Tänään tuli vierailtua Nummelanharjulla kun heittämään oli pakko päästä ja päiväkin oli kaunis. Arvoimme Kempsterin ja erään kolmannen kanssa, että miten ja paljonko pelataan. Päädyimme ns. self-bestshottiin eli kahdella kiekolla itsensä kanssa. Meni muuten omalta kohdalta suorastaan säälittävän heikosti. Kaveriporukalla kilvoitteluun kuului pienenpieni betsi kahvien muodossa. Hyvää oli, kiitos maksajalle, joka onnistui vielä viimeisellä väylällä ratkaisevan yhden heiton huonommin.
Taisin luvata kisaraportin Open de Españasta. Pitäisi varmaan olla vähän tarkempi sen kanssa mitä lupaa
Ajattelin kirjoitella tätä pitäen mielessä lukijaa, joka saattaisi joskus olla lähdössä vastaavaan kisaan. Aika kulkee tarinassa siten, että lähdimme keskiviikkoiltana matkaan, kisa oli la+su ja palasimme maanantain ja tiistain välisenä yönä kotiin.
Matkasimme viiden tai itse asiassa kuuden hengen porukalla lentäen Helsingistä Bilbaoon Amsterdamin kautta ja loppumatka Oviedoon vuokra-autolla. Vuokra-autoilulle tuli hintaa vähän yli 40e/hlö menovesineen ja sillä tuli ajeltua aika paljon. Lentoliput maksoivat vähän yli 200 euroa KLM:llä. Isot matkalaukut ruumaan ja käsimatkatavaroina Prodiscuksen isompi reppu ja sateenvarjo. Oli muuten ihmeellisen vaikea selvittää lentoyhtiöltä, että onhan iso, kävelykeppimallinen sateenvarjo ok. On se. Prodiscuksen puoliperävaunu menee nätisti käsimatkatavarana kun jättää sivutaskut tyhjiksi. Vanhana kehäkettuna minä pakkasin käsimatkatavaroihin yhden vaihtovaatekerran (eli pelikamat, tietenkin!) ihan vaan siltä varalta, että matkalaukku lähtee välipysäkillä tangentin suuntaan. Heti ensimmäinen lento myöhästyi vähän ja Schipholissa mentiinkin sitten vähän kiukkuisemmin jatkolennon portille. Toinen lento alkoi oikein lupaavasti, mutta sitten päätettiinkin kesken rullailun suihkuttaa kone jäänestoaineella. Eli toinenkin lento myöhästyi jo ennen kuin pääsi edes ilmaan, mutta onneksi ei ihan kauhean paljoa.
Bilbaon lentokentällä kävi ilmi, että ihan kaikki matkalaukut eivät Schipholissa ehtineet mukaan kyytiin kun vain 2/5 sai laukkunsa. Minun laukkuni tuli tietenkin, koska olin varautunut siihen ettei se tulisi
Kun saimme vuokra-auton niin lähdimme suoraan ajamaan myöhään illalla tarkoituksena päästä perille mahdollisimman nopeasti ja hotelliin nukkumaan. Bilbaosta kulkee muuten Santanderin kautta oikein kaunis merenrantareitti, josta emme nähneet niin yhtään mitään pimeällä vesisateessa. Matkan varrella ehti käymään kaikenlaista ja pääsimme perille vasta joskus neljältä aamuyöstä, auts. Bilbao-Oviedo-reitillä ei myöskään ole liian montaa ruokapaikkaa, jotka olisivat auki yöllä. Ensi kerralla viisaampia ja silleen…
Oviedo on noin 220 000 asukkaan kaupunki, joka ei ainakaan tuon lyhyen ajan perusteella ollut mikään turistirysä. Tästä johtuen ei kaupungissa kuullut juuri muita kieliä puhuttavan kuin espanjaa. Eivätkä kaikki ravintoloitsijat tai myyjät puhuneet juurikaan englantia. Meistä pari osasi sen verran espanjaa, että ruokaa saatiin aina lopulta pöytään eikä janokaan vaivannut. Kisahotelli oli kävelymatkan päässä radasta kuten myöskin muistakin keskeisistä paikoista kaupungissa. Otimme kaksi kahden hengen huonetta lisäsängyillä ja tässä kohtaa se itse asian kuudes henki liittyi mukaan kun tuli omia kyytejään paikan päälle ja jakoi huoneen. Hotelli oli hyvä ihan pohjoismaisillakin standardeilla, huoneet tilavia ja hintaa tuli 85e/yö eli vajaa 30e/naama/yö sisältäen aamupalat. Ei siis mitenkään mahdottoman paljoa. Ainoa moite oli, että aamupalalla pekoni pääsi toisinaan loppumaan. Tämä minua kerran sangen suuresti harmitti.
Torstaina sopivan lyhyiden yöunien jälkeen oli vuorossa eräillä myöhästyneiden matkatavaroiden vakuutusrahoilla uusien pelikamojen hommaaminen ja kaikilla rataan tutustuminen. Lämpöä ei ollut kuin vaivaiset kymmenen astetta Helsinkiä enemmän joten pitkää teknistä paitaa alle ja fleeceä ylle. Säätiedotus ennen matkaa uhkaili, että viikonlopun aamuina voi olla lähellä nollaa, joten lämpimämpääkin tuli pakattua mukaan. Onneksi ei tullut tarvetta.
Parque Purificación Tomásin radasta oli katsottu videoita, caddie bookia tutkittu ja edellisten kisojen tuloksiin tutustuttu. Aika ällikällä se pääsi lyömään vieraat pohjoisesta silti. Rata sijaitsee isolla kukkulalla, josta osa on yleisestä puistoa, jota pidetään todella huikeassa kunnossa. Vaikka millainen mäki ja pienenpieni suikale nurtsia niin se oli leikattu samaan lyhyeen mittaan kuin kaikkialla muuallakin. Ei nyt ihan golf-kenttämäisessä vihreässä verassa menty, mutta ei kauhean paljoa jäänyt puuttumaan. Pohjois-Espanja on vuoristoista seutua ja pienen matkan päästä kaupungista oli vuorijono lumihuippuineen eli maisemat olivat aivan uskomattoman hienot ja näkemisen arvoiset.
En ihan jokaista väylää rupea käymään läpi, mutta yleisesti ottaen radalla oli ihan julmetut korkeuserot. Videoilta se ei todellakaan välittynyt samalla tavalla kuin paikan päällä. Joillakin väylillä asfalttitiet toimivat luonnollisina OB:eina, mutta kisaa varten oli myös vedetty vähän uusia. Radalla oli kolme saariväylää, joista kaksi oli hyvin tiukkoja ja olipa yhdellä kori laitettu niin lähelle rajaa, että oli oikea vaara joutua OB:lle vaikka kiekko osui koriin. Radalla oli myös aika hyvä nippu erilaisia mandoja tekemässä radasta vähän haasteellisemman. Tuollaiset päätökset olivat osittain aika nihkeitä, mutta kyllä niillä keinotekoista risk&rewardia sai varmasti aikaan. Rata oli siinä mielessä monipuolinen, että siellä piti käyttää aika paljon erilaista heittoarsenaalia ja se pakotti myös miettimään, että missä kohtaa kannattaa päästellä ja missä seiftailla. Rata ei ollut näin oikeakätisen mielestä kumpaakaan kätisyyttä suosiva vaikka forelle siellä ei ollut paria väylää lukuun ottamatta paljoakaan käyttöä. Vasuri saattaa olla eri mieltä, mutta ainahan vasurit ovat eri mieltä ratojen kätisyyksistä. Useilla väylillä oli nuo edellä mainitut korkeuserot melkoisia ja se yhdistettynä nätisti leikattuun nurtsiin aiheutti mahdollisuudet aivan kammottaviin rollereihin. Jos pahinta mahdollista tilannetta oikein hakee, niin kolmosväylällä oli mahdollisuus päästä rullaillein yli sadan metrin päähän korista ja pitkälti yli kymmenen metrin korkeuseroon eli kieli keskellä suuta sai puttien kanssa olla. Ei kiitos rautoihin ja kiekko pystyssä maahan. Samasta syystä ei fleece-paitaa kovin pitkään jaksanut päällä pitää kun oli ihan tarpeeksi lämmintä muutenkin mäkiä puuskuttaessa. Radalla oli plussia ja miinuksia, mutta pidin siitä kyllä.
Perjantaina oli uusi treenipäivä ja illalla kisahotellilla pelaajakokous. Kokouksessa käytiin rata ja säännöt läpi sekä jaettiin pelaajapaketit. Pelaajapaketissa löytyi kisastämpätty kiekko ja kisa-t-paita (ylimääräinen, 13e), paikallisia suklaakeksiherkkuja, sponsorin jogurtteja ja alkoholittomia juomia. Lisäksi vielä Oviedon ja Espanjan nähtävyysläystäkkeitä, tietoa espanjalaisista ruoista, karttoja ja whatnottia melkein puhelinluettelollisen verran. Olihan siinä pakettia kerrakseen, tosin ihan kaikki ei välttämättä aivan niin tarpeellista ollut. Enkä usko ihan kaiken matkanneen pelaajien mukana kotimaihinkaan. Pelaajakokouksen jälkeen söimme omalla porukalla vielä meikäläisittäin myöhäisen illallisen, jossa nokkeluus osui vähän omaan nilkkaan. Ruokalistalla oli kaikenlaista ja osan jutuista jopa tunnisti. Yksi oli ”Mollejas de cordero al ajillo”. Cordero eli lammasta eli kuitenkin se on hyvää about riippumatta siitä miten sitä valmistetaan. Ja al ajillo eli vieläpä valkosipulilla, oijoi! Joojoo, sitäpä vaan sitten tietenkin, mollejas on varmaan jotain. Jätetään lukijalle kotitehtäväksi ottaa selvää mitä sitten söin, mutta ihan syötävää se oli vaikkakin aika omituista. Matkailu avartaa.
Lauantaina puoli kymmeneltä oli kisatoimistolla check-in ja tuloskorttien hakeminen. Tähän vuodenaikaan Espanjassa aurinko laski vähän kuuden jälkeen. Tuossa aikataulussa on jotain opittavaa suomalaisille aamuvirkuille pikkuhitlereille. Päivän piti olla lämmin, joten katkolahjehousujen lisäksi pitkä tekninen paita ja t-paita sen päälle. Kierros alkoi tasan kymmeneltä ja TD juoksi/ajoi ympäri rataa vielä varmistaakseen, että kaikki pelaajat olivat oikeilla paikoilla tuloskortteineen. Heittueessa oli itseni lisäksi yksi sveitsiläinen ja kaksi espanjalaista. Englanti päätyi yhteiseksi kieleksi aika nopeasti sen jälkeen kun annoin tarpeeksi vakuuttavan näytteen omista espanjantaidoistani. Ensimmäinen kierros meni omalta kohdalta varsin mukavasti 59 heiton tuloksella (+1), joka oli parempi kuin treenikierroksilla ja pöröjäkin pääsi napsuttelemaan jokusen. Eikä hyvää mieltä todellakaan vähentänyt se, että lämpötila alkoi nousemaan ja pystyi pelaamaan shortseissa ja t-paidassa. Harmittamaan kuitenkin jäi kun otin kahdelta väylältä tripla-bogeyt. Pahinta oli se, että vähänkin varovaisemmalla pelillä ne olisivat olleet todella helposti vältettävissä. Mutta jossittelu on aina jossittelua.
Kierroksen jälkeen oli yhteinen lounas tarjolla sen etukäteen maksaneille radan vieressä olevassa ravintolassa. Kympin maksoi, sisälsi maukkaan lasagnen, juoman ja jälkiruoan. Ihan hyvä setti kisatauolle eikä tarvinnut stressata, että mistä löytää nopeaa ruokaa.
Kakkoskierrokselle noussut tuuli tuli kiusamaan ainakin allekirjoittanutta ja talven jäljiltä kisarutinoitumattomalle Mikaelille tuli siinä kohtaa hieman vertauskuvallista mierdaa pantalonesiin. Eli ei mennyt kovin juhlavasti ja tulokseksi 65. Toisen kierroksen loppupuolella huomasin myös olevani jo aika väsynyt ja sekin vaikutti heittämiseen. Edellisten päivien iltamenot ja lyhyet unet vaikuttivat varmasti myös jos oikein tekosyitä omille huonoille heitoilleen haluaa hakea. Kierroksen jälkeen menimme hotellille lyhkäisille jälkipuinneille ja siitä etukäteen maksetulle illalliselle Oviedon vanhan kaupungin puolelle. Tarjoiluna oli perinteiseen espanjalaiseen tyyliin paljon erilaisia tapaksia buffettina ja juomaa sen verran kuin halusi. Hyvää oli, hintaa 18 euroa ja ehdottomasti hintansa väärti. Ruokailu tapahtui enimmäkseen seisoen niin ei siinä oikein small-talkilta ja muihin pelaajiin tutustumiselta pystynyt välttymään. Ihan hirveä tilanne suomalaiselle jörö-jukalle
Sunnuntaiaamu totutuin menoin eli taas puoli kymmeneltä tuloskorteille ja kiertämään kymmeneltä. Kolmannella kierroksella heittueesta löytyi matkakaveri Juhani eli Rockyz täältä, Petri eli edellisen kommentin rockblast ja norjalainen Niklas. Tuolla porukalla olisi ollut ehkä mahdollista löytää Espanjaa lähempää rata, jossa pelata yhdessä. Kierros alkoi omalla kohdalla suorastaan synkästi tuplalla, jota seurasi heti bogey. Onnistuin kasaamaan itseni ja aloin muistaa mistä lajista oli kysymys. Kunnes tein tyhmän arviointivirheen saariväylällä ja lopullisesti poistin itseni finaalista (jälkikäteen vasta tuo tieto) neljänneksi viimeisellä väylällä. Tuohon en yritä keksiä tekosyitä, kunhan vaan pelasin todella huonosti. Viimeisen kierroksen tulos oli 61 ja sillä irtosi jaettu kuudes sija. Juhani paransi huimasti kovalla kierroksella, Niklas pelasi suurin piirtein samaa kuin ennenkin ja Petri ja minä vähän räpelsimme.
Kolmannen kierroksen jälkeen oli jälleen maksaneille tarjolla lounasta tutussa paikassa samaan hintaan. Lounaan jälkeen matkasimme autolla Parque de Inviernoon, jossa yhdeksän väylän finaalikierros pelattiin. Emme olleet käyneet tutustumassa rataan aiemmin ollenkaan ja finalistit (Juhani, Tuomas ja avoimessa Rauli) kiireellä sitten juoksivat rataa läpi ja muutamalla heitolla hakivat tuntumaa. Myös finaalirata oli mäkisessä puistossa, mutta väylät olivat huomattavasti lyhempiä. Finaalit pelattiin siten, että ensin lähti amatöörien heittue, sitten naiset ja lopuksi avoin. Minulla kun ei kyseisessä tapahtumassa ollut muuta tekemistä niin lähdin Raulille caddieksi. Tarkoituksena minulla oli enimmäkseen katsella kisaa dominoineen James Proctorin heittoja ja varmistaa ettei käditettäväni tee mitään aivan uskomattoman sekavaa. Avoimen puolella kun erot olivat aika isoja niin lopputulos oli käytännössä jo melkein varma kierrokselle lähdettäessä. Rauli tuli odotetusti kolmanneksi, mikä oli oikein hieno juttu. Myös Juhani ja Tuomas saivat amatöörien finaalinelikon selvitettyä ja napsivat toisen ja kolmannen sijan, mahtista!
Koska meidän lentomme Bilbaosta lähti vasta maanantaina, meillä oli luppoaikaa Oviedossa sunnuntai-ilta. Kisajärjestäjät kysyivät etukäteen, että minkä verran ihmisiä on jäämässä vielä illaksi paikan päälle ja järjestivät samantapaisen illallisen myös tuolle illalle. Taas oikein mukava ilta eikä lompakkokaan kärsinyt liikoja.
Maanantaina porhalsimme vuokra-autolla takaisin Bilbaoon ihastellen merenrantareitin maisemia ja kerraten reissun tapahtumia. Kaikki meistä oli vahvasti samaa mieltä siitä, että ensi vuonna uudestaan jos suinkin vain mahdollista. Bilbaosta menimme jälleen lentäen Amsterdamin kautta Helsinkiin ja kamalaan säähän.
Mitä reissusta jäi käteen? Paljon mahtavia muistoja, uusia ystäviä, kuvia upeista maisemista ja heittämistä suomalaisittain kesäolosuhteissa mielenkiintoisella radalla. Suosittelen!
Tekstistä taisi tulla aika pitkä. Too long, didn’t read? Lo siento.
Linkkejä:
Väyläkohtaiset tuloksetVäylien videoesittelyt (normi-layout, ei kisa)
Caddie book