Olin jo unohtanut, tai pikemminkin saanut häivytettyä muististani, tämän reissun, jota kaveri rupesi muistelemaan lauantaina kaveriporukan fribakauden päättäjäissaunassa:
Mentiin Paimioon treenaamaan ja uhmaamaan luonnonäitiä Suomen syyssäähän, eli elohopea näytti n. +3 astetta, tuuli +10m/s ja vettä tuli jatkuvalla syötöllä, paikoin oikein kunnolla. Reissu alkoi Tiipparin lipeämisellä kädestä 1. väylällä ja kiekko molskahti vuolaana virtaavaan ojaan, jota myös joeksi haukutaan. Samalla rundilla 8. väylän avaus pitkäksi KC Aviarilla, joka päätyi siis Tiipparin kaveriksi lähes samaan joen mutkaan.
Tästä huolimatta päätettiin vetästä toinenkin rundi. Eka meni niin perseelleen, että pakkohan sitä on saada vähän voidetta haavoihin... Eihän se toinen kierros voi mennä enää huonommin. Kaikki menikin varsin mainiosti, kunnes astuin toisen kerran 8. väylän tiille. Melkeinpä prikulleen identtinen avaus, jälleen KC Aviarilla ja taas roiskahti. Tästä suivaantuneena nappasin välittömästi Stingrayn bägistä ja tempaisin - kirjaimellisesti - perään. Se oli sen reissun viimeinen heitto meikäläiselle, ei oikein napannut kokeilla enää kertaakaan.
Tulipa tuettua Paimion junnutoimintaa, nimittäin vain yksi KC Aviar palautui takaisin. Nyt jo naurattaa koko reissu, mutta ei ollut hymy kovin herkässä, kun hyppäsin auton rattiin hampaat kalisten, läpimärkänä ja 4 kiekkoa köyhempänä.