Hirrrrvittävä kynnys aloittaa tällainen julkinen kirjoittelu, mutta kokeillaan olisiko siitä jotain iloa. Jääpä lastenlapsille jotain muutakin muistoksi kuin mun 92-Toyota.
Aloitin frisbeegolffin 25.6.2011. Kaveri pyysi kokeilemaan ja jäin heti koukkuun. Alkuun en innostunut niinkään heittämisestä, vaan luonnossa liikkumisesta. Se oli lumoavaa, sillä Lausteen rata on tosi upea. Seuraavaksi alkoi lajin tekniikka, kiekkojen ominaisuudet yms. tietotaito kiinnostamaan. Tämä laji ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin kuvittelin. Imuroin netistä tietoa ja katsoin kaikki mahdolliset opetusvideot juutuupista. Treenasin pyyhkeen kanssa sisällä ja ramppasin pihalla heittämässä. Katsoin ihmeissäni, kun riisipuikkokätiset miehenalut riuhtoivat kiekkoa kepän näköisesti yli puolet pidemmälle kuin mihin itse pystyin. Ajattelin, että jos nuo, niin kyllä minäkin - olenhan aika luikero itsekin (näkemäni perusteella vaadittava ominaisuus). Kun draivi meni ensi kertaa sataseen, tuntui tosi hyvältä.
Puolenkymmentä kaveria aloitti samaan aikaan harrastuksen ja meillä oli tietty heti skabat pystyssä joka radalla ja oma turnauskin järjestettiin. Viikkokisoihin uskaltauduin kuukauden heiteltyäni ja se oli tosi positiivinen kokemus. Sen jälkeen ei montaa seuran järjestämää koitosta jäänytkään väliin. Tulokset olivat aloittelijan räpellyksiä ja tavoitteena oli vain välttää viimeinen sija. Paras tulos tuli viimeisessä viikkiksessä, kun heitin 71 eli +11. Olen varma, että tulevana kesänä heitän jonkin verran alle seitsemänkympin.
Olen auttamatta liian vanha, että voisin saavuttaa jotain tässä lajissa (yleisillä mittareilla), mutta treenaan silti aika paljon. Päivän kohokohta on jättää tietokone, ottaa bägi ja painua pihalle heittämään. Olen treenannut viime kesästä asti 4-7 kertaa viikossa kaikkia pelin eri osa-alueita. Olen käynyt kentällä heittämässä draivia (ennen lumia), jossain korilla puttaamassa tai heittelemässä pihalla lähäreitä. Fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Kiessillä olen käyn pari kertaa viikossa. Kesällä kiessimäärä tuplana. Olen myös treenannut läpi talven ulkona. Kylmimillään oli -18 ja naapurit pitävät minua varmaan tärähtäneenä. Taas se hullu viskoo tuolla pyryssä... Talven parasta antia on ollut paikaltaan heittämisen pakko. Parit rytmiaskeleet ovat olleet itselle aina tarpeen, mutta 30cm hangessa ei paljon rytmitellä. Toinen tärkeä juttu oli midarien "löytäminen". Draiverit sukelsivat lumipeitteeseen jossain vaiheessa ja kiersin sen jälkeen ratoja pelkästään midarien ja putterien kanssa. Siitä on ollut tavattomasti hyötyä. Nyt hanki on niin kovaa, että draiveriakin sopii taas heittää.
Paras ratatulokseni on Kaarinasta, joka on tuossa lähellä. Se on sellainen keskitason 12-väyläinen rata. Heitin sen kahdesti loppusyksystä kolme alle paarin ja varsinkin ensimmäinen parin alitus kyllä maistui. Enkkakierroksella oli viisi pirkkoa ja yksi kirotun tuplabogi, joten tuota pystyy vielä parantamaan. Lausteelta poistettiin pari koria, niin sieltä on tosi vanha enkka. Mynämäeltä +10 ja Maskusta samaa sarjaa. Urkkapuistosta -2. Näitä sitten parantamaan, kun lumet lähtee. Luulis onnistuvan tai sitten talven yli treenaaminen on ollut turhaa.
Toiveeni ja tavoitteeni on kehittyä hiljaksiin niin kuin se nyt vielä on mahdollista näillä kilometreillä. Ja tehdä tämä ilman tiukkaa pipoa, suorituspaineita tai muuta sellaista ikävää. Tämä on vaan niiiiiin mukavaa puuhaa! Tiedän, että kirjoitan paljon, mutta karhu kanssani (bear with me). Kaikki neuvot, kritiikki ja kommentit ovat tervetulleita.