Mukkulan pelikirja ensimmäiselle kierrokselle SM-kisoihin 2015.
Toiselle kierrokselle voidaan joutua säätämään
1. Glow FLX Buzzz tai Glow FLX Buzzz OS riippuen vähän tuulesta ja fiiliksestä. Kisojen ensimmäinen heitto on aina jännä. Kymmenen heittoa olisi hyvä tulos neljältä kierrokselta.
Selkeästi kakkosta haetaan, mutta neljä kakkosta olisi jo ylisuoritus.
Yritetään olla ottamatta liikaa paineita kakkosista.
2. Kinkkinen väylä. Kierros on vasta alussa, mutta 110m suora heitto huutaa kakkosta. Tätä olen miettinyt paljon ja todennut, että kyllä kakkosta haetaan. Tuulesta vähän riippuu DD:n kuluneisuusaste. Pikkuisen antsaa kun laittaa niin ei feidaa outtiin
Tein tähän vitosen heitettyäni keskellä olevaan koivuun ja siitä outtiin...
Pari kakkosta ja loput kolmosia olisi hyvä.
3. Tätä leivottiin. Pelikirja meni remonttiin kun ilma alkoi vähän liikkua. Tarkoitus oli heittää forella Buzzzia. Pikku tuuli sotki suunnitelmat ja vaihdettiin bäkkäriin. Buzzz mallikkaasti ränniin ja helppo kakkonen. Jep. Ei tosin ole ihan niin helppo.
Testisession aikana sain yhdellä kiekolla missattua mandon, joten sitä ei tarvitse miettiä.
Kakkosta haetaan. Bäkkäri ränniin ei ole ihan vahvuuksia, joten yksi kakkonenkin on ihan ok jos loput on kolmosia.
4. Forella DD bunkkerin yli. Sieltä Starfire kiertää hyssellä männyn ja kolmonen korttiin. Tässä jos pysytään kentällä niin kaksi kolmosta on ihan hyvä, kolme jo tosi hyvä.
5. Korille olisi hienoa heittää jos osaisi. Tosin se olisi iso riski. Joten pelataan kolmosta.
Starfire loivassa hyssessä mutkaan jättää vajaan 40m forelähärin Zonelle. Tähän kun vähän keskittyy niin neljä kolmosta on ihan perussetti.
6. Bunkkerin ylittäminen on ensiarvoista. Lyhyempi aiheuttaa hankalan draaman.
Bäkkäri riittää hyvällä heitolla ihan maltilla yli. 50m foreneppi Zonella ja nostokolmonen.
Neljä kolmosta olisi itselle yllätys ja maksimisuoritus, joten varaudutaan johonkin vahinkoon.
7. Kyllähän tähän kolmonen on aika erinomainen. Testiheitot on heitetty ja DD:llä haetaan paikkaa oikeaan kulmaan ja sieltä Buzzz kovaa ylös. Tuurilla joutuu menemään, mutta hyvän avauksen jälkeen pitäisi päästä yrittämään. Senverran hyvää vaatii, mutta kyllä yksikin kolmonen on hyvä. Nelosta isompaa ei saisi, joten lähdetään tekemään nelosen keskiarvoa.
8. Meteliä aiheuttanut väylä. Tällä hetkellä pelikirjassa lukee fore kovaa pieneen aukkoon ja kolmonen. Tänään pääsin puttaamaan kakkosta kympistä suoralla linjalla. Voihan siinä tulla pyltsipomppu, mutta niin voi jos yrittää väylää pitkinkin. En saanut testisessiossa oikein selville miten selviäisin varmasti kolmosilla väylää pitkin, joten huijataan vähän ja vedetään täysillä läpi.
9. Tämä taisi jäädä eniten auki. Bäkkärillä ei tullut mitään muuta kuin nopeita puuosumia. Foreantsa Buzzzilla tai DD:llä lukee pelikirjassa. Kolmosia pitäisi pystyä, mutta kopsujen perusteella sitten etsitään kiekkoja. Isoista puista tulee pitkiä pomppuja ja on harmi että siinä alapuolella on se aita aiheuttamassa pahaa mieltä. Kyllä tähän yksi nelonen tulee. Selviytymisväylä johon ei oikein ratkaisua.
10. Oikealla olevaa risukkoa oli siivottu, joten pelikirja selkeni. Kupille. Tänään vitoseen sekä bäkkäri, että fore. Buzzz ensisijaisesti loivassa annukassa pysähtyy kivammin rinteeseen kuin fore. Kolmosen keskiarvo olisi ihan hyvä. Kopisee se tässäkin helposti.
11. Vaikea sanoa mikä olisi hyvä avaus tähän. Vasemmalle ei saa mennä, joten tyytynen DD forella joka mahdollisimman pitkälle menisi. Oikealle se feidaa, mutta sieltä on helpompi lähestyä. Tähän saa tehdä nelosen.
12. Keskelle väylää on jätetty pari puuta joihin on helppo osua. Korotettu kori tuntuu turhalta muutenkin vaikeaan ränniin. Yksi nelonen ja loput kolmosia olisi ihan jees. Ei tunnu meikäläisen kädellä osuvan tuohon helposti ei.
13. Hauska väylä. En tosin ole vielä keksinyt miten heitetään korille. Takametsään ei saa heittää, joten vakaa kiekko feidaa sinne kalliolle ja sitten katsotaan miten jatketaan.
Kolmosia pitäisi tehdä. Nelonen ei olisi yllätys, mutta vitosia ei saa tehdä.
14. Käsi ei riitä mihinkään. Pelataan nelosta. Tuulen suunnasta riippuen avaus joko bunkkerin etupuolelle tai sitten lähdetään ylittämään. Ei vaikuta lopputulokseen, koska fore ei riitä kupille kuitenkaan ja outtia pitää vältellä. DD alkuun ja tuulesta riippuen forella kakkonen. Riippuen avauksesta jää kolmoselle 40-60m fore Zonelle. Neljä nelosta ilman outteja olisi hyvä. Tiille ei tuule vaikka tuulee, pitää muistaa ettei tule ylläreitä.
15. Par 5. Vitonen on ihan ok. Avaus pitäisi saada meikäläisen kädellä vasemmalle. Sieltä pääsisi Firebirdillä forettamaan mandon oikein ja kohti ylämäen alkua. Mitä kauemmas jää sitä huonompi tilanne. Nyt on niin pieni ränni, että tuurilla mennään joka tapauksessa. Nelonen on ylisuoritus, vitoseen olen tyytyväinen. Outin jälkeen tähän voi tulla isoakin kalaa, joten vitoseen on syytä tyytyä.
16. Tämä pitäisi osata DD alamäkeen suht reippaasti kääntyy hienosti oikealle ja Zonella foreneppi milliin. Kolmosia. Kaksi kolmosta neljästä olisi ihan hyvä, kolme erinomainen. Nelosta isompaa ei saa ottaa. Väylällä pitäisi myös pysyä.
17. Tässä meni pelikirja uusiksi. Suora avaus muuttui hysseksi. Harmi, tämä olisi ollut hyvä väylä jos pitäisi pelata väylää pitkin. Kuitenkin mandopuuta kohti Starfirellä. Feidaa ihanasti ja sitten tuurilla skippi puiden reunaan. 64m korille ja Buzzz outtilinjaa oikealla hipoen tolppaan kiinni. Pelikirja sekin. Nelosta isompaa ei. Kolmosen jos yhdenkin teen niin hyvä.
18. Liian helppo väylä, johon helpottelin tänään vitosen. Hyvä koulutussessio. Keskity loppuun asti. Mitään ihmeellistä ei tarvitse tehdä. Satametrinen DD ja Zonella milliin. Kolmosta isompaa ei saisi tehdä vaikka tuulisikin kunnolla.
Par-tulokseen pelaaminen olisi ihan hyvä kierros. Kyllä tuonne mahtuu helposti kaikenlaista.
Hyvin pelaamalla ehkä vähän miinuksellekin, mutta se olisi jo aika hyvää suorittamista.
Olen nyt kohtuullisen tyytyväinen pelikirjaani. Aika selkeästi selvisi missä hyökätään ja missä ei kannata yrittää mitään ihmeellistä. Bogeja ei suunnitelmassa tarvitse ottaa, mutta bogeyfree kuulostaa vähän utopialta.