Frisbeegolf-forum.fi

Author Topic: Jussin rata kiertely blogi.  (Read 257226 times)

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Jussin rata kiertely blogi.
« on: 22.02.12 - klo:18:27 »
Olen vasta aloittelija.  Aloitin frisbeegolfin vasta 2010 syksyllä ja aktiivisemmin 2011 keväällä.
Tässä hieman viimevuoden tapahtumia
Kovin hyviä tuloksia en siis ole saanut. Esimerkeiksi yhtään birdiee en ole vielä saanut. pareja on kyllä useampi vaikealta julkujärvenkin radalta.  Birdeätä en onnistut saamaan edes helpota rantasipi edenin radalta jossa aloittelijallakin on siihen mahdollisuus.
 
Lähin birdie on julkujärven kolmas väylä jossa on iso puu edessä. Vielä marraskuussa heitin avauksen puun vasemmalle puolelle ja putti kopsahti n. 10 metristä korin yläreunaan.  Tuloksia sain syksyä kohden paranemaan. kotiradalla julkujärvellä ennätys on marraskuun alusta +28 .  Eka kerta keväällä, kun kiersin kaikki 21 väylää sain jotain päälle +40. Joten parannusta tapahtui syksyä kohden.  Myös Epilässä on tullut paljon heitettyä. Rata on helpompi kuin julkujärvellä, mutta ainakin viikolla iltasin siellä on hirveästi porukkaa joten siksi käyn mieluimmin julkujärvellä, koska siellä saa heittää rauhassa.
Laajennuskin luvattiin Epilässä tehdä, mutta tulos oli vain se, että yksi väylä poistettiin häiriköinnin takia.
Ilmeisesti tämän takia laajennuskin on viivästynyt mikä on todella ikävää. Toivottavasti tänä vuonna saataisiin edes uusi ysiväylä.

Hämeenkyrön pappilanmetsä on myös hieno rata. Kunhan on kuiva. Syksyllä rata on kuin suo, mutta kesällä ehdottomasti kannattaa mennä kun on kuivaa. täällä sain myös ensimmäisen par 4 väylällä paariin. Jossa heitin avauksen hienosti kuusinen läpi.  Eka väylä meni tosin harmittavasti pieleen, sillä onnistuin rollaan putin mäenpäältä alas.  siitä huolimatta +11 9 väylää.
Lisää huonoa tuuria oli myös Nokialla kisapuistossa jossa onnistuin rollaan putin väylän 7 rinteestä ihan alas asti. ja kolmas väylä päin puuta useita kertoja.  Ainoa onnistuminen Nokialla oli väylällä 9 joka on par 3 ja yli 140m ja tulos bogey.  Julkujärvellä olen myös onnistunut joskus heittään ekalla väylällä päin sähkölinjaa.

Vihiojalla kävin myös kerran isäni kanssa.  isäni on pelannut paljon oikeaa golfia ja siitä oli tässäkin lajissa jotain apua, mutta voitin kuitenkin hänet.  Oikeassa golfissa häväisin varmasti.  Oikeasta golfista en oikein koskaan innostunut vaikka isäni yritti minua siihen. Jotenkin lian vaikea eikä siitä vaan tullut mitään, mutta frisbeegolfista innostuin heti. harmi vaan, että löysin lajin aika myöhään. 
Talvi on nyt mennyt kokonaan pelaamatta. julkujärvellä olin vielä ihan marraskuun lopussakin,mutta kun lunta tuli oli paras lopettaa ja jatkaa taas keväällä.   Vielä vajaa 2kk täytyy odotella.  Huhtikuun puolessavälissä voisi päästä heittään. Hyvällä tuurilla jo pääsiäisenä.
« Last Edit: 13.07.20 - klo:21:11 by jussi32 »

Offline Juhanuha

  • Tomoottajat
  • Konkari
  • *
  • Posts: 974
  • Natural Born Disc Golfer
    • View Profile
    • Natural Born Disc Golfer
  • Oikea nimi: Juha Kytö
  • Seura: Sipoon Discstroyers ry
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #1 on: 23.02.12 - klo:07:35 »
Moi Jussi!

Tervetuloa mukaan jakamaan kokemuksia :)

Kyllä se birdiekin vielä sieltä tulee, muistaa pitää pään kasassa ja sankariheittojen sijaan tekee vaikka lyhyemmän varman heiton, aikanaan kun toistoja on alla niin niitä pirkkojakin alkaa tulemaan :)

Are you Natural Born Disc Golfer? https://nbdg.fi

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #2 on: 25.04.12 - klo:22:30 »
Kauden avaus Nokialla.


+16 10 väylää joka on paremmin kuin viime syksynä.
Eka väylä par jossa oli hyvä toinen heitto lähestyminen discraftt buzzilla ihan korin juurelle. avauskin oli star sidewinderillä ihan OK.
Toinen väylä oli vielä varsin märkä ja kurainen ja lumikinoksiakin oli vielä edessä.   Avaus lähti huonosti, mutta siitä huolimatta bogey eli 4
Kolmas väylä joka on radan vaikein jossa syksyllä epäonnistuin osumalla puihin.  Nyt en osunut ja tuplabogey 6 heittoa.
Nelosella avasin cheetahilla. Aika hyvä avaus, mutta vähän vasemmalle mäen alas ja raapi puun oksia.
Bogey.

Vitosella kopautin puita ja huonosti meni 6 heittoa. samoin 6 väylä ei koivin hyvin mennyt puu osumien vuoksi.
7. Otin varman päälle putissa, että ei rollaa rotkoon kuten viimavuoden syksynä.  olisin voinut riskillä saada paarin, mutta pelkäsin rollausta rotkosta alas ja otin varman bogeyn. Avaus lähti hyvin discmanian TD jota koeilin ekaa kertaa. Tällä sain aika suoran heiton joten kiekko vaikutti hyvältä ja sopi mulle. Yleensä kun heitto vie mulla aika paljon vasemmalle niin tällä TD:llä sain aika suoran heiton. Hyvä kiekko on suoriin heittoihin.
8. väylä helppo putti ohi. Olisi ollut muuten par, mutta bogey huonon putin takia.
9. Väylä kokeilin avata blizzard wraithia.  Ei oikein lähtenyt. Ehkä ei ollut tarpeeksi voimaa.  5 heittoa.
10 väylällä avaus taas vasemmalle rinteeseen kuten viime syksynäkin.  Kuitenkin 5 heittoa.

Viikonloppuna ehkä taas. Jos se julkujärvikin olisi jo pian pelikuntoinen.
« Last Edit: 25.04.12 - klo:22:33 by jussi32 »

Offline HAH

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 3 174
    • View Profile
  • Oikea nimi: Harri H.
  • Seura: 7k
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #3 on: 25.04.12 - klo:23:00 »
Nonii! Ensimmäisestä pirkon metsästyksestä on hyvä lähteä. Tervetuloa kirjoittelemaan. :)

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #4 on: 29.04.12 - klo:22:59 »
Julkujärven kauden avaus.   Lauantai 10 väylää +10  ja Sunnuntai 21 väylää +38

Oli onnistumisia ja epäonnistumisia.  Molempia.   Tänään onnistuminen oli ehdottomasti väylällä 1 jossa kakkonen oli jo lähellä ja paras avaus tällä väylällä.  Vielä kuitenkin putti jäi sen verran kauas, että en saanut sisään.   muut parit  väylillä  4,10 ja 21
Väylä 11 6 heittoa (double  bogey) joka on  yli 200m par 4 .   Blizzardit lensi hyvin.

Sitten epäonnistumiset väylä 9 avaus jäi käteen ja melkein 8 korille:D
väylä 12 avaus metsään.
Väylä 14 Puihin ja metsään 10 heittoa.
väylä 15 avaus aivan liian pitkälle vasemmalle.  en tiedä miten ja millä kiekolla tulolta mäen päältä pitäisi heittää. aina avaus liittää lopussa todella paljon vasemmalle. 
ennätys siis +28 meni peräti 10 yli ennätyksen muutamien epäonnistumisien takia.

« Last Edit: 29.04.12 - klo:23:01 by jussi32 »

Offline Sarimaa

  • Täysjäsen
  • ***
  • Posts: 244
    • View Profile
  • Oikea nimi: Mikko Sarimaa
  • Seura: Tampereen frisbeeseura
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #5 on: 30.04.12 - klo:01:06 »
Koita viidellätoista harjoitella melko matalaa heittoa, niin että heität oikeastaan rinnettä pitkin alaspäin, kohti kkoria, etkä niinkään suoraan eteenpäin. Tällöin kiekko ei ehdi feidata niin paljon ja jäät keskemmälle väylää saaden silti yllättävä paljon pituutta. Millä kiekolla avaat tällä väylällä?

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #6 on: 01.05.12 - klo:11:18 »
Mäen päältä avaan nopealla kiekolla katana , destroyer.  Sunnuntaina blizzard destroyer.  Oon hieman hitaimmillakin kokeillut sidewinder ja TD rush, mutta niillä on sama juttu, että vie mäen päältä vasemmalle.  Täytyy koittaa tota, että heittää rinnettä vähän alaspäin.

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #7 on: 11.05.12 - klo:23:42 »
Nyt meni huomattavasti paremmin julkujärvellä +29. Joka on vain yksi yli ennätyksen.  Hirveitä totaali mokia ei tällä kertaa tullut kuten kiekko jää käteen ja lähtee ihan vika suuntaan, mutta parantamista tuossa on edelleen huomattavasti.

Onnistumiasikin oli väylällä 16 heitin bogin eli 5 josta putti mäen puolestavälistä olevasta tasanteella sisään ja 18 myös 5 en jäänyt ryteikköön ja sain upsin puiden yli saarekkeeseen.

Väylä 5 paariin par nelosella.  Tällä kertaa ei mennyt vasemmalle metsikköön.  14 myös 8 heittoa joka on 2 paremmin kuin viimeksi.

Epäonnistuminen oli väylällä 2 jossa heitin avauksen metsikköön ja 6 heittoa.  Eka väylällä avaus meni myös hieman vasemmalle metsään ja nyt en saanut baaria vaan bogin.   

15 väylällä koitin tuota, että heittää alaviistoon.  Pituutta heittoon tuolla ei oikein tullut, mutta eihän mennyt ainakaan vasemmalle.

Viikko sitten vihiojalla A rata kahteen kertaan.  Par vain kerran väylälällä 4 mäen päälle, mutta paljon nelosia eli bogeja.  +11 ja +12
Kerkesin jo hurrata, että jes nyt en heittänyt ojaan, mutta kuitenkin väylän 7 mäen päältä lähti rollaan  keltainen  buzz ojaan enkä löytänyt.

« Last Edit: 11.05.12 - klo:23:51 by jussi32 »

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #8 on: 16.05.12 - klo:17:21 »
Tulihan se birdie
Toki rata oli helppo rantasipi Eden.  Kolme kierosta Edeniä  6 väylää +3 +1 ja 0
Bidie tuli väylällä 4 50m mäen päältä. kaksikin kertaa samalta väylältä.  Väylällä 6 oli birdie myös aika lähellä, mutta epäonnistuin putissa.  Paras kierros siis tasan paarin 0 jossa 1 birdie ja 1 bogey ja muut 4 par.
Edenin jälkeen vielä Nokian kisapuisto kertaalleen läpi ja ja uusi ennätys tällä radalla +14. 10 väylää. Täälläkin kakkonen oli todella lähellä Eikalla väylällä, mutta putti kops ylärautaan. Avaus lähti tosi hyvin n 7m korista.
Muut väylät menivät tasaisti bogia, mutta väylällä 7 jälleen onnistuin rollaan putin rinteestä alas.  Onneksi ei ihan alas vierinyt ja jäi siihen rinteen tasanteelle. Kolmosessa kerran päin puuta ja joku muukin väylä osu vähän puihin ja niistä vähän huonompi tulos.

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #9 on: 21.05.12 - klo:21:39 »
Julkujärvellä paransin yhdellä ennätystä.  Ennätys nyt +27

Parannettavaa tuossa vielä on.  Kakkosväylä on hankala. Avaus ei pysy väylällä ja  menee lähes aina metsään joka tuo lisäheittoja.  Vain pari kertaa saanut bogin kakkos väylällä.   yleensä 5 tai 6 joka on liikaa par 3:sella   Tänään 6 heittoa

14 väylä aina +3 tai +4 yli parin.  Sama juttu ei pysy väylällä. tänään 9 heittoa

 No onnistumissakin tänään oli 6 väylä pariin mäen päällä.  huonohko avaus, mutta toka heitto hyvä ihan korin viereen aika kaukaa.. Väylä 7 joka on aika vaikea ja pitkä  par 3 sain bogin. Hyvä kolmas heitto kaukaa kaarsi korin viereen.  8 väylä paariin joka yleensä menee bogiin.  tänään hyvä onnistunut kakkosheitto mäntyjen yli korin vireen.    15 mäen päältä bogi.  Nyt sain avauksen lähteen aika hyvin.    18 myös bogi.   Melko pitkä putti meni sisään saarekkeen reunalta koivujen välistä.   20 väylällä olin todella lähellä ensimäistä paria, mutta putin mokasin pahasti korin ylärautaan

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #10 on: 02.06.12 - klo:22:56 »
Viime kirjoituksen jälkeen Julkujärvellä  pari kertaa ja Epilässä 2 kierrosta yksi päivä.   Ei parannusta ennätyksiin.  Epilässäkään ei oikein sujunut.  Pari paria vaan 5  ja 7 väylä. 

kerrotaan kuitenkin tulevasta.  Poriin kun pääse onnibussilla Tampereelta halvailla niin kirjuriluotoon aion ehdottomasti lomalla mennä. Lullin, että porin rata on jossain syrjässä keskustasta, mutta kun katoin karttaa niin linja-asemalta on ihan kävelymatka kirjuriluotoon niin ehdottomasti sinne ja vielä niin halvalla eli matkakin on jo tilattu 3€ meno ja 3€ paluu.

Ainoa riski tuossa on se, että tuolloin sataa, mutta sitten pelataan sateella. Onhan sitä julkujärvelläkin muutaman kerran kastuttu kun sade on yllättänyt.


Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #11 on: 10.06.12 - klo:19:42 »
Tämä viikko Epilä 2 kertaa julkujärvi kerran ja Nokia 2 kertaa.

Epilässä +8   ja +10  +8 uusi Epilän ennätys

Uudessa ysi väylässä oli birdie lähellä, mutta putti vaihteeksi ylärautaan.   Myös 4 väylä meni ekalla kierroksella paariin jossa kori on aika pahassa koivikossa. 

Eka väylä tuo epilässä vaikeuksia joka menee yleensä 6 tai 7.  Ekalla kerralla otin varman päälle, että en heitä ojaan, mutta eihän siellä ojassa niin vettä enää ollutkaan kuin kevällä.

Nokialla olen aina parantanut ennätystä ja niin nyttenkin +12 .  Toinen kierros +13.     Vaikka ekalla kierroksella aloitin 3, 3 ja toisella 4,4  sain toisen kierroksen silti paremmin, koska lähes kaikki väylät tasaisesti bogia.  8 väylällä tuli putissa sössittyä ja lähti rollaan mäeltä alas ja 5 
Kolmas väyläkin alkaa Nokialla jo sujua.  6 heittoa molemmilla kierroksilla. 

Julkujärvellä viimeinkin onnistun 2 väylällä ja sain bogin toisen kerran.  Eka kertaa muistaakseni viimevuoden syksyllä.  Avaus oli toki hieman onnekas jossa kimposi puunkautta takaisin väylälle.    3 heitto hieno fore buzzilla ihan korin viereen.

Myös 15 mäki väylä alkaa avaus sujua ja aika hyvinkin.  Oon nyt avannut hieman hitaammalla kiekolla eli beastilla ja sillä lähtee hyvin mäen päältä eikä kaarra lopussa hirveästi vasemmalle.  Myös 17 väylän avaus onnistui hyvin.    Tokan heiton toki onnistuin  17 väylällä  pilaan vasemmalle pieneen metsikköön.   myös 5 väylällä, joka on par 4 olen onnistunut saamaan parin pari kertaa putkeen.  Pieniä mokiakin taas oli, mutta ei pahoja kiekon käteen jäämisiä.
« Last Edit: 10.06.12 - klo:19:45 by jussi32 »

Offline Atamooni

  • Täysjäsen
  • ***
  • Posts: 102
    • View Profile
  • Oikea nimi: Heikki Talvinen
  • Seura: DGC Fat Discs
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #12 on: 11.06.12 - klo:16:06 »
Kuulostaa siltä että putit ei meinaa mennä. Suosittelen ihan puttireeniä, ainakin ennen kierrokselle lähtöä. Esim julkujärvellä sitä on yleensä hyvä treenata #21 väylän koriin kunhan kattelee sinne tiille jos joku sattuu tuleen niin tietysti antaa sitten tilaa.

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #13 on: 16.06.12 - klo:16:26 »
Joo putti on hieman ongelma..  Monesti ylärauta kopahtaa aika läheltäkin.

  Myös draivitkin jää joskus käteen ja lähtee reilusti oikealle.  Nykyään kyllä saan reilusti suorempia draiveja kun viimevuonna meni taas reilusti vasemmalle.  Draivit siis joskus lähtee tosi hyvinkin ja pitkälle, mutta sitten suunta on ihan väärä.


Eilen siis kävin porissa, koska matkan sai halvalla onnibussilla.  Rata oli kyllä todella hieno ja haastavakin.  Ehdottomasti menen vielä loman aikana uudestaan.  Uusi matkakin jo osettu

Tarkoitus oli kiertää 2 kertaa A ja P puoli 21 väylää, mutta aikaa paloi sekä väylien, että kiekon hakemiseen.  P4 väylää ei meinannut löytyä mistään, kunnes lopulta tarpeeksi ratakarttaa katsoessa tajusin kävelleen väylän ohi..   Sitten A puolelta.  A5 ja A6 väylät eivät meinannut löytyä.  A6 on näköjään muuttunut.  Ei ratakartan kanssa ainakaan täsmännyt.   No kuitenkin ne löytyivät ja seuraavalla kerralla ne löytyy jo heti.    Kuitenkin koko lenkki kerran A+P 21 väylää +34 ja  A puoli vielä kerran +15

Haastava rata.  Jopa ehkä julkujärveäkin vaikeampi.  vain yksi pari toisella A kierroksella A4 väylällä.  Koko kierroksella A+P ei yhtään paria, mutta aika paljon bogeja. 

tuollaiset yli 200m par neloset eivät suju sitten millään.  7 tai 6 tulee.  P12 ojan ylitys tuli otettua aika varman päälle 6.  Riskillä ton vois saada paariin.  Jopa birdie hyvällä onnistumisella, mutta en halunnut hukata enempää keikkoja ojiin. Kokeneemmalla pelaajalla toi  P12 on jopa eagle  mahdollinen, mutta vaatii riskin ottoa heittää suoraan ojan yli.  Juhannuksen jälkeen menen siis poriin uudestaan.  On niin hieno rata, että uudestaan pitää päästä ja matkankin saa halvalla onnibussilla kun ostaa matkan tarpeeksi aikaisin ja Porin keskustasta kirjuriluotoon on ihan kävelymatka.




Niin ja muuten julkujävelläkin tuli uusi ennätys +25. 



« Last Edit: 16.06.12 - klo:16:28 by jussi32 »

Offline jussi32

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 829
    • View Profile
  • Oikea nimi: Jussi Sutti
  • Seura: Ylöjärven Ryhti
Vs: Jussin treeniblogi
« Reply #14 on: 25.06.12 - klo:22:06 »

Viimevikko julkujärvi +35 ja +32   . Tänään Eipilä  +8 ja +9

viimeviikon keskiviikkona oli kova tuuli.   Tuuli vaikuttaa jopa putissakin ja  aukealla pelaaminen on hankalaa ( julkujärvi väylät 16-18).  15 väylän mäenpäältä kiekko kääntyi ympäri väärinpäin.   Sitten huomasin 16 väylällä, että olihan minulla dx banshee jonka käyttö on jäänyt aika vähille.  Tuulessa sain menemään sillä suhteellisen suoria heittoa eikä tuuli vienyt hirveästi bansheeta mennessään.   Kuitenkin tuulen takia ei oikein sujunut.  10 väylällä tuuli vei puttiakin ja pilasi lähes varman parin.

Lauantaina oli tyyni sää, mutta ei oikein kulkenut silloinkaan.  Paljon oli puu osumia.

Tänään Epilässä.  Birdie oli taas uudella 9 väylällä lähellä, mutta  pitkät putit ei vaan uppoa.  Eka väylä alkaa sujua.  Bogi oli jo lähellä ykkösellä.   Nyt ongelmia tuotti 8 väylä.  Jossa avauksella on kyllä pituutta, mutta suunta ihan väärä molemmilla kerroilla kuusikkoon.   keskiviikkona taas porin reissu.   Valkeakoskelle pääsen muiden pelikavereiden kyydillä.  Joten taas yksi uusi rata on pelattavana.  Sastamalaankin saatetaan syksymmällä mennä.  Lahden Mukkulaan oli suunnitelmia kanssa mennä, mutta se jäänee ensivuoteen  sekä Helsingissä ainakin Meilahti joskus.