Skogby IK 80 years.. TD hommia ja kilpailemisen yrittämistä.
Sunnuntai olikin sitten kukon laulun aikaan kuorman kanssa siirtymä saderintaman läpi Skogbyyn, jossa sade loppui sopivasti 11:30 pelaajakokouksen alkamiseen mennessä ja tuuli yltyi navakaksi.
73 pelaajaa painoi kisan läpi ilman tulosten laskuvirheitä ja keskeyttämisiä.
18 palkinto kiekkoa, 5 CTP palkintokiekkoa, 50euron lahjakortti S-ryhmään ja 15 pokaalia matkasivat uusiin osoitteisiin kilpailun jälkeen.
MJ1 luokassa kaksi nuorta miestä painoivat sudaria väyliä 18,1,2,3,4,5,6 ja vihdoin väylällä seitsemän ero saatiin videoitua ja voittaja ratkaistua.
Oman pelin kulku olikin sitten tavanmukaista TD tötöilyä.
Ilman lämmittely putteja parin avauksen voimalla kierrokselle ja ykkösväylältä liikkeelle.. Hyvä reilu 100m fore, hieno hysse lähäri tolpanjuureen, paitsi että korin alla oli radan ainoa jää ja pomppasi 8m päähän. Turhautuminen ja putti kokonaan ohi laitteesta, toinen jo osui ja palkinnoksi tuplaa korttiin. Kakkosväylälle fore ei suostunut kääntämään yli ja lähäri lipsu puuhun ja lopulta bogey korttiin.
Kädet tuntui oudon liukkailta ja otetta kiekkoon ei saanut.
Kolmos väylälle fore grippi ja kauas pusikkoon ja kahden mellakka upsin jälkeen joutui vielä oksien alta lähestymään ja tupla korttiin. Iso kysymys merkki kun kiekot eivät pysyneet kädessä.
Neloselle grippari putteriin ja suunta 30 astetta oikealle, sai pelastettua parin.
Vitosen hysse väylälle uutta verdictiä ja lipsahti mando puuhun ja kiepsahti mandon taakse, re-tee roc3 grippasi oikealle puuhun ja nelos heitto lähti sitten 10m teen edestä ja jäi liian pitkälle putille ja kutonen korttiin..
Syy löytyi tällä kertaa vaimon käsirasvasta jota aamulla laitoin runsain mitoin käsiin.. Kutosväylän hiekassa hierottiin käsiä kunnes olivat niin hiekassa että käsirasvat olivat historiaa..kutoselta vielä bogey ja tulos +9.. Kädet saatiin kuntoon ja lämmöt koneeseen.. Väylät 7-18 pelasin sitten bogey free -3. Suoraan sanoen alku hävetti kyllä siihen malliin että teki mieli kadota maanrakoon parin katsojan ihmetellessä pelin kulkua.