Herra Hirsi kun laittoi rummun kumisemaan ja judgea jakoon niin nummelan harjulle sitä oli suunnattava vaikka virus keuhkoissa pitikin kiireisenä.
Dynamic disc viikkokisa Harjulla siis edessä.
Kotona kiireisenä puhallettiin aamupäivä sohvanpohjalla vettä pillistä lääkärin ohjeiden mukaan ja luvassa olikin puolitehoilla vippailua, hiljaista köpöttelyä toivoen että happea saadaan ylämäkeen tarpoessa tarpeeksi ettei pyörrytä.
Tällä reseptillä mukaan lähti vähän uuttakin muovia sexton firebird ja semmoista.
Reilu 50 sankaria saapui paikalle hakemaan puolikuntoisen Hirsin päänahkaa ja luvassa olikin reipas kielinen karkelo.
Väylältä 16 lähdettiin ja kahden heiton jälkeen huomasin pulssin hakkaavan paria sataa Ferrarin koneen lailla otti pumppu kierroksia ja matkaa koriin oli pienen puu paran vierestä 5m oho..puu kiusasi sen verran että ketjuissa kilahti ja korin vieressä kopsahti..par kuitenkin.
Väylä17 metrix kirjaamiset jäi mulle,joten syvään hengittämistä ja sitten sheriffiä matkaan komeassa kaaressa oikean tyhjyyden kautta, jäi kuitenkin 8m päähän vasempaan reunaan alamäki putille jonka täräytin voimalla keskelle alapantaa.. Par kuitenkin.
Avaus peli oli vähän puolitehoista sinne jonnekin suuntautuvaa ja lähärit sentään jonkun moisia, joten väyliltä 18,1,2,3,4 otin pari parin päälle.
Vitos väylälle kammo avauksen jälkeen sentään kaksi hyvää heittoa ja parin metrin putilla par ihan ok homma.
Kutonen meni sitten ihan hämärän rajamailla puita kolistellessa ja viides heitto takaisin päin putaten lensi tasan metrin puuosuman jälkeen..perään pelastus putti 8m kuitenkin ja +4 oltiin tässä vaiheessa.
Seiskalle upea fore pitkäksi takametsään ja hieno 8m putti keskelle pönttöä.
Toiveet heräsi hetkeksi Pirkko energia purkauksella, mutta kasin avaus vajaana vasemmalle ja roikotus 15m hiuksen hienosti ohi.
Väylä9 unohtui että verdict jää näppeihin,kun etusormi ei halua kaikkien kiekkojen kanssa leikkiä ja oikealle keskelle väylää puiden sekaan.. Zonea polvelta fore antsaa rinteen kautta päätyen 6m korilta puun juureen..polvelta alapanta yläpanta takaisin ulos ja rollaus 1,5m päähän.. Puuskuttaen ylämäkeen ja tölväisy vasemmalle raudalle ketjuihin ja oksensi sitten senkin pihalle. Nosto tupla ja olo kuin kalalla kuivalla maalla.
10 väylän jonossa sai hetken levätä ja etsiä happimolegyylejä ilmasta ja sitten oli viimeisen kolmanneksen vuoro +5 mittarissa ei hymyilyttänyt..
Avaus 10 loistava..40m lähäri meni korin tasalle ja 8m putti sisään Pirkko.. Väylält 11 myös Pirkko.. Väylältä 12 pitkä putti vähän ohi..13 täydellinen avaus portaiden juureen ja putti ketjuista oikealta ulos..
Fiilis oli kuitenkin hyvä ja +3
14 väylälle pääsi 7m yrittämään ja metallia saatiin kuulumaan,mutta vaan par tulokseen tyydyttiin, kun viimeisellä väylällä melkein holari on nosto par sai lopulta +3 kortissa todeta upsi akille hävinneensä kokonaisen heiton, Hirsille viisi ja karkelot voittaneelle Väisäsen herralle 13 heittoa..
Ei huono päivä kun maalissa huomasi pelanneensa kaikki väylät kiekoilla joilla ei ikinä ole Nummelassa pelannut ja happikin riitti köpöttely vauhdissa juuri ja juuri pyörtymättä..mukava laji.
Lauantaina seuran mestaruuskisat Veikkolassa, joten sinne sitten seuraavaksi.
Kuun vaihteessa luvassa Kaatiksen kummun valloitus,joten sinne sitten olisi tarkoitus päästä syysmyrsky am ja pro kisoihin keuhkot,sormi ja korvienväli kunnossa. Syksyä odotellessa, koska kausi2018 starttaa syysmyrskystä ja sitten taas mennään kohti kevättä ja uusia rating lukuja.