Frisbeegolf-forum.fi

Recent Posts

Pages: 1 ... 8 9 [10]
91
Treenipäiväkirjat / Re: Rakkaudesta lajiin
« Last post by Ari on 01.08.23 - klo:15:04 »
Kohti uusia kokemuksia.

Masteritouria pelattiin viime viikonloppuna Riihimäellä. Treenikierroksella perjantaina huomasin että kulmakontrollin kanssa on ajoittain isoja haasteita ja jouduin ottamaan välillä useita treeniheittoja saadakseni ranteen oikeaan asentoon. Toisaalta on tietenkin aika hienoa jos osaa vakaitakin kiekkoja lähettää kädestä paremmin flättinä, mutta sitten kun niitä alivakaampia heittää samassa kulmassa niin eihän ne tule koskaan takaisin.
Riutta tuntuu sopivan kuitenkin meikäläiselle aika hyvin, melkein kaikki tiukat väylät on mahdollista ratkaista forella joka tuo meikäläiselle reilusti itseluottamusta. Kaikenkaikkiaan yllättävän lähellä kotia kenttä jossa ei tule muuten käytyä kuin kisahommissa.
Varsinkin 7-8 väylien yhdistäminen tuo tuohon kenttään lisää mielenkiintoa.

Vähän on pitänyt kiirettä kisan jälkeen joten kokeilen käydä väylittäin vähän läpi omaa tekemistä.

1. Molemmilla kierroksilla ykkösrinkiin ja kakkonen korttiin. Selkeästi meikäläisen Buzzz-forella täydellinen väylä. Samalla tietenkin täydellinen tapa aloittaa kilpailu birdiellä. Hyvin pelattu.

2. Ensimmäinen par4 jossa oikeastaan sellainen satametrinen heitto pikku feidillä olisi alkuun ideaali. Ensimmäisellä kierroksella livahti kiekko hyvissä ajoin kädestä, ekaan puuhun vasemmalla ja väylän oikealle puolelle kuusen alle. Sieltä sain oikeastaan rannevippaisulla aika hyvän paikkoheiton aikaiseksi, mutta väylän oikeaan laitaan josta ei päässyt oikein kunnolla heittämään. Yritin saada alivakaata kiekkoa forella antsaan mutta kun samalla väistin oksaa niin jäi antsa kotiin ja kiekko feidasi oikealla metsään. Koivujen välistä yritin saada heitettyä Zonella forea mutta jäi vähän matalaksi ja kilpailun ainoa tuplabogey oli valmis. Toisella kierroksella vähän aikaisin kädestä ja metsään. Sieltä pelastautuminen foreantsalla ja nelonen korttiin. Tämä oli laskettu bonuspirkoksi, mutta bogeyn keskiarvo on huonoa tekemistä.

3. Tämä on kuin tehty meikäläisen forelle. DD forella antsaan ja se käy siellä kurkkimassa vasemmalla ja palaa korille. Alamäkeen, joten saa siinä hyvän heittää. Ei kuitenkaan tullut mieleenkään etten osuisi siihen ekaan noin kolmen metrin aukkoon. Osuin siihen kyllä. Ensin liian matala ja helppo kolmonen. Toisella kierroksella liian vähän antsaa ja kiekko feidasi metsään. Metsästä oksien välistä ihan hyvä foreneppi mutta en ymmärtänyt väistää lapsen ranteen paksuista mäntyä jonka keskelle osuin. Putti reilusta kympistä alarautaan ja keskiarvo tästä 3,5. Ei hyvä vaikkei varsinaisesti ole helppo väylä.

4. Tämä pikkuisen ylämäkiväylä oli sitten toisinpäin sopiva. Testatessa HaloSidewinder kovaa meni kivasti. Eka rundilla kulmavirhe ja liian flättinä. Käänsi vähän yli ja tien oikeassa laidassa reilun kympin putilla. Ei mennyt. Toisella kierroksella lähti vähän aikaisin kädestä ja pomppeili puiden välistä reiluun kymppiin. 30cm korin yli putti ja paluuputti sisään. Kolmosen keskiarvo on vähän enemmän kuin toivoin. Tähän olisi pitänyt yksi kakkonen tehdä, mieluiten kaksi.

5. Kentän erikoisin väylä. Oikealle jyrkästi kääntävä väylä mandolla. Ja ylämäkeen. Ihan vänkä. Ratkaisin tämän HaloRoadrunnerilla.
Ensimmäisellä kierroksella vesisateessa täydellinen loiva antsa kolmeen metriin. Toisella kierroksella vähän liian vähän kulmaa, mutta noin 11m putti sisään. Kaksi kakkosta on enemmän kuin olin toivonut. Kaksi kolmostakin olisi ollut ihan ok, erikoisväylä.

6. Puiden välistä pikku ylämäkeen 70m. Osuin bäkkärillä aukkoon Buzzzilla, mutta molemmilla kerroilla pikku hysse jäi pois ja ehkä enemmän pikku antsassa, joten jäi putattavaa. Toisella kierroksella osuin laitteeseen ja pirkko, joten perussuoritus tähän perusväylään.

7-8. Yhdistetty alamäkiväylä joka olisi hienoa olla perusleiskassakin. Tämä olisi se väylä miksi tänne tultaisiin kauempaakin heittämään ja kassi tyhjäksi joka kerta. Eka kierroksella sateessa vähän liikaa hysseä ja Shryke feidasi liikaa osuen kuitenkin siihen uuteen valliin jonka reuna oli outtia. Rollasi pari metriä kentän puolelle, joten ei hätää. Zonella forelähäriin en saanut antsaa joten jäi 9m lyhyeksi. Pakkohan sitä oli yrittää vaikka ylämäki ja alamäki korin takana antoivat kaikenlaisia mahdollisuuksia. Airball korista ohi, mutta seiskametrinen paluuputti sisään.
Toisella kierroksella perussuoritus, Shryke kenttään, Zone vitoseen ja putti sisään. Tässä kohtaa toisella kierroksella kolme pirkkoa putkeen ja kilpailu näytti hyvältä. 3,5 on ihan hyvä tähän. Kaksi pirkkoa ei ole liikaa vaadittu, mutta korinpaikka on senverran ovela ettei ihan mikä tahansa lähäri riitä.

9. Metsäosuus. Fore avauksena onnistui molemmilla kerroilla. Korille vajaa 50m ja meikäläisellä kova luotto vanhaan Buzzziin ja foreantsaan. Eka rundilla liikaa antsaa ja puuosuman kautta nelonen korttiin. Toisella kierroksella muuten hyvä mutta liian matala. Onneksi jäi rinteen reunalle niin että sai nelosen väännettyä. Kaksi nelosta tuntuu huonommalta kuin onkaan. Viime vuodesta jäi sellainen olo, että tämä on mulle hyvä väylä. Ei tällä kertaa. Surkeita lähestymisiä.

10. Toinen metsäväylä jossa pitää osua aukkoon. 80m pikkuinen ylämäki ja meikäläisen foreässälle ihan tehty. Eka rundilla kuuteen metriin ja pirkko. Toisella kierroksella huono heitto ja pelastettu kolmonen puiden välistä. 2,5 keskiarvo on ihan hyvä. Ei tuohon voi olettaa osuvansa hyvin joka kerta.

11. Taas meikäläisen forella tehty väylä. Heitä Zone alamäkeen flättinä ja se feidaa korille jos ei osu keskikuuseen.
Eka rundilla surkea heitto jäi puoleenväliin. Siitä parempi heitto liukui korin ali ja meni rinteeseen noin seiskaan. Enhän mä sitä puttia saanut sisään ja nelonen. Ai saakeli.
Toisella kierroksella osuin sitten hyvällä heitolla siihen keskipuuhun. Vajaa 20m korille. Putti korin oikealle puolelle ettei vaan mene rotkoon. Ei mennyt, mutta kun osui maahan niin osui kiveen, siitä pystyyn ja oikealle kuusen alle. Haaraputti noin seiskasta oli varovainen ja olin onnekas kun kiekko jäi kolmeen metriin. Kaksi nelosta on kamalaa paskaa. Tästä jäi huono maku vaikka toisella kierroksella tulikin vähän tuurifaktoria mukaan. Siellä on niitä kiviä ja niihin osuminen on aina riski.

12. Reilun sadan metrin alamäkiväylä. Tähän treenasin jo foreakin jos tulisi reipas tuuli. Ei oikeastaan tullut. Eka rundilla Firebird jäi vähän loivaksi ja jäi 14m korista. Laitoin hyvän putin sisään. Toisella kierroksella heitin vitoseen ja tein toisenkin pirkon. 2,5 olisi ollut tyydyttävä keskiarvo joten tämähän meni hyvin ja molemmilla kierroksilla paikkasi edellisen väylän bogin.

13. Kaamea ylämäkiväylä jossa ei saa heittää oikealle kun siellä on kuolemanrinne. Molemmilla kierroksilla lähdin hakemaan rohkeasti pirkkoa. Olen tehnyt ennenkin ja kahdella hyvällä heitolla se on mahdollista. Molemmilla kierroksilla lähes identtinen heitto. Pikku hysse jäi taas pois ja ehkä flättinä lähtenyt alivakaa DDx käänsi vähän yli ja sujahti rinteeseen vähän ennenkuin siitä loppui vauhti. Eka rundilla heitin kaksi heittoa rinteestä ja pelasti nelosen 11m putilla. Siinä oli kyllä tarjolla vaikka mitä eikä välttämättä ollut fiksuinta ikinä mutta tuntui siltä että menee niin pitihän sitä. Toisella kierroksella tuuppasin forella itseni vain pois ja vitosen putilla par. Kaksi nelosta on tähän hyvää tekemistä. Selkeä bonuspirkko jos sellaisen saisi.

14. 120m par kolme pikkuisen alamäkeen ja oikeastaan pitäisi heittää suora heitto. Eka kierroksella jäi vähän näppiin ja oikealla olevan puun kautta helppo bogey. Toisella kierroksella kun piti heittää loiva hysse niin lähti kiekko suorana kädestä ja nousi plaaniin. Puikkelehti parin puun välistä ja 20m ennen koria kuusien keskelle. Sieltä ihmeellinen roikkoputtaus metriin. 3,5 on varmaan aika perustekemistä varsinkin jos avauksella ei pääse pitkälle. Ei oikein ratkaisua tähän.

15. Eka kierroksen avaus lähti liian aikaisin kädestä ja toisen oli liian matala. Molemmilla painittu nelonen on ihan ok. Tämä oli laskettu selviytymisväyläksi.

16. Ensimmäisen kierroksen heitto oli osoitus rohkeudesta. Päätin luottaa kiekkoon ja heitin sen kohti vasemman puolen metsää luottaen että kääntää se yli ja painelee hienosti korille. Ei se kääntänyt vaan näytin aika hönöltä kun heitin kiekon suoraan metsään. Sieltä hyvä paikko ja kolmonen. Toisella kierroksella päätin vähän auttaa kiekkoa ranteella ja se näyttikin hyvältä. Harmillisesti ei ihan ehtinyt palauttaa vaan jäi koivikkoon josta joutui heittämään maailmanluokan foreantsan Zonella päästäkseen metriin. Kaksi kolmosta tähän on sitä mitä odotettiinkin. Ei oikein ole avaimia heittämään putille. Hauska väylä yritellä kyllä kiekkokontrollia.

17. Heitä vakaa kiekko flättinä kovaa. Eka rundilla sisäkurvin puusta pomppu oikealle ja helppo kolmonen. Toisella kierroksella osuin oksaan joka ei varsinaisesti näyttänyt vaikuttavan lentoon, mutta jäi 9m lyhyeksi. Pojat siinä vähän ympärillä sohlasivat ja oli ihan ok tunne putata korotettuun koriin ysistä. Oli se sitten kuitenkin vähän varovainen ja feidasi ennen koria. Paluuputti kutosesta kuitenkin sisään. Tässä kohtaa taisi olla jo selvillä että Jani meni jo kakkoskortista senverran edelle että nyt painitaan vain kakkossijasta.

18. 80m suora putki. Pikkuinen töyssy keskellä. Kova luotto oli Sidewinderiin forella. Onnistui treenikiessilläkin. Kummallakin kierroksella umpisurkea fore väärässä kulmassa pitkin mettiä. En ymmärrä. Ei tarvitse heittää kovaa vaan ihan perusheitto. En osannut. Molemmilla kierroksilla pelailtu sitten kolmonen pois. Paha mieli. Molemmilla kierroksilla luotin että tästä pirkko. Ei tullut.

19. Melkein samanlainen väylä, mutta pikkuisen ylämäkeen ja korin oikealla. Eli jälleen meikäläisen fore. Taisi olla vielä vajaa 80m. Molemmilla kierroksilla epäonnistunut perusfore. Toiselle kierrokselle yritin jo reagoida vaihtamalla kiekkoa. Ei auttanut. Tässä joutui molemmilla kiesseillä heittämään hyvän 45m lähärin korin alle selvitäkseen hengissä.

Mielenkiintoinen mutta vaikea kilpailu. Kilpailussa kun ei pääse treeniheitolla paikkaamaan kulmavirheitä niin tulee helposti kompensoitua liikaa seuraavaan heittoon. Ei supertekoja, mutta rutiini riitti tällä kertaa jaettuun kakkossijaan. Taikapisteiden keskiarvon perusteella hävisin itselleeni yhden heiton molemmilla kierroksilla.

Jouduin perumaan Helmeen osallistumisen, joten nyt olisi tarkoitus sitten treenailla ennen EM-kisoja ukko ja kulmat kuntoon. Puttitreeniä ja viikkokisoista kilpailunomaista treeniä.

Sidewinderit pitää saada testiin. Jos ne kuluikin amerikassa liikaa ja ovat nyt alivakaampia. Mielenkiintoinen ajatus. Epäilen kyllä että ranne se vain on amerikan säädöissä vielä. Ei ole helppoa kyllä nyt sitä säätöä yrittää palauttaa.
92
Treenipäiväkirjat / Re: Täysillä päin puuta
« Last post by takarivi on 27.07.23 - klo:22:58 »
No tulihan tänäänkin käytyä kiekolla. Tällä kertaa mentiin Hiiskaan hupiheitoille. Ja tulihan siellä hupia, pahimmillaan kahdeksan heiton verran par kolmoseen. Toisaalta sitten heti seuraavaan väylään sain elämäni parhaan avauksen. Ei siitä silloin tiedä meneekö hyvin vai huonosti. Joku laski lopputuloksia, ja sanoi että sain +9. Kuulostaa juuri niin huonolta kuin voi olettaakin, kun ei ollut mitään panosta, eikä oikein jaksanut innostua kunnolla yrittämään muutenkaan. Hyvä kuitenkin että tuli käytyä. Muuten päivä menikin ruutua tuijottaessa. Aamulla Åland Openin FPO ja illalla MPO. Ei tullut turhaan käytyä keväällä Ahvenanmaalla, kun nyt oli kiva katsoa tuttua rataa YouTubesta. No sen verran sain itseä liikkeelle vielä illalla, että kävin uimassa läheisellä lammella. Tällainen lomapäivä tänään. Huomisesta ei tiedä vielä kukaan.
93
Treenipäiväkirjat / Re: Täysillä päin puuta
« Last post by takarivi on 27.07.23 - klo:09:14 »
Näin lomalla tahtoo unohtua mikä päivä on. Näin vanhana tahtoo unohtua mitä tuli eilen tehtyä. Yritän silti.

Äänekoskella vippailtiin ensin foreneppejä puttereilla ihan harjoitusmielessä. Päälle kierros. Ihan sitä samaa mitä aiemminkin, ei juurikaan pirkkoja. Nyt tuli vielä muutama bogi päälle. On se kumma.

Päivällä sitten muita askareita, ja illaksi Vesalan Montulle uuden leiskan avajaisparikisaan. Aika paljon oli tullut uusia väyliä, ja vanhoja oli vaikeutettu. Monia hyviäkin muutoksia, ja tuntuu että rata on nyt parempi. Toki edelleen aivan liian pitkiä väyliä kuolevaisen käsille. Hienoa tuolla on heittää, kun saa viskoa ihan niin kovaa kuin kädestä irtoaa. Ja toivoa ettei käsi irtoa. Menestystä ei kannata toivoa nuorukaisia vastaan.
94
Treenipäiväkirjat / Re: Saturin Miikan mutinat
« Last post by mykey on 25.07.23 - klo:23:04 »
Maanantai 25.07 Backby invitational tapahtuma jossa kalevi louhivuoren aceman konsepti lahjoitti yhteistyötahojen kanssa uuden 9 väyläisen konsepti radan lasten iloksi ukrainaan suurlähetystölle lehdistön ollessa paikalla.
9 koria ja pienet fladpad heittoalustat oli rakennettu uutena myös Backby radalle jonka konseptin avajaistapahtumasta oli kyse. Paikalla oli 21 pelaajaa , arttu viskari , huippu futaaja teemu markkanen, kasa amerikan isoja naamoja ja suomen huippunimiä. Yli puolet pelaajista oli tonnin oaremmalla puolella.  Lahjoitus tapahtuman jälkeen pelattiin kierros lasten radalla ja sen kunniaksi suomen kesä antoi vesisateen. CTP kilpailu jonka voittaja sai -2 heittoa ja kakkonen yhden lopputulokseen. Sitten kahvien jälkeen pelattiin backby rata hieman viritettynä Syötiin buffee lounaat ja nautittiin bändin musiikista. Itse kilpailun voitti jerymy koaling yhden heiton turvin kun voitti CTP kisan. Gregg barsby tuli toiseksi häviten heiton ja matt bell oli kolmas. Conrad jöi keskikastiin ja sexton sai holarin vikalle väylälle filmattuna. Zoe andyke voitti naisten sarjan ja suomalaiset nuoret jäi hiukan vauhdista. Philolla oli vähän nuppi kipeänä edellisen illan jälkeen ja parhaat suoritukset nähtiinkin häneltä illalla rumpuja soittaessa. Thomas gilbert vippaili hännisen ,luukkosen ja muiden nuorien kanssa melkoisia siivuja huvikseen pitkin iltaa näytös väylällä kartanon päässä.innova ja madroc urheilujuomat ja merrel olivat sponsoreina ja vieraita sai viihdyttää kartanon yläterassilla. Aika makea tapahtuma josta someen tulee video koostet ja haastattelut kun amerikan poikien kortti kuvattiin backby kierrokselta. Puolilta öin lähdin ajelemaan kotiin melko hyvissä fiiliksissä. Kiva oli olla TD tälläisessäkin hommassa.
Tänään käytiin omien tyttöjen kanssa pelaamassa lasten rata ja tykkäsivät kovasti. Itsekin tuli oelattua ihan kivasti vaikka philo ja greg huutelivat holarien perään.. illasta vielä jamon kanssa taliin sadekeliä kokemaan.
olihan layout vaikeutunut melkoisesti sitten viime käynnin. Hauskaa oli vaikka ihan märkinä painettiin kohti pimenevää iltaa. Semmosta tällä kertaa, mahtava laji tää frisbeegolf.
95
Treenipäiväkirjat / Re: Täysillä päin puuta
« Last post by takarivi on 25.07.23 - klo:22:44 »
No niin, nyt on JyLin PDGA-liiga takana. Viimeinen kierros pelattiin Keljonkankaalla.

Ennen sitä kävin kuitenkin päivällä hiukan heittelemässä Vihtavuoressa. Siksi vain ”hiukan”, että hukkasin kiekkoni. Laki ei salli kertoa mitä mieltä olen radan kunnossapidosta, sillä olen saman työnantajan palveluksessa. Siinä aikani kun potkin metristä nokkosviidakoa, löysin jonkun toisen kiekon, ja sain sen pelastettua oikealle omistajalleen, mutta omaani en löytänyt. Tuli mieleen, että silloin kun aloittelin lajia, potkin niitä samoja heiniä Väinö Mäkelän kanssa. Onneksi sentäs Väinö on edennyt urallaan.

Illalla kisa oli hiukan samoissa tunnelmissa. Ensimmäinen lämmittelyheitto ei ihan osunut väylään, ja sitä kiekkoa etsiskelinkin sitten aivan viimeisille minuuteille asti, ennen kuin kisa alkoi. Onneksi löysin silti. Kisakierroksen aikanakin tuli haeskeltua kiekkoja enemmän kuin aiemmilla pelikerroilla yhteensä. Milloin omia, milloin jonkun toisen. Jotkut päivät ovat sellaisia.

Aloitin pirkolla, eikä se koskaan tiedä hyvää. Sain pyristeltyä itseni nollatulokseen, mutta se ei riittänyt. Putosin liigan kokonaistuloksissa kolmanneksi. Pari erittäin tyhmää virhettä tuli tehtyä kierroksen aikana. Pitkään ylämäkiväylään heitin distancelätyllä lähäriä, ja kappas vaan kun se feidasi vasemmalle. Ei pitäsi olla yllätys. Otin sitten bogin. Ja eräällä väylällä korjasin edellistä parin viikon takaista heittoani, joka meni liian suorana oikealle OB:lle, heittämällä nyt ylivakaata hyssessä. No se löytyi vasemman puolen OB:lta. Sellaista frisbeegolf on, eipä siinä mitään. Yritetään oppia, vaikka se vaikeaa onkin. Tuntuu että alkaa unohtaa nopeammin kuin oppii uutta. Metrix 928 ja PDGA 897. Ei siis vieläkään onnistunutta kierrosta Keljonkankaalla. Viisi kertaa kuitenkin tuli yritettyä. Jostain syystä ei onnistumisia tänä kesänä.
96
Treenipäiväkirjat / Re: Saturin Miikan mutinat
« Last post by mykey on 24.07.23 - klo:12:20 »
Backby radalla pyörähdettiin katsomassa uutta 9 väyläistä kids rataa 21-35m väyliä uusilta pad heittolaustoilta. Ihan vekkulia hommaa. Sen jälkeen jamon kanssa oittaan camping radalle hyttysten syöteiksi. Heitolla hävisin kun vika putti ei mennyt. -5 oma tulos bogey free kuitenkin.
Tänään kutsukilpailuhommia backby kartanolla.
97
Treenipäiväkirjat / Re: Täysillä päin puuta
« Last post by takarivi on 23.07.23 - klo:22:38 »
Sunnuntai meni kiekkoa heitellen. Ei iso yllätys. Hiukan oli paikat jäykkinä edellisen päivän reissusta, mutta ei mitään sellaista, mikä estäisi pelaamisen.

Ajeltiin ensin Kivijärvelle. Siellä ei olekaan tullut käytyä muutamaan vuoteen. Muutoksiakin oli vähän tullut radalle, mutta ei mahdottoman paljoa. Mielenkiintoinen ja monipuolinen rata, kuten ennenkin. Peli sujui kohtalaisesti. Pari ajatusvirhettä ja jokunen ohiheitto. Muutama heitto miinuksella taisi olla lopputulos. Ehkä tuolla pitäisi pystyä hiukan parempaankin.

Matka jatkui Kyyjärvelle. Harsunkankaan radallakaan ei ole tullut käytyä pariin vuoteen. Siellä oli tehty enemmän muutoksia, mutta onneksi mukana oli kaveri, joka on käynyt siellä useammin, niin ei tullut suunnistusongelmia. Kun ratojen välissä tuli käytyä syömässä huoltoaseman noutopöydässä, niin ei oikein ollut paras pelivire enää kuitenkaan. Aurinkokin alkoi paistaa pilven raosta sen verran, että saatiin nälkäisiä paarmoja kimppuun. Lopulta taisi tuokin rata mennä hiukan miinuksen puolelle. Olisi pitänyt mennä enemmän.

Nyt tekisi mieli pitää pieni tauko taas pelaamisesta. Ehkä se järjestyy kun ei mene radalle. Onneksi ei ole mitään pakollista.
98
Treenipäiväkirjat / Re: Täysillä päin puuta
« Last post by takarivi on 22.07.23 - klo:22:31 »
Laitetaas jotain muistiin tästäkin päivästä. Käytiin Centerillä. Kotimatkalla kierros Jämsänkoskella.

Neljä porukkaa oli jonossa edellä, kun saavuttiin Centerille. Ei siinä viitsinyt sitten lähteä minnekään rangelle lähteä lämmittelemään, ettei menetä paikkaansa jonossa. Viime viikonlopun jäljiltä radalla oli edelleen Amateur Openin leiska pelattavissa, joten sillä sitten mentiin. Kylmiltään pitkälle ykkösväylälle ilman ainuttakaan harjoitusheittoa. Eipä ihme, että tuli otettua siihen triplabogi!

Kierros meni kohtuu seiftiä pelaten. Parilla väylällä eksyin pelaamaan metsästä metsään, ja silloinhan tulee lukua. Lopulta päädyin tulokseen +11. Aika lailla odotettu suoritus. Sillä hävisin kuitenkin 5 euroa. Metrix 931.

Kotimatkalla otettiin stoppi Jämsän kohdalla, ja käytiin pelaamassa Myllymäen rata. Oikein hieno paikka, jossa väyliä oli muutettu sitten kevään vierailun. Siellä hävisin viisi euroa lisää. Ei ollut minun päivä. Metrix 928.
99
Treenipäiväkirjat / Re: Täysillä päin puuta
« Last post by takarivi on 21.07.23 - klo:23:12 »
Kävin heittelemässä hiukan kentällä. Ei oikein irronnut sellaisia mittoja kuin haluaisin. Tuli kuitenkin eri kiekkoja viskottua sen verran, että ehkä niiden toiminnasta jotain jäi selkäytimeen. Sitä voi joskus tarvita.

Illalla sitten oli porukkaa lähdössä kiertämään Äänekosken rataa, niin tuli lähdettyä mukaan. Hirveän vähän saan nykyisin siellä pirkkoja. Olen sitten yrittänyt vähentää bogien määrää. Ei sillä pelillä hyvää tulosta saa, mutta ei ihan huonoakaan. Tänään -1. Kolme pirkkoa ja kaksi bogia. Useita putteja keskelle koria yläpantaan. Sitten vastapainoksi yksi äärimmäisen hieno pirkkoputti väylään 14. Sellainen pieneen ylämäkeen hiukan oikealle kääntyvä väylä, jossa käsi ei vain riitä korille. Sain nyt todella kaukaa kakkosringistä (saattoi olla sen ulkoakin, ei tullut mitattua) laserin suoran askelputin sisään. Piti laittaa, kun oli niin usein joku puu aina edessä, ettei voinut edes kunnolla yrittää. Nyt ei ollut. Elämäni toinen pörö tuohon väylään. Aika monta vuotta on rataa kuitenkin jo tullut kierrettyä.

Lauantaiksi suunniteltiin, että lähdetään jonnekin pelaamaan. Päätetään aamulla mihin ilmansuuntaan.
100
Treenipäiväkirjat / Re: Saturin Miikan mutinat
« Last post by mykey on 21.07.23 - klo:18:57 »
Pari rata bongausta tuli tehtyä turisti reissulla.. eden kylpylä 6 väylää oli oerus neppailua ja sitten mentiin valkeakoskelle 12 väyläiselle joka oli aika mausteilla höystetty. Kunnon veikkola viboja tuli ja kun om putteri tipahti jamon takaluukkuun saapuessa niin ei saanut oikeen suoritettua. Ihan loistava oli rata kyllä.
Näköjään syy kyynerpään kipeytymiseenkin löytyi. Kun pitelee puhelinta vaakatasossa ja katsoo fribaa niin aiheuttaa tennis kyynerpää oireet.. hah haa.. siis katsomalla fribaa ei pysty itse pelamaan onhan hauskaa..
Pages: 1 ... 8 9 [10]