Tänään kolme kiekkaa tuusulan urkkapuiston radalla. Ensimäisellä kierroksella ihan perus peliä, mutta huonoa puttaamista ja lopputulos +1. Toisella kierroksella pelattiin kaverin kanssa worstshottia kuitenkin niin, että ensimmäinen koriin jäänyt lasketaan eli molemmat putit ei tarvitse upota vaan ainoastaan toinen. Kierroksen aloitin ihan ekalla heitolla ch dessulla fore skippi ykkösellä kuppiin eli -2 korttiin. Sitten oli aika tasasta tahtia pirkkua ja bogia kunnes tultiin vikalle väylälle jossa avasin buzzin 15metriä vajaaksi ja oikealle. Pelattiin tosissaan huonointa heittoa sillä säännöllä, että kun ensimmäinen kiekko on korissa niin väylä on pelattu. Joten lähdin hakemaan rohkeasti hirvellä holaria. Luotisuoraan näytti lentävän rystyltä hirvi puolmetriä korin ohi, mutta kerrankin hirvi hieman feidasi ja keskelle ketjuja ja korin pohjalle. Mahtava fiilis heittää kaksi holaria yhdellä rundilla vaikka periaatteessa toinen näistä holareista ei pilkkua nussimalla holari olekaan, mutta meidän käyttämien sääntöjen puitteissa kylläkin. Kierros päättyi tulokseen -2 joka oli ihan ok tulos joskin houlit auttoi paljon. Vikan rundin heitin sitten ihan normi säännöillä -3 tulokseen eli ihan ok.