Gripblogi

[HAH]

Pahimmin se iskee 2-4 m puteissa. Pidemmissä puteissa ei ole ongelmaa (mistäköhän sekin johtuu ). Siis 2 metristä ei osu edes kethuihin, kun putteri jää käteen kiinni.

Lyhyessä putissa saattaa hiipiä mieleen se: "tää on niin lähellä, et pakko saada". Siitä voi tulla turhaa painetta, joka siirtyy sitten suoritukseen. Kauempaa putatessa sitä on itselleen armollisempi jo ennen suoritusta ja toteutus on sitä myöten rennompi.

Mulle riittää 140 metrinen golfdraivi.

Eiköhän tuolla jo pärjää. Hohoh!

Uskon, että hyvä puttitekniikka voi tuoda itseluottamusta. En tiedä sitten auttaako lisääntynyt itseluottamus grippariongelmaan? Olisiko ennenmminkin syytä oppia olemaan sinut sen kanssa, että et täytä kaikkia niitä odotuksia ja vaatimuksia, joita itsellesi näytät asettavan. Omasta ja muiden puolesta. Vaikea kuvitella, että hyvä tekniikka auttaa, jos ajatuksesi on kuitenkin jossain muualla. Mitä muut ajattelevat tai vastaavaa... Etsisin aktiivisesti uutta tapaa ajatella (tai olla ajattelematta) noissa tilanteissa, sillä peli on hyvää vasta, kun pystyt pelaamaan rennosti, hyvällä fiiliksellä ja keskittyneesti. Virheitä tehdessäsikin.

[Jaani]

Niin, siis totta kai suurin vika on korvalehtien välissä. Ajatusmalli on päin persettä ja keskittyminen jossain poolikaverin katseensuunnassa.

Sitä mietin, että voisiko jollain teknisellä parannuksella, ja esimerkiksi otteella tai muulla pienentää virhemmarginaalia. Ainakin tuon Daven videon katsottuani sain joitain ideoita putin parantamiseksi, ja ainakin kun keskityin niihin parannuksiin, ei tullut grippareita. Itseasiassa kiekko irtosi todella mukavasti kädestä ihan "vahingossa" oikein. Moni muu seikka sitten olikin pielessä.

Olisipa kiva käydä pelaamassa taas, mutta on niin paljon kaikkea muuta hommaa, että ei kerkeä.

[jauza]

Jos miettii uutta tekniikkaa ja otetta, niin mieli täyttyy siitä. Ei muut ajatukset mahdu silloin valtaamaan tilaa. Toimiva tapa.

[Jaani]

Jos miettii uutta tekniikkaa ja otetta, niin mieli täyttyy siitä. Ei muut ajatukset mahdu silloin valtaamaan tilaa. Toimiva tapa.

Jos asia olisi noin, olisin huolissani. Sehän päättyisi aina aika lyhyeen, viimeistään silloin kuin tekniikkaa ei enää tarvitse miettiä, joskin hetken aikaa voi ongelmia pakoilla uusilla jutuilla.

Nyt olen astetta toiveikkaampi, koska olen tässä kevään ja kesän aikana puttaillut uusilla tekniikoilla ja miettinyt niitä kierroksellakin, ja silti on aina tullut grippari jossain vaiheessa.

Viime kerralla ei, vaikka kokoajan sitä pelkäsinkin.

[JanneRäsänen]

NO FEAR ALLOWED!!! Noin olen aina sanonut jenkiksi puttausohjeena, koska jos päässä on pelkoja, silloin ajattelee ja se on pois suorituksesta. Ja kun ajattelee kaiken lisäksi kauhua, tekee tuhon tuplaten todennäköisemmäksi. Jos pelottaa, kannattaa heti lopettaa putti ja kääntyä pois. Sitten itseä niskasta kiinni ja rentoutus. Vaikka väkisin, eli perusbiologiaa nisäkkäille yhteisellä rentoutuskikalla haukottelulla. Lisäksi käsiä kannattaa ravistella lihasten rentouttamiseksi. Vielä parempi on nostaa kädet ylös ja tiputtaa ne ihan kuolleen löysänä alas.

Idea lihasten rentoutuksessa on se, että ainakin alitajuisesti olet tietoinen lihaskireydestä, minkä tietää haittaavan puttia, joten syntyy huoli jo ennen heittoa. Ehkei tietoisesti, jollei sitten tule epämääräinen tunne, että jotain on pielessä, muttei tiedä mitä ja tulee ikävä olo, kun ei tiedä miksi. Ja syytä tietämättä sitäkin voi huolehtii, että mitähän tässä jo mättää ennen heittoakin ja ahdistuksen tunne tuplautuu. Siihen päälle mitä muut ajattelevat,  niin soppa on valmis ja grippari ei ihmetä ollenkaan.

Toki lihasten rentoudella on etua varsinaisen puttausliikkeen kannalta, joten rentoutumisella henkisesti ja fyysisesti on apua. Lukion psykologian ekalla tunnilla sanottiin, että ihminen on psykofyysissosiaalinen eläin. Rentous ekoilta kahdelta osalta tuli yllä käytyä läpi ja jälkimmäisen tunnistit jo aiemmin itsestäsi. Miten saisit rentouduttua muiden ihmisten suhteen, jotta voit tehdä normisuorituksen? Toistuvasti ja etukäteen onnistumiseen luottaen ja oharin jälkeen tietäen, ensi kerralla osuu taas ja siten katkaista hermostuneisuuden noidankehän?

[Jaani]

Isojen turnausten ykkösväylät ovat pahoja paikkoja.

Muistan European Openin 2013. Jännitti kovasti, kuten kaikkia muitakin siinä kohtaa, kun yleisöä on selän takana ja niskassa tuntuu sellainen painostava hiljaisuus. Ei siinä mitään, pistin midarilla joka kerta ihan onnistuneen avauksen, joskaan yhtään birkkua en ottanut.

Muistan Tali Openin (vuosi ?), jossa oli silloin ameriikan poijjaatkin mukana. Yleisöä oli. Ykkösväylä on Talissa paha, kuten jo aiemmin kirjoitin, sillä heiton on oltava pitkä ja suora. Kaikki muu on metsää tai outtia. Jännitti niin perkeleesti tulla tiille joka kerta. Normaalisti avaan siinä Rocilla, jolla pääsen ihan hyvin sweet spottiin n. 90 metrin päässä. Siinä kisassa jouduin tekemään poikkeuksen, kun kokoajan tuntui siltä, etten pysty irrottamaan kiekkoa kädestä. Hoidin homman kuten jännitystä joskus voi hoitaa: vedin totaalisen läskiksi sen avausheiton. Otin hirmuiset vauhdit ja paiskasin kuluneen Star Bossin (parhaan yksilön, jonka olen koskaan omistanut) niin kovaa väylälle kuin ikinä lapasesta lähtee.

En epäonnistunut kertaakaan pahasti, joskin aineksia monenlaiseen lopputulokseen oli.

European Open Tukholmassa 2012. Avausväylä on ehkä radan helpoimpia birseväyliä, ja ainakin avausheitto on helppo. En onnistunut heittämään 120 metristä hyzer-heittoa oikein kertaakaan, ja viimeisellä kerralla pistin 40 metriä pitkän heiton suoraan maahaan. Silloin nolotti.

Mulla tuppaa tekniikka hajoamaan aika pahasti, ja etenkin sormet kramppaa kovassa jännityksessä. Ihailen niitä, jotka sepittävät tarinaa "helvetinmoisesta jännitykestä" ja silti pystyvät tekemään normaalin suorituksen.

[Jaani]

Pelasin toissailtana hupikierroksen Talissa, seuranani kovimmat pelimiehet T. Nissinen ja T. Asikainen.

Pelasin piiiitkästä aikaa sellaista peliä, jossa olin (viimeistä väylää lukuunottamatta) kokoajan itsevarma, luotin siihen, että heittoni menevät kuten haluan enkä pelännyt. En ainakaan pahasti. Viimeisellä väylällä avaus lähti jonnekin perttulaan ja ob:n jälkeinen kolmosheitto oli ihmeellinen kutrollaus niinikään outtiin, mutta muuten oli kivaa.

Olin puttaillut ennen kierrosta monta tuntia (välillä istuskellen ja muuten vain pelaillen) Jallena. Valitsin Suomen parhaan pelaajan, ja puttasin hänenä, vähän niinkuin valitsisin videopelihahmoa.

Vaihdoin putteria: KC Aviar.
Vaihdoin otetta: pikkurilli rimmiin kiinni, etusormi beadiin ja nimetön ja keskisormi pohjalle.
Kaikki muu on periaatteessa Daven videon mukaista, mutta puttiin valmistaudutaan tähtäämällä kiekkoa silmänkorkeudella koria vasten. Siitä hitaasti lasketaan kiekko alas ja nosto-työntöliike tapahtuu kiihtyvästi loppua kohden.

Ai että, kun irtosi kivasti kädestä ja lensi komeasti. Totta kai se tuntui aluksi todella omituiselta, mutta hiljalleen pikkurillin paikka alkoi vakuuttaa, sillä noin saa kiekkoon enemmän voimaa vähemmällä teholla. Kun vielä kulmat oppi kuntoon ja ajoituksenkin aina silloin tällöin, aloin ymmärtää, miksi Jalle puttaa tällä hetkellä paremmin kuin kukaan suomalainen.

Tietenkin kierroksella tilanne on eri, etenkin kun mukana on ehkä kaikista kilpailuhenkisin vastustaja T. Asikainen, joka käytti kaiken energiansa psyykkaamiseen. Ei sillä, hauskaa oli, sillä kyseessä oli hupikierros ja mulle nyt oli se ja sama voittaa taikka hävitä. Siinä vaiheessa, kun olin Talin ekan osion jokaisella reiällä ollut puttaamassa birdietä alle 10 metristä ja neljä jo saanutkin, halusin pelata vain ja ainoastaan katsoakseni griplockin tilannetta.

Tulos oli lopulta par, mikä on (säälittävää kyllä) paras kierrokseni kahteen vuoteen Talissa. Plussat tulivat tavalla, joka ei jäänyt harmittamaan. Kasilla megaskippi outtiin (sillä väylällä jopa todennäköinen tapahtuma), bunkkeriväylällä bunkkeriin ja 17:llä ikävä puttirolli tyhmän kaukoyrityksen jälkeen. Toki se 18. reiän draivailu oli sitten oma lukunsa, mutta siinäkin plussat on ihan selitettävissä.

Muuten en putannut huonosti enkä hyvin, mitä voidaan pitää onnistumisena. En putannut yhtäkään kuusimetristä ohi, ja säkitin joitakin putteja, joita en normaalisti ole viime vuosina laittanut muuten kuin hurmoksessa. Ylämäkeen pystyin tekemään kiusallisia kuusimetrisiä paikkoputteja ja kaikki tuntui ihan hyvältä.

Tää putin jallettaminen näytti toimivan. Hyvä tyyli, vielä kun sen saisi automatisoitua, niin siitähän voisi tullakin jotain. Ainakin vihdoin käsitin, mistä hän saa tehonsa siihen ja miten se toimii. Vielä pari viikkoa sitten kun Jallen kanssa puttailin, en mitenkään pystynyt tekemään perässä. Se saattoi johtua liian pehmeästä putteristakin.

Vitsi, kun tekee mieli pelata taas! Ei kilpailla, mutta pelata.

[GARFFi]

KC eivi on hyvä putteri, mutta ite vaihdoin mcprohon ja kun puttaan spinillä ni aijehna.. mulla on samaa puttiongelmaa ollut kauan mutta nyt tuntuu että se on selätetty, sillä puttaaminen on perkeleen kivaa ja välillä tunnen olevani Tapani Aulu, kun pistän kaikki sisään.


Mutta hienoa että peli maistuu. Toivottavasti kisaaminenkin joskus ilman painetta. Tali Open 2014 oli mulle ensimmäinen sellainen kisa, missä oli erittäin nautinnollista pelata ja vielä kun pääsi pienelle gallerylle pelaamaan. Ennen saatto hermostuttaa se että mitä jos jotkut tulee seuraan peliä, mutta nyt oli aivan saakelin hienoo pelata heidän edessä ja kun laitto vielä muutamia pitkiä puttejakin sisään niin ei haitannut vaikka tulos olikin huono.

[keep_it_real]

Tuo putterinvaihto joskus kannattaa. Ei välttämättä siksi, että joku toinen putteri olisi parempi kuin toinen, vaan välillä sekin voi ihan puhtaasti johtua pään sisäisistä jutuista. Itse olen vaihtanut putterimallia vähän väliä. Tosin kiekko on lentoradallisesti silti pysynyt lähes samanlaisena, jottei putti kärsisi hirveästi. Lopulta sillä on itselle enemmän psyykkinen kuin fyysinen vaikutus parempaan suoritukseen. Nyt kun löysin Prodigyn putterit, niin sain siitä hirveät kiksit ja nyt välillä ei malta odottaa että pääsee koittamaan puttia

Seurakaverini antoi hyvän vinkin, että vaikka hän puttaa aina yhdellä putterimallilla, niin hänellä on niitä pari eriväristä bägissä. Jos tuntuu että toisella ei uppoa, niin vaihdetaan väriä. Samaa taktiikkaa olen itse käyttänyt nyt pari vuotta. Valkosella yleensä uppoo paremmin

[Flick Maniac]

Mulla oli joskus toi että "tänään ei mene tällä keltasella P-P2, putataas sensijaan tolla valkosella huklabilla". Voi toimiikkin tällänen ittensä harhauttaminen mutta tietty vaara että entä jos silläkään ei mene, vaihdetaanko taas... itellä G-P2 käytössä nyt sen julkaisusta lähtien ja pitoa on niin että hirvittää, ennen kun oli tietystä virheajoituksesta riippuvaa lipsumista millon viidestä metristä meni koko korin ali. En oo vaihtamassa.

Jalle on kyllä kova. European Masters lähetyksessä ilo seurata tekemistä.

[Jaani]

Tällä kertaa ei ollut kysymyksessä fiilisvaihtaminen, vaan ihan oikeasti ajattelin, että kova ja syvä putteri toimii push puttissa paremmin.

Vanhat ja kuluneet p2-putterit eivät kunnolla irronneet kädestä eivätkä tuntuneet lentävän sittenkään luotettavasti. Spin Puttiin ei KC Aviaria käyttäisi, koska on niin ylivakaa. Muuten mulla ei ole ollut erityistä ykkösputteria noista viidestä P2:sta mitä mulla on ollut. Valkkaan kassista iihan randomilla minkä tahansa. Aina se ohi menee kuitenkin.

Nyt ajattelin lopettaa sen ja alkaa putata sisään Jallena. Musta tulee Jalle 2.0.

[Kempster]

Mä oon aina putannut Aviareilla, ja enimmäkseen mallilla kivi (Classic), kova, syvä ja hyvä. Kylmällä kelillä (lähinnä talvella) on käytössä R-Pro tai pehmeämpi DX-muovinen Aviar koska sillon nuo kivet saattaa olla vähän liukkaita, myös vanhoihin seppokoreihin (esim. Meikussa) tulee pelattua pehmeämmällä (nii ei mee läpi;).

Mulla ei oo ikinä ollut putissa paria väylää pidempään kestänyttä "ongelmaa", mutta pientä itseluottamuksen puutetta ja turhautumista on kyllä voinut kestää kauemmin;) En ikinä oo ajatellut että sen on putterista kiinni jos ei putti kulje (muutenkaan en jaksa kiekkoja syytellä... tai no joskus tulee vähän niille manattua;), enkä puttaustyyliäkään jaksa ruveta ruotimaan jos ei putti kulje, kyllä se on se käyttäjävika se yleisin tässäkin hommassa.

Yks iso juttu mikä itellä on jo pitkään auttanut siihen että putti kulkee (vaikka ei se nyt niin tikissä oo ku vaikka McBeastillä;) on se että ajattelen ja uskon että laitan tästä keskelle pönttöä (oli matka, asento, linja tai score mikä tahansa), jos ei mee nii ei mee, eikä se todellakaan aina mee ja sillon pitää vaan forget about it.

Ps. Jalle on kyllä hyvä puttaamaan, kerran haastoin Jallen puttiskabaan... hävisin. Taidan muuten vieläkin olla Jallelle limpparin velkaa

[JanneRäsänen]

Kuullostaa merkittäviltä edistysaskeleilta onneksi olkoon! Harvoin sitä saa kiessiä, jossa draivi ei menisi pieleen millään väylällä. Joten ei se par kiessi mikään huono suoritus ole ollenkaan edes sinun tasoisellesi pelaajalle.

[Jaani]

Kuullostaa merkittäviltä edistysaskeleilta onneksi olkoon! Harvoin sitä saa kiessiä, jossa draivi ei menisi pieleen millään väylällä. Joten ei se par kiessi mikään huono suoritus ole ollenkaan edes sinun tasoisellesi pelaajalle.

Tämä onkin jännä ajatus, että "minun tasoiseni pelaaja". Mistä taso lasketaan? Minun tasoiseni on nykyään aika helvetisti huonompi kuin minun tasoiseni vaikkapa viisi-kuusi vuotta sitten. Tästä kertoo esimerkiksi se, että voin olla ihan tyytyväinen pelatessani Talissa 58, vaikka ei siitä kauan ole, kun par tuntui oikeasti epäonnistuneelta kierrokselta.

Näin se minun tasoinenkin vaihtaa tasoa.

[JanneRäsänen]

Lihasten jäykkyys on make or break luokan juttu heittämisessä. Heitin väärällä kädellä eilen Meikussa, eli ekan kerran epätasaisella alustalla. Ei siinä mitään,  mutta Munkka ei vaadi antsoja pystyäkseen väylällä vasurilla. Eli viides vasuripelikerta ja eka antsatarpeilla. Ei yllättävästi kovilla antsoilla kontrolli puuttui ja joka kerta olkapää muljahti antsaan pahimmillaan rolleriksi. Vikalla väylällä paikaltaan puhtain vasuri ikinä pitkäksi hyssenä. Kun selvästi antsa ja tehon tuotto puhtaasti mättää, menin kentälle.  Rolleri, jyrkkä antsa flättiheitossa grip lock ja 90 asteen grip lock myöhemmin totesin, että onpa jäykkää, kun en saa ristiaskeleinkaan taitettua kyynärpäätä enää. Kunto loppui ja tai aiemman päivän pyörämarathon vaikutti jäykkyyteen. Venyttelin, pyörittelin kättä ja huomasin olkapään ympäristön olevan ihan jumissa.

Tein paikaltaan kiekko kädessä käsivetoja ja huomasin pystyväni yhtä räjähtävältä tuntuviin vetoihin kuin oikealla kädellä. Eli hallinta hajoaa ristiaskeleilla normivauhdilla. Innostuneena kokeilin paikaltaan ilman kiekkoa vetoja ja tuli sikana lisää rentoutta ja räjähtävyyttä sekä notkeutta. Käsi liikkui vaivatta ilman mitään vastuksen tunnetta kyynärpää reilusti edellä hirveisiin piiskoihin verrattuna kiekko kädessä vetoihin. Yksi oli niin kova, että saatto meni niin pitkälle kuin käsi ylettyi ja vauhtia oli niin paljon, että voima riitti nostamaan takajalan maasta vieden sen niin pitkälle, että oikea kylki osoitti kohti kohdetta. Kaikki vain käden lihasten rentoutta muuttamalla. Ei mulla oikean käden paikaltaan heitotkaan yleensä vie takajalkaa eteen.

Selkeästi mulla on paljon opittavaa otteen rentouttamisessa vasurina ja muutenkin koko vedon ajan lihadten löysentämisessä. Tuli testattavaa oikealle kädelle, kun se paranee, koska siinä saattoi tulla mulle jonkinlainen läpimurto vasurin opettamana. Luulin jo oikeaa kättä rennoksi vedon aikana, nyt en ole ollenkaan niin varma. Pakko aloittaa paikaltaan oikealla, kun parannusta saattaa olla tarjolla.

Minulla on yhtä dramaattiset erot tulleet putissa tuloksissa ja tekniikassa kuin paikaltaan draiveissa löysin lihaksin vs jäykin.