Suunta kohti huippua, kuinka?

[Doggeri]

Tässä nyt pohdiskellut mitä jatkossa laji tarjoaa ja kuinka pääsen sinne. Eli kunnian himoa sikäli löytyy, että haluan ehdottomasti parantua pelaajana ja yrittää päästä niin korkealle kuin vain mahdollista. Vaatii tottakai treenia, mutta kuinka kova taso esim. suomen huipuilla on? Mitä ratoja esimerkiksi kannattaisi alkaa tulevaisuudessa kiertään, jotta pystyisi suhteuttamaan omaa tekemistä suomen kärkeen? Mitä vaaditaan SM-kisoihin pääsyyn? Onko sinne joku ranking vai pelkästään ilmoittautuminen? Voiko jokin osa alue olla huonosti hallussa/puuttua kokonaan, jotta pärjää esim. pärjätäänkö huipulla ilman forea? tai vastaavasti rystyä? Voiko esimerkiksi draivi harjoittelussa käyttää pituutta mittarina vai onko esim tarkkuus parempi mittari? Saa esittää myös muita pointteja joita en ehkä ole edes osannut ajatella. Ja jos vielä sais vähän laadukkaampia vstauksia kuin "Laittaa putit sisään ja draivaa aina korille" Esimerkiksi linjojen valinta/oikean kiekon valinta jne. Nämä kiinnostavat ja kuinka siinä pystyy parantamaan omaa tekemistä. Ja tiedän toistoja, toistoja, toistoja. Jälleen kerran kaipaisin ehkä jotain syvällisempää tulkintaa asiaan.

[MarkoJ]

Mitä vaaditaan SM-kisoihin pääsyyn?

Vastaan nyt tohon yhteen mihin tiedän vastauksen 

Eli SM-kisoihin otetaan suomen parhaat pelaajat ratingin perusteella. 2013 oli tällainen jako:

MPO (Avoin), 88
MJ1 (Juniorit-19), 16
MJ2 (Juniorit-16), 10
MPM (Senior-40), 35
MPG (Senior-50), 12
MPS (Senior-60), 4
FPO (Naiset Pro), 10
FPM (Naiset-40), 3
EIF (Villit kortit), 10


Ja samalla voin todeta että helppo tapa mitata omaa tasoa on mennä kisoihin joissa ratingiä jaetaan ja katsoa miten siellä pärjää ja minkä ratingin itselle saa 

[Seppase]

Ja samalla voin todeta että helppo tapa mitata omaa tasoa on mennä kisoihin joissa ratingiä jaetaan ja katsoa miten siellä pärjää ja minkä ratingin itselle saa 

Mietin kanssa, että siinä on niin laaja kysymys, että miten ihmeessä siihen vastaa. Lainauksessa on oikeastaan se olennainen.

EI OLE mahdollisuutta standardisoida mittoja kuinka kauas pitää draivata, mistä putit pitää saada 100% sisään, mistä etäisyydestä pitää olla aina putilla, jne.. Lähtökohtaisesti voi vaan sanoa, että tullakseen paremmaks pitää pystyä varmaan ja toistettavaan suoritukseen. Joku voi draivata 160m, mutta se voi olla 160m väärään suuntaan. Joku puttaa melko varmasti sisään aina 15m ringistä, mutta ei draivaa tarpeeks hyvin. Kaikilla osa-alueilla pitäs olla riittävän pätevä.

Lähestytään mielipidettä, mutta mun mielestä on tärkeempää draivata tarkasti 100m, kun 150m vaan jonnekki + hyvällä putilla ja lähäripelillä pystyy pitään tuloksen yleisesti ottaen kohtuullisena.

[J4n1]

Huipulle pääsemiseksi pitää mun mielestä treenata tietysti paljon, mutta myös monipuolisesti. Ei välttämättä riitä, että käy vaan lähialueen radoilla pelaamassa tuloskiessejä. Vaan tarvii myös pelata kierroksia joissa keskittyy johonkin tiettyyn asiaan, esim. kiertää radan vain forea heittäen tai vain puttereilla ja midareilla. Ja välillä kannattaa mennä ihan vaan vaikka jalkapallokentälle tai vastaavalle heittelemään erilaisia heittoja. Puttia on myös hyvä harjoitella erilaisissa olosuhteissa.

Lyhyesti sanottuna: monipuolinen harjoittelu on tärkeää.

Nämä ovat siis vain mun mielipiteitä ja asioita jotka toimivat minulla.

[Doggeri]

Jatketaas kysymystä. Eli pitääkö ennen kisaa/kierrosta luoda joku tietty taktiikka? Kannattaako aina lähteä vetään täysiä korille vai kannattaako esim. analysoida rata, että mistä ne pirkot tulee ja mitkä heitetään sitten "varmasti"? Siis kuulostaa ihan järkevältä, mutta toteutetanko sitä sitten oikeesti kisoissa?

[Zuum]

Jotain käsitystä voi saada katsomalla lcgm8-kanavan videoita Youtubesta, siellä on kotimainen kärki melko hyvin esillä. Parhaiten oman tason saanee mitattua lähtemällä virallisiin kisoihin. Ainakin Talissa ja varmaan monella muullakin radalla on hieno mahdollisuus päästä viikkokisoissakin pelaamaan Suomen ehdottomien huippujen kanssa.

[Lassi]

Aloitetaan nyt siitä kotimaisesta tasosta. Yleisesti ottaen Suomi on tasoltansa maailman kakkonen jenkkien jälkeen ja kotimaan terävimmästä kärjestä useampi kaveri pystyy jo parhaimmillaan haastamaan maailman huiput ainakin yksittäisillä kierroksilla ja yksittäisissä kisoissa. Pitkässä juoksussa jenkit toki vielä ovat melko dominoivia.

Kyllähän sillä 100m tarkalla draivilla pärjää tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos havittelee terävimpään kärkeen niin kyllä sen tarkan draivin on oltava luokkaa 130-140m, maksimit vielä hieman enemmän silloin, kun on tilaa. Pro-tason kilparadoilla kun 100m ei vaan enää riitä pirkkupaikoille suurimmalla osalla väylistä, koska radat pidentyvät ja vaikeutuvat sitä mukaa kun pelaajat kehittyvät. Ja se muutama pirkku ei vaan riitä kovien pelaajien seurassa ihan kärkisijoille.

Mitä tulee eri heittotyylien hallitsemiseen, niin oma mielipiteeni on, että varmin tie menestykseen on kaikkien "perus"heittotyylien hallinta. Eli paitsi rysty ja kämmen kuntoon, niin myös upsien ja rollerien hallitseminen saattaa silloin pelastaa heiton tai kaksi. Vaikkakin ns. vanhan liiton porukka taitaakin olla edelleen sitä mieltä, että rysty on ainoa oikea heittotyyli ja forea heitetään vain jos se on ainoa vaihtoehto ja upsi on kirosana ja huijaamista Omasta mielestäni on kuitenkin helpompi oppia useampi tyyli riittävän hyvin, että selviytyy millaisesta väylästä ja tilanteesta vain, saati hallita yksi heittotapa  (rysty tai kämmen) niin mestarillisesti, että sillä paikkaisi täysin toisen puutteen.

Puttaaminen on ehkä tuloksen tekemisen kannalta tärkein osa-alue. Parviaisen Juho tiivisti blogissaan tämän vuoden usdgc:n aikaan heitettyään yhtenä päivänä muistaakseni jaetun päivän parhaan kierroksen. Se meni jotenkin: "En enää yhtään ihmettele, että jenkit takoo jatkuvasti kovaa tulosta tauluun. Helppoa se on kun upottaa kaikki putit 15m säteeltä." Hyvällä putilla voi kuitenkin monesti paikata hieman epäonnistuneen draivin tai lähärin. Siitä ei ole paljoa iloa, jos jatkuvasti avaa viiteen metriin, muttei saa niitä ikinä sisään.

Taktiikasta sen verran, että huiput eivät juurikaan lähde isoihin kisoihin kylmitään, vaan ennen kisaa käydään aina kiertämässä rata ja tekemässä pelikirja, millä kiekolla ja heittotyylillä mikäkin väylä avataan millaisissakin olosuhteissa. Lisäksi hyvä pelaaja tuntee rajansa ja jos jollain väylällä riski on palkintoa suurempi, hän ymmärtää pelata vain paaria, eikä väkisin yritä pirkkua isojen lukemien uhalla. Sama homma on myös par4 ja par5 väylillä, jolloin pelimies osaa arvioida hieman epäonnistuneen avauksen jälkeen kannattaako enää yrittää pelata birdietä vai tyytyykö par-tulokseen.

Harjoittelusta sen verran, että pelkkien ratojen kiertäminen kehittää huomattavasti vähemmän kuin kenttätreeni varsinkin silloin kun rakennetaan ja kehitetään tekniikkaa kuntoon. Kierroksen aikana tulee kuitenkin heitettyä noin 20 tai vähän reilu draivia ja saman verran putteja radasta riippuen puolessatoista tunnissa tai jopa pidemmässä ajassa. Sama määrä toistoja kun on tehty kentällä ja puttikorilla muutamassa minuutissa. Toki radan kiertäminen kertoo sitten sen tason missä mennään ja onko kehitystä tullut omiin aikaisempiin tuloksiin nähden. Lisäksi suurin osa metsästää ratakierrokselta aina vain sitä omaa ennätystä, vaikka mielestäni paljon tärkeämpi tieto omasta tasosta olisi se, että pystyykö tekemään kilpailukykyisen tuloksen myös silloin kun ei ole se paras päivä. Huipulla pärjääminen ja pysyminen perustuu kuitenkin ennen kaikkea siihen, kuinka tasaista jälkeä pystyy tekemään. Isoja kisoja kun ei voiteta yhden haamukierroksen avulla, mutta yhdellä umpisurkealla kierroksella kyllä yleensä saa hyvästellä kärkikahinat.

Sitten on vielä kilpailemaan oppiminen. No sen oppii vain kilpailemalla. Vaikka tekniikka olisi hiottu treeneissä huippuunsa ja harkkakierroksella draivit olisivat aina millissä ja putit ketjuissa, niin joillakin kilpaileminen voi jännittää jopa vuosien kokemuksella.
Hieman ylimääräistä puristusta draivissa, hieman käden tärinää putissa ja heitot eivät olekaan aivan siellä missä pitää vaikka tekniikka olisi kuinka selkäytimessä. Lisäksi itselleni ainakin yksi vaikeimmista asioista kisoissa oli pitkään (ehkä vähän vieläkin) oli heittotuntuman ylläpitäminen huomattavasti harjoituskierroksia hitaammassa temmossa. Toisille toki ei ole ongelma heittää vaikkapa 10 min odottelun jälkeen, toisten taas täytyy tehdä yhtä sun toista pitääkseen kropan tuon ajan vireessä että myös seuraava heitto onnistuisi.

[Seppase]

Kyllähän sillä 100m tarkalla draivilla pärjää tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos havittelee terävimpään kärkeen niin kyllä sen tarkan draivin on oltava luokkaa 130-140m, maksimit vielä hieman enemmän silloin, kun on tilaa. Pro-tason kilparadoilla kun 100m ei vaan enää riitä pirkkupaikoille suurimmalla osalla väylistä, koska radat pidentyvät ja vaikeutuvat sitä mukaa kun pelaajat kehittyvät. Ja se muutama pirkku ei vaan riitä kovien pelaajien seurassa ihan kärkisijoille.

Aika tyhjentävä vastaus Lassilta. Hyvä teroitus tuo ylempi vielä. En toki tarkoittanut että huipulla sata metriä riittäis. Meinasin että oman kehityksen kannalta on ehkä parempi ensin opetella heittään hyvin kun kovaa - mikä ei sitten mikään helppo juttu olekaan.

[Lassi]

Kyllähän sillä 100m tarkalla draivilla pärjää tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos havittelee terävimpään kärkeen niin kyllä sen tarkan draivin on oltava luokkaa 130-140m, maksimit vielä hieman enemmän silloin, kun on tilaa. Pro-tason kilparadoilla kun 100m ei vaan enää riitä pirkkupaikoille suurimmalla osalla väylistä, koska radat pidentyvät ja vaikeutuvat sitä mukaa kun pelaajat kehittyvät. Ja se muutama pirkku ei vaan riitä kovien pelaajien seurassa ihan kärkisijoille.

Aika tyhjentävä vastaus Lassilta. Hyvä teroitus tuo ylempi vielä. En toki tarkoittanut että huipulla sata metriä riittäis. Meinasin että oman kehityksen kannalta on ehkä parempi ensin opetella heittään hyvin kun kovaa - mikä ei sitten mikään helppo juttu olekaan.

Niin siinäkin täytyy sitten katsoa ihan pelaajakohtaisesti mikä on heikoin osa-alue draivipelissä. Joku saattaa heittää sen 130-140m melko vähällä harjoittelulla, mutta sektori mihin heitot suuntautuvat on leveä. Toiset taas saattavat oppia nopeasti heittämään haluamaansa suuntaan, mutta pituudet jäävät alle 100m. Kehityksen kannalta tärkeintä on treenata eniten sitä heikointa osa-aluettaan.

[jajvirta]

Uskon myös, että jonkintyyppinen kenttätreeni on paljon tehokkaampaa kuin ratojen kiertäminen. Mutta riittävän vaikean ja monipuolisen radan kiertämisestä on se ilo, että näkee missä on sitä kehittämisen varaa. Muutaman kierroksen väyläkeskiarvoista voi ruveta laskemaan, että mistä ja miten niitä heittoja on vähennettävissä. Tässä ei mielestäni kannata luottaa perstuntumaan vaan ihan konkreettisesti kirjata ylös (vaikkapa johonkin discgolfscoresiin tai vastaavaan) ja katsoa todellisten tulosten pohjalta mikä on pelin heikoin osa-alue.

Eikä välttämättä haittaa, jos joku kokeneempi pelaaja sanoo sen pelaajalle suoraan. Ihmisluonnolle kun on normaalia keskittyä omiin vahvuuksiin ja yrittää olla miettimättä niitä heikkouksia. Kehittymisessä on tärkeintä nimenomaan niiden heikkouksien eliminointi.

Tämä kaikki on ehkä ilmiselvää näin ääneen sanottuna, mutta todella harvat treenaavat käytännössä tältä pohjalta. Suurin osa haluaa pysyä mukavuusalueella ja siksi eivät juurikaan kehity.

[MarkoJ]

Suurin osa haluaa pysyä mukavuusalueella ja siksi eivät juurikaan kehity.

Tässä on kaiken ydin. Mennään radoille jossa saadaan hyvä tulos ja on mukava heittää. Heitetään vaan rystyä koska kämmen heitto on vaikea eikä onnistu. Vältetään kisoja joissa saattaa tulla huono tulos.

Vaikka pitäisi tehdä juuri päinvastoin jos haluaa kehittyä. Pitäisi kiertää juuri niitä vaikeita ratoja joissa mennään oman osaamisen äärirajoilla. Pitäisi haastaa itseään heittämään niitä heittoja jotka osaa huonosti. Käydä juuri niissä kisoissa joissa paine kasvaa kovinmaksi, jotta taas oppii hallitsemaan sitä.

[Chukie]

Taktiikasta sen verran, että huiput eivät juurikaan lähde isoihin kisoihin kylmitään, vaan ennen kisaa käydään aina kiertämässä rata ja tekemässä pelikirja, millä kiekolla ja heittotyylillä mikäkin väylä avataan millaisissakin olosuhteissa. Lisäksi hyvä pelaaja tuntee rajansa ja jos jollain väylällä riski on palkintoa suurempi, hän ymmärtää pelata vain paaria, eikä väkisin yritä pirkkua isojen lukemien uhalla. Sama homma on myös par4 ja par5 väylillä, jolloin pelimies osaa arvioida hieman epäonnistuneen avauksen jälkeen kannattaako enää yrittää pelata birdietä vai tyytyykö par-tulokseen.

Tästä sen verran, että monet radat vaativat kunnon perehtymistä ennen kuin ne sisäistää kunnolla. Treenikierros tai pari ennen kisoja auttaa jo jonkin verran ja joillakin radoilla tämä riittääkin, mutta osa radoista vaati oikeasti huomattavasti enemmän kierroksia, jotta ne ne oppii tuntemaan. Ekoista tai vielä toisistakaan kisoista ei siis kannata aina odottaa huippusuoritusta.

Pitää myös olla valmis poikkeamaan suunnitelmasta, jos se alkuperäinen ei ota toimiakseen.

[AMA]

Hyvää pohdintaa täällä. Mitä tosiaan vaatii Suomessa huipulle pääseminen. Viisi vuotta kilpakenttiä tallanneena, voin sanoa ensinnäkin tason Suomessa kasvaneen älyttömästi tuona aikoina. Aikaisemminkin Suomessa oli muutama erittäin taitava pelaaja (Meresmaa, Pursio) mutta heidän takanaan seuraaviin oli verrattaen iso hyppäys. Nyt kuitenkin suomesta löytyy todella iso määrä pelaajia, jotka kykenevät yli 1000 reitattuihin kierroksiin ja melko monella löytyy ainakin yksi 1030 ylitys. Käytännössä 1030 keskiarvolla ollaan aina voitettu SM-kisat (poikkeuksena viime vuoden Nokian kisa, jossa Leo veti yli 1040 keskiarvolla!).

Nyt kun tiedetään ratingissa, mitä tuo suomenmestaruus vaatii, niin voidaan alkaa miettimään millä tuohon 1030 kierroskeskiarvoon pääsee. Tuossa tuli jo aiemmin todettua, että monikin tuon 1030 on rikkonut yksittäisillä kierroksilla. Tässä porukassa on mukana sellaisia, jotka eivät heitä älyttömän tarkasti, älyttömän pitkälle, puttaa älyttömän hyvin, tai eivät omaa edes kovinkaan monipuolista heittovalikoimaa. Tämän takia suurimmalla osalla näistä pelaajista 1030 kisakeskiarvo on toistaiseksi jäänyt haaveeksi. Eli heiltä vaaditaan lähes täydellistä suoriutumista tuollaisiin kierroksiin, joten ei voida olettaa, että täydellisiä kierroksia tulisi kisoissa neljä peräkkäin (SM-kisoissa kierretään neljä kierrosta).

- Jos puhutaan ihan vain teknisistä suorituksista, niin putti lienee se tärkein, koska sitä joudut tekemään lähes joka väylällä ainakin kerran. Eniten käytetty heitto siis, joten yleistäen parhaiten tulosta voi parantaa parantamalla puttia. Edit: vielä sellainen lisäys, että jokainen putti ei voi upota, mutta suurimman osan pitäisi. Osa puttiosaamista on sekin, ettei yksi ohiputti riko tekniikkaa loppukierroksen ajaksi.

- Monipuolisella heittovalikoimalla pystyt parantamaan monella radalla ehkä noin puolella väylistä mahdollisuuksiasi ottaa birdie. Eli mahdollisuudet päästä puttietäisyydelle paranevat huomattavasti. Toisaalta, jos joudut pahaan paikkaan, monipuolinen heittovalikoima on paras ase parin tai bogin pelastamiseen. Sanoisin siis, että monipuolinen heittovalikoima (bäkkäri, fore, upsi, rolleri) on toiseksi tärkein juttu. Ja koska suomen top-20 alkavat kaikki olla hyvin monipuolisia pelaajia, annat tässäkin siimaa heille, jollet itse ole samalla tasolla.

- SM-kisat yleensä pelataan "championship"-luokan radoilla, joissa on mukana muutamia väyliä, jotka vaativat 130-150m heittoa birdieen ja väyliä, joilla pitkälle heittävä pystyy valitsemaan turvallisempia heittolinjoja, turvallisempia kiekkoja jne. Sanoisin, että häviää muutamia heittoja per kierros, jos oma draivipituus jää paljon tuosta. Tällä siis saadaan vielä noiden kahden ekan kohdan jälkeen ne muutamat puuttuvat heitot huippuja kiinni.

Tuossa kolmessa kohdassa on oikeastaan käyty läpi lajin tekniset vaatimukset. Sitten päästäänkin siihen henkiseen puoleen. Kuten kaikissa tarkkuuslajeissa, myös frisbeegolffissa henkinen puoli merkkaa mielettömästi. Vaikka kovat kisahermot saa käytännössä vain kisaamalla, voi itseluottamusta kierroksella parantaa uutteran harjoituksen kautta merkittävästi. Eli mitä sinumpi on kisassa kunkin tilanteen kanssa, sen helpompaa on henkisesti onnistua myös itse suorituksessa. Eli jos vaikka putatessa tai forea heittäessä pelottaa, kasvaa epäonnistumisen riski huomattavasti. Jos olet kyseisellä heittotyylillä tehnyt tuhansia ja taas tuhansia treeniheittoja, kasvaa sitä myötä myös luotto omaan suorittamiseen kisoissa. Vielä parempi, jos olet lisäksi kyseisellä radalla ollut samassa paikassa ja suorittanut kyseisen heiton ennenkin, eli tutustunut rataan etukäteen. Jokaista pyltsiä ei voi etukäteen koluta, mutta silloin ainakin avausheitot ovat kaikki tuttuja tilanteita, joten heittäessä ei ole niin epävarma olo.

Pitkä teksti maanantaista tajunnanvirtaa, joten laitetaan lopuksi vielä laiskoille yhteenveto. Mitä vaaditaan suomenmestaruuteen: kohtalaisen varmaa puttia, monipuolista heittovalikoimaa, pitkiä heittoja sekä ennen kaikkea kovaa itseluottamusta. Jos joku näistä puuttuu, saatat pysyä kärjen vauhdissa yhden tai jopa kaksi kierrosta, mutta ennemmin kuin myöhemmin tiput kyydistä. Jos haluat simuloida miten pitkällä olet teknisesti tällä hetkellä, kannattaa pelata joku viime vuosina näyttämönä toiminut SM-kisarata. Vielä parempi keino on kuitenkin tulla rohkeasti mukaan kisatoimintaan, jolloin paitsi näkee helposti oman tasonsa, saa myös sitä arvokasta kisakokemusta sen henkisen puolen kehittämiseen!

[Flick Maniac]

Ketjun aloittajalta erittäin laaja-alainen kysymys joka uhkasi jäädä liiankin laajaksi ja täten näivettää keskustelun, mutta sitten Lassin ja AMA:n täysin killerit vastaukset pelasti ketjun. Ei mulla muuta, mitään en pysty sanomaan tuohon lisäksi muuta kuin kiitos.

[tumi]

Makella erittäin hyvä vastaus kyllä, kannattaa lukea vaikka toisenkin kerran.

Jos keskivertotallaajalle tai aloittavalle lupaukselle yhden kohdan ottaisin, niin se on kenttätreeni. Kenttätreenillä on mahdollisuus vaikuttaa lähes jokaiseen aiemmin esille tulleisiin kohtiin. Kun tunnet heittosi ja kiekkosi, niin myötä kuin vastatuuleenkin, on niin paljon helpompi heittää varmasti oli sitten tuntemattoman radan tiillä, uudessa pyltsissä tai vaikka "salettikakkosen" paikoilla myrskytuulessa. Ratoja kiertämällä ja heittelemällä ei mitenkään pysty kompensoimaan sitä raakaa dataa jonka avoimella kentällä heittämällä ja analysoimalla nupissaan "miksi?" saa heitostaan ja kiekoistaan.

Putti on sitten se toinen, eli kun alat upottaa kympin sisältä kaiken ja satunnaisesti pidemmältäkin niin pelivara draivien ja lähestymisien kanssa kasvaa ja pienet virheet ja huonot tuurit voi kuitata laittamalla putin sisään. Jokaista ilmakuoppaa ja ninjaoksaa ei voi välttää, joten putilla täytyy olla pelivaraa ja -varmuutta jotta pysyy kärjen mukana.