Jep, Laajavuoressa molemmat talviradat heitettävissä. Eilen kisailtiin 2xpro, tiistaina kisaillaan pro+am. Täällä lähes kaikki talvifribaajat heittää nastakengillä, joten tiipaikkojen kunnon suhteen ei mennä ihan niin tiukalla linjalla kuin viime talvena. Eli ei pressutettuja tiipaikkoja tänä talvena.
Myös Tuomiolla on korit paikoillaan, siellä en ole käynyt sitten joulukuun lopun kisan. Vitapolis on myös heitettävissä. keljonkankaan pitkät väylät ei talveen oikein natsaa ja ykkösen korikin on nyt jemmattu talveksi.