Kuvaajat ja ohjaajat vaihtuvat joka kisaan. Fribakisan kuvaus ei tunnu tulevan luonnostaan kaikille, vaikka olisivatkin kuvanneet nopeasti liikkuvia välineitä muissa lajeissa. Kameramiehet pitivät kiekon kuvissa paremmin kuin viime vuonna, mutta ohjaajalla on vielä enemmän petrattavaa pelitilanteen seuraamisessa. Livessä on joko tai. Joko seuraat urheilusuoritusta näyttämällä vuorossa olevan kiekon tai kerrot tarinaa, näytät tunteita ja reaktioita tai mainostat pelaajaa, firmaa, välineitä yms.kuvaten kyseisiä asioita. Kaikkeen ei pysty yhtäaikaisesti. Jos ei opeteta katsojia hajauttamaan huomiota jaetussa ruudussa olevaan useampaan yhtäaikaisesti näytettävään kamerakuvaan. Äänet menevät sitten sekaisin ja haastattelu väylällä muiden heittäessä häiritsee helposti pelivuorossa olevaa ja kiessi ei ole ohi helposti myös haastateltavaa.
Tässä on kuvausetiketissä mietittävää, mihin suuntaan hommaa kehitetään. Pelaajalle ei ole helppoa, jos heitä kuormitetaan kesken kierroksen omalla tai muiden haastattelulla. Puhujana tai kuulijana. Molemmissa tapauksissa keskittymisaikaa ja seuraavan heiton mietintää rajataan, kun aikarajat heitoille on olemassa. Ja useimmilla on kiire muihin rientoihin kiessin jälkeen. Se vaikuttaa pelaajan peliin. Journalismin perusteita on, että ei pitäisi vaikuttaa tilanteeseen, josta raportoi. Haluaisitteko te antaa tai kuulla haastatteluja kesken kisatilanteen?
Pidin kiinteiden kameroiden sijoituspaikoista, koska suoraan edessä ja takana olevalla kameralla on helpointa pitää kameran kuvassa peliväline ja urheilija. Ei se silti onnistunut aina, mutta edistystä tämäkin oli.
