Taidat aliarvioida kehitystäsi, koska luin blogisi ajatellen, että otit puolet askeleista, joita tekniikassa lähestymisissä tarvitaan ja puttikin paranee pikkuhiljaa. Draivin mahdollistaen uuden enkan. Tämä tosin on huonoin mahdollinen mittari muihin vertailun jälkeen. Sinussa on todellista urheilijaa, kun voitat itsesi kaikesta jännityksestä huolimatta ja hyppäät pää edellä jänniin paikkoihin ja painut eteenpäin täysillä. Siten saat hienoja kokemuksia, onnittelut siitä. Se vaatii rohkeutta ja olen iloinen siitä, että se antaa sinulle joka kerran iloista tulosta.
Näkemättä lähestymisiäsi on vähän hankalaa arvata, mitä pitäisi tehdä parantaaksesi niitä. Mutta perusteet läpi voi auttaa. Aino on täysin oikeassa siinä, että rennosti pitää heittää. Koska eri ihmiset oppivat eri tavoin heitän muutamia muita kuvauksia siitä, mihin pitää pyrkiä. Kissamaisen pehmeä, notkea kuin paju, yhtä rento kuin heräämisen hetkellä ennen kuin eka jännitysta aiheuttava ajatus tulee, soljuva kuin vesi ja pehmeä kuin tuuli, sujuu kuin tanssi, eli joutsenlampi oli hyvä kuvaus sinulla.
Käytännön niksejä noihin pääsemiseksi on esimerkiksi Jussi Meresmaan lähestymisten vakoilu. Youtubessa kanavalla lcgm8 Finnish Open 2010 jollain kierroksella ainakin löytyy koko kierros hänen matkassaan. Se mitä hän tekee eroaa monista pehmeyteen, helppouteen, tekniikan puhtauteen ja nykäisevien liikkeiden verrattuna. Nykäyksiä tulee, kun jokin nivel saavuttaa liikeratansa äärirajan. Jussi liikuttaa joka paikkaa niin vähän, että ei ole vaaraa minkään paikan vääntämisestä liian pitkälle. Monella saattoliike on jarruttava, kun käden pitäisi mennä rennosti omalla painollaan pitkälle ja lapaluun törmätessään selkälihaksiin jarruttaa itsekseen käden. Jussin iso etu lähes kaikkiin verrattuna on se, että hän pääsee helppoon ja rentoon alkuun, kun hänellä on poikkeuksellisen helppo ja rento alku heitolle. Ikään kuin käänteinen saatto, kun liike ei ala kädellä, vaan syvästä taakse alas kyykistymisestä jaloilla pystyryhtiin ja painon eteen siirosta tuleva kohti kohdetta siirtyminen antaa kropalle ja aivoille tunteen siitä, minne päin ollaan menossa. Käden ei tarvitse kuin seurata alkuperäistä suuntaa ja se helpompas kuin pelkällä kädellä heittäminen. Käsi ei aloita liikettään paljon jalkojen jälkeen, mutta ero on kuin yöllä ja päivällä helppoudeltaan. Jos vain pari heittoa Ainolta nähneenä muistan oikein, hänellä on pätevä painon siirto, mutta Jussila se on kaksinkertainen kröh tehden hänestä kaksin kerroin paremman balettitanssijan ilman sarvia ja hampaita, koska pöllin tuon tavan häneltä ollen muka yhtä hyvä öö tanssija NOT!!! Siis tanssissa en tod.
Varsinkin lyhyemmissä lähäreissä käden liikkeen ei tarvitse olla pitkän ollenksan ja alun pitäisi olla hidas ja rento. Rentousniksi: Kädet sivulle ylös nostaen hengitä syvään sisälle haukotellen ja tipauta kädet alas, minkä aikana puhallat enemmistön ilmasta rennosti ulos. Pari toistoa ei ole synti ja tosi kevyt ravistelu muutaman sentin liikeradalla voi auttaa. Vasta jotain 10-30 cm ennen kiekon irtoamishetkeä kädellä terävästi silti rentona pysyen kiihdyttäen suoraan kohti tähtäyspistettä katsoen ja kätyä liikuttaen kiekon pitäisi irrota ennen kuin kyynärpää suoristuu täysin. Kiihdytys auttaa repäisemään kiekon puhtaasti sormista ja jos käden nivelet eivät muljahda tai käsi ei saata eri korkeudelle, väpätyksen pitäisi loppua. Spike on helpoimpia kiekkoja puhtaan sormista irtoamisen kannalta. Ja tehoilla kauhean alivakaa. Jengi on yleensä häh, kun kerron käyttäneeni sitä muutaman vuoden draiviputterina 90 m asti. Ja ei ole niinkään teho- kuin tekniikkakysymys tehdä tuo. Vammaisena ei hävetä myöntää, että hauiskääntöenkkani on hitu alle sinun :-)
