Laitetaan nyt omakin lusikka soppaan kun tuli tuo Malminiitty eilen korkattua.
Ihan hauska neppailurata, eilen tuuli aika tavalla mikä toi lisähaastetta heittelyyn mukavasti. Tyynellä säällä pitäisi olla suhteellisen helppo par vähänkin edistyneemmille mutta ihan kivasti vaihtelua aloitteleville pelaajille verrattuna esim. Munkkiniemeen/Simonmetsään. Sinänsä vähän harmi, että lähellä on jo Simppari eli tämä olisi voinut olla vähän haastavampi/täyspitkä mutta ihan viihdyttävä rata.
Ensimmäiset väylät 1. & 2. tikkusuoria putkia, 3. muki hauskasti puskien takana. 4. taas suora putki.
5. en pitänyt tiukan portin/tuplamandojen takia ja sen takia että vähänkin kovemmalla tuulella se on ihan arpapeliä mihin kiekko lähtee portin jälkeen. Tai sitten on pelaajassa vikaa (varmasti onkin, mutta en silti pitänyt väylästä).
6. hauskimpia väyliä radalla, kunnon hysse-pommitus on aina hauskaa.
7. en oikein keksinyt miten tuollaiseen oikealle kaartuvaan tiukkaan S-mutkaan pitäisi edes heittää että menisi reiästä läpi, tuurilla?
8. oli vähän hankala löytää, mutta ei mitään ihmeellistä ja 9. mielestäni radan hauskin väylä.
Mandoista sen verran, että 6 Mando on minusta ihan perusteltu ja mielestäni tekee väylästä vaan hauskemman heittää, muuten voisi pyssyttää 6. "helposti" puskista läpi. 9. mando on vähän niin ja näin, se nyt kannattaa muutenkin heittää mandolla tai mandosta huolimatta kunnon hyssenä. Tarvitseeko väylä mandoa ylipäänsä?
5. tuplamandot on sen sijaan kaksipiippuinen juttu. Portti/mandot on kyllä ihan looginen mutta tuosta on kyllä hankalaa heittää läpi siten, että kiekko jäisi hyvään pelattavaan paikkaan. Ilman mandojakin tuo on sinänsä kapea reikä ja varsinkin kovemmalla tuulella kiekot lähtevät mihin sattuu sen jälkeen. Henk.koht otti eniten päähän tämä väylä.
Eli summa summarum ihan hauska rata kaiken kaikkiaan, mutta ei mitään ihmeellistä ja vähän harmittavaa että Vantaalla on nyt kaksi niin samantasoista rataa lähellä toisiaan.
Toisaalta eipä tuonne Tuusulaan tai Helsingin radoille ole pitkä matka mutta jos Malminiitystä saisi täyspitkän ja hieman haastavamman radan niin se saattaisi helpottaa Helsingin tukkoutunutta ratatilannetta. Nyt rata on enemmänkin ihan kiva ja paikallisille hyvä neppailurata mutta ei tuon radan takia jengi tule pidemmältä toisin kuin esim. Ristikiven tai Kivikon ratojen takia.
Ja rataa ei mielestäni muutu haastavammaksi/hauskemmaksi sillä että lisätään mandoja/portteja/ob-alueita vaan suunnittelmalla radat sellaisiksi, että hyvät heitot palkitaan ja huonommista tulee rankkua.
Joka tapauksessa ratakartta olisi kiva samoin kuin opastetaulu ykkösen lähellä sekä opasteet väylillä (mandoineen jos niin halutaan ettei tarvitse arpoa).