Ja tänään taas katsastamassa tulevaa kisanäyttämöä. Lunta on vielä jonkinverran, varsinkin 1, 12, 14 ja 23 vielä suurimmaksi osaksi valkoinen, mutta sulamista ja kuivumista sitten edellisen kerran tapahtunut paljon.
Siinä väylän 21 teellä seisoessani kun mietin että saisinko lupaa katkoa oksia aloin miettiä että voiko väylä tosiaan olla vaan 60m. Mittasin sen uudestaan, ja voihan perse sehän olikin venähtänyt 20 metriä pituutta. Se on kyllä loivaa alamäkeä, joten se ei tunnu niin pitkältä. Kyseessä on kuitenkin CTP väylä, joten jollekin pituus saattaa aiheuttaa CTP kisaa ajatellen vaikeuksia, pahoittelen. Lyhentääkään en sitä viitsisi, koska silloin se menettäisi kisaväylä ilmeensä.
Mielenkiintoisen löydön tein väylien 15 ja 16 välistä. Siinä kapealla metsäkaistaleella on ikävä vesilammikko, no sen kepitän OB alueeksi joten tuleepahan yksi vaara tekijä lisää. Väylällä 15 ei pysty oikeastaan millään heittämään greenille eikä punkkeriin, ellei liukastu teellä ja heitä taaksepäin. Ja väylällä 16 ei myöskään ole todennäköistä heittää greenille tai punkkeriin. Joten lammikko on nyt sitten molemmille väylille pieni OB pelote. Väylä 16 poikkeaa selkeästi muista, olemalla ainut ns."normaali" frisbeegolfin metsäväylä.
Myös väylällä 5 on iso "kevät" lätäkkö mikä ei todennäköisesti ehdi kuivua kisaan mennessä. Joten senkin kepitän OB:ksi,ja oikeastaan se luokin väylään ihan uuden ilmeen ja pelotteen. Siihen on ehkä tulevaisuudessa tulossakin pieni lampi.
Myös Jesse väylän tulva on taittumassa, joten ellei uutta "takatalvea" enää tule voivaan sekin väylä pelata suunnitelmien mukaan. Lampi on kyllä vielä jäässä, mutta sulanee tämän viikon kuluessa.
Nyt vasta alan oikeasti tajuta kuinka paljon hommia on vielä jäljellä, ja aika kuuluu, nuoruus katoaa!