Ei ollut aivopieru, ei!
Minulla on ollut usein samanlaisia ajatuksia milloin missäkin lajissa. Toissa kesänä kun pelattiin perjantai iltaisin ison kaveriporukan kanssa futista, mietin miksi pelaan sarjoissa? Olen sidottu sarjaohjelmiin, ja aina pitäisi painaa täysillä! Ja ehkä vielä enemmän väsytti JoJo/ Kapteeni yhdistelmä kun piti ennen ja jälkeen pelin suorittaa velvollisuudet palloliittoon.
Viime kesänä into palasi takaisin, ja taas painetaan joukkueen vanhimpana pelaajana pää punaisena kohti uusia pettymyksiä
Säännöllisin väliajoin, varsinkin silloin kun on juuri pelannut kavereiden kanssa jollain radalla pienellä petsillä höntsä kierroksen tulee mieleen että miksei näin aina. Ei tarvitsisi kytätä kisakonetta. Ei tarvii aiheuttaa mielipahaa kenellekään kisaamisella. Ei kalliita bensoja, hotellimaksuja, ruokia jne.
Kaiken lisäksi lyön päätä seinään, olemalla aina ja ikuisesti Suomen surkein fribaaja.
Kaikissa lajeissa mitä olen harrastanut (ja niitä on paljon), olen tyytynyt aina siihen matalimman aidan alittamiseen. En ole koskaan jaksanut treenata lajikohtaisesti mitään kunnolla. Joitakin lajeja en ollenkaan.
Joku kuitenkin vetää minut uudestaan ja uudestaan "oikeiden" kilpailujen pariin. Jälleen kerran kohti uusia pettymyksiä! Kaiken negatiivisen luonteenpiirteeni takana piilee kuitenkin se pieni positiivisuus....jos joskus vielä onnistuisin!
Wauhtipyörään osallistuminen on minulta ihan hullua jos ajattelen taloudellisesti (tosin ystävälliset kaverit majoittavat minut ilmaiseksi mökillään), ja tuloksellisesti. Mutta minulle uudet radat, ja mahdollisuus tavata vanhoja tuttuja samalla houkuttelivat liikaa.
Jos nyt Ville tuntuu siltä mistä kirjoitit, niin kannattaa toimia miltä tällä hetkellä tuntuu. Nuorella miehellä on vielä aikaa palata takaisin kilparadoille sitten kun siltä tuntuu.
Ja kiitos blogistasi, sitä on ollut ilo lukea!
