Tänään päivällä reilu puoli tuntia tomoa ja peukkua pihalla. Ovat kaataneet pihapiiristä isot puut, joten lääniä riittää. Ihan kohtuullisia upseja, mutta tasaisuus puuttuu. Välillä lähtee kunnon kaaria, jotka tippuvat suoralle linjalle ja välillä mennään jommalle kummalle sivulle ja heitot jää lyhyiksi. Rutiini elää yhä liikaa. Toistaiseksi näitä heitetään, jos on pakko. Ei ensisijaisena heittovaihtoehtona.
Iltasella vielä reilu tunti eräällä kentällä distancepannua bäkkäriltä ja forelta. Maksimit usealla kiekolla 115 metrissä (heinikkoon ilman skippiä). Sain heitettyä kentän yli nyt monta kertaa, kun viime vuonna jäin aina kentän puolelle. Eli on sitä pituutta jonkin verran tullut lisää. Tuuli hiukan takaoikealta. Foreen löytyi uutta fiilistä, kun otin kiekon lähemmäksi kroppaa. Heitto lähti ilman väpätystä ja sain paljon varmoja ysikymppisiä heitettyä. Pisimmät foret satkuun.
Teinpä vielä kunnon lihasjumpat ennen nukkumaanmenoa. Ihme, jos ei huomenna ole paikat juntturassa.