13.6.
R2 Hillside
Lähtö väylältä kymppi, avaus hieman väärästä raosta, mutta lopulta vähän onnekkaastikin noin 8metriin..eipä uponnut..par
Seuraavalla väylällä hyvä avaus menee vähän korin taakse taas noin kasi metrinen..eikä onnistu..par
Väylä 12 taas hyvä avaus noin samalle etäisyydelle korista ja kolmas kerta toden sanoo, eli tulihan se kierroksen ensimmäinen pirkku.
Lisää pirkkuja vielä väyliltä 15 ja 18.
Sitten ykkösväylälle, mistä vähän harmittavasti kierroksen ainut bogi..tämähän pelataan siitä jäähallin päädyssä parkkipaikan reunamilta alaspäin ja vasemmalla pururata ja korin takana ob:t. Normileiskan väylä..
Tuli ehkä liian löysästi heitettyä tai ainakin liian korkea ja feidi alkaa noin 30m ennenkoria osuen siinä kohti puuhun..tippuu paikkaan josta ois kyllä pitänyt saada korille, mutta tottakai jatkoheittokin osuu siihen ainoaan puuhun joka on varsinaisesti linjalla reilut 10metriä ennen koria..ja puttikaan ei osu, joten bogi..
Nelosväylällä taas pirkkumahikset, mutta nyt kuudesta metristä sain metrin verran ohi korista...
Lopussa vielä 7 ja 9 väyliltä pirkut eli loppuscoret kierrokselle 50 (-4 )
Sijoitus toisen kiessin jälkeen 24/53
Alustavat ratingit 911.. Ihan jees kierros, ilman pahempia mokelluksia..muutama helpohko puttimissi..ja oispa se ollut mukavaa saavuttaa bogiton kierros kisoissa.
14.6.
R3 Lakeview finaalikierros.
Lähtö väylältä 6. Avaus lähtee hivenen oikealle, mitta hyvä suunta väärä..tästä ois pitänyt melkeempä pirkku ottaa.par
Väylä 7. Huonohko avaus, mutta tärkein eli mandon ohitus kuitenkin suoritettu, jatkoheitto muuten hyvä, mutta liki kympin liian pitkä...putti kuitenkin sisään ja par.
Väylä 8. Hyvä avaus rinteeseen, vajaat kymppi korista, mutta tässä oli ihan pakko seiftata alle koska liian suuri rollivaara.par
Väylä 9. Ehkäpä radan haastavin väylä..hyvin osuu avaus väylään, mutta hitusen liian matalana ja jää liki kolmekymppiä korille..jatko putti kans liian löysä liu'utus ja jää edelleen lähes kymppi korille..hieno putti kuitenkin sisään ja taas par pelastettu.
Väylä 10. Hyvän näköinen avaus ja mando selvitetty osuu kuitenkin noin 25m ennen koria 'haamupuuhun" jatkoheitto putterilla ja turvallisin antsalinja, liitelee turhan pitkälle, mutta taas noin kympistä hieno putti pelastus..par
Väylä 11. Fore avaus kantaa aukealle, mutta vähän lähti hysse kulmassa joten jää liki kolmikymppinen lähäri, näyttää menevän taashitusen pitkäksi mutta onneksi jää korin taakse rollailematta rinnettä alas. Par
Väylä 12. Fore avaus jää hitusen lyhyeksi, nyt ei kymppimetrinen uppoa. Par
Väylä 13. Radan helpoin väylä vähän reilut 40m alamäkeen kahden puun välistä missä noin viiden metrin aukko..avaus noin kahteen metriin ja birdie. -1
Väylä 14. Taas helpohko 50m putteri heitto ilman isompia esteitä ja birdie. -2
Väylä 15. Triplamando väylä ylämäkeen.. tämä ei ollut ihan helppo..nyt osuma juuri mandon etupuolella olevaan puuhun, mistä onneksi kimposi oikein mandon läpi..vaikeahkosta paikasta jatkoheitto milliin ja par.
Väylä 16. Reilut 50 m väylä alamäkeen kori aivan rotkon reunalla lisäksi paljon puustoa..koitin kevyttä matalahkoa putteriheittoa "pilliin" mutta liitelee silti pitkäksi ja jonkun alla olevan rakennuksen "lämpövoimala?" katolle..ob, siitä rakennuksen vierestä korin alle ja bogi. -1
Väylä 17. Taas lyhyt pilliiväylä alamäkeen, heti korin takana vaanii ob. Avaus putterilla pysähtyy juuri korin tasalle ja muutaman metrin birdie putti sisään. -2
Väylä 18. Helpohko lähes avoin väylä ja helppo pirkku.. -3
Väylä 1. Taas aika helpohko väylä forella..tuli vaan aika pitkää skippiä..liki kympistä putti sisään. -4
Väylä 2. Tässä on aika tiukka ob..asfaltti ja kaikki sen oikealla puolen...hyvin toimi pelotteena ja avaus suuntautuu hitusen liikaa vasuriin..jää johonkin pariinkymppiin korista ,joka on ikävästi rinteessä.
Yritin vaan leiuttaa putin korin lähelle, mutta nousee alastulon jälkeen pystyyn ja rollaa ihan korin vierestä ei onneksi järveen vaan noin viistoista grillikatokselle päin, en edes yrittänyt puttia koriin vaan tyydyin nostobogiin. -3
Väylä 3. Tässä otin tälläkertaa vaan varman päälle forella, jäi vähän lyhyeksi, mutta mieluummin varma par kuin OB:ta
Väylä 4. Tässä ei ollut oikeastaan pelkoa OB:sta ja forella lähin hakeen korille, mutta pikkuvastaseen ois voinut vähän jyrempää heittää, nyt ei riittänyt feidi..par
Väylä 5. Ajattelin vetää varman päälle forella..heitto suuntautuu hieman liikaa vasuriin ja osuu puihin ennen OB:n alkua..mistä kimpoaa vielä takas väylälle, huh säikähdyksellä selvisin..jatko heitto korin tuntumaan...ja putti noin kasista ineen..
Lopputulos siis 51 (-3). Alustavat ratinkit 914..sijoituksissa edelleen nousua ja loppusijoitus 17/53.
Tavoitteena oli selvitä kahenkympin sakkiin ja se täyttyi..eka kierroksen töppäilyt ja toka kierroksen alun puttimissit välttämällä olis saattanut yltää jopa topten:iin.
Siitä ylöspäin ei omat taidot vielä riitä, mutta suunta tuntuu oikealta..ehkä tässä vielä kehittyy??
Hieno rento viikonloppu fribailun merkeissä kaikkine oheisohjelmineen kerrassaan upea ja hienosti järjestetty tapahtuma..minä kiitän ja kumarran!