Frisbeegolf-forum.fi

Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Topics - JaskaT

Pages: [1]
1
Nyt kun ensimmäinen PDGA-kisa häämöttää tämän viikon sunnuntaina, lienee sopiva hetki aloittaa pelipäiväkirjan kanssa ja ryhtyä kirjaamaan ajatuksia, treenejä, kisakokemuksia ja muuta aiheeseen liittyvää ylös.

Historiani lajin parissa on lyhyt ja koruton. Kuulin lajista ensimmäistä kertaa vasta kesäkuussa 2015, kun työkaverini sanoi innostuneensa frisbeen heittelystä, ja reilu kuukausi tuon jälkeen – elokuun alussa – olinkin sitten muutaman kaverin kanssa Puolarmaarissa Discmanian aloituspaketin kiekkojen kanssa ihmettelemässä, että miten nämä voi muka lentää 60 metriä suoraan? Ihka ensimmäinen kierrokseni 8-väyläisellä layoutilla päätyi lukemaan +5 ja onnistuinpa jo ensimmäisen birdienkin saamaan.

Lajiin koukuttuminen kesti tuon kesän ja syksyn, ja voi sanoa, että talvesta 2015/16 lähtien ei ole montaa päivää kulunut ilman, että frisbeegolf olisi tavalla tai toisella ollut mielessä; kisoja tai opetusvideoita katsellen, uusia ratabongauksia suunnitellen, kiekkokauppojen nettisivuja selaillen, pelikirjoja pohtien, foorumia lukien, ja lopulta radoilla haasteita vastaan taistellen. Kaudelle 2016 päätin innostuksen jatkuessa liittyä seuraan lähinnä talven hallivuoromahdollisuuden vuoksi. Hallilla tulikin käytyä ahkerasti, mutta eipä siitä tainnut tuolloin vielä juuri mitään hyötyä olla, kun päämäärättömästi ja ilman sitä vähäistäkään tekniikkaa tuli heitettyä kiireellä laukku tyhjäksi kerta toisensa perään.

Viikkokisoihin en aluksi uskaltautunut enkä lopulta ehtinyt koko vuoden aikana, mutta silti loppuvuodesta alkoi kypsyä ajatus ostaa kisalisenssi täksi kaudeksi. Yksi pelikavereistani uteli, että ajattelinko mennä virallisiin kisoihin käymättä edes viikkokisoissa… Varsin aiheellinen kysymys, mutta onneksi ehdin nyt lopputalvesta käydä viikkokisatkin kokemassa, joten aivan täysin uunona ei tarvitse ensimmäisiin virallisiin kisoihin lähteä.

Innostus kisaamiseen heräsi ratingista ja sen kasvattamisesta – tässäpä jotain virallista dataa oman kehityksen seuraamiseen! Pelitaitoni ei todellakaan ole sillä tasolla, että lähentelisin tulostaulukoissa edes ylempää puoliskoa, joten olen lähdössä kisoihin voittamaan ainoastaan itseni ja samalla toki keräämään kokemusta. Muun elämän asettamien aikatauluhaasteiden vuoksi en aio tänä vuonna kisata kovin ahkerasti: minimitavoite on kolme virallista kisaa, joista siis vasta yksi on nyt kalenterissa. Tämän päälle toivon ehtiväni ainakin yhtä monet viikkokisat kokemaan, ja sitten tietysti erilaisia pelireissuja on suunnitelmissa, joukossaan reissu Järvaan kesäkuussa.

Pyrin pitämään yllä vähintään kirjoitus per viikko -tahtia, mutta nyt alussa kirjoituksia tulee tiheämpään siihen saakka, kunnes ”perustiedot” on saatu kirjattua ylös. Tällä viikolla on luvassa vielä ainakin tekstit aiheista "minä pelaajana" ja "valmistautuminen ensimmäisiin kisoihin". Myöhemmin käyn läpi työn alla olevaa bägini sisältöä ja suosikkiratojani. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

2
Kaikki myyty tältä erää.

Myynnissä kolme kappaletta käyttöä nähneitä mutta edelleen putti- tai miksei heittotreeniin kelvollisia Basic Jokereita:

3 kpl Basic Jokeri, 6/10, 170g, tussia rimmissä/pohjassa, 3e / kpl

Edullinen kimppahinta nyt 12 euroa posteineen!
Yhden kiekon postituskulu 3 euroa. Noutokin onnistuu Espoosta.

3
Radoilla tapahtuu / Kippasuo DGP
« on: 27.07.16 - klo:10:08 »
Ihmettelin, ettei Kippasuon radalle löytynyt vielä omaa ketjua, joten perustetaanpa nyt.

On tullut nyt kaksi kertaa tänä kesänä käytyä radalla ja pidän kyllä kovasti. On omaan tasooni nähden vielä todella haastava, mutta erittäin mukava ja monipuolinen pelattava siitä huolimatta. Alku- ja loppupään puisto-osuus on hyvin hoidettu ja mukavan tilavaa heittelyä. Metsäväylillä vaihtelua piisaa vallan rutkasti, tosin on kyllä puitakin... eikä Kippasuosta voi kai puhua mainitsematta loistavia rollerimahdollisuuksia koreilta?

En keksi radasta kauheasti muuta valitettavaa kuin muutamat siirtymät tai tiiauspaikkojen sijoittelut, joissa pitää kulkea vähän vaarallisesti muiden väylien läheltä.

Lämmittelymahdollisuudetkin ovat erinomaiset kun löytyy sekä puttaus-/lähärikoreja sekä verkko, johon voi paiskata muutaman draivin ennen kierrokselle lähtöä.

4
Hei toverit,

minua pyydettiin toimimaan sanansaattajana Suomessa maailmanlaajuisen bag tag -kisan kanssa. Kisa on lähtöisin Redditin /r/discgolf- ja /r/bagtag-keskusteluista, mutta osallistuakseen ei tarvitse olla missään tekemisissä Redditin kanssa.

Tämä on toinen kerta, kun tageja lasketaan liikkeelle ja kisa on jatkuva eikä uutta tagia tarvitse tilata vuosittain, vaan näillä samoilla mennään vuodesta toiseen. Tagit ovat laadukkaita ja kestäviä.

Tagit tilataan projektin Kickstarter-sivun kautta, ja yksi tagi kustantaa postitettuna $8, eli noin 7,30 euroa. Useamman tagin tilauksista saa paljousalennusta, esimerkiksi neljä tagia maksaa $23 eli noin 5,20 euroa kappaleelta.

Ensimmäisellä tagien liikkeellelaskukierroksella tageja lähti maailmalle 420 - Suomeenkin taisi muutama tulla - ja nyt avoimessa kampanjassa Kickstarterissa on mukana kirjoitushetkellä jo 449 osallistujaa, joista moni on tilannut useamman tagin kerralla. Kampanja on avoinna 12. maaliskuuta asti, eikä tuon jälkeen tageja saa enää tilattua Kickstarterin kautta.
Alkuperäinen ajatus oli, että tämän toisen jakokierroksen tagien numerot jatkuvat alkaen 421:sta, mutta tästä on nyt tulossa kysely KS-kampanjan päättymisen jälkeen ja siinä saa äänestää, aloitetaanko numerointi alusta vai jatketaanko entisten perään. Tämän jälkeen numerot jatkuvat aina siitä, mihin edelliskertana ovat päättyneet, eli kertatilaus riittää ja sillä voi olla mukana aina.

Tagien seuraamiseen tulee Redditistä täysin erillinen sivusto, johon tagit rekisteröidään ja jossa tageja pystyy paikantamaan kartalta. Suomalaisille lisätietona sain sellaisen, että jokaiseen tagiin on tulossa uniikki QR-koodi, jolla kunkin tagin paikan rekisteröinnin voi tehdä nopeasti.

Kustannus ei mielestäni ole paha ja kannustankin mahdollisimman monia osallistumaan, jotta tageja saataisiin myös Suomeen lisää - kisa on tietysti sitä kiinnostavampi, mitä enemmän pelaajia on mukana.
Ruotsiin ja Tanskaan on lähdössä tällä hetkellä noin 50 tagia ja myös Keski-Eurooppaan on aktiivisesti kampanjoitu tageista.

Minulta voi kysellä projektista lisää, myös Kickstarterin kautta Scott ja Rich vastailevat varmasti mielellään.


Linkit vielä listattuna:

http://www.kickstarter.com/projects/1437155747/world-wide-disc-golf-bag-tags-from-r-bagtag
http://www.reddit.com/r/discgolf
http://www.reddit.com/r/bagtag

Pages: [1]