana kun kaikki vanhat kamut olivat paikalla paitsi Paavo aloimme pelaamaan parigolfia. Puttikoulu Ile ja väykkä olivat jälleen parina. Ile näytti mallia, ja väykkä kuoropojan tavoin peesasi. Tulosta en enää muista, enkä sijoitusta ole missään vaiheessa edes udellut. Ei kerta kaikkiaan kiinnostanut, mulle riitti Ilen, Hämiksen ja Pekan peliseura, täydellinen kesäillan sää ja huippuhieno rata.
Loppuilta menikin sitten saunoessa, ja uidessa sekä tietenkin syödessä.    Koko kisahan oli pelkkää syömistä, pelaamista, saunomista ja uimista ;D

Mökki Mäntylän kööri (Marko, Petri, Hämis, Ilari, Paavo ja minä) höpöttivät pitkään yöhön ennen kuin Nukkumatti, Nukkumatti pappain, illoin kulkee heittää unihiekkaa, päivän heitot aika lopettaa on!
Aamulla heräsin varhain...liian varhain! Silmät ristissä kuuntelin kuorsaus kuoroa, ja päätin lähteä aamukävelylle kameran kanssa. Järven tyyni pinta, auringon paiste, lintujen laulu ja nurmen tuoksu huumasivat. Voi kun kaikilla olisi mahdollisuus kokea tämä sama autuus.
HERÄSIN! ja eikun aamupalalle!

Ensimmäinen kierros. Aloitus väylältä 20. Mandoportti 30 metrin päässä teeltä, en uskalla yrittää. Putterilla täydellinen määrämittainen portin eteen. Toiseen heittoon olisi tilaa vaikka hurumykke, mutta eihän se mulle riittänyt. Kakkonen kaikesta huolimatta outtiin. Vajosin nurmen alle, ei tästä kerta kaikkiaan mitään tule. Saunaan ja kotiin!
Mutta eihän sitä sovi heti luovuttaa. Kolmannella väylällä avaus outtiin (ei voi mennä). Päässä alkoi humista! Pelasin kuitenkin loppuun asti. Tulos 68 tuntui heikolta, mutta kuinka ollaskaan se riitti ykköspooliin toiselle kierrokselle.
Toisen kierroksen aloitimme väylältä 2, Heti pirkko, OHO!, väylälle 10 tulimme tasaväkisenä koko pooli. Siinä vaiheessa olin tilanteessa 2 alle!!!
Kymppiväylä, se kaunis lahden ylitys. Ekalla kiekalla olin ottanut kakkosen, joten itseluottamus oli kohdillaan. Heitin kuitenkin liikaa ylös, ja männyn oksa pudotti kiekon järveen, OB ja vitonen korttiin. Sulin!
Kierrostulokseni oli nyt 69, ja se piti minut edelleenkin ykköspoolissa. IHME!
Sunnuntaina ajoittainen vesisade, välillä kovakin sekoitti jonkin verran peliä (paitsi Markon, joka alkoi vasta nyt pelaamaan tosissaan). Minun, Ilarin ja Rikun taistelu hopeasta ja pronssista oli nautinnollisen tiukka. Jokainen töpeksi vuorollaan pitkälti märkien sormien ja kiekkojen takia, mutta loppuun asti nautittiin kisasta ja radasta. Riku pelasi hienosti 69. Ilari ja minä jäimme tulokseen 70. Markon 63 ollessa ylivoimaisen hyvä.
Näillä tuloksilla päädyttiin järjestykseen Marko, Ilari, minä ja Riku.
Pikkuisen jäi kirvelemään kun ei laskettu tilannetta ennen viimeistä väylää. En muistanut korin oikealla puolella ollutta OB aluetta. Väärä kiekkovalinta siihen tilanteeseen, pitkä heitto mutta outtiin, ja se sinetöi Ilarin suoran voiton. Mutta heitettiinhän siinä 59 muutakin väylää ettei se siihen kaatunut. Ilari ansaitsi hopean täysin.

Tällä kertaa nostan häntääni itse, kun kettukaan ei sitä tällä kertaa suostunut tekemään.
Ensinnäkin pelasin varmaankin elämäni parasta frisbeegolfia Iso-Kirjan radalla. Virheitä tuli, mutta ei niin paljon kuin normaalisti. Ja vain pari idioottimaista.
Esimerkiksi väylät 9 ja 14.

9: 152m par 4. Kaikki luokat ja kierrokset mukaan lukien siinä heitettiin 9 pirkkoa, joista itse heitin 3. Olin ainoa joka heitti pirkon jokaisella kierroksella. Miten se on mahdollista? Avauksella vältin OB alueet, ja kakkosheitolla vältin korin edustalla seisoneet ylväät lehtipuut, ja järven veet. Avaus Crankilla pitkälle sweetpottiin, ja siitä takuuvarmalla, ja niin ihanalla Flickillä korin ääreen. Kolme metriä taisi olla pisin putti.

Väylä 14: 204 metrinen saari väylä par 5.  Ensimmäisellä kierroksella olin koko lössin kolmen pirkon heittäneen joukossa. Toisella kierroksella 4 pirkkoa, minä pelasin par lukemat, koska neljän metrin vastatuuli pirkkoputti epäonnistui. Sunnuntaina jo 5 pelaajaa heitti birdien, joista minä olin yksi. Miten se oli mahdollista? Crankilla avaus niin pitkälle kun nurtsille sain. Kakkosheitto Crystal Zonella hyssellä OB rajan tuntumaan. Kolmasheitto hallittu hysse Flickillä saareen, lähelle koria.
Kolme kierrosta kahdelta pitkältä vaikealta väylältä tuotti minulle 5 pirkkoa, ja yhden par tuloksen...ei huono vaikka itse sen sanonkin! ;)

Enempää en teitä hyvät lukijat kiusaa heittojeni omahyväisistä kehuskelemisistä. Ja niistä surkeista en viitsi avautuakaan.

Masteri 2017 tulee jäämään muistojen joukkoon ihan päällimmäisten sekaan. Oli se vaan kaikkinensa huikea tapahtuma. Oli kyllä jokaisen euron arvoinen.

Kiitos kaikille jotka olivat tapahtumassa mukana!!!!

Ja mitäs ensivuonna? Ollaan jo pitkään kulissien takana touhuttu Masteri 2018 tapahtumaa... Juhannuksena 2018 Saariselän Kiilopää, HERE WE COME!!
Marko on tehnyt jo valtavasti työtä tuon haastavan tapahtuman eteen, ja se viedään maaliin asti!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.06.17 - klo:16:37
Yksin kotona 4

Yksin, tai oikeistaan kaksin (koira) kotona Juhannusta viettämässä. Nurtsit leikattu, ja muutenkin pihaa ja kämppää siistitty iltaa varten. Grillipuut pilkottu, wokkipannu putsattu, ja rasvattu...tulkoon vieraat!

Mutta nyt kuitenkin on vielä hiljaista, ja hyödynsin sen takapihan puttitreeniin. Pakko keksiä jotain uutta, jos meinaan joskus vielä pärjätä. Puolisen tuntia puttailin, ja kyllästyin.

Takakentälle heittämään/ harjoittelemaan antsaa. Masterissa Iso-Kirjan radalla olin pari kertaa menettää 90-luvun lopulla ostamani ensimmäisen kiekkoni Cometin.
Siitä pelästyneenä ajattelin alkaa säästämään rahaa, että olisi joskus varaa ostaa nykymallinen Comet, mikä ehkä voisi korvata ensimmäisen AARTEENI!
Yhtäkkiä salama iski korvieni väliin, ja muistin varakiekko kokoelmissani lojuvat Discraft Z-muoviset Meteorit.
Niitä heti kokeilemaan, olisiko niistä Cometin korvaajaksi. Toimivatko moitteettomasti antsa heitoissa.
Kymmenkunta treeniheittoa kahden koivun välistä vakuuttivat. Antsakulma piti hienosti loppuun asti, ja kiekko totteli hienosti annettua kulmaa.
Jippii! Nyt voin AARTEENI laittaa valolta suojattuun piiloon, olkoon sen seuraava lento monttuun mun arkun päälle.

Pitempiin antsoihin toimii huikean hyvin ZFLX Thrasher, Discraftin tuttua laatua. Eilen valitettavasti hukkasin yhden sellaisen Maaniittu-Ihantolan radalle. Toivottavasti se joskus vielä palautuu bägiini.
Thrasher on kyllä todella lötköä muovia, mutta sen takia siitä tykkäänkin. Huikea lätty!

Näin bägini uusiutuu pikkuhiljaa. Nyt siis Retro Comet talteen Meteorin tieltä. Toisenkin Meteorin nostin bägiin, ja sen tieltä väistyi Amexpo tour 2012 Z Buzzz. Ehkä on parempi että kyseinen hellyyttävän kaunis kiekko pääsee myös varastoon suojaan pahalta maailmalta.

Seuraava kisani taitaa viikkokisoja lukuunottamatta olla vasta Wauhtipyörä Open syyskuun alussa. Ei vaan matsaa aikatauluun mikään mainio kisa. Eilen tuli kutsu S.N Classiciin elokuussa, mutta tietysti olen töissä juuri silloin. Legendaarinen kisa, ja Kauhajoen rata jää jälleen kokematta. Ottaa pattiin!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 25.06.17 - klo:08:34
First Run Comet on suora, uudemmat kääntävät uutena. Vanha kiekkosi lienee kulutettu kääntyväksi, joten kulumisasteesta riippuen jonkun muovin nykyComet voi lentää samoin kuin kunnianarvoisa veteraanisi, joka on ikääntynyt ja auringossa hapertunut. Voi hajota milloin vain puuhun tai kiveen osuessa. Ei ole automaattisesti näin, mutta luultavampaa kuin tuoreilla kiekoilla. Z ja Glo Z lentävät samoin hieman kääntyen ehkä 4-5 astetta 60-70+ m matkoilla ja x kuluu äkkiä 7-8 astetta kääntäväksi.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.06.17 - klo:19:39
Kiitos Janne tietoiskusta a`la Comet. Mulla on käynytkin mielessä sekin mahdollisuus että vanha Cometini menee säpäleiksi osuessaan esim. puuhun. Vaikka se on kyllä vuosien aikana tottunut moiseen.
Saatan jossain vaiheessa kokeilla esim. Z Cometia, mutta nyt uskon pärjääväni Meteorilla.

Käytiin eilen illalla myöhäiskierroksella Tuusulassa Ristikiven radalla. Pari muutosta oli tehty, ja vaikka olen hyvin perinteisiin, ja muuttumattomuuteen orientoitunut luonne, niin pidin kyllä kahden väylän muokkaamisesta.
Tosin en välttämättä allekirjoita sen toisen  väylän korin korkeutta. Vai oliko se vielä asentamatta oikeaan korkeuteen.
Yhdeksän aikaa alettiin pelaamaan, ja muutaman kerran jouduttiin jonottamaan vuoroa, eli suosittu rata kyseessä.

KKp/Bats päktäki vaihtoi omistajaa, kun mun 19 vaihtui numeroon 17. Yippee! Alku pelattiin tasaisesti, mutta sitten kaveri teki vielä enemmän virheitä kuin minä, ja varmaankin n. 10 heiton erolla nousin huimasti bäkkäri arvostus asteikossa.
Ristikivi pudotti meikäläisen Iso-Kirjan lumoista takaisin maanpinnalle rajulla tavalla. Enkä tarkoita sillä mitään rata vertailua, vaan yksinkertaisesti sitä että ahtaat metsäväylät ovat kyvyilleni liikaa.
Niin kuin kaverini sanoi, niin mun avaukset olivat ihan hanurista, mutta lähestymiset pitivät meikäläisen pinnan tuntumassa, ennen lopun hukkumista. Viimeisen väylän mandoportin läpäisy ei tietenkään onnistunut ensimmäisellä heitolla, joten huono alku sai seurakseen huonon lopunkin.

Ristikiven rata on oikein mainio käynti kohde, ja uskonkin että tänä kesänä menen sinne toistekin.
Kiitos Hyrylän frisbeegolfseuralle radan ylläpidosta!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.06.17 - klo:14:27
Avausheitot ovat nyt kadonneet jonnekin!?
Keuruun Masterissa ne toimivat pääsääntöisesti hyvin, ajoittain jopa loistavasti (kun ottaa kyvyt huomioon). Mutta sen jälkeen ovat takkuilleet kovasti. Ristikivi oli vasta alkua. Maanantaina pelasin illalla kolmen kaverin kanssa Rajamäen kiinteän, ja eilen viikkokisat, eikä oikein onnistunut yksikään avausheitto. Joku on pielessä? Ajoitus, suunta, ote taikka liika into?
Henkisesti ja jopa fyysisesti olisin valmis vaikka 4-6 tunnin päivittäiseen treenaamiseen, mutta kun aika ei vaan riitä. Ei edes päivittäiseen treeniin, ja silloinkin puolituntia max tunnin ehtii lättyä paiskoa. No täytyy olla tyytyväinen, että on kunnossa ja pystyy kaikenlaista tehdä...ei narista!
Miikka oli jo jostain kaivanut tuoreimmat taikapisteet. Olivathan ne taas nousseet vähän mikäli Soturiin on uskominen, ja miksei olisi.
Ja ihan oikein että Soturilla on parempi kun minulla. Se on ne ansainnut kovalla työllä :D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.07.17 - klo:07:57
Joka viidennellä nykäisy!
Erinomaisen kiehtovaa tuo puttaaminen. Lievästi liioitellusti joka viidennessä putissani kiekko "jää käteen", ja silloin se lentää reilusti oikealta ohi.
Normaalistihan puttaan jostain syystä liikaa vasemmalle, mikä johtaa kiekon ohimenoon ketjujen kautta. Mutta sitten ne "nykäisyt", ja niitä vaan tulee 3-5 krt /kierros.
Takapiha puteissakin niitä tulee säännöllisin välein, ja niitä tulee tilanteessa kun tilanteessa. Kyse ei ole siis välttämättä mikään jännäputti ilmiö, koska en kaikkia putteja jännitä, varsinkaan treenatessa en ollenkaan. Se lienee jokin tekniikkavirhe.

Äärimmäisen huono puttaaminen heikentää rajusti myös kierrostuloksiani. Se nähtiin esim. viime perjantaina kun me kolme suurin piirtein samoihin aikoihin lajin aloittaneet ( Oulun upsi-kunkku Riku, Hyvinkään turbo-putti HD ja mää ) pelasimme kierroksen tulevalla SM-kisa radalla Hyvinkäällä. Varsinkin HD oli ilmiömäisessä iskussa, siinä ei paljoa matka taikka paikka painanut kun hän pisti lötää mukiin.
Kärjistetysti voidaan sanoa, että kun kaikki oltiin 15 metrin etäisyydellä korista niin HD pisti sisään. Riku tarvitsi siihen 2 heittoa ja meikäläinen 3.
Rikun kanssa oltiin ennen perjantaita kohdattu tänä vuonna kahdesti. NDGE17 kisassa voitin Rikun kahdella, ja Masteri2017 kisassa yhdellä heitolla. Hyvinkäällä oltiin ennen viimeistä väylää tasoissa, mutta viimeisellä Riku näytti upsinsa voiman, ja se riitti yhden heiton voittoon.
Tasaisesti ollaan siis pelattu viimeaikoina. Valitettavasti Riku asuu Oulussa, ja minä täällä joten kaksintaistelut ovat harvinaisia. Ja tuskin enää tänä vuonna kohdataan. Onnea Rikulle SM-kisoihin!

Viime viikonloppu torstaista - perjantaihin oli aikamoista tunteiden vuoristorataa! Oli suurta surua. Oli ilon hetkiä. Katkeruutta. Mielipahaa. Nautiskelua mikä tuntui ansaitsemattomalta etuoikeudelta jne. Tuntui että niiden neljän päivän aikana elin koko elämän nopeutettuna pienoiskoossa.

Pieniltä osin edellä mainituista kuului myös frisbeegolfiin. Oli nimittäin hieman haikea olo käydä kääntymässä Tammisaaren pro-tourin kisatoimistossa lauantaina. Palautin sinne yhden NDGE kisassa hävinneen kiekon, ja ehdin siinä sitten tervehtiä useitakin tuttuja kavereita. Eräässä laulussa toistetaan usein kysymystä " Arvaa harmittiko, arvaa harmittiko?", kun herätin itselleni kysymyksen miksen minä ole kisassa mukana.
Kuvittelin vaan ettei minun ratingeillani ole mitään edellytyksiä päästä pro-tourin kisoihin mukaan, ja niin jätin ilmoittautumatta.
No vaimon ja kavereiden kanssa vietetty pyöräilypäivä ja herkuttelupäivä Hangossa oli kuitenkin myös mukavaa. Ja myöhemmin illalla sama jatkui vielä Espoon saaristossa. Sunnuntaina Kaivarissa minigolfia, ja muutakin kaupunkilais elämää perheen kanssa joten mainio viikonloppu vaikkakin ilman Tammisaaren kisaa.
Minigolfissa toistui frisbeegolf kisa dilemma. 10 väylää pelasin huikeasti, mutta ensimmäinen töppä katkaisi selkärangan, ja lopusta ei sitten tullut enää yhtään mitään.

Tänään taas uudet kujeet, niistä mahdollisesti huomenna lisää.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: DJSigma on 04.07.17 - klo:11:37
Puttihan pitää tulla selkärangasta. Mutta tarpeeksi syvältä kun sieltä kaivaa, putti onkin perseestä.  ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.07.17 - klo:08:44
Joskus tuntuu että olen selkärangaton, eli sieltä putti ei ainakaan tule...ehkä sitten sieltä syvemmältä ;D

5 KKp/Bats setää eilen illalla luontoretkellä Sipoossa. Ainakin siltä tuntui kun reput selässä pitkin metsää, ja kallioita taapersimme. Vaihtelua vaeltamiseen toi silloin tällöin ongelmajätteen heittäminen luontoon. Toki sivistyneinä ihmisinä keräsimme jätteemme talteen.
Sibbe Flexi kisa alkoi kahdella lämmittely heitolla ykkösväylällä. Siihenhän ne kivasti korin läheisyyteen putosivat, kun ei tarvinnut vasemmalla vaanivaa OB linjaa miettiä. Kiva aloittaa Pirkolla oli yleinen käsitys.
Varsinaisen kisan käynnistyttyä alkoi OB rannetta jäykistää! Viidestä äijästä 2 heitti oubiille, ja kolme muuta nakkasivat kiekkonsa turvallisesti vasuriin kauaksi korista. Kyllä oli taas itseluottamus kohdillaan kun kisa heitot alkoivat.
Matka oli pitkä, ja Hämistä lukuun ottamatta oltiin ensikertalaisia Sibbessä ja se takasikin mielenkiintoiset suoritukset loppuun asti.
Itselläni avaukset olivat todellista tervanjuontia, ja se rankaisi armottomasti varsinkin tiukemmilla väylillä. Varsinaisen kummajaisen tarjosi väylä...no en muista numeroa! Mutta kori seisoa nökötti kallionpäällä, ja sen vasemmalla puolella oli pystysuora jyrkänne alas rotkoon. Avaukseni kääntyi tietysti vasuriin, ja sitten jännityksellä katsomaan missä Buzzz luuraa. Spottaaja Hämis huutaa jo kaukaa että taitaa olla aikamoisen vaarallinen lie. Mikä lie kiekon paikka? tuumin. Kun könysin näköetäisyydelle, niin huomasin olevani liemessä. Buzzz oli jollain ihmeen tavalla jäänyt melkein pystysuoralle kalliolle. Siinä sitten Hämiksen kanssa tuumailemaan, että mikä lie kohtaloni.
Hämis tietenkin ehdotti Hämähäkkimiehen kaltaista kallioon liimautumista, ja sen teinkin. Eli neljällä ( okei viidennelläkin) raajalla liimauduin kallion kylkeen ristikkoasentoon. Vaikein osa oli vielä edessä, kun piti heittokäsi vapauttaa kallion pinnasta. Sekin onnistui, samoin kuin n. 15 metrin heitto korin tuntumaan. Sitten vaan varovasti ylös, ja Buzzzin hilaaminen jalalla käden ulottuville.
Harmi kun ei tajuttu ottaa kuvaa, tai videota tilanteesta. Oltiin vaan niin jännän äärellä, että siinä filmaamiset unohtuivat.

Kierros saatiin kuitenkin onnellisesti pelattua. Keskinäisessä kisailussa KKp/Bats setien loppujärjestys oli seuraava väykkä, Hämis, Essi, Ilpo ja Lyly.
Kisa oli tasainen, ja ilta oli erittäin kannustava, ja lämminhenkinen.

Kiitos kaikille, ja tietysti kisan järjestäjille!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 06.07.17 - klo:06:44
Menevätkö puttinykäisyt oikealta ohi? Silloinkin kun käsi ei liiku vasemmalta takaa eteen oikealle? Taittuuko ranne oikealle? Jos näin kyseessä on jäykkä. Väykkä on siis käden lihaksilta niin jännitetyn jäykkä, että käden eteen lyönti johtaa ensin kyynärpään suoriutumiseen, sitten ranteen kääntymiseen oikealle. Vieden kiekon oikealta ohi.

Väsyneenä voi takaa eteen lyönti kädellä hidastua myös. Jännitettynä kunnolla on lähes mahdotonta lyödä tarpeeksi nopeasti, jotta kiekko irtoaa ennen kuin kyynärpää oikeaa. Mikä vaatii nopeaa kiihdytystä lyönnissä, mitä ei tapahdu, jos lihakset ovat yhtä jäykät kuin raskaita painoja nostaessa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.07.17 - klo:07:38
Menevät oikealta ohi ja reilusti. Ja se on selkeä nykäisy! En omaksunut kokonaan epigriisiäsi, mutta uskon tuohon jännitetyn jäykkä teoriaan. Vikahan lienee korvien välissä, eli kun jo odotan nykäisyä, niin tuleehan se sieltä väkisinkin jossain vaiheessa.
Tavallaan on ihan kivaa, että mun putti ei tule selkärangasta, vaan sieltä mihin ei aurinko paista. Se tuo pelaamiseen jännitystä, ja toisaalta myös tietoisuuden siitä missä olisi eniten parannettavaa.
Eilen Koivun Pasin kanssa ohimennen hieman sivuttiin oikean frisbeegolf pelaajan, ja minunlaiseni valepelaajan eroista. Yritin vakuuttaa hänet ja itseni että minulla pelaaminen on paljon jännittävämpää, ja hauskempaa kun koskaan ei tiedä mitä seuraavalla heitolla tapahtuu. Onhan se aika säälittävää positiivisuuden hakua surkealle pelaamiselle, mutta kuitenkin....
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 06.07.17 - klo:09:44
Tuo on juuri sellainen asia miksi välillä ihmettelen kun kaikki haluaa kulkea ykkösryhmän perässä kun taaempana peli on tosiaan paljon mielenkiintoisempaa kiekkojen löytyessä jännittävistä paikoista. :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.07.17 - klo:10:46
Mitä tuo hymiö Arin viestissä ikinä tällä kertaa tarkoittaakin niin.....
toissa kesänä kun olin Nokialla European Openia seuraamassa, niin Vesalan Tommin kanssa puolikierrosta käveltiin ykkösryhmän perässä. Oli Paulia, Jeremyä jne jne odotusarvot olivat korkealla. Eikä siinä mitään, hienostihan pojjaat kiekkoa nakkailee. Puolivälissä kierrosta alkoi tyypilliseen tapaan vettä sataa, ja lähdimme Tommin kanssa kiireen vilkkaan kisakeskukseen sateensuojaan.
Itse en kyllä sadetta pelkää, ja uskoisin että jos ykkösryhmän seuraaminen olisi ollut yhtään jännittävämpää niin olisin seurannut loppuun asti. Tai jos poolissa olisi ollut yksikin Suomalainen pelaaja.
Ensi kerralla kun kisaa menen katsomaan niin taatusti menen sellaisen poolin perässä missä pelaa kotimaan toivoja!!!

Kovimmat pelaajat ( Suomalaisetkin) heittävät tietysti helkutin hienosti, ja junnut ainakin saavat hyvää karmaa kun katsoo kuinka ammattihemmot pelaavat. Mutta mulle se tuntuu aika tylsältä, kun ainoa asia missä eroja tulee on kun joku epäonnistuu silloin tällöin yli 15 putissa.
Toisaalta ei kai kukaan halua katsoa esim. meikäläisen pelaamista, koska pelaajaa tai kiekkoa ei juurikaan näy, kun ne luuraa aina jossain pusikossa.
Ja onhan niitä heittojakin niin paljon että alkaa väkisinkin väsyttämään.

Jalkapallosta voidaan ottaa vastaavanlainen vertaus. Kyllä mä melkein mieluummin seuraan RaKen edustusjoukkueen pelejä 5. divisioonassa, kun esim. Veikkausliigan ottelua. Ensiksi mainitussa kaikki ovat tuttuja kavereita, ja peleissä on vauhtia sekä vaarallisia tilanteita enemmän kun laki sallii :D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 06.07.17 - klo:13:08
Voisihan siitä saada melko koomisen pikakoosteen kun Väykkän kanssa pelattaisiin Kaatiksen takaheittopaikoilta ja lähes aukealla aina korkeassa polviasennossa perä siinä ainoassa puskassa pökkisi limppua pöpeliköstä.. Syksyn marjasatoa nauttien etsiessä ysi väylän suonreunalta sitä kallisarvoista aarretta.
Tai ottaessa kolmannen puttirallin 11 väylän koriin seuraten kiekon rollaamista ja korkeaa pomppua sinne 15 jäte altaaseen.. Ja sitten sen ainoan pörö onnistumisen jälkeen pappojen sadetanssia korin ympärillä..
Eiköhän tehdä syysmatka kummulle ja hommataan joku sankari kuvaamaan ja pappa penttala kutsutaan kommentaattoriksi kotamäen muristessa vieressä sääntörikkeistä.. Kyllä siitä helposti saa lähes turhapuro elokuva maista huumoria aikaan..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 06.07.17 - klo:23:08
Uskoisin että tuollaisellekin videolle olisi tilausta :)

Olen mukana :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.07.17 - klo:07:55
Koska ollaan jo tässä iässä niin voidaanko jo apinoida Enid Blytonin Viisikko tarinoita, niistäkin on tehty elokuvia.
Miltä kuulostaisi esim.
Viisikko pulassa = Kaksikko mörrissä
Viisikko joutuu ansaan = Kaksikko joutuu outtiin
Viisikon uudet seikkailut = Kaksikon uudet kämmäilyt
Viisikko, Tornin salaisuus = Kaksikko, Putin salaisuus ( Myöhemmin venäläiset voisivat tehdä suurelokuvan Putin, salaisuudet )
Viisikko, Aavejuna = Kaksikko, Bogeyjuna

Elokuvat olisivat yhtä hauskoja ja halpoja tehdä kuin Turhapurot ( eikä mekään saataisi mitään apurahoja mistään...ellei Frisbeegolfliitolta).
Niissä olisi yhtäläisyyksiä Chaplin elokuviinkin. Naurattaisi ja itkettäisi yhtä paljon! Ja niistähän voisi tehdä mustavalkoisia ::)
Ei tarvittaisi minkäänlaista käsikirjoitusta, eikä pelikirjaakaan, koska perseelleen se menisi kuitenkin. Uskoisin että Ari ja Ville avustaisivat edullisesti Hollywood ura mielessä, ja Jannesta taikka Surrapurrasta saataisiin mainiot kuvaajat takaamaan elokuvan tekninen tasokkuus.

Miikka ja väykkä nimeä en elokuville laittaisi, koska Maukka ja väykkä on jo. Ja sitä ollaan Maukan ( Säpinää Perusjätkän ) kanssa tarpeeksi naurettu!

Ja kuten huomasit niin puhuin suuruuden hulluna jo elokuvasta monikko muodossa. Voitaisiin tehdä elokuvat aina eri radoilla. Kaatiksella voitaisiin kuvata Bogeyjuna, Nummenmäessä Mörrissä, Mukkulassa Joutuu outtiin, Veikkolassa Uudet kämmäilyt, Jokelassa Putin salaisuus jne.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.07.17 - klo:08:09
Tässä vaiheessa isot onnittelut 40v. Miikka!!!

Huomenna kun vielä nukut niin olen Rovaniemellä.
Kun alat heräilemään, ja valitsemaan bägiin kisakiekkoja olen Sodankylässä.
Kun olet lämppäämässä Kaatiksella olen Saariselällä.
Kun olet Bogeyjunassa Kaatiksella syön poronkäristystä Inarissa.
Kun nautit aurikoisesta illasta ihanalla Hillsiden radalla istun Jäämeren rannalla.

Molempi hyvä, ja kummassakin haluaisin olla. Mutta vielä ei nykyteknologia salli yhtä aikaa olemista eripaikoissa.

Heitäpä hyvin, ja nauti kisasta, seurasta ja loistavista radoista!!!!
Myönnän että kateeksi käy peri Suomalaiseen tapaan.

Tuli vaan mieleen että kun itse täytin vuonna 2001 40v. niin tuntui että kaik on männy. Ja siitä on jo 16 vuotta, vaikka ihan äskenhän ne juhlat vasta olivat.

Sitten kun sinä täytät 56v. minä pusken jo horsmaa. Voisitkin käydä mun hautakivellä näyttämässä jotain pokaalia minkä sinä vuonna jostain MPG kisasta olet voittanut.
Mutta jos tuhkani on heitetty Jäämereen, niin älä heitä pokaaliasi perään  ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 07.07.17 - klo:08:51
Eiköhän taida mennä niin että 16v päästä sinulla on valkoinen metsuri tyylin pörrö parta ja puolustat ansioituneesti 70v ikäluokan maailman mestaruutta ottaen triplavoiton vaikka muutama putti menikin oikealta ohi, se että kisat pidettiin nurmijärvellä entisellä golf kentällä joka toimii 56 väylää pitävänä friba pyhättönä minun toimiessa kisojen TD hommissa saa sinut väittämään että nyt loppuu kilpaurheilu,kun palkintokaappeja ei enää mahdu olohuoneeseesi saa yleisön mylvimään ja lupaatkin kainosti että no jatketaan nyt vielä ainakin ensi vuoden NDGE2034 ja sitten se on siinä..
Ei elämästä koskaan tiedä, joten nautitaan päivä kerrallaan.. Eihän sitä voi koko ajna uusintaheittojakaan ottaa..
Hyvää kalareissua ja käy nyt ainakin siellä jäämeren rannalla nakkaamassa yksi kiekko kohti pohjoisnapaa, voit sanoa heittäneesi pohjoisemmas kuin kukaan muu 😃, elämyksiä ja kireitä siimoja.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.07.17 - klo:11:32
Ei elämästä koskaan tiedä, joten nautitaan päivä kerrallaan!!!!!

Toi lause on taivaan tosi. Turhan paljon tuhlataan aikaa turhaan narinaan. Turhan paljon mietitään mennyttä, ja tulevaa. Eletään tässä ja nyt, kun vielä voidaan.

" Eletään vaan vaikka piruuttaan ilman turhia murheita,
sillä hiljaisina poikina
haudoissaan lepää monia
urheita"

Irwin Goodman ja Remu Aaltonen.

Vaikka kommenttisi oli riemukasta huumoria täynnänsä, niin onhan se mulle unelmaa, mutta maailma......

Kiitos kannustuksesta, ja vaikka päätin etten ota yhtään kiekkoa mukaan, enkä varsinkaan heitä mereen saastuttamaan sitä.....
niin jos vaikka kukaan ei näkisi, Nordkapissa voisi mantereen ääriltä kiekon mereen nakkaa!

Tai ei en sitä tee...eeeen. En heitä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.07.17 - klo:14:21
Aika paljon FGR sivustolla, ja kuulemma jollain some sivuillakin arvostellaan ratoja suorasukaisesti. Aika paljon tyyliin paska rata en suosittele. On siellä kuitenkin paljon asiallisiakin kriitikoita.
Niistä innostuneena ajattelin itsekin välillä kertoa omat henkilökohtaiset kokemukseni pelaamistani radoista. Ehkä olen jossain vaiheessa jotain aiheesta kirjoitellutkin. Yritän pysyä asiallisena, mutta rehellisenä.
Minun piti aloittaa Hyvinkään Nummenmäestä, mutta aloitankin viimeksi pelaamaltani radalta eli Sibbestä (Joensuun tila)

Radalle saapuminen: Kapeaa tietä maalaismaisemassa halki kartanon tilusten. Kartano, ja piharakennukset huokuvat historiaa. Pihanurmilla siintää jo ensimmäiset korit. Se on aina yhtä makeeta kun tulee itselle uudelle radalle, ja ensimmäiset korit tulevat näkyviin. Mikä siinä kiehtoo?
Iso parkkipaikka, veneitä pullisteleva satama suojaisella meren lahdella, kiva pikku kahvila. Hyvältä näyttää alku!
Ensimmäinen teeboxi on lähellä parkkipaikkaa. Iso kuin kiitorata, tasainen, väyläopaste kivasti boxin etureunassa.
Ensimmäiset väylät pelataan ikään kuin vieraiden ihmisten pihoilla, jopa omenapuiden alla. Kivoja väyliä, ja on se ihanaa pelata vihreällä, leikatulla nurmella. Loistava startti radalle! Jos olet ensimmäistä kertaa radalle menossa niin ota pirkot heti ensimmäisiltä väyliltä.
Rata muuttuu sitten alkuihastuksen jälkeen tuimaksi metsäradaksi, ja väylien välissä on kivasti käveltävää hyvin opastettuja polkuja myöden.
Juuri kun meinaa alkaa jo aavistuksen kyllästyttämään sinänsä haastavat metsäväylät, alkaakin radan kliimaksi.
Minua on aina kiehtonut siistien nurmiväylien, ja hyisten vesielementtien lisäksi myös kallioväylät. Ja niitä riittääkin radan puolivälin jälkeen yllin kyllin. Tykkäsin....ja paljon!
Rata päättyy sitten muutamaan oikein kivaan niittyväylään, joten hyvä maku jäi suuhun...tai mieleen.

Summa summarum:
Rata on pääosin visuaalisesti hieno, mitä arvostan enemmän kuin teknisyyttä tai haastavuutta. Niitäkin radalla riittää.
Teet ovat erittäin hyvät! Ei voi kun hattua nostaa tekijä ryhmälle!! Ja sanon näin vaikka itse en tarvitse noin isoja, enkä yleensäkään hirveästi välitä teeboxien tasosta.
Normaalia pitempiä siirtymiä helpottaa helppo kulkuiset polut, ja loistavat opasteet. En ollenkaan pidä pahana, että radalla on pituutta. Kävely metsässä rauhoittaa mieltä.
Korkeuseroja runsaasti! Tykkään!!

Oikea kätisenä ja yksipuolisena hyssesetänä rata ei anna minulle mitään mahdollisuuksia hyviin tuloksiin kyseisellä radalla, koska väylät ovat pääosin oikealle kääntyviä.
Yksin en radalle menisi pelaamaan, sen verran se sisältää kiekon hukkaamis mahdollisuuksia. Mutta kaverin, taikka kaveri porukan kanssa kyllä. Ja varmasti mielelläni osallistuisin uudestaan siellä järjestettäviin kisoihin.

Ratahan on vielä osittain kesken eräinen, joten tavallaan ei pitäisi sitä arvostella mutta tein sen nyt kuitenkin.

Nyt alan kuitenkin keskittyä viikon ajaksi toisenlaiseen ulkoiluun, eli parit jäähyväisheitot Rajamäen fudiskentälle, sitten reppubägi narikkaan odottamaan uusia haasteita.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.07.17 - klo:09:34
Jälleen viikko Norjan huikeissa maisemissa takana. Ja kotiin palattua teki heti mieli mennä fribaamaan.
Hämiksen houkuttelemana ilmoittauduin jo pohjoisista käsin Tammelan Avaukseen. Uusi rata, jopa uusi paikkakunta minulle.

Eilinen päivä oli jälleen onko järkee vai ei dilemma. Käyttääkö kesän lämpimimmän, ja kauneimman päivän frisbeegolfiin vai johonkin muuhun.
Onneksi Norjassa oli loistavat säät, joten hyvin kelpasi hikisen päivän viettää frisbeegolfradalla Tammelassa.

Pelasin jälleen mallia pulloperse-sika. Varsinkin ensimmäisellä kierroksella uudet metsäväylät olivat tuhoisia niin pelilleni kuin ratingillenikin. Ei siitä vaan mitään tullut, paitsi plussaa bägi täyteen.
Toinen kierros meni selkeästi paremmin, mutta kyllä ne metsäsamoilut ovat minulle kiekkojen kanssa ihan turhia.

Toisen kierroksen aloitimme kasiväylältä, ja sehän tarkoitti sitä että kierros päättyi niille ihanille puistoväylille.
Sen tarkemmin kisaa kommentoimatta rata arvosteluun.

Tammela discgolf park:

Saapuminen ohi keskiaikaisen kirkon, ja kauniin hautausmaan olisi pitänyt varoittaa minua tulevasta ratingien hautaamisesta.
Kisakeskus sijaitsi rakenteilla olevassa liikuntapuistossa. Iso parkkipaikka, ja huoltorakennus heti isona plussana.
Parkkipaikalta oli minuutin kävelymatka ykkösteelle, teeboxit ne tyypilliset. Eli ainakin minulle sopivan kokoiset, ja tasaiset.
Radan 2 ensimmäistä väylää ovat semmoisia pirkko mahdollisuuksia, varsinkin kakkonen. Ykkösellä voi tapahtua mitä vaan. Kumpikin väylä kuitenkin hieman "epäsiistejä" rosollin takia.
Kolmosesta alkaakin sitten viiden väylän ihana puisto osuus. On se vaan aina niin upeeta päästä pelaamaan leikatulla nurmella. Se on vaan niin eri maailma, verrattuna kivien, kantojen ja juurakoiden kyllästyttämiin metsäväyliin.
Isot vanhat puut, ja pari järveä lisäävät alueen visuaalisuutta.

Puiston jälkeen seuraa tyypillinen metsärata osuus. Se on kuitenkin pinnanmuodostukseltaan moninainen, eli väylät taisivat kaikki olla ylä, taikka alamäkeen. Plussaa siitä.
Väylät ovat vielä uudehkoja (ymmärtääkseni), joten ne varmasti siistiytyvät ja muokkaantuvat ajan saatossa.

Pari väylää oli sellaista joita en ihan "allekirjoita". Mielestäni väylän 16 korin paikka voisi olla siinä ylhäällä näkyvissä. Tai sitten korin takana olevan mörrin voisi poistaa kokonaan, taikka ainakin harventaa isolla kädellä.

Ja sitten väylä 15 (en ole ihan varma numerosta). Se kurvi on aika olematon, joten kaikki näkemäni avausheitot omani mukaan luettuna olivat ns. silmät kiinni eteenpäin, ja sitten kävellään katsomaan miten kävi.
Mulle kävi ohrasesti molemmilla kerroilla.
Korin paikka on kyllä ihan hieno, joten sitä kurvaa laajentamalla ja selkeyttämällä väylä olisi ihan komea.

Siirtymät ysiltä kympille, ja 18 - 1 ovat aikamoiset, mutta liikkumaanhan sitä on tultu.

Rata on hyvin opastettu, tykkäsin niistä next tee kylteistä, vaikka ajoittain sitä keltaista tekstiä en meinannut metsästä erottaa. Olisiko syynä ollut kirkas auringon valo, taikka iän myötä heikennyt näköaisti.

Summasummarum: Hyvät fasiliteetit huoltorakennuksen ansiosta. Kaupat, ja ruokapaikat hyvin lähellä rataa. Puisto osuus harvinaista herkkua Suomen radoilla. Visuaalisuutta löytyy puistossa, mutta osin metsä osuudellakin.
Oikealle frisbeegolfaajalle rata ei ole kovin vaikea, mutta tämmöiselle valefrisbeegolfaajalle metsäosuus on synkkä.

Jos yhtään miettisin ratingien kannalta pelaamistani, niin jättäisin tiukat metsäradat kokonaan pelaamatta. Mutta niitähän en sillä tavalla ajattele, ja niinpä sitten ensi lauantaina Lemmenlaaksoon, mikä on kuulemma todella vaikea rata.
Ja jälleen pääsee Miikka nauramaan jatkuvasti heikentyvälle rating lukemalleni ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 17.07.17 - klo:19:01
Eipä tätä lajia rating takia nakellakkaan tai no ainakin meidän tasolla on hyvä tuudittautua ajatukseen ettei se ole itseisarvo ihmisyyden määrittämiseen..
Itsellä ihan tuttu kesä ja 4-6m päästä ei pääse koriin tilanne..
Lemmenlaakso olisi kyllä ihan kiva kilpapaikka, mörreihin ei siellä kannata mennä, joutuu driveri pystyssä neppaamaan takaisin radalle.
Tsemppiä kisaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.07.17 - klo:11:42
Kiitos Miikka!

Kävin eilen päivällä tutustumassa stadin matkalla ohi mennen Lemmenlaaksoon. Bägi oli mukana, mutta jätin sen takakonttiin.
Yhdellä Buzzzilla varustettuna lähdin rataa kiertämään. Neljän väylän jälkeen päätin, että ehkä se oli tässä.
Kävelin vielä melkein koko radan läpi, ja silloin sen tajusin!

1900-2000 lukujen taitteessa Hollen bägissä oli väykän tappo kiekko. Se ei kuitenkaan toiminut ainakaan Hollen mielestä tarpeeksi hyvin.
Mutta nyt on sitten tehty väykän tappo rata. Ja kyseiseen henkilöön se tehoaa varmasti paremmin kuin OFF hyttysiin.

Ykkösen jaksoin pelata kokonaan (tulos 5 eli +2). Kakkosväylän avauksen heitin vasemmalle helvetinmoiseen mörriin, enkä sitten enää pelannut väylää loppuun, onneksi.
Kolmosen avaus vasuriin, vielä surkeampaan paikkaan. Buzzz käteen ja katsomaan miten väylä jatkuu...morjens!
Nelosella heitin vielä avauksen, ja sitten olinkin kypsä multiin.

Matkalla Stadiin yritin ajatella positiivisesti. Taustalla soi saamelaisen Mari Boinen melankolian täytteinen kaunis musiikki eikä sekään ollut omiaan lisäämään positiivisia viboja.

Lauantaina kuitenkin Lemmenlaaksoon kisaamaan.
Teoriassa pirkkoon on mahdollisuus väylillä 1 ja 18 (puhun siis itsestäni), mutta kun lähden niitä ahnaasti hakemaan, niin jotain ihan muuta on tiedossa. Yritän siis pitää pään kylmänä, ja hakea putterilla molemmista kolmonen, eli par lukema.

Koska siihen ne par tulokset jäävätkin. Laskeskelin mielessäni, että kaikista muista väylistä tulee vähintään tupla-bogey. Joten jos tulokseni per kierros on parempi kuin +32, niin olen onnistunut täydellisesti.

Radasta, ja sen sanotaanko näin nätisti haastavuudesta olin kuullut paljonkin juttuja, mutta olihan se täydellinen shokki kuitenkin.

Kisaan otan mukaan max.10 kiekkoa (putteri ja midari osastolla mennään), ja mielenkiinnolla odotankin missä vaiheessa  turhaudun lopullisesti.
Sen jälkeen alkaa tapahtumaan, eli kierroksesta tulee pitkä ja hikinen! TUSKAINEN!

Huomenna on hyvä hetki treenata viikkokisoissa Maaniittu- Ihantolan radalla tulevaa synkkää koitosta varten.

Eilisen käynnin jälkeen pikku-ukko korvien välissä sanoi "luovuta ennen kuin on myöhäistä". Kuittasin sen kuitenkin lauseella "periksi ei anneta ennen kuin kädet ja jalat on poikki, tai ratinkit laskee alle 400"
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.07.17 - klo:11:13
Eilen viikkokisoissa Maaniittu-Ihantolan radalla. Pelottavan huonosti meni kisa :o
Avauksissa on suuren suuria vaikeuksia, karkaavat sinne sun tänne. Mutta ei väylälle! Putti on lähinnä humoristinen.
Mutta kivaa se vaan oli hyvien kavereiden seurassa.

Nyt kun maanantain Lemmenlaakso visiitistä on muutama päivä kulunut, ja alku shokista toivuttu niin erittäin suurella mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.
Pari kaveria on tällä viikolla radalla käynyt treenamassa lauantaita varten, ja kumpikin piti rataa haasteellisena, mutta sinänsä hyvänä.

Ehkä olin asenne vammainen maanantaina, joten katsotaan uusin silmin ja avoimin mielin lauantaina uudestaan. Ja varmasti kirjoitan rata arvostelun sitten joskus ensiviikolla, kun olen kisasta toipunut noin niin kuin henkisesti.

Kaiken maailman kiireet eivät mahdollista Nokialle lähtöä tänä kesänä, ja niin joudun seuraamaan suurta ja mahtavaa netin tulospalvelun ja videoleikkeiden kautta.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.07.17 - klo:08:28
Pelasin yhden kaverin kanssa Nummenmäessä ensimmäistä kertaa, kun rata oli juuri valmistunut.
Mitä pidit radasta ?, kysyi kaveri rundin jälkeen.
No eipä tarvi enää tänne tulla, vastasin. Todella tylsä rata, aprikoin.
No viime kesänä tulin katuma päälle, ja ajattelin että täytyyhän siellä uudestaan  pari rundia pelata. Sopivasti Ville, Susanna ja kumppanit olivat siellä ja tarjosivat peliseuraa.
Seura olikin mukavaa, mutta rata ei maistunut. Ehkä nyt oli jo viimeinen kerta.
Muutama viikko sitten Riku soitteli, että lähtisinkö Nummenmäkeen pelaamaan hänen ja HooDeen kanssa. No kun kerta kaveri tulee Oulusta asti heittämään, niin onhan se mentävä.
Tässä oma mielipiteeni tulevasta SM-areenasta. En kuitenkaan ole pelannut niitä uusia kisaväyliä.

Nummenmäki Discgolf Park

Hyvinkää läpi kulkevan pääkadun päästä vasuriin mäntymetsän siimeksestä löytyy parkkipaikka läheltä Ykkösteetä. Välissä vielä lämppäkori, joten kaikki siltä osin kunnossa.
Avausväylä kutkuttava puolipitkä pilli, kertoo jo aavistuksen mitä tuleman pitää. PYSY VÄYLÄLLÄ! Kakkonen on pitkä hysseväylä, suosikkiväyläni kyseisellä radalla.
Väylät jatkuvat sitten hamaan tappiin asti tasaisesti hysseä, antsaa , suoraa niin kuin pitääkin. Muistuttaen koko ajan kuitenkin että parempi olisi pysyä pääosin varsin kapeilla väylillä. Muuten kutsuu MÖRRI!

Rata on varmasti teknisesti hyvin suunniteltu, onhan sen takana Suomen ykkösmies alalla. Haastava se on, ja siltä osin soveltuu hyvin SM-kisa näyttämöksi.
Teet ovat hyvät, joskin mattojen alta etureunista on ainakin joillain väylillä maa kadonnut alta. Väylät ovat ihan kelvollisesti putsattu, eli hyvät kävellä. Ollaan nyt metsässä, eikä maalikylien kaduilla pitää aina muistaa.
Ne mörrit ovat kovasti herättäneet keskustelua. Itseänikin ne harmittaa, mutta kuka käskee sinne heittää. Oma vika!
Se minkä takia olen aina sanonut ennen seuraavaa kertaa etten enää sinne eksy johtuu radan visuaalisuudesta. Tai sen puutteesta tässä tapauksessa.
Radalla ei ole juuri nimeksikään korkeuseroja. Eikä oikein mitään muuta kuin puita. Kyllähän metsät rauhoittaa mieltä, mutta vastaavanlaista maisemaa voisin käyttää enemminkin mustikoiden poimimiseen kun frisbeegolfiin.

Jussi on varmasti ottanut kaiken irti mitä alueesta voi saada rataa suunnitellessaan. Ja kaupunki taikka paikallinen seura on tehnyt ison, ja hyvän duunin radan rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi. Rata on hyvin opastettu, ja infotaulujakin varmaan enemmän kuin missään muualla.
Rata on kivan pituinen kiertää, ja helppokulkuinen.
Lähialueella on vaan niin monta mielenkiintoisempaa rataa, etten sen takia Nummenmäkeen kovin usein eksy. Mutta viime käynnin jälkeen (heitin huonosti), en enää pidä rataa ollenkaan vastenmielisenä. Sen haasteellisuus on kuitenkin opettavaista, joten kyllä sinne kannattaisi mennä useimminkin.

Nummenmäki erottaa jyvät akanoista tulevissa SM-kisoissa, ja varmasti monissa muissakin kisoissa.

Ja niin kuin eräs pelaaja sanoi "eihän tää ole niin paha kun on puhuttu. Ihan tyypillinen Suomalainen metsärata"
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 22.07.17 - klo:23:27
Lukemista päätellen Lemmenlaaksoa ei tainnut olla kovin lempivä ja nuori männikkö taisi tulla tutuksi, raporttia odotellessa hymyä kesän jatkoon.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.07.17 - klo:15:55
No ei siellä lempi leiskunut, ja mäntyjä tutuimmaksi taisivat tullan vanhat ja nuoret kuuset. Usein tuli mieleen, että nyt lähti kiekko hevonkuuseen!

En mitään väyläkohtaista reportaasia tee, jo ihan senkin takia etten millään muista miten heitin, ja missä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Kisakone oli arponut samaan pooliin kivasti 3 KKp/Bats pappaa, ja seuraksi saatiin Tammisaaren Timppa. Ykkösväylältä lähdettiin, ja lisämausteen siihen antoi lisäkisa. Väylän lähimmäksi koria avanut pääsi varsinaisen kisan päätyttyä CTP- finaaliin.
Jännittikö se, vai kisan aloitus jokaista kokenutta ratakettua niin paljon ettei mistään avausheiton juhlasta voinut puhua. Olisi ollut hauska nähdä kyseisen poolin avaukset European Openissa kuulutuksien ja taputusten läsnäollessa.
Mulla kävi paras tuuri, ja olin lähimpänä koria joten lisäkisa päivälle oli taattu.

1. kierros jo osoitti että Hämis on tänään iskussa, ja löytyy varmasti korkealta lopputuloksissa. Yhtälailla me muut löydetään hänniltä. Rata teki useillakin väylillä tepposensa, mutta varsinaiset hirvitykset omalle kohdalle olivat väylät 11, 12 ja 17. Koska en ollut aikaisemmin pelannut Lemmenlaaksossa kuin väylän 1 kokonaan, ja avannut väylät 2-5 niin väylän 11 oikealla puolella ja korin takana ollut rotko selvisi mulle vasta surkean avausheiton jälkeen. Siellä korin takana alhaalla rotkossa nuorten tiheästi kasvanneiden kuusien alla totesin alistuneena etten ole koskaan pelatessani ollut näin synkässä mörrissä. Eikä muutenkaan ylipäätään tulisi mieleenkään mennä moiseen vankilaan.
Kierros pelattiin kuitenkin hyvässä hengessä, ja hengissä pysyten loppuun asti. Lounasta syötiin Järvenpään metropolin keskustassa, hyvältä maistui. Hämis oli ottanut selkeän kärkipaikan meidän luokassa, ja kuten ounastelinkin, me muut sijoituimme surkeilla tuloksilla häntäpäähän.

Toiselle kierrokselle annettiin ukkosvaroitus, mutta kaukaista jyrinää lukuunottamatta selvisimme kisan loppuun asti varsin kuivana. Kierros meni osaltani hieman puolihuolimattomasti tsemppi mielialaa löytämättä. Puolivillainen tekeminen kuului entistä toistuvampana kopinana, ja piiitkän Bogey-junan muodossa. Varsinaisia katastrofeja en kokenut kuin väylällä 17, mistä muodostuikin painajaiseni Lemmenlaakson haastavalla mutta ei loppujen lopuksi yhtään hullummalla radalla.

Yllättäen ainakin meidän luokassa tulokset heikkenivät kauttaaltaan, mutta ilokseni Hämis piti pintansa suvereenisti. Komean pokaalin sai Juha kotiin vietäväksi, tosin kahtena kappaleena kun se hajosi jo parkkipaikalle mennessä.

TD-Mikko oli laatinut mukavan hankalan alamäki CTP-väylän finaaliin. Toiselta kierrokselta mukaan pääsivät poolien parhaat väylän 18 avaajat. Meidän poolista kisaan selviytyi Karkkilan Keisari Raimo Määttä.
Kaksi lähimmäksi koria heittänyttä saivat upeasti maalatun Lemmenlaakso First Run kiekon.
Yllätin itseni, kilpatoverini ja runsas lukuisen yleisön heittämällä Meteorin antsalla toiseksi lähimmäksi koria. Tulihan taas yksi muistokiekko kokoelmiini.

Vaikka heitin odotetusti erittäin surkeasti, niin silti nautin kisasta suunnattomasti. Erityisen iloinen olin Hämiksen voitosta ( vaikka hävisin hänelle jätskin ), ja Lylyn rohkaisevan hyvästä pelistä ( vaikka voitin häneltä jätskin ).

Mukava henkinen kisa! Kiitos kaikille kilpakumppaneille, TD- Mikolle, järjestävälle seuralle ja tärkeää työtä tehneille spottereille.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.07.17 - klo:11:28
Eilen illalla Ristikiven Flexi kisassa nauttimassa onnistumisista ja manailemassa munailuja. KKp/Bats pooli Ilpo, Lyly, Hämis ja mää lähdettiin vähän ennen kuutta pelaamaan. Seuran Bagtagit, ja muut henk.koht. vedot veivät huomion itse kisasta.
Tasaisissa merkeissä edettiin alusta hamaan loppuun asti. Jokaiselle tuli vuoron perään mansikoita ja kärpässieniä.
Rajamäen äijät olivat kisan jälkeen sitä mieltä, että Rajamäen liikuntapuiston fudiskentillä harjoittelu menee aika hukkaan kun päästään pelaamaan ahtaita metsärännejä.
Itse pelasin hetkittäin kohtalaisesti, mutta kyllä tällä erää kateissa oleva draivi aiheuttaa jatkuvasti harmia (jopa äänekkääseen manaamiseen asti ). Se vaan ottaa pattiin kun avausheitto kolahtaa puuhun jo kahden metrin päässä teeltä.
Ristikivi on kyllä äärettömän kiva rata pelata, missä kuitenkin kaikki bogeyt ja pahemmat lukemat harmittaa normaalia enemmän.
Meillä kaikilla oli kuitenkin niin mukavaa, että voi jospa saisin olla joskus toistekin mukana.
Nyt takana on aika tiuhaan tahtiin pikkukisoja. Tänään vielä Rajamäen viikkokisat ah! niin vihreällä nurmella. Sitten on lyhyt tauko, koska seuraava kisa taitaa meikäläisellä olla Kaatiksella joku Lizotte parigolf juttu. Siitä en tiedä sen kummenpaa, kun että pariksi pyydettiin.
Sen kisan jälkeen ei ole tiedossa kun iso huippukisa Mikkelissä, Wauhtipyörä Openiin onkin sitten kokoontunut suurin osa Suomen valioista......ja minä :o
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 26.07.17 - klo:19:03
Muistahan hakea voittorahat ristikiven MPG jaettu 1.sija eli Voittohan se sieltä napsahti ja oman ratingin yli, että ihan kivaa taisi olla paitsi väylällä 17..

Samaa hommaa tarjolla ensi viikolla Sibbessä..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 27.07.17 - klo:07:56
Hitsin, hitsin hitsi kun en muista niitä väylä numeroita. Mutta 17 väylän avaus oli painajaismaisen huono! Varmaan etenin 10m, ja sinne oikealle pusikkoon. Sieltä heitin vasemmalle pusikkoon. Sieltä kurottamalla forella korista katsottuna vasempaan pusikkoon. Neljäs heitto sitten alle, ja nosto tupla bogey. Närästi!

Se uusi väylä siellä tehdas alueen aidan vieressä. Näyttää muuten upealta, ja niin ihanan synkältä. Avaus 3 metriä eteenpäin oikealla olevaan puuhun, mistä kiekko kimpoaa oikealle aidan viereen. Sieltä neppi väylälle ( harvinaisen fiksu teko). Kolmasheitto jää n.8 metriä vajaaksi, ja kulmaan mistä ei millään pysty korotettuun koriin edes yrittämään. Yritin kuitenkin jotain typerää puun kiertävää hysseä. Tuurilla korin ohi lentänyt kiekko jäi kuitenkin ylös, joten selvisin pälkähästä tuplalla.

Kolmas tupla tuli siltä notkon ylitysväylältä (missä on se bägiteline). Surkea avaus, johti surkeaan kakkosheittoon, mikä johti onnettomaan kolmosheittoon, minkä jälkeen vääjäämättömästi surkea pitkä putti yritys. Viides sitten koriin ja näin tupla oli valmis.

Mutta oli kuitenkin ihan hyviäkin suorituksia, mutta turhaa niillä on retostella!

Eilen luulin nauttivani upeassa kelissä pelatussa viikkokisassa, mutta toisin kävi. Fudistreeneihin oli pakko ehtiä, ja sen takia tekemiseni oli kiireistä ja harkitsematonta. Sehän takasi erittäin huonon pelaamisen, enkä päässyt missään vaiheessa normaaliin frisbeegolf on parasta flowhun.

Olen Norjan reissun jälkeen pelannut 4 pdga kisaa, ja 2 viikkokisaa ja välipäivänä heitellyt jonkin aikaa. Eilen alkoi tuntumaan siltä, että olisi tauon paikka. Heitot karkaavat mihin sattuu, ja se sattuu!
Ehkä silloin tällöin muutama putti takapihalla, ja sitten uudella innolla Kaatiksen Lizotte parigolfiin.

Sibbe jää ensiviikolla väliin (tekisi kuitenkin mieli mennä ;)). Olen kuitenkin maanantaina Sipoossa fudismatsissa, ja keskiviikosta perjantaihin olen illat duunissa. Joten on kohtuullista että olen edes yhden illan kotona, tosin silloinkin olen loppuillan fudistreeneissä.

Soturille tiedoksi: Olen iloinen viimeaikaisista kisatuloksistasi, ja ratingien noususta. Toivottavasti olet nyt löytänyt pysyvän tasapainon pelaamiseesi, ja sitä kautta alat kolkutella 900 pisteen keskiarvoa.
Muutama vuosi enää, ja sitten lähdetään maailmalle mastereiden MM-kisoihin
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.07.17 - klo:17:21
Vaikka tämä on treenipäiväkirja osio, niin naputtelen tähän silti etten sitten viime tiistain Flexikisan jälkeen ole koskenutkaan kiekkoihin. Täytyyhän sitä olla lepopäiviäkin ;D
Eilen vietettiin leppoisaa kesäpäivää Tammisaaressa, tai yöhön se meni kun kuunneltiin kotimaista, ja ulkomaista poppia livenä. Paul Oxleystä aloitettiin ( yllätti positiivisesti), Bo Kaspers Orkester soitti hienosti, Hector on aina Hector and his power band soittaa komiasti. Illan pääartisti Toto ei jaksa kauheasti kiinnostaa, joten lähdimme ajelemaan kotiin päin jo klo.23 aikaan. Africa!
Ennen kulttuuri pläjäystä piti kuitenkin käydä pyörähtämässä radalla...ilman kiekon kiekkoa! Komeat väyläopasteet oli sinne vaihdettu ( varmaankin pro-tourin aikaan jo ollut käytössä), ja muutenkin rata näytti olevan hienossa kunnossa, kun ajoimme sen hiekkatie lenkin. Pelaajia ei kyllä juurikaan näkynyt.
Tammisaaren rata on minulle yksi kaikkein tärkeimmistä ja rakkaimmista. Sieltä on paljon hyviä, ja vähän ikävämpiäkin muistoja.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.08.17 - klo:10:31
Eilen aamulla ensimmäisellä lautalla Pihlajasaareen nauttimaan auringosta, merestä ja yksinolosta. Lueskelua, löhöilyä ja välillä makoisaa lohikeittoa saaren Ravintolassa.
Muutamaan puheluun piti vastata, ja yksi niistä muutti illan suunnitelmat. Hämis kysyy Sibbeen pelaamaan flexikisaan.
Onhan mulla bägi takakontissa, eli jospa sittenkin. Olihan viimeinen heitto suoritettu viikko sitten viikkokisoissa.

Mun päivä venyi kuitenkin sen verran, että peräkanaa ajettiin Sibbeen, missä meitä myöhästyneitä Lyly, Aki ja Ilpo odottivat. Ilmoittautuminen ja ilman yhtäkään lämmittely heittoa baanalle kun kello näytti jo viittä vaille kuutta.
Alku meni ihan kivasti meikäläiseltä, vaikka 3 ensimmäistä pirkko mahdollisuus väylää pelasin "vain" paariin. Nelosväylälle hyvä avaus, mutta sitten todellinen aivopieru! Muka järkevä hysse lähestyminen, lähestyikin koivun kyljestä kauemmaksi korista...bogey! Tältä väylältä :o
Seuraava väylä on pitkä par nelonen. Avausheitossa OB vaara jäykisti ranteen, selkärangan ja umpisuolen. Heitosta tuli arka ja parka tussahtaen maahan ennen OB tikkuaitaa. Kakkosheitto paikaltaan kuitenkin varsin mainio väylän vasempaan reunaan entisen OB saaren kohdilla. Sieltä erittäin hyvä hysse lähestyminen, tai siis odotin lopputuloksen olleen paremmankin mutta n.8 metrin puttihan siihen kuitenkin jäi. Oikealle frisbeegolfaajallehan se ei ole mikään ongelma, mutta kaltaiselleni valeheittäjälle se on. Tällä kertaa kuitenkin kiekko päätyi ketjuja kilistellen korin syöveriin, ja niin olin palannut takaisin par junaan. Se kesti vielä seuraavankin väylän, mutta sitten alkoi mystinen metsäosuus. Vaikka olen metsien mies! Puiden halaaja! niin silti tunne ei ole molemminpuoleinen. Metsät ja puut ilmiselvästi vihaavat meikäläistä.
Meni pelaaminen sellaiseksi konttaamiseksi, ettei edes makeat mustikat tuoneet lohtua.
Polvet ruvella konttasin väylä kerrallaan takaisin aukeille niittyväylille....aaaahhh! sitä väylien leveyttä ja helppoutta.
Kaksi birdyäkin siihen loppuun tölväisin, ja varsinkin väylän 18 pirkotus maistui makoisalta. Avaus Surgella siihen alas keskelle väylää. Kakkosheitto loistava antsa METEORilla (tähän tarkoitukseen huikea lätty) kuuteen metriin.
Korin takana hyytävä pudotus! Mitä teen? Pistänkö alle, ja otan suosiolla parin. Yritänkö pirkkoa, ja pelaan bogeyn, tai vielä enemmän?
Aki puttasi hieman kauempaa ennen minua, ja rotko kutsui.
Kierrosta maustanut kova tuuli oli kuitenkin parahasti tyyntynyt tässä vaiheessa, joten ei muuta kuin itseluottamusta uhkuen putti sisään ja kolmonen korttiin.

Plussalle mentiin kahdeksan heiton verran, ja reilu tappio Hämikselle joka pelasi hienosti ja tasaisesti koko radan.

Niin paljon jäi hampaankoloon varsinkin metsäväyliltä, että seuraavaa Sibbe kisaa odottaa jo vesikielellä ja hyvällä mielellä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.08.17 - klo:11:16
Aikamoista touhua! Vettä sataa, ja on pimeää vielä tähän aikaan.
Ajatusleikki: Mitä jos mulla olisi ollut tämä vkl vapaa? Kolme kovaa kisavaihtoehtoa olisi ollut tarjolla. Riutan Hobitti-polut olisivat tarjonneet jännitystä yli rajojen, ja olisi ollut lähellä.
Kauan haaveilemani Raaseporin Helmi hienoine väylineen kutkuttaa aina.
Mutta tällä kertaa voiton olisi varmaankin vienyt pisimmällä ollut kisa, eli Seppo Nieminen Classic Kauhajoella.
Totuttuun tapaan en sitten kuitenkaan päässyt edellä mainituista mihinkään, joten Kisakoneen ja saapuneiden viestien kautta eletään hengessä kavereiden ja tuttujen puolesta.

Huomenna kuitenkin Kaatikselle Lizotte Doublesiin! Kovakuntoisen Essin kanssa pelataan, ja nautitaan hienosta radasta useiden heittojen kera.
Koska kilpailuviettini on sammumaton, niin tavoite pitää asettaa. Ja se on kuitenkin kaikesta huolimatta semmoinen, ettei nimemme ole tuloslistan ankkuri paikalla. Luotto Essiin on järkkymätön!
Tavoite on kova, mutta haastava!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.08.17 - klo:15:58
Puolen tunnin kuluttua Kaatikselle. Pari vaihtui sairastumisen takia, mutta onhan se hienoa pelata vanhan futis ja fribakaveri Lylyn kanssakin.
Kovaa tulosta tehdään, eikä heittojen määrässä säästellä ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.08.17 - klo:07:33
Simon Lizotte Fantastinen Parigolf  Kaatis  Vihti

Vaikka ymmärtääkseni ennakko veikkauksista huolimatta viimeiseksi jäätiin, niin tässä syyt miksi eilinen ilta oli elämisen ja kokemisen arvoinen:

- Mahtavaa pelata Lylyn parina! Kannustava, sopivasti päätä aukova, ja piti edes jollain tasolla tuloksemme kohtuullisena. Eli oli meistä se parempi.

- Pooliseura! Veikkolan veikeät Miikka Soturi ja Aki the Upsi. Vihdin villi nuoriso Jere ja Kalle. Rento kettuilu fiilis koko kierroksen. Ensiksi mainitut näyttivät miten parigolfissa paikataan parin moka, ja tuttiturvat näyttivät miten kiekkoa oikeasti pitäisi heittää. Kiitos poolikamuille!

- Oli hienoa nähdä vanhoja tuttuja, ja vaihtaa sana jos toinenkin heidän kanssaan. On aina yhtä hienoa huomata kuinka tervepäisiä huippupelaajia Suomessa (ja maailmallakin) on. Ja kuinka mukavaa on kun Suomen parhaatkin moikkaavat radalla Suomen huonointa. Voiko missään muualla kun frisbeegolf radalla kaltaiseni papparainen saada lämpimiä halauksia nuorilta naisilta? Kyllä frisbeegolf maailma on ainutlaatuinen, pitäkäämme se sellaisena vaikka pelaajamäärät kasvavat kovaa vauhtia.

- Rata! On se vaan aina niin kaunis....Kiitos Jani!!!!

- Sää! Eipä kauniimpaa kesäiltaa voinut olla. Auringon kultaisten säteiden maagisesti värjäämät vihreät Teletappi kummut loivat yhdessä lämmön ja tyynen ilman kanssa absoluuttisen hienon frisbeegolf kokemuksen!

- Kannattiko maksaa 25 euroa yhdestä frisbeegolf kierroksesta?  EHDOTTOMASTI!!!!!

ISO KIITOS TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJILLE, JA MUKANA OLLEILLE!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.08.17 - klo:07:55
Loppuviikko onkin mennyt kivasti jalkapallon, ja frisbeegolfin parissa. Futista on tullut potkittua ja opetettua. Fribaa en ole heittänyt, mutta puhunut kurkun kuivaksi päivittäin. On ollut kavereiden treenien seuraamista, ja läpän heittämistä. Mutta myös palavereita, ja esittelyjä joten henkisesti olen ollut viimepäivät mukana enemmän kuin fyysisesti.
Tuli sellainenkin ajatus mieleen vastattuani juuri Villen blogiin, että välillä hävettää, harmittaa, nolostuttaa kun näinkin verbaalisesti ja heitollisesti lahjaton tyyppi toimii lajin parissa. Ja kykyihin nähden joskus aikoinaan aika paljonkin. Mutta eiköhän kohta koittaa aika jättää höpinät sikseen, ja alkaa vain harrastamaan silloin tällöin heittelyä kaveriporukassa.
Paitsi että lupasin edustaa Suomea MM-kisoissa 2021 60v. luokassa :D
Hyvää loppukesää kaikille!
Huomenna alkaa "kesäloma"!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.08.17 - klo:14:58
Sitä vaan, että huomenna alkaa oikeat heittäjät paiskomaan lättyä Hyvinkään toivottavasti siniselle taivaalle.
Onhan se harmi etten itse osallistumaan pääse/ ehdi, mutta kun peilaa tekemisiäni esim. viime sunnuntaina ja maanantaina SM-tasoon, niin eihän mulla mitään asiaa sinne olisikaan.
Sunnuntaina lähdettiin Lylyn kanssa Keinukallioon sillä mielialalla ettei yli +10 kierros mene. Neljän väylän jälkeen odotusarvot olivat +6-+8, mutta kun tein sarjan Bogey - bogey-par-birdy ja vain +1 yhteensä, niin odotusarvot hyvälle kierrokselle kasvoivat kohtuuttomiin mittoihin.
Paluu maanpinnalle tapahtui nopeasti ja helposti vitosväylän ensimmäisen vastaantulleen puunrungon muodossa.
Ja siitähän se sitten lähti yksitoikkoinen kopinaralli käyntiin. Lopputulos +12 ja silleen. Lylylläkin sinnepäin!

Maanantaina Esan soitto katkaisi aktiivisen mustikoiden metsästyksen. Sangot näreikköön ja kotelon keula kohti Karkkilan hienoa rataa. Ratahan on mielestäni lähtökohtaisesti helpompi kuin Keinukallio, joten nyt pelataan alle +10 vaikka silmät kiinni.
No ykkösväylällä Mandoportin edustalla suljin silmäni...enkä varmaan niitä avannut kierroksen aikana ollenkaan. Esa kyllä kertoi että olin pelannut esim. väylän 4 lukemilla 7 eli 4 yli.
Kun kierroksen jälkeen sain luvan avata silmäni, niin valotaululla loistivat lukemat +16. Esalla paljon vähemmän.

Näin kun loppusuora on elossani alkanut, niin alkaa hieman pelottamaan nuo Taivaallisen valtakunnan rataprofiilit. Kun saavun Taivaan ja Helvetin porteille, niin toivon että sillä Helvetin portilla olisi triplamando. Sen läpihän minä en millään pääsisi!
Ja ettei siinä Taivaanportilla olisi Mandoa ollenkaan!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 16.08.17 - klo:15:20
ahuahuahua

hyvää sanailua tänään, mitä lie olet nauttinut, suosittelen jatkamaan
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.08.17 - klo:13:11
Torstai aamuna, ja tänään olin katsojan roolissa SM-kisoissa. Kovasti oli järjestäjät raivanneet metsää, ja niin väylät näyttivät jo huomattavasti inhimillisimmiltä kuin ennen. Tuliko niistä jo liian helpot? Muutenkin hyvä meininki tuntui olevan, eli hyvät kisat menossa!

Tänä aamuna kiersin 13 väylää MPG luokan kärkikortin mukana. Käpä, Ville, Janne ja Jari näyttivät minulle mallia kuinka kiekkoa heitetään. Oulun kuningas Jari osoittautui oikeaksi pelaajaksi. Hän ei forea heittänyt kuin korkeintaan pistoolin piippu otsassa.
Oli hyvin opettavaista seurata poikien heittelyä, nimittäin omat pienoiset toiveet menestyksestä tulevaisuudessa katosivat lopullisesti kun näki livenä kuinka kaukana heidän tasosta olen.

Hieman haikealta tuntui, etten itse enää kuulu niiden joukkoon jotka SM-kisoissa pääsee pelaamaan. Toisaalta en kyllä sinne kuulukaan millään tavoin.

Oli kuitenkin kiva päästä moikkaamaan vanhoja tuttuja jokaisesta luokasta. Eli siinä mielessä katsojanakin oleminen oli mukavaa.

Toivotan kaikille kisailijoille hienoja heittoja viimeisillekin kierroksille. Itse seuraan finaali päivää kisakoneesta Adrian meren rannoilla.

Ps. Torstaina käytiin päivällä SM-kisojen innoittamina pelaamassa kierros Sahanmäessä. Ja jippii pelasin alle +10, eli +1

Kahden viikon kuluttua Wauhtipyörä Open!!!

Tsemiä JUKI!!!!
Title: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: öre on 26.08.17 - klo:17:29
Se on muuten kaunis se Kaatis. Asiaa puhut. Kävin eka kerran ja oli aikamoist kiipeemist. Mut ain se on hianoo pelat radal, misä ei oo roskii ja nurmikot millis. (https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170826/f438e7233ba0a238e1a3f456c103c7d0.jpg)


Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.08.17 - klo:15:15
Eikö vain!
Ja hienon kuvan oot ottanut, kiitos siitä!

Sunnuntai iltana palasin takaisin Kroatiasta, ja kieltämättä ympäri vuorokautinen lämpö teki hyvää vanhan luille. Ja snorklaaminen oli jälleen niiiin mahtavaa touhua.
Eilen kävin illalla heittämässä Nurmijärven golfkentän kiinteää rataa. Jotenkin se vaan oli niin hienoa heitellä tyynessä, aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä siistillä radalla. Yksin rauhassa! Kukaan ei puhaltanut niskaan, eikä ketään ollut jarruttamassa.
Harmi etten muilta kiireiltäni ehtinyt klubille saunomaan.

Mutta lomaa on enää reilu 3 viikkoa jäljellä, joten nyt täytyy heitellä niin paljon kun ehtii. Tänään Kippasuolle tai Mukkulaan. Mulla on yhdeksältä futismatsi Mukkulassa Reipasta vastaan, niin alkulämmöksi voisin käydä paiskomassa kiekkoa siellä päin.

Viikonloppuna olisi sitten kuuluisa Wauhtipyörä Open...sinne maastofillarin hakuun ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.08.17 - klo:19:57
Kippasuon rata pelattu +11 tuloksella. Tulos ei nosta minua millään ennakkosuosikkien joukkoon Mikkelissä, mutta hienoa oli heittää.
Kippasuon on täyden kympin rata vaikka ei täydellinen olekaan. Sellaistahan ei ole olemassakaan.
Iso kiitos jälleen kerran Heinolan Lordeille elämyksestä.
Taidan muuttaa Heinolaan eläkepäiviä viettämään.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 31.08.17 - klo:14:58
Eikä Kippasuon radalla yhtään korotettua koria...ihanaa!

Tänään kaveri soitti että lähdetäänkö heittämään?
Kuka tyhmä tohon vesisateeseen lähtee vastasin.....ja sitten hypättiin autoon ja suunnaksi minulle uusi rata kokemus eli Kiipula.

Vettä tosiaan satoi koko hela dagenin, tai ainakin kierroksen. Ratahan oli oikein mainio osittain jylhissä maisemissa.
Pelasin +8 lukemat, eli tavoitteeseen pääsin.

Tämäkään tulos ei nostanut osakkeitani Wauhtipyörä Openissa, mutta pari onnistunutta heittoa loi uskoa parempaan huomiseen.

Huomenna Mikkeliin ajaessani panen täysillä soimaan kolmikon Fredericks, Goldman ja Jones live levyn Sur scene, ja varsinkin mainion A nos actes manques biisin. Se yleisön laulatus kipale jos mikä nostattaa pelifiiliksen kattoon!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Rockatansky on 31.08.17 - klo:15:00
Kippasuon rata pelattu +11 tuloksella. Tulos ei nosta minua millään ennakkosuosikkien joukkoon Mikkelissä, mutta hienoa oli heittää.
Kippasuon on täyden kympin rata vaikka ei täydellinen olekaan. Sellaistahan ei ole olemassakaan.
Iso kiitos jälleen kerran Heinolan Lordeille elämyksestä.
Taidan muuttaa Heinolaan eläkepäiviä viettämään.

Tervetuloa Väykkä Heinolaan! Rakennetaan muuten kolmea uutta rataa tänne parhaillaan joten jatkossa löytyy vielä enemmän pelattavaa :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 31.08.17 - klo:17:28
Oi kiitos!
Ja lisää ratoja....kuulinkin jo keväällä luotettavalta taholta moisia huhuja.
Täytyypi alkaa tutkimaan kämppien hintoja sielläpäin.
Nätti kaupunkihan Heinola on muutenkin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.09.17 - klo:09:18
Mikkeli. Wauhtipyörä open. Hirvensalmi. Päämaja.

Mikkeli on ollut mun elämässä aina ohikulku matkalla vasemmalle jäävä kaupunki. Viikonloppuna tuli kisailun ohella tutustuttua kaupunkiin enemmänkin. Siellä on tori, pari kauppakeskusta, puisto, pari kirkkoa, satama, R-kioski ja Mannerheimiä ja sota aikoja valottava Päämaja museo. Museo ei ollut kovin suuri, mutta ajatuksia herättävä! Toivottavasti lapsemme eivät joudu koskaan kokemaan sotaa.

Ensimmäistä kertaa Wauhtipyörä Openissa.
Kovasti olivat järjestäjät tehneet töitä kisan ja ratojen eteen. Odotukseni ratojen suhteen olivat korkealla, ja pelon sekaisia.
Perjantai iltapäivällä pelasin Petskun, Jukin ja Väinön kanssa Siekkilän. Ihan mainio rata, mutta varsinkin uudempi puoli varsin haastava meikäläisen kaltaiselle hehtaaripyssylle.
Kierroksen jälkeen Mikan kanssa heitettiin Kaihu. Tuntui oikein mukavalta, ja sopivan sporttiselta korkeuseroineen.

Ilta sujuikin sitten Hirvensalmessa mökillä syöden ja saunoen, kiitos Risu ja Petsku. Puolen yön aikaan pää tyynylle, ja hyvillä mielin odotuksia täynnä uneen aika vaipui.

Kaihulta aloitettiin väylältä 16. Par nelonen pitkä metsä ränni, oikealle kääntyvä. Suoritin pelikirjan mukaisen hallitun antsaheiton Meteorilla keskelle väylää. Kakkosheitossa pieni lipsahdus lähelle OB rajaa, mutta kohtuulliset mahdollisuudet jäi vielä neloseen. Lähestyminen mäntyjen takaa hyssellä korille, muutaman metrin putti ja neppari korttiin. Ensimmäisestä karikosta selvitty, rentous ja itseluottamus valtasi alaa.
Väylä 17. Alamäkeen hiekkamontun pohjalle, vähän kun Harjun 10 ilman esteitä. Tämä väylä jätettiin perjantaina treenamatta väylän näennäisen helppouden takia. Itseluottamusta uhkuen päätin räväyttää oikein kunnolla, tuntui siltä että mikään ei voi mennä pieleen. Eikä mennytkään...ensimmäiseen kolmeen metriin. Sitten tuli oikealla matala kuusi vastaan. Vaikka Crankin kovaa heitinkin, niin moottorisahan kaltaisiin urotöihin ei kiekko parka pystynyt. Pläts!!ja siinä lepäsi. Laskeuduin kuusen viereen, ja nostin pökertyneen Crankin bägiin toipumaan. Vähän huonosta asennosta jyrkältä rinteeltä suoritettu toinen heitto livahti nätisti vasemmalle puolelle nuorten koivujen syleilyyn. Koivujen lämpöisestä sylistä ei ollut pois pääsyä muuten kuin upsia käyttäen. Kuitenkin tämäkin edestakainen rinteillä seikkailu päättyi lopulta perille pääsyyn, eli Challenger koriin. Kutosen otin! Pooli kaverit joutuivat tyytymään kakkosiin ja kolmosiin. Sain siis heittää samalla rahalla useamman kerran kuin muut.

Vaikka tiedostin kisan olevan vielä pitkä, niin hautasin kuitenkin toiveet menestyksestä saman tien. Jälleen kerran.
Onneksi mulla on maastopyörä omasta takaa, niin menestyksen menetys ei tuntunut niin raskaalta.
Loppukierros oli sitten muiden pelaajien upeiden heittojen ihastelua. Ja omien vähemmän upeiden kauhistelua.

Tällä kertaa kauan odottamani kisa noin niinkuin tuloksellisesti romahti toisella väylällä. Paljon jäi vielä kertomatta "upeista" suorituksistani, mutta ei niitä kukaan jaksa lukea.
He jotka epäonnekseen joutuivat poolikaverikseni näkivät ne livenä, ja varmasti saivat paljon hyviä naurun aiheita esim. baari iltoihinsa.

Olihan kuitenkin taas erinomainen tapa viettää viikonloppu.
Pelasin useammankin pelaajan kanssa joita en ollut aikaisemmin tavannut, ja pakko se on myöntää että koko ajan putoan alemmaksi tulos hierarkiassa. Äijät ovat kyllä jäätävän hyviä heittämään frisbeegolf kiekkoa.

Otan nyt esimerkiksi Ari Huotarin putin. Tiukka katse päämäärään, ja putoava lehti (kiekko) koriin. Etäisyydellä ei tuntunut olevan mitään väliä, aina upposi....AINA! JOKA KERTA!!!!

Iso käsi kisan järjestäjille, pelikavereille, paikallisoppaille....ja eritoten Petskulle ja muille mökki kamuille!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 05.09.17 - klo:08:56
Tunteita ja tunnelmia jaksaa lukea paremmin kuin monotonista luetteloa väylätuloksista.
Lopeta tuo yksittäisistä epäonnistumisista masentuminen, ei siitä ole mitään hyötyä. :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.09.17 - klo:08:07
Ei ole hyötyä ei.
En oikeastaan masennu yksittäisestä väylästä, vaikka ehkä sellaisen kuvan annankin. Tuon pelatun toisen väylän jälkeen olin sitä mieltä että väyliä on vielä aika paljon jäljellä, no hätä! Sen faktan lisäksi fakta oli myös "mistä näitä kamalia heittoja tulee ?" fiilis.
En osaa tunnetta kuvata, mutta en kyllä masennu. Sitä vaan jotenkin alistuu kohtaloonsa  ;)

Siekkilän ensimmäisellä kierroksella pelasin Kuikan kanssa samassa poolissa. Aloitimme väylältä numero en muista, olivat niin kovin sekaisin. Mutta kuitenkin sellainen suora väylä, missä oli puita enemmän kun Amazonin viidakossa. Väylä missä sana väylä on aika utopistinen ilmaisu. No teen vasemmalla puolella on korkeahko verkkoaita. Seppo nerokkaana keksi että sen ylihän voi antsattaa. Sehän olisi järkevää koska verkon ja "väylän" vasemmalla puolella on puuton sähkölinja. Sitä sitten muutaman heiton verran treenattiin ja hyväksi vaihtoehdoksi todettiin. Ei jää avaus ainakaan heti parin metrin päässä olevaan kapeaan puuporttiin.
Kerrottakoon nyt vielä että verkko on teen vieressä n. metrin päässä, eli jyrkän pitää heiton olla. Seppo avaa sen yli, ja kiekko lentää hienossa antsa kulmassa pariinkymppiin avoimeen maastoon. Yksi pelaajista onnistuu puuportin hädintuskin läpäisemään kiekon lentäessä suoraa, ja yli puoleen väliin "väylää". Yksi heittää avauksensa ensimmäiseen puuhun, tietää vielä pitkää ja ahdasta matkaa korille.
Koittaa se vuoro minullekin. Hyvän olon tunne kainaloissa, itseluottamusta uhkuen heittämään verkon yli ( olipa neron leimaus Sepolta ) ja helppoa par lukemaa hakemaan. Onnistuneella antsalla jopa pirkkoon mahdollisuus!
Archer käteen ja menoksi. Avausheiton jälkeen Archer meinasi lentää samaan käteen, koska puolihuolimaton heittohan osui verkkoon, mistä se ponnahti puolimetriä takaisin päin.
Ensimmäinen heitto suoritettu, ja olin edennyt varsin huomaamattomasti...tai en oikeastaan ollenkaan. Itkeäkkö vaiko nauraa? Kyllähän se kaikkia nauratti, vaikka minua ehkä vähiten :( ;) Pienen kolauksen se kuitenkin aiheutti itsetunnolleni, etten uskaltanut yrittää uudestaan vaan heitin kakkosheiton ensimmäiseen kahden metrin päässä olleeseen puuhun. Kaksi heittoa takana, ja kahden metrin verran edetty ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Otin sitten kutosen siihen heti alkuun nostattamaan pelihuumoria taivaisiin. Tuntui taas niin hyvältä pelata "väykkää"!

väykkä onnistui kolmannella kierroksella verkon ylityksessä. Hän heitti kuitenkin avoimelta lähestymisheiton 20m pitkäksi puun taakse, mistä suoritettu haaraputti kaikkien yllätykseksi epäonnistui. Toim.huom.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: takarivi on 06.09.17 - klo:12:26
Mainitsemasi väylä on numero 17. Suoran heiton pitää olla todella tarkka ja suora jos sillä aikoo korille. Itselläni se tällä kertaa onnistui. Jos verkon yli aikoo niin pitää heittää mahdollisimman kaukaa verkosta, eli ihan maton takanurkasta. Muutama muukin väylä on todella kammottava Siekkilässä: Alkumatka vielä ihan kelvollista väylää, mutta kun pääsee kympin rinkiin niin huomaa että greeni on kasvattanut 10 metrisiä puita 20 sentin välein.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.09.17 - klo:17:59
Niin se olisi pitänyt heittää. Minä en tietenkään mitään ajatellut, vaan siitä läheltä verkkoa vaan.

Tänään parin kaverin kanssa pelattiin 3 kierrosta Nurmijärven golfkeskuksessa. Aurinko paistoi, ja hymy oli herkässä. Välillä lounastettiin klubilla, ja siinäkin vaiheessa oli hymy herkässä.
Ääneen jo mainitsin siinä että jospa ensi kauden jättäisin kokonaan väliin, ja keskittyisin futiksen pelaamiseen. Tiukkaa voi tehdä, ja NDGE18 kisaankin olen jo saanut villikortin.

Huomenna Kepan kanssa tehdään aikamatka historiasta tämän ajan kautta tulevaisuuteen. Lähdemme aamulla tutustumaan tulevaan maailman luokan huippurataan Tampereen kupeeseen. Sieltä ajetaan Suomen ensimmäiselle 18 väyläiselle Kauhajoen uimahallin radalle. Ja välissä olisi tarkoitus rata tai kaksi pelata.
Onko kenelläkään antaa vinkkejä hyvistä radoista välillä Tampere - Kauhajoki?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.09.17 - klo:10:44
Eilinen aamu alkoi varahin nousulla. Aamupala kurkkuun, Kepan hakuun ja kotelon keula kohti Nääsvilleä. Radan suunittelijan opastuksella tutustuimme tulevaan huippurataan.
Keskeneräistä työtä ei sovi arvostella, mutta uteliaille voin sen verran kertoa että hienolta näyttää. Haastetta riittää jopa meikäläisen kaltaiselle huipullekin, puhumattakaan tavallisille kuolevaisille. Hirmuisesti siellä on töitä tehty, ja vielä on paljon tehtävää. Rata lienee parhaimmillaan 8-10 vuoden kuluttua. Hieno ja haastava siitä tulee jo paljon aikaisemmin.

Matka jatkui! Lehmäbaarissa käytiin lounastamassa, ja siitä sitten suoraan Kauhajoelle, muttei Kauhajokeen. Niin tai jos piirun tarkkoja ollaan niin meiltä molemmilta yhden kiekon tarina päättyi kauhean Kauhajoen hyiseen syleilyyn. RIP Crank ja Avenger.

Ensimmäinen kierros Uimahallin puistoradalla pelattiin elävän legendan itse Seppo Niemisen kanssa. Tarinaa riitti, ja hauskaa oli tuloksista viis mentaliteetilla. Heitot toki laskettiin ja tarkkaa lukua pidettiin. Paras suoritukseni oli avoimelta  mutta lyhyeltä par 3 väylältä poimittu 8, kansanomaisesti sanottuna lumiukko.

Kierroksen jälkeen Sepi lähti saunan lämmitykseen, ja toiselle kierrokselle seuraamme liittyi ei enempää, eikä vähempää kun putti kuningas Ilkka Tammisen Ilkka. Läppä lensi edelleen hyvin, kiekot eivät....paitsi Ilellä. Kepan ja minun suorituksiin alkoi aikaero vaikuttaa jo vahvasti ja negatiivisesti.

Rata oli sitten viime käyntini kokenut muutaman muutoksen puiston siistimisen takia. Rata menetti pari vanhaa tuttua hienoa väylää, mutta toisaalta kyllä puisto on nykyisellään todella kaunis. Ja rata silti säilyttänyt oman viehätyksensä. Hyvin hoidettuja puistoratoja ei liikaa Suomessa ole.

Päivän päätteeksi Sepille saunomaan, ja lajin historiaan tutustumaan. Sellaisia lajiin liittyviä aarteita ei Suomessa ole missään muualla.
Kotiin lähtö viivästyi alkuperäis suunnitelmien vastaisesti, ja kun vielä Kauhajoen grillillä piti käydä niin klo.02.30 olin kotona.

Koiran iloisen tervetuloa kotiin shown jälkeen pää tyynyyn. Siitä se nousi yhdeksältä golfkeskuksesta tulleen puhelin soiton voimasta. Edellinen päivä oli täydellinen frisbeegolf päivä, ja samalla teemalla näköjään alkoi tämäkin päivä .:)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.09.17 - klo:08:14
Mulla kulkee ihan päinvastoin kuin Miikkalla. Ei ole sponsori ehdokkaita, ei tule kutsuja suuren maailman kisoihin, ei ole intoa treenata forea eikä mitään muutakaan, en ole kipeä, ja mulla on aina Zone aika! ;)

Viime torstain Kauhajoen jälkeen en ole kiekkoihin koskenutkaan...ei ole ollut aikaa mutta ei ole huvittanutkaan.
Eilen kun aurinkoisia ja lämpimiä Helsingin katuja kuljin koko päivän erään valokuvauskeikan merkeissä alkoi taas heittokättä kutittamaan.
Tänään piti mennä satoi tai paistoi, mutta kyllä tämän hetkinen sade huuhtoo suurimman innon sadevesikaivoon.

Illalla on onneksi fudismatsi, sitä ei sade siirrä eikä haittaa. Kuntosalillekin voisi päivällä mennä. Jalkakyykyllä reidet notkeiksi.

Siitä tulevasta Tampereen radasta lisää ilouutisia: Sinne ei tule yhtään korotettua koria, näin minulle luvattiin. Toki sinne on rakennettu suuria kumpuja muutama kappale, että luonnollisella tavalla "korotettuja" kuitenkin.

Nyt varmaan joku äkkiväärä tekee hätäisen johtopäätöksen ettei allekirjoittanut pidä korotetuista koreista. Ja kyllähän se pitää paikkansa.
En oikein ymmärrä mikä muoti ilmiö korien nostamisesta on tullut. Säännöissähän ei pakoteta korottamaan yhtään koria/ rata. Onkohan se villitys tullut jenkeistä vai mistä. Tai onko se vaan niin että jokaisella itseään kunnioittavalla radalla sellainen pitää olla?

Aluperin kai on ollut tarkoitus vaikeuttaa muuten helppoa väylää ikään kuin keinotekoisesti. On vaan aika hölmön tuntusta, kun esim. kaikki poolin pelaajat jotka ovat jääneet avauksella yli viiteen metriin, heittävät vielä lähestymisheiton . Kun eivät uskalla putata kolmen metrin korkeuteen.
Ehkä kitkeryyteni korotettuihin johtuu vaan siitä kun itse lyhyt kasvuisuuden takia joudun roudaamaan A-tikkaita mukanani saadakseni kiekkoni korista ;)
Tiedän kuitenkin pelaajia jotka pitävät hyvänä asiana moiset radan vaikeuttajat, joten niille on sosiaalinen tilaus ja niillä mennään.
Pidänhän minäkin vesielementeistä, ja iso osa pelaajista varmasti niitä vihaa.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 13.09.17 - klo:09:37
Niin vaan se sää paremmaksi eilen muuttui. Heti kun sade hieman hellitti niin kavereiden kanssa Meikkuun heittämään. Todella tiukka kisa minkä jälkeen seuran päktäkit vaihtoivat omistajaa. Kierroksen jälkeen pähkäiltiin minne seuraavaksi? Aikataulullisesti Tali oli paras vaihtoehto, joten sinne. Kahden aikaa ei vielä ollut ruuhkaa, joten pelaaminen sujui jouhevasti. Tavoitteena meikäläisellä maaginen alle plus kymmenen tulos. Alku olikin lupaava kolme ensimmäistä väylää pariin. Sitten alkoi takkuilu, mikä huipentui kasiväylän tripla bugiin. Väylälle 18 tullessamme olin kuitenkin vain +8 lukemissa joten jännäksi meni. Avasin Surgella nätisti siihen kavennuksen huittelle. Toinen heitto Stalkerilla ob mantereen päähän. Kolmas heitto Waspilla kolmeen metriin. Putti Challengerilla sisään. Edelleen +8!
Väylä 19 avaus varmasti Surgella kasin, siitä yhtä varmasti putti ohi. Paluu putti vastatuuleen Zonella mukiin. Tavoite saavutettu!
Kepa ylsi kuitenkin samaan, ja niinpä päätettiin pelata uudestaan Väylä 19 paremmuuden ja päktäkien selvittämiseksi. Avasin Surgella lähelle koria. Se pakotti Kepan yliyrittämään. Ob kutsui ja Tuonelan kellot kumisivat!
Talissa oli ollut sopivasti parigolf kisakone.frisbeegolfliitto.fi, mutta mun futismatsi ei suonut mahdollisuutta lisäheittoihin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 14.09.17 - klo:09:16
Eilisen päivän kulutin minuutti aikataululla. Joka paikkaan oli kiire, mutta kaikkiin ehdin suunnitelmien mukaan.
Ohjelmaan kuului mm. Kepan ja Ipen kanssa Harjun kiertäminen. Tuttuun tyyliin tiukka kisa. Tällä kertaa minä (bagtag 5) ja Ipen (bagtag 3) jouduttiin jatkoväylille. Tai oikeastaan väylälle, koska onnistuin nappaamaan voiton jo Harjun ykkösväylällä.
Siinä välissä sitten omaishoitaja tehtävät, tyttären vienti Hesaan, kaupat ja koiran ulkoiluttaminen kunnes erään frisbeegolf treffien jälkeen viikkokisoihin.
Kisa meni enemmän höpöttelyn kun heittoihin keskittymisen merkeissä. Tulos oli mitä oli mutta nastaa oli muutenkin kuin purukalustossa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.09.17 - klo:08:24
Eilinen päivä meni asioita hoidellen Helsinki nimisessä kylässä. Kaiken tohinan keskellä kävin Salvessa hernekeitolla ja lätyillä. Lounaan jälkeen pieni breikki kaupungin hälinästä. Hain Hämiksen kyytiin, ja ajoin kaljut papparaiset Kivikkoon. Sää oli alkuun tuulinen ja poutainen, loppuun tuulisempi ja sateinen.
Hämis pelasi kehnoista olosuhteista huolimatta kelpo -3 tuloksen. Meikäläinen rimpuili metsäväylille asti +1 tilanteessa, mutta sateen kastelema pikkukätönen muuttui koko ajan saippuamaisemmaksi aiheuttaen varsin koomisia lipsautuksia. Koomaanhan siinä komiikassa vaivuin lopputuloksen painuessa lukemiin +5.
Se oli kuitenkin tavoitteeseen oikeuttava tulos, koska kaikki yli +10 tulokset ovat turhaa.
Kierroksen jälkeen koslan keula kohti punaisia liikennevaloja ja Hämis takaisin kuuntelemaan raitiotievaunujen kolinaa.
Minä jatkoin tuskailuja punaisten ukkojen, katutöiden, ruuhkien ja varattujen parkkipaikkojen seassa.
Pari tuntia cityssä kaupunkilaistuneen maalaistyttäreni kanssa päättyi kunnon iskän tarjoamaan illalliseen Jaskan Grillillä ;D
Tänään vietän todellisen kotipäivän.....vai vietänkö?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.09.17 - klo:11:17
Todellinen kotipäivä sujui mukavissa merkeissä golfkentällä. Kolme ja puolituntia pelailua, siihen päälle klubilounastelua, ja saunomista.
Hanhi- ja kurkiaurat osoittivat jälleen syksyn saapumisen ja lintujen viisauden ynnä matkailu innon Ei siinä tarvita ruuhkaisia lentokenttiä,lentoyhtiöitä, matkanjärjestäjiä, eikä edes passia ja hammasharjaa.
Pari kiekaisua, jengi kasaan ja nokka kohti etelään. Tullaan sitten takaisin kun säät lämpenee.
Mutta minä jään tänne Syysmyrskyä odottamaan!
Oman seuran mestaruuskisatkin lähestyvät, ja samassa yhteydessä pelattavan Openin tason takaavat mm. Pyhältö, Kuitunen, Heikkurinen, Hujanen, Vink.
Ensiviikolla pitäisi tehdä paluu salitreeneihinkin, pohjakuntoa virittämään ensikesää varten.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:13:37
Koska puskaradio on villiintynyt, samoin kun kuulemma someilu niin minun pyydettiin kertomaan näin forumilla mikä on oikea tilanne Nurmijärven golfkeskuksen uuden 18 väyläisen frisbeegolfradan osalta.

Kaikki virallinen tieto löytyy golfkeskuksen omilta sivuilta, mutta minä toimin sanan saattajana tämän narun kautta.
Viime perjantaina viiden hengen ryhmä minun kutsumana toimi radan testaajana. Samalla loimme yksimielisesti radan par luokitelman, se on nyt 62! Onko se liian lepsu taikka tiukka jääköön jokaisen siellä pelanneen omaksi asiaksi. Virallisesti se on kuitenkin 62 ( te jotka siellä viikonloppuna pelasitte, niin pelasitte par 63 versiolla).

Rata on siis epävirallisesti auki, eli keskeneräinen. Korit ja heittopaikat ovat paikallaan, ja tässä vaiheessa (ehkä lopullisestikin) mennään systeemillä 9 väylää matolta. 9 väylää golfin tiiaus paikalta nurmelta.
Radalta puuttuvat väyläopasteet, muutamat raffit vielä leikataan jossain vaiheessa. Niitten korien ympäriltä. Muutamaa OB tikkua siirretään kauemmaksi korilta jne.

Golfklubi tiedottaa sivuillaan kun rata on virallisesti auki, eli kun se on valmis! (onko frisbeegolfrata koskaan kokonaan valmis?)

Radalla pelattava ensimmäinen virallinen kisa on 14.10 Nurmijärvi Open!

Radalle pääsee siis satunnaisesti pelaamaan jo nyt, mutta on turha narista jos ei löydy opasteita, karttaa tai scoreja.

Scoret saa aina caddiemasterilta kierrokselle lähtiessä...sitten kun ne on tehty.

Rata on suunniteltu golfin ehdoilla, eli korien sijoittelussa ja heittopaikoissa on otettu huomioon esim. golffareiden lyönnit.
Myös kentän hoitoon liittyvät asiat ollaan huomioitu, minulla on ollut mukana ratasuunnittelussa kentänhoitaja Jean Johansson.
Edellämainittujen seikkojen takia rataan on tehty kompromisseja suuntaan jos toiseenkin.

Rata on varsin pitkä lenkki ( ei kuitenkaan mikään NDGE versio), mutta esim. 4 hengen ryhmän kannattaa varautua 2,5- 3 tunnin kierros aikaan.

Väylien keskipituus on vissiin 168 m (pitänee vielä tarkistaa), joten ainakin meikäläisen kaltainen tuuppaaja saa riuhtoa avaukset oikein tosissaan.
Radalla on yksi alle 100 metrinen väylä, ja se onkin ainoa väylä mistä meikäläinenkin voi kakkosen joskus saada.

Golfkeskuksen sivuilta ei siis löydy vielä mitään mullistavaa, vasta sitten kun rata on "virallisesti" auki. Minulta voitte kysyä mitä vaan rataan ja siellä pelaamiseen liittyvää, koska toimin yhteyshenkilönä ja saatan tietää kyseisistä asioista enemmän kun kukaan muu.
Lähtöaikoja en jakele, enkä vastaa maksupolitiikasta.

Heittäkää, syökää, saunokaa, juokaa!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:13:43
Kirjoitan tmän päivän aikana myös testiryhmän tunnelmista , väylien pituuksista ja vähän väylien kuvauksiakin koitan saada loihdittua.
Koska aikani on sirpaleisen rajoitettua, niin on odotettavissa jatkokertomus luonteinen tilitys.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:14:17
Lähdetäänkin jatkokertomuksen tavoin ratakriitikon silmin etenemään.
Hyvinkää-Hanko tieltä kapeaa roudan syömää asvalttitietä muutaman talon ja pellon ohi johonkin. Kohta eteen avautuu kuitenkin kaunis vihreä, kumpuileva postikorttimainen maisema.
Kun muutaman satametriä ajaa näiden hoidettujen nurmikumpujen ja laaksojen välistä saapuu isoille parkkipaikoille.
Valkoiselle klubirakennukselle on matkaa kävellen vielä 100-200 metriä, eli kuntoilu on jo alkanut.
Ensimmäinen kori tulee jo heti parkkipaikan jälkeen vasemmalla. Se on puttilämmittely kori.
Kun katselee ympärilleen klubirakennuksen pihalla, niin kaikki näyttää ihan lupaavalta.
Mutta entäs sitten se todellisuus, eli itse rata.

1.217m par 4 Ensin draivi jyrkkään alamäkeen laakson pohjalle. Kakkosheitto pienen lammen, tai oikeastaan kaislakasan yli tai oikealta korille. Helppo Pirkko! Kova kätiselle onkin, muilta se vaatii jo hyvää kakkosheittoa. Vasemmalla puolella on punaisilla paaluilla merkitty OB raja, ja jos auttiin heittää voi Pirkot unohtaa.
Väylä on hyvin avoin, ja sillä voikin ihastella pitkää liitoa! Väylä on tuttu heille, jotka ovat pelanneet NDGE kisoissa.

2. 158m  par 3  Tee paikka metsän reunassa, golfväylän oikealla puolella. Väylä on oikea kätiselle puhdas antsaheitto, mutta tietysti nykypäivänä se heitetään forella (paitsi minä). Myös rollerit voi olla kova sana. Kori sijaitsee koivujen, greenin ja punkkerin läheisyydessä. Joten puukopsulla tai OB osumilla par jää saavuttamatta.
Huomautettakoon siis tässä vaiheessa että greenit ja punkkerit ovat OB alueita kaikilla väylillä.

3. 175m par 4  Olin tehdä väylästä ensin julman, mutta luonteeni mukaan pehmensin sitä isolla kädellä. Väylän varrelle sijoittuva pieni lampi toimii enemmänkin visuaalisena lisänä, kuin todellisena peikkona. Toki joku voi joskus sinne kiekkonsa hukuttaa, mutta sen oikealla puolella on valtavasti tilaa.
Sen sijaan jos pelkää liiaksi lampea, niin heitto voi karata turhan paljon oikealle. Sen myötä lähestymisheitto kallion päälle voi pidetä liiaksi Pirkotusta ajatellen.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:14:36
4. 133m. par 3  Avaus niin kovaa kun jaksaa vastapäiseen rinteeseen. Minua 10 metriä pidemmälle heittävät saattavat jo pelätä OB punkkeria. Tiukkaa linjaa vasemmalta hakevat taas saattavat menettää par mahdollisuuden puiden kylkeen. Kori sijaitsee raffissa jyrkästi vasemmalla. Kova kätiset hakevat kakkosta korttiin, ja siinä varmasti usein onnistuvatkin.

5. 164m  par 3  Tätä väylää voi kutsua tiukaksi kolmoseksi. Sitä se varmasti onkin alle 110m heittäville pelaajille. Mutta kun kiekon heittää notkon yli keskelle vastapäistä matalaa rinnettä, voi onnistuneella lähestymisellä olla korilla. Kori sijaitsee tälle radalle harvinaisessa paikassa, eli keskellä koivikkoa. Ja se luokin oman haasteensa väylälle.

6. 180m  par 4  Helppo väylä pirkottaa, ja ainakin pelata par lukemiin. Väylä on hyvin leveä, mutta aaltoilevaa sorttia. Kori sijaitsee päättyvän puuston, ja punkkerin välissä joten lipsahduksiakin luvassa.

7. 200m. par 4  Yksi NDGE:n suosikkiväylistä toisinperin heitettynä. Alamäki antsa vaihtuu nyt ylämäki antsaksi. Tämäkin on kovin helppo, mutta miellyttävä heittää. Korin sijainti on kyllä radan kenkuimpia. Korin vasemmalla puolella greeni, edessä ja takana punkkerit. Eli OB:t vaanivat joka puolella.

8. 201m par 4 Kaikki NDGE:ssä pelanneet muistanevat väylän, missä heitetään kahden ison kivenlohkareen takaa. Väylän mikä päättyy jyrkkään ylämäkeen. Kiinteässä versiossa se heitetään nurinpäin, eli ylhäältä alas sinne lohkareiden taakse. Vaikka väylä on näennäisen leveä, niin kyllä vasurin OB (valkoiset paalut) Ja oikean puolen metsärinne vetää kiekkoja kivasti puoleensa. Kuitenkin pääsääntöisesti Pirkkoja ja Paareja tiedossa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: TaneT on 18.09.17 - klo:14:39
Kyllä tuolla silti NDGE tunnelmaan pääsee! Ruuhkattomalla kentällä kierrokseen menee helposti se 3 tuntia, etenkin jos tykkää heittää kiekkoja metsään välillä :) Erittäin hyvä lisä lähialueen ratoihin ja 27 väyläisenä puistoratana menee nyt omiin suosikkeihin heittämällä. Ne muutamat puutteet jotka listasitkin eli pari koria on todella lähellä OB/mörriä olivat samat havainnot jotka ryhmämme tänään teki.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:14:49
9. 132m par 3  Radan yksi helpoimmista väylistä. Matalan notkon ylitse ylämäkeen metsän laitaan. Avauksen voi missata vasemmalle raffiin (aika ikävä sellainen), tai korin edustalla vaanivaan greeniin tai punkkeriin. Mutta kolmosta isommat lukemat vievät yöunet.

10. 195m par 3  Aika pitkä pariin nähden. Vasemmalla valkoiset paalut OB rajana eivät aiheuta ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Sen sijaan puolivälissä väylää sijaitseva pieni punaisilla paaluilla ympäröity OB suonsilmä on paha. Se on juuri meikäläisen kaltaiselle heittäjälle vaarallisessa paikassa (tänään  sinne heitin kiekkoni). Kori seisoo koivikossa väylän oikealla puolella.

11. 122m. par 3  Mielestäni hieno hysseväylä. Radan paras mahdollisuus osua draivilla puuhun, ja silloin voi melkein unohtaa paariin pääsyn. Matkalla on myös punkkereita, greeni ja pieni lampikin (tosin sinne ei kyllä kukaan heitä vahingossakaan, ja jos heittää niin voi sillä kehua retostella vaikka tässä blogissa). Moni voi ihmetellä, että miten tässä pitää heittää korille päästääkseen. Ratkaisun jätän teidän haltuun.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:14:52
Kiitokset Tanelle viestistä! Ja kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin niin rata ei ole vielä valmis.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:15:02
12. 129m par 3  Hurjasti on korin edessä greeniä ja punkkereita. Tämä on NDGE17 radan väylä 8, mutta kori on n.15 m pitemmällä tien varressa, mm. tähän on tarkoitus puuttua siirtämällä OB paalutusta taaksepäin. Nykyinenhän on golf OB paalutus. Kakkosia tulossa joilla käsi ja rohkeus riittää!

13. 159m. par 3  kivan näköinen suora väylä. Suurin osa pelaa varmastikin oikealta golfväylää pitkin. Rolleri voisi olla kova sana. Testiryhmästämme 2 pelasi suraa reittiä, ja olivatkin avuksellaan lähempänä koria kuin me muut.

14. 197m par 4  kovasti on kaunis alamäki väylä. Voi kun kerran onnistuisin minäkin antsattamaan tässä kunnolla. Tällä väylällä tullaan näkemään upeita eaglejä. Iso greeni kyllä syö terän hyviltäkin avauksilta tai lähäreiltä. Mutta onnistuneet heitot palkitaan riemun kiljauksilla.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:19:04
Ja mennään loppuun.

15. 89m par 3  Radan lyhin väylä. Ei ole OB alueita häiritsemässä, ainoastaan pari puuta. Jompaan kumpaan kun osuu, niin Pirkko jää saavuttamatta kovaltakin pelaajalta. Muuten helppo Pirkotus, mutta ylämäki verottaa pituutta heitosta jonnin verran.

16. 196m. par 4  Alkuun heitetään suoraan niin paljon kun kädestä lähtee, ja sitten lähestytään rauhallisemmalla vedolla. Se on jännä juttu, että vaikka tilaa on kuinka paljon, niin tiillä alkaa miettimään OB aluetta. Vasemmalla kaalipellot ovat OB, ja valkoiset paalut toimittavat sen rajaa. Oikealla puolella on sademetsää, eli sinnekään ei kannata kiekkoaan nakella.

17. 235m par 4  Tämä heitetään siitä mistä NDGE:n viimeinenkin väylä, eli lammen päästä. Jokainen pelaa omalla riskillä lammen yli. Sen voi pelata myös seiftinä väylää mukaillen lampea kiertäen, eli no hätä!
Tässä rata mallissa ei pelata koko lammen ympäri, vaan sen pitkän suoran päähän. Se loppusuora on visuaalisesti ihan kaunis, ja molemmin puolin on OB tikut. Vasemmalla valkoiset, ja oikealla keltaiset ja punaiset.

18. 147m par 3  OB lampi vaanii oikealla. Kuka heittää lammen päältä korille? Ainakin kaikki yli 100 metriä kiekkoa heittävät. Korin vasemmalla puolella on greeni, ja korin vieressä/ takana on hyvin lähellä OB linja, eli tarkkana saa olla loppuun asti.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.09.17 - klo:19:13
Viisi henkinen testiryhmämme pelasi viime perjantaina radan kolmessa ja puolessa tunnissa. Hieman ylimääräistä aikaa normaaliin verrattuna meni jokaisen väylän jälkeiseen par keskusteluun.
Varsin yksimielisiä oltiin aina, muutamaa jouduttiin miettimään pidempään.
Olli edusti ryhmässä pitkälle heittävää, Esa ja Mikko aloittelijoita, Jussi kokemusta ja taitoa, ja minä surkeaa heittäjää.
Olli heitti ainoana alle 70 tuloksen, ja me muut sinne 80 tuntumaan.
OB:eelle heitettiin hyvin vähän, mutta yllättävän paljon metsiin.
Kaikilla oli kuitenkin hyvä mieli kierroksen jälkeen. Vielä buffet lounas, ja sauna kruunaamaan päivä.
Joku päivä täytyy mennä heittämään kaikki 27 väylää putkeen vaikka kuntoilun takia.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.09.17 - klo:08:46
Aika paljon tuli heiteltyä parin edellisen viikon aikana, mutta nyt taitaa tulla loppuviikon tauko...ei ehdi!
Limpurin Jussin kanssa vertailtiin lähäreitämme, ja siitä innostuneena ajattelin ensivuodeksi opetella uudenlaisen heiton. Koin siis uuden lähestymistavan lähestymisiin.
Sinänsä heitto ei ole mullistava, koska suurin osa tekee niin mutta minulle se on uusi tekniikka. Pelaamiseni kun on kokonaisvaltaisesti aina ollut hyzer painoitteista, niin nyt olisi tarkoitus oppia antsa lähärit.
Hieman aikaa uskon sitä treenaavani, ja jos se ei heti tuo tulosta kyllästyn ja alan taas hyssettämään :D
Toinen treenaamisen paikka olisi puttilähärit. En todellakaan pysty/ osaa lähestyä yli 12 metrisiä puttitekniikalla.
Ja jos vielä opettelisin lyhyet foret, niin olisin ensikesänä taas hieman valmiimpi lähestymään jollain radalla par lukemia.
Mielenkiintoista muutenkin tämä elämän loppusuora. Tuntuu että olisi kauhea kiire oppia heittämään, ja kisaamaan. Toisaalta huomattavasti parantunut fysiikkani motivoi futaamiseen hullun lailla (onneksi tänään on peli kovaa jengiä vastaan). Kuntoilla ja valmentaakin edelleen pitäisi. Lentiskentille on kaipuu, ja jopa yleisurheilu on alkanut ainakin ajatuksen tasolla kiinnostamaan.
Aika on vaan niin rajallinen ettei kaikkeen kykene.
Matkailukin on aina mielessä,
ja sitten on vielä nämä ihan arkiset askareet!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 19.09.17 - klo:11:47
Onnea matkaan. Lyhyisiin forelähäreihin se sun Zone on täydellinen vekotin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.09.17 - klo:14:58
Kiitos Ari!
Cryztal Zonella olen viimeaikoina onnistunut jo useammankin kertaa lähäreissä. Kiekko on kyllä takuu varma hitti noihin tilanteisiin. Mutta paljon pitäisi treenata, että tietäisin varmasti kuinka kovaa , ja missä kulmassa miltäkin etäisyydeltä pitäisi forettaa.
Joka tapauksessa olen ikuisesti kiitollinen Arille ja Kepalle niistä kiekoista.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 19.09.17 - klo:18:11
Cryztal-muovihan on Suomessa suomennettu jo Sillanpää-muoviksi :)

Se minulta saamasi sininen Zone on Cryztal FLX eli sitten kun 10 vuoden päästä haluat uuden niin sellaista pitää alkaa metsästämään :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.09.17 - klo:11:43
No tuskin metsästän enää mitään 10 vuoden päästä ::) ja sain sinulta oranssi "Sillanpään" ;)
Mutta mainio kiekko kaikenkaikkiaan, käytän sitä paljon putterinakin. Joissakin tilanteissa kiekon "kumimaisuus" aiheuttaa hämmentäviä tilanteita.
"Kumikiekkona luoksesi pompin!"
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 20.09.17 - klo:22:25
Outoa. Olisin ollut ihan varma että se oli sininen :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.09.17 - klo:11:11
Muisti pätkii. Olet siis matkalla ikämiesluokkia....ja niiden yli!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 21.09.17 - klo:20:01
Todennäköisesti.
Itsellä on nyt juuri kaksi Sillanpää-muovin FLX Zonea bägissä. Ihan vain ettei kävisi mitään.

MM-kisoista jäi bägiin Sillanpää-Buzzz joka tällä hetkellä tuntuu aika ihanalta kiekolta. Lentää suoraan vaikka tällainen slowhand heittää sitä melko täysiä. Tykkään vaikka hieman yllättäen on ns. kovempaa muovia tuo.

Bägiin meni niin että heilahti.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.09.17 - klo:07:32
Minullakin on ollut nyt parin kuukauden ajan Cryztal Buzzz. Se kuuluu kyllä kisabägiini, mutta en ole sillä vielä kovin paljoa heitellyt. Olen niin orientoitunut heittämään flexiä ja espiä että tilanteen tullessa käytän niitä. Toisaalta myös Sillanpää-Buzzzini on kamalan värinen, tai ainakin helposti naamioituva.
Eilen varasin lähtöajan 16.30 golfkeskuksen uudelle radalle, eikä tarvinnut kun yhden puhelin soiton niin meitä olikin 4 pelaajaa lähdössä.
Oli aika messevää pelata pilvisessä, poutaisessa täysin tyynessä säässä laaksoja ja kukkuloita tallaillen. Matkan varrella nähtiin B-radalla kaksi golfaria, muuten oli hiljaista....HILJAISTA!!!!
No kyllähän meidän poolin jutustelu ja naureskelu rikkoi muuten hiljaista harmoniaa...hävetti suorastaan! Pikkuisen vajaa 3 tuntia siinä meni, ja n.7 km kajahti taululle kävelyä. Nautinnollista ja rauhallista liikuntaa siis. Siihen olisi klubin saunan löylyt sopineet hyvin, mutta olin lupautunut jo kotisaunaan.
Väyläthän ovat avoimia ja keskimittaisia, eli ei kauhean vaikeita. Par lukemat keskitason, ja heikommin pelaaville ovat kovahkot mutta samalla haastavat. Itse pelasin eilen tuloksen 70 (+8), Seppo 73, Kari 77 ja Kepa 79. Yhtään kakkosta ei saatu, vaikka väylällä15 kaikilla oli "läheltä piti"tilanne. Kolmoset siis parhaita ja seiska taisi olla huonoin, 4 oli se yleisimmin kirjattu väylä tulos.
Tänäänkin minun piti mennä sinne, mutta matkaan tulikin muuttuvia tekijöitä eli mutkia matkaan. Tältä päivältä jää siis pelaaminen, ja vaikuttaisi siltä että seuraavan kerran heittelen vasta viikon kuluttua perjantaina. Se onkin sitten viimeistely treeni SYYSMYRSKYÄ varten, tapahtuuko viimeistely Kaatiksella vai Nurmijärvi golfissa on vielä kysymysmerkki.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 22.09.17 - klo:09:33
Sillanpää-Buzzzien hankinta ei ole kovin helppoa, mutta onneksi tuolta Englannista niitä sai ostaa edukkaasti kisakiekkona.
Juuri nyt tuntuu siltä että en tainnut sittenkään ostaa niitä tarpeeksi :)

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.09.17 - klo:10:48
Vaikka kuinka pyhästi päätin vuosi sitten että keskityn vaan muutaman kiekkomallin heittämiseen tulosten parantamiseksi, niin kuinka kävikään.
Nyt mulla on kisabägin midari osastolla Buzzzien kanssa kilpailemassa heittomääristä Wasp, Stalker, Meteor, Hornet ja Zombee. Osa edellämainituista ovat väylädraivereita, mutta mulle ne ovat tavallaan yksi ja sama asia.
Buzzzeja mulla on niin paljon että tulisin niillä ihan hyvin toimeen vuosikaudet, mutta mutta!
Meteor on selkeesti käytössä antsaheittoihin (lyhyeisiin). Wasp (Z muovi mallia 2003) suoriin lähestymisiin silloin kun en luota että saan Buzzzia tarpeeksi pitkälle. Stalker silloin kun pitää saada n.70 metrisen suoran heiton jälkeen kiekko kääntymään ilman taikoja vasuriin.Stalker on jokatapauksessa luottokiekkojani kiitos Hirsimäen Jannelle! Hornet ja Zombee ovat vielä niin tuoreita tapauksia, etten tiedä vielä mitä niillä teen. Kumpikin lentää mun heittämänä loivasti, hillitysti mutta varmasti vasemmalle kaartuen.
Buzzzeista bägissäni on nykyään vain 3 eri muovilaatua, eli ESP, FLX ja Cryztal. Niitä heitän sitten vähän fiiliksen mukaan.

Draivereissa mulla on selkeämpi jako, ja tiedän aina millä missäkin tilanteessa heitän. Paitsi että pari muuttuvaa tekijää tuli lisäykseksi tällä viikolla. Z Forcea olen suunnitellut Undertakerin ja Flickin väliin mukaviin vastatuuli olosuhteisiin. Suuremman ongelman aiheuttaa (mahdollisesti positiivisen) Titanium Nuke. Muutamalla koeheitolla olen varmistanut sen kyvykkyyden pitkiin lentoihin ( jos mun heitoista kehtaa niin sanoa). Mutta nouseeko se kilpailijaksi FLX Crankille, Z Surgelle taikka FLX Nukelle? Se selviää toivottavasti Syysmyrskyyn mennessä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 23.09.17 - klo:12:57
Force on selvästi ärjympi kiekko vastatuulessa kuin Flick, Undertakeria en ole heittänyt, miten se käyttäytyy vastatuulessa noihin verrattuna? Juu on Flick rankka feidaaja tyynellä, mutta speed stability iskee mulla vastaruulessa, jolloin tehoillani Flick flippaa jonkin verran, kun Force ei.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.09.17 - klo:11:13
Kiitos Janne! Hyvä vastaus tai oikeastaan näkemys ja mielenkiintoinen kysymys. Undertaker kestää aika hyvin kohtalaista vastatuulta. Mun heitoilla ainakin paremmin kun ESP Surge, Z Surge tai Z FLX Crank. Mutta kovalla tuulella Z FLICK on työkaluni, mikään tähän astisista tuulista ei ole kyennyt FLICKiä suoristamaan. Kerran kesällä testasin futiskentällä kovassa vastatuulessa kiekkojani. Kun muut kääntyivän enemmän tai vähemmän yli, myös Undertaker niin Cryztal Zone suoristui lentäen hienosti suoraan. Mutta Flick ei ollut moineskaan, vaan kääntyi vahvasti vasuriin flättiheitolla. Heitin sitä myös antsa kulmassa siihen vastatuuleen, ja vieläkin se palautti itsensä vasuriin.
Viestisi innosti minut kuitenkin tänä aamuna testaamaan heikossa sivutuulessa fudiskentällä muutamia kiekkoja.
Huomioidaan myös se että olen heikkokätinen, teknisesti hyvin huono draivaaja. Maksimipituuden ollessa tuolla 100-110 metrin paikkeilla.

1. testiryhmä: TI NUKE,  Z UNDERTAKER,  Z FLICK  ja  Z FORCE

Heitin ensin flättinä kaksi kertaa kentän päästä päähän. Nuke lensi joka kerta 90-95 metriä suoraan kääntyen lopussa terävästi n. 5 metriä vasuriin. Siis aika helppo  ja varma kiekko.
Undertaker lensi n. 80m suoraan kääntäen sitten reilusti vasuriin. Eli kestää siten vastatuulta Nukea paremmin...uskoakseni.
Flick lensi 55-60m suoraan kääntäen sitten reilusti vasuriin.
Force lensi ehkä 5 metriä pitemmälle ennen kuin kääntyi vahvasti vasuriin.

Sitten heitin saman verran heittoja antsakulmassa saadakseni pituutta ja kontrollia lisää.
Nukea ei tarvinnut eikä voinutkaan mihinkään ihmeelliseen kulmaan säätää. Ihan loivan se mukavasti tällä tuulella vielä palautti. Pituudet pysyivät edelleen siellä 95m. korvilla.

Undertakerilla sen sijaan tuli ongelmia. Ensimmäinen heitto palasi antsasta hienosti ässäten reiluun ysikymppiin. Mutta sen jälkeen meni yliyrittämisen kautta riuhtomiseksi, enkä saanut minkäälaista kontrollia heittoihin Takerin osalta.

Flickiin ja Forceen laitoin jo jyrkkään antsakulmaa. Yllätys oli melkoinen kun kulman ollessa paikallaan, niin heitin molemmat yli 90 metriin kontrolloidusti. Mutta samaan hengenvetoon on pakko myöntää, että molemmille kiekoille tuli se yksi nappijuttu taikka napakymppi heitto.

Eli en pysty Jannelle antamaan mitään kunnon vastausta kysymykseen. Ehkä summa summarum itseäni itsekkäästi ajatellen.
Hurja vastatuuli FLICK
Kova vastatuuli  FORCE
Normaali vastatuuli UNDERTAKER
Heikko vastatuuli  Ti NUKE, tai ESP SURGE
Tyyni tai myötäinen Z SURGE taikka Z FLX CRANK
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.09.17 - klo:11:25
Testasin samalla myös muutakin heittovälineitäni. Midareita ja fairway osastoa.
Buzzzit osoittivat jälleen miksi lukeutuvat maailman suosituimpien kiekkojen joukkoon. Ihanasti lentäviä helposti kontrolloitavia kiekkoja. Jopa minulle.
Mielenkiintoni kohdistui kuitenkin tällä kertaa enemmänkin Stalker, Zombee ja Hornet kiekkoihin.
Z Hornet MID- RANGE 2.0  on melkoinen jyrä. Se on ainakin minulle pitempi versio Zonelle. Tosin vastatuuleen en ole sitä päässyt vielä testaamaan.
Z ZOMBEE LONG RANGE DRIVER 1.0  No huh! kiekkohan lentää loivalla antsakulmalla saatettuna suoraan ja pitemmälle kuin Buzzz. Ei kuitenkaan paljoa pitemmälle. Mutta varmasti löytyy käyttöä!!!
Z STALKER Extra long range driver 1.1  Heitän tätä kiekkoa suurin piirtein yhtä pitkälle ( tänäänkin 95m.) kun drivereitakin, mutta tarkemmin. Tämä testi tulos oli yllättävä ja mielenkiintoinen. Samalla pistää miettimään, että millä mun oikeasti kannattaa avata.
Tulos herättää myös kysymyksen, olenko oikeasti niin huono heittäjä etten pysty drivereita hyödyntämään, vai onko extra long STALKER vaan niin hyvä kiekko.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.09.17 - klo:23:26
Tänään on kuulemma ollut Nurmijärven golfkeskuksen radalla aikamoista vipinää. Kaunis kesäinen sää oli houkutellut molemman lajin edustajia paikalle oikein urakalla.
Eikä pelaaminen ole toiminut odotetulla tavalla. Kertomuksien mukaan osa golfareista eivät ole toimineet peli ideologian mukaan, vaan jonkin verran ovat aiheuttaneet vaaratilanteita lyömällä yli-innokkaasti palloa väylälle, missä on pelannut fribaajia.
Huomenna soitan klubille, ja reklamoin heitä asiasta. Tein saman jutun viime torstaina, ja siellä oltiin kovasti huolissaan moisesta käytöksestä.
Olen myös kuullut että fribaajat ovat lajin facebookissa siitä kirjoittaneet. Se ei auta oikeastaan yhtään mitään, sen takia toivonkin että jos siellä pelatessa tulee vastaavanlaisia tilanteita niin kertokaa siitä caddielle.
Ja vaikka en ole töissä golfkeskuksessa, niin minuun voi myös ottaa yhteyttä. Minä sitten neuvottelen klubin kanssa esille tulevista palautteista.
Väylä5 ja 6 ovat olleet ne pahimmat murheen gryynit. Sitä voi paljon lieventää painamalla sitä valokytkintä, eli painakaa punainen valo päälle. Punaisen valon palaessa golfarit eivät saa lyödä palloa.
Koitetaan pysyä kärsivällisinä, ja tulla toimeen heidän kanssa. Ratahan on siellä kokeilu mielessä, eli se poistuu jos se ei pelitä.
Ja muistetaan sekin että sekä rata että koko toiminta on vasta alkutaipaleella, joten kangertelua on senkin takia odotettavissa.
Ensiviikolla valmistunee väyläopasteet jne, eli pikkuhiljaa tilanne toivottavasti selkiintyy.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 25.09.17 - klo:07:36
Oltiin tosiaan eilen tuolla (siitä lisää myöhemmin omassa blogissa) ja meillä ainakin rullasi todella sujuvasti, vaikka edessä ja takana näkyi pelaajia tämän tästä. Ilmeisesti porukoiden pelinopeus limittyi hyvin yhteen. Punainen valokin muistettiin kuitata poiskin päältä ;) (kai siinä on joku maksimiaika kuitenkin minkä se palaa, jos joku unohtaa?)

Pitäiskö muuten tälle olla oma ketjunsa Radat-osiossa, vaikka ehkä useimmat foorumin kuluttajat sinuun osaakin tämän yhdistää?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 25.09.17 - klo:11:36
Toi punainen valo väylillä 5 ja 6 on tosi tärkeä. Sitä eivät kaikki frisbeegolfaajat ole tajunneet. Tulevissa väylä opasteissa siitä on hyvä muistutus!
Pyrin tänään avaamaan radat osiossa tälle radalle oman ketjun. Kerron siellä myös viikonloppuna ilmenneistä sääntö ja kulttuurieroista näiden kahden lajin välillä.
Älkää hyvät ihmiset vielä nostako valkoista lippua, taikka käärikö hihoja.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 25.09.17 - klo:17:05
Eli varsinkin Nurmijärvellä, lukekaa niitä ohjeita. :)

Oikeasti. Nyt ollaan tekemässä jotain sellaista mitä ei ainakaan julkisesti ole ollut missään esillä. Sotketaan fribaajat golfareiden kanssa samalle kentälle samaan aikaan. Idea on mainio, mutta uskoisin että törmätään joihinkin juttuihin joita ei ole kukaan osannut ottaa huomioon ja joudutaan ratkaisemaan asia tavalla jonka toimivuudesta ei ole sen enempää hajuakaan.
Toivottavasti ei tule mitään sellaisia ylilyöntejä kummaltakaan puolelta joiden takia joudutaan miettimään koko homman toimivuutta.

Golfkenttien talousasiat eivät ole yleisesti kovinkaan hyvällä mallilla. Lisätienestit, pienetkin ovat varmasti oiva lisä tulopuolella.
Osakkaat ainakin osaavat arvostaa jos fribaajien ansiosta päästään jonain vuonna vaikka pienemmällä hoitovastikkeella tai saadaan jotain ihan uutta kentälle.

Golfkenttien osakkaat ovat niitä ihmisiä joiden ansiosta on golfkenttiä. He maksavat hoitovastiketta jolla kenttiä pyöritetään. Toki osa tuloista on laskettu tulevaksi ns. vieraspelaajilta mutta pääosin tulovirta tulee osakkailta.
Osakkaana oleminen ei ole mitään suosikkipuuhaa tällä hetkellä. Monessa paikassa pääsee jollain muulla systeemillä halvemmalla pelaamaan kuin maksamalla osakkeen hoitovastikkeen. Siksikin näitä lisätuloja tarvitaan.
Toisaalta jos yhtään ajattelee näitä asioita osakkeen omistajan näkökulmasta niin saattaa ymmärtää että tuollainen osakkeenomistaja haluaisi pelata rauhassa golfia maksamallaan kentällä. Eli ollaan rauhanomaisia siellä ja ymmärretään toisiamme.

Nimim. Molemmilla puolilla tätä jokea.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 25.09.17 - klo:20:13
Hyvän testin teit ja on hyvä, että havaintosi saivat sinut ajattelemaan. Ei ole vahinko, että Ti Stalkerissa lukee Paige Pierce, hän oikeasti käyttää sitä väylädriverinä. Stalkerilla on mielipiteitä jakava pituus, jotkut ajattelevat kiekkoa koon puolesta midarina ja toiset luokittelevat sen väylädriveriksi, vaikka Stalker on lyhin niistä, jos se niiksi luetaan. Monet pitävät Stalkeria hybridinä keskimatkaisen ja väylädriverin välissä, koska pituus jää kahden luokan väliin kontrollin ollessa varsinkin tuulessa paremman kuin kärkiluokan keskareissa.

Mulla rajuissa tuulissa tulee esiin Flickin nopeusherkkyys vakauden suhteen, kun tyynellä en käännä kuin tekniikkavirheellä ja kohtuullisen kovassa vastatuulessa ei flippaa. Karmeissa tuulissa vain takatuuli ei täysiä tintatessa saa Flickiä kääntämään. Forcea olen saanut pidemmäksi ja vähemmän feidaavaksi kovissa tuulissa, mutta puita kaataneessa tuulessakaan ei ole ikinä kääntänyt.

Samoin kuin sinulla tyynellä Flick feidaa aiemmin jääden lyhyemmäksi kuin Force minullakin. Flick on hitaampi, mutta maahan osuessaan flättiheitossa tulee jyrkemmässä hyssessä maahan hyppien enemmän vasemmalle, mutta korkealle. Forcekin pomppii, mutta hieman etuvoittoisemmin melko korkealle ja myös pitkään. Mutta enemmän vauhdista kuin dumppihyssestä=pomppukulmasta johtuen.

Lisäys Ti Stalker feidaa enemmän, on lyhyempi ja kestää selvästi enemmän tuulta kuin Z. Kokeilemistani Fairwaystä vain kovan muovin Rival on yhtä tuulen sietoinen kuin Z Stalker vähän feidaavista. Periaatteessa pitkä Stalker, eikä enemmän flippaava, kuten Leopard, TL jne. Okei Champion TL on tymäkämpi kuin muut, mutta on sitten jo selvästi feidaava. Stalkerin ja Rivalin hieno puoli on kontrolli suorassa kiekossa, joka ei poistu kapealta väylältä. Kun Rival on samalla lentoradalla pidemmällä nopeammalla lennolla varustettu, voi olla vänkä päätös bägin rakennus. Ottaako molemmat suoraan ja kontrolloitavaan rooliin, vai toinen? Kumpi ja miten muut kiekot sopivat yhteen? Kun Rival feidaa karvan zetaa enemmän noin Tin verran, jääkö liian iso pituusero Buzzziin tosi suoran linjan väliin? Jos jää, Stalker zetalle on tarve. Kun Rival on noin pidempi Ti Stalker lennoltaan, zetan ja Rivalin pari on monipuolisempi ja vähemmän päällekkäinen kuin zeta ja Ti.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 25.09.17 - klo:20:22
Golfissa green cardin suoritusta vaaditaan etiketin ja turvallisuuskoulutuksen vuoksi. Paitsi vierailijoilta. Golfari kertoi minulle, että on lyötävä maihin bägin taakse, kun fore kuuluu, koska kohti on tulossa luotiin verrattava ammus no joke. Ei ole kummoinen golfari, joka laittaa Lizoten lähtönopeuden naurunalaiseksi, joten joka pallo kohti ihmistä on välitön kuoleman vaara. Ei mennyt golfin sääntöjen mukaan fribaajien ollessa väylällä avaus.

Meillä ilman green cardia on myös iso työ opastaa uusia pelaajia perusasioissa, kuten edellä kulkevien päästö pois tieltä ennen avausta. Nimimerkki olen avannut, kun en ole nähnyt puskassa kiekkoa etsivää ja selkään on yritetty osua niin usein, etten osaa arvioida määriä. Yli puolet tapauksista kolmen junnun koplalta.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 25.09.17 - klo:20:39
Mielenkiintoisia ohjeita jaetaan tuolla kursseilla. En ole koskaan nähnyt kenenkään menevän maihin. Ihan yhtä hölmönä sitä aletaan katsella taivaalle molemmissa lajeissa kun fore kuuluu. Jotkut menevät kyykkyyn ja useimmat nostavat kättä ylös pään suojaksi.

Golfissa pitää olla suoritettuna green card ja kuulua seuraan jotta saa pelata. Näin siis yleisesti. Seuraan kuuluminen on tapa maksaa jäsenmaksu jollekin seuralle, mutta ennenkaikkea samalla saa vakuutuksen sille jos jotain sattuu.

Itse olen antanut kertoa että draiverilla lyödessä pallo saa 200km/h nopeuden. Tuolla nopeudella (joka toki hidastuu aika nopeasti) tuo pieni kuula on jo helposti kuviteltavissa tappavaksi. Kuitenkin jostain syystä golfkentällä väylät menevät monilla kentillä lähekkäin ja palloja lentelee sinne tänne. Ihmiset huutelevat forea ja jatkavat sitten peliä.

Kieltämättä green cardin suoritettuaan on saanut hyvän kattauksen lähinnä lajin etiketistä ja sääntöjä ollaan sivuttu yleisellä tasolla. Lyöntejä on katseltu ja vähän neuvottu ennenkuin pääsee kentälle. Aiemmin kuulemma piti oikein osata vähän lyödäkin, mutta nykyään mennään enemmän sillä logiikalla että jos on lyöty jo par +3 niin voi laittaa pallon taskuun ja siirtyä seuraavalle tiiauspaikalle. Kursseilla siis opitaan tosiaan jotain sellaista mitä meillä ei kyetä opettamaan koska ei ole mitään velvollisuutta kursseja pelatakseen käydä. Siksipä meidän täytyy pitää erilaisia keinoja.

Joku voisi tehdä jonkun minuutin kestävän hauskan etikettivideon jota voisi yrittää tyrkyttää katsottavaksi some-kansalle.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 25.09.17 - klo:21:55
Olen siirtänyt Nurmijärven golfkeskuksen rataa liittyvän keskustelun radoilla tapahtuu osioon.
Sinne voi huoliaan purkaa, mutta parasta olisi antaa palaute suoraan golfkeskuksen caddiemasterille.
Tänään olen kuitenkin jo niin paljon radasta puhunut, etten jaksa venyä enempään.
Ehkä huomenna lisää, mutta kun on Herusten radan kanssa hommia, ja futistakin pitäisi pelata niin aika on ikäänkuin kortilla ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 26.09.17 - klo:07:32
Friban puolella ihan hyvä yleiskehys on tämä tällainen. Ei kestä edes ihan koko minuuttia lukea :) Tuohon vielä muutama lisäknoppi niinkuin tuo bägi väylälle merkiksi, ja päästä nopeammat ohitse. Mitäpä sitä vielä?

(https://www.pdga.com/files/images/disc-golfers-code-v2-900x1364.png)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.09.17 - klo:12:26
Päästä nopeammat ohi kuuluu myös golf etikettiin. Ja se tuottaa hieman ongelmia kun pelataan molempaa lajia samalla radalla....ruuhka-aikaan!
Mutta se siitä!

Huominen ja torstai menee Virossa, mutta perjantaina Syysmyrsky treeniä golfkeskuksen radalla taikka sitten Kaatiksella.
Ja Syysmyrskyssä taas kohti uusia pettymyksiä ;D >:(
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 26.09.17 - klo:21:41
Tuo on hieno ajatus tuo tarra. Paitsi että mun silmään se ei näytä ollenkaan siltä että siinä lukisi mitään ohjeita :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.09.17 - klo:15:20
Eilen yöllä kotiin parin päivän Viron liikuntaseminaareista, ja heti piti varata aamu kymmeneksi lähtöaika golfkeskukseen. Essin kanssa mentiin liidättämään.
Alku väylät pelattiin kuin usvassa...kirjaimellisesti! Väylällä 5 alkoi aurinko porottaa siniseltä taivaalta...taivaallista!
Kaksi golffaria päästettiin loppuväylillä ohitse  molemminpuolisten kohteliaisuuksien sinkoillessa taivaalla.
Pelasimme kierroksen todella rauhallisesti, rupatellen ja nautiskellen.
Kierroksen päätyttyä söimme hamppariateriat klubilla. Toimitusjohtajakin tuli kahville pöytäämme, ja hänen kanssaan käytiin rakentavia keskusteluja rataan ja pelaamiseen liittyen.
Oli helskutin mukava fribakierros!

Tiistain futismatsi meni kohdaltani perseelleen...en vaan jaksanut. Jo edelliset fribakierrokset ovat olleet hyvin väsynyttä tekemistä. Tuntuu vähän siltä että alkaa kroppa ja mieli väsymään. Ei jaksa pappa enää riehua!
Tämän päivän kierroskin oli alkuun väkinäistä puurtamista, mutta loppua kohti alkoi peli piristymään. Radan ehkä hienoimmalta väylältä (14) pelasin ensimmäisen pirkkoni radalta. Ja se tuntui todella hyvältä!
Sunnuntaina sitten Syysmyrskyilemään, saas nähdä minkälaiseen pelifiilikseen siellä pääsee. Radasta, säästä ja pelikavereista se ei tule riippumaan koska se osasto on huippua. Mutta mitä papan yleiskunto jaksaa?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 01.10.17 - klo:06:57
Lyhyt ja levoton yö takana... Ehkä tunti tai kaksi unta. Päässä humisee! Tähän olotilaan Kaatiksen fyysisesti ja henkisesti haastava rata taitaa nyrjäyttää tänään aika pahasti.
Hienoon pooliin olen päässyt ottamaan mallia pelaamiseen. Jenna, Tumi ja Ville ovat pelaajina niin eri planeetalta minuun verrattuna että ensimmäistä väylää lukuunottamatta heitän aina viimeisenä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mantee on 01.10.17 - klo:18:53
Jos katsoin tulokset oikein niin taisi Väykkä nyrjäyttää Kaatiksen takatiit! Ainakin palkintohyllyyn tuli täytettä ! ::)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 01.10.17 - klo:19:06
Lompakkoon taisi täytettä tulla kun PRO kisa oli kyseessä, hienosti pelasi vanha herra Kotamäen kyydissä pari rundia kelpo ratinkia... Olisinpa minäkin.. Hyvin vedetty Väykkä ja onnittelut!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.10.17 - klo:11:04
Kiitos Eetu-Ville ja Miikka!
Kirjoitin jo pitkästi Syysmyrskystä, mutta se hävisi jonnekin. Ehkä illalla uusi yritys.

Lyhyesti: Pelasin eilen kyvyt huomioon ottaen ihan hyvin. Mutta ne 5 pelaajaa jotka näkivät suoritukseni tietävät että todellakin vain kyvyt huomioon ottaen ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.10.17 - klo:19:42
Syysmyrsky17

Lähtökohdat olivat kisaan osaltani mielenkiintoiset. Kostea TYYNI ilma. Rata sitä tuttua Kaatis laatua. Eli siltä osin kaikki paremmin kuin hyvin.
Takana kuitenkin n. tunnin unet häiden ja koiran temppuilun takia. Silmäluomet painuivat varpaisiin, ja ajatus oli sängyssä.
Kisaamaan oltiin kuitenkin tultu, eli tekosyyt kaatikselle ja Kaatiksen kimppuun.

Pelasin kykyihini nähden ihmeen tasaisesti ilman karmeaa konttaamista. Virheitä tietenkin tuli tehtyä enemmän kuin pitäisi, mutta normaalia vähemmän. Ja ne pahimmat tulivat kun ISOKÄSI KOTAMÄKI edellä heitti huikeasti, ja tietenkin minä NARUKÄSI JÄYKKÄVÄYKKÄ lähdin yrittämään samaa.
Tässä esimerkki: Ville avaa väylällä 11 sinne ylös lipalle. Ja koska meidän välinen kilpailu oli siinä vaiheessa vielä tasainen, niin päätin matkia isoa päällikköä. Kiskoin minkä narustani irti sain, ja kiekko oikealle lähimpään puuhun. Pääsin siis etutiin kohdalle metsikköön.

Heitin muutamat väylät todella huonosti molemmilla kierroksilla. Esim. väylällä 14 olin kahdella heitolla sen punaisen kepin vieressä, ja kummallakin kerralla lähärit pitkälle vasuriin ohi korin, bogit!

Muutaman väylän heitin ihan hyvinkin, jopa väykän historiaa tuli tehtyä. Väylälle 8 tein kaksi paria, eli kakkosta. Väylälle 2 tein toisella kierroksella kolmosen, eli parin. Se oli jotain sellaista mihin en ole koskaan uskonut.
Väylällä 1 kiusasi pienoinen epäonnikin, jos niin voi sanoa. Ekalla kiekalla oikein hyvän näköinen avaus korin vierestä viereiseen pusikkoon. Tiiltä katsottaessa se tuomittiin varmaksi kakkoseksi. Mutta kiekko olikin pyörinyt alas metsän reunaan, ja niin oli tyytyminen kolmoseen. Toisella kierroksella osuin avauksella jo koriin, mutta taas kiekko löytyi metsästä. Ja kolmosta korttiin. Meteor antoi kuitenkin uskoa tulevaisuuteen, joskus mä siitä vielä parin teen.

Pelasin yhteensä viiden pelaajan kanssa, ja tässä kiitokset:
Jenna, oli hienoa seurata upeita tarkkoja heittoja sorminapsun kaikuessa korvissa.
Tumi, kohtelias, mukava kaveri joka selkäkivuistaan huolimatta heitti komiasti.
Make, avointa humoristista kettuilua molemminpuolin. Vaikka kisa oli tiukka, niin se pysyi mukavan rentona loppuun asti. Eikä pelattu väykkää!
Hämis, tuttu pelikaveri jo vuosikymmenten takaa. Ympäri Suomea ollaan kierretty niin kilpaillen kuin huvikseen heitellen. Hieno ihminen!
2*Ville, Oli suuri ilo ja kunnia pelata ISOKÄDEN kanssa kaksi kierrosta. Ville on erittäin rentoa ja kannustavaa seuraa. Ja kaiken lisäksi loistava pelaaja, jolta ei voi kun oppia!

Muiltakin pelaajilta sain paljon kannustusta, siitä kaikille heille iso kiitos. Erittäin iso kiitos Petri Behmille!

Näköjään kannattaa olla Suomen pahin luuseri, koska sen kerran kun nousee hanurista melkein honoriin niin se huomataan ;)

Palkintojen jaon jälkeen ajoin kotiin. Vaimo roudasi eteiseen valmentajakassini ja lähdin siitä sitten suoraan vetämään futistreenit. Ihanainen vaimoni huikkasi vielä perään " kun tulet kotiin, niin säkitetään haravoimani lehdet"! Ja sehän me tehtiinkin heti puolentoista tunnin treenien jälkeen. Pihahommien jälkeen alkoikin sitten koiran lenkitys. Vaimo vaati minua jäämään kotiin syömään ja lepäämään, mutta päätin kuitenkin vielä vähän ulkoilla.
Vajaan tunnin kuluttua romahdin kotisohvalle väsyneenä, mutta onnellisena!

Ja saunapalaverissa ei muuten ajatus kulkenut sitten ollenkaan, eli kisa-analyyssit valui hikenä lauteille!!!

Kiitos SYYSMYRSKY ilman myrskyä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.10.17 - klo:09:28
Eilen illalla ennen kuin levolle laskin Luojani, mietin Syysmyrsky "menestykseni" avaimia.
Osa avaimista ovat faktoja. Osa osastoa "ehkä".

1. Olosuhteet! Mitä tyynempi sen parempi. Ei liian kylmää, ei liian kuumaa. Sopiva ilman kosteus prosentti.
2. Vaatetus! "salihousut ( Villen luonnehdinta)" löysät ja lämpimät. Discraftin tekninen paita, miellyttävän hengittävä.
    Icebug kengät lämpimät, mukavat ja täysin vedenpitävät. Lyhyet nastat loivat hyvän pidon. NDGE17 pipo piti pään
    lämpimänä ja mielen rauhaisana.
3. Pooli kaverit! Parasta A-luokkaa. Tiukan kisan tuoksinassa ilmapiiri pysyi kuitenkin rennon letkeänä.
4. Hirmuinen henkinen väsymys (unen puute) esti riehumisen/ repimisen.
5. Fysiikka! Olen tätä nykyä aika hyvässä kunnossa fyysisesti, joten kaksi kierrosta Kaatiksella on helppo nakki.
6. Nurmijärven golfklubin uusi 18 väyläinen rata! Ennen Syysmyrskyä olen pelannut parin viikon aikana vain golfkeskuksen rataa. Palttiarallaa 7 km. pituisella radalla joutuu meikäläinen heittämään todella paljon täysiä. Hyssee ja antsaa ! Vaikka tilaa on paljon, niin silti heittojen tarkkuus merkitsee aika paljon. Siellä pelatessa olen oppinut kiekkojeni lentoradoista tosi paljon, ja myös heittämään niitä oikein saavuttaakseni maksimi pituuden.
Ja koska rata on pitkä, sekä maastoltaan kumpuileva niin pelikestävyys paranee ihan varmasti.

Syysmyrskyn kaltainen onnistuminen lienee osaltani vain yksittäinen heinäladosta löytynyt neula. On kuitenkin rohkaisevaa tietää että jos minä pystyn pelaamaan reilusti yli kykyjeni, ja muut reilusti alle kykyjensä on mulla pienet mahdollisuudet taistella jopa podium paikoista.
Sitten taas ero luokkamme huippuihin on valtava. Ville ei onnistunut erinomaisesti ensimmäisellä kierroksella, mutta silti ero meidän välillä on valtava. Käpä voitti samaan aikaan MPM luokan samalla tuloksella kun Ville MPG:een, eli kärjen horisonttia ei pysty edes paljain silmin näkemään.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.10.17 - klo:10:22
Pää edelleen tyynyllä (pysytään siis eilen illassa).
Hieman siinä aloin miettimään elämän palapelin palojen karsimista. On kunnioitettavaa kuinka jotkut jaksavat ja ehtivät...minä en heihin kuulu ja niin tuntuu ettei nykyisiäkään meinaa jaksaa hoitaa.
Tajusin kuitenkin että fudiskausi alkaa olla loppusuoralla. Tänään pelaan kesäkauden toiseksi viimeisen pelin, eikä valmennettavillakaan ole enää kuin 2 peliä.
Huomenna viimeiset viikkokisat, ja muutenkin fribakisat vähissä tämän kesän osalta. Alkaa helpottaa!!!

Juuri kun hymy oli venähtänyt leveimmilleen muistin Futsal sarjan alkavan melkein heti jalkapallon jälkeen. Niin ja sitten jalkapallon hallisarjakin alkaa marraskuussa.
Rajamäen Villatumppu sarja alkaa pian, ja lentistreenit minun osaltani heti viimeisen fudiksen sarjapelin jälkeen.
Ensiviikolla kuntosalille 3 krt viikossa lihaskunnon ja liikkuvuuden ylläpitämiseksi (on se elämä tässä iässä jo kovaa).
Mutta keilailu meni perseelleen kun joukkueemme unohti ilmoittautua sarjaan. No kisapäivä oli keskiviikko, käytän sen ajan nyt sali treenaamiseen.

Juuri kun aloin miettimään Nurmijärvi Openin järjestelyjä, ja emoseuran syyskokouksen työjärjestystä alkoi makuuhuoneen katon rajasta kuulumaan läplätys!
Pikkuinen helikopterihan se siinä, hämmästyin. Ja vielä enemmän hämmästyin kun Hekon sivuovi aukesi ja Joulupukin miniatyyri punaisessa kuosissaan vilkutti minulle, avasi pienen säkin heittäen silmilleni jotain hiekan tapa......zzzzzz!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 03.10.17 - klo:10:58
Taisi olla jo yleisessä tiedossa että pitkälle heittämään oppii vain heittämällä pitkälle.
Pitkien väylien pelaaminen taitaa antaa selkärankaan aika paljon enemmän pitkien heittojen osaamista kuin lyhyempien neppiratojen kiertäminen.
Saattaa olla että 150m jää haaveeksi, mutta tärkeintähän on tietää miten se kiekko lentää joka kädestä lähtee.

Jos on touhottaja niin aina sieltä edestä löytyy lisää touhotettavaa vaikka välillä tuntuisikin ettei vain millään jaksa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 03.10.17 - klo:11:22
Huh! Tunnin unet on kyllä muutakin kuin henkinen väsymys. Nukkukaa, ihmiset! Uniongelmista kärsivälle helpommin sanottu kuin tehty mutta jos johtuu vain liioista touhotuskohteista, niin väärästä paikasta kyllä säästetään.

T. Nimim arkisin sängyssä monesti jo klo 21. Joo tiedän aivan naurettavaa, mutta herätys on jo puoli 6 ja arvostan terveyttä ja unta enemmän kuin aika montaa muuta asiaa. Vuorokausirytmejä on tietty monia.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ville on 03.10.17 - klo:11:46
Väykän #2 väylän avaus 2. kierroksella oli pari metriä keltaisen tolpan jälkeen.
Olisittepa nähneet Väykän ilmeen, kun laskettiin, että jos väylä on 198 m pitkä ja avus on tuossa, niin se oli sellainen 100m riipaisu  :o

Siitä sitten toinen saman moinen, pikku putti ja kolmonen korttiin. Ja ilmeet sen kun parani.

Kyllä oli hienoa olla tuossa ryhmässä mukana.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.10.17 - klo:17:40
Ei mulle ole metrejä lisää tullut (ei kyllä hävinnytkään), mutta ehkä hieman paremmalla osuma tarkkuudella kiekot lentää nykyään. Mutta metsäränneillä sitten hongat humisee ja kopisee!

HUH! Onneksi en ole touhottaja, muuten  tulevaisuus alkaisi ahdistamaan. Tai ahdistaa se muutenkin.

Nukkuminen on kivaa! Minäkin menen normisti ajoissa nukkumaan, ja pääsääntöisesti nukunkin ihan hyvin. Mutta aina silloin tällöin herään aamuyöstä, ja sitten alkavat mielessä pyöriä hoitamattomat ja hoidetutkin asiat.

Anna Ville anteeksi kun oikaisen positiivista viestiäsi.
Ensimmäisellä kierroksella heitin sen n.100 metrin riipaisun, ja sitten kakkosheiton pitkäksi sinne metsän reunalle. Putti ohi ja bogi.
Toisella kierroksella heitin avauksen matalana sen yksinäisen koivun (vai mikä se iso puu siinä väylällä olikaan?) etupuolelle. Kakkosheitto sitten n.7 metriin ja putti sisään. PAR!!!

Ja hienossa ryhmässä on hienoa pelata!

Seuraavaksi Nurmijärvi Open ja sitten Marraskuussa anna mulle LOVEeeeee!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.10.17 - klo:20:32
Hetken luulin olevani frisbeegolf kuningas, mutta viikkokisat tänään palauttivat nopeasti jalat maan pinnalle. Ja tukevasti!
Avaus väylän vielä pelasin pariin eli kolmosella, mutta jo seuraavalta par4 väylältä kasi, ja seuraavalta par3 väylältä kutosen. Se oli siinä!sanoi Mertarantakin.

Mutta olihan hauskaa pelata hyvien ihmisten kanssa loistavassa säässä. Koko päivä satanut rankasti, ja sitten vähän ennen kisaa alkoi auringon paiste, ja tuuli tyyntyi kokonaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.10.17 - klo:08:04
Pientä fore treeniä eilen. Eihän siitä mittään tullut, tekniikkaa ei ole minkäänlaista. Kiekot lentävät mihin sattuu, tai ei ne oikeasti lennä, läplättää vaan.
Pian sitten vaihdoinkin rystylle...ja täysii!!!

Tavallaan on turha treenata pitkiä siivuja, koska kuten Arikin sanoi niin tuskin koskaan saavutan 150 metrin rajaa. Niukin naukin 100m.
Fore olisi hyödyllinen, ja voi olla että joudun turvautumaan tekniseen apuun. Täytyypi kysellä joltakulta apuja!
Puttia voisi koko talven treenata, ja uusi innovaatio on antsa lähestymiset putterilla.

Hetki sitten katsoin netistä Usdgc tuloksia, ja sieltähän se voittajaksi veikkaamani Seppo on kovassa nousussa kohti kärki kahinoita.

Ja EX DGC Bats junnu Joonas taitaa olla tällä hetkellä toiseksi paras Suomalainen listalla.

En oikein vieläkään käsitä jenkkien ylivoimaa! Enkä sitä mihin Ruotsalaiset ovat kadonneet?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 06.10.17 - klo:13:50
Mietippä hetki sitä kuinka moni sun ikäinen heittää reilusti yli 100m hallitusti?

Ei niitä 130m heittäjiä ole loputtomiin nelikymppisissäkään kun ei niitä käsiä riitä avoimessakaan koko porukalla. Pitää sitten vain lähestyä paremmin :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.10.17 - klo:17:47
Aika moni! Ja Syysmyrskyn toisen kierroksen ykköspoolin pelaajat heittävät kaikki pitemmälle kun minä. Ja toisista ainakin Jari ja Mika heittävät huomattavasti pitemmälle. Mutta ei se mitään koska,
hyvällä lähestymisellä voi paikata lyhyetkin avaukset ja surkean puttipelin. Sen takia lähipeli kunniaan ja treenaamaan  :)

Tänään kun vartin verran heitin draiveja niin yhdessä heitossa meinasin löytää draivin. Mutta onneksi se hävisi jo seuraavalla heitolla, muuten kaikki olisi liian helppoa ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.10.17 - klo:18:22
Kun pelataan futiksen EM- tai MM-kisoja on pieniä ja vähän isompiakin messejä, ronaldoja ja rooneyja kentät normaaliakin täydempinä.
Kun Suomalainen heittää keihäässä MM- tai Olympia mitalin, niin kaikki junnut heittävät keihästä.
Silloin kun Granlund teki kuuluisan ilmaveivi maalinsa jossain kisassa, niin Rajamäen kaukalossa tehtiin kuukauden päivät pelkkiä ilmaveivejä.
Kun Seppo Paju pelasi hienosti USDGC kisassa tällä viikolla, niin siitä innostuneena menin aamulla sateen hieman hellittäessä fudiskentälle heittämään fribaa.
Into oli vaan niin pinnassa, että heitot olivat pelkkää kaistapäistä repimistä. Olkapäähän ja käsivarteen teki kipeää, ja Rauli Badding lauloi pilven reunalta "Minne kiekot karkaavat!"
Oli hämmentävä tunne kun draivi draivi hävisi totaalisesti taivaan tuuleen, ja tekonurmen vihreyteen. Heitot olivat väkinäisiä, ja vaihtelivat liian korkeasta liian matalaan.
Pari kertaa nakkelin päästä päähän, mutta sitten päätin että lopetan ajoissa ennen kun heitän itseäni päähän.
Onneksi huomenna, tiistaina ja keskiviikkona on futismatsit niin tulee väkisinkin heittotaukoa. Kroppa ja mieli pitää olla virkeänä launtaina kun taistellaan seuran mestaruuksista :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 08.10.17 - klo:21:59
http://youtu.be/xa8QHevIGKs (http://youtu.be/xa8QHevIGKs)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 08.10.17 - klo:22:02
http://youtu.be/DOECjLjhiTI (http://youtu.be/DOECjLjhiTI)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.10.17 - klo:09:23
Kiitos! Toivottavasti voin jotain ammentaa videoista. Ja ainakin opettajat ovat minuakin vanhempia. Ja heittävät pitkälle... Onko minulla sittenkin vielä toivoa?
150 metriä rystyllä ja forella!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 09.10.17 - klo:09:38
Toivoa on aina ja jos ei lennä niin radoille vaan jossa lentää tarpeeksi pitkälle, säilyypä hyvä fiilis..ja joskus voi tulla loistavakin ☺
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 09.10.17 - klo:09:50
Alamäkeen pääsee ainakin jos ei tasaisella :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 09.10.17 - klo:19:55
Jos 150 pitää heittää, eikä parikisakaveria ole, joka sen tekee, rolleri.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.10.17 - klo:11:36
Löytyykö rolleri opetusvideoita?

Nyt on aikamoista duunia ja säätöä Nurmijärvi Openin takia...tai kaikkihan on lähinnä kostean ilmanalan syytä.
Kisa kuitenkin pelataan suunnitelmien mukaan, ja näyttäisi siltä että ainoastaan golfkeskuksen väylää 18 joudun modaamaan.
Jännitystä ja stressiä kisasta taas koituu...!!

Kovasti on pojat päivittäin treenanneet Rajamäen keskeneräistä rataa. Paljon on vielä OB viivaa maalamatta.
Itse en ehdi rataa harjoittelemaan, mutta ei se mitään niin se on mennyt aina ennenkin!!!

Rajamäen spessu vinksin vonksin ja kaikki on heikun keikun rata on valmis lauantaina klo.7.30. Toisinsanoen menen rakentamaan radan kisakuntoon ennen golfkeskukseen siirtymistä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 12.10.17 - klo:12:33
https://www.youtube.com/watch?v=vcnomioTwnI (https://www.youtube.com/watch?v=vcnomioTwnI)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 12.10.17 - klo:12:34
https://www.youtube.com/watch?v=zV3kKGVSNjo
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 13.10.17 - klo:07:08
Vautsi! Kiitos!
Nythän mulla alkaa olemaan videoita enemmän kuin Rajamäen kirjastossa.
Nämä kaikki kun tarpeeksi usein katson läpi, ja koitan vielä apinoida niitä niin eiköhän minusta vielä mestarispelaaja tule.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 14.10.17 - klo:17:22
Vaikkein kaikkialta jäykkä olekaan, epäilen vahvasti rollerien olevan todella hankalia rystyltä jäykälle. Pahimmillaan vammauttavia, ainakin venähdykset ja revähdykset ovat selvä uhka kuivalla kesälämmöissä, puhumattakaan kylmästä ja liukkaasta alustasta kröhöm ilman lämmittelyä ja venyttelyä. Talvikaudella sisähalli olisi hyvä treenipaikka.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Thmz on 14.10.17 - klo:21:44
Jos ei meinaa rolleri natsata tuollaisella perinteisellä tyylillä, niin todella alivakaata kiekkoa flättinä matkaan. Jopa hyssekulmassa. Omalla kohdalla käytössä on tähän Vip Manala, mukavan hidas ja helppo pitää kontrollissa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 15.10.17 - klo:12:10
Olikos meillä täällä rolleriketjukin, että voisi sinne kopsata, mutta kysytään nyt tässä että mitä eroa sillä on rollaako alivakaalla vai ylivakaalla, muuta kuin tietysti erilaiset lähtövalmistelut? Ylivakaa voi olla vaikee nakata rullaamaan jos katto on matalalla. Entä rullausosuus? Ylivakaalla kestää pidempään nousta kulmaan?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 15.10.17 - klo:21:54
Kaikenlaiset kiekot voivat kääntyä liikaa katon puolelle laskeutumisen jälkeen. Vauhti ja kiekon painojakauma ylä- ja alapuolen välillä sekä vakaus.että reunan muoto vaikuttavat siihen, miten kiekko rollaa. Joten alivakaiden ja ylivakaiden joukossa on vaihtelua pystyyn nousussa sekä feidin alussa sekä rajuudessa. En tiedä, onko yleispätevää sääntöä, mutta feidin jyrkkyys menee yleensä samoin,.eli ylivakaat kääntyvät jyrkemmin katon suuntaan feidin alettua kuin alivakaat. Alivakaat tuppaavat lopettamaan rollin suoremmin kuin ylivakaat. Molemmille on käyttöä.

Ylivakaan rollerinkin saa maahan aikaisin, jos takana vie kiekon korkealle, äärimmillään päätä korkeammalle ja käsi laskee irtoamista kohden. Tukijalan polvea taittamalla vikan askeleen aikana voi lisätä etukenoisuutta heittoon, jolloin kiekko laskeutuu lähelle. Kätsyä oksien alittamisessa, jos on yli polvelta heiton matka jäljellä.

Jos heittotila ja esteiden läheisyys ei ole ongelma, sekä alivakailla että ylivakailla voi rollata. Ahtaasta paikasta on parempi heittää sillä, millä ei kolhi itseään esteeseen ja kakkosprioriteettina heittää kauimmas esteistä. Kun eri tilanteita on, on hyvä osata heittää rystyltä ja kämmeneltä vauhdein, paikaltaan, polveltaan ja kaikkien vakauksien sekä nopeuksien kiekoilla.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.10.17 - klo:08:56
Voihan veikkonen ! Täällähän on tapahtunut. Rolleriosio löytyy varmasti muualtakin, mutta mulle on tietysti helppoa hakea se täältä. Kiitos kaikille vaivannäöstä, sekä keskustelusta.
Monipuolisuus on nykyään IN jos meinaa kisoissa pärjätä.
Mulle jonkunmoisen foren oppiminen on seuraava askel, ja ehkä sitten myöhemmin rolleri. Se varmaan enemmän uteliaisuuden kuin käytön takia.
Lauantaina Nurmijärvi Openissa pääsin näkemään kuinka voi rolleriakin hyödyntää kun sen osaa. Nimittäin herrat Nieminen ja Vesala näyttivät mallia kiekon pyörittämisestä. Tosin sitäkin tekniikkaa käyttäen voi epäonnistua.

Tulihan pelattua Nurmijärvi Open. Aloitimme Nurmijärvi golfin Järkäle Liteltä. Poolissani lisäkseni heittivät huippuherrat Nieminen, Vesala ja Kulmala. Hyviä heittäjiä, mukavia "hahmoja"!
Aloitimme väylältä 5. Väylähän on vielä par 3, mutta yleisön painostuksen takia se muuttuu ensi kesänä par neloseksi. Kuulemma vain kovakätiset voivat sen pariin heittää.

Suoritin päivän ensimmäisen heittoni avauksessa, mikä olikin erinomainen. Kakkosheitto olikin sitten vielä parempi, ja sillä päädyin neljään metriin. Kun muut puttasivat siitä kauempaa nelosia, niin minä suoritin päivän ensimmäisen putin ketjujen kautta ulos....minullekin nelonen! Minunkin kaltainen pelle voi siis kuitenkin siitä kolmosen raapia.
Epäonnistuneen putin yritin korvata kutosen avauksessa....surkeasti. Onnistuin kuitenkin parin pelastamaan, eli ihan OK!
Väylän 7 avasin oikein hyvin verrattuna muihin poolini pelaajiin (muut avasivat sinne oikealle metsään. Manasivat kapeaa väylää ;)) Metsästä päästyään kyselivät että onko korin takana mitään erikoista. Punkkerilla yritin heitä säikytellä, mutta kylmähermoisesti he kuitenkin korille heittivät. Niin minäkin. Kaikkien kiekot jäivät korin ja takana väijyneen punkkerin välissä....niin paitsi minun. Kiekkoni löytyi tietysti hiekkaesteen pohjalta OB!
Kasi väylällä varoittelin vasemmalla puolella olevasta OB linjasta. Kaverithan uskoivat ja heittivät nätisti keskelle väylää alas laakson pohjalle. Minä en itseäni tietenkään uskonut (jääräpää), ja heitin muovi läpyskäni auttiin.

Loppu meninkin sitten jo ihan Ok tasoisesti. Seuran mestaruutta ajatellen olin jo pelini hävinnyt, Juha oli niin paljon minua parempi. Kierroksen jälkeen lounasta ja saunomista, maha täynnä ja saunan puhtaana/ raikkaana Rajamäkeen.
siellä armoton vääntö poolijakojen kanssa, ja kylmiltään pelaamaan. Ensimmäinen väylä pirkkoon ja sen jälkeen muutaman väylän katastrofaalinen pelaaminen pudotti sijoitustani edelleen. Kärkipoolissa pelaaminen oli kuitenkin herrojen Nieminen, Hyyryläinen, Hilden erittäin mukavaa. Se oli niin mukavaa, että pelasin lopun sitten ihan hyvin. Se ihan hyvin pelaaminen ei kuitenkaan riittänyt Bats mestaruuteen, vaan Juha vei voiton heiton marginaalilla.
HD taas vei Nurmijärvi Openin, ONNITTELUT MOLEMMILLE MESTARILLE!

Seuraavaksi sitten Liitopäiville!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gummi on 16.10.17 - klo:10:05
Lauantaina Nurmijärvi Openissa pääsin näkemään kuinka voi rolleriakin hyödyntää kun sen osaa. Nimittäin herrat Nieminen ja Vesala näyttivät mallia kiekon pyörittämisestä. Tosin sitäkin tekniikkaa käyttäen voi epäonnistua.

Viittasitko sä muhun tuolla epäonnistumisella vai eikö ne mun rollerit muuten vaan kelvannut malliksi? ;)

Aloitimme väylältä 5. Väylähän on vielä par 3, mutta yleisön painostuksen takia se muuttuu ensi kesänä par neloseksi. Kuulemma vain kovakätiset voivat sen pariin heittää.

Suoritin päivän ensimmäisen heittoni avauksessa, mikä olikin erinomainen. Kakkosheitto olikin sitten vielä parempi, ja sillä päädyin neljään metriin. Kun muut puttasivat siitä kauempaa nelosia, niin minä suoritin päivän ensimmäisen putin ketjujen kautta ulos....minullekin nelonen! Minunkin kaltainen pelle voi siis kuitenkin siitä kolmosen raapia.
Epäonnistuneen putin yritin korvata kutosen avauksessa....surkeasti. Onnistuin kuitenkin parin pelastamaan, eli ihan OK!
Väylän 7 avasin oikein hyvin verrattuna muihin poolini pelaajiin (muut avasivat sinne oikealle metsään. Manasivat kapeaa väylää ;)) Metsästä päästyään kyselivät että onko korin takana mitään erikoista. Punkkerilla yritin heitä säikytellä, mutta kylmähermoisesti he kuitenkin korille heittivät. Niin minäkin. Kaikkien kiekot jäivät korin ja takana väijyneen punkkerin välissä....niin paitsi minun. Kiekkoni löytyi tietysti hiekkaesteen pohjalta OB!
Kasi väylällä varoittelin vasemmalla puolella olevasta OB linjasta. Kaverithan uskoivat ja heittivät nätisti keskelle väylää alas laakson pohjalle. Minä en itseäni tietenkään uskonut (jääräpää), ja heitin muovi läpyskäni auttiin.

Kyllähän se #5 on haastava PAR3 mutta eihän se nyt mitenkään mahdoton oo paariin pelata (ellei mokaa lähäriä) mut pirkkoja siitä ei kyl oteta ilman todella kovaa avausta...
Ja seiskalla sun olis pitänyt heittää ekana ja näyttää se linja meille! Eihän sitä siitä tiiltä nähnyt et keskelle väylää kannattais yrittää. ;)

Kiitos vielä osaltani kaikille järjestäjille - etenkin sinulle - hienoa tuonne on päästä kisaamaan vaikka vähän sataisikin. Rajamäellä oli tosiaan vähän väykkä-speciaalia tarjolla mutta sieltäkin selvittiin hengissä - vain parilla väylällä meinas vähän ahdistaa (omat heitot). :D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.10.17 - klo:15:12
Tässä on paljon meikäläisellä pohdittavaa tulevaisuuden osalta.

Yksi frisbeegolfiin liittyvä kysymys  minkä esitän itselleni peilin edessä: " Olisiko jo aika luovuttaa, ja keskittyä pelaamiseen ?"

Joskus jo kauan sitten eräät huippupelaajat odottivat aikakautta, milloin "vanhat" pelaajat lopettavat kilpailemisen ja alkaisivat taustahommiin. Hallitukseen, kisojen järjestäjiksi jne, jne.
No omalta kohdaltani olen kyllä ajatellut juurikin päin vastoin. Tää mun homma (onneksi nykyään hyvin vähäpätöinen) ei oikein ota sujuakseen. Ellen sitten ota itseäni niskasta kiinni.

Puheenjohtajuus seurassa ja teedeeily ei ole hanskassa, ja kyllähän noi mun spessurata ideat kuorivat näköjään sipulin muilta.
Itse seison niiden takana ryhdikkäästi, mutta ehkä semmoiset radat eivät ole tästä maailmasta. Kaikki pitää olla nykyään niin hienoa, ja säntillistä.

NDGE tapahtuman haluan omanani pitää, toki apuja siihen kaipaan. Onneksi ensikevään kisaan saan huippukaverin auttamaan caddybookin suunnitteluun eli Ville Kotamäen. Hän siihen itse tarjoutui, ja taas saan tuta laji-niilojen ystävällisyydestä.
Sitten jos Aki tämän vuotiseen tapaan caddybookin tekee, niin olisi se huikeaa!

Heitto into jatkuu aina vaan vaikka

Syksy tulee, lehdet lakastuu
ja sitten talvi ja alkaa pakastuu
kevät saapuu ja jengi rakastuu
kesä loppuu ja tuntuu ettei
koskaan takas tuu
(Paleface)


Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 16.10.17 - klo:19:54
Usein forea opetellessa oppii ensin forerollerin... Nopein rolleri opittavaksi rolleyes
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.10.17 - klo:08:57
Mulla olisi kyllä loistavat olosuhteet tässä vieressä treenata rollereitakin. Käyn kokeilemassa kunhan nurtsit vähän kuivuu ensin.

Thomaksen aikaisempaan viestiin kommentti. Muutama vuosi takaperin Manala kuului minunkin kisabägiin. Se oli uutenakin kovin alivakaa, ja muutaman tiltin jälkeen muuttui ihan mahdottomaksi.
Piti heittää hyssenä ja silti kääntyi yli niin paljon että rolleriksihan se väkisinkin kääntyi. En mä sitä pystynyt millään kontrolloimaan.

Hieno nimi ja logo. Uuutena hyvä antsa kiekko, mutta kului liian nopeasti käyttökelvottomaksi. Ainakin minulla.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.10.17 - klo:19:53
Tänään pääsin jälleen todellisen konkarin oppiin, kun Niemisen juhan kanssa kierrettiin Talin rataa. Kivaa ja ajoittain kohtuu kuraista touhua.
Itselleni iloinen tapahtuma oli kun pelasin väylän 8 pariin ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.10.17 - klo:16:59
Viime perjantaina Juhan kanssa pelattiin Kivikossa auringon paisteessa. Plussalle jäin heiton verran kun viimeisellä väylällä kasimetrisen putin pudotin alaraudan kautta korin juureen. Kiekko pyörähti pystyyn, ja rollit alas...siinä se sitten olikin.
Lauantai ja sunnuntai Liitopäivillä Kiipulassa. Esaa lainatakseni oli ihan huippupäivät. Loistavia esityksiä asiantuntevilta ihmisiltä. Paljon lisää ajattelemisen aiheita...ja rennon mukava meininki.
Makeet parigolf ja puttikisat  sekä loistava ruoka.
Kiitos Kiipula ja Liitopäivien järjestäjät!
Kiitos paikalla olleet!

Frisbeegolf on hieno laji, ja sen ympärillä upeita ihmisiä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 24.10.17 - klo:23:04
Olisit nyt vain maininnut että voitit meikäläisen ;)
Olisi sitten sekin käsitelty niin voisin todeta että kaikki tietää jo :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 25.10.17 - klo:00:23
Onnea Arin voittamiseeta!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 25.10.17 - klo:05:50
Toivottavasti Väykkä otit kuvan kierroksen jälkeen, olisi hieno lisä sinne sun kopin seinälle kuvatekstillä "päivä jolloin Penttala jäi taakse".
Tuota päivää täytyy vielä itse vähän odotella, ehkä ensi kaudella ☺
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 25.10.17 - klo:15:55
Kiitoksia vaan iloisista viesteistä!
Tulin hetken ajateltua ihan siihen tulokseen ettei Arin voittamisessa ole mitään retosteltavaa. Enhän ole koskaan ennenkään hävinnyt hänelle parigolfissa. Enkä mahdollisesti missään muussakaan pelimuodossa.
Kyllähän Ari hienosti Buzzzeja ja Zone ja liidättää, mutta nyt löytyi  joku joka liidättää niitä vielä paremmin.
En valitettavasti kuitenkaan pääse Kroatian kisaan mukaan, joten päteköön päällikkö siellä ;)
Ja sitä tietenkin toivonkin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 26.10.17 - klo:16:59
Silloin pitää repiä riemua kun sitä voi repiä. Itselle jäi nyt siis tällainen tilasto elämään etten ole voittanut Väykkää vielä koskaan missään. Pitänee tarkistaa onko joskus ollut tällaista kilpailua jossa oltaisiin pelattu samassa luokassa.... Ehkä sellainen löytyy että saadaan tilastot kuntoon. Karvalakkisarjassa tai vaikka entisaikojen Kansallisen sarjan kilpailussa.

Väykän on siis ihan turha vähätellä omaa osaamistaan kun minäkin sentään osaan vähän heittää :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 26.10.17 - klo:17:07
Pitihän se lähteä kelailemaan heti tilastoja. On ne tilastot hienoja.

Vähän alkoi jo pelottamaan kun oma siirtyminen Mastersiin tarkoitti että Väykkä lähti vähän niinkuin alta pois seuraavaan setämiesluokkaan. Mutta löytyi se sieltä. Olen sitten voittanut Väykän joskus. Ja ihan virallisessa kilpailussa. :)

https://www.pdga.com/tour/event/15271#MPM (https://www.pdga.com/tour/event/15271#MPM)

Historian hämäristä löytyi kuitenkin myös kohtuullisen kova tulos. Väykkä on ollut TaliOpenissa kuudes. !!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.10.17 - klo:17:44
 ;D ;D no voi sipuli... Eihän se voinut sitäkään pientä iloa suoda!
Taikka olihan meillä tänään pitkä ja antoisa puhelin keskustelu kuitenkin... Revitään siitä iloa kohta alkavassa seuran syyskokouksessa.
Ihme mvp kisa ja mä olin jäänyt muka viimeiseksi. Plääh!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.10.17 - klo:17:00
Aloitanpa minäkin purkamaan kauden 2017 pelaamisiani. Teen sen pienissä osissa koska en ehdi kauaa istua koneella kerrallaan.

Koko talven pelasin sunnuntaisin Rajamäen Villatumppukisoja, ja se siivittikin itseni pitkästä aikaan kunnon frisbeegolf hurmokseen. Tuli tunne että pitäisi olla koko ajan heittämässä.
Kausi alkoi "isojen kisojen" osalta tutulla Milleniumilla Meilahdessa. Vanha perinteinen kauden avaus on pitkälti samanlainen tapahtuma kuin NDGE. Lisenssitön kisa mikä magneetin lailla vetää aina paljon pelaajia paikalle. Meikun kallioilla heitellään 4-5 (joskus jopa 6 hengen )pooleissa hyvässä hengessä.
Isoimmat erot Milleniumin ja NDGE:n kohdalla on ensiksi mainitun edullinen paikan päällä maksettava osallistumismaksu, hyvät palkinnot ja kallioilla tarjottava lämmin mehu.
Muutenhan molemmat kisat ovat ns.vanhan liiton kisat, eli viikkokisa tasoiset. Nyt ilmassa on kuitenkin Milleniuminkin osalta muutoksen aika. Itse kuitenkin toivoisin kisan pysyvän pitkälle entisenlaisena.
Tulostani, taikka sijoitustani en muista mutta takaraivossa naputtelee kuitenkin että viimeisten joukossa seisoin.

Ensimmäisen PDGA kisan pelasin huhtikuun 16 päivä Hyvinkäällä Startti Masters kisassa MPG luokassa. Sahanmäen mukava ja helpohko rata loivat kivat puitteet kisalle. Pelaajia meidän luokassa oli todella paljon, jopa niin paljon että taisin ensimmäisen kerran MPG luokassa jäädä 30 huonommalle puolelle.
Kisa meni osaltani alusta asti täysin vihkoon. Tekosyitä en edes muista, mutta todella huonosti olen pelannut. Eli ei tekosyitä!!!

Kisa toimi itselleni valmistautumiseen NDGE17 kisaan. Huonon kenraalin pitäisi johtaa hyvään tulokseen seuraavassa kisassa. Ei se ihan täysillä pitänyt paikkaansa, mutta kuudes sija 20 pelaajan joukossa oli kuitenkin "ihan jees!". Varsinkin kun kisassa oli mukana nimekäs joukko vanhoja setiä.
TD hommat hoituivat huonolla menestyksellä siinä ohessa...mutta hoituivat kuitenkin.

-jatkuu

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.10.17 - klo:15:50
-jatkuu

NDGE:n yhteydessä sain myös odotetun paketin. Minut oli aikaisemmin keväällä valittu Discraft team Finlandiin, ja kiekkopaketti tuli juuri sopivasti Nurmijärven golfkeskukseen Annen ja Jukan kyydissä.
Kisan ja saunomisen jälkeen kotiin ja pahvilaatikon penkomiseen. Joulu tuli taas! Hienoja kiekkoja ja tavaroita laatikko täynnä. Olin innosta soikea.
Seuraavana aamuna kun menin purkamaan kisarataa, niin olihan se pakko ottaa laatikko mukaan, ja testata golfkentällä kaikki kiekot. Se oli ihanaa! Koko alue vain minun käytössäni. Tai no oli siellä joutsenia, hanhia, oravia, kauriita, pupuja ja muita ötököitä. Tuntui että olin maailman onnellisin frisbeegolffaaja.
Isoakin isompi kiitos Discraft ja Frisbeekauppa!!

Oli kiva nähdä että löytyi ihmisiä jotka olivat aidosti iloisia puolestani. Ja olivat sitä mieltä että Discraft sopimus sopii mulle kun kiekko koriin.
Erittäin hienolta tuntui kun Seppo Paju ja Janne Hirsimäki halusivat tutkia bägiäni, ja kertoivat kiekoistani mitkä voisivat mulla parhaiten toimia. Hirsi jopa lahjoitti mulle Stalkerin koska ajatteli sen olevan mulle hyvä.
Kun vielä tietää että kyseiset kaverit itse edustaa muita kiekko merkkejä, ja toinen vielä myy, niin täytyy vaan todeta että herrasmiehistä on kyse.
Tietysti mikään ei ole musta-valkoista. Minun on annettu ymmärtää että toisenlaistakin mielipidettä löytyy. On pelaajia jotka ovat ihmetelleet, ja jopa tuominneet kiekkosopimukseni. En kuulemma olen millään muotoa sen arvoinen.
Mutta ei se mitään, mielipiteitä saa ja täytyy olla. Pääasia että itse olen erittäin kiitollinen tilanteesta. Nyt olen jo paljon oppinut kiekoista ja niiden lentoradoista kun ei ole tarvinnut ostaa koko ajan uusia, vaan olen pystynyt keskittymään nykyisten kiekkojen ominaisuuksien oppimiseen.

Jatketaan sitten itse kilpailu toiminnalla.
NDGE kisan jälkeen seurasi viikon kuluttua Keinukallion Spring Masters. Jos Nurmijärvellä oli vaihtelevat kelit, niin Keinarissa ne olivat kurjemmat. Takatalvi takasi haastavat puitteet haastavalle radalle. Kisa ei mennyt itseltäni oikein putkeen, mutta toinen kuudes sija kuitenkin saavutuksena. Täytyy kuitenkin tunnustaa ettei taso ollut NDGE:n luokkaa. Kiva kisa kuitenkin, ja Keinukalliossa on aina kiva pelata....ja hölmöillä oikein olan takaa niillä niittyväylillä ;D

Mutta nyt minua kaivataan taas monelta taholta joten..

-jatkuu
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 30.10.17 - klo:19:27
Kateellisten panettelua sanon minä.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Kepa666 on 30.10.17 - klo:19:48
Joo samaa mieltä kuin Ari👍
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 31.10.17 - klo:11:28
Voihan kyseessä olla vanha perisynti kateuskin. Ehkä kyseessä on kuitenkin ajatus siitä että "talli" pelaaja on yleensä meritoitunut huippupelaaja, eikä tällainen nolla.

Ehkä sitten kun vuonna 2022 kun olen SM-EM ja MM-kultamitalisti niin "talli" hyväksytään ;) :D ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 31.10.17 - klo:12:58
Ei millään pahalla mutta kyllä tuolla muissakin "talleissa" näyttää olevan henkilöitä ilman mittavia menestystarinoita.

Sulle on selkeästi laskettu Discraftilla reipashenkistä mainosarvoa ja olethan näitä sun kenttätestejä ja firman kiekkoja osannut täälläkin esitellä.
Enää ei tarvitse ottaa kuin sellainen rooli että sulle voi tehdä ehdotuksia joita sä viet suoraan Discraftin päättäjille.

Onhan se nyt ihme ettei sitä Sillanpää FLX-muovia saada normituotantoon. Käypä siellä vähän lyömässä nyrkkiä pöytään.
Ja mikä ihmeen päätös se sellainen on jossa päätetään että FLX Buzzz ei ole tekemisen arvoinen laite. Pakotettiin harrastajat hamstraamaan arvokiekkoa varastoihinsa niin ettei heti lopu :)

Lisää palautetta pyydettäessä, mutta hoida nyt vaikka nuo ensin :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: tapioe on 31.10.17 - klo:13:51
FLX Buzzzin lopetus oli kyllä melkoinen yllätys, sen verran suosittu kiekko se ainakin täällä meillä päin on. Omalla kohdalla tuo ilmoitus tarkoitti sitä, että vaihdoin Buzzzit Truthiin ja aiemmin laukussa olleet pari FLX Buzzzia on käytössä ainostaan talvella.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 31.10.17 - klo:15:52
Edellä mainitut ihmettelyt ovat menneet eteenpäin. Kuullostellaan milloin ja miten rapakon takaa vastataan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 31.10.17 - klo:17:51
Kyllä on hienoa kun meillä on tällainen edustaja joka toimii heti.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ymme on 31.10.17 - klo:18:49
Kyllähän tuon tiimipaikan kyseenalaistamisen voi laittaa jo ihan suomalaisen apinoinnin piikkiin, ei kiva. Kyllä jokaisessa tiimissä kuuluukin olla ansioituneita tapahtumanjärjestäjiä!

Tähän liittyen kiitokset vielä vähän takautuvasti Nurmijärven avoimista, Rajakylän leiska varsinkin oli yksi hauskimpia pelikokemuksia tältä vuodelta!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 31.10.17 - klo:22:32
Tarkoitat varmaan Rajamäen  ;)
Mutta kiitos kuitenkin!
Otan aina tietoisen riskin seuran mestaruuskisa radan suunnittelussa ja rakentamisessa. Ja tiedän että mielipiteet jakautuvat rajusti ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 01.11.17 - klo:11:45
-jatkuu

Spring mastersin jälkeen Miikkan mielikuvituksen tuote, eli Veikkola Sunrise. Kahtena peräkkäisenä arkiaamuna siihen aikaan kun kaverini kanalan kukotkin vielä kuorsasivat heittämään Veikkolan mystisen mukavalle radalle.
Kyllä siellä kokoontumispaikalla useatkin pelaajat kaivelivat tikkuja silmistään, mutta kun vain hullut kokoontuvat tuohon aikaan, niin fiilis oli hullun hauska.
Alkuun ajattelin etten millään pysty tuohon aikaan kisaamaan, mutta eihän siinä ollut mitään hätää. Kevät aamu herätti kummasti, ja nopeasti kohonnut veren adrenaliinit karistivat loputkin Nukkumatin heittämät silmistä.
Pelini lähti ihan kivasti käyntiin, ja yllätys yllätys se kesti koko kierroksen. Kärkikortissa seuraavana aamuna liikkeelle.
Tieto mahdollisesta pärjäämisestä oli niin uusi asia, että seuraavana kisa aamuna ei ollut mitään vaikeuksia herätä, nousta ja heittää. Kärkikortti oli tasainen, ja tapahtumia riitti. Omat tapahtumat jäivät kuitenkin vähiin, eli tasaisen varmaa peliä esitti hän!
Olin ensimmäistä kertaa pelaamassa amatööri luokassa. Hyväksyin sen koska pelasin MM1 luokassa, eli nuorempieni kanssa. Ja siinä oli useimmat paremmin reitattuja kuin minä.
Samalla kun ykkössijani yllätti niin itseni kuin TeeDeenkin, se yllätti koko aamuisen porukan.
Hieno palkinto tuli, ja sen lisäksi TD Miikka palkitsi kisan vanhimman pelaajan erikoispalkinnolla. Keittiö välineistöön kuulunut hieno hedelmäkauha (tai mikä lie) ilahdutti myös rakasta vaimoani. Eli winwin !

-jatkuu
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.11.17 - klo:11:47
Lyhyet välikommentit.
Eilen ollessa keilailukisassa niin alkoi hymyilyttämään kun tajusin että keilabägissä oleva pallopyyhe on vanha Discraft pyyhe. Hyvin sillä kuivaa ja puhdistaa pallonkin.
Ja palloni on Brunswick Zone. Se ei ole niin ylivakaa kuin Discraft Zone, mutta yhtälailla erittäin luotettava.

Tänään aamuna yksi tasoiseni Dessumies haastoi minut pituus heitto kisaan. Hänellä 2 Dessumies 2 ja 3 rivinen. Minulla Esp flx XL ja Z Flash.
Molemmilla kierroksilla tyynessä säässä Futis kentällä heitettynä järjestys oli sama. Flash lensi pisimmälle. Dessumies veivät hopeaa ja pronssia. XL lentomatka oli lyhyin.
Testi oli tasapuolinen ja puolueeton.
Mitähän sitä vielä tänään ehtiikään tapahtua?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.11.17 - klo:12:22
Aika huvittavaa tekstiä syntyy kun kännykällä kirjoittaa. Varsinkin kun ei tajua korjata kännykän omia ehdotuksia.
Näköjään honor on lykännyt dessumies sanan joka paikkaan :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: DJSigma on 02.11.17 - klo:13:22
Minä jo vähän mietin, että mikähän erimaan agentti siellä on kirjoittanut ja GoogleTranslatella laittanut tekstin suomeksi...  ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.11.17 - klo:11:23
-jatkuu

Veikkolan jälkeen odotettu Hiidenvesi Open. Paluu omiin, eli MPG pro luokkaan oli karu. Kaatis söi miehen jälleen elävältä, hommasta ei tullut yhtään mitään.
10 sija ei ollut mieleen, olin taas niiiin pettynyt. Hiidenvesi kuitenkin on aina niin mahdottoman hieno kisa noin muuten.

Kovasti odotettu kisa tai paremminkin tapahtuma seurasi viikkoa ennen Juhannusta, eli tietysti MASTERI! Isokirja toimi loistavana tapahtuma areenana. Oli mahtavat pelikaverit tilavassa mökissä, oli saunomista, uimista, syömistä, yhdessä oloa ja tietenkin hieno kisa upealla radalla. Ja maisematkin olivat kohdillaan.
Monipuolinen rata sopi kai hyvin minun heitoille, ja varsinkin FLICK toimi upeasti parilla väylällä takaamalla itselleni hyvän tuloksen.
Korkeimmalle korokkeelle ei mitään jakoa, mutta pronssista käytiin tiukka kisa mikä loppujen lopuksi kääntyi edukseni.
Oli todella mukavaa pärjätä välillä, ja varsinkin kun pelasin varmasti parasta frisbeegolfia 10 vuoteen. Siis verokkina omat kisani.
Juhan kanssa tutustuttiin vielä kotimatkalla suomalaisiin kulttuuri kohteisiin. Vaimo toki oli sitä mieltä että kotiin olisin voinut palata suorintakin tietä ;D
Kaiken kaikkiaan kesän paras viikonloppu!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 03.11.17 - klo:12:03
Tiivistys allaolevasta ADD porukalle: Aliarvioikaa väykkää ja organisaattoreja omalla uhallanne.

Minusta on classy veto laittaa kilpaileva kisajärjestäjä timiin, kun yleensähän paskaa vain saa niskaan vapaaehtoiset ja toisaalta kun olen aina ollut sitä mieltä, että friba kuuluu kaikille, on hienoa, että tiimiin otetaan muutenkin meritoituneita ihmisiä kuin vain joka kerta palkintopallilla seisovia. On sitä tekemistä lajissa muutakin kuin heittämistä ja on hienoa, että niitäkin meriittejä arvostetaan! Tekee vain hyvää lajille.

Mitä itse meriittien arvostukseen tulee, on niitä ihme tarjouksia tullut, eli kieltäydyin kunniasta, kun minulta aikanaan kysyttiin, hyppäisinkö porukkaan. Siihen aikaan ei tainnut olla muilla meriiteillä kuin kipailemisella menestyneitä olevan tiimeissä Euroopassa. Minusta olisi ollut vapaaehtoistoimintaa hankaloitavaa ja Suomen tietäen liikaa joidenkin vastakarvaan silittämistä hyväksyä vuosia sitten kyseinen klunnia. Ajattelin fribaajana sen ajan kisaaminen edellä arvostavassa kulttuurissa itsekin liikaa kovia kisaajia arvostavana, etten ole tarpeeksi arvokas avaamaan päätä täällä päin maailmaa muiden kuin kisamenestyjien tiimiydellä. Jenkeissä oli jo puoliksi kisamenestyjiä ja puoliksi organisaattoreita joukkueissa, mutten pitänyt lajin edun mukaisena 10 v sitten avata sitä matopurkkia.

Matopurkkiudesta on sittemmin nähty julkinen esitys ja siinä olikin lajin spiritin puhdistamisen nimessä tarve vapautuneesti heittää paskaa takaisin, kun ei tarvinnut ajatella kenenkään biusinessintressejä, vaan koko lajin ja pelaajien etua :-D Mitä siitä olisi tullut, jos aiemmin olisin ollut tiimiläinen ja olisi ollut asetettava itselleen gag order? Ei muun kuin itsensä edustaja voi sanoa asioita niin kuin ne ovat.

On meinaan ennenkin käynyt ilmi, miten useammilla raiteilla ajaminen luo eturistiriitoja vapaaehtoisenakin, kun tekee useampaa kuin yhtä vapaaehtoistyötä samassa kisassa. Onneksi osassa tapauksia on voinut vierittää TDlle päätökset, joista sääntojen mukaan olisi pitänyt seurata PDGAin kurinpitomenettely köh köh. Siihen on syynsä, miksen voi hankkia certified official tutkntoa ja siten kisata isommissa kisoissa niin kauan kuin kuvaan. On tullut sääntörikkmuksia todistettua ja on ollut hyvä satua syrjään, jottei ensi kisassa joku sano:"Mee muualle kuvaamaan".

Niin onhan sääntöjä muokattu esiin nostamieni havaintojen perusteella... Se ei oikeastaan ollut edes normaalia keskustelua arempi juttu ihme kyllä, kun vähemmästäkin on uskonsotia ja ristiretkiä sekä selän takana parjauskampanjoita sekä julkisesti valehtelua minusta harrastettu. Ahkerastikin välillä. Olkaa hyvä vaan vapaehtoistoiminnasta, kun muistitte palautteena kiittää. Kun en ole politiikkaan halukas menemään vähästä pakosta, kaikki julkisuus ei todellakaan ole hyvää julkisuutta :-)

Kertoo jotain, että kansainvälisesti kommentoitu tapahtuma pysyi paljon paremmin faktalinjalla kuin kotimaassa vähemmän merkityksellinen asia. Kumpikaan näistä ei ollut sääntömuutokseen johtanut juttu.

En tiedä, kannattaako vanhoja enempää kaivella kuin mainita, että kun on pitkään mukana, sattuu ja tapahtuu. Toivottavasti tuulimyllyjä vastaan taistelijat eivät harmistuneet. En näe kenenkään etuna avata yksityiskohtia ja on aika tavalla ohi väykän iloisesta tapahtumasta. Eiköhän herra itsekin ole nähnyt lajin valoisan puolen lisäksi muutakin. Sellaista se on, kun ihmisten ympärillä toimii. Kaikilla ei vain ole mielenkiintoa, tietoa tai kykyä, ellei peräti, hirvitys, luonetta toimia ihmisiksi yhteisen edun mukaan. Juu vuotakaa verta sydämestänne, olettehan jo ennenkin nähneet, ettei Einsteinin mukaan ole mieleltään terve, jos miljoona kertaa minulta jumalaksi nostamista vaativa ole saanut kannatusta ja vielä sittenkin vaaditaan samaa odottaen, että kyllä se tällä kertaa sen tekee. Enhän mä ole jumalan silmissä riittävän arvokas nostamaan niin ylivertaisia jalustalle (ehehe menkää keskenään väittelemään, kuka teistä se maailman napa on, kun olette vain keskenään samaa mieltä siitä, että minä se en ole, yhdyn jälkimmäiseen). Olen ennenkin suosittanut kaiken maailman kohkaajille saaren vuokraamista ja yhtäaikaisesti sinne matkustamista battle royal tyyliin selvittämään, kuka last man standing on se kova tyyppi, joka saa laivastosaarron ja tuli vapaa käskyn jälkeen kaikki maailman laivastot upotettuaan hallitsee maailmaa.  8) :o ;) :-X Suckers. Pliis ottakaa nokkiinne, niin pitääkin, kun olette niitä koiria, joihin oma bumerangi palasi käsieni kautta röh, oma lääke ja metsän vastaus, voi v, kun wanhan kansan viisaudet eivät uponneet ja lapioidaan omaa hajua parfyymitehtaittain takaisin. Jopa lannoituskauden ulkopuolella.

Jos joku pitää epähienona, tietäisittepä demokratian hinnan. Jatkuva valppaus. Miksi ja mitä tavoitetta varten? Sitähän ei ikivanha sanonta kertonut. Joklu voisi luulla mua katkeraksi haavoittuneeksi mieleksi ja menisi metsään. Tehdäänkö nyt sellainen paljastus, että mulla on muodollinen pätevyys ja sitä kautta velvoite näyttää valonheittimellä juuria mädättäviä asioita, ei henkilöitä, kohtaan. Kun asiat eivät aina tuota ongelmia, vaan myös ihiset aika ajoin, pääsee pois perseilylistalta, kun lopettaa perseilyn. Jokainen tekee virheitä, ei se ole syy käydä jokaista opetustuokiota juliisesti joka aiheesta joka henkilön kohdalta. Kenelläkään ei riitä aika opettaa jokaista ja säännöstöt eivät toimi, kun tilanteet muuttuvat ja kaikkien järki, tieto ja soveltamiskyky ei vielä riitä noudattamiseen. Sitä pari tuhatta vuotta sitten kritisoi toisen uskonnon perustaja juutalaisuudessa, ettei 613 käskyä riitä kaikkien tapahtumien hoitoon antaen esimerkin siitä, etkö auta isäntää sapattina, jos aasinsa on pudonnut kaivoon?

Aavikkokulttuurissa kuumassa paikassa, jossa on pitkät matkat vesilähteiden välillä, joten päiväsä veden myrkyttävä ötökkä saattaa tappaa koko yhteisön ja läpikulkijat joko nestehukkaan tai tauteihin, jos juo myrkkyvettä. Eihän sitä saa sanoa, kun totuus sattuu epätotuksille maailmankuvansa rakentaneita ja kun totuus on sodan eka uhri, on aika monta sotaa aloitettu muitakin todenpuhujia kuin minua vastaan. Siis parhaan taitoni mukaan toden puhujan, kun en ole kaikkitietävä, erehdyn minäkin. Erehdyinkö suomiessani satavuotisjuhlan kunniaksi porukkaa, joka talloo vanhoihin liukumiinoihin, joihin edeltävätkin sukupolvet ovat talloneet, kun oppeja on tarjolla, muttei kuulijoita? Siis härnäsinkö taas sotaa itseäni vastaan? Onko se muka pelottanut joskus minua? Taas miljoonas ja yhdes kerta, jos joku luulee, ettei taas yksi antiikin viisaus ei pätisi ja etten eläisi sen mukaan, kun antiikissa ymmärrettiin jo, että on parempi kohdata annoksensa pahuutta kuin pelätä koko ajan. Itse asiassa myöhemmin ovat älynneet, että orjana kahleissa (lukekaa vaikka kuvernaattori John Henryä ja jenkkilän vallankumousta näiden mielipiteiden esittäjänä muiden joukossa, niin huomaatte, ettei ole ihan uusi juttu) olo, kun annetaan pahan tehdä vastustuksetta työtään, johtaa pahuuteen väkisin. Kun ei voi olla paha tekemättä pahojaan, joten määritelmällisesti paha yrittää aina ja jatkuvasti niskan päälle ja voittaa ajan kuluessa väkisin, jos ei vastusteta. No mä olen niin NIMBY, ettei kiinnosta mennä radalle päällekustavaksi harrastamisen sijaan ja sama uhkaa kaikkia muitakin. YMMV. Mä vaan pidän fribasta ja arvostan muita fribaajia niin paljon, että mess with my family and you mess with me. Bitch.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.11.17 - klo:19:29
Kiitos JR (nimikirjaimista muistui jälleen vanhat, hyvät ajat mieleen..Dallas).
Erittäin puuttellisen verbaalisuuteni sekä ulosantini vuoksi olen iloinen Jannen kirjoituksesta. Luin sen useammankin kerran, ja vieläkin hämmästelen sitä. Kuinka joku voi ajatuksen juoksun noin hienosti, ja jopa hämmentävästi kirjaimin ilmaista.
Itse ajattelen Jannen puolustaneen minua, ja kaltaisiani (minun tapauksessani lahjattomia, mutta joskus kovasti yrittäviä) ihmisiä. Toki en tarvi itse mitään sellaista, koska pidän itseäni etuoikeutettuna henkilönä saadessani niin paljon anteeksi vajavaisuuksistani. Myönnän että tuntuu siltä että Jannelta hieman karkaa mopo käsistä pitkän tarinan myötä. Mutta en kuitenkaan voi olla ihailematta karkaamista. Hienoa tajunnan virtaa!

-jatkuu

Nuorekkaiden vanhusten kisan jälkeen koitti heinäkuun alussa iltareissu Sibbeen Juhan DG Store flex start kierrokselle.
Loistava konsepti tuollainen arki illan yhden kierroksen rating kisa. KKp Bats lähti Hämiksen, Ilpon, Akin, Lylyn ja Esan muodossa kavereikseni heittämään ennestään tuntemattomalle radalle. Koska lähtömme Rajamäestä venähti, niin jouduimme lähtemään kisaan ns. kylmiltään.
Kyllähän rata tuli tutuksi pelatessa, mutta paljon jäi hampaan koloon."Olisihan sen voinut toisellakin tapaa heittää." Jos olisin tiennyt että kori oli tuolla, niin olisin avannut ihan eri tavalla" jne. jne.
Pelasin radan alun muistaakseni kohtuu hyvin. Puolivälissä tuli musta hetki, mutta loppu taas aikalailla nappiin.
Yllätyksekseni tulokseni riitti MPG luokan ykköspallille, joten rahaa tulvi ovista ja ikkunoista.

Viikon kuluttua Sibbestä Hämiksen kanssa taas uudelle radalle Tammelaan. Aikalailla tuntemattomien mutta mukavien ihmisten kanssa pelattiin. Rata oli hyvä, osittain jopa nautittavan hyvä fiiliksen ollessa mainio. Mutta pelaaminen omalta kohdaltani oli ihan hanurista, joten nautin sitten vaan Hämiksen pärjäämisestä.
Kisan jälkeen käytiin vielä jossain hienossa luonnonpuistossa, eli kaiken kaikkiaan hieno ulkoilupäivä. Vaikka sijoitukseni top 10 ulkopuolella ei hymyilyttänyt MM1 luokassa.

-jatkuu
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 07.11.17 - klo:04:04
Yksinkertaiset asiat voi sanoa lyhyesti. Hyvä Väykkä ja onnea ansaitsemastasi sponsorisopimuksesta!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.11.17 - klo:11:28
Juuri näin! :D

- jatkuu

Kesä etenee, ollaan jo heinäkuun loppupuoliskolla.
Lemmenlaakson Lemmerdale 2017 kisa minulle uudella radalla (ja helv.vaikealla). MG1 oli tällä kertaa luokkana, ja hyviä sijoituksia lähdettiin Hämiksen kanssa hakemaan. Juha onnistui tehtävässä voittamalla (muistaakseni), ja minä en (tietenkään). Tai voitinhan mä CTP kisan, josta jäi käteen hieno kisakiekko. Se oli ihan kivaa!
Itsestäni tuntui että kahlasin syvässä ojassa koko ajan. Tein kammottavia virheitä jatkuvasti, ja niistähän Järvenpään synkät metsät rankaisivat armottomasti. Sijoitus oli 6, eli eipä jäänyt kauheasti mielihyvää. Ainakaan tuloksellisesti, muuten oli kyllä mainio kisa ja kaikesta huolimatta haastavan hauska rata. Joskus vielä uudestaan sinne.

DG Store flex start Ristikivi seuraavaksi.
Rata olikin jo paljon tutumpi, ja luokkana MPG. Hyvässä porukassa taas pelattiin, ja hyviä heittoja toivottiin. Paria väylää lukuunottamatta pelasin ihan kelvollisesti, ja se riitti voittoon ( taisi olla jaettu ). Taas tilille törkeesti fyffee!

Elokuun alussa ehdittiin vielä Sibbeen Flex start kisaan. Nyt rata olikin jo tutumpi, mutta en muista paraniko tulos edellisestä kerrasta mitenkään. Tällä kertaa olin kakkonen ja Hämis taisi voittaa (en ole varma).
Kuitenkin jälleen kiva tapa viettää arki ilta, kaikkien futis touhutusten välissä.

-jatkuu
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.11.17 - klo:11:49
-jatkuu

Syyskuun ensimmäinen viikonloppu meni pelaten ja mökkeillen Mikkelissä. Juuri taakse jäänyt Kroatian matka lämmitti vielä niin kroppaa kuin mieltäkin, joten kuuluisien ratojen valloitus tuntui mielikuvissa helpolta nakilta.
Perjantai iltana tutustuttiin molempiin ratoihin, ja väylä väylältä mielikuvien nakit katosivat Mikkelin synkkiin metsiin.
Illalla Petskun kokkaamaa huippu herkullista riista ruokaa syödessä, mielikuvat alkoivat jälleen nakittamaan. Ja niin sitten aamulla itsetuntovolyymit täysillä radalle.
Itsetunto sai kuitenkin heti toisella väylällä sellaisen kolauksen ettei siitä toivuttu enää edes illalla rantasaunassa. Ei auttanut uinnit, eikä palaveerokset.
Sunnuntai päivän kohokohdaksi muodostuikin Mannerheim museo, ja se tarkoittaa ettei kisasta sen enempää.

Taas pompattiin kuukausi eteenpäin ennenkuin tuli seuraava PDGA kisa vastaan.
Tietysti se suuri ja kaunis ja ihmeellisen ihana SYYSMYRSKY!
Tällä kertaa kisa pelattiin kokonaisuudessaan Kaatiksella, ja takatiiltä. Siitä Villelle iso kiitos!
Kaatishan on perinteisesti jyrännyt meikäläisen alleen caterbillarin lailla. Tällä kertaa harjoitus kierrokset Nurmijärven golfkeskuksen Järkäle Lite radalla tekivät kuitenkin tehtävänsä. Kaatis ei pelottanutkaan enää niin paljon koska olin päässyt siivuttamaan edelliset viikot oikein tosissaan. Iso merkitys oli myös tuulen pysymisessä pois kukkuloilta.

Pelasin tällä kertaa kohtalaisen tasaisesti ilman erinomaisuuksia, mutta myös ilman pahoja katastroofeja. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pääsin jopa kärkikorttiin...mahtavaa päästä pelaamaan Villen kanssa 2 kierrosta. Ja kun vielä Hämis ja Make oli poolissa mukana, niin aikalailla täydellinen kisa tulossa. Kun vielä tiedettiin että kakkoskortissa oli kovia pelaajia ihan lähituntumassa, niin sehän vasta todellisen kisatunnelman loi!
Toinen kierros meni osaltani samalla kaavalla ensimmäisen kanssa, jopa hitusen paremmin. Ja kun muut Murska-Villeä lukuunottamatta sopivasti kompuroivat, niin nousin kisassa jopa toiselle sijalle. Yksi kaikkien aikojen frisbeegolf yllätyksistä maailmassa oli syntynyt:D

Joskus kun ehdin niin vielä kauden loppusanat.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 09.11.17 - klo:12:59
Kun heittää kauan, tulee monenlaista tulosta. Onnea ja uutta matoa koukkuun sen yhden sijan nostolle joku kerta.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.11.17 - klo:16:45
Kyllä tuntuu että vaihtelua on enemmän kuin laki sallii. Tasaisuus puuttuu, mutta ehkä pelaaminen on sen vuoksi myös hauskempaa kun koskaan ei tiedä mitä saa. Vaikka tietää mitä tilaa.
Kyllä uutta matoa ollaan koko ajan koukuttamassa, ja kovasti yritetään ponnistaa niin korkealle että päätä huimaa!
Kiitos JR viestistä, ja tsemiä sullekin.

Kohta on lähtö radalle...mutta ei vanhana perheellisenä pappana sellaiselle "radalle". Vaan ihan tähän Rajamäen radalle vaan, sillä kohta alkaa LEDIKISAT!
Kosteassa pimeässä illassa hauskuutellaan värivalojen ja muovien kanssa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.11.17 - klo:07:47
JiiÄrrrän taikasanat tehosivat välittömästi. Eilen nousin korkeimmalle korokkeelle ledikisan jälkeen. Tosin Arttu pelasi kanssani saman yksi alle tuloksen, onneksi palkintokorokkeella oli leveä niin mahduttiin sille molemmat.
Koko kisan ajan satoi vettä mutta pimeässä sitä ei niin huomaa. Kova tuuli häiritsi myös joitain heittäjiä. Tällä kertaa siitä oli kyllä minulle hyötyä, koska olen ledittänyt glo halloween Buzzzin ja glo Undertakerin ja ne toimivat kuin unelmat vastatuulessa.
Kaikki 12 pelaajaa tuntuivat nauttineen synkän ja myrskyisen yön kisasta koska uusintaa vaadittiin jo ensiviikolle.
Eiköhän sitä huutoon vastata!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 13.11.17 - klo:11:36
En vielä tee kauden yhteenvetoa, koska kyllähän tulevan lauantain Lo-Ve kisa lasketaan vielä mukaan. Sen jälkeen minulla alkaa ns. OFF-SEASON. Ja toivottavasti uusi kausi alkaa sitten perinteisesti Milleniumista.

FOKUS!
Eilen varsinaisten vääntöjen ja sumplimisien jälkeen ehdin kuin ehdinkin Villatumppuilemaan. Ja jälleen kerran tuli esiin kysymys-mitä tapahtuu kun fokus katoaa?-
Olen viime aikoina heittänyt mielestäni aika hyvin. Tasaisesti ja varmahkosti, mutta en säkenöivästi.
Eilinen kisakin alkoi hyvin. Ensimmäinen kierros pariin, ja toisen alkukin samaan tahtiin.
Äänimerkki kertoi että vatsappi viestejä pukkaa, joten kurkkasin sopivan tilaisuuden tullen viestien tärkeyttä.
Soita heti kun kierros on ohi, oli pyyntö.
Pitkän siirtymän aikana en malttanut olla soittamatta. Asia ei ollut onneksi vakava, mutta se sai minut kiiruhtamaan ja sen myötä kisan fokus hävisi.
Ja kun fokus on jossain muualla kun pelissä, menee heittely hätäilyksi ja päämäärättömäksi. Seurauksena oli mm. kiekon häviäminen, pari outtia putkeen ja uusia heittoja teeltä. Eli loppujen lopuksi aikaa meni enemmän, ja tulos kammottavan huono.

Mitä tästä opimme? Pidä se puhelin äänettömällä pikkuisissa kaverikisoissakin, ja älä kurkkaa sitä kierroksen aikana.
Mutta laajemminkin ajatellen se fokus pitäisi olla siinä pelaamisessa, ja kisassa koko ajan.
On oikein mukavaa rupatella, ja naureskella siirtymillä kunhan vaan keskittyy sitten varsinaisiin suorituksiin.
Henkilökohtaisella tasolla kuitenkin jää aika usein se höpöttely ja muiden asioiden miettimis moodi päälle. Saatan kesken kisan alkaa mietimään esim. seuraavan päivän futis- tai futsalmatsin kokoonpanoja. Kokouksen asialistaa taikka tulevia matkoja. Se merkitsee joka kerta että kiekon lisäksi mopokin karkaa käsistä, eikä tulosta synny.
Ehkä eilinen kisa toimi hyvänä muistutuksena mulle, ja pelaan eri tavalla torstai illan pimeydessä ledikisassa.

Taikka onko tämä nyt kuitenkaan niin vakavaa. Jos ajatukset karkailevat, niin sehän kertoo että jonkinlaista aivotoimintaa on vielä olemassa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 13.11.17 - klo:22:23
Onnea ja isomman kisan voitto seuraavaksi, eikö vain? Yleisöllä on odotuksia nyt,.kun olet päässyt menestyksen makuun  8)

Fokus, hyvä, aivotoiminta yleisellä tasolla hyvä, kesken heittosuorituksen ei, jos kyseessä ei ole varmistus yhden viime aikoina epävarman tekniikan osa-alueen jiirissä pidolle. Ei se ajatuksen pois lento ole aina paha asia, kunhan palaa takaisin  :D Kiireellisissä hommissa toki huonompi juttu.

Tiimiläisyydelle löytyy entistä kovemmat perustelut voiton jälkeen...  ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 14.11.17 - klo:08:07
Suomalaiseen tapaan :emmää koskaan mittään voita!
Kyllähän se niin vaan on että voitoista en enää edes haaveile (haaveilenpas). En ole lähellekään kärjen tasoa.
Lähemmäksi kärkeä yritän päästä, mutta se onkin mun lähivuosien tavoite. Ja siihen yritän panostaa sen verran kun pystyn. Toivon ja uskon olevani oikealla tiellä.
Lauantain kisassa nähdään missä mennään. Pystynkö toiseen hyvään kisaan putkeen, vai onko jälleen romahduksen paikka.
Toisaalta luokitellaanko se romahdukseksi vai normi tulokseksi. Ehkä pitäisi saada niitä hyviä kierroksia enemmän ennenkuin normi pelaamiseni nimetään romahdukseksi.
Ensikaudeksi voisi ottaa tavoitteeksi välttää totaaliset katastrofi kierrokset.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 14.11.17 - klo:20:09
Miten suhtautuu isäni usein toistama: "On myöhäustä rimpuilla, kun on paskat housussa" ja se, että voitit jo? Turha epäillä voittavuutta, kun meni jo. Olet minua edellä, jos soolovoitoksi ei lasketa Meikun viikkisvoittoa. Köh köh voittoa, kun olin ainoa ja kakkossija toisella kerran Behmiä vastaan  ::) Oikeita soolovoittoja ei ole jokaisella. Mulla oli sopivan.parin kanssa kirjanpitäjää lähinnä oleva rooli parikisassa, jossa tulimme ykköseksi. On kätsyä, jos pari soolona pesee jokaisen muun parin  ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 14.11.17 - klo:21:38
Kovin monessa kilpailussa suomessa ei tänä vuonna ole ollut noin kolmekymmentä pelaajaa pappasarjassa, joten saapi nähdä mihin Väyrysen herra ja meikäläinen yltää Laakspohjan kummun ympärillä ja Veikkolan puiden keskellä.
Mahdollisuuksia on, käytetäänkö.. Se on sitten tuleva tarina joka odottaa kertomista.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.11.17 - klo:14:42
Hauska tarina Jr! Ja jos noin tarkaksi mennään niin onhan mulla yhden pienen (12)pelaajan ledikisan voiton lisäksi myös Nurmijärven kunnanmestaruus, Suomenlinnan SN classic ja Syysmyrsky voitot. Kaikki on vaan edellisen elämäni aikana saavutettuja.

Lo-Ve kisassa todellakin hienosti varttuneempaa sakkia mukana joten loistava kisa tiedossa.
Varsinaisen kisan sisällä itselläni on myös kolme pikkukisaa. Tässä voin ilmiantaa että yritän pärjätä 1980 luvulla Futis jengissä hyökkääjä parilleni Lylylle (Hannu Rajala). Parin viimevuoden aikana tutuksi tulleelle isokäsi Markku Pesoselle. Makehan on lanseerannut paskasti pelaamisen "pelataan väykkää" fraasilla.
Ja aina tavoittelemisen arvoinen päänahka on etelän leiriltä saapuneen itse Teedee Veikkolan fore-Keisari Miikka Soturi-Saturin.
Jännä kisa ja huonot yö unet tiedossa.
Jippii!!!

Ja huomenna kenraaliharjoitus ledit be kisassa.
 
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 15.11.17 - klo:18:16
Tuossa näytti rating päivittyneen ja melko lähellä ollaan minun 855 ja sinun 853 välillä, joten saapi nähdä kun saa taas lennättää jawbraker muovin zonea että meneekö Espanjan lämmön jälkeen kuinka vaiko sinne päin.
Kroppa on kyllä kuin betonijyrän alle jäänyt lumipallo ja portaissa Espanjan lämmössä esittämäni 100kg keijun kuperkeikka oikealle polvelle laskeutuen kivilattialle ei nyt lupaa ihan taivaallista tekemistä.. Mutta eipä minulla oikein muistissa ole sellaista täysin tervettä kisaa kuitenkaan jossa fyysisesti olisi kaikki ollut kunnossa, hyvät särkylääkkeet ja kehno putti.
Niillähän pärjää aina, ainakin omalla tasolla...lauantaihin siis..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 16.11.17 - klo:06:56
Aijai nyt nousivat odotukset korkealle, ei useamman voiton johdosta, vaan siitä, että olet frisbeegolfin Jeesus siitä päätellen, että muita ei ole noussut kuolleista. Päätellen sanoistasi entinen elämä. Paitsi että hindut ovat downereita uudelleeensyntymäjutuissa. Vitsit sikseen, ihmisillä on hyvin kontrastoivia vaiheita elämässä, joillakin käännös on huonompaan, toisilla parempaan, joillakin vatuloi edes takaisin.

Kun pystymme heittämään, pitää olla kiitollinen edes niistä ajoittaisista heittomahdollisuuksista ja elämän laadusta, mitä on tarjolla. Ja tehtävä kunnon ylläpitoa. Verrattuna pahimpaan jauhelihana oloon, jolloin ei juuri mitään voi tehdä. Siksi itsestään huolehtimisen painoarvo on niin suuri elämässä, että kungoutusta on pakko tehdä ohi muiden asioiden. On pakko olla itsekäs, kun ympäristön tarpeet jää tyydyttämättä ja muutut taakaksi, jos invalidisoidut.

Tuntematta vammaprofiiliasi en voi suoralta kädeltä sanoa, onko vammoillesi edes mahdollista ja turvallista venytellä. Jotkut vammat rajaavat liikkuvuuden pysyvästi. Toiset vaivat voivat vähentyä venyttelyllä. Kipu? Totta kai, sitä urheilu on. Ei kipua, ei kehitystä. Mulla meni selkä fribailun aloitettuani, joten kokemuksesta voin sanoa,.että liikkuvuuden vähentyminen syö mittaa heitoista. Tuskin auttaa toistettavuuteen ja tarkkuuteen.

Jos ei ole kieltoa lääkäriltä tai tutkimattomia vaivoja, tiedät, mitä tehdä. Alku on vaikeinta, eli henkisen kynnyksen ylitys. Ei kannata niin pahaan kipuun asti venyttää,.ettei tee ikinä enää. Hiljaa hyvä tulee ja on turvallisempaa antaa kropalle aikaa sopeutua uudenlaiseen toimintaan. Ajan kanssa venyvyyden ja tottumuksen karttuessa kipukin vähenee. Nikeä lainaten: "Just do it". Tsemppiä, edistystä ja lisää voittoja.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.11.17 - klo:11:18
Vai että Jeesus! Ei nyt sentään. Yritin viestistäsi innostuneena eilen illalla salitreenin jälkeen uimahallin ison altaan ylittää kävellen. Ei onnistunut, nilkat ja koko pappa kastui ensiaskeleelta.

Entisessä elämässä olin kevyt ja mulla oli tukka päässä.

Tässä uudessa elämässäni lookini on ihan päinvastainen ;D

Kaikki ei ole kunnossa tietenkään, mutta jos tän ikäisellä ei joku paikka kolota niin sitten on kuollut.

Olen kuitenkin nykyisen elämäni elämäni kunnossa, joten siitä ei huonot tulokset johdu!

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.11.17 - klo:22:53
Ledikisat tänään menivät kaksijakoisissa tunnelmissa. Ensimmäiset 11 väylää oikein mukavasti -4 tilanteessa. Sitten alkoivat vaikeudet, ja lopputulos jäi miinus yhteen. Se riitti jaettuun kolmanteen sijaan.
Kisan jälkeen uimahallin salille treenaamaan vähäksi aikaa. Terapia-altaaseen terapiasta nauttimaan, ja päälle vielä pitkät mutta hikiset saunapalaverit.

Luulen ottavani opiksi tämän illan ledisekoilustani, ja olevani valmis kohtaamaan Lo-Ven!!

Huomenna illalla kevyttä heittelyä, ja salitreeniä. Pitkät uinnit ja kuumat löylyt. Puolen yön aikaan pitää käydä lentokentällä, ja sitten yrittää torkahtaa hetkeksi ennen Hankotielle siirtymistä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 17.11.17 - klo:06:22
Parempi onni ensi kerralla vesiesteen yli kävelyssä, lisää vauhtia? Mulla on tyypillistä vatulointia, kädet ei niin juhlavina lekurin määräämän lapsellisen levyen puntin maksimipainon ja varttikilsan sprintin jäljiltä. Ostin paljon pehmustetummat lenkkarit. Juoksukunto on ollut parempi vain intissä, joten edistystä joillain alueilla täällåkin. Takapakit kuuluvat kolhiintuneiden elämään, pääasia on, ettei enempää vammaudu. Hyvästä on kunnon edistyminen, hyvä me!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.11.17 - klo:22:28
Tsemiä JiiÄrrrän kuntoutukseen. Kyllähän sulla noita vaivoja on ollut ihan riittävästi.
Jäi tänään heitot heittämättä, mutta kuntosalilla sentään viihdyin viimeistelytreeneissä. Altaan yli yritin juosta eilistä nopeammin. Upposin kun kivi ensimmäisellä askeleella.
Eli tuli harjoiteltua huomista varten kastumista. Ettei pääse yllättämään!
20 minuutin kuluttua pitää lähteä lentokentälle. Hyvä tapa valmistautua huomiseen huippukisaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 18.11.17 - klo:23:03
Täällä päänahka, kuuleeko onnistuja.. Voitit tämän erän , ensi kerralla sitten! Hyvää of seasonia.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.11.17 - klo:10:04
Kiitos!

Off seasonilla heitetään minkä ehditään. Tämän päivän Villatumpun syö futsal pelit, mutta torstaina ledeillään.
Ja sunnuntaina mahdollisesti golfkeskuksessa mahti parigolf marathon. Kaikki mukaan!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 19.11.17 - klo:16:01
Nuorena ja vikkelänä etsin mahdollisimman loivan rannan, josta veteen juoksiessa ei olisi ylhäältä alas suuntautuvaa alkuvauhtia upottamassa heti. Navan alus jalkoja täyteen ja huijaten ekat askeleet veteen ottaen niin, ettei askella jalkaa normaalilla alas laskien, vaan kompensoi osin vetovoiman aiheuttamaa putoamista polven taitolla ja reiden nostolla lantiota kohden yläkroppa putosi nopeammin kuin jalat. Täten alkuvauhti ja kroppaan verrattuna nouseva jalka seka pintajännitys ynnä jalkaterän kaarevuudesta johtuva noste mahdollisti kovalla kadenssilla juosten sen, ettei eka askel uponnut syvälle veteen ja ehdin ottaa hieman uppoavan tokan askeleenkin kolmannen upotessa jarruttavasti veteen, mistä seurauksena nenilleen veden pintaan.

Ei ihan vetten päällä kävelyä ja ei mikään maratoni juostenkaan, mutta onpahan tullut lennettyä vesillä pidemmälle kuin, mitä pelkkä pituushyppy mahdollistaa.

Puolittaista lentoa, ennemmin vesiliirtoa menosuuntaan päin, kuten liukumäestä lasku saa aikaan tarpeeksi nopealla räpylöillä potkimisella ja synkronisoidusti kakasin käsin perhosuinnin käsivedoilla kämmenet pintaan lattana läpsäisten. Kun siitä vetää jarrut päälle kädet 90 asteen kulmaan kropasta pinnalle ja jalat haralleen, luo käsillä mun kokoinen 20 cm aallon tyyneen veteen ja jalkojen aalto lyö muun pään paitsi tukan yli, jos pitää pään ylhäällä nähdäkseen eteen. Pelottelin kaveria juuri noin pysähtyen viereen, joten näin, miten koreka aalto oli kaverin kaulaan ja päähän verrattuna. yleensä porukka on leuka alhaalla tuon nähtyään. Kaveri oli lähinnä tyrmistynyt :-)

Mitähän saisi aikaan paljon nopeammalla monoblade räpylällä? Ne liikkuu ihan eri tavoin kahteen räpylään verrattuna, joten nosteen pitäisi olla glide 2 sijaan 6, joten veden vastus pinnalla vesikirppuna liukuen murhaavasti pienempi. Jos muistan oikein jotkut menevät reilusti yli kolmanneksen nopeammin monofinillä sukeltaen, joten pinnalla ero on vielä suurempi. Houkuttaa, vaikka kalliita ovatkin. On niitäkin porukka tehnyt itse, mutta ovat törkeän hanakalia kuljettaa.

Lentomiehiä hei friba tai oma kroppa. Onhan vesikin fluidista ainetta, kuten ilmakin, joten eikö sielläkin sovi heittäjän lennättää? Vaikka sitten itseään ja eri tavoin ;-) En mä silti itseäni fribajeesukseksi kutsuisi hehe.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.11.17 - klo:11:45
Olisi kiva tehdä rata veteen. Vesi on kiva ja pehmeä elementti. Paitsi kun hyppää esim.vitosesta mahaplätsin.

Lo-Ve oli ja meni! Kaksi mainiota metsärataa, pelättyä parempi sää, loistava peliseura, leppoisa TD. Siinä lauantain mukava paketti, oli ilo olla mukana.

Paljon herätti taas omalta kohdaltani ajatuksia. Mitä osa-alueita voisi parantaa (kaikkia), ja missä tuli onnistumisia.
Molemmat kierrokset aloitin heikosti, Veikkolassa pelasin kuitenkin epätasaisemmin. Hyvän väylän jälkeen seurasi surkeaa pelaamista.

Virallinen kisakausi (rating kisojen osalta) taitaa osaltani päättyä jännään paikkaan. Tällä hetkellä ratinkini on 853, mutta viimeiset 4 rating kierrosta olen pelannut keskiarvolla 892,75.
Onko jotkut palaset lopultakin lonksahtaneet paikoilleen. Onko kyseiset radat sopineet juuri minulle ( olen kyllä Kaatiksen takateeltä ja Veikkolasta saanut karmeimpiakin lukuja), oliko kisojen tulostaso niin matala, että hyödyin siitä. Vai oliko vaan tuuria kaikki?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 20.11.17 - klo:20:00
Kuulun koulukuntaan, jonka mukaan vesieste on kiekkokauppiaiden salaliitto. Minua ei saa syyttää vesiesteradoista. Märkäpukua vaativat radat ovat sukeltajille, mä vapaasukellan uikkareissa. Korkeintaan.

Koululiikunnassa seurasin kaverin esimerkkiä kolmosen laudalla istuen eteen kumartuen pää edellä sukeltaen. Paitsi tietysti uikkarit tarttuivat liukuesteenä olleeseen karhennukseen. Mä eteen, pögät paikallaan, putkimies hetken, sitten pingotetun kankaan paluu normiasentoon. Eli läväytys hanuriin. Ei se mitään, että sattuu, pitää nolon äänen ja ketuttaa, kun pögäjarru jätti etukiepin puoleen väliin.

Kolmesta metristä mahaplätsis ei ole tuollainen, vaan jotain pistoolin ja hirvikiväärin laukauksen väliltä ääneltään. Ei tuntunut persiissä yhtään etupuolen lattalaskeutumisen aiheuttaman kivun jälkeen. Ei ole geezusmateriaalia ei...  :o
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.11.17 - klo:20:23
Frisbeegolf kausi 2017 yhteenveto.

Vuosi 2017 nousi kisa - ja muuten vaan heittelyn osalta alkuvuosieni tasolle. Into on ollut kauhia.
Kilpailut ovat kulkeneet aikamoista vuoristorataa. Hyvin mennyttä kisaa seurasi yleensä varsinainen floppi. Kauden loppua kohti kisapelaaminen alkoi tasaantua paremmalle tasolle.
Syysmyrsky, Nurmijärvi Open ja Lo-Ve päättivät kauden hyvillä mielin. Neljä viimeistä rating kierrosta kaikki yli 880, suurimmalle osalle pelaajistahan tuo on naurettavan heikkoa tekemistä, mutta minulle suuri juttu.

Olisin varmasti pelannut paljon enemmänkin jos vaan olisi aikaa, mutta aikalailla maksimilla mentiin.
Sain kuitenkin kokea omat kauden odotetut kohokohdat:
Millenium
NDGE17
Masteri
Hiidenvesi Open
Wauhtipyörä Open
Nurmijärvi Open ja
Syysmyrsky

Näiden lisäksi pääsin kisailemaan useissa muissa mainioissa kisoissa, ja silti jäi väliin kisoja joihin olisin halunnut osallistua. Esim. Piazza Open, Veikkolan Maraton, ja pari yksityistä kutsukilpailua.
SM-kisat tietysti aina kiinnostaa, tällä kertaa ei vaan ratinkit riittäneet. Parina päivänä ehdin kuitenkin Hyvinkäälle kisasta nauttimaan katsojan roolissa ennen kuin lähdin Kroatiaan lohduttautumaan.

Erittäin tärkeä asia itselleni oli Discraft team Finlandiin pääseminen. Se mahdollisti minulle paljon hyviä kiekkoja, ja muita tarvikkeita. Moiseen Arsenal:iin minulla ei olisi muuten varaa. Sopimuksen kautta olen löytänyt useita loistavia kiekkoja, ja kun niitä on nyt useampia niin olen pystynyt harjoittelemaan hyvin. Ja sitä kautta oppinut luottamaan eri tilanteissa erilaisiin kiekkoihin.
Voi kuullostaa oudolta taikka kehumiselta, mutta väitän että sopimukseni on parantanut omaa pelitasoani (hitaasti mutta varmasti).
En ole huipulla, enkä ehkä koskaan sinne pääsekään. Oman pelin tason nostaminen on kuitenkin tavoite, mihin olen vääjäämättömästi pääsemässä.
Iso kiitos Discraft ja Frisbeekauppa!
Iso kiitos pelaaja ystäville jotka ovat kannustaneet, ja antaneet vinkkejä minun heitoilleni sopivista kiekoista.

Heittäminen jatkuu osaltani toivottavasti viimeistään ensi torstaina Rajamäen ledikisoissa. Hassua että mun viikon ainoa vapaa ilta täyttyi ledeilyllä. En pistä pahakseni, eikä vaimokaan ole vielä älähtänyt.

Talvellakin on tarkoitus vähän treenatakin. Lähipeli kunniaan!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 20.11.17 - klo:20:42
Treenaa kovasti.. Of season loppuu jo 30-31.12 kun Veikkola end of 2018 pelataan uuden vuoden viikonloppuna.
Viime vuonna oli taianomainen keli +6 astetta,aurinkoista,kuivaa eikä valkoista missään ja 86kilpailijaa laittoi muovia mukiin toistaiseksi isoimmassa virallisessa talvikauden kisassa pelaaja määrältään., 889 ratingin sai 62 heitolla joten siinä tavoitetta.. Odotan uutta mahdollisuutta luopua päänahasta ja Veikkolan osalta pelattiin tasan 64 LO-VEssa joten haavat jäi auki..
Tosin MPG luokkaa on tarjolla, eli samaan luokkaan ei päästä kiitos minun vanhempieni, joita omasta iästä voi syyttää.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.11.17 - klo:11:20
Treenataan, treenataan! Tosin se painoittuu enemmänkin kropan huoltoon, kun kiekon heittoon.
End off Veikkola houkuttaa kovasti, mutta saattaa olla tekemätön paikka.
Mahdollisesti olen töissä silloin, ja ainakin viimeinen päivä on aina varattu meidän ystävä porukan perinteiseen vuoden viimeisen päivän viettoon. Se on kuitenkin kiinni siitä mitä tehdään, ja milloin tekeminen alkaa.

Eli jos en ole töissä, ja uuden vuoden rituaalit alkavat vasta alkuillasta, niin silloin ilmestyn paikalle.

Lähipäivät menevätkin taas säitä manaillen ja ennusteita jännäten. Voi olla että ledeilläänkin jo huomenna, ja sunnuntain parigolf kisaa ihmetellään.
Jos sää kisan sallii, niin viimetippaan jää radan rakentaminen. Onneksi tätä rataa varten ei tarvitse tehdä ihan kauheasti hommia.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.11.17 - klo:11:17
Mää vaan sellaista mietin että mistä johtuu? Ja onko muillakin samanlaisia tuntemuksia?

Lo-Ve kisassa viimeksi ihmettelin jälleen kerran muutamia onnistuneita heittojani  " miten toi tonne lähti?"
Epäonnistuneisiin heittoihin mukamas löytyy heti syy. Onnistuneisiinkin aika usein. Mutta mulle ainakin tulee välillä onnistumisia mitä heiton jälkeen ihmettelen kovastikin. En tiedä mitä tuli tehtyä, enkä ymmärrä miten kiekko lensi sinne minne pitikin, mutta ihan erilailla kun olin kuvitellut.
Ja nyt mä tajuan kun ei ole esim. Arin, Jaanin tai JiiÄrrän kirjoitustaitoa, niin en pysty ajatuksiani ilmaisemaan ainakaan tälläkeinoin.
Ne heitot ovat olleet varmasti vahingossa lipsahtaneita onnenkantamoisia. Enkä tarkoita mitään puuhipsu juttuja, vaan ihan linjassa lähteviä kauniita heittoja. Niin kuin Makellekin kisassa tokaisin hänen heitostaan että kyllä kaunis kaunista on! (Make luuli että häntä kehuin, mutta ihan heittoa vaan hänen tapauksessaan).

Esimerkkinä Laakspohjan väylä (en muista numeroa), missä vasemmalla on se tiheä puinen rotko. Jännitti heittää, koska eihän mulla ollut muuta mahdollisuutta kun heittää seiftinä oikealle ylös, taikka vasurin rotkoon.
Heitin kuitenkin tiedostamatta Buzzzilla suoraa linjaa, minkä loppuun korin kohdalla pieni niiaus vasempaan metriin korista. Birdy!
Jos nyt menisin kokeilemaan samanlaista niin saisin varmasti heittää 100 kertaa ennen kuin sama toistuisi.
Pahintahan siinä on se etten tiedä mitä tein. Enkä edes "vahingosta"viisastu.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 22.11.17 - klo:16:36
Tutkailu siitä, mikä vaikuttaa mihin, vaatii kokeilua ja teoriatietoa paljon. Käytännön heitoissa lisävaikeutta tulee siitä, kun pitäisi kuunnella kroppaa. Video mieluiten myös hidastettu suurnopeusvideo, eli monta kuvaa sekunnissa yli normaalin, auttaa ja niin myös vierestä katsoja, joka voi näyttää, mitä teit. Useimmiten kai porukka heittää eri tavalla kuin luulee. Minulta ei ainakaan joka kerran onnistu selvittää, mitä tein, joten on mentävä teoriaperusteisiin setvimään, onnistuisiko yleisien edellisen virheen aiheuttajien tarkkailu, ennaltaehkäisy, ensi heitossa. Usein se riittää. Yleisten syiden selvitys onkin melkoinen oppimäärä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 22.11.17 - klo:16:46
Itse kyllä havaitsen että korvien välin yrittäessä hallita liikettä tulee liikkeestä väkinäinen ja suunnasta hallitsematon..
Heittoja alla on kuitenkin niin paljon Mr Väyrysellä että varmaan kyse on samasta asiasta, kun yritämme niin kroppa ei suorita oikeita asioita ja hitaat lihaksemme tekevät sitten mitä sattuu liikkeen muuttuessa lähinnä nykiväksi.
Puuhun kun tulee ikärenkaita niin heiluu vähemmän tuulessa, niimpä mielestäni tärkeimpiä asioita onkin lihasten ja tekemisen rentous.. Semmoinen tyhjämielinen nautinto olo kun kaikki vaan on hyvin.. Silloin lentävät muovilautaset kauniisti kurvaillen kohde alueelle sen enempiä repimättä ja saattokin heitosta löytyy ☺
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 23.11.17 - klo:11:11
Heitossakin tarvitaan rentoutta. Ei vain korvien välissä, vaan myös lihaksissa. Nykyään joissain kännyköissä on paljon tekniikasta paljastava suurnopeusmoodi tyyliin 120 kuvaa sekunnissa ihan hyvällä tarkkuudella, joten yksityiskohtien näkemisen pitäisi olla helppoa.

Nykiminen on tyypillstä yliyrittäessä hanoja heittäessä. Treeniä vaatii ja useimmiten kyseessä on vähintään tekniikkamuutoksen tarve, jotta heittää pidemmälle. Tyypillisesti tarkkuus kasvaa, kun mitan kasvaessa heittää kontrolliheiton yhtä pitkälle kuin pituustekniikalla aiemmin.

Tekniikkatreenissä on hyvä hidastaa normiheitosta, jotta suorittaa oikein ja oppii uutta. Mitta tulee hallinnan kasvaessa takaisin ja koroilla, jos tekniikka on parempi. Todellsessa, ei kuvitellussa muutoksessa oikeasti auttavassa tekniikkamuutoksessa. On mahdollista muuttaa tekniikkaa yhtä huonoksi tai huonommaksi todellisuudessa.

Kehitystä voi tulla tekniikkamuutoksen lisäksi voimien ja liikkuvuuden kasvusta sekä ajoituksen muutosta. Jos jälkimmäistä ei laske tekniikkaan liikeratojen ohella.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.11.17 - klo:11:41
Nyt täytyy kiittää JiiÄrrää hyvistä kommenteista. Ei mennyt liian vaikeaksi ymmärtää, sisältäen täyttä asiaa. Ja kun välissä Miikkan vastaus saman asian tiimoilta vahvisti rentouden merkitystä heittovaiheessa niin täytyypi yrittää panostaa siihen puoleen enemmän.
Toki mitään avaruustiedettähän se ei ole, koska sen olen tiedostanutkin mutta en ole varsinaisesti koskaan harjoitellut niin kuin Janne kirjoitti.
Iso käsi molemmille!!!

Eilen salitreenin jälkeen saunassa keskustelin pitkään kaverini ( Ndge17 valokuvaajan) kanssa aiheesta suostunko ottamaan vastaan apua, neuvoja.
Hän pitää minua hieman jääräpäänä kun en ole vastaanottavainen moisille.
Se lähti siitä kun puhuimme uimisesta. Pysyn siis pinnalla, ja etenenkin vedessä hitaasti, mutta varmasti. Eräs neitokainen joka opettaa uimista tarjosi minulle maksutonta henk.koht. opetusta kun olin ensin kieltäytynyt ryhmäopetuksesta.
Vaan enhän minä apua huolinut. Kaverini oli vakaasti sitä mieltä, että uinti innostukseni lisääntyisi varmasti jos uinti taitoni paranesivat.
Pitää varmasti paikkansa, mutta kynnys tekniikan opetteluun toisen ihmisen opastuksella on liian korkea.

Hiihtämisessä on ihan sama juttu. Tykkään hiihtää vaikka tekniikkani on olematon. Yksi entinen maajoukkue hiihtäjä kaverini on tarjonnut tekniikka opetusta. No way!

Tiedän että jonkun paremman opastuksella, ja vaikka JiiÄrrän mainitsemalla videoinnilla voisin parantaa peliäni ja sitä myötä tehdä kisaamisesta entistäkin hienompaa. Mutta se kynnys!

Ja kuitenkin itselläni on n.30 vuoden kokemus lasten, nuorten ja aikuisten valmentamisesta jalkapallossa, futsalissa ja yleisurheilussa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 23.11.17 - klo:14:55
Laji tuntuu menevän eteenpäin. Ainakin keskustelutasolla sekä täällä että muualla keskustelu usein ajautuu tuonne mentaalipuolelle. Viisi vuotta sitten puhuttiin kuinka mikäkin kiekko menee annukassa ja mikä hyssessä.
Toki näitäkin keskusteluja tarvitaan, mutta selkeästi on lisääntynyt keskustelu harjoittelusta, pään sisäisistä voimista ja muusta sellaisesta minkä moni varmastikin liittää oikeaan urheiluun.

Tässä varmaan päästään huomaamaan hiljalleen, se että tässäkin lajissa vaikuttaa moni muukin asia kuin se kuinka kovaa kiekko lähtee kädestä.
Olisihan se hienoa jos se lähtisi kädestä kovaa.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.11.17 - klo:15:56
Kyllähän kilpailu kovenee koko ajan, ja se lieve ilmiöineenkin on ihan mahtava juttu.
Pesos Maken kanssa ihmeteltiin Veikkolassa sitä niin paljon putin vaikeutta. Oli helpottavaa kuulla että Maken kaltaisella huippupelaajallakin on silloin tällöin havaittavissa henkisiä ongelmia puttauksen saralla.
Minulla ainakin on toistuvana ongelmana yhtäkkinen uskonpuute puttaustilanteessa. Hyvä esimerkki lauantaina Veikkolassa väylä 17. Muut avasivat miten sattui, minä korin tasalle vasempaan n.6 metriin. Edessä oli kaksi puuta, joiden välistä pilkisti kori. Mietin että jos osun niiden puiden väliin, niin kiekon on pakko upota koriin. Kävin vielä laskemassa putti etäisyyden, jos kiekkoni osuukin puuhun. Helppo nakki, joten puitten välistä koriin.
Osui kuitenkin vasemmalla olleeseen koivuun, mutta kimposi kivaan paikkaan kolmeen metriin. Varma par, olin tyytyväinen. Paitsi että alkaessani suorittamaan puttia, välähti mieleen että mähän voin putata ohi...noloa! Tähdätessäni koriin epävarmuus vaihtuikin varmasti puttaan ohi ajatukseen.
Sehän tarkoitti täydellistä griplockia, ja ohi meni että heilahti. Ei edes hipaissut mokomaa metalli häkkyrää. No eipä tule ahdistelu syytettä.

Sitten taas viimeisellä väylällä oli n.10 metrinen pirkkoputti. Siinä taas tuntui että Jumalatkin uskoi minuun, otin kiekon käteen ja puttasin hiljaa! Ja koriin!!!!

Itseluottamus kunniaan ja pelko pois!
Olkaamme kaikki frisbeegolfin Antti Rokkia
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 23.11.17 - klo:17:39
Kameravalmennuksen voi tehdä itselleen. Jos ei ole videokameraa ja kolmijalkaa ei löydy, kaveri kuvaamaan vaikka kännykällä saa homman käyntiin. Saa itse valmentaa itsensä, kun ihan itse katsoo videota. On erikoisen tehokasta tekniikan muutostreeniä katsoa heitto heti videolta. Jos näkee muutettavaa, voi yrittää heti heittää eri tavalla seuraavan kerran. Tokan yrityksen kuvaus osoittaa, onnistuiko muutos.

Venyvillekin heittäjille illuusio heittotavan muutoksesta on usein vahva. Usein pitää ylikorostaa naurettavasti muutosta, jotta saa edes vähän sinne päin muutoksen, mitä yritti saada aikaan. Taitaa johtua aivojen lihasten ohjauksen vaikeudesta, siis kokemattomuudesta, se, että on vaikeaa päästä niihin liikeratoihin, mitä haluaa. Ikäliikkujalle urheilun raskauttamalle vielä vaikeampi juttu. Junnut taipuu vaikka mihin, muut eivät yhtä helposti, vaikka iän olisi venytellyt.

Heittoliike on niin kaukana tavallisista liikkeistä, että liikkeoden ohjaus on uutta aivoille. Vertaa sanontaa, että jonkun asian mestariksi tullakseen pitää harjoitella 10000. Ei ihme, että kinnaamattomallakin kropalla kamera kertoo usein eri tarinan kuin, miltä kropassa tuntuu heittäessä. Ei ole vertailukohtaa tuttua kaikilla heittämistä aloittaessa ja harva on sen 10000 heittoa tehnyt jokaisella eri tavalla. Aivot ovat aika hyviä huomaamaan eroja, ei niin hyviä arvioimaan jokaista uutta juttua. Jos uusia havainto on kaukana kaikesta koetusta, jolloin ei ole vertailukohtaa. Toki vaikeustasoeroja on erilaisten ilmiöiden havaitsemisessa ja heittäminen on vaikeaa, kun monta uutta liikkettä normielämään verrattuna tapahtuu lyhyessä ajassa. Siksi vanha totuus aivojen hitauden aiheuttamana on se, että on vaikeaa muuttaa yli yhtä asiaa kerrallaan. Ei prosessori pysy kyydissä usein. Kenttätreenin merkitys toistoineen korostuu, kun on monta kokeiltavaa asiaa ja yhdenkin muutoksen teossa menee useilla kuukausista puoleen vuoteen. Oikeasti näin käy monille selän kohteeseen kääntöä yrittävälle. Ajoitus hajoaa, kun tasapaino menee. Vinolta pohjalta on helppo rakentaa Pisan torni, ei helppoa oppimista uudelle tekniikalle. Ei ihme, että moni menettää paljon heittopituutta aluksi pidentäessään taakse vientiä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.11.17 - klo:11:27
Eilen ledikisassa tapahtui:

Viiden hengen poolimme viimeinen väylä. Yksi avasi noin puoliväliin OB aidan viereen pelialueelle. Toinen avasi oikealle metsään. Kaksi avasi tekonurmen OB alueelle. Minä avasin varsin nätisti annukalla n.kahdeksaan metriin korista.
Kun vuoroni oli heittää eli putata niin mahdollisuuteni olivat heitto suoraa oikealla olevan puun ohi 1-2 metriin ja ottaa pariin oikeuttava kolmonen.
Pirkkoa ajatellen loiva antsa puun ohi koriin. Vähän pelkäsin heittäväni puuhun, mutta olihan se pakko yrittää. KOPS! ja puun runkoon kiekko. Puun takaa haaralta neljän metrin putti huitsin Nevadaan, ja neppari. Nelonen tuli, sama kun kaikille muillekin avauksistaan huolimatta.

Opinko koskaan?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 24.11.17 - klo:11:38
Jokaisella on jossain kohtaa se kohta kun kiekko vain on liian lähellä koria. Pakkohan se on yrittää.
Tämä on yksinkertainen päätösasia jota ei enää siinä päätetä erikseen. Jos kahdeksanmetristä on yritettävä niin sitten on yritettävä. Välillä tulee nelonen ja useimmiten taitaa tulla kolmonen.
Ei se niin vaarallista ole.

Olisitko kyennyt oikeasti laittamaan korin alle?

Jos on päätetty yrittää niin sitten yritetään :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ville on 24.11.17 - klo:12:01

Jos on päätetty yrittää niin sitten yritetään :)

Ja jos yritetään, niin yritetään kunnolla.

"Jos mä vähän varovasti yrittäisin" -tyyppinen putti tuskin koskaan onnistuu.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.11.17 - klo:13:27
Olisin helposti pistänyt alle.
Tilanne oli vaan toisinto Lovesta ja monesta muustakin kisasta. 8 metristä pitää yrittää, mutta jos matkalla korille on esteitä. Tai korin takana on rotko tai joku ob jutska niin silloin pitäisi arvioida tietoisen riskin kannattavuus.
Virheitä tulee joka kierroksella itse kullekin, mutta niiden minimointi kannattaa varmasti pitkässä juoksussa. Jos aletaan oikein nipottaa niin saattaapi olla että ns. tyhmillä mokilla häviää jonkun sijan tai muutaman  taikapisteen.
Ei mun maailma niihin kaadu, olisi vaan kiva kun hölmöilyt vähenisivät vähitellen. Kyllä mää kaikesta huolimatta sen verran kilpailuhenkinen olen että aina haluan pärjätä mahdollisimman hyvin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 24.11.17 - klo:18:27
Mä olen ollut aika hyvä yrittämään yrittämistä.
Toki pitäisi osata nöyrtyä jos esteitä on liikaa, ei ole kuitenkaan helppoa se :)

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 25.11.17 - klo:11:52
Ihmeiden aika on koittanut. Olen ottanut tänään vastaan frisbeegolf opetusta.
Tämän aamun salivuorolla Pyhällön Jukka opetti minulle ja Lylylle forettelun alkeita. Ja jumankekka, jo puolessa tunnissa opimme niin paljon että heitimme yhtä pitkälle kun opettajammekin ;)

Oli oikein mukavaa ja kehittävää heitellä hyvän opastuksen saattelemana Zoneja, Roacheja ja Challengereita. Seuran nuoremman sukupolven edustajat olivat että OMG, papathan oppivat nopeasti. Alaleuat viistivät parkettia kun pappojen linkoamat kiekot singahtivat ääntäkin nopeammin, ja Wilhelm Tellin nuoltakin tarkemmin käsipallomaalin verkkoihin.

Enää ei liene mitään epäselvää mikä pari kruunataan huomisen Rajamäen parigolfkisan voittajana.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 25.11.17 - klo:17:18
Hyvää ennakkouhoa  :) Sitten jos ottaisit rystydraivioppia ja ekassa sessiossa heittäisit opettajan pituuksille. Älä tyydy opettajana alle Lizotteen tai Wiggins Jr.  ;)  Myös hyvä Jukka, kun mullistit setämiesosaston pelin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 27.11.17 - klo:11:30
näin jälkeen päin on helppo todeta että turhaa uhoa jälleen.
Isot pojjaat ja tytöt ovat sanoneet että tasaisuudella pärjää. Meidän tapauksessa se ei pitänyt paikkaansa. Heitettiin tasaisen huonosti molemmat kierrokset eikä sillä tavalla ainakaan pärjätty.
Lumi-räntäsade ja Rajamäen liikuntapuisto eivät houkutelleet montaakaan paria kisaamaan, mutta kisailtiin kuitenkin.

Isä-poika pari Lehtinen oli varsin ylivoimainen. BodariTopi ja HolariOlli olivat kakkosia. Jokke ja Kisse nousivat Taffi pelimuodossa hienosti pronssille. Lyly-väykkä jätettiin tylysti neljänsiksi. Essi ja Ippe taistelivat sitkeästi itsensä viidensiksi. Isä-poika pari Olkkonen oli kuudes, jättäen taakseen hieman yllättäen Meikun aristokraatti parin Sussu / Viltsu. Terhille ei löytynyt paria, koska miehensä Seve paritteli mieluummin Peken kanssa. Ja kaikkihan tietää mihin mustasukkaiset naiset kykenee. Terhi nylki poikaparin elävältä.

Oma pelini oli ihan tukossa vaikka hyvän lämmittelyn teinkin 12 heittopaikan kolaamisella. Onneksi Lyly oli pelipäällä pelastaen meidät monesta pulasta.
Juuri ja juuri ennen pimeän laskeutumista liikuntapuiston ylle saatiin kisa pelattua.
Kiitokset kaikille.

Torstaine leditellään 2*10 väylää
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.11.17 - klo:11:22
Uutta putti tyyliä on tullut jonkin verran hinkattua pari päivää. Välillä tuntuu että nyt se lähtee sujumaan, ja hetken päästä olen valmis hukuttamaan uutuuden sadevesikaivoon.
Eilen otettiin kolmen pelaajan voimin forekisa Rajamäen lediradalla. Jokainen sai valita yhden kiekon mukaansa, ja kaikki yli 10 metriä korista piti heittää forella.
Turpaan tuli että heilahti. En saanut paria onnistunutta lukuunottamatta heittoa kuosiin millään. Oli aika avuton olo, mutta varmasti otetaan uusiksi joskus.
Kolpakon rataprojektia väännetään liki päivittäin, ja vaikka vähän olen joitakin väyliä pystynyt venyttämään niin keskimitaltaan lyhyeksi jää. Siitä on tulossa sellainen joka ihmisen rata. Siinä mielessä kyllä kiva, ettei näinkään märillä keleillä kerää mitään lätäköitä/ rutakoita mihinkään.

Lauantaina ajaudun kaikesta huolimatta Sahanmäen kisaan. Mukava rata sinänsä, mutta ah niin pelini/ mielenterveyteni hajoittava.
Surkeita ratinkeja keräämään, eli harkitun riskin otin kun kisaan ilmoittauduin.
Eihän kisasta poiskaan raaskinut jäädä kun tietää että Esa, Hämis, Lyly ja Miikka ovat mukana. Ja toivottavasti Iso-Arskakin paikalle lehahtaa.
Nimilista on MM1 luokassa sen verran kova etten palkintokorokkeelle edes hamua, mutta Spring Mastersin tulokseni +21 yritän alittaa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 29.11.17 - klo:16:36
TD:n kanssa käyty keskustelu johti ilmoittautumiseen jonka yhteydessä selvisi että enhän minä saa teidän kanssa samaan luokkaan tulla pelailemaan. Samaan kilpailuun kyllä, joten näemme siellä.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.11.17 - klo:11:58
Eli et pääse voittamaan minua toista kertaa elämässäsi ;) Mutta hienoa että tulet ylipäätään kisaan mukaan.

Tässä on edellisinä päivänä tehty aika kovaa salitreeniä jaloille, ja se tuntuu! Kävelykin näyttää siltä että vähintään lusikallinen on housuissa.
Eiköhän ne jalat kuitenkin vetristy kun pelaan tänään ledikisassa, ja sen jälkeen salille kevennetyt. Sauna ja terapia allas hoitaa loput.

Lauantain kisassa on tietysti myös kyseessä päänahkojen saalistus. Tiedän että oma vanha ja kulunut olisi parille pelaajalle mieluisa.

Että jotain tavoitetta olisi, niin näin julkisesti voin omat kohteeni julkaista:

Lyly Rajala: Hänen päätavoitteena on ollut koko kauden minun päänahkani. Nyt alkaa mahdollisuudet olla vähissä joten yritys lienee entistäkin kovempi. Käänteisesti minä janoan Lylyn vastaavaa. Pari kertaa hän on päässyt jo lähelle, ja viime sunnuntaina parigolfissa hän heitti minua paremmin.

Essi Riiheläinen: Pelaa eri luokassa, mutta aina meillä on keskinäinenkin kisa. Ollaan hyvin samantasoisia pelaajia, joten päivän kunto ratkaisee. Essi on huippu tyyppi, että siinä mielessä hänen skalpeeraminen on tietysti ikävää. Mutta kuitenkin.

Hämis Nieminen: Vanha tuttu pelikaveri jo ammoisilta ajoilta. Hämis on minua parempi pelaaja, senhän kertoo ratingitkin. Tämä kausi on kuitenkin mennyt aika tasoissa, Juhalla muutama voitto enemmän. Sanotaan että aika mahdoton tehtävä, mutta olisi hienoa onnistua päänahan viemisessä.

Miikka  soturi Saturi: Miikka on minua huomattavasti parempi heittäjä. Mutta onko huomattavasti parempi pelaaja? Miikkalle jäi Lo-Vesta paljon hampaanloveen, joten tiukalla on hänen päänahka. Veikkolan ihmemies on laittanut kovat tavoitteet itselleen Sahanmäkeä ajatellen, ja jos hän siihen pystyy niin mun päänahka siirtyy Saturin seinälle.

Yllätysvetona laitan Ari Dufvelinin: Arin kanssa pelasin Lohjalla, ja ainakin omaksi yllätyksekseni voitin hänet Lo-Vessa. Duffen rating on itseäni paljon parempi, niinpä voittaminen tuntui hyvältä. Kova tavoite olisi napata Duffen päänahka.

Iso-Arskan päänahka on ihan liian tiukasti kiinni, eli unohdetaan se.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 30.11.17 - klo:13:29
Saattaa olla että jään yhden voiton mieheksi, mutta näyttäisi sinne MM1:een ilmestyneen lisää kovia kavereita kirittämään Väykän peliä. Liiton miehiä, toinen entinen ja toinen tuleva :)

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.11.17 - klo:15:58
Pidot sen kun paranee  ;D

Kumpikin heistä ovat taidoiltaan valovuoden päässä meikäläisestä joten jätän heidän päänahkansa joillekin toisille. Mutta huikea MM1 kisa tulossa pirulliselle Sahanmäen radalle.
Mikko kotiradallaan varmasti voittaja suosikki n:o.1

Oma sijoitustavoite on olla 15-20 joukossa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 30.11.17 - klo:16:48
Arin päänahka onkin yleensä vain se kuvitteellinen jos alle 10 heittoa ottaa kuokkaan kierros niin voi taputtaa itseään selkään tai käydä kysymäs "mikä juttu"?
Lo-Vesta ei jäänyt hampaankoloon..pari väylää meni korvien väliin ja se riitti tällä kertaa, mutta kyllä se tavoite on hakea talveksi päälaki takasin sieltä Rajamäen urheilukentän kopin seinältä tai joutuu hankkimaan semmoisen karvalakin nupin suojaksi.
Joutui töissä jopa menemään kumilanka taukojumppaan etsimään omenoita lapaluiden alta, joten rentoutta haetaan ja hyvää mieltä, nehän riittää joulukuiseen talvipäivään. Täytyy hioa vähän pelikirjaa..Mikko on TD hommissa joten ei voita. TD voittaa niin harvoin, kokemusta on 😉   
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 01.12.17 - klo:09:43
Pitäisköhän mun ottaa huomenna mukaan päänahkasi ettei sun tartte Rajamäen kautta koukata kotimatkallasi.
Eilinen ledikisan meni aikalailla vihkoon. Alku oli mukiin menevä, mutta toinen kierros oli niin huono että heikommalla luonteella varustettuna olisin kisan jälkeen ollut mukille menevä.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä ja uudet kujeet. After Sahanmäki nähdään kuka menee ja kuka sylkee mukiin.

Ja Kolpakon jälkeen en suunnittele enää yhtään frisbeegolfrataa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 01.12.17 - klo:19:50
Vaikka huomenna on luminen jännitysnäytelmä edessä, niin katse on taas eteenpäin.

Sain eilen iloisen uutisen että olin saanut villikortin Suomen frisbeegolfkisojen kummajaiseen eli Millenium kisaan, nyt järjestysluvultaan 18.

Kisa on täällä nipottajien maassa todellinen outolintu. Kilpailu täyttyi samantien kun ilmoittautuminen alkoi, ja jonossakin on vaikka kuinka paljon pelaajia. Sääennusteita ei jääty odottelemaan, niin kuin selkeästi muissa näiden aikojen kisoissa.

Meikun vanhoja "Seppo" koreja aina moititaan, mutta muistaako kukaan kuinka vanhoja ne ovat? Aikanaan ne olivat parhaat mahdolliset...ei tainnut maailmalla muunlaisia ollakaan..
Tee paikkoja kritisoidaan joka puolella, ellei nyt ihan kiitoradan kokoisia, tasaisia ole. Entäs Meikussa?  Kaiken maailman kalliokoloista heitellään. Mutta eihän se haittaa kun ei lyhyillä väylillä vauhtia tarvita.

Nykymaailmaan väylät ovat todella lyhyet, mutta Meikussa ne kelpaavat ihan hyvin. En voisi kuvitella Meikkua uusilla koreilla katettuna. Ja ne kalliothan rikkoo kiekot, Meikun kalliot saavat senkin anteeksi.

Ei löydy väyläopasteita! Eikä paljon muutakaan!

Kritisoinko minä Milleniumia taikka Meikun rataa? En todellakaan...suorastaan rakastan molempia! Ja taitaa niin tehdä moni muukin, koska niin paljon kisailijoita on kallioille aina tulossa.

Milleniumissa on sellainen ainutlaatuinen vanhanajan tunnelma. Siihen pitää aina päästä osallistumaan.
Tällä kertaa Janne ja Samu ovat poissa ( ensimmäisen kerran?), mutta Meikun Kuningatar Susa ja Kuningas Ville vaalivat varmasti Milleniumin perintöä kunniakkaasti. Vaikka nykyaikaan Metrixin johdolla kisaa ovat siivittämässä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 02.12.17 - klo:02:09
Nykyajan hömpötyksiä metrixit, eivät sovellu wanhan hywän ajan kisaan. Walk in ei onnistu, joten villin kortin varassa on osallistumiseni ainoaan kisaan, johon pääsen toistettvasti. Paitsi putki poikki nyt. Kun vielä viikkokisatkin on siirretty työajalleni... Täytyy toivoa villiä korttia, keukotautia itselleni tai leikkaukseen joutumista tai niin pahaa säätä, että terveyteni ei kestäisi, jottei ketuttaisi. Jälkimmäistä muut eivät halua, joten... Sen sijaan mulle jälleen yksi veitsen heilutuskierros voisi ollapitkällä tähtäimellä terveyteen ja elämänlaatuun ajatellen tosi kova juttu.

Ma lekuriin keskustelemaan mm. lähetteestä erikoislääkärin tutkimuksiin pääsystä ja ehkä lisäsilvontaan. Korjaavaan sellaiseen, jos onni potkii ja kirurgi tietää, mitä tekee ja osaakin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: MikeDGH on 02.12.17 - klo:17:41
Mikko kotiradallaan varmasti voittaja suosikki n:o.1

Mikko on TD hommissa joten ei voita. TD voittaa niin harvoin, kokemusta on 😉 

Täällähän oli luotu jotain ennakkosuosikin paineita ja sitten kumottu ne toisen kilpakumppanin toimesta. No, ei voittanut - Kotamäki oli liian kova.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 02.12.17 - klo:17:48
Jäi päänahka taas Väykältä saamalta, eli toiselta puolelta kolikkoa tuli siis päänahka vietyä Väykän toimesta.
Ei auttanut kiri tänään, täytyy mogeltaa ensi kerralla vähemmän että on vähemmän kirittävää.
End of 2017 sitten kuukauden päästä Veikkolan taikametsässä. Saas nähdä nähdäänkö iso "A" ja iso "V" viemässä karkkirahat kun kyseessä on PRO luokkien rahakarkelot, ensi kertaan siis.. Täytyy meditoida paremmaksi kilpailijaksi jotta tuon Väykän päänahan saa mukaansa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 02.12.17 - klo:22:37
Meikäläinen ei ainakaan ole paikalla kun olen kesälomalla. :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.12.17 - klo:11:29
Sahanmäki lauantaina.

Koko edellinen päivä ja yö satoi lunta. Sahanmäen mäntymetsä sai ylleen kauniin lumiharson. Itse pelipäivän sää oli liki pitäen paras mahdollinen talvi fribailuun.

Oli oikein mainio kisapäivä minkä mahdollisti oivan sään lisäksi kisan järjestäjät jotka olivat putsanneet teet loistavaan kuntoon. Ainakin Icebugeilla pelaaminen oli helppoa kuin heinän teko.

Holari grilli mistä sai maukasta makkapernaa lounastauolla.

Ja ensimmäisellä kierroksella rouva Dufvelin toimi loistavana spotterina, niin minimoitui kiekkojen etsimiseen kulunut aika. Eikä poolistamme kukaan hävittänyt kiekkoa.

Kiitos kaikille edellämainituille!

Poolikaverit olivat mitä mainiointa seuraa, oli hauskaa pelata! Kiitos!

Ylitin omat tulos ja sijoittumis tavoitteeni, mutta Duffen päänahkaa en saanut. Miikkan, Essin ja Lylyn kylläkin. Hämis ei saapunut paikalle ollenkaan, joten ei siitä sen enempää.

Ihminen on pohjimmiltaan ahne paskiainen, joten kaiken tyytyväisyyden ylle jäi kuitenkin leijumaan kysymysmerkki ?  Miksen sillä ja sillä väylällä heittänyt niin tai näin?

Molemmat kierrokset pelasin kuitenkin reilusti yli oman ratinkini, joten siltä osin pakko olla tyytyväinen.

Nyt olen pelannut 6 viimeistä pdga kierrosta yli 880 taikapisteen keskiarvolla. Luulisi että seuraava haamurajani 860 alkaisi kohta häämöttää.
Veikkolan Endissä pitäisi pystyä pelaamaan molemmat rundit sinne 860-870 paikkeille, niin luulisi ratinkien edes vähän nousevan.

Jännää ja motivoivaa!

Kisan jälkeen hain kotoolta uimavehkeet, ja ei muuta kun uimahalliin. 400 m uintia ja siihen rentouttavat vesiterapiat ja ylikuumat löylyt.
Kotiin syömään, ja autolla Stadiin. Sieltä kun palasin niin koiran kanssa 45 min. lenkki.

Siinä välissä Iso-Arskalta huonoja uutisia, ja vaikka muuten olisi uni maittanut niin vähän pidempään piti Nukkumatin hiekkasäkkiään ravistella ennen kuin sain unen päästä kiinni. Arin uutiset vaivasit pientä vanhaa päätä.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.12.17 - klo:11:06
Nopeasti luotto uuteen putti tyyliin hupeni. Hiotaan vaan vanhaa, ja toistoilla koitetaan saada lisää luotettavuutta.

Kova hinku heittämiseen jatkuu, ja siihen ei piiiitkä talvi oikein sovi. Tänään saa kuitenkin vähän lääkettä, kun nakellaan ledivalojen loisteessa.

Rykmentin ratakin olisi kiva käydä testaamassa, mutta ei taida aika riittää. Keväällä sitten.

End of Veikkolaa en ole oikein saanut kotona myytyä, mutta kisan olen maksanut että eiköhän petäjän rungot kolise taas tuttuun tyyliin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 07.12.17 - klo:19:14
Itse näkisin muutostarpeen olevan välillä ilmeinen. Se vain ei ole ihan niin itsestäänselvää, että se uusi tyyli sopii noin vain kuvioihin. Varsinkin jos "treenaaminen" tapahtuu paljolti pelaamalla niin tuloshan siinä kärsii jos tässä alkaa jotain tekniikkahommia hinkata.

Itse olen golfissa saanut opastusta ammattimieheltä ja kaikki mitä kerrottiin oli loogista. Tajusin heti (ja toki usko kaverin ammattitaitoon oli kova) että näin pitää tehdä jos haluaa tehdä "oikein. Sen se vaatii.
Täytyy uskoa muutoksen tuovat jotain uutta pelaamiseen, mieluummin tietenkin parannusta. :)
Jos uusi puttityyli perustuu siihen, että mä nyt vähän kokeilen niin ennusteessa on aika nopeasti paluu vanhaan vaikka sekään ei niin hääviä olisi :)

Golfin puolella ammattimiehille uusi valmentaja lupaa ehkä 0,2 lyöntiä per kierros parempaa keskiarvoa. Ehkä meilläkin päästään jossain vaiheessa tähän. Aika monelle pystyisi lupaamaan useammankin heiton parannusta per kierros kun vain opeteltaisiin heittämisen (lisäksi/sijasta) myös pelaamaan.

E
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 08.12.17 - klo:02:52
Taitavin kropan hallitsija putissa sai yhdessä sessiossa 5m puttien sijaan 90 % sisään kympistä ja maksimiputtipituus kasvoi kympistä noin 16-18 metriin. En muista tarkkaan ja en mitannut tarkkaan. Siitä sopii toivoa yli 0,2 lyöntiä per kierros parempia tuloksia.

Kylmä fakta on, että enemmistö pelaajista parantaisi usealla heitolla kierrostulosta, jos oppisivat puttaamaan kunnolla. Tekniikan oppiminen ei edes ole niin vaikeaa. Kropan ja mielen hallinta enemmän. On yksilöeroja siinä, kumpi puoli fysiikka vai pää rajoittaa enemmän. Mulla fysiikka on useimmissa tapauksissa syy, mutta matkan kasvaessa varsinkin arviointivirheitä tulee myös. Itsensä psyykkaaminen epäonnistumiseen on onneksi enemmän muiden juttu. Kun on niin vaikeaa terveyden kanssa, annan liikaakin tasoitusta sillä puolella, ei tarvitse keskittyä itsensä henkiseen sabotaasiin pelin reiluna pitämiseen  ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.12.17 - klo:15:22
Kiitokset mielipiteistä!

Kyllä tarkoitukseni on nimenomaan parantaa peliäni. Olen huomannut olevani omassa ikäluokassani yksi huonoimmista puttaajista. Melkein kisassa kun kisassa joku ryhmäni pelaajista hyväntahtoisesti huomauttaa lerppumaisesta putista. Siitä en stressiä ota, olen jopa hieman ylpeä siitä että tekniikkani on herättänyt huomiota ;D
Toisaalta kääntöpuolena sille on, että häviän jokaisella kierroksella muutaman heiton kilpakumppaneilleni onnettoman puttini takia.
Monesti olen kuitenkin kuvitellut, että lähestymisheittojani pitäisi parantaa huomattavasti. Jos siihen 5 metrin rinkiin ne saisi, niin silloin onnistumisprosentit putissa paranisivat jo huomattavasti. En pidä itseäni mitenkään keskimääräistä huonompana muita lyhyissä puteissa.
Avausheitotkin ovat sitten oma lukunsa. Niissä olen aika huono, keskimääräistä huomattavasti heikompi. Pituus ei riitä mihinkään, ja tarkkuus vieläkin heikompi. Eli sitäkin sektoria pitäisi parantaa. Ja draivin treenaaminen on kuitenkin kaikkein mukavinta.
Ari on viimeisessä lauseessaan kuitenkin täsmälleen oikeassa. Opettelemalla pelaamaan pystyy varmasti parantaa omia tuloksia jopa huimasti.
Itselläni on nyt 20 vuoden harrastamisen jälkeen vasta ihan viimeisien kuukausien aikana parantunut nimenomaan pelaaminen.
Pää alkaa olla mukana, eli pelkkä roiskiminen ei ole enää se ykkös juttu.
Se on mielestäni ollut avain asemassa että olen hieman parantanut peliäni näin talven kynnyksellä.
Ratinkini ovat tällä hetkellä hieman yli 850. Mutta viimeiset 6 kierrosta olen pelannut reilusti yli 880 keskiarvolla.
Jännä nähdä pysyykö trendi samana End of Veikkolassa? Sehän on selviö että 750-800 taikapisteen on vielä tulossa, mutta tuleeko jo Veikkolassa?

Eilen Ledikisoissa pystyin heittämään ensimmäisen kierroksen mainiosti. Toisen kierroksen alussa menin vastaamaan puhelimeen. Puhelu kesti kauan, heittelin puhelin korvassa mihin sattui. Ja kun vielä kaverin puhelun syy oli erittäin ikävä, niin meni hieman pasmat sekaisin, eikä fokus ollut toisella kierroksella enää pelaamisessa.
Elämä on kyllä välillä niiin raadollista. Lumipyryssä heittely hyvien kavereiden kanssa oli tosi hauskaa, mutta sitten yksi puhelu hajoittaa kaiken. Ja elämän nurjat puolet saavat valtaa. Tänä iltana menen sitten kaveriani puhumalla auttamaan...jos siitä mitään apua on. Tukea ainakin.

Sunnuntaina olisi aikomus kuitenkin taas heitellä kun TD:ksi lupauduin Villatumppu kisaan.
Pääsee haastamaan nuorempiaan ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 11.12.17 - klo:11:57
Lähestyvä Joulu vähentää näköjään radikaalisti Villatumppukisojen osallistujamääriä. Onneksi eilen saimme kuitenkin erittäin arvovaltaisia vieraita, kun Itse Iso-Arska Penttala, Kaatiksen Kuningas Nevantausta ja Isokäsi Kotamäki saapuivat Rajamäen liikuntapuistoon pelaamaan.

Pelattiin 2 * 10 väylää, ja 20 väylän ihannetulos oli 64.
Ja niinhän siinä kävi että kaiken kokenut Ville oli ainoa joka kykeni pelaamaan radan ihannetulokseen. Muilla meni sitten enemmän tai vähemmän huonosti.
Jani alitti kahdeksalla, ja Ari seitsemällä heitolla tuon maagisen rajan. Rajamäen nuoret tulevaisuuden lupaukset Topi ja väykkä joutuivat myös tyytymään ihannetuloksen alittamiseen. Ja loput kisaajat sitten ylittivät reilusti kyseisen rajapyykin.

Kaikesta huolimatta oli erittäin hienoa että kyseiset Nummelan herrat tulivat näyttämään kiekonheiton mallia.
Se siivitti itsenikin heittämään hole-in- one tyyppisen onnenkantamoisen. Vasta tänään selvisi, että siitä hyvästä minut palkittiin nahkarukkasilla. KIITOS!

Oikein mukavaa, mutta tavallaan myös kovin pelottavaa oli seurata Essin huikeaa puttipeliä. Eleettömästi koriin puttaa hän mistä etäisyydeltä tahansa.

Alkuviikko menee heittämättä, mutta torstaina taas ledeillään.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 11.12.17 - klo:16:07
Heittämisen malli oli ihan toinen juttu, mutta tulipahan käytyä. Keli oli asiallisen kohdallaan eikä jäänyt seurastakaan kiinni.

Erinomaisen mielenkiintoinen oli yksi väylä jossa taisi olla seitsemän? koria. Jos joku oli jo putannut sinulle lähimpään koriin niin se oli varattu. Toki onneksi väylä oli lyhyt ja koritkin aika lähekkäin, mutta Väykkäkin joutui venymään saadakseen onnistumisen tällä väylällä kun metrin putti vaihtui pitempään Esan laittaessa aika kaukaa kiekon juuri siihen pömpeliin.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: ville on 12.12.17 - klo:07:54
Ja niinhän siinä kävi että kaiken kokenut Ville oli ainoa joka kykeni pelaamaan radan ihannetulokseen.

Lainaus sääntökirjasta:
"Par on tulos joka taitavan pelaajan odotetaan kilpailunjohtajan arvion mukaan heittävän kyseiselle väylälle virheettömällä pelillä tavanomaisissa sääolosuhteissa."

Koska keli oli hyvinkin tavanomainen, niin kyseessä oli pakko olla taitavan pelaajan virheetön suoritus. Tai sitten kilpailunjohtajan arvio oli ...
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 12.12.17 - klo:09:23
Kyllä siinä oli "vain" 6 koria  ;)
Torstain ledikisassa taidan napata siitä 2 pois, näin 4 hengen ryhmän jokaiselle pelaajalle jää yksi kori. Saa nähdä muuttaako se taktikointia entistä enemmän?

Itse heitin kyseisellä väylällä toisella kierroksella holarin. Pääsin heittämään ensimmäisenä, ja päätin yrittää siihen kauimpaiseen oikeanpuolimmaiseen koriin. Lähetin Z FLX Buzzzin matkaan. Buzzzin matka taittuikin koko matkan ihan suoraan kohti koria. Korille on matkaa 50-55 metriä, ja jo puolivälissä lentoa alkoi hahmottua kiekon laskeutumiskohta. Keskelle ketjuja kossahti!

Seuraavallakin väylällä holari oli hyvin lähellä. Mutta sitten seuraavalla leijuminen loppui kun fasaanin lento, keskelle OB ojaa. Surkeasti epäonnistuneen avauksen johdosta. Frisbeegolf on hieno laji! Juuri kun kuvittelee osaavansa, niin pian kuitenkin maanpinta kutsuu.

Kyllä se Ville oli taitavan pelaajan virheetön suoritus!!

Ja kiitos sääntökirjan lainauksesta. Se on oikein "valaiseva".
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 12.12.17 - klo:13:50
Suurimmalla osalla frisbeegolfkentistä on siis määritelty ”taitava pelaaja” varsin perustaitoiseksi jos minulta kysytään.
;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: TaneT on 12.12.17 - klo:15:10
Tarkoitatko ratoja? Kenttiä ei kai maailmassa montaa ole.. yhden tiedän ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: DJSigma on 12.12.17 - klo:15:42
Suurimmalla osalla frisbeegolfkentistä on siis määritelty ”taitava pelaaja” varsin perustaitoiseksi jos minulta kysytään.
;)
Veikkaisin, että kaikista laajimmin on sanaa "taitava" käytetty siinä yhteydessä kun kehutaan pienen lapsen piirustusta tai palikka/tms-rakennelmia. Silloin taitavaksi kutsumiseen yleensä riittää, että pääosa piirustuksesta on paperin reunojen sisäpuolella.

Ei tuo frisbeegolfratojen par-määrittely siten niin kovin pihalla ole. ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 12.12.17 - klo:17:43
On välillä ihan kohdillaan 😃. Itse en pidä itseni taitavana ja omalla ns kotiradalla Veikkolassa par=57 ja oma ennätys tehtynä 28kertaa 58 heittoa, hyvä mittari siis koska voi kutsua itseään  "taitavaksi".
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 13.12.17 - klo:16:32
Hauskaa aprikointia. Ja edellisten perusteella en ole edes perustaitoinen :o
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 14.12.17 - klo:09:14
Itse pitäisin käsitettä taitava kuitenkin aika korkeana. En osaa pitää itseäni taitavana, joten siitä näkökulmasta aivan perseelläänhän nuo parit on.

Onneksi pareilla ei tässä lajissa ole mitään merkitystä. Taitava pelaaja tosin on varmaankin taitamatonta parempi vaikka parit olisi mitä. :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 14.12.17 - klo:10:41
Tulihan se hyvä muistutus sieltä!
Pelasin melkein 20 vuotta välittämättä pareista ja taikapisteistä. Tämän kauden aikana olen antanut kuitenkin pikkusormen noille turhuuksille, ja ne ovat viemässä koko käden.
Kohta mä varmaan liityn Facebookin ja twitteriin!
Apua! Niin ei saa käydä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.12.17 - klo:09:14
Eilen ledeiltiin hyvissä olosuhteissa. Olen tietoisesti pyrkinyt kisa kisalta pelaamaan omien kykyjen mukaan. Yli yrittämistä vältellen.
Sillä tavalla pelistä tulee huomattavasti tasapainoisempaa, mutta tietyllä tavalla tylsempääkin. On kiva huomata tuloksien hieman parantuvan, mutta toisaalta taas pelottavaa huomata että oma osaaminen ei riitä mihinkään.
Eilen saapui 11 pelaajaa värittämään tummaa maisemaa Rajamäen radalle. Kaksi kertaa yhdeksän väylää konseptina ihannetuloksena 54. Kisan 4 parasta erottuivat muista selkeästi. Kolme pelaajaa Topi, Arttu ja väykkä pelasivat tuloksen 53, eli yhden alle ja kun Aki heitti yhden päälle niin voidaan yksimielisesti todeta ettei kukaan yltänyt taitavan pelaajan standardeihin.
Loput pelasivat sitten yli 60 ja 70 tuloksiin.
Mitäs muuta jäi kisasta mieleen kun miellyttävä ilmapiiri? No tietenkin Akin hämmästyttävän hienot pitkät polviputit!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.12.17 - klo:16:01
Keskiviikko iltana istahdin uimahallin pukuhuoneen penkille. Oli ollut aikamoisen hektinen alkuviikko, ja hullun kiireinen viikonloppu. Ja oikeastaan koko edellinen viikko, ja sitä edellinen, ja sitä edellinen ja.....
salikassista piti alkaa poimia treenikuteita. Yhtäkkiä tuli kuitenkin totaalinen väsyminen. Vatsaa poltti, kylmä hiki otsaan. Ja mitä ihmettä ajattelin?
Ajattelin että onko tän elämän oltava koko aika yhtä suorittamista. Edesmennyt äitini varoitti kolme vuotta sitten minua rehkimästä liikaa. En kuulemma ole enää nuori mies!!! :o
Se oli jännä olotila....maailma ikään kuin pysähtyi.
Olin jo kääntyä takaisin kotimatkalle, mutta päätin kuitenkin jäädä. Periksi en anna! Pian juoksumatolla hikoillessani alkoi taas tuntua että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan...ja elävien kirjoissa.
Annan kuitenkin ilmaisen vinkin kaikille teille koheltajille: Levätkää välillä, älkääkä ottako kaikkia tehtäviä kontollenne.
Kun treenien, ja uimisten jälkeen lähdin kotiin huikkasi kahvion tyttökin, että "taidat väykkä käydä täällä joka päivä". Toppuuttelin kuitenkin häntä paljastamalla että käyn vain 5 krt. viikossa siellä. Onhan mulla muutakin elämää.

Eilen ledikisan jälkeen menin taas uimaan, ja oli nautinnollista. Ja tänäkin iltana vietän aikaani Rajamäen uimahallissa.

Huomenna olisi ollut kiva lähteä Taliin tonttuilemaan, mutta vaimon mielestä läsnäoloni kotona on toivottavaa, kun tulee kavereita iltapäivällä kyläilemään.
Aamulla voisin kyllä livistää Batsien salivuorolle vähän puttailemaan :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.12.17 - klo:11:33
Eilen oli oikein mukava fribapäivä. Klo.12 putsattiin ja hiekoitettiin 10 heittopaikkaa ja vähän ennen seiskaa illalla lähdettiin kotiin.
Pelattiin vuoden 2017 viimeinen Villatumppukisa 20 väylää. Sitten syötiin pikkujoulu henkisiä eväitä ja juotiin glögiä. Jaettiin ja arvottiin palkintoja.
Näiden jälkeen pelattiin lediparigolfkisa 20 väylää.

Parigolfissa naurua riitti, ja hieman suunsoittoa yhdistettynä hulluihin heittoihin yllyttämisiin. Helkutin mukavaa oli, frisbeegolfia ja vapaa-ajan viettoa parhaimmillaan.
Villatumppukisan voitti tietysti Topi muut top 5 pelaajat olivat järjestyksessä Juki, Essi, Mika ja väykkä.
Mika ja Ola vei parikisan.

Oma heittoni kulki ihan mukavasti paria kunnon sukellusväylää lukuunottamatta..
Kymppiväylältä otettiin 2 koria pois, eli jäljelle jäi 1 tii, 4 koria tyyppinen ratkaisu. Hieman taas muuttui taktikointi, ja sen myötä nähtiin uhkarohkeita, upeita, epäonnistuneita ja mielenkiintoisia ratkaisuja.

Niin se alkaa frisbeegolfkausi 2017 olla pulkassa. Vielä torstain ledittelyt, ja kauden päättävä Veikkolan end of kisa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.12.17 - klo:11:41
Hieman on katse väkisinkin kääntynyt jo tulevalle vuodelle 2018!
Kisa into tuntuu karkaavan käsistä, tietäen kuitenkin ajankäytön rajallisuuden. Masentavaa, mutta samalla mukavaa odotettavaa tiedossa.

Jos kaiken muun hauskan lisäksi mietitään tässä vain fribakisoja, niin ensikauden MUST! tapahtumat ovat ainakin
Millenium18,  Rajamäen Karvalakki sarjan osakilpailu, Piazza Open, NDGE18, Masteri18, Hiidenvesi Open, Ja Syysmyrsky.
Kauheasti kiinnostaisi PRO-TOUR, ja etenkin Tammisaari. Koska se on vaaaaaan niin MAHTAVA paikka pelata.
Kauden päätapahtuma olisi tietenkin mastereiden SM-kisat Joensuussa. Mutta näihin kahteen viimeksi mainittuun en tiedä onko kaltaisellani ohiputtaajalla mahdollisuutta edes päästä.

Ja kuinka paljon kivoja pieniä kisoja on vielä tulossa?
Kaiken kukkuraksi ensi syksyn Mijas on vahvasti tapetilla myöskin.

Varmaankin pääsen osallistumaan joihinkin mukaviin kisoihin, mutta varmasti jää monta huikeaa kokemusta kokematta.

Jos olisi aikaa ja valtaa niin kisaisin varmasti jokaisena viikonloppuna koko kevään, kesän ja syksyn.
Täytyy olla kuitenkin onnellinen jokaisesta pelatusta kisasta.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 20.12.17 - klo:23:08
Eiköhän me oteta yhteiseksi tavoitteeksi kaudelle 2018 putata sisään ja heivata rating seuraavalle sataselle ja haetaan sieltä masterien sm kisoista sulle joku pysti, jos ei muuta saada niin ainakin sellainen paras yritys pokaali hommataan mukaan matkalle ja katsotaan kuka sen vie takan nurkalle tuijottamaan..
Voidaan siis rauhassa vielä puttailla ohi hyvällä mielelle viikon päästä Veikkolan kisoissa,koska eihän se nyt kuulu tavoitteisiin..hyvät joulut ja tsemppiä jouluruokien sulattamiseen 😁.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.12.17 - klo:08:12
Koitetaan kuitenkin pistää Veikkolasa edes se viimeinen putti sisään.
Voitaisiin hommata varjopokaali SM-kisaan, ja se kumpi meistä heittää paremman tuloksen saa viedä pystin kotiin.
Aika epätoivoiseksi menee pokaalin metsästys.... Mutta menköön!

Leppoisaa Joulua ja kihelmöivän jännittävää End offin odotusta   !
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.12.17 - klo:16:24
On tää veikeetä. Tämän illan pieni muotoinen ledikisan tuntuu vähintäänkin yhtä mahtavalta kuin Tyyni tai sm-kisat.
Hienoa päästä heittämään.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.12.17 - klo:13:35
12 pelaajaa pelaamassa eilen ledien vilkkuessa kirjavin värein mustassa ilmassa. Kisan voitto oli pedattu kahden nuoren ja pitkän roikaleen välille, eli Mikan ja Artun.
Kolmen ryhmissä pelattiin ja 10 väylän jälkeen laitettiin pelaajat paremmuus järjestyksessä toiselle kierrokselle.
Odotetusti Arttu otti kärkipaikan ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kolmen ja neljän heiton päässä olivat muut kärki kortin pelaajat väykkä ja Aki.
Akin muutama putti ralli pudotti miehen tuloslistalla keskikastiin ja Mika nousi toiseksi parhaan kakkoskierroksen ansiosta bodiumille Artun viereen.
Heidän edelle nousi kuitenkin kalju, ryppyinen Rajamäen Klonkuksikin tituleerattu  papparainen. Pelasin hyvin tasapainoisen kisan, ja tällä kertaa se riitti voittoon asti.
Sekaan mahtui muutama erinomainen heitto, joten tyytyväinen täytyy olla.
Treeniä vaan lisää niin kyllä se vielä iloksi muuttuu!
Huikeinta oli kuitenkin tällä kertaa Ilpon pitkät loistoputit!  Ja junnujen eli Piitun sekä Tatun edistyminen.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.12.17 - klo:13:52
Miikkalle vielä, ettei ratingin nostaminen seuraavalle sataselle onnistu millään. Mutta jos tähän aikaan ratinkini olisi vaikka 865, niin olisin hyvin, hyvin iloinen. Mutta jos se on alle 850 niin silloin Nasse-setä on hyvin, hyvin vihainen!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 22.12.17 - klo:16:26
Niin.. Olen sen verran perässä vielä noita kokemusvuosia lajin parissa rating suhteen, että tähän asti vauhdikas 10 pisteen nousu per vuosi vie omalla tiellä vielä neljä vuotta 😎 ennen 900 pistettä..mutta tulee mitä tulee, kyllä se joskus pomppii kohdallekin.
Omalla kohdalla vähän pettymystä tästä kahdesta 2017 on se että en ole kyennyt ylittämään omaa parasta rating kierrosta 927.
End of 2017 tarkoittaisi käytännössä oman ennätyksen sivuamista tai yhden heiton verran Veikkolan radalla päälle..58 heittoa on ennätys ja sillä saa kyllä kelpo 935-940 aikaan,mutta aikamoinen kompastuminen liukkaalla selkä jumissa pitäisi tulla ettei kolisteltaisi mörrejä.. Pelon sekaisilla tunteilla ja kohti makkara nautintoa..hyvää joulua
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.12.17 - klo:12:11
Taitaa olla vaikeampi saavuttaa kun LoVessa.
Makkaraa odotellessa hyvää joulua kaikille!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.12.17 - klo:17:16
Olan ja Essin kanssa käytiin heittämässä pari kierrosta Kiljavalla. Ola oli selkeästi parhaassa iskussa. Meikäläinen taisteli hopeasta tiukasti Essin kanssa, ja se taistelu kääntyi viimeisellä väylällä edukseni.
Ola heitti hyvin, kun taas muiden peliin jäi paljon parantamisen varaa. Kisan aikana ja varsinkin sen jälkeen spekuloimme Veikkolan End of kisasta. Aprikoimme heittopaikkojen liukkautta, ja kehui mme radan layouttia. Tyyni kisa herätti paljon puhetta... Mennäkö vai eikö mennä? Siinä vasta kysymys.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 26.12.17 - klo:17:32
Veikkolan heittopaikoista kakkonen oli kesä kunnossa ja noin puolet oli pääkallokelissä, toki päivässäkin olivat jo melko lailla sulaneet lisää, mutta kyllä vähän täytyy mennä avittamaan sulatus aineiden kanssa ettei kukaan itseään telo.
8 väylä avauspaikka on melko mahdoton pitää kunnossa rinteeltä valuvan veden takia..toki jos sulaa näin pitää loppuviikon niin ei taida valkoista olla kuin tuossa väylällä8.
Paljon jos lämpeää niin sitten voi kyllä olla todella kosteaa, sillä melkoisia lätäköitä oli jäässä paikoitellen ja jos sulaksi muuttuvat niin uimarengasta tulee ikävä..katsotaan..
Paras vaihtoehto olisi vesisadetta ja lämmintä pari päivää ja sitten lämmintä ja pakkasyö pe-la jotta maa kovettuu mukavaksi.. Heittopaikan pikku jään saa kyllä auki sulatus aineilla mutta kymmenen sentin jää patjaa ei.
Näyttääkin olevan melko laaja porukka MPG luokassa kun melkein 20 kisaajaa jo ilmoittautunut.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 27.12.17 - klo:07:53
"Elämme liukkaita aikoja"
Nämä nykytalvet täällä etelässä ovat siitä hankalia, kun joka toinen päivä sataa vettä, ja joka toinen päivä on pikku pakkasta. Kaikki paikat jäätyy, eikä valkoista liukkauden estoa pääse kertymään maan kuoren päälle.
Kaikki tietävät keinot millä tii paikat pystyy talvellakin saamaan heitettävään kuntoon. Mutta se vaatii työn lisäksi myös aikaa ja välineitä.
Optimaalisen pelinautinnon ja tuloskelin takaamiseksi ei kuitenkaan riitä aloitusheittopaikkojen kunnostaminen. Näillä kelillä väylätkin ovat ainakin osittain jäässä. Esim. kallioilla voi olla aikamoista taidetta A: pysyä pystyssä B: pystyä heittämään normaalisti.
Eikä ongelmat jää vielä tähänkään. Useat ns. puttiringitkin ovat todennäköisesti jäässä, joten lähestymisissä pitää olla entistäkin huolellisempi. Eikä sekään aina riitä! ;)
Onneksi nykyään on saatavilla nastakenkiä, ja liukuesteitä. Ne auttavat paljon vaikka eivät 100 prosenttista pitotakuuta puhtaalla jäällä annakkaan.
Ennen muinoin kun Karvista pelattiin eikä nastakenkiä ollut, niin käytettiin pyyhettä kengän alla. Kuivalla jäällä se auttoi jonkin verran paikaltaan heittäessä.
Veikkolan kisaa ajatellen on kuitenkin paljon hyvääkin. Lunta ei ole nimeksikään, joten ei tarvitse pelleillä lahjanarujen kanssa (niistä sai jo tarpeeksi pari päivää sitten.) Eikä luvassa ole kylmääkään, joten ei pitäisi olla minkäänlaisia pukeutumis ongelmia. Ja se näkyy viimehetkien ilmoittautujien määrässä.
Ja kun kaikki pelaajat kuitenkin tietävät, että paikoin voi olla liukasta niin hymyssä suin rennolla otteella tulevat pelaamaan.

MPG luokka on jälleen hyvin miehitetty, joten hieno, tasainen kisa on jälleen tiedossa.
Omasta näkövinkkelistä kiikaroituna odotan mielenkiinnolla mm. Tämä kisa on Lylyn viimeinen mahdollisuus vuonna 2017 yltää kauden päätavoitteeseen, eli voittaa minut. Lyly on kauden aikana tavoittanut etumatkaani kisa kisalta, mutta tavoittaako sen lopullisesti Veikkolassa. Se nähdään viikonloppuna.
Mahtavaa nähdä, ja kohdata jälleen ratingin mukaan paljon minua edellä olevat loistavat kilpakumppanit PesosMaken, Duffen ja Jamon. Sen lisäksi että he ovat hyviä pelaajia, ja huippu tyyppejä olen pystynyt nyt syksyn ja alkutalven aikana pelaamaan heitä vastaan jo melko tasapäisesti. Ja samaa tiukkaa vääntöä odotan tälläkin kertaa, vaikka edellisessä kisassa Sahanmäessä Duffe veti meikäläisen kölin alta aika pahasti.
Piiitkästä aikaa pääsen samoille lauteille jo pitkään MPG luokan huipulla olevien Hessun ja Juhan kanssa. He ovat kuitenkin valovuoden päässä edellä, joten jälleen näkemisen riemu jää ainoastaan jälleen näkemisen riemun asteelle. Toki on ihan jännää nähdä häviänkö heille edelleen sen 20-30 heittoa.
Rantalan Ari, jota en ole kai koskaan voittanut on myös kiva vertailun kohde. Ja kiva nähdä häntäkin pitkästä aikaan. Eikä tietysti pidä unohtaa itse Seppoa! Meillä on aina ollut kova skaba, minkä Seppo on yleensä vienyt. Mutta miten käy vuoden viimeisessä skabassa.
Omat isot tavoitteethan ovat vasta runsaan kolmen vuoden kuluttua, ja niitä ajatellen on hienoa että Laitalan Kaukokin on mukana Veikkolan kisassa näyttämässä mallia nuoremmilleen.
Odotettavissa hienolle frisbeegolfkaudelle upea päätöskisa!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 28.12.17 - klo:08:16
Vuosi 2017 alkaa vääjäämättä olla henkitoreissaan, ja jäädä historiaan. Viimeisille päiville on tiedossa kaikkea hauskaa alkaen tämän illan ledikisasta, huipentuen Helsingin ilotulitukseen.
Välissä on kuitenkin Veikkola End of, n. 80 pelaajan huikea frisbeegolfkisa.

Nykyisin niin suosittua pelikirjaa en osaa, jaksa enkä oikeastaan haluakaan tehdä. Mutta mielessäni taas kerran semmoisen yleiskatselmuksen funteeraan.
Mietitään rataa unohtaen ilmaston keittämät mausteet (jää, lumi, vesi ).
Olen aina pitänyt Veikkolan radasta. Tavallaan siinä ei ole mitään erityistä, mutta kuitenkin siinä on se jokin. Rata on vaihteleva, siinä on jokaisella muka helpollakin väylällä ansansa. Ja juuri se tekee radasta mainion. Hyvillä heitoilla teet hyvää tulosta, ja pienikin virhe rankaisee armottomasti muttei kuolettavasti.
Pidän radan luonnonmukaisuudesta, ne väylät ikään kuin kuuluvat siihen metsään. Veikkolan metsässä on kiva tallustaa. Ja heittää ongelmajäte kappaleita luontoon kun tietää että ne varmasti kerätään sieltä myös pois.

Mitkäs väylät ovat sitten itselleni varsinaisia sudenkuoppia?
Väylä 2: En vaan pysty. Nostan kädet pystyyn jo tiille astuessani. Siitä kapeasta välistä en kykene kiekkoani ujuttamaan. Vähintään bogi!
Väylä 4: Täysillä eteenpäin! Kohta kuitenkin kopisee, ja osuman jälkeinen suunta on aina arvoitus. Lopputuloksena pääsääntöisesti bogi!
Väylä 7: Täysin mahdoton! Ei mitään saumaa mihinkään. Painajainen vailla vertaa...ja verta!
Väylä 10: Ranteen jäykistäjä! Tosta välistä rennosti sanoo järki. Mutta tunteisiin käy kapea aukko jäykistäen ranteen. Ilahduttavaa että tässä iässä edes joku osa kropasta jäykistyy!
Väylä 11: Sama efekti edellisen kanssa, ja suopursu kukkii!
Väylä 13: Eihän siihen saareen osu! Eihän! EIhän! EIHän! EIHÄn! EIHÄN! EIIIIII!!!!!
Väylä 14: Täysin mahdoton! Mutta siinä mielessä kiva väylä, että voin rehellisesti laittaa silmät kiinni ja tempaista kiekon matkaan. Ja kuunnella edelleen silmät kiinni kauanko kestää ennen ensimmäistä KOP! morsetus signaalia.
Väylä 18: En ole koskaan pelannut tulevaa versiota, mutta kun ei siitä edellisestäkään ilman tupla bogia selvinnyt niin tuskin nytkään.

Kaikki edelliset väylät ovat kuitenkin ihanan pirullisia, ja lupaan etten niistä kaikista ainakaan samalla kierroksella bogia tee. Kyseiset väylät kihelmöivät kivasti jo etukäteen.

Mitäs väyliä siellä sitten on mikä bogin tullessa sylettää?
Väylä 1: Periaatteessa kuin minulle luotu. Tiukka hysse pitäisi ujuttaa kapeahkosta välistä. Bogi olisi kauhea pettymys, muttei mahdottomuus.
Väylä 3: Alku suoraan, ja sitten tiukka käännös vasempaan. Mainio väylä, mutta jos yläkerran suoralla kopsahtaa, niin silloin myös on tiedossa Bogeymanin vierailu.
Väylä 8: Paria isompaa ei voi tulla...ei kerta kaikkiaan!

Edellä mainittu siis hyvikset ja pahikset! Ja loput ovatkin sitten maan mainioita kaiken antavia, mutta usein kaiken ottavia hienon hienoja väyliä.

Väylät ovat erinomaisia, mutta jos kaksi saisin vaihtaa johonkin muuhun vaihtoehtoon, niin ne olisivat väylät 7 ja 14. Molemmista saisi hieman muokkaamalla kyllä loistavat, eli puita kaatamalla. Mutta ennen kuin Miikka tai kukaan tunkee hernettä kovin syvään, niin ottakaa huomioon että kritiikki pääsi forettoman näppäimiltä.
Älkääkä kaatako puita ennen kun olen oppinut foren, koska sen jälkeen saatan kehua väylät maasta taivaaseen.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 28.12.17 - klo:10:14
Itse olen luopunut yrittämästä parempaa kuin paria tuolla #2 väylällä. Olen vain alkanut putata avauksen 30-40 metrisenä, jotta pääsee puiden ohi. #4 väylänkin avaan vain suoralla midarilla sinne hieman yli puoleen väliin, siitä on hyvä sitten lähestyä korille.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 28.12.17 - klo:12:20
Itse kun en kykene/osaa putti tekniikalla heittää kiekkoa yli 15 metriä, niin kaltaisesi seiftaaminen ei onnistu.
Viikonloppuna yritän heittää paikaltaan rauhallisen antanut tähtäimenä päästä sinne avoimelle osiolle. Par olisi kiva yllätys!

Neloselle olen kaavaillut samanlaista ratkaisua mihin sinä olet päätynyt. Mutta malttaako sitä maltilla heittää kysyi Maltti ja Valtti kun Veikkolan kisoihin läksi. Olisiko tällä kertaa maltti valttia?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 28.12.17 - klo:17:50
Hyvä tulee kun ei aseta itselleen mitään suurempia odotuksia, tiedän, niitä tulee väkisin... Lähdet tavoittelemaan vain jokaiselta väylältä sitä par tulosta järkevällä pelillä. Jos selvästi tulee avauksen jälkeen paikka hakea sitä pöröä, niin isket siihen. Kierroksen jälkeen saatat yllättyä, kun lasket tuloksen... Eli, malttiin voisi kokeilla luottaa...ja saada valtin muistoksi!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 29.12.17 - klo:04:09
Niin positiivinen pelaajapalaute oli viime Tyyni kisasta, että sekaan vaan ja organisaattorina tiedät varmaan, että on hyvä kehittää uutta. Koon kasvatus kisassa on ollut tarpeen pitkään ja Suomi on paras maa siihen jenkkilän pelaajamäärän ulkopuolella. Siinä toinen hyvä syy osallustua. Viimeksi hieman pro pelaajia, nyt maailmanmestaritkin. Jos he, mikset sinä? Useinko pääset vertaamaan kisaamistasi samaan kisaan tulevia maailmanmestareita vastaan?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.12.17 - klo:08:00
Tomppa: Juuri mainitsemaasi metodia olen koko syksyn pyrkinyt noudattamaan. Tuloksena tulosten paraneminen ja hyvä mieli. Myös luotto omaan tekemiseen on parantunut kierros kierrokselta. Muutamat päänahatkin on siinä samalla siirtyneet puuliiterini seinää koristamaan.

JR: Tyyni sai paljon positiivista palautetta tänä vuonna, ja syystäkin. Tiedän että astun nyt sudenkuoppaan julkituomalla seuraavan. Tänä vuonna jätin Tyynen väliin typerän jääräpäisyyteni takia. En löytänyt mistään Suomen kielistä kisainfoa. Vaikka kisa on kuinka kansainvälinen jne  niin odotan kuitenkin suomenkielistä(kin) infoa.
Jos se jossain olisi ollut, niin pyydän anteeksi typeryyttäni. Ja Facebookissa en ole, enkä sitä seuraa. Joo, joo NDGE tapahtumallakin oli Facebook sivut, mutta itse en sitä päivittänyt enkä seurannut.
Ja sitä myöden se vain sitten jäi vaikka varmasti olisi ollut kokemisen arvoinen. Juha ja kumppanit ovat tehneet hyvää duunia!

Toissa päivänä harmiteltiin kavereiden kanssa kun ei ole olemassa koko vuoden kisakalenteria vaikka jo helmikuussa näkyvissä. Minulla ainakin on rajalliset mahdollisuudet osallistua kisoihin, ja silloin on tarkkaan harkittava mihin kisoihin astuu pikku tassuillaan.

Tyyni 2018: Tapahtuma on sinänsä todella hieno, ja tavallaan merkittäväkin. Houkutteleva kaikki tyynni! Mikä siinä meikäläistä houkuttelee? Kisan konsepti ehdottomasti. 4 erilaista rataa!
Kisa on mahtava juttu varsinkin amatööreille ja junnuille. Jotkut heistä ovat kertoneet kuinka hienoa on kun oma valintainen biisi soi esittelyjen kera avausheiton aikana. Ja runsas pelaajapaketti on tietysti myöskin ollut iso plussa.
Itselleni nuo eivät ole minkäänlaisia houkuttimia.
Kisahan on todella hyvään aikaan, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu itselleni aika vaativalta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin pelaan Tammisaaressa toukokuun lopussa. Seuraava viikonloppu pe-su menisi Masterissa. Siitä seuraava fudisturnauksessa Hangossa. Sitten Juhannus reissu. Tyyni olisi sitten 4 viikonloppu putkeen muualla kun kotona. Ja kun Tyyni viikonlopun jälkeen lähden varmaankin vähintään viikoksi Norjaan luontoilemaan niin jostain on karsittava.
Masteristä ja futiksesta en tingi. Tammisaareen en välttämättä pääse mukaan ratinkien takia, mutta muuten suosikki radalleni mielelläni menisin.
Häh!!!miksi aloin sepustaa?
Lyhyesti: Tyyni on hieno juttu, mutta ei ole minulle ykkösprioriteetti.

ps. ulkomaalaisten kanssa pelaaminen ei ole minulle mikään itseisarvo. Pelaan paljon mieluummin tuttujen kavereiden kanssa, tai Suomen huippujen kun esim. jenkkien.

Nyt mua ei varmaan edes huolittaisi Tyyneen ::)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 29.12.17 - klo:11:31
Tyyni.info oli seuraamani sivu, mutten vanno, että kotimaisellakin olisi ollut info.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.12.17 - klo:12:29
Vaikka huomenna on ennustettu jopa auringon säteitäkin, niin silti ylläni leijuu mustan puhuvia pilviä. Pelkään jopa että taivas putoaa niskaan.
Pitkin syksyä heittoni on alkanut sujumaan paremmin ja paremmin. Itseluottamus kasvanut samaan tahtiin. Minusta on tulossa liitokiekko kuningas! Juuri ennen Joulua näytti paremmalta kuin ehkä koskaan.
Siinä meni sitten 4 päivää ilman heittelyä, kunnes tiistaina käytiin Kiljavalla pari kierrosta tahkoamassa. Se olikin enemmän tahkoamista kun heittämistä omalta osaltani, mutta sattuuhan näitä. Keskiviikkona heittelin puolisen tuntia....surkeasti! Olin hämilläni mutta en tuskissani. Eilen heitin muutamia heittoja päivällä, ja ihmettelin että mitä on tapahtunut. Varsinkin antsa heitot olivat silkkaa kuraa.
Hieman epävarmana osallistuin illan ledikisaan, ja jo heti avausheitto osoitti missä mennään. Minkäänlaista oikeaa suuntaa en kiekoille löytänyt. Rentous hävisi, ja pelaaminen meni epävarmaksi puurtamiseksi. Vanha väykkä oli löytynyt! Jippii!! Tulokset olivat karseita, ja jumbo sijoista tapeltiin.
Huono sijoitus kovassa seurassa ei sinänsä ole paha, mutta se millä tavalla se tuli sylettää kyllä.
Huomenna täytyy yrittää löytää se syksyn letkeä varmuus takaisin, tai sitten mörri perii. Minähän voin hävitä vaikka PesosMakellekin, aaarrrrggggghhhhh!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 29.12.17 - klo:16:56
Huonosti sujunut kenraali tietää vain hyvää... :D Tsemppiä!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.12.17 - klo:22:04
kiitos!
Ykköseltä lähtö....olen enemmän kun tyytyväinen!
Ardo, Sepi ja Juha poolikavereina.....nice!  Kovia äijiä!
Loistava sää tiedossa!
Enää yksi yö !
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.12.17 - klo:15:39
Ykköseltä lähdettiin, ja nelonenhan siitä väännettiin. Kakkoselta yllätys par. Kolmoselta huonon avauksen jälkeen väkisin ja tuurilla otettu par. Neloselta hyvällä putilla par. Vitoselta tuttu bogey, mutta kutoselta yllättäen par. Samoin seiskalta putilla minkä ei pitänyt mennä sisään. Kasilta bogey, ja maailma romahti.
Kohtalaista pelaamista ja huomenna taistellaan sijoita 4-10 tiukasti.
Upea sää, rata hyvässä kunnossa, mahtavan rento meininki ja hyvää makkaraa.
Upea frisbeegolf päivä.
Kiitos sen järjestäjille!!!!

Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.12.17 - klo:15:39
Ja Sepi on kuningas!!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 31.12.17 - klo:15:04
Kaikki oli kunnossa. Itseluottamus, sää,  rata, rentous! Kaikki muu paitsi heitto. Varsinkin väylälle 16 otetut typerät riskit, ja väylän 17 anteeksi antamaton pelleily johtivat frisbeegolf kauden päättymisen karmaisevaan pettymykseen.
Kierroksen kahden viimeisen väylän 18 ja 1 pirkotukset kuitenkin osoittivat että vielä täältä tullaan!
Nyt loikoilen hotellissa Helsingissä, valmistautuen vuoden viimeisiin haasteisiin.

Miikkalle iso kiitos!
Hänelle ja kaikille tämän blogin seuraajille,
Mahtavaa ja onnellista uutta vuotta 2018!!!!!

Kiitos ja kumarrus,
väykkä
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 06.01.18 - klo:21:26
Tuli käytyä aistimassa Millenium kallioiden tunnelmia, tuli nähtyä kaksi heittoa Väykän kädestä..ensimmäinen kippasi oikealle puskaan normi väylällä16 ja puun juurelta oranssi fore neppi zonella tuli suoraan kohti katsojia, ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa...."pääsisipä jo kotiin" mites muu kierros meni ja tuliko pimeä ennen loppua?
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 07.01.18 - klo:11:31
Olin päättänyt tämän päiväkirjan ylläpitämisen päättyväksi 2017.
Mutta vastataan nyt Miikkalle vielä.
Tein siitä kuitenkin vielä kolmosen onnistuneen pitkähkön putin ansiosta. Useat ihmiset ovat muissakin yhteyksissä sanoneet että kasvon ilmeeni hallitseva piirre on nyreys. Aikoinaan pari futisjengin kaveria sanoi etteivät he uskaltaneet tulla tekemäni maalien jälkeen edes yläfemmoittelemaan, koska olin aina niin vihaisen ja nyreän näköinen suorituksen jälkeen  >:(
Pärstäkertoimeni on kuitenkin luontoäidin muovaama, enkä sille mitään voi. Ainakaan ilman lottovoittoa  ;)
En todellakaan kaivannut kotiin lähtöä. Meikun kallioilla viettämäni aika oli todellista laatu aikaa, vaikken mitään laatua saanutkaan aikaan.
Toinen kierrokseni oli Veikkolan End offin kaltainen. Skipit ja rollit olivat vertaansa vailla, Veikkolasta poiketen tällä kertaa ne vaan nauratti. Tuli niin koomisia piirteitä pelaamiseeni, ettei sille voinut kun nauraa.
Pooli kaverit antoivatkin mulle uuden lempinimen "frisbeegolfin Aku Ankka"
Mahtava kisa ja päivä!

Ehkä tämän vastauksen ohella on sopiva hetki kiittää ihmisiä jotka jaksoivat tämän päiväkirjan raaputuksia lukea, ja tietenkin heitä jotka kaiken lisäksi kommenttejaankin tänne laittoi.

En kuitenkaan koe että tästä on kenellekään mitään iloa/ hyötyä. Ei edes itselle.
Joten jätän kirjoittelut osaavampien käsiin, ja keskityn muihin juttuihin.

Fribakisat osioon vielä joskus raaputtelen, jos jotain kisaa on tiedossa. Tänään olen päivittänyt pelaajaluetteloa NDGE18 tapahtumaan.

Kiitos ja kauan eläköön frisbeegolf, ja frisbeegolf forum!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Mikavain on 07.01.18 - klo:12:00
Kiitos ja syvä kumarrus. Tämä ollut ehdottomasti parhaiden/mielenkiintoisimpien päiväkirjojen joukossa alkamisestaan lähtien. Sinulla varmasti riittävästi tekemistä ilman raapusteluakin, mutta silti tulee pakosti mieleen toive - jospa se siitä vielä mieli muuttuisi ja saisimme edelleen nauttia tarinoistasi.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 08.01.18 - klo:04:35
Me tarvitaan tänne erilaisia kirjoittajia. Väykkä osaa ihan mainiosti kuvata tunnelmiaan pelaamisesta ja kisajärjestämisestäkin. Vanhojen tarinoiden osuutta voisi toki nostaa, koska nuorempien on hyvä lukea miten asiat oli silloin ennen kun moni asia oli jo ihan hyvin.

Tarinoita on vielä kertomatta ja uusia tekemättä, joten eipäs nyt lopetella kesken kaiken.
Itse tunnistan hyvin tuon tarpeettomuuden tunteen. Kuka näitä nyt lukee ja tuntuu että kirjoittelee koko ajan niitä samoja juttuja sanavalikoimankin toistaessa itseään.
Lukee niitä sitten kuitenkin aina se muutama tyyppi jotka oikeasti ovat kiinnostuneitakin.

Puhaltelepa nyt rauhassa hetki ja palaja sitten kirjoittamisen riemuihin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.01.18 - klo:07:17
Se joka vanhoja jne, jne!!

Vanhoja juttuja on kiva muistella. En vaan muista mistä olen kertonut, ja mitkä muistot ovat jääneet kertomatta. Uudelleen kertomista peläten pelkään kirjoittaa.

Kiitos Mika ja Ari lämpimistä sanoista, mutta "sulkakynää" ne eivät kuitenkaan lämmitä. Muste on loppu!

Vaikka jääräpääksi minua kutsuvat lapsistani lähtien, niin kunnioitan kuitenkin vanhaa Malilaista sananlaskua "varmaa ei ole kuin kuolema".
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: DJSigma on 10.01.18 - klo:13:32
Se joka vanhoja jne, jne!!

Vanhoja juttuja on kiva muistella. En vaan muista mistä olen kertonut, ja mitkä muistot ovat jääneet kertomatta. Uudelleen kertomista peläten pelkään kirjoittaa.

Kiitos Mika ja Ari lämpimistä sanoista, mutta "sulkakynää" ne eivät kuitenkaan lämmitä. Muste on loppu!

Vaikka jääräpääksi minua kutsuvat lapsistani lähtien, niin kunnioitan kuitenkin vanhaa Malilaista sananlaskua "varmaa ei ole kuin kuolema".
Ai se suomalainen versio "varmaa ei ole kuin kuolema ja verot" on joku päivitys tuohon. Nyt tiedän senkin.

Sinähän et edes tiedä kuka olen, enkä minä tiedä kuka olet, mutta jostain syystä olen täällä foorumilla tätä palstaasi lukenut. Että jotain iloa olet ihan tuntemattomillekin tällä tuonut.

Mutta tärkeintä on tietty se, saako tästä mitään itse irti. Jos ei, niin ei kannata kirjoittaakaan.

Päätöstäsi kunnioittaen, tervetuloa takaisin jos into taas löytyy.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.01.18 - klo:09:10
Todennäköisesti en tunne kun niin sanot :) Minua et tunne sillä olen varmasti yksi tuntemattomimmista pelaajista tämän lajin parissa. Ja vähän harmittaa kun olen niin helkutin huono näissä ATK hommissa, luullen että oma nimi piti laittaa tänne näkyviin.
Olisi ollut viisaampaa kirjoittaa incognito.

Kyllä mä uskon että ihmiset jotka tällä foorumilla vierailee lukevat kaikkien muiden ohella minunkin höpinäni. Olisi kuitenkin hienoa jos pystyisi kirjoittamaan niin että joku, tai jotkut siitä hyötyisivätkin. Ja sellaiseen en pysty.
Alunperin piti vaan kertoa ihmisille että ennenkin on frisbeetä heitetty. Ja toiseksi yritin turhalla uhoomisella motivoida itseäni treenaamaan ja pelaamaan paremmin. Ja niin kuin tuloksista voi päätellä, hukkaan meni nekin uhot ;)

Kiitos kuitenkin, ja hyviä heittoja!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 17.01.18 - klo:19:01
Ei ne nyt ihan hukkaan menneet ja kyllä, kyllä sinun kirjoittamiset on saaneet ajattelemaan omaa tekemistä, joskus liiakseltaankin kuka tietää? Sen olen huomannut että taipumusta meillä molemmilla on alistua alisuorittamiseen juuri silloin kun pitää pystyä päinvastaiseen. Ehkäpä professoroimme ihan turhaan omaa tekemistä kesken ja kyky tarttua hetkeen ja nauttia onnistumisista katoaa kuin pieru saharaan saman tien kun kopsu jota odotimme sitten saapuu todistamaan että toiset on parempia jossain tai ainakin tämän väylän lopputuloksessa..nm vitonen korttiin Meilahden väylällä12.. Nelosen saisi jos viskoisi vasemmalla kädellä alakautta 20m kerrallaan 😎.
Tsemppiä foren harjoitteluun ja hyviä heittoja ja nautiskelua talvihangilla..nurmijärvelle tullaan kyllä villatumppuilemaan ja hakemaan sitä arsenal lipun vieressä roikkuvaa päänahkaa takaisin..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.01.18 - klo:11:08
Siellä se roikkuu, mutta nykyään Arsenal lipun päällä  ;D
Tervetuloa hakemaan se jo hieman haiskahtava nahan rämmäle pois.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 02.03.18 - klo:18:47
Jos sallitte niin kaikista lupauksistani huolimatta hönkäsin tänne avautumaan.

Vietin viime perjantain - tiistain välisen ajan Vierumäellä. Ja liikunta muotona pääasiassa hiihto. Huomattavasti lumisempaa oli siellä kun täällä. Ja golfkentän vierustaa hiihtäessäni ihastelin kuinka hienoja väyliä sinne euro protourin kisaan saakaan.
Olen aikamoinen perässä hiihtäjä vaikka hiki pipossa lylyä lykkäsin. Oli se hienoa katsella kun jo Salpausselän kisoja varten treenaamaan tulleet Norjalaiset ja Kanadalaiset hiihtäjät vilahtivat ohitseni tuhatta ja sataa. Se on muuten karmeeta vauhtia, mitä ne pistelee menemään.
Tuli mieleen sama tunne frisbeegolfissa, kun heittelen esim. Villen, Heikin, Juhan tai Maken kanssa. Ero on yhtä suuri. Mutta silti pystyn nauttimaan sekä hiihtämisestä että frisbeegolfistakin.

Eilen illalla oli aika absurdia, kun ennen ledikisaamme katsoin netistä Memorial kisan ensimmäistä kierrosta (nauhoitettua). Siellä isot pojat nauttivat hienosta radasta lyhyet paskat jaloissaan, tee-paitasillaan. Ja meikäläiset heittivät nastakengät villasukilla höystettynä jaloissa ja untuvatakit sixbäkkejä (ja mun mahaa) verhoten. Aloitettiin 12 asteen pakkasessa, ja toinen kierroksen aikana mittari laski jo lähelle 19 miinusta.
Vasta kisan jälkeen kotona saunoessani tajusin ettei pakkanen tuntunut oikein missään. Silloin kun joutui olemaan kirjurina, niin scorea täyttäessä tunsi näpeissä ettei ihan kesäkelissä pelattu. Mutta helkutin hauskaa oli kun 10 äijää pimeydessä vaelsi. Kiekkoja kohti kuutamoa siivuttaen.

Facebook: Nyt olen pitkin talvea törmännyt tilanteeseen, missä facebookiin kuulumisesta olisi ollut paljon hyötyä. Ja jopa NDGE:n tiedottamisessa se voisi olla erinomainen. Mutta sitkeänä aion pysyä, ja kärsiä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.07.18 - klo:18:43
Anteeksi että kirjoitan, mutta tuli pakottava tarve avautua.
Yli ystävällinen hieno mies Ville Kotamäki tarjosi torstaina kyytiä hänen ja Riinan mukana Raaseporiin Helmi viikkokisoihin. Ei kuulunut suunnitelmiini, mutta ei siitä voinut kieltytyäkään. Ja olihan se hienoa heitellä parin viikon tauon jälkeen. Ja millaisella radalla. Huh-huh!!!

Perjantaina pelattiin illalla Nurmijärven golfkeskuksessa kuukausikisaa hyvässä säässä ja loistavassa seurassa (kiitos Ville, Marco ja Juha). Ja onhan sekin rata hieno!

Lauantaina ja sunnuntaina sitten kierros Helmeä.
Ja vaikka pelasin totutun kehnosti niin helmi rata, upea sää ja fantastinen Seura jäävät ikuisesti mieleen.

Iso kiitos järjestäjille ja Karjaan kaupungin puutarhaosastolle upeasta radasta. Tamperelaisia lainatakseni kaikki oli helmistöö!!!

Ja Postikorttejakin luvattiin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.01.19 - klo:17:04
Pakkohan se oli tänne laittaa.
Reilun 20 vuoden kestänyt ympyrä on sulkeutunut.
Silloin 90-luvun loppupuolella olin varmasti sen ajan lahjattomin frisbeen heittäjä. Se konkretisoitui Munkkiniemen viikkokisoissa 30-40 metrisillä heitoilla. Heitoilla minkä seurauksena kiekot lensivät aina jonnekin nokkospuskiin, tai muihin mörreihin.
Aktiivisella heittämisellä ja periksi antamattomalla mentaliteetilla sain vuosien mittaan heittojen pituuden tuplaantumaan. Ja välillä kiekot lensivät melkein kauniisti väyliä pitkin.
Nyt tuntuu kuitenkin että ympyrä on sulkeutumassa. Munkkiniemi on vaihtunut Herusiin, mutta pelaaminen on samanlaista.
Viime vuoden syksystä alkanut syöksykierre on syventynyt kisa kisalta, heitto heitolta!
Hommasta ei vaan meinaa tulla enää mitään!

Onneksi se lapsenomainen into ja periksi antamattomuus on edelleen säilynyt!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 22.01.19 - klo:04:41
Onko muumiojäykkyys alkanut, vai sairaudet tiputtaneet mitat? Kaljamakkaradieetin on oltava nopeasti tappava, jos nopeasti puolittuu draivit.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 22.01.19 - klo:08:45
Kaljamakkaradieettiä en ole kokeillut, eli se ei ole syynä. Olkapää huutaa hoosiannaa, mutta se vaikuttaa lähinnä muutenkin umpisurkeitten foreheittoni ja uusin heittoon. Niihin turvaudun vain pakon sanelemana, ja silloinkin hampaat irvessä.
Muumioituminen on kyllä jatkunut jo muutaman vuoden, olkoon se syyllinen kaikkeen pahaan.
Uskon kuitenkin että oikea syy on vaan siinä että se olematon tekniikka on entistä pahemmin hukassa. Kiekot vaan karkaa mihin sattuu... ja se sattuu!

Herusten viikkokisoissa yhdellä Suomen helpoimmista radoista tulokseni ovat jatkuvasti plus viiden ja kymmenen välissä.

Päivät kuitenkin pitenevät, ja valo tuo valoa silmiin ja tulevaisuuteen.
Tämä muumio meinaa vielä joskus onnistua. Tai Miikka lainatakseni ainakin "melkein onnistua"
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 23.01.19 - klo:13:52
Olen ennen Miikkaa käyttänyt lausetta: "Sehän onnistui melkein" fribapiireissä omasta räpellyksestä. Oma kokemukseni on, että jos ei ole valuttanut kaikkia mehuja, lyhyimmät ei loukkaantuneena tehdyt heitot on tehty pakottaen. Repimistä useimmiten hampaita yhteen kirjaimellisesti purren. Takuulla haritusta ja lyhentyneitä heittoja. Olkapään kivut syövät helposti mitat puoleen, varmaan allekin. Toinen käsi? Mitä menetettävää, kun pääkäsi on kerran ihan romuna? Mulle vasuri on pidempi ja epätarkempi kuin puolet oikean käden mitasta. Hirveillä pituusvaihteluulla :-) Eli yhtä pasha homma kuin rikki tai puhki heittäessä.

Nimimerkki polven hajoaminen vei kenttätreenienkasta kausitasolla neljänneksen viime kauden loppupuolella. Alkupuolella vain 10 % alenema ennen kolhuja, kun en hakenut maksimeita muka säästääkseni paikkoja. Onnistui heittäessä, ei auttanut kuvauskolhuun. Kivat. Ikä...
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 29.01.19 - klo:21:23
Kisakalenteri alkaa hahmottua alun osalta:

30.3Meilahti Open
13.4 Piazza Open
20.4 NDGE 1999-2019
ja joskus kesäkuussa Tyyni
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 15.02.19 - klo:07:47
Tarkennetaan tuota alkukauden (vai onko jo koko kauden) kilpakalenteria.

2.3 Meilahden Kalliot: Minulle kauden PDGA kisojen avaus. Ratinkit taas kärsii urakalla. Mutta taatusti hieno kisa tulossa!

30.3 Meilahti Masters:  olin tarkkana, ja ehdin painaa Metrix näppäintä ajoissa. No mahtuuhan sinne näköjään vieläkin pelaajia. Meikkuhan on sellainen vanha ja ihana lempilapsi ratana. En tiedä millainen versio siellä tässä kisassa pelataan, mutta eiköhän työryhmä Miikka, Suski ja Virtahepo jotain jippoja siihen keksi.
Joka tapauksessa rätinkiä ajatellen mun ei kannattaisi kisaan osallistua, koska siellä pitää tehdä tulosta jos meinaa hyvät ratinkit saada. Ja minähän olen tunnetusti yksi kaikkien aikojen huonoin Meikun pelaaja.

13.4 Piazza open: En ehtinyt edes lähteä ilmoittautumis kisaan, kun mulle oli jostain Juma...Saturin armosta myönnetty villikortti! Olen hyvin kiitollinen!
Skogbyn ratahan on kaikin puolin ihastuttava metsärata. Se vaatii kyllä pärjätäkseen onnistumisia, ja vain onnistumisia. Harhaheittoja ei sallita! Ja niitähän mä suorastaan viljelen kierros kierroksen perään.
Jälleen tiedossa rating tuhoaja kisa. Mutta tärkeintä on päästä pelaamaan kivalla radalla, todella mukavassa kisassa. Upeeta että pääsin mukaan!

20.4 NDGE 1999-2019: Vuoden pisin ja rankin frisbeegolf päivä. Sen loppumista odottaa yhtä paljon kun alkamista. Kisaan ilmoittauduttiin vanhanaikaisesti eli postikortilla, ja koska kisaan ei kovaa tunkua ole, niin minunkin kortti Espanjasta ehti ajoissa TeeDeen laatikkoon. Kiitos Posti! Sen kisan jälkeen ei ratinkit putoa, koska se ei ole PDGA kisa. Mutta siinä kisassa on vuoden kovimmat panokset! Hannu "Lyly" Rajalalle en saa hävitä!!!!
On hyvin todennäköistä että tällä hetkellä huomattavasti paremmin heittävä Lyly johtaa minua ensimmäisen kierroksen jälkeen 4-7 heittoa. 25 väylän jälkeen ero on enää 2-3 heittoa! viimeisellä 15 väylällä Lylyn pelaaminen muuttuu henkiin jäämis taisteluksi, ja minä alan vasta lämmetä. Lopuksi olen sitten 2-4 heittoa edellä!
Siinä sivussa pöllytän sitten esim. PesosMaken ;)

26 -29.6 Tyyni: Uskomattomalla arpatuurilla pääsin kisaan mukaan, ja vielä entry free!! Yli tuhat pelaajaa viidellä eri radalla! MPG luokka pelaa ymmärtääkseni Kivikossa, Keinukalliossa ja Kartanon radalla. Ratingit saavat taas kyytiä, meneeköhän alle 800? Mutta onhan se hienoa päästä aistimaan suuren tapahtuman tunnelmaa. Tosin omalta osaltani kisa jäänee radan kiertäminen ja kotiin asteelle, mutta kuitenkin.

13.7 European amateur open 2019: Olin auraamassa Herusten radan parkkipaikkaa, ja yhtäkkiä muistin...ja sitten olin jo myöhässä. Nuoret osaa ja ehtii, kauaksi jäin listalla! Pitkän tauon jälkeen unelmoin Beastille pääsystä. Onhan rata Suomen ja varmasti maailmankin mittakaavassa omaa luokkaansa. Ja kun sitä ei ihan joka päivä pääse pelaamaan.
Eilen kuitenkin tuli ilouutinen sähköpostiin, olin saanut villikortin kisaan!!!
Fiilis oli uskomaton! Upeeta päästä pelaamaan pitkästä aikaan unelmien radalle!
Mun olemattomille taidoille rata on törkeän haastava, ellei ihan ylitsepääsemätön. Mutta parasta mitä voi tämän lajin osalta kokea!!
Nokialle mennään vaan nauttimaan!
Ja Jukka on terästä!!

Kuten voi päätellä!
Olen todella onnekas ihminen frisbeegolfin saralla. Kiitollisena ja nöyränä otan kaiken vastaan!

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 15.02.19 - klo:16:09
Innolla odotellaan uutta lumittari merkintää sunnuntai iltapäivällä.. taitaa laskea lumen pinta NDGE estraadilla..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.02.19 - klo:21:58
Seuraava mittari lukema ilmestyy vasta keskiviikkona.
Mutta kuten arvata saattoi, niin Suuri Sulattaja oli ennemminkin iltapäivä lehden Suuri Kusettaja! ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.02.19 - klo:10:38
Ratinkien heikentäminen alkaakin jo 2.3 minulle kauden ensimmäisessä PDGA kisassa, eli Meilahden Kalliot!

Tuo maanmainio piskuinen rata, loistavat, osaavat ja ystävälliset TeeDeet luovat mukavat puitteet kisalle. Meikku on kovasti tuttu rata, mutta onko tuleva kisaleiska sitä. Tuskin!
Odotan että Ville panee parastaan,ja leiskasta tulee maailman v...mäisin.

JÄNNÄÄ!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: letiss on 20.02.19 - klo:10:50

Odotan että Ville panee parastaan,ja leiskasta tulee maailman v...mäisin.

JÄNNÄÄ!

Toivottavasti 2m sääntö tekisi paluun. Legendaarisen Toni T:n kadottua johonkin, kukaan TD ei
enään käytä tätä "no sehän on sama kaikille" kategoriasta ongittua sääntöä kisoissa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 20.02.19 - klo:18:58
Hazard on nykypäivää.. jos väylä on 65m pitkä niin kyllä siinä pitää 50m päästä eteenpäin jotta heittoa voi mitenkään pitää onnistuneena. Jos ei pääse niin sitten omasta mielestä kuuluu Hazard Napsu ja lisää tulosta korttiin jotta mörristä alle ja nosto par muuttuukin neljäksi heitoksi.
Tälläisiä väyliä on Suomen Niemi pullollaan jotka omasta mielestä kannattaa kilpailussa virittää malliin epäonnistuneella avauksella tarvitaan super puttia par tuloksen pelastamiseksi. Ei kaikki radat vaan pysty olemaan sellaisia jossa olisi kaatiksen puitteet erotella pelaajia luonnollisesti. Vaikka ns dinosaurukset ovatkin yleensä luomun kannalla niin ei kaikkialla ole käytännöllistä saati järkevää venytellä väyliä vaan sopivaksi yli 130m heittäville josta silti valtaosa ottaa kolmosen korttiin helpolla lähärillä. Maailma muuttuu ja sen kunniaksi tulee kyllä tällä kaudella vielä Hazard challence kilpailu jossa avauksen on parempi olla mintissä 😋.. näköjään Väykän kanssa alkukaudesta mennään aika samoja askelia kun 4samaa kilpailua on kalenterissa.. jännitystä ilmassa kumpi kompastelee komeammalla tarinalla melkein onnistumisen kohdalla.. voihan sitä tulla suonenvetokin, sehän tässä lajissa viihdyttää..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.02.19 - klo:22:22
On ihan sata varma että kompastellaankin samaan tahtiin! Sulla on kyllä komeammat tarinat, koska parempana heittäjänä kuitenkin kompastelet melkein yhtä pahasti kuin minä.
Suonenvetojakin saadaan aikaiseksi, mutta mun osalta ne on lähinnä 1-2 heittoja / kierros tai kisa. Yhtenäistä suonenveto kierrosta tuskin on odotettavissa.
Melkein onnistumisiahan tulee melkein aina, mutta onnistumiset ovat kyllä harvinaista herkkua.
Mutta kyllä pieni ihminen saa epäonnistua!!

Kivat kisat tiedossa joka tapauksessa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 28.02.19 - klo:13:22
Ylihuomenna alkaa sitten tämän kauden virallisten kisojen kausi meikäläisellä. Meilahden Kalliot kisana, ja pikkulintujen viserrykset lupaavat hankalaa rataa. Kilpailijoita jostain syystä yllättävän vähän :o Eikö ratinki kisa sovi Meikkuun?
No mulle on ihan sama missä jatkan syöksylaskua, pääasia että pääsee kisailemaan hyvässä seurassa. Ja Meikku on aina Meikku!!

Tänään otin mallia Mc Bethin tekniikasta, enkä onnistunut!

Ymmärrän nyt miksi heitän kuin pulloperse sika. Mutta muuhunkaan en näköjään enää taivu >:(

NDGE uho kasvaa meidän seuran pelaajien kesken, joten pientä painetta luodaan Järkäleen valloituksessa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 28.02.19 - klo:17:03
Tällä hetkellä ollaan ns murtovesi vaiheessa, eli talvipelaajat ovat kisanneet jo ja harva nurmikon tuoksujen ystävä saapuu apajille ennen kuin vanhasta nurmikosta on mädän haju kadonnut.
Toisaalta Meilahti Masters kisa on 4vk päästä joten tässä Susanna ja Ville laittoikin amatööri luokat kehiin jotta halukkaat alaikäiset saavat mahdollisuuden meikussa kisata virallista kisaa.. itse siis kakkos apu-td roolissa eli vääpeli virassa 😁.  Susanna TD ja Ville apu-td. Tuulinen keli vaikealla radalla tulee olemaan mielenkiintoista ja maltilla saa aikaan paljon..saapi nähdä miten sitä malttia löytyy..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.03.19 - klo:08:38
Meilahti eilen:
Ensimmäinen kierros päättyi väylälle 18. Avausheittoni osui hazardin puolella olevaan mäntyyn. Siitä ikävä kimmoke vasempaan mörriin. Kolmas heitto tyyliin rikoo on riskillä ruma, ja niin oli tuloskin. Puihin kopisee, ja kimmoke takaisin hazardiin. Ja entistä pahempaan mörriin. Otin siitä sitten seiskan, ja valahdin tulostaulukossa samantien pohjille.
Toiselle kierrokselle kuitenkin hyvillä mielin kyykyttämään Villen suunnittelemaa hirviö rataa. Tuuli oli yltynyt jo melkoiseksi, mutta ei se minua haittaa! Niin luulin. Painajaismaiselta triplamando väylältä aloitettiin. Tee oli viety alemmaksi oikealle. Villen ohjeet edellisenä päivänä "sun kannattaa varmaan heittää avaus putterilla luukulle" ja Miikkan toteamus ennen kierrokselle lähtöä " aika paha väylä sun rystyheitolle...ja naurut päälle" kaikuivat korvissani.
Enhän kuitenkaan ota kokemattoman virtahevon puheista vaaria. Enkä noteerannut Soturi-Saturin komenttia milläänlailla!
Avausheitto vähemmän yllättäen mandon väärältä puolelta. No ei se mitään, se menee niin, oli heittopaikka missä tahansa. Dropparilta vaan varmasti rinteeseen korin eteen. Osuinkin hienosti siihen mihin pitikin, mutta kovalta lumelta kiekko skippasi korin takana olevaan notkoon.
Sieltä putti ketjujen kautta maahan, kansi alaspäin. Lunahan innostui kivasta liukumäestä, valuen etunotkon pohjalle. Uusi putti alarautaan, Luna edellisestä innostuneena taas kannelleen, ja hymyillen rakas Lunani liukui takaisin varpailleni.
Pari puttia siinä vielä meni, pelikavereiden jäätyessä pystyyn puttirallia seuratessaan. He kuitenkin lämpenivät nopeasti pelaten hyvin kierroksen loppuun asti. Minä sen sijaan syväjäädyin henkisesti, ja sen sulaminen kesti koti saunaan asti.
Hieno rata, hieno kisa, hienot pelkaverit!!! Ja paskat heitot!

Ja tunnin päästä kohti uusia pettymyksiä, kun suuntana on Herusten viikkokisat!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: monster on 13.03.19 - klo:22:58
No 30.3 herra vuorigorilla sitten kesyttää meilahden radan! :) silloin aika iisi rata näköjään pelataan, toivotaan että tuulee kovaa edes ettei jokajamppa vedä 8-10 alle per rundi :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 14.03.19 - klo:06:37
Ei vedä joka jamppa.. pelkästään väylän 1 avauspaikka ja harkka hz lisäävät keskiarvoon kaksi heittoa ja viimeisen väylän par4 todennäköisesti yhden lisää.
Tällä kertaa mennään vähän helpommalla koska veikkaan että kalliot tulevat esille ja rata on melko jäinen, no skip kauden jälkeen pomppivat kalliot muuttaa peliä ja puolet ei ehdi soveltamaan omaa peliään ja ns helppo rata syö miestä kun meren mutaa kun pöröjä ei tulekaan, jos vielä tuulee niin mahdollisuudet on onnistua kun nuoret puttikoneet ei Masters kidassa pelaa jättäen meidät vanhukset vapisemaan Seppo korien kanssa.. saapi nähdä. Toki jos olosuhteet on täydelliset niin sitten maksaa ohi puttailu tavallista enemmän..sellaistahan tämä on.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 14.03.19 - klo:17:25
Vuorigorillan kesyttämiset ovat aika vähissä olleet. Mutta Lunalla putti kulkee, ja saattaapi olla nykäisen Buzzzilla holarin pari. Mahtavaa päästä Meikkuun pelaamaan, ja entistä loistokkaammaksi sen tekee Keuruun saunapappa köörin kokoontuminen kallioille kukkuloille. Marko, Ilari, Timo ja vuorigorilla pitkästä aikaa samassa kisassa!!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.03.19 - klo:15:01
Ari väitti kirjoituksessaan väykän elävän omassa NDGE kuplassaan! En ihan ymmärtänyt, mitä hän sillä tarkoitti, mutta kyllä se varmaan niin on!

Oma versioni kuplasta on tällainen: NDGE on muodostunut minulle varsin tärkeä yritys tehdä jotain hyvää frisbeegolfin eteen. Se olikin sitä silloin vuosisatojen vaihteessa, nyt se on vain kynsin hampain kiinnipitämistä omasta "lapsesta".
Kisan alkuaikoina kisalle ei ollut muita vaihtoehtoja, eli ei tarvinnut miettiä tuleeko kisaan kukaan vai ei. Nykyään kun kisa ei erotu muista kun raskaudellaan, ja juostenkustuina järjestelyinä niin uhkatekijöitä on muitakin kuin sää!!
Kisaan ilmoittautuu kuitenkin edelleen kivasti pelaajia, vaikka kuinka vaikeaksi sen teenkin. Siitä olen todella mykistynyt ja iloinen.
Järjestelyt omalta osaltani ovat juuri nyt oikeastaan kaikkein pahimmassa vaiheessa. Juuri kun pelaajamäärä on budjetoinnin mukainen, alkaa tulemaan peruutuksia. Ja alkaa jännittää! Samaan aikaan päivittäinen sääennusteiden kyttääminen 2 tunnin välein, sulaako lumet, vai ei!
Sponsori lahjoitukset pitää laittaa järjestykseen, ja osa on vielä hakematta. Caddybook on ymmärtääkseni loppuhuipennusta vaille jne.
Kukaan täysipäinen ei varmasti ymmärrä, jos näkisi tätä mun touhua läheltä. Ei riitä äly eikä ymmärrys puhumattakaan järjestelmällisyys tämmöiseen :D
Mutta joku tässä hallitussa (ei todellakaan) sekamelskassa viehättää.
Reilu viikko sitten hukkasin kaikki muistiinpanoni, budjetit ja muut. Krakovaan sain kuitenkin helpottavan viestin. Kansio oli löytynyt yhden kaupan hyllyltä ;D
Huomenna käyn sen hakemassa, ja taas matka jatkuu.
Fudiskausi alkaa myös nyt samaan aikaan, toki eilen olin 2 futsal pelissä ja yhdessä hallisarjan pelissä, eli menoa riittää.
No olipa hölmö hallitsematon kirjoitus. Ajatus karkasi totaalisesti, koska Mäkäräisen kisa alkoi juuri.

Aria lainatakseni " väykkä elää omassa NDGE kuplassaan", mutta kohta se puhkeaa!

Kiitos, siis valtaisa kiitos teille kaikille jotka tavalla tai toisella tätä kuplaa kannattelette ja ehjänä pidätte!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.04.19 - klo:18:30
NDGE on tältä vuodelta pelattu, ja nyt voin keskittyä ns. oikeisiin kisoihin. Kaatiksen Spring Master taitaa olla se seuraava, ja samalla koko kauden yksi päätapahtumista. Ratahan on huippu, samoin seura ja järjestelyt. Eli kaikki on kohdallaan, paitsi oma kunto tietysti kysymysmerkki.
Edellisistä kisoista (Skogby ja NDGE) ei menestystä tullut, mutta muuten olen tyytyväinen peliini. Kohtuu tasaista tekemistä, sisältäen tietysti muutaman hirvityksen. Jotenkin tuntuu kuitenkin (taas) siltä , että valoa on tunnelin päässä ainakin pilkistämässä. No eihän se tarvi kun yhden Kaatiksen, niin eiköhän se siitä sammu!
Joitain pieniä asioita kuitenkin tajusin Skogbyssä. Toivottavasti osaan onkeeni niistä ottaa.
Ja Luna on lunastanut kaikki odotukset!
Kong on myös erinomainen lätty. Kannattaa testata!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 25.04.19 - klo:13:46
Spring Masterin alustavat ryhmäjaot ilmestyneet!
Aloitus väylältä 4. Alamäkeen kapeeta ränniä, taistelu kolmosta haetaan. Onnistuminen riippuu siitä missä vaiheessa alamäkeä kiekkoni osuu puuhun, ja mihin se siitä kimpoaa.

Ryhmä missä pelaan tuo kovan haasteen, todella kovan! Tyypit joiden kanssa kierroksen heitän, ovat mukavia kun mitkä! Hyvin harvinaista seuraa minulle, en nimittäin kovin usein ole kyseisten herrojen kanssa pelannut. Että toimeen varmasti tullaan, ellen pahapäiseksi ryhdy!

Kääntöpuolena sitten äijien heittotaito. Kun avaukseni jää 20-40 metriä lyhyemmäksi niin vaaditaan kylmää päätä, etten lähde turhaan reuhtomaan. Täytyy vaan yrittää muistaa että kaverit pelaavat ihan omassa kastissaan, eli turha lähteä kuuta kurottamaan taivaalta, eikä mistään muualtakaan.

Turhautuminen on lähellä!

Onneksi silloin perjantai iltana ei paljoa ehdi pelikirjaa hämmästellä! Duunin jälkee Stadiin katsomaan Veikkausliigaa HJK - Ilves. Ja sen jälkeen Tavastialle kuuntelemaan kuinka instrumenttien soitto onnistuu Wigwamin pojilta nykyään. Jaskan Grillin kautta kotiin öpauttia yhden aikaan yöllä, ja aamulla simät ristissä Kaatikselle!!!

Pannaan ratingit alennusmyyntiin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 25.04.19 - klo:14:59
En tiedä kenen kanssa meinasit pelata, mutta mä lähden samalta väylältä. Ihme virnistelyä, sarkasmia ja surkeita ironisia kommentteja siis tiedossa.

Viime vuodelta virallinen totuus kertoo, että otin molemmilla kierroksilla tälle väylälle helpon nelosen.
Koomisinta siinä ehkä on se, että en ikinä ota etutiiltä kolmosta isompaa ja kakkosiakin otetaan yleensä hyvällä prosentilla.
Zonea forella vasempaan ränniin, siinä se ratkaisu :)

Hämiksen perässä jos pystyy roikkumaan niin todennäköisesti on aika hyvällä mallilla kierros. Putajan Mikkokin on pelannut hyviä kisoja, joten ehkä me tyydytään peesailemaan siellä jälkijoukoissa.
Ongelmana neloselta aloittaessa on se, että jos on parahdistunut (trademark) niin viimeisiltä kolmelta väylältä ei paljon pirkkoja ole tarjolla.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.05.19 - klo:13:24
Spring Masters tarinani!

Torstai perjantain välisenä yönä klo.3 koiramme herättään tuttuun tyyliin, haluaa takapihalle kuselle! Päästin haukun sinne, ja minuutin kuluttua takaisin sisälle. Piski onnellisena nukkumaan, niin minäkin. Mutta uni ei tullut, eikä tullut enää koko yönä >:(
Perjantai päivä vankilassa meni aika usvassa. Vapaudettuani kotiin hyvää ja ravitsevaa ruokaa naamariin. Vaatteiden vaihto, ja Powergripiin turisemaan joutavia Käpän kanssa. Sieltä suuntasin kotelon nokan pääkaupunkimme humuun.
Maalaispappa sai taas paljon miettimistä, kun seurasi pari tuntia suuren maailman menoa. Kieltämättä pientä mielensäpahoittajan oireiluakin oli havaittavissa. Kävin taas vähän syömässä, ja täysin vatsoin livemusiikin mekkaan Tavastialle kuuntelemaan, ja katsomaankin Wigwamin soitantoa.
Puolenyön aikaan kitara-ja urkusoolojen hallitessa ilmatilaa ja kuuloaistia alkoi aika rankasti edellisen yön valvominen lyömään silmäluomiin. Kävi mielessä aikainen herätys seuraavana aamuna.

Yhden aikoihin olin jo kotona tuttujen vällyjen alla tietoisena reilun 5 tunnin päästä alkavasta herätyskellon pirinästä!

Eikä siinä tosiaan mennyt kuin reilut 5 tuntia, kun vaativan armottomaan pirinään heräsin. Normitilanteessa kello olisi pirissyt viimeistä kertaa, ennen laskeutumistaan makkarin seinään.
Tälläkertaa annoin kellolle anteeksi, sillä pitihän se uhkarohkeasti huolen siitä, että isäntänsä herää ajoissa kisailemaan Teletappi kummuille Kaatiksen hienolle radalle.

Matkalla hyvää musaa, ja mieli iloisena vaikkakin hieman turtana kohti Vihtiä! Alkulämppänä muutamia repäisyjä kakkosväylän teeltä. Samalla revittiin leukaperätkin auki Munukan kanssa. Fiilis nousi, tänään pelataan hyvin!!!

EI PELATTU!

Väyläkohtaiset selostukset jätän muistavien, ja osaavien harteille. Mutta pieniä avautumisia kirjaan tähän kuitenkin!

Kohokohtia pelistäni:

Väylän 8 avaus Zonella. Hyssellä kaukaloon. Mistä kiekko rollasi ulos, pyörien aitauksen taakse. Puolispagaatilla sain kuitenkin pelastettua par lukemat. Onneksi en joutunut venymään kokospagaattiin, muuten olisin Kaatiksella vieläkin.

Väylällä 10 molemmilla kierroksella bogey. En kai ole kyseistä väylää pelannut koskaan pariin.

Väylä 11: Upea väylä, mutta mulle painajainen kerta kerran jälkeen sen kummemmin erittelemättä.

Väylällä 14 ensimmäisellä kierroksella kaksi ensimmäistä heittoa "häkkiin", ja kasi korttiin.

Ensimmäisellä kierroksella kaunis rolleriksi kääntynyt avaus väylän 17 korin taakse metsään. Ei huono!

Toisella kierroksella väylän 8 avaus Cometilla maailman kauniisti puoleen metriin korista. Par lukemat kyseiseltä väylältä ovat olleet pitkäaikainen unelmani.

Väylän 17 avaus toisella rundilla karmeaan vastatuuleen oikealle pellon reunalle. Tuplabogey!!

Positiivisen mielenlaatuni takia yritin muistaa joitakin hyviä heittoja. Mutta ei niitä varmaan yhtä enempää ollut.

Mitä muuta?

Kisa oli tuttuun tyyliin oikein hyvin järjestetty. Miikka hoiti rutiinilla, ja hienosti TD hommat. Ja "apulaiset" taattua NFS laatua!
Poolikaverit huippua molemmilla kierroksilla. Täytyy kuitenkin todeta, että kisa alkaa varsinaisesti vasta sitten kun pelataan luokittain.

Kotiin palattuani olin huomattavasti väsyneempi kuin NDGE:n jälkeen. Kisa oli taas todella hieno, vaikka itse pelasin tuttuun pullopersesika tyyliin!

Kiitos kaikille!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 05.05.19 - klo:16:58
Ensimmäisen kierroksen seikkailuja seurattuani tein pari huomiota. Kun sattuu kohdalle niin kiekko lentää aika kauas.
Toisen huomion taisin joskus sanoakin. Sun pitäisi ottaa joskus ”valmentaja” kierrokselle joka kertoo sulle mitä sä teet seuraavalla heitolla. Useimmin tietenkin ”mitä yrität tehdä”.

Tehdäänkö testi? Tavataan Kaatiksella ja pelataan samat väylät. Mä kerron mitä heität. Tietenkin avoimin mielin että yritetään kunnolla :)
Lupaan tarjota pizzan jos tulos ei ole parempi kuin ensimmäisen kierroksen tulos Spring Mastersissa. :)

Sopiiko?

Oikeasti on hienoa seurata kuinka harmittaa mutta silti vastoinkäymiset kohdataan ironisella huumorilla.
Kiitos peliseurasta.

Ps. Se kutosen avaus väylän 17 korille oli pisin mitä olen siinä koskaan nähnyt. Hyvä että kiekko löytyi.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 05.05.19 - klo:21:53
Eilen illalla, ja tänä aamunakin oli sellainen olo etten todellakaan koske kiekkoihin vähään aikaan. Ei kiinnosta ollenkaan.
Iltapäivällä seurakaverit kyselivät peliseuraa Nummenmäkeen. Ja kun Pasi viestitti hakevansa mut kotoa (molemmat autoni olivat jo käytössä), niin pitihän se lähteä. Kivaa oli, ja ihan hyvin pelikin sujui. Eli ei muutakun kohti uusia pettymyksiä.

On kyllä tavallaan hienoa olla huono. Hyvät ihmiset tarjoavat kysymättä apua.

Ari kysyi: tehdäänkö testi? Sopiiko?
Tottakai sopii!!! Pelaat kyllä varman päälle, koska ilman mitään neuvojakin pelaan koska vaan paremmin kun lauantain ensimmäisellä kierroksella. Mutta olisi kyllä hienoa pelata kierros, ja käydä läpi miten pitäisi missäkin tilanteessa pelata. Joskus kyllä tiedänkin, mutta usein heitän täysin ajattelemattomasti.

Arin "valmentaja" ajatus on mainio. Itsekin jalkapalloa paljon valmentaneena olen jatkuvasti tilanteessa, missä hyviäkin pelaajia joutuu neuvomaan miten erilaisissa tilanteissa olisi järkevintä pelata.
Itse olen niin huono frisbeegolfaaja, että jokainen vinkki olisi tarpeen!

Palaamme asiaan Arin kanssa puhelimitse.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 06.05.19 - klo:00:10
Kuten olen joskus aiemmin mainostanut, ollaan Villen kanssa pelattu kerran kierros jossa piti ensin kertoa mitä aikoo tehdä ja toisen tehtävä oli osata kysyä miksi.
Se oli valaiseva kokemus. Varsinkin kun tietää toisen tavan pelata ja kyvytkin aika hyvin niin on hyvä osata kysyä ”eikös tässä olisi fore sullekin vaihtoehto?”

Uskoisin että hyvän kaverin saaminen caddieksi parantaa mahdollisuuksia onnistua. Pitää vain olla kaveri joka uskaltaa olla mieltä. Pelaaja tietenkin tekee päätöksen, mutta välillä olisi hyvä pysähtyä ja miettiä eri mahdollisuuksia. Vaikka kahdeksi sekunniksi. Ja tietenkin se miettiminen pitää aloittaa heti kun edellinen heitto on laskeutunut. Ei siihen yleensä kauaa mene, mutta kannattaa todennäköisyysmatematiikkaan uhrata muutama sekunti.

Palaamme siis asiaan :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: JanneRäsänen on 11.05.19 - klo:15:00
Minua et kyllä syytä, vaikka olenkin mainostanut ilman ajattelua heittämistä  ;) Se kun alkaa vasta tuulen tarkastuksen, kiekkovalinnan ja heittosuunnitelman (teho, kulma, korkeus, tähtäyspisteen valinta) tekemisen jälkeen  8)

Mainio idea tuo valkun kanssa heittäminen! Suosittelen lämpimästi muillekin.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.05.19 - klo:19:00
Maanantaina Nummenmäki liigaa, tiistaina huvikseen Riutta harkkakierros, keskiviikkona Herusten viikkokisat ja eilen torstaina Sahanmäen viikkokisat.
Ajattelin että määrä tuo laadun. Katin kontit!!

Nummenmäki meni aivan metsään. +15 ei jätä jossittelun varaa! Alaarvoista pelaamista alusta loppuun.
Riutta +3, meikäläiselle varsin kova tulos. Muutamia todella huonoja esityksiä, mutta paljon onnistumisia.
Herunen meni ajatteluksi, ja tulos +3 oli mulle ihan hyvä. Mutta parempaa toivoin kuitenkin. Tein kaikkeni yltääkseni edes PAR lukemiin, mutta ei kun ei!
Sahanmäki meni pakkopullaksi vaikka seura oli kivaa. Muutamia todella hyviä onnistumisia, mitkä sitten korvattiin maailman huonoimmilla heitoilla. +9 on kyseisellä radalla ala-arvoista suorittamista.

Yhdelle kaverille kisan jälkeen avauduin huonoudestani mikä ei koskaan muutu vaikka päivittäin luulen niin käyvän. Jospa tuon aktiiviviikon jälkeen vihdoin suostun ymmärtämään, ettei frisbeegolf kilpailumuotona ole mun juttu.
Tuntuu vaan oudolta, että kaiken pas....n väliin mahtuu ns. täydellisiä heittoja, mitkä aina luovat uskoa paremmasta! ;D

Lajia on vaan paha mennä lopettamaankaan, koska se on kuitenkin hauskaa. Ja olen tutustunut niin moneen huipputyyppiin kisojen tiimellyksessä.

Nyt pidän viikon tauon, ja sen jälkeen taas kohti uusia.......
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 18.05.19 - klo:02:02
Väykkäseni.. jos antaa joka suuntaan kaikkensa on turha haaveilla että jossain onnistuisi nappiin. Monet ikäisesi tuijottaa YLE kanavia ja kiukuttelee kun Suomi ei voita hiihdossa mitään, hakkaa halkoja ja paistaa kyrsän ja maailma on mallillaan.  Ukko painaa ties mitä friban lisäksi, joten ei ihme että välillä sakkaa. Jos haluat vetää futista yms.. niin näkyy hän se. Ei kiekko lennä itsestään haluamaasi paikkaan.  Nauti heitoista , kun menee mörriin niin ota se upena. Mahdollisuutena
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.05.19 - klo:09:17
Miikkaseni....Kiitos lohduttavista sanoista! Onhan tuossa totuuden siementä, mutta ei valitettavasti käy tekosyyksi. Menneellä viikolla meni jo usko siihen että kun paljon pelaa niin homma alkaa pelittää ;D
Kyllä mulla ihan joku perusteelinen vika on, kun mistään ei tule mitään.
Moni on viimeaikoina sanonut, että heitän teematon väärältä puolelta heittosuuntaan nähden. Varmaan niinkin, mutta ei sekään selitä kaikkea.

Itseasiassa mörrien kanssa olen jo sinut. On oikeastaan ihan mukavaa ratkoa, miten synkän mörrin syleilystä pääse helpoimmin pois.

Terveiset futisturnauksesta! Tulin tänne aamulla klo.6.50 ja pääsen kotiin n.klo.19
Huomenna sama laulu, paitsi turnauksen jälkeen suoraan vetämään futistreenit, eli myöhään menee.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 18.05.19 - klo:10:03
Synkistely on hieno laji. Oman tekemisensä arvioiminen alakanttiin kuuluu meidän maakuopissa asuneiden Ruotsin alamaisten perusluonteeseen. Meitä on kyykytetty ja lyöty uskomaan ettei meistä ole mihinkään.
Suomessa kun sanoo olevansa hyvä saati paras ei ole sellaista jolla saa kavereita. Suomalaisen kuuluu mennä leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Hyvä, tervetuloa kerhoon.

Silti me salaa osataan iloita onnistumisista ja toisaalta epäonnistumisiakaan ei tule ilman toivoa onnistumisista. Siellä jossain syvällä muistetaan kuinka tälle väylälle silloin kerran heitin hyvän heiton ja toivotaan että se onnistuisi uudelleen. Toki kun tiillä muistaa mainita ettei tästä mitään tule niin ei pety niin pahasti.

Syväkyykyssä itselleen nauraminen on hieno laji. Masentuneen mielen sarkasmi on kunnon synkistelyä. Ja silti on kivaa ja huomenna uudestaan. Ihan sairasta :)

Jostain syystä ne parhaat pelaajat harvoin vaeltavat synkkyyden laaksoissa. Tietysti voi olla etteivät koskaan epäonnistu. Ehkäpä kuitenkin niillä on jokin taikanappi asenteeseen.

Tämä niinkuin moni muukin on itseluottamuslaji. Jos tietää että osuu siihen aukkoon niin kyllähän siihen todennäköisemmin osuu. Sitten ei enää tarvitse kuin yrittää niitä asioita joita osaa. :)

Sä olet Väykkä niin yltiöpositiivinen ja naurava kaveri ettei sua ota kukaan tosissaan näissä synkistelyissä. Jatka vain nauramista kulkiessasi kohti seuraavaa epäonnistumista ;)

Odotan yhteydenottoa Kaatiskiessille :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.05.19 - klo:17:44
Erittäin naseva, ja totuuden mukainen kirjoitus Arilta kahteen viimeiseen riviin asti.

Kaksi viimeistä riviä on taas sitä kehumaani huipputyyppi meininkiä :)

Luonteeltani olen hyvinkin synkkämielinen (joskin näen miltein aina valoa pimeänkin tunnelin päässä). Naurava kaveri en todellakaan ole. Viimeksi nauroin oliskohan ollut 10 vuotta sitten Tervasaaren kesäteatterissa.

Arvostan rehellisyyttä ja faktoja. Joten Arin "jatka vain nauramista kulkiessasi kohti seuraava epäonnistumista" osui nappiin. Olisi ollut tylsempää, jos olisit yrittänyt maalailla jotain "jatka vaan yrittämistä, kyllä sä vielä joskus onnistut" korulausetta.

Ensiviikon olen illat vankilassa, mutta jos sitten sen jälkeen Kaatis kutsuisi ???
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.05.19 - klo:08:02
Tartun vielä Arin esittämään itseluottamuksen tärkeyteen. Asiaan mitä olen valmentajana ja isänä usein korostanut.

Sahanmäki:

Väylä 9  Olen pääsääntöisesti avauksen jälkeen ihailemassa koivun kylkiä siellä vasemmalla koivikossa. Tämän tietysti kerroin koko ryhmälle jo ennen heittoani. Kisassa oli 85 pelaaja, ja olin yksi niistä kuudesta pelaajasta joka teki Pirkon . Kuuden metrin putilla!

Väylä 11. Taas elvistelin ryhmälle, kuinka heitän avaukseni vasuriin niitten männyn poikasten sekaan. Ja vaikka tiedän tasantarkkaan miten ja millä pitäisi heittää, niin siellä lupaamassani mörrissä olin. Ja syvällä!

Väylä 12 ns. peikkometsä:  Ryhmän muut pelaajat avaavat malliksi sinne oikealle hakkuualueelle, ja ihmettelevät miten sinne voi heittää. Kaksi heitti vielä piiiitkälle leveäksi. Itse astui teematolle itseluottamusta uhkuen (oikeesti). Flashillä tietä pitkin 70m. ja sitten kiekko kääntyy kuin itsestään vasuriin koria kohti. Sitten se on tuurista kiinni kuinka pitkälle Flash etenee ennen kopsausta.
Kopsu kuului kylläkin jo n.5 metrin päästä oikealta, siitä pieni flippi etuteen oikealle puolelle. Olisnkohan 10 metriä edennyt. Mukavat pelikaverit heittivät sieltä hakkuualueelta äänettömästi n.15 rinkiin, mihin minä en päässyt edes vielä kolmella seuraavallakaan heitolla. ;D ;D ;D

Mikään ei ole mustavalkoista, vaikka itseluottamuksesta on hyötyä. Ja oikeasti multa löytyy sitä liikaakin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.06.19 - klo:18:49
Mennyt viikko oli kyllä kiva frisbeegolfin osalta.
Tiistaina osallistuin yllättäen Nummelanharjun viikkokisoihin. Olikin kiva nähdä useitakin tuttuja tyyppejä. Pääsin samaan ryhmään Arin ja kahden nuoren vesselin kanssa. Olin rypenyt jo useamman viikon itsesäälissä ja masennuksessa, eikä tiistain Harju kierros ollut mikään tuloksellisesti taikka heitonnollisesti nautinnollinen. Oli kuitenkin hienoa pelata Arin kanssa, ja saada muutama vinkki heittotilanteissa. Ja upeaa nähdä kuinka 10 vuotiaat poikaset heittivät itseäni huomattavasti paremmin. Heittivät forella ja rystyllä tilanteen mukaan erittäin hyvin. Tuli sellainen olo että niistä pojista kuullaan vielä....toivottavasti into lajia kohtaan säilyy!

Perjantaina Nurmijärven golfkeskuksessa erittäin mukavassa seurassa (kiitos Ville, Jone ja Ilari) rentoa pelailua kauniissa säässä. Nyt kun oli tilaa kiekolle lentää, niin tuli meikäläisellekin onnistumisia. Ja varsinkin vähemmän virheitä kun usealle sarjani pelaajalle. Isokäsi Kotamäki oli täysin suvereeni törkeän pitkien avausten avittamana. No ei lähipelissäkään paljoa moitteen sijaa ollut. Jone ja Ilari aloittivat kisan ehkä turhankin rennosti, ja vaikka kaverit kovan loppukirin kehittivätkin, niin yllättäen heidät voitin. Se ei kuitenkaan ollut se tärkein juttu, vaan se hyvien äijien luoma fiilis pelata.

Sunnuntaina Timosen Marko tuli tänne, ja vietimmekin terapiapäivän. Pelasimme reikäpelinä Hyvinkäällä Nummenmäen, ja Nurmijärvellä Herusten radan. Rupateltiin mukavia, ja kannustettiin toisiamme mitä huimimpiin heittoihin. Välillä käytiin Villassa jätskillä, kahvilla ja pullalla. Molemmat tekivät välillä huikeita suorituksia, ja välillä vähemmän huikeita. Tällä kertaa kotikenttäedun turvin voitin molemmat kisat yhden pisteen erolla. Yllättäen tein hieman vähemmän virheitä, kun kaiken kokenut pelikaverini. Ehdittiin vielä istua kotini takaterassilla maailmaa parantaen, ja emännän ruokia/ leivonnaisia syöden kolmisen tuntia. Sitten minua kutsui futistreenit, ja Markoa Pori!

Tämä viikko on sitten pyhitetty futikselle 10-11 peliä tiistain ja sunnuntain välisenä aikana!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 04.06.19 - klo:09:55
Väykän kanssa sattumalta kun viikkokisoissa päästiin samaan ryhmään niin pääsi tekemään hieman huomioita.

Aika moni asia oli Väykällä jo itsellään tiedossakin.
Heittäminen tapahtuu välillä niin nopeasti ettei aivotoiminta ole voinut ehtiä mukaan. Uskoisin, että suurimmalla osalla meistä on tuollaisessa tilanteessa helppo mahdollisuus epäonnistua jos ei ole ehtinyt päättää mitä yrittää. :)

Puttaamisessa on hyvä olla rohkea ja uskaltaa putata. Jos nyt saa sanoa niin varsin usein menet hieman liiankin rohkeasti yrittämään paikoista joista todennäköisesti et sisään saa. Ja senverran kovaa että paluuputissakin on helposti liikaa tekemistä. Toisaalta tietenkin voidaan todeta, että jos viikkokisoissa ei uskalla yrittää niin ei missään.
Tämäkin taisi olla jo tiedossa? :)

Muutama juttu jäi vielä vähän mietityttämään, mutta tarkastellaan niitä sitten kun ollaan samassa ryhmässä jälleen.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 04.06.19 - klo:11:00
Uskoa onnistumiseen ja homma toimii 😀. Itse Väykän peliä seuranneena myös jonkun verran voin todeta että päätös epäonnistua jo ennen heittoa ei parane nopeasti viskaisemalla pelon sekaisin tuntein jonnekin sinne päin. Sitten kun päälle päin näkyy että nyt onnistutaan liitää kiekko taianomaisesti juuri sinne minne kuviteltiin.
Päätös onnistua on tehtävä ja rauhassa laitettava limppu haluttuun paikkaan.. tämä on toki helkutin helppoa raapustaa tähän ja sitten kierroksen jälkeen ihmetellä että missähän se älykkyysosamäärän viimeiset 30pistettä majaili kierroksen aikana, kuten itselle liian usein on käynyt.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: letiss on 04.06.19 - klo:12:27
Uskoa onnistumiseen ja homma toimii 😀.

Näinhän se pääsääntöisesti menee, jos niitä toistoja on alla.

Nurmijärvellä ainakin Väykän maneereihin kuului yrittää psyykata itsensä ulos :) "Voi hitto, toi lähäri jäi
ihan vajaaksi", vastasin, että siinähän se on 4m korista. "Ihan liian pitkällä mun etäisyyksistä,
ei nää mulla läheskään aina mene".

Ilman hyvää seuraa mulla olisi ollut suuria vaikeuksia jatkaa rundi loppuun, koskaan en siis ole denffannut. Toki koskaan
ennen en ole yhdellä kierroksella hukannut kahta kiekkoa ja heittänyt vielä 3 ob:ta noiden lisäksi :)

Voisi siis todeta pelistä, että hauskaa oli, kuin hammaslääkärissä.

Hampaankoloon kyllä jäi niin paljon, että seuraavat kuukausikisat on pakko tulla mukaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 23.06.19 - klo:23:28
Kiitos Ari, Miikka ja Jone palautteesta!
Noista on jo niin kauan aikaa, etten kauhean tarkasti niihin vastaa. Täytyy kyllä myöntää pari toteamaanne seikkaa. Pelaan joskus muutaman heiton, tai väylän ihan hyvin. Mutta kun toi heitto taito on todella heikko, niin itseluottamus murenee ensimmäiseen epäonnistumiseen.
Omat seurakaveritkin ovat välillä maininneet tuosta "nopeasta" heittämisestä. En kuulemma voi millään ehtiä miettimään/ päättäämään mitä teen.Pitää kyllä paikkansa, että usein tulee heitettyä mitään ajattelematta vähän sinnepäin menttaliteetilla.
Yritän tulevissa kisoissa parantaa tapani!
Puttaaminen! No se on sitä mitä Ari sanoi.

Kohta on alkamassa meikäläiselle todella mielenkiintoinen fribakuukausi. Suorastaan herkullinen!

Torstaina alkaa omalta osaltani ensimmäinen Tyyni. En ehdi siihen kisaan mitenkään valmistautua, Keinarissa kävin kuitenkin osan uusista väylistä pelaamassa muutama päivä sitten. Siihen se sitten jääkin. Osallistujalistaa kun pro-50 luokassa katsoo, niin viimeinen sija on hyvin realistinen tulos. Yritän kuitenkin parhaani, ja rennosti pitäisi pystyä pelaamaan kun minkäänlaisia sijoitus tavoitteita ei ole.
Hieman harmittaa että pitää Sibbeen asti ajaa rekisteröitymään, kun pitäisi futistreenejäkin vetää keskiviikko iltana.

Tyynen jälkeen maanantai iltana on vanhan liiton äijien kokoontumisajot ja heitot Tampereen Vihiojalla. Sitä tapahtumaa odotan kyllä intoa täynnä. Retrobägillä mennään tapaamaan vanhoja kamuja, ja nauttimaan fribaamisesta. MRV, JLS,Gazelle, XS, COMET, XL, Omega, Voayger jne pääsevät pitkästä aikaa liitämään.

Sitten torstaina talkoo hommiin Mastereiden SM-kisoihin Kaatikselle. Olen ymmärtääkseni koko kisan ajan siellä hommissa. Ihan kiva, jos musta on mitään hyötyä, kun en enää pelaajana kisoihin pääse.

12.7 TD ja pelaaja roolissa Nurmijärven golfkeskuksessa kuukausikisassa. Ne on kyllä myös loistavia rentoja kisoja. Ja hyvää treeniä viikonloppua ajatellen.

Suomi on täynnä hienoja ratoja, mutta kyllähän se The Beast on suurin ja kaunein.
13-14.7 saan ilon ja kunnian pelata Amatöörien European openia Nokialla. Siinäkin kisassa sijoitus tulee olemaan häntäpäässä, mutta kauden kohokohdasta on kuitenkin kyse.Toivottavasti Nokian kuuluisa ukkosilma ei pilaa kisaa.

Heinäkuun fribailun osaltani päättyy näillä näkymin 20.7 legendaariseen SN Classiciin Kauhajoen kauniilla puistoradalla.

Jos ehdin niin laitan tänne tunnelmia kisoista, mutta nyt jatkamaan Ranska - Brasilia peliä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 26.06.19 - klo:07:39
Ilari soitti ja friba voitti!
Jätin törkeästi äijien futistreenit väliin ehtiäkseni Ilarin kanssa testaamaan Keinari kokonaisuudessaan.
Todettiin kierroksen jälkeen, että onpahan pitkä ja raskas reissu. Rata on tällaisille tavan tallaajille todella hidas pelata. Käsi kun ei riitä millään lennättämään muovilautasta tarpeeksi pitkälle. Ja varsinkin uusilla väylillä kiekot tuppasivat häviämään lepikkoon, tai pitkään rosolliin.
Rata on sinällään mielenkiintoinen, haastava ja hieno! Mutta ainakin henkilökohtaisesti focuksen pysyminen itse suorittamisessa tulee olemaan työn takana.
Varsinkin jos kierros alkaa huonosti, niin on tiedossa piiiiiitkä kierros. Ilarin kanssa maalattiin kauhuskenaario. Ykkösväylätä tupla tai tripla harteilla on kiva kiivetä sitä loputtoman pitkää ylämäkeä päästääkseen heittämään kakkosella ensimmäisenä vasemmalla olevaan mäntyyn. Skippi vasurin rosolliin, ja homma on selvä.
Edellä mainittu on taatusti lähempänä toteutumista kuin esim. vain bogeyt kahdelta ensimmäiseltä väylältä.
Keinarista en kykene ottamaan yhtään pöröä, mutta nyt kolme kertaa kahden viikon aikana siellä pelanneena plussaa tulee ainakin seuraavasti:
1. Bogey tai tupla
2. Bogey
5. Vähintään tupla
6. Bogey
7. Bogey
8. Bogey - tripla
9. Bogey
10. Bogey
11.Bogey
12. Vähintään tupla
13. Vähintään bogey
14. Tupla
18. Bogey tai tupla

Eli odotusarvot eivät ole korkealla. Otan kisan lähinnä selviytymiskamppailuna.

Arille tiedoksi!
Kyllä sun blogia luetaan. Ja tarkkaan!.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 27.06.19 - klo:09:22
Nyt sitten jätät ne yli kympin putit yrittämättä jos siellä takana ei ole mitään turvallista :)
Ei ne kuitenkaan mene.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.06.19 - klo:21:22
Tyyni on nyt pelattu ja koettu!
Varmasti kaikin puolin hieno tapahtuma! Iso käsi järjestäjille!
Itse kun en juurikaan tapahtumaan tutustunut kuin pelaamisen merkeissä varsinaisen kisan osalta, niin en osaa sen enempää analysoida sitä. Vähän aikaa seurasin avointen viimeisiä väyliä, että sen perusteella voi todeta että katsojia oli aikalailla. Tosin vain ykkösryhmällä.
Lyhyesti omasta suorituksestani:

Kivikko: tuulessa ja vaihtelevassa sateessa perusrataa. Fiilis kun viikkokisoissa. En saanut missään vaiheessa minkäänlaista tatsia tai intoa pelaamiseen.
Tasapaksulta huonosti pelatulta kierrokselta jäi mieleen oikeastaan vain väylä 4.
Siinä kohtaan iski kovin sade, ja tuulen tuiverrus. Hyssenä pelasin, mutta en tarpeeksi kaukaa. Kiekko 20 metriin. Ylivarovainen typerä lähestyminen rinteeseen korin tasalle n. 8 metriin.
Arin ohjeet kävivät mielessä, mutta vain kävivät! Hirmuinen vastatuuli, mutta kai se sinne menee. Ei mennyt, mutta pitkälle ohi kylläkin.
Aivot narikkaan, ja menoksi. Sijoitus huonon kierroksen jälkeen toiseksi viimeinen.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.06.19 - klo:21:36
Kivikon pettymyksestä toivuin jo illan aikana Hämiksen ja Piipon terapian ansiosta, joten aamulla lähdin Keinukallioon uudet kujeet mielessä.
Ratahan on huomattavasti haastavampi kuin Kivikko.
Auringon paisteessa, Röllin tahtiin lähdin hyvällä mielellä kierrokselle. Hämis toimi caddynä, ilman bägin kanto oikeutta. Mutta henkisenä tukena kuitenkin.
Hölmöjä virheitä tuli tehtyä, mutta myös hyviä heittoja.
Parhaiten jäi mieleen väylä 8 jolta on kisan aikana luokasta riippumatta otettu koviakin lukemia.
Karmea vastatuuli lisäsi väylän haastavuutta. Avasin Kongilla (nimi vaihtuu Zeukseksi) melkein ojalle asti väylän vasempaan reunaan. Siitä Buzzzilla sijoitus 40 metriä ojan toiselle puolelle keskelle väylää. Pellon ylitys Raptorilla n. kuuteen metriin, ja Luna pönttöön. Par oli ainakin itselleni hyvä suoritus.
Sijoitus nousi plus 8 tuloksella roimasti. Olin tyytyväinen!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 30.06.19 - klo:21:43
Lauantaina Kartanoon, missä en ollut koskaan käynyt.
Fiilis oli katossa, mitä ei hyvä seura ainakaan huonontanut.
Kahden ensimmäisen väylän jälkeen olin kuitenkin 3 päälle tuloksessa, ja siihen loppui fiilis hyvästä seurasta huolimatta.
En löytänyt mitään nautintoa pelaamisesta.
Seurauksena älyttömän huonoa pelaamista, ja surkea tulos.
Kartanon kierros on jäänyt yhdeksi kammottavimmista kierroksistani koskaan. Eli se siitä.

Kiitokset kaikille jotka elitte mukanani elämäni ensimmäisessä Tyyni kisassa.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 30.06.19 - klo:21:56
Tunteita pitää olla ja näyttää olevan. Oikein.

Kävin vähän kurkkimassa. Kartanon kierros on ollut 70 pistettä oman ratingin alapuolella.
Hirsi taisi pelata yhden kierroksen samaan tasoon. Omalla kohdalla viime vuonna oli useita kilpailuja joissa mentiin tuota luokkaa alakanttiin. Sieluunhan se sattuu, mutta onneksi on yleensä ohi jo 18 väylän jälkeen. Ja sitten saa yrittää uudelleen.
Tarkoitus ei ole väheksyä synkkiä ajatuksia mutta meistä taitaa suurin osa vähän väliä samoissa tunnelmissa. Toki saattoi vaikuttaa asiaan että edellinen kierros on ollut asiallista tekemistä
, 40 pinnaa oman ratingin yläpuolella.

Näissä heittokertomuksissa ainakin itse haluan lukea juuri niistä tunteista ja tunnelmista. Niiden kirjoittaminen voi olla varsin terapeuttista mutta myös paljon mielenkiintoisempaa kuin monotoninen heittojen kertaaminen. Joten lisää tunteita ilmoille vaikka vieläkin ottaisi päähän. Tiedä vaikka sieltä löytyisi jokin salaisuus pelin parantamiseksi.

Itse ainakin mielenkiinnolla seuraan toisten pelaamista. Kun on tarpeeksi pelannut niin on kokenut suurimman osan niistä tunteista joita toinen siinä vieressä käy läpi. Oli se sitten hyvää tai huonoa tunnelmaa. Viimeksi Tyynessä näin itseni ahdistumassa kun peli ei kulje, vaikka itsellä kulkikin. Oli mielenkiintoista nähdä miltä se näyttää sivusta. Saatoin oppiakin siitä jotain.
Ihmisten käyttäytyminen on mielenkiintoista :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 01.07.19 - klo:11:40
Niemisen Juha oli mun mentorina Keinarissa kolmosväylältä lähtien. Ei me paljoakaan keskuskeltu millä ja miten heitän. Mutta Hämis rauhoitti mukavasti peliäni etten alkanut yliyrittämään.
Kartanossa yhden väylän pelaaminen järkevästi (Hämis olisi varmasti ohjeistanut mua oikeaan tapaan pelaamaan siinä tilanteessa).
Lähdin mitään ajattelematta hyökk
äämään väärässä paikassa seurauksena triplabogey ja siitä paha mieli.
Tänä iltana pitäisi taas nauttia pelaamista, kun veteraanit kokoontuvat Tampereelle.
Iso käsi Arille huikeasta Tyyni suorituksesta👍
Ja käsittämätöntä kuinka lähes kädetön, jalaton ja selätön Miikka painelee moisia tuloksia.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 08.07.19 - klo:11:40
Mennyt viikko oli lievän Tyyni pettymyksen ( oma pelini) jälkeen oikein hauska.

Maanantaina olin pelaamassa Vihioja 25v. tapahtumassa Tampereella. Kisa pelattiin alkuperäisen leiskan mukaan, ja oli kyllä nostalginen meininki.
Kisan TD Jukka Kaipainen lähetti paljon kokeneen ryhmämme tavoitteena heittää kierros kaksi alle tulokseen, eli päivän teemaan sopiviin lukemiin 25.
Onnistuinkin tavoitteessa, ja yllättäen ainoana pakkaselle heittäneenä meidän poolissa. Video kuvaaja seurasi koko kierroksen meitä ( Marko Timonen, Juha Nieminen, Kai Vesa, Sami Yli-Pihlaja ja mää), kun pelattiin rennosti nauttien Vihiojan puistosta, ja mainiosta radasta naamat messingillä koko ajan.

Toiselle kierrokselle sain Markon ja Hämiksen lisäksi matkaan yhden elävän legendan lisää eli Timo Meresmaan, ja entuudestaan tuntemattoman mukavan kaverin, jonka nimeä en edes enää muista (anteeksi).

Oli kyllä mahtava aurinkoinen ilta Tampereen laidalla!! Pääsin pelaamaan oikeiden legendojen kanssa, ja lisäksi ehdin tarinoida monen muun vanhan tutun kanssa niitä näitä. Oli hienoa!!!

Kiitos Paul Brown ja Jukka Kaipainen!!!!!!


Koska Raaseporin Helmi vei paljon talkooporukkaa rannikolle, niin NFS oli pakotettu hakemaan apulaisia naapurikunnastakin.
Tästä johtuen sain suuren kunnian toimia kuuluttajana (tarkemmin pelaajien matkaan lähettäjänä) Mastereiden SM-kisoissa menneellä viikolla.

NFS otti kyllä aikamoisen tietoisen riskin. Mutta onneksi muista häröilyistä huolimatta sain ilmoitettua kaikki 2 minuuttia komennot, ja lähetettyä pelaajat oikeaan aikaan kierrokselle.

Rata oli huippukunnossa, ja pelaajatkin olivat rennolla mutta kilpailullisella asenteella mukana.

NFS oli tehnyt tehtäväni niin helpoksi ettei oikein tajunnutkaan olevansa vastuullisessa hommassa. Kiitos johtoryhmä!!
Iso kiitos pelaajille kun ette hermostuneet ainakaan pahasti kuuluttajan epäpätevyyden takia. Ensikertalaiselle annetaan näköjään paljon anteeksi.

Perjantaina sitten taas itsekin heitto hommiin, kun kesän kolmas Mijas arvonta iltakisa pelataan Nurmijärven golfkeskuksessa.
Ja lauantai aamuna Nokialle kohtaamaan häkellyttävän upea The Beast.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 08.07.19 - klo:17:47
Kiitos Väykkä että tulit. Oli kyllä mahtavat 4 päivää Kaatiksella. Sai nauraa sinun loistavalle tilannekomiikalle kun pelaajien kanssa lähtöteltalla touhusit :D



Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 09.07.19 - klo:08:25
Kiitos Tomppa😁
Etukäteen en osannut varautua tehtävääni, vasta ensimmäisenä kisa-aamuna Villen kerrottua(sen minkä naurultaan pystyi, kun oli huomauttanut että olin saapunut arvokkaaseen tilaisuuteen eripari kengät jaloissa) tajusin että näin sosiaalisesti rajoittuneelle ja verbaalisesti lahjattomalle huono muistiselle henkilölle tehtävän kunniakkuus vaihtuu nopeasti toivottomaksi.

Olen kuitenkin niin sinut itseni kanssa, ettei tilanne jännittänyt yhtään. On tässä ennenkin hölmöilty!
Kilpailun ylinjohto antoi minulle täydellisen työrauhan, välillä jopa kannustaen. Ja siihen kun lisätään pelaajien rento suhtautuminen tilanteessa, niin mikä siinä oli kaksi minuuttisia hokea!

Aika moni pelaaja on jossain vaiheessa pelannut NDGE kisassa, joten osasivat varautua ettei ihan Strömsössä olla.

Se on kuitenkin nyt historiaa mitä ei muuksi voi enää muuttaa.

Tälle illalle tuli mukava kutsu lähteä pelaamaan kahden huikean frisbeegolf veteraanin Niemisen Juhan ja Kaajakarin Rikun kanssa.

Nivunen huuta Hoosiannaa, mutta on se hienoa päästä itsekin heitto hommiin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 09.07.19 - klo:10:18
Olen kuitenkin niin sinut itseni kanssa, ettei tilanne jännittänyt yhtään. On tässä ennenkin hölmöilty!

Tässä kyllä vuoden elämänohje joka monen olisi hyvä muistaa.  :D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 09.07.19 - klo:14:22
Toivottavasti joku tajuaa pyytää sua johonkin kisavideolle kommentaattoriksi. Ei niitä kaikkia nykyhienouksia tarvita kun sen voi korvata Mertarantatyyppisellä yleisellä mölinällä ja samojen fraasien hokemisella. Kunhan on innoissaan :)

Hienoa oli nähdä että vaimo antoi sinun uhrata neljä päivää elämästäsi meidän heittojen kommentointiin ja ohjaamiseen.
Vaimolle siis terveisiä.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.07.19 - klo:08:27
Terveiset meni perille! Kiitos vaan!

Eilen takaisin heittohommiin Fordilla. Hyvien kavereiden kanssa pelaaminen on yhtä juhlaa, vaikka heitoista juhlat oli kaukana.
Pelasin niin huonosti kun vain voi. Itseasiassa kukaan Telluksen ihmisistä ei voi heittää niin huonosti. Aika epätoivoiselta näyttää tilanne.
Tulevana viikonloppuna saan taas hävetä silmät päästä Nokialla. Tietää sunnuntaina ensimmäistä lähtöryhmää. Mutta ei se haittaa, ehdinpä vetämään futistreenit!

Perjantaina kuitenkin kenraaliharjoitus Nurmijärven golfkeskuksessa, siellä ainakin pääsee draivaamaan.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 10.07.19 - klo:09:01
Ei kannata hävitä taistelua rataa vastaan ennen kuin on heittänyt ensimmäistäkään heittoa.
Hymyssä suin lähdet vain väylää pitkin nakkelemaan ja pidät rennolla otteella lähärit paketissa ja puttaat ilolla mistä ikinä pääseekin haastavaa puttia yrittämään.
Sen minkä avausheitolla sählää niin tuloksestaan löytää.. asetat vaan tavoitteen heittää 80m siihen kohtaan mistä haluat jatkaa ja nakutat diesel koneen voimalla solidia par korttiin.  Sulla kuitenkin parasta osaamista on buzzz heitot 55-75m niin ei kannata yrittää 145m pitkällä väylällä 110m kun se 35m lähäri on heikompi heitto kuin 80m jälkeen tehtävä 65m heitto sillä lempi buzzilla. Helpompi on taivaltaa kun onnistuu heitoissa jotka osaa. Tsemppiä kuitenkin upean Nokia radan fiilistelyyn..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 10.07.19 - klo:15:40
Enhän mä mitään ole hävinnyt, enkä häviä. Ja todellakin aion nauttia radasta täysin siemauksin.
Faktat on kuitenkin faktoja!

Olet oikeassa siinä että pitäisi pelata enemmän ns. varman päälle, ja kuten totesitkin Buzzziin luottaen.
Toissa talvena pelasin kaikki viikkokisat vain Buzzzia käyttäen, ja pelasinkin ehkä elämäni parasta frisbeegolfia.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 10.07.19 - klo:15:42
Joo kyl se vähän niin on että rata ei voita muulloin kuin silloin kun lähdet sieltä tatti otsassa. Heittoja voi tulla vaikka kui monta mut jos nauttii, se on voitto.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 16.07.19 - klo:11:27
Ja tuliko nautittua?

Aamupäivästä The Beastille! Hyvä sää, hyvä meininki!
Muutama lämmittely heitto, 4 puttia. Olen iskussa!

Ykkösen teellä pyöri jo hermostuneen oloista väkeä, kun kävin ilmaisemassa olemassa oloni. Siellä oli myös Saunasen Raimo! Menin tietysti häntä tervehtimään, ja koin suuren yllätyksen.
Raimo oli tullut vartavasten paikalle, tarjoutuen Caddieksi........minulle!! Raimon oma startti olisi vasta iltapäivällä!

Olin niin häkeltynyt suuresta kunniasta, että suostuin jopa antaa bägini kannettavaksi.

Olihan leppoisaa pelata rupettelun ja pienten ohjeiden ohessa.
Fantastista!
Iso kiitos Raimo!!!

Vaikka tulokseni +12 ei ole ihan kansainvälistä luokkaa ;D niin olin varsin tyytyväinen peliini. Ja nautinkin jokaisesta väylästä täysin siemauksin hyvässä seurassa. Eli kiitos myös pelikavereilleni.

Ilta meni kivasti nauttien Tampereesta ( on muuten nasta kaupunki aina vaan). Kaupunki kierros päättyi Vaakon Nakkiin!

Myöhemmin illalla ehdin vielä Hotelli Rosendahlin saunaan.

Sunnuntaina hyvällä mielellä toiselle kierrokselle. Alku oli mitä oli valonsäteenä birdie väylälle 3!! Metsästä kun pääsi takaisin vihreän veran ääreen pelasin oikeastaan aika loistavasti (minuun nähden) väylälle 15 asti.

Väylän 15 ryssin sitten täydellisesti ( jälkipeleissä olisin pelannut paljon fiksummin ;)). Siitä seurasi sitten kiinnostuksen häviäminen tuloksiin, je huolimaton hälläväliä hölmöily loppuväylille.
Ja lopputuloksen totaalinen tuhoaminen.

Kuitenkin loppudilemmana ihan mahtavaa oli pelata Nokialla!!

Ja vaikka suurin osa pelaajista oli mulle uusia kasvoja, niin kyllä sieltä löytyi jonkin verran vanhoja kamujakin!!

Kiitos Jukka ja Jussi, Kiitos The Beast!!!

Seuraavaksi sitten kohteena Kauhajoki, ja sen jälkeen kisat on suurinpiirtein siinä!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 16.07.19 - klo:17:49
Koitas nyt ilmoittautua MA40 Raasepori special kisaan 07-08.09 siellä taas luvassa kattaus maan mainiota maan etelä kärjen tarjontaa Skogby,karjaa lauantaina ja yöksi kisakeskukseen ja golf lähdöin sunnuntai kierrokselle.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.07.19 - klo:11:16
Kyllä valitettavasti taitaa Speciaali jäädä. On kaikkea muuta ohjelmaa!
Tällä hetkellä ei oikein loppukesää, ja syksyä ajatellen ole mielessä kuin Syysmyrsky. Toivottavasti ehdin ilmoittautua, ennen kun kisa on täysi!

Uutena ajatuksena on herännyt etten vuonna 2020 pelaisi kun yhden kisan( NDGE20). Muuten vaan treenaisin, ja heittelisin kavereiden kanssa höntsä kierroksia.
Kilparadoille palaisin sitten 2021 kun nousen uuteen luokkaan.

Saattaahan tuo tauko jäädä yhtä lyhyeksi kun Miikkan off seasonit ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 18.07.19 - klo:16:39
Kyllä se meikäläisen kilpaileminen on tainnut aina olla sitä Arin mainitsemaa keski-ikäisten sauvakävelyä.. ei kiinnosta treenaaminen niin paljoa että haluaisi vakavasti treenata ja silti pettyä puukopsijen osuessa väärään paikkaan.
Eli offseasonillakin voi hyvin käydä yhden pdga flex kompuroimassa vain todetakseen että lihaskunto treenit ja tulehdustilojen hoito on varmasti toimivampi konsepti. Ehkä se asenne enemmän tapahtumaa kuin kilpailemista kohtaan on tärkeämpi ajatus jos haluaa johonkin karkeloon mennä fiilistelemään niin miksipä ei. Parhaitenhan omaa treeniä kuvastaa tulosten tasainen ilmaantuminen korttiin.. voisit mieluummin kehittää ajatuksen että pelaat yhden pdga kisan joka kuukausi jos tuntuu hyvältä.. jos ei niin jätät väliin. Itsellä kannattaisi kolme neljästä jättää väliin jos rating haluaisi tarkemmin kuvastamaan oman heittämisen tietynlaista tasoa, mutta toisaalta kuvastaa se nytkin selviytymiskykyä puolirampana 🤣
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.07.19 - klo:11:21
Olet mun kohdalla asian ytimessä.
Useita lajia harrastaneena, ja muutamissa jollakin tasolla pärjänneenäkin hidasteena ja suorastaan esteenä parempaan menestykseen on juuri harjoittelun välttely.
Yksi syy siihen on se, että mitä jos treenaan paljon enkä silti pärjää? Meneekö treeni ja moinen ajankäyttö ihan hukkaan?
Typerää, mutta kohdallani totta.

Tapahtumat edellä ollaan aina menty. Eilen ja tänään mulle on pari tyyppiä kyseenalaistanut huomenaamulla puoli kuuden lähtöä Kauhajoelle. Ja yöllä takaisin!

No eihän siinä mitään järkeä olekaan. Voisinhan nukkua vaikka kasiin, ja ajaa 10 minuuttia heittämään Herusiin.
Ei kuluisi bensaa ja jäisi aikaa muuhunkin.

Mutta eipä tätäkään harrastusta olla koskaan järjen kanssa tehty.

Pääasia että tykkää!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 21.07.19 - klo:07:17
Kyllä tämäkin laji on edelleen hyvä siitä että voi harrastaa niinkuin itse haluaa. Jos ei aiheudu siitä muille harmia niin ei ole kellään mitään sanottavaa.

Jatketaan samaan malliin vain :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 03.08.19 - klo:08:52
2 viikkoa on jo vierähtänyt ilman fribailua, KAKSI VIIKKOA! Mihin nää päivät hävii?

Kaksi viikkoa sitten lauantaina lähdin aamulla klo.5.30 ajelemaan kohti Kauhajokea pelaamaan legendaarisella radalla, legendaarista kisaa Seppo Nieminen Classicia. Kisa pelattiin jo 35 kerran!
Rajamäestä poimin mukaan Hannu "Lyly" Rajalan, ja Hämeenlinnasta Juha " Hämis" Niemisen. Aurinkoinen kesäaamu meni ajaen ja höpisten.

SN Classic on pelaajamääriltään kutistunut hyvin pieneksi kisaksi mikä sinänsä on harmi kun muistelee esim. Suomenlinnassa pelattuja kisoja.
Kauhajoelle oli kuitenkin kokoontunut pelaajia, joista suurin osa on pelannut Classicissä jo 90 luvulla.

Kisassa pelattiin luokat Open, Not so open ( junnut, naiset, 50, 60 ja 70v yhdessä), ja 40v. Itse pelasin Not so openissa.

Fiilis oli kyllä katossa kun ensimmäiselle kierrokselle lähdin Karosen Janin, Tammisen Ilkan ja Hämiksen kanssa.

Teen nyt poikkeuksen omiin tilityksiini, yrittäen muistaa väylä väylältä pelaamiseni. Laitan kuitenkin molemmat kierrokset samaan nippuun, ykköseltä lähtien:

Väylä 1: Lyhyehkö joen ylitys väylä, missä puut ja pusikot aiheuttivat ongelmia monelle. Heitin molemmilla kierroksella kakkosen, eli birdien. Ekalla kiekalla hienon avauksen turvin vitosen putille. Toisella kiekalla heikko avaus korvattiin pitkähköllä pommihysse putilla koivun takaa.

Väylä 2: Varsin avoin loiva ylämäkiväylä, kori puiden ympäröimässä pesässä. Kaksi hyvää suoraa avausta, muttakäsi ei riitä korille. Kaksi kolmosta, eli par

Väylä 3: Painajaismainen tee paikka . Karmea puurytökasa suoraan teen edessä. 30 metrin päässä korkea puurivi ja oikealla asfalttitie ja sen oikea puoli OB.
             Pitkä hysse heitto on avain tähän ongelmaan. Muilta se onnistui, minulta ei. Ekalla rundilla avaus siihen kolmeen metriin mörriin. Sieltä surkea yritys siihen puuriviin. Puiden alta onneton lähäri yritys. seuraava jo korille, ja tupla korttiin.
Toisella kierroksella avaus puuriviin, sieltä maailman surkea antsa lähäri. Pariin pääsin kuitenkin pitkällä, mutta kauniilla onnistuneella putilla.

Väylä4: Suora, olisko ollut n.70 metrinen väylä vasemmalla koko matkan ob, ja oikealla mando mikä piti kiertää vasemman kautta.
            Molemmilla kierroksilla kaunis suora Buzzz siivutus lähelle koria. Pirkot!

Väylä 5: Vasemmalla ja korin takana OB oikealla koivuja ja marjapensaita. Väylä n. 80 metriä. Ekalla rundilla yritin antsalla huonolla menestyksellä. Lyhyeksi jäi, marjapensaan taakse. Siitä piti olla kuitenkin helppo lähestyä korille, paitsi mulle. Bogey!
Toisella kierroksella hyssellä upea avaus korin viereen ja pirkko

Väylä 6:Aidan yli pajukko oikealta tai vasemmalta kiertäen. Valitsin pitkän korkean antsan Crankillä. Siitä tuli korkea ja pitkä, ja upeasti liitäen Crank korin juureen. Olin mykistynyt! Pirkko!
Toisella kierroksella lähin yrittämään samaa, mutta tuli uskon puute. Avaus kuitenkin ihan kelvollinen. Parikymppinen lähäri 6 metriä pitkäksi, ja putti ohi. Bogey!

Väylä 7: Kummulta alas reilu viiskymppinen pieneen saareen. Jos menee ohi saaren, niin jatketaan kiekolta sakon kera. Hyssellä saaren yli kymppiin. Putti sisään ja par. Toisella kierroksella pökäle housussa surkea avaus, eikä 15 putti mene sisään. Bogey!

Väylä 8: Pitkähkö puistosta urheilukentän kaltevalle reunalle. Tein kaksi onnistunutta maksimi avausta, mutta eihän pituus riitä millään korille. Parikymppinen lähäri kummallakin kertaa korin juureen kaltevasta pinnasta huolimatta. Kolmoset korttiin oli maksimi suoritus.

Väylä 9: Korin jyrkässä rinteessä. Oikealla puolella pallopuita tiheään tahtiin. vasemmalla tasaisella puita puiden perään. Loivalla antsalla lähdettiin koska väylä vielä kurvasi oikealle. Avauskierroksella täydellinen antsaavaus Trasherillä pariin metriin. Birdie.
Tokalla kierroksella ranne jäykkänä pitkäksi. Lähäri kipolle ja PAR!

Loput myöhemmin!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 06.09.19 - klo:08:25
Toi loput myöhemmin venyi jo niin pitkälle, ettei sitä muista vanha Erkki isänikään.
Pelasin toisen kierroksen lopun hurmiossa, ja viimeisen väylän piiiitkällä koivikon kiertävällä antsaputilla ratkaisin itselleni ehkä viimeisen S. N Classic voiton.
Hieno, nostalginen rata ja pelaajat vanhoja tuttuja kavereita.
Hieno päivä Kauhajoella!
KIITOS Seppo ja Jani!

Nyt kun siirrytään nykyaikaan, alkusyksyyn vai onko nyt loppukesä? Niin todettakoon etten ole kohta kolmeen viikkoon heitellyt kiekkoa. Eikä oikein löydy intoakaan.
Sunnuntain Kepan maratooni voi olla katastrofi. 6 kierrosta rataa, missä olen aina heittänyt huonosti.
Mutta hauskaahan sinne ollaan menossa pitämään.

Kausi on kääntymässä ehtoon puolelle, siitä varmin merkki on kun on ilmoittautunut Syysmyrskyyn!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 17.02.20 - klo:14:47
Näköjään viimevuoden syyskuussa olen viimeksi tänne mitään kirjoittanut, ja silti tää ketju on sijalla 10. Eli aikalailla hiipunut on ihmisten kirjoitusinto. Ja varmaan myös lukemisetkin.
Lienee facet sun muut syypää moiseen.

Täytyy myöntää etten kovin usein ole täällä käynyt viimeaikoina, aina välillä tulee katsottua mitä Miikka ja Ari kirjottelee. Toki samalla muutkin uudet tekstit luen.

Uusi kausikin on kovaa vauhtia menossa, ja ainakin täällä etelässä kelit "talvi" fribaan ovat olleet suotuisat ;)

En vielä tiedä, vaikka innostuisinkin taas vaihteeksi jotain tänne tarinoimaan. Kisoja on ainakin tulossa! Seuraavaksi lauantaina Meilahden specialiin tunaroimaan Villen erikoisleiskalle!
Ehkä siitä jotain kerrottavaa löytyy, jos sitä kehtaa julkaista näin julkisesti!

Kaikille hyvää meneillään olevaa fribakautta 2020!

PS. Ryhmä suomalaisia aloitti jo kisailunsa jenkeissä viikonloppuna. Seppou ja Joona suomalaisista kelpo sijoituksiin Paulin viedessä tuttuun tapaansa voiton!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 17.02.20 - klo:18:32
Mäki tsekkaan lähinnä Arin ketjun. Ja nyt sun. Omat kirjottelut on kyl minimissä. Ei maha mittää.

Kaikkee hyvää fribavuoteen, NDGEssä nähdään :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 18.02.20 - klo:14:57
Kiitos samoin!
Olen kyllä aina lukenut kirjoituksesi, mutta niinkuin sanoit niin ettet sinäkään enää kovin aktiivisesti ole kirjoitellut :)

Tervetuloa NDGE20 tapahtumaan! Saas nähdä paljonko silloin on lunta, kun tää on ollut niin runsasluminen talvi muuten.
Mä oon hoitanut sen kisan aina vähän vasemmalla kädellä, miten sattuu mentaliteetilla. Mutta nyt olen kaikinpuolin jäljessä kaikissa siihen liittyvässä.
Pitäisi varmaan kohta alkaa tekemään jotain sen eteen.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 19.02.20 - klo:09:33
Edelleen kaipaisin Väykältä kertomuksia siitä millaista oli pelata frisbeegolfia silloin kun sitä kukaan muu ei pelannut. Välähdyksiä on tarjottu, mutta Suomenlinnassa pelaaminen ei nykyään tulisi kysymykseen :)

Ja vaikka kuinka selittelyä on kisajärjestelyistä ilmassa niin tiedän että siellä päässä raksuttaa koko ajan :)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.02.20 - klo:10:29
Mä olen kuitenkin vielä niin "nuori" tässä lajissa, ettei kertomukseni ihan yllä niihin aikoihin. Mutta voin kyllä kun ehdin niin jotain välähdyksiä tarinoida ns. vanhan liiton ajoilta.
Kiitos Ari mielenkiinnosta!

Oikeastaan toi on se oudoin pointti, päässä ei nimittäin raksuta. Edellisinä vuosina tutkin tässä vaiheessa monta kertaa päivässä pitkän ajan sääennusteita. Mitkä ei ole koskaan pitäneet paikkaana jne.
Ryhmäjaotkin olisi olleet jo valmiina et seteraa, et seteraa! Tällä hetkellä kaikki on levällään.

Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.02.20 - klo:10:36
Tajusin että mulla on alkanut ikäni puolesta viimeinen kausi viisikymppisten luokassa. Olen nyt sitten pelannut ikääni osoittamissa Avoin, M40, M50, M55 luokissa, kolmessa ensin mainituissa SM-kisoissakin. Ensivuonna alkaa taas uudessa luokassa pelaaminen, kun täytän viimeisen NDGE kisan kohdilla 60 v.

AIKA KULUU, JA NUORUUS KATOAA!!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 19.02.20 - klo:10:54
Onneksi mieli pysyy virkeänä ja uskon vakaasti että ensi vuonna SM jakkaralla palkitaan herra Nurmijärveltä.
Nyt lauantaina on kuitenkin Meilahdessa tuulisen sään karkelot ja taas mennään koria kohti ja todennäköisesti ylikin useamman kerran. Piippo on meille valmistelemassa mielenkiintoisia väyliä kun kerralla kukkulalle rakennetaan pari par5 väylää ja kasa par4 niin tietää että ihan neppailemalla ei selvitä. Onneksi kahvion kahvi on taattua tavaraa ja mieli virkistyy tarinoiden lomassa kun tauolla omaa toilailuaan selittelemme. Nähdään lauantaina..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 19.02.20 - klo:15:04
Mä olen kanssa siitä varma, ja oikein ykköspallilla.....Harri Hynönen!

Lauantain kisasta tulee varmasti mielenkiintoinen, ööööö sanotaanko vaikka hermoja raastava. Jos mä olisin järkevä ratinkien metsästäjä, niin jättäisin suosiolla tämän tyyppiset Meikku speciaalit väliin.
Mutta kun en ole järkevä vaan pelaan tunteella, niin antaa ratinkien paukkua hajalle. Pääasia on että saa pelata mielenkiintoisella radalla hyvässä seurassa.
Se on kuitenkin se juttu, ainakin mulle!

Nähdään ja toilaillaan lauantaina!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 19.02.20 - klo:17:33
Ennakko arvio alustavista Väykälle ..
Kierros1 67 +5 ja 905 alustava rating.
Kierros2 70 +3 ja 914 alustava rating.
Että siitä sitten..
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 20.02.20 - klo:10:30
No jo on arviot  ;D

En pysty pelaamaan Meikussa (en kyllä millään radalla) yli 900 ratinkeja normi leiskallakaan. Ville on mulle esitellyt specialväylät, ja vaikka en ole niitä heittänyt, niin tiedän että ihan kamalaa lukemaa tiedossa. Siihen hurja tuuli ja kova sade, niin eiköhän se mene aikalailla vihkoon...taas kerran!!
Mutta extriiiimiä tiedossa!

Sunnuntaina Herusten viikkarit!
Seuraavana lauantaina Talin Ice Bowl, ja sunnuntaina taas Herunen

Ja jossain kaukana häämöttää mm. Skogby ja NDGE
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 21.02.20 - klo:12:55
Olen ylittänyt itseni! Olen jo tässä vaiheessa etsinyt sopivat mahdollisimman hyvin vedenpitävät vaatteet, tosin vedenpitävät sukat ovat vielä hävyksissä.
Huomiseksi ei ole luvassa tuloskeliä, tai no tavallaan on koska tulosta kyllä tulee. Varmasti saa heitellä koko rahan edestä.
Vaikeinta ainakin mulla tulee olemaan fokuksen pysyminen kisassa, kun hyvälläkin säällä yksikin metsä seikkailu hajottaa kuupan säpäleiksi. Jos huomenna päästää korvien väliin ajatuksen " loppuisi jo tää kisa" niin se tietää katastrofia.
Kisaan kuitenkin osallistun, kun olen kerta ilmoittautunut oli sää mikä tahansa. Onhan se mahtia päästä heittämään Villen mielikuvituksillisia väyliä.

Eräänlainen selviytymistaisteluhan siitä on tulossa, ja siitähän tykkään. Tulosta, ainakaan mitään hyvää ei kuitenkaan ole tiedossa.

Onneksi sitten sunnuntaina Herusten viikkokisassa on tiedossa oikein mukava sää.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: mykey on 21.02.20 - klo:20:45
Huomenna tosiaan on klassinen tilanne tulossa missä toinen toistaan mietteliäin ilmein raahaudutaan pullakahveille mieli semi maassa kunnes pöydästä kuuluu se klassinen.. ai säkin pelasit +15 ja sitten nauretaan.. huonossa kelissä vaikealla radalla monella jäytää korvien välissä romahdus vaikka todellisuudessa kaikkien kiekot tuulen mukana riepottelee ja tulostaso painuu positiivisella lähes jokaisella kun Villekin aprikoi että pakkaselle pelaaminen on hänellekin melkoinen haaste niin meidän tasolla +15 on ihan normi suoritus omalla tasolla.. +4 haaveissa ja yli +20 kauhukuvissa. Niistä lähdetään villenviritelmille
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 24.02.20 - klo:15:04
No niin, Meikku on enää märkä päiväuni takanapäin!
Niinhän siinä kävi, että kun nappasin kolme tuplaa putkeen heti alkuun, niin ei enää napannut naputtaa ja nappailla kiekkoja yhtää mihinkään. Ja sitten kun mielenkiinto kisaan oli mennyt, niin aloin nauttia vaan hyvästä seurasta, ja sinänsä makeesta säästä.
Heittely ei antanut enää mitään muuta positiivista, kun ne todellakin hupaisat suoritukset. Ja nyt auringon paisteessa niitä on mukava muistella.
Itselleni paras muisto on kun heitin kiinteän kasilla ( tee siellä takana notkossa) kiekon oikealta ja korkeelta taivaan tuulien riepoteltavaksi. Täytyy sanoa ettei mun heittämä kiekko ole ollut koskaan niin pitkään ilmassa yhteen soittoon kun sillä kertaa.
Kerrankin Nuke sai leijailla sydämensä kyllyydestä. Valitettavasti se pitkä lento päättyi sinne oikealle rotkonpojalle, tien ja meren viereen.

Rata oli mainio! Olosuhteet haastavat, mutta omat heitot mitä sattuu!

Reilun kahdenkymmenen vuoden kilpaurani toiseksi haastavin keli muuten. Ainoastaan viimeisen S.N Classicin Suomenlinna kisan toinen päivä vei voiton Meikusta.

Sunnuntaina olikin sitten varsin leppoisaa heitellä Herusten viikkokisoissa. Vähän liiankin leppoisaa, koska heitotkin jäivät varsin leppoisiksi.

Ensi lauantaina Taliin Ice Bowliin. Siellä näkyy olevankin loistava kattaus mahtavia tyyppejä! Kiva päivä taas tiedossa!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 26.02.20 - klo:16:35
IceBowlista voitkin rientää sitten GoExpon kautta kotiin. Siellä on ainakin esittelyssä sellainen uusi laji kuin frisbeegolf.
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 27.02.20 - klo:07:38
Kiitos Ari vinkistä!

Toi voisi olla ihan kiva juttu!
Frisbeegolf.......täytyypi mennä tutustumaan lajiin. Oikeastaan tässä iässä voisi olla ihan hyväkin löytää joku uusi harrastus, se voisi piristää.
Onkohan se kovin koukuttava laji? Nimittäin olen vähän semmoista sorttia, että saatan innostua vaikka laji ei välttämättä sopisikaan mulle.
Frisbee golf? Kuulostaa ton frisbee sanan takia jonkinlaiselta heittolajilta.
Olen joskus kavereitten kanssa heitellyt ns.rantafrisbeetä, mutta en enää pitkiin aikoihin koska kaverit ei halua enää heitellä kanssani. Nimittäin mä en osaa heittää frisbeetä. Se lentää vain vähän matkaa, ja sitten se kääntyy pystyyn je menee mihin sattuu. Ei siinä paljon kopitella!
Yleisurheilu aikoina yritin heittää kiekkoa, keihästä ja moukaria. Nekään eivät sujuneet. Kiekon- ja moukarinheitto ovat aivan liian teknisiä lajeja mulle. Kiekko lensi aina ihan pystyssä, moukarin heitossa vaijeri ja pyörähdykset olivat ihan liikaa. Ei ollut kiva olla solmussa siinä moukarihäkissä. Siinähän oli semmoinen aukko mihin piti osua, en osunut ikinä.
Keihäänheitto sujui parhaiten, koska sen sai lentämään pelkällä voimalla eteenpäin ihan kelvollisiin lukemiin.
Piipon, eli tikanheitto sujui mökkikisoissa ihan mukavasti. Mutta vitosen ringistähän on helppo osua.
Ukkovarpaan nivelrikon takia olen heittänyt saappaat kerran mäkeen, kun en voi niitä jalassa pitää. Mutta en niitä kovin ylös mäkeen saanut, joten saappaanheittokaan ei ole mun laji.
Kännyköitä olen heitellyt useinkin, mutta ihan vahingossa. Ja usein niistä on seurannut pienimuotoinen taloudellinen tappio. Tulin siihen tulokseen ettei mulla ole varaa harrastaa aktiivisesti kännykänheittoa.
Petankin heitossa olen saavuttanut mainetta ja kunniaa jopa kunnanmestarina, mutta siihen lajiin kyllästyin kymmenessä vuodessa. Mölkkyyn kyllästyin jo parin pihakisan jälkeen.
Kivi-ja käpysodathan oli junnuna mieluisa harrastus, mutta onneksi en jäänyt siihen koukkuun aikuisiän saavuttamiseen asti.
Vettä oon luonnollisesti heittänyt vaippaiästä asti, mutta siinäkin on kaaret lyhentyneet viimevuosina aika paljon.

Eli voitanee sanoa ettei heittolajit ole minun bravuuria, mutta jos messuille eksyn, niin varmasti poikkean tutustumaan tuohon frisbeegolfiin.
Voisihan sitäkin kokeilla!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Fattom on 27.02.20 - klo:08:50
Huulenheitto näyttäisi onnistuvan ihan ok ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 27.02.20 - klo:22:20
Ilmeisesti töissä on ollut joutoaikaa. ;)
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Flick Maniac on 28.02.20 - klo:10:24
Fresbee golf - vuoden 2020 hittilaji  ;D
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 04.03.20 - klo:15:29
Lunta tulla tupruttaa, ja viime viikonlopun kisat pelkkä muisto vaan. Hyvät muistot jäivät kisasta, ja seurasta. Huonot muistot pelaamisen tasosta.
Talissa heitin todella epätasaisesti...tuttuun tyyliin. Mutama väylä meni hyvin, muutamat ok ja useat ihan penkin alle.
Jostain syystä vaan tuntuu, ettei tästä vaan mitään tule. Sijoitus omassa sarjassani 19 pelaajan joukossa oli yllättävän korkea, jaettu viides. Siihen olen tyytyväinen, mutta ei kai sellaisia hölmöilyjä tee kukaan muu kuin minä. 30 metrin lähestymiset aukeessa maastossa, voi karkaa samanverran sivuun. Se on jotain käsittämätöntä.
Tapahtui siellä jotain todella hauskaakin. Matalajalkainen Hertta koira (gorgi) joka oli isännältään karannut liittyi häntäänsä heiluttaen seuraamme kutosväylän korilla. Se seurasi meitä seiskan teelle. Ardo heitti avausheiton, ja kuinka ollakaan Hertta hauvvahan alkoi viipottaa minijalkoja navanalus täynnä kiekon perään. Ja tyytyväisenä palautti kiekon Ardolle :D Kyllä meillä oli hauskaa!!!
Kukaan meistä ei uskaltanut heittää enää, kun Hertta vaani uutta heittoa siinä vieressä.
Onneksemme viereisellä väylällä lensi kiekko minkä Hertta huomasi, ja sehän ampaisi sen kiekon kimppuun.
Ja sille tielle Hertta hävisi, ja me jatkoimme omaa taivallustamme kohti uusia pettymyksiä!

Sunnuntain Herusten viikkokisoissa mun luokassa kilpaili 16 pelaajaa. Aloitin kisan kohtuu hyvin. Sitten tuli upeat 5 väylää putkeen, mitkä pelasin yhteensä 6 alle.
Sen jälkeen alkoi karmaiseva mokellus putki, tuntui että pää poksahtaa tuhannen p..päreiksi. onneksi pystyin tekemään kahdelle viimeiselle väylälle pirkot, niin pelastin sarja voiton itselleni.
Mutta se ei maistunut hyvältä, kun hölmöilin radalla oikein olan takaa.

No ensiviikolla taas uusi yritys!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: gunners on 11.03.20 - klo:07:47
No joo!
Eipä tuo edellinen viikonloppukaan mennyt pelaamisen osalta sen kummemmin kun edellisetkään. Eli mitään menestystarinoita ei päiväkirjaani kirjoitettu.
Meilahden yhden kierroksen PDGA kisa kiinteän, ja Villen spessuradan yhdistelmällä tuli pari onnistumista, ja paljon järkyttävän huonoja heittoja. Heittoja millaisia ei luulisi olevankaan.
Mieleen jäi positiivisena vastapallon pelaamisen par lukemiin. Se oli mulle kova juttu!
Sää oli mainio, ja pelikaverit loistavia!
Eli se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen....tai onhan siitä enemmänkin aikaa jo!

Sunnuntain Herusten viikkokisoissa Arin, Janin ja Juhan kanssa kierrokselle. Kovia poikia heittämään kiekkoa, ja todella mukavaa peliseuraa!
Sää oli sunnuntainakin hyvä, eli kaikki edellytykset hyvälle tulokselle, ja nautinnolliselle kierrokselle olivat olemassa!
Aloitin ihan hyvin, mutta lopun totaalinen sulaminen jätti kitkerän maun kitalakeen.

Tällä hetkellä tuntuu, että jotain voisi olla tapahtumassa. Mutta jokaisella kierroksella muutamat hirvittävän huonot suoritukset pitävät kengän kivasti maanpinnalla.

Sunnuntaina taas uusi yritys!
Title: Vs: KOHTI IKÄMIESLUOKKIA JA NIIDEN YLI
Post by: Ari on 28.04.21 - klo:11:00
Instagramin mukaan Väykän pelaaminen on aktiivista. NDGE siirtyi syksyyn mutta tarinoita varmasti riittää. Jos ei uusia niin kerro vanhoja :)