Toinen päivä joensuun tila ja jussin kisat. Illalla käsitellessä peliä oluen seurassa päätin, että sama setti vedetään kuin tänään. Se joko riittää voittoon tai sitten lähelle sitä. Kärkimies Kimmo, ystävä naapuriseurasta oli vain 2 heittoa edellä minua.
Ei paineita ei paineita. Hyvin nukutti yön ja kiire ei ollut kisaamaan koska teeaika oli vasta 13:20. Toki ehti maalailla piruja seinille ihan liikaa kaikesta.
1. Aika koitti ja kimmon perään laitettiin foreavaus wraithilla nyt 6m ja jännäputti ohi. 0
2. Päätin avata vielä vakaimmalla wraithilla rystyllä kun kaveri edellä laittoi forella kaksi kertaa mandosta ohi. Lyhyeksi jäin ja hieman jännä lähäri jätti putin 6-7m jonka kyllä laitoin nyt varmasti sisään. Kimmo otti bogin ja olin enään heiton perässä. 0
3. Rystyä vakaalla wraithilla taas sen 20m vajaaksi korista. Kyy luikertelee juuri edessä kun laitan markkeria. Kananlihalla foreneppi korille ja 4-5m sisään. Helppo par mutt kimmo laittoin 25m lähärin sisään. 0
4. Sama kuin ekalla mutta ny ihan flippaa koko kiekko vasuriin. Vaikea lähäri 6-7m ja putti lähtee voimattomasti kädestä tuottaen bogin. +1
Kimmolla 3 heiton johto.
5. Wraith sinne vaan rystyllä. On avointa korille mutta jatko rystyllä myyräntappajaksi. Lähäri korista 6-7m ja par putti keskelle. +1
6. Rystyllä wraith keskellä väylää. Fore wraith 15m korista. Ketjuista pihalle ja bogi. +2 ja kimmolla sama 2heiton johto.
7. Ekalla seiftattiin rystyllä väylään nyt heitettiin forella täpöt ja flippasi vasemmalle ja onneksi feidasi väylään. Foreneppi korin alle ja varma par 5m. +2 ja häviöllä sama 2
8. Ekan kierroksen fore ällötti joten nyt matkaan lähti valkyrie antsassa ja niin lähtikin mutta flippasi vielä ja osui puuhun mutta otti kimmokkeen väylälle. Neppi alle ja par. +2
9. Nythän se lähtikin tulinen fore dessulla ja meni viivana ekasta kurvista ulos ja keskelle kuusien keskelle. Upsi takaisin väylälle oikeaan reunaa sweettarille. Toinen upsi samaan paikkaan josta mokattiin ekan kierroksen pirkku. Tällä kertaa seivattiin par hienosti. +2
10. Valkyllä rystyä. Tällä kertaa ei ei osunut ja oltiin lähellä että ei tiputtu jyrkänteeltä keskelle suota. No putti alle ja par. +2
Kimmo joutui ottamaan bogin eli oli vain yhden jäljessä.
11. Wraitj rystyllä. Jäi pieni putti-ikkuna 10m mutta en ollut ihmemies. +2
12. Foreneppi ossilla alle ja pörö. +2
Edelleen yhden jäljessä.
13. Dessulla foreneppi ja osuis hienosti väylään. Hieman korkeampi oisi ollut putilla. +1
14. Fore wraith kääntää vähän liikaa ja lähtee inan korkeana. Jää hankala puskan takaa korille linja. Antsa wraith folla liiteleen reilu 10 putille joka menee paarina sisään. +1 ja kimmo joutui ottamaan tuplan tästä eli oli yhden johdossa.
15. Leopard rystyllä matkaan mutta vähän liian rennosti ja feidaa liian aikaisin korista. Pitkä putti alle ja par. +1 ja kimmo antaa taas yhden eli kahdella johdossa. Nyt näytti jo liian hyvältä.
16. Lähes identtinen ekan kierroksen kanssa mutta nyt vähän pidempi putti sisään eli rysty valkyllä ja ylämäkeen 7-8m. Paarissa ollaa ja kimmoa 3 edellä.
17. Jarno lemppari. Vakaa jokeri käteen ja varma par mutta lähtee liian aikaisin kädestä ja löytyy vasemmalta mörristä. Lähäri epäonnistuu hieman huonosta paikasta ja jää reilu 10m putti. Varmasti keskelle ja par. 0
18. Vika väylä ja johdan kolmella. Ei pitäisi olla hätää. Fore dessulla täpöä ja feidaa hieman liian aikaisin. Forella taas noin 15-18m. Pitkä pöröputti ketjuista pihalle ja par. 0 ja kimmo otti bogien antaen 4 heiton eron jolla voitin sarjani.
Oli kuumottavaa loppuun asti ja seura oli molemmilla kierroksilla aivan huippuluokkaa.
Toka rundi oli 895 rating alustavana.
Ei paha mieli kun menee ekoissa kisoissa reilusti yli oman tavoitteen ja onhan se ihan kiva voittaa ekat kisat. Taitaa tosin jäädä viimeiseksi mutta eipä mitään.