Show Posts
This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.
Pages: [1]
1
Treenipäiväkirjat / Perse edellä puuhun
« on: 14.11.16 - klo:21:00 »
Noniin, saatiinpahan tämäkin aloitettua viimeinkin.
Ensimmäinen vuosi lajin harrastamista takana ja sääliksi käy jo nyt emäntää kun joka päivä pitäisi päästä heittelemään kiekkoa. Hankalaa tasapainottelua kahden kalliin harrastuksen välillä, vaimo vai frisbeegolf. (Köyhälle kaikki on kallista)
Oma ensikosketus lajiin taisi olla vuonna 2010 tai 2011 kun futisjoukkueen saunaillassa otettiin kisaa kuka saa heitettyä kiekkoa pisimmälle. Ja eihän siitä silloin tullut juuri mitään, noin 50 metrin siivua parhaillaan pyyhe päällä. Ja kun muutama heitti kiekon toiseen päähän kenttää, niin ei itselle jäänyt juurikaan kuin paha mieli. Mutta sen enempää ei lajia tullutkaan ajateltua ennen viime kesää, kun porukoilta lainattiin muutama kiekko ja lähdettiin vaimon kanssa Peurunkaan kokeilemaan lajia. Ja muutama kierros taisi tulla viime vuonna heitettyä.
Alkukesästä palasi taas ajatus jos lähtisi kokeilemaan kuinka se kiekko tänä vuonna lentäisi. Ja aika huonostihan se lensi. Mukana oli vain muutama liian nopea draiveri, eikä käsitystäkään oikeasta tekniikasta. Mutta hauskaa oli ja se riitti. Kierroksiakin alkoi kertyä mukavasti ja päätettiinkin liittyä paikalliseen seuraan PuskaPuttaajiin ihan vain peurungan ratamaksuja ajatellen. Ja sitten alkoikin kiekkojen haaliminen.
Alkuun ostettiin aivan liian nopeita draivereita itselle, vaimolle sentään tajusi hieman hitaampaa ostaa. Mutta sen tarkemmin lajiin tutustumatta, kiinnosti se nopein kiekko kaikkein eniten. Pikkuhiljaa kiekot ja kokemus lisääntyi ja alkoikin ajattelemaan että jokohan se olisi loppukesästä aika ostaa putteri kassiin painoksi. Tekniikka videoitakin alkoi katselemaan netistä ja vertailemaan niitä omiin suorituksiin.
No vaimolta loppui kesän jälkeen innostus, mutta onneksi muutaman kaverin oli saanut koukutettua lajiin kanssa, joten yksin ei tarvinnut kierrellä ratoja. Oma pelikirja oli kyllä vielä tässä vaiheessa aika vaiheessa, sanotaan nyt näin. Tiille astellessa katseli isointa väliä ja mietti minkä kiekon koittaisi heittää täysillä suoraan mukiin. Ja hyvin, hyvin usein tuo ajatus ei toteunutkaan, vaan oltiinkin yhtäkkiä aivan päinvastaisessa suunnassa. Mutta vieläkin oli kivaa kierrellä kavereiden kanssa, joten ei sillä niin väliä ollut paljonko paperille olisi merkattu.
Syksyllä alkoi heittoseura vähentyä, ja itsekseen ratoja kierrellessä alkoikin keskittyä enemmän sellaiseen rauhalliseen, ehkä jopa hiukan teknisempään suorittamiseen. Aina niin pitkään kuin sipuli sen kesti. Huonona puolen on kyllä nyt saanut huomata sipulin heikkouden. Kun ei kestä niin ei kestä. Ja sitten hajoaa pakka totaalisesti. Ja sitten unohtuu se rauhallisuuskin ja aletaan riuhtoa.
Ensimmäisiin viikkokisoihinkin uskaltauduin syyskuussa Peurunkaan. Ja tulos oli omasta mielestä ainakin omaa tasoa parempi, mikä kyllä yllätti +8. Ja nyt onkin tullut jo 12 erilaista kilpailua kierrettyä, suurinosa viikkokisoja peurungassa, mutta mukana on myös holaripottia, laukaa openia ja kymppikisa. Tulokset on kyllä heitellyt päästä päähän, mutta näyttäisi tuo taso nyt olevan noin +20 luokkaa, ainakin peurungassa.
Mutta se mukava fiilis mikä on kisoissa ja reenatessa, sekä ne pienet ilon hetket onnistuessa heitoissa saavat jaksamaan vaikka korttiin tulisikin tuplaa tai triplaa.
Talvikaudella olisi tarkoitus saada ainakin puttia paremmaksi ja keväämmällä alkaisi sitten katsoa muuta tekniikkaa kasaan. Myös Pdga jäsenyys olisi tarkoitus hommata ja ehkä alkaa kierrellä vähän muuallakin ratoja ja kisoja. Mitenkä tämä perhe-elämä antaa nyt sitten myöten.
Mutta sen näkee aikanaan ja päivitellään tänne sitten aina säännöllisen epäsäännöllisesti asioita elävästä elämästä.
Ensimmäinen vuosi lajin harrastamista takana ja sääliksi käy jo nyt emäntää kun joka päivä pitäisi päästä heittelemään kiekkoa. Hankalaa tasapainottelua kahden kalliin harrastuksen välillä, vaimo vai frisbeegolf. (Köyhälle kaikki on kallista)
Oma ensikosketus lajiin taisi olla vuonna 2010 tai 2011 kun futisjoukkueen saunaillassa otettiin kisaa kuka saa heitettyä kiekkoa pisimmälle. Ja eihän siitä silloin tullut juuri mitään, noin 50 metrin siivua parhaillaan pyyhe päällä. Ja kun muutama heitti kiekon toiseen päähän kenttää, niin ei itselle jäänyt juurikaan kuin paha mieli. Mutta sen enempää ei lajia tullutkaan ajateltua ennen viime kesää, kun porukoilta lainattiin muutama kiekko ja lähdettiin vaimon kanssa Peurunkaan kokeilemaan lajia. Ja muutama kierros taisi tulla viime vuonna heitettyä.
Alkukesästä palasi taas ajatus jos lähtisi kokeilemaan kuinka se kiekko tänä vuonna lentäisi. Ja aika huonostihan se lensi. Mukana oli vain muutama liian nopea draiveri, eikä käsitystäkään oikeasta tekniikasta. Mutta hauskaa oli ja se riitti. Kierroksiakin alkoi kertyä mukavasti ja päätettiinkin liittyä paikalliseen seuraan PuskaPuttaajiin ihan vain peurungan ratamaksuja ajatellen. Ja sitten alkoikin kiekkojen haaliminen.
Alkuun ostettiin aivan liian nopeita draivereita itselle, vaimolle sentään tajusi hieman hitaampaa ostaa. Mutta sen tarkemmin lajiin tutustumatta, kiinnosti se nopein kiekko kaikkein eniten. Pikkuhiljaa kiekot ja kokemus lisääntyi ja alkoikin ajattelemaan että jokohan se olisi loppukesästä aika ostaa putteri kassiin painoksi. Tekniikka videoitakin alkoi katselemaan netistä ja vertailemaan niitä omiin suorituksiin.
No vaimolta loppui kesän jälkeen innostus, mutta onneksi muutaman kaverin oli saanut koukutettua lajiin kanssa, joten yksin ei tarvinnut kierrellä ratoja. Oma pelikirja oli kyllä vielä tässä vaiheessa aika vaiheessa, sanotaan nyt näin. Tiille astellessa katseli isointa väliä ja mietti minkä kiekon koittaisi heittää täysillä suoraan mukiin. Ja hyvin, hyvin usein tuo ajatus ei toteunutkaan, vaan oltiinkin yhtäkkiä aivan päinvastaisessa suunnassa. Mutta vieläkin oli kivaa kierrellä kavereiden kanssa, joten ei sillä niin väliä ollut paljonko paperille olisi merkattu.
Syksyllä alkoi heittoseura vähentyä, ja itsekseen ratoja kierrellessä alkoikin keskittyä enemmän sellaiseen rauhalliseen, ehkä jopa hiukan teknisempään suorittamiseen. Aina niin pitkään kuin sipuli sen kesti. Huonona puolen on kyllä nyt saanut huomata sipulin heikkouden. Kun ei kestä niin ei kestä. Ja sitten hajoaa pakka totaalisesti. Ja sitten unohtuu se rauhallisuuskin ja aletaan riuhtoa.
Ensimmäisiin viikkokisoihinkin uskaltauduin syyskuussa Peurunkaan. Ja tulos oli omasta mielestä ainakin omaa tasoa parempi, mikä kyllä yllätti +8. Ja nyt onkin tullut jo 12 erilaista kilpailua kierrettyä, suurinosa viikkokisoja peurungassa, mutta mukana on myös holaripottia, laukaa openia ja kymppikisa. Tulokset on kyllä heitellyt päästä päähän, mutta näyttäisi tuo taso nyt olevan noin +20 luokkaa, ainakin peurungassa.
Mutta se mukava fiilis mikä on kisoissa ja reenatessa, sekä ne pienet ilon hetket onnistuessa heitoissa saavat jaksamaan vaikka korttiin tulisikin tuplaa tai triplaa.
Talvikaudella olisi tarkoitus saada ainakin puttia paremmaksi ja keväämmällä alkaisi sitten katsoa muuta tekniikkaa kasaan. Myös Pdga jäsenyys olisi tarkoitus hommata ja ehkä alkaa kierrellä vähän muuallakin ratoja ja kisoja. Mitenkä tämä perhe-elämä antaa nyt sitten myöten.
Mutta sen näkee aikanaan ja päivitellään tänne sitten aina säännöllisen epäsäännöllisesti asioita elävästä elämästä.
Pages: [1]