Valo tunnelin päässä sammui - Kankaanpää 17.-18.9.2016
Pelasin hienossa säässä kolme kierrosta Viidentienristeyksen kuuluisalla radalla mahtavassa seurassa. Tuloksellisesti pelasin hyvinkin rating arvojeni mukaisesti, ja huomattavasti tulos odotusta paremmin. Ei siis pitäisi olla valittamista.
Kisan järjestelyt toimivat mutkattoman hyvin. Ei siis mitään valittamisen aihetta.
Kämppä kaverit, ja itse kämppäkin parasta A-luokkaa. Ei siis mitään syytä valittaa.
Ruokailut olivat kaikin puolin onnistuneita. Ei voi edes kärpäsestä keitossa valittaa, kun en syönnyt keittoa. Enkä kuullut edes kärpäsen surinaa korvissani.
Pelattiin Käpän, Hessun ja Sepin kanssa lauantain kierroksen jälkeen pari kierrosta keskustan puistoradalla. Pojat pelasivat hienosti, minä en. Mutta rata oli kiva, ja kaikilla oli niin mukavaa! Ei minkäänlaista valituksen häivääkään.
Tapasin paljon tuttuja kavereita vuosien varrelta. Suurenmoista! Voisinko moisesta valittaa?
Mistä sitten voisin valittaa, kitistä ja nurista? Valo mikä alkoi jo himmeästi tuikkia tunnelin päässä, sammui kun saunalyhty isoisän aikaan pimentäen sielun ja sydämen ainakin hetkeksi.
1. kierros: Rata millä en ollut koskaan pelannut. Kylmiltään kisaan, ja peli kulki jollei nyt kuin unelma, mutta kuitenkin. Nautin suunnattomasti, ja luotto tekemiseen oli hyvä.
2. Kierros: ykköskortissa huippu äijien seurassa. Kymmenkunta väylää pysyin samassa tahdissa huippujen kanssa, ja sitten totaalinen sammuminen. Heitot karkasivat mihin sattui, ja se sattui. Ja kun tarpeeksi sattui, niin heitot huononivat entisestään sammuttaen peli-ilon kokonaan.
3. Kierros: Lähdin kierrokselle hyvällä mielellä, ja ravintolan buffan jälkeen täydellä vatsalla. Pelikaverit vaihtuivat, seuran ollessa kuitenkin edelleen todella mahtavaa. Oli erittäin kiva pelata, mutta suurin tulos into oli haihtunut toisen kierroksen hölmöilyyn.
Kisa osoitti taas sen että olen valtavan paljon jäljessä ikäryhmäni muista pelaajista, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kesällä vielä uskottelin itselleni, etten joudu heittojen pituudessa ihan hirveästi häpeämään muita. Totuus on kuitenkin karu, ero on huima. En kuitenkaan häpeä lyhyyttäni
Heittojen monipuolisuudessa on vielä suurempi ero, johtuen siitä ettei mulla ole kuin yksi tapa heittää.
Lähipeli putteineen...ei niistä voi puhua samana päivänäkään.
On ne mahtavia ukkoja pelaamaan, kunnioitan! Ja mahtavia peliseuralaisia! Viiskymppisissä on mahtava meininki meneillään!
Kiitos kaikille!
Ai mistä piti valittaa?
Eksyin kotimatkalla heti alkuunsa, ja ajelin siinä sitten pitkin satakuntalaista maalaismaisemaa. Hiekkatietä ainakin 20 km. Tuomari Nurmio kuitenkin pelasti, joten en oikeastaan valita mistään.