Frisbeegolf-forum.fi

Frisbeegolf-keskustelu => Treenipäiväkirjat => Aiheen aloitti: Ari - 05.11.14 - klo:12:02

Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.11.14 - klo:12:02
Viime päivinä on keskusteltu aika paljon kilpailemisesta, palkinnoista ja kilpailujen järjestämisestä.
Omalta osalta frisbeegolfin harrastaminen koostuu muustakin kuin kiekkojen heittämisestä.

2006 syksyllä löysin lajin työkaverin kanssa paikallislehden ilmoituksesta jossa kerrottiin frisbeegolfseuran opastavan kiekkohankinnoissa. Kohta oltiinkin jo sitten ihan kiinni hommissa.
17-vuotiaana heittelin ultimatekiekkoa ihan seuran harjoituksissakin jonkin aikaa kunnes tie vei opiskelemaan. Opiskeluaikana muistan kun olemme pelanneet 90-luvun alussa "frisbeegolfia" heittämällä "tästä tuonne ja tuohon oveen pitää osua". Eli samaa touhua kunnes ultimatekiekot eivät kestäneet enää osumia ja homma jäi.

Aika nopeasti kävi niinkuin muissakin harrastuksissa. Hetken kuluttua olin tunkenut nokkani Nummelan frisbeeseuran touhuihin ja sitten yhtäkkiä seurassa vaihdettiin hallinto kokonaan ja päädyin puheenjohtajaksi. Sillä tiellä ollaan. Pari vuotta eteenpäin ja ajauduin jotenkin liiton hallitukseen. Sieltäkään ei ole potkittu pois, joten jatketaan kunnes ei enää jatketa.
Näyttäisi siis siltä, että ajaudun myös järjestelemään kaikenlaista kun alan jotain harrastaa.

Frisbeegolf on itselle edelleen vähän outo juttu. Ensimmäinen yksilölaji, jota olen koskaan harrastanut. Jatkuvasti jaksaa yllättää, että ihan vain omaan piikkiin menee kaikki huonot suoritukset.

Olen aiemminkin ajatellut, että pitäisi varmaan enemmän avata mitä kaikkea kisojen järjestämiseen kuuluu ihan ilman mitään vinkunaa, mutta pääsisi samalla sitten tuulettaman aivoja kun alkaa keittää.
Samalla kuitenkin pääsisi vähän omaa näkökulmaa avaamaan itselleenkin. Katsotaan nyt mitä tästä tulee.




Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Aittatar - 05.11.14 - klo:12:05
Kiva, että lähdet tätä avaamaan. Malttamattomana odotan jatkoa.

edit. Joskus tässä kesällä joku sanoi, että "Rakkaudesta lajiin" saa käyttää vain lätkästä ja salibandysta(tässä sillä tais olla vaan oma lehmä ojassa). Mä sanoin, että haista home, mutta vähemmän kauniisti.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 05.11.14 - klo:12:39
Taas yksi blogi seurantaan. Etenkin kisa/järjestöjutut kiinnostaa. Nummelan kisat kun tuntuu tulevan mikrosekunnissa täyteen ja keräävät kehuja järjestelyistä aina.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.11.14 - klo:13:14
Aika moni on varmaan huomannut, että nyt painetaan Nummelassa hyväntekeväisyyden parissa.

Viime vuonna Movemberin aikaan viiksiä kasvatellessa puhuttiin herra Poikolaisen kanssa, että olisihan se hienoa kerätä rahaa eturauhaselle pitämällä kisat. Päätettiin palata asiaan.
Loppukesästä tuli asia mieleen ja palattiin asiaan, päätettiin tehdä kisasta ihan liiton kisa kun siinä vaiheessa oli vain ajatuksena kerätä rahat pois pelaajilta ja antaa ne eteenpäin.
Tuolloin itse ajattelin, että 30 tulee varmasti, mutta 50 lienee jo hyvä tulos.

Liitolle anomuksen tekeminen on aika helppoa kun noita kisoja on järjestetty aiemmin. Tapanin kanssa kuitenkin juttelin ja sovittiin, että tehdään sellainen kisa jossa on varmasti luokkia tarpeeksi.
Anomus sisään ja kisa Kisakoneeseen hallituksen hyväksyttyä kilpailun speksit.

Ilmoittautumisen avautumista odotellessa ehti mietiskellä kaikenlaista, kuten että mihinkähän sitä on päänsä työntänyt. Kuitenkin jo kesällä oli jossain keskustelussa Powergripin poikain kanssa sivuttu asiaa ja he olivat kiinnostuneita lähtemään mukaan. Syksyn noin kymmenen suunnittelupuhelua johtivat siihen, että omissa palavereissaan Powergrip päätti lähteä sponsoroimaan kisaa ns. täysillä ja päätyivät kustantamaan kisakiekot painatuksineen. Legendaarista ja mahtavaa.
Kisakiekkoon pitää saada tietenkin hieno logo. Halttusen Jaskalla Karkkilassa on Jackbox-niminen firma, joka suunnittelee kaikenlaista ja PDGA:kin taisi Jaskan palkita jostain logosta. NFS:n uusi logokin on Jaskan suunnittelema, joten oli helppo päätyä kysymään Jaskalta palvelusta. Jaska intoutui osallistumaan talkoisiin ja suunnitteli mielestäni upean tyylikkään logon ilmaiseksi. Kiitos Jaska.
Jaska sai kohtuullisen vapaat kädet, joten kisasta tuli Moustache Open 2014.

Kisa lopsahti täyteen päivässä ja parin päivän jälkeen oli 40 ihmistä jonottamassa. Ei ihan usko riittänyt tähän, mutta kiitoksia juuri teille.

Facebook on aika näppärä. Gillette Suomi tuntui löytävän meikäläisen kun aloin kirjoitella päivityksiä Movemberista ja itse kisasta. Päädyinkin heitä ahdistelemaan aiheesta ja viime viikolla tuli viesti, jossa olivat päätyneet antamaan jokaisen luokan voittajalle Gillette Stylerin härpäkkeineen. 11 luokkaa tarkoittaa jo kohtuullista pottia sieltä suunnasta. 3M Finlandista otettiin yhteyttä ihan itse ja heiltä tulee tarvikkeita pelaajapakettiin. Oman seuran väki on aktivoitunut ja saanut paikallista tukea tavaroina ja lahjakortteina. Aiemmin hyvää yhteistyötä on tehty mm. Kaatiksen kanssa VMP:n kanssa, joten sieltäkin on tulossa tavaraa palkinnoksi. Palkintohommat on nyt aika kivasti hallinnassa vaikka parit keskustelut on vieläkin käynnissä. Lisää saa tarjota ja mainitaan nyt vielä, että Anabolic Asteroid lupasi tarjota muistokiekon parhaimmille viiksille :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.11.14 - klo:13:32
Viime viikonloppuna Husulan Sami keksi järjestää Shaving Dayn (Movember alkaa) kunniaksi SiloPoskiOpenin. 17 osallistujaa lyhyellä varoitusajalla ja saatiin Movemberille taas raha 75€. Palkintojakin oli jotain, mutta pelikeli oli loistava. Hieno juttu. Kiitos osallistujille.

Laitoin kisakiekkoja numeroituna muutaman myyntiin huuto.netiin. 1/100 myytiin 100€ hinnalla ja pari kiekkoa on vielä myynnissä vaikkeivät olekaan ihan niin suurta mielenkiintoa herättäneetkään niin kaikki menee Movemberille.

Eilen viestiteltiin Hirsimäen Jannen kanssa. Aiemmin oli ollut puhetta, että Janne hoitaisi tuloskortit. Eilen sain tyylikkäät tuloskortit joiden kanssa kyllä kelpaa pelata. Tässä kisassa merkitään tuloskortteihin perinteisiä merkintöjä eikä esim. nelinkertaista kirjanpitoa niinkuin kesällä kokeiltiin.
Oma kokemus näistä tuloskirjanpidoista on sellainen, että jatkossa meikäläisen järjestämissä kisoissa mennä tuplakirjanpidolla. Jos tulisi vähän vähemmän virheitä, tahallisia ja tahattomia.

TD:n ikävämpiä hommia on karhuta maksuja. Itse olen päätynyt yhteen muistutukseen ja sen jälkeen maksut on oltava tilillä oikeana päivänä. Jos ei ole niin poistan kilpailusta. 90 hengen kilpailussa tulee aina jotain säätöä ja TD joutuu sitten itse päättämään lähteekö mukaan näihin maksuajan pidennyksiin ja muihin. Itse olen näihin vielä lähtenyt jos asia on osattu esittää ajoissa.

1.11.2014 meni ja maksuja oli tietenkin osalla maksamatta. Valitettavasti kilpailuun ilmoittautuminen ei ole sitovaa, joten osa ilmoittautujista tuntuu ilmoittautuvan varmuuden vuoksi jos sitten vaikka...
Näinhän voi tehdä. Olisi kuitenkin enemmän kuin hienoa edes jossakin vaiheessa katsoa sitä omaa kalenteria ja käydä perumassa ilmoittautuminen jos ei olekaan tulossa.
Tällä säästäisi TD:n vaivoja ja mahdollistaisi jonkun muun pelaamisen. Nyt kun näitä haamuilmoittautujia poistetaan kilpailusta reilu viikko ennen kilpailua, joutuu jonossa roikkuja joko pitämään kisapäivän vapaana tai sitten sille päivälle voi ollakin jo jotain muuta. Tämä on mielestäni epäreilua jos se tapahtuu vain siksi, että joku toinen ei viitsi.
Tätä jaksan kiukutella varmasti niin kauan kuin tämä homma toimii näin. Olen jo Tumilta kysellytkin voisiko Kisakoneeseen saada TD-kohtaisen mustan kirjan jolla voi estää omiin kisoihin osallistumisen haamuilmoittautujilta. :)

Tässä on nyt sitten mennyt osa vapaa-ajasta pelaajien poistamiseen, uudet Kisakone poimii nykyään jonosta automaattisesti, maksujen tarkastamiseen ja muuhun kisasta viestittelyyn. Uusille jonosta nousseille pitää määrittää henkilökohtainen maksuaikataulu ja toivoa, että he ilmoittavat osallistuvatko kilpailuun. Tämä ei ole mikään iso homma, mutta onhan siinä sitä säätöä mitä ei välttämättä ihan koko ajaksi kaipaa.

Parit sponsorineuvottelut on vielä käynnissä. Näissä olisi hyvä olla ajoissa, mutta sosiaalialan koulutuksella ei aina ihan ymmärrä. Yksi isompi sponssi meni sivu suun kun sen vasta keksin ja heillä näitä asioita päätetaan seuraavan kerran tämän kuun lopussa... se siitä sitten.

Intouduin ilmoittamaan kisasta itse Movemberillekin. Suomen päässä oltiin asiasta innoissaan. Laittoivat vähän tarviketta sieltä tulemaan. Englannista asti vaihdettiin aktiivisesti sähköposteja ja lähettivät sieltä vähän erikoistarviketta kisaa varten. Saattaa olla, että niitäkin nähdään vielä ennen kisaa  jossain.
Ehdottomasti halusivat Movemberin Headquartersiin kisakiekon, joten lähetin sellaisen. Kostoksi laittoivat pienen lahjoituksen Movemberille meidän ryhmään.

Painitaan nyt tämän Movemberin kanssa puoleen kuuhun ja sitten ihmetellään.

Liiton syyskokous työllistää jonkunverran suunnittelupuolella ja ensi kauden juttuja suunnitellaan liiton hallituksessa ihan täysillä. Oman seuran asiat pitäisi laittaa ensi vuotta varten nippuun ja pitää sielläkin syyskokous, jossa sitten paljastuu onko vielä luottamustehtävää ensi vuodelle.

Heittämäänkin pitäisi ehtiä ja ainakin hiplailla kiekkoja :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 05.11.14 - klo:17:42
Seurantaan. Peukku aktiivisuudesta.
Otsikko: Vs: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Hara.far - 06.11.14 - klo:11:04
Seurantaan. Peukku aktiivisuudesta.
Sama juttu

Lähetetty minun GT-I9105P laitteesta Tapatalkilla

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 06.11.14 - klo:13:46
Kiva, että lähdet tätä avaamaan. Malttamattomana odotan jatkoa.

edit. Joskus tässä kesällä joku sanoi, että "Rakkaudesta lajiin" saa käyttää vain lätkästä ja salibandysta(tässä sillä tais olla vaan oma lehmä ojassa). Mä sanoin, että haista home, mutta vähemmän kauniisti.

(http://hs10.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1305883728735?ts=704)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.11.14 - klo:18:09
Odotinkin tuota sarjakuvaa :)

Tänään frisbeegolfrintamalla on rauhallisempaa. Moustache Openin järjestelyt veivät hetken elämästä. Gilletten tarjoamat palkinnot piti hakea postista ja pientä liikehdintää jonossa oli havaittavissa. Yksi mies lisää kilpailuun, maksaneita tällä hetkellä 83.

Kiinnostus kisakiekkoihin on tasaista. Erilaisia kisakiekon hankintaan ja valkkaamiseen liittyviä viestejä on vaihdeltu. Herra Syrjänen lupasi lahjoittaa rahaa Movemberille jos saa oranssin kiekon. No, kyllähän rahalla saa. :)

Halttusen Jaska lupasi kuvan itsestään ja kisakiekosta kunhan sellaisen saa itselleen. Tänään tuli Facebookin kautta upea kuva jota kelpaa kyllä levitellä. Lähetin kuvan jo Movemberin Headquartersin toimistollekin, tiedä jos vaikka ilmaantuisi jotakin kautta julkisuuteenkin.

Oman seuran hallituksen kokousta säädetään Doodlella, joten onhan tässä itse asiassa päivän mittaan kaikenlaista vaikka pitkään oltiinkin pelkän puhelimen varassa.

Pelaamiseen liittyvää spekulointia pyörii mielessä jatkuvasti. Oma rating nousi viime päivityksessä pari pistettä päätyen lukemaan 964 joka on meikäläisen pitkän ajan keskiarvoissa aika normaalia. Tottakai toivoin keväällä, että saisin nostettua ratingia mutta kun ei vain osaa tarpeeksi hyvin. Tuohon ratingiin päätyminen näyttäisi tarkoittavan sitä, että normikierrokselle mahtuu aika monta sellaista suoritusta joihin on vaikea olla tyytyväinen. Tonnin kiessit ovat olleet tällä kaudella pelkkää unelmaa, joten on pystytty aika tasaiseen suorittamiseen Vampulassa vierailua lukuunottamatta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.11.14 - klo:20:56
Illalla vielä käyty noutamassa Vihdin Tarvikkeen ja Pistesarjat Oy:n tarjoamat palkinnot.
Rahallista arvoa palkintopottiin tuli melkein 500€ lisää kerralla.

Illalla nukkumaanmennessä aletaan pohtia miten noita isoja yksittäisiä palkintoja fiksuimmin saisi jaettua.

Nöyrät kiitokset vielä kaikille jotka ovat osallistuneet näihin talkoisiin.

Kaksi peruutusta on tullut kilpailuun ja kumpikin peruuttaja on halunnut jättää osallistumismaksunsa hyväntekeväisyyspottiin. Kiitos näistäkin lahjoituksista.

Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.11.14 - klo:16:53
Viikon päästä pitäisi olla homma aika hyvin hanskassa.

Tänään testattiin tuloskorttia, että saadaan se oikean kokoisena ja näköisenä ulos printteristä myös paksummalla paperilla. Paksumpi paperi (160g neliöllä) kulkee vielä printteristä kivasti ja kestää jo vähän vettäkin jos käy kelin kanssa ikävästi.

Postissa pääsi käymään kun tämänkin alueen blogittaja tarjosi isoimman summan Moustache Open 2014 kisakiekosta. Hienoa, kiitos Aittatar. Toivottavasti sopii heitettäväksikin.

Maksuhommat jonosta nousseille alkavat olla haastavia jos yritetään pitää kisa täynnä ja silti vielä maksuaikaakin. Maanantaina voi jonosta ilmoittautua nopean aikataulun pelaajaksi ilmoittamalla puhelinnumeronsa ja olemalla valmis maksamaan osallistumismaksu heti. Aktiivisuus siis palkitaan kisan aattona.
Toivottavasti peruutuksia ei enää montaa tule ja jonosta nousseet tulevat mukaan.

Ilta menee tänään Helsingissä. Lempimusiikkia Englannista saapuu Circukseen, joten eiköhän Anatheman keikan jälkeen ole taas virtaa touhottaa.

Kävelin tänään pihassa olevan korin ohi ja tein yhden mielikuvaharjoituksen. Se riittäköön tähän kohtaan :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jtrogen - 07.11.14 - klo:18:15
Lahjattomat treenaa, eikö se niin mene? ;(
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.11.14 - klo:02:52
Sitten mun kyllä pitäisi. Olen kuitenkin näissä urheiluhommissa enemmän innokas kuin hyvä.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jtrogen - 08.11.14 - klo:08:29
Sama vika rahikaisella, mutta toi touhuaminen muuten sulta näyttää onnistuvan.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.11.14 - klo:11:51
Nostin eilen illalla vielä harjoitusinteniteettiä ja hiplailin Hirsimäen Jannen (auton) takaluukussa olleita kiekkoja.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.11.14 - klo:19:57
Movemberia pukkaa edelleen.
Viikset kasvaa humisten vaikka se ei meikäläisellä paljon mihinkään näy, ehkä kuun lopulla.

Eturauhasen hyvinvointi kiinnostaa kovasti, joten eri keinoin kerätään Movemberille rahaa. Paulig on luvannut antaa tonniin asti 1€ jokaisesta kuvasta instagramissa jossa on #kahviviikset
Osallistujilla arvotaan jotain tuotepalkintojakin. Kahvia varmaankin :)

Eiköhän laiteta Paulig maksamaan ja otetaan rahat pois. Hyvään tarkoitukseen tietenkin.

Huomiselle olisi suunnitteilla ihan kiekon nakkeluakin isänpäivän kunniaksi. Mainiota isänpäivää jo etukäteen kaikille joita asia koskee.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.11.14 - klo:16:25
Pelipäivä on hyvä päivä.

Isänpäivän kunniaksi Nummelanharjulle. Viikon tauko mielikuvaharjoittelua lukuunottamatta, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla.

Peliseuraa odotellessa puttailin hetken "toimistolla". Jotakuta oli taas ahdistanut ja "puttiradan" tolppia oli pitänyt potkia maasta irti.
Alunperin korin ympärillä oli 18 puttipaikkaa hieman eri kulmista, mutta pahoinpitelyn tarve on joillakin rajaton, joten kovin montaa tolppaa ei ole jäljellä.
Puttaaminen tuntui aluksi kankealta, mutta aika hyvin sain kiinni hommasta omaan perustasoon nähden. Uskalsin yrittää, mikä on jo merkittävä asia puttaamisessa.
Jokin kumma vain aina tapahtuu kun vähän puttailee, sitä on päättänyt putata määrätyllä tyylillä mutta jostain syystä kaikenlaista vimputusta pitää kokeilla. Eikä se tunnu parantavan kokonaisuutta :)

Pelaaminen tuntui kuitenkin kulkevan aika kivasti.
233343 322332 342332 yhteistulokseksi 50 on meikäläiselle hyvä kierros.

Nelosten vältteleminen harjulla on ensiarvoista ja tällä kertaa neloset tulivat juuri sinne minne saakin, vitoselle ja 14. Molemmilla olin toki puttaamassa kolmosta alle kympistä, joten nekin olivat hyviä väyliä.

Puttaaminen ei ollut mitään erikoista, joten avaukset ja lähestymiset menivät varsin mainiosti.

Senverran monta kertaa on Nummelanharjuntullut kierrettyä, että pelikirja on aika kivasti jo taskussa. Pientä päivitystä varsinkin kisakierroksille tuli tehtyä joillekin väylille, mutta kyllä tuo pitäisi jo sujua kun on varmaankin pitkälti yli tuhat kertaa radan kiertänyt :)

Fore on ollut hukassa, jonkin aikaa mutta tänään sekin toimi seiskan avausta lukuunottamatta. Pieni vastatuuli pisti heittämään vähän liikaa hysseä foreen ja kiekko olikin aika pyltsissä. Kolmonen kuitenkin.

Mukavaa oli mukavassa seurassa. Pääsin vähän juttelemaan ensi viikonlopun kisahommista ja moraalikysymyksistä :)

Olen nimittäin ajatellut, että kun meillä on aika kalliitakin palkintoja niin lienisi paikallaan antaa kisan parhaan tuloksen heittäneelle pelaajalle joku näistä arvokkaammista tuotepalkinnoista.
Moraalikysymyksen asiasta tekee se, että itsellä taitaa olla kolmen parhaan joukossa oleva rating kisassa... Näyttääkö se vähän nololta jos TD pomii palkinnon...
Kaikenlaista sitä joutuu miettimään :)

Tänään vielä säädetään Moustache Openin pelaajat kohdalleen, poistetaan maksamattomia ja otetaan jonosta uutta.

Taas huomasin lähteneeni mukaan hifistelyyn. Aina välillä unohdan langenneeni tuohon. Tuntui hyvältä tavata uudelleen ja saada bägiin takaisin uudenkarhea Discmanian First Run S-line DD, joka on lempidraiverini. Noita kun ei enää tietenkään saa mistään niin pitää olla omat varastot.
Kesällä tyhjensin Japanista tilaamalla USA:n Discmanian varastot kyseisestä kiekosta :)



Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.11.14 - klo:17:21
Tänään sitten paljastui, että jotenkin Moustache Openin TD on onnistunut poistamaan vääriä pelaajia kisasta. No, katsotaan mitä siitä seuraa...

Tänään jaetaan glooriaa VMP:lle, jonka kanssa NFS on tehnyt jo vuosia yhteistyötä. Kävin tänään hakemassa kassillisen palkintoja Lohjalta. Kiitos jälleen, eturauhanen on kohta jo riemuissaan.

Tänään mennee saunassa istuessa hetki palaverissa itsen kanssa. Mitäs sitten tehdään jos kisassa on yli 90 pelaajaa...


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.11.14 - klo:18:11
Tiistaina touhotus jatkuu.
Muutama peruutus ja lisää pelaajia. Maksuhommia ja säätämistä.

Tuloskortit tuli tulostettua ja viikonlopun pelien perusteella mietittyä omaa suorittamista. Villelle kiitos hyvistä vinkeistä palkintodilemman kanssa.
Nyt alkaa olla jo ideat kohtuullisella mallilla, joten nyt sitten tuijotellaan säätiedotuksia ja otetaan vastaan viime hetken säätötarpeita.

Lueskelin joutoaikana muiden kirjoittamia blogeja ja aloin miettimään tätä peliä, jota pitäisi kuitenkin pelata omilla vahvuuksilla.

Vahvuuksien löytäminen on vaikea asia kun aina kun keksii jonkun niin pystyy heti keksimään ettei se nyt niin häävi ole.

Kaivoinkin mieluusti sitten kehittämisen kohtia.

-Annukka. Parin viime vuoden aikana paljon kehitystä, mutta kovin usein jää annukka kotiin ja kaamea katastrofi.
-Puttaaminen on parhaimmillaankin vain kelvollista. Kovin usein yksinhuono putti pistää koko paketin sekaisin, josta seuraa megalomaaninen puttikammo.
-Putterin heittäminen. Tämä nyt vain ei suju. Osittain varmaan siksi, että ei vain tule treenattua. Putteri tuntuu jäävän käteen eikä vain tule heitettyä. Tässä annetaan liikaa tasoitusta joillakin radoilla.
-Suoritusvarmuus ei ole riittävällä tasolla. Haluaisin olla rutinoituneempi yksittäisiin heittoihin. Liikaa tyhmiä heittoja, huonoja tulee parhaillekin.

Jotain positiivistakin pitää kaivaa

Fore on kohtuullinen vaikkakin hieman lyhyt. Pää kestää pelaamista kohtuullisesti, mutta toki voisi pysyä paketti paremminkin kasassa.
Aika hyvin tiedän mitä osaan ja tiedostan yrittäväni pelata niillä vahvuuksilla joita on.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.11.14 - klo:19:51
Eilen taisi olla hiljaisempi päivä, joten tälle päivälle oli varattu lajiin liittyvää tekemistä.
Huomenna perjantaina on Moustache Openin aatto, joten olen tietenkin aika pahasti töissä ja illalla vielä pitäisi käydä katsomassa Ismo Leikolaa Lohjalla, joten tänään pitää tehdä aika paljon valmisteluhommia jottei mene ihan yötä myöten huomenna.

Aamulla päästiin taas ropeltamaan hieman maksuhommien kanssa. Kaapo keksi eilen, että voitaisiin järjestää kilpailu kilpailusta, joten kaveri otti sen homman onneksi haltuun ja teki hienon valintataulukolla varustetun lomakkeen. Kisamaksu suoritetaan Movemberiin ja eurolla saa tehdä rivin. Innokkaita olikin jo jonkinverran aiheen tiimoilta maksuja saanut aikaan ja rivejäkin ilmeisesti.

Aamukahvin jälkeen reipas TD otti sakset käteen ja leikkasi omin pikku kätösin tuloskortit sopiviksi.
Osaaminen ei vielä riitä tekemään niin hienoja tuloskortteja, että voisi Kisakoneesta jotenkin suoraan kaivaa ne nimet noihin, joten illalla vielä kirjoitellaan nimiä kortteihin.
Vieläkin jaksan olla iloinen Jannen askartelemista tuloskorteista. Hienot on.

Päivällä vähän laiskotti, joten piti lähteä kelin salliessa pelaamaan. Kaatis on todella hienossa kunnossa näin loppusyksystä eikä kelistä tosiaan ollut kiinni. BagTag-haastetta Janille.
Lämmittelyksi hieman käsien pyörittelyä ja paskanjauhamista tiillä.
Vähän lyhyt avaus ykköseltä ja putti ohi puoli metriä oikealta alamäkeen. Sehän menee kauas, joten juuri ja juuri selvittiin nelosella.
Kakkosväylällä saakin sitten heittää täysillä. Olosuhteetkin saisi ottaa huomioon, mutta ei osannut. Avaus sinne jonnekin vasemmalle rinteeseen jossa pääsi huomaamaan, että onpas ne kuuset kasvaneet isoiksi. Vitosta korttiin kovalla ylärautaputilla ja hohhoijaa.
Hieman se siitä lämpeni ja Kaatiksen kohtuullisen tiukat parit (parilla saa tonnin ratingin) alkoivat olla peruspeliä. Putti oli kankeaa, mutta alussa tehdyt kahden väylät tuplat eivät antaneet kovin hääviä kuvaa kokonaisuudesta. Mukaan mahtui hyviäkin heittoja. Lopputulema ei ollut kovin häävi. 19 väylää ja +8 taisi olla viimeisen viiden metrin putin räpellyksen jälkeen.
Testattiin samalla hieman tulevaa ja mietintää aiheuttanut väylä 16 taitaa ollakin jatkossa väylä 17.
Kovasti on pähkitty onko 16 300m vai 90m... Jatkossa entinen 16 taitaa olla reilu satametrinen alamäkiväylä, jossa heitetään aakealta aukkoon metsässä. Tarkkaa liidätystä tiedossa.
Uusi 16 taitaa asettua siihen 15 ja nykyisen16 väliin aika loogisesti. Kunhan saadaan vähän puita väliin niin siitä saa aika kivan väylän, jossa tullaan  metsästä ränniä ulos ja sitten painetaan täysillä ylämäkeen. Hyvä.

Päivällä vielä puhelu Powergripiin, Pasin kanssa todettiin tilanteen olevan jotakuinkin hanskassa eikä isompia ylläreitä ole näkyvissä kun keliäkin pukkaa lauantaille. Powergripin pojille vielä todella iso kiitos, tätä kisaa on ollut paljon mukavampi olla järjestämässä kun saatiin heti kunnon pelaajapaketti ja konsultointiapua käytännön juttuihin.

Ulkoilun jälkeen läksin tarkistamaan Nummelanharjun kivikasaa. Jostain syystä outtiin heittäminen aiheuttaa joillekin tarpeen potkia valkoisia keppejä. Ei onneksi kaikkia, joten aina ajoittain pitää käydä kaivamassa OB-kepit uudestaan maahan. Lauantaina aamulla vielä ennen kisaa pitää ne käydä tarkistamassa, mutta nyt on outti hanskassa.

Välissä kävin vähän touhailemassa tallitonttuhommia ja nyt iltasella pitää askarrella ryhmät kuntoon ja tuloskortteihin nimet. PDGA:n sivuille pitäisi saada pelaajaluettelo uusittua ja katsoa noita palkintohommia kuntoon. Ei mitään kovin kummoista, mutta kaikkeen menee hetki.
Onneksi on Tumi jolta voi konsulttiapua kysellä Kisakonehommissa.

Moustache Openissa on yksi paikka nopeimmalle. Vaatimuksena liiton joku lisenssi ja kyky suorittaa maksu jotakuinkin välittömästi. Toki olisi suotava saapua paikalle lauantaina, mutta jos etukäteen ilmoittaa niin senkin voi jättää väliin.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 14.11.14 - klo:10:08
Ihailtavaa reippautta. Käytkö töissä päivisin?

...ja Kaatiksen kohtuullisen tiukat parit (parilla saa tonnin ratingin)...

Aika usein kuulee puhuttavan, että paarilla saa tonnin tuolta ja muistelin, et jossain kisassa missä olin +1 antoi 970. Tarkistin sitten huvikseni tämän kauden kisat ja paarit oli: 980 (open) ja 979 (ama). -2 tai -3 vois olla lähempänä sitä tonnia noiden valossa?

Onko uusissa korteissa kaikki nimet samalla puolella?
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.11.14 - klo:11:36
Se johtuu juurikin tuosta väylästä 16. Sitä jouduttiin pelaamaan lyhyenä, jolloin siitä tuli helppo par 3.
Pitempänä se olisi ollut vaikeampi ja nyt näillä täytteillä saadaan aikaiseksi "vaikeampi" rata. Esim. Tuo lyhennetty 16 on jo nyt vaikeampi kun sitä pn pidennetty. Samallalailla tuosta uudesta 16 tulee haastava pariltaan, jolloin saadaan par tulokselle isompi arvo.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.11.14 - klo:19:10
Game Day.

Eilen illalla katsomassa Ismo Leikolaa ja sitten syömään. Kotona puoliltaöin. Jotenkin sain mahan niin sopivan täyteen, että torkuin ja nukuin todella huonosti. Omasta mielestä ei edes jännittänyt kisahommat kun tiesi niiden olevan tarpeeksi hyvässä järjestyksessä. Neljän aikaan yöllä otin vielä kirjan käteen kun tuntui etteihän tässä ole mitään järkeä.
No, siitähän seurasi se, että kun 6.30 kello soi niin tämä kaveri herää jostain niin syvältä että meni hetki päästä takaisin tähän maailmaan.

Nummelanharjun radan kohdalla tien toisella puolella on kahvila auki yötä päivää, joten sinne aamupalalle. Kahvi ja paniini sopii hyvin kuvioon.
Sitten kävin vielä tarkistamassa kivikasan OB-tolpat auton kanssa kun oli niin pimeää seitsemän aikaan ettei siellä mitään olisi nähnyt. Villen kanssa sovittiin, että Ville tsekkaa etuysin, ettei tule ylläreitä.

Bannereiden levittämistä esille, pelaajapakettien purkamista ja kaikkea säätämistä. Ihmisiä pyöri paikalla jo pimeän aikaan. Ihme härdelli siitä aina syntyy kun kaikkia vähän jänskättää...

Koko päivän juttu oli oikeastaan vain se, että ehtiikö 90 henkilöä pelata 2 x 18 väylää Nummelanharjua ennenkuin on taas pimeää. Itseä jännitti kyllä, että jos eka kierros venyy niin takapäässä ei ole kovin paljon säätövaraa.

Pelaajakokouksessa olisi kiva ottaa vähän kontaktia pelaajiin ja saada annettua hyvät ohjeet. Nyt oli kuitenkin jo itselläkin kello kädessä ja vedettiin vähän lyhyellä kaavalla.
Nummelassa on useimmissa kisoissa noudatettu sellaista kaavaa, että erillistä ilmoittautumista ei ole vaan pelaajathan ovat jo ilmoittautuneet Kisakoneeseen ja ryhmiä jakaessa sitten selviää onko salaperäisiä poissaoloja.
Jälleen kerran oli tietenkin poissaoloja, osa ilmoitettuja, osa kavereiden ilmoittamia ja osa jätti sekä ilmoittamatta että tulematta. Onneksi aika vähän.
Paikalle ilmaantumattomien osalta tehtiin sellainen päätös, että pelaajapakettia ei lähdetä mihinkään lähettelemään vaan annoin kiekot spottereille ja myin yhden huutokaupan hävinneelle osapuolelle.
Ehdittiin pelaajakokouksessa kuitenkin huutokauppaamaan yksi kisakiekko, josta onnellinen omistaja oli valmis maksamaan 40€. Kiitos lahjoituksesta.

Pelaamaan päästiin ajallaan. Muutamaan vuoteen en ole ollut pelaava TD, joten kyllä sekin vähän jännitti. Oma peli alkoi kolmosväylältä. Pelaava TD ei paljon ehdi lämmittelemään, joten kylmiltään pelaamaan. Eihän se nyt hyvä ollut. Kuitenkin kolmonen korttiin ja homma käyntiin.
Hyvässä hengessä pelailtiin ja alkoi näyttämään, että sellainen peruskierroshan tästä olisi tulossa. 54-55 korttiin. Intouduin kuitenkin neljälle viimeiselle väylälle 17,18,1 ja 2 tekemään kakkoset ja lopputulos 50 hieman yllätti itsenikin.
Alustavissa ratingeissa 1012 ja kesän ainoa tonnin kiessi.

Apumiehiä onneksi löytyy meidän seurasta ja tuloskorttien keräilyn jälkeen päästiin Seisakille räpläämään tuloskortteja. Kolmella koneella painettiin tuloksia Kisakoneeseen ja Ville tykitti sitten kortit kansioihin. Hyvin toimi, mutta pitihän sitä yksi puhelu ottaa Tapanille kun ei vain tajunnut.
Syömiseen jäi TD:lle aikaa 6 minuuttia kun intouduin vielä kokeilemaan menisikö ne ratingit nopeasti sinne PDGA:n sivuille. Menihän ne.

Ennen toisen kierroksen pelaajakokousta ei paljon ehtinyt muutakuin vaappua paikalle. Vauhdikasta menoa olikin koko päivä. Kansiot jakoon ja kohti kierrosta.
Aikataulussa oltiin kivasti ja homma näytti toimivan.
Nopea syöminen ja lyhyt yöuni ei taida olla paras veto jos tahtoo pelata hyvin. Onneksi johdin omaa luokkaani kolmella heitolla, eikä meidän ryhmässä kenelläkään kulkenut pelihommat mitenkään legendaarisesti.
Muutaman väylän jälkeen olin kuitenkin jo useita heittoja jäljessä edellistä kierrosta eikä homma meinannut käynnistyä millään. Yritin heittää rennosti, ei auttanut. Yritin keskittyä paremmin eikä siitäkään ollut hyötyä kun tuntui että vielä tuurikin kääntyi. Bogeja ja huonoja heittoja.
Ihan kierroksen lopussa lähti mopo vähän käyntiin ja mm. 14 ja 16 vähän hankalat par neloset pelasin kolmella heitolla. Se helpotti senverran, että itselle sellainen semihuono kierros Nummelanharjulla oli totta. 953 taisi olla alustavat ratingit. Eli melkein omaan ratingiin. Ei pitäisi olla kovin paha mieli. Mutta olihan siellä nyt käsittämättömän huonoja heittoja.

Testasimme kilpailussa sellaista CTP-kisaa, että CTP-alueen sisälle osuneet pääsivät kisan jälkeen uuteen kisaan. Aika moni pääsikin ringin sisään ja sitten jokainen sai kolmella omalla kiekolla kokeilla erikoisväylän lähestymistä. Löytyi sieltä voittaja :)

Kaikenkaikkiaan mielestäni varsin onnistunut kilpailu. Aikataulussa pysyttiin ja kenelläkään ei näyttänyt olevan paha mieli. Rahaa saatiin hyvään tarkoitukseen reilusti ja ihan kivassa kelissä vaikka vähän yritti luntakin sataa.

Kotiin päästyä oli kyllä takki tyhjä. Jaksoin kuitenkin olla senverran reipas, että vein varastoon tavarat ja sain purettua kuivamaan ne mitkä olivat kastuneet.
Kotona vähän lämmintä ruokaa ja sitten vielä piti näpytellä tulokset nettiin. Kisakoneeseen ja PDGA:n sivuillekin menevät tulokset aika näpsäkkäästi, eli kiitos kuuluu KisakonePäällikölle Tumille :)

Tahtoisin vielä tässäkin kiittää osallistujia ja kilpailun mahdollistajia. Edelleen olen syvästi vaikuttunut varsinkin Powergripin panostuksesta tähän kilpailuun.
Movember on puolivälissä ja meikäläisen haivenet tuulesta eivät paljon välitä kun ovat senverran hennot. Frisbeegolf-ryhmä on kuitenkin saanut aikaan hienon summan rahaa ja uskon rahaa tulevan vielä lisää. Tällä hetkellä 2416€ ja koko Suomen ryhmäsijoitus #4!

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.11.14 - klo:09:23
Nyt kun PDGA:kin on kuitannut Moustache Openin raportin saapuneeksi ja hyväksytyksi alkaa tämän vuoden kisahommat olla nipussa.
Tällainen blogin pitäminen omista touhuista näyttäisi saavan enemmän aivotoimintaa liikkeelle ja huomasin miettiväni tarkemmin omaa pelaamistani.

Olen ollut tosiaan kaikissa harrastamissani lajeissa enemmän innokas kuin hyvä. Innokkuudella saa kehitystä aikaan, mutta sitten kun pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan niin paljastuu että olen vain ihan liian laiska panostaakseni ns. tarpeeksi.
Frisbeegolfin osalta se tarkoittaa sitä, että ihan oikea treenaaminen on meikäläisellä harvinaista. Jos sattuu iskemään into treenata jotain niin aika nopeasti se hyöty katoaa kun ei jaksa keskittyä.
Pelaamalla olen treenannut niin golfit kuin frisbeegolfitkin. Joukkuelajeissa treenaaminen oli erilaista, mutta lahjakkuus ei riittänyt kovinkaan kummoisille tasoille, joten aika paljon on vain pelailtu :)

Puttaamista ei voi koskaan osata liian hyvin. Kotipihalta löytyy puttikori, samaten mökiltä. Puttereitakin olen pitänyt koreissa ihan vain odottamassa intoa. Kesällä tulee välillä muutama kymmenen puttia vedettyä ihan vain ohimennessä, mutta olen opetellut lopettamaan puttaamisen kun alkaa keskittyminen herpaantua.

Lähestymisheittojen treenaamista olen treenaillut ns. Buzzzikassin kanssa. Vanhoja käytettyjä Buzzzeja on kangaskassissa noin 15 ja niiden kanssa olen Kaatiksella välillä ihan treenannutkin. Rangella ensin bäkkärillä 50 korille, siitä satasen korille forella ja sitten noin 70 lähestymisiä seiskan korille. Joskus olen jaksanut tuon rundin tehdän kolmekin kertaa. :)

Draivin treenaaminen on mielekkäintä heittämisen osalta :) Draivereita on nippu toisessa kassissa. Starfire, S-line DD, Surge SS ja Crank taitaa olla sisältönä tällä hetkellä draivikassissa. Kaatiksen range, kakkosen etu- ja takatii ja nyt tänä kesänä 14 takatii ovat olleet paikkoja joista draivereiden kylväminen kentälle on ollut mielekästä. Kaikki heitetään vähän eri suuntiin niin pääsee vähän tuulesta riippuen heittämään erilaisia heittoja.
Foren treenaaminen on usein jäänyt muutamaan Starfirellä tuuppaamiseen.

Keskittymisestä tämä peli on eniten kiinni ja siihen olen yrittänyt panostaa. Kun tietää mitä osaa ja sitä kautta mitä yrittää, pitää jaksaa sitten vielä keskittyä siihen yksittäiseen heittoon. Kovin usein huomaa miettivänsä jo tulosta tai odottavansa jonkun määrätyn väylän avausta tjms. siihen kohtaan epäolennaista. Tulos tehdään yksittäisillä heitoilla eikä jonkun tulevan väylän avauksella :)

Tuntuu, että jokainen vuosi tuo mukanaan hieman vähemmän sekä pelaamista että harjoittelua. Joutuu sitä kompensoimaan sitten kokemuksella ja perstuntumalla :)
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.11.14 - klo:22:35
Tällä viikolla on ollut töissä aika haipakkaa. Alkoi kuitenkin jossakin joutohetken loppupuolella kuumottaa pelihommat. Sunnuntaina olisi Veikkolassa kisahommia.
Katsotaanpa jos kelit olisi edes vähän sinnepäin niin...


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.11.14 - klo:23:38
Olin jo ajatellut ettei sitä viitsi jos on lunta maassa. Senverran kuumotti, että oikein ennakkoon ilmoitim tulevani paikalle. Saapa nähdä miten käy huomenna Veikkolassa kun on näin tohkeissaan heittohommista .

Bäginkin päivitin talvikäyttöön sopivaksi. Valkoiset Starfire ja S-line DD menivät varastoon ja vaihdettiin pinkkiin Starfireen ja oranssiin DD:hen.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.11.14 - klo:17:56
Veikkolan kisahommat suoritettu.
Kisameininkiä olikin hieman säädetty niin, että porukkaa lähti hieman eri aikoihin. Mekin Kimmon ja herra Winterhalterin kanssa päästiin lähtemään heti kun itse vaapuin paikalle.

Lämmittelyhommat on ihan turhia, joten suoraan ykkösen tiille.
Tiit oli hinkkautuneet vähästä lumesta aika liukkaiksi, joten haasteita oli tiedossa.
Meikäläinen kun heittää kovaa niin silloin on kengänpohjat tiukilla. Etujalan pönkkä pitäisi pitää kun reilun sata kiloa tuuppaa tiin etureunaan.
Kolmen ensimmäisen väylän jälkeen oli selvää, että tiiltä heittäminen on liukasta ja väylälle pääseminen on haastavaa. Vähän meinasi jo alkaa harmittamaan, mutta kyllä se pelaaminen vaan on niin mukavaa että ei harmittanut.

Tänään ei putti ollut mitenkään erityisessä kunnossa ja draivit oli liukkauden takia jo hankalia. Onneksi alle 60 metriset forelähestymiset Buzzzilla olivat hallussa.
Näillä lähäreillä paikattiin monta heikohkoa avausta. Lopputulos 57 oli olosuhteisiin nähden ihan ok. Pari heittoa jäin Kimmolle ja Janin voitin viimeisen väylän kakkosella.

Kimmon kanssa intouduttiin vielä paripelitkin pelaamaan ennenkuin lähdettiin kotiin. Pelattiin 51 joka oli vain neljä heittoa paremmin kuin Kimmo yksinään. Aika monta kertaa oltiin noin kympin putilla eikä ne nyt vain maistuneet. Jaettu ykköstila, mutta yhdessä oltiin sitä mieltä että alle 50 olisi pitänyt pelata.

Kaikenkaikkiaan kiva oli käydä pelaamassa vaikka tuo avaaminen onkin vähän vaarallista urheilua näillä liukkailla.



Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 24.11.14 - klo:10:24
Jos meinaa talvikeleillä heitellä niin tämmöset on "pakolliset":

(https://www.varusteleka.fi/pictures/22918.jpg)

Marketeissa nuo kustantaa n. 5€, ja on kyllä sen arvoset! Ilman noita talvipelailu on yhtä hullua ja epäterveellistä kun kesärenkailla talvikeleillä autoilu.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.11.14 - klo:18:07
Sen verran olen joskus tuollaisia kokeillut, että soveltuvat auttavasti suoraan kävelyyn mutta meikäläisen heittohommissa on sen verran sivuttaisliikettä mukana etteivät pysy kiinni.
Kiitos kuitenkin vinkistä :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 24.11.14 - klo:18:54
Ok, eli joudut laittamaan Icebugit tai jotkut vastaavat piikkikengät alle.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jussijii - 24.11.14 - klo:19:16
Ok, eli joudut laittamaan Icebugit tai jotkut vastaavat piikkikengät alle.

Ainakin täälläpäin on Intersporteilla ollut -30% kenkäkampanjat, itse ostin eilen jääötökät satkulla. Josko loppuisi se luistelu tiipaikoilla ja vähenisi vammojen sikiäminen  8)
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.11.14 - klo:19:56
Oma kokemus on että jäällä sutii kaikki.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.11.14 - klo:20:17
Työssäkäyminen vaikeuttaa sopivasti harrastamista, joten ei ole tarvinnut viikonlopun jälkeen edes miettiä pelaamista.

Eilen pidettiin NFS:n hallituksen kokousta. Valmistauduttiin tulevaa syyskokoukseen, laitettiin ensi vuoden budjettiehdotus ja toimintasuunnitelna syyskokousta varten pakettiin. Samalla tietenkin veivattiin frisbeejuttuja ja mietittiin jo ensi vuoden kisatouhuja. Intoa riittää sillä puolellakin, joten mikäs tässä on ensi kautta odotellessa.

Internetissä pyöriessä veivasin vähän kiekkokauppoja ameriikasta saakka, mutta jäivät prosessiin kun setämiehen ikivanha PayPal-tili ei suostunut aukeamaan. Turvakysymyksissä tuli vastaan jokin kysymys mun ajokortista, enkä löytänyt kortista oikeaa vastausta... No, saapa nähdä.

Väykän järkkäämissä golfkentällä pidetyissä kisoissa olen aloitellut "uraani", sittemmin muutamat hienot kisat Hillsidessä kokeneena oli pakko ilmoittautua Karvikseen Ruukkigolfiin vaikka talvea pukkaakin.
Eilen paljastui, että itsenäisyyspäivänä meidän perheen naisväellä on kaikenlaista, joten ilmoittauduin vielä itsenäisyyspäivän kisaankin tänään.

Sunnuntaina on liiton syyskokous, jossa nykyään päätetään jo isoista asioista.
Siellähän on paikalla tietenkin kaikki, joten näemme siellä.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.11.14 - klo:09:34
Frisbeegolfin pelaaminenhan on helppoa. Kun vain heittää tarpeeksi saa selkärankaan tunteen oikeasta suorituksesta ja sitten vain suoritetaan. Näinhän se menee. Tai näyttää menevän niillä jotka oikeasti osaa.

Sitten kun osaaminen, lahjakkuus ja vaivannäkö ei riitä, pitää osata paikata jollain muulla. Paskoja heittoja tulee aina. Ammattimiesten pelin seuraamisessa on se hyvä puoli, että näkee kuinka yllättävän usein nekin heittävät joko huonon tai ainakin melko huonon heiton. Suosittelen seuraamaan jos on kokematta.

Aloitin pelaamisen syksyllä 2006, PDGA:n mukaan olen kiertänyt SM-sarjan 2007, ei muita virallisia kisoja. 2008 on sitten ollut miehellä jo intoa päällä. Stockholm Open 2008 ja ensimmäinen kierros Avery Jenkinsin kanssa. Monissa keskusteluissa olen kertonut tätä pitäväni isona askeleena frisbeegolfariksi. Ei siksi, että olisin Averylta oppinut jotain hienoja tekniikkajuttuja tai edes jollakin väylällä häntä voittanut, näinkin saattoi käydä mutta ei sillä niin väliä.
Ensimmäisellä kierroksella Averyn peesissä piti keskittyä pelaamiseen ja 974 ratingit näytti olevan, joten hyvinhän se on mennyt.
Se, minkä opin tuolla muutaman tunnin matkalla oli että nämä parhaatkin kaverit pelaavat välillä huonosti. Kun peli kulki, Avery oli kovin seurallinen ja heitti läppää amerikkalaistyyppisesti. Sitten pari huonoa väylää ja kaveri kulki 15m meidän muiden takana ja jupisi itsekseen "Bullshit, Bullshit, Bullshit". Tällä ilmeisesti saa nollattua tilanteen ja sitten taas peli kulki. Ihmisiä ne on nämä kovatkin pelaajat ja sielu särkyy niilläkin välillä. Siihen tosin tulee tarvetta harvemmin kun ovat niitä parempia pelaajia :)
No, hävisin näköjään tuolla kierroksella 4 heittoa Averylle, joten olen varmaan ollut iloinen kuin ilmapallo.

Olenkin pari vuotta jo pitänyt itselleni henkistä puttikoulua. Jos ei mene niin ei mene, menisi jos olisin parempi pelaaja. Jos olisin parempi pelaaja niin olisi parempi rating ja pelaisin ihan eri kisojakin. Välillä onnistuu paremmin ja välillä huonommin tämä mentaalivalmennus. Realiteetti on kuitenkin se, että osaan heittää hyviä heittoja. Niiden toistaminen oikeassa paikassa on vain ajoittain kovin haastavaa.
Toinen realiteetti on, että jos rating on 964 ja osaa heittää hyviä heittoja niin jokaiselle kierrokselle mahtuu nippu huonoja suorituksia ja silti pelataan omaan ratingiin.

Tästä päästään siihen, mistä olin kirjoittamassa. Olen harrastanut frisbeegolfia pitempään kuin golfia, mutta golfiakin jo muutaman vuoden. Golf on tuotteistettu viimeisen päälle ja olenkin hankkinut itselle sopivat mailat niin ettei tarvitse mailoja syytellä jos peli ei kulje.
Seppo Palminen niminen kaveri on kirjoittanut golfin pelaamisesta kirjan, joka sopii toki aika moneen muuhunkin asiaan kuin golfin pelaamiseen. Kirjan nimi on Buddha pelaa golfia. http://palminen.com/puoti/buddha-pelaa-golfia-alle-sata-annosta-asennetta-aikuisille-sidottu-kovakantinen (http://palminen.com/puoti/buddha-pelaa-golfia-alle-sata-annosta-asennetta-aikuisille-sidottu-kovakantinen)
Olen lukenut kirjan kertaalleen ja sen jälkeen ajoittain pitänyt sitä vessalukemisena, johon se soveltuu mainiosti. Kirjassa on lyhyitä tilanteita, joista voi saada ajattelumallia omaan suorittamiseen. Tätäkin olen monen kanssa jutellut jo, mutta kirjassa on yksi sellainen kohta josta voisi saada armoa omaan suorittamiseen (itse olen onnistunut tällä pelastamaan kierroksen jälkeisen illan jo monta kertaa).
Kirjassa esitellään sellainen kaveri kuin Tiger Woods. Tiger Woodshan on omien elämänsekoilujensa jälkeenkin kuitenkin maailmanluokan golfari, jolla ei taida rahasta tulla heti tiukkaa. Kirjassa kerrotaan esimerkki Tigerin kilpailusta.
Tiger pelasi ensimmäisellä kierroksella tuloksen -6, joka on golfissa aina kova juttu. Pirkot eivät ole ihan niin otettavissa kuin frisbeegolfissa. Todella hyvä kierros siis, jolla ollaan hyvissä asetelmissa kilpailussa kuin kilpailussa.
Seuraavana päivänä Tiger tulee kentälle ja pelaa tuloksen +6. Ammattilaiselle surkea kierros, jonka jälkeen on varmasti tarvittu sielunhoitajaa, uudet pallot ja kenties mailatkin. Tiger jatkaa kilpailua seuraavana päivänä, mutta se on toisarvoista.
Herra Palminen esittää kysymyksen: "Jos Tiger Woods voi perättäisillä kierroksilla pelaamaan tuollaisella varianssilla, niin miksi sinulle ei voisi käydä näin?"

Tarkoittaa tietenkin sitä, että jos ammattilainen voi pelata peräkkäisillä kierroksilla hyvin ja huonosti niin miksi harrastajan sielun pitää särkyä jos käy samalla lailla...

Tällä olen pelastanut useita kierroksien jälkeisiä iltoja. Käyn usein saunassa yksikseni pelatut kierrokset läpi ja vähän mietiskelen, että mitähän siellä nyt taas tuli tehtyä, mutta se on sitten siinä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 28.11.14 - klo:11:36
Aivan hel....mielenkiintoista luettavaa, kiitos! Itselläni vaan ei toimi mikään, eikä koskaan! Ja vaikka olenkin ikämies niin tarkoitin nyt vain ja ainoastaan frisbeegolfia "ehkä vähän tuhma...en tiedä! Mutta tuohon aiheeseen palaan "omalla" puolellani.
Siis olenko ymmärtänyt oikein että olet aloittanut kilpaurasi Nurmigolfissa....onpa mielenkiintoista! Muistatko vielä mitkä oli fiilikset avauskisasta?

-väykkä-
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.11.14 - klo:11:58
Ei se ihan ensimmäinen kisa ollut, mutta Jani raahasi mua joka puolelle :)

Muistan. Täysillä piti heittää monta kertaa päästäkseen korille päinkään.
Joku vesieste on jäänyt maisemana mieleen. En muista söikö se kiekkojani, mutta jostain syystä...
Sitten muistan kuinka jokin tiipaikka oli aika korkealla ja sieltä olisi pitänyt osata heittää jotain muuta kuin huono hysse. En osannut :)
Nurmijärven golfkeskushan on monen golfväylän osalta niin kapea, että sopisi melkein sellaisenaan frisbeegolfkentäksi :)
Hyvät muistot on sieltä vaikka pitkän matkan tuskaa oli ilmassa. Toisaalta, täysillä heittäminenhän on tosi siistiä hommaa :) kunhan vain onnistuu.

Se on Väykkä silleen, että omilla vahvuuksilla pitää pelaa vaikka tuntuisi ettei sellaisia olekaan :)
Vahvuudet pitää kaivaa vaan esiin. Sullakin on niin pitkä kokemus, että jo siitä voi ammentaa osaamista.
Ja hauskaa sulla ainakin näyttää olevan ja sehän on tärkeintä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 28.11.14 - klo:12:22
Olikohan ne Monsteri kisat siellä golfkentällä?
Omilla vahvuuksilla joo, mutta kun niitä ei ole :o
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.11.14 - klo:12:46
Kyllä ne taisi sellaiset kekkerit olla.

Yltiöpositivismia kehiin. Pääset yleensä maaliin ja jokainen väylä tulee pelattua loppuun.
Sekin on vahvuus, että tuntee omat heikkoutensa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 28.11.14 - klo:13:08
Juu noin se varmaan menee.
Ja joka kisaan lähden jopa yltiö positiivisesti :)
Sitä paitsi nytkin olen innoissani suunnitelemassa pieniä väylä muutoksia maaniittu-ihantola radalle. Yritän tehdä radan pelaaja ystävällisemmäksi, mutta yleensähän siitä rutinaa tulee!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 28.11.14 - klo:15:39
Tuo on muuten yllärihyvä rata josta ei moni tiedä. Bonuksena vähäiset tai jopa olemattomat ruuhkat. Mut ei kaapata Arin blogia tähän :)
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.11.14 - klo:08:58
Lueskelin tuota Juhon blogia ja kommentoinkin sitä. Oma blogi on toisaalta itseäkin varten ja tuo oman bägin avaaminen vaikutti hyvältä idealta. Jos vaikka huomaisi siellä tapahtuneista muutoksista jotain peliinkin matkan varrella.

Oma pelini perustui pitkään ennustettavuuteen. Annukan heittäminen oli liian riskaabelia kisatilanteessa kun ei sitä kunnolla osannut, joten pelattiin vakaammilla kiekoilla forella. Fore lentää sellaisen 90m kohtuullisen hallitusti, mutta sen jälkeen joutuu nykimään niin paljon että riskit kasvaa...
Pari vuotta sitten hyödynsin Kaatiksen treenimahdollisuutta ja yksinkertaisesti heitin sitä annukkaa niin kauan, että uskalsin sitä kisassakin uskaltaa käyttää.
Ratingissa tämä ei näy, paitsi jos olettaa että se ilman tuota annukkaa olisi pudonnut :)

Aloittaessani pelailun putteriksi tuli hankittua Soft Magnet. En tiedä miksi. Kuitenkin muistan kuinka puttaaminen oli hankalaa Sappeella 2007 SM-sarjan kisassa. Kesken kilpailun vaihdoin Millenniumin SuperSoftiin Omegaan ja sillä tiellä ollaan.
Omegojen ongelma on tuotantosarjojen erot niinkuin muillkin, mutta onneksi ovat numeroineet tuotantosarjat niin tietää testaamalla mitkä ovat itselle sopivia.
Näitä löytyy bägistä kaksi, pinkki ja oranssi.
Minähän olen putteriongelmainen. En osaa heittää putteria, joten käytän sitä vain puttaamiseen. Olen yrittänyt asiaa korjata, mutta liian vähän treeniä.



Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.11.14 - klo:09:16
Midariosastolla on ollut hienoisia muutoksia viime aikoina, mutta kovin vähäisiä. Uskon vakaasti siihen, että jos kiekko tuntuu omaan käteen hyvältä niin sillä voi oppia pelaamaan. Ja toisinpäin.
Aloittaessani pelaamisen Nummelassa oli pääosin Roc-uskovaisia. Roc on varmastikin hyvä kiekko, mutta se pylpyrä siinä rimmissä ei tunnu meikäläisen herkissä käsissä heittäessä hyvältä.
Aika nopeasti ajauduin Discraftin leiriin ja Buzzzin pariin. Discraftin kehittäessä FLX-muovin intouduin siitä välittömästi. Nythän monen vuoden kehittelyn jälkeen muutkin kiekkovalmistajat ovat saaneet tehtyä kohtuullisia kopioita tästä FLX-muovista ja Buzzzistakin :)

Bägistä löytyy tällä hetkellä viisi Buzzzia. Kaikissa niissä lukee FLX. Yhdessä niistä tosin lukee Cryztal FLX ja toisessa Glow FLX. GlowFLX on selkeästi vakain noista Buzzeista ja siitä sitten eri tilanteisiin sopivia Buzzzeja nämä loput.
Buzzz sopii käteeni sekä bäkkärillä, että forella. Alle 60m foret lähtee varsin tarkastikin ja monesti ovat pelastaneet itseni oudoista paikoista.

Bägin uusin tulokas onkin Discraftin versio Rocista, eli Wasp. Leskisen Jonella oli joskus jokin harvinainen FLX Wasp, joka tuntui paremmalta käteen. Löysin Frisbeepointin erikoisuushyllystä pari GlowFLXWaspia, joten pitihän sitä. Ihan ei ole vastuukiekoksi, mutta eihän tuota Buzzzia mihinkään vastatuuleen kovaa voi heittää... Jotenkin se pehmeämpi pinta laittaa käden eri asentoon eikä se pylpyrä haittaa. Hyvä kiekko.

Sitten midariosaston jyrä on FLX Drone. Tätä kiekkoa kutsun junaksi. Se menee kuin kiskoilla vaikka tuulisi miten paljon. Drone on niin jyrä, että sitä voi kutsua ennustettavaksi hyvillä mielin. Erikoistilanteisiin ja tiukkoihin mutkiin. Rimmissä ei ole mitään erityisiä pylpyröitä ja meikäläisenkin sihteerinkädet saavat siitä hyvin kiinni. Tykkään kovasti tästä turvalaitteesta.

Uskoisin seuraavan muutoksen midariosastolla oleva Buzzz OS:n FLX tai ESP version ilmestyminen kauppaan. Kiekko on vakaa, mutta tuntuu Buzzzilta. Z-muovi on vain mielestäni niin liukas, ettei se tunnu hyvältä kuin optimiolosuhteissa. Uskoisin tuon korvaavan Waspin aika nopeasti kun ilmestyy kauppoihin.

Käsitellään draiverit toisella kertaa :)

Tuli heti mieleen, että jos Rocin putoaminen bägistä tapahtui jotakuinkin heti alkuunsa niin midariosastolla ei juuri muutoksia ole ollut. ESP-Buzzzia yritin jossain vaiheessa pitää forekiekkona, mutta sekin taisi olla vain siksi kun se oli kivan värinen. Poistin sen bägistä kun huomasin, etten heitä sillä...


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: wakabunga - 29.11.14 - klo:16:35
Hyvää tekstiä Arilta! Tuli lukastua koko blogi myös kerralla tässä, aikaa tais mennä n. 4 tuntia yhteensä kun tuli tehtyä välissä jotain muuta, ja sitten taas palattiin lukemisen pariin. Kiva lueskella vähän TD:n näkökulmasta myös tätä touhua.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: JanneRäsänen - 01.12.14 - klo:03:28
Aivan hel....mielenkiintoista luettavaa, kiitos! Itselläni vaan ei toimi mikään, eikä koskaan! Ja vaikka olenkin ikämies niin tarkoitin nyt vain ja ainoastaan frisbeegolfia "ehkä vähän tuhma...en tiedä! Mutta tuohon aiheeseen palaan "omalla" puolellani.
Siis olenko ymmärtänyt oikein että olet aloittanut kilpaurasi Nurmigolfissa....onpa mielenkiintoista! Muistatko vielä mitkä oli fiilikset avauskisasta?

-väykkä-

En kommentoinut omaan ketjuusi, mutta Arin pointti omilla vahvuuksilla pelaamisesta on kullan arvoinen. Jos oikein ymmärsin, sinulla on jos jonkinmoista kremppaa. Se on isoin vastus, ei rata tai kanssakilpailijat. Jos käsi ei liiku, se ei liiku ja se syö heittämisen. Joten ainoa asia, mitä voi tehdä, on hoitaa terveys, liikkuvuus ja voimat niin hyvään kuntoon kuin se on mahdollista vielä saada. aina ei edes tajua, miten jumissa on. Ja joskus tietää kropan rajoitteet, muttei tiedä, mitä sille voi tehdä. Mulla oli vuosia diagnoosi jumittuneista selkänikamista yläselässä sekä jumittunut kylkiluiden ja solarplexus plus selän puolella vastaava jumi. En tiedä, olenko saanut niitä kaikkia vielä avattua pysyvästi, mutta fysioterapeutilla käynti sai ekalla yrittämällä 20 minuutissa ylsäselän ja niskan ryhdin paremmaksi. Ja hartiat on helpompaa saada oikeaan paikkaan etukenon sijaan, kun vain musitan siihen kiinnittää huomiota, eli lopetan jännittämisen. Kun yläkroppani on ollut jäykkä, ei tekniikkakaan tai voiman tuotto ole ehkä ollut ihanteellista. en ole päässyt muilta vaivoiltani kokeilemaan, onko apua jo tullut selän jäykkyyden vähentämisestä.

Tarinan päämoraali on tämä mielestäni: Koska en selän jäykkänä oloa varsinaisesti tuntenut, kun en osannut verrata parempaan, kun en muistanut, miltä sellainen tuntuu, kannattaa hoitaa itsensä ammattilaisten niksein niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Voi kuullostaa daa, ai ihanko, facepalm, itsestään selvältä. No eihän sitä osaa kaivata sellaista, mistä ei tiedä. Joten ei kannata iän tullen jättää tarkastusta kropan tilasta tekemättä, koska palkinnot voivat olla suuret ihan normielämässäkin, eikä vain fribailussa. Tesmppiä paranteluun ja toivottavasti siitä tulee uutta intoa ja makua treenaamiseen ja pelaamiseen.

Wanha totuushan on, että sitä hauskempaa on, mitä paremmin sujuu. Jos tuohon pääsee terveyden parantamisella, se on voittoa monin verroin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.12.14 - klo:11:11
Omilla vahvuuksilla pelaamisessahan on kyse siitä, että tuntee itsensä. Fyysisesti on hyvä tuntea itsensä, jos selkä vaivaa niin pitää ottaa se huomioon.
Henkinen tunteminen on yhtä tärkeää ja se tietenkin liittyy sitten suorittamiseen. Itselle käy välillä niin, että jos samassa ryhmässä on joku hyvä pelaaja joka heittää itseä pitemmälle, puttaa paremmin ja niinpoispäin niin alan pelaamaan sen hyvän pelaajan peliä. Vetäisen draivin vähän kovempaa, että menisi pitemmälle. Ja meneehän se, pitemmälle metsään. Jos yritän putata kuin Pasi Koivu niin todennäköisesti tulee enemmän haittaa kuin hyötyä.
Jos tiedän mihin pystyn, voin itseni kanssa pitää joka heitossa pikapalaverin siitä mitä seuraavaksi yritetään tehdä oman suorituskyvyn rajoissa.
Näistähän seuraa niitä tyhmiä heittoja silloin kun tehdään virhearvioita. Huonoja heittoja tulee aina, tyhmien välttely parantaa tulosta.
Se filosofiasta.

Eilen oli Frisbeegolfliiton syyskokous. Tupa oli täynnä Mäkelänrinteen uintikeskuksen kokoustilassa ja keskustelu oli aktiivista. Sääntöjä on hieman muutettu ja nykyään jaetaan seuroille ääniä jäsenmäärän mukaan. Ei ihan yksinkertaista, mutta järkevää ja toimivaa.
Päätöksentekoon osallistuvat siis seurat edustajiensa kautta, ei yksittäiset jäsenet.
Olin erovuorossa Tapanin ja Saijan kanssa, joten kun Juhaa ehdottettiin hallitukseen, päästiin äänestämään.
Lahden seuran edustaja teki hienosti kun kyseli vähän mitä ehdokkaat olivat ajatustensa kanssa. Lyhyt keskustelu, mutta toi mielestäni arvoa äänestykseen.
Saija ja Tapani saivat kaikilta ääniä, joten heidät suoraan hallitukseen. Juhan ja minun kannatus oli kahdenkin laskukerran jälkeen tasan. Sääntöjen mukaan sitten arvottiin.
En minä kaikkia arvontoja häviä, mutta tällä kertaa Juha voitti ja Juha hallitukseen.

Kuusi vuotta hallituksessa olivat ajoittain vauhdikasta aikaa. Erittäin mielenkiintoinen kokemus josta on varmasti hyötyä tulevaisuuteen. Hienoa jos tulevaisuudessakin on oikeasti mielenkiintoa hallitustyöskentelyyn ja sitoudutaan lajin eteenpäin viemiseen. Juhalle tsemppiä uuteen hommaan ja vanhalle hallitukselle kiitokset yhteistyöstä.
Paljossa pääsin olemaan mukana ja nyt sitten paljastuu mihin kaikkeen sitä aikaa jää :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 01.12.14 - klo:11:50
Ensimmäinen osio todella järkevää ajatuksen virtaa. Tuohon mä juuri varmaan pitkälti kompastunkin, eli yritän enemmän kun mihin on eväitä!

Toiseen osioon voisin todeta että KIITOS työstäsi hallituksessa frisbeegolfin edistämiseksi, ja Juhalle tsemiä tuleville kausille.

-väykkä-
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 03.12.14 - klo:16:50
Pitänee ryhtyä Väykän mentaalivalmentajaksi. :)

Tänään laitettiin postiin viimeinenkin paketti Movemberiin ja Moustache Openiin liittyen.
Samalla laitoin postiin First Run Destroyerin, jonka löysin varastostani. Sain kiekosta mielestäni kohtuullisen korvauksen ja tyytyväisenä sen pisti postin sedälle vietäväksi.

Tänään on sitten työn ohessa veivailtu joululahjakuvioita. Kaatiksen pelioikeuksia myydään joululahjaksi, eli jos kiinnostaa niin ottakaahan yhteyttä. Hinnat ovat samat kuin tänä vuonnakin.
Seuran osalta syyskokousta pukkaa ja ensi vuoden jutut tulevat sivusta jo syliin, aiemmin ei näin aikaisin ollut tarvetta olla tiedossa juuri mitään, mutta nykyään mennään jo täysillä ennen vuodenvaihdetta seuraavan vuoden juttuja.

Huhu kertoo, että Lohjan (joka on ollut lähiseudun hitain toimija frisbeegolf-hommissa) rataprojekti on saamassa tuulta alleen ja tänään on ihan oikean suuntaista askelta otettu :) Tästä varmaan tiedottavat ne joiden kuuluu siitä tiedottaa.
Suosittelisin Lohjan pojille seuran perustamista :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 03.12.14 - klo:21:13
Täältä oman osaston kautta ajattelin huudella tuonne Aitattaren blogiin. Janne esitti siellä tuota alkoholin vaikutuksen alaisena pelaamisen eheyttävää kokemusta.

Itse olen senverran suorittava henkilö, että ei toimi. Olen kokeillut mennä varpajaisista golfkisoihin. Ei ollut hauskaa. Oli vähän huono olo ja selkeästi oli tiedossa miksi lyönti ei kulje. Kerran olen heittänyt frisbeetä muutaman oluen jälkeen. En pitänyt erityisesti kokemuksesta. Yritän aina heittää niin hyvin kuin osaa enkä erikseen osaa nauttia siitä, että tiedän kroppani tulevan eri synkroonissa jonkun aineen vaikutuksen takia.
Ymmärrän, että joidenkin mielestä sekä alkoholi että muut päihteet suorastaan kuuluvat tähän lajiin, mutta omasta mielestä ei sitten kuitenkaan. Toivon vain, että jos sinne kentälle jaksaa kantaa niitä tölkkejä tai muuta niin jaksaisi kantaa ne sitten tyhjänä myös pois sieltä.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: JanneRäsänen - 04.12.14 - klo:16:28
Täältä oman osaston kautta ajattelin huudella tuonne Aitattaren blogiin. Janne esitti siellä tuota alkoholin vaikutuksen alaisena pelaamisen eheyttävää kokemusta.

Itse olen senverran suorittava henkilö, että ei toimi. Olen kokeillut mennä varpajaisista golfkisoihin. Ei ollut hauskaa. Oli vähän huono olo ja selkeästi oli tiedossa miksi lyönti ei kulje. Kerran olen heittänyt frisbeetä muutaman oluen jälkeen. En pitänyt erityisesti kokemuksesta. Yritän aina heittää niin hyvin kuin osaa enkä erikseen osaa nauttia siitä, että tiedän kroppani tulevan eri synkroonissa jonkun aineen vaikutuksen takia.
Ymmärrän, että joidenkin mielestä sekä alkoholi että muut päihteet suorastaan kuuluvat tähän lajiin, mutta omasta mielestä ei sitten kuitenkaan. Toivon vain, että jos sinne kentälle jaksaa kantaa niitä tölkkejä tai muuta niin jaksaisi kantaa ne sitten tyhjänä myös pois sieltä.

Sama siivouksen suhteen. En missään nimessä suosita alkoholin käyttöä normaalisti missään tilanteessa. Vielä vähemmän urheillessa ja fribailu on pahimpia lajeja, jossa alkoholia voi käyttää, kun se voi sotkea heiton niin, että turvallisuus kärsii. En myöskään suosita edes kokeeksi jännittämisen lieventämisen kannalta voimakasta humalaa, en edes keskivoimaksata. Ihan lievää vain ahdistukseen, ei muuhun ja vain kertakokeena. Ei normaalina toimintana. Syyt lienevät niin itsestään selvät, ettei niitä kannata listata enempää.

Arilla oli täyttä asiaa viime visestissä. Ihan sama, meneekö puihin fyysisesti, vai henkisesti, takkiin siinä tulee tuloksissa. Joten molempia puolia on tarvetta kehittää ainakin pois räjähdyksistä. Ennen kun maailman huiput nousivat yleisesti yli 1020 ratingin sanonta, että hyvän ja huippuheittäjän ero on tasaisuus. Kun maailman kärjen taso on parantunut, hyvät heittäjät jäävät jälkeen myös äärisuorituksissa, joissa huiput ovat pidemmällä silti aika tarkasti, joten eaglemahiksia ja vaikeilla väylillä pirkkomahiksia on huipuilla enemmän.

Ari on oikeassa siinä, että jos lähtee pelaamaan vastuksen mahdollisuuksien mukaan, selkään tulee itseltä äkimmin kuin toisen hyvyydestä johtuen. Siihen on syynsä, miksi yleensä ei hyökkää jossain kohdassa. Kun tietää, että useimmiten se rankaisee. On matematiikka, mitä pitkässä juoksussa seuraa liiasta aggressiivisuudesta. Poikkeuksena on mormaalia kuumempi peli. Sen varaan ei voi laskea, kun niitä kiessejä on häviävän pieni osuus.

Jotta voisi pelata vahvuuksiensa mukaan, pitää ensin kehittää edes yksi sellainen. Ja sellainen mielellään, joka mahdollistaa paremman tuloksen jahtaamisen. Puttaaminen parantaa tuloksia selvästi, mutta se ei ehkä ole paras vahvuuden hakeminen taktisella tasolla, vaikka onkin kingiä strategisesti. Harvemmin voi draivata ja lähestyä siten, että säästäisi heiton muuttamalla normityyliä luottaen siihen, että hyvä putti hoitaa lopun. Hyvä putti auttaa aina. Siihen pelkästään luottaminen lähtökohtana aimpin heittojen tekoon voi vaikeissa paikoissa silloin tällöin auttaa, mutta yleisenä lähtökohtana se ei mielestäni ole hyvä peruste vaihtaa kiekkoa ja heittoa aiemmissa heitoissa.

Ilman fyysistä riittävää terveyttä ei ideaalinen pääpeli auta, jos homma sortuu siihen ,ettei pysty toteuttamaan, mitä haluaa. Ainakaan riittävän tarkasti ja toistettavasti radan vaatimusten mukaan. Heittokäsivammaisena olen paininut tämän ongelman kanssa koko urani, joten se on tuttu juttu. n siis sano, että pääpelini olisi ideaalista. Ei se voikaan olla, kun käden hyytyminen ja muttuminen kesken kierroksen tuo koko ajan huolta, epäennustettavuutta ja kompensointitarpeen arvaamista ja siten tuuria mukaan heiton suunnitteluun. Minulla kädelle ei ole hoitoa. Toivottavasti sinun vaivoihin on hoito olemassa ja jaksat käydä hoidon läpi. yleensä lähes vaiva kuin vaiva lievittyy kunnon kasvattamisella.

Ketju on niin heikko kuin heikoin lenkki ja jos kroppa estää tekniikan tai tehot, ei ole oikein muita avaimia etenemiseen kuin vaivojen hoito. Vasta sitten voi treenata itsensä paremmaksi ja sen jälkeen kierrokset kertovat, mikä toimii ja mikä ei. Sitten vasta voi tietää, onko sinulla vahvuuksia. Jos on, ne kannattaa treenata toistettavaksi ja pitää pelin suunnittelun lähtökohtana. Toistettava tarkahko/tarkka vaakaheitto auttaa yllättävän monessa paikassa. jos sen saa aikaan, peli helpottuu kummasti. Se on vaikeimpia asioit tekniikassa monille, joten sen oppiminen saattaa helpottaa muidenkin heittojen hiomista selvästi.

Onnea ja voimia hallitustyöhön. Kiitoksia työpanoksestasi Ari!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.12.14 - klo:18:11
European Open on ollut sellainen tapahtuma, johon on ollut hieno osallistua. Kolme kertaa olen saanut mahdollisuuden tähän ja nyt sitten näyttäisi kehitys menevän juuri siihen suuntaan kuin pitääkin. Isoihin kisoihin pääsee pelaamaan vain jos on tarpeeksi hyvä.
Hienoa.
Ensi vuoden European Openiin on ratingraja 970 ja omani hiipi juuri ja juuri 964... eikä se siitä taida ihan helpolla tuota kuutta pistettä nousta. Nythän olisi sitten hyvä syy treenata ja osallistua Tallaajien ratingkisoihin talvella unelmana 970 ja ilmoittautumisoikeus European Openiin.... Tosin talviliukkailla pelaaminen ei välttämättä ole ihan helppo yhtälö kun tähänkin asti olen pelannut aina niin hyvin kuin olen osannut. Aijai.
PDGA:n sivuilta tarkistettaessa taitaa tulla lisätuskaa... seuraavaksi listalta tipahtaa viime vuoden Syysmyrskyn 974 ja 1019... eli ennemmin mennään alamäkeen kuin ylämäkeen. Tarvitsisi käydä pelaamassa tonnin kiessejä.

Karsintakilpailujakin EO:hon on neljä, joista viisi parasta saa aina paikan. Mielenkiintoinen vaihtoehto tuokin. Ainakin on panosta jos tuollaiseen lähtee osallistumaan. Harmi vain ettei ole kuin avoin sarja :)

No, näinhän sen pitääkin mennä. Kilpailujen status nousee kun kaiken maailman höpöhöpömiehet ei mahdu mukaan. Näinhän se on muuallakin. Toki se aina kirpaisee vähän kun osuu omalle kohdalle.
Frisbeegolfista on tulossa yhä enemmän urheilua ja hyvä niin.

Pitänee alkaa miettimään jotain legendaarisia perusteluja miksi pitäisi saada villi kortti, se taitaa olla paras mahdollisuuteni kun ei tarvitse kilpailla....paitsi muiden hakijoiden kanssa :)


Toiseen asiaan. Vahvuuksilla pelaamisessa on sellainen puoli, että on loogista heittää forea jos se on maailmanluokkaa backhandin ollessa jotain sinne päin.
Frisbeegolfissa on aika selkeitä nämä osa-alueet. Backhand, fore, putti, upsit, lähestymiset ja mitä vielä. Ei näistä tarvitse olla minkään hyvä, että voi parantaa omaa peliä. Paino on sanalla oma peli.
Jos ei ole hurjan hyvä, voi jokin osa-alue olla silti parempi kuin jokin toinen. Itsellä on sellainen harhaluulo, että forella heitän tarkemmin kuin backhandilla. Ei sillä ole väliä onko oikeasti niin, mutta jos uskon siihen niin se onnistuu todennäköisemmin.
Ei tämä ole oikeastaan muuta kuin todennäköisyyksiä ja niihin liittyviä arvioita. Millä todennäköisyydellä osun tuohon aukkoon heittämällä backhandia? Entä forea? Muutaman prosentin isompi todennäköisyys tarjoaa mahdollisuuden todennäköisempään onnistumiseen. Se ei tarkoita onnistumista, mutta matematiikkaahan tämä vain on :)

Eihän tätä suoraan kukaan noin ajattele, mutta oma ajatus on sotkea tämäkin vain matematiikkaan. Jos se on vain matematiikkaa, siitä on mahdollisuus saada oikea lopputulos :)

Oli tuosta Movemberista jotain hyötyäkin. Pauligilta tuli viesti, että olen voittanut #kahviviikset "kilpailussa" kahvimukin ja kahvia.
Näin oli onnistunut tekemään myös Aittatar, joten meitä menestyjiä on siis kaksi :)
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.12.14 - klo:09:52
Huomenna sitten kisataan taas. Tällä kertaa karviskisaan lähdetään uudelle radalle sokkona. Viimeksi menin sokkona kesällä Vampulaan ja tuloksena huonoin kierros pitkään aikaan ratingin perusteella.

Käydäänpä nopeasti läpi meikäläisen draiverivarustus tällä hetkellä.

Vakain kiekko bägissä on Star Firebird. Käsi ei riitä käyttämään tätä yleispelaamiseen, mutta tuulella ja jyrkkiin mutkiin luotto on kova.
Näin vakaa kiekko on tietenkin pinkki.

Mennään vakausjärjestyksessä.
Star Starfire on ensimmäinen draiverini. Alkuun varmasti ollut ihan liian vakaa, mutta aika nopeasti monikäyttöinen eri kulumisasteissa. Näitä bägistä löytyy tällä hetkellä kaksi. Toinen aina uudenveroinen. Pommihysset menee Starfirellä.
Forella 80m ja luotettava feidi aika varmasti. Tykkään, tuntuu hyvältä käteen.

S-line First Run DD Discmanialta. Tämä kiekko on jotain sellaista joka sopii meikäläisen heittoon todella hyvin. Vähän alivakaampi kuin Starfire ja nämä Girst runit liitävät kuulemma paremmin kuin uudet DD:t hieman erilaisesta muovista johtuen. Näitä on bägissä kolme, luotto on kova sekä forella että bäkkärillä.
Forella alle sata ja bäkkärillä luotettavasti 110. Sopii käteen ja toimii.
Näitähän ei saa enää mistään ja meikäläisen varastossa on uutena vielä viitisen kappaletta. Onneksi kuluvat hitaasti enkä suostu näitä juuri hukkailemaan.
Bägissä on näiden kolmen lisäksi vielä yksi uudemman linjan DD, joka on selvästi vakaampi kuin nämä upeat harvinaisuuudet.

Uusimpana draiverina rakastuin toissakesänä Discraftin Crankiin ESP-muovisena.
Yleensä tuntuvat pahalta nämä leveärimmiset, mutta Crank tuntui hyvältä jo kaupassa. Tällä heitetään pitemmälle kuin muilla, olen Crankilla heittänyt pisimmät heittoni. Tämä on käsittämättömän suora kiekko kun sitä heittää sopivalla voimalla. Kuluessaan siitä saa pitkän loivan annukkakiekon, jolle on käyttöä esim. nummelanharjun vitosella. Crankia ei vastatuuleen heitellä, mutta omaan käteen sopii mainiosti.

FLX Surge SS edustaa kohtuullisen käytettynä jo erikoiskiekkoa. Uutena lentää kuin Buzzzz, mutta pitemmälle. Isot foreantsat ja jyrkemmätkin kulmat heitän tällä.
Alivakaa, mutta ei kuitenkaan liian. Välillä tähän saa bäkkärilläkin sellaisen tatsin, että reilun sadan metrin suorat heitot menee tällä. Mainio kiekko.

Alivakainta herkkua bägissä edustaa kiekko, joka on tilattu Amerikan ihmemaasta monta vuotta sitten. Kiekko on misprint jonkun häistä, lukee muistaakseni Drew and Corey tai jotain hempeää. Stämpin mukaan Surge FLX, mutta on ollut alusta asti alivakain kiekkoni. Todellisiin erikoistilanteisiin joissa pitää varmasti kääntää yli eikä palata koskaan takaisin. Käytetään ehkä kymmenen kertaa kaudessa.
Historian siipien havinaa, tätä ei voi korvata millään.

Näihin kiekkoihin olen ajautunut enimmäkseen siksi, että tuntuvat hyvältä kädessä.
Voisi olla parempiakin, mutta en ole löytänyt. Aktiivisesti en ole etsinyt.
Tuosta voi huomata, että tykkään Discraftin FLX-muovista ja Innovan Starista. Discmanian S-line on Innovan Staria ja Discraftin ESP on tarpeeksi lähellä. Kestävää ja tuntuu hyvältä kädessä.
Heitettäessä haluan kiekon tuntuvan siltä kuin se olisi osa kättä. Irroitusongelmia ei ole ollut enkä halua laittaa hiekkaa käteen koska se tuntuu liukkaalta. Hikeä hinkkaan pyyhkeisiin.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 05.12.14 - klo:11:00
Onnistuneita heittoja viikonlopuksi!
Jos en itse pahemman luokan dementikkona sunnuntaina muista niin muistuta että haluaisin aikataulun puitteissa rupatella Crank merkkisestä muovin palasta.
Kävin aamulla takapihan kentällä kiskaisemassa puuliiteristä löytyneitä vanhoja kiekkoja 12 kertaa testaakseni selän tilanteen.
Samalla tajusin ja pakko myönsin suurimman ongelmani frisbeegolf nimisessä liikunta muodossa.
Palaan aiheeseen julkisesti maanantaina....jos muistan!

-väykkä -
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: wakabunga - 05.12.14 - klo:11:25
Joo ihan hauska nähdä miten minä,sinä ja leksa selviydytään huomenna kun kaikki mennään uudelle radalle. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 05.12.14 - klo:11:37
Hyvin se menee. Ite kävin siellä Talin Tallaajien Talvisarjan kisoissa. Ensin treenikierros +7 ja sitten kisassa vähän seiftimmällä suunnitelmalla -3 ja -3. En tiedä onko ihan sama leiska käytössä, mutta koittakaa pistää mun "rataenkat" uusiksi.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.12.14 - klo:18:12
Pelikeli oli kohdillaan. 6.30 lähdettiin liikenteeseen ja räntää satoi.
Olin hieman huolimattomasti ilmoittautunut kisaan kun en sen enempää vaivannut päätäni... En tajunnut, että ei pelata normirataa, ei sinnepäinkään. Lyhennetty Karvisversio. Taputtelin itseäni hieman takaraivoon kun meinasi olla pimeää, sataa räntää ja oma vika kun ei lue ohjeita.
Ei huolta. Pelaaminen on aina kivaa ja varsinkin kun valmistautuminen meni siinä mielessä nappiin, että pysyin kuivana koko päivän.
TD:n ja Noukan kanssa kierrokselle. Onneksi oli opas mukana, en olisi kyllä ihan joka paikkaan löytänyt.

Heittäminen oli meikäläisen peruspeliä. Välillä hyviä, välillä erinomaisia ja sitten kaikkea muuta. Lähestymiset oli tänään taas isossa rollissa kun putti päätti olla eka rundilla hankalaa.
Pääsin myös kopauttamaan itseäni takaraivoon. Tyhmä.
50m lähestyminen. Matkalla yksi puu.
Jostain syystä oli pakko yrittää sen puun vierestä. Osuin puuhun, vähän.
Kiekko kymppiin korin yläpuolelle. Korin takana loiva rinne alas. Hyvä putti olisi korjannut tilanteen. Puttasin ohi koko laitteesta. Kiekko ojaan. Sieltä yläpantaan ja vitonen korttiin. Tyhmä. Ei vieläkään ymmärrä.
Tulokseksi 55 ja kolmoskorttiin toiselle kierrokselle. Leksa painoi 49, joten reilusti perässä odotetusti.
Ruokatauolla purin vaatteet patterille kuivumaan ja syömisen jälkeen vaihdoin osan vaatteista kuiviin. Erinomaista.
Ratapäällikön kanssa samaan ryhmään toiselle kierrokselle. Erinomaista.

Putti alkoi toimimaan ja tyhmät heitot jätin pois. Kaksi paremmin, eli 53.
Viidenneksi riitti tällä kertaa. Leksa pisti toisella 45 ja voitti ylivoimaisesti.

Toiselle kierrokselle jäi pari juttua. Rantaan päin heittäessä ensimmäistä kertaa en tajunnut järven olevan niin lähellä. Puuvajan peltikaton kautta hieno skippi järveen. Ob4. Toisella kierroksella midarilla jonka onnistuin melkein heittämään samaan järveen. Kolmonen. Surkea suoritus.
Kiitos nimettömälle kiekkoni palauttaneelle uimarille. Vanhalla ei tullut mieleenkään mennä järveen, siellähän on kylmää vettä.

Peruspeliä siis tänään, ei sillä tällaisissa kekkereissä pärjää. Aika paljon olisi pitänyt pystyä vähentämään jos olisi kolmen kärkeen halunnut.

Kisakeskuksessa on tilaa ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Vähän harmittaa ettei päässyt sitä pitkää pelaamaan, mutta eipä tuota olisi ehtinytkään...

Kivaa oli eikä harmita yhtään että tuli lähdettyä.
Huomenna sitten golfkentälle, jossa kaikki pelaavat ensimmäistä kertaa.
Tyhmät heitot pois ja tasaisuutta puttiin niin voi tulla vaikka neljänneksi.



Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.12.14 - klo:17:05
Uusi päivä, uusi yritys.
Ruukin golfkeskus näytti parhaita puoliaan joulukuun alkupäivinä. Aurinko yritti olla näkyvissä ja pari astetta lämmintä tuntui eiliseen verrattuna mahtavalta.

Ratamestarit olivat suunnitelleet Karvikseen sopivan radan mielessään päivän lyhyys. Väylät olivat maltillisia eikä päivän parhaat tainneet tehdä yhtä nelsota enempää. Peli eteni nopeasti ja toiselle kierrokselle TD intoutui venyttämään yhtä väylää reilun sata metriä ja päästiin heittämään oikein kunnolla...metsään.

Ensimmäinen kierros alkoi osalta ihan kivasti. Putti oli perinteisesti kankeaa, mutta kolmosta isompaa ei korttiin tullut. Kakkosia sieltä täältä. Puilen välin paikkeilla tuli musta hetki kun avaukset, lähestymiset ja puttikin oli hetkellisesti ihan sekaisin. Taisi unohtua sekä juominen, että syöminen. Onneksi sattui sopivat väylät ja selvisin kolmosilla, tosin juuri ja juuri. 48 heittoa, jaettu kakkossija ja Hirsimäkeen kolme heittoa.

Toiselle kierrokselle siis ykkösväylältä. Tunnelma oli kohdillaan tuttujen kesken ja huonoa läppää riitti koko kierrokselle. Ykköselle liian lyhyt avaus ja kolmonen. Ei hyvä.
Kakkosväylällä piti heittää vähän alaspäin, onnistui mutta liikaa ja kiekko osui bunkkeriin. Pomppasi onneksi ulos, mutta kyllä siitä nelosen sai kun lähestyminen ei skipannutkaan ollenkaan. Jaaha, kisan eka nelonen.
Kolmosväylällä ihmeteltiin paria paskakasaa, jotka olivat ilmeisesti supikoiran jätöksiä. Melkein ok avaus paineli kuitenkin forella piikkisuorana lammen jäälle ja jäi sinne. Rakkaan DD:n kohtalo oli vaakalaudalla. Sain sen kuitenkin ongittua rannalle, ob neljä kuitenkin korttiin. Kaksi peräkkäistä nelosta kentälle, jolle ei nelosia pitäisi tehdä.
Seuraavakin väylä oli foreväylä ja sain ihan kelpo foren kehdeksaan metriin. Puttaaminen tuntui oudolta ja horjahdin putin jälkeen vasemmalla jalalla 10cm linjan etupuolelle. Katsoin Janneen joka totesi, heittoasentovirhe. Aivan oikein.
Eipä siinä muuta, mutta kun se meni sisään. Uusi yritys.
Eipä ole helppoa se. Eihän se tietenkään mennyt ja meni vielä seitsemään metriin. Kolmonen kuitenkin.
Sääntöjen mukaan pitää pelata ja hienoa, että löytyi mies huomauttamaan asiasta. Vielä merkintä tuloskorttiin ja seuraavalle väylälle.
Pakko myöntää, että neljäs kierros kahteen päivään ja tuollainen virhe kahden bogeyn jälkeen eivät olleet avuksi pelissäni. Onnistuin loppujen lopuksi tekemään viisi nelosta ja neljä kakkosta. 55 oli katastrofi. Tipahdin tulosluettelossa jonnekin kauas. Sain kuitenkin loppua kohti hieman hommasta kiinni ja lopetin kahteen kakkoseen joista viimeinen vielä hyvällä putilla.

Erinomainen kokemus. Ruma romahdus, heiton uusimisen epäonnistuminen ja silti sain väsyneenä vielä homman toimimaan. Hyvä.
Itse kilpailuhan meni tietenkin ihan perseelleen kun häviää itselleen seitsemän heittoa. Huono kierros, mutta erinomainen kokemus. Tätä pitää veivata vähän saunassa.
Kahden nelosen jälkeen ei ahdistanut vaikka laskinkin kilpailun voiton menneen joka tapauksessa. Uskoisin tuon heittoasentovirheen painaneen isoimman riemun senverran syvälle, että samaan syssyyn tuli sitten muutama virhe lisää.

Tämän kun saa puitua takaraivoon hyvälle mallille niin uskon tämän olleen kasvattava kokemus. En ole romahtanutkaan tähän malliin sitten kun TaliOpenin viimeisellä väylällä pelasin kutosen kun pelikirjan mukaan yli kolmosta ei voinut siihen ottaa...

Väykkä voitti selvästikin itsensä. :) hyvä.

Kisan jälkeen Jani taisi organisoida pikaisesti pituusheittokisan, jossa heitettiin klubitalon pihalta hienoiseen alamäkeen. Täytyy myöntää, että joillakin kiekko lähtee varsin nopeasti kädestä.

Kotimatkalla yritin olla avautumatta omista kokemuksistani ja pystyin siihen aika kivasti. :)



Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.12.14 - klo:12:56
Palaveri itsensä kanssa, lopputuloksia.

Jos ei kulje, pysähdy. Mieti hetki.
Väsyneenä pelatessa pitää jaksaa keskittyä paremmin.
Ihan selkeästi alkoi jaloissa tuntua pelaaminen, joten nesteytys ja ravinnon määrä pitää olla kohdallaan ettei mokella niiden takia.

Aika usein onnistun huomaamaan keskittymiskyvyn kaikkoamisen. Usein toki vasta muutaman oudon heiton jälkeen. Energiaa koneeseen ja kummasti taas saa pelin reunasta kiinni. Juominen on kesällä helpompaa, jos on kuuma niin muistaa juoda. Pitäisi vain juoda kylmemmälläkin, mutta kun litra vettä riittää koko päiväksi niin onhan se nyt ihan liian vähän vaikka miettisi miten päin.

Eli jälleen kerran perusasioihin. Tee asioita joihin voit vaikuttaa. Pitemmälle ei heitä vaikka riuhtoisi kuinka, energiatasapainosta huolehtiminen on useimmiten kuitenkin vain omissa käsissä. Keskity. Tee asioita joita osaat.

Puttaamisen kanssa menin eniten jumiin. Ei tarvitse ryhmätovereilta kysellä, mutta kyllähän se oli surkeaa. Läheltäkin pääsi ohi koko korista ja paluuputti jännitti sitten vielä enemmän. Putin jälkeen alkoi miettiä, että puttaanko mä oikeasti tuolla lailla. Eipä helpota tuollainen leipominen seuraavaa puttia. Eli ennen seuraavaa heittosessiota taitaa olla aika pienen puttirekonstruktion.

Tosin näyttäisi punkevan tuo ansaittu kesäloma päälle akuutisti ja siihen asti ollaan melkeinpä valoisa aika töissä...joten saattaa jäädä ihan ensi vuoden puolelle nämä treenit. Ensi vuoden puolellahan onkin sitten ihan kohta jo kevät. Sitä odotellessa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 08.12.14 - klo:13:40
Hyviä pointteja. Tuo verensokerin/nesteen vajaus on vaan paha jos pääsee yllättämään, koska nautittu lisäenergia/vesi tulee melkoisella viiveellä käyttöön. Siksi pitäisi muistaa nappailla lisää tasaisesti jo ennen kuin huomaa vaikutuksen. Tämänhän nyt tietysti tiesi mm. kaikki.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.12.14 - klo:18:19
Juuri sen takia se pitää jotenkin huomioida aina silloin kun sen virheen tajuaa tehneensä.

Itsellä on oikeasti vähän sellainen tilanne, että nälkä ei saa kierroksella yllättää. Jos ehtii tulla sellainen ajatus, että mitähän kotona on jääkaapissa tai ottaisiko pizzan ja perhepizzan tauolla niin se on sitten siinä se kierros. Hankaluuksia tämä aiheuttaa varsinkin isoissa kisoissa, joissa jostain syystä kierrokset kestää yli neljä tuntia.

Tuohon liittyen eiliseltä hyvä mielikuvaharjoitus: Yksin kentän kiertää tunnissa, kaverin kanssa 1h 15 minuuttia ja kilpailussa 4 tuntia. Silti on se 30s aikaa jokaiseen heittoon :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: JanneRäsänen - 09.12.14 - klo:21:23
Rankemmissa urheilulajeissa tulee turpaan vielä pahemmin, jos ei syö ja juo. Vaikka yritän pakottaa itseni juomaan ja syömään pyöräillessä, ei se ole helppoa. Se pitää olla rutiinina ja tiedostettuna asiana. Janon tunnetta ei saisi tulla ja jos tulee, on jo myöhäistä, eli kauhea kiire kitata, ettei menetä lisää tehoja. Fribassa ei sentään krampit ole niin suuri riski kuin hikiurheilussa suurella pulssilla. Jos on nälkä, aika moni menettää keskittymiskyvyn. Onko kenelläkään kokemusta ruokavalioiden eroista? Luulisi sokeripitoisen (peruna ja pasta lasketaan mukaan) ruokavalion syöjän verensokerin romahtavan pahemmin kuin kuitupitoisen pitkään energiaa vapauttavan ruoan sokeripiikittömän syömisen harrastajan. Sokeripitoisen safkan syöjällä verensokeri hyppää liian korkeaksi nopeasti syömisen jälkeen ja putoaa myös äkkiä liian alas. Ongelma kasvaa, koska kroppa vertailee huipputasoon ja kun on laskeuduttu lähelle normitasoa, kroppa luulee, että nyt on nälkä, joten nälän tunne alkaa etuajassa. Terve keskittymiselle ja virkeydelle. Terveellisemmällä ruoalla, veren sokeriarvo eivät pomppaa taivaalle ja laske nopeasti liian alas, joten nälän tunne tulee harvemin ja myöhemmin, jolloin tulee automaattisesti syötyä vähemmän, ehkä joskus harvemminkin. Tosin jälkimmäinen skenaario vaatii sopeutumista, kroppa ei totu pois sokereista nopeasti. Tai edes sokerien vähentämiseen. Disclaimer, muilta luettua ja en ole asiantuntija, joten en osaa arvioida, onko nuo väitteet korrekteja.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.12.14 - klo:00:22
Illalla lueskelin vielä näitä blogeja.
Väykän blogista tuli mieleen, että ehkä pitäisikin kysyä itseltä :"mitä olisit valmis tekemään tullaksesi paremmaksi pelaajaksi?"

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jaani - 10.12.14 - klo:00:29
Illalla lueskelin vielä näitä blogeja.
Väykän blogista tuli mieleen, että ehkä pitäisikin kysyä itseltä :"mitä olisit valmis tekemään tullaksesi paremmaksi pelaajaksi?"

Jos et löydä vastausta, niin minäpä annan yhden mahdollisen vastauksen: Käy vaikka treenamassa joku päivä, noin niinkuin aluksi.

Katsotaan sitten jatkoa.

Olen nimittäin käsittänyt, että et "treenaa" kovinkaan paljon. Eli tee toistoja ja analyysia ja sen sellaista. Ei siinä mitään, jos Suomen mestaruus tulee tolla tyylillä!

Mutta oletko valmis siihen?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: JanneRäsänen - 10.12.14 - klo:05:29
Entä Euroopan mestaruus? Tai maailman. Missä vaiheessa pitää treenata? Treenaa ne avoimen maailmanmestaritkin :-)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.12.14 - klo:21:49
Entä jos vastaus ei olekaan se, että olen valmis treenaamaan? Entä jos pelaaminen on kivaa ilman treenaamistakin?
Siitä seuraa kysymys armosta. Kuinka paljon huonoja heittoja olen valmis hyväksymään itseltäni siksi, että en ole treenannut?
Riittääkö se, että yrittää parhaansa?

Valtava määrä kysymyksiä. Entä jos asettaisin tavoitteeksi Mastersin Euroopan mestaruuden 2016? Onko se realiteeteissa vaikka treenaisin? Pelkällä treenaamisella ei pärjää jos ei ole sen lisäksi lahjakas.

Uuh. Tulipa paljon kysymyksiä. Pitääpä miettiä mihin kaikkeen olen valmis vastaamaan :)

Onko mahdollista pelata frisbeegolfia ilman suuria tavoitteita? Taitaa olla niin, että suurin osa ihmisistä pelaa ilman suuria kilpailullisia tavoitteita. Itsetutkiskelun paikka.
 
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jaani - 11.12.14 - klo:09:27
Entä jos vastaus ei olekaan se, että olen valmis treenaamaan? Entä jos pelaaminen on kivaa ilman treenaamistakin?
Siitä seuraa kysymys armosta. Kuinka paljon huonoja heittoja olen valmis hyväksymään itseltäni siksi, että en ole treenannut?
Riittääkö se, että yrittää parhaansa?

Valtava määrä kysymyksiä. Entä jos asettaisin tavoitteeksi Mastersin Euroopan mestaruuden 2016? Onko se realiteeteissa vaikka treenaisin? Pelkällä treenaamisella ei pärjää jos ei ole sen lisäksi lahjakas.

Uuh. Tulipa paljon kysymyksiä. Pitääpä miettiä mihin kaikkeen olen valmis vastaamaan :)

Onko mahdollista pelata frisbeegolfia ilman suuria tavoitteita? Taitaa olla niin, että suurin osa ihmisistä pelaa ilman suuria kilpailullisia tavoitteita. Itsetutkiskelun paikka.

Mä ajattelin pelata ilman suuria tavoitteita tästä lähtien. Ajattelin myös treenata vain siksi että se on kivaa. Kehittyy sitä vähemmälläkin irvistämisellä. Mikäli se siis kiinnostaa, kehittyminen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.12.14 - klo:09:39
Jaanin ja Jannen kommentit saivat miettimään ja se on ollut osaksi tarkoitus tässä kirjoitushommassakin.

Aiemminkin tuli jo mainittua, että senverran pelisilmää löytyy että melkeinpä lajin kuin lajin opin nopeasti sellaiselle tasolle, että lajia on kiva pelailla.
Seinäjoelta kun on kotoisin niin pesäpallon pelaamista ei varsinaisesti saanut valita lajikseen. Pesiskoulun kautta taisin pelata pesistä 6 vuotta. Pyörin siinä ykkös- ja kakkosjoukkueen rajamailla. Ykkösjoukkueesta aika moni pääsi sitten ihan miesten SM-sarjaan pelaamaan, joten siinä jossain hilkulla oltiin. Seinäjoella kun oltiin niin aika nuorena jo alkoi olla pelaaminen vakavaa, varsinkin siinä ykkösjoukkueessa. Joukkuehenki oli välillä heiveröistä kun syyllinen piti löytää tappioon.
12-vuotiaana kaveri pyysi futisjengiin ja menin tietenkin kun kiinnosti. Taisin pelata yhden talven molempia lajeja, pyöräilin melkein kymmenen kilometrin päähän kuplahalliin oikeastaan päivittäin harjoituksiin, jotka välillä olivat melkein peräkkäin. Into oli kova, joten ei se tuntunut mitenkään erityiseltä. Jos halusi harrastaa niin silloin veivattiin fillarilla, oli pakkasta tahi ei. Seinäjoen korkeudella ei ollut mitenkään ihmeellistä, että ajetaan talvella polkupyörällä. Pienen pojan mielestä sitä paitsi oli just siistiä suditella jäällä :)

Jalkapallojoukkueen yhteishenki oli aivan eri luokkaa kuin pesäpallossa. Lahjakkuus ei riittänyt sielläkään mihinkään, mutta intoa piisasi. Harjoituksissa olin aina ja peleissä pelailin lähinnä jämäminuutteja, mutta kivaa oli. Pesäpallo jäi sitten aika nopeasti kun olisi pitänyt panostaa siihen, mutta en halunnut kun siellä oli tyhmää :)

Yleislahjakkuutta on siis hieman, mutta ei niin että olisi löytynyt sellainen laji jossa oikeasti olisin hyvä. Frisbeegolf on ensimmäinen yksilölaji, jossa olen kilpaillut ja se viehättää jo siksi että on mahdollista kilpailla lähinnä itseään vastaan. Jos voitan itseni niin yleensä kilpailussakin on hyvillä sijoituksilla.

Saattaa olla, että jos treenaisi säännöllisesti ja tavoitteellisesti niin olisin parempi pelaaja. Uskon oikeastaan siihen, että se motivaatio löytyy itsestä vain jos se löytyy sieltä luontevasti.
Jos olisin aloittanut frisbeegolfin 14-vuotiaana olisin todennäköisesti käyttänyt muutaman vuoden aika tehokkaasti kentällä.
Nyt kun olen aloittanut lajin 34-vuotiaana ja jouduin käymään töissä, hoitamaan yhden vaimon ja kolme lasta parilla koiralla niin ajankäytölle on ollut jo sieltä luontevia rajoituksia. Olen ollut kuitenkin etuoikeutettu, saanut mahdollisuuden harrastaa lajia, päässyt makeille kisareissuille ja voittanutkin jotain.
Nyt kun kotona oikeastaan asuu enää yksi lapsi, vaimo ja ne pari koiraa niin vapaa-aika lisääntyy. Eihän sitä tiedä, jos vaikka huomaa treenaavansa säännöllisesti.

Olen siis laiska, mukavuudenhaluinen ja ehkä sitten vähään tyytyväinen. Pelaaminen on kivaa ja se riittää. Vai riittääkö?
Entä jos rating alkaa laskea? Taas miettimistä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 11.12.14 - klo:10:13
Nykyään frisbeegolfissa on määrää ja laatua, myös Masters luokassa. Joten siinä pärjätäkseen pitää treenata tai olla lahjakas. Noista sun teksteistä voisi päätellä että sun tapauksessa on kysymys enemmän lahjakkuudesta.
Mä olen kanssa ollut aika monessa lajissa mukana, niin joukkue kuin yksilölajeissakin. Jotkut ovat väittäneet että lahjojakin johonkin olisi ollut.
Mulla on ollut kuitenkin ollut aina tarve tehdä kaikkea, enkä ole koskaan keskittynyt mihinkään kunnolla. Enkä näin ollen ole myöskään mitään oppinut kunnolla. Mutta kivaa on ollut!
Toinen syy treenaamattomuuteen on se että jostain syystä miettinyt sen niin että miksi harjoittelisin hirveästi kun se ei kuitenkaan takaa että pärjäisin sen paremmin. Ja onko se harrastaminen sitten enää hauskaa?
Sinäkin olet saavuttanut jo paljon, mutta nyt varmaan mietit mitä olet valmis uhraamaan että mahdollisesti voitat vielä enemmän...onko halua, aikaa, kanttia kokeilla?
Mulle frisbeegolf on laji mihin mulla ei ole minkäänlaista lahjakkuutta...oikeesti!
Ja se tekee siitä tavallaan kiehtovamman, kun jokaisen kierroksen jälkeen saa ihmetellä että vattahell!
Uskoisin että teet niin tai näin olet kuitenkin Masters luokan kärkinimiä ja pääasia on kai että nautit lajista.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.12.14 - klo:11:05
Golfia on tullut pelattua tässä sivussa ja se on saanut myös ajattelemaan juurikin tätä asiaa. Onko se sitten enää kivaa jos ollakseen tarpeeksi hyvä on pakko treenata.
Aloitin golfin puolivahingossa 2008. Äitienpäivänä alkaneella golfkurssilla opittiin vähän lyömään ja sitten enimmäkseen sääntöjä ja etikettiä. Tätä sääntö- ja etikettikoulutusta pitää jotenkin saada mukaan frisbeegolfiinkin jo turvallisuussyistä.

Kahdessa kuukaudessa sain laskettua tasoituksen lukemaan 22, sitten joutui mailakauppaan jossa fitattiin itselle sopivammat mailat. Sillä putosi tasoitus lukemaan 14. Siihen jäi jumiin. Päätin haluta lisää. Tunteja siis ottamaan. Pro kysyi harjoittelusta, totesin että en harjoittele kun pelaan vain. Pro totesi, että selvä homma.
Ensimmäisen tunnin jälkeen sanoi, että singelitasoitukseen pääsee treenaamalla helposti (alle kymmenen). Se alkoi kiinnostaa.
Viiden tunnin session päätyttyä oli laitettu uusiksi jotakuinkin kaikki lyömiseen liittyvä. Tasoitus tipahti lukemaan 12,2.
Siitä alaspäin se ei sitten ole mennytkään ja nykyään ollaan muistaakseni lukemassa 14,8.

No se omasta kehityskäyrästä. Golfin tasoitusjärjestelmä toimii yksinkertaistettuna niin, että jos tasoitukseni on 14 niin normaali kierroksella pelatakseni tasoitukseeni pitäisi minun pelata 4 paria ja 14 bogeyta. Kuulostaa frisbeegolfarista helpolta, mutta...
Aloin miettimään, että jos tasoitus on 1 niin silloinhan pitäisi pelata oikeastaan aina miinukselle jotta voisi olla edes periaatteessa tyytyväinen. Tästä päästään suuren kysymyksen ääreen.

Sitten kun on tarpeeksi hyvä niin voiko olla mihinkään enää tyytyväinen?

Telkkarissa näkee välillä golfissa kun kaverit 150m päästä lyövät greenille pallon kahteen metriin ja yleisö taputtaa. Pelaaja kuitenkin olisi halunnut pallon siihen metriin, koska kahden metrin putti on paljon haastavampi kuin yhden metrin putti.
Odotusarvo omasta suorittamisesta nousee.
Voiko se olla enää kivaa jos joka kerta on pettymys  kun ei tule pirkkoa?
Itse en ole missään lajissa ollut niin hyvä, että olisi päässyt tätä miettimään :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jaani - 11.12.14 - klo:11:33
Voiko se olla enää kivaa jos joka kerta on pettymys  kun ei tule pirkkoa?

Sepä se. Sepä se. Tämä on asia, josta oon vain päästävä eroon. Täydellisyyden tavoittelu on pilannut monet parisuhteet, harrastukset, urheilu-urat, ilta-ateriat, lomamatkat ja elämät.

Ajattele tilannetta, että heität radan jokaisen väylän yhden kierroksen aikana birdiellä. Onhan se ihan saatanan makeeta, mutta ei se harrastaminen siihen lopu. Ei, vaikka olet saavuttanut "täydellisyyden", ja unohdetaan ne holarit nyt vielä. Sitten menet taas pelaamaan ja nautit hyvästä seurasta, kisatunnelmasta ja ylipäänsä siitä, että harrastat rakastamaasi lajia, kuten blogisi olet nimennyt. Rakkaus lajiin on paljon pysyvämpi syy tehdä jotain kuin rakkaus menestymiseen. Laji kyllä pysyy, mutta menestys on katoavaista.

Eräs kapellimestari oli nuorena sanonut, että sitten hän voisi olla saavuttanut jotain suurta kun pääsisi vielä joskus johtamaan Berliinin filharmonikoita. No, kun alle 30-vuotiaana tällainenkin pääsi tapahtumaan, niin eipä se enää siinä vaiheessa tuntunutkaan niin uskomattomalta. "Tähänkö siis tähtäsin, eipä se nyt kummoista ollutkaan". Ja silti ura jatkuu, rakkaudesta musiikkiin, ei rakkaudesta maineeseen.

Jokin tavoite on monelle se juttu, motivaatio, joka saa kaivamaan kiekot kaapista sateellakin. En voi muiden puolesta sanoa, mutta oma tavoitteeni on alkaa taas nauttia lajista lajin itsensä vuoksi. Ei siksi, että olisin "se kova pelaaja", jonka heittoja aloittelijat haluavat nähdä viikkokisoissa.

Mä olen aina pitänyt sua, Ari, ihanteellisena pelaajana. Totta kai olisit parempi, jos sulla olisi enemmän kunnianhimoa ja olisit treenannut junnusta asti. Sä et heitä erityisen pitkälle tai puttaa erityisen hyvin, mutta silti sä olet mun silmissä kova pelaaja. Sä osaat nimenomaan pelata, kisata, koska sun asenne on hyvä. Mä olen teknisesti sun edelläsi ja heitän taatusti paremmin, mutta en koskaan ole pelannut yhtä hyvin kuin sä, vaikka tulos onkin ollut joskus parempi.

Ja se on paljon tärkeämpää. Siinä näkee, että leppoisalla asenteella ja hyvällä meiningillä pääsee paljon pitemmälle kuin kovalla lähtönopeudella. Lisäksi taidat nauttia pelaamisesta paljon enemmän kuin minä, meni hyvin taikka huonosti.

Ja se on paljon tärkeämpää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.12.14 - klo:12:14
Kiitoksia.

Tuo onkin mielenkiintoinen dilemma tuo täydellisyyden tavoittelu.
Oikeasti on kuitenkin niin, että täytyy olla joko käsittämättömän motivoitunut tai pöljä jaksaakseen treenata riittävästi missä tahansa lajissa pysyäkseen kärjen vauhdissa tai jopa edellä. Tällaisia ihmisiä on ja ainakin itse jaksan kunnioittaa kovasti sitä uhrautumista ja uhraamista jonka joutuu tällaiseen tekemään.

Rakastaminen on suomalaisen miehen suuhun aina haastava sana, joten sanotaan nyt vaikka että pidän kovasti tästä lajista ja mahdollisuudesta testata itseäni. Lähinnä itseäni vastaan.
Ennenkaikkea tämän pitää olla kivaa. Vaikka treenaisikin. En osaa sanoa miten kauan se on kivaa jos sitä tekee työkseen, mutta varmaankin samalla lailla kuin kaikki muukin työ. Aina ei ole kiva lähteä duuniin vaikka yleisesti duunistaan tykkäisikin.

Viime viikonloppuna kävi puttaamisen kanssa köpelösti ja päätinkin, että ennen kisakierroksia on syytä kotona vähän muistella sitä puttihommaa. Jos se vaikka pysyisi paremmin päällä. Ei se paljon vaivaa maksa ja paremmalla itseluottamuksella saa paremmin kiekot häkkiin.

Olet Jaani oikeassa tuosta kisatunnelmasta. Se on maagista. Tottakai voi katsoa ratingeista, että nyt pitäisi sitten pärjätä ja saada siitä paineita mutta jotain tosi makeeta siinä on vaikka ei taidot riittäisikään. Se paras suoritus pitää saada itsestä esiin juuri silloin ja siitä saa tosi makean fiiliksen kun siinä onnistuu.
Jos ei sitten onnistu vaan kaatuu niihin paineisiin tai sitten muuten vain ei kulje joutuu tietenkin käsittelemään asian ihan itsensä kanssa. Muuttuuko maailma epäonnistumisista? Todennäköisesti ei.
Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä on aina vaihtoehtona, mutta kun ei ole tarvinnut laittaa taloa pantiksi niin mitä sitten?

Jos näyttää siltä, että mikään ei haittaa niin se on vain huijausta. Jos ne epäonnistumiset eivät tuntuisi miltään niin ei tykkäisi lajista niin paljon. Tunteita pitää olla, jos ei ole niin pitää vaihtaa lajia.
Urheilussahan on enimmäkseen kuitenkin kyse siitä miltä se tuntuu. Ei sillä holarilla ole mitään väliä jos se ei tunnu miltään.
Jos Euroopan mestaruus ei tunnu miltään niin ei sitä saavutakaan. Hyvien tunteiden perässähän tässä juostaan, jos ei ole huonoja tunteita niin hyvätkin menettää makunsa. Molempia siis tarvitaan ja niistä pitää osata nauttia :)

Mä olen ajatellut ottaa uudeksi motokseni tuon: "jos osaisin pelata paremmin niin olisin parempi pelaaja"

Kyllä mä sitten kotona ihmettelen ja analysoin päivän kierroksia viimeistään nukkumaan  mennessä. Välillä vituttaa oikein huolella, mutta enimmäkseen jos on ollut tyhmä. Hullu saa olla mutta ei tyhmä.

Pelaamisesta nauttimisesta ja sen määrän vertailemisesta on tietenkin vaikea tehdä vertailua, mutta kyllä mä nautin pelaamisesta.
Nauttimisen mahdollistaa se, että tiedän yrittäväni joka kerta heittää niin hyvin kuin osaan. Ei vain aina kykene.
Minkäs sille sitten mahtaa. No, voisihan sitä treenata, mutta jos ei huvita :)

Jälleen kerran voidaan palata siihen, että pelataan omilla vahvuuksilla. Henkiset omat vahvuudet ovat samoja kuin fyysisetkin. Know your limits.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 11.12.14 - klo:14:16
No nyyyyyt on ehkä diipein ketju in da house. Päässä surisee vastauksia ja kysymyksiä moneenkin kohtaan tuossa mutta nyt ei ehdi kirjoittaa. Miksi kirjoitin tähän mitään, en tiedä, jotta muistaisin myöhemmin. Eeee... Jatkakaa!  :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 11.12.14 - klo:19:21
No niin, tulihan se sieltä! Sinuakin siis joskus v...ttaa!
Kunnianhimo on yksi tärkeä tekijä vähän joka hommassa, sitä joko on tai ei. Ja toinen kysymys on miten sitä kunnianhimoa tai sen puutetta käsittelee.
Sulla ja Jaanilla on siinä mielessä sama tilanne että olette molemmat saavuttaneet frisbeegolfissa aika paljon vähällä vaivalla.
Sulla ei tod.näk ole kauheasti kunnianhimoa, ja tulet sen kanssa toimeen kun et vaadi itseltäsi sen enempää mihin pystyt. Tai et ainakaan ota paineita siitä mitä muut odottavat sinulta, tai miten pärjäät.
Jaanilla tilanne on päinvastoin, hän on ollut ja on edelleen pirun hyvä heittäjä. Mutta ottaa paineita suorituksistaan, koska ne pitäisi olla aina vaan parempia. Ja ilmeisesti on myös halu näyttää muille että täältä pesee. Siihen kun lisää koventuneen kilpailun niin ole nyt siinä sitten.
Molemmilla tuntuisi kuitenkin olevan homma hanskassa, ja olette sinut harrastuksenne osalta.
Toivottavasti Jaani osaa jatkossa relata, ja kisailla tosissaan mutta rennoin rantein. Ja Ari jatkaa omalla tavallaan frisbeegolfin rakastamista.

Toivottavasti osuisi kohdalleen että molemmat pääsisitte NDGE 2015 kisaan.
Siellä ei tarvi ottaa paineita ratingeista sun muista, vaan nauttia golfkentän kauneudesta, rennosta meiningistä ja pitkistä liidätyksistä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 11.12.14 - klo:19:24
Juuh, elikkäs. Mä väitän että useimmat keskivertoihmisistä jos ei ole rasitteena jotain klesaa kropanosaa tai sitten erityisen huonoa motoriikkaa tms. pystyvät useimmissa harrastelajeissa kehittämään itsensä kohtalaisessa ajassa tasolle jossa sen harrastaminen on hauskaa (ja voi pojat jos on hauskaa heti alusta asti vaikkei osaakaan mitään!). Ja nimenomaan tämä kehitys tapahtuu vaan tekemällä sitä, kerta-kaks viikossakin. Sitten tulee se kompastuskohta josta eteneminen vaatii a) eksponentiaalisesti enemmän panostusta treeniin ja b) suunnitelmallisempia treenejä, eikä vaan että tekee sitä normipeliä/suoritusta kokonaisuutena.

Mulla on tästä kokemuksia ainakin fribasta ja boulderoinnista. Oon nyt sisäboulderia vääntänyt ehkä 3 talvea (kesällä ulkolajit vie enemmän) ja nopeesti huomannut että siellä se 6a on vaikeustaso johon pääsee kun vaan vääntää menemään ja vähän samalla oppii niksejä. Joku 6b saattaa mennä hikiseen mut 6c:hen ei ole saumoja ja sit mä en käsitä ollenkaan millä hemmetin imukupeilla niitä negatiivisen seinän mikroskooppisten otteiden seiskoja ja kaseja mennään. Sama kun en tajua miten heitetään 160m tai upotetaan 27 puttia peräjälkeen kympistä.

Mitä tulee noihin suunnitelmallisempiin treeneihin, niin tosiaan osa-alueittain treenaaminen ja treenikerran painottaminen johonkin eikä vaan kaikenlaiseen peruspelailuun on yks juttu. Ja nimenomaan avaimena on  omien heikkouksien tunteminen ja niiden vahvistaminen. Mutta sit kun harrastetaan sen takia että on kivaa, se menee just toisinpäin, eli tulee tehtyä niitä omia vahvuuksia (koska niillä homma toimii ja on hauskaa) vaikka nimenomaan pitäisi treenata niitä heikkouksia koska niiden kehittäminen vie hommaa paljon enemmän eteenpäin. Eli sen sijaan että kun mä heitän oikeelle menevät aina forella, mun pitäis treenata rystyantsaa. Mut kun se on huono ja ne antsat menee byltsiin ja vituttaa niin ei sitä tuu heitettyä oikeelle rystyantsalla koska pitää olla kivaa. Eli tässä tapauksessa ainakin on niin että se kokonaiskehittymisen halu ei ole mulla niin palava että saisin sillä nieltyä sen karvaan antsatreenin lääkkeen. Sama boulderissa, tiiän et oon släbillä (positiivinen seinä) huono ja sen treenaaminen kehittäis kokonaispakettia enemmän, mut on siistimpi vetää kahvareittejä katollaan niinku spaidermän.

Fribassa mulle on kyllä siisteintä sosiaalinen puoli. On se vähän onttoo jos heität metsässä täydellisen heiton eikä ketään ole näkemässä (miksi siitä pitää tullakin kirjottamaan treeniblogiin odysseia), vaikka en mä yleensä ole se upeiden heittojen esittäjä. Täydellistä heittoo on vaan niin siisti kattoo vaikka se ei olis oma. Se on se kaikki läpänheitto ja lajiin liittyvä lässytys ja pelireissut porukalla johonkin hevonkuuseen. Kilpailut on vähän sitä samaa mut sit vielä sillä mausteella et kierros merkkaakin jotain. Lähinnä omaa ratingia vastaan, kun "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu / onko niin ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty" ks. al. Kun pitää olla kivaa, eikä treeniä. Ja se riittää mulle. Vai riittääkö...?

http://www.youtube.com/watch?v=KofosWccOBg#t=12

Voiko se olla enää kivaa jos joka kerta on pettymys  kun ei tule pirkkoa?

Sepä se. Sepä se. Tämä on asia, josta oon vain päästävä eroon. Täydellisyyden tavoittelu on pilannut monet parisuhteet, harrastukset, urheilu-urat, ilta-ateriat, lomamatkat ja elämät.

Tästä vois teettää olohuoneeseen taulun.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.12.14 - klo:10:25
Jottei tule liian diippiä shittiä niin muistellaan välillä.

Liiton foorumi näyttää asettuneen juuri sopivasti uudistumisensa jälkeen siten, että meikäläisen lupaava ura on alkanut noihin aikoihin. Eli pääsee lukemaan ja tarkistamaan omia muistojaan.
Yksi kilpailu joka nousee usein haastavien olosuhteiden kohdatessa mieleen on Kansallisen Sarjan Yyterin osakilpailu.
https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=20&t=392 (https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=20&t=392)
Linkistä voi havaita, että tuolloin kisattiin Kansallista Sarjaa aika usein kahtena peräkkäisenä päivänä lähekkäin.
Voin paljastaa, että Ulvilassa vierailusta en muista juuri mitään mutta Yyterin reissulta tuntuu olevan vieläkin hiekkaa hampaiden välissä.

19.5.2007
Nämä ovat siis omia muistikuviani, jotka saattavat olla jonkun toisen mielessä erilaisia.
Pelasin amatööriluokassa muiden juuri aloittaneiden kesken. Nummelassa buumi oli lähtenyt kovaa käyntiin Nevantaustan Janin ahkeran kenttärakentamisen ansiosta ja meitä oli aika monta tuollakin paikalla.

Olisin väittänyt, että pelattiin kaksi kierrosta, mutta foorumin mukaan kolme + finaali.

Ensin tuuli niin kovaa, että kun hiekkarannalla pelattiin niin hiekkaa tuli tuulensuunnasta niin paljon ettei voinut pitää oikein silmiä eikä suuta auki. Tuulen voimakkuudesta en osaa sanoa  muutakuin, että tuuli ihan helvetin kovaa. Tällaisissa olosuhteissa edellisenä syksynä aloittanut aloittelija ei ollut koskaan ollut ja jännää oli.
Kahden metrin päästä piti yrittää oikeastaan vielä lähestyä varsinkin vastatuuleen koska tuuli nappasi kiekon korista ja heitti sen pois jos sattui vähänkin pohja nappaamaan tuuleen.
Nyt jo vähän alkaa naurattaa, mutta siihen aikaan ei kovin paljoa :)

Muistan lainanneeni Poimikselle ihan uuden StarMaxin bägistäni. En muista oliko ensimmäinen heitto, mutta se flippasi, kääntyi kyljelleen, tippui maahan ja rollasi tuulen mukana muutaman kymmenen metriä ja pomppasi paikalliseen lampeen. Sinne meni.

Toisella tai mahdollisesti sitten kolmannella kierroksella olosuhteet helpottuivat siten, että ei lentänyt enää hiekkaa koska alkoi sataa vettä. Vettä tuli siinä samassa tuulessa oikein huolella. Ei ollut kyllä mitään käsitystä miten kiekot käyttäytyvät, mutta sehän oli sama kaikille joten pelattiin vain :)

Yksi muistikuva on sellainen, että pääsin amatöörien finaaliin. Sade alkoi loppua, mutta TD tuli kysymään että haluatteko te amatöörit ihan varmasti pelata finaalit. Tarjosi vaihtoehdoksi nykyisen tilanteen säilyttämistä. Kyllä me haluttiin pelata kun ei enää ollut niin kauhea kelikään. Juosten kävin mökillä vaihtamassa vaatteita ja pääsin kuivissa vaatteissa pelaamaan finaaleja.
Tulokset on valitettavasti olleet Mustavariksen nettisivuilla ja joku ne on jo deletoinut. En voittanut, sen muistan.

Tätä sitten aina välillä muistellaan kun jossain on vähän huono keli.

Tuota hiekan lentämistä on vähän vaikea voittaa vaikka Kaatiksella jossain kisassa mitattiin puuskissa 33m/s ja kisan aikana kaatui useita puita radalla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 12.12.14 - klo:11:38
Kuullostaa melkein epäinhimilliselta, mutta muutamissa Yyterin kisassa olleen voin kuvitella että siellä on joskus aika armottomat tuuliolosuhteet. Joskus väylä oli rannan myötäinen OB:lla rajattu kapea ja helkutin pitkä ränni. Mri oikealla ja ob raja vasemmalla, ja Ruottista päin tuuli aivan helkutisti. Se oli kiva heittää kauas veden päälle, ja kattella mihin tuuli kiekon kuljetti.

Mutta noihin aikaisempiin kommentteihin sopinee aika hyvin uusimman Urheilu lehden hiihtäjä Martti Jylhästä kertova juttu, tai siitä poimittu lause.
" Martti Jylhä asetti pari vuotta sitten itselleen kysymyksen, haluaako hän olla hiihtäjä vai huippuhiihtäjä. Jälkimmäinen vastaus edellytti toimenpiteitä."
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.12.14 - klo:11:58
Kyllä tämä laji sopii tuohon kommenttiin mainiosti, niinkuin tietenkin muutkin lajit.

Jos voittamisen- tai menestymisentahto on kovaa luokkaa joutuu sen eteen tekemään töitä.
Toki aina voi keksiä jonkun uuden lajin, jossa saa pärjätä :)


Muistojen kammiosta ehkä tähän kehittymiseen muistan kuinka joskus ammoisina aikoina olin Hangossa kilpailussa ja Ville Piipon kanssa samassa ryhmässä.
Tuuli kovaa ja meikäläisen heitot eivät tuntuneet sopivan siihen tuuleen millään. Oli hauskaa ja opettavaista seurata kuinka Ville valitsi bägistä kiekon ja heitti sen kupille. Toki upsilla tai forella, mutta todennäköisesti otti tuulen vain huomioon ja heitti kupille.

Itsekin olen tässä kehittynyt eikä tuuliset olosuhteet enää ahdista. On selvää, että jos tuulee 10m/s niin ei tarvitse laitella kympin putteja kovalla prosentilla sisään pärjätäkseen. Samalla on selvää, että ne jotka osaavat parhaiten pelata olosuhteiden mukaan, pärjäävät kisoissakin.

Tämähän onkin sitten osa sitä panostamista. Sinne kentälle pitäisi mennä heittämään vaikka sataa, tuulee tai tulee räntää. Ei sitä huonoissa olosuhteissa pelaamista voi oppia kuin pelaamalla.
Viikonloppuna puhuttiin väsymisestä ja mentaalipelistä. Itse olen harjoitellut väsyneenä pelaamista. On hyvä huomata kuinka ei jaksa enää keskittyä. Tai jos jaksaa niin pitää käyttää enemmän energiaa pystyäkseen keskittymään kunnolla.
Harjoittelen väsyneenä pelaamista lähinnä viikkokisoissa. Suoraan golfkentältä viikkokisoihin, jaloissa alkaa tuntua kun on alle kävellyt 10km ja päässäkin tuntuu kun sen neljän tunnin aikana on joutunut keskittymään niihin suorituksiin siellä kentällä.
Erinomaista harjoitusta. Vertailua pääsee tekemään kun pelaa tutulla kentällä ja viikkokisat sopivat mielestäni hyvin tähän kun kuitenkin on jonkinlaista painetta suorittamisesta. Olen testannut muutaman kerran myös yövuoron jälkeistä viikkokisaa, eli yhden yön väliin jättämistä. Nuorempana ei aiheuttanut niin paljon ongelmia, mutta nykymittarissa on senverran ikää että alkaa jo vaikuttaa :)

Tästä huomaa nopeasti, että kokonaisuus ratkaisee. Jos kunto ei kestä niin voi vain odotella koska se loppuu.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.12.14 - klo:13:11
Muistojen kammiosta löytyi EM2008 Saksassa.

http://ec08.de/site/players.html?newlang=fi_FI&page=players (http://ec08.de/site/players.html?newlang=fi_FI&page=players)
Uusi kokemus oli kun sivut oli käännetty useammallekin kielelle.

Yleensä toimin enemmän pohjalaistyyppisen nöyrästi. Kyllä ne kotoa tulevat sitten hakemaan jos olen tarpeeksi hyvä, mutta nyt tapahtui jotain uutta. Ahdistelin vapaista paikoista liiton johtoa ja sainkin paikan kuukausi ennen kisoja jos muistan oikein. Kaikki muut olivat tietenkin jo varanneet majoitukset ja lennot, joten piti soveltaa ihan itse.
Rouva suostui lähtemään matkaseuraksi. Suostuttelukohdassa itsekin luulin, että valoisaan aikaan tehtäisiin muutakin kuin heitettäisiin kiekkoa, mutta rouva joutui kyllä valoisat hetket viettämään enimmäkseen yksin. Ei siis mikään onnistunut reissu siltä osin. Vähän huonoa omaatuntoa olen tuosta potenut, mutta rouva ei ole enää vuosiin asiasta muistuttanut :)

Kahteen kenttään tutustuminen muiden pelaajien kanssa yhtä aikaa. En osannut ajatellakaan miten hidasta se voisi olla. Kokemus sekin. Nykyään jo tietää, että hinkata ei voi koskaan liikaa.

Toinen kenttä oli laaksoon modifioitu 12-väyläisestä. http://ec08.de/site/uploads/documents/map_soehnstetten.pdf (http://ec08.de/site/uploads/documents/map_soehnstetten.pdf)Joku pieni laskettelurinnekin oli siinä vieressä. Korkeuserot olivat hurjia ja kun sinne oli laitettu pienillä tikuilla naruilla ob:t niin olihan sitä mies helisemässä. Ratakarttaa jos katsoo niin väylä 9 oli siellä laakson pohjalla. Olipas hankalaa hahmottaa kuuden vuoden jälkeen tuosta ratakartasta mitään. Sen muistan, että kaksi hysseä peräkkäin samalla väylällä tipahti hienosti maahan, mutta pomppasi pari metriä oikealle ja outtiin. Paha mieli. :)

Toinen sitten taas oli tehty maksulliseen puistoon. Kukkaistutuksiin heittäminen oli kielletty, mutta siellähän oli melkein 200 ihmistä heittämässä, joten varmasti tuli kaikenlaista sellaista vahinkoa johon kukaan ei ollut varautunut.
Ratakartta tässä Brenzparkista http://ec08.de/site/uploads/documents/map_brenzpark.pdf (http://ec08.de/site/uploads/documents/map_brenzpark.pdf)
Radan omituisuuksiin kuului väylä 15. 157m väylä joka meni maantiesillan alla siten, että sillan tukipilarit olivat tuplamandoja. Neljä tuplamandoa ja päälle vielä joen ylitys tekivät tästä väylästä ikimuistoisen.
Väylä 16 maistui aloittelijalle myös pahalta. Piti heittää joen päälle oikealle kääntyvä heitto. Enhän mä mitään hallittua annukkaa osaa vieläkään, joten kyllä kuumotti.
Jokeen päätyi siis iso määrä kiekkoja kilpailun aikana. Kierroksen jälkeen sai käydä merkkaamassa karttaan rastilla kohdan johon kiekko oli pudonnut. Venepartio kävi sitten noukkimassa kiekot hyvällä prosentilla takaisin pelaajille. Mahtava palvelu.
Ratakartan perusteella outtia oli huolella, mutta en muista että OB olisi ollut mitenkään ahdistavasti joka paikassa.

Tämä oli se kisa jossa Ville Piippo lähti finaaliin 9 heiton takaa-ajosta ja voitti koko kisan. Tätä urheilujuhlaa oli kyllä hieno seurata paikanpäällä. Muistan kuinka maanantain Hesarista yritin löytää jonkun pienen maininnan tästä uroteosta, mutta ei mitään. Uutiskynnyksen oli kyllä koko sivun jutun kokoisesti ylittänyt joku suomalainen alamäkiajaja, joka oli katkaissut jonkun luun harjoitusleirillä. Ehkä seuraavissa EM-kisoissa on jo uutiskynnys ylitetty ennen kisojakin.

Omat kisathan meni melkein mainiosti. Neljä kierrosta yli oman ratingin ja lopuksi varmistelin sijoituksen kohdalleen heittämällä 900 reitatun kierroksen. Silti 49. sija 141 osanottajasta oli mielestäni edelleen ihan mainio suoritus.

Hieno kokemus kaikenkaikkiaan.

Omaa tuloskorttia http://scores.ec08.de/272.html (http://scores.ec08.de/272.html) tuijottaessa ei voi muutakuin ihmetellä mitähän tuolla on sattunut viimeisellä kierroksella. Kolme kierrosta tuolla kentällä, -1,-3 ja +9. Niin sitä vain unohtaa ikävät asiat, en muistanut noin nitkahtaneeni.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.12.14 - klo:14:50
Tänään vahvistetaan NFS:n ensi vuoden suunnitelmat talousarvion ja toimintasuunnitelman osalta.
Samalla valitaan hallitus ensi vuodelle. Saapa nähdä mihin asti luottamus riittää nykyhallituksella.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 16.12.14 - klo:11:33
Kiitos EM muisteloista!
On hauska lukea tuollaisia juttuja, lukisin enemmänkin kisailijoiden tunnelmia eri tapahtumista. Vaikka et vielä ihan kärkeen sijoittunutkaan, niin varmasti muuten kisa jää mieleen ikuisiksi ajoiksi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.12.14 - klo:13:01
Vaikka jatkankin varmaankin näitä tarinoita niin kärkeenhän meikäläinen ei sijoitu :)
Eli jäävät enemmän tällaisiksi tapahtumatarinoinniksi melkein turistipohjalta.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.12.14 - klo:13:06
Eilen tapahtui taas touhotusrintamalla.

Ratingit päivittyivät. Viime vuoden Nummelan Syysmyrskyn kierrokset putosivat pois ja Moustache Openin kierrokset tulivat painotettuina tilalle. Lopputulema 964 eli samoilla mennään. 6 pistettä eli vajaan heiton verran European Openin ilmoittautumisrajasta...

Eilen pidettiin NFS:n syyskokous ja päädyttiin jatkamaan samalla hallituksella. Porukkaa oli kivasti paikalla. Hallitus oli valmistellut perusasiat aika kivasti haltuun, joten itse kokous meni alle puolen tunnin.
Jäätiin kuitenkin siihen sitten puhumaan yleisesti frisbeegolfista ja siihen liittyvistä asioista. Siinä lipsahtikin sitten 1½ tuntia ihan mallikkaasti.

Tänä aamuna sitten eilisen kokouksen valtuuttamana tein jo liitolle anomuksen amatööritourin osakilpailun järjestämisestä. Saapa nähdä miten käy.

Alkuviikosta askarreltiin nippuun junioritoiminnan aloittamista koskeva anomus liiton rahahanojen suuntaan. Sitä jo päivittelinkin paremmaksi, joten jäädään odottamaan päästäänkö junnutoimintaa aloittamaan liiton tuella.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.12.14 - klo:22:55
Tällä viikolla laitettiin lopullinen nimilista Vihdin kunnalle NFS:n SM-mitalisteista.
Vihdin kunta tukee menestyjiä tarjoamalla kausikortin joko uimahalliin tai kuntosalille. Hieno ele mielestäni ja mukavahan sinne on ollut vuosittain lähettää pitkä nimilista.

Siirsin puttikorin pois nurmikolta ja koiria ulkoiluttaessa olisin voinut putata hetken, mutta jäi mielikuvaharjoitteluksi kun putterit olivat varastossa. Eli melkein harjoittelin.

Muistojen kammiossa huomasin pimeässä nurkassa muiston. Bägissäni on ollut joskus Roc. Muistaakseni Ulvilan Karviksessa joskus silloin ennenvanhaa oli joku lampiväylä. Lampi oikealla. Muistaakseni.
Nevantaustan Janin kanssa käytiin jo silloin tiukkaa kisaa ja Jani totesi, että selvästi Roc-väylä. Kilttinä poikana Roc käteen, flippasi sinne puolijäiseen lampeen. Se olikin sitten viimeinen Roc joka on bägissäni ollut.
Helpolla pääsee boikottiin. :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.01.15 - klo:08:26
Uusi vuosi alkaa Thaimaassa harjoitusleirillä. Mentaalipuolen treenejä golfpallon kanssa.
Golf on mahtava laji. Teknisesti paljon vaativampi kuin frisbeen heittely.
Paras tulokseni ikinä millään golfkentällä on +11,  joka vaati itseltäni erinomaista peliä.

Reissulla ollessa olen nyt jo onnistunut tekemään täydellisen romahduksen, jonka purku oli aurinkotuolissa oikein mielenkiintoista.
Jätin draiverin narikkaan ja lätkin pitempienkin väylien avaukset hybridi kolmosella, jolla lyön sellaisen 200m ilmassa hyvällä lyönnillä.
Majestic Creek antaa hyvän vastuksen meikäläiselle, mutta tällä kertaa aloitin loistavasti.
Birdie, par, birdie olisi hyvä alku frisbeegolfissakin, mutta golfissa loistava. Siihen se tarina sitten jäikin kun aloin olettaa osaavani. Etuysillekin ehdin tehdä pari ysiä ja kasin...

Alkava vuosi näyttää rauhallisemmalta kuin usempaan vuoteen. Frisbeegolfliiton hallituspaikka jäi uusimatta, joten hallitustyöskentelyn viemä aika pitäisi olla käytettävissä muuhun.
Kuusi vuotta liiton foorumilla melkein 4000 viestiä, joista 97% hallituksen osiolla.
Hallitus työskentelee uskomattoman aktiivisesti vaikka se ei näy "yleisölle". Muutaman päivän poissaolo foorumilta tarkoittaa isoa rypästä lukemattomia viestejä joilla kaikilla on jokin tarkoitus ja niiden sisältämät asiat pitää sisäistää tai ainakin olla valmis ottamaan kantaa.
Olen saanut olla mukana rakentamassa tämän liiton suurta kasvua. Kasvu on toki monen tekijän summa, mutta liiton hallituksen tehtävä on pitää rakenteet kunnossa ja valmistautua tulevaisuuteen. Aika monessa asiassa oltiin tekemässä asioita joita ei aiemmin oltu tehty ja välillä ihan vain on pyritty tekemään mahdollisimman hyviä päätöksiä ns. tyhjän päälle.
Vuosien saatossa on mielestäni onnistutti mainiosti.
Kisakoneen kasaamisen seuraaminen ja kehittyminen on ollut erinomaisen mielenkiintoista lisännyt omaa ymmärrystäni IT-asioista hurjasti. Tumi on jaksanut selittää asioita tyhmälle ja osa on mennyt perillekin.

Saapa nähdä miten tämä vapaa-aika näkyy omassa elämässä. Vaimolle en ole uskaltanut vielä realisoida tätä mahdollista ajankäytön uusajattelua, koska sehän ehtii keksiä mulle jotain korvaavaa toimintaa nopeastikin.

Periaatteessa siis ollaan ihan uuden äärellä.

Mainiota uutta vuotta täältä päänrakennusleiriltä.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Lypsyjakkara - 01.01.15 - klo:13:56
Uusi vuosi alkaa Thaimaassa harjoitusleirillä. Mentaalipuolen treenejä golfpallon kanssa.
Golf on mahtava laji. Teknisesti paljon vaativampi kuin frisbeen heittely.
Paras tulokseni ikinä millään golfkentällä on +11,  joka vaati itseltäni erinomaista peliä.
Onko Golf oikeasti vaativampaa? Itsellä tästä ihan päinvastaiset tuntemukset. Olen ''maila''golffia pelannyt nyt noin 10 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. Frisbeegolffin aloitin 2013 syksyllä. Minusta frisbeegolfin hettotekniikka/tekniikat ovat vaikeampia hallita, kuin esim golffin swingi. Onnistunut frisbeegolf heitto vaatii useamman muuttujan loksahduksen paikalleen, kun taas golfissa ollaan yleensä keskellä väylää, kun ollaan vaan osuttu puhtaasti palloon. Tätä asiaa olen itseasissa kauan jo miettinyt ja puhunutkin kavereilleni. Golf on hieno laji ja toivon, että frisbeegolf ottaisi lisää vaikutteita niin mahtavasta lajista.  Hyvää uutta vuotta sinne lämpimään!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 01.01.15 - klo:14:23
Mielenkiintoista vertailua! Minullakin pientä vertailun tynkää on, mutta ei noin mittavassa skaalassa kun teillä. Joitakin vuosia sitten pelattiin Nurmigolfissa täälläpäin paikallista mediaakin kiinnostanut kisa missä minä,   ja golfin puheenjohtaja pelattiin kierros golfia ja kierros frisbeegolfia. Väylät samat, kori samalla etäisyydellä reiästä.  ja Antti miltein ensikertalainen kiekolla ja minulla takana muutama kierros golfia kyseisellä par3 radalla.
Hävisin kisan Antille pisteellä. Golfkeskuksen toimitusjohtaja Esa kierti mukana ja kuvasi kisaa. He ihmettelivät että pelasin niinkin hyvin golfia, ja että en pystynyt saamaan kiekolla Antin golf etumatkaa kiinni. Antti kyllä totesi ettei se heittäminen helppoa ollut, mutta lähipeli on kyllä fribassa paljon helpompaa.
Ero olisi kasvanut varmaankin isoksi pitkillä väylillä.
Molemmat lajit ovat hienoja ja molemmissa omat haasteensa!
Oikein rentouttavia golfkierroksia sinne Thai-landiin!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Lypsyjakkara - 01.01.15 - klo:14:46
Tuo on muuten totta, puttaaminen frisbeegolffissa helpompaa!

Tässä muuten aiheeseen littyvä viedo Lattitude 64:ltä:
https://www.youtube.com/watch?v=A4ww8qgbgxY

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jouni - 01.01.15 - klo:15:42
En ole golfia koskaan itse pelannut, mutta mututuntumalla väittäisin että golftaustasta on enemmän hyötyä frisbeegolfissa kun toisinpäin. Jenkkifoorumillahan linkitetään usein Shawn Clementsin golftekniikkavideoita joiden perusteella pitäisi oppia fribaheitonkin painonsiirto ym.

Jos näin on, niin tämä tietysti vaikeuttaa lajien vaikeuden vertailua.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 01.01.15 - klo:16:10
Joko Thaimassa on frisbeegolfratoja? Ja onko kiekkoja mukana että voi käydä muutaman draivin riipimässä?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 01.01.15 - klo:16:49
Jos ja kun Thaimaahan tulee frisbeegolfrata niin sitähän pitää pystyssä jo pelkät suomituristit :D
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: monster - 01.01.15 - klo:17:51
no tokihan nyt koh samuilla on fribarata
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 01.01.15 - klo:18:19
no tokihan nyt koh samuilla on fribarata

No kerpeles, oon mä jotain huhuja kuullut... mutta ei ainakaan 91 ollut kun viimeks kävin :P

Edit: Eli tänne http://samuidiscgolf.com/ vaan Ari!
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.01.15 - klo:19:07
Tuo Samuin rata oli käsittääkseni jo välillä purettunakin enkä ollut tietoinen sen uudesta syntymästä. Toki tilanne on samantyyppinen jos joku tulee Suomeen Helsinkiin ja sille sanotaan, että mene käymään napapiirillä kun sehän on Suomessa.

En taida olla tarpeeksi lahjakas golfissakaan 14,4 tasoituksella kun golfdraivin epäonnistuminen on helpompaa kuin frisbeegolfdraivin. Tuossa mainittiin palloon hyvän osuman saaminen, ei kyllä ole ihan helpointa maailmassa mutta antaa kyllä tosi makean fiiliksen kun lyö hyvän lyönnin.
Itse olen ollut kyllä paikalla opettamassa forea golf-prolle joka osasi hyödyntää golfdraivia välittömästi.

Kiekot jätin kotiin ihan tarkoituksella. Olen täällä aiemmin Buzzzia heittänyt muutaman kerran golfkentällä, mutta nyt päätin jättää golfpalloille enemmän aikaa.

Ihan kaikkea golfista ei kannata kopioda. Säännöt ovat perustaltaan ihan hyviä, mutta sitten kun aletaan tulkitsemaan ja säätämään niin ei ole tolkun häivää. Toki lajia on kehitetty 600 vuotta ja englantilaiset....

En oikeastaan haluaisi lähteä vertailemaan, mutta kyllä itse pidän golfin pelaamista huomattavasti vaikeampana.



Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jouni - 01.01.15 - klo:19:43
Lajin vaativuuttakin voi ajatella monelta kantilta. Jos vaikka ajattelee huippugolfarin ja perusharrastelijan tasoeroa, niin ero lienee aika paljon suurempi kuin frisbeegolfissa. Frisbeegolf on niin nuori laji että varmasti ei olla lähelläkään lajin potentiaalista huipputasoa. Toki tuo vaatii että raha alkaisi liikkumaan siihen tahtiin että liikunnallisia huippulahjakkuuksia virtaa lisää lajin pariin eikä karkaa sellaisiin lajeihin joissa voi oikeasti tienata elannon.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 01.01.15 - klo:21:48
Toki tilanne on samantyyppinen jos joku tulee Suomeen Helsinkiin ja sille sanotaan, että mene käymään napapiirillä kun sehän on Suomessa.

Höh, harmi että ei ollut tuk-tuk tai vuokraskootteri etäisyyksillä ???


En oikeastaan haluaisi lähteä vertailemaan, mutta kyllä itse pidän golfin pelaamista huomattavasti vaikeampana.

No näinhän se on, vähän ku biljardi vs. snooker; aika monelta luonnistuu biljardi (esim. kasipallo, eli saa palloa ihan jees prosentilla pussiin ja säännötkin jotenkin hallussa), mutta snookerissa se säkittäminen ei olekaan ihan helppoa (isompi pöytä pienemmät reiät) ja pisteytys sekä säännöt aikamoista hepreaa peruskepittäjälle.


Frisbeegolf on niin nuori laji että varmasti ei olla lähelläkään lajin potentiaalista huipputasoa.

Mä uskallan väittää että McBeth ja kumppanit on niin lähellä lajin potentiaalista huipputasoa kun vaan voi... mutta toisaalta esim. lumilautailussa väitettiin samaa (ja oltiin väärässä) lajin huipuista 10-15 vuotta sitten, että saas nähdä?!?!

En tiedä kuinka kauan frisbeegolfista puhutaan nuorena lajina, lajilla on kumminkin historiaa puoli vuosisataa :P
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jouni - 02.01.15 - klo:08:25
Joo onhan kiekkoja heitelty jo tovi, mutta kilpaharrastajamäärät on kuitenkin vielä pieniä ja laji on ollut enempi vähempi marginaalinen jenkeissäkin.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.01.15 - klo:06:52
Thaimaassa on lämmin, mutta löysin jo itseni keskustelemasta frisbeegolfista golfkentällä frisbeegolfarin kanssa. Illalla löysin itseni padi sylissä katsomassa frisbeegolfvideota.
Seuraavana päivänä ilmoittauduin Dutch Openiin ja eilen kävin osallistumisen jo maksamassakin. Kummasti alkaa siis kuumottaa pelihommat vaikka on toisella puolella maailmaa keskellä talvea.
Lisenssit ja jäsenmaksut on maksettu jo ennen reissua, joten pelioikeudet on kunnossa.

Joutunee siis keväällä aiempaa aiemmin tutustumaan kiekkoihin enemmänkin, tähän saakka Stamina on ollut kevään avajaiskisa.
Stamina on hienosti järjestetty kilpailu, jossa ei olla niin vakavissaan mutta kyllä siellä ihan täysillä kiekkoa viskotaan. Olen kovasti pitänyt Staminasta ja mielelläni siihen osallistun aina kun se vain on mahdollista.
Pääkaupunkiseudulle suunnitellut erikoisradat on jokaiselle uusi kokemus ja ainutkertainenkin, joten ekalla pitää osua.
Kaksi kertaa olen onnistunut Staminan voittamaan ja nuo voitot saattavat ollakin yksiä isoimpia voittoja "urallani". Viimeksi kun voitin painittiin Pasi Koivun kanssa viimeiselle väylälle asti voitosta. Ensimmäisellä kerralla mentiin Asikaisen Tonin kanssa sudariin, joten loppuun asti on saatu kisailla :)


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.01.15 - klo:08:46
Tänään pääsin harrastamaan itseni kiusaamista. Erinomainen harjoite pään särkymisen varalle.
Golfia Banyanissa, joka on jotakuinkin toiseksi hienoin kenttä täällä. Puitteet hyvälle pelille on siis kunnossa.
Etuysille lähdettäessä edellinen ihan mainio kierros antoi itseluottamusta, joten mikäs tässä.
Ensimmäinen lyönti lensi ilmassa vähän yli kymmenen metriä. Ei hyvä. Jatketaan siitä. Muuten ihan hyvä toinen lyönti, mutta sivuvesiesteeseem kun lähti kainaloon....
Etuysin tavoitetulos oli bogivauhtia, pelasin yhdeksälle väylälle 59 lyöntiä. Kentän pariin päästäkseni olisi takaysille jäänyt 13 lyöntiä. No joo,  +23 yhdeksälle väylälle oli järkyttävä katastrofi. En suostunut luovuttamaan vaan keskityin jokaiseen lyöntiin. En vieläkään tiedä mikä meni pieleen, mutta laskin että kolme hyvää lyöntiä etuysille. Todella monta aivan järkyttävää.
Tämä on se kohta kun frisbeegolfistakin tulee harjoituskiessilläkin mielenkiintoista. Pystyykö romahduksesta nousemaan vai meneekö masennuksessa koko ajan vain huonommin.

Golfissa yhdeksän väylän jälkeen on usein taukokioski ja keskityin kanankoiven ohella nollaamaan tilannetta. Takaysi Banyanissa on usein ollut henkilökohtaisesti kovin hankala, mutta tällä kertaa onnistuin parantamaan. 45 lyöntiä takaysille pelasti päivän ja jälleen kerran pääsin todistamaan itselle, että kesken kierroksen voi romahduksesta toipua ja selvitä paremmin mielin maaliin.

Ei se helppoa ole, mutta kyllä se on mahdollista.
Jos menee päin persettä niin jatkan pelaamista "itsekidutustarkoituksessa" yrittäen edelleen pelata niin hyvin kuin osaan. Suosittelen.


Sent from my iPad using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.01.15 - klo:12:38
Muisteleminen on aika haastavaa, mutta yritetään jatkaa.

Ranskassa pelattiin EM-kisoja 2010. Meikäläinenkin pääsi mukaan ja innolla vedettiin maajoukkuepaitaa päälle.
http://www.pdga.com/tour/event/9721 (http://www.pdga.com/tour/event/9721)

Itse kisan nettisivut on jo ajettu alas, mutta PDGA muistaa kaiken.

Ranskassa tuntui, että monikaan asia ei ollut kovin hyvin. Aika paljon suomalaiset keskenään mussuttivat oikeastaan kaikesta. Eikä ihan turhaan kun meillä oli kuitenkin totuttu pikkukisoissakin hyvään toimintaan järjestäjän puolelta. Parhaansa varmasti yrittivät, mutta ei se nyt vain oikein mihinkään riittänyt.

Kisaa pelattiin kahdella kentällä ja kaikenlaista pientä sohlaamista mahtui siihenkin touhuun.
Meikäläinen kuitenkin käytti tilaisuuden hyväksi ja pelasi mainiot alkukisat. Kahden kierroksen jälkeen toiseksi paras suomalainen ja kolmannelle kiessille kakkoskorttiin samaan ryhmään mm. Markus Källströmin kanssa...samalla tuloksella jopa.
Kovin paljon ei muistikuvia tuosta kolmannesta kierroksesta ole, mutta näköjään pelasin senkin vielä reilusti yli oman ratingin. Ensimmäiseltä väylältä muistan kun otin ainoana kakkosen ja Ruotsin pojat ihmettelivät, että mikäs se tämä outo suomalainen on...

Alamäkihän siitä alkoi kun realiteetit iskivät pöytään. Muistelisin olleeni 11. kolmen kierroksen jälkeen...22. neljän kierroksen jälkeen ja loppusijoitus rytsähti sijalle 32 kisan huonoimman kierroksen jälkeen.
Pelasin siis melkein hyvät kisat, toki 32. oli yläkanttiin joka tapauksessa.

Seppo Paju voitti tuolloin ylivoimaisesti junnusarjan ja olisi muistaakseni tuolla tuloksella ollut todella korkealla myös avoimessa. No, Seppo poimi sitten sen avoimenkin neljä vuotta myöhemmin joten asia on kunnossa :)

Mielenkiintoinen reissu. Kisa-DVD oli surkeaa katsottavaa ja sen tuleminenkin kesti lähes loputtomiin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jaani - 10.01.15 - klo:12:51
Mutta saitte sentään palkintorahat, toisin kuin 2007 Belgiassa...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.01.15 - klo:17:51
Piti oikein tarkistaa. Kyllä, 134$ on tullut tuolta reissulta tienestiä. Kulujahan ei lasketa niinkuin ei lottoamisessakaan.,

Kierrokset alkoi muuten tuolla muistaakseni seiskan aikaan aamulla. Puoli seitsemältä oli vielä aivan pimeää, joten lämmittelyt oli vähän niin ja näin.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.01.15 - klo:08:06
Alan olla yhä vankemmin sitä mieltä, että frisbeegolfin kaltaisten lajien yksi hienoimmista fiiliksistä on kesken kierroksen tulleen romahduksen selättäminen mahdollisimman nopeasti.
Kun sielu ei särjykään siihen ensimmäiseen ohiputtiin tai paskaan avaukseen.

Nyt kun on Thaikkulassa harjoiteltu mielenhallintaa parikymmentä golfkierrosta niin olen kierroksen jälkeisinä lepohetkinä päätynyt tuollaiseen lopputulemaan.

Hyvä lyönti tai heitto antaa mainion fiiliksen heti kun se on suoritettu. Useampi peräkkäin saattaa tuudittaa vääränlaiseen hyvänolontunteeseen juuri silloin kun pitäisi vain antaa mennä eikä alkaa mietiskelemään omaa erinomaisuutta henkseleiden paukuttelun ohessa.

Useampi huono suoritus tipauttaa keskivertopelaajan itseluottamuksen lähelle nollaa. Noita itseluottamuksen rippeitä olen yrittänyt opetella kasaamaan kesken kierroksen ja olen oppinut arvostamaan niitä hetkiä kun tajuaa romahduksen menneen ohi.

Tänään pelattiin Majestic Creekissä. Kentän reunoilla, väylän ulkopuolella on kuivaa leikattua heinää ja sinne lyödyt pallot löytyvät useimmiten. Thaimaassa golfatessa on pakko käyttää caddieta. Caddie vastaa sun mailoista ja opastaa kentällä juuri niin paljon kuin itse haluat.
Muutaman väylän jälkeen iski romahdus. Avaus sinne pellolle. Ei löytynyt. Varapallo samalle pellolle, löytyi. Useampi huono lyönti ennenkuin sain pallon reikään. En kehdannut edes kysyä paljonko caddie laittoi tuloskorttiin.
Seuraava avaus oli taas huono. Yritin nollata tilanteen ja löin kohtuullisen varapallon ennenkuin lähdettiin etsimään ensimmäistä.
Ei löytynyt vaikka mielestäni tiesin just mistä etsitään. Huomasin, että alkoi vituttaa. Etsin palloa ja huomasin toteavani, että onpa paska caddie kun ei mun pallojakaan löydä. Ihan kuin se nyt olisi jonkun muun kuin itsen vika jos lyö pallon piiloon.
Koskapa huomasin tällaisen ajatuksen hiipineen takaraivoon, alkoi ensin ottaa päähän että syyllinenkö tässä pitää vielä oman pään ulkopuolelta löytää ennenkuin helpottaa.
Itsetutkiskelu johti aika nopeaan hihittelyyn. Hihittelin tyhmyydelleni ja totesin caddielle, että eiköhän se pallo ole hukassa.

Seuraava lyönti oli jotakuinkin parasta mitä osaan, sitten chippi kahteen metriin ja hyvä putti sisään. Hyvä mieli.

Harvoin se näin menee, mutta golfissa lyödään niin pitkiä lyöntejä että ehtii enemmän miettiä :)

Yhtä kierrosta vailla kotiinlähtö. Perjantaina ollaan kotona ja sitten ihmetellään varmaankin jo, että onko liian kylmä pelata sunnuntaina parigolfeja...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Bogey-Beemi - 13.01.15 - klo:08:20
Alamäkihän siitä alkoi kun realiteetit iskivät pöytään.

Pahoittelut.

http://youtu.be/X7taz1XHbqo
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.01.15 - klo:08:23
Pakko myöntää, että osittain odotin tätä. :)
Kiitos Petri.
Kameran edessä on aina vähän jännää.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.01.15 - klo:16:41
Paluu kotiin ja heti on suunnitelmana huomenna mennä Nummelanharjulle parikisaan ja ehkä sunnuntaina vielö Veikkolaankin jääkarhua etsimään.
Hinku pelaamaan on kohdillaan ja kai tässä jonkinlaista kiekonhiplaustuntumaa voi ylläpitää kun on lumien sulamisen aikaan lähdössä Amsterdamiin. Lumeton treeni taitaa jäädä vähälle ennen kisakauden alkua, mutta se taitaa olla sama kaikille, ainakin suomalaisille.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.01.15 - klo:17:56
Nummelanharjun parikisaan oli saapunut mainiosti 24 paria vaikka olosuhteet oli kaukana täydellisestä.
Märkää lunta ja vettä joka paikassa mihin lätäkön oli voinut muodostaa.
Tiit olivat loppukierroksesta jo varsin liukkaita ja vanhana miehenä näytin pojille miten spagaatin voi tehdä samalla kun avaa. Ei auttanut avaukseen ja nivusvamma oli nurkan takana väijymässä.

Janin kanssa päätavoitteena oli Hirsin ja Juhon voittaminen. Tiedossa oli, että hyvin saa pelata jos aikoo päänahan viedä.
Peli kulki kohtuullisesti vaikka ihan riemuissaan ei osattu olla. Henkilökohtaisesti olin yllättynyt kuinka hyvin oli putti ja muutkin heitot hallinnassa pitkän tauon jälkeen. Pelkäsin vaatekerrostenkin tuntuvan pahalta kun on juuri ollut melkein kuukauden shortseissa.

18 väylältä aloitettiin, avaus tuntui jäykältä ja molempien avaukset oli huonoja. Metsästä saatiin kuitenkin pelattua kolmonen. Ihan hyvin jatkettiin vaikka välillä oli aika liukasta. Kolmosen avaus viiteen metriin oli näillä keleillä mainio suoritus vaikka vitosen ja kutosen neloset paripelissä tuntuivat vähän liiallisilta. Kasilta kun otettiin kolmonen niin oletettiin jo kisan karanneen.
48 korttiin. Tasatulos kahden muun parin kanssa, joista toinen oli kuitenkin Sikanen/Piironen.
Sudarissa ohje oli pelata 17 ja 18 niin kauan kuin tulee hommasta selvää. Janin kanssa molemmat avattiin vähän liian lyhyet avaukset ja päädyttiin puttaamaan reilusta kympistä puiden välistä. Jani osui sentään koriin, mutta toisten parien viiden metrin putit pudotti wanhukset kelkasta.

Pelaaminen oli todella mukavaa vaikka onhan se shortseissa ja t-paidassa pelaaminen aika hienoa.

Huomenna lähdetään Janin kanssa kiusaamaan paikallisia Veikkolaa. Ensin parikisa ja sitten yksilökisa päälle. Saapa nähdä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.01.15 - klo:17:39
Tänään se oli sitten outo päivä.
Veikkolan Jääkarhunmetsästyskilpailut.

Jääkarhua ei näkynyt, mutta pehmeätä lunta ja loskaa riitti. Taidettiin väylille siirtyessä tallata loputkin vapaan tyylin "ladut" aika soseeksi. Asiasta oli käyty antamassa TD:lle palautetta. Puhuttiinkin asiasta niiden kesken joiden kanssa oltiin sopivasti kohdallaan.
Nappisuoritus olisi varmaankin ollut, jos oltaisiin siirrytty väylille vain väyliä pitkin. Monissa kunnissa hiihtämisellä on pitkät perinteet ja hiihto nauttii vanhempien herrasmiesten kunnioitusta myös päätöksentekoelimissä.
Seuraavissa kunnallisvaaleissa olisikin paikallaan seuroissa vähän miettiä olisiko seuralla joku edustajaksi ajamaan frisbeegolfinkin etua kunnanvaltuustoon. Ei olisi huono idea, varsinkin pienemmissä kunnissa yksikin ihminen voi pitää sopivasti asiaa esillä. Jos ketään ei ole puhumassa puolestamme, on vaikeampi saada asiaa esille. Maailma pyörii kuitenkin kunnissa poliittisten päätösten kautta.

No joo. Itse pelihommiin.
Juho vaihtoi Hirsimäen Koutoseen ja uho oli taas kohdallaan. Ei sedille kannattaisi uhoilla kun ne kaivaa lopunkin keskittymisen takataskusta ja ihan kiusallaankin pelaavat hyvin.
Näin tänäänkin.
Lämmittely on sedille turhaa hommaa. Hieman lihaksia rennommiksi ja homma käyntiin.
Vähän oltiin aluksi kohmeessa ja aloitukset jäi reiluun kymppiin. Siitä saatiin hyviä yrityksiä ilman tulosta.
Ihmeteltiin jo että eikö avauksia saada lähemmäs kunnes homma alkoi toimia.
Best shot on kiva laji kun voi rohkeasti yritellä, kertaalleen 30 metrinen fore ketjuihin ja ulos. Hetken päästä vajaa parikymppinen piikkisuora fore puskan takaa kuppiin ja kakkonen korttiin. Sen jälkeen taisi alkaa rullaamaan, avaukset eivät olleet täydellisiä mutta jompikumpi puttasi hyvin ja lopputulos 48 oli omastakin mielestä hyvää peliä. Kentän pariin -9. Tasatulokseen oli päässeet meidän kanssa Karkkilan pojat, mutta olivat lähteneet jo kotiin. Palkinnoksi taskulamput.

Toinen kierros pelattiin henkilökohtaista kierrosta. Turhat lämmittelyt jätin pois ja parin väylän jälkeen alkoi tihkua kengästä vettä sisään. Onneksi senverran oli liikettä koko ajan, että pysyi vesi kengässä lämpimänä.
Peli kulki kuitenkin mainiosti vaikka oli liukasta, pitempien väylien avaukset menivät kesämitoille kun otin vähän alivakaampaa mallia käteen. Ei mitään täydellistä, mutta olisin koska tahansa tyytyväinen tällaiseen peliin.
Kierroksen keskivaiheilla huomasin, että pelihän kulkee kivasti. Siinä kohtaa tuli pari huonoa puttia, sellaista ihan reilua chicken-puttia. Kun ei vaan uskaltanut. Pakotin itseni uskaltamaan ja livautin loppukierroksella yhden parikymppisenkin sisään.
Varsin hyvää peliä siis ja tulokseksi bogeyfree 49. Kahdeksalla pirkolla sai ilmaisen makkaran grillistä, jota tosin en syönyt vaam lahjoitin parhaalle junnulle :)
Tyytyväisenä sain sitten vielä myhäillä nuorille miehille, joiden uho ennen kierrosta oli yltynyt kohtuulliseksi. Uho on tuho :)
Hymyssä suin onneksi uhoilivat, mutta olihan se mukava näyttää että vaikka kiekko ei lennä niin pitkälle niin välillä setäkin osaa pelata :)

Palkintokaappiin sai miehen terveydestä kertovan kirjan ja Star Destroyerin jota Juho ehti jo kuolata. Vein sen kuitenkin kotiin kun eihän sitä voi tietää jos huomaankin Dessun olevan hyvä kiekko. Miljardi kärpästä ei voi olla väärässä vai miten se meni :)

Hyvillä mielin viikonlopun jäljiltä. Etelän valmistautumisleiri meni ilmeisesti mainiosti eikä heittotauosta aina välttämättä ole haittaa.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 18.01.15 - klo:20:43
Iso taputus kovasta tuloksesta!  :D
Muistahan lukasta kirjaa ja tsemppiä kaudelle.

Bokey free kierros Veikkolassa -8 pelaten par5 väylän vain par tulokseen on käsittämättömän kova juttu.

TD Miikka VDGC Ry
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 19.01.15 - klo:00:01
Ari esittänyt hurjaa peliä Länsi-Uudellamaalla! Hienoa hienoa! Täältä tullaan EO vai mitä!?!?

Kyllä se heittotauko välillä tekee hyvää ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: viltsu - 19.01.15 - klo:00:35
Hurraa Ari!!

Oltais jääty viel vähäks aikaa, mutta kyrsät oli viellä kylmiä joten ei ollu mitään syytä enää siellä notkua.

Uhoojat sais havetä kun menivät joillekkin Karkkilan puliukoille ja parille vanhukselle häviimään ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 19.01.15 - klo:09:17
Kyllä tähänkin lajiin hyvähenkistä uhoamista mahtuu.
Hienoahan se on kun pystyy vielä nuorempiaan kiusaamaan :)

EO on toki toivelistalla, mutta prosentit ei taida olla kovin korkealla.


Pienet ja isommatkin tauot tuo mukavasti intoa peliin. Rutiini toki varmasti kärsii hieman tauoista, mutta siellä se heitto on selkärangassa jos toistoja on alla tarpeeksi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.01.15 - klo:09:48
Pienestä se sielu notkahtaa kyykkyyn.
Eilen paljastui, että setä on innostunut liikaa eikä ole katsonut edes omaa saati perheen kalenteria ilmoittautuessaan Dutch Openiin.
Eipä auttanut muuta kuin istahtaa sohvalle ja todeta itsensä hölmöksi ja alkaa selvittelemään Hollantiin päin asioita.

Huomasin, että Dutch Open oli jo muodostunut kalenteriin päivämääräksi jolloin aloitetaan uusi kausi. Nyt kun tämä tuli vielä pari päivää liian myöhään niin Köpiksen kisakin ehti jo losahtaa täyteen.
Nyt sitten taidetaan ottaa kalenteri käteen ja neuvotellaan uusi alku kaudelle.

Onhan se nyt vähän ihmeellistä, että tällä iällä onnistuu sohlaamaan näinkin yksinkertaisen asian.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.01.15 - klo:13:29
PDGA:n Sheriffi-tutkinto suoritettu töiden lomassa. Ekalla läpi.
Eipä tiedä jos vaikka olisi tänä vuonna vielä käyttöä.

Jos ei pääse kisoihin niin pitää sitten varmaan järjestää kisoja. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 20.01.15 - klo:15:12
Pienestä se sielu notkahtaa kyykkyyn.
Eilen paljastui, että setä on innostunut liikaa eikä ole katsonut edes omaa saati perheen kalenteria ilmoittautuessaan Dutch Openiin.
Eipä auttanut muuta kuin istahtaa sohvalle ja todeta itsensä hölmöksi ja alkaa selvittelemään Hollantiin päin asioita.

Huomasin, että Dutch Open oli jo muodostunut kalenteriin päivämääräksi jolloin aloitetaan uusi kausi. Nyt kun tämä tuli vielä pari päivää liian myöhään niin Köpiksen kisakin ehti jo losahtaa täyteen.
Nyt sitten taidetaan ottaa kalenteri käteen ja neuvotellaan uusi alku kaudelle.

Onhan se nyt vähän ihmeellistä, että tällä iällä onnistuu sohlaamaan näinkin yksinkertaisen asian.

Onneks on NDGE ja Stamina 8)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.01.15 - klo:15:26
Todella hyvin sanottu. Pitänee alkaa mielistellä Anssia, että pääsee Staminaan mukaan :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.01.15 - klo:10:18
EM-kisamuistelot, osa 3.

2012 EM-kisat pelattiin Englannissa.

http://www.bdgaopen.co.uk/ (http://www.bdgaopen.co.uk/) Nämä sivut olivat vielä tallella ainakin tänään.

Liiton foorumilla heräsi paljon keskustelua valinnoista, osallistumismaksuista ja vaikka mistä. 17 sivua.
https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=30&t=1890 (https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=30&t=1890)

Itsellä oli jännät paikat kun siirryin kyseisenä vuonna pappasarjaan, joten ei ollut näyttöjä annettuna edellisen vuoden kisoissa.
MPM kuitenkin kiinnosti, joten hallituksen keskusteluissa jääväsin itseni seuraamaan valintakeskusteluja sivusta.
Rating riitti kuitenkin siihen aikaan vielä kisapaikkaan, joten eikun laukkua pakkaamaan hyvissä ajoin.
Keskustelua lukiessa näytti meikäläisen ikinä paras rating 971 olevan MPM-porukan toiseksi paras, Käpä paineli ihan omassa luokassaan tonnin ratingilla.
Nelikymppisiä alkoi olla jo senverran, että siihen luokkaan valittiin aika iso joukkue. Into oli jo silloin päällä monella, koska perumisia ei siihen luokkaan juurikaan tullut.

Pelkkä joukkueen valinta herätti paljon keskustelua, jossa jo sitten keskusteltiin liiton rahanhankinnasta, kulujen maksamisesta ja kaikenlaisesta mikä puhutti ihmisiä. Laji selvästi oli kovassa kasvussa kun alettiin vertailemaan muihin lajeihin ja uusia keskustelijoita tuli tähänkin keskusteluun mukaan.

Osallistumismaksu oli 165£ joka oli aivan eri luokkaa kuin koskaan ennen. Osallistumismaksuun oli laskettu tiimattojen hankinta muun muassa mukaan eli aika iso osa osallistumismaksusta meni kentän ja systeemien rakentamiseen.
Ensimmäistä kertaa ainakin meikäläisen aikana oli käytössä harjoitteluaikojen varaus. Piti varata tiiausaika myös harjoitteluun ja harjoitteluunkin oli asetettu rajauksia. Se oli toki ymmärrettävää siinä mielessä, että pelaajia oli todella paljon mukana aiempaan nähden. Aikamoinen hässäkkä olisi ollut käsillä jos tilannetta ei olisi yritetty mitenkään hallita.

Paikallissääntöjäkin oli. Yhteen lampeen ei saanut mennä missään tapauksessa. Jos meni lampeen ja jäi siitä kiinni, luvattiin karkottaa kampusalueelta ja melkein maastakin. Lammessa oli jotain sellaista minkä haluttiin pysyvän siellä. Eli sieltä ei kiekkoja haettu. Alueella oli paljon jäniksiä, jotka sairastivat jotain sokeaksitulosairautta ja kentältä löytyikin paljon jäniksiä jotka olivat joko kuolleita ihan muuten vaan tai sitten puoliksi syötyjä. Joku osasikin kertoa, että jos jänis ei näe mitään niin se ei liikukaan ja muuttuvat helpoksi saaliiksi.
OB-sääntöjä oli hieman muokattu. Rakennukseen osuminen aiheutti yhden rangaistusheiton merkitsemisen tuloskorttiin. Säännön mukaan jatkettiin kuitenkin siitä mihin kiekko laskeutui. Muutama väylä oli asetettu siten, että oli mahdollista osua kampusalueen rakennuksiin.
Tästä käytiin omassakin ryhmässä pariin kertaan keskustelua kun olisi 100m päästä nähdä osuiko se siihen seinään vai ei. Tietenkin asiasta oli vain kahdenlaista mielipidettä eli keskustelu oli sinänsä helppoa :)

Lupauduin hallituksessa hankkimaan paidat kisoihin. Ensimmäistä kertaa saatiin sponsori joka hoiti kulut pääosin. Loput jäi liitolle.
Kiirehän siinä tuli ja tarkkanakin yritettiin olla. Sain toimittajalta tarkat mitat paitojen koosta ja niiden mukaan yritettiin sitten saada koot kohdalleen. Vieläkin harmittaa kun meni vähän säätämiseksi. Suurimmalla osalla pelaajista paita oli niin tiukka, ettei sen kanssa voinut pelata. Isompia kokoja saatiin sitten jaettua pienemmille ihmisille, mutta meinasi ottaa vähän sieluun kun meni perseelleen yksinkertainen homma.

Rahastaminen tuntui olevan kohdallaan kun kampuksen normihinta. Samoihin aikoihin oli Lontoon olympialaiset ja niiden jälkeiset paralympialaiset, jonka johdosta taisi olla tarpeetonta paljonkaan jaella alennuksia mistään.

10 sivua käytiin liiton foorumilla keskustelua ennen kisaa. Paljon oli siis sanomista, eikä suomalaiseen kisajärjestämiseen tottuneet suomalaiset olleet pelkästään tyytyväisiä etukäteen järjestelyihin.

Jonain iltapäivänä oli pituusheittokilpailu. Mentiin poikain kanssa katsomaan, että miten se kiekko oikein lentää. Karsinnoissa ei ollutkaan paljon porukkaa ja Kai Vesa tulikin kohta pyytämään, että menisin osallistumaan pituusheittokisan karsintoihin kun hän heitti juuri sata metriä eikä sillä haluaisi mennä finaaliin.
Kaitsu joutui hetken ympäripuhumaan meikäläistä, joka oli sandaalit jalassa ja kiekot kämpillä.
Pitihän sitä sitten mennä kun kauniisti puhuttiin. Lainasin Käpältä Blizzard Bosseja ja heitin sandaalit nurmikolle.
Karsinnoissa lipsahti Bossilla, jota en ole koskaan aiemmin heittänyt 150m ja finaaliin :)

Finaali oli sitten oikeastaan heti siihen perään, joten lainakiekoilla ja paljain jaloin mentiin. Olihan se vähän outoa kun oikein kuulutettiinkin heittämään ja sitten meni sinne rykimään. 130m taisin saada finaalissa, jolla irtosi helposti kolmas sija. Finaaliin taisi päästä kolme. Eli EM-pronssia pituusheittokilpailuissa :D

Itse kilpailusta ei ole kovin paljon hehkutettavaa. Olin onnistunut vähän aiemmin voittamaan SM-kultaa, joten olihan niitä paineita itsellekin asetettuna.
Neljä kierrosta, tasaista suorittamista. 957 ja 971 taisivat olla kahteen kertaan ratingit. Muuten meni ihan kivasti, mutta olisi ollut taas Behmillä puttivideolle tekemistä. Ennen kierroksia tuskailin pelkkää puttaamista puttikorien ympärillä. Välillä tuntui menevän, mutta pääsääntöisesti joutui pyörimään siinä aika pientä rinkiä, jotta sai edes jotain sisään.
Käsittämättömän tuntuinen vaiva, jonka muistan parantuneen välittömästi EM-kisojen jälkeen Nummelanharjun viikkokisoissa. Takaraivossa asti on muistikuva Nummelanharjun kakkosväylältä, jolloin tuli yhtäkkiä flashback siitä, miten putataan. Sen jälkeen menikin sitten sillä kierroksella kaikki.
Kilpailussa kuitenkin 17. sija, joka toki oli pettymys lähinnä siksi etten pystynyt pelaamaan omasta mielestäni niin kuin osasin. Onneksi onnistujia löytyi läheltä. Jonen muistan tuskastelleen SM-kisoissa, mutta EM-kisoissa setä Leskinen paineli jaetulle kolmannelle sijalle. Viimeisen kierroksen rating 1029 tarkoittaa Jonellakin jo aika kohtuullista kierrosta.
Neljä kaveria oli samassa tuloksessa ja muistan kuinka pitkään arvottiin sitä miten jatketaan. Välillä puhuttiin sudarista ja välillä jaetuista mitaleista. Ongelma oli tietenkin siinä, että pronssimitalia oli vain yksi kappale eikä sitä voinut silpoa. Palkinto arvottiin sitten Jonelle. Muistaakseni loppujen lopuksi muidenkin piti palkinto saada, mutta ei ole mitään hajua kävikö näin.
Mielenkiintoinen kilpailu, josta on jänniä muistoja.
Yksi tuli vielä mieleen. Nelosväylä taisi olla jotain 75m kahdella tuplamandolla varustettu väylä. Eli puuränni loivaan ylämäkeen. Ihan tarpeeksi leveä. Tiimatto oli laitettu sellaiseen outoon monttuun, josta heittäminen oli hankalaa. Moneen kertaan katsoin kohdan josta heitän, mutta kilpailussa en kertaakaan saanut mandoja mentyä oikein. Joka kerta dropparin kautta. Tuosta väylästä tuli aika kammotus, enkä tosiaan siitä selvinnyt kertaakaan vaikka ei se mikään vaikea ollut.
Tulipas pitkää tekstiä.

Laitetaan vielä linkki PDGA:n sivuille. http://www.pdga.com/tour/event/12523 (http://www.pdga.com/tour/event/12523)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.01.15 - klo:14:07
Veikkolan viime viikonlopun latujen tallomisesta on seurannut keskustelua. Hiihtäjät ovat ottaneet fribamiehiin yhteyttä ja hyvässä hengessä on yritetty löytää yhteistä ajatusta molempien eduksi.
Paikalliset fribamiehet ainakin Facebookissa ovat toivoneet frisbeegolfareilta muiden alueen käyttäjien huomioimista.
Vaikka en ole maailmalla liikkunutkaan, olen keskustellut jo muutamankin ihmisen kanssa tähän asiaan liittyen muiden ihmisten huomioimisesta.

Johtopäätöksiä:

1. Frisbeegolf.
Harrastajien mielestä hieno laji. Moni lajia kokeillut jää jollakin tasolla harrastamaan lajia. Harrastajilla hyvää itsetuntoa lajin kasvun ansiosta. Toisaalta Suomesta löytyy paljon ihmisiä jotka eivät moisesta puuhastelusta ole kuulleetkaan.
Keski-ikäisen urheilumiehen on vaikea ymmärtää näitä uusia lajeja. Tähän asti hiihto ja keihäänheitto ovat olleet urheilua. Nykyään on kaikenlaisia outoja lajeja joissa tehdään outoja juttuja. Samalla uusien lajien imagosta rakennetaan usein leppoisaa touhailua vaikka parhaimmisto lajissa kuin lajissa on selkeästi urheilijoita. Ei tällaista voi ihminen ymmärtää.

2. Yhteiset harrastusalueet
Suomalainen mies on hiihtänyt pururadalla siitä asti kun pururata siihen tuli. Mahdollisesti jo 70-luvulta saakka. Siihen saakka mies hiihti pellolla omatekemiä latuja. Pururadallakin on saanut ihan rauhassa harrastaa rakasta hiihtohommaansa.
Kunnes. Kesällä tuli joku mies, suunnitteli radan ja roudasivat metallihäkkyröitä pitkin metsää. Kutsuivat väyliksi niitä puiden välissä ja osittain pururadallakin meneviä aukkoja. Ei haittaa, ajatteli mies.
Paitsi, että kun tuo metallihäkkyröiden kilauttelijaporukka kasvaa isommaksi ja on niin innoissaan, että pitää saada heitellä niitä muovinkappaleita hangessakin. Ladut menee pilalle ja muutenkin on paha mieli kun ei saa rauhassa metsässä enää hiihdellä.
Ikävää on se.

3. Toisten huomioiminen.
Onneksi suurin osa ihmisistä osaa ajatella hieman muitakin ja on iloisia kun nuoriso tekee ulkona edes jotakin. Näyttäisi tosin kulkevan siellä noita setämiehiäkin hangessa tarpomassa.
Moni hiihtäjä ymmärtää risteäviä alueita eikä itke asiasta sen enempää. Hiihtäjissäkin on tosin se sama muutama prosentti urpoja kuin frisbeegolfareissakin. Juuri se prosentti jota häiritsee.
Juuri se muutama ihminen pilaa mainiosti aika paljon. Sopiva yhteydenotto kuntaan ja kunnan sedät kantavat korit talveksi pois.

Maailmasta on tulossa koko ajan itsekeskeisempi paikka. Omassa navassa on parhaat nöyhtät ja sen tuijottaminen on hienointa mitä voi olla. Minä ekaksi.
Frisbeegolf on uusi laji, jonka maine ja status muokataan frisbeegolfareiden toimilla. Ihan kaikkea ei tarvitse itse tehdä, varsinkin negatiivista paskaa sataa ihan pyytämättäkin.
Siksi on tärkeää ymmärtää, että tarvitsemme positiivisen kontaktin muihin ihmisiin.

Haastankin sinut, ja kaikki muut urpot frisbeegolfista tykkäävät ottamaan positiivisen kontaktin muihin alueiden käyttäjiin. Ai mitenkö?
Kun sieltä tulee se henkilö vastaan, katso silmiin ja hymyillen sano päivää. Suurin osa ihmisistä hymyilee takaisin ja vastaa. Jos se toinen osapuoli ei osaa käyttäytyä ei se ole sitten sinun vika.
Olen harrastanut tätä jo vuosia, eikä kukaan ole haistatellut takaisin. Ne vanhemmat naisihmiset menevät kotiin ja kahvikupin äärellä muistavat kaverilleen kertoa kuinka mukavia ne frisbeen viskojat ovat kun tervehtivätkin. Vanhemmat ihmiset arvostavat käytöstapoja.

Ei vaadi paljoa, mutta antaa paljon. Kiitos kun lähdet tähän mukaan.
Tähän voi sitten vaikka raportoida kokemuksia :)

 
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 23.01.15 - klo:14:33
Tiedät ja tiedän mistä kirjoitit. Erittäin hyvää tekstiä, ja hyvä muistutus kaikille heittäjille.
Mulla on käsi ✋ pystyssä!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: IironSika - 23.01.15 - klo:20:41
Lahden Mukkulan radalla on hiihtoladut kenttäväylien alueella talvisin. Ilmeisesti normaalisti korit on latualueelta poistettu talvisin, mutta nyt ne ainakin vielä ovat paikoillaan ja olen ollut jo useana päivänä heittelemässä ja käyttämässä puistoaluetta hyvässä sovussa hiihtäjien kanssa. Hiihto on siellä talvisin se ensisijainen laji, senkin takia että latuja eniten käyttävät viereisen Mukkulan ala- ja yläasteen oppilaat. Tämän vuoksi odottelua tulee jonkin verran, kun esimerkiksi yksi koululuokka hiihtää varsin vaihtelevin taidoin väylän poikki, mutta heille olemme aina antaneet etuajo-oikeuden. Yhtään negatiivista kontaktia ei hiihtäjiltä ole tullut, ei liikunnanopettajilta, koululaisilta, hiihtoniiloilta, eikä mummohiihtäjiltä, vaan sen sijaan useita hyväntahtoisen kiinnostuneita ja uteliaita keskustelunavauksia ja ihmettelyjä lajia kohtaan. Monet pysähtyvät ja sanovat että heitä nyt, että nähdään miten se lentää.

Kyllä se sopu sijaa antaa ja laduille ei ole pakko ehdoin tahdoin astua. Huomioon ottaminen aiheuttaa tehokkaasti huomioon ottamista ja suvaitsevaisuutta toiseenkin suuntaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.01.15 - klo:22:53
Pohtimisen ja keskustelujen jälkeen touhotus jatkuu. Lupauduin Frisbeegolfliiton eteläiseksi aluevastaavaksi.
Aluevastaaviahan haettiin tuossa vähän aikaa sitten. Homma on ihan uusi ja on oikeastaan aika mielenkiintoista lähteä rakentamaan jotain uutta.

Jokaisella alueella on tarkoitus järjestää ihan oma aluetouri amatööreille. Samalla on tarkoitus tuoda tukirakennelmaa vähän lähemmäs seuroja.
Ottakaahan yhteyttä jos kisojen järjestäminen kiinnostaa, mutta ette siellä teidän seurassa ole ihan varmoja mistä aloittaa.

Olisi aika hienoa jos mahdollisimman moni uusi seura saisi järjestettyä tänä vuonna ensimmäisen liiton alaisen kisansa.

Saapa nähdä.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 27.01.15 - klo:13:50
Kevättä kohden mennään ja ensi viikolla on jo helmikuu.
Ensi viikonloppuna taisi olla jälleen Veikkolassa Jääkarhunmetsästystä. Pitänee mennä sinne niin saa vähän heitellä, niin innoissaan ei enää vanha jaksa olla että tuonne hankeen ihan keskenään lähtisi.

Olinkin ihan unohtanut, että löhes vuosittainen talvitouhu itsellä on tuo IceBowl. Tänäkin vuonna IceBowl pelataan Talissa. Hyväntekeväisyyskilpailu, jossa palkinnoilla ei ole niin väliä kun ollaan tekemässä hyvää.
Perinteisesti olen pyrkinyt olemaan mukana ja nytkin varasin VIP-paketin kisaan. Pääsee tauolla vetämään hernaria posliinilautaselta Tallaajien kopissa.

Rispektiä vaan kaikille joiden into riittää järjestää tällaisia talvisiakin tapahtumia.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.02.15 - klo:17:01
Tänään Veikkolassa metsästettiin jääkarhun lisäksi makkaraa ja BagTagejä.
Viisi birdietä tahi enemmän antaisi makkaralahjakortin kisakeskuksen grillille ja mukana oli BagTagejä mukanaan kantaneet Ville ja Jani.

Lisäkisoista saatiinkin lumiselle kierrokselle lisäpanosta. Tarkkaan seurattiin tilannetta sekä birdieissä, että BagTageissä.

Tavoitetta oli siis ilmassa.

Peli kulki ihan kivasti. Yksi bogey. Viides birdie tuli sitten väylältä 16. Pitkät väylät ovat Veikkolan herkkua ja molemmille onnistuin tekemään birdien. Aiemmalle taisin tehdän ekan kolmosen ikinä.

Putti oli peruskunnossa, kauempaa ei mennyt mutta lähempää ei mennyt ohi.

Jani ja Ville jäivät painimaan keskenään bagtägeistä muutaman bogin jälkeen.

TD:lle jälleen kiitokset, tällä kertaa myös peliseurasta.

Jalassa oli ihkauudet IceBugit, jotka olivatkin ainakin tällä kelillä positiivinen kokemus. Ei lipsuttu ja välillä mietinkin, että saako tässä liikaakin itseluottamusta suhteessa liukkauteen. Ei kuitenkaan kaatumisia.

Jälkikäteen todettuna pitää olla sitä mieltä, että on tämä kiekon heittäminen vain mukavaa hommaa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.02.15 - klo:16:34
Ikinä en ole kipeä ja taas olen.
Illalla alkoi vähän yskitellä ja yötä myöden meni vain pahemmaksi.
Aamulla sitten Finrexinin ja Buranan myötävaikutuksella mies ylös sängystä.

Nyt kun vain malttaisi sitten huilata tarpeeksi. Muistan kyllä nähneeni yöllä kuinka hienosti Crank lentää.
Harhoja taisivat olla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 03.02.15 - klo:09:41
Viimeks kun näin fribaunta olin jossain Saksassapäin puistossa/lasten leikkikentällä ja siellä oli jotain käsin kyhätyn näköisiä koreja ja heti heräsi ratabongailija että hitto kun ei ole kiekkoja mukana että sais tän radan bongata. No sitten siihen tuli jotain paikallisia fribanuoria jotka antoi jonkun koiransyömän kiekon millä pelata. Melkosen softia muovia, käytännössä siis sellaista vanhan Hyvää makumaasta pussin hedelmäkarkkeja kun niitä venyttää. Varovasti kun heitti niin ei flipannut rolleriksi, väylät oli varmaan jotain 10m pitkiä.

Good times.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.02.15 - klo:12:35
Sairastaessa on aikaa kaikenlaiseen outoon touhaamiseen.

Olen osittaisella mielenkiinnolla seuraillut erilaisten kiekkojen hintakehitystä.
Veikkolan jääkarhukisoista sain palkinnoksi McProAviarin, jossa on stampit molemmin puolin.
Sohvalla maatessa huomasin keikkuvani ebayssa, josta löysin vastaavan tuotteen josta oli jo tarjottu 33 dollaria. Olenkin siis saanut oikein arvotuotteen palkinnoksi :)

Itse ei ole tullut noita kiekkoja keräiltyä, mutta onhan noita kiekkoja nurkkiin kasaantunut ja osalla on ilmeisesti jo jonkinlaista harvinaisuusarvoa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.02.15 - klo:10:22
Kyllä se on mainonta joka kannattaa.
Seurailin hymyssä suin jenkkien touhua noiden European Openin fundraisereiden kanssa. Sivut nurin ja kauhea mekastus jostain kiekoista.
Sitten numero ykkösestä ebayssa käsittämättömiä summia.
No,tuo on sitä fundraisea parhaimmillaan.

Eilen illalla huomasin facebookissa Innovastoren mainoksen, että tulee Eurooppaankin nyt myyntiin. Ei isompaa tunnekuohua.
Aamulla herättyäni kahvilla istuskelin ja Facebookista huomasin, että viiden minuutin päästä alkaa ralli.
Ajattelin, että tämähän pitää nähdä ja eikun virittelemään padia.

Sivut toimi ihan hyvin ja kymmeneltä ilmestyi odotettu tuote näkyviin. Painoin kuvaketta ja siirryin kassalle. Homma toimi hyvin.
Kassalla kun piti alkaa pankkitunnareita laittamaan niin meni sivusto jumiin pari kertaa kymmeneksi sekunniksi. Ajattelinkin jo, että tämä oli varmaan sitten tässä.

Ei kuitenkaan. Maksettu on ja sitten vain odotellaan minkälaista on tulossa kun en valkannut ollenkaan kiekkoa.

Pitääkö tässä nyt sitten alka keräilijäksi? :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 06.02.15 - klo:10:29
On tää nykyfriba-Suomi... jonotetaan ilmoittautumaan, jonotetaan ostamaan kiekkoja  ;D
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 06.02.15 - klo:10:42
Lainaus
UPDATE: Kiekot myytiin loppuun noin 20 sekunnissa ja valitettavasti nyt näyttää pahasti siltä, että varastohallintajärjestelmämme ei pysynyt tilausten tahdissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa tilauksen läpi saaneista tilaajista ei valitettavasti kiekkoa itselleen saa. Kiekot tullaan jakamaan tilauksille tilausjärjestyksessä ja niihin, jotka tässä tapauksessa jäivät ilman kiekkoa otetaan yhteyttä sähköpostitse ja neuvotellaan hyvityksestä.

Kiinnostusta oli muillakin :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.02.15 - klo:11:31
Onneksi ei ole paniikkia tämän kanssa. Sain kyllä tilausvahvistuksen Innovalta, joten katsotaan nyt olinko ensimmäisten joukossa.
Itsekin olen sitä mieltä että yksi per lärvi olisi ollut sopiva annos.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Thmz - 06.02.15 - klo:11:38
Onneksi ei ole paniikkia tämän kanssa. Sain kyllä tilausvahvistuksen Innovalta, joten katsotaan nyt olinko ensimmäisten joukossa.
Itsekin olen sitä mieltä että yksi per lärvi olisi ollut sopiva annos.

Olen täysin samalla linjalla, noita oli kuitenkin vain 50kpl. Mikäs sun tilausnumero mahtaa olla?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.02.15 - klo:11:40
25416 taisi olla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Thmz - 06.02.15 - klo:11:41
25416 taisi olla.

Itsellä 25400. Pistin Innovastorelle sähköpostia, katsotaan kuinka käy. Jos nyt edes yhden kappaleen saisi niin kelpaisi :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.02.15 - klo:11:47
Ajattelin antaa poikien hoidella työnsä rauhassa. Ikäviähän tällaiset sotkut on, mutta ei kukaan tahallaan tällä lailla sohlaa.

En ajatellut varsinaisesti tekeväni tiliä tällä ostoksella, joten taloudellisiakaan tappioita ei ole tulossa. Korvaukseksi mahdollisesta ostokseni eväämisestä voisin toki ottaa vaikka villin kortin EO:hon
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.02.15 - klo:13:58
Tienestipäiväksihän tämä muuttui.
En saanut kiekkoa koska olin ollut liian hidas...

Hyvitykseksi InnovaStore tarjoaa kuitenkin lahjakorttia vähän isommalle summalle kuin olen maksanut tahi tietenkin rahat takaisin.

Eli tienestipäivä
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.02.15 - klo:20:26
Muisteloita viime vuodelta.

Viime talvena alkoi tuntua siltä, että JapanOpen olisi aika siisti juttu. Leskisen Jone oli jo ilmoittautunut poikansa kanssa retkelle joten tuttujakin oli jo mukana.
http://japanopen.info/ (http://japanopen.info/)

Ilmoittauduin mukaan. Jonotuspaikka irtosi 33. paikan kohdalta. Nimilistalla näytti olevan amerikan ihmeitä nippukaupalla ja suomalaisiakin Jussi Meresmaasta lähtien. Vähän kävi mielessä, että mihinkäs sitä on pää pukattu.
Kisa oli kesäkuussa ja huhtikuussa ajattelin jo, että jos ei viikon sisään tule paikkaa niin jää kyllä menemättä kun muutakin pitää suunnitella. Kuin kehotuksesta tuli ilmoitus, että tervetuloa.
Hetken mietittyäni päätin lähteä retkelle. Frisbeegolf on kasvamassa niin isoksi jutuksi, että nämä kokemukset pitää poimia niin kauan kuin se on mahdollista.
Matkaseuraksi järjestyi sitten loppujen lopuksi Leskiset, herra Behm ja Väyrysen Erno.

Onneksi törmäiltiin muidenkin suomalaisten kanssa koska jostain syystä Japanissa käyttävät niitä omia kirjoitusmerkkejään eikä niistä saa mitään selvää. Juna-asemalla oltiin ihmeissään, mutta mentiin sitten kiltisi Jussin peesissä.

Japan Open pelattiin golfkentällä. Kahta 18 väylän kenttää pelattiin viisi kierrosta ja sitten päästiin ihmettelemään finaaleja.
Japanissa on tuohon aikaan offseason golfissa kun on sadeaika. En ollut asiaa sen enempää miettinyt eikä se oikeastaan osunut kohdalle kuin yhtenä päivänä...

Kentillä liikuttiin golfautoilla. Niillä tosin ei saanut ajella nurmikolla, joten kävelemistä tuli ihan kohtuullisesti. Kuten kuvitella saattaa, väylät olivat useimmiten varsin avoimia joten niihin oli pitänyt tietenkin vähän lisäkiusaa keksiä. Outtia oli aika paljon, tiet ja bunkkerit. Sen lisäksi viivaa oli jonkinverran vedetty ohjaamaan peliä.
Jos olisi parempi pelaamaan niin olisi ollut helpompi pelata :)

Japanissa pelataan frisbeegolfia alle 160g kiekoilla. Joku osasi kertoa, että paikalliset viranomaiset ovat sitä mieltä että kevyemmät kiekot eivät ole niin vaarallisia. Tämähän tietenkin aiheutti mielenkiintoisen tilanteen bägiin. Normaalisti ei yhtään alle 170g kiekkoa....

Tilanne meni vähän hassuksi kun kiekot vaihtuivat oikeastaan kokonaan.
Omega SS putterin löysin, mutta se oli niin kevyen tuntuinen ja löysä ettei sillä voinut heittää. Ei siis uskaltanut.
Normisti bägistä löytyy viisi Buzzzia, ei löytynyt kun ei ole tarpeeksi kevyitä. Ostin yhden Rocin, 150g en saanut siihen mitään touchia. Ongelma.
Ostin Gatorin kun ajattelin, että kevyempänä se on sitten alivakaampi. Ei ollut. Oli niin jyrä ettei sillä oikein mitään tehnyt oikeasti. Ongelma.
Draiveririntamalla löytyi yksi kiekko joka oli muutenkin bägissä. Firebird. Tämähän oli muuten ihan hieno juttu, mutta kun nämä 153g Firebirdit oli ihan yhtä vakaita kuin normipainoisetkin... No, olipa ainakin vakautta mukana.
Starfire, ei ole. Discmanialta DD, ei ole. Discraftin Surge SS, ei ole eikä Crankiakaan. Ongelma.
Sitten piti siis soveltaa.
Tilaukseen meni Firebirdejä 2, Destroyereita 2, Teebirdejä 2. Dessuja ja tiippareita ei ole bägissäni ollut koskaan joten heittäminen meinasi olla ongelma.

Onneksi kentän yhteydessä oli mainio proshop. Lisäilin testiin Orcin ja Teebird3 Gstarina. Kumpaakaan ei tosin ole ollut bägissä ikinä.

Täysin uusitulla bägillä siis liikkeelle. Harjoitusheittoihin ei kovin paljon ollut mahdollisuutta. Harjoituskierroksella haettiin tuntumaa. Isoimmaksi ongelmaksi koitui kokonaisuudessaan lähestymiset.

Ennenkuin kisaa pääsi pelaamaan piti hankitut kiekot vielä punnita. 159,9 kelpasi. Herra Meresmaa oli jonossa ennen minua ja joutui luopumaan muutamasta omasta mielestään hyvästä kiekosta.
Itsellä kävi hyväkin tuuri, parikin kiekkoa näytti vaa'assa ensin 160g ja pyörähti sitten 159,9... :)

Korit oli lähes järjestään sijoitettu pienille kummuille tai bunkkereiden väliin. Pienetkin virheet kostautuivat heti. Yritin tehdä Tiipparista lähestymiskiekkoa, mutta eihän se halunnut. Rocilla yritin, mutta kun ei meistä tullut kavereita niin olin ongelmissa. Aika monta hyvää avausta pilasin lähestymisillä.

Mutta ei ollut helppoa kaikilla muillakaan.
Tuskailin ensimmäisen kierroksen heittoni kanssa. Feldberg sattui samaan ryhmään, joten pääsin läheltä seuraamaan hyvää peliä varsinkin kun Dave johti ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Peli kulki paremmin kuin tuntui tai odotukset oli koska 994 ensimmäisen kierroksen ratingit.
Toisella kierroksella tapahtui jotain ja peli meni ihan sekaisin. 920 ratingit näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Uin syvällä. Tästä tehtiin sitten majapaikassa Petri Behmin huikea haastatteluvideo sekä minun että Jonen kohdalla. Jos minä uin syvällä niin ui koko Nummela.
Toisena kisapäivänä tuli sitten vettä. Oikein huolella. Ihan niinkuin oikeasti kunnolla.
Kaikki pyyhkeet meni märäksi ensimmäisellä kierroksella eikä riittänytkään. Ruokatauolla ehdin ensimmäisten joukossa proshopiin ja sain kolme kisapyyhettä bägiin. Amerikkalaisten setien kanssa kuivateltiin vessassa pyyhkeitä patterilla ja kerrottiin tyhmiä juttuja. Tämä oli sitä sadekautta. Kyllä.
Jonella kävi huono tuuri kun tuli ekalta kierrokselta viimeisten joukossa eikä ehtinyt saada pyyhetankkausta eikä kuivaustakaan oikein.
Toiselle kierrokselle varauduin niin hyvin kuin pystyin. Nyt panostettiin. Mukana olleet läpimärkänä pilalle menneet Merrellit meni roskiin ja ostin uudet JapanOPen Keenit. Hienot kengät. Ostin uuden hupparin, jota en pistänyt päälle mutta sain sen avulla pidettyä kädet kuivana autossa jotta pystyin heittämään edes jotenkin. Toisen kierroksen 959 ratinghan on ihan omaa tasoa...

Viimeiset kierrokset 957 ja 965 ovat sellaista oman tason peruspelaamista, johon mahtuu niin paljon kaikkea ettei osaa aina iloita. Jälkikäteen pitää olla vain suurinpiirtein tyytyväinen jos pelaa omaan keskiarvoonsa.

Miksi Japaniin?

Käsittämättömän hieno tapahtuma. Joka ilta oli ohjelmaa pelaajille. Ruokailut oli todella hienoja yhteistapahtumia. Pelaajapaketista tuli Keenin kengät, jotka ovatkin olleet ainoat kengät jotka kestävät meikäläisen massan kun heitetään. Niitä on nyt siis kahdet. Hyvä.

Uskomattoman hieno yhteishenki. Kaikki majoittuivat samalle alueelle, kävivät syömässä samassa paikassa ja juomassakin. Kylpylä oli pieni, mutta kyllä siellä mahtui istumaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

Silti kilpailu oli kilpailu. Tiukkaa pelaamista ja täysillä yrittämistä. Mahtava kokemus tällaisena harrastajana päästä läheltä näkemään kuin ammattilaiset pelaavat ja valmistautuvat.
Finaalissa nähtiin todella läheltä sääntövääntöä ja miten sellaiset ratkaistaan.
Kenttä oli ehkä hieman haastava meikäläiselle vaikka onnistumisiakin tuli. Olisi varmaan kaikille ollut helpompaa jos olisi saanut pelata "omilla kiekoilla", mutta se oli sama kaikille ja oma jännä juttunsa.

Japani on erilainen maa kuin Suomi. Suosittelen käymään. Itse varattiin muutama päivä Tokiolle ja käytiin haikkaamassa setien kesken vuorellekin eikä vain pyöritty kaupoilla. Ihmeteltävää riitti kaikiksi muutamaksi päiväksi ja varmasti olisi pitempäänkin ihmetelty.

Todella hieno kokemus. Tiedossa oli että hyvin pelaamallakaan ei sijoituksia tipu.
http://www.pdga.com/tour/event/15768 (http://www.pdga.com/tour/event/15768)
47. on ihan ok sijoitus. Muistaakseni olisi pitänyt olla syvemmällä ratingin mukaan, joten ihan hyvinhän se meni. Rahaakin tuli 140€, jonka sijoitin japanialaiseen kelloon :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 08.02.15 - klo:08:50
Kiitos!
Olenkin odottanut että joku kertoisi Japan Open kokemuksista. Hyvin kirjoitettu. Selkeästi ja mielenkiintoisesti, pystyin jo kuvittelemaan itsenikin siellä.
Näkyikö niitä kuuluisia vihaisia apinoita radalla?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.02.15 - klo:11:29
En muista nähneeni apinoita.

Koskapa syöminen on tärkeää niin lisätään vähän. Aamupala nautittiin ravintolassa, varsin monipuolinen seisova pöytä. Kierrosten välissä oli golfklubin ulkopuolella amerikkalaistyyppistä lounasta tarjolla. Hampurilaista ja pizzaa lähinnä.

Iltaruokailut nautittiin läheisessä huvipuistossa johon oli noin 300m kävelymatka majoituskylästä. Huvipuistokin oli kiinni kun eihän siellä sadekauden aikana ketään ole, mutta meille oli järjestetty ohjelmat ja ruokailut kuitenkin siellä. Tila oli avoin tila, jonka ympärillä oli kojuja. Kojuissa paikalliset alkuasukkaat valmistivat monentyyppistä ruokaa jota sai käydä jonottamassa. Paikallisen ruoan lisäksi oli sitten tietenkin amerikkalaistyyppisiä ruokia varman päälle pelaaville. Yritin itsekin kaikenlaista maistella, mutta kyllä mieleen jäi paahtopaistit sun muut isot lihaherkut joista revittiin lihaa asiakkaille.
Samalla alueella oli avajaiset ja päättäjäiset. Mainioita spektaakkeleja, joissa esiteltiin samalla paikallisia taitajia rummuttajista tonnikalan avaajiin. Erittäin laadukasta toimintaa.

Itsellä taitaa löytyä jonkinverran kuvia ainakin Instagramista käyttäjällä penttala
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.02.15 - klo:22:52
Kevättä pukkaa. Sähköposteja seuran asioista alkaa tipahdella. Lisenssit pitäisi saada jo eilen vahvistettua ja kisakalenteri pitäisi rakentaa. Uusia koreja Nummelanharjulle ja mitä kaikkea. Elämä alkaa täyttyä jälleen fribajutuista.

Kävin tänään neuvottelemassa vähän alustavasti juttuja Nummelan Intersportin kanssa. Intersportin kanssa on tehty toimivaa yhteistyötä NFS:n viikkokisojen osalta ja taidetaan jatkaa samaan malliin vaikka Kesko yrittääkin tunkea väliin ja keksiä kaikenlaista uutta veiviä. Intersportissa todettu lajin leviävän joka suuntaan ja sielläkin on vähän into päällä.

Eilen eteläisen alueen seurapäälliköt saivat sähköpostia aluevastaavalta. Lähdetään vähän kartoittamaan tilannetta ja saadaan nyt ensin päivämäärät tuolle AM2-tourille. Uusia kisajärjestäjiä olisi hieno saada mukaan, viikkokisojen järjestämisen jälkeen liiton kisan järjestäminen ei ole juurikaan poikkeavaa toimintaa. Ottakaahan yhteyttä rohkeasti kun kiinnostaa.

Pitkästä aikaa tilailin kiekkoja kun lankesin InnovaStoren hyvitystarjoukseen. Suomalainen frisbeegolfkauppa näyttää toimivan mainiosti kun kaupasta otettiin yhteyttä tämän foorumin kirjoittelujeni perusteella. Lähetin kyllä vastauksen ihan sähköpostillakin, mutta se lienee hävinnyt matkalle tai jonnekin. Palvelu kuitenkin pelaa kun Facebookissa asia otettiin esille. Erinomaista.
Lahjakorttikoodikin tuli nopeasti ja tässä illalla pääsin jo tilailemaan. Tilailemista helpotti kun Intersportissa henkilökuntaa odotellessa ehdin hiplailla kiekkoja ja kyllähän ne 20 asteen lämpötilassa tuntuu kädessä siltä että heittäähän niitä pitäisi.
Maltoin mieleni kuitenkin ja laitoin tilaukseen varaston täydennykseen pari pyyhettä, pari S-line DD:tä ja yhden Starfiren. Toivomuslistalla oli tietenkin pinkkejä, mutta saapa nähdä :)

Kevättä on siis ilmassa ja kaikenlaista kisatouhua alkaa kalenterin toiveosastolle ilmiintyä. Viikko on nyt mennyt flunssaillessa ja toiveissa olisi kyetä ensi viikonloppuna heittämään kiekkoa.
Setämiehen kalenterissa on kuitenkin sitä ennen keskimmäisen lapsen penkkarit. Vuokatissa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.02.15 - klo:17:19
Tänään upeassa kelissä Nummelanharjulla pelaamassa, lumi oli senverran pehmeää että jalka painui muutaman kerran heittäessä vielä vähän alas ja tietäähän sen ettei siitä mitään hyvää seuraa.
Ei kadonneita kiekkoja, muutama mainio putti ja joitain hyviä avauksia.
Ei paljonkaan kerrottavaa, mutta olipa hieno ilma.

IceBugit tuntuu edelleen hyvältä ja frisbeegolf on hieno laji.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.02.15 - klo:14:37
Mikä lie saanut liekin lepattamaan, mutta nyt tuntuu olevan intoa ilmassa.
Herra Winterhalter eilen kommentoi pelikuviani ja kehotti hankkiutumaan lauantaina Meikkuun pelaamaan Tallaajien talvisarjaa.
Meikku ei ehkä ole ihan lempiratojani ja aiemmin olen pitänyt sellaista linjaa, että kerran vuodessa voi Meikussa käydä. Yleensä olen sen tehnyt Millenniumissa, mutta nyt on oltu muutama vuosi Millenniumin aikaan kesälomalla niin eipä ole tullut meikutettua juurikaan.

Spekuloitiin jo tuossa Janin kanssa, että herra Piippo heittää normaalit -60 neljällä kierroksella ja sen mukaan sitten jaellaan ratingit muillekin, joten ratingien takia ei kannata paikalle raahautua.
Eli itsekidutustarkoituksessa paikalle. Onneksi pelaaminen on aina kivaa.

Postista kävin noutamassa InnovaStoren paketin ja kyllähän muovin hiplailu on hieno laji. Oranssia laatumuovia ja Starfire PFN vai miten se oli. Ei siis lentotaulukkonumeroita, eli vähän vanhempaa setämiesten mallia. Näytti olevan asiallisen flatti, joten sopii meikäläisen kädelle.
Aloin jo vähän miettiä pitääkö niitä tilata sieltä lisää kun kerran hyviä saa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Inkkari - 12.02.15 - klo:18:45
Ennemmin näinpäin PFN Starfire, juu huomasinkin että oli kauniin värisiä kiekkoja herra tilaillut, samoiten "entit" olivat kuulemma hyppineet eteen vaikkakin kovin harvinaisia ovat. Jotain mun piti oikeest kysellä, mutta unholaan meni (sama harva pää kesät/talvet). Kysellään si ku muistuu mieleen...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.02.15 - klo:22:06
Eli melkein osasin.

Tänään oli korkean paikan leiri Nummelanharjulla. Valmistautuminen Meikun kisaan joka on tämän vuoden isoin kisa meikäläiselle tähän mennessä.

Lämmittelyt tapahtuvat autossa, joten kun heitin tytön tallille niin siinähän sai lämpöä penkinlämmittimestä ja tuulettimesta.

Ykköselle nelonen. +2 ekan väylän jälkeen ei ole kovin hyvä. Toki jos olisi par3 tuo väylä niin sehän olisi ollut vain +1 :)

No joo. Alkukierros ei mennyt kovinkaan mahtavasti. Kuusi ensimmäistä väylää kolmosiin laskettuna +4. Valtava itseluottamukseni uhkasi rapista.
Seiskaväylältä alkoi sitten peli sujua paremmin. 7,8 ja 9 kakkosilla, jos avaus ei ollut nappi niin sitten hyvällä putilla. Hyvä. +1.
Kympin avaus on talvella aina jännä kun sinne se lumeen häviää aika kauas. Tänään kuitenkin hyvä avaus ja helppo kolmonen.
11 ja 12 kakkosiksi. -1 on jo aika hyvin talvella.
13 hyvä avaus, mutta ei sitten DD vain löytynyt keskeltä väylää. Tässä huijasin ja totesin pelanneeni kolmosen :)
14 fore liian ylös ja sisäkurviin. Painittu nelonen. Nollassa.
15 avaus metriin ja kakkonen.
16 huono avaus ja nostonelonen. Nollassa.
17 avaus melkein hyvin, mutta putti ei maistunut.
18 avaus. Hyvä heitto kymppiin. Putti korin yli. Kolmonen.

54 on näillä keleillä ihan mainio varsinkin tuon karsean alun jälkeen.
Kyllä tällä pelillä pitäisi pystyä Meikun alkuasukkaita edes kiusaamaan lauantaina.
Hyvä mieli jäi varsinkin kun kykenin nostamaan pelin tason hyväksi kesken kierroksen.

Nyt sitten vain pitää miettiä millä korvataan sopivaksi kulutettu marjapuuronvärinen s-line first run DD....
Ei näitä kannattaisi hävittää. Toisaalta pelattavaksi ne on hankittu :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.02.15 - klo:23:48
Maailma pelastuu ehkä sittenkin. Sain Facebookissa viestin jossa kerrottiin kiekkoni löytyneen. Oli ystävällisesti jätetty korin katolle odottamaan.

Tomppa oli sopivasti hoodeilla ja lupasi käydä kurkkaamassa.

Sorruin skeptismiin ja oletin jonkun jo vieneen kiekon, mutta siellähän se .

Kiitokset Tompalle ja löytäjälle. Kiekko on jo bägissä ja huomenna sillä pelastetaan jonkin väylän avaus :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.02.15 - klo:19:47
Neljä rundia Meikkua ja ratingit.

80- luvulla kun Meikkua on pelattu väylät ovat olleet ihan mainion mittaisia. Nykymittapuulla Meikku on neppailurata, jossa sata metriä heittävä harrastaja yrittää kakkosta joka väylällä. Kolmosta isompaa ei saisi tehdä.

Mitä jäi käteen?

Kilpailun ensimmäinen väylä. Avaus vitosella kymppiin. Ei ihan huono. Paitsi, että neljä puttia ja vitonen korttiin.
Seitsemän kakkosta, vitonen ja kaksi nelosta. -3. Ohhoh.
Ei vain rutiini riittänyt, tulipa aika huonoja väyliä. Ohhoh.
Samalla kun herra Kaukomaa pisti kisan parhaan kiessin, -14 tuntui itsestä siltä ettei osaa mitään.

Toinen kierros samassa porukassa. Tässä vaiheessa kotiin jääneet eväät alkoivat tuntua jo vähän mahassa. Ei paljon kertomista serkuille eikä lapsillekaan.
Kuusi kakkosta ja kaksi nelosta. Eipä siinä sitten mitään. -4.

Yhteensä -7 kahden kierroksen jälkeen oli oikeastaan aika surkeaa. Ei vain kulkenut avaukset eikä puttikaan. Satunnaisia hyviä suorituksia, mutta ei mitään mistä repiä riemua.

Tauolla mäkkäriin spekuloimaan omia ja muidenkin suorituksia.

Kolmas kierros kakkosryhmässä, jossa kaikki olivat yhden heiton sisällä. Ruoka ilmeisesti auttoi ja pääsin vähän pelaamisen makuun. Yhdeksän kakkosta ja yksi nelonen. -8 oli jo sellaista mihin olisi pitänyt kyetä joka kierroksella. Sillä olisi tosin tainnut olla sitten jaettu ykkönen tai jotain.

Neljäs kierros samalla porukalla. Takana tuli ykkösryhmä josta tihkui tietoa jatkuvasti. Kukaan ei romahda, Meikkuspesialistit jatkoivat siitä mihin olivat jääneet.
Itsellä oli hankaluuksia. Alkoi vähän väsyttää ja keskittyminen rakoili. Ajoittain aivan kauheita avauksia väylille joista olisi pitänyt poimia kakkosia. Kuusi kakkosta ja yksi nelonen. Sekin survottu 50m väylälle ilman mandon missaamista. Surkeaa.
Lopputulos jaettu viides.

Pelaaminen oli kuitenkin kivaa. Aamulla tuli pientä tihkua ja iltapäivällä vähän lunta. Pukeutuminen onnistui ja vaikka eväät jäi kotiin alkoi jalat hiipua kyydistä vasta viimeisen kierroksen puolenvälin jälkeen.

Parempaan pitäisi pystyä, jotta olisi tyytyväinen. Tosin joka heittoa heitin tosissani enkä kertaakaan heittänyt tahallani huonosti.
Kyllä se peli vain sujuisi paremmin jos olisi parempi pelaamaan.

Sami Loukko voitti pappasarjan. Kaksinkertainen Suomen mestari, joka ei ole pelannut muutamaan vuoteen ja tulee sitten ohimennen voittamaan. Rispektiä.
On se hienoa kun selkärangasta tulee tuollainen rutiini. On se.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.02.15 - klo:20:15
Ratingithan oli sitten juuri sellaista kuraa kun oli odotettavissakin.

Unihtui mainita, että harvassa on väylät joilla meikäläisen ykkösajatus on upsi.
Eilen kuitenkin neljällä kierroksella upsi väylällä 17.
Tuloksena kaksi kakkosta ja kaksi kolmosta.
Enpä muista heitinkö koko viime kaudella neljää upsia :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.02.15 - klo:19:28
Onneksi on ollut tekemistä, mutta myönnetään että olen ainakin saunassa miettinyt tuota Meikun kisaa.

Ennenkaikkea olen edelleen sitä mieltä, että pelaaminen oli kivaa. Seura oli mainiota ja organisaatiokin toimi.

Kävikö tässä nyt kuitenkin niin, että kun omassa luokassa oli parhaat ratingit niin oliko takaraivossa kuitenkin paineita menestyä?
Hävisinkö kisan jo ensimmäisen väylän neljään puttiin? Eikö pää kestänyt enää putata kunnolla kun oli mokellettu heti alkuun.
Eli hajosiko sedältä sitten kuitenkin pää?

Taisi se sitten kuitenkin jotenkin hajota. En pelannut ihan niin huonosti kuin ratingit näyttävät, mutta eihän tuota nyt onnistumiseksi voi väittää.

Kalliolla putataan usein johonkin mäkeen. Kun itseluottamus on alhaalla ei ole helppo pakottaa itseään puttaamaan kunnolla kun takaraivossa on ajatus "entä jos se menee ohi, sehän menee sitten tosi kauas".
Tuosta seuraa usein itselle löysäpaskaputtiyritys jolla ei ole toivoakaan mennä sisään. Taisin siis sittenkin hajota siihen ekalle väylälle...

Onneksi oli edes kivaa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: makepee - 17.02.15 - klo:22:48
Olet varmaan oikeassa, putissa ja varsinkin kisaputissa itseluottamus tai sen puute vaikuttaa korostetun paljon.
Putillahan sitä tulosta kuitenkin loppupeleissä tehdään.
Jännä laji vaikka menee huonosti niin silti on kivaa...muistelee tässä toissa sunnuntain WinterGameja ;D
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.02.15 - klo:19:15
Pelihommat on olleet jäissä rakennushommien ansiosta ja takia. Pitää tukea perheen naisväen harrastamista rakentamalla hevosteluun sopivia tiloja. Tällä kertaa loimien kuivatushuonetta.

Ensi viikolla kokoonnutaan NFS:n hallituksella kesän ja kevätkokouksen suunnitteluhommiin. Seuran toiminta on mielestäni varsin aktiivista ja ollaan saatu useita ihmisiä osallistumaan järjestelyhommiin monella saralla. Hyvä näin.

Uudet BagTagit tulivat ja nyt pitäisi keksiä miten ne saisi jaettua omistajilleen helpoimmin.

Kisakalenteria pitäisi alkaa katsoa sillä silmällä, ettei tule ylläreitä ilmoittautumisen alettua. Tällä hetkellä silmäillään ProTouria sillä silmällä.

Senverran on meidän seudulla nyt jäätä, että päätin enimmäkseen antaa sohvan kutsua ennemmin kuin jäisen tiiauspaikan. Seurataan tilannetta, heittäminen kuitenkin kuumottaa....
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.02.15 - klo:09:26
Harrastaminen maksaa.
TaliOpenin ilmoittautuminen alkoi tänään, ilmoittauduttu ja maksettu.
NDGE2015 ilmoittautuminen vahvistettu maksamalla, joten nämä kaksi kisaa ovat ainakin kalenterissa.

Eiköhän Taliin ilmesty taas aika hyvä kattaus ainakin Suomen parhaita pappasarjalaisia. Nyt jo näytti olevan pari ruotsalaista ilmoittautunut, joten kansainvälisyyttäkin saadaan mukaan. Hyvä.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.02.15 - klo:18:47
IceBowl on viikonloppuna. Harjoittelemaan ei ehdi kun pitää töitäkin tehdä, joten pitää tyytyä mielikuvaharjoitteluun. Tali on onneksi jo tuttu, joten ennen nukkumaanmenoa ehtii mielikuvailla väyliä ennenkuin uni tulee.

Senverran olen kuutamolla etten tiedä mitä pelataan, en aikatauluja enkä sitäkään missä kunnossa Tali on. Sopiva välinpitämättömyys lienee juuri sopiva tapa valmistautua kisaan.

Touhotusrintamalla tänään aloiteltiin liikuntatoimen kanssa neuvotteluja Nummelanharjun korien uusimisprojektin jatkamisesta. Tänä vuonna olisi tarkoitus uusia kuusi koria.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 23.02.15 - klo:19:54
Taitaa tali sulaa ja vähän kuivua viikonlopuksi. Viime viikolla oli ikävä talissa välillä jäätikkö kiipeily kenkiä ja välillä kumivenettä :) onneksi tuuli niin lujaa että sai hyvän tekosyyn miksi ei onnistunut jääkentällä ihmeitä tekemään.
Väylät 10-18 heittopaikat oli aika paksun jään alla vielä eilen. eli oikein nimen veroista kisaa olet menossa pelaamaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 23.02.15 - klo:21:03
Mä luulen että lauantain Ice Age -kisassa TD Toivonen tarjoilee jänniä spesiaaliväyliä ja luonnontiitä! Eli mielenkiintoista tulee taas olemaan... ainakin viime viikolla Talissa pärjäs mukavasti nastoilla ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Aittatar - 23.02.15 - klo:21:24
Lauantaina siellä herrasmiehet hakkaili tiimattoja auki, jos nyt niiltä pääsee noissa kisoissa heittämään.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.02.15 - klo:20:28
IceBowl.

Koko viikko meni valmistautuessa kisaan. Töiden lisäksi rakennushommia kahdessa kohteessa ja perjantain viimeistelyharjoituksessa kanniskelin betonisäkkejä rinteessä ja askarreltiin saunan lattiavalu mökille.
iPhonen mukaan kiipesin 54 kerrosta ja reilut kymmenen kilometriä omalla mökillä...

Ville tuli aamulla hakemaan aika jäykän kaverin kyytiinsä. Kaksi viikkoa sitten oli heitetty kiekkoa viimeksi Meikussa.

Ensimmäisellä kierroksella kädessä tuntui olevan sellaisia jänniä kovia paikkoja ja oli isoja vaikeuksia heittää sopivalla voimalla oikeaan suuntaan. Harvoin tosin olen heittänyt Talin lyhyellä kutosella avauksen kuuteen metriin. Enkä useinkaan ole putannut siitä kuudesta metristä kolmea kertaa osuen joka kerta koriin.
Huonoja heittoja luvattoman paljon. 59 korttiin, hävisin bagtagin Villelle ja sijoitus oli siellä jossain. Seitsemän heittoa kärkeen.

VIP-palvelut oli kohdillaan ja meistä huolehdittiin hyvin. Ruoan jälkeen oli kahvia ja konjakkia.
Lämpimässä syöminen tuntui mukavalta ja perinteisesti VIPien kesken on mainio tunnelma.

Kakkoskiessille Jaanin ja Petterin kanssa. Vitoselta aloitettiin ja tuurikin kääntyi heti. Tuurilla metsikön läpi putille ja kakkonen, paransin kahdella. Hiphei.
Käytännössä peli ei ollut mitään ihmeellistä, mutta kykenin pysymään useimmiten väylällä ja jätin hölmöilyt pois. En tainnut pistää yhtään sisään yli kympistä, mutta pääosin sieltäkin oli hyviä yrityksiä.
Ihan mainiota peruspeliä, 52 korttiin ja hieman yllättäen nousin tuolla toiseksi.

IceBowl on mielestäni mainio perinne. Mielelläni osallistun tällaisiin tapahtumiin joissa voi olla mukana tekemässä hyvää pitämällä itse kivaa. Kiitos jälleen organisaatiolle, homma toimii ja siinä on hyvä meininki.

Keli oli mainio kevätkeli. Ei satanut ja kenttä oli aika hyvässä kunnossa ajankohtaan nähden.

Selkeästi pitää kauden alkua kohti lisätä heittämistä niin saa touchin paremmin kohdalle.
Kiekkoa ilmaan ja selkäranka alkaa lähettää oikeaa viestiä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.03.15 - klo:12:56
Eilen tuli käytyä Kaatiksella. Pelaajia oli aika reilusti, mutta kyllä tuonne mahtuu. Itse edettiin kuuden hengen ryhmässä, joten peli kesti senverran pitkään että jouduin denffaamaan tiukan kilpailun. Lapsi kun piti viedä omaan harrastukseen niin sitten priorisoidaan.

Muutama huomio jäi taas takaraivoon. Siellä jossain selkärangassa on hyviäkin heittoja. Näyttäisi useimmiten heitto menevän pieleen kun aivot antaa vedon loppuvaiheessa käskyn vetää vähän kovempaa. Ja sitten vedetään. Metsään.

Kaatiksella on pelimielessä hieman enemmän lunta kuin kummun päältä otetut mainoskuvat antavat ymmärtää. Liukkaus aiheuttaa vauhdinottoonkin turhaa sutimista, josta päästään ikuiseen ongelmaan. En osaa pysäyttää vauhtia vaikka meinaisin kaatua. Heitto lähtee vaikka huonostakin asennosta. Tämä aiheuttaa kilpailuissa ajoittain tyhmiä virheitä. Harvoin se paremmin lähtee kuin oli ajatellut. Tähän pitäisi keksiä jokin keino keskeyttää heitto jos vauhdinotto on epäkurantti.

Muistikuvia eiliseltä. Vitosen avaus oli yksi parhaita ikinä ja puttasin kahdeksasta metristä nelosta. Nelosia ei kovin montaa ole tullut takatiiltä tehtyä, joten talviheitoiksi erinomaisia.
Ysin avaus puuhun ja kakkonenkin huono. Nelosheitto olikin sitten erinomainen annukka puut kiertäen. Meikäläisen annukka on yleisesti ottaen lapsenkengissä. Tapani taisi meikäläisen annukkaa kehuakin jossain selostuksessaan. Hienoa olla kuuluisa, toisaalta ehkä osaamisesta olisi mieluummin :)

Yleisesti ottaen peli ei ollut kummoista, mutta puttaamiseen pitää saada voimaa. Näyttää menevän suoraan jos vain uskaltaa putata.
Onhan tuo heittäminen nyt vain kovin mukavaa. T-paitakelejä odotellessa.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.03.15 - klo:10:42
Perinteinen kunnonkohotuskorkeanpaikanleiri on vuorossa. Kaksi viikkoa Levillä keräten reisiin jerkkua rinteestä.

Frisbeehommia touhotetaan paikanpäältä. Ajankohtaista näyttäisi olevan kisahakemukset, seuran verkkarit, uusien korien hankkiminen ja muut keväiset seuran toimintaan liittyvät touhut.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.03.15 - klo:09:15
Vaimo toi kaupasta tullessaan Polarin Loop aktiivisuusmittarin. iPhonen askelmittari oli pari viikkoa käytössä.
Ikää kun alkaa olla ja ilmeisesti ylipainoakin niin ajattelin tekniikan avulla vähän hahmottaa miten paljon oikeasti ihmisen pitäisi liikkua kyetäkseen syömään edes suhteellisen normaalisti.
Olen ollut aika reipas poika syömään aina, joten liikettä pitää saada todennäköisesti reippaasti enemmän kuin normipäivinä tulee.

Saapa nähdä kauanko tätä jaksaa vai tuleeko sellainen ahdistus, että jollain tekosyyllä unohtaa mittarin kädestä mancaven laatikkoon...

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.03.15 - klo:18:46
Aktiivisuusmittari tuntuisi olevan ihan hauska vehje. Aika kivasti näyttää miten tulee nukuttua.
Harmillisesti kuitenkin tuo laskettelu näyttäisi olevan liian monimutkaista laitteelle.
Kuuden tunnin laskettelu näyttää kolmen minuutin juoksua, puolen tunnin kävelyä, 2,5h seisoskelua ja useamman tunnin istuskelua loppuillasta.
Jaloissa tuntuu kuitenkin. Olisihan se hienoa jos näkyisi mittarissakin.

Varmaankin sekoaisi tuo laite jos se luulisi meikäläisen seisoskelun nostavan pulssin tuonne vauhdikkaan kurvailun aiheuttamalle tasolle :)

Frisbeekorikin on nähty.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.03.15 - klo:17:50
Olen tässä taas kevään tullessa huomioinut ihmisten valtavan puttitreenimäärän. Hieman huolestuttaa omasta puolesta kun ein näyttäisi puttirallit treenimielessä kiinnostavan tarpeeksi.

Hauska nähdä miten tämä valtava puttitreeni vaikuttaa peliin. Tuskin heikentää puttia kuitenkaan treenaaminen.

Pitänee harjoitella lähestymiset siihen kuntoon, ettei tarvitse putata yli vitosesta. Taidan valita sen vaihtoehdon. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.03.15 - klo:10:39
Toista viikkoa pohjoisessa korkean paikan leirillä. Yhden yhtä kiekkoa ei ole ollut mukana, ihan tarkoituksella.
Vaikka tuo aktiivisuusmittari ei laskettelua huomioikaan niin jostain syystä päivittäinen reipashenkinen 6-7 tunnin laskettelu saa reidet kipeytymään huomattavasti. Mitä lie säteilyä takaraivosta :)

Seuran jäseniä tipahtelee nyt kiihtyvään tahtiin ja erilaisia juttuja touhaillaan lähes päivittäin.
Parina aamuna herätessä muistan heitelleeni hienoja heittoja, mutta taisivat olla unta vain.

Etelässä on kuulemma jo melkein kesä, joten täältä onkin mukava palailla ensi viikolle töiden ja harrastusten pariin.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.03.15 - klo:21:08
Muiden blogeja lukiessa saa aina välillä ideoita omaankin. Aitattaren blogikeskustelussa päästiin seiftaamisen ja omien parien pariin. Mainiota.

Tapanin seiftaaminen näyttää varmasti erilaiselta kuin jonkun muun seiftaaminen. Tästä päästäänkin taas siihen omilla vahvuuksilla pelaamiseen.
Tapanin vahvuudet on eri kuin mun vahvuudet ja siksi Tapani miettii eri lailla näitä kuin meikäläinen, saati sitten joku muu.

Talin ykkönen on hyvä esimerkki. Itse olen laskenut aika lailla samalla lailla kuin Tapani, neloseen on mahikset ja vitonen pitäisi pystyä ottamaan ilman mokellusta.
Avaus taitaa olla meillä vain erilainen vaikka en tiedäkään miten Tapani avausta lähestyy...
Avataan oma paketti. Jos kierros aloitetaan ykköseltä niin otan käteeni FLX Buzzzin ja pyrin heittämään suoran heiton. Pääsen maltilla sellaisen 90m ja olen siinä mutkan lähistöllä. Hyvä avauksen jälkeen forella kakkosheitto ja matkaa pitäisi olla enää 50-60m joka suoritetaan hieman paikasta riippuen joko forella tai bäkkärillä sillä samalla Buzzzilla.
Helppo nelonen, mutta vaatii meikäläiseltä noin 2,5 hyvää heittoa. Vitoseen saa heittää yhden vähän huonomman jos ei mennä outtiin.
Jos kierrosta on takana jo vähän enemmän voi fore tuntua paremmalta. Silloin mennään foreantsalla kovaa.

Nämä ovat siis ns. seiftiosaston heittoja. Riskin otto ei omalla kohdallani juurikaan kannata kun käsi ei riitä kolmoseen kuitenkaan. Voisin avata Crankilla, joka menisi kuitenkin joko oikealle metsään tai outtiin vasemmalla.
Tämähän on siis vain matematiikkaa. Kuinka isolla prosentilla kiekko on kentällä tai siellä mihin sen halusin...
Koskapa tämä on urheilua, tapahtuu matkalla kaikenlaista jota ei ollut suunniteltu. Eipä tämä muuten mielenkiintoista olisi ollutkaan.

Tänään kahden viikon tauon jälkeen rohkeasti Kaatikselle, joka onkin vuodenaikaan nähden mainiossa kunnossa. Tervetuloa testaamaan 19 väylää... Muistathan kuitenkin, että Kaatis on maksullinen rata...
Ykköselle tälle päivälle tyypillinen fore. Liian hiljaa. Korille kymppi puskien välistä alamäkeen. Bagtagia oli tarjolla joten päätin yrittää. Alarautaan ja rollit metsään. Helppo nelonen ekalle väylälle. Kakkoselle vitonen, joten kahden väylän jälkeen ei paljon kerrottavaa jälkipolville ole.

Kaikenkaikkiaan raportin voi jättää tähän. Lopputulos taisi olla yhdeksän päälle radan parin, joka ei todellakaan ole häävisti. Kaikenlaista outoa sattui matkalla. Esimerkkinä väylän 11 umpisurkea ysi johon mahtui matkalle pommiannukkaa, sneppiforea, ylikääntyvä kiekko vastatuuleen ja alamäestä tuulella lähestymisen vaikeus. Järkyttävää, mutta silti yritin joka heitolla.
Puttaamisesta pitää muistaa vain yksi asia. Saata. Yksinkertaista.

BagTag numero 11 roikkuu kuitenkin minun bägissäni koska Jani pelasi vielä huonommin :)

Väylälle 17 hukkaamani First Run DD on jälleen oikeassa paikassa. Avauksen jälkeen päätin vielä seikkailla oikean kautta ennenkuin kasvukausi alkaa vähän etsimässä syksyllä hukkaamaani kiekkoa ja siellähän se oli kiltisti talvehtinut. Erinomaista, näitä kun ei haluaisi turhaan hukkailla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.03.15 - klo:23:11
Jotta tekemistä olisi tarpeeksi kävin laatimassa liiton foorumille vaalipuheen.
Asetun ehdolle liiton hallituksessa vapautuneeseen paikkaan kevätkokouksessa.

Jäi ilmeisesti vielä jotain tekemistä kun pitää takaisin yrittää tunkea :)

Kokouksesta tuleekin mielenkiintoinen vaalien osalta. Ehdokkaita on ilmoittautunut etukäteen vaikka vasta kokouksessa voi ehdokkaita ehdottaa. Tämä on tietysti hieno asia, koska seurojen edustajat valitsevat kenelle äänensä jakavat ja nyt on mahdollisuus kaivaa oma ehdokas kohdalleen etukäteen.

Muutenhan kokouksessa lähinnä tarkastellaan viime vuotta.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.03.15 - klo:21:05
Tänään työt oli tehty jo aamuyhdeksältä. Yövuoron päätteeksi on aina hyvä vähän harrastaa.
Tänään on käyty pelaamassa Nummelanharjulla. Itse pelaaminen ei ollut mitenkään erityisen ihmeellistä vaikka puttaaminen kulki eilisen muistiharjoituksen jälkeen ihan kivasti.

Tänään on kuitenkin pohdittu paljon. Ajatuksia jotka saivat aikaan myös hieman toimintaa.

Viikkokisatouhuja on mietitty. Homma alkaa olla paketissa ja saatiin NFS:n osalta sellainen paketti jossa Nummelanharjulla pelataan perinteisesti tiistaisin ja alustavasti joka toinen torstai heitellään frisbeetä Kaatiksella.
Sehän oli helppoa kun saatiin vain oikeat henkilöt mukaan. Hyvä.

AM2-tourin organisointi on aiheuttanut erilaisten mahdollisuuksien pohtimista, sain kuitenkin pohdintaan apua joten eiköhän se siitä sekin.

Aiemmin jo oli hieman mietiskelty miten vastata yksinäisyyden haasteeseen. Entä jos ei olekaan peliseuraa juuri silloin kun haluaisi?
Tänään päädyttiin sitten kenties jo hieman vanhanaikaiseen treffipalveluun. Perustettiin Facebookiin ryhmä. Frisbeegolfseuraa Vihti. Siellä sitten yksinäiset voivat etsiä peliseuraa meidän kunnan alueelta.
Tällaisia ryhmiä on varmaan muitakin, mutta tokihan me ajateltiin että jos tämä leviäisi tällaisena koko Suomeen niin voisi vieraalle paikkakunnalle mennessä helposti Facebookista hakea oikeannimisen ryhmän ja löytää itselleen paikallisoppaan peliseuraksi. Saapa nähdä miten lähtee tämä käyntiin. Tehty mikä tehty.

Illalla sain puhelun jossa asetettiin joitain asioita mielenkiintoiselle näkökannalle. Jos nyt ei henkilöidä liikaa niin lähestytään asiaa vain asiana. Asia liittyi siihen voiko frisbeegolfkentän perustamalla ansaita rahaa.
Keskustelun aikana jouduin kertomaan, että tällä hetkellä on mielestäni mahdollista perustaa kenttä joka pyörittää itse itseään ja tuottaa senverran että voidaan varautua tulevaisuuden laitehankintoihin.
Samalla pohdittiin frisbeegolfin maksuttomuutta ja verrattiin vähän muihin lajeihin.
Uusi näkökulma tulikin juuri tästä. 70-luvulla syntyneet ovat olleet nuoria 80-luvulla. Silloin kunnilla, firmoilla ja jopa monilla ihmisistäkin oli rahaa. Olen monelle kertonut kuinka jalkapallon kausimaksu oli 5 markkaa. Junioreille tiedoksi, että markat olivat käytössä oravannahkojen ja eurojen välissä. Kausimaksu oli siis nimellinen ja siihen kuitenkin kuului peliasut, sukat, matkat ja kaikki. Kengät joutui pyytämään äidiltä.
Rahaa siis oli eikä mikään maksanut mitään. Kunnat pystyivät panostamaan. Hienoa.
Paitsi että se aika oli ja meni. Nykyään valtiolla, kunnilla, firmoilla eikä ihmisilläkään ole joutorahaa. Harrastukset maksavat isoja rahoja. Ihmiset ovat kuitenkin oppineet, että on lajeja jotka eivät maksa. Hiihto tuli mainittua ensimmäisenä. Nykyään etelässä joudutaan melkeinpä tykittämään lunta jos halutaan hiihtää...ylläpidosta tulee joka tapauksessa kuluja jotka kunta suorittaa kunnes liikuntatoimesta on nipistetty liikaa eikä ole henkilökuntaa.
Frisbeegolf on tuotu tällaiseksi lajiksi. Ihmiset ovat oppineet että laji ei maksa ja maksuttomuudesta halutaan pitää kiinni.
Joku kuitenkin maksaa ne kustannukset. Jos halutaan hyväkuntoista kenttää, siihen menee rahaa. Raha ei tipahda enää kunnan toiminta-avustuksena joten se raha pitää tehdä muuten. Käytännössä helpoin tapa on pyytää käyttäjiltä korvausta.
Tämä laittoi hieman miettimään. Keskustelu kesti yli tunnin ja aaltoili sinne tänne.
Onko oikein, että frisbeegolfkenttä on maksullinen? Onko oikein vaatia, että frisbeegolfkenttä on maksuton?
Onko mahdollista tehdä ns. kunnollinen frisbeegolfkenttä esim. sponsorivaroin? Mistä otetaan se sponsori joka esim. kattaa kaikki Kaatiksen kulut mahdollistaen ihmisten maksuttoman harrastamisen? Maksaako nykyään kaikki?
Voiko jonkun ihmisen harrastaminen kaatua siihen, että kentällä on viiden euron päivämaksu? Mitä sillä vitosella saa jos vertaa muihin asioihin? Aivan liikaa kysymyksiä. Menen saunaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.03.15 - klo:19:33
Työpäivä jatkui hieman yllättäen, mutta onneksi työkseenkin voi frisbeegolfata.

Itselle muistutus. Jaksaa keskittyä ja heitä kunnolla. Jostain syystä ihminen yritti tänään heittää järjestää väyliä lyhyeksi.
Ja onnistui siinä.

Nummelanharju 5500 askelta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 27.03.15 - klo:09:03
Viikonlopun Jääkarhunmetsästyksen finaaliin valmistautuminen näyttää tapahtuvan ihan vain mentaalipuolella. Sekin lienee tarpeen.
Sunnuntaiaamuna siis Jääkarhua metsästämään ja iltapäivällä sitten liiton hallituksen kokoukseen. Siinähän se sunnuntai meneekin mukavasti.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 27.03.15 - klo:18:40
European Openin fundraiserit VRocit on mitä mainioimmin tuotteistettu kiekko. Sain itsekin mainoksen sähköpostiin, mutta kun en ihan koko aikaa siellä roiku niin en ehtinyt edes nähdä näitä uutuuksia kun ne olivat jo menneet.

Moraalikysymykseksi nouseekin nyt Facebookissa se, kun jotkut ovat haistaneet markkinaraon...Facebookin kiekkohuutokauppaan näitä fundraisereita tipahti useampia heti kun ne olivat postissa tulleet. Meni hetki kun ensimmäiset esittivät kysymyksen tarkoituksenmukaisuudesta...onko oikein hankkia kiekko 24,90€ ja pistää se myyntiin heti 25€ pohjahinnalla?
Eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Jokaisesta näistä kiekoista on tarjottu yli 25€ vaikka ne olisi laitettu nollapyynnillä. Näin se frisbeegolfkin kehittyy.

Silloin kun aloitin pelaamisen (ei siitä nyt niin kauaa ole) niin silloin tällöin joku teetti jollain logolla olevia kiekkoja. Aika moni koki rahojen menevän hyvään tarkoitukseen ja osti näitä kiekkoja. Tässä välissä oli jo aika kun näille erikoiskiekoille ei ollut oikein tilausta...
NFS:n logolla 50 Rocia meni hiljalleen kaupaksi vaikka ne olivat juuri niitä Roceja joita kaikki Roc-miehet himoitsivat.
Mainiosti tuotteistettu tuote siis tämä VRoc. Paljon keskustelua eikä sellaista siltikään ole vielä monen kädessä. Näin toimii onnistunut mainoskoneisto :)

Kannattaako niitä omia kiekkoja sittenkin säästää...jos vaikka niitä sittenkin joku joskus ostaisi isolla rahalla...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.03.15 - klo:16:40
Aamulla reippaana ylös ja kohti Veikkolaa. Jääkarhun metsästys oli päässyt finaaliin saakka.
Kolmeen osakilpailuun jos oli osallistunut kymmenestä niin sai kutsun tähän tapahtumaan. Kolme parasta laskettiin mukaan ja siitä tuloksesta jatkettiin.
Itsellä yhteensä kolme kierrosta ja seitsemän heiton kaula seuraavaan.

Jälkikäteen ajateltuna taisin lähteä hieman suurella itseluottamuksella ja takki auki liikenteeseen. Kahden ekan väylän jälkeen taskussa kolmonen ja nelonen. Kakkosena ollut Henri pisti alkuun kakkosen ja kolmosen...

Veikkolassa on kaksi pitempää väylää, mainio par nelonen ja aika haastavakin par vitonen joka vaatii onnistumisia tai ropisee tulosta.
Eli kortissa pitäisi olla pääosin kakkosia ja kolmosia maustettuna nelosella ja vitosella. Molemmilla pidemmillä väylillä pitää heittää hyvin saadakseen aikaan birdien.
Tänään yksi vitonen, seitsemän nelosta, viisi kakkosta ja kahdeksan kolmosta. Ei kykene olemaan tyytyväinen vaikka voitinkin, onneksi oli pohjilla senverran :)

Palkinnoksi sain Essin kiekkoon tekemän taideteoksen. Nyt kun sain tuollaisen käteen asti joudun toteamaan ettei noissa Essin värjäämissä kiekoissa ole kuin yksi vika. Ei noin hienoja kiekkoja voi heittää. Onneksi on vielä Prodigyn kiekko niin ei tule meikäläisen bägiin millään :)

Kiitoksia vielä Miikalle, joka taisi meikäläisen takia kääntää aikataulun nurinpäin finaalissa. Tällä järjestyksellä muut jäivät paripelailemaan ja meikäläinen otti auton alle ja lähdin liiton kevätkokoukseen.
NFS:n ehdokkaana hallitukseen kävin vaihtamassa nätimpää päälle. Kokouksessa pääsinkin puheenjohtailemaan kokousta. Viime vuoden touhuista on nyt saatu synninpäästö, joten kun oli äänestyksen aika päästiin jälleen kerran arpomaan. Meikäläisellä oli sama äänimäärä kuin Saukon Janilla, joten ääntenlaskijoiden heittämä kolikko ratkaisi meikäläisen hallituspaikan tälläkin kertaa. Tällä kertaa tosin sain paikan, joten jatketaan touhottamista jälleen liiton hallituksessa tämän vuoden loppuun. Kiitoksia kannatuksesta, luottamuksesta ja kaikesta.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 30.03.15 - klo:13:19
Illalla sain puhelun jossa asetettiin joitain asioita mielenkiintoiselle näkökannalle. Jos nyt ei henkilöidä liikaa niin lähestytään asiaa vain asiana. Asia liittyi siihen voiko frisbeegolfkentän perustamalla ansaita rahaa.
Keskustelun aikana jouduin kertomaan, että tällä hetkellä on mielestäni mahdollista perustaa kenttä joka pyörittää itse itseään ja tuottaa senverran että voidaan varautua tulevaisuuden laitehankintoihin.
Samalla pohdittiin frisbeegolfin maksuttomuutta ja verrattiin vähän muihin lajeihin.
Uusi näkökulma tulikin juuri tästä. 70-luvulla syntyneet ovat olleet nuoria 80-luvulla. Silloin kunnilla, firmoilla ja jopa monilla ihmisistäkin oli rahaa. Olen monelle kertonut kuinka jalkapallon kausimaksu oli 5 markkaa. Junioreille tiedoksi, että markat olivat käytössä oravannahkojen ja eurojen välissä. Kausimaksu oli siis nimellinen ja siihen kuitenkin kuului peliasut, sukat, matkat ja kaikki. Kengät joutui pyytämään äidiltä.
Rahaa siis oli eikä mikään maksanut mitään. Kunnat pystyivät panostamaan. Hienoa.
Paitsi että se aika oli ja meni. Nykyään valtiolla, kunnilla, firmoilla eikä ihmisilläkään ole joutorahaa. Harrastukset maksavat isoja rahoja. Ihmiset ovat kuitenkin oppineet, että on lajeja jotka eivät maksa. Hiihto tuli mainittua ensimmäisenä. Nykyään etelässä joudutaan melkeinpä tykittämään lunta jos halutaan hiihtää...ylläpidosta tulee joka tapauksessa kuluja jotka kunta suorittaa kunnes liikuntatoimesta on nipistetty liikaa eikä ole henkilökuntaa.
Frisbeegolf on tuotu tällaiseksi lajiksi. Ihmiset ovat oppineet että laji ei maksa ja maksuttomuudesta halutaan pitää kiinni.
Joku kuitenkin maksaa ne kustannukset. Jos halutaan hyväkuntoista kenttää, siihen menee rahaa. Raha ei tipahda enää kunnan toiminta-avustuksena joten se raha pitää tehdä muuten. Käytännössä helpoin tapa on pyytää käyttäjiltä korvausta.
Tämä laittoi hieman miettimään. Keskustelu kesti yli tunnin ja aaltoili sinne tänne.
Onko oikein, että frisbeegolfkenttä on maksullinen? Onko oikein vaatia, että frisbeegolfkenttä on maksuton?
Onko mahdollista tehdä ns. kunnollinen frisbeegolfkenttä esim. sponsorivaroin? Mistä otetaan se sponsori joka esim. kattaa kaikki Kaatiksen kulut mahdollistaen ihmisten maksuttoman harrastamisen? Maksaako nykyään kaikki?
Voiko jonkun ihmisen harrastaminen kaatua siihen, että kentällä on viiden euron päivämaksu? Mitä sillä vitosella saa jos vertaa muihin asioihin? Aivan liikaa kysymyksiä. Menen saunaan.

Todella hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa!

Voiko frisbeegolfkentällä tienata... miksei, ehkä (ja toivottavasti) tulevaisuudessa voi. Eiköhän aktiiviharrastajat mielellään maksa hyvällä ja hoidetulla radalla pelaamisesta vaikka sen vitosen tai kympin kerta, viiskymppiä tai satasen kausi... mutta noilla hinnoilla ei riitä maksavia aktiiveja hyvätasoisen radan pyörittämiseen, puhumattakaan siitä että ylimääräistä jäis lapaseen (ilman kunnolista rahoitusta)?

Just juttelin yhden kaverin kanssa joka käy salilla, ja ne hinnat! Huh! 10-20€ kerta / monia kymppejä kuukausi (riippuen salista), tietenkin löytyy puoli-ilmaisia saleja kuten Helsingissä Kisahalli jne. Ilmaiseksi voi harrastaa skeittausta, parkouria, kiipeilyä (ellei johonkin harrastushalliin mene joissa kertamaksu on saletisti yli vitosen) kaiken maailman pyöräilyä, lenkkeilyä ja tuota jo mainittua hiihtämistä, onhan näitä vaikka kuinka... varusteethan tietty maksaa mutta harvassa on täysin ilmaiseksi harrastettavat harrastukset. Toisin oli ennen (esim. 90-luvun taitteessa), uimahalliin tai vaikka keilaamaan pääsi muutamalla markalla, urheilutalon punttisali oli ilmainen (siellä en käynyt;), jos oli vapaata ja kysy, tai vaan meni niin palloilusaliin pääsi pelailemaan sählyä, koripalloa ja mitä lie, uimahyppääjien ja voimistelijoiden trampoliinille pääsi hyppimään (jos kysy nätisti ja jopa lumilaudalla jos vaan teippas kantit;), pingistä ja biljardiakin sai vääntää ilmaiseksi aina jos ne oli vapaana (jos ei ollut niin tehtiin jotain muuta). Jalkapallohalliinkin pääsi aina jos oli tilaa. Niin, ja kaiken tämän lisäksi oli vielä koulun liikuntasali johon sai koulun jälkeen jäädä harrastamaan... puhumattakaan ulkokentistä (nurtsi, hiekka tai jää) joille tietenkin pääsi ilmatteeks ja aina löyty tilaa (ja porukkaa) laittaa pelit pystyyn. Noita edellämainittuja lajeja ei niinkään harrastettu, vaan niihin kulutettiin vaan aikaa, huvin vuoksi (vähän ku nykyään facebook tai jotkut nettipelit;). Seuroissa harrastettiin sitten "tosissaan" ns. "päälajeja", eikä seurassa tai jopa kahdessa harrastaminen todellakaan köyhdyttänyt vanhempia samalla lailla kun nykyään (ei edes 90-luvun alun laman aikaan), Ari jo avaskin tätä hienosti mutta kyllä omaan aikaan junnut tai vanhemmat "joutuivat" talkoilemaan tai tekemään jotain esim. turnauskassan kasvattamisen eteen... mutta lähes ilmaista se oli nykypäivän hintoihin verrattuna.

Toisin taitaa olla nykyään, joukkueurheilun harrastaminen on ihan pirun kallista. Eikä helposti löydy nuorille tai miksei varttuneimmillekin ilmaisia harrastuspaikkoja... poislukien tietenkin yleiset puistot, kentät jne. joilla ei seurat riehu. En tiedä mitä mä tässä nyt yritän sössöttää, ehkä yritän jotenkin vastata tohon Arin esittämään "Maksaako nykyään kaikki?" -kysymykseen. Joo, kaikki maksaa! Ja paljon enemmän kun ennen, mutta tarjontaa on myös paljon enemmän ja puitteet paremmat! Paitsi musiikki on halvempaa (ja huonompaa).

En usko että kenenkään ihmisen harrastaminen kaatuu siihen, että kentällä on viiden euron päivämaksu? Mitä sillä vitosella saa jos vertaa muihin asioihin? No esim. palasen jotain VRocia... Aivan liikaa kysymyksiä. Mäkin meen saunaan... mutta illalla vasta;)

Ps. Onnea Jääkarhunmetsästäjä tittelistä ja hallituspaikasta!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.03.15 - klo:17:05
Sellaista eilen Veikkolassa mietin ja totesinkin, että frisbeegolfari on tyhmä.
Pakko olla.
Veikkolassakin kenttä on pururadan ympäristössä. Pelaaminen aiheuttaa vaaratilanteita lähistön muille hengittäville olioille koska frisbeegolfari ei osaa heittää kiekkoaan aina sinne minne yrittää.

Pururadalla on vuosikymmeniä kulkenut ihmisiä, nykyään varmastikin vähintään keski-ikäisiä, mutta juuri niitä joilla on valtaa ja ainakin omasta mielestään jopa vastuu vaikuttaa asioihin. Tämäkin on varmasti monella frisbeegolfarilla ainakin jollain tasolla tiedossa. Frisbeegolfari on vallannut monella paikkakunnalla juuri niitä paikkoja joissa on aiemmin jo ollut muitakin käyttäjiä. Ei ole varmaankaan kenellekään yllätys jos frisbeegolfarin tekemisiä seurataan tarkasti.

Silti frisbeegolfari heittää vaikka on mahdollisuus osua henkilöön. Silti frisbeegolfari jättää roskat luontoon. Silti kaljatölkki jää kannon nokkaan tyhjennyttyään ja perkeleet lentelee pitkin metsiä kun kiekko osui puuhun.

Minun mielestäni frisbeegolfari on tyhmä koska omaan pesään kuseminen on aina tyhmää. Ei muuta.




Tämä pohdinta oli yleispohdintaa frisbeegolfarista, ei ehkä juuri sinusta eikä Veikkolasta. Vain ajatuksia.


Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 31.03.15 - klo:10:21
Linkittyen tuohon aiempaan aiheeseen: ilmaiseen pesään on helppo kusta.  :(
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Mikavain - 31.03.15 - klo:21:40
Myönnän syyllistyneeni kyseisen kaltaiseen urpoiluun. Nykyään, kun kiinnostus lajiin kasvanut, olen kyllä keräillyt välillä muidenkin hylsyjä radoilla ja ainakin omat kulkee myös tyhjänä bägissä. Heittojen suhteen olen ollut aina varovainen, kun tiedostan liiankin hyvin, että sektori, mihin kiekko saattaa minulla lähteä on jotain 60 asteen luokkaa  ::) Kiroilukin (ainakin pahemmanlaatuinen) alkaa pikkuhiljaa jäämään, kun huomannut, että suurin vaikutus kiroamisella ja mesoamisella on omaa peliä heikentävä. Kierroksilla käydessä ei vain tahdo oikein onnistua keskittyminen, eikä oikein mikään muukaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.04.15 - klo:12:42
Suuren yleisön löydettyä blogini olen saanut useita yhteydenottoja erilaisilta yrityksiltä. Jatkossa blogini sisältää tuotesijoittelua.

Kävin muuten eilen Kankaanpäässä heittämässä Viidentienristeyksen frisbeegolfradan ensimmäistä kertaa. Jännittävissä olosuhteissa heitettiin. Instagramissa ainakin löytyy hieno kuvakin.
Pitkiä ja haastavia väyliä. Mukana ollut harrastelijaheittäjä piti siirtymiä pitkinä niinkuin väyliäkin. Itse harrastajaheittäjänä iloitsin pitkistä väylistä vaikka hienosti avatut tiimatot olivat sekä lumen että loskan peitossa.
Pariin pelaaminen vaatinee meikäläiseltä kohtuullista onnistumista ja muutaman harjotuskierroksen. Aika hyvin piti logiikka parien asettelussa ja väittäisinkin, että itselle ainakaan ei ole pakkopirkkoja juurikaan tarjolla.
Ei huono rata, mutta haastavasti sijoitettu. Google Mapsin mielestä ajeltiin poispäin varsin erikoista reittiä jotain metsäautotietä jossa oli ajoittain aika paljon luntakin...
Jos paikalliset kertovat nähneensä punaisen auton metsässä niin se olin minä. Onneksi auton maasto-ominaisuudet olivat riittävät vaikka välillä hirvitti.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 01.04.15 - klo:13:01
Eilen käytiin epäviralliset viikkokisat Harjulla. Olosuhteet muistuttivat hyvin pitkälle sitä laittamaasi kuvaa, joten saatiin alle 5tr kisasimulaatio. Ei ollut kovin kiva luistella märällä sohjolla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.04.15 - klo:19:55
Kiipelin tänään Kaatiksella lähes kesäisissä olosuhteissa. Vaikka aurinko ei paistakaan niin auringon puoleiset alueet ovat Kaatiksella sulat ja odottavat vain nurmikon kasvamista suhisten.

Itse kierroksesta ei sen kummempaa. Bagtag pysyi numerossa 11 vaikka aluksi kerättiin hieman ylimääräisiä. Pitkästä aikaa pelattiin etutiiltä ja lopputulema oli kolme alle parin.
Puttaaminen oli kelvollista. Foret lähti hyvin suuntaansa, mutta olivat varsin voimattomia.
Crank ja Drone olivat tänään hyvässä kunnossa :)

Seuralle tilatut markkerit tulivat tänään postissa. Varsin iloisen värisiä markkereita tarjolla seuran jäsenille, yksi ilmaiseksi ja seuraavat kolme euroa kappale.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 01.04.15 - klo:22:20
Google Mapsin mielestä ajeltiin poispäin varsin erikoista reittiä jotain metsäautotietä jossa oli ajoittain aika paljon luntakin...
Jos paikalliset kertovat nähneensä punaisen auton metsässä niin se olin minä. Onneksi auton maasto-ominaisuudet olivat riittävät vaikka välillä hirvitti.

Ihan perus ekakerta 5tr:ssä. Pitkin metsiä niin radalla kuin sieltä poistuttaessakin.  :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 03.04.15 - klo:22:48
Meikun kisasta tulleiden murskaavien ratingien jälkeen on heittäminen tuntunut vähän sellaista, että kokonaisuudet ei oikein ole sattuneet kohdalleen. Hyviä heittoja siellä täällä, mutta ei oikein koko kierrosta millään.

Facebookista löytyy hyvin peliseuraa, Frisbeegolfseuraa Vihti ryhmästä löytyi tälle päivää viisi pelikaveria.
Bagtageista kisattiin isommalla porukalla, takatiille asettuikin oman seuran Suomen mestareita :)
Piirosen Leo lähti hakemaan meikäläisen numeroa 11, tarjolla oli isoakin numeroa vaihdossa.

Tänään hyvää peliä. Crank, Buzzz ja DD olivat hyvässä käytössä.
Kaksi kertaa yli kaksikymppinen fore sisään. Varsinkin viimeisen väylän 25 metrinen meni ihan tahallaan.
Viimeiselle väylälle meni vääntö tagista. 11 jäi mulle ja hyvä mieli. Olen ennenkin Leon voittanut, mutta hyvin joutuu pelaamaan. Hyvä minä :)
-3 Kaatiksen takatiiltä 19 väylällä on oma ennätys.

DDC:tä pelattiin vielä erä kierroksen jälkeen. Mainio loppuverryttely ja hauskaa puuhaa.


Pakko vielä mainita jos joltakin meni ohi. Tuotesijoitteluhommat oli aprillipäivän huono vitsi :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.04.15 - klo:21:18
Tänään taas Kaatis ja takatiit. Leo ilmiintyi paikalle hakemaan pienempää bagtagia ja pitihän sitä tietenkin.
Kohtuullisesti pysyin mukana kunnes 14 DD käänsi vähän yli ja paineli aidan väärälle puolelle. Herpaantuminen lähti siitä ja helppo kutonen Leon kolmea vastaan. Sinne meni bagtag 11. Tilalle 36.

Pohdiskelin hieman iltapäivällä kierroksia. Näyttäisi olevan tämä bagtag-homma aika hyvä ja varsinkin parempiaan vastaan. Pakko keskittyä jos haluaa pärjätä.
Ei mene niin helposti räiskimiseksi. Eilen avauduinkin tästä kun alkoi jo tuntua ettei tule mistään mitään.

Nyt on tavoitteena kerätä kilometrejä alle ja heittoja reilusti. Kyllä se rutiini sieltä heittämällä tulee. Tiistaina alkaa viikkokisat Nummelanharjullakin, joten päästään vähän leikkimään.

Protouria, TaliOpenia ja SpringMastersia odotellessa. Harjoitusmaaotteluina toimiikin NDGE2015 ja kevätkauden toinen päätapahtuma Stamina.
Stamina on mahtava mentaaliharjoittelutapahtuma.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.04.15 - klo:22:19
Kun on kelit kohdallaan niin pitää päästä pelaamaan.

Tänään kuitenkin ehdin ottaa kaksi kangaskassia mukaan Kaatiksen rangelle. Toisessa Buzzzeja ja toisessa draivereita. Olipas aika hienoa melkein kesäisissä olosuhteissa paiskoa kiekkoa. Muutaman kerran "ai niin" oivallus ja toistoja lisää.

Pelaaminen oli suhteellisen ok, mutta bagtag otti askeleen isommaksi kun Janilla oli pöljä päivä. Kaikki meni.

Kaatiksella oli aika kivasti porukkaa. En tiedä osaatteko ajatella, mutta pakko myöntää että ajoittain kun tulee vastaan porukka joka ei ole maksanut pelimaksujaan niin se tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Meidän seura ja varsinkin Nevantaustan Jani on tehnyt aika perkeleesti hommia saadakseen tuon kentän toimimaan ja kasaan. Pelimaksut on pakollisia, jotta homma pyörii ja saadaan kenttää kehitettyä.
Toivottavasti asia paranee jatkossa, mutta toivon pienen nipistyksen tuntuvan sisällä kaikilla niillä joilla maksu on jäänyt suorittamatta.

Eipä avauduta enempää.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.04.15 - klo:21:46
Tiistai ja viikkokisapäivä Nummelassa.
Kesäkengät ja ilman hanskoja. Loistavaa.

Pelaajia oli aika kivasti ja kunnon kisaa oli tiedossa. Tyyni keli tarkoittaa Nummelanharjulla, että parhaan raakatuloksen saamiseksi pitää suorittaa yleensä alle 50 heittoa eli reilun tonnin kiessi ratingilla.

Hämmentävää pelaamista. Väylittäin ei viitsi avata kun ei kukaan jaksa lukea mutta jos onnistumisia ja pöljäilyjä lasketaan...

Avauksista 7 hyvää
Seitsemän voidaan luokitella surkeiksi, joten loput oli sinnepäin.

Muutama onnistunut paikko ja pari erinomaista puttia. Tulos 51, joka lienisi jotain 990 ja tonnin välissä eli hyvää peliä meikäläisen tasolla.

Olisi ollut superkiessiä aika lähellä, mutta vitosella tuhrin voiton ja melkein vähän muutakin. Avaus livahti kädestä vasemmalle ja pomppasi oikealle, ei oikeastaan jatkopaikkaa. Forella puiden välistä, josta pomppasi oikealle. Sieltä epätoivoinen iso ässäheitto, joka meni vain oikealle, syvälle metsään. Sieltä upsi väylän toiselle puolelle. Huono puttiyritys 20m päästä ja kuuden metrin putti sisään. Kutonen melkoisen seikkailun jälkeen.
Saunassa mietin ratkaisuja. Pelaisin edelleen samalla lailla tuon väylän noista paikoista, joten taisi olla vähän huonoa tuuriakin mukana. Vitosta parempaa ei tuosta olisi ottanut.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.04.15 - klo:09:18
Äijässä olisi intoa ja tuulinen päivä sopisi hienosti treenailuun, mutta tänään ei valoisalla vain ehdi.
Harmi. Heräsin aamulla tuulen vinkunaan ja heti tuli mieleen reipashenkinen draivi- ja lähäritreeni Kaatiksella. Ei sitten.

Tyydytään mielikuvaharjoitteluun.


Jäi näköjään mainitsematta eiliseltä, että kakkossija heti Artun jälkeen. 51 korttiin yhdellä holarilla ja kutosella. Holari toki väylällä 15.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.04.15 - klo:22:31
Tänään meni päivä ensin pitkäksi mökillä vesihommissa, joista ei oikein saatu tolkkua.
Huomenna pitäisi saada saunaremontti valmiiksi jos vaikka päästäisiin saunomaan viikonloppuna.
Pelihommista ei ole tarvinnut unelmoidakaan, joten katsotaan jos viikonloppuna.

Liiton hommat on työllistäneet mukavasti iltaisin ja tänäänkin on näpytetty läppäriä loppuilta.
4000 viestiä tuli juuri täyteen liiton foorumilla. Se lienee ihan kohtuullinen määrä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.04.15 - klo:10:50
Eilen Kaatiksella pidettiin BagTag-Challenge. Paikalletulijat laittoivat tagit pöydälle ja pienimmän tuloksen heittäjä poimi pienimmäisen.
Porukkaa oli viitisentoista, joten saatiin tagia vaihtoon.

Itselle samaan ryhmään Ågrenin Jesse ja Sikasen Arttu. Kirittäjät oli taas kohdallaan, joten tyyni auringonpaisteinen keli varmisti mainion pelikokemuksen.

Aloitettiin kolmoselta. Par 4, joka korkeuserojen takia on aika haastava pirkotettava. Puttasin kuitenkin seiskasta kolmosta. Alarauta kolahti ja nelonen korttiin. Arttu otti seiskan putattuaan ohi korista ylämäestä. Ei mennyt reputtikaan, joten seiska Artulle.

Neloselle 8m putilla birdie. Hyvä minä.

Vitonen on vaikeasti pirkotettava par 5. Hyvähkö avaus, kakkonen ylämäkeen onnistuneesti ja kolmannella Starfire kuusiaidan sisäpuolelle. Haaraputilla nelonen ja birdie. Näitä ei liikaa tule, joten hymy poskella seuraavalle väylälle.

Kutoselle 15m lyhyt fore nokka pystyssä. Fore ei nyt oikein kulje eteenpäin. Erinomainen tahallisen näköinen putti ja kakkonen.

Seiskalle hyvä avaus, mando kierretty korkealta ja hyvin feidannut uusi Starfire hyville paikoille. Dronella hysse kolmeen metriin. Kolmonen ja birdie. Yhtäkkiä neljä alle. Ei huono.

8 on lyhyt alamäkiväylä. Ei osunut laatikkoon ja bogey.

Yhdeksäiselle on pilattu monta hyvää kierrosta. Tällä kertaa kuitenkin kulunut DD ränniin vähän korkeana. Kiekko vasempaan reunaan väylää, josta ei ole hyvää jatkopaikkaa. Järki käteen ja nelosta pelaamaan. Hyvä heitto ja 20m korille. Helppo par. Tässä kohtaa kolme alle radan pariin.

10 on 128m oikealle loivasti kääntävä väylä. Tätä pelataan takatiiltä midarilla. Buzzz lähtee vähän huonosti ja kääntyy vähän yli. Metsään.
Hyvä fore Buzzilla korin alle ja par. Kolme alle.

11 on toinen par5 johon on hyvä mahdollisuus ottaa isoa kalaa. Tänään kuitenkin avaus väylälle, ei ihan hyvin mutta maltilllisella Buzzz-forella väylää eteenpäin. Kolmannella pääsi heittämään metsästä ulos ja siirtymään Kaatiksen uudelle puolelle. Hieman väärinluettu. Ei tuullutkaan vastaan niin kovaa, joten ei päässyt korille asti. Helppo par tähänkin.

12 on hauska väylä. Kaatiksen päällä satametrinen ilman esteitä. Kori on korotettu ehkä 80 senttiä korkealle hyllylle. Jos kiekko on hyllyllä, birdie on helpohko jännäputti. Periaatteessa kartan mukaan helppoa kakkosta tiedossa. Tässä kuitenkin ilma liikkuu aika usein kukkulan päällä, joten korin viereen heittäminen on aika haastavaa. Tällä kertaa en kiertänyt tarpeeksi kaukaa ja kiekko oli sen kympin verran vasemmalla. Varovainen putti meni korin alta neljään metriin. Surkea suoritus ja par.

13 on helppo par 2. Kuuden metrin putti alarautaan ja bogey. Kaksi alle.

14 kiertää jäteasemaa noin 240m. Avaus oli vähän matala. Kakkonen lähti hienosti ässäämään, mutta näytti feidaavan korin vasemmalle puolelle. Kiekko löytyi kuitenkin neljästä metristä ja birdie. Kolme alle.

15 on liidätysväylä. Uusi Starfire oli vakaampi kuin uskoinkaan ja 15m lyhyt. Par.

16 heitetään ulos metsästä ja loppu on ylämäkeen. Par4. Hyvä avaus ja melkein hyvä kakkonen. Putti vähän yli kympistä ylämäkeen ei mennyt. Par.

17 menee toisinpäin edelliseen nähden. Heitetään alamäkeen aukealta aukkoon. Hysselinjaa ei oikeastaan ole, mutta on siellä. Hyssellä vitoseen ja kakkonen. Neljä alle.

18 huono avaus, mutta aivan erinomainen kakkosheitto Buzzz forella. Par.

19 hyvä avaus forella, mutta 8m putti ei mennyt. Harmi.

Ykköselle avaus seiskaan ja jännäputti loivaan alamäkeen sisään.

Kakkonen, viimeinen väylä. Neljä alle olisi oma ennätys. Luin väärin tuulet ja kiekko kippasi yli ja laskeutui sataan metriin puiden viereen. Ei ilmeisesti pää kestänyt kun heitin hyvän heiton Starfirellä väärään linjaan. Korille 15m, mutta eihän sitä nyt kaikkea. Bogey.

Kolme alle on meikäläiselle todella hyvä kierros. Itse asiassa alle parin pelaaminen vaatii ettei pöljäillä oikeastaan ollenkaan. Tageista jäi käteen numero 005. Hirsimäki pelasi etutiiltä, joten ykkönen jäi nappaamatta.
Ensi kerrralle sitten :)

Todella keväinen päivä. Kaatis on erinomaisessa kunnossa. Nurmi alkaa kohta puskea, mutta on nyt jo kummun puolella kuiva.
Helsinkiläisiä vieraita oli eilen jo reilusti. Hymyssä suin pääsivät treenailemaan maalla kun kaupungin kengät on tukossa. Vitonen tästä ei tainnut olla monenkaan mielestä liikaa :)


Ilta meni painiessa kanaverkon kanssa. Kanaverkossa on se huono puoli, että syö nahkat sormista. Tuli välipäivä fribahommiin kun kädet on verillä.
Senverran oli kuitenkin intoa ja virtaa, että kävin Kaatiksella ennen auringonlaskua raahaamassa yhdentoista oikealta puolelta risuja kauemmaksi tunnin verran. Parit talkoot oli jääneet omalta osalta väliin, joten huonoa omaatuntoa paikkailin touhaamalla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: BlackStar - 12.04.15 - klo:11:36
Hitsin hitsi... kumpa Poriinkin saataisiin tuo BagTag rantautumaan tuolla volyymilla. Kovasti oon yrittänyt sitä markkinoida Varikseen, mutta laihoin tuloksin. :-\
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.04.15 - klo:14:20
BagTag tuo kyllä kivan lisän tähän pelaamiseen. Hienointahan tietysti olisi jos tämä laajenisi koko maahan niin kisoissa kulkiessaan voisi vaihtua numerot mukavasti.

Aiemmin pelailtiin panoksena markkerit, jätskit, oluet tai jotain muuta. Useimmiten pelkkä bagtag riittää panokseksi, eilen tosin Kaatiksen kioskin jäätelö maistui voitettuani Janin :)

Ei tuo iso panos ole sijoittaa vaikka jäisi vähemmällekin käytölle. Vitosen arpa.
Jostainhan se lähtee.


On muuten mainonta huipussaan tälläkin sivustolla. Russiadatingonline.com, yes! Toivottavasti tuosta saa hyvän korvauksen.
Harmi, että ihan kaikki pikkumiehet eivät taida tietää mistä on edes kyse.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jori - 12.04.15 - klo:15:48
On muuten mainonta huipussaan tälläkin sivustolla. Russiadatingonline.com, yes! Toivottavasti tuosta saa hyvän korvauksen.
Harmi, että ihan kaikki pikkumiehet eivät taida tietää mistä on edes kyse.

Ei mulla mitään tärkeetä ole, mutta eikö noi mainokset ole niitä ns. kohdennettuja mainoksia ja sun näytölle tärähtää mainokset selaushistorian ja -tapojen mukaisesti?  :)

Mulla on tossa nyt pizza-onlinen  mainos ja aiemmin pyörähti InterSportin mainos.

Korjatkoon asiantuntijat jos olin väärässä.

Heittohommiin mulla ei ole kommentoitavaa, mutta onnittellaan nyt sitten tilaisuuden tullen hallituspaikasta!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.04.15 - klo:15:55
Pitänee vähentää venäläisillä sivustoilla vierailua jatkossa. Nyt näyttäisi olevan Vivuksen mainos, melkein ilmaista rahaa tarjoaa hän. Ilmeisesti jossakin on näytillä myös tilin tilanne? :)


Kiitoksia onnitteluista. Näyttäisi että tekeminen ei lopu tälläkään hallituskaudella vaikka vain tämän vuoden mittainen onkin. Toivottavasti osaan olla hyödyksi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.04.15 - klo:00:11
Viimeaikoina on tullut ajatuksia. En tiedä onko se huono vai hyvä.

Oikeastaan olen miettinyt ja vaivannutkin joitain ihmisiä ajatuksillani.
Olen seuraillut mielenkiinnolla keskusteluja Facebookissa, täällä ja kentälläkin.

Frisbeegolfin suosion kasvu tarkoittanee, että viimeisen 2-3 vuoden aikana on aloittanut uuden lajin noin 90% nykyharrastajista. Tämä tarkoittaa sitä, että itse olen pelannut monen mielestä jo aika kauan. Tuo ei oikeastaan ollut se herännyt ajatus :)
Pohjustetaan hieman ja ehkä vähän karrikoidaankin, jos vaikka saataisiin keskustelua.
Silloin kun itse aloitin, oli frisbeegolfilla jo vähän pohjia mutta kisat eivät täyttyneet ja useimpiin kisoihin ilmoittauduttiin menemällä paikalle ja ruutupaperiin joku kirjoitti nimen ja luokan. Aika hienoa oli kun alkoi olla senverran tuttuja, että se viiden euron osallistumismakun ojentaminen ilman nimen mainitsemista tarkoitti että kuulun jengiin kun nimikin on jo tiedossa :)
Tuohon aikaan Suomessa oli vielä maltillinen määrä frisbeegolfratoja ja niistä suurin osa oli jollain tavalla prosessissa. Omalla kohdalla Nummelanharjulla painettiin talkoita aika paljonkin ja vuoden päästä jo tehtiin Ojakkalaan kenttää. Tällaista se on edelleen osalla harrastajista. Pelaamisen ohella harrastamiseen kuuluu kentänhoitoon tai muuhun osallistuminen.

Olen huomannut, että laji on kasvanut niin paljon että usea uusi harrastaja ei ole edes tietoinen kenttien rakentamisen olleen seuran hartioiden tulos ja ylpeyden aihekin. Moni varmasti tämän tiedostaa enkä halua tähän perään sen kummempaa ilmoittautumista siitä miten kukin asian on ymmärtänyt. Käsittääkseni kuitenkin osa pelaajista muodostaa käytännössä seuraa tai kenttää kohtaan asiakassuhteen vaikka sellaista ei varsinaisesti ole mielestäni tarjolla. Frisbeegolf toimii edelleen Suomessa siten, että kunnollisia kenttiä ei ole jos niistä ei seuran jäsenet pidä huolta.
Tämä porukka ei varmasti ole kerjäämässä kiitosta, mutta on mielestäni kohtuutonta saada palautetta ilmaisen kentän kunnossapidon surkeudesta jos itse ei ole valmis muutakuin kantamaan tyhjiä oluthylsyjä maatumaan kentälle.
Ehkä juuri sinuakin tarvitaan seurasi talkoissa?

Muodostuuko sitten asiakassuhde esim. Kaatiksen kaltaisiin projekteihin? Itselle tämä on läheinen ja tärkeäkin projekti, mutta olen yrittänyt ajatella hieman ulkoa. Jos mietin henkilötasolla, viiden euron päivämaksu tai 50€ kausipelioikeus ei mielestäni muodosta asiakassuhdetta jos tuo maksu otetaan siksi että muuten tuota kenttää ei ole olemassa. Ei ole olemassa mitään hyvää sponsoria tai Vihdin kunnan avointa kättä, josta rahat kentän hoitoon ja kehittämiseen otetaan.
Ymmärrän ulkopuolelta katsottuna maksamisen muodostavan jonkinlaisen asiakassuhteen, jossa asiakas voi olettaa joidenkin asioiden olevan kunnossa maksua vastaan. Mikä on sitten kohtuullinen vaatimus viiden euron korvauksesta?

Harrastan myös golfin peluuta. Olen ajatellut olevani osa yhteisöä myös vaikeampina aikoina ja otin vastaan osakkeen ilman korvausta. Golfosakkeiden hinnat on nollan paikkeilla. Osakkeeni on Vihdissä sijaitsevassa Hillsidessa ja maksan tämän kauden pelioikeudesta 800€. En tälläkään saa varsinaisesti aikaiseksi asiakassuhdetta. Jos kentällä ei ole riittävästi tuloja, tulee syksyllä osakkeenomistajille kokous ja todennäköisesti korotettu maksu.
Jos osakkeenomistajia ei ole tarpeeksi, ei ole golfkenttiä. Ainakaan niin paljon kuin tällä hetkellä. Olen siis ns. sitoutunut golfin pelaaja. Osallistun kentän kustannuksiin. Näin olen ajatellut tekeväni myös Kaatiksella.
Jostain syystä tämän 50€ kannatusmaksun lisäksi koen huonoa omaatuntoa kun en pääse paikalle talkoisiin ja ajoittain kuljeskelenkin Kaatiksella touhailemassa itselleni sopivina aikoina. Parantaen omaatuntoani.


En tiedä onko maailma muuttunut ja ajanut ohitseni, mutta tiedän että moni kenttä olisi tekemättä ja hoitamatta ilman talkooväkeä. Ehkä jonain päivänä joku perustaa maksullisen frisbeegolfkentän, jonka tuotto mahdollistaa kentän hoitamisesta maksamisen siten että voimme vaatia oikeasti laatua.
Hiluilla ei tällaista kenttää ylläpidetä. Se tarkoittaa isoja kävijämääriä ja monipuolista toimintaa. Kuten Järvassa.
Yksi tällainen kenttä ei tosin muuta mitään. Suomi on edelleen täynnään kenttiä, joiden huolto on meidän pelaajien varassa tulevaisuudessakin. Jos meitä osallistuu tähän hommaan tarpeeksi monta niin ei kenenkään tarvitse tehdä kovin paljoa.

Luin oman tekstini ja ymmärrän itseäni hyvin, se ei tosin tarkoita etteikö tekstissä voisi olla järjettömyyksiä tai ajatushäröjä. Ei ollut jälleenkään tarkoitus loukata ketään eikä leikkiä marttyyria. Ajatukset ovat pääosin omiani ja yritän seistä niiden takana jos se on tarpeen :)

Luin toisen kerran ja alan tuntea itseni vanhaksi. En silti poistanut kirjoitusta.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 14.04.15 - klo:06:24
Hyviä pointteja.sellainen asia itselle tuli mieleen ,että informaatiossa on paljon kehitettävää frisbeegolffin parissa.
Puuttuu seuran tiedotteita info taululta.
Ei aloittelijalle tule selväksi onko kyseessä normaali urheilukentän omainen kunnan palvelu, jossa siivooja hoitaa hommat ja maksettu kiinteistöpalvelu palvelu korjaamiset ja ylläpidon.ei käy selväksi ketä radan toimijat ja aktiivit ovat.
Nämä aiheuttaa helposti tilanteita missä vuosia rataa hoitaneet henkilöt suuttuvat tietämättömille harrastajille,jotka eivät tilannetta ymmärrä.
Informaatiota ei ole saatavilla tarpeeksi ja toiminnassa ollaan kovin hiljaisia pysyen omilla alueillaan, kuten täällä foorumilla.
Samaan aikaan kunnan sivuilta voi lukea että on frisbeegolf rata siellä täällä kunnan mailla oleva liikuntapaikka.
Lajin kasvaessa täytyy meidän päästä ulos omista ns tiedetyistä formaateista yleisiin informaatio kanaviin tietoa jakamaan ,kuten paikallis lehtiin ja palstoille.
Toteuttaa sääntö opetusta seurojen toimesta aloittelijoille näkyvästi,jotta radoilla osataan käyttäytyä.
Muistan hyvin viime talvelta porukan joka luuli olevan ihan on jättää kaljatölkkejä avauspaikoille,kun meilahdessakin tuo "joku" korjaa ne pois.
Henkilöt olivat kuitenkin mukana höntsä kisassa ja aikamiehiä jo muutaman vuoden pelanneita?

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.04.15 - klo:06:50
Varmasti on paljon sellaista mitä voisi tehdä paremmin ja tuo ilmoitustaulun aktiivisempi käyttö on varmasti yksi asia.
Tosin esim. Nummelanharjulla on ollut viikkokisat tiistaisin klo 18. Mainokset asiasta ilmoitustaululla, netissä ja jopa portaiden vieressä olevassa rinteessa ja silti lähes joka viikko tiistaisin kiipeää tuohon aikaan porukkaa rinnettä ylös ja ihmettelee kun heille kertoo että täällä on viikkokisat ja kenttä on käytännössä tukossa klo 18-20.30. Vuodesta toiseen.
Tuo ei tokikaan tarkoita etteikö mainonnasta olisi hyötyä.

Olen itse tehnyt joskus aiemmin niin, että kun ollaan menossa pelaamaan niin olen mennyt kentälle vähän aiemmin ja pysäyttänyt ihmisiä kolmeksi minuutiksi ykkösen tiille. Kertonut vähän taustaa ja valottanut lähinnä etikettiä. Suurin osa porukasta on kertonut, että kukaan ei ole koskaan kertonut heille miten pitäisi pelata.
Toki hauska yksityiskohta on, että lähes kaikki ovat kokeneet vaaratilanteen jonkun heitettyä vaikka he ovat olleet väylällä. Kukaan ei ole kertonut olleensa itse se joka heittää :)

Valitettavasti elämässä on muutakin kuin frisbeegolf ja eilenkin Veikkolassa pelatessa en vain jaksanut laittaa opastajan viittaa päälle kuin kerran. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Dizzy - 14.04.15 - klo:10:49
Ari puhuu asiaa, vieläpä varsin kiltillä sävyllä.

Kun aloitat harrastamaan lajia, mallinnat jollakin tasolla käytöstäsi muiden harrastajien toiminnasta. Vuosia lajin kasvu oli sen verran rauhallista, että enemmistö kentillä huiskivista tyypeistä olivat jo läksynsä oppineet. Perusetiketti tuli vähän väkipakolla opittua, kun kaikki muut sitä noudattivat. Urpoilun aloittamisen kynnys oli siis paljon korkeammalla. (Löytyyköhän jostain muuten old school urpoja, jotka retostelevat heitelleensä jo Pursiota nilkoille)

Sitten tuli tämä viime vuosien rysähdys – eikä se etiketti enää kulkenut mukana. Mistä opit, jos radan 20 heittueesta yksi omasi käytöstavat  -  ja ne 19 muuta olivat samalla viivalla kuin sinun porukkasi. Ja kun ratoja on se 400, suurin osa jonkun kunnan tai kaupungin liikuntapaikkoja. Ehkä osalle se kaupungin ylläpito vain tarkoittaa sitä, että muut korjaavat – sinä vain pelaat.

Tässä tämä ongelma taas kerran on. Lajia on kasvatettu määrätietoisesti ja kaikkien lukujen valossa menee tosi lujaa. Kisakoneen kautta kun lähdet mihin tahansa seikkailuun, voit hymähdellä tyytyväisesti valtakunnan nopeimmin kasvavalle lajille -  ja tämä puoli toki toimii loistavasti.

Se toinen todellisuus vaan löytyy niiltä radoilta – kisojen ulkopuolella. Sunnuntai-pelaajien joukosta. Satunnaiset sankarit käyvät heittämässä kaverirundeja ja jos nyt tulee nilkkaosumia niin
mitäs sitten. Pääkaupunkiseudulla tämä on ihan todellinen ongelma. Uskon että moneen muuhun paikkaan se ongelma alkaa rantautumaan – jos se ei sitä ole jo tehnyt.

Viestintää voi toki aina lisätä. Foorumeille kirjoitella. Laittaa julisteita ja infoläpysköjä. Ongelma vaan on siinä, että harrastaja joka seuraa näitä foorumeita ja etsii lajista tietoa, ei yleensä ole se ongelma.  Itse en muista yhtään tapausta, jossa uusista kiekkomalleista vaahtoava yksilö ei osaisi lajin perusetikettiä. Se on pidemmän päälle turhaa tehdä mielettömiä infopläjäyksiä, jos sen lukevat ja sisäistävät vain ne jotka asiat jo osaavat.

Olemme yli kymmenen vuotta Talissa pitäneet torstaisin viikkokisat 18-21. Ykkösen tiille tulee isohko plakaatti, jossa kerrotaan kisan olevan käynnissä ja radan täynnä. Joka kerta siihen tulee porukkaa, lukee lapun ja alkaa avaamaan. ”Me nyt tultiin pelaamaan”

Sitten voi mennä vain sanomaan. Tätä on tullut harrastettua monta vuotta. Kynnys tehdä tätä kasvaa nykyään kohisten. Viimeisen parin vuoden aikana on useamman kerran ollut lähellä mennä painiksi. Talissa avaan suuni jatkossa, muualla alkaa itsesuojeluvaisto hälyttämään pahemman kerran.
 
Samaa asiaa, vuosi vain vaihtuu. Totuus on, että ikinä ei tule tilannetta jossa suurin osa lajin harrastajista juoksisi liiton kisoissa.  On mahdollista, että saisimme kohtuullisen siivun tästä massasta liittymään seuroihin. Toki sitten pitää pystyä tarjoamaan sisältöä myös näille harrastajille. Viikkokisat ovat yleensä se alku, mutta monelle se sana kisa on jo stoppi. Siihen päälle vielä iso kasa kieltoja niin taitaa jäädä välistä. Itse aina koin, että viikkokisoissa aloittelijat opettelevat sitä etikettiä. Nyt näyttää siltä, että siellä opetellaan oikeissa kisoissa olemista. Tärkeä asia toki oppia, mutta ei se sitä massaa tavoita tai näitä ongelmia vähennä.

Onneksi kasvussa on myös mahdollisuus. Kun harrastajia ja seuroja tulee lisää, löytyy varmaan uusia tapoja tehdä ja opastaa ja saada viesti perille. Ehkä myös kaupalliset tahot tajuavat, että se suurin rahavirta tulee kuitenkin näiltä sunnuntai-pelaajilta – kun heitä nyt vaan on niin paljon enemmän.

Vähän lupasin itselleni, että tänä vuonna en enää julkisesti marise asioista. Mutta kun Arikin…
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 14.04.15 - klo:11:33
Noi edellämainitut ovat niin asiaa!!! Vaikka itse tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa, mitä en vaan hyödynnä kunnolla niin uskon edellisten pohdintojen oikeudellisuuden. Viime syksynä yhtenä kauniina aamupäivänä eksyin Siltamäkeen oikein harjoittelu mielellä ( muu perhe Jumbossa shoppailemassa ja elokuvissa). Siinä sitten muutaman avauksen ykkösellä nakkasin kun eka 6 hengen kundi revohka asteli teelle. Annoin heille etuajo oikeuden lähteä rundille, koska mähän vaan reenaan. Se kuusikko ilo kuitenkin ehkä minuakin heikompia heittäjiä, että odotella sai ennenkuin hilpeästi elämöinyt porukka lähti seuraavalle teelle. Mutta siihenhän tupsahti neli henkinen perhe kahden pikkulapsen sisältämänä, ja kohteliaana pappana annoin heillekin luvan heittää siinä välissä. Se oli virhe! Nimittäin se kesti, ja sillä aikaa tuli taas uutta sakkia. Minä karautin sitten siihen väliin päättäen lähteä kierrokselle, koska harjoitella ei voinut. Mutta jo puolessa välissä rundia radalla oli joka puolella porukkaa, ja kiekot lentelivät miten sattui, mistä sattui ja mihin sattui. Ja kohta sattuu varmaan minuakin ajattelin, ja lähdin pois takaisin maaseudun rauhaan....juu en unohtanut perhettäni!
Ruuhka Suomi, ruuhka radat ja puuttuvat käytöstavat!

Ja voi että toi Arin "alan tuntea itseni vanhaksi" osui kohdalle.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Juhanuha - 14.04.15 - klo:12:02
Tämäpä tämä... Paljon tarvitaan aktiivista (ja valitettavasti ilmaista) työtä että asiaa saadaan parannettua ennenkuin ollaan extreme-lajien listoilla.

Surullisen huvittavaa on ainakin täällä Helsingissä se, että kun asian eteen haluat tehdä jotakin, pistää kaupunki vastaan. Juuri eilen keskustelin kaupungin tarkastajan kanssa joka oli sitä mieltä että ilmaisten frisbeegolfkurssien pitäminen kaikille, on väärä tapa toimia. Frisbeegolf on tarkoitettu kenelle tahansa, milloin tahansa, eikä saa olla mitään vaatimuksia lajin harrastamiseen kuten golfissa. Enkä oikein saanut selvyyttä että miten nämä ovat ristiriidassa, mutta eiköhän se loppuviikon palaverissa sitten selviä kun saadaan vielä isomman herran mielipide asiaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 14.04.15 - klo:12:04
Onhan niitä lippuja, lappuja, opasteita ja varoituksia infotauluilla ja seinillä joka paikassa; esim. ruokapaikoissa "palautathan astiat" kylttejä, silti niitä astioita jätetään pöytiin, siellä täällä ympäri miljöötä on roskiksia mutta silti niitä roskia on maassa. Koirapuiston viereisessä puistossa on "ei koiria" kylttejä, ja silti siellä joku antaa seefferinsä juoksennella vapaana ja minä saan pelätä että nyt se pureksii mun s/ds:ät flippereiksi (en oo muuten missään nähnyt frisbeekielto kylttejä... mutta eiköhän niitäkin tähän kieltokylteillä koristeltuun maahan vielä saada;). Ja mites ne "siivoathan koirasi jätökset" kyltit, tuntuu että niitä noudatetaan yhtä huonosti kun esim. autoilijat nopeusrajoituksia tai kävelijät/pyöräilijät liikennevaloja?!?!?

Itse olen saanut läheltä seurata kun kaverit on pikkukaupungissa pyörittäneet ja fiksanneet itse rakentamaa ja perustamaa skeittiparkkia reilu 25 vuotta. Kaupunki ei ole tukenut kuin muutamalla kakkosnelosella, lainaamalla joitakin työkaluja ja uusimalla asfaltin kerran (mutta ei skeittiparkin takia vaan siksi että parkki on osa yleistä parkkipaikkaa). Välillä melkein kaikki härvelit on purettu ja rakennettu paremmat tilalle, rakennusmateriaalit on ollut tietty pummittua ja löydettä jämämatskua, aina, ja jos jotain on pitänyt ostaa niin harrastajat on laittanut kolehdin pystyyn.

Hienoa nähdä että nuo samat aktiivit, nykyään 40 hujakoilla olevat intohimoiset skeittarit saivat monen vuoden väännön jälkeen viime vuonna uuden skeittiparkin tulille, tosin naapurikuntaan kun oma futispitäjä ei millään tullut vastaan. Kunta tarjos paikkaa ja jonkun verran pääomaa, loput rahat harrastajat kinui "sponsoreilta". Kunnan kaivuri teki pohjat, mutta lopun parkin talkoili kasaan harrastajat itse (betoniraudoituksiin tuli vissiin jotain jeesiä). No mutta, nyt on hieno, hyvä ja kestävä betoninen harrastuspaikka moneksi vuodeksi eteenpäin, ei tarvi hirveesti vanereita vaihdella ja ruuveja ruuvailla. Mitäs luulette että tuolle vanhalle vaneriparkille käy nyt kun on parempi paikka tarjolla... luultavasti rapistuu käsiin ja kaupunki ottaa ja purkaa pois alta aikayksikön, tai sitten pojat pitää sen jossain kuosissa ihan vaan sen takia että on vaihtoehtoja;) Tämä siis vaan ihan vastakohtana esim. pallogolfille, siinä mielessä että kaikki skeittiparkit on ilmaisia (paitsi tietty sisähallit).

Tali on hieno esimerkki; pieni harrastajaporukka on aikoinaan ns. tyhjästä nyhjässyt pystyyn ehkä Suomen parhaan ja suosituimman radan (vaikka en olisi Talin Tallaaja niin olisin luultavasti samaa mieltä). Talin rataan kohdistuu harrastajien osalta suuria odotuksia, mutta aika hienosti Tali on vuosien aikana muovautunut ja parantunut, pysyen hyvinkin lajin kehityksessä mukana ja kestäen moninkertaisesti lisääntyneen kuormituksen. Silti mukavasti pysynyt myös tuttuna ja turvallisena Talina. Tästä suuri kiitos kuuluu edelleen aika pienelle mutta aktiiviselle porukalle Tallaajia (ja onhan siellä ei-Taallajiakin talkoilemassa nähty!), joista toiset on ollut alusta asti mukana ja toiset ei;)

2006 pelasin itse ensimmäisen kerran Talissa, tuohon aikaan väylän ulkopuolella saattoi joskus rosolli rehottaa niin että jos sinne kiskasit kiekkos niin sinne jäi (mutta ei valitusta kuulunut kun ei paremmasta tiennyt). Nykyään jos on raffia vajaa 10 senttiä niin jengi itkee ja on melkein valmiita barrikaadeille (puhumattakaan mudasta, heittopaikoista ja korien vanhanaikaisuudesta/kunnosta). Eli samaan aikaan kun radat ja puitteet paranee niin myös harrastajien vaatimustaso nousee, niin kisa-kallella kuin sunnuntai-simollakin! Ja edellämainittu koskee luultavasti koko maata...

Moni olisi varmasti valmis maksamaan pelaamisesta Suomen parhailla ylläpitoa vaativilla puistoradoilla kuten esim. Tali, Lauste, Mukkula, Kirjurinluoto, Meri-Toppila jne. (sori metsäradat te ette ollut tässä mukana kun te ootte niin helppohoitoisia;)... mutta se olisi aika törkeetä tehdä yhtäkkiä jostain ilmaisesta maksullista... vai olisiko sittenkään? Kyllähän koko ajan esim. jostain ennen niin halvasta tulee kallista ja helposta vaikeeta... Tässähän palattiin tuohon Arin asiakassuhde-aiheeseen, ehkä? Niin, saako sillä femman rundista tai viiskymppiä kaudesta maksamisella aikaan asiakassuhteen, vai peräti omistussuhteen?

Hyvää keskustelua!


Luin oman tekstini läpi... sen verran poukkoilee että pitääkö tässä kanssa ruveta tuntemaan itsensä vanhaksi (vai onko se vaan se peritty keskittymishärö) :P

Edit: Mulkaisin toisen kerran läpi, pikkusen tarinankerronta hyppi aiheesta ja aikakaudesta toiseen kun Tarantinon pätkissä ja toistoakin oli kun nykypäivän telkkarissa... mutta en poistanut kirjoitusta.


Edit2: Ehkä hieman korkelentoista toiveajattelua ja jossittelua mutta... olisi hienoa jos muutkin pallogolfradat ottaisivat Nurmijärvestä ja Väykän hommista mallia; eli sinne vaan tekonurtsimatot pallogolf tiin viereen ja kori jonnekki viheriön lähettyville (pitkillä väylillä vois olla jopa kaksi fribaväylää??)... tommosesta rauhallisesta rundista moni on valmis maksamaan sen kympin helposti, ja jos puhutaan 18 väylästä niin vaikka kaksikymppiä (joka tekis huimat 1,10€ per väylä). Ei tämmösestä varmastikaan haittaa olisi kummallekaan lajille, päinvastoin, vois tulla kivaa hybridiä... pallogolf vois ehkä jopa saada uusia harrastajia ja radat uusia osakkeenomistajia ja frisbeegolf lisää harrastajia sekä hyvää näkyvyyttä (olettaen että siellä ei perseillä) ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: lapeso - 14.04.15 - klo:15:05
Pointtia on asiassa kyllä. Näin uutena voisin sanoa, että se info taulun paikka on aika tärkeässä roolissa. Jos se sijaitsisi ykköstiillä niin, että sen varmasti näkee, tulisi se todennäköisemmin luettua. Monessa paikassa se on jossain sivussa ja harrastelijahan menee suoraan sinne ekalle heittopaikalle? Itse en ole myöskään lukenut yhtäkään infoa etikettisäännöistä(jos nettiä ei lasketa mukaan).

Tuo hintapolitiikka sitten..Jos ratoja hoidettaisiin kuten pallogolfissa, tuo 20e kierros olisi ehkä maksettavissa. 5e on sopiva ns. paremmilla radoilla. Toki jos alamme miettimään, että kesäisin haluaa kiertää joka päivä jonkun radan niin aika kalliiksi tulee esim. työttömille, opiskelijoille ja ihan työssäkäyville myös. Eli myös ilmaisia täytyy olla. Itse näkisin, että kaikki 18-väyläiset voisivat olla tuon 5e.

Noobien ajatuksia ::)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 14.04.15 - klo:16:39
Itse uskon että radoilla jotka ovat suljettavissa, eli maa-alue on esimerkiksi sopimuksella annettu seuran käyttöön tulee ns viikkokisa toimintaa ja ohjeistusta lisätä niin että on selkeästi aikoja jolloin radalle ei ole asiaa, jos ei ole järjestetyssä toiminnassa mukana.
Frisbeegolf on mitä parasta ulkoilua ja soveltuu mahtavasti myös koko perheen urheiluksi.
Tässä vaan täytyy huomioida ajankohdat milloin perheen lapsien kanssa radoilla vierailee.
Varhaiset aamut ja arkipäivät ovat edelleen melko tyhjiä suosituillakin radoilla.
Itse olen pelannut 18kk harrastamisen aikana noin 50 radalla ympäri suomen. Yhdelläkään en ole nähnyt kuvia ketä radasta vastaa,harvoin mitään yhteystietoja keneltä kysyä,usein ei mitään info taulujakaan.
no täytyy koittaa parantaa näissä asioissa ja laittaa ohjeita,opasteita,olla paikalla ykkösen heittopaikalla kertomassa radan käytöstä ja lajiin liittyvistä asioista.
Varmaan aiheellista on sopia yleisiä aikoja ja pooli koko asioita ja informoida niistä.
Itse kivikossa käydessäni viimeisellä 3 kerralla en nähnyt ketään,joten kannattaa myös miettiä milloin haluaa itse harrastaa rauhassa ja valita vähemmän ruuhkan aikoja. Nm aamu rundi auringon noustessa tyynessä säässä on vaan mahtavaa, se on kuin ajaisi kehä ykkösellä juhannuspäivänä aamu ruuhkan aikaan. Tyhjää ja rauhallista :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.04.15 - klo:07:56
Opastaulujen lukeminen on vaarallista hommaa. Kaatiksella on ykkösen tiin vieressä kyltti joka kertoo kentän maksullisuudesta. Silti kentällä pyörii porukkaa joka on yllättynyt tästä tiedosta kun maksuhommista käy kysymässä.
Ilmeisesti meillä on porukkaa joka tietää että opastaulun lukeminen saattaa aiheuttaa jonkun asian tiedostamisen sillä tasolla että se aiheuttaa jonkun velvollisuuden. Tämä tunne saattaa taas aiheuttaa kierroksen akuutin pilaantumisen, joten parempi kun aktiivisesti välttelee lukemista.


Eilen Nummelanharjun viikkokisoissa Leo paukutteli kohtuullisen 46. Itse aloitin ykköseltä niinkuin tuolla pitäisi aloittaa. Neljä kakkosta alkuun. Vitonen ja kutonen ovat olleet vähän haastavia ja niin nytkin. Yhteensä. Yhdeksän heittoa kahdelle väylälle. Onneksi 8 olisi normitulos, joten ei niin pahasti epäonnistuttu. Tosin kun Leo oli tehnyt yhden nelosen koko kierrokselle niin...

Muuten sitten aika vaihtelevaa. Edellinen työyö saattoi muutaman kerran vaikuttaa keskittymiseen, mutta sitähän tässä oltiin vähän treenaamassakin.
Väsyneenä pelaaminen on edelleen mielenkiintoista. Jos väsymyksen huomaa niin sen voi ottaa huomioon. Pitkinä kisapäivinä huono edellinen yö pistää kisaan haastetta ja ajoittain ihan tahallani pelailen väsyneenä.
Lopputulemaksi 51 joka antaisi ratingit sinne 990 paikkeille eli eihän se nyt meikäläiselle huono ollut. Tosin on niin tuttu kenttä, että pitäähän siellä pystyä suorittamaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.04.15 - klo:21:15
Eilen Kaatiksen viikkokisoissa päästiin testailemaan kaikenlaista. Tuuli oli oikein reipashenkinen ja kisan aikana satoi vettä, räntää, rakeita ja lunta.

Pelasin 12 väylää pariin, joka tuossa kelissä oli hyvää peliä.
Lankesin virheeseen. Aloittelijamainen moka. Väylällä 14 tiillä seisoessa oli satanut jo ainakin vartin. Meikäläisellä huppari päällä, joka alkoi olla märkä. Keli vähän lupaili että kohta se sade loppuu. Ei loppunut. Tuossa kohtaa olisi voimut kipittää autolle hakemaan sateenvarjon ja takin. En käynyt.

Hanskat kastuivat märäksi ja siinä samalla sormetkin. Siihen loppui sitten se peli. Tuli märkä ja kylmä vaikka sain auton ohi ykköselle kulkiessani otin varjon ja takin, mutta eihän se enää sitten auttanut. Ykköselle mennessä viisi väylää jäljellä ja tulos kentän parissa.
Lopputulos +7 viidelle viimeiselle väylälle. Se oli sitten siinä.

Olen monelle kertonut, että yksi asia on tärkeä. Kiekot ja kädet pysyy kuivana.
En oikein ymmärrä miten olin niin laiska, että jätin hakematta suojavälineet.

Tyhmä mikä tyhmä. Onneksi vain viikkokisat.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.04.15 - klo:23:05
Tänään olikin frisbeegolfpäivä. Aamupäivällä Karkkilassa. Peli meni pientä pätkää lukuunottamatta kivasti, mutta se pätkä ja muutama outo putti antoi bagtag 005 Liiton puheenjohtajalle.

Kaatiksella Janin kanssa väkerrettiin 15 takatiin tiiboxia. Hieno hirsikehikko mäellä on ilmiselvästi Hirsimäki. Kuvia Vihdin Frisbeegolf-facebook ryhmässä.
Tii vaihtoi vähän paikkaa, mutta ei merkittävästi.

Pelaamaan piti vielä päästä. Vähän oli ilmeisesti väsy kun kolmen väylän jälkeen oli radan pariin +5. Toki on tiukkoja pareja tuohon alkuun, mutta silti...
Kaatiksella on kolme väylää joihin kun meikäläinen tekee nelosen niin on mennyt hyvin. 5,8 ja 11 ovat parien perusteella yhteensä 14 heittoa. Tänään selvitin nuo kolme yhteensä 13 heitolla, joka on meikäläiselle mainio suoritus. Nuo kaikki ovat selkeästi ns. selviytymisväyliä joille huonoilla heitoilla tehdään isojakin numeroita.
Bagtag-hommissa pääsin koittamaan uusintaa kun Villekin tuli pelaamaan. Ville jäikin vähän kyydistä ja Janin kanssa painittiin sudaria vähän aikaa kunnes sain 005 takaisin seikkailujen jälkeen.

Saunass oli aikaa ihmetellä päivän suorituksia. Kaatiksen karmean alun jälkeen pelasin lopputulemaksi +1, joka on erinomainen tulos ottaen huomioon alun +5 jossa käytiin. Jäi sinne vielä heittämistäkin.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.04.15 - klo:12:58
Taas kerran keskustelut ja blogit saivat miettimään.

Onko treenaamisesta hyötyä? Mitä sitten jos heitän ensin Kaatiksen rangella kaikki draiverit yli satasen korin. Mitä sitten jos lähestymisheittoja treenatessa heitän kaikki ne Buzzzit sieltä kassista metriin siihen 50m korille. Siis että mitä se auttaa jos kisassa pitää onnistua sillä yhdellä heitolla, eikä saakaan syytää sitä koko kassia putkeen.
Auttaakko Jyli puttaamiseen? Entä jos ei autakaan kun kerran 15 minuutissa pitää ensin putata kympistä ja sitten niistää kolmesta metristä se toinen putti sisään?

Itseluottamuslajihan tämä on. Kun mä tiedän että mä laitan tämän sisään niin mähän laitan. Jos selkärangassa tuntuu hentoinenkin epäilys niin silmät alkaa vispata sinne tänne ja käsi tärisee kun en enää tiedäkään mitä olen tekemässä. Eihän se silloin mene.

Viime kierroksella Karkkilassa heitin muutaman huonon lähestymisen ihan vain siksi, että en ollut päättänyt mitä olen tekemässä. Ennenkuin ottaa sen kiekon sieltä bägistä, pitää päättää mitä sillä aikoo tehdä. Jos menee empimiseksi, että meneeköhän se tällä pitkäksi tai olisiko pitänyt sittenkin ottaa toinen kiekko niin ei se ainakaan lisää onnistumisprosenttia.

Kilpailussa heittäminen on aivan eri asia kuin treenaaminen. Toisaalta jos ei koskaan treenaa ei opi uusiakaan juttuja. 2000 puttia päivässä tai viikossa ei auta jos putatessa kisassa vilkkuu silmissä ja mielessä on vain se, että jos tämän tuuppaan ohi niin tulee 10 pistettä vähemmän ratingia.

Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla. Jotkut ovat toki luonnonlahjakkuuksia tälläkin saralla, mutta suurin osa meistä on jännittäjiä joka sotkee keskittymistä. Vähän pitää jännittääkin, mutta sitä ei lasketa. BagTagit ovat tuoneet uuden mahdollisuuden kilpailla kaveria tai ihan outoakin vastaan koska tahansa. Viikkokisoissa itse käyn siksi, että ne muistuttavat etenemiseltään "oikeita kilpailuja" joten rytmiä pääsee testailemaan.
Samalla voi joutua pelaamaan juuri sen urpon kanssa jonka kanssa ei todellakaan haluaisi pelata. Ei kierros voi siihen hajota että jouduin sen urpon kanssa pelaamaan.

Silti minäkin ajoittain olen vähän huolissani siitä etten treenaa tarpeeksi. Toisaalta jos ei vain jaksa treenata kun se on kuitenkin tylsää. Niinkuin se ainakin omasta mielestä on.

Jos kilpaileminen ei kiinnosta niin onneksi tätä voi leikkiä muillakin tavoilla. Kyllä sinne kentälle mahtuu kunhan ottaa muut huomioon. Anssi tuolla etikettiketjussa kiteytti mainiosti frisbeegolfin biodiversiteetin. Erinomaista.

Rohkeasti vain sinne viikkokisoihin testailemaan miten se itselle sopii.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 20.04.15 - klo:13:49
Just näin. Ja: olenko huono ihminen jos en treenaa riittävästi? Mikä on riittävästi? Olenko ihan tosi huono ihminen jos en pärjää kisoissa, ja ETENKIN JOS MISSAAN TÄN PUTIN??

Ei tän näin vaikeeta tarvis olla. Siksi tää on niin hyvä:

Jos kilpaileminen ei kiinnosta niin onneksi tätä voi leikkiä muillakin tavoilla.

Se on ihan löpö joka leikistä suuttuu  :-* Tästä ohjenuora tälle kaudelle.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jussijii - 20.04.15 - klo:14:21
Miksi treenata, jos voi käydä kisoissakin.
Reeninä sekin menee, ja ehtii käymään useammissa kisoissa kun jättää reenaamisen kokonaan välistä. Win-win!
(huomenna vuoden 32. kisa...)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.04.15 - klo:15:02
Tuota taisin sivuta jo joskus aiemminkin.

Entäs jos tavoite ei olekaan voittaa kaikki? Entä jos tämä ei olekaan enää kivaa kun on liian hyvä? Voiko olla kivaa jos aina pitää heittää hyvä heitto?

Voinko pelata frisbeegolfia ilman isompia tavoitteita? Onhan se kiva jos pärjää, mutta taso nousee niin kovaa vauhtia että pitäisi tehdä hommia asian eteen. Entä jos ei vain huvita tarpeeksi?

Sitten päästäänkin Synkkien Päivien kysymyksiin.

Miksi olen mukana liiton hallituksessa kun välillä tuntuu että palaute on aina paskaa? Jos ei tule palautetta niin silloin homma toimii.

Miksi järjestän kisoja kun aina löytyy niitä jotka tietävät miten olisi pitänyt tehdä ja yleensä se on eri lailla kuin tuli tehtyä?

Miksi olla mukana talkoilemassa kun rata on kuitenkin paska, parit on asetettu päin persettä eikä jengi ymmärrä että maksullinen rata on maksullinen?

Viimeisenä nukkumaan mennessä voi vielä miettiä, että jos heittäytyisikin vapaamatkustajaksi ja alkaisi vain pelata. Ei sotkisi itseään mihinkään järjestelykuvioihin vaan menisi kentälle kun huvittaa ja räkisi tiimatolle heitettyään naapurimaasta ostetun kaljatölkin maahan kun ei siitä saa edes panttia.



Aamulla sitten kuitenkin herää miettimään, että saisiko jotenkin siihen amatöörikisaan sittenkin yli 240 pelaajaa ilman lähtöaikojen välien pienentämistä. On se ihmeellistä tämä kaikkien kysymysten keskellä eläminen.



Luin viestini. Tälläkään kertaa suomalainen mies ei halunnut valittaa eikä kerjää sympatiaa empatiasta puhumattakaan. Näitä ajatuksia tuli tällä kertaa.


Kiitos kun jaksoit lukea. Jos jaksoit :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 20.04.15 - klo:15:18
Mua jännittää lauantainen monestakin syystä niin paljon että toi edellinen teksti kolahti ja nauratti ihan kybällä...kiitos!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.04.15 - klo:22:31
NDGE-viimeistelyharjoituksia.
Karkkilan viikkokisat. Karkkilassa pitää osua jos haluaa tehdä tulosta.
Lämmittelyhommat meni höpöttelyksi ja meni kolmasosa kierroksesta ennenkuin alkoi osua.
Putti ei nyt vain aina kulje, mutta onhan kolme puttia yhdelle korille vähän liikaa. Toinen juttu on se, että jos on 20cm halkaisijalla oleva kiekko niin ei se aina mene siitä puolen metrin reiästä varsinkaan kun joutuu polvelta yrittämään. Molemmista tupla korttiin.
Vähän siihen alkuun bogiakin, joten olihan siinä tekemistä. Loppu kulki kuitenkin, joten päästiin radan pariin.

Tänään Nummelanharjulla kävin ensin vaihtamassa heikkoon kuntoon päässeen kympin korin. Sitten lämmittelyksi jututin niitä jotka eivät olleet tulossa pelaamaan viikkokisoja. Junnut heitteli jollain Atom Discsin kiekoilla. Oli pakko antaa yksi kiekko takakontista. Naama loisti nuorella miehellä. Osui ilmeisesti oikeaan osoitteeseen.

Pelihommat meni niinkuin eilenkin, alkuun hankalaa ja kympille vitonen. Nummelanharjun kympin kivikasassa on muuten droppari, joten kivikasaan (outiin) heittäminen vie sinut aina dropparille. Toki sääntöjen mukaan voi aina heittää uudestaan edelliseltä heittopaikalta.
Kympille siis vitonen ja muutenkin oli hankalaa. Kyllä se taas kuitenkin siitä. Lopputulemaksi yksi vitonen ja kaksi nelosta. Kakkosia senverran, että 51 korttiin kolmatta kertaa peräkkäin. Hyvä kierros siis lopputuloksena, mutta näyttäisi olevan tarpeen heittää muutama lämmittelyheitto ennen kierrosta.

Loppuun kannattaa siis pelata eikä pari paskaa väylää koko kierrosta pilaa.

NDGE tulee eikä siihen taida olla kukaan valmis :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.04.15 - klo:20:27
Niin oli makiat tuulet, että oikein harmitti kun ei vain ollut aikaa ennen töihinlähtöä mennä pelaamaan. Oikein reippaan tuulisessa kelissä pelaaminen on mainiota hommaa. Koko ajan on tiedossa ettei tarvitse onnistua kun tuulee niin kovaa, mutta oikein arvioitu heitto myrskytuulessa se vasta hienoa on.
Töissä onneksi pääsi hetkeksi takapihalle tuuleen nakkelemaan ja Tuminkin kanssa taas muutaman kerran nakeltiin naapuriheittelyä.
Puttaaminen muistuttaa enimmäkseen surkeaa yrittelyä tuulessa, mutta onhan se hienoa kun voi vähän testailla.

Nykyään tuntuu tuulevan niin usein kunnolla, että ei voi kisoissakaan välttää tuollaista keliä. Siksipä ei ole välttämättä huono jos malttaa kerätä tavarat ja lähteä liidättämään huonommallakin kelillä. Sadekelin harjoittelu vaatii näin keväällä vähän enemmän intoa, mutta ei sekään huonoa olisi :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: wakabunga - 24.04.15 - klo:00:39
Itse olin kisakeskuksessa ja karjaalla kierroksella. Kisiksessä tulin siihen tuloseen että bägi kaipaa pd2:sta kun bottom stamp dessutkin flippas yli. Paljos sulla ja Tumilla on matkaa backyard to backyard?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 24.04.15 - klo:06:56
Yksi naapuri välissä, joku 50m rajasta-rajaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.04.15 - klo:21:40
NDGE-tutustumiskierros käyty.
Haastavia väyliä, avoimia väyliä, pitkiä väyliä ja vaikka mitä.
Kahdeksan kilometriä kävelyä per kierros. Siitä se lähtee.

Villen kanssa kierrettiin ja peli meni kohtuullisesti sinnepäin vaikka tuulikin. Sitten Ville alkoi lesoilemaan lasagnella ja mulle tuli nälkä.
CTP-väylälle kutonen. 88m väylä ja avaus mandopuuhun. Uuh.
Sattuuhan näitä.
Viimeiselle väylälle, 24.
Väykkä varmaan osaa kertoa mitä tapahtui tai ainakin miltä se näytti. Kaksi Crankia ja yksi Discmanian DD lampeen. Varmistin vielä heittämällä outtiin kertaalleen. 13 heittoa ja lopputulemaksi 100 heittoa.
Aika monta. Mutta hauskaa oli.



Syö, syö ja huolehdi juomisesta. Ei sen aikuiselle pitäisi olla niin vaikeaa.



Tykkäsin radasta mutta olisihan tuo kiinteänä aikamoinen spektaakkeli.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: B_Spenser - 24.04.15 - klo:22:04
Oliko toi 8km 1 tiiltä. eli 16km+siirtymät koko kisa... jep jep
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.04.15 - klo:22:26
Ykkösen tiiltä aloitettiin. Kyllä siirtymät kuuluu tuohon. Olisi jo aika pitkää väylää jos pelkät väyläpituudet olisi noin paljon.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: B_Spenser - 24.04.15 - klo:22:37
Eiku ajettelin niin jos joutuu aloittamaan vaikka kauinmaisesta väylältä, niin ne siirtymät...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.04.15 - klo:23:05
Ei ne onneksi mene ihan suoraan poispäin golfkeskuksesta vaan pyörivät siinä ympärillä
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.04.15 - klo:10:11
NDGE on pelattu. Hyvähenkinen tapahtuma jossa pelattiin kuitenkin ihan oikeasti frisbeegolfia. Jos kentän par on 85 niin sen pelaaminen kahteen kertaan tarkoittaa aikamoista määrää heittoja. 20000 askelta meni mittarin mukaan rikki eilen. Huomaa jaloissa.

Väykkä oli saanut aikaan mainion radan. Omiksi suosikeiksi valitsin henkilökohtaisessa saunapalaverissa:

1. Tein kolmosen molemmilla kierroksilla tähän vaikka tuon tarpeeksi leveään kuusikujaan heittäminen sieltä ylhäältä oli aika kuumottavaa. Erinomainen väylä.

10. Avausliidätystä. Ei kuitenkaan ollut ollenkaan sama mihin heittää. Sain kolmosen toisella kierroksella, mutta liidättäminen on aina hienoa. Kakkosheittokin oli lammen takia kuumottava, joten erinomainen väylä.

12. Dogleg vasempaan ja sitten vähän mäkeä ylös. Ei ollenkaan sama mihin avaa, meikäläisen kädellä vaati hyvän avauksen että pääsi mutkan taakse.
Sopiva outti ja vaikea lähestyminen. Ei onnistumisia, vaatii kolme hyvää heittoa näillä käsillä neloseen. Vitonen ja seiska taisi tulla korttiin.

17. 138m nyppylältä nyppylälle väylä. Tilaa on mutta ei yhtään liikaa. Käsi ei riitä kupille, mutta täysiä pitää heittää. Tykkäsin vaikka ei putille pääsekään.

18. Golfgriinin yli ja sitten alamäkeen, noustakseen ylämäkeen. Huhhuh. Vaati hyvän avauksen näillä käsillä, että pääsi kolmosta yrittämään. Hankala heitto kun oltiin niin korkealla. Kaksi kolmosta tähän, joten hyvin meni. Tällaisia väyliä ei voi olla frisbeegolfkentällä. Kiekot lentää poikittaisakselilla 150m säteelle.

20. Periaatteessa helppo avaus, mutta eihän se koskaan ole kun pitää saada kiekko hyvään paikkaan kakkosheittoa varten. Mainio väylä. Pelatessa tuli mieleen, että kun tällä väylällä outtia oli oja, lampi, griini ja bunkkerit niin ei tuntunut yhtään oudolta. Ne ikäänkuin kuuluivat siihen väylään ja olivat hyvin peliä ohjaavia. Jos Väykkä olisi tehnyt noi outit keinotekoisesti niin minäkin olisin ollut sitä mieltä, että miksi tuollaisia on tuonne pitänyt laittaa. Vaikea väylä varsinkin jos unelmoi kolmosesta.

21. CTP-väylä. Vajaa ysikymppinen oikeastaan suora loiva alamäki. En vain osannut. Täytyy siis olla hyvä väylä.

22. Par viisi jossa taas sai siivuttaa, hyvällä avauksella pääsi siivuttamaan uudestaan. Pelattava nelonen, mutta vaatii kaksi hyvää ja yhden semihyvän heiton. Ei onnistu näillä taidoilla noin monta perättäistä hyvää heittoa.
Kaksi vitosta tähän vaikka...

23. Liidätystä alamäkeen, uskaltauduin liidättämään uutta Crankia alamäkeen ja sehän meni hienosti. Hyvän avauksen jälkeen jää vielä tekemistä, mutta ei liian vaikeaa. Kaksi kolmosta tähän on hyvä. Hieno väylä.

24. Kuningasväylä. Isot pojat voi unelmoida kolmosesta kahdella unelmaheitolla.
Itse voin unelmoida nelosesta kolmella hyvällä heitolla. Aivan mahtava väylä. Avauksessa pitää miettiä miten paljon voi oikaista päästäkseen hyville seuduille, jos ykkösessä onnistuu niin samaa pääsee miettimään. Miten paljon voi vetää lammen yli. Lammen ylitys ei riitä vaan kolmemetrinen poikittaisoja on outtia. (Ensimmäisellä kierroksella hyvän ensimmäisen jälkeen osuma tuohon ojaan)
Normikäsille jää silti vielä satasen verran tekemistä näiden jälkeen ja kori on ikäänkuin ikävästi taskussa. En osannut. Kolmella yrityksellä kortissa 13,7 ja 5.
Kuumottava väylä. Vitosen pelaaminen sadan metrin heitoilla ei ole mikään ongelma, mutta nelonen olisi jo sankarigolfia.

Saunapalaverin tuotoksena voidaan todeta, että jos minusta olisi kiinni tahtoisin lajiimme enemmän väyliä joissa pitää heittää kaksi tai useampia hyviä heittoja saavuttaakseen hyvän tuloksen. Ei puhuta nyt pareista :)
Lyhyitäkin väyliä pitää olla, mutta mitä erilaisempia ne ovat keskenään niin sen parempi. Hyviä heittoja korille pääsemiseen.
En kuitenkaan innostu amerikkalaisten somessa hehkuttamien kaksimetristen (haastavien) satametristen puurännien pelaamisesta.
Nämä siis toki henkilökohtaisia mielipiteitä :)

Väykkä hoiti kisat arvokkaasti ja kunnialla kotiin. Kisakierros kesti viitisen tuntia, väylät olivat pitkiä ja oli venttaryhmistä lähtien syitä pitkälle kierrokselle mutta saunapalaverissa tuli kyllä sellainen ajatus mieleen että kyllä meidän pelaajien pitäisi jostain pystyä kisakierroksella nipistämään sitä aikaa pois omasta suorittamisesta. Jos jokainen ryhmässä käyttää sen 30s ja kävelee hitaasti omalle kiekolle niin kestäähän tämä. Eikä ole edes rikottu sääntöjä.
Omasta mielestä eilen omissa ryhmissä ei pelattu mitenkään hitaasti, mutta kyllä sitä olisi omaltakin osalta voinut varmaan tehostaa.
Aikataulujen kuseminen monessa kisassa aiheuttaa TD:lle synkkiä hetkiä. Aikataulun siirtäminen ei ole mitenkään yksinkertaista kun ei se tieto kuitenkaan mene kaikille ja sitten ollaan jokainen erikseen kyselemässä :)

NDGE, tykkäsin ja tulen mielelläni uudestaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.04.15 - klo:17:20
Liiton hallituksen kokouksessa oli eilen paljon asiaa. Isoja asioita, pienet saadaan hoidettua muutenkin. Koko iltahan siellä meni. Vakuuttavaa osaamista alkaa olla hallituksessa, keskustelu on monimuotoista ja eri näkökulmista voidaan keskustella rauhallisesti.

Tänään alkaa valmistautuminen Staminaan. Päivä meni kanniskellessa lautoja ja kakkosnelosta. Nyt kun jalat huutaa hoosiannaa on paras kohta rynnätä Nummelanharjulle viikkokisoihin.

Stamina lauantaina ja Keinariin sunnuntaina Finnish Mastersiin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 28.04.15 - klo:17:38
huh...  ;D mut hyvin sen jaksaa ku muistaa ettei frisbeegolf ole urheilua ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 28.04.15 - klo:19:08
Finnish Masters pelataan vasta kesäkuussa ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.04.15 - klo:21:46
Taidan mennä Spring Mastersiin sitten kostoksi ja jättää väliin koko Finnish Mastersin. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 29.04.15 - klo:14:22
Tää ATK on nastamesta, viime syksynä mulle kerrottiin, että meillä (NFS) on kotisivut ja nyt n. viikko sitten löysin tällaisetkin sivut. PuttiPenttala osaa
kyllä kirjoittaa, lukaisin päivässä nämä 15s. Hienoa tekstiä ja tutunkuuloista asiaa, mutta piti tulla tuosta harjoittelusta avautumaan, kun on ehkä pakko
nöyrtyä. Itsellänihän on varmaa tietoa huhusta, että harjoittelu auttaa heittämään paremmin. Vajaa 3v sitten reenasin homona (atk:ssa käytetään näitä
hassuja ilmaisuja), hymiöitä en laita, jotain rotia. Mielessä oli EM kisat Englannissa, 2kk lähes päivittäinen harjoittelu, ei siis rundeja, vaan ihan toistoja
siivitti minut parhaimpaani. Lähes 1000 k.a:lla pelattu kisa ja 3. sija oli enemmän, kuin uskalsi tavoitella. Viime kesänä taas, oli näitä harrastamista
haittaavia elämän asioita siunaantunut aikalailla kesäksi. En paljoa heitellyt, saatika harjoitellut ja tuloksena ratingin lasku 969:stä 951 !

Nyt ollaan taas tilanteessa, että elämä on helppoa ja heitot huonoja tai ei ne nyt niin kauhean huonoja ole, mutta niitä on todella paljon, siis
kierrosta kohden. Siitä tietystä seuraa useita tuoppien menetyksiä sekä ajoittain myös pahaa mieltä.

Ajattelin siis mennä harjoittelemaan jonkin verran, katsotaan josko saisi tuoppeja juoksutettua myös takaisinpäin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.04.15 - klo:22:46
Onhan se nyt varma ettei harjoittelusta haittaa ole. Pitäähän sitä itselle antaa lupa olla harjoittelematta jos ei vain motivaatio riitä :)


Eilen Nummelanharjulla viikkokisoissa alkuun viisi birdietä kolmoselta aloitettuna. Päätin vaihtaa taktiikkaa ja kerroin kaikille, että nyt kulkee.
Psyykkasin siis itseäni.
Yhdeksän väylää meni ennenkuin tuli ensimmäinen huono avaus.
Vähän repsahti loppua kohti, mutta olen nyt neljät viikkokisat pelannut Nummelanharjulla tulokseen 51. Tasaisuus on valttia :)

Koskapa homma on ollut aika hallussa, on aika nöyrtyä ennen Staminaa.
Huomenna perinteinen Vappuaaton golfkierros Hillsidessä opettaa taatusti nöyräksi. Joten sinne siis.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.05.15 - klo:10:08
Vappuaaton golfkierros taputeltu.
Opettavainen kokemus. Ykköselle tripla, kakkoselle tupla, sitten pari bogeyta. Bogeyt ovat meikäläisen tasoiselle tuupparille perustasoa ja parit vaativat jo hyviä onnistumisia. Noiden alkuväylien jälkeen neljä paria putkeen, joka on oikeasti mainio suoritus varsinkin kesän ensimmäisellä kierroksella.
Puolenvälin kioski ei ollutkaan auki ja meikäläinen törmäsi jälleen ikävään ongelmaan. Nälkään.
Verensokerit valuivat miehessä alamäkeen ja keskittyminen alkoi rakoilla.
Etuysin 44 vaihtui takaysin 56. Hiphei.
Kesän ensimmäinen kymppikin tuli tehtyä.

Tänään saa heittohommat olla varikolla. Huomenna klo 4 aamulla starttaa Staminan bussi, joten ensi yönä pärjätään vähillä unilla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.05.15 - klo:22:46
Herätys neljän tunnin päästä. Eikä nukuta yhtään. Veikkaisin että tuossa kolmen aikaan nukuttaa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.05.15 - klo:18:04
Nyt mentiin viikonloppuna niin haipakkaa frisbeegolfin kanssa että ei joutanut miettimään edes päivityksiä.

Perjantain en vain osannut mennä ajoissa nukkumaan. Kello oli 23.55 kun pääsin selälleen. Kolmelta soi kello. Siitä sitten.
Stamina. Perinteinen keväänavaus, joka tänä vuonna ei oikein ollut sitä kun kausihan oli avattu jo moneen kertaan.

Ensimmäinen kisapaikka oli Olympiastadion/Alppipuisto. Pelattu joskus aiemminkin. Peli kulki ihan ok vaikka aamuyöstä tähän aikaan normaalisti käännetään vielä kylkeä. Ekan kierroksen jälkeen jaettu ykkössija yllätti, mutta mikäs siinä.
Työmaaliivin sain päälleni jossa oli piirretty jotain hölmöjä kuvia.
Leppävaara, Paloheinä ja Tapuli olivat muistaakseni ennen Taliin siirtymistä. Aivan mainiota rennon letkeää touhua, jossa katsottiin vain kuinka kauan menee siihen että ei enää jaksa keskittyä.
Leppävaaraan oli herra Asikainen suunnitellut aika lyhyttä neppailua. Olisi pitänyt sujua, mutta kun putti meni vain koria kohti eikä mahtunut siihen ketjuihin ollenkaan. Ylärauta ja alarauta olivat näissä vehkeissä liian lähellä toisiaan. Hämmentyneenä jatkoin vain puttaamista kun kerran laitteeseen osui yhtä hyvin 20 metristä kuin viidestäkin. Ei vain millään sisään. Tulikin huolella turpaan ja pääsin liivistä eroon.

Paloheinässä mentiin reilussa vesisateessa ja Tapulikaupungin pellot muistuttivat riisipeltoja. Tapulissa alkoi olla sitten jo kylmä kun alkoi vettä valua jo niskastakin sisään. Peli ei oikein kulkenut kenelläkään kun kädet olivat kohmeessa. Mainio huomio, että yksinkertaista ei ole kuivana pysyminen vaikka vehkeetkin olisi kohdallaan. Kauppareissulla Paloheinän jälkeen jengi osti kumppareita ja sadetakkeja. Erinomaista :)

Taliin siirryttin noin 21.30. Yhdeksän väylää Talia. Ledejä oli halukkaille tarjolla. Otin kahteen kiekkoon ja muuten luotin tuuriin.
Kolmatta väylää pelatessa ei sitten enää nähnytkään mitään. Lähistön katuvalot toivat senverran valoa, että muovi kiilteli maassa kun pääsi lähistölle. Itse kilpailussa olin kolmantena ennen Talia. Neljä heittoa kärkeen.
Pelasin Talin 1-6 väylät -1, joten menee se pimeässäkin :)
Loppujen lopuksi herra Malmelin ja Kaukomaa menivät sudariin selvittelemään välejään. Malmelin voitti ja sai jalkansa sementtiin.

Hieno kokemus. Jotain tässä on sellaista yhteishengen ja rennon pelaamisen yhdistäminen kilpailuun jossa vain voittaja palkitaan. Erinomainen konsepti. Osallistuin itse järjestelyihin tänä vuonna hoitamalla maalaisromanttiset aamupalasämpylät.

Sunnuntaiksi sitten Keinariin Spring Mastersiin. Vähän tuntui jaloissa, mutta peli tuntui olevan kuosissa.
Ensimmäisellä kierroksella peli kulki. Pirkkoja sateli yhteensä 9 ja rysähdettyäni yhdelle väylälle triplan olin tuloksessa 53. Parasta ikinä Keinarissa. Väylä 13 oli kompastuskivi. Huono fore puuhun ja kiekko oikealle. Heitin aika monta kertaa huonosta asennosta rinteestä, joten tähtääminen oli ylivoimaista. Helppo kutonen ja paha mieli. Sain kuitenkin nielaistua paketin ja jatkoin hyvää pelaamista.

Toiselle kierrokselle ykkösryhmässä. Jone oli painanut hurjan 50 ja Ville Piippo 54. Riku Tähtinen oli muistaakseni pelannut 56.
Jatkoin mainiota peliä. Kuuden väylän jälkeen -4. Sitten alkoi vähän vauhti hyytyä. Ilmeisesti vain väsy tuli enkä jaksanut enää keskittyä. Peli kulki kohtuudella väylälle 13, jossa painelin samantyyppisen avauksen kuin ensimmäisellä kiessillä. Nyt vain selvisin vitosella. Mutta sitten se romahti. 14 vitonen. 15 vitonen hyvän avauksen jälkeen. Auts. 16 nelonen paskan avauksen jälkeen.
18 tiillä veivattiin vähän tilannetta, mutta ei viitsitty katsoa :)
Heitin forella liian kovaa. Kiekko kiersi kallion vasemmalta ja tuli 9 metriin. Olin sitä mieltä, että pitäähän sitä yrittää jos vaikka se auttaisi. Ylämäkiputti tuuleen. No eihän se mennyt. Kiekko meni. Puun taakse seitsemään metriin. Ei mennyt sekään. Nelonen korttiin. Ykköselle piti vielä mennä.
Sellainen olo oli että en jaksa ihan keskittyä. Yritin kuitenkin. Kiekko lipesi kädestä vähän liian aikaisin. Vasemmalle ekaan puuhun. Siitä kahdeksaan metriin ja osittainen sankariputti sisään.
Jaettu kolmossija oli kyllä pettymys kun toiselle kierrokselle pelattu 61 tuntuu vieläkin pahalta varsinkin tuon lopun jälkeen.

Pitänee vähän veivata tuota ravintopuolta. Vai loppuiko sitten kropasta patterit Staminan ansiosta?
Mitäpä tuosta. Staminassa oli kivaa ja Spring Mastersissa myös. Eli ei harmita.

Nyt sitten alkaa Porin Protourille suuntaaminen. Sen jälkeen TaliOpen, joten onhan tässä ohjelmaa.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 04.05.15 - klo:21:00
Olet sinä kyllä aika epeli. Ei olisi itselle tullut mieleenkään lähteä Staminan jälkeisenä päivänä kisaamaan Keinariin. Vaikka olisinkin mastereissa. Erityisesti jos olisin mastereissa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.05.15 - klo:22:48
Mikäs ihme siinä nyt on?

Frisbeen nakkelu on kivaa ja enempi on parempi :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 04.05.15 - klo:23:06
Mikäs ihme siinä nyt on?

Frisbeen nakkelu on kivaa ja enempi on parempi :)

No onhan tuo noinkin :D NDGE:n jälkeen Hyvinkään Startissa meinasi jossain kohtaa tulla hetkiä kun katsoi vaan kaukaisuuteen eikä tajunnut ympärillä tapahtuvista asioista mitään ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 04.05.15 - klo:23:54
Mikäs ihme siinä nyt on?

Frisbeen nakkelu on kivaa ja enempi on parempi :)

No onhan tuo noinkin :D NDGE:n jälkeen Hyvinkään Startissa meinasi jossain kohtaa tulla hetkiä kun katsoi vaan kaukaisuuteen eikä tajunnut ympärillä tapahtuvista asioista mitään ;)

^^ Noin olis saattanut ainakin Staminan jälkeisenä päivänä itelle käydä jos olisin kisailemaan lähtenyt, sillä Stamina (tai Staminan jatkot) venähti aamuneljään. Alle kolmen tunnin unilla 25 tuntia hereillä ja siitä ajasta about puolet pelaten frisbeegolfia (josta noin puolet vesisateessa)... joku vois jopa sanoa että hullua hommaa, itse väitän että nautittavaa ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.05.15 - klo:22:33
Taitaa tulla sadekausi pariksi päiväksi hyvään kohtaan. Tänään Nummelanharjun viikkokisoissa liian isoja numeroita. Ei vain jaksanut keskittyä.
Nyt istutaan pari päivää sisällä ja pelataan vaikka flipperiä.

Lyhyesti koottu paketti tästä päivästä. Joko riuhdottiin isoja heittoja tai sitten löysää draivaamista. Vähän huonoa tuuria kaupan päälle eikä kolmea huonoa väylää voinut paikata enää muutamalla birdiellä.
14 kutonen löysän avauksen jälkeen kuvastaa hyvin peliä. Hyvä minä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.05.15 - klo:23:29
Reipashenkinen tuuli sai lähtemään Kaatikselle. Eniten kiinnostusta oli Titanium FLX Buzzz ja FLX Cryztal Sparkle Crankit joita menin ostamaan kun tiesin, että varsinkin nämä Buzzzien erikoismallit on olleet järjestään erinomaisia.

Buzzzit sitten unohtuivat takaluukkuun kun Kimmon kanssa lähdettiin samalla testaamaan alipainoisten lentämistä ylämäkeen.
Cryztal FLX Crankit tuntuivat käteen hyvältä ja lensivät mainiosti. Vastatuulikiekoiksihan Crankista ei oikein ole, mutta pikku tuuliin voi heitellä mitä vaan.

Tänään testattiin myötätuulta, vastatuulta, ränniin heittämistä ylämäkeen heittämistä. Kuplamuovi lentää muutaman metrin pitemmälle kuin normipainoiset samaan mäkeen, mutta onko se hyvä syy laittaa 154g kuplamuoviCrank bägiin. Ehkä Kaatiksella joo.
Vitosen ja 15 ylämäet on senverran pitkiä että muutama metri lisää saattaa mahdollistaa jatkoheitot paremmin. Pitääpä miettiä.

Ysin avaus takatiiltä on haastava paketti. Siksipä Crankia ja Buzzia ränniin.
Eihän niitä nyt loputtomiin jaksanut, mutta täytyy näköjään vähän miettiä. Buzzzilla jää hyvän avauksen jälkeen 115 m ränniä kupille ja Crankilla sata... Onhan siinä miettimistä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.05.15 - klo:23:08
Tänään Nummelanharjulla saatiin nauttia reipashenkisestä tuulesta. BagTagejä ei tuuli hetkuta kun se on sama kaikille.
 

Oma peli ei ollut kovinkaan kuosissa varsinkaan aluksi. Aloitettiin väylältä 12 ja nyt vaikeaksi osoittautunut 14 kosti jälleen. Kutonen korttiin. Järkytyksekseni heitin 15 puoli metriä ohi korista enkä saanut 7m puttia sisään. Uuh. 16 avauksesta jäi annukka kotiin, joten vitonen siihen sitten. Näytti pahalta.

Päivän opetus oli kuitenkin, ettei kannata lopettaa pelaamista vaikka näyttää synkältä. Pari pitkää puttia ja muutama hyvä avaus pelasti meikäläisen kisaamaan loppupään väylille pienimmästä bagtagistä.
Viimeisellä väylällä 11 olin yhden perässä. Alunperin sovittiin, että jos menee tasuriin niin se on viimeisen väylän avaus joka ratkaisee.
Jonen avaus oli 7m korista vasemmalla rinteessä. Onnistuin erinomaisesti ja metriin. Jonen putti ylärautaan ja 36 jäi meikäläiselle.
Ei olisi uskonut matkan varrella, mutta olipahan jännää. :)

Taidan toistaa itseäni mutta kyllä tuo BagTag tuo mainiota lisäjännää tähän lajiin ja varsinkin harjoituskierroksille. Erinomainen keksintö, vaikka en ole itse keksinytkään :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.05.15 - klo:22:58
Taitaa olla katastrofi tulossa Porissa. Valtava itseluottamus omaan heittoon. Tänään Nummelanharjun kympille kutonen kun ei tarvitse keskittyä kun on niin hyvä. Huhhuh.

Omasta mielestä puttaan paremmin kuin koskaan. Uskallan putata kunnolla kohti koria. Tänään se tarkoitti väylällä 16 sitä, että kuuden metrin ylämäkiputti yläpannan kimmokkeella ysiin. Siitä kokonaan ohi korista yli kymmeneen metriin. Sieltä sitten hieno putti sisään.
Puttaan siis paremmin kuin koskaan, mutta se ei taida näkyä tuloksessa. Saapa nähdä koska tulee puttipaniikki kun tajuaa että sehän menee aika kauas jos ei mene sisään...

Huomenna sataa ja torstaina ei ehdi joten se oli ProTourin esivalmistelut tässä. Perjantaina ehtii kenttään tutustua onneksi. Viimeksi on tullut käytyä Porissa pelaamassa ilmeisesti 2009...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.05.15 - klo:09:02
Näyttäisi vanhaa kuumottavan. Parina aamuna nyt herännyt kesken frisbeegolfkierroksen. Senverran on muistikuvaa, että hienolla puistokentällä pelattiin.

Eilen kävin hiplaamassa kiekkoja Pointissa ja ostin varastoon vähän lisää erikoiskiekkoa. Ei viitsi mainostaa kun sitten ne loppuu kokonaan :)
Taas on kyseessä tilanne jossa olen ostanut jotain sellaista jota ei kohta saa enää ikinä mistään.
Tarkoittaa aina hamsterin leikkimistä. Varastossa on nyt muutama uusi kiekko tulevaisuuden varmistamiseksi. :)

Tänään suoritetaan nöyristämistreeni Vihdin Hillsidessa. Loppupäivä grillin ääressä ja illalla sitten katsotaan Porin ratakarttaa ja muistellaan kuuden? vuoden takaista edellistä vierailua Kirjurinluodolla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.05.15 - klo:13:37
Porin reissu alkoi sadekelillä. Jatkuvia sadekuuroja.

Kävin vähän testailemassa väyliä ennen paripeliä. Toinen avaus ja sen jälkeen olinkin tarjoamassa rahaa paikalliselle tytölle palveluksesta. Tyttö jyräsi innokkaat pikkupojat ja kävi hakemassa kiekkoni purosta viiden euron korvausta vastaan.

Paripeliä kuvasti hyvin loppu. Laskettiin tulos, mutta kumpikaan ei merkannut sitä lomakkeeseen. Pari rankkaria ja huhhahhei.
Pelimuotona oli uusi tuttavuus, best shot max 2. Saman pelaajan avausta ei saanut käyttää kuin maksimissaan kaksi kertaa peräkkäin. Aika hauska pelimuoto. Piti vähän miettiä.

Ensimmäinen oikea kierros pistettiin ilman sadetta. Ajallaan lähdettiin kahdeksalta. Peli oli vähän kohmeessa, annukka jäi kotiin ensimmäisellä väylällä ja toiselle matalasta foresta tuli forehysse koira-aitaukseen. Hiljalleen kuitenkin lähti mopo käyntiin ja päädyttiin lukemaan 59 joka on kolme kärjestä ja jaettu neljäs sija. Ei mitään superpeliä, mutta ei kauheatakaan.

Pari kertaa keskittyminen loppui ennen kiekon irtoamista ja maksaahan se aina sitten jotain.
Toiselle kierrokselle kuitenkin ravintolan ja hotellihuoneen kautta. Frisbeegolf on ihan kiva laji.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.05.15 - klo:09:09
Toinen kierros alkoi parin vääntämisellä. Huonoja avauksia, jotka paikattiin hyvillä lähestymisillä.
Yksi bogey livahti korttiin ja se alkoi parin vääntämisessä harmittaa. A8 on satametrinen annukkaväylä. Kiekko meni korin alta vitoseen ja olin taas parissa.

A9 on loiva lyhyt annukkaväylä, jossa haetaan vain kakkosta.
Avaus Buzzzilla kahdeksaan metriin. Myötätuuli.
Putti livahti korin alta kahdeksaan metriin. Vastatuuli ja ylämäkiputti.
Varsin hyvä yritys. Ylärautaan ja rollit takaisin. Melkein kymppiin.
Vastatuuli ja ylämäki. Olikin sitten jo vaisumpi yritys. Ketjuista ulos ja kakkosvitonen oli valmis.
Eipä tarvinnut psyykata meikäläistä enää sitten. Peli muodostui tuskaksi ja alkoi osua joka puuhun. 66 oli viisi päälle radan pariin ja paha mieli.

Illalla NFS:n porukalla syömään. Sai vertaistukea niin että selkä ei meinannut kestää. Saunassa oli onneksi jo veivattu heitot alta pois, joten osasin jo puhua muustakin kuin tunteista joihin minulla on oikeus.

Onneksi on tunteita. Pitäisi vain kyetä suorittamaan huonon suorituksen jälkeenkin. Eilen ei pystynyt. Se harmittaa eniten.

Jaettu 12. ja viimeistä kierrosta kohti.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.05.15 - klo:23:44
Viimeinen kierros. Kaikki aloittaa ykköseltä.
Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja oli aikaa seurailla muiden peliä.

Oma aikakin kuitenkin koitti. Vähän oli kuutamolla ja muutaman väylän jälkeen totesinkin ääneen että nyt on vähän sellaista pelailun makua eikä oikein lähde käyntiin millään.
Ykköselle avaus keskellä väylää olevaan ainoaan puuhun. Kakkonen metriin ja kolmonen.
Kakkoselle avaus nyt vihdoin forella ränniin ja helpottava kakkonen. Kolmoselle ja neloselle peruskolmoset huonojen avausten jälkeen.
Vitosväylä oli bunkkeriväylä, johon kohtuullinen avaus vaikka jäikin lyhyeksi. Forella nätti sneppi kummulle bunkkerin yli, paitsi että oli liian hyvä. Meni milliin. Muuten hyvä, mutta eroosio oli tehnyt sellaisen pienen kummun siihen ihan korin alle ja tietenkin se mun kiekko nousi pystyyn ja rollasi yhdeksään metriin. Bogey. Harmitti.
Parissa oltiin.

Seiskalle fore lähti liian hyvin ja meni kympin pitkäksi. Oksien alta polvelta kuitenkin hyvä putti ja kakkonen.
Päivän kuva oli kuitenkin sellainen, että birdiet korjattiin bogeyksi parin seuraavan väylän aikana.
Lopputulokseksi par eli 61 varmistettiin heittämällä viimeisellä väylällä avaus jokeen. Hienosti liiti Buzzz keskelle jokea kun pisti vähän annukkaa. Ei pitänyt. Bogey ja tosiaan tasan pariin.

Jaettu yhdeksäs loppusijoitukseksi. Ei vain oma taso näköjään riitä. Yksi huono kierros tipauttu kelkasta eikä voitosta olisi näillä par-tuloksilla muutenkaan oltaisi painittu.

Mielenkiintoista touhua kuitenkin. Eiliseltä jäi mieleen kakkosvitonen ja tänään P9 väylälle kaksi hyvää heittoa joiden jälkeen olin puttaamassa 11m päästä kolmosta. En pitänyt sitä omalla kohdalla mahdollisena, mutta Crank + DD yhdistelmä toimi mainiosti. Enhän mä sitä puttia saanut sisään, mutta oli kaksi huikean hyvää heittoa.

Jos ekalta rundilta pitää kaivaa positiivista niin puttasin P8 kolmosta seitsemästä metristä. Sain putin juuri ja juuri kupille asti, mutta eihän se ollut lähelläkään. Kaksi hyvää heittoa kuitenkin 221m väylälle.

Järjestelyt toimi ja pelaaminen oli kivaa vaikka koko aikaa ei osannut. Hieman olen pettynyt itseeni kun pää levisi tuon kakkosvitosen jälkeen. Ei saisi. Ei.
En vieläkään oikein osaa noita A ja P osioita kun en aina tiedä missä olen. Ilmeisesti tuo A on areena ja P pormestari, tai sitten ne oli jotain muuta. Ehkä.

Kohti TaliOpenia enimmäkseen mielikuvaharjoittelun avulla. Pitänee vähän muistella.
Viime vuoden TaliOpenista päällimmäisenä tulee mieleen kisan viimeinen väylä. 100m helppo väylä, johon pitää tehdä kaksi tai kolme. Sillä tuulella kolme olisi ihan ok.
Tein kutosen ja taisin tipahtaa muutaman sijan tuohon rypemiseen. Pitäisi vain jaksaa keskittyä...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.05.15 - klo:16:52
Jotta olisi tarpeeksi mietiskeltävää saunan lauteilla ilmoittauduin vielä European Openin karsintakisaan Lausteelle. Olisihan se kiva päästä EO:hon karsintojen kautta, mutta kyllä Lausteella on hyvä käydä vuosittain pelaamassa.

Mentaalipuolellehan tämä kääntyy. Tiedän osaavani heittää hyviä heittoja, joten ei se siitäkään voi olla kiinni.
Pitäisi vain oppia putatessakin joka kerta vain ajattelemaan että tästäpä heitän kiekon koriin.
Useammin tulee jo mietittyä että mihin asti se menee kun se menee ohi ja saankohan sieltäkään sisään. Kyllähän sen tietää mitä siitä seuraa.

Eli putin hinkkaamista ja kilpailutilanteen treenaamista. Yksi putti kymmenen minuutin välein
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 19.05.15 - klo:21:08
Tänään viikkokisat Nummelanharjulla.
Alku meni ihan kivasti, mutta sitten taisin alkaa miettiä vähän liikaa kaikkea muuta.
Siinähän se hyvä alku sitten meni. Oikeastaan vain putti katosi jonnekin, eikä osunut vaikka pistin vähän voimaa lisää.

Hyvä alku päätyi lopputulokseen 55 mikä on itselle sellainen välttävä perustulos Nummelanharjulla.
Itse asiassa avaukset olivat pääosin kohdallaan, mutta eihän ne ihan metrissä olleet eikä tänään osunut kovinkaan moni vitosesta...

Nyt on pakko kuitenkin taas hieman liputtaa tuon bagtagin puolesta. Samassa ryhmässä pelasi nuoria innokaita miehiä. Oma bagtagini 32 oli suuren mielenkiinnon kohteena kun pojilla taisi olla 161 ja 434. Pelissä seurattiinkin enimmäkseen bagtag-tilannetta ja pakko myöntää että jännäksihän se meni.
Viimeisellä väylällä se kaveri, joka oli yhden perässä tuuppasi sen ainoan kakkosen ja päädyttiin kaikki samaan tulokseen.
Jatkoreiillehän se meni. Kasille tehtiin kaikki kakkonen ja sovittiin, että jatketaan 17 väylällä kun on viety kansiot. Sain avauksen vitoseen ja vaivoin sisään. Sain pitää 32 ja pojat jäivät selvittelemään vielä välejään.
Oma peli vähän lässähti kesken kierroksen ja ilman bagtagia olisi jäänyt kyllä heittelyksi.
Nyt piti kuitenkin keskittyä loppuun asti ettei jää käteen isoa numeroa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.05.15 - klo:08:51
Senverran jäi puttitouhut tiistailta harmittamaan, että kun aamupäivällä kävin ensin Lohjan metsässä ihmettelemässä suunniteltua rataa niin töihinlähtö tuli varsin väärään aikaan.
Onneksi on sellainen työ jossa voi asiakkaan huijata luulemaan, että se haluaa tehdä tänään juuri sitä mitä minäkin tahdon. No, ei se nyt oikeasti ihan noin mene, mutta kuulostaa hauskalta.

Siispä sortsit jalkaan ja aurinkoiselle Kaatikselle. Lehdet alkaa olla puissa ja nurmi on ollut vihreää jo pitkän aikaa joten olipas hieno keli vaikka vähän tuulikin. Instagramissa hashtagilla #kaatis löytyy kuvia eiliseltä ja muutenkin. Tuupatkaa sinne lisää kuvia jos käytte pelaamassa.

Itse peli sujuikin hieman yllättäen erinomaisesti. Olisiko sitten ollut sortsien ja t-paidan ansiota. Eipä viitsi alkaa enempää mainostaa, mutta itselle jäi mieleen 9 väylän kolmonen. Ei tarvinnut putata kun kiekko oli korin alla kahdella heitolla. Erinomainen suoritus.
Samaten 16 elämäni ensimmäinen kolmonen. Puolitoista metriä puttaamista kahden heiton jälkeen. Kolme alle parin on meikäläiselle mainio tulos takatiiltä, sietääkin hihkua.
Tiistainen puttisohlailu jäi taakse kun putti kulki ihan kivasti, muutama pitempikin lipsahti sisään mutta pääasia oli että puttaaminen muistutti puttaamista.

Tänään torstaina oli tarkoitus ehtiä Taliin aamupäivällä, mutta ainakin vielä sataa Nummelassa ja sadealue näyttäisi hiipuvan ensiksi täällä. Katsotaan joutaako.

Bagiin jouduttiin ottamaan yksi uusi FLX Buzzz Porin viikonlopun jokeen heittämisen takia ja nyt tehdään luotettavuustestejä. Onneksi ostin noita useamman silloin pari vuotta sitten niin on samanlaista tavaraa nostaa bägiin. Pinkkinä tietenkin :)

TaliOpen saa tulla :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.05.15 - klo:16:08
Talissa on tullut käytyä senverran, että pieni päivitys oli paikallaan TaliOpenia varten.
Pelikirja ei juurikaan muuttunut, mutta oli siellä pientä mietittävää.

1. Buzzzilla keskelle väylää, sitten forea ja sen jälkeenhän sitten näkeekin että onko mahdollisuuksia neloseen vai pelataanko ihan vain vitosta. Kutonenkin tulee ihan itsestään.

2. Olen jo vuosikausia lähtenyt siitä, että tähän saa tehdä kutosen. Avaus on vain jostain syystä niin kuumottava, että ei osu. Ei osunut tänäänkään. Ihan koko bägiä ei tarvinnut tyhjätä, mutta oli surkeita avauksia. Vitonenkin on ihan ok. Selviytymisväylä.

3. Kakkosta korttiin yritetään Waspilla tai Starfirellä vähän aiempien väylien tuoman fiiliksen mukaan, outtia ei vain saisi ottaa.

4. Selviytymisväylä. Treenasin tähän tänään kutosen. Ei vain tunne olevan reikää seinässä forella eikä bäkkärillä. Siksipä Crankilla ja tuurilla. Ihan mitä vain odotettavissa. Yksi nelonen ja pari vitosta olisi ihan jees.

5. Forella S-line DD. Kakkosta olisi todennäköisesti tarpeessa alkukiessin rypemisen jälkeen, joten kovin helposti lipeää sisäkurviin. Vaikea vaikka pitäisi tietää mitä tekee.

6. Uusi korotettu ja leveämpi tii tarjoaa meikäläiselle pelikirjan vaihdon. Jatkossa mennään foreässää. Käsittämättömän vaikea mentaaliväylä.

7. Tykkään pidennettynä. Buzzzz liitämään ja kakkosella forella kupille. Suunnitelma on, mutta vaatii kaksi hyvää heittoa. Draiverit ei avauksessa tahdo pysyä rinteessä vaan pyörivät alas.

8. Selviytymisväylä. Rennosti Crankilla lyhyelle korille. Vältellään outteja eikä yritetä liikaa. Nelonen on ok tähän. Aikain saatossa on tullut isoa kalaa joten varovasti mennään.

9. Normiseiska. Tykkään. Tarjotaan vakaimmalla Crankilla loivaa annukkaa. Vasemmalle ei saa joutua. Kakkosiakin on joskus otettu.

10. Peruskasi. Tänään todella hyvä avaus, hyppäsi korilla pystyyn ja outtiin. Epistä. Crankilla mennään ja mahdollisimman pitkälle. Kolmonen on hyvä.

11. Kun ei osaa putterilla niin sitten jollain muulla. Fore on hankala ja bäkkärillä osuu oikealle helposti jos ottaa feidin huomioon. Buzzzilla mennään. Katsotaan tilanteen, tuulen ja fiiliksen mukaan kummalta puolelta. Mainio väylä lyhyeksi.

12. Tähän pitäisi ottaa pelkkiä kolmosia. Omalle kädelle vaikea väylä. Crankilla vältellään vasurin outtia. Nelonen on huono eikä kakkosta ole tarjolla.

13. Meikäläiselle sopiva väylä. Tähän on otettu hyvällä prosentilla kolmosia. Crankilla pikku antsaa ja forella kupille riippuen missä kiekko makaa. Ei ole ihan helppo, vaatii 1,5 hyvää heittoa.

14. Waspilla bunkkerin eteen ja kolmosta. Droppari on niin pahassa paikassa ettei vain pysty.

15. Uusi korinpaikka on niin kaukana, ettei tarvitse heittää kuin aukosta. Siihen siis DD ja neppi Buzzzilla. Kolmosia.

16. Isoa annukkaa outin yli, käsi ei riitä hyssepuolelle. Outtiin ei saa mennä. Mainion erilainen väylä.

17. Käsi ei riitä, joten mahdollisimman pitkälle DD ja kolmosia pitäisi kerätä. Lähestyminen on yllättävän hankala.

18. Forella mahdollisimman pitkälle. Korille asti ei pääse, mutta kakkostakin on päästy yrittämään. Kolmosta isompaa ei saa tehdä.

19. Lyhyt väylä johon en ole keksinyt ratkaisua. Forella Buzzz liitämään ja läheltä vasenta reunaa sujahdetaan korille. Ei vain uskalla heittää bäkkäriä siihen ekaan puuhun. Kolmosia ja ehkä tuurilla yksi kakkonen.

20. Kaksi rauhallista forea ja sitten Buzzzia kupille, maltilla nelonen, helposti kuitenkin isompaakin kalaa tarjolla. Ei saa lähteä paikkaamaan huonoa edellistä heittoa sankariteoilla.

21. Pisaranmuotoinen spesiaaliväylä. Buncr Hazard. Tyynellä Buzzz, tuulen suunnasta riippuen ehkä fore. Pitäisi olla helppo, mutta muistan kyllä viimevuotisen kutosen tähän. Helposti tuli sekin vaikka oli eri outtisääntö.

Tali on mainio rata, jossa pitää olla hereillä. Nukahtaminen maksaa aina. Tällä kertaa outit ovat järjissään eikä niihin ole liian helppo heittää. Par-tuloksella taitaa saada jo kivat ratingit, joten sitä kai sitten. Kovin montaa pirkkoa ei tule yhdellä kierroksella meikäläiselle, joten vältellään niitä bogeja.
Kovin monella väylällä ei vain ole sellaista safetyshot-paikkaa, joten joutuu vähän enemmän yrittämään selvitäkseen. Tuulella kenttä muuttuu aivan erilaiseksi eikä kopsuttelulta voi silloin oikein välttyä.

Jännää on.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.05.15 - klo:11:08
Kesän ensimmäinen oikea shortsikeli. Vanhuksetkin luopuvat pitkistä kalsareista ja pääsee ilman pitkähihaista pelaamaan. Aika luksusta.

Taisi Keenit eilen hajota Talissa, kantapään liimaus taisi pettää. Pisimpään ovat kestäneet silti kengistä tässä lajissa. Pitääpä zoomailla olisiko Haixilla jotain kisatarjouksia.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.05.15 - klo:20:43
Tuuli sotki pelikirjaa, mutta olihan se hienoa kun on kesäkeli.

Ykköselle avaus loivasti oikealle. Meni ja meni eikä osunut ikinä mihinkään.
Dronella droppi väylälle ja aivan mahtava Buzzz korin vierestä seiskaan. Itsekin olin senverran yllättynyt pirkkoputista etteihän se nyt sisään mennyt. Vitonen kuitenkin.

Kakkosella Mao odotti ja meikäläinenhän pisti Starfiren keskeltä luukkua. Reipashenkinen tuuli aiheutti jännää senverran, ettei Buzzzia uskaltanut laittaa. Nelonen.

Kolmoselle matala Starfire tieltä skipillä metriin ja ensimmäinen birdie oli tehty.
Neloselle vähän tuurillakin olin puttaamassa paristakympistä kolmosta. Enemmän olin iloinen nelosesta. Hiphei.
Varsin mainiota peruspeliä tuulesta huolimatta tai sen ansiosta. Mentiin vähän tuurillakin, mutta neljä birdietä ja viisi bogia antoivat 71 heittoa ja setämiesten toinen sija.

Tiesin kyllä, että tuuli sotkee peliä muillakin joten olin maaliin tullessa tyytyväinen perussuoritukseeni joka paljastui kuitenkin sitten varsin kilpailukykyiseksi vaikka parin heiton sisällä on aika montakin kilpakumppania.

Kärkeen kolme ja kympin sakin ulkopuolelle taisi olla samanverran, joten peli on avattu ja jännäksi menee.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.05.15 - klo:19:03
TaliOpen 2015 ja round two.

Sade väistyi jo aiemmin, joten takkia pois päältä ykkösen tiillä. Avaus vasemmalle niinkuin eilenkin, mutta nyt pompulla keskelle väylää. Onneksi paikkasin tuuripompun heittämällä foreantsan sijasta pikku hyssen ja sain aikaiseksi hienon skipin metsään. Taas tuli tarvetta Dronelle. Vitonen painittiin ykköseltä ja matka alkoi muiden pelattua neloset hieman jännittävissä merkeissä.
Eilen hukattu putti oli kyllä aika heikkoa tänäänkin.

Kakkosella kutsui droppari kun ei tänään osunut. Ei kuitenkaan pelikirjan mukaista kutosta vaan nyt selvittiin vitosella. Hankala väylä.

Hyvät avaukset olivat vähissä tänään, joten pelattiin sitten huonoista. Pirkot oli kiven takana ja eilen vältellyt outit olivat sitten tänään koristamassa tuloskorttia.
76 ei ole katastrofi, mutta olihan siellä kaikenlaista. Pitääkö sukeltaa jos kaikki muut paitsi Ville Piippo sukeltaa? Ei lieneisi pakko, mutta ei meistä muista kukaan mitään huikeaa esittänyt.

Jos huippuhetkiä hakee niin nekin on kyllä aika vähissä. Normi kahdelletoista pelasin kakkosen vähän niinkuin vahingossa. Waspilla seiftasin 30cm päähän bunkkerista ja reilusta kympistä pistin sisään kun yhtäkkiä tuntui siltä että sehän menee ja menihän se.

Jonen kanssa kommunikoitiin ja todettiin että on se jännä kuinka sitten kun alkaa huonosti pelaaminen on helppo unohtaa kaikki kultaiset ohjeet jotka on pelikirjaan taltalla kaiverrettu.

Nopeasti laskettuna eilen ja tänään molempina päivinä 10 huonoksi laskettavaa avausta. Tänään maksoivat enemmän kuin eilen, mutta ei peli sen kummempaa ollut. Eilen oli kyllä omasta mielestä enemmän hyviä avauksia kuin tänään.

Oletteko koskaan kuulleet sellaisesta ohjeesta kuin "älä hätäile"?
Niinpä olen minäkin ja muitakin neuvonut. Tänään väylä 20, normisti 18. Avaus hallitusti DD-forella väylälle. Siitä bäkkärillä Dronella kovaa kohti niemen kärkeä. Hyvä heitto, lensi kuin Buzzz kun tuuli vasemmalta. Toinen samanlainen Dronella ja hienosti vitoseen. Nelonenhan on tähän hyvä meitsille, joten ei huolta. Oikealta tuulee, joten ethän näytä tuulelle kiekon pohjaa putatessa, ethän?
Ville puttasi vierestä ensin, jäi koriin vaikka tuuli olisi halunnut viedä kiekon.

Mittailin siinä vitosessa, että ihan pikkuisen antsaa niin se ei lähde tuulen mukaan. Sitten... Tiili tyyntyi vähän. Heitä nopeasti kun tyynellä ehtii. Ehti. Nopea huitaisu, ei vienyt tuuli mutta hyssessä hipaisi ketjuja. Vasemmalta ohi. Myönnän. Kirosin itseäni. Taisin kirota jopa ääneen, mutta ehkä kukaan ei kuullut.

No joo. Huonomminkin olisi voinut mennä mutta onnistumiset olit vähissä.
Jaettu viides. 8 kärkeen, mutta kaksi kakkoseen ja kympin sakin ulkopuolelle vähän pitempi matka. Huomenna uudestaan yrittämään.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.05.15 - klo:23:32
Kolmas päivä.

Vaikka oli vain kaksi heittoa kakkossijaan, tuntui kakkosryhmäss heittäminen jo ajatuksena mukavalta. Käpän ja Janin kanssa on ollut aina hauska pelata.

Pelianalyysin paikka voisi olla myöhemmin. Paljon jäi juttuja mieleen ja puhuttiin niistä myöhemminkin.
Ryhmässämme pelasi ruotsalainen Mats, joka onnistui varsinkin metsästä kaukaa putatessaan sankariputteja. Ihan mukavan tuntuinen mies, joka aloitti huomattamalla että voitteko sanoa englanniksi väylätulokset vaikka hän tuon verran suomea osaakin. Ensin tuntui vähän hölmöltä, mutta kun vähän mietti niin vähän nolottikin. Onhan se nyt ihan hyvä puhua yhtä yhteistä kieltä. Aina sitä yksi ulkomaalainen vähän yksin jää, mutta ei Matskaan tuntunut olevan juttelupäällä koko aikaa.
Se juttu mikä Matsista jäi mieleen oli vahinko. Vahingossa psyykattiin Matsia. Talin normi 12 on se bunkkeriväylä, jossa droppari on siellä varsin etäällä, omasta mielestä jopa niin kaukana ettei kannata yrittää bunkkerin yli.
No, Mats ei osannut ja heitti bunkkeriin. Janin kanssa käveltiin Matsin mukana dropparille ja rallinenglanilla sönkötettiin, että on meidän mielestä aika vaikea tuo droppari.
Vasta kun Mats totesi :"mulle ei ole tullut mieleenkään, että se on vaikea mutta jos te vielä jatkatte tuota niin saattaa tulla sellainenkin ajatus mieleen" toki englanniksi.
Nolotti ja hävetti kun tajusin, että helkkari mehän psyykattiin sitä äijää ihan täysillä. Ei saakeli, ja vahingossa.

Aloin sitten kierroksen aikanakin ja varsinkin kiessin jälkeen miettiä että mitä meikäläinen oikein höpöttelee kierroksella. Välillä tulee puhuttua hermostuksissaan kaikenlaista, useimmiten toki fribajuttuja. Olen toki ajatellut tämän fribahomman niin, että on tämä tarpeeksi hankalaa ilman psyykkaustakin enkä tietoisesti ole sellaista harrastanut.
Kavereiden kesken toki naureskellaan ja höhötetään kaikenlaista...

Mistäs sitä voi tietää mitä voi sanoa? Mikä on psyykkausta? Jollekin ei voi sanoa, että olipas hyvä heitto, toiselle taas ei mitään. Mutta mistä sen voi tietää kun tämä nyt on tällainen seurapeli. Itsekin tiedän pelaavani parhaiten jos en huomaa pelaavani hyvin. Saako toiselle sanoa jos peli kulkee hyvin? Jos ei saa sanoa, niin mitä sitten saa sanoa?
Itsellä ei ainakaan ole tarkoitus tuolla kulkea ihmisiä kiusaamassa ja huonoa läppääkin yritän heittää vain niiden kanssa jotka jotenkin tuntee.

Käpän ja Kimmon kanssa juttelin asiasta ja molemmat olivat kysyttäessä sitä mieltä, että puheistani voi saada sellaisen käsityksen että psyykkaan jos ei miestä tunne. Hämmentävä kokemus. Taidan vetää aika hiljaista linjaa jatkossa.

Ensi viikonloppuna Lausteelle EO-karsintoihin. Pahoittelut jo etukäteen. Yritän olla kiusaamatta tahallani ja vahingossakin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.05.15 - klo:10:06
Pelianalyysin paikka. En tiedä kiinnostaako ketään, mutta tuleepa ainakin käytyä itselle läpi.

1. 60m huono avaus. Ei hyvä. Paikattu kuitenkin vitoseksi, joten ihan ok.
Kolmella kierroksella kolme kertaa 5, joka on ihan ok mulle. Vaikea väylä, vaikka nelosen pelaaminen pelikirjassa ei ole edes hankalaa.
Toteutus vain on.

2. Aikaisin lähti kiekko kädestä ja vasurista ohi. Kovin paljon ei mieltä ylentänyt tämä vaikka olinkin asennoitunut siihen ettei siihen porttiin osu. Dropparilta hyvä hysse Dronella ja wanha mies polvelta forelta kahteen metriin. Vitonen.
Tähänhän oli asetettu pelikirjassa negatiivinen kutonen joka kierrokselle. 5,4,5 ei ole hyvä, mutta olisi voinut mennä huonomminkin.
Harmi, että kaksi ohi mennyttä avausta oli niin huonoja ettei ne olisi voineet mennä edes vahingossa.

3. Melkein tyynellä kelillä. Olisi pitänyt, mutta Starfire lähti vähän aikaisin ja suoraan kohti koria. Oli onneksi niin matala että jäi 15 lyhyeksi eikä ehtinyt feidata metsään. Kokonaisuutena 2,3,3 on ihan ok vaikka kyllähän noita kakkosia pitäisi...
Mainio väylä lyhyeksi. Outti oikealla pistää helposti pelaamaan vähän varovasti avauksen ja sen jälkeen ei kakkoseen ole enää asiaa.

4. Melkein hyvä avaus. 50m meni ennenkuin osui puuhun. Helppo nelonen hyvän kakkosheiton ansiosta. Vaikea väylä, jossa kaksi kertaa kori oli esillä kahden heiton jälkeen. Toisella kierroksella oltiin puun alla kympin ringissä. 4,4,4 on hyvä tulos tähän. Hyvä minä.

5. Matalan näköinen fore näytti kuolevan nurmikkoon, mutta oli sitten kuitenkin kuudessa metrissä. Kierroksen ensimmäinen putti yli neljästä metristä. Sisään ja kakkonen. 2,3,2 on hyvä tähän meitsille.

6. Nyt se fore-ässä Buzzzilla onnistui. Vitoseen avaus Tumin kuvatessa metsässä. Sinne meni. 4,3,2 on hyvä keskiarvo väylälle johon en vain meinaa osua. Uusi korotettu tiipaikka avasi foreväylän, johon nyt sitten kerran osuin.

7. Kahden kakkosen jälkeen oli vähän onnistumisen makua elämässä. Hyvillä mielin riensin ensimmäisenä tiille. Senverran tuuli, että Buzzz ei tullut mieleenkään. Vähän kulunut DD lentoon. Jäi vähän näppiin kun tuli vähän kiireellä mies tiille. Oikealle ja puuhun. Ei meinannut löytyä. Löytyi kuitenkin pensaan alta. Sieltä ihmeasennosta annukalla yritin metrin reikään. Ei osunut. Kiekko meni kaksi metriä eteenpäin ja jäi puun viereen vähän hankalasti. Birdie-veron maksaminen on aina yhtä karua. Kolmas lähtee, 30m tiiltä ja outtia joka puolella. Kulunut First Run DD käteen ja hyvä 80m heitto paikaltaan selkä puuta vasten. Kauniin kaunis fore Buzzzilla milliin eikä vitonen ole useinkaan maistunut niin hyvältä kuin nyt. Bogey tuon avauksen jälkeen oli birdie. 4,4,5 jotakuinkin oletukseen. Kolmonen vaatisi kaksi hyvää heittoa. Ei tällä kertaa.

8. Tähän on aikain saatossa painettu vaikka mitä. Keskiarvot ovat viiden yläpuolella vaikka tekisi pari vuotta nelosia putkeen. Vaikean vaikea. Tällä kertaa kun oli takatuuli niin Crank meni aika kivasti. Vähän normikorin etupuolelle ja siitä polvifore Buzzzilla vitoseen. Kolmonen on vahvaa valuuttaa tästä meitsille. 4,4,3 meni yläkanttiin. Hyvä.

9. Talin normiseiska. Edellisenä iltana oli itsen kanssa sovittu ettei riuhdota eikä rynnätä tiille. Tein molemmat. Oikealle ja puuhun. Siitä matala fore ja nelonen korttiin. 3,4,4 meni selvästi alakanttiin. Kakkonen on jo paljon haluttu mutta kyllä keskiarvo olisi pitänyt olla kolme.

10. Crank halusi mennä puuhun vasemmalle ja lennähti siihen lyhyemmälle tiille. Siitä kauniisti heitto jota en oikeasti osaa. Loiva annukka Buzzzilla vitoseen ja kolmonen. 4,3,3 on aika sopivasti. Ei tähän oikeasti kakkosia tee kuin tuurilla ja kolmonen on aina hyvä. Epäonnistumisen välttäminen on tärkeintä.

11. Buzzzilla hentoinen backhand. Jäi vähän näppiin joka tarkoitti tässä kohtaa että lähti aika kovaa. Feidasi korin kohdalta vasemmalle ja löytyi 13m korin vasemmalta puolelta. Kävi siis vähän tuuri. Koska oli kerran jo käynyt tuuri niin niistin kolmeen metriin ja otin kolmosen pois.
2,2,3 oli niinkuin piti mennäkin vaikka vaikea on ollut itselle tämä kun sitä putteria ei osaa heittää ainakaan hiljaa.

12. Crankilla mainio heitto lyhyelle korille. Siitä taas mies polvelle ja fore Buzzzilla kolmoseen. Kolme. 3,4,3 on pelikirjan mukainen. Eilinen outti sotki keskiarvoa, mutta melkein olisin etukäteen voinut kertoa että yksi paska avaus tulee vähintään.

13. Yksi Talin lemppariväylistä. Tarvitaan hyvä avaus tai sitten erinomainen kakkosheitto kolmoseen. Eilen se sitten onnistui. Crankilla aukolle ja siitä foreBuzzz tarpeeksi lähelle ja kolmonen korttiin. 4,4,3 on ihan ok. Tokihan olisi pitänyt pystyä. Mutta kun ei pystynyt.

14. Bunkkeriväylän dropparilla kävi tuo edellisessä postauksessa mainitsemani "episodi". Oma avaus oli kuitenkin heitetty jo ennen sitä. Onneton rääpäisy. Tässä kohtaa alkoi ilmeisesti sedällä loppua patterit, koska tuo hysse Waspilla oli noin 50m pitkä ja meinasi feidata vasurin outtiin. Oli onneksi tarpeeksi huono jäädäkseen kentälle. ForeBuzzz oli tänään kovaa valuuttaa ja kauniisti bunkkeri kiertäen kolmoseen ja kolmonen korttiin.
3,2,3 oli ylisuoritus. Ei tähän kakkosia tehdä, mutta kun lauantaina vain näin yhtäkkiä miten se putti piti ylipitkän avauksen jälkeen heittää.

15. Backhand-heito oli ilmeisesti jo käytetty. Piti kuitenkin yrittää. Aiemmin oltiin heitetty puiden yli hysseä tuulen vietäväksi, mutta nyt ei tuullut tarpeeksi. Yritin matalaa. Ei tullut. Tuli korkea hysse joka lähti aikaisin kädestä. Osui puuhun ja näytti feidaavan vasurin outtiin. Selkarangassa rutisi henkisesti. Ei hyvä. Ei kuitenkaan ollutkaan outissa ja päästiin näyttämään erityisosaamista. Dronella pommihysse puu kiertäen metriin ja tuurilla kolmonen oli tehty. Olisi voinut tulla vaikka mitä. 3,3,3 pelikirjan mukaan.

16. Luulin pääseväni tyynemmälle nyt heittämään isoa annukkaa outin yli. Yritinkin. Oli vain identtinen heitto eilisen kanssa. Liikaa annukkaa ja kiekko syöksyi puiden sekaan outtiin. Onneksi oli lauantaina harjoiteltu ja forella Firebird neljään metriin. OB-neljä. 3,4,4 ei ole hyvä.
Pelimerkit oli vähissä. Käsi ei riitä heittämään oikealta muutakuin outtiin. Vasemman kautta en osaa heittää tahallaan seiftiä. Hankala väylä, joka pitää ratkaista ennen seuraavaa isoa kisaa.

17. Backhand-heitot olivat todellakin jo käytetty loppuun. En vain vielä tiennyt sitä. Kovaa pikku annukassa. Ei onnistunut. Early release ja kiekko lähti outin suunnassa matalana metrin verran sisällä. Sydän ehti lyödä tyhjää ja näin jo kuinka kiekko pyörähtää outtiin. Niin olisi pitänytkin. Ei pyörähtänyt vaan kuoli nurmikolle heti osuttuaan. Tajusin, että bäkkärille ei sitten heitetä enää yhtään avausta. Viiden metrin aukko olisi ollut kymmenen metrin päässä, mutta puuosuma olisi tarkoittanut outtia isolla todennäköisyydellä. Itseluottamus oli mennyt jo ajat sitten ja päädyin Firebirdiin. Mainio hysselinja ja kiekko kolmeen metriin. Jälleen oli seivattu paska avaus ja oli syytä juhlaan. Hiphei. 3,3,3 pelikirjan mukaan.

18. Foreavaus reiluun kymppiin. Ei vain paljon noi enää skippaile kuin tuurilla tuolla ylhäällä. Yritin putata. Ei mennyt. 2,4,3 taisi olla saldona. Tuo nelonen oli huono riuhtaisu. Ei pitäisi.

19. Koska en osu bäkkärillä näin pieniin reikiin, on ratkaisu ollut foreBuzzz. Ei ihan hyvä, mutta kiekko paineli sinne vasemmalle metsään. 9m loivaan alamäkeen. Pitihän sitä yrittää. Yrittäminen onnistui ja kakkonen! Näitä tulee tosi vähän, mutta otetaan vastaan kun annetaan. 3,3,2 on hyvä meikäläiselle. Vaikea lyhyeksi tällä heittoarsenaalilla.

20. Fore onnistui tällä kertaa kivasti. Jatkokiekoksi on päätynyt Drone, jota ei jaksa heittää outtiin saakka. Kymmenen metriä ennen niemen kärkeä maahan ja siihen. Toinen Drone jänskätti ja heitin vähän varovaisen. Jäi 8m putti. Yritys oli huono ja vitonen.
5,5,5 oli ihan kohtuullinen. Yksi outti kolmella yrityksellä. Olisihan tuohon pitänyt pystyä, mutta kun putti oli viikonloppuna lähinnä yrittämisen yrittämistä niin eihän ne nyt vain mene.

21. Forella kymppiin. Loiva alamäki, outti takana ja kohtuullinen kierros. Yritin yrittää. Alarautaan. Kolmonen. 3,3,3 oli kyllä pettymys. Olisihan tuohon pitänyt pystyä pari kertaa se kakkonen tekemään. Toisaalta en epäonnistunut kertaakaan. Putit vain jäi tekemättä.

Paljastui että 71 (+1) jäi tulokseksi. Oletin, että kun oli tuloskeli, sillä voisi pitää suurinpiirtein oman paikkansa mutta ei paljon muuta.
Ruotsin poika Mats oli pelannut 68 ja Jani saman 71...joten oltiin kaikki samassa tuloksessa. Oltiin kuultu huhuja, että ykkösryhmässä joku heitti huonoa kierrosta. Oletettiin sitten siinä, että saatettaisiin olla neljäntenä koko porukka. Alkoi tuntua jo ihan hyvältä kierrokselta sitten kuitenkin...
Kunnes paljastui, että Ville Piipon kanssa on ilmeisesti vaikea pelata. Kaikki kolme muuta ykkösryhmästä olivat pelanneet 75-76 ja noustiin koko kolmen sakki toiseksi kilpailussa. 14 heittoa kärkeen on aika paljon.

71,76,71 on oman ratingin yläpuolella. Olisi voinut mennä paremminkin, mutta toisaalta Talissa menee helposti huonomminkin.

Eurotourin osakilpailu Talissa ja meikäläinen toiseksi. Ei huono, Tali on ollut aika vaikea paikka meikäläiselle. TD kertoi, että sijoitus on kaikilla toinen mutta pokaalit pitää selvittää. Pokaalit selvitettiin CTP:llä viimeisellä väylällä avoimen kärjen tultua maaliin. Pari sataa ihmistä katsoi kun sedät yritti. Mats heitti foren pitkäksi, mutta meikäläisen fore jäi sitten vähän löysäksi ja hysseksi. Pari metriä hävisin Matsille. Jani heitti viimeisenä upsilla, mutta epäonnistui joten Essin taiteilema kiekko kolmossijasta saapui meikäläisen palkintohyllyyn.

Erinomaisesti järjestetyt kisat. Hyvä esimerkki siitä, että isoihin kisoihin tarvitaan paljon vapaaehtoisia, jotta homma toimii. Kiitos kaikille Tallaajille, jotka uhrasivat viikonloppunsa jotta meillä olisi parempi pelata. Ei ole pieni uhraus se. Onneksi oli sentään hienot Staff-paidat. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.05.15 - klo:10:40
Eilinen oli mennä hieman pipariksi kun lauantaina selvisi, että joku on käynyt kaatamassa puita Nummelanharjulta.
Asiaa spekuloitu omalla porukalla ja meinasi alkaa itselläkin keittää kun ei siellä nyt liikaa niitä puita ole ainakaan joka väylällä.

Tänään aamupäivä kulutettu yhteydenotoilla kuntaan ja yritetty selvittää mitä helkkaria siellä on tapahtunut.
Pääasiana tämän lisäksi, että Nummelanharju on kunnan liikuntapaikka eikä sinne nyt vain pitäisi ilmiintyä motoja kaatamaan metsää mistään.
Nyt onkin sitten selvityksessä, että minne kaikkialle se meikäläisen puhelinnumero pitää levittää voidakseen edes periaatteessa olettaa puhelimen soivan ennenkuin aletaan tekemään rataa koskevia operaatioita.

Tänään sitten vielä seuran kevätkokous, jossa haetaan vastuuvapautta edellisestä vuodesta ja tarkastellaan muutenkin edellisen vuoden touhuja.
Mukava kokous, joka on usein venynyt yleiseksi keskustelutilaisuudeksi.
Tänään lienee kokouksen lisäksi asialistalla ainakin Nummelanharjun puunkaato ja frisbeegolfkoulun suunnitelmat.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Dizzy - 25.05.15 - klo:12:24
Kiitos raporteista

Kisarapsoja on kiva lukea – varsinkin kun rata on tuttu. Pystyy ihan toisella tavalla elämään mukana.

Tuossa pari viestiä sitten oli jännä teksti vahingossa tapahtuneesta psyykkauksesta. Jäin miettimään, onko tämä edes mahdollista. Kyllähän psyykkauksen pitäisi olla aina tarkoituksellista. Tunnen monta harrastajaa, jotka muuten tullaan tuomitsemaan kaikissa tapahtumissa ihan heidän persoonaan vedoten.

Jos tarkoituksella yrittää päästä toisen pään sisään, tietää sen taatusti ihan itse. Me kun emme ole ihan yhteensopivia kaikkien kanssa, niin aina tulee joku vastaan jonka hajottaa pelkällä läsnäolollaan. Jos tämän perusteella alkaa rankkua itselleen jakamaan, tulee aika pitkä tie kuljettavaksi.

Vähän eri tasolla itse toki pelaan, mutta silti koen esim. täysin hiljaisen heittueen hyvinkin hajoittavaksi kokemukseksi. Sosiaalinen laji.

Tali Openin staff kiittää kiitoksista nyt minun kauttani, vaikka ihan rivimiehenä siellä töitä tehtiin. Näitä kun on vuosia tehty, niin voin sanoa että henkilökunnan määrä parantaa laatua. Kun on staffia  riittävästi paikalla, on kisakokemus työntekijöillekin erittäin hauskaa. Talissa toki rata auttaa, kun on paljon seuraa ja seurattavaa. Joinakin vuosina tätä ollaan tehty ns. minimi-porukalla ja on tosi raskas vetäisy. Nyt kun on 20+ henkeä hommissa, on kaikilla hauskaa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jwinterh - 25.05.15 - klo:13:49
Kolmas päivä.

Käpän ja Janin kanssa on ollut aina hauska pelata.

Kiitos :-) Et säkään Ari pöllömpää seuraa ole ja kun aika samalla tasolla ollaan (ainaskin Talissa) niin hyvää kilpailua tulee.

Se juttu mikä Matsista jäi mieleen oli vahinko. Vahingossa psyykattiin Matsia. Talin normi 12 on se bunkkeriväylä, jossa droppari on siellä varsin etäällä, omasta mielestä jopa niin kaukana ettei kannata yrittää bunkkerin yli.
No, Mats ei osannut ja heitti bunkkeriin. Janin kanssa käveltiin Matsin mukana dropparille ja rallinenglanilla sönkötettiin, että on meidän mielestä aika vaikea tuo droppari.
Vasta kun Mats totesi :"mulle ei ole tullut mieleenkään, että se on vaikea mutta jos te vielä jatkatte tuota niin saattaa tulla sellainenkin ajatus mieleen" toki englanniksi.
Nolotti ja hävetti kun tajusin, että helkkari mehän psyykattiin sitä äijää ihan täysillä. Ei saakeli, ja vahingossa.

Juu, täytyy myöntää että itseltäni tuo oli myös täysin tahaton lipsahdus. Joku joskus sanonut että olen kova 'psyykkaamaan' ja myönnän että välillä heitän puolittaisella vitsillä asioita/psyykkauksia mutta ne tapahtuu yleisesti ottaen viikkokisoissa tai muissa pienemmissä kekkereissä. Mutta tuo Mats:iin kohdistunut keskustelu oli kyllä täysin tahaton. Kerroin vain OMAN mielipiteeni. Ei se kyllä tuntunu Matsia onneksi haittaavan. Tai mistä minä tiedän mitä kaveri päässä liikkuin kun pisti dropparilta foren metriin.

Ja mitä muuten tulee kierroksiin ja jutteluun niin kyllä itse olen sen kannalla että mitä enemmän höpöttää KUN KÄVELLÄÄN sen mukavampi. Tietenkin ollaan hiljaa silloin kun toinen heittää.

Ja Ari, sun kisaraportteja on aina kiva lueskella.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.05.15 - klo:22:52
Anssilla on mainio kyky laittaa ihmiset ajattelemaan. Tai ainakin meikäläisen, mistä minä muiden ajatteluista mitään tiedän.

Kun tuota psyykkausta alkaa miettimään niin nyt joutuu ihmettelemään omaakin päätä. Suomalainenhan aina miettii mitä nuo muut minusta ajattelee vaikka oikeasti ne muut eivät edes tiedä sen suomalaisen olevan olemassakaan ja vaikka tietäisivät, ei kiinnosta senttiäkään.

Vanhaksi kun elää olen ehkä samalla lailla kuin yritän yrittää putata yrittänyt olla tulkitsematta. Olen päättänyt, että jos joku ei saa suoraan sanottua niin miksi minun pitäisi yrittää tulkita mitä ihmettä se yrittää sanoa.
Kuitenkin on aika hyvä mahdollisuus tulkita väärin, joten olen jättänyt piilomerkitysten kaivelemisen muille.
Tähän saattaa toki vaikuttaa pohjalaisuuteni, joka käsittääkseni tulkitaan suorapuheisuudeksi vaikka aika varovasti tulee sanat laitettua.
Hyvä Anssi. Mitä se mulle kuuluu jos jonkun mielestä psyykkaan vaikka en psyykkaa.

Maailma taitaisi olla aika paljon parempi paikka jos ei tulkittaisi.

Paljastettakoon nyt sellainen salaisuus, että olen sisältä ihan pehmeä eikä minulla ole ketään teistä niin paljon vastaan että mun pitäisi alkaa teille vittuilemaan. Tai edes psyykkaamaan.
Jos voittaisin psyykkaamalla niin todennäköisesti en osaisi nauttia voitosta kovinkaan paljon ja kun näistä palkintorahoista ei kovin isoa riemua ole niin pelaan mieluummin omaa peliä joka riittää siihen mihin se riittää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.05.15 - klo:21:11
Frisbeegolf on mukava harrastus. Välillä iskee oikeasti väsy ja tuntuu että miksi ihmeessä sitä lättyä pitää viskoa. Eilen tuli sellainen olo.
Itsesäälin ja itsensä korostamisen sekoitus iski. Miljoona tuntia hommia ilmaiseksi sen takia, että itsellä (itsekeskeisyys kunniaan) ja muilla olisi paremmat mahdollisuudet harrastaa.

Ai miksi?

Nummelanharjulla oli joku käynyt kaatamassa puita. Viikonloppu sitä arvailtiin kaikenlaista.
Eilen sitten puhelin käteen ja kunnan edustaja puhelimeen. Nummelanharjun radan "poikki" menee pururata, jossa tietenkin on talvisin hiihtolatu. Kunnassa olivat päättäneet, että levennetään uraa, että mahtuu enemmän lunta satamaan taivaalta talvella.
Kuvittelin, että tekemämme duuni ja harrastajamäärät vaikuttaisivat johonkin, mutta ei tullut oikein mieleen kellekään, että nämä hommat voisivat vaikuttaa meidän rataan.
Jostain syystä kun kymmenen puuta piti kaataa niin nurin oli sata.

No, tänään selvisi sekin. Lyötiin vielä kovempaa rätillä naamaan. Sain viestin, että siellä painaa motokuski metsää lappeelleen. Yhteydenotto matkalla kuntaan ei ensimmäisen ihmisen kohdalla paljastanut mitään, mutta kolmas puhelun osui kohdalle. Alueella tehdään ihan normaaleja metsänharvennustöitä. Sain luvan mennä juttelemaan motokuskin kanssa, mutta oli tunteet aika pahasti pinnassa kun näin mitä paikalla oli tapahtunut. Todellakin on harvennettu. Sain sovittua, että viimeisellä pätkällä ei ihan kaikkea pistäisi nurin jotta jäisi edes sinne oikea väylä.

Nyt sitten opetusosa. Varmista, että oikeasti frisbeegolfradan alue on seuran hallinnassa. Meilläkin pitäisi olla maankäyttösopimus ja oletin sen tarkoittavan että siellä ei mitään touhailla ilman meidän kanssa neuvottelua.
Turha oletus. Ketään ei kiinnosta silloin kun jotain pitää tehdä.
Läpsy naamaan tyhmyydestä. Nyt pitää selvittää miten isolla ja minne se seuran nimi pitää kirjoittaa, jotta se puhelin soi kun jotain alueella pitää tehdä.
Kunnasta en ole saanut vielä ketään sellaista kiinni jolla olisi mahdollisuus auttaa tässä asiassa.

Olo on erittäin turhautunut. Rata on pilalla. Ei se oikeasti ole lopullisesti pilalla, mutta muutostöiden tekeminen harjulla on vaikeaa kun se on niin pienelle alueelle tehty.
Vituttaa kun mattoa vedetään jalkojen alta vaikka varmastikin paljastuu ettei kukaan ole tahallaan mitään tehnyt. Motokuskikin teki vain käskettyä duunia.

Olen puhunut asiasta monen harrastajan kanssa ja tuntuu että on tarpeen päästä purkamaan tunteita, jotta pystyy jonkinlaiseen asialliseen kontaktiin kun sellaisen kontaktin saa. Kiitos kaikille joille olen saanut asiasta avautua :)

Tällä hetkellä eniten vituttaa kaikki.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: JanneRäsänen - 26.05.15 - klo:21:31
Signaturekamaa ja niin totta, että kaikki... Onneksi sait edes uniikkitaideteoksen. Mitä Talin miehitykseen su tulee, oli jengi hyytynyt osin aiempina päivinä ja oli aika minimiporukka, mutta sitäkin laadukkaampi jäljellä. Kiitos ja hatun nosto kollegoille.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.05.15 - klo:22:46
Se oli muuten jo toinen uniikkitaideteos Essiltä joka on meikäläisen mancavessa ihailtavana. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: JanneRäsänen - 27.05.15 - klo:08:29
Ei paha! :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.05.15 - klo:09:06
Eilen oli senverran kesä, että pitihän sitä pelaamaan lähteä. Kaatis takatiiltä ja samalla otettiin kuvia GripEQ-tourin Kaatiksen kisaa varten. Toki ihan vain kännykällä.
Kuvat on spämmätty Facebookiin Kaatiksen kisan sivulle. Käyhän liittymässä tapahtumaan niin pääset ihmettelemään kuvia.

Nuorisoa oli paikalla ja päästiinkin oikein BagTag-kierros vetämään. Alkuun oli hankalaa. Kolmelle ekalla väylällä huonot avaukset ja bogisade oli valmis. Kuitenkin vain bogeja.
Nuoriso hihkui menestystään ja tuijotteli meikäläisen numeroa 23 silmät kiiluen. Villellä oli 32, joten päänahkoja oli tarjolla. Vaihtokaupassa olisi ollut mm. yli 400...

Sitten tuurilla nelosväylällä kiekko rollaili metriin ja ensimmäisen birdien ansiosta homma lähti käyntiiin.
Ei mitään superpeliä, mutta melko vahvaa draivaamista ja lähestymisetkin oli ihan jees.
Nuorten miesten selkäranka rusahti ysiväylällä, jossa on erinomainen mahdollisuus kerätä heittoja. Mainio avaus keskelle väylää ja kakkosheitto metriin, 211 metrinen metsäväylä oli kesytetty ja vastustajien hyökkäys ohi. Varmistin asian vielä tekemällä väylä 11 nelosen. Tuolle par vitoselle ei liian paljon nelosia ole tarjolla. Juuri sellainen väylä kuin pitää olla. Vähintään kaksi erinomaista heittoa ja meikäläisen heittopituuksilla tarvitaan vielä hyvä lähäri aukealle kummulle nelosen tekemiseksi. Loppu oli pelailua :)

Uusia Crankeja pääsin vähän testailemaan ennen kierrosta. Hyvältä maistuu uudet hankinnat vaikka oli aika haastava sivuvastainen rangella. Hyvillä mielin kohti lauantain EO karsintoja Lausteella, jossa ei ole tullutkaan käytyä vuoteen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 28.05.15 - klo:11:20
Tuosta Harjun radasta vielä kun omatunto alkoi kolkuttaa. Soitin Vihdin kuntaan, ja kerroin Penttalan äänellä että puita pitäisi kaataa ja paljon kun on niin ahdas rata paiskoa kiekkoa. Motokuski teki työtä käskettyä, joten mahdollisuuteni Syysmyrsky 16 kisassa kasvoivat huomattavasti ;)

No ei vaineskaan, en mä nyt niin epätoivoinen ole! Ymmärrän kyllä Arin tuskan vaikken ole rataa harvennuksen jälkeen nähnytkään, hyvä ettei kuitenkaan ihan piloille mennyt.
Mulla on viime ajoilta ihan toisenlaisia kokemuksia täältä päin. Jos ehditään Kaatiksen kisan yhteydessä nähdä, niin voin kertoa lisää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 28.05.15 - klo:11:25
Facebookissa satuin näkemään kuvia, ja.... on se vaan aika rajun näköistä. Korin saa aina suoraan tai uusittua jos on pöllitty tai muuten murjottu, tiipaikankin voi tehdä uusiksi. Uusien puiden kasvattaminen kestää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 28.05.15 - klo:22:50
Kyllä näitä rapsoja ja avautumisia luetaan, vaikka kommentteja ei tulisikaan. Pidin erityisesti tuosta psyykkaus-pohdinnasta. Olen sellainen (hyväntahtoinen) moottoriturpa, että välillä sitä miettinyt samoja juttuja. Että miten ne muut ne keskustelut ottaa. Jossain kohtaa sit totesin, et ihan sama. Sanokoot sitten, jos ärsyttää. Toisten heittojen jälkianalysointia koitan kuitenkin hillitä kisoissa. Se on aika turhaa ja tuntuu rasittavan monia (ja itseänikin). Ei vaan osaa olla miettimättä joka heiton jälkeen, mikä siinä oli hyvää tai huonoa... omien ja muiden.

Toi puunkaatohomma on kyllä hanurista...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.05.15 - klo:00:17
Kyllähän näitä luetaan ja luen itsekin muiden. Välillä tulee vain sellainen nolo fiilis kirjoitella kun alkaa tuntua että kukaan ei kommentoi, joten ei ole teksti kovin kiinnostavaakaan.
Siltikään en itsekään ole kommentoimassa alati muiden juttuja, joten ihan turha tässä on masentua :)
Tämähän on vähän kuin musiikin tekemistä, tehdään itselle ja kiva jos joku muukin tykkää.

Tänään olikin touhupäivä, nurmikonleikkuuta, golfia ja Kaatiksen viikkokisojen järjestäminen.
Siinä välissä käytiin pikaisesti juhlistamassa Hirsin tonnin ratinkia kakkukahveilla. Mainio idea Jannelta, sovittiinkin että pidetään mekin sitten. Jos ei saada tonnia niin sitten kun hiipuu 900 rating. Ei siihen välttämättä kauaa mene. Kova jätkä, tonnin rating on Suomessa 11 ihmisellä ja maailmassakin vain 160. Valioluokkaa siis.

Viikkokisojen järjestäminen ei ole mikään ydinfysiikkaa vaativa tehtävä, mutta onnistuin kotiinlähtiessä jättämään tuloskortit Kaatiksen klubitalolle, joten tuloksia odotellaan sitten hetki.

Itse kierros meni ailahtelevasti. Lämmittely hoidettiin pelaajien vastaanotolla, joten ei se nyt ihan tunnu lähtevän vanha heti käyntiin. Kakkoselta aloitettiin ja heti nelonen, kolmosella pelasin sellaista reittiä jota en olekaan kokeillut. Avaus puuhun ja kimmoke vasemmalle, lensi etutiin yli metsään. Sieltä seikkailin sitten itselleni kutosen. Kimmo ehdotti jälkikäteen reteetä ja taitaa mennä loppuilta miettiessä olisiko se ollut vaihtoehto.
Hiljalleen mopo käyntiin ja hankalalle vitoselle nelonen on aina hyvä. Drone alkaa olla hallussa, joten se saa tuulissa vastuuta. Mainitsemisen arvoista ei kovin paljon ole. 11 on osunut nyt hyvin, kolmosta puttasin kutosesta mutta eihän se. 16 kolmonen on mulle hyvä, joten lisää näitä.

Huomenna mennään esittelemään frisbeegolfia paikalliselle yläkoululle #munliike merkeissä. Saapa nähdä miten junioreja kiinnostaa viimeisenä koulupäivänä höpöhöpöhommat.

NFS:n juniorikoulu ottaa tuulta alleen, tänään tuli postissa junnukoulun stampilla tehdyt kiekot ja nyt sitten vain keräillään junnuja koulutukseen.

En tiedä onko aluevastaavan roolilla tekemistä, mutta aika paljon on nyt tullut kysymyksiä käytännön asioista frisbeegolfiin liittyen. Hyvä niin.

Jos noi kuvat kiinnostaa niin liittykää Facebookissa Vihdin frisbeegolf-ryhmään. Siellä uusimmat käänteet Nummelanharjun dramaattisista vaiheista.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 29.05.15 - klo:09:35
Huomenna mennään esittelemään frisbeegolfia paikalliselle yläkoululle #munliike merkeissä. Saapa nähdä miten junioreja kiinnostaa viimeisenä koulupäivänä höpöhöpöhommat.

Frisbeegolf on vakava asia!!  ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jussijii - 29.05.15 - klo:14:23
Jos noi kuvat kiinnostaa niin liittykää Facebookissa Vihdin frisbeegolf-ryhmään. Siellä uusimmat käänteet Nummelanharjun dramaattisista vaiheista.

Meillehän kävin viime syksynä Jyväskylässä Laajavuoressa samalla lailla. Pyytämättä ja yllättäen, kuin faksi Annelille, tuli kone ja teki työnsä. Paljon lähti puuta, paljon muuttui väylät, mm. varsin laadukkaat Meresmaan alunperin suunnittelemat muutamat 'klassikot'. Mutta ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, metsä- ja maansiirtokoneiden jäljiltä saadaan rataa siivota varmaan koko kauden ajan (mm. risuja piisaa). Onpahan talkoiltavaa ihan just niin paljon kuin vain kukin jaksaa.

https://www.dropbox.com/s/acrqdoojledr33x/IMG_20141121_150033%20%281%29.jpg?dl=0
https://www.dropbox.com/s/913179ndw5qzcdc/IMG_20141121_143635%20%281%29.jpg?dl=0
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.05.15 - klo:14:29
Tämä on niitä asioita josta NFS tulee tekemään selvityksen, jo senkin takia että tämä pitää selviittää voiko asian ehkäistä jotenkin etukäteen. Jälkikäteen puiden nostaminen pystyyn on lähes mahdotonta, joten ennaltaehkäisy on ainoa mahdollisuus.
Onko mahdollista saada sellainen maankäyttösopimus joka antaa vaikuttaa kaikkeen alueella tehtävään muutostyöhön on se iso kysymys.


Tänään #munliike esittely Vihdissä. Hyvä tapahtuma vaikka ei ollut tolkun häivää organisoinnissa koulun puolelta. Lapsia tuli ja meni joka suuntaan ja heittivät jos heittivät. Toki se tarkoitti, että heittämään tuli vain ne jotka halusivat.
Muksuilla oli hauskaa ja jälleen nähtiin, että jotkut ovat uskomattoman lahjakkaita. Onnistuivat nopeasti heitoissaan neuvomisestamme huolimatta :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 29.05.15 - klo:14:30
Pyytämättä ja yllättäen, kuin faksi Annelille, tuli kone ja teki työnsä.

Repesin =D. Mahtava metafora.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 29.05.15 - klo:14:36
Hyvä tapahtuma vaikka ei ollut tolkun häivää organisoinnissa koulun puolelta. Lapsia tuli ja meni joka suuntaan ja heittivät jos heittivät.

Tuo on se mikä näissä juniorihommissa itseä ainakin vähän kylmää. Voisin siis vetää kyllä tekniikkapuolta mutta pedagoginen / remmin toisessa päässä oleminen ei niinkään innosta. Eli siellä pitäis olla iso paha liikanope pitämässä myös jöötä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.05.15 - klo:15:11
Tuosta mä olen vähän eri mieltä. Ei motivoitumattomalle voi opettaa mitään.
Eli se joka opettaa joutuu ansaitsemaan oppilaan kunnioituksen opetustilanteessa.

Sä joko saat ne kuuntelemaan tai et.

Oppilas pitää huijata luulemaan, että se haluaa oppia sitä mitä sä haluat opettaa.

Juuri siksi ei ole ihan helpointa maailmassa mennä koululle opettamaan fribaa. Tai mitäön muutakaan. Jos on itse innoissaan niin onhan se helpompaa. Äidinkielen opettajaksi en tahtoisi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.05.15 - klo:23:32
Saunapalaveri itsen kanssa pidetty ja pelikirjaa huomiselle Lausteelle.

1. Oikeasti ei ole jakoja kakkoseen, joten pitäisi heittää kolmosta. Aukosta kun pääsee läpi niin rauhassa pitää keskittyä kakkosheittoon. Kolmosta.
Kaksi kolmosta on tähän hyvä. Vähän niinkuin Kaatiksen kakkosväylä. Par 3 mutta nelonen on ok.

2. Vuosittainen pelonaihe on, että puut on kasvaneet niin korkeiksi ettei pääse heittämään hysseä oikean kautta. Kakkonen on vähän ylisuoritus, mutta mitäs sitä muutakaan yrittämään. Kolmonen.

3. Kerran olen heittänyt Buzzzilla hienon ässäforen metriin. Sitä sitten. Kakkonen on tosi hyvä, kaksi kolmosta on ok.

4. Kakkosesta voi uneksia, mutta oikeasti kaksi kolmosta on hyvä perussuoritus.

5. Avauksessa on tärkeintä olla kentällä. Kaksi vitosta on itselle hyvä, joten toivotaan ettei tule pöljäiltyä mitään.

6. Huhu kertoo että on pitempi kuin aiemmin. Ratakartan 92m olisi meikäläisen forelle juuri sopiva. Eipä ole paljon kakkosia kuitenkaan kortissa kun usein tuulee senverran ettei puttaamisesta tule oikein mitään.

7. Uuh. Kaksi nelosta on mansikkaa. Tosi helppo kerätä heittoja. Rauhassa nelosta korttiin. Aiemmin olisi ollut kaksi hyvää forea, mutta nyt pitäisi keksiä jo muuta.

8. Tähänkin on pelikirja. Buzzz kovaa mutkaan. Lentää hienosti, mutta nelosen keskiarvo lienee ihan paikallaan.

9. Sitten käännytään toisinpäin. Kolmonen on ylisuoritus ja nelonen on hyvä.
Tosi helposti kaikkea muutakin.

10. Birdie on mahdollisuus, mutta hyvä pitää avauksen olla. Kakkonen on hyvä, kolmosta isompaa ei saa tehdä.

11. Annukkaa ja sitten hyvä heitto paikasta riippuen. Yllättävän hankala varsinkin jos tuulee.

12. Nelosella selviäminen tästä on herkkua. Kolmosta ei pysty ja vitonen pitäisi olla helppoa. Eli niinkuin Kaatiksen vitonen.

13. Ei pelimerkkejä kakkoseen. Buzzzilla aukolle ja foreBuzzz metriin. Kaksi kolmosta on erinomainen.

14. Kakkosiahan tähän pitäisi, mutta... Nelonen on katastrofi.

15. Kolmosesta ei tarvitse unelmoida, joten nelonen pitäisi pelata rauhassa.

16. Pari kakkostakin on joskus tehty, mutta kolmonen on tähän perussuoritus. Avaus mahdollisimman pitkälle.

17. Uuh, jännä paikka. Kakkoseen ei ole jakoja ja kolmoseenkin pitää pelata hyvin. Jos tulee kaksi kolmosta niin hyvin menee.

18. Kakkonen on ollut utopiaa. Kolmosia pitäisi tehdä, mutta onhan se nähty että tulee ihan mitä sattuu kun ei vain osu. Pahimmassa tapauksessa heitetään draiverilla kovaa puskaan ja sieltä yritetään saada korin alle kiekko. On sekin taktiikka. :)

Viimeksi Lausteella vähän yli 950 rating keskiarvolla, mutta väyliä taisi olla enemmän. Näköjään pari vuotta sitten Preliminaryssa samanlaista meininkiä. Parin alle pelaaminen olisi kovaa valuuttaa itselle, mutta tuolla sattuu niin helposti kaikenlaista varsinkin jos tuulee.

Saapa nähdä. EO:hon pääseminen taitaa olla utopiaa mutta päästäänpä treenaamaan Laustetta ProTouria varten.


Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.05.15 - klo:13:52
Toiveet osaamisestani näyttävät osoittautuneen jälleen kerran harhaisiksi toiveuniksi.

Huhhuh.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 30.05.15 - klo:17:27
Tuo pelikirja oli joko vähän liian yksinkertainen tai sitten Lauste on täynnä "pirkosta voi unelmoida, bogi on katastrofi" väyliä :)

Kyy on paha leiska kuten 999 pojon par osoittaa.

Kuuluu Talin kanssa siihen sarjaan, joka on kisassa kesyttömättä. Huippurundiin tarvitaan todellinen huippupäivä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.05.15 - klo:20:10
Tuo on paha leiska. Par on asetettu juuri niinkuin pitää. Se tarkoittaa pitkiä par kolmosia ja vielä pitempiä par nelosia. Itselle todella vähän oikeita birdieväyliä, joten täytyy osata paukutella paria pitemmillä mikä ei todellakaan ole yksinkertaista.
Tämänpäivän ensimmäinen kierros oli outo kierros. Tulos on ihan kaamea, rating 915 alustavasti mutta koko ajan oli sellainen fiilis ettei tässä ole mitään hätää.
Hassuja puuhipsuja ja muutama tyhmä heitto ja yhtäkkiä radan pariin +11. Uuh.

Toisella kierroksella ei muutosta pelikirjaan oikeastaan missään. Tulokseksi 61 ja alustavat ratingit 995. Radan par kahdella pirkolla ja kahdella boksulla.
Hyvää peliä, mutta ei mitään superihmeellistä.

Bagtag 23 vaihtui eka rundilla numeroon 219 ja toisella kierroksella päästiin takaisinpäin numeroon 50.

Katsotaan jos jaksan käydä noita väyliä illalla läpi.

Pelipaikan EO:hon olisi saanut tuloksella +4, joten ei se nyt olisi vaatinut kuin hyvää peliä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 30.05.15 - klo:21:27
Toisaalta Ari teit parhaan nousun toisella kierroksella pelaten koko porukan 5 parhaan kierroksen! Se on papalta aika hyvin se :) 
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 31.05.15 - klo:09:59
Vähän olen itsekin vielä ihmeissäni siitä, että pelaan näin ailahtelevasti joten lienee hyvä käydä kierrokset läpi.

1. Ykköskierroksella Crankilla ässäävä heitto hienosti keskelle väylää, kippasi ehkä enemmän kuin luulin mutta kolmonen.
Toisella kierroksella tuuli kovempaa, joten vähän käytetty DD käteen. Kippasi yli oikein kunnolla ja paineli tuurilla hysselinjalle josta kuuteen metriin.
Kaksi kolmosta on hyvä suoritus tästä.

2. Hysselinjaa haettiin. Eka rundilla liian matala, mutta meni läpi. Forella Drone kympin rinkiin mutta puskaan niin ettei tarvinnut edes miettiä. Toisella kierroksella avaus 11 metriin. Nelonen ja kolmonen. Ei hyvä.

3. Buzzz jäi käyttämättä kun draiverilla yritin loivaa ässää rauhallisesti heittää. Molemmila kiesseillä vasemmalla olevaan aitaan. Varsinkin toisella kierroksella taikaheitto seiskaan ja kaksi kolmosta on ok.

4. Vaikea on heittää sinne päälle kun pelkää outtia. Eka rundilla liian pitkä puskan juureen vasemmalla. Siellä oli 40cm reikä johon yritin. Olisi mennyt mukille jos olisi mennyt. Osui puskaan, mutta läpi. Toisella kierroksella pusikon oikeaan kulmaan ja helpohko hysse kupille. Nelonen ja kolmonen. Ei ihan tyyttis.

5. Kaksi identtistä suoritusta. Annukalla DD kenttään. DD:llä fore siihen aukolle ja Buzzzilla fore kupille. Hyvät neloset. Tyytyväinen olen tähän minä.

6. Foren pitäisi riittää kupille. Tuuli nappasi foreen ja säikähdin sen menneen jo outtiin. Ei mennyt. Kolmonen kympistä. Toiselle kierrokselle vaihdoin pelikirjaa ja yritin heittää FLX Waspilla ässää. Yritin. Ei tullut ässää. 30m korista vasemmalle. Kolmonen kuitenkin. Ehkä kakkonen kummittelee tässä vaikka ei niitä ole tainnut koskaan oikein tulla. Ihme väylä.

7. Taakse viety tii vei käytännössä mahdollisuuden kolmoseen. Pitihän sitä kuitenkin kokeilla. Hyvä avaus, hyvä kakkosheitto. 15 korille. Heitä putteri korin alle, nelonen on hyvä. Tuulee oikealta vasemmalle ja idiootti heittää putterin hyssessä. Olisi tyynellä ollut hyvä. Nyt ei ollut. 8 metriin ja vastatuuliputti ylämäkeen. No eihän se mennyt. Turha vitonen.
Toisella kierroksella ihan jees avaus ja huono kakkosheitto. Lähti vähän aikaisin kädestä, ei kuitenkaan outtiin. Sieltä vasemmalta alhaalta fore Buzzzilla metriin. Vitonen ja nelonen. Aika oletettua vaikka harmittaa. Ei kuitenkaan outtiromahdusta.

8. Huonot avaukset ja siitä paikatut heitot neloseksi. Ei hyvä maku, mutta tulos kuitenkin normaali.

9. Eka rundilla nelosta lähdettiin pelaamaan. Avauksessa oli se hyvä, että mando meni oikein. Sitten osuikin jo puuhun. Dronella korkea fore joka näytti hyvältä. Päätyi kuitenkin pusikkoon. Pusikosta ulos huonosti. Jatkoheitto meni 11 metriin, mutta kuusen alle. Huono yritys ja kutonen oli valmis. Hiphei.
Toisella rundilla DD käteen ja parempi fore. Silti pusikkoon. Sieltä 20m eteenpäin. Huono. Buzzzilla isoa annukkaa ja seiskaan. Putti kulki, joten seikkailunelonen. Kutonen huono, nelosia pitäisi tehdäkin. Tätä pitäisi treenata.

10. Tähän mulla on kiekko. Kulunut DD menee just niinkuin pitää. Eka rundilla vain ei fore osunut aukkoon. Kuuden metrin puttiakaan en saanut sisään ja pahan mielen nelonen. Toisella kierroksella parempi ränniin ja seiskaan. Putti sisään ja kakkonen.

11. Tiin siirtäminen taaksepäin vaikeutti väylää huomattavasti. Crankilla kippaa varmasti tuohon tuuleen. Oikeaan laitaan pitkään heinää avaus. Sieltä hysse metsän yli. Näytti hyvältä, mutta oli kympin lyhyt. Puiden välistä putti, joka osui puuhun. Nelonen.
Toisella kierroksella vähän lyhyempi avaus. Olikin puu perhana vähän edessä. Ilmeisesti oli tarkoitus heittää puun yli. En heittänyt. Meni onneksi läpi. Hysse metsän yli ysiin. Löysä yritys yrittää osui ketjuihin, mutta ei tuollaisen pidäkään jäädä. Vitonen turhaan. Haastava väylä nykymitassaan. Tähän tulee helpommin nyt numeroita.

12. Eka rundilla tuurilla melkein läpi oikean kautta. Ei kuitenkaan, kakkosheitto osui metrin päässä puuhun ja pomppasi vasemmalle. Sieltä forella aukealle. Hankala lähestyminen, huono putti ja kutonen korttiin. Toisella kierroksella pelasin niinkuin piti. Buzzzilla aukkoon, annukalla kentälle. 25 metrin lähestyminen ei ollut häävi, mutta nelonen sisään.

13. Vaikea väylä. Eka rundilla viimeinen väylä ja muutin pelikirjaa. Crankilla lähdin kokeilemaan voisiko sen kakkosen saada. Matala joka rullasi outin viereen ojaan. Forella outin päältä neloseen ja kolmonen. Toisella kierroksella tylsä Buzzz bäkkäri ja toinen forella neloseen ja kolmonen.

14. Kaksi kakkosta oli iloinen yllätys. Kaksi hyvää foreBuzzz avausta ja putit oli kosmetiikkaa.

15. Eka rundilla matala avaus, hyvä kakkonen ja 80m korille. Hyvä fore joka vauhdin loppumisesta huolimatta skippasi kymppiin. Ei mennyt ja vitonen. Harmitti. Toisella kierroksella 25m pitempi avaus Crankilla. Toisen laakana DD:llä kavennuksen yli ja 30m lähäri forella. Nelonen. Näin se pitää pelata kun kolmonen ei ole mahdollinen.

16. Liian vaikea. Puuosuma. Kops kops. Nelonen. Toisella kiessillä puuosumasta mando väärin. Forella kolmeen metriin Buzzz ja nelonen. Näitä tulee.

17. Avaus oikealla olevaan puuhun. Hipsu vasemmalle josta toinen hipsu ja oja yli männyn viereen. Hysselinja oli. Niinpä. Osui siihen mäntyyn ja olin sitten sen puurivistön takana. Korille 13m eikä mitään aukkoa. Hiphei. Draiverifore täysiä läpi siitä missä oli vähiten oksia. Rinteeseen männyn alle puoliksi. Putti alarautaan ja rollit oikealle alas kymppiin. Pelastettu kiukkuvitonen sieltä.
Toisella kierroksella avaus aukosta, hysse sen saman männyn viereen ja tuurilla putti sisään.

18. Avaus Buzzilla oikealla olevaan puskaan. Venytys putterilla kolmoseen ja kolmonen. Toisella kiessillä suorempi linja ja kymppiin. Ihme roikotusputtiyritys alarautaan. Ei onneksi maksanut mitään kun kuoli siihen, mutta kävi jo mielessä kaikenlaista. Kaksi kolmosta on hyvä tästä. Pitäisi treenata tätä että uskaltaisi heittää.

Eka rundi siis katastrofi ja toinen hyvää peliä. Sekopäistä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 31.05.15 - klo:17:37
Eka rundi siis katastrofi ja toinen hyvää peliä. Sekopäistä.

Loppujen lopuksi toi ei silti välttämättä ole niin hirvittävän erikoista. Jos katsookin väyläkohtaisesti ja katsoo paljonko kahdella peräkkäisellä kierroksella olisi voinut olla eroa, sikäli mikäli huonompi olisi tullut ekalla ja parempi tokalla kierroksella.

Esimerkiksi mä pelasin eilen -1 molemmat kierrokset, mutta jos olisi onnistumiset sattuneet aina tokalla ja epäonnistumiset ekalle niin olisi tullut +5 ja -5.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 31.05.15 - klo:18:17
Onhan se noinkin.
Talissa itse asiassa oli samantyyppistä menoa. Ensimmäisen kierroksen tuuripomput vaihdettiin huonon tuurin pompuiksi.
Eli ne mitkä ei menneet outtiin eka rundilla todellakin menivät outtiin toisella. Siitäpä sitten.

Pitäisi vain olla parempi pelaaja niin ei olisi noin suuria noi heittelyt, tosin golfin puolella Rory McIlroy joka taitaa olla maailmanlistan ykkönen pelasi viime viikolla +9 muistaakseni. On tuntunut varmasti pahemmalta kuin meikäkäisen sielussa.

Tunteita pitää olla, muuten loppuu pelaaminen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.06.15 - klo:09:32
Alkuviikon vapaa-ajasta on käytetty kohtuullinen osa ainakin lajin miettimiseen ja osa jopa selvittämiseen. Liiton jutut on oma juttunsa, mutta seuran hommissa on oltu nyt puhelimen ääressä huolella.

Nummelanharjulla tapahtuneet harvennushakkuut ja niiden selvitys on vienyt aikaa sekä pään sisällä, että ulkopuolella. Tiistaina ehdin viikkokisoihin ja rataa kiertäessäni huomasin harvennushakkuiden vaikuttaneen aika rajusti kentän pelattavuuteen suhteessa entiseen.
Yhteydessä ollaan oltu useampaan kertaan liikuntatoimenjohtajaan, tiepäällikköön ja metsänhoitoyhdistykseen.
Käsittääkseni saatiin seuran nimi kunnan karttaan seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Puhelimen pitäisi soida jos alueella on suunnitteilla jotain. Mitä tahansa.
Olisi mahdollisuus olla kyyninen, mutta jospa nyt luotetaan siihen mitä sanotaan.

Kaatiksella on protourin osakilpailu viikonloppuna ja eilen piti mennä vielä vähän hinkkaamaan pelikirjaa. Tuuli oli senverran reipasta, että pari puuta kaatui joten pelikirjan päivittäminen jäi aika vaiheeseen.

Askarrellaan nyt kuitenkin.

1. Forella. Tätä olen veivannut eniten. Drone menee kivasti, mutta ei ole oikein onnistunut viime aikoina. Kokeilin eilen vähän Firebirdiä. Toisaalta tuulen suunnasta riippuen Buzzz toimii ihan mainiosti.
Kakkosta. Eipä ole kuitenkaan helppo kakkonen. 2,3,3 lienee lähimpänä.

2. Avausta tuulen suunnan mukaan joko Crankilla tai DD:llä. Ei ole ihan sama mihin avaa vaikka lääniä on reippaasti avaukselle. Alas ei saisi vasemmalle heittää kun kuusiaidat ei mahdollista oikein forea enää. 3, 4,4

3. Crankilla tai fiiliksestä riippuen DD:tä. Jos kori näkyy avauksen jälkeen niin mainiota. Putteri on kuulemma hyvä tähän mutta kun en osaa heittää. Dronella hysseä. Periaatteessa tiedän suurinpiirtein mitä yritän. Vähän tarvitsee tuuria saadakseen kiekon kuolemaan tuohon rinteeseen. 3,4,4 on ihan hyvä. Isompaa kalaa avauksesta riippuen, mutta nyt mennään itseluottamusta uhkuen puiden välistä.

4. Lyhyt mutta hankala. Drone on ajamassa itseään tähänkin, aiemmin foreneppi Buzzzilla. Dronella saa heittää lujempaa joten se voisi olla tarkempi tähän alamäkiränniin. 2,3,3

5. Erinomainen avaus mahdollistaa nelosen. Käsi ei vain oikein riitä jos ei olla kahden heiton jälkeen ylhäällä. Crankilla on avausta menty. Maksimiheitto oikeastaan tarvitaan ensimmäiseen. Rinteeseen ei kannata heittää jos ei pääse ylös asti joten huonompi heitto korjataan nepillä rinteen alareunaan. Crankilla mäkeä ylös, ja 50m lähestyminen on vaikeampi tässä kuin monessa muussa paikassa. Kuusiaidan taakse ei saisi joutua eikä liikaa korin yläpuolelle. 5,5,5 on aika todennäköinen.

6. DD-fore. Tuuleen usein sivusta vastaan ja silloin pitäisi uskaltaa kiertää kauempaa vasemmalta. Mutta kun ei meinaa uskaltaa. Pikku flippaus vasemmalle ja kiekko voi olla kaukana alhaalla. Yleensä tarvitsen hyvän putin kakkoseen. 2,3,3

7. Kentän helpoin par 4. Starfire tai DD tuulesta riippuen ja Buzzzilla tai Dronella loput. 3,4,4. Puut ovat senverran isoja että ollaan helposti kympin putilla. Ei ne vaan aina mene, mutta yksi kolmonen pitää ottaa.

8. Hysselinja. En osaa liidättää putteria. Pitäisi kerätä kakkosia, mutta ei se niin helppo ole. 2,2,3 kuitenkin.

9. Vaikea väylä jonka olen viime aikoina pelannut erinomaisesti. Maksimisuoritus on Crankilla hyvä avaus ja DD metriin. Nostokolmonen. Ei taida tapahtua, mutta yritetään. 4,4,5 on jo aika hyvä. Tähän voi pilata kierroksen kopistelemalla avauksen puihin ja sitten korjaamalla tilanteen sankariheitoilla. Maltilla.

10. Ei jakoja kakkoseen, joten backhand Buzzzilla ja sitten fore Buzzzilla. 3,3,3 pitäisi olla.

11. Vaikea, haastava ja hankala. Avaus pitäisi saada päälle eikä ole paikkaa mihin osaisin seiftata. Joten Crankilla mäki ylös ja sitten katsotaan. Usein kakkosheitto on neppi hieman eteenpäin väylälle, mutta jos kakkosen saa heitettyä metsästä ulos ollaan plussan puolella. Neloseen on mahdollisuus, mutta vaatii meikäläiseltä kaksi erinomaista ja yhden hyvän heiton. 5,6,5

12. Niin helppo. Eipäs olekaan. Korin viereen on vaikea heittää ja tuuli tekee tepposia itsen yläpuolella olevaan koriin. Realistina 3,3,3. Järki päähän putatessa, helppo tehdä nelonenkin.

13. Tämä väylä saa palautetta. On liian lyhyt ja helppo. Puiden kasvaessaa vaikeutuu varmasti, mutta kun ei tämä mikään kakkosautomaatti ole. Tuuli sotkee sekä avausta että puttia. 2,3,3

14. Crankilla tai DD:llä tuulen suunnasta riippuen. Hieman aitauksen yläpuolelta niin käsi riittää toisella heitolla korille. Toinen heitto pitää käytännössä heittää aitauksen yläpuolelta eikä riitä huono heitto siihenkään jos tahtoo kolmosen. Tässä olisi vähän pidemmästä kädestä hyötyä. 3,4,4

15. Tähänkin pitäisi kakkonen saada, mutta kun sinne kupille ei mennä ihan vain tuuppaamalla. Starfire lammen päältä ui oikeaan suuntaan. Ehkä yksi kakkonen, mutta ei nelosia. 2,3,3

16. Avaus on tärkeä. Aukosta ulos. Sivusuuntaan ylös heittäminen on käsittämättömän hankalaa kun pitäisi saada kuitenkin kiekko putille, 4,4,4 lienee realismia jos aukosta ulos ekalla.

17. Tästä on tullut ongelmaväylä. Ei millään osu aukkoon ja sitten välillä liikaa hysseä ja liikaa antsaa. Kolme kolmosta on hyvä mulle. Hysselinja on riskilinja vaikka sieltä olen pari kakkosta laittanutkin. Oikealle metsään ei kannata mennä. 3,4,3

18. Ihme väylä. Jostain syystä en löydä enää korille. 3,3,3 lienee realismia vaikka tahtoisin tahtoa tästä kakkosiakin. Backhand loiva hysse tai ässällä puiden yli.

19. Foreväylä. Tuulesta riippuu kiekko. Kymppiin pääsee heittämällä 80 metrin foren suoraan. Kaikki feidi on plussaa. Kyllä mä yhden kakkosen teen. 2,3,3

Nyt on ainakin positiivinen pelikirja. Kotikenttäetu painaa senverran, että ei tässä bogeja lähdetä tekemään. Taitavat tulla itsestään.
Kaatiksen par on tiukka ja par kakkoset hiertää joidenkin päätä. Toisaalta tällä parittelulla pitäisinsaada tonnin rating ja suurin osa on varmasti tyytyväisiä pelatessaan 63 Kaatiksella.

Aika monella kentällä par neloset on niitä missä hyvällä avauksella tarvitaan kohtuullinen lähäri birdieen. Lausteella ja Kaatiksella ei kohtuulliset lähärit riitä birdieihin ainakaan tällaisella slowhandilla kuin meikäläinen.
Hyvää peliä pitää esittää jos haluaa pärjätä. Jännäksi menee jo etukäteen :)

Oma ennätys on Kaatiksella -4, joten oman ennätyksen tekemällä viikonloppuna lienee kohtuullisen korkealla. Uskoisin että olisi korkealla jopa avoimessa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 04.06.15 - klo:10:09
Hyvin sä vedät, 192 tulos. Pelasin kanssa eilen paperilla saman kisan, taistellaan eri sijoista, mulla 206.

Sulle tulee näköjään ratinki ka. n. 990, mä joudun tyytymään n. 960, joka on ihan jees mulle.

Kumpikaan ei onneksi joutunut ob:lle kertaakaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.06.15 - klo:10:59
Eihän pelikirjassa laiteta kiekkoja outtiin. Kiva jos joku on laskenut tuloksenkin etukäteen.
Niinkuin taisin sullekin mainita, että alle 200 on tavoite.

Tavoitteitahan on ollut ennenkin :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 04.06.15 - klo:11:08
Eihän pelikirjassa laiteta kiekkoja outtiin. Kiva jos joku on laskenut tuloksenkin etukäteen.
Niinkuin taisin sullekin mainita, että alle 200 on tavoite.

Tavoitteitahan on ollut ennenkin :)

Juu, 200 mainitsit.

Itselleni laskin 2 rankkua kolmelta kierrokselta :) Jos en osu ob:lle, niin pitänee laskea väärin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 04.06.15 - klo:11:09
Eihän pelikirjassa laiteta kiekkoja outtiin. Kiva jos joku on laskenut tuloksenkin etukäteen.

Voisi olla joskus mielenkiintoista sormiharjoitella "realistinen" pelikirja todennäköisine mokineen?  :o

Muuten, sulla oli Kaatiksen kakkosväylälle maininta, että vasemman puolen mäkeen ei kiekkoa kannata viedä. Onko linjat sieltä oikeasti niin pahasti tukossa, ettei sieltä pääse nätisti forella mukia kohti? Itse kun laadin omaa pelikirjaa puhtaasti vanhojen muistikuvien pohjalta. Toinen jännä huomio oli väylä 15, jossa minä tyydyn mielelläni kolmosiin. Minusta siinä on niin kauhea määrä mahdollisuuksia pööpöillä isoa kalaa pikkulintusen sijaan, että suotta yritän hakea mitään. Voipi tosin olla, että kun on lahjoittanut pari hyvää kiekkoa happolampeen niin se hillitsee haluja omalla kohdalla :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.06.15 - klo:12:14
Kakkosen rinteessä vasemmalla on rinteen suuntaisesti kaksi kuusiriviä.
Estävät makiasti matalan foren heittämisen eikä korkeasta ole juuri hyötyä.

15 lampiin en ole tainnut yhtään kiekkoa hukata. Buncr hazard mahdollistaa yrittämisen :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.06.15 - klo:22:45
Olen tässä tänään miettinyt vähän frisbeegolfin asemaa maalaiskunnassa ja alkoi ottaa kuuppaan. Paikallinen vinkujasetä on ottanut frisbeegolfin hampaisiinsa ja taas luettiin lehdestä kuinka frisbeegolfarit sitä ja vähän tätä. Samaan aikaan kunnan markkinointikoneiston tuesta huolimatta kunnanjohtaja päätti olla antamatta tukea viikonloppuna olevalle kisallemme.
No, toisaalta kun rahaa ei ole niin käyttäkää meidän tukieurot viisaasti. Vaikka vanhustenhuoltoon.

Kävin tuossa saunassa keräämässä angstia ja kehitin strategian, jolla haetaan vähän julkisuutta ja koitetaan pistää vinkujat hiljaiseksi.

Tokihan voi paljastua, että frisbeegolf on aivan yliarvostettua eikä ketään kiinnosta. Vielä kuitenkin on itsellä into päällä itsensä puolustamiseen.


Viikon valmistautuminen Kaatiksen kisaan meni kyllä aivan eri lailla kuin olin ajatellut. Ei kierrostakaan Kaatiksella eikä paljon muutenkaan. Päiväohjelma remontoitui ulkoisista syistä ja nyt pitäisi kaivaa keskittyminen olennaiseen viikonlopun ajaksi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.06.15 - klo:11:17
Yleisön pyynnöstä. Kaikkeen varautuvalle perusnegispelikirja.
Tervetuloa Kaatikselle.

1. Avaus pitäisi heittää niin lähelle, että putti menee sisään. Helppo nelonen kun alkaa reteesti puttailemaan yläpuolelta ja ohi. Alhaalta putatessa alarautarollit ovat suosittuja.

2. Älä heitä liikaa annukkaa ettei mene outtiin. Vaikkei rankkaria tulekaan niin toinen heitto lähtee tiiltä. Vasemmalla rinteessä on huono olla. Nelosta isompiakin saa helposti tehtyä vaikka kori onkin tasaisella. Janin vinkki oli hyvä, putteri jää griinille paremmin kuin draiveri.

3. Ensimmäisiin puihin heittämällä voi unohtaa kolmosen, nelonen on jo sitten hyvä suoritus. Usein lähtee taikomaan superheittoa löytääkseen itsensä jostain syvältä. Lähestymisheitto jollakin liitävällä on vaarallinen ollessaan liian korkea. Liitää nimittäin aika helkkarin kauas kun on liitääkseen. Tuuli kulkee jännästi rinnettä pitkin ja tekee kiekolle jänniä temppuja. Hieno katsella jos on jonkun muun kiekko kun skippaa ja leijaa sinne alas metsään. Alarautarolleja kannattaa jännittää tässäkin. Isoa kalaa tarjolla kun oikein kopisee.

4. Ensimmäisiin puihin heittämällä pilaa tämänkin väylän. Kakkosen epätoivoinen yrittäminen johtaa kopinaan ja sotkuun. Vitosenkin voi helposti kerätä kun heittää vielä liian korkean lähärin.

5. Lehmät huutavat kutsuvasti vasemmalla outissa. Kauas on pitkä matka ja tavallisella kädellä pitää heittää hyvä heitto saadakseen hyvän tuloksen. Metsään oikeallekaan ei kannata mennä. Erilaiset riuhtomiset takaavat tähänkin isoa kalaa vaikka tilaa on periaatteessa ihan tarpeeksi. Puttaaminenkin on kovin jännää tässä. Maisemat on onneksi kohdallaan. Se iso kartano siellä taivaanrannassa on Vuorelan koulukoti, joten ohiputatessa voi silti ajatella asioiden olevan hyvin.

6. Annukan yrittäjän painajainen. Annukan jäädessä kotiin tulee paha mieli. Kiekko on korkealla ja feidaa sinne jonnekin alas. Retee voi olla hyvä vaihtoehto. Liikaa annukkaa tarjoaa hyvän mahdollisuuden heittää asvaltille, joten jännää on.

7. Asvalttia ja mando ja vielä takaouttikin kuumottaa. Tässä välillä tyhjennellään bägiä vaikka kuinka on helppoa perusheittoa. Lähestymisenkin voi heittää klubitalon katolle tai seinään. Karu on tehdä tähän isoa kun kolmonen piti.

8. Putterilla liidättäminen liian korkealla vie kauas metsään. Hysselinjassa on sama ongelma, joten tähän kolmosta isompi on yllättävän helppo. Kolmosiahan tähän tulee ihan itsestään.

9. Ennen mutkaa kun heittää pari kertaa puuhun pon helppo jälkikäteen ymmärtää miksi se kiekko meni vielä sinne suollekin. Dramatiikkaa tiedossa kun ei osu. Järkyttävän isoa kalaa tarjolla. Korin vieressäkin on vielä lampimismahdollisuus.

10. Pysy väylällä. Oikealla puolella on tarjolla paha mieli eikä vasemmallakaan ole helpotusta. Nelonen on vielä ihan ok. Puita on.

11. Koska seiftiheittoa ei tähän ole tarjolla, lähdetään hakemaan ylös asti. Niinpä. Sopiva puuosuma vie paikkaan jonne ei aurinko paista. Sieltä epätoivoiset yritykset palkitaan usein isolla numerolla. Nurmikolle päästessä pitää vielä miettiä miten se kiekko tulee maahan ettei se rollaa.... Ja taas isoa tarjolla.

12. Helppo väylä, mutta tästä on ihan helppo taikoa vitonenkin korttiin.

13. Kakkosenhakua, sopivalla tuulella mennään miten sattuu eestaas. Ei isompaa mokellusmahdollisuutta mutta kyllä se tuuli vie kun näyttää kiekon pohjaa sille.

14. Oikominenhan lyhentää matkaa. Varmasti on hyvä idea kisassa kokeilla paljonko voi oikoa. Sieltä sitten keräilee niitä kiekkoja ohikulkiessaan kun leuka on rinnassa. Kakkosheittokin on yllättävän helppo heittää outtiin, joten pelin sotkeminen tällä yksinkertaisella väylällä sattuu sieluun normaalia enemmän. Tähän tehty kasi sattuu vielä kotonakin. Hyvä väylä.

15. Pikku jännäkakka on aina paikallaan ja empiminen tässä tiillä johtaa tuhoon. Ei välttämättä lampeen, mutta on siellä vasemmalla metsäkin jonne sen varovaisen hyssen voi tuupata. Mieluummin lampeen.

16. Kolmosen hakureissu kaatuu helposti ekaan ränniin ja epäonniseen metsäreissuun. Rinteessä heittäminen ei ole koskaan helppoa ja tuohon sivutuuleen yläviistoon pelaaminen on jotain sellaista mitä ei vain voi osata. Tässä on hyvä katsoa miten kaveri epäonnistuu ja koittaa oppia siitä. Ei hirmu isoa kalaa tarjolla, mutta pahaa mieltä.

17. Oikean puolen metsä kutsuu alamäkeen heitettyjä flippaavia kiekkoja. Ja sieltä sitten kun rämpii kiekkojen kanssa jokaisen puun kautta pois niin kyllähän ottaa kupoliin. Nelosta paremmasta ei kannata haaveilla jos kiekko hiipii oikealle. Vasemmalle seiftattu vakaa kiekko ei ole sekään mikään kolmosautomaatti.

18. Vasemmalla on outtia ja oikealla puita. Niihin ensimmäisiin puihin heitetty huono heitto maksaa yllättävän paljon. Outtiin heittäminen vaatii sen annukan jäämisen kotiin.

19. Ensimmäinen puu on aina hyvä vaihtoehto. Siitä sitten paikkausheitto. Se jos onnistuu niin menee todennäköisesti takaouttiin. Toista kertaa ei onnistu varmasti. Sunnuntain kolmas kierros on hyvä lopettaa helppoon kutoseen.

Senverran tuli heittoja, etten alkanut erikseen laskea kauhuskenaarioita.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 05.06.15 - klo:11:25
Onko kakkosväylä ihan oikein ?

"2. Älä heitä liikaa annukkaa ettei mene outtiin.
- totta

 Oikealla rinteessä on huono olla.
- Oikealla rinteessä ?

 Janin vinkki oli hyvä, putteri jää griinille paremmin kuin draiveri.
- Janin vinkki taisi olla kolmoselle eli rinteeseen jää putteri paremmin ?

Tätä noi ihmiset edellisellä sivulla varmasti tarkoitti sillä sun psyykkauksella :)


Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 05.06.15 - klo:11:29
Tuossa oli kuvailtu aika hyvin 950-tuupparin Kaatiskierros :-)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Bogey-Beemi - 05.06.15 - klo:12:34
Onko siellä noin monta väylää nykyään. Mä olin tulossa pelaa ihan vaan VMP-openin rataa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.06.15 - klo:21:13
Onko kakkosväylä ihan oikein ?

"2. Älä heitä liikaa annukkaa ettei mene outtiin.
- totta

 Oikealla rinteessä on huono olla.
- Oikealla rinteessä ?

 Janin vinkki oli hyvä, putteri jää griinille paremmin kuin draiveri.
- Janin vinkki taisi olla kolmoselle eli rinteeseen jää putteri paremmin ?

Tätä noi ihmiset edellisellä sivulla varmasti tarkoitti sillä sun psyykkauksella :)

Korjasin tuon oikealla vasemmaksi. Keskellä on hyvä olla.

Janin vinkki oli oiva tähänkin. Draiveri livahtaa tässäkin nurmelta pitemmäksi. Koskee varmasti myös kolmosväylää.

Hieno huomata, että joku lukee ajatuksella :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 05.06.15 - klo:22:48
Hihi, negailijan pelikirja oli hyvä ;) Mutta siitä puuttui vielä ne todennäköiset väylätulokset silloin kun homma ei toimi kuin pelikirjassa. No joo, ennen kisaa ei ehkä sellaista kannata laatia...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.06.15 - klo:22:55
No, Kaatis näyttää sopivan paripeliin. Aika hyvin miinukselle bestshottina näyttää porukka pääsevän. Jännä nähdä minkälaista tulosta porukka painaa yksinään.

Janin kanssa pelattiin paripelit yksi alle. Toki olisi pitänyt paremmin pelata, mutta ei pelattu :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 06.06.15 - klo:11:54
Yksin sama kuin eilen parigolfissa. Melkoinen parannus, kelissä vai pelissä? ;-)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.06.15 - klo:20:54
Joo. Ensimmäinen kierros oli asiallista peliä. Pari pirkkoa ja yksi bogey.
Homma toimi ihan kohtuullisesti, putteja jätin kentälle liikaa mutta aika paljon oli nelimetrisiä.

Ehkä huomenna jaksan veivata koko kisan läpi.

Toisella kierroksella lähdin ajamaan takaa Herra Hämäläisen parin heiton etumatkaa. Aluksi peli meni ihan suunnilleen samaa tahtia kuin eka rundillakin, oli helppo vertailla kun aloitettiin samalta väylältä.
Ei vain pysynyt kelkassa kun ei kyennyt suorittamaan.
Ihan jees peliä paitsi, että loppukierroksella alkoi sedästä patterit ilmeisesti loppua. Yritin putata, alkoi vain mennä alarautaan ne. Viimeisellä väylällä tosin ylämäkiputin painoin yläpantaan korvaukseksi.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.06.15 - klo:20:40
Wanha ei taida osata vain käyttää, joten nyt kun olen ihan tietokoneen ääressä niin koitetaan tuollaista kopiointikommentointia omaan pelikirjaan. Tällä kertaa kuitenkin ihan siihen alkuperäiseen eikä siihen negisversioon :)

1. Forella. Tätä olen veivannut eniten. Drone menee kivasti, mutta ei ole oikein onnistunut viime aikoina. Kokeilin eilen vähän Firebirdiä. Toisaalta tuulen suunnasta riippuen Buzzz toimii ihan mainiosti.
Kakkosta. Eipä ole kuitenkaan helppo kakkonen. 2,3,3 lienee lähimpänä.

Tätä kyllä perjantaina vähän testailin vaikka kotikentällä oltiinkin. 2,3,2 oli lopputulos. Toisen kierroksen seitsemän metrin alarautaputti oli varsin tyypillistä meikäläisen puttaamista tänä viikonloppuna. Periaatteessa siis erinomaisia avauksia. Hyvä. Fore Drone oli siis pelikirjassa ihan oikein.

2. Avausta tuulen suunnan mukaan joko Crankilla tai DD:llä. Ei ole ihan sama mihin avaa vaikka lääniä on reippaasti avaukselle. Alas ei saisi vasemmalle heittää kun kuusiaidat ei mahdollista oikein forea enää. 3,4,4

Kolmannen kierroksen hurja tuuli teki vähän temppuja. Ensimmäisen kierroksen avaus oli huono, mutta heitin siitä sitten erinomaisen kolmeen metriin DD:llä. Vähän tuurilla. Toisella kierroksella kympin putilla kolmonen ja kolmannen kierroksen 135m avaus pisti hakemaan tuuliavulla Dronella hysseä. En ihan osannut kun heitin vähän hiljaa ja koivuosumalla jäi kymppiin salavien taakse. 3,3,4 oli vähän yläkanttiin pelikirjan mukaan. Eli hyvä.


3. Crankilla tai fiiliksestä riippuen DD:tä. Jos kori näkyy avauksen jälkeen niin mainiota. Putteri on kuulemma hyvä tähän mutta kun en osaa heittää. Dronella hysseä. Periaatteessa tiedän suurinpiirtein mitä yritän. Vähän tarvitsee tuuria saadakseen kiekon kuolemaan tuohon rinteeseen. 3,4,4 on ihan hyvä. Isompaa kalaa avauksesta riippuen, mutta nyt mennään itseluottamusta uhkuen puiden välistä.

Crank ei tuntunut ihan mahtavalta, joten avaukset vedettiin DD:llä. Avaukset olivat järjestään hyviä. Kakkosheitossakin tiedän mitä yritän, mutta ei ole ihan helppo se. 4,4,3 eli kyllä pelikirja tietää.
Tänään hieno kakkosheitto julmaan tuuleen meni juuri niinkuin yritin ja neljän metrin putti oli helppo toteuttaa.
Hyvä.

4. Lyhyt mutta hankala. Drone on ajamassa itseään tähänkin, aiemmin foreneppi Buzzzilla. Dronella saa heittää lujempaa joten se voisi olla tarkempi tähän alamäkiränniin. 2,3,3

Dronella mentiin. Yksi hyvä fore ja pari vähän lepsua. Tänään pelastin kakkosen hyvällä kympin alamäkiputilla. 2,2,2 oli pelikirjan mukaan yläkanttiin. Mainiota.

5. Erinomainen avaus mahdollistaa nelosen. Käsi ei vain oikein riitä jos ei olla kahden heiton jälkeen ylhäällä. Crankilla on avausta menty. Maksimiheitto oikeastaan tarvitaan ensimmäiseen. Rinteeseen ei kannata heittää jos ei pääse ylös asti joten huonompi heitto korjataan nepillä rinteen alareunaan. Crankilla mäkeä ylös, ja 50m lähestyminen on vaikeampi tässä kuin monessa muussa paikassa. Kuusiaidan taakse ei saisi joutua eikä liikaa korin yläpuolelle. 5,5,5 on aika todennäköinen.

Ensimmäisellä kierroksella päästiin painamaan tyyneen keliin. Heitin juuri sellaisen avauksen kuin pitääkin, paitsi että heitin sellaiseen kuin pitää heittää tuulisella. Eli sitten feidattiinkin vasuriin. Ei ihan nappisuorituksia. Pääsin kuitenkin kaksi kertaa yrittämään kolmatta heittoa putille. Tänään tuuli yllätti heittäjän ja vippasi heiton 20m korin yläpuolelle vaikka piti kupille laittaa :) Eilen mokelsin samantyyppisesti lähestymisen ja sohlasin vielä putinkin kanssa. 5,6,5
Huonomminkin olisi voinut mennä, mutta ei ihan nappiin varsinkin kun pappasarjan kärkikortissa painoivat muut nelosia liukuhihnalta tähän.

6. DD-fore. Tuuleen usein sivusta vastaan ja silloin pitäisi uskaltaa kiertää kauempaa vasemmalta. Mutta kun ei meinaa uskaltaa. Pikku flippaus vasemmalle ja kiekko voi olla kaukana alhaalla. Yleensä tarvitsen hyvän putin kakkoseen. 2,3,3

Kaksi hyvää avausta ja kolmannen kierroksen tuulikelillä vähän liikaa forehysseä. 2,2,3 oli kuitenkin vähän yläkanttiin. Hyvä.

7. Kentän helpoin par 4. Starfire tai DD tuulesta riippuen ja Buzzzilla tai Dronella loput. 3,4,4. Puut ovat senverran isoja että ollaan helposti kympin putilla. Ei ne vaan aina mene, mutta yksi kolmonen pitää ottaa.

Kolme hyvää avausta. Starfirellä korkeaa hysseä ja tuuli vie. Vei. Ensimmäisellä kierroksella tähän meinasi tulla paha mieli kun tuhrin vitosen putin. 4,4,3  Tuulikelin kolmonen maistui makialta. Ennustettu oli siis tämäkin tulos.

8. Hysselinja. En osaa liidättää putteria. Pitäisi kerätä kakkosia, mutta ei se niin helppo ole. 2,2,3 kuitenkin.

Hahaa. Muistin ennen kisan alkua miten tämä piti heittää. Hyssellä mentiin ja yritys oli kovaa. 3,2,3  Viimeisen kierroksen reipashenkinen tuuli yllätti ja menikin aika kauas. Nelosiahan tähän ei saanut ottaa, joten siinä mielessä kivasti. Eka rundin ainoa bogey oli tuo kolmonen.

9. Vaikea väylä jonka olen viime aikoina pelannut erinomaisesti. Maksimisuoritus on Crankilla hyvä avaus ja DD metriin. Nostokolmonen. Ei taida tapahtua, mutta yritetään. 4,4,5 on jo aika hyvä. Tähän voi pilata kierroksen kopistelemalla avauksen puihin ja sitten korjaamalla tilanteen sankariheitoilla. Maltilla.

Tässä olikin tapahtumia. Eka rundilla surkea avaus. Early release ja kiekko vasemmalle, sieltä erinomainen Buzzz bäkkäri väyläll ja DD:llä vitoseen. Hienosti pelastettu nelonen. Toisella kierroksella ei todellakaan heitetty vasemmalle, Crankiin pikku annukka ja sehän paineli suoraan pitkäksi metsään. Sieltä mainio Buzzz-fore väylälle. 80m suora heitto. Ota Buzzz. Joo. Paska heitto. Paineli oikealle metsään. Vitonen. Hohhoijaa.
Kolmannella kierroksella DD tuntui paremmalta käteen ja leipaisin sillä jotakuinkin täydellisen avauksen. Kakkosheitto lähti hyvin, mutta vähän korkeaksi. Kuitenkin kahdella heitolla seitsemään metriin tuolla väylällä on erinomainen suoritus. Ryhmäkaverit vielä kehuivat että metrissä ollaan, joten jo laskin että pirkko on kovaa valuuttaa tähän.
Putti vähän vasemmalle, ketjuista ulos ja tuulen avustuksella rollasi melkein lampeen. 1,5m korin alapuolella ja 9m koriin. Ihan jees putti, mutta alarautaan ja vitonen. Kolmosvitonen tuntui pahalta tuossa kohtaa kun tuntui että ihan kisan kannalta olisi tullut tarpeeseen se kolmonen. 4,5,5 on ihan ok. Ei katastrofia.

10. Ei jakoja kakkoseen, joten backhand Buzzzilla ja sitten fore Buzzzilla. 3,3,3 pitäisi olla.

Ei oikein tullut hyviä avauksia tähän millään. Painittu 3,4,3 tuntuu ihan hyvältä. Ei oikein mitään hajua mikä tässä nyt mätti, mutta ei vain osunut.

11. Vaikea, haastava ja hankala. Avaus pitäisi saada päälle eikä ole paikkaa mihin osaisin seiftata. Joten Crankilla mäki ylös ja sitten katsotaan. Usein kakkosheitto on neppi hieman eteenpäin väylälle, mutta jos kakkosen saa heitettyä metsästä ulos ollaan plussan puolella. Neloseen on mahdollisuus, mutta vaatii meikäläiseltä kaksi erinomaista ja yhden hyvän heiton. 5,6,5

Yllättävän hyviä avauksia. Ei ihan nappiin, mutta ei estänyt pelaamista. Kaksi ekaa rundia helposti vitosia. Tänään tuuli reilusti ja se vaikutti kaikkeen. Heitin pisimmän avauksen ikinä tähän, mutta Crank ei yhtään palauttanut vastatuuleen joten se löytyi metsän puolelta. Ei pystynyt heittämään kunnolla, joten päädyin Buzzz-foreen. Erinomainen fore 25m eteenpäin. 110 korille. Kauhea tuuli löi naamaan ja uutta S-line DD:tä käteen. Luin kuitenkin tuulen väärin ja kiekko löytyi 30m korin yläpuolelta. Edelleen tuulee kunnolla. Päädyin matalaan hyssedroneen, jolle arvioin lentoradan. Heitto osui suunnitellusti maahan kuusi metriä ennen koria, skippasi ihan vähän jolloin kulma muuttui ja tuuli nappasi kiekkoon. Jaahans. Tuuli vippasi kiekon oikealle ja onnekseni se jäi 13m päähän korista. Melkein vastatuuli, neljä metriä ylämäkeä. Voi perse. Päädyin Droneen ja käänsin kiekon katolleen kun ajattelin ettei ainakaan lähde liitelemään. Enpä minä mistään mitään tiedä. Tuuli nappasi kiekon ja vei kuuteen metriin. En vieläkään keksi mitä tekisin toisin. No, kuuden metrin putti melkein myötikseen. Kiekko paineli ketjuista läpi ja seiska oli valmis. Nyt nitkahti. Olin kuitenkin ollut parissa siihen asti ja oletin juuri hävinneeni pronssitaistelun. Ai saakeli että harmitti.
5,5,7 oli saldona. Muutama tunti kiessin jälkeen voi jo antaa itselle vähän anteeksi.

12. Niin helppo. Eipäs olekaan. Korin viereen on vaikea heittää ja tuuli tekee tepposia itsen yläpuolella olevaan koriin. Realistina 3,3,3. Järki päähän putatessa, helppo tehdä nelonenkin.

Erinomaisen helppo. Jepjep. Saldona kolme kolmosta 3,3,3, mutta kylläpä tänään tuuli. Huhhuh.

13. Tämä väylä saa palautetta. On liian lyhyt ja helppo. Puiden kasvaessaa vaikeutuu varmasti, mutta kun ei tämä mikään kakkosautomaatti ole. Tuuli sotkee sekä avausta että puttia. 2,3,3

Ei kai tästä mitään. 2,3,3 Tänään tosin tuulikiessillä heitin kaukaa hakevan hyssen Dronella. Tuuli vei kiekon melkein 14 tiille ja sieltä painin juuri ja juuri kolmosen.

14. Crankilla tai DD:llä tuulen suunnasta riippuen. Hieman aitauksen yläpuolelta niin käsi riittää toisella heitolla korille. Toinen heitto pitää käytännössä heittää aitauksen yläpuolelta eikä riitä huono heitto siihenkään jos tahtoo kolmosen. Tässä olisi vähän pidemmästä kädestä hyötyä. 3,4,4

Tämä väylä olisi pitänyt pystyä. 4,5,4 oli vähän alakanttiin. Toisen kierroksen kakkosheitolla lähdin yrittämään vähän liikaa ja matala heitto paineli outtiin. Muuten perussuorittamista.

15. Tähänkin pitäisi kakkonen saada, mutta kun sinne kupille ei mennä ihan vain tuuppaamalla. Starfire lammen päältä ui oikeaan suuntaan. Ehkä yksi kakkonen, mutta ei nelosia. 2,3,3

Tässä 3,3,3 oikeastaan harmittaa kun kaksi kertaa olin 8m putilla. Tuulikelin kiessillä painelin lepikkoon ja sieltä kolmonen oli jo ihan kiva.

16. Avaus on tärkeä. Aukosta ulos. Sivusuuntaan ylös heittäminen on käsittämättömän hankalaa kun pitäisi saada kuitenkin kiekko putille, 4,4,4 lienee realismia jos aukosta ulos ekalla.

Joka kerta aukosta ulos. Jes. Aika hyviäkin vielä. 4,4,5
11 ja 16 korit olivat tuulikelillä pahiten esillä ja vaikeita. Tänään nelosta putatessa hurjassa tuulessa tuli ensimmäinen vitosen puttimoka. Vastatuuleen nokka alas ja alarautaan. Melkein sain siihen alarautaan sen puolitoistametrisenkin kun en tajunnut että syöksyy se lyhytkin putti. Turha vitonen. Kolmonen ei muistaakseni ollut ihan lähelläkään.

17. Tästä on tullut ongelmaväylä. Ei millään osu aukkoon ja sitten välillä liikaa hysseä ja liikaa antsaa. Kolme kolmosta on hyvä mulle. Hysselinja on riskilinja vaikka sieltä olen pari kakkosta laittanutkin. Oikealle metsään ei kannata mennä. 3,4,3

Positiivinen ylläri. Kaksi kertaa puttaamassa kakkosta. Kerran vasemmalta pelastettu kolmonen. DD:llä täysillä alamäkeen ja sitten ehkä vähän toivotaan että se siellä korilla kolisee johonkin. 3,3,3

18. Ihme väylä. Jostain syystä en löydä enää korille. 3,3,3 lienee realismia vaikka tahtoisin tahtoa tästä kakkosiakin. Backhand loiva hysse tai ässällä puiden yli.

Ensimmäisellä kierroksella tarjosin hysseä kun oli niin tyyntä. 12m ja alarautaan. Toisella kierroksella hyssetin 8m, mutta ei mennyt sekään. Tuulikiessillä tuli niin kovaa tuulta vasemmalta oikealle, että vaihdoin foreen. Hyvä fore olikin. Harmi että tuuli vei vain kiekon eikä vastatuuleen 12m putilla ollut oikein yritystäkään. 3,3,3 on ihan ok vaikka tarjolla oli melkein kakkostakin.

19. Foreväylä. Tuulesta riippuu kiekko. Kymppiin pääsee heittämällä 80 metrin foren suoraan. Kaikki feidi on plussaa. Kyllä mä yhden kakkosen teen. 2,3,3

Jostain syystä kahdella kierroksella lähti foreen pikku antsa ja tuuli työnsi kiekon vasemmalle koivun alle. Toisella kierroksella oli vain huono heitto. Kuitenkin 3,3,3 on ihan kiva.

196 heittoa. Meni ihan kivasti. Toisella kierroksella loppui vähän patterit. Jos haluaa oikein jossitella niin jos ei olisi loppunut ne patterit niin olisin paininut ihan voitosta. Nyt jäi neljä heittoa kärkeen ja kaksi kakkoseen. Niin taisi vain jäädä kaikenlaista muillakin, mutta kukas sitä nyt toisten pelejä jossittelee :)

Hyvä maku jäi. Melkein tonni eka kiessiltä, toinen 950 ja 988 tuulikierrokselta on ihan hyviä rundeja. Tuuli sotki kyllä tuota viimeistä kierrosta ja Pasi Koivun vetämä -6 on jotain ihan käsittämätöntä. Seppo ja Koutosen Ville olivat kaksi muuta jotka pääsivät tuulessa alle parin, joten tuulihan siellä. Rating ka 978 on meikäläiselle mainio kolmen kierroksen kisasta.

Kolmas sija. Pakko olla tyytyväinen varsin tasapainoiseen suorittamiseen. Puttaaminen oli oikeastaan ainoa, mikä harmitti. Yleisesti ottaen puttaaminen jännitti aika paljon ja oli heikkoa. Muutama hyväkin toki mahtui mukaan, joten ihan meikäläisen perusputtamista :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.06.15 - klo:15:34
Viikonlopun heittämisen vastapainoksi tämä päivä menee liiton hallituksen ja aluevastaavien palaveripäivässä. Tiukkaa asiaa tulevaisuutta ja nykyhetkeäkin suunnitellen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.06.15 - klo:22:42
Hallituksen kokous kesti suunnitellun kahdeksan tuntia. Aivot suhisivat täysillä ja illallakin huomasin veivaavani päivän juttuja.

Päivällä innostuin ja ilmoittauduin ja maksoin osallistumisen Estonian Openiin. Kyllähän sitä pelaamaan pitää päästä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.06.15 - klo:17:37
Eilen testattiin vähän taas fysiikkaa. Sosiaalialalla lapiohommia ja nurmikonleikkuuta koko päivä. Sitten yhtäkkiä kohtauksenomaisesti Veikkolan viikkokisoihin.

Autossa ajaessa jo mietin, että onkohan tässä tolkun hiventä.
Putti kulki yllättävän hyvin paitsi silloin kun ei kulkenut. Hyviä tahallisia putteja joista seurasi, että uskalsi putata kovempaa. Ohi.

Kentän ainoalle par neloselle todella pitkästä aikaa kolmonen jäi parhaiten mieleen. Taisin tehdä kolme kutosta, jotka eivät olleet mitään herkkupaloja.
Täytyy myöntää, että tykkäsin Veikkolasta enemmän ennen näitä uusia outtivetoja ja saariväylää. Omasta mielestä kaikkinainen ylimääräinen kikkailu on ylimääräistä kikkailua. :)

Kaikkien ratanikkareiden ja suunnittelijoiden kannattaa muistaa, että jokaisella pelaajalla on oikeus mielipiteeseen radasta. Samalla pelaajan kannattaa muistaa, että radan suunnitelijalla ei välttämättä ole ollut mahdollisuutta ottaa kaikkea sitä huomioon minkä pelaaja itse huomaa.
Itse olen kaikin keinoin yrittänyt välttää arvioimasta liikaa kenttiä sen mukaan miten kenttä sopii omaan peliin. Tosiasia kuitenkin lienee, että jos kenttä sopii itselle ja peli kulkee niin onhan siitä kentästä helppo tykätä.
Tosin tykkään väylistä, jotka ovat itselleni vaikeita pelata.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.06.15 - klo:22:48
Puolenpäivän aikaan alkoi Nokian EO-Qualifieriin ilmoittautuminen. Muutama minuutti meni puhelimen kanssa ennenkuin suostui näyttämään ilmoittautumismahdollisuuden.
Ehdin kuitenkin mukaan ja tunnelma nousi heti. Beast on kuitenkin jotain sellaista missä pitää olla koko ajan hereillä jos haluaa tulosta tehdä. Eli juuri sellaista kuin frisbeegolfin pitäisi haastavimmillaan olla. Stay awake and make no mistakes.

Beastilla olen sekä onnistunut, että epäonnistunut. EO:ssa päässyt cutista läpi ja ollut pääsemättä unohtamatta tietenkään voitettua Suomen mestaruutta jo muutama vuosi sitten. Muistoja on eri layouteista, mutta yleisesti ottaen EO on nextillä levelillä kisahommissa. Sellainen kuin isojen kisojen pitääkin olla. Homma toimii ja on ammattimaisesti hoidettua. Respect.

Tänään hyödynsin työmahdollisuuden ja kävin tutustumassa uuteen rataan. Riihimäen Riutta. Ensimmäiset kuusi väylää taisi olla sellaista perusmetsärataa. Sitten alettiin leikkiä korkeuseroilla. Seiskaväylän tiillä heräsi toivo, että se pelataan sinne kauempana näkyvään koriin. Ei pelattu. Olisi ollut mahtava siivutusväylä. Nyt oli kaksi foreväylää alamäkeen.
Kasin jälkeen mentiin metsään. No huhhuh. Ehkä Suomen vaikeimmat metsäväylät, kaksi kappaletta. Luulin heittäneeni hyvän avauksen ysille, mutta se kapea ränni mihin piti osua oli oikeasti se ränni mihin piti osua. Löysin "hyvän" avaukseni väylän vasemmalta puolelta noin 15m korin alapuolelta tiheästä metsästä. Uuh. Väkisin painittu nelonen. Vähintään haastava väylä jossa on aika paljon tuurillakin tekemistä.
Kymppi oli aika vänkä. Tuli mieleen 80m pitkä silta jolle pitää saada kiekko jäämään tai se on jossain kaaaauuukana. Kupille tietenkin haettiin. 15m ennen koria näytti siltä, kuin puu olisi ottanut kiekon kiinni ja ampunut sen vasemmalle. Eikä tietenkään osunut mihinkään, paitsi maahan noin 20m korin alapuolella. Sieltä taas risujen välistä painittu nelonen. Käsittämättömän vaikea väylä. Huhhuh.
Sitten vähän normaalimpaa menoa, lyhyen väylän jälkeen makea alamäkiväylä johon tiesin heti miten heitetään. Avaus vitoseen ja kakkonen. Alamäkiväylät on kyllä hienoja.
Sitten hiihtohissin uraa ylämäkeen. Uuh. Melkein hyvä olikin aika huono ja puttasin takaviistoon avauksen jälkeen päästäkseni metsästä pois.
Sitten mentiinkin vähän perinteisempää metsäväylää kunnes päästiin viimeiselle väylälle.
Erinomaisen makea loivan alamäen supersiisti alamäkiväylä. Juuri tällaisen takia ihmiset käyvät fribaamassa. Ehdin neljä avausta liidätellä ennenkuin alkoi tulla takaa väkeä. Ou jee. 140m loivaan alamäkeen, olisi tietenkin saanut olla pitempikin mutta olipa hieno.

Kaikenkaikkiaan ihan mainio kokemus vaikka pakko myöntää, että ykkösen tuplamandoa pidän vähän turhakkeena mutta sehän on vain mun mielipide :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 16.06.15 - klo:17:43
Alleviivaan kaiken Arin kommenteista radasta,  ykkösen mandoa myöten. Oltiin kaverin kanssa myös haaveilemassa siitä rinteen pidemmästä versiosta.
Mutta on kyllä mainio rata!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.06.15 - klo:21:22
Työpäivän jälkeiset viikkokisat on aina hieno jatke. Valtava itseluottamus päällä puttitreeniä puttikorilla ja reipashenkinen tuuli vain vahvisti vakaata uskoa siitä että tänään mennään. Nummelanharjulla on heitetty ainakin 1500 kierrosta, joten rata on tuttu vaikka kunnan harvennushakkuut kenttää harvensivatkin.

Samaan ryhmään jäätävässä iskussa oleva Ilari Tuoma, joka heitteli holareita ja eagleja Talissa toissapäivänä, oli kolmas ProTourilla Kaatiksella ja heittää Suomen näteintä forea. Päätavoitteeksi Ilarin lyöminen ja Ilarin bagtag 004.

Aloitettiin väylältä 17. Reipas tuuli painoi haastetta elämään mutta kierroshan meni varsin mainiosti.
Jos oltaisiin aloitettu ykköseltä niin rundi meni näin.
233334232323332323=49

Hyvä kierros varsinkin noin vähillä nelosilla. Kakkosia tietenkin olisi pitänyt, mutta kun ei.

Ilarin kanssa tasan 49 joka vaati pari kertaa venymistä. Tasatuloksen jälkeen sovittiin jatkettavan väylältä 17. Pinkki Firebird mainiosti hyssessä kolmeen metriin. Ilarin avaus liian pystyyn ja 20m vajaaksi puihin. Ilari yritti, mutta eihän se nyt ihan kaikki mene. Helppo kolmen metrin putti ja 004!

Erinomaista suorittamista. Olin koko ajan varsin hyvin tietoinen missä mennään ja pystyin pelaamaan hyvää peliä paineen alla. Hyvä.

Vähän on surullista pelata tuolla harjun alaosassa raiskatulla alueella. Ei ole häävin näköistä. Onnistuin toki 12 heittämään puuhun vaikka niitä on vähemmän kuin ennen. Yksi puukasa oli jo viety pois, joten eiköhän ne puut sieltä lähde.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.06.15 - klo:09:00
Sosiaalialan koulutuksella tehtiin eilen taas kokeilevaa rakentamista. Mökin puuvarasto pitää uusia, että saa saunassa veivata frisbeejuttuja.
Pääsin eilen jo treenaamaan puttia haloilla. Koivun ja lepän lento-ominaisuudet ovat samaa luokkaa, joten hommaan pääsee helposti kiinni. Jos mun putti olisi tuosta kiinni niin halko näyttäisi olevan mun paras putteri. Pitänee kysyä PDGA:lta saisiko luvan käyttää.

Saunassa huomasin valmistautuvani Nokian EO-Qualifieriin veivaamalla Beastia.
Beastia on tullut pelattua viimeksi kaksi vuotta sitten EO:ssa eikä kovin paljon muistikuvia löydy. Pelaaminen näyttää olleen omalla tasolla, mutta ei tuollainen 960 keskiarvolla pelaaminen riitä mihinkään. 97. oli sijoitus eikä asiaa ollut sunnuntaille. Sen muistan, että harmitti.

Pelasin varmaankin ensimmäisellä kierroksella Paige Piercen kanssa samassa ryhmässä. Hävisin kilpailun voittaneelle naiselle kolme heittoa.
Viimeisellä väylällä muistan tiiltä heittäneeni mainion griplockin oikealla olevalle tielle. Olinkin sitten siellä ylhäällä puiden välissä miettimässä seuraavia ratkaisuja Paigen ja Jeremy Kolingin kanssa. Mielenkiintoinen kokemus kun ammattilaiset neuvoivat setää heittolinjoissa. Oma muistikuva on asiasta, ettei siitä mitään mahtavaa seurannut ja taisin rysäyttää sen kierroksen sitten siihen.
Mahtava kokemus kuitenkin.


Eli pelihommat muodostuu wanhojen muistelusta ja uusista toiveista ihan niinkuin oikeakin elämä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tuomasv - 18.06.15 - klo:09:47
Eli pelihommat muodostuu wanhojen muistelusta ja uusista toiveista ihan niinkuin oikeakin elämä :)

Kyllä :) Mukavaa luettavaa tämä blogi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 19.06.15 - klo:11:53
Ajattelin viettää frisbeevapaan Juhannuksen. Varmistin asian kutsumalla frisbeegolfaamattomia kavereita kylään. Viimeksi tosin kun tein näin niin kaverit veti hillitöntä puttikisaa tuntitolkulla.

Mainiota Juhannusta kuitenkin juuri sinulle.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.06.15 - klo:21:11
Toinen blogi intoutti taas miettimään. Laajavuoressa näköjään kokeillaan kaikenlaista. Nopeuskisa on hauska idea.

Nummelassa kokeiltiin nopeuskisaa 2008 viikkokisojen jo päätyttyä. Säännöissä oli jotain sellaista, että jokainen minuutti alle puolen tunnin vähentää tulosta yhdellä. Muuten taidettiin laskea aika + heitot. Myöhemmin taidettiin olla sitä mieltä, että ihan vain aika + heitot olisi ollut ihan hyvä.

Etukäteen muistan veivatun tätä. Setämiesten kesken oltiin sitä mieltä, että kun yhdellä kiekolla pelataan niin juokseminen on turhaa hommaa eikä hyödytä mitään.
FLX Buzzz kädessä seisoin lähtöpaikalla tarkoituksena lähteä reippaaseen kävelyyn ja keskittyä heittämiseen. Minuutin välein lähdettiin ja sovittiin, että jos pitää ohittaa niin takaa huudetaan forea ja edessäolija väistää ja sitten vain toivotaan ettei kukaan saa osumaa.

Kolme edellistä hävisi maisemaan täysillä juosten. Epäuskoisena seisoin ykkösen tiillä ja totesin, että taisi mennä pelikirja uusiksi. Juosten siis matkaan.
22 minuuttia ja 50 heittoa. Rata oli hieman erilainen tuolloin, mutta tulos oli kova meikäläläiselle vaikka kävellenkin. 22 minuuttia tarkoittaa vähän yli minuuttia per väylä, eli juosten mentiin ihan koko matka. Ei vain riittänyt voittoon kun Arttu meni niin kovaa, että pyöristelyjen takia Arttu voitti.

Hauska kisa, jonka jälkeen puhuttiin että tästä tehdään perinne. Ei tehty.
En tiedä miksei vaikka tuota kisaa muistellaan ajoittain samalla lailla kuin jotain myrskykisoja tai muita erityisolosuhteita.
Suosittelen kokeilemaan kaikenlaista, leikkimieli pelastaa jos homma ei muuten toimi.

Kokeiltiin me narukisaakin. Golfissa pelataan kaikenlaisia erikoiskisoja joista voi pienellä säädöllä saada hyviä kisoja frisbeen nakkelijoillekin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.06.15 - klo:09:44
Pari asiaa toimi eilen hyvin. Keli oli kohdillaan ja Facebookin Frisbeegolfseuraa Vihti näyttäisi olevan hiljainen mutta toimii. 1,5 tuntia ennen kierroksen alkua laitettu seuranhakuilmoitus johti siihen, että meitä oli 8 ihmistä ykkösen tiillä 12.30. Mainiota.

Lämmintä, leppoisa tuuli ja kierros frisbeegolfia. Erinomaista.

Peli kulki aika perusraiteilla, 65 on kaksi päälle parin ja varmaankin jotain 970 pintaan tuolla kelillä. Eli omaa ratingia paremmin vaikka sinne jäi aika monta hyvää suoritusta tekemättä.
Puttiin on tullut turhaakin varmuutta, nyt putataan rohkeasti kauempaakin ja ainakin eilen se maksoi enemmän kuin antoi. Pitkät ei oikein menneet, mutta kertaalleen kostautui kolmen putin showna. Silti on makea fiilis putata kun uskaltaa yrittää. Ehkä kuitenkin mieluummin näin päin.

BagTag-touhuissa kerättiin lopuksi tuloskortit ja BagTagit klubitalon pöydälle ja paremmuusjärjestyksessä kerättiin omamme pois. Tällä kertaa oma perussuoritus riitti pitämään nelosen bägissä, mutta on tuo jännää puuhaa.
Jatkuvasti oli tieto missä mennään ja kuinka paljon oli kukakin ketä jäljessä tai edellä. Ilman BagTagejä tämä tuskin olisi ollut niin merkitsevä tieto.

Kelistä olisi voinut nauttia pitempäänkin, mutta eihän se nyt niin ykinkertaista ole. Maailma odottaa, joten Kaatikselta muutama kuva Instagramiin ja mökille.

Kaikki on jotakuinkin kohdallaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.06.15 - klo:23:30
Pakkohan se oli taikoa aikaa pelaamiselle. Kaatis on niin hyvässä kunnossa, että sinne tietenkin.

Tänään tehtiin vain kolmenlaisia tuloksia, birdieitä, pareja ja bogeja.

Birdiet väylille 4,7,9,11,12,15,16 ja 18
Parit 1,3,5,6,8,13 ja 19
Bogit 2,10,14 ja 17

Keli oli toki tuloskeli, tyyni ja kaunis.
Hyvää peliä kaikinpuolin. -4 on oma ennätys ja ehkä eniten harmitti 16 väylän kolmen putin bogey kympistä.

BagTag 004 säilyi :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.06.15 - klo:21:42
Muutama hyvin mennyt kierros tuo mainiosti itseluottamusta pelaamiseen. Tämäkin peli näyttäisi osaavan pistää miehen realiteetteihin.

Pieni vesisade ei paljon paina kun on varustautunut. Kolmosväylältä aloitetut viikkokisat lähtivät juuri niin käyntiin kuin menivät loppuun asti. Melkein hyvä avaus, kakkosheitto metsästä sormirollerilla metriin ja kolmonen. Samaan tahtiin mentiin pitkän aikaa. Melkein hyviä suorituksia, mutta ei onnistumisia.
Kutoselle tehdyn vitosen jälkeen olin tyytyväinen kun pääsin pitkiltä väyliltä tekemään kakkosia. 7-9 jälkeen hämmentynyt olo, ei kakkosia. Ei varsinaisesti ihan huonojakaan, mutta kympin putit ei oikein mene...kympin avaus lähti matalana ja osui puuhun, siihen sain kuitenkin seivattua kolmosen. Radan parissa seitsemän väylän jälkeen ei ole ihan tavoitetulos.
No, uutta matoa koukkuun. 11-13 ei kakkosia ja itse asiassa aikamoisia pelastuksia sai tehdä pitääkseen itsensä radan parissa.
Nyt alkoi olla jo aika hämillään. Ei kakkosia ja kierros on yli puolenmatkan. 14 seiskan putti ei maistunut, joten radan parissa ollaan edelleen.
16 hyvä avaus meinasi kaatua vähän huonoon kakkosheittoon. Erinomainen putti korkeaan koriin noin 15 metristä sai aikaiseksi miinukselle siirtymisen. Yksi kakkonen oli jo väylältä 15, joten ei huolta :)
17 hyvä avaus ja neljän metrin putti. Ehdin jo laskea, että loput kakkosia niin ei tämä nyt niin hirveä ole. Kakkonen siihen. 18 avaus oli hyvä, mutta tuuli painoi kiekon alas ja reilu kymppi oli ihan liikaa. 55 ei ole katastrofi, mutta kolme kakkosta... Aika hurjaa.

Erinomaista. Pitää keskittyä jos haluaa osata. Itseluottamus on iloinen asia, mutta se menee helposti huolettomuuden puolelle.

Bägiin nousi tänään Titanium FLX Buzzz, tuntuu hyvältä ja lentää hienosti. Ei ole mikään supervakaa, mutta tuntuu hyvältä kädessä. Tykkään.

Eilen testailin Cryztal FLX Sparkle Crankia joka on Crankiksi hurjan vakaa. Erinomainen kädessä, joten eiköhän meistä tule kaverit kun päästään vielä vähän testailemaan.
Harmillisestihan näitä ei taida taas hetken päästä saada mistään. Molemmissa uusissa kiekoissa on Ledgestone 2015 printti.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.06.15 - klo:17:30
Rating-kommentointi on lähes yhtä kiinnostava aihe kuin Par-keskustelu :)

Rating päivittyi ja oma rating napsahti neljä pykälää ylämäkeen. Vuoden takaisia hyviäkin kierroksia siirtyi historiaan, joten nyt on sekalaisempaa tulosta pöydällä kuin ikinä.
Keskihajonta lienee niin iso, että pitää todella heikosti pelata ettei kierrostulosta lasketa mukaan ratingiin. Ilmeisesti myös yli sata pojoa omaa ratingia heikompi kierrosrating jäisi laskematta. Ajattelin olla kokeilematta tuota vaihtoehtoa vaikka 65 pinnaa omaa ratingia huonompi synkkyys tuolta löytyykin.

Jone pohti ääneen, että kun siirryttiin alivakaampiin pitemmälle liiteleviin lättyihin niin alkoi rauhallinen alamäki ratingissä. Pitääpä seurata tilannetta, mutta voihan se olla että aiemmin tuli pelattua ennustettavampaa peliä ja haarukka oli sitten tuloksissa pienempi.
Toisaalta Crankilla saavutettu kymmenisen hallittua lisämetriä on monesti tarpeen. Tilastomatematiikkaahan tuo vaatisi...

Rating ei ole täydellinen mittari tason mittaamiseen, mutta mielestäni se toimii aika kivasti. Oma rating on kuitenkin pitemmän ajan keskiarvo eikä tarkoita ettenkö pystyisi tuurin osuessa pelaamaan hyviäkin kierroksia. Hyvät kiessit vain jäävät odotusarvoksi niin helposti että omaan ratingiin pelaaminen ei tunnu hyvältä. Eikä tarvitsekaan, sehän on keskiarvo.
Mainio tapa seurata suurinpiirtein omaa tasoa suhteessa muihin.
Ei se golfin tasoituskaan mikään täydellinen järjestelmä ole, mutta parempaa eivät ole saaneet 600 vuodessa kehitettyä. Meilläkin on hetki aikaa vielä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.06.15 - klo:10:02
Torstaita pukkaa ja saunassa on taas mietitty jo hyvissä ajoin pelikirjaa.
European Openin Qualifier on lauantaina ja pelataan uusittua Beastia. Ilmeisesti seiskan muutos on isoin käsillä oleva muutos, joten pelikirjaa luodaan vanhoilla kokemuksilla.
Itsellähän on takana kolme European Openia, joista ensimmäiseni pelattiin vielä Epilässä. Beastia olen päässyt pelaamaan EO:n lisäksi 2012 SM-kisoissa, joissa ensimmäistä kertaa pappasarjassa nuorena miehenä pääsin voittamaan Suomen mestaruuden. Sen jälkeen yllätysetu oli ilmeisesti käytetty kun on ollut hieman hiljaista :)


Radan par on 64 ja aiempien kierrosten tulokset ovat heitelleet aika paljonkin. Beastilla pitää olla hereillä tai hukka vie. Siksi varmaankin välillä on napsunut vähän isompaakin kalaa. Oma ennätys on 62 kun tarkastin tuolta PDGA:n fileistä.
Pelikirjaan käsiksi.

1. Jännäkakkaväylä. Golf-lähdöillä pelattaessa eka kerta on aina jännä ja triplamando tuntuu kovin pieneltä vaikka ei se oikeasti ole edes pelissä. Itse väylähän ei ole kovinkaan vaikea vaan kakkostahan tuosta lähdetään tietenkin metsästämään. Sopivan kova heitto Buzzzilla ja helppo kakkonen. Ei vain tahdo olla oikeasti. Eipä ole montaa kakkosta tähän tullut. Taitaa vain jännittää liikaa.
Qualifierissä pelataan yhteislähdöllä, joten saapa nähdä. Kaksi kolmosta on ihan ok.

2. 116m oikealle kääntyvä väylä. Puut on niin hienosti siinä oikealla, että ei vain taivu meikäläisen backhand ihan helposti sinne. Vasen outti kiusaa senverran, että annukan heitto jännittää kovasti. Olen tähän pelannut kolmosta rauhallisella forella ja yleisesti ottaen onnistunut siinä. Joka kerta kun tulen paikalle pitää käydä testaamassa voiko heittää annukalla korille. Niin tänäkin vuonna olisi tarkoitus ehtiä tehdä, kuluneella Crankilla ajattelin yrittää. Todennäköisesti kuitenkin forella kaksi kolmosta.

3. 155m väylä jossa puita joka paikassa. Periaatteessa siitä keskeltä voi heittää vaikka kuinka pitkälle, mutta eihän se oikeasti mene. Koskapa fore on tarkempi niin olen forella painanut avauksen ja sitten reagoinut tilanteeseen. Fiiliksen mukaan mennään. Kori on aika makiasti sijoitettuna. Pari kolmosta olen tainnut tehdä, joten ei se mahdotonta ole mutta vaatii kaksi hyvää heittoa. Ei ahdista enää niin paljoa kuin ensimmäisellä kerralla tämä väylä. Kaksi nelosta on ihan hyvä suoritus. Isoa kalaa ei saisi ottaa.

4. Rinnetontti. Periaatteessa tämä sopii meikäläisen lepsulle forelle mainiosti. Saan heittää kovaa ja kiekko kaartaa oikealle juuri sopivasti tullakseen korin läheisyyteen. Mieluummin forella kuin bäkkärillä vaikka ei tähänkään kakkosia ole mitenkään mielettömästi keräilty.
Laitetaan nyt yksi pirkko kuitenkin pelikirjaan. 3 ja 2.

5. Kuumottava väylä. Älä heitä puuhun äläkä puskaan. Yhden kakkosen muistan tehneeni täydellisellä heitolla. Golflähdöillä pelattaessa tässä vaiheessa on jo tiedossa onko fore tarpeeksi hyvä tähän tänään. Kaksi kolmosta on ihan jees.

6. 168m par 4. Kolmosen tekeminen tähän on meikäläisen heitoilla hieman haastavaa. Avaus pitää saada kapeasta aukosta ja sen pitäisi mieluiten vielä liidellä oikealle. Kaksi nelosta tähän on hyvä. Avaus on kovin haastava. Korin allekaan ei saisi heittää, tulee turhaan paha mieli siellä rinteessä. Vaikea on, kovin vaikea.

7. Aiemmin tähän oli pakko ottaa kakkosia, mutta näytti hieman enemmän kolmosväylältä kuvasta. Joten tyydytään kahteen kolmoseen. Isompia ei saisi tehdä. Kakkoset on tietenkin pelkkää plussaa.

8. Aivan mahtava väylä. Par 5 jossa yhtään heittoa ei saa heittää puolihuolimattomasti. Avaus mennään forella ison puun alta. Bäkkärillä pääsisi pitemmälle, mutta en osaa heittää sellaista joka ei joko feidaa outtiin tai cutrollaa outtiin. Seifti nätti fore kohti outtia vakaalla kiekolla. Kakkosheitto hieman paikasta riippuen niin paljon kuin lähtee ja sittenhän pitäisi enää heittää vähän matkaa tehdäkseen nelosen, mutta eihän se ole niin mennyt. En muista tehneeni tähän nelosia ollenkaan, mutta kasia ja ysiäkin löytyy kortista. Maltilla pitäisi edetä jos ei ole erinomaista paikkaa jatkoheitolle. Kaksi vitosta olisi nannaa tästä. Neloset jätetään jonnekin muualle :)

9. 103m väylä, joka hieman on vuosien saatossa muuttunut kun maata on koroteltu. Jännempi kuin aiemmin, mutta periaatteessa voisi heittää forella kupille. Meikäläisen forella heittäessä korille menevä ränni on kovin kapea, muuten ollaan joko puussa tai rinteessä. Mieluummin kaksi kolmosta kuin kauhealla riskillä yritettyjä kakkosia. Fiiliksellä mennään. Ilon kautta ja kaksi kolmosta.

10. Jalkapallokentän ylitys tiedossa. Isot pojat heittää hienoja ja me muut sitten mitä pystyy. Jalkapallokentällä olevaan outtiin ei pitäisi pystyä heittämään, mutta  meneehän se huono heitto sinne. Jos tuohon heittää outin niin sitä huomaa paikkaavansa aika epätoivoisilla yrityksillä. Eli vältellään outtia. Meikäläisen kädellä ei taida olla jakoja kuin hurjiin riskikolmosiin, joten todennäköisesti maltilla pelataan nelosta. Tuulella hirvittää jokainen heitto. Isoa kalaa tarjolla. Nelonen ja vitonen korttiin.

11. Kuumotusväylä. DD  lähtee kädestä kivasti ja lentää suoraan feidillä lampeen. Olen tätä kuumotellut jo muutamaan kertaan ja tarkoitus olisi lähteä Crankilla kupille. Saapa nähdä minkälainen itseluottamus löytyy tähän. Lampi on juuri siinä mihin heitän vaikka onkin kovin pieni.
Tämä on erinomanen väylä, en ole keksinyt miten tätä voisi pelata seiftillä niin että tekisi aina kolmosen. Outtia on joka puolella ja seifti outtiin on kauheinta mitä ihminen voi tehdä. Ennustaisin, että yksi kiekko lampeen ja toinen lammen viereen. Kolmonen ja nelonen.

12. Lampeen heittämisen ahdistusta voi lievittää kävelemällä seuraavalle väylälle. Tässä olen järjestään heittänyt forea, mutta joka kerta mietiskelen mennessäni että heitän backhandia. Periaatteessa helppo nelonen, mutta tiiltä lähtiessä tietenkin haetaan kolmosta. Kaksi nelosta tiedossa, avauksen pitää olla aika kivasti jos haluaa kolmosen. Tähän olen heittänyt todennäköisesti elämäni huonoimman kisaheiton. Viimeksi EO:ssa satoi aika reilusti ja meni odotteluksi. Odoteltiin tälle väylälle pääsemistä yli tunti koulun pihalla katoksessa. Oman vuoron tullessa kaikki oli ihan hyvin, mutta heitin forella kovaa. Suoraan alaviistoon tiin edessä olevaan lampeen. Aivan uskomattoman huono heitto. Siis ihan paska.
Siinä meni keräillessä hetki. Retee on aika harvinainen, mutta tällä kertaa taisin sen käyttää :)

13. Tähän ei fore taivu vaikka sillä osuisin ensimmäiseen aukkoon paremmin. Meikäläisen fore ei riitä avoimelle, joten se feidaa suoraan puiden alle. Ei hyvä. Eli nyt mennään riskillä. Keskelle ja kovaa. Todennäköisesti Crankilla. Tähänkin haetaan hyvää avausta, jotta saisi heittää toisenkin hyvän heiton ja pääsisi kolmosta yrittämään. Realismia taitaa olla nelonen ja vitonen.
Haastava väylä.

14. Ihme väylä. En ole tainnut heittää ikinä tähän hyvää avausta. Kakkosen olen tehnyt tosin yhden jostain kaukaa kilometristä hyvällä putilla.
Kovin on helppo heittää puuhun tässä, tai oikealle risukkoon. Kakkostahan tässä pitää hakea :)

15. Vaikea avaus. Olen pelannut tätä lähinnä hyssellä puiden oikealta puolelta, mutta ei sieltä oikein mitään hyvää saa aikaiseksi. Tarkoitus olisi tietenkin hyvällä avauksella päästä yrittämään kolmosta. Todennäköisesti lankean hysselinjaan paitsi jos peli kulkee kivasti niin uskaltaudun siivuttamaan suoraa avausta. Ei vain parane paljon feidailla eikä flipata, joten hyvää vaatii. Kaksi nelosta on ihan jees, tarkoittaa ettei ole lampeen laitettu yhtään kiekkoa. Kolmonen tähän vaatii kuitenkin kaksi hyvää heittoa, joten pitää hyvin osua. Mainio väylä.

16. Saariväylä. Selviytymisväylä. DD suoraan  valotolpalle ja siitä Starfire pikku hyssessä kupille. Niin se on tehty ennenkin. Ei vain ole aina mennyt. Kinkkiseksi menee jos ei osu saareen kun täsmäkiekot on tätä varten jo sitten heitetty. Olen kahteen neloseen tyytyväinen. Tähän on nähty niin paljon kaikenlaista kisanpilaamissuoritusta että enemmän se siltä kannalta jännittää. Olen miettinyt, että montako yritystä pitää missata ennenkuin voi niistää kärkeen ja heittää helpon saareen. Toisaalta montako pitää heittää ohi ettei enää voi niistää kärkeen ja heittää helppoa saareen. Kinkkinen paikka. Tässä saatetaan helposti ratkaista EO-paikkoja.

17. Käsittämättömän vaikea väylä. Ei saa heittää outtiin eikä liian lyhyttä avausta. Pelikirjassa tähän heitetään vakaalla DD:llä fore 90m ja siitä sitten lähestytään niin lähelle kuin voi. Todennäköisesti Dronella fore jotta ei rollaa alamäkeen. Kuumottava väylä. Tähän pelataan kolmosta. Kaksi kolmosta olisi hyvä suoritus. Jos pitää arvata niin meikäläisen näkee polvelta heittämässä kaksi kertaa tässä kisassa.

18. Jos on ykkönen jännä niin on se jännää pilata kierros viimeiselle väylällekin. Qualifierissa ei välttämättä ole viimeinen, mutta kyllä tässä on paljon mahdollisuuksia. Pelikirjassa kohtuullisen vakaa DD suoraan eteenpäin, jotta se feidaa kuusten väliin sinne kulmaan. Käsi ei riitä pidemmälle, mutta ei tarvitsekaan. Jos saa asiallisen jatkopaikan niin käsi riittää juuri sopivasti heittämään kovaa sinne ylös ja kolmonen korttiin. Jepjep. Kaksi nelosta olisi mannaa ja hyvä mieli. Olen yllättynyt jos ei tule yhtään outtia tähän. Maltilla pitää vain jatkaa jos nyt sitten vähän outtiin livahtaa.

Jälleen kerran pelikirja alkoi vähän liiankin positiivisesti, mutta eihän pelikirjaan hirveästi epäonnistumisia viitsi valkata. Beast on vain niin jäätävän vaikea rata, että melkein joka väylällä se huono heitto maksaa heti paljon. Eli ei huonoja heittoja.
Alle 70 pitäisi pelata jotakuinkin omaan ratingiin ja varmasti pariin pitää pelata jos tahtoo EO:hon.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 25.06.15 - klo:10:41
12. Lampeen heittämisen ahdistusta voi lievittää kävelemällä seuraavalle väylälle. Tässä olen järjestään heittänyt forea, mutta joka kerta mietiskelen mennessäni että heitän backhandia. Periaatteessa helppo nelonen, mutta tiiltä lähtiessä tietenkin haetaan kolmosta. Kaksi nelosta tiedossa, avauksen pitää olla aika kivasti jos haluaa kolmosen. Tähän olen heittänyt todennäköisesti elämäni huonoimman kisaheiton. Viimeksi EO:ssa satoi aika reilusti ja meni odotteluksi. Odoteltiin tälle väylälle pääsemistä yli tunti koulun pihalla katoksessa. Oman vuoron tullessa kaikki oli ihan hyvin, mutta heitin forella kovaa. Suoraan alaviistoon tiin edessä olevaan lampeen. Aivan uskomattoman huono heitto. Siis ihan paska.
Siinä meni keräillessä hetki. Retee on aika harvinainen, mutta tällä kertaa taisin sen käyttää :)


Tässä näytti tii siirtyneen kartan mukaan reilusti ja vaikeuttaa väylää huomattavan paljon huhujen mukaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.06.15 - klo:11:28
Onkos Tapanilla jokin uusi kartta? Ainakin EO 2013 kartta joka on EO:n sivuilla väittää väylän olevan 163m pitkä ja on keskiarvot ja kaikki väylälle.
Vai onko Tapanilla vain sisäpiirin tietoa? :) Jos tiitä viedään taaksepäin se helpoittaa todennäköisesti mun pelaamista koska sitten pelataan pelkkää nelosta. Toki siitä aukosta eteenpäin pääseminen on haastavampaa, mutta sinnehän voi heittää kovaa johonkin koivuun kiekon ja katsoa sitten mistä jatketaan jos aukko on liian pieni pelattavaksi :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 25.06.15 - klo:11:45
http://opendiscgolf.com/wordpress/wp-content/uploads/Nokia_Qualifier_map_and_rules_WEB.jpg

Tossa on piiretty eri puolelle polkua tii ja kaverit kävi maanantain treenillä niin kuulemma paljon vaikeampi siitä. Huhupuheita siis, mutta kuitenkin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.06.15 - klo:11:48
Olisikohan karttaan sitten vain unohtunut tuo 163m niinkuin siinä näyttäisi edelleen lukevan. Miksikäs eivät siirtäisi tiitä kun on ihan liian helppo muuten :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 25.06.15 - klo:12:06
Olisikohan karttaan sitten vain unohtunut tuo 163m niinkuin siinä näyttäisi edelleen lukevan. Miksikäs eivät siirtäisi tiitä kun on ihan liian helppo muuten :)

Näin jo kyllä jossain sellaisenkin kartan missä radan pituus oli 2745 ja olisko toi sitten ollut sen 175.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 25.06.15 - klo:12:16
Rating-kommentointi on lähes yhtä kiinnostava aihe kuin Par-keskustelu :)

R

Jone pohti ääneen, että kun siirryttiin alivakaampiin pitemmälle liiteleviin lättyihin niin alkoi rauhallinen alamäki ratingissä. Pitääpä seurata tilannetta, mutta voihan se olla että aiemmin tuli pelattua ennustettavampaa peliä ja haarukka oli sitten tuloksissa pienempi.
Toisaalta Crankilla saavutettu kymmenisen hallittua lisämetriä on monesti tarpeen. Tilastomatematiikkaahan tuo vaatisi...



Juu-juu, rauhallinen alamäki, itse kutsun nykyistä tilaani "walk of shame" nimellä. 26p on tultu n. vuodessa alaspäin (ulkomuistista). Oma vapaapudotukseni siis alkoi aika samalla kellon lyömällä, kun Mr Penttala löi mulle Crankin käteen ja sanoi, että heitä, menee pitkälle. Itselleni olen pystynyt perustelemaan, että vika ei ole minussa, vaan tuossa kiekossa. Poistin perkeleen laukusta n. pari viikkoa sitten ja tulevaisuus näyttää, onko mitalla merkitystä. Usein kuuluu sanottavan, että ei ole, mutta pieni hymyhän siinä puhujan huulilla aina silloin on.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.06.15 - klo:12:36
Jäämme odottamaan Jonen rating-blogia jossa ahdistutaan säännöllisesti omista ratingeista ja syytetään siitä kiekkoja :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: hece - 25.06.15 - klo:12:45
10. Jalkapallokentän ylitys tiedossa. Isot pojat heittää hienoja ja me muut sitten mitä pystyy. Jalkapallokentällä olevaan outtiin ei pitäisi pystyä heittämään, mutta  meneehän se huono heitto sinne. Jos tuohon heittää outin niin sitä huomaa paikkaavansa aika epätoivoisilla yrityksillä. Eli vältellään outtia. Meikäläisen kädellä ei taida olla jakoja kuin hurjiin riskikolmosiin, joten todennäköisesti maltilla pelataan nelosta. Tuulella hirvittää jokainen heitto. Isoa kalaa tarjolla. Nelonen ja vitonen korttiin.
Tapanin linkkaamasta kartasta näkee että tämä on nyt 30m lyhempi ja kori heti aidan kulman jälkeen. Uudet puut estää vanhan korinpaikan käytön. Ainakin heitto pois tavoitteista siis.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.06.15 - klo:14:52
Eli jos saa kentän yli ja niiden puiden välistä niin on 50m matkaa kupille. Pistää siis yrittämään slowhandinkin siivutusta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.06.15 - klo:21:36
Huominen Qualifier tulee eri suunnista jatkuvasti keskusteluun, joten hieno huomata miten sinänsä pieni kisa saa aika paljon huomiota ainakin harrastajien keskuudessa.

En nyt ala veivaamaan pelikirjaa uudelleen, mutta eilen Kaatiksen viikkokisoissa huomasin saaneeni oikean käden etusormeen jonkun pienen tikun tai jotain.
Backhandin heittäminen ärsytti sormen päätä aika reilusti ja varsinkin kovaa heittäminen sattui ihan huolella. Kisan jälkeen kaivelin sormessa olevaa tummaa kohtaa Leathermailla, jolla voi pelastaa vaikka maailman jos on oikein reipas.
En löytänyt sormesta mitään vaikka kaivoin kuopan. Tänään onkin sitten ihmetelty sormen kuntoa ja toivottu tilanteen helpottavan huomiseksi. Ei nimittäin ole juurikaan apua kivusta sormessa. Harmittaahan se.

Eilen Kaatiksella päädyin pelaamaan etutiiltä ja BagTag olikin kisan mielenkiintoisin juttu.
Jonen kanssa sovittiin erillinen kisa, mutta jo ryhmän sisällä väännettiin viimeiselle väylälle asti. 61 ei riittänyt vaan Jari vei 004 mennessään. Tompan kanssa päädyttiin tasatulokseen, joten sitten jatkettiin pelaamista. Tomppa vei sudarin, joten 004 vaihtui numeroon 203 jos muistan oikein. Jone oli pelannut huonohkon kierroksen, joten kun kävelin ison numeron kanssa klubitalolle paljastui että saankin Jonelta numeron 68 :)
Äärimmäistä painia ja taistelua taas BagTagien jännittävässä maailmassa. Lisää tätä.

Iltatouhuna veivasin tänään bägiä uusiksi. Bagiin jo noussut Titanium FLX Buzzz sai vielä odottaa sen vaihduttua takaisin uuteen FLX Buzzziin. Ei vain luotto riitä vielä.
Yksi uusi First Run DD singahti bägiin yhden käytetyn siirryttyä ehkä eläkepäiville. Näitähän ei saa mistään, joten täytyy varovasti ottaa näitä käyttöön.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 26.06.15 - klo:22:58
Se voi pienikin haava vaikuttaa negatiivisesti yllättävänkin radikaalisti, varsinkin kun on just oikees.. eiku väärässä paikassa. Nimimerkillä: Parit kisat heittänyt väkisin kolmella sormella kun oli haava heittokäden etusormessa:(

Tsemiä Beastille! Paina Starfiree inboundsiin ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 27.06.15 - klo:23:19
Älä nukahda. Älä nukahda. Mieti. Mieti.

Qualifier.
Ennen kierroksen alkua olin tasatuloksessa kärjen kanssa.
Pelikirjaan pelaaminen onnistui kun lopputulemaksi saatiin 69 ja 67.

Ensimmäisellä kierroksella oli aikamoista painimista. Hyviä paikkoputteja joilla pysyttiin jonkinlaisessa kuosissa. Kunnes.
Väylä kahdeksan. Avaus forella niinkuin pelikirjassa lukee. Hyvä. Sitten Crank käteen ja vasemman outin päältä loivaa annukkaa. Joo.
Ilmeisesti piti laittaa vähän liikaa annukkaa ettei vaan jää vasemmalle. Ei jäänyt vasemmalle. Hienosti liiteli oikealle outtiin, tien yli ja liukui vanhainkodin pihaan. Tyhmä.
Sitten hieman ropellusta ja seiska korttiin. Eihän tämän näin pitänyt mennä.
Ysillä heikko fore vastarinteeseen. Kuitenkin kolmonen korttiin.
Kympille melkein hyvä avaus, isolla hyssellä oli tarkoitus kiivetä kupille. Eihän se. Nousi vähän plaaniin ja kävi liian kaukana. Jäi tietenkin outtiin.
Vitonen.
Seuraava väylä. Tii siirretty kymmenen metriä taaksepäin ja korille 129m. Ihan jees heitto osui koivuun reilun sadan metrin päässä. Periaatteessa hyvä, mutta kun se koivu heitti sen kiekon outtiin. Melkein hyvä putti, mutta nelonen korttiin. Johan näitä sataa. Bogeja nimittäin.
18 väylälle mentiin pariin pelaamalla aika erikoisillakin ratkaisuilla.
18 avaus lähti kädestä niinkuin yritinkin. Paitsi, että jotenkin se tuuli pyöri ja kiekko nousi senverran plaaniin ettei jaksanut enää feidata sisään. Hallittu vitonen siihen.
69 oli +5 joka tarkoitti noin neljän heiton eroa pelioikeuteen.

Syömätauolla todettiin, että pariin pelaaminen riittäneisi.
Sitä sitten pelaamaan. Ykkösrundilla yksi pirkko, joten kovin montaa bogia ei ole varaa ottaa.

Aloitus väylältä 7. On muuten nykyään aika haastava. Kolmonen siihen 88 kapeaan ylämäkiväylään. Asiat siis jotakuinkin kohdallaan.
Kunnes.
Väylä kahdeksan.
Avaus hallitusti 80m, toistaa itseään eikö vain?

Mitäs sitten. Myötätuuli. Ei kuitenkaan Crankia kun se ei tullut takaisin. Heitä sama heitto kuluneella DD:llä. Joo. Näin tehdään.
Muuten hyvä, mutta en heittänyt annukkaa eikä se nyt myötätuuleen kippaa, joten suoraan outtiin. Mitä? Mun piti heittää kaksi forea ja pelata vitonen saaden kaksi heittoa parempi tulos kuin eka rundilla. Taisi unohtua. No joo. Kakkonen siis outtiin ja nelosta heittämään. Pistin sitten siihen kohtaan surkean heiton, outtiin. Nyt alkoi jo puuskuttaa.
Seuraavahan oli jo kuudes. Korille 90m. Siitä puiden välistä matala. Matala tuli, liian matala. Osui maahan ja kuoli siihen. Seiska lähtee, korille 45m ja puu estää kunnon heittolinjat. Nyt alkoi jo tuntua pahalta. Buzzz fore kuitenkin nätillä pikku antsalla kolmeen metriin ja kasi korttiin. Ei hirveästi huvittanut jutella.
Sitten aloitettiin pelaamaan. Paria parin perään. Väylälle 16 kolmonen eli eka pirkko avauksen jäätyä tuurilla sisään. Hyvä. Kaksi päälle. Ehkä tästä tulee vielä jotain.
Kunnes.
Väylä 18.
Eka rundista piti oppia jotain. Myötätuuli. Vakaampi kiekko käteen. Jostain syystä heitin hiljempaa ja korkeammalle. Oikealta puhaltanut tuuli työnsi kiekko vasuriin. Puoli metriä outtiin. Uuh. Eikä.
Joo. Järki käteen. Kolmas lähtee. Maltilla rinteeseen ja bogia tekemään. Se sama tuuli oli siellä edelleen. Ylöspäin heittäessä taisi kiekon pylly näkyä senverran, että tuuli pääsi työntöhommiin. Jep. Ja pyörähti outtiin. Niinpä tietenkin. Kutonen tähän ja epäuskoinen fiilis. Neljä päälle. Sitten taas taisteltiin pareja. Ei lähellekään pirkkoa ykkösellä, kakkosella... Eikä muuallakaan. Vitosella vähän varovainen avaus vei Crankin puskaan vasemmalle. Yksi reikä josta pääsi edes korille päin. Totesin laittavani tämän sisään. Noin kymmenen metrin roikotus sokkona ja koriin. Kakkonen, birdie ja mitä vielä.
Kolme päälle ja viimeinen väylä. Kutonen on ollut mulle aina vaikea. Surkea avaus ajautui vielä oikealle synkkään metsään. Tuurivälistä Crankilla annukkaa viiteenkymppiin, sieltä foreBuzzz kymppiin. Kisan viimeinen putti reteesti sisään ja kunnon taistelupar.
67 ei riittänyt tietenkään mihinkään. Par olisi riittänyt sudariin...
Väylä kahdeksan. Bogeyfree kierros tuplalla ja triplalla. Entä jos olisi sen triplan...jäihän sitä jossiteltavaa. Ratingit kuitenkin 952 ja 974 joten ei kai sitä ihan paskana pidä olla.

Beast on kyllä erinomainen rata. Tarvitaan monenlaista heittoa eikä voi nukahtaa. Tykkään.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.06.15 - klo:23:02
Pelihommat kuumottaa kun kelit on kohdallaan. Lajinomaista harjoittelua olen tehnyt kantamalla painekyllästettyä lankkua ja askartelemalla kokeilevaa rakentamista yrittäen saada aikaiseksi valokatoksen. Saatiin tänään juuri sopivasti valmiiksi, jotta ehti juoksujalkaa viikkokisoihin Nummelanharjulle.

Vähän oli juoksulähtö ja lämmittely tapahtui höpöttämällä hölmöjä tuttujen kanssa.
14 oli avauspaikka ja avaus menikin kivasti kulmaan, toinen heitto karkasi foreannukalla ihan pöpelikköön josta sai tuupattua tuurillakin nelosen. Huono.
15 avaus neljään metriin ja huono putti ketjuista ulos. Siinä kohtaa päätin pysäyttää tilanteen ja puhallella hieman vauhtia kaverista ulos.
Säätiedotus oli jäänyt katsomatta, mutta olin napannut hanskat ja sateenvarjon mukaan.
Sitten jännitettiinkin enimmäkseen sitä, osuuko ukkonen kohdalle.

Pysäytys oli paikallaan, koska parille seuraavalle väylälle birdiet. Ykkösväylän jälkeen alkoi ropina joka yltyi hurjaksi ukkossateeksi. Vettä tuli huolella ja hiekkainen Nummelanharju alkoi lainehtia. Jatkettiin peliä vaikka osa porukasta ajautui kohti kotia. Myrsky meni ohi 20 minuutissa ja keli tyyntyi aika nopeasti. Hetken päästä satoi jonkin aikaa.

Setä pääsikin opastamaan samassa ryhmässä pelanneita valmistautumisessa. Kaatosade ei haittaa jos kädet pysyvät kuivana. Sateenvarjo ei ole iso riesa jos se kulkee bägissä mukana.
Hanskoilleni monet naureskelevat, mutta niillä pidetään kädet kuivana kun jatkuvasti pitää nostella tavaroita ja kyetä samalla pitämään kädet kuivana.

Kaatosateessa kolmoselle avaus neljään metriin eli kyllä se on mahdollista vaikka sataakin.

Viikonloppuna suunta on Lauste ja ProTour. Pelikirja on varmaankin jotakuinkin samaa logiikkaa kuin Qualifierissä, mutta katsotaan sitä loppuviikosta :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.07.15 - klo:22:53
ProTouria pukkaa ja itselle pitää tietenkin pelikirjaa laatia. Lausteella on käyty jo tänä vuonna, joten se helpottaa hieman.

1. Kolme kolmosta olisi jo aika herkkua. Kakkosista ei tarviyse unelmoidakaan.
Uskoisin yhden nelosen painuvan tähän kuin itsestään. Toivottavasti ei enempää. Hankala väylä jonka aukon muistaa aina isommaksi.
Tuulella on aika paljon merkitystä kiekkovalinnassa. Crankista Starfireen ja kaikkea siitä väliltä.

2. Korin paikka on aiemmista vuosista siirtynyt. En oikein tiedä mitä tähän heittää muutakuin sieltä oikealta vakaata draiveria. Qualifierissä ei kovinkaan vakuuttavaa peliä tähän. Kakkonen on jo kova juttu, mutta kolmosta enempää ei saisi tehdä jos vain pääsee puusta ohi. Kakkostahan sitä kuitenkin haetaan. Keskiarvo kolme. Jos teen kakkosen niin saan nelosenkin :)
Starfire tai uusi DD, vähän tuulesta riippuen ehkä suoremman linjan Glow FLX Wasp :)

3. Edelleen kinkkinen. Taidan heittää draiverilla kuitenkin foreantsaa. Buzzz ei vain tuntunut hyvältä tähän. Kolmosen keskiarvolla selviän tästä.

4. Kolmosen keskiarvo olisi aika hyvä. Ihme väylä kun en vain saa survottua sitä kiekkoa tarpeeksi oikealle. Kakkosta en ole ikinä tehnyt, nelosia kyllä. Kolmonen on hyvä perussuoritus. Rohkeampaa annukkaa tarvitaan helppoon kolmoseen.
Vähän kulunut FR S DD

5. Isoa kalaa tarjolla. Nelosia tehtävissä hyvillä heitoilla. Tarvitaan yksi erinomainen ja kaksi hyvää neloseen. Kutonen on jo huono, mutta dropparilta saa aikaiseksi helposti pahan mielen. FR S DD

6. On se ihme väylä. Forella pitäisi mennä helposti putille. Ei vain mene.
Kokeilin jo Buzzziakin, mutta ei kun ei. Forella taidetaan mennä. Kolmosta isompi on dramatiikkaa. Starfire tai DD

7. Uuh. Jälleen selviytymisväylä. Tältä tiiltä ei paljon kolmosia tehdä. Siis meikäläisen kädellä. Crankilla mennään ja sitten ihmetellään. Fore ei riitä enää asiallisille huudeille. Maltilla helppo nelonen, fiiliksestä kiinni lähdetäänkö leipomaan kolmosta jos tulee hyvä avaus.

8. Osasin tämän joskus. Buzzzilla kovaa ja se laskeutuu siihen kauniisti. Siis siihen kulmaan. Kolmosia pääsee yrittämään vain erinomaisilla avauksilla. Qualifierissä meni ihan taisteluksi. Helppoja nelosia pitäisi tehdä. Kolmoseen vaatii erinomaisen avauksen.

9. Tämänkin avauksen osasin, jostain syystä Qualifierissä ei onnistumisia tähän. Forella oiotaan mutkaa vakaalla draiverilla. Ehkä jopa Firebird. Haastava kakkosheittokin. Nelonen on ihan ok.

10. Pirkkoja tarjolla. Tähän mulla on kiekko ja heitto. Forella DD metriin.
Ei vain tahdo onnistua. Tärkeintä on saada kiekko ränniin. Kolmosta isompi on katastrofi.

11. Uusi tii vaikeuttaa tätä paljon. Kakkosheiton tekeminen on huomattavasti haastavampaa kun käsi ei riitä tarpeeksi kauas. Nyt joutuu leipomaan isoa hysseä. Nelosia pitäisi tehdä. Crank ja sitten vakaalla jykevä hysse.

12. Selviytymisväylä. Avaus mahdollisimman pitkälle. Buzzz tai Crank.
Kakkosella isoa antsaa ja lähestyminen milliin. Jepjep. Niinhän se pitäisi. Tuskin tarvitsee kuvitella kolmosia. Nelonen on hyvä.

13. En osaa. Buzzzilla kulmaan bäkkärillä, sitten sama kiekko forella milliin. Pitäisi onnistua. Ei liian vaikeita. Kolmosia.

14. Qualifieristä kaksi kakkosta. Fore Buzzz. Kaksi kolmesta pitäisi onnistua.

15. Selviytymisväylä. Avaus Crankilla ja sitten ihmetellään. Huhu kertoo, että uutta viivaa on vedetty. Huonon avauksen jälkeen jää kolmannelle hyvä heitto jos ei pääse heittämään toista draiverilla. Todennäköisesti tarvitsen tässä lasermittaria.
Nelosia. Jooko.

16. Tämä metsä on paha metsä. Ei onnistumisia Qualifierissä. Uuh.
Kakkonen on mahdollinen, mutta ei todennäköinen. Tähänkin kakkosen tullessa tulee nelonen. Kolmosilla pitäisi selvitä. Buzzzilla kauniita suoria heittoja.

17. Pahan metsän toinen väylä. Kun ei vain osu niin ei osu. Olen yön hiljaisina tunteina mietiskellyt foreavausta. Rauhallinen fore avoimelle oikealle. Kai sieltä pääsee kupillekin.
Foreen on paljon isompi luotto tuollaiseen ränniin. FR S DD

18. Väylä jota ei ole vielä ratkaistu. Fiiliksellä mennään. Kakkosille en ole keksinyt ratkaisua. Jos uskaltaa niin Buzzzilla kymppiin ja ehkä lähemmäs. Jos ei uskalla niin sitten draiverilla puskaan. Kolmosia jos ei tule paskoja heittoja.

Ei siis juurikaan pirkkopaikkoja. Tosin pariin pelaamalla saanee tonnin ratingin eli omaan tasoon saa laittaa muutaman boginkin. Kisan voitosta taisteleminen vaatii toki miinustuloksia, joka olisi meikäläiselle aikamoista ylisuorittamista.
Realismia on, että jonkinverran ollaan plussalla. Paha mieli tulee yli 70 kierrostuloksista ja lähemmäs 60 pelatut on erinomaisia. Eli siihen väliin.
3 x 65 on 195. Alle 200 lienisi ihan jees, joten alle sen pelataan vaikka väkisin :)

Tumi tuolla jo totesi, että hereillä pitää olla. Tykkään pelata näillä vaikeilla radoilla. Pitää oikeasti heittää hyvin eikä vain lähestyä hyvin. Erinomaista.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.07.15 - klo:16:15
Nyt tuntuu olevan taas vauhti päällä. Aurinko paistaa ja nyt on kyllä lähdettävä Kaatikselle ottamaan aurinkoa.
Foreannukkaa ajattelin vähän testailla kun on ajoittain tarve sellaisen heittämiselle ja haastavaa on se.

Eilen seikkailin internetissä. Löysin jotain sellaista joka oli pakko tilata. Glow FLX Buzzzeja ja Glow FLX dyed Droneja. Huhhuh. Luulin että näitä ei saa mistään.
Pakkohan se oli sijoittaa palkintorahat lajiin ennenkuin menevät hömpötyksiin.
Frisbeehuutokauppaakin innostuin testaamaan kun Cryztal FLX Zonea myydään. On senverran erikoisen mahtava muovi, että pitäähän se testata. Foreen käy tuo Zone ilmeisen makiasti.
Nyt oli juuri sellaisia heräteostoksia, joita kauppiaat varmasti haluavatkin asiakkaiden tekevän. Olen siis hyvä asiakas :)

Näyttäisi tulevan lämmin loppuviikko. Lausteellakaan ei ole siis kylmä, joten nestetankkaus olisi syytä saada hoidettua kunnolla. Ei ole ihan helppoa juoda sopivasti.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.07.15 - klo:21:45
Tänään saattoi olla jonkinlainen käänne lupaavalla frisbeegolfurallani.

Maltoin muutaman heiton kokeilla sitä foreannukkaa Dronella ja luulen keksineeni jotain.
Se ei kuitenkaan ole se muutos.

Jone ilmiintyi paikalle ja sovittiin tietenkin, että loppuu se turha treenaaminen ja lähdetään kierrokselle. Jone antoi kaksi vaihtoehtoa, joko etutiiltä tai etutiiltä. Eipä tarvinnut sitä miettiä sitten.
Bagtag 23 antoi hieman painetta Jonen isoa numeroa vastaan.
Paikalla pyöri Piirosen Leo ja Tuoman Ilari. Sovittiin, että pojat lähtee mukaan. No niin, saa pappakin suorittaa jos tahtoo pojilta bagtagin. Onneksi pojilla oli pienemmät numerot kuin meillä, joten oli vain voitettavaa.

Sitten tuli se elämän muutos. Pojat ilmoittivat pelaavansa takatiiltä. Ei kuulemma haittaa vaikka sedät pelaa edestä. Jaaha, eli ollaan tultu tilanteeseen jossa nuoriso tarjoaa tasoitusta. Hittolainen.
Pelasin etutiiltä ihan mainion kierroksen, mutta kyllä se nyt vaan niin kävi että eihän se mihinkään riittänyt.

Onko se alamäki nyt sitten konkreettisesti tässä? Pyöreä hidaskätinen setämies, jolle pitää antaa tasoitusta jos haluaa tiukan kisan. Ei meinaa millään antaa luonto periksi, mutta kyllähän se on myönnettävä että ei tästä kisaa olisi tullut jos ei pojat olisi pelanneet takatiiltä.:)

Yritän päästä tästä yli. Mieluiten ennen viikonloppua. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 02.07.15 - klo:22:02
Tuo viimeisin lämmitti mieltä. Setä-tunnelmissa kohti lyhenevien draivien huomista.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.07.15 - klo:22:56
Ei ne draivit heti lyhene. En ole vielä lähtenyt kuplamuoviosastolle, joten pelivaraa on vielä.
Slowhand olen ollut aina, joten se ei kuin enintään very slowhandiksi :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 03.07.15 - klo:00:15
Ei ne draivit heti lyhene. En ole vielä lähtenyt kuplamuoviosastolle, joten pelivaraa on vielä.
Slowhand olen ollut aina, joten se ei kuin enintään very slowhandiksi :)

Mä jätin tänä kesänä dessut pois... Niisk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 03.07.15 - klo:07:02
Ei ne draivit heti lyhene. En ole vielä lähtenyt kuplamuoviosastolle, joten pelivaraa on vielä.
Slowhand olen ollut aina, joten se ei kuin enintään very slowhandiksi :)

Mä jätin tänä kesänä dessut pois... Niisk
Vaihtoa alivakaampaa vaan. Yhtään samaa dessua ei ole bägissä tänä vuonna kuin viime vuonna :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 03.07.15 - klo:08:25



Paikalla pyöri Piirosen Leo ja Tuoman Ilari. Sovittiin, että pojat lähtee mukaan. No niin, saa pappakin suorittaa jos tahtoo pojilta bagtagin. Onneksi pojilla oli pienemmät numerot kuin meillä, joten oli vain voitettavaa.

Sitten tuli se elämän muutos. Pojat ilmoittivat pelaavansa takatiiltä. Ei kuulemma haittaa vaikka sedät pelaa edestä. Jaaha, eli ollaan tultu tilanteeseen jossa nuoriso tarjoaa tasoitusta. Hittolainen.



Onhan nyt toki ennenkin tullut pelattua hyvien kanssa, mutta konkretisoitui se fakta, että pelit ratkotaan 50m säteellä korista. Tässä sen näki hyvin, kun (etutiiltä) avatessa lähes poikkeuksetta setämiehet voittivat (kuvitteellisen) CTP kisan, mutta eihän se riittänyt.

Pakko myöntää ero on suuri ja juna meni jo.

Pyysin illalla hieman apuja masennukseen punaveriseltä ystävältäni El Coperolta, ei ole mitään tehtävissä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.07.15 - klo:20:25
Kaksi kierrosta pelattu. Aamulla päästiin pelaamaan outoihin olosuhteisiin. Ei tuullut oikeastaan ollenkaan. Hauskan tuntuinen porukka. Testasin parit putit ja kaksi avausta vitoselle.
Hyvä fiilis ja meininki.
Erityinen huomio, ei pelaajakokousta. Jokainen haki henkilökohtaisen tuloskortin henkilökunnalta ja siinä sai kysellä jos oli asiaa. Nelinkertainen kirjanpito.
Erinomaista. Kaikki info oli kisakoneessa, joten kysyttävää ei juurikaan tainnut olla.


Lienee loogisinta edetä pelijärjestyksessä.

5. Tähän oli pelikirja. Lausteella tuulee aina, joten vähän jänskätti miten vaikuttaa peliin.
Hyvä avaus. S-line DD piti pienen annukan kivasti ja meni puskan yli. Reilu satanen korille.
Entäs jos? Crankia kupille?
Järki käteen. Fore Buzzz aukolle. Hyvä heitto. Toinen samanlainen ja taisin olla noin kuudessa metrissä, ei ainakaan yli. Ei huolta. Paitsi että putti vähän oikealle ja ketjuista ulos. Huono putti. Uuh. Bogey.

6. Tähän on haettu sitä ysikymppistä forea. Ei onnistunut tälläkään kertaa ja 15m korille. Mikähän siinä on kun pitää puoliksi yrittää vaikka on tieto ettei ne mene kuin kauas. Saakeli. Puolittainen yritys, kiekko korin alta maahan ja rollasi kymppiin. Niinpä tietysti. Kai sitä yritti paikata sen bogin.
Paikkasin kuitenkin rollit tuuppaamalla hyvän putin kuppiin ja kolmonen.

7. Crankilla tyveneen lähdettiin hyökkimään. Vähän liikaa antsaa ettei vain mene vasemmalle outtiin. Ei mnennyt kun meni oikealle, ei kuitenkaan outtiin. Kiekko oli kolme metriä ennen edessä olevaa puskaa. Forea olisi pitänyt heittää suoraan kohti metsää. Ei vaikuttanut hyvältä.
Hysse oli toinen vaihtoehto outin päältä. Sitä sitten. Liukastuin hieman ja hysse outtiin.
Tässä kohtaa voisin kertoa hauskan tarinan sekoilusta varaheiton kanssa. En kerro.
Kiekko outtiin ja seitsemän metriä eteenpäin etuoikealle. Nelonen lähtee outin rajalta. Heikkolaatuinen fore kolmeenkymppiin. Pari tuuppaisua ja kutonen korttiin. Tupla. Uuh. Kolme väylää, kolme päälle. Ei tämän näin pitänyt lähteä.

8. Hieman keräilyä. Sielun nimittäin. Buzzz käteen ja melkein sweet spottiin. Foreannukkaa Buzzzilla ja erinomainen heitto. Osui nimittäin alarautaan. Ei mene edes varmat joten joutui tyytymään kolmoseen. Birdie ja kaksi päälle. Sehän oli hyvä.

9. Uusi Starfire (feikki-pd) käteen ja vähän löysä heitto forella. Meni kuitenkin tuurilla siten että pääsi heittämään eteenpäin. Hyvän näköinen fore, mutta osuihan se johonkin risuun. Kuitenkin neloseksi foreBuzzzilla. Hyvä. Kaksi päälle. Eihän tämä nyt niin huonosti mene.

10. Tämän mä osaan. Paitsi, että jäi DD vähän näppiin ja fore vasemmalle puuhun. Kiekko pompulla oikealle. Forella kakkonen kahdeksaan metriin. Kori näkyi puoliksi. Muuten hyvä putti, mutta yläpantaan.
Saakeli. Tähän piti tehdä kakkosia, ei nelosia. Kolme päälle.

11. Leuka rinnassa kohti seuraavaa tiitä. Annukkaa Crankilla. Annukkaa tuli. Paitsi, että osui vasemmalla olevaan puuhun. Pomppasi hieman vasemmalle. Väliin jäi kuitenkin 1,5m aukko, joten ajattelin ottaa maltilla. Buzzz käteen ja maltilla aukkoon. Aukkoon meni. Jostain syystä vedin kuitenkin täysillä, jäi näppiin. Kiekko oikealle, osui seiska väylällä olevaan ainoaan näkyvään mäntyyn. Putosi pystyssä alas, mutta eihän se tietenkään mihinkään rollannut. Kakkosheitto outtiin. Tällaista ei tapahdu meikäläiselle, paitsi että juurihan seiskalla tapahtui. Neljäs heitto forella aukolle päin, sieltä Dronella hysseä. Jäi lyhyeksi, mutta pääsi puttaamaan. Kerrankin hyvä putti jolla pelastin tuplan. Kutonen!
Viisi päälle. Pelattu vasta muutama väylä ja nyt oikeastaan enemmän päälle kuin piti olla koko kierroksella. Mistä näitä tulee.

12. Forella pääsee varmemmin aukkoon. DD menikin kivasti aukkoon, joten sieltä pääsi heittämään antsaa, joka ei pitänyt. Kuitenkin helppo nelonen. Hyvä väylä. Kolmoseen ei pysty ilman aivan mahtavaa kakkosheittoa.

13. Tämä on helppo. Buzzzilla bäkkäriä. Niinpä, puskaan. Meni puoliksi läpi. Hassusta asennosta forella kupille paitsi ettei mennyt. 15m eteenpäin. Toinen samanlainen haarafore vitoseen. Nelonen ja taas bogey. Voi hittolainen. Kuusi päälle.

14. Birdieväylä. Jostain syystä kuitenkin liian rauhallinen fore, eihän se jaksanut sinne alas asti. Keskelle risukkoa. Painittu kolmonen. Ei maistunut hyvältä. Saakeli. Kuusi päälle ja väyliä riittää.

15. Ei kulje. Bägistä löytyi uusi FLX Cryxtal Crank. Ajattelin painaa oikein huolella antsaa ja voimaa taakse. Paitsi ettei tullut antsaa. Kiekko melkein metsään vasemmalle. Sieltä hysse väylälle. Sitten paljastui, että korihan on siellä taskussa. Yritin Starfirellä hyssettää. Yritin. Jäi 14m lyhyeksi. Pikku foren tarvitsi puiden välistä. Onnistui ja vitonen. Sehän on bogey. Seitsemän päälle.

16. Buzzzilla hyvä heitto, mutta hiipui hieman lyhyeksi. Varoin 12m putissa hieman oikealla olevaa puuta ja sitten oltiinkin kuudessa metrissä. Ei mennyt. Kolme puttia. Ei saakeli, bogey.
Kahdeksan päälle. Mitä täällä tapahtuu.

17. Eihän tuohon osu millään. Forella yritin. Hipsu puuhun ja kiekko edellisen väylän korin viereen. Hiphei. Melkein olisi voinut naurattaa, mutta ei. Firebirdillä forella kentälle ja lähäri vitoseen. Nelonen. Sehän on bogey. Saaketin saaketti. Yhdeksän päälle ja väyliä on vielä. Tässä vaiheessa olin pudonmut jo omista laskuista, joten kyykyssä oltiin.

18. Forella DD reiluun kymppiin. Niistokolmonen. Ihan hyvä.

1. Hyvä avaus DD:llä aukosta. Helppo Drone ja kolmonen. Hallussa. Ei paha.

2. Melkein hyvä DD ei ihan jaksanut. Puskan takaa melkein hyvä yritys, ei mennyt. Kolmonen. Näinhän tätä olisi pitänyt.

3. Iso foreannukka. firebirdillä. Onnistui kahdeksaan metriin. Osuinkohan koriin putilla,,en muista mutta ei ainakaan mennyt. Olisi maistunut. Kolmonen ja yhdeksän päälle.

4. Tämä on ollut hankala. Tällä kertaa hyvä avaus reiluun kymppiin puskan taakse. Milliin ja kolmonen korttiin. Yhdeksän päälle. Ei saakeli. 70.

Ei varsinaisesti edes ihan hirveän huonoa peliä, mutta nyt tipahteli noita poksuja aika paljon.
Toiselle kierrokselle pääsin muiden epäonnistujien kanssa. Ei jaksa iloita.

Samasa ryhmässä pelannut Marko Hämäläinen pisti -2. Hävisin Markolle vain 11 heittoa.

Ruokareissulla yritettiin sitten nollata tilanne.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.07.15 - klo:23:48
Nyt lähti hankinnat hieman lapasesta.

Frisbeehuutokaupasta Facebookissa (frisbeehuutokauppa on muuten yhdyssana) ostin Cryztal FLX Zonen. Tuntuu makialta kädessä, joten uskoa on tähän varsinkin forelähäreihin.

Amerikan ihmeet myyvät kaikkea kun vain löytää. Wanhakin löytää.
Glow FLX Buzzz ja Glow FLX Buzzz Os sekä Glow FLX Drone ovat uusimmat hankinnat joita odotellaan nyt sitten postin tuomaksi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 05.07.15 - klo:05:59
Nyt rentoutta finaali kierrokselle mukaan, vähän kuulosti että meni yli yrittämiseksi, kun jäi sormiin nuo voimavedot ja nautintoa matkaan, laustehan taitaa kumminkin olla yksi parhaista radoista suomessa. Tsemppiä ja kierrosta pakkasen puolelle :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.07.15 - klo:09:03
Pakkaselle pelaaminen olisi meikäläiselle jo aikamoinen suoritus. Aika kovaa tuolla pitää yrittää jos haluaa luoda itselle mahdollisuuksia ja siinähän ne riskit kasvaa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.07.15 - klo:21:20
Toinen kierros. Pizza maistui hyvin ja jätskiäkin päälle.
Itseluottamus ei ihan ollut tapissaan.
Kohti ysiväylää. Puolessavälissä matkaa tajusin, että tuloskortti jäi. Eikun puolijuoksua takaisin. Saakeli. Hikipäässä eestaas.

Tuttuja kavereita.

Ysiltä siis aloitettiin.
Forella DD:tä. Menikin läpi asti ja väylän vasempaan reunaan. Kuluneemmalla DD:llä foreannukkaa kolmeen metriin, olipas hyvä heitto. Birdie. Huhhuh.

10.
Tämänhän mä osaan. DD lähti hyvin kädestä. Hienoa.
Kiekko löytyi korin alta. Toinen birdie. Meiltähän tämä käy.
Kaksi väylää ja kaksi alle. Huhhuh.

11. Avaus. Sama annukka ja sama puu kuin eilen. Pomppasi vain oikealle tällä kertaa.
Foreannukkaa kentälle. Lähäri vähän lyhyeksi ja sitten päästiinkin heittämään sormirolleria metsästä. Meni pitkäksi metsään. Sieltä haaraputilla vitonen korttiin. Meinasi sattua jo pahemmin, mutta avauksen jälkeen ihan ok.

12. DD meni forella vasenta laitaa kivasti. Annukkaa sinne jonnekin. Helppo nelonen.

13. Buzzz ihan ok avaus. Forella sama kiekko millin liian kovaa. Livahti pitkäksi.
Kutosen putti. No eihän se mennyt.

14. Forella Buzzzz ja taas ihan liian hiljaa. Ryteiköstä väkisin oksien läpi korin alle. Kolmonen on pettymys. Ei sille mitään voi.

15. DD käteen. Melkein liikaa annukkaa. Kiekko väylän oikeaan laitaan. Sieltä kovaa vajaalla outin päältä. Hyvä heitto.
Drone käteen ja isoa hysseä. Hyvä heitto. Paitsi.
Livahti korin yli rinteeseen. Kymppiin ja puskan taakse josta piti haaralta putata. Melkein hyvä putti, mutta alarautaan ja rollasi takaisin. Saakeli. Eikä se mennyt sittenkään. Nelosesta kutonen. Saakeli. Tupla.

16. Tuuli oli pelissä ensimmäistä kertaa. Vaihdoin Buzzzin Waspiin. Eihän se noussut plaaniin.
Vasemmalle aika pitkälle. Sieltä Dronella fore muutaman puun kiertäen melkein koriin. Hyvä kolmonen. Ehdin jo säikähtää.

17. No niin. Jonossa mennään. Starfire käteen kun fore ei osunut. Hyvä heitto. Osui suoraan linjalla olevaan nuoreen mäntyyn ja jäi siihen. 40m korille. Hyssellä Dronea korille. Ei ollut ihan nappi, joten valuihan se sinne rinteeseen. Seitsemän metrinen alamäestä. Surkean matala putti. Ei noussut alarautaa korkeammalla koskaan. Osui siihen ja kuoli. Nelonen tuon avauksen jälkeen. Taas bogey. Saaketti.

18. Tuuletteli mutta ei se mitään. Forella lähdettiin tuuppaamaan. Vähän pitäisi kipata enemmän jos haluaisi päästä järkietäisyydelle. Alle ja kolmonen. Ihan hyvä.

1. Tuulee takaa. Silti jotenkin sain sen kiekon menemään oikealle puskaan. Forella piti survoa itsensä väylälle. Nelonenhan se siinä. Bogey. Saakeli.

2. DD käteen ja suoristin linjaa. Näytti hyvältä kunnes maahan pudotessaan paljastui että oli reilusti lyhyt. Melkein jo luulin. Hysse puskan yli ja kolmonen korttiin.

3. Tähänhän oli ratkaisu. Foreannukka lähti innoissaan jo sitten liian pystyyn eikä Firebirdkään ihan kaikkeen pysty. Läsähti aitaan. Sieltä haarafore metriin ja kolmonen. Haastava väylä.

4. Lisää vauhtia kiekkoon. Kyllä se siitä. Annukkaa samassa kaupassa reilusti ja lähtihän se. Melkein korin tasalla oli kiekko, mutta outissa. OB4 ei tuntunut niin pahalta kun oli saanut hyvän heiton. Kuitenkin taas bogey.

5. DD käteen ja loivaa annukkaa. Hyvä heitto. Buzzz fore aukolle puolen sekunnin miettimisen jälkeen. Melkein lankesin hyökkäämään. Tuuli kuitenkin niin kovaa ettei uskaltanut.
Fore ei ollut kovin häävi ja painui oikealle. Kolmas lähtikin aika pienestä kulmasta ja jäi siksikin vähän lyhyeksi. Kahdeksan metrinen nelosputti. Identtistä eiliselle. Oikealle ja ketjuista ulos. Ei mennyt. Bogihan se siinä.

6. Fore ei näyttäisi onnistuvan, joten bogijonon jälkeen lähdin tuskissani yrittämään jotain muuta. Dronella annukkaa täysillä. Pitkäksi ei mene helpolla.
Jäi vain se annukka kotiin. Kiekko vasemmalla korin tasalla, eli olisinse mahdollista jos saisi sen annukan. Kolmonen tähän.

7. Kaksi väylää jäljellä. Vähän korkea avaus joka feidasi kohti outtia. Iski jo masennus. Kiekko oli kuitenkin toista metriä sisällä. Sieltä hyssellä varmasti kentälle ja lyhyt fore metriin. Näin tämä pelataan slowhandina. Kolmoseen ei ole jakoja, joten pitäisi vain pelata nelosta.

8. Viimeinen väylä. Buzzzilla melkein samaan paikkaan kuin ekalla rundilla. Tämän mä osaan. Foreannukka. Buzzz käteen. Hyvä heitto vitoseen. Vähän ylämäkeen pirkko tarjolla.
Olisihan se ollut kiva. Niinpä. Alarautaan matala putti ja paha mieli nelosesta.

67 oli parannusta. Nousin muutaman sijan ja ratingiakin oman ratingin verran.
Kaikenlaista. Oli vain liian monta surkeaa suoritusta eikä se homma oikein lähtenyt käyntiin.
Foreannukkaheitoista olen iloinen. Nyt on ihan selkeästi jokin haju siitä miten sitä heitetään.
Kyy puri toisen kerran samana päivänä. Kotiin nukkumaan saunan kautta.
Saunassa pidettiin palaveria jälleen kerran.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.07.15 - klo:10:56
Näyttää olevan paljolti sillä lailla, että kun tänne käy kierroksen läpi niin sen voi hiljalleen unohtaa eikä ahdista enää huonot niin paljon.
Voisihan nämä kirjoittaa omaan pöytälaatikkoonkin, mutta jos näitä joku vaikka joskus lukee niin onpahan luettavaa :)

Viimeinen kierros.
Voittotaisteluun olisi pitänyt pelata aikamoisen hyvää peliä, johon en pystynyt. Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli jo selvää että loppukisa on enimmäkseen omanarvontunnon keräilyä onnistumisten kautta. Viimeiselle kierrokselle NFS-painotteisessa ryhmässä, jossa Käpä joutui kuuntelemaan nummelalaisten huonoa läppää.

1. Tämähän oli hauska väylä. Kolme avausta, yksi aukosta, yksi oikealle ja yksi vasemmalle. Tällä kertaa vasemmalle puskaan. Olipa huono heitto.
Buzzz käteen ja foreannukalla kahdeksaan metriin. Olin jo asennoitunut neloseen, mutta puttihan olikin hyvä ja livahti sisään. Yllätyskolmonen huonon avauksen jälkeen.
Ykköselle kisassa 3,4,3 on ihan jees.

2. Muutin vähän pelikirjan linjaa enkä lähtenytkään hakemaan niin paljon hysseä. Melkein suoraan aukosta uudella First Run DD:llä joka nousi hyvin plaaniin ja näytti jo hyvältä. Tuli maahan ja skippasi korille päin. Vaikea arvioida, mutta hyvä heitto. Harmillisesti löytyi männyn takaa. Haara-annukkaputti ei kuulu vahvuuksiin. Kuitenkin hyvä yritys alarautaan. Vähän harmitti tämä kolmonen.
3,3,3 on perussuoritus. Kakkosia en ole tähän juurikaan tehnyt, joten ei pidä olla pahoilla mielin.

3. Firebird foreannukka oli pelikirjassa ja sillä mentiin. Lähtikin paremmin kuin toisella kierroksella ja näin jo kuinka kiekko kaartaa hienosti korille. Kunnes osui oksaan ja muutti lentorataa. 15m vajaa ja annukkaputti metriin. Ei ole kovin hyvä tuo mun annukkaputti, joten jännitti aika paljon. Kolmonen kuitenkin.
3,3,3 on hyvä perussuoritus. Tähän olen tainnut yhden kakkosen tehdä ikinä, joten ei niitä vain tule. Pitäisi enemmän käydä pelaamassa niin saisi varmuutta suorittamiseen.

4. Jokainen oli vuorollaan tehnyt bogin, joten oli mun vuoro. Lähdin hyökkäämään vähän vakaammalla kiekolla kuin eilen että ehtii palauttaa.
Oli vähän liikaa vauhtia kädessä eikä ranne enää ehtinyt mukaan, joten annukka jäi kotiin. Oli tarpeeksi huono heitto ettei mennyt koivuihin kiinni, joten pääsin heittämään Dronella hysseä. Jäi vähän näppiin ja meni sitten ihan vain 15m huonoksi yrittämiseksi puttihommat. Ei hyvä putti, mutta jäi lähelle. Nelonen ja ensimmäinen bogey tehty. 3,4,4 on vähän alakanttiin. Kakkosia ei tehdä kuin täydellisellä heitolla, joten kolmosia olisi pitänyt pystyä. Yksi nelonen olisi ollut ihan ok.

5. Päätin vähän ottaa riskiä ja vaihdoin vähän alivakaampaan lättyyn. DD lähti kädestä vähän aikaisin, mutta liiteli vaivoin aidan yli kentälle. Oli kuitenkin kiinni aidassa, joten hieman hankala jatkoheitto. Forella Buzzz piti heittää aukolle, mutta hieman hankala asento taisi verottaa osaamista ja heitin sinne vasemmalle hankalaan paikkaan. Buzzz käteen ja foreannukka alkaa olla meikäläisen tavaramerkki. Viiteen metriin täydellinen heitto ja ensimmäinen nelonen tälle väylälle.
5,5,4 on perussuoritus. Harmillisesti vain nuo vitoset tuli huonoilla puteilla, joten nelosten pelaaminen olisi ollut ihan erinomainen suoritus kun kolmosista haaveileminen on jo aikamoista.

6. Forella onnistuin avauksessa paremmin kuin kertaakaan ja olin melkein korin tasalla 12m putilla. Taas lankesin paskaan. Piti vähän yrittää. Ei mennyt, mutta meni korin alta ja rollasi kuuteen metriin. Hentoista vastahönkää ja ylämäkeen. Näitä pitäisi ihan harjoitella. Päätin putata vähän kovempaa. Onnistuin, mutta kiekko ei koskaan noussut ketjujen tasalle joten alarauta kolisi ja kolme puttia 12 metristä. Ei näin. Tyhmyyttä.
3,3,4 on heikohkoa. Kolmosilla tästä olisi pitänyt selvitä. Tässä taas yksi väylä joka pitäisi käydä heittämässä niin monta kertaa että tietäisi mitä yrittää. Ei vain riitä fore ja backhandissa pelottaa että livahtaa oikealle alas outtiin. Hyvä väylä lyhyeksi väyläksi.

7. Kuolemanlaakso ja jännäkakka. Alivakaimmaksi hakattu DD käteen. Tänä viikonloppuna Crankilla ei ensimmäisen kierroksen jälkeen heitetty kuin isoa antsaa, joten DD sai aika paljon vastuuta. Pieni annukka ja kiekko liiteli hienosti. Vähän liian korkea, joten oltiin vasemmalla outin lähellä. Sieltäpä sitten lähdin reippaasti vetämään kovaa ja heitinkin hyvän heiton. Ei tietenkään pitäisi testailla paljoakaan kisoissa, mutta samalla testasin että onko mitään jakoja. Ei ollut. 20m lyhyt. Neppi alle ja helppo nelonen.
6,4,4 on aika oletettu suoritus. 14 heittoa ei ole katastrofi vaikka pitäisihän tuohon sen nelosen pelata vaikka tuuppailemalla.

8. Glow FLX Buzzz oli kaksi kertaa jo lentänyt hienosti. Käpä taisi vetää omaa kiekkoaan vähän kovaa, joten meikäläisen tapoihin kuuluu korjata kaverin virheet. Otin vähän voimaa pois omasta heitosta ja jouduin puttamaan aukkoon kymmenen metriä liian lyhyen avauksen jälkeen. Kolme hyvää heittoa kuitenkin tähän. Forella Buzzz ja läheltä koria. Tästä on aika turvallista lähteä vähän yrittämäänkin. Nelonen tähän.
3,4,4 on ihan hyvää tasoa. Kakkoskierroksen lyhyt puttimoka oli huono, ja 3,3,4 olisi ollut jo eliittiä.

9. Fore livahti. Puuhun. Mandokaan ei ollut vielä kierretty ja meikäläinen heitti upsia. Sattuu olkapäähän muuten tuo liike aika reilusti. Upsi kuitenkin alas. Forella sieltä väylää eteenpäin ja toinen fore vielä metriin ja bogey. Näin tässä voi käydä.
4,3,5 on keskiarvoltaan hyvä suoritus. Kolmosia en pelikirjaan ole laskenut joten nelosen keskiarvolla pitää olla tyytyväinen.
Tuuriväylä foreavauksella kuitenkin.

10. Tähän on kiekko ja fore. Hyvä heitto lähti hyvin kädestä, mutta linja oli 20 cm oikealla joten puuosuman jälkeen jäi vielä 15m annukkaputti. Se olikin hyvä yritys, mutta kyllähän yrittää saa. Kolmonen.
4,2,3 on huonohko. Alle kolmosen keskiarvoon olisi pitänyt pystyä.

11. Nyt jännitti. Kaksi edellistä avausta kuitenkin vasemmalla olevaan puuhun. Crank meni kuitenkin tällä kertaa hienosti keskeltä väylää ja kohtuullisen pitkälle. Käpän heitto sotki taas jotenkin omaa peliä, mikä on siis tietenkin oma vika. Taisi olla Käpän Boss joka nousi hieman plaaniin ja liiteli siellä puiden päällä. Hauskasti pääskynen tuli juttelemaan lennon aikana kiekolle ja taisi vähän auttaakin kun kiekko löytyi kolmesta metristä. Itse tietenkin otin vakaampaa kiekkoa käteen ja hysseä lisää ettei nouse liikaa pystyyn. Ei noussut.
Lyhyt keskelle metsään. Korille yli 10m. Taas sormirolleri. Se olikin aika hyvä. Meni vain vähän pitkäksi kuuteen metriin toisen puolen metsään. Sieltä pääsi kuitenkin puttaamaan, joten ei huolta. Paitsi että nyt tuli sitten jokin ihme touhu. Päätin että nyt loppuu se turha varominen sen putin kanssa ja putataan kunnolla. Lopputuloksena paha mieli kun kiekko meni metrin oikealta ohi ja paineli toisen puolen metsään seitsemään metriin. Haaraputilta harmittelin jo vitosta, mutta eihän sekään mennyt. Ketjuista ulos huono putti ja kutonen. Nyt meinasi ahdistaa. Laskin, että onhan tuota plussaa jo taas takataskussa eikä pirkkoväyliä ole tarjolla juurikaan. Uuh. Piti vähän keräillä.
6,5,6 ei ole ihan sitä mitä olisi pitänyt. Ei tämä nyt näin vaikea ole. Selvä epäonnistuminen tässä.

12. Forella DD. Jostain syystä vähän tuli hysseä kiekkoon ja oikealle koivikkoon. Oikealla koivikossa ei ole hyvä olla, joten forella pääsin pienestä lävestä aukolle asti, joten kyllähän tämä tästä. Vajaa satametrinen lähestyminen. Senverran tuuli, että päädyin Starfireen. Linja oli hyvä, mutta heitin liian matalan. 20m lyhyt ja vitosta korttiin. Tosin ehdin vielä heittää huonon lähestymisen kuuteen metriin.
Kyllä jännitti kun jo pelkäsin tekeväni toisen kutosen putkeen ihan vain huonon keskittymisen takia. Ei kuitenkaan.
4,4,5 oli oikeastaan paremmin kuin alunperin pelkäsin. Alku on kuitenkin niin vaikea, että siitä vain pitää selvitä. Kolmoseen ei ole tahallisia jakoja, joten tämä oli ihan hyvä.

13. Vaikeaa oli tässä. Buzzz lähti kädestä ihan hyvin, mutta kun siinä vasemmalla väylällä oli sellainen risu johon piti osua. Forella joutui vähän taiteilemaan lähestymistä, joka jäikin vähän lyhyeksi. Tästä kuitenkin ysimetrinen sisään ja huhhuh kolmonen.
3,4,3 on odotusarvoltaan jotain sellaista mitä odotinkin. Jostain syystä on kovin haastava tämä.

14. Isoin asia oli heittää kovempaa. Kaksi löysää oli huonoja. Heitin kovempaa, mutta vähän liian vähän. Meni silti metsään. Seitsemänmetrinen polvelta oksia väistellen yläpantaan oli ihan hyvä yritys. 3,3,3 oli selkeä pettymys. Yhden kolmosen taktiikalla olisi pitänyt selvitä.

15. DD:llä annukkaa oikeaan laitaan. Sieltä outin yli vakaammalla DD:llä laakaheitto kentälle. Hyviä heittoja. Drone vähän kauempaa kuin eilen ja kolmeen metriin. Näin se nelonen olisi pitänyt pelata. 5,6,4 oli huonohko mutta pienestä kiinni. Haastava väylä, jossa kolmannen heiton voima oli vaikea arvioida.

16. Buzzzilla vaikka vähän ilma liikkuikin. Eilisestä oppineena sainkin väylään, mutta vähän varoinen heitto feidasi korkealta kahdeksaan metriin. Puolittainen haaraputti sisään oli positiivinen ylläri. 4,3,2 oli hyvä keskiarvo. Eniten harmittaa tuo kolme puttia tuohon neloseen.

17. Starfire. Kylläpä osuu nätisti kun rauhassa malttaa olla juoksematta. Puskien alle todella huonoon paikkaan. 20m korille. Jouduin polvelta huonosta asennosta taikomaan putteria pieneen rakoon. Ei mennyt. Oksaosuma kahdessa metrissä ja kiekko rollasi takaisin. 20cm pitkä heitto, onneksi linja muuttui senverran että pääsi polvelta puttaamaan metriin. Nelonen harmitti reilusti, mutta minkäs sille mahtaa. 4,4,4 oli odotettua, mutta ei siten että pääsee kaksi kertaa aukosta läpi. Ei kuitenkaan isompaa kalaa jota on tästä ollut ennen tarjolla.

18. Ei tullut hyvää kierrosta, mutta senverran oli tuulta jo ilmassa etten uskaltanut forella lähteä leipomaan. Jykevällä DD:llä kohti puskaa. Muuten hyvä linja mutta lähti alaspäin. Meni kuitenkin puskien läpi ja oli reilussa kympissä. Ei tällä putilla lähdetä tuollaisia yrittämään, joten alle ja kolmonen. 3,3,3 on hyvä. Kakkosen tekemiseksi tähän vaatii meikäläisen putilla avauksen kuuteen metriin.

67. Kierros maistui huonommalta, mutta eihän tuosta hyvää mieltä saa millään. Rating taisi olla 946 eikä riemastuta yhtään.
9. sija tarkoitti ensimmäistä sijaa joka ei saa Protourin pisteitä ja samalla ensimmäistä sijaa palkintorahojen ulkopuolella. Toinen 9. sija Protourilla tänä vuonna. Ei tarvitse lähteä Ouluun asti hakemaan pisteitä :)

Kaikenkaikkiaan heikohkoa suorittamista. Ensimmäinen kierros meni surkeasti ja kaksi muuta olivat juuri sellaista perussuorittamista jota paremmin vain pitäisi pystyä pelaamaan jotta voisi olla parempi mieli.

Foreannukka on iloinen asia. Uuden oppiminen on aina hienoa ja tämä uusi heittomuoto tuntui osuvan aika nopeasti kaaliin. Toki se on tuollainen hankalista tilanteista selviytymisheitto, mutta näyttäisi toimivan. Useamman heiton säästin tuolla, joten toivotaan että jatkossa menee samalla lailla.

Jälleen kerran huomasin paikkaavani muiden virheitä. Olisi parasta jos en voisi katsoa ollenkaan muiden heittoja, mutta kun sääntöjen mukaan se on pakollista. Kavereiden virheiden paikkaaminen on tyhmää. Pitäisi vain tehdä omat päätelmät heitosta eikä alkaa arpomaan kaverin kiekkojen toiminnan mukaan. Tästä pitäisi päästä eroon.

Toinen asia joka viikonloppuna jäi vaivaamaan. Peli ei oikeastaan ollenkaan lähtenyt käyntiin. Jatkuvasti olin ongelmissa eikä sellaisia onnistumisputkia tullut ollenkaan saati, että olisi ihan flowssa päässyt pelaamaan. Hankalaa on.
Keskittymisen kanssa oli selvästi vaikeuksia. Välillä huomasin, että kävin taas heittämässä pysähtymättä erikseen keskittymään heittoon. Mulla kun tulee tällaisia niin usein siitä seuraa aikamoista juoksua tiille ja isoa riuhtomista. Aivotoiminnan vähyyttä siis.

Kolmas asia. Kun kenttä on vaikea ja par-luvut ovat tiukassa niin pitäisi osata unohtaa ne parit. Tätähän olen itse puhunut muutenkin. Kuitenkin kun tietää mikä on ns. hyvä tulos niin siitä lipeäminen aiheuttaa tuskaa ja vaikeuttaa koko ajan sitä yhden heiton kerrallaan pelaamista. Huomasin ajattelevani asiaa välillä paljonkin ja tekeväni outoja laskutoimituksia loppukierroksen tuloksesta. Ei hyvä.
Tämä onnistuu helpomminkin paritellulla :) kentällä. Kun tietää että hyvä tulos on -8 niin eihän se naurata kun loppu häämöttää eikä ole pirkkoja plakkarissa. Tähän pitää keksiä jotain. Ei tuosta murehtimisesta ainakaan hyötyä ole.
Tiukempi pelikirja ja ruoskaa saunassa itselle illalla jos ei ole pysytty pelikirjassa. Perkele.

Nyt tulikin sitten hieman taukoa kisahommiin kun EO jää väliin niin seuraavaksi onkin sitten kolmen viikon päästä Estonian Open. Ihan ulkomailla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.07.15 - klo:22:52
Tänään tein työasiaa Lahteen ja kävin vierailemassa Mukkulassa.
Harmillisesti näyttäisi kisapelaaminen vaikuttavan negatiivisesti kun tänään heitettiin hienoja heittoja ja puttikin näytti tahalliselta.
Täytyy siis sedän tehdä edelleen hommia pään kanssa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.07.15 - klo:09:38
Eilen otin bägiin Cryztal FLX Zonen. Saattaa vaikuttaa mainospuheelta, mutta onpa varsin mainion tuntuinen kiekko.
Jotenkin koko ajan oli sellainen tunne, että tietää miten kovaa sitä pitää heittää.
On senverran vakaakin, ettei ihan pikkutuulista taida välittää. Tälle kun antaa vähän peliaikaa niin uskoisin mahtuvan bägiin helposti.

Pitää vähän Kaatiksella testailla miten kauas tuo vakaa putteri lentää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.07.15 - klo:11:48
Taitaa sedällä sokerit heitellä tai sitten on jotain ihme aaltoja. Viikonlopun jäljiltä tuntui, että olisi kovin väyän virtaa frisbeegolfiin.
Tiistain viikkokisoissa pikku vesisateessa ei oikein jaksanut keskittyä ja pelailuksi meni. Ajattelin pitää pienen breikin ja olla miettimättä koko lajia.

Aamupäivä onkin mennyt kisajärjestelyissä. Elokuun alussa pelataan Kaatiksella amatöörikisaa.
Yhteistyökumppanin kanssa ollaan oltu puhelinyhteydessä ja säädetty palkintohommia.
Pientä säätöä.
Ihme touhua, jostain veivasin taas virtaa itseeni ja aivan täpinöissään ollaan jotain kisahommia säätämässä.
Samalla vaivalla säädetään jo Movember-kisan alkua, nyt haetaan lisää kisajärjestäjiä ja yhteistyökumppaneita. Jos sinulla on hinku lähteä järjestämään hyväntekeväisyyskisaa marraskuussa niin otahan yhteyttä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.07.15 - klo:21:27
No niin.
Ennen Kaatiksen viikkokisoja käytiin korjailemassa Nummelanharjun portaita.
Näyttää vähän siltä, että tarvitaan vähän isompi remontti portaille ennenkuin Nummelanharju ehtii täyttää kymmenen vuotta ensi vuonna.

No niin tuli sen takia, että Kaatiksen viikkokisoissa paljastui että nyt se putti sitten katosi. Bagtag meni kun ei ollut tuolla pelillä mitään jakoja. Ykköseltä aloitettuna 4,4,4 ja se 3 perässä. Eipä tuo putti tosiaan antanut yhtään ylimääräistä, joten se siitä.

Nyt ei vain ole sitten mitään muuta hyvää tässä kuin se, että seuraavaan kisaan on pari viikkoa, joten voidaan tuskastella saunan lauteilla asian kanssa ihan huolella. Ehkä pitää kokoontua itsen kanssa puttikorin ympärille.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jajvirta - 09.07.15 - klo:21:53
Nyt ei vain ole sitten mitään muuta hyvää tässä kuin se, että seuraavaan kisaan on pari viikkoa, joten voidaan tuskastella saunan lauteilla asian kanssa ihan huolella. Ehkä pitää kokoontua itsen kanssa puttikorin ympärille.

Mä keksin ratkaisun: hommaa saunaan puttikori!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.07.15 - klo:22:53
Mökillä tuplattiin salaa kyllä saunan koko, mutta ei siellä puttikori saisi kovinkaan paljon suosiota kun meikäläinen pitää itsekseen palaveria :)

Laskin saunassa ihmetellessäni että 14 heittoa 63:sta oli sellaisia jotka voi laskea hyviksi heitoiksi hyvillä mielin. Enpä ole monestikaan noin miettinyt, mutta oli pakko kaivaa jotain muutakin tilastofaktaa kuin 6 epäonnistunutta alle kuuden metrin puttia.

Aika paljon siis joko huonoja tai välimallin heittoja.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 09.07.15 - klo:23:29
näyttäisi Ari tarvitsevan vähän hyvää mieltä :) , Sunnuntaina Skogby metsäradalla 2e maksulla kierroksen matka mukavan helpolla radalla,josta saa hyvää mieltä pikku kilpailussa ilmo 10:30-10:45 ja pelit alkaa 11:00. Sinne vaan maisemia nauttimaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.07.15 - klo:00:04
Sunnuntaina juhlitaan rippijuhlia. Eiköhän se ole ihan hyvä välillä leikkiä jotain muitakin leikkejä. Siksipä huomenna kutsuu Hillside golf.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 10.07.15 - klo:12:47
No niin tuli sen takia, että Kaatiksen viikkokisoissa paljastui että nyt se putti sitten katosi. Bagtag meni kun ei ollut tuolla pelillä mitään jakoja. Ykköseltä aloitettuna 4,4,4 ja se 3 perässä. Eipä tuo putti tosiaan antanut yhtään ylimääräistä, joten se siitä.

Nyt ei vain ole sitten mitään muuta hyvää tässä kuin se, että seuraavaan kisaan on pari viikkoa, joten voidaan tuskastella saunan lauteilla asian kanssa ihan huolella. Ehkä pitää kokoontua itsen kanssa puttikorin ympärille.

Tuo on niin tuttua, tuo pudonneen katin metsästäminen. Luulisi, että siitä liikkeestä saisi tehtyä melkoisen automaation, jota voisi onnessaan toistaa täsmälleen samanlaisena paikasta toiseen. Mutta ei siitä oikein saa :) Tietty jos joka päivä jauhaisi puttia niin sitten kun se "katoaa" niin se jäisi silti tasolle hyvä. Mutta kuka muka jaksaa päivittäin puttia treenata? Kauhean tylsää, hyi yäk.

Ja sitten kieli pois poskelta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 10.07.15 - klo:13:00
Jos maailman paras frisbeegolfaaja treenaa vieläkin puttia n. kolmesti päivässä (jotain tunnin luokkaa kerrallaan, ei siis tarkoittane kolmea harkkaputtia, har har) niin tällasen perustoopen pitäs varmaan treenata 24/7. Emmiejaksa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.07.15 - klo:14:22
Tähän olen joskus käyttänyt aikaa tässäkin blogissa. Entä jos ei olekaan valmis panostamaan kehittyäkseen lajissa loputtomasti vaan tuntuu siltä, että enimmäkseen pelaamalla treenaaminen on hauskempaa. Voiko niin olla?

Voinko olla realiteeteissa siitä että minusta ei tulisi maailman parasta vaikka treenaisin heikkopäisenä?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 10.07.15 - klo:21:46
Tähän olen joskus käyttänyt aikaa tässäkin blogissa. Entä jos ei olekaan valmis panostamaan kehittyäkseen lajissa loputtomasti vaan tuntuu siltä, että enimmäkseen pelaamalla treenaaminen on hauskempaa. Voiko niin olla?

Voinko olla realiteeteissa siitä että minusta ei tulisi maailman parasta vaikka treenaisin heikkopäisenä?

Minä olen elävä esimerkki pelaajasta, joka treenaa pelaamalla (= ei ikinä opi). Pelaaminen on niin tavattoman paljon hauskempaa kuin päämäärätön tai -määräinen saman asian toistaminen. Saman ehdin huomaamaan parin muunkin lajin kanssa. Minusta tuli kovin keskinkertainen pelaaja nopeasti ja sitten olisi eteenpäin päässyt vain hullulla treenillä, ei jaksanut.

Mutta tuohon jälkimmäiseen pointtiin, minä jaksan uskoa siihen, että treenaamalla todella kovasti myös tulokset nousisivat lopulta todella kovasti. Minusta ei vaan ole siihen :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.07.15 - klo:23:30
Se nyt on varma, että treenaamisesta tuskin on haittaa. Paljon treenaamalla voi olla paljonkin parempi. Itsellä on sellainen nuorisonohjaajaominaisuus, että opin perusteet suurimmasta osasta juttuja nopeasti senverran hyvin että voin pelata tai tehdä juttuja ihan kivasti.

Sen lisäksi, että olen liian laiska aktiiviseen treenaamiseen en ole tarpeeksi lahjakas.
Se lienee yhtälö, joka antaa mahdollisuuden naatiskella pelaamisesta ja siihen liittyvistä jutuista.
Se ei tietenkään tarkoita, ettenkö haluaisi olla parempi mutta en vain ole valmis tekemään tarpeeksi duunia kehittyäkseni ainakaan nopeasti. Vanhuus taitaa tulla sopivasti vastaan, joten pitää soveltaa.

Olen oikeasti kovin iloinen hoksattuani kahden viime viikon aikana miten foreantsaa voi heittää tahallaan ja mitä kiekko siellä ilmassa silloin tekee kun saa kulmaa lisää. Mahtava oivaltamisen tunne.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.07.15 - klo:10:28
Johan tässä pidettiinkin taukoa. Viikonloppu meni reissatessa, mutta jokaisessa pysähdyspaikassa joku jotain frisbeegolf-juttua oli vääntämässä.
Rippilahjaksikin näytti tulevan aloittelijalle kiekkoja, harmi etten itse ollut keksinyt.

Maanantain koittaessa pelihinku alkoi olla kohdillaan vaikka se putti siellä takaraivossa kolisikin vääriin paikkoihin. Itsensä haastaminen on paikallaan, joten järjestin elämän niin että pääsin kuin pääsinkin lähtemään mukaan NFS:n senioritoimintaan.
NFS on tunnettu siitä, että meillä on enemmän senioritoimintaa kuin junioritoimintaa. Toki se varmasti johtuu seuran ikärakenteesta joka väestöllisesti muistuttaa ikävästi tulevaisuudesta ollen ihan vinossa. Seuramme vanhin jäsen on 75v ja NFS:n takia Finnish Mastersissakin pelataan Legends-luokka.
Senioritoiminnassa on se hyvä puoli, että aikuisilta voi olettaa jonkinlaista vastuunkantoa järjestelyissä ja NFS:n Sedät ja Tädit - kiertue on ollut suosittu jo vuosia. Ikäraja on 40v ja ideana on noin kuukausittain kiertää lähiseudun ratoja leikkimielisesti kisaillen.
Harjoitusheitot ja lämmittely tapahtuu aikaisintaan kotipihalla eli sääntöjen mukaan jokainen heitto lasketaan. Sarjatilanne on vuosittain tiukka, joten jokaisessa osakilpailussa menestyminen on ensiarvoisen tärkeää.

Eilen oli vuorossa Mäntsälän rata, jossa yhtä lukuunottamatta kukaan ei ollut käynyt. Ykkösen tiillä tuli elämään haastetta kun outtitikkuja oli väylän vasemmassa reunassa, mutta ei ratakartassa joka oli tietenkin TD:n tulostamana etukäteen mukana. Perinteisesti kiekkoa heittämällä arvotut heittoryhmät lähtivät kaikki ykköseltä suuren maailman malliin.
Koskapa outtihommista ei ollut tietoa etukäteen, sovittiin että kun muutenkin pelataan sokkona niin outit eivät ole voimassa ja vain ne mandot on voimassa jotka ryhmä näkee tiiltä.

Hiekkakuoppaan suunniteltu kenttä on meille tuttua Nummelanharjulta, joten pieni vesisadekaan ei haitannut. Ensimmäisen väylän jälkeen pelattiinkin tiukkaa metsäränniä, jossa isoin asia oli olla heittämättä metsään. Oli senverran tiukkaa metsää, että ei ihminen välttämättä olisi sieltä löytänyt pois.
Kaikenkaikkiaan on sanottava, että mainioita väyliä on herra Rantalaiho Mäntsälään suunnitellut. Vaihtelevia ja haastaviakin.
Koskapa kentänhoitoasiat on meilläpäin aina ajankohtaisia tuli kenttää tarkasteltua siltäkin puolelta. Kenttä oli samantyyppistä hiekkamonttua kuin Ojakkala aikoinaan, joten itselläkin on tiedossa järjetön duuni mikä hoitoon menee jos kentän haluaa pitää kunnossa. Senverran epätasaista rinnettä ja aluetta, että ainoa mikä tuolla toimii on raivaussaha.
Muutamalla pitkällä väylällä piti ihan käydä katsomassa mihin suuntaan pitäisi pelata ja hukkuihan niitä kiekkoja meidänkin ryhmältä muutamia.
Aika paljon saa seurassa olla aktiiveja, että tuollainen alue pysyisi hyvässä pelikunnossa. Pelkkien väylien siimaaminen kun ei riitä vaikka siitä pitäisi tietenkin alkaa. Kunnan miesten saaminen paikalle työaikana hoitamaan kenttää vaatii sitten jo aikamoisia työsuoritteita, joten sinänsä mainion kentän hoito on varmasti seuralle kovin haastava tehtävä.

Kentästä siis tykkäsin, mutta yksin tuonne ei voi mennä ja kaksinkin pitää spotata kovin monella väylällä jos aikoo selvitä ilman merkittäviä menetyksiä.
Tänä kesänä on noussutkin esiin kentän hoitamiseen liittyvät asiat muuallakin.
Kentän perustaminen ei monellekaan paikalle riitä vaan jonkun tahon pitäisi ottaa vastuuta kentän pysymisestä pelikunnossa. Haaste, joka ei ole ihan helppo.
Vaikka kunnassa olisi seura, mitä sitten jos seuralla ei olekaan aktiiveja huolehtimaan mainiolle paikalle suunnitellusta kentästä? Kenelle se kuuluu?
Pahinta tässä on oikeastaan se, että ei taida kuulua kenellekään. Jos sopimusta asiasta ei saada kunnan kanssa niin homma jää harrastajille.
Kunnilla ei ylimääräistä nykyään ole, joten tsemppiä kaikille jotka jaksavat kentistä huolehtia.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 14.07.15 - klo:10:43
Tuo pitäisi olla kunnan päässä pohdittuna jo kauan ennen radan perustamista. Jos ylläpitoa ei haluta joutua tekemään niin paikka on pakko melkein olla kuivaa kangasmaastoa tai vastaavaa. Onhan nätiksi leikatussa puistossa ilo pelata, jos sen joku vaan leikkaa. Jos ei leikkaa niin pelataan sitten kivikossa (yleisnimi) mieluummin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.07.15 - klo:14:01
Kukahan sen miettisi etukäteen? Aloittelevia harrastajia on muutama kymmenen joilla ei ole mitään hajua kentän hoitamisesta. Olen itsekin käynyt katsomassa talvella "hyvää" paikkaa radalle joka kesällä paljastui sellaiseksi viidakoksi jota ei millään pysty hoitamaan.

Eipä ole itsellä sen kummempia yhteyksiä mihinkään, mutta toivottavasti ammattilaiset osaavat opastaa tässäkin asiassa kun ratoja suunnittelevat.
Innoissaan olevat fribaajat ovat samanlaisia kuin meillä alle kymmenen vuotiaat jotka halusivat koiran. Lupasivat sitä ulkoiluttaa eikä isän tarvitsisi ikinä koiria ulkoiluttaa. Eihän se ihan niin mennyt kun ensimmäinen into lopahti.
Näin siis on käynyt itsellekin. Intoipiukeana ollaan tekemässä uutta ja sitten jossain vaiheessa iskee realismi naamaan. Ei vain riitä aika, elämä eikä intokaan.

Tämä lienee aika vakavakin asia. Toivottavasti löytyy joka paikkakunnalta riittävästi niitä jotka ovat valmiita tekemään itselleen harrastuspaikkoja samalla muita palvellen.

Viime viikolla korjailtiin Nummelanharjulla portaita Kimmon kanssa. Paikallisia käveli ohi ja kysyivät, onko meitä kentän hoitajia paljonkin. Totesin, että ihan liian vähän.
Pelaajahenkilö kertoi olevansa toista kertaa pelaamassa, mutta oli sitä mieltä että kymmenen kerran jälkeen liittyy seuraan ja tulee talkoisiinkin. Toivotin tervetulleeksi.
Toivottavasti into jatkuu hänelläkin talkoisiin saakka. Ei nimittäin ihan liikaa ole väkeä varmaan millään paikkakunnalla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Anthuan - 14.07.15 - klo:14:09
Nyt olet Ari asian ytimessä.
Pieni porukka tekee paljon, jotta iso harrastajamäärä pääsee nauttimaan harrastuksestaan. Niin kauan kun homma pysyy kohtuuden rajoissa työmäärältään, olen itse ainakin ottanut tuon radan hoitamisen osaksi harrastusta. Ihan vapauttavaa se toisinaan on, mutta turhauttavaa siinä kohtaa kun työmäärä alkaa olemaan iso ja kavereita mukana talkoissa vähän. Jotta edes nykyinen ylläpito radoilla voi jatkua, vaaditaan kyllä lisää aktiivisia harrastajia ja tekijämiehiä/-naisia mukaan.

Muissa lajeissa tilanne on aivan erilainen, kun harrastuspaikkojen käytöstä yleensä maksetaan jolloin on kohtuullistakin odottaa saavansa rahoilleen vastinetta hoidetun liikuntapaikan muodossa. Frisbeegolfin kohdalla tämä on vielä muotoutumassa, mutta ikäväkseni uskoisin että osa suomen radoista pääsee näivettymään ja ennen pitkää kuolemaan juuri tähän puutteelliseen huoltoon. Suurten kaupunkien lähellä tuskin, mutta maalla missä käyttäjiä on vähemmän.

Niin kauan kun hommasta nauttii, kannattaa sitä tehdä. Sitten kun se alkaa tuntua työltä, pitää keksiä jotain muuta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.07.15 - klo:14:22
Hyvä näkökulma.

Itse olen hieman huolissani Nummelanharjusta. Kunnan metsänhoitotöiden jälkeen huomasin itse olevani hieman jo sitä mieltä, että ei tuolla enää oikein kisoja voi pitää. Kenttä on jo aiemmin ollut hieman liian helppo isompiin kisoihin, mutta nyt on jännä nähdä miten Syysmyrskyssä käy ratinkien kanssa.

Tästä siis päättelyketju.

Aktiivit pitävät kenttiä yllä. Aktiivit usein ovat kilpapelaajia. Kenttä ei enää täytä kilpailuun sopivan kentän speksejä. Viitsivätkö aktiivit enää ylläpitää kenttää harrastajille jos oma hyöty ei enää ole kovinkaan kummoinen? Epäilen, että tarvitaan uusia innokkaita ylläpitämään kenttää. Kuulostaa toisaalta luonnolliselta kehitykseltä, kaikelle ei vain ole enää tilausta.
Toisaalta tässä tapauksessa Nummelanharju on kovin suosittu pelipaikka. Kuitenkin kovalla käytöllä oleva hiekkaharju vaatii aktiivista huoltoa pysyäkseen kunnossa.
Toivotaan, että uudetkin harrastajat löytävät tekemisen riemun.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.07.15 - klo:21:49
Tänään viikkokisat Nummelanharjulla. Synkän alun, vitoselle vitonen, kutoselle nelonen en enää tehnyt kolmosta isompaa. Kakkosia senverran vähän, että hyvinkin pelaamalla vain 51 korttiin. Kuitenkin varsin solidia pelaamista.

Ei ollut tarkoitus avata tätä tänään. Kolmen väylän jälkeen kuitenkin naksahti päässä.
Tätä on vähän odoteltu, mutta ei voi pakottaa innovaatiota.

Yhtäkkiä tajusin, että sinne tiille ei ole pakko juosta täysiä. Olen varsin usein ruhoni kiihdyttänyt tiille kuin kiimainen virtahepo. Täysillä.
Siitä sitten kun vetäisee niin lentäähän se. Mettään.

Nyt vain sitten pitäisi pitää rauha maassa. Olen onnistunut tässä ennenkin, mutta jonnekin se katoaa kun pitää heittää vähän kovempaa ja sitten se jää tuo vauhti ikäänkuin päälle.
Tuntui olevan draivi heti kontrollissa eikä pituuskaan kärsinyt ollenkaan.

Haa. Varokaa siellä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 15.07.15 - klo:09:15
Pitää aina kuvitella heittävänsä putteria. Sehän ei onnistu tööttäämällä sprintistä (ainakaan mulla) vaan teho pitää kehittää tekniikalla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.07.15 - klo:10:06
Putterin heittäminen onkin mun suurin vajavaisuus tässä lajissa, ei vain irtoa kauniisti kädestä kun heittää yhtään kovempaa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mambo - 15.07.15 - klo:10:49
Pitää aina kuvitella heittävänsä putteria. Sehän ei onnistu tööttäämällä sprintistä (ainakaan mulla) vaan teho pitää kehittää tekniikalla.

Tää on hyvä neuvo, jonka poimin myös taannoiselta Latituden klinikalta. Rystyheitot puttereilla ja midareilla lähtevät mulla usein rennosti ja hyvällä tarkkuudella. Joku naksahtaa päässä kun pitäisi driverilla avata. Tekniikka hajoaa ja homma menee repimiseksi. Aivot pitäisi huijata uskomaan että mulla on midari kädessä, vaikka oikeasti siinä onkin driveri. Helpommin sanottu kuin tehty.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.07.15 - klo:11:15
Tarkkuusosastossa mulla on pieni ongelma rystyllä, oikeastaan varmaankin siksi että tiedän osuvani paremmin forella pienempiin reikiin. Niinkuin osunkin.

Nyt on olo kuin jouluna. Eilen tuli ensimmäinen paketti jenkkilästä.
Ehdin eilen kokeilla Glo FLX Buzzzia ja onhan se Buzzziksi vakaa vehje. Juuri niinkuin pitikin, siltikään ei mikään liian vakaa. Eli meikäläiselle täydellinen laite.
Dronea ja Zonea siihen lisäksi. Tänään Kaatis kutsuu ja tutustumme paremmin.

Nyt sitten odotellaan sitä viimeistä amerikan herkkua. Buzzzz OS FLX muovilla, tätä herkkua ei ole Suomesta saanutkaan, joten pitihän sitä.
Tullimaksut maksettu aamulla, joten eiköhän Postin setä ota kohta yhteyttä. :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.07.15 - klo:18:04
Tänään piti päästä testailemaan FLX Buzzz OS:iä. Mainiolta tuntuu kädessä, ja nyt haetaan tatsia kiekkoihin.

Kierros Kaatiksella meni aika oudosti, ei jaksanut ihan keskittyä. Bagtag muuttui kuitenkin pienemmäksi ja nyt ollaan taas alle 50 :)

Puttiin löytyi kierroksen jälkeen hieman asentoa vaihtamalla uusi vaihde. Saapa nähdä onko tuosta muutosta.

Tiistaina on KaatiksellaAvery Jenkinsin klinikka klo 15.
Hatguy tulee Averyn kanssa klinikoimaan. Klinikalla on vielä muutama paikka kesälomalaisille.
Aika on siksi noin aikaisin, että klo 18 on Nummelanharjun viikkokisat.
Amerikan ihmettä voi ilmoittautua katsomaan meikäläiselle pj@nummelanfrisbeeseura.com
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.07.15 - klo:00:22
Olen järkyttynyt. Pienellä asennon vaihtamisella tuntuu puttaaminen luontevammalta kuin koskaan. Vajaa viikko aikaa Estonian Openiin ja nyt on pelko perseessä, että puttaamiseenhan tämä kaatuu kun kisajännityksessä yritän jotain uutta vääntää.

SM-kisatkin on tulossa, joten pitää tehdä isoja päätöksiä. Saakeli.


Edelleen olen sitä mieltä, että mitä enemmän tuota Buzzz FLX OS:ää kädessään pitää ja heittää niin sitä varmemmin tuntuu siltä, että nyt on osunut Discraft jo toisen kerran kultasuoneen. Oudosti tuntuu todella paljon Buzzzilta käteen ollakseen noin vakaa.
Flexinä tuntuu vanhalle miehelle luontevammalta käteen kuin kova z-muovinen versio. Erinomaista.

European Openia tuli tällä kertaa seurattua netistä. Kuumotti. Kyllä.
Toisaalta näki, että ei taida omat taidot ja rutiini vain riittää näin isoihin kisoihin.
Laji on siis mennyt eteenpäin niinkuin pitääkin. Ei rupusakin pidäkään päästä mukaan isojen poikien leikkeihin. Vaikka myönnän että mielelläni olisin mennyt :)

Nyt siis pitää totutella siihen että nuoremmat antaa tasoitusta ja isot kisat alkaa olla mennyttä. Keskitytään siis muistelemaan menneitä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 20.07.15 - klo:07:36
Itse olin paikanpäällä lauantaina, ja olihan puitteet hienot niinkuin ennenkin, ja pelaajat rautaa hiio-hoi! mutta olisit kyllä voinut pelata siellä ihan hyvin. On siellä mukana paljon sinua heikompia ja jopa huonompiakin pelaajia, joten ensi kerralla mukaan vaan.
Yleisöä oli kyllä kiitettävästi kaikki metsät ja notkelmat täynnä, oli havaittavissa suuren urheilujuhlan tuntua.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.07.15 - klo:08:47
Olisinhan mä mukaan mennyt, mutta rating ei riittänyt eikä setä pelannut tarpeeksi hyvin Qualifiereissä.
Hävisin sekä Beastille, että Kyylle eikä silloin pidäkään päästä kekkereihin :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.07.15 - klo:23:01
Kyllä wanhaa kuumottaa.
Kaatis kutsui kunhan sain velvollisuudet suoritettua.
Vakaiden midareiden treeniä ykkösväylällä. Hankala huomio tuli. Buzzz OS tuntuu niin paljon Buzzzilta että joutuu keskittymään siihen että tajuaa heittävänsä Buzzz OS:ää eikä tavallista Buzzzia.
Jos Buzzz OS:ää heittää kuin Buzzzia niin sehän painaa hysseen aika nopeasti. On nimittäin niin vakaa kiekko ettei nouse tällä kädellä plaaniin.

Hiljalleen alkoi kuitenkin saada forella voiman haltuun ja tiputeltua kiekkoja ykkösen korin viereen.

Lähettiin sitten pelaamaan ns. vauhtikiekkoa. Päätin lähteä Karkkilan viikkokisoihin, joten piti painaa Kaatista reipasta vauhtia. Vauhti oli itselle ehkä vähän liiankin vauhdikasta ja välillä ei jaksanut oikein keskittyä joka heittoon. Bagtagit vaihtoon ja kohti Karkkilaa ison tagin kanssa.

Olipas mainio testi. Uutta puttia piti päästä testaamaan. Aloitettiin väylältä 16? Se ensimmäinen pitkä väylä kuitenkin.
Maltilla hyvä reilun satasen avaus ja Zonella fore vitoseen. Ilmeisesti kuvittelin, että hienoisella asennon muutoksella voi kaiken muun jättää tekemättä enkä putannut ollenkaan. Melkein nauratti pistää vitosesta lyhyeksi :) uuh.
Toinen pitkä väylä. Crankilla 120m ja satanen jäljellä. DD lähti vähän liikaa oikealle ja hipaisi mäntyä. Putattavaa jäi reilu kymppi. Eihän se mennyt. Parissa mentiin kuitenkin.
18. Päätin testata glow flx Buzzzia. Vedin kovaa ja kiekko lensi hienosti suoraan ja kuuden metrin putti kuppiin. Birdie hieman yllättäen. Hyvä.
19. Buzzz OS käteen ja tuo väylähän on kuin luotu tuolle kiekolle. Heitin kuitenkin kuin Buzzzia ja sehän syöksyi vasuriin. 20m korille ja intouduin forella yrittämään. Metri ohi vasemmalta ja kiekko puun taakse. Ei mitään jakoja ja bogey. Se oli turha. Hyi. Ei noin.
20. Starfire menee kupille nätillä heitolla. Löysähkö jää kympin lyhyeksi. Putti yli korista seiskaan. Onneksi sain putattua sen sisään. Parissa.
1. Tämä on meikäläisen tuulitunneli. Testipenkki Crankille. Crank käteen ja oikealle. Puiden välistä sellainen ihme vimpautus olan yli, puolikas upsi. Ei liitänyt yhtään joten jäi kympin putti. Laitoin sen haaralta sisään, joten painikolmonen
2. Ihme nykäisy. Piti sitten nykäistä vaikka piti rauhassa heittää. Foreantsaan liikaa kulmaa ja piti sitten neppifore laittaa kolmeen metriin, bogey. Tälle väylälle näitä tulee.
3. Uutta testiä. Kulunut Buzzz käteen ja heitto kohti vasemmalla olevaa metsää. Hienosti kippasi yli niinkuin pitikin. Ei kuitenkaan ihan tarpeeksi jaksanut, feidasi vasuriin. Kympin putti metsästä sisään ja birdie. Varmaan paras avaus meikäläiseltä ikinä.
4. Tässä on se yksi ylimääräinen puu. Foreantsa. Liikaa kulmaa ja vasuriin.
Forella Zone kolmoseen ja par. Parissa mennään.
5. Tähän en ole vielä keksinyt miten tämä pelataan. Heitin huonon foren kun en oikein tiennyt miten heittää. Kapea ränni johon en usko bäkkärillä osuvani. Puoleenväliin puuosuma ja kolmonen tähän.
6. Sitten taas foreantsaa. Nyt osui. Kahteen metriin hieno heitto. Tahallaan, hyvä.
Birdie ja yksi alle.
7. Löysä fore oli huono. Bäkkärillä yritin osua kolmemetriseen reikään. En osunut, meni tsägäraosta ja paineli reiluun kymppiin. Puiden välistä putti, ei mennyt. Nelonen.
8. Tässä vaihdettiin draiveri Buzzziin. Vähän liian vähän kulmaa eikä se ihan jaksanut. Kolmonen kuitenkin. Melkein hyvä avaus. Draiverilla kun heittää hyvän niin se painaa takaouttiin.
9. Wasp on pudonnut bägistä, joten nyt Glow FLX Buzzz käteen. Todella hyvä heitto. Meinasi mennä sisään. Paineli kymppiin. Putti takaisinpäin sisään ja hyvä mieli. Ai että tuo Glow FLX Buzzz on meikäläiselle hyvä kiekko.
10. Yritin kääntää kädellä annukkaa vaikka piti heittää flippaava. Sinne meni oikealle, tsägällä väylälle ja kolmonen. Kaksi alle tähän kohtaan.
11. Tässä en tiedä ketään kuka heittää kupille, joten forea kulmaan. Ihan hyvä perusfore ja helppo kolmonen Zonen forella.
12. Korkeaa loivaa hysseä sinne jonnekin. 15m kun olisi kädessä lisää niin voisi tehdä kakkosenkin. Nyt kuitenkin hyvän heiton jälkeen helppo kolmonen.
13. Taas pelikirja uusiksi. Zone. Mahtava kiekko. 65m väylä. Forella niin paljon kuin lähtee pikku hyssessä. Metriin. Kolme alle. Tämä menee pelikirjaan. Yes.
14. DD kovaa. Väärin luettu ja kippasi yli. Pomppasi tuurilla väylälle ja Buzzz OS hyssellä korin alle. Hyvä heitto. Par ja kolme alle.
15. Tähänkin testattiin jotain uutta. Firebird foreantsalla. Voisi toimia jos saisi vähän kauemmas heitettyä sen kiertämään. Nyt puskaan ja neppiforella milliin ja kolmonen.
60 lopputulemaksi. Ei ihan huonointa meikäläistä, mutta jäihin sinne kaikenlaista.

Kisan jälkeen keräsin Crankit ja lähdin testitunneliin. Viisi Crankia joista kolme mahtuu bägiin.
Etutiiltä kaikki kaksi kertaa. Neljä kymmenestä alle kuuteen metriin.
Kokeilin sitten vielä kaikki takatiiltä. Jännä kuinka yllättävän paljon kovempaa pitää heittää saadakseen kympin pitemmälle. Sama prosentti. 2 viidestä alle kuuteen metriin ja yksi metsään.
Ei vaihdettu Crankejä bägissä ja nyt on taas tieto miten ne lentää. Hyvä.

Hyvä kokemus. Uusia kiekkoja sain sisäänajettua ja kyllä tämä tästä.

Huomenna Avery Jenkinsin klinikalle. Saapa nähdä jos Avery taikoo 20m lisää forea. Tulisi tarpeeseen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.07.15 - klo:00:16
Ei ollut muuten tarkoitus kirjoittaa mitään matkakertomusta :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 21.07.15 - klo:10:26
Ei ollut muuten tarkoitus kirjoittaa mitään matkakertomusta :)
Tarinaa ja turinaa tulee ihan itsekseen kun niitä asioita pyörittelee päässään. Ne on hyvä saada ulos ja jättää lukijan vastuulle kiinnostaako. Ihan mielenkiinnolla taas luin kun heiteltiin kotirataa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.07.15 - klo:11:10
Tuo on kyllä totta.
Kirjoittaessa en miettinyt "yleisöä" ollenkaan, joten näitä tulee kyllä kirjoitettua omaan tarkoitukseen :)

Pelasinko jonkun väylän "väärin"?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 21.07.15 - klo:11:28
Vitosen forea en ymmärrä, putterilla tai sormiupsilla sitä yleisimmin heitetään. Kuvittelet itsesi Kaatiksen kasille.

Kasilla draiveriantsakin toimii kun heittää väylädraiveria pehmeästi. PD toimii midaria paremmin itsellä, viikkokisoissa nyt kolmen kakkosen putki PD:llä.

11 karsittuna fore menee "helpohkosti" ringin reunaan jos sopivaan linjaan tyrkkää ja ottaa komean skipin. Kolmonen ei ole häpeä.

60 ei ole lainkaan huono. Bogeja voi aina jossitella, mutta -6 tai paremmin pelaaminen on harvassa. Bogeja ei saisi ottaa juurikaan ja putin pitää olla vireessä. Jokaisella väylällä ei kuitenkaan pirkkopaikoille pääse.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.07.15 - klo:10:38
Pitäneisi avata enemmän perusteita oudoille ratkaisuille.
Vitosen fore on oikeastaan siksi, että tiedän osuvani forella paljon todennäköisemmin tuollaisiin pieniin aukkoihin kuten tuollakin väylällä. Meikäläisen heitolle "väylä" on kovin positiivinen ilmaisu tuosta rännistä koska haarukka on vain niin iso varsinkin kun pitää heittää kohtuullisen rauhallinen heitto alamäkeen. Eli en vain osaa.

11 kolmonen on juuri se suoritus joka pitää tehdä. Rinkiin en taida mahtua ihan helposti, mutta nyt oli vajaa parikymppinen putattavana.

60 on ihan hyvä kierros jos napsuttelee muutaman bogin sinne tänne. Tällä kertaa tosiaan viisi nelosta ja viisi kakkosta, joten tulos oli helppo laskea :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.07.15 - klo:11:24
Eilinen tiistai oli frisbeegolfpäivä. Hatguy ja Avery Jenkins saapuivat Vihtiin ja olin lupaillut olla mukana paikallisoppaana jottei sankarit eksy.

Averyn klinikka oli kolmen aikaan ja miesten saavuttua Kaatikselle ehdittiin käydä pelaamassa reilut puolet kierroksesta. Jäätävää nähdä ammattimies lähietäisyydeltä  heittämässä. Outo rata, mutta kun kertoo että tähän vitoselle tarvitaan sellainen 120 metrinen fore tuonne kulmaan hyväksi avaukseksi niin onhan se makeeta kun kaveri heittää pyynnöstä sellaisen.
Samalla pääsi havaitsemaan juuri sen, että huono heitto on suhteellinen käsite. Ammattimies on tyytyväinen vain hyviin heittoihin eikä epäonnistumiset saa juurikaan hyvää palautetta itselle. Aika usein Avery heitti uuden heiton välittömästi epäonnistumisen jälkeen ikäänkuin kuitatakseen itselleen osaavansa heittää tämänkin heiton :)

Klinikka itsessään oli hyvä kokemus. Osallistujat valitsivat aiheeksi draivit, joten niitä sitten pari tuntia treenailtiin. Opetus tapahtui tietenkin englanniksi eikä siinä varsinaisesti tullut mitään uutta, mutta oma kokemukseni oli että oli hyvä vahvistaa omia "tietoja" ja sai kyllä hyviä muistutuksia. Isoimman vaikutuksen teki meikäläiseen kun käytiin heittämässä jokainen vuorollaan, saatiin palautetta heitosta ja sitten kun rinki kiersi ja meni toisen kerran niin Avery muisti edellisen heiton ja pystyi vertaamaan sitä toiseen. Samalla ennen heittoa jo muistutti niistä epäkohdista joihin piti kiinnittää heitossa huomiota. Ei olisi onnistunut itseltä ikinä.
Foreen en saanut 20m lisää, mutta hyvää kertausta. Bäkkärissä saatoin saada hajun pienestä muutoksesta, jolla painonsiirto tapahtuu oikea-aikaisemmin ja sitä pitää ehdottomasti päästä testaamaan. Ehkä ei nyt kun SM-kisat ja parit muutkin kisat on ovella.

Klinikan jälkeen pikaisesti vähän muonaa paikallisesta ravitsemusliikkeestä ja ehdittiin vielä Nummelanharjun viikkokisoihin. TD oli hereillä ja meikäläinen pääsi varsinaiseen superryhmään. Leo Piironen, Janne Hirsimäki ja Avery Jenkins. Ja sitten meikäläinen vanhuksena kiusaamassa nuorempiaan.

Aloitettiin väylältä 18 ja vähän oli jännää meikäläisellä. Onneksi etukäteen jo pystyin sanomaan, että jos ei peli kulje niin sehän on opettajan vika kun on sotkenut meikäläisen pelin. Ennen kierrosta Arttu kävi vielä esittelemässä BagTagiaan 001, joten myin Averylle yhden kappaleen BagTagia. Nyt siis pääsee haastamaan Averya jos samalle kierrokselle löytää.
18 avaus. Buzzz käteen ja tähänhän pitää heittää aika kovaa että se nätisti kippaa vähän yli. Kauhea nykäisy ja oikeaan sisäkurviin puuhun.
Vääntönelonen ja karu alku.
Nummelanharjulle ei nelosia oikein saisi tehdä ja alkoikin ikävästi vaikuttaa siltä, että Averylle myymäni 439 Bagtag löytyy omasta laukustani.
Varsinkin kun ykköselle heitin putterilla liian kovaa ja löysin itseni korin takaa alarinteestä. Kolmonen tähän ja heikosti menee.
Pieni ryhtiliike oli paikallaan. Olin Averya perässä jo kolme heittoa Averyn pistetty 18 avauksen kahteen metriin ja ykköselläkin tarpeeksi lähelle.

2. Glow FLX Buzzz käteen ja rauhallinen veto. Suunnitellusti melkein holari, kiekko viiteen metriin ja kierroksen ensimmäinen kakkonen oli tehty.
Helpotti heti vähän.
3. Janne ja Leo heittivät heikohkot avaukset ennen meikäläistä ja jouduinkin toteamaan, että grandpa näyttää nyt miten tämä heitetään.
First Run DD käteen ja kaunis annukka liiteli viiteen metriin. Kakkonen. Hyvä minä. Bogit oli taltutettu ja päästiin aloittamaan alusta.
4. Kakkosen tehtyään kolmoselle pääsee usein avaamaan ensimmäisenä. Ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta kyllähän mä saan kovaa heittää saadakseni 114 metrisen väylän kauniisti mukille. DD käteen ja jostain tuli sitten se kauhea nykäisy. Oikealle metsään, josta ei vain päässyt kunnolla pois ja nelonen. Saaketti. Kaksi nelosta ensimmäiseen viiteen väylään. Ei hyvä.
5. Crankilla loivaa annukkaa, joka lähti ehkä vähän aikaisin seikkailemaan puiden väliin. Tällä kertaa seikkaili kuitenkin läpi ja väylälle. 70m korille ja FLX Buzzzille erinomainen lähestyminen, paitsi että livahti kympin pitkäksi. Tällä kertaa erinomainen putti ja paikattu pirkko tuohon. Mainiota. Grandpa shows how to do it.
6. Pieni vastahönkä laittoi Crankin sijaan DD:n käteen. Pikku annukassa kauniisti väylää pitkin monttuun. Harvoin onnistuu noin nätisti. Avery ja Leo lähtivät ylittämään metsää epäonnistuen siinä ja löysivät itsensä vasemmalta metsästä. Lähestyminen Buzzz OS forella ja helppo kolmonen.
7. Tämä on ollut nykyään hetken hallussa. Fore Star Firebirdillä. Saa heittää aika kovaa ja feidaa kovemmassakin tuulessa mukille. Niin nytkin.
Vitoseen ja kakkonen korttiin. Hyvinhän tämä kulkee.
8. Avaus oikealta hyssellä seitsemisen metriä lyhyeksi. Leo kuittasi heittämällä oksien kautta oudon holarin. Hysse osui oksiin ja otti vauhdin pois tipauttaen väpättävän kiekon koriin. Itse tuuppasin kakkosen tähän kuitenkin.
9. Fore DD oli huonohko. Vasemmalle puihin ja reilun kympin ylämäkiputti korin yli. Paluuputti kuitenkin sisään ja kolmonen.
10. Poikain piti tietenkin lähteä hakemaan kakkosta tähän. Janne vasemmalle metsään ja Leo Averyn kanssa kivikasaan ja dropparille. DD käteen ja hyvä heitto väylälle 11 tiin tasalle. Siitä Zonella kolmeen metriin ja kolmonen.
11. Tämä on ollut hyvin hallussa. Buzzzilla loivaa annukkaa tarpeeksi hiljaa. Jäi vähän käteen ja oikealle puihin. Sieltä forella korin alle ja kolmonen. Hieman pettymys.
12. Kauniisti Glow FLX Buzzz feidaa korin vierestä kuusi metriä korin taakse. Holariainesta jonain päivänä. Hyvä heitto ja varma kakkonen pois kuleksimasta.
13. Tässäkin on hyvin tiedossa mitä pitää tehdä. Aika korkea heitto vakaalla draiverilla. Laitoinpa kuitenkin varmuuden vuoksi senverran hysseä ettei varmaan mene pitkäksi. Ei mennyt. 15 vajaa eikä tuuriputtiyritys ollut kummoinenkaan, joten kolmonen.
14. Tämä on kyllä karun näköinen väylä. Averylle yritettiin selittää tapahtunutta :)
Hyvä Firebird fore kulmaan ja siitä Starfire fore viiteen metriin rinteeseen. Nyt oli kyllä niin vaikea paikka, että taisin olla liian lähellä. Huono asento, jota ei tarvinnut korjata kun ollaan niin lähellä ja huono putti ketjuista ulos. Nelonen. Saakeli. Harmitti kun ei viitsinyt hakea kunnon asentoa.
15. Tässä haetaan holaria Dronella. Vakaa midari kovaa forella kohti koria. Ei mennyt, mutta nostokakkonen.
16. Tämäkin on ollut aika hyvin hallussa. Nyt kuitenkin annukkaa vähän liikaa ja osui oikealla oleviin puihin aukossa. Huono osuma joka imaisi kiekon oikealle. Auts. Ei oikein mitään linjaa, joten koitetaan päästä tuurilla vain mahdollisimman pitkälle. Forerolleri onnistuikin kohtuullisen kivasti ja päätyi tuurilla kymppiin puiden taakse. Hysseputtiyritys alarautaan ja nelonen. Tähän sai olla nyt tyytyväinen.
17. Viimeinen väylä ja amerikkalaistyyppiset kättelyt ja onnentoivotukset ennen heittoja. Avery kysyi onko tuolla jokin reikä. Kerrottiin olevan ja kaveri heitti sitten siitä reiästä kahdeksaan metriin. Ihme äijä.
Itse lähdin Firebirdillä hakemaan hysseä. Nousi vähän korkealle ja silloinhan vanhan miehen käsi ei riitä. Jäi ehkä 13 metriin sinne ylös. Yrittää tietenkin piti. Vähän korkea liihotteli korin yli kahdeksaan metriin. Sain kuitenkin survottua kiekon sisään ja kolmonen.

Avery pelasi 51, mulle ja Leolle 52 Jannen jäätyä tulokseen 53.
Avery taitaa pelata Bagtagia muistaakseni numerolla 71 tällä hetkellä.

Sitten kauppaan ja sauna päälle. Saunan lämmitessä käytiin pelaamassa Kaatis loppuun. Itseltäkin kelpo peliä, mutta kyllä kokemus oli tämäkin peli katsella ammattimiehen linjoja ja heittoja.

Saunassa sitten parannettiin sekä maailma, että frisbeegolf. Tilanne vaikuttaisi olevan sama joka paikassa. Suhteessa harrastajamääriin tekijöitä on harvassa. Siihen ei vielä ratkaisua keksitty.

Tulipahan heitetty eilen. Käsi on vähän jäykkä mutta mainio kokemus.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.07.15 - klo:18:25
Aaargh. Lankesin taas. Tällä kertaa keskustelemaan pareista Facebookissa. Englanniksi. Avery aloitti keskustelun käytyään Nummelanharjulla. Itse asiassa mielenkiintoista asiassa oli, että vaikka oli käynyt Kaatiksella jossa on kolme par kakkosta keskustelua herätti Nummelanharjun par kakkoset.

Hauskinta tässä tietenkin oli se, että meikäläisen opittua ajattelemaan par kakkosia ihan normaalina asiana huomasin keskustelevani asiasta englanniksi kahden suomalaisen kanssa :) mahtavaa.

Olen jo usein päättänyt etten lähde tähän, mutta se on niin helppo keskustelu. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, eikä se vaikuta mihinkään joten on helppo olla isoa mieltä.
Ei tarvitse ottaa huomioon toisen mielipidettä koska sekään ei vaikuta mihinkään.
Tyhmimpiä keskustelunaiheita melkein ikinä. Olen oikeasti yrittänyt ajatella positiivisia puolia muiden mielipiteissä, eikä niissä sinänsä mitään vikaa ole mutta kun itselleni asia on varsin looginen niin eihän mua tästä nyt ihan niin vaan ympäri puhuta :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.07.15 - klo:18:34
Pakko jatkaa toisesta aiheesta ennenkuin joku tarttuu tuohon par-keskusteluun.

European Openin televisiointi on herättänyt keskustelua. Toiset ovat tyytymättömiä kuvaamiseen, toiset selostukseen ja kommentointiin. Kuten Jussi täälläkin jo kommentoi, eteenpäin on menty. Televisioaikaa on enemmän, homma on ammattimaisempaa ja European Open edelleen on edelläkävijä joka näyttää muille millaista sen pitäisi olla.

Kuitenkin tästä päästiin hyvään juttuun kiinni. Miksi kunnat ja valtio eivät tartu ihmisiä kiinnostaviin lajeihin ja rakenna parempia olosuhteita niihin lajeihin joissa liikkuu väkeä.
Yleisurheilukenttiä ei taideta juurikaan rakentaa lisää, eli oikeastaan siihen suunnataan missä väki liikkuu jos vuosittain tulee Suomeen uusia ratoja kymmenittäin. Näistä suurin osa on kuitenkin kuntien rahoittamia vaikka halpaa se onkin moneen muuhun lajiin verrattuna.
Toisaalta ns. kunnollinen frisbeegolfkenttä on samankaltainen ongelma kuin lumilautailun halfpipe. Suomessa on maailman parhaita lumilautailijoita, mutta ei ole kuin pari hassua hafpipeä. Itse pipen rakentaminen ei ole miljoonainvestointi, mutta pipen pitäminen laskukunnossa on hurjan kallista. Tarvitaan erikoisvehkeet ja koulutettu henkilö ajamaan. Kukaan ei kuitenkaan ole valmis maksamaan erikseen pipen kunnossapidosta. Kuulostaako tutulta?

Hieno frisbeegolfrata puistossa? 30 hehtaaria nurmikkoa ja hienoja isoja puita? Vähänkö olisi siistiä. Tällaisen alueen perustaminen ei veisi välttämättä miljoonia, mutta kunnossapito vaatii jonkun tekemään sen. Monellakaan kunnalla ei ole ylimääräistä henkilökuntaa puistopuolella eikä liikuntapuolellakaan hoitamaan tällaista hienoa kenttää. Ongelma on siis enimmäkseen kunnossapidossa, kehittämisessä ja käytännön pyörittämisessä.

Yleisurheilukentän hoitaminen maksaa, mutta se on ns. perinteinen liikuntajuttu jonka ottaminen pois käytöstä olisi sekin aika erikoista, on niitä käyttäjiä tai sitten ei.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Mahwell - 22.07.15 - klo:19:48
Par asiasta sen verran, että joskus taistelin sen asian kanssa, mutta se on turhaa. Paremmuus järjestyksen määrää heittomäärät ei par-luvut.

Olihan EO-lähetys kuraa, mutta tulihan nyt edes telkkarista...jeee :D

Radoista kanssa sen verran, että kyllähän rahalla ja isoilla maaplänteillä saisi ihmeitä aikaan, mutta eihän semmoista ole vaan  talkooväki suurimmaksi osaksi loihtii radat ja tämä on se syy miksi en lähde arvostelemaan mitään rataa, koska tiedän mitä niiden eteen on jouduttu tekemään. Tämä on monella normi heittelijällä unohtunut, kun nauttivat ilmaisista toisten hyvää hyvyttään tekemistä radoista. Kaikesta ei voi tykätä, mutta kannattaa pitää mölyt mahassa ja heitellä jossain toisaalla itselle paremmin maistuvalla radalla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.07.15 - klo:20:01
Aika moni ns. perusheittelijä ei ole edes tietoinen tai kiinnostunut tällaisista foorumeista joissa aktiivit keskenään taputtelevat toisiaan selkään. Oikeasti moni pelaaja varmasti olettaa frisbeegolfkenttien olevan kuntien liikuntapaikkoja joista kunta jotenkin huolehtii. Sehän oikeuttaa kenet tahansa jättämään roskansa kentälle kun verojen muodossa on maksamassa kunnan työntekijöiden palkkoja. Loogista.

Elämä on helpompaa kun ei lue kylttejä eikä liikaa mieti asioita. Joutuu vielä tekemään jotain :)

Harmillisesti tämä ei ole ilmeisestikään helposti ratkaistavissa oleva ongelma. Annoin juuri haastattelun paikallislehteen NFS:n toiminnasta näissä kenttähommissa. Hienoisella pelolla odottelen minkälaisen vinkujajutun toimittaja saa askarreltua. Maine senkun kasvaa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 23.07.15 - klo:09:28
Jostain niitä taas vaan putkahti. ;)
https://store.discmania.net/index.php/s-line-dd-first-run-micro-stamp.html
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 23.07.15 - klo:10:15
Ilmeisesti tästä jutusta oli kyse:
https://www.dropbox.com/s/vn21js68p6q0yat/photo%2023.7.2015%2010.09.06.jpg?dl=0

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 23.07.15 - klo:13:43
Kovasti harmistunut pappa päässyt lehtikuvaan, hienoa. Oli piristävää lukea friba-artikkeli ilman järisyttäviä asiavirheitä ja järkevällä sisällöllä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.07.15 - klo:23:58
Pappa ehti kuitenkin ulkomaille ennen julkaisua niin lynkkaajat joutuvat vielä odottamaan. Ei siinä ihan kaikki ollut niinkuin oli puhuttu, mutta kohtuullisen kohdallaan.


Tänään Valgehobusemaen spordikeskuksessa pelasin treenikierroksen. Mielenkiintoisen jatkossa asiasta tekee kaksi asiaa. Putti kulki ja satuin herra Alkkiomäen kuvauksen kohteeksi.
Jos olen kiltisti saan materiaalin itselleni :)

Radalla on korkeuseroja ja suurin osa väylistä on talvisin hiihtolatujen alla.
Älä heitä metsään, on pelikirjassa.
Kyseessä siis Prodiscus Estonian Open. Eurotouria.

Kolme kierrosta golflähdöillä. Aamusta aloitetaan joten jätetään isompi avautuminen myöhemmälle.
Heti ykkösellä kuitenkin on erinomainen mahdollisuus heittää lampeen. Siitä se sitten lähtee.

Heitin siis koekierroksen -5. Se olisi varsin mainio tulos kisassakin. Pitäisi olla helpompaa kun nyt jo tietää mihin päin heitetään :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.07.15 - klo:22:22
Terveisiä Estonian Openista. Ensimmäinen kierros on takana ja nyt aletaan sitten pelaamaan sijoituksista.
Kesän hauskin juttu oli nähdä oma nimi vedonlyöntitoimiston listalla. Kerroin kilpailun voittoon 1,25. Ei houkutellut kokeilemaan.
Ville Piipon kerroin oli aika alas painettu 1.01, joten pitänee ihan kiusallaan vähän kokeilla edes kiusata Villeä :)

Tällä kentällä ei moni ole käynyt, eikä tule varmaan käymäänkään. Tänne pitää ihan erikseen lähteä eikä kenttä taida olla tällainen ainakaan normisti olla.

Tiiausaikani oli 9.30 ja päivän mittaan yltyvä tuuli oli vielä varsin maltillinen. Eiliseen verrattuna toki ilma liikkui jonkinverran.

Ykkösen tiillä seisominen on tällä kentällä erikoisen jännittävää. Tuulee vähän, edessä lampi johon ei saisi heittää. 83m taisi olla mitta väylällä. 5m pitkä menee outtiin ja 9m leveä vasemmalla on outissa. Eli käytännössä pitää heittää loivaa hysseä kupilla sieltä lammen päältä. Muuten helppoa, mutta kun jännittäähän se.
Tänään onnistuin, vähän lähti flättinä, mutta tipahti kuuteen metriin. Rinteessä vähän huono asento ja heti paljastui että eiliset hyvät putit ovat unohtuneet autoon tai eiliseen.
No, yritin iloita kolmosesta. Eipähän tullut outtia.
Outtiin heittäneet menevät dropparille ja heittävät noin 40m heiton korille veden yli.

Kakkonen on kentän ensimmäinen par 4. Tämä kuuluu osastoon pakkokolmonen. Avaus ylämäkeen ja jos ollaan väylällä niin on jotain viiskymppinen lähäri tarjouksessa. Eli kolmonen. Ei ihan nappiin, mutta pääsi heittämään kakkosheittoakin.

Kolmosella heitetään mainosaitaoutin linjaisesti niin että oikeastaan jokainen heitto on ainakin hetken outissa. Itsellä tähän forella kovaa ja satametrinen väylä pitäisi olla ratkaistu. No eihän se niin mene. Puttasin kakkosta melkein 15m päästä puskan yli, yläpantaan. Kolmonen.

Nelosella meikäläiselle ei ole mitään jakoja kakkoseen, joten pelataan helppo kolmonen. Outtia on joka puolella ja loivaan ylämäkeen jotain 140m jos muistan oikein. Loiva satametrinen hysse ja Zonella metriin, kolmonen.

Sitten tulee kentän ongelmaväylä. Vasemmalle kääntyvä 170m ylämäkiväylä joka toki ensin heitetään avoimelta metsään. Melkein hyvä avaus napsahti puuhun ja keskelle pyltsiä, saakeli. Pikku reiästä takaisin väylälle, mutta liian pitkä. Joutui heittämään sitten liian pystyyn hysseä eikä se riittänyt. 18m putti ei tietenkään mennyt, joten bogi oli valmis. Parissa.

Sitten pelattiin metsäväyliä enemmän ja vähemmän huonoilla avauksilla. Putti oli tosiaan jäänyt kotiin, joten hyvätkään avaukset eivät aina johtaneet tulokseen. Kaksi peräkkäistä par nelosta tosin pirkotin, joten olihan siellä valoa ikkunassa.
Aikamoista selviytymistaisteluahan tuo oli. Loppupäässä 19 ja 20 väylät oli surkeita. 18 jo selvitin ihan tuurilla, mutta nyt piti kapeaan ränniin laittaa kiekkoa. 19 oli huono avaus, mutta vielä huonompi lähestyminen ja nelonen napsahti. Taisi väsyttää jo.

20 meinasin pilata koko kierroksen. Olin kaksi alle. 110m väylä kapeaan ränniin vähän ylämäkeen ja vastatuuleen. DD kippasi vähän ja osui oikealla olevaan mäntyyn. Pomppasi kovaa vasemmalle ja jonnekin ihme pusikkoon jossa oli miljoona sammakkoa.
Eipä siinä mitään. Kurkkasin korin paikan ja jouduin ratkaisemaan ongelman upsilla. Peukku-upsi. Ei ole vahvuus, mutta matkaa 50m, ei pitäisi olla ongelma. Paitsi, että kun heitin kiekonn niin korkeimmassa kohdassa tuuli nappasi kiekon ja heitti sen väylän toiselle puolelle puskaan. Sinne kävellessäni oli mielessä synkkiä ajatuksia. Löysin kuitenkin pienen aukon ja foreantsa pelasti. Vaikeasta paikasta hyvä heitto ja neljään metriin. Harvoin on bogi tuntunut noin hyvältä.

Yksi alle ja viimeinen väylä. Reilut 200m alamäkeen laskettelurinnettä ja kori on hiihtosillan alla. Outtia molemminpuolin ja tuulee oikealta vasemmalle. Onneksi on tullut pelattua Vihdissä ja totuttua alamäkiin. Vakaa DD kovaa tarpeeksi alaspäin, ettei ehdi feidaamaan kun tuuli vie. Hyvä heitto mutta ei siltikään jäänyt sisään kuin kolme metriä. Buzzz OS loivalla hyssellä sillan alle ja seiskan putti sisään. Pirkkoon oli hyvä lopettaa.

-2 tuntui kohtuulliselta. Sillä sai MPM toisen sijan neljä heittoa Villen perään ja 985 ratingit, yli omien siis. Ei voi olla paskana. Sinne vain tuntui jäävän niin paljon kaikkea matkan varrelle, että vaikea on niellä.

Skoorinin pojat pitää livescoringia paremmin kuin missään. Jokaisessa ryhmässä on joku joka naputtaa tuloksia ja hommaa pystyy oikeasti seuraamaan livenä. Aika hyvä.

Huomenna yritetään ratkaista muutama hankala väylä ja pelata omaa peliä. Ville pelaa muutenkin omaa peliä eri tavalla, joten ainakaan Villen perässä ei tarvitse väkisin peesata.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 25.07.15 - klo:14:25
Putti ja fore näemmä kulkee  8)
http://youtu.be/yiSK7qtRJqc
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.07.15 - klo:19:12
Fore on ollut ihan ok koko reissun, mutta harmillisesti taisi hyvät putit tulla käytettyä treenikiessillä.
Puttia sinänsä ei voi syyttää, ihan oman tasoista puttaamista on kisassa ollut. Alle vitosia en ole vielä missannut ja yli seiskasta se prosentti on aina vähän sinnepäin. Enimmäkseen kuitenkin ihan yrityksiäkin ja pari hyvääkin puttia löytyy muualtakin kuin videolta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.07.15 - klo:23:21
Pitää vähän avautua, jos vaikka saisi nukuttua ja käsiteltyä tämän alta pois.
Kaikki oli hyvin ennen kierrosta. Parkkikselle tehdyllä rangella heitin muutaman heiton hyvin ja kävin hakemassa vähän tuntumaa puttaamiseen. Huonoja juttuja kerrottiin ja kaikki oli hyvin.

Syvä pulahdus kylmään veteen. Heti aluksi. Ohhhoh.

1. Edelleen ei mitenkään erityistä heittoa vaadi, mutta onhan se vesi plus outti aina kuumottava juttu.
Jostain syystä 80m väylälle 60m löysä heitto jonka näin feidaavan kauniisti, outtiin. No, se olikin niin huono heitto, että pitikin mennä.
Dropparilta korille on ehkä 42m ja kaivoin Zonen ja forella siihen. Heitin tietenkin liian hiljaa ettei mene pitkäksi, ei mennyt mutta jäi seitsemänmetrinen putattavaksi. Se alarautaan ja vitonen korttiin.
Ei ahdistusta sen enempää muutenkuin, että onhan se perseestä jos heittää huonot heitot heti alkuun.

2. Pelikirjan mukaisesti Crank käteen ja loivassa hyssessä mäkeä ylös. Muuten joo, mutta kun lähti noin klo 11, osui puuhun ja pomppasi vasemmalle lepikkoon. Lepikoista jouduin heittämään isoa foreantsaa selvitäkseni ulos. Hyvän näköinen heitto jota etsittiin pitkään. Aikakin laitettiin kulumaan ja Ville löysi kiekon pöpeliköstä. Kävi jo mielessä, että lost disc ja takaisin tuonne lepikkoon...
Puttasin väylälle. Buzzzilla hyvähkö heitto kuuteen metriin ja vitonen korttiin. Nyt tuntui pahalta.

3. Tunteet mylläsivät aika huolella ja seuraavaksi väylä jossa ollaan outissa melkein koko lentoradan. Totesin, että ei tässä nyt auta muu kuin aloittaa alusta ja heitin hyvän foren. Perhanan kiekko liukui vain senverran oikealle että seitsemän metrin putti piti vetää osittain kuusen oksien välistä. Taisi olla liikaa mietittävää kun puttasin ohi koko laitteesta. Kolmonen kuitenkin.

4. Bäkkärillä eteenpäin ja Zonella vähän liian lyhyt lähäri, onneksi putti kulkee senverran että seiskametrinen menee nätisti sisään. Huh. Enää kolme päälle niinkuin äskenkin...

5. Avaus livahti taas klo 11, en tiedä miksi. Livahtihan vain. Osui tuurilla puuhun ja pomppasi paikkaan josta pääsi heittämään ylämäkeen foreantsaa. Hyvä heitto. Siitä Buzzzilla väärin luettu hyvä heitto lyhyeksi, mutta putilla par korttiin.

6. Ihme väylä. Forella alamäkeen ja sitten pitäisi kääntyä oikealle. Muuten ok, mutta liian matala. Jäi ns. risteykseen. Buzzz käteen. Korille ehkä 65m alamäkeen eli rauhallisesti pitää bäkkäriä heittää. Päivän ja reissun pahin griplock kohdassa, jossa ei saa missään tapauksessa livauttaa kiekkoa oikealle. Osua napsahti kuitenkin puuhun ja pomppasi takaisin väylälle. Siinä olisi ollut relie lähellä. Sitten sama homma uudestaan kymmenen metriä lyhempänä. Parempi, meni korin vierestä seiskaan. Putti haaralta sisään ja harvoin on nelonen maistunut noin hyvältä. Neljä päälle jo kuitenkin.

7. Pirkkoväylä. Forella kummun yli alamäkeen, hyvän näköinen fore mutta oli sitten kuitenkin liian matala. 13m putti ja korotettu kori rinteessä, poikittain rinteeseen nähden. Uuh.
Eestin poika puttasi ensin ja kun ei mennyt niin rollasi kymppiin. Oli helppo päätyä olemaan puttaamatta ja niistin kolmosen.

Sitten seurasi ns. normaalia pelaamista. Itse asiassa jopa hyviä heittoja.

14. Hiekkalaatikkoväylä johon on otettu kaikenlaista tässä kisassa, kakkostahan siitä pitää hakea. Heitin kuitenkin löysän paskan ja outtiin. Tässä on kostoksi retee, joten Drone käteen ja heitin ison hyssen seiskaan. Väkisin punnersin siitä nelosen. Olin kuitenkin jo survonut itseni +1 tilanteeseen, joten noususs a oltiin taas.

15 melkein hyvä avaus meni tuurilla vitoseen ja korjasin tilanteen melkein pariin.

16 on todella haastava par viisi varsinkin avauksen osalta ja ehdin jo 14 jälkeen päättää lähteväni isoon hyökkäykseen. Forella kuitenkin pari ensimmäistä heittoa ja sitten maltilla vitonen korttiin, jos vaikka tämä tästä vielä.

17. Pariin metsän kautta. Tuossa teaserilla minkä Tumi linkitti heitän sen avauksen niinkuin pitäisi heittää.

18. Synkkä väylä. Taas livahti kädestä ja paineli metsään. Väylä on 10m leveä 124m joka on jaettu keskeltä outiksi oikealla sataseen asti. Sitten outti siirtyy väylän oikeaan reunaan.
Metsästä sydän syrjällään puttasin väylälle ja toivoin ettei livahda outtiin. Ei livahtanut, mutta korille lli aika pitkä matka. Buzzzilla hyvä, mutta väärin arvioitu heitto jäi lyhyeksi ja puun takaa niistin korin alle ja vitonen. Voi surkeus. Tupla tähän ja kolme päälle.

19. 137m väylä johon ei monikaan yritä mitään. Ränni on vain liian hankala. Seiftiä yritin. buzzz kippasi vähän liikaa ja löysin itseni tuskastelemassa ihan väylän oikeasta reunasta. Puu oli niin lähellä että fore ei tullut kysymykseen, joten pientä annukkaa. No eihän siitä mitään tullut kun laittaa liikaa antsaa. Sinne metsään jonnekin ja nelonen. Neljä päälle.

20. Nyt oli synkkiä ajatuksia eikä ollut muuta mielessä kuin pirkko tähän 110m väylään joka on tosi kapea. Voikaa reilusti niin ei lähde aikaisin. Ei lähtenyt, mutta oikealle ja puuhun. Pomppasi tielle.
60m lähestyminen jäi seiskan lyhyeksi. Putti pieneen ylämäkeen oli kuitenkin sedälle liian vaikea ja sain sen alarautaan. Viisi päälle.

21. Viimeinen väylä. Alamäkeen se reilu 200 ja outtia joka puolella.
Kolmonen olisi pirkko ja sen tein eilen joten miksei.
Livahti taas. Voi perse, tässä tapauksessa se tarkoitti että outtiin mennään ja dropparille. Se siitä pirkosta. Dropparilla en ollut edes käynyt.
Pelikirja kuitenkin valaistui heti. Pariin pelaaminen vaatii kahdella heitolla selviämistä. Alamäki ja vähän alle 100m matkaa. DD forella korin alle. Ei mennyt. Hemmetin hyvä heitto, mutta meni kaksi metriä liian pitkälle ja tietenkin outtiin. Nyt nitkahti. 15m putti vielä alarautaan ja kutonen korttiin. Seitsemän päälle.

Eestin poika Raimo paineli ohi ja Latvian poika on heiton päässä. Eihän tämän näin pitänyt mennä.

Kättelyiden jälkeen bägi selkään ja kakkosväylälle. Viisi avausta. Ei yksikään livahtanut ja neljä oli jopa hyviä. Sieltä vitosen tiille. Viisi avausta. Eivät olleet kaikki ihan hyviä, mutta eivät livahtaneet.

En tajua. Ei edes jännittänyt kun Villen voittamiseksi olisi tarvinnut Villen romahtamista ja muut piti voittaa ihan vain omaa peliä pelaamalla. Taikatemput jäi nyt huomiselle. Itseluottamus ei ole kovin korkealla, mutta tämän lajin hienoimpia juttuja on nousta uudelleen seisomaan.

Onneksi huomenna sataa ainakin osan päivästä niin on joku tekosyy :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.07.15 - klo:20:08
Ei satanut. Se taisikin olla päivän paras uutinen. Hyvä että edes jotakin.

Tunnin matka Tallinnaan ja yksinäinen saunapalaveri. Joitain huomioita.
Uskoisin langenneeni ennakkoasetelmaan. Olin selkeästi kilpailun kakkonen ratingien mukaan. En ole asiaa ihan tiedostanut, mutta toki oli selvää että mikä tahansa muu kuin voitto tai kakkossija on pettymys. Muka selkeästi itseään huonompia vastaan pelaaminenhan ei vaadi mitään ihmetekoja.

Ei vaadikaan jos pelaa hyvin. Uskoisin ensimmäisen kierroksen jälkeen tuudittautuneeni tunteeseen jossa homma toimii ja eihän tässä nyt enää mitään. Mitä pitempään asiaa mietin, sitä selkeämmin olen ollut ylimielinen ja sitä kautta tietenkin tyhmä.

Tänään siis kolme heittoa kakkoseksi matkaa aloittaessa ja yksi taaksepäin. Viidenneksi romahtaminen olisi ollut sitten jo aika synkkää menoa.

Lämmittelyssä haettiin vähän tuntumaa ykkösen avaukseen kun oletin sen olevan avain hyvään kiessiin. Kaikki ok. Ei mitään hätää ja puttikin oli ihan omalla tasolla.

Ykkösen tiillä kuitenkin taas tietenkin jännitti. Onnistuin kuitenkin heittämään noin 67m pitkän avauksen, joten aika matka oli kakkoseen. Poiminkin rauhassa kolmosen pois. Eestin poika otti ob-neljä joten takaa-ajo oli hallittua.

2. Avaus lähti hieman oikealle mutta mahtui puita viistäen väylän vasempaan reunaan. Vähän hankalasta asennosta risuja viistäen kiekko vähän huonosti noin 15 metriin. Hyvä yritys ja nelonen. No, parissa ollaan vaikka toki olisin toivonut toisenlaista.

3. Forella DD ja kun vaihdinotossa alkaa tuulla vähän naamaan niin setä reagoi nopeasti ja kääntää kiekkoa hysseen. Oli hysse. Jäi tietenkin sen takia lyhyeksi ja huonon lähestymisen jälkeen joutui ihan puttaamaankin. Kolmonen kuitenkin.

4. Nyt sitten joutuikin ihme tilanteeseen, heitin aika vastaavan heiton, rauhallisen loivan hyssen joka sitten kuitenkin liiteli 20m enemmän vasuriin kuin aiemmilla kierroksilla. Ja outtiin 20cm. Tietenkin.
Drone hyssellä puut kiertäen ja bogi. Ei huolta, se oli vaik huonoa tuuria.

5. Tiillä oli ihan hyvä meininki. Heitin Crankilla kovaa. Ei osunut aukkoon vaan livahti synkkään byltsiin. Jouduin polvelta heittämään kymmenmetrisen ulos risukosta. Kolmas lähti hyssellä ylämäkeen. Kovaa mutta sisäkurviin. Ei mitään jakoja. Pikku foreantsa oli jo neljäs ja nöyrästi leikittelin kutosen tähän.

6. Alamäkiväylä kääntyy oikealle. Vähän liian hiljaa ja kiekko forella syöksyi juuri sinne oikealle minne kukaan ei halua. En minäkään. Rinteestä hyvä seivi postilaatikon kokoisesta ikkunasta seitsemään metriin. Putti oli ihan jees, mutta taisi olla nännäri tai jotain kun muljahti ulos korista. Saakeli,

7. Mun forelle sopiva väylä. Ei onnistunut aiemmin, eikä nytkään. Fore osui maahan ja liukui siitä noin 13 metriin. En uskaltanut putata kun näin miten voi käydä. Kolmonen.

Nyt alkoi tulla jo kiire ja päätin ottaa vähän riskiäkin. Takaa-ajo ei ole takaa-ajo ilman vinkuvia renkaita.

Kasin avaus on outo, mutta jyrkkä hysse jätti loivan annukkaheiton jos pirkkoa tavoitellaan. Tässä lähdin sitten hyökkäämään vaikka jälkikäteen ajateltuna en osaa tuollaista heittoa tarpeeksi hyvin. Liikaa antsaa ja kiekko syöksyi oikealle metsään. Sieltä putti väylälle ja vitonen korttiin. Harmitti.

9. 85m loivaan ylämäkeen puiden välistä. Melkein hyvä jäi kasiin pihlajan viereen. Enhän mä sitä saanut vaikka yritin.

Nyt pitää loppumatkaa veivata vähän lisää...
Jatketaan jossain vaiheessa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.07.15 - klo:23:26
Omaksi terapiaksi jatketaan. Piti käydä välillä syömässä erinomainen pihvi.

Pihvin mutustamisen lomassa totesin jälleen oppineeni jotain uutta. Myös itsestäni.

10. Outo väylä. Alamäkeen mutta ei oikein tiedä mistä pelata. Ehkä loiva annukka bäkkärillä, joka ei taivu samasta reiästä forella. Siksipä forereikä onkin vähän eri paikassa. Osuin kuitenkin tuohon pienehköön aukkoon kolme kertaa ja tänään sain avauksen neljään metriin. Oksien seasta putti sisään ja pirkko.

11. Sainkin honoorit ja ajattelinkin, että jos tämä tästä nyt sitten kuitenkin. Tämä on ns. kolmosväylä.
Bäkkäri DD:llä lähti vähän ylös ja näytti feidaavan pois linjalta. Pelikirjassa oli satametrinen avaus ja siitä 50m lähäri ja kolmonen korttiin. Foreantsaan jouduin tyytymään, mutta se olikin hyvä. Melkein nostopirkko ja birdiejuna. Hiphei.

12. Melkein identtinen väylä edellisen kanssa, mutta tässä on pieni mutka vasemmalle ja kori on vasemmalla. Vähän pitempikin on. Kolmonen tähänkin pitäisi.
Vähän liikaa hysseä ja kiekko paineli tuurilla metsän läpi pienelle aukealle jossa olin eilenkin. Sieltä isoa hysseä. Hyvä heitto, mutta mänty oli sijoitettu väärin. Ei osunut paljoa, mutta riittävästi. 30m korille ja onnistuin lukemaan korin ympäristön väärin. Fore Buzzzilla jäi vähän lyhyeksi ja kiekko livahti seiskaan. Nauratti kun sain vaivoin tuupattua kiekon koriin. Nelonen.

Tässä vaiheessa ei ollut enää mitään hajua paljonko olin päälle eikä niin väliäkään. Nyt ajettiin takaa kavereita ja mielessä oli vain sijoitukset.

13. Satametrinen hysse. Uusi DD käteen ja lähti vähän liikaa hysseä. Ville kehui hyväksi, mutta en uskonut. Viiteen metriin korin yläpuolelle kuitenkin. Vaivainen putti kuppiin ja pirkko. Aloin jo uskoa mitalisijaan.

14. Tästä opin paljon jälkikäteen ajateltuna. Koostan ajatuksen vielä lopuksi.
Niinsanottu hiekkalaatikkoväylä, johon on tehty mitä vain numeroita 1-11 tietääkseni.
Identtinen suoritus eilisen kanssa. Buzzz korin mittainen, mutta liian korkea. Ei mahtunut hiekkalaatikkoon. Uuh. Iso hysse Dronella seiskaan, mutta tänään kaksi senttiä liian matala putti ja vitonen korttiin. Jäin Dariukselle kaksi tässä.

15. Melkein peltoväylä jossa pitää heittää satanen ollakseen vitosessa. Seuraava väylä on rajattu outilla. Pieni tuuli oikealta oli jotain sellaista mitä en osannut ottaa huomioon ja kiekko jäi lentämään siihen loivaan hysseen josta sen piti nousta plaaniin. Ei noussut, mutta kiipesi pieneen ylämäkeen rullaten 20cm outtiin. Darius paukautti pitkän putin sisään ja kakkosen. Meikäläisen ob4 ei ollut kovin hyvä kisan kannalta. Shit.

16. Vaikea par 5. Heitin ehkä kisan parhaan foren ja pääsin annukoimaan nurkan taakse. Crankilla hyvä heitto annukkaan ja 60m lähestyminen ylämäkeen Buzzzilla. Nelonen korttiin ja birdie. En ole ihan varma mikä oli tilanne, mutta yhdellä sain kiinni tuossa kohtaa.

17. Paha väylä. 85m avaus jonka jälkeen käännytään alamäkeen oikealle. Erinomaisen vaikea. Innostuin foresta niin, että yritin pelikirjan mukaan loivalla annukalla mutkaan. Lähti kovaa ja syöksyi metsään. Voi perse. Yhdellä en päässyt metsästä pois ja jouduin heittämään metrin aukosta Buzzzila kovaa alamäkeen. Eihän siitä hyvää saanut ja Buzzz feidasi metsään. Sieltä sitten synkistelin itseni korin alle ja vitonen korttiin.

18. Tässä kohtaa tarkistettiin tilannetta ja olin kolme perässä. Darius päätti vasurina auttaa hieman ja heitti forella 15m päästä tiistä outtiin. Itse onnistuin pelaamaan kolmosen hallitusti tähän. Darius sotki itselleen vitosen , joten yhtäkkiä olin yhden perässä.

19. Vaikean vaikea väylä jossa seiftaaminen oli mielessä, mutta kun ei osaa. Kahdella edellisellä kierroksella löysin itseni kusisesta paikasta Buzzzin kipattua hieman liikaa. Nyt sitten heitin liian hiljaa eikä Buzzz noussut edes plaaniin. Foreantsa oli surkea ja nelonen korttiin.
Dariuksen avaus oli keskellä tietä. 60m korille ja äijä painoi vasurilla suoraan metsään. Oli paha metsä.
Metsästä pääsi kuitenkin pikku reiästä ulos forella, mutta kympin pitkäksi. Putti alarautaan ja oltiinkin yhtäkkiä tasoissa.

20. Haastava ränni johon aika moni teki numeroita. Itse selvisin kolmosella Dariuksen survottua nelosen. Yksi edellä ja ennen viimeistä väylää näytti sijoituksen osalta hyvältä.

21. Kuten jokaiseen hyvään jännäriin, kuuluu asiaan lopputaistelu ja yllättävä kliimaksi. Perkele.
Alamäkeen ehkä 30m ja kori on siellä hiihtosillan alla. Katsokaa vaikka videosta miltä näyttää. Oikealla lamppurivi on outtia ja vasemmalla ihan muuten vaan outtia. Kenttää ehkä 45m leveydeltä eli ihan tarpeeksi. Paitsi että oikealta vasemmalle tuulee.
Otin Villen tukihenkilöksi ja mietin, että jos seiftaisi forella. Ville varoitti tarjoamasta tuulelle sitten yhtään annukkaa. Päädyin sitten bäkkäriin, koska tiesin mitä piti tehdä.
Kovaa alamäkeen. Lähti niinkuin pitikin, vähän nousi pystyyn hyssestä ja laskeutui vauhdilla. Hyvä.
Kunnes... Lähti feidaamaan ja tuuli pääsi kiekon alle. Ei laskeutunutkaan enää yhtään vaan feidasi isosti vasemmalle, ja outtiin. Sitten alkoikin kalkulaattori laskemaan. Mitäs nyt?

Dariuksen vuoro. Ajattelin, että heittää vasurilla vasemman kautta hyssen kentälle ja ottaa helpon nelosen. En tiedä mitä yritti, mutta heitti surkean hyssen oikealle outtiin.

Seistiin seuraavaksi dropparilla josta eilen mokasin hyvällä heitolla outtiin. Matemaatikko pään sisällä käski heittää seifti vain sisään ja laittaa paineet naapurille. Johdin kuitenkin yhdellä.
Firebird käteen ja forella samanlainen heitto kuin eilen. Sinne vain vasemmalle sieltä se feidaa oikealle ja vitonen korttiin. Paitsi että eihän se feidannut vaan tuuli piti sen suorana ja outtiin. Selkäranka rasahti.
Dariuksen vuoro.
Vasuri yritti heittää kupille, mutta jäi noin 12 metriin. Laskin, että jos laitan kutosen tähän ja Darius vitosen niin sitten pelataan lisää. Yritin, mutta 15m on vähän liikaa.
Dariuksen vuoro. Kaveri sanoi, että nyt sitten nähdään miten pää kestää ja pisti sen sisään. Sepä oli sitten siinä. Kaverille nelonen ja mulle kutonen. Neljäs.

Pakko myöntää olevani pettynyt. En siihen, että tulin neljänneksi vaan siihen miten huonosti onnistuin pelaamaan. Tänään itse asiassa en pelannut edes niin huonosti kuin eilen, mutta tulosta tuli kaksin käsin.

Huomioita itselle ja opiksi.

Ei ole varaa olla ylimielinen. Tämä on hankala, koska tajusin sen vasta kisan lopuksi. Ehkäpä muistan kuitenkin tämän reissun ensi kerralla kun tuntuu että mähän hoidan tämän.

Toinen huomio. Kun tulee uudelle kentälle pitää ns. hermoväylät pelata mahdollisuuksien mukaan niin hyvin takaraivoon että tietää mitä on tekemässä. Itseluottamus tulee siitä kun tietää mitä pitää tehdä.
Tämä homma oli hoidettu huonosti sekä ykkösellä että 14. Noilta väyliltä kuitenkin 3,5,3 ja 2,4,5 eli aivan liikaa ja ihan turhaa.
Eli kun tutustutaan uuteen kenttään kisaa varten niin pitää miettiä pahimmat paikat ja koittaa saada varma pelikirja. Ei ihan helppoa, mutta aina ei saa valita missä pelaa.

Mukava reissu. Rata oli ihan jees ja muutenkin oli kivaa. Tunteita pitää olla ja synkistelyä tuskin jaksaa kovin pitkään harrastaa. Keskiarvo ratingeillä 930 paikkeilla, joten eihän se hyvin mennyt.
Ihan hyvin voin mennä toistekin. TD:llä oli homma hanskassa ja oli valmiina selvittämään outoja tilanteita rohkeasti.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.07.15 - klo:14:39
Kotiin palattua alkoi touhottaminen ensi viikonlopun Kaatis Amateur 2015 kisan kanssa. Valitettavasti ensimmäinen huomio asiasta oli, että aika isolla prosentilla maksaminen oli ollut ylivoimaista. Osa on hienosti ilmoittanut ettei pääse mukaan, kiitos siitä.
Taidan turhaan marista tästä samasta asiasta. Maksuaika oli varsin lyhyt, mutta se oli kerrottu jo etukäteen eli senkään ei pitäisi olla yllätys. Kilpailuun ilmoittautuneista 89 pelaajasta on tällä hetkellä 56 rahat tilillä.

En kilpailunjärjestäjänä osaa kovinkaan ylös arvostaa tätä käyttäytymismallia. Tähän on toki pelaajalla mahdollisuus kun siitä ei mitään seuraa, mutta kisajärjestäjälle tulee turhaa hommaa. Samaten saattaa tällä käytöksellä blokata jonkun kisaan oikeasti haluavan ulos kilpailusta.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jajvirta - 28.07.15 - klo:15:42
En kilpailunjärjestäjänä osaa kovinkaan ylös arvostaa tätä käyttäytymismallia. Tähän on toki pelaajalla mahdollisuus kun siitä ei mitään seuraa, mutta kisajärjestäjälle tulee turhaa hommaa. Samaten saattaa tällä käytöksellä blokata jonkun kisaan oikeasti haluavan ulos kilpailusta.

En minäkään arvosta, mutta syy taitaa ainakin osittain olla kisailubuumi: osa jengistä ilmoittautuu kaikkiin potentiaalisiin kisoihin vaikka ei olisi välttämättä menossakaan. Sitten kun ei vaan maksa, niin putoaa automaattisesti pois. Välipitämätöntä ja laiskaa muita kohtaan, mutta ei siitä kisailijalle mitään haittaa ole.

Tämä on rasittavaa myös muiden kisailijoiden näkökulmasta kun pitää odotella sitten jonossa ennen kuin saa varmistuksen, että pääsee mukaan. Tiukat maksudedikset auttaa kyllä asiaan jonottajien näkökulmasta.

En tiedä mikä on ratkaisu paitsi lisätä tarjontaa entisestään. Miten niiden vetämiseen löytyy porukkaa onkin sitten toinen juttu. :-)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 28.07.15 - klo:22:18
Kisakoneeseen oma maksujärjestelmä jotenkin että vain maksun tehdessä ilmoittautuminen tapahtuu.
Kaikilla seuroilla kun ei ole nettikauppaa.

Tai sitten manuaalisesti maksamalla viikkokisoissa ja TD lisää käsin maksaneen, itse varmaan koitan ensi kerralla tuota mallia,jotta saa halukkaat mukaan tai jotain..
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.07.15 - klo:22:23
Eiköhän tuollainen maksujärjestelmä ole tulevaisuutta, itse ajattelin ehdottaa TD-kohtaista mustaa listaa.
TD voi merkitä mustalle listalle vaikka nämä turhaan ilmoittautujat jotka TD:n seuraavassa kisassa eivät pääse muuta kuin jonoon. :)

Voisiko joku kertoa omia ajatuksiaan asiasta "turhaan ilmoittautujan" omasta näkökulmasta?


Itse kun ei osaa ajatella, että vain TD:llä on frisbeespirittiä järjestäessään muille kisoja. Pelaajien ei tarvitse omata "frisbeespirittiä" jolla otettaisiin muutkin ihmiset huomioon.

Ei oikein kelpaa syyksi sitten :"Because I can"



Mietiskelin omaa avautumistani ja tiedän että vanha äijä siellä vain vinkuu kun sitä vituttaa.
Itse olisin hieman huolissani siitä, kuka haluaa näitä kisoja järjestää jos niinsanottujen normihommien lisäksi pitää nysvätä jotain tällaisia turhalta tuntuvia juttuja.
Suurin osa pelaajista kuitenkin hoitaa hommansa, kiitos teille. Yritän olla kiukuttelematta lauantaina syyttömille :)

Nämä on kuitenkin vielä tällaisia pikkukisoja. Silti tällaiseenkin saa tehdä ihan tarpeeksi hommia.
Powergripiltä saa onneksi hyvää palvelua ja saatiin tilattua hyvä setti palkintoja kisaan. Kiitos sinne.

Kisassa on tilaa koska tipautin juuri ison kasan maksamattomia ulos. Tervetuloa jos elämään sopii.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: TatuN - 29.07.15 - klo:08:41
Yksi idea:
Ilmoittautumisen jälkeen pitäisi välittömästi maksaa kynnysraha, esim. 2€. Jos ilmoittautumisesta ei 3 pankkipäivän jälkeen kynnysrahaa näy, putoaa automaattisesti listasta. Kynnysraha vähennetään lopullisesta maksusta mutta sitä ei koskaan palauteta mistään syystä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.07.15 - klo:09:16
Uskoisin tuollaisen kynnysrahan olevan ihan mainio tapa, mutta melkein uskoisin tämän kehittyvän tuollaiseen nettikauppasysteemiin jossa pelaaja ostaa oikeuden osallistua kilpailuun.

Tuleeko rahojen palauttamisesta sitten jokin kynnysrahakuvio niin mielestäni aiheutetusta vaivasta toki voisi jonkinlaisen korvauksen ottaa. Tällä hetkellähän viimeisellä viikolla peruutetuista kisoista ei palauteta rahoja kuin lääkärintodistusta vastaan.

Mielestäni siis ei ole väärin ilmoittautua kaikkiin avoinna oleviin kisoihin. Pitäisin vain kohtuullisena ilmoittaa TD:lle ettei olekaan tulossa jos elämä kohtelee niin kaltoin ettei kaikkiin kisoihin äiti annakaan lupaa osallistua.

Kisakoneessa voisi toki olla ainakin sellainen ominaisuus, ettei voi ilmoittautua yhtä aikaa järjestettäviin kisoihin. Ainakin viime vuonna seurattiin yhden sankarin toimintaa kaverin ilmoittauduttua kahteen yhtä aikaa järjestettävään kilpailuun :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: moog - 29.07.15 - klo:09:36
Tuollainen kynnysraha tuntuu vähän vieraalta ja monimutkaistaa ilmoittautumista tarpeettomasti. Sen sijaan jonkinlainen musta lista olisi ok, mutta miksi vain TD-kohtaisena? Jos missaa maksun deadlinen eikä ole perunut osallistumista, niin automaattisesti vaan flagi pystyyn ja jatkossa ilmoittautumiset kisakoneessa vain jonon kautta.

Jos noin jyrkkää kantaa pitää perustella jotenkin, niin onhan se nyt ihan perussettiä, yleistä kohteliaisuutta ja maalaisjärkeä, että jos johonkin kilpailuun ilmoittautuu, myös hoitaa siihen liittyvät velvollisuutensa (joko maksaa ajallaan, tai peruu). En usko että monikaan kiusallaan noita turhia ilmoittautumisia tekee, mutta ihminen on laiska; kun on olemassa mahdollisuus jättää asia roikkumaan ja roikkumaan jättäminen ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että kisailmoittautuminen peruuntuu sitten TD:n hoitamana, niin osa porukasta luistaa. Mutta jos pelaajalla itsellään on mustan listan uhalla pakotetusti vastuu lopputulemasta, uskoisin että turhat ilmoittautumiset ja poisjäännit vähenisivät.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jouni - 29.07.15 - klo:09:47
Meillä on Jyväskylässä positiivinen ongelma: Viikkokisat Laajavuoressa on tulleet täyteen jo kaksi viikkoa peräkkäin (72 kisaajaa). Ennakkoilmoittautumisia kisakoneeseen on tullut niin paljon että kisat ovat tulleet täyteen useita tunteja ennen kisan alkua. Meillä lähdettiin sille linjalle että jos kisakoneeseen ilmoittautuu ja ei tulekaan paikalle (eikä ilmoita TD:lle ajoissa), niin menettää kisakonetunnukset. Tämmöistä ei ole vielä tainnut kuitenkaan tapahtua.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: moog - 29.07.15 - klo:09:54
Melko heavyä jos suoraan suljetaan kokonaan toiminnan ulkopuolelle tunnukset poistamalla.

Omaakin linjaani pehmentäisin vielä sillä, että ehkä tuollainen blacklistaus ja jonon kautta ilmoittautumaan pakottaminen olisi syytä olla määräaikainen. Esim. 30 päivää, joka sekin verrattain lyhyellä kisakaudellamme on jo sentään jonkinlainen penaltti. Toistuvista rikkeistä ehkä sitten pidempää sanktiota.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jouni - 29.07.15 - klo:10:03
Kirjoitin vähän epäselvästi, tunnukset ei toki häviä vaan mahdollisuus ennakkoilmoittautua (eli käytännössä kai käyttäjätunnus poistetaan, pelaajatunnus jää). Ja en tiedä käykö näin heti, kun ei ole vielä ollut tarvetta tällaiselle, ja tuskin tuota ihan pysyväksi rangaistukseksi on tarkoitettu.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jussijii - 29.07.15 - klo:17:17
Jouni vähän liioittelee. Keksin tuollaisen ukaasin siltä varalta että ihmiset varuilta ilmoittautuu mutta jättää tulematta. Käytännössä ei ole mihinkään toimiin tarvinnut ryhtyä ja jos joskus tulee tarve, varmaan tapauskohtaisesti katsellaan onko ilmoittautumisen ja paikalle saapumattomuuden välillä järkiperustetta.

Meinaa mennä "kaikkeen varautuminen" itsellä välillä vähän pitkäksi kun meillä on kisakoneen yleistiedot normaalissa viikkokisassa paljon pidemmät kuin SFLn kisoissa  ;D
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jouni - 29.07.15 - klo:18:14
No nyt sä sitten Jussi paljastit bluffin. ;)

Aika natsimeininkiä olisi tietysti jos suorilta käsiltä banaania tyrkättäisiin, oli syy mikä tahansa. Eipä noita poisjäämisiä ole kyllä tainnut juurikaan olla nyt eikä aiemminkaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.07.15 - klo:22:10
Eilen mentiin synkissä merkeissä Nummelanharjulla. Golfkierros ja nurmikonleikkuu taisivat sitten kuitenkin rokottaa miestä, joten tekosyiden ollessa olemassa nimi löytyy nimilistan viimeisenä tasoituksellisen tuloksen ollessa +7 ja 61. Jokavuotinen yli 60 on nyt sitten tehty.

Tänään Kaatiksella kävin apumiehenä NFS:n frisbeegolfkoulussa. Kisatarkkailijan ja opastajan roolissa pääsi näkemään tulevien Suomen mestarien suorituksia. Hauskan näköistä touhua jolle pitää tavalla tai toisella kehittää jatkumo ja tulevaisuus.

Illalla sitten piti vielä lähteä Bagtag-metsälle Karkkilaan. 261 piti saada vaihtaa johonkin muuhun joten iskeydyin liiton puheenjohtajan seurueeseen.

Pikainen pelikirja tälle päivää. Sisältää hieman muutoksia. Yritettiin pelata ns. Tulevaa kisalayouttia.

1. Crank on tähän täsmäase. Homma ei vain ollut ihan vielä jiirissä ja heitin liian kovaa. Liukui oikealle ja puuhun. Keskeltä väylää Buzzz forella hieman tuurilla milliin. Kolmonen.

2. S-line DD viiteentoista. Eli hyvähkö avaus. Hyppyputtiyritys ja kolmonen.

3. FLX Buzzz juuri kauniisti väylää pitkin ja seiskan hyvä putti sisään. Kakkonen. Tätä pitää vielä reenata ennen Prodiscus Openia.

4. Tätä en osaa mitenkään. Heitin upsin alaspäin vaikka en osaa. Eihän se mennyt kuin alaspäin. Kolmonen kuitenkin.

5. DD foreantsalla on onnistunut tänä kesänä jo kerran. Liian vähän antsaa, joten kolmoseen oli tyytyminen.

6. Jostain syystä heitin forea liian hiljaa. Crankilla yritin heittää nätisti jatkoheiton, mutta ei. Kolmosheitto onneksi sieltä päältä metsästä ja Zonella vitoseen. Nelonen.

7. FLX Buzzz ja todella hyvä heitto. Kympin putti sisään ja kakkonen. Hienoa.

8. Glow FLX Buzzz vitoseen hallitusti ja kakkonen.

9. Crank liian hiljaa eikä kipannut yhtään, joten Buzzz foreantsalla tuli tarpeeseen. Kolmonen.

10. Starfire forella viiteentoista. Aivan mahtava hyppyputti sisään ja kakkonen.

11. Vähän ahnehdittu DD nousi plaaniin ja feidasi outtiin. Puskan takaa foreantsa kuuteen metriin ja putti sisään. OB neljä.

12. Pelattiin pitkänä. Hyvä avaus hyssellä DD hyvälle paikalle. Zone jäi vähän käteen ja kympin putille. Ei mennyt ja nelonen, kuulemma bogi.
Tähän testasin pari kertaa Crankilla antsaa puiden yli. Ensimmäinen onnistui mainiosti ja oli ensimmäistä avausta 20m lähempänä koria. Toinen meni ensimmäisten puiden yli, mutta osui puuhun ja jäi puiden väliin. Meikäläisen kädellä tuskin tulee pelikirjaan, pitää vetää niin täydellinen onnistuakseen. Mutta hauska kuriositeetti.

13. Taitaa numerointi karata nyt. Yritin Buzzz OS:llä isoa annukkaa metsän yli. Ei onnistunut, mutta jotenkin kiekko livahti reiluun kymppiin. Kolmonen.

14. Ensimmäinen pitkä väylä. DD:llä hyvä avaus ja Buzzz forella vitoseen. Kolmonen.

15. Innostuin enkä tajunnut että tuulee. Crank kippasi loivasti yli ja livahti metrin outtiin.
Aivam mahtava heitto satasen kohdalta Crankilla vitosen pitkäksi ja nelonen on hyvä.

16. Tätä taidan vetää Buzzzilla. Kovaa Buzzzia, mutta jäi näppiin. Reiluun kymppiin ja kolmonen.

17. Buzzz OS onkin kovin vakaa. Heitin kovaa, mutta feidasi se. Puskaan. Kolmonen.
Kokeilin kertaalleen Glow FLX Buzzzilla. Taidan vaihtaa siihen kun meni nätisti feidaten vitoseen. Tämä pitää käydä treenaamassa ennen kisaa kohdalleen. On niin perusväylä.

18. Tähän tulee kuulemma munuainen. Tai ainakin outti. Heitin sitten DD:n kahteen metriin joten mahtunee munuaiseen kisassakin.

Ihan hyvää suorittamista. Putti varsinkin oli aika hyvin jiirissä eikä paljon muuallakaan isompaa vaivaa. Hyvä niin. Olisi voinut tulla huolia jos olisi alkanut tulla enemmänkin huonoja peräkkäisiä rundeja. Nyt on hyvä pitää huomenna taukoa ja koittaa perjantaina lähteä Mukkulaan tsekkaamaan SM-kisojen layoutia jos ei sada kovin reilusti.
Pelikirja pitäisi saada sinnekin tehtyä :)


Laserin kanssa pitänee vierailla kun tuntui porukalla olevan silmämääräiset mitat hieman lyhyitä. Saapahan varmistuksen itselleen :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 29.07.15 - klo:22:10
TAttaDAA. Arin edellinen viesti oli foorumin 100 000. viesti.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.07.15 - klo:23:14
Tattadadaa. Mitä mä voitin? :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 30.07.15 - klo:11:12
Illalla sitten piti vielä lähteä Bagtag-metsälle Karkkilaan. 261 piti saada vaihtaa johonkin muuhun joten iskeydyin liiton puheenjohtajan seurueeseen.

Pikainen pelikirja tälle päivää. Sisältää hieman muutoksia. Yritettiin pelata ns. Tulevaa kisalayouttia.
Prodiscus Openin kisaleiskassa on 19 väylää muuten. Taisi jäädä nelonen kirjaamatta?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jajvirta - 30.07.15 - klo:11:13
Tattadadaa. Mitä mä voitin? :)

Ilmainen kierros frisbeegolfrata Kaatiksella!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ville - 30.07.15 - klo:11:18
Illalla sitten piti vielä lähteä Bagtag-metsälle Karkkilaan. 261 piti saada vaihtaa johonkin muuhun joten iskeydyin liiton puheenjohtajan seurueeseen.

Pikainen pelikirja tälle päivää. Sisältää hieman muutoksia. Yritettiin pelata ns. Tulevaa kisalayouttia.
Prodiscus Openin kisaleiskassa on 19 väylää muuten. Taisi jäädä nelonen kirjaamatta?

Onneksi joku muistaa kaikki väylät  :)
Fore-ässää Ari kokeili, mutta taas liian aikaisen se feidasi. Helppo kolmonen
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.07.15 - klo:15:41
Hetken piti miettiä, että miten niin unohtui mutta unohtuihan se. Ja nyt on siellä koko paketti ihan sekaisin. Pahoittelut :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.08.15 - klo:00:20
Yö töissä ja aamulla kotiin. Äkkiä koirat pissalle ja Mukkulaan.

Jonen kanssa käytiin tsekkaamassa Mukkulan uudet ja vanhat väylät.
Aamukankeutta oli vähän ilmassa kun taisin ensimmäistä kertaa ikinä heittää avauksen ykkösellä outtiin. Onneksi toistin sen heti perään kakkosella, joten hyvä alku takasi hyvät asemat Jonelle bagtagin metsästyksessä.
Hereillä pitää olla ja alkupään peltoväylillä välttelin hyvin outteja kahden ekan väylän jälkeen.
Sitten mentiin metsään ja alkoi haasteet elon tiellä. Outteja ei ole, mutta eihän metsässä tarvitsekaan olla.
Uudet väylät testattiin ja koeheitettiin eri vaihtoehtoja. Vanhoillekaan ei ole ehtinyt liikaa heittoja heitellä, joten yritettiin vähän eri kulmista lähestyä asiaa.
Lopputulemaksi SM-kisaradalla +4, yksi tupla, viisi bogia ja kolme pirkkoa. Bagtag numero 26 palasi Jonelle oltuaan minulla pari vuorokautta. Hittolainen.

Reissulla menikin pitkään ja kauppaan piti rientää hakemaan tarvikkeita huomiseen kisaan. Pientä vähän kaikenlaista aina tarvitaan. Kotiin mennessä päätin viedä jo pari pönikkää vettä huomiseksi Kaatikselle.

Jani pölähti paikalle ja houkutteli pelihommiin. Kellosta voi katsoa kauanko houkutteluun meni ja kohta painettiin jo Kaatista takatiiltä. Peli kulki aika kivasti vaikka ensimmäinen birdie löytyi vasta väylältä 7, kasille bogi ja oltiin taas parissa. Seuraavaksi odoteltiin birdietä väylällä 10 saakka kun pistin Buzzzin 50m päästä pömpeliin.
Väylällä 12 vaihdoin pelikirjaa ja tuuppasin Buzzz OS:ää täysillä. Melkein jaksoi kupille tuulen avittamana, mutta kun putti kulki niin pirkkoa pöytään. Seuraava bogi odotti tuulisella 14 kun ahnehdin vähän liikaa ja tuuppasin DD:n kaatopaikalle. Vitosella kuitenkin selvittiin, joten bogia isompaa ei ole kortissa. 16 väylälle kaksi hyvää heittoa ja vajaan kympin ylämäkiputti toi pirkon. Hyvin kulkee, joten jätin vielä yhden pirkon otettavaksi väylälle 19. Reilun kympin hallittu putti sisään ja mainio kierros oli pelattu.

Tuloskortit, palkinnot, vesiastiat, härpäkettä ja kaikkea muuta on laitettu valmiiksi ihan vain huomista varten.
Amatöörit, tervetuloa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.08.15 - klo:11:33
Rispektiä amatööripelaajille. Kaikki paikalla ja vain yksi tuli kysymään pitääkö ilmoittautua olevansa paikalla.

Mahtavaa. Pelaajat ovat lukeneet ohjeet Kisakoneesta. Hienoa.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.08.15 - klo:10:34
Kisapäivä oli pitkä mutta ei raskas. Pelaajat tiesivät pääosin mitä piti tehdä eikä sääntödilemmoja tullut, joten mikäs tuolla oli TD:n paistatellessa pitkin päivää.
Kokeilin itselle hieman uutta mallia, jossa luokkien voittajat saivat pokaalit ja muuten payout jaettiin ulos erilaisina arvontoina ja kilpailuina.
Luokkien voittajat eivät välttämättä olleet niin iloisia kun isot lahjakortit jäivät saamatta, mutta muilla tuntui olevan ihan hauskaa erilaisten palkintojenjakojen yhteydessä. Onnittelut vielä voittajille ja voittajille.

Kilpailijoiden poistuttua meni tunnin verran keräillessä tavaroita ja sitten oli jo aika siirtyä TD-kierrokselle. Koko päivän kun katselee muiden pelaamista niin alkaahan se kuumottaa. Heti alussa kuitenkin sai huomata olevansa vähän jo puhki ja ehkä pahkikin kun ykkösellä puttasi ohi laitteesta ja aloitti nelosella.
Loppua kohti piti oikeasti keskittyä jaksaakseen heittää edes johonkin. Lopputulemaksi kuitenkin vähän outoja ratkaisuja mutta +1 takatiiltä on hyvää suorittamista. Kuitenkin 18 avaus jäteasemalle oli jotain sellaista mitä ei ole sattunut vuosiin. 15 lampeenkin piti kiekko heittää, joten olihan sitä kaikenlaista. Tuuliolosuhteet eivät tyyntyneetkään iltaa kohden, joten pitihän sitä vähän miettiä miten kiekkonsa asettaa. Hauskaa se on vaikka väsyneenäkin. :)

Hyvällä mielellä siis. Kisat järjestettynä ja kohti uusia seikkailuja.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.08.15 - klo:19:03
SM-kisat lähestyy ja pelikirjaa pitäisi luoda Mukkulaan. Ykköselle kakkonen. Siitä lähdetään.
Aika paljon on painetta aloittaa kakkosella kierros. Perusheitto pitäisi olla putilla, hyvä heitto metrissä.
Vierailulla avasin toki varmuuden vuoksi outtiin. Kiekkovalintana tyynemmällä Glow FLX Buzzz ja muilla keleillä sitten Glow FLX Buzzz OS johon alkaa saada aika kivaa tuntumaa.

Itse pelaaminen tuntuu olevan välillä ihan liian jännää. Olen onnistunut todistamaan itselleni, että rauhallinen vauhti ja rauhallinen heitto ei ole mistään pois. Tarkkuutta tulee kilometri lisää eikä pituuskaan kärsi.
Kierroksella tähän vain pitää keskittyä oikein huolella. Rauhallisuus ei tarkoita löysyyttä ja se katoaa helposti jonnekin jos ei keskity siihen erikseen. Kuitenkin täysillä tiille ryntääminen ja rykäisy siitä niin paljon kuin lähtee harvoin löytyy kentältä.

Sama homma tuon Buzzz OS:n kanssa. Se tuntuu niin paljon Buzzzilta, että jos ei erikseen keskity niin sitä heittää kuin Buzzzia. Eihän se pikku hyssessä mene minnekään. Eli keskity, keskity ja keskity olennaiseen.

Putti tuntuu paremmalta kuin aikoihin. Uskallan putata vaikka ei se mitään ihmeellistä ole.

Hyvillä mielin siis kohti SM-kisoja.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 03.08.15 - klo:23:23
Kun Suomen kesässä on kaunis päivä niin on liiton hallituksen kokous. Ei siis pelipäivä.
Elokuuksi vaihtuu ja ensi vuodesta aloitettiin jo puhumaan. Isoja asioita ja paljon puhuttavaa.
Senverran paljon, että osa asioista jäi kesken eikä päästy edes pareista puhumaan ollenkaan.

Par-keskustelu on kuitenkin tämän lajin se juttu :)

Vähän olisi kuumottanut, mutta kun iskee pimeä ennenkuin kotiin asti ehtii niin eihän sitä jouda edes Kaatiksen rangelle :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 05.08.15 - klo:08:14
onkos liiton hallituksessa ollut puhetta viikkokisojen järjestämisestä L-tier mallissa missä mukana kilpailussa olisi myös ei jäsenet? PDGA amerikan puolellahan tämä on hoidettu non-member fee mallilla.
Eli ensi vuotta ajatellen saisiko SFL rating kisoja järjestää viikkokisoina joissa lisenssin omaavat pelaisi omassa lohkossa ja ei lisenssi pelaajat omassa? Kaikki tulokset kumminkin kisakoneen kautta?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.08.15 - klo:14:16
Lähtökohtaisesti Kisakoneen käyttö kilpailuun ilmoittautumisissa on lisenssin maksaneilla.
Ei ole tällä hetkellä otettu käyttöön kaikkia muitakaan amerikan kotkotuksia :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 05.08.15 - klo:18:50
Lähtökohtaisesti Kisakoneen käyttö kilpailuun ilmoittautumisissa on lisenssin maksaneilla.
Ei ole tällä hetkellä otettu käyttöön kaikkia muitakaan amerikan kotkotuksia :)
Onhan nouta L-tiereitä nytkin pyörimässä, Normi-Tali jne. Lisenssivaatimuksella tosin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 06.08.15 - klo:07:27
NFS tulee muuten kovia junioreita, eilen veikkolan viikkokisojen jälkeisissä parikilpailuissa pieni vaahtosammutin Valtteri oli kova puhumaan ja manaili, kun jäivät neljännelle sijalle. No voittivat meidät kahdella heitolla ja koitin siinä poikia piristää, kun oli kuulemma niin huonoja heittoja tänään sanomalla että voitittehan te meidätkin. Vastaus oli setämiehelle kiitollinen. "mutta ku te oottekin niin vanhoja". Hienoa Mc Beast modea pojilla häviämisen suhteen :) . 
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.08.15 - klo:21:45
Tänään suunnattiin retkelle Mukkulaan. SM-kisaa pukkaa ja kisaan valmistautuminen ottamalla rata haltuun on tärkeä osa kokonaisuutta.
Onneksi rata on senverran tuttu, että ihan joka väylälle ei tarvitse muokata pelikirjaa.
Uudet metsäväylät, 2,3,15,16,17 olivat isoimpana kiinnostuksen kohteena.

Kenttä oli hiljainen, joten saatiin leipoa ihan rauhass joka väylällä. Mainiota.
Rakennetaan pelikirja tänne vielä tänään jos väsy ei iske.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.08.15 - klo:00:04
Mukkulan pelikirja ensimmäiselle kierrokselle SM-kisoihin 2015.
Toiselle kierrokselle voidaan joutua säätämään :)

1. Glow FLX Buzzz tai Glow FLX Buzzz OS riippuen vähän tuulesta ja fiiliksestä. Kisojen ensimmäinen heitto on aina jännä. Kymmenen heittoa olisi hyvä tulos neljältä kierrokselta.
Selkeästi kakkosta haetaan, mutta neljä kakkosta olisi jo ylisuoritus.
Yritetään olla ottamatta liikaa paineita kakkosista.

2. Kinkkinen väylä. Kierros on vasta alussa, mutta 110m suora heitto huutaa kakkosta. Tätä olen miettinyt paljon ja todennut, että kyllä kakkosta haetaan. Tuulesta vähän riippuu DD:n kuluneisuusaste. Pikkuisen antsaa kun laittaa niin ei feidaa outtiin :)
Tein tähän vitosen heitettyäni keskellä olevaan koivuun ja siitä outtiin...
Pari kakkosta ja loput kolmosia olisi hyvä.

3. Tätä leivottiin. Pelikirja meni remonttiin kun ilma alkoi vähän liikkua. Tarkoitus oli heittää forella Buzzzia. Pikku tuuli sotki suunnitelmat ja vaihdettiin bäkkäriin. Buzzz mallikkaasti ränniin ja helppo kakkonen. Jep. Ei tosin ole ihan niin helppo.
Testisession aikana sain yhdellä kiekolla missattua mandon, joten sitä ei tarvitse miettiä.
Kakkosta haetaan. Bäkkäri ränniin ei ole ihan vahvuuksia, joten yksi kakkonenkin on ihan ok jos loput on kolmosia.

4. Forella DD bunkkerin yli. Sieltä Starfire kiertää hyssellä männyn ja kolmonen korttiin. Tässä jos pysytään kentällä niin kaksi kolmosta on ihan hyvä, kolme jo tosi hyvä.

5. Korille olisi hienoa heittää jos osaisi. Tosin se olisi iso riski. Joten pelataan kolmosta.
Starfire loivassa hyssessä mutkaan jättää vajaan 40m forelähärin Zonelle. Tähän kun vähän keskittyy niin neljä kolmosta on ihan perussetti.

6. Bunkkerin ylittäminen on ensiarvoista. Lyhyempi aiheuttaa hankalan draaman.
Bäkkäri riittää hyvällä heitolla ihan maltilla yli. 50m foreneppi Zonella ja nostokolmonen.
Neljä kolmosta olisi itselle yllätys ja maksimisuoritus, joten varaudutaan johonkin vahinkoon.

7. Kyllähän tähän kolmonen on aika erinomainen. Testiheitot on heitetty ja DD:llä haetaan paikkaa oikeaan kulmaan ja sieltä Buzzz kovaa ylös. Tuurilla joutuu menemään, mutta hyvän avauksen jälkeen pitäisi päästä yrittämään. Senverran hyvää vaatii, mutta kyllä yksikin kolmonen on hyvä. Nelosta isompaa ei saisi, joten lähdetään tekemään nelosen keskiarvoa.

8. Meteliä aiheuttanut väylä. Tällä hetkellä pelikirjassa lukee fore kovaa pieneen aukkoon ja kolmonen. Tänään pääsin puttaamaan kakkosta kympistä suoralla linjalla. Voihan siinä tulla pyltsipomppu, mutta niin voi jos yrittää väylää pitkinkin. En saanut testisessiossa oikein selville miten selviäisin varmasti kolmosilla väylää pitkin, joten huijataan vähän ja vedetään täysillä läpi.

9. Tämä taisi jäädä eniten auki. Bäkkärillä ei tullut mitään muuta kuin nopeita puuosumia. Foreantsa Buzzzilla tai DD:llä lukee pelikirjassa. Kolmosia pitäisi pystyä, mutta kopsujen perusteella sitten etsitään kiekkoja. Isoista puista tulee pitkiä pomppuja ja on harmi että siinä alapuolella on se aita aiheuttamassa pahaa mieltä. Kyllä tähän yksi nelonen tulee. Selviytymisväylä johon ei oikein ratkaisua.

10. Oikealla olevaa risukkoa oli siivottu, joten pelikirja selkeni. Kupille. Tänään vitoseen sekä bäkkäri, että fore. Buzzz ensisijaisesti loivassa annukassa pysähtyy kivammin rinteeseen kuin fore. Kolmosen keskiarvo olisi ihan hyvä. Kopisee se tässäkin helposti.

11. Vaikea sanoa mikä olisi hyvä avaus tähän. Vasemmalle ei saa mennä, joten tyytynen DD forella joka mahdollisimman pitkälle menisi. Oikealle se feidaa, mutta sieltä on helpompi lähestyä. Tähän saa tehdä nelosen.

12. Keskelle väylää on jätetty pari puuta joihin on helppo osua. Korotettu kori tuntuu turhalta muutenkin vaikeaan ränniin. Yksi nelonen ja loput kolmosia olisi ihan jees. Ei tunnu meikäläisen kädellä osuvan tuohon helposti ei.

13. Hauska väylä. En tosin ole vielä keksinyt miten heitetään korille. Takametsään ei saa heittää, joten vakaa kiekko feidaa sinne kalliolle ja sitten katsotaan miten jatketaan.
Kolmosia pitäisi tehdä. Nelonen ei olisi yllätys, mutta vitosia ei saa tehdä.

14. Käsi ei riitä mihinkään. Pelataan nelosta. Tuulen suunnasta riippuen avaus joko bunkkerin etupuolelle tai sitten lähdetään ylittämään. Ei vaikuta lopputulokseen, koska fore ei riitä kupille kuitenkaan ja outtia pitää vältellä. DD alkuun ja tuulesta riippuen forella kakkonen. Riippuen avauksesta jää kolmoselle 40-60m fore Zonelle. Neljä nelosta ilman outteja olisi hyvä. Tiille ei tuule vaikka tuulee, pitää muistaa ettei tule ylläreitä.

15. Par 5. Vitonen on ihan ok. Avaus pitäisi saada meikäläisen kädellä vasemmalle. Sieltä pääsisi Firebirdillä forettamaan mandon oikein ja kohti ylämäen alkua. Mitä kauemmas jää sitä huonompi tilanne. Nyt on niin pieni ränni, että tuurilla mennään joka tapauksessa. Nelonen on ylisuoritus, vitoseen olen tyytyväinen. Outin jälkeen tähän voi tulla isoakin kalaa, joten vitoseen on syytä tyytyä.

16. Tämä pitäisi osata DD alamäkeen suht reippaasti kääntyy hienosti oikealle ja Zonella foreneppi milliin. Kolmosia. Kaksi kolmosta neljästä olisi ihan hyvä, kolme erinomainen. Nelosta isompaa ei saa ottaa. Väylällä pitäisi myös pysyä.

17. Tässä meni pelikirja uusiksi. Suora avaus muuttui hysseksi. Harmi, tämä olisi ollut hyvä väylä jos pitäisi pelata väylää pitkin. Kuitenkin mandopuuta kohti Starfirellä. Feidaa ihanasti ja sitten tuurilla skippi puiden reunaan. 64m korille ja Buzzz outtilinjaa oikealla hipoen tolppaan kiinni. Pelikirja sekin. Nelosta isompaa ei. Kolmosen jos yhdenkin teen niin hyvä.

18. Liian helppo väylä, johon helpottelin tänään vitosen. Hyvä koulutussessio. Keskity loppuun asti. Mitään ihmeellistä ei tarvitse tehdä. Satametrinen DD ja Zonella milliin. Kolmosta isompaa ei saisi tehdä vaikka tuulisikin kunnolla.

Par-tulokseen pelaaminen olisi ihan hyvä kierros. Kyllä tuonne mahtuu helposti kaikenlaista.
Hyvin pelaamalla ehkä vähän miinuksellekin, mutta se olisi jo aika hyvää suorittamista.

Olen nyt kohtuullisen tyytyväinen pelikirjaani. Aika selkeästi selvisi missä hyökätään ja missä ei kannata yrittää mitään ihmeellistä. Bogeja ei suunnitelmassa tarvitse ottaa, mutta bogeyfree kuulostaa vähän utopialta.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.08.15 - klo:23:59
Pari kierrosta Kaatista takana pariin päivään. Zonen tultua elämään alkoi tuntua, että Buzzz alkaa kärsiä asiasta. Tänään kierroksen jälkeen kuitenkin haettiin vähän Buzzziin tuntumaa ja olihan se siellä selkärangassa. Hyvä.

Eilen Kaatis pari alle ja tänään pari päälle. Paljastui mielenkiintoinen ongelma. Puttaan ihan helkkarin hyvin, jos. Jos saan painon siirrettyä kunnolla etupuolelle kiekko lähtee suoraan ja kovempaa kuin aiemmin. Tämähän on hienoa, mutta kun pitäisi tehdä toistoja kerran vartissa niin ei se olekaan ihan niin helppoa. Aika monta juttua pitäisi saada tehtyä oikeaan aikaan oikeassa järjestyksessä.

Se hyvä puoli on, että nyt kun tulee huono putti on helppo uskotella itselleen että ei vain onnistunut oikea-aikaisesti tuuppaamaan. Mielenkiintoista tästä tekee SM-kisojen läheisyys.
Hankalinta, että kun ihminen pyytää vapaata loppuviikoksi niin saattaa alkuviikosta olla enemmän töitä :)
Niinkuin nytkin, alkuviikko menee kivasti töissä ja torstaina sitten aletaan kisata. Hienoa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.08.15 - klo:10:26
Koskapa kierros pitäisi pelata pariin tai vähän alle ollakseen erinomaisen tyytyväinen itseensä lienee taas paikallaan ottaa hieman skenaariota sille kun se peli ei SM-kisoissa ihan kuljekaan. Otetaan nyt maltti käteen kuitenkin eikä ihan ruoskita, sellaista semimahdollista paskarundia :)

1. Ei tässä nyt ihan outtia lähdetä laskemaan, mutta huono putti alarautaan tarjoaa kolmosen. Parissa.
2. Tähän tarvitsen pikku annukan päästäkseni kivuttomasti korille. Annukka jää perinteisesti helposti kotiin ja vasemmalta outtiin. Treenikiessillä first tree ob 5 oli realismia, mutta otetaan tähän nyt kuitenkin kohtuullisen hallittu OB 4. +1
3. Tähän pitää osata heittää suoraan eikä se nyt ole ollut meikäläisen vahvuus ikinä. Vajaaseen puoleen matkaan pääsee, siitä pomppu ulospäin ja helppo seivattu nelonen. Ei huolta, vasta +2.
4. Tähän on helppo kerätä lukua. Foreavaus jää vähän näppiin ja pääsen 10m eteenpäin. Kolmas lähtee outin rajalta ja joutuu laittamaan uuden foren. Menköön sisään tällä kertaa, mutta mahdollisuus uuteenkin hölmöilyyn on kartalla. Toinen mahdollisuus on heittää löperö paska siihen bunkkeriin. Hysseä kupille nelosella, skippaa vähän pitkäksi ja alarautaputti kympistä tarjoaa helpon kutosen. Hups. +4 ja alkaa kiristää takaraivossa.
5. Tämän sössiminen on hieman haastavaa, mutta kyllähän sen avauksen voi huonolla heitolla outtiin laittaa, vähän korkea avaus feidaa oksien kautta outtiin. Seivausnelonen ja +5. Ihan realismia.
6. Aijai. Tässä kohtaa kiristää vanne takaraivossa. Pahasti. Bunkkerin yli pitäisi päästä joten vähän voimaa heittoon. Flippaa vähän yli ja oikealta outtiin. Kolmas lähtee ja tuurilla ei mene bunkkeriin, mutta ei mene nelonen sisäänkään ja vitonen. +7 eikä ole ryvetty vielä yhtään tuplaouttia. Huhhuh.
7. Pirkkoa on pakko metsästää kun ei kerran kulje. Liian kova veto ja avaus oikealle puskaan. Sieltä jokin puskaheitto kentälle ja ylämäkeen täysillä. Eihän se mene. Vitonen korttiin eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut. +8
8. Puoleen väliin forella ja siitä kopistellen nelonen korttiin. Näin tulee käymään. +9
9. Jos aletaan oikein kyntämään niin tuskainen yritys tuottaa tulosta. Puun kautta kiekko aidan yli ja risukon takaa kolmatta korille, mutta eihän se mene. Vitonen puttailun jälkeen korttiin ja paha mieli. +11.
10. Epätoivo tulee kotiin ja nyt yritetään vain selvitä räjähtämättä kotiin. Kisat on pilalla ja nyt voi enää todistaa osaavansa edes jotain. Buzzz jää kuitenkin vähän käteen ja oikealle. Voi saakeli. Metsän läpi onnistunutta rypemistä ja nelonen. +12
11. Forella yritetään vaan mahdollisimman pitkälle. Vähän kovaa ja vasemmalle pompulla metsään. Se onkin sitten melkein heti vitonen kun aletaan tuolla kyntämään joten +14 jo kortissa eikä ole päästy vielä juuri minnekään.
12. Kun ei kulje niin ei tällaisia väyliä saisi olla. Tuurivälistä mennään ja kolmonen tällä kertaa kun järki päässä ei yritetä 16m puttia korotettuun koriin. Pitäähän sitä yksi parikin saada.
13. Nyt kun peli alkaa kulkea niin vedetään liukkaalta tiiltä oikein kunnolla. Jalka antaa vähän periksi ja DD lähtee liian suoraan ja painaa takametsään. Sieltä putti kentälle ja vaivoin väännetty nelonen korttiin on hyvä tulos. +15
14. Tässä kun ei helppoja ratkaisuja ole niin heitetään avaus bunkkeriin. Bunkkerin takaa forella seiftiä liikaa ja puiden sekaan. 60m korille ja puita on vaikka kuinka paljon. Ei huvita. Kops ja sitten korin alle. OB6 yhdellä ob:lla. +17
15. Tässä haetaan sitten jo pirkkoa. Avaus liian korkea ja feidaa outtiin. Kolmonen lähtee ja forella väylää kohti. Sitten päästään jo heittämään ylämäkeen. Puukopsu ja kutonen heti korttiin. No, sehän on vain bogi. +18
16. Löysä fore oikealle pusikkoon. Putti ulos ja sieltä epätoivoinen foreyritys kohti koria. Ei sieltä pääse, joten tyydytään vitoseen. +19
17. Hysselinja lukee pelikirjassa. Mandoa ei sentään missata, mutta keskiosuma puuhun. Toinen kopsu kun yritetään ulos ja päädytään survomalla vitoseen ilman outtia. Hyvä Ari. +20
18. Tähän ei saa kolmosta isompaa tehdä. Kuitenkin avaus on liian korkea ja feidaa sinne vasemmalle koivujen taakse. Sieltä on helppo tehdä nelonen. +21 ja leuka rinnassa kohti kotia. Ei haastatteluja tarjolla.

82 heittoa lienisi aika synkkä tulos. Koitetaan välttää sitä. Pahinta tässä jutussa on oikeastaan se, että tuohon ei laitettu juurikaan puttimokia eikä tuplaoutteja jotka tulevat aika helposti sitten kun niitä alkaa sataa. Eli ei todellakaan ollut worst case scenario.
Kirjoittaessa alkoi tuntua kovinkin mahdolliselta joka väylällä. Olihan siellä tosin yksi parikin :)

Onkohan tällaisesta oikeasti hyötyä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 10.08.15 - klo:11:52
Tähän voi kyllä nimimerkillä "kokemusta on" todeta että about noinhan voi käydä, ja (melkein) jopa kelle tahansa, teoreettisesti ainakin – kun se lumipalloefekti käynnistyy niin sitä saattaa olla vaikea pysäyttää. Mutta epäilen että Ari järkipelaajana tommoseen sudenkuoppaan astuu ja tötöilee itselleen yhdellä rundilla hellelukemia.

Tsemiä kisoihin 8)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: sulo - 10.08.15 - klo:12:38
Toihan näyttää just minun tulevalta pelikirjalta, onnistumismahdollisuudet ovat hyvät :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.08.15 - klo:15:10
Itse asiassa olen pitänyt itseäni varsin maltillisena pelaajana, mutta tämän Mukkulan kisan aiheuttaman keskustelun ja veivaamisen aikana olen huomannut että lähden hakemaan ilmeisesti aika helposti riskillä tulosta moneen muuhun verrattuna.
Tämähän tarkoittaa, että riskin arviointi on eri luokkaa eri ihmisillä. Niin tietenkin pitääkin olla. Kuvittelin vain olevani jotenkin vähintään keskivertomaltillinen.

Tätä kun hetken olen miettinyt, olen päätynyt seuraavaan lopputulemaan. Jos on väyliä joissa seiftin pelaaminen ei omasta mielestäni ole turvallista en sellaista helpostikaan lähde pelaamaan. Seifti outtiin on jotain sellaista mitä haluaisin vältellä loppuun saakka. Siksi saattaakin olla, että riskianalyysin ollessa määrätynlainen sanoo pelikirja että " se on ihan sama yrittää kun seiftikin on helppo ryssiä outtiin "

Tällainen väylä Mukkulassa on 14 jossa on siinä ja siinä miten pelataan sitten kisassa. Seifti outtiin pistää hermot riekaleiksi eikä siellä loppua kohti mitään helppoja väyliä ole tulossa, joten pitäisi pystyä pää pystyssä pelaamaan loppuun saakka. 14 avaus hyssellä bunkkerin etupuolelle ei saa kuitenkaan jäädä kovin paljon bunkkerin taakse kun sitten alkaa olla jo matkaa seuraavillekin heitoille.
Tällaista sen juuri pitää ollakin, pähkimistä ja miettimistä. Ei sinne kentälle kannata useinkaan mennä ja antaa tuulen viedä. Turpaan tulee jos ei hommaa ole mietitty yhtään.

Omakohtainen ongelma siis on, että ei mulla ole sellaista kiekkoa jolla en pystyisi heittämään huonoa heittoa. Josta seuraa se, että maltilla pelaamisen arviointi% on muuttuva. Saattaapa olla jopa syy siihen miksi sieltä aina ajoittain tipahtaa niitä umpisurkeita kierroksia.

Toinen asia on tietenkin pelikirjasta kiinni pitäminen. Miksi teit sen? erinomainen kysymys.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: DJSigma - 10.08.15 - klo:18:32
Tätä on kyllä aloittelijan hyvä lukea, kun on ajatuksella joku miettinyt miten kannattaa edetä, ja nyt kun on tuttu rata kyseessä, sitä väkisinkin miettii miten itse heittää siellä.

Ja nyt kun heitit vielä tuon viimeisen kysymyksen, jonka aivan liian harvoin kysyn itseltäni, mutta joka kannattaisi useammin esittää: Miksi teet/teit sen? Monta kertaa tulee kyllä jälkeenpäin esitettyä tuo kysymys, mutta ehkä sitä voisi tosiaan etukäteenkin miettiä...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.08.15 - klo:21:30
Tänään Nummelanharjun viikkokisat, jotka jäivät SM-kisojen viimeistelyksi. Huominen menee töissä ja sittenhän sitä jo mennään ihan täysillä.

Nummelanharjulla on tullut pelattua niin paljon, että päätin vähän vaihtaa pelikirjaa ja vältellä sellaisia heittoja joita ei Mukkulassa tarvitse. Esimerkiksi vitosen annukkaavauksen Crankilla vaihdoin reipashenkiseen foreen. Ei mitään massiivista, mutta tuhrasin tämänkin miettimiseen hetken.

Kympiltä aloitettiin ja heti alkuun selvisi, että TD oli laittanut porukkaan pelaajia jotka halusivat bagtagini, jotta en pääsisi häviämään sitä SM-kisoihin. Nerokasta ajattelua.
15 on tällä hetkellä itsellä ja tarjouksessa olisi ollut mm. 432....

Kympin avaus lähti DD:llä hyvin maltilla monttuun. 60m lähestyminen Zonella meni vähän piloille kun hiekka antoi jalan alla vähän periksi. Yhdeksän metrin putti ohi korista ja paluuputti sisään. Tässä paljastuikin päivän ongelma.
Uudeksi hinkattu putti ei tuntunutkaan hyvältä. Alarautaan, ohi tai sitten huono putti sisään. Ihan ei jaksanut nyt setä keskittyä. Saakeli.
Muuten peli meni ihan mainiosti, aika vähän dramaattisia virheitä. 51 heittoa ja nopeasti laskettuna aika monta puttia jäi matkan varrelle. 51 on kuitenkin -6 joka on meikäläisellekin ihan mainio kierros.

Kyllä kai sitä tuntumaa tuohon puttiin pitää hinkata jossain välissä. Pitänee sitten lähestyä lähemmäs jos ei putti kulje :)

Kaikenkaikkiaan Facebookin chat-ryhmässä on veivattu SM:ien rataa ja systeemiä jo jonkin aikaa ja saatu aikaan pientä kisapössistä. Ihan hauska.
Toivotaan nyt ettei tarvitse ihan päätä roikottaen sieltä pois tulla.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.08.15 - klo:20:37
Gameday 1 SM-kisat 2015

Jännää on. Heti aamusta.
Kisapaikalle matka meni mainiosti kun käytiin rataa läpi ja vähän joka luokasta haettiin ennakkosuosikkeja.
Parkkipaikalla hyvä meininki jatkui ja kisapassikin tuli "leimattua" ajoissa.

Valokuviakin oikein haluttiin ottaa ja puttiakin pääsi lämmittämään, kuten muitakin heittoja. Draivit joutui heittämään verkkoon, mutta ei muuallakaan oikein tahdo päästä kunnon heittoja ennen kisaa tuuppimaan.
Kiekkotouhuista puhellessa sitten huomasin, miksi eilen bägi tuntui niin tyhjältä. Yksi kiekko puuttui. Sen mukana aika paljon. Ilmeisesti viikkokisojen lämmittelyssä olin hyljännyt Glow FLX Buzzzin jonnekin. Eihän siinä muuten mitään mutta kun ykkösen avaus piti heittämän juuri sillä....

Lisää jännää siis.

Mennään sitten terapeuttisesti kisaa läpi. Pahoittelut jos on avautumista.

1. Buzzz FLX OS vähän nokka pystyssä seitsemään metriin. Hyvä meininki, melko hyvä avaus ja putilla. Vaappuva putti alarautaan ja nostokolmonen. No, ei huolta. Tilanne hallinnassa.

2. DD hienoiseen vastatuuleen. Hyvä heitto, feidasi kivasti oikein ja seitsemään metriin. Vastatuuliputti.
Pistin löperön paskan alaspäin ja keskelle tolppaa, puoli metriä korin alapuolella. Uuh. Nostokolmonen. Nyt alkoi jo vähän harmittaa kun kaksi kakkosta jäi jo tekemättä ja tähän alkuun ne piti tehdä.

3. Koivukuja. FLX Buzzz tarpeeksi kovaa, hyvä heitto ja kiekko on taas seiskassa. Tällä kertaa pieni vastatuuli pisti heittämään koko korista ohi. Onneksi oli niin hiljainen että sain vitosen paluuputin sisään. Saakeli, että otti kuuppaan. Varsinkin kun kilpakumppani Jone painoi jokaisen noista kolmesta sisään. Eli kolmella kolmosella olin kolmen väylän jälkeen kolme heittoa Jonea perässä.

4. DD forella. Helppo juttu, paitsi jos ei heitä kunnolla. Heitin avauksen bunkkeriin. Sieltä toinen DD hyssellä vitoseen ja vaivoin sisään. Alkoi jo pelottaa tuo puttaaminen. Parissa kuitenkin yritin ottaa rauhallisesti, Jone toki pisti kolmosen joten olin jo neljä perässä.

5. Starfirellä hyvähkö heitto hyssellä kulmaan, livahti vain sinne puun alle. Zone kuuteen metriin vähän huonosta asennosta. Heikko putti ketjujen kautta ulos. Nyt alkoi jo heikottaa. Nelonen oli ensimmäinen bogi, mutta puttaaminen oli luokatonta.

6. Peli muuttui tuulella erilaiseksi kuin harkkakiesseillä ja tuuli paineli kiekkoja lähinnä outtiin. Kutosen avaus oli metrin liian korkea ja tuuli työnsikin sen metrin outtiin. Zonella täydellinen lähäri kahteen metriin ja nelonen. Toinen bogey, hiphei.

7. Tässä mentiin jo vähän rajoilla ja päätin pistää vähän vauhtia kiekkoon. Metsän reunassa DD osui puuhun ja pomppasi vähän vasuriin. Siitä hysse kovaa metsään. Jäi vähän käteen ja tuurilla kiersi vähän kaiken ja meni maagiseen seitsemään metriin. Vähän matala, joka alaraudasta hipsulla ketjujen kautta ulos. Yksi parhaista puteista koko päivänä. Oikeus voitti koska tuurilla mentiinkin... Kaksi päälle.

8. DD täysillä forella vasempaan rakoon. Osui ja paineli reiluun kymppiin. Vähän oli risuja edessä ja huono puttiyritys toi kolmosen.

9. Vaihdoin lennosta pelikirjaa kiekon puuttuessa ja heitin uudella Glow FLX Buzzzilla korin alle kuuteen metriin. Putti vaivoin sisään ja birdie. Yksi päälle. Ei kuulostanut alustavan suunnitelman mukaan kovinkaan pahalta.

10. FLX Buzzz loivassa annukassa. Ei ihan päässyt läpi asti ja reilusta kympistä niistin korin alle.
+1

11. Crankille vastuuta. Aukkoon ja avauksen jälkeen korille 20m. Zonella kiersin forella puita, napsu oksaan ja jäi vitoseen. Vaivoin sisään. +1

12. Vähän korkea loiva hysse meni pariinkymppiin, putterilla korin alle ja kolmonen. Metsä selvitetty ilman vammoja.

13. Paitsi että. Jännän suunnan tuuli antoi vakaampaa käteen. Liikaa hysseä ja isoon puuhun. Buzzzilla lähäri vitoseen. Putti vähän oikealle ja ketjuista ulos. Nelonen. Saakeli. +2

14. Tässä maltoin ja lähdin pelaamaan seiftiä. Starfire hyssessä kenttään ja niin hieno hysse olikin ettei välittänyt tuulesta mitään ja painoi vasemmalle outtiin. Metrin.
Forejatko ei ollut häävi kun pelkäsin tuplaouttia ja löysin itseni puiden seasta vajaa 70 korille. Firebirdillä neljään metriin, oli niin lähellä etten saanut ohi. Vitonen ja +3.
Alkoi ottaa kuuppaan.

15. Kiukulla pantiin vähän vauhtia kiekkoon ja kiekko olikin melkein dropparilla. Mainio fore puiden välistä kiipesi 20m päähän korista. Foreantsa neljään metriin ja se on tarpeeksi lähellä. Birdie. Oho. Kaksi päälle.

16. Tämän pitäisi olla pirkkoautomaatti. Forella vähän liikaa hysseä ja jäi vähän vajaaksi. Kuitenkin foreBuzzz melkein hyvin. Viimeiseen puuhun ja jälleen seiskan putti. Päivän paras putti ja sisään.
Meinasin tosin astua yli tämän ja jouduin vähän taiteilemaan pysyäkseni pystyssä.
Pirkko ja +1. Hyvä.

17. Hyssereitille oli laitettu hämäykseksi jotain mainoksia. Tuulen lisäksi varoin niitä ja heitin liikaa hysseä. Kiekko meni tuurilla melkein hyvään paikkaan. Buzzz OS yritin heittä outin päältä oksien alta loivaa hysseä, mutta uskallus ei riittänyt. Meni kymppiin. Huono yritys ja nelonen. +1.

18. DD loivassa antsassa oli suunnitelma. Jos vaikka menisi jonnekin. Tii oli hieman epätasainen ja jalka luisti monttuun. Oma vika, mutta kiekko lähti taivaisiin ja takareisi meinasi revetä. Kentällä kuitenkin koivujen takana. Hyvä hysse Dronella metriin ja kolmonen.

62 tuolla putilla oli erinomainen suoritus. Puttaaminen oli järkyttävää ja siihen pitää taikoa ensi yönä jotain apua.

Jaettu kolmas kuitenkin ja huomenna kohti uusia seikkailuja. Terapeuttinen vaikutus alkaa vaikuttaa ja nyt sauna päälle. Ehdin hakea pari olutta ja putata hetken ennenkuin sauna on lämmin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.08.15 - klo:22:16
Mikäs se on kun vielä kymmenen aikaan setä puttia hakkaa pihalla.
Hetken oli motivaatio putata ja veivasin tekniikkaa esiin, jotta sitä voisi toistaa.

Kyllähän se siellä jossain on.

Motivaation ylläpitämiseksi päätin "rakentaa" Jyly-radan ihan vain selvittääkseni kuinka synkkää tuo puttaaminen on. Mittanauha, maalia ja lisää puttereita varastosta.

Menihän se osittain räiskimiseksi, mutta on siinä jotain itua. Ihan kuin jotain peliä pelaisi.
403 lienee surkean ja huonon välimailla, mutta tuollaista se oli puolen tunnin putin lämmittämisen jälkeen. Mielenkiinnolla odotan jatkoa ja oikeastaan huomista kierrostakin.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: TatuN - 14.08.15 - klo:10:43
Erittäin mielenkiintoista lukea tuoreen kisakierroksen raporttia, ja vielä sopivalla itseironialla. Kun myös itse tuntee radan niin pystyy hyvin eläytymään mukaan.
Kiitos näistä ja zemiä jatkoon!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.08.15 - klo:22:23
Aamulla 6.30 kilisi ketjut Nummelassa kun haettiin Jonen kanssa vähän tuntumaa meidän pihalla. Kaikenlaista saa epätoivo tekemään.

Aamupala lähihuoltiksella ja kentälle. Puttia, muutama lähäri ja fore ja puttia.

Sitten. Kierros numero kaksi.
Jostain syystä jänskätti vähemmän kuin eka rundilla, mutta en ole ihan varma onko se hyvä vai huono.

1. Koululaisia oli katsomassa kun sedät heittää. Ja heittihän ne.
OS Buzzz seiskaan, ei feidannut niin paljon kuin oletin/toivoin joten siitä se puttaamisen jännittäminen alkoi. Ennen kierrosta oli katsottu muiden avauksia ja keskustelussa todettu, että kauhein skenaario olisi seiskaan avaus ja siitä alarautarollit takaisin seiskaan. Nelonen helposta puttipaikasta. No, se mieleen heti kun sain putterin käteen. Valtava itseluottamus karisi ja putti.... Löysä, löysempi, löysin. Uuh. Livahti vahingossa sisään feidaamalla. Ei saakeli. Kakkonen, mutta putti. Ei.

2. Yksi väylä pelattuja ja miinuksella. Ohhoh.
Kakkosen avaus lähti kädestä oikeassa kulmassa, mutta heitin sitten matalan. Kynti kiekko maata ja jäi 16 metriin. Putti kun kulkee niin fiksu kaveri lähtee yrittämään jotain epätoivoista. Olisihan se ollut hienoa kääntää kelkka ja tuupata sisään. No eihän se nyt oikeasti edes yrittänyt mennä. Sen sijaan järjestin vitoseen jännäputtipaikan. Ei näitä kannata jos ei kerjää ongelmia. Vapisevin käsin väänsin kiekon kuitenkin sisään. Kolmonen. Edelleen yksi alle.

3. Tähän saa ihan heittää kunnolla ja olen päättänyt että menee vaikka pitkäksi mutta heitetään kuin ihmiset. Taaksevedon ja irrottamisen jossain välissä kädelle tuli eri ohjeet ja heitin löysän paskan. Vasemmalle, puusta kimmoke vasemmalle ja kori näkyi. Paitsi että mando piti kiertää. Lakki käteen ja foreneppi väylälle ja nelonen korttiin.
Juuri näin. Tasan.

4. Eilisen heikon foren jälkeen sain aikaiseksi paremman. Bunkkerin yli ja kentälle. Hyvä.
Meni senverran, että otin Firebirdin ja hyssellä lähdettiin hakemaan kolmosta. Hyvä hysse juuri niinkuin yritinkin. Paitsi että kun skippasi niin osui puun oksaan ja jäi puun taakse niin ettei tarvinnut oikein edes yrittää siitä kuudesta metristä. Myönnän. Pettymysnelonen. Hitsi.

5. Melkein identtinen hysse Starfirellä eilisen kanssa. Nyt vähän paremmin kiekko makasi nurmikolla. Zonella fore kolmeen metriin. Välissä ihmeteltiin Markon outtia ja oman vuoron tullessa sipaisin kiekon yläpantaan. En tiedä miten, mutta siihen se osui. Bogey ja millä tavalla. Nyt otti kuuppaan. +1

6. Tänään saatiin kiekkoon vauhtia ja vähän suuntaakin. Bunkkerin yli ja Zonella tuuleen kakkosheitto forella oli löysä. Itsensä kiusaamista. Kuuden metrin putti ja vähän tuulikin.
Synkkyys. Sain vapistua kiekon kuitenkin sisään. +1

7. Otin käytetymmän DD:n ja ajattelin heittää samanlaisen heiton kuin eilen. Olisi sitten ässännyt vähän enemmän ja ollut siellä oikeassa laidassa. Niinpä. Muutin sitten kulmaa ja heitin kiekon sinne vasempaan laitaan. Sieltä kuitenkin Crankilla foreantsa metriin ja birdie! Ei tarvinnut putata :)

8. Pelikirjassa lukee pinkki DD. Sillä kovaa. Nyt osui reikään ja olisi mennyt pitkäksi mutta puu pelasti. Nelimetrinen oli tarpeeksi lähellä ja kakkonen. -1

9. Buzzz bäkkärillä. Vähän kulmaa liikaa oikealle ja sinnehän se jäi ylös rinteeseen. Zonella neppi forella liukui portaiden alapäähän ja kolmonen. -1.

10. Buzzz. Loiva antsa. Hyvä heitto, mutta ihan sama tulos kuin eilen. Kokeilin putata oikealta ja osuin ohuen ohueen yläpantaan. Parempi yritys haaralta kuin arvasinkaan. Kolmonen. -1

11. Nyt jäi fore näppiin ja kiekko ekaan puuhun. Tätä ei lukenut pelikirjassa enkä koskaan ollut tähän jäänyt. Buzzzilla annukkaa ja sehän meni kivasti. Zonella kolmosheitto risujen välistä ja nelonen nostettuna. Parissa.

12. Hyvä avaus meni 15 metriin ja siitä putilla rauhassa milliin. Nostokolmonen.
Tässä meni vähän pitkään kun tuli draamaa kadonneesta kiekosta ja sen etsimiseen liittyvistä asioista. Parissa siis.

13. En pitänyt tätä vaikeana, mutta griplockin jälkeen kun olin puskassa oikealla niin ei ollut hääviä. Siellä. Forella ulos ja melkein vasemmalle metsään. Metsän reunasta Buzzz hienosti seiskaan hyvällä heitolla. Putti sisään, ehkä yksi parhaista tällä reissulla ja nelonen. +1

14. Tähän ei seiftata enää outtiin. DD käteen ja kovaa. Hyvän näköinen heitto olikin vähän lyhykäinen ja pyörähti bunkkeriin. Tietenkin. Tuohon tuuleen ei halua uutta outtia, joten eihön se fore ollut häävi. Kentällä kuitenkin. Ei vain uskaltanut.
Sieltä Firebirdillä kympin pitkäksi ja putti osui vähän koriin. Ihan vähän. Kutonen. Oijoi.
+3

15. Tähän yritettiin toistaa eilistä. DD käteen ja kovaa. Lähti pikkuisen antsassa joka ei tullutkaan niin paljon takaisin joten ei ollut ihan hyvä. Firebirdillä lähdettiin hakemaan skippiforea korille päin. Ei onnistunut. Osui puuhun, mando jäi vielä kiertämättä. Siitä hyvä fore rinteeseen ja foreantsalla Buzzz metriin. Vitonen. +3.

16. Hyvä avaus enteili hyvää. 25m kupille. Pieni loiva foreantsa. Nämähän osataan. En tiedä, mutta lyhyeksi ja vasemmalle. Seiskan putti vähän ylämäkeen. Yksi kisan parhaista puteista nappasi nänniin ja livahti ulos. Uuh. Se olisi saanut mennä. +3.

17. Mainoskyltit pilaa pelisuunnitelman. Ei vain uskaltanut ja hysse osui puuhunkin. Ei mitään jakoja. Heitin sitten forenepin väylälle ja siitä Buzzzilla vitoseen. Putti sisään ja nelonen. +3

18. Tarkkaan kurkkasin mihin ei saa astua. Ihan mainio avaus meni pariinkymppiin. Zonella kidutin itseäni heittämällä liian hiljaa. Vitosen putteja ei saisi noilta etäisyyksiltä tarjoilla. Sain kuitenkin tuupattua kiekon sisään. 64. Ei huono, mutta ei hyväkään. 960 rating kertoo juuri tämän saman.

Putti on ongelma, mutta tänään tuli vähän heikennettyä tuota muutakin osaamista. Huomenna ehtii aamusta hinkata. Päätin antaa putille vapaaillan ja katsotaan sitten aamulla mitä keksitään.

Jaettu kolmas on ihan mainiota, kisaan mukaan tuli lisää porukkaa joten elämme jännittäviä aikoja.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.08.15 - klo:23:01
SM-kisat 2015, moving day

Kolmatta kierrosta ihmetellessä aamulla ehti veivata puttia ja sainkin taas yhdellä lisävimputuksella varustetun putin joka tuntui nostavan onnistumisprosenttia jonkinverran.

Paremmalla mielellä siis Mukkulaan. Paikallinen kenttämestarin suosittelema kebab oli hyvä veto, joten pidettäneen siitä kiinni huomennakin.
Jonen kanssa jo kolmas kierros, joten alkaa tulla tutuksi touhut.

1. Jänskätti, mutta ei pahasti. Kakkoskorttiin putoaminen helpotti varmaan kun ei tarvinnut niin miettiä sijoituksia. Tiillä hölötettiin taas tyhmiä juttuja ja oli ihan mainio meininki.
Buzzz OS käteen ja omalla vuorolla menoksi. Avaus loivalla hyssellä seiskaan ja siitä se sitten alkoi. Ratkaiseva putti. Tästä huono ja se on sitten siinä.
Uusi puttivimputus kuitenkin toimi ja kauniisti keskelle koria ja kakkonen. Heilahti samalla iso säkki selästä. Huhhuh. Iso merkitys tällä putilla. -1

2. Kierros alkoi mainiosti, joten eipä siinä mitään. Pelikirjan mukainen DD käteen ja loivassa antsassa kovaa. Hyvä heitto oli vähän korkea. Lähti feidaamaan ja osui kympissä olevaan koivuun. Jäi kylkeen kiinni joten haaraputti polvelta. Isoja odotuksia ei ollut, joten erinomainen tahallisen näköinen putti livahti sisään. Kakkonen. -2.

3. Koivukuja. FLX Buzzz ja mielessä vain se, että heitä tarpeeksi kovaa. Heitin kovaa.
Nousi nätisti liitoon ja jouduin jo ohjaamaan että älä nyt enää mene. Laskeutui metriin ja jäi siihen. Kakkonen. -3. Oho. Mitäs täällä nyt tapahtuu...

4. Avaus forella. DD lähti tukijalan liuuttua vähän ylös ja feidasi outtiin. Uuh. Starfire lähti vähän hyssessä ja jouduin jännittämään lipun väriä. Vihreä. Kympistä polviputtia. Ei huono, mutta ei mennyt. OB5. -2...

5. Starfire hyssellä sen saman puun taakse mihin joka kerta. Zonella foreantsa. Heitin niin kovaa kuin tahdoinkin, mutta arvioin Zonen liidon väärin. Kasimetrinen vähän alhaalta.
Näin outin takana, mutta päätin yrittää. Vähän low ja alarautaan. Kolmosta ei tähän vielä vaikka pelikirjan mukaan taisi olla varmimpia kolmosia.... -1

6. DD kovaa bunkkerin yli. Onnistui vaikka jännitti ihan helkkaristi. Zone forella oli vähän löysä. Kutosen putti kuitenkin sisään ja kolmonen. -1.

7. Kulunut DD käteen ja hyvä heitto. Meni vähän matkaa oikealle väylää ylös. Samalla DD:llä fore korille. Meni seiskan pitkäksi, mutta putti sisään. -2

8. Vähän löysä fore oli huono. Oikealle, mutta 20m korille. Putterilähäri ja nostokolmonen. -1

9. Glow FLX Buzzz aukosta. Feidatessa osui puuhun ja jäi kymppiin ylös. Ei se putti nyt niin hyvä ollut, joten putteri katollaan kolmeen metriin ja kolmonen. -1.

10. Tähän oli jo kaksi hyvää yritystä ja nyt heitin vähän paremmin kulman kohdalleen ja Buzzz vitoseen. Sisään ja kakkonen. -3

11. Hyvin kulkee. Fore Crankilla aukosta ja oikealle liiteli. Sieltä Zone forella milliin. Hyvä minä. -3

12. Hyvä loiva hysse. Näytti jo menevän kupille, mutta löytyi 12m korin alapuolelta risukosta. Putti milliin ja kolmonen. Hyvä. -3

13. Tämän piti olla helpompi väylä. Melkein DD pitkäksi. Jäi 50m päähän ylös. Buzzz forella vitoseen. Vähän ylämäkeä, mutta taisi olla liian helppo. Pistin koko laitteesta ohi ja rollasi kymppiin. Sieltä hyvä putti sisään. Nelonen. -2
Turha puttimissi.

14. Kuolemanväylä. Luin tuulen väärin eikä hysse suoristanutkaan. Jäi vasemmalle tuurilla bunkkerin ja outin väliin. Forella DD piti heittää väylälle kovaa. Heitin kovaa. Lähti vain alas ja pääsin seitsemän metriä eteenpäin outin rajalle. Kiekko siis outtiin. Meni hetkeksi mies kyykkyyn. Buzzz käteen. En toista kertaa uskaltanut forettaa outin päälle. Oikeaan laitaan noin 60m korille. Firebird forella ihmepyöritysten jälkeen metriin. Kutonen ja nyt oli sitten pirkot syöty.

15. Kovaa DD myötikseen. Kippasi vähän ja jäi oikealle enemmän kuin olisin toivonut. Forebird forella väylälle. Ihan jees, mutta onhan tästä vielä. Crankilla ränniin ja jäi 15m korille puiden takaa. Zone foreantsalla livahti korin alta metriin. Vitonen. Parissa.

16. Fore lähti hyvin, mutta ei skipannut tai osui puuhun ja olikin sitten aika pitkä. Putti väylälle ja sieltä fore kolmeen metriin. Nelonen. Ei kolmosta, oli vähän pettymys. Harmi.

17. Hysse oli jo vähän parempi ja jätti sellaisen puolittaisen paikan hakea kolmosta. Kahden edellisen kaverin laitettua heittonsa lampeen tyydyin forella heittämään 25 metrisen ja siitä toisen nelikymppisen vitoseen. Nelonen. Parissa ollaan. Hyvä mieli alkaa hiipiä kehoon. Hyvä kierros sitten kuitenkin.

18. Tarkkana katsoin askelmerkit ettei käy köpelösti montun kanssa. Luin tuulen väärin ja DD ei noussutkaan plaaniin. Feidasi vasuriin koivujen taakse. Saaketti. Firebird käteen ja kiersin pari tammea vasurista forella ja parkkeerasin viiskymppisen metriin. Hyvä. Erinomainen heitto itse asiassa.

Par on hyvä. Kahden huonon väylän sykleissä tällä kertaa. Näitä tulee.
Hieman yllättäen sain kuulla, että takana on pelattu hieman heikosti ja ykkösketjun ainoana onnistujana herra Mykkänen. Yllärinä enimmäkseen se, että ollaan Thomaksen kanssa kaksi heittoa karkumatkalla herra Piippoa. Ville lienee edelleen se ennakkosuosikki, mutta nyt on paljon myös itsestä kiinni. Saapa nähdä miten sedällä pää kestää.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 16.08.15 - klo:04:45
Kovasti jännitettiin kun setämies kiikkui johdossa live seurannassa,että riittääkö loppu ja 14 jo hieman säikäytti. Tänään siitä se 4 korttiin niin homma on selvä. Nautinnollisia hetkiä ja onnistumisen iloa finaalipäivään toivoo VDGC Ry väki naapuri seurasta. NFS kyllä järjetön panos kun joka luokassa ollaan mitalin syrjässä kiinni :) .
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.08.15 - klo:08:34
NFS on ollut jo vuosia seura, jossa menestystä on jostain syystä tullut. Toki meillä on leveä rintama ikäryhmiä, mutta joskus on ihan mietitty onko Vihdin oravavesi syynä menestykseen vai jokin muu.
Toki voi olla, että ihan tuurilla mennään :)

Laji kasvaa ja SM-kisojenkin taso nousee koko ajan. Kaikki eivät ole mahtuneet mukaan pitkään aikaan ja setämiehissäkin rating-raja nousi ainakin itselle yllättävän korkealle.
Sehän on tietenkin hieno asia.

Huomasin saunassa iltamyöhällä istuessani, että eilisessä blogiavautumisessani yritin pysyä rauhallisena eikä liikaa hehkutusta ollut ilmassa. Ratingeja tuli muutama heitto yli oman keskiarvon, joten ailahtelevaisuus oli eilen paikalla eikä kierroksesta jäänyt sellaista hurmostilaa jollaista voisi kuvitella kun nousi kisan kärkeen.

Jännää on, eikä yhtään uskalla luvata että pysyy paketti kasassa kun aletaan pelata mitaleista. Omaa peliä pitäisi pystyä pelaamaan ilman tilanneseurantaa, mutta tuskin kukaan olettaa sellaisen olevan mahdollista. Tilanne sykkii koko ajan takaraivossa ja sen kanssa pitää vain pystyä pelaamaan. Tilanne on toki sama kaikilla, toisten birdiet laittavat varmasti painetta takaraivoon.

Tämän takiahan tätä peliä pelataan. Saadaan kokemuksia ja tunnetiloja. Jos pelaaminen ei tunnu miltään niin voi lopettaa. Parhaiten taitaa tänään pärjätä se, joka pääsee niistä huonoista fiiliksistä eroon nopeiten ja pystyy rutiinillaan pitämään pakan kasassa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 16.08.15 - klo:09:20
Kännyyn vaan live auki ja seurailet vaikka chase groupia tai muita luokkia ;-)

Tsemppiä Ari, pytty kotiin. Mukkala on kuin tehty sulle.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 16.08.15 - klo:10:53
Tsemppii finaaliin!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: J_AL - 16.08.15 - klo:18:52
Hienosti pelattu Ari! #8 & #9, birdiet varmaan maistunut finaalissa aika makealta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 16.08.15 - klo:21:06
Mahtavaa! Onnittelut! ootsä kova!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.08.15 - klo:08:27
Kiitokset onnitteluista. Kiitokset myös teille muutamalle jotka kävitte erikseen mainitsemassa lukevanne näitä mun horinoita. Kannustusta ja onnitteluja tuli monesta suunnasta ja tuntuuhan se hyvältä. Kiitos.

Analyysin paikka oli eilen illalla saunassa. Tietenkin.

Yö meni nukkuessa, ei jännittänyt niin paljon. Jonen kanssa puheltiin matkalla mukavia ja tietenkin mietittiin vähän miten hyvin pitää pelata ettei tarvitse huolehtia takaa-ajajista. Samalla veivattiin tietenkin omaa osaamista ja tämän kisan erityisominaisuuksia, jotka ainakin itsellä olivat hieman yllättäviä.

1. Ilmoittautumisen yhteydessä huomasin, että meillehän on tehty tulostaulu. Nimi luki siellä ja tilanne. Siinä kohtaa alkoi vähän tutista, tämähän on iso kisa ja meikäläinen johtaa. Saakeli. Katsojiakin oli paikalla ja tästähän tulee lisäjännää. Tuuli näytti vähän kääntyneen ja oletin senkin sotkevan peliä hieman. Kymmenen minuuttia siinä lähtlboksissa oli pitkä aika. Hermostunutta jutustelua ja kyllähän siinä itse kukin taisi vuorollaan tuijotella hiljaisena nurmikkoa.
Nimi kuulutettiin ja sitten heittämään. Buzzz OS käteen. Tiesin miten sitä pitää heittää. Juuri ennen vauhdinottoa tuuli tuntui tyyntyvän ja taisin reagoida siihen. Heitin hiljempaa. Ettei vaan mene pitkäksi. Ei mennyt. Osui outin rajalla olevaan koivuun, onneksi oksiin ja löysin itseni noin kympistä. Muut pistivät hyvät avaukset, joten pitihän sitä yrittää. Matala kolahti vain tolppaan, joten kolmonen.
Tässä kohtaa ainut positiivinen huomio oli, että vaikka putti oli matala, se oli kuitenkin putti. Kolmonen.

2. Tässä oli onnistuttu pelikirjan mukaisesti aika kivasti. Nyt kuitenkin kövi köpelösti, ei kurkannut kiekko oikealle ja painoi melkein korin tasalta vasemmalta outtiin. Ei se niin huono heitto ollut, että olisi ollut syytä ahdistua, joten outin rajalle yrittämään puttia sisään. Löysä putti ei mennyt. OB4 ja +1.
Tähän siis 3,3,2,4 on ihan ok.
Tässä kohtaa meinasi tulla jo vähän kuitenkin synkkiä ajatuksia. Jaettu ykkössija vaihtui kolmanteen sijaan.

3. Nyt piti saada touchia peliin. Tuuli kävi melkein vastaan aika kovaa eikä itseluottamus ollut ihan hillitön, mutta kakkosta tietenkin lähdettiin hakemaan. Tuuli sotki päätä tässäkin ja löysä varovainen heitto osui puuhun ja vasemmalle. Uuh. Nyt rauhassa. Ei ole mitään hätää.
Käytin puoli minuuttia varmasti asennon hakemiseen ja heiton suunnitteluun. Foreantsa Buzzzilla kolmeen metriin ja kolmonen korttiin. Sitten psyykkaamaan itseä. Ei hätää, tosin Ville pisti kakkosta kakkosen perään ja näytti katoavan hieman aikaisemmin horisonttiin kuin olin ajatellut.
+1 kuitenkin.
3,4,2,3 on ihan ok perussuoritus kun ottaa huomioon että kummasti tuossa tiillä jännittää kun on outtia ja mandoa ja puuränni.

4. Siirtymä neloselle oli itsensä rauhoittamista. Foreavaus oli ollut tähän yllättävän vaikea heittää, joten olin päättänyt muuttaa pelikirjaa. Buzzz käteen ja bunkkerin yli. Ei pitäisi olla ongelma.
Jone avasi melkein oikealle outtiin Buzzzillaan, joten taisin korjata Jonen heittoa senverran etten heittänyt tarpeeksi oikealle. Bunkkerin yli, mutta feidasi outtiin. 20cm. Ei taaskaan ihan noin huono heitto, mutta outissa. Korille 90m, joten par neloseksi tämän voisi vielä pelastaa pariin. Starfire lähti kädestä, liian vähän oikealle ja hysseäkin oli. Voimaa oli tarpeeksi, mutta kiekko osui koivuun ja tipahti alas. Rullasi alas ja lähti kohti outtia. Toimitsija juoksi paikalle ja ehdin jo toivoa. Punainen lippu. TuplaOB. Kympin putti jäljelle. Vitonen lähtee ja toiset puttailee kolmosia.
Melkein hyvä putti, vähän vasuriin ja työnsihän se sen kiekon ulos. Kutonen. +3 neljän väylän jälkeen. Ville katosi jo horisonttiin ja takaatulevatkin oli varmasti lähellä jo. Ajattelin itsekin, että nytkö se Penttala suli ja valuu viemäriin.
Tämä oli väylä johon olin laskenut enemmän, ei yhtään kolmosta ja kolme kertaa outtiin. Tai siis neljä.
Uuh.

Nyt oli mentävä hetkeksi kyykkyyn ja puhalleltava, onneksi kukaan ei yrittänyt lohdutella tai muutakaan. Nänä pitää hoitaa yksin tai niitä ei saa hoidettua ollenkaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.08.15 - klo:09:37
5. Tähän tullessa alkoi olla epäusko koko touhuun. Ei tässä näin pitänyt käydä. Olin varautunut toki siihen, että jännitys vaikuttaa peliin mutta ei näin paljon.
Starfire hyssellä tällä kertaa puun oikealle puolelle. Hyvä. Tätä ei saa missata.
Zonella tarpeeksi kovaa, mutta ei pitkäksi. Kolmeen metriin, huh. Jännäputti alkoi olla lyhyempi matka kuin aiemmin, mutta sain survottua sen sisään. Kolmonen. Kolme päälle.

Tämä väylä oli se väylä jonka osasin pelata pelikirjassa. 4443 on surkea suoritus. Kai se outti siellä takana sitten vaikutti niin paljon, että ei vain uskaltanut. Surkeaa.

6. Seuraavalla tiillä ei helpottanut yhtään. Outti olisi järkyttävääeikä bunkkeriin saa heittää.
Kyllä jännitti. DD lähti vähän ylös ja sitten sai muutaman sekunnin jännittää, että feidaako se outtiin... Ei sentään. Fore Zone oli jälleen vähän löysä ja feidasi oikealle kuuteen metriin.
Hyvä putti. Kai kutosestakin voi putata hyvin?
Tähän taisin tehdä 3433 joka on ihan ok. Yksi outti riittää, joten pitää nielaista. Lähäri oli vaikeampi toteuttaa kuin olin ajatellut, mutta selvisin kuitenkin.

7. Kolme päälle kuuden väylän jälkeen. Peli kuitenkin oli lähtenyt nyt vähän käyntiin, joten nyt sitten pelataan edes pronssista. Pirkkoja ei ollut paljon tarjolla, joten nyt pitää vain selvitä vähillä vahingoilla.
DD lähti muuten suunnitellusti, mutta matala. Ehkä 80m. Uuh. Oli kuitenkin oikealla, joten pääsin Crankilla kutittelemaan. Vasemmalla oleviin koivuihin ei saanut heittää, joten jäihän se vähän näppiin. Oikealla olevien puiden välistä tuurilla seiskaan. Mahdollisuus tasoittaa tilannetta! Onnistuin putissa, mutta yläpantaan. Nelonen. Oikeus voitti, tuuripirkkohan se olisi ollutkin. Kolme päälle, mutta kolme paria kuitenkin putkeen.
3434 saldona oli positiivinen ylläri. Olisi tähän vitosenkin saanut tehtyä ihan helposti.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.08.15 - klo:10:01
Tässä kohtaa muutkin olivat onnistuneet jo epäonnistumaan eikä niin paha mieli ollut omasta tekemisestä. Metsäosasto oli mennyt ihan kivasti, joten ei ollut paha mieli lähteä eteenpäin.

8. Forella kovaa. DD lähti hyvin ja kovaa. Oikeasta aukosta ja ilman mitään tuurikopinoita seitsemään metriin. Hyvä heitto. Kakkosta tarjolla. Jostain syystä ei hermostuttanut paljonkaan ja tuuppasin hyvän putin sisään. Kakkonen! Kaksi päälle ei tuntunut enää yhtään niin pahalta. Lähtisikö se nyt käyntiin.
3232 on todella hyvä saldo tähän. Kaksi kertaa tahallaan aukosta ja vain yksi huono avaus.
Edelleen olen sitä mieltä, että ihan ok väylä jos voitaisiin jotenkin pakottaa pelaamaan väylää pitkin.

9. Tämä avaus jännitti joka kerta. Ehdin nähdä miten ekoihin puihin ei saanut osua. Backhand Buzzzilla aukkoon ja liukui tuurilla puiden välistä. Muiden kopistellessa vähän puihin omaa kiekkoa ei näkynyt missään. Oli kuin olisi hiljalleen ässäarpaa raaputtanut.
Kiekko oli liukunut kolmeen metriin. Pienellä tasanteella rinteessä juuri ennen koria. Tuohon ei oikeastaan olisi kiekkoa voinut muuta kuin asettamalla saada jäämään, mutta siinä se oli.
Kakkonen. Toinen putkeen. Yksi päälle. Ohhoh.
Rauhoitupas nyt sitten.
2332 on paljon parempi kuin mitä odotin. Hyvä.

10. Tähän oli avaimet. Kisan huonoin avaus kuitenkin. Annukka Buzzzilla ei koskaan tullut takaisin. Sinne lepikkoon painui kiekko ja sitä sitten etsimään. Löytyi reilusta kympistä.
Polvelta puttasin kahteen metriin ja kolmonen oli hyvä.
3323 on ihan hyvä saldo. Kolme hyvää avausta, joista yksi läpi korille asti.

11. Tilanne oli koko ajan oman ryhmän osalta tiedossa. Tiedostin myös, että jos painan tähän malliin parin tuntumaan niin tuskin takaatulijat sentään pelaavat niin paljoa miinukselle että hiihtävät ohi. Mieli vähän rauhoittui ja tilannekin oli tasaantunut omien onnistumisten avulla.
Crank forella aukkoon ja sinne se liiteli. Hyvä. Vajaa 40m lähäri Zonella oli vähän hiljainen vaikka yritin. Livahti kuitenkin kuuteen metriin. Putti sisään ja kolmonen.
Jes. 3433 on hyvä saldo. Kakkoseen ei forella ihan niin vain pääse ja aukosta 75% lienee ihan ok.

12. Älä nyt mokaa tätä. Jännitti niin pirusti. Hyvä draivi lähti keskelle väylää. Liian keskelle. Siinä keskellä on nimittäin koivu. Koivuun. Pysähtyi onneksi väylälle, mutta forella joutui lähestymään 55m. Ei niin hyvä. Fore puuhun ja kiekko oikealle. Forella milliin ja nelonen korttiin. 3334 on ihan ok saldo tähän. Ei isompia mokelluksia.
Kaksi päälle.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.08.15 - klo:10:07
13. Harkkakiessien perusteella helppo kolmonen, ei ollut. Pitkäksi ei saa heittää, joten vakaampaa DD:tä käteen. Lyhyeksi jäi, osui puuhun ja feidasi metsän reunaan.
Zonella loiva hysse onnistui hyvin, mutta jäi vähän lyhyeksi. Kympistä puttaaminen oli jännä paikka. Nyt ratkotaan sijoituksia.
Laitanko alle. Yritänkö? Päätin yrittää ja tiedostin että pitää sitten yrittää kunnolla. Yritin yrittää kunnolla. Jäi vähän alas, osui alarautaan ja pomppasi ylöspäin. Näin jo kuinka se putoaa alas ja rollaa kilometriin. Ei rollannut, putosi mukiin! Jumaleissön mikä tuuri!
Kolmonen. Huhhuh. 4443 on heikompaa kuin odotin, mutta kyllä tuo on aika vaikea väylä näin vähällä kokemuksella.

Kaksi päälle ja väylälle 14... Synkkä väylä, jossa en oikein tiennyt että miten sitä pitää avata kun lähinnä ollaan oltu outissa. Mietin jo lyhyttä avausta ja vaikka mitä, mutta päädyin DD bäkkäriin. Siirsin tähtäystä oikealle ja kiekkoa flätimmäksi. Nyt lähtikin hyvin. 15m bunkkerin yli ja keskelle väylää. Mitäs sitten?
Eilinen foreoutti tuli heti mieleen. Kupille oli senverran matkaa, että päätin unohtaa hyökkäämisen. Cryztal FLX Buzzz käteen ja piikkisuora heitto eteenpäin. Jäi lähestymiselle 25m joten hyvin menee. Zonella fore metriin ja nelonen on valmis. Erinomaista. En etukäteen uskonut tämän olevan näin vaikea, mutta treenikiessit vedettiin melkein tuulettomaan ja tuuli yllätti. 5664 ei ole hyvä.
Edelleen kaksi päälle, joten tästähän voi tulla vielä jotain.

15. Tässä vaiheessa väittäisin olleeni yhden Villeä perässä ja pari Thomasta edellä. Jonella oli ollut vaikeaa ja oltiin palattu alustaviin eroihin, joten nyt pelattiin mitaleista.
Edellisen väylän nelosella sai aloittaa. Päätin lähteä vähän hyökkimään kun oli mahdollisuus.
DD lähti hyvin loivassa antsassa ja kovaa. Kiekko meni oikeaa laitaa kohti ja ehdin jo säikähtää sen osuvan outissa oleviin kuusiin, mutta sitten se lähti palauttamaan. Hyvä avaus jäi vähän oikealle, mutta hyvä. Kakkosheitto Firebirdillä skippifore, jouduin niistämään 20cm päästä mandopuuta, mutta päätin ottaa riskin. Tässä kohtaa Ville oli avannut outtiin ja sydän hakkasi jo aika kovaa. Firebird meni suunnitellusti melkein mäen alle ja korille oli ylämäkeen ehkä 50m. Forea ei mahtunut, joten sitten bäkkärillä. Buzzz käteen.
Eihän se siihen aukkoon osunut mihin yritin, mutta meni aika pitkälle vasemmalle jossa osui puuhun ja pomppasi vitoseen. No nyt oli tuuria. Putti sisään ja birdie. Yksi päälle tätä kierrosta ja Villen tehtyä kutosen nousin kisan kärkeen. Huhhuh.

16. Tässä odoteltiin hetki. En osaa sanoa oliko se hyvä asia, mutta ehtipä päässä rullata kaikenlaista. Forellahan tätä mentiin ja ihan hyvä tunne oli. Edellisen kierroksen liian kova avaus oli mielessä, joten korjasin. Liian hiljainen feidasi oikealle aikaisin ja jäi väylän reunaan. Zonella fore mutkaan. Jäi vähän lyhyeksi ja jouduin miettimään. Korille 30m ja annukka tai sitten fore metrin aukosta. Hiljainen annukka ei ole vahvuus, joten päädyin foreen.
Buzzz käteen ja forella metrin reikään. Keskityin reikään osumiseen senverran, että heitin vähän liian kovaa. Kiekko osui maahan ja liukui maata pitkin korin ohi ja puun taakse ehkä kasiin. Aijai. Villen lähäri oli kolmessa metrissä, joten tämä sisään ja kaksi väylää jäljellä ratkaista kisa. Yläpantaan hyvä yritys. Vitonen.
3445 taisi olla saldo tähän. Huono. Tämän piti olla yksi varmimpia väyliä. Huono.

17. Edellisen väylän birdie oli käytetty. Kaksi päälle. Tässä kohtaa lankesin ja halusin tietää tilanteen. Puhelimesta kurkkasin, että Toni on pelannut hyvää kierrosta mutta aika monta heittoa on vielä välissä.
Pienen mietiskelyn jälkeen päätin yrittää päästä kisaan vielä mukaan. Villen avaus oli täydellinen, forella mutkaan avoimelle.
Itse vetelin tähän pelikirjan mukaan matalaa hysseä. Päätin ottaa riskin ja heittää täysillä eka kerran koko kisassa. Aiemminkin olin yrittänyt, mutta jäi löysäksi.
Nyt lähti kovaa kädestä. Matala ja kovaa, mutta kohti outissa olevaa mainoskylttiä. Ilmeisesti alkoi jo vähän kulma muuttua kiekossa kun vähän ennen kylttiä tuuli nosti kiekon kyltin yli ja feidasi läheltä mandoa vasuriin. En nähnyt mihin meni.
Kiekko löytyi koivun alta. Ainoa koivu jossa oli matalalla oksia. Korilla ehkä 70m. Villen lähäri vitoseen. Päätin olla yrittämättä 10cm raosta edes forea ettei tule ryssittyä koko kisaa. Puttasin outin rajalle. Buzzz käteen ja viisikymppinen lähäri oli huono. En uskaltanut heittää outin päälle ja feidasi lampeen. Vitonen lähti seiskasta outin rajalta. Huono yritys vastikseen ei mennyt. Kutonen korttiin. Neljä päälle.
4446 on kohtuullinen, mutta olihan tuo viimeinen nyt huono.

18. Tarkastettiin tilannetta siltä osin kuin se oli mahdollista. Kakkosryhmän tuloksia ei vielä näkynyt.
Villen tehtyä birdien ei panosta ollut enää kun neljä heittoa livahti eroa kahdella väylällä. Taisin olla kaksi heittoa Thomasta edellä.
Eli kolmosella Thomaksen pitäisi tehdä holari ja niin edelleen. Hopean hakuun siis.
Vastatuuli tuli luettua taas väärin ja liikaa kulmaa. Tokikaan oikean puolen outtiin ei saanut heittää, joten ei se paljoa haitannut että feidasin vasuriin koivujen taakse. Thomaskin oli samoilla huudeilla, joten hyvältä näytti. Polvelle ja Firebirdillä skippiä korille. Vitoseen jäi. Thomas kolisteli tullessaan senverran, että nelonenkin riitti helposti.
Kyllähän sitä piti yrittää, mutta eihän sitä tainnut enää olla pelkästään putti mielessä ja putti vasuriin ja ketjuista ulos. Nelonen. Viisi päälle ja 66 korttiin. Hopeaa, kylläpä tuntui hyvältä.
3334 oli perussuoritus jota on turha juhlia.

Kaikenkaikkiaan kukaan tuskin on yllättynyt Villen voitosta. Pitää olla erinomaisen tyytyväinen, että sain Villen kiinni ja johdin kisaa kolme väylää ennen loppua.
Eikö vanhalla sitten pää kestänyt? Vaikea sanoa. 17 lähestymisheitto oli surkea, mutta onneksi ei siihen ratkennut mitään.

Hyvä kisa kokonaisuudessaan. Mukkula oli haastavampi kuin oletin.
SM-kisoissa pärjääminen nosti painetasoa aika paljon ja se näkyi välillä suorittamisessa. Isoja tunnekuohuja molempiin suuntiin pääsin kokemaan. Hieno kokemus.

Kisat meni järjestelyjen osalta mainiosti. Toivottavasti näistä kisoista ei jää mieleen vain väylä 8.
Tällä hetkellä taso Pappasarjassakin alkaa olla leveä eikä olisi ollut pahakaan pettymys olla kympin sakissa. Kykenin kuitenkin pelaamaan yleisesti varsin hyvällä tasolla vaikka yllättäviä vaikeuksia oli joillakin väylillä. Rataan tutustuminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta hyvillä mielin voi suorittaa.
Ehkä kolmas kerta treeniä tuulisella kelillä olisi tuonut ratkaisuja oikeaan suuntaan. Pitääpä koittaa muistaa ensi kerralla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: DJSigma - 17.08.15 - klo:14:17
Onnea hopeasta!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.08.15 - klo:16:53
Hienosti pelattu Ari! #8 & #9, birdiet varmaan maistunut finaalissa aika makealta.


Kyllähän tuossa kohtaa pitikin lähteä peli käyntiin jos jossakin. Pääsin kivasti kisaan vielä mukaan.
Loppu onkin sitten jo historiaa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 17.08.15 - klo:21:53
Onnea hopeasta. Hieno kisa sinulta ja rapsat. Ensi vuonna tulen pappasarjaan haastamaan, mutta ilmeisen hyvin saa pelata, jos meinaa kärkeä härnätä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.08.15 - klo:22:23
Kyllä taso laajenee joka vuosi. Sen lisäksi aika moni jatkaa pelaamista, joten porukkaa riittää ja joka kerran joutuu pelaamaan paremmin ollakseen kisassa mukana.

Itse olen nyt 43 ja 2012 olin aina viiden sakissa vaikka peli olisi mennyt vain vähän sinnepäin. Nykyään kympin sakkiin on tunkua ja mitaleille joutuu jo venymään.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.08.15 - klo:22:08
Viikkokisat Nummelanharjulla.

Yleensä isojen kisojen jälkeen on hyvä käydä vähän höntsäilemässä viikkokisoissa ja useimmiten tekeminen on aika ponnetonta kun keskittyminen edellisen viikonlopun kisoihin on ollut totaalista.

Näin oletin tälläkin kertaa tapahtuvan.

Tässä tuloskortin kopio.

323333222332232422

Ykköselle kolmonen kun lähdin hakemaan holaripottia suoraviivaisella heitolla. Aitaan. Naps.
16 ainoa nelonen kun jouduin avauksen jälkeen vähän kurkottamaan saadakseni foren kupille. Eihän se lähtenyt ihan niinkuin olin ajatellut ja ysin putti puun takaa oli liian vaikea.

46 nykylayoutilla on tulos joka on meikäläiselle koska tahansa erinomainen ja personal best ikinä.

Harmi ettei ole mitään kisoja :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 19.08.15 - klo:00:01
Keskiviikkona veikkolan viikkokisat ja rataennätys on vaivaiset 51 heittoa nyky layoutilla, joten tervetuloa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 19.08.15 - klo:09:09
Hyvä Ari! Onnea hopeasta!

Ja kova rundi Harjulla 8)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.08.15 - klo:09:42
Eilen kävin ulkoiluttamassa kiekkoja Karkkilassa. Vähän oli tarkoitus hakea pelilinjoja muutamalle väylälle ja koittaa rennosti paikallisoppaan kanssa ihmetellä maailman menoa.

Karkkilassahan on ykkösväylällä ns. takatii joka pienellä takamatkalla muuttaa ykkösväylää aika kutkuttavasti. Ikinä en ole vielä portista ohi heittänyt mutta omalle kädelle pitää selvästi vähän lisätä voimaa eikä se helpota puurännissä pysymistä.
Olen käyttänyt tuota puuränniä ajoittain tuulitunnelina. Crankit lentää sopivalla voimalla heitettynä 100m ihan suoraan ja tuossa se on tarpeen. Pieni nykäisy ja kiekko flippaa ja liian hidas ei jaksa. Erinomainen väylä treenata suoria heittoja.

PerusKarkkilaankin on muutamalle väylälle jätetty ns. keskikoivu jotka ovat ainakin forepelaajan linjalla. Lieneekö sitten forevihaaja suunnitellut vai onko ne nyt vain siinä :)
Nelosella ja vitosella on tällaiset keskikoivut ja ainakin itse joudun heittämään todella läheltä noita koivuja onnistuakseni avauksessa. Toki ne ovat siinä bäkkärilläkin heittäessä :)

Aloittelin tätä pohtimista juteltuani Mukkulasta ja Mukkulan aiheuttamista tunteista. Metsäväylät saivat kritiikkiä avoimesti. Itsekin olen ollut sitä mieltä, että ne eivät välttämättä tuoneet valtavaa lisäarvoa (uudet väylät) suhteessa jo olemassaoleviin.
Mielipide muodostetaan kuitenkin omasta näkökulmasta. Jos katsoo SM-kisojen tuloskortteja, voi huomata että mullahan meni nuo metsäväylät ihan kivasti eikä ahdista ne yhtään niin paljon. Jos olisin kerännyt tuolta reilusti plussaa niin olisin varmaankin eri mieltä.
Näin pienestä se on kiinni :)
Itse asiassa nuo Mukkulan metsäosiot on ihan ok. Varsinkin jos saadaan tuo kasi sellaiseksi että on pelattava väylää pitkin niin siihenkin tulee idea. Kaksi kertaa heitin tuohon todella hyvän foren ja tein kakkosen, mutta eihän siinä kunnollista aukkoa suoraan korille ole.

Karkkilan osaltahan tilanne on samantyyppinen. Nelosväylän puu on huonossa paikassa jos osun siihen. Jos osaan kiertää sen niin eihän se paha ole.
Vitosväylällä alamäessä on mielestäni liian pieni aukko korille, mutta itselläni ei ole siihen sopivaa heittoa kun en tahdo osua tuollaiseen reikään. Jos se kääntyisi hieman oikealle niin painelisin forella kapeasta välistä ja olisin varmaankin sitä mieltä ettei se niin paha ole.

Muutokset Prodiscus Openiin Karkkilassa mietityttävät hieman. Kahden väylän yhdistäminen on tässä tapauksessa ihan makean näköinen juttu. Eri heittokulmia löytyy, suoraan voi mennä, hyssellä ja meikäläisen käsi tyynellä riittää juuri ja juuri puiden ylikin. Eli vaihtoehtoja riittää. Hyvä väylä. Par-keskustelu lienee tässä kohtaa ihan turha.
Toinen muutos normiKarkkilaan on jälkimmäinen pitkä väylä. Siihen tulee kuulemma OB keskelle 110-130 alueelle. Sehän on hyvä. Nimittäin meikäläisen pelikirjalle. 110 avausta en saa pitkäksi kuin tahallani annukkaa heittämällä, joten avaus on 100-109m ja siitä sitten kelin mukaan. Todennäköisesti kuitenkin pelaan tähän pelkkää nelosta.
Se miksi tuo OB ei välttämättä ole kovin hyvä saattaa olla juuri tuo syy. Kovinkaan monella tuohonkaan kisaan tulijoista ei löydy varmaa yli 130m avausta ja niillä joilta löytyy ne käyttäisivät hyötynsä joka tapauksessa. Muut seiftaavat helpon nelosen.
Onko se sitten huono? Ei muuten, mutta jos tuloskorteissa on pääosin nelosia niin niitä kuuluisia eroja ei synny ja ne väyliltä tulevat erot ovat se juttu joka jakaa esim. ratingit yksittäisten heittojen osalta pelaajien kannalta mukavammin.
Haittaako se. Ei varsinaisesti. Tässäkin kilpailussa haetaan voittajaa ja se löytyy varmasti.

Uskoisin omalla kohdalla tuolla väylällä heittäväni useammin outtiin jos tuota lisäouttia ei kentällä ole. Toki tässä kohtaa voidaan huomioida että jo vanhaksi luokiteltava setä on vain katkera kun ei pääse yrittämään kolmosta tähän väylään. Tämä väylä on sellaisenaan mielestäni mainio väylä. Kolmosen heittääkseen meikäläinen joutuu heittämään hyvän avauksen, eikä se jatkoheiton kannalta ole ollenkaan sama mihin sen heittää. Kakkosheiton pitää olla vähintään yhtä hyvä, jotta pääsee järkietäisyydeltä puttaamaan. Eikä niitä jatkuvasti tipu noita kolmosia. Eli tuo outti ei vaikuta meikäläisen tulostasokeskiarvoon kuin todennäköisesti parantavasti. Siihen tuskin tuolla muutoksella pyritään.

Tulipas yhdestä väylästä tekstiä. Karkkila on viiden viimeisen vuoden aikana ottanut isoja askeleita haastavaksi ja erilaisia ominaisväyliä sisältäväksi kentäksi. Tykkään siellä pelata.
Eilen ei ollut hyttysiäkään kiusaksi asti. Syksyä pukkaa.

Hiljalleen alkaa hopea maistua hyvältä. Ehkä hieman itsellekin yllättäen meni hetki. Ehkä se kulta kävi siinä lopussa liian lähellä vaikkei ihan suussa asti ollutkaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.08.15 - klo:08:56
Karkkilan kisa on tällä viikolla. Töitäkin pitää tehdä, joten ajankäyttö on niukassa ennen kisaa.
Tänään yritän ehtiä Karkkilan viikkokisoihin hieman aikaisemmin jos vaikka ehtisi pari juttua kokeilla mitkä ovat tulleet mieleen.

Viimeisen väylän OB:t on kuulemma asennettu ja hieman huolta on ollut ilmassa siitä onko linja liian tiukalla noin pitkälle väylälle. Naistenkin kohtalosta varsinkin tuulella on syytäkin olla huolissaan. Droppariltakin pitää kuitenkin ihan heittää, joten huoli ei välttämättä ole turha.
Eilen päättyi Ledgestone Open, jonka outeista ja saarista saatiin aika suoraa palautetta.
Jeremy Koling ei heittänyt melkein holarin joka oli mennyt ketjuista ulos, ja outtiin. Lopputuloksena tällä epäonnisella väylällä 11.
Muitakin epäonnistujia ja ison kalan saaneita kisassa oli ja toiset nätimmin ja toiset vähän vähemmän nätimmin ovat antaneet palautetta pelatuista kentistä. Rohkea kenttäsuunnittelija kävi perustelemassa valintojaan videohaastattelussa livelähetyksessä. Asiaa on kuitenkin ehditty veivata jo isolla kädellä pitkin internetiä.
Erinomaisinta tässä on se, että saadaan keskustelua. Se ei vielä tällä kertaa välttämättä johda mihinkään mutta itse ainakin toivoisin että ihan kaikkia vimputuksia ei joka kisassa tarvitsisi olla.

Uskoisin Karkkilan viikkokisojen jälkeen joutuvani asentamaan ns. lopullisen pelikirjan joten eiköhän se Tumi pääse taas neuvomaan. Muutama väylä on ihan selkeästi vielä auki eikä esim. vitosväylälle ole odotettavissa mitään radikaalia vaikka en osaa siihen mitään heittääkään.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: viltsu - 24.08.15 - klo:09:22
19 ob tulee olemaan hieman isompi kuin mitä se nyt oli.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.08.15 - klo:11:15
Kuulostaa hienolta. Kiitos infosta.

Pitihän se yksi metsätriplasaariväylä kaivaa esiin tuolta kisavideoista.
Olihan älyttömin väylä minkä olen nähnyt. Muutenkin tiukkaan metsään laitetaan kolme saarta joihin pitää jäädä. Avaus heitetään kapeaan puuränniin ja toivotaan että kiekko läpimennessään livahtaa vielä saareenkin.
Pakko myöntää että alan olla jonkinlaisen sääntelyn kannalla. Ylilyönnit kenttäsuunnittelussa näyttävät menevän aivan överiksi.
Tässä yhdet pienet saaret ei paina missään :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 24.08.15 - klo:11:16
19 ob tulee olemaan hieman isompi kuin mitä se nyt oli.

Toivottavasti ei OB:ta ainakaan suurenneta :) Ajattelin vain, että silloin saarelle kävisi, kuin Atlantikselle.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: letiss - 24.08.15 - klo:21:16
Rakkaudesta lajiin otsake sopii hyvin myös tämän saariväylän puimiseen. Mikä on saariväylän tarkoitus ? Käsittääkseni se ei saa olla pelkästään kiusanteko vaan väylälle pitäisi tuoda jotain lisäarvoa, jos sitä modifoidaan. Mitä sitten tapahtuu, jos joku ei osu, ei vaikka kuinka yrittää. Reppu tyhjenee, itku tulee, mutta väylän k.a. nousee 5,5. Ollaanko silloin onnistuttu ? Kärkipelaajille on helppo suunnitella, ne penteleet osuu kyllä, mutta kun siellä kisassa on myös niitä 800 rating pelaajia. Skandinavian openin saariväylä oli vaikea, mutta vastapainoksi droppari oli 25m korista. Ja siellä ei ollut edes pyryjä.

En tiedä, toivottavasti järki voittaa, kun saaria rakennellaan ja otetaan huomioon, myös ne hieman heikommat pelaajatsekä tietysti se fakta, että aina on myös mahdollista, että kisapäivänä myös tuulee kunnolla.

Mukavaahan on kisailla siten, että tulos tehdään 18 väylällä, ei yhdellä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.08.15 - klo:16:19
Eilen Karkkilan viikkokisoissa viimeisteltiin kisakuntoa. Tumin kanssa käytiin ennakkoon leipomassa senverran väyliä, että TD uhkaili jo jättää pois kisasta.

Pelikirjan laatiminen olisi taas paikallaan, lauantaina pelataan eikä ennen sitä ole mahdollisuuksia Karkkilaan sinkoilla.
Karkkilan kenttä on vähän niinkuin Nummelanharju, välttele nelosia ja isompia niin kyllä siitä ihan hyvä tulee. Eilisissä viikkokisoissa pelattiin ns. normilayout ja päädyin seikkailujen jälkeen lopputulemaan 59 joka taitaa olla neljä alle parin.

1. Kinkkinen väylä, johon takatiin kymmenen lisämetriä tuo lisävaikeutta. ESP Crank kuitenkin sopii tähän kuin naula päähän. Pitää vain malttaa olla nykimättä niin Crank lentää suoraan. Kolmonen on hyvä tähän ja nelonenkin kertaalleen voidaan ottaa. Ennustetaan nyt kuitenkin 333.

2. Samanlaista vaivaa. Pitkä ja hankala vähän avoimempi väylä, jossa portista pääseminen lienee pääasia. 333 on erinomainen tähän. Kakkoseen pitää mennä oikeasta raosta, mutta on se mahdollista. Melkein sanoisin, että jos tulee kakkonen niin tulee nelonenkin. Käytettyä DD:tä pikku kippauksella tähän. Hyvä väylä.

3. Tähän on haettu pelikirjaa. Fore pitää heittää liian läheltä metsää ja flippaava Buzzz olisi muuten hyvä, mutta menee kovin helposti metsään. Lopputulemana Glow FLX Buzzz pikku antsassa liitelee korille hienosti. Vaatii hyvän heiton kakkoseen, mutta kyllä mä yhden teen.
323.

4. DD foreantsalla. Korille ei pääse, mutta reiluun kymppiin kyllä. Olen vain niin käsittämättömän tarkka, että siihen keskikoivuun osuminen on todennäköistä. Koivun vierestä tähtääminen ei juurikaan helpota asiaa. 333 on ihan hyvä tähän. Huonolla pompulla nelonen ja hyvällä putilla kakkonen.

5. Alamäkiränni johon ei vieläkään mitään järkevää. Forella mahdollisimman pitkälle. Kapeaan ränniin lähdetään survomaan ja toivotaan yhtä kakkosta. 233 olisi ihan kiva.

6. Foreantsa DD:llä. Kokeilin pystyantsaa Firebirdillä, mutta näytti jo kikkailuheitolta niin paljon että pidetään tuo DD. Hyvällä heitolla kakkosia ja vähän huonommallakin pitäisi kolmosia. Jos tähänkin yhden kakkosen. 332.

7. Ai että olisi hieno väylä kun kannot saisi pois. Siis visuaalisesti näyttäisi ihan siltä, että ollaan jossain ulkomailla. Tähän vähän uudempaa DD:tä forella. Jatko Buzzzilla.
Hieno väylä johon tarvitsee kolmoseen yhden erittäin hyvän ja toisen hyvän heiton.
Nyt on itseluottamusta senverran, että 334.

8. Tässä fore on vaihtunut jo viime vuonna antsaan. Isoa annukkaa Buzzzilla. Jos tuulee niin ei oikein mitään hajua miten pitäisi heittää. Kakkosia ei ilmaiseksi saa, joten otetaan 333 joka on ihan hyvä.

9. 84m laserin mukaan. Kartan mukaan 90. Uusi Glow FLX Buzzz pikku hyssessä menee ja feidaa kauniisti korille. 223 pitäisi onnistua. Pakkokakkonen, mutta ei ihan kuitenkaan.

10. Tässä mennään fiiliksellä. Crank tai DD pikkuannukassa keskikoivun vasemmalta puolelta. DD feidaa rajummin, mutta antaa vähän enemmän anteeksi. Crankin loppufeidi olisi sopivampi, mutta vaatii tarkemman alkuheiton. 333 on hyvä vaikka kakkoseen on toki
mahdollisuus.

11. Starfire forella hyssessä kovaa. Korille ei riitä, mutta kahteenkymppiin. Ei kakkosia. 333 on hyvä perussuoritus.

12.  Isoa hysseä sinne johki. Ei oikein sen kummempaa kuin että kolmosta. Käsi ei riitä, joten pelataan sitten kolmosta. Neppailua loppumatka. 333 olisi ihan hyvä. Ekan nelosen saattaa joutua ottamaan jollain kierroksella, mutta se ei olisi isokaan ylläri.

13. Jos ei tuule niin Crankilla yli kaiken. Muuten Starfire hyssellä keskelle väylää. Näyttäisi olevan sopiva kiekko siihen. Kolmosta haetaan, mutta neloseen voi joutua tyytymään. 433 on realismia. Hyvä väylä. Parempi näin kuin erillisinä.

14. Tässä fore on vaihtunut isoon ja jyrkkään antsaan, vastuuta saa Buzzz FLX OS. Jos uskaltaa heittää sen tarpeeksi annukassa ja korkealle niin sehän on hyvä heitto. Tyydytään kuitenkin kolmosiin, ei ihan vielä osata tätä. 333.

15. Kentän ehkä makein väylä. Avauksessa saa heittää täysiä, mutta ei ole sama mihin heittää. Jatkoheitto helpottuu jos uskaltaa vähän hakea pitempää avausta. DD:llä tuulesta riippuen. Jos avaus on tarpeeksi pitkä, fore Buzzz menee kauniisti korille. Lyhyemmällä joutuu säätämään vähän draiveriforea. 343 olisi hyvä. Avausta ei laiteta tässä outtiin, se on tärkeämpää kuin pitkä avaus.

16.  Välioutista jo avauduinkin vähän. DD loivassa hyssessä noin 103m ja siitä toinen suorempana. Erinomaisella kakkosheitolla pääsee puttaamaan kolmosta. Muuten nelonen.
444 tähän kuitenkin.

17.  Jos tuulee niin pitää soveltaa, muuten Glow FLX Buzzz kovaa suoraan. Vauhti loppuu sopivasti korille. Haastava väylä, mutta 323 on hyvä. Nelosta ei saisi millään tehdä.

18. Tämän pelikirjan pelasti kun kokeilin OS Buzzzia. Kovaa flättinä ja feidaa kauniisti. Pitää vain muistaa heittää kovaa. 223 olisi hyvä.

19. Saari ei kuulemma ole lopullinen vielä, mutta pelikirjaan ei vaikutusta. Buzzz OS kovaa. Feidaa just kivasti, ei mene pitkäksi eikä paljon skippaile. Flättinä ja kovaa.
223 pitäisi olla pelikirjassa. Perusheitto vaikka olisi minkälainen saari. Toivottavasti kuitenkin otetaan huomioon ne joiden käsi ei ihan pitkäksi asti riitä ja levennetään edes sieltä alkupäästä sitä saarta.

Kaikenkaikkiaan oletuspelikirjan mukaan pitäisi painaa vähän matkaa miinukselle. Senverran on tiukka rata, että kaikenlaista tapahtuu mutta jos tulee pöljä päivä niin kaikki on mahdollista. Niinkuin pitääkin.
Plussalle pelaaminen tarkoittanee selvästi omia ratinkeja pienempiä numeroita, joten plussalle pelaaminen ei ole vaihtoehto :)



3.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 25.08.15 - klo:16:30
Rohkea ja optimistinen pelikirja, kun bogia ei olla mainittu kuin parissa sivulauseessa. Sellainen katala tuo rata kyllä onkin: mikään väylä ei ole yksittäin mitenkään ylivoimainen heittää pariin, eikä useimmille edes pirkkoon, mutta kummasti kun pirkkoja lähtee yrittämään niin kummasti niitä bogejakin tulee sieltä täältä, eikä pelikirjamainen kymmenen alle irtoa oikein koskaan :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.08.15 - klo:21:51
Tumi on oikeassa. Positiivisuus on perseestä, joten koitetaan ottaa pelkkää miinusta kentältä.

Kolmeen kierrokseen mahtuu varmasti bogeja. Eilen taisin yhden tehdä. En lähtenyt tekemään realistista pelikirjaa :) eikä oikeastaan olisi ollut tarpeen mitään numeroita tuohon asentaa.


Jone lähti uimaan syvälle. Mikä on saariväylien tarkoitus?
Aika paha.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.08.15 - klo:20:15
Prodiscus Openista meinasi tulla pannukakku jo ennen alkua.
Puhelimesta loppui virta ja laitoin iPadin herättämään 6.30 ajatuksena ehtiä heittää hetki ennenkuin kisa alkaa.
Heräsin ilman herätystä ja kurkkasin paljonko kello on ajatuksena ainakin makoilla hetki.
7.59!
Pelaajakokous alkaa puolen tunnin päästä ja kisa tunnin päästä. Aika vauhdikkaasti tuli pestyä hampaat ja kaivettua pari leipää mukaan aamupalaksi.
Ehdin pelaajakokoukseen mökiltä juuri sopivasti. Kimmo ystävällisesti ilmoitti minun olevan tulossa, joten asiathan oli kivasti.
Paitsi että adrenaliinia tuntui olevan äijässä herätyksen jäljiltä senverran ettei oikein ollut helppoa keskittyminen olennaiseen.

Ykkösrundi oli alkua vailla ja ehdin muutaman heiton availla parilla väylällä.
Kolmosväylä. Tähänhän oli pelikirjaa jo, eikä huolta. Jostain kuitenkin ihme suonari heittää Buzzia kovempaa kuin pelikirjaan oli kirjoitettu. Jäi vähän näppiin ja puupompulla 15m korista. Kolmonen huonolla avauksella. Ei hyvä.

4. Keskikoivuun forella ja pomppu vasuriin. Kuusien alla nöyrästi kiekko väylälle ja nelonen. Näitä bogejahan ei ollut laskettu mukaan pelikirjaan ja nyt on jo yksi. Yritin rauhoittaa miestä, kaksi väylää kisasta pelattu.

5. ForeBuzzz pieneen rakoon. Puunapsu, mutta alas ja ainoaan vesilätäkköön. Merkkasin kelluvalla markkerilla ja puttasin kakkosen seiskasta sisään. Parissa ja parempi mieli.

6. Keskikoivuun ja pomppu vasuriin. Deja vu? Ei kun näin kävi just pari väylää sitten.
Annukkapelastus reiluun kymppiin, mutta eihän se mennyt. Nelonen ja outo fiilis. Näinkö mennään?

7. Hysteria forella mutkaan ja Buzzz alarautaan bäkkärillä. Pirkko ja parissa ollaan.

8. Tuulee, mutta Buzzzilla mennään. Kauniisti kääntää hän ja seiskan putti sisään. Kakkonen!
Nyt ollaan jo alle. Kyllähän tämä tästä.

9. Glow FLX Buzzz nätisti väylää pitkin vitoseen ja kakkonen. Kaksi alle. Nyt kulkee.

10. Vähän liian vähän antsakulmaa ja DD feidasi vasuriin. Putti alle ja kolmonen.

11. Liian isoa hysseä ja sisäkulmasta sujahti tuurilla. Pikku kikkaheitto forella alle ja kolmonen. Ei kovinkaan vakuuttavaa suorittamista.

12. Iso turvahysse meni liikaa vasuriin, mutta kentällä ollaan. 25m korille ja fore ekaan puuhun. Tällaista ei juuri tapahdu. Hitto. Nelonen tähän. -1.

13. Starfirellä hysseä. Senverran tuulee että ei ole vaihtoehtoa alkaa yli heitellä. Vähän liian pitkä puiden taakse. Annukkayritys ekaan puuhun. Hitto. Zone hyssellä milliin ja nelonen.
Koskapa tämä on par3 niin bogey ja nollille. Samperi.

14. Tuulen takia pelikirjan muutos. Forella korkeampaa varsinkin kun kaveri pisti samaa linjaa kolmoseen. Ei mennyt. 13m putti neljään metriin ja siitä turha alarauta. Nelonen.
Saakelin saakeli. Herää nyt. Plus 1.

15. Vähän varovainen avaus menee liian hysseksi ja painetaan vasuriin. 74m korille. DD forella. Hipsu puuhun ja liukuu kuitenkin kuuteen metriin. Putti ei ollut putti, joten neloseen tyydytään. Saakeli.

16. Hysteria loivalla hyssellä sataseen. Siitä DD kippaa vähän yli, mutta tuurilla ajelehtii korin tasalle. 11m korille. Hyvä putti, mutta ei jäänyt. Yksi päälle.

17. Myötätuuleen Buzzia kovaa. Vähän liikaa oikealle ja painaa puska kautta seiskaan. Huono putti. Ei mennyt, kolmonen.

18. Ei kovin hyvä avaus Buzzz OS. Olin jo varma epäonnistumisesta kun kiekko löytyi puolesta metristä. Pariin.

19. Maaginen saariväylä. Sorruin tulkitsemaan tuulia. Ei olisi pitänyt. Liikaa hysseä ja Buzzz OS outtiin vasemmalta. Dropparilta Buzzz korin alle ja nelonen. Yksi päälle.

1. Crankilla sopivaa yrittämään. Löysä heitto. Vasuriin ja pomppu oikealle. Pusikkoon. Voi saakeli. Saakeli. Saakeli. Putti väylälle. Buzzzilla fore kauniisti korin alle. Nelonen.

2. Kaksi päälle ja viimeinen väylä. DD kovaa. Oikealle vähän, osuu puuhun ja pomppaa vasuriin. Seitsemän metriä aidalle ja synkkiä ajatuksia. Saakeli.
70x70cm reikä aidan yläpuolella puussa. Siihen forella kovaa ja läpi. Kiekko menikin läpi kaikesta ja vitoseen. Putti sisään ja +2. Ei hyvä.

Taisi kuitenkin olla tuuli muillakin. 950 reitattu kierros. Ihan liikaa kaikenlaista. Seitsemän bogia?! Viisi pirkkoa auttoi asiaa, mutta ei näin. Katsotaan innostuuko vielä kertaamaan toisen kiessin.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: riddy - 29.08.15 - klo:20:23
Kertaa toki, mielenkiintoista luettavaa nää on. :)


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.08.15 - klo:21:56
Katsotaan mitä tulee.
Jaettu toinen hieman yllättäen. Seiskalta aloitus.

7. Forella erinomainen avaus just sinne minne pitikin. Buzzz kolmoseen. Birdie. Erinomaista.

8. Buzzz annukalla ei ole niin hyvä kuin viimeksi. Putti korille ja kolmonen.

9. Asiallinen alku siis tähän asti. Tuloskortista katsoneet ovat varnaankin jo miettineet, että mitä se nyt tähän meni tekemään.
Avaus siihen vasemmalla oleviin koivuihin. Pomppu oikealle oikeastaan väylälle. Buzzzilla vähän löysä seiskaan. Hyvältä näyttää. Putti ohi korista ja puiden väliin seiskaan. Matala putti alarautaan ja nostovitonen. Jos olisi videokamera niin olisi nähnyt läheltä kuinka mennään ihan fyysisesti kyykkyyn ja keräillään sielun kappaleita. Ei ole todellista. Tälle väylälle kakkonen ja vitonen. Yhtäkkiä hyvin alkanut kierros onkin menossa ihan toiseen suuntaan. +1.

10. Sitten kun vihdoin oli oma vuoro niin Crank lähti ihan nätisti aukosta, osui reilussa kympissä oikealla kumpuun ja jäi siihen. Putti sisään ja ensimmäinen sankariputti tehty. Nollassa mennään ja huoahdus.

11. Starfire forella vajaaseen pariinkymppiin. Heikko yritys ei jaksa edes korille. Nostokolmonen.

12. Siirrytään ensimmäisen kierroksen bogeyzonelle. Huono avaus on huono. Vaikeasti vasemmalta Zonella fore vitoseen ja yllärikolmonen, oli senverran heikko avaus.

13. Starfirella hallittu hysse keskelle väylää. Buzzz kiertää kauniisti koivut oikealta ja kolmeen metriin. Näin. Parissa mennään. Hyvä.

14. Forella Starfire kaiken kiertäen. Tuuli pettää eikä heitä kiekkoa korille. 15m putti ei jaksa. Kolmonen.

15. Juuri sellainen avaus kuin pitikin. Pikkuisen oikealla josta heitin löysän Zoneforen, joka kuitenkin liukuu reiluun kutoseen. Korin takana outti, yritän putata kunnolla. Menee ohi koko laitteesta ja liukuu alaspäin. Osuu onneksi puuhun ja jää siihen. Ylämäkiputti ei ole ihan huono, mutta matala kuitenkin. Kolmosvitonen. Taas ollaan kyykyssä ja ihmeissään. Kaksi kolmosvitosta...
+1.

16. Loivaa hysseä Hysterialla. Ehkä 98m. Kovaa DD:llä. Matala ei ole hyvä ja cuttaa vasuriin koivujen taakse. buzzz OS pelastaa hyssellä neljään metriin ja nelonen.

17. Buzzzilla kovaa myötikseen. Taas lähtee vähän myöhään kädestä ja linja on huono. Kuitenkin kympin putti. Ei huono, mutta vähän vasuriin ja työntää ulos. Hitto. Olisi maistunut. +1.

18. Parempi heitto, mutta avaus kauempana kuin eka rundilla. Nelimetrinen puun vierestä kuitenkin sisään. Parissa.

19. Tauolla kävin hakemassa vähän tuntumaa. Vaihdoin Buzzziin. Ilmeisesti sitä ei tarvitse heittää kun löperö heitto feidaa jo hyvissä ajoin vasuriin. Spotteri näyttää jo punaista, mutta vaihtaa sen valkoiseen. Pyörähti sisään. Putti korin alle ja kolmonen. Huh.

1. DD käteen, että voi heittää kunnolla. Vähän liikaa hysseä ja feidaa 20m ennen koria reilusti vasemmalle. Metrisestä reiästä seiskaan ja putti sisään. Kolmonen. Huh.

2. Hysteria käteen. Vasemmalta oikealle puupomppu. Auts. Matkaa on reilusti. Buzzz ei mahdu vaan osuu puuhun. Fore Buzzilla puiden välistä korin alle ja nelonen. Taas ollaan plussalla.

3. Pitäisi osata. Ei. Muuten hyvä, mutta nokka pystyssä ei Buzzz lennä. Vasemmalle ja puiden välistä putti korin alle. Kolmonen. Hö. Ei hyvä.

4. Ei osumaa keskipuuhun. Korille avauksen jälkeen vajaa 20 ylämäkeen. Onneksi kukaan ei ollut katsomassa kun yritin. Oli huono, helppo kolmonen kuitenkin.

5. Forella juuri siihen ensimmäiseen puuhun johon sai osua. Neppifore korin alle ja kolmonen. Yksi päälle. Hittolainen.

6. Viimeinen väylä. DD lähtee hienosti kädestä ja tekee forella täydellisen ässän. Vitosesta putti sisään ja par.

Alustavat ratingit 958 omaa ratingiin. Ei vain kykene olemaan tyytyväinen.
Huomenna aloitetaan ykköseltä ja paineet käteen heti alusta. Jaettu kakkonen edelleen, joten onhan tässä avaimet vaikka mihin.

Muutama liian jännä väylä. Puttia pitää aamusta vähän hinkata, että uskaltaa putata. Kaksi kolmen lyhyen putin griiniä on liikaa. Aivan liikaa.

Kelit oli kohdillaan ja järjestelyt toimi. Yllättävän hereillä tuolla pitää olla. Muuten sattuu aika nopeasti leukaan. Ja sattuikin.



Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 29.08.15 - klo:23:01
pelikirjat on mukavaa luettavaa :), voi kun omakin toimisi. Kivikon kisoissa tänään takatuuli yllätti erikoisväylillä 1 ja 19. Pelikirjassa varmat pirkot ja molemmat avaukseni tuuli tiputti alas osuen puskaan ja jääden puolen metrin sisään outin rajasta ja väylien ajateltu tulos -2 vaihtui sitten lopulta +5 , että semmosta täältä kuolevaisten joukosta. Elämäni paras fore tuli heitettyä ja muutakin mukavaa, mutta huomenna jumbo heittueesta ylöspäin kirittäjänä FA1 luokan paras nainen 12 heittoa edellä :) tsemppiä Karkkilaan!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.08.15 - klo:16:07
Uusi päivä ja uudet toiveet. Tänään ei nukuttu pommiin. Puttia senverran lämmikkeeksi että uskaltaa putata ja huvikseen Kaitsun kanssa käytiin vielä väylällä 19 availemassa.

Seurahan oli jo kohdallaan, joten mukavaa kisailua tiedossa.

Ykköseltä aloitettiin, joten haastavat väylät alusta pois heti ja jätetään se 19 kuumottamaan sinne loppuun. Ihan hyvältä tuntui ja silloin pitää pelata.

1. Kakkosena avaamaan. Crank jätettiin tänäänkin laukkuun. DD lähti liukumaan oikealle ja osui tietenkin puustoon. Pomppu sisään puiden sekaan. Korille ehkä 33m. Venytyspolviannukka taitaa olla lähimpänä sitä mitä yritettiin. Annukkaa ei tullut vaan lähtikin nokka pystyssä. Vasemmalle puiden sekaan kymppiin. No, puttia sitten laittamaan. Ei se ihan huono ollut, mutta korkea. Katolta vimpautus jonnekin kuuteen metriin. Hitto. Sieltä alarautaan ja vitonen korttiin. Olipahan alku. Kaksi päälle heti siihen. Vaikuttaa hyvältä ja tuntuu pahalta.
435 ei ole hyvä. Olisi pitänyt kyetä parempaan.

2. Yritin keräillä pelikirjan silppua kävellessäni kakkoselle. Tässä kohtaa jo näytti pahalta. Olipas hankalaa hiippailla tiitä kohti. Silmissä vilkkui tuloskortissa siirtyminen alaspäin eikä paljon naurattanut.
Pakko oli kuitenkin heittää. Tässä tilanteessa käy helposti niin, että sitten hyökätään. Yritin välttää riuhtomista, josta todennäköisesti seurasi ainakin huono heitto. Oikealle puuhun ja pomppu väylälle. Portti oli ohittamatta, mutta synkkiä pilviä leijui muuallakin kuin taivaalla. Buzzz käteen ja rauhallisesti loiva hysse kupille. Löysähän siitä tuli, osui hipsun puuhun ja leijaili vitoseen.
Huono putti, mutta sisään. Kolmonen. Pojat tekivät lähinnä nelosia, joten ei tuntunut ihan niin pahalta.
Kaksi päälle.
343 on tuohon ihan ok vaikka tuurilla ratkottiinkin tätä väylää.

3. Loiva antsa ja niin poispäin. En tiedä mikä oli vialla, mutta ei antsaa ei kunnon heittoa. Pomppu metsään 30m tiistä. Siellä metsässä sitten synkistelin. Olisihan siinä ollut raivoforelle pikku aukko, mutta valopilkku oli vielä takaraivossa. Putti väylälle ja Buzzz forella kolmeen metriin.
Nelonen korttiin ja kolme päälle. Nyt oli paha kun kakkosia tuli muille eikä kolmosta isompaa.
334 ei pysty olemaan tyytyväinen. En kyennyt yhteenkään kunnolliseen avaukseen. Huhhuh.

4. Kolme päälle ja takaa lähteneet ovat menneet ohi jo ajat sitten. Eipä auta muutakuin kerätä sielun kappaleet ja toivoa pelin lähtevän oikein kunnolla käyntiin.
Pelikirjasta sai senverran selvää, että DD forella mennään. Eipä menty.
Unelma kakkosesta loisti takaraivossa senverran, että nyt haetaan loivaa annukkaa Crankilla. Virhe.
Lipesi kädestä ja oikealle. Puolentoista metrin aukosta Buzzzilla hyvä heitto, osui tietenkin puuhun mutta tarjolla oli isompaakin kalaa. Nelonen korttiin ja neljä päälle neljän väylän jälkeen.
434 taisi olla saldo. Ei hyvä, mutta katastrofit sentään vältettiin.

5. Nyt oli jo selvää, että jos ei tule myrsky tai multiromahdus niin kisa on jo pelattu omalta osalta.
Kyse oli enää kunniasta pelaamisesta ja kasvamistarinasta.
Forella Buzzzia pieneen aukkoon. Ei se kaukana ollut, mutta osuihan se puuhun. 20m päästä päätin lähteä kuitenkin hyökkäämään. Fore on tarkempi, joten Buzzz forella meni korin yli ja jäi rinteeseen. Aijai. Kuuden metrin putti. Tämä ei ollut tullut mieleen. Nokkoset poltteli jalkoja ja sinne siis. Putti ei ollut hyvä ja näyttäisi siltä, että nänni pelasti. Kiekko jäi koriin. Ei ollut hyvä, mutta kolmonen.
Neljä päälle.
323 voi olla tyytyväinen. Ei oikein ollut avaimia tähän.

6. Tämä onnistui eilen hienosti. Foreantsa ei ollut huono, mutta matala. Ei ehtinyt palata takaisin, joten vajaa 15m putti ihan hyvin linjalla. Ei ihan huono, mutta ei sitten. Kolmonen.

423 taisi olla litania tähän. Nelosen jos jättäisi pois niin hyvä. Nyt ehkä perussuoritus.

7. Jokaiken tsäänssi on mahdollisuus. Hyvä avaus forella aukolle. En tiedä mitä tapahtui, mutta se taisi olla se mikä oli kuviona tässä kohtaa. Löysä paska Buzzzilla melkein ekaan puuhun, vajaa 50m lähäri oli liian helppo varmaankin. Puuhun ja sitten jouduttiin jo venymään. Buzzzilla pikkunätti puunkiertofore kahteen metriin ja nelonen. Hitto että sapetti. Tällaistakö tämä tänään on. Neljä päälle.
334 taisi olla pelikirjassakin. Avauksien osalta olisi voinut olla 333, mutta kaikki lasketaan. Hyvä.

8.  Buzzzilla annukkaa tyyneen. Liian vähän kulmaa ja jouduin metrin reikään puttaamaan. Puttasin korille ja nostokolmonen. Perussuoritus.
233 oli hyvä suoritus. Hyvä.

9.  Ilma alkoi vähän liikkua ja yritin itseäni psyykata parien jälkeen pelaamaan. Kulkeehan tämä ihan kelvollisesti jos unohdetaan alku. Vähän liian vakaa Buzzz. Ei vain uskaltanut kun oli peli ollut niin heikkoa. Hyvä heitto kuitenkin, mutta feidasi vasuriin. Ehkä 9m putti loivaan alamäkeen. Takana outti ja puu oikealla linjalla. Pikku annukkaputti oli parasta tänään. Keskelle koria. Kakkonen.
Kolme päälle. 252. Vitonen synkistää tilastot kelvolliseksi. Kolmosen keskiarvo on vähän liikaa.
Kolme päälle tässä kohtaa.

10. Valopilkku siellä jossain, jos se sitten kuitenkin. Crank lähti hyvin ihan pikku antsassa. Loivasti kaarsi keskellä väylää. Pysähtyi johonkin betoninpalaan noin kympissä huono putti antoi vain mahdollisuuden toiseen yritykseen. Kolmonen ja pää nitkahti taas toiveen jo noustua. Kolme päälle.
323 on hyvä tähän. Eilinen sankariputti pelasti tilastot plussalle :)


11. Fore Starfire. Liikaa hysseä ja samasta välistä kuin eka rundilla. Tuurilla pitkälle, mutta metsän puolelle. Zone forella pikku neppi ja kiekko nojasi tolppaan. Kolme päälle.
333 on hyvä perussuoritus tähän.

12. Päädyin valikoimaan vakaampaa kiekkoa. Hysteria matalampana skippasi kauniisti vasuriin. 15m korille ja Zonella neppifore kahteen metriin. Kolmonen. Kolme päälle.
433 on ihan ok tulos, ei outteja ja vain yksi paska heitto.

13. Starfire on oiva kiekko tähän. Hyssellä oikean kautta. Kuumotti vähän lähteä yli kaiken Crankilla, mutta järki voitti. Hyvä avaus tarjosi noin 70m kakkosheiton. Loiva hysse Buzzzilla meni kauniisti ja kiekko nojasi tolppaan. Kolmonen. Kolme päälle.
433 on hyvä tähän, tarjolla olisi kaikenlaista ollut.

14. Tuuletonta oli senverran, että lähdin Buzzz OS:llä yli annukalla. Annukkaa oli mutta kiekko ei mennyt eteenpäin. Vauhdin loppuessa feidasi takaisin metsään. Reilun kympin putti ei näyttänyt edes yritykseltä. Kolmonen kuitenkin.
433 ei ole hyvä. 333 olisi ollut ihan ok, mutta ei tähän tällaisia tehdä.

15. Kolme päälle ja nyt sitten päästiin pirkkoväylille takaisin. Senverran jänskätti, että en uskaltanut heittää pikku antsaa DD:llä. 73m suoraa väylää jäi jäljelle. Sitten iski jokin suonari. Otin Buzzzin ja lähdin sillä nykimään. Fore oli liian kova eikä se Buzzz sitä kestä. Tiesin sen, mutta kuvittelin varmaankin että se ei feidaa siellä lopussa. Ei feidannut kun osui puuhun ja tipahti väylälle tuurilla.
Putti näytti yritykseltä, mutta vajaahan se oli. Nelonen, kolme päälle.
454 on huono, jos ei surkea. Mulla on kuitenkin avaimet tähän. 343 olisi ollut hyvä, siitä jäätiin paljon. Ei hyvä.

16. Loivaa hysseä DD:llä. Vähän varovainen ja jäi yli kymmeneen metriin ennen outtia. Piti heittää kovaa, mutta heitin vain hyvän jatkoheiton. Hyvä teki pienen ässän ja feidasi takaisin. Jäi vain reiluun kymppiin. Putti oli huono, ohi koko laitteesta. Ei maistunut.
444 on peruskauraa. Kolmonen on kova tähän, mutta neloset ihan jees. Ei damagea tähän.

17. Tämä se oli ihme väylä. Piti heittämäni Buzzzia kohti sitä keskitolppaa joka kerta. Jokainen kerta seitsemän metriä oikealle ja puun kautta samaan paikkaan kymppiin, eka kiessillä taisi olla lähempänä. Tuttu paikka, mutta eihän se putti ollut tänään jiirissä. Kolmonen ja kolme päälle.
333 ei ihan osaa olla tyytyväinen kun kuitenkin olisi perusheitolla pitänyt se yksi kakkonen edes tehdä.

18. Tässä kohtaa laskettiin vähän tilannetta. Olin kaksi perässä Jania, yhden Samia ja Winterhalter oli jo mennyt. Takaatulevista huolehtiminen oli turhaa hommaa, joten nyt haetaan sijoituksia.
Buzzz OS hyvä heitto. Kiekko löytyi neljästä metristä. Kakkonen ja kaksi päälle. Sain Samin kiinni ja Jani oli yhden päässä.
222 oli erinomainen suoritus. Paremmaksi on vaikea pistää. Buzzz OS osti kyllä paikkansa bägistä.

19. Tästähän tuli vielä peli. Tiukkaa keskittymistä. Avasin ekana ja tiedossa oli kyllä mitä pitää tehdä. Kakkonen.
Buzzz OS käteen ja sitähän saa heittää tähän vaikka täysiä ja flättinä. En kuitenkaan heittänyt täysiä, enkä flättinä. On se nyt ihme kun ei vain kykene. Kuitenkin sain aikaiseksi kiertää senverran kaukaa, että jäi sisään noin kymppiin.
Sami kertoi myöhemmin päättäneensä hakea kakkosta aiempien seiftikolmosten sijaan. Outtiin.
Dropparilta toinen outti ja se olikin sitten viimeistään siinä.
Winterhalterkin laittoi outtiin, mutta selvisi dropparilta. Takaa-ajo Janin suhteen loppui lyhyeen kun Janin Roc löysi itsensä neljään metriin.
Meinasin niistää, mutta päätin sittenkin vähän yrittää. Ei näyttänyt kauniilta eikä ollutkaan, kolmonen kuitenkin. 433 on peruskauraa, unelmoin kakkosistakin mutta liian jännää oli.

62,60,62 ei ole hyvää pelaamista Karkkilassa. Enimmäkseen puttasin huonosti ja tuolta on helppo jossitella aika monta heikkoa puttia pois. Viimeisen kierroksen alustavat ratingit 940.
Eipä se niin hyvältä tuntunutkaan, joten alle oman ratingin pelattiin nämä kisat.


Winterhalterin Jani oli ainoa meistä joka pelasi hyvän kierroksen. Kaitsu oli pelannut kovan 57 ja nousi tasoihin mun kanssa jaetulle kolmannelle sijalle.
Kaitsun kanssa lähdettiin sudarihommiin pokaalin jakamiseksi.
Ykköselle huonojen avausten jälkeen heiteltiin metsästä sormirollereita ja jatkettiin kakkoselle. Sain kisan ainoan hyvän avauksen alle kymppiin. Ei mennyt, Kaitsu pelasti huonon avauksensa hyvällä kakkosheitolla. Kolmoset molemmille.
Kolmoselle. Kaitsu avasi vitoseen. Mulla jäi vähän näppiin, mutta liukui sieltä oikean kautta korin alle.
Jatkettiin seuraavalle. Foreantsa oli kisan paras, Kaitsu paikkasi huonon avauksensa heittämällä metsästä korin alle. Ei selvyyttä tähänkään.
Vitosella Kaitsu pisti metrin raosta melkein holarin. Yritin mennä perässä, mutta puuhipsu vei kiekon kasiin. Vähän löysä putti feidasi ohi ja Kaitsun lyhyt putti sisään. Pokaali oikeutetusti Kaitsulle.

Sijoitus jaettu kolmas. Tuolla pelillä en olisi uskonut noin hyvään sijoitukseen, mutta taisi olla muillakin papoilla hankalaa välillä.

Nyt sitten taas sen putin kimppuun. Tammisaaressa kisaillaan parin viikon päästä, joten silloin on tavoite putata paremmin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 31.08.15 - klo:09:09
Konsulttitoimistosta tuli pyytämättä faksi. Kiitos siitä.

Siellä oli huomattu, että molempina kisapäivinä ensimmäisten kahden väylän jälkeen olin radan pariin +3 heittoa.
Sieltä tuli ohjeena lämmitellä paremmin.

Mainio huomio, jota en itse huomannutkaan. Ensimmäisen kierroksen osaltahan otettiin lähes lentävä lähtö kun ei aikuinen mies osaa herätystä laittaa kunnolla. Ehkä se selittää jotain.
Sunnuntaiaamun osalta lämmittelyä oli senverran, että ei tuntunut pahalta. Avaus ei ollut ihan huonoin mahdollinen vaikka metsään menikin. Se kakkosheitto analysoitiin tyhmäksi muutenkin. Meinasin heittää sellaisen puoliupsin Buzzzilla, mutta jostain syystä (varmaankin toivoin, että jos lipsahtaisi sisään) päädyin tuohon löysään annukkaan jota en oikeasti osaa. Eli tyhmä.

Henkilökohtainen palaute ja saunapalaveri käänsi jo tuon sunnuntaiaamun toisen heiton aika ratkaisevaksi. Siitä lähti mahdollisuus alamäkeen. Virhearvio, jonka jälkeen ei saisi romahtaa noin pahasti eli mentaalipuolella ollaan jälleen.
Tein pikalaskelmia jotka ovat aika sellaisia ympäripyöreitä, mutta tukevat toki suorituksen tasoa.
62 heittoa viimeisellä kierroksella. Niistä seitsemän voidaan arvioida erinomaisiksi. Yksi niistä oli putti. Se on aika vähän jos haluaa heittää hyvän kierroksen. Toki olin aika kriittinen, mutta hyvän ja erinomaisenkin ero on jo merkittävä.

Sitten päästiin putin arvioimiseen. Olin kierroksen aikana ja sen jälkeen sitä mieltä, että puttiinhan tuo kaatui.
Toisaalta joo. Sitten saunassa kävin kierroksen läpi ja jaoin puttaamisen kahteen osa-alueeseen. Alle 7m ja 8-11. Sen pitemmät on mulle jo lähestymisiä.
Kierroksen aikana toki pitää putata vähintään 18 kertaa. Aika moni on niin lyhyitä, ettei ne ole putteja mutta sitten kun päästiin tähän alle 7 metrisiin niin mokasin yhden alle seitsemän metrisen. Toki se viiva olisi voinut olla 6 metriäkin koska tulos olisi ollut sama. Ensimmäisen väylän toinen putti. Alarautaan. Sen jälkeen ei tainnut olla yhtään alle neljämetristä puttia putattavana jonseivät olleet sitten samantien vähintään kahdeksan.
Päästään ongelman ytimeen. Seitsemän 8-11 puttia kierroksen aikana. Yksi sisään. Yksi hyvä yritys. Muut aivan surkeita. Prosentti painuu 14 pintaan.

Taitaakin siis olla, että lähestymisetkään eivät olleet riittävän hyviä. Lähemmäs pitää päästä. Toki noista alle kympeistä hyvällä kierroksella saa useamman sisään.


Puttaamisen kanssa pitää järjestää analyysikurssi. Onko liian monta liikkuvaa osaa, jotta se voisi pysyä hanskassa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 31.08.15 - klo:18:41
Hauska episodi. Konsulttitoimisto Leskinen ilmoitti analyysin olleenkin henkilökohtainen. Niinpä tietenkin. Itsehän onnistuin kuitenkin aloittamaan vielä vähän huonommin :)

Niin sitä ihminen luulee että kaikki vain minun tekemisiä seuraavat. Ja paskat :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.09.15 - klo:10:02
Pelaaminen kuumottaa senverran, että eilen ohikulkiessa piti muutama putti laittaa vaikka ei olisi ollut aikaakaan. Jälleen luulen ratkaisseeni puttiongelman. Valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta kun käsi siirtyy liikaa oikealle ennen puttia ja linja muuttuu rajusti.
Ainakin eilen tuli onnistumisia muutaman putin testissa kun siirsin kättä vasemmalle. Saapa nähdä mikä sotku tästä vielä tulee.

Löysin itseni illalla vielä etsimästä Tammisaaren ratakarttaa. Pelikirjan teko lienee edessä hyvissä ajoin, näyttäisi ainakin yksi muutos tulleen. Olen käynyt muistaakseni viimeksi 2013 SM-kisoissa Tammisaaressa.
Tuolloin oli se aika elämästä kun yritin opetella heittämään putteria. Yritystä oli.
Ensimmäinen kierros SM:issä annettiin noilla lyhyillä alamäkiväylillä rajusti tasoitusta kun putteriheitto ei ollutkaan ihan niin jiirissä kuin olin toivonut. Aviarit eivät liidelleetkään korille niinkuin muilla.
Neljä heittoa tasoitusta noilta väyliltä on jäänyt mieleen. Paha taktinen virhe maksoi silloin mitalin. Sijoitus karvas neljäs. Näyttäisi kaivelevan vieläkin.
Putterit saivat mennä narikkaan ja edelleen Buzzzilla pystyy tekemään sen minkä putterillakin :)

Tammisaaren rata on monipuolinen. Muutama uudistus oman peliuran aikana ei ole ollut pelkästään mieleinen, mutta yleisesti rata on pelattava ja hienoja väyliä.
Ensimmäisenä itselle tulee mieleen se tammen oksien alta heitettävä pitkä väylä. Tarvitaan kaksi hyvää heittoa kolmoseen ja sen lisäksi väylä on upean näköinen. Taitaa olla 14.

Olen huomannut, että mielikuvat eri kentistä ovat mielenkiintoinen juttu. Jos puhutaan Talista tulee ensimmäisenä mieleen ykkösväylä. Hieno ja vaikea.
Tämäkin on kehittyvä ominaisuus, joskus viisi vuotta sitten Talista puhuttaessa tuli mieleen synkkä väylä neljä. Olisiko sitten pelikokemuksilla jotain tekemistä asian kanssa...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 01.09.15 - klo:10:57
Olen huomannut, että mielikuvat eri kentistä ovat mielenkiintoinen juttu. Jos puhutaan Talista tulee ensimmäisenä mieleen ykkösväylä. Hieno ja vaikea.
Tämäkin on kehittyvä ominaisuus, joskus viisi vuotta sitten Talista puhuttaessa tuli mieleen synkkä väylä neljä. Olisiko sitten pelikokemuksilla jotain tekemistä asian kanssa...

Kas, mielenkiintoista, että juurikin väylä neljä. Kun minulla on paha päivä niin koko Tali on väylää numero 8. Normaalina päivänä Talia edustaa joko ykkösväylä tai neljätoista.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.09.15 - klo:13:32
Nelonen oli mulle pitkään sellainen ratkaisematon väylä. Bäkkärillä ei tuntunut osuvan sopivaa heittoa siihen millään eikä forekaan oikein taittunut vaikka lyhyellä väylällä kakkosia pitäisi edes päästä yrittämään.

Kasiväylän kohdalla on pelikirja ollut selkeämpi. Siihen tekee muutkin numeroita. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.09.15 - klo:13:53
Ratingit ovat päivittyneet. Hieman olin odotellut paluuta 960 kastiin, mutta eihän siellä kaikki näykään. Paitsi näkyy sieltä se, että pelaan epätasaisemmin kuin koskaan. Surkeita kierroksia keskinkertaisten seassa. Harvoja onnistumisia jotka eivät jaksa kauas kantaa.

http://www.pdga.com/player/8366/details (http://www.pdga.com/player/8366/details) Tuosta linkkiä tarkempia tutkimuksia varten :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.09.15 - klo:21:09
Tilastoneppailu on hieno laji. 4/10 suomalaisista tonnin ratingin omaavista pelaajista on Nummelan frisbeeseuran jäseniä.

Tämänpäiväisissä viikkokisoissa putti tuntui olevan aika kivasti jiirissä. 48 heittoa Nummelanharjulla on meikäläiselle kovaa valuuttaa. Sehän ei meidän viikkokisoissa riitä mihinkään Leksan paukuteltua 44...
Kisa alkoi tosin vähän kankeasti niinkuin Karkkilan kisoissakin. Nelonen ja vitonen vitoselle ja kutoselle. Sen jälkeen ei kolmosta isompaa, muutama hieno putti ja aika mainiota peliä.

Nyt taas sitten yritetään keksiä miten pidetään putti ja peli kunnossa. Sen lisäksi pitäisi vielä keksiä miten aloitetaan kisa niinkuin pitää.

Nummelanharjun viikkokisoissa muuten jaettiin holaripotti CTP-kisalla. 258€ taisi olla potissa. En olisi uskonut noin isoksi kasvavan potin. Tänään kaksi holaria väylälle 15.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 03.09.15 - klo:12:41
Syksyyn kääntyy. Ei mahda mitään.
Ensi vuotta pitää alkaa suunnittelemaan ja tämän vuoden loput hommat pitää hoitaa.

Tänä vuonna vielä tulossa Moustache Open 2015, jonka valmistelut on aloitettu jo hyvissä ajoin. Asiassa pitää nyt vain aktivoitua. Tarkoitus olisi laajentaa kilpailua siten, että saataisiin mahdollisimman monelle paikkakunnalle mieluiten yhtäaikaa kilpailu.
Moustache Openin tarkoitushan on kerätä rahaa Movemberille joka taas rahoittaa miesten eturauhaseen liittyvää tutkimusta. Isolla osalla miehistä tulee elämänsä aikana eturauhaseen muutoksia. Kaikki muutokset eivät ole pahasta, mutta tuo jalkojenväliosasto saattaa aiheuttaa mentaaliosastolle hankaluuksia. Eli puttaaminen hankaloituu kun huoli eturauhasesta painaa.

Etsimmekin hyväntekeväisyyshenkistä porukkaa organisoimaan tapahtumia. Ehkä juuri sinulla olisi mahdollisuus järjestää kilpailu?
Kilpailun on tarkoitus olla virallinen PDGA:n kisa, joten lisenssiä tarvitaan vielä marraskuussakin.
Muiden tapahtumien järjestäminen Movemberin nimissä on toki mahdollista. Viime vuonna Vihdissä järjestettiin Shaving Day competition jossa pelattiin viikkokisatyyppisesti ja lahjoitettiin rahat eteenpäin Movemberille.

Jos et ole kykeneväinen kisajärjestelyjen toteuttamiseen niin etsimme myös yhteistyökumppaneita. Tarjolla maksimaalista julkisuutta ja tietenkin hyvää mieltä.
Kaipailemme rahan lisäksi erilaisia tuotepalkintoja kilpailuihin. Pienetkin käy ja isompia otetaan mieluusti vastaan.

Tästähän tulikin mainos, johtunee siitä kun tämä on ollut tänään isolla päässä pyörimässä ja puheluiden lisäksi sähköpostit ja facebook ovat laulaneet. Otahan yhteyttä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 07.09.15 - klo:14:34
Viikonloppuna Tammisaaressa EIF 110-v juhlakilpailu.

Pitkästä aikaa Tammisaareen. Viime vuonna en tainnut käydä, joten edellinen kokemus lienee siis 2013 elokuulta SM-kisojen muodossa.
Näyttää vähän siltä, että joudutaan vanhalla pelikirjalla menemään. Jätetään siis vähän tunteille ja tunnelmille tilaa.
Laaditaan nyt kuitenkin niin sittenpä nähdään. Yksi väylä näyttäisi muuttuneen ja se pitää käydä vielä testaamassa ennen kisa-aamua.

1. Par 5, 268m.
Tykkään. Avaus täysillä. Tuulesta riippuen todennäköisesti DD:llä. Mieluummin vähän vasemmalla kuin oikealla. Kakkosheitto oikeastaan vanhalle korinpaikalle ja siitähän pääsee aika kivasti neppaamaan forella korille. Kakkosheiton pitää onnistua todella hyvin, että pääsee nelosta yrittämään, joten vitonen on tähän ihan hyvä.
Tykkäsin itse tästä enemmän silloin kun kori oli vanhalla paikalla. Sweet spot on nyt vähän pieni.
Paitsi jos on muuttunut :)

2. Tässä on päädytty noin 50m neppiforeavaukseen. Mandon kiertäminen on tällä kädellä vähän liian haastavaa, joten tuskin lähdetään hyökkäykseen ilman hyvää syytä. Buzzzilla aukolle ja siitä toinen kovempi fore kupille. Hyvä väylä. Periaatteessa meikäläisen perussuorittamista. 3 ja 4 tähän.

3. 100m oletan tämän olevan sen suoran puurännin niinkuin aiemminkin. Olisikohan tähän tehty jotain kun en muista olleen sataa metriä. Buzzzilla on menty aiemmin, mutta nyt pitää miettiä uudestaan. FGR:n kartan mukaan takana on OB joten eiköhän me heitetä Buzzzilla kovaa. Tähän ränniin on aiemmin ollut vaikea osua, mutta jos väylä on pitempi niin osuisiko paremmin. Kaksi kolmosta lienee ok.

4. Tästä väylästä tykkään. En siksi että osaisin heittää sitä erinomaisesti vaan siksi, että tiedän mitä tähän tarvitaan eikä tällaista ole juuri muualla. Alivakaata Crankia ylämäkeen ja senverran vähän on kokemusta, että loppumatka mennään tuurilla. Kolmonen on helppo hyvän avauksen jälkeen, mutta hyvä avaus ei ole helppo. Mitä kauemmas korista jää avauksella, sitä vaikeampi lähäri on siihen kalliolle kuolettaa. Kori on käytännössä korotettu, joten vaatii hyvää puttia usein.

5. Alamäkeen. Tähän missasin ainakin mitalin SM-kisoissa. Kuvittelin osaavani jo heittää putteria. En osannut ja tein rumaa lukemaa ensimmäisellä kierroksella. Toisella alamäkiväylällä sama juttu. Annettu liikaa tasoitusta.
Tässä laitetaan forella Buzzz alamäkeen. Menee suoraan eikä paljon feidaile. Kaksi kolmosta on kuitenkin tähän hyvä.

6. Silloin joskus kun tätä tiitä siirrettiin taaksepäin sinne puiden väliin petyin pahasti. En osannut heittää sellaista hienoa heittoa joka olisi mennyt korille, mutta nyt otettiin se mahdollisuus pois kaikilta.
Forella varmasti 50m avaus väylälle ja siitä toinen korille. Touchia ei ole, joten 50% pirkotus riittää. Periaatteessa tähän on lääkkeet laukussa.

7. Alamäkiväylä, jossa on lampi takana. Vähän loivempi kuin aiemmin. Buzzzilla mennään ränniin ja heitetään siihen kympin rinkiin. Ikinä en ole pitkäksi heittänyt, joten sitä ei pelätä liikaa. Kakkonen ja kolmonen.

8. Lampiväylä. Hassunhauska lampiväylä.
Ei oikein ole eväitä. Todennäköisesti foreannukkaa aukkoon ja sitten kolmosta pelataan. Aukkoon osuminen on ollut ihmeen haastavaa ja tähän on tehty ihmeellisiä tuloksia. DD käteen ja menoksi. Kaksi kolmosta olisi hyvä, bogeyt ja muut eivät yllätyksiä.

9. Siirtymän jälkeen tulee hieman turhan tuntuinen neppiväylä. Tilaa siirtymän aikana olisi ollut pitempäänkin, mutta tätä pelataan. Kakkosautomaattihan tämän pitäisi olla. Buzzzilla neppi kalliolle forella ja siitä kakkonen. Onnistuu se kolmonenkin joten 50% onnistuminen pitää saada. 2 ja 3.

10. Ratakartassa lukee Buncr Hazard. Ilmeisesti tarkoittaa nykyään koko väylää.
Avaus hallitusti DD:llä väylälle ja siitä Buzzzilla sitten tuulesta riippuen saareen. Aina olen yrittänyt saareen ekalla :)
Kolmonen ja nelonen olisi hyvä. Kyllä tähän on vaikea nöyrtyä jos ei meinaa osua. Saapa nähdä miten käy.

11. Hankala väylä. 99m loivaan ylämäkeen. Pitää heittää siis yli 100m, mutta kun ei meinaa millään osua linjaan. Olen tätä leimannut kakkosella ennenkin, mutta kun ei meinaa ei. Ennustetaan masentuneena kaksi kolmosta. En ihan ymmärrä miksi ei saa. Korotettu kori toki tarkoittaa, että pitää lähemmäs osua avauksen kanssa.

12. Alamäkeen oikealle. Aiemmin olen heittänyt tuulesta riippuen joko forella Starfire tai Firebird. Pelikirja lienee sama. Kakkosia pitäisi, mutta pitäisi useammin käydä niin saisi paremman käsityksen siitä mitä yrittää.

13. Pellolta metsään. Ratakartan mukaan oltaisiin menossa aika suoraan, jos näin on niin sitten mennään Crankilla. Jos ei niin Starfire lienee vaihtoehto. Yllättävän helppo mokeltaa tämän kanssa. Kolmosiin olen tyytyväinen.

14. Erinomainen ja hieno. Riuhtominen ei ole ratkaisu, joten DD maltilla alamäkeen. Tuulesta riippuen veivataan vakautta sitten. Kakkosheitoksi jäänee satametrinen hysse, joten kaksi hyvää heittoa tarvitsee meikäläinen. Avaus flippaa helposti pellolle ja kakkosheittokin pitää melkein väkisinkin heittää pellon yli.

15. Metsäränniä aukealle. Tähän pitäisi olla samat avaimet kuin moneen muuhunkin. Forella aukkoon ja sitten toivotaan. Kakkosia on turha toivoa, mutta kolmosethan on hyviä nekin.

16. Tämä on kuulemma muuttunut. Mandoa ei näy ratakartassa ja linja menisi kuulemma suoraankin. Huhu kertoo, että voisi olla parempi silti pelata niinkuin ennenkin eli tietä pitkin. Tämä pitäisi ehtiä käydä kurkkaamassa ennen kierrosta ehdottomasti.

17. Aina kinkkinen. Rohkeasti par kakkoseksi laitettu alamäkiväylä, johon ainakin itse kaipaisin dropparia. Muutama vuosi sitten paikallisopas opetti heittämään täysiä kohti koria. Jos menee korin yli outtiin niin ob3 on helppo ja jos jää niin kakkonen. En oikein ole tätä osannut, mutta lähdetään tekemään kaksi ob kolmosta :)

18. Peltoväylää outilla. Periaatteessa ob:n ylittäminen ei ole ongelma, eikä käsi riitä korille joten pelikirja on yksinkertainen. Varmasti kentälle ja kolmosta korttiin.

Tammisaari on ollut aina samantyyppinen kuin Tali minulle. Tykkään paikasta ja monipuolisia väyliä, mutta onnistumiset on olleet aina vähissä. Vaikea sanoa mistä johtuu mutta näin se nyt vain on ollut.

Kiirettä on pitänyt senverran, että Nummelanharjulla käytiin Villen kanssa höpsöttelemässä Ned Kelly's paripeli.
49 Bestshotilla ei ole kovin kummoinen tulos ja taidettiinkin vähän takki auki lähteä. Väylä 19 oli Ned Kelly'sin pihassa noin 7,5 metrin puttipaikka jossa molemmat puttasivat kolme kertaa ja tulokseen lisättiin ohiheitot. Ville laittoi kaikki ohi ja meikäläinenkin sai sisään vain ensimmäisen. Surkeaa.

Huomenna viikkokisat ja muuten taidetaan painaa töitä. Katsotaan nyt jos tässä vaikka joutaisi jotain.

Olen viikonverran ollut puhdistuskuurilla. Ruokavalio muutettu totaalisesti ja tarkoitus kuurilla olisi saada elimistöstä kaikenlaisia myrkkyjä pois. Olen nyt viikon syönyt pelkkää maustamatonta kanaa ja kalaa. Ei mitään muuta kuin jotain jauheita mehuksi sekoitettuna joissa on sitten kaikkea tärkeää elimistölle.
Ei tullut painoa mitattua, mutta helmikuussa mitattu 114 kg on muuttunut nyt 100,2 kg....
Jos paino putoaa vielä niin voi alkaa muistelemaan koska viimeksi on oltu alle 100. Siitä on kauan.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.09.15 - klo:07:23
Eilen vielä ennen töihinlähtöä piti puttikorille pysähtyä ja testailla vähän, että miten se puttihomma nyt menikään.
Paremmalta se tuntuu ja taas pitäisi olla tiedossa mitä ollaan yrittämässä.

Korkeussäädössä tuntuu olevan sellaista vaivaa, että kun valitsee sieltä korista sen yhden ketjunpätkän johon tähtää niin jostain syystä jos ihan erikseen ei keskity niin pää ei jaksa olla ylhäällä vaan katse käy ennen putin lähtemistä alaraudassa. Osa puteista lähteekin nyt liian alas.
Outo virhe, joka tuntuu toistuvan jos ei aktiivisesti keskity siihen että se katse pysyy siellä ylempänä.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Jussijii - 08.09.15 - klo:07:41
Outo virhe, joka tuntuu toistuvan jos ei aktiivisesti keskity siihen että se katse pysyy siellä ylempänä.

Olen elämässäni saanut oikeastaan ehkä yhden sellaisen vinkin puttaamiseen, joka selkeästi tuntuu parantavan suoritustasoa. Koska aivokapasiteettini on perin rajallinen ja tajunnantaso ailahtelee heikosta surkeaan meinaan unohtaa tuon yhdenkin vinkinkin liian usein, mutta silloin kun mieleeni muistuu Luoman Peksin sähäkän komentava kommentti "Jussiiii!!! Leuka ylös!!" niin putilla on tapana kulkea keskimääräistä paremmin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.09.15 - klo:09:57
Olen kokeillut tuota leuan nostoa ja huomannut, ettei se vaikuttanut puttaamiseen. Katsekontaktin pitäminen ketjussa toimii, mutta siihenkin pitää keskittyä.


Eilen aamupäivällä Kaatista treenimielessä. Painettiin kuitenkin pelaamaan, joten ennemminkin tuntumaa haettiin.
Muutamia erinomaisia suorituksia ja aika paljon sellaista perussuorittamista. Ei isompia vaivoja, joten mikäs siinä.
Zoneen pitää saada lisää tuntumaa, että alkaa olla luotto kohdallaan. Kiekko on niin hidas, että välillä unohtuu sitä joutuvan heittämään ihan kunnolla.

Illalla vielä Nummelanharjun viikkokisat. Syysmyrsky lähestyy kun helsinkiläisiä alkaa valua paikalle treenaamaan :)
Saunapalaveri itsen kanssa kertoi, että 51 eilen oli ihan ok tulos. Tilastoihin merkitään yksi vitonen ja kolme nelosta.
Nelonen väylälle kaksi oli huono. Aijai. Vitonen väylälle kuusi ei yllätä erinomaisen huonon avauksen jälkeen.
Viisi huonoksi laskettavaa avausta ja kolme bogia  kentälle jolle ei pitäisi tehdä nelosta isompaa eikä yhtään bogia.
Kahdeksan kakkosta korjaa tilannetta senverran, että tuo 51 on ihan mainio tulos.

Aluksi tuuli vähän, mutta herra Hirsimäki todisti että oli tuloskeli. 44 heittoa on kovaa valuuttaa. Ei yhtään nelosta ja 10 kakkosta.

Senverran innostuin, että lähdin muuttamaan loppuviikon pelikirjaa. Tarkoitus olisi torstaina aamulla lähteä Tammisaareen retkelle jos ei sada. Saadaanpa vähän tuntumaa sieltäkin. Muuten taitaa pelihommat olla tässä tältä viikolta.


Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 09.09.15 - klo:10:00
Olen kokeillut tuota leuan nostoa ja huomannut, ettei se vaikuttanut puttaamiseen. Katsekontaktin pitäminen ketjussa toimii, mutta siihenkin pitää keskittyä.
Kroppa suorittaa mitä alitajunta ajattelee. Jos siihen alarautaan viimeisenä vilkaisee edes puolivahingossa, siitä tulee se tähtäyspiste ja tokihan se siihen osuu. Ketjujen tuijotus on hyvä tapa sulkea se alarauta mielestä. Sitä lenkkiä itsekin tuijottelen (tai yritän...) kunnes kiekko siihen osuu. Muuten jää saatto tekemättä, joka johtaa taas alarautaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.09.15 - klo:13:05
Tie menestykseen lienee rentouden löytäminen. Liian pienestä on vain kaikki selvästikin kiinni.
Yksi pieni juttu ja kiekko joko ohi tai alarautaan. Taitaakin olla osa just sitä kun lajin helppous viehättää :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.09.15 - klo:13:45
Niinpä sitä sitten.
Kelit on niin kohdallaan, että heitetään.

Eilen Laakspohjan viikkokisavierailu. Puuränniä lähdin harjoittelemaan tavoitteena rauhalliset ja tarkat vedot. Pelaan niinkuin Suomen futisjengi. Välillä ihan hyvää peliä. Eilen sumeni taas hetkeksi väärään aikaan ja sitten kolisteltiinkin oikein huolella. Sain kuitenkin paketin takaisin kasaan ja tulokseksi 58 joka taitaa olla -2 muistaakseni. Puita on niin paljon osuttavana tuolla, että ihan ok tulos.

Tänään sitten suunnattiin Tammisaareen. Hyvä että tuli käytyä. Mittasuhteet muuttuvat päässä kummasti.
Ykköselle tuuppasin nelosen 15m putilla, mutta pääasia oli hahmottaa että sinne vasemmalle ei saa joutua missään tilanteessa. Synkkää on siellä.

Kakkonenkin oli pidempi kuin muistin, pelikirjaan vaihdetaan Buzzz OS avaukseen.
Kolmonen olikin muutettu, ihan hyvä. Satametrinen loiva hysse. En saanut kupille, mutta tiedossa on mitä yrittää.
Nelonen oli jyrkempi ylämäki kuin muistin.
Hyviä päivityksiä. 16 väylä on nyt pelattu ja nelonen on siihen ihan hyvä tulos. Kolmonen vaatinee jo tuuriakin, joten koitetaan pysyä vain väylällä.
17 pelikirjassa vaihdettiin Buzzziin. Droppari tosin pelastaisi sen edelleen mielestäni :)
18 tii oli siirretty oikealle ja nyt pitää heittää satanen ob:n yli päästäkseen.

En tiedä koska muutokset on tehty, mutta itselle ne ovat uusia. Hyötyisi varmasti paljon jos kävisi useammin pelaamassa.

59 tulokseksi. Peruspeliä, ei isompia mokailuja jos ei onnistumisiakaan.

Lauantaina sitten mennään :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.09.15 - klo:12:06
Tammisaari ja EIF 110v kisa pelattu.

Aamulla reippaana shortsit jalkaan ja pelaamaan. Erinomainen asuvalinta, oli juuri sopivasti päällä.
Aloitin molemmat kierrokset kolmosväylältä.

Spekuloin molemmat kierrokset yhtä aikaa.


3. Periaatteessa pitäisi olla perusheitto. Molemmilla kierroksilla vähän linja vasemmalle. Eka rundilla löysä heitto ja 15m putille. Kolmonen.
Toisella kierroksella 8m korin taakse ja putti korin ali. Huono putti.
Kolmonen kuitenkin.

4. Annukkaa ylämäkeen. Molemmilla kierroksilla hyvät avaukset. Ykkösellä kolmonen helposta puttipaikasta ja kakkosella putti ketjuista ulos kuudesta metristä. Crankilla avaus ja Zonella forea.

5. Buzzz ei oikein eka rundilla osannut. Heitin liian löysän ja fore paineli oikealla pienen kuusen alle. Vaikeasta asennosta forella sentin paksuiseen puuhun ja nelosta korttiin. Tuska.
Toisella kiessillä pistin avauksen reiluun kymppiin, löysän putin jälkeen helppo kolmonen.

6. Foreavaukset DD:llä onnistui. Puiden välistä väylälle. Eka rundilla heikohko kakkosheitto jätti kympin putin joka alarautaan. Nelonen. Hitto.
Kakkosrundilla päätin ettei jää lyhyeksi. Alivakaampaa forella ja neljään metriin. Kolmonen. Hyvä.

7. Helppo kakkonen melkein hyvällä avauksella seiskan putista. Fore Buzzz toimi. Kakkoskiessillä vähän liikaa hysseä foreen eikä noussut niin nätisti plaaniin. Jäi reiluun kymppiin josta alarautaan. Näitä tulee. Kolmonen.
Kakkonen ja kolmonen on hyvä.

8. DD annukkaforella vain aukosta sisään. 30 jäljellä ja vähän hankala paikka. Päädyin Buzzziin forella. Heitin löysän, löysän paskan reiluun kymppiin. Hitto että otti kuuppaan. Putti oli ihan hyvä mutta eihän se mahtunut sisään. Nelonen. Saaketti.
Toka rundilla oli huono heitto avauksessa ja meinasi feidata lampeen. Jäi kuitenkin kentälle. Pään yli kiekko katollaan liidätys kolmeen metriin ja kolmonen.

9. Avaus vähän löysänä forella oikealle kymppiin. Ei mennyt ja kolmonen.
Toka rundilla parempi Buzzz fore kolmeen metriin ja kakkonen. Kakkonen ja kolmonen on ihan ok perussuoritus.

10. Eka rundilla hyvä avaus keskelle väylää josta 80 lähestyminen Starfirellä saareen. Seiskan putti ei maistunut, joten nelonen.
Toka rundilla tuuli reilusti. En ihan osannut, mutta avaus kuitenkin sisään vasemmalle. Onneksi lähti tarpeeksi alaspäin niin ei ehtinyt feidata outtiin.
100 metrinen vastatuuleen. DD kovaa ja onneksi saareen. Kympin putti siinä tuulessa oli vaisu ja nelonen. Neloset on ihan ok, vaikka olisihan sitä pitänyt.

11. Crankilla kymppiin ja hyvä putti livahti sisään. Toisella kierroksella sama homma, paitsi että ei jäänyt putti sisään.  Kakkonen ja kolmonen on hyvä meikäläiselle.

12. Vähän liikaa hysseä forella jätti 15m putin. Toisella kiessillä vastatuuli ei auttanut asiaa ja sama homma. Enemmänkin lähestymiset kuin yritykset ja kolmoset korttiin.

13. Identtiset avaukset ja vasemmasta laidasta forella korille ja putit sisään. Perussuoritukset ja kolmoset korttiin.

14. Hienon hieno väylä. Avaus hyvin aukosta ja toinenkin hyvä, meinasi vain livahtaa pellolle. 13m ylämäkiputti oli kisan paras ja kovaa sisään. Kolmonen. Toisella kierroksella vähän vakaampaa ettei mennä pellolle ja 15 lyhyeksi. Hyvä yritys mutta nelonen. Kolmonen ja nelonen on hyvä. Meikäläisen kädellä tarvitaan kaksi hyvää heittoa.

15. Kaksi hyvää avausta forella aukkoon. Eka rundilla rapisteli oksia ja päätyi ojaan josta annukalla vitoseen ja kolmonen. Toka rundilla keskelle väylää ja lyhyt lähäri milliin. Kolmoset on erinomainen suoritus.

16. Hyvä avaus vähän vasuriin. Sieltä forella Buzzz OS seiskaan ja kolmonen.
Kakkosrundilla parempi avaus keskelle tietä. Forella Zone jäi pitkään heinään kymppiin. Takana oleva outti kummitteli enkä saanut putattua kunnolla.
Nelonen. Kolmonen ja nelonen on hyvä.

17. Löysä Buzzzz forella ja niisto korin alle. Nelonen. Toka rundilla heitin kovempaa ja kuusen vasemmalta puoleta outtiin. Putti seiskasta sisään ja on kolme. Ei hyvä.

18. Kaksi perusheittoa avauksiksi ja Buzzz OS milliin. Kolmoset on sitä mitä pitikin.

1. Hyvä avaus. Kakkosheitto vähän liikaa oikealta ja sinne alas. Päädyin hysseen puiden yli. Liian matala puihin ja keskelle ryteikköä. Taisteltu pusikosta läpi ja kutonen. Toka rundilla sama kuvio, mutta niistin hyssen liian läheltä puita ja kuuseen. Meinasi kiekko hävitä, mutta selvisin kutosella tuostakin. Pettymys nuo kolmosheitot. Siellä ylhäällä on hysselle tilaa, mutta ei näköjään vain osaa.

2. Firebirdiin vaihdettu avaus. Molemmilla kiesseillä hyvät.
Eka rundilla Buzzz OS liian kovaa ja puskaan feidatessa. Seiskan putti haaralta ei mennyt kun ei osunut laitteeseenkaan. Nelonen.
Toka rundilla Starfire forella painui tuulessa maahan ja huono yritys osui oksaan jättäen vitosen putin. Neloset ei tyydytä.

Sellaista 960 ratinkia tulossa. Liikaa kaikenlaista ollakseen hyviä kierroksia, mutta sellaista ok perusvääntöä.

Oli makeeta seurata kun Jessellä onnistui melkein kaikki muutamaa loppuväylää lukuunottamatta. Ei vain osunut edes puuhun vaikka olisi heittänyt huononkin :)
Jesse voitti laitettuaa viimeisen puttinsa samalta etäisyydeltä kuin Ville sisään kun Ville ei saanut :)

Kelit oli kohdallaan ja oli kiva pelata. Kolmas sija taisi olla sellainen perussuoritus niinkuin kierroksetkin. Hyvällä pelillä olisi painittu voitostakin tällä kertaa. Villeä kun ei välttämättä voita edes hyvällä pelillä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.09.15 - klo:15:21
Viikonlopun kisasta jäi kuitenkin ihan ok mieli. Saunapalaverin jälkeen annettu itselle synninpäästö vaikka tietenkään ei kaikki tekeminen ollut niin positiivista.
Edelleen olen vaikuttunut Jessen pelistä. Silloin kun kulkee niin pitää antaa vain mennä. Tuohon kyytiin ei sitten loppuun asti pystynyt edes Ville Piippo, joka kuitenkin MPM luokassa pelaa oikeastaan ihan omalla tasollaan. Villen pelaama 61 ei varmastikaan ole Villen mielestä kovin hyvä kierros, joten Villen voittamiseksi kahdella kierroksella tarvitaan erinomaista pelaamista.
Itsellekin on helppo laskea mistä kaikkialta olisi voinut ottaa heiton sieltä ja toisen täältä, mutta kyllä ne olisivat toisaallekin syntyneet ne plussat.

Tänään hain postista uuden bägin. Lankesin Gripin uutuuteen ihan vain laajennettavien sivutaskujen myötä. Olen tässäkin lajissa aikamoinen hamsteri ja bägini painaa monen mielestä aika paljon suhteessa monen muun bägiin. Haluaisin kuitenkin bägiin mahtuvan reilusti tavaraa ja nyt näiden uusien laajennettavien taskujen myötä saan paremmin vaatetta mukaan syksyn vaihteleviin keleihin. Takin ottaminen pois kierroksella on hieno asia, mutta jos saan sen tungettua vielä bägiin niin se on vielä hienompaa.
Nyt joku tietenkin sieltä kaivaa esiin Prodiscuksen superison bägin, mutta se ei jotenkin ole itselle tuntunut sopivalta joten on jäänyt hankkimatta.

Mukana sitten pari nätin väristä Crankia ja yksi S-line DD ynnä pitkähihainen tekninen paita jonka olen ehtinyt jo aiemmin havaita mainioksi. Eli syksyn rientoihin pitää varautua eri tavoin. Kohta mennään kierrosta jo hanskat kädessä ja sateenvarjollakin saattaa olla käyttöä.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Juhanuha - 14.09.15 - klo:16:43
Ootkos Latituden luxury bagia kokeillut? Tilaa on melkein kuin Prodiscuksessa :-)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.09.15 - klo:18:03
Jotain muuta bägiä kokeilin viime kesänä yhden kierroksen ja totesin tykkääväni tuosta Gripistä mm. kahden pullotaskun takia. Vanha mies tarvitsee paljon juotavaa kesäkuumalla, joten ainakin siinä koebägissä joka muuten oli ihan ok oli vain yksi sivutasku juomapullolle.

Bägi on aika arvokas laite. Ei niitä nyt ihan koko aikaa voi olla ostamassa. Pitänee laittaa tuo vanha myyntiin kun ei siinä mitään varsinaista vikaakaan ole.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Juhanuha - 15.09.15 - klo:07:37
Se on kyllä tuossa totta, jos menee paljon vettä niin ei yhdellä putelilla pärjää.

Omalle kohdalle on riittänyt yksi joten ei niin ole sitä ajatellut. Gripissäkin mulla oli yleensä pyyhe siinä toisessa juomataskussa kun muuten oli tyhjillään.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.09.15 - klo:09:14
Itsellä oli vuosia sellainen vanhanmallinen bägi. Kun sitten loppujen lopuksi päädyin vaihtamaan reppubägiin löytyi bägistä kaikenlaista. Tarpeettomin mutta hieno löytö oli lusikka. IceBowlissa sai jonakin vuonna VIP-vieraat lusikan omaksi ja sehän jäi tietysti bägiin.
Ei taida tulla kovin usein kurkattua tuonne bägiin ja putsattua sitä. Olisi varmaan paikallaan :)

Mulla on usein kierroksella kisoissa mukana vesipullo ja sitten toinen pullo jossa on jotain muuta. Yleensä nykyään jotain vissyksi laskettavaa mehua, jotta kroppaan ei tungeta ihan vain pelkkää vettä joka ei käsittääkseni ole kovinkaan hyvä vaihtoehto edes kuumalla. Jotain muutakin pitää saada. Ei ne juomat joka kierrokselta katoa mihinkään, mutta välillä on juotu kaikkikin :)

Tänään olisi tarkoitus saada uusi bägi käyttöön, joten katsotaan mitä kaikkea jännää vanhasta löytyy kun sitä alkaa purkaa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gummi - 15.09.15 - klo:09:40
Vanha mies tarvitsee paljon juotavaa kesäkuumalla, joten ainakin siinä koebägissä joka muuten oli ihan ok oli vain yksi sivutasku juomapullolle.

Tämä juuri. Olen nyt hetken katsellut uusia bägejä josko hommaisi uuden (kun vanha Prodiscussin rekka alkaa antaa periksi) mutta vaihtoehtoja ei tunnu juuri olevan. Itsellä deal breakeriksi on muodostunut se että bägiin pitäisi mahtua 2l juomarakko + letku pitäisi saada fiksusti olkahihnaan kiinni (= tulee automaattisesti melkein juotua kun laittaa repun selkään) mutta tälläistä ei taida oikein mistään muusta löytyä kuin Prodiscussista (ja Upperparkin Focus). Saa vinkata jos hyviä bägejä löytyy...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.09.15 - klo:12:28
Tuollaiseen juomasäkkiin pitää varmaan uhrata jokin muu tila. Uudessa Gripissä on aika iso se ylimmäinen putteritasku siellä ihan päällä. En tiedä meneekö kahden litran säiliö sinne, mutta voisi mahtuakin. Toisaalta nyt kun noita sivutaskuja voi laajentaa niin saattaisi mahtua sivutaskuunkin.
Eipä ole tuollainen tullut mieleen. Tänä kesänä olen toki useammassakin kisassa onnistunut nestetankkauksessa niin hyvin, että on useampaan kertaankin pitänyt käydä tyhjennyksellä metsässä. Onneksi ei niin avointa puistoa vielä ollut etteikö olisi onnistunut :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tuomasv - 15.09.15 - klo:12:50
Tänä kesänä olen toki useammassakin kisassa onnistunut nestetankkauksessa niin hyvin, että on useampaan kertaankin pitänyt käydä tyhjennyksellä metsässä.

Tämä on ihan hyvä tavoite ja indikaattori riittävästä juotavan määrästä - ainakin omakohtaisesti kehon suorituskyvyn lasku on kouriintuntuvaa jos ei pidä huolta riittävästä tankkauksesta.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.09.15 - klo:12:55
Tuo on ihan totta. Olen aiemminkin mainostanut henkilökohtaista ongelmaani. Jos edes pikkuisen pääsee tulemaan sellainen ajatus, että mitähän me tänään syödään tai jäiköhän sinne jääkaappiin mitään hyvää niin keskittyminen alkaa rakoilla rajusti.
Olenkin päätynyt suunnittelemaan napostelua kesken kierroksen. Jotain Snickersiä tai muuta sellaista josta saa kaikenlaista turhaa kuten sokeria ja rasvaa. Tiedän että asian voisi hoitaa paremminkin, mutta itsellä heittäminen ei ole se ongelma vaan keskittyminen joka katoaa näläntunteen ilmestyessä paikalle. Siksi ei tunnu olevan niin merkittävää mitä syön kunhan vatsassa on tavaraa.

Toisaalta olen yrittänyt tietoisesti kehittää itseäni ja itsekuria pelaamalla sekä nälkäisenä että väsyneenä. On mielenkiintoista seurata kuinka huomaa välillä heittävänsä ihan miettimättömiä heittoja ja sitten vasta huomaa heittäneensä. Ja yleensä tietenkin ihan minne sattuu.

Ei ole ihan pikkuasia mokata kierrostaan siihen, että energia loppuu äijästä. Siitä ei voi syyttää kuin itseään.
Paha mieli on syytä olla ja saunapalaverissa ruoska heiluu jos tällaisiin langetaan. Ei se kuitenkaan niin vaikeaa ole huolehtia tarvittavista asioista. Huolehdinhan mä siitäkin, että bägissä on kiekkoja :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jaos - 15.09.15 - klo:12:57
Itsellä deal breakeriksi on muodostunut se että bägiin pitäisi mahtua 2l juomarakko + letku pitäisi saada fiksusti olkahihnaan kiinni (= tulee automaattisesti melkein juotua kun laittaa repun selkään) mutta tälläistä ei taida oikein mistään muusta löytyä kuin Prodiscussista (ja Upperparkin Focus). Saa vinkata jos hyviä bägejä löytyy...

Jos raha ei ole ongelma, niin ehkä tämä:

http://www.lbdiscgolf.com/products/octothrope
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.09.15 - klo:12:59
Eipä ollut yhtään pöllömmän näköinen laite. Tuon verranhan nuo kunnolliset maksaa.
Jos tulee paha mieli tuon Gripin kanssa niin sitten pitää toki laittaa perusarvot uusiksi ja katsoa aidan ylikin.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.09.15 - klo:13:18
Uuden bägin hankkijoille and note to self.
Salmiakkikaramellit on saatanasta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: jaos - 15.09.15 - klo:13:20
Eipä ollut yhtään pöllömmän näköinen laite. Tuon verranhan nuo kunnolliset maksaa.
Jos tulee paha mieli tuon Gripin kanssa niin sitten pitää toki laittaa perusarvot uusiksi ja katsoa aidan ylikin.

Tuohon ei kuulemma kuulu sadesuojaa, joka maksaa vielä 40 taalaa. Siihen päälle vielä postikulut (jos edes lähettävät Suomeen), niin aletaan olla 300 eurossa.

...mikä ei toisaalta ole monelle työssä käyvälle ylitsepääsemätön summa. 200 euron Grippi on ollut joka euron väärtti, eikä tämä harrastus muuten niin kalliiksi käy.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.09.15 - klo:13:27
Jos on paljon käyttöä niin kannattaa ostaa kunnollinen. Kunnollinen saattaa tässä kohtaa tarkoittaa jotain muutakin kuin 250€+ bägiä mutta erinomainen tuote on tuo Grip ollut. Vetoketjut toimii, pohja on kestänyt vaikka on hiekkaa, kiviä, nurmikkoa ja kallioita saati että bägi pyörii tuolla auton takaluukussa hallitsemattomasti ympäriinsä.

Onhan tuo todennäköisesti kallein laukku mitä on tullut hankittua, mutta todennäköisesti myös eniten käytössä oleva laukku.

Ymmärrän ihan hyvin jos muovikassi tuntuu oivalta ratkaisulta kiekkojen kuljettamiseen. Itse taidan kuitenkin kuulua niihin joilla on sitten loppujen lopuksi kunnolliset välineet kun ensin on vähemmällä todettu että tämähän on kivaa.
Aika paljon noita isoja ja kalliita laukkuja tuolla kentillä näkee eli on osattu toivoa oikein joulupukilta tai saatu säästettyä viikkorahoista.
Hyvä niin, ei tuo niin painava ole mutta useampi kuin yksi ihminen on kertonut hartia ja selkäkipujenkin vähentyneen repun hankkimisen jälkeen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tuomasv - 15.09.15 - klo:13:31
Eipä ollut yhtään pöllömmän näköinen laite. Tuon verranhan nuo kunnolliset maksaa.
Jos tulee paha mieli tuon Gripin kanssa niin sitten pitää toki laittaa perusarvot uusiksi ja katsoa aidan ylikin.

Tuohon ei kuulemma kuulu sadesuojaa, joka maksaa vielä 40 taalaa. Siihen päälle vielä postikulut (jos edes lähettävät Suomeen), niin aletaan olla 300 eurossa.

...mikä ei toisaalta ole monelle työssä käyvälle ylitsepääsemätön summa. 200 euron Grippi on ollut joka euron väärtti, eikä tämä harrastus muuten niin kalliiksi käy.

"Rakkaudesta lajiin" -otsikon alle menee kyllä se, että ehkä kallein kertahankinta, bägi, on kalleimmillaankin halvempi kuin lähes mikään muu urheilu/taide/liikuntaharrastus. Gripistäkin semmoiset kokemukset että yhtä käyttökertaa kohden ei hintaa juuri ole, laatu A14:ssa ainakin kohdillaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 15.09.15 - klo:16:26
Uuden bägin hankkijoille and note to self.
Salmiakkikaramellit on saatanasta.
No älä... Unohtui aukinainen pussi sivutaskuun ja tokihan se siellä sitten tyhjeni sinne pohjalle ja muuttui sellaiseksi pikimössöksi jota ei saa kun kaapimalla irti ja silti jää vielä tahmaiseksi. Ugh.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.09.15 - klo:16:34
Lämmintä vettä ja sitten vain käden kanssa puljataan. Sinne se sulaa, mutta hirmu homma.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.09.15 - klo:07:48
Uusi grippi koeajettu kosteissa olosuhteissa.
Kiekkoja menee pari helposti tipauttamalla enemmän kuin vanhaan. Hyvä.
Vielä jäi tilaa siten että voi tunkea jos on pakko.
Yläputtteritaskuun menee helposti kahden putterin kaveriksi tuloskorttikansio. Erinomaista.

Sadesuoja on parempi kuin vanhassa, pitää vettä ja toimii. Koska ei ollut mitään ohjetta missään niin wanhalla meni hetki ihmetellessä että mitenkäs tämä ihmeellisen näköinen vimputin tuohon laitetaan.
Sadesuojuksen huono puoli on se, että juomapullot jää sinne alle piiloon. Pitää vähän tutustua miten tuo ratkeaa. Samaten uuden pyyhkeen kaivaminen sivulokerosta oli. Hieman haastavaa.

Positiivinen kokemus kuitenkin.

Nummelanharjulla oli sadekelin olosuhteita testaamassa muitakin. Viikkokisoissa 34 osallistujaa tuulella ja sateella on kivasti. Jos ei olisi tuullut niin olisin jättänyt väliin.
Jälleen vähän kokemusta haastavista olosuhteista.
Peli kulki alkukangertelun jälkeen ihan kivasti. Parilla kolmella väylällä tuntui olevan hankalan märkää kiekon päällä ja lipsahti mutta yleisesti peruspeliä. 55 on ihan jees tuolla kelillä.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: booga - 16.09.15 - klo:09:42
Monesko Grip bagi tä nyt sul on?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.09.15 - klo:10:23
Kolmas. Ensimmäistä ei oikeastaan lasketa kun laitoin sen lapselle eteenpäin :)
Eli oikeasti toinen.

Jos vielä paljastetaan miksi laitoin sen eteenpäin. Lapsi tietenkin tarvitsi bägiä, mutta onnistuin sohlaamaan kun kiinnittelin noita seuran merkkejä bägiin ja sulattamaan siihen reiän. Oli niin noloa, että Japaniin ei viitsinyt lähteä reiitetyn bägin kanssa. Onneksi oli tullut sitten vielä parempia värejäkin, joten sain oranssin :)

Eli setämies ei osaa käyttää silitysrautaa. Muovi sulaa ennenkuin liima sulaa merkistä. Huonosti toimittu.
Olisin jättänyt tämän jo unholaan, mutta itsensä ruoskiminen on aina välillä paikallaan. Lapsi on ollut tyytyväinen perintöbägiin :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 16.09.15 - klo:14:25
Kalliitahan nuo ovat kertaostoksena mutta per kilometri on halpaa huvia, etenkin kun ovat kestäviä perkeleitä. Itse tykkään tosta A14 gripistä koska sinne mahtuu hyvin tavaraa muttei liikaa. Ei voi kantaa jokaista "tää olis kiva olla mukana kivan stämpin takia vaikken tätä koskaan heitä" kiekkoa mukana vaan pitää pitää järkevänä setti. Vaatteita/eväitä/juomaa etc. menee myös riittävästi muttei niitäkään "liikaa". Meinaan siis että tuokin painaa täytenä jo ihan tarpeeksi. Aika harvoin on jäänyt mukaan saamatta jotain tarpeellista, tosin en usein pelaakaan missään ihan hulluissa keleissä.

Hyvin kyllä osaa ihminen selittää valintansa itselleen  :D
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.09.15 - klo:15:03
Kuvauksesi sopi juuri yhtä hyvin Gripiin kuin koululaukkuun tai muovikassiin :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 16.09.15 - klo:15:32
Yep :D Päättäköön kukin mikä on "tarpeeksi" kiekkoja ja tavaraa suhteessa siihen kuinka mukavaa/epämukavaa sitä määrää on kantaa sillä laitteella. Riittävän kryptistä?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.09.15 - klo:09:28
Movember ja Moustache Open työllistää jonkinverran. Yksin ei tarvitse onneksi touhata ja homma alkaa olla hanskassa. Eiköhän saada jo ensi viikolla jotain julkisuuteenkin.

Sitten iski kuumotus saada vielä kisat Kaatikselle ennen talven tuloa. Lokakuun lopulla pelataan Kaatiksella pari kierrosta ihan virallista kilpailua. Mukaan sain seuran uutta verta järkkäämään, joten Nummelassa on vielä toivoa saada kisoja tulevaisuudessakin.
Tähänkin palataan ihan lähitulevaisuudessa.

Välinepuolella on nyt ongelmia ja haasteitakin. Kiekko-osastoa täydennetty siten, että nyt on muutama ESP Crank varastossa odottamassa pelivuoroa ja S-line DD:t kun ovat nykyään taas hieman alivakaampia kuin sillä Hysteria-stämpillä niin pari sellaistakin on varastossa.
Ongelmia aiheuttaa nyt kenkäosasto, johon joutuu reagoimaan varsin nopeastikin.
Keenit jotka sain JapanOpenista ovat olleet erinomaiset. Kengissä ei ole varsinaista GoreTex-kalvoa vaan jokin Keenin oma. Ainakin omalla kohdalla kalvo tuntuu läpäisevän kuitenkin vettä jonkinverran. Eli ei pysy sukat kuivana koko kierrosta. Harmi. Erinomaiset kengät muuten. Eli kuivalle kelille on kengät.
Haixit tuli hankittua hieman ennen TaliOpenia. Mainion tuntuiset kengät, joiden GoreTex-kalvo tuntuu olevan ainakin muutaman käyttökerran jälkeen kohdallaan. Haixien ongelmaksi koituu näköjään sama homma kuin monien muidenkin kenkien.
Eivät kestä satakiloisen keijukaisen ryntäämistä. Poikittaisliikenne heittotilanteessa taitaa olla ongelma. Oikean jalan kengästä irtoaa pohja.
Sain takuuseen uudet kesän aikana. Ehdin noita käyttää noin seitsemän kertaa (eli se GoreTex-kalvo ei vielä ollut ehtinyt kovin koville joutua).
Nyt, alle kymmenen kertaa jalassa ja sama homma. Oikean jalan (tukijalan) alimmainen osa pohjasta irtoaa.
Tämä sama ongelma on ollut kaikissa kengissä paitsi noissa Keeneissä, joissa pohja on tehty yhdestä osasta.

Näyttäisi siis olevan haastavaa tehdä kenkiä, joihin kohdistuva väkivaltainen sivuttaisliike kestäisi käyttöä. Naureskeltiinkin jo asialle, että painorajoitus 100kg ja ohje olla heittämättä kovaa. Kyllä ne sitten kestää. Itsellä vain on tuo heitto ns. luontainen suoritus jolle ei oikein voi mitään niin en kykene keventämään painoa joka kenkään kohdistuu. Enkä oikein voi olla pyörähtämättäkään kun sitten ei painopiste siirry oikein.

Hankala tilanne.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.09.15 - klo:20:09
Moustache Open oli viime vuonna menestys. 90 pelaajaa ja ryhmä keräsi yhteensä 2500€ rahaa eturauhaselle.
Tänä vuonna laitetaan ennätykset uusiksi. Powergripin poikien kanssa on väännetty kesästä lähtien pakettia kasaan ja nyt tehdään jo kisahakemuksia.
Jotkut ovat varmaan kuulleetkin, mutta tavoittelemme 500 pelaajaa kuudessa yhtäaikaa pidettävässä kilpailussa.
Pelaajapaketti on järjestyksessä, kiitos Latituden ja DD:n innostuksen lähteä tähän mukaan. Viime vuonna 100 kiekkoa pystyttiin hankkimaan vielä kohtuu helposti, mutta tänä vuonna 500 kiekkoa ja hommahan oli aika paljon isompaa jo rahallisestikin. Meillä näyttäisi olevan kasassa hyvä porukka touhottamaan tätä hommaa ja nyt tavoitellaan sitten isoja rahoja.

Mainostus alkoi jo ja nyt kannattaa laittaa kalenteriin 7.11.2015 vaikka asuisi missä päin Suomea tahansa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.09.15 - klo:22:06
Vau.
Pieni mainos Facebookissa ja valtava keskustelu ja spekulaatio.
Jengi haluaa olla mukana ja ovat aktiivisia. Hyvä.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.09.15 - klo:17:05
Syysmyrskyviikko. Nummelanharjulla oli lauantaina talkoot ja kenttää muutettiin senverran, että saadaan kenttäennätystä viikkokisoissa ja Syysmyrskyssäkin yrittää.
Pelikirjaa Nummelanharjulle ei hirveästi tarvitse miettiä, mutta tehdään nyt kuitenkin. Mielessä on kuitenkin muutama juttu jotka saattavat aueta kun niitä vähän veivaa.

Nummelanharju täyttää ensi vuonna 10 vuotta. Kenttä on pääosin sama kuin alussa, mutta on siellä muutoksiakin koettu. Kenttä on suunniteltu pienelle alueelle, joten lajille ominaiset väylien pitennykset ovat olleet vähissä. Siksi monelle perusheittäjälle Nummelanharju on monipuolinen neppailukenttä, jossa pitää heittää alas ja ylös ja vähän sivullekin.

Par-keskustelu lienee tässä tarpeeton.

1. Meikäläisen terassilaudoista aikanaan tehty aita on ollut hyvä lisä tälle pikku väylälle. Kakkonenhan tähän pitäisi tehdä joka kerta, mutta tulee tähän isompiakin. Pitkäksi eikä lyhyeksi saa heittää, joten sopivaa tarjolla. Kakkosta siis.

2. Omituinen väylä. Lyhyt perusheitto oikeakätiselle. Ei kuitenkaan ihan pakkokakkonen vaikka sitähän tietenkin haetaan. Isoon kiveen väylän oikeassa laidassa on kovin helppo osua. Kolmosta isompaa ei saisi ottaa. Siitä tulee jo paha mieli.

3. Väylän muuttaminen reilu vuosi sitten johti hieman erilaiseen heittoon. Isoa antsaa kuluneella DD:llä. Parhaiten menee kun kiekko näyttää menevän ihan liikaa oikealle. Heiton pitää vain olla tarpeeksi korkea. Tähän haetaan kakkosta, mutta huonolla heitolla lipsahtaa nelonen helposti. 2 ja 3 olisi hyvä perussuoritus.

4. Entinen metsäväylä on nykyään kentän ainoa peltoväylä. Muistaakseni 114m pikku aukkoon oikealla. DD sopii tähän kauniisti. Kulumisaste huomioon tuulen suunnan mukaan. Tähän kakkoseen vaaditaan hyvä heitto. Nelonen livahtaa helposti jos kiekko menee oikealle metsikköön. Kolmosta isompaa ei siis tähänkään.

5. Ensimmäinen väylä jossa nelonen ei ole huono. Tässä kohtaa pitää miettiä. Alivakaalla Crankilla aika korkeaa bäkkäriä. Hyvällä heitolla helppo kolmonen, mutta pieneen aukkoon pitää hienosti heittää. Puihin ei saa osua tai on heti vähintään nelonen. Fore ei riitä avoimelle kuin tuurilla. Jos ei mene avoimelle niin joutuu heittämään usein aika riskillä joko isoa hysseä tai foreantsaa. Mainio väylä. Kaksi nelosta on tähän ihan hyvä. Kolmoset kuuluu jo tosi hyvälle kierrokselle.

6. Erinomaisen hieno väylä. Muistelisin 169m tjms. Vasemmalle ja oikealle. Ränniä tiedossa ja paljon puita. Periaatteessa tiedän hyvin mitä tehdä, mutta koko kesän on ollut vaikeaa. Ei oikein ole sellaista heittoa jonka saisin varmasti johonkin. Joten sitten on sama lähteä vähän yrittämään. Hyvällä heitolla mennään monttuun asti ja helppo kolmonen. Pikku hipsu johonkin ja nelonen on heti hyvälläkin pelillä. Usein joutuu nöyrtymään avauksen jälkeen vain miettimään miten pelataan varma nelonen. Kolmoset tähän ovat hyvää kierrosta. Neloset peruspeliä. Tykkään.

7. Syysmyrskyssä on toista kertaa tässä saariväylä. En ole uutta saarta käynyt katsomassa mutta on kuulemma pienempi kuin viime vuonna. Forella Firebirdiä tarjotaan tähän. Tuuli tai ei. Jostain syystä ei ole ihan niin helppo kakkonen kuin luulisi. Kolmosta isompaa tarjolla vain saaren missauksella. Kakkonen ja kolmonen.

8. Suoraa tai hysseä. Suoraa en ole heittänyt vuosikausiin, joten tuulia pitää osata lukea oikein. Kakkonen ja kolmonen on perussuoritus. Tämä pitäisi olla hallussa. Oikeastaan ainoa väylä jossa pääsee heittämään oikein reilua hysseä.

9. Kapeneva ränni ylämäkeen. Alle 80m, kakkosta haetaan mutta vaatiin hyvän avauksen. Kolmosta isompaan ei saisi sortua. Forella mennään ehkä Starfirellä. Riippuu vähän tuulesta ja miten on peli mennyt. Välillä Buzzz bäkkärillä. Kaksi kolmosta on todennäköisintä.

10. Hienon hienoa liidätystä. Käsi ei riitä kupille kuin hirveällä riskillä, mutta onhan tätä nyt niin kiva heittää täysillä. Oikeasti pitäisi heittää vakaalla hysse monttuun ja toinen metriin. Kolmosta haetaan, mutta jännä nähdä kestääkö pää olla heittämättä täysillä. Liian hieno väylä seiftattavaksi. Harmi ettei täysiä heittämällä slowhand voita mitään.
Kaksi kolmosta pitäisi tehdä ja nelosta isompi on iso pettymys.

11. Lyhyt ja vaikea. Ei vaikea tehdä kolmonen, mutta kakkosen tekeminen on haastavaa. Annukkaa Buzzzilla ja nostokakkonen. Jostain syystä heitän tätä jatkuvasti liian hiljaa. Varmaankin unelmoin annukan liitävän niin hienosti. Toinen vaihtoehto on heittää ihan liian kovaa. Hankalaa. Kolmosta isompaa ei saisi tehdä missään tapauksessa.

12. Lauantaina pakkokakkonen muuttui erilaiseksi. Loiva annukka lienee lähimpänä oikeakätisen suoritusta. Väylä piteni samalla hieman. Tähän tulnee jotain muutakin kuin kakkosia. Hyvä niin. Oikealla on outti, joten ei voi mitään kovin paljon flippaavaa lähteä leipomaan. Mielestäni hyvä uudistus vaikka en ole kertaakaan heittänyt.
Hyssereittikin on, mutta kolmemetriseen aukkoon pitää osua.

13. Tähän on tullut puiden kaatamisen myötä mando. Ei vaikuta peliin jos pelaa väylää pitkin. Kakkosta yritetään, mutta ei tule ilmaiseksi. Vakaalla DD:llä ylös flättinä ja sinne se sitten sukeltaa korille. Ei vain tahdo sukeltaa jos ei oikeasti ole hyvä heitto. Kakkonen on tähän erinomainen, kolmoset todennäköisiä. Jos alku menee huonosti on nelonenkin ihan tulossa.

14. Lauantaina on hieman uudistettu tätäkin. Nyt mennään taas yhden mandon taktiikalla. Firebird kulmaan ja Starfirellä kupille. Kolmosta haetaan, mutta lähestyminen pitää olla hyvä jos tahtoo kolmosen. Nelonen on ihan ok, mutta maistuu silti pahalle.

15. Syysmyrskyn toinen muutosväylä. Pojat oli siirtäneet koria kauemmaksi ja korottaneet triplamandoa. Holari ei ole enää mahdollinen, joten meikäläinen vetää forella kovaa hiekalle ja vitosen putti sisään. Ehkei ihan mielimuutos, mutta en ole heittänyt kertaakaan, joten ei tiedä. Kakkosia edelleen pitäisi tähän tehdä.

16. Tätä pelataan eri tavoin. Itse heitän Crankilla annukkaa väylää pitkin ja Buzzzilla fore korin alle. Periaatteessa ihan helppoa, mutta ei se aina mene. Hysse alatasanteelle tuntuu olevan monen vaihtoehto ja siitä sitten annukkaa kupille. Näyttää onnistuvan niinkin. Kolmonen on oletusarvo kuitenkin. Neloseen joutuu usein tyytymään.

17. Tässä mennään nykyään Firebirdillä, koska Starfire menee pitkäksi. Hyvällä heitolla ollaan alle kympissä. Bäkkärillä melkein flättinä ja kiekko tekee loput. Tarkkaan aukkoon pitää osua jos kakkosta halajaa. Kolmosta isompaan ei saa taipua.

18. Ollakseen niin lyhyt väylä, tähän tulee yllättävän paljon nelosia. Korille on mahdollista heittää ehkä parhaiten sellainen vähän yliliukuva Buzzz, mutta forellakin pääsee aika lähelle. Olen ollut Buzzz miehiä, mutta tilanteesta hieman riippuen teen kolmosen helpommin forella. Kakkosen teen helpommin Buzzzilla, joten sillä on useimmiten menty. Kaksi kolmosta on perussuoritus, kakkonen on erinomainen.

Nummelanharju on kokenut muutoksia viime vuodesta, mutta perinteisesti 1000 ratingin on saanut pelaamalla 50-51. Väylän 12 muutos tuonee sopivasti vaikeutta puiden viemisen aiheuttaman helpotuksen jälkeen. Saatetaan olla tonnissa tuolla samalla lukemalla. Tämän kesän ennätys itsellä on 46 ja huonoin kierros 61, joten onhan siinä varianssia.
54 tuntuu jo vähän pahalta ja 52 ihan hyvältä peruskiessiltä.
Rating on tällä hetkellä 949, joten sellaisen taitaa saada suurinpiirtein 55 pelaamalla. Kotikenttäetua on senverran, että pitäisi pystyä parempaankin. Viime vuoden Syysmyrskystä keräsin 53 ja 54 häviten kuusi heittoa kärjelle joka oli Ville Piippo.
Ratingia 969 ja 958, joten siellä se liikkuu noilla main.

Moustache Openissa 50 ja 55 antoivat 1007 ja 958. Tuo tulos rating-mielessä oli vähän outo kun Syysmyrskyssä oli triplamando ja saari, mutta Moustachessa ei...

Eli kotikenttäedulla lähdetään kisaan, tänä vuonna ei ainakaan vielä Ville Piippo ole mukana joten saadaan pelata muiden kanssa samaa peliä. Ville kun pelaa vähän omaa peliä :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Mikavain - 21.09.15 - klo:18:15
On tämä kyllä yksi parhaista treenilokeista! Setämieheksi tässä pitäisi hiljalleen alkaa kai itseäänkin kutsumaan, mutta kun enhän mä oo vanha ::)

Takaisin asiaan. Sun kirjoitustyyli putoaa mulle todella hyvin ja aina on mukava huomata uuden tarinan ilmestyneen. Kyllähän näistä jutuista huokuu kokemuksen syvä rintaääni ja sehän se varmaan onkin, mikä kiinnostuksen pitää yllä.

Tsemppiä syksyn koitoksiin ja yhden miehen saunapalavereihin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 22.09.15 - klo:05:47
Vähän tässä on odoteltukin jo milloin alkaa setämiehen sauna opetus toiminta :) . Kaatikselle vaan maksullinen sauna pystyyn sauna palaveri toimintaa varten :) . Voisi tulla läpi käymään kisakierroksia ja hakemaan analyysiä omaan tekemiseen ns "jälkipeli saunassa"
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.09.15 - klo:08:29
Olen senverran huono myyntimies ettei taida olla meikäläisestä rahastamaan frisbeegolfilla. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 22.09.15 - klo:09:10
Coming Up next: Videoblogi analyysisaunasta
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Aittatar - 22.09.15 - klo:13:45
45min yksin hiljaa saunassa istumista?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.09.15 - klo:21:14
Thaimaassa oli televisiokanava jossa kuvattiin pandan touhuja häkissä.
Kurkittiin aina välillä sitä eikä se tehnyt oikeastaan ikinä yhtään mitään.
Sellaiselta se varmaan enimmäkseen näyttäisi.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.09.15 - klo:09:20
Eiliset viikkokisat piti analysoida saunassa.
Hyvääkin peliä nähtiin ja erinomaisia heittojakin oli muutama.

Pari huomiota itselle viikonloppua varten.

Kakkonen on nyt jostain syystä vaikea. Buzzz ei halua lähteä sopivassa linjassa kädestä. Eilen liian flättinä karkasi liukumaan oikealle ja jouduin taikomaan kolmosen puiden välistä.

Kolmosella tuntuu olevan kovin vaikeaa heittää tarpeeksi korkealle. Tosin eilen tippui pienkone toiseen päähän lentokenttää viikkokisojen aikaan, joten liian korkeaakin on hyvä vältellä.

Eilen yritin hankkia hyvää karmaa talkoilemalla raivaussahan ja lapion kanssa. Ei auttanut. Nelosella erinomainen heitto pysähtyi kuin seinään osuessaan kantoon juuri oivalla linjalla.

Vitosella tuli sitten enemmänkin miettimistä. Melkein hyvä heitto jäi puuosumalla vajaaksi. Selkeä nelosen paikka. No, viikkokisoissa pitää kokeilla ja lähdin tunkemaan pieneen aukkoon foreantsaa. Oksaan ja metsään. Sieltä fore puuhun ja seuraava kolmeen metriin. Siitä löysä putti ketjuihin jotka kaikkien yllätykseksi työnsivät kiekon ulos. Kutonen.
Kutonen on jo katastrofi Nummelanharjun tuloskortissa.

Kutosen avaus on edelleen ongelma. Eilen livahti Crank vähän aikaisin kädestä ja keskipuihin. Foreantsa olikin sitten erinomainen, mutta reilun kympin putti jäi tekemättä.

Pelikirjaa muutin eilen senverran, että seiskalle Buzzz OS menee nätisti metriin eikä skippaile saaresta ulos. Tätä ei ollut tullut kokeiltuakaan vielä ikinä ja uskoisin sen olevan nyt tuo kiekko tuolle väylälle.

53 on tuloksena sitä ok osastoa. Puttiin pitää saada vielä varmuutta. Pari hyvää puttia ja homma on hallussa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.09.15 - klo:13:43
Tänään onkin sitten ehtinyt jo kaikenlaista. Töihin pitäisi singahtaa, mutta aamupäivä on mennyt askarrellessa kisajuttuja ja seuran touhuja.

End Of Summertime 2015 on nyt jotakuinkin paketissa ja odottaa vain ilmoittautumisen alkamista. Kaatiksella pelataan kesäajan viimeisenä päivänä kaksi kierrosta.

Moustache Openin kanssa veivataan isompaa kokonaisuutta, mutta omakin kisa löytyy nyt perusspekseineen Kisakoneesta. Taisi löytyä 24 eri luokkaa siihen kisaan. Kaikki pelataan joihin tulee ilmoittautuneita. :)

Päivän aikana olen oppinut uusia asioita. Tai sitten en ole oppinut. Ainakin käsitteen XYZ, johon voin vedota aina kun en vain oikeasti osaa. Tietokonejuttuja olen joskus ehkä vähän osannutkin, mutta tuntuu että tämä internet on jotain sellaista johon en ole ehtinyt mukaan. Aivan pihalla, voisi jopa sanoa.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.09.15 - klo:12:29
Frisbeegolf huutokauppa näyttäisi olevan varsin suosittua nykyään. Kaikenlaista on kaupan ja itsekin tilannetta seurailen.

Päädyin laittamaan vanhan bägini tuonne myyntiin kun ei sillä varastossakaan enää mitään tee.

Oikeastaan päädyin kirjoittamaan tänne kun Ledgestone Openin fundraiser-kiekot Cryztal FLX Zonet ovat näköjään kuumaa kamaa.
Kuukausi sitten sellaisen sai noin 25€ hintaan ja nyt on kaverit painaneet hyvissä ajoin ennen huutokaupan loppua hinnan jo melkein 50€.
Itse tykästyin kyseiseen kiekkoon kovasti. En ihan tuon hintaisena kiekkona pidä mitään pelaamiseen soveltuvaa, joten jännä nähdä minkälaiseksi tämä menee.

Facebookin keräilijäryhmässä First Run Star Destroyereista tarjotaan toistasataa dollaria heti kun kuva tulee esiin...
Keräileminen ei välttämättä olekaan tyhmää kun vain tietää mitä keräilee :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.09.15 - klo:12:36
Frisbeegolf huutokauppa näyttäisi olevan varsin suosittua nykyään. Kaikenlaista on kaupan ja itsekin tilannetta seurailen.

Päädyin laittamaan vanhan bägini tuonne myyntiin kun ei sillä varastossakaan enää mitään tee.

Oikeastaan päädyin kirjoittamaan tänne kun Ledgestone Openin fundraiser-kiekot Cryztal FLX Zonet ovat näköjään kuumaa kamaa.
Kuukausi sitten sellaisen sai noin 25€ hintaan ja nyt on kaverit painaneet hyvissä ajoin ennen huutokaupan loppua hinnan jo melkein 50€.
Itse tykästyin kyseiseen kiekkoon kovasti. En ihan tuon hintaisena kiekkona pidä mitään pelaamiseen soveltuvaa, joten jännä nähdä minkälaiseksi tämä menee.

Facebookin keräilijäryhmässä First Run Star Destroyereista tarjotaan toistasataa dollaria heti kun kuva tulee esiin...
Keräileminen ei välttämättä olekaan tyhmää kun vain tietää mitä keräilee :)

Moustache Openiin olen taas vinkumassa palkintoja joka puolella. Tänä vuonna uutuutena mahdollisuus oikaista ilmoittautumisessa jos lahjoitus varmistuu niin kauan kuin kisassa on tilaa. Vaikka ennen ilmoittautumisen alkua voidaan lisätä kisaan mukaan lahjoittaja tai lahjoituksen hankkija.


Eilen illalla kävin vielä sohvan nurkassa nyhjöttäessäni läpi vähän vaikeita väyliä Nummelanharjulla. Vaikeitahan ne on kaikki ajoittain. Nyt näyttäisi olevan vaikeinta heittää sitä loivaa annukkaa. Asialle ei voi oikein mitään varsinkin kun ennen kisaa olen lähinnä töissä, joten mielikuvaharjoittelu saa riittää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.09.15 - klo:13:58
Hain kenkäongelmaan ratkaisua ulkomailta. Keenin Nasut tilasin.
Erinomaiset jalassa, pohja yhdessä osassa joten kestää tuuppaamista ja hintaa postikuluineen 79€....

Mullahan on noi Keenin Kozot jotka on tehty Japan Openia varten viime vuonna, mutta sellaisista olisi pitänyt maksaa 140€.

GoreTexithän nuo eivät varsinaisesti ole kun Keenillä on joku oma kalvo. Ainakaan nuo Japanin kengät eivät olleet mitkään kumisaappaat, joten voi olla että pitää jotkut haikkarit kaivaa märällä kelillä jalkaan. Kumppareilla ei oikein viitsisi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.09.15 - klo:19:22
Syysmyrskyn aamu aukeni tai ei oikeastaan auennut kun sumua oli niin reilusti että näkyvyys oli varsin heikkoa. Tuloskeli kuitenkin, tyyntä ja aurinkokin oli siellä jossakin.

Aamukahvit Seisakilla ja sitten ihmettelemään, kävin kiertämässä kivikasan ob-tolpat tarkastaen ettei ole hävinnyt tolppia eilisen jälkeen. Samalla testasin uuden 12 väylän joka oli vähän vähillä heitoilla. Viisi avausta Buzzzila loivassa antsassa ja kaikki alle kymppiin. Pelikirja oli siis siinä :)

Pelaajakokouksessa käytiin systeemit läpi ja TD oli arponut meikäläisen kostoksi kaikesta kävelemään melkein mahdollisimman kauas. Aloitus vitosväylältä. Kaksi vaikeahkoa väylää heti alkuun ja sitten saariväylä kaupan päälle. Naureskeltiin vähän, että saa kolmen ekan väylän jälkeen sitten laskea helposti montako kakkosta tarvitsee tehdä selvitäkseen järkevään tulokseen.

Ennen kierrosta aloin leipoa mielessäni, että jos sittenkin forella. DD oli jo kädessä, mutta päädyin sitten kuitenkin bäkkäriin Crankilla. Tarpeeksi korkea, mutta liian vähän antsaa. Hieno ässä kurvaili puiden välissä varsin pitkälle. Korille oli ehkä 70m. 2,5m aukko kuuden metrin päässä johon pitäisi osua. Ei osunut. Keskelle puuta, joten pääsin melkein samasta paikasta yrittämään uudestaan. Parempi Buzzz viiteen metriin. Rauhallinen putti sisään ja nelonen korttiin. Vähän oli pettynyt fiilis kuitenkin. Parissa kuitenkin.

Kutosväylän avaus Crankilla loivaa ässää, ihan jees avaus mutta matala. Jäi ässä tekemättä mutta keskelle väylää.
Starfire forella meinasi mennä liikaa sisäkurviin, mutta meni kuitenkin kuuteen metriin. Puun vierestä vähän hassusta asennosta kuitenkin survoin kolmosen sisään. Hiphei. Pirkko. Ehkä se tästä. -1.

Saariväylä. Buzzz OS pelikirjan mukaan forella. Jäi millin näppiin ja puita hipoi vasemmalla. Hipoi kunnes osui oksaan joka tipautti kiekon alas. Outtiin. Dropparilta putterilla metriin ja nelonen. Parissa. Uuh. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Saaketti.

Kasiväylä. Hysseä Hysterialla. Muuten hyvä, mutta ihan paska. Lyhyt ja matala. 12m putti osui matkalla oksiin, mutta meni onneksi eteenpäin. Kolmonen.
Parissa.

Yhdeksän. Erinomainen fore meni hienosti kunnes osui viimeiseen puuhun. Seiskan putti ylämäkeen, en osunut koriin joten kolmonen ja paha pettymys. Parissa.

10. Tämä oli tarkoitus pelata maltilla. Rykimättä Hysteria plaanissa oikean kautta. Ehti kuitenkin melkein feidata metsään. Ei kuitenkaan ihan, jäi vähän huonosti puun viereen.
Buzzz OS käteen ja 9m lyhyeksi huonosta asennosta. Hyvä putti kuitenkin pelasti kolmosen. -1.

11. Buzzz aivan liian hiljaa. On se ihme. Ei vain osaa. Kympin putti oli melkein hyvä, mutta eihän se mennyt. Kolmonen. -1.

12. Cryztal FLX Buzzz loivassa antsassa seiskan pitkäksi. Putti sisään ja kakkonen. -2.

13. Ehkä tämä tästä lähtee vielä. Hyvä avaus viiteen metriin. Ylämäkiputti oli huono, oikealle ja kiekko istui jo hetken alaraudan päällä ennenkuin kiepahti ulos. Surkeus. Ei näin. Kolmonen.

14. Tämä osataan. Paitsi että löysä fore imaisi sisäkurviin. Mando oikein, mutta next tree ja kiekko oli loppujen lopuksi mandopuun vieressä. Sieltä vähän epätoivoinen yritys puiden välistä. Ei mennyt ja metsässä oltiin edelleen. Hyvä Buzzz fore metsän läpi tahallaan vitoseen ja nelonen. -2 edelleen. Toivo elää.

15. Nyt sitten kävi pahasti. Yritän jotenkin kertoa mitä tapahtui, nolottaa ja on hämmentävä fiilis koko jutusta.
Avasin Buzzz OS forella kovaa. Ehdin nähdä että lähti vähän oikealla ja ylös. Oletin kiekon feidaavan ohi portista ja suljin silmäni masentuneena. Tämän piti olla niin helppo. Kiekko osui triplamandon oikeaan tolppaan. En siis nähnyt. Pomppasi vasemmalle ja seuraavaksi käytiin ryhmäkaverien kanssa keskustelua siitä menikö kiekko poikkipuun alta vai päältä. Eli menikö mando oikein ja väärin. Jääväsin itseni heti ja tunsin oloni tosi tyhmäksi. En ollut seurannut omaa heittoa eikä mulla ollut mielipidettä asiaan. Kädet roikkui kohti maata ja otti kuuppaan.
Lopputulos oli kaksi eri mielipidettä. 2 puolesta ja kaksi vastaan. Keskustelemalla asia ei selvinnyt vaan jokaisella oli oma mielipide. Todettiin sitten, että selvyyttä ei saatu eikä virallinen valvojakaan ollut nähnyt tilannetta. Pelaajan etu ja meikäläinen puttaamassa kakkosta viidestä metristä.
Jotenkin oli sellainen fiilis, että olenko huijannut jotenkin tai tuntuuko jostakin siltä että homma meni väärin. En tietenkään saanut sitä puttia sisään. Koko homma tubtui jotenkin hölmöltä ja kolmonen ansaitulta.
-2.

16. Edellisen väylän show meni vähän mentaaliin ja yritin sitä avata itsekseni ja kaikille jotka halusivat kuunnella... Hämmentävää. Sami yritti mulle sanoa, että ei tuossa mitään ja sehän on pelattu jo. Tiesin senkin, mutta en vain päässyt yli.
Pakko oli kuitenkin avata. Crankilla annukkaa. Vähän liikaa ja puiden alla oikealla sovittelin Starfireä foreen. Ja veivasin edellisen väylän tilannetta, ehkä eniten sitä että en katsonut.
Starfire fore lähti hyvin ja painui aukosta korille...paitsi että osui puun alaosaan ja kohta rollaili toistakymmentä metriä takaisinpäin. Ei mitään jakoja, joten nöyrästi putteri korin alle ja nelonen. -2.

17. Väylä 15 puhutti vieläkin ja pyöri päässä. Pelata piti kuitenkin. Firebird meinasi jäädä pahasti näppiin, mutta kurvasi kuitenkin oikeasta aukosta sisään. Reilun kympin putti ei ollut lähelläkään. Kolmonen. -2.
Tällä väylällä sain vielä juuri ja juuri väistettyä pelikaverin rollerin joka osui bägiini.

18. Viisi väylää jäljellä. Keskittymisestä ei tietoakaan ja kaikilta väyliltä mahdollisuus ottaa kakkonen kaunistellakseen tuloskorttia. Superkiessiä, eikä hyvääkään ollut tarjolla kuin pirkottamalla loput, joten ahdistusta oli vähän ilmassa.
Buzzz lähti hyvin ihan pikku antsassa niinkuin pitikin. Kulma oli hyvä, mutta heitto ihan liian hiljainen. Olkapäät painuivat jo alas kun näin, että pieneen reikään pitää osua. Putti jäi vähän näppiin, mutta osui puuhun hipsaisten ja putosi metriin. Kolmonen. -2.

1. Putterilla pikkubäkkäri kahteen metriin ja jatketaan matkaa. Tajusin tehneeni juuri kierroksen toisen kakkosen. Niinpä.

2. Glow FLX Buzzz ja pikku hysse on ratkaisu. Jokin tässä vain mättää. Pikku hysse ei onnistu kun ranteella kiekkoa kääntää. Oikealle paska avaus. Annukkaputilla kiven kiertäen yritin vielä jotenkin jos vaikka. Menikin yhtäkkiä seiskan pitkäksi. Huono putti meni onneksi sisään, enkä osannut oikeastaan odottaa muutakuin kierroksen loppumista. Mieluiten nopeasti. -2.

3. Kulunut DD. Muuten ok, mutta annukkaa liian vähän. Feidasi metsään ja siellä oltiin hetki ihmeissään. Putteri osui puttaamalla vajaan metrin reikään ja selvisin vitoseen. Siitä putti sisään ja kolmonen. -2.

4. Viimeinen väylä. Outoja tapahtumia ja päällimmäisenä fiilis huonosti pelatusta kierroksesta.
DD käteen ja heittämään. Lähti aikaisin kädestä ja jouduin kaivamaan Zonen käteen ja kolmekymppisen hyssen metriin. Kolmonen ja kierros ohi.

-2 tarkoitti tällä kertaa tulosta 56. Onnistumiset oli todella vähissä ja 15 tapahtumat maistui pahalta. Kolme heittoa kärkeen tasaisessa kisassa oli paljon vähemmän kuin oletin ennakkoon.
Tumin kanssa käytiin syömässä, Tumin joutuessa terapeutiksi. Pahoittelut ja kiitokset Tumille. Uskoisin tuosta olleen hyötyä.

Toinen kierros laitetaan kirjoihin ja kansiin kunhan saa jotain evästä ensin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.09.15 - klo:21:17
Ensimmäinen kierros ei todellakaan ollut sellainen kuin olin ajatellut. Eihän siinä montaa heittoa ollut kelpo kierrokseen mutta raja on yllättävän selkeä näköjään.

Kolme heittoa kärkeen ja viiden hengen ykkösryhmässä lähdettiin väylältä 11. Puttia piti vähän hinkata ja kyllähän ne vitosesta meni ihan kivasti.

11. Iso päätös ennen ensimmäistä heittoa. Lyhyeksi et sitten heitä. Muuten ihan hyvä, mutta hipsautin hiekan kautta ja 20m lyhyeksi. Eipä huolta paitsi että olin toivonut tietenkin parempaa alkua...
Putterilla vähän yritin yrittää jos vaikka kävisi flaksi. Ei käynyt. Kiekko lähti liikaa oikealle ja osui hyllyn seinään rollaten reiluun kymppiin. Sieltä sitten melkein hyvä yritys, mutta ei osunut ihan keskelle ja ketjut työnsi ulos. Bogeyfree kierros meni sitten ensimmäisellä väylällä. Vähän meinasi nitkahtaa selkäranka heti ekalla, ei hitto. +1.

12. Buzzz loivaan annukkaan ja hyvä heitto. Kuutisen metriä lyhyt, mutta sainpas putin sisään. Ehkäpä se... Parissa.

13. Tuuli vähän koitti aloitella, joten vaihdoin vähän vakaampaan malliin draiverin. En saanut sitä vain lähtemään flättinä, joten sehän rymisteli puihin ja jätti 20m putin. Taas kerran metrin verran lyhyt yrityksen näköinen. Kolmonen nostolla ja parissa.

14. Firebird sai forella sopivasti kyytiä tällä kertaa, avaus sinne mutkaan mihin pitääkin. Starfire forella vitoseen ja kolmonen korttiin. Näin. Hyvä. -1.

15. Buzzz OS ja fore. Päätin tiputtaa tähtäystä alemmas ettei vaan mene yli. Lähti hyvin kädestä.
Paitsi että liian ylös. Ehkä sentin yli triplamandon poikkipuusta ja metriin. Dropparilta melkein hyvä yritys, joka korin katolta pomppasi puun taakse piiloon. Tarvittiin vapiseva haaraputti, että sain nelosen tähän.
Eihän se nyt hyvin mennyt. Parissa.

16. Ei sääntösohelluksia, joten koitin keskittyä pelaamiseen. Muutkaan ei pelanneet häävisti, joten olin jotakuinkin pelissä mukana. Crankilla annukkaa tällä kertaa paremmin. Ei mikään superheitto, mutta pääsi jatkamaan ilman oksia ja puita sieltä ylhäältä. Starfire tuntui parhaalta käteen tässä ja heitinkin hyvän foren kolmeen metriin. Kolmonen ja -1.

17. Firebird otti tuulesta aika reilusti nostetta ja liiteli sinne alas. Seitsemän metrin putti sisään. Nyt oli hyvä. -2.

18. Loivaa Buzzz annukkaa ja tällä kertaa tarpeeksi kovaa. Kulma oli vähän pielessä, joten oikealla keskellä olevat puut imaisivat kiekon ja pullauttivat sen vasemmalle. Buzzz hyssellä metriin ja kolmonen. Maistui hyvältä. -2.

1. Pikkuneppibäkkäri putterilla aidan yli neloseen ja kakkonen korttiin. Perussuoritus ja -2.

2. Tässä mittailin ja kääntelin rannetta ja kiekkoa heittääkseni hyvän heiton. Lähti Buzzz ihan hyvännäköisesti, mutta osui sitten kympissä johonkin poikkioksaan ja jäi siihen.
Päätin laittaa kostoksi putin sisään. Saahan sitä päättää, mutta jos ei osu koriin niin harvoin se menee.
Huonon putin kolmonen kuitenkin. -2.

3. Nyt lähti DD hyvännäköisesti. Taisi vain lähteä vähän liian hyvännäköisesti kun meni toistakymmentä metriä pitkäksi metsikköön. Hittolainen. Putissa olisi ollut airbouncelle käyttöä. Oksan ali alarautaan muuten hyvä putti. Ei osannut. Kolmonen ja -2. Vähän oli jo tuskaa ilmassa kun tiesi vaikeiden olevan tulossa eikä oikein miinusta kuitenkaan tule alle.

4. Parempi avaus kuin eka kiessillä, mutta edelleen vähän matala. Linja oli hyvä, mutta kantojen armeija söi kiekon ja 15m jäi tekemistä. Päivän paras putti ja tahallaan sisään. Kakkonen. -3.
Hyvä, näillä pelastetaan kierroksia.

5. Avaus melkein hyvä. Crank vain osui puuhun. Pikku foreneppi Buzzzilla väylälle jäi vähän reunaan. Ikävästi yksi puu oli vähän liian linjalla. 80m lähäri ei mahtunut minun heitolla siihen aukkoon mihin piti ja jäi 20m vajaaksi. Näitähän on pistelty, joten eikun yrittämään. No eihän se mennyt. Vitonen, maistui pahalta. Sinne meni edellisen väylän putti. Shit. -2.

6. Vaihdoin Crankin DD:hen mutta heitin samanlaisen heiton. Matala keskelle väylää. DD forella suoraan ja feidasi neljään metriin. Kolmonen ja -3.

7. Tässä vaiheessa oli sellainen käsitys tilanteesta, että aika tasoissa ollaan. En viitsinyt alkaa kyselemään kun mitäpä sillä tiedolla :)
Buzzz OS forella oli parempi. Lähti feidaamaan ja ilmeisesti osui vähän johonkin oksaan ja kuoli. Onneksi saareen. Seiskan putti sisään ja kakkonen. -4.

8. Olin aika hyvin tietoinen että nyt on mahdollisuus pelata asiallisen hyvä kierros jatkamalla tähän malliin. Hysteria hyssessä taivaalle lähti liikaa vasemmalle. Sitten tapahtui jotain outoa. Kiekko osui ilmeisesti kantoon tai juureen kymmenisen metriä vasemmalla, ihan siellä metsän reunassa. Pomppasi kohti koria ja rollaili muutaman sekunnin hiekalla istahtaen korin alle. Hämmentävää, mutta otetaan vastaan kun annetaan. Nostokakkonen. -5. L

9. Nyt ei tarvitse kuin heittää niin tuurilla loput. Fore lähti hyvin kädestä. Vasenta reunaa jotta on varaa vähän feidata. Hyvä heitto. Paitsi että siinä vasemmassa reunassa on se 7cm paksu männynkikkara. Siihen ja pomppu oikealle. Annukkaa en uskaltanut puiden välistä heittää, joten pään yli Buzzz katolleen ja kolmeen metriin kikkaheitto. Kolmonen ja -5.

10. Tulospalvelu Hirsimäki halusi merkata tulokset vielä ennen viimeistä väylää. Selvisi, että johdan kahdella heitolla ja viisi kaveria onkin siinä päänahkaa metsästämässä. Vähän meinasi jänskättää kun piti odotella omaa vuoroa aika pitkään.
Varsin maltillinen Hysteria väylän vasempaan reunaan. Buzzz OS loivalla hyssellä vitoseen ja putti sisään. Kolmonen ja -6.

Aika nopeasti selvisi, että on laskettu oikein. Hiippailin kaikkien ohi viimeisten väylien ansiosta. Voitin kilpailun ja sain kuin sainkin 979 ratingit alustavasti. Karvan verran siis omaa ratingia paremmin kokonaisuutena.
Olin kyllä arvioinut että meidänkin luokassa olisi pitänyt pelata alle 105 voittaakseen, mutta riitti.

Voitto on tietenkin kiva juttu, mutta omaan peliin ei kyllä pysty olemaan tyytyväinen. Ei se oikein lähtenyt missään vaiheessa kulkemaan. Tätä pitää vähän veivata vielä, mutta olihan siellä hyviäkin.
Kutoselle kaksi kertaa kolmonen on erinomainen. Kympille kaksi kolmosta on perussuoritus, mutta uudelle 12 kaksi kakkosta on hyvä.
Aika paljon jäi jossiteltavaa omasta pelistä ja paha mielikin oli välillä. Mutta niin pitääkin olla, tunteita pitää olla tai sitten tämä on sama lopettaa. Pitää vain oppia pelaamaan niiden tunteiden kanssa.
Paljon on vielä oppimista. Opiskellaan.


Huomenna sitten amatöörisyysmyrsky järjestelypuolella. Aamusta paikalle ja homma pyörimään. Tervetuloa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.09.15 - klo:20:44
Koko alkuviikko on painettu fysiikkatreeniä. Appiukon muutto viidenteen kerrokseen pääosin portaita pitkin, puun kaatoa, laiturin siirtämistä ja muuta syksyn tuloon liittyvää hommaa.
Tänään neljän aikaan valmiina kaikesta ja sitten kahjopäänä itseään kiusaamaan.

Lohjan uudelle radalle viikkokisoihin puolijuoksua. Väsytti jo valmiiksi eikä viitsinyt sitten lämmitelläkään. Aurinko kuitenkin paistoi ja keli oli kohdallaan joten kivaa oli.

Pelaaminen ei oikein kulkenut. Onnistumiset oli vähissä, mutta varsinkin putti oli hurjan huonoa. Jostain syystä oikealle mentiin oikein huolella. Onneksi olin usein tarpeeksi lähellä, ettei mennyt useinkaan ohi mutta oikeasti oikealle.
Yksi alarautaosuma tiiltä ja yksi neljän putin ralli viimeiselle väylälle.
Viimeiselle väylälle kahdeksan heittoa tulokseksi ja lopputulos +4 joka on aika heikko suoritus. Viimeksi kun kävin niin kaksi alle eikä sekään ihan mahtavalta maistunut.

Erinomainen kokemus. Kroppa on aika puhki ja sen huomasi. Hyvä huomata jälleen, että tuollakin asialla on merkitystä.

Moustache Open losahti nopeasti täyteen ja nyt mennään kohti Movemberia ihan täysillä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 02.10.15 - klo:10:48
Eilen Kaatiksella perinteiset viimeiset viikkokisat.
Pelattiin 19 väylää, par 133 kaikkien väylien ollessa par 7.

Hyvää mieltä riitti, itsekin tein yhden birdien ja yhden eaglen. Se on Kaatikselle ihan mainiosti.

Kaatiksen takatiit ovat setämiehelle aika vaativat niinkuin pitääkin. Väylätuloksia tavoitellessa on useita väyliä, joissa olisi järkevää ottaa pelikirja kauniiseen käteen ja tyytyä vähempään. Tuttu rata kuitenkin painostaa hakemaan onnistumisia riskipuolelta.

Huomioita eiliseltä. Puttaamisen virhe löytyi. Sinne etupuolelle pitää päästä tai kiekko lähtee liikaa oikealle. Tässä tuntuu olevan vähän liikaa keskittymistä.

Ykkösen avaus näyttä asettuneen Zonelle. Pitkäksi heittäminen näyttäisi olevan mahdotonta, nyt pitää vain hakea oikeaa linjaa ettei jää liikaa sivuun. Kakkonenhan tähän pitäisi tehdä aina, mutta eihän se sillä lailla toimi.

Kakkosella pitää hakea pitkää avausta, onko se sitten Crank. Eilen Crank liiteli oikealle puuhun, onneksi, ei olisi nimittäin pysynyt kentällä.
Kakkoselle eilen tehty vitonen oli toki eagle, mutta kaksi enemmän kuin pelaaja olisi toivonut.

Vitosen avaus on hieno paikka. Tähän ei kelpaa kuin erinomainen. Hyväkin avaus jää usein paikkaan, josta ei pääse heittämään kakkosheittoa ylös. Jos ei pääse niin pitää nielaista ja tyytyä vitoseen. Eilen lähestymisrollit tarjosivat kutosen.

Kutosella foren tarvitsee olla täydellinen tai jää liian pitkä putti. Tässä tuulee usein vastaan joka oikeasti tarkoittaa riskien nousemista.

Ysiväylän avausta jonkun pitäisi käydä vähän veivaamassa. Liikaa riskejä. Kolmonen tulee muutaman kerran kaudessa, mutta nelonen on ihan hyvä. Malttia ja rauhallinen avaus.

11 on synkkä paikka, eilen kuitenkin hyvähkö avaus josta mainio foreantsa kentälle ja nelonen korttiin. Nelonen ei ole liian vaikea, mutta ei anna mahdollisuutta heittää yhtään puolihuonoakaan heittoa.

Loppuun asti mentiin peruspelillä, paitsi että 17,18 ja 19 tehdyt kakkoset nostivat tuloksen tasan pariin. Hyvä mielihän siitä jää kun sen noin päin tekee. En jäänyt Leksalle kuin 7 heittoa Leon painaessa hallitun 56 pöytään. Sillä olisi voittanut myös etutiin kisan kahdella heitolla, joten Leksallakin lienee tyytyväisyyteen syytä.

Kaikenkaikkiaan eilen peruspeliä, melkein hyvää ja lähtihän se onneksi käyntiinkin. Viime aikoina on ollut vähän haastavaa kun ei ole peli oikein lähtenyt  ollenkaan käyntiin ja on joutunut tyytymään perussettiin. Jospa se siitä. Kolmen viikon päästä on Kaatiksella End of Summertime ja sitten odotellaankin jo Moustache Openia.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.10.15 - klo:23:22
Tänään Kaatiksella pelailtiin bagtageista.
Samalla tuli yritettyä miettiä voisiko Kaatista pelata fiksumminkin varsinkin jos ei oikein kulje. Jos ei kiekot lähdekään sinnepäin mihin yrittää niin voiko esim. ysiväylän pelata järkitulokseen?

Vaikea yhtälö mietittäväksi, mutta toisaalta jos pitkältä väylältä poimii kohtia joista on helpompi jatkaa menettämättä mitään niin voisiko se olla järkevämpää. Voisi olla.

Tänään kuitenkin hyvää peliä aluksi, oikeastaan vasta väylällä 11 napsahti huono avaus puuhun ja kutonen korttiin. Tämä on heti perään toinen väylä jossa pitäisi kyetä nopeasti päättämään mitä tehdään ja laskea todennäköisyyksiä. Väärä ratkaisu voi pilata koko kierroksen.
Kutonen ei tuolle väylälle ole kuolemaksi, mutta kasikin tulee ihan kuin itsestään kun alkaa tyhmäilemään. Tällekin väylälle pitää uhrata aikaa.

Sitten alkoikin vähän napsua. Huonohkoja avauksia ja sitten 14 avaus kaksi kertaa outtiin ja kutonen korttiin. Päästin muut ihan turhaan leikkiin mukaan.

16 avaus on nykyään melko varmasti meikäläisellä fore. Oikealle ei saa joutua ja tänäänkin forella vitoseen. Huono putti vei kakkosen, mutta jännän näköisesti kiekko kierähti korista ulos.

18 avaus on ollut nyt hallussa ja 19 avauskin on tiedossa. Nyt mentiin sitten kuitenkin jatkoväylille ennenkuin sain pitää numeron 15. Tuon kanssa onkin kuljettu jo jonkin aikaa. Kilpailujen ensimmäisellä kierroksella olen sen pari kertaa lainannut Sami Loukolle, mutta toisella kiessillä ottanut sen takaisin :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 05.10.15 - klo:12:28
Taisin eilen yksikseni jupista, että nyt polvi vinkuu siihen malliin että pidettäneen pieni tauko. Aurinko paistaa ja kelit on kyllä niin kohdillaan, että täytyy lähteä Kaatikselle fiilistelemään. Herra liiton puheenjohtaja haastoi pelaamaan, joten pitäähän sitä mennä.


Eilen illalla löysin kamerasta joitakin kuvia Syysmyrskystä. Olen nykyään vaan koko ajan krantumpi julkaisemaan miljoonia kuvia, joten taidetaan tyytyä muutamaan hyvään mitkä oli vahingossa kameraan tallentuneet.

Lueskelin muuten Eskelisen Jennin http://www.powergrip.fi/blog/kauden-2015-vuoristorata/ (http://www.powergrip.fi/blog/kauden-2015-vuoristorata/) ajatuksia kaudesta. Vuoristorataa on menty, mutta toivoa on vielä jossain. Jenni kertoi huomioineensa, että blogeissa on paljon tyytyväisiä pelaajia joilla peli kulkee.
Itse olen huomannut, että aika paljon helpompi on avautua kun homma ei toimi. Toki se kirjoittaminen toimii itsesuggestiona tilanteesta selviytymiselle, mutta itse ainakin koen aika hankalaksi pistää vaikka kahden kierroksen kisasta sellaista raporttia että kylläpäs mä olen hyvä pelaaja kun kulkee. Jostain syystä sieltä vähän takapihan kautta pitää leukaa roikottaen kuitenkin asioihin suhtautua. Hetken päästä jo naurattaa kun tämä on kuitenkin vain peliä, mutta kyllähän sieltä roikotuksen kautta tullaan.

Jos on huono heitto niin vaikealta se tuntuu siitä riemua repiä. Tokihan se aika usein voisi olla vielä huonompikin.
Olen välillä oman pelaamisen johtoryhmän saunapalavereissa yrittänyt laskea ensin hyviä heittoja ja sitten surkeita. Olen joutunut ottamaan mukaan sellaiset ihan hyvät jotta saadaan vähän realistisempi tunnelma.
Välillä pitää aloittaa alusta kun menee homma sekaisin, mutta on jonkinlainen käsitys ihan numeroina mikä tuhosi pelin tällä kertaa.
Ei ne tilastot sieltä saunasta ulos tule, mutta on tässä jonkinlainen haisu siitä missä mennään.

Oikeastaan yksi iso juttu minkä olen huomannut. Lähes jokaisella kentällä on ne väylät joissa se huono heitto maksaa enemmän kuin joillakin muilla väylillä. Toisilla kentillä se on se ob siellä tai myrkkypyltsi josta ei pääse pois. Jos olisi oikein innoissaan niin varmaankin miettisi omaa osaamista suhteessa näihin väyliin ja rakentaisikin sen pelikirjan fiksummaksi.
Kaatiksen pitkät väylät ovat jotakuinkin näitä väyliä. Ysiltä kolmosen hakeminen on mahdollista vain erinomaisen avauksen jälkeen ja 11 kohdalla on sama juttu, mutta sitten tehdään nelosta. Vitosväylän pelaaminen neloseksi vaatii sekin erinomaisen avauksen, joka sitten kostautuu mainiosti pikku erheen jälkeen.

Tuleekohan sitä joskus oikeasti paremmaksi kaiken tämän turhan veivaamisen jälkeen? Mitä se auttaa veivata jos siitä ei ole hyötyä. Toisaalta, onpahan saunassa tekemistä :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.10.15 - klo:15:27
Eilen Nummelanharjulla pitkästä aikaa ilman mitään viikkokisajuttuja. Kävin tosin ensin purkamassa seiskan ob-tolpat ja sitten horjumassa 15 triplamandon pois.
Nummelanharju on nyt perinteisempi, ainoana uudistuksena 12 väylän muutos.

Bagtag-kierros oli varsinaista hupailua. Ei ihan jaksanut keskittyä muuhun kuin höpöttämiseen. Melkein hyvää pelaamista, mutta seitsemällä ensimmäisellä väylällä neljä alarautaputtia kertonee oleellisen.
56 lopputulokseksi ja hassu fiilis. Peli ei ollut varsinaisesti huonoa, mutta ilman yhtään katastrofia 56 ei ole häävi. Todettiinkin, että Nummelanharjulla iso mentaaliin vaikuttava kohta on väylät 7-9. Periaatteessa kaikille pitäisi tehdä kakkonen, mutta jos tulee vain yksi niin on huonosti mennyt saati jos tulee pelkkää kolmosta niin synkistellään pitkään. Mielenkiintoinen huomio sinänsä.

Tänään aurinko paistaa ja viisi astetta lämmintä. Palaveripäivä töissä ja heti alkoi kuumotella.
Tänään Kaatikselle. Koko ajan enemmän alkaa olla käyttöä Zonelle ja Buzzz OS:lle. Uskoisin näiden saavan pelitilaa kummasti kunhan saadaan selkärankaan niiden ominaisuudet kunnolla.

Eilen aloitettiin Movember rahankeräys. Laitoin varastoistani myyntiin Discmania Cash Money Tourin fundraiserin. DD2 tai PD2 ei näkynyt kiekon pohjasta enää merkintöjä. Näyttäisi kuitenkin herättävän senverran mielenkiintoa että mentiin jo yli 20€.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.10.15 - klo:09:00
Eilen juuri sopivaa pääntyhjennyspeliä Kaatiksella. Aivot eivät ihan koko aikaa ehtineet mukaan peliin ja sen kyllä huomasi.

Kaatiksen ykkönen on kuitenkin sellainen väylä johon pitäisi tehdä kakkonen. Crystal FLX Zone on juuri sopiva forella tähän. Sitä saa heittää oikeasti niin kovaa kuin lähtee eikä tuo hieman vajaa 70m väylä ole mennyt vielä koskaan pitkäksi. Saattaa toki kertoa enemmän mun foresta kuin väylästä tai kiekosta.
Eilen kuitenkin löysä fore oikealle puskaan. Vähän nauratti. Siellä puskan vieressä sitten aivot ihan narikkaan. Forella pikky hysseneppi Zonea. Idiootti. Puoliksi jäiseen rinteeseen kiekko pystyssä ja sehän pompulla rollasi sinne alas. Nelonen alkuun on aina hyvä.
Ei ollut mistään muusta kuin järjen köyhyydestä kyse tässä.

Vitosväylän avaus tuottaa nyt pahoja vaikeuksia. En muista koska olisin heittänyt siihen hyvän avauksen. Pitänee ennen End of Summertimea kävellä kiekkokassin kanssa ihan vain availemaan. Tässä on kuitenkin väylä johon nelosen tekemällä ei jää jälkeen kenellekään. Ainahan sitä haluaisi.

Löysää pelailua siis. Mukavaa kuitenkin oli vaikka olihan sitä vähän viileää ja varsinkin sitten kun kierroksen jälkeen alkoi aurinko kadota niin huomasi että onpas täällä kylmä. Pelaamista ei kuitenkaan haittaa kun on kunnon hanskat kädessä ja ottaa ne pois vain heittäkseen.

Kierroksen jälkeen piti jäädä tietenkin asettamaan se Zone kohdalleen sen ykkösen avauksen kanssa. Kokeilin heittää oikeasti kovaa sitä Zonea, mutta en sitä pitkäksi saa ilman annukkaa. Eikä sitä pitkäksi ole tarkoitus heittääkään :)
Muutaman kerran piti testata ja koitin vielä Dronellakin, joka hienosti sieltä kääntyy 90 astetta oikealle vaikka näyttäisi kuinka jäävän vasuriin.

On se ihmeellisen mukavaa tämä frisbeen vippailu vaikka ei tunnu setämies saavan rennollakaan vippauksella 120m.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 11.10.15 - klo:00:13
Jos tarkoitat tuota uutta Grippiäni niin olen tietoinen. Taisin jossain vaiheessa kertoakin kaivanneeni opasvideota :)


Tänään työhommiin pohjoisempaan. USDGC:n viimeistä kierrosta tuijottaessa yhtäkkiä pimeästä tuli muistikuva. "Heitit sitten SM-kisoissa forella outtiin siten että pääsit metrin eteenpäin!"
Kaikenlaista.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.10.15 - klo:20:05
Työmatka on helposti frisbeegolfmatka. Pari päivää on heitelty itse suunniteltuja neppailuväyliä ja tänään käytiin pelaamassa ihan oikeasti.
Vimpelinvaara Discgolfpark on tyypillinen hiihtolaturata mäntymetsässä. Pitkiä suoria väyliä ja tarkkoja heittoja puiden välistä.
Tänään oli varsin hyvä päivä. Kiekot toimivat hyvin ja puttikin osui pääosin kohdalleen.
Lopputuloksena 52 heittoa, joka on radan pariin -5. Yksi bogey ja sekin pitkälle kapealle ränniväylälle.
Jos menisi huonosti niin olisi aivan kaamea rata pelata. Pomput pitkin metsiä ja avaukset lepikkoon johtaa pahaan mieleen ja heikentää rataa :)

Ei ihan lempparirata, ehkä liikaa samantyyppisiä väyliä. Loppupäässä vähän peltoakin ja hyppyrimäen montulle lopetus on ihan hauska.
Kyllä tuolla pelaamassa kehtaa käydä.

USDGC oli viimeiseen asti jännää puuhaa. Mietittäväksi keskusteluista jäikin arvioida milloin väylä on liian vaikea ja milloin tuurilla mennään liikaa. Tapani heitti mielenkiintoisen kysymyksen, miksi ne heittää kiekkoa parkkipaikalla vaikka vieressä on golfkenttä, jossa lämmitellään ja heitetään pituutta...
Tuttuja nimiähän siellä kärjessä roikkuu, mutta onhan se aikamoista jos ammattimiehet painaa jollekin väylälle toistakymmentä heittoa. Eroja pitää tulla, mutta tuleeko sitten jo liikaa...
Onnittelut vielä NFS:n herra Nissiselle, joka kertoikin taktiikkana olleen vain rauhallinen väylällä pysyminen. Yhdeksäs sija on jotain sellaista mihin monikaan suomalainen ei ole pystynyt, joten hyvinhän se meni.


Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 15.10.15 - klo:11:37
Liitopäivät lähestyy. Hieman on puuhastelua sen osalta.

Samalla olen innoissani ensi viikon End of Summertimesta. On kiva vielä syksyllä ehtiä pelata kisa Kaatiksella ja ehkä vielä enemmän olen innoissani kun olen päässyt opastamaan uutta TD:tä kisajärjestelyissä. Pieni ohjaus on aina paikallaan ja toisaalta on hienoa kun saadaan uusia naamoja hoitamaan kisahommia. Hyvähyvä.

Olen tosin jälleen kerran hieman pettynyt kilpailijoihin. Kisa on täynnä, viimeinen maksupäivä tänään (pitää siis näkyä tänään tilillä), maksaneita 46/76. On toki syksy ja kylmäkin voi iskeä koska tahansa, mutta jaksan aina uudestaan pettyä siihen että aikuinen ihminen ei kykene ilmoittamaan ettei pääsekään kilpailuun.
Samalla kun TD:n hommat lisääntyy, jono ei liiku eikä joku muu pääse kisaan mukaan. Valitettavasti tämä näyttäisi olevan edelleen ikävä trendi.
Harmillisesti näen myös jatkuvasti ne samat nimet siellä ilmoittautuneiden joukossa.

Päädyinkin sitten aikaistamaan maksuaikataulua Moustache Openiin. Jostain syystä olin asettanut aika kauas  tuon deadlinen, joten otin sitä viikon lähemmäksi ihan vain että saadaan jonosta jengiä mukaan jos maksuprosentti on samaa luokkaa kuin End of Summertimessa.

Tässä kohtaa kisajärjestelyjä ottaa ihan oikeasti päähän oikeastaan joka kerta. Ei niiden osalta tietenkään jotka ovat maksaneet, mutta niiden osalta jotka eivät kykene toimimaan "oikein".
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.10.15 - klo:14:12
Liitopäivillä oltiin aktiivisia monella saralla. Keskustelujen ja muiden touhotusten lisäksi päädyttiin tekemään haaste liiton jäsenseuroille.

https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=4&t=3782 (https://keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?f=4&t=3782)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 19.10.15 - klo:19:14
Liitopäiväraportti Peurungasta.

Perjantaina painettiin pysähtymättä paikalle, että ehdittiin pelaamaan. Tumin ja Villen kanssa pelattiin vauhdikas kierros Peurungassa panoksena olut voittajalle häviäjän kustantamana.
Peli kulki yllättävän kivasti varsinkin kun neljälle ensimmäiselle väylälle tein kolme kakkosta. Pojat meinasivat jo jäädä jälkeen, mutta tuli sitten itsellekin se aika jolloin kerätään heittoja. Ville kävi jo tasoissa ja Tumikin kolkutteli kunnes sitten onnistuin senverran hyvään suoritukseen, että pojat jäivät taakse.
Taisin pelata ns. kolmosen pariin. Emme tainneet sitten ihan kaikkia väyliä pelata koska kun lauantaiaamun arvotut paripelit pelattiin osa väylistä olikin eri väyliä. Ansiokkaasti kuitenkin Peurungassa pelattiin niihin koreihin joissa oli lippu, joten se helpotti hakemista.
Paripeli sujui aika kivasti, Alternatea vaihtoavauksin. Onneksi sain puttikoneen, herra Ferraran kaveriksi niin ei tarvinnut omia lähestymisiä laittaa kovinkaan lähelle. Senverran hyvin meni, että tulimme toiseksi vaikka onnistuttiin laskemaan tuloskin väärin.

Aiemmin olen jo maininnut, että pelisuoritukset kummasti vaikuttavat mielipiteeseen radasta. Peurungan metsät eivät edelleenkään ole mielipaikkani heitellä muovia, mutta kummasti ei yhtään niin pahalta tuntunut kun osui kohtuullisesti rakoihin ja pomputkin oli lähinnä sopivia.
Metsässä bogitikka laulaa :)

Ensimmäinen kokemukseni Liitopäivistä oli hämmentävä. Lauantaina veivattiin asioita kaksin käsin. Todella moni uskalsi ja osasi kertoa mielipiteensä ja yhdessä haettiin suuntaa ja mietittiin mennyttä. Todella positiivinen ylläri.

Iltaohjelmassa jatkettiin sitten vapaammin veivaamista ja jossain vaiheessa Movember hyökkäsi kaksin käsin kimppuun.
Tuittu Tuittunen ilmiintyi paikalle ja päätettiin ottaa supermieheltä nimmari kiekkoon ja laittaa se huutokauppaan.
Keskustelu lähtikin sitten aika nopeasti lapasesta ja konkretisoitui hurjaksi huutokaupaksi. 600€ on korkein tähän asti tarjottu tarjous kiekosta.
Toinen huutokauppa saatiin sovittua herra Särkelän kanssa. Kaapolla kasvaa parta senverran hurjasti, että sovittiin huutokaupattavan Kaapon viikset.
Laitettiin tänään homma etenemään. Tällä hetkellä 100€ tarjottu Kaapon viiksistä. Voittaja saa päättää minkälaiset viikset Kaapo kasvattaa.

Olen kovin hämmennyksen tilassa. Movember ja frisbeegolf tuntuu olevan nyt molemmat aika nosteessa. Frisbeegolfarit innostuvat tällaisestakin hömpsöttelystä ja nyt tehdään sitten historiaa.


Liiton syyskokouksessa oli odotettavissa paljon keskustelua hallituksen esittäessä erilaisia uudistuksia. Itse ainakin olin kovin yllättynyt kun käytiin lisenssiuudistusta läpi ja herra puheenjohtaja ilmoitti ensi vuonna olevan vain yksi kilpailulisenssi niin paikallaolleet intoutuivat spontaaneihin taputuksiin. Ilmeisesti tuli oikeaan kohtaan.
Olin erovuorossa Tumin ja Teemun kanssa. Teemu luopui paikastaan ja itse olin ilmoittautunut olemaan innoissani jatkamassa jos niin halutaan.
Ruuhisen Visa tuli uutena hallitukseen ja Tumin kanssa päästiin jatkokaudelle, joten tämän kaksivuotiskauden jälkeen 9 vuotta liiton hallituksessa alkaa olla jo aika pitkä aika. Toivottavasti setämiehestä on edelleen jotain hyötyä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.10.15 - klo:10:27
Tärinä päällä monella tapaa. Eilen asentelin valoja kahdeksan metrin tikkaiden päässä ja kyllä jänskätti. Pienikin liike pisti tikkaat vapisemaan ja meikäläisen siinä mukana. Tikkaiden kanssa on vähän traumoja kun kerran olen oikein huolella livahtanut tikkaiden kanssa alas ja pelkällä tuurilla selvisin rumilla ruhjeilla. Hiki tuli eilenkin enimmäkseen jännittämisestä.

Moustache Open pyyhältelee omaa pikku vauhtiaan ja kaikenlaista puuhastelua on ilmassa.

Kaatiksella pelataan lauantaina End of Summertime ja siihen kävin eilen valmistautumassa paikan päällä bagtag-kisassa.

Pelikirjaa on luotu Kaatikselle ennenkin, mutta pientä säätöä ja ihan itseä varten raportoin tässä eilistä saunapalaveria aiheesta.

1. Vaikea sanoa onko kylmä kangistanut vai eikö sitä nyt vain millään usko ettei tätä väylää pysty heittämään sillä Zonella pitkäksi. Eilen taas kympin lyhyeksi ja putti alarautaan. Kuuluisat tiukat parit iskivät välittömästi tällä pakkokakkosväylällä ja +1.
Ei ole ihan helppo väylä, mutta kyllä tähän se kakkonen on ainoa mikä tyydyttää.

2. Kakkosen avaus näyttää siltä, että voi heittää ihan mihin vain kunhan on väylällä. Näinhän se ei ole. Vasemmassa reunassa on hyvä olla jos heittää yli 100m. Sieltä pääsee kauniisti hyssellä kupille kaartaen ennen koivuja. Oikeasta reunasta voi lähteä kiertämään koivuja oikealta ja tulla kauniisti korille takakautta. Keskellä oleminen aiheuttaa pienen dilemman. Jos on tarpeeksi pitkä niin meikäläinen pystyy forella heittämään vasemman kautta ja pääsemään korille. Oikealta alkaa olla jo hankala kiertää ja suoraan on vaikea tiputtaa kiekkoa niin ettei mene pitkäksi. Eli pitäisi valita jompikumpi laita jos osaisi. 140m avaushan tarjoaa jo näkymän korille vaikkakaan se alamäkiheitto ei ole ihan helpoin mahdollinen.
Kolmonen on tähän erinomainen suoritus. Eilen avaus 115m vasempaan reunaan DD:llä ja Starfirellä loivassa hyssessä ennen koivuja kolmeen metriin. +1 tässä vaiheessa ja pelikirja on kohdallaan. Tarvitaan vain kaksi hyvää heittoa.

3. Takatiiltä pelattaessa pitää osua 5m rakoon. Ylämäkeen heitettäessä tuulen suunta vaikuttaa aika paljon, mutta sitä sitten yritetään lukea.
DD jollain kulumisasteella on tähän ratkaisu. Crank joskus on tuntunut hyvältä, mutta kippaa siellä ylhäällä yli vähän liian helposti. Oikealla on range ja OB, joten ei sinne ja vasemmalla on puita joiden katveesta ei halua pelata. Eilen hyvä avaus keskelle väylää.
Kakkosheitto on jotain sellaista joka riippuu paljon kuinka liukasta on rinteessä. Märkään nurmikkoon heittäminen on haastavaa eikä kiekon pysäyttäminen ole korille helppoa. Kelistä riippuen heitän 90% jatkoheiton Dronella joka ei paljon rollaile ja kuivaan nurmikkoon kuolee aika kivasti. Alamäkeen sivuttain heittäminen ei ole ihan helppoa, joten kolmonen on tähän kova juttu. Sellainen kuitenkin eilen livahti.
Parissa.

4. Tiukka on ränni, mutta ei liian tiukka. Dronea forella, yritän osua keskellä väylää olevaan kuuseen. Ei siihen kovin helppo ole osua, mutta jos menee läheltä niin on kupilla. Eilen keskelle puuta ja vaikean lähestymisen kautta kolmonen. Dronella saa heittää alamäkeen aika kovaa eikä flippaa. Parissa.

5. Tämän avauksen kanssa on ollut hankalaa. Crankia tarjotaan loivassa annukassa ja tuulen suunta ratkaisee aika paljon. Eilen ei paljoa tuullut ja pitkästä aikaa sain erinomaisen avauksen. Hyvän avauksen jälkeen lähdetään ylämäkeen painamaan Crankilla ja se riittää melkein ylös asti. Eilen sitten järki käteen ja kun pitää heittää sekä sivulle, että ylöspäin mentiin ihan Starfirellä. Metriin ja nelonen korttiin. Tästä voi jo vähän juhlia, ei tule ihan jatkuvasti nelosia. -1

6. Kankeus vaivaa, mutta tällä kertaa melkein hyvä fore. Vähän nokka pystyssä DD jaksoi noin kymppiin. Putti oli huono, mutta pääsipä yrittämään. Tätä pitäisi varmaan vähän veivata bäkkärilläkin kun fore ei varsinkaan vastikseen riitä mihinkään. Kolmonen kuitenkin. -1

7. Hysterialla pääsee mutkaan kivasti eikä tarvitse välittää tuulesta mitään. Mutkasta jatketaan useimmiten Firebirdillä. Matala Firebird sukeltaa puiden alta kivasti ja menee alle vitoseen. Paitsi jos heittää huonon niinkuin eilen. Melkein siihen vasemmalla olevaan puskaan. Meni kuitenkin rapisten läpi ja kymppiin. Heikohko puttiyritys ja nelosta korttiin. Yksi varmimpia pirkkoväyliä tällä kentällä. -1 ollaan kuitenkin eli homma on aika hyvin hanskassa.

8. Drone ja pommihysse lukee pelikirjassa. Tällä kertaa väärä linja jättää kiekon vasemmalle ja aita väliin. Tiukka par 2 kääntyy bogiksi kun hyvä yritys kolahtaa yläpantaan. Parissa.

9. Tähän veivataan tuulensuunnasta riippuen eri vaihtoehtoja. Crank lähti linjaan, mutta ylös. Rollasi ystävällisesti kuitenkin vasemmasta rinteestä pelipaikoille. Sata metriä korille ja DD käteen. Heitin vähän liian kovaa ja kiekko nousi vähän liikaa plaaniin painuen metsään. Sieltä putterilla milliin ja nelonen. Parissa.
Erinomaisen hieno ja vaikea väylä. Nelonen on hyvä ja kolmoseen vaaditaan jo todella hyvää pelaamista. Tykkään vaikka tähän niitä kaseja välillä vain tulee.

10. Takatiiltä midarilla ja etutiiltä draiverilla. Buzzz käteen ja keskelle väylää. Tässä olen muuttanut hieman pelikirjaa. Buzzz loivaan ylämäkeen yli 50m tarkoittaa jo aika kovaa heittoa. Eilen vaihdettu Starfireen, jota ei tuollaiset haittaa ja metriin. Kolmonen korttiin ja seuraava väylä.
Parissa.

11. Pelikirjan Crank-avaus onnistuu melkein täydellisesti. Kymmenen senttiä korkeampi olisi mennyt 15m pitemmälle. Nyt pöllähti lehdet ilmaan ja kiekko maahan ylätasanteella. Hyvä paikka kuitenkin. Kakkosheitto oli pienestä liukastumisesta huolimatta hyvä ja oltiin vasemmalla noin 80m korista. Starfire loivassa hyssessä korille lähti vähän oikealle ja tippui rinteeseen, nousi varovaisesti pystyyn ja rollasi alas asti. Meni repair-alueelle josta heitetään dropparilta. En olekaan siellä ollut koskaan. Hyvä heitto neljään metriin. Neljä heitetty ja paria putataan. Liian lähellä ilmeisesti kun lankesin perinteiseen. En putannut enkä niistänyt. Välimuoto ei ole hyvä, joten eihän se mennyt. Ihan turha kutonen. Tämä on taas hyvä muistaa. Päätä mitä teet ennenkuin teet. Pätee varmaankin oikeassakin elämässä.

12. Starfire käteen ja hysseä taivaalle. Taas lähti vähän oikealle ja tipahti rinteeseen josta rollasi alaspäin. 40m lähestyminen ylämäkeen kahteen metriin ja kolmonen korttiin. Edelliseltä väylältä kerätyn bogeyn jälkeen +1

13. Tähän on päädytty heittämään forella Firebirdiä. Pitää vain hakea reilusti vasemmalta ja tuulesta riippumatta ollaan melko lähellä. Huono heitto ja kymmenen metriä oikealla. Alarautaan ja tämä par kakkonen kärsittiin kolmoseksi eli +2.

14. Slowhand korostuu tässä mainiosti. Satasen tolpalle pitäisi päästä, mutta vaatii aika erinomaisen heiton. Eilen kuitenkin onnistui ja siitä tolpalta lähdettiin hyökkäämään. Livahti vähän aikaisin kädestä ja kiekko löytyi noin 11m korin vasemmalta puolelta. Puttaamiseen tuli kerrankin keskityttyä, joten sehän lipsahti sisään. Kolmonen ja +1.

15. Tällä kertaa melkein tuulettomaan keliin oli Hysteria vähän liian vakaa. Reilun kympin lyhyt ja mäntyjen seasta ei mitään jakoja edes yrittää. Kolmonen korttiin ja +1. Tässä haetaan reippaasti nopealla ylivakaalla kiekolla feidiä lampien päältä. Ei mikään helppo heitto saada korille, mutta ei ne sinne lampeen mene :)

16. Tälle väylälle on ilmestynyt puita. Vaikka puut ovat vielä pieniä niin selvästi ohjaavat jo peliä. Hyvä avaus kuitenkin antoi mahdollisuuden tuupata kolmonen. Kaksi hyvää heittoa ja Crank+DD yhdistelmä toimii kivasti. Kolmonen korttiin kuuden metrin putilla. Hyvä. Parissa.

17. Alamäkiväylä, johon on pelikirjaan merkitty fore. Tällä kertaa päivän ehkä surkein heitto jäi ns. näppiin ja korille oli noin 50m hankalasta paikasta. Zonella yritin korille, mutta jäi siihen kymppi kun heitin liian hiljaa. Heikko putti ja nelonen korttiin.
+1.
Tällä väylällä vasemmanpuolen metsä on senverran pelottava että pelaan mieluummin forella vasemman kautta.

18. Fore ei riitä korille, joten joutuu heittämään yläkautta loivaa annukkaa. Tässä luetaan tuulia ja yritetään löytää oikea kiekko. Eilen heitin nokka pystyssä, eihän se mihinkään jaksa joten kolmonen korttiin hyvän puttiyrityksen jälkeen. +1.

19. Tällä väylällä on DD-fore ollut hyvässä kunnossa joten toivoin vielä kakkosta korttiin. Fore oli kuitenkin aika pahasti jäässä eikä onnistunut ollenkaan. Toinen jo näppiin ja ihan minne sattuu. Putti korin alle ja kolmonen. Loivaa foreantsaa haen tähän. DD:stä loppuu vauhti kivasti ja feidaa kuitenkin senverran ettei mene outtiin vaan korille. Vaatii tosin hyvän heiton. +1

+1 olisi viikonlopulle hyvä tulos. Aika sekavaa peliä eilen, toisaalta meni hyvin ja huonot heitot tulivat ns. oikeisiin paikkoihin eivätkä maksaneet liikaa. Kaatiksella ei kuitenkaa ole loputtomiiin paikkoja paikkailla vanhoja virheitään joten mieluummin pienempi vahinko kuin iso vahinko riskivedoilla.
Saapa nähdä.

Saunapalaverin lopputulema. Peruspeli kulkee ihan kivasti, puttiinhan tämä kaatuu jos on kaatuakseen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.10.15 - klo:12:30
Rating-päivityksen riemu paljasti miten heikosti sitä on esiinnytty.
Tähän päivitykseen taisi tulla vain kaksi kierrosta ja mielestäni yhtään kisaa ei pudonnut pelistä pois.
Tammisaaren 962 reitatut kierrokset saivat ratingini asianmukaiseen nousuun. +1 pistettä.

Seuraavaksi pelataan omalla kotikentällä ja toisaalta pudotetaan omalta kotikentältä koviakin kierroksia pois taulusta.
Moustache Open 2014 kuitenkin armollisesti antoi yli 1000 ratingin toiselle kierrokselle. Sen jälkeen sellaisia ei sitten ole näkynytkään, joten kohta oltaneen tilanteessa jossa taulu on puhdas tonnin kiesseistä. Ellei sitä nyt sitten intoudu pelaamaan Kaatiksella muutaman alle tai Nummelanharjulla alle 50 tuossa pikku hyhmässä. Elämme jännittäviä aikoja.

Toiveet omasta osaamisesta ovat jälleen olleet liioiteltuja. Ehkä pitää hyväksyä ilmeisin selitys, wanhuus ei tule yksin. Se tulee ja vie ratingit mennessään :)


Kiekkojen osalta on tärkeää, että kiekko tuntuu hyvältä kädessä. Powergripin sivuilla lukee, että 23.10.15 saattaa olla bägini kannalta ratkaiseva päivä. Discraftin Z FLX muovi tulee kauppaan ja jos kuvan perusteella päätellään toiveikkaita ajatuksia niin tämä saattaisi olla Crystal FLX spesiaalimuovin reinkarnaatio. Jos näin on niin bägini alkaa yhä enemmän muistuttaa Discraftin mainosta.
Toki sieltä midariosastolta löytyy jo koko setti Discraftia Zonesta Buzzzin eri muotojen kautta Droneen.
Tuo Crystal FLX on vain jotain sellaista miltä mielestäni kiekon pitää kädessä tuntua. Siinä taas Innovan pojille tekemistä kun pähkivät seuraavaa muovimallia. Gummy Roc oli jo hyvä yritys, mutta ei tainnut päästä tehdasvalikkoon.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 23.10.15 - klo:20:09
Tässä on viikko mennyt kuin siivillä ja ihan yhtäkkiä huomenna on End of Summertime. Pelikirja on olemassa, mutta tänään innostuin omalla pihalla kokeilemaan vähän puttaamista. Yhtäkkiä kaikki ne samat ongelmat jotka oli kesällä olivat hiipineet takaisin ja puttasin kuin....huonosti. Saakeli.
Yritin veivata puttia hetken ja siinä kohtaa kun sain kaksi peräkkäin sisään totesin, että Valmis!

Movember-hommat on lähteneet kivasti käyntiin. Kohta lähennellään lahjoituksissa tonnia ja homma pyörii vaikka marraskuu ei ole vielä lähelläkään.
Tänään soitti Postin setä, että olisi laatikoita. Neljä laatikollista Moustache Open 2015 numeroituja kiekkoja. Karkkia.
Aika hienosti oli laitettu printtiä eri väreillä ja systeemeillä. Laitetaan jossain vaiheessa vähän kuvaa kiekkokasoista.

Täpinää alkaa olla ilmassa. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.10.15 - klo:21:19
End of Summertime alkoi 6.40 heräämisellä ja aamukahvilla kahvilassa ettei tarvitse herättää muuta perhettä. Kisaa varten auto oli jo pakattu eilen tietokoneiden ja printtereiden lisäksi kaikenlaisella mitä voisi tarvita. Aika usein yritän varautua vähän kaikkeen, joten yleensä tavaraa on paljon.

7.30 Kaatiksella alkoi aurinko vasta hiipiä näkösälle ja saatiin hämärässä viritellä lippuja ja laitella tuloskortit kohdalleen. Kaikki pelaajat tulivat paikalle mikä on aina hieno juttu eikä kukaan tullut kysymään missä pitää ilmoittautua. Ilmeisesti ne jotka tulevat pelaamaan osaavat lukea Kisakoneesta ohjeita ja lukevatkin.

Keli oli kohdillaan ja pelaajakokouksen jälkeen lähdettiin pelaamaan kauniissa säässä.
Saunapalaverissa päädyin siihen, että jos vain jaksan niin käyn molemmat kierrokset erikseen tänne läpi ja katson sen jälkeen olenko itseni kanssa edelleen samaa mieltä.

Aloitus ykköseltä. Zonella fore pelikirjan mukaan, vähän liian vähän vasemmalle ja kuudessa metrissä puun takana puoliksi piilossa. Loiva annukkaputti putoaa kuitenkin sisään ja kisa on alkanut niinkuin pitääkin. Ykkösen kakkosella on aika iso henkinen merkitys. Parissa.

2. Uusi Crank ja pieni takatuuli. Vähän korkeampi että Crank ehtii liitää ja kurkata vähän oikealle. Korkea onnistui, mutta uusi Crank onkin hieman vakaampi kuin vanhempi eikä kurkkaa mihinkään vaan menee suoraan ja feidaa vasemmalle rinteeseen, onneksi kuitenkin avoimelle. DD foreantsalla onnistuu täydellisesti, en vain nähnyt mihin kiekko meni. Kiekko löytyy metri korin vierestä ja kolmonen on valmis. Parissa ollaan ja täydellinen alku. Hyvä hyvä.

3. Kulunut DD kippaa loivasti vastatuuleen yli ja menee vähän oikeammalle kuin yritin mutta on ihan hyvällä paikalla. Aamukasteeseen on vaikea saada kiekkoa pysähtymään, mutta pitää yrittää. Drone lähtee aika kivasti, mutta skippaa ja jää onneksi seiskaan suoraan korin alapuolelle. Hyvä putti ja sisään. Huh. Yksi alle. Tämähän on hieno laji.

4. Dronella tähtään keskellä olevaan puuhun niinkuin pelikirjassa lukee. Hyvä heitto menee läheltä puuta kahteen metriin ja birdie on valmis. Kaksi alle on maksimisuoritus neljän väylän jälkeen. Vähän pitää jo tyynnytellä miestä.

5. Pieni vastatuuli onkin pienempi kuin heittäjä arvioi. Heitto lähtee juuri niinkuin yritinkin, mutta olosuhteet on arvioitu väärin ja Crank feidaa liian aikaisin ja metsään. Forella metrin reiästä ylämäen juurelle. Siitä alivakaa Crank niin ylös kuin vain kykenee ja meneehän se ylös asti. Hyvä. Glow FLX Buzzz loivassa hyssessä ei ole ihan mahtava, mutta livahtaa kuusiaidan läpi neljään metriin. Par ja kaksi alle. Hyvä Ari.

6. Fore draiverilla on jotain mikä ei oikein lähde. Silti sellainen. Sadan metrin väylälle fore DD:llä nokka pystyssä kantaa 85m. Putti jää metriin ja kolmonen. Noo, ei ne nyt kaikki voi mennä. Kaksi alle.

7. Myötätuuli on hento, mutta niin on avauskin. Menee muutaman metrin yli asvaltin ja ehtii jo aiheuttaa pari ylimääräistä sydämenlyöntiä. Kentällä kuitenkin. Päädyin riskillä foreen vaikka sitä ei ole juuri tullut tässä heitettyä. DD forella parkkiksen kautta kolmeen metriin ja birdie. Kolme alle. Mainio alku. Huhhuh.

8. Tähänkö ensimmäinen bogey? Dronella loiva hysse metriin ja kakkonen. Par ja kolme alle. Helpotti. Nyt sitten metsään selviytymään.

9. Crankilla avataan rauhallisesti. Kiekko pääsee vähän liian aikaisin kädestä, mutta painaa tuurivälistä aika pitkälle. Kakkosheitto on kuitenkin reilusti vasurissa puiden välissä ja selviytymisheittoa seuraavaksi. Draiverilla hysseä eteenpäin. Vähän pitää väistää puita, joten lyhythän se on. Ja vasemmalle. Shit. Foreantsaa tarjolla. FLX Buzzz kauniisti noin 50m päästä foreantsalla neljään metriin. Nelonen korttiin. Tuntui voitolta. Kolme alle.

10. Buzzz takatiiltä ei oikein nouse plaaniin ja painuu vasuriin, vaikea kakkosheitto Starfirellä jää forella vähän vajaaksi mutta löytyy oikealta seiskasta. Melkein huono putti sisään, mutta herätys. Huonolla pelillä kolmonen. Kolme alle. Nyt hereillä.

11. Avaus mahdollistaa yksittäisen kierroksen ja ehkä kisankin pilaamisen. Nyt kuitenkin väylää pitkin Crank pikkuisen liikaa oikealle mutta ylös. Puu on vähän edessä ja sitä varoessa DD jää vähän näppiin ja painuu oikealle metsään. Hitto. Kiekko tosin hiipii väylän reunaan jyrkkään alamäkeen. Toinen DD käteen ja paikaltaan aika hyvä heitto menee kolme metriä korin vasemmalta 15 pitkäksi. Lähtipä kovaa, putti alle ja vitonen. Kolme alle. Selviydyin metsästä ja nyt alkaa aukeampi osuus.
 
12. Pieni takatuuli mahdollistaa Glow FLX Buzzz avauksen. Lähteekin hyvin ja laskeutuu korokkeelle alle vitoseen. Ei mikään mahtava putti, mutta sisään. Neljä alle. Nyt alkaa olla mielessä jo loppukierros ja hyvä tulos. Ehkä vähän liikaakin.

13. Star Firebird forella lähtee nätisti ja sujahtaa korin alta kahdeksaan metriin. Vastatuulesta huolimatta tai sen avulla kuitenkin hyvä putti keskelle koria. Kakkonen. Niin pitääkin. Neljä alle. Vau, nyt ei mokata seuraavaa.

14. Et sitten heitä outtiin. Et sitten heitä outtiin. Siihen nähden mitä päässä liikkui pystyin aika hyvään avaukseen. Korille jäi noin 107m. Heittopaikka loivassa alamäessä. Kaverit pistivät parit kiekot jäteasemalle ja sitä piti välttää. Hyvä paikka kuitenkin kolmosen tekemiseen... Eikun hyökkäykseen. Kiekko lähti hyvin kädestä, mutta alamäestä heittäminen... Uuh. Alaspäin ja jäteasemalle. Nyt järki käteen ja vakaampaa kiekkoa. Seiftimpi jätti reilun kympin putin jota en tietenkään saanut sisään. Vitonen ja ensimmäinen bogey. Kolme alle.
Nytkö alkoi alamäki?

15. Alamäkiväylä, joka ei ole liian vaikea. Vastatuuli tekee siitä aina jännemmän ja myrkkyaltaat siellä alhaalla väijyvät huonoja heittoja. Liian paljon hysseä ja 20m vajaaksi. Huono heitto, mutta helppo kolmonen. Kolme alle. Piti muistuttaa että hyvin menee.

16. Crankilla avataan ja tärkeintä on tietenkin päästä avoimelle. Hyvä heitto menee tien oikealle puolelle reunaan. DD loivassa hyssessä näyttää menevän sisään, mutta löytyy kahdesta metristä. Helppo kolmonen. Neljä alle ja kolme väylää jäljellä. Huhhuh.

17. Tätä on pelattu forella, mutta aika huonoa on fore ollut. Sillä kuitenkin. Nokka pystyssä jää 20m vajaaksi ja korkealta feidaa oikealle. Eikä! Ei sinne metsään. Ei mene metsään kun kolahtaa keskelle isoa mäntyä ja pomppaa väylälle. Tuuri on puolellani, joten niistän alle ja poimin kolmosen pois. Neljä alle.

18. Isoa antsaa puiden yli. Nokka pystyssä on päivän juttu ja vajaaksihan se jää. Putti alle ja kolmonen. Neljä alle ja yksi väylä.

19. Fore ei toimi, mutta muitakaan avaimia ei ole. Nyt melkein hyvä fore haukkaa vähän liikaa vasuriin eikä ehdi feidata ennen laskeutumistaan. Reilun kympin putti ei mene, mutta neljä alle on hyvä tulos.

Loppukierros oli aikamoista painimista ja onneksi oli vähän tuuriakin. Johdin omaa luokkaa kahdella ja alustava rating kääntyi numeroon 1001. Hyvä.
Hyvällä mielellä näpyttämään tuloksia.
TD hävisi vedonlyönnin ja joutui tarjoamaan pizzat, joten pizzaa odotellessa näpyttelin tuloksia ja kuuntelin pelaajien selityksiä :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.10.15 - klo:22:18
Ensimmäiseltä kierrokselta jäi hyvä mieli ja pizzakin oli hyvää, joten hyvillä mielin jatkamaan pelaamista. Vähän sykki takaraivossa, että olisiko hyvä tuuri jo tälle päivälle käytetty....

Masterin ykkösryhmään ilmiintyi pelkästään oman seuran väkeä, joten tuttua porukkaa jonka kanssa on pelattu ihan vapaaehtoisestikin. Huonojen juttujen heittely alkoi jo hyvissä ajoin, joten tutusti edettiin.

1. Zonella forea ihan niinkuin pitkin. Tällä kertaa kierrettiin paremmin vasemmalta, mutta hieman liian hiljaa. Seiskan putti jäi alamäkeen tehtäväksi. Onnistuin sen tekemään ja vähän alkoi tulla pelaamisen fiilistä kehiin. Johdin kisaa kahdella heitolla ja tällä kierroksella parissa.

2. Kakkosen avaus ei mennyt ihan nappiin, joten yritetään uudestaan. Heitinkin aika identtisen heiton Crankilla. Paitsi että pari metriä korkeamman, joka tietenkin feidasi sitten sinne alas rinteeseen. Oli kuitenkin nurmikolla, mutta ei oikein pystynyt mitään järkevää sieltä tekemään. Kuusiaita ja puut olivat ikävästi edessä, joten DD sai kyytiä annukalla. Kovaa lähtikin. Kohteeksi joutui Terijoen salava, johon törmätessään kiekko jäi sellaiseen paikkaan josta joutui epätoivoiseen foreantsaan. Joka tietenkin osui puuhun ja jäi kahdeksaan metriin. Putti polvelta ohi korista ja vitonen korttiin. Jaaha. Jani sai mut kerralla kiinni ja vähän oli tekemistä tämän nielemisen kanssa. Kaksi päälle tässä kohtaa.

3. Avaus toista kertaa peräkkäin aukosta kentälle ja siitä sitten Dronella. Vähän korkea feidasi liikaa ja skippasi vasemmalle pariinkymppiin. Zonella nätti pikku fore milliin ja nelonen korttiin. Aika erityyppinen alku tälle kierrokselle ja vähän alkoi takaraivossa takoa. Kaksi päälle. Yritin uskotella itselle ettei tässä ole mitään hätää. Ei oikein onnistunut.

4. Drone sai kyytiä forella ja kolmen metrin putilla kakkonen. Yksi päälle ja kohti vitosen tiitä. Ei oikein vakuuttanut vaikka olikin hyvä heitto.

5. Varsin voimaton annukka kaatui maahan hyvissä ajoin. Ei mitään mahdollisuuksia ylöspäin. Forella Buzzz OS juurelle ja siitä Crank sitten ylämäkeen. Vajaa 50m korille ja Zone käteen. Jälkikäteen huono valinta. Takatuuli vaikkakin hentoinen painoi Zonen kauniisti maahan 10m ennen koria. Enhän sitä tietenkään saanut sisään. Kutonen ja kaksi päälle. Ei näin. Ei näin. Piti mennä hetkeksi istumaan penkille odottamaan mitä kaikkea seuraavaksi tapahtuu.

6. Forella DD pikku vastikseen. Vähän parempi kuin eka rundilla, mutta reilun kympin putti oli liian vaikea. Kolmonen kuitenkin. Tälle väylälle pitää ensi vuonna keksiä jotain uutta.

7. Hysteria käteen. Ei vain lennä. Hennosti yli asvaltin ja taas oltiin heittämässä forea. DD vähän liian korkea ja feidasi kahdeksaan metriin. Hitto. Pistin kuitenkin täydellisen putin sisään ja kolmonen! Yksi päälle. Tässä vaiheessa Jani oli pelannut jo hyvää peliä koko ajan ja olin jo vähän perässä.

8. Loivaa hysseä Dronella ja aitaukseen. Helppo kakkonen ja yksi päälle.

9. Tässä sitten alkoi olla vähän ihme fiilis kun hirmu takaa-ajo pitäisi aloittaa, itse ei pelaa ollenkaan hyvin ja Jani painoi varmaa peliä. Eipä siinä mitään, kulunut DD käteen ja kohti seikkailuja. Erinomainen heitto meni pitkälle ja vasemmalle. Kakkosheitto hipoikin täydellisyyttä, kun sieltä vasemmalta joutuu heittämään erinomaisen päästäkseen putille. DD nousi sopivasti plaaniin ja löytyi kahdeksan metriä vasemmalta.
Erinomainen putti kuitenkin ja kolmonen korttiin, tälle väylälle ei liikaa kolmosia tule tehtyä. Olisiko sittenkin mahdollisuuksia... Parissa oltiin sitten yhtäkkiä ja elämähän melkein hymyili.

10. Buzzz lähti kädestä vähän aikaisin ja paineli vasempaan. Pomppasi kuitenkin väylälle. Noin 80m korille ja DD forella lähti sekin hieman aikaisin kädestä. 15m putille ei meikäläisestä tänään ollut, joten nelonen korttiin ja pää nitkahti hieman alemmas.... +1

11. Tiukka paikka. Janin avaus oli huono ja itse pääsin kuitenkin pompulla ylös mutta vasemmalle. DD käteen ja hakemaan nelosta. Tukijalka lipsahti ja kiekko lähti alaspäin. Meni 6m eteenpäin ja upposi maahan. Selvä. Pääsin tästä yllättävän helposti yli ja heittämään forella antsaa kädessä SurgeSS. Loiva antsa lähti kädestä ja sisäkurvin puusta pomppu oikealle. Metsään ja kuusen alle. Neljäs lähtee, korille 140m ja paska paikka. Voi saakeli että alkoi tuntua synkältä. Selkä menosuuntaan DD käteen ja täydellinen heitto 50m päähän korista. Ihan juuri sellainen kuin yritinkin. Ehkä sittenkin. Buzzz OS käteen ja loiva hysse korin viereen. Selvisin kutosella. Onneksi.  +2

12. Pieni takatuuli antoi käteen Glow FLX Buzzzin. Olisi ollut hyvä heitto, mutta jäi vähän nappiin. Feidasi ihan kivasti, mutta jäi alatasanteelle. Seiskan putissa päätin ettei jää matalaksi. Jäi se. Alarautaan ja kolmonen korttiin. Nyt sapetti. Oli kuitenkin mahdollisuus paikata. En sitten paikannut. Vähän tuntui että ei ihan potku riitä.

13. Firebird käteen ja hyvä heitto, ehkä se tästä. Kiekko viidessä metrissä eikä mitään hätää. Paitsi, että.
Heikko putti vähän oikealle ja livahti ketjuista koriosan päälle ja ulos. Hiphei. Ei näin. Kolmonen ja +3.

14. Ei oikein kulkenut. Päätin kuitenkin olla heittämättä jäteasemalle kun eihän siitä mitään hyötyä ole. Kyllä se potku alkoi olla äijästä jo muualla kun ei kiekkoon saanut oikein vauhtia. 120m korille avauksen jälkeen eikä mitään kaunista sanottavaa avauksesta. Kakkosheitto oli jo ihan ok heitto, mutta kun ei se jaksanut oikein annukassa edetä kun heittäjän käsi oli niin hidas. Helppo putti alle ja nelonen korttiin. Vähän oli sellainen olo, että nyt tulee kohta turpaan.

15. Tässä päästiin odottelemaan rauhassa.  Ei auttanut eikä haitannut. Otin vähän alivakaamman Hysterian, jos vaikka menisi paremmin kun ensimmäisellä kierroksella. Liikaa hysseä ja tien reunaan pystyyn 15m korille alamäkeen. Huono yritys ja kolmonen korttiin.

16. Crank kulki kohtuullisesti ja olin keskellä tietä avauksen jälkeen. Kolmosta lähdettiin tietenkin hakemaan. DD käteen ja kohti koria. Näytti hyvältä. Putosi maahan ja olin sitä mieltä, että siellähän se. Kunnes pelikaverit totesivat että tuossahan se rollailee. Rollaili onneksi alaspäin vain 50m joten pääsin siitä lähestymään. Nelonen korttiin. Jäi vähän harmittamaan, kun omasta mielestä oli kuitenkin hyvä heitto. Ei vain tainnut sitten kuitenkaan mennä tarpeeksi ylös se. Näinkö sitä ihmistä lyödään. Kyllä.

17. Forella tätäkin piti vaikka eihän siitä mitään tullut. Melkein yhtä huono kuin ekalla rundilla. Feidasi oikealle hyvissä ajoin ja paineli muutaman metrin metsän puolelle. Sepä olikin varsinainen metsä. 20m korille eikä oikein reikää missään. Forevenytys Zonella 20cm matalana pikku skipillä vitoseen. Se sisään ja kolmonen. Ei naurattanut. Eikä tuntunut hyvältä. Odottelin jo, että koskahan täältä pääsee pois. Samalla Jani painoi hienon kakkosen ja oli neljä alle.

18. Sitä annukkaa ei sitten tällä kertaa paljoakaan näkynyt. Tien reunaan salavan taakse ja sieltä taas venyteltiin. Buzzzilla kuitenkin fore milliin ja kolmonen. Edelleen ollaan kolme päälle.

19. Forella vaan piti yrittää vaikka olisi jo halunnut pois. Jäi näppiin ja vasuriin, sieltä pomppu oikealle paikkaan josta ei oikein pystynyt tekemään mitään. Yritin heittää pikku pommihyssen Firebirdillä, se ei mennyt ollenkaan niinkuin oletin vaikka mielestäni heitin sellaisen kuiten yritin. Kympin putti alarautaan leimasi tämän kierroksen ja neljä päälle.
Ohi.

Ratingia tällä sai 934 alustavasti, joka ei ole kovinkaan häävisti kotikentällä. Myönnän.


Sitten pientä yleisanalyysia, johon päädyin saunassa ja tätä kirjoittaessa. Todennäköisesti sinäkin jos luit kokonaan.
1. Tänään ei ollut forepäivä. Se on ehkä hieman yllättävää kun se on ollut yleisesti aika hyvin hallinnassa. Kovempaa heittäminen oli teknisesti suoraan sanottuna ekan kierroksen yhtä heittoa lukuunottamatta lähinnä surkeaa. Ei hyvä.

2. Kyllä ihmisen pitää jaksaa pelata kaksi kierrosta päivässä. Käveleminen ei ole ongelma, mutta selkeästikin patterit vain sedästä loppuivat. Olisiko sitten henkisesti vaiko ihan fyysisestikin. Jaa-a.

3. Väsyneenäkin pitäisi pystyä pelaamaan jollakin tavalla järkevästi. Toisaalta en tehnyt mitään isompia virheitä heittovalinnoissa, mutta kyllä tuossa lopussa alkoi homma olla surkeaa eikä jaksanut oikein edes yrittää keskittyä. Tämä toki liittyy tuohon edelliseen.

4. Puttaaminen. Tähänhän se kaatuu jos ei muuhun. Jostain syystä väsynyt setä puttaa alas. Sitähän ei voi korjata puttaamalla ylemmäs kun ei se sillä lailla mene.

5. Pelaaminen kilpailun järjestäjänä. Ei se varsinaisesti ole ongelma, pitää vain hyväksyä että todennäköisesti lämmittelyt jää pois, ei ehdi välttämättä syödä ja saattaa tulla ongelmia jotka vievät keskittymisen rippeetkin jonnekin muualle. Nyt ei näin tokikaan tapahtunut. Näin syksyllä en tosin itsekään olisi ollut kovinkaan halukas hengailemaan koko päivää pelaamattomana TD:nä joten vaikea sanoa miten tässä olisi hyvä toimia.
Tietenkin olisi parempi olla vain pelaamassa, mutta TD:eitä ei ole liikaa tyrkyllä ja nytkin saatiin jaettua vastuuta kivasti.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.10.15 - klo:09:58
Työajan ulkopuolella on ollut siistiä seurata kuinka eturauhasen ympärillä pyörii aikamoinen pössis. Moustache Openit eivät tule täyteen eikä saada 500 pelaajaa yhtäaikaa pelaamaan PDGA:n alaista kisaa eturauhasen hyväksi, mutta hyvä meininki korvaa paljon.
Usko ihmiskuntaan palaa aina ajoittain kun huomaa, että halu osallistua hyvän tekemiseen nousee ihan tavallisista ihmisistä kun vain saa sopivan sykäyksen siihen.

Keskusteluja aiheesta on käyty jo paljon ja kysymyksiä satelee. Miksi eturauhanen? Miksi ei naisten rintasyöpä, sotaveteraanit, kehitysmaan lapset tai oman maan köyhät?

Päädyin saunapalaverissa pohtimaan tätä asiaa itsekin.
Tämä on nyt itsellä kolmas kerta Movemberia. Ensimmäisellä kerralla lankesin johonkin vitsiin ja sain kiinni ajatuksesta olla leikkisästi mukana tekemässä hyvää. Ensimmäisen Movemberin loppupuolella heräsi ajatus frisbeegolfin yhdistämisestä tähän hommaan. Silloin jo harmitti, että jäi vähän viime tippaan. Viime vuonna sitten Powergripin poikain kanssa lähdettiin tekemään pakettia ja saatiin mielestäni ihan perussuorituksella hyvää aikaan.
Viime Movemberin lopulla alkoi jo kuumottaa muitakin ja päädyttiin Facebookiin tekemään salainen ryhmä tulevaisuutta varten. Spekulointi ja ideariihi alkoi aiheen tiimoilta jo kesällä ja hyvä fiilis tehdä yhdessä näyttäisi kantavan hedelmää. Riittääkö kyvyt ja taidot tai edes energia Movemberin loppuun saakka, paljastunee matkan varrella mutta tällä hetkellä, muutama päivä ennen Movemberin alkua on hyvä meininki.

Liitopäivillä lähti homma illalla ihan käsistä eikä sitä saanut enää takaisin. Prosessi oli alkanut kuin itsestään ja niinhän ne hyvät prosessit alkaa. Siitä alkaen on ollut hyvä vauhti päällä ja osa suomalaisista frisbeegolfseuroista on ottanut haasteen osallistumisesta tosissaan ja kantanut jo kortensa kekoon.
Frisbeehuutokauppa (frisbee huutokauppa) Facebookissa on ollut tämän vuoden rahankeräyksessä jo nyt isossa roolissa. Erikoiskiekot joiden arvoa on ehkä vaikea mitata jo muutenkin  ovat innoittaneet harrastajat tekemään hyvää maksamalla reipashenkistä ylihintaa. 7
Samalla on alkanut mielenkiintoinen sivujuonne. Pelaajat ovat alkaneet itse lahjoittaa kiekkojaan myyntiin ja antavat tulot Movemberille. Aivan mahtavaa. Hatguyn hieno spesiaalikiekko sai eilen uuden omistajan ja Nilsin 1/64 kerää juuri omaa pottiaan. Herra Nirkkonen kaivoi omasta kaapistaan aamulla kiekon myyntiin ja homma pyörii hienosti. Juuri tätä on yhdessä tekeminen.

Miksi siis eturauhanen?
Tuo noin 4cm, 20g painava pieni rauhanen jonka tehtävä miehen ruumiissa on tuottaa nestettä siittiöiden kaveriksi.
Lähes jokainen suomalainen mies kokee muutoksia eturauhasessa elämänsä aikana. Se ei tarkoita sitä, että jokaisella olisi syöpä.
Eturauhasen hyvälaatuinen liikakasvu ei tarkoita välttämättä mitään, mutta usein aiheuttaa virtsaamisen lisääntyvää tarvetta ja erilaisia häiriöitä.
Omalta osalta ei tässä vaiheessa elämää tunnu olevan ongelmia, mutta olen myös tietoinen suvussani olevasta riskistä ja tietoisuus asiasta on lisännyt asiaan liittyvää mielenkiintoa.

Eturauhanen liittyy siis miehen sukupuolielimiin. Jokainen mies tietää, että nyt liikutaan herkällä alueella. Suurimmalla osalla naisista on varmastikin jonkinlainen käsitys mistä nyt puhutaan. Miehen sukuelimistä ei puhuta, varsinkaan jos sillä alueella on ongelmia. Suurin osa alapään alueen ongelmista on suomalaiselle miehelle niin henkilökohtaisia, että niistä ei puhuta missään. Ei ennenkuin mikään ei toimi.
Ihan niinkuin elektronisten laitteidenkin kanssa. Ensin koitetaan itse, sitten kun ei toimi niin kaivetaan manuaali esiin ja vasta viimeisessä hädässä pyydetään ammattiapua.  :)
Osittain naurettavaa, mutta näillä mennään. Suomalainen mies ei saa olla heikko ja vehkeiden pitää toimia.

Miksi Movember?
Oma käsitykseni Movemberista oli aluksi, että eturauhassyövän tutkimukseen menee rahat. Sitä hieman ihmettelin, että eikös valtio rahoita näitä tutkimuksia eri asioiden kanssa ihan vain minun verorahoilla. Kyllähän se rahoittaa, mutta ihan liian vähän.
Maailmanlaajuisesti on tavoitteena jotain muutakin kuin syövän hoito. Eturauhasen vaivojen hoito menee aina myös henkiselle puolelle.
Movemberin tukemien tutkimusryhmien tavoitteena on vähentää turhia hoitoja. Eli saada parempi tietoisuus siitä, mitkä toimenpiteet ovat pakollisia ja mitkä voidaan jättää tekemättä tai hoitaa muulla tavoin.
Tästä päästään juuri siihen henkiseen puoleen. Syövän tutkiminen on tietenkin tärkeää ja siinä edetään, mutta Movemberin tarkoitus on edistää myös miesten henkistä terveyttä.
Alapään ongelmien kanssa yksin painiskelu ei taida auttaa alapään ongelmien selviämiseen. Henkinen tuki on tärkeää, oli ongelmat sitten mitä tahansa. Sosiaalialalla työskentelevänä tämä on alkanut olla yhä isompi motivaattori siihen miksi olen mukana tässä.

Suomalainen mies saa nykyään jo itkeä ja tunteet on mukana monessa jutussa, mutta silti suomalainen mies on usein kyvytön puhumaan tunteistaan tai huolenaiheistaan. Tämän kanssa pitää tehdä hommia, se ei ole mitään ydinfysiikkaa mutta jos joku jossain on halukas panostamaan tähän varsinkin tällälailla leppoisasti niin mikä jottei. Olen mukana.


Tänä vuonna ei vielä ole kukaan kertonut kuinka paljon rahaa menee palkkoihin ja muuhun systeemiin tällaisessa projektiossa. Ei tällaisia maailmanlaajuisia juttuja voi kukaan tehdä oman toimen ohella. Tarvitaan oikeasti palkattua henkilökuntaa, toimitiloja ja kaikenlaista tarviketta. Vaikuttamiseen menee rahaa. Unicef on kokenut hyödylliseksi sponsoroida yhtä maailman parhaista jalkapallojoukkueista saadakseen nimensä paidan etumukseen. Tämä on tarkoitushakuista, osa rahasta pitää käyttää jotta saadaan lisää rahaa. Näin on myös Movemberissa.

Movemberissa mukana oleminen ei tarkoita, että jokin muu olisi vähemmän tärkeää. Kukaan ei kuitenkaan voi olla mukana kaikessa. Tästä rakentui itselle aika tärkeä juttu, juuri nyt tähän menee aika paljon aikaa ja resursseja. Saa nähdä löytyykö ensi vuonna enää potkua äijästä niin paljon että innolla lähdetään kehittämään jotain uutta.

Movemberhan on täysin itsekästä toimintaa. En halua, että eturauhaseni joutuu turhien toimenpiteiden uhriksi. Olen nähnyt esimerkin omaisesti läheltä miten ns. virtsaputken höyläys tehdään jotta virtsa kulkisi jälleen normaalisti. Jos pystyn välttämään sen toimenpiteen, olen valmis tekemään enemmänkin hommia kuin nyt.
Pyrin siis itsekkäästi toimimaan oman terveyteni hyväksi. Mikäs sen parempaa.

Kiitos siis juuri sinulle joka olet päättänyt olla mukana tässä, kasvattamassa viiksiä, lahjoittamassa rahaa tai ihan vain järjestämässä mahdollisuuksia rahan keräämiseen.
Kiitos myös sinulle joka epäilet motiiveja, toteutusta ja tarvetta jos ymmärrät olla hiljaa ja avautumatta. Meille jotka ollaan mukana tulee hyvän tekemisestä hyvä mieli. Sekin on tärkeää.

Eturauhanen kiittää.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 29.10.15 - klo:10:37
Ehkä kaikkien aikojen paras kirjoitus, kiitos!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: DJSigma - 29.10.15 - klo:10:44
Tämä Unicef-jalkapallojoukkue-kuviohan on kaiketi toisinpäin, joukkue maksaa Unicefille saadakseen pitää logoa paidassaan.

Movemberista sitten, oliko niin että siihen frisbeegolf-ryhmään saa liittyä kuka vain?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.10.15 - klo:13:47
Tämä Unicef-jalkapallojoukkue-kuviohan on kaiketi toisinpäin, joukkue maksaa Unicefille saadakseen pitää logoa paidassaan.

Movemberista sitten, oliko niin että siihen frisbeegolf-ryhmään saa liittyä kuka vain?

Tuota en tiennytkään. Kuulostaa oudolta, mutta jos näin on niin olipa huono esimerkki :)

Movemberin Frisbeegolf-ryhmään saa liittyä kuka vain. Ryhmään osallistujat vain sitoutuvat ajamaan naamansa puhtaaksi ja kasvattelemaan viiksiä. En tiedä mitä tapahtuu jos ei kasvatakaan tai ei aja. :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 30.10.15 - klo:16:23
Ryhmään osallistujat vain sitoutuvat ajamaan naamansa puhtaaksi ja kasvattelemaan viiksiä. En tiedä mitä tapahtuu jos ei kasvatakaan tai ei aja. :)

Tuo on kyllä kova ja ajankohtainen kysymys, koska allekirjoittanut ajatteli pitää leukansa päässä pientä... kutsuttakoon sitä nyt vaikka nimellä pullasuti, samaan aikaan kun ylähuulen päälle kasvaa kausikarvoitus. Toivottavasti ei tapahdu kauheuksia :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.10.15 - klo:17:59
Ei ikinä tiedä vaikka menisi putti tahi kaksi ohi tuon takia. Tai sitten sisään.

Leikkimielellähän tässä ollaan ja tärkeintä on olla mukana. Meikäläisestä ei ainakaan viiksipoliisia ihan helpolla saa.

Sunnuntaina olisi training day Nummelanharjulla, Shaving Day.
Viiden euron tuki Movemberille pikku kisasta ja koitetaan saada jotain pientä kivaa palkinnoksi. Tervetuloa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.11.15 - klo:19:46
Movemberihommien ohella pitää ehtiä myös pelaamaan.
Eilen kierrettiin Kaatista setämiesten kanssa takatiiltä. Homma kulki ihan kivasti vaikka virheitäkin mahtui reissulle. Lopputulos 62, joka on -1 Kaatiksella on meikäläiselle hyvä kierros.
Pääsin vähän testailemaan ZFLX Crankia joka tuntuu erinomaiselta käteen ja lentää varsin ennustettavasti ollakseen kuitenkin melko alivakaa draiveri. Tykkään.

Tänään Shaving Day eli parta pois naamasta ja Movemberia kohti. 24 pelaajaa saapui juhlistamaan Shaving Dayta ja saatiin vitosen osanottomaksulla 120€ Movemberiin. Erinomaista.

Ykköseltä lähdettiin ja homma kulki aika perusvarmasti. Ei isompia virheitä ja puttikin meni pääosin kohdalleen. 50 on meikäläiselle hyvä kierros.
Erinomaisia väyliä oli kutosen, 14 ja 16 kolmoset jotka tulivat hyvällä pelillä. Koko kierrokselle kaksi nelosta, vitoselle ja kympille. Saattaa olla, että tämä oli lämmittely Moustache Openiin mutta ei tässä nyt kovin huolissaan pikku tauoista viitsi olla.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.11.15 - klo:14:38
TD valmistautuu kilpailuun lämmittelemällä sakset kädessä. Eilen tulostelin hienon hienoja Moustache Open tuloskortteja. Olen jo opetellut hyödyntämään Kisakoneen tarjousta ns. perustuloskortista joka toimii oikein mainiosti. Pitää vain olla printteri että saadaan toisenkin kierroksen nimet oikein.
Moustache Openin järjestelyt taitavat olla hanskassa pääosin. Tosin ensimmäistä kertaa koko vuonna sää näyttäisi oikuttelevan ainakin vielä huomisen osalta. Iltapäivästä saattaa vähän vihmoa vettä. Eihän se käy.

Pelikirja Nummelanharjulla on taidettu käydä niin monta kertaa läpi, että taidan veivata pahimmat kohdat itselle tähän niin on tullut sitten edes vähän mietittyä.
2. Pakkokakkonen jonka kanssa on painittu koko kesä. Jos heittää liian hiljaa ei pääse kupille ja jos heittää liian kovaa niin pääsee oikealle metsään. Yllättävän hankala johon ei ole löytynyt oikein ratkaisua. Buzzzilla mennään ja tiedän kyllä miten, mutta ei se vaan.

5. Fore vai antsa. Antsalla pääsee pitemmälle jos pääsee, mutta vähän huono antsa maksaa enemmän. Forella lähdetään selkeämmin tekemään nelosta. Tämä yleensä ratkaistaan nelosväylän jälkeen. Neloselle kakkonen saattaa tarkoittaa että on varaa vähän seiftata vitosella. Aika paha. Jos on aloittanut ykköseltä, ei ole päässyt vielä foreakaan kokeilemaan joten ei voi tietää kulkeeko sekään.

7. Pelikirjan muutos BuzzzzOS:ään helpotti hieman, pitkäksi on vaikea heittää. Yllättävän vaikea itselle ollut tämä aina. En tiedä miksi.

10. Tätähän pitäisi pelata kisoissa vain kolmosena. Hysse monttuun ja lähestyminen korille ja kolmonen. Jotenkin vain.... löytää itsensä riuhtomasta jotain epätoivoista jotta saisi 10m lisää. Ei hyvä. Pelaappa nyt vain setä kolmosta tähän. Se on ihan hyvä.

12. Uudennettu 12 on hieman kinkkinen. Olen tätä aika hyvin pelannut, mutta tärkeintä on päästä alusta eteenpäin.

14. 1500 kertaa heitetty väylä on taas hankala. Hyvää avausta odotellessa. Ihme vemputuksia tullut tähän. Johtuisiko siitä, että selkeä linja on kadonnut puiden mukana enkä osaa oikein tähdätä mihinkään. Olisiko se maaginen tähtäyspuu kadonnut. Ihan liikaa virheitä tähän.

16. Avaus ratkaisee. Jostain syystä setämies pistää tähän ihan liikaa annukkaa vaikka vähemmälläkin pääsisi. Crankilla vaan.

Nelosten välttelykisa taas tulossa. Jos vaikka välttelisi nelosia niin eihän sitä sitten montaa kakkosta tarvitse ihmisen tehdä pelatakseen hyvän kierroksen.


Movember-hommista pitää sanoa että hienosti kulkee. Frisbeegolfarit ovat hienosti näyttämässä yhteishenkeään ja auttamassa samalla miesten terveyttä eli ihan itsekkäästi joko itseään tai ainakin sukulaisiaan. Eli omaksi hyödyksi omaa iloa niin mikäs siinä sen kummempaa on kuin pitää kivaa vaan.

Olen tässä muutaman keskustelun käynyt tästä miesten puhumisesta. Siellä takana on aina ne miesten tunteet. "mun miehen tunteet sanoo että mun pitää vain puhua ja puhua". Ei taida kuulostaa kovin tutulta. Ehkä kuitenkin tulevaisuudelta.
Entä jos miehetkin oppisivat puhumaan?
Frisbeegolfissakin on hihkuminen kielletty ja kiroilusta pitää antaa varoitus. Tunteita pitää kuitenkin olla ja kyllä niitä voi vähän näyttääkin. Halailu hyvän heiton jälkeen voi olla vähän liikaa, mutta ehkä jotain kuitenkin voisi. Äh, ehkä liikaa vaadittu.

Aika moni meistä on kuitenkin joskus avautunut jollekin. Harvoin on siitä tullut paha mieli. Ehkä vähän on pitänyt kotona sitten miettiä, että hemmetti kun meninkin sanomaan mutta useimmiten taitaa olla kuitenkin hyvä mieli kun on päässyt vähän jakamaan.
Se on oikeasti aika makeeta kun voi jonkun kanssa puhua vähän "diippiä shittiä". Testaapa.

Samalla Syöpäsäätiö pyytää kaivelemaan niitä kiveksiä. Eli niitä kasseja pitäisi pitää kädessä aina välillä ihan vain siksi, että tuntee omat kassinsa. Se on tärkeää siksi, että kivessyöpä voidaan hoitaa lähes aina kun se vain huomataan ajoissa. Eli jos on kassit tarpeeksi usein kädessä niin on parempi mahdollisuus huomata jos siellä kiveksissä on jotain muutoksia.
Tämän voi toki parhaassa tapauksessa ulkoistaa kumppanille. Kassit käteen ja tarkistamaan. Nyt.

Miesten terveys ei ole pikkuasia vaikka nyt puhutaankin pienistä jutuista. Eturauhanen ja kivekset ovat paljon keuhkoja pienempiä, mutta ison riesan sieltäkin saa jos ei seuraa tilannetta. Eli ollaan hereillä.


Naisille vinkiksi. Seuratkaa sitä lähellänne olevan miehen suihkua. Onko se sellainen kuin ennen? Ei se mies kuitenkaan tajua tiputtelevansa kengille pissaansa. Eturauhasen liikakasvu vaikuttaa virtsan kulkemiseen putkessa siten, että paine ei riitä. Tästä on helppo päättelyketju siihen mitä kaikkea muuta se voi aiheuttaa... Eli olkaapa tarkkana siellä.
Talvella on helppo jälkikäteen hangesta tarkistaa onko se keltainen lumi siinä ihan omien kenkien vieressä vai vieläkö lentää kaksi metriä? :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: DJSigma - 06.11.15 - klo:15:09
Puristelussa kannattaa tehdä vaihtari, puoliso puristelee sun kiveksiä, sä puristelet puolison rintoja/kiveksiä. Säännöllisesti.  ;)

...Itse suosin ns. antibioottiaikataulua, eli aamuin illoin.  ;D
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.11.15 - klo:18:57
Luulisi tulevan vehkeet tutuksi. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.11.15 - klo:10:58
Kisapäivä on hyvä päivä. Moustache Open 2015.

Aamulla 6.30 herätyskello soi ja eilen auton täytettyäni ei tarvinnut muutakuin pissattaa koirat ja hampaidenpesun jälkeen Seisakille aamupalalle. Aika usein viime vuosina on kisapäivä alkanut Nummelanharjulla samalla lailla, joten tuttu tunne alkaa olla jo istua syksyllä pimeän aikaan aloittelemassa kisapäivää kahvikuppi kädessä kun aurinko alkaa nousta.

TD:nä toimiminen kisan yhteydessä on aina riski. Kuitenkin kun syksyllä tai oikeastaan melkein talvella pelataan niin millään ei viitsi koko päivää seisoskella toimistolla ihmettelemässä kun muut pelaa.
Onneksi alkaa olla rutiinia jonkin verran näihin kisahommiin niin tietää miten ne yleensä menee.
Oman pelin kannaltahan isoin riski on siinä, että jotain on unohtunut tai sattuu jotain mihin ei ole varautunut. Sellaisessa kohtaa on kyllä vaikea keskittyä pelaamiseen.

Onneksi frisbeegolfkisaan tulijat yleisesti ottaen tulevat hyvillä mielin paikalle ja tietävät mitä ovat tulossa tekemään. Eli ohjaamiseen ei tarvitse kovin paljoa tuhrata energiaa.

Koskapa yritän maksimoida kisaan osallistujien määrän, olen valmis tekemään viime hetken muutoksia kisan kokoonpanoon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kisakoneesta on meikäläisen kisoissa turha käydä kurkkimassa lähtöväyliä. Muutaman vuoden takaa karu kokemus tästä aiheutti trauman, joten lähtöväylät löytyy sitten kisan toimistolta.

Aamupalan yhteydessä niputin vielä pelaajakokouksen tärkeimmät otsikot ja sitten itse asiaan. Auto toimistolle ja homma pyörimään.
Pelaajakokous oli juuri sellaista säätämistä ja yleistä höpinää kuin meikäläisellä on. Asiat sain käytyä läpi, mutta olisi se varmaan paikallaan ehkä vähän selkeämmin hoitaa tämäkin homma. Näin se vain tuntuu aina menevän :)

Ennen ensimmäistä kierrosta ehdin muutaman putin hakea tuntumaa. Vauhti oli vähän päällä, eikä ihan jaksanut keskittyä ja yritin lähinnä puhista vauhtia pois miehestä.
TD:n roolin poisheittäminen noin kuudessa minuutissa ei ole ihan helppoa mutta kuitenkin se olisi pakollista. No, onnistuu miten onnistuu.

Ykköseltä kuitenkin aloittamaan. Tätähän ei oikein saisi missata, joten jännittäähän se.
Hyvä avaus kuitenkin yläpantaan ja homma haltuun. Kakkosta korttiin ja sitten jatketaan.

2. Vähän on vielä täpinä päällä. Eikä se ihan lähtenyt. Linja meni kolmisen metriä liikaa vasemmalle halutusta ja ehdin jo ahdistua. Kiekko livahti kuitenkin puiden välistä ja kuuteen metriin. TD:n ansaittua tuuria. Huhhuh. Ei oikein vakuuttanut. Puttikaan ei ihan ollut kuosissa, mutta ei kuitenkaan liikaa oikealle vaikka huono olikin. Kaksi kakkosta on maksimialoitus.

3. Nyt vasta oikeastaan havahduin siihen, että Nummelanharjulla tuulee eri suunnasta kuin normaalisti. Ei kovin paljon, mutta senverran että moni asia muuttuu. Korkea annukka näytti ihan kohtuulliselta, mutta tuuli ei päästänytkään kiekkoa takaisin ja korille jäi 30m matkaa. Zone forella neljään metriin ja kolmonen. Ihan jees. Yksi alle.

4. Tähän on täsmälaite. Kulunut DD kippaa juuri kauniisti. Paitsi ei tänään. Oikealle ei saa heittää, mutta sinne se vain ui ja puusta pomppu vielä vähän oikealle. Tiesin, että nyt ollaan kusessa. Polvelta Zonella 25m putti kuuden puun välistä ja metriin. Kolmonen. Huh. -1 edelleen.

5. Enimmäkseen takaa tuulee, joten meikäläisen antsaan ei ole luottamista. Joten siis fore. Nyt jotenkin jännittää eikä oikein saa otetta tähän hommaan. Ei tainnut onnistua nollaaminen ja TD moodilla mennään. Ihan jees fore, mutta aivan liian alas. 60m heitto tähän ei ole kovin hyvä. BuzzzOS tähän ja liikaa hysseä. Puiden välissä ja 55m korille. Ei näytä hyvältä. Tarvitaan vielä myötätuuleen foreantsa.
Buzzz käteen, mutta hetki piti miettiä että mitenkäs tämä nyt sitten takatuulessa tekee. Hyvä heitto ja neljän metrin putilla nelonen. Huh. Taas.
Yksi alle, mutta sellainen vääntöfiilis. Ei vaikuta hyvältä.

6. DD käteen ja vastatuuleen. Hyvä heitto, mutta ehti jo muutaman kerran lyödä sedällä tyhjää kun näyttä kippaavan yli liikaa. En ole ihan varma kiersikö pari puutakin sieltä oikealta, mutta tuurilla väylälle ja melkein monttuun. Starfirellä ihan hyvä fore, mutta vastatuuli taisi poimia vähän voimaa kiekosta ja jäi 8m lyhyeksi ja mänty vähän väliin. Putti väisti liikaa puuta ja oikealta ohi koko laitteesta. Nelonen sisään ja edelleen on vähän sellainen painimisfiilis. Yksi alle radan pariin ei ole katastrofi varsinkin kun nyt siirrytään heittämään näitä neppailuväyliä.

7. Vastatuuli ja BuzzzOS. Tuuli ehkä yllättävänkin kovaa ja forella heitetty OS nousi vähän enemmän plaaniin kuin olin olettanut. Kiekko kuitenkin ui kauniisti ja päätyi kahteen metriin. Lopputulos oli pienen virhearvion jälkeen siis parempi kuin olisi ollut omalla heitolla. Vähän oli sellainen fiilis, että kyllä tämä tästä vielä romahtaa. -2

8. Peliseura oli kuitenkin erinomaista ja TD-hommat alkoi unohtua. Kasilla heitetään hysseä. Hysseä piti kuitenkin heittää melkein suoraan tuulta vastaan. Hyvännäköinen heitto paljastui 12m lyhyeksi. Ilmeisesti siis tuon tuulen lukeminen on yllättävän vaikeaa. No, eihän se putti mene. Kolmonen ja kaksi alle.

9. Forea vastikseen. Ei se tuuli niin kova ole kuin omista jutuista kuulostaa, mutta korvien välissä tuulee kuitenkin. Hyvä fore, mutta puoli metriä liikaa oikealle. Jos aiemmin mentiin tuurilla niin nyt tasoitellaan. Neppi korin alle ja kolmonen. Kaksi alle puolessa välissä.

10. Tässä kohtaa yleensä jo jonotetaan ja nytkin päästään näkemään parit avaukset ennenkuin on oma vuoro.... Tuuli sotkee peliä ja on vaikea valita oikea kiekko päästäkseen väylälle. DD lentää kuitenkin juuri niinkuin pitikin. Kuitenkin keskelle väylää jätetyt pienet puut aiheuttavat yllärin. Kovin paljon tarkemmin ei olisi voinut kiekko sijoittua. Aivan käsittämättömän huono paikka heittää parin puskan takia. Hitto. Fore on huono kun on tikku selässä, mutta mitäs läksit. Kympistä ei putti mene ja nelonen on pettymys. Hitto. Kaksi alle.

11. Nyt olisi sitten paikka alkaa keräämään miinusta. Jostain syystä tämä lyhyt väylä on ollut kovin vaikea. Niin nytkin. Kulma on ihan kohdallaan mutta jälleen kerran luulen kiekon lentävän itsekseen. Ei lennä. Yli kympin lyhyt. Koriosuma ei lämmitä. Kolmonen. Hitto. -2

12. Loiva annukka näyttää hyvältä ja menee aika läheltä koria. Putille mennessä paljastuu että ei se nyt ihan läheltä mennytkään. Kuitenkin kuuden metrin putti sisään ja kolme alle.... Tässähän on vielä toivoa vaikka se tarkoittaa ettei saa mokailla mitään. Kolme alle radan parin on 54 ja siinä hilkulla että sen voi nielaista.

13. Peli ei ole ihan vielä ohi. Pitää selvitä aika hankalista väylistä. DD lähtee liian alas ja olisi painunut pitkäksi jos ei olisi osunut puuhun. 14m putti on vaisu eikä edes yritä mennä. Kolmonen.
-3

14. Nyt sitten ei mokelleta. Aika paljon tuntui tulevan painetta tähän avaukseen. Fore Firebirdillä on kuitenkin hyvä ja juuri siihen mihin pitääkin. Hyvä minä. Starfire forella lähteekin aika tehokkaasti ja menee pitkäksi. Korille matkaa ehkä 12m ja reilu kaksi metriä ylämäkeen. Pistin kuitenkin sisään. Nyt oli vähän ylimääräinen. Aika hienoa. Hiphei. Neljä alle. Huomaan laskevani tulosta nyt koko ajan mikä ei ole yleensä ollenkaan hyvä juttu.

15. Par kakkoset on radan paria vastaan pelatessa hankala juttu. Tulee takkiin aika helposti. Avaus Dronella kuitenkin metriin ja kakkonen. Ei tullut edes birdietä. :)

16. Neljä alle ja nyt sitten pitää kyetä pysymään väylällä. Crankilla viisi metriä korkeampi annukka kuin oli tarkoitus, mutta pysyy linjassa. Vauhti loppuu ylhäällä ja kiekko päätyy ylätasanteelle 50m päähän korista. Huh. Forella Starfire lähtee taas vähän kovaa ja skippi osuu korin alla olevaan puhelintolppaan ja jää siihen. Melkein vahinko. Kolmonen korttiin ja viisi alle. Kaksi väylää jäljellä.

17. Hysseä Firebirdillä. Rauhoituppas nyt sitten vähän, nyt on taas virtaa aika paljon. Hyvä heitto kuitenkin ja seitsemään metriin. Erinomaista. Putti sisään ja kakkonen. Mitäsmitäs. Tämähän kulkee. Kuusi alle radan parin.

18. Selviytymisväylä. Hankala tehdä kakkosta, mutta nyt onkin isoin asia olla mokeltamatta tähän mitään. Buzzz käteen ja nätti loiva annukka liitää kahdeksaan metriin. Putti sisään ja seitsemän alle.

50 on aina hyvä kierros Nummelanharjulla. Ratingia tuli 993 pistettä, joten menihän se yläkanttiin.
TD:n kosto ei osunut tähän kohtaan, joten hyvillä mielin Tumin ja Kimmon kanssa TD:n salakammariin syömään hampurilaista ja näpyttämään tuloksia. Aikataulut olisivat mallikkaasti kusseet ilman apumiehiä, joten kiitokset avusta.

Ei ollut tarkoitus käydä kierrosta läpi, mutta näin tässä taas kävi.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.11.15 - klo:11:59
TD kun tulee kierrokselta, ei lähdetäkään heti syömään ja veivaamaan kierrosta vaan otetaan tilanne taas toisesta roolista haltuun. Kerätään tuloskortit ja organisoidaan systeemi niin että ehditään tauon aikana veivata kaikki kuntoon.

Apumiehiä oli tosiaan onneksi tässä kohtaa riittävästi. Jani lupasi vetää tauolla puttikisan ja itse kun palasin syömästä minuutti ennen pelaajakokouksen alkua homma oli kivasti jo hallussa. Palkinnoksi jaettiin Promicin tarjoama lyhty ovenpieleen valoa tarjoamaan syksyn pimeyteen.

Ennen toista kierrosta jaettiin muutama palkinto mm. holareista. Itsestä tuntui, että nyt ei ole homma ihan hallussa eikä tainnut ollakaan. Taisi sittenkin tulla vähän liian kiire. Hitto.
Nopea päätös ja lopetetaan turhat höpinät ja lähdetään pelaamaan.

Tällä kertaa lähtö  kakkoselta naisten edelle.

Näköjään sisällä pulputtaa tarve käydä tämäkin kierros läpi. Tämä muuten on spoilerina pakko mainita, että ehkä oudoimpia kierroksia ikinä ainakaan kilpailussa Nummelanharjulla.

2. Millin parempi linja kuin ensimmäisellä kierroksella. Noin sentin verran väylän puolelta metriin avaus. Ei ollut vakuuttava tämäkään. Ihme juttu. Tuurilla on taipumus tasoittua ja nyt on vedetty jo kaksi avausta tähän tuurilla lähelle. No, yksi alle.

3. Tuuli oli ehkä hieman yltynyt ja jälkikäteen voisi miettiä, että olisiko voinut tehdä jotain toisin. Olisi varmaankin, mutta uskoisin että en olisi siltikään tehnyt.
Annukkaa ylös. Oho. Flippasi paljon enemmän kuin olin ajatellut ja tuuli nosti kiekkoa vielä ylöspäin. Onneksi sattui olemaan spotteri kohdallaan koska nyt mentiin kauas pusikkoon. Ohhoh. Jouduin heittämään upsia päästäkseni pois. Kori oikeastaan näkyi, mutta sinne ei voinut päästä mitenkään. Upsille kuitenkin 20m päähän ja siitä puttiyritys ketjuista ulos. Se olisikin ollut aikamoinen kolmonen jos olisi jäänyt. Nelonen ja päivän ensimmäinen bogey. Parissa.

4. Vähän oli sellainen tärinä päällä, että jotain unohtui tai että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Edellisen kierroksen oikealle flipannut heitto piti tietenkin korjata. Suomeksi tarkoittaa tietenkin sitä, että liikaa hysseä eikä se mihinkään plaaniin nouse. Vasemmalle, kuusen alle piiloon. Polvelta sain väännettyä forella Zonen vitoseen ja siitä kolmosen. Olipas hankala kolmonen, jo toinen tälle väylälle. Hitto. Tästä saattaa tulla vielä haastavaa. Voittotaistelu ei ole ihan heti uhattuna kun johdin kuudella heitolla ensimmäisen kierroksen jälkeen.

5. Takatuuli pakotti foreen. Nyt oli korkeutta paremmin. Vähän aikaisin lähti feidaamaan ja painelikin tuuriraosta melkein aukolle asti. Pääsin siitä heittämään itse asiassa Buzzzilla 2,5m ränniin. Lähti vähän alas ja tuuli painoi kiekkoa alaspäin. Leuka rintaan ja manauksia hienoisesti perään. Tyrin hyvän mahdollisuuden. En sittenkään, koska tuurilla kiekko liukui eteenpäin ja noin kymppiin. Pistin siitä hyvän putin keskelle koria ja päästiin jatkamaan peliä. Kolmonen vitoselle on kovaa valuuttaa. -17

6. Vastatuuli pistää päähän outoja ajatuksia eikä käsikään oikein toiminut niinkuin piti. Vähän alaspäin, mutta väylälle. Hysteria kovaa forella menee hienosti ja skippaa vielä korille päin. Hyvä heitto. Hyvä minä. Vitosen putti sisään ja olen selvittänyt tämän vitoskutosen kuudella heitolla. Ei huono. -2

Täsähän väännetään vielä hyvä kiessi. Nyt siis neppailuosastolle.

7. BuzzzOS ja fore. Jotain muuta taisi olla mielessä. Ehkä kierroksen jälkeinen show tai jotain. Oli se fore, mutta olihan se huono. 70m alamäkiväylä ja saan heitettyä 50m. Keskitypäs nyt vähän. Putti korille ja kolmonen. Kaksi alle. Surkeaa suorittamista.

8. Otetaanpa vähän vähemmän vakava kiekko tähän ja heitetään kovempaa ettei ainakaan lyhyeksi jää. Hysse lähtee vähän korkealle ja tuuli nostaa sitä ylemmäs. Feidaa vasuriin ja kympin lyhyeksi. En vain osaa. Putti korin alle ja kolmonen. Kaksi alle. Hitto, kyllä tästä olisi pitänyt kakkonen saada.

9. DD Forella lähtee hyvin. Osun siihen mihin yritinkin. Tähtäsin nimittäin siihen 7cm paksuun puuhun mikä on väylän vasemmassa reunassa aiheuttamassa ahdistusta. Erinomainen heitto siis. Pomppu vielä vähän vasemmalle ja joudun polvelta pistämään antsaforen metrin reiästä korille. Kolmonen. Hyvää päivää. Ei kakkosta neppailuosastolta. Huhhuh. Kaksi alle.

10. Ollaan siis samassa tuloksessa kuin eka rundilla, mutta varsin eri tavalla. Melkein identtinen avaus kuin eka kiessillä, mutta kaksi metriä vasempaan eli ei olla puskassa. Jostain syystä kuitenkin BuzzzOS piti heittää 8m vasemmalle paskalla hyssellä. Ei nyt ihan vain kykene keskittymään. Ei näytä hyvältä.
Sain kuitenkin hyvällä putilla kolmosen tähänkin. -3

11. Nyt on ihan sama tuleeko kakkosta mutta lyhyeksi en heitä. En heittänyt. Buzzz meni pitkäksi ja pyöri takaisinpäin korin tasalle, mutta sinne alas. Ei siis kovinkaan hyvä heitto. 7m koriin, ylämäki ja muuri välissä. Melkein hyvä putti vähän vasuriin onnistui osumaan alarautaan vaikkei sitä näkynytkään. Melkein jo säikähdin onnistuneeni, mutta kolmonen. -3.

12. Loiva annukka on ollut tänään hallussa, joten sellainen. Hyvin lähti. Paitsi, että siinä sisäkurvissa olevassa puussa on neljän metrin korkeudessa 2m pitkä oksa poikittain. Siihen. Eipä siinä sitten mitään. Zonella hysse vitoseen ja kolmonen. Jaaha. -3

13. Aika hyvän tuntuinen avaus Hysterialla menee vähän pitkäksi. 8m putti ylämäkeen on vaisu ja huono. Ei mitään jakoja. Kolmonen. -3

14. Kaksi neppailuosastoa jo ilman kakkosta. Nyt alkaa vähän hirvittää. Hyvä fore kuitenkin mutkaan. Siitä vähän kapealla linjalla Starfire forella vitoseen nyppylän päälle ja kolmonen. Nyt alkaa jo vähän naurattaa. Pitkät väylät kulkee nyt hyvin. -4

15. Aikamoinen viipotus on päässä kun kierros alkaa kääntyä lopuilleen. Ei jaksa ihan keskittyä. Surkea fore Dronella jää näppiin. Ja ansaan. Hitto. Nyt näyttää pahalta. Sain kuitenkin väännettyä itseni puoliksi ulos ansasta laillisesti ja puttasin kuuden metrin putin sisään. Huh. Kakkonen!

16. Crank toimii hienosti ja nyt on hyvä heitto. Melkein ysin korin tasalle. Ei huono. Päädyin Zoneforeen. Zone tulee vähän jännästi maahan eikä skippaakaan ollenkaan vaan liukuu vain eteenpäin. Puiden välistä kuitenkin kutoseen. Putti sisään ja olen tehnyt kolmosen jokaiselle väylälle jonka par on 4. -5

17. Nyt sitten haetaan se kakkonen tähän. Hyvä heitto, mutta osuu se johonkin siellä eli ei ollutkaan ihan niin hyvä. Reilun kympin putti puuhun ja kolmonen. Kolmosia tulee.

18. Viisi alle ja jälleen tällä väylällä on tärkeintä olla pöljäilemättä. Ollaanpa pöljäilemättä ja saan heitettyä kiekon liian matalana. Kuitenkin monttuun ja 20m lyhyeksi. Putterilla siitä tolppaan ja kolmonen.

1. Perusneppi vitoseen ja kakkonen korttiin. -5 on 52 ja sillä saa 971 ratingia mikä on omaa ratingia parempi suoritus, joten eihän sitä voi paha mieli olla.

Kolme kakkosta. Yksi nelonen. Kaikki pitkät väylät kolmella. Kakkosta lukuunottamatta kaikki lyhyet väylät kolmella. Aika outo kierros josta on helppo laskea vaikka mitä. Entä jos.

Itse asiassa ihan hyvä kisa. Olihan se vähän sellaista keskittymishäiriöistä, mutta aika monta kertaa on tuolla tullut pelattua eikä TD:n kirous iskenyt.

Sitten vain penkin päähän näpyttelemään tuloksia. Samalla sivutuotteena organisoimaan palkintojenjakoa ja erilaisten lahjoitusten jakamista.
Tulokset saatiin Tumin kanssa aika kivasti näpyteltyä ja PDGA:n ratinglaskurin raksuttamista odotellessa saatiin sitten moni muukin asia pelaajien avustuksella nippuun.

Toivottavasti kovin paha mieli ei jäänyt kenellekään. Olisi tietenkin ollut kiva kaikenlaista pikkukisaa järjestää tuohon loppuun, mutta pakko myöntää että ei vain irronnut enää joten meni vähän arpomiseksi loppujen palkintojen jako.
Tuota pitää vähän kehittää jatkoa varten.

Edelleen olen vaikuttunut ihmisten (ja frisbeegolfareiden) halusta olla mukana tekemässä hyvää. Yksinhän tässä en ole ollut touhaamassa vaan porukalla tehdään. Tähän tarvitaan meitä kaikkia ja onneksi tarpeeksi moni näyttää haluavan olla mukana.
Tyylipisteitä ei ihan kaikesta voi aina saada, mutta tämä ei olekaan ammattilaistoimintaa vaan enimmäkseen vedetään fiiliksellä.

Frisbeegolf huutokauppa on isossa roolissa rahankeruussa tänä vuonna. Siellä on nytkin kiekkoja myynnissä Movemberin hyväksi. Sekä minun laittamana että muidenkin. Kiitokset kuuluu kaikille jotka ovat mukana. Lahjoittajat ovat osanneet valita mainioita kohteita huudettavaksi.
Tällä hetkellä keräilykohteeksi First Run Clear Champion Roc3 keräsi hurjan 222€ potin Movemberiin. Ihan vilpittömästi toivon huutajalla olevan hyvä mieli :)

Keräyshommat ovat vasta alussa ja koko kuukausi on tarkoitus spämmätä tätä hommaa, pahoittelut siitä jos tulee paha mieli :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 10.11.15 - klo:11:22
Movember-hommissa menee päivittäin hetki ja eilen kävin postittamassa Roc3:n josta maksettiin 222€ eturauhasen hyväksi.
Kampanjamme on herättänyt jonkinverran kiinnostusta ja olen vastaillutkin joihinkin kysymyksiin.
Hyvältä näyttää ja on edelleen tosi siistiä olla mukana touhottamassa. :)

Eilen oli hetki tylsää ja sohvalla ihmettelin internetistä kaikenlaista. Tältä sivustolta löytyi keskustelu aiheesta frisbeegolfin Netflix.
http://thediscgolf.net (http://thediscgolf.net) Ei huono idea ajattelin ja riensin tutkimaan asiaa.
Löysinkin vahingossa henkilögalleriasta myös itseni. Oho.
Pakkohan se oli narsismia tukea ja mennä katsomaan mitä sieltä löytyy. TaliOpen 2012 ensimmäinen kierros. Olenkin nähnyt tämän ennenkin. JR:n kuvaamaa materiaalia vaikka siellä linkissä väitettiin Hirsimäen Jannen tekosiksi.
Hirsimäen Janne toki teki hienon koosteen puttityöskentelystäni. En ole ihan varma kannattaako katsoa.

Päätin kuitenkin katsoa nuo videot ihan vain sillä, että kun katsoin tuon Jannen puttivideon niin näin miljoona virhettä ja miehen joka menee jo valmiiksi epäonnistumaan. Yritin vähän tulkita omaa kehonkieltä, se ei kovinkaan usein ollut vaikeaa.
Lopputulos +9 Talista oli jotain aivan kammottavaa, mutta videon katsottuani se ei ollut mikään yllätys :)
Ratingia sillä sai hämmentävät 953, joten eihän se sitten niin huonosti mennytkään....

2012 TaliOpenissa pääsin pelaamaan ensimmäistä kertaa Timo Pursion kanssa. Timon kanssa pelaaminen paljastui opettavaiseksi kokemukseksi. Kokemus ja heittotaito näkyy vaikka aluksi Timolla oli vähän puun kolinaa.
Uskoisin, että meikäläinen ei ollut syy siihen miksi JR tuli kuvaamaan ryhmäämme.

Kierroshan alkaa itseltäni mainiosti. Kaksi ensimmäistä heittoa näyttävät hallituilta ja kolmaskin on vain sitten huono. Sitten alkaakin se plussien keräily eikä se lopu ollenkaan. Viimeiselle väylällekin pitää vielä laittaa surkea avaus. Onneksi kukaan ei näe.

Aika monta kertaa heittäminen näyttää löysältä eikä niistä taida tulla mitään hyviä heittoja sillä tavalla. Puttaamisessa homma jää ihan vaiheeseen ja muistelinkin tuskailleeni näppiin jäävien puttien kanssa. No ei ole mikään ihme jos ei tee puttiliikettä loppuun asti jos menevät ihan minne sattuu. Normi 14 kolmemetrinen näyttää oivalta esimerkiltä siitä, että jos ei keskity niin tapahtuu kaikenlaista. Oli siellä pari ihan hyvääkin puttia, mutta aikamoinen tuska näkyy monen putin jälkeen. Siellä puhallellaan ja pyöritään tuskissaan, ei nyt ihan maassa mutta melkein.
Väkisin äijä yrittää pitää huumorilla päätä kasassa, mutta ei se nauraminen ole kovin vakuuttavaa kun kädet laahaa masennuksessa maata. Erinomaista materiaalia. Pitääkin itsepsyykata itseä ajoittain tämän kanssa.

Miten se nyt sitten sattui juuri tähän kierrokseen tuo videokamera :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.11.15 - klo:09:39
Mielenkiintoinen viikonloppu takana.
Movember-hommissa ylitettiin 8500€ raja, joten kovaa mennään vaikka aikaa on vielä. Hienoa!

Pelailuhommissakin piti käydä kun kelitkin napsahti taas kohdilleen.
Lauantaina arvoin vielä aamulla Sipoon yksilökisojen ja Hyvinkään parikisojen välillä. Kimmon kanssa sitten päätettiin lähteä Hyvinkäälle.
Keli oli taas juuri kohdillaan, aurinkokin nähtiin ja sitten illalla alkoi vasta sataa.

Porukkaa oli todella paljon ja hyvässä hengessä jonoteltiin pitkässä letkassa että kaikki sai ykköseltä aloittaa. Paitsi, että TD:n auto oli ykkösellä joten aloitettiin neloselta.
Pelihän kulki aika kivasti, Kimmo puttasi hyvin ja itsellä onnistui avaukset silloin kun kaverilla ei. Pari ensimmäistä väylää meni lämmittelyyn ja sitten alettiin pelaamaan.
Lopputulemaksi 44 joka paljastui tulokseksi -14 eli jouduttiin tyytymään pariin par-tulokseenkin. Sillä jaettu ykkössija. Hyvin meni.

Sunnuntaina Kaatikselle. Setämiesporukalla painettiin vaihteeksi etutiiltä.
Vähän kankeata oli alkupäässä. Neloselle tehdyn nelosen jälkeen tuntui vähän siltä, että menikö kaikki hyvät heitot jo eilen. Lähtihän se mopo hiljalleen käyntiin ja pääsin lopputulemaan -5, joka on jo ihan ok kierros. Kaikenlaista mahtui matkalle, joten ihan ei ollut keskittyminen kohdallaan.

Ville ja pojat olivat Kroatian reissulla jonne lainasin Buddha pelaa golfia kirjan, jota olen täälläkin mainostanut joskus.
Eilen kierroksen aikana sitten veivattiin aika paljonkin herra Palmisen oppeja ja muutenkin mentaalipelin tärkeyttä.
Yhdessä todettiin, että jos on hyvä meininki niin todennäköisemmin pelaa hyvin.
Ainoa harmi on, että varsinaisesti hyvää mieltä ei pysty valitsemaan aamulla herätessä joten se pitäisi jostain kehittää.
Jos oppisi suhtautumaan armollisemmin omiin virheisiin niin hyvää mieltä olisi helpompi ylläpitää ja ehkä jostain kaivaakin pelin aikana.

Pelaaminen on kuitenkin kivempaa silloin kun on mukavaa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 16.11.15 - klo:13:05
Tunti edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen tuli sellainen deja vu olo.
Hetken mietin mistä se tulee kunnes oli pakko mennä tarkastamaan.

Selailin omia kirjoituksiani ja tajusin toistavani samoja juttuja uudestaan ja uudestaan. Pelikirjat ja raportitkin on samanlaisia, saati jos on äitynyt jotain filosofista ajatuksen tynkää tänne avaamaan niin parin kuukauden päästä kirjoitan samaa juttua kuin ensimmäistä kertaa.

Nyt iski siis kriisi. Eihän tällaista jaksa kukaan jos vuoden vanhassa vähäsisältöisessä blogissa alkaa jo uusinnat ennenkuin ensimmäinen tuotantokausi on edes loppunut.
Nyt on paha paikka. Ei tämä frisbeegolf niin ihmeellistä ole, että tästä ihan loputtomiin uutta voi rakentaa, mutta miten olla toistamatta itseään jatkuvasti kun kuitenkin ne samat jutut sieltä päästä yrittää ulos tulla.

Lopun alkua. Mutta minkä.
Otsikko: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: riddy - 16.11.15 - klo:14:40
Tämä aktiivinen lukija ei ole huomannut häiritsevästi toistoa. Hyviä juttuja, mielellään lukee aina.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 16.11.15 - klo:14:54
Juu ei sun kannata mitään kirjoittelua lopettaa.........seuraajia riittää! Sä osaat sentään kirjoittaa, ja vielä hyvistä aiheista. Mulla on alkanut tökkiä jo todella paljon, kun en muutenkaan ole mikään SOME hemmo.
Sovitaan vaikka niin että sää jatkat entiseen malliin, ja mää alan hiljakseen häipyä näistä kuvioista. Keskityn enemmän tuohon heiton treenaamiseen, jos sen edes saisi jonkimoiseen kuosiin ensi kesää ajatellen.
Olet kirjoittanut paljon kisarundi selostuksia, ja avannut pelikirjojasi useilta radoilta. Niihinhän tulee väkisinkin toistoa, mutta ei todellakaan häiritsevästi. Ja luen ne suurella mielenkiinnolla, yrittäen onkia niistä joitain pieniä vinkkejä omiin suorituksiin.
Kiitos hyvistä teksteistä, ja uusia odotellessa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 16.11.15 - klo:15:18
Kyllä tätä jaksaa lukea! Poikkeuksetta on hyvää tekstiä, niin pelailusta kun pelailun ulkopuoleltakin 8)

Oman blogin kanssa aina välillä tuntuu samalta, että tässä sitä vaan toistetaan itseään... mukavuudenhaluisena on helpompi valita se vanha tuttu aihe tai jopa kirjoittamattomuus kuin jokin uusi aihe mistä kirjoittaa, mutta kyllä sinne syvään päähän pitäis useammin uskaltaa sukellella – niin ehkä oppiskin jotain?!?


Pistetääs Arille kolme kiperää kysymystä, joskos sitä kautta löytyis uutta vuoltavaa blogiin...

– mitkä kolme asiaa* muuttaisit Kaatiksella?

– kolme pelaajaa** jotka haluaisit samalle kortille ensimmäisellä USDGC:n kisakierroksella?

– mitkä ovat kolme parasta* väylää mielestäsi?


* mielellään rataan ja pelaamiseen liittyviä asioita, ei mitään että "parempi kahvin keitin klubitaloon".

** et saa vastata Kotamäki, Lindholm ja Nevantausta.

*** kiinteällä, väliaikaisella niinku ikinä missään millään radalla.



Ps. Oon joskus kauan sitten kattonut ton 2012 Tali Open videon missä teikäläisellä on yksi päärooleista, pitääpä tässä joskus tsekata uusinta;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.11.15 - klo:09:50
Mielenkiintoisia kysymyksiä. Pitänee koittaa kaivaa jotain takaraivosta.

Kolme asiaa jotka muuttaisin Kaatiksella?

1. Toivoisin vihdoin kaikkien ymmärtävän, että ollaan yhteisellä asialla. Kenttä on maksullinen siksi, että se voi olla olemassa. Kaikki raha menee ylläpitoon ja kehittämiseen joten se on yhteinen etu.

2. Taidetaan olla utopiaosastolla, mutta olisihan se aika mahtavaa jos Kaatiksella olisi isoja tammia väyliä koristamassa. Uudelle puolellekin taidetaan hiljalleen saada puita, joten tämä osittain toteutuu. Isoja puita ei tule koskaan kun Kaatopaikkojen maisemointidirektiivi on aika nipo noiden puiden kanssa. Juuret eivät saa mennä rikkomaan eristyskerroksia.

3. Kun on korkeuseroja niin olisihan se ollut mahtavaa jos olisi ollut mahdollista suunnitella sellainen oikein rouhea, pitkä ja loiva alamäkiväylä. Sellainen oikein hienon hieno liidätysväylä johon olisi oikeastaan joka kierroksella pakko tyhjätä koko bägi tiiltä. Sellaisille väylille ei ole mahdollisuutta oikein missään kun mittaa pitäisi olla pitkälti kolmattasataa metriä ettei vaan mene kenelläkään pitkäksi. Ojakkalassa oli sellainen 250m 25m korkeuseroväylä, jota en nähnyt kenenkään heittävän pitkäksi. Aika usein siihen heitettiin kaikki kiekot jotka vain bägistä kehtasi siihen heittää.

USDGC taitaa tarkoittaa itseni lisäksi?
Olisi tietenkin hienoa pelata itseään huonompien kanssa niin voisi edes jonkun ehkä voittaa.
Olen saanut etuoikeuden tuurilla joidenkin kisojen ensimmäisillä kierroksilla pelata isojen poikien kanssa ja järjestään ovat mukavaa porukkaa.
Mutta jos valitaan oikein pikku perusteluilla niin kyllähän McBeth pitäisi saada samaan ryhmään. Olisi mielenkiintoista nähdä miten joku voi olla niin jäätävän tasainen ja hyvä.
Toiseksi voisi ottaa herra Lizotten. Hänen kanssaankaan en ole pelannut, mutta videomateriaalin perusteella näyttäisi olevan kaverilla vähän erilaiset pelilinjat usein kuin muilla. Lizotte mukaan siis ihan vain siksi ettei ole tylsää peruspelaamista.
Kolmanneksi kaivaisin joukkoon vaikka herra Kolingin jonka kanssa sain kunnian pelata joskus TaliOpenissa. Jeremy heitti silloin vielä Buzzzia ja haluaisin vain tuijottaa läheltä sitä forea. Kuluneen näköinen Buzzz lensi piikkisuoraan pikku nepillä kaksi kertaa pitemmälle kuin olisin itse kuvitellut Buzzzia forella heittäväni. Tämä mieshän on yleisesti vielä erinomaista seuraakin, joten olisihan se aikamoinen kierros.
Tälle kierrokselle pitäisi saada tietenkin henkilökohtainen kuvausryhmä koska olisihan se nyt ikuistettava kun meikäläinen olisi saanut paikan tuolta ja pelaisi tuollaisten kavereiden kanssa.

Kolme parasta väylää ikinä?
Koitan kaivaa sellaisia väyliä jotka olen pelannut. Ja sitten vielä muistaa niiden numerot tai jotenkin selittää ne.

Aloitetaan selitysosasta. Haluaisin tähän lajiin enemmän väyliä joissa ei ole ihan sama mihin avaa, tarvittaisiin ainakin kaksi, mieluiten useampi hyvä heitto hyvään tulokseen.

Jos nyt jätetään homma sillälailla avoimeksi, että ei numeroida. Eikä tämä nyt ihan loogista olekaan.

Tätähän joutuu lähestymään vain omasta näkökulmasta.

Olen aloittanut pelaamisen Nummelanharjulla ja pelannut sen ainakin 1500 kertaa. Tätä olen kertonut jo monta vuotta eli joutuu varmaankin nostamaan lukua kohta. Silloin alkuvuosina saatoin pelata kuitenkin tuota kenttää kolme kertaa päivässä eikä ollut ollenkaan tavatonta että painelin ennen iltavuoroon menoa kaksi kierrosta putkeen ihan yksinkin.
Nummelanharjun kutonen on väylänä sellainen joka on ollut itselle aina vaikea ja meikäläisen kädellä tarvitaan kaksi hyvää heittoa hyvään suoritukseen. Itselle hyvä suoritus on siis kolmonen. Avaus on meikäläiselle haastava, mieluiten loiva annukka joka sitten rauhassa palauttaa sinne monttuun. Erinomainen väylä. Eihän se tietenkään visuaalisesti ole kaunis kun ollaan mäntymetsässä ja hiekkaharjulla. Tykkään edelleen erinomaisen paljon. Tällä siis myös omaa historiallista arvoa.

Otetaan toiseksi Nokialta The Beast, väylä numero kahdeksan. Ei siksi että se olisi niin hieno, mutta se on merkittävä. On se hieno, ja vaikea. Siis minulle. Tätä olen avannut useita kertoja sekä itselle, että muille. Meikäläisen pelikirja. Avaus varmasti forella väylään. Ei pitäisi olla hankalaa vakaalla kiekolla mutta on se. Kakkosheitto on hyvän avauksen jälkeen keskellä väylää ja sitten alkaa ongelmat. Fiksu kaveri ehkä heittäisi toisen 85m foren ja olisi kentällä, mutta tässä kohtaa taitaa olla jotain säteilyä aiheuttavaa haudattuna maahan koska aivot eivät saa aina yhteyttä pelikirjaan. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen heittänyt kakkosheiton vasemmalle outtiin ja pistänyt siitä outin rajalta sitten vielä toisenkin outin. Saunapalaverissa onkin sitten ruoska heilunut. Onnistunut kakkosheitto ei välttämättä tarvitse olla pitkä, mutta se yhteys pelikirjaan kun on kadonnut niin onhan se totta että mitä pitemmän heittää, sitä lähempänä on koria. Paitsi että usein outissa.
En muista tähän nelosta tehneeni, joten se tekee tästä vielä isomman spektaakkelin.
Olen kuitenkin Nokialla voittanut ainoan Suomen meataruuteni, joten onhan sillä monenlaista nostalgia-arvoa.
Olen onnistunut joskus pitämään yhteyden pelikirjaan ja tämä on niitä harvoja väyliä joissa vitonen on hyvä tulos.

Kaksi mainittu. Kolmas on aika paha. Tulee mieleen monta väylää. Päädyin noihin pitkiin väyliin, joten otetaan sieltä. Kaatiksen 11. Kuumottava väylä, jossa meikäläisen kädellä kolmonen ei ole mahdollinen kuin pitkällä lähestymisheitolla jota olisi edeltänyt kaksi täydellistä heittoa. Kaatiksen 11 päättää Kaatiksen metsäseikkailun. Muutama väylä metsässä, jotka itse asiassa alkavat olla nurmikolla nekin. Kaatiksen metsä on ns. selviytymismetsä. 9 väylä on jo hieno ja pitkä väylä johon kolmonen on harvinaista herkkua eikä kutosta isommat tulokset ole mitenkään harvinaisia. Kymppi ei pitäisi olla mitenkään hankala, mutta slowhandille tuppaa vain olla. Tyytyväisenä selviytymisestään ja mahdollisesta hyvän kierroksen puoliväliin saapumisesta pääsee astumaan 11 takatiille pelonsekaisin tuntein. Kahdella pitäisi päästä metsästä ulos. Alkupää ei ole välttämättä Suomen kaunein metsäosuus kuusimetsineen, mutta kun avauksen jälkeen kiipeää väylää pitkin ja näkee siellä kaukaisuudessa siintävän teletappilaakson joka vihreänä siellä hohtaa niin tajuaa tuonne haluavansa. Sinne on vain usein pitkä matka eikä hyvän avauksen heittäminen tälle väylälle ole helppoa.
Usein kun pääsee tällä väylällä ulos metsästä on korille matkaa yli 50m. Kori on tasanteella, jonne heittäminen ei ole ihan yksinkertaista. Vähän lyhyt on liian lyhyt ja rinteestä voi kerätä vielä rollit nurmikolla. Vaaditaan siis vielä yksi hyvä heitto, jotta nelosen voi saada korttiin.
Itsellä ei liikaa nelosia tähän ole tullut tehtyä eikä tehdä jatkossakaan. Tämä on kuitenkin selkeästi yksi niistä väylistä joita oikein odottaa päästä pelaamaan. Metsästä ulos tuleminen on kaunista katsottavaa kori siintää taivasta vasten ja nurmikko kauniin vihreänä odottaa kulkijaa :)

Olisihan noita ollut mielessä muitakin, mutta nämä olivat ehkä merkittävimpiä tässä kohtaa. Oman kylän väylät toki ovat helposti omassa silmässä erilaisia kuin muiden mutta uskaltauduin kuitenkin.

Tällaista siitä tuli. Kiitoksia Nikolle kysymyksistä. Tulipahan yksi viesti jotain muutakin :)

Huomasin jo, että nuo väylähommat jäi muhimaan takaraivoon. Saattaa olla, että on pakko tulla takaisin. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 17.11.15 - klo:10:54
Hyvä hyvä! Sieltähän tuli mukavasti tekstiä, ja aivan uusista aiheista... mielenkiintoista ja hyvää luettavaa. Ja tämä meni just niinku halusinkin, eli arvasin että Ari ei tyydy vastaamaan tylysti ja lyhyesti ilman perusteluita ja ylimääräistä maalailua.

Juu, tarkoitin tosiaan että itsesi lisäksi.


Tästä toisten blogeissa kyselystä vois yrittää tehdä tavan, niin saadaan vähän eloa ja yllätyksellisyyttä tänne blogi-sektorille ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.11.15 - klo:11:00
En tiedä onko se blogimaista,  mutta ainakin itsestä tuntuisi että olisi helpompi avata jotain mistä joku on kiinnostunut kuin että ihan vain itsekseen täällä ajatuksiaan veivaa.

Kisahommistahan tämä omalla kohdalla lähti, mutta aika vähän olen osannut tuota puolta täällä availla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 17.11.15 - klo:11:02

Tästä toisten blogeissa kyselystä vois yrittää tehdä tavan, niin saadaan vähän eloa ja yllätyksellisyyttä tänne blogi-sektorille ;)

Todellakin! Loistoidea ja Ari toimittikin jo hienon vastauksen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 17.11.15 - klo:11:26
Niin, no minäkään en tiedä onko blogimaista tai mikä on blogeissa oikein ja mikä väärin... mutta jos kommentointi mahdollisuus on niin miksei, ja kyllähän bloggaaja voi sitten vaikka sanoa että ei halua että kysellään jos vaikka vaivaannuttaa tai jotain muuta.

Oletan että monikin bloggari "painii" saman "ongelman" kanssa, eli on vaikea keksiä uusia aiheita mistä kirjoittaa ja tulee veivattua samaa tuttua ja turvallista enempiä miettimättä. Tokihan kirjoittaja voi itseltäänkin kysellä kysymyksiä joita haluaisi itseltään kysyttävän, mutta se on vähän vinksahtanutta eikä ole läheskään yhtä mielenkiintoista tai ainakaan lukijaa osallistavaa.

En tiedä mitä muut on mieltä, onko tämä uhka vai mahdollisuus ::)


Edit: Nonni, Tapani on messissä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 17.11.15 - klo:19:01
Jos kirjoittaa frisbeegolfista niin pakostihan siitä aiheutuu toisteisuutta kun jokaisessa postauksessa on aina jotain ihan tylsää frisbeegolf-asiaa ;) Ari(kin) kirjoitat aika paljon pelikirjoja sekä kisaraportteja ja ne ovat minusta erittäin mielenkiintoista luettavaa, erityisesti jos on ollut itse samassa kisassa mukana tai muuten käynyt rataa heittämässä. Blogaamisen hauskuus omalla kohdallani tulee siitä, että joku on väliin samaa mieltä tai eri mieltä jostakin asiasta ja jättää kommentin. Joudun tosin myöntämään, että välillä kirjoittelut menee vähän pakinointiosastolle selkeine tai verhottuine piikkeineen.

Lukiessani toisten blogeja syyllistyn usein siihen, että jos olen jostakin asiasta samaa mieltä tai siinä ei ole minulle erityisen yllätyksellistä niin jätän kirjoittamatta "Oon muuten samaa mieltä tuosta" tai "No niinhän sen pitikin mennä". Ehkä ihan hyväkin jättää ;) Mutta siitä huolimatta on mielenkiintoista lukea toisen ajatuksia asioista, joita miettii itsekin.

Hittolainen, mulla on vahvasti sellainen fiilis, että mulla oli mielessä joku pointtikin. Ehkä se paljastuu jossain välissä. Ehkä minä yritän jotenkin vaikeasti sanoa, että vaikka blogiin ei tulisikaan niin paljon kommentteja ja tuntuu siltä, että kirjoittaa itselleen (mikä ei muuten ole missään tapauksessa väärin!), niin silti siitä on iloa monille. Joka tapauksessa keskustelu on aina mielenkiintoisempaa kuin synkkä yksinpuhelu, eli pisteet Nikon kyselytunnille.

Vau, Esa Saarinen vaikuttaa tällä hetkellä suorapuheiselta ihmiseltä kun vertaa omaan tekstiin...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 17.11.15 - klo:20:43
Mä luulen et jokainen blogaaja itseni mukaanlukien mielellään vastaanottaa kommentteja blogiin vaikka ne oliskin osastoa "Sitähän minäkin." Siitä näkee konkreettisemmin että joku lukee. Vaikka näkeehän se lukukerroistakin mitä omallakin blogilla on aika käsittämätön määrä tällaiseksi nobodyksi, mutta eihän se samallailla lämmitä kuin hlökoht palaute.

Siksi minäkin koitan kommentoida jos on yhtään mitään asiaa edes sivuavaa sanottavaa, vaikka näillä kannuksilla ei olis asiaa jotain pelikirjaa esim kommentoidakaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.11.15 - klo:23:02
Karvalakkisarja on jotain sellaista mistä monella paikkakunnalla voi saada jonkinlaisen käsityksen millaista tämä laji oli 10 vuotta sitten.
Aamulla kokoonnutaan paikalle ja TD on arvaillut miten paljon tulisi porukkaa. Se on aina yhtä jännää. Meininki on leppoisaa ja homma etenee ihan itsekseen.

Ei kuitenkaan golfkenttäkisoissa. Ei mennyt montaakaan tuntia kun Nordcenterissä itsenäisyyspäivänä oli kisa täynnä. Näissä kisoissa on ruokailun takiakin ennakkoilmoittautuminen joten onneksi ehdin huomata ilmoittautumisen alkaneen. Siellä sitä sitten möllötellään listalla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.11.15 - klo:09:30
Noista hienon hienoista väylistä pakko mainita vielä yksi. Japan Openissa pelattiin 2014 kahta kenttää. Toinen lähti siitä klubitalon läheltä ja sen ykkösväylä. Huhhuh.
Siihen kun asteli niin oli helppo todeta että tällaista tämän pitäisi olla. Noin 250m loivaan alamäkeen täydellistä nurmikkoa. Varsinkin kun tein tuohon kolmosen niin jäähän siitä hyvä mieli. Alle 160g Destroyer oli jäätävän hyvä avaukseen ja toiseenkin heittoon.
Ensin piti päästä noin 15m leveää ränniä ulos kentälle ja sieltä loivaan alamäkeen vasemmalle metsän reunaan pikku nyppylälle. Jäätävän hieno ja vaikea väylä.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: hece - 18.11.15 - klo:13:19
Tämä väylä? https://youtu.be/8-bTxntUCuM?t=46s
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 18.11.15 - klo:17:33
Tämä väylä? https://youtu.be/8-bTxntUCuM?t=46s

Juuri tuo.
Niin se aika muuttaa muistoja, etten muistanut korin näkyneen tiille. Oli vähän pitempikin kuin muistin :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 18.11.15 - klo:17:44
Ei ihan jokainen voi sanoa pelanneensa jotain väylää reippaasti paremmin kuin Paul McBeth ;)

(videolla ei Paulin avaus lähde ehkä juuri halutulla tavalla)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 19.11.15 - klo:09:11
Tuolla videolla voikin nähdä meikäläisen ja herra Leskisen katsomassa kun kovat jätkät pelaa.
En nyt sentään joka kerta kolmosta siihen tehnyt, ei se ihan niin helppo ole :)

Yritin vähän kaivella mutta väylätuloksia ei viidessä minuutissa löytynyt.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 19.11.15 - klo:09:17
Ei ihan jokainen voi sanoa pelanneensa jotain väylää reippaasti paremmin kuin Paul McBeth ;)

Ääälä nyt, kyllähän jokaisella pitää tällainen väylä olla. Mulla se on vaikkapa Laajavuoren #8. Itse birkutin putilla tuosta kuusennäreen takaa. Pelannut siis radan kerran, niinkuin Paulikin kai. ;)
http://www.youtube.com/i5bc3DxBidc?t=204
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 19.11.15 - klo:17:31
Tänään tuli päiväpelattua Kaatiksella vauhdikas kierros. Vitoselle hyvien heittojen siivittämänä nelonen on mainio tulos. Tulos livahti plussalle mutta kivaa oli.


Tässä iltasella tuli Booooom!
10000€ raja rikki Movemberin frisbeegolf-ryhmän kanssa. Tavoite oli iso ja siihen vaadittiin monta birdietä.
Tämä on vähän ennenaikaista, mutta tuuletan tätä varmasti vielä monta kertaa.

10000€ on käsittämätön summa joka osittain alkoi omassa mielessä murentua kun tajusin, että 500 pelaajaa Moustache openeihin on aivan liikaa toivottu. Moustache Openeista saatiin hieno pesämuna jonka päälle on ollut monta henkilöä, seuraa ja yritystä mukana keräämässä rahaa hyvään tarkoitukseen.
Frisbeegolf yhteisönä on lähtenyt tähän paljon paremmin mukaan kuin toivoinkaan. Meillä on ollut hyvä runkoporukka, mutta se miten eri paikkakunnilta on saatu jäsenien määrän mukaan rahaa, viikkokisatuottoja ja huutokaupasta erilaisia tuotteita myymälle euroja on aivan hillittömän siistiä.

Eturauhanen kiittää. Kiitos.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 19.11.15 - klo:20:14
On huikee summa! Iso peukku lahjoittajille ja keräystä koordinoineille henkilöille.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 19.11.15 - klo:20:44
paljo oli viimevuotinen kärkitulos? on kyl aika railakas tulos. kattelin et kakkosena olevilla lihakauppiailla oli tyyliin yks 5000€ lahjoitus. fribaajilla aikapaljo leveempi pohja... vaik kaikki ne sataa samaan laariin et ei siinä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.11.15 - klo:10:05
Yritin tuossa vähän kaivella noita aiempia tuloksia, mutta ei ihan tainnut riittää tietotekninen osaaminen.

Kelit menivät vähän sellaiseksi ettei ole tarvinnut keksiä kovinkaan hyviä tekosyitä jättääkseen pelaamatta. Vanhaksi kun tulee niin ei ihan niin mieletöntä hinkua enää ole että pitäisi mennä säällä kuin säällä.
Ensi lauantaiksi olisi tarkoitus kuitenkin vielä Movemberin loppumista suunnitellessa pelailla Nummelanharjulla vähän paripeliä. Osallistumismaksut hyvään tarkoitukseen ja hyvä meininki ilmeisesti reippaassa plussakelissä.

Tarkoitus olisi edelleen olla ykkösenä kun Movemberin keräys päättyy 9.12.2015.
Viimevuotinen Mainstream Äijät on ensi viikonloppuna järjestämässä jotain megatapahtumaa ravintolassa, joten saa nähdä joudutaanko taipumaan vai ainakin tiukoille tässä ennenkuin loppu häämöttää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: B_Spenser - 24.11.15 - klo:11:15
Kerrotko tosta ensi lauantain parikisasta vähän lisää, aikataulu....
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.11.15 - klo:17:34
Huomenna koitetaan saada speksit kohdalleen. Voi olla että menee sunnuntaille.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 25.11.15 - klo:09:56
Kerrotko tosta ensi lauantain parikisasta vähän lisää, aikataulu....

Nyt olisi aikataulut julkisuudessa, klo 12 aloitetaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.11.15 - klo:08:45
Eilen tuli aloitettua hallikausi. Meikäläisen kädelle riittää mainiosti tuo Nummelan halli. Päätyseinään sai draiverin ilmassa hyvällä heitolla, mutta ei ne enää hurjalla vauhdilla sinne kolise.
Lähestymishommia ja draivia tunnin verran on kyllä ihan riittävä. Aika paljon ehtii heittää ja höpöttääkin.

Kivaa oli ja tästä on hyvä jatkaa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: HAH - 26.11.15 - klo:09:10
Eilen tuli aloitettua hallikausi. Meikäläisen kädelle riittää mainiosti tuo Nummelan halli. Päätyseinään sai draiverin ilmassa hyvällä heitolla, mutta ei ne enää hurjalla vauhdilla sinne kolise.
Lähestymishommia ja draivia tunnin verran on kyllä ihan riittävä. Aika paljon ehtii heittää ja höpöttääkin.

Paljonko teillä käy hallivuorolla porukkaa?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 26.11.15 - klo:10:07
Eilen oli 12.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.11.15 - klo:22:13
Tänään heiteltiin Movemberin loppukirinä paripeliä Nummelanharjulla. 170€ saatiin taas ihan vain pelailemalla eturauhaselle.

Aamupäivällä kuitenkin odoteltiin pelaajia paikalle ja persehän siinä jäätyi. Kylmä oli kun lähdettiin pelihommiin. Par kakkoset oli TD päättänyt pelauttaa Worst shotina ja muut Bestinä.
Päävastukseksi lähti itselle ja Kimmolle Liiton kunnioitettu puheenjohtaja sukulaismiehensä kanssa.

PJ laittoi kaiken peliin ja aloittivat lyhyelle väylälle tekemällä nelosen. Itse tyydyimme kakkoseen ja sopivasti tietysti ilkuttiin toisten osaamiselle.
Aurinko paistoi ja hienoinen tuuli heilutteli viiksenalkuja. Nopeasti paljastui, ettei oikein kulje ja heittokin on löysää.
Kakkoselle reipas griplock oikealle ja meinasikin alkaa naurattaa. Ohhoh.
Kolmoselle hyvä avaus annukalla kuuteen metriin, mutta putti ei osunut laitteeseen.... Neloselle melkein hyvä avaus, mutta putti jäi käteen... Putti ei ainakaan kulje. Saakeli.
Vitoselle mentiin ja takatuuli helli nätisti niskaa. Annukan voi siis unohtaa, joten fore käteen. Fore lähti vähän ylös eikä Kimmonkaan avauksesta ollut apua. Puiden välistä sorkittiin nelonen korttiin.
Tässä kohtaa PJ oli ottanut meidät kiinni ja nauru alkoi olla kaukana.
Kutosella Kimmo heitti hyvän avauksen monttuun asti ja oma oli taas varsin huono. Ei oikein vain kulje.
Kakkosheitolla 60m foreneppi Starfirellä metriin ja taisi olla ensimmäinen onnistuminen.

Seiskalle vastatuuli ja Buzzz OS oli melkein ok. Seiskaan se jäi kun ei suostunut vastikseen oikein feidaamaan. Sain kuitenkin putin sisään ja kakkonen. Oli jo toiveissa, että jospa se siitä.

Kasille mennessä Kimmon avaus oli huono ja itseltä tarvittiin hyvää suoritusta. Hysselinjalle siis.
Matala hysse osui puuhun ja pomppasi oikealle löytyäkseen pururadalta. Taisi olla huonoin avaus ikinä tähän. Oli niin huono, että nauratti. Kolmonen tähän.

Ysille löysä foreavaus. Jatkettiin Kimmon kiekolta, josta noin reilusta kympistä heitin sitten polvelta forella Buzzzin kuppiin. Se oli tahallinen heitto. Hyvä.

Kympille vähän löysä hysse, 11 liian kova annukka, 12 liian löysä heitto, 13 seiskaan, mutta putti on niin kuraa ettei vain mene. Uuh.

14 melkein hyvä avaus. Kakkonen forella on löysä kukku. 15m vajaalta puttaamaan ja hyvä putti mukiin. Ei oikein vakuuttanut.

15 avaus oli pitkästä aikaa korkea ja kymppiin. Ehkä parhaita putteja koko päivänä yläpantaan.

16 avaus oli huono, ei vain nokka pystyssä ylämäkeen kulje. Ei sitten. Jatkettiin Kimmon kiekolta myös seuraavalla heitolla. Kolmonen tähän oli hyvä, mutta mua ei tarvittu. :)

17. Bäkkäri Firebirdillä neljään metriin oli ehkä päivän tasapainoisin heitto. Kakkonen tähän ja saatiin PJ kiinni.

18. Löysä ja liian matala jäi 15 lyhyeksi rinteeseen. Yritettiin siitä sitten väkisin puiden välistä survoa kiekkoa forella sisään kun PJ pisti metriin. Ei mennyt ja sinne meni kisan voitto ja bagtag. :)

Löysää tekemistä ja kuten jo tuolla toisessa blogissa puhuttiin ei sitä keskittymistä ja flowta päättämällä tapahdu. Kisan järjestämisestä ei varmasti ollut mitään vaivaa, mutta joutui vain toteamaan että onneksi ei ollut mikään yksilökisa :)

Ensi viikonloppuna vietetään itsenäisyyspäivää Nordcenterissä karviskisassa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.12.15 - klo:09:17
Eilen julkaistiin itsenäisyyspäivän Karviskisan ratakartta. Golfkenttä mahdollistaa nurmikolla pelaamisen ja hyvin suunniteltuna meidänkin lajille erinomaiset olosuhteet. Pelkkää 400m väylien pelaamistahan ei ole mitään järkeä lähteä rakentelemaan, joten näyttäisi olevan vesiestettä ja bunkkeriob:ta mainiosti.

Viimevuotinen golfkenttäKarvis jäi mieleen muutamasta väylästä ja omasta totaalisesta sulamisesta. Hienoa kisaa siis tulossa sääennusteesta huolimatta.

Heittämään ei ole joutanut, joten kylmiltään lähdetään sunnuntaina.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 04.12.15 - klo:10:27
Heittämään ei ole joutanut, joten kylmiltään lähdetään sunnuntaina.

Puttaa edes kerran ennen kierrosta, suosittelen erittäin lämpimästi :)

Pikkulinnut ovat kertoneet torilla tornihuhuja, että jotkut olisivat hieman kateellisia tuohon kisaan pääsemisestä kun itse jäävät rannalle.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 04.12.15 - klo:10:43
Minä ainakin >:(
Mutta nauttikaa te jotka kisaan pääsitte. Olisi ollut aika täydellinen kisaviikonloppu Raaseporissa, vaan aina ei voi voittaa!
Lauantaina futsal pelit ja sunnuntaina futiksen hallisarjan pelit. Jos olisi omat pelit olleet niin Raaseporissa olisin, mutta kun on valmennettavien koitokset niin silloin täytyy unohtaa frisbeen nakkelut!
Ehkä ensivuonna uudestaan.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.12.15 - klo:10:45
Eikös siellä jono liikkunut senverran että kisaan mahtuisi ihan ilmoittamalla?

Onhan se tietenkin niin, että täytyy sitä elämässä priorisoida. Siksi menenkin sunnuntaina heittämään frisbeetä vesisateessa enkä vietä perheen kanssa itsenäisyyspäivää.

:)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 06.12.15 - klo:16:46
Eilinen ilta meni ihan normaalisti eli kello oli puolenyön toisella puolen kun pääsin sänkyyn. Ongelmaksi taisikin tulla joulukinkku ruokineen, jota eilen päästiin maistamaan testimielessä. Olikin ehkä liian hyvää ja vatsa taisi nukkumaanmennessä olla niin täynnä ettei uni oikein tullut.
Heräsin kuitenkin aamuun jostain syvältä. 6.45 istuin jo autossa ja nokka kohti Nordcenteriä.

Vettä ja tuulta. Osaa porukasta oli alkanut jo pelottamaan eivätkä saapuneet koskaan paikalle. Harmi. Kokemus se oli nimittäin tämäkin.

Ensimmäiselle kierrokselle lähti reilut 50 pelaajaa hymyssä suin. Kelihän oli ollut jo tiedossa, joten siihen oli varauduttu eri tavoin.
Foreca näytti havaintona 20 m/s, mutta jonkun mukaan oli vain 13 m/s...

Tuulihan se nyt aika reippaasti, ei siitä mihinkään pääse. Oma peli alkoi pikku nysväämisellä. Ensimmäisen kierroksen saldoksi 12 nelosta, kuusi kolmosta eli 66 heittoa. Jaetti masterin kärki, avoimessa olisin tainnut olla kolmas kuusi heittoa kärkeen. Ei siis mitään superia, mutta kun ei yhtään nelosta isompaa niin ei siellä nyt mitään romahduksiakaan ollut...

Mitä jäi käteen? FLX Buzzz Os lampeen, myrskysateenvarjo nitkahti ja kuoli. Kerran yritin seiskasta putata ja heti kakkosnelonen. Yhden kuusimetrisen sain sisään hyvällä putilla. Aikamoista tuulitunnelin lukemista ja käsien kuivana pitämistä. Peukalo alkoi kastua kun en tajunnut ottaa märkää bägiä vasurilla. Tyhmä siis.
Muutama erinomaisesti luettu heitto ja ehkä samanverran ihan päin helkkaria luettuja. Puttaaminenhan ei ollut järkevää tuossa tuulessa, joten sitä ei juurikaan yritetty.

Toiselle kierrokselle taisi denffata puolet porukasta, vaikka TD ilmoitti että pelataan vain yhdeksän väylää. Oli kylmä, märkä, maha täynnä ja yhdelle päivälle pelattu tarpeeksi.
Harmitti hieman ettei pelattu enempää, ei tosin oltaisi taidettu ehtiäkään joten ratkaisu oli varmasti oikea.
Mastereiden voitto kääntyi meikäläiselle peruspelillä ilman mokelluksia. Pelikavereilla kävi vähän huono tuurikin, joten siinähän se pelailemalla napsahti.

27 väylää, tuuli, satoi ja oli hienoa. Kiitos Tonille ja Ramille kun viitsivät järjestää tällaista herkkua. Respect for that.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 08.12.15 - klo:16:58
Talven lämpimiksi viimeisestä PDGA-päivityksestä pari pistettä ratingia lisää. Nyt on kaksi 1000 kiessiä laskuissa mukana kun viimevuotinen Moustache Open ei pudonnutkaan vielä pois. Eli alamäkeä tiedossa seuraavissa päivityksissä. Toisaalta viimetalvinen ratingintuhoamiskisa Meikussa pudonnee keväällä pois noiden kanssa, joten positiivistakin suuntaa on tulossa sieltä kun laskumoottori ei ota enää huomioon esim. 890 reitattua superkiessiä :)

Keskiarvoilla kun mennään niin aika sekopäistä pelaamista näyttää olleen takana. Tasaisuutta ja parempaa pelaamista kaivatessa.

Jatketaan siis eteenpäin ratingilla 957.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 09.12.15 - klo:18:46
Lueskelin muiden blogeja ja äidyin miettimään taas omaa touhua. Olen itse asiassa lähes tyytyväinen. Kuukauden sisään olen kaksi kertaa käynyt Frisbeepointissa. Siis ihan vain ohimennen, poikennut enintään 10km hiplailemaan kiekkoja ja ihmettelemään uutuuksia. Molemmilla kerroilla olen kyennyt kävelemään ulos kaupasta ostamatta mitään.

Onkohan tämä lopun alkua?

InnovaStoresta kylläkin tilasin pari Lizotte FD3:sta ja DD:tä Black Weekendinä. Ei se välttämättä siis olekaan.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.12.15 - klo:19:47
Eilisen firman pikkujoulujen jälkeinen valvonut ja tunkkainen olo. Sitten tuli viesti, pelaamaan pitäisi mennä.

10s mietintämyssy päässä ja vaatteet päälle. Kaatis on erinomaisessa kunnossa, joten sinne siis.
Ensi vuoden pelioikeuslätkä on samalla bagtag, joten sain kuin sainkin mahdollisuuden kaapaista kyytiin sekä numeron yksi, että normibagtagin 35.
Erinomainen haaste.

Alkuun peli meni niinkuin pitikin. Ykköselle fore kakkonen Zonella. Kakkosen avaus oli meikäläiselle pitkä, ehkä 130m ja pääsin sieltä helposti lähestymään ja pelaamaan kolmosen niinkuin pitääkin. Erinomaista.
Helsinkiläisheput olivat löytäneet tiensä oikeaan paikkaan ja ohitimmekin pojat vitosella. Katsojia kun on paikalla, pitää onnistua. Heitinkin itselleni lähes täydellinen loivan annukan Crankilla mutkaan. Kakkosheitto olisi varmaankin kaivannut enemmän katsojia, koska liikaa kulmaa livautti kiekon oikealle eikä tarpeeksi ylös. Peli kulki senverran hyvin että yritin forella heittää ylämäkeen 70cm rakoon kymmenestä metristä. Ei kovin vaikea ole arvata osuiko. Osui, mutta puuhun. Heiton jälkeen korille oli enemmän matkaa kuin edellisellä heitolla ja puitakin oli enempi. Kutonen tuon avauksen jälkeen oli kaamea pettymys.
Peli eteni aika rauhallisesti ilman isompia ongelmia. Ei kuitenkaan mitääb mahtipeliä. Bagtageja sopivilla numeroilla kuitenkin jäi käteen pelattuani kentän pariin. Ihan tyytyväinen tyynellä, mutta viileällä kelillä.

Heti jäi kuumottamaan. Huomenna taitaa olla Karkkilassa jotain talvikisaa...
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: ReTeeNalle - 12.12.15 - klo:20:09
Kakkosheitto olisi varmaankin kaivannut enemmän katsojia, koska liikaa kulmaa livautti kiekon oikealle eikä tarpeeksi ylös. Peli kulki senverran hyvin että yritin forella heittää ylämäkeen 70cm rakoon kymmenestä metristä. Ei kovin vaikea ole arvata osuiko. Osui, mutta puuhun. Heiton jälkeen korille oli enemmän matkaa kuin edellisellä heitolla ja puitakin oli enempi. Kutonen tuon avauksen jälkeen oli kaamea pettymys.

Tais ne helsinkiläisheput nähdä ne jatkoheitotkin ;)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 12.12.15 - klo:21:42
Ihme kun pitää toisten heittoja katella :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.12.15 - klo:14:45
Taisi mennä sunnuntai vähän harakoille. Ei oikein jaksanut keskittyä mihinkään, onneksi ajoissa selvisi että Karkkilan pojat aikoivatkin pelata kaksi kierrosta eli en olisi ehtinyt. Vähän voisi keskittyä lukemaansa niin voisi tehdä nopeampia oikeita päätöksiä.

Kaatis kutsui hieman pikaisesti. Iltapäiväksi luvattu sade ei oikein houkuttanut, mutta aamupäivällä olikin täydellinen keli.
Nyt sitten paljastui heti, ettei vain jaksa oikein keskittyä.
Ykkösen avaus 7m lyhyt, siitä alarautaan. Ei vielä tuntunut pahalta.
Kakkosen avaus lähti ylös eikä mennyt nokka pystyssä oikein mihinkään. Kakkosheitto oli löysä, keskittymätön surkimus. Nelonen korttiin ja oltiin jo kaksi päälle.
Jälkikäteen ajateltuna taas opettavainen kokemus. Aina kun jaksoi keskittyä kunnolla sai aika kivan tuloksen.
10 väylän avaus livahti vasuriin, sieltä joutui heittämään foreantsaa päästäkseen edes johonkin. Kolmas heitto oli noin 50m, yksi puu piti väistää. Olipa huono. Vitonen korttiin ja sitten oltiinkin jo neljä päälle radan pariin ja alkoi maistua hieman ikävältä tämä.
Keskittyminen ei ollut ihan napissa loppukierroksellakaan, mutta 12 ja 14 sentään hyvillä heitoilla pirkotettu ja lopputulokseksi taisteltu +2 ei maistunut niin pahalta.

Keskittyminen oli surkean ja heikon rajamailla. Oikein harmitti kun ei tuollaiseen kykene.
Vaikea sanoa missä oli vika, mutta aikamoista vääntöä tuo pelaaminen on jos ei ole itse paikalla.
Tästä pitäisi taas sitten jotain oppia.

Kaatis on upeassa kunnossa joulukuun puolivälissä. Kyllähän se talvi sieltä vielä tulee, mutta nyt kannattaa nauttia jos saa mahdollisuuden.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 17.12.15 - klo:10:12
Eilinen seuran syyskokous napsautti vuoden lisää luottamustehtäviä. Seurajohtoon hinkuvat eivät olleet vielä tänä vuonna järjestäytyneet niin että olisivat saaneet kangettua meikäläisen rivijäseneksi. Ehkä jo ensi vuonna.
Perinteisen hiljaista oli siinä kohtaa kun valittiin puheenjohtajaa ja hallitusta.
Aika monen piti tarkastaa onko kengännauhat kiinni.
Oletettiin sitten tämän johtuvan uskomattomasta luottamuksesta nykyhallitukseen ja päädyttiin jatkamaan sillä.
Osittain tietenkin harmillista että seuran hallitukseen ei ole tunkua, mutta näinhän se taitaa olla useimmissa järjestöissä.

Kokouksen jälkeen jäätiin perinteisesti jaakailemaan lajiin liittyviä juttuja ja päästiinkin siitä sitten reippaina vielä heittämään lättyä seuran vuorolla.

Heittohan kulki juuri niinkuin voi olettaa. Jos yrittää puhua samaan aikaan kuin heittää niin meikäläiseltä loppuu aivokapasiteetti kesken. Välillä oli vain niin pahasti juttu kesken, että piti vain samalla heittää. Tyhmä siis.
Sen lisäksi, että tuolla hallissa pääsee tunnin verran leipomaan kiekkoa, mukaan tulee kivasti sosiaalinen puoli. Tätä porukkaa ainakin kiinnostaa ne kiekkohankinnat, jäikö mun annukka kotiin ja ahdistus kun putti on niin paskaa.

Joulu on tuotteistanut itsensä hieman huonosti kun Star Wars tunkee syliin paremmin kuin joulu. Imperial March tuntuu soivan useammin kuin Kulkuset tahi jokin muu joululaulu. (Jos se ei ollut Imperial March niin tiedätte varmaankin kuitenkin mitä tarkoitan...)

Olen itsekin joulukuussa valmistautunut uuteen Star Warsiin tuijottamalla kaikki kuusi aiemmin ilmestynyttä (numerojärjestyksessä). Tämän olen siis hoitanut paremmin kuin Veikkauksen joulukalenteriperinteen harjoittamisen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.12.15 - klo:17:32
Joulua odotellessa huomasin veivaavani hieman jo tätä vuotta taaksepäin, joten katsotaan minkälaisia pikamuistoja eri kilpailuista jäi tältä vuodelta.

14.2.2015
Ta3.34 Back to 80's
Tämä kisa on mainittu jo monta kertaa. Pari päivää ennen kisaa saatu innovaatio. Meikkuun!
Kovin paljon muistoja ei täältä löydy. Ensimmäinen väylä, ehkä 60m alamäkiväylä. Huono avaus jäi alle kymppiin kalliolle ja puttasin siitä neljä kertaa. Siitähän se sitten lähti tämä kausi käyntiin. 890 rating oli ensimmäinen alle 900 rating piiiitkään aikaan. Onneksi sai heittää neljä kierrosta kun alusta lähtien tuntui siltä, ettei tule mistään mitään. Taidan jättää Meikun rauhaan jatkossa. Ainakin siihen asti kunnes kilpailuvietti vie.

3.5.2015
Spring Masters
Staminan jälkeinen sunnuntai. Edellisenä päivänä oli saanut matkustaa ja heittää oikein huolella. Siitähän on helppo jatkaa kun on tatsi kohdallaan. Ensimmäiseltä kierrokselta saatu 997 rating toi paikan ykkösluokassa. Parhaat muistikuvat on tauolta. Jonen kanssa oltiin molemmat heitetty hyvä kierros ja sovittiin, että nyt pannaan Piippo tiukille. Ei laitettu. Kunto taisi loppua. 8 heittoa huonompi toinen kierros iski sieluun pahasti. Ehkä jo perinteinen kevätkisa Keinukalliossa kuitenkin. 921 rating ei tuntunut hyvältä.

16-17.5.2015
Grip EQ Tour - Kirjuri
ProTour oli aiempina vuosina jäänyt vähän vähemmälle, nyt oli tarkoitus kiertää kisoja enemmän joten Poriin tietenkin. Muistikuvat pitää kaivaa vähän PDGA:n sivuja hyväksi käyttäen. Ensimmäisen kierroksen 973 oli ihan hyvää peruspeliä, mutta parin viikon takaa näyttää jääneen romahdusvaihe päälle. Toisen kierroksen 7 heittoa huonompi perussuoritus romautti sijoitukset osastolle ynnämuut. Viimeisen kierroksen 955 ei paljon tilannetta ole päässyt parantamaan. Muistan heittäneeni kolmannen kierroksen viimeisen avauksen Buzzzilla jokeen. Muistelisin tulleen paha mieli.

22-24.5.2015
Tali Open, Euro Tour
Talissa pelaaminen on aina ollut mielenkiintoinen kokemus. Onnistumiset ovat jääneet aika vähiin, mutta pitäähän sinne mennä.
Kolmannelle kierrokselle lähtiessä muistelisin olleen varsin tasaista. Winterhalterin Janin kanssa painettiin tasatahtia. Herra Öberg Ruotsista tuli meitä kiusaamaan ja otti meidät kiinni. Kierroksen jälkeen paljastui meidän kaikkien olevan samassa tuloksessa. Sijoitus jaettu toinen. Odoteltiin avoimenkin maaliin saapumista kunnes selviteltiin palkintojen kohtaloa. 200 ihmistä oli katsomassa kun heiteltiin porukalla huonoja avauksia. Janin kuitenkin voitin tuossa pikkukisassa ja kolmas palkinto on mancaven seinällä muistuttamassa. Jälkikäteen ratingien perusteella ihan hyvää peruspelaamista koko kisa. Hyvä minä.

30.5.2015
European Open Qualifier Turku
Toukokuun kisarupeama oli aikamoinen kun ratingit eivät riittäneet European Openiin niin pitihän sitä yrittää sitten karsintakisoista. Lausteen katastrofi on vieläkin aika käsittämätön. Ensimmäisen kierroksen 908 rating vei jo kisapaikan ja jos olisi taipumus denffailla niin olisi jäänyt tämä kisa siihen. Toinen kierros piti kuitenkin vielä käydä ja siihen sitten 11 heiton parannus ja 994 tilastoihin. Oli paljon mukavampi lähteä kotiin... kuitenkin pahaenteisesti jo kolmas kisa tänä vuonna jossa suorittaminen on aika surkeaa.


6-7.6.2015
Kaatis Pro Tour
Kotikenttäetua olisi pitänyt pystyä käyttämään. Ensimmäisellä kierroksella painelinkin erinomaista kierrosta ja ratingit 993. Kisassa hyvin mukana. Sitten vähän tasaisempi 953, joka oli muistaakseni aika heikkoa sutimista. Viimeisen kierroksen tuulitouhut eivät taida unohtua koskaan. Samalla tuloksella kuin toisella kierroksella sai 33 pistettä enemmän ratingia. Siitä voi sitten päätellä jo mitä vain.
Vieläkään en tiedä miten olisi pitänyt väylällä 11 lähestyä 25m päästä yläviistosta koria mokaamatta vitosta seiskaksi. Jäihän sitä jossiteltavaa...

27.6.2015
European Open Qualifier Nokia
Beastille oli llmeisesti päästävä vaikka väkisin. Toinen yritys.
953 ja 967 taisivat jättää muistaakseni kisapaikan kolmen heiton päähän. Ne kolme heittoa jäivät väylälle 8 jonka suorittaminen oli vanhalle ihan liian vaikeaa. Tämä oli käyty jo monta kertaa läpi, mutta ei vain kykene. Yksi väylä on harvoin ollut niin kauan takaraivossa.

4-5.7.2015
Pro Tour Lauste
Ratingien mukaan ei juurikaan muisteltavaa Lausteelta. Tästä kisasta 9. sija ja ensimmäinen ulkona rahoilta. Ei oikeastaan muistikuvia.

24-26.7.2015
Estonian Open, Euro Tour
Kauden toinen pikalähtö. Majoitus Tallinnassa ja ihan hauskan vänkä rata jossa tosin oli syytä pysyä väylällä. Tutustumiskierros kameramiehen kanssa sokkona rataan tulokseen -5 taisi olla jotain sellaista joka pilasi kisan jo etukäteen. Järkyttävää suorittamista. Ensimmäisen kierroksen 977 oli ihan hallinnassa, mutta sitten mentiin kovaa alamäkeen. Mitalisijakin livahti viimeiseen puttiin, joten olihan reissu. Kyllä tuonne toistekin voi mennä, mutta jäihän siitä paljon hampaankoloon.

13-16.8-2015
SM-kisat Lahti
Nimilistan mukaan kympin sakkiin olisi hyvä suoritus. Tavoitteena toki viiden sakkiin.
Aika vaappuvaa suorittamista on muistissa. Viimeiseltä kierrokselta muistan kuinka annoin heti ottaa itseni kiinni ja romahtelin alkuväylillä niin että melkein alkoi jo itkettää.
Kakkossija oli itselle kova suoritus vaikka ratingien perusteella siihen ei mitään erityistä ole tarvinnut suorittaa. Mieleen on tästä kisasta hiipinyt jossain vaiheessa sellainenkin realiteetti että johdin kilpailua kolme väylää ennen kilpailun loppumista. Ei tainnut sitten pää kestää. Hopea ei ole kuitenkaan häpeä kun lähtökohtaisesti Villeä vastaan ei oltu tässä pelaamassa.

29-30.8.2015
ProdiscusOpen Karkkila
Lähietäisyyden perinnekisaan en ollut aiemmin osallistunutkaan. Tänä vuonna viimeisen väylän saaresta käytiin paljon keskustelua. Kolme kierrosta alle 950 rating-keskiarvolla ei ole hyvää suorittamista.
Jännää oli silti.

12.9.2015
Tammisaari
Kauden kolmas nopean lähdön kisa. Kaksi identtistä kierrosta. 962 ratingit. En muista monesko olin, mutta muistan ettei ollut mitään jakoja. Ykkösväylällä kynsin molemmilla kierroksilla.

26.9.2015
Syysmyrsky Pro
Kauden toinen kotikenttäkisa. 52 ja 56 Nummelanharjulla ei ole mitään superia, mutta peruspeliä. Tosin varmasti on ollut tuon 56 jälkeen pahaa mieltä ilmassa.

24.10.2014
End Of Summertime
Kaatiksella innostuttiin vielä syksyllä järjestämään kisat. Kelit oli kohdillaan eikä tuullut oikeastaan ollenkaan. Jälleen 8 heiton ero kierroksissa, mutta ykköskierrokselta 1001 ratingit tuntuvat olevan nykyään harvinaista herkkua meikäläisellä. Toinen kierros katastofi.

7.11.2015
Moustache Open
Perinteinen viiksikisa marraskuussa, Nummelanharjulla 50 ja 52 on jo hyvää suorittamista. Ei isompia muistikuvia. Suorituksen arvoa nostaa ehkä se, että TD:nä ei tarvitse paljon lämmittelyheitoista huolehtia.

Kokonaisuutena jää kirjoittamisen jälkeen mieleen epätasaisuus kilpailujen sisällä. Koko talvi onkin nyt sitten aikaa veivata tuota juttua. Mitä pitää tehdä.
Tälle talvelle on kuitenkin jo käynnissä talviharjoittelu. Hallivuoro pitää vähän kesäheittämistä selkärangassa. Talvella pelaaminen on ihan hauskaa, mutta lipsuttelu liukkaalla on aina ihan oma juttunsa vaikka sitä lunta ei vielä ole tänne asti tullutkaan.

Mainiota Joulua kaikille jotka pääsivät tänne asti.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 24.12.15 - klo:09:51
Tällä viikolla on tehty viimeisiä työjuttuja, jotta olisi helpompi siirtyä lomalle ja palata lomalta.
Liiton puolella on pitkän prosessin jälkeen saatu liitolle toiminnanjohtaja. Mielenkiinnolla odotellaan mihin kaikkeen se vaikuttaa käytännön tasolla.
Eteenpäin mennään edelleen kovaa vauhtia, joten pidelkää kiinni sieltä mistä saatte.

Eilen hallivuorolle lähdin kun aatonaattona oli hommat sopivasti hoidossa. Muutama draivi lähti hyvin kädestä ja loppuaikana keskityinkin hakemaan Buzzziin tuntumaa. Uusi Z FLX Buzzz tuntuu sopivan muiden Buzzzien joukkoon hyvin eikä erotu joukosta kuin kirkkaan pinkin värinsä puolesta.
Isoin merkitys tuolle hallivuorolle tuntuu olevan tuo tukevalta alustalta heittäminen, toisaalta se on ollut nyt mahdollista ihan ulkonakin mutta aikataulullisesti illalla heittäminen on oikein mukavaa. Tykkään.
Tunnin verran frisbeehöpötystä muiden yli-innokkaiden kanssa on paikallaan aina :)

Huomenna sitten lämpimän paikan leirille suunnittelemaan tulevia heittoja.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.12.15 - klo:10:25
Joulu meni jo ja meikäläinen jäi kesälomalle.
Thaimaassa aloitettiin pallon hakkaaminen välittömästi kun se oli mahdollista ja nyt on jo pidetty aurinkotuolissa saunapalavereja.
Golfissa onnistuminen on niin vaikeaa, että kahden peräkkäisen hyvän lyönnin lyöminen pitäisi huomioida tuloskortissa erikseen.
Miten voi olla mahdollista lyödä hyvä avaus ja ehkä toinenkin lyönti melkein hyvä ja sitten alle 30m sisällä kupista käyttää viisi lyöntiä? Hyvin ja jopa helposti.
Fribassa vahingot ovat yleensä pienempiä, mutta vahingot ihan samaa luokkaa. Yksittäiset herpaantumiset maksavat voittoja ja mestaruuksia. Uskon löytäväni golfista juuri oikeanlaista keskittymisen pakkoa jota voi hyödyntää fribassakin. Hieno laji tämäkin golf. Tykkään.

Facebook näkyy täällä kaukanakin ja juuri nyt näyttäisi leimahtaneen keskustelu holareiden merkitsemisen tärkeydestä koriin. Tästä on puhuttu jo aiemminkin ja minullekin on kirkkain silmin kerrottu asian kuuluvan lajin etikettiin. Jouduin toteamaan, että tuskinpa kuitenkaan. Ilmeisesti kuitenkin uusille pelaajille on levitetty informaatiota koripantojen merkkaamisesta holarin jälkeen lähes velvollisuutena. Pitäähän sitä silloin.
Lueskelin tuossa äsken mielipiteenvaihtoa asiasta. Onhan siellä aika värikästä kielenkäyttöä ja maltillisemmillakin kavereilla on vaikeuksia ymmärtää vastapuolen mielipidettä.

Myönnän, että minullakin on tähän mielipide. Mielestäni ei ole mitenkään asiallista, järkevää tai hienoa kirjoitella niihin koreihin mitään. Asiahan ei sinänsä ole mitenkään iso yksittäistasolla kuten ei roskaaminen tai moni muu asia joka koituu ongelmaksi vasta kun se on yleistä.
Se korin panta on mielestäni siinä siksi, että se värillinen osa näkyy kauemmaksi. Ei siksi, että olisi jotenkin hienoa kun se kiekko kolahtaa siihen pantaan. Se panta ei ole pakollinen osa koria, joten sillä on jokin muu tarkoitus.

80-luvulla oli aika jolloin kaikilla oli rahaa. Ei tietenkään kaikilla, mutta kunnilla oli mahdollisuus rakennella kaikenlaista kuntalaisten hyväksi urheilustadioneista lähtien. Kentänhoitajia oli urheilukentillä niin paljon, että nykymittapuulla voi vain ihmetellä mitä ne kaikki siellä tekivät.
Maailma on muuttunut. Rajusti. Kunnilla ei ole enää rahaa oikein mihinkään ja moni frisbeegolfkenttä on laitettu pystyyn ja pidetty pystyssä vapaaehtoisvoimin. Monin paikoin koritkin on hankittu uudelle kentälle harrastajien aherruksella. Tähän aherrukseen osallistuminen muuttaa myös näkökulmaa. Näkökulma siihen kenttää tulee henkilökohtaisemmaksi. Ne jotka siellä käytännössä mahdollistavat muiden harrastuksen oppivat muiden jälkiä siivotessaan arvostamaan siisteyttä, korien eteen töitä tehdessään haluavat jopa ehkä sen kauniin oranssin olevan jatkossakin kauniin oranssi ja hiljaa kotona itkevät tyynyynsä kun joku on varastanut kentältä korin.
Pikkujuttuja. Toki, mutta kun on tehty satoja tunteja töitä jonkin asian eteen niin kyllä se katsomiskulma muuttuu. Samalla lailla kuin lapsia saadessaan aika moni huomaa maailman muuttuneen ihan erilaiseksi. Ja se onkin. Sen pitääkin olla.

Jos siihen korin pantaan saa kirjoittaa tussilla nimensä, niin mitä me sitten tehdään kun se panta on mustana niitä nimiä?

Olen tässä vähän odotellut, että koska Facebookissa on Holariryhmä tai koska joku alkaa tuottamaan lätkiä joita saa tilata netistä ja niitä laitetaan sitten bägiin roikkumaan. Tilatessa ilmoitetaan kuinka monta metriä pitkällä väylällä se holari tuli tehtyä ja sieltä tulee sitten vaikka vitosen maksava lätkä johon on kaiverrettu merkittävät tiedot. Se vasta olisi hienoa.

Paljastetaan vielä aloittelevalle harrastajalle, että niistä holareista saatava isoin riemu alkaa kaikota sitten kun niitä on muutama takataskussa. Itse olen 25-30 ihan oikeaa holaria ehtinyt heittää "uran" aikana eikä niistä enää osaa sellaista mekkalaa pitää kuin niistä ensimmäisistä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: tumi - 28.12.15 - klo:11:22
Holarihan on epäonnistunut heitto, miksi sitä pitää kirjata mihinkään?
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 01.01.16 - klo:13:56
Jälleen on hyvä mieli. Lomalla makoillessa on joutoaikaa ihmetellä fribavideoita. Herra Alkkiomäki tekee laatutuotetta, joten lankesin EO 2013 kolmanteen kierrokseen joka juuri tuli julkisuuteen.

Kyllä kelpasi muistella omiakin heittoja kyseisessä kilpailussa kun ensimmäisestä väylästä lähtien isoille pojille sattui kaikenlaista. Tokihan siellä painettiin kenttää miinukselle, mutta aika surkeatakin suorittamista pääsi paljon videolle.
Aina välillä pitää todistaa itselle, että muutkin mokaa. Jos McBeth ei saa kiekkoa väylään niin onko se niin ihme jos en minäkään saa...

Ai että kun minusta tuli taas parempi frisbeegolfaaja. Tai ainakin mieli on parempi ja se kuuluisa Zen näkyy kuin pinkki aura kilometrien päähän.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 04.01.16 - klo:11:51
Vuosi 2015 alkoi 964 ratingilla, mutta erilaisten sattumusten kautta (huonosti pelaamisen) maaliskuussa oltiin jo lukemissa 951. Kauden päätteeksi lukema 957 on suurinpiirtein sitä samaa mitä se on vuosia jo ollut. Pitänee olla iloinen että ikä ei ole laskenut radikaalisti ratingia, vaikka ilmeisesti kaikenlainen jäykistyminen uhkaa jo valmiiksi jäykkää kaveria.

Sain juuri hyvän syyn treenaamiseen tai ainakin paremmin pelaamiseen.
Ilmoittauduin Dutch Openiin, johon ensimmäisessä vaiheessa Masters of the Universe luokkaan pääsi ilmoittautumaan yli 950 ratingilla. Siinä tavoitetta lähivuosiksi ennen Tosi Wanhoihin siirtymistä.
DutchOpeniin ilmoittauduin viimekin vuonna, mutta jouduin sen perumaan kun pääsiäiseksi olin perheelle lupaillut muuta enkä päivämäärien perusteella tajua näköjään mitään.
Tänä vuonna DO pelataankin viikko pääsiäisen jälkeen, joten elämän järjestäminen lähes kaikkia tyydyttävällä tavalla on vähän helpompaa.

Eli 950+ miehenä jos kykenisi lähitulevaisuuden pysymään niin onhan siinäkin jo tekemistä jos vanhuuden oireet iskee. Onneksi olen jättänyt vielä ne kuplamuovit sinne odottelemaan seuraavaa vaihetta.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.01.16 - klo:10:43
Olen vähän yrittänyt vältellä kirjoittelua tänne kun viime ajat on käytetty hyvin lämpimässä ja ehkä jopa väärän golfin parissa.

Mentaalipuolen treeninä on kuitenkin meidänkin lajiin käynyt oikein mainiosti tämä lämpimän paikan treeni.

Pelaaminen on ollut haastavaa, eikä oikein ole lähtenyt kulkemaan. Huomiota ja heräämisiä on ollut monesti ja niiden kanssa on aurinkotuolissa vietetty aikaa.



Pari huomiota ihan vain itselle. Ottakaa riemu irti jos kykenette.

1. Pelaaminen
Pelaaminen on aina siistiä, välillä vasta pelin jälkeen kun ei vain ota kulkeakseen. Golfissa hyvän lyönnin lyöminen on vaikeampaa kuin fribassa, mutta silti takaraivosta tulee isoja odotuksia.
Joskus ennenkin olen lyönyt hyvän lyönnin, joten miksi ei nytkin.
Paska lyönti ja mieli maassa kohti seuraavaa lyöntipaikkaa. Juuri niinkuin fribassakin.
Unohda edellinen lyönti varsinkin jos ei ole mitään hajua mikä meni pieleen.

2. Nouseminen
Paska alku ei tarkoita paskaa loppua. Rauhoitu. Keskity olennaiseen. Tee sitä mitä osaat. Peli kääntyy sitten kun on kääntyäkseen. Sitä pitää vain malttaa odottaa.
Osallistuin skinipeleihin. Etuysi päin helvettiä vaikka sain väännettyä pari pariakin, takaysille mieli heltisi ja peli alkoi kulkea. Takaysille neljä paria ja yksi birdie. Hyvä loppupää. Näinkin voi käydä jos ei vain masennu ja roikota alaleukaa. Juurikaan hyötyä ei tästä rahamielessä ollut kun sain vain yhden reiän...
Jälleen kerran peli lähti kulkemaan kun vain jaksoi yrittää.

3. Kestäminen
Kestä niitä saakelin epäonnistumisia. Ei ne sun hyvät lyönnit/heitot muutu huonommiksi vaikka paskaa sataa taivaalta. Kestä.
Älä hajoa.

4. Positiivisen ylläpitäminen
Silloin kun kulkee, ei pitäisi kiinnittää siihen erityistä huomiota. Paitsi viikkokisoissa ja treenikiesseillä. Hyvin pelaamistakin pitää harjoitella. Hyvänolontunne kun hiipii puseroon niin voi melkeinpä pidätellä hengitystä eikä ehdi tukehtua ennenkuin tulee ensimmäinen epäonnistuminen.
Viikkokisoissa kun kulkee niin sitä pitää mainostaa muille ja hokea itsellekin. Oppiipahan sitten jotain jos on oppiakseen :)

Jälkikäteen ajateltuna hajoaminen on ihan sikasiistiä. Käytä aikaa siihen mikä meni pieleen ja miksi. Ei siihen vain aina ole mitään syytä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Lypsyjakkara - 13.01.16 - klo:12:46
Olen vähän yrittänyt vältellä kirjoittelua tänne kun viime ajat on käytetty hyvin lämpimässä ja ehkä jopa väärän golfin parissa.

Pari huomiota ihan vain itselle. Ottakaa riemu irti jos kykenette.

1. Pelaaminen
Pelaaminen on aina siistiä, välillä vasta pelin jälkeen kun ei vain ota kulkeakseen. Golfissa hyvän lyönnin lyöminen on vaikeampaa kuin fribassa, mutta silti takaraivosta tulee isoja odotuksia.
Joskus ennenkin olen lyönyt hyvän lyönnin, joten miksi ei nytkin.
Paska lyönti ja mieli maassa kohti seuraavaa lyöntipaikkaa. Juuri niinkuin fribassakin.
Unohda edellinen lyönti varsinkin jos ei ole mitään hajua mikä meni pieleen.

2. Nouseminen
Paska alku ei tarkoita paskaa loppua. Rauhoitu. Keskity olennaiseen. Tee sitä mitä osaat. Peli kääntyy sitten kun on kääntyäkseen. Sitä pitää vain malttaa odottaa.
Osallistuin skinipeleihin. Etuysi päin helvettiä vaikka sain väännettyä pari pariakin, takaysille mieli heltisi ja peli alkoi kulkea. Takaysille neljä paria ja yksi birdie. Hyvä loppupää. Näinkin voi käydä jos ei vain masennu ja roikota alaleukaa. Juurikaan hyötyä ei tästä rahamielessä ollut kun sain vain yhden reiän...
Jälleen kerran peli lähti kulkemaan kun vain jaksoi yrittää.

3. Kestäminen
Kestä niitä saakelin epäonnistumisia. Ei ne sun hyvät lyönnit/heitot muutu huonommiksi vaikka paskaa sataa taivaalta. Kestä.
Älä hajoa.

4. Positiivisen ylläpitäminen
Silloin kun kulkee, ei pitäisi kiinnittää siihen erityistä huomiota. Paitsi viikkokisoissa ja treenikiesseillä. Hyvin pelaamistakin pitää harjoitella. Hyvänolontunne kun hiipii puseroon niin voi melkeinpä pidätellä hengitystä eikä ehdi tukehtua ennenkuin tulee ensimmäinen epäonnistuminen.
Viikkokisoissa kun kulkee niin sitä pitää mainostaa muille ja hokea itsellekin. Oppiipahan sitten jotain jos on oppiakseen :)

Jälkikäteen ajateltuna hajoaminen on ihan sikasiistiä. Käytä aikaa siihen mikä meni pieleen ja miksi. Ei siihen vain aina ole mitään syytä.
Itse Goffiakin jonkunverran harrastaneena tuota en ole koskaan pystynyt komppaamaan (HCP joku vähän alta 30, kun vain yksi tasoituskierros alla).

Lyöminen hankalempaa, kuin heittäminen frisbeessä. Itsellä varmaan mailapelitausta näkyy ja golfswingi sekä varmuus lyöntiin tulee niin selkärangasta. Kuitenkin aina olen ajatellut tai minusta on tuntunut siltä, että frisbeen teknisessä heittämisessa on ''muuttujia'' huomattavasti enemmän kuin golffissa. Kaikki pienet tekijät vaikuttavat heittoon niin paljon, taaksevienti, vedon pituus, saatto, tukijalan pönkkä, pään asento, spinnin tuotto.. listaa voisi jatkaa. Tietysti samat asiat vaikuttaa myös golffissa, mutta ainakaan itseni ei ole tarvinnut pilkkoa golfswingiä koskaan niin pieniin asioihin, kuin esim frisbeen draivia. Golffin lyönti tulee paljon luonnollisemmin ainakin minulle. Kun frisbeessä jos en olisi yhtään opiskellut tai opetellut tekniikkaa, niin tekisin kaiken väärin vieläkin.

Mutta noissa sun pointeissa on ytyä. Nouseminen on tuttua, joskus se on laskemista.  Mutta yleensä aina yhdelle kierrokselle mahtuu molempia ja silloin siitä nousemisesta pitää nauttia!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 13.01.16 - klo:16:54
Itsellä tasoitus kävi lukemassa 12, nyttemmin on oltu lukemassa 16. Tarkoittaa, että keskimäärin kierrokselle pitäisi tehdä kaksi paria ja loput bogeja.
Ei varsinaisesti paha rasti parien osalta, kyllä mä niitä pari saan yleensä tehtyä. Välillä birdienkin, ehkä noin puolikkaan kierroksessa.
Miten tehdä 16 bogeyta? Ei ole golfissa ihan helppoa kun yksi kylkkäri (pallon kylkeen lyönti) tuhoaa ensin sen parin ja todennäköisesti siihen bogiin pitää jo venyä.
Silloin kun peli kulkee niin bogin vauhtiin pystyn aika kivasti. Parit kostautuvat puttimokilla tai lyhyillä lähestymisillä tupliksi ja niinpoispäin.
30 tasoituksella saa kuitenkin 12 väylälle tuplan pelatakseen omaan tasoitukseen, sen pitäisikin olla helpompi :)

Toki nämä ovat henkilökohtaisia juttuja, mutta jos golfissa laskettaisiin ratingit niin menisi vielä enemmän siksakkia kuin nykyään :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Lypsyjakkara - 13.01.16 - klo:17:18
Itsellä tasoitus kävi lukemassa 12, nyttemmin on oltu lukemassa 16. Tarkoittaa, että keskimäärin kierrokselle pitäisi tehdä kaksi paria ja loput bogeja.
Ei varsinaisesti paha rasti parien osalta, kyllä mä niitä pari saan yleensä tehtyä. Välillä birdienkin, ehkä noin puolikkaan kierroksessa.
Miten tehdä 16 bogeyta? Ei ole golfissa ihan helppoa kun yksi kylkkäri (pallon kylkeen lyönti) tuhoaa ensin sen parin ja todennäköisesti siihen bogiin pitää jo venyä.
Silloin kun peli kulkee niin bogin vauhtiin pystyn aika kivasti. Parit kostautuvat puttimokilla tai lyhyillä lähestymisillä tupliksi ja niinpoispäin.
30 tasoituksella saa kuitenkin 12 väylälle tuplan pelatakseen omaan tasoitukseen, sen pitäisikin olla helpompi :)

Toki nämä ovat henkilökohtaisia juttuja, mutta jos golfissa laskettaisiin ratingit niin menisi vielä enemmän siksakkia kuin nykyään :)
Jotta sain 54 -> n.30 tasoituksen yhdellä kierroksella, niin pelasin muistaakseni ihan hyvän kierroksen. Kyllä se oli parempi, kuin tuo kaksi paria ja loput bogeja! 8)

Se on totta, että Golffissa parin tai birdien tekeminen on todellakin vaikeampaa, kuin frisbeegolffissa. Mutta kertooko se siitä että laji olis vaikeampi?

Frisbeegolffin PAR-tulosta ja golffin PAR-tulosta ei voi rinnastaa! Itse puhuin lähinnä tuosta lyönnistä verrattuna frisbeen heittoon.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.01.16 - klo:11:21
Legendaarinen par-keskustelu jo siellä kolkuttelee. Jätetään se sinne kaappiin ainakin vielä :)

Saattaa olla henkilökysymyskin tietenkin, mutta itse koen golfissa perussuorituksen vaikeammaksi kuin frisbeen heitossa. Pieni asentovirhe maksaa enemmän kuin fribassa jo siksikin, että pallo lentää niin paljon kauemmas.

Mahdollisesti frisbeen heittäminen on minulle luontevampi suoritus kuin golflyönti vaikka foressa on kuulemma paljon samaa.

Pitääpä oikein koittaa jalostaa tästä jokin järjellinen ajatus kun tosiaan alkoi nyt vähän hämmentämään tuo suoritusten vertailu.
Ehkä palaan tähän vielä, mutta ihan en ole valmis myöntämään voivani olla väärässä :)

Olen täällä reissussa fribaamattoman kaverin kanssa jonka kanssa veivattiin näitä lentoratajuttuja fiilispohjalta. Kaveri lupasi tulla uudelleen kokeilemaan kun fribakokeilu oman pojan kanssa oli päätynyt ilmeisesti väärien kiekkojen kanssa lähinnä puuhun.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 14.01.16 - klo:12:20
Pallo- ja frisbeegolfin suurin ero on se, että frisbeegolfissa heittoväline irtoaa heittäjän kädestä, ja käteenhän on aika lyhyet piuhat komentokeskuksesta ja näin ollen hyvä kontrolli... Kun taas pallogolfissa lyöjän ja pallon välissä on maila, vaikka pelaajalla onkin hyvä kosketus mailaan, niin silti se maila saattaa toimia ns. rikkinäisenä puhelimena pelaajan ja pallon välillä. Tuo tekee pallogolfista paljon vaikeampaa kuin frisbeegolf.

Tietysti nuo aiemmin mainitut pienempi ja nopeampi peliväline vs. hidas ja iso, sekä aivan eri lentopituudet. Ja se puttaaminen, vaikka se tuntuu frisbeegolfissa olevan kaikilla se kompastuskivi, niin kyllä se on helppoa hommaa jos pallogolfin puttaamiseen vertaa – tässä tuon aiemman "rikkinäinen puhelin" -vertauksen lisäksi haasteen luo pallon koko suhteessa reikään.

Vaikka tämä vertailu ja veivailu mukavaa onkin, niin eihän näitä lajeja keskenään kannata vertailla muuta kun ehkä mentaalipuolen juttuja... Mutta tietenkin saa ja kehittäväähän se varmasti on, varsinkin jos molempia harrastaa 8)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 14.01.16 - klo:17:09
Niko osasi jo koostaa aika hyvin.

Mentaalipuolella tätä vertailua olen enemmän pyrkinyt tekemäänkin. Golfissahan löytyy kirjallisuutta jo vuosisatojenkin takaa, joten tutkittua tietoa on eri asioista paljonkin. Mentaalipuolen kirjallisuus sopii ihan sellaisenaan meille ja pari kirjaa olen itsellekin hankkinut.

Pään kasassa pysyminen on oikeastaan koko elämän kannalta merkittävä juttu. Kun pää on rikki on vaikea tehdä perusasioitakaan, joten sen pään kasassa pitäminen on näissä urheilujutuissakin ensiarvoisen tärkeää.
Jos pää on kasassa ei ole pakko heittää ihan niin pitkälle kuin muut tai putata 15m 87% tarkkuudella.

Heittäminen on tosi siistiä hommaa ja kun rangella ilman huolen häivää heittää isoa ässää niin helpostihan se menee. Sitten kun pitää vartin odottamisen jälkeen heittää se yksi iso ässä sinne puiden väliin ja jokainen heitto lasketaan niin aletaankin mittaamaan ihan eri prosentteja :)

Pari yötä reissua jäljellä ja huomenna viimeistä kertaa golfkentälle. Draiveri on narikassa ja hybridimailoilla lyödään pisimpiä lyöntejä.
Onhan tässä taas ihmettelemistä, mutta kierroksen jälkeen aurinkotuolissa käydään taas kierrosta ja outoja sattumuksia läpi. Ihan niinkuin saunassa :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.01.16 - klo:10:27
Muiden blogeista saa välillä tuuppauksia omaan ajatteluun.
Miikan blogissa oli puhetta pelastajakiekosta, joka otetaan käyttöön silloin kun on paha paikka.

Miksikäs sitä kiekkoa ei käyttäisi sitten koko ajan jos se kerran on se joka toimii varmasti? Itse ajattelisin tuollaisen pelastajakiekon olemassaolon siihen kohtaan kun tänään se bäkkäri ei vain lähde millään siihen suuntaan kuin piti. Onko sitten olemassa jokin kiekko tai heittotapa jolla pysytään väylällä vaikka sitten vähemmillä riskeillä. Itsellä ainakin välillä joudutaan kesken kierroksen muuttamaan pelikirjaa kun se fore lähtee tänään joko alas tai ylös, riippuen kumpaan suuntaan erehtyy sitä korjaamaan. Kierroksen pilaaminen siinä kohtaa ei ole järkevää jos sitten heitetään tämä kierros sitä heittoa mikä tänään toimii.
Tässähän päästään taas siihen rutiiniin ja hyvän/huonon heiton eroon. Mitä isompi ero on hyvällä ja huonolla heitolla, sitä pahemmin tulee turpaan kun suunta ei toimikaan. Rutiinilla saadaan tätä eroa pienemmäksi jolloin vahingotkin ovat pienempiä.

Saunapalaverissa usein joutuu jälkikäteen toteamaan, että enimmäkseen nämä jutut liittyvät keskittymiseen. Jokin raapii takaraivossa senverran, että ei vain kykene täysillä keskittymään. Siihen voisi kyllä jokin erikoiskiekko toimia ikäänkuin muistuttajana. "Tämä kiekko on nyt käytössä siksi kun sä et jaksa keskittyä"
Golfissa olen käyttänyt enimmäkseen valkoisia palloja. Vaimolta olen bägiin ottanut osittain salaa muutaman ns. Lady-pallon jotka ovat käsittääkseni lähinnä pehmeämpiä kuin miehiseen tuuppaamiseen tarkoitetut pallot. Tässä tapauksessa myös useimmiten pinkkejä. Siinä vaiheessa kun homma ei kulje eikä keskittyminen suju, otan usein bägistä ensin taskuun yhden pinkin pallon ja jos ei se auta niin sitten se laitetaan jo tiin päälle lyötäväksi. Aika usein tämä auttaa tulemaan suoritukseen eri lailla, pallo ikäänkuin muistuttaa että nyt ei homma toimi ja pitää tehdä jotain erilailla.
Frisbeegolfissa voisi kokeilla tuota vaikka markkerilla. Erilainen huomiomarkkeri itselle huomioksi, että nyt keskityt siihen pelaamiseen etkä johonkin muuhun. Ei se välttämättä auta, mutta tuskin siitä haittaakaan on. Itsensä suggestoiminen parempaan suorittamiseen osittaisella taikauskolla lienee ihan tavallista kengännauhojen sitomisesta ja muusta lähtien.

Itselle olen antanut kertoa paikallisen golfklubin parhaan naispelaajan kirjoittaneen kenkäänsä :"Katso tähän" kun lyödessä pää lähti liian nopeasti lyönnin perään. Aika puusilmän näköistä varmastikin kun valkoisessa kengässä on tekstiä, mutta jos siitä on apua niin mikä jottei.

Olen kyllä nähnyt sellaisen markkerin, jossa luki että puttaaminen on kivaa. Ihan itsensä huijaamista, sanon minä.

Kyllähän sitä nyt heittää osaa kun on tarpeeksi heittänyt. Pitää vain osata keskittyä siihen tekemiseen.

Kaksi nerokasta vinkkiä olen antanut itselle.
1. Älä koskaan puttaa bägi selässä. Se kiekko ei kovinkaan helposti ole tarpeeksi lähellä. Pudottaminen vielä onnistuu, mutta se putti on erilainen jos bägi ei ole selässä. Tästä lipsun kuitenkin todella helposti. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että itseluottamus on niin korkealla ettei heittoon tarvitse keskittyä. Itseruoskintaa tiedossa kun pistää sen kiekon ketjuista ulos tästä syystä. Eikä suotta. Tyhmä.
2. Kun joku heittää niin on hyvä pitää suu kiinni. Välillä tästä huomaa lipeävänsä rumasti, mutta tahattomasti. Ilmeisesti vain on niin hyvä juttu kesken, ettei huomaa toisen heittävän. Vielä tyhmempää on heittää itse kesken oman lauseen. Ennuste onnistumiselle on heikko eikä voi jälkikäteen kuin kysyä että mitä meinasit olla tekemässä? Senverran pitää kyetä keskittymään tekemiseen, että voi jättää jonkun muun tekemisen samalla pois.

Ensi viikolla taitaa olla jo helmikuu... Niin se talvi vain taittuu ihan itsekseen. Kannattaa nauttia siitä lumesta kun sitä kerran on. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: gunners - 20.01.16 - klo:10:50
2. Pidä suus kiinni! Muistan vieläkin kuin eilisen päivän kun olin Yyterissä (olikohan SM-osakilpailu?). Heitin kakkosheittoa polvikyykkyhaara asennosta alhaalla roikkuvien kuusen kuusen oksien alta, ja höpötin samalla poolini ( ryhmäni) jäsenille jotain. Ja heittohan meni ihan persiilleen. Oulun legenda Antti Luuri ripitti minua heiton jälkeen, että kannattaisi olla hiljaa sen aikaa kun heität. Jutellaan sitten taas kun kävellään seuraavalle tiille. Keskity väykkä tekemiseesi!
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 20.01.16 - klo:11:35
Teetätin itselleni aikoinaan markkerin jossa lukee "ÄLÄ JÄTÄ LYH"(yeksi) mutta kyllähän se alarauta silti soi toisinaan. Ja ylikompensoinnilla ylä-.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tamohorski - 20.01.16 - klo:13:18
  Itse olen saanut apua hokemastani, että "ihan sama meneekö sisään mutta jos suoritus on rento niin olet tehnyt parhaasi", kun on tuon jännittämisen kanssa isoja ongelmia usein. Taitaa vain olla vähän turhan pitkä markkeriin laitettavaksi.
  Tuli myös mieleen tuosta 1.Älä koskaan puttaa bägi selässä, Feldbergin ihailtavan pedantti keskittyminen jopa kiekon laittoon korin pohjalle. On varmaan joskus lipsahtanut. Itsekkin koitan keskittyä jopa siihenkin ihan vain pitääkseni asennetta yllä kaikissa tilanteissa.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 20.01.16 - klo:13:44
  Itse olen saanut apua hokemastani, että "ihan sama meneekö sisään mutta jos suoritus on rento niin olet tehnyt parhaasi", kun on tuon jännittämisen kanssa isoja ongelmia usein. Taitaa vain olla vähän turhan pitkä markkeriin laitettavaksi.
  Tuli myös mieleen tuosta 1.Älä koskaan puttaa bägi selässä, Feldbergin ihailtavan pedantti keskittyminen jopa kiekon laittoon korin pohjalle. On varmaan joskus lipsahtanut. Itsekkin koitan keskittyä jopa siihenkin ihan vain pitääkseni asennetta yllä kaikissa tilanteissa.


Olen nähnyt kun SM-kisoissa on pudotettu ohi korista kiekko kun oli tarkoitus se vain sinne nostaa. Samalla vain sattui olemaan niin paljon tärkeää asiaa, että pudottaessa ei huomannut korin olevan hieman eri kohdassa.
Kyllä kun tarpeeksi paljon heittää niin maailma tarjoaa paljon sellaisia esimerkkejä, joita voisi välttää eri tavoin.

Itse olin pitkään sitä mieltä, että kaverin kiekko siellä korin pohjalla ei haittaa mitään. Kunnes sitten tuli se oma kahden metrin putti. Ketjuihin ja siitä alas, kaverin kiekon päälle josta pompsahti ulos korista. Ainutlaatuinen tapaus, mutta käy aina välillä mielessä kun ei nykyäänkään aina viitsi pyytää ottamaan sitä trampoliinikiekkoa pois sieltä korista. Jos sattuu vielä toisen kerran niin puttaan jatkossa tyhjään koriin. :)

Kaikkia muita paitsi Tapania jännittää. Jännittämisen kanssa voi oppia elämään ja sopivasti kun jännittää niin siitä saa suorituskykyä kierrokselle. Missä se sitten kelläkin menee yli, on tietenkin henkilökohtainen asia.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Tapanote - 20.01.16 - klo:16:06
Kaikkia muita paitsi Tapania jännittää. Jännittämisen kanssa voi oppia elämään ja sopivasti kun jännittää niin siitä saa suorituskykyä kierrokselle. Missä se sitten kelläkin menee yli, on tietenkin henkilökohtainen asia.

Tämä taisi olla jonkin sortin piikittely. Ari kun on nähnyt vierestä samassa kortissa tai viereisellä väylällä multa parikin kertaa aika moiset sulamiset ja tietää että mä oon yks pahimmista jännittäjistä. En nuku ennen kisaa lainkaan ja tärisen ku pikkupoika jouluaattona ja heitän ensimmäiset heitot yleensä KevinCostner-kulmassa krematorion puolelle. Mutta onhan tuo jännittäminen ehkä hieman hellittänyt muutaman vuoden takaisesta, jolloin se oli oikeasti mulla paniikinomaista ja jouduin jokapäiväisessä elämässäkin syömään betasalpaajia että pystyin toimimaan.

Tai sitten puhuttiin jostain toisesta Tapanista. Tai sitten mä vaan jotenkin näytän rauhallisemmalta kuin olen.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajii
Kirjoitti: Ari - 20.01.16 - klo:16:40
Halusin tähän kohtaan juuri Tapanin kommentin ja sain provosoitua sut kommentoimaan. On tästä ollut puhetta, mutta kyllähän sä näytät merkittävästi rauhallisemmalta kuin oletkaan pelitilanteessa.
Tosin en osaisi nimetä montaakaan pelaajaa joka näyttää ulospäin jännittävän pelaamista. Osa on hiljaa, toiset höpöttää taukomatta, jotkut näyttää vain tosi keskittyneeltä vaikka ovat ihan juuri paskomassa housuun, mutta tosi harva näyttää tärisevin käsin odottavan ensimmäistä heittoa.
Oma jännittäminen on tietenkin helpompi havaita kuin kaverin.

Jännää on.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 20.01.16 - klo:23:02
"pelastaja kiekolla" ja tekstillä ajattelin itse lähinnä sitä viimeistä oljen kortta, kuten nuo pinkit pallot.
Laittamalla osuvan tekstin päälle, pysähdyn sitten oikeasti miettimään. Kiekkokin löytyi, valmiiksi muovissa,kiekko josta olen kuullut paljon,hypistellyt muiden bägeissä,hankkinut sattumalta huutokaupasta, mutta koskaan en ole heittänyt kyseisellä kiekolla.
Tämä siksi, että tiedän sitten että jos mikään muu ei enää auta niin avaan paketin ja pelaan yliyrittämättä,järjellä omien kykyjen mukaan. Toivottavasti tuo kiekko pysyy mukana kauan ja saa pintaansa muisto kirjoituksia kilpailuista joissa sitä ei tarvittu :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 21.01.16 - klo:10:07
Tuosta sun pitää kyllä muistaa kisojen jälkeen kommentoida. Kilpailuissa ihan oudon kiekon käyttöönotto on kyllä jo aikamoinen taikatemppu.
Mielenkiintoista kuulla jos on hyödyksi.

Eilen illalla pitkästä aikaa seuran vuorolla heittämässä lättyä. Aluksi vähän draiveria takaseinään ja sitten otin Buzzeja ja Zonen käteen ja sellaista 50-60m selkärankaharjoittelua. Kiekko käteen ja kyllä se tuolta etäisyydeltä pitää aika lähelle saada. Selkärangasta tulee se voiman tarve vajaisiin heittoihin.
Tietenkin sekä bäkkärillä, että forella.
Aika siistiä tuo hallissa tunnin nakkelu, mukava samalla nähdä muita höyrähtäneitä.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 22.01.16 - klo:09:35
http://www.hs.fi/tiede/a1453353258443?jako=8c90c5aeda051daef8a9516f2767f331&ref=tw-share (http://www.hs.fi/tiede/a1453353258443?jako=8c90c5aeda051daef8a9516f2767f331&ref=tw-share)

Laitanpa tämän tähän ja koitan ehtiä lukea tuon kunnolla niin, että jos vaikka siitä jotain saisi irti...

Jännittääkö, no jännittää.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 28.01.16 - klo:16:47
Eilen oli taas hallivuoro. Pitkä päivä töissä oli henkisesti kovaa tekemistä, paljon puhumista, omien ja muiden tekemisten miettimistä ja perusteluja.
Henkisesti oli sellainen olo ettei oikein nyt jaksa enää mitään ihmeellistä.

Se näkyikin. Ihmeellisiä griplockeja ja käden asentoja. Tumin kanssa otettiin 20 min lähestymisharjoituskisaa, jossa joutui oikein ihmettelemään että mitäs täällä nyt oikein tapahtuu. Olihan siellä hyviäkin seassa, mutta tuollaisen suorittamisen jälkeen ei haluaisi kovin isoihin kisoihin suoraan lähteä.

Saunassahan tuota oli taas hyvä veivata. Enimmäkseen tietenkin siltä pohjalta että kisakierrokseen valmistautuessa pitäisi saada jonkinlainen mielenrauha keskittyä ihan vain siihen. No, kun ei ole ammattilainen niin eihän se sillä lailla mene. Muu elämä pyörii siinä ympärillä ja se pitää sopeuttaa omaan tekemiseen.
Useimmiten kykenee keskittymään ihan vain siihen pelaamiseen, mutta sitten on niitä hetkiä kun on olemassa isompiakin ratkaistavia asioita kuin se meneekö seuraava putti koriin. Hankala pala ratkaistavaksi siellä kentällä.

Tammikuu ei ole ihan vielä ohi ja tälle vuodelle on myyty 1000 kilpailulisenssiä. Pääsiäiseen on vielä aikaa, mutta ilmoittautuminen Kankaanpään kisaan alkoi jo ja innokkaimmat pääsivät jo mukaan. Kisakausi näyttää laajenevan koko ajan ja kilpailujakin haetaan jo hyvissä ajoin kesää varten. Homma pyörii siis kohta vuoden ja kellon ympäri. Onneksi meitä on nykyään niin paljon, että liitolle on ollut mahdollista palkata toiminnanjohtaja tekemään näitä käytännön hommia ja pyörittämään perusrakenteita.

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Kempster - 29.01.16 - klo:16:26
...Enimmäkseen tietenkin siltä pohjalta että kisakierrokseen valmistautuessa pitäisi saada jonkinlainen mielenrauha keskittyä ihan vain siihen. No, kun ei ole ammattilainen niin eihän se sillä lailla mene. Muu elämä pyörii siinä ympärillä ja se pitää sopeuttaa omaan tekemiseen...

Tätä on tullut välillä itsekin mietittyä... Ja onhan se niin että peli luistaa paremmin jos saa keskittyä vain siihen itseensä, vielä parempi jos on saanut ennen kisaa päivän tai ehkä päiviä keskittyä, treenata ja tehdä pelikirjaa – kaksi isoa ulkomaankisaa olen päässyt pelaamaan, ja ne meni hyvin juuri em. ammattilaisten metodeilla. Ei arkisia häiriötekijöitä = parempaa pelaamista... Mutta, kun ei ole ammattilainen niin eihän se sillä lailla aina mene :P
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.01.16 - klo:16:38
Tuohan on yksi niistä syistä miksi esimerkiksi viikkokisoihin pyrin lähtemään erikoisista lähtötelineistä tarkoituksella. Ei ole vaan varaa antaa turhaan tasoitusta sillä ettei valmistautuminen mene aina ideaalisti.
Toki sitä hyvin valmistautumistakin on hyvä treenata :)

NDGE ja Dutch Open alkaa olla kummasti mielessä. Kaatiksella vihertää vaikka kevät ei taida olla kuitenkaan ihan vielä tässä. Mielikuvaharjoittelua ehtii vielä tehdä monta kertaa ennenkuin päästään tositoimiin.
Ja sitten kun se alkaa niin sehän loppuu vasta joskus marraskuussa :)

Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.01.16 - klo:18:42
Tapani alkoi jo kuumottelemaan Sm-kisoillakin. Nehän on ihan kohta.
Saaketti. Onneksi ne muutkaan ei harjoittele, paitsi puttaamista, lähestymisiä ja draiveja. Ollaan siis melkein samalla viivalla.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.01.16 - klo:21:36
Mentaalihommia.

Löysin meidän telkkarista kanavan joka näyttää golfia. Juuri nyt yksi maailman parhaista, Phil Mickelson kyntää Farmer's Insurance Open kisassa. Metrin putista pystyi näkemään jo kropasta ettei mene. Nyt se ammuskelee tiiltä palloa ihan mihin sattuu.
Kilometrin päähän näkee että kaverilla ei ole mitään hajua mikä on pielessä. Tällä hetkellä mietitään onko sen pallo parkkiksella vai kentällä. Erittäin mielenkiintoista. Tuska näkyy kauas.

Eihän se nyt tietenkään hauskaa ole, mutta mielenkiintoista. Kun on tarpeeksi hyvä, pelaa silti kolmen lyönnin päässä kilpailun johdosta toisella kierroksella.

Jännittävintä tässä on nähdä nouseeko yksi maailman parhaista tästä suosta vai meneekö loppukierros huiskiessa sinne tänne.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 29.01.16 - klo:21:45
...Enimmäkseen tietenkin siltä pohjalta että kisakierrokseen valmistautuessa pitäisi saada jonkinlainen mielenrauha keskittyä ihan vain siihen. No, kun ei ole ammattilainen niin eihän se sillä lailla mene. Muu elämä pyörii siinä ympärillä ja se pitää sopeuttaa omaan tekemiseen...

Tätä on tullut välillä itsekin mietittyä... Ja onhan se niin että peli luistaa paremmin jos saa keskittyä vain siihen itseensä, vielä parempi jos on saanut ennen kisaa päivän tai ehkä päiviä keskittyä, treenata ja tehdä pelikirjaa – kaksi isoa ulkomaankisaa olen päässyt pelaamaan, ja ne meni hyvin juuri em. ammattilaisten metodeilla. Ei arkisia häiriötekijöitä = parempaa pelaamista... Mutta, kun ei ole ammattilainen niin eihän se sillä lailla aina mene :P

Jännä. Mulle harrastukset on aina ollut just se millä sammutetaan se muu elämä pyörimästä sieltä pääkopasta. En mä pysty kelaan ulkopuolisia asioita liikkuessa. Tietty ehkä jossain ikuisuuskiessin jonotiillä kun edessä on vielä 4 poolia avaamatta. Mut ehkä ei oo ollutkaan sen isompia kriisejä ettei edes friba niihin auta. Koiran kuolema 2v sitten oli ehkä pysäyttävin, onhan noita mummoja mennyt kaksi mutta hän oli kuitenkin perheenjäsen. Ja nyt kun muistelen, siihenkin auttoi kiessi. Mäntsälässä taisin käydä ekaa kertaa silloin.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.01.16 - klo:21:59
Ei siihen mitään avioeroja, potkuja tai läheisen kuolemaa tarvita kun ei vain aina kykene. Olen keskittymishäiriöinen muutenkin.
Olen monelle kertonut ettei kierroksella saa tulla nälkä. Ensimmäinen ajatus syömisestä tai kotona olen jääkaapin sisällöstä on tue tuhoon.

Koskapa tiedostan tämän ja tällaiset riskit, pyrin toki tietoisesti välttämään tiedossa olevia juttuja ja toisaalta sitten keskittymään olennaiseen varsinkin jos alkaa keskittyminen rakoilla.

Keskittyminen siihen omaan suoritukseen on tosi iso juttu. Hyvä keskittymiskyky on tässäkin lajissa lähes superkyky. Antaisin siitä heti 10m draivista jos olisi vaihtokauppaan mahdollisuus :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 29.01.16 - klo:22:25

Golfin Farmers Incurance Open ja Phil Mickelson vaikeuksissa. Erinomaista seurattavaa.

Mitä tekee ammattimies.
8. väylällä bogey, sitten tupla tuohon aitaseikkailuun....
Sitten on pidetty jokin palaveri jossa puhallettiin vähän hiileen liekkiä ja seurauksena kaksi birdietä ja ollaan taas kummasti kisassa mukana...

Jäähän tuosta vielä Philille saunaan mietittävää, pari Sandelsia varmaankin tarvitaan selvittämään mitä siellä oikein tapahtui.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Ari - 30.01.16 - klo:10:36
Ja mikä kauneinta harrastajan kannalta. Phil ei saanutkaan hommaa käyntiin. Lopetti kolmeen bogeyyn ja tipahti cutista kotikentällään.
Tämä antaa jälleen uskoa omaan pelaamiseen. Muutkin mokaa.

Olen nähnyt kun olympialaisissa lentopalloilija syöttää verkkoon, juoksija lähtee liian kovaa eikä jaksakaan, pituushyppääjä ei saa tulosta. Miksi näin ei voisi käydä meikäläiselle jonka panostus lajiin on 2% siitä minkä ammattilainen lajiinsa uhraa.

Huonot heitot kuuluvat lajiin. Tyhmät ei. Vältellään siis tyhmiä ratkaisuja.
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: mykey - 30.01.16 - klo:11:31
"huonot heitot kuuluvat lajiin, tyhmät ei"
Mahtavaa.. tuostahan pitäisi tehdä auton takalasi tarra samantien ja Ari lanseerasi.
Muistakaa se vuosien päästäkin. :)
Otsikko: Vs: Rakkaudesta lajiin
Kirjoitti: Flick Maniac - 30.01.16 - klo:12:33
Aivan, aivan. Huonolla heitolla oli mahdollisuus edes. Tyhmä heitto oli tuomittu epäonnistumaan jos ennen kädestä irtoamistaan.