Keväiset auringonpaisteet ovat kirvoitelleet foorumistien runosuonta kesän tavoitteiden osalta ja rupesinhan tuossa itsekin asiaa miettimään. Pohdinta pitää lähteä nyt nollaleveliltä (tai metatasolta, miten sen haluaa ajatella), koska pitäisi ensin päättää, että millä volyymillä, intensiteetillä ja painotuksella sitä haluaa ylipäätään frisbeetä seuraavan kesän harrastella.
Tykkään kisailusta ja tykkään tavoitella kisailun kautta kehittymistä. Mutta jos ei ehdi ja/tai jaksa panostaa harjoitteluun ja muuhun tuloksen parantumista edistävään toimintaan, niin kehittyminen on enemmänkin paikallaan polkemista ja silloin jos milloin harrastamisesta tulee turhauttavaa.
Aikaa ei tietysti ole koskaan liikaa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että harjoittelun puute on juontanut enemmän tuolta jaksamattomuuden puolelta. Toki on sanottava sekin, että harrastuskertoja on ehtinyt lykätä perheen viikko-ohjelmaan parhaimillaankin ehkä kolme kertaa viikossa ja tuntimääräisestikin aika pienellä skaalalla. Mutta uskon, että jos vähäiseenkin harjoittelumäärän täyttää laadulla, niin (maltillisia) parannuksia tulee.
Jaksamiseen, tai sen puutteeseen, on vaikuttanut taustalla kytenyt tauti/sairaus/tila/whatever, eli uniapnea. Aihe, josta olen täälläkin avautunut. Sehän on tila, joka osalla kehittyy vähitellen ja iän ja painonnousun myötä alkaa oireilemaan. Muistan kyllä olleeni aina kova kuorsaaja ja melkein koko aikuisikäni jatkuvasti väsynyt. Eli tauti on varmasti jossain määrin ollut mukana jo pitkään. Viime kesänä (jos muistan oikein) se äityi riittävän pahaksi, että tajusin lopulta syksyllä mennä lääkärille diagnosoitavaksi.
Nyt kun hoidot ovat alkaneet ja olo muuttunut taas siedettäväksi, niin ylimääräisen jaksamiseenkin riittää eri tavalla paukkuja. Kaikki tämä on pitkää johdantoa siihen johtopäätökseen, että jonkinlaista treeni- ja kisaohjelmaa olisi tarkoitus tässä herätellä ja pitää koko kauden ylläkin. Ihan en vielä tiedä milloin teen triumfaattisen paluun puttikorien ja väyläreenien hellään huomaan. Pool-biljardikausi on vielä meneillään ja keväällä on vielä muutama kisa, jossa olisi tarkoitus ja toive laittaa vastustajia nippuun.
Jotta pohdinta ei menisi liian helpoksi, niin haluan märehtiä myös tapaa, jolla asetan itselleni tavoitteita. En oikein usko, että liian epämääräiset, epäsuorat ja vaikeasti mitattavat tavoitteet edistävät niiden saavuttamista. Kaikki haluavat parantaa puttivarmuutta, mutta "puttivarmuuden parantaminen" on mun mielestä huono tavoite. Se ei kerro miten se saavutetaan eikä edes kerro saavutettiinko se. Vaikka sen muuttaisi konkreettisiksi luvuiksi (tyyliin x% puteista sisään y metristä treeniolosuhteissa ja z% kisoissa), niin se ei ole silti hyvä tavoite, koska ei ole mitään varmuutta, että sen saavuttaa.
Sen sijaan haluaisin ajatella tuollaista jonkinlaisena päämääränä. Tavoitteeksi haluan ottaa sen sijaan, jotain mikä on ilmiselvän helppo mitata ja jonka eteen pystyy tekemään suoraan töitä. Sellainen voisi olla vaikka "X kertaa viikossa tunti keskittynyttä puttitreeniä". Oikeastaan kannattaisi katsoa ja muistella omia kisatuloksia ja lähteä niistä purkamaan tärkeimpiä treenauksen kohteita. Kyllähän putti on niistä usein tärkein ja sitä jossain määrin pitää joka tapauksessa harjoitella, mutta koska lajiin riittävä aika on itsellä niin kortilla, niin en ajatellut kaikkea harjoittelua puttaamisen silti dedikoida.
Lopulta pitää myöntää, että en vielä tiedä näitä konkreettisia tavoitteita ensi kesälle. Mutta tässä on pohja, jolta ne aion asettaa, jos olen asettaneeksi. En ole siitäkään varma aionko mahdollisista tavoitteistani kylillä huudella, mutta siihenhän se yleensä menee.
Olipahan plöräytys. Pahoittelut jos jaksoit tänne asti.
