Messages

31

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 15.05.16 - klo:12:47 »

Haluaisitko valaista miten tuulet vaikuttaa erikoisheittoihin? (upsit ja rollerit tietenkin molemmilla tavoilla)

Forea ei ehkä lasketa erikoisheitoksi (ENÄÄ!), mutta siitäkin voin todeta sen, että koska foreen ei saa niin hyvää jengaa kuin bäkkäriin, on se alttiimpi tuulen vaikutuksille.

Upsia vältän itse heittämästä sivutuuleen, koska tuulen vaikutus kiekkoon on maksimaalinen kiekon ollessa pystyssä. Vasta- ja myötätuuleen pitää taas olla todella tarkka, että ei näytä kiekon selkää tuulen suuntaan. Se estää kiekkoa tekemästä kieppiä, ja yleensä kiekko putoaa sitten liitämättä maahan.

Rolleri on tuulella ihan hyvä vaihtoehto, koska maanpinnassa ei tuule läheskään niin kovaa kuin ylhäällä. "Tuulella heitot matalana" on ihan käypä ohjenuora, jos haluaa väylällä pysyä. Sivutuulessa rolleri on tietysti hyvin riski aina, mutta taitava pelaaja voi koettaa heittää kiekon oikeaan kulmaan pyörimään niin, että tuuli jopa estää kiekkoa "feidaamasta".

Kovalla tuulella kannattaa pysyä osaamissaan perusasioissa, jos haluaa pelata ilman suuria vaihteluita.

32

Treenipäiväkirjat / Vs: Treenilogi Tapani A. (Tomoottajat)

« on: 15.05.16 - klo:10:20 »

Kertoo jotain, että sä lasket putiksi 35-metriset. Mulla putti tarkoittaa 20 metriä, jonka heitän jo hyppyputtina senkin. Tämä tietty johtuu siitäkin, että omat putterini ovat todella ylivakaita eikä liito ole se, mitä edes yritän.

Mutta silti. Putti ja 35 metriä.

33

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 14.05.16 - klo:17:52 »

Ranteen käyttö draivissa

Tossa kun katoin Konopisteen videota, niin Lassi Hakulisen ranne näyttäs olevan muita kanssapelaajia enemmän mutkalla taakseviennissä.
Tai ehkä muilla vaan nopeampi liike, niin ei ehdi huomata.
Toikaan ei varmaan toimi, jos yrittää sitä vedon aikana lihaksilla suoristaa. Mutta onko hyvä taaksevedossa taittaa rannetta ja sitten antaa sen löysänä suoristua ittestään eteenpäin vedon aikana? Itte oon viime aikoina jotain tollasta tehny draivatessa ja tuntus lähtevän äkäsemmin, kun aiemmin oon kai pitänyt rannetta aika suorana koko ajan.

Tässä esimerkki Hakulisen draivista

Kun tällainen suomalainen perustuuppari "Jaani" kertoo, miten asiat ovat, niillä ei yleensä ole niin paljon totuusarvoa. Olisikohan McBethilla ja Nate Sextonilla enemmän uskottavuutta.

https://youtu.be/U0gzNIRxRbY?t=3m45s

34

Treenipäiväkirjat / Vs: Kempsterin KGB

« on: 13.05.16 - klo:20:13 »

Hyvä teksti! Sä oot Niko hyvä puttaamaan. Sellaisen voisi todeta jokainen itselleen ennen kiessiä muutenkin. Äläkä pyydä anteeksi, että toteat kuten asia on.

Tähän täytyy palata omassa blogissani vielä jossain vaiheessa.

35

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 13.05.16 - klo:15:07 »

Mulla mukavuusalue loppuu viimeistään jossain 7 metrin hujakoilla, siitä eteenpäin rupeaa olemaan hyvinkin epämukavaa. Epävarmaa on jo paljon aiemmin. Mutta muutaman kerran on kisakierroksilla tullut pitkältäkin matkalta putatessa hyvä fiilis: "tän mä laitan sisään." Harvinainen tunne siis - mutta tähän saakka se on todella toiminut. Joskus hyvin harvoin sitä vaan tietää, että "tää 12-metrinen alamäkiputti pahalla rollimahdollisuudella vaan menee sisään". Ja tosiaan, mulle se 12 metriä on oikeasti hyvin pitkä matka 

Nyt osuu arkaan paikkaan, hyvä!

Mukavuusalue:

Mukavuusalue, ihan koko elämän mittakaavassa, on sellainen alue, joka on kaikista petollisin, ja jonne jämähtää ihan hirveän helposti. Mutta mukavuusalue on myös sanana harhaanjohtava, sillä jos mukavuusaluetta ei koskaan pyri laajentamaan, sillä on tapana kaventua ja muuttua ahtaammaksi niin, että ei huomaakaan, kunnes yhtäkkiä on vain ihan pakko murtautua sieltä ulos - ryminällä. Ja sitten ollaankin syvällä epämukavuusalueella. Niin syvällä, että voi tulla täysin neuvottomaksi, kun mukavuusalueelta on jouduttu lähtemään niinkin varoittamatta ja yllättäen, ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kyllä sen epämukavuusalueenkin oppii muuttamaan itselleen mukavaksi - samaan tapaan kuin joskus entisaikoina opetettiin lapsia uimaan: köysi jalkaan ja laiturilta veteen. Niin kauan, kunnes osaa pysyä itse pinnalla, mukavasti. Ei taatusti kovin miellyttävää, mutta niin vain oppii. On toki helpompiakin tapoja, kuten vähittäinen totuttelu.

Mukavuusalue on sellainen alue, jossa ollessa ei joudu kohtaamaan haasteita, eli pelkojaan. Joillekin mukavuusalue voi tarkoittaa esimerkiksi nukkumista valot päällä, aina samaa reittiä töihin ajamista tai vaikka aina samaa ruoka-annosta. Jottei joudu kohtaamaan uutta ja epävarmaa, mahdollisesti jopa vaarallista tilannetta. Pelosta on kuitenkin AINA kysymys, koska vain vanhoja ja tuttuja asioita tekemällä välttää kohtaamasta tuntematonta, siis pelottavaa. Ja muista, pelko on tunteista kavalin, sillä se naamioituu aina joksikin muuksi. Yleensä järkevyydeksi. Pelko sanoo, että "on järkevää syödä aina samaa ruokaa, koska silloin tietää, mitä saa, eikä joudu pettymään". "Ei kuitenkaan kannata ajaa toista reittiä, koska tuskin siellä on mitään näkemisen arvoista ja tietääpähän varmasti reitin, niin ei tule eksyttyä".

Mukavuusalue ei tosin koskaan pysy samankokoisena, vaan jos aina asennoituu karsimaan kaikesta tekemisestään haasteet ja hankaluudet, pelot ja yllätykset, huomaat olevasi spiraalissa, joka kiertyy aina vain pienemmäksi. Sitten hiljalleen huomaa kuinka tylsäksi ja ilottomaksi kaikki on mennyt. Huomaa suorittavansa elämää, josta on itse karsinut kaikki yllätykset pois, jottei joutuisi pettymään. Ei tosin yllättymäänkään, koska yllätys voi olla negatiivinenkin. Psykologit tietävät, että jos ihmiselle annetaan 50/50 mahdollisuus joko suureen voittoon (tai todella suureen tappioon) tai vain pieneen voittoon (ja pieneen tappioon), useimmat ihmiset valitsevat sen, josta koituu vähemmän harmia. Vaikka olisi siis yhtä suuri mahdollisuus suureempaan voittoon. Ihminen on varmistelija.

Traagisimmillaan käy niin, että ihminen ei voi poistua kotoaan, koska ulkona on pelottavaa, tai koska on pakko varmistaa onko liesi jäänyt päälle tai ikkunat auki tai mitä tahansa. Ihminen voi luoda ympärilleen kalterit, joiden sisällä on turvallista (joskin ihan perseestä). Siksi on eläimiä, jotka eivät lähde häkistään vaikka saisivat. Tai vankeja, jotka haluavat takaisin lusimaan, koska ulkomaailmassa on liikaa valinnan varaa, ja koska eivät muutakaan osaa. Valtava elämän potentiaali jätetään käyttämättä siksi, koska pelottaa hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle, pelätään ottaa riskejä, pelätään yllättyä, pelätään elää täysillä.

Mitä tämä tarkoittaa sitten pelaamisen kannalta?

Mukavuusalue on, kuten Tapanikin jo sanoi, esimerkiksi se etäisyys putille, joka on tuttu ja turvallinen. Pelaaja tietää, että tältä etäisyydeltä menee melko varmasti sisään, joten hän ei välttämättä edes välitä kokeilla 10 metristä, jottei vain kiekko lentäisi ohi korin ja ulos mukavuusalueelta. Paluuputti on pelottava asia, joten todennäköisesti hän on myös opetellut sellaisen puttityylin, ettei joudu koskaan tilanteeseen, jossa hänen on kohdattava kierroksella pelkonsa, eli paineisen paluuputin. Mä tiedän, mistä puhun.

Niin kauan, kun ei anna itselleen mahdollisuutta putata 10 metristä sisään, ei putti tule koskaan menemään niin kaukaa sisään. Piste.

Kyse on pelosta, ja vain pelosta, mutta pelko on saattanut panna naamarin päälle ja esiintyy järjen äänenä, joka sanoo että "näin välttää suuremmat katastrofit. Otan vain nostobirdiet ja muuten pelaan par-tulosta. En edes yritä yli 7 metristä, ettei mene pitkäksi."

No onpa järkevää...

Pelkoahan se on. Pelkoa yrittää parhaansa. Pelkoa kohdata epämukavat paluuputit ja pelkoa pelata loistavaa peliä! Silloin pelko on ottanut voiton, etkä sinä.

Kuten Tapani kirjoitti, mukavuusaluetta voi venyttää opettelemalla menemään sen ulkopuolelle. Puttaa tuhat kertaa kympistä. Opettele tekemään pitkiä putteja. Vaihda sellaiseen tekniikkaan, jolla VOI PUTATA PITKÄKSI. Ja puttaa surutta pitkäksi pari kertaa. Mene kisoihin ja tee parhaasi, ja jos tulee paluuputteja, tee parhaasi. Jos paluuputti ei mene sisään, iloitse siitä, että pääsit treenaamaan sitä kovan paineen alla, koska vain siten voit koskaan oppia puttamaan paluuputteja kovan paineen alla. Sitä on olla epämukavuusalueella ja tehdä siitä mukavuusalueensa. Se on ainoa keino.

Kannustan kaikkia aluerajojen selkkauksiin. Se on ainoa tapa tulla hyväksi. Ja ainoa keino estää puristumasta omien kapenevien mukavuusrajojensa sisälle. Nimittäin mokia tulee siellä mukavuusalueellakin, ja jos antaa niitten ottaa vallan, asetat uudet rajat taas vähän lähemmäs ja sitten taas vähän lähemmäs.

Lopulta huomaat, kuinka kiekon pudottaminenkin koriin jännittää.

Ja mä tiedän, mistä puhun. Itsestänihän mä olen tähänkin mennessä kirjoittanut.

36

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 13.05.16 - klo:14:28 »

Tätä ongelmaa voi ratkoa monella tavalla.

A) Yleensä heitetään ylivakaammalla kiekolla, kuten vaikkapa Firebirdillä tai Destroyerilla tms, koska se haluaa feidata herkemmin kuin alivakaat kiekot.

B) Laitetaan kiekkoon enemmän hyzer-kulmaa, jolla ennakoidaan vastatuulen aikaansaama ylikääntäminen

ja, koska vastatuuli tietenkin hidastaa kiekon lentoa,

C) Heittämällä kovempaa kuin tyynellä

Mitäs olet mieltä vaihtoehdosta D) Heitä nopeammalla kiekolla?

Logiikkana siis se, että kiekko halkoo paremmin tuulta, vajaa tehoisenakin jaksaa korille ja vastatuuli kompensoi hiljaisemman heiton nopeutta säilyttäen kiekon luonnollisen lentoradan.

Itse ainakin tulee usein vaihdettua midarista väylyriin kun tuulee kunnolla vastaan.

Voi toimia, riippuu vähän tuulen kovuudesta ja tietenkin väylän pituudesta. Mutta täytyy aina pitää mielessä, että mitä nopeampi kiekko, sitä isommat linjat, äkkinäisemmät liikkeet ja hajonta. Jos mun pitäisi valita yksi kiekko, jolla heittäisin kovassa vastatuulessa kaikki 80-120-metriset väylät, se olisi Champion Banshee. Se taitaa muutenkin olla useimmin käyttämäni kiekko tällä hetkellä. Pitääkin käydä ostamassa pari lisää. Kiitos kun muistutit!

37

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 12.05.16 - klo:14:33 »

Itse siis pyrin kovemmalla vastatuulessa varmistamaan ylivakaammalla kiekolla ja flättinä heittämällä (flättinä saan nokkakulman varmimmin hallittua) perussuorituksen, jos ei ole tarvetta urotekoheittoon. Tietenkin tämäkin asia on väylästä riippuvainen, mutta lähtökohtaisesti näin.

Hyvä huomio tämä, että flättinä on helpompi saada kiekko lähtemään oikein. Mitä enemmän lasketaan ilmalennon aikana tapahtuvien oikenemisten ja kääntämisten varaan, sitä epävarmemmaksi lopputulos muuttuu.

38

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 12.05.16 - klo:13:56 »

Ranteen käyttö draivissa

Mutta onko hyvä taaksevedossa taittaa rannetta ja sitten antaa sen löysänä suoristua ittestään eteenpäin vedon aikana? Itte oon viime aikoina jotain tollasta tehny draivatessa ja tuntus lähtevän äkäsemmin, kun aiemmin oon kai pitänyt rannetta aika suorana koko ajan.

Tässä esimerkki Hakulisen draivista

Mulla ei nyt tähän hätään ole videota aiheesta laittaa, mutta jos ja kun veto on hyvä (suora ja rento ilman ylimääräisiä jännityksiä), ranne käy automaattisesti mahdollisimman supistuneessa asennossa juuri ennen oikenemistaan. Jos veto alkaa sieltä lapaluiden kohdalta ja siirtyy luonnollisesti jännittelemättä kyynärpäähän, joka vetää mahdollisimman kauas eteen, on rentona pidetty ranne koukistunut niin pieneen kuin se ilman jännitystä pääsee. Jännittämällä rannetta ei pääse yhtään sen koukumpaan, mutta käsivarsi on todennäköisesti vähän jäykempi sitten koko heiton ajan.

Se voi toimia Hakulisella, mutta en mä usko, että hän mitään hyötyä siitä saa. Pitkällehän äijä heittää.

39

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 12.05.16 - klo:13:45 »

Kiitos kaikille aktiivisesta kirjoittelusta! Niin on hyvää settiä ja oivaltavia ajatuksia nyt tullut tänne, että kirjoitusaiheista ei todella ole pulaa.

Henkisen pelin jutut kuitenkin vievät kapasiteettia niin lukijoilta kuin kirjoittajalta, joten väliin taas jotain muuta. Mentaalihommat eivät onneksi valmiiksi tule, joten peltoa riittää kynnettäväksi vaikka vähän breikkiä pitäisikin.

Tuuleen heittäminen:

Moni pitää tätä yksinkertaisena asiana, mutta ainakin itselläni vielä yli 15 vuotta pelanneena tuuliasiat askarruttavat. Moni jo jonkin aikaa pelannutkin kyselee minulta neuvoja tuuleen pelaamisesta, ja silloin huomaa, kuinka asiaa joutuu pohtimaan ihan oikeasti. Ei se tule automaatiolla koskaan, ei etenkään kisakierroksella, kun jännitys saattaa sotkea ajatuksia ja järki hidastuu.

Vastatuuli:

Draivatessa tiiltä, sanotaan nyt vaikka 100-metristä väylää kovaan vastatuuleen, on otettava huomioon monta seikkaa. Tärkein on se, että kiekon lentäessä vastatuuleen, kiekon ilmanvastus kasvaa. Se aiheuttaa sen, että kiekko kippaa helpommin yli. Tasan sama vaikutus siis kuin jos heittää kovempaa tyynessä - kun ilmanvastus kasvaa, kiekko kippaa helpommin yli.

Tätä ongelmaa voi ratkoa monella tavalla.

A) Yleensä heitetään ylivakaammalla kiekolla, kuten vaikkapa Firebirdillä tai Destroyerilla tms, koska se haluaa feidata herkemmin kuin alivakaat kiekot.

B) Laitetaan kiekkoon enemmän hyzer-kulmaa, jolla ennakoidaan vastatuulen aikaansaama ylikääntäminen

ja, koska vastatuuli tietenkin hidastaa kiekon lentoa,

C) Heittämällä kovempaa kuin tyynellä

Kaksi ensimmäistä ratkaisua ovat ihan OK, mutta jos niihin yhdistää kohdan C, mennään mönkään. Mikäli vastatuuleen heittää kovaa, täytyy yleensä sekä A että B tehdä korostetummin. Täytyy valita sekä enemmän kulmaa että ylivakaampi kiekko, koska kovempaa heittäessä ilmanvastus kasvaa, ja mitä kovempi vastatuuli, sitä kovemmin se kasvaa. Virheen mahdollisuudet nousevat huomattavasti myös siksi, että kovaa heittäessä kiekon kulmaa, suuntaa ja korkeutta on hankalampi saada osumaan kohdalleen, ja kun jokin niistä mättää kovalla tuulella, ollaan yleensä todella kaukana kohteesta.

Siksi varsin usein hyvä vaihtoehto on valita vain vähän ylivakaampi kiekko kuin normaalisti, heittää kuten ennenkin ja vähän jopa hidastaa heittoa sekä tähdätä vähän normaalia alemmaksi, koska vastatuuli yleensä nostaa kiekkoa muutenkin. On mahdollista, että kovan vastatuulen vuoksi heitto ei jaksa kohteeseen hitaammalla vedolla, mutta se on taatusti tarkempi kuin kovaa heittäessä, ja oikeastaan pituus ei kärsi läheskään yhtä paljon kuin mitä kovan ja hitaamman heiton ero on tyynellä.

Kokeile vaikka, saatat yllättyä.

Myötätuuleen, muuten, tämä kaikki toimii täysin samalla lailla mutta päinvastoin! Eli alivakaampaa, vähemmän hyzeriä ja kovempaa on siinä resepti, mikäli vain pitkäksi heittämisestä ei ole riskiä. Myötätuulessa kiekoista tulee ylivakaampia, mikä herkästi unohtuu.

Herättääkö tämä ajatuksia?

40

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 11.05.16 - klo:09:41 »

Mites, Jaani olet kokenut keskivartalon lihasten vaikuttavan draiviin. Jos näitä treenailee ja tekniikka aikalailla kohdallaan, niin pidentääkö se draivin mittaa?

Kannattaa treenata hyvää ryhtiä, rankaa tukevia syviä lihaksia ja notkeutta käsivarteen, jalkoihin ja mieleen. Sixpackia kannattaa treenata toukokuussa ennen kuin menee rannalle poseeraamaan.

Oikeasti uskon ja tiedän, että hyvä fysiikka tuo mittaa draiviin ja punttitreeni on tuonut itsellenikin varmasti lisämittaa, mutta kyllä se tärkein on hyvä ajoitus ja letkeä käsivarsi, jolla kiekko lähtee. Suomen ykkösheittäjät ovat 185cm+ ja jotain 65kg, että sinänsä lihaksella ei paljon tee mitään, ellei se ole elastinen. Keskivartaloa kandee siis treenata kyllä, mutta lähinnä tukilihaksia, ei niinkään poselihaksia.

Tietty jos on kovassa biitsikunnossa, saattaa se nostaa itsetuntoa, mikä taas nostaa testosteronitasoja, mikä taas nostaa riskinottoherkkyyttä, mistä saattaa seurata kovempia draiveja... 

41

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 11.05.16 - klo:09:25 »

Tuohon henkiseen puoleen ois mullakin yksi kysymys. Miten sä näet tavoitteen asettamisen kierrokselle / kisaan?

Tuntuu että kun harrastelijoilla tulostaso vaihtelee rankastikkin, niin tavoitteet asetetaan hieman vääristynein odotuksin ja sitten petytään ja turhaudutaan. Toisaalta realistisemmat tavoitteet eivät tunnu palkitsevilta jos se oikeasti hyvä kiesi-/kisaonnnistuminen on kuitenkin huimasti kovempi.

"Älä aseta itsellesi odotuksia" taas on täysin mahdoton ajatus, jollei sitten ole joku Shaolin munkki. 

Ikävä tuottaa pettymys, mutta viimeinen virke on lähellä totuutta. Munkeiksi ei meistä ole, mutta tuohon ajatukseen kannattaa pyrkiä.

Muistan opettavaisen tarinan:

Pelasin jälleen kerran aivan hirveää kierrosta. Heitot lähtivät ihan mihin sattuu ja melko nopeasti jäin kierteeseen, jossa jokainen virhe tuntui kasaantuvat edellisen päälle ja mieli alkoi korjata heittoja perustuen edelliseen, keho alkoi jäykistyä ja aloin ennen kaikkea välttää virheitä. Samalla ajatus kierroksen loppupään rei'istä tuli päähän, koska tiesin lopettavani kolmeen helpohkoon birkkuväylään, jotka saamalla voisin pelastaa vielä paljon, jos vain pelaan siihen asti varman päälle ja vältän sen kaltaisen virheet, joita olin siihen asti tehnyt. No auttoiko? Ei. Mokeltaminen jatkui kuten siihenkin asti, mutta nyt päälle oli tullut ylivarovaisuus, jolla sinetöin loppukierrokseni sobotoinnin. Ryhmässäni pelasi Timo Pursio. Mukavin ja paras pelaaja, jonka kanssa olen koskaan saanut ilon pelata. Kysyin häneltä tiillä odotellessa: "Mitä sä ajattelet, ja miten sä pystyt korjaamaan sen, kun koko kierros alkaa mennä päin persettä?" Timo vastasi: "Mä ajattelen, että mä heitän nyt tästä mahdollisimman hienon heiton".

En kysynyt enempää, mutta olen aivan varma että vastaus olisi ollut sama kysymykseen "mitä ajattelet kun pelaat elämäsi parasta peliä?". "Haluan, että seuraavasta heitosta tulee hyvä".

Tavoitteen asettamisessa on kyse tästä.

Kun pelaaja istuttaa mieleensä tietyn lopputuloksen - voittaa Tapani, pelata -2, saada USDGC-paikka... - hän ennustaa tulevaa eikä keskity toteuttamaan juuri sitä, mikä on sillä hetkellä tärkeää. Seuraavaan suoritukseen. Hän ei elä hetkessä ja keskity ainoaan asiaan, mikä juuri sillä hetkellä merkitsee, jolloin keskittyminen on hajonnut jonnekin, missä sitä ei tarvita ja käsillä oleva hetki jää tekemättä parhaalla mahdollisella tavalla. Ei Kimi Räikkönen ajattele takasuoran kaarretta ennen kuin kolme edeltävää shikaania on suoritettu, saati sitten mitä sanoo lehdistötilaisuudessa tai montako sarjapistettä tulee kokonaistilanteeseen. Räikkönen miettii seuraavaa mutkaa.

Formuloissa on tietenkin niin kova vauhti, että keskittymisen pitää olla täydellistä koko ajan, mutta loppujen lopuksi se ei eroa frisbeegolfista siinä, että vain seuraavalla suorituksella on väliä.

Jotta voi pelata hyvää peliä, on halun kohdistuttava hyvään peliin, ei hyvään tulokseen. Sen lisäksi täytyy hyväksyä se, että ei voi tehdä enempää kuin parhaansa ja että lopputulos ei silti ole sinusta kiinni. Tuulenpuuska kesken ilmalennon tai oksa, jota et voinut nähdä ja ottaa edes huomioon heittäessäsi tai se, että tällä kertaa muutkin pelasivat niin hyvin että jäi USDGC-paikka saamatta lähes täydellisestä onnistumisesta huolimatta. Ajattele, että heität juuri sellaisen heiton kuin halusit, hieno hyseri, joka liitelee aivan kupin juureen aivan kuten ajattelitkin - mutta joka osuu tolppaan ja rollaa outtiin. Tulos oli huono, heitto oli juuri sellainen kuin halusit. Hyväksy se. Jokaisen täytyy oppia rakastamaan lajia, heittämistä sinänsä, ei tulosta. Ei kukaan meistä ole aloittanut pelaamista tulosten vuoksi!

Toistan sen, mitä Timo minulle sanoi: "Heitä seuraavaksi mahdollisimman hieno heitto". Se on ainoa, millä on väliä. Oli sitten lämmittelemässä turnausta varten tai raffissa pelastamassa itseään takaisin väylälle, JOTTA VOI SEURAAVAKSI MIETTIÄ SEURAAVAA HEITTOA SWEET SPOTISSA. Kaikenlainen tuloksen laskeminen pitää ajatukset menneessä, johon ei voi enää vaikuttaa tai tulevassa, josta ei vielä ole mitään tietoa.

Muista, että määrität tulevaa ainoastaan sitoutumalla seuraavaan heittoosi ja toteuttamalla sen parhaalla mahdollisella tavalla. Säkitä pitkä putti. Heitä tiiltä 80 metrinen loiva annukka. Lähesty raffista korinjuureen. Katsotaan ensin, mihin kiekko menee ja mietitään sitten jatkoa. Lopputulos on sitten sen mukainen, kuinka hyvin onnistuit YKSITTÄISISSÄ SUORITUKSISSA.

"Teen parhaani ja katson mihin se riittää". Klisee, mutta niin se on.

Tässä vielä golfvalmentaja Bob Rotellan täysin ohittamaton artikkeli aiheesta:

http://www.golfdigest.com/story/rotella

42

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 11.05.16 - klo:08:37 »

Tähän tuli lisäkysyttävää myös. Mitä vaihtoehtoja minulla on jos näen että toisessa ryhmässä pelataan väärin (ei välttämättä tarkoituksellisesti ja siten huijaten, mutta epähuomiossa väylän OB-linjoja väärin tulkiten)? Enhän ole toimitsija eivätkä he ole ryhmässäni. Olisi varmaan pitänyt mennä sanomaan mutta näin tilanteen kaukaa (silti päivänselvästi, eli pelaaja heitti asfalttitietä joka oli tuloskortin takapuolella mainittu OBksi, väyläopasteessa ko. tie ei näkyvissä) ja oma kiessi juuri päättynyt eli mielessä tulosten ynnäys ja ehtiikö seuraavaan junaan kotia kohti.

Sääntöjen mukaan saat mennä toiseen ryhmään mestaroimaan, mikäli huomauttamastasi virheestä tulee rankkua yksi heitto tai enemmän. Muutenhan kyseessä on toimitsijan tai ryhmän päätös, joten silloin parasta on vain antaa olla ja jättää vastuu sille, jonka vastuu on. Nämä ovat tietenkin hankalia tilanteita, ja joskus ei vain haluaisi nähdä sääntörikkeitä, ettei tule dilemmaa ja joutuisi päättämään kuinka haluaisi tilanteessa toimia moraalisesti oikein.

Sääntöjen noudattaminen pelissä ja niistä kiinni pitäminen on tietenkin hyväksyttävää aina, koska tilanne on niin rajattu ja ollaan samassa veneessä, mutta "säännöt on sääntöjä" -asenne elämässä on todella kuluttavaa. Tiedän ihmisiä, jotka kulkevat kaduilla valittamassa muiden tekemistä rikkeistä, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä valittajan elämän kannalta.

Joku valittaa seuraavaa pokaa odottavan taksin tyhjäkäynnistä, tupakoinnista parvekkeella (ilman että tuo parveke olisi mitenkään lähellä valittajan ikkunaa), naapuripitäjän nurmikoiden tallaamisesta tai tuntemattoman ohikulkijan punaisia päin kävelemisestä. Nämä valittajat ovat niitä ihmisiä, jotka tuntevat olevansa vastuussa siitä, että maailma pyörii akselinsa ympäri ja varmaan ne heräävät aamulla nostamaan auringonkin muita ihmisiä varten. Kuinka paljon ihmisillä vapautuisikaan energiaa omaan hyviinvointiin ja onnellisuuteen, kun ymmärtäisivät antaa olla. Maailma on epätäydellinen ja ihmiset tekevät asiat omalla tavallaan, ja aika kivasti on tähänkin asti pärjätty.

Minulle opetettiin pienenä, että "Älä vasikoi". Kaikille ei.

Siksi sain useasti nuhteita, kun yläasteella kävin kadun toisella puolella kioskilla hakemassa limua. Koulun alueen rajalle kykkimään jäänyt luokkakaveri koki ilmeisen tarpeelliseksi vasikoimalla ottaa toisilta pois sen ilon ja vapauden, jota hän ei itse uskaltanut tavoitella - poistua alueelta ja hakemaan sen himoitsemansa limun. Yleensä pahimmat paheksujat ovat niitä, jotka eivät salli itselleen vapautta toimia kuten sisimmässään haluavat.

Takaisin asiaan:

Sääntörikkeistä huomauttaminen on vaikeaa, ja kuten aiemmin kirjoitin, se pitää koettaa kääntää sellaiseen muotoon kuin itse haluaisi tulla huomautetuksi. Ja myös sellaiseen muotoon, että rikkeen tekijä itse kokee, että sääntöä tulee noudattaa oikein ja hän jopa haluaa korjata virheensä yleisen hyvän vuoksi. Koskaan ei saa perustella asiaansa asialla itsellään. Säännöt on sääntöjä on huono perustelu, joka saa osakseen vain vihaa, säännön rikkoja ei halua muuttaa tekoaan tai oppia noudattamaan sääntöä (mikäli teko on siis tahallinen) ja rikkeestä huomauttaja saa vasikan maineen. Lisäksi tahatonkin virhe saattaa monelle olla oikeasti nolo paikka ja syyllisyys siitä voi tuntua pahemmalta kuin mitä ulospäin näkyy. Olkaamme siis huomioonottavia aina sääntörikkeistä huomautettaessa, niin pelissä kuin kaupungilla. (Jälkimmäinen vain, jos rikkeellä on oikeasti väliä SINUN elämääsi. Tyhjällä kadulla punaisia päin kävelemisellä ei ole. Anna siis olla). Maailmassa ja pelikentällä riittää kyllä virheitä enemmän kuin yksi mies tai nainen kerkiää niitä oikomaan.

43

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 10.05.16 - klo:11:39 »

Onko sulla jossain valmiina, tai tiedätkö mistä voisi löytää jotain venyttelyohjelmaa, joka tukisi
tätä meidän juttua ?

Lähinnä tarkoitus on siis pystyä heittelemään ilman, että seuraavana aamuna pitää sukat pukea jalkaan istuvilteen.

Selkävaivat tosiaan ovat joskus niin pahoja olleet, että männä vuosina erityisesti rankan kisaviikonlopun sunnuntaikierroksilla ei saanut miniä nostettua ilman kyykistymistä. Kumartuminen ei vain onnistunut.

Keho on jokaisella niin erilainen ja vaivat tulevat eri lailla ilmi ja eri syistä, niin en uskalla neuvoa kovin itsevarmasti. Mutta jotain mietittävää:

Syvät vatsalihakset ovat koko elämän kannalta tärkeitä. Ei niitä paljon esitellä voi! Niitten treenaminen on tolkuttoman tylsää ja mielellään sen unohtaakin tehdä. Mutta jos vain jaksaa, niin tällainen on hyvä: Asettuu lattialle niin, että kämmenet tulevat lattiaan ja myös jalkapohjat pysyvät lattiassa. Perse kohti kattoa pyramidiasennossa, eli kädet saavat olla ihan reilusti edessä. Sitten ajattelee tuovansa polvia kohti kyynärpäitä kuitenkaan liikuttamatta jalkoja. Eli pusertaa itseään kasaan ilman että liikkuu. Tuntuu kyllä. Tämä on enemmänkin venytys, mutta sitä voi tehdä myös siis lihaskuntoiluna.



Yleensä selkävaivat johtuvat lantion asennosta. Monilla on Aku Ankka -perse (esim. mä), joka taas on seurausta kireistä lonkan koukistajista ja etureisistä. Niitä on helppo venyttää ns. kosinta-asennossa: toinen polvi maassa, toinen 90-asteen kulmassa ja siitä vain etsimään nojailemalla kohtaa, joka venyttää. Itse ainakin pyrin liikkumaan jatkuvasti enkä venyttämään staattisesti, koska uskon sen olevan tehokkaampaa ja vähemmän kuormittavaa.



Etenkin fore-heitoissa taas olkapään kiertäjäkalvosin meinaa hajota. Monella on huono ryhti, koska olkapäät hakeutuvat eteen ja rintakehä kasaan, ja itseasiassa se on yleensä syynä siihen, kun fore "kääntää yli heti" (oikeasti heittäjä kääntää sen yli ranteellaan, koska suoristuessaan olkapää kiertyy jäykkyyttään sisään).



Itse treenaan lihaskuntoa nykyään voimakkaasti selkäpainotteisesti juuri siksi, että välttäisin kasaan menemistä. Valitettavasti bäginkantaminen aiheuttaa jännitystä hartioissa kyllä kovasti.

Joogailu kyllä auttaa moneen vaivaan, mutta siinä pitää muistaa, että päämäärä ei sinänsä ole tärkein, vaan itse asian tekeminen. Muuten ei ole rento ja pääse hengittelyn rytmiin. Oikeastaan niin sen pitäisi olla pelaamisessakin, ja elämässä...

44

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 10.05.16 - klo:09:36 »

Vaan tuo viimeinen lause jäi hieman vaivaamaan. Siis ihan oikeassa Jaani siinä on. Vaan kun itse olen saanut lokaa niskaan sillä, että pyrin noudattamaan lajin sääntöjä ja edellytän sitä myös muilta. Se kun kääntyy niin helposti siihen, että pyrin tällä pilaamaan muiden peliä. Ja tietysti otan siitä huonon omantunnon itselleni, vaikka kaverihan se on sääntöjen vastaisesti pelanut.

Tästä aiheesta olisi mukava kuulla myös Jaanin ajatuksia.

Ja viimeinen lausehan kuului:

Valitettavasti on niitäkin, jotka antavat kateuden ottaa vallan ja pyrkivät negatiivisuudellaan vaikuttamaan muiden suorituksiin.
Siksi halveksin (jopa säälin) jokaista, joka keskittyy sobotoimaan muiden peliä, sillä paitsi että sabotoiminen tuhoaa muiden pelin, se näivettää sabotööriä sisältä päin. Näitä pelaajia ei kukaan toivo ryhmäänsä

Hyvä pointti!

Tämä liittyy siihen mainitsemaani ryhmähenkeen, vaikka jokainen vastaa omasta tuloksestaan, pelistään ja pelitavastaan. Silloin, kun ollaan yhdessä sovittu säännöt ja jokainen sitoutuu noudattamaan niitä, on mielestäni täysin oikeutettua huomauttaa jos joku niitä rikkoo. Etenkin hyötyä tavoitellessaan. En tosin muista (tai minulta on jäänyt huomaamatta) koskaan pelanneeni ryhmässä, jossa joku tietoisesti rikkoisi sääntöjä.

Yleisin on varmasti foot fault - kaatunut puttiasento tai markkerista sivuun astuttu väylädraivi.

Tokihan itsekin olen aivan varmasti tehnyt jalkavirheitä, ja joskus on jäänyt huono omatunto että sitä ei ole minulle huudettu vaikka olen pyytänyt. Se rikkoo ryhmän henkeä vastaan, jos joku pelaa eri peliä kuin muut. Silloin jokainen myös heikentää suoritustaan, koska keskittyminen kääntyy johonkin negativiiseen ja kyttäilyyn. Moni sanoo, että ei raaski huomauttaa virheistä, ettei sotke omaa peliään. Itse koen, että tässä vaiheessa oma peli on jo mennyt sekaisin, koska tietää toimivansa väärin olemalla hiljaa ja toivoo muiden ottavan vastuun. Silloin on hyvin vaikea myös iloita sääntövirheitä tekevän pelaajan onnistumisista. Ehkä myös omistaankin.

Taito antaa palautetta on tässä avainasemassa. Virheistä huomauttaminen ei ole helppoa, mutta sen voi tehdä joko myötätuntoisesti tai ei. Se tarkoittaa sitä, että on kyky asettua toisen asemaan ja pystyy antamaan palautteen niin kuin sen itse haluaisi kuulla.

"VIRHE! Jalka sivussa, kaikkii näkivät, ota uusiksi ja muista että seuraavasta tulee rankkua!".

Sellaisen kuuleminen vituttaa. Ihan kaikkia. Ehkä siksi, että siitä ei paista myötätunto vaan oletus siitä, että virheen tehnyt pelaaja olisi tehnyt sen tahallaan ja pyrkimyksenään saada hyötyä. Ja vaikka olisikin tehnyt, niin sillä henkilöllä on sitten muita ongelmia, jotka kaipaavat myötätuntoa.

Jokainen muotoilkoon itse suuhunsa sopivasti virheen huomautukset, mutta kannattaa muistaa ne hetket, kun itse on tehnyt jonkun mokan ja miten siitä saa kuulla.

Aina ei toki muista olla myötätuntoinen, mutta itse pyrin sanomaa jotakuinkin näin. Esimerkkinä markkerista sivuun astuminen väylällä:

"Hei, sä et varmaan itse pystynyt huomaamaan sitä, mutta sun jalka ei mun nähdäkseni ihan osunut markkerin taakse. Tuskin sä siitä mitä etua sait, mutta heitto pitää silti uusia. Näkikö muut samoin?"

Jos muut ovat hiljaa, niin sitten virhe meni läpi ja siihen on turha kierrostansa pilata. Itse on huomauttamalla tehnyt oikein ja parempaan ei kukaan pysty. Suurempi halla omalle ja muiden pelille tulee, jos asiaa jää vatkaamaan päässään. Virheen tehneen pelaajan myös pitää hyväksyä se, että ryhmä päättää nämä asiat. Vaikka itse olisi kuinka eri mieltä, vähemmällä selviää kun vain toteaa tilanteen ja toimii sen mukaan. Riitauttaminen yleensä pistää pelin sekaisin.

45

Treenipäiväkirjat / Vs: Pelikirja

« on: 10.05.16 - klo:09:08 »

Jos taitotaso on 9 ja henkinen puoli 10, on tulos -5, jos taitotaso 9 ja henkinen puoli 5, tulos on +10. Toki ihan vain omaa ajattelua tämä

Kyllä se on näin. Most fun wins kuulostaa aika lässyltä, mutta näin se tuppaa olemaan.

Muistan EM-kisoissa 2005, kun pelasin jonkun master-ikäisen ehkä Tshekin edustajan kanssa. Todella rasittava kaveri: kuvitelkaa nyt; se tyyppi pisteli ihan surutta outtiin ja hekotteli päälle "hohhoho, I just hate these OB-lines..hohhoo".

Itsehän paukutin 50 metriä pitemmälle joka väylällä ja purin hammasta, kun pappa ei tajua, että OB:lle heittämisen kuuluu VITUTTAA ANKARASTI.

Kireänä sitä kuuntelin koko kierroksen.

Lopussa papan tuloskortti oli toki huonompi kuin mun, mutta eipä paljon. Ja taatusti sillä oli hauskempaa kuin mulla.

Se oli sitä kateutta, jota ei mielellään koe. Eli oikein vitutti, kun toisella on hauskaa huonosta heitosta huolimatta. Todellisuudessa siihen tulisi pyrkiä, että osaa nauraa itselleen hyvän tuulisesti ja olla ottamatta itseään vakavasti. Harva siihen pystyy, enkä todellakaan ole itsekään siihen päässyt, mutta asian tiedostamalla voi jokainen pyrkiä sitä kohti.

Oikeastaan pappa oli aika kova jätkä.