Koska pidän nyt muutaman päivän heittotaukoa, saadakseni olkapään ja selän edes jonkinlaiseen kuosiin ensi sunnuntaiksi palaan historiaan.
Aikaisemmin kehuskelin osallistumisillani muutamissa legendaarisissa kisoissa.
Miksi toin esim. mainitut kisat esille, ne kerron lukijoille sitä mukaan kun ehdin.
Seppo Nieminen Classic Suomenlinna
Aloitan tästä minulle niin tärkeästä ja rakkaasta kisasta. Minua oli kokeneet pelaajat varoitelleet Suokin ainaisesta kovasta tuulesta, vesisateista, haastavista väylistä jne. Ja legenda Sami Loukko jopa suorasanaisesti vihjaisi urani alkutaipaleella ettei minun kannattaisi sinne lähteä. Sami oli kyllä varmasti oikeassa, koska ei varmasti ollut koskaan tavannut huonompaa heittäjää Munkkiniemen viikkokisoissa kuin minä. Mutta ei myöskään jääräpäisempää. Olin ollut perustamassa ensimmäistä Nurmijärveläistä frisbeegolf seuraa, ja DGC Bats olikin vireä ja touhukas seura. Ja meitä olikin Suokissa aina tusinan verran kilpailijoita, ja tietysti maalaiset meni kauppatorille ja takaisin tilataksilla. Aurinko, kirkuvat lokit, meren tuoksu ja toisiaan tervehtivät fribaajat ympäri Suomea täyttivät kauppatorin. Suokin lautta irrottautui laiturista, viimeinen vilkaisu Tuomiokirkon suuntaan, ja vilkutukset lautalta taas kerran myöhästyneelle kisan TD:lle ( Seppo itse).
Ehdin pelata Suokissa 3 tai 4 kertaa, ja yhtä sunnuntaita lukuunottamatta sää oli kuin morsian. Se sunnuntai olikin sitten täydellinen vastakohta hehkeälle morsmaikulle!
Mikä teki kisasta minulle ikimuistoisen edellämainittujen lisäksi. Ratahan oli varsin links tyyppinen, kalliolle kukkulalle! Oli vesistön ylityksiä, oli kukkulalta kukkulalle liidätyksiä ( toki minulla laakson pohjan kautta kukkulalle) ylä ja alamäki väyliä, lyhyttä ja pitkää! Kaikkea mitä kaipaan hyvältä radalta.
Erikoinen piirre oli sekin että palkinto massit jaettiin dollareina, jopa minäkin niitä sain parikertaa. Votinkin kerran Masters sarjan...rikastuin!
Kisa kierrokset venyivät suunnattoman pitkiksi, koska saarella oli totta vieköön muutakin porukkaa. Jonot venyivät joskus kaoottisiksi, mutta minulle viikonloppu oli varattu kokonaan Suomenlinnaa varten ja jos jollain radalla urani varrella on ollut ihan mukavaa jonottaa niin tuolla se sitä oli.
Seppo itse oli elementissään ylistämällä jokaiselle turistille frisbeegolfin ihanuutta, aikaahan siinä meni mutta hyvää peeärrää lajille.
Kaikilla yksityiskohdilla en teitä piinaa, mutta summasummarumina voin todeta että niitä kisoja en koskaan unohda! Rata, fiilis ja miljöö unohtumatonta classicia!
Kiitos Seppo, Sami, Juha, Veli, Måsa ja mahdolliset muutkin jotka noi kisat mahdollistivat!