Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Pelikirja  (Read 51004 times)

Offline Flick Maniac

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 4 848
  • Discmania
    • View Profile
    • Frisbeegolf Club Keinukallio
  • Oikea nimi: Mikko Setälä
  • Seura: FGCK
Vs: Pelikirja
« Reply #75 on: 08.06.16 - klo:13:42 »
Elämänohje #1!
Discmania Media Partner 2017-2019
Team Discmania, Discmania Ambassador

Link | P2 | Tactic | Origin | MD3 | MD4 | Anvil | Essence | FD | FD3 | Fortress | CD2 | DD3 | Rampage | Spirit
http://www.instagram.com/Crushing_Plastic
http://www.youtube.com/user/glaabaglooba

Offline HAH

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 3 174
    • View Profile
  • Oikea nimi: Harri H.
  • Seura: 7k
Vs: Pelikirja
« Reply #76 on: 09.06.16 - klo:02:39 »
Hyvää settii Jaani.

Offline jallu80

  • Täysjäsen
  • ***
  • Posts: 118
  • LET IT FLY.
    • View Profile
  • Oikea nimi: joka toine porilaine :) siäl o naisiiki jonka nimi o...
  • Seura: innoissaan innovalla ilmojen halki
Vs: Pelikirja
« Reply #77 on: 16.06.16 - klo:15:16 »
Elämä hellittää ja pääsee taas oikeiden asioiden pariin:

Pelinopeus

On kahdenlaista hidasta peliä:

a) Yleisesti vain ruuhkainen rata, jossa flow tökkii ja odottelu rajoittuu lähinnä tiipakoille. Erityisesti hupikierroksilla tapahtuu näin. Sinä, nopea pelaaja ystävinesi saatte pelata aina väylä kerrallaan nopeasti, mutta tiillä odotellaan, kun koko suku vaivasta vaariin on tullut kokeilemaan huoltoasemalättyjen toimivuutta jokaisella sopivassa lajissa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Sinua vituttaa, että laji on niin suosittu. Mielestäsi pitäisi olla maksullinen rata ja green card, koska sunnuntaipelaajat pilaavat sun pelit.

b) Kisoissa saattaa kohdallesi osua Hidas ryhmä. Sellainen, jossa joku pelaaja aina hinkkaa puttiaan vähän liian pitkään, tai jossa joku arpoo heittokiekkoaan vasta omalla vuorollaan, vaikka olisi ollut koko muun ryhmän vuorojen aika miettiä ratkaisujaan. Se vituttaa, koska sun pelirytmi kärsii ja se on syy siihen, että pelaat huonosti.

Tähän vaivaa on kuitenkin sama lääke: Anna olla.

Nykyään ainakin pääkaupunkiseudulla lähes jokainen rata on niin ruuhkautunut, että jokainen pelaaja joutuu odottelemaan tiillä huomattavia aikoja. Jos olet pelaamassa kavereidesi kanssa hupikierrosta, nauti siitä, että teillä on aikaa heittää läppää rauhassa ja miettiä kaikkea lajiin kuuluvaa skeidaa nyt huomattavasti pitempiä jaksoja kerrallaan. Täti ja isosetä siellä väylän korilla kyllä pelaavat ilman, että kenenkään tarvitsee tiillä kuumottaa. Ja jos jätätte kuumottelun, on paljon mukavampi lähteä tuoreilla aivoilla pelaamaan sen sijaan, että olisi hiljaa seisonut tiillä miettimässä sitä, kuinka kapea aukko se sittenkin on.

Tämä on ihan sama tilanne kuin kassajonossa, jossa joku on unohtanut punnita retiisit ja sen arpomisen vuoksi JUURI SINÄ menetit kaksi minuuttia elämästäsi. Mille? Sille, että voit pohtia tilanteen huvittavuutta, jutella kaverin tai tuntemattoman kanssa. Lukea paskalehtien otsikot vielä kerran tai tutustua hammastahnan tuoteselosteeseen kerrankin kunnolla. Turhaan seisoskeluun voi suhtautua joko vittuutuntuneena tai ottaen ilon irti niillä keinoilla, joita on tarjolla. Kumman valitset?

Et voi kontrolloida muiden tekemisiä. Et saa! Totta kai on tilanteita, että aikataulu kusee hitaiden pelaajien vuoksi tai että nälkä puskee päälle, ja silloin on ymmärrettävää olla tuohtunut muille. Mutta silti, nämä tilanteet ovat harvinaisia.

Sen sijaan hidas pelaaja sattuu ryhmään aika usein. Hän hinkkaa, kun sinä olisit valmis jo heittämään. Hän keskeyttää valmistautumisensa ja vaihtaa kiekkoa juuri kun luulit pääseväsi eteenpäin...

Tähän pätee melkein sama kuin edelliseen. Nyt vain seisot väylällä odottamassa vuoroasi. Käytännössä kuitenkin kyseessä on sama heitto, seuraava heitto. Voit toki vittuuntua siitä, että muut eivät tee kuten sinä. Voit kiroilla mielessäsi, että kukaan muu ei stressaa niin paljon kuin sinä ja heitä nopeasti alta, jotta saadaan suoritettua frisbeegolfin peluu pois ja siirryttyä seuraavaan suoritukseen elämässä. Aika paljon on kyse läsnäolon taidosta. Siitä, että osaa ottaa tarjolla olevan hetken sellaisena kuin se tulee, eikä taistele sitä vastaan. Elämä menee todella harvoin, kuten sen on itse aikatauluttanut, ja se johtuu muista ihmisistä. Niihin meillä on loppujen lopuksi todella vähän valtaa, eikä pidäkään olla.

Joten anna olla. Keskity johonkin ihan muuhun kuin heittoosi silloin, kun et kuitenkaan pääse hetkeen sitä tekemään. Et kuitenkaan jaksaisi keskittyä putkeen koko kierrosta, joten ehkä kannattaisi ottaa kaikki hyöty irti ja lepuuttaa keskittymislihaksia niin pitkään kuin mahdollista, kuin sinulle sillä hetkellä suodaan.
   



voi veljet.. iha pakko nostaa luettavax taas ;)

Mää vähä käytinki tätä tänäpä kassaljonos.. oli unohtanu kaveri punnit vihannekses ja tsillee.. kassaneiti niitä sitte punnimaan.. huomasin hetken päästä lukevani terveyssiteiden tuoteselostusta.. ei se ollu ees suomex.. mitä välii.. enneku huomasinkaa, ni mua jo odotettii siin. alko naurattaa  ;D

Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Pelikirja
« Reply #78 on: 13.04.17 - klo:09:51 »
Olen tässä miettinyt…


En ole moneen vuoteen enää lukenut tekniikkakeskusteluja tai mitään henkiseen peliinkään liittyviä juttuja, mutta olen jäänyt käsitykseen, että heitettäessä vain kohteella on väliä -koulukunta on voitolla suorituskeskusteluissa. Esimerkiksi putin aikana ei pitäisi enää miettiä heittoa, vaan ainoastaan pitää silmät kiinni korissa ja antaa mennä. Tai kuten golf-opettaja Joe Parent asian sanoo: ”During your swing is not the time to give yourself a lesson”.


Myönnän, että tämä ajatus tuntuu houkuttelevalta. Eihän sitä heiton aikana sovi miettiä teknistä suoritusta, vaan ainoastaan lopputulosta. Vai kuinka?

Pohditaanpa hetki tätä, se kannattaa.

Oletetaan, että meillä on kymmenen metrin putti, kori näkyy puolen metrin levyisestä aukosta kahden puun välissä pienellä kumpareella ja naamaan puhaltaa kevyt vastatuuli. Mitä meidän pitää tässä tilanteessa tehdä?

a) Ajatella vain kohdetta ja antaa mennä intuitiolla?

b) Ajatella vain sitä aukkoa, johon osuessa kiekko kyllä menee koriinkin?

c) Ajatella vain tekniikkaa, heiton oikeaoppista suoritusta?

Mihin sinä kallistuisit? Ehkäpä kaikki kolme ovat olennainen osa 100% onnistumista? Jokainen kattaa 33% hyvästä tuloksesta, mutta yhden on oltava prosenttiyksikön verran painavampi, 34% suoritusta. Vai ovatko suhteet sittenkin toisenlaiset?
Verrataanpa heittoa, tässä tapauksessa puttia vaikka mikä tahansa heitto ajaa saman asian, vaikkapa työnhakuun. Näet unelmatyöpaikkasi olevan auki ja haluat saada sen.

Ajatteletko vain kohdetta ja annata mennä intuitiolla? Lopussa siintää hyväpalkkainen ja mielekäs työ. Sinne vaan!
Vai ajatteletko vain työhaastattelua. Kunhan vakuutat haastattelijat, saat kyllä hyväpalkkaisen ja mielekkään työn?
Vai pitäisikö keskittyä työhakemuksen kirjoittamiseen?

Tulin pitkän pohdinnan jälkeen vakuuttuneeksi siitä, mihin pelissä ja elämässä tulisi keskittyä, jos johonkin pitäisi keskittyä…
Analogia työnhaun ja heittosuorituksen välillä voi vaikuttaa kaukaa haetulta, mutta mietipä hetki. Sinulla on tavoite (birdie/työ), johon pääset jotain reittiä pitkin (puiden välistä, ohi, hyserillä, antsalla / olemalla hyvä tyyppi haastattelussa, olemalla asiantunteva haastattelussa, olemalla jämäkkä haastattelussa…) ja tekninen suoritus (ote kiekosta, rannekulma, voima…/ hakupaperin kirjoitusasu, tyyli, osaamisen painotukset).
Periaatteessa nämä kaikki ovat tärkeitä etappeja matkalla onnistumiseen, mutta mihin voit vaikuttaa eniten? Mihin sinun kannattaa keskittyä saadaksesi birdien tai työn?

Minä purkaisin tilannetta ensimmäisestä etapista alkaen. Tätä voi kutsua myös nimellä ”first things first” tai ”älä nuolaise ennen kuin tipahtaa” tai ”älä mene asioiden edelle” -tekniikaksi.

Kohde on siellä jossain, sille et voi enää mitään. Jokainen päätepiste, joka on määritelty ja kiinteä, on paikallaan sinusta riippumatta. Et voi mitään sille, että kori on siellä missä se on, tai että työpaikka on sellainen kuin se on. Siihen on turha aivojaan kuluttaa enempää kuin todetakseen kohteen olevan olemassa. Ei vaadi esikouluastetta korkeampaa koulutusta.
Reitti. Tämä on jo asia, johon voit vaikuttaa. On mahdollista hakeutua koriin, kohteeseen yleensä monella eri tavalla. Tiiltä katsoen meillä on yleensä erilaisia mahdollisia lentoratoja valikoimassa, ja työpaikkaankin yleensä haetaan tietynlaisia tyyppejä ja ylipäänsä uratiet ovat ihmisillä kovin erilaiset yhden ja saman alan sisälläkin. Siihen voi vaikuttaa paljonkin, mutta mikään reitti ei aukea ilman hyvää valmistelua.

Ja nyt päästäänkin pointtiini...

Sekä reitti että päämäärä ovat tekijän ulkopuolisia asioita. Päämäärä on kauempana (melko lailla mahdoton kontrolloitava), reitti lähempänä (tähän voi jo vaikuttaa), mutta tapa päästä reitille on yksinomaan sinun käsissäsi. Se on tekniikkaa. Puhdasta tekniikkaa.

Mikäli saat valittua päämärän ja reitin, pysy päätöksessäsi ja siirry sitten omaan osuuteesi.

Olen itse huomannut, että keskittymällä lähinnä teknisesti hyvään suoritukseen, loppu tulee itsestään kuntoon. Mikäli heitto on tehty oikein ja kuten reitti ja päämäärä vaativat, loppu menee myös oikein. Muistammehan, että vain tekniikkaan voit vaikuttaa itse. Kun se on kunnossa, ja teet oman osuutesi ulkoisten elementtien (tuuli, väylän muoto, maasto…/ työhaastattelija, työn vaatimukset…) edellyttämällä tavalla, lopputulos on yleensä onnistuminen.

Kysyn nyt uudestaan.

Oletetaan, että meillä on kymmenen metrin putti, kori näkyy puolen metrin levyisestä aukosta kahden puun välissä pienellä kumpareella ja naamaan puhaltaa kevyt vastatuuli. Mitä meidän pitää tässä tilanteessa tehdä?

a) Ajatella vain kohdetta ja antaa mennä intuitiolla?
b) Ajatella vain sitä aukkoa, johon osuessa kiekko kyllä menee koriinkin?
c) Ajatella vain tekniikkaa, heiton oikeaoppista suoritusta?

Mitä prosenttiosuudet jakaisit näille kolmelle osa-alueelle olettaen, että ne ovat 100% onnistuneesta lopputuloksesta?

Offline Flick Maniac

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 4 848
  • Discmania
    • View Profile
    • Frisbeegolf Club Keinukallio
  • Oikea nimi: Mikko Setälä
  • Seura: FGCK
Vs: Pelikirja
« Reply #79 on: 13.04.17 - klo:10:54 »
Itse suorituksen aikana ei kai pitäisi mitään. Sitä ennen on päätetty esim. (puttaan haaralta koska n.n. ja muista pitää flättinä ja muista saattaa kunnolla). Sitten painetaan play. Joskus kroppa tottelee, joskus ei.

Putissahan tämä on kaikkein hankalinta koska se on väylätulokseen selkeästi eniten vaikuttava heitto (vaikenta päästää irti ajatuksista ja antaa kehon suorittaa vaan). Ja sentin missi voi tarkoittaa ylimääräistä heittoa. Kun taas draivissa voi tulla vaikka useamman metrin missi siellä laskeutumispaikassa ja silti hyvä tulos.

Draivissa tuo etukäteispäättäminen toimii minusta helpommin ja selkeimmin. Mikä on kyllä epäloogista sinällään, sillä heitto on usein monimutkaisempi ja sisältää enemmän muuttujia.

"Jaha, tällänen väylä. Mittaa ton verran, ylä/alamäkeä tuon verran, ja tuulee tuolta tuolla nopeudella. Mihin haluan kiekkoni laskeutuvan on tuollainen skippimäinen maasto. x+y+z= heitän kiekolla Ö. Ja jotta se lentää tuonne, sitä pitää heittää kulmassa n. tehoilla emc2." Päätökset on tehty, sitten vain suorittamaan boldattua. Lentoradasta sitten näkee oliko päätös kohdallaan vai ei, ja/tai tapahtuiko jotain ennustamatonta mihin ei voi vaikuttaa. Siitä voi mahdollisesti ottaa oppia seuraavaan samanlaiseen heittoon kunhan ei ylikompensoi. Mutta ellei ko.väylän seuraava heitto ole vaatimuksiltaan ja muuttujiltaan tismalleen samanlainen, ei pidä antaa tämän edellisen heiton vaikuttaa seuraavaan. Mulle on heitossa selkeästi paljon helpompaa keskittyä tuohon että "heitä tuohon virtuaaliseen ikkunaan tuossa kulmassa ja tuolla teholla" vaikka itse kohde olisi kaukana, kuin putissa.

Helkuta. Nyt alkaa rönsyillä. Koetetaan silti välttää maatuskamaisia lauseenvastikkeita. Tuohon vielä kiinni:

Eihän sitä heiton aikana sovi miettiä teknistä suoritusta, vaan ainoastaan lopputulosta. Vai kuinka?

Siis lopputulosta, joo, että kiekko on korissa. Ei sitä, mitä se merkitsee kierroksen kannalta.

Nythän alkoi tuntua että heitto ja putti on aika kaukana toisistaan? Joo ja ei. Putissakin vain irtoamishetken asioihin voi vaikuttaa, ja etukäteen on pitänyt ne päättää ja lihasmuistiinsa harjoitella.
Discmania Media Partner 2017-2019
Team Discmania, Discmania Ambassador

Link | P2 | Tactic | Origin | MD3 | MD4 | Anvil | Essence | FD | FD3 | Fortress | CD2 | DD3 | Rampage | Spirit
http://www.instagram.com/Crushing_Plastic
http://www.youtube.com/user/glaabaglooba

Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Pelikirja
« Reply #80 on: 13.04.17 - klo:10:59 »
Putissakin vain irtoamishetken asioihin voi vaikuttaa, ja etukäteen on pitänyt ne päättää ja lihasmuistiinsa harjoitella.

Tämä on totta, mutta en usko, että KUKAAN oikeasti vain tekee miettimättä yhtään sitä, miten. Enkä tarkoita mitään jiiärrämäisiä fysikaalisia kaavoja tai kallistuskulmien asettelua astemittarilla, vaan ikäänkuin oppimansa tekniikan käyttämisä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä on myös asennekysymys. Itse ajattelen niin, että "kun teen tämän oikein, lopputulos on hyvä". Ikään kuin lähden tekemisestä käsin purkamaan lopputulosta, enkä niin, että lopputulos määrittää sen, teinkö oikein.

Offline ghorkki

  • Seniori
  • ****
  • Posts: 324
    • View Profile
  • Oikea nimi: Ville Könönen
  • Seura: Deep in the Forest
Vs: Pelikirja
« Reply #81 on: 13.04.17 - klo:13:24 »
Oma vastaus A) 50%, B) 50%, jos aukko puolivälissä koria ja pelaajaa.

Tuohon vastaukseen vaikuttaa lähinnä tuo aukon sijainti. Jos lähellä koria niin B > A ja jos lähellä pelaajaa niin A > B ihan metrien suhteena.

Tekniikkaa on tuossa tilanteessa ihan turha enää miettiä. Lähinnä muistuttaisin itseäni näin ”Hei, ennen kun teet mitään niin huomasithan tuon tuulen ja kumpareen? Pistä vaan keskelle sillä ne kompensoivat toisensa”

Yleisellä tasolla tarkasteltuna tuota draivin parantamista ajattelen toistojen ja tekniikan suhteena. Ideaali tilanne olisi kehittää ensin hyvä tekniikka ja sitten mahdollisimman paljon toistoja alle, mutta kumpaakaan näistä ei saa tehtyä ilman toista ja huonollakin tekniikalla saa "hyviä" heittoja kunhan on toistoja tarpeeksi alla. Hyvällä tekniikalla ja useilla tuhansilla toistoilla, ei enää tarvitse miettiä sitä tekniikkaa enää ollenkaan vaan lähinnä muistuttaa itseään heitossa huomioitavista asioista. Mutta jos vertaillaan tuohon määränpää ja reitti- teoriaan niin hyvällä tekniikalla reitin kulkeminen on nopeampaa ja voidaan valita jokin kauempana sijaitseva määränpää. Kuitenkin tekniikkaa parantessa saattaa reitiltä eksyä ja joskus jopa ottaa takapakkia, mutta yleensä valitaan se uusi parempi reitti jos sellainen löydetään. Tai sitten käännytään takaisin ja valitaan taas se tuttu ja turvallinen vanha reitti. Jokaisella on kuitenkin oma määränpää ja reitti, joten niistä on turha kiistellä.

Kuitenkin omasta mielestä sitä tekniikkaa kannattaa kehittää ja siihen panostaa ihan reilusti ja aina pyrkiä hieman kehittämään itseään myös yleisesti pelaajana, jotta uusia määränpäitä ja tavoitteita voisi saavuttaa.


Mikäli saat valittua päämärän ja reitin, pysy päätöksessäsi ja siirry sitten omaan osuuteesi.

Olen itse huomannut, että keskittymällä lähinnä teknisesti hyvään suoritukseen, loppu tulee itsestään kuntoon. Mikäli heitto on tehty oikein ja kuten reitti ja päämäärä vaativat, loppu menee myös oikein. Muistammehan, että vain tekniikkaan voit vaikuttaa itse. Kun se on kunnossa, ja teet oman osuutesi ulkoisten elementtien (tuuli, väylän muoto, maasto…/ työhaastattelija, työn vaatimukset…) edellyttämällä tavalla, lopputulos on yleensä onnistuminen.


Tämän asian kanssa olen täysin samaa mieltä. Muutenkin loistava kirjoitus ja jos Facebookin puolella vaikutat niin tulehan ihmeessä Frisbeegolfneuvolaan kirjoittamaan vastaavia juttuja :)

Offline JanneRäsänen

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 630
    • View Profile
Vs: Pelikirja
« Reply #82 on: 14.04.17 - klo:00:58 »
Harvoin kun kirjaa, äkkiä venähtää, yrittäkää kestää, on siellä relevantteja juttuja puttiin taustatiedon lisäksi.

Jaan kahteen osaan putin. Kun olen vuorossa paikalla, suunnittelen tuulen, etäisyyden, korkeuseron ja kiekon mukaan tähtäyspisteen ja tarkistan tekniset asiat, kuten olenko asettunut rintamasuunta kohti kohdetta.

Tokassa vaiheessa haluaisin vain suorittaa heiton miettimättä mitään. Tässä tulee puttipelini mörkö vastaan, joka on erilainen terveisiin pelaajiin verrattuna, joten joudun kahden ihannetilan vaiheen väliin ottamaan ylimääräisen vaiheen. Jossa ennen heittoa teen painon siirtoa edestakaisin ja käden liikkeellä tapailen käden (lihakset ja hermot) väsymystä.

Kuka tahansa voi huonona päivänä pitkässä kisassa väsyä lihaksiltaan ja käden hermoistaan, mutta vammaiselle haittoja ja vaihteluväliä levänneen, heittäneen ja hyytyneen välillä on enemmän kuin terveelle. Äkimmin päätyy hyytyneeksi, kun hermot väsyvät ennen lihaksia kaikilla kuulemma ja vammaiselle hermot ovat puristuksissa aina, mutta pahentuen käytön myötä nopeasti. Olen usein sanonut itsestäni, että pirkot pitää tehdä alkukierroksesta, kun käden tila laskee kuin lehmän häntä. Ei auta monipäiväisissä kisoissa.

Vasta kun käden liike tuntuu niin vaivattoman rennolta kuin hetken kunnolla on mahdollista pääsen ihannetilan suoritusvaiheeseen.

Jos olen tehnyt suunnittelun kunnolla ja kroppa ei vaikuta häiriköivältä on luotto tekemiseen ja odotan rutiinisuoritusta normaalilla sisäänkäyntimahdollisuudella. Eli olen henkisesti rauhassa lisäpaineettomana siitä, että en odota joka heiton menevän sisään, vaan sen normaalin toteutumaan. Tiedän suunnilleen kuinka monta hutia tulee kultakin matkalta ja jos murehtii niitä ohi menneitä historiassa ja tulevia odotettavia ohareita, luo ylimääräisen henkisen paineen. Sen olen välillä huomannut tiputtamaan osumaprosenttia. Ei joka kerta, mutta välillä itsensä psyykkaus haittaa.

Jos on luottoa ja normifiilis per väsymystaso kädessä, on luonut niin hyvän mahdollisuuden upottaa kiekon kuin mahdollista. Tuo itse heiton toteutukseen häiriötekijöitä ja riskeeraat, että ne onnistuvat häiritsemään. Häiriöiden ulossulkeminen on tavoite, ihan täydellisesti en ole onnistunut siinä, mutta onneksi harvakseltaan vain häiriöitä esiintyy ja joka kerta ne eivät johda hutiin.

Suorittaessa onnistunut valmistelu johtaa peräänkuuluttamaani ajattelemattomuuteen. En tiedä, onko oikein kutsua sitä intuitioksi. Jos se on semanttisesti oikea termi kehon kuuntelulle heiton aikana, sitten allekirjoitan 100 % intuitiota suorituksessa ja suunnittelussa paikalleen asettautumista 100 % inssi nörtti tiedegeek tuulimittauksia astemittarin ohella joka vartalon osaan ja kiekkoon joka akselissa ja sijaintiin toisiinsa nähden liikkeiden oikean ajoituksen suhteen kaikkien osien välillä. Joten vastaukseni on eri kuin Jaanin kysymyksen asettelu.

Miksi kuunnella passiivisesti niin kauan kuin mahdollista kroppaa kesken puttiliikettä? En muista, että olisin tästä kirjoittanut ikinä? Voin ollakin. Helposti voisi ajatella, että jos yrittää keskittyä kropan feedbackin analysointiin, aivokapasiteetti kuluu ja keskittyminen tärkeimpään suunnitellun liikkeen toteutukseen niin puhtaasti kuin pystyy, häiriintyy.

Toistaiseksi vaikuttaa siltä kokemukseni perusteella itselläni, muiden pään sisään on vaikea kavuta, että vain mitään ajattelematta aivot ovat niin tyhjäkäynnillä tietoisena puolella ja mahdollisimman pienen osuuden kuluttaen resursseista alitajuisesti, että _tunne_ siitä, että jotain on pielessä tai tuntuu hyvältä suorituksen aikana tulee läpi kropasta päähän. En ole psykologi ja en tiedä, kuuluuko kesken liikkeen tuleva palaute alitajunnan, tietoisen puolen, vai molemmalle puolelle. Rasita aivoja tekemällä ylimääräistä työtä ja resurssihukka on pois vartalon feedbackin kuuntelusta.

Jos ei ilman aktiivista kropan kuuntelua saa feedbackiä, ei voi saada teoreettistakaan mahdollisuutta keskeyttää pielessä olevaa suoritusta. Tämä on toinen syy välttää miettimistä kesken heiton suorittamista häiritsevän jahkailun lisäksi.

Kropan kuuntelua on vaikea juttu varsinkin hyperjännittyneille luonteille. Kanavasurffatessa osui Dr.Phil sarjasta kohta, jossa oli Philin "hyper" -sanalla kuvaama nainen, jota käskettiin nostamaan käsi sivulle ja rentouttamaan käsi. Yleisö voihkaisi yhteen ääneen säälistä ja kauhusta, kun mimmin ranne laski muutaman kymmentä astetta ja muu käsi säilyi vaakatasossa. Mimmi luuli olevansa rentona. Jos oikein muistan olivat lihakset aika krampissa. Tuo mimmi ei ainakaan saa palautetta kropasta kovin hyvin ja pitää olla raju viesti, jotta nousee yli viestihälyn niin korkealle tasolle tajuntaa, että huomaa jonkin olevan pielessä.

Jalkapohjasta lähtee miljoonan signaalin kieppeille sekunnissa päähän, se olisi aika häly käsitellä tietoisesti, joten alitajunta tekee valtavasti työtä suodattaessaan turhia signaaleja. Tieteilijät ovat tutkineet, kuinka monta prosenttia päivän aikana nähdyistä mainoksista muistuu mieleen. Naurettavan pieni osuus. Harvoin porukka muistaa kymmeniä mainoksia, vaikka ison kaupungin keskustassa ohittaa äkkiä yli tuhat mainosta päivässä. Suodatusta tapahtuu alitajunnan lisäksi tiedollisella puolella. Muutaman asian työmuistista ei tallennu mielenkiinnottomia asioita pidempikestoiseen muistiin kuin harvoilla, jotka muistavat lähes tai täysin kaiken.

Ole pelon vallassa ja tietoisesti sekä alitajuisesti ajattelukykyä kuluu suodattamaan kaikki on tai jotain on pielessä signaaleja kropasta. Kiva puoli alitajunnassa putatessa on se, että lihasasentoaisti ja niin kutsuttu lihasmuisti ovat itse asiassa muistikuvia aivoissa, eikä lihaksissa.

Tai no en tiedä tarkalleen, paljonko hermoverkostossa on aivoissa ja käden sekä pään välisissä hermoissa. Ainakin osa vartalon toiminnoista sijaitsee aivojen ulkopuolisissa hermokudoksissa, kun tutkimusten mukaan käsi saa vetäytymisrefleksin kuumasta esineestä nopeammin kuin signaali ehtii aivoihin.

Alitajunnan kauneus liittolaisena rauhalliselle itseensä luottavalle ajattelemattomalle puttaajalle on se, että kun alitajunta muistaa, miten suoritus tehdään, se valvoo automaattisesti, että onko tämä suoritus samanlainen kuin muistettu onnistunut suoritus. Jos ei ole, lähtee viesti kropalle ja tietoiselle puolelle mieltä vaara, jotain on pielessä. Se ilmenee useimmiten tunteena, ei selvänä tietoisena analyysiä siitä, että tuo nippelitieto-osuus suorituksessa eroaa rutiinista. Joskus fiiliksen tai harvinaisemman tiedon virheestä tajuaa niin äkkiä, että ehtii keskeyttämään suorituksen ja aloittamaan alusta. Tähän perustuu joidenkin huippupelaajien kommentti, että jonkin tuntuessa väärältä kävele pois puttipaikalta ja aloita alusta.

Poliisisarjoissa puhutaan "hunch" -sanasta. Alitajunta tiedostaa jonkin olevan epäilyttävää, mutta prosessointi tai muistista kaivaminen on kesken. Usein unessa tai herättyä alitajunnan työ on valmis ja tulee ahaa elämys tietoisella puolella, tämä fakta todistaa tuon asian. Samoin mutta onneksi nopeammin toimii "lihasmuisti". Joskus riittävän nopeasti puttauksen tai draivin keskeytykseksi, usein ei.

On parempi keskeyttää virheellinen suoritus edes joskus kuin vahingossa tai ei ollenkaan. Rutiinin määrällä lienee vaikutusta siihen, miten helposti tietoisella tasolle nousee hälytys virheestä alitajunnasta. Mitä aiempi häly, sitä enemmän reaktioaikaa jää pysähtymiselle. Steve Dodge jossain Marshall Street Disc Golf Championship videossa sanoi: "It is always good to stop". Muistaakseni Brinster keskeytti heiton ja uusi heitto oli joko juuressa tai holari. Liikaa vuosia, ei muista kumpi. Nykyään kisa tunnetaan nimellä Vibram Open ja on jenkkien kansallisen kiertueen etappi. Ollut vika kisa, jossa mestaruus ratkeaa joinakin vuosina. Steve on ollut PDGAn pomo, kai hän jotain on oppinut. Jos pitäisi arvata, luulen hänen tarkoittaneen alitajunnan varoituksen kuuntelua.

Paul McCartney on sanonut joidenkin sävellysten tulleen hänelle unessa ja joitakin keksintöjä on tehty unessa. Alitajunta työskentelee myös nukkuessa. Siksi varsinkin luovissa töissä on virkeyden takaamisen lisäksi tärkeää nukkua kunnolla.

Frisbeegolfissa on luovuutta, kuten Jaani kuvasi viestissään. Maratoonarilta ja muutamalta pyöräilijältä sekä fyysistä työtä tekeviltä olen kuullut usein väitteen, että yhden huonosti nukutun yön jälkeen saa huippusuorituksia aikaan, kahden ei juurikaan. Saisikin kahdet hyvät unet peräkkäin niin usein, että univelka kuittautuisi ja yhden huonon unen vaikutus ei kampita suorituskykyäni. Ei leikkaa yhtä hyvin väsyneenä, pulssi on korkeampi kevyessäkin liikunnassa ja äkimmin väsyy lihakset sekä pää, jos ei nuku. Sössi alitajunnan työvuoro yövuorossa lyhentämällä unet alle tarvitun työn suorittamiseen kuluvan ajan ja systeemiin jää rästitöitä tai oivalluksia jää syntymättä. Lähde puttaamaan pää sumussa tai alitajunta eilistä prosessoiden, ei jää lihasmuistin käyttöön ja virheilmoituksiin kapasiteettia yhtä paljon. Joten harvemmin ehtii pysähtyä oudon fiiliksen saadessaan. Väsyneenä reaktiot hidastuvat muutenkin.

Offline gunners

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 438
    • View Profile
  • Oikea nimi: jari väyrynen
  • Seura: KKpBats
Vs: Pelikirja
« Reply #83 on: 14.04.17 - klo:08:23 »
Eläköön Jaani huikeaa tekstiä jälleen. Tällaisiin en itse halua kuitenkaan ottaa kantaa, koska tekstisi on liian viisasta minulle. Mutta iso kiitos, pisti ajattelemaan.

Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Pelikirja
« Reply #84 on: 14.04.17 - klo:08:30 »
Ja minäkin opin. Muistin taas, miksi en lue tätä foorumia.

Offline gunners

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 438
    • View Profile
  • Oikea nimi: jari väyrynen
  • Seura: KKpBats
Vs: Pelikirja
« Reply #85 on: 15.04.17 - klo:10:41 »
Vaikuttaa siltä että ymmärsit väärin viestini, tai en osannut taaskaan ilmaista itseäni.
Ensinnäkin kirjoituksesi oli jälleen kerran erittäin hyvä. Mielenkiintoinen ja opettavainen.
Toiseksi en vaan kykene järkevään tekstiin, että siitä olisi kenellekkään hyötyä.
Kolmanneksi luin kirjoituksesi kahteen kertaan...ajatuksella! ja se herätti ajatuksia. Oivalsin ehkä jotain mikä saattaa auttaa minua pelaamisessa.
Neljänneksi KIITOS!

Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Pelikirja
« Reply #86 on: 15.04.17 - klo:17:30 »
Väykkä, komenttini ei liittynyt mitenkään sinuun :)

Offline gunners

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 438
    • View Profile
  • Oikea nimi: jari väyrynen
  • Seura: KKpBats
Vs: Pelikirja
« Reply #87 on: 15.04.17 - klo:19:13 »
Vaikuttaa siltä että YMMÄRSIN väärin ;D

Lue tahi et, mutta kirjoita edes silloin tällöin!

Offline Ari

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 2 550
    • View Profile
  • Seura: Nummelan Frisbeeseura
Vs: Pelikirja
« Reply #88 on: 15.04.17 - klo:19:42 »
Minäkin ymmärsin mitä Jaani yritti kertoa sanomatta ihan suoraan.

Myönnän että Jaanin viestin lukeminen kertoi ajatuksellisesti itselle asioita jootq voi veivata. Sitten JR:n spektaakkeli on taas jotain sellaista mistä osaisin taivuttaa jotain mistä osaisin tulkita sellaisen päätelmän josta osaisin hyödyntää itselleni. Erityistä tajunnanvirtaahan tuo on, mutta kovin vaikeaa sisäistää näin yksinkertaiselle ihmiselle.

Offline Jaani

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 1 416
  • Still Not a Player
    • View Profile
  • Seura: TT
Vs: Pelikirja
« Reply #89 on: 23.04.17 - klo:12:03 »
Jotta valtaan tilaa vain omasta osiostani, niin en nyt tukota tällä monen sivun tekstilläni NDGE:n kisapalstaa, vaikka sinne kuuluisikin. Teksti on pitkä ja henkilökohtainen muistelmakirjoitus, joka syntyi tämän vuoden NDGE:n molemmin puolin.

Tuntuu siltä, että tämän vuoden NDGE on nyt tosiaan pelattu ja kehoa kuuntelemalla saa tunteelleen vahvistuksen. Kylkiä kolottaa, käsivarsia jäytää, naamaa kuumottaa ja mieli on vähän tyhjä. Nykyään kun kisaaminen on omalla kohdallani jo entisen elämän murheita ja henkilökohtaiset kunnianhimon polttoaineet tulevat toisista säiliöistä, on tämän kaltainen rento mutta professionaali kilpailu parasta, mitä lajilla on minulle tarjota. En voi kylliksi kuvailla sitä kiitollisuutta, jota tällaiseen kisaan osallistuminen, vieläpä kutsuttuna, saa minut tuntemaan. Väykän johtama järjestelytoimikunta uhraa kymmeniä, satoja tunteja, jotta Minä Meikäläinen saisi viskellä pyöreitä muovinpalasia millimitalla parturoidulla nurmikolla kohti pikkuruisia metallitelineitä.

Harvassa ovat ne kisat, jonne mennään pienellä porukalla, keräännytään yhteen ja lähdetään pelaamaan ruutupapereiden ja omin käsin kaupungin maastokarttoihin piirrettyjen nuolien opastamana. Eipä NDGE toki ihan sellainen ole, mutta siitä puuttuu tietty vakavahenkinen suorittaminen, jota jokainen kilpailujärjestäjä PDGA:n langettamine sääntöineen ja rahasummineen nykyään ihannoi. Väykkä on pitänyt kilpailunsa sellaisena, jonne ei mennä suojelemaan ratingia tai laskemaan sarjapisteitä. Sinne mennään pitämään hauskaa; hakemaan muualla mahdottomia lentolinjoja, heittämään pitempiä rollereita kuin missään, kävelemään parikymmentä kilometriä vaihtelevassa maastossa, räntäsateessa ja auringonpaisteessa, ja itse tulen joka vuosi NDGE:hen ennen kaikkea tapaamaan lajilegendoja, joita ilman tämä laji ei olisi sitä, mitä se nykyään on - kaikkine edellä mainittuine lieveilmiöineenkin.

Itse en enää koe NDGE:tä kilpailuna, vaan tapahtumana, jonka nostalginen aromi leijuu auton puhaltimista Hyvinkää-Hanko-tielle saakka. Kapean ja mutkittelevan tien saavutettua Nurmijärvi Golfin klubitalon parkkipaikan näen edessäni lukemattomia vuosia kotimaisen frisbeegolfin historiaa, joka merkitsee minulle itsellenikin yli puolta elämästäni. Täällä kohtaan hahmoja, joiden kanssa olen viettänyt päiviä ja öitä rakkaan harrastuksen parissa, ja joita en enää muualla ehkä koskaan tapaisi. Emme me enää kilpaile samoissa kisoissa, ja vaikka joskus olisimmekin samalla tuloslistalla, tuskin pelaisimme yhtä aikaa. Niin käy, kun ihmiset vanhenevat ja vaihtavat junioreista avoimeen, mastereista grandmastereihin.

Väykän suunnittelema rata on sellainen seittiverkosto, jota pitkin kulkemalla törmään väkisinkin oman elämäni suuriin vaikuttajiin. Tiillä, siirtymillä, viimeistään ruokatauolla kuulumiset vaihtuvat kuin viimevuodesta tai viimevuosista olisi tuskin kulunut viikkojakaan.

Sellainen saa muistot elämään uudestaan.

Pitkästä aikaa muistin, kuinka Suomen hitaimman pelaajan titteliä ylpeästi kantavan Hämiksen Fiat Pandan takakontista ostin ensimmäisen kiekkoni, DX-muovin XD:n. Hinta 30mk. Opettelin heittämään viskomalla sitä Munkkiniemen rataa ympäri niin perkeleesti. Aloin vuoden-parin päästä myös treenata Hämiksen kanssa, ja lukemattomat ovat ne kisareissut Kauhajoelle, Vaasaan, Turkuun, Tammisaareen, Heinolaan…

Lajin kovin veljeskaksikko on tietenkin Lindbergit. Itse asiassa näin heidät ensimmäistä kertaa joskus 2000-luvun alussa juuri Nurmijärven Golf-keskuksessa. Olin ensimmäistä kertaa pelaamassa silloista NDGE:tä, kun kävelin lämmittelemään ykköselle (nykyleiskan nro 6). Katselin, kun isot pojat heittelivät alamäkeen ja mukanani ollut pitempään pelannut kaverini sanoi, että tuossa on Lindbergit, ne on kaikista kovimpia käsiä. Ja näinhän se oli. Sittemmin olen nukahtanut Lindbergien autoon niin monella kisareissulla, etten jaksa laskea. Jossain Jyväskylän kohdalla matkalla Oulusta Helsinkiin, tai jossain päin pohjanmaata Vaasan joukkue-SM-kisoista palatessa. Onpa sitä laivassa nukutun yön jälkeen pysähdytty keskellä Tukholmaakin, jottei mahan kautta kierrätetty aamupala sotkisi Hyundain penkkejä.

Tapaan Nurmijärvellä aina myös Sami Loukon, jonka järjestämät Munkkiniemen viikkokisat olivat silloisen alkavan kisaurani kohokohtia. Sami oli silloin Suomen ykkönen, ja vaikkei olisi virallisesti ollutkaan, niin minulle oli. Sami tietenkin voitti Munkkiniemessä aina. Kerran hän pelasi 2x9-väyläisen kisan pelaamalla -18. Hän oli Suomen ensimmäinen Innovan tallipelaaja, puttasi paremmin kuin kukaan missään ja heitti kauniita anhyzereita Rocilla jo silloin. Samin kanssa opin heittämään puttereita backhandilla, koska jossain yhdessä hänen kehittämässään lähestymistreenissä niin sovittiin tehtävän. Pakko oli oppia. Samilta ostettiin kiekot, jos Hämiksen takakontissa ei ollut.

Sitten on tietenkin Timo Pursio. Suomen kaikkien aikojan paras pelaaja, ei puhettakaan muusta. Timo oli minulle sellainen myyttinen hahmo, joka aina voitti kaikki kisat, mutta vielä oman peliurani alussa kisasi sen verran harvoin etten häntä ymmärtänyt bongata. Sitten jossain Meilahden Milleniumissa vuonna 2002 tai jotain pelasin Timon kanssa samassa ryhmässä (ensimmäisellä rundilla, arvotut ryhmät - kuinkas muutenkaan). En tietenkään silloin tajunnut, että tässä on nyt The Pursio, mutta nelosväylällä kyllä jäin toljottamaan epäuskoisena, että kuinka helvetissä kiekkoa voi heittää noin löysästi noin pitkälle. Timo on todellinen herrasmies ja parasta peliseuraa. Koskaanhan Timo ei treenaa, eikä mitään odotuksia kilpailuihin ole… mutta sellainen puhe on puutaheinää tietenkin. Vaikka silloin Meilahdessa ihailin Timon heittopituuksia, tajusin myöhemmin, että hän ei oikeasti edes heitä erityisen pitkälle. Paradoksaalista kyllä, Timo oli silti ehkä maailman paras draivaaja. Miettikääpä sitä.

Tänä vuonna en nähnyt Jussi Meresmaata enkä Markus ”Lilli” Lindewaldia, mutta siinä Nurmijärvi Golfin terassilla istuessa näin elävästi kuinka viime vuonna pitkästä aikaa kättelin Lilliä ja muisteltiin menneitä. Lilli voitti Suomen mestaruuden vuonna 2004 voitettuaan Porin Yyterissä Sami Loukon sudden deathissä. Emme kauheasti ehtineet Lillin kanssa treenailla yhdessä, mutta ne muutamat kerrat ovat jääneet kaikkein tärkeimpinä opetuksina mieleen. Emme tunteneet toisiamme kuin ehkä viikkokisoista ennen kuin kerran Lilli soitti minulle yllättäen ja pyysi mukaansa Koskelan sairaalan puistoon heittelemään. Lilli opetti minulle, miten heitetään pitkälle. Mutta kuka oikeasti heitti kaikista pisimmälle, oli tietenkin Jussi Meresmaa. En silloin lajia aloittaessani kauheasti seuraillut kisatuloksia, niin en ihan tajunnut kuinka kova jätkä siellä Suomenlinnan kisan tiillä oli, mutta kun oma junnuporukkani pysähtyi ja kääntyi katsomaan Meresmaan draivia, niin jumalauta sentään! Olen aina vähän jännittänyt Jussia hänen kanssaan pelatessani, koska hänen draivinsa oli täydellinen, ja täydellisyyden rinnalla halusin tietenkin pyrkiä samaan - onnistumatta mahdottomassa tehtävässäni. Siitä on varmaan kymmenen vuotta, kun Jussi sanoi minulle Talin ykkösellä, että heitän ihan liian kovaa. Taidan vasta nyt ymmärtää, mitä hän sillä tarkoitti. Oltiin Jussista mitä mieltä tahansa, niin kukaan ei voi kiistää, etteikö Jussi olisi tällä hetkellä lajin kasvot Suomessa. Ilman Jussia Suomessa tuskin olisi joka pitäjässä omaa rataa ja kymmeniä tuhansia pelaajia.

Oma ikäluokkani on myös oma lukunsa. On Joonas Hynönen, ehkä korkeimman itsetunnon omistava Suomen mestari, joka tiesi ja teki kyllä tiettäväksi, että hän on paras. Ja olihan Joonas paras. Olimme pitkään kilpakumppaneita junioreissa, mutta oikeastihan kisa oli ratkennut jo hyvissä ajoin ennen finaalikierroksia - Joonaksen hyväksi. Joonas Kuitunen, Blondi, The Champ. Hänellä jos kenellä on kaunis tekniikka, joka osoittaa kaikille meille riuhtojille, kuinka vaivattomasti kiekon voi lähettää matkaan 120 kilometrin tuntivauhtia. Blondi on myös niitä pelaajia, joiden seurassa mököttäminen on vaikeaa ja näyttää vieläkin typerämmältä. Hän on ehdottomasti mukavinta peliseuraa, mitä omalle kierrokselleen voi toivoa. Tosin vain arvotuilla ryhmillä, koska muutenhan Blondi on aina on ykkösryhmässä, jonne en itse kuulu.

Juho Rantalaiho on yksi syy, joka sai minut nuorena treenaamaan vielä pari tuntia aiottua pitempään. Olin pelannut ehkä vuoden pari, kun Turussa alkoi frisbeen nousukausi ja muuan toiminnanjohtaja Kaakinen sekä Juho alkoivat kiertää kisoja. Rantalaihon ultimatetausta esti ehkä parin ensimmäisen vuoden ajan täyden onnistumisen golfissa, mutta joskus vuonna 2004 tai 2005 Tampereen Epilässä muistan panneeni merkille, että Juho voitti minut ensimmäisen kerran. Sitten aika pian toisen kerran ja lopulta Juho meni menojaan Euroopan kärkeen saakka. Eikä Juhon menestys ole mikään ihme: katsokaa nyt, kun mies mokaa ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tyyni mentaliteetti ja positiivinen asenne näkyvät Juhon pelissä siinä, että ei hän luovuta koskaan vaan tekee aina parastaan - ja usein onnistuukin. Huhujen mukaan Juho olisi kerran OB:lle heittäessään mutissut itsekseen ”pahus”, mutta pitävien todisteen puuttuessa en menisi takuuseen tästä tunteenpurkauksesta.

On paljon pelaajia, jotka ovat olleet omassa elämässäni tärkeitä vaikuttajia kentällä ja moni myös sen ulkopuolella. Kaikkia tarinoita on vaikea tähän listata, mutta ilman Väykkää ja hänen NDGE:tään nämäkin muistot olisivat jääneet takaraivoon hidasta haihtumistaan odottamaan. Väykkä on sellainen hahmo, että aina kun hänet näkee, voi vain ihmetellä kuinka hän ei koskaan vanhene. Mikä siinä on, että puut kasvavat, korit ruostuvat ja omakin heittopituus  vuosi vuodelta vain typistyy, mutta Väykkä on pysynyt kaikki hänet tuntemani 17 vuotta tismalleen samannäköisenä ja aina yhtä virkeänä? Kerran mentiin kisoihin Väykän kyydillä niin, että yövyttiin vastoin sääntöjä (mutta Väykän luvalla) Rajamäen urheilukentän toimisto- ja pukuhuoneessa, ja aamulla auto starttasi kohti Kauhajokea. Ehtona oli vain, että Väykkä valitsee musiikit. Se kävi oikein hyvin. Itse kilpailua en muista, mutta reissun muistan. Siinä nähdään taas, mikä on elämässä lopulta tärkeää.

Väykällä on tapana jakaa NDGE:ssä kaikenlaisia oheistunnustuksia, kuten spirit of the game -palkintoja, ja aina vain ihmettelen, kuinka hän unohtaa palkita itsensä. Taas huomattiin Nurmijärvellä, että pelaajakokoukset ja palkintojenjaot voi hoitaa joko huonosti, hyvin tai vielä paremmin. Jos minulta kysytään, Väykkä on Suomen paras TD, joka osaa tehdä tapahtumastaan samalla rennon mutta hyvin organisoidun.

Kiitos vielä kerran kilpailuista kaikille, jotka tekevät sen mahdolliseksi. NDGE on minulle vuoden kohokohta. Toivottavasti tavataan myös ensi vuonna, ja saamme taas uusia muistoja frisbeegolfista ja sen pelaajista. Onhan tämä uskomaton laji ja ainutlaatuinen yhteisö.
« Last Edit: 23.04.17 - klo:12:05 by Jaani »