Kempsterin KGB

[Enrico]

Tapani unohtaa edellisen heiton alle sekunnissa. Meillä kuolevaisilla on vaikeampaa.

Toivottavasti poolikaverit kattoo mihin Tapani heittää, muuten ois joka heitto hukassa (ehe ehe ehe).

[JanneRäsänen]

Tapanin rento rasta kestää ehkä tuota kautta paremmin kuin monien huippujen sipuli. Jopa mäkipetteri on välillä polttanut hihansa, joten errare humanum est. Kukaan ei ole immuuni, mutta golfissa on sanonta, että se ei ole täydellisyyden peli, vaan se voittaa, joka tekee vähiten virheitä. Parhaat eivät tee usein virheitä edes muita huippuja vastaan pelatessa ja vielä harvemmin tuuppareita vastaan.

[Kempster]

Oi voi, ei oo kerennyt ja jaksanut päivittää blogia... NDGE koettiin jo liki pari viikkoa takaperin, ja kyllä taas oli nautinto! Rata oli hyvä, haastava ja mainiossa kunnossa, ilmassa oli ison urheilujuhlan tuntua – höystettynä isolla annoksella positiivista frisbeespirittiä! Kelikin oli pitkälti mallia tulos, aurinkoa ja lähes tyyntä aamusta iltaan (pieni raeräntäkuuro välissä vaan herätteli ja piristi, eikä edes kastellut;). Oma peli oli ihan hyvää; putti toimi, heitot lähti about sinne minne piti mutta ei aivan niin pitkälle kun olis tarvinut – eli jos sen parikymmentä metriä heittäis pidemmälle niin kymmenkunta heittoa olis säästänyt helposti. Ehkä sinne kympin sakkiin olis voinut vähän paremmin onnistumalla päästä, mutta hauskaa oli ja sija 22/57 on ihan ok.

Vaikka muutama kova kärkinimi oli päättänyt Nurmijärven sijaan suunnata Kankaanpäähän ja muutama lepuutti itseään ja jätti kokemuksen väliin, niin silti paikalla oli aika huikea kattaus nyky huippuja ja takavuosien lajilegendoja! Iso kiitos Väykälle ja kaikille jotka jälleen olivat hienon tapahtuman eteen tehneet kovasti duunia! Ja hieno uutinen myös kuultiin pelaajapalaverissa, eli Nurmijärven Golfkeskukseen on tulossa 18-väyläinen frisbeegolfrata pallogolfradan kylkeen, se on hieno juttu se! Kysyntää varmasti löytyy ja innolla odotellaan että pääsee pelaamaan kisaamaan hienoissa puitteissa (unohtamatta jälkipelejä ja saunapalvereita klubitalossa;)... ja minkälainen onkaan NDGE17!?!?!

Kempster @ NDGE16

[Kempster]

Stamina 2016 – The Extreme Disc Golf Tour

Viime lauantaina oli taas ehkä vuoden rankin frisbeegolfkokemus mutta samalla myös erikoisin ja hienoin, eli Stamina – The Extreme Disc Golf Tour! Posteljoonit, leipurit ja kukotkin veteli vielä sikeitä kun kello herätti 02.30, unta oli maisteltu n.3h – kaveri nappasi kyytiin ja vielä yksi taistelija poimittiin matkalta, dösä starttasi Talista 04.00.

Nopea infopläjäys että mikä ihmeen Stamina, noh, Staminahan on Talin Tallaajien jo vuodesta 2004 järjestämä tapahtuma/kisa, jossa bussi tungetaan täyteen eritasoisia mutta suht hurahtaneita fribaniiloja. Mukaan otetaan 15 irtokoria, ensin suhataan ympäri Stadia ja taajamien rajoja, pelataan enemmän ja vähemmän tosissaan neljä irtokorein rakennettua rataa. Ja päivän päätteeksi vielä iltahämärässä (tosin tänä vuonna ehdittiin valoisalla) tietty määrä väyliä Talissa. Välissä syödään, juodaan, spekuloidaan ja pidetään hauskaa... ja jotkut hullut jaksaa vielä yön pikkutunneille asti jälkipelejä;)

Viime vuonna tuli koko päivä vettä niskaan (joka oli kuulemma Staminan historiassa ennennäkemätöntä) mutta tänä vuonna saatiin nauttia mahtavasta hellepäivästä! Eli nesteytys nousi arvoon arvaamattomaan. Psyykkaus alkoi perinteisesti jo kauan ennen h-hetkeä, luonnollisesti TT-foorumilla veikkauksilla ja spekuloinneilla... Kun muutama edellisvuosien mestari ja ennakkosuosikki loisti poissaolollaan (muutama oli kyllä mukana mutta oli sen verran peli yskinyt että että...) niin voittajan viitta oli ns. vapailla markkinoilla.

"Staminaa ei voiteta Ratingilla – tämä on jo nähty. Voittamiseen tarvitaan taidon lisäksi rautaisia hermoja, kestävyyttä, huumorintajua ja myös kokemusta. Sellaista sankaria ei olekaan, joka ei Staminassa hajoaisi. Jos oma peli toimii – niin peliseura viimeistään tekee tehtävänsä." – Anssi Sahri, 13 x Stamina-konkari

En itse osannut pukea sanoiksi mitä Staminan voittaminen vaatii, niin pakko oli lainata Anssin viisaita sanoja;)

Oma peli kulki sen verran ok, että koko päivä tuli oltua välillä johdossa ja välillä kakkosena tai kolmosena – ennen Talissa pelattua 12-väylän finaalia olin jaetulla ykkössijalla, seuraavat kolme tasatilanteessa kahden heiton päässä. Mutta tässä vaiheessa vissiin pitkä päivä painoi sen verran, että järkyttäviä ja räikeitä virheitä tuli kuin liukuhihnalta (taisin ottaa tutun Talin vähän liian itsestäänselvyytenä, siihen sudenkuoppaan ei saisi ikinä astua). No mutta, finaalista tuli ainakin jännä – ensimmäisen väylän (Tali #1) olin tehnyt paskat vaihtokaupat ja menettänyt kahden heiton johdon kahden heiton takaa-ajo asemaan.

Vielä ennen viimeisiä väyliä tilanne eli muutaman kerran, välillä vähän onnisti mutta lähinnä ei ja riskien ottamisesta maksettiin kallista veroa. Ennen viimeistä väylää (Tali #12) olin kaksi heittoa tasoissa olevaa kärkikolmikkoa perässä, jotka kaikki (ylläri ylläri) seiftas kolmosta, mun olis pitänyt tehdä holari että olisin päässyt tasoihin... En tehnyt, mutta nostolle jäi ja hienon kakkosen turvin kaunistelin vähän tuloksia, eli jäin kärjestä heiton päähän.

Kaikki voi varmasti jossitella ja vaikka kuinka paljon, että mikä heitto olisi pitänyt jättää heittämättä jne. ja lässyn lää... mutta kyllä mua ketuttaa kun Ice Agen oravaa konsanaan, että en napannut käpyä vaikka tarjottimella tarjottiin:( No ei siinä, mukavaa ja jännää oli! Ja juuri sen takia Stamina onkin niin vaikea kisa, koska välillä tosiaan unohtuu että se on kisa (toisille totisempi kuin toisille) ja homma menee enemmän hauskanpidoksi – niin eihän silloin voi olettaa ihan aina onnistuvansa;)

Kolmen pelaajan sudari näytti hyvin todennäköiseltä, mutta saattaahan sieltä joku kakkos- tai jopa kolmoskortilta yllättää, tulla tasoihin tai jopa ohi – koska ei kärjessä mitenkään häikäisevästi oltu vippailtu. Kakkoskortilla oli kumminkin frisbeegolf kokemusta yhteensä pitkästi yli 50 vuotta, joista kenellä tahansa riittää taidon lisäksi kokemusta tiukassa paikassa onnistumiseen! Ja kyllä, nousihan sieltä ylitse muiden yksi pitkänlinjan frisbeemies, tyylittelijöiden isä, fribahuutokauppakeisari, monessa Stamina-sopassa keitetty ja kulttimaineessa marinoitu yleisön suosikki – eli Petri "Määris" Määränen tuli, heitti ja voitti yhden heiton erolla! Peten jalanjälet ikuistettiin perinteisesti betoniin, ja nyt se laatta on siellä puttikorien vieressä Talissa kaikkien ihasteltavana, eikä sitä sieltä pois oteta. Onnea Stamina 2016 mestarille ja kaikille jotka jaksoi loppuun asti (tietty myös niille jotka ei jaksanut)

Kotona olin joskus 02.XX... Hienoa oli! Ja heti ens vuonna uudestaan!




Ps. On tuo Stamina kyllä semmonen kokemus että jokaisen frisbeegolfarin pitäisi joskus kokea!!!

[Flick Maniac]

Ylläripylläri että tosta(kin) Kaivarin tiipaikalta on tullu aikalailla draivailtua 

[Kempster]

Vain yksi vapaailta tällä(kin) viikolla, mukavaa että se osuu torstaille jolloin on Talin viikkokisat, jotka pelattiin hienossa säässä ja täydellä fieldillä! Oma peli kulki hyvin, ei mitään yliyrittämistä vaan rentoa peruspeliä – vain muutama huono heitto ja yksi huonompi putti joka sekin osui kyllä keksintöön mutta ei jäänyt, muuten onnistui lähes kaikki ja varsinkin putit. Tulos viisi alle radan parin, eli 53, se on hyvä! Ja taitaa muuten olla oma ennätys viikkokisoissa. Kiitos hyvälle peliseuralle ja vetoavulle;)

Muutama väylä pelattiin normista poiketen hiukan erilaisena, kun lauantain Tali toukokuussa + WGE -kisan leiskaa pelattiin; kympin tiiltä yhdentoista koriin ja Tali Openista tuttu fieldiväylä oli mukana, mutta se pelattiin perus outtisäännöllä. Eli kun tuo lauantain kisa on ns. naisten kisa, osana maailmanlaajuuista Womens Global Eventiä (+ MA3) ja vaikka aika hyvin näyttää Kisakoneessa naisia olevan mukana – niin erikoista että eipä viikkokisoissa eilen naisia näkynyt tekemässä kisaa varten pelikirjaa... vai liekkö pelikirjat tikissä tai sitten viikkokisojen ulkopuolla on hyvin treenattu? No joo, eihän tämä mulle kuulu, kunhan kummastelin.

Koska itsellä ei ole viikonlopuksi kisoja tiedossa, mutta siitä seuraavat kolme viikonloppua kisaillaankin putkeen; Wasa Disc Golf Open, Tali Open ja European Open – eli Kempsterin Pro Status Tour 2016 alkaa;) Mutta palataan tuohon paremmalla ajalla. Tulevana viikonloppuna ajattelin sään salliessa vähän treenata ja ainakin huomiseksi aamupäiväksi on luvattu ihan hyvää keliä, eli ehkä aamutreenit jossain ja sitten Taliin seuraamaan kisoja, ehkä jonkun tutun caddyks tai vaikka lippumieheksi...

Kaikkihan haluaisi vaan itse pelata ja heittää, välillä on silti todella kehittävää seurata muiden peliä (pelaajien tasosta riippumatta) – siinä vänkärin penkillä tai katsomossa tulee huomioitua asioita aivan eri vinkkelistä vs. kun on itse kuskin paikalla. Tuo ei tietenkään sovi kaikille ja toiset ei tuosta saa mitään, jonkun mielestä tommonen touhu saattaa kuulostaa jopa ihan hullulta – mutta kannattaa joskus kokeilla, voi olla erittäinkin antoisaa!

[Kempster]

Vaarallisilla vesillä – osa 1.

Kauan pyörinyt mielessä että jostain ihan muusta pitäisi välillä täällä höpistä, kuin pelkästään omista radoilla toilailuista. Pitkään näitä asioita olen pohtinut (itsekseni ja tietyssä seurassa), mutta en ole osannut niistä kirjoittaa. Nyt Jaanin Pelikirja-blogin innoittamana ajattelin kokeilla. Uskaltaudun ainakin vähän ns. vaarallisille vesille, raotan ehkä jopa matolaatikkoa ja operoin epämukavuusalueellakin…

Otetaan ensiksi käsittelyyn putti, tuo frisbeegolfin kuulemma vaikein mutta tärkein suorite. Jota aivan liian moni aliarvioi. Itselle putti ei ole ikinä ollut ongelma, enkä ole ikinä siitä stressannut – koska se on harrastuksen aloittamisesta asti ollut hyvällä mallilla… Miten ja miksi? Tuohon joudun vähän aikaa miettimään vastausta.

Mutta se ihmetyttää suuresti, että minkälaisen mörön moni on saanut tehtyä itselleen tuosta lyhyestä ”heitosta” joka putiksi on nimetty. Moni osaa vauhdin kanssa heittää kiekkoa pitkälle tai jopa todella pitkälle, vieläpä toistettavasti ja tarkasti – lisäksi erilaisia linjoja jne. Mutta siihen melkein kusikaaren ulottuvissa olevaan metallihäkkyrään kun pitää peliväline toimittaa niin vaikeudet alkavat.

Putissa tarvii tehdä paljon, paljon vähemmän asioita kuin esim. draivissa; ei tarvitse vauhtia, ei ristiaskeleita, ei taaksevientiä, ei pään kääntöä jne. jne. Tai no tottakai tarvii ehkä hiukan viedä kiekkoa taaksepäin / antaa sille vauhtia, sitten pitää saada kiekko osumaan (ei pelkästään laitteeseen niin kun monelle riittää) siihen kohtaan ketjuja (oikeassa kulmassa, oikealla nopeudella ja sopivalla kierteellä), että se kiekko mitä suuremmalla todennäköisyydellä jää koriin. Mutta kuinka vaikeata se puttaaminen voi olla jos nuo kaikki draivissa tarvittavat motoriset manööverit onnistuu ja kiekkokin lentää sekä osuu (jopa jää) jossain yli 100 metrin päässä halutulle alueelle?!?!?

En tiedä miten tämän pukisi sanoiksi, niin ettei kukaan pahoita mieltään. Yritän olla kuulostamatta ylimieliseltä ja välttää kusipään leiman… Mutta en keksi miten tämän voisi muuten sanoa, eli sanon nyt sitten ihan suoraan; minä olen hyvä puttaamaan. Niin, eipä sitä oikein muutenkaan voi ilmaista. Mutta ei, ei jokainen putti silti uppoa, eikä välillä edes joka toinen – silti olen hyvä puttaamaan.

Tiedän olevani keskikastia monella osa-alueella, mutta siinä missä kehtaan rehellisesti sanoa olevani hyvä puttaaja, niin kehtaan myös myöntää että olen todella huono heittämään esim. upsia ja distancea. Ja vaikka moni lujaa ja pitkälle heittävä sanoo että lujaa ja pitkälle oppii heittämällä lujaa ja pitkälle – heität vaan lujaa ja pitkälle, helppoa. Mutta henkilökohtaisilla edellytyksillä ainakin se oma lujaa ja pitkälle on jo saavutettu (no ehkä vähän lisää irtoais jos pikkusen vielä rutistais;).

Joten puttaamiseen voisi adaptoida vähän samankaltaista ajattelua; hyväksi puttaajaksi oppii puttaamalla hyvin… Puttaat vaan ja hyvin, helppoa. No eihän se tietenkään noin ole. Mutta niin se on että ihan kenestä tahansa ei tule pitkälle heittävää frisbeegolfaria, mutta ihan kenestä tahansa voi tulla hyvä puttaamaan.

Tästä päästäänkin sitten siihen, että moni heittää aivan oikein ja todella hyvin (oli sitten treenannut sitä tai tulee se luonnostaan) – mutta puttaa ihan väärin ja todella huonosti. Voi paska, nyt mä käytin semmosia taikasanoja (oikein, väärin) että ei välttämättä hyvä seuraa. Mutta se on totta. Jopa moni huippupelaaja puttaa ”väärin” ja ”huonosti”, tehden silti tasaisesti hyvää tulosta ja säkittämällä välillä putteja ihan hyvällä prosentillakin.

Maalaisjärjellä ajateltuna saattaa tuntua että ihan sama millä tyylillä ja ihan sama jopa millä esineellä puttaa… koska lähtökohtaisesti tuntuu niin helpolta saada se kiekko lyhyeltä etäisyydeltä koriin. Ja saahan sinne uppoamaan, vaikka ”väärin” heitettynä melkein minkä tahansa esineen – kunhan saa optimoitua tarvittavan voiman ja oppii lentoradan/käyttäytymisen. Mutta tuo on pelivälineen ja lentoradan manipulointia, ja siinä hommassa virhemarginaalit kasvaa koska kiekko haluaa eri asiaa kuin heittäjä.

Tässä vaiheessa varmasti moni miettii että miten reilu 930-reitattu pelaaja voi tämmösiä putista paasata?!? No ihan helposti, koska tämä on minun blogi – helposti, koska minä olen hyvä puttaamaan ja koska minä rakastan puttaamista! Ja sitten moni luultavasti ihmetttelee että missä se resepti siihen hyvään puttiin on perkele!?! Ei tämän tekstin missään vaiheessa ole luvattu että täältä lopusta semmoinen löytyisi, mutta tuolla siitä on atomeja rivien välissä.

Mutta niin, miksi minä olen hyvä puttaamaan? Edelleen vaikea kysymys, vai onko sittenkään… Väitän että kun on pienestä pitäen kaikkea heitellyt; palloja, kiviä, käpyjä, tikkoja, keppejä, ninjatähtiä, läppää, roskia (hyi) jne. Ja heitellyt lähinnä sillä ajatuksella että johonkin pitää osua, ei niinkään sillä että niiden pitää lentää mahdollisimman lujaa ja pitkälle – niin pakostihan nuo on jeesannut puttia! Tästä voi ja saa olla eri mieltä, koska tiedän että kaikkien aivot eivät voi käsitellä esim. semmoisia asioita kuin koripallon heiton ja frisbeegolfkiekon puttauksen yhtäläisyyksiä.

Onko tässä riski, että karma iskee ja lujaa kun menee itseään kehumaan ja jatkossa on tiedossa puttiralleja… En jaksa uskoa tommoseen hömppään. Mutta väitän että ei voi olla hyvä puttaamaan ellei pidä itseään hyvänä puttaajana, eikä myöskään pelkästään pitämällä itseään hyvänä puttaaja voi olla hyvä puttaaja. Tietty se vaatii treeniä ja luottoa, jos ei ole treenannut puttia eikä luota omaan puttiin niin turha siltä on paljoa odottaakaan.

Sitä en käsitä, että jaksetaan treenata avoimella kentällä horisonttiin heittämistä tuntitolkulla, mutta puttia ei juuri lainkaan. Miettikääpä kumpaa tarvitte kierroksella enemmän?!? Ja onhan se hassua että jaksetaan odottaa omaa heittovuoroa, miettiä kiekkovalintaa ja mallata heittolinjaa, mutta puttiin keskitytään pari sekuntia ja sitten hätäisesti vain törkätään kiekko suunnilleen sinnepäin, about silmät ummistaen. Vähän sama kun jaksais jonottaa elokuviin, katsoa koko pitkän leffan mutta sitten juuri ennen loppuratkaisua pimeän turvin häipyy takaovesta.

Tuli semmosta tajunnanvirtaa että se pääpeli jäi kokonaan käsittelemättä, mutta tämän verran siihen tartun; monesti pelikaverit (varsinkin tutut) kehuu mun puttia, ihan sama kunhan mun heitto on jossain 20 metrin säteellä niin kuuluu ”se on sun putilla”. Vaikka mä en hirveesti mitään pitkiä putteja upottele vaan ok prosentilla lähinnä ringin sisältä, niin kyllä siitä saa voimaa kun muut rehellisesti kehuu tai vaikka irvaillenkin sanois – toisaalta sillonkin kun joku sanoo että nyt ei voi mennä jne. niin ite ajattelee että tottakai mä laitan sisään!

Eli aivan sama mitä muut sanoo tai tekee, jos mä ite uskon että laitan sisään niin sillon mä laitan – vaikka eihän se tietenkään aina mene, niin se vaan on. Seuraavalla kerralla silti ajattelen että laitan tämän sisään, enkä että mitä jos mä taas mokaan… Toisaalta riippuen fiiliksistä niin tuo toimii myös käänteisesti, itselleen sanoen että et saa – ja itselleen vastaten että varmasti saan! Mutta eihän se tietenkään aina mene silloinkaan.

Ja hitot, en edes yritä enää selittää tai seivata millään post scriptumilla… nyt tuli tommosta freestyleä putista ja sillä hyvä!


Edit: Mutta edittiä sen verran, että teksti on alunperin kirjoitettu talven tylsinä, kylminä ja pimeinä iltoina, tänään päivällä muistin sen ja vaan muokkasin julkaisukuntoon... sitten Jaani postas ton viimesimmän epämukavuus-tekstin ja mä mietin, että julkasenko vaiko enkö – julkasin.

[Jaani]

Hyvä teksti! Sä oot Niko hyvä puttaamaan. Sellaisen voisi todeta jokainen itselleen ennen kiessiä muutenkin. Äläkä pyydä anteeksi, että toteat kuten asia on.

Tähän täytyy palata omassa blogissani vielä jossain vaiheessa.

[Flick Maniac]

Mieti millanen homma on saada joku ennen huono puttaaja saamaan myöntämään itselleen että on treenin ja/tai itsesuggeroinnin kautta muuttunut hyväksi puttaajaksi. Jos sitä aiemmin on vuositolkulla opettanut itselleen että "ei se kuitenkaan mene". Kun eihän siitä treenistä ole oikeastaan monenkaan promillen hyötyä jos tuo päänsisäinen naksahdus jää tekemättä tai puolitiehen.

[Ari]

Onhan se mahdollista että se ei ole mahdollista, mutta jos tahtoa on niin sitten tilastoa pöytään. On se sitten Jylyä, kisojen puttitilastoa tai mitä tahansa niin tilastoihin voi aina luottaa

[ymme]

Hei Niko tää on loistavaa settiä! Itse olen nyt kohta kolme vuotta opetellut puttaamaan. Tai no tavallaan osaan putata, mutta en kovin hyvin; ehkä parempi sanoa se noin. Pointtina se, että näin kauan mulla on mennyt miettiessä, pohtiessa ja kokeillessa mikä tapa putata tuntuu hyvältä ja sopii parhaiten itselleni. Sanoisin, että sulla on käynyt siinä mielessä tsägä, että löysit puttityylisi ajoissa. Itsellä siihen on mennyt kauan ja alkaa nyt vasta olemaan sellainen fiilis, että pystyy suorittamaan toistettavan ja hyväntuntuisen putin

Ongelma onkin sitten tuossa puttityylin löytämisessä ja mitä ongelmia siitä seuraa, jos siinä kestää tolkuttoman kauan. Varsinkin meidän seurassa kiertää todella paljon inside-läppää siitä, miten huonoja viikkarit ovat puttaamaan ns. viikkariringin eli käsivarren kantaman ulkopuolelta. Kuvitellaan seuraavanlainen tilanne: Olet erittäin analyyttinen ja kaikenlainen pieni tekninen hieronta kiinnostaa älyttömästi. Haluat oppia puttaamaan. Harjoittelet, toistat, hinkkaat ja kokeilet kaikenlaista aina välillä löytäen näennäisen kultasuonen, sen kuitenkin loppujen lopuksi osoittautuen vääräksi ja riskikkääksi. Miten kauan tällaista tavallinen ihminen kestää, että itseluottamus omaan suorittamiseen enää ikinä palaa ja kehittyy se luottamus omaan tekemiseen siten, että se viiden metrin putti ei enää pelota? Sanoisin, että raja tulee kaikilla jossain vaiheessa vastaan ennemmin tai myöhemmin, varsinkin jos et osaa olla kokeileva ja tarpeeksi itsekriittinen. Täten mun mielestä kehittyy se pelätty puttikammo. Vaikka onnistutkin löytämään sen oman tyylisi ajan myötä, tulee lukuisat pahat kokemukset takaraivossa silti silloin tällöin esiin niitä lukkoja, kun puttaaminen vaan yksinkertaisesti pelottaa. Hyvänä päivänä toki kaikki voikin sitten onnistua

Mitä haen tavallaan tässä takaa liittyy siihen pelkojen voittamiseen. Putti on todella yksinkertainen suoritus fyysisesti kyllä, mutta henkiset asiat nämä ratkaisevat. Sanoisin, että esimerkiksi draivin löytäminen on monin kerroin helpompaa, koskaa heikommallakin tekniikalla pystyy heittämään 100 m tarkasti ja suht toistettavasti. Mun mielestä puttia voisi verrata tiukkaan pilliin draivaamiseen. Mitä kapeampi ja pidempi rako, sitä pidempi putti ja enemmän vastatuulta. Hyssen heittäminen korille 60 m päässä on helppoa avoimella, mutta kun mukaan lisää puut, vaikeutuu yhtälö huomattavasti

Juteltiin juuri eilen illalla tuolla Kisiksen kämpillä kisa-aamuun "valmistautuessamme" tästä putin etsinnästä erääseen seuramme junnuun liittyen. Yksi totesi, ettei ko. poika millään opi puttaamaan, kun vaihtelee tyyliään jatkuvasti. Konsensus tuntui kokonaisvaltainen, kunnes Ropon Rami totesi, että poika vielä vaan etsii puttiaan eikä sen löytäminen tapahdu välttämättä vuodessa tai parissakaan. Opin jälleen jotain uutta, silmäni aukesivat. Vasta eilen ymmärsin, että omakin vuosien seikkailuni puttini kanssa on ollut vain osa matkaa ja monta virstainpylvästä on jäljellä


Kun taas puhutaan sitä, että moni treenaa mielummin avoimella kentällä pitkää draivia, niin siihen voin sanoa vaan, että rakastan heittämistä kaikissa sen muodoissa Kiekon liito tuntuu hyvältä, se on oopiumia, puttaaminenkin on ihan kivaa, mutta ei siitä yhtä helposti mitään kiksejä saa

Ja putin löytämisestä puheenolleen noin yleisesti, eilisiltaisen keskustelun jälkeen mietin, että jos Nate Sextonin puttityyli toimii, niin kyllä mäkin joskus löydän oman tyylini

[Flick Maniac]

Ja Brinsterin, ja... ja... iteki lukkiutunut tähän nykyiseen haaraputtiin vasta n. 5 vuoden harrastamisen jälkeen, eikä ole tarvetta enää katsella muualle. Putteria en oo sentään vaihtanut näiden vuosien aikana kun, hmm muistaakseni D-P1, C-P1, Soft Voodoo, D-P2, P-P2, G-P2, X-P1x. (hah, olihan niitä sittenkin muutama, tosin muoveja enemmän kun moldeja) Ihan täysin tuntumahommia, lentorata on mitä on, mutta fiilis ennen kiekon irtoamista tärkein. Mut siis tyylin arpomisen lisäksi on vielä putterin arvonta ja lisänumerot ja lauantaijokeri. Koita siinä nyt sit kehittää confidenssiä.

[Kempster]

Wasa Open

Viime viikonloppuna oli vuorossa Vaasassa Wasa Open, aikataulut oli itsellä sen verran tiukat että Vaasaan ”jouduin” matkustamaan yöbussilla, jossa unta tuli nautittua ruhtinaallisesti muutama tunti (mutta ei tuossa mitään ihmeellistä, jotenkin jopa tykkään tommosesta vähän extremestä ja tuttuahan tuo on nuoruudesta;). Olin siis Vaasassa jo ennen kukonlaulua (05.00), pari tuntia pasteerasin ja kahvittelin Shellillä, josta apu-td noukki mukaan radalle. Jeesasin yhden korin ja tiipaikan paikoilleen, apu-td vielä ajelutti autolla radan ympäri ja kertoi väylistä (kyllä, lähes kaikki väylät olivat niin lähellä tietä että ne näki autosta;).

Sitten kierrettiin vielä kahden paikallisen kaverin kanssa nopeasti puoli rataa läpi, heitin vain avaukset ja muutama väylä pelkästään silmäiltiin. Alue jolla rata sijaitsee, Wanhan Vaasan vallit ja rauniot, kaunis puisto hienoine vanhoine puineen ja kirkkoineen sekä lampi ja kukkulat oli visuaalisesti kuin köyhänmiehen Konopiště – ja onhan tuo legendaarinen alue/rata, jolla on järjestetty jo kaukaa 90-luvulta asti frisbeegolfkisoja ja lähes kaikki suomifrisbeen tähdet ja legendat ovat pelanneet tuolla joskus. Itsekin olen tuolla pyörähtänyt 2000-luvun taitteessa katsomassa kisoja ja vähän vippailemassa… mutta eipä siitä mitään hyötyä tähän kertaan ollut.

Etukäteen olin MikeDGH:n blogista lukenut ja monilta kuullut että rata on haastava, lämpimikseen eivät puhuneet. Kiitos myös Mikelle että julkaisi pelikirjan, jota kerkesin bussimatkalla päntätä ja koska meillä on aika samanlainen heittovalikoima ja pelityyli, niin se kyllä auttoi itseäni paljon valmistautumaan. Vaasassa tuttuun tapaan useat par-kolmoset oli jälleen pitkiä ja ei todellakaan tällä lapasella pirkotettavissa, muutamaa helpompaa neppiväylää lukuun ottamatta lyhyet ja rennot väylät loisti poissaolollaan. Itselle radalla oli kahden ”pakkopirkon” lisäksi kolme-neljä väylää joilla birdie oli realistinen, joillekin ehkä tuurilla tekis pirkon – muutamalle bogikin oli ihan ok ja lopuissa sai onnistua aivan täydellisesti että teki edes parin. Ja aivan jokainen väylä oli semmonen että pienen pieni virhe tai epäonni rankaisi heti plussalla, nimittäin aukot oli pieniä, mörrit tiheitä ja outit tiukkoja.

Ensimmäinen kierros alkoi kahdella ”natsikolmosella”, joihin tötöilin neloset, mutta onneksi pari hyvää pirkkoa perään putsasi bogit ja nollilla oltiin taas… hetki. Sillä bogeja tuli loppua kohden vielä kuusi, onneksi kaksi pöröäkin mahtui väliin ja lopputulos +4 tuntui ihan ookoolta. Eikä se nyt ihan huono ollutkaan, sillä kärkitulos oli 0 ja kakkosellakin +2, eli jaettu kolmassija ja neljän heiton ero kärsään.

Plus nelosella irtos ratingia pinnan vajaa oma, eli 935 – joten ns. omalla tasolla oltiin pelattu. Parin arvo tuolla radalla oli 970, joka tuntui kyllä naurettavan alhaiselta koska rata oli oikeasti todella vaikea. No mutta numeroista viis ja tauolla vähän burgeria naamariin.

Toinen kierros alkoi kolmosväylältä mukavasti pirkolla, sitten väliin monta hyvää paria ja bonuksena haastavalta par-neloselta vielä pirkko. Puoli rataa pelattuna, tulos -2 ja bogeyfree, näin! No mutta, vaikeilla takaväylillä napsahti sitten enemmän plussaa kun paria, saati miinusta. Onneksi tuli nostokakkonen loppuun niin sai vähän kaunisteltua tulosta ja jäi ihan hyvä mieli. Vaikka edelliseen kierrokseen tulikin parannusta yksi heitto, niin silti tuo +3 ei kumminkaan maistunut… ainakin tuplat olis voinut olla vaikka vaan bogeja. Ratinkia 947, eli ihan hyvä. Mutta eipä kärkikään ollut loistanut, ja aika yllätykseksi sinne oli matkaa vain kolme heittoa. Joten aivan hyvillä mielin lauantai-illan viettoon ja jälkipelien pariin!

Sunnuntain kolmannelle kierrokselle kakkoskortilta, jaetulta viidenneltä sijalta, mutta ei hätää koska rata oli mikä oli niin kaikki oli vielä mahdollista. Siitä jatkettiin mihin eilen jäätiin, eli maukkaalla nostokakkosella liikenteeseen – mutta aika äkkiä se oli tötöilty muutamalla tuplalla pois. Ja loppua kohden vaan paheni, bogeja napsahteli siihen tahtiin että sipulikeitto oli valmis tulille… En edes heittänyt mitenkään huonosti, eikä mitään isoja virheitä tullut mutta ne pienet vaan oli niin pirun kalliita. Yritin kyllä ihan rauhassa jäähdytellä ja operoida ilman isoja riskejä, onnistuinkin välillä mutta tuuri oli täysin eri mieltä. Ja sitten se sisäinen sankari sai viitan niskaansa ja pienen mutta katastrofaalisen sivuosan tässä näytelmässä – josta lopputuloksena oli hiipivä tiikeri korttiin (9) legendaariselle lehmuskuja -väylälle (par5, 275m) tarkoitti siis sitä, että otin pelkästään yhteen väylään enemmän plussaa kuin edelliseen kierrokseen yhteensä. Tuntui pahalta.

Eipä siinä, eihän tuo neloisbogi yksistään kierrosta pilannut… mutta loppulukema +12 oksetti, myös rumimmat ratingit (858) pitkään aikaan sai semmoset fiilikset pintaan että teki mieli …(sensuroidaan tämä, se on varmasti kaikkien parhaaksi). Että semmosta tällä kertaa, eihän tossa mitään uutta silleen ollut, koska onhan sitä tullut ennenkin loppumetreillä sössittyä ja pudottua, mutta ei noin korkealta – tämä oli kyllä oikein sukellus, tai paremminkin pellehyppy ohi altaasta ja kipeää teki. Oikeastaan vieläkin vähän sattuu, heikottaa niin että näköä haittaa ja tulee oksennuksen (ehkä verenkin) maku suuhun.

Mutta mutta, eteenpäin ja mappi ö:hön tuo viimeinen kierros. Spekuloidaan vähän vielä Wasa Openin rataa, kartta ei kerro lähellekään koko totuutta, esim. korkeuseroja ei näe (joita oli) eikä väylien (ja mörrien) armottomuus tule kartasta ilmi. Rata on historialliselle ja kauniille Wanhan Vaasan kolmelle eri alueelle pystytetty pop-up rata, jossa potentiaalia olisi vaikka minkälaisille leiskoille… nyt vaan valitettavasti leiska oli hieno, mutta ei hyvä eikä millään muotoa mukava saati tasapuolinen (no nuo jälkimmäisethän on nykyfrisbeegolfissa ihan passé:P). Ja kuten jo aiemmin on todettu, niin rata oli todella haastava, suorastaan helvetin vaikea (ehkä vaikein rata mitä olen pelannut) – par 59, väylien yhteispituus 2259m ja keskipituus 125,5m... ja nuo väylämitat oli ihan alakanttiin mitattu (liekkö ollut laihialainen säästömitta käytössä;). Radalla oli liian monta lähes utopistista väylää, joilla oli aivan liikaa tuurifaktoria – ja myös liian monta väylää joilla isokädet hyötyivät selkeästi (joo joo, tiedän mitä mietitte;)...   

Luonnontiit (+ muutama matto) ja vanhat seppokorit oli vain aitoa ja niissä oli fiilistä, kyllä Meikusta tuttuihin amexpoihin puttaaminen luonnistuu ja nurtsilta voi heittää ihan hyvin (vaikka pienen sadekuuron jälkeen ne olikin liukkaat), eli noista ei kehtaa valittaa. Ja ettei mene pelkäksi narukäden nillittämiseksi, niin iso peukku rennoista ja hyvistä kisajärjesteyistä, ja hatunnosto korkealle että jaksetaan rakentaa rata pelkästään kisoja varten, tämmösiä ehdottomasti kaivataan enemmän!

Silti ehdottomasti ensi vuonna uudestaan Wasa Openiin, jahka Vieri & Co. kisan järjestävät!


Edit – Note to self; jos ei käsi riitä niin pelaa sitä paria vaan, äläkä yritä sankariheitoilla pirkkoa jos todennäköisyydet saada se on about 0,001% luokkaa (idiootti). Pelaa vaan sitä rataa vastaan, oli se minkälainen tahansa – koska mihinkään muuhun et voi vaikuttaa kuin omaan peliin (tajua jo se). Ja anna sen radan olla rauhassa, älä tuhlaa energiaa (ainakaan kisakierroksen aikana) keskittymällä radan haukkumiseen ja paremmin suunnitteluun (urpo).

[Kempster]

Tali Open 2016

Reilu viikko sitten tuli taputeltua Tali Open vuosimallia 2016, siitä piti kirjoittaa jo viime sunnuntaina/maanantaina... mutta se jäi kun oli kaikenlaista kiirettä jne. ja sitten pitikin jo Nokialle Pedon kitaan (josta myöhemmin). Eli eli, Tali Openia olin malttamattomasti odottanut – sillä onhan se helposti yksi parhaista kisoista ja radoista mitä kotimaassa pääsee pelailemaan! Tämä vuosi oli aika spesiaali; tuliterät korit, uusia tiimattoja ja -laitureita sekä nurtsi millissä, kuten aina ennenkin Talissa tämän kaliiberin kisassa. Itse en noihin talkoiluihin osallistunut (iso hatunnosto talkoolaisille) mutta kaikki Tali Openin graafiset hommelit hoidin tänäkin vuonna, joihin ihan mukavasti sai pitkin kevättä aikaa tuhrattua – ja vaikka itse sanonkin niin hyvältähän ne näytti;)

Treenikiessit varsinaisella TO-leiskalla jäi nollaan, mutta Parviaisen Juhon (joka silloin ei vielä ollut Tali Openin voittaja) kanssa tuli heiteltyä kisaa edeltävänä tiistaina treenikiessi, myös kisaväylät (joilla korit ei vielä ollut paikoillaan) käytiin läpi. Kaksi päivää ennen kisaa pidin pari kiekotonta välipäivää, tai no taisin kyllä pienen puttitreenin vetästä. Todella hyvä fiilis tulevasta kisasta, koska viime aikoina peli oli kulkenut Talissa lähinnä mainiosti, eli päätavoite oli kolmenkympin sakkiin ja ehkä jopa rahoille – joka oli ihan realistinen tavoite.


Tässä ollaan ensimmäisellä kierroksella seiftaamassa bunkkeriväylällä pitkäksi.

Ensimmäinen kierros oli perjantaina aika aikaisin, ja sehän passasi koska loppupäiväksi oli lasten kanssa suunnitelmia. Kierros lähti mukavasti pirkolla käyntiin, mutta niin hyvää ja rentoa peliseuraa oli että tuntui ihan viikkokisalta ja unohdin olevani isossa kisassa... ei mitään kisajännitystä ja jopa liian rentoa peliä joista seurasi muutamia huolimattomuusvirheitä. Kierrostulos +1 oli ihan hyvä siihen nähden että siinä oli yksi tupla ja yksi tripla – mutta huono siihen nähden että sain tehtyä seitsemän pirkkoa. Eipä siinä, seuraavalla kierroksella isot kalat pois niin miinusrundi on taattu.

Lauantain kakkoskierros oli iltapäivällä, meinasin muuten myöhästyä tiiltä kun lastenhoitajat oli vähän myöhässä… Alku lähti yskien käyntiin, oli vähän yliyrittämistä kun edellisen päivän virheitä yritin korjailla – etukymppi kahdella bogilla ja parilla tuplalla birdiefree +6. Loput yksitoista väylää pariin kahdella bogilla ja yhtä monella pirkolla, eli ihan hyvää ”damage controllia”… Mutta ei kierrostulos kuusi päälle ole hyvä, eikä se lämmittänyt. Noh, sunnuntaina sitten uuteen nousuun.

Finaalikierros alkoi myös huonosti, neljä väylää ja kolme päälle – sitten hyvä parin pörön putki ja taas oltiin iskuetäisyydellä. Mutta niin vaan sieltä jostain tuli lisää bogeja ja aivan liian vähän pirkkoja. Plus kakkonen oli ihan ok tulos, mutta ok ei nyt tuntunut hyvältä koska paljon paljon parempaan oli saumat. Mutta kokonaistulos +9 oli viimevuotiseen omaan Tali Open tulokseen nähden hyvä, sillä se oli kahdeksan heittoa sitä parempi – myös loppusijoitus oli sama kuin viime vuonna, eli 48. Ei tarvi olla ruudinkeksijä että päättelee tuosta seuraavaa; siinä missä oma taso nousee niin nousee myös muidenkin taso… Eikä siihen auta kuin yksi lääke, enemmän treeniä ja lisää treeniä!


Aivan liian värikästä, pikkusen simppelimpää väripalettia kiitos.

Vaikka saunassa suunnittelin pelaavani Tali Openin jokaisen kierroksen nollan tuntumaan, eikä muutaman heiton pakkaselle vippailu tuntunut mitenkään mahdottomalta… Mutta ei jaksa murehtia, ihan itse sössin. Luotin liikaa omaan parhaaseen puoleen, eli puttiin – mokasin todella monta lyhyttä puttia, koska otin ne liian itsestäänselvinä ja keskityin huonosti. Unohdin myös että vaikka Tali onkin todella tuttu, niin siltä löytyy ässiä hihasta ja se osaa yllättää joka kierroksella aivan uusilla jutuilla… Pakko myöntää että oli kyllä ehkä vähän ns. kotikisapaineitakin, mutta eipä niistä voi syyttää kuin itseään.



Positiivista oli se että ratingia tuli keskiarvolla 950, joka on 14 pinnaa yli tämänhetkisen oman taikapistesaldon – ja jokaisen kierroksen sai pelata nätissä kelissä, mukavassa seurassa, hyvällä ja täydellisessä tikissä olevalla radalla!!!


Edit: Lisäsin vähän kuvamateriaalia.

[gunners]

Mukavaa lukea positiivista rapsaa, vaikkei tulokset täysin vastanut pelaajan odotuksia.
Silloin kun kävin siellä pyörähtämässä, kehuin juuri Tali Openin rentoa fiilistä vaikka kyseessä on yksi Suomen ja ymmärtääkseni Euroopankin kovimmista kisoista.
Loistava kisa! Oi jospa saisi joskus vielä olla mukana!