Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Rakkaudesta lajiin  (Read 802632 times)

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #375 on: 26.07.15 - klo:23:26 »
Omaksi terapiaksi jatketaan. Piti käydä välillä syömässä erinomainen pihvi.

Pihvin mutustamisen lomassa totesin jälleen oppineeni jotain uutta. Myös itsestäni.

10. Outo väylä. Alamäkeen mutta ei oikein tiedä mistä pelata. Ehkä loiva annukka bäkkärillä, joka ei taivu samasta reiästä forella. Siksipä forereikä onkin vähän eri paikassa. Osuin kuitenkin tuohon pienehköön aukkoon kolme kertaa ja tänään sain avauksen neljään metriin. Oksien seasta putti sisään ja pirkko.

11. Sainkin honoorit ja ajattelinkin, että jos tämä tästä nyt sitten kuitenkin. Tämä on ns. kolmosväylä.
Bäkkäri DD:llä lähti vähän ylös ja näytti feidaavan pois linjalta. Pelikirjassa oli satametrinen avaus ja siitä 50m lähäri ja kolmonen korttiin. Foreantsaan jouduin tyytymään, mutta se olikin hyvä. Melkein nostopirkko ja birdiejuna. Hiphei.

12. Melkein identtinen väylä edellisen kanssa, mutta tässä on pieni mutka vasemmalle ja kori on vasemmalla. Vähän pitempikin on. Kolmonen tähänkin pitäisi.
Vähän liikaa hysseä ja kiekko paineli tuurilla metsän läpi pienelle aukealle jossa olin eilenkin. Sieltä isoa hysseä. Hyvä heitto, mutta mänty oli sijoitettu väärin. Ei osunut paljoa, mutta riittävästi. 30m korille ja onnistuin lukemaan korin ympäristön väärin. Fore Buzzzilla jäi vähän lyhyeksi ja kiekko livahti seiskaan. Nauratti kun sain vaivoin tuupattua kiekon koriin. Nelonen.

Tässä vaiheessa ei ollut enää mitään hajua paljonko olin päälle eikä niin väliäkään. Nyt ajettiin takaa kavereita ja mielessä oli vain sijoitukset.

13. Satametrinen hysse. Uusi DD käteen ja lähti vähän liikaa hysseä. Ville kehui hyväksi, mutta en uskonut. Viiteen metriin korin yläpuolelle kuitenkin. Vaivainen putti kuppiin ja pirkko. Aloin jo uskoa mitalisijaan.

14. Tästä opin paljon jälkikäteen ajateltuna. Koostan ajatuksen vielä lopuksi.
Niinsanottu hiekkalaatikkoväylä, johon on tehty mitä vain numeroita 1-11 tietääkseni.
Identtinen suoritus eilisen kanssa. Buzzz korin mittainen, mutta liian korkea. Ei mahtunut hiekkalaatikkoon. Uuh. Iso hysse Dronella seiskaan, mutta tänään kaksi senttiä liian matala putti ja vitonen korttiin. Jäin Dariukselle kaksi tässä.

15. Melkein peltoväylä jossa pitää heittää satanen ollakseen vitosessa. Seuraava väylä on rajattu outilla. Pieni tuuli oikealta oli jotain sellaista mitä en osannut ottaa huomioon ja kiekko jäi lentämään siihen loivaan hysseen josta sen piti nousta plaaniin. Ei noussut, mutta kiipesi pieneen ylämäkeen rullaten 20cm outtiin. Darius paukautti pitkän putin sisään ja kakkosen. Meikäläisen ob4 ei ollut kovin hyvä kisan kannalta. Shit.

16. Vaikea par 5. Heitin ehkä kisan parhaan foren ja pääsin annukoimaan nurkan taakse. Crankilla hyvä heitto annukkaan ja 60m lähestyminen ylämäkeen Buzzzilla. Nelonen korttiin ja birdie. En ole ihan varma mikä oli tilanne, mutta yhdellä sain kiinni tuossa kohtaa.

17. Paha väylä. 85m avaus jonka jälkeen käännytään alamäkeen oikealle. Erinomaisen vaikea. Innostuin foresta niin, että yritin pelikirjan mukaan loivalla annukalla mutkaan. Lähti kovaa ja syöksyi metsään. Voi perse. Yhdellä en päässyt metsästä pois ja jouduin heittämään metrin aukosta Buzzzila kovaa alamäkeen. Eihän siitä hyvää saanut ja Buzzz feidasi metsään. Sieltä sitten synkistelin itseni korin alle ja vitonen korttiin.

18. Tässä kohtaa tarkistettiin tilannetta ja olin kolme perässä. Darius päätti vasurina auttaa hieman ja heitti forella 15m päästä tiistä outtiin. Itse onnistuin pelaamaan kolmosen hallitusti tähän. Darius sotki itselleen vitosen , joten yhtäkkiä olin yhden perässä.

19. Vaikean vaikea väylä jossa seiftaaminen oli mielessä, mutta kun ei osaa. Kahdella edellisellä kierroksella löysin itseni kusisesta paikasta Buzzzin kipattua hieman liikaa. Nyt sitten heitin liian hiljaa eikä Buzzz noussut edes plaaniin. Foreantsa oli surkea ja nelonen korttiin.
Dariuksen avaus oli keskellä tietä. 60m korille ja äijä painoi vasurilla suoraan metsään. Oli paha metsä.
Metsästä pääsi kuitenkin pikku reiästä ulos forella, mutta kympin pitkäksi. Putti alarautaan ja oltiinkin yhtäkkiä tasoissa.

20. Haastava ränni johon aika moni teki numeroita. Itse selvisin kolmosella Dariuksen survottua nelosen. Yksi edellä ja ennen viimeistä väylää näytti sijoituksen osalta hyvältä.

21. Kuten jokaiseen hyvään jännäriin, kuuluu asiaan lopputaistelu ja yllättävä kliimaksi. Perkele.
Alamäkeen ehkä 30m ja kori on siellä hiihtosillan alla. Katsokaa vaikka videosta miltä näyttää. Oikealla lamppurivi on outtia ja vasemmalla ihan muuten vaan outtia. Kenttää ehkä 45m leveydeltä eli ihan tarpeeksi. Paitsi että oikealta vasemmalle tuulee.
Otin Villen tukihenkilöksi ja mietin, että jos seiftaisi forella. Ville varoitti tarjoamasta tuulelle sitten yhtään annukkaa. Päädyin sitten bäkkäriin, koska tiesin mitä piti tehdä.
Kovaa alamäkeen. Lähti niinkuin pitikin, vähän nousi pystyyn hyssestä ja laskeutui vauhdilla. Hyvä.
Kunnes... Lähti feidaamaan ja tuuli pääsi kiekon alle. Ei laskeutunutkaan enää yhtään vaan feidasi isosti vasemmalle, ja outtiin. Sitten alkoikin kalkulaattori laskemaan. Mitäs nyt?

Dariuksen vuoro. Ajattelin, että heittää vasurilla vasemman kautta hyssen kentälle ja ottaa helpon nelosen. En tiedä mitä yritti, mutta heitti surkean hyssen oikealle outtiin.

Seistiin seuraavaksi dropparilla josta eilen mokasin hyvällä heitolla outtiin. Matemaatikko pään sisällä käski heittää seifti vain sisään ja laittaa paineet naapurille. Johdin kuitenkin yhdellä.
Firebird käteen ja forella samanlainen heitto kuin eilen. Sinne vain vasemmalle sieltä se feidaa oikealle ja vitonen korttiin. Paitsi että eihän se feidannut vaan tuuli piti sen suorana ja outtiin. Selkäranka rasahti.
Dariuksen vuoro.
Vasuri yritti heittää kupille, mutta jäi noin 12 metriin. Laskin, että jos laitan kutosen tähän ja Darius vitosen niin sitten pelataan lisää. Yritin, mutta 15m on vähän liikaa.
Dariuksen vuoro. Kaveri sanoi, että nyt sitten nähdään miten pää kestää ja pisti sen sisään. Sepä oli sitten siinä. Kaverille nelonen ja mulle kutonen. Neljäs.

Pakko myöntää olevani pettynyt. En siihen, että tulin neljänneksi vaan siihen miten huonosti onnistuin pelaamaan. Tänään itse asiassa en pelannut edes niin huonosti kuin eilen, mutta tulosta tuli kaksin käsin.

Huomioita itselle ja opiksi.

Ei ole varaa olla ylimielinen. Tämä on hankala, koska tajusin sen vasta kisan lopuksi. Ehkäpä muistan kuitenkin tämän reissun ensi kerralla kun tuntuu että mähän hoidan tämän.

Toinen huomio. Kun tulee uudelle kentälle pitää ns. hermoväylät pelata mahdollisuuksien mukaan niin hyvin takaraivoon että tietää mitä on tekemässä. Itseluottamus tulee siitä kun tietää mitä pitää tehdä.
Tämä homma oli hoidettu huonosti sekä ykkösellä että 14. Noilta väyliltä kuitenkin 3,5,3 ja 2,4,5 eli aivan liikaa ja ihan turhaa.
Eli kun tutustutaan uuteen kenttään kisaa varten niin pitää miettiä pahimmat paikat ja koittaa saada varma pelikirja. Ei ihan helppoa, mutta aina ei saa valita missä pelaa.

Mukava reissu. Rata oli ihan jees ja muutenkin oli kivaa. Tunteita pitää olla ja synkistelyä tuskin jaksaa kovin pitkään harrastaa. Keskiarvo ratingeillä 930 paikkeilla, joten eihän se hyvin mennyt.
Ihan hyvin voin mennä toistekin. TD:llä oli homma hanskassa ja oli valmiina selvittämään outoja tilanteita rohkeasti.


Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #376 on: 28.07.15 - klo:14:39 »
Kotiin palattua alkoi touhottaminen ensi viikonlopun Kaatis Amateur 2015 kisan kanssa. Valitettavasti ensimmäinen huomio asiasta oli, että aika isolla prosentilla maksaminen oli ollut ylivoimaista. Osa on hienosti ilmoittanut ettei pääse mukaan, kiitos siitä.
Taidan turhaan marista tästä samasta asiasta. Maksuaika oli varsin lyhyt, mutta se oli kerrottu jo etukäteen eli senkään ei pitäisi olla yllätys. Kilpailuun ilmoittautuneista 89 pelaajasta on tällä hetkellä 56 rahat tilillä.

En kilpailunjärjestäjänä osaa kovinkaan ylös arvostaa tätä käyttäytymismallia. Tähän on toki pelaajalla mahdollisuus kun siitä ei mitään seuraa, mutta kisajärjestäjälle tulee turhaa hommaa. Samaten saattaa tällä käytöksellä blokata jonkun kisaan oikeasti haluavan ulos kilpailusta.


Offline jajvirta

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 870
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jarno Virtanen
  • Seura: Tampereen Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #377 on: 28.07.15 - klo:15:42 »
En kilpailunjärjestäjänä osaa kovinkaan ylös arvostaa tätä käyttäytymismallia. Tähän on toki pelaajalla mahdollisuus kun siitä ei mitään seuraa, mutta kisajärjestäjälle tulee turhaa hommaa. Samaten saattaa tällä käytöksellä blokata jonkun kisaan oikeasti haluavan ulos kilpailusta.

En minäkään arvosta, mutta syy taitaa ainakin osittain olla kisailubuumi: osa jengistä ilmoittautuu kaikkiin potentiaalisiin kisoihin vaikka ei olisi välttämättä menossakaan. Sitten kun ei vaan maksa, niin putoaa automaattisesti pois. Välipitämätöntä ja laiskaa muita kohtaan, mutta ei siitä kisailijalle mitään haittaa ole.

Tämä on rasittavaa myös muiden kisailijoiden näkökulmasta kun pitää odotella sitten jonossa ennen kuin saa varmistuksen, että pääsee mukaan. Tiukat maksudedikset auttaa kyllä asiaan jonottajien näkökulmasta.

En tiedä mikä on ratkaisu paitsi lisätä tarjontaa entisestään. Miten niiden vetämiseen löytyy porukkaa onkin sitten toinen juttu. :-)

Offline mykey

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 710
    • View Profile
  • Oikea nimi: miikka saturi
  • Seura: Team Hippo Ry / Melkein onnistujat
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #378 on: 28.07.15 - klo:22:18 »
Kisakoneeseen oma maksujärjestelmä jotenkin että vain maksun tehdessä ilmoittautuminen tapahtuu.
Kaikilla seuroilla kun ei ole nettikauppaa.

Tai sitten manuaalisesti maksamalla viikkokisoissa ja TD lisää käsin maksaneen, itse varmaan koitan ensi kerralla tuota mallia,jotta saa halukkaat mukaan tai jotain..

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #379 on: 28.07.15 - klo:22:23 »
Eiköhän tuollainen maksujärjestelmä ole tulevaisuutta, itse ajattelin ehdottaa TD-kohtaista mustaa listaa.
TD voi merkitä mustalle listalle vaikka nämä turhaan ilmoittautujat jotka TD:n seuraavassa kisassa eivät pääse muuta kuin jonoon. :)

Voisiko joku kertoa omia ajatuksiaan asiasta "turhaan ilmoittautujan" omasta näkökulmasta?


Itse kun ei osaa ajatella, että vain TD:llä on frisbeespirittiä järjestäessään muille kisoja. Pelaajien ei tarvitse omata "frisbeespirittiä" jolla otettaisiin muutkin ihmiset huomioon.

Ei oikein kelpaa syyksi sitten :"Because I can"



Mietiskelin omaa avautumistani ja tiedän että vanha äijä siellä vain vinkuu kun sitä vituttaa.
Itse olisin hieman huolissani siitä, kuka haluaa näitä kisoja järjestää jos niinsanottujen normihommien lisäksi pitää nysvätä jotain tällaisia turhalta tuntuvia juttuja.
Suurin osa pelaajista kuitenkin hoitaa hommansa, kiitos teille. Yritän olla kiukuttelematta lauantaina syyttömille :)

Nämä on kuitenkin vielä tällaisia pikkukisoja. Silti tällaiseenkin saa tehdä ihan tarpeeksi hommia.
Powergripiltä saa onneksi hyvää palvelua ja saatiin tilattua hyvä setti palkintoja kisaan. Kiitos sinne.

Kisassa on tilaa koska tipautin juuri ison kasan maksamattomia ulos. Tervetuloa jos elämään sopii.
« Last Edit: 28.07.15 - klo:22:39 by Ari »

Offline TatuN

  • Juniori
  • **
  • Posts: 88
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tatu Nokelainen
  • Seura: DGH
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #380 on: 29.07.15 - klo:08:41 »
Yksi idea:
Ilmoittautumisen jälkeen pitäisi välittömästi maksaa kynnysraha, esim. 2€. Jos ilmoittautumisesta ei 3 pankkipäivän jälkeen kynnysrahaa näy, putoaa automaattisesti listasta. Kynnysraha vähennetään lopullisesta maksusta mutta sitä ei koskaan palauteta mistään syystä.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #381 on: 29.07.15 - klo:09:16 »
Uskoisin tuollaisen kynnysrahan olevan ihan mainio tapa, mutta melkein uskoisin tämän kehittyvän tuollaiseen nettikauppasysteemiin jossa pelaaja ostaa oikeuden osallistua kilpailuun.

Tuleeko rahojen palauttamisesta sitten jokin kynnysrahakuvio niin mielestäni aiheutetusta vaivasta toki voisi jonkinlaisen korvauksen ottaa. Tällä hetkellähän viimeisellä viikolla peruutetuista kisoista ei palauteta rahoja kuin lääkärintodistusta vastaan.

Mielestäni siis ei ole väärin ilmoittautua kaikkiin avoinna oleviin kisoihin. Pitäisin vain kohtuullisena ilmoittaa TD:lle ettei olekaan tulossa jos elämä kohtelee niin kaltoin ettei kaikkiin kisoihin äiti annakaan lupaa osallistua.

Kisakoneessa voisi toki olla ainakin sellainen ominaisuus, ettei voi ilmoittautua yhtä aikaa järjestettäviin kisoihin. Ainakin viime vuonna seurattiin yhden sankarin toimintaa kaverin ilmoittauduttua kahteen yhtä aikaa järjestettävään kilpailuun :)

Offline moog

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 406
    • View Profile
  • Oikea nimi: Marko Moisio
  • Seura: Sipoon Discstroyers
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #382 on: 29.07.15 - klo:09:36 »
Tuollainen kynnysraha tuntuu vähän vieraalta ja monimutkaistaa ilmoittautumista tarpeettomasti. Sen sijaan jonkinlainen musta lista olisi ok, mutta miksi vain TD-kohtaisena? Jos missaa maksun deadlinen eikä ole perunut osallistumista, niin automaattisesti vaan flagi pystyyn ja jatkossa ilmoittautumiset kisakoneessa vain jonon kautta.

Jos noin jyrkkää kantaa pitää perustella jotenkin, niin onhan se nyt ihan perussettiä, yleistä kohteliaisuutta ja maalaisjärkeä, että jos johonkin kilpailuun ilmoittautuu, myös hoitaa siihen liittyvät velvollisuutensa (joko maksaa ajallaan, tai peruu). En usko että monikaan kiusallaan noita turhia ilmoittautumisia tekee, mutta ihminen on laiska; kun on olemassa mahdollisuus jättää asia roikkumaan ja roikkumaan jättäminen ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että kisailmoittautuminen peruuntuu sitten TD:n hoitamana, niin osa porukasta luistaa. Mutta jos pelaajalla itsellään on mustan listan uhalla pakotetusti vastuu lopputulemasta, uskoisin että turhat ilmoittautumiset ja poisjäännit vähenisivät.
"Yllättävän usein avaan heitolla joka onnistuessaankin olisi ollut huono ratkaisu"

Offline Jouni

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 883
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jouni
  • Seura: JyLi
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #383 on: 29.07.15 - klo:09:47 »
Meillä on Jyväskylässä positiivinen ongelma: Viikkokisat Laajavuoressa on tulleet täyteen jo kaksi viikkoa peräkkäin (72 kisaajaa). Ennakkoilmoittautumisia kisakoneeseen on tullut niin paljon että kisat ovat tulleet täyteen useita tunteja ennen kisan alkua. Meillä lähdettiin sille linjalle että jos kisakoneeseen ilmoittautuu ja ei tulekaan paikalle (eikä ilmoita TD:lle ajoissa), niin menettää kisakonetunnukset. Tämmöistä ei ole vielä tainnut kuitenkaan tapahtua.

Offline moog

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 406
    • View Profile
  • Oikea nimi: Marko Moisio
  • Seura: Sipoon Discstroyers
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #384 on: 29.07.15 - klo:09:54 »
Melko heavyä jos suoraan suljetaan kokonaan toiminnan ulkopuolelle tunnukset poistamalla.

Omaakin linjaani pehmentäisin vielä sillä, että ehkä tuollainen blacklistaus ja jonon kautta ilmoittautumaan pakottaminen olisi syytä olla määräaikainen. Esim. 30 päivää, joka sekin verrattain lyhyellä kisakaudellamme on jo sentään jonkinlainen penaltti. Toistuvista rikkeistä ehkä sitten pidempää sanktiota.
"Yllättävän usein avaan heitolla joka onnistuessaankin olisi ollut huono ratkaisu"

Offline Jouni

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 883
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jouni
  • Seura: JyLi
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #385 on: 29.07.15 - klo:10:03 »
Kirjoitin vähän epäselvästi, tunnukset ei toki häviä vaan mahdollisuus ennakkoilmoittautua (eli käytännössä kai käyttäjätunnus poistetaan, pelaajatunnus jää). Ja en tiedä käykö näin heti, kun ei ole vielä ollut tarvetta tällaiselle, ja tuskin tuota ihan pysyväksi rangaistukseksi on tarkoitettu.
« Last Edit: 29.07.15 - klo:10:05 by Jouni »

Offline Jussijii

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 483
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi J.
  • Seura: Jyväskylän Liitokiekkoilijat Ry / Albatrossit
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #386 on: 29.07.15 - klo:17:17 »
Jouni vähän liioittelee. Keksin tuollaisen ukaasin siltä varalta että ihmiset varuilta ilmoittautuu mutta jättää tulematta. Käytännössä ei ole mihinkään toimiin tarvinnut ryhtyä ja jos joskus tulee tarve, varmaan tapauskohtaisesti katsellaan onko ilmoittautumisen ja paikalle saapumattomuuden välillä järkiperustetta.

Meinaa mennä "kaikkeen varautuminen" itsellä välillä vähän pitkäksi kun meillä on kisakoneen yleistiedot normaalissa viikkokisassa paljon pidemmät kuin SFLn kisoissa  ;D

Offline Jouni

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 883
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jouni
  • Seura: JyLi
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #387 on: 29.07.15 - klo:18:14 »
No nyt sä sitten Jussi paljastit bluffin. ;)

Aika natsimeininkiä olisi tietysti jos suorilta käsiltä banaania tyrkättäisiin, oli syy mikä tahansa. Eipä noita poisjäämisiä ole kyllä tainnut juurikaan olla nyt eikä aiemminkaan.

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #388 on: 29.07.15 - klo:22:10 »
Eilen mentiin synkissä merkeissä Nummelanharjulla. Golfkierros ja nurmikonleikkuu taisivat sitten kuitenkin rokottaa miestä, joten tekosyiden ollessa olemassa nimi löytyy nimilistan viimeisenä tasoituksellisen tuloksen ollessa +7 ja 61. Jokavuotinen yli 60 on nyt sitten tehty.

Tänään Kaatiksella kävin apumiehenä NFS:n frisbeegolfkoulussa. Kisatarkkailijan ja opastajan roolissa pääsi näkemään tulevien Suomen mestarien suorituksia. Hauskan näköistä touhua jolle pitää tavalla tai toisella kehittää jatkumo ja tulevaisuus.

Illalla sitten piti vielä lähteä Bagtag-metsälle Karkkilaan. 261 piti saada vaihtaa johonkin muuhun joten iskeydyin liiton puheenjohtajan seurueeseen.

Pikainen pelikirja tälle päivää. Sisältää hieman muutoksia. Yritettiin pelata ns. Tulevaa kisalayouttia.

1. Crank on tähän täsmäase. Homma ei vain ollut ihan vielä jiirissä ja heitin liian kovaa. Liukui oikealle ja puuhun. Keskeltä väylää Buzzz forella hieman tuurilla milliin. Kolmonen.

2. S-line DD viiteentoista. Eli hyvähkö avaus. Hyppyputtiyritys ja kolmonen.

3. FLX Buzzz juuri kauniisti väylää pitkin ja seiskan hyvä putti sisään. Kakkonen. Tätä pitää vielä reenata ennen Prodiscus Openia.

4. Tätä en osaa mitenkään. Heitin upsin alaspäin vaikka en osaa. Eihän se mennyt kuin alaspäin. Kolmonen kuitenkin.

5. DD foreantsalla on onnistunut tänä kesänä jo kerran. Liian vähän antsaa, joten kolmoseen oli tyytyminen.

6. Jostain syystä heitin forea liian hiljaa. Crankilla yritin heittää nätisti jatkoheiton, mutta ei. Kolmosheitto onneksi sieltä päältä metsästä ja Zonella vitoseen. Nelonen.

7. FLX Buzzz ja todella hyvä heitto. Kympin putti sisään ja kakkonen. Hienoa.

8. Glow FLX Buzzz vitoseen hallitusti ja kakkonen.

9. Crank liian hiljaa eikä kipannut yhtään, joten Buzzz foreantsalla tuli tarpeeseen. Kolmonen.

10. Starfire forella viiteentoista. Aivan mahtava hyppyputti sisään ja kakkonen.

11. Vähän ahnehdittu DD nousi plaaniin ja feidasi outtiin. Puskan takaa foreantsa kuuteen metriin ja putti sisään. OB neljä.

12. Pelattiin pitkänä. Hyvä avaus hyssellä DD hyvälle paikalle. Zone jäi vähän käteen ja kympin putille. Ei mennyt ja nelonen, kuulemma bogi.
Tähän testasin pari kertaa Crankilla antsaa puiden yli. Ensimmäinen onnistui mainiosti ja oli ensimmäistä avausta 20m lähempänä koria. Toinen meni ensimmäisten puiden yli, mutta osui puuhun ja jäi puiden väliin. Meikäläisen kädellä tuskin tulee pelikirjaan, pitää vetää niin täydellinen onnistuakseen. Mutta hauska kuriositeetti.

13. Taitaa numerointi karata nyt. Yritin Buzzz OS:llä isoa annukkaa metsän yli. Ei onnistunut, mutta jotenkin kiekko livahti reiluun kymppiin. Kolmonen.

14. Ensimmäinen pitkä väylä. DD:llä hyvä avaus ja Buzzz forella vitoseen. Kolmonen.

15. Innostuin enkä tajunnut että tuulee. Crank kippasi loivasti yli ja livahti metrin outtiin.
Aivam mahtava heitto satasen kohdalta Crankilla vitosen pitkäksi ja nelonen on hyvä.

16. Tätä taidan vetää Buzzzilla. Kovaa Buzzzia, mutta jäi näppiin. Reiluun kymppiin ja kolmonen.

17. Buzzz OS onkin kovin vakaa. Heitin kovaa, mutta feidasi se. Puskaan. Kolmonen.
Kokeilin kertaalleen Glow FLX Buzzzilla. Taidan vaihtaa siihen kun meni nätisti feidaten vitoseen. Tämä pitää käydä treenaamassa ennen kisaa kohdalleen. On niin perusväylä.

18. Tähän tulee kuulemma munuainen. Tai ainakin outti. Heitin sitten DD:n kahteen metriin joten mahtunee munuaiseen kisassakin.

Ihan hyvää suorittamista. Putti varsinkin oli aika hyvin jiirissä eikä paljon muuallakaan isompaa vaivaa. Hyvä niin. Olisi voinut tulla huolia jos olisi alkanut tulla enemmänkin huonoja peräkkäisiä rundeja. Nyt on hyvä pitää huomenna taukoa ja koittaa perjantaina lähteä Mukkulaan tsekkaamaan SM-kisojen layoutia jos ei sada kovin reilusti.
Pelikirja pitäisi saada sinnekin tehtyä :)


Laserin kanssa pitänee vierailla kun tuntui porukalla olevan silmämääräiset mitat hieman lyhyitä. Saapahan varmistuksen itselleen :)
« Last Edit: 30.07.15 - klo:08:25 by Ari »

Offline Tapanote

  • Ylläpitäjä
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Posts: 4 143
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tapani Aulu
  • Seura: Tomoottajat, Kankaanpää / 7k, Turku
Vs: Rakkaudesta lajiin
« Reply #389 on: 29.07.15 - klo:22:10 »
TAttaDAA. Arin edellinen viesti oli foorumin 100 000. viesti.