Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Täysillä päin puuta  (Read 452949 times)

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1545 on: 19.05.23 - klo:20:31 »
Perjantain kierrosta voisi lähestyä monella tavalla. Voisi sanoa, että oli hyvä kierros. Voisi myös sanoa, että lähtipäs surkeasti liikkeelle! Loppujen lopuksi kierros oli juuri sellainen, kuin kuvittelin harjoituskierrosten jälkeen pelaavani. Parempi kuin avauspäivänä, mutta ei mitenkään täysosuma. Onnistuin nyt niillä väylillä, jotka olivat torstaina myrkkyä. Neljä pirkkoa, lopputulos +1. Kolme heittoa kärjestä, kaksi heittoa kakkossijasta. Kaksi heittoa rakoa neljänteen sijaan. C1-putit 100%. Silti…kolmen pelatun väylän jälkeen olin NELJÄ heittoa perässä torstain kierrosta!!! Bogi, par, tuplabogi. Kun torstaina samat väylät olivat par, birdie, par. Syy voisi olla vaikka se, että torstaina oli pakko lämmitellä hyvin että sai sormet lämpimiksi kun oli niin kylmä. Nyt meni vähän kevyellä alku. Ihan niin kuin yleensäkin tulee tehtyä. Ei sitten ensimmäisillä väylillä ollut vielä paikat auki. Toki syy voi olla vain sattumaakin, tai ihan mitä tahansa.

Se missä onnistuin tänään paremmin kuin eilen, oli metsäpillit. Nyt sain hyvät suorat avaukset (ja birdiet) vitoselle, ysille ja kympille. Ainoa pahempi kämmi suorissa heitoissa oli väylä 17, jossa jostain oudosta syystä aloin arkailla, heitin jopa paikaltani, ja lopputulos oli alkumatkan puu väylän oikealla reunalla. Siitä ei voinut enää pelata kolmosta. Ainakaan minä en osannut.

Sama kortti jatkaa kärjessä huomenna kuin tänäänkin. Nyt vain pienemmillä eroilla. Kaikki on siis auki. Jahtikortti näyttäisi nyt hiukan jo jääneen taakse, mutta puolet on vasta kisasta pelattu, joten vielä sieltäkin voi joku nousta kärkeen.

Alustava Rating 948. Vielä jäi parantamisen varaa.

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1546 on: 20.05.23 - klo:16:46 »
Tänään ei kulkenut ajatus eikä peli. Mielessä oli alusta asti vain nälkä. En osannut syödä ennen kisaa. Lähtö oli sellaiseen aikaan, että aamiaisella ei pärjännyt (se oli syöty jo ennen seitsemää), ja lounasta en halunnut syödä, sillä vatsa oli sellaisen oloinen, että olisi sitten pitänyt ehkä vessassa ravata kierroksen aikana. Ei voi mitään, nämä ovat realiteetit ja näillä mennään.

Käynpähän synkän tarinan vielä läpi, jos siitä heräisi ajatuksia finaalikierrokselle.

1. Avaus hyvä. Sitten kakkosheitossa aivopieruna ylivakaa väylis korkeana ja hiljaa. Vasemmalla OB ja bogilla liikkeelle. +1
2. Aivan viime hetkillä tajusin, että on takatuuli. Vaihdoin kiekoksi Compassin ja osuin korille.  +0
3. Mielessä oli, miten eilen kiekko karkasi antsasta vasemmalle ja meni OB:lle. Sinne se meni nytkin. Nyt sentään selvisin bogilla. +1
4. En ole kertaakaan osunut leveään porttiin. Harjoituskierroksilla ei ollut mitään ongelmaa. En ymmärrä. Enkä ymmärrä sitäkään, miten olin tänään siinä tismalleen samassa paikassa kuin eilenkin. Siitä ei voi heittää korille mitenkään. Kolmas bogi tälle väylälle jo. Eikä todellakaan pitäisi olla vaikea. +2
5. Kolme heittäjää laittoi avaukset rinkiin edellä. Astuin tiille luottavaisena ja lähdin heittämään. Juuri silloin alkoi puhaltaa vastatuuli, ja se pääsi korvien väliin. Selvisin hyvällä lähärillä. +2
6. Tylsä väylä, tylsä kolmonen. +2
7. Kahdesti olin jo heittänyt liian oikealle. Alivakaa kiekko tykkä kääntyä sinne. En vaihtanut kiekkoa, vaan päätin laittaa lisää hyssekulmaa. Unohdin sitten heittää sitä kiekkoa, että olisi suoristanut. Päädyin vasuriin, josta ei voinut kuin nepata väylään. +3
8. Jonnekin vain väylää pitkin. Käänsi hiukan liikaa, mutta ei isoja ongelmia. +3
9. Reipas heitto hysseirrotuksella ja Saint lähti melko suoraan. Hiukan oli liian korkea, ja oksa raapaisi kiekon oikeasta reunasta alas, ja saman tien kauas vasuriin. Taaskaan ei voinut kuin putata väylään. Hyvä lähäri, mutta pomppasi ringin sisällä puiden taakse. Ikävästä asennosta tuli kierroksen ainoa puttimissi. +4
10. Tämä oli koko ryhmälle vaikea. Kaikki heittivät metsään. +5
11. Voi kuinka vaikealta tämäkin väylä on nyt tuntunut. Harkakierroksilla ja maanantin flex startissa oli helppoja antsoja, mutta nyt tuntuu, että lähtee liian loivana ja feidaa metsään. Oli siinä puttiyritys, mutta korin ohi. +5
12. Spartalla antsa kopsahti vartijapuihin. 11 metrin putti ei osunut. Aika heikkoa on ollut c2-puttaaminen. +5
13. Jostain syystä heitin aivan liian hiljaa, ja aivan liian korkeana. Piti heittää samanlainen putteriantsa kuin eilenkin, mutta hiukan enemmän vasemmalle. Ei nyt vain lähtenyt sinne päinkään. OB:n rajalta yritin hyppyputilla korille, mutta sekin jäi ringin ulkopuolelle. En halunnut kokeilla sieltä puttia, oli vähän sellainen olo, ettei sekään onnistu. Päivän tupla tuli tästä. +7
14. Aivan liian matala ja kova heitto liikaa oikealle. Aivan järjetön heitto ja ansaittu bogi. kun ei sieltä puskasta voinut edes heittää kiekkoa. +8
15. Oli niin paska kierros takana, että oli aivan sama kokeilla forea. Tuli liioiteltua antsan kanssa, mutta sainpahan heitettyä metsästä kämmenellä rinkiin. +8
16. Saint korkeana antsassa väylää pitkin. Ei osunut mihinkään, joten lätty löytyi 20 metriä liian pitkänä korin takana. +8
17. En vieläkään osunut gäppiin, mutta tien kautta hysse sentäs mukille. +8
18. Yllättäen tämä on ollut koko radan helpoin väylä itselle. Kolmas pirkko. +7

Statsit: Inside circle putt 90%. Se yksi missi. PDGA ratingit eivät ole vielä näkyvissä, mutta Metrix 917. Luultavasti PDGA painuu alle 900.

Kyynärpää kipeytyi loppuväylillä. Ei vaikuttanut peliin, mutta pitkissä puteissa se vaivaa. Pitäisi päästä lähemmäs, mutta ei nyt päässyt. Voittotaistelusta olen jo ulkona, se on kahden kauppa aivan ansaitusti. Pronssista on vielä mahdollista kilpailla. Yksi heitto kolmossijaan matkaa. Takana väijyy jahtikortti kolmen heiton päässä. Omissa käsissä siis on vielä podiumi.

Jotenkin on luotto mennyt joihinkin kiekkoihin, vaikka luulisi sen paranevan, kun niitä heittää koko ajan. Riittävästi epäonnistumisia, niin rupeaa päänupissa käymään kuhinaa. Yksi vaihtoehto huomiselle olisi vaihtaa muutama kiekko. Vähän kuin fressi startti. Ei välttämättä ihan huono idea…. harkitaan..


Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1547 on: 21.05.23 - klo:21:41 »
Olisiko jo yhteenvedon aika? Olisi se, tässähän on jo ensi viikonlopun kuvioita hierottu muutama tunti, joten pannaas SM-kisa pakettiin ja siirretään fokus eteenpäin.

En pystynyt pelaamaan finaalikierrosta. Arvasin sen jo aamun ensimmäisistä puteista harjoitusalueella. Vanha kyynärpäävaiva ilmoitti iloisena olemassaolostaan, eikä suostunut poistumaan pyynnöstä huolimatta. Muutaman putteriheiton heitin rangelle. Halusin testata toimisiko Nokian Prismasta ostettu Premium Sparta paremmin kuin vanha Ultrium-muovinen. Jumalaton kipu kyynärpäässä koko ajan. Lopetin heittelyn lyhyeen ja päätin lämmitellä juomalla kupin teetä kahviossa. Ongelmahan alkoi jo edellisenä pelipäivänä. Kyynärpää oli sitä mieltä, että liika on liikaa. Varoitin ennen kierroksen alkamista kanssakilpailijoita, että saatan joutua keskeyttämään hyvinkin pian. Niinhän siinä kävi. Joka heiton jälkeen kipu vain paheni. Oli pakko viheltää peli poikki, vaikka mieli teki pelata hienossa kelissä ja hyvässä ryhmässä. Ei voi mitään, sellaista elämä joskus on. Pakko oli jättää pieni mahdollisuus sille, että käsi olisi ensi viikonloppuna heittokunnossa Nokia Masterseissa, joka on alun perinkin ollut koko kesän odotetuin kisa. Nämä muut ovat olleet vain sivupolkuja. Olin yhden heiton päässä mitalisijasta ennen kierroksen alkua, mutta myönnän, että olisi vaadittu todella hyvä kierros sen saavuttamiseksi. Luulen, että en olisi siihen kyennyt. Viikko on kuitenkin ollut oikein hieno. Tuhannet kiitokset järjestäjille hyvästä kisasta ja hienosta radasta. Oli ilo olla osa ikimuistoista tapahtumaa. Kuusikymppisten kisahan päättyi todella jännittävästi. Mieltä nostattaa ajatus, että olin kahden pelipäivän jälkeen miltei samoilla lukemilla suurten sankareiden kanssa.

Nyt on jo sumplittu Nokia Mastersin lähtöaikojen siirtoa ensi perjantaina. Siihen saakka pidän käden totaalilevossa. Ainakin toivon, että pystyisin pitämään! Varmaan käyn silti viikolla kävelemässä radan läpi, ja korkeintaan muutaman heiton kokeilen, jos siltä tuntuu.

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1548 on: 23.05.23 - klo:11:48 »
Mökillä autoa ja kaikkea muuta siivoillessa ja puuhaillessa tuli mieleen, että pitäähän mun vielä käydä läpi nuo väyläkohtaiset ”ennustukset” läpi, vaikka viimeinen kierros jäikin pelaamatta. Ja aikaa on, kun tuli kesälomaa otettua tähän toukokuulle, eikä pelaamaankaan voi nyt sattuneesta syystä lähteä. Viimeisen päivän kipeällä kädellä heitettyä paria väylää en viitsi tähän sotkea.

1. Ennustus 4455, toteutuma 455. Ei pahastikaan pieleen. Nyt kun rataa on tullut useampi kierros kierrettyä, niin ehkä laittaisin itselle jopa yhden birdien listalle, jos vielä tuolla pelaisin.
2. Ennustus 2333, toteutuma 232. Oikeilla jäljillä olin. Pelasin paremmin kuin odotin.
3. Ennustus 2334, toteutuma 354. Tuplabogia en ollut budjetoinut. Pirkko olisi voinut olla mahdollinen, mutta oikeasti en edes sitä yrittänyt, vaan jotenkin arkailin joka kierroksella, ja ehkä jopa siitä syystä kiekko karkasi näpistä vasemmalle ja OB:lle. Olisi pitänyt pelata rohkeammin, niin hullulta kuin se tulosten valossa kuulostaakin.
4. Ennustus 3334, toteutuma 444. Tämä meni pahasti pieleen. Leveä portti, johon osuin harkkakierroksilla todella helposti useammallakin kiekolla. Kisassa en kertaakaan. Ja joka kerta oli maailman huonointa tuuria siinä, että lie oli mahdottomassa jatkopaikassa. Olin kuitenkin oikeassa, etten budjetoinut pirkkoa, vaikka ei sekään mikään mahdottomuus olisi ollut.
5. Ennustus 2334, toteuma 323. Kaikki oli kiinni siitä, saako Saintin lähtemään oikeassa kulmassa, ettei käännä yli liikaa. Kerran onnistuin, kahdesti en. Oikea ennustus.
6. Ennustus 3333, toteutuma 333. Eipä juuri tekemistä, jos ei lähde repimään hampaat irvessä pirkkoa hakemaan. Silloin voisi tulla myös bogi. Tämän osasin.
7. Ennustus 4445, toteutuma 545. Olen pettynyt avausheittoihini. Kaksi kertaa kiekko käänsi liikaa, ja kun sitä korjasin, unohdin sitten heittää kiekkoa. Väylä pääsi pahasti korvien väliin.
8. Ennustus 3333, toteutuma 333. Ekana päivänä avaus oli melkein ringissä, mutta pirkkoputti yläpannan kautta yli. Jatkossa avasin varovaisemmin.
9. Ennustus 3445, toteutuma 535. Tiesin, että tulee sekä pirkko että bogi. En arvannut, että heitän kahdesti metsään. Toisessa vitosessa toki harvinainen puttimissi, joten voisin pitää tätäkin ennustetta aika hyvänä.
10. Ennustus 3445, toteutuma 535. Ei mitenkään yllättävää, että onnistumiset ja epäonnistumiset tällä väylällä osuivat samoihin päiviin edellisen väylän kanssa. Hyvällä fiiliksellä sai onnistumaan, huonona päivänä kyntää syvältä. Ei hirveän huono ennustus, toteutus oli.
11. Ennustus 2233, toteutuma 333. Harjoituskierroksilla olin kahdesti ringissä, kisakierroksilla en kertaakaan. Kahdesti antsa oli liian loiva, kerran liian jyrkkä. Viimeisenä päivänä olisin heittänyt alivakaammalla kiekolla avauksen. Nyt jäi näkemättä, olisiko se ollut oikea liike. Olen kyllä pettynyt suoritukseeni tällä väylällä.
12. Ennustus 2333, toteutuma 333. Sokkoheitto kulman taakse vaatisi enemmän harjoituskertoja. Varsinkin kun siinä on puurykelmä juuri heittolinjalla ringin reunalla. Ihan tyhmä väylä, jos minulta kysytään. Kerran taisin saada avauksen putoamaan rinkiin, mutta kiekko päätti rollia 20 metriä alamäkeen. Kolme kolmosta oli kuitenkin ennusteen sisällä.
13. Ennustus 3334, toteutuma 535. Harjoituspäivinä ei juuri tuullut (keskiviikkona en ollut radalla), joten tuli yllätyksenä kisassa, että kämmen painui suoraan metsään vasemmalle. Sain korjattua tilanteen seuraavaksi päiväksi, mutta kolmantena oli yksinkertaisesti vain epäonnistunut heitto. Alamäkiheitto on aina ollut heikoin osa-alue itselle. Tuuli sotki pelikirjan.
14. Ennustus 2333, toteutuma 234. Kolmospäivän bogi oli kyllä jotain käsittämätöntä. Mieli oli mustana peräkkäisten väylien surkeista heitoista, niin ei ehkä ollut ihan paras mielentila siinä avauksessa.
15. Ennustus 3334, toteutuma 433. Oikein ennustettu. Vaikka kolmantena päivänä heitinkin forella itsetuhoisuutta hipovan avauksen, mutta sain sen paikattua lähärillä.
16. Ennustus 3334, toteutuma 333. Ihan meni pelikirjan mukaan, vaikka vaihtelinkin avausheiton kiekkoa. Joku jäi lyhyeksi, joku meni 15 metriä pitkäksi. Ei silti kohtalokkaita puuosumia.
17. Ennustus 3334, toteutuma 443. Tässä oli hiukan samaa, kuin nelosväylällä: en päässyt kertaakaan ensimmäisestä aukosta läpi. Harjoituskierroksilla ei ollut tuota ongelmaa. En keksi mistä voisi kiikastaa. Ensimmäisen kieroksen bogi oli kylläkin puttilapsus, kun kori sylkäisi ihan hyvän putin ulos.
18. Ennustus 3344, toteutuma 3333. Niitä harvoja väyliä, jotka pelasin paremmin kuin ennustin. Olisiko jopa ainoa? Himmasin avausheiton voimaa sen verran, ettei mennyt pitkäksi, ja luotin siihen, että osaan heittää 40-50 metrin lähärin rinkiin. Jotain sentään osaan.

Muutama väylä jäi kummittelemaan. En pelannut tarpeeksi tasaisesti. Joidenkin kiekkojen kohdalla oli epävarmuutta siitä, osaanko laittaa oikean kulman. Epävarmuus on aina pahasta. Pitäisi käydä bägi oikeasti läpi, ja heivata sellaiset kiekot pois, joita ei osaa käyttää. Joskus ennenkin olen sellaista tehnyt, kuten vuosia sitten, kun pudotin Riverin pois. Hieno kiekko, jolla saa ilmaisia metrejä kevyellä heitolla, mutta fakta oli, että menetin sille enemmän heittoja kuin tienasin. Jotkut kiekot vaativat enemmän harjoitteluheittoja kuin toiset, enkä juurikaan ole kenttätreeniä tehnyt muutamaan vuoteen. Eikä taida paikat kestää sellaista jatkossakaan, joten pitää pienentää riskejä jollain konstilla. Mutta olisikohan tämä kisa nyt tullut perattua riittävän tarkasti, ettei tule enää kummittelemaan mieleen. Jos jotain hyvää pitää tästä muistella, niin toivottavasti muistan sen, että puttasin erittäin hyvin koko viikon. Oman sarjan mestari piti ystävällisesti Metrixiä joka päivä, ja kirjasi ylös tilastoja. Tein kaksi puttimissiä koko viikon aikana. Olisiko C1-prosentti ollut luokkaa 94%. Sillä elin noinkin pitkään kisassa mukana.

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1549 on: 24.05.23 - klo:19:02 »
Harjoituskierros Nokialla ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

Toteutin ennen heittämään lähtemistä sen, mitä suunnittelin jo viikonloppuna Valkeakoskella: Vaihdoin ison osan kiekoista. Jotenkin tuntui hyvältä vaihtaa kiekot Prodiscuksiin, sillä niitä oli jo ennestään paljon. Sitten vain pelaamaan. Päätin kuitenkin olla varovainen, ja heittää vain vähän, sillä kyynärpää on edelleen kipeä SM-kisojen jäljiltä. Avausväylälle heitin pari kiekkoa ihan hyvällä menestyksellä, kun heitin hissukseen, enkä yrittänyt järjettömästi päästä korille asti. Toisella väylällä tapahtui sitten se, että kompastuin jyrkässä rinteessä, ja pyörin hetken aikaa alamäkeen. Lonkka kipeytyi pahasti. Siitä eteenpäin kävelin kanan askelilla, eikä vauhtia voinut ottaa käytännössä ollenkaan.

Heittelin mitä heittelin, ja havainnoin, mitä muutoksia rataan on parissa vuodessa tullut. Mietiskelin, millä avaisin kisassa. Etuysin jälkeen en sitten enää halunnut kävellä askeltakaan ylimääräistä, ja lähdin etsimään lounaspaikkaa. Iltapäivällä kävin vielä katsomassa muutaman takaväylän, ja siinä se. Harjoituskierros on takana. Saatan vielä huomenna käväistä, jos en keksi muuta tekemistä. Katsotaan sitten, tuleeko pelattua pelkillä Prodiscuksilla. Ei se mahdotonta ole. Luulen, että löydän joka väylään kyllä kiekon. Enemmän olen huolissani siitä kestääkö paikat.

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1550 on: 26.05.23 - klo:09:20 »
No niin, taas mennään. Nokia Masters alkaa tänään kylmässä ja sateisessa kelissä.

Eilen kävin vielä parilla väylällä heittämässä muutaman kiekon. Ei isoja ahaa-elämyksiä. Tein lopullisen päätöksen, että pelaan pelkällä Prodiscuksella tämän kisan. Se vahvistui entisestään, kun ajeltiin autolla ympäri Tampereen seutua pokemoneja etsiessä (minä vain ajelin, vaimo pelaa Pokemonia), ja silmiin osui fribakauppa...olisiko ollut Disc Dye Factory tms... ja itse yrittäjä sattui olemaan paikalla. Ostin häneltä pari putterimuovista Origoa, ja päätin laittaa hyvin palvelleet Mercyt jäähylle. En siksi, että olisivat huonoja, onhan putti ollut tänä keväänä ainoa toimiva osa-alue omassa pelissä, vaan siksi, että haluan kokeilla miten yhdellä kiekkovalmistajalla pelaaminen luonnistuu. Jotain pientä pitää aina kokeilla, että pysyy mieli virkeänä, ja jos tätä kokeilua ei tee Nokia Mastersissa, niin mikä muu muka kävisi paremmin? Nokialla ajellessa sattui vielä niin somasti, että Prodiscuksen ovi oli hetken auki, niin sain sieltä ostettua myös Talismanin täydentämään reppua.

Tätä kisaa olen odotellut talvesta asti, joten nyt pidetään hauskaa koko rahalla. Rata on tehty erittäin haastavaksi, joten liian helppoa ei tule olemaan. Ensi viikolla palataankin taas töihin. Parin viikon talviloma päättyy tähän. Onhan tässä tullutkin oltua reissun päällä ihan mukavasti.


Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1551 on: 26.05.23 - klo:19:15 »
Sekava päivä Nokia Mastersia takana. Lähdettiin liikkeelle vesisateessa. Olihan siinä säätämistä sateenvarjon, bägin sadehupun ja rukkasten kanssa. Oli nimittäin myös kylmä.

1. Premium Laseri liiteli muutaman metrin pidemmälle, kuin olin ajatellut, tai toisaalta, jos olisi liitänyt vielä puoli metriä lisää, niin olisin ollut pelissä. Nyt kiekko jäi OB:n puolelle. JokeriX:llä lähäri kuuteen metriin ja putti sisään. +1
2. Sama Laseri, nyt hiukan liian korkeana, ja otti hipaisun oksista. Oli kahden kympin ringissä, mutta sellaisessa puskassa, josta ei voinut putata. JokeriX:llä foreneppi ylämäkeen korille. +1
3. Vielä kerran Laseri. Hiukan varovainen heitto, ja kiekko feidasi ennen aikojaan. Helpohko kolmonen silti. +1
4. Tähän vaihdoin vakaamman kiekon. Mutta muistanko mikä se oli? Olisiko ollut Henna-Slaidi? Erinomaisesti väylää pitkin ja feidi mäen päälle. Käännyin nostamaan bägiä, ja sillä aikaa kiekko tulikin rollaten alas sieltä vasemmalta. Kiva kiva. Kakkosheitto keskelle väylää ehkä noin 40 metriä korista. Mietin, laitanko hyppyputilla rinkiin, mutta päädyin heittämään. Kiekko tarrasi käteen kevyessä nepissä, ja jäi vieläkin liian kauas, taisi osua puuhun. Ei voinut kuin laittaa alle ja niellä bogi. +2   
5. Tähän heitin ainakin Henna-Slaidin. Pääsin seitsemän metrin ylämäkiputille. Piti olla helppo pirkko, mutta jotenkin lähti ujo putti. Keskelle koria, mutta alarautaan. Onneksi ei rolleja. +2
6.  Premiun Laseri lähti liikaa oikealle ja kimposi puusta tien varteen. Mando kuitenkin oikein. Kakkosheitto hyssellä tietä pitkin toisen mandon viereen dropparille. Olin jo mielissäni ennen heittoa, että saan nelosen. Sitten antsa tarrasi käteen ja kiekko lähimpään puuhun. Seuraava antsa rinkiin, mutta ikävästi oli joku puska edessä häiritsemässä. Huono putti silti ketjuista ulos. Tupla-yäk. +4
7. Päätin pelata ihan vain seiftiä. Avaus Premium Spartalla varmasti väylään. Toiseen heittoon Premium Razerilla, tarkoituksena heittää suora heitto oikean reunan OB:ta pitkin, niin että feidi tuo peliin. No ei tuonut. Kiekko lähti liian matalana, ja kevyesti vastaisessa tuulessa painui suoraan OB:lle. Samalla kiekolla jatkoheitto, ja taas se käänsi yli! Nyt onneksi puu pelasti ja potkaisi kiekon väylälle. Vielä kuitenkin kaukana korista, ja seiska korttiin. +6
8. Punaisella Platinium Razerilla suora heitto puiden välistä osui puuhun. JokeriX rinkiin ja 9 metrin putti sisään. +6
9. Lampiväylä ennen pitkää siirtymää. Reippaaseen vastatuuleen vakaa Ultrium Razeri koko matkan OB:ta pitkin, ja feidi keskelle väylää. JokeriX:llä korkea hysse lammen yli korille. +6
10. Harmi, en muista kiekkoa…olisi hyvä muistaa, etten tekisi samaa virhettä. Pieni antsa olikin liian vahva antsa, ja kiekko pysähtyi ensimmäiseen puuhun. Jatkoheitto samalla kiekolla ihan mallikkaasti väylä pitkin. Kolmonen aivan ringin reunalle, mutta putti ohi. +7
11. Avaus vain varmasti väylään keltaisella Laserilla. Kakkosheitto Premium Razerilla meinasi mennä liian pitkään suoraan, mutta pysähtyi onneksi ajoissa. JokeriX hyssessä rinkiin, mutta huono puttipäivä toi bogin. +8
12. Avauksessa Platinium Razeri käänsi liikaa. Putosi ennen ojaa. JokeriX liian hiljaa ylämäkeen, ja jäi juuri ringin ulkopuolelle Putti ohi. +9
13. Otin tiille kaksi kiekkoa: JokeriX:n ja Spartan. Odotin, tuuleeko vai ei. Ei tuullut, joten heitin Spartaa, mutta kiekko tarrasi käteen (liian varovainen heitto) ja lensi oikealle. Sitten kun en jaksanut käydä katsomassa jatkuuko puskat miten jatkossa, heitin korkean hyssen oikealta. Se meni muutaman metrin liian pitkälle, ja OB:lle. Olin siis heittämässä nelosheittoa siitä, missä piti olla avauksella. Spartalla suora heitto, niin että korille ei ollut enää pitkästi. Tupla kuitenkin. +11
14. Päivän ainoa onnistuminen. Vakaalla Ultrium Razerilla varmasti väylään ennen tietä. Siitä Respectillä lypsy lähemmäs saarta. JokeriX varmasti keskelle heinäpaaleja ja pitkästä aikaa putti sisään. +11
15. Tuuleen taas vakaa Razeri. JokeriX:llä lähäri rinkiin, mutta voi voi…taas putti ohi. +12
16. Vakaa Razeri hyssellä väylään. Jäi sen verran lyhyeksi, että piti heittää poikittain ylös menevään väylään. Niinhän siinä kävi, että kiekko skippaili väylän poikki OB:lle. Hyvä lähäri ja hyvä putti pelastivat bogin. +13
17. Eilisen heräteostos, Premium Talisman lähti hiukan liian korkeana, ja hipaisi oksia. Yritin vielä pitkää antsaputtia puun takaa, mutta en osunut. +13
18. Tämä väylä (EO:n väylä nro 2) on aina ollut minulle myrkkyä. Yritän aina antsaa, ja aina kiekko tulee kulmalle alas ja ottaa cut rollin OB:lle. Tällä kertaa kovan onnen kiekko oli Fasti. JokeriX:llä rinkiin ja tällä kertaa missasin jopa viiden metrin putin. Tuplabogi kruunasi surkean kierroksen. +15

+15 lopputulos antoi kuitenkin Metrix-ratingin 934- Sillä tuloksella johdan kuusikymppisten pappojen sarjaa kahdella heitolla. PDGA-ratingin saantihan taitaa olla niin ja näin, sillä huhu kulki jo kierroksen aikana, että PDGA oli hylännyt saariväylän tänään aamulla(!). Saapa nähdä mitä tuosta seuraa… aika tyrmistyneenä jotkut pelaajat uutisen ottivat. Itselle on oikeasti ihan se ja sama jaetaanko ratinkeja, mutta ymmärrän, että joillekin se on tärkeä. Minulle ei.

Puttaaminen oli todella vaikeaa. En usko kuitenkaan, että romahdus siinä johtui pelkästään kiekon vaihdosta. Toki silläkin on voinut oma merkityksensä olla. Kun kiekko tuntuu erilaiselta kuin se, jolla on putannut kahdeksan vuotta, niin totta kai se vie hiukan itseluottamusta, ja siitähän putti oikeastaan on vain kiinni. itseluottamusta nujersi myös huono pelaaminen muutenkin. Viisi kertaa olin OB:lla. Jos siihen lisätään vaikkapa viisi puttimissiä, niin kymmenen heittoa livahti ihan siitä vaan. Plus viiteen olisin ollut jo tyytyväinen.  Se olisi ollut jo tonnin kierros!

« Last Edit: 26.05.23 - klo:19:16 by takarivi »

Offline mykey

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 710
    • View Profile
  • Oikea nimi: miikka saturi
  • Seura: Team Hippo Ry / Melkein onnistujat
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1552 on: 26.05.23 - klo:20:31 »
Kai tuo pdga sanctioinnin hylkäys osalle tarkoittaa että kyseessä ei sitten ollutkaan ns virallinen kilpailu sen normaali tarkoituksen mukaisesti ja epäviralliseen kilpailuun ei välttämättä 120e osallistumismaksulla olisi tultu ollenkaan.   Tällä hetkellä osa kyttää myös PDGA masters kokonais juttua johon lasketaan ne vissiin seitsemän parasta rating kierrosta ja sitä mukaan päivittyy global masters tilanne josta olisi kovalla fieldillä saattanut saada hyviä ratingejä. Mutta loistavaa peliä kun johdossa ollaan. Kyllä nuo sanctioinnit pitäisi kyllä saada.tämän kokoisissa kisoissa varmistettua aika paljon ennen pelipäivän aamua.. no kaikenlaista sattuu kun touhutaan. Tsemppiä kisoihin.

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1553 on: 27.05.23 - klo:19:22 »
Toinen kierros Nokia Mastersia takana. PDGA-hyväksyntä tuli lopulta myös saariväylälle, joten kisasta saa ratingit normaalisti. Hyvä niin.

Lähdin kolmen pisteen etumatkalla toiseen päivään, mutta valitettavasti jo muutamalla ensimmäisellä väylällä kilpakumppaneille tuli pahoja lipsahduksia, ja pääsin karkaamaan kauas kärjessä. Yritin silti säilyttää keskittymistä pelissä. Aika pitkälle jaksoinkin.

1. Vaihdoin avaukseen putterin, ettei menisi pitkäksi. Sparta toimi hyvin. Pieni antsa, JokeriX rinkiin ja Origolla putti sisään. Hyvä alku. +0
2. Laseri hyvää linjaa pitkin, mutta ei päässyt oikean reunan puiden läpi. +0
3. Kiekko karkasi kädestä vasuriin. Jäi pelattavalle paikalle. +0
4. Nyt en tajunnut etuvasemmalta puhaltavan tuulen voimaa, kun ei se tuntunut tiille. Slaidi käänsi hiukan oikealle ja osui puihin. Päivän eka bogi. +1
5. Talisman ylämäkeen ringin reunalle. Nyt ylämäkiputti varmasti korin keskelle. +0
6. Hyvä avaus, lopussa puihin. Toinenkin heitto ihan kohtalainen, mutta kolmannessa jouduin turvautumaan foreen, ja se meni puuhun. +1
7. Putteri väylään, ja jatkoheitto eilen ostetulla vakaalla Empirellä. Kiekko toimi erinomaisesti. Par on tällä pitkällä väylällä hyvä. +1
8. Avaus puuhun. Jatkoheitto kauas korista oikealle aivan OB:n rajoille. Hieno putti sisään. Origo alkaa tuntua hyvältä kädessä. +1
9. Lähdin hakemaan väylän oikealta puolelta suoraa heittoa, joka feidaa väylään. Pahaksi onneksi osuin valopylvääseen. Heitto oli muuten onnistunut. Nyt jouduin heittämään kakkosheittoa todella kaukaa, mutta sain sen väylälle. Pääsin jopa yrittämään pitkää puttia, mutta ei tällä kertaa. Tuplabogi. Eilen olin etuysin jälkeen plus kuudessa, nyt plus kolmessa, joten ihan hyvä alku kaikesta huolimatta. +3
10. Antsa ensimmäiseen kuuseen. Oikealta OB:n yli korkea hysse pysähtyi koivun oksiin, mutta jäi peliin. Mahdoton paikka heittää korille, joten seiftasin bogin. +4
11. Hyvä avaus väylään. Hyvä jatko ja hysseneppi korille. +4
12. Odotin että kiekko olisi kääntänyt alamäkeen, mutta menikin suoraan, ja törmäsi puihin pudoten ojaan. Sain hankalasta paikasta lähärin rinkiin. +4
13. Eilen epäonnistuin, kun heitin liian varovaisen. Nyt latasin Jokeria kovempaa, ja se meni suorana puskaan. Toivottomasta asennosta yritin silti puron yli, mutta päädyin puroon, eli OB:lle.  Pakko oli niellä tuplabogi, en viitsinyt alkaa urheilla sankariantsan kanssa. +6
14. Saariväylällä hyvä avaus. Jatkoheittona lypsyä lähemmäs, mutta päädyin silti aika kauas. Kovassa vastatuulessa JokeriX jäi lyhyeksi. Panikoin ja heitin seuraavaksi Spartalla. Siinä oli pituutta riittävästi, mutta kiekko kääntyi tuulessa oikealle ohi saaren. Mietin jo epätoivoisesti mitä heitän seuraavaksi, kun muistin, että onhan minulla vielä normaali Jokeri. Sillä saareen, mutta sen verran tuli hölmöiltyä, että otin tähän vielä kierroksen ainoa puttimissin. (muuten putti oli jo melko normaalia eiliseen verratuna) Triplabogi tästä, kun eilen oli helppo par. No, oli tuultakin enemmän. +9
15. Slaidilla takatuuleen kohtalainen avaus. Helpohko lähäri. +9
16. Empirellä avaus väylään. Samalla kiekolla rinteen puoliväliin. Sitten putterilähäri jäi käteen ja jäi kauas. En viitsinyt yrittää. +10
17. Liian korkea avaus feidasi vasuriin. +10
18. Päätin etten heitä cutrollia OB:lle. Heitin suoran heiton puihin. Kämmenlähäri ei riittänyt perille asti. +11

Johto kasvoi omassa sarjassa 11 heittoon. Huomenna aamulla liikkeelle. +11 antoi tänään Metrixissä 960 ja PDGA jonkin verran vähemmän.



Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1554 on: 28.05.23 - klo:20:00 »
Kahden viikon loma alkaa olla lopussa. On kyllä hyvä päästä välillä töihin huilaamaan. Toukokuu on ollut yhtä reissaamista, ensin Helsingin reissu ja Kaatiksella kisat, sitten viikko töitä välissä, jonka jälkeen Valkeakoskelle viikoksi, ja heti perään Nokialle. Nyt pari rauhallista viikkoa arkea, ennen kuin lähdetään Pohjois-Karjalan avoimiin Joensuuhun.

Nokia Masters oli kauden päätavoite, ja se on nyt takana. Oli taas hienoa pelata huikealla radalla. Kolmas pelipäivä alkoi jo aikaisin aamulla, mutta selvisin siitä kunnialla. Jos lauantaina olisi ollut samaan aikaan lähtö aamulla, niin luultavasti olisin joutunut jättämään kesken, sen verran oli vatsa sekaisin aamusta, kuten se usein on. Nyt meni hyvin. Sadekin alkoi vasta kun päästiin viimeisen väylän loppuun asti. Tuulinen sää verotti aamuryhmän pelaajien tuloksia pahasti, mutta se ei haitannut, kun mukavassa porukassa nautiskeltiin pelistä.

Nyt kun katson tuloslistauksia niin, että kaikki päivät ovat näkyvissä, niin aika helposti löytyvät ne väylät, joissa tuli tyrittyä. Väylät 4,6,10,13 ja 16. Niiltä väyliltä en saanut bogia parempaa yhtenäkään päivänä. Pahimpana 13. Puiston ensimmäinen väylä takalenkin jälkeen, ennen saariväylää. Siinä yhdistyivät kaikki meikäläisen kammoamat piirteet: alamäki, tuuli ja OB. Tänään taiteilin lumiukon. Pitäisi löytää jostain paikka, jossa voi harjoitella alamäkipelaamista helposti, niin ettei tarvitse aina kiivetä takaisin mäkeä ylös. Ei taida sellaista olla keksitty…
1. Putteriavauksella taas. Nyt jäi tosi lyhyeksi, mutta Talismanilla pitkä hysse korille.
2.Feidi alkoi hiukan liian aikaisin. Korjasin eilistä heittoa, joka meni liian pitkälle suorana…
3. Päätin laittaa hanat viimeisen päivän kunniaksi. Ettei tarvitse jäädä miettimään miksen edes yrittänyt. Osuin ensimmäiseen puuhun ja otin bogin.
4. Oikein mainio avaus mäen päälle, mutta jouduin turvautumaan kämmenheittoon jatkossa. Se osui puuhun.
5. Yllättävän vähän pirkkoja tällä väylällä ihmisillä…suora 70 metrin heitto joka feidaa korille. Ylämäkeen toki. Perjantaina heitin liian hiljaa, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli helpot kakkoset. Itselle ainoat koko kisassa.
6. Puuhun.
7. Pelikirjan mukaan seiftiä peliä, mutta viimeinen lähäri korille jäi ringin reunalle, enkä uskaltanut putata tuulessa kunnolla. Takana vaani OB. Tänään olisi ollut hyvän tuulen ansiosta mahdollisuus hyökätä avauksella pitkälle, mutta en halunnut alkukierroksella lähteä hulluttelemaan.
8. Tässä sen sijaan lähdin hakemaan korille avauksella. Vasemmalta puhaltava tuuli työnsi antsan melkein oikean reunan OB:lle korin tasalla. Pitkä putti melkein sisään. Kakkosen ja seitsemäntoista lisäksi ainoa väylä, jossa otin joka päivä kolmosen.
9. Rohkeasti lähdin toistamaan eilistä avausta, joka osui silloin OB:lla valopylvääseen. Nyt meni metrin pylvään vierestä ja päädyin miltei lammen rantaan. Puttaamalla lammen yli korille ja kolmonen korttiin. Eilisen tavoin etuysin jälkeen +3 taulussa.
10. Nyt sain hyvän avauksen. Antsa mäelle. Toinen heitto hiukan liian matalana, kun pelkäsin roikkuvia oksia siellä korkealla. Kolmas heitto piti olla helppo hysse korille, mutta jäin kauas.
11. Avaus vain varmasti väylään. Hyvä ja todella pitkä kakkosheitto Empirellä. Piti olla taas helppo lähäri hyssellä mukille, mutta jotenkin se oli liian helppo, ja irrotin kiekon huonosti. Meni hiukan pitkäksi ja ylämäkiputti takatuulessa kopsahti alarautaan.
12. Nyt hyvä antsa Slaidilla ojan yli, ja helppo kolmonen. Jos olisi yrittänyt pirkkoa, olisi pitänyt heittää hiukan korkeampi, mutta kun tii on siirretty ylemmäs, eikä porukka ole vielä harventanut kiekoillaan ensimmäisten puitten oksistoa, niin siinä olisi ollut omat riskinsä.
13. Murheenkryyni. Myrskyävässä tuulessa heitin ihan hyvän näköisen avauksen putterilla alamäkiväylään, mutta niin se vain skippasi vasemmalle OB:lle. Siitä huolimatta se oli koko viikonlopun paras avaus minulle, vaikka aiemmin olin pelissä…ne vain olivat silloin pahemmissa paikoissa. No, nyt sitten heitin hiukan varomattomasti seuraavaa heittoa ojan yli... kiekko ei irronnut puhtaasti, jolloin tuuli vei sen mukanaan, ja kiekko kippasi ojan kohdalta oikealle. Ja kuten niin usein, virheet seuraavat toisiaan. Nyt ojan reunalta heitin huolellisesti, että kiekko ei menisi tuulen mukana. Se liitelikin todella kauniisti, mutta pari metriä liian pitkälle, ja olin jo kolmannen kerran OB:n puolella. Kolme heittoa ja kolme kertaa pihalla. Siitä ei voinut saada enää lumiukkoa parempaa tulosta.
14. Hienona päivänä ei pienet lumiukot voi pilata tunnelmaa. Heitin varmasti avauksen keskelle väylää, seuraavalla lypsin vähän lähemmäs. Kolmantena JokeriX heinäpaalisaareen mukille, ja par korttiin. Hyvä minä!
15. Liian matala avaus jäi kauas korista. Jatkossa en lukenut tuulta riittävästi, ja kiekko painui korin ohi OB:lle. Rajalta putti sisään toi bogin.
16. Hyvä avaus. Kakkosheitossa tuuli pääsi yllättämään, kuin talvi autoilijan tammikuussa. OB:n rajalta lähäri jätti hiukan liikaa putattavaa enkä tuulessa osunut kuin yläpantaan.
17. Hysse korin vasemmalle puolelle 25 metriä korista.
18. Kovaan tuuleen en taaskaan halunnut yrittää mitään antsaa, joka vie aina OB:lle. Heitin keskelle väylää vakaata kiekkoa, joka feidasikin nätisti puiden edestä pelipaikalle. Kakkosheitto jätti taas pitkän putin, mutta päätin lopettaa kisan tyylillä. Putti sisään, ja par.

Lopputulos oli tältä päivältä +12. Pidän sitä parempana kuin eilinen +11. Sen verran enemmän tuulta oli aamuryhmässä nyt. Sitä en tiedä jatkuiko tuuli koko päivää vai ei, vaan otin suunnan kotia kohti. PDGA-rating tästä on näemmä 941, kun se eilisestä oli 942. perjantaina 925. Eihän noihin tuloksiin ole varaa olla tyytymätön, kun itse ne pelasin, ja jokainen päälle oman ratingin. Mutta mutta… Tiedän miten vähästä se on kiinni, että saisin parempaakin. Tässä kisassa oli lisähullutteluna se, että otin aivan uusia kiekkoja käyttöön, ja kuoppasin monet vuosien aikana hioutuneet luottokiekot varabägiin. Se on osa hauskanpitoa. Hauskuus on tärkeää, rating ei.

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1555 on: 29.05.23 - klo:22:31 »
Jatkoin Prodiscus-bägillä edelleen. Nyt Äänekosken liikuntapuistossa. Oli mielenkiintoista pelata, kun piti keksiä lennosta korvaajat kaikille niille kiekoille, joilla olen heitellyt noita väyliä jo vuosia. Ratakin oli saanut pienen päivityksen sitten edellisen pelikerran, joten hauskuutta riitti mukavasti.
 
Seiskaväylälle asti pelasin pelkkää paaria. Sitten lipsahti pirkko. Kasillakin olin pirkkoputilla, mutta se ei uponnut. Ysillä olin todellisissa ongelmissa. Jyrkästi oikealle kääntyvä puiden ympäröimä väylä, jonka olen yleensä heittänyt Gold Saintilla. Nyt kokeilin alivakaaksi osoittautuneella Talismanilla, mutta antsa irtosi aivan liian leveää linjaa kädestä, ja kiekko osui ensimmäiseen puuhun vasemmalla. Pääsin alle 10 metriä eteenpäin ja jouduin ulos väylältä. Ensimmäinen bogi oli enemmän kuin tulossa kylään, se katseli jo istumapaikkaa olohuoneen sohvalta. Totesin, että en voi kuin yrittää sankariheittoa puiden välistä kämmenellä. Vau mikä heitto! Matkaa oli silti niin paljon, että jäi vielä 18 metrin putti. No upposihan sekin, kun hetken keskittyi. Onnea kesti vain hetken, sillä seuraavalle väyläle se bogi sitten tuli. Sain melko hyvän avauksen, ja puttasin ylämäkeen, yläpantaan. Rollit kymppiin ja kakkosnelonen kainalossa jatkoin matkaa eteenpäin.

Olin voittotaistelussa mukana vielä toiseksi viimeiselle väylälle saakka. Sitten heitin metsään ja hankalasta asennosta uudelleen metsään. Tuplan kanssa ei enää taisteltu mistään. Lopputulos +2 on aivan normaali suoritus minulta joka tapauksessa.

Huomenna PDGA-liigaa Keljonkankaalla. Olisihan tässä voinut jonkun huilipäivänkin pitää, mutta tämä meni nyt näin. Käsi on kestänyt hyvin. Se auttoi, kun en Nokialla heitellyt juurikaan lämmittelyheittoja. Ainakin luulen niin. Valkeakoskella tuli rasitettua kättä liikaa, ja se sitten kostautui lopulta. Kokonaisrasitus oli liikaa. Kaikenlaista joutuu ottamaan huomioon tässä iässä näemmä, ja oppia ikä kaikki.


Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1556 on: 31.05.23 - klo:11:47 »
Kevään ensimmäinen kierros Keljonkankaalla PDGA-liigan merkeissä. ilta oli hieno, mutta peli ei oikein lähtenyt rullaamaan. Muutamia pikkuvirheitä, ja kun parhaat pirkkoväylät olivat alussa, niin eihän se hyvin mennyt. Lopussa tuli jo vähän leikittyäkin, ja heitin saariväylään alivakaata Staria, vaikka tiesin, että onnistumismahdollisuus oli noin kerran sadasta. Otin silti mielummin bogin kuin että olisin lypsänyt ensin 50 metriä mantereelle. Siitä en olisi oppinut mitään, nyt opin mitä ei kannata tehdä. Ensi kerralla jollain muulla kiekolla.

Kierrostulos +2, jolla sai alle 900 PDGA-ratingin. Metrixissä 920. Hyvä keli paransi tulostasoa.

On tullut pelattua joka päivä nyt viikon ajan, niin ei ole ihan heittohalut kohdallaan. Toisaalta käsi on kestänyt kun ei heitä lämppäheittoja yhtään, ja vettäkään ei ole satanut, niin on sitten tullut käytyä liikkumassa. Tuloksellahan ei ole siinä väliä.

Keljonkangas Openin lohkojaon huomasin. Päivällä pelaa Open ja MA2. Kaikki muut aamulla. Olisin heti vaihtanut itseni MA2:een, mutta jostain syystä Pros playing am ei ollut voimassa... Enkä ole saanut itseä siirrettyä amatööriksi koska olen liian vanha. Parikymppinen voi vaihtaa itsensä amatööriksi, mutta ei kuusikymppinen, jolla on rating liian korkea. Ei kuulosta reilulta minusta. Toki nyt olen taas saanut rahapalkintoja niin tuo asia ei ole ajankohtainen, mutta vielä vuoden alussa oli. No, äänestän jaloillani. Poistin ilmoittautumisen kisasta kokonaan.

edit: ilmosinkin itseni avoimeen ja huomautin järjestäjiä siitä, että infossa lukee että pros playing am on käytössä Katsotaan sitten kuinka käy
edit2: virhe on nyt korjattu ja pääsin vaihtamaan MA2:een.
« Last Edit: 31.05.23 - klo:12:30 by takarivi »

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1557 on: 02.06.23 - klo:12:03 »
Huilipäiviä on tullut jo pari kappaletta, ja näyttäisi siltä, että tulee vielä lisää. Keli muuttui liki talviseksi. Lunta on satanut sekä eilen että tänään. Mökillä pilkoin puita toissailtana. 10 minuuttia jaksoin tehdä kun kunto loppui. Ja nyt on hartiat jumalattoman kipeässä kunnossa. Jospa viikonloppuna jaksaisi harjoitella lisää. Sitä savottaa riittää...

Joutessani kävin pyörähtämssä PDGA:n sivulla ja huomasin, että sinne on ilmestynyt Global Masters Series. Jokainen yli 40-vuotias osallistuu siihen automaattisesti, ja kahdeksan parasta reitattua kierrosta lasketaan. Olin sijalla 78. Suomen kolmanneksi korkein keskiarvo. Ei hullumpaa, kun ottaa huomioon, etten ole kertaakaan mahtunut edes SM-kisoihin pelaamaan ennen tätä vuotta. Enkä pelaa nyt sen paremmin kuin ennenkään. Sinänsä pidän tuosta laskutavasta, että huonoilla kierroksilla ei ole merkitystä. Vain onnistumiset lasketaan. Vähän kuin vaikka yleisurheilussa katsotaan vain kauden paras noteeraus, ei keskiarvoa koko vuoden kisoista. Itselle kun tulee niitä huonojakin kierroksia aina välillä, kun tulee pelatua vajaakuntoisena ja joskus sokkona uusilla radoilla.

Offline mykey

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 710
    • View Profile
  • Oikea nimi: miikka saturi
  • Seura: Team Hippo Ry / Melkein onnistujat
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1558 on: 02.06.23 - klo:22:15 »
Tämä uusi global masters juttu tuntuu olevan aika isonkin kiinnostuksen kohteena osalla pelaajista ja tuo olisi kyllä tulevaisuudessa aika hyvä mittari myös päättämään kuka esimerkiksi SM kisoihin saisi osallistua. Nykyinen rating perusteinen on kuitenkin aika kehno mittari kun kaikenlaista meille pelaajille eteen tulee ja hölmöltä vaikuttaa se että ei saisi kisata jos ei täydessä kunnossa ole menettääkseen sitten ehkä pelaaja paikan jonkun loistavan radan/kilpailun takia johon haluaa osallistua vaikka ihan semi kunnossa olisikin.

Offline takarivi

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 576
    • View Profile
  • Oikea nimi: Tero Koivu
Re: Täysillä päin puuta
« Reply #1559 on: 05.06.23 - klo:08:47 »
Useiden päivien heittotauon jälkeen Peurungan viikkokisoihin. Jatkoin edelleen kokeilua pelkkien Prodiscus-kiekkojen varassa. Muutamilla väylillä yllätyin positiivisesti. Esimerkiksi molemmat ylämäkiantsaväylät, joihin normaalisti heitän alivakaata Gold Saintia. Sen kanssa on ollut aina ongelmia siitä, että kääntääkö liikaa. Heitin ne nyt Premium Laserilla, ja otin birdien molemmista. Jopa helposti. Muutenkin peli kulki mukavasti. Jokunen pakkobogi tuli niin kuin aina, mutta ne kuuluvat peliin. Vain viimeisenä pelattu väylä jäi hiukan kaivelemaan. Avaus puhun, ei mikään yllätys, ja jatkoheitto hankalasta paikasta jäi hiukan lyhyeksi. Siihen saakka kaikki vielä ihan OK, mutta sitten siitä vajaasta 20 metristä yritys nostaa korille (koska puu esti suoran puttiyrityksen) johti katastrofiin, sillä kiekko pomppasi pystyyn, ja rollasi jyrkän rinteen alas asti. Ennen tätä väylää olin vielä -3:ssa. nyt tuplabogi viimeisellä väylällä. Tasatulos voitosta, mutta heikommalla tasoitustuloksella ollut pelaaja vei voiton ja kiekkopalkinnon. No, sinänsä kiekkoja minulla on riittävästi, joten en siitä ollut pahoillani. Oli hauska pelata.

Kaveri on kysellyt lähdettäisikö joskus käymään Virossa heittelemässä. Täytyypä harkita, voisi olla ihan mukava reissu käydä kokeilemassa. Heinäkuussa olisi lomaakin.
« Last Edit: 05.06.23 - klo:08:49 by takarivi »