Sillä lyhyellä yyteri muistelolla ei ollut tarkoitus ottaa kantaa kellottamisen puolesta tai vastustamisesta, ja ei nykyäänkään juurikaan kelloteta. Olen henkilökohtaisesti kyllä sääntöjen mukaan pelaamisen puolella, mutta toivottavasti tuohon kellottamiseen ei koskaan tarvitse mennä....eikä varmaan mennäkään
Eilen tapahtui ihme! Ehdin vielä kisaamaan ennen harrastukseni kohokohta vuotta.
Pikkupakkanen, auringon paiste, tyyni ilma ja seitin ohut lumikerros loivat puitteet viikkoraha kisalle. Mun heittokäden olkapää on sökö, ja koko käsi yhtä puuta. Myös niska ja selkä on samaa levyä ( niin kuin yksi urheiluhieroja kroppaani luonnehti). Mutta heittämään piti päästä, kun kerta siihen kerrankin löytyi aikaa.
Eka rundi +6 ja toinen -1. Omalle tasolleni hyvä tulos, muitten tasolle huonoakin huonompi.
Väylät 4, 6 ja 14 ovat hyvin saman tyyppiset, kaksi ensin mainittua pystyn nykyään pelaamaan varsin vaivattomasti pariin. Kutosen avauksista oikeat pelaajat olisivat pelanneet birdien. Väylä 14 taas on mulle ihan mysteeri, se menee aina ihan persielleen. En vaan millään osu sinne kilometrin levyseen aukkoon, vaan kiekko lentää milloin minnekin.
Väylällä 15 tein historiaa, molemmilla kierroksilla avaus puuportin läpi....hämmästyttävää! Ja väylän 7 mando portin läpäisin toisella rundilla, ja sain vielä birdien.
Meikun radalla kyllä huomaa jos missä että foren hallitsemisesta olisi hyötyä. Mutta en osaa, enkä tällä hetkellä edes pysty forea heittämään. En edes auttavasti.
Kivaa oli ja minun tapauksessani tuntuu että kiva saa aina palkkansa. Illalla selkä, niska ja olkapää säryt olivat niin kovat että hyvä ettei itku tullut. Ja tuska on kova tällä hetkelläkin, mutta eiköhän se Juhannukseen mennessä helpota.
