Eihän heitettäessä mietitä, se tehdään ennen ekaa askelta. Siksi treenatessa juuri tuollaiset osan heitosta korostetusti tehtävät treenit ovat hyviä, kun ei mene liian monimutkaiseksi ja aivot pysyvät seuraamaan, mitä oikeasti tekee.
Lähäreissä lyhemmillä matkoilla ei tarvitse nostaa takajalkaa maasta ollenkaan ja matkan kasvaessa päkiä menettelee niin kauan, kun ei kurota pitkälle taakse paikatlaan heitetyissä heitoissa. Kovahkoilla seisotuilla heitoilla kantapää on parempi kiekon suoralla viivalla pitämisessä, mutta ero ei ole iso niin kauna kuin älyää olla repimättä täysillä pitkästä taakse viennistä, joka pitää tarkkuuden säilyttämiseksi korvata askelletuilla heitoilla.
Tarkkusheitoissa ei ole niin vakavaa, pyörähtääkö alkuvauhdin ja yläkropan liikkeiden perusteella, vaiko pönkkäyksen jälkeen. Pituusheitoissa automaattista pyörähdystä pitää vastustaa ja sehän se vasta rassaakin oikeaa jalkaa.
Minusta päkiäsi nousee useimmiten riittävästi terveyden kannalta, mutta ei aina ja yksikin turhan tasajalkainen pyörähdys voi sattua. Todennäköisempää on kuitenkin tottumattomuus ja liian useat toistot. Jopa nuorille liika toisteoen määrä on ongelma. Lepopäiviäkin kannattaa pitää.
Se miten pitkälle päätä kääntää pois kohteesta, riippuu siitä, käyttääkö silmiä tähtäyksessä ja heittääkö tarkkuutta vai mittaa. Sama pätee jalkaterän osoitussuuntaan vikan askeleen laskeutuessa. Tarkkuusheitoissa vähemmän on enemmän ja pituudessa selkä ja kantapää menosuuntaan.
