Puolarmaaria ei sen sijaan voi suositella nyt oikein mitenkään; siellä, missä lumi on sulanut, niin maa on aivan mutainen, kun taas muualla on niin jäistä, että luistimilla pääsisi helpommin. Kasiväylä, joka heitetään sinne metsään ylös ... onnea vaan sen kiipeämiseen
Lisäksi koko puistoalueella haisee paska, ja tämä haju tarttuu sitten mukavasti housuihin, kiekkoihin, pyyhkeeseen.
Tästähän on jo kuukausi aikaa mutta täytyypä sanoa että kapusin kasiväylän kolme kertaa silloin kun se märkä jää oli parhaimmillaan/pahimmillaan. Ei se pelaa joka pelkää. Se olikin myös mukava nautinto kun kerrankin sain heitettyä kiekon aivan metrin etäisyydelle korista niin kiekko alkoi hitaasti liukua takaisin ja tuli koko mäen alas. Kasiväylä on muutenkin siitä hauska, että väylän vaativin osuus on odottaa jonkun aikaa hengityksen tasaantumista ennen kuin puttaa. Suorilta käsin lievästi hengästyneenä menee aina alarautaan.
Se haju oli siellä viikon tai kaksi mutta se ei ollut oikea paska joka haisi. Kyseessä oli paikallislehtien mukaan maaston mätäneminen monien peräkkäisten jäätymisten ja sulamisten seurauksena ja sitä oli Espoossa muuallakin. En huomannut että haju olisi tarttunut vaatteisiin kovin tiukasti ja pitkäikäisesti.
Puolarmaarissa oli lähellä että väylä 6 olisi suljettu pitkäksi aikaa sairaalan jonkun rakennustyömään vuoksi. Onneksi se vältettiin ja rakennustyömaan aitaa laitettiin pienemmäksi.