Niin, Tali Viikkis Champ toinen kierros – kärkikorttihommia, keulilla Lehtosen Juhani (-5), kakkosena Lehtisen Rauli (-4), kolmantena meikäläinen (-2) ja neljäntenä Söderströmin Matias (-1). Eli tuttuja hyviä pelimiehiä vastassa, hyvää meininkiä siis tiedossa. Kameramieskin väijyi koko kierroksen ajan mukana (mutta ei valitettavasti ottanut liikkuvaa kuvaa). Ykköseltä luonnollisesti aloitettiin; otin pari paria alkuun ja sit hienosti kolme kakkosta putkeen, etuysi kolme alle. Kympille ensimmäinen bogi, joku seiskametrinen pakkohaaraputti yläpantaan... on se kun ei Talissa voi bogeyvapaata pelata. Mutta yhdeltätoista hyvä pirkko, kakstoista seiftipar ja kolmeltatoista kakkonen. Sopivan jännäks meni loppua kohden, Rauli yhden heiton edellä meikäläistä, Juhani kaksi ja Matu neljä heittoa perässä kun oli pari väylää jäljellä. Toiseksi viimeisellä väylällä Raulille par ja mulle pirkko, eli nousin Raulin kanssa tasoihin kärkeen.
Tässä välissä tsekattiin vielä scoret (Rauli ja minä yhteensä -7, Juhani -5 ja Matu -4) ja ison maailman malliin paiskattiin kättä ennen viimeistä väylää. Meikäläisellä siis honorit, tiesin että Rauli pelaa tästä kolmosta, joten lähdin itsekin hakemaan kolmosta – Dessulla ihan jees avaus puskan ja koivun väliin keskelle väylää, Raulin avaus vähän flippaa... ei sentään outtiin (se olis ollut tylsää) mutta keskelle puskaa. Raulin vuoro, tuolta puskan sisältä ei kukaan tee kolmosta, joten Rauli vaan neppaa mantereen kärkeen ja pelaa paria. Tähän lielle kävellessä olin kerennyt jo miettiä vaikka ja mitä, reilu sadan metrin kävelymatka tuntui todella pitkältä…
Tämä kutkuttavan jännä tilanne ei hetkauttanut isoa frisbeemaailmaa mitenkään, mutta kyllä tämän amatöörin pieni maailma pysähtyi tässä kohtaa – henkilökohtaisella tasolla panokset oli suuret; seiftaamalla parin tekisin oman personal bestin Talissa ja saisin liki tonnin ratingit, ja sillä mentäis Raulin kanssa sudariin. Toisessa vaakakupissa painoi tietenkin heiton parempi ennätys ja vielä paremmat ratingit, ja olishan se suoraan pelaamalla makea voittaa… hetken vielä mietin että seiftaanko, sitten mieleen välähti todella raaka mielikuva epäonnistuneesta seiftaamisesta (hyi hittto), jos seiftais ja häviäis… se olis noloa.
Noh, arvaatte varmasti miten tässä kävi – kyllä vaan, lähdin pelaamaan upporikasta ja rutiköyhää. Eli yllytin (no ei siihen paljoa tarvinut) itseni ottamaan riskin ja hakemaan saareen, onhan se tästä kohdin niin monesti ennenkin mennyt (en sitten itelle vissiin muistuttanut että useammin ei ole mennyt). Eikä muuten mennyt nytkään… jälkiviisaana on helppo todeta että milli pari lisää hysseä tai vakaampi kiekko niin tässä kirjottelis ehkä voittaja. Mutta mitä sitä jossittelemaan. Tulipa taas opittua kantapään kautta. Jos saisin nyt uuden sauman, niin tekisinkö saman valinnan? Luupäänä luultavasti kyllä, mutta niillä pienillä kulmien tai kiekon säädöillä… tai en tiedä.
Mä en sanois (tai en ainakaan myönnä) että sipuli olis pettänyt, mutta rotsi oli ehkä liian auki… ja siitä sain ansaitsemani rankun. Töhöttelin siis tohon vielä seiskan korttiin, kun hain mantereelta suoraan kuppiin (se oli viimeinen oljenkorsi sudariin) mutta lipsahti outtiin sekin. Rauli pelas hienosti nelosen ja nappas voiton (ja saa nimen pyttyyn Jallen ja Nilsin nimien jatkoksi), Juhani tuli heitolla ohi joten meikäläinen jäi kolmanneksi.
Toivottavasti otin tästä opikseni, enkä tulevaisuudessa päästä vastaavissa tilanteissa voittohaaveita ja muuta paskaa pään sisään jos todennäköisyydet ei ole kohdallaan!
http://www.pdga.com/tour/event/22106Ps. Wysocki, McCray, Kaukomaa & kumppanit I feel you
Edit: Perhana ratinki tipahti pinnalla.