Noh, eipä sitä viikonloppuna ehtinytkään heittämään, joten kolmen päivän tauon jälkeen kylmiltään Riihivuoreen. Tulos parani ihan kivasti jonkin aikaa kestäneen järkyttävän rypemisen jälkeen ja +5 lappuun, mikä riitti tasoituksella kolmanteen sijaan ja kiekkoon. Tulokseen olen ihan tyytyväinen, vaikka kierrokselle mahtui aika paljon ihan omituisia mokiakin. Väylä väylältä vertailun vuoksi.
3. Ensimmäinen avausheitto kolmeen päivään, joten Verdict aivan liian oikealle ja puskaan. Sieltä lähäri toiseen puskaan, sitten korin alle. Bogi aloitus ja aika karmea sellainen helpolta väylältä.
4. Ei tuulta juuri tänään, joten itsevarma rykäisy Truthilla vitosen putille. Tauko näkyi taas, putti alarautaan ja par.
5. Truth irtosi tässä liikaa vasemmalle, mutta hirmuisella munkilla pysyi väylällä ja kieri vielä puskien läpi väylälle. Korin edessä kuitenkin puuta ja puskaa, joten Kilpi vain korin alle ja par.
6. Avaus Verdictillä taas liikaa vasemmalle. Foreneppi puskasta Kilvellä vitosen putille. Tärisevä putti Daggerilla kuitenkin tällä kertaa sisään.
7. Claymorella ok avaus vitosen putille, mutta putti ohi ja par.
8. Epäonnistunut avaus Saint Prolla lyhyeksi ja vajaaksi. Hyssepommi Kilvellä mökin ohi parin metrin putille ja par.
9. Ihan ok avaus Claymorella toiseksi alimmalle tasanteelle. Lähäri Kilvellä napsahti kuitenkin epäonnisesti lähimmän koivun kylkeen ja kimposi about kympin putille. Osuma ylärautaan ja nosto bogi.
10. Nappiavaus Kilvellä korin tasalle vitosen putille. Dagger sisään ja päivän ainoa birdie. Toisaalta myös puttimurheet olivat tämän jälkeen muisto vain.
11. Taas vaihteeksi Saint Prolla huono avaus ja vasemmalle outtiin. Jatkoheitto dropparilta Truthilla 25 metrin päähän korista. Sieltä sitten Kilpi reilun femman putille ja Dagger nätisti sisään. Bogey.
12. Taas vaihteeksi epäonnistunut avaus Saint Prolla korkeaksi, mutta mäihällä puiden ohi hyvälle jatkopaikalle. Siitä Truthilla loistoheitto about vitosen putille ja Dagger taas ihanasti sisään. Par.
13. Kun putti kulkee, niin avaukset eivät. Tällä kertaa Trespassilla hyssepommireitti jäi saamatta, heitto kun lähti liian matalana ja jäi puskaan. Puskasta sitten kihnuttelubogi.
14. Vaihteeksi umpisurkea avaus Truthilla liikaa oikealle. Sieltä Kilvellä hyvä jatkoheitto korin alle ja par.
15. Tässä avasin piruuttani kevyellä FLX Buzzilla. Jostain syystä päätin avata hyssessä ja kiekko jäi puskaan väylän puoleenväliin. Ei reittiä korille, joten kihnubogey jälleen.
16. Taas umpisurkea avaus, tällä kertaa sisäkurviin ja reilusti. Puskien läpi päivän viimeinen bogey.
17. Ja kuinka ollakkaan, aivan kammottava avaus Saint Prolla liikaa oikealle ja korkeaksi. Lähestymisheitto Verdictillä antsassa menikin sitten viimeistä piirtoa myöten täydellisesti femman putille ja Daggerilla par lappuun.
18. Nyt avaus lopulta onnistui. Thief on kuin tehty tälle väylälle, todella nätti ylikääntävä heitto sweetspottiin. Nyt jatkoheitto Kilvellä jäi vain liian matalaksi ja hankalaan paikkaan noin viitosen putille. Sieltä kuitenkin Dagger vuorenvarmasti reppuun ja par.
1. Tälläkin kertaa avaus nappiin. Trespassilla juuri oikeanlainen ässäheitto väylälle, mutta harmillisesti laskeskelemani skippi jäi tällä kertaa tulematta ja kiekko reilun kympin putilla hieman korilinjan taakse. Ballsit eivät riittäneet yrittämään suoraa puttia reppuun, joten suosiolla Dagger vain korille ja neppi-par.
2. Päivän surkea avaussaldo sai jatkoa. Trespass lähti kädestä jotenkin huonosti ja jäi kauas kinkaman taakse. Sieltä surkea heitto Kilvellä nippanappa kinkaman yli. Todella vaikeasta paikasta 6-7 metrin putti, tällä kertaa kuitenkin Dagger sisään aivan viivasuoraan ja helpottava par lappuun.
Epätasaista repimistä siis. Toisaalta sain aika hyvin pelastettua epäonnistumisia ja rundin loppua kohden putti oli todella ihanassa vireessä. Vielä samaan pakettiin ne hyvät avaukset, niin bueno. Kiekkokassi laajeni tällä kertaa Fuzion Escapella, jonka otin piruuttani hetken mielijohteesta testiin. Voitettu kiekko, joten samapa sitä on testata. Kadonnut Enforcer ei sitten palautunut, joten täytyy sellainenkin noukkia vielä kyytiin jossain välissä. Tänään sillä ei olisi ollut mitään käyttöä, tuuliolot olivat aivan optimaaliset, minkä vuoksi nuo epäonniset väylät harmittavat hieman. Parempaa päin ollaan kuitenkin taas menossa.
Riihivuoreen en vain enää tänä syksynä pääse harmikseni kisaamaan, koska paremman puoliskon harrastukset menevät päällekäin ja toisen on oltava kotona laittamassa junioriosastolle muonaa. Laajiksen kisoja siis tiistaisin ja amatöörirundia torstaisin loppukausi. Tulokset tulevat tuosta tämänpäiväisestä melko varmasti siis heikkenemään, mutta jätetään ensi kaudellekin jotain parannettavaa