"Vähän" pohjaa eilen töissä ja pyöräillen edes takaisin. Tänään 5,4 km kävelyä ja juoksua sekaisin ennen koululle pääsyä. Salpausselän ympäristön korkeuseroja saa kukin miettiä ja silminnäkijät kertoa, miten harvoin, lyhyinä pätkinä ja hitaasti siirryin radalla kuvauspaikasta toiseen. Ilman viimeviikkoisen rakon haittaamista, joten hengissä ollaan hengessä Kollaan. Huomenna ei sitten ehkä niin paljon
Onneksi remppaa varten saa touhuta lisää. Viikon pyöräilypaussi sai käden joltiseen kuntoon ja ei joka kerta hermojen tahdonvastainen nykiminen kuvauskädessä pilannut kuvaa. Liikaa tärinöitä silti. Läähätys mäkiä ylös jälkeen teki materiaalin laadusta rajallista paikoin. On siinä editoinnissa korjattavaa, mutta parempi olla varamatskua kuin ei mitään.
Muoks seuraavana päivänä aika jäykkä olo. Ei juoksutreeniä Tali Openia lukuunottamatta tänä vuonna, joten ei ihme. Ei haitannut 3 kg laihtuminen viime EM kisoihin verrattuna ja nojapolkupyörän hankkiminen, kun lihakset rasittuvat enemmän juoksua vastaavasti kuin normipyörällä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun pyöräillessä juoksukin hyötyi selvästi :-D Enemmän kuin pelkkä painon pudotus antoi odottaa.a