SM-kisat takana. Alisuoritettiin sitten koko kauden edestä siinä tärkeimmässä kisassa. Liekkö siinä osaksi syykin. Kasetti suli täysin, kun eteen tuli se omissa papereissa tärkeimmäksi kisaksi merkitty kisa. Mitään kovia tavoitteita ei ollut asetettu, koska oman tason mukaisen pelaamisen piti riittää cutista läpi. Päätavoite oli heittää kauden paras kisa.
Reissun aikana oli tarkoitus puida kierroksia tänne aina kierroksen jälkeen, mutta surkeat suoritukset johtivat lähinnä siihen, että iltaisin yritin nollata ajatukset pois mahdollisimman hyvin. Päätin, että puidaan sitten, kun kisa on taputeltu ja pään sisällä ajatus kulkee taas.
No mitäs siellä sitten kävi. Ensimmäisellä kierroksella pelikirja piti hienosti, avausten ja lähestymisten osalta. Upsi napsui sweet spottiin kerta toisensa jälkeen ja lähärit oli ringissä. Harmi, että se ei riitä tässä lajissa, kun pitäisi vielä puttailla koriinkin. Viisi kertaa missasin putin alle seitsemästä metristä ja näistä kolme oli alle viisi metrisiä! Kaikki alarautaan. Kisan seitsemällä ensimmäisellä väylällä olin missannut jo nuo kolme alle viisi metristä ja muutaman sieltä 8-10 metristä. Siinä vaiheessa mielessä alkaa jo pyörimään, että miksi alarauta paukkuu kokoajan. Mitä putissa jää tekemättä ja miksi putti tuntuu tuikkimiselta ja on todella kaukana siitä normaalista putista. Loppukierroksella sattui sitten vielä katastrofaalinen grip lock sekä pari heikkoa lähestymistä. Kaikki loput kierroksen putit jäivät, mutta joka kerta vain vaivoin alaraudan yli. Ei yhtään rehellistä keskelle ketjuja puttia.
Näin jälkeenpäin, kun miettii, että mihin tökkäsi, niin korvienväli lienee se oikea vastaus. Kisan alussa oli se normaali pieni jännitys päällä joka katoaa parin väylän aikana, mutta jostain syystä puttiin jäi kankea jännä päälle koko kierroksen ajaksi. Tällaisesta kankeasta pelaamisesta Koivukin mainitsee kommentoimallaan kisavideolla.
Ensimmäisenä iltana kävin sitten puttailemassa jonkin verran, kun tuntui, että putissa on jokin selvä tekniikka virhe. Pieni sellainen löytyikin, kun ponnistaminen oli jostain syystä yht' äkkiä todella pientä ja voimantuotto puttiin jäi ihan pelkälle kädelle. Korvien väliin yritin uskotella siinä illalla, että tässä oli vika, kun putti tuntui taas hyvältä.
Toiselle kierrokselle lähdin sillä asenteella, että avaukset, kun pidän samana ja puttaan nyt vaikka hiukan ylilujaa keskelle ketjuja, niin hyvä tulee. Noh, kierros alkoi sormiupsilla kuuteen metriin josta putti alarautaan hiukan korotettuun koriin. Jälleen kerran, putti oli todella kankea tuikkaus. Tähän sitten perään kakkosväylällä taivaalle karannut tiippari ja OB-bogey. Kolmosella avaus oikealle puihin ja liiteli vähän pieneen kulmaan, että tuplamandosta pääsisi nätisti läpi. Forenepillä yritin polviltani, osuin mandopuuhun, siitä linjan yli väärältä puolelta, dropille ja tuplaa korttiin. Aivan katastrofaalinen alku. Kolme väylää ja oltiin +3. Karkeasti sanottuna kierros oli melkeimpä taputeltu... ainakin siltä osin, että eillisestä olisi parannettu selvästi. Rata, kun on tyyliiltään sen verran härski, että etuneloselta pitää pelata vähintään kaksi alle, että saa hyvän lähdön tuurimetsään.
Nelosella upsi sitten vielä lipsahti hiukan peukalon alta ja lähti liian korkealle. Punkkeriin jäi (reeneissä heitin aina 10-15 metriä yli), mutta pelastin vielä OB-parin. Kuutosella sitten seuraava romahdus, kun upsi jäi metrin-pari outtiin ja re-tee. Tässä vaiheessa oltiin niin syvällä, kun lajissa nyt vain voi olla. Tämän jälkeen tosin putti vapautui, kun mitään mahdollisuutta cuttiin ei enään olisi. Tuntui hyvälle, onhan tässä pelattu jo melkein puolitoistakierrosta. Tämä myös vahvisti sen, että jonkinlainen kisajännä siihen puttiin oli kehkeytynyt korvien välissä, erityisesti tähän kisaan. Putti, kun on ollut jo muutaman kauden se vahvimpia osa-alueita pelissäni, mukaan lukien tämä kausi.
Loppukierros heiteltiin sitten, koska pakko oli
. Muutamia hyviä heittoja sinne mahtui, mutta pääosin todella väkinäistä tekemistä. Naaman pidin kuitenkin peruslukemilla ja kannustin muita hyvään peliin. Siinä ei voita mitään, että alkaa polkemaan maata ja tupisemaan joka välissä. Huumorilla koitin ottaa omat huonot suoritukset ja toivottavasti siinä onnistuinkin. Ei tarvitse kenenkään puhua jälkeenpäin, että "se vain xxxx, kun ei luistanut".
Kolmanteen päivään lähdettiin sitten ihan vain pelailemaan ja peli-iloa hakemaan. Tavoitteena suorittaa vähintään omalla tasolla ja mielellään vähän ylikin, että saisi hyvillä fiiliksillä ajella kotiin. Pelikirjan mukaan mentiin jälleen ja melko hyvin se toimikin. Metsän "tuuriosuus" vain koitui nyt turmioksi. Sieltä tuli väyliltä 8-11 +3 ja lopussa surkea avaus väylällä viisitoista (OB:lle) tuotti bogey. Putti upposi ringistä joka kerta, lukuunottamatta kahta spitouttia (ála Latitude E2) ja tulokseksi jäi +3. Fiilikset olivat "ihan ok" kierroksen jälkeen. Mitään erikoista ei saanut aikaan, mutta eipäs tullut mitään sukelluksiakaan.
Itse radasta voisi muutaman mielipiteen esittää, kun "tuurimetsä" termiä tässä lanseeraan käyttöön
.
Hyviä väyliä: 1, 2, 3, 4, 7, 13, 14, 15, 17, 18
OK väylät: 5, 6, 11, 16
Huonot väylät: 8, 9, 10, 12
OK väylistä muutama sana.
Väylä 5: 130 metriä pakko-par. Avauksen älyttömät riskit syövät väylän pelaamisen kokonaan ja tämän takia kaikki pelaavat siinä tylsästi "jollakin 65 metrin hysse, neppi alle ja putti sisään". Väylällä on olemassa suoralinja, mutta miksi ihmeessä sitä puskaa ei kaadeta pois tältä linjalta? Se avaisi ko. riskiavausta sen verran, että sitä kannattaisi ehkä hakeakkin. Tällä hetkellä puska ja todella tiukka greeni tekevät sen yhdessä, että ei kannata. Elementit hienoon väylään.
Väylä 6: Taas väylän riskit syövät väylän ideaa. Viimeiset 25 metriä ovat niin tukossa OB:sta, mukaanlukien greeni, että ei kannata heittää, kuin +100 metrin perushysse ja neppailla alle. Tiitä 20 metriä kauemmaksi ja par 4 väyläoppaaseen tai sitten alkujaan viimeinen oikean puoleinen punkkeri olisi kannattanut tehdä 20 metriä lähemmäksi tiitä. Tämä toisi avaukseen huomattavasti enemmän haastetta ja avaisi myös loppua sen verran, että isokäsi haikisi riskillä putille.
Väylä 11: tykkään todella väylän mallista ja siitä, että alussa on ahdas portti mihin pitää osua. Hieno onnistumisen tunne, kun putteri osuu porttiin, kääntää oikeassa kohdassa yli ja lähtee liitämään alaviistoon. MUTTA, mielestäni lopussa on ahnehdittu. Viimeiset kolme (vai oliko neljä) todella isoa mäntyä ovat suoraan korilinjalla ja loppu on aivan täysin tuurista kiinni, että leijaileeko kiekko rinkiin asti vai jääkö yli viiteentoista metriin. Kori pois näiden puiden takaa ja hieno väylä!
Väylä 16: Voisi olla kohdassa hyvä väylä, koska pirkkotin tämän joka kerta
. Mutta jotta tästä saataisiin par 4 arvoinen, niin koria voisi viedä 20 metriä kauemmaksi(?). Saataisiin kakkosheitolle selvästi enemmän vaikeutta, kun se ei olisi hyppyputti alle ja lopuksi nosto koriin. Myös avauksen merkitys kasvaisi selvästi, koska ei voisi heittää "vain alas, kunhan ei jää sisäkurviin" -periaatteella. Pitkäksi mennyt oisikin yht´äkkiä hankalassa paikassa, kun lähärille ei olisi selviä reittejä enään.
Kertokaapas muutkin, että mitä ajatuksia rata herätti. Mielenkiinnolla odotan, että oliko muilla samoja tuntemuksia/näkemyksiä.
